Parisuhdeketju

[Melodious Oaf]

On ollut sellaisia suhteita, missä nautin tosi paljon naisen huumorintajusta, ajattelusta tai verbaliikasta yms.

Huumori ja keskusteluyhteys ylipäätään on totta kai todella tärkeitä juttuja missä tahansa suhteessa.

Koen että pohjimmiltaan arvostus toista kohtaan rakentuu silti paljon muullekin.
    Se voi olla joku fiilis siitä mitä toinen ns. pohjimmiltaan on, jotain kehollista ja omaa tapaa reagoida toiseen, jotain mikä saa toisessa hyvälle tuulelle tai iloiseksi myös ilman syväluotavaa keskustelua tai puhumista sinänsä.
    Tai vaikka sitä että on hyvä ja rauhallinen ja luottavainen olo ja/tai tunne että kun yhdessä jotakin tehdään, se aika usein myös onnistuu kohtuullisen hyvin.

Tämä on vain oma vinoumani tietysti, mutta ajattelen jopa niin, että jos suhteessa joutuu liikaa hyvän fiiliksen ja luottamuksen ja muun tällaisen eteen nimenomaan puhumaan ja puhumaan, se on yhtäältä aika työlästä ja muuttuu helposti voimavarasta rasitteeksi, ja toisaalta tällainen myös joskus kielii siitä että luottamusta, turvaa ja hyvää mieltä täytyy koko ajan vahvistaa ja rakentaa sen sijaan että ne jutut vain olisivat siellä taustalla.

Jos kokisin että minun täytyy koko ajan iskeä jotain juttua tai kertoa kaikenlaista, se saattaisi johtua esimerkiksi siitä, että en oikeasti luota siihen että toinen todella arvostaa minua riittävästi vaan kaipaan tästä jatkuvaa vakuutusta positiivisten reaktioiden muodossa — tai sitten sen kautta että toinen sietää juttujani.

[Melodious Oaf]

Juttelin viikonloppuna naispuolisen ystävän kanssa aiemmin mainitsemastani omasta päähänpinttymästä, että ei ole hyvä juttu, jos joku kiinnostuu nimenomaan musisoinnin tai muun luovan tekemisen takia.

Kyseinen ystävä on harvinaisen taitava ja omaleimainen laulaja, ja hän sanoi tästä niin, että jos näkee jonkun soittavan tai laulavan tai tekevän ihan mitä tahansa hyvin, eihän se tarkoita mitään muuta kuin sitä, että tykkää näkemästään tai tykkää siitä, mitä toinen antaa itsestään tai miten laittaa itseään likoon. Ja että sehän saattaa toimia niinkin, että sen jälkeen haluaa tutustua toiseen, oppia tuntemaan paremmin tai tietää tästä lisää.

Mulla on edelleen ja silti ton suhteen joku aika vahva varautuneisuus, mutta toi oli silti ihan mielenkiintoinen keskustelu ja näkökulma.

[Norma Bates]

Jos toisen ihmisen seurassa tulee yhtään mistään asiasta tunne että "joutuu" tekemään jotain, ei taida yhteinen horisontti häämöttää. Ainoa kelvollinen sana on "pääsee". Pääsee tekemään. Mitä nyt sitten ketäkin miellyttää.

[Melodious Oaf]

Mun kokemus on ollut, että suhteiden eteen joutuu aina näkemään myös vaivaa.

Pääosin samaa mieltä sikäli, että ois varmaan hyvä olla suht isoja syitä haluta nähdä vaivaa, haluta olla yhdessä ja viettää aikaa yhdessä.

Sellainen ei varmaankaan ole kestävällä pohjalla, että itse näkee vaivaa ja ei saa samanlaista tai riittävästi mitään vastapalloon.

Omasta mielestä siis kuitenkin on normaali ja tarpeellinen osa kaikenlaisia ihmissuhteita, että joskus laittaa itseään sivuun ja toisen edelle. Ei sitä kuitenkaan niin kannata tehdä, että on siitä katkera vaan ennemmin kai koska haluaa ja se tuntuu oikealta.

Ei tossa silti varmaan mitään erimielisyyttä ole.

Sen mitä Norma sanoo voi ehkä tulkita tosta mun näkökulmasta niin, että silloin ei oikeasti halua tai ei näe toisessa tai siinä suhteessa niin suurta arvoa, vaan kyse on siitä, että jokin todella riipii tai vituttaa, eikä sitä saa itselleen muuksi käännettyä.

[Socrates]

Jos toisen ihmisen seurassa tulee yhtään mistään asiasta tunne että "joutuu" tekemään jotain, ei taida yhteinen horisontti häämöttää. Ainoa kelvollinen sana on "pääsee". Pääsee tekemään. Mitä nyt sitten ketäkin miellyttää.

Parisuhteen toimivuuden kannalta oleellista on mennä sen vuoksi suunnilleen sopivassa määrin omalle epämukavuusalueelle. Se on käytännössä pirun vaikeaa. Alussa mennään yleensä liikaa ja pitemmän päälle ei oikein viitsitä mennä ollenkaan.

Erityisen vaikeaa se on pitkään sinkkuna eläneelle, jolle pienissäkin asioissa toisen aikatauluihin ja mieltymyksiin mukautuminen on vastentahtoista.

[Xantippa]

Jos toisen ihmisen seurassa tulee yhtään mistään asiasta tunne että "joutuu" tekemään jotain, ei taida yhteinen horisontti häämöttää. Ainoa kelvollinen sana on "pääsee". Pääsee tekemään. Mitä nyt sitten ketäkin miellyttää.

Parisuhteen toimivuuden kannalta oleellista on mennä sen vuoksi suunnilleen sopivassa määrin omalle epämukavuusalueelle. Se on käytännössä pirun vaikeaa. Alussa mennään yleensä liikaa ja pitemmän päälle ei oikein viitsitä mennä ollenkaan.

Erityisen vaikeaa se on pitkään sinkkuna eläneelle, jolle pienissäkin asioissa toisen aikatauluihin ja mieltymyksiin mukautuminen on vastentahtoista.

Enemmältikin kai käy, tai voi käydä, niin että varsinaisesti pitkässä suhteessa ei enää koeta samankaltaista tarvetta sovitella ja mennä eri aluille. Tarkoitan, että ajan juoksussa tuppaa särmät hioutumaan, eli kun ensimmäisten vuosien aikana (tai miten pitkään nyt kenelläkin kestää) ollaan soviteltu aikataulukäsitykset ja mieltymykset, ei niihin joudu koko ajan palaamaan ja menemään niiden vuoksi esim. epämukavuusalueelle.

Itse pidän koko epämukavuusaluetta ylimainostettuna, etenkin pidän sitä ylimainostettuna ratkaisuna, ts. sitä, että annetaan ymmärtää, että asiat voi ratkoa menemällä vain reippaasti epämukavuusalueelle, että asioita voi saavuttaa sinne menemällä, jne. Voi toisinaan toki toimiakin, mutta voi kyllä käydä sitenkin, että tulee vaan kaikkien elämään ylimääräistä riesaa, josta loppujen lopuksi ei hyödy kukaan.

T: Xante

[Hayabusa]

Yhtenevästä ideologiasta löytyy jutusteltavaa vaikka kuinka paljon. Mutta harvassa ovat miehet hörhökinkereillä, ja ne harvat yleensä kovin iällä. Nuoremmat hörhömiehet etsivät jotain Äiti Maa -naista tai hippimissiä.

Näinhän se on: miehissä on vähemmän hörhöjä! 

[Norma Bates]

En minä nyt vaan tajua että miten helvetin vaikeita ne suhteet muka ovat, tai mikä niistä tekee vaikeita. Vaikka en saisi enää eksistäni mitään mainita, niin oli niissä suhteissa kyllä hyvääkin. Parasta oli yhteensopivuus. Silloin kun kummallakaan ei ollut joku psykotrippi päällä, näin jälkikäteen katsoen suhteet olivat varsin vaivattomia. Homma toimi, varsinkin tokan eksän kanssa. Arvostin sitä että hän oli tehokas ja aikaansaapa. Kai se oli se saman kolikon kääntöpuoli, jossa toisella puolella oli äkkipikaisuus ja muut raivotilat. Energiaa riitti kaikkeen, hyvään ja pahaan.

Minullehan on tässä yli vuosikymmenen ollut vaikeaa nimenomaan kiinnostua kenestäkään niin että se toinenkin kiinnostuisi minusta, tai toisinpäin. Oikeastaan yhdestä ainoasta olen kiinnostunut ja innostunut. Sitä en tiedä moniko oikeasti minusta, koska kukaan ei ole (onneksi) jäänyt perään ruikuttamaan kun olen todennut ekoilla treffeillä että valitettavasti jatkoa ei seuraa, tai tapailun edettyä joutunut ilmoittamaan että kannattaakin olla vaan kavereita.

En osaa sanoa että jos sitten löytäisin vihdoin mieleisen, että siitäkö ne ongelmat vasta alkaisivat. Toivottavasti ei. Ehkä olen ihan tyypillinen keski-ikäinen: ei halua enää mitään kauhean vaikeaa. Haluaa vain rusinat pullasta. Pullan voi syöttää, no ei nyt enää nykyään sorsille, mutta oraville...?

[Socrates]

Eihän se ajoittainen epämukavuusalueelle meneminen tarkoita, että kaikki on koko ajan helvetin hankalaa ja roikutaan kidutuspaalussa, vaan vaikka käydään edes joskus katsomassa toisen vanhempia tai lomaillaan paikassa, joka ei ole just oman mielen mukainen. Tai jos asutaan erillään, niin lähdetään toisen luo, vaikka väsyttää tai polvi on kipeä, jos on sovittu.

Jos epämukavuusalueella ollaan liikaa, hermojen kiristyminen aiheuttaa riitaa. Jos taas ajattelee niin, että nyt voi vaan maata divaanilla, kun on saanut vakiintuneen parisuhteen, ei sekään oikein toimi.

Eihän parisuhde poikkea muusta elämästä siinä, että välillä on hyvä tehdä myös asioita, joista ei pidä. Se miten paljon niitä on muilla elämänalueilla vaikuttaa sitten siihen miten paljon niitä sopii parisuhteeseen.

[Norma Bates]

Jostain syystä en aina osaa ajatella tuollaisia tavallisia asioita kun puhutaan epämukavuusalueesta. Kuvittelen aina että se on jotain ekstremeä. Kuten nyt vaikka eka eksäni toivoi että olisin lähtenyt harrastamaan hänen kanssaan kalliokiipeilyä. En lähtenyt, kun se oli liian pelottavaa. Joku deittisaitin ukko tai parikin on suuttunut netissä kun en ole uskaltanut tutustua häneen, koska haluaa ehdottomasti naisen tarakalle kun moottoripyöräilee. Minä pelkään vauhtia, ja että ote kirpoaa. Plus setäni kuoli mp-onnettomuudessa ennen kuin vanhempani edes tapasivat.

Jos joskus kuulostan ylimieliseltä mopoilua kohtaan, osin siinä on pelkoa mukana.

Toisaalta miehet kai pelkäävät että riepotan heitä vaikka väkisin, koska harrastan KM:aa. Ei se nyt mikään pakko ole lähteä pariksi moiseen, taikka kynnyskysymys. Olisipahan vain mukava lisuke.

Ikävä kyllä minun on vaikea kuvitellakaan että suostuisin nököttämään sisätiloissa parhailla mahdollisilla uimailmoilla. Se että jos mies ei halua edes syrjäiselle rannalle, siitä en osaa sanoa onko paha haitta.

Nämä hemmetin sukulaiset siedän, jos niin toivotaan. Onhan siinä kyllä tavan epämukavuutta tarpeeksi. Enhän minä halua seurustella koko heimon kanssa. Omasta takaa on laaja suku, jota en tapaa aina vuosikausiin. En edes sisarustani perheineen, vaikka hän on aikoinaan ollut läheinen ja tärkeä.

Äidin kuolema heikensi yhteyksiä sukuun.

[Xantippa]

Tässä asiassa ajattelen samoin kuin Norma, eli en näe varsinaisesti epämukavuusalueelle menona sellaista, että tekee joskus jotain, mikä ei huvittaisi. Sitä nyt on koko elämä täynnä, kaupassa on pakko käydä, vaikka ei huvita, eikä tiedä edes, mitä sieltä haluaisi ostaa, töissä on kivempia ja tylsempiä päiviä, pankkiasioita on pakko hoitaa ja joskus tavata toisen - tai omaa! - sukua, vaikka ei just silloin huvittaisi.

Isommat asiat ovat sitten sellaisia, että niistä on pitkissä suhteessa yleensä tavallaan päätökset tehty jo. Missä asutaan, miten, jne. Lemmikin otto oli meillä sellainen asia, missä mies selkeästi meni epämukavuusalueelle, vaikkakin sittemmin on enemmän jopa lemminkin perään kuin minä.

Kyllähän sitä jotain ohimenevää tulee eteen edelleen, tyyliin aloitetaanko joku remontti vai ei, mutta toisaalta niitäkin asioita säätelevät enemmän maalaisjärki kuin mieltymykset.

T: Xante

[Norma Bates]

Jotenkin sitä kuvittelisi että jos toisesta oikeasti tykkää, ei ihan joka asiaan juttu kopsahda. Sekin joskus ihmetyttää että jos lapsi kuolee tai jopa jos tulee syöpä, liitto hajoaa. Tai jos mies menettää työnsä, hänet on muka pakko jättää. Toisaalta näyttää siltä kuin miehelle tulisi muka pakko ryhtyä juomaan. Ja sitten tulee jätetyksi.

Noh, tulihan minullekin ehkä ero edes himppasen sen vuoksi että mies ei taaskaan päässyt sisään yliopistoon, ja elämää piti sitten muuttaa toisella tapaa, eli vaihtaa akkaa.

Joiden liitot eivät kestä vastoinkäymisiä, ja joidenkin eivät kestä yksitoikkoisuutta ja tylsistymistä.

En katso koskaan "roikkuneeni" kenessäkään, mutta jos ikinä enää suhteeseen alan, katson että minulla on sellaistakin elämää mikä ei ole miehestä riippuvaista. Eihän minulla ollut mitään muita aktiviteetteja miesten aikoina kuin uiminen, eikä lopulta olisi saanut olla sitäkään, kun kumpikin herroista alkoi ajan mitaan vängätä vastaan jos halusin rantaan. Menin sitten kyllä yksinäni.

Osittain tylsyyttä lietsoi se etten olisi millään halunnut maksaa bussista, kun oli kuskikin olemassa. Sen koommin onkin sitten tullut köröteltyä niin maan perkeleesti.

[Socrates]

Tässä asiassa ajattelen samoin kuin Norma, eli en näe varsinaisesti epämukavuusalueelle menona sellaista, että tekee joskus jotain, mikä ei huvittaisi. Sitä nyt on koko elämä täynnä, kaupassa on pakko käydä, vaikka ei huvita, eikä tiedä edes, mitä sieltä haluaisi ostaa, töissä on kivempia ja tylsempiä päiviä, pankkiasioita on pakko hoitaa ja joskus tavata toisen - tai omaa! - sukua, vaikka ei just silloin huvittaisi.

T: Xante

On eri asia mennä epämukavuusalueelle ajankohtana ja tavalla jonka itse päättää vaiko toisen ehdoilla.

Menen hiukan epämukavuusalueelle kun lähden salille, mutta menen enemmän, jos toisen takia lähden huonompaan aikaan salille, missä on kuuma tai kylmä eikä bastu ole päällä.

Joskus ja joillekin pieni lisä epämukavuutta tekee hyvää ja antaa ryhtiä elämään ja toiselle se voi olla juttu, joka kääntää kupin nurin.

[Xantippa]

Tässä asiassa ajattelen samoin kuin Norma, eli en näe varsinaisesti epämukavuusalueelle menona sellaista, että tekee joskus jotain, mikä ei huvittaisi. Sitä nyt on koko elämä täynnä, kaupassa on pakko käydä, vaikka ei huvita, eikä tiedä edes, mitä sieltä haluaisi ostaa, töissä on kivempia ja tylsempiä päiviä, pankkiasioita on pakko hoitaa ja joskus tavata toisen - tai omaa! - sukua, vaikka ei just silloin huvittaisi.

T: Xante

On eri asia mennä epämukavuusalueelle ajankohtana ja tavalla jonka itse päättää vaiko toisen ehdoilla.

Menen hiukan epämukavuusalueelle kun lähden salille, mutta menen enemmän, jos toisen takia lähden huonompaan aikaan salille, missä on kuuma tai kylmä eikä bastu ole päällä.

Joskus ja joillekin pieni lisä epämukavuutta tekee hyvää ja antaa ryhtiä elämään ja toiselle se voi olla juttu, joka kääntää kupin nurin.

Kuten sanottua, koen, että tuollaista epämukavuusaluetta on koko elämä täynnä, parisuhteessa tai ilman. Välillä sitä vaan joutuu jonkun toisen, ystävän, sukulaisen, työnantajan tai ihan oman elämän pakon vuoksi tekemään jotain, mikä ei sillä hetkellä huvita tai on mälsää ylipäätään. Mutta niin tekee, koska haluaa tai on pakko joustaa jonkun verran elämässään.

Sen sijaan epämukavuusalueelle meneminen itselleni kattaa isomman osa-alueen, ts. tarkoittaa jotain sellaista tekemistä, joka ei ole yhdessä hetkessä ohi, kertasalikäynnillä tai sukuloimisella kuitattu.

T: Xante

[Socrates]

Tottakai epämukavuusalueelle joutuvat niin sinkut, runkut kuin eläkeläisetkin, mutta viimeksi mainitut voivat usein valita siihen haluamansa ajankohdan ja enemmän vaikuttaa epämukavuusalueensa luonteeseen. Jos jo pomo hengittää niskaan, ei ehkä ole kovin suurta halua olla vapaa-ajalla paljon epämukavuusalueella. Toisaalta toleranssi epämukavuusalueelle laskee, jos sinne harvoin joutuu menemään.

Tuskin kerran huonolla salilla käyminen tai toisen sukulaisen näkeminen kaataa kupin, mutta ei tässä nyt siitä ollut kyse, vaan jostain toistuvasta toiminnasta.

Menen epämukavuusalueelle,  lähden parturiin.