Kollektiivinen syyllisyys ja syyllisyyden vanheneminen

[Xantippa]

Summana siis: yleensä, kun ihminen kertoo minulle, miten hän on nyt kokonaan eri ihminen kuin kaksikymppisenä, nyt vaan antaa minulle tietyn kuvan. Ainakin jos hän esittää, että hänen ei pitäisi olla vastuussa teoistaan, jotka silloin teki, koska "nythän tilanne on ihan toinen". Jään nimittäin aina aprikoimaan, että noinkohan, jos tilanteet muuttuvat.

T: Xante

Kehitellään ajatusta hieman pitemmälle. Onko viisikymppinen moraaliltaan, tunne-elämältään, oikeustajultaan ja muutenkin henkiseltä kapasiteetiltaan sama ihminen kuin hän oli viisivuotiaana? Jos on, niin miksi lapsia ei pidetä oikeuskelpoisina?

Kuinka monta viisivuotiasta tunnet, jolla on maailmankatsomus ja arvopohja? Minä en montakaan. Joten olkiukkojen kehittelyähän tämä hieman pidemmälle kehittely on tai vastaavasti asioiden tahallista sotkemista.

Tietenkin ihminen muuttuu niin psyykkisesti kuin fyysisestikin koko elämänsä ajan aina syntymästä kuolemaan. Elämän loppuvaiheessa kehitys voi olla jopa taantuvaa. Ja tämä kehityskulku ei ole riippuvainen pelkästään ulkoisista ympäristötekijöistä. Eikä tämä kehityskulku ole tasaista vaan se voi tapahtua hyppäyksittäin.

Moni parikymppinenkin voi olla vielä henkisesti hyvin kypsymätön. Älyä saattaa kyllä löytyä, mutta tunne-elämä voi olla vielä 13-vuotiaan tasolla. Sitten tapahtuu kehitysharppaus ja kolmikymppisenä hän saattaa olla jo ikätovereitaan edellä.

Tietysti. Mutta ks. edellä. Voimme olkiukkoilla viisivuotialla ja jälkijättöisillä kakskymppisillä kehitysharppauksineen (johon en kyllä ihan siihenkään oikein usko), mutta minä puhuin nyt ihan tavallisista ihmisistä, jotka kehittyvät tavanomaiseen tahtiin.

Tai ehkä olen ollutkin väärässä. Kenties tästä lähtien minun pitääkin alkaa pitämään ihmisiä, jotka kertovat "olevansa nyt ihan eri ihmisiä" hieman hitaasti kehittyvinä.

T: Xante

[Toope]

Tuonenjoutsenelta aika hyvä bloggaus kehitysmaista ja väestönkasvusta, laitan siksi tänne:
https://tuonenjoutsen.blogspot.com/2019/11/vihervasemmiston-kestamaton-kehitys.html?fbclid=IwAR0FzOgy1tCIbrebv12HPxQbzdJNSc4ri8gaqP17hrW1Av7hwfOMWbVOH3c
Mitä sitten oikeastaan pitäisi tehdä? Itse lähtisin näistä perusasioista liikkeelle:

Sekä Suomen luonto että kansa voivat parhaiten, kun maa ei ole pakattu täyteen väestöä. Vähäinen tai olematon maahanmuutto sekä kohtuullinen syntyvyys ovat parhaita keinoja paikallisten ympäristöarvojen turvaamiseksi.
    Afrikan ruoka- ja vesipula ovat afrikkalaisten omien päätösten seurauksia. Jos valitaan perustaa 12-lapsisia perheitä maassa, joka ei elätä nykyistäkään väestöä, ongelmiahan siitä tulee, mutta se on tie, jonka he ovat valinneet. Tästä syystä Afrikan väestöräjähdyksen seurauksista, kuten nälästä, sodista tai kulkutautien leviämisestä, tulisi puhua afrikkalaisten elämäntavan sivuoireena, ei luonnonvoimana, jonka uhriksi voimattomat afrikkalaiset jäävät.
Tuhovoimaisen elämäntavan vaikutukset tulee eristää, ei laajentaa heidänkin riesakseen, jotka ovat toteuttaneet kestävämpää syntyvyyttä. Punavihreä politiikka on, että Afrikan väestöräjähdys laajennetaan Eurooppaan siirtämällä ylijäämäväestöä tänne kun oman elinympäristön kantokyky on synnytetty puhki. Tämä pitäisi huolen väestönkasvun jatkumisesta ja siitä, että afrikkalaisten ei tarvitse tehdä väestöräjähdykselle mitään, koska pakoteitä omien päätösten seurauksilta on. Kestävän kehityksen tie on nimenomaan eristää väestöräjähdys Afrikkaan.
    Länsimaisen rahan ja teknologian rooli väestöräjähdyksessä on hyväksyttävä, ja tarvittaviin toimenpiteisiin siihen liittyen on ryhdyttävä. Afrikan hurja kasvu alkoi länsimaisen lääketieteen ja ruoka-avun saavuttua alueelle, koska lapsikuolleisuuden laskusta huolimatta perhekokoja ei pienennetty. Ennen länsimaista sekaantumista Afrikan väestö pysyi luonnostaan pienenä, koska ei ollut mahdollista elää yli ympäristön kantokyvyn. Sen sijaan, että jatkamme rahan kaatamista Afrikkaan, mikä aiheutti ongelman alun alkaenkin, on aika laittaa hanat kiinni, jotta afrikkalaisten olisi palattava elämään resurssiensa mukaan.

Väestönkasvu on pahin globaali ongelma. Ongelma, joka ei ole meissä.

[Brutto]

Kuinka monta viisivuotiasta tunnet, jolla on maailmankatsomus ja arvopohja? Minä en montakaan. Joten olkiukkojen kehittelyähän tämä hieman pidemmälle kehittely on tai vastaavasti asioiden tahallista sotkemista.

Hyvä. Tarkoitus olikin vain saada sinut tunnustamaan lähinnä itsellesi, että ihmiset muuttuvat paljonkin vanhetessaan. Ja kun jokin asia muuttuu ajan myötä tarpeeksi, se ei enää lopulta ole se sama asia kuin aikaisemmin.

Ja ennen kuin sanot, että nyt puhuttiin parikymppisistä eikä viisivuotiaista, niin väitän ettei ihmisen kehitys pysähdy kahdenkymmenen ikävuoden kohdalla. Kehitys ei tietenkään ole yhtä nopeaa kuin lapsena, mutta kun tuolle kehitykselle annetaan aikaa vaikkapa 70 vuotta, muutos on erittäin suuri.

[Karikko]

Summana siis: yleensä, kun ihminen kertoo minulle, miten hän on nyt kokonaan eri ihminen kuin kaksikymppisenä, nyt vaan antaa minulle tietyn kuvan. Ainakin jos hän esittää, että hänen ei pitäisi olla vastuussa teoistaan, jotka silloin teki, koska "nythän tilanne on ihan toinen". Jään nimittäin aina aprikoimaan, että noinkohan, jos tilanteet muuttuvat.

T: Xante

Kehitellään ajatusta hieman pitemmälle. Onko viisikymppinen moraaliltaan, tunne-elämältään, oikeustajultaan ja muutenkin henkiseltä kapasiteetiltaan sama ihminen kuin hän oli viisivuotiaana? Jos on, niin miksi lapsia ei pidetä oikeuskelpoisina?

Noin yleisesti ottaen viisivuotias on paljon moraalisempi ja kehittyneempi  ilmaisemaan itseään, kuin viisikymppinen.
Hän näyttää tunteitaan eikä peitä niitä näyttelemällä. Luonnollinen moraali on lasten aitous ja se ei sinänsä kehity. Aikuiset taas oppivat ja kehittyvät selittämään ja peittämään moraaliaan erilaisilla tavoilla ja yhteiskuntien tavoilla.
Oikeustaju ja reiluus on myös todettu pienten lasten kohdalla toimivan oikein hyvin.
Tietenkin kilpailua ja riitelemistä esiintyy heilläkin se luonnollisena ominaisuutena ei kuitenkaan ole mitenkään epämoraalista.

Henkinen kapasiteetti taitaa olla aikuisillakin hyvin säädeltyä ja tarkoitushakuista, eikä pieni lapsi tietenkään ole vielä kaikkia kierouksia oppinut.

[Xantippa]

Hyvä. Tarkoitus olikin vain saada sinut tunnustamaan lähinnä itsellesi, että ihmiset muuttuvat paljonkin vanhetessaan. Ja kun jokin asia muuttuu ajan myötä tarpeeksi, se ei enää lopulta ole se sama asia kuin aikaisemmin.

Ja ennen kuin sanot, että nyt puhuttiin parikymppisistä eikä viisivuotiaista, niin väitän ettei ihmisen kehitys pysähdy kahdenkymmenen ikävuoden kohdalla. Kehitys ei tietenkään ole yhtä nopeaa kuin lapsena, mutta kun tuolle kehitykselle annetaan aikaa vaikkapa 70 vuotta, muutos on erittäin suuri.

Olenko minä tuota itseltäni tai sinulta kieltänytkään? Totesinpa vain, että ihminen, joka kertoo "olevansa aivan eri ihminen nyt kuin aikaisemmin" tarkoittaen nimenomaan moraalista kompassiaan (kuten sinä olet asian ilmaissut) nyt vaan minusta usein sitä niiden syiden vuoksi, jotka otin esille. Mikä saa minut miettimään, mihin se kompassi kääntyisi, jos tilanne sen sallii.

Mutta jos sanot, että tämä ei ole oikea käsitys, vaan oikea käsitys on, että tälläiset kokonaan muuttujat ovat vain hitaita kehittymään, mikäs minä olen sitä kieltämään. Sinä nimittäin tässä asiassa tiedät, mistä puhut, minä en.

T: Xante

[safiiri]

Kuinka monta viisivuotiasta tunnet, jolla on maailmankatsomus ja arvopohja? Minä en montakaan. Joten olkiukkojen kehittelyähän tämä hieman pidemmälle kehittely on tai vastaavasti asioiden tahallista sotkemista.

Hyvä. Tarkoitus olikin vain saada sinut tunnustamaan lähinnä itsellesi, että ihmiset muuttuvat paljonkin vanhetessaan. Ja kun jokin asia muuttuu ajan myötä tarpeeksi, se ei enää lopulta ole se sama asia kuin aikaisemmin.

Ja ennen kuin sanot, että nyt puhuttiin parikymppisistä eikä viisivuotiaista, niin väitän ettei ihmisen kehitys pysähdy kahdenkymmenen ikävuoden kohdalla. Kehitys ei tietenkään ole yhtä nopeaa kuin lapsena, mutta kun tuolle kehitykselle annetaan aikaa vaikkapa 70 vuotta, muutos on erittäin suuri.

Mutta jos ajattelemme, ettei parikymppiseltä oikein voi vaatia sellaista moraalia, että toiminta kestäisi päivänvalon, niin onko täysi-ikäisyyden - ja sen myötä tulevan vastuun - raja asetettu oikein? Vai pitäisikö ihmisten olla holhouksen alaisia, oikeuksiltaan rajoitettuja ja toisaalta sitten ei ihan niin laajasti mm. oikeudellisesti vastuullisia kuin nyt lain mukaan on?

[-:)lauri]

Mä en keksi muuta mekanismia, joka pakottaisi muuttamaan moraalista kompassiaan elämän aikana, kuin se, että suhde ihmisiin muuttuusi tavalla taikka toisella elämän aikana reilusti.

Varmasti elämäntarinoita tässä suhteessa on yhtä monta kuin on ihmistäkin, mutta sellainen tulee mieleen, että jos esimerkiksi syrjäytyy elämänsä aikana, moraalinen kompassi todennäköisesti muuttuu antisosiaaliseen suuntaan ja päinvastoin. Jos lapsuudestaan poiketen oppii pikkuhiljaa tuntemaan muiden ihmisten hyväksyntää ja välittämistä, moraalinen kompassi muuttunee prososiaalisempaan suuntaan.

Onko joku jolla tuo moraalinen kompassi on muuttunut, itsellä käsitys, miksi se on muuttunut, ja mielenkiintoa hieman avata prosessia meille muille?

[Toope]

Moraalinen kompassi on toki aika epämääräinen termi, mutta tietynlainen politiikan ymmärrys, asenne, ovat muuttuvia asioita. Toistan tässä itseäni, kun sanon, että moni nuori on liberaali, joka konservatiivistuu elämäntilanteen muuttuessa perheenrakentamisen ja vakituisen työelämän myötä. Radikalismi karenee, kun joutuu ottamaan vastuuta itsestään, perheestään, työyhteisöstä ja yhteiskunnastakin. Varmasti moraalikäsityksetkin muuttuvat usein. Uskoisin, että yleensä laimentuvat, vaikken itse asiassa olekaan paras esimerkki.

[Juha]

Brutto taitaa aistia, että koko ihmiskäsitys, ja siitä määräytyvät toimet, ovat viturallaan. Itse ainakin tällä kannalla. Siitä huolimatta, todellisuus otettava aina huomioon, tapahtuneet (H), nykyisyys (N), ja toiveet tulevasta (T).

Terve suhtautuminen on yleensä todellisuudenmukaisuutta, tai sen riittävää seurailua, koska joskus käytännössä takkiin voi tulla, monessa kohdassa.

Rikkominen on yleensä se, mistä seuraamuksia tulee, jollekulle ikävinä. Ilman eri käsitteitä, asian voi varmaan tiivistää näinkin. Mitä menee rikki, jos jotain ei huomioida, tai huomioidaan siten, että jotain tulee selväksi, mutta rikki menee samalla jotain, jopa enemmän.

Todellisuus ei anna mahdollisuuksia toislaitaisuuksiin. Seuraamukset ovat väistämättömiä, tosin jos pieniä, niistä voi selvitä, ehkä vähälläkin. Jos mennään epäfiksuun suuntaa, todellisuustiellä, niin seuraamuksista voi nousta tie pystyyn, kun alkaa olla seuraamusta seuraamukselle.

Noidankehä, tai sakkaus. Lentäminen konkreettisena herättää kunnioitusta, itselläni. Kun vaikka näkee puhureita, ja laskeutumisia, isoilla koneilla. Tai jos sakkaa, ja joku mestaroi tilanteen kuntoon, yhteen siipeen turvautuen.

Noidista kun ollut puhe, niin ehkä noidankehät ovat niitä noidille tarkoitettuja. Tavalliset ihmiset sitten ajautuvat siihen tilanteeseen, että selviäminen vaatii n-tason kykyä.

Loppu oli tsoukinomainen, ja tarinallisuus korostui. Siksi se voi olla hyödyllistäkin, kun kerran ihmisiä, jos sitten ollaan.

Eilen törmäsin tähän:
https://www.youtube.com/watch?v=g3GLBVlAORM.

[Saares]

"Kuinka monta viisivuotiasta tunnet, jolla on maailmankatsomus ja arvopohja? Minä en montakaan. Joten olkiukkojen kehittelyähän tämä hieman pidemmälle kehittely on tai vastaavasti asioiden tahallista sotkemista."
Vast`ikään oli haastateltu Syyrian leiriltä (5-6.v.)poikaa joka ilmoitti kantanaan että kaikki muunuskoiset pitää tappaa.

[Laika]

En nyt sano mitään yksilön sisäsyntyisestä muutoksesta, mutta vasta vanhentuessaan voi ihmiselle kehittyä historian taju. Varsinkin väärien päätösten seurausten kanssa kärsimisestä valkenee vähin erin ymmärrys, että elämä on paljon pidempi kuin ne huudahdukset nuorelle ihmiselle, joissa taivastellaan elämän lyhyyttä. Ihmiselle valkenee vähitellen, että hän on syntynyt historian keskelle.

Fyysikoiden yrittäessä esittää tuloksiaan maallikoille kysellään fyysikoilta usein, mitä aika on, vaikka historioitsijat osaavat vasta selittää sen.

[Karikko]

En nyt sano mitään yksilön sisäsyntyisestä muutoksesta, mutta vasta vanhentuessaan voi ihmiselle kehittyä historian taju. Varsinkin väärien päätösten seurausten kanssa kärsimisestä valkenee vähin erin ymmärrys, että elämä on paljon pidempi kuin ne huudahdukset nuorelle ihmiselle, joissa taivastellaan elämän lyhyyttä. Ihmiselle valkenee vähitellen, että hän on syntynyt historian keskelle.

Fyysikoiden yrittäessä esittää tuloksiaan maallikoille kysellään fyysikoilta usein, mitä aika on, vaikka historioitsijat osaavat vasta selittää sen.

Elleivät pienet lapset olisi moraalisia jo pienenä, eivät he varmaan siihen kykenisi elämänkoulussa vanhempinakaan. Siin mielessä moraali on synnynnäistä.  Oikeudenmukaisuuden taju varmaan voimistuu epäoikeudenmukaisuuksien yleistyessä.

Kokonaan toinen asia lienee luontaiset keskinäiset kilpailut ja niiden lapsilaumassa muodostamat "nokkimisjärjestykset" joita varmaan muodostuu joka tasolla.

Niin mitä aika on, senhän tietää jokainen, kunhan häneltä ei sitä kysytä.

[Karikko]

"Kuinka monta viisivuotiasta tunnet, jolla on maailmankatsomus ja arvopohja? Minä en montakaan. Joten olkiukkojen kehittelyähän tämä hieman pidemmälle kehittely on tai vastaavasti asioiden tahallista sotkemista."
Vast`ikään oli haastateltu Syyrian leiriltä (5-6.v.)poikaa joka ilmoitti kantanaan että kaikki muunuskoiset pitää tappaa.

Tunne-asenne muodostuu helposti.  Samat lapset kasvaessaan toisessa yhteydessä voisivat tuomita yhtä voimakkaasti "vääräuskoiset" jotka nyt sattuisivat olemaan heidän ja heidän vanhempiensa uhkana.  Opittuna uskon vahvistuminen on tietenkin niiden olosuhteiden ja niissä elävien ihmisten aikaansaamaa, ei niiden lapsien.

[Xantippa]

Mutta jos ajattelemme, ettei parikymppiseltä oikein voi vaatia sellaista moraalia, että toiminta kestäisi päivänvalon, niin onko täysi-ikäisyyden - ja sen myötä tulevan vastuun - raja asetettu oikein? Vai pitäisikö ihmisten olla holhouksen alaisia, oikeuksiltaan rajoitettuja ja toisaalta sitten ei ihan niin laajasti mm. oikeudellisesti vastuullisia kuin nyt lain mukaan on?

Ei kai tässä nyt siitä oikeastaan ollut kyse, että ei voi vaatia moraalia. Kyse ymmärtääkseni on siitä, että pitää ymmärtää, että "vanha moraali" on nyt korvattu "uudella moraalilla", koska ihminenhän kehittyy kaiken aikaa. Tämän vuoksi ei saa mennä ottamaan esille enää asioita, vaikka kuinkakin loukkaavia tai pahoja, jotka on tehty vanhan moraalin vallitessa.

Kas kun nyt tässä on tämä aivan eri ihminen, jolla ei enää ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tuli aiemmin tehtyä. Niitä tekoja ei tarvitse omistaa (kuten jenkit sanovat), niitä ei pidä muisteleman ja ennen kaikkea, niitä ei tarvitse käsitellä.

Ne on pois pyyhkäisty, koska ihminen on aivan eri ja uusi, mitään vanhasta - etenkään juuri näitä tekoja - ei ole enää olemassakaan.

T: Xante

[Juha]

Elleivät pienet lapset olisi moraalisia jo pienenä, eivät he varmaan siihen kykenisi elämänkoulussa vanhempinakaan. Siin mielessä moraali on synnynnäistä.  Oikeudenmukaisuuden taju varmaan voimistuu epäoikeudenmukaisuuksien yleistyessä.

Samaa mieltä.

Tästä huolimatta, voi ihminen elää muiden valintojen mukaisesti, siis suuntautua sinne, vaikkei tajua sitä, ettei elä ominta elämää, vaan on syrjässä siitä, mikä on mahdollinen, ja eheämpi suhde itseen ja muihin, ja jossa on kestävää pohjaa aivan toisella lailla.

Tuosta voi alkaa hajoama sinnekkin, missä lähtökohtaisesti voisi olla vankan seesteisyyden alku, joka vain vahvistuu, vastoinkäymisissä, aivan kuten sanot.

Jos ihminen kadottaa merkittävimmän yhteyden itseen, riskit harhaantumisessa kasvavat. Tämän voi tiedostaa, mutta silti ihmistä viedään, tosin vietynäkin tällainen ihminen voi arvella muusta. Se on sitä kahden maan kansalaisuutta.

Osa ei halua tietää kaksoiskansalaisuuksistaan mitään, eikä tietämiseen tarvitse törmätä, ellei välttämättömäksi koettu mahdoton pakote, tai erityinen pakote saada pois tietyn todellisuustartunnan tuskaa, jota ei voi vaimentaa, tai jota ei halua vaimentaa, tuli mitä tuli. Näissä "juuri-suonissa/juonissa", voi sama ihminen osoittaa samaan aikaan tahdottomuutta, sekä tahtoa todellisuuteen, riippumatta muiden painostamisesta, kummassakaan kohdassa.

Ihminen voi kokea vaikka niin, että ei halua elää tiettyä elämää, ja saa siitä osasta jatkuvaa kärsimystä, johon häntä viedään, mutta käytännön tasolla vastusta ei voi rakentaa. On tässä mielessä muiden armoilla, niin tunteiden kuin käsitysten osalta, jotka vallitsevat hetkissä, vaikka isompia linjoja koskien, suuntavakaus olisi selkeä.

Joskus muilla on valta pitää ihmistä väärässä kurssissa, hänen omaan päätymään nähden, joka on koko elämää koskeva summaus, vaikka perustautunut "vain" syntymässä, ja muu osuus muuta. Vähättelevää lausuntoa ihmisen rakenteen vankkuudesta, sillä historia luo vahvempaa momenttia, ja näkyy painokkaammin kuin se, mihin voi kasvaa elämänsä aikana, siis eheästi.

Epäeheämmät kehitys-suunnat ovat mahdollisia ihmisen tapauksessa, koska kompensaatiota on osoittaa mahdottomuuksiakin kohtaan, niin yksilö- kuin kollektiivitasoisesti. Tällainen kuluttaa, ja vie energiaa, eikä ihme, jos romahdus toteutuu joskus, siis kriisi, joka osoittaa tietyn reitin mahdottomuuden. Venyminen voi olla mahdollista, mutta irtiotto toteutuneena, voi olla vieläkin patologisempaa, jos asiaa kuvaisi rajummalla sanalla.

Kun ihmisyksilöissä on mahdottomuutta sopeutua johonkin linjaan, muodostuu kuilu yksilön ja yksilöryhmien väliin hankaavaksi. Kokonaisuutta tulee työstetyksi tällä tavoin. Eheytys-prosessin, tai todellisuuden seurailun voi nähdä toteutuvan näinkin, tietyllä tapaa vuoropuhelunomaisesti.

Esim eilinen v-klippi, jonka laitoin edelliseen viestiin, töksähti osin siinä, että taistelu-painotusta en löytänyt, mikä tuntuu todellisuudessa olevan realiteetti. Juttu, mitä tarjottiin, on seesteinen, tosin lähtökohtana yliseesteinen. Socrun linjalla olisin tässä, siis painotuslisän takia.

Eräs suuri jako kestävään linjaan käydään siinä, miten paljon voidaan päättää, kollektiivisella tahtotilalla siihen, mikä on muuten linjana mahdotonta, kuluttavaa ja hyvin epäekonomista, verrattuna luonnon virtaviivaisuuteen. Hypätäänkö missä kollektiivisten voimien taistoon (K), vai seuraillaanko sitä, missä ovat muun luonnnon vahvat virrat (L).

Suunnitelmallisuus voi joskus mennä sille tasolle, että L tulee kielletyksi, lähtökohtaisesti, jo pelkän olemassaolonsa puolesta. Tässä kohden voi L-ihmisillä naksahtaa.

Tahdolla purjastaen, on linja, jota tarvitaan. Jos sitä käytetään, niin ehdoton perusjuttu on, että tietää linjan soveltamisen. Muu on tosiaan arvioitavissa perversioksi, siinä missä arviointia yleensäkin tehdään. Sananlaskutasolla menee se ilmaisu, että lapsi on terve, jos leikkii, mutta jos ei ymmärrä muusta, on hurahtanut. Miten se nyt tarkasti ottaen menikään.

Hulluus määräytyy vasten kestäviä linjoja. Näitä poikkeamuotoja on muitakin kuin sosiaalisin perustein arvioidut, vaikka laumaeläimellä tämä hulluttelun muoto korostuu, siis jos poikkeaa sosiaalisista virroista. Sosiaalisuus ainoana arviointipohjana, johtaa tietysti ajattelemaan muusta ehdottomasti. Tuo pohja yksinomaisena ei anna mahdollisuutta arvioida eri linjoja kattavasti.

Tieteen eräs riippa on sosiaalisuus, vaikka sen huomioimattomuus on yhtä lailla riippa. Kummatkin tappavia, tieteen kannalta, jos sellaista entiteettiä ajattelee olemassaolevana arvioitavaksi, jossain linjapohjastossa.