Periaatteessa on ihan hyvä vaihteeksi tämmöinenkin että saksitaan aiheita omisiksi uusiksi keskusteluketjuiksi, koska alkoihan se vähän ihmetyttää vuosien varrella että jos meni johonkin ketjuun, niin siellä keskusteltiin kaikesta muusta paitsi aiheesta. Eräänkin kerran itse olin tavallaan pakotettu laittamaan ketjulle aivan uuden otsakkeen ja aiheen, kun ei alkuperäinen idea oli unohdettu täysin ja jääty jumittamaan jossain ihan muussa.
Mutta käytännössä jos saksimisia tapahtuu, siinä voi olla pientä problematiikkaa että joku ei ehkä ymmärrä millä ajatuksella tai asenteella toinen on asialla alunperin ollut kun yhtäkkiä ollaankin ihan uudessa ketjussa. Silloin tietysti pitänee selvittää mistä alunperin oli kyse.
Noin muuten tunneasiat taitavat olla ihmisille todella vaikea juttu. Yleensä se menee sitten sillä tavalla että itselle kyllä hyväksytään kaikenlaisia tunteita ja omitaan oikeutus alkaa oman tunteen vimmassa kurmuuttamaan toista. Mutta jos toisella ihmisellä on tunteita, niin niiden ylitse voi surutta vetäistä vaikka raksin, olla hyväksymättä hänen näkemyksiään ja ajatuksiaan. Ihan kuin jokaisen pitäisi kyetä tuosta noin vain vääntelemään uusiksi omat tunteensa. Eihän sellaiseen kukaan kykene.
Näin ollen katson että "tunteellisesti" saa reagoida, mutta ei kollegaa eli toista kirjoittajaa nälvien. Siinä kohtaa sen tunteen pitäisi loppua, ja jos ei ole loppuakseen, niin sitten moderointia.