Vielä salaliitoista ja niiden olemattomuudesta:
German Journalist Udo Ulfkotte explains how Western Corporate journalists are Bought and Paid for by the CIA, he was senior political journalist for the Frankfurter Allgemeine Zeitung
He predicted War on Russia but was dismissed as a "Conspiracy Theorist" by the Media and died in 2017
https://tinyurl.com/2p8ptcna
Tämä tutkimusartikkeli viittaa siihen suuntaan, että kyseiseen salaliittoon osallistuvien määrä ei voi olla erityisen suuri.
Tuossa artikkelissa on se heikkous, että se implikoi paljastumisen ikäänkuin tuovan salaliiton julkiseksi tai saavan ansaitsemansa käsittelyn julkisuudessa. Näin ei ole -vaikka Ulfkotte teki julkisen ulostulon ja oli harvinaisessa asemassa saada äänensä julkisuuteen, ei esimerkiksi linkittämistäni seikoista suuri yleisö ole kovin tietoinen vaikka ne periaatteessa tiedetään. Kunhan paljastuneiden salaliittojen poliittinen merkitys pysyy marginaalissa, ei paljastuksilla ole niin väliä. Sikäli hegemoninen valta tarvitsee toimiakseen salaliittoja vain hyvin rajoitetussa mielessä.
Ehkä oikeammin pitäisi puhua, miten salaliittoa käytetään derogatiivina todellisten ilmiöiden kuvauksia kohtaan. Sanalla on näet paitsi klassinen merkitys, myös poliittinen käyttövoima opposition marginalisoimiseksi. Nämä kaksi on syytä erottaa toisistaan. Tutkimusartikkelisi ei esitä tätä tärkeää erontekoa, vaikka historiallisesti on laajalti tunnettua useiden salaliittoteorioiden sittemmin osoittautuneen syytöksinä tosiksi. Tai kuten Siegel artikkelissaan toteaa: Disinformation, now and for all time, is whatever they say it is. That is not a sign that the concept is being misused or corrupted; it is the precise functioning of a totalitarian system.
Kyse on enemmän informaationhallinnasta kuin siitä, vuotaako tieto 'salaliitosta' julki. Mitä väliä sillä on, vuotaako tieto tiedustelupalvelun, poliitikkojen ja teknologiayritysten vehkeilystä ulos, kunhan suuri media sivuuttaa tiedon merkityksen, marginalisoi arvostelijat ja palkka juoksee?
Päinvastoin, toimivaan informaationhallintaan kuuluu erilaisten tietovuotajien ja journalistien mustamaalaaminen siinä määrin, ettei heidän viestillään ole väliä, ja viestintuojat saavat salaliittoteoreetikon leiman. Esimerkiksi Taibbin paljastuksista ei mitään ole tietääkseni kumottu -niistä vain ei sen kummemmin valtalehdistö Yhdysvalloissa keskustele, niin kuin ei meilläkään. Hegemonian konsepti ei kiellä laitojen olemassaoloa, koska sen ei tarvitse. Ei mullilauma oikeasti tee mitään tiedonhakua, sille riittää mitä Iltalehdessä ja Hesarissa kerrotaan. Xantippan mainitsemat seikat journalismista ja kansalaisyhteiskunnan apatia ruokkivat ilmiötä. Demokratian tarkoitus on toimia retorisena fasadina ja legitimisoida yhteiskunnan todelliset valtasuhteet.
Katso tätä palstaa miniatyyriversiona yhteiskunnan tiedonkulusta ja kerro minulle, mitä väliä millään referoimallani informaatiolla on massoille. Sikäli kuin minulta kysytään, ihmiset ovat jo tarpeeksi aivopestyjä, jotta millään 'paljastuksilla' olisi mitään merkitystä yleisen mielipiteen muuttamiseksi. Onko asiantuntija väärää mieltä -hanki toinen asiantuntija kertomaan sopivampi näkemys.
Jos haluaa löytää jotain myönteistä nykyisestä informaatioympäristöstä, niin eri kyselytutkimuksissa laskenut kansalaisten luottamus mediaa kohtaan voidaan nähdä kasvaneena oivalluksena sille, miten voimattomia he ovat hegemonisen vallan alamaisina.
Karl Rove totesi sen aikoinaan liiankin rehellisesti (ja vertaa sitä kysymällä, joutuiko kukaan koskaan poliittiseen vastuuseen Roven aikalaisten julkisuuteen myöhemmin vuotaneesta salaliitosta sodan masinoimiseksi):
We’re an empire now, and when we act, we create our own reality. And while you’re studying that reality — judiciously, as you will — we’ll act again, creating other new realities, which you can study too, and that’s how things will sort out. We’re history’s actors . . . and you, all of you, will be left to just study what we do.
Nyt katsottuna Roven aikakausi näytti vasta sormiharjoitukselta.
Mitenköhän Naomi Kleinin tarina on edennyt siitä kun kirjansa "Tuhokapitalismin nousu" nousi vuonna 2008 ilmiöksi. Muistan ensimmäisen kirja-arvostelun, jonka vuoksi luin kirjan. Siinä arvostelussa toimittaja hämmästeli, kuinka tunnollisesti kirjan väitteet oli lähteistetty ja että sääliksi käy sitä, joka ottaa asiakseen lähteä perkaamaan niitä. Klein kiersi silloin myös suurimman osan televisio-ohjelmista. Niissä ja kirja-arvosteluissa kirjan aihetta käsiteltiin joko kuten elokapinan ajamaa asiaa, eli keskittyen siihen, miten Klein on jaksanut lähteistää niin huolellisesti. Tai piirtämään henkilökuvaa Naomista. Eli ikään kuin tärkeämpää olisi ollut jo tuolloin karnevalisoida trendaavaa muoti-ilmiötä kuin käsitellä hänen työtään. Toimittajia kiinnosti mikä on Naomin oma arvio siitä miten hän omasta mielestään on tullut julkisuuteen ja että tykkääkö käyttää kesällä t-paitaa.
Yleensä tarkistan poliittiset kritiikit Wikipediasta, sillä niiden kritiikit ovat koostaneet yleensä miljardöörien hyvät ystävät. Eikä ainakaan tämä suomen kielinen osio aiheuta pettymystä. Käytännössä kritiikki pitää sisällään ad hominemeita joko Kleinistä, kirjasta tai siinä esitetyistä väitteistä (
linkki). Joku voisi kysyä alkavatko ad hominemit lennellä ennen vai jälkeen, kun argumentit loppuvat, mutta koska en ole jaksanut tutustua tuohon kootusti tiivistettyjen ad hominemien alkuperäislähteisiin, ties vaikka joku olisi ansainnut esittää ad hominemin. En tosin pidä mahdollisuutta erityisen todennäköisenä, mutta minä kun olen maaliko, minun pitämisilläni ei ole merkitystä.
Tuoreimmat viestit