Parisuhdeketju

[Norma Bates]

Itse en ihan ehkä mene möläyttämäön jollekulle onnen kohdatessa juuri häntä että "kadehdin sua", kun se on kumminkin vähän semmoista onnen pilaamista. Mutta yleisellä tasolla kun ei ole juuri jonkun yksittäisen ihmisen suksee just nyt tapahtunut, sanon kyllä suoraan että kadehdin ihmisiä siitä että heillä on tämä tuo se ja nämä nuo ne. En ala teeskentelemään että jei, ihan kiva ilman sitä jotain tiettyä juttua.

Nettideittiprofiileissa on vakivirsi jankuttaa kuinka pärjää yksinkin. No pakkohan se on pärjätä, kun ei kumppania ole ja piste. Tämä on tällainen koppavien pärjääjien maa, missä suurin synti on kaivata paria.

- Luulenpa että 30- ja 40-vuotiaiden osapuolten välillä vuosikymmenen ikäero on merkityksettömin. Mutta näin 55-vuotiaan kohdalla 65-vuotiaan kanssa meidän välillä on pohjaton kuilu. En koe minkäänlaista samaistumista sen ikäiseen, ja erilaisuus ei kiinnosta eikä kiihota.

[Kopek]

Päteekö rakkaudessakin se, että on helpompi antaa sille, jolta saa, kuin sille, joka on vain ottamassa?

Tällainen kysymys tuli mieleeni eräästä netissä käydystä keskustelusta, jossa käsiteltiin parisuhteita ja niihin liittyviä kysymyksiä.

Ehkä on olemassa kahden kategorian ihmisiä. Toisia ei kukaan halua eikä rakasta, joten he ovat yksinäisiä ja onnettomia. Toisten ympärillä pyörii rakastuneita kuin raatokärpäsiä, mutta kukaan heistä ei ole sellainen, johon rakkauden kohde voisi rakastua, joten myös hän kokee olevansa yksinäinen ja onneton.

Eli pelkistäen: toinen ei saa ketään, ja toiselle ei kelpaa kukaan.

Tietenkin on myös ihmisiä noiden kategorioiden välillä, eli niitä "taviksia", joita joku rakastaa, ja jotka rakastavat joitakin. Tällaisten ihmisten välillä saattaa syntyä helpommin parisuhteita kuin täysin torjuttujen ja täysin torjuvien välillä.

Kyse on osittain kriteereistä erityisesti torjujien kohdalla. Jos kriteerit ovat mahdottomat, onnellinen ja pysyvä parisuhdekin lienee mahdoton. Toisaalta, jos kriteereitä alennetaan, jotta saataisiin aikaan parisuhde, torjujat eivät ehkä ole silloinkaan onnellisia, koska he kokevat, että kumppani ei ole heidän arvoisensa. Alempiarvoinen kumppanikaan ei ehkä ole onnellinen, koska hän puolestaan kokee, ettei hän olen kumppaninsa arvoinen vaan pelkkä halpa korvike siksi ajaksi, kunnes kumppani löytää sen oikean.

Ehkä parisuhde vaatii, että osapuolet ovat jotakuinkin samantasoiset, miten se sitten arvioidaankin.

[Norma Bates]

Eiköhän ihmiset rakastu sellaisiin yksilöihin, joille heillä on tarvetta ja tilaus psyykessään. Ikävää on jos se tarve sattuu koskemaan ihan täys retkua ja retaletta. Ja tämänhän takia naisten keskuudessa kiertää tämä mantra että pitää opetella rakastamaan itseään. Muuten on paskamagneetti.

Joskus kuulin tai luin jostain, että jos ihastuu toiseen ihmiseen, samalla tavallaan ihastuu omaan itseensä. Sen takiahan kai sitten ihastuminen on kamalaa ja sotkee psyykeä, koska jos tulee niitä epävarmuuskohtauksia että onko mahdollista jakaa elämä toisen osapuolen kanssa vai ei, niin siinä on sitten itsetunto heti kovilla, että onko itse rakastettava vai ei. Jos ihastuminen on semmoista että ihastuu sekä toiseen että itseensä, niin melko narsistiseltahan koko touhu alkaa vaikuttamaan. Mutta yksipuolisessa ihastumisessa on niin paljon niitä epävarmuustekijöitä, että ei siinä kyllä tosiaan itseään erinomaiseksi tunne. Lopulta voi tulla jopa vihantunteita ihastuksen keskiössä olevaa ihmistä kohtaan.

Tämän takia en erikoisemmin haluaisi ihastua, vaan mieluummin rakastaa kuin olisi ollut jo pitkäänkin yhdessä. Mutta mitenkäs loikkaat kohdasta toiseen "psyykkisellä aikajanalla", kaikki pitää aina kulkea läpi jokaikisen mutkan kautta ja olla niin helvetin epävarma päivästä toiseen.

[Norma Bates]

Kai tätä voi käyttää myös yleisenä parisuhdeketjuna? No, mikä estää.

Mitä mieltä olette, kannattaako uuteen suhteeseen sukeltaa täysin ennakkoluulottomasti ja antaa sille aina mahdollisuus kehittyä?

Vai kannattaako olla varovainen ja viheltää peli poikki heti kun ilmenee lieviäkin ennemerkkejä, ettei suhde tulisi varmuudella toimimaan?

Tätä aloituksen kysymystä voinkin nyt sitten pohdiskella. Kuluvan viikonlopun aikana merkkasin itseni Faceen parisuhteessa olevaksi. Ollaan todellakin jännän äärellä, todella, todella jännän äärellä. Onhan tässä vuosien varrella tullut tapailtua muutamaa miestä, mutta koskaan ei ole napsahtanut tähän malliin palaset paikoilleen, että tuntee ihan aitoa ja vahvaa yhteenkuuluvuutta.

Olen kyllä aivan hysteerinen kokoajan että voiko tällaista edes tapahtua, ja koska tämä loppuu. Näenkö vaan jotain toiveunta, josta sitten joutuu heräämään.

Mutta ei tämä toki ihan läpihuutojuttu ole. Mies on vasta 40-vuotias, hänellä on lapsia, ja talo ja systeemit aikas kaukana meikäläisen residenssistä ja elämänmenosta. Meneekö hermo, kun joutuu säätämään nähdäkseen, ja rahaakin palaa? Kaiken kukkuraksi meillä on erilainen elämänkatsomus. Oletin aina että jos niin käy, niin mies edustaisi ns. tieteellistä maailmankuvaa, ja minä sitten olen hörhö, tai mikä lie olenkaan. Mutta nyt kävi niin että kumppani on kristillisehköön katsomukseen kallellaan. Tätä nyt välttämättä halua ruotia mielinmäärin, mutta sanotaan nyt näin että saan kyllä kokolailla pinnistellä ja ponnistella, venyä ja vanua asiassa, kun kuitenkin olen kristinuskoa aikas paljon vuosien varrella sättinyt ja arvostellut.

Voinee kai sanoa että nyt otetaan naisesta mittaa. Mutta hänen kanssaan kuitenkin on hyvä ja helppo olla. Sellainen luonteva ja sujuva. Ei herranjumala mitä totaalista PASKAA monen, monen miehen kanssa on ollut nettideittailusektorilla. Deittisaitilta tämäkin mies löytyi. Semmoiselta saitilta missä en ollut jokuseen aikaan ollut ja äskettäin sen sitten asensin puhelimeen ja sattui tällainen mies hollille. Sovellus suositteli häntä minulle, laitoin tykkäyksen, hän osti sovelluksen maksullisen version nähdäkseen kuka oli tykännyt, ja loppu on historiaa.

Silloin kun tykkään miehestä, minähän olen aikalailla "suinpäin suhteeseen" -mallia. Helvettiäkö sitä oikein kyräilemään ja olemaan takakireä?

Saa nyt nähdä miten muijan käy. Mutta rukoilkaa vaikka, hah hah, että käy hyvin, ettei tarvitse enää ikinä kuunnella joka(perkeleen)kesäistä marinaani kumppaninpuutteesta!

Ja jos tämäkin tästä tyssähtää, niin minua ei ainakaan voi syyttää yrittämisen puutteesta, periksiannosta, niin totaalisesta pessimismistä että dissaa senkin tilaisuuden mikä tuntuu loistavalta, ja näin päin pois.

Minä nyt vaan olen niin hetero, etten voinut luovuttaa miesten suhteen.

[ROOSTER]

^
Toivottavasti on kunnon mies.

[Norma Bates]

Uskoisin että on. Tottakai ennenpitkää tulee esille juttuja joista ei ehkä ole niin ratkiriemuissaan, ja riitakin tulee väistämättä, koska en ole niitä ihmisiä jotka on varustettu lehmän hermoilla. Mutta koskaan ei ole ollut näin hyvät fibat kenestäkään miehestä. Noh, ehkä tokasta eksästä aikoinaan ja sittenhän se meni hänen puoleltaan rähjäämiseksi ja riehumiseksi. Johon sitten vastasin toisinaan samoin, eli ikävä kyllä alan helposti matkia kumppania. Siksi on tärkeää että minulla on kumppani joka ei ole aivan luonnevikainen.

Mutta ikäkin voi vaikuttaa asioihin paljon, ja jos nyt mieltää että 40-vuotias on jo keski-ikäinen, niin melko kypsää kamaa tässä sitten ollaan molemminpuolin. Harmittaa vaan että itse olen milteipä ylikypsä.

[Xantippa]

Jos suhteen alussa ei ole toiveikkuutta ja intoa jatkoon, koskas sitä sitten olisi. Eli kyllä tuossa vaiheessa pitääkin mielestäni olla avoimuutta ja innostusta!

Mielenkiintoista vain, että kieltämättä miehessä taitaa manifoitua monta juttua, joita nimenomaan olet korostanut, että et halua  Mutta semmoistahan se tuppaa minunkin mielestäni olemaan, että jos muuten asiat kolahtaa ja loksahtaa, yksityiskohdat menettävät merkitystään.

Paljonhan asiaan vaikuttaa lasten ikä, sillä selkeää on, että heidän tarpeensa menevät aina edelle. Suhde exään on olennainen myös, kai.

T: Xante

[Norma Bates]

Niin, olisin kyllä tykännyt ensisijaisesti itseni pituisesta miehestä, mutta tuppaahan nämä olemaan myös tanakoita. Tämä on siis pitkä, mutta onneksi myös hoikka.    Lapsistakaan en "ymmärrä" tuon taivaallista, mutta onneksi eivät ole enää uhmaikäisiä. Ja jos olisivat, niin uhmailkoot toisia ihmisiä kuin minua. Vanhin lapsista oli kuulemma jopa sanonut että toivoo että isälläkin olisi joku jonka kanssa asua. Se jää tulevaisuudelle nähtäväksi että tuleeko koskaan olemaan sitä yhdessä asumista. Miehen eksä on jo uudessa liitossa, ja olen siinä käsityksessä että mies oli erossa se jättävä osapuoli. Missä on sekä etunsa että haittansa: a) jättääkö sitten herkästi kenet tahansa ja minutkin? b) tuskinpa alkaa haikailemaan entisen perään, kun itse halusi tästä eroon.

On sitä intoa kyllä joo. Avoimuuden tsampiooni olen kyllä itse, ehkä liikaakin. Innostusta molemminpuolin. Mutta kyllähän tämä kuitenkin pelottaa, enkä ollut arvannut miten henkisesti vaativaa hyväkin mieli voi olla. Eli joudun totuttelemaan tässä menossa, ettei proppu kärähdä päästä.

[Socrates]

Olisin toivonut, että Norman mies on bodari, mutta kyllähän kristittykin on hyvä valinta.

[Xantippa]

Jos teillä välimatkaa kuitenkin on, niin eihän sitä tarvitse olla heti lapsiin tutustumassa ennen kuin suhteen muut sävelet ovat täysin selkeät. Tarkoitan, että käsittääkseni etäilynä alkaa suhde?

Myönnän, että itselleni uutta suhdetta perustaessa lapset olisivat ehdottomasti se asia,  jota miettisin eniten, on niin iso ja tärkeä osa-alue ihmisten elämässä - oikeutetusti!

T: Xante

[Norma Bates]

Juu ei tarvitse heti tutustua. Aikoinani olen sellaiseenkin mieheen törmännyt nettitasolla joka vaati että pitää tavata jo ensimmäisellä kerralla juuri kun hänellä on lapset ja ovat leikkikentällä. Kun en innostunut ja ehdotin että ennemmin kahden kesken hänen luonaan, hän parahti että tuntuisi kummalta ja kuin tapaisi huoran.

Tapaamatta jäi.

[-:)lauri]

Ai kun ihana uutinen. Hyvä Norma! 

[Hayabusa]

Olisin toivonut, että Norman mies on bodari, mutta kyllähän kristittykin on hyvä valinta.

Ei ihan nappiin, mutta paremmin kuin ennustajaeukoilla keskimäärin.

...
Norma ihastuu kehopositiiviseen 50plus mieheen. Seksi on suorastaan taivaallista. Mies paljastuukin papiksi ja Normasta tulee papin rouva.

Arvelinkin, että Normalla on ollut jotain sutinaa, kun on ollut tavallista hiljaisempi foorumilla viime aikoina. Hieno homma!

[Norma Bates]

Ääks. Miehestä olen kyllä saanut sellaisen mielikuvan että on voinut olla aiemmassa inkarnaatiossaan pappi.

[Hayabusa]

Ääks. Miehestä olen kyllä saanut sellaisen mielikuvan että on voinut olla aiemmassa inkarnaatiossaan pappi.

Ai että olen hyvä! Toisaalta, kun tarpeeksi ennustaa, niin joskus osuu. 

Valitettavasti siinä, miten rouvaus oikeasti onnistuu en pysty avustamaan. Etteköhän te "papin" kanssa keksi sen, jos/kun ensin tutustutte syvällisemmin.