kantapaikka.net

Yleiset => Yhteiskunta => Aiheen aloitti: Brutto - tammikuu 18, 2019, 08:38:57

Otsikko: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 18, 2019, 08:38:57
Katselin eilen Aamuteeveestä Jenni Janakan haastattelua. Hän on nostanut röyhkeyden ikään kuin postitiiviseksi voimavaraksi ja perustanut  nimenomaan naisille suunnatun Röyhkeyskoulun.
Hän on kieltämättä mainio esiintyjä, mutta onko tässä kyseessä pelkkä kusetus vai liittyykö tähän ihan kehityskelpoinen filosofia?

https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/yhtena-paivana-jenni-janakka-huomasi-olevansa-fiksu-royhkeyskoulussa-opetetaan-vaikkapa-etta-ala-vahattele-muita-naisia-200750267



Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 18, 2019, 08:45:30
Näitä filosofioita sitä vasta kierretetään. Kun minä olin parikymppinen, ton nimi oli assertiivisuus. Naisille kerrottiin, että he ovat passiivisaggressiivisia, minkä sijaan heidän pitäisi olla assertiivisia.

Se kuulostaa kyllä vieläkin akateemisemmalta ja onhan sanalla röyhkeys huono kaiku. Ymmärrän, että kieli muuttuu ja on tarkoituskin ravistella luutuneita käsityksiä käyttämällä raflaavia sanoja "väärässä" paikassa. Siitä huolimatta, sotkeehan se kielenkäyttöä, mutta tätä tosiaan näkyy kaikkialla.

Kaupallisestikin se toimii, kun saadaan mediahuomiota käyttämällä räväköitä jee-sanoja.

T: Xante
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 09:51:50
Krav Magassa ei ole kilpailuita (käsittääkseni) ja muutenkin pyrkimyksenä on päästä "tilanteissa" hyökkääjästä eroon heti kun mahdollista. Pakeneminenkin onkin aina ensisijainen valinta, milloin hyvänsä mahdollista. Mutta sitten kun hyökkääjästä ei vaan pääse eroon tai on jo tulossa päälle, oikeastaan kaikki liikkeet alkavat sillä että mennään kohti hyökkääjää, eikä suinkaan niin että revitään kättä vapaaksi päinvastaiseen suuntaan tai muutenkaan reuhdotaan itseään irti, jolloin voi mennä vaikka tasapaino, olet nurin, ja siellä maantasalla puolustautuminen on aina helvetin paljon vaikeampaa ja vaarallisempaa. (Ja vaikeaa erityisesti minulle, koska en ole mitään painijatyyppiä edes kehollisesti.)

No, enpä sitten ollut hoksannut että minkäs takia me sitten sparrataan ylipäätään, kun siinähän nimenomaan sitten "tapellaan" eikä pyritä vaan irti. (Täysillä ei lyödä koskaan, kunhan vain tumpulla töpsäytetään sinne sun tänne.) Lueskelin yhtä jenkkien KM-raamattua ja siinä kerrottiin että tämä sparri on tärkeää jotta opimme kilpailullisuutta (käännän näin kun en parempaakaan sanaa keksi). Pitää olla se asenne että ei luovuta heti alkuunsa, että haluaa voittaa, pärjätä.

Kai sitä voisi röyhkeydeksikin mieltää. Nimenomaan myönteiseksi sellaiseksi. Itse paljon ruikutan ja rutkutan siitä miten en ole hyvä siinä, tässä ja tuossa, mutta kun meillä alkaa sparri, niin tulee se fiilis että haluaa vaan osua toisiin ja että nämä eivät osu minuun. Iskee siis se kilpailuvietti päälle. Huolimatta siitä miten olen kokenut olevani altavastaaja koko elämäni ajan, on aina tainnut olla jotain pieniä vinkkejä siitä että en ihan suostu olemaan se paskaisimmaksi poljettava kynnysmatto. Koulussakin aikoinaan kun yksi poika yläasteella matki sitä että miten mukamas kävelen, ja käveli perseessäni kiinni, potkaisin häntä taaksepäin sääreen.

Jonkin verran kiukkuisuutta ihmisessä täytyy olla että elää vaikka edes piruuttaan.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 18, 2019, 10:05:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 09:51:50

Kai sitä voisi röyhkeydeksikin mieltää. Nimenomaan myönteiseksi sellaiseksi.

Jonkin verran kiukkuisuutta ihmisessä täytyy olla että elää vaikka edes piruuttaan.

Minulla tämä asenne oli keskeinen osa selviytymisstrategiaani jo keskikoulussa. Kävin poikakoulun ja kiusaaminen kuului kiinteänä osana koulun kulttuuriin. Ylempiluokkalaiset työnsivät päätä vessanpönttöön, antoivat rystyshierontaa ja kaatoivat maahan. Minä löin kiusaajaa heti ja ilman varoitusta. Yleensä suuhun tai nenään enkä lopettanut ennen kuin kiusaaja oli toimintakyvytön. Kuukauden kuluttua kiusaajat kiersivät minut kaukaa. Vaikka olin pienempi ja tulisin häviämään tappelun, kukaan ei uskaltanut ottaa riskiä, että saisi alempiluokkalaiselta kuonoonsa.

Kunnioitus piti ansaita röyhkeydellä.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - tammikuu 18, 2019, 10:15:20
Kohteliaisuudella ja hyväntahtoisuudella saavutetaan kuitenkin enemmän kuin ns. röyhkeydellä?

Jos huudat asiaasi, saat huutoa takaisin.


Röyhkeys sanalla on huono kaiku.
Vähän kun röyhtäisisi hyvän aterian jälkeen ravintolassa.

Joissain kulttuureissa röyhtäisy on kiitos ateriasta, mutta Suomessa se on huonon tavan julkituomista.


Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 18, 2019, 10:24:08
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - tammikuu 18, 2019, 10:15:20
Kohteliaisuudella ja hyväntahtoisuudella saavutetaan kuitenkin enemmän kuin ns. röyhkeydellä?

Jos huudat asiaasi, saat huutoa takaisin.

Juu. Röyhkeydestä tulee helposti tapa ja käyttäytymismalli, tietysti näin saattaa pärjätä kilpailuyhteiskunnassa hyvinkin pitkälle. Lähes kaikki johtajat ovat röyhkeitä.

Kuitenkin vanhempana todennäköisesti hyvät  kaverit ovat vähissä, jos niitä ylipäänsä on, ei sellaisten itsensäkaltaisten röyhkimysten kanssa seurassa oikein viihdy. Loppumetrien hoitolaitoksessa taas röhkimys lääkitään nopeasti hiljaiseksi.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 10:36:07
Ehkä joku myönteisempikin nimike löytyisi positiiviselle röyhkeydelle. Joku suomalaisperäinen. Sisukkuus, sinni? Periksiantamattomuus?

Silloin kun oma tausta on se että kotona on saanut vain sen mallin että me ollaan paskoja ja/tai meidän kuuluu pitää itseämme paskana, meidän pitää aina antaa kaikille muille tietä ja väistyä siististi sivuun, ei saa luulla mitään itsestään (tarkemmin sanottuna: ei saa luulla itsestään mitään hyvää) jne. niin kyllähän jossain vaiheessa on röyhkeyttä löydettävä itsestään jos ei sitten halua vaan antaa periksi ja mennä narun jatkoksi. Mikäli sukupuun oksaa pääsee mädättämään sellainen laho että ei saisi oikeastaan olla edes olemassa, niin kyllä se oksa siitä myrskysäällä katkeaa, jos ei oksasta löydy elinvoimaa panna hanttiin.

Tavallaan puoleltani oli röyhkeyttä että kun 17-vuotiaana jouduin ekaa kertaa työpaikkakiusaamisen kohteeksi päätinkin että en suostu aina olemaan päähänpotkittava ja aloin meikkaamaan ja pitämään sen ajan muotikuteita. Minulle oli nyt ekaa kertaa koulun ja kodin ulkopuolella tehty selväksi että olen pelkkää paskaa jota saa kohdella miten huvittaa, ja kas kummaa se että oli nyt kolme tahoa minua dissaamassa olikin sillä tavalla liikaa että tuli edes jonkinlaista uhmaa esille. Taikka jostain 11- tai 13-vuotiaasta kestänyt masennus viimein vain tuli (hetkelliseen) päätökseensä.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: A.V. Vatanen - tammikuu 18, 2019, 10:46:20
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 18, 2019, 10:24:08

...... Röyhkeydestä tulee helposti tapa ja käyttäytymismalli, tietysti näin saattaa pärjätä kilpailuyhteiskunnassa hyvinkin pitkälle. Lähes kaikki johtajat ovat röyhkeitä.

Kuitenkin vanhempana todennäköisesti hyvät  kaverit ovat vähissä, jos niitä ylipäänsä on, ei sellaisten itsensäkaltaisten röyhkimysten kanssa seurassa oikein viihdy. Loppumetrien hoitolaitoksessa taas röhkimys lääkitään nopeasti hiljaiseksi.

Niin. Kyllähän näitä itsekeskeisiä, minä ite ja haluu, ihmisiä - siis aikuisiakin tapaa. Eipäs, minäpä pidän tästä - tuosta en pidä jne.. Näistä janakoista ei tule minulle ystäviä - onneksi ymmärtää kertomansa mukaan olla hakematta parisuhdetta. Ei siitä mitään tulisikaan.

AV.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 18, 2019, 11:00:45
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 09:51:50
Krav Magassa ei ole kilpailuita (käsittääkseni) ja muutenkin pyrkimyksenä on päästä "tilanteissa" hyökkääjästä eroon heti kun mahdollista. Pakeneminenkin onkin aina ensisijainen valinta, milloin hyvänsä mahdollista.

Ikävää myöntää, mutta allekirjoittaneella tuskin olisi mitään mahdollisuuksia puolustautua, jos joku hyökkäisi kimppuun. Mahdollisimman aikainen ja mahdollisimman yllättävä pako jäävät ainoiksi tavoiksi yrittää pelastautua tilanteesta.

Joskus hyvin kauan sitten kotikyläni kioskille ilmestyi japanilainen nuori mies, joka oli reissaamassa Suomessa. Pian hänen ympärillään pyöri poikalauma kyselemässä, oliko tuo henkilö harrastanut karatea. Tuohon aikaan pidettiin itsestään selvyytenä, että jokainen japanilainen on mustan vyön karatemestari, jonka kimppuun käyminen olisi itsemurha. Keskustelussa kävi ilmi, että taisi tuolla tyypillä ollakin kyseinen arvon merkki, mikäli hän nyt totta puhui. Suhtautuminen häneen oli tästä syystä hyvin kunnioittavaa. Ehkä me pojat jopa salaa toivoimme, että joku känninen tulisi haastamaan miehen kanssa riitaa, ja me pääsisimme näkemään, kuinka riidanhaastaja käsitellään karatella invalidiksi

Kerroin tuon vain esimerkkinä siitä, miten tehokkaasti jo pelkkä pelote toimii. Kun hyökkääjä arvelee saavansa turpiinsa tai pahempaa, hän harkitsee kaksi kertaa ennen kuin aloittaa aggression. Pelotteena toimii jo se, että ihminen on iso ja näyttää vahvalta, vaikka ei sitä olisikaan.

Jos en onnistuisi pakenemaan, ja hyökkääjä -  tai vielä pahempaa - hyökkääjät oikeasti kävisivät kimppuuni, mitä silloin olisi tehtävissä? Pitäisikö heille antaa mahdollisimman aikainen positiivinen vaste toiminnastaan eli teeskennellä olevansa surkeammassa kunnossa hyökkäyksen kestäessä kuin onkaan."Aah, ooh, älkää, armoa, armoa", olisi nöyryyttävää, mutta jos sillä pelastaisi henkensä, niin ehkä se menisi. Toisaalta pahoinpitelijät saattaisivat vain innostua ja ajatella, että tämähän on kivaa.

Olen miettinyt seuraavaa strategiaa.

Jos kimppuuni toden teolla hyökättäisiin, yrittäisin pelata aikaa muutamia sekunteja, joiden aikana etsisin esinettä, jota voi käyttää puolustusaseena. Unohtaisin alusta alkaen kaikki "reilun tappelun" säännöt, joista pahoinpitelijät niin mielellään ovat pitävinään kiinni ottamatta huomioon sitä, ettei heidän väkivaltainen hyökkäyksensä alun alkaenkaan ole reilu. Etsisin siis jonkin esineen käteeni ja löisin sillä. Se voisi olla kivi tai vaikka pyöräteline. Aivan mikä tahansa, kunhan sillä vain saisi iskettyä. Ja tämän esineen sieppaamisen pitäisi tapahtua refleksinomaisesti jo ennen kuin on ratkaisevasti alakynnessä. Niinpä jo uhkaavan tilanteen kehittyessä tarkkailisin ympäristöä ja etsisin lyömäesineitä, jollaisen voi siepata. Myös maastoa voisi käyttää hyödykseen eli johdatella tapahtumat paikkaan, jossa voi tyrkätä hyökkääjän alas portailta tai jotain vastaavaa.

Tuollainen olisi mielestäni ainoa tapa puolustautua silloin, kun lihakset ja nyrkit ja taidot eivät siihen riitä. Jos ei pärjää lihaksilla, pitää yrittää pärjätä älyllä (kun sitä vain olisikin), viekkaudella ja nopeudella. Jos on tarpeeksi fiksu, ei ehkä edes joudu aggressioiden kohteeksi.

Viimeksi olen ollut hyökkäyksen tyyppisessä tilanteessa Rio de Janeirossa joulukuussa 2012. Musta mies hyökkäsi minun ja tyttären kimppuun mattoveitsi kädessään. En tosin nähnyt veistä, mutta tyttäreni kertoi myöhemmin, että sellainen miehellä oli. Mies riuhtaisi tyttäreltäni käsilaukun ja yritti ottaa myös kameran. Kun kuulin tyttäreni kiljuvan miehen otteessa, jonkinlainen "jälkeläisensuojeluvietti" aktivoitui minussa saman tien ja aloin hakata hyökkääjää nyrkillä selkään. Tämä kenties yllättävä vastarintani sai miehen luovuttamaan ja juoksemaan pakoon. Kamera pelastui, mutta käsilaukku, jossa oli kännykkä ja rahaa ja joitakin kortteja ym. menetettiin. Laukussa oli myös hostellimme kaapin avaimet sekä paikan nimi ja osoite. Ja kaapissa oli kaikki muu omaisuus läppäristä alkaen. Eikä rahaa ollut jäänyt edes bussilipun verran. Niinpä kävelimme pitkän matkan takaisin hostellille jännittäen, vieläkö tavarat ovat tallessa. Onneksi olivat. Varmuuden vuoksi vaihdoimme kaappiin uuden lukon, vaikka vanhaankin oli olemassa vara-avain. Todennäköisesti kukaan ei olisi tullut ryöväämään kaappia, mutta jo pelkkä ajatus, että jollakin rosvolla on siihen avain, ja hän tietää paikan, tuntui epämukavalta.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 11:19:13
Olen sittemmin plarannut erityisesti naisille tarkoitettua Kravia käsittelevää kirjaa, ja olin yllättynyt kun siinä käytiin läpi asioita mitä ei kannata tehdä mahdollisen uhkaavan henkilön läheisyydessä ja yksi näistä oli uhkaajan huomiota jättäminen. Siis sillä tavalla että ignoroi hänet, käsitin minä. Jos nyt vaikka joku huumehemmo tulee jotain mussuttamaan, niin sitähän voisi ajatella että kun ei katso häntä päinkään eikä sano mitään, niin tämä jättäisi rauhaan. Mutta ehkäpä se ärsyttääkin entistä enemmän? En tiedä; kun kesällä olin siinä tilanteessa että mömmöjen takia tai muuten vain sekaisin ollut nuori mies höpötti tappamisesta, vastailin hänelle idioottimaisen rauhallisesti ja ystävällisesti siinä kun ekaa kertaa ohitseni pyöräili ja mennessään jäkätti. En muista sanoinko sillä kertaa mitään kun hän pyöräili toisen kerran ohi ja huusi minulle että siinä sitä vaan persettä penkissä pidetään tms., kun olin siis istunut odottamaan bussia. En vissiin, muistaakseni keskityin tai siis esitin keskittyväni puhelimeen.

Tarpeeksi sekaisin olevien ihmisten kanssa röyhkeys tuskin olisi se ensimmäinen toimintatapa enivei. Eiköhän siinä kannata yrittää olla ihan kuin ei mitään kovin kummallista olisi meneilläänkään. Mutta ilmeisesti siis se että ignoroisi toisen täysin voitaisiin kokea vaikkapa ylimielisyytenä tai halveksuntana...?
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 18, 2019, 11:42:57
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 18, 2019, 10:05:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 09:51:50

Kai sitä voisi röyhkeydeksikin mieltää. Nimenomaan myönteiseksi sellaiseksi.

Jonkin verran kiukkuisuutta ihmisessä täytyy olla että elää vaikka edes piruuttaan.

Minulla tämä asenne oli keskeinen osa selviytymisstrategiaani jo keskikoulussa. Kävin poikakoulun ja kiusaaminen kuului kiinteänä osana koulun kulttuuriin. Ylempiluokkalaiset työnsivät päätä vessanpönttöön, antoivat rystyshierontaa ja kaatoivat maahan. Minä löin kiusaajaa heti ja ilman varoitusta. Yleensä suuhun tai nenään enkä lopettanut ennen kuin kiusaaja oli toimintakyvytön. Kuukauden kuluttua kiusaajat kiersivät minut kaukaa. Vaikka olin pienempi ja tulisin häviämään tappelun, kukaan ei uskaltanut ottaa riskiä, että saisi alempiluokkalaiselta kuonoonsa.

Kunnioitus piti ansaita röyhkeydellä.

Ei kaiketi ole röyhkeyttä puolustaa itseään.

Kiusaajia pikemminkin kutsuisin röyhkeiksi.   Yleensä kiusaajat eivät ole kovin rohkeita ja he kiusaavat pienempiään ja harva kiusaa ellei siihen saa kannatusta porukalta.

Itsekin olen käyttänyt tuota "turpaanvetotaktiikkaa" ja hyvin se toimii, mutta se sopinee meille, joilla on siihen valmiudet eikä jokaisella sellaisia ole. Kiusaajat kohdistavatkin sen huomionsa sellaisiin joilla ei ole tarpeeksi voimaa, tai luontoa pistään hanttiin.

Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 18, 2019, 11:52:14
Tuo Jenni Janakan myöhäisfeministinen herätysliike osuu parhaiten siihen tiettyyn naisryhmään, joka kokee olevansa kaikkialla uhri ja miesten syrjäyttämä. Samaan naisryhmään, joka laatii itselleen vuosihoroskoopin, käyttää runsaasti luontaistuotteita ja uskoo että kaikki miespuoliset pomot ovat narsisteja.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 18, 2019, 11:54:18
Aikanaan assertiivisuus suomeksi kai tarkoitti jotakin sellaista kuin jämäkkyys. Eli "anteeksi, mutta mä ajattelin että" sijaan sanotaan: "ajattelen, että". Jämäkästi tuodaan julki oma mielipide, puolustetaan sitä ja pidetään siinä kiinni. Neuvotellaan jämäkästi.

Eli sangen eri asia kuin röyhkeys, vaikka näytti artikkelista päätellen, että vallan samoja asioita ajetaan.

Se, mikä itseäni ihmetyttää, on, että annetaan ymmärtää, että tätä koulutusta tarvitsevat erityisesti naiset. Että niinkö, että miehet ovat luonnostaan röyhkeitä...ei kai.

T: Xante
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 18, 2019, 12:12:05
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 18, 2019, 11:54:18
Se, mikä itseäni ihmetyttää, on, että annetaan ymmärtää, että tätä koulutusta tarvitsevat erityisesti naiset. Että niinkö, että miehet ovat luonnostaan röyhkeitä...ei kai.

T: Xante

Miehet tuskin ovat luonnostaan röyhkeämpiä kuin naiset. Uskoisitko jos sanon, että miehillä vain on ollut parempi oppia röyhkeiksi, tai kärsiä enemmän. Maailma on ikäänkuin sellainen,  ainakin ollut.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 18, 2019, 12:39:40
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 18, 2019, 12:12:05
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 18, 2019, 11:54:18
Se, mikä itseäni ihmetyttää, on, että annetaan ymmärtää, että tätä koulutusta tarvitsevat erityisesti naiset. Että niinkö, että miehet ovat luonnostaan röyhkeitä...ei kai.

T: Xante

Miehet tuskin ovat luonnostaan röyhkeämpiä kuin naiset. Uskoisitko jos sanon, että miehillä vain on ollut parempi oppia röyhkeiksi, tai kärsiä enemmän. Maailma on ikäänkuin sellainen,  ainakin ollut.

Uskon.

Senkin uskon, että vaikeuksia on enemmän miehellä kuin naisella, joka ei vaan ota oppiakseen.

T: Xante
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Saares - tammikuu 18, 2019, 13:35:17
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 18, 2019, 11:42:57
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 18, 2019, 10:05:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 09:51:50

Kai sitä voisi röyhkeydeksikin mieltää. Nimenomaan myönteiseksi sellaiseksi.

Jonkin verran kiukkuisuutta ihmisessä täytyy olla että elää vaikka edes piruuttaan.

Minulla tämä asenne oli keskeinen osa selviytymisstrategiaani jo keskikoulussa. Kävin poikakoulun ja kiusaaminen kuului kiinteänä osana koulun kulttuuriin. Ylempiluokkalaiset työnsivät päätä vessanpönttöön, antoivat rystyshierontaa ja kaatoivat maahan. Minä löin kiusaajaa heti ja ilman varoitusta. Yleensä suuhun tai nenään enkä lopettanut ennen kuin kiusaaja oli toimintakyvytön. Kuukauden kuluttua kiusaajat kiersivät minut kaukaa. Vaikka olin pienempi ja tulisin häviämään tappelun, kukaan ei uskaltanut ottaa riskiä, että saisi alempiluokkalaiselta kuonoonsa.

Kunnioitus piti ansaita röyhkeydellä.

Ei kaiketi ole röyhkeyttä puolustaa itseään.

Kiusaajia pikemminkin kutsuisin röyhkeiksi.   Yleensä kiusaajat eivät ole kovin rohkeita ja he kiusaavat pienempiään ja harva kiusaa ellei siihen saa kannatusta porukalta.

Itsekin olen käyttänyt tuota "turpaanvetotaktiikkaa" ja hyvin se toimii, mutta se sopinee meille, joilla on siihen valmiudet eikä jokaisella sellaisia ole. Kiusaajat kohdistavatkin sen huomionsa sellaisiin joilla ei ole tarpeeksi voimaa, tai luontoa pistään hanttiin.
Käytin kerran tätä koulukiusaamistapauksen jälkihoitoon. Joukko loukkalaisiani pyöritti lentopalloverkon ympärilleni etten päässyt liikkumaan. Irti päästyäni valitsin heti yhden kiusaajistani ja hyökkäsin karjuen tämän kimppuun. Seuraavakksi valitsi toisen, kaadoin alleni ja väänsin kättä niin että hänen täytyi huutaa. Valintani eivät olleet sattumanvaraisia vaan sieltä heikommasta päästä. Teeskentelin olevani silmittömästi raivoissani ajattelin kuitenkin täysin kylmän rauhallisesti tilannetta. Tämän välikohtauksen jälkeen sain olla aivan rauhassa eivätkä edes rökittämäni karttaneet seuraani. Opetus ehkä oli että heidän saamansa pöllytys oli ansaittu.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: mikainen - tammikuu 18, 2019, 14:15:23
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 18, 2019, 10:05:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 18, 2019, 09:51:50

Kai sitä voisi röyhkeydeksikin mieltää. Nimenomaan myönteiseksi sellaiseksi.

Jonkin verran kiukkuisuutta ihmisessä täytyy olla että elää vaikka edes piruuttaan.

Minulla tämä asenne oli keskeinen osa selviytymisstrategiaani jo keskikoulussa. Kävin poikakoulun ja kiusaaminen kuului kiinteänä osana koulun kulttuuriin. Ylempiluokkalaiset työnsivät päätä vessanpönttöön, antoivat rystyshierontaa ja kaatoivat maahan. Minä löin kiusaajaa heti ja ilman varoitusta. Yleensä suuhun tai nenään enkä lopettanut ennen kuin kiusaaja oli toimintakyvytön. Kuukauden kuluttua kiusaajat kiersivät minut kaukaa. Vaikka olin pienempi ja tulisin häviämään tappelun, kukaan ei uskaltanut ottaa riskiä, että saisi alempiluokkalaiselta kuonoonsa.

Kunnioitus piti ansaita röyhkeydellä.

Tuo on kyllä tehokas tapa päästä kiusaajista, mutta kunnioitus sekoitetaan usein pelkoon. Ovat vähän eri asioita.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 10, 2019, 21:09:01
Alkaa ilmeisesti vaatia jo kokolailla röyhkeyttä tehdä edes huumoria. Ja kuitenkin komiikan tulisi olla länsimaisessa maassa osa päivittäistä elämää, ettemme tikahdu omaan paskantärkeyteemme.

https://kaarisade.home.blog/

Menemme eduskunta- ja eurovaaleihin tilanteessa, jossa enemmistö ehdokkaista haluaa kriminalisoida "vihapuheen". Myös "maalittaminen" ja "informaatiovaikuttaminen" vilisevät argumentoinnissa – kaikki uudissanoja. He, sen enempää kuin tulevat tuomitutkaan, eivät tosin tiedä mitä nämä termit tarkoittavat. Haluaisin nyt sanoa tästä aiheesta muutaman omakohtaisen kokemuksen. Ensinnäkin, tätä kirjoittaessani olen juuri huomannut, että luomani parodiahahmon, vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateen, tili on jäädytetty Twitterissä. Minkäänlaista selitystä tai selvitysmahdollisuutta ei ole tarjottu. Huonolta näyttää. Syitä voi miettiä. Keijo oli juuri eilen postannut parodiaa Valtioneuvoston informaatiovaikuttamista koskevasta oppaasta, jossa myös satiiri luokiteltiin vihamielisen informaatiovaikuttamisen muodoksi. Keijon tilin jäädyttäminen osoittaa parodian todellisuudeksi ja satiirin enää mahdottomaksi. Tämä on tietenkin surkuhupaisaa ja samalla aivan käsittämätöntä. Olisitko voinut vielä 10 vuotta sitten kuvitella jotain tällaista?

...

Aloittaessani koin satiirin vähiten tehottomaksi keinoksi kamppailla tätä mieletöntä kehitystä vastaan. Vakavamielinen tosiasioista puhuminen olisi mennyt kuuroille korville. Ajatus hautui kesällä 2017, jolloin keksin tilin "vihapuhepoliisi". Ei aikaakaan kun Keijo nousi pian hetkellisesti suuremman yleisön tietoisuuteen Turun puukkoiskun 2017 jälkeen. Tuolloin Keijo oli tweetannut:

"Älä päästä pullon henkeä twitteriin. Vihaisella nettikirjoittelulla vakavat seuraukset. Tällä hetkellä Suomen suurimpia turvallisuusuhkia."

Olin kirjoittanut tweetin iskun jälkeisenä lauantai-iltana 23.34 ja nähnyt päivityksen saavan korkeintaan muutaman tykkäyksen. Sitten menin nukkumaan. Seuraavana aamupäivänä odotellessani kahvin porisemista yllätyin avatessani Twitterin. Päivitys oli saanut useamman sata tykkäystä. Kun näin tykkääjien joukoissa vihervasemmistolaisia poliitikkoja, minulle valkeni, että ilmiselväksi parodiaksi tarkoittamastani politisoituneen poliisin irvikuvahahmosta olikin tullut vasemmiston silmissä oikeaksi luultu sosiaalisen median sankari. "Totuudenjälkeisestä ajasta" ja "vaihtoehtoisista faktoista" huolestunut "faktantarkistajia" peräänkuuluttava poliittinen klikki näytti todellisen luonteensa totaalisen medialukutaidottomana lammaslaumana, joka ei erottanut parodiaa siinäkään tilanteessa kun siinä luki parodia (Keijo ei ole koskaan "esiintynyt poliisina"). Myöhemmin Keijo myös kirjoitti Turun Sanomiin päättömän tekstin nimimerkillä "Aisa Kantola", se julkaistiin välittömästi.

Olemme saapuneet tilanteeseen, jossa meidän on todella mietittävä, riittääkö enää pelkkä asialle nauraminen tai sen satirisointi. Pahinta onkin, jos tätä hulluutta alkaa pitämään normaalina asiantilana.

Tässä välissä haluaisin kiittää Päivän Byrokraatti –nettilehteä, joka oli tehnyt ilmiöstä poliisin politisoitumistakin taustoittaneen artikkelin, sekä Pressiklubia luotsannutta Sanna Ukkolaa, joka teki alkusyksystä 2017 ohjelmassaan katsauksen vihapuhepoliisin someilmiöön. Keijon tykkääjien ja uudelleentweettaajien joukossa oli mm. sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sekä kansanedustajat Satu Hassi, Sirpa Paatero, Ville Niinistö. Demarikansanedustaja Maarit Feldt-Ranta oli jakanut viestiä eteenpäin totena ja ihmetellyt asian selvittyä myöhemmin, miksi joku haluaisi tehdä moista parodiaa. Tykkääjien joukosta löytyi myös korkea-arvoisia akateemisia tutkijoita sekä asiantuntijoita, joiden odottaisi ensimmäisenä erottavan todellisuuden ja absurdin fiktion välisen rajan.

Tapahtuman jälkeen parodian kohteet, mm. ylikomisariot Jari Taponen ja Jussi Huhtela sekä Helsingin poliisin twitter-tili blokkasivat Keijon. Tämän jälkeen, kansansuosiosta huolimatta Keijoa on käsitelty mediassa maksimissaan muutaman kerran, lähinnä perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uutisten ansiosta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat antoi alustan kritiikittömästi komedian kohteeksi päätyneelle Taposelle, joka vaati lehdessä tilini sulkemista (Taponen kunnostautui samana syksynä myös anarkistilehti Voiman kannessa).


Ja niin edelleen. Kannattaa lukea koko blogi.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: wade - huhtikuu 11, 2019, 14:00:13
Minulle tuli röyhkeydestä mieleen joko feminismin saralla Rosa Meriläisen itselleen ottama titteli ammattikehtaaja ja iirisflinkkilämäinen sexi-, keho- jne. positiivisuus; tai yleisemmin tietynlainen epäsensitiivinen ja nöyryyttä heikkoutena pitävä julkea itsensä ylistäminen.

Mutta kuten sanottua, kyse onkin ilmeisesti siitä, että uskaltaa tunnustaa olevansa hyvä jossakin. Tietty realistisen positiivinen minäviesti. Hassua toki, jos joku kokee tällaisen röyhkeytenä, eikö sana kuitenkin viittaa jonkinlaiseen liialliseen häpeilemättömyyteen. Toki voi ajatella että röyhkeys on suhteellista - ehkä kulttuurissamme tulee olla röyhkeä, jotta voi puhua itsestään positiivisesti ja kiittää itseään, kun on aihetta.
Otsikko: Vs: Röyhkeys positiivisena voimavarana?
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 16:04:28
Itseään ylivertaisina osaajina ja synnynnäisinä kansakunnan johtajina itseään näkeviä erikoistapauksia syntyy muuallakin kuin Keskustassa. Kekkosen, Karjalaisen, Väyrysen ja Sipilän lisäksi on taiwanilainen, Trumpia fanittava yritysjohtaja Gou, saanut ilmestyksen:

Lainaus käyttäjältä: https://www.tivi.fi/uutiset/applen-puhelinvalmistajan-pomo-pyrkii-presidentiksi-merenjumalatar-ilmestyi-minulle-unessa/57c7e139-6c72-44cd-9389-d2cb966527f0Applen puhelinvalmistajan pomo pyrkii presidentiksi: "merenjumalatar ilmestyi minulle unessa"