(https://dl-mail.ymail.com/ws/download/mailboxes/@.id==VjN-9uS-RJg9XVEG47K8kYK_FGIMSocsbCF3ko3vkUvxuYH5WefJ0EatgS8vpahFKlN0-OZtZrw2rULBXQ-scIJXZQ/messages/@.id==AE0ikssh_gSZXTLTdQkQUOmAe_k/content/parts/@.id==2/raw?appid=YMailNorrin&ymreqid=5357fa19-e913-862b-1c14-0e0006014800&token=zitEzqOML3j84e6ealFTT5U7-km5qEQF52lp7AcCuBYGHu6oxL1DaGbqorsPxHZJIWfMUW_k-LqtSeWRTRljSWGOXsjwz2-1oQjoS3ldzmIYfieQui8lJ5Kbrknr2pTX)Niitä omia tai tuttavan voi täällä kertoilla käsittääkseni ihka vapaasti. Eihän täällä kukaan toistaan tunne. Vai tunteeko. Jos epäilee että joku tuntee on paree pysyä omissa möhläyksissä.
Tämä seuraava nolotti silloin aikalailla. Nyt ei enää nolota. Kun on saanut kuulla muiden sähläyksiä niin pientä tämä on.
Tulin Helsingistä myöhään pimeänä talvi-iltana kotiin . Veli lupasi olla vastassa linjapiili-asemalla Minimorriksellaan. Piili-asemalla tultiin ja melkoinen määrä oli autoja matkaajia vastassa. Veli olikin siinä etu-alalla jonossa. Auton tunnistin. Avasin etuoven, heittelin pakaasit takapenkille ja totesin : "Moi. Et ikinään usko kuinka oli kauhea pierettäminen koko matkan. Nyt minä kyllä annan tulla." Ja annoin tulla. Tulin myös vilkaisseeksi veljeä joka tuijotteli sivu-ikkunasta ulos. Käänsi päätään ja tuikituntematon nuorimieshän se siinä.
Pakaasit takapenkiltä ulos tulipunaisena ja jonosta kuului veljen ääni joka ihmetteli mitä minä mahdollisesti tein siellä vieraassa autossa.
Enhän minä mitään. En.
.
^
Urbaanileganda olisi parempi nimi ketjulle. Niin monta kertaa tämä tarina kerrottu, ja usean "kävi yhdelle tutulle" kertojan toimesta.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 20, 2019, 12:17:00
^
Urbaanileganda olisi parempi nimi ketjulle. Niin monta kertaa tämä tarina kerrottu, ja usean "kävi yhdelle tutulle" kertojan toimesta.
T: Xante
Onhan se tietty nolo tapaus, että kertoo urbaanilegendan omana juttunaan :D
Tämmöistä tapahtuu muillekin, mutta kokemus on silti omani:
Olin työpäivän päätteeksi käymässä eräässä kauppakeskuksessa silloisen kumppanini kanssa. Olin väsynyt ja kärttyinen. Astuin hissiin mennäkseni parkkihalliin, ja tuntematon nainen yhtäkkiä tervehti minua. Minulta pääsi äkäinen "tunnemmeko toisemme?" (tai jotain vastaavaa, ei noita sanoja enää niin tarkasti muista, mutta sama idis). Nainen ei sanonut mitään ja minulle jäi outo fiilis, epäilinkö lie jopa lesboksi...
Myöhemmin kuulin duunissa että yksi työntekijöistämme oli tuo nainen ja oli kuulema häkeltynyt niin töksäytyksestäni että oli mennyt ihan vaikeaksi ja ei pystynyt sanomaan enää mitään. Olen tuota juttua maininnut esimerkkinä kasvosokeudestani. Mutta toisaalta en tuota naista oikeastaan juurikaan nähnyt omassa työtehtävässäni, joten missä välissä hänen kasvonsa olisivat muka tallentuneet päähäni? Oli miten oli, niin kun mennään pois tolaltaan, niin ei osata selittää asioita auki juuri siinä ja sillä hetkellä kun sattuu ja tapahtuu.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 20, 2019, 12:17:00
^
Urbaanileganda olisi parempi nimi ketjulle. Niin monta kertaa tämä tarina kerrottu, ja usean "kävi yhdelle tutulle" kertojan toimesta.
T: Xante
Miksei se voi sattua kenelle vaan.Helsinki-pitäjä kesti 3 h n. siihenaikaan.
Xantellako ei ole noloja tilanteita omasta takaa. Vad ? ::)
.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 20, 2019, 13:09:44
Tämmöistä tapahtuu muillekin, mutta kokemus on silti omani:
Olin työpäivän päätteeksi käymässä eräässä kauppakeskuksessa silloisen kumppanini kanssa. Olin väsynyt ja kärttyinen. Astuin hissiin mennäkseni parkkihalliin, ja tuntematon nainen yhtäkkiä tervehti minua. Minulta pääsi äkäinen "tunnemmeko toisemme?" (tai jotain vastaavaa, ei noita sanoja enää niin tarkasti muista, mutta sama idis). Nainen ei sanonut mitään ja minulle jäi outo fiilis, epäilinkö lie jopa lesboksi...
Myöhemmin kuulin duunissa että yksi työntekijöistämme oli tuo nainen ja oli kuulema häkeltynyt niin töksäytyksestäni että oli mennyt ihan vaikeaksi ja ei pystynyt sanomaan enää mitään. Olen tuota juttua maininnut esimerkkinä kasvosokeudestani. Mutta toisaalta en tuota naista oikeastaan juurikaan nähnyt omassa työtehtävässäni, joten missä välissä hänen kasvonsa olisivat muka tallentuneet päähäni? Oli miten oli, niin kun mennään pois tolaltaan, niin ei osata selittää asioita auki juuri siinä ja sillä hetkellä kun sattuu ja tapahtuu.
Vähän sama sattui. Katselin näyteikkunoita kun tuntematon, minulle siis koputti olkapäähän ja alkoi kysellä mitä esim. veljelleni kuuluu.Käytiin ostamassa naiselle sandaalit, torilla perunoita jne. Tänä päivänäkään en tiedä kuka oli. Enkä kysyä kehdannut. ???
Kokolailla oli noloa tämä , työpaikalla sattunut.
Aamulla aina sama kiire töihin. Juoksujalkaa roskis vietiin, parin päivän takaiset lohenjämät. Kenkäkassi ja käsilaukku mukaan ja täpötäyteen linukkaan. Työpaikalle, piirustuslaudan eteen hommiin. En vaihtanut kenkiä kun tuntui niin viileältä lattianrajassa. Toimitusjohtaja pamahti huoneeseen. Epäluuloinen tiirailu mikä oli ihan tavallista. Se että johtaja avasi suunsa ei ollut tavallista. " Mikä täällä haisee. Uhhuh. Ei kai rouva vaan ole ilmaa päästellyt." No en ollut. Itsekin olin haistavinani merkillistä tuoksua täällä. Oli kuin lohi olisi tuoksunut. Kuvittelin vain kun just oli pari päivää lohikeittoa syöty. Myyntitykkienkin oli täytynyt haistella jotain kun ei lautaan kukaan nojaillut.
Siinä samassa sytytti. Olin heittänyt kenkäkassin kiireessä roskiin ja lohikassi makoili pöytäni alla patterin vieressä levitellen vähemmän hurmaavaa haisua. Kiireellä pihaan lohia viemään roskikseen. Eteisessä tuli johtaja vastaan ja kysyi mihin oli noin kiire kassi kädessä.En osannut kuin sanoa jotta vahinko se oli,,,lohi. "Mikä, mikä ,,,lohi. Mitä se rouva nyt,,,"
Ei haissut enää iltapäivälle . Myyntitykit palasivat lautaan nojailemaan.
.
Töissä kerran kuulin (olin itse uusi siellä, en tuntenut ihmisiä vielä kunnolla), että joku naisista oli raskaana. Melkein menin onnittelemaan yhtä naista, mutta onneksi jotain sählinkiä sattui juuri silloin, enkä avannut suutani.
Tuo nainen oli sitten muuten vaan keskivartalolihava, se raskaana ollut nainen olikin joku ihan toinen.
Melkein mokasin.
Taannoinen pomoni oli todellinen pilkunviilaaja, ja jos minä tunnettuna pilkunviilaajana sellaiseksi jotain moitin, niin se on sitten jo mestari alallaan. Pomo oli taas nipottanut jostain, en enää muista mistä sillä kertaa, mutta mielestäni turhasta kuitenkin.
Nojailin naapurihuoneen ovenpieleen ja avauduin kaverilleni asiasta ja kerroin aika avoimesti, mitä mieltä olin myös kyseisestä pomohenkilöstä.
En tiedä minkä aikaa pomo oli selkäni takana seissyt, mutta kuului rykäisy ja pyyntö sille huoneessa olevalle kaverilleni käynään luonaan kunhan kiireiltään ehtii. Viimeinen oli ilmeisesti jonkinlainen piikki, että minä olin se kiire.
Kyllä olisin taas kerran toivonut nappia, joka olisi avannut luukun jalkojeni alta ja olisin vajonnut johonkin muualle. Hipsin huoneeseeni miettimään, jotta miten paljon pomo oli avautumisestani kuullut ja oliko hän siitä pätkästä tajunnut mikä oli asiani ollut. Siitä olin varma, että pomoa en nimeltä maininnut koko session aikana, mutta asiayhteydestä ehkä olisi voinut päätellä kenestä on puhe, jos oli riittävästi ehtinyt kuulla.
Tuo kyllä opetti, että jos jostain kolmannesta henkilöstä jotain poikkipuolista tulee sanottua, niin aina on viisainta vilkaista ensin taakseen.
Onhan tämä nyt noloa, että näin herkullinen aihe on jätetty tänne homehtumaan käyttämättömänä.
No, tunnustetaan nyt ehkä noloin juttu, joka minulle on käynyt. Tästä on jo jokunen vuosi aikaa, kun töissä tuli koko henkilökunnalle s-posti, jossa muistutettiin työsuhdematkalinpun paperisodan hoitamisesta ajoissa. Elettiin jokseenkin näitä aikoja vuodesta. Tuhosin sen viestin, sillä en ikinä jaksanut hoitaa niitä papereita kuntoon ja muutenkin olin aina ostanut oman vuosilippuni lokakuun lopussa enkä vuoden vaihteessa. LOKAKUUN LOPUSSA ... ja nyt elettiin marraskuun loppupuolta. Tunsin kuinka kuumotus nousi kaulaa pitkin poskille ja tajusin, että lippuni oli edelleen ostamatta. Meillä on tavallisesti töissä todella kiirettä lokakuun lopulla ja varmaan se on saanut unohtamaan asian aivan kokonaan. Mutta turha selitellä.
Työpäivän päätyttyä kotimatkalla menin Ärrälle ja ostin lipun. Myyjä sanoi siinä iloisena, että säästin pitkän pennin, kun ostin niin pitkälle voimassa olevan lipun, sillä vuoden vaihteessa hinnat taas nousevat. Joopa joo, en kertonut, miten olin jo reilun kolme viikkoa "säästänyt".
Tuollainen on todella noloa ihmiselle, joka haluaa hoitaa aina asiat ajallaan. Tilannetta ei olisi paljoakaan enää pahentanut kiinnijääminen, vaan se riittää, että itse sen tietää, että on tullut mokattua pahan päiväisesti.
Säästetyt rahat voi hyvin pistää hyväntekeväisyyteen ja sillä homma on kuitattu :)
Kerran junassa. Lähdin suoraan töistä pitkähkölle junamatkalle valmiiksi väsyneenä pitkästä työpäivästä talvisessa ulkoilmassa ja luonnollisestikin sammahdin välittömästi, kun oli univelkojakin. Istuin käytävän puolella, ja vieressäni ikkunapaikalla istui keski-ikäinen mies.
Sitten tarkastettiin matkaliput...
Hätkähdin hereille, kun konnari oli kohdallani, ja vierustoverini ojensi ohitseni omaa matkalippuaan leimattavaksi. Hetkeäkään epäröimättä nappasin kiinni naamani edessä leijuvasta matkalipusta ja ojensin sen konnaria kohti...
Kyllä nolotti.
Onhan noita pikkunoloja sitten enemmänkin. Tämän poimin muutaman vuoden takaisesta FB-kirjoituksestani tältä päivältä, kun en vielä kaikki lähseudun kauppoja tuntenut kovin hyvin.
Olisi ollut taas käyttöä napille, joka avaa maan jalkojen alta. Kävelin Tiksiin päin ja jalkakäytävällä huomasin kaupan mainoksen. Kuntoiluvälineitä. Pysähdyin oikein katsomaan, jotta mitä siinä tarjotaan, kunnes kauhukseni huomasin, että se oli Punaisen Kuun (https://www.punainenkuu.fi) "kuntoiluväline"mainos. Tunsin, kun puna nousi kaulaani pitkin ylös kiirehtiessäni eteenpäin. Nopea vilkaisu, jotta huomasiko kukaan ja pikainen toive, että maa avautuisi. Perkele.
Jos ei kukaan nähnyt, niin kai tuosta selvisi säikähdyksellä.
Minulle tapahtui nolo tilanne noin kuukausi sitten K-Raudassa Espoossa. Olin juniorin kanssa etsimässä nokkakärryjä ja muuta muuttohommassa tarvittavaa. Ihmettelin, kun juniori pysähtyi jonkun myyntilaatikon äärelle ja alkoi tutkia jotain esineitä. Sanoin hänelle, että mitä sinä niitä pengot, et sinä niillä mitään tee, ne ovat roskaa. Tässä vaiheessa huomasin, että puhuinkin jollekin aivan vieraalle henkilölle, jolla oli vähän saman tyyppiset vaatteet kuin juniorilla. No, kerrankos sitä erehtyy. Liukenin pois vähin äänin. Nolotti tietysti jonkin verran, mutta vähän myös nauratti, kun muistelin tyypin hölmistynyttä katsetta.
Itse asiassa minulle on tapahtunut aika usein tuollaista ja yleensä nimenomaan kaupoissa. Olen puhunut jollekin seurassani olevalle läheiselleni enkä ole huomannut, että ihminen on vaihtunut. Se, jolle olen puhunut, on ehkä ollut hieman takanani tai sivullani, joten en ole huomannut, kyseiselle paikalle onkin vaihtunut jo toinen ihminen. Niinpä olen vain jatkanut höpinääni. Kun olen huomannut erehdykseni, olen ehkä mutissut "sorry, luulin"... tai mitä nyt olen keksinyt. Joskus olen vain häipynyt.
Sukulainen oli menossa näyttelyyn eli messuille ulkomaille. Ruotsinlaivalla. Tuttuja bisnesvieraita tapasi kanssa käytävällä ja juttelivat siinä mukavia jonkin aikaa ja huomasi kyllä että he vilkuilivat jatkuvasti alas. Ei vielä lamppu syttynyt. Hytissä hänelle valkeni. Hänelle oli unohtunut, kait kiireessä, jalkaan kotoa kaikkein resuisimmat likaisimmat hitsauspisaroiden rei'ittämät tennarit.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 30, 2020, 00:10:40
Sukulainen oli menossa näyttelyyn eli messuille ulkomaille. Ruotsinlaivalla. Tuttuja bisnesvieraita tapasi kanssa käytävällä ja juttelivat siinä mukavia jonkin aikaa ja huomasi kyllä että he vilkuilivat jatkuvasti alas. Ei vielä lamppu syttynyt. Hytissä hänelle valkeni. Hänelle oli unohtunut, kait kiireessä, jalkaan kotoa kaikkein resuisimmat likaisimmat hitsauspisaroiden rei'ittämät tennarit.
Aah. Tästä tuli mieleeni saman tyyppinen tapaus.
Lähdin aikoinaan mukaan "opiskelijamatkalle" Vaasaan. Reissuun sisältyi tutustuminen Vaasan Höyrymyllyn tiloihin (katsoimme kuumassa huoneessa, miten spagettia tehdään) ja Hartwallin panimoon (seurasimme, miten limsaa ja kaljaa pullotettiin) ja jotain muutakin. Illalla oli ruokailu jossakin ravintolassa, mutta en osallistunut siihen vaan menin elokuviin katsomaan "Kwai-joen sillan".
Mikä tuossa oli noloa?
Jouduin lähtemään hyvin aikaisin aamulla tai aamuyöllä kotoani, koska minun piti ajaa ensiksi sadan kilometrin päähän kaupunkiin, josta retkelle lähdettiin. Vaatteita pukiessani otin housut komerosta. Tässä tapahtui katastrofi. Pikkuveljelläni oli täysin samanlaiset housut, mutta pienemmät kuin minun. Erityisesti lahkeet olivat radikaalisti lyhyemmät. Puin vahingossa nämä housut päälleni, enkä huomannut väärää valintaa hämärässä huoneessa.
Tajusin housunlahkeiden lyhyyden vasta matkalla, mutta en voinut enää kääntyä takaisin. Jotenkin yritin sinnitellä liian lyhyillä housuilla reissun läpi. Vedin niitä vyötäröltä niin alas kuin pystyin, jotta lahkeisiin tuli lisää pituutta. "Housuhäpeän" takia en lähtenyt ravintolaillalliselle vaan vaan vaeltelin yksin kaupungissa. Kun seisoin katselemassa erästä näyteikkunaa, joku ohi kävellyt tyyppi tokaisi, että "onpas jätkällä housut puolitangossa".
Voiko enää tuon alemmaksi itsensä nöyryyttämisessä mennä. Hiivin seuraavaksi katsomaan sen elokuvan. Koko reissu meni käytännössä pilalla tuo vaatevirheen takia.
Tästä seuraavasta olen varmaan jo maininnutkin joskus. Tapahtuman kertoi eräs kaveri sukulaiselleni jolta kuulin tämän ja kun aikaa on niin on varmaan vähän vääristynyt ja värittyä matkalla vinoon. Mutta suunnilleen näin:
Kaveri oli toveriensa kanssa mennyt pilkkitapahtumaan, ilmeisesti suureen pilkkikisaan. Hänelle tuli sitten kesken kaiken isompi hätä ja meni sitten kohti vessaa, josta mainitsi kavereilleen. Vessa on ollut joku julkinen pilkkikisaan varattu rivihuussi "bajamaja". Tämä kaveri viipyi, viipyi ja viipyi hirveän kauan poissa. Lopulta hän tuli takaisin pilkkimään posket punaisina hehkuen. Toverit ihmeissään mutta kaveri pysyi vaiti. Kesti kauan ennenkuin hän pystyi paljastamaan mitä oli tapahtunut.
Hämärässä "bajamajassa" hän oli riisunut haalarit ja alkanut tarpeilleen. Tekonsa tehtyään hän nousi ylös ja nosti haalarin ja hupun taas ylös päälleen mukana kaikki ulosteet ym. eritteet jotka sai niskaansa. Ei ollut huomannut riisuutua todella kunnolla eikä hämärässä huomannut sitä. Aurinkoinen hankikin saattoi häikäistä silmät. Hän joutui etsiytymään suihkuun ja hankkimaan hätävaihtovaatteita tilalle.
Olin jo yli 18v. Tuli vessahätä. oppilaitoksen käytävällä oli kaksi vessaa vierekkäin, naisille ja miehille, ja toisessa oli naissiivooja vielä siivoamassa loppuun, ovi oli auki, odotin eli "jonotin", ohitin nopeasti naissiivojaan joka tuli ulos vessasta ja oli jotenkin oudon näköinen pälyilevä - nolostunut - oudoksuva - kauhuissaan, jotain kaikkea tältä väliltä. Mutta minulla oli kiirus enkä ehtinyt pyytää anteeksi "tunkeutumistani". Tarpeeni tehtyäni tulin ulos ja tajusin oudon käytöksen: se oli naisten vessa jonne lähes puoliväkisin tunkeuduin! Siivojaa oli jo häippäissyt paikalta enkä voinut ääneen pyytää anteeksi, en edes ilmaista "ohoh väärä vessa" tai vastaavaa. Varmaan hänen silmissään olen ikuisesti joku äärimmäisen epäilyttävä hiippari, seksirikollisen alku.
Ei tainnut olla kovinkaan hyvä idea, että laitatin lain määräämän toisen palovaroittimen kotiini. Se oli puuttunut vuosikaudet. Pitkään se oli kyllä ostettuna, mutta vasta joskus viime keväänä vävyni kävi sen laittamassa paikalleen. Ensimmäinen on eteisessä "kaikkien kulkuväyline leikkauspisteessä", joten tämä toinen on sijoitettu parvekkeen oven ja keittiön oviaukon välimaastoon, jotta on kaukana tuosta ensimmäisestä.
Eilen aamupäivällä tein kinkkukastiketta, jossa rasvana käytin kinkusta valuneen nesteen pinnalle hyytynyttä rasvaa. Kiinnitin kyllä huomiota siihen, että "kylläpäs se nyt käryttää". Liesi ei ollut edes kovin kuumalla ja jouduin pitkään ruskistamaan jauhoja, että ne saivat riittävästi väriä. Kinkkukastikkeen jauhojahan ei edes kovin tummaksi paahdeta.
Olin juuri kippaamassa ruskistettuja jauhoja kattilassa olevaan nesteeseen, kun se helvetillinen piipitys alkoi. Palovaroitin laukesi huutamaan. Oivalsin kyllä heti, mikä se oli, mutta en tiennyt, miten sen olisi saanut vaiennettua. Ajattelin, että se herkeäisi huutamasta, jos jollain saa tökättyä sitä nappia, jolla palovaroittimen kuntoa testataan. Siispä hain harjanvarren, jota käytän keppijumpassa ja aloin tökkiä kapinetta. Ei mitään vaikutusta. Ei auttanut kuin ottaa tuoli ja kurkotella palovaroitin katosta, jotta saan irroitettua pariston. Johan tehosi.
Nakkasin palovaroittimen levyhyllyn päälle odottamaan, että joku sen laittaisi kattoon takaisin. Tuolilla, jolla yletin sen kyllä riipimään alas, en sitä uskalla läheä kiinnittämään, kun jouduin varvistamaan yltääkseni. Nyt keittiörappunenkin on taas vapaana, joten varmaan tänään sen laitan paikalleen.
Ihmetyttään kyllä, että se käry noin pontevasti levisi, vaikka liesituuletinkin oli täysillä koko ajan. Mutta tulipa tuo nyt testattua tositoimissa. Onneksi kukaan ei kutsunut sentään palokuntaa paikalle. :)
Tämä tuli vastaa FB:n muistoissa. Tuossa vuoropuhelussa mainittu T on vävyni, jonka kanssa kuljimme usein samalla aamubussilla töihin.
Bussissa aamulla esittelen lenkkareitani T:lle:
M: Aika hassua, että nyt vasta hiljattain huomasin, että toiseen lenkkariin on laitettu litteä nauha ja toiseen pyöreä.
T: Noihan on eri pariakin noi lenkkarit
M: Eikä!!!
T: On ne eri merkkiäkin, kato nyt tuossa on logo ja on ne muutenkin vähän eri näköiset
Siis jumaliste, olen vienyt eripariset sukat -trendin seuraavalle tasolle ja kulkenut huomaamattani vähintään pari viikkoa eriparisissa lenkkareissa. Siitä, miten olen ne parit eteisen kenkätelineessä onnistunut sekoittamaan, minulla ei ole aavistustakaan. Jalassa kumpikin tuntuu niin samalta, että mitään eroa ei voi tuntea, mutta tänne valoisaan työhuoneeseen tultuani kyllä selvästi huomaan, että ne on erilaiset. Nyt vaan pitää miettiä, miten kehtaan lähteä töistä päivänvalon aikaan. Varmaan kaikki muuta asian huomaavat kyllä heti
No joo, iltapäivällä kun laitoin lenkkarit jalkaan lähteäkseni töistä kotiin, huomasin, että jopa lenkkareiden sisäpohja on ihan erilainen, toisessa lähes musta ja toisessa kuviollinen keskiharmaa. Miten voi olla, että en ole edes töissä hyvässä valossa tätä huomannut näinä päivinä, kun olen käyttänyt eriparisia lenkkareita :o :o :o
Jatkettu kotona kirjoittelua:
No, nyt on lenkkarit paritettu oikein ja huomenna on sitten jo samaa paria töppöset. En vain nyt osaa päättää kumman parin otan käyttöön, vai ottaisinko yllättäen jotkut muut lenkkarit
Jos joku turisti näki minut kotimatkalla, niin varmaan ajatteli, että siinä menee tyypillinen suomalainen ja tuijottelee varpaita mennessään. Johtui siitä, etten saanut katsettani irti niistä vitun lenkkareista, kun tiesin niiden olevan eripariset ;D
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 25, 2020, 08:19:37
Olin juuri kippaamassa ruskistettuja jauhoja kattilassa olevaan nesteeseen, kun se helvetillinen piipitys alkoi. Palovaroitin laukesi huutamaan. Oivalsin kyllä heti, mikä se oli, mutta en tiennyt, miten sen olisi saanut vaiennettua. Ajattelin, että se herkeäisi huutamasta, jos jollain saa tökättyä sitä nappia, jolla palovaroittimen kuntoa testataan. Siispä hain harjanvarren, jota käytän keppijumpassa ja aloin tökkiä kapinetta. Ei mitään vaikutusta. Ei auttanut kuin ottaa tuoli ja kurkotella palovaroitin katosta, jotta saan irroitettua pariston. Johan tehosi.
Mulle eräs sukulainen väen vängällä laittoi keittiöön palovarottimen. Huono idea. Eli alkoi huutamaan tosi herkästi kokkailuista.
Se kyllä herkesi aika välittömästi huutamasta, jos aukaisi ikkunan ja huitoi ja leyhytti sanomalehdellä sitä. Rempassa otin pois sen lopulta.