Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Kollektiivinen syyllisyys ja syyllisyyden vanheneminen

Aloittaja Brutto, marraskuu 15, 2019, 08:08:49

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Viisaasti haastettu Laikalta. Ongelma ei ole minustakaan niinkään poliittinen ideologia vaan sen harjoittamisen aggressiivisuus.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Norma Bates

Nyt ilmeisesti kuuluu koko Suomen syyllistyä siitä että ihan kunnollinen ja oikeasti kuolemanvaarassa ollut mies oli palautettu Irakiin ja murhattu siellä. Kukaan ei kysy että mitenkäs niiden resurssien kanssa oikein oli että piti reilusti yli 30.000 turvis yhtäkkiä prosessoimaan 2015. Ja kukaan ei kysy että missämäärin syyllisyyttä pitäisi tuntea niiden irakilaisten ja muunmaalaisten joilla ei oikeasti ole ollut mitään hätää, mutta ovat satuilleet itsensä sisään Suomeen ja ehkäpä vieneet turvapaikan joltain sitä oikeasti tarvinneelta. Esimerkiksi juuri tuolta joka murhattiin.

mikainen

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 16, 2019, 16:38:22

Taisit juuri kysyä.

Minä kun en ole päättämässä palautuksista en osaa oikein kantaa asiasta syyllisyyttä. Kovasti olisi syyllisyyden aiheita tarjolla kyllä.

Saares

Laika:
"Miksi esimerkiksi kristilliset liikkeet ovat Yhdysvalloissa liittoutuneet nimenomaan oikeiston kanssa?"

Oliskohan huonoja kokemuksia vasemmiston kanssa?

mikainen

Lainaus käyttäjältä: Saares - marraskuu 16, 2019, 17:27:27
Laika:
"Miksi esimerkiksi kristilliset liikkeet ovat Yhdysvalloissa liittoutuneet nimenomaan oikeiston kanssa?"

Oliskohan huonoja kokemuksia vasemmiston kanssa?

Mitä vasemmisto Usassa on tehnyt sitten?

MrKAT

#35
Lainaus käyttäjältä: mikainen - marraskuu 16, 2019, 17:23:04
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 16, 2019, 16:38:22
Nyt ilmeisesti kuuluu koko Suomen syyllistyä siitä että ihan kunnollinen ja oikeasti kuolemanvaarassa ollut mies oli palautettu Irakiin ja murhattu siellä. Kukaan ei kysy että mitenkäs niiden resurssien kanssa oikein oli että piti reilusti yli 30.000 turvis yhtäkkiä prosessoimaan 2015. Ja kukaan ei kysy että missämäärin syyllisyyttä pitäisi tuntea niiden irakilaisten ja muunmaalaisten joilla ei oikeasti ole ollut mitään hätää, mutta ovat satuilleet itsensä sisään Suomeen ja ehkäpä vieneet turvapaikan joltain sitä oikeasti tarvinneelta. Esimerkiksi juuri tuolta joka murhattiin.

Taisit juuri kysyä.

Minä kun en ole päättämässä palautuksista en osaa oikein kantaa asiasta syyllisyyttä. Kovasti olisi syyllisyyden aiheita tarjolla kyllä.
Se taitaa mennä 2015-2017 hallituspuolueiden piikkiin, eritoten perususomalaisten piikkiin. Halla-aho on osasyypää.
Ketkä täällä äänesti sitä kelmiä? He ovat osamurhaajia.

JK. Breaking News. Poliisi keskeyttää palautukset Irakiin. (IS, YLE)  Syyllisyyskö painaa?

Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Juha

#36
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 16, 2019, 16:22:49Viisaasti haastettu Laikalta.

Melko tuntumassa mennään. Se käsitys itsellänikin.

Joskus ajatellut myös korkeakulttuurista, ja uskonnosta vähän samalla tapaa. Jos noihin liittää elitistä, ja jotain superiorista, jotenkin itsestäänselvästi, jos ottaa tarkasteluun noiden kyseenalaisempia puolia, niin tämä on vähän samaa.

Korkeakulttuurissa ja uskonnoissa, tai siis henkisyydessä, yhdistyy lisäksi myös jotain samalla tavoin kiehtovaa, tai koskettavaa, eikä niinkään sosiaalisin, tai valtaan liittyvin perustein, vaan jonkin noissa itsessä olevan takia suoraan.

Suuri massojen sulautuminen samaksi voimaksi, voi olla eräs osa jotain suureen liittymistä. Yksilö voi olla joskus näin jotain isompaa, vaikka toisaalta itse hävitä, kun tämän puolen tarve pienenee.

Minkähän jatkeiden kautta, voi samaan sitten päätyä. Yhteisöllisyydessä toimivana on jotain tällaista kannattelevuutta, ja se on pysyvää, jos yhteisö kestävälaatuinen. Voisi kuvitella.

Ehkä mennään kollektiivisten tunteiden alueelle, joiden selkeä ilmeneminen ei jätä kylmäksi, oli kivaa, tai vähemmän.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 16, 2019, 17:42:24
Lainaus käyttäjältä: mikainen - marraskuu 16, 2019, 17:23:04
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 16, 2019, 16:38:22
Nyt ilmeisesti kuuluu koko Suomen syyllistyä siitä että ihan kunnollinen ja oikeasti kuolemanvaarassa ollut mies oli palautettu Irakiin ja murhattu siellä. Kukaan ei kysy että mitenkäs niiden resurssien kanssa oikein oli että piti reilusti yli 30.000 turvis yhtäkkiä prosessoimaan 2015. Ja kukaan ei kysy että missämäärin syyllisyyttä pitäisi tuntea niiden irakilaisten ja muunmaalaisten joilla ei oikeasti ole ollut mitään hätää, mutta ovat satuilleet itsensä sisään Suomeen ja ehkäpä vieneet turvapaikan joltain sitä oikeasti tarvinneelta. Esimerkiksi juuri tuolta joka murhattiin.

Taisit juuri kysyä.

Minä kun en ole päättämässä palautuksista en osaa oikein kantaa asiasta syyllisyyttä. Kovasti olisi syyllisyyden aiheita tarjolla kyllä.
Se taitaa mennä 2015-2017 hallituspuolueiden piikkiin, eritoten perususomalaisten piikkiin. Halla-aho on osasyypää.
Ketkä täällä äänesti sitä kelmiä? He ovat osamurhaajia.

JK. Breaking News. Poliisi keskeyttää palautukset Irakiin. (IS, YLE)  Syyllisyyskö painaa?

Vihervasemmistolainen populismi pakottaa heittämään tuhkaa päälleen ja lyömään rintoihinsa.

Apropoo. Muistan aivan selvästi että jokunen vuosi sitten jäkätettiin netissä ettei Irakiin voida palauttaa edes rikollisia kun maa ei huoli omia kansalaisiaan takaisin (kun on näistä kerran eroon päässyt). Nyt kuitenkin näin uutisissa (teksti-tv:ssä?) maininnan että rikollisten palautuminen ei keskeydy.

Toope

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 16, 2019, 10:32:18
Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 16, 2019, 01:34:48
Lainaus käyttäjältä: Saares - marraskuu 16, 2019, 00:16:22
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tänään kello 10:26:06

   "Kun mietin omaa itseäni ja tekojan joita tein parikymppisenä, en tunnista niistä itseäni. Olen nyt aivan jotakin muuta. Arvot ja asenteet ovat kääntyneet päälaelleen."

Lähes sanasta sanaan noin puolusteli kirjoituksiaan
viikko pari sitten eräs maahanmuuttaja.
Itsekin olin nuorena miehenä liberaali, nykyisin konservatiivi. Varsin yleinen muutos ajattelussamme.

Minulle kävi toisinpäin. Pitäisin sitä normaalimpana. Ihminenhän yleensä viisastuu vanhetessaan.
Itse asiassa tilanne on juuri, kuten sanoin. Useimmiten liberaaleista nuorista kasvaa konservatiivisempia kun hankkivat lapsia ja työpaikkoja. Tämä on täysin tunnettu ilmiö.
Any man who is under 30, and is not a liberal, has no heart; and any man who is over 30, and is not a conservative, has no brains.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 16, 2019, 22:13:38
Useimmiten liberaaleista nuorista kasvaa konservatiivisempia kun hankkivat lapsia ja työpaikkoja. Tämä on täysin tunnettu ilmiö.

Soininvaara kiroitti asiasta hyvin jo vuonna 2012

Lainaus käyttäjältä: https://www.soininvaara.fi/2012/01/08/pelkuruus-tekee-konservatiivin/...konservatiiviseen ajattelu ja oikeiston äänestäminen selittyy pelkuruudella. Pelkotiloja aiheuttava liian suuri mantelitumake saa pelkäämään kaikkea vierasta ja muuten uhkaavaa – vieraita kulttuureja ja uskontoja, postmodernia taidetta, uusia ruokia ja yleensä kaikkea uutta ja outoa sekä muutosta noin ylipäänsä. Lopputuloksena potilaalla on riski turvautua konservatiivisia arvoja edustavien ehdokkaiden äänestämiseen.

Nyt kun lääketieteellinen syy on selvinnyt, jäämme odottamaan parantavaa hoitoa, joka ei paranna vain häiriintynyttä äänestyskäyttäytymistä vaan laajemmin potilaan elämän laatua.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Toope

#40
Soininvaara oli näitä, jotka ennustivat PS:n romahtavan, kun Halla-aho voitti puheenjohtajuuden. Kertoo hänen arvostelukyvystään ja poliittisesta silmästään... :-\
Kupla-ajattelija, joka ei ymmärrä ympäröivää yhteiskuntaa.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 16, 2019, 23:58:56
Soininvaara oli näitä, jotka ennustivat PS:n romahtavan, kun Halla-aho voitti puheenjohtajuuden. Kertoo hänen arvostelukyvystään ja poliittisesta silmästään... :-\

Tuo tutkimustulos ei ollut Soininvaaran vaan Lontoon Yliopiston.

LainaaLontoon yliopistossa tehdyn tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että aivojen toiminta ja erityisesti mantelitumakkeen koko vaikuttaa ihmisen personallisuuteen ja sitä kautta ihmisen poliittiseen mielipiteeseen ja äänestyskäyttäytymiseen.

Jos pelon tunteita lisäävä mantelitumake on suuri, ihminen suhtautuu elämään ja tulevaisuuteen pelokkaammin ja saattaa tämän takia turvautua konservatiivisiin arvoihin. Liberaaleja arvoja kannattavalla mantelitumake on pieni, joten ihminen sietää ristiriitatilanteita paremmin ja äänestää suvaitsevampia arvoja kannattavaa ehdokasta.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Toope

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 17, 2019, 00:04:14

Soininvaaran ennustus PS:n romahtamisesta Halla-ahon myötä oli siis mielestäsi Lontoon yliopiston näkemys?
Paaskat oli. Soininvaaran oma virhenäkemys. Tyyppi ei ole niin viksu, mitä seuraajat ajattelevat. Yhtä pätevä tulevaisuudentulkki kuin Saska Saarikoski... ;D

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 17, 2019, 00:53:26

Lainaamassani artikkelissa Soininvaara ei ennustellut PS:n romahdusta, mikä on varmasti tulossa, vaan kertoi tästä tutkimustuloksesta.

Jos lainaan jonkun ihmisen kirjoitusta, se ei tarkoita, että lainaisin kaikkea hänen tuotantoaan - ymmärrät varmaan. Aiheena oli lähinnä mantelitumakkeen koon vaikutus pelkoihin ja sitä kautta äänestyskäyttäytymiseen. Vaikka persujen romahdus on väistämätön.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Toope

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 17, 2019, 01:19:04
Vaikka persujen romahdus on väistämätön.
Kertooko tuo sinun mantelitumakkeesi toiminnasta, kuulostaa vähän fatalistiselta näkemykseltä...