Tuolla muualla sanaillessa tuli mieleen tutkimus, joka on tehty siitä, miten hyvin (tai huonosti) ihmiset samaistuvat omaan sukupolveensa. Toki huomioitavaa, että sukupolvien nimittelyt on tehty ennen kaikkea markkinointia edistämään, mutta silti asiassa on mielestäni jotain kiehtovaa tässä ajassa.
Oma sukupolveni on X, siitä wikipedia tietää mm. tätä:
X-sukupolveen kuuluvat vuosina 1964–1979 syntyneet ikäluokat, eli ne ikäluokat, joiden opiskeluihin tai työelämään astuminen osuu 1990-luvun vaihteeseen osuneeseen lamaan. Sukupolven yhteisiä suuria kokemuksia olivat Neuvostoliiton romahtaminen, Berliinin muurin murtuminen, Yhdysvaltojen jääminen maailman ainoaksi supervallaksi, 1990-luvun lama ja massatyöttömyys sekä globalisaatio. Monia X-sukupolven edustajia yhdistää lapsuudessa tai nuoruudessa koettu vanhempien avioero[1].
Siinä missä suuria ikäluokkia on sanottu viimeiseksi moderniksi sukupolveksi, joiden elämää on leimannut jatkuva optimismi ja kehitysusko, X-sukupolvea on pidetty ensimmäisenä postmodernina sukupolvena, jonka elämää leimaa pessimismi ja epäluottamus tulevaisuuteen[1]. 1990-luvulla monia rock-yhtyeitä jopa leimattiin X-sukupolven edustajiksi ja muun muassa Nirvana-yhtyeen keulahahmoa Kurt Cobainia pidettiin sen äänitorvena.
Omasta puolestani toki allekirjoitan yhteiset kokemukset, mutta lisäisin aika paljon listaan. Kurttia en ole ikinä pitänyt äänitorvenani.
Tässä linkki uutiseen tutkimuksesta:
https://yle.fi/uutiset/3-6006879
(https://yle.fi/uutiset/3-6006879)
Sukupolvinimityksiä syntyy runsaasti, mutta vain harvat niistä jäävät elämään. Suuret ikäluokat samaistuvat melko hyvin sukupolvinimityksiinsä, sen sijaan nuoremmat ikäpolvet eivät aina tunne omakseen heistä tehtyjä nimiä
Miten teillä muilla, koetteko sukupolvenne ja sen määritteet samaistuttaviksi?
T: Xante
1969 syntyneenä kiinnostun aina kun kuulen jonkun syntyneen öpauttia välillä 1967 - 1971. Eli kovin laajalle samaistumiseni pinta-ala ei ulotu mitä tulee tarkkaan ikään. Jos en tiedä ihmisen ikää, mutta epämääräisesti heitetään ilmaan että 60/70-lukujen taitteessa syntynyt tahi 70-luvun lapsi taikka 80-luvun nuori, niin sitten tietenkin tulee mietittyä kuinka paljon hänellä ja itselläni on yhteistä. Oli sitten oikeasti kohdattu ihminen (ja ikäisiäni kohtaan kyllä todella harvoin livenä), taikka lehdestä luettu haastattelu tms. (se todennäköisempi tapa kuulla asioita sukupolveni edustajasta).
Mutta jos nyt unohdetaan tuo henk.koht. vertailu, niin miksei kyllä joo... Aikamoinen pessimisti olen ja oppinut jo ajat sitten nautiskelemaan mustasta huumorista, kun ei se päivä tunnu pahemmin risukasaan paistavan vaikka semmoista on tuon tuostakin lupailtu. Vanhempien ihmisten optimismia ja ja joidenkin nuorempien ihmisten idealismia on joskus hyvinkin vaikea ymmärtää...
Tosiaankin, maailma muuttuu ympärillämme jatkuvasti, joten eri sukupolvien erilaiset ajatukset & kokemukset vaihtelevat suuresti jopa oman ikäpolven välillä. Siksipä kaikenlaiset sukupolvinimitykset, tai yleensä ikään liittyvät luokittelut eivät kerro kaikkea yksilön todellisesta kokemusmaailmasta. Ikäkin on yksilölle usein vain pelkkä numero, joka jakaa ihmisiä joihinkin kasteihin tai lokeroihin, joka taas luo omanlaistaan epätasa-arvoa ihmisten välillä.
Sukupolville on keksitty mitä omituisempia termejä, jotta ne voitaisiin erottaa toisistaan, ainakin tutkijoiden tai asiaa markkinoivien ihmisten mielestä. Tietävätkö he oikein itsekään minkä ikäisiä ihmisiä kulloisellakin vertauksella tarkoitetaan. Ajan myötä näiden sukupolvi-nimikkeiden määrä kasvaa koko ajan, eikä monikaan kaduntallaaja edes ole selvillä mihin sukupolveen milloinkin kuuluu.
- Itse en juurikaan perusta näistä sukupolvikäsitteistä, enkä anna niille suurtakaan painoarvoa. En siksi niinkään samaistu oman nk. sukupolveni kuvailuun, vaan olen pikemminkin elänyt elämääni aina sen hetkisen ajanjakson mukaan. Välillä kokenut suurten muutosten aikakausia, toisinaan nykyisyyden hetkiä ajan hermolla eläen. Nyt taas elän tätä aikaa, kokien sen tuomat haasteet ominani.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 23, 2020, 10:10:18
1969 syntyneenä kiinnostun aina kun kuulen....
Vaikka olet vasta viisikymppinen, olet ehtinyt elää jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. Kummallista tuo matematiikka.
Ehkä olen väärässä, mutta minusta tuntuu, että en kaikilta osin kuulu "omaan" sukupolveeni. Mihin sitten, sitä en osaa sanoa.
Ennen kouluikää ja koulun ensimmäisillä luokilla olin vielä melko paljon tekemisissä ikäisteni ja jopa minua vanhempien lasten kanssa, mutta joskus teini-ikäisenä putosin kelkasta. Ikäisteni nuorten elämä tupakan polttamisineen ja seurustelemisineen ja bilettämisineen alkoi tuntua jotenkin liian aikuismaiselta ja syntiseltä. Niinpä kaveripiirini kuuluikin enimmäkseen itseäni nuorempia. Koulussakaan en oikeastaan ollut oppituntien ulkopuolella missään tekemisissä ikäluokkani poikien kanssa (joista suuri osa hiippaili koulun vessaan tupakalle) vaan itseäni 3-4 vuotta nuorempien. Välitunneilla olin tämän porukan seurassa. Harrastukseni ja ylipäätään touhuni olivat liian lapsellisia minun ikäiselleni.
Tuo kuvaus koskee tietenkin vain kouluaikaa, mutta en sen jälkeenkään oikein sijoittunut ikäisteni seuraan. Putosin kelkasta tässäkin asiassa. Olen tehnyt ja kokenut asiat vanhempana kuin ikäluokkaani kuuluvat keskimäärin.
Toisaalta olen sitä mieltä, että ikä on vain numero. Joku kolmekymppinen voi olla ajatuksiltaan ja tavoiltaan paljon aikuisempi ja konservatiivisempi kuin puolta vanhempi. Seikkailumieltä ei ole vaan eletään nuottien mukaan tylsää elämää sellaisena kuin se kuuluu elää. Tässä suhteessa olen aina ollut kapinallinen ja halunnut tehdä asioita eri tavalla, omalla tavallani.
Joskus esimerkiksi on ollut puhetta joidenkin kanssa siitä, millaisia ulkomaan reissuja itse kukin on tehnyt. Kun olen kertonut, että olen nukkunut reissuilla yhteen laskettuna varmaan kuukausia henkilöautossa siellä täällä parkkipaikoilla usein lapset ja perhe mukana, se on kuulostanut jonkun mielestä jotenkin radikaalilta. Minun mielestäni siinä ei ole ollut mitään sen kummempaa. Kun on vähän rahaa, pitää keksiä keinot, miten asioita voi silti tehdä.
Ehkä lain halveksuntani ja "rikollinen" elämäni on myös osoitus jonkinlaisesta esivaltakapinasta.
Olipas hauska kysymys. En olen kyllä ikinä tosiaan ajatellut kuuluvani johonkin tiettyyn sukupolveen ja että näiden ihmisten kanssa meillä olisi jotain yhteistä. Varmaan osaksi syynä on, että sosiaaliset ympyräni ovat noin rusinan kokoiset ja koostuu lähinnä lähiperheestä ja monen ikäisistä duunikavereista.
Enpä koe olevani jotain tiettyä sukupolvea. Mitä nyt tajuaa olevansa eri polvea kun joku nuorempi kysyy kuka on John Wayne.
No kappas - jos siis x-sukupolveen kuuluvat nuo vuosiluokat, niin enpäs olekaan boomer sitten minä, vaikka aave-renttu minua sillä nimikkeellä yrittikin mollata ja omalla x:llään omaa arvoaan kohotella. Hyvä tietää. Tosin ehdin kyllä opiskella ja astua työelämään jo ennen 90-lukua, sillä olin siinä aika rivakka. 90-luku oli itselleni lapsiperhe-elämää.
No siis oikeasti "ok boomer" on niitä webbikeskustelun typerimpiä heittoja juuri siksi, että hyvin harva tietää, mitä se oikeastaan merkitsee. Tietysti itselleen voi aina luoda merkityksiä ja väittää niitä ainoiksi oikeiksi, mutta se on toinen juttu.
Meemeihin, somesanailuun ja paikoin jopa puhekieleen ilmestynyt ilmaisu tarkoittaa suomeksi suurin piirtein, että "okei, suuren ikäluokan edustaja".
--
Kyseessä on tölväisy, ilkeä letkautus.
https://www.hs.fi/nyt/art-2000006299855.html (https://www.hs.fi/nyt/art-2000006299855.html)
Suuret ikäluokat taas Amerikassa tarkoittavat hieman toista kuin Suomessa, joten tämä, kuten muutkin "hauskat ja osuvat" heitot, joita sieltä poimitaan, toimivat huonosti meillä.
Wiki Suomen suurista ikäluokista:
Koska ikäluokilla kuitenkin tarkoitetaan vuosiluokkia, on mukaan otettu vuodet kokonaisuudessaan ja näin suuren sukupolven syntymisen katsotaan kestäneen kuusi vuotta eli vuoden 1945 alusta vuoden 1950 loppuun.
Eli epäilen täällä kirjoittelevan vain muutaman boomerin. Jenkkiboomereita voisikin kirjoitella, siellä sama ikäluokka muistaakseni on jotain välillä 1946 ja 1964, laskutavasta riippuen.
Mutta jos on kallellaan netissä hoettuihin meemeihin piittamatta juurikaan niiden osuvuudesta ja taustoista, niin mikä ettei tätäkin voi viljellä.
Ja siinäkään kai ei ole mitään uutta, että jokainen ikäluokka katsoo olevansa nokkelampi, fiksumpi ja etevämpi kuin edeltäjänsä - ja edeltäjänsä pitävät tulleita hieman koulutettavina.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2020, 12:40:07
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 23, 2020, 10:10:18
1969 syntyneenä kiinnostun aina kun kuulen....
Vaikka olet vasta viisikymppinen, olet ehtinyt elää jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. Kummallista tuo matematiikka.
Missä kohtaa Norma sanoo eläneensä seitsemällä eri vuosikymmenellä? Vaikka kuinka luin, ei auennut.
T: Xante
En myöskään tunnista itsessäni tuota x-sukupolven kuvausta. Tosin sijoitun vain nippa nappa sukupolveen x noiden aikahaarukoiden perusteella.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 23, 2020, 17:36:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2020, 12:40:07
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 23, 2020, 10:10:18
1969 syntyneenä kiinnostun aina kun kuulen....
Vaikka olet vasta viisikymppinen, olet ehtinyt elää jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. Kummallista tuo matematiikka.
Missä kohtaa Norma sanoo eläneensä seitsemällä eri vuosikymmenellä? Vaikka kuinka luin, ei auennut.
T: Xante
Bruton laskutavalla seuraavasti:
1. vuosikymmen: 1960-1969
2. vuosikymmen: 1970-1979
3. vuosikymmen: 1980-1989
4. vuosikymmen: 1990-1999
5. vuosikymmen: 2000-2009
6. vuosikymmen: 2010-2019
7. vuosikymmen: 2020-2029
[offtopic] Jostain luin, että matematiikassa vuosikymmen alkaisi numerosta 1, eli että vuosi 0 olisi vielä edellisellä vuosikymmenellä [/offtopic]
Itse pidän kaikenlaista sukupolviluokittelua pikemminkin keinona luoda ihmisten välillä jonkinasteista yhteisöllisyyden tuntua; eli tavallaan kerätään ryhmäsidonnaisuuksien kautta ns. yhteistä kollektiivista muistia. Tähän sarjaan kuuluu kieltämättä myös ennen vanhaan paljon käytetty nyt jo kulunut termi; "sukupolvien välisestä kuilusta". Joskus puhuttiin jossain yhteyksissä pullamössösukupolvesta, jolle hyvinvointi tuli kuin tarjottimella. Nämä kaikki stereotypiat tosin vain vahvistavat sitä ajattelutapaa, millä korostetaan omaa identiteettiä, ennakkoluuloja, tai asenteellisuutta eri ikäisten ihmisten välillä.
Ehkä eri ikäluokilla, jos nyt jonkinlaista luokittelua halutaan välttämättä käyttää, on varmastikin joitain erilaisia asenteita, sekä arvomaailman eroavaisuuksia, kuin vaikkapa vanhemmalla ikäpolvella. Kun on elänyt monella eri vuosikymmenellä, tietynlaiset kokemukset/muistot kertaantuvat omassa ajattelussa, vaikuttaen myöskin tätä kautta ihmisen omaan elämään, sekä tapaan tehdä asioita tietyllä tavalla. Minulle kuitenkin kaikki ihmiset näyttäytyvät iästä tai sukupuolesta riippumatta tasavertaisina yksilöinä, joilla jokaisella persoonalla saattaa olla erilaisia mielipiteitä tai toimintatapoja. Mutta se ei tee heistä yhtään sen parempia, tai huonompia itse ihmisinä.
- Jos taas otan esiin oman elämänkokemukseni tuoman perspektiivin näihin sukupolvien välisiin vastakkainasetteluihin, niin en edes itseasiassa laske omaa ikääni olleenkaan numeroissa, enkä näin ollen lokeroi itseäni mihinkään tiettyyn ikärajoitteiseen viiteryhmään. Tunnen pikemminkin olevani jonkinlainen iätön persoona, jolle maailman ilmiöt ovat eri aikakausina omaksuttu omina totuuksinaan; joita sitten on muokattu ajan myötä itsenäiseen yksilölliseen ajatteluun sopiviksi toimintamalleiksi. Tätä taustaa vasten lapsuus, nuoruus & vanhuuskin termeinä ovat vain tietyntyyppisiä laskennallisia käsitteitä, joilla halutaan erottaa ihmiselämän eri ikävaiheet toisistaan. Näillä mainituilla merkityksillä ei oikeastaan ole yksilön itsensä kannalta suurtakaan merkitystä. Ainoastaan sosiologisessa mielessä, niillä ehkä on jonkinlaista yhteiskunnallista painoarvoa.
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - tammikuu 23, 2020, 17:39:32
En myöskään tunnista itsessäni tuota x-sukupolven kuvausta. Tosin sijoitun vain nippa nappa sukupolveen x noiden aikahaarukoiden perusteella.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 23, 2020, 17:36:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2020, 12:40:07
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 23, 2020, 10:10:18
1969 syntyneenä kiinnostun aina kun kuulen....
Vaikka olet vasta viisikymppinen, olet ehtinyt elää jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. Kummallista tuo matematiikka.
Missä kohtaa Norma sanoo eläneensä seitsemällä eri vuosikymmenellä? Vaikka kuinka luin, ei auennut.
T: Xante
Bruton laskutavalla seuraavasti:
1. vuosikymmen: 1960-1969
2. vuosikymmen: 1970-1979
3. vuosikymmen: 1980-1989
4. vuosikymmen: 1990-1999
5. vuosikymmen: 2000-2009
6. vuosikymmen: 2010-2019
7. vuosikymmen: 2020-2029
[offtopic] Jostain luin, että matematiikassa vuosikymmen alkaisi numerosta 1, eli että vuosi 0 olisi vielä edellisellä vuosikymmenellä [/offtopic]
Näinhän sitä matematiikalla perustellaan, mutta minusta se on vähän samaa kuin joku ihailee auringonlaskua ja toinen muistuttaa ettei aurinko mihinkään oikeasti laske.
^ "Moderni tiede ei ole syntynyt empiiristen havaintojen yleistämisestä, vaan abstraktioihin kykenevän analyysin pohjalta." Näin toteaa Paolo Rossi alunperin 1997 ilmestyneessä tieteen muutosten historiaa käsittelevässä teoksessaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirja-arvio-kaukoputki-matematiikka-ja-maailmankuvan-murros/7103840#gs.ueo0m3
Matematiikka ja mekaniikka myös tärkeinä tekijöinä. Eli nykyinen elintapamme perustuu pitkälti arkijärjen tai maalaisjärjen hylkäämiselle.
Itselleen läheiseen on helpompi samaistua. Joku historian tutkija voi samaistua 1700-luvun sukupolviin, muiden alojen tutkijoista puhumattakaan, joku ihmisiin pettynyt voi samaistua koiriin tai akvaariokaloihin.
Kaiketi enemmistö samaistuu omaan ikäpolveensa, jakaen keskimäärin samat kokemukset.
Käsitteellisesti aina luokitellen kaikkea, myös sukupolvia, enemmän tai vähemmän järkevyyden rajoissa.
Riippuu varmasti aika paljon siitä, mihin kohtaan suomalaista Xää osuu, mutta en itse kyllä oikein tuota pessimismiä allekirjoita. Nimittäin itselleni kasarinuorena tietysti Berlinin muurin sortuminen oli erittäin positiivinen, toivottu juttu. Neukkulan kaatuminen myös, joskin ikää alkoi olla sen verran, että ymmärsi vaikutukset kauppaan jne.
Sekin on varmaan vähän näkemyskysymys, katsoiko, että Amerikka on ainut suurvalta. Kai suomalaisittain ymmärsimme, että Venäjää puuhataan jo, EU oli vain lyhyen ajan kysymys.
Toisaalta puhalsivat muutoksen tuulet, julkkikset tulivat kaapeista ovet paukkuen, naisten tasa-arvo otti hurjia harppauksia, nuoriso marssi rauhan ja ympäristön puolesta, luonnonsuojelusta tuli trendikästä, lasten kasvatuksessa keskusteltiin lapsen kokemusmaailmasta, jne.
Itselleni X-nuorena onkin ollut todella vaikeaa katsoa, miten otetaan takapakkia. Kasarilla en ikipäivänä olisi uskonut, että natsipuolueet voivat istua Pohjoismaiden hallituksessa. Että avoin rasismi onkin vain mielipide, jota pitää suvaita.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 23, 2020, 09:50:34
Siinä missä suuria ikäluokkia on sanottu viimeiseksi moderniksi sukupolveksi, joiden elämää on leimannut jatkuva optimismi ja kehitysusko, X-sukupolvea on pidetty ensimmäisenä postmodernina sukupolvena, jonka elämää leimaa pessimismi ja epäluottamus tulevaisuuteen[1].
Ite olen kanssa pessimistinen x. Jos on uskominen lainattua, kehitysusko on ollut laskussa nyt jo aika monen vuosikymmenen ajan. Mitenköhän paljon moisella uskon kadottamisella on tekemistä nykyisen poliittisen polarisaation kanssa?
Kansan Syvät Rivit kirjoitti toisaalla (https://kantapaikka.net/index.php/topic,1043.msg48846.html#msg48846), että polarisaatiolle syntyy edellytykset, kun normaalin arjen pyörittäminen menee vaikeaksi, eikä syitä koeta omasta itsestä johtuviksi. Mutta miettii vaan, että odotuksissa pettyminen myös voisi olla semmoinen juttu, joka tarjoaa demagogeille maaperän johon kylvää epäilyksen siemeniä.
EDIT. Sorry, en muotoillut viestiäni huomioimaan Xanten osin samaa aihetta koskevaa viestiä huomioivaksi.
^ Paljon riippuu myös odotusten realistisuudesta eli faktapohjaisuudesta.
Ihmisen ajattelussa on paljon odotuksia vääristäviä viettejä.
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 24, 2020, 08:22:07
^ Paljon riippuu myös odotusten realistisuudesta eli faktapohjaisuudesta.
Ihmisen ajattelussa on paljon odotuksia vääristäviä viettejä.
JOtenkin kuitenkin uumoilen, että jos puhutaan sukupolvikokemuksesta, on kyse enemmän siitä, että vääristymä on tarinan ja todellisuuden välillä. Siis sen tarinan, jonka on kuullut mm. aiemmilta sukupolvilta kertomuksena siitä, miten elämä kulkee ja millaisin eväin siinä pärjää. Tai sen tarinan, jota ohjeena tarjoillaan toimintatavaksi. Mutta sitten iskee todellisuus, joka ei kuljekaan tarinan mukaan, ei täytä tarinassa annettuja lupauksia. Vaikkapa, että tutkinto ei avaakaan tietä hyväpalkkaiseen vakituiseen työpaikkaan, tai että luvattu asunnon arvonnousu muuttuukin arvon vähenemiseksi. Että ahkeruus ja tunnollisuus ei annakaan sitä palkintoa, jonka avulla niihin panostamista on markkinoitu, mutta toisaalta joku toinen menestyy vain sillä, että sattui juuri oikeaan aikaan tekemään jotakin, jonka ei pitänyt olla tarinoiden mukaan millään tavalla järkevää ja tuottoisa.
Lisäksi on hyvä muistaa, että jos epärealistisen positiiviset odotukset eivät ehkä toteudu, niin niiden vastapainona myös epärealistisen pessimistisillä odotuksilla on huonoja seuraamuksia. Ne nimittäin varmistavat, ettei käy hyvin, koska luovuttaminen tapahtuu ennen kuin on edes yrittänyt. Toisaalta jonkinlaista suunnitelmallisuuttakin olisi hyvä pystyä harrastamaan, mutta samalla suunnittelu jo itsessään edellyttää, että ajatuksissaan jollain tapaa siirtyy ennustamaan tulevaa ja luomaan siitä odotuksia. On vaikeaa löytää hyvä tasapaino tässä hetkessä elämisen ja suunnitelmallisuuden välille. Vieläpä koko ajan säilyttäen järkevän realismin, johon kaiken lisäksi pitäisi sisältyä aina sekin vaihtoehto, että ilmenee jotain ennustamattoman yllättäviä käänteitä. Lopultahan fakta on, että tuleva tiedetään vasta, kun se meni jo. Tänä vuonna saattaa jopa se ihan satavarma vuosittainen talvi jäädä tulematta.
Lainaus käyttäjältä: Vaaraton Norsu - tammikuu 24, 2020, 08:13:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 23, 2020, 09:50:34
Siinä missä suuria ikäluokkia on sanottu viimeiseksi moderniksi sukupolveksi, joiden elämää on leimannut jatkuva optimismi ja kehitysusko, X-sukupolvea on pidetty ensimmäisenä postmodernina sukupolvena, jonka elämää leimaa pessimismi ja epäluottamus tulevaisuuteen[1].
Ite olen kanssa pessimistinen x. Jos on uskominen lainattua, kehitysusko on ollut laskussa nyt jo aika monen vuosikymmenen ajan. Mitenköhän paljon moisella uskon kadottamisella on tekemistä nykyisen poliittisen polarisaation kanssa?
Kansan Syvät Rivit kirjoitti toisaalla (https://kantapaikka.net/index.php/topic,1043.msg48846.html#msg48846), että polarisaatiolle syntyy edellytykset, kun normaalin arjen pyörittäminen menee vaikeaksi, eikä syitä koeta omasta itsestä johtuviksi. Mutta miettii vaan, että odotuksissa pettyminen myös voisi olla semmoinen juttu, joka tarjoaa demagogeille maaperän johon kylvää epäilyksen siemeniä.
EDIT. Sorry, en muotoillut viestiäni huomioimaan Xanten osin samaa aihetta koskevaa viestiä huomioivaksi.
Olen itse "alkupään x", joten ennätin mukaan muutoksen tuuliin ja toisaalta pelastuin juuri ja juuri nippis nappis töihin ennen laman alkua. Varsinaiset kulutusjuhlat jäi väliin, mutta ne olisivatkin tainneet olla ideologiani vastaisiakin :)
Ilmapiiri kyllä muuttui nopeasti, esimerkiksi työttömyydestä tehtiin kansalaisrikos, vaikka yhä useampaa se koski aivan ilman omaa syytä. Tämä tietysti johtui siitä, että lamaa ennen elettiin "kyllä töitä saa, jos niitä vaan haluaa tehdä"-maailmassa. Muistan, miten vaikeaa vanhemmille sukupolville oli ymmärtää, että töitä yksinkertaisesti ei ole. No, oppivat liene tämän itsekin sitten, kun konsultit alkoivat YTtä pyörittää.
Hyviä pointteja teille polarisoitumisesta.
T: Xante
Olen X-sukupolvea, eli vuosien1964-1979 välillä syntyneitä. Sitä seurannut Y-sukupolvi ulottuu 1980-luvun alusta vuosituhannen loppua kohti, ja viimeisimpänä z-sukupolvi eli milleniaalit - ne jonnet, jotka eivät edes muista markkaa.
Jokaisella sukupolvella on useampiakin yhteisiä nimittäjiä ja sitten omia, omalle sukupolvelleen tyypillisiä arvoja, kulttuuri-ilmiöitä, kokemuksia ja odotuksia, jotka heijastelevat samalla yleistä ajanhenkeä. Harvemmin ne mitään spontaaneja ovat; ne ovat myös usein äärikaupallisia, ja erilaisten markkinatahojen tarkkaan suunnittelemia ja luomia trendejä, vaikka tavan tallaaja ei sitä älyäkään. Tämä koskee myös vasta- ja vaihtoehtoiskulttuureita. Se on kaupallista ja siihen liittyy yhtä lailla kuluttajuus, vaikka miten antikuluttajia leikitäänkin. Varsinkin kaupungeissa asuvien on harhaista kuvitella, etteivätkö he olisi tiiviisti "osa systeemiä", vaikkahan vastuisivat sitä "valinnoillaan" kuinka.
Raha ei haise, sanotaan.
Suomessa kun ollaan, moni aate ja trendi kulkeutuu tänne hieman jälkijunassa, vaikka internetin nousu on mahdollistanut yhä kiihtyvämmän tahdin erilaisten trendien leviämisessä. Samaan aikaan se on myös pirstonut ja laajentanut vaihtoehtojen repertuaaria. Nyt digataan Suomessakin esim. etelä-korealaista K-poppia tai japanilaista J-popmetallia, mikä ei olisi ollut vielä jokin aika sitten kovinkaan todennäköistä. Sivumennen, K-pop oli kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) Etelä-Korean hallitukselle erikseen koordinoima musiikkiteollisuuden laji, joka sitten luotiin erityisesti ulkomaanvientiä silmällä pitäen. Se on hyvä, ajankohtainen esimerkki siitä, miten kulttuuria luodaan rahantekokoneeksi.
Ja sitten kuulijakunta kokee edustavansa "vaihtoehtoista" ja "erilaista" musiikkimakua, nuo uniikit lumihiutaleet. :)
Naurattaa muuten joka kerran, kun joku neropatti ryhtyy pilkkaamaan, ettei Suomella muka ole mitään "omaa kulttuuria". Samaan aikaan he saattavat ihailla vaikkapa afrikkalaista kulttuuria ja mielikuvitella esimerkiksi sitä, miten kirjavaa, monimuotoista ja värikästä siellä on jo pelkästään pukeutuminen (https://www.google.com/search?q=african+clothing&client=firefox-b-d&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjgusCmg5znAhVpmYsKHfntCDcQ_AUoAXoECA0QAw&biw=1474&bih=687&dpr=1.25).
No, tuo "afrikkalainen vaatetus" on rantautunut sinne Indonesiasta, jonne se puolestaan on rantautunut Kiinasta... Idiootit! :)
Avauksen listasta toki samat valtioiden muutokset jäivät vahvasti mieleen, vaikka olenkin X sukupolvea hiukan vanhempi.
Ennen ajattelin, ettei minua mikään yhdistä omaan sukupolveeni, kun en ole koskaan trendikkäissä kuteissa tai kampauksissa viihtynyt ja reilaamiset sun muut jäivät väliin.
Iän ja facen myötä olen huomannut miten vahvasti oman nuoruuden TV maailma ja monet arkeen liittyvät jutut yhdistävät samanikäisiä.
Ihminen on aikansa lapsi, vaikka yrittäisi hangoitella vastaan.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 24, 2020, 08:46:30
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 24, 2020, 08:22:07
^ Paljon riippuu myös odotusten realistisuudesta eli faktapohjaisuudesta.
Ihmisen ajattelussa on paljon odotuksia vääristäviä viettejä.
JOtenkin kuitenkin uumoilen, että jos puhutaan sukupolvikokemuksesta, on kyse enemmän siitä, että vääristymä on tarinan ja todellisuuden välillä. Siis sen tarinan, jonka on kuullut mm. aiemmilta sukupolvilta kertomuksena siitä, miten elämä kulkee ja millaisin eväin siinä pärjää. Tai sen tarinan, jota ohjeena tarjoillaan toimintatavaksi. Mutta sitten iskee todellisuus, joka ei kuljekaan tarinan mukaan, ei täytä tarinassa annettuja lupauksia. Vaikkapa, että tutkinto ei avaakaan tietä hyväpalkkaiseen vakituiseen työpaikkaan, tai että luvattu asunnon arvonnousu muuttuukin arvon vähenemiseksi. Että ahkeruus ja tunnollisuus ei annakaan sitä palkintoa, jonka avulla niihin panostamista on markkinoitu, mutta toisaalta joku toinen menestyy vain sillä, että sattui juuri oikeaan aikaan tekemään jotakin, jonka ei pitänyt olla tarinoiden mukaan millään tavalla järkevää ja tuottoisa.
Lisäksi on hyvä muistaa, että jos epärealistisen positiiviset odotukset eivät ehkä toteudu, niin niiden vastapainona myös epärealistisen pessimistisillä odotuksilla on huonoja seuraamuksia. Ne nimittäin varmistavat, ettei käy hyvin, koska luovuttaminen tapahtuu ennen kuin on edes yrittänyt. Toisaalta jonkinlaista suunnitelmallisuuttakin olisi hyvä pystyä harrastamaan, mutta samalla suunnittelu jo itsessään edellyttää, että ajatuksissaan jollain tapaa siirtyy ennustamaan tulevaa ja luomaan siitä odotuksia. On vaikeaa löytää hyvä tasapaino tässä hetkessä elämisen ja suunnitelmallisuuden välille. Vieläpä koko ajan säilyttäen järkevän realismin, johon kaiken lisäksi pitäisi sisältyä aina sekin vaihtoehto, että ilmenee jotain ennustamattoman yllättäviä käänteitä. Lopultahan fakta on, että tuleva tiedetään vasta, kun se meni jo. Tänä vuonna saattaa jopa se ihan satavarma vuosittainen talvi jäädä tulematta.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 16, 2022, 11:14:06
Avauksen listasta toki samat valtioiden muutokset jäivät vahvasti mieleen, vaikka olenkin X sukupolvea hiukan vanhempi.
Ennen ajattelin, ettei minua mikään yhdistä omaan sukupolveeni, kun en ole koskaan trendikkäissä kuteissa tai kampauksissa viihtynyt ja reilaamiset sun muut jäivät väliin.
Iän ja facen myötä olen huomannut miten vahvasti oman nuoruuden TV maailma ja monet arkeen liittyvät jutut yhdistävät samanikäisiä.
Ihminen on aikansa lapsi, vaikka yrittäisi hangoitella vastaan.
Hyvin sanottu ja kuitattu omat horinani aiheesta.
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 24, 2020, 12:29:26
Naurattaa muuten joka kerran, kun joku neropatti ryhtyy pilkkaamaan, ettei Suomella muka ole mitään "omaa kulttuuria". Samaan aikaan he saattavat ihailla vaikkapa afrikkalaista kulttuuria ja mielikuvitella esimerkiksi sitä, miten kirjavaa, monimuotoista ja värikästä siellä on jo pelkästään pukeutuminen (https://www.google.com/search?q=african+clothing&client=firefox-b-d&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjgusCmg5znAhVpmYsKHfntCDcQ_AUoAXoECA0QAw&biw=1474&bih=687&dpr=1.25).
No, tuo "afrikkalainen vaatetus" on rantautunut sinne Indonesiasta, jonne se puolestaan on rantautunut Kiinasta... Idiootit! :)
Kulttuurit taitavat olla kiihtyvässä globaalissa myllerryksessä jolloin omankin kulttuurin hahmottaminen on vaikeaa ja nopeasti vanhenevaa.
Ehkäpä antiglobalistinen geopoliittinen uusi kylmä sota jarruttaa hieman kaitalismin voittokulkua ilman rajoja, kun Venäjän avittamana on herätty myös Kiinan kasvavaan valtaan maailmalla. Lääkkeenä länsimaille tietysti amerikkalaistumista isommalla dosetilla. :)
(https://ww3.foundshit.com/pictures/humor/daily-pill-box.jpg)
Itse asiassa me olemme rantautuneet Afrikasta. Ranta-afrikkalaisia!
Kyllä minä jossain määrin ehkä samaistun erääseen konservatiiviseen sukupolveen, jota ei miellytä ääliövasemmistolainen/pseudoliberaali tyrkytys yhteiskuntaamme. En minä ainakaan koskaan kysynyt mitään homo/queer-tyrkytystä, sitä pakotettiin meille. Liberaalivasurit eivät kysyneet, he tyrkyttivät tuota roskaa meille.
Itselläni on oma käsitykseni perhearvoista/yhteiskunnan arvoista. Sitä eivät vihervasurit kumoa. Näen heitä vallankumouksellisina ja siten ehkä väärinä profeettoina, enkä yhteiskuntaa opastavina malleina. Roskan tyrkytys ei korvaa hyvää perinteisyyttä.