kantapaikka.net

Yleiset => Tiede => Aiheen aloitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 16:44:51

Otsikko: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 16:44:51
Tähän ketjuun sopii niin tieteellinen näkökulma kuin omat, kummilasten, kumminkaimojen ja naapurin räkänokkien kasvatusnäkökohdat. Arvoin laittaisinko tämän Vapaa sana -osastolle rennomman jutustelun toivossa, vaiko tänne Tiede-alueelle. Päädyin jälkimmäiseen, sillä minua kiinnostaa käytännönläheisyyden lisäksi tässä asiassa myös tieteelliset näkökulmat. Eli voi vaikka näiden tieteenalojen tai kasvatuksen piirteiden kannalta pohtia kasvatusta:
- pedagogiikka eli kasvatustiede *)
- didatiikka eli opetusoppi  *)
- konstruktivismi (tutkii oppimista)
- kasvatuspsykologia
- kasvatursosiologia
- kehityspsykologia
- kognitiivinen psykologia
- kognitiotiede
- etologia (tutkii eläinten käyttäytymistä)
- evoluutiobiologia
- evoluutiopsykologia
- sosiaalipsykologia
- moraalikasvatus
- miten rakennat lapsen psyykkistä hyvinvointia ja itseluottamusta ("mielenterveystaidot")?
- miten valmennat lasta aikuiselämään?
- miten sosiaalistat lapsen perheen, koululuokan, tai muun ryhmän ja yhteiskunnan jäseneksi?
- millainen on hyvä vanhemmuus?
- millainen on ideaalinen opettaja tai ohjaaja?
- muitakin näkökohtia voi esittää, ja muita tieteenaloja, joista en edes ole tietoinen

*) Yksinkertaistettuna didaktiikka tarkoittaa oppia opetuksesta kun taas pedagogiikka tarkoittaa oppia kasvatuksesta.

Lisäys1: Tämän keskustelun otsikosta uupuu sosiaalistamisen aspekti. Representoikoon siksi "täyspäinen" otsikossa siis sekä ehjää kokonaispersoonallisuutta että yhteiskuntaan sosiaalistettua ihmistä.

Lisäys2: Noiden listattujen lisäksi voi toki pohtia vastakohtaakin, siis millä lailla saadaan aikaiseksi luonnevikaisia lapsia (vrt. ja koiria), millainen kasvatus olisi lapselle haitallista, millaisella kasvatuksella aiheutetaan se, että lapsesta ei tule täyspäistä kunnon kansalaista.

Lisäys-n: lisätty joitakin tieteenaloja.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 16:52:26
Aihetta on viime aikoina liipattu nyt saksituissa kommenteissa, mm.:

(Saksitut-ketjusta)
Boldasin aivopieru-osuuden:
Lainaus käyttäjältä: Toope
LainaaLainaus käyttäjältä: Norma Bates - ke  4.9.2019 09:12:23
Aavikkouskontoja pahiten rassaa ajatus että ihminen voi omistaa jotain, ja hankalinta on kuvitelma siitä että ihminen voi omistaa toisen ihmisen. Tottakai lapsille tehdään ihan mitä vaan niin kauankuin heidät ajatellaan omaisuutena...
En tuosta ole samaa mieltä. Lapset ovat vanhempien omaisuutta, eivät vastuuttomasti, vaan vastuullisesti. Kyllä isällä ja äidillä on määräysvalta lapsiin, ei ehdoton, mutta lakien puitteissa määräävä. Lapsi ei ole oikeushenkilö aikuisen tavoin, vaan holhottava.
Kyllä, lapset ovat pitkälti vanhempien omaisuutta, näin käytännössä ajatellen. Vanhemmat ovat pomoja, jotka lapsia käskevät.


Vs: Saksitut
Lainaus käyttäjältä: Toope« Vastaus #783 : to 5.9.2019 19:08:56 »
Periaatteellisella tasolla sanon, että isä ja äiti ovat aina pomoja lapsilleen. Toki ymmärrän sen, että perheitä on taivaan ja helvetin välillä, kaikkia välimuotoja ja poikkeuksia. Lastensuojeluviranomaistoiminta Suomessakin toimii, jolloin liian pomottavat tai huonot vanhemmat saavat satikutia. Sinänsä pitäisin vanhemmilla oikeutta pitää jöötä lapsille varsin pitkälle. Kuri on myös yksi asia, jonka lapsen tulee oppia.

Lainaus käyttäjältä: safiiri
Lainaus käyttäjältä: ToopeLainaus käyttäjältä: Toope - to  5.9.2019 19:08:56
Periaatteellisella tasolla sanon, että isä ja äiti ovat aina pomoja lapsilleen. Toki ymmärrän sen, että perheitä on taivaan ja helvetin välillä, kaikkia välimuotoja ja poikkeuksia. Lastensuojeluviranomaistoiminta Suomessakin toimii, jolloin liian pomottavat tai huonot vanhemmat saavat satikutia. Sinänsä pitäisin vanhemmilla oikeutta pitää jöötä lapsille varsin pitkälle. Kuri on myös yksi asia, jonka lapsen tulee oppia.

Omistaako mielestäsi työnantajasi sinut, kun toimii pomonasi?

Itse olen sitä mieltä, että kasvatus, joka vain opettaa tottelemaan ja noudattamaan muiden asettamaa kuria, ei ole kovinkaan onnistunutta. Sellainen nimittäin tarkoittaa, että toivottu käyttäytyminen vaatii valvontaa ja sanktioita. Mutta vain valvonnan alla toteutuva käyttäytyminen tavoitteena on riman laskemista varsin alas. Tuollainen työntekijäkin olisi kauhistus, jos olisin pomo. Ennemminkin haluan työntekijän, jota ei tarvitse koko ajan vahtia ja valvoa, vaan sellaisen, joka tekee hommansa mieluummin paremmin ja fiksummin kuin osaisin vaatiakaan. Ennen kaikkea olisi todella turhauttavaa maksaa jollekulle palkkaa vain siitä, että hän valvoo toisten hoitavan hommansa kuten pitää. Tai käyttää aikaa kellokorttien tai muiden valvontamekanismien kautta työntekijöiden työskentelyn tarkistamiseksi.

Silti jäisi ulottumattomiin - sekä työntekijöiden että lasten kohdalla - vaikka kuinka paljon sellaista, jonka valvominen on mahdotonta. Kurilla siihen on myös vaikeaa vaikuttaa ja tiukka kuri saattaa jopa innostaa löytämään tilaa ja mahdollisuuksia tällaiselle valvonnan ulkopuolella tapahtuvaan. Kurilla on ikävä taipumus suorastaan innostaa sen avulla ohjattua nimenomaan pyrkimään eri tavoin vastustamaan määräyksiä. Joillekin tai joissakin tilanteissa se suorastaan innostaa täsmälleen päinvastaiseen käyttäytymiseen ja muuttuukin lähes toimintaohjeeksi siitä, mitä tehdä, jotta oikein saa sen vanhemman tai muun auktoriteetin hiiltymään. Sen sijaan se ei kovinkaan hyvin ohjaa itse pohtimaan, millainen käyttäytyminen olisi käsillä olevassa tilanteessa hyväksi - ja miksi. Ns. Kovan kurin tapa antaa ohjeita ja pitää niiden kyseenalaistamista niskurointina ja kurittomuutena saa valvottavat lähinnä keskittymään siihen silmänpalvontatyyppiseen käyttäytymiseen ja sanktioiden pelkäämiseen. Tämä syrjäyttää sen hahmottamisen, miksi ohjataan toimimaan jollain tapaa ja kaikkein vähiten ajatuksia liikenee sille, millainen käyttäytyminen - jos sanktioita ei tarvitsisi ottaa lukuun - olisi itselle hyväksi ja edullista. Tai - mitä itse haluaa ja mitä kohti pyrkii. Tämä "lapsen tahto on vanhemman taskussa" -ajattelu on mielestäni äärimmäisen haitallista ja huonoa kasvatusta. Eikä tutkimustietokaan tue ajatusta, että ongelmatapaukset olisivat "kuritta kasvaneita", vaan usein itse asiassa juuri päin vastoin heiltä on vaadittu (sokeaa ja kyseenalaistamatonta) tottelevaisuutta jopa ruumiillisen kurituksen tai ankarien sanktioiden uhalla.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 07, 2019, 16:58:13
^

Paras tapa "kasvattaa", on tukea lapsen kehitystä ja siihen varmaan on hyvä lähtökohta, että se kasvattaja on itse täysipäinen.

Lapsi saattaa kasvattaa siinä sivussa olemassaolollaan sitä aikuisemmaksi oletettua ihmistä.

Kasvatusopetuskirja toisessa kädessä ja vanha menetelmä piiska ovenkarmin yläpuolella taitaa olla metodeista nykyään hylättävissä turhan agressiiveina muotoina, vapaassa yhteiskunnassa.

Hyvät neuvot voivat olla aika turhia, vaikka olisivat ranskalaisilla viivoilla listattuna.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 17:26:32
Itse päätin jo teini-ikäisenä, etten tahdo hankkia lapsia. Kummilapseni äiti on käsittääkseni hyvä kasvattaja.

Se, mitä Hippi on täällä kertonut kasvatusfilosofiastaan, on omaan korvaani kuulostanut fiksulta, lasta kunnioittavalta. Se, mitä Toope on kertonut kasvatusfilosofiastaan, on kuulostanut reseptiltä, miten kasvattaa kieroon lapsia niin, että heistä tulee kusipäitä (ylenmääräisellä kurilla aikaansaa luonnevikaisia lapsia ja koiria). Se, mitä Kopek ja Norma ovat kertoneet omasta kasvatuksestaan lapsena, kuulostaa kamalalta. Safiirilta on tullut fiksun kuuloisia ja luultavasti ihan tieteeseen perustuvia käsityksiä kasvatuksesta.

Muutettu yksi sana ensimmäisestä lauseesta.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 07, 2019, 20:32:13
Mitä hyötyä on didaktiikasta lasten kasvatuksessa?

Menestyvätkö lapset elämässään paremmin, jos vanhemmat hallitsevat piirtoheittimen käytön  tai ryhmätöiden dynamiikka on oikein säädetty?
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 07, 2019, 20:44:30
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 07, 2019, 20:32:13
Mitä hyötyä on didaktiikasta lasten kasvatuksessa?

"Didaktiikka etsii vastausta kysymykseen, millaista on hyvä opetus. Didaktiikan tutkimuskohteena on siis opetus, ei opettaminen tai oppiminen.[1] Kuvaileva didaktiikka on opetuksessa vallitsevien olosuhteiden ja niiden vaikutusten tutkimista.[2] Normatiivinen didaktiikka taas johtaa opetuksen teoriasta ohjeita opetuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Yksinkertaistettuna didaktiikka tarkoittaa oppia opetuksesta kun taas pedagogiikka tarkoittaa oppia kasvatuksesta.

Termi didaktiikka pohjautuu kreikan kieliseen sanaan didacalia, joka tarkoittaa opetusrunoa. Didaktiikasta käytettiin 1970-luvulle asti suomennosta opetusoppi, jonka jälkeen didaktiikka sanana yleistyi.

Yksi vakiintuneimmista tavoista luokitella didaktiikkaa on jakaa se opetustapahtuman tutkimiseen, oppimisen tutkimiseen eli opetusmenetelmäoppiin sekä opetussuunnitelman tutkimiseen eli opetussuunnitelmaoppiin."
-wikipedia (https://fi.wikipedia.org/wiki/Didaktiikka)

Jos vanhempi ei osaa soveltaa oppimiaan asioita käytäntöön, ei didaktiikasta varmasti ole mitään hyötyä lasten kasvattamisessa, mutta jos osaa, voisi ainakin näin amatöörinä olettaa, että didaktiikasta voisi olla paljonkin hyötyä lasten kasvattamisessa.

LainaaMenestyvätkö lapset elämässään paremmin, jos vanhemmat hallitsevat piirtoheittimen käytön  tai ryhmätöiden dynamiikka on oikein säädetty?

Riippuu tietysti siitä, osaako vanhempi siirtää osaamisensa lapsilleen ja siitä onko tieto kuinka relevanttia lapsen tulevaisuudessa, jota ei voi suoralta kädeltä vanhemmat tietysti lastaan kasvattaessaan tietää, mutta jos vanhempi osaa siirtää oppimansa eteenpäin, voi siitä olla paljonkin apua lapselle, että vanhempi myös tietää jotain.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 07, 2019, 20:49:53
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 07, 2019, 20:32:13
Mitä hyötyä on didaktiikasta lasten kasvatuksessa?

Menestyvätkö lapset elämässään paremmin, jos vanhemmat hallitsevat piirtoheittimen käytön  tai ryhmätöiden dynamiikka on oikein säädetty?

Ei didaktiikka oikeastaan ole kasvatusta, vaan opetusoppia. Pedagogiikka alkaa olla enemmän siellä kasvatuksen alueella operoimista. Kasvatustieteen ja pedagogiikan eroksi voidaan ajatella se, että pedagogiikka sisältää myös käytännön alueen, kun kasvatustiede operoi teoreettisella tasolla. Piirtoheittimen käyttö ei ole edes didaktiikkaa.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 21:38:57
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 07, 2019, 20:32:13
Mitä hyötyä on didaktiikasta lasten kasvatuksessa?

Menestyvätkö lapset elämässään paremmin, jos vanhemmat hallitsevat piirtoheittimen käytön  tai ryhmätöiden dynamiikka on oikein säädetty?

Täytyy myöntää, etten edes tiedä kunnolla, mitä didaktiikka on, mutta joka tapauksessa se on jotain, mikä kuuluu esimerkiksi aineenopettajan pedagogisiin opintoihin. Opettajan pedagogiset opinnot koostuvat kasvatustieteen perusopinnoista ja ainedidaktisista opinnoista *). (Saattaa olla, että huomenna vähän virkeämpänä lueskelen enemmän didaktiikasta vaikka tuosta alla olevasta linkistä.) Kuten ehkä tiedät, kasvatusta tekevät ei vain vanhemmat, vaan myös koulussa opettajat, ja harrastuksen ohjaajatkin, sukulaiset ja muutkin tahot yhteiskunnassa. Ja kuten ehkä tiedät, koulussa on opettajia, joilla toivottavasti on pätevyys (jolleivät ole sitten epäpäteviä). Koska opettajankoulutukseen kuuluu didaktiikka ja koska opettajatkin ovat kasvattajia, olettaisin, että didaktiikkaa tarvitaan kasvatuksessa. Tämä selitys ei ole hyvä, mutta ehkä huomenna irtoaa parempi selitys.

Sitä en toistaiseksi tiedä, olisiko vanhemmillekin jotain hyötyä diaktiikasta. Kyllähän vanhemmatkin nimittäin kersaansa opettavat, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Ainakin heidän kannattaisi opettaa lapselleen opiskelutaitoja ja metakognitiivisia taitoja (https://fi.wikipedia.org/wiki/Metakognitio) (oman oppimisen ja opiskelun säätelyssä)  lapselleen, jos koulussa ei niitä opeteta. En tiedä, kuuluvatko opiskelutaidot didaktiikkaan vaiko pedagogiikkaan. Samoiten mm. ongelmanratkaisutaitoja (joiden oletan kuuluvan didaktiikkaan ja mm. kognitiiviseen psykologiaan) voisi perehtynyt vanhempi opettaa lapselleen, ja tukea lapsen persoonallisuuden kehittymistä ja lapsen kasvua eheäksi, itsenäiseksi ihmiseksi ja kunnon kansalaiseksi.


*) OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT
Aineenopettajan pedagogiset opinnot  (https://www15.uta.fi/opiskelu2/o-opas/kasvatus/pedagogiset_opinnot.pdf)
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 09, 2019, 10:09:40
Käsiteanalyysi unehtui aloituskirjoituksesta, joten kopsataanpas wikipediasta tiivistelmä, mitä se kasvatus sitten oikein onkaan:
(Boldasin yhden sanan (opettaminen), joka voisi olla vastauksena Bruton kysymykseen.)

Kasvatus (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvatus)on vaikuttamista jonkun henkiseen kehitykseen.[1] Kasvatus on tavoitteellista toimintaa, jonka tarkoituksena on muuttaa yksilön ominaisuuksia haluttujen päämäärien mukaisesti. Laajan näkemyksen mukaan kasvatus kattaa kaikki kasvattajan tahalliset ja tahattomat teot, jotka vaikuttavat halutusti yksilön kehittymiseen. Suppeampi näkemys rajaa kasvatuksen tietoiseen vähintään kahden ihmisen vuorovaikutukseen.

Koulutusta ja opettamista voidaan pitää kasvatuksen osa-alueina.

Kasvatusta tutkiva tieteenala on nimeltään kasvatustiede.
---
Kasvatuksen käsite on ns. ryväskäsite. Se liittyy moniin lähikäsitteisiin kuten opetukseen, koulutukseen, harjoittamiseen ja sosiaalistamiseen eikä sitä voida kokonaan erottaa niistä.

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 09, 2019, 10:15:53
^
Tämän keskustelun otsikosta uupuu sosiaalistamisen aspekti. Representoikoon siksi "täyspäinen" otsikossa siis sekä ehjää kokonaispersoonallisuutta että yhteiskuntaan sosiaalistettua ihmistä.
---
Jatkolainaus edellisestä:
Kasvatuksen sosiologinen määritelmä sijoittuu Antikaisen mukaan jonnekin laajan ja suppean määritelmän väliin. Siinä kasvatus on sosiaalistumista siihen kulttuuriin ja sosiaaliseen ympäristöön, jossa ihminen elää. Kasvattajina eivät toimi yksin henkilöt yksilöinä vaan myös sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden edustajat.

Kasvatustapahtumat on perusteltua jakaa päämääränsä perusteella kahtia: yhteisöllisiin ja yksilöllisiin. Yhteisöön kasvatuksen loogisena tuloksena on kasvu yhteiskunnallisesti toimintakykyiseksi yksilöksi. Yhteisöön sosiaalistunut ei toimi vain omaksi hyväkseen vaan kokee velvollisuudekseen toimia myös jonkin laajemman kokonaisuuden hyväksi. Yhteisöön kasvatus liittyy näin sosialisaation käsitteeseen. Itseksi kasvatuksessa kasvattajan päämääränä on tukea lapsen yksilöitymistä ja kasvua täydeksi itsekseen; tulemaan omaksi itsekseen. Itseksi kasvatuksen loogisena tuloksena on kasvu eheäksi kokonaispersoonallisuudeksi.
---
Psykologisella tasolla kasvatus on toimintaa, jonka päämääränä on aiheuttaa kasvatissa kasvua. Kasvulla tarkoitetaan tällöin laajasti sivistymistä, täysikasvuiseksi ja omavastuiseksi tulemista. Pääosin kasvun oletetaan perustuvan tietoiseen oppimiseen. Kasvatukseen kuuluu kasvattajan toimintaa (kasvattaminen), kasvatin omaa toimintaa ja muita kasvuun vaikuttavia tekijöitä.

Hollo on määritellyt kasvatuksen (vain) kasvamaan saattamiseksi. Hän on johtanut kasvatuksen määritelmän sanasta kasvattaa, joka on alun perin tarkoittaa voimien ja taipumusten herättämistä ja kehittämistä. Hollo painottaa kasvavan itsetoimintaa, jota kasvattaja voi suunnata ja tukea.

Tavallisesti kasvatukseen liitetään kaksi ominaisuutta: tavoitteisuus ja kasvattajan ja kasvatin välinen keskinäisvaikutus, jolle on tyypillistä molemminsuuntainen vaikuttaminen.

---
Niinhän sitä sanotaan, että myös lapset kasvattavat, vanhempiaan.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 09, 2019, 10:53:30
Hyvään kasvatukseen voisi kuulua
Kotona:
- turvallinen perhe-elämä
- ennustettava perhe-elämä
- turvallisen kiintymyssuhteen *) luominen lapseen (jossa lapsen perustarpeet humioitu),
jotta lapsi saa hyvän perusluottamuksen
- lapsen positiivisten puolien tukeminen
- lapsen itsetunnon tukeminen (ei siis murentaminen!)
- hyvään kasvatukseen ei kuulu lapsen itsetunnon nujertaminen
esimerkiksi liian ankaralla kurinpidolla
- rajojen asettaminen (se, ettei lapselle ole rajoja lienee yhtä haitallista kuin liika ankaruuskin)
- yksilöllinen kasvatus, siis lapsen temperamenttiin ja persoonallisuuteen sopiva

Aiemmassa Kasvatus-linkissä joku professori oli sitä mieltä, että lapsen persoonallisuuteen ei voi vaikuttaa. (Lastenpsykiatrian professori Kaija Puura myöntää, että persoonallisuuteen ei voi vaikuttaa, mutta sanoo, että liian ankara tai ymmärtämätön kasvatus voi silti aiheuttaa vahinkoa. )

*) https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiintymyssuhde
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 09, 2019, 11:06:14
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 09, 2019, 10:53:30
Hyvään kasvatukseen voisi kuulua
Kotona:
- turvallinen perhe-elämä
- ennustettava perhe-elämä
- turvallisen kiintymyssuhteen *) luominen lapseen (jossa lapsen perustarpeet humioitu),
jotta lapsi saa hyvän perusluottamuksen
- lapsen positiivisten puolien tukeminen
- lapsen itsetunnon tukeminen (ei siis murentaminen!)
- hyvään kasvatukseen ei kuulu lapsen itsetunnon nujertaminen
esimerkiksi liian ankaralla kurinpidolla
- rajojen asettaminen (se, ettei lapselle ole rajoja lienee yhtä haitallista kuin liika ankaruuskin)
- yksilöllinen kasvatus, siis lapsen temperamenttiin ja persoonallisuuteen sopiva

Aiemmassa Kasvatus-linkissä joku professori oli sitä mieltä, että lapsen persoonallisuuteen ei voi vaikuttaa. (Lastenpsykiatrian professori Kaija Puura myöntää, että persoonallisuuteen ei voi vaikuttaa, mutta sanoo, että liian ankara tai ymmärtämätön kasvatus voi silti aiheuttaa vahinkoa. )

*) https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiintymyssuhde

Olen noista kaikista, kuten myös Puuran mielipiteestä, samaa mieltä.

On tosin myönnettävä, että omassa kasvatuksessa oli joskus välillä otettava käyttöön MbP (management by perkele), minkä vaikutusta lisäsi sen harva käyttö. Tosin lapset olivat heti pystyttämässä perheneuvottelua huonosta käytöksestäni ja pahasti siitä järkyttyneitä. Tietysti he turvautuivat toiseen aikuiseen, äitiinsä, jolle sepittivät versioitaan tapahtumien kulusta, omaa osuuttaan meneillään olevaan konfliktiin väheksyen.

Siis aivan erinomaista reagointia, mielestäni.

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 09, 2019, 11:25:37
^

Yksinhuoltajana etuna on, että ei tule monia versioita asiasta ja perheessä on vain yhdenlaiset pelisäännöt :)
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 09, 2019, 11:30:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 09, 2019, 11:25:37
^

Yksinhuoltajana etuna on, että ei tule monia versioita asiasta ja perheessä on vain yhdenlaiset pelisäännöt :)

Juu.

Lapsen kehitykselle on eduksi, että hänellä on monta luotettua aikuista, eikä niiden tarvitse edes välttämättä olla samaa lihaa ja verta - kunhan vaan on luottamuksen arvoinen. Siis sellainen, jonka kanssa voi myös keskustella perheen pelisäännöistä, kun ne lapsen mielestä ovat perseestä.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 09, 2019, 11:33:02
^
Fiksuille lapsille toimii myös ne vähemmän kivat pelisännöt, kun ne on kunnolla perusteltu. Siihen mitään ulkoupuolista konklaavia tarvita :)
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 09, 2019, 12:03:42
Lapsen kasvatus muuttuu varsin haastavaksi siinä vaiheessa, kun lapsi on tullut isäänsä eikä tunnusta mitään auktoriteettejä. Hän kyseenalaistaa kaiken ja vain omakohtainen kokemus saa hänet vakuuttuneeksi. Tämä lapsi oppii siis vain omien kokemustensa kautta, myös ne hankalatkin asiat. Jos joku asia ei satu häntä kiinnostamaan, sitä hän ei opi. Tosin mikäli tästä kovasta oppimisprosessista selvitään hyvällä tuurilla ilman vakavia vaurioita, oppiminen on erittäin syvää ja tehokasta sekä tuottaa myöhemmässä elämässä menestystä.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 09, 2019, 12:19:13
Mielenkiintoinen kommentti Brutolta. Oman kokemuksen valossa esitettyä kenties. Tai mitäpä se minulle kuuluu.

Mietiskelin hieman tuohon liittyvää asiaa tänään, kun käytin 2-vuotiasta leikkipuistossa, ja oli hetki aikaa ajatella.

Olen jo pidemmän aikaa ollut siinä käsityksessä, että jos ihminen on kova perheensä ulkopuolella, hän on pehmeä perheensä sisällä. Tarkoitan kovuudella määrätietoisuutta ja vallanhalua ja vallankäyttöä ja ankaruutta ja julmutta ja mitä nyt tuolla sanalla sosiaalisessa merkityksessä tarkoitetaan. Ja pehmeys on lempeyttä ja sallivuutta ja epävarmuutta ja mitä tälläkin sanalla itse kukin tarkoittaa.

Yhteiskunnan huipulle häikäilemättämyydellä ja kovilla otteilla nouseva bisneshaukka tai poliitikko saattaa olla kotioloissa täysin lösö perheenpää, joka ei pidä mitään kuria lapsilleen. "Mukava mies", josta kaikki pitävät, sen sijaan voi olla kotonaan täydellinen perhetyranni.

Tuo käsitykseni, joka ei ole ehdoton sääntö ilman poikkeuksia, perustuu paitsi käytännön havaintoihin, myös ajatukseen siitä, ihminen tasoittaa vastakkaisella käytöksellä sitä kuvaa, minkä hän antaa toisessa ympäristössä. Eiväthän ihmiset yleensä halua olla aina ja kaikkialla kovia ja julmia tai välinpitämättömiä ja sallivia tohvelisankareita. Käsitykseeni kuuluu vielä se, että joka toinen sukupolvi on kova ja joka toinen on pehmeä.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 09, 2019, 12:45:44
En usko siihen, että ihmiset yleensä ovat näin Jekyll&Hyde -tyyppejä, vaan että niitäkin on, mutta yleensä ihmiset on vaan aika samanlaisia kotona ja töissä. Tietty eri ympäristöissä käyttäytyminen hiukan erlaista on, kun sitä sopeutetaan ympäristön odotuksiin.

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 09, 2019, 12:59:17
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 09, 2019, 12:03:42
Lapsen kasvatus muuttuu varsin haastavaksi siinä vaiheessa, kun lapsi on tullut isäänsä eikä tunnusta mitään auktoriteettejä. Hän kyseenalaistaa kaiken ja vain omakohtainen kokemus saa hänet vakuuttuneeksi. Tämä lapsi oppii siis vain omien kokemustensa kautta, myös ne hankalatkin asiat. Jos joku asia ei satu häntä kiinnostamaan, sitä hän ei opi. Tosin mikäli tästä kovasta oppimisprosessista selvitään hyvällä tuurilla ilman vakavia vaurioita, oppiminen on erittäin syvää ja tehokasta sekä tuottaa myöhemmässä elämässä menestystä.
Varmaan sellainen oppi mene hyvin perille, josta pystyy hankkimaan omia kokemuksia. Toisaalta, jos ei muunlaista tietoa pysty oppimaan ja omaksumaan, sulkee se mahdollisuuden oppia teoreettisia asioita. Vaikkapa korkeampaa matematiikkaa, kvanttifysiikkaa, juridiikkaa, kognitiotedettä, semiotiikkaa, yleistä kielitiedettä, didaktiikkaa (mitä lieneekin), filosofiaa, tilastotiedettä, argumentaatioteoriaa, jne. jne. jne.. Ei niiden oppimiseen kyllä auktoriteettien tunnustamista tarvita.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 09, 2019, 14:35:33
Kaikki oppiminen perustuu lopulta omiin kokemuksiin. Aina.

Bruton kuvauksessa jään miettimään, kumpi tuossa kuviossa oikeastaan muodostaa sen pahimman esteen kasvatukselle: se omapäinen lapsi vai se omapäinen vanhempi.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 09, 2019, 14:55:30
Aijjaa. Mitä kokemusta ihmisillä on esim. kvanttitason tai solu- tai molekyylitason ilmiöistä, mustista aukoista, pimeästä energiasta, imaginääriluvuista, tai sanotaan vaikka juridiikasta, jos ei ole koskaan ollut missään tekemisissä oikeuslaitoksen edustajien kanssa tai jos ei edes ole seurannut oikeussalidraamoja?
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 09, 2019, 14:59:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 09, 2019, 14:55:30
Aijjaa. Mitä kokemusta ihmisillä on esim. kvanttitason ilmiöistä, tai sanotaan vaikka juridiikasta, jos ei ole koskaan ollut missään tekemisissä oikeuslaitoksen edustajien kanssa?

Kyllä nekin jollain tapaa kuitenkin - jos oppimista tavoitellaan - aina jollakin tavalla linkittyvät kokemukseen. Ihmisen käyttöliittymä todellisuuteen on kokemus. Vaikkapa juridiikassa kokemus oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta lienee jollain tapaa aina taustalla.

LainaaKOKEMUKSELLINEN OPPIMISNÄKEMYS
Kokemuksellisen oppimisen tunnetuin kehittäjä on Kolb (1984). Näkemys oppijasta on lähellä humanistista oppimisnäkemystä. Kokemuksellinen oppiminen tukee persoonallista ja sosiaalista kasvua ja lisää ihmisen omaa itsetuntemusta. Kolb kuvaa kokemuksellisen oppimisen kehänä, jossa kokemukset ja opiskeltava aihe etenevät tarkentuvana kehänä. Kehään kuuluvat:

Omakohtainen kokemus
Reflektiivinen havainnointi
Abstrakti käsitteellistäminen
Kokeileva aktiivinen toimitna
Kokemuksiin liittyy reflektio yksilöllisinä ja ryhmäprosesseina. Edelleen kehässä korostuvat erilaisten toimintastrategiat ja niiden kokeilu. Oppiminen on näin jatkuva tiedon luomisen prosessi. Tässä syklisessä kehässä tapahtuu tiedon asteittaista syvenemistä, käsitteellistämistä ja tutkimista. Oppijan omilla kokemuksilla ja elämyksillä on keskeinen rooli, sillä uutta tietoa testataan ja arvioidaan oppijan omien kokemusten kautta.
Kehän vaiheiden mukaan kokemuksellisessa oppimisessa oppijan omia kokemuksia havainnoidaan, arvioidaan ja pyritään jäsentämään teorian näkökulmasta. Kehään sisältyy myös teorian perusteella kehitellyn ajattelumallien soveltaminen käytännön tilanteessa. Tiedon soveltamisen vaihe auttaa syventämään opiskeltavaa aihetta.
http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Oppimisnakemys/html/kokemuksellinen.html

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 09, 2019, 15:01:54
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 09, 2019, 14:35:33
Kaikki oppiminen perustuu lopulta omiin kokemuksiin. Aina.

Siihen aikaan kun itse opiskelin kasvatustieteitä niin skeemateoriat tekivät tuloaan kasvatuspsykologiaan.  Tiivistettynä voisi sanoa, että opetettavasta asiasta pitää ensin muodostaa mielikuva, skeema, johon uudet opittavat asiat luontevasti liittyvät. Jos skeema ei ole muodostunut niin oppiminenkin on mahdotonta.

Teoria käänsi päälaelleen aikaisemmat käsitykset oppimisesta ja johti esimerkiksi siihen, että opetuksessa käytännön tulisi olla ennen teoriaa. Tällöin käytännön tehtävissä oppijalle syntyisi ensin skeemapohja johon teoria myöhemmin luontaisesti yhdistyisi. Skeema voidaan ymmärtää siis eräänlaisena kokemuksen muotona.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 09, 2019, 15:08:16
Ihmisellä ei kuitenkaan liene mahdollista saada kokemuksia kvanttitason tai solu- tai molekyylitason ilmiöistä, mustista aukoista, pimeästä energiasta, imaginääriluvuista... Siinä on jokin teoriataso välissä, havainnot sellaisista ilmiöistä ovat perin teoriapitoisia.  JOS asiasta edes ylipäätänsä on mahdollista tehdä havaintoja, esim. imaginääriluvuista tai systeemiteoriasta.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 09, 2019, 15:47:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 09, 2019, 15:08:16
Ihmisellä ei kuitenkaan liene mahdollista saada kokemuksia kvanttitason tai solu- tai molekyylitason ilmiöistä, mustista aukoista, pimeästä energiasta, imaginääriluvuista... Siinä on jokin teoriataso välissä, havainnot sellaisista ilmiöistä ovat perin teoriapitoisia.  JOS asiasta edes ylipäätänsä on mahdollista tehdä havaintoja, esim. imaginääriluvuista tai systeemiteoriasta.

Tämän vuoksi valtaosa ihmisistä ei pysty koskaan täysin oppimaan edellä mainittuihin käsitteisiin liittyviä asioita. Korkeintaan he pystyvät toistamaan niihin liittyviä muiden laatimia teorioita. Joillakin ihmisillä on kuitenkin jonkinlainen skeema imaginäärilukujen luonteesta tai mustan aukon rakenteesta ja nämä ihmiset pystyvät operoimaan näillä käsitteillä laajemminkin. Tämä skeema ei ole kuitenkaan syntynyt käytännön kokemuksesta vaan on pikemminkin myötäsyntyinen ominaisuus.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 09, 2019, 16:16:42
Itse veikkaisin, että uusi fysiikka on niin intuitionvastaista, että tuskin siitä mitään myötäsyntyistä skeemaa voi olla. Klassisesta fysiikasta (newtonilaisesta) sitä vastoin voi hyvinkin olla, ja onkin jonkinlainen myötäsyntyinen "folk"-fysiikan, eli arkifysiikan taju, vrt. "folk"-psykologian taju (arkipsykologian taju).

Naïve physics or folk physics  (https://en.wikipedia.org/wiki/Na%C3%AFve_physics) (Wikipedia)

https://en.wikipedia.org/wiki/Folk_psychology
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 09, 2019, 16:17:23
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 09, 2019, 15:08:16
Ihmisellä ei kuitenkaan liene mahdollista saada kokemuksia kvanttitason tai solu- tai molekyylitason ilmiöistä, mustista aukoista, pimeästä energiasta, imaginääriluvuista... Siinä on jokin teoriataso välissä, havainnot sellaisista ilmiöistä ovat perin teoriapitoisia.  JOS asiasta edes ylipäätänsä on mahdollista tehdä havaintoja, esim. imaginääriluvuista tai systeemiteoriasta.

Silti sekin teoria kiinnittyy JOHONKIN oman kokemuksen piirissä olevaan. Tämä ei tarkoita missään tapauksessa sitä, että sen oman kokemuksen täytyisi olla jotenkin yksyhteen sama tilanne kuin opittava asia.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 09, 2019, 16:29:13
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 09, 2019, 16:16:42
Itse veikkaisin, että uusi fysiikka on niin intuitionvastaista, että tuskin siitä mitään myötäsyntyistä skeemaa voi olla. Klassisesta fysiikasta (newtonilaisesta) sitä vastoin voi hyvinkin olla, ja onkin jonkinlainen myötäsyntyinen "folk"-fysiikan, eli arkifysiikan taju, vrt. "folk"-psykologian taju (arkipsykologian taju).

Naïve physics or folk physics  (https://en.wikipedia.org/wiki/Na%C3%AFve_physics) (Wikipedia)

https://en.wikipedia.org/wiki/Folk_psychology

Vaikka kaikki olisikin palautettavissa hiukkasvuorovaikutuksiin (atomien molekyylien ja jopa alkeishiukkasten osalta) niin silti on ilmeisen teoriapitoista maailmaa rakennettu niiden ymmärtämiseen.

Kvanttikentien olemassaolo tosin on melko hyvin kaavoitettu vastaamaan käytännön sovellutusten toimintaa, joten voitaneen olla melko varmoja niiden olemassaolosta.

Intuitiivista on kyllä painovoima ja s-m kenttien kaltaiset selkeät aistittavat vuorovaikutukset, eli ne tunnetaan ihan normaaleina aistitoimintoina.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: TSS - syyskuu 09, 2019, 19:28:16
Jos pitäisi yhteen lauseeseen typistää tämä, niin sanoisin, että olennaisinta on varhaisen kiintymyssuhteen laatu. Se jos menee jotenkin vituralleen, on sitä erittäin haastavaa, ellei mahdotonta myähemmin korjata. Kiintymyssuhdeteoria on melko lailla yleisesti hyväksytty, mutta sen kritiikki kohdistuu teorian deterministisyyteen. Oma käsitykseni kuitenkin on, että elämän varhaisimmat vuodet, ehkä kolme ensimmäistä ja kiintymyssuhteen kannalta ehkä se ensimmäinen vuosi, on ihmisen elämän kannalta kaikkein kriittisintä aikaa. Ne vuodet vaikuttavat persoonamme kehittymiseen enemmän kuin mikään tuleva koskaan.


Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 10, 2019, 08:33:32
Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 09, 2019, 19:28:16
Jos pitäisi yhteen lauseeseen typistää tämä, niin sanoisin, että olennaisinta on varhaisen kiintymyssuhteen laatu. Se jos menee jotenkin vituralleen, on sitä erittäin haastavaa, ellei mahdotonta myähemmin korjata. Kiintymyssuhdeteoria on melko lailla yleisesti hyväksytty, mutta sen kritiikki kohdistuu teorian deterministisyyteen. Oma käsitykseni kuitenkin on, että elämän varhaisimmat vuodet, ehkä kolme ensimmäistä ja kiintymyssuhteen kannalta ehkä se ensimmäinen vuosi, on ihmisen elämän kannalta kaikkein kriittisintä aikaa. Ne vuodet vaikuttavat persoonamme kehittymiseen enemmän kuin mikään tuleva koskaan.

Jos muistelen oikein omaa kasvutarinaani, niin 0-7 meni ihan OK, ei oikein tiennyt minkälaista toisilla oli, eli kohtelu vanhempien tahota sai olla vaikka minkälaista, niin sitä piti aivan luonnollisena. Jotain 7-12 vuotiaana havaitsi, että muunkinlaista voi olla ja muutostarve heräili. Sitten 12-17 vuotiaana oli melkoinen kapina päällä, aktiivinen muutostyö, koska muilla näytti olevan kaikki paremmin. Täysi-ikäistyttyä huomasi, että tuulimyllyjä vastaan ei kannata huitoa.

Sen verran lapsuus psyykeeseen vaikutti, että auktoriteettien ylivoimaiseen oikeassa olemiseen, yli ihmisten omien näkemysten, en usko. Senkin olen huomannut, että yleinen mielipide on aina väärässä.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että minulle on jäänyt myöhäinen murrosiän kapina päälle - jatkuu edelleen...

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 10, 2019, 09:25:54
Lueskelin englanninkieliseltä sivulta kiintymyssuhteesta (mothernal bond (https://en.wikipedia.org/wiki/Maternal_bond)) ja seuraava kiinnitti huomiotani:

- 2/3 raskaana olevista naisista muodostaa vahvan kiintyyssuhteen syntymättömään lapsiinsa jo raskauden loppuvaiheella seitsemälle raskauskuukaudelle tultaessa
- jotkut naiset, jotka eivät halua raskautta, eivät ehkä muodosta läheistä suhdetta syntyvään lapseen. He sairastuvat todennäköisemmin synnytyksen jälkeiseen masennukseen.
- rintaruokinta edesauttaa kiintymyssuhteen syntymistä (bondausta)

Hassua nuo nimeämiset wikipediassa, eivät tunnu olevan suoria käännöksiä: kiintymyssuhde, mothernal bond (https://en.wikipedia.org/wiki/Maternal_bond), Mutterliebe (https://de.wikipedia.org/wiki/Mutterliebe), modersinstinkt  (https://sv.wikipedia.org/wiki/Modersinstinkt)(ru). Eli äidillinen side, äidinrakkaus, äidinvaisto. Kun tässä keskustelussa puhun kiintymyssuhteesta, tarkoitan sillä suhdetta lapsen kannalta. Nämä ruotsin-, saksan- ja englanninkieliset wikisivut näkevät asian äidin kannalta. 

Seuraava väite on peräisin em. ruotsinkielisestä wikistä:

1800-luvulla ajateltiin, että äidin "äitikäyttäytyminen" (hoiva, hellyys, kasvatus, kaikinpuolinen lapsesta huolehtiminen) olisi vaistomaista, mutta nykyään ajatellaan jostaain syystä, että ihmisellä näin ei olisi. "Kehittyneemmillä" selkärankaisilla olisi oppimisen osuus käyttäytymismallissa suurempi.

(Em. sivulla myös väitetään, että ihmisellä olisi hyvin harvoja vaistoja (instinkt). En oikein usko tuohon väitteeseen, kun lisäksi väitetään, että 1900-luvulla vaisto-termi olisi muka korvattu vietti-sanalla (drift), mikä ei pidä paikkansa. Asiahan on nimenomaan päinvastoin, psykologian piirissä ei enää puhuta juurikaan vieteista Ukko-Freudin tyyliin, paitsi psykoanalyysissa (joka lienee jonkinasteisesti huuhaata ja tuubaa), vaan nimenomaan vaistoista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaisto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vietti
)

Hakemalla hakusanalla kiintymyssuhdeteoria  (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiintymyssuhdeteoria)löytää korrektit termit kiintymyssuhteelle eri kielissä:
kiintymyssuhde
attachment (eng)
anknytning (ru)
Bindung (sa).
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 10, 2019, 09:48:22
                  ^
Joillekin vanhemmille lapsi on oman egon jatke? Olisiko kyseessä sitten etupäässä erityisen narsistiset vanhemmat?
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 10, 2019, 09:50:05
^
Luulen, että narsistit eivät yritä kasvattaa itsensä kopioita, vaan aina uskollisia ja nöyriä palvelijoita.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 10:02:32
Toisaalta kun lapsi on oman itsen identtinen kopio, se ikäänkuin pönkittää ja vahvistaa vanhemman oikeutta olla juuri sellainen kuin on? Ja sitten taas jos ajattelee näitä kuurouksia ja lyhytkasvuisuuksia, niin ehkä vanhemmat ovat kärsineet alemmuskompleksista kuulevien ja pidempien ihmisten joukossa, joten he haluavat estää sen että oman lapsen seurassa pitäisi tuntea itsensä vajavaiseksi.

On vaikea nähdä että lapsesta kasvaisi täyspäinen kun hän isoksi kasvettuaan joutuu toteamaan että vanhemmat ehdointahdoin kavensivat etukäteen lapsensa mahdollisuuksia elämässä. Varmaankin biologisia arpajaisiakin joita uskovaiset suosivat (tulee mitä tulee) lapsi ymmärtäisi enemmän kuin sitä että on vasiten aiheutettu hänen poikkeavuutensa.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 10, 2019, 10:18:38
Tämä kiintymyssuhdeteorian kehittäjä, (lasten?)psykatri ja kehityspsykologi John Bowlby (https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Bowlby), s. 1907, oli brittiläisen aatelisperheen vesa, ja ajalle ja maalle tyypillisesti hänen kasvatuksestaan vastasivat perheen lastenhoitajat, kunnes hänet dumpattiin sisäoppilaitokseen peri-brittiläiseen tapaan. Isänsä oli kuningasta hoitaneen lääkärijoukon jäsen.

Tuollainen lapsuus ehkä jättää jälkensä. Ehkä siinä ei kiintymyssuhde omiin vanhempiin oikein pääse kukoistamaan, eikä kiintymyssuhde vaihtuviin lastenhoitajiin ja opettajiinkaan. "Bowlby toimi ensin psykoanalyyttisen viitekehyksen mukaisena psykiatrina, mutta kyseenalaisti tämän koulukunnan teoreettisia lähtökohtia ja oli lasten tunne-elämän tutkimusmenetelmien uranuurtajia. Häntä pidetään erityisesti psykologisen kiintymyssuhdeteorian luojana. Bowlby toi esille, miten siteen katkeaminen äitiin vaikuttaa lapsen tunteisiin."

Veikkaan, että hänellä tuo ajatus kiintymyssuhdeteoriasta on kummunnut omasta (olemattomasta? heikosta?) suhteestaan äitiinsä.

"Bowlby puolusti julkisessa puheenvuorossaan kantaa, että "huono" koti saattoi olla lapsen kehitykselle parempi ratkaisu kuin "hyvä" laitoshoito.[1]"

Sodanjälkeisessä Euroopassa oli paljon kodittomia orpolapsia. Bowlby puhui sen puolesta, että lapsella pitäisi olla pysyvä, lämmin ja läheinen suhde äitiinsä, tai pysyvään äidin korvaajaan. Muutoin lapselle aiheutuu peruuntumattomia ja haitallisia mielenterveyden vaikutuksia. Bowlbyn ansiosta orpojen kohtelua kohennettiin, ja esimerkiksi sairaalahoitoon tai muihin laitoksiin joutuneiden lasten henkistä hyvinvointia alettiin paremmin tukea sallimalla vanhempien visiitit.

Kiintymyssuhdeteoriaa on käytetty myös keppihevosena naisten työssäkäyntiä vastaan - päivähoitoon lapsen jättäminen nähtiin hylkäämisenä, josta oli kriitikoiden mielestä lapselle haittaa. Kuinka paljon tälle näkemykselle on tutkimustuloksiin perustuvaa tukea? (Itse veikkaisin, ettei paljoakaan ole tutkimusnäyttöä, ja lisäksi haittoja vastaan on asetettava hyödyt, parempi sosiaalistuminen, enemmän virikkeitä, parempia sosiaalisia taitoja. Mutta en tiedä, miten asian laita oikeasti on.)
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 10, 2019, 10:40:20
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 10, 2019, 08:33:32
Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 09, 2019, 19:28:16
Jos pitäisi yhteen lauseeseen typistää tämä, niin sanoisin, että olennaisinta on varhaisen kiintymyssuhteen laatu. Se jos menee jotenkin vituralleen, on sitä erittäin haastavaa, ellei mahdotonta myähemmin korjata. Kiintymyssuhdeteoria on melko lailla yleisesti hyväksytty, mutta sen kritiikki kohdistuu teorian deterministisyyteen. Oma käsitykseni kuitenkin on, että elämän varhaisimmat vuodet, ehkä kolme ensimmäistä ja kiintymyssuhteen kannalta ehkä se ensimmäinen vuosi, on ihmisen elämän kannalta kaikkein kriittisintä aikaa. Ne vuodet vaikuttavat persoonamme kehittymiseen enemmän kuin mikään tuleva koskaan.

Jos muistelen oikein omaa kasvutarinaani, niin 0-7 meni ihan OK, ei oikein tiennyt minkälaista toisilla oli, eli kohtelu vanhempien tahota sai olla vaikka minkälaista, niin sitä piti aivan luonnollisena. Jotain 7-12 vuotiaana havaitsi, että muunkinlaista voi olla ja muutostarve heräili. Sitten 12-17 vuotiaana oli melkoinen kapina päällä, aktiivinen muutostyö, koska muilla näytti olevan kaikki paremmin. Täysi-ikäistyttyä huomasi, että tuulimyllyjä vastaan ei kannata huitoa.

Sen verran lapsuus psyykeeseen vaikutti, että auktoriteettien ylivoimaiseen oikeassa olemiseen, yli ihmisten omien näkemysten, en usko. Senkin olen huomannut, että yleinen mielipide on aina väärässä.

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että minulle on jäänyt myöhäinen murrosiän kapina päälle - jatkuu edelleen...

Kiintymyssuhde lapsen alkuvaiheessa on varmaan hyvin tärkeä juttu. Siitä seuraa myös luottamus joka myöhemmin on myös tarpeen. Ennakkoluulottomuus mahdollistaa paljon kokeilunhalukkuutta ja on hyvä, että lapsi saa itse etsiä ja kokeilla.

Myöhemmin voi tietenkin alkaa epäillä asioiden laitaa ja siinäkin autaa se itse hankittu kokemus josta omatoimisuus ponnistaa.

Yhteiskuntahan on roolissa eikä sokea usko sitten aikuisena olekaan mikään toivottava ominaisuus. Ajattelemalla tutkittavia asioita riittää kyllä, mutta ajattelu on työtä ja vaatii energiaa, joten monet tyytyvät nopeaan "oletustietoon" ja omaksuvat helppoja ratkaisuja, jos niitä tarjotaan yleisenä mielipiteenä, tai sosiaalisena painostuksena.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 10, 2019, 11:03:25
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 09:48:22
                  ^
Joillekin vanhemmille lapsi on oman egon jatke? Olisiko kyseessä sitten etupäässä erityisen narsistiset vanhemmat?
Jos lapsi ei täytä odotuksiaan ja rooliaan egon jatkeena vaan haluaa olla oma itsensä ja kulkea omia polkujaan, niin voi tätä onnetonta lasta minkä vähättelyn ja pilkan kohteeksi hän joutuukaan. Se joko vahvistaa ja kasvattaa luonnetta tai murskaa ne tai tekee molempia eli jääräpäisyys ja päättäväisyys toteuttaa omia päämääriä kasvaa, mutta henkiset eväät ja itsetunto jäävät heikoisi kun vähän väliä saa kuulla olevansa idiootti. Kuvio mutkistuu, jos perheyhteisöön kuuluu useita ihmisiä, joista osalta saa tunnustusta, osalta salaista tunnustusta ja yhdeltä "sinusta ei ole mihinkään eikä koskaan tule olemaankaan" -tyyppistä vähättelyä.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 10, 2019, 11:34:24
        ^
Luulen, että nimenomaan poikalapset joutuvat oman isänsä pilkan ja vähättelyn kohteeksi paljon usemmin kuin muut lapset, ja äitinsä taholta. Pojilla kai itsenäistyminen ja murrosikä on rajumpi kokemus ylipäätänsä, ja jo pienestä pitäen heitä koulitaan "erilaiseksi kuin äiti". Tyttöjen identiteetin osana ei niinkään ole olla "erilainen kuin isä", vaan "samanlainen kuin äiti", jolloin niin rajua irtiottoa ei tarvita.

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 16:40:05
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 11:34:24
        ^
Luulen, että nimenomaan poikalapset joutuvat oman isänsä pilkan ja vähättelyn kohteeksi paljon usemmin kuin muut lapset, ja äitinsä taholta. Pojilla kai itsenäistyminen ja murrosikä on rajumpi kokemus ylipäätänsä, ja jo pienestä pitäen heitä koulitaan "erilaiseksi kuin äiti". Tyttöjen identiteetin osana ei niinkään ole olla "erilainen kuin isä", vaan "samanlainen kuin äiti", jolloin niin rajua irtiottoa ei tarvita.

Mutta mahtaako olla ihan näin yksinkertaista? Tarkoitan, että onko se nyt niin yksinkertaista tyttöjen olla samanlainen kuin äiti? Miten rajuksi siinä yhteenotto muodostuu, jos tyttö nimenomaisesti haluaa olla erilainen kuin äiti.

Itseäni kiintymysteoriassa häiritsee nimenomaisesti se, että katsotaan äidin olevan kiintymyksen ensisijainen ja tärkein kohde. Eihän näin aina todellakaan ole.

T: Xante
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 10, 2019, 17:02:18
Minulla oli nimenomaan niin, että murkkuikäisenä talletin mieleeni tarkoin, millainen itse en halua olla aikuisena ja äitinä, kunhan se aika koittaa. Välillä oli totaalinen välirikkokin, mutta olosuhteiden pakosta oli tultava toimeen vielä joitain vuosia kunnes äiti sitten kuolikin kohtalaisen nuorena.

Luottamuksen merkityksen opin sillä, että luottamukseni petettiin. Ehkä tuo sitten oli hyvä tapa, kun sillä se ainakin meni perille.

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 17:06:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 10, 2019, 17:15:29
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 16:40:05
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 11:34:24
        ^
Luulen, että nimenomaan poikalapset joutuvat oman isänsä pilkan ja vähättelyn kohteeksi paljon usemmin kuin muut lapset, ja äitinsä taholta. Pojilla kai itsenäistyminen ja murrosikä on rajumpi kokemus ylipäätänsä, ja jo pienestä pitäen heitä koulitaan "erilaiseksi kuin äiti". Tyttöjen identiteetin osana ei niinkään ole olla "erilainen kuin isä", vaan "samanlainen kuin äiti", jolloin niin rajua irtiottoa ei tarvita.

Mutta mahtaako olla ihan näin yksinkertaista? Tarkoitan, että onko se nyt niin yksinkertaista tyttöjen olla samanlainen kuin äiti? Miten rajuksi siinä yhteenotto muodostuu, jos tyttö nimenomaisesti haluaa olla erilainen kuin äiti.

Itseäni kiintymysteoriassa häiritsee nimenomaisesti se, että katsotaan äidin olevan kiintymyksen ensisijainen ja tärkein kohde. Eihän näin aina todellakaan ole.

T: Xante
Itse en halunnut sellaiseksi kuin oma äitini (syistä, joita en halua avata tässä). Silti minulla ei ollut mitään erityisen kapinoivaa murrosikää, eikä ollut rajuja yhteenottoja. Tiedä sitten miten yleistä sellainen on.

Luulen, että kiintymyssuhdeteoriassa puhutaan äidistä siitä syystä, että äidit nyt yleensä hoivaavat lasta eniten. Mutta aina, kun muistetaan puhutaan hoivaajasta, huoltajasta, merkittävästä aikuisesta lapsen elämässä, care giver:sta jne.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: TSS - syyskuu 10, 2019, 21:26:27
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 10, 2019, 10:18:38

Kiintymyssuhdeteoriaa on käytetty myös keppihevosena naisten työssäkäyntiä vastaan - päivähoitoon lapsen jättäminen nähtiin hylkäämisenä, josta oli kriitikoiden mielestä lapselle haittaa. Kuinka paljon tälle näkemykselle on tutkimustuloksiin perustuvaa tukea? (Itse veikkaisin, ettei paljoakaan ole tutkimusnäyttöä, ja lisäksi haittoja vastaan on asetettava hyödyt, parempi sosiaalistuminen, enemmän virikkeitä, parempia sosiaalisia taitoja. Mutta en tiedä, miten asian laita oikeasti on.)

Mm. temperamenttitutkija Liisa Keltikangas-Järvinen puhuu paljon sen puolesta, että lapsi ei kaipaa varhaiskasvatusta alle 3-vuotiaana. Siitä ei sinänsä ole haittaa, jos se on laadukasta, mutta ei varsinaista hyötyäkään.

Todellisuus varhaiskasvatuksessa tällä hetkellä on valitettavasti se, että varhaiskasvatuksen laatu on hyvin vaihtelevaa, ja edes lain vaatimukset eivät monin paikoin täyty. Työtä tehdään minimiresursseilla. Yhdellä varhaiskasvattajalla saa olla maksimissaan neljä alle 3-vuotiasta lasta, mutta todellisuus on monesti toista. Jokainen taaperon vanhempi tietää, kuinka paljon yksikin taapero teettää töitä, saati sitten se, että niitä on yli neljä yhtä kasvattajaa kohden. Yleisesti ottaen kasvattajat tekevät työtä kutsumuksena, ja antavat kaikkensa, mutta ihmeisiin eivät hekään pysty. On älytöntä, että niin kriittisiin vuosiin, mitä päiväkoti-ikäiset elävät, satsataan minimisti. Erittäin lyhytnäköistä.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 11, 2019, 06:53:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 17:06:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.

Kuitenkaan tästä ei olla täysin yksimielisiä, että on ehdottomasti parempi lapselle saada sisäkorvaimplantti. Kyse onkin paljon siitä, nähdäänkö kuurous vain vammana ja hankalana puutteena vai onko se ennemminkin kieliryhmään (viittomakielisiin) kuulumista, omaan kulttuuriseen vöhemmistöön kuulumista. Paljolti kysymyksessä on myös se, kuka saa määritellä sen, miten kuuroutta arvotetaan. Onko kuulevilla aina oikeus määritellä kuuro vammaiseksi vai voiko kuuro itse todeta, ettei hän itseään vammaiseksi miellä, vaan viitomakieliseksi. Minusta on aika ymmärrettävää, ettei joku ole halukas asettautumaan sellaiseen rooliin ja asemaan, jota vammaisuus tarjoaa. Se voi olla paljon haitallisempaa kuin vain kuulon puuttuminen.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/41138/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201304051391.pdf

Tuolta voi lueskella asiasta, jos oikeasti kiinnostaa.

Muistelen, että itsekin halusit oikeuden määritellä oman elämäsi onnistuneisuutta tms. Tässä on kyse samasta asiasta - kuuro / viittomakielinen haluaa itse määritellä, millaiseksi viittomakielisyys kuvataan ja nähdäänkö se vain lääketieteen näkökulmasta ja vammaisuutena. Kuulon puuttuminen vaikkapa liikenteessä pärjäämisessä on myös suurelta osin seurausta siitä, miten yhteiskunnassa liikenne järjestetään. Nykyään sitäpaitsi ne suurimmassa vaarassa olevat evät taida olla kuuroja, vaan niitä kuulevia, jotka kuitenkin liikenteessä kulkiessaan kuuntelevat jotain muuta kuin liikenneympäristön ääniä. Toisaalta tulossa ovat sähköiset menopelit, joiden kohdalla kuulo ei olekaan se ajoneuvosta varoittava asia.

Kun tässä olen jonkin aikaa saanut seurata erään viittomakielisen toimintaa kuulevien ympäristössä, niin kyllähän se haitta kuulon puuttumisesta on lähinnä seurausta siitä, että muut kuulevat ja toimivat sellaisilla tavoilla, joissa kuulemista oletetaan. Mutta joissakin tilanteissa - vaikkapa melun häiritessä tilannetta - voi itse asiassa viittomakielisellä olla helpompaa. Viittomien seuraamista ei melu häiritse samaan tapaan kuin ääneen käytyä keskustelua.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 09:30:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 06:53:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 17:06:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.

Kuitenkaan tästä ei olla täysin yksimielisiä, että on ehdottomasti parempi lapselle saada sisäkorvaimplantti. Kyse onkin paljon siitä, nähdäänkö kuurous vain vammana ja hankalana puutteena vai onko se ennemminkin kieliryhmään (viittomakielisiin) kuulumista, omaan kulttuuriseen vöhemmistöön kuulumista. Paljolti kysymyksessä on myös se, kuka saa määritellä sen, miten kuuroutta arvotetaan. Onko kuulevilla aina oikeus määritellä kuuro vammaiseksi vai voiko kuuro itse todeta, ettei hän itseään vammaiseksi miellä, vaan viitomakieliseksi. Minusta on aika ymmärrettävää, ettei joku ole halukas asettautumaan sellaiseen rooliin ja asemaan, jota vammaisuus tarjoaa. Se voi olla paljon haitallisempaa kuin vain kuulon puuttuminen.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/41138/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201304051391.pdf

Tuolta voi lueskella asiasta, jos oikeasti kiinnostaa.

Muistelen, että itsekin halusit oikeuden määritellä oman elämäsi onnistuneisuutta tms. Tässä on kyse samasta asiasta - kuuro / viittomakielinen haluaa itse määritellä, millaiseksi viittomakielisyys kuvataan ja nähdäänkö se vain lääketieteen näkökulmasta ja vammaisuutena. Kuulon puuttuminen vaikkapa liikenteessä pärjäämisessä on myös suurelta osin seurausta siitä, miten yhteiskunnassa liikenne järjestetään. Nykyään sitäpaitsi ne suurimmassa vaarassa olevat evät taida olla kuuroja, vaan niitä kuulevia, jotka kuitenkin liikenteessä kulkiessaan kuuntelevat jotain muuta kuin liikenneympäristön ääniä. Toisaalta tulossa ovat sähköiset menopelit, joiden kohdalla kuulo ei olekaan se ajoneuvosta varoittava asia.

Kun tässä olen jonkin aikaa saanut seurata erään viittomakielisen toimintaa kuulevien ympäristössä, niin kyllähän se haitta kuulon puuttumisesta on lähinnä seurausta siitä, että muut kuulevat ja toimivat sellaisilla tavoilla, joissa kuulemista oletetaan. Mutta joissakin tilanteissa - vaikkapa melun häiritessä tilannetta - voi itse asiassa viittomakielisellä olla helpompaa. Viittomien seuraamista ei melu häiritse samaan tapaan kuin ääneen käytyä keskustelua.

Kuuro vanhempi voi aivan mainiosti määritellä oman elämänsä ja vaikka nauttia kuuroudestaan, mutta mikä ihmeen oikeus hänellä olisi tehdä valinta lapsen puolesta siihen suuntaan että lapsen on pakko jäädä kuuroksi, koska kulttuuri? Millä tavalla ketään oikeasti haittaa, paitsi kuuron vanhemman ylpeyttä ja egoa, että lapselle laitetaan se implantti että lapsi voi sitten aikuisena päättää että poistattaako sen implantin ja on mieluummin kuuro?

Vammaisia pitää toki tukea, mutta elämässä voi kertakaikkiaan tulla tilanteita vastaan joissa olisi parempi kuulla edes jotain, eivätkä ihmiset pysty aina tasoittelemaan jokaikistä tilannetta sellaiseksi että kuuro, jonka vanhemmat päättivät että hän ei voi eikä saa olla mitään muuta kuin kuuro, pärjää tai pysyy ylipäätään hengissä. Ajatellaan nyt vaikka tilannetta että yhtäkkiä jotain tippuu kauhealla ryminällä päälle. Ryminän kuuleva sentään kykenee reagoimaan tilanteeseen ja kenties ehtii väistää. Se joka ei kuule mitään liiskaantuu sille alle. Mahtaa sitten olla tosi iloiset kuurot vanhemmat että "teimme oikean ratkaisun kun emme asentaneet implanttia lapsellemme".

Tässä tulee tietysti muistaa etten ole tietoinen siitä voiko täysi-ikäinen jälkeläinen vielä laitatuttaa sen implantin, eli että hän edes omaksi itsekseen kasvettuaan saisi valita, jos vanhemmat ovat 18 v ajan valinneet hänen puolestaan. Epäilyttää tietysti että jos kuulee vasta siinä iässä, ei ole oppinut esim. puhumaan ymmärrettävällä tavalla (äänellä siis), kuuloaistimukset voivat olla vastenmielisiä ja shokki jne. Tai sitten hänen vanhempansa ovat vain yksinkertaisesti niin aivopesseet hänet kuurojen "kulttuuriin" että muuta ei osaa enää ajatellakaan.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 11, 2019, 10:43:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 17:02:18
Minulla oli nimenomaan niin, että murkkuikäisenä talletin mieleeni tarkoin, millainen itse en halua olla aikuisena ja äitinä, kunhan se aika koittaa. Välillä oli totaalinen välirikkokin, mutta olosuhteiden pakosta oli tultava toimeen vielä joitain vuosia kunnes äiti sitten kuolikin kohtalaisen nuorena.

Luottamuksen merkityksen opin sillä, että luottamukseni petettiin. Ehkä tuo sitten oli hyvä tapa, kun sillä se ainakin meni perille.

Äitihän siinäkin on ollut se suuri vaikuttava tekijä, jos nimenomaan ei halua olla ainakaan samanlainen.
Mutta siinä vaiheessa on jo paljon omaa kokemusta ja itsenäisyyspyrkimystä, kun osaa muodostaa tullaisia tavoitteita ja varmaan siihenkin on syynsä.

Pikkulapselle äiti on kuitenkin aina se tärkein henkilö ja toki silloin olisi hyvä, että se keskinäinen suhde olisi toimiva, jossa oleellista on se vanhemmuus jo hoitava, huoltava sekä tunteita ruokkiva emohahmo jonka suojeluksessa on turvallista. (ei tarvitse olla liian tuomitseva, vaikkei siinä aina onnistuttaisikaan)

Monesti kyllä vielä puoliksi itsekin lapsi-äiti kasvaa vasta vuosien saatossa "äidiksi" mutta toki rakkautta osaa hänkin antaa, vaikka maailma kiskoisikin muihinkin suuntiin houkutuksineen.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 11, 2019, 17:16:17
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 09:30:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 06:53:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 17:06:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 16:24:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 10, 2019, 09:29:45
Tämä koske ihan siemenestä asti kasvattamista. Luin eilen Tieteen Kuvalehden paperiversiosta että 2000-luvulla USA:ssa kuuro pariskunta oli antanut valikoida aikaansaamistaan alkoista kohduun siirrettäväksi juuri sen kappaleen josta kehittyy kuuro lapsi. Samaten lyhytkasvuinen pariskunta (ei voine sanoa että "lyhytkasvuisuudesta kärsivä") oli valinnut alkion josta lopputuloksena on lyhyt lapsi.

Olen aiemmin kuullut että kuurot vanhemmat eivät ole halunneet lapsilleen asennettavaksi kuuloimplanttia, koska se on loukkaus "kuurojen kulttuuria" kohtaan. En ymmärrä miksei lapsi muka voisi yhtähyvin sekä kuulla että käyttää viittomakieltä vanhempiensa seurassa, joten ei se kulttuuri siitä mihinkään katoa. Ja mikä se on sellainen kulttuuri jossa suositaan parannettavissa/helpotettavissa olevaa vammaa tai vikaa?

Vanhempien hinku saada itsensä kanssa identtisiä jälkeläisiä voisi olla naurettava, ellei se pahimmillaan olisi itkettävä. Näkisin että täyspäisen kersan kasvattamisessa olennaisen tärkeää on että unohdetaan sitä omaa itseä ja egoa edes sen verran että halutaan lapselleen parempi ja terveempi elämä kuin omalla itsellä on ollut!

Implantin avulla kuurosta lapsi ei saa normaalia kuuloa, vaan huonon kuulon. Siten on harhaanjohtavaa sanoa, että kuurous olisi implantilla parannettavissa.

Huonokin kuulo on kumminkin kuulemista, eli täyskuurous poistuu. Onhan se liikenteessäkin turvallisempaa että kuulee edes jotain, kuin että ei mitään, koska kulttuuri.

Kuitenkaan tästä ei olla täysin yksimielisiä, että on ehdottomasti parempi lapselle saada sisäkorvaimplantti. Kyse onkin paljon siitä, nähdäänkö kuurous vain vammana ja hankalana puutteena vai onko se ennemminkin kieliryhmään (viittomakielisiin) kuulumista, omaan kulttuuriseen vöhemmistöön kuulumista. Paljolti kysymyksessä on myös se, kuka saa määritellä sen, miten kuuroutta arvotetaan. Onko kuulevilla aina oikeus määritellä kuuro vammaiseksi vai voiko kuuro itse todeta, ettei hän itseään vammaiseksi miellä, vaan viitomakieliseksi. Minusta on aika ymmärrettävää, ettei joku ole halukas asettautumaan sellaiseen rooliin ja asemaan, jota vammaisuus tarjoaa. Se voi olla paljon haitallisempaa kuin vain kuulon puuttuminen.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/41138/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201304051391.pdf

Tuolta voi lueskella asiasta, jos oikeasti kiinnostaa.

Muistelen, että itsekin halusit oikeuden määritellä oman elämäsi onnistuneisuutta tms. Tässä on kyse samasta asiasta - kuuro / viittomakielinen haluaa itse määritellä, millaiseksi viittomakielisyys kuvataan ja nähdäänkö se vain lääketieteen näkökulmasta ja vammaisuutena. Kuulon puuttuminen vaikkapa liikenteessä pärjäämisessä on myös suurelta osin seurausta siitä, miten yhteiskunnassa liikenne järjestetään. Nykyään sitäpaitsi ne suurimmassa vaarassa olevat evät taida olla kuuroja, vaan niitä kuulevia, jotka kuitenkin liikenteessä kulkiessaan kuuntelevat jotain muuta kuin liikenneympäristön ääniä. Toisaalta tulossa ovat sähköiset menopelit, joiden kohdalla kuulo ei olekaan se ajoneuvosta varoittava asia.

Kun tässä olen jonkin aikaa saanut seurata erään viittomakielisen toimintaa kuulevien ympäristössä, niin kyllähän se haitta kuulon puuttumisesta on lähinnä seurausta siitä, että muut kuulevat ja toimivat sellaisilla tavoilla, joissa kuulemista oletetaan. Mutta joissakin tilanteissa - vaikkapa melun häiritessä tilannetta - voi itse asiassa viittomakielisellä olla helpompaa. Viittomien seuraamista ei melu häiritse samaan tapaan kuin ääneen käytyä keskustelua.


Kuuro vanhempi voi aivan mainiosti määritellä oman elämänsä ja vaikka nauttia kuuroudestaan, mutta mikä ihmeen oikeus hänellä olisi tehdä valinta lapsen puolesta siihen suuntaan että lapsen on pakko jäädä kuuroksi, koska kulttuuri? Millä tavalla ketään oikeasti haittaa, paitsi kuuron vanhemman ylpeyttä ja egoa, että lapselle laitetaan se implantti että lapsi voi sitten aikuisena päättää että poistattaako sen implantin ja on mieluummin kuuro?

Ei sitä implanttia poistamalla pysty pyyhkimään pois kokonaista lapsuutta ja vaikkapa kielen oppimisen tapaa ja identiteettiä, joka on muodostunut vain laittamalla ottamalla implantin pois. Joka tapauksessa tässä valinnassa vanhemmat joutuvat tekemään valinnan lapsensa puolesta riippumatta siitä, minkä valinnan he tässä asiassa tekevät.

Lainaa
Vammaisia pitää toki tukea, mutta elämässä voi kertakaikkiaan tulla tilanteita vastaan joissa olisi parempi kuulla edes jotain, eivätkä ihmiset pysty aina tasoittelemaan jokaikistä tilannetta sellaiseksi että kuuro, jonka vanhemmat päättivät että hän ei voi eikä saa olla mitään muuta kuin kuuro, pärjää tai pysyy ylipäätään hengissä. Ajatellaan nyt vaikka tilannetta että yhtäkkiä jotain tippuu kauhealla ryminällä päälle. Ryminän kuuleva sentään kykenee reagoimaan tilanteeseen ja kenties ehtii väistää. Se joka ei kuule mitään liiskaantuu sille alle. Mahtaa sitten olla tosi iloiset kuurot vanhemmat että "teimme oikean ratkaisun kun emme asentaneet implanttia lapsellemme".

Ihan yhtä lailla joku kuuleva voi joutua onnettomuuteen jonka hän olisi voinut välttää, mikäli EI olisi kuullut jotakin. Nyt sinä lähdet jo oletuksesta, että kuurous on vain puute, mutta ei voi mitenkään ja millään tavalla tarjota jotakin, mitä kuulevilla ei ole. Vastaavaa ennakkoasennetta muuten koeteltiin taannoin, kun järjestettiin ravintolaillallisia täydessä pimeydessä. Niissä näkevät asiakkaat tarvitsivat apua sokeilta pärjätäkseen tilanteessa. Sokeat oppaat olivat kuin kalat vedessä ja täysin kykeneviä toimimaan myös pimeyden vallitessa. Kuulon puuttuminen määrittyy puutteeksi myös ja paljolti vain siksi, että asiat on järjestetty olettaen ihmisten olevan kuulevia. Usein jonkin erilaisuuden aiheuttamat haitat ovatkin itse asiassa ns. esteellisen ympäristön aiheuttamia. Kun oletetaan kaikkien olevan kuulevia, näkeviä ja kävellen kulkevia.

Lainaa
Tässä tulee tietysti muistaa etten ole tietoinen siitä voiko täysi-ikäinen jälkeläinen vielä laitatuttaa sen implantin, eli että hän edes omaksi itsekseen kasvettuaan saisi valita, jos vanhemmat ovat 18 v ajan valinneet hänen puolestaan. Epäilyttää tietysti että jos kuulee vasta siinä iässä, ei ole oppinut esim. puhumaan ymmärrettävällä tavalla (äänellä siis), kuuloaistimukset voivat olla vastenmielisiä ja shokki jne. Tai sitten hänen vanhempansa ovat vain yksinkertaisesti niin aivopesseet hänet kuurojen "kulttuuriin" että muuta ei osaa enää ajatellakaan.

Syntymäkuurolle lapselle on laitettava implantti varsin pienenä - yleensä laitetaan n. yksivuotiaana - jotta kuuloradat kehittyvät ja aivojen ja kuulohermojen yhteistyö kehittyy. Kuuroutuneelle implantin voi laittaa myöhemminkin. Olennaista valinnassa on, että samalla valitaan, tuleeko lapsesta äidinkieleltään viittomakielinen vai suomenkielinen. JOs valitaan implantti, valitaan samalla lapselle tulevaisuus, jossa hänen äidinkielensä on suomenkieli, mutta silti hänen kuulonsa ei ole normaali. Hänestä todellakin tulee kuulovammainen kuuron sijaan. Viittomakieli on oma kielensä ja viittomakielisillä on myös oma viittomakielinen kulttuurinsa. Jos lapsen vanhemmat ovat viittomakielisiä, saattaa siis implantin valitseminen olla myös valinta, jossa lapsen äidinkieleksi ei tule hänen äitinsä kieli.


Edw:Korjattu lainaus
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:45:43
safiiri, olet siis sitä mieltä että on parempi olla täysin kuuro kuin kuulla huonosti? Entäs jos tämä täysin kuuro menettää näkönsäkin, miten sitten käy kuurojen kulttuurin? Sitten vaan piirrellään viestit hänen kämmeniinsä? Entäs jos kädetkin katkeavat?

Mielestäni ei ole erityisen järkevää tyytyä tilanteeseen joka on edes jonkin verran parannettavissa. Olen tv-dokumenteissa nähnyt uuden innovaation millä sokea pystyy "näkemään" (muistikuvani mukaan sokea pitelee kielensä päällä jonkinlaista vimpainta joka aiheuttaa ympäristön ääriviivoja piirtäviä tuntemuksia hänen aivoissaan?)

Pitäisikö edes osittaisen tai jonkinlaisen näköaistimuksen kehittyminen tai käyttäminen kieltää, koska on olemassa myös sokeiden kulttuuri pistekirjoituksineen ja valkoisine keppeineen?

Mikäli jo ns. startissa tehdään päätöksiä jotka vähentävät ihmisen aistimusrepertuaaria hänen koko elämänsä varrelta, ei oteta huomioon että elämän aikana saattaa tapahtua asioita jotka kaventavat aistimuksia entuudestaan lisää. Tämän takia ei mielestäni kannata nostaa mitään kulttuuria niin yli kaiken että kulttuurin nojalla otetaan tarpeettomia riskejä. Parempi pelata täydellä korttipaikalla, tai edes vajaalla, kuin jättää jäljelle vain muutama kortti jotka voi viedä vaikka puhuri mennessään, noin vertauksen vuoksi.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:48:50
Sivumennen sanoen jos vanhemmat ovat kuulevia, ei lapsen äidinkieli voi olla viittomakieli, koska hänen äidilleen se ei ole hänen ensimmäinen kielensä. En yhtään ihmettele jos vielä Amerikan ihmemaassa tulee vastaan sellainenkin tilanne että kuulevat vanhemmat päättivät valita kuurolle lapselleen "kuurojen kulttuurin", ja lapsi aikuisena haastaa vanhempansa oikeuteen elämänsä pilaamisesta, jos ei satukaan olemaan kuurojen kulttuuriinsa tyytyväinen.

Itseasiassa tässä tulee nyt mieleen ne lapset jotka syntyvät molempien sukupuolten piirteitä kehossaan, ja vanhemmat leikkelyttävät puolet pois että lapselle muodostuu selkeä sukupuoli. Ei voida mitenkään tietää onko se valinta oikea.

Kuurojen kulttuuri tuskin voinee olla niin monimutkainen ja vaikea opittava, etteikö voi täysikäisenä poistattaa implantin ja opetella kuurojen kulttuuriin silloin, jos se tuntuu oikeammalta. Oppivathan ihmiset aikuisella iällä muitakin vieraita kieliä.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 11, 2019, 21:15:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:48:50
Sivumennen sanoen jos vanhemmat ovat kuulevia, ei lapsen äidinkieli voi olla viittomakieli, koska hänen äidilleen se ei ole hänen ensimmäinen kielensä. En yhtään ihmettele jos vielä Amerikan ihmemaassa tulee vastaan sellainenkin tilanne että kuulevat vanhemmat päättivät valita kuurolle lapselleen "kuurojen kulttuurin", ja lapsi aikuisena haastaa vanhempansa oikeuteen elämänsä pilaamisesta, jos ei satukaan olemaan kuurojen kulttuuriinsa tyytyväinen.

Itseasiassa tässä tulee nyt mieleen ne lapset jotka syntyvät molempien sukupuolten piirteitä kehossaan, ja vanhemmat leikkelyttävät puolet pois että lapselle muodostuu selkeä sukupuoli. Ei voida mitenkään tietää onko se valinta oikea.

Kuurojen kulttuuri tuskin voinee olla niin monimutkainen ja vaikea opittava, etteikö voi täysikäisenä poistattaa implantin ja opetella kuurojen kulttuuriin silloin, jos se tuntuu oikeammalta. Oppivathan ihmiset aikuisella iällä muitakin vieraita kieliä.

No itsehän ihmettelit alunperin kuurojen vanhempien päätöstä saada kuuro lapsi. Eli siinä perheessä todellakin vanhempien kieli ja siten lapsen äidinkieli olisi viittomakieli. Kuten tuossa itsekin kirjoitat, niin ihmiset oppivat aikuisen VIERAITA KIELIÄ, joista emme heidänkään kohdallaan puhu äidinkielenä. Tietenkin myös kuurot oppivat sen maan kielen, jossa asuvat. Kuurot mm. osaavat tyypillisesti lukea ihan tavallista tekstiä, joten kyllä kuurot osaavat tyypillisesti asuinmaansa kielen myös. Samoin muitakin kieliä äidinkielensä lisäksi. Osaavat monet jopa lukea huulilta. Mutta silti viittomakieli on heidän äidinkielensä, jolla on - kuten yleensä äidinkielellä - erityinen merkitys kielenä. Myöskään kulttuurin omaksuminen aikuisena ei ole sama asia kuin kasvaa lapsesta saakka johonkin kulttuuriin.

KAIKKI valinnat, joita vanhemmat joutuvat tekemään lastensa osalta voidaan aina kyseenalaistaa. Alkaen siitä valinnasta, että lapsi yleensäkin syntyy. Nyt yrität esittää, ettei implantti muka ole valinta, vaikka se nimenomaan on jotakin aktiivisesti valittua ja vaatii ruumiillista kajoamista. Kovin annettuna tunnut ymmärtävän sen, mikä on ikäänkuin normaalina "neutraalia" ja ei muka ole mikään lapsen puolesta tehty valinta. On se. Jokin valinta vanhempien tehtäväksi tässä joka tapauksessa tulee. Valintaa ei ole mahdollista välttää tässä tilanteessa.

Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 11, 2019, 21:35:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:45:43
safiiri, olet siis sitä mieltä että on parempi olla täysin kuuro kuin kuulla huonosti? Entäs jos tämä täysin kuuro menettää näkönsäkin, miten sitten käy kuurojen kulttuurin? Sitten vaan piirrellään viestit hänen kämmeniinsä? Entäs jos kädetkin katkeavat?

No yhtä lailla voisi syyttää kaikkia kuulevien lasten vanhempia ajattelemattomuudesta, kun eivät opeta lapsilleen aina myös viittomakieltä ja pistekirjoitusta siltä varalta.

En ole tässä mitään mieltä, vaan lähinnä yritän selittää, että ehkä kuuron lapsen vanhemmilla on tosiaan jopa täysin järkeviä perusteluja valinnoilleen, vaikka sinä täysin ulkopuolisena ja myös asiantuntemattomana et heti niitä asiaan pätkääkään tutustumatta niitä heti ymmärtäisi. Sitäkin, että ehkä jopa kuuron lapsen vanhemmilla on oikeus pohtia sitä, mikä heidän mielestään on heidän lapsensa parhaaksi. Että heitä on syytä vähintäänkin asiassa kuunnella, sillä jos jollain niin heillä on luultavasti kaikkein suurin tarve tehdä lapsen kannalta hyvä päätös. Ainakin syyt ovat parempia kuin vaikkapa yhteiskunnalla, joka haluaa tehdä vaikkapa vähiten kustannuksia tuottavia päätöksiä tai jollain satunnaisella ulkopuolisella, joka ei tiedä kuurojen elämästä yhtään mitään.

LainaaMielestäni ei ole erityisen järkevää tyytyä tilanteeseen joka on edes jonkin verran parannettavissa.

Sinusta siis kuurona tilanne on huono? Oletko ihan varma, että kaikki kuurot todella kokevat koko ajan kuurouden puutteena ja näkevät itsensä nimenomaan ihmisenä, jolta puuttuu jotakin hyvin tarpeellista? TUnnetko edes yhtään kuuroa ihmistä vai perustatko tämän arvioisi vain omiin arveluihisi?

LainaaOlen tv-dokumenteissa nähnyt uuden innovaation millä sokea pystyy "näkemään" (muistikuvani mukaan sokea pitelee kielensä päällä jonkinlaista vimpainta joka aiheuttaa ympäristön ääriviivoja piirtäviä tuntemuksia hänen aivoissaan?)

Pitäisikö edes osittaisen tai jonkinlaisen näköaistimuksen kehittyminen tai käyttäminen kieltää, koska on olemassa myös sokeiden kulttuuri pistekirjoituksineen ja valkoisine keppeineen?

Mikäli jo ns. startissa tehdään päätöksiä jotka vähentävät ihmisen aistimusrepertuaaria hänen koko elämänsä varrelta, ei oteta huomioon että elämän aikana saattaa tapahtua asioita jotka kaventavat aistimuksia entuudestaan lisää. Tämän takia ei mielestäni kannata nostaa mitään kulttuuria niin yli kaiken että kulttuurin nojalla otetaan tarpeettomia riskejä. Parempi pelata täydellä korttipaikalla, tai edes vajaalla, kuin jättää jäljelle vain muutama kortti jotka voi viedä vaikka puhuri mennessään, noin vertauksen vuoksi.

Eihän syntymäkuurolta mitään aistimuksia vähennetä. Edelleen näet kuurouden olevan vain jonkin asian puuttumista. Kuvaisitko muuten autismia samoin? Autisteilta puuttuu jotakin. Heidän elämänsä pyörii tämän puutteen ympärillä ja se on olennaisin heidän arkeaan värittävä asia? Jos heillä on vaikkapa aistiyliherkkyyksiä, heille pitäisi antaa kuulosuojaimia, tummennettuja laseja estämään näköaistimuksia ja pysyvä nuha poistamaan hajuaistimuksia. Jotta he pystyisivät ohittamaan nuo aistimukset ja toimimaan normaalimmin? Siis - heille EI tarjota hajuttomia tai meluttomia tai hillitysti valaistuja ympäristöjä, vaan vaimennetaan yliherkästi toimivat aistit. Parempi pelata täydellä korttipakalla nääs eli muuttaa havainnot mahdollisimman "normaaleiksi", vaikka se tarkoittaisi kuulosuojaimien, näköä heikentävien lasien ja hajuaistimuksia vaimentavaa nenän tukkoisuutta lisäävää lääkitystä? Jotain puuduttavaa geeliä vielä iholle vaimentamaan liian herkkää tuntoaistia, niin ei tarvitse olla niin tarkkana jostain vaatteiden saumoista tai kutittavista kuiduista.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32
Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: mikainen - syyskuu 13, 2019, 10:25:52
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32
Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

Minusta olisi ollut sietämätöntä jos vanhempani olisivat aikoinaan yrittäneet jotenkin erityisesti auttaa minua löytämään ystäviä. Olin lukutoukka ja huono yrittämään ystävystyä, olin kuitenkin myös urheilullinen niin sitä kautta joutui sosiaalisiin tilanteisiin ja kavereitakin sitten löytyi vaikkakin hitaanlaisesti.

Joistain vanhempien reaktioista kyllä huomasin, että heidän joskus teki mieli avittaa asiaa.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 13, 2019, 10:41:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 21:15:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:48:50
Sivumennen sanoen jos vanhemmat ovat kuulevia, ei lapsen äidinkieli voi olla viittomakieli, koska hänen äidilleen se ei ole hänen ensimmäinen kielensä. En yhtään ihmettele jos vielä Amerikan ihmemaassa tulee vastaan sellainenkin tilanne että kuulevat vanhemmat päättivät valita kuurolle lapselleen "kuurojen kulttuurin", ja lapsi aikuisena haastaa vanhempansa oikeuteen elämänsä pilaamisesta, jos ei satukaan olemaan kuurojen kulttuuriinsa tyytyväinen.

Itseasiassa tässä tulee nyt mieleen ne lapset jotka syntyvät molempien sukupuolten piirteitä kehossaan, ja vanhemmat leikkelyttävät puolet pois että lapselle muodostuu selkeä sukupuoli. Ei voida mitenkään tietää onko se valinta oikea.

Kuurojen kulttuuri tuskin voinee olla niin monimutkainen ja vaikea opittava, etteikö voi täysikäisenä poistattaa implantin ja opetella kuurojen kulttuuriin silloin, jos se tuntuu oikeammalta. Oppivathan ihmiset aikuisella iällä muitakin vieraita kieliä.

No itsehän ihmettelit alunperin kuurojen vanhempien päätöstä saada kuuro lapsi. Eli siinä perheessä todellakin vanhempien kieli ja siten lapsen äidinkieli olisi viittomakieli. Kuten tuossa itsekin kirjoitat, niin ihmiset oppivat aikuisen VIERAITA KIELIÄ, joista emme heidänkään kohdallaan puhu äidinkielenä. Tietenkin myös kuurot oppivat sen maan kielen, jossa asuvat. Kuurot mm. osaavat tyypillisesti lukea ihan tavallista tekstiä, joten kyllä kuurot osaavat tyypillisesti asuinmaansa kielen myös. Samoin muitakin kieliä äidinkielensä lisäksi. Osaavat monet jopa lukea huulilta. Mutta silti viittomakieli on heidän äidinkielensä, jolla on - kuten yleensä äidinkielellä - erityinen merkitys kielenä. Myöskään kulttuurin omaksuminen aikuisena ei ole sama asia kuin kasvaa lapsesta saakka johonkin kulttuuriin.

KAIKKI valinnat, joita vanhemmat joutuvat tekemään lastensa osalta voidaan aina kyseenalaistaa. Alkaen siitä valinnasta, että lapsi yleensäkin syntyy. Nyt yrität esittää, ettei implantti muka ole valinta, vaikka se nimenomaan on jotakin aktiivisesti valittua ja vaatii ruumiillista kajoamista. Kovin annettuna tunnut ymmärtävän sen, mikä on ikäänkuin normaalina "neutraalia" ja ei muka ole mikään lapsen puolesta tehty valinta. On se. Jokin valinta vanhempien tehtäväksi tässä joka tapauksessa tulee. Valintaa ei ole mahdollista välttää tässä tilanteessa.

Sinulle tämä on puhtaasti kulttuurinen kysymys, minulle terveydellinen. En katso hyväksi että lapsella kielletään jonkin aistin käyttö edes vajavaisessakin muodossa. Tämä toki voi johtua siitä että itse suurella varmuudella Asperger-piirteisenä koen että mikäli minun aistimuksiani millään tavalla olisi voinut alusta asti saada normalisoitua niin etten olisi niin pallo hukassa tässä maailmassa, niin kokisin että se olisi ollut hyvä ja rakastava teko.

Puhun usein silpomisesta, koska minusta se on yksinkertaisesti raivostuttavin ja sairain asia mitä aikuinen voi lapselle tehdä. Silpomisessa lasta vähennetään, häneltä otetaan pois mahdollisuus täyteen seksuaalisen nautinnon repertuaariin. Jonka vajeen lisäksi hän joutuu kärsimään kivuista ja tuskista. Mahdollisesti aggressiivisesta kumppanista, kun hyvin suurella todennäköisyydellä haluton kun on, puoliso pakottaa hänet kivualiaasen seksiin aina kun puolisoa huvittaa.

Edes osittaisenkin kuulokyvyn epääminen on jännällä tavalla identtinen ja vastakohtainen tuolle. Lapsen kehoon joudutaan kajoamaan implanttia asentaessa, mikä tietysti on ikävä asia. Mutta toisaalta hänelle tarjoutuu aistimusrepertuaarin laajeneminen verrattuna siihen mitä se luonnostaan olisi.

Olisi mielenkintoista kuulla minkä takia sinulle kulttuuriset seikat vaikuttavat olevan niin tärkeitä että ne menevät yksilöstä etusijalle. Eihän kuurojen "kulttuuriin" kasvanut saa koskaan jälkikäteen tietää mitä hänellä olisi voinut olla, aivan samoin kuin ei silvottukaan voi tietää millainen elämä olisi ollut mikäli vanhemmat eivät olisi tehneet valintojaan kulttuurisiin seikkoihin nojaten. Itseäni kiinnostaa aina ja ensisijaisesti se että yksilö saa mahdollisimman rikkaan elämän elettäväkseen.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 13, 2019, 10:51:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 21:35:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:45:43
safiiri, olet siis sitä mieltä että on parempi olla täysin kuuro kuin kuulla huonosti? Entäs jos tämä täysin kuuro menettää näkönsäkin, miten sitten käy kuurojen kulttuurin? Sitten vaan piirrellään viestit hänen kämmeniinsä? Entäs jos kädetkin katkeavat?

No yhtä lailla voisi syyttää kaikkia kuulevien lasten vanhempia ajattelemattomuudesta, kun eivät opeta lapsilleen aina myös viittomakieltä ja pistekirjoitusta siltä varalta.

En ole tässä mitään mieltä, vaan lähinnä yritän selittää, että ehkä kuuron lapsen vanhemmilla on tosiaan jopa täysin järkeviä perusteluja valinnoilleen, vaikka sinä täysin ulkopuolisena ja myös asiantuntemattomana et heti niitä asiaan pätkääkään tutustumatta niitä heti ymmärtäisi. Sitäkin, että ehkä jopa kuuron lapsen vanhemmilla on oikeus pohtia sitä, mikä heidän mielestään on heidän lapsensa parhaaksi. Että heitä on syytä vähintäänkin asiassa kuunnella, sillä jos jollain niin heillä on luultavasti kaikkein suurin tarve tehdä lapsen kannalta hyvä päätös. Ainakin syyt ovat parempia kuin vaikkapa yhteiskunnalla, joka haluaa tehdä vaikkapa vähiten kustannuksia tuottavia päätöksiä tai jollain satunnaisella ulkopuolisella, joka ei tiedä kuurojen elämästä yhtään mitään.

LainaaMielestäni ei ole erityisen järkevää tyytyä tilanteeseen joka on edes jonkin verran parannettavissa.

Sinusta siis kuurona tilanne on huono? Oletko ihan varma, että kaikki kuurot todella kokevat koko ajan kuurouden puutteena ja näkevät itsensä nimenomaan ihmisenä, jolta puuttuu jotakin hyvin tarpeellista? TUnnetko edes yhtään kuuroa ihmistä vai perustatko tämän arvioisi vain omiin arveluihisi?

LainaaOlen tv-dokumenteissa nähnyt uuden innovaation millä sokea pystyy "näkemään" (muistikuvani mukaan sokea pitelee kielensä päällä jonkinlaista vimpainta joka aiheuttaa ympäristön ääriviivoja piirtäviä tuntemuksia hänen aivoissaan?)

Pitäisikö edes osittaisen tai jonkinlaisen näköaistimuksen kehittyminen tai käyttäminen kieltää, koska on olemassa myös sokeiden kulttuuri pistekirjoituksineen ja valkoisine keppeineen?

Mikäli jo ns. startissa tehdään päätöksiä jotka vähentävät ihmisen aistimusrepertuaaria hänen koko elämänsä varrelta, ei oteta huomioon että elämän aikana saattaa tapahtua asioita jotka kaventavat aistimuksia entuudestaan lisää. Tämän takia ei mielestäni kannata nostaa mitään kulttuuria niin yli kaiken että kulttuurin nojalla otetaan tarpeettomia riskejä. Parempi pelata täydellä korttipaikalla, tai edes vajaalla, kuin jättää jäljelle vain muutama kortti jotka voi viedä vaikka puhuri mennessään, noin vertauksen vuoksi.

Eihän syntymäkuurolta mitään aistimuksia vähennetä. Edelleen näet kuurouden olevan vain jonkin asian puuttumista. Kuvaisitko muuten autismia samoin? Autisteilta puuttuu jotakin. Heidän elämänsä pyörii tämän puutteen ympärillä ja se on olennaisin heidän arkeaan värittävä asia? Jos heillä on vaikkapa aistiyliherkkyyksiä, heille pitäisi antaa kuulosuojaimia, tummennettuja laseja estämään näköaistimuksia ja pysyvä nuha poistamaan hajuaistimuksia. Jotta he pystyisivät ohittamaan nuo aistimukset ja toimimaan normaalimmin? Siis - heille EI tarjota hajuttomia tai meluttomia tai hillitysti valaistuja ympäristöjä, vaan vaimennetaan yliherkästi toimivat aistit. Parempi pelata täydellä korttipakalla nääs eli muuttaa havainnot mahdollisimman "normaaleiksi", vaikka se tarkoittaisi kuulosuojaimien, näköä heikentävien lasien ja hajuaistimuksia vaimentavaa nenän tukkoisuutta lisäävää lääkitystä? Jotain puuduttavaa geeliä vielä iholle vaimentamaan liian herkkää tuntoaistia, niin ei tarvitse olla niin tarkkana jostain vaatteiden saumoista tai kutittavista kuiduista.

Kas, olitkin ottanut tämän asian esille seuraavassa kommentissasi. Tässä voi tietysti sitten hioa asiaa ja todeta että rikas elämä ei välttämättä tarkoitakaan sitä että tulee jumalaton aistimusten hyöky, koska rajoittamattomana tuleva informaatio vain saa aivoissa aikaan kaaoksen, eikä kokemusta mielekkäästä ja mielenkiintoisesta elämästä. Kyllä minäkin käytän korvatulppia. Ja äänien lisäksi myös hajuista on ongelmaa, kuten olen maininnutkin.

Mutta mieleen tuli tässä myös että kun olen likinäköinen, niin pitäisikö minulta ottaa lasit pois että voin kasvaa huonosti näkevien kulttuurissa? Kun likinäköisyys murrosiässä alkoi kehittymään, kärsin päänsärystä. Jos en olisi saanut laseja, en olisi nähnyt taululle koulussa ja lopulta arvosanani olisivat alkaneet laskea.

Asia on monimutkainen, mutta päätyisin siihen että vanhempien pitäisi pyrkiä parantamaan lastensa elämää, eikä tekemään siitä identtistä oman itsensä kanssa. Ymmärrän kyllä että tällainen termi kuin "kuurojen kulttuuri" on kehittynyt sen vuoksi että ei ole kiva saada kuulla olevansa vammainen, joten itsetunnon kannalta onkin parempi alkaa puhumaan kulttuurista. Mutta se että ehdointahdoin epää lapseltaan mahdollisuuden johonkin kokemukseen koska oma itsetunto on niin huonoissa kantimissa että vammaansa tai vajettaan ei kestä elää läpi muutoin kuin koristelemalla sen kulttuuriksi on minusta väärin. Voisin kai minäkin alkaa höpöttämään vaikka jostain autistien kulttuurista. Mutta toivon ettei sellaista kulttuuri ikinä tule, sillä se nyt vaan ei tunnu terveeltä eikä normaalilta että elämässä haittana olevien asioiden kääntäminen positiivisiksi vahvuuksiksi edellyttäisi että aletaan kehitellä joku keinotekoinen kulttuuri. (Itse tod.näk. jo kolmannen polven autismipiirteisenä voisin kyllä aivan mainiosti väittää että olen autismikulttuurin tuote...)

Jos olisi olemassa sokeiden kulttuuri ja sokeille vanhemmille syntyisi näkevä lapsi, niin olisiko heillä oikeus kulttuurin vuoksi tuhota lapsensa näkökyky? Tai jos lapsi olisi sokea, mutta saattaisi saada edes osittaisen näkökyvyn jonkin operaation seurauksena, niin pitäisikö vanhempien kieltää moinen operaatio?
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 13, 2019, 10:53:50
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32
Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

No ei ainakaan sillä tavalla että asutaan keskellä korpea jossa ei ole lapsen ikäisiä lapsia, ja sitten vielä ollaan laittamatta lasta tarhaan kun äiti haluaa olla kotona ettei tarvitse mennä töihin. Näinhän meillä kävi. Mutta oli minulla silti muutama kaveri aina silloin tällöin; milloin ikäisiäni poikia ja milloin jopa tyttöjäkin. Kunnes sitten yläasteella iski masennus ja se ainoakin ystävä otti etäisyyttä.

Mutta luulen vähän että vanhempien/aikuisten yritykset parittaa lapsia keskenään kaveriksi eivät oikein taida ottaa tulta. Jotenkin se pitäisi osata tehdä ainakin niin salavihkaa että lapset eivät hoksaa että heitä autellaan yhteen.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 13, 2019, 11:34:10
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

Oikeastaan ainoa luonteva tapa olisi tarjota lapselle mahdollisuus johonkin harrastukseen, jossa voi tavata samanhenkisiä ja samanikäisiä muita lapsia. Tuo voisi olla muutenkin itsetuntoa kohentava juttu vaikka ei mitään bestistä löytyisikään.

Ei kaikki "oudot" lapset joudu kiusaamisen kohteeksi. Naapurin poika on siinä mielessä "outo", että on hiukan arka, mutta äärettömän kiltti, avulias ja hyvätapainen poika. Eli erinomainen kohde kaikenlaiselle kiusaamiselle - näin ajattelin hänen aloittaessaan koulun vuosi sitten. Onneksi olin turhaan huolissani hänen puolestaan, sillä keväällä hän sai luokkansa "Hyvä kaveri" -palkinnon luokkansa oppilaiden äänestyksen perusteella. 
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 13, 2019, 13:34:39
Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 13, 2019, 10:25:52
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 13, 2019, 08:41:32
Toisessa ketjussa täällä keskustellaan koulukiusaamisesta. Yksi tai muutama ystävä voi auttaa lasta selviämään kiusaamisesta, siis se ettei jää ihan yksin. Erään ystäväni lapsi taitaa olla sellainen vähän outolintu, jolla ei ole kavereita. Isänsä on jonkin verran Asperger-piirteinen, ja lapsensakin. En tiedä, kiusataanko lasta (vielä). On onneksi ikäisekseen pitkä, ehkä se ehkäisee kiusaamista. Vanhempansa erosivat ja lapsi masentui niin, ettei pystynyt puoleen vuoteen menemään kouluun.

Miten vanhemmat voisivat auttaa lastaan hankkimaan ystäviä?

Minusta olisi ollut sietämätöntä jos vanhempani olisivat aikoinaan yrittäneet jotenkin erityisesti auttaa minua löytämään ystäviä. Olin lukutoukka ja huono yrittämään ystävystyä, olin kuitenkin myös urheilullinen niin sitä kautta joutui sosiaalisiin tilanteisiin ja kavereitakin sitten löytyi vaikkakin hitaanlaisesti.

Joistain vanhempien reaktioista kyllä huomasin, että heidän joskus teki mieli avittaa asiaa.

Itse en osaa kuvitella itseäni sellaiseen tilanteeseen, jossa vanhempani puuttuisivat asiaan.

Meillä oli talossa ja alueella lapsia, eikä leikkikavereista ollut puutetta. Varsinkin, kun tykkäsin ulkopeleistä, eritoten pesiksestä, johon minut aina haettiin mukaan.

Ennen aikaan vanhemmat eivät vieneet lapsia harrastuksiin, ainakaan työssäkäyvät vanhemmat. Lapset joutuivat keksimään itse omat huvituksensa.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 13, 2019, 13:57:30
^

Näinhän me ajattelemme. Juuri kuuntelin toisella korvalla nuorehkojen (?) äitien juttuja leikkideiteistä. Miten ei millään jaksaisi, mutta pakkohan se on. Jäin mielikuvaan, että lapsonen putoaa päiväkodin piireistä, ellei häntä käytetä säännöllisesti leikkimässä ja kutsuta muita lapsia omaan kotiin leikkimään. Kyse oli sellaisista 3-5 vuotiaista.

En voinut olla sekaantumatta työkaverien puheeseen, että mitä mä justiinsa kuulin. Niin kyllä. On vanhempien vastuulla, että lapsilla on sosiaalinen piiri päiväkodin ulkopuolella. Kun ihmettelin, että vieläkö päiväkodin jälkeen tuon ikäinen tarvitsee muuta sosiaalista elämää, sain katseen, joka keski-ikäiselle naiselle kuuluukin. Totta kai tarvitsee! Ja tähän sitten harrastukset vielä päälle. On rankkaa, jos lapsi ei ryhmäydy.

On kai niitä huithapelivanhempiakin, jotka eivät kuskaa lapsiaan kaverilta toiselle, vaan ihan kotona ovat vapaa-ajalla, mutta ymmärsin, että ei ole suotavaa laiminlyöntiä se.

T: Xante

Muoksis: ja kieltämättä nauratti ajatuskin kummastakaan vanhemmastani, isästä tai äidistä, sopimassa puhelimessa minulle leikkideittejä ja sovittelemassa omaa/perheen aikatauluja sen mukaan, koska minä olen menossa leikkimään jonkun kaverini kanssa.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 13, 2019, 15:25:25
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 13, 2019, 10:41:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 11, 2019, 21:15:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 20:48:50
Sivumennen sanoen jos vanhemmat ovat kuulevia, ei lapsen äidinkieli voi olla viittomakieli, koska hänen äidilleen se ei ole hänen ensimmäinen kielensä. En yhtään ihmettele jos vielä Amerikan ihmemaassa tulee vastaan sellainenkin tilanne että kuulevat vanhemmat päättivät valita kuurolle lapselleen "kuurojen kulttuurin", ja lapsi aikuisena haastaa vanhempansa oikeuteen elämänsä pilaamisesta, jos ei satukaan olemaan kuurojen kulttuuriinsa tyytyväinen.

Itseasiassa tässä tulee nyt mieleen ne lapset jotka syntyvät molempien sukupuolten piirteitä kehossaan, ja vanhemmat leikkelyttävät puolet pois että lapselle muodostuu selkeä sukupuoli. Ei voida mitenkään tietää onko se valinta oikea.

Kuurojen kulttuuri tuskin voinee olla niin monimutkainen ja vaikea opittava, etteikö voi täysikäisenä poistattaa implantin ja opetella kuurojen kulttuuriin silloin, jos se tuntuu oikeammalta. Oppivathan ihmiset aikuisella iällä muitakin vieraita kieliä.

No itsehän ihmettelit alunperin kuurojen vanhempien päätöstä saada kuuro lapsi. Eli siinä perheessä todellakin vanhempien kieli ja siten lapsen äidinkieli olisi viittomakieli. Kuten tuossa itsekin kirjoitat, niin ihmiset oppivat aikuisen VIERAITA KIELIÄ, joista emme heidänkään kohdallaan puhu äidinkielenä. Tietenkin myös kuurot oppivat sen maan kielen, jossa asuvat. Kuurot mm. osaavat tyypillisesti lukea ihan tavallista tekstiä, joten kyllä kuurot osaavat tyypillisesti asuinmaansa kielen myös. Samoin muitakin kieliä äidinkielensä lisäksi. Osaavat monet jopa lukea huulilta. Mutta silti viittomakieli on heidän äidinkielensä, jolla on - kuten yleensä äidinkielellä - erityinen merkitys kielenä. Myöskään kulttuurin omaksuminen aikuisena ei ole sama asia kuin kasvaa lapsesta saakka johonkin kulttuuriin.

KAIKKI valinnat, joita vanhemmat joutuvat tekemään lastensa osalta voidaan aina kyseenalaistaa. Alkaen siitä valinnasta, että lapsi yleensäkin syntyy. Nyt yrität esittää, ettei implantti muka ole valinta, vaikka se nimenomaan on jotakin aktiivisesti valittua ja vaatii ruumiillista kajoamista. Kovin annettuna tunnut ymmärtävän sen, mikä on ikäänkuin normaalina "neutraalia" ja ei muka ole mikään lapsen puolesta tehty valinta. On se. Jokin valinta vanhempien tehtäväksi tässä joka tapauksessa tulee. Valintaa ei ole mahdollista välttää tässä tilanteessa.

Sinulle tämä on puhtaasti kulttuurinen kysymys, minulle terveydellinen.

Ei tämä ole minulle mikään kulttuurinen kysymys, vaan ihmisoikeuskysymys. Kuka on se, joka saa päättää, millainen on hyväksyttävä ihmisyyden malli ja mikä jo lähtökohtaisesti todetaan vajaakykyiseksi, puutteellisena nähdyksi. Kenellä on oikeus tehdä päätöksiä lapsen puolesta. Viranomaisillako? Yhteiskunta määrittää oikean tavan suhtautua ja toimia? Kiistän tässä sen olettamuksen, että kuulon puuttuminen on nimenomaan puute ja voidaan tulkita vain haittana.

LainaaEn katso hyväksi että lapsella kielletään jonkin aistin käyttö edes vajavaisessakin muodossa. Tämä toki voi johtua siitä että itse suurella varmuudella Asperger-piirteisenä koen että mikäli minun aistimuksiani millään tavalla olisi voinut alusta asti saada normalisoitua niin etten olisi niin pallo hukassa tässä maailmassa, niin kokisin että se olisi ollut hyvä ja rakastava teko.

Mutta implantillakaan nimenomaan ei saada kuuron kuuloa normalisoitua. Sivuvaikutuksena toimintatavassa tulee ajatus, että kuuro ihminen on nimenomaan ja aina ensisijaisesti vammainen ja jollain tapaa vajaa, joten on vain hänen tehtävänsä pyrkiä sopeutumaan kuulevien ehdoilla rakennettuun maailmaan ja ympäristöön. Kuulevat ovat "tehneet tarpeeksi", kun yhteiskunta tarjoaa sen implantin.

LainaaPuhun usein silpomisesta, koska minusta se on yksinkertaisesti raivostuttavin ja sairain asia mitä aikuinen voi lapselle tehdä. Silpomisessa lasta vähennetään, häneltä otetaan pois mahdollisuus täyteen seksuaalisen nautinnon repertuaariin. Jonka vajeen lisäksi hän joutuu kärsimään kivuista ja tuskista. Mahdollisesti aggressiivisesta kumppanista, kun hyvin suurella todennäköisyydellä haluton kun on, puoliso pakottaa hänet kivualiaasen seksiin aina kun puolisoa huvittaa.

Edes osittaisenkin kuulokyvyn epääminen on jännällä tavalla identtinen ja vastakohtainen tuolle. Lapsen kehoon joudutaan kajoamaan implanttia asentaessa, mikä tietysti on ikävä asia. Mutta toisaalta hänelle tarjoutuu aistimusrepertuaarin laajeneminen verrattuna siihen mitä se luonnostaan olisi.

Olisi mielenkintoista kuulla minkä takia sinulle kulttuuriset seikat vaikuttavat olevan niin tärkeitä että ne menevät yksilöstä etusijalle. Eihän kuurojen "kulttuuriin" kasvanut saa koskaan jälkikäteen tietää mitä hänellä olisi voinut olla, aivan samoin kuin ei silvottukaan voi tietää millainen elämä olisi ollut mikäli vanhemmat eivät olisi tehneet valintojaan kulttuurisiin seikkoihin nojaten. Itseäni kiinnostaa aina ja ensisijaisesti se että yksilö saa mahdollisimman rikkaan elämän elettäväkseen.

Mitäs jos vaikkapa tutustuisit siihen, mitä mieltä kuurot ITSE ovat?
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 13, 2019, 15:48:37
^

Safiirin hyvät neuvot ovat halpoja, hän varmaan on itse kysellyt kuuroilta, mutta ei ole huomannut etteivät he kuule, eikä ole tainnut ehtiä "kuunnella mitä mieltä he ovat, eli varmaan itse keksinyt heidän mielipiteensä, kuten tekee täälläkin jatkuvasti,, niin ja saa tämän tietenkin poistaa.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: mikainen - syyskuu 13, 2019, 16:02:55
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 13, 2019, 15:25:25


Mutta implantillakaan nimenomaan ei saada kuuron kuuloa normalisoitua. Sivuvaikutuksena toimintatavassa tulee ajatus, että kuuro ihminen on nimenomaan ja aina ensisijaisesti vammainen ja jollain tapaa vajaa, joten on vain hänen tehtävänsä pyrkiä sopeutumaan kuulevien ehdoilla rakennettuun maailmaan ja ympäristöön. Kuulevat ovat "tehneet tarpeeksi", kun yhteiskunta tarjoaa sen implantin.

Melko kummallinen ajatus. Jos tätä vaikka vertaisi karsastukseen tai sosiaalisiin taitoihin. Olisiko fiksua olla leikkaamatta lapsen karsastusta tai pitäisikö sosiaalisesti rajoittuneiden vanhempien lapset kasvattaa sosiaalisesti rajoittuneiksi? Jonkin kulttuurikäsitteen vuoksi?

Kuulon puuttuminen on ihan sananmukaisesti puute.
Otsikko: Vs: Miten kasvatat täyspäisen kersan? Mitä tiede sanoo aiheesta?
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 13, 2019, 18:28:47
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 13, 2019, 15:48:37
^

Safiirin hyvät neuvot ovat halpoja, hän varmaan on itse kysellyt kuuroilta, mutta ei ole huomannut etteivät he kuule, eikä ole tainnut ehtiä "kuunnella mitä mieltä he ovat, eli varmaan itse keksinyt heidän mielipiteensä, kuten tekee täälläkin jatkuvasti,, niin ja saa tämän tietenkin poistaa.

No olen, kun sattuu tällä hetkellä olemaan yks kuuro lähes päivittäin työskentelemässä samassa ryhmässä. Kommunikointi sujuu, sillä hänellä on sekä huulilta lukemisen taito että tulkit tulkkaamassa.