Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 26, 2024, 20:23:53Intiassa on 1,4 miljardia asukasta. Tottakai osin kehittyneestäkin yhteiskunnasta tulee huippuosaajia. He silti eivät luo Intiasta toimivaa...
Miksi eivät? Kulttuuriko syynä?

Kun usein yksinkertaistetaan asioita- niin voidaan sanoa sekin, että kyse voi olla pelkästään asuinpaikkojen olosuhteet.
Lauhkean seudun ja pohjoisen rajamailla on ollut pakko kehittää monenlaisia asioita, joita tropiikissa ei ole tarpeen, eikä mahdollista. Kulttuurikin on paljolti syntynyt olosuhteiden mukaan.

Tieteen innovaatiot ja ahneus on myös tuonut parempia mahdollisuuksia toteuttaa asioita. Tosin melkoista holhousvaltaa on käytetty niin sanotuissa lännen ihmemaissakin.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 27, 2024, 11:47:52

Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 26, 2024, 20:23:53Intiassa on 1,4 miljardia asukasta. Tottakai osin kehittyneestäkin yhteiskunnasta tulee huippuosaajia. He silti eivät luo Intiasta toimivaa...
Miksi eivät? Kulttuuriko syynä?

Kun usein yksinkertaistetaan asioita- niin voidaan sanoa sekin, että kyse voi olla pelkästään asuinpaikkojen olosuhteet.
Lauhkean seudun ja pohjoisen rajamailla on ollut pakko kehittää monenlaisia asioita, joita tropiikissa ei ole tarpeen, eikä mahdollista. Kulttuurikin on paljolti syntynyt olosuhteiden mukaan.

Tieteen innovaatiot ja ahneus on myös tuonut parempia mahdollisuuksia toteuttaa asioita. Tosin melkoista holhousvaltaa on käytetty niin sanotuissa lännen ihmemaissakin.

Onko vaikeampi elinympäristö suorittanut karsintaa, jotta parhaat selviytyvät?

Ainakin tv-viihteen perusteella viikingeillä oli tapana hylätä vammaiset lapset susien syötäväksi, ja jollain/joillain intiaaniheimoilla antaa vanhusten kuolla pakkaseen.

Kehruu-Jennyä ei keksitty viikinkien eikä intiaanien parissa. Teollinen kehitys sai alkunsa maissa joissa rahvasta kyllä kohdeltiin kovakouraisesti, mutta ihan karkein mahdollinen viidakonlaki ei sentään vallinnut.

Mitenkäs muuten, kun rummutat Toope niin paljon kristinuskon puolesta, et sitten kumminkaan noteeraa lähimmäisistä välittämistä miksikään?

Jo neandertalit hoivasivat omiaan, eli antoivat piutpaut "karsivalle elinympäristölle". Kunnes se sitten karsi koko lajin.

Eiköhän kaikista kulttuureista löydy hyviä ja pahoja asioita. Myöskään älykkyys ei suojaa pahuudelta, ei sen puoleen tyhmyyskään. Puhutaan elämän ihan dimensioista.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 27, 2024, 11:47:52Kun usein yksinkertaistetaan asioita- niin voidaan sanoa sekin, että kyse voi olla pelkästään asuinpaikkojen olosuhteet.
Lauhkean seudun ja pohjoisen rajamailla on ollut pakko kehittää monenlaisia asioita, joita tropiikissa ei ole tarpeen, eikä mahdollista. Kulttuurikin on paljolti syntynyt olosuhteiden mukaan.

Tieteen innovaatiot ja ahneus on myös tuonut parempia mahdollisuuksia toteuttaa asioita. Tosin melkoista holhousvaltaa on käytetty niin sanotuissa lännen ihmemaissakin.

Jossakin on ollut pakko ja mahdollista kehittää monenlaisia asioita, joita joissakin muualla ei ole ollut pakko eikä mahdollista kehittää. Millä tavalla tämä liittyy älykkyyteen ja geeneihin, jotka otsikossa mainitaan?

Oma arvioni on se, että ympäristö luo puitteet, joiden sisällä ominaisuudet - mukaan lukien älykkyys - kehittyvät ja luonnonvalinnan kautta periytyvät. Ominaisuudet, jotka edistävät selviämistä ympäristön haasteista, säilyvät ja vahvistuvat perimäketjun myötä. Ominaisuudet, jotka ovat epäedullisia selviämisen kannalta, karsiutuvat perimästä.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 28, 2024, 09:17:03

Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 27, 2024, 11:47:52Kun usein yksinkertaistetaan asioita- niin voidaan sanoa sekin, että kyse voi olla pelkästään asuinpaikkojen olosuhteet.
Lauhkean seudun ja pohjoisen rajamailla on ollut pakko kehittää monenlaisia asioita, joita tropiikissa ei ole tarpeen, eikä mahdollista. Kulttuurikin on paljolti syntynyt olosuhteiden mukaan.

Tieteen innovaatiot ja ahneus on myös tuonut parempia mahdollisuuksia toteuttaa asioita. Tosin melkoista holhousvaltaa on käytetty niin sanotuissa lännen ihmemaissakin.

Jossakin on ollut pakko ja mahdollista kehittää monenlaisia asioita, joita joissakin muualla ei ole ollut pakko eikä mahdollista kehittää. Millä tavalla tämä liittyy älykkyyteen ja geeneihin, jotka otsikossa mainitaan?

Oma arvioni on se, että ympäristö luo puitteet, joiden sisällä ominaisuudet - mukaan lukien älykkyys - kehittyvät ja luonnonvalinnan kautta periytyvät. Ominaisuudet, jotka edistävät selviämistä ympäristön haasteista, säilyvät ja vahvistuvat perimäketjun myötä. Ominaisuudet, jotka ovat epäedullisia selviämisen kannalta, karsiutuvat perimästä.

Niin millä tavoin liittyy älyyn ja geeneihin- hyvä kysyä tuota.

Ovatko geenit yleensäkään älykkäitä, ihmisen äly ei taida olla "hyvä esimerkki".

Geeneistä -niihin luentaan (ilmenemiseen) vaikuttaa kyllä ympäristö ja olosuhteet. Ihmisryhmätkin ovat muokkautuneet ympäristönä olosuhteiden mukaiseksi ja äly taas lähinnä on soveltuvaa suhteellista tietoa, joka toimii ihmisessä, paremmin, tai huonommin. Ilman laajaa kokemusperäistä opiskelua, ei sitä kyllä "tyhmempi ihminen" osaa käyttää.

Tieto ja äly on vuosisatojen tuhansien aikana kehittynyt nykyiseen muotoonsa, ja se vaihtelee ihmisissä sitä mukaan, kun koulutus lisääntyy.
Nerojakin voi "löytyä" ihmisryhmistä mistä hyvänsä, mutta yleisempää se on niissä missä on pitkät perinteet tutkimiseen ja ajattelun avulla pohdittuihin asioihin.

Toisinaan voi silti ihmetellä, miten jotkut ovat näppäriä käsistään, mutta eivät samaa tasoa ajatuksien kanssa. Vaikka käsite sana jo sinänsä liittyy käsittelemiseen.
Kiinnostus ja uteliaisuus ruokkii älyä ja ehkä geenien valinta auttaa siinä, silti tyhmille ihmisille voi syntyä nero lapsi..-neroksi oppiva.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 28, 2024, 09:17:03...Oma arvioni on se, että ympäristö luo puitteet, joiden sisällä ominaisuudet - mukaan lukien älykkyys - kehittyvät ja luonnonvalinnan kautta periytyvät. Ominaisuudet, jotka edistävät selviämistä ympäristön haasteista, säilyvät ja vahvistuvat perimäketjun myötä. Ominaisuudet, jotka ovat epäedullisia selviämisen kannalta, karsiutuvat perimästä.

Älykkyys on sekä ympäristön, että perinnöllisyyden luomaa...?

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 27, 2024, 20:29:27Mitenkäs muuten, kun rummutat Toope niin paljon kristinuskon puolesta, et sitten kumminkaan noteeraa lähimmäisistä välittämistä miksikään?

Pidän tuota lähimmäisistä välittämistä tärkeänä arvona. Sisältyy omaan työhöni!

Usko ihmiskunnan degeneroitumiseen taitaa olla yhtä vanha kuin ihmiskunta.
Modernit antiikin roomalaisetkin päivittelivät nuorison rappiota.
Syynä lienee muistojen kultautuminen eli negatiivisten asioiden unohtamistaipumus, yhdessä negatiivisten havaintojen ylikorostumisen taipumukseen.
Sekä tulevaisuuden arvioiminen noiden vääristymien pohjalta.
Kuitenkin ihmiskunta on älyllistynyt jatkuvasti ja kehitystä jatkavat kyborgit, tekoälyt ja älykkäät koneet vaikka apinoista ilmestynyt ihmiskunta katoaisikin nykymuodossaan.

Juoruilukin on hyödyllistä.
https://areena.yle.fi/1-67838419

^
Onhan se silti hyvä muistaa, että solut ja niiden geenit osaavat rakentaa ihmisen ja muutkin elolliset. Ihminen ei kuitenkaan osaa rakentaa soluja, vaikka sukua osataan jatkaa "luonnon pakottamana.

Luotu tuskin on luojaansa viisaampi, vaikka sitäkin voisi olettaa. Toki se äly ja muu sellainen tulee sivuvaikutuksena, solujen toimesta, joten ihmisen älykin lienee osa solujen älyä.

Luonto kokonaisuudessaan kuitenkin korjaa erehdyksiään jatkuvasti- ja säätää ympäristöäkin--

Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 11, 2024, 15:36:47Usko ihmiskunnan degeneroitumiseen taitaa olla yhtä vanha kuin ihmiskunta.
Modernit antiikin roomalaisetkin päivittelivät nuorison rappiota.
Syynä lienee muistojen kultautuminen eli negatiivisten asioiden unohtamistaipumus, yhdessä negatiivisten havaintojen ylikorostumisen taipumukseen.
Sekä tulevaisuuden arvioiminen noiden vääristymien pohjalta.
Kuitenkin ihmiskunta on älyllistynyt jatkuvasti ja kehitystä jatkavat kyborgit, tekoälyt ja älykkäät koneet vaikka apinoista ilmestynyt ihmiskunta katoaisikin nykymuodossaan.

Nuorisoa on pidetty rappeutuneena antiikista saakka. Silti noista teiniääliöistä on kasvanut yhteiskunnan rakentajia.

Mutta tämä ei toteudu kaikissa yhteiskunnissa. Eivät Venäjä, monet osat Afrikasta tai islamilaisesta Aasiasta kehity. Ne taantuvat. Kaikissa maissa kulttuuri ei rakenna, joissakin yhteiskunnissa se kulttuuri juuri on kehityksen este.

Kielien tavoin kaikki kulttuurit joko kuihtuvat ja katoavat tai muuttuvat ja kukoistavat, eriytyen paikalliskulttuureiksi ja osan kasvaessa joksikin aikaa jopa valtakulttuureiksi paikallisine alakulttuureineen. Vain muutos on pysyvää.

Vaikka olenkin koulu-, työpaikka- ja naapurustokiusattu, en ole vieläkään oivaltanut että ei se ole yksinomaan minun omaa syytäni. Varsinkin autistispiirteisenä olen vain ajatellut että olen keskimääräistä alttiimpi tulemaan kiusatuksi, ja jokainen kusipää sen tilaisuuden taatusti käyttää hyväkseen, koska minä en osaa ns. puolustaa itseäni (henkisen sortin väkivaltaa vastaan ainakaan). Olen aina ollut vähän kiusaantunut kun jotkut ihmiset ovat korostaneet että yhteiskunnassa ja sen rakenteissa on vikaa.

Mutta nyt koin valaistumisen, ja lisäksi minäkin pääsen kerrankin pöyristymään vähemmistön edustajana että miten törkeästi meikäläisiä kohtaan onkaan käyttäydytty: nimensä perusteella suomenruotsalainen, mahdollisesti itseään pikkuisen muita suomalaisia parempana pitävä ihminen, on ilmeisesti sitä mieltä että ihmisistä tulee kiusattuja geneettisin perustein. Perimä on jo alunperin niin paskaa että kiusaamisen kohteeksihan sitä syntyy:

Yleisesti tunnustetaan, että kouluissa tapahtuva väkivalta lähtee ryhmädynamiikasta. Silti esimerkiksi Suomessa laajasti käytetyssä KiVa koulu -ohjelmassa aletaan hyvin pian sen jälkeen puhua kiusaajista ja kiusatuista, heidän ominaisuuksistaan ja siitä, miten näiden lasten pitäisi ottaa erilaisia rooleja.

Hävitys-romaanissa on raivokas kohta, jossa kertoja vyöryttää koulukiusaamiskirjallisuutta ja saa sen kuulostamaan selfhelp-lässynläältä.

KiVa koulun on kehittänyt Turun yliopiston professori Christina Salmivalli. Hän on koulukiusaamispuheen keulahahmo, jolla on paljon valtaa määrittää sitä, miten kouluväkivaltaan suhtaudutaan Suomessa, Rauma sanoo. Tutkimuksissa ohjelman meriitit ovat kiistattomat, mutta se lähestyy koulunpihaa yksilölähtöisesti, ei valtahierarkioita kyseenalaistaen, kuten esimerkiksi koulukiusaamista Helsingin yliopistossa tutkiva Ina Juva on huomauttanut.

Lisäksi on huomattu, ettei se tunnista luokkayhteisössä suosittuja kiusaajia eivätkä sen metodit tehoa kovinkaan hyvin pitkään jatkuneisiin ja vakaviin tapauksiin – siis sellaisiin kuin Rauman.

Kun Ylen MOT kritisoi ohjelmaa muutama vuosi sitten, Salmivalli puolustautui sanomalla, ettei sitä aina sovelleta oikein ja että tuloksiin voi vaikuttaa myös "koulun alue" ja "oppilasaines".

"THL:n kouluterveyskyselyissä tietyissä kouluissa raportoidaan tosi paljon kiusaamiskokemuksia vuodesta toiseen, vaikka oppilaat kyllä vaihtuvat. Jotkut muut siellä eivät vaihdu", Rauma sanoo.

Salmivalli on saanut Euroopan tutkimusneuvosto ERC:ltä 2,5 miljoonan euron rahoituksen hankkeeseen, jossa vaikeita kiusaamistapauksia tutkitaan muun muassa molekyyligenetiikkaa hyödyntämällä.

Sen sijaan opettajien ja koulun kulttuurin roolia on tutkittu kovin vähän.

Rauma kertoo, ettei ole kategorisesti geenitutkimusta vastaan tai ajattele, että perimän selvittäminen veisi natsismin porteille. Silti häntä häiritsee, että ongelmalle yritetään löytää ratkaisua siitä, ovatko kiusaajat syntyjään "tunnekylmempiä" ja toiset biologisesti "parempia" uhreja.

"Että kun tiedetään näitä geneettisiä tekijöitä, voidaan sitten opettaa ihmisiä suvaitsemaan toisiaan paremmin. Siinä on musta jotakin tosi kyseenalaista."

https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/miksi-erilaisuus-riittaa-koulukiusaamisen-syyksi-iida-rauma-kirjoitti-kostoromaanin/?shared=1212127-a09f0a7b-999&utm_medium=Social&utm_

Kokolailla selväksihän se tehtiin minunkin koulussani että olen ali-ihminen, koska olen huono kaikissa urheilulajeissa. Miksi niissä sitten olisi pitänyt olla hyvä, se ei ole minulle selvinnyt. Eihän meistä kaikista tule mitään urheilijoita aikuisena. Itseasiassa tosi harvasta tulee. Sikäli kuin olen autistinen, ja isäni oli, ja isän äiti vieläkin pahemmin, niin tietysti voisi olla sitäkin mieltä että geenejä on syyttäminen. Toisaalta äidilläni ei neuropoikkeavuutta ole, mutta hänen kohdallaan on sitten kysymys suvussa harjoitetusta luulot pois -kasvatuksesta, joka tekee ihmisistä nöyriä ja huonolla itsetunnolla varustettuja.

Mutta oli ihminen syystä mistä hyvänsä minkämoinen tahansa, niin ei häntä mikään pakko ole mennä kiusaamaan. Ja miltei kaikki syyt kiusata ovat tekosyitä. Ne ovat niin naurettavia, niin totaalisen mielivaltaisia nämä koulussa harrastetut kiusaamiset, kuten nyt vaikka vaatteista vittuilua, että eihän se toiminta ole järjellistä missään määrin. Olisi aikuisten tehtävä juuria se pois, mutta sensijaan mieluummin etsitään syitä kiusatuista ja mietitään että mitenkähän heidän pitäisi muuttua... Tämä kertoo siitä että aikuiset itse kannattavat viidakon lakeja ja vahvimman oikeutta.

Laitan tähän varmuuden vuoksi kaiken (paitsi kuvat ja kuvateksti) mitä em. linkissä näkyy, kun en tiedä näkyykö se kaikille foorumia käyttäville:

LainaaThomas Bernhard on itävaltalainen kirjailija, jolta ilmestyi vuonna 1984 klassikkoromaani Hakkuu, lisänimeltään Muuan mielenkuohu (Teos, 2007). Se on tilinteko Wienin kulttuuripiirien suunnattomasta tyhmyydestä, pikkuporvarillisuudesta ja alhaisuudesta. Ehkä kostokin, sillä henkilöt ovat tunnistettavia.

Kirjassa Bernhardin kaltainen kertoja istuu "taiteellisilla illallisilla" omassa nurkassaan ja tekee tiliä maailman kanssa.

Tietenkin Iida Rauma on lukenut kirjan.

"Olen mä istunut aika paljon tuolla nurkassa ja tehnyt tiliä maailman kanssa", Rauma sanoo.

Tuo nurkka on Turun yliopiston opettajakoulutuslaitoksen peruja oleva työpöytä vaaleassa turkulaiskaksiossa, jonka jokainen esine on kuin asetettu millilleen. Valikoitu kirjahylly (Nabokov, Beauvoir, Duras), vielä valikoidumpi vinyylilevyhylly (lähinnä Cohenia), eteisessä Bowie-juliste ja paljon pikkuruisia viherkasveja pikkuruisissa ruukuissaan.

Pöytänsä ääressä Iida Rauma kirjoitti kuuden vuoden ajan kolmatta romaaniaan Hävitys (Siltala, 2022). Se on tapauskertomus yhdestä vuosia jatkuneen väkivallan uhrista. Väkivalta tapahtui koulussa Kaarinassa. Väkivaltakoneistoa käytti opettaja, joka ei esimerkiksi sietänyt sitä, että oppilas piirtelee vihkonsa reunaan tunnilla.

Kyse on yksittäistapauksesta, Rauma sanoo. Mutta sen pohjalta voi arvioida, miten yhteiskunta suhtautuu lapsiinsa. Hän sanoo suoraan, että Hävitys on kosto. Ei kenellekään henkilökohtaisesti vaan ihan kaikille.

"Se on vihan läpäisemä kirja ja suunnattu vanhoille ihmisille."

Hävitys on kirja, jota Iida Rauma sanoo yrittäneensä kirjoittaa aina. Hän aloitti kirjoittamisen abiturienttina. Lukulomalla oli aikaa, kun kukaan "ei lukinnut mihinkään laitokseen". Syntyi rutiini, käsikirjoitus valmistui.

"Parikymppisenä lähetin sen kaikkiin paikkoihin, ja sain ihan kannustavia kommentteja. Mutta luojan kiitos kukaan ei halunnut julkaista sitä. Olisi hirveää, jos se olisi olemassa."

Nyt Rauma on 37-vuotias ja kirjoittanut käytännössä joka arkipäivä 18 vuotta. Hävitys on hänen kolmas kirjansa. Edellinen romaani Seksistä ja matematiikasta (Gummerus, 2015) oli jonkinlainen läpimurto. Siitä otettiin kolme, vaikkakin pientä, painosta, ja Rauma voitti niin Kalevi Jäntin palkinnon kuin Tulenkantaja-palkinnon.

Hän sanoo kirjoittaneensa käytännössä aina Hävityksen aiheesta – vallasta ja järjettömiksi miellettyjen ihmisten kokemasta sorrosta – mutta Hävitys on ollut kirja, joka on juossut häntä pakoon.

Se johtuu siitä, että romaani on kertomus Iida Rauman tapauksesta. Hänen pahin painajaisensa oli, että kirja kuulostaisi yhdentekevältä ja pieneltä.

"Jos haluaisi kirjoittaa jonkun liikuttavan koulukiusaamista käsittelevän kirjan, niin varmaan sellaisen voisi vääntää parissa vuodessa. Mun intressi ei ollut saattaa maailmaan yhtään sellaista lisää."

Kuutisen vuotta sitten Rauma oli Edinburghissa residenssissä. Hänellä oli reilut 150 sivua tekstiä, mutta kirjoittaminen oli hienoista puitteista huolimatta tuskaista ja teksti "ihme lässytystä".

Viimein oikea kerrontatapa löytyi. Romaanista tuli Bernhardin kirjan tapaan päähenkilönsä puhetta. Viha alkoi kuohahdella, osua vähän kaikkeen. Ensimmäiset 150 sivua lensivät roskikseen, mutta teksti saattoi edetä.

Rauma istui kirjastossa ja luki koulukiusaamiskirjallisuutta ja kasvatustieteellistä tutkimusta. Hän kävi "kaikilla mahdollisilla" Turku-kierroksilla ja huomasi, että niillä käyvät innokkaan kotiseutumieliset eläkeläiset, eivät niinkään turistit.

"Jos Turun historiaan sukeltaminen tuntuu vähän sellaiselta helvettiin menemiseltä, kun kaikkialla on tuhoa ja hirvittäviä menetyksiä, niin en mä myöskään ihan hirveästi nauttinut omien kokemusteni kirjoittamisesta."

Työprosessin "tavallisesta ei-kivasta" laskeuduttiin "annihilaatiokauhun" eli tuhoutumisen pelon tasolle, Rauma tarkentaa. Välillä kesken työpäivän piti poistua hetkeksi hokemaan itsekseen, että "en tapa ketään, en tapa, vaan yritän nyt vain kirjoittaa tämän".

KUKA
Iida Rauma

Ikä: 37

Syntymäpaikka: Turku

Kotipaikka: Turku

Työ: kirjailija

Perhe: kumppani

Koulutus: valtiotieteen maisteri poliittisesta historiasta

Harrastukset: Turku, luonnontieteet, maalaus

Koulunpiha on käypä vertauskuva koko yhteiskunnalle. Samat ilmiöt, mekaniikat ja hierarkiat pätevät myös muualla. Silti kouluun ja lapsiin suhtaudutaan omana rinnakkaistodellisuutenaan.

Se kertoo Rauman mukaan siitä, että yhteiskunta vihaa lapsia. Aikuisten maailmassa havaitaan, puututaan ja kielletään perustuslakia myöten syrjintä esimerkiksi sukupuolen, iän tai alkuperän perustella. Lasten kohdalla osataan puhua vain "koulukiusaamisesta". Siksi myös selitys- ja ratkaisumallit ovat kapeita ja aivan liian yksilökeskeisiä, Rauma sanoo.

"Samalla tavalla kuin meillä on rasistisia rakenteita, meillä on lapsivihamielisiä rakenteita. Aikuiset ihmiset suhtautuvat lapsiin tavoilla, jotka eivät olisi ikinä ok saman ikäisten kanssa."

Koulu oli – ainakin Rauman aikana – täynnä sääntöjä sääntöjen vuoksi. Bussikuskit huusivat teineille, kaupoissa epäiltiin varkaaksi. Opettajat todistelivat valtaansa ja purkivat aggressioitaan satunnaisiin asioihin.

Rauman mukaan lapsivihamielisyyttä on myös eläkkeiden omaisuudensuoja sekä riittämättömät ilmastotoimet.

"Kun edellisen romaanin aikaan puhuin haastatteluissa ilmastokatastrofista, siihen suhtauduttiin alentuvasti. Kiva kun tässä on nuorella ihmisellä tällaista kiihkoilua. Nyt musta tuntuu, että olen taas samassa tilanteessa."

Hävityksessä Rauma kertoo oman tapauskertomuksensa rinnalla 400-luvulla murhatusta matemaatikosta Hypatia Aleksandrialaisesta sekä Pitié-Salpêtrièren pariisilaisesta mielisairaalasta, johon laitettiin hysteerikot ja muut yhteiskunnan hulluina pitämät.

Ja Turusta, jossa poikkeavia ja tuhottavia olivat vanhat talot. Turun palon jälkeen säilyneiden rakennusten jäänteet lanattiin saveen, ja keskiaikaisen keskustan tilalle valittiin "saksalainen ratkaisu", ruutukaava.

"Sen jälkeen on ollut helpompi purkaa lisää muitakin rakennuksia."

Thomas Hobbes uskoi 1600-luvulla, että ilman valtion väkivaltakoneistoa ihmisten välillä vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Sata vuotta myöhemmin Jean-Jacques Rousseau reagoi ajatukseen uskomalla ihmisten olevan luonnostaan hyviä ja olevan valistettavissa vieläkin paremmiksi.

Iida Rauma sanoo asettuvansa janalla rousseaulaiseksi: "On mielekkäämpää ajatella, että voimme vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset käyttäytyvät."

Yleisesti tunnustetaan, että kouluissa tapahtuva väkivalta lähtee ryhmädynamiikasta. Silti esimerkiksi Suomessa laajasti käytetyssä KiVa koulu -ohjelmassa aletaan hyvin pian sen jälkeen puhua kiusaajista ja kiusatuista, heidän ominaisuuksistaan ja siitä, miten näiden lasten pitäisi ottaa erilaisia rooleja.

Hävitys-romaanissa on raivokas kohta, jossa kertoja vyöryttää koulukiusaamiskirjallisuutta ja saa sen kuulostamaan selfhelp-lässynläältä.

KiVa koulun on kehittänyt Turun yliopiston professori Christina Salmivalli. Hän on koulukiusaamispuheen keulahahmo, jolla on paljon valtaa määrittää sitä, miten kouluväkivaltaan suhtaudutaan Suomessa, Rauma sanoo. Tutkimuksissa ohjelman meriitit ovat kiistattomat, mutta se lähestyy koulunpihaa yksilölähtöisesti, ei valtahierarkioita kyseenalaistaen, kuten esimerkiksi koulukiusaamista Helsingin yliopistossa tutkiva Ina Juva on huomauttanut.

Lisäksi on huomattu, ettei se tunnista luokkayhteisössä suosittuja kiusaajia eivätkä sen metodit tehoa kovinkaan hyvin pitkään jatkuneisiin ja vakaviin tapauksiin – siis sellaisiin kuin Rauman.

Kun Ylen MOT kritisoi ohjelmaa muutama vuosi sitten, Salmivalli puolustautui sanomalla, ettei sitä aina sovelleta oikein ja että tuloksiin voi vaikuttaa myös "koulun alue" ja "oppilasaines".

"THL:n kouluterveyskyselyissä tietyissä kouluissa raportoidaan tosi paljon kiusaamiskokemuksia vuodesta toiseen, vaikka oppilaat kyllä vaihtuvat. Jotkut muut siellä eivät vaihdu", Rauma sanoo.

Salmivalli on saanut Euroopan tutkimusneuvosto ERC:ltä 2,5 miljoonan euron rahoituksen hankkeeseen, jossa vaikeita kiusaamistapauksia tutkitaan muun muassa molekyyligenetiikkaa hyödyntämällä.

Sen sijaan opettajien ja koulun kulttuurin roolia on tutkittu kovin vähän.

Rauma kertoo, ettei ole kategorisesti geenitutkimusta vastaan tai ajattele, että perimän selvittäminen veisi natsismin porteille. Silti häntä häiritsee, että ongelmalle yritetään löytää ratkaisua siitä, ovatko kiusaajat syntyjään "tunnekylmempiä" ja toiset biologisesti "parempia" uhreja.

"Että kun tiedetään näitä geneettisiä tekijöitä, voidaan sitten opettaa ihmisiä suvaitsemaan toisiaan paremmin. Siinä on musta jotakin tosi kyseenalaista."

Hävitys on dokumentaarinen romaani. Sen kerronnallinen rakenne on silmukka: A on epäluotettava kertoja, joka selostaa asiaansa toisen epäluotettavan kertojan, kirjailija Iran, romaania varten.

Toisin kuin autofiktiossa on tapana, Rauma ei mene fiktion taakse piiloon. Kaikki mitä A kokee kirjassa, on tapahtunut myös Raumalle, ja kirjan Ira on kirjoittanut kovin samanlaisia kirjoja kuin Rauma.

Ranskalaiskirjailija Édouard Louis on hyödyntänyt samankaltaista rakennetta romaanissaan Väkivallan historia (Tammi, 2020): Kirjailija kertoo, kuinka hänen siskonsa kertoo, kuinka on kuullut äitinsä kertovan.

Mutta siinä missä Louis osoittaa kirjassaan, miten kaikista raiskauskuvauksista tulee sama mallitarina, Rauma tekee parhaansa, ettei kirjassa olisi mitään "tarinaa".

Hän kuitenkin tiesi hyvin jo kirjoittaessaan, että sitä häneltä lopulta halutaan. Hän päätyisi "antamaan koulukiusaamiselle kasvot", vaikka kokemusasiantuntijuus on hänestä karmeaa.

"Heiltä halutaan yleensä kokemusta eikä asiantuntijuutta."

Haastatteluita on ollut enemmän kuin koskaan. Niissä on oltu lähinnä kiinnostuneita siitä, miltä Raumasta on milloinkin tuntunut. On ollut mallitarina, johon häntä on yritetty sovittaa, yksittäistapaukseksi, joka on samasta muotista kuin kaikki muutkin.

"Enää ei voi sanoa, että 'pukeutui paljastavasti, joten raiskattiin'. Mutta se toistuu, että 'oli erilainen, joten oli koulukiusattu'. Olen törmännyt siihen itsekin miljoona kertaa."

Tällaiset tarinat johtavat Rauman mielestä pelkkään "hukkalämpöön". Ihminen saa tirkistellä toisen ihmisen kovaa kohtaloa, tiristää itsestään ulos empatiaa ja kuvitella hetkisen olevansa hyvä ihminen.

Rauma sanoo, että hänestä olisi mukavaa, jos tutkijat kiinnostuisivat perehtymään koulukiusaamiseen kulttuuriin ja opettajien rooliin aiempaa enemmän.

Hän on nyt tehnyt työnsä, kirjoittanut kirjan, josta tulee epämukava olo ja paha mieli. Sellaisen romaanin, joka annetaan kevätjuhlassa lahjaksi vain tarkoin valituille opettajille. Se on hänestä riittävä kosto. Mutta aina voi toivoa enemmän.

"Kyllä mä olen kauheasti toivonut, että Opettaja-lehti tuohon tarttuisi", Rauma sanoo. "Ja haluan, että Christina Salmivalli lukee sen."

Tilaajana kaiketi näkisi vieläkin enemmän, tuo teksti on ollut nähtävillä ilmaisnäytteenä SK:n artikkeleista.

^
Sitähän sanotaan että yhteiskunta on niin vahva kuin sen heikoin lenkki.
Yhteisön vahvuus ilmenee sen kykynä tarjota tukea jäsenilleen.
Siihenhän pohjoismainen hyvinvointi on perustunut. Vaikka ei täydellistä ole sekään.
Kuulemma 60-luvun muodikkaana sosiologisena projektina saatiin hyvinvointiyhteiskunta:
https://areena.yle.fi/1-64912371?seek=565

Sosiologia on yleinen ja laaja-alainen yhteiskuntatiede, joka tutkii yhteiskunnan rakennetta, sosiaalista toimintaa ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Sosiologia pyrkii ymmärtämään yhteiskuntaa yleisellä tasolla sekä tarkastelemaan sitä monista eri erityisaloista ja näkökulmista käsin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiologia

^^
Jostain luin muistaakseni jotain sellaista, että kiusaaminen tapahtuu yleensä niin, että alfat kiusaavat beettoja sen sijaan, että betat kiusaisivat alfoja tai että alfat kiusaisivat alfoja tai betat kiusaisivat betoja. Eli suunta kiusaamisessa olisi tyypillisesti se, että vahvempi kiusaa lähes poikkeuksetta heikompaa. Toki vain mikäli vahvempi on omaksunut elämäntavan, johon kiusaaminen itselle koettuna oikeutena kuuluu. Kaikki vahvat eivät tietenkään kiusaa heikompiaan sillä se, että lähtee kiusaamaan heikompiaan tai ylipäätään ketään, edellyttää jonkin verran ongelmia yläkerrassa, mitä kaikilla ei ole.

Olikos se vieläpä niin, että hiirillä oli testattu jotenkin, että jos hiiren, jota alfahiiret kiusasivat sosiaalisen statuksen kokemusta keinotekoisesti joillain hormonihoidoilla tai dropeilla nostettiin, niin sen sijaan, että tämä olisi kostanut kiusaajilleen, alkoi tämä kiusaamaan heikompiaan.

Ihmiset ja ihmisten sosiaaliset vuorovaikutussuhteet ovat varmasti huomattavasti monimutkaisempia kuin ne ovat hiirillä, mutta näkisin, että poikkeuksia lukuun ottamatta homma toimii meillä yleensä samaan suuntaan. Pitää toisin sanottuna olla ikään kuin kylähullu, jotta menisi väliin, kun huomaa, että jotain toista kiusataan, ellei siis ole itse nokkimisjärjestyksessä tuon kiuisaajan yläpuolella.

Ottaen huomioon että lahjakkaat ja taitavat tsykopaatit eli helposti juuri toisten kiusaajat yleensä päätyvät nokkimisjärjestyksen huipulle, ihmislaji ei ole oletusarvoisesti koskaan tasa-arvoinen sen yksilöille, ainakaan niin kauan kuin yhteskuntien tällaisen nokkimisjärjestyksen syntymisen mahdollistavia rakenteita ei saada korjattua.

Otaksuisin että jokaisella sosiaalisen statuksen tasolla on kaiketi aina kiusaajia ja riippuen siitä, mille tasolle on itse elämän lotossa päätynyt, tulee sitten kiusatuksi joko useammin (nokkimisjärjestyksessä yläpuolella on enemmän jengiä, ja siten potentiaalisia kiusaajia) tai harvemmin (nokkimisjärjestyksessä yläpuolella on vähemmän jengiä, eli vähemmän potentiaalisia kiusaajia) kuin muita.

Otaksuisin, että tuo sosiaalinen status on katu-uskottavuutta. Sellainen sosiaalinen status voi korreloida vaurauden kanssa, mutta ei vaurautta välttämättä aina edellytä. Jos on riittävän cool, kaikki haluavat olla kaveri, jotta tulisivat itsekin yhdistetyksi cooliksi, mutta jos ei ole cool, ehkä helpommin pyrkii todistamaan muille, ettei ole samanlainen epä-cool kiusaamalla itseään vieläkin epä-coolmimpia.

Jos ymmärsin Norman lainaamasta tekstistä oikein, olen samaa mieltä, että kiusaaminen tai koulukiusaaminen käsitteenä on huono. Se kuulostaa vähemmän pahalta tai joskus ehkä jopa täysin harmittomalta ("kyllähän nyt vähän täytyy kiusaamista siettää jotta karaistuisi aikuiselämää varten") kuin jos puhuttaisiin pahoinpitelystä. Ja mielestäni pahoinpitelystä on loppujen lopuksi aina ja korostetusti silloin kyse, kun kiusatuksi tullut on käytännössä puolustuskyvyttömässä tilassa. Puolustuskyvyttömällä tilalla tarkoitan sitä, että kiusaaminen on voimakkaampaa kuin mitä kiusatuksi tullut henkisesti kestää, sillä silloin se ei karaista vaan vain traumatisoi.