Parisuhdeketju

[Norma Bates]

Norman useamman kerran toistama lause, että on väärin olla suhteessa ihmisen kanssa, johon ei synny "sitä oikeaa tunnetta" (palavasti ihastunut, toinen on erityinen tms?) on minulle täysin käsittämätön. Ketä kohtaan se on väärin?

Johan tässä jo käsiteltiin ettei palava ihastuminen johda mihinkään. Eli ihmisen pitää siis olla omalle itselle erityinen. Jos et sinä kykene tuntemaan ketään erityiseksi (tällaisiakin ihmisiä on), niin melko vaikea sitä on sitten sinulle kuvailla. Kaiketi joillain se erityisyys tulee siitä että ollaan oltu pitkään yhdessä ja on laitettu ne lapset. Jos minun kohdalleni osuu mieleinen, on "alku-erityisyyttä". Se voi sitten kypsyä pitkän linjan erityisyydeksi, ihan ilman mitään lapsiakin.

On väärin varata itselleen ihminen jota ei oikeasti arvosta, jonka olemuksesta ei pidä. Johon saattaa suhtautua jopa halveksuvasti tai ylimielisesti. Tai jonka kokee ärsyttäväksi. Tämä ärsyyntyvyys on ollut minun kohdallani varsin yleinen ilmiö. Voi tietty olla että ärsyynnyn tosi helposti. Mutta epäilen että kyse onkin siitä kiinni että en vaan sovi jonkun kanssa yhteen, ja kun sopimattomuus ei aina ole niin simppeli kuvailtava, sitten takertuu johonkin yhteen yksityiskohtaan. Kuten nyt vaikka toisen ihmisen hajuun, kuten minulle toisinaan on käynyt.

Minkä ihmeen takia minun pitäisi tehdä väärin miestä kohtaan ja olla hänen kanssaan, jos en osaa arvostaa häntä? Jossain saattaa olla joku joka osaa.

Jotkut ovat tietysti semmoisia pikku paskapäitä että heitä vituttaa että toinen ihminen saisikin olla onnellinen jonkun toisen kanssa. Toka eksäni sanoi että minua edeltävällä naisella oli tyylinä alkaa vonkaamaan eksiään, eli miehiä joiden kanssa oli suhde jo päättynyt, jos miehellä oli uusi nainen. Soitti se muija sitten eksälle meidänkin suhteen aikana ja mitä lie (ilmeisesti humalassa) sössöttänyt. Mies ei kertonut. Mutta kun käytiin kaupoissa ja mies sattui näkemään sen naisen, meidän piti syöksyä karkuun ettei se nainen vaan näe häntä. Tietysti voisi kysyä että miksi hän pelkäsi että se nainen on hänen kimpussaan, jos hän kerta oli varma siitä että haluaa olla minun kanssani. Mutta em. naisella oli kuulemma rikollisia sukulaisia, ja näitähän eksäni kammosi, että jos se nainen laittaa ne hänet kimppuunsa. Daamihan loisi miehen asunnossakin pitkään kun olimme jo alkaneet seurustella. Eli ei maksanut asumisestaan.

En halua tuhlata kenenkään toisen elämää, enkä myöskään että minun elämääni tuhlataan. Sen vuoksi jälkikäteen vittuunnuin tosissani kun aloin epäilemään että olen ollut vain sijaisnainen miehelle, hänen odottaessaan jotain ylväämpää morsmaikkua kohdilleen. Tietyssä mielessä tuhlasin parikymppisyyteni ekaan eksään ja kolmikymppisyyteni tokaan eksään. Olisin voinut löytää parempiakin miehiä koko sinä aikana. Paitsi en olisi löytänyt, koska oli paska itsetunto. Eihän se häävi ole edelleenkään.

Mutta lieneekö nyt sitten kauhean onnistuneita aina muutkaan ihmiset. Akkain lehdissä ainakin paljon näitä selviytymistarinoita että mies on ollut aivan täyspaska hirviö, ja 30 v liiton jälkeen nainen vihdoin vapautuu vankilastaan. En tuollaisesta voi ajatella kuin että mitä vittua, kun kyllä minä nyt sentään annoin takaisinkinpäin kun mies riehui ja rähjäsi. Lähinnä pänninyt myöhemmin että "ettäs kehtasi".

[Socrates]

On väärin varata itselleen ihminen jota ei oikeasti arvosta, jonka olemuksesta ei pidä. Johon saattaa suhtautua jopa halveksuvasti tai ylimielisesti. Tai jonka kokee ärsyttäväksi. Tämä ärsyyntyvyys on ollut minun kohdallani varsin yleinen ilmiö. Voi tietty olla että ärsyynnyn tosi helposti. Mutta epäilen että kyse onkin siitä kiinni että en vaan sovi jonkun kanssa yhteen, ja kun sopimattomuus ei aina ole niin simppeli kuvailtava, sitten takertuu johonkin yhteen yksityiskohtaan. Kuten nyt vaikka toisen ihmisen hajuun, kuten minulle toisinaan on käynyt.

Minkä ihmeen takia minun pitäisi tehdä väärin miestä kohtaan ja olla hänen kanssaan, jos en osaa arvostaa häntä? Jossain saattaa olla joku joka osaa.

No ei kai nyt ärsyttävyys tai arvostus ole mitään on/off- ilmiöitä? Jokaisessa ihmisessä on jotain ärsyttävää ja jotain mitä arvostaa.

Entä jos sille miehelle ei ole tärkeää, että arvostat häntä just oikein ja riittävästi ja viihtyy kanssasi, mitä väärää silloin teet?
Taidat kuitenkin ajatella vain itseäsi kun puhut noista vääryyksistä.

Arvostaminen on kovin epämääräinen käsite ja jotenkin huono parisuhteesta puhuttaessa. Ihminen voi ihastua toiseen, joka on täysin omien arvojen vastainen ja niin usein käykin.

Jos jo ensivaikutelman jälkeen suhtautuu toiseen ylimielisen halveksivasti, niin eihän tietenkään silloin mitään lähde edes liikkeelle. Jos taas toisen normaalien heikkouksien, jotka eivät oleellisesti haittaa arjen sujuvuutta, paljastuminen aiheuttaa edellä mainittua suhtautumista, on syytä katsoa peiliin.

[Xantippa]

Ikävän määräkin voi johtua siitä, että koska puolison kanssa viettää enemmän aikaa, puolisoa ikävoi enemmän kuin siskoaan, joka kanssa taas on tottunut olemaan erossa. Eli tavallaan juuri se yhdessä vietetty runsas aika on se tekijä, joka hitsaa suhteen lopulta läheisimmäksi. Puolisossa ei sinällään ole mitään sen ihmeellisempää kuin siskossakaan. Eli se mikä erottaa parisuhteen muista suhteista on yhteisen ajan määrä ja seksi. Nuo kaksi parhaimillaan nostavat parisuhteen ihmisen kaikista läheisimmäksi suhteeksi. Toki nuo kaksi voivat myös ajaa ihmiset kauemmaksi toisitaan. Mutta lähtökohtaisesti puolisossa ei tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää kuin kenessäkään muussakaan, kenen kanssa viihtyy. (Suhteen alussa tietysti täytyy olla sitä jokseenkin poikkeuksellista "kemiaa", että suhde pääsee alkamaan.)

No joo, ollaan erilaisia.

Ei minulla esim. vietetty aika korreloi sen kanssa, ketä ikävöin eniten. Kyllä jotain kavereitakin on ikävä enemmän kuin toisia, eikä siihen vaikuta se, kenen kanssa olen viettänyt aikaa viimeksi ja kuinka paljon.

Jos oikeasti kokisin, että samat asiat kuin mitään saan puolisoltani, voisin saada keneltä tahansa, niin totta kai alkaisin kämppikseksi parhaan kaverin kanssa ja hoitaisin seksihommat sitten jollain muulla tavalla. Monet näin tekevätkin.

Itselleni kuitenkin ihmisessä, jonka kanssa nimenomaisesti haluan jakaa elämäni, on oltava jotain "enemmän" kuin siskossa tai ystävässä. Jollei ole, asuisin ja elisin sitten mieluummin yksin tai jossain kommuunissa.

T: Xante

Muoksis: oikeastaan itselleni kyllä tosi vieras ajatus, että lähtökohtaisesti puolisossa ei olisi mitään sen ihmeellisempää kuin kenessäkään muussakaan. Miksi ihmeessä siis hän olisi puolisoni, miksi en sitten nauttisi niistä alkuajan kemioista yhä uudelleen ja uudelleen ja jättäisi koko puolisopelleilyn väliin

[Karikko]

Parisuhde on haastavaa, ihmisillä on yleensä yksi näkökulma siihen, eli omansa.

Kaverin, puolison näkökulma on myös olemassa ja sekin on yksi, eli hänen, eikä yhteisen sävelen löytyminen ole helppoa, vaikka olisi miten "rakastunut hyvänsä"

Arkipäivä on kuitenkin se yleisin läsnäolon muoto ja arkiset askareet- ellei siinä viihdytä keskenään, on pelkkä rakkaus vain sana ja innoitus hetkellisen hurman myötä.

Miehellä ja naisella, pitää olla myös omaa elämää yhteisen elämän lisäksi ja omia mielenkiinnon kohteita, eli ei pidä orjuuttaa kumppaniaan.

Joustoa pitää olla, täydellistä kumppania ei ole olemassa, sellaista ei kannata etsiä. Laatuvaatimukset voivat olla liiallisia.   Sopeutuvia on kaksi- lapset ovat sitten tulosta, mahdollisesti ja ehkä usein he ovatkin pääasia- hurma hetken- täyttää heissä tarkoituksen.

Jos etsii vain itselleen hyvää ja miellyttävää, saattaa silloin unohtaa jotain..

[TSS]

Ikävän määräkin voi johtua siitä, että koska puolison kanssa viettää enemmän aikaa, puolisoa ikävoi enemmän kuin siskoaan, joka kanssa taas on tottunut olemaan erossa. Eli tavallaan juuri se yhdessä vietetty runsas aika on se tekijä, joka hitsaa suhteen lopulta läheisimmäksi. Puolisossa ei sinällään ole mitään sen ihmeellisempää kuin siskossakaan. Eli se mikä erottaa parisuhteen muista suhteista on yhteisen ajan määrä ja seksi. Nuo kaksi parhaimillaan nostavat parisuhteen ihmisen kaikista läheisimmäksi suhteeksi. Toki nuo kaksi voivat myös ajaa ihmiset kauemmaksi toisitaan. Mutta lähtökohtaisesti puolisossa ei tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää kuin kenessäkään muussakaan, kenen kanssa viihtyy. (Suhteen alussa tietysti täytyy olla sitä jokseenkin poikkeuksellista "kemiaa", että suhde pääsee alkamaan.)

No joo, ollaan erilaisia.

Ei minulla esim. vietetty aika korreloi sen kanssa, ketä ikävöin eniten. Kyllä jotain kavereitakin on ikävä enemmän kuin toisia, eikä siihen vaikuta se, kenen kanssa olen viettänyt aikaa viimeksi ja kuinka paljon.

Jos oikeasti kokisin, että samat asiat kuin mitään saan puolisoltani, voisin saada keneltä tahansa, niin totta kai alkaisin kämppikseksi parhaan kaverin kanssa ja hoitaisin seksihommat sitten jollain muulla tavalla. Monet näin tekevätkin.

Itselleni kuitenkin ihmisessä, jonka kanssa nimenomaisesti haluan jakaa elämäni, on oltava jotain "enemmän" kuin siskossa tai ystävässä. Jollei ole, asuisin ja elisin sitten mieluummin yksin tai jossain kommuunissa.

T: Xante

Muoksis: oikeastaan itselleni kyllä tosi vieras ajatus, että lähtökohtaisesti puolisossa ei olisi mitään sen ihmeellisempää kuin kenessäkään muussakaan. Miksi ihmeessä siis hän olisi puolisoni, miksi en sitten nauttisi niistä alkuajan kemioista yhä uudelleen ja uudelleen ja jättäisi koko puolisopelleilyn väliin

Ollaan varmasti erilaisiakin, mutta tässä kohdassa luullakseni lähinnä ajattelemme parisuhteen läheisyyden muodostuvan eri mekanismein.

Sinä painotat siis sitä, että puolisosi on lähtökohtaisesti "erityinen", kun taas itse olen sitä mieltä tosiaankin, että puolisossa ei periaatteessa tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää kuin kenessä tahansa kenen kanssa viihtyy (muuta kuin ne tekijät, jotka saavat parisuhteen alulle ja jatkumaan, eli seksuaalinen kipinä, kiinnostus, arvostus jne. = kemia? ja riitävä yhteensopivuus), ja läheisyys ja suhteen erityinen merkitys tulee ensimmäkseen siitä, että elämää on päädytty jakamaan yhdessä. Suuren yhdessä vietetyn ajan myötä yhteiset kokemukset lähtevät hitsaamaan suhdetta entistä tiiviimmäksi ja merkityksellisemmäksi, ja seksi viimeistelee suhteen intiimisyyden ja erottaa sen merkittävällä tavalla muista suhteista . Tietysti tosiaan tarvitaan se alun kemia ja riittävä yhteensopivuus, että tähän päästään. En siis ajattele, että meissä kenessäkään on mitään niin erityistä, että se erityisyys on se juttu, joka tekee parisuhteen merkitykselliseksi. Taikasana on jakaminen, aika ja yhteen hitsautuminen.

Myös kaverisuhteissa tulee ikävöityä enemmän niitä, kenen kanssa on enemmän yhteenhitsautumista ja enemmän jaettuja kokemuksia. Tämäkin edellyttää, että "kemiat" menee riittävästi yksiin, mutta sitä yhteen hitsutumista kemiat eivät yksinään tee, vaan se vaatii aikaa ja yhteistä panosta.

Enhän ole esimerkiksi lapsianikaan saanut valita juuri minulle sopiviksi, vaan erityisen läheinen suhde muodostuu yhdessä vietytyn ajan ja yhdessä jaettujen kokemuksien kautta. Samaa ajatusta ulotutan parisuhteisiin.

Vaikka uuden suhteen huuma ja alun erityisyys on hienoa aikaa, arvostan silti enemmän ihmissuhteen intimiteettiä ja läheisyyttä, jonka saavuttaa vain ajan kanssa. Siksi en metsästä jatkuvasti uutta huumaa.

[Melodious Oaf]

On nää mullakin tämmösiä tietyn hetken visioita jotka lähtee pitkälle siitä, missä menen itse nyt ja mitä sen takia ajattelen.

Mulla on tosta sellainen kummallinen visio, että kaikista siisteintä on se, kun ei mieti toista ollenkaan potentiaalisena kumppanina tai mieti koko juttua liikaa. Silloin sen arvostuksen ja kipinän ja muun tavallaan näkee siitä että ilman mitään tausta-ajatuksia kiinnostaa tosi paljon viettää toisen kanssa aikaa ja se yhteinen tekeminen ja muu sujuu ja on hauskaa tai siitä saa iloa ja ties mitä.

Siihen päällehän voi sitten kasvaa tunteita ja muuta ja seksin yms myötä huumaakin, mutta se on mun mielestä lähinnä kehon kemiaa ja sellaista, joskin tosi iloista ja myös osa elämää. Se varmaan auttaa siinä, että muuttuu vähän vastaanottavaisemmaksi ja on valmis muovaamaan herkemmin elämää ja joitain sen juttuja vähän uusiksikin. Tai mulla joskus ainakin tollanen rakastuminen avaa pakkaa ja usein tulee elämään muutenkin uutta siinä samalla.

Mut ajattelen että rakastua voi myös aivan väärään ihmiseen    Ja myös ajattelen että ns. arvostus ja kipinäkin voi olla tietyllä tapaa pohjalla tai osana ei-tunneladatussakin ihmisuhteessa joka kuitenkin on ihan normaalia kaveruutta tai ystävyyttä tms ja sellaista mitä ihmisillä on koko ajan tai joskus suhteiden ulkopuolellakin

[Socrates]

^^Noinhan se on että yhdessä vietetyn ajan määrä ja laatu lopulta on ratkaisevaa suhteen tulevaisuuden kannalta.

Määrän suhteen toki jossain vaiheessa useimmilla tulee katto vastaan, jolloin on parempi, että molemmilla on myös omaa aikaa. Laadun suhteenkin voi olla hyvä kokea yhdessä myös ikäviä ja erimielisyyttäkin aiheuttavia tilanteita, yhdessä selätetyt vaikeudetkin hitsaavat yhteen.

Oikea määrä yhdessäoloa, mikä tarkoittaa käytännössä myös sopivaa määrää toisen takia epämukavuusalueella olemista on kuitenkin iso palikka parisuhteessa.

Jos toisen kanssa vietetyssä ajassa joku tai jotkut asiat hiertää, on tasapainoiltava sen kanssa, mitä yhdessä tehtyjä juttuja lähtee siitä poistamaan ilman että jäljelle jäävä yhteinen kokemusmaailma jää liian kapeaksi.

Loppupeleissä arjessa usein on kyse siitä,  mitä parisuhteesta voidaan ottaa pois niin että se on edelleen mielekäs ihmissuhde.

[Xantippa]

Ollaan varmasti erilaisiakin, mutta tässä kohdassa luullakseni lähinnä ajattelemme parisuhteen läheisyyden muodostuvan eri mekanismein.

Sinä painotat siis sitä, että puolisosi on lähtökohtaisesti "erityinen", kun taas itse olen sitä mieltä tosiaankin, että puolisossa ei periaatteessa tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää kuin kenessä tahansa kenen kanssa viihtyy (muuta kuin ne tekijät, jotka saavat parisuhteen alulle ja jatkumaan, eli seksuaalinen kipinä, kiinnostus, arvostus jne. = kemia? ja riitävä yhteensopivuus), ja läheisyys ja suhteen erityinen merkitys tulee ensimmäkseen siitä, että elämää on päädytty jakamaan yhdessä. Suuren yhdessä vietetyn ajan myötä yhteiset kokemukset lähtevät hitsaamaan suhdetta entistä tiiviimmäksi ja merkityksellisemmäksi, ja seksi viimeistelee suhteen intiimisyyden ja erottaa sen merkittävällä tavalla muista suhteista . Tietysti tosiaan tarvitaan se alun kemia ja riittävä yhteensopivuus, että tähän päästään. En siis ajattele, että meissä kenessäkään on mitään niin erityistä, että se erityisyys on se juttu, joka tekee parisuhteen merkitykselliseksi. Taikasana on jakaminen, aika ja yhteen hitsautuminen.

Myös kaverisuhteissa tulee ikävöityä enemmän niitä, kenen kanssa on enemmän yhteenhitsautumista ja enemmän jaettuja kokemuksia. Tämäkin edellyttää, että "kemiat" menee riittävästi yksiin, mutta sitä yhteen hitsutumista kemiat eivät yksinään tee, vaan se vaatii aikaa ja yhteistä panosta.

Enhän ole esimerkiksi lapsianikaan saanut valita juuri minulle sopiviksi, vaan erityisen läheinen suhde muodostuu yhdessä vietytyn ajan ja yhdessä jaettujen kokemuksien kautta. Samaa ajatusta ulotutan parisuhteisiin.

Vaikka uuden suhteen huuma ja alun erityisyys on hienoa aikaa, arvostan silti enemmän ihmissuhteen intimiteettiä ja läheisyyttä, jonka saavuttaa vain ajan kanssa. Siksi en metsästä jatkuvasti uutta huumaa.

Ehkäpä eroavaisuus on myös parisuhteissa jo sinällään, sillä minullahan on ollut ja vieläkin on toisinaan pitkiäkin aikoja, jolloin en vietä puolisoni kanssa fyysisesti lainkaan aikaa, vaan enemmänkin ystävien kuin hänen. Siis asumme ihan eri paikkakunnillakin välillä ja aikaisemmin teimme näin vielä enemmän, maitakin saattoi olla välissä. Ystävien kanssahan minä silloin vapaa-aikaani vietin ja työkavereiden (joista suuri osa oli kyllä ystäviäkin) enemmän kuin hänen.

Silti ikävöin häntä aivan eri tavalla kuin muita läheisiäni. Vaikka sinun teoriasi mukaanhan näin ei olisi voinut käydä.

Kysymys ei ole siitä, että puolisoni olisi jotenkin erikoisen erityinen ihminen tai sen kummemmin erityinen tai erityisempi kuin muut, vaan siitä, että hän on sitä minulle. Muutenkin vähän hassua luetella vähän ylimalkaisesti litania asioita, jotka ovat erityisiä puolison kanssa (kipinät  ja kemiat) ja todeta, että mutta muutoin on vain ajanvietosta kiinni, että ei olisi tasan samalla viivalla kuin muut

Eli valittaen totean, että sinun taikasi ei taida toimia minun parisuhteessani

T: Xante

Muoksis: enhän tiedä, mutta olettaisin, että suhdetta lapsiin ja puolisoon on aika mahdoton vertailla keskenään, kun se vertailu jo vähän ystäviinkin ontuu.

Muoksis 2: se, mikä TSS teoriassasi ehkä tökkii minua, on, että tulee vähän fiilis, että periaatteessahan parisuhteessa voisi olla kenen kanssa tahansa, joka nyt ei varsinaisesti ärsytä ja on ihan kivaa seuraa, kunhan vaan tarpeeksi hengaa yhdessä. Itselleni ja olen ymmärtänyt että myös Normalle just toi ajatus on se, mikä ei vaan pelitä.

[TSS]

Ollaan varmasti erilaisiakin, mutta tässä kohdassa luullakseni lähinnä ajattelemme parisuhteen läheisyyden muodostuvan eri mekanismein.

Sinä painotat siis sitä, että puolisosi on lähtökohtaisesti "erityinen", kun taas itse olen sitä mieltä tosiaankin, että puolisossa ei periaatteessa tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää kuin kenessä tahansa kenen kanssa viihtyy (muuta kuin ne tekijät, jotka saavat parisuhteen alulle ja jatkumaan, eli seksuaalinen kipinä, kiinnostus, arvostus jne. = kemia? ja riitävä yhteensopivuus), ja läheisyys ja suhteen erityinen merkitys tulee ensimmäkseen siitä, että elämää on päädytty jakamaan yhdessä. Suuren yhdessä vietetyn ajan myötä yhteiset kokemukset lähtevät hitsaamaan suhdetta entistä tiiviimmäksi ja merkityksellisemmäksi, ja seksi viimeistelee suhteen intiimisyyden ja erottaa sen merkittävällä tavalla muista suhteista . Tietysti tosiaan tarvitaan se alun kemia ja riittävä yhteensopivuus, että tähän päästään. En siis ajattele, että meissä kenessäkään on mitään niin erityistä, että se erityisyys on se juttu, joka tekee parisuhteen merkitykselliseksi. Taikasana on jakaminen, aika ja yhteen hitsautuminen.

Myös kaverisuhteissa tulee ikävöityä enemmän niitä, kenen kanssa on enemmän yhteenhitsautumista ja enemmän jaettuja kokemuksia. Tämäkin edellyttää, että "kemiat" menee riittävästi yksiin, mutta sitä yhteen hitsutumista kemiat eivät yksinään tee, vaan se vaatii aikaa ja yhteistä panosta.

Enhän ole esimerkiksi lapsianikaan saanut valita juuri minulle sopiviksi, vaan erityisen läheinen suhde muodostuu yhdessä vietytyn ajan ja yhdessä jaettujen kokemuksien kautta. Samaa ajatusta ulotutan parisuhteisiin.

Vaikka uuden suhteen huuma ja alun erityisyys on hienoa aikaa, arvostan silti enemmän ihmissuhteen intimiteettiä ja läheisyyttä, jonka saavuttaa vain ajan kanssa. Siksi en metsästä jatkuvasti uutta huumaa.

Ehkäpä eroavaisuus on myös parisuhteissa jo sinällään, sillä minullahan on ollut ja vieläkin on toisinaan pitkiäkin aikoja, jolloin en vietä puolisoni kanssa fyysisesti lainkaan aikaa, vaan enemmänkin ystävien kuin hänen. Siis asumme ihan eri paikkakunnillakin välillä ja aikaisemmin teimme näin vielä enemmän, maitakin saattoi olla välissä. Ystävien kanssahan minä silloin vapaa-aikaani vietin ja työkavereiden (joista suuri osa oli kyllä ystäviäkin) enemmän kuin hänen.

Silti ikävöin häntä aivan eri tavalla kuin muita läheisiäni. Vaikka sinun teoriasi mukaanhan näin ei olisi voinut käydä.

Kysymys ei ole siitä, että puolisoni olisi jotenkin erikoisen erityinen ihminen tai sen kummemmin erityinen tai erityisempi kuin muut, vaan siitä, että hän on sitä minulle. Muutenkin vähän hassua luetella vähän ylimalkaisesti litania asioita, jotka ovat erityisiä puolison kanssa (kipinät  ja kemiat) ja todeta, että mutta muutoin on vain ajanvietosta kiinni, että ei olisi tasan samalla viivalla kuin muut

Eli valittaen totean, että sinun taikasi ei taida toimia minun parisuhteessani

T: Xante

Muoksis: enhän tiedä, mutta olettaisin, että suhdetta lapsiin ja puolisoon on aika mahdoton vertailla keskenään, kun se vertailu jo vähän ystäviinkin ontuu.

Muoksis 2: se, mikä TSS teoriassasi ehkä tökkii minua, on, että tulee vähän fiilis, että periaatteessahan parisuhteessa voisi olla kenen kanssa tahansa, joka nyt ei varsinaisesti ärsytä ja on ihan kivaa seuraa, kunhan vaan tarpeeksi hengaa yhdessä. Itselleni ja olen ymmärtänyt että myös Normalle just toi ajatus on se, mikä ei vaan pelitä.

Puhun siksi alun kemiasta ja kipinästä että tulisi selväksi, ettei kenen tahansa kanssa voi päätyä/olla parisuhteessa. Uskon kuitenkin, että noita kipinöita ja kemioita voi olla monen kanssa, ja on osaltaan sattuman varaista, kenen kanssa noista lukuisista potentiaalisista kumppaneista päätyy parisuhteeseen. Alun kipinät ja kemiat ovat korvattavissa.

Mutta se mikä ei ole korvattavissa, on yhdessä vietetty aika, yhteen hitsautuminen, yhdessä kasvaminen ja siis kaiken kaikkiaan yhteiset kokemukset. Erityisen kumppanista tekevät mielestäni nämä asiat, eivät välttämättä niinkään ne, joiden takia alunperin päädyttiin parisuhteeseen (joskaan ne eivät ole merkityksettömiä). Kuten sanoin, itselleni parisuhde merkitsee ennen kaikkea läheisyyttä ja intimiteettiä, eikä siihen päästä pelkällä kemialla. Täten ajattelen, että kuten muissakin läheisissä suhteissa, parisuhteen erityinen merkitys ja tärkeys perustuu siihen, että ollaan tultu niin läheisiksi viettämällä paljon aikaa yhdessä ja jakamalla kokemuksia. Ja kuten sanottua, seksi tekee suhteesta erityisen erityisen, koska se lujittaa suhdetta tavalla, jonkalaista lujitusta ei ole muissa suhteissa.

Kaikkia läheisiä ihmissuhteita yhdistää mielestäni samat asiat, eli runsas yhteinen pohja, johon kuuluu paljon yhteisiä kokemuksia, paljon yhdessä vietettyä aikaa ja paljon jakamista. Minusta tätä asiaa ilmentää jopa vertaus vanhempi-lapsi-suhteeseen: olennaista ei ole se, millainen lapseni on, vaan se, kuinka paljon jaamme. Toki parisuhteessa saa kumppaninsa valita, joten asia ei ole sen suhteen verrannollinen, mutta pointti on se, että läheisyydessä on minusta enemmän kyse jakamisesta kuin siitä, että toinen on juuri tietynlainen (vaikkei sekään merkityksetöntä ole, kuten sanottua).

Kyllä myös minun "teoriassani" puoliso on erityinen minulle, mutta se erityisyys ei muodostu siitä, että hän olisi minulle ainoa mahdollinen kumppani, vaan hän on erityinen minulle sen takia, mitä olemme yhdessä rakentaneet ja kokeneet, ja vastaavaa ei kukaan muu voi minulle kovin helposti tarjota. Totta on kuitenkin se, että olisihan se voinut olla joku toinenkin, jos asiat olisivat menneet jossain kohtaa toisella tavalla. Mutta eipä ole, ja siksi hänestä tuli minulle erityinen.

[Xantippa]

Kaikkia läheisiä ihmissuhteita yhdistää mielestäni samat asiat, eli runsas yhteinen pohja, johon kuuluu paljon yhteisiä kokemuksia, paljon yhdessä vietettyä aikaa ja paljon jakamista. Minusta tätä asiaa ilmentää jopa vertaus vanhempi-lapsi-suhteeseen: olennaista ei ole se, millainen lapseni on, vaan se, kuinka paljon jaamme. Toki parisuhteessa saa kumppaninsa valita, joten asia ei ole sen suhteen verrannollinen, mutta pointti on se, että läheisyydessä on minusta enemmän kyse jakamisesta kuin siitä, että toinen on juuri tietynlainen (vaikkei sekään merkityksetöntä ole, kuten sanottua).

Kyllä myös minun "teoriassani" puoliso on erityinen minulle, mutta se erityisyys ei muodostu siitä, että hän olisi minulle ainoa mahdollinen kumppani, vaan hän on erityinen minulle sen takia, mitä olemme yhdessä rakentaneet ja kokeneet, ja vastaavaa ei kukaan muu voi minulle kovin helposti tarjota.

Luulen, että tähän vaikuttaa nyt aika paljon lapset. Luonnollisesti, jos jonkun kanssa on tehnyt lapsia, kasvattanut, huolehtinut ja hoivannut, se on semmoista läheisyyttä, mitä ei muiden kanssa saa.

Mutta muutoin teoriasi vaan vähän hassu minusta sillä tuolla perusteellahan minulle pitäisi olla merkityksellisin ja tärkein ihminen lapsuudenystäväni, jonka olen tuntenut jo ajalta, jota en edes muista. Hänethän olen tuntenut niin paljon useampia vuosiakin kuin puolisoni, olemme rakentaneet yhdessä paljon (ison osan minuuttaamme), puhumattakaan yhteisistä kokemuksista ja vietetystä ajasta ja jakamisesta.

En siis silti väitä, että puolisoni on ainut ihminen maailmassa, joka voisi mahdollisesti minulle tätä erityisyyttä tarjota. Voisin kohdata muitakin, olisin voinut kohdata muitakin.

Mutta tällä hetkellä, tässä reaalimaailmassa, hän on ainut siitä syystä, että minä en vaan tunne muita kohtaan sellaisia tunteita kuin tunnen häntä kohtaan. Sen vuoksi, että hän on juuri hän, juuri tietynlainen.

T: Xante

Muoksis: toki pointti ei ole vähätellä yhteistä rakennustakaan, en nyt sillä tarkoita. Likinnä vain ihmettelen ajatusta siitä, että kaikki ihmissuhteet olisivat samalla viivalla kuin parisuhde ja niitä erottaisi toisistaan vaan yhdessä vietetty aika ja seksi

[Hiha]

Parisuhde on kuin syöminen.

Vielä kun otat kantaa kysymykseen aamupala vai illallinen, niin käy kiintoisaksi 

[Hiha]

Luulen, että on olemassa ihmisiä, joille kyse ei ole valitsemisesta siinä mielessä, että valittaisiin useasta eri vaihtoehdosta. Kyse on pikemminkin siitä, valitaanko se ainoa saatavissa oleva, vai eikö valita. Tilaisuuskin voi olla vain kerran elämässä. Eli nyt ratkaistaan, oletko loppuikäsi poiskamies/vanhapiika, vai lähdetkö kulkemaan toista tietä.

Mutta ajatteleeko ihminen noin analyyttisesti? Puhumattakaan että itsetunto kestäisi tilanteen tarkastelun rehellisesti? Otan tuon "aletuotteen" kun muuhun ei "rahat" riitä? Veikkaan että useimmiten aivot ripottelee vähän taikapölyä itsensä päälle. Sanotaan sitä vaikka rakastumiseksi. Kun kuorrutus sulaa, ollaan takaisin karussa todellisuudessa. Sillä erää ei vain enää välttämättä yksin.

[TSS]

Kaikkia läheisiä ihmissuhteita yhdistää mielestäni samat asiat, eli runsas yhteinen pohja, johon kuuluu paljon yhteisiä kokemuksia, paljon yhdessä vietettyä aikaa ja paljon jakamista. Minusta tätä asiaa ilmentää jopa vertaus vanhempi-lapsi-suhteeseen: olennaista ei ole se, millainen lapseni on, vaan se, kuinka paljon jaamme. Toki parisuhteessa saa kumppaninsa valita, joten asia ei ole sen suhteen verrannollinen, mutta pointti on se, että läheisyydessä on minusta enemmän kyse jakamisesta kuin siitä, että toinen on juuri tietynlainen (vaikkei sekään merkityksetöntä ole, kuten sanottua).

Kyllä myös minun "teoriassani" puoliso on erityinen minulle, mutta se erityisyys ei muodostu siitä, että hän olisi minulle ainoa mahdollinen kumppani, vaan hän on erityinen minulle sen takia, mitä olemme yhdessä rakentaneet ja kokeneet, ja vastaavaa ei kukaan muu voi minulle kovin helposti tarjota.

Mutta muutoin teoriasi vaan vähän hassu minusta sillä tuolla perusteellahan minulle pitäisi olla merkityksellisin ja tärkein ihminen lapsuudenystäväni, jonka olen tuntenut jo ajalta, jota en edes muista. Hänethän olen tuntenut niin paljon useampia vuosiakin kuin puolisoni, olemme rakentaneet yhdessä paljon (ison osan minuuttaamme), puhumattakaan yhteisistä kokemuksista ja vietetystä ajasta ja jakamisesta.

En siis silti väitä, että puolisoni on ainut ihminen maailmassa, joka voisi mahdollisesti minulle tätä erityisyyttä tarjota. Voisin kohdata muitakin, olisin voinut kohdata muitakin.

Mutta tällä hetkellä, tässä reaalimaailmassa, hän on ainut siitä syystä, että minä en vaan tunne muita kohtaan sellaisia tunteita kuin tunnen häntä kohtaan. Sen vuoksi, että hän on juuri hän, juuri tietynlainen.

T: Xante

Varmaan lapsuuden ystäväsi olikin sinulle läheisimpiä ihmisiä silloin, kun vietitte paljon aikaa yhdessä. Asiathan eivät kuitenkaan pysy stabiileina.

En missään nimessä väitä, että yhdessä vietetty aika on ainoa tekijä, joka ratkaisee läheisyyden määrän. Mutta korostan sen merkitystä, koska pelkkä kemioiden kohtaaminen ei riitä, oli kyse sitten parisuhteesta tai ystävyyssuhteesta. Tämäkin asia on monen tekijän summa, mutta asioista puhuakseen on aina jonkin verran yksinkertaistettava.

[Xantippa]

Varmaan lapsuuden ystäväsi olikin sinulle läheisimpiä ihmisiä silloin, kun vietitte paljon aikaa yhdessä. Asiathan eivät kuitenkaan pysy stabiileina.

En missään nimessä väitä, että yhdessä vietetty aika on ainoa tekijä, joka ratkaisee läheisyyden määrän. Mutta korostan sen merkitystä, koska pelkkä kemioiden kohtaaminen ei riitä, oli kyse sitten parisuhteesta tai ystävyyssuhteesta. Tämäkin asia on monen tekijän summa, mutta asioista puhuakseen on aina jonkin verran yksinkertaistettava.

Totta kai olivat läheisempiä, kun en ollut puolisoani kohdannutkaan

Mutta minä en oikeastaan ole puhunut edes läheisyyden määrästä saatika sitten "pelkästä kemioiden kohtaamisesta". Ylipäätään en ole kovasti kemioiden kohtaamisten fanikaan. Kaikenlaisten ihmisten kanssa voi tulla läheiseksi, myös heidän, joiden kanssa ei kemiat kohdanneet alun perin alkuunkaan, jos tilanne tai pakko on suotuisa.

Sen sijaan olen puhunut merkityksellisyydestä. Siitä, että joku ihminen nyt vain on not like any other. Häntä kohtaan tuntee erilailla, en osaa kuvailla sitä tarkemmin. Ikävä on eri ikävää, läheisyys on eri läheisyyttä.

T: Xante

Muoksis: tarkemmin ajatellen, taidan olla kanssasi kokonaan eri mieltä Sillä kyllähän joskus merkitykselliseksi elämässä voi tulla myös ihmiset, joita kohtaa vain vähän aikaa, eikä heidän kanssaan tosiaankaan ole viettänyt pitkiä aikoja yhdessä. Toisaalta taas voi olla, että perhettään ei koe merkitykselliseksi, vaikka vietti heidän kanssaan aamusta yöhön ja yöstä aamuun vuosikymmeniä.

[TSS]

Varmaan lapsuuden ystäväsi olikin sinulle läheisimpiä ihmisiä silloin, kun vietitte paljon aikaa yhdessä. Asiathan eivät kuitenkaan pysy stabiileina.

En missään nimessä väitä, että yhdessä vietetty aika on ainoa tekijä, joka ratkaisee läheisyyden määrän. Mutta korostan sen merkitystä, koska pelkkä kemioiden kohtaaminen ei riitä, oli kyse sitten parisuhteesta tai ystävyyssuhteesta. Tämäkin asia on monen tekijän summa, mutta asioista puhuakseen on aina jonkin verran yksinkertaistettava.

Totta kai olivat läheisempiä, kun en ollut puolisoani kohdannutkaan

Mutta minä en oikeastaan ole puhunut edes läheisyyden määrästä saatika sitten "pelkästä kemioiden kohtaamisesta". Ylipäätään en ole kovasti kemioiden kohtaamisten fanikaan. Kaikenlaisten ihmisten kanssa voi tulla läheiseksi, myös heidän, joiden kanssa ei kemiat kohdanneet alun perin alkuunkaan, jos tilanne tai pakko on suotuisa.

Sen sijaan olen puhunut merkityksellisyydestä. Siitä, että joku ihminen nyt vain on not like any other. Häntä kohtaan tuntee erilailla, en osaa kuvailla sitä tarkemmin. Ikävä on eri ikävää, läheisyys on eri läheisyyttä.

T: Xante

Keskustelun (oman osuuteni) alussa taisinkin sanoa, että minulle parisuhde tarjoaa ennen kaikkea läheistä ihmissuhdetta, ja minulle siis läheisyys ja merkityksellisyys kietoutuvat tiiviisti yhteen. Läheinen ihmissuhde on merkityksellinen. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, etten edes muista, mistä tämä sivujuonne sai alkunsa, tai että mistä me enää edes keskustellaan