Parisuhdeketju

[safiiri]

^On mielestäni hieman harhaanjohtavaa tai ainakaan en näe ihan selvänä ja todistettuna faktana, että "lajin naaraat" - joka tuntuu viittaavan piirteen olevan suoraan biologiasta ja geeneistä ja fysiologiasta johtuvaa - ovat enemmän toisen tunteita pohtivia. Päinvastoin Aasilaulu kuvaa sitä kulttuurista ympäristöä, missä pojat kasvavat hyvin toisenlaiseen käyttäytymiseen kuin tytöt. En olisi ihan suorasukaisen valmis uskomaan, että kyse on vain ja ainoastaan sukupuolten biologisesta erosta. Vähintäänkin tällainen ajatus pitää esittää vain mahdollisena käyttäytymiseron taustana, hypoteesina. Varmaa ja todistettua totuutta se ei kuitenkaan ole. Siitä kyllä taitaa ollakin jotain tutkimusta, että miehillä (ja pojilla) kyllä on tunteita siinä missä naisillakin (tytöillä), mutta (kulttuurisesti) niiden ilmaisutavat ovat sukupuolittain hieman erilaisia. Siitäkin on tutkimusta, että meillä on taipumusta vahvistaa tytöissä ja pojissa hieman erilaisia käyttäytymisen tapoja ja siten ohjata heitä tyttömäisyyteen / poikamaisuuteen. Eli siinä missä meillä on taipumusta pitää pojalle tarpeellisena sietää tuollaista poikamaista fyysisluontoista leikkiä, on tyttöjen kohdalla tapana muistuttaa siitä, miten se saattaa olla joidenkin mielestä ikävää ja vastenmielistä. Tytölle ihan sopivaksi miellämme helpommin rajummista leikeistä pahastumisen, mutta herkkä poika, joka purskahtaakin itkuun vedenräiskytyksestä tms. on outo ja vähän liian - noh - tyttömäinen. Vastaavasti se vettä muiden päälle räiskyttävä tyttö on outo ja huonotapainen, eikä osaa ottaa toisten tunteita huomioon. Tätä kritiikkiä harvoin pojalle - ainakaan ihan samassa muodossa ja normista poikkeavuuteen vihjaten - ei anneta.

[ROOSTER]

Ajattelen, että ehkä poika haluaisi koskettaa, muttei tohdi, ja vesi on ikäänkuin käsien jatke ja "väliaine".

Tytölle tilanne on jännittävä ja imarteleva jolloin hän saattaa "ylireagoida" kiljumalla turhankin kovaäänisesti. Tietysti roiskuva vesi  itsessäänkin voi aiheuttaa tuntemuksia mutta ne ovat sivuroolissa tässä. Tässä ikäänkuin testataan naaraan valmiutta enempäänkin "leikkimiseen" urostelijan kanssa.

Koska ihminen saattaa olla vesiapinasta periytynyt, niin tämä kosiokäyttäytyminen on pureutunut geeneihimme.

[Norma Bates]

Minulta taisi nuo vesileikit silläkin jäädä väliin että opin uimaan vasta parikymppisenä. Vanhempieni kanssa kävimme rannalla vain pari kertaa kesässä ja kukaan ei mennyt järveen. Ei siihen kivenmurikkapohjaiseen järveen oikein asiaa olisi ollutkaan. Oletuksena kai oli että opin jotenkin hokkuspokkus uimaan unissani. Teininä en sitten vuosiin käynyt rannoilla kun ei huvittanut esitellä jälleen yhtä osaamattomuutta.

Noin muutoin minusta kaikki edellä esitetyt huomiot ovat kukin tavallaan asiaa avaavia.

[kertsi]

Liberaali tuntee olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi entuudestaan tuntemattomien tilanteiden ja ihmisten keskellä, kun taas jotta konservatiivi tuntisi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi, edellyttää se tuttuja tilanteita ja ihmisiä. Ehkäpä tämän vuoksi liberaali on vapaa noista konservatiivia kuvaavista mieltymyksistä.

EDIT: tietenkään ihmiset eivät ole joko tai puhumattakaan, että olisivat sitä kaikissa asioissa, mutta nuo ovat yhden janan kaksi ääripäätä ja joissain tapauksissa ja mieltymyksissä kyseisellä janalla voidaan jaotella ja vertailla ihmisten mieltymyksiä.

Olisin todella kiinnostunut tietämään että MIKÄ on se syy että liberaali tuntee olonsa turvalliseksi vaikka hänellä ei ole minkäänlaista tietämystä entuudestaan niistä ihmisistä joiden kanssa hän on tekemisissä? Onko syynä optimismi, ja kun suurimman osan aikaa vastaantulijat eivät ole psykopaattisia mielipuolimurhaajia, niin liberaali pääsee näin vakuuttumaan aina vain enemmän ja enemmän siitä että hän on oikeassa optimismissaan?

Laittaisin linkin naisesta joka lähti kiertämään maailmaa ja tuli reissullaan murhatuksi, mutta hitostako hänen nimensä muistan. Mutta onhan näitä muitakin vastaavia keissejä:

https://www.bbc.com/news/world-africa-49029505

JOS liberaali tuntee olonsa turvallisemmaksi vieraiden ihmisten tai tilanteiden kanssa kuin konservatiivi (en tiedä, tunteeko, vaikka uskon kyllä, jos Vihris niin sanoo), syitä voisi olla vaikka
- mainitsemasi optimismi (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- perusturvallisuuden suurempi määrä liberaaleilla (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- korkeampi itsetunto (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- vähäisempi masentuneisuus (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- realismi (en tiedä, pitääkö paikkansa). Voi olla järkevää ottaa kohtaamisen riski sen sijaan, että eristäytyisi kotiinsa.)

Ylipäätänsä pelokkaat ihmiset kokevat maailman uhkaavampana paikkansa, ja uskoakseni tämä liittyy perusturvallisuuden järkkymiseen tavalla tai toisella, tai siihen, että lapsuudessa sitä perusturvallisuutta ei edes ole rakennettukaan. Esimerkiksi arvamaaton, epäjohdonmukainen, rankaiseva, autoritäärinen kasvatus voisi aikaansaada pelokkaita lapsia, jotka aikuisenakin pelkäävät vähän kaikkea, mukaan lukien toisenlaiset ja vieraat ihmiset ja odottamattomat tilanteet. Ja tietysti synnynnäinen taipumuskin voi olla taustalla.

En tiedä, mitkä persoonallisuus- tai temperamentin piirteet liittyisivät noihin, mutta yksi "viidestä suuresta" (big-5) persoonallisuuspiirteestä on ainakin avoimuus uusille kokemuksille, mikä voisi liittyä liberaalisuuteen. Muut 4 piirrettä ovat tunne-elämän tasapaino, ekstraversio, sovinnollisuus, tunnollisuus. Lisäksi on ehdotettu, että rehellisyyteen ja nöyryyteen liittyvät ominaisuudet muodostaisivat kuudennen piirteen. https://psykologiaa.com/2018/01/02/persoonallisuus-psykologia/

Nuo kaikki kyllä liittyvät jollain tavalla vaikkakaan ei suoraviivaisesti yhteen, masennus, pessimismi, alhainen itsetunto, perusturvallisuuden järkkyminen - ja näiden vastakohdakin liittynevät toisiinsa.

Mutta tämä on pelkkää spekulaatiota, koska en tiedä tästä liberaalisuus/konservatiivisuusakselista riittävästi.

Sellainen pieni hassu otsikko vilahti jossain ohi, että konservatiiviset pitävät enemmän countrymusiikista kuin liberaalit, mutta en jaksanut perehtyä selitykseen moiselle ilmiölle.

[Hippi]

Itse liittäisin koservatiiveihin myös ennakkoluuloisuuden, mikä tukee niin mukavasti käsitystä, että mitään ei oikeastaan kannata muuttaa. Vieraat ihmisetkin on varmaan jotenkin outoja, joten niitä pitää tarkkailla pitkään, ennen kuin voi rentoutua niiden seurassa, jos silloinkaan.

Konservatiivi näkee muutoksen uhkana ja liberaali mahdollisuutena

[Norma Bates]

Voisi tietysti kysyä myös mikä tekee liberaalista niin tyytymättömän että pitää säntäillä ilmiöstä, asiasta, paikasta ja jopa ihmisestä toiseen. Jos nyt parisuhteen rakentamista ajattelee, niin se ennakkoluuloton osapuolihan voi heittäytyä vaikka polyamoristiksi ja haluaa liittää perheeseensä uusia puolisoita.

Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

[mikainen]

Voisi tietysti kysyä myös mikä tekee liberaalista niin tyytymättömän että pitää säntäillä ilmiöstä, asiasta, paikasta ja jopa ihmisestä toiseen. Jos nyt parisuhteen rakentamista ajattelee, niin se ennakkoluuloton osapuolihan voi heittäytyä vaikka polyamoristiksi ja haluaa liittää perheeseensä uusia puolisoita.

Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

Heräsin aamulla unesta jossa elelin tyytyväisenä naisen ja miehen kanssa. Jokaisella oli oma huone talossa, mutta öitä vietettiin milloin kenenkäkin sängyssä. Herätessäni tajusin, että tämähän se tosiaan  taitaa olla mitä toivoisin. Mies oli kylläkin kasvoton, mutta nainen Scarlett Johansson.

[Aasilaulu]

Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

Polyamoriasta ei varmaan voi eikä kannata olla mitään yhtä mieltä. Se voi olla todella monenlaista. Voi olla, että ei olla valmiita tai kyneviä sitoutumaan yhteen kumppaniin. Voi olla, että ei oikein osata kantaa vastuuta omista tunteista ja tarpeista ja sitten ikään kuin hörhöillään, keskustellaan kaikki asiat aivan juurta jaksaen läpi ja vähän niin kuin kuormitetaan toista sillä, että ei itse edes tiedä mitä haluaa ja on ihan tuuliviiri.

Mutta siis... periaatteessa se voi olla myös ihan yhtä tasapainoista touhua kuin hyvä monosuhde. Ehkä siinä yhtenä tunnusomaisena piirteenä on se, että parisuhdetta voi ajatella sellaisena, että siinä on ikään kuin liukuportaat, siihen kuuluu tietyt askeleet ja tietyt säännöt. Jossain määrin jokaisessa suhteessa säännöt ja se, mitä toiselta ja suhteelta odotetaan muovautuu aina vähän erilaiseksi. Jos nyt unohdetaan se pelkoja tai positiivisempia tunteita herättävä mielikuva useasta kumppanista, niin eräänlainen perusidea tässä on se, että ei ajatella että se suhde on tämmöset liukuportaat tai että sulle vaan kuuluu siinä tietyt asiat. Vaan että te voitte myös miettiä sitä, että mitä teistä kumpikin ihan oikeasti siltä suhteelta haluaa ja rakentaa siitä ihan sellaista kuin te yhdessä päätätte

Se voi olla stressaava tai pelottava ajatus että täytyy tämmösistä asioista keskustella. Mutta voi se olla tavallaan myös vapauttavaa, kun meitä on niin moneksi, ja ei sitä välttämättä tiedä, mitä tosi hienoa jonkun kanssa voi tolleen sen paketin avaamalla löytää.

Ei se välttämättä tarkoita sitä, että täysin ennalta arvaamatta toinen yhtäkkiä iskee tiskiin jotain isoja juttuja että haluaisikin vaikka yhtäkkiä liittää mukaan uusia puolisoita.

Mä ehkä ajattelisin sitä niin, että sellaseen perinteiseen parisuhteen koodistoon, mistä ei yleensä keskustella, kuuluu muun muassa se, että vaikka sulla suhteesta huolimatta olis vaikka merkittäviä ystävyyssuhteita toisiin miehiin jo ihan vanhastaan ja näihin liittyis myös ihailua tai joku syvempikin tunneside, näistä ei siinä parisuhteessa keskustella, koska se suhde ja toisen tunteet ja turvallisuudentunne on tämmöstä tärkeämpiä asioita. Tai jos sulle töissä sattuu joku tilanne, että sulle flirttaillaan tai sua lähennellään ja sulla liittyy tähän ristiriitaisia tunteita, uskoisin että useimmat ei puhuis niitä läpi kumppaninsa kanssa.

Se suhteen epäkonventionaalisuus tai polyamorisuus voi mun mielestä palkkatasolla tarkoittaa vaikka sitä, että tässä on joku poikkeava linja. Ehkä sä voitkin puhua sun kumppanille tämmösestä ja voidaan ottaa sellainen tabu sieltä pois, että ihmisen elämässä muka ei olis joka tapauksessa tai ei sais olla semmosta, että sillä on tunteita ja myös seksuaalisia tunteita muitakin ihmisiä kohtaan.

Mutta ei se tarkoita, tai sen ei pitäis tarkoittaa, että sä voit ja saat kumppanilles sanoa ihan mitä tahansa tai että ei välitetä miltä siitä tuntuu.

Se että tämmösistä asioista ei puhuta eikä tehdä niillä mitään säröä toisen turvallisuudentunteeseen ja siihen yhteiseen kuplaan on mun mielestä myös ihan hyvä ja validi vaihtoehto. Se voi olla paras ja tyydyttävin ja rakastavin tapa elää siinä suhteessa, ja jos kumpikin haluaa siinä elää ja olla toisen kanssa, totta kai sitten tehdään näin. Sit varmaan joku vielä arvostaa erikseen semmosta, ettei tämmösestä edes tarvitse keskustella vaan se ymmärretään sanomattakin -> myös lisää hyvää oloa ja turvallisuuden tunnetta.

Mun mielestä toi yllä oleva on se stereotyyppinen kuva monosuhteesta. Siinä ei mun mielestä ole  mitään vikaa. Mut sit jollekin saattaa olla yhtä lailla kova juttu se, että noita lausumattomia hiljaisia koodeja ei tarvitsekaan vaan noudattaa vaan että voidaan myös puhua ja sopia toisin.

Joku ehkä kokee sellaisen tosi turvalliseksi ja itsensä hyväksytyksi jos voikin vaikka kertoa vähän avoimemmin muita ihmisiä koskevista tunteista. Mut se edellyyttää, ettei sillä kyykytetä kumpaakaan vaan että se vaan löytää jonkun toisenlaisen uoman missä kummankin on hyvä olla.

Toi nyt on vaan yks kapea visio siitä, mitä polyamoria voi jollekin tarkoittaa. Siis muutakin kuin useaa kumppania, ainakin mun mielestä.

[safiiri]

Voisi tietysti kysyä myös mikä tekee liberaalista niin tyytymättömän että pitää säntäillä ilmiöstä, asiasta, paikasta ja jopa ihmisestä toiseen. Jos nyt parisuhteen rakentamista ajattelee, niin se ennakkoluuloton osapuolihan voi heittäytyä vaikka polyamoristiksi ja haluaa liittää perheeseensä uusia puolisoita.

Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

Liberaalius ei nyt kuitenkaan millään muotoa ole yhtä kuin jatkuva rauhaton uutuuksien hakemisen halu. Usein maailman muutosta on jopa helpompaa sietää, kun oma elämä ei ole liian muuttuvaista, vaan se on asettunut uomiinsa (joka lopulta on oikeastaan sitä, että on rauhassa itsensä kanssa). Silloin omat resurssit eivät kulu siihen oman elämän poukkoilun ja siihen liittyvän epävarmuuden kanssa pärjäämiseen, joten maailman muuttuminen ei tunnu uhkaavalta.

Itsessäni voin mm. tunnistaa sen, että JOS on kiireinen ja stressaava vaihe, siedän huomattavasti huonommin erilaisia yllätyksiä ja muutoksia. Mutta jos on sellainen rauhallisempi tilanne, ei ole ollenkaan ahdistavaa, että tapahtuu jotakin ennalta arvaamatonta, suunnitelmat muuttuvat tai jokin totuttu uudistetaan.

[Norma Bates]

Olen vanhanaikainen romantikko ja minulle parisuhde näyttäytyy ideaalitilassaan sellaisena että on yksi erityinen ihminen jonka kanssa voi tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja halutuksi omana itsenään. Keskustelua tarvitaan, mutta mieluummin keskustelisin parin kanssa kaikesta muusta kuin parisuhteestamme. Muuten tulee sellainen märehtivä olo kuin keskustelufoorumin metakeskusteluissa. Keskustelukerhoa en kaipaa, vaan aitoa kumppania. Yhtä vain.

[Xantippa]

Vähäisen ymmärrykseni varjolla totean, että olen käsityksessä, että polyamoria on vain eräs seksuaalisuuden muoto siinä kuin hetorous tai homous. Että ihminen jossain vaiheessa toteaa, että hänen seksuaalisuutensa ynnä romanttiset tuntemuksensa ovat sellaisia, että ne vahvasti suuntautuvat useampaan kuin yhteen ihmiseen. Toisin sanoen, ihminen kokee, että ns. perinteisessä kahden ihmisen liitossa hänen seksuaaliset ja romanttiset tarpeensa eivät yksinkertaisesti toteudu. Hän on koko ajan jotain vailla, hakee jotain lisää, jotain muuta.

Aivan kuten homo saattaa tuntea, jos yrittää väkisin pitää yllä heterosuhdetta.

Ja aivan kuten heterot tai homot, polyamoriset ihmiset voivat olla vanhanaikaisia romantikkoja, jotka haluavat hyväksyntää, tulla rakastetuksi ja halutuksi omana itsenään.

Ja kuten  homoudesta, tästäkin piirteestä haetaan hyvin usein jotain "hämärää", kuten että tällainen seksuaalinen suuntautuminen kertoo vastuuttomuudesta, kyvyttömyydestä sitoutua ja mitä näitä on. Kuitenkin (harvat, myönnän) polyamoristen ihmisten kohtaamiset, mitä itselläni on, kertoo kyllä ihan muuta. Eli että ihan samalla siinä otetaan vastuuta ja sitoudutaan niihin ihmisiin, kenen kanssa suhde on.

Luonnollisesti polyamoriaa sotketaan myös moniavioisuuteen ja tiedämme, minne se polku sitten johtaa.

T: Xante

[Norma Bates]

Homovertaus tekee asiasta ymmärrettävämmän itselleni. Koska jotkut hörhöt (henkisestä kehityksestä kiinnostuneet) ovat kovasti suitsuttaneet polyamoriaa, on tullut paha olla sellaisessa porukassa koska itse ei kykene rakastamaan intiimisti ja kaikilla tavoin (niin henkisesti kuin kehollisesti) yhtäaikaa useaa ihmistä. Hörhöt kun jotain saavat päähänsä että se on henkistä ja merkki siitä että ollaan jalostuneita ja kehitysjanalla pitkällä, he hyvin helposti onnistuvat saamaan herkemmän ihmisen uskomaan että sitä on aivan karmea ihminen kun ei itse kykene vastaavaan. Egoistinen, itsekäs, pienisieluinen, mitä lie.

Tv-dokumenteista on jäänyt itselleni ikävä mielikuva polyamoristisista liitoista. On näyttänyt siltä että koko homma pyörii pääasiassa yhden tahtoihmisen ympäri. Jos kyseessä on nainen, hän pääasiassa liittää mukaan uusia kumppaneita, jos mies, niin sitten hän. Eräänkin dokumentin kohdalla tuli paha mieli kun siinä oli joku vetäytyvämpi mies joka oli saanut elämänsä ensimmäistä seksiä siltä tahtonaiselta joka niitä kumppaneita keräili. Mitäs sitten kun nainen päättääkin että nytpä keskustellaan se sisäänpäinkääntyneempi mies ulos systeemistä. Ja hyvin pitkälti itse pelkäisin tuollaisissa moniliitoissa sitä että "muut leikkivät keskenään, mutta eivät minun kanssani". Lisäksi moniliitto tuntuu ahneelta ja itsekkäältä sikäli että kaikilla ei ole sitä yhtäkään kumppania, ja sitten jokun pitää saada "kaikki".

[Norma Bates]

Suurin ongelma parisuhteiden muodostamisessa keski-iässä on kuitenkin mielestäni väsähtäneisyys. Ei se että joku varaa ja haalii kaikki vapaana olevat yksinomaan itselleen. Kun on ollut ikäviä kokemuksia, enempää ei tietysti haluta. Apatia valtaa ja mielenkiinto siirtyy luonnostaankin ihan muihin asioihin kuin romantiikkaan tahi seksiin. Biologisessa mielessä se on tietysti ymmärrettävää, eihän näin vanhana enää kuulu lapsia laittaa. Mihinpä sitä sitten kumppaniakaan tarvis.

Mutta ei toisen ihmisen läheisyyden kaipuu minnekään katoa millään inhorealistisilla faktoilla.

[Xantippa]

Polyamoria, siis "todellinen sellainen" (hiton huonosti ilmaistu, mutta yritän), onkin käsittääkseni aika väärinymmärrettyä. Nykyaikana myös siirtynyt, kuten kaikki muutkin ei-niin-tavalliset seksuaaliset taipumukset, muodin ja trendin saralle.

Tietysti ihmisen, joka vaan haluaa useita kumppaneita, eikä tahdo sitoutua, on helppo väittää olevansa polyamorinen ja miksei tietysti voi ollakin. Mutta polyamoriset itse kyllä toivovat, että ns. tavan monogamistit eivät ottaisi heidän seksuaalista suuntaumistaan omaksi keppihevoksekseen, vaan nimenomaisesti keskustelisivat suhteissaan siitä, mistä on aidosti kyse, polyamorisuudestako vaiko avoimesta suhteesta vaiko mistä.

Eihän polyamoria ole kenellekään mikään ainut vaihtoehto, jos seksuaalista vapautta ja vaihtelua haluaa.

Olen myös käsittänyt, että ihan tavalliset mustasukkaisuudet, menetyksen pelot jne. ovat arkea myös polyamorisissa suhteissa. Ne eivät vain (tietenkään) sinällään kohdistu suhteen osapuoliin, vaan kuten monogamisissakin suhteissa, suhteen ulkopuolisiin asioihin ja ihmisiin.

Seksuaalisuuden kirjot ovat laajentuneet suhteellisesti pienessä ajassa todella paljon. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että sekaannus on yleisesti ja yksityisesti. Senpä vuoksi itse asiasta harvoin on mitään "oikeaa" sanottavaa muilla kuin yksilöllä itsestään.

T: Xante

Muoksis: ja seksuaalisuutta tai romantiikkaa tms. koskeviin tv-ohjelmiin harvemmin kai lähtevät ihmiset, jotka kokevat arkensa omakseen, tavalliseksi jne...

[Kopek]

Olen vanhanaikainen romantikko ja minulle parisuhde näyttäytyy ideaalitilassaan sellaisena että on yksi erityinen ihminen jonka kanssa voi tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja halutuksi omana itsenään.

Asioila on puolensa. Olen ollut heinäkuun loppupuolelta asti kuin lastu virrassa pystymättä juurikaan itse päättämään tekemisistäni. Pieniä vapaita hetkiä tulee välillä, mutta niiden aikana ei ehdi tehdä mitään isoa. Nyt 2-vuotias katsoo Youtubesta Fireman Samia, joten voin olla hetken tietokoneen ääressä. Äsken tein hänen kanssaan "retken" kaupungille.

Muutama vapaapäivä minulla on ollut, mutta kun tytär soitellut, ettei jaksa ja puhunut lapsen antamisesta pois ja itsemurhasta ja "tee sinä nyt vain niitä hommiasi", niin eipä siinä hommafiiliksiä ole. On vain paha mieli siitä, että ei ole auttamassa.

Mitään tuollaista ei ole yksinäisellä ihmisellä. Hän saa tehdä lainsäädännön ja rahatilanteen ja moraalinsa rajoissa mitä haluaa ja mihin pystyy. Hän voi siivota asuntonsa, eikä sitä kukaan muu tule sotkemaan. Hän voi päättää rahankäytöstään itse. Lyhyesti sanottuna hän hallitsee elämäänsä eikä ole pelkkä ajopuu, jota muut ohjaavat.