Parisuhdeketju

[Toope]

Miksi joka ikinen kerta, kun alkaa seurustella huomaa pian, että sussun sisko on nätimpi kuin sussu?

Käykö naisille miehen veljen suhteen samoin?

"Jos ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, johtuuko se siitä, ettet itse ole siellä aidan toisella puolella?"
Onko parempi ottaa hyvä puoliso, eikä tavoitella sitä ihannepuolisoa...?

[Norma Bates]

Laitan tähän ketjuun, kun kysymys on kumppanin etsinnästä, eikä jonkin yhdentekevän seikkailun. Kumppaninetsinnässä on juuri näitä kliseitä tullutkin vastaan:

Seuraavaksi minun tulisi varmaankin perustella, miten rakkautta voi jo kokea esimerkiksi ystävyyssuhteissa, perheessä, työ- ja harrastuskavereiden kesken ja erinäisissä merkityksellisissä ihmissuhteissa ja hetkissä. Niin voi, mutta se ei poista sitä, ettei voisi etsiä myös täsmärakkautta kumppanin muodossa, jos se on itselle tärkeää. Erilaiset rakkauden muodot eivät sulje toisia pois, mutta muut rakkaudenmuodot eivät välttämättä täytä kumppanien välistä rakkautta.

Jos tuputtaa kumppanin kaipuussa olevalle korvikkeeksi kaverisuhteita, yhtähyvin voi mennä sanomaan lasta epätoivoisesti haluavalle että hankipa koira. Sikäli tympeä tölväisy on kyseessä. Se on sitten eri asia kehottaako tutustumaan ihmisiin ja kerryttämään kaveripiiriä sen takia, että kanssakäymisessä voisi syntyä tilaisuuksia löytää se kumppani.

En oikein usko, että kukaan etsisi täydellistä ihmistä. On täysin ok valita elää toistaiseksi yksin kuin suhteessa, joka ei ole hyväksi. Se, jos jokin, on kunnioitusta elämää, rakkautta ja itseäsi kohtaan. Respect jokaiselle, joka etsii rakkautta yhä tosissaan, mutta ei ole valmis luopumaan hyvinvoinnistaan, levollisuudestaan ja ihmisarvostaan rakkauden vuoksi.

En usko minäkään, enkä etsi itsekään. Tästähän minulle on useamman kerran jäkätetty että etsin liian täydellistä, kun ei tajuta että etsin mahdollisimman mieleistä ja sopivaa. Ei ole olemassa mitään yleisesti kaikille sopivaa "täydellistä", ja siksi ei ole olemassa täydellistä. Grace Jones laulaa: I'm not perfect, but I'm perfect for you.

Jos joku lähtökohtaisesti etsii kumppania, jota voisi rakastaa, niin miksi neuvomme häntä, että ei, kun rakasta itseäsi? Onko jokin epäilys siitä, että kumppania etsivä ihminen ei rakastaisi itseään? Tai että kumppanin kanssa ei voisi myös syventää rakkautta itseään kohtaan?

Moneen kertaan itsensä rakastamista on minullekin tyrkytetty. Ja moneen kertaan olen sanonut että hitto vie, juuri senhän takia minä etsin kumppania, koska kuvittelen että olen sen arvoinen että voisin kumppanin saada - eli siis rakastan itseäni. Jos en rakastaisi, en etsisi yhtään mitään, koska toteaisin etten ansaitsekaan yhtään mitään. Jos tuo itsensä rakastamiseen kehottava on itse parisuhteessa, niin hänelle voisi toki sanoa että lemppaa se ukkosi/muijasi, kun kerta itserakkaus on kaikki kaikessa...

"Kyllä sen sitten vain tietää"

Minä en tiedä mitään muuta välittömästi kuin että haluanko harjoittaa kohtaamani miehen kanssa seksiä. Eihän mistään muusta voi tietää yhtikäs mitään.

"Kaikki hyvät tyypit on jo varattuja"

Tällaiseen ajatteluun olen syyllinen. Ja ihmekös tuo. Suuri ihastukseni ilmoitti olevansa varattu (tosin en tiedä olisiko hän niin hyvä ollutkaan...) Lisäksi kun yhdessä netin sinkkujen keskusteluryhmässä kehtasin sen ainoan kerran ottaa yksityisviestillä yhteen mieheen yhteyttä, hänkin oli varattu. Se on niin merkillinen sinkkuryhmä että siellä voi olla varattuna, mutta se merkataan johonkin ihme tiedostoon, jota minä en kyllä ikinä mistään löydä, että voisin asian aina etukäteen tarkistaa. Eipä paljon sitten uskalla tehdä aloitteita, kun tähänhän se sitten kilpistyy, että ne reippaat tyypit on viety.

https://hidastaelamaa.fi/2023/01/jos-haluat-loytaa-rakkauden-ala-kuuntele-naita-ohjeita-5-kliseista-ihmissuhdeneuvoa-jotka-eivat-oikeasti-toimi/

[Socrates]

^ Eihän noi nyt erityisen pahoja kliseitä ole, mutta tietenkin taas yksi esimerkki siitä, miten ihmissuhteita tai edes jotain kapeaa osaa niistä ei voi typistää yhteen lauseeseen.

Aforismit ovat perseestä.

[Toope]

Aforismit ovat perseestä.

Juu, mutta niin ovat modernin yhteiskunnan parisuhteetkin verrattuina normaaleihin.

[Socrates]

Norman ikätoveri etsii parisuhdetta:

www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009346667.html

[Toope]

Norman ikätoveri etsii parisuhdetta:

www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009346667.html

Ihan hottishan hän... Murr....

[Norma Bates]

Eipä tule tykkäyksiä tuhansia (tosin en Tinderin ilmaiskäyttäjänä näekään ketkä kaikki ovat tykänneet), mutta eipä ole juurikaan tullut munankuviakaan. Jotain etua siitä että ei ole julkkis.

[ROOSTER]

Norman ikätoveri etsii parisuhdetta:

www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009346667.html

Hänen filosofiaansa:

Pohtiessaan kumppanin löytämisen vaikeutta Maria on kehitellyt kolmioteorian: kolmio symboloi ihmisen elämää. Elämän alkuvuosina, kolmion leveässä alaosassa, on paljon aikaa ja ihmisiä. Kärkeä kohti mennessä molemmat vähenevät, kunnes loppuvat.

Aika monet miehet varmaan etsivät juuri sitä kärjellään olevaa kolmiota.

[Melodious Oaf]

Aforismit ja muut kiteytykset on yleensä osin täyttä paskaa ja toisaalta jossain mielessä järkeviä

Tossa mitä Norma nosti esiin ikävänä tai ärsyttävänä oli mun silmään tympeää se, että jos haaveilee kumppanista tai parisuhteesta, tällainen toive tai kaipuu pitäis jollain tapaa kieltää tai kätkeä.

Noista vois tietysti lässyttää miljoonalla tavalla että miten koira voi jollekin olla hyvä juttu vaikka se toivois syvemmin perhettä ja lapsia tai miten ystävyyssuhteet on nekin ihmissuhteita ja hyvät ihmissuhteet sitä ja tätä 

Mutta veikkaan että paha mieli semmosesta vaan tulis.

Mulle henkilökohtaisesti noista kliseistä tulee mieleen se kun tuolla jossain muualla hiljattain puhuttiin arvoista.

Ne arvot on usein just sitä, mikä omasta mielestä olis hyvää ja millaista toivoo itselleen, millaista elämää tai millainen toivoo olevansa.

Mun mielestä on mahdollista että tosta syntyy vähän sellainen negatiivinen luuppi, vaikka ne arvot ja se mitä haluaa ois täysin hyviä eikä niissä olis mitään vikaa.

Esimerkiksi silleen että koska mulla ei nyt ole jotain enkä tiedä, voinko sitä koskaan saada, ajattelen että olen huono, tai jollain ihmeen logiikalla mun ei tarvitse toimia niin kuin sellainen ihminen toimis jollainen haluaisin olla. Eihän sillä ole oikeasti mitään väliä, kun se ja tämä ja tuo. Tai pelkään. Että en koskaan saa sitä mitä haluan tai tule sellaiseksi kuin haluan, että jos yritän niin se vaan sattuu. Tai jotain.

Silloin voi olla että tavallaan rakastan itseäni koska kerron muille että kaipaan kumppania tai haen sellaista kausittain eri kanavia käyttäen. En tyydy mihin tahansa, enkä nyt muutenkaan tee ihan mitä tahansa. Mutta tietystä vinkkelistä katsoen päivästä päivään ystävänä ja työkaverina, vaikka minä muuna, ja oman itseni kumppanina pyrkimyksessä elää hyvin, elän vähän sellaista rotan elämää.

Sivuutan omien arvojen mukaan elämistä ja sitä, mikä olis oikeasti hyvää, sen takia, että joku juttu nyt vaan ei oo niin kuin haluaisin. Sen takia mulla on koko ajan niin kurjaa, että ei jaksa tai ei edes kiinnosta määräänsä enempää — kaikki asiat on yleensä perusvireeltään huonosti, ja niin edelleen. Tai ne kuvat siitä, mikä vois olla hyvää häilyy niin, että kaikki aika menee niistä kiinni pitämiseen tai sellaisten juttujen pohtimiseen sen sijaan, että eläis ja tekis niitä.

Se on mun mielestä aivan paskaa että ei sais kaivata kumppania tai että se olis sinällään väärin, mitä pitää oikeasti hyvänä ja toivoo itselleen.

Mutta tollasta taustaa vasten mitä maalailin mulle avautuu myös lohkoja, joissa nään joissain noissa kliseissä jotain järkeä.

En myöskään tarkoita, etteikö suhteeseen vois mennä keskeneräisenä ja sellaisena kuin on, niin kuin Normakin sanoo. Enemmän tollaset asiat mitä hiukan kärkevästi kuvailin vaikuttaa siihen, mikälaiseen suhteeseen päätyy, minkälaiseen edes kykenee menemään, ja sillä on sitten taas vaikutuksia tietysti.
   Käytännössä tarkoitan, että jos on tollasessa tilassa itsensä ja elämänsä kanssa, ehkä ei edes katso sellaista kumppania kuin jostain muusta tilanteesta käsin katsoisi. Oikeasti hyvän tyypin kanssa ei riitä uskallus tai sabotoi sen jotenkin. Tai vaikuttaa itse semimulkulta kun tempoilee niin kovasti.

Ehkä tollaset jutut vaikuttaa siihenkin, mitä kykenee saamaan joltakin ihmiseltä tai suhteelta, ja vielä keskeisemmin, kun kyse ei ole vain tästä, mitä siinä pystyy itse antamaan, miten siinä olemaan ja toimimaan ja kasvamaan.

[Norma Bates]

Joskus vuosia sitten oli hip ja hop, taikka kovan vouhotuksen alla, että kun "kysyt nämä 50 kysymystä treffeiilä ja tuijotat samalla vastapuolta silmiin, niin rakkaus syttyy". En tiedä mitkä ne kysymykset olivat, mutta jäi käsitys että kun luodaan intiimi ja läheinen tunnelma, niin ollaan tuotapikaa rakastuneita.

Jäi ärsyttämään, koska tuossahan vedetään täysin ruksit yli esim. ulkonäön, ominaistuoksun tms. suhteen. Tai mitäs jos suhdekokelaan hengitys haisee? Eniten minua kuitenkin nyppi, ettemme muka sen vertaa ainutlaatuisia yksilöitä ole, ettei kävisi kuten itselleni käy, että joihinkin ihastuu ja joihinkin ei. Ihan kuin kenet tahansa voisi vaihtaa kenen tahansa paikalle.

Miehille muutenkin tuputetaan liikaa hölynpölyä miten jollain ovelilla tempuilla hurmaa muijan kuin muijan. Minua loukkaa jo ajatuskin että olisin jollekulle joku projekti, ja palkinto sosiaalisesta uroteosta. Tai että olisin automaatti josta saa tulosta ulos kun painaa oikeaa nappulaa.

Miehet eivät sitä päätä kehen tykästyn. Eivätkä naisetkaan.

[TSS]

Miehet eivät sitä päätä kehen tykästyn. Eivätkä naisetkaan.

Etkä päätä sinäkään. Mutta kuka/mikä sen sitten päättää?

[Socrates]

Norman ikätoveri etsii parisuhdetta:

www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009346667.html

Ihan hottishan hän... Murr....

Paras tunnustus, mitä nainen voi saada on tuo Toopen "murr...".

[Toope]

Paras tunnustus, mitä nainen voi saada on tuo Toopen "murr...".

Kiitos. Kommentissasi ei ollut sarkasmia.

[Norma Bates]

Miehet eivät sitä päätä kehen tykästyn. Eivätkä naisetkaan.

Etkä päätä sinäkään. Mutta kuka/mikä sen sitten päättää?

Itseäni on kiinnostanut tietysti tässä Jungin jutut, eli että naisella olisi sisäinen mies (anima) ja miehellä sisäinen nainen (animus), ja tämän sisäisen "olion" vastaavuutta sitten alitajuisesti peilaisi vastakkaisen sukupuolen edustajiin. (En nyt jaksa alkaa pähkäilemään miten tämä menee homo- ja biseksuaalien kohdalla.) Näin itse nuorena sellaisen unen jossa oli vaalea nuori mies taikka poika joka paukutteli henkseleitään ja oli kovin iloisen oloinen. Poikamaisuus onkin minulle ollut öpauttia koko aikuisen elämäni ajan jotenkin hip ja hop miehessä. Olemuksessa ja/tai luonteessa. Valitettavasti poikamaisuuden kanssa tulee usein kimpassa myös kakaramaisuutta, keskenkasvuisuutta.

Joskus tavattiin sanoa että tyttö rakastuu isäänsä jossain vaiheessa lapsuudessaan. En muista kävikö minulle niin, mutta voisi sanoa että ehkä jotenkin "ihastuin" nuorimpaan enooni. Hän oli sirorakenteinen ja vaalea, jälleen semmoista poikamaisuutta kokonaisuudessa. Äidin suvun puolella ollaan aika pienikokoisia muutenkin. Tiedä sitten paljonko tämä merkkaa että koen isokokoiset miehet turn offeiksi. (Toki myös kielteiset kohtaamiset ko. isokokoisten miesten kanssa.)

Loppujenlopuksi sillä nyt tuskin on niin kovin paljon merkitystä mikä ihmisiä toisiaan kohti vetää, tärkeäähän olisi että tunne olisi molemminpuolinen, ettei tule itkua, parkua ja tuskaa syyttä suotta. Ja että parin osapuolet saavat päättää itse yhteenmenostaan. Minusta on erinomaisen järkyttävä ihmisoikeusrikos jos joku muu, kuin parin osapuolet itse, päättää liitosta. Olen ennenkin sanonut ja sanon vastakin, että jos suku tai vanhemmat naittavat lapsiaan keskenään, he tekevät lapsistaan huoria. Tämä siksi että järjestetyissä avioliitoissa on aina kyse omaisuudesta ja rahasta. Ei rakkaudesta.

Se joka jaksaa höpötellä että kyllä se rakkaus sieltä sitten tulee, on ilmeisesti semmoinen luonne joka itse pystyy olemaan intiimisti kenen kanssa tahansa. Minä en pysty, enkä halua. Kehoni on temppelini, eikä mikään bordelli.

[Xantippa]

Tämä siksi että järjestetyissä avioliitoissa on aina kyse omaisuudesta ja rahasta. Ei rakkaudesta.

Tästä muuten oli intialainen kolleeka eri mieltä. Hän väitti kivenkovaan, että siellä on kyse siitä, että vanhemmat tuntevat lapsensa ja sen vuoksi osaavat valita heille oikeanlaisen puolison, jonka kanssa elämästä tulee onnellista.

Toki minusta se kuulosti erikoiselta ja epäuskottavalta, mutta hän oli vakuuttunut kannastaan. Ja hän ei vielä ollut naimisissa, joten sikäli  voihan se hänenkin mielensä muuttua

T: Xante