Parisuhdeketju

[Norma Bates]

Kumppani on kumminkin vähän eri juttu kuin lapsi. Vaikka voi toki hankalaksi heittäytyä yhtälailla.

[safiiri]

Mustasukkaisuutta ja parisuhdetta uhkaavaksi kilpailijaksi kokeminenhan voi olla - ja usein onkin - myös joku muu kuin suhde toiseen ihmiseen. Parisuhdettaan uhkaavaksi voi hyvinkin kokea toisen aikaa vievän harrastuksen tai ajatukset vangitsevan työn, lapsen tai vaikkapa jonkun addiktion. OIkeastaan minkä tahansa asian, jonka kokee vievän toisen huomiota ja aikaa liikaa. Siten myös tavallaan olemme kaikki jossain määrin polyamoristeja, koska tuskinpa kukaan pystyy pitämään ainoana tärkeänä asiana ja elämänsä keskipisteenä kumppaniaan. Tai toisaalta - sellainen suhde olisi luultavasti suorastaan ahdistava, jossa itse on tällainen Ainoa kumppanin elämässä.

Jos riisutaan ylenmääräinen tunne pois polyamoriasta, niin ehkä tällaisen ajatuksen kautta voisi ymmärtää, ettei se lopulta niin käsittämätöntä olekaan. Siinä missä itse jakaa kiintymystään ja huomiotaan kumppanin lisäksi lapsilleen, lemmikilleen, työlleen ja harrastuksilleen, jakaa polyamoristi myös tuota parisuhteenomaista kiintymystään useammalle henkilölle. Eikä tällainen jakaminen kuitenkaan tarkoita automaatttisesti sitä, ettei voisi olla hyvin sitoutunut kumppaniinsa, lapsiinsa, lemmikkiinsä, työhönsä ja harrastuksiinsa siten, että ei jatkuvasti ole hakemassa niille vaihtoehtoja ja pompi työsuhteesta työsuhteeseen ja jopa harrasta sivutöitä varsinaiseen päätyöhönsä sitoutumatta.

JOstain syystä pitäisimme suorastaan sairaalloisena mustasukkaisuutena sitä, jos kokee mustasukkaisuutta kumppanin harrastuksen takia. Mutta ehkä joillekin on ihan luontevaa ajatella myös polyamoriaa vähän samanlaisena tilanteena, jossa kiintymyksen ja toiselta saadun huomion jakaminen tapahtuu hieman samaan tapaan ihan luontevasti?

[Xantippa]

Mielestäni polyamoriaa ei tarvitse järkeillä monogamian kautta yhtään sen enempää kuin homoutta tarvitsee järkeillä heterouden kautta. Siis pohtia, mikä monogamiassa olisi silleen vähän niin kuin sama juttu, jonka perusteella sitten voi ymmärtää polyamoristen ihmisten tarpeita.

Kun puhutaan "ylenmääräisten tunteiden pois riisumisesta", tarkoitettaneen monogamistien ylenmääräisiä tunteita?

Yritän sanoa, että aivan samoin kuin homolle heterosuhteessa eläminen on riittämätöntä oman seksuaalisuuden ja romanttisten tarpeiden tyydyttämiselle, samoin on polyamoristille eläminen monogamisessa suhteessa.

Tätä ei voi verrata lapsen, työn, harrastuksen tai addiktion vaikutukseen monogamisessa suhteessa - eikä polyamorinen suhde ole sen enempää "turvassa" noilta vaikutuksilta kuin monogaminenkaan.

T: Xante

[Norma Bates]

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/ae426ecc-ec13-4a4d-99b5-a32573cee3b1?fbclid=IwAR09czxu1WNQm71x1q-1NQNUWUlogIJmCJWD76Z0Aih6DtbUNwVz4eYZQdM

– Elin jatkuvassa pelossa kuukausikaupalla. Se alkoi heti, kun avasin silmäni. Minä pelkäsin mennä nukkumaan. Pelkäsin, että puukko tulee, yksi miehistä muistelee arkeaan.

Hänellä – ja muillakin – kuvioon liittyi sairaalloista mustasukkaisuutta, joka ilmeni häritsevästi.

– Jos en pystynyt vastaamaan hänen puheluihinsa työpaikalla, olin panemassa jotain, mies kertoo silloisen puolisonsa vääristyneestä ajatuksenjuoksusta.

Usein töiden jälkeen nainen myös halusi tehdä miehelle ruumiintarkastuksen.

– Housut alas ja sitten tutkiminen: löytyykö eritteitä.

Nainen vartioi miestä kuin haukka eikä päästänyt tätä mihinkään yksin.

– Kadotin kaikki ihmissuhteeni, kadotin työpaikkani. Kaikki elämäni ratkaisut olivat hänen käsissään. Odotin, että antaisiko hänen armonsa minun syödä.

Jos tuikituntematon käyttäytyisi ihmistä kohtaan sillä tavalla kuin parisuhteissa pahimmillaan käyttäydytään, moisesta tyypistä pyrittäisiin eroon taikka räpsähtäisi suorastaan rikosilmoitus. Tunnen erään miehen jolla on ollut sairaalloisen mustasukkainen eksä. Tämä mies on ollut FB-kaverinani (Face!) ja katoaa aina välillä kun palaa yksiin eksänsä kanssa ja silloin pitää kaikki naispuoliset FB-kaverit heittää listalta pellolle koska muuten muija jankuttaa tuntikausia joka päivä ketä kaikkia mies on pannut. Minä en ole edes tavannut sitä miestä livenä koskaan. Olen itsekin jo kyllästynyt tähän touhuun ja jos mies vielä kerran hakee kaveruutta, totean että antaapa olla. Että jos se sun hullu eksäsi saa sun kaveruuksiasi rajoittaa, niin minä kumminkin koen erittäin loukkaavana että minut laitetaan kerta toisensa jälkeen veks ja pistetään vielä esto päälle, etten saa edes ei-kaverina kirjoittaa.

Tuo on toistunut useamman kerran, joten tiedän ettei se ole minun syyni että kaveruus loppuu. Alkuun ihmettelin mitä muka sanoin, sitten mies palasi kaveriksi ja selitti jutun. Ja siitä eteenpäin se on sitten ollut tuollaista. Ihmettelen että mihähän niin kiehtovaa siinä naisessa on että pitää palata kerta toisensa jälkeen kuuntelemaan sitä sairasta jäkätystä.

[Aasilaulu]

Mielestäni polyamoriaa ei tarvitse järkeillä monogamian kautta yhtään sen enempää kuin homoutta tarvitsee järkeillä heterouden kautta. Siis pohtia, mikä monogamiassa olisi silleen vähän niin kuin sama juttu, jonka perusteella sitten voi ymmärtää polyamoristen ihmisten tarpeita.

Mun on mahdoton saada oikein otetta näistä polyamoriaa koskevista mutusteluista. Monessa kohtaa ilmaisu on aika sumeaa enkä ymmärrä, mitä tarkoitat. Mutta toisaalta en meinannut jaksaa ruveta kyselemäänkään. Näytti siltä, että aika vähällä ymmärryksellä halutaan vain ajankuluksi pyöritellä asiaa – ja mikäs siinä.

Tiettyä pistettä pitemmälle sitä en mun mielestä oikein voi ymmärtää pelkillä analogioilla tai niiden negaatioilla. Mutta sen verran sanon, että se on jotenkin karua katsoa, miten pystyy antamaan jotain lausuntoja siitä että "polyamoria on" tai "ei ole" jotain, voidaan nähdä niin tai ei voida nähdä noin.

Sä posturoit näissä lausunnoissas sellasta, että sä muka ymmärtäisit tätä asiaa verrattain hyvin. Ja sitten kuitenkin näyttää tosi vahvasti siltä, että näin ei ole. Tai no, sanoithan sä että "vähäisen ymmärräykseni varjolla", mutta esitetyt väitteet ei mun mielestä oo suhteessa siihen, mitä niiden pitäis olla, jos tiedostaa, että ei tiedä asiasta juuri mitään.

Vähäisen ymmärrykseni varjolla totean, että olen käsityksessä, että polyamoria on vain eräs seksuaalisuuden muoto siinä kuin hetorous tai homous. Että ihminen jossain vaiheessa toteaa, että hänen seksuaalisuutensa ynnä romanttiset tuntemuksensa ovat sellaisia, että ne vahvasti suuntautuvat useampaan kuin yhteen ihmiseen. Toisin sanoen, ihminen kokee, että ns. perinteisessä kahden ihmisen liitossa hänen seksuaaliset ja romanttiset tarpeensa eivät yksinkertaisesti toteudu. Hän on koko ajan jotain vailla, hakee jotain lisää, jotain muuta.

Ei ole "seksuaalisuuden muoto" niin kuin homous tai haterous. Se kuuluu kattokäsitteen "eettinen monisuhteisuus" alle. Eettinen monisuhteisuus kattaa kaikkien osapuolten yhteisymmärrykseen perustuvat intiimit suhteet, joissa on enemmän kuin yksi osapuoli tai osapuolilla enemmän kuin yksi suhde. Monisuhteisuuden muotoja ovat esim parinvaihto, avoimet suhteet ihmissuhdeanarkismi ja polyamoria.

Polyamoriassa stereotyyppisesti pyritään syviin pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin. Eli siis siinä on eettisyys mukana tälläkin tavalla, tai siihen sisältyy eräänlaista omanlaistaan arvomaailmaa. Mutta sitä sanaa (polyamoria) myös käytetään aika monella tapaa ja siihen liittyy kaikenlaista.

Yleensä ihminen ei päätä ryhtyä polyamoristiksi tai synny sellaisena. Aika monella varmaan on pohjalla kokemusta jonkinlaisesta monogamisesta suhteesta. Mutta yleensä tähän törmätään sillä tavalla, että joku kumppani on aiemmin ollut tai on jo nyt polysuhteessa Siinä sen vasta näkee, mitä se oikeasti on, ja sitten voi miettiä, sopiiko se itselle vai ei.

Kaikki tämmöset määrittelyt ja jäsennykset on väistämättä yksinkertaistuksia ja joku on varmasti tiukasti eri mieltä, mutta nyt kun lähdin tähän, niin sanon että mun mielestä ihmisen on vaikea yksin tulla yksin polyamoristiksi. Se on enemmän niiden suhteiden ominaisuus ja vasta toissijaisesti jonkun ihmisen identiteetti (joka huomaa että tämä sopii hänelle).

Tässä mielessä nää homoseksuaalisuuspohdinnat on mun mielestä ihan perseestä. Jos sitä johonkin pitää verrata, niin vertaa ensin muihin eettisen monisuhteisuuden muotoihin, monisuhteisuutta yksisuhteisuuteen ja niin edelleen. Se monot/polyt = heterot/homot on ihan älyttömän huono malli tähän.

Luonnollisesti polyamoriaa sotketaan myös moniavioisuuteen ja tiedämme, minne se polku sitten johtaa.

Voitko vielä selittää, mitä tarkoitat tässä moniavioisuudella ja moniavioisuuden sotkemisella polyamoriaan?

[Xantippa]

Mun on mahdoton saada oikein otetta näistä polyamoriaa koskevista mutusteluista. Monessa kohtaa ilmaisu on aika sumeaa enkä ymmärrä, mitä tarkoitat.

Kokemuksesta sanon, että meidän ei kannata viedä tätä tämän pidemmälle.

T: Xante

[Norma Bates]

Aasilaulu, mutta kyllähän joku voi esim. keski-iässä hoksata että onkin aina halunnut olla vastakkaista sukupuolta kuin biologinen keho, taikka hoksaa vasta iällä että onkin itseasiassa homo. Eivät kaikki tiedosta kaikkea itsestään välittömästi sillä siunaamalla kun paukahtaa 18 v mittariin. Eli pystyisin kyllä kuvittelemaan että jollakulla on ihan taipumus rakastua useisiin ihmisiin rinnakkain (eikä peräkkäin kuten yleensä) ja/tai olla yhtäaikaa suhteessa monen kanssa.

Mutta pelkkiä oletuksiahan nämä toki on. Jos multisuhde (tai mikä hitto se paras nimike olisikaan) olisi valinta, miksi esim. minä en millään tavalla pysty kuvittelemaankaan valitsevani sellaisen suhteen? Korkeintaan pystyn kuvittelemaan että jos sitä olisi ollut tosi turvallisessa ja rakastavassa parisuhteessa pitkään ja kokisi että seksielämä on vähän väljähtynyt, niin voitaisiin avata suhde seksiseikkailuille tai rinnakkaissuhteille, mutta mitään sellaista skenaariota jossa minun pitäisi olla itse jotenkin tekemisissä, edes kaveri, sen ihmisen kanssa joka olisi kumppanini rakastaja, niin se ei vaan oikein minun pirtaani käy.

Polyamoriaa (tai what ever) tv-dokumenteissa esittelevät jättävät sellaisen maun siitä hommasta että kaikki on aina mukamas keskustelukysymys. En usko että ihan kaikkea noin vaan keskustelemalla saadaan kuntoon. Jos jotain ei sulata, niin ei sulata. Varsinkin jos on tai on ollut ujo, arka, varovainen luonne, niin sitäkin vahvemmin pitää kiinni itselleen tärkeistä asioista eikä ala kaikessa antamaan periksi, ettei jyrätä lopullisesti.

[Xantippa]

Oma käsitykseni asiasta perustuu keskusteluun polyamorisen kolmikon kanssa, juutuimme itse asiassa tuntikausiksi juttelemaan tästä (ja muistakin) asioista. Sen jälkeen myös lueskelin asiasta jonkin verran uteliaisuudesta.

Kyllä minä olen edelleen siinä käsityksessä, että kyseessä ei ole valinta, joka voidaan vaan pitkällisen juttelun kautta tehdä, ikään kuin taipua sitten elämään näin. Eli olen tässä Norman linjoilla.

Tai siis, totta kai voidaan. Voihan sitä itsensä tai toisen puhua aivan mihin hyvänsä, mutta juuri sitä mieltä olivat kyllä tälläisessä suhteessa elävätkin, että sitä ei pitäisi tehdä. He itse asiassa suhtautuvat jyrkästi ajatukseen, että kolmikkoon tai nelikkoon tai mistä onkaan kyse, tuotaisiin ihminen sillä perusteella, että hän nyt asiaan suostuu, koska esimerkiksi on rakastunut johonkin polysuhteessa olevaan.

Ja kyllä, ns. "aito" (jee-es, huono sana) polyamorisuus on aika vaikeaa sikäli, että partnereita ei ole ihan helppoa löytää.

T: Xante

[Aasilaulu]

Aasilaulu, mutta kyllähän joku voi esim. keski-iässä hoksata että onkin aina halunnut olla vastakkaista sukupuolta kuin biologinen keho, taikka hoksaa vasta iällä että onkin itseasiassa homo. Eivät kaikki tiedosta kaikkea itsestään välittömästi sillä siunaamalla kun paukahtaa 18 v mittariin. Eli pystyisin kyllä kuvittelemaan että jollakulla on ihan taipumus rakastua useisiin ihmisiin rinnakkain (eikä peräkkäin kuten yleensä) ja/tai olla yhtäaikaa suhteessa monen kanssa.

Mutta pelkkiä oletuksiahan nämä toki on. Jos multisuhde (tai mikä hitto se paras nimike olisikaan) olisi valinta, miksi esim. minä en millään tavalla pysty kuvittelemaankaan valitsevani sellaisen suhteen? Korkeintaan pystyn kuvittelemaan että jos sitä olisi ollut tosi turvallisessa ja rakastavassa parisuhteessa pitkään ja kokisi että seksielämä on vähän väljähtynyt, niin voitaisiin avata suhde seksiseikkailuille tai rinnakkaissuhteille, mutta mitään sellaista skenaariota jossa minun pitäisi olla itse jotenkin tekemisissä, edes kaveri, sen ihmisen kanssa joka olisi kumppanini rakastaja, niin se ei vaan oikein minun pirtaani käy.

Polyamoriaa (tai what ever) tv-dokumenteissa esittelevät jättävät sellaisen maun siitä hommasta että kaikki on aina mukamas keskustelukysymys. En usko että ihan kaikkea noin vaan keskustelemalla saadaan kuntoon. Jos jotain ei sulata, niin ei sulata. Varsinkin jos on tai on ollut ujo, arka, varovainen luonne, niin sitäkin vahvemmin pitää kiinni itselleen tärkeistä asioista eikä ala kaikessa antamaan periksi, ettei jyrätä lopullisesti.

Ei se ole "vain valinta" tai vain keskustelukysymys. Mutta siis...

Pidän ihan mahdollisena sellaista, että jollakin henkilöllä on vaikka nuorempana ihan perinteisiä monosuhteita. Ehkä yksi tai useampia. Sitten hän jossain kohtaa päätyy polyamoriseen suhteeseen ja huomaa, että tämähän toimii monessa mielessä paremmin kuin nuo monosuhteet. Hän oppii siinä paljon itsestään ja kehittää aivan erilaisia taitoja ja puolia itsestään kuin mitä ehkä monosuhteessa olisi tullut tehneeksi. Tosin silloinkin avainasia on minusta, että hän on tekemisissä hyvien ihmisten kanssa ja oppii ja saa heiltä paljon, ts. kehittyy sen takia, että myös saa paljon tukea ja rakkautta ja hyvää esimerkkiä. Sitten voi olla, että vielä vähän vanhempana sama ihminen päätyykin jonkun kanssa täysin perinteiseen monosuhteeseen ja nyt se toimii paljon paremmin kuin alkutaipaleella.

Tietty toi nyt on aika hutera ja tekaistu kehitelmä. Mutta pidän sitä periaatteessa ihan mahdollisena, siis että henkilön sama persoonallisuus ja samat kyvyt ja tarpeet ja taipumukset saattavat johtaa tuollaiseenkin polkuun niin, että ei tarvitse sanoa, että alun monosuhteet, keskivaiheen polyamoria tai myöhempi uudelleen monosuhteelle omistautuminen olisivat mitkään niistä olleet valheellisia suhteessa yksilön "todelliseen luonteeseen" tai "biologiseen perusolemukseen".

Miksi ei voisi olla niin, että tässä ei ole mitään perustavanlaatuista biologista eroa monosuhteeseen sopivan ja monisuhteeseen sopivan henkilön välillä? Totta kai on aste-eroja, ja jos jotakin ei sulata, silloin sitä ei kertakaikkiaan sulata.

Siis jos polysuhde tuntuu vastenmieliseltä tai omia arvoja tai moraalia vastaan rikkovalta, ei se minusta silloin tule kyseeseen. Mutta kyllähän polysuhteessakin olevat ihmiset kokevat mustasukkaisuutta myös toisiaan kohtaan. Siitä vain tulee vähän erilaisia kokemuksia. Saattaa oppia tunnistamaan, että jaaha, tämä on nyt tämä vihlaisu ja tietää, että se kestää vain hetken. Ei se minusta niin mene, ettei polyamoristi voisi aika voimakkaastikin kokea myös negatiivisia tunteita siihen liittyen. Mutta siis... jollainhan voi olla siihen sellainen utelias asenne, että haluaa mennä päin myös näitä ikäviä tuntemuksia ja katsoa, mitä niiden tuolta puolen löytyy.

Mun mielestä kannattais ehkä tyytyä sanomaan, että joillekin polyamoria voi olla valinta, vähän niin kuin avoin suhde tai swinging tai tällainen voi olla valinta. Joillekin taas polyamoria on keskeisemmin osa omaa identiteettiä: se tuntuu täysin luonnolliselta tavalta toteuttaa ihmissuhteita jopa siinä määrin, että ajatus ihmissuhteiden toteuttamisesta muulla tavoin tuntuu mahdottomalta. Aivan niin kuin nyt tuntuu Normasta mahdottomalta, että lähtisi mukaan polyamoriseen suhteeseen tai eläisi sellaisessa.

Ymmärrän sen, että halutaan puhua polyamoriasta elämäntapana ja vakavana sellaisena erotuksena jostain paneskelusta tai avoimen suhteen pienestä kokeilemisesta. Itse näen niin, että laajemmin ajateltuna polyamorinen yhteisö on avoin sen suhteen, kuinka keskeinen osa identiteettiä on se, että on polyamorinen. Puhe siitä, että polyamorisuus on biologista, kuulostaa minusta siltä, että halutaan pitää tavallaan klubia pienempänä ja halutaan olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joille se on muodostunut vahvaksi osaksi identiteettiä. Ymmärrän sen hyvin, mutta vaikka sille olisi kuinka hyvät käytännön syyt, se on silti vain hyödyllinen käytännön strategia eikä mikään syvätason totuus koko asiasta. 

Mä en itse lähtis pystyttämään jyrkkää raja-aitaa sellaisten välille, joille polyamoria on valinta ja sellaisten, joille se tuntuu aivan välttämättömältä ja ainoalta mahdolliselta tavalta olla missään suhteessa.

Siis... polyamoria vaatii aika kehittyneitä ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta ja omien rajojen ja tarpeiden hahmottamista. Ja sit myös halua kehittyä tässä jatkuvasti. Ja sit tiettyä tunnollisuutta. Mun mielestä tämmöset asiat on niitä, joka viime kädessä erottaa ne, joille polyamoria sopii pitkällä tähtäimellä niistä, joille se ei sovi. Toki näissäkin kyvyissä kehittymiselle on olemassa tietyt biologiset perustat, mutta pidän silti harhaanjohtavana sanoa, että kyse olisi jostain, joka riittävällä itsetuntemuksella ja riittävillä tiedoilla on yksiselitteisesti joko A tai B.

Sitten vielä:

Jos sanotaan, että jollain polyksi itsensä mieltävällä on ns. "monokumppani", tämä tarkoittaa, että kyseinen kumppani ei halua muita kumppaneita mutta ei koe ongelmaksi sitä, että toinen on vapaa rakentamaan polysuhteita.

Mun näkemys tohon on, että siitä vaan, jos se joillekin toimii.

Lisäksi polyt mieltää niitä suhteitaan moninaisin tavoin. Joillakin voi olla joku kolmen tai neljän hengen ryhmä, jonka sisällä on tosi monta suhdetta, plus vielä niiden kaikkien henkilöiden yhteinen suhde. Silloin se ns. "suhteiden verkosto". Mut polysuhde voi myös olla sellainen, että se koostuu kahdenvälisistä suhteista niin, että nää "metamurut" ei välttämättä ole keskenään edes tekemisissä. Voi olla, että ne on ja on kavereita, mut sehän riippuu ihan täysin tilanteesta ja henkilöistä.

Mä en ymmärrä tässä sitä, että mikä hinku teillä jotka ette ole tätä omakohtaisesti kokeneet on määritellä toisten puolesta, mitä polyamoria varsinaisesti on ja mitä on "aito polyamoria", esimerkiks jonkun yhden kolmikon kanssa tuntikausia keskustelemalla tai sekalaisia dokumentteja katselemalla.

Ehkä terveempi suhtautuminen tähän multa taas olis se, että jos Xantippalla tai Normalla on tästä jotain käsityksiä tai mielipiteitä omien kokemustensa perusteella, miksi mun pitäis ruveta niitä ollenkaan ruotimaan. Kai se on parempi, että teidän käsitykset perustuu teidän kokemuksiin ja on linjassa niiden kanssa.

Sikäli mä voisin kyllä tarttua siihen Xanten aiempaan tarjoukseen, että ei puhuta tästä sen enempää

[Norma Bates]

Kaikestahan voi puhua. Ja päätöksiä en tee kuin oman elämäni suhteen. Jos kohtaan mielenkiintoisen miehen, en halua tietää jakavani hänet intiimillä tasolla jonkun toisen kanssa.

Kokeilin avointa suhdetta parikymppisenä. Ihastuttuani yhteen mieheen lopetin alkuperäisen parisuhteeni. Olimme alusta asti olleetkin enemmän kavereita kuin rakastavaisia. Ihastustani en "saanut", mutta tajusin haluavani ns. perinteisen parisuhteen ja sainkin öpaut 1,5 v päästä, ja kesti lähes 13 v.

2010 olin hetken aikaa itseään vanhempia naisia keräilevän miehen haaremissa. Kyllästyin nopeasti leikkimään seurustelua kun en ihastunut häneen. Romantikkona hän tykkäsi pitää kädestä yms. Mutta minun täytyy ensin pitää miehestä ennenkuin alan kädestä pitämään.

On olemassa engl.kielinen termi sille että saattaa sopivan sauman sattuessa rakastua tai rakastella myös oman sukupuolensa edustajan kanssa. Vaikka muutoin on hetero. Ehkä polyamoriallekin saattaa sanoa kyllä vaikka pääsääntöisesti sanoo ei.

[Aasilaulu]

Ja kyllä, ns. "aito" (jee-es, huono sana) polyamorisuus on aika vaikeaa sikäli, että partnereita ei ole ihan helppoa löytää.

Yksi eniten siinä mua rasittavia puolia on juuri tämä, että pitää kaventaa mahdollisten kumppanien kirjoa niin rajusti. Voi olla muutenkin aika vaikea löytää sellaista kumppania, jonka kanssa syntyy voimakas yhteys ja todella ihastuu ja plää plää, mitä näitä nyt on.

Mulla se on varmaan niin, että voisin mä elää polysuhteessa, jos on tietty hyvä ryhmä ihmisiä siinä ja kokee sen kuin omaksi perheekseen. Mutta en mä siinä mielessä miellä itseäni polyksi että se olis mulle ainoa tapa lähteä rakentamaan mitään suhdetta.

[Xantippa]

Aasilaululla menee taas lujaa kertoessa, mitä muut ajattelee.

Ei mulla muuta tästä, paitsi eettisyyden mukaan veto oli hupaisa. Että oikein polyameriassa on eettisyys silläkin lailla mukana, kun siinä stereotyyppisesti pyritään syviin pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin.

Sehän on se on eettistä, pitkäkestoiset syvät ihmissuhteet. Muut on perseestä, luulen.

T: Xante

Muoksis: olen siis tuonut esille omia mielipiteitäni esille sen perusteella, mitä ihmiset, joita asia oikeasti koskettaa, ovat minulle kertoneet. Ikävää, että se ei vastaa Aasilaulun käsitystä asiasta. En tiedä, mihin Aasilaulu mielipiteensä perustaa, ei ole tullut esille.

[safiiri]

Mielestäni polyamoriaa ei tarvitse järkeillä monogamian kautta yhtään sen enempää kuin homoutta tarvitsee järkeillä heterouden kautta. Siis pohtia, mikä monogamiassa olisi silleen vähän niin kuin sama juttu, jonka perusteella sitten voi ymmärtää polyamoristen ihmisten tarpeita.

Kun puhutaan "ylenmääräisten tunteiden pois riisumisesta", tarkoitettaneen monogamistien ylenmääräisiä tunteita?

Yritän sanoa, että aivan samoin kuin homolle heterosuhteessa eläminen on riittämätöntä oman seksuaalisuuden ja romanttisten tarpeiden tyydyttämiselle, samoin on polyamoristille eläminen monogamisessa suhteessa.

Tätä ei voi verrata lapsen, työn, harrastuksen tai addiktion vaikutukseen monogamisessa suhteessa - eikä polyamorinen suhde ole sen enempää "turvassa" noilta vaikutuksilta kuin monogaminenkaan.

T: Xante

Ei tietenkään ole niin, etteikö polyamoristeillakin olisi addiktioita, työnarkomaniaa ja mustasukkaisuutta. Lähinnä yritin kuvata tätä mustasukkaisuuden ja omistuhalun tuntemista, jota siis voi ilmetä myös monogamisessa suhteessa ihan ilman syrjähyppyjäkin. Toisaalta taas on suhteita, joissa nämä muut kiinnostuksen kohteet eivät herätä mustasukkaisuutta. Eli me olemme erilaisia siinä, mitä emme siedä ja mikä on täysin ok. Miksei siis myös siinä olisi erilaisuutta, voiko suhteessa olla useampiakin osapuolia, ei vain kaksi.

Tarkoitin ylenmääräisillä tunteilla sitä, että polyamoria torjutaan nopeasti sen tunnereaktion perusteella, jonka se ei-polyamoristeissa herättää ja jonka pohjana kaiketi usein on se, että ei sellaiseen suhteeseen suin surminkaan itse haluaisi. Tai juurikin rinnastetaan polyamoria moniavioisuuden jalkavaimoihin tms.

[Amore]

Areenassa on vielä katsottavissa tanskalainen dokumenttisarja parikymppisestä pariskunnasta, joka on päättänyt elää avoimessa suhteessa. Minulle jäi ohjelmasta päällimmäisenä mieleen, että monisuhteilu on sitä, että suhteilu on ikään kuin pariskunnan pääharrastus. Omaa ja sivusuhteita (tai sellaisen puutetta) vatvotaan puheissa koko ajan. Ja vähän väliä kännykällä soitellaan, että onko ok jos nyt teen niin tai näin tai tulen kotiin tai...

En kestäisi tuollaista jatkuvaa vatkaamista. En olekaan ihmissuhdekeskeinen ihminen. Ihmissuhdepeleihin keskittyvistä draamaelokuvistakaan en yleensä välitä. Joskus joku laadukas filmi tekee poikeuksen tässä, mutta yleensä en vatkauksia jaksa.

https://areena.yle.fi/1-4672732#autoplay=true

[safiiri]

^Vähän sama kuin Amorella - oma vanha ja monogaminen parisuhde on nyvä myös juuri siksi, että ei tarvitse jatkuvasti säätää. Jää aikaa ja tilaa muullekin kuin suhdekuvioiden miettimiselle ja erilaisilla ihastus-kyllästymis-aaltoiluille. En missään tapauksessa jaksaisi olla vastarakastunut. Aivan liian kiihkeää.