Tossa Laikan kommentoinnissa huomasin että mun suhtautumista negatiivisuuteen yleensä ja nettinegatiivisuuteen erityisesti on vissiin aika helppo ymmärtää tosi kummallisesti tai väärin.
Mun mielestä siis negatiiviset tunteet kuuluu elämään, ja ehkä vaan netti ja some ja tämmöset tuo siihen vielä lisää haasteita, kun taas lähisuhteet ja perhe on se "normaali kanava" jossa ihmiset löytää ja kehittää jotain niille toimivaa tapaa elää ja ehkä joskus puolivahingossa kehittyä näiden asioiden kanssa.
Kun kommunikaatio on pelkkiä viestejä ja hyvin usein pelkkiä sanoja, siinä on ehkä vielä isommat riskit jäädä pitkiksi ajoiksi sellaiseen reaktioluuppiin, missä kaikki vaan toimii ja ottaa jotain osia siitä tilanteesta, mutta kukaan ei ota vastuuta siitä, että astuttais oikeasti niin paljon taaksepäin että edes vois löytyä mitään ratkaisuja -- mitä kyllä ihmiset on tosi taitavia yhdessä löytämään ja hakemaan.
Ja vaikka olis videoitakin, niin siitä kuitenkin puuttuu netissä sellainen ihan täysimääräinen kehollinen vuorovaikutus, jonka kautta ihmiset on tosi nopeita hakemaan intuitiivisestikin uusia toimintatapoja ja sopeuttamaan omaa toimintaa tilanteeseen.
Jos tästä nyt pitäis joku palikkaversio tähän esittää, niin kaipa se vois olla vaikka ihan kognitiivisessa käyttäytymisteoriassakin käytetty psykologian ABC-malli:
LainaaABC-malli
Ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteyttä voidaan kuvata oheisella ABC-mallilla. Ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa:
Tilanteessa (A) herää tunne (C). Tavallisesti olemme tietoisia tilanteesta ja siihen liittyvästä tunteesta. Helposti käy niin, että emme ole tietoisia tilanteen tulkinnasta eli niistä ajatuksista (B), jotka vaikuttavat keskeisesti siihen, minkälaisia tunteita ja toimintayllykkeitä tilanteeseen liittyy.
Ajatusten huomaaminen on vaikeaa, koska se on usein automaattista ja vie meidät nopeasti mukanaan. Tietoisuustaitojen avulla voimme ikään kuin hidastaa tätä nopeasti etenevää tilanteen, ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen ketjua tulemalla tarkemmin tietoiseksi tilanteeseen liittyvistä ajatuksista ja tulkinnoista.
(https://i.ibb.co/khj2p2c/Screenshot-2021-11-06-at-15-25-23.png) (https://ibb.co/55mhdhc)
Lähde: Mielenterveystalo: Ajatukset eivät ole tosiasioita (https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tietoisuustaidot/Pages/ajatukset_eivat_ole_tosiasioita.aspx)
Mun mielestä toi ABC-malli ei ole täydellinen mutta tuon sen nyt tähän sen takia, ettei tää ole vaan mun selitystä pelkästään. Kun puhuin aktivoivasta tapahtumasta, se ilmaus ja kieli tulee tän tyyppisestä psykologiasta.
Keinoilla tarkoitan keinoja tehdä tohon koko luuppiin itselle tilaa niin, että pystyy vähän paremmin leikittelemään ja kokeilemaan että miltä tää nyt näyttäis sitten ihan eri uskomuksilla. Se myös vaatii että pitää saada kiinni siitä, mitä ne omat uskomukset tossa on, mitä on ne kehossa syntyvät reaktiot ja niin edelleen.
Mikään tosta ei ole välttämättä helppoa eikä itsestäänselvää mutta kuitenkin ne keinot millä sitä tilaa voi alkaa lisäämään voi olla tosi yksinkertaisia.
Jos ihmisiä kiinnostaa niin jäsenalueelle voitais avata vaikka sellainen ketju jossa sanotaan toisille aivan saatanan rumasti ja sitten harjoitellaan siihen reagoimista niin että vaihtelee siihen mitä erilaisimpia uskomuksia taustalle ja vastaa vaan niiden pohjalta :D
Ja toi on siis PASKA IDEA. Mutta esitän sen nyt tässä silti.
Seuraavakin on naurettavaa mutta sanon sen silti. Ja JOS teitä ärsyttää ja vituttaa tämmönen vähänkään mindfulness-henkinen toiminta, niin tätä seuraavaahan ei tarvitse lukea
Jotta tollasta voi harjoitella, ensin pitää olla aika rauhallinen ja turvallinen olo.
Yksi tapa tehdä sitä itselle on hengityksen kautta. Esimerkiks selällään maaten ja kädet vatsan päällä on aika hyvä. Muutaman kerran vetää vähän syvempään henkeä niin että nenän kautta sisään ja osittain suljetun suun kautta hitaasti ulos.
Sitten voi palata ihan siihen oman hengityksen luonnolliseen rytmiin ja tunnustella käsillä vatsan liikettä. Jos se hengitys menee täysin omalla painollaan, niin se on monesti vähän samanlainen kuin aallot tulis meren rantaan.
Tästä voi laajentaa silleen että tunnustelee, onko tällä hengityksen liikkeellä jotain kaikuja muualla kuin vatsassa. Miltä se tuntuu selässä ja miltä rinnassa, onko sillä jotain kaikuja jopa lantiossa -- ja niin edelleen käydä vaikka koko kehoa läpi niin että antaa sen oman hengityksen samalla hoivata tai tarjota samanlaista ystävällisyyttä millä te jotain muuta hyvää ihmistä kohtelisitte.
Sopivan ajan jälkeen voi aloittaa harjoittelun:
Ensin voi kuvitella jotain tilannetta missä joku netissä silmille lävähtänyt on saanut aikaan tosi ikävän reaktion ja mahdollisesti itseltäkin ikävää toimintaa.
Mitä tuntemuksia se herättää kehossa?
Ja aina välillä voi palata taas siihen hengitykseen ja pitää sen siellä taustalla.
Mitä ajatuksia se nostaa mieleen?
Taas voi käydä siellä hengityksessä tai pitää sen vaan taustalla.
Mitä ne vois olla ne uskomukset tästä tilanteesta itsellä? Esimerkiksi tästä joka tän nyt sanoi? Tai siitä mitä siinä nyt tapahtuu?
Siis jos miettii niitä ajatuksia niin mitä uskomuksia niiden taustalla on?
Mitä jos heittäydytään ihan villiksi ja vaihdetaan sinne vaan jotain ihan muita uskomuksia? Mitä ne vois olla?
Toi on siis sellainen mitä voisin kuvitella että joidenkin lasten tai nuorten kanssa tehtäis -- ja oon aika varma että palstan kirjoittajista suuri osa ärtyy voimakkaasti jo tommosen lukemisesta.
Mutta mä nyt ajattelin että kerrotaan sitten, mikä se mun ns. "idea" tossa on.
Siitäkin voi tietysti keskustella, missä mielessä toi on typerää paskaa ja miten te taas näette noi asiat itse.
^ Suomeksi tossa hämärtyy vähän se, miksi toi on "ABC-malli". Ellen nyt ihan väärin muista, niin siinä on siis "activating event", "beliefs" ja "consequences".
Tavallaan arkijärjellä on aika selvää, että lopulta ne seuraukset on se, jonka kanssa kuitenkin eletään ja jotka jokaista aika paljon kiinnostaa.
Editoin tähän lisäksi toisenlaisen kuvan, jossa toi mallin logiikka näkyy ehkä Mielenterveystalon kuvausta selkeämmin. Sinänsä tämmösessä useampi kuvaus on parempi kuin vain yksi, joten silläkin nyt tämä vielä:
(https://i.ibb.co/S0q3WgB/Screenshot-2021-11-06-at-18-05-46.png) (https://ibb.co/Y8vLYSh)
Sorgen, käytän otsikkoa törkeästi hyväkseni ja höpötän omiani.
Tuli tuolla sananvapausketjussa mieleen, kun kertsi mainitsi Twitterin, että omivatko jotkut ihmiset jotain sovelluksia ja ovat vihamielisiä niitä ihmisiä kohtaan joita pitävät ei-meikäläisinä? Onko Twitter miesten mellastuskenttä? Itse asensin Twitterin puhelimeeni koska halusin seurata näin korona-aikana useiden ulkomaalaisten lehtien uutisointia, kuin myös tiedeuutisia noin ylipäätään. Melkein säikähdin sitten kun yhtäkkiä puhelimen näytölle paukahtaa jotain kiroilua, ja kesti hivenen aikaa ennen kuin tajusin että Twitter tekee tuommoista että tuputtaa joidenkin yksittäisten ihmisten mölinöitä tyylillä että minua (muka) saattaisi kiinnostaa. En ole kiinnittänyt huomiota rutkuttajien sukupuoleen, karkeasti ottaen olettaisin että siellä möykkää molemmat sukupuolet. Viimeksi oli mies joka ihmetteli sitä että minkä takia hänen lapsensa opettaja oli saanut "nerokkaan" idean testata jotain (minulle täysin tuntematonta) sovellusta laittamalla kotiin ilmoituksen että lapsi on ollut luvatta koulusta pois, vaikkei ole ollut. Eli opettaja valehteli kun ei parempaakaan tapaa keksinyt saada vanhempien huomio, jotta saisi tietää että toimiiko yhteydenpito. Isältähän meni hermot, ja ymmärrän kyllä miksi. Jotkut hänen juttuihinsa reagoineet taas näyttivät olevan pihalla kuin lumiukko koko asiasta ja olivat raukkaparka opettajan puolella. Sikäli kuin minä mistään ymmärsin. Olen päättänyt etten Twitterin kautta ala mitään sönköttämään. Joskus tekee kauheasti mieli kommentoida koronadenialisteille, mutta parempi kun en... Twitterissä ei taida olla minkäänlaisia modejakaan? FB-ryhmissä sentään siivoskellaan jos ihmisillä alkaa se turpavärkki vähän turhan värikkäitä laulamaan.
Nettideittisaiteista, joista minulla on tahtomattani vuosien kokemus, voisin oikeastaan saada sellaisen lopputuleman että miehen kuvittelevat siellä olevansa kuin karkkikaupassa missä vain valitaan kenet huvittaa ja haluttaa. Ja jos ei se valituksi tullut olekaan ilahtunut saamastaan huomiosta, niin hyvä ettei miekkoselta otsasuoni repeä niin että purskahtaa. Toki tämmöisiä naisiakin voinee olla jotka eivät ymmärrä selkeästi lausuttua sanaa ei - en tiedä kun en naista ole hakenut. En jaksa uskoa että joka jätkä on narsisti, kai siinä on vain kyse siitä että kun minä nyt olen mies niin minä osaan käyttää tekniikkaa, ja tekniikan tulee olla minun puolellani. Eli: netistä pitää saada juuri se panopuu jonka minä, mies, haluan. Kuitenkaan nämä sankarit eivät osaa edes ottaa kunnon kuvaa itsestään, enkä nyt tarkoita edes että oishan se kiva kun hymyilisi, vaan sitä että kuvakulma on omituinen, istutaan iänikuisen auton ratin takana arskat silmillä ja irve naamalla, ynnä muuta.
Onko mitään sovellusta tai saittia joka olisi nimenomaisesti naisten valtaama? Varmaan ne monet terveysryhmät joissa minä olen. Eipä niissä kovin paljon miehiä nähdä sairauksista keskustelemassa. Kärsivät sitten kai keskenään.
Olen yrittänyt opetella pitämään mölyjä mahassani edes jonkin verran. Varsinkin jos tulee jotain niin ihmeellistä suttua joltain ihmiseltä ettei siitä ota pirukaan selvää, taustalla voi kumminkin olla jokin vakavampikin mt-ongelma, eikä siihen kannata sitten reagoida vittuilemalla että "nyt tuli niin sekava selitys että paskoin komeroon", kuten eräs meemi kuuluu.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - marraskuu 06, 2021, 15:43:06
Jos tästä nyt pitäis joku palikkaversio tähän esittää, niin kaipa se vois olla vaikka ihan kognitiivisessa käyttäytymisteoriassakin käytetty psykologian ABC-malli:
LainaaABC-malli
Ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen yhteyttä voidaan kuvata oheisella ABC-mallilla. Ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa:
Tilanteessa (A) herää tunne (C). Tavallisesti olemme tietoisia tilanteesta ja siihen liittyvästä tunteesta. Helposti käy niin, että emme ole tietoisia tilanteen tulkinnasta eli niistä ajatuksista (B), jotka vaikuttavat keskeisesti siihen, minkälaisia tunteita ja toimintayllykkeitä tilanteeseen liittyy.
Ajatusten huomaaminen on vaikeaa, koska se on usein automaattista ja vie meidät nopeasti mukanaan. Tietoisuustaitojen avulla voimme ikään kuin hidastaa tätä nopeasti etenevää tilanteen, ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen ketjua tulemalla tarkemmin tietoiseksi tilanteeseen liittyvistä ajatuksista ja tulkinnoista.
(https://i.ibb.co/khj2p2c/Screenshot-2021-11-06-at-15-25-23.png) (https://ibb.co/55mhdhc)
Lähde: Mielenterveystalo: Ajatukset eivät ole tosiasioita (https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tietoisuustaidot/Pages/ajatukset_eivat_ole_tosiasioita.aspx)
Mun mielestä toi ABC-malli ei ole täydellinen mutta tuon sen nyt tähän sen takia, ettei tää ole vaan mun selitystä pelkästään. Kun puhuin aktivoivasta tapahtumasta, se ilmaus ja kieli tulee tän tyyppisestä psykologiasta.
Keinoilla tarkoitan keinoja tehdä tohon koko luuppiin itselle tilaa niin, että pystyy vähän paremmin leikittelemään ja kokeilemaan että miltä tää nyt näyttäis sitten ihan eri uskomuksilla. Se myös vaatii että pitää saada kiinni siitä, mitä ne omat uskomukset tossa on, mitä on ne kehossa syntyvät reaktiot ja niin edelleen.
Mikään tosta ei ole välttämättä helppoa eikä itsestäänselvää mutta kuitenkin ne keinot millä sitä tilaa voi alkaa lisäämään voi olla tosi yksinkertaisia.
...
Seuraavakin on naurettavaa mutta sanon sen silti. Ja JOS teitä ärsyttää ja vituttaa tämmönen vähänkään mindfulness-henkinen toiminta, niin tätä seuraavaahan ei tarvitse lukea
...
Poistin tuosta lopusta jotain, johon en jaksanut perehtyä, hengitysharjoituksia tjst..
Boldaamani sana "tästä". Mitä sillä tarkoitat? Tätä keskusteluako?
Kommentoin jo Metaketjussa, että
- tuo kaavio liittyy kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, eikä kai kognitiiviseen käyttäytymisteoriaan (josta en tiedä, mitä se on, ja onko sitä olemassa)
- mielestäni mindfullness ja kognitiivinen terapia ovat tyystin eri asioita. Ehkä tässä vähän sekoitat nämä? Mutta toisaalta kyllähän tuossa lainauksessasi mainitaan tietoisuustaidot, huomasin nyt, joten ehkei tuo kuvattu ole puhdasta kognitiivista käyttäytymisterapiaakaan.
Tuossa boldaamassani toisessa kohdassa puhutaan automaattisista ajatuksista (jotka kai ovat joko tulkintoja, merkitysrepresentaatioita tjst.), joita on vaikea huomata. Itse väittäisin kyllä niinkin vahvasti, että automaattiset ajatukset ovat määritelmällisesti tiedostamattomia, eli niihin ei suoraan edes pääse käsiksi, josko ollenkaan pääsee. Tiedostamaton nimenomaan on tiedostamatonta, ja automaattistakin/automatisoitunutta mielen toimintaa. Kun jokin asia automatisoituu, sitä on hankala sen jälkeen palastella ja analysoida, tyyppiesimerkkinä on polkupyörällä ajo: on aika monimutkaisten varmaankin tasapainolihasten (core, vartalon tukilihakset), proprioseptiikan (asentotunnon), tasapainoaistin (korvassa), tukirakenteiden kuten luuston ja (pikku-)aivojen yhteispelin tulos, että ihminen pysyy pystyssä polkupyörää ajaessaan.
Mutta ehkä tiedostamattomaan sittenkin pääsee vähän käsiksi, jos on esim. seuraavaa uskominen:
Tiedän kyllä, että esim. Beckin kognitiivisessa terapiassa työstetään erilaisia herääviä automaattisia ajatuksia, joten jollain tavalla niitä ajatuksia koetetaan tuoda päivänvaloon sieltä tiedostamattoman syövereistä. Luin joskus puoliksi erinomaiselta vaikuttavan kirjan aiheesta, Frank Wills & Diana Sanders:
Cognitive Therapy. Transforming the Image. (ensipainos vuodelta 1997.) (https://www.amazon.co.uk/Cognitive-Therapy-Transforming-Frank-Wills/dp/0761950834). Lähinnä psykoterapeuteille ja ammattilaisille suunnattu, mutta hienosti yleistajuistettu. Siinä käsiteltiin mm. ydinuskomuksia (core beliefs), miten niille haetaan terpiassa evidenssiä ja vasta-evidenssiä, ja siten kyseenalaistetaan omia virheellisiä uskomuksia, jotka saattavat haitata elämää, aiheuttaa kärsimystä ja esim. masennusta. Pitäisikin taas yrittää lukea tuo, ja tällä kertaa loppuun asti, mutta se vaatii energiaa, jota tällä hetkellä ei ole.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 07, 2021, 15:39:58
Tän keskustelun voi tehdä tosi vaikeaksi ja tekniseksi jo sillä, mitä edes on
mindfulness.
Jos sanotaan että
mindfulness on sekä
tietoista läsnäoloa että
tietoisuustaitoja ja tekniikoita, silloinhan se liittyy täysin tohon ABC-malliin millä kuvataan ajatusten, kehon tuntemusten ja tosiasioiden keskinäisiä suhteita.
Tolla mun antamalla harjoituskuvauksella ei pysty tekemään tollasta harjoitusta, koska et voi sitä samaan aikaan lukea ja tehdä. Sen tarkoitus on lähinnä kuvailla, miltä se tekeminen tai joku ohjattu harjoitus voisi näyttää. Toihan on tollaisena enemmän mindfulness-harjoite kuin terapiaa -- koska siis terapia nyt tarkoittaa sitä että sulla on terapeutti ja te sen kanssa harjoitatte jotain tiettyä tavoitteellista toimintaa jossa tavoitteet on määritelty yhdessä (ja niitä ehkä myös arvioidaan ja muutetaan tarvittaessa).
Nyt siis... väitän että tietoisuustaidot auttaa oikeasti siinä että pystyy paremmin kehittämään omaa toimintaa. Se on vaan tosi yksilökohtaista mikä on kellekin toimiva lähestymistapa tai teoria tai kuvaus -- tai harjoite tai tapa ohjata se ja lähestyä sitä.
Siitä ABC-mallista ei esimerkiksi ole olemassa tasan yhtä "oikeaa" kuvausta vaan Mielenterveystalon malli on yksi esitys ja tämä Healthlinen sivulta härskisti pöllitty kuva toinen.
Yleisesti kertsi menee vähän ehkä sivuun asiasta siinä jos/kun yrittää hakea nyt eri sivuilta ulkoisesti annettuja vastauksia ja keskittää paljon energiaa sen miettimiseen mikä on "oikein" ja mikä on konginiitiivsta terapiaa ja miten toi on varmasti nyt ihan väärin jos en puhu terapiasta :D
Siis... tossa hommassa on tarkoitus suhteuttaa niitä asioita sun oman mielen toimintaan ja löytää sellaisia asioita jotka toimii sulle ja saa aikaan haluttuja asioita. Se on se ohjaava periaate ja pyrkimys tossa -- ei mikään asioiden toisille selittäminen tai niillä päteminen.
Mun mielestä tollaseen oman itsen kehittämiseen ehkä kaikista keskeisin on sellainen asenne että suhtaudutaan omaan itseen uteliaasti ja avoimesti ja vähän jopa lämpimästi. Vain sitä kautta voi mitään kehittää että pystyy hyväksymään ja kohtaamaan sitä mitä on nyt.
Ja sitten joku tollanen hengitysharjoitus on yksi tapa pudottaa itseä omaan kehoon ja tähän hetkeen — ja tossa nimenomaisessa harjoitteen kuvailussa vielä ehkä pyritään vahvistamaan erityisesti sellaista tuen ja turvan tunnetta mitä tarjoaa itse itselleen.
Samalla tavalla esimerkiksi liikunta on tai voi olla "omaan kehoon pudottautumista" tai "ankkuroitumista". Väitän että ihan samoja asioita mitä voit tehdä esimerkiksi tollasella hengitysharjoituksella voit tehdä myös vaikka painonnostoa tai juoksua harjoittelemalla, kun niissäkin on sekä mentaalinen että fyysinen komponentti.
Syy siihen, miksi usein puhutaan hengityksestä tai käytetään sitä, on oikeastaan että se on jokaisella aina mukana ja aina läsnä. Sen kanssa työskentely ei vaadi yhden yhtä välinettä, ei mihinkään paikkaan siirtymistä eikä mitään "pohjakuntoa" ja vain sellaista tekniikkaa jota jokainen on toistojen kautta hionut koko ikänsä hengittämällä.
Eli se ei ole mikään ainoa tapa tehdä mitään, mutta sille on hyviä syitä miksi se on niin yleisesti erilaisten harjoitteiden ja tekniikoiden perustana.
Sivuhuomautuksena.
Se vähä, mitä Mielenterveystaloon olen tutustunut, vaikuttaa kyllä erinomaiselta ainakin masennuksen hoitoon. Mielenterveystalon tekstit ainakin masennuksen oslta perustuvat kirjaan, joka minulla on kotona, Stenberg, Saiho, Pihlaja, Service, Holi, Joffe: Irti Masennuksesta. 2017. Ostin sen aikoinaan Duodcimin nettikirjakaupasta, ja se oli/on mitä mainioin, mutta näköjään kirjaa ei ole enää tai toistaiseksi valikoimassa. Divareista saattaa löytyä.
Duodecim sanoo sivullaan Miten hoitaa depressiota? (https://www.kaypahoito.fi/khp00044), että Mielenterveystalo perustuu kognitiiviseen malliin.
^Ehkä oikeampi olisi ollut sanoa että sikäli kuin mindfulness-jutut oikeasti toimii ja kognitiivinen käyttäytymisterapia oikeasti toimii, niin nehän pohjaa samanlaiseen neurologian ja muun vastaavan faktaan ihmisen kehon ja aivojen toiminnasta.
Tossa mielessä niillä on "sama perusta" --- mutta on ehkä väärin sanoa sitä kongitiiviseksi käyttäytymisteoriaksi tai vaan lanseerata yhtäkkiä tollanen termi.
Tarkoitan sitä että tossa on oikeasti pohjalla kuitenkin ihan faktaa sekä mielen että kehon toiminnasta, vaikka jokaisen keho ja mieli ja neurologia sun muu on hieman erilaiset ja sen takia noi jutut on käytännön tasolla jokaiselle vähän erilaisia.
MO:
LainaaYleisesti kertsi menee vähän ehkä sivuun asiasta siinä jos/kun yrittää hakea nyt eri sivuilta ulkoisesti annettuja vastauksia ja keskittää paljon energiaa sen miettimiseen mikä on "oikein" ja mikä on konginiitiivsta terapiaa ja miten toi on varmasti nyt ihan väärin jos en puhu terapiasta :D
Niin kuin yritin Metaketjussa selittää, en oikein saanut tolkkua tuosta aloituskirjoituksesta, enkä saa vieläkään. Yksi, mikä vie ajatukset harhaan voi olla nimenomaan tuo kuva, joka on peräisin kognitiivisesta terapiasta. Toinen voi olla se, että tämä on Yhteiskunta-alueella. Kolmas se, etten jaksa lukea ja keskittyä niin, että saisin tolkkua siitä, mistä edes haluat keskustella tässä keskustelussa (johtui se tolkkuamattomuus sitten aloituskirjoituksesta tai omista ominaisuuksistani tai vaikka mistä).
Ja olen kyllä tietoinen, että terapia-aspekti on sivuasia tässä, minkä pitäisi ilmetä myös edellisestä kommentistani. Yritän vaan hahmottaa tämän ketjun olemusta, perustuen aiemmin oppimiini asioihin. Kognitiivisen psykologian kurssilta en muista tuontapaista, mitä aloituskirjoituksessa hahmotellaan.
Mikä se varsinainen pääasia tässä ketjussa sitten on, sen paljastuminen vielä antaa odottaa itseään.
No Yhteiskunta-alue tarkoittais sitä että haluan keskustella siitä, miksi toi on yhteiskunnallisesti merkittävä asia ja "ongelma" johon kuitenkin on ratkaisuja.
Mutta tää on nyt väärässä paikassa, koska eihän sitä keskustelua voi käydä ennen kuin meillä on joku perustason yhteisymmärrys tosta mistä puhun digitaalisen vuorovaikutuksen ongelmien suhteen ja siitä, mitä siihen mun mielestä tarvittais -- minkälaisia taitoja esimerkiksi.
Sitten joku vois sanoa siihen että eikä tarvita mitään tommosta vaan tarvitaan hiljaisia pubeja joissa ei ole musiikki liian kovalla ja hyvää olutta -- se hellii ihmistä ja toimii paremmin kuin tollaiset ihme bullshit-jutut.
Ja sitten vois sanoa että no joo, sekin tekis kyllä sitä ihan samaa -- ja pääasia on että se toimii itselle.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - marraskuu 07, 2021, 16:08:47
^Ehkä oikeampi olisi ollut sanoa että sikäli kuin mindfulness-jutut oikeasti toimii ja kognitiivinen käyttäytymisterapia oikeasti toimii, niin nehän pohjaa samanlaiseen neurologian ja muun vastaavan faktaan ihmisen kehon ja aivojen toiminnasta.
Tossa mielessä niillä on "sama perusta" --- mutta on ehkä väärin sanoa sitä kongitiiviseksi käyttäytymisteoriaksi tai vaan lanseerata yhtäkkiä tollanen termi.
Tarkoitan sitä että tossa on oikeasti pohjalla kuitenkin ihan faktaa sekä mielen että kehon toiminnasta, vaikka jokaisen keho ja mieli ja neurologia sun muu on hieman erilaiset ja sen takia noi jutut on käytännön tasolla jokaiselle vähän erilaisia.
Millä lailla mindfullness pohjaa neurologiaan? Ja millä lailla kognitiivinen terapia pohjaa neurologiaan? En ole eri mieltä tai samaa mieltä, mutta utelias.
Mulla on käsikirjastossani (tai jossain hukassa) myös yksi lahjaksi saatu mindfulness-kirja, tekijänä taisi olla Zinn-Kabat. En ole lukenut (vielä) (alkua pidemmälle). Miksi se kannattaisi lukea?
Ja jokin pikkukirjanen, joka liittyy mindfulnessiin, jonka luin läpi, mutten siitä mitenkään hyötynyt. Nimi taisi olla Kuka ohjaa elämääsi. Eller samma på svenska. Sitä ainakaan en voi suositella kenellekään.
Yhdellä pienellä mindfulness-kurssilla kävin, siitä ainakaan ei jäänyt mitään käteen. (Sen sijaan useilla meditaatiokursseilla olen ollut, myös semmoisilla, joista aikoinaan oli myös hyötyä.)
Korjattu mindfulness-sana niin, ettei 2 ällää.
Tässä itse asiassa "mindfulness" on harhaanjohtava termi. Se kuvaa nyt löyhästi hyvin keskenään erilaisia asioita, välttämättä valtaosalla siitä kiinnostuneista ei olekaan mitään sellaista taustaa että voisi sanoa sen pohjaavan neurologiaan tai näin.
Mutta jos otetaan askel taaksepäin tästä amerikkalaisesta sanasta ja päätetään vaan että me sanotaan nyt suomeksi "tietoisuustaidot" ja sanotaan että ne on osa psykoedukaatiota sellaisessa mielessä kuin mitä esimerkiksi Mielenterveystalo sitä tarjoaa, niin voidaan nähdä, että mindfulness hommissa on tiettyjä yhtymäkohtia samoihin asioihin.
Sitähän tekee, tutkii ja harrastaa myös sellaisia ihmisiä joilla on aivan kliininen tausta tai tausta neurologian tai psykologian, lääketieteen tai jonkin tällaisen tutkimuksessa.
Mutta samaan aikaan nimikkeen "mindfulness" alta löytyy myös esimerkiksi sellaista, jossa joku selittää sulle että hiero sun päätä rakastavasti ja koskettele sitä kohtaa missä sun kolmas silmä olis jos sulla olis sellainen :D ;D
Siis... tossakin sinänsä hevonpaskassa on periaatteessa sellainen pointti että kosketus oikeasti vaikuttaa ihmiseen ja mielikuvat oikeasti vaikuttaa ihmiseen. Että jos toi on jollekin se tapa tehdä toi asia, mikä niille toimii, niin toisaalta mikäs siinä.
Mutta jos on allerginen kaikenlaiselle eteeriselle hapatukselle, niin noita samoja asioita on mahdollista lähestyä myös aivan toisella lailla aika asiallisesti ja skeptisesti, jopa tieteellisesti.
Jenkeissä neurologista ja aika lääketieteellistä näkökulmaa näihin kuvioihin on tuonut esiin jo ajat sitten muun muassa tällaset kaverit kuin Rick Hanson ja Richard Mendius: http://www.wisebrain.org/about-us
Korostan edelleen että tohon ei ole yhtä oikeaa lähestymistapaa -- eikä mulla edes oikein ole tohon nyt mitään yhtä tiettyä ihan kultaista lähdettä antaa.
Koen itse että on jotenkin parempi puhua neutraalisti vain tietoisuustaidoista -- tai se sopii meidän suomalaiseen kulttuuriin paljon paremmin. Englanninkielisen maailman vaikutus on kuitenkin niin vahva, että väkisinkin siellä käytetty termi mindfulness hiipii kuvaan mukaan jossain kohtaa.
Äkkiä googlettaen esimerkiksi:
https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/harjoitukset/mindfulness/
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/tietoisuustaitoharjoitteita-lapsille-nuorille-ja-aikuisille
https://www.opettajantietopalvelu.fi/tietoisuustaidot_otp
^ Epäilen että Laikan mielestä siinä kenties torjutaan jotain hirmuvallan uhkaa tai muuta (en osaa tätä tietysti hänen puolestaan avata kovin hyvin). Mutta hänellä lienee joku oma visionsa, jonka puitteissa sekin on yhteiskunnallista toimintaa.
Minulla taas tässä yksi sellainen punainen lanka on nimenomaan sellainen näkemys, että jos sekoilee siinä, mikä nyt on esimerkiksi omien ajatusten, kehollisten tuntemusten ja tosiasioiden suhde, tällaiselta pohjalta on todella vaikea löytää mitään ratkaisuja — tai toisaalta edes käydä mitään yhteiskunnallisia asioita koskevaa keskustelua rakentavasti.
Nähdäkseni tämä on merkittävä osatekijä, joka synnyttää ja ylläpitää nyt someaikana leimalliseksi muodostunutta hyvin polarisoitunutta keskustelua, jossa ollaan hiton varmoja että toiset ovat väärässä. Silloin tärkeää on toisten maanrakoon painaminen ja sättiminen, mutta toisaalta väistellään varsinaista asiaa puolin ja toisin hämmästyttävän tehokkaasti. Tällaisena se olisi siis itsessään myös merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö.
Myönsin jo pariinkin otteeseen, että tämä tavallaan on väärässä paikassa — tai että tässä on nyt ehkä liian monta lankaa yhteen kiedottuina :)
Mutta no, katsotaan, ehkä tässä syntyy jotain rönsyjä, jotka voivat myöhemmin olla hahmotettavissa ja irrotettavissa omiksi aiheikseen jos niin halutaan.
Itse ajattelen, että missään nimessä yhteiskunnallisesti, eikä ihmissuhteidenkaan kannalta (kun nyt täälläkin ollaan) ole tämä nykyajan eetos siitä, miten yksilön tulee koko ajan tarkkailla mielensä liikkeitä, haeskella henkilökohtaista mindfullnessia, tonkia mielialojaan ja mielikuviaan, vahvistaa kroppaa erilaisin ruokavalioin, haksahtaa aatteesta toiseen hakiessaan omaa, yksilöllisestä merkityksellisyyttään.
Jos sen sijaan, että ajattelee "mitä yhteiskunnallista merkitystä tällä ilmiöllä on", keskittyy ajatukseen "mitä fiiliksiä tämä ajatus minun kehossani herättää", se on ainakin kokoaikaisena toimintana loppujen lopuksi erittäin tehotonta - yhteiskunnallisesti.
T: Xante
^ Toi on nyt sun oma käsitys tai tulkinta siitä, mistä tässä puhutaan :D
Että keskittyy siihen "mitä fiiliksiä kehossa herää" ja puhuu vain niistä tai käy niillä yhteiskunnallista keskustelua.
Jos otan nyt sun sanomasta en sitä mun mielestä vääräleukaista tai typerehtivää osaa vaan sen järkevän, niin olen samaa mieltä siitä, että jatkuva pyrkiminen itsensä kehittämiseen on kuormittavaa -- ja samoin jatkuva pyrkiminen syömään paremmin ja tekemään kaikkia asioita paremmin.
Se vie itsessään energiaa ja se voi olla todella haitallista.
Yksi vaihtoehto on sellainen vähän kyyninen asenne, että tämän takia kaikki on paskaa ja mitään ei kannata kokeilla.
Minusta tässä hyödyllinen asenne on se, että joskus ja omien intressien ohjaamana ja niitä seuraten sekä omien resurssien puitteissa kyllä kannattaa kokeilla asioita -- mutta jos ne eivät toimi tai eivät tunnu hyvältä -- sitäkin kannattaa oikeasti kuunnella. Ja nimenomaan tässä kehon tuntemukset voivat olla ihan hyvä opas.
Jos sua ei esimerkiksi kiinnosta sun kehon tuntemukset, niin se on tavallaan sun oma asia.
Yhteiskunnallisen keskustelun kannalta kehon tuntemukset eivät ole sisällöllisesti olennaisia kovinkaan usein, mutta siinä taas on todella tärkeää pystyä erottamaan omia mielikuvat ja ajatuksia tosiasioista. Tämä ei ole helppoa, ja siinä minusta tarvitaan sellaista herkkyyttä, joka sitten kyllä erottaa myös niitä oman kehon tuntemuksia.
Mutta ei sun nyt niitä tarvitse sanoa toisille ääneen :D Paitsi jos se on se relevantti asia että toi tuntuu nyt pahalta. Joskus sen sanominen voi olla parempi kuin joku levottomasti tehty tulkinta ja toisen syyttäminen siitä. Tai sitten voit käsitellä sen oman tuntemuksen kokonaan itse edes vaivaamatta sillä muita.
Jos nyt tosiaan pyrkisit ottamaan sen, mitä sanon ja malttaisit jättää luonnehdinnat, kuten typerehtivä, voisimme ehkä edes simuloida jotain järkevää keskustelua. Mutta kuten itse väsyttämiseen asti toistat, valintahan on sinun.
Olen aivan todella sitä mieltä, että yhteiskunta on muuttunut siihen suuntaan, että jokaiseen ongelmaan esitetään ratkaisuksi yksilökeskeisiä ratkaisuja sen sijaan, että pureuduttaisiin ongelmien ratkaisuun yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimisen ja haastamisen sijaan.
Tämä on nykyajan vastine sirkushuveille ja kansan oopiumille. Minä näen Laikan pointin hyvinkin siinä, että esimerkiksi köyhyys on juuri sellainen asia, jossa yhteiskunnallisen, aidon keskustelun sijaan käännetään fokus yksilöön: mikä hänen elämässään meni pieleen?
Ennen kuin vedetään henkeä, ei, en ole poistamassa yksilön vastuuta omasta elämästään. Olen vain sitä mieltä, että tämä liiallinen pommitus kulutusvalinnoilla, joihin erilaiset life style-valinnat kuuluvat olennaisena osana, ovat haitallisia.
Myös siinä tapauksessa, jossa yksilöiden välisiin kommunikointiongelmiin halutaan puuttua mutkan takaa erilaisilla mindfullness-herätyksillä.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 08, 2021, 08:53:07
Olen aivan todella sitä mieltä, että yhteiskunta on muuttunut siihen suuntaan, että jokaiseen ongelmaan esitetään ratkaisuksi yksilökeskeisiä ratkaisuja sen sijaan, että pureuduttaisiin ongelmien ratkaisuun yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimisen ja haastamisen sijaan.
Tää on mun mielestä tosi yleinen näkökulma vasemmistossa.
Se sanoo, että älkää olko masentuneita älkääkä tuijottako niin paljon omaan napaanne. Teillä ja teidän kokemuksillanne ei ole mitään väliä, koska meitä uhkaa nyt ilmastokatastrofi, seksismi, rasismi, natsien invaasio ja muut tällaiset asiat.
Mutta todellisuudessa tämä näihin mielikuviin keskittyminen ei ole todellista yhteisöllisyyttä eikä yhdessä asioiden ratkaisemista.
Kärjistäen sanottuna se on minusta pahoinvoivien ihmisten (tosin usein ei omasta mielestään) oman pahan olon purkamista loputtomaan erilaisista uhkakuvista jauhamiseen. Se syntyy nimenomaan siitä että toivotaan kovasti että itsellä olisi näihin asioihin ratkaisuja ja että olisi todella mukana jossakin. Mutta oikeasti on kammiossaan koneen ääressä ja kirjoittaa niistä päivästä ja yöstä toiseen.
Sitä ajattelee että oma panos on tämä omien käsitysten muille jakaminen ja haluaa siitä vielä tunnustusta. Se on sama metodi jolla Toopekin pyrkii ratkaisemaan yhteiskunnan ongelmat.
Ollaan vaan niin parkkiintuneita että ei edes tunnisteta mitään omia tuntemuksia eikä oloja -- joten sitten sitä vaan puretaan ja puretaan ja puretaan eikä se sillä helpotu koskaan.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - marraskuu 08, 2021, 06:52:10
Minulla taas tässä yksi sellainen punainen lanka on nimenomaan sellainen näkemys, että jos sekoilee siinä, mikä nyt on esimerkiksi omien ajatusten, kehollisten tuntemusten ja tosiasioiden suhde, tällaiselta pohjalta on todella vaikea löytää mitään ratkaisuja — tai toisaalta edes käydä mitään yhteiskunnallisia asioita koskevaa keskustelua rakentavasti.
Löytää ratkaisuja mihin?
Jos tarkoitat tekstin loppuosalla sitä, että rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun este on ainakin se, että ei hahmota tosiasioita, tai se, että luulee omia ajatuksiaan tai tunteitaan tosiasioiksi, niin kyllä, silloin lienee hankalaa keskustella mistä vaan, yhteiskunnallisistakin asioista.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 08, 2021, 08:53:07
Olen aivan todella sitä mieltä, että yhteiskunta on muuttunut siihen suuntaan, että jokaiseen ongelmaan esitetään ratkaisuksi yksilökeskeisiä ratkaisuja sen sijaan, että pureuduttaisiin ongelmien ratkaisuun yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimisen ja haastamisen sijaan.
Tuo saattaa pitää paikkansa. Esimerkiksi työuupumus saatetaan nähdä (vain ja ainoastaan) yksilön ongelmana (kuntoile! jumppaa! vaali untasi! harrasta joogaa ja mindfulnessia!), heikkoutena ja ties minä, vaikka ihan yhtä hyvin työuupumus voi olla sen koko työyhteisön "sairauden" seuraus, tai kommunikaatio-ongelmien tai huonon johtamisen seuraus, tai seuraus siitä, että työt on vaan jaettu väärin tai epäoikeudenmukaisesti, tai ehkä sen seuraus, että työntekijää ryöstöviljellään, kun potkitaan väkeä pellolle ja jäljelle jääneet joutuvat tekemään usean ihmisen työt.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 08, 2021, 14:43:45
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - marraskuu 08, 2021, 06:52:10
Minulla taas tässä yksi sellainen punainen lanka on nimenomaan sellainen näkemys, että jos sekoilee siinä, mikä nyt on esimerkiksi omien ajatusten, kehollisten tuntemusten ja tosiasioiden suhde, tällaiselta pohjalta on todella vaikea löytää mitään ratkaisuja — tai toisaalta edes käydä mitään yhteiskunnallisia asioita koskevaa keskustelua rakentavasti.
Löytää ratkaisuja mihin?
Jos tarkoitat tekstin loppuosalla sitä, että rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun este on ainakin se, että ei hahmota tosiasioita, tai se, että luulee omia ajatuksiaan tai tunteitaan tosiasioiksi, niin kyllä, silloin lienee hankalaa keskustella mistä vaan, yhteiskunnallisistakin asioista.
"Tosiasiat ovat melko laaja käsitteellinen ilmaus- toki ne omat ajatukset ja tunteet ovat "tosiasioita itselle" mutta eivät ihan riitä maailmanselittämiseen.
Ajatusten vaikutus tunteisiin on ilmeinen ja se on kyllä helposti nähtävissä-
Maailmanselittäminen onkin vaikeampi ja siihen ei kovin nopeaa ratkaisua liene.-
Näkeehän ihminen värejäkin, vaikka niitä ei maailmassa ole- Yhteiskunnalliset asiat taitavat olla enemmän selitettävissä, ihmisten välisinä vuorovaikutuksina- ja politiikkana.
^ Ton vois sanoa myös niin että jokaisella on oikeus kyllä sisäisiin totuuksiin omista kokemuksistaan.
Sen miten hahmotat ja selität omaa kokemustasi ei tarvitse olla kenenkään muun mielestä totta eikä edes tieteellisessä mielessä totta.
Tieteellinen selittäminen taas koskee sellaista laajempaa yleistä tasoa, jossa pyrkimys on selvittää, mitä ne taustalla olevat ilmiöt sitten ihan todella ovat ja miten ne liittyvät muihin ilmiöihin.
Mutta semmonen sekaannus tossa voi silti tapahtua että mitkä nyt oikeasti on omia tuntemuksia ja havaintoja, mitkä omia ajatuksia, mielikuvia ja assosiaatioita ja mitkä tässä kaikessa taas ihan neutraaleja "tosiasioita" -- ABC-mallin kuvauksen kielellä "kuin kamera ne tallentaisi".
Kyllä jokainen tossa osaa tehdä erotteluja ja nähdä sen eron -- mutta siinä menee sekaisin niin helposti.
Siis helposti alkaa jostain omasta sisäisestä hahmotuksestaan käsin yleistää ja vetää päätelmiä vaan ihan surutta ja vielä oikeasti odottaa että muut kunnioittaa näitä aivan täysin tosiasioina — ja suuttua jos näin ei tapahdukaan.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 08, 2021, 14:02:22
Hyvin harva ihminen pystyy tuohtumatta tai mitenkään negatiivisesti reagoimatta ottamaan vastaan itseen kohdistuvaa vihaa varsinkin livenä, joten vihan näyttämisen kanssa on kyllä vähän niin ja näin, eikä se varmaankaan ole hyödyllistä esim. kotioloissa (paitsi jossain ihan ääritapauksissa, joissa kimppuun hyökätään tms.).
Tossa teet ehkä siitä asiasta nyt hirmu ison ja pelottavan käyttämällä sellaista sanaa kuin viha. Tähän kuuluu hyvin laaja skaala asioita äreydestä, kireydestä, tuohtumisesta ja pinnan palamisesta suuttumiseen ja lopulta ehkä sitten raivoon ja vihaan.
Sanoisin että raivo ehkä kuvaa itselleni sellaista tunnetta, joka harvoin on kovin hyödyllinen edes kotioloissa tai perhesuhteessa. Mutta sillekin on ääritilanteissa paikkansa.
Jos kotona on pieniä lapsia, jonkinnäköinen äreys ja kireys ja pinnan palaminen on väistämättä osa sitä arkea. Silloin on tärkeä kertoa lapsille, mistä johtuu että on itse väsynyt tai miksi näin on tapahtunut ja muutenkin käsitellä se asia -- eikä vain teeskennellä ettei mitään tapahtunut tai ettei itse tehnyt mitään väärää.
Tällainen dynamiikka hieman erilaisena toimii myös ystävyys- ja kaveruussuhteissa. On mahdoton ajatella ettei niihin ikinä vaikuttaisi mikään tällainen negatiiivinen tunnetila tai mitään tällaista ei ikinä saisi tapahtua. Se pitää sitten vain kehdata myös myöntää ja niin sanotusti ownata -- kyllä siitä yleensä sillä selviää jos kuitenkin oikeasti kaikki haluaa olla tekemisissä ja pääosin kohdellaan toisia reilusti ja hyvin.
Jos olet töissä lasten kanssa, silloin sinulla ei periaatteessa pitäisi koskaan pinna palaa. Se on aivan erilainen dynamiikka ja tilanne kuin perheessä tai omien lasten kanssa. Silti opettaja tai työkseen kasvattavakin väistämättä joskus hiiltyy tai saattaa muuten tehdä virheitä. Niitäkin voi käsitellä, mutta siinä vaan sillä aikuisella on ihan eri asema ja siihen koko touhuun suhtaudutaan enemmän työnä kuin otetaan asioita henkilökohtaisesti. Vanhemman taas tietyssä määrin ja joskus kuuluukin ottaa asioita myös henkilökohtaisesti :D Tai näin epäilisin.
Työpaikan suhteet ovat vähän samanlaisia siinä mielessä että se on työtä ja siinä minusta tulisi pyrkiä asialliseen kohteluun ja välttää henkilökohtaisuuksia tai niillä mässäilyä.
Kantapaikan yhteisö on siitä ehkä hankala välimuoto että eihän me oikein kunnolla olla ystäviä -- vaikka sitä tämä eniten muistuttaa -- jotain kaveriporukkaa tai sellaista jossa osa on läheisempiä ja osa etäisempiä keskenään.
Tälleen siis taas ei täysin kumoavana vaan täydentävänä maalailuna ja pohdintana kertsin sanomaan toisin tällaista.
Tuossa ABC-mallissa on vielä sellainenkin vaikeuttava tekijä, että kehon tuntemukset ja varsinkin tunteet ovat sellaisia, ettei niitä ole aina helppo havaita tai tunnistaa. Tämä johtuu kaiketi siitä, että tunteet voivat kai olla osin tiedostamattomiakin? Tai siitä, että henkilö ei kykene tunteitaan havaitsemaan, analysoimaan tai sanoittamaan.
On olemassa myös ihmisiä, joille tunteiden sanallistaminen, tunnistaminenkin, ja tunteiden erottaminen kehollisista tuntemuksista on vaikeampaa kuin muille, esimerkiksi aleksityymikot. Aleksitymia on persoonallisuuspiirre, joka muistaakseni on kymmenen kertaa yleisempää miehissä kuin naisissa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksitymia
https://en.wikipedia.org/wiki/Alexithymia
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 08, 2021, 22:49:10
Tuossa ABC-mallissa on vielä sellainenkin vaikeuttava tekijä, että kehon tuntemukset ja varsinkin tunteet ovat sellaisia, ettei niitä ole aina helppo havaita tai tunnistaa. Tämä johtuu kaiketi siitä, että tunteet voivat kai olla osin tiedostamattomiakin? Tai siitä, että henkilö ei kykene tunteitaan havaitsemaan, analysoimaan tai sanoittamaan.
Voi olla että kehon havainnointiin ja tunnekokemusten käsitteellistämiseen vaikuttavat kaikenlaiset yksilölliset erot. Siihenhän vaikuttavat hormonitoiminta, yksilön aistiherkkyys ylipäätään sekä se miten näitä on oppinut hahmottamaan ja miten niistä puhumaan.
Näkisin tämän nyt omana itsenäni ja miehenä niin, että ne "tunnetilat" tai tämmöset on kuitenkin ensisijassa kehon tiloja ja opettelemalla havainnoimaan omaa kehoaan paremmin tai keskittämällä kehon tuntemuksiin huomiota voi saada paremmin kiinni myös tunteista ja siitä, mitä niissä tapahtuu.
Toi kuulostaa helposti siltä että se on sellaista yliherkkää fiilistelyä ja kaiken sellaisen korostamista että nyt tuntuu jalassa hiukan pahalta ja on kylmä ja harmittaa 8) --- siis noinkin voi kehoaan havainnoida, ja olen törmännyt säännöllisesti esimerkiksi lapsiin, joilla on taipumus keskittää liikaa huomiota siihen, missä mielessä jotkut kehon aistumukset tuntuu ikävältä tai jokin on nyt huonosti.
En siis tuomitse tätä sinänsä, vaan ajattelen, että se voi olla lapselle itselleenkin silloin etu keskittää vaan huomiota enemmän muihin asioihin. Jos siis näissä tuntemuksissa ei ole mitään varsinaista vaivaa tai korjattavissa olevaa asiaa taustalla.
Tarkoitan itse nyt sitä, että kehon tuntemuksia voi opetella lähestymään sillä tavalla avoimen uteliaasti ja tuomitsematta. Silloin niiden myös annetaan vain olla, ja usein joku periaatteessa ikävä tunne (niska on vähän kipeä tms) voi tällöin olla sellainen että se huomataan mutta se itse asiassa ei tästä pahene vaan parhaimmassa tapauksessa kireyttä voi vähän jopa höllätä.
Siis silloin paljastuu että ne kehon tuntemukset itse asiassa on koko ajan vaihtuvia ja sellainen aaltoileva aistimusten kenttä johon ihminen kiinnittää huomiota vähän miten sattuu tai sivuuttaa kokonaan. Silloin siis edes kipu tai muu epämukava tunne kehossa ei ole ihan niin vakaa tai selkeä kuin mitä joku nimi sille saattaa antaa ymmärtää, vaan nekin siis koostuu sellaisista alati vaihtuvista, muuttuvista ja ohimenevistä viesteistä keholta aivoihin.
Tällä en tarkoita vähätellä yhtään tippaa mitään lääketieteellistä tai muuta vaivaa, mitä ihmisellä saattaa olla. Vaan vastaan nyt ennakoivasti tavallaan siihen mielikuvaan jo, jos joku kokee että tollanen tekee ihmisestä väistämättä yliherkän "fiilistelijän" jolla ne kehon tuntemukset sitten jotenkin sumentaa ajattelua tai vain niistä puhutaan.
Jotain tollastahan Xantippa esimerkiksi esitti, ja sitä nyt voi jokainen arvioida, onko minun ajatteluni sitten keskimäärin niin kovin sumeaa tai onko joku oman kehon tuntemuksiin sanatasolla ylifokusointi siinä sellainen keskeinen ongelma, jonka takia esimerkiksi Xantippa ajattelee ja havainnoi paljon minua selkeämmin keskimääräisesti arvioituna.
Toi nyt ei ole mikään kilpailu, ja olen itse jäävi itseäni arvioimaan. Tarkoitan vain että ei nyt mun omasta mielestä tietenkään mun ajattelu ole keskimäärin muiden ihmisten ajattelua sumeampaa ;D 8)