Parisuhdeketju

[Norma Bates]

Jos olisi mies, niin miksei. Kumminkin varustelukin merkkaa jos housut otetaan pois.

***

En ole koskaan napannut ketään lennosta. Nuorena tutustuin miehiin kirjeenvaihdon kautta, nyt aikuisena netissä. "Treenitoveri" saattaa olla juuri tuollainen kopekilainen tapaus. Jos en kehitä itse munia itselleni ja ala hätyytellä, jos ikinä vielä hänet näen. Mutta kun ei yhtään tiedä olisiko kimppuunkäyvä nainen pelottava vai helpotusta tuottava olio sairaan ujolle miehelle...

[a4]

Jos olisi mies, niin miksei. Kumminkin varustelukin merkkaa jos housut otetaan pois.

1. Jos olisi kova, tiivis, jäntevä fitness-nainen, jolla vyödildo?
2. Jos olisi transnainen, jolla munat?
3. Jos olisi mies, joka olisi transvestiitti?

[Kopek]

En ole koskaan napannut ketään lennosta. Nuorena tutustuin miehiin kirjeenvaihdon kautta, nyt aikuisena netissä. "Treenitoveri" saattaa olla juuri tuollainen kopekilainen tapaus. Jos en kehitä itse munia itselleni ja ala hätyytellä, jos ikinä vielä hänet näen. Mutta kun ei yhtään tiedä olisiko kimppuunkäyvä nainen pelottava vai helpotusta tuottava olio sairaan ujolle miehelle...

Jos tuon ihmisen tietää nimeltä, ja jos hänen sähköpostiosoitteensa tai muu osoitteensa on tiedossa, eikö nyt olisi tilaisuus, ottaa häneen yhteyttä ja yrittää saada jonkinlaista keskustelua käyntiin. Koronan aiheuttama tauko treeneissä olisi hyvä tekosyy. Jos tuo ihminen ei lainkaan vastaisi, silloin voisi kai vetää viivan tapauksen päälle ja todeta, että no change. Jos hän sen sijaan vastaisi, sekin olisi vaikea tapaus, koska silloin pitäisi osata lukea myös rivien välit ja päätellä ja ennustaa, kehittyykö asiasta jotain muutakin kuin turhia toiveita ja sydänsuruja. Eli kannattaako tätä nyt ylipäätään jatkaa.

Olen maailman huonoin neuvoja näissä asioissa enkä yritäkään antaa mitään neuvoja. Kun kerron seuraavaksi muutamalla sanalla omista kokemuksistani parikymppisenä ja vähän päälle, en kerro niitä neuvomismielessä.

Olin tuohon aikaan vajaan vuoden Englannissa ja kirjoittelin sieltä käsin useille henkilöille, joista muutama oli tyttökin. Minua harmittaa nyt, että lähettämistäni kirjeistä ei jäänyt itselleni mitään kopiota, koska olisi mielenkiintoista nähdä, mitä oikein kirjoitin. Olin ahkera kirjoittaja, ja kirjeet - myös minun saamani - olivat joskus aika pitkiä. Muistelen, että yksikin kirje oli 44 sivua tai liuskaa. Muistikuva voi olla liioitteluakin, mutta pitkiä ne joka tapauksessa olivat.

Yksi kirjeenvaihtokaverini oli eräs lukiota käyvä tyttö, josta myöhemmin sain tietää, että hän oli ottanut kirjeenvaihdon jo melkein kuin seurustelun aloittamisena, jota asiaa en ollenkaan tajunnut. Itse en nimittäin ollut hänestä kiinnostunut "sillä tavalla". Minähän olin päättömän rakastunut edelleen siihen yhteen tyttöön, josta olen eri yhteyksissä kertonut.

Kun nyt myöhemmin luen jotain tuon lukiotytön kirjettä (saamani kirjeet olen yrittänyt säilyttää, vaikka kai niistäkin joku on jo ehtinyt kadota), niin kyllähän siitä käy ilmi jonkinlainen... miten tämän nyt sanoisi... ihastuminen tai jotain. En vain tuolloin aikoinaan osannut nähdä asiaa näin.

Kun aikanaan palasin Englannista, tuo tyttö tuli jopa käymään luonani. En minä mitenkään vihamielisesti tai torjuvasti häneen suhtautunut, mutta en todellakaan myöskään minään "seurustelukumppanina". Hän ei ollut ulkonäöltään minun tyyppiäni, ja toisaalta välillämme oli omasta mielestäni liikaa ikäeroa. Minua inhottaa asetelma, jossa intin käynyt yli 20-kymppinen tyyppi (olin tuolloin 21) tapailee jotain 17-vuotiasta tyttöä. Asetelma vain tuntuu jotenkin... yäk. Näitähän näkee. En nyt muista enkä oikeastaan tiedäkään, miten vanha tuo tyttö oli, mutta kuitenkin hyväksymäni ikähaarukan alapuolella.

Onnistuin joitakin vuosia sitten Googlella löytämään tietoja ja jopa kuvan tuosta henkilöstä. Hänestä oli tullut joku suurtalouskokki tai joku talousihminen... mikä hän nyt olikaan. Hän oli kuvassa aivan karmean lihava, joten eipä kaduta, että en tuolloin ollut kiinnostunut. Kirjeenvaihtokumppanina hän oli OK.

Englannista käsin käyty kirjeenvaihto tyttöjen kanssa kuitenkin vei minut sille tielle, jolla vieläkin olen, mutta tämä menee yksityiselämän puolelle, joten eipä siitä enempää. Tässäkin asiassa ihannetytölläni - eli sillä, johon olin lukiossa palavasti rakastunut ja jota olin jo muutaman vuoden ajan palvonut ja turhaan tavoitellut - oli sormensa pelissä. Kirjoitin nimittäin myös hänelle, eikä hän vastannut. Tästä turhautuneena ja masentuneena mietin, olisiko vielä joku tyttö, jonka edes jollakin tavalla tuntisin, ja jolle voisin kokeeksi kirjoittaa. Yksi tyttö muistui mieleeni, ja ajattelin, että lähetänpä kirjeen hänelle, jos vaikka hän vastaisi. Ja tämä kirje ratkaisi pelin vähän pidemmäksi aikaa...

P.S. Hesarissa näyttää olevan artikkeli "Miten päästä irti kaukorakkaudesta", jossa neuvotaan, miten toivottoman ihastumisen saa loppumaan. Seuraavassa muutamia poimintoja tekstistä.

Ihastus perustuu fantasiaan, sanoo asiantuntija ja neuvoo, miten rakkauden kaipuussa nääntyvän kannattaa toimia

Tällä kertaa kysymme, miten päästä irti yhä vain jatkuvasta ihastuksen tunteesta, jonka kohde on saavuttamaton.

"Pahimmillaan kesken jäänyt ihastuminen voi olla jopa vaarallista. Ennen vanhaanhan puhuttiin naisista, jotka näännyttivät itsensä rakkauden kaipuussaan."

"Saattaa olla vaikea hyväksyä, että tietyt asiat ovat elämässä jo ohi."

[Norma Bates]

Jos olisi mies, niin miksei. Kumminkin varustelukin merkkaa jos housut otetaan pois.

1. Jos olisi kova, tiivis, jäntevä fitness-nainen, jolla vyödildo?
2. Jos olisi transnainen, jolla munat?
3. Jos olisi mies, joka olisi transvestiitti?

Ihmisessä pitää olla aito penis lisävarusteena. Ei dildo. Enkä usko että kirurgisesti rakennettu penis miellyttäisi minua myöskään. Sori vaan. Joskus olen leikitellyt ajatuksella että mitä jos olisi naiseksi pukeutuva mies, mutta ei sekään oikein oikeasti nappaa. Naiseus ei kuulu minun partnerilleni, vaan minulle.

Vaikken tässä nyt varsinaisesti mitään parisuhteita pähkäillyt, seksiä vain. Että sikäli outo sijoittelu siirtää nämä jutut tähän ketjuun. Eikös meillä tällä foorumilla ole seksiketjua?

[Norma Bates]

P.S. Hesarissa näyttää olevan artikkeli "Miten päästä irti kaukorakkaudesta", jossa neuvotaan, miten toivottoman ihastumisen saa loppumaan. Seuraavassa muutamia poimintoja tekstistä.

Ihastus perustuu fantasiaan, sanoo asiantuntija ja neuvoo, miten rakkauden kaipuussa nääntyvän kannattaa toimia

Tällä kertaa kysymme, miten päästä irti yhä vain jatkuvasta ihastuksen tunteesta, jonka kohde on saavuttamaton.

"Pahimmillaan kesken jäänyt ihastuminen voi olla jopa vaarallista. Ennen vanhaanhan puhuttiin naisista, jotka näännyttivät itsensä rakkauden kaipuussaan."

"Saattaa olla vaikea hyväksyä, että tietyt asiat ovat elämässä jo ohi."

VMP. Miten helvetissä ihmisen elämässä voisi IKINÄ olla tietyt asiat ohi, eli siis kyky ihastua? Kyllä sitä voi ihastua vaikka 100-vuotiaana, ja ihan yhtä hömelö olo taatusti tulee. Olenhan minä sitä itse hirvitellyt ja naureskellut että en minä mikään teini ole, joten miksi nippanappa alta 50-vuotiaana (jos ajatellaan tarkkaa ajankohtaa) sitten yhtäkkiä tulee tunteita kuin olisi 15-vuotias. Mutta ei se ikää katso. Nämä asiat tulevat ja menevät jossain järjen tuolla puolen, ja mitä kyynisemmäksi ja kyllästyneemmäksi on ehtinyt tulla, mitä pidempään on ollut yksin, niin sitä pahemmin sitten menee jalat alta. Sai sitä vastakaikua tai ei.

Netissä ovat keski-ikäiset miehet jutelleet että toteutumaton rakkaus on parasta rakkautta. Eivät he sitten ole kokeneet sitä jotenkin vaaralliseksi. Vaarallisemmaksi he ovat kai arvioneet aidon tutustumisen, kun ovat jättäneet sen väliin, ja tyytyneet haaveilemaan loitompaa.

Itse olin vuosi sitten öpaut itsarifiiliksissä, eikä nytkään sen paremmin välttämättä mene (elämän tylsyyden ja yksitoikkoisuuden vuoksi). Mutta olisiko jotain olennaisesti paremmin jos ei yksikään mies olisi aiheuttanut minussa mitään fiiliksiä kuluneen 10 v sisällä? En tiedä, enkä usko. Lopputulos voi olla plus miinus nolla, mutta ainakin on ollut mielenkiintoisia hetkiä.

Ainoa syy saada ihastus loppumaan olisi se että pääsisi kutemaan jonkun toisen kanssa, mutta vaikkei kaikki seksi ollutkaan perseestä kuluneen vuosikymmenen sisällä, niin ei se nyt niin ikimuistoistakaan ollut että mieluummin ryntäisin miehiin kuin vieläkin haaveilisin hölmönä miehestä jonka aivoituksista ei ota pirukaan selvää.

[Aave]

Eksät eivät ole ehtineet rassaamaan päätä koska ihastuin yli vuosi sitten harrastuksen parissa. Siellähän tuntuu olevan kahta sorttia miehiä. Arkoja ja rentoja. Tietysti iskin silmäni arimmista arimpaan. Ja sillä mitään edistymistä ei ehtinyt tapahtua ennen koronaa kun ei minusta ole ollut väkisinkään ottamaan.

Tämähän on oikein hjuva!

Mutta vaikuttaa sille, että aremman puoleisena miehenä ei hänkään kovin nopeasti ryhtyisi mihinkään siirtoihin, joten pallo on sinulla. Mikäänhän ei estäisi sinua esim. laittamasta sähköpostia tai soittamasta hänelle? Avoimuus on tietysti parasta joten kertoisit vain miten asia on, ja ehdotat treffejä. Älä hätäänny, jos jannulla menee pasmat hetkeksi sekaisin. Hänhän voi sitten soittaa sinulle takaisin. Sano sekin ääneen.

Sen verran olen saanut selville että poitsu on sekä nörtti että insinööri. Mikä selittänee yhtä sun toista.

Ymmärrän. Voisi kuvitella, että historiastanne saattaisi löytyä tietty yhdistävä tekijä. Jos niin on, niin sekin olisi vain nyt hyvä asia uuden voimakaksikon muodostumiseen.

Anna mennä. Emme me vanhoina juuri niinkään tekemisiämme tai virheitäkään kadu vaan niitä asioita, jotka jätettiin kokonaan tekemättä.

[Norma Bates]

Jos ikinä enää nähdään, niin jotain minun on pakko tehdä, koska vaikuttaa siltä että mies on ainakin minua kohtaan totaalisen arkaparka. Yksi tuttu mies sanoi että hän on itse samanlainen jos kiinnostuu tosissaan naisesta.

Ihan mielelläni järkkäisin niin että maailmassa on yksi potentiaalinen naisvihaaja vähemmän. Jos minun kanssani alkaa, niin mahdollinen erokin hoituu kyllä ilman 3. maailmansotaa, koska en ole mikään piru ihmiseksi. Mutta ei tässä nyt tiedä miten on. Romantikkona olen tietysti itse fantasoinut vaikka mitä.

[Kopek]

Olen jo vuosien ajan suunnitellut kirjoittavani jonkinlaisen blogitarinan siitä, miten pienet satunnaisilta tuntuvat asiat voivat saada aikaan suuria käännöksiä elämässä. Sijoitan tarinan Yhdysvaltoihin samoihin maisemiin, joihin sijoittuu eräs aikaisempi vastaava tarina, johon olen antanut linkin jo niin monesti, että eivätköhän kiinnostuneet ole jo sen nähneet – eli ei kukaan. Yritän keksiä henkilöille englantilaiset nimet. Päähenkilön nimi on suurin ongelma, koska nimen pitää olla jotenkin pehmeä ja herttainen ja kuvata tuota henkilöä. Seuraavassa lyhyessä kuvauksessa käytän epäonnistunutta suomalaista nimeä, kun en jaksa nyt muutakaan miettiä.

Tarina alkaa siitä, kun televisiossa esitetään vuodelta 1968 peräisin olevaa sarjaa "Odysseia", jossa yhtä pääosaa näyttelee nuori nainen Barbara Gregorini. Tämä nainen on niin söpö ja ihana, että jollakin tavalla "etäihastun" häneen. Kerrankos sitä nyt filmitähtiin ihastutaan. Tällä naisella on pitkä tumma tukka, ja hän muistuttaa hieman ensimmäistä tyttöystävääni, jonka kanssa olin seurustellut muutama vuosi aikaisemmin. Ehkä tämä yhteensattuma vaikuttaa taustalla siihen, miksi näen tuossa näyttelijässä "jotain".

TV-sarjan edetessä mieleeni juolahtaa, että eräs luokallani oleva tyttö on muistuttanut hieman tuota Odysseian nuorta naista silloin kun hänellä on ollut pitkä suora tukka. Vanhoista luokkakuvista tämä käy hyvin ilmi. En kuitenkaan suin päin ihastu tähän koulutoveriini, joka on ollut luokallani jo vuosia, ja jota kohtaan en ole tähän astikaan tuntenut mitään kiinnostusta. Panenpahan vain yhtäläisyyden merkille. Katselen edelleen TV-sarjan jaksoja ja ihailen siinä esiintyvää näyttelijää.

Eräänä päivänä alkaa tapahtua.

Istuskelen omissa ajatuksissani - olen aina omissa ajatuksissani - jossakin luokan takaosassa ja mietiskelen sitä, miten olen jokaisena vuonna – aina ensimmäisestä luokasta alkaen - ollut ihastunut johonkin tyttöön luokallani, ja nyt tällaista tyttöä ei ole. Edellisen vuoden ihannetyttöni on vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, joten hän on poissa laskuista. Hän ei tule enää palaamaan luokalleni.

Tarkkailen vaivihkaa tyttöjä yksi kerrallaan ja mietin, voisinko ihastua häneen tai häneen. Pari tytöistä on itse asiassa sellaisia, joihin olen joskus aikaisemmin ollut hyvinkin ihastunut, mutta vuosien kuluessa nämä tytöt ovat menettäneet entisen hohtonsa ainakin minun silmissäni. Ei heistä rumiakaan ole tullut, mutta heidän tyylinsä ja hiusmuotoilunsa ja muu tällainen ei enää vastaa ihanteitani.

Olen TV-sarjan lumoissa, enkä kaipaa mitään ronskia ja voimakasta soturiprinsessa Xenaa (tätä sarjaa ei tuolloin vielä esitettykään) vaan herkkää ja hentoa suurisilmäistä pitkätukkaista kaunista naista - sellaista kuin Odysseiassa.

Istun siis luokkahuoneessa ja teen mielessäni arviointia luokkani tytöistä mahdollisina uusina ihastukseni kohteina. Juuri kun olen katsomassa takaviistosta edellä mainittua tyttöä, joka nuorempana muistutti TV-sarjan Barbara Gregorinia, hän kääntää päänsä ja katsoo suoraan minuun ja hymyilee.

That's it.

Tuo katse, tuo yksi ainoa lyhyt vilkaisu ja hymy, muuttaa elämäni ja tekee siitä sellaisen, mikä siitä myöhemmin tulee.

Ai miten?

Saman päivän iltana kirjoitan päiväkirjaani, seuraavaa (nimi on keksitty):

Heinosen Helinä katsoi koulussa minua ovelasti. Voisin vaikka pitää siitä tytöstä.

En siis vielä samana päivänä kirjoita päiväkirjaani, että rakastan tyttöä, vaan että voisin pitää hänestä. Ajatus pitämisestä jää itämään mieleeni. Pari päivää myöhemmin kirjoitan pettyneenä, että "se ei merkinnyt mitään erikoista, kun Heinosen Helinä vilkuili minua".

Ajatus ihastumisesta ei poistu mielestäni, ja viikonlopun jälkeen tunnustan päiväkirjalleni rakastuneeni tuohon tyttöön: Minä rakastan sitä tyttöä, mutta se ei tietenkään välitä minusta. Seuraavana päivänä toistan tämän saman asian: Rakastan Heinosen Helinää entistä enemmän.

Kun "vilkaisusta" on kulunut viikko ja yksi päivä, tunnustan päiväkirjalleni seuraavaa:

Rakastan aivan epätoivoisesti sitä Heinosen Helinää. Epätoivoisesti siksi, että tiedän, ettei minulla ole mahdollisuuksia sen suhteen. Olen melkein "sairas" enkä tiedä, mitä tekisin. En koskaan ole rakastanut ketään näin kovasti ja minusta tuntuu että tämä on aitoa rakkautta. Pari viikkoa sitten olisin tuskin huomannut sitä tyttöä, mutta nyt...

Kuukauden päästä kiemurtelen edelleen tunteitteni riivaamina ja kuvailen niitä päiväkirjassani seuraavasti:

Rakastan sitä niin, että en tahdo tulla toimeen. Kunpa sekin rakastaisi minua.

Se inhoaa ja halveksii minua. Olen melkein mielisairas. Mieliala -4. Hengitys ja sydämenlyöntitiheyteni on varmaan noussut ainakin kaksinkertaiseksi ja ruumiinlämpö (kuumetta) rakastumiseni johdosta.

Tuollaisia merkintöjä löytyy päiväkirjastani tuosta eteenpäin jopa muutaman vuoden ajalta.

Kun "vilkaisusta" luokassa on kulunut vuosi, olen jo hieman saanut jäätä murrettua väliltämme ja luotua jonkinlaisen satunnaisen keskusteluyhteyden. Muutama sana saatetaan siis vaihtaa, kun tavataan. Tämä on jo sinänsä täysin poikkeuksellista minun mittapuullani, koska en puhu enkä muutenkaan kommunikoi luokallani olevien tyttöjen tai ylipäätään kenenkään tyttöjen kanssa. Elän paitsi fyysisessä, myös henkisessä selibaatissa, jos tällaista sanaa voi käyttää.

Historian - ei maailmanhistorian vaan oman henkilöhistoriani - siivet havisevat tai ainakin värähtävät, kun ihailemani tyttö soittaa yllättäen minulle. Hän jää aikakirjoihin ensimmäisenä minulle koskaan puhelimella soittaneena tyttönä. Tämä on ymmärrettävästi pieni askel ihmiskunnalle, mutta rakastuneelle ihmiselle pienetkin asiat ovat merkittäviä. Puhelu liittyy erääseen matkaan, jota valmistellaan.

Kun ihastumisestani on kulunut noin kaksi kuukautta, suhteemme on edennyt jo niin pitkälle, että polvistumme vierekkäin Temppelinaukion kirkon alttarille. Odotan, että pappi kysyisi meiltä molemmilta vuoron perään "tahdotko sinä" ja me vastaisimme "tahdon", mutta hän sanookin "sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu". Olemme vain kaksi henkilöä kymmenien muiden joukossa eli tämä ei ole sitä, mitä olisin halunnut sen olevan. Käynti kirkossa liittyy erääseen tapahtumaan Helsingissä, johon me kumpikin osallistumme. Se, että hän on lähellä vieressäni, tekee tapahtumasta kuitenkin ainutkertaisen muistoissani.

Tilanne etenee niin, että saman vuoden lopulla kirjoittelen armeijasta kirjeitä tälle tytölle ja hän kirjoittelee minulle. Lomilla tapaan häntä ja ajelen hänen kanssaan autolla musiikkia kuunnellen. Hän käy jopa kotonani, jossa esittelen hänelle eräitä valokuvia. Näytän hänelle kaksi jättimäisen suurta seinätaulun tyyppistä valokuvaa, jotka esittävät häntä. Olen saanut negatiivit epävirallisesti lainaksi eräältä kaveriltani ja valmistanut vedokset eräiden valokuvaamista harrastaneiden kavereitteni kanssa. Kuvat on otettu valokuvaamossa, eikä minulla tietenkään olisi ollut mitään oikeutta tehdä niistä itselleni kopioita tai edes lainata niitä. Olen toiminut täysin ilman lupaa ja epäeettisesti. Toisessa kuvassa tyttö poseeraa lyhyessä minihameessa, ja toinen esittää kasvoja. En tiedä, mitä tarkoitusta varten ne on otettu.

Kuvien esitteleminen tuolle tytölle on omasta mielestäni viesti siitä, että hän kiinnostaa minua tavallista enemmän, huomattavan paljon tavallista enemmän. Tämän selvemmin en pysty rakastumistani osoittamaan. Pallo on nyt hänellä.

Mitä tapahtuu? Järkyttyykö tyttö noista kuvista ja panee välit poikki saman tien?

Eipä suinkaan. Sen sijaan hän lähtee mukaani Helsinkiin, kun palaan sinne armeijan lomalta. Tässä vaiheessa olen taas tunteitteni kanssa kuin tulisilla hiilillä, koska alan tulkita yhä kiinteämmäksi käyneen tuttavuutemme väärin. Alan jo elätellä toivetta, että tämä olisi alkusoittoa seurustelulle. No, näin ei tule tapahtumaan, ja saan taas kylmää vettä niskaani. Emme edes kruisaile Helsingin yöelämässä, mikä on minulle suuri pettymys. Olen sentään edes jotain tällaista odottanut.

Helsingin matkan – hän tulee kyydissäni sieltä poiskin – jälkeen tapaamme toki vielä silloin tällöin eri yhteyksissä.

Seuraavana keväänä tyttö on taas kyydissäni eräällä matkalla, ja juttelemme mukavia. Autossa on toki muitakin, mutta me olemme seurueen "johtava pari", jos näin voi sanoa. Matkan jälkeen tunnustan päiväkirjalleni seuraavaa: Erittäin valitettavaa, mutta huomasin yhä rakastavani Helinää - ikuisesti. Olen erittäin pahoillani tästä asiasta.

Kirjoitukseni alussa kertomastani "vilkaisusta" luokassa on kulunut tässä vaiheessa jo yli kaksi vuotta.

Mitä tarina opettaa? Senkö, että toivottomasta haaveilusta pitää pystyä luopumaan mahdollisimman pian eikä kiduttaa itseään loputtomiin? Mutta miten sen tekee?

Näin tuon henkilön kaupassa pari päivää sitten, ja vielä nytkin, vaikka noista ajoista on jo ikuisuus, hänen näkemisensä "kouraisee" jossakin sisälläni ja saa aikaan haikeita tunteita. Piileskelen hyllyjen takana, ettei hän huomaisi minua. Tuo ihminen ei koskaan tule olemaan "kuka tahansa" minulle.

Tarinan varsinainen idea on se, että ihastuminen tuohon henkilöön ohjasi elämääni siinä mielessä, että ellen olisi ihastunut häneen, en olisi tutustunut myöskään niihin muihin tyttöihin, joiden kanssa kirjoittelin. Jos hän olisi vastannut kirjeeseeni silloin aikoinaan, kun olin Englannissa, en olisi ehkä kirjoittanut sitä ratkaisevaa kirjettä eräälle toiselle tytölle, joka muutti pelin aivan toiseksi.

Sillä, että tuo tyttö katsoi "ovelasti" minua luokassa eräänä kevätpäivänä, tuli olemaan huomattavan suuri vaikutus koko loppuelämääni. Tämä on tarinan oleellinen sisältö.

Talven jälkeen Englannista palattuani, tapailin vielä tuota "vilkaisutyttöä" ja tein hänen kanssaan kesällä lyhyen Ruotsin reissunkin. Tässä vaiheessa minun oli kuitenkin tehtävä lopullinen ratkaisu, jatkanko toivotonta kuun tavoittelemista taivaalta, vaan olenko realisti ja teen päätökset sillä perusteella. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Tein myöhemmin tuona kesänä matkan Rhodokselle ja toin tuliaisina tuolle tytölle värikkään kreikkalaisen "shaalin", vai mikä se vaatekappale on. Ajoimme pienen lenkin autolla samalla kun annoin tämän vaatimattoman lahjani. Tämä jäi viimeiseksi kahdenkeskiseksi tapaamiseksemme aina siihen saakka, kun vuosi sitten keväällä kävin hänen luonaan kahvilla hänen kutsustaan erään tapahtuman jälkeen, johon hän oli minut pyytänyt.

http://www.barbara-bach.com/filmography_Ulysses.html

[Toope]

https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4
Miksi huoraamisesta on tullut ihanne? (ainakin eräiden naistoimittajien maailmassa).

[Norma Bates]

https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4
Miksi huoraamisesta on tullut ihanne? (ainakin eräiden naistoimittajien maailmassa).

Sanoikos hän jossain ottaneensa maksun?

[Norma Bates]

https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/b067ec82-623d-4426-a667-ded7ab31d3f5

Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

[ROOSTER]

Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

Jollekin on maksanutkin, se varmasti lisää myös vaihtoehtoja.

Jos ei parisuhdetta löydy tai se ei maistu, niin on mahdollisuus tehdä toisinkin. Kokonaan uusi maailma avautuu.

Objektiseksuaali Anne on tuntenut ihastusta lietesäiliöön ja suksiin, kertoo nyt seurustelevansa WTC-tornien kanssa: "Ihmisen kanssa en missään nimessä mene enää parisuhteeseen"

[Toope]

https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/b067ec82-623d-4426-a667-ded7ab31d3f5

Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

Tuota pidän vähän sinä journalismin pilaajauutisena. Huoraaminen on hyvyyttä. Sitten ihmetellään, miksi tuollaisten keksittyjen juttujen jälkeen median uskottavuutta epäillään ja kyseenalaistetaan. Ei journalismin pidä tuollaista olla.

Toinen kysymys toki on se, miksi huoraaminen on sitä hyvyyttä, tavoiteltavaa tai ihannetta. En itse näe syytä sille, mutta olen hieman surullinen siitä, että tietynlainen arvokäsitys, johon olemme avioliittoinstituutiotammekin perustaneet, joutuu tuollaisen törkyjournalismin ja halveksunnan kohteeksi.
Vähän sama asia kuin Lähi-idän ja Afrikan tuominen tänne, eivät tuollaiset pseudoliberaalit ajatuksetkaan yhteiskuntaamme kehitä, ne rappeuttavat sitä.

[Norma Bates]

https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/b067ec82-623d-4426-a667-ded7ab31d3f5

Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

Tuota pidän vähän sinä journalismin pilaajauutisena. Huoraaminen on hyvyyttä. Sitten ihmetellään, miksi tuollaisten keksittyjen juttujen jälkeen median uskottavuutta epäillään ja kyseenalaistetaan. Ei journalismin pidä tuollaista olla.

Toinen kysymys toki on se, miksi huoraaminen on sitä hyvyyttä, tavoiteltavaa tai ihannetta. En itse näe syytä sille, mutta olen hieman surullinen siitä, että tietynlainen arvokäsitys, johon olemme avioliittoinstituutiotammekin perustaneet, joutuu tuollaisen törkyjournalismin ja halveksunnan kohteeksi.
Vähän sama asia kuin Lähi-idän ja Afrikan tuominen tänne, eivät tuollaiset pseudoliberaalit ajatuksetkaan yhteiskuntaamme kehitä, ne rappeuttavat sitä.

Ei tämäkään nainen ollut minun käsittääkseni ottanut maksua. Sinä kun lienet insinööriluonne, niin kai tajuat eron? Huoraaminen eli prostituutio on seksuaalisten palvelusten tarjoamista rahasta. Ja sukupuolestakin viis.

Narttuilu ehkä olisi sopivampi termi, mutta kuulostaa ehkä vähän erikoiselta.

Seksissä ei ole mitään ihmeellistä. Joku voi sitä harrastaa siinä missä tenniksenpeluuta, kuten olen ennenkin tavannut vertailla. Sovitaan sessio, käydään se läpi, kiitti ja heippa. Itse en tuollaisesta kyllä sitten saa sitä irti mitä eniten haluan, eli nautinnon ohella tunnetta siitä että toinen oli minulle merkityksellinen ja minä hänelle. Eikä mitään OLI, vaan ON! Eli haluan että "alku tää vois olla kaiken kauniin". Ihmisiä kun kohtaa niin harvasta tulee kuitenkaan sellaista tunnetta että tämän ihmisen kanssa pitää saada olla enemmänkin. Kai hekin kokevat niin minusta. Mitään kauhean merkittävää ei muodostu, ei varsinkaan vanhemmalla iällä.

On minuakin houkuteltu ja maaniteltu vaikka mihin, mutta jos oikeasti haluan eniten rakkautta, niin pelkkää molemminpuolista hyväksikäyttöähän se on jos tyydytään johonkin mikä ei ole kaikki mitä kaipasi. Voi olla että joudun nartustelemaan koska koen että on jäänyt kokemusvajetta, varsinkin kun uhrasin aikaani ja energiaani vähäisestä jäljellä olevasta elämästäni toivottomaan ihastukseen. Tai voi olla etten kykene. Mutta kyllähän se usein tuntuu siltä että kun media suoltaa näitä "löysin seksin ilot vanhalla iällä" -stooreja niin siinä markkinoidaan sellaista itsekästä elämäntapaa jossa ei tarvitse oikeasti välittää hittojakaan kenestäkään.

[Jaska]

https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4
Miksi huoraamisesta on tullut ihanne? (ainakin eräiden naistoimittajien maailmassa).

Tarkoitat varmaan huoraamisella avioliiton ulkopuolista seksiä, joka on mielestäsi haram?