Mitä on tahdonvoima?
Onko se ihmisen pysyvä ominaisuus, vai voiko sitä treenata ja kasvattaa?
Miten se nähdään psykologiassa (, ja lääketieteessä, filosofiassa)?
https://en.wikipedia.org/wiki/Self-control
https://en.wikipedia.org/wiki/Volition_(psychology)
https://en.wikipedia.org/wiki/Will_(philosophy)
^
Self-control, an aspect of inhibitory control, is the ability to regulate one's emotions, thoughts, and behavior in the face of temptations and impulses.[1][2] As an executive function, it is a cognitive process that is necessary for regulating one's behavior in order to achieve specific goals.[2][3]
Tuo executive function, toiminnanohjaus, ainakin on mielen osa-alue, joka ei ole pysyvän "vahvuinen". Esimerkiksi masennus (yleensä?) lamaa toiminnanohjauksen ja aloitekyvyn. Katatoninen masennus liki tyystin.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 03, 2023, 12:31:27
Mitä on tahdonvoima?
Onko se ihmisen pysyvä ominaisuus, vai voiko sitä treenata ja kasvattaa?
Kuten muutkin persoonallisuuden piirteet, tahdonvoima on osin synnynnäistä, osin ympäristön muokkaamaa. Ja kaikkea mikä on ympäristön muokattavissa, voidaan tietenkin treenata ja kasvattaa - siis muokata. Perimä asettaa kuitenkin rajat sille, miten paljon ympäristö voi mihinkin piirteeseen vaikuttaa.
En ole ihan varma, onko tahdonvoima nimenomaan persoonallisuuden piirre. Mutta mainitun wiki-sivunkin mukaan itsekontrolli on rajallinen voimavara, joka voi uupuakin liiasta käyttämisestä, mutta jota kuitenkin voi ehkä tosiaankin treenata ja vahvistaa:
A related concept in psychology is emotional self-regulation.[4] Self-control is thought to be like a muscle. According to studies, self-regulation, whether emotional or behavioral, was proven to be a limited resource which functions like energy.[5] In the short term, overuse of self-control will lead to depletion.[6] However, in the long term, the use of self-control can strengthen and improve over time.[2][6]
Self-control is also a key concept in the general theory of crime, a major theory in criminology. The theory was developed by Michael Gottfredson and Travis Hirschi in their book titled A General Theory of Crime, published in 1990. Gottfredson and Hirschi define self-control as the differential tendency of individuals to avoid criminal acts independent of the situations in which they find themselves.[7] Individuals with low self-control tend to be impulsive, insensitive towards others, risk takers, short-sighted, and nonverbal. About 70% of the variance in questionnaire data operationalizing one construct of self-control had been found to be genetic.[8]
---
Eri asia on sitten, voivatko kaikki treenata itsekontrollia. Esimerkiksi kroonisesti vakavasti masentuneet.
Hyveenä itsekontrollia on filosofiassa ja uskonnollisessa ajattelussa kuvattu eng. termillä temperance tai sophrosyne, ruotsiksi måttfullhet. Olettaisin, että se käännetäisiin suomeksi kohtuullisuudeksi. Ilmeisesti se on jotain kahden ääripään, rajattomuuden/kohtuuttomuuden ja tunnottomuuden/julmuuden/hillittömän itsekkyyden/tms. välillä, ollen kuitenkin itsekin eräänlainen ääripää. Impulsiivisuudenkin vastakohta.
Måttfullhet[1], på latin temperantia och på grekiska sofrosyne, är en personlig egenskap och en av kardinaldygderna[2], enligt Aristoteles. Måttfullhet handlar om att lägga band på sig själv och att inte alltid ge uttryck för sina lustar. Måttfullheten är återhållsam och besinnad, men även känslig och ödmjuk.
Enligt Aristoteles är måttfullheten en balans mellan extrempositionerna tygellöshet och okänslighet, men även en ytterlighet i sig själv. Att vara måttfull är att enligt Aristoteles vara fullkomlig. Måttfullheten är en självbevarelse, men den är inte självisk och har betydelse för andra. Till skillnad från den måttfulle är den obehärskade självisk, precis som den tygellöse är egoistisk.
---
Impulsiivisuuden astekin on muistaakseni yksi temperamenttipiirre (vai persoonallisuuden?), joten se lienee aika pysyvä ominaisuus.
Minua ei ainakaan ole varmaan vuosikymmeniin motivoinut mikään muu kuin negatiivinen asia: ahdistus. Teen asioita oikeastaan vain minimoidakseni ahdistusta. Joskus kyse on perusasioista kuten puhtaus ja siivoaminen. Koska pestyt pyykit eivät ole likaisia, olen kyennyt jättämään pyykkien poislaiton joskus neljän, viidenkin viikon ajan. Läjä sen kuin kasvaa, kunnes se ei enää mahdu tuoliin.
Viimeksi harkitsin että runnon ryysyt yhtenä myttynä kaappeihin, mutta ajatus ahdisti liikaa.
Ilman (diagnosoitua) ahdistusta ehkä antaisit piutpaut kaikelle vouhotukselle mediassa ja somessa. Mitä perkeleen väliä sillä oikeasti on mimmoista minulle soveltumatonta elämäntapaa "tiedostavat" ihmiset mainostavat joukolla. Vaikka olisivat naisiakin, jotka aina joukkona pyrkivät jyräämään yksinäiset susikappaleet.
Tahdonvoima on niin vahvasti sidoksissa motivaatioon, että sitä on vaikea arvioida yksittäisenä ominaisuutena.
Se epämukavuus, joka motivoituneen on tahdonvoimalla kestettävä on niin erilaista kuin mitä motivoimaton samassa tilanteessa kokee, että niitä ei voida mitata samalla asteikolla.
Tahdonvoima on usein tiettyjä pitkiäkin jaksoja koholla johtuen olosuhteista, jotka pakottavat ponnistelemaan ja laskee, kun on mahdollista elää mukavuudenhaluisesti.
Toisaalta tahdonvoima voi totaalisesti murtua, kun kovaa painetta on liian kauan.
Toki tahdonvoiman määrässä lienee myös synnynnäisiä ja kasvatuksen aiheuttamia eroja.
Voisikohan (krooninen) unettomuus tai krooninen kipu murentaa tahdonvoimaa?
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 03, 2023, 13:36:38
Tahdonvoima on niin vahvasti sidoksissa motivaatioon, että sitä on vaikea arvioida yksittäisenä ominaisuutena.
Se epämukavuus, joka motivoituneen on tahdonvoimalla kestettävä on niin erilaista kuin mitä motivoimaton samassa tilanteessa kokee, että niitä ei voida mitata samalla asteikolla.
Hyvä pointti, enpä tullut tuotakaan ajatelleeksi.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 03, 2023, 13:22:17
Minua ei ainakaan ole varmaan vuosikymmeniin motivoinut mikään muu kuin negatiivinen asia: ahdistus. Teen asioita oikeastaan vain minimoidakseni ahdistusta. Joskus kyse on perusasioista kuten puhtaus ja siivoaminen. Koska pestyt pyykit eivät ole likaisia, olen kyennyt jättämään pyykkien poislaiton joskus neljän, viidenkin viikon ajan. Läjä sen kuin kasvaa, kunnes se ei enää mahdu tuoliin.
Viimeksi harkitsin että runnon ryysyt yhtenä myttynä kaappeihin, mutta ajatus ahdisti liikaa.
Ilman (diagnosoitua) ahdistusta ehkä antaisit piutpaut kaikelle vouhotukselle mediassa ja somessa. Mitä perkeleen väliä sillä oikeasti on mimmoista minulle soveltumatonta elämäntapaa "tiedostavat" ihmiset mainostavat joukolla. Vaikka olisivat naisiakin, jotka aina joukkona pyrkivät jyräämään yksinäiset susikappaleet.
Sekoitatkohan nyt motivaation ja tahdonvoiman?
Miten "tiedostavat" liittyvät tahdonvoimaan? Tai vouhotus mediassa? Tai tyrkytetyt elämäntavat? Tai jyrääminen? Tai naiset? En oikein saa kiinni koko viestistäsi, miksi se on tässä nimenomaisessa keskusteluketjussa.
Tahdonvoimasta puhutaan aika erilaisissa yhteyksissä urheilijoista/seikkailijoista aina poliitikkoihin ehkä arjen sankarit unohtaen.
Yksi erikoisimmista on kun Juhani Suomi kirjassaan Umpeutuva latu sanoo Kekkosen selvittäneen vielä kohtalokkaan Islannin matkan jälkeisen työviikon "hirvittävällä tahdonvoimallaan" eli siis muistisairauksiakin vastaan voisi yrittää pinnistellä tahdonvoimalla.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 03, 2023, 13:48:48
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 03, 2023, 13:22:17
Minua ei ainakaan ole varmaan vuosikymmeniin motivoinut mikään muu kuin negatiivinen asia: ahdistus. Teen asioita oikeastaan vain minimoidakseni ahdistusta. Joskus kyse on perusasioista kuten puhtaus ja siivoaminen. Koska pestyt pyykit eivät ole likaisia, olen kyennyt jättämään pyykkien poislaiton joskus neljän, viidenkin viikon ajan. Läjä sen kuin kasvaa, kunnes se ei enää mahdu tuoliin.
Viimeksi harkitsin että runnon ryysyt yhtenä myttynä kaappeihin, mutta ajatus ahdisti liikaa.
Ilman (diagnosoitua) ahdistusta ehkä antaisit piutpaut kaikelle vouhotukselle mediassa ja somessa. Mitä perkeleen väliä sillä oikeasti on mimmoista minulle soveltumatonta elämäntapaa "tiedostavat" ihmiset mainostavat joukolla. Vaikka olisivat naisiakin, jotka aina joukkona pyrkivät jyräämään yksinäiset susikappaleet.
Sekoitatkohan nyt motivaation ja tahdonvoiman?
Miten "tiedostavat" liittyvät tahdonvoimaan? Tai vouhotus mediassa? Tai tyrkytetyt elämäntavat? Tai jyrääminen? Tai naiset? En oikein saa kiinni koko viestistäsi, miksi se on tässä nimenomaisessa keskusteluketjussa.
Jos minulla olisi tahdonvoimaa, en piittaisi siitä mitä muut tekevät, ja vielä vähemmän siitä mitä jotkut minulta vaativat.
Äkkiseltään en muuta tahdonvoimaa keksi itsestäni kuin sellaisen että menee 8-asteiseen veteen.
En nyt vastaa noihin kysymyksiin tässä. On yksi ideointi tämän tiimoilta vaiheessa.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 03, 2023, 13:44:24
Voisikohan (krooninen) unettomuus tai krooninen kipu murentaa tahdonvoimaa?
Riippuu joutuuko niiden kanssa ponnistelemaan sopivaa haastetta vastaan.
Menin monesti unettoman yön jälkeen tai jonkun kivun kanssa töihin ja tiettyyn rajaan asti se kasvattaa tahdonvoimaa kunnes lopulta kääntyy nakertamaan sitä.
Kivulle herkistyy, jos arjessa ei ole riittävästi erilaisia aistiärsykkeitä, myös epämiellyttäviä.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 03, 2023, 13:44:24
Voisikohan (krooninen) unettomuus tai krooninen kipu murentaa tahdonvoimaa?
Kidutusta käytetään kuulustelumenetelmänä juuri siksi että sillä pyritään murtamaan uhrin tahdonvoima. Unen estämistä on pidetty tehokkaana kidutuskeinona.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 03, 2023, 12:31:27
Mitä on tahdonvoima?
Onko se ihmisen pysyvä ominaisuus, vai voiko sitä treenata ja kasvattaa?
Miten se nähdään psykologiassa (, ja lääketieteessä, filosofiassa)?
Voi sitä treenata ja kasvattaa,-vaikka tahdolla ei sinänsä ole voimaa.
Kyse on asenteesta ja siitä antaako periksi- pitää myös tietää milloin on syytä antaa periksi.
Rimaa ei pidä laittaa liian korkealle kykyihin nähden, mutta tarpeeksi korkealle, että joutuu tosissaan yrittämään.
Myös jonkinlainen päättäväisyys, sekä itsekuri kuuluvat tahdonvoiman taitoihin, joita voi niitäkin treenata. Tahdonvoima kun on alati kehittyvä kyky, jota on mahdollista vahvistaa & parantaa, kunhan tiedostaa/tunnistaa omat voimavaransa.
Omat voimavarat pitää vain saada hyötykäyttöön, jotta voi ryhtyä tahdonvoimaa vaativiin ponnistuksiin. Toisaalta taas, mielen vireystaso vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten kykenee toimimaan tehokkaasti tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Tavoitteiden toteuttamiseen tarvitaan myös hyvää itsetuntemusta, joka tarkoittaa myös kykyä kyseenalaistaa totuttuja toimintamalleja. Tavoitteita on kuitenkin vaikea toteuttaa, jos jämähtää vain yhteen tapaan toimia.
- Eli yksinkertaistaen; omien tarpeiden, vahvuuksien, sekä heikkouksienkin tunnustaminen parantaa itsetuntoa, vahvistaen näin kokemusta onnistumisesta. Toisin sanoen, oman voimansa tunteva kykenee toimimaan niin, että se tukee päämäärän sinnikästä toteuttamista.
Ehkä yksilöiden välillä on eroa siinä, miten vaikea tai helppo tahtoansa on hallita.
Systeemi on aika armoton näissä asioissa. Lainsäädäntömylly syytää kidastaan uusia lakeja, joilla ihmiset pakotetaan tekemään sitä ja kielletään tekemästä tätä, eikä selitykseksi lakien rikkomiselle riitä, jos sanoo, että en voinut hillitä tahtoani. Sekään ei kelpaa puolustukseksi jos sanoo, että lukemattomat ulkopuoliset syyt saavat minut toimimaan niin kuin toimin. En mahda itselleni mitään. Pakkokeinot ja rangaistukset iskevät täydellä voimallaan joka tapauksessa. Ne iskevät silloinkin, vaikka toiminnan katsottaisiin olevan seurausta sairauteen rinnastettavasta asiantilasta.
Kyllähän jotkut yrittävät lieventää seurauksia vetoamalla ankeaan lapsuuteen ja muihin tällaisiin asioihin, mutta eipä näistä vetoomuksista paljon apua ole. Korkeintaan moraalista myötätuntoa voi vähän herua, mutta tuomioissa se ei näy.
No, entä sitten?
Jos mietin asiaa omalla kohdallani, niin en minä mihinkään luonteenpiirteisiini tai vaikeaan lapsuuteeni tai muihinkaan seikkoihin vetoa, jos saan sakon ylinopeudesta. Eihän se mitään auttaisi. Otan sen surkean lapun käteeni ja yritän päästä mahdollisimman nopeasti ulos sieltä poliisinhajusta, missä se sakko annetaan. Maksan sen, kun jaksan. Enkä kadu, että ajoin ylinpeutta. Enkä syytä itseäni enkä pyytele anteeksi. Enkä lupaa tehdä "parannusta". Ajattelen vain, että nämä ovat niitä käytännön töyssyjä, joita elämässä tulee eteen. On niistä ennenkin selvitty.
En jaksa keksiä syitä sille, miksi ajan mieluummin yli- kuin alinopeutta. Voisin tietysti sanoa, että ADHD-piirteitä omaavana kaipaan stimulaatiota, kun istun auton penkillä. Eikä sitä saa tarpeeksi, jos pelkästään kuljettaa autoa eikä aja sitä. Ajaminen alkaa siinä vaiheessa, kun pitää edes vähän keskittyä siihen, mitä tekee. Kuljettaminen on sitä, kun istuu tylsistyneenä ratin ääressä ja huokailee, että hoh, hoijaa. Tuollaisessa tilanteessa alkaa etsiä stimulaatiota vaikka mistä. Yrittää etsiä autoradiosta jotain kuunneltavaa, ja jos musiikkia löytyy, rummuttaa käsillä sen tahdissa (molemmilla käsillä tietenkin, koska polvillakin voi ohjata). Kaivelee kassia, syö eväitä, vilkuilee kännykkää... paljon vaarallisempaa tuollainen on kuin kohtuullinen ylinopeus, joka pitää tarkkaavaisuutta ja keskittymistä yllä.
Parkkisakkoja en ole onnekseni pitkiin aikoihin saanut. Sellaisen saaminen ärsyttäisi vielä enemmän kuin ylinopeussakon saaminen, koska parkkisakkohan ei saa siitä, että tekee jotain, vaan siitä, että unohtaa tehdä jotain - ja asioiden unohtaminen on yksi piirteistäni, joka ei ole tahdonvoimasta kiinni.
Sakkoansoja viritellään joka puolelle, ja loisliiketoiminta* kukoistaa.
* (liiketoiminta, joka ei perustu tuottamiseen vaan ihmisten heikkouksen hyväksi käyttämiseen ja loismaiseen rahastamiseen sillä - tämä on tyypillisesti ala, jota mafia suosii)
Lopuksi muutama sana tabuaiheesta eli tahdonvoimasta ruokailun ja juomailun suhteen.
Jos pizzan ja hampurilaisen tilaaminen on reaktio siihen, kun joku asia ärsyttää, eli roskaruoka on lohturuokaa, niin ehkä tällaisesta ehdollisesta reaktiosta voi oppia pois. Eihän se ole syntymässä tullut vaan jossakin vaiheessa opittu. Opetetaanhan väkivaltaisia ihmisiäkin hillitsemään väkivaltapurkaustaan, eli aina ei pidä lyödä, vaikka siltä tuntuisi, vaan pitää miettiä hetki ja luopua aikeesta.
Jos lohturuokaan opettaminen on tapahtunut vanhempien toimista, silloin tavasta eroon pääseminen voi olla vaikeaa. Vanhemmat ovat saattaneet hellitellä lasta herkuilla aina, kun lapsella on ollut paha mieli, joten lapi on oppinut yhdistämään pahan mielen ja herkut toisiinsa. Eli kun äsyttää, niin mässätään, ja johan helpottaa.
https://www.studio55.fi/terveys/article/tassa-on-syy-lohtusyomiseen-ja-nain-paaset-ahmimisesta-eroon/124526
No, esitä nyt sitten vielä, miten masentunut saa hoarderkämpän kuosiin tahdonvoimallaan.
Tai miten parantua masennuksesta, astmasta, ADHD:sta, fibromyalgiasta, kroonisesta kivusta, unettomuudesta, syömishäiriöstä jne. tahdonvoimallaan.
Lainaus käyttäjältä: J - tammikuu 03, 2023, 19:49:56
Myös jonkinlainen päättäväisyys, sekä itsekuri kuuluvat tahdonvoiman taitoihin, joita voi niitäkin treenata. Tahdonvoima kun on alati kehittyvä kyky, jota on mahdollista vahvistaa & parantaa, kunhan tiedostaa/tunnistaa omat voimavaransa.
Omat voimavarat pitää vain saada hyötykäyttöön, jotta voi ryhtyä tahdonvoimaa vaativiin ponnistuksiin. Toisaalta taas, mielen vireystaso vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten kykenee toimimaan tehokkaasti tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Tavoitteiden toteuttamiseen tarvitaan myös hyvää itsetuntemusta, joka tarkoittaa myös kykyä kyseenalaistaa totuttuja toimintamalleja. Tavoitteita on kuitenkin vaikea toteuttaa, jos jämähtää vain yhteen tapaan toimia.
- Eli yksinkertaistaen; omien tarpeiden, vahvuuksien, sekä heikkouksienkin tunnustaminen parantaa itsetuntoa, vahvistaen näin kokemusta onnistumisesta. Toisin sanoen, oman voimansa tunteva kykenee toimimaan niin, että se tukee päämäärän sinnikästä toteuttamista.
Entä, jos tunnistaa omat voimavaransa, mutta tunnistaa että niitä on tuhannesosa tai sadastuhannesosa ei-masentuneen ja ei-unettomuudesta kärsivän voimavaroista? Mitä sitten, miten siitä sitten jatkaa?
Vakavaa kroonista masennusta ja kroonisesta unettomuudesta kärsimistä voisi verrata vaikka siihen, että molemmat jalat painaisivat kumpikin 4000 kg 99,99% ajasta. Yhtä vaikeaa on yleensä päästä liikkeelle. Eilen (olin kerrankin nukkunut yli 8 tuntia) nostin ylös piirustuslehtiön, joka oli lähtenyt livettiin paikaltaan kirjahyllyssä. Olen siis katsellut sitä kolmisen viikkoa, ja olin ollut aikeissa nostaa sen ylös kolmisen viikkoa, mutten tehnyt sitä. Nostamiseen meni ehkä kaksi sekuntia, kun sen vihdoin sai tehtyä, mutta tosiassa siihen siis meni kolme viikkoa.
En oikein usko tuohon tahdonvoima-puheeseen, tai voimavarojensa tuntemiseen.
Tietysti jos on vakavasti masentunut, tai toimintakyky jotenkin heikentynyt, niin on tosiaankin vaikea keskittyä oikein mihinkään. Kaikenlaisten häiriötekijöiden poissulkeminen on silloin älyttömän vaikeaa. Monet asettavatkin itselleen kohtuuttomia vaatimuksia & tavoitteita, joita on mahdoton saavuttaa. Joten heillä ei tässä tapauksessa ole riittäviä voimavaroja niiden toteuttamiseksi.
- Tarkoitin siis lähinnä sitä, että kun omaa edes jonkinlaisen toimivan aloitekyvyn, niin silloin ei niin helposti luovuta edes kohdatessaan erilaisia vastoinkäymisiä. Vaikka välillä tuntisikin itsensä turhautuneeksi, tai epätoivoiseksi, niin jostain saattaa löytyä aina ne viimeiset voimanrippeet, jotka vievät asioita eteenpäin.
- Kun käyttää tahdonvoimaansa vain olennaisiin asioihin, nämä rajallisetkin voimavarat on mahdollista hyödyntää oman tilansa kohentamiseen, jos siihen vain suinkin on kykyjä, tai motivaatiota. Kun sitten on edennyt tavoitteissaan tarpeeksi, niin oman mielensä tietoisesta hallinnasta luopuminen on paljon helpompaa.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 05, 2023, 16:21:15
No, esitä nyt sitten vielä, miten masentunut saa hoarderkämpän kuosiin tahdonvoimallaan.
Tai miten parantua masennuksesta, astmasta, ADHD:sta, fibromyalgiasta, kroonisesta kivusta, unettomuudesta, syömishäiriöstä jne. tahdonvoimallaan.
Nyt kun tuon värisuoran mainitsit, niin tuli mieleen että joidenkin sairauksien kanssa näemmä voi löytää jonkinlaisen tasapainon, jos sattuu olemaan niin onnekas että on jotain millä lievittää oireitaan. Jouduin tässä ilmeisesti tavallaan antamaan astmalle periksi, sillä useammasta yrityksestä huolimatta en pärjännyt miedoimmalla Seretidellä (100/50), vaan olin jatkettava keskivahvan Seren (250/50) kanssa, kuten olen kesästä asti tehnyt. Nyt vähän kyllä mietityttää että mites sitten kun tulee taas se kevään vaihe että allergia-aika alkaa, ja tapanani on ollut useamman vuoden ajan siirtyä silloin 100 > 250. Jos olen JO käyttämässä 250, niin silloin pitäisi siirtyä - mikäli oireisto pahenee - > vahvimpaan Sereen (500), eikä kyllä yhtään huvittaisi...
Fibrolle minun ei toistaiseksi ole tarvinnut antaa periksi, koska näyttäisi siltä että LDN ehkäisee lukuisat vaeltavat kivut, tai ainakin vähentää niitä. Perseestähän on tämä että polvissa sitten onkin ongelmana muu kuin fibro. Sille olen antamassa periksi. Ei riitä tahdonvoima enää rääkätä itseään näiden kinttujen kanssa. Tai mikä se motivaatio nyt sitten olikaan. No, sehän oli se että saisin suoritettua toisen asteen tasokokeen, enkä saanut.
Mietityttää että voiko ihmiseltä edellyttää loppumattomiin tahdonvoimaa jos hänelle on "annosteltu" toisella tavalla kuin muille. Esim. meidän fibrootikkojen keskuudessahan on todella erilaisia keissejä. Jotkut könkkäävät tuen kanssa eteenpäin (mikä se häkkyrä oli nimeltään, jota vanhukset käyttävät? en tarkoita rollaattoria, vaan sitä väkkyrää jota pitää nostella ja siirtää eteenpäin edellään), jotkut makaavat viikon sängyssä kun tulivat siivonneeksi kivuttomassa vaiheessa kämppää tunnin, ja siinä energiat ehtyivät täysin. Jos olisin alvariinsa lörpötellyt fibrokollegoille kamppailulajiharrastuksestani, olisivat varmaan pyöritelleet silmiään ja lopulta miltei suuttuneet. Kun taas puolestani minua melkein suututtaa että tuntemissani ikäisissäni ihmisissä on näitä sporttipetoja joilla ei ole ikinä (muka?) mitään kipuja ja vaivoja, ja jotka sitten ihmettelevät miksi minulla takkuaa niin kovin harrastuksen kanssa.
En minä tiedä mitä tahdonvoima on. Onko se sitä että menee rajoistaan yli, sitä että puristaa itsestään paremman tuloksen kuin puitteet antaisivat varsinaisesti myöten? Vai olisiko se vaikkapa sitä että vaikka tuntuu siltä että mistään ei tule mitään, niin jatkaa silti härkäpäisesti eteenpäin?
Vaikea aihe.
Minulle masennus on elämäni varrella aiheuttanut tilanteita etten kykene päättämään asioita suuntaan enkä toiseen. Mitä typerimmät pikkuasiat voivat yhtäkkiä olla ylitsepääsemättömän vaikeita. Kerran piti päättää kaupassa minkä värisen postimerkeille tarkoitetun kansion ostan, kun oli kolmea eri väriä tarjolla. Minähän menin siinä valinnassa niin riivatuksi, että ostin lopulta kaksi kansiota, kumpikin eri väriä, kun en osannut päättää kahden väliltä.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 06, 2023, 11:17:19
Minulle masennus on elämäni varrella aiheuttanut tilanteita etten kykene päättämään asioita suuntaan enkä toiseen. Mitä typerimmät pikkuasiat voivat yhtäkkiä olla ylitsepääsemättömän vaikeita. Kerran piti päättää kaupassa minkä värisen postimerkeille tarkoitetun kansion ostan, kun oli kolmea eri väriä tarjolla. Minähän menin siinä valinnassa niin riivatuksi, että ostin lopulta kaksi kansiota, kumpikin eri väriä, kun en osannut päättää kahden väliltä.
Oikein hyvä esimerkki siitä missä tahdossa on kyse- halujen ristiriidasta. On luovuttava jommasta kummasta halusta ja ellei kykene luopumaan- koettaa haalia kaikenlaista.
Tahdonvoimassa on kyse samasta prosessista- halutessaan jotain keskitytään sen toteuttamiseen ja hylätään muut halut.
Se on kuten tiedetään vaikea prosessi- siis prosessi aivojen toiminnassa. Aika moni asia vaikuttaa siihen- elämäntilanteet ja olosuhteen kaikkineen, luontaiset ominaisuudet jne..
Masennuksessa tuntee voimattomuutta eikä keskittyminen ole helppoa. Vaikea kai neuvoa miten sen saa toimimaan--
Ei sitä pysty neuvomaan. Edes masennuksesta parantunut ei voi neuvoa masentunutta. Moni tekee sen virheen että kuvittelee voivansa, mutta onnistuu vain syyllistämään masentuneen entistä pahemmin.
Vaikeina kausina ei oikein auta kuin kärsiä ja kestää. Ja ehkä minimoida valintatilanteet, jos mahdollista.
Valintatilanteet tosiaankin voivat olla vaikeita. Ja sellaiset tilanteet, joissa pitää pyytää joltakulta ihmiseltä jotain, vaikka vain ajanvarausta tjst..
Luulen, että paras tapa auttaa masentunutta olisi pyytää häneltä apua. Vaikkei nyt niin välttämättä sitä tarvitsisikaan.
Silloin tehtävän pitää olla helppo. Olen jokusen kerran surrut sitä että minulta on kysytty missä on se ja se mesta, enkä ole osannut neuvoa.
Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 06, 2023, 15:38:07
Luulen, että paras tapa auttaa masentunutta olisi pyytää häneltä apua. Vaikkei nyt niin välttämättä sitä tarvitsisikaan.
Onhan tässä ideaa.
Ihmisillä on monesti iso kynnys pyytää apua ns. pienissä asioissa, vaikka avusta olisikin oikeasti hyötyä. Tai sen voi tehdä hyvin avoimesti niin, että kertoo vaikka olevansa muuttamassa ja tarvitsevansa siinä mahdollisesti jotain jeesiä — tai että ylipäätään vain kertoo omasta tilanteestaan.
Silloin toisen pitäisi olla melko hereillä ja aktiivinen, miettiä miten voisi osallistua, muistaa, sopia ja aikatauluttaa sun muuta.
Aika jees vois olla joku selkeä nakkihomma ja se, että esittää asian ihan rehdisti niin, että on iso apu jos toinen pääsee jeesaamaan. Puutöihin, siivoamaan vinttiä tai vaikka lenkittämään tai hoitamaan koiraa jonain tiettynä aikana.
Siis sen sijaan että kohteliaasti kiertelee, jättää toiselle tilaa ja esittää asiansa epäsuorasti.
Tietysti sopivantyyppinen homma voi riippua siitäkin, missä kunnossa toinen on, minkälainen sujuu ja niin pois päin.
Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 06, 2023, 15:38:07
Luulen, että paras tapa auttaa masentunutta olisi pyytää häneltä apua. Vaikkei nyt niin välttämättä sitä tarvitsisikaan.
Tässä on paljon pointtia. Osa erilaisista ahdistuksista ja huonoista fiiliksistä johtuu tarpeettomuuden tunteesta .
Kuolemanpelkoa on kyllä melko hankala kuvailla; silloin kun se on läsnä niin se on koko ajan siinä vierelläsi ja ympärilläsii, ja väreilee.
Ei tämä tarkkaa ole, mutta pääsee lähelle ja tuntemuksesta kiinni:
Kun ajat nopealla autolla ihan saatanan lujaa, ja auto lähtee lapasesta. Teet kaikkesi että saisit auton suoraan ja tottelemaan, mutta ei onnistu. Poikittain tiellä mennään hallitsemattomassa liirrossa ja lujaa; odotat lopullista törmäystä, olet varma että kuolet. Kuolemanpelko tuntuu siltä kun törmäystä mihinkään ei tule mutta et hallitse mitään, tie pysyy pimeänä, olet kauhuissasi, liirto jatkuu loputtomiin... Ja jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu.
Sitten vaikkapa "erityisherkät" voivat miettiä, miten tämä liittyy tahdonvoimaan.
^
Tuskin mitenkään, jos on vaaratilanne on syytä pelätä, tai pelästyä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä vaikka vaaraa olisi tietoisesti haettu- jännitystä.
Psykologinen pelko on sitten toinen juttu, kun pelätään omien aivojen luomia kuvitelmia ja tulevaisuutta.-(mitä saattaisi tapahtua)
Kuoleman pelko on menetyksen pelkoa- itse kuolemassa ei ole mitään pelättävää.
Jossain määrin samanlaista "kyydissä olemista" on synnytyksen aikana. Tietysti sillä erotuksella, että siitä pääsee pois kohtalaisen pian. Tosiasiahan on, että useimmissa tapauksissa lapsen syntymä sattuu äitiä niin, ettei äiti yleensä joudu vastaavaa kipua tuntemaan muutoin, ellei joudu pahasti luita rikkovaan onnettomuuteen.
Jossain vaiheessa kärvistely muuttuu ylitsekäyväksi kivuksi ja silloin ollaan kyydissä. Luulisin, että tuossa vaiheessa tulee joku adrenaliinibuusti, jota voisi sanoa tahdonvoimaksi ja sillä voimalla hoidetaan homma valmiiksi kaikesta uupumuksesta huolimatta. Voima on niin iso, että kipu ei siinä vaiheessa enää vaikuta sitä eikä tätä, siitä on vaan päästävä eroon. Monet siitä pääsevät eroon niin totaalisesti, että sen pyyhkivät mielestään kokonaan ja hankkivat toisen ja kolmannenkin lapsen siitä huolimatta, että hyvin on järjentasolla tiedossa, mikä matkan lopussa odottaa maalisuoran alussa.
Yleensä en välitä noista kokemuksista puhua, koska yleensä siitä ei hyvää seuraa. Nytkin tartuin vaan tuohon Aaven kyydissä olon kuvaukseen, kun en sitä tunnetta ole ennen osannut kuvata. Mielessä on ollut vain sen kriittisen hetken ajatus "no niin, nyt mennään".
Palaan polveilevan keskustelun aloitukseen. Minun nähdäkseni tahdonvoima liittyy aika pitkälti ihmisen persoonallisuuteen. En tiedä, esiintyykö käsite tahdonvoima psykologiassa sellaisenaan, mutta siihen liittyviä psykologian käsitteitä voisivat ehkä olla sinnikkyys ja muistaakseni Socrateen keskusteluun tuoma motivaatio. Jos ajatellaan vaikka tutkijoiden melko yksimielisesti hyväksymää big five -piirreteoriaa, tuo tahdonvoima voisi liittyä ainakin tunnollisuuden pääpiirteeseen. Tunnollisuuden alpiirteitä ovat muun muassa velvollisuudentuntoisuus, päämääräsuuntauneisuus ja itsekuri.
Arkikeskustelussa moni asia voidaan kääntää tahdonvoiman kysymykseksi, vaikka asia olisikin paljon monimutkaisempi. Motivaatiokin on pitkälti perua siitä, millainen temperamenttimme on. Motivaatioon liittyy myös erilaiset selviytmiskeinot. Eli ehkä itse ajattelisin, että tahdonvoima on sekoitus synnynäistä temperamenttia ja ympäristön myötävaikutusta ja sitä kautta myös opittuja selviytymiskeinoja.
Yhteiskunta arvottaa tahdonvoimaa (sinnikkyyttä) varmaankin aika korkealle, ja kai ihmistä yritetään myös sen kehittämiseen opettaa lapsesta alkaen. Aika eri viivalla siinäkin lähtökohtaisesti seisotaan, mutta kyllä sitä oppiakin voi, etenkin, jos ihminen huomaa, että sen kehittäminen hyödyttää häntä itseään.
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 07, 2023, 03:30:13
Kuolemanpelkoa on kyllä melko hankala kuvailla; silloin kun se on läsnä niin se on koko ajan siinä vierelläsi ja ympärilläsii, ja väreilee.
Ei tämä tarkkaa ole, mutta pääsee lähelle ja tuntemuksesta kiinni:
Kun ajat nopealla autolla ihan saatanan lujaa, ja auto lähtee lapasesta. Teet kaikkesi että saisit auton suoraan ja tottelemaan, mutta ei onnistu. Poikittain tiellä mennään hallitsemattomassa liirrossa ja lujaa; odotat lopullista törmäystä, olet varma että kuolet. Kuolemanpelko tuntuu siltä kun törmäystä mihinkään ei tule mutta et hallitse mitään, tie pysyy pimeänä, olet kauhuissasi, liirto jatkuu loputtomiin... Ja jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu.
Sitten vaikkapa "erityisherkät" voivat miettiä, miten tämä liittyy tahdonvoimaan.
Onkohan psykopaateilla muuten poikkeuksellisen paljon tahdonvoimaa? Ainakin pelkoa he kaiketi tuntevat vain vähän, jos ollenkaan. Ovatkohan he siitä syystä hyviä vaiko huonoja sotilaita? Sotilaiden pitää voida tappaa ilman, että hajoavat itse, mutta toisaalta luulisi, että sotiailta vaadittaisiin prososiaalisuutta, lojaalisuutta, halua auttaa ainakin taistelukavereita ja oman maan siviilejä. Jotkut sotilaat jopa välttävät vihollismaan siviilien taurastamista ja raiskaamista, mutta psykopaatit varmaankin päinvastoin saavat kiksinsä sellaisesta.
Psykopaatit varmaankin halveksivat ei-psykopaatteja, nimeten heitä esimerkiksi erikoisherkiksi, neuronormaaleiksi, taviksiksi, pelkureiksi tai muilla halventavilla ilmauksilla.
Lieköhän rohkeutta yhtä vaikea kasvattaa kuin tahdonvoimaa? Onkohan se synnynnäinen ominaisuus, temperamentin osa tai jotain? Entä voivatko sotakokemukset nostaa esiin perimässä piilevän taipumuksen psykopatiaan?
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 07, 2023, 09:43:52
Yhteiskunta arvottaa tahdonvoimaa (sinnikkyyttä) varmaankin aika korkealle, ja kai ihmistä yritetään myös sen kehittämiseen opettaa lapsesta alkaen. Aika eri viivalla siinäkin lähtökohtaisesti seisotaan, mutta kyllä sitä oppiakin voi, etenkin, jos ihminen huomaa, että sen kehittäminen hyödyttää häntä itseään.
Miten (boldaukseni)?
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 07, 2023, 09:43:52
Palaan polveilevan keskustelun aloitukseen. Minun nähdäkseni tahdonvoima liittyy aika pitkälti ihmisen persoonallisuuteen. En tiedä, esiintyykö käsite tahdonvoima psykologiassa sellaisenaan, mutta siihen liittyviä psykologian käsitteitä voisivat ehkä olla sinnikkyys ja muistaakseni Socrateen keskusteluun tuoma motivaatio. Jos ajatellaan vaikka tutkijoiden melko yksimielisesti hyväksymää big five -piirreteoriaa, tuo tahdonvoima voisi liittyä ainakin tunnollisuuden pääpiirteeseen. Tunnollisuuden alpiirteitä ovat muun muassa velvollisuudentuntoisuus, päämääräsuuntauneisuus ja itsekuri.
Arkikeskustelussa moni asia voidaan kääntää tahdonvoiman kysymykseksi, vaikka asia olisikin paljon monimutkaisempi. Motivaatiokin on pitkälti perua siitä, millainen temperamenttimme on. Motivaatioon liittyy myös erilaiset selviytmiskeinot. Eli ehkä itse ajattelisin, että tahdonvoima on sekoitus synnynäistä temperamenttia ja ympäristön myötävaikutusta ja sitä kautta myös opittuja selviytymiskeinoja.
Yhteiskunta arvottaa tahdonvoimaa (sinnikkyyttä) varmaankin aika korkealle, ja kai ihmistä yritetään myös sen kehittämiseen opettaa lapsesta alkaen. Aika eri viivalla siinäkin lähtökohtaisesti seisotaan, mutta kyllä sitä oppiakin voi, etenkin, jos ihminen huomaa, että sen kehittäminen hyödyttää häntä itseään.
Hyvä kiteytys tuo boldaamani kohta.
Selviytymiskeinot,
coping skills, on kyllä myöskin kiinnostava käsite. Lieköhän sellaisia opitaan psykopterapiassa?
Onko sinnikkyydellä ja sisulla jotain eroa?
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 07, 2023, 09:55:35
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 07, 2023, 09:43:52
Yhteiskunta arvottaa tahdonvoimaa (sinnikkyyttä) varmaankin aika korkealle, ja kai ihmistä yritetään myös sen kehittämiseen opettaa lapsesta alkaen. Aika eri viivalla siinäkin lähtökohtaisesti seisotaan, mutta kyllä sitä oppiakin voi, etenkin, jos ihminen huomaa, että sen kehittäminen hyödyttää häntä itseään.
Miten (boldaukseni)?
Kun ennen on mietitty, mikä persoonallisuuden piirre johtuu ympäristöstä ja mikä on perinnöllistä, nykyään tiedetään, että nämä piirteet muodostuvat perimän ja ymäristön interaktiivisessa kehässä, jossa ympäristön tuki tai kuormitus joko sammuttaa tai vahvistaa geenien vaikutusta. Jos on oikeanlainen ympäristön tuki, ihminen, jolla on synnynnäisesti vähän sinnikyyttä, voi kuitenkin (ehkä voi sanoa) oppia sinnikkäämmäksi, kuin joku toinen toisenlaisissa oloissa. Mutta en tiedä, aika monimutkainen asia.
En löytänyt ainakaan pikahaulla Duodecimin nettikirjakaupasta selviytymiskeinot-hakusanalla mitään.
Näistä ehkä voisi olla hyötyä:
Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC (https://verkkokauppa.duodecim.fi/60216.html)
Joustava mieli - Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta (https://verkkokauppa.duodecim.fi/6361.html)
Jompi kumpi noista mulla on jossain, mutten ole tainnut vielä lukea. Ei vaan jaksa keskittyä.
En tiedä onko jo vähän turhan kaukaa haettua puhua tahdonvoimasta tässä kohdin, mutta olenhan tavallaan osoittanut tahtoa siinä että olen tehnyt (lähes) kaikkeni minimoidakseni juuri tuollaiset vihaamani tilanteet joissa ollaan vaan kyydissä ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Eli ehkäpä olen kontrollifriikki. Tietty tuosta kaahailusta tulee väkisinkin mieleen se etten saanut ajokorttia edes 2. yrittämällä, ja keskeisin syy oli että meinasin ajaa kolarin kun en huomannut että takaoikealta tulee joku ja kas kummaa sitä pitäisi väistääkin, taikka stopata, tai jotain. Yksi osasyy miksi en huomannut on se että vieressä istui inssi, ja siihen aikaan varsinkin minusta oli vastenmielistä katsoa johonkin ihmiseen päin, ja tavallaan olisin joutunut katsomaan häneen jos olisin katsonut oikealle.
Tuosta tilanteesta jäi sitten kuolemanpelko hetkeksi aikaa (siis tavanomaista pahempana). Jonkin ajan päästä tuli yksi rupeama jossa näin taas juttuja joita pidän muistikuvina edellisistä elämistä. Tiedepeikot voivat selittää asian niin että sain jonkun sortin hermoromahduksen, itse kaikenlaista kirjallisuutta kahlanneena katsoisin että kun ihminen joutuu tarpeeksi pahaan paikkaan, jokin hänessä voi avautua ja sanotaan nyt vaikka psyykkiset kyvyt voivat voimistua (kokee ns. ylinormaaleita ilmiöitä).
On montakin syytä miksi en halunnut lapsia laittaa, ja yksi syy on etten halunnut muiden ihmisten armoille kovassa kivussa ja kuolemanpelossa. Vihaan oikein sydämeni pohjasta sellaisen tilanteen mahdollisuuttakin että en mahda millekään mitään ja muut päättävät minun asioitani minun puolestani. Ehkäpä olisin jopa seonnut synnytyksessä. En pitäisi ollenkaan mahdottomana.
Meinattuani lapsena ja uimataidottomana hukkua en kauhean mieluusti mene syvään veteen, vaikka uimassa ramppaankin keväästä syksyyn. Tahdonvoimaa on mennä kylmähköön veteen, mutta ei olla tuon tuostakin tilanteessa jossa pelottaa. Nykyään en enää viitsi mennä uimaan jos tuulee kovasti. Olen aina saada paniikkikohtauksen kun se vesi liikkuu sen verran että uhkaa mennä nenään. Uimahallissa kerran roikuin poijussa kiinni kun säikähdin sitä vellovaa vettä. Sen koommin en ole siellä uinut, vaan harrastan hallissa ainoastaan vesijuoksua. Nenä pysyy vedestä loitolla.
Vaikkei elämäni kovin hääviltä aina tunnu, niin kyllä minulla tahdonvoima ajaa ennemmin suojelemaan itseään, kuin heittäytymään tilanteisiin joissa mennään eikä meinata. Tämän takia olen suututtanut jo ainakin yhden, ehkä useammankin miehen, kun deittisaitin kautta ollaan keskusteltu ja miehelle on tärkeää saada muija moottoripyörän päälle istumaan, ja minä en lähde.
Joillakuilla tuntuu olevan kovin vaikeaa ymmärtää toisen ihmisen pelkoja.
Arkikielessä ja kertomuksissa, joissa on mainittu tahdonvoima, sitä on käytetty tilanteissa, jossa ihmisen rahkeet periaatteessa ovat jo loppuneet, mutta silti jostain vielä löytyy rippunen, jolla tilanteesta selvitään. "Hän teki sen pelkällä tahdonvoimallaan." Noin olen myös itse ymmärtänyt tai oppinut ymmärtämään sanan merkityksen. En sitä ole ymmärtänyt miksikään persoonallisuuden piirteeksi jota olisi joillain enemmän tai vähemmän, vaan melko alkukantaiseksi voimaksi, joka tulee esiin, silloin kun sitä todella tarvitaan.
Piti nyt googlettaa ja kysyä, mitä mieltä bittiavaruus on tahdon voimasta ja löytyi muutama linkki:
https://opiskelukoulu.fi/tahdonvoima/
https://mielenihmeet.fi/kuinka-tahdonvoimaa-vahvistetaan/
https://www.ekonomit.fi/ajankohtaista/tahdonvoima/
Ilmeisesti koko tahdonvoima on kansan suussa syntynyt termi, jota ei virallinen psykologia tunnusta erilliseksi olioiksi, koska yksinkertaisesti googlettamalla löytyy vain näitä erilaisia asiasta innostuneita, jotka ovat ohjeita kirjoitelleet. En sano huuhaamaakareita. Tuosta nyt jätin kaikki laihduttamista käsittelevät linkin pois. Niissähän tahdonvoimaa pidetään autuaaksi tekevänä.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 07, 2023, 11:13:30
Arkikielessä ja kertomuksissa, joissa on mainittu tahdonvoima, sitä on käytetty tilanteissa, jossa ihmisen rahkeet periaatteessa ovat jo loppuneet, mutta silti jostain vielä löytyy rippunen, jolla tilanteesta selvitään. "Hän teki sen pelkällä tahdonvoimallaan." Noin olen myös itse ymmärtänyt tai oppinut ymmärtämään sanan merkityksen. En sitä ole ymmärtänyt miksikään persoonallisuuden piirteeksi jota olisi joillain enemmän tai vähemmän, vaan melko alkukantaiseksi voimaksi, joka tulee esiin, silloin kun sitä todella tarvitaan.
Piti nyt googlettaa ja kysyä, mitä mieltä bittiavaruus on tahdon voimasta ja löytyi muutama linkki:
https://opiskelukoulu.fi/tahdonvoima/
https://mielenihmeet.fi/kuinka-tahdonvoimaa-vahvistetaan/
https://www.ekonomit.fi/ajankohtaista/tahdonvoima/
Ilmeisesti koko tahdonvoima on kansan suussa syntynyt termi, jota ei virallinen psykologia tunnusta erilliseksi olioiksi, koska yksinkertaisesti googlettamalla löytyy vain näitä erilaisia asiasta innostuneita, jotka ovat ohjeita kirjoitelleet. En sano huuhaamaakareita. Tuosta nyt jätin kaikki laihduttamista käsittelevät linkin pois. Niissähän tahdonvoimaa pidetään autuaaksi tekevänä.
Mikäli tahdonvoima on tunnistettava, yleisinhimillinen ilmiö, sille varmasti löytyy psykologiasta vastineensa. Oma veikkaukseni on edelleen, että ollaan lähellä temperamenttipiirteitä ja nimenomaisesti sinnikkyyttä tai sitä vastaavia piirteitä, joilla on biologinen pohja.
Kun arkikielessä "rahkeet loppuvat ja mentiin pelkällä tahdonvoimalla", on kyse hyvin mahdollisesti pohjimmiltaan sinnikkyydestä. Vähemmän sinnikäs lopettaa yrittämisen, kun "rahkeet loppuvat", mutta sinnikkäämpi voi kokea asian niin, että nyt mentiin tahdonvoimalla, vaikkei enää oikein olisi pystynyt jatkamaan.
Mutta joo, minulla on mielikuva, että nämä psykologisointini tylsistyttävät keskustelun kuin keskustelun. :D Mielenkiintoisempia keskusteluja varmaankin tällaisessa paikassa saadaan aikaan, kun asioita käsitellään omista kokemuksista ja niistä juontaneista ajatuksista ja oivalluksista käsin.
^^ Kiitti, Hippi.
Tulee mieleen, että liittyisiköhän tahdonvoiman vastakohta instant gratification -käsitteeseen, nopean mielihyvän hakemiseen. (Juu, nyt vasta jälkikäteen luin Hipin ekan linkin alkua, eli näyttää liittyvän. Siinä tahdonvoima nähdään taitona lykätä palkitsemista.). En nyt kuollaksenikaan muista, mihin se liittyi persoonallisuuspsykologiassa. Periksiantamattomuus? TSS:n mainitsema sinnikkyys? Tunnollisuus/Tunnontarkkuus (conscientoussness?)?
Instant gratification liittyy ihmisen perustavaa laatua oleviin syihin tehdä yhtään mitään (tai jättää tekemättä), mielihyvän hakemiseen ja kivun (tai mielipahan jne.) välttämiseen. Taitaa olla alunperin ukko Freudin määrittelemä, ja yksi harvoista hänen teorioistaan, jotka ovat kestäneet aikaa?
Pitää lukea eteenpäin tuota ekaa linkkiä sitten kun jaksaa. Nukuin niin vähän viimeyönä, että keskittyminen on tänään seitinohutta.
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 07, 2023, 12:33:35
Mutta joo, minulla on mielikuva, että nämä psykologisointini tylsistyttävät keskustelun kuin keskustelun. :D
Ei ollenkaan, päinvastoin!
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 07, 2023, 12:42:59
Tulee mieleen, että liittyisiköhän tahdonvoiman vastakohta instant gratification -käsitteeseen, nopean mielihyvän hakemiseen. (Juu, nyt vasta jälkikäteen luin Hipin ekan linkin alkua, eli näyttää liittyvän. Siinä tahdonvoima nähdään taitona lykätä palkitsemista.). En nyt kuollaksenikaan muista, mihin se liittyi persoonallisuuspsykologiassa. Periksiantamattomuus? TSS:n mainitsema sinnikkyys? Tunnollisuus/Tunnontarkkuus (conscientoussness?)?
Instant gratification liittyy ihmisen perustavaa laatua oleviin syihin tehdä yhtään mitään (tai jättää tekemättä), mielihyvän hakemiseen ja kivun (tai mielipahan jne.) välttämiseen. Taitaa olla alunperin ukko Freudin määrittelemä, ja yksi harvoista hänen teorioistaan, jotka ovat kestäneet aikaa?
Pitää lukea eteenpäin tuota ekaa linkkiä sitten kun jaksaa. Nukuin niin vähän viimeyönä, että keskittyminen on tänään seitinohutta.
Hyvä huomio, tuo varmasti liittyy tähän asiaan. En tiedä, liittyisikö impulsiivisuuskin tähän asiaan. Sen muistan, että impulisiivisuus puolestaan liittyy neuroottisuuteen, joka on yksi piirreteorian viidestä pääpiirteestä. Mutta en tiedä, liittyykö impulsiivisuus tai neuroottisuus suoraan tai siis käänteisesti "tahdonvoimaan" (eli impulsiivisuus ennustaisi vähäistä "tahdonvoimaa").
Epäilisin, että tunnollisuus, joka myöskin on yksi piirreteorian pääpiirteistä, liittyy tahdonvoimaan, koska siihen liittyy jo aiemmin mainitsemieni piirteiden lisäksi kyvykkyyttä, järjestelmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta, jotka tuntuvat olevan vastakkaisia ominaisuuksia nopeiden palkintojen metsästykselle.
Michael Mosleyn jossain dokumentissa tutkittiin sattuuko häntä vatsaan vai suoliin, en muista mikä. Mutta kuitenkin neuroottisille ihmisille oli tyypillistä kokea herkemmin ruoansulatuselimistön kipuja. Jotenkin jäi sellainen mielikuva että neuroottisuudella tarkoitettiin siinä vähän eri asiaa kuin sillä yleensä tarkoitetaan. (Mosley havaittiin ohjelman neuroottisuuden mukaisesti neuroottiseksi.)
Tuli vaan mieleen. Noin muutoin kun itse miellän itseni neuroottiseksi psykologisessa mielessä, eli stressaan kaikesta mahdollisesta ja mietin asioita liikaa, niin enpäs oikein osaa sanoa kuitenkaan että olisin erityisen impulssiivinen. Nuorempana saatoin jotain sanoa tai tehdä kaikenlaista kun oikein vimmaistuin, varsinkin parisuhteen varrella. Mutta nykyään olen ennemminkin jälki- ja pitkävihainen. Tai ehkei tuota impulssiivisuutta tässä nyt kuulu käsittää negatiiviseksi piirteeksi, että saa jotain raiviksia. Positiivisena piirteenä eli että innostuu kaikenlaisesta ja esim. ryntään benji-hyppäämään kun sellainen tilaisuus tulee, voinee olla eri juttu, ja sitten ainakin puuttuu minulta kokonaan moinen impulsiivisuus.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 07, 2023, 14:56:59
Michael Mosleyn jossain dokumentissa tutkittiin sattuuko häntä vatsaan vai suoliin, en muista mikä. Mutta kuitenkin neuroottisille ihmisille oli tyypillistä kokea herkemmin ruoansulatuselimistön kipuja. Jotenkin jäi sellainen mielikuva että neuroottisuudella tarkoitettiin siinä vähän eri asiaa kuin sillä yleensä tarkoitetaan. (Mosley havaittiin ohjelman neuroottisuuden mukaisesti neuroottiseksi.)
Tuli vaan mieleen. Noin muutoin kun itse miellän itseni neuroottiseksi psykologisessa mielessä, eli stressaan kaikesta mahdollisesta ja mietin asioita liikaa, niin enpäs oikein osaa sanoa kuitenkaan että olisin erityisen impulssiivinen. Nuorempana saatoin jotain sanoa tai tehdä kaikenlaista kun oikein vimmaistuin, varsinkin parisuhteen varrella. Mutta nykyään olen ennemminkin jälki- ja pitkävihainen. Tai ehkei tuota impulssiivisuutta tässä nyt kuulu käsittää negatiiviseksi piirteeksi, että saa jotain raiviksia. Positiivisena piirteenä eli että innostuu kaikenlaisesta ja esim. ryntään benji-hyppäämään kun sellainen tilaisuus tulee, voinee olla eri juttu, ja sitten ainakin puuttuu minulta kokonaan moinen impulsiivisuus.
No ei tuo impulsiivisuus itselläkään neuroottisuudesta tule ensimmäisenä mieleen. Muistan, että se kuitenkin luki jossain alapiirteiden listassa, ja mietin, miten se tässä yhteydessä ilmenee. Mutta yleisemmin neurottisuus kai psykologisessa mielessä tarkoittaa taipumusta kokea kielteisiä tunnetiloja ja taipumusta nähdä maailmaa ja ihmissuhteita uhkaavina, kokea stressiä, ahdistusta, surua, olla itsekriittinen jne. Vaikka neuroottisuus kuulostaa jotenkin pelkästään huonolta, uskon, että siihen littyy myös joitakin etuja, koska muuten se lienisi evoluution mukana kadonnut hyödyttömänä tai haitallisena piirteenä (?). Ja se on myös yksi viidestä pääpiirteestä, joten ei mikään ihan marginaalipiirre.
Kova tahdonvoima on kiehtova ominaisuus, jolla voi saada aikaan sekä hyvää että pahaa, mutta epäilen onko mitään keinoa arvioida tahdonvoiman määrää edes itseltä saati toisilta, koska siihen kietoutuu niin monenlaisia asioita.
Usein se liittyy omilla vahvuusalueilla liikkumiseen ja on enemmän tilannekohtaista kuin pysyvä ja kaikissa konteksteissa ilmenevä ominaisuus.
Tahdonvoiman vastakohta on kai saamattomuus. Siitä eli heikosta tahdonvoimasta syyttämisessä on vähän samaa kuin syyttää jotakuta väärästä asenteesta. Molemmat ovat sen kaltaisia heittoja, joista en oikein tykkää.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 07, 2023, 17:08:24
Kova tahdonvoima on kiehtova ominaisuus, jolla voi saada aikaan sekä hyvää että pahaa, mutta epäilen onko mitään keinoa arvioida tahdonvoiman määrää edes itseltä saati toisilta, koska siihen kietoutuu niin monenlaisia asioita.
Usein se liittyy omilla vahvuusalueilla liikkumiseen ja on enemmän tilannekohtaista kuin pysyvä ja kaikissa konteksteissa ilmenevä ominaisuus.
Tahdonvoiman vastakohta on kai saamattomuus. Siitä eli heikosta tahdonvoimasta syyttämisessä on vähän samaa kuin syyttää jotakuta väärästä asenteesta. Molemmat ovat sen kaltaisia heittoja, joista en oikein tykkää.
Sellaisiin asioihin löytyy tahdovoimaa, joilla on merkitys. Samoin niihin asioihin on "hyvä asenne". Ei tuota tahdonvoimaa tai asennetta voi oikein kenellekään kaataa, jos asialla ei ole merkitystä ihmisille itselleen.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 07, 2023, 17:08:24
Kova tahdonvoima on kiehtova ominaisuus, jolla voi saada aikaan sekä hyvää että pahaa, mutta epäilen onko mitään keinoa arvioida tahdonvoiman määrää edes itseltä saati toisilta, koska siihen kietoutuu niin monenlaisia asioita.
Usein se liittyy omilla vahvuusalueilla liikkumiseen ja on enemmän tilannekohtaista kuin pysyvä ja kaikissa konteksteissa ilmenevä ominaisuus.
Tahdonvoiman vastakohta on kai saamattomuus. Siitä eli heikosta tahdonvoimasta syyttämisessä on vähän samaa kuin syyttää jotakuta väärästä asenteesta. Molemmat ovat sen kaltaisia heittoja, joista en oikein tykkää.
Tahdossa on kyse valinnasta- mitä haluaa. Taholla voi olla rutkasti voimaa, jos sitä ruokkii ja haluaa toteuttaa.
Koska selityksistä ei varmaan ole apua -annan esimerkin- Mika Myllylällä oli rutkasti tahdonvoimaa laittaa itsensä rääkkiin ja koville kilpaillessaan hiihtäjänä ja voittaessaan.
Mutta silti hän ei pystynyt vastustamaan juomisiaan myöhemmässä elämässään. Näitä esimerkkejä on paljon muitakin.
Halujen suuntauksessa voi siis valtava tahdonvoima olla ongelma- ja jonkinlainen neuroottinen häiriö sekin. Pienemmät halut ja toiveet menettävät merkityksensä ja sorrutaan elämän tarkoituksen menettämiseen, kun ei koeta enää riittävää tyydytystä muista tavoitteista, tai ei ole tavoitteita.
Kuten sanoin aiemmin tahdonvoimaa ei oikeastaan ole olemassa- ilman tavoitteita jotka ovat riittävän merkityksellisiä halujen ristiriitaisuuksissa, sillä ihminen voi haluta monia asioita ja vasta valinta ja halun suuntaaminen on sitä tahtoa.
Aivoilla on tapana menne sieltä missä aita on matalin, ellei tyydys ole riittävä- enemmän ponnisteluja vaativa suoritus antaa parhaan tyydytyksen ja ruokkii itseään uusiin suorituksiin. Koskee kaikkia elämäaloja ei pelkästään urheilua- aina tavoitellaan "parempaa"- tyydytystä.
En nyt kumminkaan oikein lämpene tahdonvoiman ja neuroottisuuden naittamiselle. Itsehän teen asioita, kuten muistaakseni mainitsin, neuroottisuuden eli ahdistuksen vuoksi, mutta en minä sitä kyllä tahdonvoimaksi nimittäisi millään tavalla.
En tiedä mitä tapahtuu esim. hoarderille, ihmiselle joka kerää asuntonsa täyteen kamaa niin ettei pysty enää itsekään liikkumaan siellä. Jos se roina kuitenkin ahdistaa häntä, niin miksi hän kerää sitä niin paljon? Vai onko niin että jos hän näkee jonkin esineen, häntä ahdistaa enemmän jättää se esine poimimatta, kuin se että se taas lisää sitä roinan määrää? Kun minulle asennettiin pattereita, yksi asentajista sanoi että on minulla paljon kirjoja ja hänelle tuli sitten mieleen että liika roina on paloturvallisuusriski josta voi tulla huomautus. Minä sitten pohtimaan että onko minulla liikaa, johon hän toppuutteli että ei todellakaan ole. Oli juuri taannoin ollut jossain asunnossa jossa piti tehdä joku korjaava toimenpide, ja asukas sanoi että tulkaa viikon päästä uudestaan. Siinä ajassa hänen oli tarkoitus siirtää kamoja sen verran että pääsee perille asti. Oli nimittäin kasannut kamaa torneiksi ympäri asuntoa niin että oli jäänyt vain jonkinlaisia "polkuja" sinne tavaramäärän sekaan.
Itselleni on tärkeää että keskilattiat ovat aina tyhjät. En halua edes olohuoneen pöytää lattian "tukoksi". Näin ollen minulla kaikki huonekalut ja roina menee seiniä myöten.
Olenhan melkeinpä fanaattinen terveyden ja kehon eheyden vaalija, joten siksi kammottaa ajatuskin että kompastuisin johonkin esineeseen. Fibromyalgia ja asentohuimaus tekevätkin sen verran kömpelöksi, ettei vara venettä kaada. Fibron vuoksi minulta saattaa esim. puristusvoima(?) yhtäkkiä kadota näpeistä, niin että kaikki menee aina pitkin lattioita. Varsinkin lääkkeet ja ravintolisät, mikä ottaa päähän, kun minun on sitten pakko huuhtoa ne hanan alla ennen kuin tohdin syödä niitä. Pillerin kanssa ei ole siitä kiinni että oli niin painava että ei jaksanut nostaa... Mutta muutkin fibrootikot ovat maininneet tästä että kaikki vaan yhtäkkiä irtoaa otteesta. Jos olisi lattiat lainehtimassa roinaa, niin etsi sieltä sitten niitä lääkkeitäsi.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 08, 2023, 10:39:24
En nyt kumminkaan oikein lämpene tahdonvoiman ja neuroottisuuden naittamiselle. Itsehän teen asioita, kuten muistaakseni mainitsin, neuroottisuuden eli ahdistuksen vuoksi, mutta en minä sitä kyllä tahdonvoimaksi nimittäisi millään tavalla.
Juttuhan menikin niin, että neuroottisuudella olisi käänteinen yhteys "tahdonvoimaan", eli mitä neuroottisempi, sitä vähemmän tahdonvoimaa. Mutta siis en itse ole erityisemmin tuota mieltä, mutta tuo ajatushan lähti siitä, että Kertsi toi keskusteluun mukaan "nopeiden palkkioiden metsästyksen" vastakohtana "tahdonvoimalle", ja mietti, liittyisikö se asiaan, ja että mihin temperamenttipiirteeseen se mahdollisesti liittyisi. Minulla tuli mieleen impulsiivisuus, mutta en tiedä, liittyykö se varsinaisesti siihen, ei välttämättä paljoakaan. Ja sitten muistin, että impulisiivisuus oli listattuna neuroottisuuden piirteen alle. Joskin impulsiivisuus saattaa liittyä lisäksi myös ekstroversioon.
Niin tai näin, ei neuroottisuudella ja tahdovoimattomuudella luultavasti ole kummoistakaan linkkiä, kunhan siinä ajatuksia heiteltiin aivoriihityyliin.
Lähinnä viittasin tuohon:
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 08, 2023, 10:09:09
Halujen suuntauksessa voi siis valtava tahdonvoima olla ongelma- ja jonkinlainen neuroottinen häiriö sekin.
Valtavan tahdonvoiman ehkä mieltäisin ennemmin pakkotoiminnoksi. Jos siis jotain järkeviä ja asiallisia syitä on luopua jostain hankkeesta, mutta ei siltikään luovu, niin sitten kyseessä on pakkomielle, eli pakkotoiminto kun toimiikin pakkonsa vimmassa. Neuroottisuus jo sanana kuulostaa jotenkin hajottavalta. Noinkohan neurootikko pystyisi mihinkään valtaviin ponnistuksiin? Itse en ainakaan koe pystyväni.
Kertsin esiin nostama "nopeiden palkkioiden metsästys" on kyllä asian ytimessä, mitä tulee mieleen heikosta tahdonvoimasta, mutta siinäkin on erehtymisen vaara, jos vasta kaukana siintävän palkkion takia ei viitsi nähdä vaivaa, koska sitä ei tule tai se ei kiinnosta. Kuntoilun jälkeen ei olekaan kovin hyvä olo tai raatamisesta saatu ylennys tai palkankorotus ei ole tärkeää.
Joillakin on pelissä koko ajan hiukan tahdonvoimaa ja toisella menee laidasta laitaan kuten Karikon esimerkissä.
Sitten on hyvin monenlaisia tilanteita, joissa jollain näyttää olevan poikkeuksellisen kova tahdonvoima, vaikka kysymyksessä on lähinnä suotuisat puitteet ponnistella.
Tahdonvoiman määrässä on jonkinlaisia eroja, mutta oleellisempaa on löytää sille väylä päästä esiin. Suurin osa tahdonvoimasta jää piiloon ja menee hukkaan kuten toki käy monelle muullekin yleisesti hyvänä pidetylle ominaisuudelle.
Vaikea aihe, jota pyöriteltiin jo keskusteluissa epämukavuusalueesta ja epäonnistumisista.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 08, 2023, 10:39:24
En nyt kumminkaan oikein lämpene tahdonvoiman ja neuroottisuuden naittamiselle. Itsehän teen asioita, kuten muistaakseni mainitsin, neuroottisuuden eli ahdistuksen vuoksi, mutta en minä sitä kyllä tahdonvoimaksi nimittäisi millään tavalla.
En tiedä mitä tapahtuu esim. hoarderille, ihmiselle joka kerää asuntonsa täyteen kamaa niin ettei pysty enää itsekään liikkumaan siellä. Jos se roina kuitenkin ahdistaa häntä, niin miksi hän kerää sitä niin paljon? Vai onko niin että jos hän näkee jonkin esineen, häntä ahdistaa enemmän jättää se esine poimimatta, kuin se että se taas lisää sitä roinan määrää? Kun minulle asennettiin pattereita, yksi asentajista sanoi että on minulla paljon kirjoja ja hänelle tuli sitten mieleen että liika roina on paloturvallisuusriski josta voi tulla huomautus. Minä sitten pohtimaan että onko minulla liikaa, johon hän toppuutteli että ei todellakaan ole. Oli juuri taannoin ollut jossain asunnossa jossa piti tehdä joku korjaava toimenpide, ja asukas sanoi että tulkaa viikon päästä uudestaan. Siinä ajassa hänen oli tarkoitus siirtää kamoja sen verran että pääsee perille asti. Oli nimittäin kasannut kamaa torneiksi ympäri asuntoa niin että oli jäänyt vain jonkinlaisia "polkuja" sinne tavaramäärän sekaan.
Itselleni on tärkeää että keskilattiat ovat aina tyhjät. En halua edes olohuoneen pöytää lattian "tukoksi". Näin ollen minulla kaikki huonekalut ja roina menee seiniä myöten.
Olenhan melkeinpä fanaattinen terveyden ja kehon eheyden vaalija, joten siksi kammottaa ajatuskin että kompastuisin johonkin esineeseen. Fibromyalgia ja asentohuimaus tekevätkin sen verran kömpelöksi, ettei vara venettä kaada. Fibron vuoksi minulta saattaa esim. puristusvoima(?) yhtäkkiä kadota näpeistä, niin että kaikki menee aina pitkin lattioita. Varsinkin lääkkeet ja ravintolisät, mikä ottaa päähän, kun minun on sitten pakko huuhtoa ne hanan alla ennen kuin tohdin syödä niitä. Pillerin kanssa ei ole siitä kiinni että oli niin painava että ei jaksanut nostaa... Mutta muutkin fibrootikot ovat maininneet tästä että kaikki vaan yhtäkkiä irtoaa otteesta. Jos olisi lattiat lainehtimassa roinaa, niin etsi sieltä sitten niitä lääkkeitäsi.
Yksi selitys kamojen kertymiselle ainakin on masennus: kun ei vaan jaksa tehdä mitään asialle.
Ajan kuluminen pahentaa vielä monasti tilannetta: jos ei ole viiteen vuoteen pölyimuroinut, voi imuriin tarttumisen kynnys tulla todella isoksi. Vielä isompi kynnys muodostuu siitä, että voidakseen imuroida joutuu ensin raivaamaan. Raivaaminen edellyttää päätöksentekokykyä, pitää pystyä päättämään, mikä on roskaa ja joutaa mennä, ja mikä on säilyttämisen arvoista, ja jos säilyttää, niin miten varastoida. Montakohan päätöstä joutuu tekemään jos raivaa tunnin verran kamaa? Varmaan satoja? Yhdenkin päätöksen teko voi tehdä tiukkaa masentuneelle, saatikka satojen.
Homman valtavuus voi olla niin järkyttävä, että sekin uuvuttaa jo pelkkänä ajatuksena. Jos koti näyttää esimerkiksi tältä:
https://i.pinimg.com/originals/51/1b/87/511b875117eb12791009014174f3a5a6.jpg
tai edes murto-osan tuolta.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 08, 2023, 11:48:16
Lähinnä viittasin tuohon:
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 08, 2023, 10:09:09
Halujen suuntauksessa voi siis valtava tahdonvoima olla ongelma- ja jonkinlainen neuroottinen häiriö sekin.
Valtavan tahdonvoiman ehkä mieltäisin ennemmin pakkotoiminnoksi. Jos siis jotain järkeviä ja asiallisia syitä on luopua jostain hankkeesta, mutta ei siltikään luovu, niin sitten kyseessä on pakkomielle, eli pakkotoiminto kun toimiikin pakkonsa vimmassa. Neuroottisuus jo sanana kuulostaa jotenkin hajottavalta. Noinkohan neurootikko pystyisi mihinkään valtaviin ponnistuksiin? Itse en ainakaan koe pystyväni.
Tahdolla ei ole voimaa, jos sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti halua. Aivothan haluavat kaikenlaisia kokemuksia.
Tahto on siis asennetta toteuttaa jokin "tärkeä" halu, kuten esimerkiksi voittaa kilpailuja ja mitaleita, ynnä rahaa siinä sivussa. Milloin se sitten menee neuroottisesti pakkomielteeksi- ilmeisen usein ja melko helposti.
Ei myöskään ole olemassa mitään itseä, joka olisi erillinen haluista--
Jaa, että ihminen muuttuu välittömästi itsettömäksi, jos ei halua mitään. Kuulostaa ihan buddhalaiselta. ???
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 08, 2023, 19:56:34
Jaa, että ihminen muuttuu välittömästi itsettömäksi, jos ei halua mitään. Kuulostaa ihan buddhalaiselta. ???
Ei muutu- itseä on kaikki mitä ihmisessä on.
Jokainen halu on itseä, haluttomuus on määritelmänä halun puutetta. Jos tarkoitat apaattisuutta se on toimintakyvyn puutetta- eikä ihmismieli ole siitäkään erillinen.
(Mieli haluaisi mutta ei jaksa) Sanallinen kuvaus on kuitenkin melko huono.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 09, 2023, 12:00:17
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 08, 2023, 19:56:34
Jaa, että ihminen muuttuu välittömästi itsettömäksi, jos ei halua mitään. Kuulostaa ihan buddhalaiselta. ???
Ei muutu- itseä on kaikki mitä ihmisessä on.
Jokainen halu on itseä, haluttomuus on määritelmänä halun puutetta. Jos tarkoitat apaattisuutta se on toimintakyvyn puutetta- eikä ihmismieli ole siitäkään erillinen.
(Mieli haluaisi mutta ei jaksa) Sanallinen kuvaus on kuitenkin melko huono.
En tarkoita apaattisuutta. Ihan vaan semmoista että jonkin asian suhteen halu puuttuu. Itseäni jos ajattelen, koko elämäni ajan on puuttunut halu laittaa lapsia. Biologisessa mielessä tämä sitten kai on joku geenien itsemurha.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2023, 12:19:46
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 09, 2023, 12:00:17
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 08, 2023, 19:56:34
Jaa, että ihminen muuttuu välittömästi itsettömäksi, jos ei halua mitään. Kuulostaa ihan buddhalaiselta. ???
Ei muutu- itseä on kaikki mitä ihmisessä on.
Jokainen halu on itseä, haluttomuus on määritelmänä halun puutetta. Jos tarkoitat apaattisuutta se on toimintakyvyn puutetta- eikä ihmismieli ole siitäkään erillinen.
(Mieli haluaisi mutta ei jaksa) Sanallinen kuvaus on kuitenkin melko huono.
En tarkoita apaattisuutta. Ihan vaan semmoista että jonkin asian suhteen halu puuttuu. Itseäni jos ajattelen, koko elämäni ajan on puuttunut halu laittaa lapsia. Biologisessa mielessä tämä sitten kai on joku geenien itsemurha.
Yleensä on liikaakin haluja eikä yhteen haluun jaksa keskittyä. Luultavasti melko monella on halun "puutetta".
Voi olla myös erilaisia helppoja tapoja saada riittävät rektio- eli aivot tyytyvät siihen.
Aivothan osaavat ainoastaan reakoida, ne eivät tiedä mitään- niiden toiminta on sähkökemiallisia impulsseja.
Google tarjoaa ensimmäisenä artikkelia, jossa luonnehditaan että tahdonvoiman voisi määritellä
a) kyvyksi lykätä mielihyvän, palkinnon tai tyydytyksen saamista jonkin pitemmän tähtäimen tavoitteen vuoksi
b) kyvyksi sivuuttaa ei-toivottuja tuntemuksia, ajatuksia ja tunteita
Jälkimmäinen on siitä mielenkiintoinen, että tahdonvoimalla voisi olla jokin yhteys myös itsetuntoon, minäkuvaan ja sen tyyppisiin juttuihin.
Yksi ajatus tähän liittyen on, että voimavaroja vievät koko ajan myös ajatukset ja tunteet sun muu.
Palikkatasolla jos on vaikka kroonista kipua, se saattaa syödä kognitiivista kapasiiteettia tai aiheuttaa siihen heilahtelua niin, että aina välillä on ihan skarppi mutta tulee hetkiä, jolloin onkin yllättävän pihalla tai vähän kuin lapsen tasolla jossakin, mitä voi olla vaikea itse nähdä, sitä ennakoida tai siihen varautua.
Kun on heikommilla, mm. ajatusten ja tunteiden aiheuttama kuorma voi olla suhteessa suurempi.
Sellainen "en pysty" tai "en osaa" -asenne voi ehkä joskus kasvaa tällaisesta, saada jalansijaa ja juurtua aika syvälle. Silloin ihminen on melko suuren osan ajasta vähän niin kuin uhkamoodissa tai aika kireällä, mutta se ei aina oikein kohdistu edes mihinkään eikä siitä välttämättä saa mitään hyötyä.
Liitän tollasen minäkuvaan ja itsetuntoon niin, että minäkuva voisi muuttua, vaikkapa epäselvemmäksi. Ei oikein tiedä, mihin pystyy tai se ailahtelee.
Tahdonvoimalle taas otollista olisi, että monet jutut on suht selkeitä eikä niitä tarvitse erikseen juuri miettiä tai käydä läpi. Silloin itselle suotuisten olosuhteiden järjestäminen on helpompaa ja tahdonvoimaa esiintyy ikään kuin sivutuotteena tästä.
Toisaalta ajattelen, että jossakin tosi kovassa paikassa, kun mennään sisulla tai adrenaliinilla, saattaa käydä niin että fokus kapenee ja saakin tosi hyvin keskitettyä voimavaransa.
Se voi näyttää siltä, että on valtavasti tahdonvoimaa, ja tavallaan onkin, mutta... ei siinä yleensä ole rahkeita ottaa jotakin rentoa laajaa näkökulmaa — tai on asioita joita siihen ei vain mahdu ja joissa olisi heikoilla.
Niinpä sekin on tietyllä tapaa olosuhteiden suotuisuutta, jos tämä ei aiheuta koettua haittaa eikä tule seinää vastaan siinä, että pitäisi tehdä sellaista johon ei kykene.
En usko juuri kenenkään selviävän tahdonvoimalla sellaisesta, että miettii ja kyseenalaistaa itseään ja toimintaansa, murehtii sitä sun tätä ja käyttää tällaiseen aivan valtavasti resursseja niin, että pitäisi samalla saada uhkamoodista mehut irti siten että kokonaisuus "näyttäisi hyvältä" ja esim. saisi paljon aikaan.
Voisi kuvitella hypoteettisen yksilön, jolla homma toimii ja josta voitaisiin sanoa että on kova tahdonvoima. Hän on hyvä sivuuttamaan sellaista, mikä veisi liikaa resursseja, on hyvä itsetunto, järjestää itselleen suotuisia olosuhteita ja niin edelleen.
Tässä ei ole mitään vikaa niin kauan, kun on pääosin tyytyväinen eikä odota itseltään, että samaan aikaan pitäisi kyseenlaistaa jotain mitä ei tässä kattauksessa ehdi tai kykene, muutoin avata pakkaa, mennä vaikean kautta tms.
Jos käy ikävästi ja vastaan tulee tilanne, jossa hyvin toimineet keinot eivät riitäkään, tai ei ole enää sitä vaihtoehtoa että voisi sivuuttaa sitä tai tätä niin, ettei koe siinä ongelmaa — silloin tällaisellakin ihmisellä voi mennä minäkuva ja itsetunto ainakin väliaikaisesti solmuun tai remonttiin.
Näen siis löyhän yhteyden akselilla sinnikkyys, itseluottamus, toiveikkuus ja optimismi.
Sinnikkyys joskus samaistetaan resilienssiin. Näin tulkittuna se ei ole vain persoonallisuuden biologista perustaa vaan mutkikkaampi kokonaisuus, johon voi jossain määrin vaikuttaa. Toisaalta on aika ilmeinen palikkatason yksinkertaistus, että myös itseluottamuksella olisi tekemistä sen kanssa, että tekee päätöksiä ja myös pitää niistä kiinni.
Silloinhan kirjaimellisesti luottaa itseensä.