Joskus - aika useinkin - kaipaan vanhoja aikoja.
En niitä varsinaisesti kaipaa takaisin, mutta muistelen niitä jotenkin haikean surullisena, koska niin paljon on muuttunut ja kadonnut. Joskus ihmettelen itsekin, miten pieniä asioita on jäänyt mieleen ja säilynyt siellä kymmeniä vuosia.
Mainitsen esimerkin. Kun Abba voitti Eurovision laulukilpailun, minulle jäi lähetyksestä mieleen, kuinka esiintyjät nousivat ripeästi ikään kuin kellarista rappuja pitkin näyttämölle. En ole voinut myöhemmin varmistaa, onko muistikuvani oikea vain väärä.
Vasta kun näin vuoden 1974 Eurovision laulukilpailusta pätkän Youtubesta, muistikuvani varmistui oikeaksi. Esiintyjät todellakin nousevat portaita jostakin alhaalta juuri niin kuin olin muistanutkin.
https://youtu.be/vpKs_dt9KEM?t=51Muistan muutakin.
Eräs entinen koulukaverini oli ostanut Peugeot 404 auton, ja olin muutama päivä Eurovision laulukilpailun jälkeen hänen autonsa kyydissä. Kuuntelimme autoradiota. Ohjelmassa joku musiikkiasiantuntija analysoi juuri pidetyn kilpailun voittajaa. Hänen mielestään kappale ei ollut kummoinen. Se oli tehty varmoista hittiaineksista, eli se sisälsi letkeän helpon rytmin ja yksinkertaisen sävelen. Ehkä hän mainitsi myös esiintyjien laskelmoidut asut.
Katsoin Hesarin aikakoneesta, mitä ohjelmaa radiossa on ollut sinä päivänä, jolloin päiväkirjani mukaan olin tuon kaverini auton kyydissä. En ole merkinnyt muistiin kellonaikaa, muuta kuin, että oli ilta. Erilaisia musiikkiohjelmia on ollut, mutta en tiedä, missä ohjelmassa tuosta Abban kappaleesta olisi voitu puhua. "Musiikin kuntokoulu. Massojen musiikki." on nimensä ja lähetysaikansakin puolesta todennäköisin.
Noihin aikoihin päiväkirjastani löytyy mm. seuraavia mainintoja: "Meillä oli ranskalaisia hiippareita". Keitähän he ovat olleet? Liikemiehiä kaiketi, keitäpä muitakaan.
Yhtä juttua en ole löytänyt mistään. Ollessani Englannissa 1970-luvun puolivälissä radiossa soi usein hollantilainen kappale "Happy Dance". Vaikka minulla ei ole muistikorvaa musiikille, tuo nimenomainen kappale on niin yksinkertainen, että osaan rimputella sitä pianolla. Mutta en ole kuullut sitä tuon jälkeen. Tuolla nimellä sitä ei löydy Googlesta.
Toinen kappale, joka soi usein, oli ranskalainen 'La Ballade Des Gens Heureux'. Youtubesta löytyy esittäjästä seuraava kuvaus:
His first major hit song was 'La Ballade Des Gens Heureux' (The Ballad Of The Happy People) which became a hit over Europe at the beginning of 1976 and to be seen here.Youtube on ollut olemassa jo yli kymmenen vuotta, mutta löysin tuon kappaleen vasta pari vuotta sitten. En nimittäin tiennyt, millä nimellä sitä pitäisi etsiä. En tiennyt kappaleen nimeä. Häpeäkseni minun on myönnettävä, että en myöskään osaa ranskaa. Niinpä en ollut tunnistanut laulun sanoja. Muistin vain kohdan "laballaade" ja taustakuoron muutamassa kohdassa laulua.
Tästä löytyy monia hieman erilaisia esityksiä Youtubesta. Kaikissa taustakuoro ei kuulu kovin hyvin. Tässä se kuuluu, ja tämän tyyppisenä muistan laulun aikoinaan kuulleeni. Tuskin radiosoitto kuitenkaan juuri tämä versio oli.
https://youtu.be/MglNqOVbyTsKun tässä nyt muistelemaan aloin, niin jatkanpa vielä.
Eräänä talviyönä vuonna 1975 tein huoneessani kommunisminvastaisia propagandalehtisiä (jotka olivat niin kommunisminvastaisia, että jouduin niiden takia Suopon kuulusteluihin, mutta tätä puolta asiasta en nyt muistele). Radio oli auki keskiaalloilta ja sieltä kuului jokin itäsaksalainen asema. Yhtäkkiä asemalla soitettiin suomalainen levy. Ajattelin, että mitä ihmettä, miten kommunistimaa DDR:n radio soittaa jonkin suomalaisen rock-levyn. Kuuntelin sanoja ja mietin, oliko niissä jotain "kommunistista", jonka takia levy oli päässyt soittolistalle. En tiedä, päätelkää itse. Levyn nimi toistetaan laulun sanoissa niin monesti, että se jäi mieleeni.
En ikinä - en vielä tähän mennessäkään - ole kuullut levyä Suomen radiosta tai ylipäätään mistään radiosta tuon yhden ainoan kerran jälkeen. En löytänyt myöskään mitään tietoa siitä. Lopulta levyn nimi ja esittäjä löytyi jostakin "diskografiasta", mutta mistään sitä ei löytynyt kuunneltavaksi. Youtubekaan ei tuottanut tulosta. Tiesin nyt kuitenkin, että tuon niminen levy on olemassa. Päädyin googlausretkilläni mitä ihmeellisimpiin paikkoihin kuten keskusteluun, jossa ihmiset muistelivat jotain Kotkassa aikoinaan sijainnutta diskoa.
Lopulta Youtubessa tärppäsi. Levy oli ilmestynyt sinne. Ja tässäkin tapauksessa osoittautui, että olin muistanut kymmenien vuosien yli levyn sanoituksen juonen, eli se on kertomus viekkaasta naisesta, joka vikittelee alkoholin avulla miehet ja heidän rahansa. Ehkä tämä - ajattelin tätä jo silloin aikoinaan - oli se "juttu", joka teki levyn kelvolliseksi sosialistimaan radioon. Kertoohan se kapitalistimaan mädännäisyydestä ja porvarillisen elämän tyhjyydestä, tavallaan. Musiikintekijät ovat mahdollisesti olleet polittisesti vasemmalle kallellaan. Sehän oli aika yleistä tuohon aikaan.
https://youtu.be/TjKyjJX4vmA