Kuuntelin politiikkaradiota, jossa puhuivat toimittaja Kenttämaan lisäksi Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, työelämäprofessori ja toimittaja Johanna Vehkoo ja Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen.
Nimet eivät jääneet mieleeni, ja vaikka olisivat jääneetkin, en tunnistanut äänestä, kuka milloinkin puhuu. Korkeintaan sen tunnistin, että miesääni kuuluu todennäköisesti henkilölle, jolla on miehen nimi, ja naisääni kuuluu vastaavasti henkilölle, jolla on naisen nimi.
Toinen keskusteluun osallistuneista naisista oli puhetyyliltään epämiellyttävä. Hän puhui matalalla äänellä. Jostakin syystä muodostin hänestä äänen ja puhetavan perusteella mielikuvan: "1970-luvun rääväsuinen valehteleva kommunistitoimittaja". En tarkoita, että hän olisi valehdellut tai esittänyt erityisen rääväsuisia mielipiteitä. Jokin hänen olemuksessaan kuitenkin tökki ja sai aikaan tuollaisen kuvitelman.
Kirjoitin naisten nimet Googleen ja etsin videoita, missä he puhuisivat, jotta saisin selville, kumpi naisista tuo matalaääninen oli.
Hän oli Johanna Vehkoo.
Muodostin siis mielipiteeni pelkästään puhetyylin ja äänen perusteella tietämättä, kenestä on kyse. Vehkoon nimen olen nähnyt uutisissa, mutta en ole tiennyt, minkä näköinen hän on.
Ohjelmassa keskusteltiin toimittajiin kohdistuvasta häirinnästä ja vihapuheesta. Tällainen vaarantaa keskustelijoiden mielestä journalistisen tiedonvälityksen, joka on demokratian toimivuuden edellytys.
Miksi jotkut toimittajat joutuvat häirintäkampanjoiden kohteeksi, mutta jotkut eivät joudu? Onko heidän tyylinsä kertoa asioista sellainen, että se ärsyttää ihmisiä? Ovatko he puolueellisia? Käyttävätkö he mediaa omana mielipidekanavanaan?
Keskustelijat ihmettelivät sitä, miksi lehtiartikkelien ja uutisjuttujen aikaansaama kritiikki kohdistuu helposti niiden kirjoittajiin eli toimittajiin eikä varsinaiseen asiaan. Ei kai tässä ole mitään ihmeellistä. Näinhän nettikeskustelukin toimii. Haukutaan kirjoittaja, kun ei pystytä asiallisesti vastaamaan siihen, mitä hän on esittänyt.
Foorumilla sentään voi vastata, mutta sanomalehden toimittaja on vastaväitteiltä suojassa. Lehti tarvittaessa sensuroi liian ärhäkkäät vastaväitteet. Ei kai siis ole ihme, jos turhautunut yleisö polttaa päreensä ja aloittaa maalitus- ja vihakampanjan. Toimittaja on sohaissut jotain, mikä ei ehkä olisi kannattanut sohaista
https://areena.yle.fi/podcastit/1-66477224