Melkein 2 viikkoa lomaa töistä ja olen mokaillut, kun palasin uuden vuoden jälkeen töihin. Toki pitää kouluttaa uutta työntekijää samalla (mokailee opastuksessani), mutta aika loma-asetuksissa itsekin olen ollut. Pomokin jo vihjaisi, ettei nyt mene kuten pitäisi...

Jos vetäisin kunnon kännit ens viikonloppuna, putsaisinko pääni hyvin seuraavan viikon työrupeamaa varten? "Unohda viimeinen kuukausi- känni" ja koe seuraus sunnuntaina? Päätä pitää putsata. Jos ei olisi noin kylmää, voisi lähteä vaikka lenkille.

Joululoman jälkeen voisi olla pieni kristillinen/tai vaikka vasurien loma...

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää tai jotain sinne päin.

Olin juuri sen verran virkistynyt iltapäivällä, että siirryin makuuhuoneesta olohuoneen puolelle ja ilmoittauduin taas elävien kirjoihin. Kaikessa rauhassa lueskelin päivän tapahtumia, kun kuulin keittiöstä epämääräisen äänen, ikään kuin pieniä kiviä olisi heitetty. En siihen oikein osannut mitenkään muuten reagoida, kuin hiukan ihmettelin. Mutta sen jälkeiseen hillittömään romahdukseen kyllä reagoin vikkelästi. Nopeasti tajusin, että liian isoksi kasvanut lehtikaktus oli päättänyt hypätä lattialle amppeleineen päivineen ja vetäistä matkalla vielä kaverin mukaan ikkunalaudalta.

Ei auttanut kuin ryhtyä siivomaan sotkua. Onneksi kuume oli jo sen verran taittunut, että sain ongelmitta kontattua lattialla. Kasvin raadon kannoin vierashuoneeseen myöhempää käsittelyä varten, sillä teen siitä useita vauvoja ja jakelen niitä läheisilleni.

Ei tuo romahdus oikeastaan edes harmittanut, koska tuo oli muutenkin jo teurastuslistalla, mutta oli vaan jäänyt tekemättä. Mikähän noita nyt vaivaa, kun jouluna yksi ongelmatapaus teki saman tempun, eli hyppäsi lattialle

Hipin klassinen kysymys "mitä sitten" sai minut ajattelemaan, että mitä ylipäätään millään on väliä. Jokainen sukupolvi puuhailee omia juttujaan ja elää niin kuin kaikki jatkuisi sellaisena kuin se on. Seuraava sukupolvi nauraa edellisen sukupolven ajatuksille ja panee kaiken uusiksi. Sitä seuraava sukupolvi kauhistelee edellisen sukupolven lyhytnäköistä tuhovimmaa ja yrittää löytää viisauden sitä edeltävän sukupolven ajatuksista ja teoista. Sama jatkuu ja jatkuu läpi vuosisatojen. Sukupolvet seuraavat toisiaan ja hävittävät edellistensä teot ja surevat sitä, että ne hävitettiin.

Viime aikoina on harmiteltu sitä, että 1960-luvun ja 1970-luvun hävitysvimmassa tuhottiin perinteisiä puutalokaupunginosia ja keskustojen kauniita klassisia arvorakennuksia ja paljon muuta. Tilalle rakennettiin moderneja tylyjä betonikolosseja. Nyt hävitetään yhtä raivopäisesti 1960-luvun ja jopa 1980-luvun rakennuksia ja korvataan ne joillakin tämän hetken kolosseilla. Sama tuhoaminen ja harmitteleminen ja tuhoaminen jatkuu aina vain. Asioiden arvo ymmärretään vasta, kun niitä ei enää ole. Ihmisiltä tuntuu puuttuvan kyky nähdä asioita omaa aikaansa pidemmälle.

Pitääkö tähänkin vain todeta, että mitä sitten?

Sama ilmiö, mikä näkyy yhteiskunnassa, näkyy myös perheiden ja sukujen keskuudessa. Edeltävät sukupolvet rakentavat, ja seuraavat sukupolvet hävittävät, ja sitä seuraavat sukupolvet harmittelevat, että edelliset hävittivät, ja yrittävät korjata virheen ja säilyttää edes jotain - jonka taas seuraavat sukupolvet hävittävät. Purkamista ja rakentamista, myymistä ja ostamista, korjaamista ja särkemistä - tämäkö on elämän tarkoitus. Ja mitä sitten?

^ On. Elämä on myös rakentamisen/purkamisen ja järjestyksen/kaaoksen vuorottelua.

Pikkulapsi rakentaa palikoista tornin tai muita rakennelmia ja kohta huitoo ne rikki ja aloittaa taas alusta. Vähän samalla tavalla me aikuisetkin toimimme.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 06, 2024, 12:51:42Hipin klassinen kysymys "mitä sitten" sai minut ajattelemaan, että mitä ylipäätään millään on väliä. Jokainen sukupolvi puuhailee omia juttujaan ja elää niin kuin kaikki jatkuisi sellaisena kuin se on. Seuraava sukupolvi nauraa edellisen sukupolven ajatuksille ja panee kaiken uusiksi. Sitä seuraava sukupolvi kauhistelee edellisen sukupolven lyhytnäköistä tuhovimmaa ja yrittää löytää viisauden sitä edeltävän sukupolven ajatuksista ja teoista. Sama jatkuu ja jatkuu läpi vuosisatojen. Sukupolvet seuraavat toisiaan ja hävittävät edellistensä teot ja surevat sitä, että ne hävitettiin.

Viime aikoina on harmiteltu sitä, että 1960-luvun ja 1970-luvun hävitysvimmassa tuhottiin perinteisiä puutalokaupunginosia ja keskustojen kauniita klassisia arvorakennuksia ja paljon muuta. Tilalle rakennettiin moderneja tylyjä betonikolosseja. Nyt hävitetään yhtä raivopäisesti 1960-luvun ja jopa 1980-luvun rakennuksia ja korvataan ne joillakin tämän hetken kolosseilla. Sama tuhoaminen ja harmitteleminen ja tuhoaminen jatkuu aina vain. Asioiden arvo ymmärretään vasta, kun niitä ei enää ole. Ihmisiltä tuntuu puuttuvan kyky nähdä asioita omaa aikaansa pidemmälle.

Pitääkö tähänkin vain todeta, että mitä sitten?

Sama ilmiö, mikä näkyy yhteiskunnassa, näkyy myös perheiden ja sukujen keskuudessa. Edeltävät sukupolvet rakentavat, ja seuraavat sukupolvet hävittävät, ja sitä seuraavat sukupolvet harmittelevat, että edelliset hävittivät, ja yrittävät korjata virheen ja säilyttää edes jotain - jonka taas seuraavat sukupolvet hävittävät. Purkamista ja rakentamista, myymistä ja ostamista, korjaamista ja särkemistä - tämäkö on elämän tarkoitus. Ja mitä sitten?

Ehkä kannattaa olla konservatiivi?
Luo uutta vanhan pohjalta.
Säilytä hyvä menneisyydestä, hylkää epäonnistunut historia.

Aika on kulunut kuin siivillä. Tänään tulee viisi vuotta täyteen täällä Kantiksella. Rekisteröidyin tänne ensimmäisellä viikolla, ensimmäisten joukossa, joten olen tavallaan kantajäsen, vaikka viestimääräni mukaan olenkin vasta tulokas. Se ei tietenkään käytännössä haittaa olemistani täällä mitenkään, kun tuo on vain käytännössä pelkkä titteli.

Vaikka en näiden vuosien aikana olekaan kovin aktiivisesti kirjoitellut viestejä, niin olen kyllä seuraillut sivusta keskusteluja hyvinkin tiiviisti. Kommentoin siis harvakseltaan itseäni kiinnostavia aiheita, ottamalla välillä osaa joihinkin mielenkiintoisiin aihepiireihin.

Tänä vuonna tulee myös kuluneeksi 20-vuotta erilaisilla keskustelupalstoilla, kun ensimmäisen kerran rekisteröidyin Näkökulmalle 2004. Sen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän näkyvä hahmo monilla eri foorumeilla.

- Tämä Kantiksen uusi palstailme on kyllä ihan piristävän oloinen. Sopii mainiosti päättyvän viisivuotiskauden uudistukseksi. Matka siis toivottavasti jatkunee tulevaisuudessa tältä osin, niin kauan kun foorumi on toiminnassa, tai itselläni kiinnostusta kirjoittamiseen riittää.

Vedin juuri natsahtavat lounaskahvit.


On pakkasessa yksi paketti pakastejoulutorttuja ja uunitin niistä muutaman.

Tampere on taas Suomen vetovoimaisin kaupunki.

Kun asuin Pirkkalassa, se oli Suomen onnellisin kunta. Asuin tiilitalossa ja ajoin Citroenilla.

Kun Suomi on maailman onnellisin maa, Pirkkala sen onnellisin kunta, täystiilitalossa asuu onnellisimmat ihmiset ja Citroenilla ajaa onnellisimmat kuljettajat, kuuluin tilastollisesti koko maailman neljän onnellisimman ihmisen joukkoon. Enempää tiiliomakotitalossa asuvia sitikkakuskeja Pirkkalassa ei tietääkseni ollut.

Repikää siitä!

^
Olisiko Tampereen vetovoiman takana Bruton vetovoima? 

Tamperelaiset ostavat suomalaisista eniten intiimipesureita:

www.iltalehti.fi/suhteet/a/57de4272-8039-4d62-8ba0-74708463859e

^
Ilmeisesti Socru on henkisesti rovaniemeläinen. 
Rovaniemeläisten suosikkiseksilelu on anaaliseksin aloituspakkaus, selviää seksileluja myyvän Huippukivan julkaisemasta tilastosta.

Mielestäni on aivan keskeistä, että ei ole reunassa.

Se tunne kun odotat hitaasti syttyvään lamppuun valoa minuutin ja tajuat että unohdit laittaa valot päälle.
Pitäisi varmaan vaihtaa uusi lamppu vessaan.

Odottavan aika on pitkä. Eilen tuli jo läheiselle Ärrälle tilaamani ensimmäinen paketti, mutta en sitä lähtenyt hakemaan, kun toinen paketti oli jo matkalla ja samalla ulkoilulla ajattelin ne noutaa. Aamulla tuli jo ilmoitus toisesta paketistakin, että se on matkalla lokerikkoon ja nyt odottelen ilmoitusta, että se olisi päässyt perille. Samalla teen polvirukouksia, ettei sitä ole heitetty ylimpään lokeroon, koska paketti on pieni enkä sitä yllä lokeron perältä ottamaan. Lokerikko on vielä syrjäkadulla, jossa ei ihmisiä kulje, niin apuakaan ei sitten ole tarjolla.

Alkaa olla minullakin arkipäivää tämä netistä ostaminen, kun noita Aatun hoitoon ja ruokintaan tarvittavia juttuja ei saa oikein muualta kuin netistä eikä niitäkään kaikkia yhdestä paikasta. Pakko nyt sietää tuokin riesa, vaikka en siitä niin pidä. Mieluiten kävisin kaupassa.

Kyllä nettiostaminen on nykyään kätevää & käytännöllistä. Itsekin ostan verkkokaupoista erinäisiä tuotteita, aina viihteestä vaatteisiin asti. Maksu suoritetaan joko verkkomaksulla, tai sitten erillisenä laskuna, tilauksesta riippuen. Paketin tilaan useinmiten myös kotiinkuljetuksena, vaikka siihen lisähintaa hieman tuleekin.

Pakettiautomaatteja olen välillä käyttänyt, mutta niiden luetettavuus on itselläni jonkin verran kärsinyt, kun paketti ei aina tulekaan sinne minne sen on tilannut eli lähimpään postitoimipaikkaan, tai johonkin kuljetusfirman lokerikkoon. Olen joutunut toisinaan noutamaan tilauksen kauempaa, joten kotiinkuljetus on tässä mielessä varmin tapa saada lähetys omaan osoitteeseen, silloin kun se kuljetuksen kanssa erikseen sovitaan.