kantapaikka.net

Kai tätä voi käyttää myös yleisenä parisuhdeketjuna? No, mikä estää.

Mitä mieltä olette, kannattaako uuteen suhteeseen sukeltaa täysin ennakkoluulottomasti ja antaa sille aina mahdollisuus kehittyä?

Vai kannattaako olla varovainen ja viheltää peli poikki heti kun ilmenee lieviäkin ennemerkkejä, ettei suhde tulisi varmuudella toimimaan?

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 08:59:35
Kai tätä voi käyttää myös yleisenä parisuhdeketjuna? No, mikä estää.

Mitä mieltä olette, kannattaako uuteen suhteeseen sukeltaa täysin ennakkoluulottomasti ja antaa sille aina mahdollisuus kehittyä?

Vai kannattaako olla varovainen ja viheltää peli poikki heti kun ilmenee lieviäkin ennemerkkejä, ettei suhde tulisi varmuudella toimimaan?

Ehkäpä lähestyisin asiaa siltä kantilta, että mikä oikeastaan onkaan pahinta, mitä voi tapahtua? Kuinka pahasti suhde voi mennä pieleen?

Riippuu siis ennemerkeistä. Jos ennemerkeissä on myrskyisästi pieleen menevä suhde, joka päättyy väkivaltaan, viheltäisin pelin poikki. Jos ennemerkeissä on laimeasti vaimeneva "noo nii, ei kai tää oikein toimi"-juttu, en viheltäisi kiireellä poikki, jos ei tässä nyt kohta parempaakaan tekemistä olisi. Mistäs sitä tietää, vaikka piristyisi siitä.

Se, miten suhteita tai asioita noin ylipäätään lähestyy, on kai kuitenkin enemmälti luonnekysymys. Tarkoitan, että jos on harkitsevaisen punnitsevainen luonteeltaan, voi olla vaikea heittäytyä ennakkoluulottomaan hiphei-tilaan. Ehkä.

T: Xante

Se että ketjun nimi on Naisseikkailut ja olet itse nainen vertautuu siihen että 80-luvun lopulla oli joku pornolehti joka oli lähes kannesta kanteen täynnä hetskumatskua, ja sitten siinä lopussa oli muutama sivu homokamaa. Tai sitten se vertautuu siihen että kirjeenvaihtosivuilla lehdissä joku muija etsi poikaystävää, mutta oli ilmoituksensa loppuun laittanut lisukkeen että "miksei tytötkin voi kirjoittaa".

Miksi homo ostaisi heteroiden pornolehden muutaman sivun takia? Miksi tyttö kirjoittaisi tytölle kun tämä kumminkin etsii poikaystävää? En tiedä ymmärtääkö tätä kukaan, mutta muruset ja rippeet eivät kiinnosta. Otsikon perusteella ketju on tarkoitettu miehille ja lesboille, piste.  8)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 09:11:24
Se että ketjun nimi on Naisseikkailut ja olet itse nainen vertautuu siihen että 80-luvun lopulla oli joku pornolehti joka oli lähes kannesta kanteen täynnä hetskumatskua, ja sitten siinä lopussa oli muutama sivu homokamaa. Tai sitten se vertautuu siihen että kirjeenvaihtosivuilla lehdissä joku muija etsi poikaystävää, mutta oli ilmoituksensa loppuun laittanut lisukkeen että "miksei tytötkin voi kirjoittaa".

Miksi homo ostaisi heteroiden pornolehden muutaman sivun takia? Miksi tyttö kirjoittaisi tytölle kun tämä kumminkin etsii poikaystävää? En tiedä ymmärtääkö tätä kukaan, mutta muruset ja rippeet eivät kiinnosta. Otsikon perusteella ketju on tarkoitettu miehille ja lesboille, piste.  8)

Voihan tuon otsikon tulkita halutessaan niin, että se on nainen joka seikkailee.

No niin, uusi ketju näemmä poikinut vanhasta. Mikäs siinä sitten. Harmi että omat parisuhteeni olen märehtinyt jo mauttomuuksiin asti, mutta voihan sitä tietysti spekuloida olemattomillakin parisuhteilla, teoretisoida millaisia ne voisivat olla tai niiden pitäisi olla.

Perstuntumalta itse kyllä etenisin. Kriteerinä suhteen muodostumiselle minulla on se että on toisen kanssa on hyvä ja mieluisa olla. Sen kuin elää hetkessä vaan.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 09:20:53


Perstuntumalta itse kyllä etenisin. Kriteerinä suhteen muodostumiselle minulla on se että on toisen kanssa on hyvä ja mieluisa olla. Sen kuin elää hetkessä vaan.

Eli suhdetta edeltää kuitenkin jonkinlainen koeaika, jonka aikana arvioidaan mahdollisuudet jatkoon? Ja koeajalle pääsynkin on vielä omat, tiukat kriteerinsä?

Sukeltaminen ei ehkä ole hyvä idea eikä muukaan hosuminen. Paitsi jos tarkoituksena selvitä suhteesta pikaisesti. Tuskin ihmissuhteessa hyvin toimii projektisuunnitelma jossa toinen on projektin kohteena. Eiköhän pikemmib niin, että otetaan ilolla vastaan se mikä koetaan ja kyllä sen sitten huomaa paljonko se kantaa. Useinhan se parisuhteen rakentuminen lähtee yhteisistä kiinnostuksen kohteista ja etenee persoonallisuuksien yhteensopimisen tutuksi tuloon. Toista ei voi muuttaa, mutta toisen muuttunispyrkimyksistä voi niille antaa tukensa, joita itse pitää hyvänä. Kun suhdetta pitää merkityksellisenä, niin kyllähän sitä miettii mitä siihen voi antaa. Eikä antaminen ole uhrautuvaa pois antamista vaan yhdessä rakentamista.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 09:51:10

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 09:20:53


Perstuntumalta itse kyllä etenisin. Kriteerinä suhteen muodostumiselle minulla on se että on toisen kanssa on hyvä ja mieluisa olla. Sen kuin elää hetkessä vaan.

Eli suhdetta edeltää kuitenkin jonkinlainen koeaika, jonka aikana arvioidaan mahdollisuudet jatkoon? Ja koeajalle pääsynkin on vielä omat, tiukat kriteerinsä?

Eksieni kanssa aloin seurustelemaan heti ekasta tapaamisesta. Ei minulla ollut heille mitään koeaikaa, en tiedä oliko heillä minulle.

Ekan eksäni kohdalla olin vielä sitä tyyppiä että olisin varmaan alkanut seksin ja seurustelun lähes kenen kanssa tahansa. Tokan eksän kanssa minulle oli jo muodostunut ulkonäkökriteereitä jotka hän täytti. Joten suinpäin suhteeseen vaan sitten. Sovimme mielestäni hyvin yhteen.

Nykyään minulla on myös luonteeseen liittyviä edelltyksiä. Mutta uskoisin että vieläkin pamahtaisin välittömästi suhteeseen jos kokisin että mies on mieleinen olemukseltaan, persoonallisuudeltaan ja seksuaaliselta yhteensopivuudeltaan. En ymmärrä sellaista kyräilyä että jos toinen miellyttää, pitäisi pihdata ja pantata ja pitää jotain koeaikaa.

Ongelmahan on nykyään että kukaan ei miellytä. Ainakaan saatavilla olevista. Ja mahdollisesti miellyttävät eivät ole saatavilla.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 10:41:42

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 09:51:10

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 09:20:53


Perstuntumalta itse kyllä etenisin. Kriteerinä suhteen muodostumiselle minulla on se että on toisen kanssa on hyvä ja mieluisa olla. Sen kuin elää hetkessä vaan.

Eli suhdetta edeltää kuitenkin jonkinlainen koeaika, jonka aikana arvioidaan mahdollisuudet jatkoon? Ja koeajalle pääsynkin on vielä omat, tiukat kriteerinsä?

Eksieni kanssa aloin seurustelemaan heti ekasta tapaamisesta. Ei minulla ollut heille mitään koeaikaa, en tiedä oliko heillä minulle.

Ekan eksäni kohdalla olin vielä sitä tyyppiä että olisin varmaan alkanut seksin ja seurustelun lähes kenen kanssa tahansa. Tokan eksän kanssa minulle oli jo muodostunut ulkonäkökriteereitä jotka hän täytti. Joten suinpäin suhteeseen vaan sitten. Sovimme mielestäni hyvin yhteen.

Nykyään minulla on myös luonteeseen liittyviä edelltyksiä. Mutta uskoisin että vieläkin pamahtaisin välittömästi suhteeseen jos kokisin että mies on mieleinen olemukseltaan, persoonallisuudeltaan ja seksuaaliselta yhteensopivuudeltaan. En ymmärrä sellaista kyräilyä että jos toinen miellyttää, pitäisi pihdata ja pantata ja pitää jotain koeaikaa.

Ongelmahan on nykyään että kukaan ei miellytä. Ainakaan saatavilla olevista. Ja mahdollisesti miellyttävät eivät ole saatavilla.

Jos eka exä on hengissä (olet ehkä kertonut mutten muista), ota ihmeessä se takaisin. Sehän kuulemma oli justiinsa samanlainen jouluihminen kuin minä. Siis hieno upea mies.

Ilman muuta pitää lähteä ennakkoluulottomasti liikkeelle ja antaa toiselle mahdollisuus. Ennusmerkit suhteen toimimattomuudesta kannattaa perkaa huolella läpi ja miettiä liittyvätkö ne kenties omiin toimintatapoihin ja kokemuksiin vai ovatko ne lähtöisin siitä toisesta.

Tässä varmaan ennusmerkkien laadullinen analyysi tulee vastaan. Jos ennusmerkit ovat oikeasti selkeitä, "lähtöisin toisesta" ja takuuvarmasti sellaisia, että tietää että omalla kohdalla niiden johtavan pitkällä tähtäimellä eroon, niin sitten kannattaa pysäyttää juna ajoissa. Mikäli taas kyse on omien ajatusten/tunteiden/kokemuksien kohtaamisesta ja läpikäymisestä, niin tässä tapauksessa suosittelisin jatkamaan.

Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 09, 2019, 10:47:48

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 10:41:42

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 09:51:10

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 09:20:53


Perstuntumalta itse kyllä etenisin. Kriteerinä suhteen muodostumiselle minulla on se että on toisen kanssa on hyvä ja mieluisa olla. Sen kuin elää hetkessä vaan.

Eli suhdetta edeltää kuitenkin jonkinlainen koeaika, jonka aikana arvioidaan mahdollisuudet jatkoon? Ja koeajalle pääsynkin on vielä omat, tiukat kriteerinsä?

Eksieni kanssa aloin seurustelemaan heti ekasta tapaamisesta. Ei minulla ollut heille mitään koeaikaa, en tiedä oliko heillä minulle.

Ekan eksäni kohdalla olin vielä sitä tyyppiä että olisin varmaan alkanut seksin ja seurustelun lähes kenen kanssa tahansa. Tokan eksän kanssa minulle oli jo muodostunut ulkonäkökriteereitä jotka hän täytti. Joten suinpäin suhteeseen vaan sitten. Sovimme mielestäni hyvin yhteen.

Nykyään minulla on myös luonteeseen liittyviä edelltyksiä. Mutta uskoisin että vieläkin pamahtaisin välittömästi suhteeseen jos kokisin että mies on mieleinen olemukseltaan, persoonallisuudeltaan ja seksuaaliselta yhteensopivuudeltaan. En ymmärrä sellaista kyräilyä että jos toinen miellyttää, pitäisi pihdata ja pantata ja pitää jotain koeaikaa.

Ongelmahan on nykyään että kukaan ei miellytä. Ainakaan saatavilla olevista. Ja mahdollisesti miellyttävät eivät ole saatavilla.

Jos eka exä on hengissä (olet ehkä kertonut mutten muista), ota ihmeessä se takaisin. Sehän kuulemma oli justiinsa samanlainen jouluihminen kuin minä. Siis hieno upea mies.

Eka eksä oli tämä homouteen kallellaan oleva tyyppi josta erosin n. 4 v jälkeen. Kuollut. Toka eksä oli tämä joka stressasi joulusta itkuun asti. Hän jätti minut vajaan 13 v jälkeen. Eipä noissa ole otettavaa kummassakaan.

Mutta en minä tajuakaan miksi pitäisi roikkua iät ajat jossain yhdessä ja samassa ihmisessä jos vituttaa...

Puhelin näytti että viesti ei olisi lähtenyt. Poistettu turhaan lähetetty tupla.

***

Ihmiset jotka kyttäävät kauheasti toista osapuolta eivät ilmeisesti ole lähteneet suhteeseen emotionaalisen ja fyysisen mieltymyksen takia. Sitten juttu on äkkiä ohi kun pistetilasto näyttää miinusta. Minusta tuollaiset laskelmoidut suhteet ovat tavallaan huorausta. Olen toki niitä itsekin joskus yrittänyt. Eli ei ihastu toiseen, mutta yrittää olla kimpassa jollain "nerokkaalla" syyllä jolla ei ole mitään tekemistä tykkäämisen kanssa.

Siitäkös kyse olikin, että riisutaanko ensi tapaamisella vai vasta puolen vuoden päästä, jos vielä väleissä ollaan.

Ei yleispätevää sääntöä ole. Mutta yleensä niin, että pikaiseen seksiin ajaudutaan puutteessa, jos suhteelle ei ole muita rakennuspuita olemassa eikä seksi kyllä yksin jaksa suhdetta kantaa, huono seksi varsinkaan.

 
Eikö se eräänlainen koeaika täyty, jos suhde lähtee kaveripohjalta liikkeelle. Koulukaveruus, työkaveruus, harrastepiirit jne. Noissahan tutustutaan ja opitaan tuntemaan jopa vuosien ajan ennen kuin suhde lämpenee seurustelusuhteeksi. Kaveripohjalta voidaan käydä ulkona ilman sen kummempaa tarkoitusta kuin ajan kulu ja mukava tyyppi.

Jaskalle: Ainakaan minä en laske parisuhteen alkavan vaatteiden riisumisesta. Voi alkaa paljon ennen sitä tai voi olla alkamatta kokonaan.

Todella moni keski-ikäinen mies on alleviivannut nettikeskusteluissa että oltuaan seksittömässä parisuhteessa eivät halua enää ikinä sellaiseen. Joko mies ei sitoudu parisuhteeseen lainkaan tai hän vie keskustelun hyvin nopeasti seksiin nähdäkseen miten takakireä muija on.

Itse voin anonyymeissä joukkokeskusteluissa puhua seksistä ummet ja lammet. Mutta jos yksityisesti pitäisi, tulee tunne että mies etsii vain panopuuta, tai yrittää pakottaa sellaiseksi naisen joka etsii kumppania.

Jos et anna, painu helvettiin. Jos annat, kiitti, nyt voit painua helvettiin.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2019, 11:20:38
Jaskalle: Ainakaan minä en laske parisuhteen alkavan vaatteiden riisumisesta. Voi alkaa paljon ennen sitä tai voi olla alkamatta kokonaan.

En minäkään. Parisuhteita ihmisellä ajattelen olevan korkeintaan yksi kerrallaan, suhteita kai voi olla useitakin.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 11:24:46
Todella moni keski-ikäinen mies on alleviivannut nettikeskusteluissa että oltuaan seksittömässä parisuhteessa eivät halua enää ikinä sellaiseen. Joko mies ei sitoudu parisuhteeseen lainkaan tai hän vie keskustelun hyvin nopeasti seksiin nähdäkseen miten takakireä muija on.

Itse voin anonyymeissä joukkokeskusteluissa puhua seksistä ummet ja lammet. Mutta jos yksityisesti pitäisi, tulee tunne että mies etsii vain panopuuta, tai yrittää pakottaa sellaiseksi naisen joka etsii kumppania.

Jos et anna, painu helvettiin. Jos annat, kiitti, nyt voit painua helvettiin.

Sitten kun ikäsi alkaa kutosella, saat kokea nettideittailussa kunnon helvetin. 60+ naisilta kuullut, millainen sakki enää postailee heille.

Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 09, 2019, 14:47:58

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 11:24:46
Todella moni keski-ikäinen mies on alleviivannut nettikeskusteluissa että oltuaan seksittömässä parisuhteessa eivät halua enää ikinä sellaiseen. Joko mies ei sitoudu parisuhteeseen lainkaan tai hän vie keskustelun hyvin nopeasti seksiin nähdäkseen miten takakireä muija on.

Itse voin anonyymeissä joukkokeskusteluissa puhua seksistä ummet ja lammet. Mutta jos yksityisesti pitäisi, tulee tunne että mies etsii vain panopuuta, tai yrittää pakottaa sellaiseksi naisen joka etsii kumppania.

Jos et anna, painu helvettiin. Jos annat, kiitti, nyt voit painua helvettiin.

Sitten kun ikäsi alkaa kutosella, saat kokea nettideittailussa kunnon helvetin. 60+ naisilta kuullut, millainen sakki enää postailee heille.

Vaikea sanoa mikä on helvetillisempi helvetti, se ettei vastauksia tule lainkaan, vai että vastaukset ovat täyttä kuraa. Eipä sitä laatua ole juurikaan ollut tarjolla oikeastaan missään vaiheessa. Jos paska jää pois, en tiedä tuntuuko se sen pahemmalta kuin mitä on tähän mennessä tuntunut.

Seksiähän saa tietysti aina jos haluaa, jos senkään suhteen ei ole niin kauhean ronkeli. Olen telkasta nähnyt että on olemassa jotain gigoloita jotka mielellään paneskelevat 65 - 100-vuotiaita muijia, mutta monogaamiseen suhteeseen he eivät näytä olevan valmiita. Mutta ehkä sitä vanhemmiten onkin aina vaan mustasukkaisempi omasta tilastaan + ajastaan, ja ei edes tee mieli oleskella miehen seurassa kovin paljoa. Jos ollenkaan. Jo nyt on vähän tullut mietiskeltyä että jaksaisiko sitä edes enää kenenkään läsnäoloa...

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 08:59:35
Kai tätä voi käyttää myös yleisenä parisuhdeketjuna? No, mikä estää.

Mitä mieltä olette, kannattaako uuteen suhteeseen sukeltaa täysin ennakkoluulottomasti ja antaa sille aina mahdollisuus kehittyä?

Vai kannattaako olla varovainen ja viheltää peli poikki heti kun ilmenee lieviäkin ennemerkkejä, ettei suhde tulisi varmuudella toimimaan?

Kannattaa luottaa intuitioon. Jos jokin epäilyttää, siinä on todennäköisesti jotain perää (mikäli et ole sosiaalinen taukki). Esim. liian hyvä ollakseen totta todennäköisesti on juuri sitä. Tässä vaiheessa tosin sitä tuskin haluaa uskoa. Mikäli jokin viittaa persoonallisuushäiriöön, vaikkapa narsismiin, kannattaa liueta nopeasti.

Jos epäilee vain yhteensopivuutta, voinee katsella rauhallisemmin. Mutta varmaan jos jo alussa epäilyttää, ei se hyvä merkki ole. Parit ekaa vuotta saisi olla huumaa, ja siitä sitten yhdessä hiljalleen laskeutua arjen realismiin.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 08:59:35
Kai tätä voi käyttää myös yleisenä parisuhdeketjuna? No, mikä estää.

Mitä mieltä olette, kannattaako uuteen suhteeseen sukeltaa täysin ennakkoluulottomasti ja antaa sille aina mahdollisuus kehittyä?

Vai kannattaako olla varovainen ja viheltää peli poikki heti kun ilmenee lieviäkin ennemerkkejä, ettei suhde tulisi varmuudella toimimaan?

Tuskinpa täysin toivottomat suhteet ehtivät lähteä kunnolla käyntiin, ennen kuin ne stopataan. Siis jos ei synkkaa yhtään, toisen kanssa joutuu esittämään, pingottamaan tms.

Muuten varottaisin siitä, että iän myötä "varasto" negatiivisista varoitusmerkeistä kasvaa ja on lopulta niin suuri, että se estää ylipäätään uusien ihmissuhteiden luomisen. Vuosi vuodelta takaraivoon jää yhä lisää pieniä asenteita, eleitä, sanontoja, kehonkieltä yms, josta on huono kokemus ja häiritsevät toisessa kohtuuttomasti.

Lainaus käyttäjältä: Lumi - tammikuu 09, 2019, 19:47:17

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 08:59:35
Kai tätä voi käyttää myös yleisenä parisuhdeketjuna? No, mikä estää.

Mitä mieltä olette, kannattaako uuteen suhteeseen sukeltaa täysin ennakkoluulottomasti ja antaa sille aina mahdollisuus kehittyä?

Vai kannattaako olla varovainen ja viheltää peli poikki heti kun ilmenee lieviäkin ennemerkkejä, ettei suhde tulisi varmuudella toimimaan?

Kannattaa luottaa intuitioon. Jos jokin epäilyttää, siinä on todennäköisesti jotain perää (mikäli et ole sosiaalinen taukki). Esim. liian hyvä ollakseen totta todennäköisesti on juuri sitä.

Tässä on vain se huono puoli, että alkuvaiheen huuma sokaisee kaikilta varoitusmerkeiltä ja käytännössä estää myös tilanteen järkevän analysoinnin. Melkein riskittömämpää olisi edetä vain sellaisissa järkisuhteissa, joihin ei liity suuria tunteita.

^ Niinpä, ja vaikka jotain epäilyttävää huuman läpi havaitsisikin, sen äänen haluaa hiljentää. Mutta toisaalta ilman huumaa ja sen tuomaa liimaa eivät romanttiset suhteet etene. Luonto on kiero, se usein saattaa meidät yhteen vastakohtiemne kanssa, jotta jälkeläinen saisi tasapainoisimmat geenit - välittämättä mitään harmonisesta elämästä! Ehkä olisi hyvä, jos joutuisi aina tyytymään vain johonkin, niin tuo kiero huuma ei ohjaisi harhaan.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 20:26:03
Tässä on vain se huono puoli, että alkuvaiheen huuma sokaisee kaikilta varoitusmerkeiltä ja käytännössä estää myös tilanteen järkevän analysoinnin. Melkein riskittömämpää olisi edetä vain sellaisissa järkisuhteissa, joihin ei liity suuria tunteita.

Tuohon alkuvaiheen sokaisuun luottavat Auervaarat (ja naispuoliset vastineensa), jotka putsaavat umpirakastuneen tilit tyhjiksi ja pahimmassa tapauksessa jättävät ison velkataakan jälkeensä. Niitä juttuja, kun tasaisena virtana tulee noihin IP-lehtiin, niin ihmetyttää, mihin se järki tosiaan katoaa. Ihan varmasti jokainen on kuullut tai lukenut näitä juttuja, mutta rakastunut on vakuuttunut omalle kohdalleen sattuneesta suuresta onnesta "tämä on sitä aidoista aidointa rakkautta. ei tässä voi huonosti käydä, kunhan vähän autan tuota ressukkaa".

Parisuhde voi olla joko heaven tai hell. Tai vuorotellen molempia.

Itsellä parisuhde oli mukava keino tuottaa muutama jälkeläinen. Hauska seurailla kun ne taistelee genettistä perimäänsä vastaan ja yrittää tulla kunnon kansalaisiksi. Saapi nähdä kuinka kauan jaksavat. Olisi pitänyt muuttaa pysyvästi pois Sohjolasta kun oli vielä mahdollisuus. Täällä on kaikki vaikeampaa.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2019, 21:59:11

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 09, 2019, 20:26:03
Tässä on vain se huono puoli, että alkuvaiheen huuma sokaisee kaikilta varoitusmerkeiltä ja käytännössä estää myös tilanteen järkevän analysoinnin. Melkein riskittömämpää olisi edetä vain sellaisissa järkisuhteissa, joihin ei liity suuria tunteita.

Tuohon alkuvaiheen sokaisuun luottavat Auervaarat (ja naispuoliset vastineensa), jotka putsaavat umpirakastuneen tilit tyhjiksi ja pahimmassa tapauksessa jättävät ison velkataakan jälkeensä. Niitä juttuja, kun tasaisena virtana tulee noihin IP-lehtiin, niin ihmetyttää, mihin se järki tosiaan katoaa. Ihan varmasti jokainen on kuullut tai lukenut näitä juttuja, mutta rakastunut on vakuuttunut omalle kohdalleen sattuneesta suuresta onnesta "tämä on sitä aidoista aidointa rakkautta. ei tässä voi huonosti käydä, kunhan vähän autan tuota ressukkaa".

En usko, että huuma syntyy vain siitä, että se toinen on niin "oikea". Tarvitaan aina myös oma tilaus sille, että uusi suhde sopisi hetkeen. Sen ei tarvitse olla mitenkään tietoista, mutta olen aika vakuuttunut siitä, että se sama ihana ja vastustamaton toisena aikana ja toisessa elämäntilanteessa ei herättäisi mitään sen kummempia väreilyjä. Siten kyse on myös aina sen tarkistamisesta ja kokeilemisesta, onko suhteen syventäminen itselle tosiaan sopiva juuri nyt ja tässä. Joskus suhde kariutuu siihen, että itselle valkenee, ettei oikeastaan halua sellaiseen mennä. Vaikka toisessa ei olisikaan mitään sellaista, etteikö homma voisi toimia.

Siis - sen lisäksi, että pohtii sen toisen sopivuudesta kertovia merkkejä - joutuu tarkastelemaan omia halujaan ja sitä, onko tosiaan itselle sopiva hetki olla suhteessa ja sitoutua siihen.

Kuten sanoin, omasta mielestäni oikeastaan ainut olennainen kysymys on: kuinka huonosti tässä voi käydä?

Eli jos vastassa on suht'koht tavallinen, normaali tapaus = ei ole kyökkäämässä rahaa, ei tarvitse pelätä ns. rumaa eroa, jne. niin mitä sitä oikeastaan voi hävitäkään?

Noh, pahimmillaan tietysti mielenrauhan pitkäksi aikaa, jos itse rakastuu tulisesti ja toinen not so much, mutta on sitä sydänsuruista ennenkin selvitty, jollei muuten, niin miettimällä, miten p*rseestä koko se sukupuoli on, johon tuli rakastuttua.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 10, 2019, 08:29:34

Noh, pahimmillaan tietysti mielenrauhan pitkäksi aikaa, jos itse rakastuu tulisesti ja toinen not so much, mutta on sitä sydänsuruista ennenkin selvitty, jollei muuten, niin miettimällä, miten p*rseestä koko se sukupuoli on, johon tuli rakastuttua.

T: Xante

Rakastumisen kokemus on kuitenkin arvo sinänsä vaikkakin siitä voi seurata krapula. Riippuu tietysti hieman ihmisestä, mutta rakastumisen mahdollisuudelle kannattaa aina antaa tilaa. Jopa silloinkin, kun vastarakkauden saaminen ei näytä täysin varmalta.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 11, 2019, 06:24:16

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 10, 2019, 08:29:34

Noh, pahimmillaan tietysti mielenrauhan pitkäksi aikaa, jos itse rakastuu tulisesti ja toinen not so much, mutta on sitä sydänsuruista ennenkin selvitty, jollei muuten, niin miettimällä, miten p*rseestä koko se sukupuoli on, johon tuli rakastuttua.

T: Xante

Rakastumisen kokemus on kuitenkin arvo sinänsä vaikkakin siitä voi seurata krapula. Riippuu tietysti hieman ihmisestä, mutta rakastumisen mahdollisuudelle kannattaa aina antaa tilaa. Jopa silloinkin, kun vastarakkauden saaminen ei näytä täysin varmalta.

Samaa mieltä, mutta tässäkin varmaan ihmiset ovat erilaisia siten, että eihän kaikilta onnistu rakastua noin vain, tarkoitan, että ainakin itselläni vie vähän aikaa, ennen kuin edes älyän rakastuneeni. Siihen saakka ajattelen, että tässä on nyt tämmöistä vetovoimaa, pidän toisesta, hän on ihastuttava, mutta rakastunut, minä, enpä usko!

Eli itselläni varmaan menisi monet tilaisuudet ohi ihan tämän takia. En taitaisi yksinkertaisesti osata heittäytyä rakastumiseen.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Einsten - tammikuu 09, 2019, 10:51:41
Tässä varmaan ennusmerkkien laadullinen analyysi tulee vastaan. Jos ennusmerkit ovat oikeasti selkeitä, "lähtöisin toisesta" ja takuuvarmasti sellaisia, että tietää että omalla kohdalla niiden johtavan pitkällä tähtäimellä eroon, niin sitten kannattaa pysäyttää juna ajoissa. Mikäli taas kyse on omien ajatusten/tunteiden/kokemuksien kohtaamisesta ja läpikäymisestä, niin tässä tapauksessa suosittelisin jatkamaan.

Tämä kuulostaa minun korvaani ihan järkevältä. Esimerkkinä nyt vaikka se, että jos herää aikaisessa vaiheessa epäilys, että toisella on alkoholiongelma, tai että siinä on jotain muuta, jonka kanssa eläminen on ihan oikeasti itselle vastenmielistä, ehkä siinä tekee toisellekin palveluksen, jos nostaa asiat rehdisti päydälle, pitää kiinni omista rajoistaan ja nostaa tarvittaessa kytkintä.

Kun siinä on sekin puoli - minusta - että vaikka jonkun kanssa ei sopisi yhteen ja parisuhteeseen, ei se silti tarkoita että joku lyhyempi romanssi tai jopa tietynlainen ystävyys olisi mitenkään huono juttu tai ettei sellainen ihmisten kohtaaminen voisi olla "arvo sinänsä".

Einstein sanoi koko asian minusta aika hyvin. Olen kyllä sitä mieltä, ettei mikään parisuhde kestä sitä, jos sitä koko ajan kyseenalaistetaan, eikä suhteen alkuvaiheessa ihastumisen ja muun yhteisen huumassa ole varmaan tarkoituskaan samaan aikaan kyseenalaistaa sitä suhdetta tai etsiä siitä varoittavia merkkejä.

Rakkauden kaipuu, jonkinlainen halu antautua sille ja mukautua toisen ihmisen maailmaan voi minusta johtaa siihen, että unohtaa pitää itseään arvossa ja unohtaa kunnoittaa ja puolustaa omia rajojaan. Minulla on tästä sellainen käsitys, että jos joku oikeasti sopii sinulle ja on myös kiinnostunut, kyllä se homma senkin kestää, että pitää itse kiinni omista... jutuistaan ja siitä, mikä nyt on itselle tärkeää ja tuntuu hyvältä. Ettei pelkää tai mielistele tässä mielessä liikaa.

Minulle se menee oikeastaan niin, että jos huomaan, että tästä huolimatta toisen kanssa oleminen ja tekeminen on ikään kuin... helppoa, siis sillä tavalla että kumpikaan ei hannaa, mutta ei ikään kuin tarvitse sillä hekumalla pehmentää asioita jotta yhdessä tekeminen ja asioiden sopiminen ja muu tällainen tuntuisivat hyvältä. Silloin minulla alkaa se pehmeneminen, joka minusta kuuluu parisuhteisiin, että on valmis myös joustamaan ja luottamaan toiseen ja niin pois päin.

Nyt tuli mielenkiintoinen dilemma: minkä takia kumppania kaipaavalle saa laatia enemmän vaatimuksia kuin vanhemmaksi hinkuvalle?

Tuli yhtäällä taas määräyksiä että pitää ensin tulla onnelliseksi ja nauttia elämän pienistä asioista ennen kuin saa kaipailla parisuhdetta. Onko kukaan koskaan lasta haluavalle alkanut laatimaan minkäänlaista vaatimuslistaa siitä mitä hänen on oltava jo hokkuspokkus valmiiksi? Korkeintaan: ethän dokaa ja polta...

Joskus tehnyt jokusellekin ihmiselle mieli sanoa että et voi olla tosissasi, kun tyyppi on aivan mt-ongelmien riivaama ja alkaa silti hourailla omasta lapsesta.

Kumppania varten pitää olla täydellinen, mutta lapsen kanssa saa olla vaikka ihmisraunio. Ei mene järkeeni.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 12:30:16
Nyt tuli mielenkiintoinen dilemma: minkä takia kumppania kaipaavalle saa laatia enemmän vaatimuksia kuin vanhemmaksi hinkuvalle?

Koska vanhemmaksi hinkuvat ovat yleensä jo läpäisseet yhden seulan eli päässeet parisuhteeseen?

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 12:30:16
Nyt tuli mielenkiintoinen dilemma: minkä takia kumppania kaipaavalle saa laatia enemmän vaatimuksia kuin vanhemmaksi hinkuvalle?

Tuli yhtäällä taas määräyksiä että pitää ensin tulla onnelliseksi ja nauttia elämän pienistä asioista ennen kuin saa kaipailla parisuhdetta. Onko kukaan koskaan lasta haluavalle alkanut laatimaan minkäänlaista vaatimuslistaa siitä mitä hänen on oltava jo hokkuspokkus valmiiksi? Korkeintaan: ethän dokaa ja polta...

Joskus tehnyt jokusellekin ihmiselle mieli sanoa että et voi olla tosissasi, kun tyyppi on aivan mt-ongelmien riivaama ja alkaa silti hourailla omasta lapsesta.

Kumppania varten pitää olla täydellinen, mutta lapsen kanssa saa olla vaikka ihmisraunio. Ei mene järkeeni.

Tämä on totta, samaa ihmetellyt.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 11, 2019, 06:24:16

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 10, 2019, 08:29:34

Noh, pahimmillaan tietysti mielenrauhan pitkäksi aikaa, jos itse rakastuu tulisesti ja toinen not so much, mutta on sitä sydänsuruista ennenkin selvitty, jollei muuten, niin miettimällä, miten p*rseestä koko se sukupuoli on, johon tuli rakastuttua.

T: Xante

Rakastumisen kokemus on kuitenkin arvo sinänsä vaikkakin siitä voi seurata krapula. Riippuu tietysti hieman ihmisestä, mutta rakastumisen mahdollisuudelle kannattaa aina antaa tilaa. Jopa silloinkin, kun vastarakkauden saaminen ei näytä täysin varmalta.

No ei nyt sentään aina, sillä osallahan on jo olemassaoleva parisuhde - jopa avioliitto ja perhe. En allekirjoittaisi ajatusta, että siinäkin tilanteessa on viisasta jatkuvasti olla "avoin uudelle rakastumiselle" ja "antaa tilaa" mahdollisuudelle, että löytää uuden kiinnostavan ihmisen jostakin. Kyllä hieman itse miettisin, missä mennään, jos oma kumppani jatkuvasti hengailisi jollain deittisaitilla etsiskelemässä uusia kiinnostavia mahdollisuuksia ja järkkäilisi tapaamisia kokeillakseen, olisiko aineksia rakastua ja saada vastarakkautta.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 12, 2019, 12:39:03

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 12:30:16
Nyt tuli mielenkiintoinen dilemma: minkä takia kumppania kaipaavalle saa laatia enemmän vaatimuksia kuin vanhemmaksi hinkuvalle?

Koska vanhemmaksi hinkuvat ovat yleensä jo läpäisseet yhden seulan eli päässeet parisuhteeseen?

Kuka sen seulan asettaisi sille "lasta hinkuvalle"? Kumppanillehan sen asettaa ihminen, joka on myös itse antautumassa tuohon suhteeseen. Hän on siis asianosainen. Sen sijaan sitä lasta, joka olisi asianosainen syntymisessään, ei ole olemassa, kun asiaa vasta suunnitellaan. Ei ole sitä asianosaista, jonka mielipiteen tässä voisi tarkistaa. Sen sijaan ulkopuolisille sananvallan antamisen tiedämme historiasta johtavan aika hurjiin seurauksiin: pakkosterilaatioihin, lasten huostaanottoon heti synnytyksessä jne. On vaikeaa hahmottaa, kenelle muulle tässä päätäntävaltaa voisi jakaa ja kuka muu voitaisiin tällaisiin päätöksiin osalliseksi valjastaa kuin lasta hankkivat vanhemmat itsensä.

Ilman muuta jokainen lapsi ansaitsee ja olisi oikeutettu hyviin vanhempiin, jotka pystyvät kantamaan vanhemmuuden vastuunsa. Käytännössä on varsin vaikeaa kehittää mitään systeemiä, jolla tämä varmistettaisiin. Ehdotukset yleensä ovat tätä "homot / köyhät / vammaiset / romanit / yksinhuoltajat / liian vanhat / liian nuoret eivät saa hankkia lapsia" -tyyliä. Litanian jälkeen tietenkin luetellaan tyypillisesti myös se, miten aborttiakaan ei saa tehdä eikä ehkäisyssäkään sovi oikeastaan neuvoa tai avustaa - paitsi toki pakkosterilaatio ja kaikenlainen seksuaalisuuden tukahduttaminen on suositeltavaa ja pitää yhteiskunnalle ja yhteisölle sallia. Hyvän vanhemmuuden määrittelyillä etukäteen ja ulkopuoliselta taholta tehdään tyypillisesti politiikkaa, jolla pyritään toteamaan jokin vähemmistö kelvottomaksi lisääntymään eli harjoitetaan eugeniikkaa. Vai - onko olemassa jokin tapa tehdä se toisin ja syrjimättä ketään?

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 12, 2019, 13:09:24
Hyvän vanhemmuuden määrittelyillä etukäteen ja ulkopuoliselta taholta tehdään tyypillisesti politiikkaa, jolla pyritään toteamaan jokin vähemmistö kelvottomaksi lisääntymään eli harjoitetaan eugeniikkaa. Vai - onko olemassa jokin tapa tehdä se toisin ja syrjimättä ketään?

No itse lähtisin muuttamaan kannustimia. Lapsilisän progressio tulisi kääntää. Eli ensimmäisestä lapsi saisi eniten, toisesta vähemmän ja kolmannesta tai viimeistään neljännestä ei mitään. En ihan heti olisi kuitenkaan pistämässä suurperheitä maksamaan sakkoa viimeisistä lapsistaan.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 12, 2019, 13:24:49

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 12, 2019, 13:09:24
Hyvän vanhemmuuden määrittelyillä etukäteen ja ulkopuoliselta taholta tehdään tyypillisesti politiikkaa, jolla pyritään toteamaan jokin vähemmistö kelvottomaksi lisääntymään eli harjoitetaan eugeniikkaa. Vai - onko olemassa jokin tapa tehdä se toisin ja syrjimättä ketään?

No itse lähtisin muuttamaan kannustimia. Lapsilisän progressio tulisi kääntää. Eli ensimmäisestä lapsi saisi eniten, toisesta vähemmän ja kolmannesta tai viimeistään neljännestä ei mitään. En ihan heti olisi kuitenkaan pistämässä suurperheitä maksamaan sakkoa viimeisistä lapsistaan.

Ovatko sinusta siis kaikki useamman lapsen vanhemmat huonoja vanhempia?? Onko lapselle parhaaksi olla ainoa lapsi? Entäs, jos vanhemmista vain toinen "on asialla" toista tai kolmatta kertaa?

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 12, 2019, 13:26:39

Ovatko sinusta siis kaikki useamman lapsen vanhemmat huonoja vanhempia??

Sanoinko niin?


Kannustimet ovat väkisinkin hehtaaripyssyjä, eli niillä ohjataan yhteiskuntaa, ei yksittäisiä ihmisiä. Täydellistä, täysin tasapuolista ratkaisua ei ole olemassa ellei sitten luovuta ihan kaikista tuista.

LainaaOnko lapselle parhaaksi olla ainoa lapsi?

Ei käsittääkseni. Oletan, että erikokoisissa sisarusparvissa on sekä hyötyjä että haittoja. Ainoana lapsena oleminen on kylläkin taloudellisesti kannattavaa, mikäli vanhemmilla on omaisuutta jaettavaksi asti.

LainaaEntäs, jos vanhemmista vain toinen "on asialla" toista tai kolmatta kertaa?

En osaa äkkiseltään sanoa. Miten lapsilisät nykyään lasketaan?

Lähinnä tässä dilemmassani oli kyse siitä mitä naiset vaativat naiselta että tällä olisi oikeus rakkauteen...

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 13:59:47
Lähinnä tässä dilemmassani oli kyse siitä mitä naiset vaativat naiselta että tällä olisi oikeus rakkauteen...

No kyllä näitä vaatimuksia ladotaan miestenkin niskaan ja myös asiaan osattomien taholta.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 12, 2019, 13:36:35

Sanoinko niin?

Et, mutta en ymmärrä, miksi juuri useamman lapsen hankkimista pitäisi pyrkiä vähentämään, jos tavoitteena on (riittävän) hyvät vanhemmat lapsille. Miten tämä tavoite toteutuu ehdotuksesi avulla?

LainaaKannustimet ovat väkisinkin hehtaaripyssyjä, eli niillä ohjataan yhteiskuntaa, ei yksittäisiä ihmisiä. Täydellistä, täysin tasapuolista ratkaisua ei ole olemassa ellei sitten luovuta ihan kaikista tuista.

Edelleenkään en ymmärrä, millä tavalla tuo ehdotuksesi auttaisi siinä, että vanhemmiksi epäsopivat eivät hankkisi lapsia. En näe siinä mitään tätä tavoitetta edistävää. Siksi kyselen sen perään, mikä sinusta on lapsten kannalta huono juttu siinä, että heillä on sisaruksia.

LainaaOnko lapselle parhaaksi olla ainoa lapsi?

Ei käsittääkseni. Oletan, että erikokoisissa sisarusparvissa on sekä hyötyjä että haittoja. Ainoana lapsena oleminen on kylläkin taloudellisesti kannattavaa, mikäli vanhemmilla on omaisuutta jaettavaksi asti.[/quote]

Sekö siis tässä on se juju, että vain riittävän varakkailla on varaa hankkia useampia lapsia? JOten tukien vähentäminen johtaa siihen, että liian köyhäty hankkivat vähemmän lapsia?

LainaaEntäs, jos vanhemmista vain toinen "on asialla" toista tai kolmatta kertaa?

En osaa äkkiseltään sanoa. Miten lapsilisät nykyään lasketaan?
[/quote]

Sen mukaan, kuinka monta lasta perheessä on - myös uusperheen kaikki lapset yhteen laskien. Näin, jos maksun saajana on sama henkilö (joka voi olla isä tai äiti tai muu huoltaja). Lapsilisän saajan mukaan siis tuo lapsimäärä lasketaan uusperheissä - kuinka monesta lapsesta hän saa lapsilisää.

En siis tavoita sitä ideaa, minkä näet tässä tuen vähentämisessä. Mitä ajattelet sillä saavutettavan? Millä tavalla lapset siitä hyötyvät (kun huoli lapsen hyvän toteutumisestahan oli tässä se pohdittu asia)?

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 13:59:47
Lähinnä tässä dilemmassani oli kyse siitä mitä naiset vaativat naiselta että tällä olisi oikeus rakkauteen...

Millä tavalla nämä naisten vaatimukset mielestäsi ilmenevät? Onko niitä noudatettava tai miten niiden noudattamatta jättäminen tuottaa haittaa "tottelemattomalle"?

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 12, 2019, 15:38:42

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 13:59:47
Lähinnä tässä dilemmassani oli kyse siitä mitä naiset vaativat naiselta että tällä olisi oikeus rakkauteen...

Millä tavalla nämä naisten vaatimukset mielestäsi ilmenevät? Onko niitä noudatettava tai miten niiden noudattamatta jättäminen tuottaa haittaa "tottelemattomalle"?

Niin, vähän epäselvää on miksi heteronaisen täytyy välittää muiden naisten mielipiteestä tällaisessa asiassa.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 12, 2019, 15:34:37
Sekö siis tässä on se juju, että vain riittävän varakkailla on varaa hankkia useampia lapsia? JOten tukien vähentäminen johtaa siihen, että liian köyhäty hankkivat vähemmän lapsia?

Esimerkiksi se. Onko mielestäsi köyhän vastuullista hankkia paljon lapsia?

Lainaa
En siis tavoita sitä ideaa, minkä näet tässä tuen vähentämisessä. Mitä ajattelet sillä saavutettavan? Millä tavalla lapset siitä hyötyvät (kun huoli lapsen hyvän toteutumisestahan oli tässä se pohdittu asia)?

Tämä oli oikeastaan vain heitto. En osaa sanoa lapsilisistä muuta kuin sen, että mielestäni suurperheiden perustamista ei kannata tukea nykyiseen tapaan. Tällä hetkellähän aina viidenteen lapseen asti lapsilisän määrä kasvaa.


Tulevaisuudessa voi olla, ettei lapsilisää enää makseta lainkaan. Tuskin se tulee olemaan ensimmäinen etuus joka poistetaan, pikemminkin viimeisten joukossa. Mutta mikään itsestäänselvyys tai ihmisoikeus se ei ole.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 12, 2019, 15:38:42

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 13:59:47
Lähinnä tässä dilemmassani oli kyse siitä mitä naiset vaativat naiselta että tällä olisi oikeus rakkauteen...

Millä tavalla nämä naisten vaatimukset mielestäsi ilmenevät? Onko niitä noudatettava tai miten niiden noudattamatta jättäminen tuottaa haittaa "tottelemattomalle"?

Itseasiassa aloin tuota itsekin tässä miettimään. Että minkä ihmeen takia aina päädyn kaiken maailman paremmin tietäville altavastaajaksi.

Entäs jos naiset esittävät vaatimuksia masentaakseen herkimmät sisaret niin paskoiksi ettei näistä ole kilpailijoiksi...

Kirjoitan aiheesta lisää myöhemmin kun on parempi laite käytössä.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 12, 2019, 15:47:24

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 12, 2019, 15:34:37
Sekö siis tässä on se juju, että vain riittävän varakkailla on varaa hankkia useampia lapsia? JOten tukien vähentäminen johtaa siihen, että liian köyhäty hankkivat vähemmän lapsia?

Esimerkiksi se. Onko mielestäsi köyhän vastuullista hankkia paljon lapsia?

En usko siihen, että tällaiset asiat ovat suunniteltavissa kovinkaan suurella ennustettavuudella. Ongelmat kaatuvatkin sitten niiden lasten niskaan, joiden vanhemmat syystä tai toisesta ovat arvioineet taloudellisen tilanteensa väärin. Lapsia kun on vähän hankalaa palauttaa, jos iskee sairaus, työttömyys tai joku muu ennustamattomissa ollut taloustilannetta vaikeuttava asia. Lapsilisien maksuaika kun on sentään 17 vuotta / lapsi, joten aika hyvin pitää pystyä tulevaa ennustamaan, jos halutaan välttää lasten päätyminen talousvaikeuksia kohtaaviin perheisiin.

Toisaalta - jo se monilapsisuus itsessään saattaa tuottaa tilanteen, joka johtaa tulojen pienenemiseen - ainakin väliaikaisesti. Juuri siksi tukien maksaminen on niiden lasten kannaltakin hyvä juttu. Jos lasten hankkiminen jää vain todella varakkaille, tulee ongelmaksi se, että todella varakkaaksi yleensä tullaan vasta sitten, kun se paras lasten hankkimisen ikä on jo ohi. Erilaiset riskitkin - lasten terveydelliset esim - kasvavat, jos tukien avulla tehty ohjaus vielä entisestäänkin lisää tätä nyt jo huonoa trendiä. Varsinkin naisten olisi viisasta terveydellisistä syistä ryhtyä lisääntymään jo nuorena aikuisena. Harvoin kuitenkaan nuorilla naisilla talous on todella vakaalla pohjalla. Eikä se rikas mieskään tässä auta, sillä avioeron mahdollisuuskin pitää ottaa huomioon.

Lainaa
Tämä oli oikeastaan vain heitto. En osaa sanoa lapsilisistä muuta kuin sen, että mielestäni suurperheiden perustamista ei kannata tukea nykyiseen tapaan. Tällä hetkellähän aina viidenteen lapseen asti lapsilisän määrä kasvaa.


Tulevaisuudessa voi olla, ettei lapsilisää enää makseta lainkaan. Tuskin se tulee olemaan ensimmäinen etuus joka poistetaan, pikemminkin viimeisten joukossa. Mutta mikään itsestäänselvyys tai ihmisoikeus se ei ole.

Ei tietenkään itsestäänselvyys, mutta mm. se on yksi niistä etuuksista, jotka saavat verojen maksamisen tuntumaan oikeutetulta niille, jotka tosiaan maksavat veroa merkittävästi. Lisäksi lapsimäärän vähentämistavoite tilanteessa, jossa tyypillisesti perheessä on alle kaksi lasta, on vähän outo. Suurperheiden yleisyys ei varsinaisesti ole Suomessa ongelmallisen tavallista. Tässä juuri olisit siis muuttamassa tukien maksuperusteita pienen vähemmistön perusteella. Voi jopa olla, että he hankkisivat lapsia (vaikkapa uskonnollisista syistä) entiseen tapaan, mutta noiden lasten pitäisi sitten kasvaa entistä huonomman taloudellisen tilanteen keskellä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 12:30:16
Tuli yhtäällä taas määräyksiä että pitää ensin tulla onnelliseksi ja nauttia elämän pienistä asioista ennen kuin saa kaipailla parisuhdetta. Onko kukaan koskaan lasta haluavalle alkanut laatimaan minkäänlaista vaatimuslistaa siitä mitä hänen on oltava jo hokkuspokkus valmiiksi? Korkeintaan: ethän dokaa ja polta...

Joskus tehnyt jokusellekin ihmiselle mieli sanoa että et voi olla tosissasi, kun tyyppi on aivan mt-ongelmien riivaama ja alkaa silti hourailla omasta lapsesta.

Kumppania varten pitää olla täydellinen, mutta lapsen kanssa saa olla vaikka ihmisraunio. Ei mene järkeeni.

Hyvä rinnastus.

Ei noissa varmaan hirveästi eroa ole. Eihän ihminen koskaan "valmis" ole, ja minun mielestäni hyvään suhteeseen voi ihan hyvin mennä keskeneräisenä ja juuri sellaisena kuin on. Jos sitä rupeaa sillä tavalla ajattelemaan, että en voi seurustella, koska minulla on ylipainoa, huono kunto, joku trauma, epätyypillinen persoonallisuus ja niin edelleen, eihän se kuulosta ollenkaan järkevältä.

Sanoisin sen ehkä niin, että ei ne ongelmat tai keskeneräisyys tai tämmönen mitään estä, mutta parisuhteeseen mentäessä olisi hyvä se, että on jollain tavalla sinut itsensä ja asioidensa kanssa. Jos elämä on ihan vituillaan ja kieltäytyy itse myöntämästä tosiasioita tai ei edes kykene siihen, silloin mun mielestä ei oikein ole edellytyksiä ottaa toisia ihmisiäkään elämäänsä.

Joko sitä kasvaa arisuhten / lapsen myötä - jolloin siihen ryhtyminen on hyvä juttu. Tai se oma keskeneräisyys ja omat ongelmat saa parisuhteen / vanhemmuuden toimimaan huonosti. Ehkä kuitenkin lapsi useimmat saa yrittämään todella tosissaan, koska siinä ei ole vaihtoehtoa vaihtaa.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 09, 2019, 11:24:46
Itse voin anonyymeissä joukkokeskusteluissa puhua seksistä ummet ja lammet. Mutta jos yksityisesti pitäisi, tulee tunne että mies etsii vain panopuuta, tai yrittää pakottaa sellaiseksi naisen joka etsii kumppania.

(Varoitus Norma Batesille ja muillekin, joita asia voi koskea. Kerron seuraavassa kappaleessa ulkomuistista eräästä elokuvasta, jonka NB tosin on luultavasti katsonut. Selostus ei jatku enää kirjoituksen loppuosassa.)

Tulee mieleen elokuva Nymphomaniac, jossa vanha kiltti mies ottaa kadulta hoidettavakseen huonossa kunnossa olevan naisen, joka alkaa kertoa elämäntarinaansa nymfomaanina. Elokuvassa ei anneta minkäänlaista vihjettä siihen suuntaan, että vanhalla miehellä olisi mitään taka-ajatuksia naisen suhteen. Hänet esitetään pelkästään ystävällisenä hyväntekijänä ja kuuntelijana, josta ei voisi uskoa mitään pahaa. Elokuva on jo lähes loppunut, kun illuusio särkyy. Mies on sittenkin - mies. Hän lähestyy naista housut kintuissa pahoin aikein ja saa maksaa siitä hengellään. Nainen ampuu hänet. Elokuva saa yllättävän lopun.

Olemmeko me kaikki miessukupuoliset tuollaisia. Teeskentelemmekö, että emme ole kiinnostuneita, tai emmekö ole oikeasti kiinnostuneita alussa, mutta tilanteen muuttuminen (elokuvassa nymfomaanin loputtomia seksikertomuksia kuunnellessa) saakin meidät kiinnostumaan ja käyttäytymään viettiemme ohjaamalla tavalla? Vai onko olemassa alusta loppuun täysin "viattomia" suhteita miehen ja naisen välillä, jotka eivät missään olosuhteissa voi saada seksuaalisia sävyjä.

En pysty tietämään, miten toimisin tilanteissa, jollaisissa en ole koskaan ollut. Voin siis pelkästään arvailla, mitä tapahtuisi, jos huomaisin ihastuneeni johonkin naispuoliseen työtoveriini tai vastaavaan.

Minusta tuntuu (tämä on siis pelkkään kuvitelmaa), että pystyisin pitämään asian omana tietonani. Jos tilanne muuttuisi sietämättömäksi, yrittäisin vaihtaa työpaikkaa.

Vaikein tilanne olisi silloin, jos naispuolinen työntekijä ei olisi kuka tahansa nainen vaan sellainen, jota olen kaikkein eniten elämässäni yksipuolisesti rakastanut, mutta jäänyt kuitenkin kakkoseksi. Ja nyt vuosikymmeniä myöhemmin tämä ihminen alkaisi repiä auki vanhoja haavojani, ja aikoinaan pakkosammutettu rakkauteni häntä kohtaan leimahtaisi uudestaan liekkeihin. Nainen ei kuitenkaan edelleenkään rakastaisi minua. Kunhan kiduttaisi.

Seuraavasta tarinasta (josta annan linkin suoraan viimeiseen lukuun) on suunnitteilla todellisiin tapahtumiin ja päiväkirjamerkintöihin perustuva mielikuvituskertomus, josta tulisi saman tyyppinen kuin eräästä toisesta kertomuksestani, johon olen joskus antanut linkin. Paikka muutettaisiin joksikin amerikkalaiseksi kaupungiksi ja ihmisten nimet myös amerikkalaisiksi. Kirjoituksen seassa olisi otteita päiväkirjasta, mutta pääosin teksti olisi vapaamuotoista.

Varsinaiseen juttuun pääsee, kun poistaa nuo loppurimpsut blogspot.comin jälkeen, minkä kaikki tietysti tietävätkin. Ja onhan sivulla linkkejäkin. Juttu on vain niin surkean huono keksityistä suomalaisista nimistä alkaen, että en kannusta lukemaan. Joitakin välikommentteja lukuun ottamatta teksti on kopioitu päiväkirjasta. Kieliasu on huono osittain siksi, että käytin salakieltä. Osasin ja osaan edelleen kirjoittaa sitä sujuvasti, mutta lukeminen on hidasta. Näin ollen kirjoitin aikoinaan ikään kuin sokkona lukematta, mitä kirjoitan.

Päiväkirjoista ilmi käyvän tarinan perusidea on se, että olin rakastunut erääseen luokallani olleeseen tyttöön, josta sain tietää, että hän seurustelee erään pojan kanssa. Koin rakastumiseni tästä syystä vääräksi ja yritin taistella sitä vastaan. Kertomukselleni voisi antaa nimen "Taisteluni", ellei kyseinen nimi olisi jo pahamaineisesti käytössä. Kävisikö "Taisteluni rakastumista vastaan" paremmin. Oli miten oli, kokemani tunteet riepoivat sieluani. Jossakin vaiheessa sain tietää, että tyttö ei enää seurustele edellä mainitun pojan kanssa. Tilanteeni ei kuitenkaan siitä miksikään muuttunut. Epätoivon sävy vain muuttui.

Tämä viimeinen luku on oikeastaan tämän kirjoitukseni kannalta oleellisin. Eli vieläkin "kiusaus" on jossakin muodossa mieleni sopukoissa. Siitä kai tällaisten blogien tekeminen ja uusien kirjoitusten suunnitteleminenkin kertoo. En tietenkään enää tavoittele mitään, mutta jotenkin jossakin muodossa haluaisin tuon ihmisen saavat tietoonsa, että aikoinaan rakastin häntä enemmän kuin koskaan ketään muuta, ja hän - itse asiaa tietämättä - on yksi elämääni eniten vaikuttaneista henkilöistä. Jos en olisi rakastunut häneen, en nyt kirjoittaisi tätä. Miksikö ei? Siksi, että kirjoitan tätä tyttäreni asunnolla Helsingissä. Jos en olisi rakastunut tuohon ihmiseen, olisin ollut elinikäinen sinkku, eikä minulla olisi lapsia. Koko elämäni olisi ollut täysin erilainen. Tämä on tuon suunnittelemani kirjoituksen keskeinen idea. Tuohon ihmiseen ihastuminen ja rakastuminen muutti elämäni suunnan niin, että minusta tuli se, mikä nyt olen. Ja tämä vaikutus jatkuu tuleviin sukupolviin. Viime tiistaina syntynyttä sukumme nuorinta lastakaan ei olisi olemassa ilman tuota henkilöä ainakaan niillä geeneillä, mitkä hänellä nyt on. 

Kirjoituksessa on muutettu eräitä asioita. Mainittu "vene" esimerkiksi on vähän isompi vesikulkuneuvo kuin mitä sanalla monesti ymmärretään. Mutta ei siitä sen enempää.

http://olenhulluna.blogspot.com/2013/04/vuosikymmenien-paasta.html

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 12, 2019, 22:18:39
Olemmeko me kaikki miessukupuoliset tuollaisia. Teeskentelemmekö, että emme ole kiinnostuneita, tai emmekö ole oikeasti kiinnostuneita alussa, mutta tilanteen muuttuminen ...  saakin meidät kiinnostumaan ja käyttäytymään viettiemme ohjaamalla tavalla?

Emme me teeskentele kun annamme aikaa tilanteen kypsyä. Tietenkin olemme kiinnostuneita, melkein kaikki. Eikä ole syytä salata. Yleinen oletus lienee, että miehellä on kiire tarkistamaan  seksin onnistumista. Asenteella, että kyllä nainen antaa, jos äitiinsä tulee; jos isäänsä tulee, niin suorastaan hinkuu. Tässä jos missä on hyvä kulkea yhtä jalkaa eikä hosumalla tärvätä mahdollisuuksia. Nyrkkisääntönä antaisin miehelle, että anna naisen tehdä aloite varsinaisesta seksistä, jos tuntuu että tämän kanssa parisuhteesta olet kiinnostunut etkä vain keräile kokemuksia.

Hyviä uutisia. Isoja uutisia. BREAKING NEWS!

Tulossa on veritesti jolla voidaan selvittää onko (nainen) oikeasti rakastunut vai feikkaako.

Lainaus käyttäjältä: https://www.msn.com/fi-fi/lifestyle/ihmissuhteet/rakastuminen-vahvistaa-naisen-immuunisysteemi%c3%a4-tutkijoilla-kiinnostavaa-tietoa/ar-BBSdSCx?li=BBr5KbI&ocid=mailsignoutTutkimuksesta selvisi, että rakastuminen käynnistää interferoni-proteiinin tuotannon kehossa. Kyseinen proteiini auttaa taistelemaan viruksia vastaan, sillä se käynnistää terveissä soluissa puolustusreaktioita. Siten virukset eivät pääse soluihin.

Tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista, että rakastuminen voitaisiin todentaa verinäytteiden avulla.

Samalla tutkimuksella taisi selvitä miksi jotkut (naiset) haluavat rakastua aina vaan ja yhä uudelleen: Terveydellisistä syistä!

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 14, 2019, 12:59:43
Hyviä uutisia. Isoja uutisia. BREAKING NEWS!

Tulossa on veritesti jolla voidaan selvittää onko (nainen) oikeasti rakastunut vai feikkaako.

Lainaus käyttäjältä: https://www.msn.com/fi-fi/lifestyle/ihmissuhteet/rakastuminen-vahvistaa-naisen-immuunisysteemi%c3%a4-tutkijoilla-kiinnostavaa-tietoa/ar-BBSdSCx?li=BBr5KbI&ocid=mailsignoutTutkimuksesta selvisi, että rakastuminen käynnistää interferoni-proteiinin tuotannon kehossa. Kyseinen proteiini auttaa taistelemaan viruksia vastaan, sillä se käynnistää terveissä soluissa puolustusreaktioita. Siten virukset eivät pääse soluihin.

Tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista, että rakastuminen voitaisiin todentaa verinäytteiden avulla.

Samalla tutkimuksella taisi selvitä miksi jotkut (naiset) haluavat rakastua aina vaan ja yhä uudelleen: Terveydellisistä syistä!

Verinäyte ei taida kuitenkaan kertoa kehen nainen on rakastunut...

Voisikohan tuota interferoni-proteiinia imeyttää vaikka sokeripalaan, joka sitten salaa livautetaan mielenkiintoisen naisen teekuppiin? Sitten vain pysytellään naisen lähettyvillä kunnes vaikutus alkaa.

Onko siis niin, että näin vain naisilla? Eikö rakastuminen tuo miehille vastaavia terveysvaikutuksia?

T: Xante

Jos etsii kultaa, ei kannata kaivella tunkioita.

Tuollainen ajatus tuli jossakin vaiheessa mieleeni. Melko pian havahduin kuitenkin siihen, että ehkä sittenkin on todennäköisempää löytää kultaa tunkiolta kuin avomaastosta, koska onhan joltakin voinut pudota kultasormus tai muu esine jätteiden sekaan. No, on niitä pudonnut avomaastoonkin.

Mistä tuo ensimmäinen ajatus tuli mieleeni? Ehkä siitä, kun ajattelin, että jos etsii seuraa epämääräisiltä "saiteilta", saa todennäköisesti sellaista seuraa kuin mitä näillä saiteilla liikkuu, ja ketkä siellä saalistavat. Jos hakee pidempiaikaista luotettavaa elämänkumppania, ja toiset hakevat yhden yön seksiseuraa tai jotain vielä epämääräisempää, tarpeet ja tarjonta eivät kohtaa. Seuraa kyllä voi löytyä, mutta vääränlaista.

Itse en ole seuran tarpeessa, joten en tiedä nykyisestä seuranhakusysteemistä kovinkaan paljon. Jonkin verran tuli kuitenkin katseltua tyttäreni touhuja näissä asioissa, joista hän oma-aloitteisesti ja jopa hyvin yksityiskohtaisesti kertoi. Eli jonkinlainen idea on minullekin muodostunut. Tyttäreni seuranhaku loppui ainakin toistaiseksi siihen, kun löytyi lopulta isä tulevalle lapselle.

Nuoremman tyttäreni politiikka näissä asioissa on ollut aivan toisenlaista ja perinteisempää. Hän meni naimisiin ensimmäisen vakavamman seurustelukumppaninsa kanssa, eikä tällä toisellakaan puolisolla tainnut olla mitään merkittävää "historiaa" taustallaan. Kumpikin olivat seurustelun alkaessa alle 20-vuotiaita. Avioliitto on solmittu katolilaisin menoin sillä ajatuksella, että sitä ei ainakaan kovin herkästi päätetä. Olen tietyissä asioissa sen verran konservatiivi, että minun mielestäni tällainen on Ok. On minulla liberaali puolenikin, mutta se painottuu  muille elämänalueille.

Vanhemman tyttäreni lapsen tilanne on sikäli poikkeuksellinen, että vaikka hänen isänsä ja äitinsä asuvatkin ajoittain yhdessä (kuten juuri nyt), he eivät muodosta pariskuntaa sanan perinteisessä merkityksessä. Tyttäreni on sanonut lukuisia kertoja, että hän inhoaa tuota edellä mainittua mieshenkilöä, eikä voi sietää häntä, ja riitoja tulee vähän väliä. Minkäänlaista "intiimiä" puolta suhteeseen ei ole sen alun jälkeen enää kuulunut. Lapsen isällä kuitenkin on ollut koko ajan haaveena saada suhde muuttumaan perheen tyyppiseksi. Koska näin ei ole tapahtunut eikä tapahdu, hän on stressaantunut ja kireä. Odotamme pelolla, milloin hänen raivokohtauksensa muuttuvat väkivaltaisiksi. Olemme keskustelleet siitä, mitä silloin kannattaisi tehdä. Panna homma poikki ensimmäisestä kerrasta, vai antaa vielä tilaisuus. Yksiselitteistä vastausta ei taida olla, koska kaikki riippuu tilanteesta ja siitä, millaista tuo väkivalta on ollut. Hakkaaminen tohjoksi ja pieni tönäisy ovat sentään kaksi eri asiaa, vaikka kumpikin ovat väkivaltaa ja siten ei-hyväksyttäviä. Onneksi mitään tällaista ei siis ole tapahtunut, ja toivottavasti ei tapahdukaan.

Sisareni on ollut koko ikänsä sinkku. Hänellä olisi ollut mahdollisuus suhteeseen ja todennäköisesti jopa avioliittoon erään hyvätuloisen lakitieteen tohtorin kanssa, joka työskentelee valtion hallinnossa. Tyyppi ei ollut hassumman näköinenkään. Hän vaikutti hyvin sivistyneeltä ja fiksulta. Sisareni ja tämä henkilö tapailivat aikansa, mutta miksikään suhteeksi tapailu ei kehittynyt, koska sisareni ei uskaltanut ottaa askelia siihen suuntaan. Myös tuo mainittu nuori mies oli hyvin ujo.

Tätä minun ei kai kuuluisi tietää, mutta syyksi hän oli (tyttärelleni) paljastanut sen, että suhde ja avioliitto edellyttäisi, että hän suostuu tiettyihin "likaisiin yksityiskohtiin" millä hän tarkoitti seksiä.

Sisareni asenne kertonee siitä, millaisessa kotiympäristössä minäkin olen kasvanut. Perheemme arvot olivat äärimmäisen konservatiiviset ja tietyllä tavalla ahdasmieliset. Kaikki seksuaalisuuteen edes etäisesti liittyvä oli jollakin pahaa ja syntistä. Tanssiminen oli pahaa, iskelmämusiikki oli pahaa, suuteleminen oli pahaa, seurustelu oli pahaa, alastomuus oli pahaa, alkoholin nauttiminen oli pahaa, seksi oli.... niin pahaa, ettei tällaista asioista edes voitu puhua. Listaa pahoista asioista voisi jatkaa. Kaikki ne jollakin tavalla kiertyivät seksiin. Eli tanssiminen ja iskelmämusiikki ja alkoholi ja monet muut asiat olivat pahoja siksi, että ne voisivat vietellä ja johdatella seksiin. Ei asioita tietenkään näin suoraan sanottu, mutta jälkeen päin analysoimalla tuollaisen johtopäätöksen voi tehdä.

Erityisesti äitini asennemaailma oli hyvin seksuaalikielteinen. Vaikka suomalaiset ovat saunakansaa, en koskaan elämässäni nähnyt vanhempiani samaan aikaan alasti. Me lapset kävimme saunassa äidin kanssa tai isän kanssa, mutta emme koskaan yhteisesti äidin ja isän kanssa. Mökillä äiti ja isä saattoivat uida saunasta käsin alasti, mutta eri aikaan eikä koskaan niin, että me lapset olisimme nähneet heidät alastomina samaan aikaan. En myöskään koskaan nähnyt vanhempieni osoittavan minkäänlaisia aviosuhteeseen viittaavia "hellyyden" tunteita toisiaan kohtaan, ei edes vihjailevaa hymyä. He olivat meidän lasten nähden täydellisiä absolutisteja kaikissa tällaisissa asioissa. 

Me perheen pojat jotenkin riistäydyimme irti tuosta ilmapiiristä, mutta sisaremme, joka oli nuorin lapsista, jäi kiltiksi kotitytöksi. Hänestä ikään kuin kasvatettiin naimaton kotipiika ja vanhempieni tuleva omaishoitaja, kun se aika koittaisi. Jos hän olisi alkanut seurustella miehen kanssa, hän olisi kokenut, että hän pettää vanhempansa ja loukkaa heitä.

Onhan se aika mielenkiintoista, että joku pyrkii parisuhteeseen saadakseen seksiä, ja joku toinen välttelee parisuhteita, ettei vain joutuisi harrastamaan seksiä.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 14, 2019, 14:30:17

Onhan se aika mielenkiintoista, että joku pyrkii parisuhteeseen saadakseen seksiä, ja joku toinen välttelee parisuhteita, ettei vain joutuisi harrastamaan seksiä.

Aidosti parisuhteeseen pyrkiviä on kahdenlaisia:

1) Nuoria, joilla ei ole selvää käsitystä mitä parisuhde oikeasti on

2) Vastikään parisuhteen päättäneitä, joilla on vielä parisuhdemoodi päällä ja jotka eivät ole vielä oppineet olemaan yksin.

Valtaosa muista on, ja pysyy sinkkuina, mutta hekin ovat kuitenkin etsivinään parisuhdetta. Mitä pitempi sinkkujakso on takana, sitä korkeammalle asetetaan vaatimustaso kumppanin suhteen, kunnes tuo taso on lopulta ylittänyt inhimillisyyden rajat. Sen jälkeen metsästetään pelkkää unelmaa ja sitäkin vain siksi, ettei uskalleta avoimesti myöntää ettei itsestä ole enää parisuhteeseen.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 14, 2019, 15:02:08

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 14, 2019, 14:30:17

Onhan se aika mielenkiintoista, että joku pyrkii parisuhteeseen saadakseen seksiä, ja joku toinen välttelee parisuhteita, ettei vain joutuisi harrastamaan seksiä.

Aidosti parisuhteeseen pyrkiviä on kahdenlaisia:

1) Nuoria, joilla ei ole selvää käsitystä mitä parisuhde oikeasti on

2) Vastikään parisuhteen päättäneitä, joilla on vielä parisuhdemoodi päällä ja jotka eivät ole vielä oppineet olemaan yksin.

Valtaosa muista on, ja pysyy sinkkuina, mutta hekin ovat kuitenkin etsivinään parisuhdetta. Mitä pitempi sinkkujakso on takana, sitä korkeammalle asetetaan vaatimustaso kumppanin suhteen, kunnes tuo taso on lopulta ylittänyt inhimillisyyden rajat. Sen jälkeen metsästetään pelkkää unelmaa ja sitäkin vain siksi, ettei uskalleta avoimesti myöntää ettei itsestä ole enää parisuhteeseen.

Tämä on totta ja selittää sen, miksi kanssakäyminen keski-ikäisten deittisaiteilla on valtaosaltaan täysin järjetöntä.

Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 14, 2019, 17:47:31

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 14, 2019, 15:02:08

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 14, 2019, 14:30:17

Onhan se aika mielenkiintoista, että joku pyrkii parisuhteeseen saadakseen seksiä, ja joku toinen välttelee parisuhteita, ettei vain joutuisi harrastamaan seksiä.

Aidosti parisuhteeseen pyrkiviä on kahdenlaisia:

1) Nuoria, joilla ei ole selvää käsitystä mitä parisuhde oikeasti on

2) Vastikään parisuhteen päättäneitä, joilla on vielä parisuhdemoodi päällä ja jotka eivät ole vielä oppineet olemaan yksin.

Valtaosa muista on, ja pysyy sinkkuina, mutta hekin ovat kuitenkin etsivinään parisuhdetta. Mitä pitempi sinkkujakso on takana, sitä korkeammalle asetetaan vaatimustaso kumppanin suhteen, kunnes tuo taso on lopulta ylittänyt inhimillisyyden rajat. Sen jälkeen metsästetään pelkkää unelmaa ja sitäkin vain siksi, ettei uskalleta avoimesti myöntää ettei itsestä ole enää parisuhteeseen.

Tämä on totta ja selittää sen, miksi kanssakäyminen keski-ikäisten deittisaiteilla on valtaosaltaan täysin järjetöntä.

En tiedä nettisaiteista mitään, sillä en ole koskaan lukenut niitä. Mutta olen muutaman muun kanssa samaa mieltä, että koko touhu on turhaa. Jos en muuten päätyisi parisuhteeseen, niin netistä en kyllä itselleni suraa etsisi, enkä ostaisi vaimoa Thaimaasta, Filippiineiltä tai mistään muualtakaan. Vaikka olenkin elänyt suurimman osan elämästäni parisuhteessa, niin olen hyvin viihtynyt yksinkin. Jos ei sopivaa kumppania sattumoisin löydy, niin ei sitä löydy muutenkaan. Eivätköhän nuo harvat nettiparit eroa vielä useammin kuin tavalliseen tapaankin pariutuneet.

Lainaus käyttäjältä: hibiscus - tammikuu 14, 2019, 18:06:54

Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 14, 2019, 17:47:31

Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 14, 2019, 15:02:08

Aidosti parisuhteeseen pyrkiviä on kahdenlaisia:.....

Tämä on totta ja selittää sen, miksi kanssakäyminen keski-ikäisten deittisaiteilla on valtaosaltaan täysin järjetöntä.

Jos en muuten päätyisi parisuhteeseen, niin netistä en kyllä itselleni suraa etsisi, enkä ostaisi vaimoa Thaimaasta, Filippiineiltä tai mistään muualtakaan.

Mistähän tämä ulkomaalaisten naisten halveksunta kumpuaa....? Mitäs tykkäät, jos lastenlapset ovat mulatteja? Todennäköistä....

AV.

Toisesta ketjusta tänne.

Lainaus käyttäjältä: Melody - helmikuu 02, 2019, 23:23:12

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 02, 2019, 22:54:12
Itse tykkään hyvännäköisistä miehistä ja on herttaisen yhdentekevää ovatko minun silmääni hyvännäköiset hyvännäköisiä joidenkin muiden mielestä. En tajua sellaista että pitäisi jotenkin alistua joukkovoiman edessä silloin kun on kysymys omista mieltymyksistä.

Jos olet onnellinen noin, niin ei siinä mitään. Parisuhteessa olevat eivät laita kaikkea painoa kumppanin ulkonäköön - alkavat nähdä jopa kulahtaneissa särmää, kun tutustuvat pintaa syvemmälle.

Lähinnä tuossa oli kysymys omalta osaltani ns. silmäkarkeista, eli miehistä joita ei välttämättä itse edes tavoittelekaan. Mutta mitä tulee parisuhteeseen, niin ammoinhan aloitin niin että treffeille tuli kuka tuli ja sitten alettiin seurustelemaan tai ei, mutta ulkonäköä en miettinyt yhtään siltä kantilta että mikä minua itseäni viehättäisi. Oltuani jokusen vuoden parisuhteessa ja kyllästyttyäni täysin miehen loputtomiin ongelmiin (sosiaalisiin ja seksuaalisiin), minulle tuli yhtäkkiä sellainen oivallus että "enhän minä pidä edes hänen ulkonäöstään". Erosimme ja ihastuin muutamaan mieheen joiden olemus oli nyt sitten ns. tyyppiäni, eli löysin itsestäni mieltymyksen tietynlaista tai tietynlaisia miehiä kohtaan. Hoikkuus on yksi komponentti tuossa asiassa. Yksi hoikka mies ei halunnut oikeaa suhdetta, toinen ei halunnut minua, koska minä puolestaan en ollut hänen tyyppiään. Ilmeisesti rintavarustuksessa oli vajetta. Mutta saattoi siinä luonnekin vaikuttaa jokaisen kohdalla. Toisessa pitkässä ja sittemmin pisimmässä parisuhteessani ajattelin heti miehen nähtyäni että "kerrankin hyvännäköinen". Hän sitten suhteen edetessä lihoi, kuten minäkin. Mutta ulkonäön muuttuminen ei minussa aiheuttanut mitään inhoreaktiota, eikä kai hänessäkään. Olemus ei vaikuttanut siihen millään tavalla enää olemmeko yhdessä. Eli jos toista rakastaa, silloin ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä.

Mutta sitten kun on sinkku, niin ainakaan minä en ole kauhean kiinnostunut tapailemaan nimenomaan niitä miehiä joiden kuva nettideittisaiteilla ei sykähdytä missäänmäärin. Jos mies ei miellytä minua ja/tai minä häntä, niin eihän siinä tietenkään sitten väkisin aleta jutustelemaan. Täten homma ei jatku sellaiseen pisteeseen että tulisi toteamus että vaikkei se olemus olekaan just presis niin mielenkiintoinen ihminen kuitenkin.

Live-elämässä minulla ei ole sellaista ympäristöä tai ihmisjoukkoa jossa tulisi hitaasti tutuksi yhtään kenenkään kanssa. Krav Magassa kohtaan tietysti miehiä, mutta yhdenkään kanssa ei ole puhuttu mistään, paitsi meneillään olevasta harjoitteesta. Siellä tuntuu melkein kuin ihmisen seksuaalisuus olisi tungettu pulloon ja isketty tiivis korkki päälle, kaikki tekevät kaikkensa ollakseen niin professionaaleja että. Plus valikoima ei ole huiman laaja. Ihastu siellä sitten, sen paremmin luonteeseen kuin ulkonäköönkään (jälkimmäisen osalta tosin olin silmäni iskenyt yhteen poitsuun).

Viime vuonna kävin treffeillä seitsemän kertaa ja jokaikinen kerta mies oli pettymys. Olin etukähteen nähnyt kuvan jossa näytettiin paremmalta, koska kuva oli otettu jostain ihan ihme kulmasta, oli 10 - 20 v vanha taikka kokonaan jonkun toisen miehen kuva (tätä epäilen yhden treffatun kohdalla). Jos en olisi nähnyt kenenkään kuvaa etukäteen, en tiedä olisiko jokainen heistä ollut pettymys. Ehkä olisi ollut, koska ns. tyyppistäni miestä ei siinä joukossa ollut. Ja en tiedä miten muiden naisten elämässä tapahtuu, mutta minulle tosiaankaan ei näytä tapahtuvan sellaista että joku ns. ruma mies olisi yhtäkkiä jumalattoman mielenkiintoinen. Joko sen takia että en ole kohdannut tarpeeksi älykkäitä ja kiinnostavia miehiä, tai sitten sen takia että en koe miehiä noin ylipäätään kauhean kiinnostavina. No, ehkä joidenkin kanssa saa jutunjuurta aikaiseksi, mutta ei se automaattisesti tarkoita seksiä ja/tai suhdetta. Ja miksipä toisaalta sen täytyisikään tarkoittaa. Kyllähän keskustella voi ilman että tulee joku henk.koht. suhde.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 03, 2019, 10:36:35
Erosimme ja ihastuin muutamaan mieheen joiden olemus oli nyt sitten ns. tyyppiäni, eli löysin itsestäni mieltymyksen tietynlaista tai tietynlaisia miehiä kohtaan. Hoikkuus on yksi komponentti tuossa asiassa.

En varmaankaan ole koskaan löytänyt itsestäni mitään noin selkeää mieltymystä juuri tietynoloisia naisia kohtaan. On aika vähän sellaisia juttuja, jotka olisivat teoriassa ihan täysi turn off. Ei haittaa jos on vähän isompi, ei ole loppujen lopulta niin väliä, onko tumma vai vaalea, ja niin pois päin.

Ennemmin se on itselläni niin päin, että jos joku on mielestäni ihan tajuttoman hyvännäköinen ja koen sen niin, että tämän täytyy olla ilmeistä kaikille muillekin, se vaikeuttaa tähän ihmiseen tutustumista ja minun on... ehkä vaikeampi ystävystyä ja alkaa nähdä toinen kokonaisvaltaisesti ihmisenä. Periaatteessa voi tapahtua niin, että sitten kuitenkin ystävystymme ja ikään kuin 'unohdan' ajatella jatkuvasti sitä, miten kertakaikkisen geneettisesti lahjakas toinen on.

Esimerkkinä tällaisesta päällekäyvästä kauneudesta voisi olla vaikka romanialainen tyttö, johon tutustuin viime vuonna. No, hän on todella nuori, varmaan 20 tai sitä luokkaa, klassisen kaunis ja tumma. Muistuttaa jotain filmitähteä. Pukeutuu tyylikkäästi, sellainen hyvin solakka mutta naisellinen vartalo. On hyväsydäminen, terävä päästään, käyttäytyy kauniisti ja laulaa hämmentävän hyvin. Nämä kaikki ovat asioita, joista ns heti näen että ne ovat erittäin arvostettavia ominaisuuksia.

Mutta sitten jollain tavalla siitä ei saa mitään otetta tai se tuntuu epätodelliselta.

Suuri osa naiskauneuteen liittyvistä jutuista ovat sellaisia, jotka liittyvät esillepanoon. Miten pukeutuu, miten meikkaa ja niin pois päin. Jopa siihen, millä tavalla käyttäytyy tai tuo itseään esiin. Tässä mielessä kauneus tai hyvännäköisyys on osittain tilannekohtaista ja riippuu siitäkin, miten toista katsoo.

Jostain syystä itse miellän ehkä tuntevani voimakkaammin vetoa sellaisiin naisiin, joissa näen jotain hyvin kaunista ja persoonallista mutta jotka ovat englannin termejä lainaten enemmän plain kuin flashy. Joku sellainen että on ehkä vähän nörtihtävä tai että ei välttämättä tuo itseään etupäässä esiin kauniina naisena.

Sitä on vähän vaikea eritellä, mistä se johtuu ja mistä siinä on kyse. Osittain sitä saattaa kokea erittäin itsevarman ja kauniina itseään pitävän naisen jotenkin uhkana tai että naiskauneus jollain lailla sitten kuitenkin myös pelottaa. Mutta on siinä sekin, että on jollain tavalla hieno tunne, jos kokee, että joku ei yhtään tajua kuinka viehättävä oikeasti on, ikään kuin tällaisen kokeminen olisi jotenkin henkilökohtaisempaa, tai että siinä reagoi juuri siihen tiettyyn ihmiseen kaikkine virheineen ja omituisuuksineen ennemmin kuin johonkin geneeriseen kauneuskäsitykseen.

Tietty siihen viehättävyyden kokemukseen liittyy myös ihan vain sellainen, että toisen seurassa on hyvä olla. Jos lähentyy sillä tavalla, että kumpikin voi olla oma itsensä ja ilmentää sitä sillä tavalla, että se jossain yleisessä katsannossa voisi olla noloa tai lapsellista tai jotakin tällaista, mutta huomataankin että kumpikin nauttii toisen seurasta ja saa kiksejä siitä, millaiselta tällainen välittömyys tuntuu.

Mutta palatakseni vielä tähän romanialaiseen tyttöön ja siihen, miten se tuntuu "ei miltään" tai siitä ei saa otetta. En usko, että se oikeasti liittyy mihinkään ulkonäköön vaan ennemmin siihen, että koko persoonallisuus ja olemus tuntuu liian tasapainoiselta, virheettömältä ja särmättömältä. Tietyssä mielessä tuollainen on kyllä minulle nimenomaan eräänlaista karkkia, se ilahduttaa, ylevöittää, piristää ja raikastaa mieltä.

Tässä kohtaa muistuu mieleen sellainen teoria, jonka kuulin Alain de Bottonin kertovan jollakin videolla. Joskus hänen maalailunsa ärsyttävät, enkä aina oikein jaksa psykoterapiaakaan, tai sille ominaista loputonta asioiden kaivelua. Mutta de Botton esitti sellaisen ajatuksen, että opimme vanhemmiltamme tai varhaisessa lapsuudessa sen, mitä rakastaminen on. Näihin positiivisiin kokemuksiin liittyy aina tietty määrä negatiivista, jotakin kärsimystä tai jotain, missä emme ole saaneet mitä halusimme tai tarvitsimme. Nyt kun myöhemmällä iällä etsimme kumppania, etsimme tiedostamattamme jotakin, joka saa meidät kärsimään niin kuin meidän täytyy kärsiä, jotta rakkaus tuntuisi meistä todelliselta.
(Poimin idean joltain lyhyeltä videolta, mutta mikäli tämä kiinnostaa, tässä de Botton esittelee näkemyksiään aiheesta melko perusteellisesti: Alain de Botton: On Love | Sydney Opera House (https://www.youtube.com/watch?v=v-iUHlVazKk) 1h 12 min)

Naisten vakiosuosikki on "pitkä ja tumma" mies. Minun ei. Oikein tosi komeaksikin mieltyvät miehet saatan kokea mitäänsanomattoman tylsinä. Mutta en tiedä onko hoikka ja "hauskannäköinen" mies jommoisia itse tiirailen mielihyvällä välttämättä jotenkin persoonallisempi tai poikkeavampi yksilö. Tällä hetkellä Babylon Berlin -tv-sarjan pääosan esittäjä edustaa minulle tällaista tyyppiä jota suosin. Saanko itse koskaan moista ikiomaksi, onkin sitten tietysti eri juttu. Toki toka eksäni edusti tätä tyyppiä, ainakin jokusen vuoden ajan.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 03, 2019, 14:27:17
... edustaa minulle tällaista tyyppiä jota suosin. Saanko itse koskaan moista ikiomaksi, onkin sitten tietysti eri juttu.

Ei toista voi, ei saa, eikä pidäkään omistaa. Jonkinlainen lyhytaikainen leasing voisi olla järkevä, jos molemmat siihen suostuu.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 03, 2019, 14:27:17
Tällä hetkellä Babylon Berlin -tv-sarjan pääosan esittäjä edustaa minulle tällaista tyyppiä jota suosin.

Samoin. Tai pikemminkin Chalotte Ritterin fiktiivinen hahmo.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 03, 2019, 14:27:17
Naisten vakiosuosikki on "pitkä ja tumma" mies. Minun ei. Oikein tosi komeaksikin mieltyvät miehet saatan kokea mitäänsanomattoman tylsinä. Mutta en tiedä onko hoikka ja "hauskannäköinen" mies jommoisia itse tiirailen mielihyvällä välttämättä jotenkin persoonallisempi tai poikkeavampi yksilö. Tällä hetkellä Babylon Berlin -tv-sarjan pääosan esittäjä edustaa minulle tällaista tyyppiä jota suosin. Saanko itse koskaan moista ikiomaksi, onkin sitten tietysti eri juttu. Toki toka eksäni edusti tätä tyyppiä, ainakin jokusen vuoden ajan.

Hyvähän se on, tai on virkistävää kuulla, että jotakuta nimenomaan miellyttää muukin kuin sellainen raamikkuus ja karjumaisuus, jollaista maskuliinisuuden tai hypermaskuliinisuuden kuvasto muuten on.

Itse varmaan hapuilin lähinnä sitä, kun en edelleenkään osaa kiinnittää omaa naismakua noin selkeästi tiettyyn kehotyyppiin. Voi olla, että olenkin erityisesti viehättynyt jonkinlaiseen ruumiinrakenteeseen tai muuten tiettyihin ulkonäöllisiin juttuihin, mutta en vain itse sitä tiedosta tai näe :D

Raamikkuus ja karjumaisuushan on täysi no-no. Saa olla vallan säkenöivä ajattelija ja keskustelija, että tuollaisen ulkonäöllisen "virheen" jaksaa ohittaa. Mutta usein nuo raamikkaat karjut rakastaa juuri sitä omaa raamikkuuttaan aivan liiaksi, joten keskustelutkin on ikäviä. Ihan kamalaa on se, kun ryhtyvät "suojelevaisiksi". AARGGH.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 03, 2019, 14:09:57

Tässä kohtaa muistuu mieleen sellainen teoria, jonka kuulin Alain de Bottonin kertovan jollakin videolla. Joskus hänen maalailunsa ärsyttävät, enkä aina oikein jaksa psykoterapiaakaan, tai sille ominaista loputonta asioiden kaivelua. Mutta de Botton esitti sellaisen ajatuksen, että opimme vanhemmiltamme tai varhaisessa lapsuudessa sen, mitä rakastaminen on. Näihin positiivisiin kokemuksiin liittyy aina tietty määrä negatiivista, jotakin kärsimystä tai jotain, missä emme ole saaneet mitä halusimme tai tarvitsimme. Nyt kun myöhemmällä iällä etsimme kumppania, etsimme tiedostamattamme jotakin, joka saa meidät kärsimään niin kuin meidän täytyy kärsiä, jotta rakkaus tuntuisi meistä todelliselta.
(Poimin idean joltain lyhyeltä videolta, mutta mikäli tämä kiinnostaa, tässä de Botton esittelee näkemyksiään aiheesta melko perusteellisesti: Alain de Botton: On Love | Sydney Opera House (https://www.youtube.com/watch?v=v-iUHlVazKk) 1h 12 min)

Pitääkin joskus katsoa tuo, jos tulee luppoaikaa. Muistuu mieleen taas siitä eräästä Bottomin kirjasta Schopenhauerin rakkauden teoria. Kun nyt on puhuttu siitä, mikä viehättää, niin sen teorian mukaan viehätymme siten, että naisellisuuden aste naisessa vastaa täydellisesti miesmäisyyden astetta miehessä, ja näin kummankin yksipuolisuus kumoutuu täydellisesti toisessa. Jotenkin minun on omien kokemusteni valossa helppo ostaa tämä schopiksen teoria.

Tuo rakkausodotusten määrittyminen varhaisella iällä kuulostaa myös jollain tapaa uskottavalta. Ehkä varhaiset kokemuksemme (äidin) rakkaudesta todella vaikuttavat paljon tulevaan elämäämme, kuten kiintymyssuhdeteoriakin esittää. Ja elämähän on lopulta paljon sitä, että haluamme olla rakastettuja. Elämä pyörii rakkauden ympärillä.

Lapsena olen saattanut jotenkin tykästyä nuorimpaan enooni. Hän oli (on) varsin pienikokoinen ja sirorakenteinen, ja semmoinen miestyyppi minua on miellyttänyt sen koommin kun tajusin että minulla ylipäätään joku tyyppi on. Jopa enon horoskooppimerkki tuntuu tulevan toistuvasti vastaan niin että kun katson jotakuta staraa että onpas kivan näköinen, ja tsekkaan syntymätiedot netistä, niin sama merkki... Sitä merkkiä oli myös toka eksäni.

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 03, 2019, 19:57:23
Muistuu mieleen taas siitä eräästä Bottomin kirjasta Schopenhauerin rakkauden teoria. Kun nyt on puhuttu siitä, mikä viehättää, niin sen teorian mukaan viehätymme siten, että naisellisuuden aste naisessa vastaa täydellisesti miesmäisyyden astetta miehessä, ja näin kummankin yksipuolisuus kumoutuu täydellisesti toisessa. Jotenkin minun on omien kokemusteni valossa helppo ostaa tämä schopiksen teoria.

Kuulostaa kiinnostavalta, mutta nyt kun aloin miettiä, en yhtäkkiä oikein saakaan otetta siihen, miten naisellisuuden tai miesmäisyyden aste määriteltäisiin. Mutta jos en ylimieti, niin kyllä se tuntuu uskottavalta, että siinä on koko lailla alitajuisia biologisia motiiveja taustalla.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 01:13:01

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 03, 2019, 19:57:23
Muistuu mieleen taas siitä eräästä Bottomin kirjasta Schopenhauerin rakkauden teoria. Kun nyt on puhuttu siitä, mikä viehättää, niin sen teorian mukaan viehätymme siten, että naisellisuuden aste naisessa vastaa täydellisesti miesmäisyyden astetta miehessä, ja näin kummankin yksipuolisuus kumoutuu täydellisesti toisessa. Jotenkin minun on omien kokemusteni valossa helppo ostaa tämä schopiksen teoria.

Kuulostaa kiinnostavalta, mutta nyt kun aloin miettiä, en yhtäkkiä oikein saakaan otetta siihen, miten naisellisuuden tai miesmäisyyden aste määriteltäisiin. Mutta jos en ylimieti, niin kyllä se tuntuu uskottavalta, että siinä on koko lailla alitajuisia biologisia motiiveja taustalla.

Samaa aloin miettiä. Mutta ehkä tässä ei ole kuitenkaan olennaista se, mikä piirre luokiteltaisiin feminiiniseksi ja mikä maskuliiniseksi, vaan se, että piirre "kumoutuu" toisessa.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 01:13:01

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 03, 2019, 19:57:23
Muistuu mieleen taas siitä eräästä Bottomin kirjasta Schopenhauerin rakkauden teoria. Kun nyt on puhuttu siitä, mikä viehättää, niin sen teorian mukaan viehätymme siten, että naisellisuuden aste naisessa vastaa täydellisesti miesmäisyyden astetta miehessä, ja näin kummankin yksipuolisuus kumoutuu täydellisesti toisessa. Jotenkin minun on omien kokemusteni valossa helppo ostaa tämä schopiksen teoria.

Kuulostaa kiinnostavalta, mutta nyt kun aloin miettiä, en yhtäkkiä oikein saakaan otetta siihen, miten naisellisuuden tai miesmäisyyden aste määriteltäisiin. Mutta jos en ylimieti, niin kyllä se tuntuu uskottavalta, että siinä on koko lailla alitajuisia biologisia motiiveja taustalla.

Mä taas en ymmärrä, miksi jokin hämärä naiseus-mieheys-tasapaino tässä olisi olennainen. Ensimmäinen ongelma asiassa on määrittää se, mikä on naisellista ja mikä miehistä. Olen joskus nähnyt tällaisia ominaisuuslistoja, mutta ne ovat täysin naurettavia. Toisaalta on paljon muita kuin tälle akselille sijoittuvia piirteitä, joissa myös voisi ajatella vastaavin perustein olevan tarvetta tällaiseen "toistensa täydentämiseen". Ne taas tuskin menevät tasatahtia juuri naiseus-mieheys-pirteiden tasojen kanssa. Lisäksi - miten tätä nais-mies-tasoa laskettais, kun ihmiset saattaa olla jonkin piirteen suhteen hyvin naisellisia, mutta toisessa piirteessä taas päinvastoin jopa miehisiä. Luulisi, ettei jokin keskiarvo ole merkityksellinen, vaan kukin piirre suhteutuu kumppanin piirteisiin erillisenä ja tämän vastaaviin ominaisuuksiin sovittautuvana.

Eikä edes tällainen aina vastakohtaansa hakeva ihminenklään oikein vastaa arkikokemusta. Liian erilainen ei sekään tunnu natsaavan, vaan ennemminkin altistaa jatkuvalle riitelylle. Kun yksi haluaa koko ajan olla menossa, mutta toinen kaipaa hiljaisuutta, rauhaa ja paikallaanoloa, saattaa tuo ero lopulta muodostua raskaaksi yhteisyyttä haittaavaksi ongelmaksi. Ennemminkin siis toimivalta vaikuttaisi sopiva erilaisuuden ja samanlaisuuden kombo, jonka tarkkaa reseptiä on vaikeaa kirjoittaa auki.

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 06:50:49

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 01:13:01

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 03, 2019, 19:57:23
Muistuu mieleen taas siitä eräästä Bottomin kirjasta Schopenhauerin rakkauden teoria. Kun nyt on puhuttu siitä, mikä viehättää, niin sen teorian mukaan viehätymme siten, että naisellisuuden aste naisessa vastaa täydellisesti miesmäisyyden astetta miehessä, ja näin kummankin yksipuolisuus kumoutuu täydellisesti toisessa. Jotenkin minun on omien kokemusteni valossa helppo ostaa tämä schopiksen teoria.

Kuulostaa kiinnostavalta, mutta nyt kun aloin miettiä, en yhtäkkiä oikein saakaan otetta siihen, miten naisellisuuden tai miesmäisyyden aste määriteltäisiin. Mutta jos en ylimieti, niin kyllä se tuntuu uskottavalta, että siinä on koko lailla alitajuisia biologisia motiiveja taustalla.

Samaa aloin miettiä. Mutta ehkä tässä ei ole kuitenkaan olennaista se, mikä piirre luokiteltaisiin feminiiniseksi ja mikä maskuliiniseksi, vaan se, että piirre "kumoutuu" toisessa.

Aivan, jos mutuilisin, niin sanoisin, että ei tässä varmaan haetakaan mitään yleismaailmallista nais/miesmäisyyttä, vaan olisiko tämä samalla tavalla varhaislapsuudessa ihmiseen "liimattu" asia, eli samalla tavalla kuin rakkauskokemukset, lähellä olevat aikuiset antavat nais/miesmallin = sen, mitä ko ihminen sillä myös ns. alitajunnan tasolla kokee olevan.

Mikä antaisi kyllä vinkkiä siitä, miksi ainakaan "täydellinen parisuhde" ei helppo rasti edes löytää. Siis kaksi ihmistä, joilla on samansuuntaiset rakkauskäsitys, nais/mieskäsitys ja sitten vielä eriparia oleva näissä ;)

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 06:50:49
Samaa aloin miettiä. Mutta ehkä tässä ei ole kuitenkaan olennaista se, mikä piirre luokiteltaisiin feminiiniseksi ja mikä maskuliiniseksi, vaan se, että piirre "kumoutuu" toisessa.

Schopenhauerilla vissiin oli joku ajatus siitä, että pariutumiskäyttäytymistä ohjaa alitajuinen pyrkimys tuottaa (mahdollisimman hyviä) jälkeläisiä, ja tämä koko kuvio taas ilmentää "elämäntahtoa" vai mikä nyt onkaan.

Aluksi nousi hirveä nillitys siitä että mikä nyt on feminiinistä ja mikä maskuliinista, miten niin "kumoaa toisensa" ja niin edelleen, mutta sen voi nähdä niinkin, että Schopenhauer kirjoitti ennen Freudia ja Darwinia ja oli ensimmäisten joukossa ylipäätään esittämässä sen suuntaista, että rakkauden tai pariutumiskäyttäytymisen taustalla vaikuttavat biologiset tekijät, riippumatta siitä, onko ihminen niistä tietoinen ja tunnustaako niitä vai ei.

Schopenhauerilla oli kai sellainen vastakohtien puoleensavetävyyden ajatusmalli, että viehättävää on sellainen, joka tasapainottaa omia ominaisuuksia. Jos olen isonenäinen, pienet nenät ovat minusta kauniita, ja sama logiikka kaikissa piirteissä, pituudessa, jne jne. Jopa ihmisen luontainen ihonväri olisi ruskea, ja tämäkin sillä logiikalla, että se on niiden kaikkien olemassaolevien pigmenttien "keskiarvo".

Jos nämä sen ideat vastakohtien toistensa kumoamisesta ottaa täysin kirjaimellisesti, niin minusta ne eivät tietenkään pidä paikkaansa. Sehän on aivan absurdi idea ja todistettavasti väärässä, että pariutumisen kannalta olennaista olisi että kaikissa piirteissä toimii tällainen itselleen vastakkaisen ja yhtä suuren eli kumoavan hakemisen periaate. Silloin sen pitäisi päteä kautta linjan ja kaikkeen, ja eihän se päde.

Nyt sitten se ajatus, että se kuitenkin pätee tällaisten kokoavien määreiden kuten "maskuliinisuus" ja "feminiinisyys" suhteen  -- itse näen siinä jotakin, en niinkään jotain täsmällsesti totta vaan jotain haastavaa ja kiinnostavaa, ja pidän ylipäätään vaikuttavana sitä, miten hyvin hän suurin piirtein oli vainulla sellaisesta, joka genetiikankin mukaan olisi järkeenkäypää vaikkei geeneistä tai luonnonvalinnasta tiedetty yhtään mitään. Mutta siinä on sellainen laiskan ajattelun vaara, että kun jokin ei toimi yksityiskohtaisella tasolla tarkastellen, heittäydytään laiskaan tai sumeaan ajatteluun ja sanotaan, että se toimii akselilla feminiinisyys-maskuliinisuus, joita sitten ei sen tarkemmin tarvitse määritellä.

Lähinnä itselleni tulee mieleen noissa prosenttijutuissa se että koen kauhean dominoivat miehet rasittavina, vastenmielisinä tai jopa naurettavina. En ikinä lämpene kun asenne on se että naisen pitäisi olla passiivinen kohde joka tullaan ottamaan, tai jolle tehdään kaikenlaista ja jonka sitten pitäisi olla aivan onnesta soikeana kun on kaikenlaisen askartelun ja uurastamisen kohde. Hyi helvetti. Tarvitsen 50/50 miehen jonka kanssa on tasavertaista toimintaa, tai sitten miehen joka on rippusen "passiivisempi" kuin minä olen. Ei kovin paljon kuitenkaan.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 04, 2019, 12:58:43
En ikinä lämpene kun asenne on se että naisen pitäisi olla passiivinen kohde joka tullaan ottamaan, tai jolle tehdään kaikenlaista ja jonka sitten pitäisi olla aivan onnesta soikeana kun on kaikenlaisen askartelun ja uurastamisen kohde.

Puhutko nyt seksistä?

Jos puhutaan käyttäytymisestä ja valta- ja voimasuhteista noin ylipäätään, itse näkisin, että näihin juttuihin kiinnittää huomiota vasta siinä vaiheessa, kun jokin ärsyttää tai ei toimi. Monesti miehen dominoiva käyttäytyminen tulee näkyviin siinä vaiheessa, kun tämä yrittää käskeä tai ottaa jotain roolia (ts. on tyytymätön rooliinsa). Silloin siis näkyy jotakin räksyttämistä tai uhoa tai muuta vastaavaa. Usein on niin, että jos jollakin on oikeasti vahva itsetunto ja on tyytyväinen, ei välttämättä ole tarvetta uhoon tai hirveän assertiiviseen käyttäytymiseen, vaikka sitten olisi kuinka aktiivinen, voimakastahtoinen ja niin edelleen. 

Silloin se ero ehkä näkyy niin, että toinen on kiinnostuneempi asioista, aktiivisempi ja elää ikään kuin "isomassa maailmassa". Tällaisen kanssa joku voi tuntea itsensä riittämättömäksi ja hirveän tylsäksi. Tosin tässäkin kyse voi olla myös elämänvaiheesta ja sellaisista asioista, joissa voi tapahtua muutosta.

Juutuin vähän tuohon mies/naiskäsitykseen, ajatelmani liippaa myös Norman huomautuksia. Todella olen taipuvainen ajattelemaan, että varmaan on olemassa jotain biologisia mieltymyksiä, jne. mutta toisaalta uskon lapsuuden ja vauva-ajan vaikutukseen myös. Siis, että ennen kaikkea vanhempien, mutta toki myös muiden läheisten aikuisten tapa ilmentää näitä asioita jää ikään kuin totuudeksi, itsestään selvyydeksi.

Suomessa ei liene mitenkään tavatonta sanoa esimerkiksi: meillä on suvussa vahvojen naisten perinne. Jokainen sanoja varmaan tarkoittaa tällä jotakin tiettyä, voidaan tarkoittaa myös erilaisia asioita, mutta siitä huolimatta tämä on se (ehkä!) se opittu tapa, millä sanojan mielestä ilmennetään naiseutta. Se, istuuko itse sitten sukunsa jatkumoon tai muuta, onkin toinen juttu.

Ja sekin, pitääkö naisten vahvuutta (esimerkiksi) hyvänä vai pahana ominaisuutena riippunee siitä, miten se on lapsuudessa itselle esiintynyt. Joten mieltymykset varmaan seuraavat myös tästä, pyrkiikö siis lapsuudenkokemuksiaan kohti vaiko niistä etäämmälle. Näin kai ihminen monissa muissakin jutuissa toimii.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 13:49:17

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 04, 2019, 12:58:43
En ikinä lämpene kun asenne on se että naisen pitäisi olla passiivinen kohde joka tullaan ottamaan, tai jolle tehdään kaikenlaista ja jonka sitten pitäisi olla aivan onnesta soikeana kun on kaikenlaisen askartelun ja uurastamisen kohde.

Puhutko nyt seksistä?

Jos puhutaan käyttäytymisestä ja valta- ja voimasuhteista noin ylipäätään, itse näkisin, että näihin juttuihin kiinnittää huomiota vasta siinä vaiheessa, kun jokin ärsyttää tai ei toimi. Monesti miehen dominoiva käyttäytyminen tulee näkyviin siinä vaiheessa, kun tämä yrittää käskeä tai ottaa jotain roolia (ts. on tyytymätön rooliinsa). Silloin siis näkyy jotakin räksyttämistä tai uhoa tai muuta vastaavaa. Usein on niin, että jos jollakin on oikeasti vahva itsetunto ja on tyytyväinen, ei välttämättä ole tarvetta uhoon tai hirveän assertiiviseen käyttäytymiseen, vaikka sitten olisi kuinka aktiivinen, voimakastahtoinen ja niin edelleen. 

Silloin se ero ehkä näkyy niin, että toinen on kiinnostuneempi asioista, aktiivisempi ja elää ikään kuin "isomassa maailmassa". Tällaisen kanssa joku voi tuntea itsensä riittämättömäksi ja hirveän tylsäksi. Tosin tässäkin kyse voi olla myös elämänvaiheesta ja sellaisista asioista, joissa voi tapahtua muutosta.

Hyvin pitkälti, mutta harva mies tyytyy viuhuttamaan ruoskaa vain sängyssä; kyllä se päällepäsmäröivä asenne tulee ilmi monessa muussakin asiassa. Jotkut naiset kokevat sen kai jotenkin vapauttavana kun mies "ottaa ohjat" ja jakelee ohjeet kaikkeen mahdolliseen miten olla & elää. Minun kohdallani se aiheuttaisi vain päättymättömän sotatilan, koska haluan tuntea olevani tasarvertainen ja -arvoinen toisen aikuisen ihmisen kanssa. Toki asioissa joissa toisella on selkeästi enemmän tietämystä ja taitamusta luotan häneen enkä ala muodon vuoksi kiukuttelemaan. Mutta sängyssä ei vielä yksikään mies ole ollut minua itseäni pätevämpi sanomaan mistä ja miten minä nautin. Olen oman kehoni master, sensei ja mestari. Ei joku toinen ihminen. Eikä kannata edes yrittää...

Jos syntyy sellaiseksi mieheksi jonka pitää leikkiä johtajaa kaiken aikaa kaikkialla, niin kai sellaisillekin ihmisille tilausta on. Mutta minun kohdallani ei...

Sellainen passiivisuus taas toisaalta miehessä, että hän ei kiinnostu ikinä mistään asiasta mitenkään olisi tympeää, sekin. Ylipäätään ihmisessä on hyvä olla uteliaisuutta. Enkä tarkoita ylenmääräistä asioiden penkomista ja tonkimista jopa sadistisuuteen asti, vaan sitä että on valmis kuulemaan uusia juttuja ja kokee iloa siitä että maailmankaikkeudesta havaitaan kaikeanlaista jännää aina vaan lisää ja lisää.

Roolipelleilyt tosiaan saavat jäädä toisten murheeksi/iloksi.  ;D

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 11:03:01

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 06:50:49
Samaa aloin miettiä. Mutta ehkä tässä ei ole kuitenkaan olennaista se, mikä piirre luokiteltaisiin feminiiniseksi ja mikä maskuliiniseksi, vaan se, että piirre "kumoutuu" toisessa.

Schopenhauerilla vissiin oli joku ajatus siitä, että pariutumiskäyttäytymistä ohjaa alitajuinen pyrkimys tuottaa (mahdollisimman hyviä) jälkeläisiä, ja tämä koko kuvio taas ilmentää "elämäntahtoa" vai mikä nyt onkaan.

Aluksi nousi hirveä nillitys siitä että mikä nyt on feminiinistä ja mikä maskuliinista, miten niin "kumoaa toisensa" ja niin edelleen, mutta sen voi nähdä niinkin, että Schopenhauer kirjoitti ennen Freudia ja Darwinia ja oli ensimmäisten joukossa ylipäätään esittämässä sen suuntaista, että rakkauden tai pariutumiskäyttäytymisen taustalla vaikuttavat biologiset tekijät, riippumatta siitä, onko ihminen niistä tietoinen ja tunnustaako niitä vai ei.

Schopenhauerilla oli kai sellainen vastakohtien puoleensavetävyyden ajatusmalli, että viehättävää on sellainen, joka tasapainottaa omia ominaisuuksia. Jos olen isonenäinen, pienet nenät ovat minusta kauniita, ja sama logiikka kaikissa piirteissä, pituudessa, jne jne. Jopa ihmisen luontainen ihonväri olisi ruskea, ja tämäkin sillä logiikalla, että se on niiden kaikkien olemassaolevien pigmenttien "keskiarvo".

Jos nämä sen ideat vastakohtien toistensa kumoamisesta ottaa täysin kirjaimellisesti, niin minusta ne eivät tietenkään pidä paikkaansa. Sehän on aivan absurdi idea ja todistettavasti väärässä, että pariutumisen kannalta olennaista olisi että kaikissa piirteissä toimii tällainen itselleen vastakkaisen ja yhtä suuren eli kumoavan hakemisen periaate. Silloin sen pitäisi päteä kautta linjan ja kaikkeen, ja eihän se päde.

Nyt sitten se ajatus, että se kuitenkin pätee tällaisten kokoavien määreiden kuten "maskuliinisuus" ja "feminiinisyys" suhteen  -- itse näen siinä jotakin, en niinkään jotain täsmällsesti totta vaan jotain haastavaa ja kiinnostavaa, ja pidän ylipäätään vaikuttavana sitä, miten hyvin hän suurin piirtein oli vainulla sellaisesta, joka genetiikankin mukaan olisi järkeenkäypää vaikkei geeneistä tai luonnonvalinnasta tiedetty yhtään mitään. Mutta siinä on sellainen laiskan ajattelun vaara, että kun jokin ei toimi yksityiskohtaisella tasolla tarkastellen, heittäydytään laiskaan tai sumeaan ajatteluun ja sanotaan, että se toimii akselilla feminiinisyys-maskuliinisuus, joita sitten ei sen tarkemmin tarvitse määritellä.

Biologisesti varmaan onkin mieltymyksiä, jotka ohjaavat pariutumaan riittävän erilaisen kanssa. Mutta luultavasti on kyse sellaisesta perimän erilaisuudesta, joka ei ilmene jonain helposti havaittavina luonteenpiirteinä tai ulkonäkönä. Eikös jostain tällaisesta ole kirjoiteltukin, että me "haistamme" (tai jotain), jos toinen on geneettisesti sopivasti erilainen?

Nopsaan googlaamalla tällainen löytyi:https://anna.fi/hyvinvointi/seksielama/ominaishaju-luontainen-kiihoke-seksiin

Mutta siis - kyse on geneettisestä erilaisuudesta (joka ominaishajussa tunnistetaan tiedostamatta), ei siis kovinkaan selkeästi näkyvien ominaisuuksien erosta.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 04, 2019, 15:14:55

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 11:03:01

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 06:50:49
Samaa aloin miettiä. Mutta ehkä tässä ei ole kuitenkaan olennaista se, mikä piirre luokiteltaisiin feminiiniseksi ja mikä maskuliiniseksi, vaan se, että piirre "kumoutuu" toisessa.

Schopenhauerilla vissiin oli joku ajatus siitä, että pariutumiskäyttäytymistä ohjaa alitajuinen pyrkimys tuottaa (mahdollisimman hyviä) jälkeläisiä, ja tämä koko kuvio taas ilmentää "elämäntahtoa" vai mikä nyt onkaan.

Aluksi nousi hirveä nillitys siitä että mikä nyt on feminiinistä ja mikä maskuliinista, miten niin "kumoaa toisensa" ja niin edelleen, mutta sen voi nähdä niinkin, että Schopenhauer kirjoitti ennen Freudia ja Darwinia ja oli ensimmäisten joukossa ylipäätään esittämässä sen suuntaista, että rakkauden tai pariutumiskäyttäytymisen taustalla vaikuttavat biologiset tekijät, riippumatta siitä, onko ihminen niistä tietoinen ja tunnustaako niitä vai ei.

Schopenhauerilla oli kai sellainen vastakohtien puoleensavetävyyden ajatusmalli, että viehättävää on sellainen, joka tasapainottaa omia ominaisuuksia. Jos olen isonenäinen, pienet nenät ovat minusta kauniita, ja sama logiikka kaikissa piirteissä, pituudessa, jne jne. Jopa ihmisen luontainen ihonväri olisi ruskea, ja tämäkin sillä logiikalla, että se on niiden kaikkien olemassaolevien pigmenttien "keskiarvo".

Jos nämä sen ideat vastakohtien toistensa kumoamisesta ottaa täysin kirjaimellisesti, niin minusta ne eivät tietenkään pidä paikkaansa. Sehän on aivan absurdi idea ja todistettavasti väärässä, että pariutumisen kannalta olennaista olisi että kaikissa piirteissä toimii tällainen itselleen vastakkaisen ja yhtä suuren eli kumoavan hakemisen periaate. Silloin sen pitäisi päteä kautta linjan ja kaikkeen, ja eihän se päde.

Nyt sitten se ajatus, että se kuitenkin pätee tällaisten kokoavien määreiden kuten "maskuliinisuus" ja "feminiinisyys" suhteen  -- itse näen siinä jotakin, en niinkään jotain täsmällsesti totta vaan jotain haastavaa ja kiinnostavaa, ja pidän ylipäätään vaikuttavana sitä, miten hyvin hän suurin piirtein oli vainulla sellaisesta, joka genetiikankin mukaan olisi järkeenkäypää vaikkei geeneistä tai luonnonvalinnasta tiedetty yhtään mitään. Mutta siinä on sellainen laiskan ajattelun vaara, että kun jokin ei toimi yksityiskohtaisella tasolla tarkastellen, heittäydytään laiskaan tai sumeaan ajatteluun ja sanotaan, että se toimii akselilla feminiinisyys-maskuliinisuus, joita sitten ei sen tarkemmin tarvitse määritellä.

Biologisesti varmaan onkin mieltymyksiä, jotka ohjaavat pariutumaan riittävän erilaisen kanssa. Mutta luultavasti on kyse sellaisesta perimän erilaisuudesta, joka ei ilmene jonain helposti havaittavina luonteenpiirteinä tai ulkonäkönä. Eikös jostain tällaisesta ole kirjoiteltukin, että me "haistamme" (tai jotain), jos toinen on geneettisesti sopivasti erilainen?

Nopsaan googlaamalla tällainen löytyi:https://anna.fi/hyvinvointi/seksielama/ominaishaju-luontainen-kiihoke-seksiin

Mutta siis - kyse on geneettisestä erilaisuudesta (joka ominaishajussa tunnistetaan tiedostamatta), ei siis kovinkaan selkeästi näkyvien ominaisuuksien erosta.

Näkyyhän se geneettinen erilaisuus ihan ulkoisinakin piirteinä. Miksei siis esim. isonenäinen voisi etsiä tiedostamattaan (tai tiedostaen) pieninenäistä. Mutta varmaan näissä ihastumisissa vaikuttaa sellaisetkin geneettiset seikat, jotka eivät näy päälle. Jos niin on, että vaikka kaksi geenivirheistä "haistavat" toisensa, niin se olisi toden totta nerokasta luonnolta.

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 16:46:59

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 04, 2019, 15:14:55
Biologisesti varmaan onkin mieltymyksiä, jotka ohjaavat pariutumaan riittävän erilaisen kanssa. Mutta luultavasti on kyse sellaisesta perimän erilaisuudesta, joka ei ilmene jonain helposti havaittavina luonteenpiirteinä tai ulkonäkönä. Eikös jostain tällaisesta ole kirjoiteltukin, että me "haistamme" (tai jotain), jos toinen on geneettisesti sopivasti erilainen?

Nopsaan googlaamalla tällainen löytyi:https://anna.fi/hyvinvointi/seksielama/ominaishaju-luontainen-kiihoke-seksiin

Mutta siis - kyse on geneettisestä erilaisuudesta (joka ominaishajussa tunnistetaan tiedostamatta), ei siis kovinkaan selkeästi näkyvien ominaisuuksien erosta.

Näkyyhän se geneettinen erilaisuus ihan ulkoisinakin piirteinä. Miksei siis esim. isonenäinen voisi etsiä tiedostamattaan (tai tiedostaen) pieninenäistä. Mutta varmaan näissä ihastumisissa vaikuttaa sellaisetkin geneettiset seikat, jotka eivät näy päälle. Jos niin on, että vaikka kaksi geenivirheistä "haistavat" toisensa, niin se olisi toden totta nerokasta luonnolta.

Tähän väitteeseen ominaisuuksien toistensa kumoavuudesta on jotenkin vaikea edes ottaa suoraan kantaa. Ensin kun ajattelin Lumin alkuperäistä väitettä miesmäisyyden ja naisellisuuden asteesta, tuntui että hetkinen, onkohan tässä jotain perää.

Mutta minkälainen näyttö sen teorian, tai vaikka yksittäisenä väitteenä feminiinisyyden ja maskuliinisuuden kumoavuuden, osoittaisi vääräksi?

Hypoteettisesti: Jos on kaksi olemukseltaan hyvin samanlaista voimakkaan miesmäistä veljestä. He rassailevat autoja, seuraavat urheilua ja niin pois päin. Toisen vaimo on hyvin naisellinen, toisen taas vähän sellainen poikatyttö, joka ei laittaudu tai meikkaa, tykkää myös autoista ja urheilusta ja niin pois päin... niin mitä sitten? Sitähän voi aina sanoa, että no, ehkä toinen veljeksistä on jollain piilevällä tavalla vähemmän maskuliininen. Tai että ehkä tämä näennäisen poikatyttömäinen vaimo onkin jollain piilevällä tavalla hyvin feminiininen. Tai että tietysti aina on poikkeuksia.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 19:20:33

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 16:46:59

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 04, 2019, 15:14:55
Biologisesti varmaan onkin mieltymyksiä, jotka ohjaavat pariutumaan riittävän erilaisen kanssa. Mutta luultavasti on kyse sellaisesta perimän erilaisuudesta, joka ei ilmene jonain helposti havaittavina luonteenpiirteinä tai ulkonäkönä. Eikös jostain tällaisesta ole kirjoiteltukin, että me "haistamme" (tai jotain), jos toinen on geneettisesti sopivasti erilainen?

Nopsaan googlaamalla tällainen löytyi:https://anna.fi/hyvinvointi/seksielama/ominaishaju-luontainen-kiihoke-seksiin

Mutta siis - kyse on geneettisestä erilaisuudesta (joka ominaishajussa tunnistetaan tiedostamatta), ei siis kovinkaan selkeästi näkyvien ominaisuuksien erosta.

Näkyyhän se geneettinen erilaisuus ihan ulkoisinakin piirteinä. Miksei siis esim. isonenäinen voisi etsiä tiedostamattaan (tai tiedostaen) pieninenäistä. Mutta varmaan näissä ihastumisissa vaikuttaa sellaisetkin geneettiset seikat, jotka eivät näy päälle. Jos niin on, että vaikka kaksi geenivirheistä "haistavat" toisensa, niin se olisi toden totta nerokasta luonnolta.

Tähän väitteeseen ominaisuuksien toistensa kumoavuudesta on jotenkin vaikea edes ottaa suoraan kantaa. Ensin kun ajattelin Lumin alkuperäistä väitettä miesmäisyyden ja naisellisuuden asteesta, tuntui että hetkinen, onkohan tässä jotain perää.

Mutta minkälainen näyttö sen teorian, tai vaikka yksittäisenä väitteenä feminiinisyyden ja maskuliinisuuden kumoavuuden, osoittaisi vääräksi?

Hypoteettisesti: Jos on kaksi olemukseltaan hyvin samanlaista voimakkaan miesmäistä veljestä. He rassailevat autoja, seuraavat urheilua ja niin pois päin. Toisen vaimo on hyvin naisellinen, toisen taas vähän sellainen poikatyttö, joka ei laittaudu tai meikkaa, tykkää myös autoista ja urheilusta ja niin pois päin... niin mitä sitten? Sitähän voi aina sanoa, että no, ehkä toinen veljeksistä on jollain piilevällä tavalla vähemmän maskuliininen. Tai että ehkä tämä näennäisen poikatyttömäinen vaimo onkin jollain piilevällä tavalla hyvin feminiininen. Tai että tietysti aina on poikkeuksia.

Jos tuossa teoriassa on perää, niin kallistuisin vaihtoehtoon "aina on poikkeuksia". Tai toisaalta voidaan ko. tilanne selittää silläkin, että toinen miehistä ei saanut unelmiensa puolisoa, vaan joutui tyytymään. Osoittaako teorian vääräksi yksikin poikkeus? Tai osoittaako teorian mahdollista paikkaansa pitävyttä se, että se pätee monen kohdalla? Enpä tiedä. Ehkä tuntemiaan pariskuntia miettimällä voi joko tulla vahvistusta tai skeptismiä ko. teoriaa kohtaan. Oli miten oli, niin monitahoinen asia se lienee, kenestä viehätymme. Biologisesta mielestä kyllä uskottavaa olisi sekin, että viehätymme ihmisestä, jonka kanssa geenimme ehkä synnyttäisivät täydellisimmän yksilön.

Pitkien ja isokokoisten miesten fanittaminen naisten keskuudessa on luontevaa ja järkevää, sillä yleensä ison kehon kasvattaminen edellyttää että on terve. Kun meitsi sitten tykkää näistä kuivan kesän oravista, niin mistä se johtuu (paitsi siitä että pidin lapsena pienikokoisesta enostani, mikä ei välttämättä riitä selitykseksi)? En ole koskaan halunnut lapsia, että sittenkö "saan" tykätä mistä huvittaa, kun geenejään ei tarvitse sovitella yhteen kenenkään kanssa? En oikein usko, eiköhän meikäläisestäkin psykologis-biologisella vääjäämättömyydellä löydy tietynlaisia vaatimuksia miestä kohtaan joiden täyttäminen olisi hyvin tärkeää myös miehelle joka ryhtyisi lasten isäksi.

Ainakin haluan että mieheen voi luottaa (kukapa ei), hän on aikaansaapa, energinen, eloisa, utelias yms. poikamaista & reipasta. Jotkut miehet joiden kanssa olen yrittänyt suhteentynkää ovat olleet loppujenlopuksi turhan flegmaattisia, ja jos suhde olisi edennyt pitkälle, niin... ehkäpä se ei olisikaan edennyt oikein yhtään minnekään. En minä mitään vätystä halua. Itseasiassa pienikokoinen mieshän saattaa liikkua vilkkaammin ja nopeammin (kuten olen treeneissäkin havainnut ja moneen kertaan!)

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 20:17:29
Jos tuossa teoriassa on perää, niin kallistuisin vaihtoehtoon "aina on poikkeuksia". Tai toisaalta voidaan ko. tilanne selittää silläkin, että toinen miehistä ei saanut unelmiensa puolisoa, vaan joutui tyytymään. Osoittaako teorian vääräksi yksikin poikkeus? Tai osoittaako teorian mahdollista paikkaansa pitävyttä se, että se pätee monen kohdalla? Enpä tiedä. Ehkä tuntemiaan pariskuntia miettimällä voi joko tulla vahvistusta tai skeptismiä ko. teoriaa kohtaan. Oli miten oli, niin monitahoinen asia se lienee, kenestä viehätymme. Biologisesta mielestä kyllä uskottavaa olisi sekin, että viehätymme ihmisestä, jonka kanssa geenimme ehkä synnyttäisivät täydellisimmän yksilön.

Jos laitetaan disclaimeriksi että en tiedä evoluutiobiologiasta oikeastaan mitään, niin :D
Puolimutulla ostaisin sellaisen teorian, että geneettinen erilaisuus olisi jollain tavalla viehättävää. En sitä että geenit jotenkin pyrkisivät tekemään "optimaalisia" jälkeläisiä tai kehittäisivät kovin pitkälle meneviä vaistoja siitä, mikä on hyvä jälkeläinen ja mikä ei. Diversiteetti on ehkä yleisesti hyväksi geeneissä, mutta luonnonvalinta ja vuorovaikutus ympäristön kanssa sitten ratkaisevat sen, mikä on hyvää ja mikä ei, geenejen näkökulmasta aina kannattaa kokeilla.

Typerästi muotoiltu tuokin on, mutta lukekaa disclaimer.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 20:51:05

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 20:17:29
Jos tuossa teoriassa on perää, niin kallistuisin vaihtoehtoon "aina on poikkeuksia". Tai toisaalta voidaan ko. tilanne selittää silläkin, että toinen miehistä ei saanut unelmiensa puolisoa, vaan joutui tyytymään. Osoittaako teorian vääräksi yksikin poikkeus? Tai osoittaako teorian mahdollista paikkaansa pitävyttä se, että se pätee monen kohdalla? Enpä tiedä. Ehkä tuntemiaan pariskuntia miettimällä voi joko tulla vahvistusta tai skeptismiä ko. teoriaa kohtaan. Oli miten oli, niin monitahoinen asia se lienee, kenestä viehätymme. Biologisesta mielestä kyllä uskottavaa olisi sekin, että viehätymme ihmisestä, jonka kanssa geenimme ehkä synnyttäisivät täydellisimmän yksilön.

Jos laitetaan disclaimeriksi että en tiedä evoluutiobiologiasta oikeastaan mitään, niin :D
Puolimutulla ostaisin sellaisen teorian, että geneettinen erilaisuus olisi jollain tavalla viehättävää. En sitä että geenit jotenkin pyrkisivät tekemään "optimaalisia" jälkeläisiä tai kehittäisivät kovin pitkälle meneviä vaistoja siitä, mikä on hyvä jälkeläinen ja mikä ei. Diversiteetti on ehkä yleisesti hyväksi geeneissä, mutta luonnonvalinta ja vuorovaikutus ympäristön kanssa sitten ratkaisevat sen, mikä on hyvää ja mikä ei, geenejen näkökulmasta aina kannattaa kokeilla.

Typerästi muotoiltu tuokin on, mutta lukekaa disclaimer.

Ehkä meillä on eräänlainen luontainen taipumus välttää sukurutsaa. Seksuaaliseen kiinnostukseen tarvitaan edes hivenen jännittävyyttä, ja tutut ihmiset eivät ole pätkääkään jännittäviä. Tarpeeksi paljon kun on yhden ja saman ihmisen kanssa tekemisissä, niin lopulta voidaan olla kuin sisarukset, vaikka olisi aloitettu kiihkeällä seksillä. Senhän takia ihmiset parisuhteissaan kyllästyvät. Eikä parin oikeastaan tarvitse olla yhdessä sen pidempään kuin kakaran tai parin eloonjääminen edellyttää.

Pelkokin on melko helppo muuttaa seksuaaliseksi kiihotuksesti. Siksihän naiset mielellään katselevat kauhuelokuvia poikaystäviensä kanssa.

Muutama muinainen kuningashuone surutta paritti sisarpuolia keskenään jotta valta säilyy suvussa, mutta nämä sisarpuolethan tuskin olivat kasvaneet yhdessä, koska kumpaakin osapuolta kasvatettiin tietysti oman äitinsä taloudessa. Näin seksi ei ollut täysin ällöttävää tyyliin "olen nähnyt sisarukseni paskovan lapsena alleen, en todellakaan halua häntä panna".

Lainaus käyttäjältä: Lumi - helmikuu 04, 2019, 20:17:29
Osoittaako teorian vääräksi yksikin poikkeus? Tai osoittaako teorian mahdollista paikkaansa pitävyttä se, että se pätee monen kohdalla? Enpä tiedä. Ehkä tuntemiaan pariskuntia miettimällä voi joko tulla vahvistusta tai skeptismiä ko. teoriaa kohtaan. Oli miten oli, niin monitahoinen asia se lienee, kenestä viehätymme. Biologisesta mielestä kyllä uskottavaa olisi sekin, että viehätymme ihmisestä, jonka kanssa geenimme ehkä synnyttäisivät täydellisimmän yksilön.

Ei sitä yksittäisillä poikkeuksilla vääräksi osoiteta, mutta se alkoi tuntua omassa mielessäni sellaiselta hyvin usvaiselta jo teorianakin. Siis että se tuntuu selittävän tai kuvaavan jotakin hyvin, mutta koska siihen liittyy niin paljon subjektiivista ja tulkinnanvaraista, se olisi sovitettavissa aika monenlaiseen aineistoon. Tämähän on totta monen teorian kohdalla, koska teoria ja sen apuoletukset kohtaavat todellisuuden kokonaisuutena, ja aina voidaan säätää joko teoriaa tai jotain apuoletuksia. Ehkä silloin täsmällisempi kritiikki teoriaa kohtaan olisi se, että pitäisi selkeämmin erotella, mikä siinä selittää ja mitä. Jos feminiinisyys ja maskuliinisuus kytketään vain viehättymisen märään, silloinhan ne operatiivisesti määritellään näin ja stipuloidaan, että muut seikat sitten vuorostaan selittävät sen, miksi näyttää tapahtuvan jotain muuta. Jolloin siis ei voi tietenkään havaita että alkuperäinen teoria ei pitäisikään paikkaansa.

EDIT: Ja vielä: jos maskuliinisuus ja feminiinisyys tosiaan määriteltäisiin tällä tavalla viehättymisen kautta, typerintä siinä on, että tavallaan se olisi ihan yhtä hyvä määritelmä niille kuin mikään mitä muutoin tulee mieleen.

Tämä menee spämmäämisen puolelle. Mutta asia jäi vaivaamaan. Yritin itse miettiä jonkinlaista koeasetelmaa, jolla tätä voisi testata.

Jos meillä on heteropopulaatio miehiä ja naisia, ehkä siinä pitäisi vain tehdä niin, että miesten miesmäisyys ja naisten naismaisuus jollain keinolla pisteytetään. Sitten naisia ja miehiä pyydetään asettamaan vastakkaisen sukupuolen edustajat preferenssijärjestykseen muutamalla eri kriteerillä, esim "paras ulkonäkö", "paras kumppani minulle", "paras treffiseuralainen", "paras seksikumppani".

Sen voisi tehdä vaikka niin, että feminiinisyys- ja maskuliinisuuspisteet lasketaan jokaiselle mutta pidetään salassa. Sitten tämä parinvalinta voisi tapahtua vaikka valokuvien ja jonkinnäköisen suht standardisti laaditun persoonaa ja kiinnostuksia kuvaavan profiilitekstin mukaan, tai sitten ihan kasvotusten jutellen. Tai voisi testata molempia.

Jossain kategoriassa sieltä pitäisi sitten tulla sellainen korrelaatio, että feminiinisyys- ja maskuliinisuuspisteet ennustavat sitä, mihin järjestykseen he vastakkaisen sukupuolen edustajat asettavat.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 04, 2019, 20:56:17
Ehkä meillä on eräänlainen luontainen taipumus välttää sukurutsaa.

Melkein varmasti näin on.

Lainaa
Seksuaaliseen kiinnostukseen tarvitaan edes hivenen jännittävyyttä, ja tutut ihmiset eivät ole pätkääkään jännittäviä. Tarpeeksi paljon kun on yhden ja saman ihmisen kanssa tekemisissä, niin lopulta voidaan olla kuin sisarukset, vaikka olisi aloitettu kiihkeällä seksillä.

Kyllä. Mieleen tulee sekin ilmiö, miten ulkomaille matkustaessa saattaa ainakin väliaikaisesti tuntua, että hyvännäköisiä tai kiinnostavia ihmisiä näkee paljon enemmän kuin vanhassa tutussa ympäristössä. Siinä voi olla aika vaikea erottaa geneettistä eroavaisuutta siitä, että se on vain jotakin virkistävää ja uutta ja erilaista kuin mihin on tottunut.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 04, 2019, 20:50:23
En ole koskaan halunnut lapsia, että sittenkö "saan" tykätä mistä huvittaa, kun geenejään ei tarvitse sovitella yhteen kenenkään kanssa?

Asia ei kuulu minulle, joten en utele syitä. Huomautan ainoastaan, että aika monilla naisilla esiintyy jossakin vaiheessa halua saada lapsi. Kuulin juuri eräästä papin tyttärestä, jolla oli vuosien varrella useita seurustelusuhteita, joista yksikään ei johtanut avioliittoon ja/tai lasten saamiseen. Nelikymppisenä nainen lopulta hankki lapsen yksin. Pappi-isä sekoili sanoissaan kastaessaan lasta, jolla ei ollut isää.

Mietin, miten arvokonservatiivisessa toopelaisuudessa suhtaudutaan asiaan. Nainen täytti velvollisuutensa isänmaataan kohtaan torjumalla urhoollisesti syntyvyysvajetta yksin, kun hänen tapaamistaan miehistä ei siihen ollut. Toisaalta hän hankki lapsen tietäen, että lapsi tulee kasvamaan isättömänä. Miten asiat pisteytetään? Toimiko nainen oikein vai väärin?

Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 04, 2019, 22:08:04

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 04, 2019, 20:50:23
En ole koskaan halunnut lapsia, että sittenkö "saan" tykätä mistä huvittaa, kun geenejään ei tarvitse sovitella yhteen kenenkään kanssa?

Asia ei kuulu minulle, joten en utele syitä. Huomautan ainoastaan, että aika monilla naisilla esiintyy jossakin vaiheessa halua saada lapsi.

Saa sitä kysellä. Eniten merkkaava vastaus on omalla kohdallani se että halua lapsen saamiseen ei vain ollut. On vähän kuin sisälläni olisi mies näissä asioissa. Raskaana oleminen ja synnyttäminen tuntuu aivan yhtä vieraalta kokemukselta silkkana ajatuksenakin, kuin se varmaankin tuntuu suurimmalle osalle miehistä. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus ryhtyä isäksi, se ehkä olisi nippanappa vielä onnistunut. Äidiksi ryhtyminen ei.

Toki jossain vaiheessa pyörittelin hetken ajan parikymppisenä päässäni millaista mahtaisi olla adoptoida. Minulla oli lyhyen aikaa joku pelastusvimma nimenomaan intialaisia tyttöjä kohtaan, ja ajattelin että semmoisen voisin ottaa ennemmin kuin että vanhemmat tappavat tyttölapsensa. Mutta inhoni Intiaa kohtaan on sen verran suuri, että tuskinpa olisin osannut kasvattaa lasta niin että olisin suhtautunut suopeasti kulttuuriin jonka keskuudessa hänet on alulle pantu. Eikä lapselle tee hyvää kasvaa jonkun voimakkaan tunteen taikka agendan omaavan ihmisen lapsena.

Monia sukurasituksiakaan ei oikein olisi viitsinyt eteenpäin sälyttää.

Sisarukseni sitten pari taaperoa laittoi, että sukupuun oksa ei näivettynyt olemattomiin kuin minun osaltani. Toivon ettei ainakaan autismi periytynyt siihen suuntaan. Ja tuskinpa, kun ei sisarukseni vaikuta ollenkaan assimaiselta.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 04, 2019, 22:17:39
Saa sitä kysellä.

Tavallaan kysyinkin, mutta peitellysti niin, että vastaamatta jättäminen ei tuntuisi siltä, että olisin pyytänyt jotain, mutta en olisi saanut sitä.

Mitä tulee yleisesti parisuhteisiin, niin minun on vaikea ymmärtää, mikä on se tekijä saa jotkut miehet olemaan dominoivia. Mainitsen nyt vaikka esimerkkinä tyttäreni saksalaisen asuinkumppanin ja yhteisen lapsen isän. Ennen kuin kerron tarkemmin, huomautan, että kyseessä ei ole parisuhde sanan tavanomaisessa merkityksessä vaan enemmänkin lapsen vanhemmuussuhde. Eli asutaan määräämätön aika samassa asunnossa lapsen kanssa erilaisista käytännön syistä. Mitään intiimiä yhteiselämää suhteeseen ei kuulu. Tyttäreni hokee vähän väliä, miten paljon hän inhoaa lapsensa isää eikä haluaisi olla hänen kanssaan. Kun isä on työssä, se helpottaa. Viikonloput ovat pahimpia.

Yksi eniten tytärtäni rasittavista piirteistä tuossa miehessä on se, että hän on niin hallitseva. Hän haluaa päättää kaikesta, ja jos hänen toiveensa ei toteudu, hän riehuu ja räyhää.

Kysymys kuuluu, miksi tuo tyyppi haluaa päättää kaikesta. Millaista negatiivista oloa hän kokee, jos muut päättävät?

Käsiteltäköön aihetta mieluimmin yleiseltä kannalta. Eli miksi tietty miestyyppi haluaa hallita. Mikä näitä ihmisiä ajaa eteenpäin? Tuo edellä mainittu mies on perheensä ainoa lapsi. Hän räyhää kuulemma iäkkäille vanhemmilleenkin. Isäni oli myös diktatorinen (ei onneksi väkivaltainen sentään), ja hänkin oli ollut ainoa lapsi perheessään sen jälkeen, kun hänen pikkusiskonsa oli kuollut. Ovatko pilalle hemmotellut ainoat pojat tulevia perhetyranneja?

Eksänihän tapasi saada raivokohtauksia. Sai niitä omia aikojaan jos joku asia ei onnistunut, joskus tietysti silloinkin jos oltiin eri mieltä jostain asiasta. Hän epäili että hänellä on päässä vikaa koska on keskosena syntynyt. Pitäisi tietää raivosiko hän jo lapsenakin, epäilen ettei raivonnut. Kun tutustuimme hän kävi vuorotöissä ja uni tuli vain nukahtamislääkkeillä. Taisi olla aika sekaisin päästään siinä vaiheessa, mutta raiviksia oli sittenkin kun hänen työsuhteensa muuttui. Rauhoittui sitten kun alkoi syömään SSRI-lääkkeitä masennukseen ja burn outiin.

Muistikuvani mukaan eksä tapasi usein kiukutella siitä että kun "kukaan ei koskaan tee kuten hän sanoo tai neuvoo". Hänet oli kai nuorena jotenkin sivuutettu että millään mitä hän sanoi ei ollut mitään merkitystä. Esim. koulusta ilmoittivat että siellä on varastettu jotain, ja eksän isä sai heti päähänsä että poikansa on se varas, eikä uskonut omaa lastaan että ei ole. Ja tuo isä oli muutenkin kaikinpuolin vaikea ihminen, eksä miltei vihasi tätä kuolemansakin jälkeen.

Enimmäkseen suhteessa annoin miehen päättää asioista, mutta jos joku asia oli minulle oikeasti tärkeä tai koin että menee epäoikeudenmukaiseksi saatoin toki laittaa rähinän päälle itsekin, jos ei järkeen ja reiluuteen vetoamalla saanut tulosta aikaiseksi. Minun on kai vaikeampi mieltää itseäni alistetuksi tai henkisen väkivallan kohteeksi koska laitoin joskus kuitenkin hanttiin, enkä suostunut olemaan se jolta otetaan täysin luulot pois. Mutta eihän se tervettä menoa ollut että mikä tahansa mielipaha kirvoitti miehessä sellaista dramatiikkaa. Vaikkei hän koskaan käynyt minuun kiinni, niin vuosien varrella kai se epävakaus suhteessa kuitenkin vaikutti niin että ahditustukseni alkoi tuon suhteenkin takia saada pakko-oireilupiirteitä. Alkoi tulemaan kaikenlaisia sairaita ajatuksia ihan rauhallisessa tilanteessa, kun mieli kävi niin jännittyneeksi ettei enää osannut relata lainkaan.

Olihan lapsuudenkodissanikin jo jännittynyt ilmapiiri. Mutta ei siellä sentään raivokohtauksia saatu. Tai korkeintaan pari vuosien varrella.

Itse näkisin teorian ongelman/ristiriidan/miksi sitä kutsuisimme, olevan tässä:

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 19:20:33
Hypoteettisesti: Jos on kaksi olemukseltaan hyvin samanlaista voimakkaan miesmäistä veljestä. He rassailevat autoja, seuraavat urheilua ja niin pois päin. Toisen vaimo on hyvin naisellinen, toisen taas vähän sellainen poikatyttö, joka ei laittaudu tai meikkaa, tykkää myös autoista ja urheilusta ja niin pois päin... niin mitä sitten? Sitähän voi aina sanoa, että no, ehkä toinen veljeksistä on jollain piilevällä tavalla vähemmän maskuliininen. Tai että ehkä tämä näennäisen poikatyttömäinen vaimo onkin jollain piilevällä tavalla hyvin feminiininen. Tai että tietysti aina on poikkeuksia.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 20:51:05
Jos laitetaan disclaimeriksi että en tiedä evoluutiobiologiasta oikeastaan mitään, niin :D
Puolimutulla ostaisin sellaisen teorian, että geneettinen erilaisuus olisi jollain tavalla viehättävää. En sitä että geenit jotenkin pyrkisivät tekemään "optimaalisia" jälkeläisiä tai kehittäisivät kovin pitkälle meneviä vaistoja siitä, mikä on hyvä jälkeläinen ja mikä ei. Diversiteetti on ehkä yleisesti hyväksi geeneissä, mutta luonnonvalinta ja vuorovaikutus ympäristön kanssa sitten ratkaisevat sen, mikä on hyvää ja mikä ei, geenejen näkökulmasta aina kannattaa kokeilla.

Typerästi muotoiltu tuokin on, mutta lukekaa disclaimer.

Eli että oletetaan, että geneettisyys voidaan johtaa, lukea jostakin ulkoisesta, kuten tykkääkö rassata autoja vai ei. Tai päinvastoin: ulkoiset asiat, kuten se, että ei tykkää rassata autoja, geneettisyydestä.

Toisin sanoen: geneettisiltä ominaisuuksiltaan sekä veljekset että sisarukset voivat olla hyvinkin samankaltaisia, mitä nyt ovat kasvuvaiheessa omaksuneet eri asioita, eri mieltymyksillä.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 04, 2019, 21:26:11
Tämä menee spämmäämisen puolelle. Mutta asia jäi vaivaamaan. Yritin itse miettiä jonkinlaista koeasetelmaa, jolla tätä voisi testata.

Jos meillä on heteropopulaatio miehiä ja naisia, ehkä siinä pitäisi vain tehdä niin, että miesten miesmäisyys ja naisten naismaisuus jollain keinolla pisteytetään. Sitten naisia ja miehiä pyydetään asettamaan vastakkaisen sukupuolen edustajat preferenssijärjestykseen muutamalla eri kriteerillä, esim "paras ulkonäkö", "paras kumppani minulle", "paras treffiseuralainen", "paras seksikumppani".

Sen voisi tehdä vaikka niin, että feminiinisyys- ja maskuliinisuuspisteet lasketaan jokaiselle mutta pidetään salassa. Sitten tämä parinvalinta voisi tapahtua vaikka valokuvien ja jonkinnäköisen suht standardisti laaditun persoonaa ja kiinnostuksia kuvaavan profiilitekstin mukaan, tai sitten ihan kasvotusten jutellen. Tai voisi testata molempia.

Jossain kategoriassa sieltä pitäisi sitten tulla sellainen korrelaatio, että feminiinisyys- ja maskuliinisuuspisteet ennustavat sitä, mihin järjestykseen he vastakkaisen sukupuolen edustajat asettavat.

Mä näen tuollaisessa asetelmassa hyvin ongelmallisena juuri tuon miehekkyyden ja naisellisuuden pisteyttämisen - ellei puhuta silkasta fyysisestä ulkomuodosta, jossa voidaan ymmärtää tarkasteltavan vaikkapa hormonierityksen tuottamaa maskuliinisuutta / feminiinisyyttä. Siitä meillä on myös vertailtavaa tietoa, koska mies- ja naishormonien fysiologisia vaikutuksia on tutkittu ja niistä on tietoa olemassa.

Mutta jos maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen ryhdytään liittämään persoonallisuudessa / luonteessa / käyttäytymisessä ilmeneviä piirteitä ollaan jo lähtökohtaisessa aika suossa. Miten ihmeessä erotellaan kulttuuristen odotusten ja tapojen vaikutus? Tuossa päädytään hyvin helposti siihen, että feminiinisyyden ja maskuliinisuuden sijaan arvioidaan ennemminkin sitä, kuinka paljon ihminen toimii konservatiivisten ja kulttuurisesti opittujen mallien mukaisesti. Eli kuinka tarkasti hän käyttäytyy odotusten mukaan, kuinka paljon irrottautuu odotuksista ja pyrkii toimimaan sen mukaan, mikä ehkä sisäsyntyisesti tuntuisi enemmän omalta tavalta.

Usein myös aika perusteettomasti erilaiset fyysiset sukupuolierot yhdistetään persoonallisuuden piirteisiin ja mielletään vaikkapa feminiininen kehollinen joustavuus "todisteeksi" siitä, että feminiinisyys on myös mielen joustavuutta - ailahtelevuutta, mukautumisen halua (la donna e mobile). Miehyteen taas liitetään ehkä fysiologisten piirteiden mukaisesti myös luonteen vahvuus, jämäkkyys ja ajattelun vakaus. Vaikka tuntuu täysin käsittämättömältä ajatella, että todella olisi yhteys kehollisen liikkuvuuden ja mielen joustavuuden välillä. Kyseessä on ennemminkin hassu ajatuksellinen virhepäätelmä, jossa kehon fysiologinen olemus yleistetään kuvaamaan persoonallisuutta. Silti tuskin kukaan uskoo, että harjoittelemalla spagaattia saa ajatteluunsa joustavuutta ja punttitreenillä voi kehittää voimakastahtoisuuttaan.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 05, 2019, 11:32:31
Eli että oletetaan, että geneettisyys voidaan johtaa, lukea jostakin ulkoisesta, kuten tykkääkö rassata autoja vai ei. Tai päinvastoin: ulkoiset asiat, kuten se, että ei tykkää rassata autoja, geneettisyydestä.

Toisin sanoen: geneettisiltä ominaisuuksiltaan sekä veljekset että sisarukset voivat olla hyvinkin samankaltaisia, mitä nyt ovat kasvuvaiheessa omaksuneet eri asioita, eri mieltymyksillä.

Kieltämättä tähän tulee tällainen ns. nature vs. nurture -jännite, mutta sen voi nähdä kytkeytyvän myös siihen, miten feminiinisyys ja maskuliinisuus ovat yhtä lailla osin geneettisiä ja osin kulttuurillisia ja konventionaalisia luonteeltaan.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 07, 2019, 19:21:17

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 05, 2019, 11:32:31
Eli että oletetaan, että geneettisyys voidaan johtaa, lukea jostakin ulkoisesta, kuten tykkääkö rassata autoja vai ei. Tai päinvastoin: ulkoiset asiat, kuten se, että ei tykkää rassata autoja, geneettisyydestä.

Toisin sanoen: geneettisiltä ominaisuuksiltaan sekä veljekset että sisarukset voivat olla hyvinkin samankaltaisia, mitä nyt ovat kasvuvaiheessa omaksuneet eri asioita, eri mieltymyksillä.

Kieltämättä tähän tulee tällainen ns. nature vs. nurture -jännite, mutta sen voi nähdä kytkeytyvän myös siihen, miten feminiinisyys ja maskuliinisuus ovat yhtä lailla osin geneettisiä ja osin kulttuurillisia ja konventionaalisia luonteeltaan.

Oma ajatteluni tässä yhtä sekavaa kuin ilmaisuni, mutta likinnä kai yritin sanoa, että olisiko genetiikka, siis se genetiikka, joka vetää ihmisiä puoleensa, kuitenkin jotain muuta kuin maskuliinisuus/feminiinyys sinällään.

Tarkoitan, että jos ajattelemme, että ihmiset tuntevat biologista vetoa toisiinsa perustuen genetiikkaan, niin kovin paljon järkeä ei olisi siinä, että vetoa tunnettaisiin nais/mieshormoneihin ja niistä johdettaviin juttuhin, vaan esim. niihin geeneihin, jotka eivät vahvista omia geneettisiä heikkouksia, sairauksia, jne.

Eli tarkoitin, että näiltä osin kaksi sisarusta voisivat, kuten veljeksetkin, olla hyvinkin samankaltaisia ihan riippumatta maskuliinisuudesta/feminiinisyydestä.

Koko ajan tulee mieleen Johanna Sinisalon kirja Auringon Ydin, joka on  yksi ihan parhaita:-)

T: Xante

Olin jonkin aikaa vahvasti aiheen imussa. En tiedä tunnistavatko muut sellaista, että yhtäkkiä sen hetkinen sanottava on sanottu ja aihetta tekee mieli työntää vähän kauemmaksi. Taidan siis ottaa tästä nyt Xantippalta muistiin kirjasuosituksen, kiitos siitä :) Ymmärsin jotenkin muunkin asiasisällön, mutta tarkoitin että en yhtäkkiä koe enää pääseväni asiassa sellaiseen olennaisesti uuteen, joka olisi tässä vaiheessa hyvä tuoda esiin.

Lainaus käyttäjältä: Topi - helmikuu 07, 2019, 19:54:39
Olin jonkin aikaa vahvasti aiheen imussa. En tiedä tunnistavatko muut sellaista, että yhtäkkiä sen hetkinen sanottava on sanottu ja aihetta tekee mieli työntää vähän kauemmaksi. Taidan siis ottaa tästä nyt Xantippalta muistiin kirjasuosituksen, kiitos siitä :) Ymmärsin jotenkin muunkin asiasisällön, mutta tarkoitin että en yhtäkkiä koe enää pääseväni asiassa sellaiseen olennaisesti uuteen, joka olisi tässä vaiheessa hyvä tuoda esiin.

Tunnistan, erittäin hyvin! Joskus aihetta pyörittää päässäänkin kun ei ole foorumilla, sitten tulee lukemaan viestejä ja niissä ei ole mitään vikaa, joskus jopa päinvastoin, mutta ei vaan saa itse enää jutusta kiinni eikä itsestään irti. Sitä sattuu.

Toivottavasti kirja on sinustakin lukemisen arvoinen, tämä ketju tosiaan sen nosti kovasti mieleeni.

T: Xante

Tiedelehti menaiset (https://www.menaiset.fi/artikkeli/lifestyle/koti/moni-sinkkunainen-asuu-tietamattaan-miehenkarkottajassa-vaittaa) - tuo toimitetun maailman vauvapalsta - esittää sisustusterapeutin (anteeksi minkä ihmeen terapeutin) suulla, että jos naisen koti viestii naisen itsenäisyyttä ja sitä, että nainen pärjää omillaan + kaikkea muuta, mitä vilkas mielikuvitus vain keksii, on se monille miehille keskeinen este parisuhteen aloittamiselle.

Näinköhän. Olen melko varma, että sitä saa olla ensinnäkin melko pinnallinen ja toisekseen poskettoman hyvännäköinen taikka rikas mies, jotta voisi pitää naisen kämppää minkään asteisena kriteerinä parisuhteelle jos muuten oikeanlainen kohdalle vain osuu niin, että kokoajan olisi ulottuvilla potentiaalisia seurustelukumpaneita.

Tein tuolta linkistä löytyvän tieteellisen testin ja tässä tulos:


Kävin ovella, mutta jonoa ei näkynyt.

Pitääpä katsoa noita pihaan ajavia kalusteliikkeiden autoja uudelle silmällä, jos aina pitää hankkia uusi vuode, kun miesystävä menee kierrätykseen. Sitä vaan en ymmärrä, miksi ex-kumppanin hankkimat kapineet ovat miehenkarkoittimia. En ole kattiloihin ja pannuihin mitenkään merkannut sen maksajaa. Ei ole edes muissa esineissä, vaikka pikaisella silmäyksellä tosiaan niitä ei enää montaa ole jäljellä.

Eniten kyllä ihmettelin miten kaktusten lukumäärä vaikuttaa mahdollisen uuden kumppanin viihtyvyyteen  ::) :o ::)

Saattaa johtua tuo jonottomuus siitäkin, että autosi hanskalokero voi olla "miehenkarkoittaja". Nimittäin jos hanskalokero henkii "itsenäisyyttä" ja että "tulen toimeen omillani", 95% miehistä jättää muodostamasta jonoa ovesi ulkopuolelle vaikka et muuten miehenkarkoittajassa asuisikaan. Tee vielä lopuksi testi:

1 hanskalokeroni on miehenkarkoittaja
2 hanskalokeroni ei ole miehenkarkoittaja

Tuloksen tulkinta:
Jos valitsit 1, varaa aika viipymättä hanskalokeroterapeutille.
jos valitsit 2, jono on jo oven takana, mutta ilmeisesti vain katsoit väärän oven takaa.

Jumaliste, miten pitkään minulla on ollut auto täysin tietämättäni?  :o :o :o :o

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 16:38:25
Saattaa johtua tuo jonottomuus siitäkin, että autosi hanskalokero voi olla "miehenkarkoittaja". Nimittäin jos hanskalokero henkii "itsenäisyyttä" ja että "tulen toimeen omillani", 95% miehistä jättää muodostamasta jonoa ovesi ulkopuolelle vaikka et muuten miehenkarkoittajassa asuisikaan. Tee vielä lopuksi testi:

1 hanskalokeroni on miehenkarkoittaja
2 hanskalokeroni ei ole miehenkarkoittaja

Tuloksen tulkinta:
Jos valitsit 1, varaa aika viipymättä hanskalokeroterapeutille.
jos valitsit 2, jono on jo oven takana, mutta ilmeisesti vain katsoit väärän oven takaa.

Miksei ole vaihtoehtona sitä, että miehen karkottaminen - joko kodilla tai hanskalokerolla - on juurikin naisen omien toiveiden mukainen tilanne? Onko perusteita olettaa, että jokainen nainen ehdottomasti toivoo itseensä kohdistuvaa miesten kiinnostusta? Voisi myös olettaa, että miehiä ns. karkottava koti / lokero voisi olla jopa erityinen testi mahdollisille kiinnostuville miehille siten, että jos kiinnostus tuohon lopahtaa, ei mies täytä vähimmäiskriteerejä.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 18, 2019, 16:42:56
Jumaliste, miten pitkään minulla on ollut auto täysin tietämättäni?  :o :o :o :o

Kuka täällä on autosta puhunut? On varmasti sellaisiakin naisia, jotka keräilevät tietämättään auton hanskalokeroita.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 18, 2019, 16:49:33

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 16:38:25
Saattaa johtua tuo jonottomuus siitäkin, että autosi hanskalokero voi olla "miehenkarkoittaja". Nimittäin jos hanskalokero henkii "itsenäisyyttä" ja että "tulen toimeen omillani", 95% miehistä jättää muodostamasta jonoa ovesi ulkopuolelle vaikka et muuten miehenkarkoittajassa asuisikaan. Tee vielä lopuksi testi:

1 hanskalokeroni on miehenkarkoittaja
2 hanskalokeroni ei ole miehenkarkoittaja

Tuloksen tulkinta:
Jos valitsit 1, varaa aika viipymättä hanskalokeroterapeutille.
jos valitsit 2, jono on jo oven takana, mutta ilmeisesti vain katsoit väärän oven takaa.

Miksei ole vaihtoehtona sitä, että miehen karkottaminen - joko kodilla tai hanskalokerolla - on juurikin naisen omien toiveiden mukainen tilanne? Onko perusteita olettaa, että jokainen nainen ehdottomasti toivoo itseensä kohdistuvaa miesten kiinnostusta? Voisi myös olettaa, että miehiä ns. karkottava koti / lokero voisi olla jopa erityinen testi mahdollisille kiinnostuville miehille siten, että jos kiinnostus tuohon lopahtaa, ei mies täytä vähimmäiskriteerejä.

Viestisi ei vaikuta yhtään terapeuttiselta.

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 17:33:59

Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 18, 2019, 16:42:56
Jumaliste, miten pitkään minulla on ollut auto täysin tietämättäni?  :o :o :o :o

Kuka täällä on autosta puhunut? On varmasti sellaisiakin naisia, jotka keräilevät tietämättään auton hanskalokeroita.

Sinä olet puhutellut minua viesissäsi ja mainitset tuossa lihvoimassani kohdassa, että omistaisin auton.:

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 16:38:25
Saattaa johtua tuo jonottomuus siitäkin, että autosi hanskalokero voi olla "miehenkarkoittaja". Nimittäin jos hanskalokero henkii "itsenäisyyttä" ja että "tulen toimeen omillani", 95% miehistä jättää muodostamasta jonoa ovesi ulkopuolelle vaikka et muuten miehenkarkoittajassa asuisikaan. Tee vielä lopuksi testi:

Tävä vitsin veistely voi sitten loppua tähän. Tämä on kaluttu jo loppuun.

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 17:39:29

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 18, 2019, 16:49:33

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 16:38:25
Saattaa johtua tuo jonottomuus siitäkin, että autosi hanskalokero voi olla "miehenkarkoittaja". Nimittäin jos hanskalokero henkii "itsenäisyyttä" ja että "tulen toimeen omillani", 95% miehistä jättää muodostamasta jonoa ovesi ulkopuolelle vaikka et muuten miehenkarkoittajassa asuisikaan. Tee vielä lopuksi testi:

1 hanskalokeroni on miehenkarkoittaja
2 hanskalokeroni ei ole miehenkarkoittaja

Tuloksen tulkinta:
Jos valitsit 1, varaa aika viipymättä hanskalokeroterapeutille.
jos valitsit 2, jono on jo oven takana, mutta ilmeisesti vain katsoit väärän oven takaa.

Miksei ole vaihtoehtona sitä, että miehen karkottaminen - joko kodilla tai hanskalokerolla - on juurikin naisen omien toiveiden mukainen tilanne? Onko perusteita olettaa, että jokainen nainen ehdottomasti toivoo itseensä kohdistuvaa miesten kiinnostusta? Voisi myös olettaa, että miehiä ns. karkottava koti / lokero voisi olla jopa erityinen testi mahdollisille kiinnostuville miehille siten, että jos kiinnostus tuohon lopahtaa, ei mies täytä vähimmäiskriteerejä.

Viestisi ei vaikuta yhtään terapeuttiselta.

No ei, kun minusta nainen, joka ei keskity miesten miellyttämiseen, ei ole terapian tarpeessa. Eikä muuten mieskään, joka ei keskity naisten miellyttämiseen.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 18, 2019, 21:16:42

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 17:39:29

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 18, 2019, 16:49:33

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 16:38:25
Saattaa johtua tuo jonottomuus siitäkin, että autosi hanskalokero voi olla "miehenkarkoittaja". Nimittäin jos hanskalokero henkii "itsenäisyyttä" ja että "tulen toimeen omillani", 95% miehistä jättää muodostamasta jonoa ovesi ulkopuolelle vaikka et muuten miehenkarkoittajassa asuisikaan. Tee vielä lopuksi testi:

1 hanskalokeroni on miehenkarkoittaja
2 hanskalokeroni ei ole miehenkarkoittaja

Tuloksen tulkinta:
Jos valitsit 1, varaa aika viipymättä hanskalokeroterapeutille.
jos valitsit 2, jono on jo oven takana, mutta ilmeisesti vain katsoit väärän oven takaa.

Miksei ole vaihtoehtona sitä, että miehen karkottaminen - joko kodilla tai hanskalokerolla - on juurikin naisen omien toiveiden mukainen tilanne? Onko perusteita olettaa, että jokainen nainen ehdottomasti toivoo itseensä kohdistuvaa miesten kiinnostusta? Voisi myös olettaa, että miehiä ns. karkottava koti / lokero voisi olla jopa erityinen testi mahdollisille kiinnostuville miehille siten, että jos kiinnostus tuohon lopahtaa, ei mies täytä vähimmäiskriteerejä.

Viestisi ei vaikuta yhtään terapeuttiselta.

No ei, kun minusta nainen, joka ei keskity miesten miellyttämiseen, ei ole terapian tarpeessa. Eikä muuten mieskään, joka ei keskity naisten miellyttämiseen.

Se on muuten jännä juttu että netissä vuosien varrella kun on kohdannut miehiä joiden agendana on että heidän ei tarvitse miellyttää naisia, nämä miehet yksitellen ja kerta toisensa jälkeen heittäytyvät jossain vaiheessa vittuilemaan jollekin naiselle. Ihan kuin se että ei koe tarvista miellyttää tarkoittaisi että on suorastaan pakko heittäytyä epämiellyttäväksi. Miksei voisi olla neutraali? Vai onko se homojen hommia? Eli kykenee olemaan neutraali vain sitä sukupuolta kohtaan jonka parista ei tapaa hankkia seksipartnereitaan?

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 18, 2019, 21:26:32

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 18, 2019, 21:16:42

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 17:39:29

Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 18, 2019, 16:49:33

Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 18, 2019, 16:38:25
Saattaa johtua tuo jonottomuus siitäkin, että autosi hanskalokero voi olla "miehenkarkoittaja". Nimittäin jos hanskalokero henkii "itsenäisyyttä" ja että "tulen toimeen omillani", 95% miehistä jättää muodostamasta jonoa ovesi ulkopuolelle vaikka et muuten miehenkarkoittajassa asuisikaan. Tee vielä lopuksi testi:

1 hanskalokeroni on miehenkarkoittaja
2 hanskalokeroni ei ole miehenkarkoittaja

Tuloksen tulkinta:
Jos valitsit 1, varaa aika viipymättä hanskalokeroterapeutille.
jos valitsit 2, jono on jo oven takana, mutta ilmeisesti vain katsoit väärän oven takaa.

Miksei ole vaihtoehtona sitä, että miehen karkottaminen - joko kodilla tai hanskalokerolla - on juurikin naisen omien toiveiden mukainen tilanne? Onko perusteita olettaa, että jokainen nainen ehdottomasti toivoo itseensä kohdistuvaa miesten kiinnostusta? Voisi myös olettaa, että miehiä ns. karkottava koti / lokero voisi olla jopa erityinen testi mahdollisille kiinnostuville miehille siten, että jos kiinnostus tuohon lopahtaa, ei mies täytä vähimmäiskriteerejä.

Viestisi ei vaikuta yhtään terapeuttiselta.

No ei, kun minusta nainen, joka ei keskity miesten miellyttämiseen, ei ole terapian tarpeessa. Eikä muuten mieskään, joka ei keskity naisten miellyttämiseen.

Se on muuten jännä juttu että netissä vuosien varrella kun on kohdannut miehiä joiden agendana on että heidän ei tarvitse miellyttää naisia, nämä miehet yksitellen ja kerta toisensa jälkeen heittäytyvät jossain vaiheessa vittuilemaan jollekin naiselle. Ihan kuin se että ei koe tarvista miellyttää tarkoittaisi että on suorastaan pakko heittäytyä epämiellyttäväksi. Miksei voisi olla neutraali? Vai onko se homojen hommia? Eli kykenee olemaan neutraali vain sitä sukupuolta kohtaan jonka parista ei tapaa hankkia seksipartnereitaan?

Vähän epäilen, että nuo samaiset miehet eivät ole miellyttäviä ollenkaan kaikille muille miehillekään.

Voipi olla kyllä noinkin. Siksi kai pitänee tarkkailla äyskijämiehiä ennen kuin korvamerkitsee heidät nimenomaisesti misogyyniksi. Tasapuolisesti kaikkia ihmisiä vihaaviakin yksilöitä toki on.

Minun asuntoni on todellinen miestenkarkoittaja!

Koska asunnossani kuitenkin asuu jo mies, en tietysti kuulunut testin kohderyhmäänkään, mutta uhmakkaasti tein testin silti.

Mutta kysymys: kuinka monella sinkkunaisella on asunnossaan tavaroita, jotka hän on saanut joltakulta muulta sinkulta, joka toivoo sinkkunaisen jäävän sinkuksi? Tai erityisesti sinkkukavereiden kuvia, eikä esim. muutoin vain ystävien ja sukulaisten kuvia?

No minä sain miestenkarkoittajapisteet varmaan siitä, että ei kuvia, ei kaktuksia. Siitäkin ehkä sai, että makuuhuone on täynnä kirjoja.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 19, 2019, 11:02:09
Minun asuntoni on todellinen miestenkarkoittaja!

Koska asunnossani kuitenkin asuu jo mies, en tietysti kuulunut testin kohderyhmäänkään, mutta uhmakkaasti tein testin silti.

Asunnossa asuva mies on kieltämättä melko tehokas mieskarkoittaja.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 19, 2019, 11:56:43

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 19, 2019, 11:02:09
Minun asuntoni on todellinen miestenkarkoittaja!

Koska asunnossani kuitenkin asuu jo mies, en tietysti kuulunut testin kohderyhmäänkään, mutta uhmakkaasti tein testin silti.

Asunnossa asuva mies on kieltämättä melko tehokas mieskarkoittaja.

En nyt oikein usko Xantippaa, kun ei ole saanut sitä karkotettua. Mutta se ilmeisesti kuuluu kalustoon eikä lähde kulumallakaan.

No niin kysymys olikin asunnosta, eikä muista tekijöistä, mutta asutaanhan sitä kaikenlaisissa oloissa, jos on muuten hyvä meininki.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 17, 2019, 09:57:40
Tein tuolta linkistä löytyvän tieteellisen testin ja tässä tulos:

Kotisi vetää miehiä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä!
Huh! Kotisi on karsittu, eikä viesti liiasta naisellisesta itsenäisyydestä tai itsevarmuudesta. Miehet siis luultavasti jonottavat ovellasi.

Kävin ovella, mutta jonoa ei näkynyt.

Sain saman tuloksen testissä kuin Hippi. Eikä ollut jonoa minunkaan oveni takana. ;)

Jaska, ehkäpä jopa ilahduit siitä, että ovesi takana ei jonota miessakki :P

Tässä, kuten muissakin testeissä itseäni kiinnostivat kysymykset ja aikas outoja ne taas olivatkin. Oletan asunnossa asuvan miehen karkoittavan ainakin pelokkaimpia pois minäkin. Ja eikös asiat toisaalta ole miehen kannalta aika hyvin, jos hän kokee kuuluvansa kalustoon.

Itse en tahtoisi asunnossa erottua kuin kipeä peukalo, vaan mielelläni olen sellainen, ettei minua verhoista erota...

T: Xante

Tässä linkki vähän laajempaan artikkeliin https://www.dailymail.co.uk/femail/article-6688899/How-avoid-turning-home-manrepeller.html

Enpä ole tosiaan tullut koskaan ajatelleeksi, että jotkut pienet esineet saattaisivat olla noin merkityksellisiä. Kodin siisteys tai likaisuus ovat kyllä ainakin itselleni merkityksellisiä. Joskus on tullut käytyä parissakin kodissa, joista toisessa oli totaalikaaos (vaikka kuulemma oli kahtena päivänä ennen tuloani siivottu ankarasti) ja toisessa sitten siivoamatonta (ammeessa paksu paskainen raita, villakoirat nurkissa useammalta viikota tai jopa kuukaudelta). En todellakaan steriiliyttä ole vaatimassa, mutta tavanomaista siisteyttä.

Siinä nyt oli sitten yhden naisen karkoitinta tarpeeksi.

En uskalla tehdä testiä. Jos saan tulokseksi, että kämppäni vistii itsenäisestä ja omillaan tulevasta naisesta, viimeisimmätkin itsetuntoni rippeet olisivat poissa. Parempi näin anonyyminä vain ilkkua muille interwebissä.

Olen nähnyt kaksi poikamiehen kämppää jotka muistuttivat valehtelematta kaatopaikkaa. Kaikkialla lainehti jotain silkkaa roskaa. Toisessa kämpässä haisi kissankusi, toisessa koira. Voin sanoa että tulin karkotetuksi, kumpikaan näistä miehistä ei alkanut kiinnostamaan minua.

Miltä seuraava tositarina kuulostaa?

Puolitoistavuotiaan lapsen vanhemmat asuvat epätyypillisessä parisuhteessa yhdessä lapsen kanssa. Isä antaa vanhan bluetooth "radion" lapselle leikkeihin. Laitteeseen tulee naarmuja, jolloin lapsen isä vaatii äitiä maksamaan sata euroa, koska hän ei huolehtinut siitä, että laite ei vahingoitu lapsen käytössä. Äiti joutuu maksamaan satasen vähistä rahoistaan. Isällä on tuhansien eurojen kuukausipalkka.

Tällainen laite:

https://www.ebay.com/p/Sony-SRSBTM8-Portable-NFC-Bluetooth-Wireless-Speaker-System-Black/1039202218

Onkohan tuo maksanut edes uutena sataa euroa.

Edellä mainitussa parisuhteessa vallitsee pelon ilmapiiri. Lapsen isä haluaa määrätä aivan kaikesta eikä kestä poikkipuolista sanaa. Keskustelu aiheesta kuin aiheesta johtaa isän saamiin raivokohtauksiin ja ovien paiskomisiin niin, että naapurit kuulevat. Joskus raivareita tapahtuu julkisilla paikoilla ihmisen nähden, mikä nolottaa äitiä. Lapsen isä raivoaa jopa iäkkäille vanhemillen puhelimessa. Hän on kertonut erään seurustelusuhteensa katkenneen siihen, kun hän sai raivarin pariskunnan yhteisellä automatkalla ja paiskoi peräluukun sisällön, matkalaukut, kassit ym., pitkin maantietä. Mies on perheensä ainoa lapsi, mikä voi selittää hänen luonteenpiirteitään. Hän on Norma B:n ikätoveri, eikä hänellä ole aikaisempia lapsia.

Epätyypillinen parisuhde tarkoittaa sitä, että yhdessä ollaan ainoastaan lapsen takia. Suhteeseen ei ole sisältynyt "romanttisia" elementtejä sen jälkeen, kun lapsi oli saatu alulle. Tapaaminen oli sovittu netissä.

Olipa vanhempien suhde mikä tahansa, vain täysi typerys antaa tuon ikäiselle lapselle leikkeihin kapineen, joka ei saa naarmuuntua. Mikähän mahtoi ylipäätään olla syynä tuolle antamiselle? Vilkaisin kuvaa eikä se vaikuttanut ollenkaan sellaiselta, joka sopisi lapsen leikkeihin.

Kyllä sitä on itse kukin joutunut varmaan kärsimään nahoissaan taaperoikäisen tutkimishalun aiheuttamia vahinkoja. Mieleen tulee vain eräs ylpeä parivuotias, joka tuli luokseni keittiöön ja sanoi "sain irti" kädessään levysoittimen soittovarsi johdo häntänä roikkuen. Eipä siinä kannata vihainen olla tai mököttä. Shit happens.

Tuon kuvauksen perusteella kyllä ihmettelen sopiiko tuo mies lasten läheisyyteen isyydestään huolimatta.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 25, 2019, 16:58:11
Miltä seuraava tositarina kuulostaa?

Puolitoistavuotiaan lapsen vanhemmat asuvat epätyypillisessä parisuhteessa yhdessä lapsen kanssa. Isä antaa vanhan bluetooth "radion" lapselle leikkeihin. Laitteeseen tulee naarmuja, jolloin lapsen isä vaatii äitiä maksamaan sata euroa, koska hän ei huolehtinut siitä, että laite ei vahingoitu lapsen käytössä. Äiti joutuu maksamaan satasen vähistä rahoistaan. Isällä on tuhansien eurojen kuukausipalkka.

Tällainen laite:

https://www.ebay.com/p/Sony-SRSBTM8-Portable-NFC-Bluetooth-Wireless-Speaker-System-Black/1039202218

Onkohan tuo maksanut edes uutena sataa euroa.

Edellä mainitussa parisuhteessa vallitsee pelon ilmapiiri. Lapsen isä haluaa määrätä aivan kaikesta eikä kestä poikkipuolista sanaa. Keskustelu aiheesta kuin aiheesta johtaa isän saamiin raivokohtauksiin ja ovien paiskomisiin niin, että naapurit kuulevat. Joskus raivareita tapahtuu julkisilla paikoilla ihmisen nähden, mikä nolottaa äitiä. Lapsen isä raivoaa jopa iäkkäille vanhemillen puhelimessa. Hän on kertonut erään seurustelusuhteensa katkenneen siihen, kun hän sai raivarin pariskunnan yhteisellä automatkalla ja paiskoi peräluukun sisällön, matkalaukut, kassit ym., pitkin maantietä. Mies on perheensä ainoa lapsi, mikä voi selittää hänen luonteenpiirteitään. Hän on Norma B:n ikätoveri, eikä hänellä ole aikaisempia lapsia.

Epätyypillinen parisuhde tarkoittaa sitä, että yhdessä ollaan ainoastaan lapsen takia. Suhteeseen ei ole sisältynyt "romanttisia" elementtejä sen jälkeen, kun lapsi oli saatu alulle. Tapaaminen oli sovittu netissä.

Raivoamisesta tuleekin mieleeni toka eksäni, mutta ei hänkään ihan noin hullu ollut. Järkipuhe meni kyllä sentään jotenkuten perille ja oikeudenmukaisuutta yritin opettaa parhaani mukaan, ja oli sitä hänellä jonninverran omastakin takaa.

Tuommoisista sekopäistä kun kuulee niin tulee aina vähän semmoinen fiilis että olis nyrkkeilyhanskoille käyttöä...

FB:ssä ex-kälyni hehkutti juuri liittonsa kuudetta vuotta. Tuo siis on nuorempien tyttöjeni isän sisar. Hän olisi oikein mukava ihminen tavata, mutta kukaan meistä ei siedä hänen miehiään, joten tapaamisetkin on jääneet vain pakollisiin näkemisiin sukutilaisuuksissa. Eikä ihmiselle voi sanoa, että puolisosi on meidän mielestä niin mäntti, että voitaisiin tulla kylään joskus, kun tämä ei ole kotona tai kutsua rouvaa kylään ja sanoa, että tule sitten ilman miestäsi :(

Tämä on rouvan toinen avioliitto, mutta miehet on niin samasta puusta veistetty, että tyttöjen kanssa on ihmetelty, jotta miksi vaihtaa toiseen samanlaisen. Kumpikin mies on ollut isokokoinen (ei lihava, mutta pitkä ja roteva), hyvin tumma, joskin vaaleaihoinen kuitenkin. Nuo ulkonäkölliset seikat ei mitenkään olisi esteenä sietämiselle, mutta kumpikin mies on ollut itseään esiintuppaava hiukan öykkärimäinen ja kovaa ääninen mukahauska huumorihemmo. Voihan tietysti olla, että tuo rehvakka esiintyminen on varattu vain näihin joukkotapaamisiin. Mistäs sen tietää.

Kumpihan on yleisempää, etsiä uutta samanlaista vai, kuten itse tein, siirtyä lähes äärilaidasta toiseen?

Itse kun olen viehättynyt satunnaisesti miehiin, kyllä heissä jotain samankaltaista on ollut. Ulkoisesti sirohkorakenteisia, ns. terävät piirteet kasvoissa. Luonteena miellyttää energinen ja aikaansaapa, reipas yksilö. Harmi vain että energisissä on hermostuneita tapauksia.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 01, 2019, 13:03:47
Nuo ulkonäkölliset seikat ei mitenkään olisi esteenä sietämiselle, mutta kumpikin mies on ollut itseään esiintuppaava hiukan öykkärimäinen ja kovaa ääninen mukahauska huumorihemmo. Voihan tietysti olla, että tuo rehvakka esiintyminen on varattu vain näihin joukkotapaamisiin. Mistäs sen tietää.

Kumpihan on yleisempää, etsiä uutta samanlaista vai, kuten itse tein, siirtyä lähes äärilaidasta toiseen?

Mutulla heittäisin että varman yleisempää on hakea samanlaista. Ehkä sitä ei edes hae mitenkään tietoisesti, vaan osin alitajuisesti päätyy samaan, koska siinä on jotain itselle helppoa, tuttua tjsp. Voihan se niinkin mennä, että jossain suhteessa rasittaa jotkut tietyt asiat ja niistä sitten haluaa pois. Ei halua että toinen ei hyväksy jotakin tai valittaa jostakin tai tekee jotakin, mutta vaikka näitä pitäisikin tietoisesti kriteereinä, sitten muutoin päätyy kuitenkin samankaltaiseen tai saman tyyppiseen ihmiseen.

Tähän päällekäyvään ja rasittavaan käytökseen kommentoin, että olen itse nähnyt tällaista myös naisissa, ja voi hyvin olla, että se on joku hermostuneisuuteen liittyvä omaksuttu toimintatapa sosiaalisissa tilanteissa. Heittäytyy ikään kuin kovaääniseksi ja vitsailee ja niin pois päin, ja sitten sama ihminen voi kahden kesken hyvinkin tuntua paljon rauhallisemmalta, fiksummalta ja niin edelleen.

Väkisinkin näen aina himppasen punaista kun luen yhden näistä loputtomista polyamorian ylistyksistä. Tulee se tunne että minkä ihmeen takia jonkun pitää saada kaikki? Tai ehkä tässä on taustalla se että toisinaan näen netissä hyvän/kiinnostavan näköisen miehen hakemassa seuraa, ja sitten hänen tiedoistaan käykin ilmi että hän on poly. Pänniihän se.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006057785.html?fbclid=IwAR10OAn91DHyLBSZskLYZotMOZr9By3TEfFr_1QYySfyfbhCuZMch-jqQ3w

– Saan pitää oman elämän ja se on jo näyttänyt kivoimmat puolensa. Asun yksin ja se sopii minulle parhaiten. Yhteisasujaksi minusta ei enää ole.

Mikä estää pitämästä omaa elämää tai asumasta yksin vaikka olisi monogamisessa suhteessa? Olisikohan toisinaan niin että polyiksi ryhtyvillä on jotain erittäin pinttyneitä käsityksiä yksiavioisesta suhteesta? Kyllä siitäkin parisuhteesta voi omannäköisensä tehdä jossa on vain kaksi ihmistä eikä kokonaista kollektiivia. Ihan kuin nuo kaikki useammat kumppanit pitäisi asetella vastakkain kuin jonkinlaiset pelinappulat laudalla että ovela keskushenkilö voi sitten aina livahdella kuin koira veräjästä.

- Ai sulla olis jotain mihin sä tarttisit mua tänään? Sori ei pysty kun sovin jo toisen kumppanini kanssa että mennään kissanristiäisiin.

Itsepuolustus- tahi kamppailulajin harrastaminen ei taida naiselle olla kovin erinomainen meriitti pariutumiskuvioissa. Olen pukuhuoneessa naisten kuullut juttelevan asiasta; heti kun treffeillä paljastaa mitä harrastaa, niin se olikin sitten jotakuinkin siinä. Tietysti jos haluaa miehen joka harrastaa tamaa tai samantapaista, niin kannattaa pitää harrastusta esillä. Ja ylllättävän paljon erilaisia alan lajeja diggailevia miehiä olen nettikeskusteluissa itsekin yhyttänyt. Se on sitten eri asia ovatko sinkkuna...

Onko niin että miehet eivät luota että jonkinlaisia, heh, taistelutaitoja oppinut nainen ei käyttäisi näitä miestä vastaan jos tulee voimallista erimielisyyttä? Joutuvathan naisetkin luottamaan siihen että esim. karatea harrastanut miehenpuoli ei tule ja pätki muijaa paskaksi riitatilanteessa. Tuskinpa miehet yhtään sen parempia ovat itseään hillitsemään kuin naisetkaan.

Itse kun olen suustani levoton törkyturpa, ainakin netissä, saatan toki uhota ihan mitä vaan. Mutta kyllä se treenaaminen kai jonkin verran pinnaa kuitenkin pidentää, ja tietoisuus siitä että pahemmassa paikassa saattaisi tai voisi tehdä niin ja noin tuottaa jo itsessään jonkinlaista mielihyvää ja itsevarmuutta (oli sitten oikeellista tai valheellista, en tiedä), että ehkäpä sitä ei niin kärkkäästi välttämättä turpaan tuuttaisikaan ihan pienistä asioista. Mutta ehkei alunperinkään lähtisi suhteeseen kenen tahansa reppanan ja rähjäpetterin kanssa.

Vai olisiko se nyt sitten vaan niin että fyysiseen harrastukseen panostanut nainen ikään kuin änkeää miesten omalle tontile. Vaikka joku yksittäinen Tahvo ei välttämättä edes itse harrastaisi minkäänlaista hikeä vuodattavaa aktiviteettia, niin on se nyt niin väärin että nainen pystyy hyödyntämään kehonsa voimaa ja massaa?

Ei minulla ole karaten harrastuksesta aikanaan ollut mitään haittaa. Se pikemminkin taisi lisätä kiinostusta. Tosin siihen maailman aikaan, kun itse treenasin, se tehtiin matalalla profiililla eikä ihan ensinnä tuotu asiaa esiin ikään kuin päälle liimattuna esittelynä. Noihin itämaisiin lajeihinhan kuuluu tietty nöyryys ja vaatimattomuus, jota ainakin meillä korostettiin erityisesti.

Nettideittailussa tuntuu että liikunnallisuutta pitää korostaa ettei epäillä että on ns. itsestään huolta pitämätön. Mutta eihän niiitä lajeja tietystikään tarvitse juurtajaksain luetella. Olen itse vaan ollut niin innoissani että on edes yksi kiinnostava asia elämässä.

Muuan kaikkea mahdollista kamppailua harrastanut herra tosin kritisoi Kravia siitä että se on niin aggressiivista. Itse en koe sitä niin. Koen että se kasvattaa assertiivisuutta.

Toisaalta siellä naisetkin leuhkivat mustelmillaan... Ja pari daamia on telonut itsensä pahemminkin, ja vähät välittää siitä. Itse en halua suin surminkaan loukkaantua koska olen näin vanha jo ja tuskin paranisin helposti ja sukkelaan.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 23, 2019, 11:52:18
Onko niin että miehet eivät luota että jonkinlaisia, heh, taistelutaitoja oppinut nainen ei käyttäisi näitä miestä vastaan jos tulee voimallista erimielisyyttä?

Se vähän riippuu, minkälaiset vibat naisesta yleisemminkin saa. Harrastusvalinnasta saattaa tehdä sellaisen tulkinnan, että naisella ei ole välttämättä kaikki henkisesti kohdallaan. Moni nainen saattaa kuulemma perääntyä, jos mies kertoo esim. harrastavansa aseita. Moni nainen ei pidä aseista lainkaan. Kyse ei ole siitä, että pelkäisi tulevansa ammutuksi, vaan aseet nyt vain ovat todella luotaantyöntäviä. Tässä on ehkä sama juttu, mutta toisin päin.

Tavan janttereille se ei ole mikään kynnys, jos mirkku harrastaa judoa, karatea, capoeiraa... Mutta Krav Maga on jo hieman toista. Jannu tykkää kalastuksesta, ja sitten treffiseura kertoo tavallaan Krav Magan mainitessaan, että nainen osaa tarvittaessa kaivaa silmät päästä. Siitä saattaa mennä joillain niin sanotusti fiilis. :)

 ;D

Ja enimmäkseen koen treeneissä olevani kuin aikuisten lasten tarhassa leikkimässä. En tiedä johtuuko siitä että meillä on hyvä ohjaaja josta pidän vähän kuin isästä jollaisen olisin halunnut. On ollut tosi hauskoja tilanteita ja se tulevista ja menevistä harjoittajista siivilöitynyt peruspoppoo on rentoa mutta harrastukselle omistautunutta sakkia.

Eniten siellä kyllä tietty häiritsee se kovempien daamien välinpitämättömyys vammoille. Jos ei piittaa omista kivuistaan, ei välttämättä muidenkaan. Ja jotkut joskus innostuvat liikaakin. Tulin ekaa kertaa elämässäni naisen "hakkaamaksi" kun nuorempi nainen nakutti toisen käsivarteni tummanpuhuvaksi.

Mutta kokonaisuutena motorisesta kömpelyydestä kärsivälle varsin hyödyllinen harrastus.

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/luulitko-etta-tinder-on-moderni-keksinto-nain-nuoret-hakivat-tuhat-vuotta-sitten-toisistaan-matchia-puukon-ja-tupen-avulla/?fbclid=IwAR1k-guocI_lSENs5jqrMijSTEuwfJGfaH0AQZIP-Yv4lxW7Dx7zMMgc-2Q

Parinhakuperinteitä.

Tässä Ilta-Sanomien tilastoa mistä seksiseuraa löytyy. Ihmetyttää kohdan "Häät" pieni osuus? Jokainen naimisissa oleva on varmasti saanut seksiseuraa omista häistään.


https://infogram.com/mistaloytanytseksiseuraa-1hxr4znj3ylo4yo?live

Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 18, 2019, 07:24:52
Tässä Ilta-Sanomien tilastoa mistä seksiseuraa löytyy. Ihmetyttää kohdan "Häät" pieni osuus? Jokainen naimisissa oleva on varmasti saanut seksiseuraa omista häistään.


https://infogram.com/mistaloytanytseksiseuraa-1hxr4znj3ylo4yo?live

Tämä ketju olisi sopinut paremmin, ei varatun elikkäs parisuhteessa olevan kuulu enää mitään mistään löytää...

https://kantapaikka.net/index.php/topic,25.0.html

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 18, 2019, 09:33:47

Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 18, 2019, 07:24:52
Tässä Ilta-Sanomien tilastoa mistä seksiseuraa löytyy. Ihmetyttää kohdan "Häät" pieni osuus? Jokainen naimisissa oleva on varmasti saanut seksiseuraa omista häistään.


https://infogram.com/mistaloytanytseksiseuraa-1hxr4znj3ylo4yo?live

Tämä ketju olisi sopinut paremmin, ei varatun elikkäs parisuhteessa olevan kuulu enää mitään mistään löytää...

https://kantapaikka.net/index.php/topic,25.0.html

Ehkä Brutto on näitä "odotetaan papin aamenta" -tyyppejä. Tai Ensitreffit alttarilla -kisaaja. Ellei sitten järjestettyjen avioliittojen kannattaja.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 18, 2019, 09:40:27

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 18, 2019, 09:33:47

Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 18, 2019, 07:24:52
Tässä Ilta-Sanomien tilastoa mistä seksiseuraa löytyy. Ihmetyttää kohdan "Häät" pieni osuus? Jokainen naimisissa oleva on varmasti saanut seksiseuraa omista häistään.


https://infogram.com/mistaloytanytseksiseuraa-1hxr4znj3ylo4yo?live

Tämä ketju olisi sopinut paremmin, ei varatun elikkäs parisuhteessa olevan kuulu enää mitään mistään löytää...

https://kantapaikka.net/index.php/topic,25.0.html

Ehkä Brutto on näitä "odotetaan papin aamenta" -tyyppejä. Tai Ensitreffit alttarilla -kisaaja. Ellei sitten järjestettyjen avioliittojen kannattaja.

Ei, vaan ainoastaan aavistuksen matemaattisesti haasteellinen. Jos hääpari muodostaa seurueesta 2...niin ne loput välttämättä eivät niinku sekstaa häissä = häissä ei välttämättä vaan aina saa. Oletan, että jenkkileffoja lukuunottamatta jopa harvemmin saa.

En tajua tämänkään tilaston ihmettelyä.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 18, 2019, 13:42:40

Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 18, 2019, 09:40:27

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 18, 2019, 09:33:47

Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 18, 2019, 07:24:52
Tässä Ilta-Sanomien tilastoa mistä seksiseuraa löytyy. Ihmetyttää kohdan "Häät" pieni osuus? Jokainen naimisissa oleva on varmasti saanut seksiseuraa omista häistään.


https://infogram.com/mistaloytanytseksiseuraa-1hxr4znj3ylo4yo?live

Tämä ketju olisi sopinut paremmin, ei varatun elikkäs parisuhteessa olevan kuulu enää mitään mistään löytää...

https://kantapaikka.net/index.php/topic,25.0.html

Ehkä Brutto on näitä "odotetaan papin aamenta" -tyyppejä. Tai Ensitreffit alttarilla -kisaaja. Ellei sitten järjestettyjen avioliittojen kannattaja.

Ei, vaan ainoastaan aavistuksen matemaattisesti haasteellinen. Jos hääpari muodostaa seurueesta 2...niin ne loput välttämättä eivät niinku sekstaa häissä = häissä ei välttämättä vaan aina saa. Oletan, että jenkkileffoja lukuunottamatta jopa harvemmin saa.

En tajua tämänkään tilaston ihmettelyä.

T: Xante

Matemaattisesti ajatelle häissä on sinkullakin suurin todennäköisyys löytää sänkyseuraa. 4,3% vastanneista ilmoittaa löytäneensä seksiseuraa häistä. Keskivertoihminen käy häissä ehkä kerran kahdessa vuodessa kun taas baareissa ja terasseilla hän vierailee parikymmentä kertaa vuodessa.

Baarissa käydään siis vähintään 40 kertaa useammin kuin häissä. Slti tuon tilaston mukaan baarista löytyi vain 14 kertaa enemmän seksiseuraa. Häät ovat siis yhtä käyntiä kohden varmin tapa löytää seksiseuraa.

Kiihottuvatko sinkkunaiset häissä?

Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 19, 2019, 18:31:16
Kiihottuvatko sinkkunaiset häissä?

Kyllä. Ja naiset yleensäkin. Sinkuilla tuo vielä korostuu.

Raportoin tarvittaessa havainnoistani tarkemmin myöhemmin. Useat häät läpikäytävänä tänä kesänä.

Naisilla on tapana kiihottua yllättävänkin paljon toisten naisten (seksuaali- ja parisuhdeviritteisistä) tekemisistä. Jos vain suinkin saatte naisystäväparin lähtemään seuraksenne strippibaariin niin älkää jättäkö tilaisuutta käyttämättä. Varatkaa muutama satanen tarjoiluihin ja vielä kuohuvaa ja jotain sotkuista purtavaa kotiinkin sekä Barry Whitea repeatilla taustaksi.

Eli väitättekö että tämän take away olisi siis se, että jos seksiä haluaa, kannattaa mennä tindertuttavansa kanssa treffeille jonkun häihin?

Åhhåh, lyhyiden miesten voisi toivoa tulevan muotiin, jos seuraava pitää paikkansa (ainakin tuota kohtaa rahanansaitsemisesta kyllä epäilen vahvasti):

https://www.voice.fi/suhteet/a-75332
9. He ovat parempia poikaystäviä
Tutkimukset osoittavat, että lyhyet miehet tekevät enemmän kotitöitä, ansaitsevat enemmän rahaa ja eroavat harvemmin kuin pitkät miehet.

Miksi naiset sitten kiinnittävät enemmän huomiota pitkiin miehiin?
= Biologia säätelee seksuaalisia tekijöitä/houkutuksia/kiinnostuksenkohteita.

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 09, 2019, 22:39:10
Miksi naiset sitten kiinnittävät enemmän huomiota pitkiin miehiin?
= Biologia säätelee seksuaalisia tekijöitä/houkutuksia/kiinnostuksenkohteita.

Äläpäs yleistä. Tai yleistä sitten kunnolla, sillä miehet kiinnittävät huomiota pitkiin miehiin  ja valitsevat sellaiset herkemmin johtajiksi.

https://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-se-on-tutkittu-menestyvan-johtajan-tarkein-ominaisuus-on-hyva-onni/bb39276c-2d4e-3cc5-9267-181dfd83cb88

Tosin kaikkein tärkein ominaisuus on hyvä onni. Pituus kuitenkin on merkittävä tekijä - heti älykkyyden ja keskustelutaidon jälkeen.

Niin että jos mies korkokenkiin turvautuu, hän voi yhtä lailla pyrkiä parantamaan menestystään työelämässä, eikä vain naisonneaan. Sitäpaitsi - eivät naiset suosi erityisen pitkiä miehiä, vaan ennemminkin silleen sopivasti itseään pidempiä. Myös liian suuri pituus vähentää kiinnostusta.

Tässä(kin) taas rulettaa tylsä vanha stereotypia, jonka mukaan miehen pitää olla kumppaniaan pidempi. Sitä noudattavat tuskastuttavan orjallisesti sekä miehet että naiset. Siksi hyvin lyhyet miehet - mutta myös hyvin pitkät naiset - saavat tuntea olevansa väärän kokoisia. Sentään chihuahuanarttujen pitää olla suuria ja niitä astuvien uroskoirien mieluiten tosi pieniä. Muutoin nimittäin synnyttäminen ei nartulta onnistu.

Nettikeskusteluissa en ole kertaakaan kohdannut toista naista jolle kävisi lyhyt mies / itsensä pituinen mies, kuten minulle kävisi. Jokainen joka on pituudesta jotain maininnut, on aina sanonut että miehen pitää olla pidempi. Yksi perustelu sille on ollut että nainen haluaa käyttää korkokenkiä. Toinen se että nainen haluaa kokea olonsa turvalliseksi miehen seurassa (ja että hän on siis pieni, hento, siro, kaunis itse...?) Biologisessa mielessähän kookkaus on tietenkin suosittua koska se on merkki siitä että uros on terve, kun se on saanut kasvettua isoksi, eikä ole jäänyt kitukasvuiseksi. Mutta jotkut naiset nykyään haluavat ylipainoisen miehen, mikä ei ole tervettä. Tässä kai ideana on se että kun mies ei ole kauhean viehättävä, ei tarvitse pelätä että se kelpaa joka muijalle, jolloinka mies ei niin herkästi jätä. Taikka nainen itse ei ole erityisen hoikka ja haluaa kumminkin olla se parin edustavampi osapuoli. Sikäli jos nyt hoikkuuden edustavuutena näkee. Minä en kohta enää jaksa nähdä kun 9 v hoikkuudestani huolimatta en ole onnistunut rakastettua löytämään. Ja kaikkein vähiten minua haluavat lyhyet miehet. Tai jos joku haluaa, kuten eksä, niin nurisee ja marisee vuosikausia siitä miten naiset eivät tykkää lyhyestä. Kaikki akatko hänen sitten olisi pitänyt saada, eli en riittänyt?

N.  Hakevat vaurautta ja mm pituutta, siis valta-asemaa, joten ovat diktaattoreita.
M.  Hakevat lyhyyttä ja siloa, siis nuorekkuutta, ja ovat pedofiilejä.

Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 10, 2019, 10:37:22

N.  Hakevat vaurautta ja mm pituutta, siis valta-asemaa, joten ovat diktaattoreita.
M.  Hakevat lyhyyttä ja siloa, siis nuorekkuutta, ja ovat pedofiilejä.

Eli naiset hakevat diktaattoreita ja miehet ovat pedofiilejä. Eipä kyllä kiinnostaisi olla mies, natural born monster.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 10, 2019, 10:54:29
Eli naiset hakevat diktaattoreita ja miehet ovat pedofiilejä. Eipä kyllä kiinnostaisi olla mies, natural born monster.

Ja kenestä tämä juttu lähtee, noin niinkuin alunperin?  ;D

Luonto on hauska, eikä suostu kunnioittamaan normatiivisia kuvioita, tai oikeudellishyveellistä elämää   >:(

Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 10, 2019, 10:57:30

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 10, 2019, 10:54:29
Eli naiset hakevat diktaattoreita ja miehet ovat pedofiilejä. Eipä kyllä kiinnostaisi olla mies, natural born monster.

Ja kenestä tämä juttu lähtee, noin niinkuin alunperin?  ;D

Luonto on hauska, eikä suostu kunnioittamaan normatiivisia kuvioita, tai oikeudellishyveellistä elämää   >:(

Oliko ensin muna vai kana? Oliko ensin muna vai panetus. Olisi kyllä kiintoisaa tietää mikä ihmiseläimellä on narahtanut niin päässä että pitää pedoilla. Teinin paneminen on kai sama asia kuin että joku eläin panee juuri sukykypsäksi tullutta toista eläintä, esim. naaraskissathan kai voivat olla hyvinkin pienikokoisia ekan kiimansa aikana? Mutta lapsen paneminen on ihan eri juttu. Siltä puuttuu täysin kaikki sukukypsyyteen viittaavat merkit. En tiedä mitään eläinlajia joissa pannaan pentuja. Pennut toki saattavat hyppiä toistensa selkään eli simuloida parittelua.

Yksi 40+ mies väitti minulle, kun olin 20+, että pienirintaisista naisista tykkäävät ovat pedofiileja. Mene tiedä. Yleensä ne korstommat miehet jotka väittävät että tykkäävät minusta olen kiertänyt kaukaa, että en tiedä onko heissä pedoja. Olen himoinnut poikamaisia miehiä, mutta itseäni en pedoksi miellä kun alaikäraja on edelleen 25 v, ehkä mahdollisesti jopa 30 v nykyään kun kolmikymppiset eniten silmää miellyttävät.

Teeman voi kokea hankalaksi, kun luonnossa ei ole niitä luokkia, automaattisesti, jolloin jopa sukupuolet voivat sekoittua, mikä on todella kovan luokan juttu, faktana.

Teeman käsittelyä ei tee helpommaksi se, että kyseessä on rikosoikeuden alaisuuteen kuuluva juttu, tosin jos tämä on kaukaista ja tuntumatonta, niin rajat menevät tuntuvina jo jokaisen omassa päässä. Osin tervettä, osin ei.

Kannattaisiko tässä määritellä, mikä on terveyttä? Veikkaan, että tavallisuus, tosin kun yleisesti sanotaan, että jossain eletään toista nykyhetkeä, jollain taapaa, niin tulisiko sitten katkaista tällaisen elämän juuret?

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 10, 2019, 11:02:57Yksi 40+ mies väitti minulle, kun olin 20+, että pienirintaisista naisista tykkäävät ovat pedofiileja. Mene tiedä. Yleensä ne korstommat miehet jotka väittävät että tykkäävät minusta olen kiertänyt kaukaa, että en tiedä onko heissä pedoja. Olen himoinnut poikamaisia miehiä, mutta itseäni en pedoksi miellä kun alaikäraja on edelleen 25 v, ehkä mahdollisesti jopa 30 v nykyään kun kolmikymppiset eniten silmää miellyttävät.

Kauneudentaju on yleismaailmallista. Pahiksetkin pitävät kauneudesta, Auringon lämmöstä, järjestyksestä, lemmikeistä, saduista, hygieniasta, ...

Mies voi tykätä pienirintaisista. Toisaalta voi pitää rehevämuotoisesta. Jne. Ja vielä semaan aikaan !!

Miten yllättävää sitten on se, että lokeroidutaan joksikin aikaa tiettyyn makuun, seksuaalisella alueella? Onko rangaistavaa, kun muun elämän suhteen tuppaa myös samaa, peräkammarilaisuutta ilmenevän, jopa odotetusti, siis tietynlaista konservatiivisfiksaatiomaista?

Tervettä on se mikä ei aiheuta kärsimystä kenellekään. Tästä voi tosin huomauttaa että elukat ei tykkää siitä että päätyvät ruoksi. Tämän vuoksi haluankin että tappo tapahtuu nopeasti.

Normaalista on hankala puhua kun ihmiset alkavat pitämään mitä sairaimpia juttuja normaalina jos niitä asioita tehdään paljon tai pitkään.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 10, 2019, 11:02:57
En tiedä mitään eläinlajia joissa pannaan pentuja. Pennut toki saattavat hyppiä toistensa selkään eli simuloida parittelua.

Karvaisilla serkuillamme bonoboilla sellaista ainakin taitaa esiintyä? En kyllä tiedä, onko kyse penetratiivisestä parittelusta. Merisaukkojen tiedetään raiskaavan hylkeenpoikasia, ja jopa hukuttavan niitä ja jatkavan kuolleen poikasen raiskaamista. (Oman lajinsa naaraitakin ne saattavat (vahingossa?) hukuttaa raiskatessaan niitä.) Pingviinienkin tiedetään raiskaavan poikasia.
https://www.iflscience.com/plants-and-animals/animals-can-be-giant-jerks/

Varikset voivat olla jopa negrofiilejä.

Seksuaalinen alue on primitiivinen juttu, jos aitoa, siis lähellemenevää, kokemuksena, vaikka primitiivin läsnäoloon voi ihmisen tapauksessa liittyä muutakin, ihmisen kokonaisuudelle kuuluvaa. Jos kokonaisuus ei saavutu, niin tuskin primitiiviset alueet tavoittuvat muutenkaan, eikä oikein se kokonaisuuskaan syty, olipa muotoiltavissa seksuaaliseksi tai ei, ilmenevyyden puolesta. Jos taas primitiivipuoli tavoittuu ainoastaan, niin eläimelliseksi menee, vailla ihmiselle tyypillistä kokonaisuutta.

Miten primitiivi sitten voi olla, miten alas mennä, vailla ongelmia, on tietysti eräs kysymys. Ei koske vain tätä aihetta.

Unissa ihminen voi olla aika toispuolinen, ei kokonaisesti mukanaoleva. Oleminen painottuu, minkä näkee ja kokee, ja siihen liittyy omanlaiset vahvuudet ja heikkoudet. Lepo ja latautuminen ainakin, noin tunnustetuimpana seikkana.

Jos sitten seksuaalisuuden ilmentymiseen sekoittuu jotain erityistoimintaa, kuten variksilla vaikka nekrofiliaa, tai joillakin hyönteisillä kannibalismia, .... niin tämä voima taitaa sekoittua joihinkin muihin primitiiveihin, jotka tietysti myös palvelevat elämää, ja lajikohtaiset primitiiviviritelmät johtavat siihen, miten seksuaalinen kokonaisuus saattaa ilmetä, tavan kokonaisuudesta poiketen, yleisesti.

Ihmisellä poikkeamatyypit ovat ehkä muita lajeja suurempi, seksuaalisuudenkin osalla. Hyvin linjassaan oleva ilmiö, muunkin sekomielisen rinnalla. Väistämätön ongelma, jostain vinkkelistä tarkasteltuna. Toisaalta ilman tällaisia, ei meitä ihan tällaisena ehkä olisi.

Joillakin lajeilla seksuaalisuuntautumisen sekasotku voi olla kiveenhakattua enempi. Lisääntymiseen liittyy jotain muuta eloonjäämisjuttua, paljon yksipuolisemmin ja varmemmin, vailla näin isoa hajontaa.

L: Mitähän on se, jos seksuaalisuus-käsitteen purkaa. Mitä se viimein on?

Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 11, 2019, 19:02:05

Varikset voivat olla jopa negrofiilejä.

Mitä mahtaa nuo negrofiilit olla?

Negrospirituaalifiili voisi tykätä tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=r_vhBMWWnBE

(Louis Armstrong)

Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 11, 2019, 19:02:05
Varikset voivat olla jopa negrofiilejä.

Hienostelevia nekrofiilejä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Nekrofilia)?

Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 11, 2019, 19:02:05
Varikset voivat olla jopa negrofiilejä.

Mustavarikset?

Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 10, 2019, 10:37:22
N.  Hakevat vaurautta ja mm pituutta, siis valta-asemaa, joten ovat diktaattoreita.
M.  Hakevat lyhyyttä ja siloa, siis nuorekkuutta, ja ovat pedofiilejä.

Norma:  Eli naiset hakevat diktaattoreita ja miehet ovat pedofiilejä. Eipä kyllä kiinnostaisi olla mies, natural born monster.
Juha:  Ja kenestä tämä juttu lähtee, noin niinkuin alunperin?  ;D Luonto on hauska, eikä suostu kunnioittamaan normatiivisia kuvioita, tai oikeudellishyveellistä elämää   >:(

Joskus tai usein on tapana olla muissa sfääreissä niin, että kaikki ajatukset tosiaan luontuu, jostain kelailunpaikasta. Sitten kun pitääkin ruveta kirjoittamaan, sitä selvyyttä, niin aivan kuin muistelisi unia. Sama nyt. Aihe kyllä palaa mieleen, ei mitä, mutta joskus nämä ovat kiusallisia, kun jotain selkeän oivaltavaa keksinyt. Jos vielä "tuotantokautta" pukkaa, niin voisi melkeinpä kirjoittaa yhtä sun toista, tekemättä muuta.

Ainiin. Tasa-arvon lähelle meni, se ajatus. Jos naisilla on tarve hakea vääntöä asemasta, myös miehen kautta, eli vaihtelevasti, vähästä paljoon, ja keskimääräisesti varmaan melkoisesti (ja tietty päinvastoin), niin tällaisesta tarpeesta kun kyse, niin paineita on ottaa se, mitä parhaiten saa. Kyseessä selviytyminen, ja tämä taso on joskus selkeän vievä, siis määräävä, ajattelipa siitä esim omaksi itsekkyydeksi, tai ihmisen yleiseksi itsekkyydeksi mitä halusikin.

Kun naisilla on tosiaan valtaa, elämänsä suhteen, eikä elinpaikka synny mieheen täysin liimautuen, niin syntyy ensimmäistä kertaa aito valinnan paikka, ryhtyykö suhteisiin, vai ei, ja mitä suhteessa tekee, eli tekeekö niitä tenavia, vai ei.

Kun ahtaat olot, ja sidottu primitiivikulkuun, heikommassa ryhmässä, niin nainen on pakotettu toistamaan sitä, missä isona ryhmänä menee överiksi. Luonto ei kestä tällaista trendiä. Nainen on valitisijana, ja trendin takana melko suorasti, tosin maailmantilanne pohjustaa sitä, milloin täytyy selvitä, missäkin määrin. Vähän sama kuin että naisella on suoraanottaen taakka raskausajan ylimääräkannettavista, ja miehellä taakkaa jos on, niin tuon jälkeen, pääsosin, jälkeläisten osalta.

Mies luo puitteita, ja voi tosiaan hurahtaa niihin. Kun selviämistilannetta täälläkin, niin entistä enempiä, nämä hurahtelut. Joten kilvan tehdään ongelmaa, molemmissa sukupuolissa, omalla tavallaan. Syynä ei välttämättä niinkään rankat luonnonolot ja niitä vastaan oleminen, vaan ihmisyyteen liittyvät voimat, jotka ovat joskus suurempia, jolloin luonto jää sivuosaan, ja tällainen on aina lajituhon edellytyksenä.

Lajituhoja tiedemiehet kyllä povaavat paljon, ja realistisin perustein. Samalla determinoivat itsekkyyden määräävyyden, luonnossa, eli yleistävät eläinjutun ihmisellekin, melkoisessa määrin vallitsevaksi.

Viime aikoina ihmetellyt tiedemaailmassa erityisesti tiedemiesten pätevyyttä. Mitä tulkinta menestystekijöistä kertoo? Onko ihan tieteen asialla, objektiivisesti, vai onko kyseessä ammattitaidottomuus, missä määrin? Kun itsekkyys on se arvo, ja lajituho varma, niin tällainenhan toteutuu, jos asiasta pitää kiinni, ja pyrkii asiantilan säilyttämään. Varmasti on oikeassa.

Tuli samalla "todistettua" se speku, että pahin uhka luonnolle on epätasa-arvo. Aika yllätyksellisetä oli kirjoittaa sellainen lausunto. Nyt tuntus vähän oikealta. Ihmisen tapauksessa epätasa-arvo voi koskea myös muita lajeja jonkin verran, ja enemmän kuin tavallisesti, ellemme halua olla iiliksiä. Näin veikkaisin.

Käytäntö on osoittanut, että kehitysapu parhaimmillaan voi olla naisten nostamista. Havainto on tietääkseni tehty hyvin kauan aikaa sitten. Vahvistaa ajatuksen tasa-arvoisuuden tärkeydestä. Mitä se on, niin korvaisin jutun demokratialla. Nykyajan täsmällisten mittamääreiden vallitsessa, tuo demokratia voi tietysti tarkoittaa tasapalkkaa, kun raha on useimmiten tärkeyden pääasiallisin mitta. Kun hyvin erilaisia kykyjä punnitaan, ja samalla arvostetaan erilaisuutta, niin arvontantoa ajatellen tällainen ei näy missään.

Ihmisen arvomaailmaa koskien, voi tosiaan ajatella vallitsevuudesta sen, että määräävin todellisuudenmäärittäjä on tosiaan ryhmä ihmisiä, jotka ovat tietynlaisia, suhteessa muihin. Ominaisuuskirjon kapeus, vallankahvassa, on sitä demokratianvastaisuutta, mitä lähemmäs diktatuuria mennään. Naisten osuus tässä vie toiseen suuntaan, jne.

Jos tosiaan ajatellaan, että erilaisuus painaa, ja jokin erilaisuus erityisesti, mm talouden kautta, niin painoa ei siihen merkittävimpään saa, taloudella. Se on oman popula-segmentin juttu. Sen mukaiset olot ovat luontevia, ylläpidettäväksi.

Selvää, että tällainen on kapeasuuntautumista, ja luonnossa se tarkoittaa selviytymistä ajatellen, kärkeä, eli sisäsiittoisuuden maksimointia. Ihmisen tapauksessa riittää viedä ympäristöä tiettyyn suuntaan, jolloin siittämässä ei tarvitse olla, kuten Tsingis-Kaani, joka olisi nykyisen ihmismäärän vallitessa mahdottomuuden edessä. Onneksi, nykyään on nykyajan keinot.

Tästä aiheesta riittää aika paljon kerrottavaa, joka tuntus olevan aika toisin, tavanomais-toistosta/vatkaamisesta poiketen. Ajatuksensyrjä vähän uusi, joten ei jaksa enempiä veivata.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 10, 2019, 12:51:13

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 10, 2019, 11:02:57
En tiedä mitään eläinlajia joissa pannaan pentuja. Pennut toki saattavat hyppiä toistensa selkään eli simuloida parittelua.

Karvaisilla serkuillamme bonoboilla sellaista ainakin taitaa esiintyä? En kyllä tiedä, onko kyse penetratiivisestä parittelusta. Merisaukkojen tiedetään raiskaavan hylkeenpoikasia, ja jopa hukuttavan niitä ja jatkavan kuolleen poikasen raiskaamista. (Oman lajinsa naaraitakin ne saattavat (vahingossa?) hukuttaa raiskatessaan niitä.) Pingviinienkin tiedetään raiskaavan poikasia.
https://www.iflscience.com/plants-and-animals/animals-can-be-giant-jerks/

Raiskaus on siten ehkä luonnollisempi ilmiö, kuin kuvitellaan?
Juu, tämä ei ole ilmaisu asenteesta, vaan biologiasta.

Raiskaus on yhtä luonnollinen kuin kannibalismi ja omien pentujensa syönti, nekrofilia, insesti ja monet muutkin asiat. En suosittele mitään näistä, vaikka niitä esiintyykin luonnossa.

Kumma kun joka ketju aina lopulta päätyy raiskaukseen.

^ Aivan. Puhutaan välillä jostain muusta.
Luonnossa on yleistä myös väkivalta. Koirilla toisten takapuolten haistelu, linnuilla ruoan oksentaminen poikasten suuhun.
Kissoilla itsensä ja toistensa nuoleminen, karvaisilla apinoilla puissa kiipeily ja nukkuminen. Onko ihminen erkaantunut luonnosta liiaksi?
Päätän viestini ja samalla annan varomattomuuttani kaikille ketjuille aihetta päätyä tähän eläinmaailman yleisimpään tapaan, jopa kasvissyöntiä ja tissit paljaina kulkemista yleisempään, nimittäin nakuiluun!  :o

Aku ei saa Iinestä koska Akulla ei ole varaa edes housuihin.

Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 12, 2019, 23:34:28
^ Aivan. Puhutaan välillä jostain muusta.
Luonnossa on yleistä myös väkivalta. Koirilla toisten takapuolten haistelu, linnuilla ruoan oksentaminen poikasten suuhun.
Kissoilla itsensä ja toistensa nuoleminen, karvaisilla apinoilla puissa kiipeily ja nukkuminen. Onko ihminen erkaantunut luonnosta liiaksi?

https://www.reddit.com/r/funny/comments/cndjn4/when_my_cat_realized_there_was_no_purpose_to_life/

Avioeron jälkeinen uusi avioliitto entisen puolison kanssa johtaa mitä todennäköisimmin uuteen avioeroon. Mikä on kerran kokeiltu ja havaittu toimimattomaksi, ei toimi toisellakaan kerralla.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 12, 2019, 22:13:44Raiskaus on yhtä luonnollinen kuin kannibalismi ja omien pentujensa syönti, nekrofilia, insesti ja monet muutkin asiat. En suosittele mitään näistä, vaikka niitä esiintyykin luonnossa.

Vaikuttaa kivalta linjalta, tosin toisaalta voi kysyä, että jos linja ei ole tämä, onko sitä elämää, tiettynä lajina, jossain vaiheessa enää. Sukupuutot ovat aika default-juttu, ja lajien elinkaarihaitareista tiedetään jotain.

Laji-käsite elämässä tosin on hassu, sillä vaikka ihminen ei yhtyisi luonnonotuksiin, esim hyönteisiin, jne, niin hän voi kyllä muokata niitten etenemislinjaa, vaikka Round-Up -aineistolla. Tässä ihminen on oikein hyvä.

Kun sitten ajattelee lajiselviytymistä, ihmisen osalta, niin jos Round-Uppailee ympäristön, niin tuskin on titanicista ihmeempi, vaikka hetken loisteleekin, jäämeren yllä.

Hyvät asiat ovat viimein ehdottomia asioita, joista ei voi tinkiä. Miten paljon sitten on aikaa seurailla, mitäkin jotenkin hyvää, että tipahtaa, niin varmaan vaihtelee kokonaisuuden tilanteesta.

Extreme-tilanteita kannattaa kaikesta huolimatta käsitellä, ja samalla myös kunnioittaa. Jos tällaista ei tee, niin viittaisin edelleen, EMuun seurailemattomuuteen. Elämä on taitolaji. Kuulostaa vähän hilipulilta tuollaiset extralaatuun viittaavat. Ei niistä mitään tyhjentävää osaa kyllä sanoakkaan.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 12, 2019, 23:56:56Aku ei saa Iinestä koska Akulla ei ole varaa edes housuihin.

Ehkä voi olla tästä kiitollinen itselle, ja omalle sisäiselle viisaudelle, jolla tietysti juuret vähän kauempana, elämänketjussa, vaikka kuolisikin, yksinäisenä.

Pahinta on yksinäisyys, kun on porukassa, ja suhteessa. Sekin on toisaalta arvo, jos asian älyää. Voi saada extreme-kokemusta, jota ehdottomasti kaipaa, elämänketjun lähettiläiltä, kun itse ei asioita oikein millään äkkää kohdilleen.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 13, 2019, 07:55:36
Avioeron jälkeinen uusi avioliitto entisen puolison kanssa johtaa mitä todennäköisimmin uuteen avioeroon. Mikä on kerran kokeiltu ja havaittu toimimattomaksi, ei toimi toisellakaan kerralla.

Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 18:45:52

Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 13, 2019, 07:55:36
Avioeron jälkeinen uusi avioliitto entisen puolison kanssa johtaa mitä todennäköisimmin uuteen avioeroon. Mikä on kerran kokeiltu ja havaittu toimimattomaksi, ei toimi toisellakaan kerralla.

Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Vai oliko se, että vanhempia muistuttavien kanssa...?

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 18:45:52
Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Myös ääripäästä toiseen siirtyminen johtaa ojasta allikkoon, ainakin joskus :)

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 13, 2019, 21:25:48

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 18:45:52

Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 13, 2019, 07:55:36
Avioeron jälkeinen uusi avioliitto entisen puolison kanssa johtaa mitä todennäköisimmin uuteen avioeroon. Mikä on kerran kokeiltu ja havaittu toimimattomaksi, ei toimi toisellakaan kerralla.

Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Vai oliko se, että vanhempia muistuttavien kanssa...?

Olen lukenut tuosta, että ihastuisimme eniten kumppaneihin, jotka muistuttavat ulkonäöllisesti vanhempiamme, kuten tässä tutkimusta avaavassa (blogissa (https://www.psychologytoday.com/intl/blog/attraction-evolved/201801/our-attraction-partners-who-look-our-parents)) (8.1.2018) esitetään. Tämä mistä itse puhuin, ei sulje tuota tietenkään ulos, mutta on puolestaan ihan uunituore artikkeli (https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/entiset-ja-nykyiset-heilamme-muistuttavat-toisiaan) (12.6.2019) tutkimuksesta, jossa havaittiin, että valitsemme toistuvasti kumppaniksemme sellaisen, jonka persoonallisuus olisi aina hyvin samankaltainen kuin edeltävillä kumppaneillamme. Tässä artikkelissa ei kuitenkaan selvinnyt, täytyykö seurustelukumppanin persoonan muistuttaa vanhempien persoonaa vai kelpaako mikä tahansa persoona.

EDIT: tässä uunituoreessa selvisi ilmeisesti myös, että: "Entisten ja nykyisten kumppaneiden samankaltaisuus oli heikompaa niillä, jotka ovat suuntautuneita ulospäin ja avoimia uusille kokemuksille." Eli jos on riittävän liberaali, tulevan kumppanin persoonaa ei voi ennustaa välttämättä edeltävien kumppanien persoonien perusteella. En pitäisi mahdottomana, että riitttävän liberaali vähät nakkaa sillekään, muistuttaako kumppani ulkonäöllisesti vanhempiaan vai ei, mitä en tietysti tiedä. Se kun ei selvinnyt tässä, mutta en näin ad hoc yllättyisi, jos näin on.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 13, 2019, 21:53:01

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 18:45:52
Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Myös ääripäästä toiseen siirtyminen johtaa ojasta allikkoon, ainakin joskus :)

Riippuu varmaan ihan siitä, millaisissa väleissä exänsä/exiensä kanssa on, että kannattaako sitä ihmistyyppiä vaihtaa (jos on riittävän itsepäinen kyetäkseen siihen). Mutta olen kyllä samaa mieltä, että täydellinen ääripääkään tuskin tekee yhtään onnellisemmaksi. Tärkeämpää kuin hakea eksotiikkaa aiemmasta paljonkin poikkeavilla elämänkumppaneilla, on varmaankin valita se, jollaiseen nyt ylipäätään retkahtaa, mutta miettiä, mihin suhde edeltävällä kerralla kaatui ja pohtia voisiko noille syille itse tehdä mitään ennaltaehkäisevää, jotta uusi suhde ei sitten tuottaisi samanlaista "pettymystä".

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 18:45:52Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Jotain ei ole itsestään tajunnut. Ei tämä ole sen ihmeempää, eikä mystistä.

Paitsi että ihmine näkee pinnamuotojaan, peilistä, ihminen näkee osuuttaa muussa, kun toimii, ja luo asemaa, ja päätyy tekemisten ja liittymien johdosta jonnekkin, jossa tuntemus poikkeaa neutraalista.

"Kokemuspeilaaminen" on isompi juttu. Asialle voi olla jokin yleinen käsite, joka ei tosin tule nyt mieleen.

Yhteiskunta on täynnä tällaista jumitusta. Sitä mietiskellessä, ei oikein voi uskoa korvia ja silmiä, ellei tajuisi jotain rakentumisista, jos nyt ei rakenteiden myötäiseksi ole päässyt täysin kasvamaan, kuten aika pitkälti, suurin osa.

Kun tosiaan rakennetaan yhteistä, ja omaa, niin aika moni tietää, että viilailuja tarvitaan, peruutuksia, siirtymistä kokonaan toisaalle. Kun rakentamiskenttä vähän vaikeampi, on kerralla jokaisen ratkaisun takana sellainen siirtymä, ettei ovea enää voi juuri säätää, mikä avoimeksi päätynyt, puhumattakaan, että jotain tolkkua voisi tapahtua, kuten yleensä asioita kehittämällä.

Sotku on yhteisrakentamisen oletus. Yhteinen painaa. Painaminen on sotkun syy, siis pulttien kiristys merkittävästi siihen tiukkuuteen, josta tavallisesti pääsee levollisempaan hoitoon. Yhteiskunnallista toimijaa tuskin saa suljetulle, tosin kun avohoidossa on koko systemi, niin mitäs erillissuljuttua tälle tarvitaan.  ;D

Tinder nykyään ehdottelee ilmaisasiakkaallekin joka päivä erityisesti vartavasten poimittua läjää äijiä. Iältään nämä ehdotetut pääasiassa kieppuvat oman ikäni tienoilla. Ulkonäöltään ovat sieltä laadukkaammasta päästä (mutta silti useimmiten liian "miesmäisiä" makuuni, kun tykkään poikamaisesta habituksesta). Ärsyttää että kuvien esiintuloa joutuu odottamaan minuuttikaupalla, joten joka päivä en viitsi timantin kuvaa painaa ehdokkaat nähdäkseni.

Huijareitahan noissa komistuksissa lienee monta. Mutta eniten ihmettelen sitä miksi niin moni on 190 cm pitkä, ja miksi kaikkien sijainti on aina noin 150 km päässä itsestäni. Miksi Tinder luulee että haluan ylipitkän miehen älyttömän matkan takaa? Tietääkseni en ole tykkäillyt voittopuolisesti sen sorttisista miehistä että olisin profiloitunut tuollaisen miehen hakijaksi.

Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 31, 2019, 14:34:46
Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Siksi että miesten pitää esittää kusipäätä että naiselle jää enkelin rooli.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 31, 2019, 15:05:57

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 31, 2019, 14:34:46
Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Siksi että miesten pitää esittää kusipäätä että naiselle jää enkelin rooli.

Miksi miehen toiminta olisi kusipäisyyttä ja miksi naisen rooliksi jää enkeli?

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 22:27:11
EDIT: tässä uunituoreessa selvisi ilmeisesti myös, että: "Entisten ja nykyisten kumppaneiden samankaltaisuus oli heikompaa niillä, jotka ovat suuntautuneita ulospäin ja avoimia uusille kokemuksille." Eli jos on riittävän liberaali, tulevan kumppanin persoonaa ei voi ennustaa välttämättä edeltävien kumppanien persoonien perusteella. En pitäisi mahdottomana, että riitttävän liberaali vähät nakkaa sillekään, muistuttaako kumppani ulkonäöllisesti vanhempiaan vai ei, mitä en tietysti tiedä. Se kun ei selvinnyt tässä, mutta en näin ad hoc yllättyisi, jos näin on.

Nykyään kuulee nuorten ja nuorten aikuisten suusta tällaisia väitteitä kuin "ekstrovertitkin rasittuu kanssakäymisestä, kaikki rasittuu siitä". Tulee mieleen, että tämä introvertti/ekstrovertti-kahtiajako ja varsinkin oma ekstrovertti=liberaali yhtälö on jotain oman aikansa keittiöpsykologiaa tai Cosmopolitanin korviketta sellaisille, joilla on kova tarve luokitella ihmisiä ja puhua toisista tietävään sävyyn silloinkin, kun eivät tiedä oikein mitään.

Ei sillä, tässä samankaltaisten kumppanien kanssa yhteen päätymisessä kaiketi on myös perää. Itse hahmotan sen hyvin usvaisesti niin, että tämä ei välttämättä mene niin, että aina kiinnostuisi vain tietynlaisesta persoonallisuudesta tai ulkonäöstä tai muuta tällaista. Se voi olla niinkin, että kun on kokenut sen intiimin läheisyyden jonkun kanssa ja on siihen liittyviä positiiviisia ynnä muita kokemuksia, tällä kokemuspohjalla on helpompi lähentyä sellaisen kanssa, jonka persoonallisuus jollain tavalla muistuttaa aiempaa kumppania. Saattaa olla, että se liittyy siihenkin, että lähentyminen erilaisten ihmisten kanssa toimii hyvin eri tavoin, ja siinä sitten omat aiemmat  kokemukset ja niihin perustuvat käsitykset todennäköisesti johtavat lähempään suhteeseen sellaiseen kanssa, jolla on vähän enemmän yhtäläisyyttä aiempaan kumppaniin.

En väitä, että se tähän pelkistyy, mutta on vaikea nähdä, miten "liberaalius" laajana asenteiden kimppuna vapauttaa ihmisen tällaisesta. 

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - elokuu 31, 2019, 16:25:54

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 22:27:11
EDIT: tässä uunituoreessa selvisi ilmeisesti myös, että: "Entisten ja nykyisten kumppaneiden samankaltaisuus oli heikompaa niillä, jotka ovat suuntautuneita ulospäin ja avoimia uusille kokemuksille." Eli jos on riittävän liberaali, tulevan kumppanin persoonaa ei voi ennustaa välttämättä edeltävien kumppanien persoonien perusteella. En pitäisi mahdottomana, että riitttävän liberaali vähät nakkaa sillekään, muistuttaako kumppani ulkonäöllisesti vanhempiaan vai ei, mitä en tietysti tiedä. Se kun ei selvinnyt tässä, mutta en näin ad hoc yllättyisi, jos näin on.

Nykyään kuulee nuorten ja nuorten aikuisten suusta tällaisia väitteitä kuin "ekstrovertitkin rasittuu kanssakäymisestä, kaikki rasittuu siitä". Tulee mieleen, että tämä introvertti/ekstrovertti-kahtiajako ja varsinkin oma ekstrovertti=liberaali yhtälö on jotain oman aikansa keittiöpsykologiaa tai Cosmopolitanin korviketta sellaisille, joilla on kova tarve luokitella ihmisiä ja puhua toisista tietävään sävyyn silloinkin, kun eivät tiedä oikein mitään.

Ei sillä, tässä samankaltaisten kumppanien kanssa yhteen päätymisessä kaiketi on myös perää. Itse hahmotan sen hyvin usvaisesti niin, että tämä ei välttämättä mene niin, että aina kiinnostuisi vain tietynlaisesta persoonallisuudesta tai ulkonäöstä tai muuta tällaista. Se voi olla niinkin, että kun on kokenut sen intiimin läheisyyden jonkun kanssa ja on siihen liittyviä positiiviisia ynnä muita kokemuksia, tällä kokemuspohjalla on helpompi lähentyä sellaisen kanssa, jonka persoonallisuus jollain tavalla muistuttaa aiempaa kumppania. Saattaa olla, että se liittyy siihenkin, että lähentyminen erilaisten ihmisten kanssa toimii hyvin eri tavoin, ja siinä sitten omat aiemmat  kokemukset ja niihin perustuvat käsitykset todennäköisesti johtavat lähempään suhteeseen sellaiseen kanssa, jolla on vähän enemmän yhtäläisyyttä aiempaan kumppaniin.

En väitä, että se tähän pelkistyy, mutta on vaikea nähdä, miten "liberaalius" laajana asenteiden kimppuna vapauttaa ihmisen tällaisesta.

Liberaali tuntee olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi entuudestaan tuntemattomien tilanteiden ja ihmisten keskellä, kun taas jotta konservatiivi tuntisi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi, edellyttää se tuttuja tilanteita ja ihmisiä. Ehkäpä tämän vuoksi liberaali on vapaa noista konservatiivia kuvaavista mieltymyksistä.

EDIT: tietenkään ihmiset eivät ole joko tai puhumattakaan, että olisivat sitä kaikissa asioissa, mutta nuo ovat yhden janan kaksi ääripäätä ja joissain tapauksissa ja mieltymyksissä kyseisellä janalla voidaan jaotella ja vertailla ihmisten mieltymyksiä.

Okei. Nykypäivän pop-psykologiassa on aika paljon näitä kahtiajakoja: introvertti/ekstrovertti jne. Se on varmaan totta, että ihmisellä on tietty temperamentti tai jotkin siihen liittyvät ominaisuudet ovat syntymästä lähtien olemassa. Mitä ne sitten ovat ja miten niitä voi kuvata luotettavasti on ehkä vaikeampi kysymys. Se on ehkä vähemmän tunteisiin menevää, jos puhutaan jostain kaloista tai muista eläimistä -- siis että yksilö voi olla arempi tai rohkeampi, uteliaampi tai vähemmän utelias tai muuta tällaista.

Mutta siis tämä "liberaali"/"konservatiivi", mikä sinulla tässä on, ei minun käsittääkseni ole mikään jana siinä mielessä, että tuskinpa siinä puhutaan mistään yhdestä tällaisesta selkeästi ennakkoon määräytyvästä ominaisuudesta vaan jostakin vähän monimutkaisemmasta.

Toisaalta on erikseen ihmisen temperamentti ja sitten on opittua käyttäytymistä. Jos oletetaan, että voidaan mitata kuinka "ujo" tai "arka" joku on, ja pisteet sadasta on vaikka 79, silti tällä yksilöllä on mahdollisuus oppia käyttäytymään vaikka nyt sosiaalisissa tilanteissa tietyillä tavoilla. Ehkä sille ei ole mahdollista kaikki se, mikä on mahdollista vähemmän aralle, mutta minusta asiaa mutkistaa yksinkertaistenkin ominaisuuksien osalta se, että ehkä ne ei ole ihan sama asia kuin havaittava käyttäytyminen.

Kun koko homma on niin nyanssirikasta -- tässä on varmaan monta temperamenttiin liittyvää ominaisuutta pelissä, ja niitä variaatioita voi olla vaikka kuinka -- tuntuu vähän lapselliselta tämä että (lainaan omin sanoin) "liberaalilla on hyvä olla entuudestaan tuntemattomien tilanteiden ja ihmisten keskellä, kun taas konservatiivilla tämä edellyttäisi tuttua tilannetta ja ihmisiä".

Vaikka tässä viitataan etäisesti johonkin jolla ehkä on jotain todellista pohjaa, minusta tämä on silti melkein Cosmopolitanin tai "Nämä 10 asiaa" -artikkelien tasolla väitteenä.

Monimutkaisuus ei välttämättä muuta asetelmaa mitenkään. Ilmasto on esimerkiksi hyvin monimutkainen systeemi, mutta niinpä vain löytyy lämpötilaksi kutsuttu jana positiivisen ja negatiivisen ääripään välille. Toki se monimutkaisuus voi muuttaa, mutta asian tarpeeton salaperäistäminen ei kyllä avaa ideaa yhtään. Ainoa monimutkaisuus asiassa, mikä nyt itselleni tulee mieleen, olisi se, jos liberaalius ja konservatiivisuus, olisivat rinnakkaisia ominaisuuksia sen sijaan, että olisivat toistensa vastakohtia. Ei kyllä sellaisessa tapauksessa aukea, kuinka ihminen voi suhtautua uuteen kokemukseen sekä kielteisesti että myönteisesti, ellei siten tarkoita kielteisellä suhtautumisella kokemuksen sellaisia puolia, joihin ei suhtaudu myönteisesti. Tosin tällöin ne eivät olisi niinkään rinnakkaisia ominaisuuksia vaan juurikin toistensa vastakohtia.

Liberaalius ja konservatiivisuus eivät tietääkseni myöskään elä käsitteinä pelkästää pop-psykologian kirjallisuudessa.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 14:04:10
Monimutkaisuus ei välttämättä muuta asetelmaa mitenkään. Ilmasto on esimerkiksi hyvin monimutkainen systeemi, mutta niinpä vain löytyy lämpötilaksi kutsuttu jana positiivisen ja negatiivisen ääripään välille. Toki se monimutkaisuus voi muuttaa, mutta asian tarpeeton salaperäistäminen ei kyllä avaa ideaa yhtään. Ainoa monimutkaisuus asiassa, mikä nyt itselleni tulee mieleen, olisi se, jos liberaalius ja konservatiivisuus, olisivat rinnakkaisia ominaisuuksia sen sijaan, että olisivat toistensa vastakohtia. Ei kyllä sellaisessa tapauksessa aukea, kuinka ihminen voi suhtautua uuteen kokemukseen sekä kielteisesti että myönteisesti, ellei siten tarkoita kielteisellä suhtautumisella kokemuksen sellaisia puolia, joihin ei suhtaudu myönteisesti. Tosin tällöin ne eivät olisi niinkään rinnakkaisia ominaisuuksia vaan juurikin toistensa vastakohtia.

Liberaalius ja konservatiivisuus eivät tietääkseni myöskään elä käsitteinä pelkästää pop-psykologian kirjallisuudessa.

Mun on helpompi hyväksyä ominaisuudeksi joku "uteliaisuus", ja jos lähden sitä mielessäni operationalisoimaan, voin hyvin kuvitella, että jopa siinä olisi tämän arkisen käsitteen kanssa huonosti yhteensopivia mutta silti ihan olennaisia ja todellisia yllättäviä piirteitä siinä, miten se ilmenee eri tilanteissa.

Se olis suht yllättävää, jos tää selkeästi varsinkin Jenkkien politiikkaan ja laajemmin läntisen maailman identiteettipolitiikkaan liittyvä konservatiivi/liberaali-jaottelu paljastuisi joksikin biologian ja psykologian perustavanlaatuiseksi ontologiaksi. Mä näen tässä sun argumentoinnissa aika paljon sellaista "go team!" -retoriikkaa, jossa liberaali on ikään kuin se, millainen toivoisit kaikkien ihmisten olevan. Ne on vapaampia ja parempia ja ties mitä :D

Kai mä voin kuitata tän vaikka seuraavasti: "Paskaa mutta uskon".

Miten tämä edellinen viestisi sisällöllisesti muuttuisi jos laitat liberaaliuden tilalle uteliaisuuden?

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 15:18:23

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 31, 2019, 15:05:57

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 31, 2019, 14:34:46
Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Siksi että miesten pitää esittää kusipäätä että naiselle jää enkelin rooli.

Miksi miehen toiminta olisi kusipäisyyttä ja miksi naisen rooliksi jää enkeli?

Minua ei ole yksikään mies räiskinyt järvivedellä päin naamaa. Johtuen ehkä siitä että kumppaneillekin (2) tuli kerrottua että en halua vettä menevän nenään, koska pelkään saavani paniikkikohtauksen, kun olen aikoinaan meinannut hukkua (1 - 2 krt). Mutta kun lapset roiskuttavat vettä toistensa päälle hyvin usein roiskuttajina ovat pojat, ja hyvin usein uhrit rääkyvät kuin pistettävät porsaat, ollen sitten nuorempia poikia, taikka samanikäisiä tyttöjä. Ilmeisesti tämä toiminta siis parisuhteissa tapaa jatkua aikuisellakin iällä?

Olettaisin siis että poikana/miehenä olemiseen liittyy jonkinlainen sadistinen piirre (oli se sitten synnynnäinen tai sosiaalisen kanssakäymisen aikaansaama). Jotkut kuvailevat piirteen ilmenenemistä sanalla "kiusoittelu", jotkut sanalla "kiusaaminen". Naisia sensijaan kannustetaan pienestä asti ottamaan toisten ihmisten tunteet huomioon ja se johtaa aikuisellakin iällä siihen että käydään loputonta huolestunutta keskustelua siitä että kuka nyt taas on loukkaantunut tai saattaa olla.

Tietenkin jos sinusta veden saaminen päin näköä on ihan kivaa, olet eri mieltä.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 16:46:22

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - elokuu 31, 2019, 16:25:54

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 22:27:11
EDIT: tässä uunituoreessa selvisi ilmeisesti myös, että: "Entisten ja nykyisten kumppaneiden samankaltaisuus oli heikompaa niillä, jotka ovat suuntautuneita ulospäin ja avoimia uusille kokemuksille." Eli jos on riittävän liberaali, tulevan kumppanin persoonaa ei voi ennustaa välttämättä edeltävien kumppanien persoonien perusteella. En pitäisi mahdottomana, että riitttävän liberaali vähät nakkaa sillekään, muistuttaako kumppani ulkonäöllisesti vanhempiaan vai ei, mitä en tietysti tiedä. Se kun ei selvinnyt tässä, mutta en näin ad hoc yllättyisi, jos näin on.

Nykyään kuulee nuorten ja nuorten aikuisten suusta tällaisia väitteitä kuin "ekstrovertitkin rasittuu kanssakäymisestä, kaikki rasittuu siitä". Tulee mieleen, että tämä introvertti/ekstrovertti-kahtiajako ja varsinkin oma ekstrovertti=liberaali yhtälö on jotain oman aikansa keittiöpsykologiaa tai Cosmopolitanin korviketta sellaisille, joilla on kova tarve luokitella ihmisiä ja puhua toisista tietävään sävyyn silloinkin, kun eivät tiedä oikein mitään.

Ei sillä, tässä samankaltaisten kumppanien kanssa yhteen päätymisessä kaiketi on myös perää. Itse hahmotan sen hyvin usvaisesti niin, että tämä ei välttämättä mene niin, että aina kiinnostuisi vain tietynlaisesta persoonallisuudesta tai ulkonäöstä tai muuta tällaista. Se voi olla niinkin, että kun on kokenut sen intiimin läheisyyden jonkun kanssa ja on siihen liittyviä positiiviisia ynnä muita kokemuksia, tällä kokemuspohjalla on helpompi lähentyä sellaisen kanssa, jonka persoonallisuus jollain tavalla muistuttaa aiempaa kumppania. Saattaa olla, että se liittyy siihenkin, että lähentyminen erilaisten ihmisten kanssa toimii hyvin eri tavoin, ja siinä sitten omat aiemmat  kokemukset ja niihin perustuvat käsitykset todennäköisesti johtavat lähempään suhteeseen sellaiseen kanssa, jolla on vähän enemmän yhtäläisyyttä aiempaan kumppaniin.

En väitä, että se tähän pelkistyy, mutta on vaikea nähdä, miten "liberaalius" laajana asenteiden kimppuna vapauttaa ihmisen tällaisesta.

Liberaali tuntee olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi entuudestaan tuntemattomien tilanteiden ja ihmisten keskellä, kun taas jotta konservatiivi tuntisi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi, edellyttää se tuttuja tilanteita ja ihmisiä. Ehkäpä tämän vuoksi liberaali on vapaa noista konservatiivia kuvaavista mieltymyksistä.

EDIT: tietenkään ihmiset eivät ole joko tai puhumattakaan, että olisivat sitä kaikissa asioissa, mutta nuo ovat yhden janan kaksi ääripäätä ja joissain tapauksissa ja mieltymyksissä kyseisellä janalla voidaan jaotella ja vertailla ihmisten mieltymyksiä.

Olisin todella kiinnostunut tietämään että MIKÄ on se syy että liberaali tuntee olonsa turvalliseksi vaikka hänellä ei ole minkäänlaista tietämystä entuudestaan niistä ihmisistä joiden kanssa hän on tekemisissä? Onko syynä optimismi, ja kun suurimman osan aikaa vastaantulijat eivät ole psykopaattisia mielipuolimurhaajia, niin liberaali pääsee näin vakuuttumaan aina vain enemmän ja enemmän siitä että hän on oikeassa optimismissaan?

Laittaisin linkin naisesta joka lähti kiertämään maailmaa ja tuli reissullaan murhatuksi, mutta hitostako hänen nimensä muistan. Mutta onhan näitä muitakin vastaavia keissejä:

https://www.bbc.com/news/world-africa-49029505

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2019, 17:15:55

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 15:18:23

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 31, 2019, 15:05:57

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 31, 2019, 14:34:46
Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Siksi että miesten pitää esittää kusipäätä että naiselle jää enkelin rooli.

Miksi miehen toiminta olisi kusipäisyyttä ja miksi naisen rooliksi jää enkeli?

Minua ei ole yksikään mies räiskinyt järvivedellä päin naamaa. Johtuen ehkä siitä että kumppaneillekin (2) tuli kerrottua että en halua vettä menevän nenään, koska pelkään saavani paniikkikohtauksen, kun olen aikoinaan meinannut hukkua (1 - 2 krt). Mutta kun lapset roiskuttavat vettä toistensa päälle hyvin usein roiskuttajina ovat pojat, ja hyvin usein uhrit rääkyvät kuin pistettävät porsaat, ollen sitten nuorempia poikia, taikka samanikäisiä tyttöjä. Ilmeisesti tämä toiminta siis parisuhteissa tapaa jatkua aikuisellakin iällä?

Olettaisin siis että poikana/miehenä olemiseen liittyy jonkinlainen sadistinen piirre (oli se sitten synnynnäinen tai sosiaalisen kanssakäymisen aikaansaama). Jotkut kuvailevat piirteen ilmenenemistä sanalla "kiusoittelu", jotkut sanalla "kiusaaminen". Naisia sensijaan kannustetaan pienestä asti ottamaan toisten ihmisten tunteet huomioon ja se johtaa aikuisellakin iällä siihen että käydään loputonta huolestunutta keskustelua siitä että kuka nyt taas on loukkaantunut tai saattaa olla.

Tietenkin jos sinusta veden saaminen päin näköä on ihan kivaa, olet eri mieltä.

Voi hyvää päivää. Ylivoimainen enemistö ihmisistä eivät halua siksi vettä roiskutettavan päällensä kun se on kylmää. Ei siksi, että kaikki olisivat joskus meinanneet hukkua tai että pelkäisivät saavansa paniikkihöiriön jos vettä menee nenään. Ja sadismiksi pieni jäynä muuttuu vain jos ei ole asiassa lainkaan huumorintajua. Sinun kohdallasi sen huumorintajuttomuuden ymmärtää, mutta yritä nyt ymmärtää, että muilla se huumorintaju kyllä hyvin usein on tallella, eikä pieniä jäyniä tulkita sadismiksi, vaan ihan normaaliksi sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2019, 17:23:56

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 16:46:22

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - elokuu 31, 2019, 16:25:54

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 22:27:11
EDIT: tässä uunituoreessa selvisi ilmeisesti myös, että: "Entisten ja nykyisten kumppaneiden samankaltaisuus oli heikompaa niillä, jotka ovat suuntautuneita ulospäin ja avoimia uusille kokemuksille." Eli jos on riittävän liberaali, tulevan kumppanin persoonaa ei voi ennustaa välttämättä edeltävien kumppanien persoonien perusteella. En pitäisi mahdottomana, että riitttävän liberaali vähät nakkaa sillekään, muistuttaako kumppani ulkonäöllisesti vanhempiaan vai ei, mitä en tietysti tiedä. Se kun ei selvinnyt tässä, mutta en näin ad hoc yllättyisi, jos näin on.

Nykyään kuulee nuorten ja nuorten aikuisten suusta tällaisia väitteitä kuin "ekstrovertitkin rasittuu kanssakäymisestä, kaikki rasittuu siitä". Tulee mieleen, että tämä introvertti/ekstrovertti-kahtiajako ja varsinkin oma ekstrovertti=liberaali yhtälö on jotain oman aikansa keittiöpsykologiaa tai Cosmopolitanin korviketta sellaisille, joilla on kova tarve luokitella ihmisiä ja puhua toisista tietävään sävyyn silloinkin, kun eivät tiedä oikein mitään.

Ei sillä, tässä samankaltaisten kumppanien kanssa yhteen päätymisessä kaiketi on myös perää. Itse hahmotan sen hyvin usvaisesti niin, että tämä ei välttämättä mene niin, että aina kiinnostuisi vain tietynlaisesta persoonallisuudesta tai ulkonäöstä tai muuta tällaista. Se voi olla niinkin, että kun on kokenut sen intiimin läheisyyden jonkun kanssa ja on siihen liittyviä positiiviisia ynnä muita kokemuksia, tällä kokemuspohjalla on helpompi lähentyä sellaisen kanssa, jonka persoonallisuus jollain tavalla muistuttaa aiempaa kumppania. Saattaa olla, että se liittyy siihenkin, että lähentyminen erilaisten ihmisten kanssa toimii hyvin eri tavoin, ja siinä sitten omat aiemmat  kokemukset ja niihin perustuvat käsitykset todennäköisesti johtavat lähempään suhteeseen sellaiseen kanssa, jolla on vähän enemmän yhtäläisyyttä aiempaan kumppaniin.

En väitä, että se tähän pelkistyy, mutta on vaikea nähdä, miten "liberaalius" laajana asenteiden kimppuna vapauttaa ihmisen tällaisesta.

Liberaali tuntee olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi entuudestaan tuntemattomien tilanteiden ja ihmisten keskellä, kun taas jotta konservatiivi tuntisi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi, edellyttää se tuttuja tilanteita ja ihmisiä. Ehkäpä tämän vuoksi liberaali on vapaa noista konservatiivia kuvaavista mieltymyksistä.

EDIT: tietenkään ihmiset eivät ole joko tai puhumattakaan, että olisivat sitä kaikissa asioissa, mutta nuo ovat yhden janan kaksi ääripäätä ja joissain tapauksissa ja mieltymyksissä kyseisellä janalla voidaan jaotella ja vertailla ihmisten mieltymyksiä.

Olisin todella kiinnostunut tietämään että MIKÄ on se syy että liberaali tuntee olonsa turvalliseksi vaikka hänellä ei ole minkäänlaista tietämystä entuudestaan niistä ihmisistä joiden kanssa hän on tekemisissä? Onko syynä optimismi, ja kun suurimman osan aikaa vastaantulijat eivät ole psykopaattisia mielipuolimurhaajia, niin liberaali pääsee näin vakuuttumaan aina vain enemmän ja enemmän siitä että hän on oikeassa optimismissaan?

Laittaisin linkin naisesta joka lähti kiertämään maailmaa ja tuli reissullaan murhatuksi, mutta hitostako hänen nimensä muistan. Mutta onhan näitä muitakin vastaavia keissejä:

https://www.bbc.com/news/world-africa-49029505

Optimismi on aika hyvä nimike sille, ettei pelkää tuntematonta. Ja kyllä, liika optimismi ei aina ole lainkaan eduksi. Yleensä saammekin lukea näistä ääriliberaaleista vuotuisen Darwin-palkinnon (https://darwinawards.com/) yhteydessä.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 14:36:48
Miten tämä edellinen viestisi sisällöllisesti muuttuisi jos laitat liberaaliuden tilalle uteliaisuuden?

En osaa suoralta kädeltä sanoa.

Mun käsittääkseni nämä konservatiivi/liberaali-jutut ovat lähtöisin tutkimuksista, joissa "konservatiivi" ja "liberaali" oikeasti tarkoittavat muuttujina sitä, miten koehenkilö itseidentifioi poliittisen kantansa. Sitten on vertailtu näitä kahta ryhmää (raportoi olevansa konservatiivi / raportoi olevansa liberaali), sieltä on sitten löytynyt yhtä sun toista.

Esimerkiksi [urlhttps://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3092984/]tässä tutkimuksessa[/url] oli itseraportoinnissa käytössä 5-portainen skaala hyvin konservatiivisesta hyvin liberaaliin. Katsottiin harmaan aineen tilavuuksia aivojen eri osista MRI-kuvissa, havaittiin tiettyjä korrelaatioita, toistettiin tutkimus ja saatiin samat havainnot, ja sitten koulutettiin näiden raporttien ja aivokuvien perusteella ohjelmaa erottelemaan itsensä konservatiiviseksi raportoiva henkilö itsensä erittäin liberaaliksi raportoivasta. Tulos oli että erottelu menee ~72 prosenttisesti oikein. Mutta siis tarkoitus on erottaa "hyvin konservatiiviseksi" tai "melko konservatiiviseksi" itsensä raportoineet "hyvin liberaaliksi" itsensä raportoineista.

Tämä on kiinnostavaa. Tutkimuksessa on huolellisesti muotoiltu tuloksista, että:

LainaaAlthough these results suggest a link between political attitudes and brain structure, it is important to note that the neural processes implicated are likely to reflect complex processes of the formation of political attitudes rather than a direct representation of political opinions per se. The conceptualizing and reasoning associated with the expression of political opinions is not necessarily limited to structures or functions of the regions we identified but will require the involvement of more widespread brain regions implicated in abstract thoughts and reasoning.

Tähän nähden se tapa, millä sä nyt olet tässä puhunut että "liberaali kokee" ja "koservatiivilla taas" tuntuu vähän siltä, että oletkohan sä ymmärtänyt, mistä on tässä on ollenkaan kyse, vai onko siinä vaan joku semmonen, että sua miellyttää ajatella sillä lailla, kuin olet itse näitä luonnehtinut. 

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - syyskuu 02, 2019, 18:29:46

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 14:36:48
Miten tämä edellinen viestisi sisällöllisesti muuttuisi jos laitat liberaaliuden tilalle uteliaisuuden?

En osaa suoralta kädeltä sanoa.

Mun käsittääkseni nämä konservatiivi/liberaali-jutut ovat lähtöisin tutkimuksista, joissa "konservatiivi" ja "liberaali" oikeasti tarkoittavat muuttujina sitä, miten koehenkilö itseidentifioi poliittisen kantansa. Sitten on vertailtu näitä kahta ryhmää (raportoi olevansa konservatiivi / raportoi olevansa liberaali), sieltä on sitten löytynyt yhtä sun toista.

Esimerkiksi [urlhttps://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3092984/]tässä tutkimuksessa[/url] oli itseraportoinnissa käytössä 5-portainen skaala hyvin konservatiivisesta hyvin liberaaliin. Katsottiin harmaan aineen tilavuuksia aivojen eri osista MRI-kuvissa, havaittiin tiettyjä korrelaatioita, toistettiin tutkimus ja saatiin samat havainnot, ja sitten koulutettiin näiden raporttien ja aivokuvien perusteella ohjelmaa erottelemaan itsensä konservatiiviseksi raportoiva henkilö itsensä erittäin liberaaliksi raportoivasta. Tulos oli että erottelu menee ~72 prosenttisesti oikein. Mutta siis tarkoitus on erottaa "hyvin konservatiiviseksi" tai "melko konservatiiviseksi" itsensä raportoineet "hyvin liberaaliksi" itsensä raportoineista.

Tämä on kiinnostavaa. Tutkimuksessa on huolellisesti muotoiltu tuloksista, että:

LainaaAlthough these results suggest a link between political attitudes and brain structure, it is important to note that the neural processes implicated are likely to reflect complex processes of the formation of political attitudes rather than a direct representation of political opinions per se. The conceptualizing and reasoning associated with the expression of political opinions is not necessarily limited to structures or functions of the regions we identified but will require the involvement of more widespread brain regions implicated in abstract thoughts and reasoning.

Tähän nähden se tapa, millä sä nyt olet tässä puhunut että "liberaali kokee" ja "koservatiivilla taas" tuntuu vähän siltä, että oletkohan sä ymmärtänyt, mistä on tässä on ollenkaan kyse, vai onko siinä vaan joku semmonen, että sua miellyttää ajatella sillä lailla, kuin olet itse näitä luonnehtinut.

Mikä vitun tapa? Mitä tapaa odottaisit?

Liberaali perustaa vapautta ja onnellisuutta uskomukseen tulevaisuudesta, kun konservatiivi hakee samaa perinteistä. Siksi konservatiivi on rationalistisempi, koska perustaa ajatusmallinsa jo koettuun malliin, ei toiveajatteluun.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 17:45:37

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2019, 17:15:55

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 15:18:23

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 31, 2019, 15:05:57

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 31, 2019, 14:34:46
Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Siksi että miesten pitää esittää kusipäätä että naiselle jää enkelin rooli.

Miksi miehen toiminta olisi kusipäisyyttä ja miksi naisen rooliksi jää enkeli?

Minua ei ole yksikään mies räiskinyt järvivedellä päin naamaa. Johtuen ehkä siitä että kumppaneillekin (2) tuli kerrottua että en halua vettä menevän nenään, koska pelkään saavani paniikkikohtauksen, kun olen aikoinaan meinannut hukkua (1 - 2 krt). Mutta kun lapset roiskuttavat vettä toistensa päälle hyvin usein roiskuttajina ovat pojat, ja hyvin usein uhrit rääkyvät kuin pistettävät porsaat, ollen sitten nuorempia poikia, taikka samanikäisiä tyttöjä. Ilmeisesti tämä toiminta siis parisuhteissa tapaa jatkua aikuisellakin iällä?

Olettaisin siis että poikana/miehenä olemiseen liittyy jonkinlainen sadistinen piirre (oli se sitten synnynnäinen tai sosiaalisen kanssakäymisen aikaansaama). Jotkut kuvailevat piirteen ilmenenemistä sanalla "kiusoittelu", jotkut sanalla "kiusaaminen". Naisia sensijaan kannustetaan pienestä asti ottamaan toisten ihmisten tunteet huomioon ja se johtaa aikuisellakin iällä siihen että käydään loputonta huolestunutta keskustelua siitä että kuka nyt taas on loukkaantunut tai saattaa olla.

Tietenkin jos sinusta veden saaminen päin näköä on ihan kivaa, olet eri mieltä.

Voi hyvää päivää. Ylivoimainen enemistö ihmisistä eivät halua siksi vettä roiskutettavan päällensä kun se on kylmää. Ei siksi, että kaikki olisivat joskus meinanneet hukkua tai että pelkäisivät saavansa paniikkihöiriön jos vettä menee nenään. Ja sadismiksi pieni jäynä muuttuu vain jos ei ole asiassa lainkaan huumorintajua. Sinun kohdallasi sen huumorintajuttomuuden ymmärtää, mutta yritä nyt ymmärtää, että muilla se huumorintaju kyllä hyvin usein on tallella, eikä pieniä jäyniä tulkita sadismiksi, vaan ihan normaaliksi sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.

Voi voi. Yritin kuvailla minkä takia minun eksäni eivät roiskuttaneet vettä päälleni. Eli että he olivat edes sen verran kilttejä että uskoivat mitä sanon. Mutta toisaalta eka eksä ei olisi tehnyt sitä muutenkaan, ja toka eksä muistikuvani mukaan enempi tykäsi sukellella letkun kanssa, että hänellä oli parempaakin tekemistä kuin kiusata minua.

Ja nyt kuin oikein tarkkaan ajattelee niin ei kyllä kumpikaan kiusannut minua tuolla tavalla mitä sinä nimität normaaliksi sosiaaliseksi kanssakäymiseksi. Mutta eka eksä ei ollut normaali, toka vähän ja noin, ja itse olen heidän kahden väliltä jos jonkinlainen jana muodostetaan.

Minkä takia kuuluisi nauraa jos toinen aiheuttaa epämukavaa oloa? Toisalta sen verran mitä olen uimarannoilla ollut (viiden kuukauden ajan joka vuosi), niin ei siellä kyllä yksikään sellainen lapsi ole nauranut joka on ollut vedenräiskytyksen kohteena. Sensijaan ovat huutaneet ja rääkyneet kunnes vanhempi on puuttunut asiaan. Silloin tietenkin kun kumpikin on raiskyttänyt, on ilo ollut ylimmillään, mutta sellaisia tilanteita ei ole usein ollut.

Jaa-a. Minusta hyvää huumorintajua ei osoita se että on kliseinen. Tekee jotain mitä "kaikki" tekevät ja ovat aina tehneet. Yhtenä kesänä rannoilla jankutettiin että vesi on kylmää ja märkää. Meinasi puhjeta suoni päästä kun se länkytys taas alkoi. No, ei nyt sentään. Huumoriahan tämä vain.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 31, 2019, 14:34:46
Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Nähdäkseni kukaan ei tähän mennessä ole yrittänyt ratkaista tätä arvoitusta :)

Omat kokemukseni tuosta kiusoittelusta ovat jääneet harmittavan vähäiseksi ja pikemminkin taisivat liittyä enemmän lapsuusaikaan ja varhaisteinivuosiin, joten nyt mennään sitten ihan elokuvien luomalla mielikuvalla.

Yleensähän noissa tilanteissa tytöt kirkuvat ja nauravat ja pyytävät lopettamaan. Kun poika sitten lopettaa, niin sitten halataan ja pienet suukot päälle. Eli tuo on jotain kosioleikkiä, jossa luodaan jännittävä tilanne ja tilanteen luoja pääsee vaihtamaan vielä pelastavan enkelin rooliin halauksien kera.

Harmittavasti poika usein varmaan iskee kirveensä kiveen, jos ei ole varmistanut, että tytsi käyttää veden kestäviä meikkejä.

^

Olen ymmärtänyt, että noin kisailevat kaikki nuoret eläimet. Sen nimi on leikki.

Jotkut sitten varmaan jatkavat leikkisempinä kuin toiset pidemmälle aikuisikään, en ossoo sannoo.

T: Xante

Ehkä en ole osunut rannalle yhtäaikaa teinien kanssa, joten olen nähnyt vain roiskuttavia ja sen takia rääkyviä ja vanhemmille kantelevia lapsia. Bussilla kun liikkuu, ei pysty olemaan kauhean myöhälle asti millään rannalla, jiten jää nämä nuoret rakastavaiset näkemättä, sikäli jos liikkuvat myöhemmin rannalla. Toisaalta kerran näin parin parittelemassa kun eivät hoksanneet että ne rannan puskat eivät suojanneet siltä joka on järvessä, vain rannalla olevien katseilta. Nähtyäni tilanteen tahtomattani en tietenkään jäänyt tuijottamaan. Tehköön kukin mitä lystää, kunha ei kiusaa ketään.

Yrittääkö siinä uros näyttää, että se on raisu ja rohkea? Useinhan tämmösessä parisuhdedynamiikassa tai kosioleikissä on sellaisia elementtejä, että mies on jollain tavalla tahallaan vähän ärsyttävä tai inhottava. Se voi olla tahallisen paskaa huumoria tai rivoja juttuja tai jotain sellaista, joka muka on "ihan hirveää".

En osaa sanoa, mikä tämän täsmällinen funktio ja merkitys on. Mutta jostain syystä veden roiskiminen tässä esimerkissä yhdistyy mielessäni yllä kuvattuun.

Varsinkin lapsena seksuaalisuus tai "tykkääminen" usein ilmenee jonain leikkinä tai jopa kiusaamisena. Ehkä sitä ei haluta tai edes osata käsitellä ihan suoraan. Mielestäni aikuisena tai vähän vanhempana se ei ole ihan samalla tavalla sublimaatiota vaan vähän tietoisempaa rajoilla leikkimistä. Sublimaatiohan tarkoittaa sitä, että kielletyksi koettu viettiyllyke muuntuu sellaiseksi, että se pääsee tyydyttymään sosiaaliseksi hyväksytyllä tavalla.

Yleensä kai sublimaatiosta annetut esimerkit ovat sellaisia, että joku kielletyksi koettu impulssi käännetäänkin luovuudeksi tai työksi. Mies himoitsee nuorta poikaa mutta sublimoi halunsa runojen kirjoittamiseen. Tai jotain tämän tyyppistä.

Mun mielestä se naisen "hyi kamala" -reaktioon johtava miehen käyttäytyminen ei ehkä ihan sovi siihen, mitä sublimaatiolla yleensä tarkoitetaan. On siinä jotain seksuaalista varmasti. Mutta se on jotain sellaista ihmeellistä hommaa, jossa naisen kokemuksen ei ole tarkoitus olla ihan täyttä ja todellista inhoa. Siinä nainen esiintyy miestä hienotunteisempana ja herkempänä tai ehkä... parempaa sosiaalista kontrollia ilmentävänä. Ja mies taas esiintyy ehkä fyysisesti tai sosiaalisesti rohkeana, itsevarmana, aggressiivisena, impulsiivisea tai jotain. Mutta siihen sisältyy joku sellainen ironia, että mies samaan aikaan tekee itsensä hienokseltaan naurettavaksi jolloin se ei ole niin uhkaavaa.

Muistuuko kenellekään mieleen esim suhteen alkuvaiheista sellaisia dialogeja tai niissä toistettuja kaavoja, että mies jollain tavalla käyttäytyy ei niin hillitysti tai järkevästi ja sitten nainen kommentoi että "jaaha, milloinkas ne bussit menikään?" tai jotain tämän tyyppistä?

Siis siinä on joku ero siihen, että oikeasti ärsyyntyy ja pahoittaa mielensä toisesta. Voihan se olla, että sen funktio on ihan vain purkaa jotain keskinäisen suhteen, kemian tai sen tilanteen jännitteitä niin, että jossain myöhemmässä vaiheessa sitten kommunikoidaan suoraan ja ollaan rennompia ja välittömämpiä -- tai että se onnistuessaan rakentaa jotain luottamusta tai läheisyyttä.

Tätä voi ehkä haistella siitä suunnasta myös, että mitä sitten, jos mies reagoisikin naisen johonkin toimintaan niin, että "hyi kamala! inhottavaa!". Ainakin mun mielestä tällä on paljon latistavampi vaikutus. Että ehkä naisella kuuluu olla "tiukemmat standardit". En tiedä. Kyllä mä voisin sellaisenkin kuvitella jossakin hyvin täsmällisessä kontekstissa olevan mahdollisesta nolostumisesta huolimatta jopa osa jotain flirttailua. Mutta se on kyllä todella hienovaraista touhua ja tarkkaa siinä, että sitä ei koeta verisenä loukkauksena.

Ylläolevankin valossa sen lisäksi etten ole itse tavallinen nainen, niin eipä minulle noita tavallisia miehiäkään ole vastaan osunut. Ellei sitten tokan eksäni käytös ollut olevinaan leikkisyyttä kun hän tunki kätensä haaroihini takaapäin (housujen päältä, ei sisältä) kun seisoin tiskaamassa. Suutuin, koska minusta tuntui kuin olisin orja tai kodinkone jota saa käydä vähän ronkkimassa omistajuuden merkiksi. Selitin asiaa hänelle ja hän lopetti.

Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 02, 2019, 20:52:32
Liberaali perustaa vapautta ja onnellisuutta uskomukseen tulevaisuudesta, kun konservatiivi hakee samaa perinteistä. Siksi konservatiivi on rationalistisempi, koska perustaa ajatusmallinsa jo koettuun malliin, ei toiveajatteluun.

Ja entä sitten, kun koettu ajatusmalli on ollut epäonnistunut? Onko konservatiivi edelleen realisti, kun sitkeästi yrittää sitä yhä uudelleen toteuttaa?

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 03, 2019, 09:00:28

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 17:45:37

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2019, 17:15:55

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 15:18:23

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 31, 2019, 15:05:57

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 31, 2019, 14:34:46
Hämmästyttävää kuinka samanlaisesti ihmiset käyttäytyvät ympäri maailmaa tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi tämä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.voice.fi/viihde/a-183165Julkaisussa Thorne kahlaa merivedessä niukoissa leopardibikineissä, ja hänen poikaystävänsä Benjamin Mascolo roiskuttaa hänen päälleen vettä.

Tunnistan ilmiön ja minulla on oma arvaukseni miksi näin toimitaan. Mitäs luulette?

Siksi että miesten pitää esittää kusipäätä että naiselle jää enkelin rooli.

Miksi miehen toiminta olisi kusipäisyyttä ja miksi naisen rooliksi jää enkeli?

Minua ei ole yksikään mies räiskinyt järvivedellä päin naamaa. Johtuen ehkä siitä että kumppaneillekin (2) tuli kerrottua että en halua vettä menevän nenään, koska pelkään saavani paniikkikohtauksen, kun olen aikoinaan meinannut hukkua (1 - 2 krt). Mutta kun lapset roiskuttavat vettä toistensa päälle hyvin usein roiskuttajina ovat pojat, ja hyvin usein uhrit rääkyvät kuin pistettävät porsaat, ollen sitten nuorempia poikia, taikka samanikäisiä tyttöjä. Ilmeisesti tämä toiminta siis parisuhteissa tapaa jatkua aikuisellakin iällä?

Olettaisin siis että poikana/miehenä olemiseen liittyy jonkinlainen sadistinen piirre (oli se sitten synnynnäinen tai sosiaalisen kanssakäymisen aikaansaama). Jotkut kuvailevat piirteen ilmenenemistä sanalla "kiusoittelu", jotkut sanalla "kiusaaminen". Naisia sensijaan kannustetaan pienestä asti ottamaan toisten ihmisten tunteet huomioon ja se johtaa aikuisellakin iällä siihen että käydään loputonta huolestunutta keskustelua siitä että kuka nyt taas on loukkaantunut tai saattaa olla.

Tietenkin jos sinusta veden saaminen päin näköä on ihan kivaa, olet eri mieltä.

Voi hyvää päivää. Ylivoimainen enemistö ihmisistä eivät halua siksi vettä roiskutettavan päällensä kun se on kylmää. Ei siksi, että kaikki olisivat joskus meinanneet hukkua tai että pelkäisivät saavansa paniikkihöiriön jos vettä menee nenään. Ja sadismiksi pieni jäynä muuttuu vain jos ei ole asiassa lainkaan huumorintajua. Sinun kohdallasi sen huumorintajuttomuuden ymmärtää, mutta yritä nyt ymmärtää, että muilla se huumorintaju kyllä hyvin usein on tallella, eikä pieniä jäyniä tulkita sadismiksi, vaan ihan normaaliksi sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.

Voi voi. Yritin kuvailla minkä takia minun eksäni eivät roiskuttaneet vettä päälleni.

Määrittelit yleisesti ottaen miehet sadisteiksi, jotka ylipäätään roiskivat vettä naisten päälle. Et mitenkään rajannut, että tämä diagnoosisi miehistä koskisi vain ex-poikaystäviäsi suhteessa vain ja ainoastaan sinuun. Et selvästi kykene asettumaan toisten ihmisten saapaaisiin jos todella oletit, että me muut kykenemme lukemaan ajatuksistasi kirjoituksistasi puuttuvat tiedot.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2019, 17:15:55
Mutta kun lapset roiskuttavat vettä toistensa päälle hyvin usein roiskuttajina ovat pojat, ja hyvin usein uhrit rääkyvät kuin pistettävät porsaat, ollen sitten nuorempia poikia, taikka samanikäisiä tyttöjä. Ilmeisesti tämä toiminta siis parisuhteissa tapaa jatkua aikuisellakin iällä?

Olettaisin siis että poikana/miehenä olemiseen liittyy jonkinlainen sadistinen piirre (oli se sitten synnynnäinen tai sosiaalisen kanssakäymisen aikaansaama). Jotkut kuvailevat piirteen ilmenenemistä sanalla "kiusoittelu", jotkut sanalla "kiusaaminen". Naisia sensijaan kannustetaan pienestä asti ottamaan toisten ihmisten tunteet huomioon ja se johtaa aikuisellakin iällä siihen että käydään loputonta huolestunutta keskustelua siitä että kuka nyt taas on loukkaantunut tai saattaa olla.

En allekirjoita sitä, että poikana/miehenä olemiseen liittyisi jokin sadistinen piirre, joka nyt tässä ilmenee veden roiskuttamisena. Ehkä pojilla käytös on aggressiivisempaa ja siinä koetellaan rajoja. Sadismihan tarkoittaisi sitä, että nauttii toisen kärsimyksestä, eikä kaikki fyysinen villiys minusta ole ollenkaan tätä.

Jos poika kiusaa toista, siihen hyvin usein liittyy se, että käydään toiseen käsiksi. Mutta veden roiskuttaminen tai joku muu tällainen "temppu" ei välttämättä ole varsinaisesti julmaa tai pahantahtoista. Poikien touhuihin kuuluu usein sellainen, että yllytetään johonkin fyysiseen tekoon, joka voi olla jollain tavalla vastenmielinen. Syödään poikaporukalla tarkoituksellisesti jotain "paskaa" ruokaa, saunotaan niin että tuntuu, uidaan tosi kylmässä vedessä, tehdään autosta sauna :D Kaikkea tällaista vähän tyhmää, mutta jonka yhdessä kokeminen tavallaan lähentää.

Ehkä pojilla tähän toisen "huonoon kohteluun" (lapsena) voi myös purkautua jotain patoumia tai padottuja tunteita. Totta kai siinä voidaan sitten päätyä siihen, että joku kokeekin olonsa kiusatuksi ja tosi huonoksi, mutta ei se mitenkään aina tai välttämättä niin mene.

Vertailukohtana minusta tytöt voivat olla todella julmia sosiaalisesti. Joku eristetään sillä tavalla, että se ei olekaan "meidän porukkaa". Sille ei kerrota asioita, ja koska se ei ole omaa porukkaa, kohta sille on jo OK suoraan huudella törkeyksiä ja tehdä siitä pilaa.

Tällainen porukasta pois sulkeminen  voi ehkä poikien näkökulmasta tuntua aivan käsittämättömän julmalta. Mieluummin sitten vaikka vähän painitaan tai roiskitaan vettä päin naamaa, jos sen jälkeen voidaan palata normaaliin päiväjärjestykseen ja olla taas hyvää pataa. Siinä siis se fyysisyys ei ole vältämättä mikään kauhun asia tai hirveä juttu.

Se on kyllä varmaan totta, että lajin naaraat aikuisenakin pohtivat herkemmin ja enemmän sitä, onko joku pahoittanut mielensä ja miksi. Eli siis otetaan toisen tunteita paljon enemmän huomioon, mikä on yleensä hyvä asia, paitsi jos se äityy sellaiseksi selän takana kyräilyksi ja puimiseksi.

En mä väitä, että fyysisyys tai sellainen olisi jotenkin sinänsä "hyvä asia". Mut ehkä mä kyseenalaistaisin sitä, että miten sadistista tai julmaa se välttämättä on. Mun mielestä vaikuttais aika vahvasti siltä, että tietyssä kehitysvaiheessa pojat käyttää aika paljon tyttöjä enemmän aggressiota ja varsinkin suoraa aggressiota. Mut siinä on ehkä semmonen ero turhautumisen aiheuttaman reaktiivisen aggression ja proaktiviisen aggression välillä. Jälkimmäinen on yhteydessä tavallaan "pahuuteen" siinä mielessä, että siihen liittyy epäsosiaalinen käytös ja valehtelu ja varastaminen ja muu tällainen. Silloin siis aggressiota käytetään aika laskelmoivasti keinona ilman minkäänlaista provokaatiota.

Mut sitten pojille ehkä tulee tähän erilaisen aggression kanssa pelaamiseen enemmän harjoitusta. Siinä kai pojat kasvattaa toisiaan silleen, että kannattaa olla reilu toisia kohtaan ja toisaalta ei kannata olla niin ahdistunut, että jää pienen konfrontaation jälkeen elämään pelossa.

Ja siis, mun mielestä tähän ei kuulu se, että suvaittais semmosta täysin provosoimatonta aggressiota tai varsinkaan käsiksi käymistä edes lapsena. Sehän on selkeästi ilkeää ja kiusaamista, ja vaikka tämmöstä varmaan jossain esiintyy, niin väittäisin että useimmissa kaveriporukoissa tämmönen nähtäis todella törkeänä eikä sitä kovin pitkään katseltais.

Tää nyt kuulostaa aika hirveältä :D Mutta tän tyyppisesti kuvittelen sen menevän.

^On mielestäni hieman harhaanjohtavaa tai ainakaan en näe ihan selvänä ja todistettuna faktana, että "lajin naaraat" - joka tuntuu viittaavan piirteen olevan suoraan biologiasta ja geeneistä ja fysiologiasta johtuvaa - ovat enemmän toisen tunteita pohtivia. Päinvastoin Aasilaulu kuvaa sitä kulttuurista ympäristöä, missä pojat kasvavat hyvin toisenlaiseen käyttäytymiseen kuin tytöt. En olisi ihan suorasukaisen valmis uskomaan, että kyse on vain ja ainoastaan sukupuolten biologisesta erosta. Vähintäänkin tällainen ajatus pitää esittää vain mahdollisena käyttäytymiseron taustana, hypoteesina. Varmaa ja todistettua totuutta se ei kuitenkaan ole. Siitä kyllä taitaa ollakin jotain tutkimusta, että miehillä (ja pojilla) kyllä on tunteita siinä missä naisillakin (tytöillä), mutta (kulttuurisesti) niiden ilmaisutavat ovat sukupuolittain hieman erilaisia. Siitäkin on tutkimusta, että meillä on taipumusta vahvistaa tytöissä ja pojissa hieman erilaisia käyttäytymisen tapoja ja siten ohjata heitä tyttömäisyyteen / poikamaisuuteen. Eli siinä missä meillä on taipumusta pitää pojalle tarpeellisena sietää tuollaista poikamaista fyysisluontoista leikkiä, on tyttöjen kohdalla tapana muistuttaa siitä, miten se saattaa olla joidenkin mielestä ikävää ja vastenmielistä. Tytölle ihan sopivaksi miellämme helpommin rajummista leikeistä pahastumisen, mutta herkkä poika, joka purskahtaakin itkuun vedenräiskytyksestä tms. on outo ja vähän liian - noh - tyttömäinen. Vastaavasti se vettä muiden päälle räiskyttävä tyttö on outo ja huonotapainen, eikä osaa ottaa toisten tunteita huomioon. Tätä kritiikkiä harvoin pojalle - ainakaan ihan samassa muodossa ja normista poikkeavuuteen vihjaten - ei anneta.

Ajattelen, että ehkä poika haluaisi koskettaa, muttei tohdi, ja vesi on ikäänkuin käsien jatke ja "väliaine".

Tytölle tilanne on jännittävä ja imarteleva jolloin hän saattaa "ylireagoida" kiljumalla turhankin kovaäänisesti. Tietysti roiskuva vesi  itsessäänkin voi aiheuttaa tuntemuksia mutta ne ovat sivuroolissa tässä. Tässä ikäänkuin testataan naaraan valmiutta enempäänkin "leikkimiseen" urostelijan kanssa.

Koska ihminen saattaa olla vesiapinasta periytynyt, niin tämä kosiokäyttäytyminen on pureutunut geeneihimme.

Minulta taisi nuo vesileikit silläkin jäädä väliin että opin uimaan vasta parikymppisenä. Vanhempieni kanssa kävimme rannalla vain pari kertaa kesässä ja kukaan ei mennyt järveen. Ei siihen kivenmurikkapohjaiseen järveen oikein asiaa olisi ollutkaan. Oletuksena kai oli että opin jotenkin hokkuspokkus uimaan unissani. Teininä en sitten vuosiin käynyt rannoilla kun ei huvittanut esitellä jälleen yhtä osaamattomuutta.

Noin muutoin minusta kaikki edellä esitetyt huomiot ovat kukin tavallaan asiaa avaavia.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2019, 17:23:56

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 16:46:22
Liberaali tuntee olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi entuudestaan tuntemattomien tilanteiden ja ihmisten keskellä, kun taas jotta konservatiivi tuntisi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi, edellyttää se tuttuja tilanteita ja ihmisiä. Ehkäpä tämän vuoksi liberaali on vapaa noista konservatiivia kuvaavista mieltymyksistä.

EDIT: tietenkään ihmiset eivät ole joko tai puhumattakaan, että olisivat sitä kaikissa asioissa, mutta nuo ovat yhden janan kaksi ääripäätä ja joissain tapauksissa ja mieltymyksissä kyseisellä janalla voidaan jaotella ja vertailla ihmisten mieltymyksiä.

Olisin todella kiinnostunut tietämään että MIKÄ on se syy että liberaali tuntee olonsa turvalliseksi vaikka hänellä ei ole minkäänlaista tietämystä entuudestaan niistä ihmisistä joiden kanssa hän on tekemisissä? Onko syynä optimismi, ja kun suurimman osan aikaa vastaantulijat eivät ole psykopaattisia mielipuolimurhaajia, niin liberaali pääsee näin vakuuttumaan aina vain enemmän ja enemmän siitä että hän on oikeassa optimismissaan?

Laittaisin linkin naisesta joka lähti kiertämään maailmaa ja tuli reissullaan murhatuksi, mutta hitostako hänen nimensä muistan. Mutta onhan näitä muitakin vastaavia keissejä:

https://www.bbc.com/news/world-africa-49029505

JOS liberaali tuntee olonsa turvallisemmaksi vieraiden ihmisten tai tilanteiden kanssa kuin konservatiivi (en tiedä, tunteeko, vaikka uskon kyllä, jos Vihris niin sanoo), syitä voisi olla vaikka
- mainitsemasi optimismi (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- perusturvallisuuden suurempi määrä liberaaleilla (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- korkeampi itsetunto (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- vähäisempi masentuneisuus (en tiedä, pitääkö paikkansa)
- realismi (en tiedä, pitääkö paikkansa). Voi olla järkevää ottaa kohtaamisen riski sen sijaan, että eristäytyisi kotiinsa.)

Ylipäätänsä pelokkaat ihmiset kokevat maailman uhkaavampana paikkansa, ja uskoakseni tämä liittyy perusturvallisuuden järkkymiseen tavalla tai toisella, tai siihen, että lapsuudessa sitä perusturvallisuutta ei edes ole rakennettukaan. Esimerkiksi arvamaaton, epäjohdonmukainen, rankaiseva, autoritäärinen kasvatus voisi aikaansaada pelokkaita lapsia, jotka aikuisenakin pelkäävät vähän kaikkea, mukaan lukien toisenlaiset ja vieraat ihmiset ja odottamattomat tilanteet. Ja tietysti synnynnäinen taipumuskin voi olla taustalla.

En tiedä, mitkä persoonallisuus- tai temperamentin piirteet liittyisivät noihin, mutta yksi "viidestä suuresta" (big-5) persoonallisuuspiirteestä on ainakin avoimuus uusille kokemuksille, mikä voisi liittyä liberaalisuuteen. Muut 4 piirrettä ovat tunne-elämän tasapaino, ekstraversio, sovinnollisuus, tunnollisuus. Lisäksi on ehdotettu, että rehellisyyteen ja nöyryyteen liittyvät ominaisuudet muodostaisivat kuudennen piirteen. https://psykologiaa.com/2018/01/02/persoonallisuus-psykologia/

Nuo kaikki kyllä liittyvät jollain tavalla vaikkakaan ei suoraviivaisesti yhteen, masennus, pessimismi, alhainen itsetunto, perusturvallisuuden järkkyminen - ja näiden vastakohdakin liittynevät toisiinsa.

Mutta tämä on pelkkää spekulaatiota, koska en tiedä tästä liberaalisuus/konservatiivisuusakselista riittävästi.

Sellainen pieni hassu otsikko vilahti jossain ohi, että konservatiiviset pitävät enemmän countrymusiikista kuin liberaalit, mutta en jaksanut perehtyä selitykseen moiselle ilmiölle.

Itse liittäisin koservatiiveihin myös ennakkoluuloisuuden, mikä tukee niin mukavasti käsitystä, että mitään ei oikeastaan kannata muuttaa. Vieraat ihmisetkin on varmaan jotenkin outoja, joten niitä pitää tarkkailla pitkään, ennen kuin voi rentoutua niiden seurassa, jos silloinkaan.

Konservatiivi näkee muutoksen uhkana ja liberaali mahdollisuutena :)

Voisi tietysti kysyä myös mikä tekee liberaalista niin tyytymättömän että pitää säntäillä ilmiöstä, asiasta, paikasta ja jopa ihmisestä toiseen. Jos nyt parisuhteen rakentamista ajattelee, niin se ennakkoluuloton osapuolihan voi heittäytyä vaikka polyamoristiksi ja haluaa liittää perheeseensä uusia puolisoita.

Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 04, 2019, 13:48:32
Voisi tietysti kysyä myös mikä tekee liberaalista niin tyytymättömän että pitää säntäillä ilmiöstä, asiasta, paikasta ja jopa ihmisestä toiseen. Jos nyt parisuhteen rakentamista ajattelee, niin se ennakkoluuloton osapuolihan voi heittäytyä vaikka polyamoristiksi ja haluaa liittää perheeseensä uusia puolisoita.

Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

Heräsin aamulla unesta jossa elelin tyytyväisenä naisen ja miehen kanssa. Jokaisella oli oma huone talossa, mutta öitä vietettiin milloin kenenkäkin sängyssä. Herätessäni tajusin, että tämähän se tosiaan  taitaa olla mitä toivoisin. Mies oli kylläkin kasvoton, mutta nainen Scarlett Johansson.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 04, 2019, 13:48:32
Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

Polyamoriasta ei varmaan voi eikä kannata olla mitään yhtä mieltä. Se voi olla todella monenlaista. Voi olla, että ei olla valmiita tai kyneviä sitoutumaan yhteen kumppaniin. Voi olla, että ei oikein osata kantaa vastuuta omista tunteista ja tarpeista ja sitten ikään kuin hörhöillään, keskustellaan kaikki asiat aivan juurta jaksaen läpi ja vähän niin kuin kuormitetaan toista sillä, että ei itse edes tiedä mitä haluaa ja on ihan tuuliviiri.

Mutta siis... periaatteessa se voi olla myös ihan yhtä tasapainoista touhua kuin hyvä monosuhde. Ehkä siinä yhtenä tunnusomaisena piirteenä on se, että parisuhdetta voi ajatella sellaisena, että siinä on ikään kuin liukuportaat, siihen kuuluu tietyt askeleet ja tietyt säännöt. Jossain määrin jokaisessa suhteessa säännöt ja se, mitä toiselta ja suhteelta odotetaan muovautuu aina vähän erilaiseksi. Jos nyt unohdetaan se pelkoja tai positiivisempia tunteita herättävä mielikuva useasta kumppanista, niin eräänlainen perusidea tässä on se, että ei ajatella että se suhde on tämmöset liukuportaat tai että sulle vaan kuuluu siinä tietyt asiat. Vaan että te voitte myös miettiä sitä, että mitä teistä kumpikin ihan oikeasti siltä suhteelta haluaa ja rakentaa siitä ihan sellaista kuin te yhdessä päätätte

Se voi olla stressaava tai pelottava ajatus että täytyy tämmösistä asioista keskustella. Mutta voi se olla tavallaan myös vapauttavaa, kun meitä on niin moneksi, ja ei sitä välttämättä tiedä, mitä tosi hienoa jonkun kanssa voi tolleen sen paketin avaamalla löytää.

Ei se välttämättä tarkoita sitä, että täysin ennalta arvaamatta toinen yhtäkkiä iskee tiskiin jotain isoja juttuja että haluaisikin vaikka yhtäkkiä liittää mukaan uusia puolisoita.

Mä ehkä ajattelisin sitä niin, että sellaseen perinteiseen parisuhteen koodistoon, mistä ei yleensä keskustella, kuuluu muun muassa se, että vaikka sulla suhteesta huolimatta olis vaikka merkittäviä ystävyyssuhteita toisiin miehiin jo ihan vanhastaan ja näihin liittyis myös ihailua tai joku syvempikin tunneside, näistä ei siinä parisuhteessa keskustella, koska se suhde ja toisen tunteet ja turvallisuudentunne on tämmöstä tärkeämpiä asioita. Tai jos sulle töissä sattuu joku tilanne, että sulle flirttaillaan tai sua lähennellään ja sulla liittyy tähän ristiriitaisia tunteita, uskoisin että useimmat ei puhuis niitä läpi kumppaninsa kanssa.

Se suhteen epäkonventionaalisuus tai polyamorisuus voi mun mielestä palkkatasolla tarkoittaa vaikka sitä, että tässä on joku poikkeava linja. Ehkä sä voitkin puhua sun kumppanille tämmösestä ja voidaan ottaa sellainen tabu sieltä pois, että ihmisen elämässä muka ei olis joka tapauksessa tai ei sais olla semmosta, että sillä on tunteita ja myös seksuaalisia tunteita muitakin ihmisiä kohtaan.

Mutta ei se tarkoita, tai sen ei pitäis tarkoittaa, että sä voit ja saat kumppanilles sanoa ihan mitä tahansa tai että ei välitetä miltä siitä tuntuu.

Se että tämmösistä asioista ei puhuta eikä tehdä niillä mitään säröä toisen turvallisuudentunteeseen ja siihen yhteiseen kuplaan on mun mielestä myös ihan hyvä ja validi vaihtoehto. Se voi olla paras ja tyydyttävin ja rakastavin tapa elää siinä suhteessa, ja jos kumpikin haluaa siinä elää ja olla toisen kanssa, totta kai sitten tehdään näin. Sit varmaan joku vielä arvostaa erikseen semmosta, ettei tämmösestä edes tarvitse keskustella vaan se ymmärretään sanomattakin -> myös lisää hyvää oloa ja turvallisuuden tunnetta.

Mun mielestä toi yllä oleva on se stereotyyppinen kuva monosuhteesta. Siinä ei mun mielestä ole  mitään vikaa. Mut sit jollekin saattaa olla yhtä lailla kova juttu se, että noita lausumattomia hiljaisia koodeja ei tarvitsekaan vaan noudattaa vaan että voidaan myös puhua ja sopia toisin.

Joku ehkä kokee sellaisen tosi turvalliseksi ja itsensä hyväksytyksi jos voikin vaikka kertoa vähän avoimemmin muita ihmisiä koskevista tunteista. Mut se edellyyttää, ettei sillä kyykytetä kumpaakaan vaan että se vaan löytää jonkun toisenlaisen uoman missä kummankin on hyvä olla.

Toi nyt on vaan yks kapea visio siitä, mitä polyamoria voi jollekin tarkoittaa. Siis muutakin kuin useaa kumppania, ainakin mun mielestä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 04, 2019, 13:48:32
Voisi tietysti kysyä myös mikä tekee liberaalista niin tyytymättömän että pitää säntäillä ilmiöstä, asiasta, paikasta ja jopa ihmisestä toiseen. Jos nyt parisuhteen rakentamista ajattelee, niin se ennakkoluuloton osapuolihan voi heittäytyä vaikka polyamoristiksi ja haluaa liittää perheeseensä uusia puolisoita.

Hörhöpiireissä on joitakin ihmisiä jotka hihhuloivat pyyteettömästä rakkaudesta ja fanittavat polyamoriaa. Itse ainakin kaipaan nimenomaan parisuhteelta turvaa, että se on tukipilari ja keidas, eikä joku pop up ex tempore projekti jossa joku höllähousu tekee mitä lystää ja ennakkoluuloa kaihtaen pitäisi lähteä mukaan joka vouhotukseen.

Liberaalius ei nyt kuitenkaan millään muotoa ole yhtä kuin jatkuva rauhaton uutuuksien hakemisen halu. Usein maailman muutosta on jopa helpompaa sietää, kun oma elämä ei ole liian muuttuvaista, vaan se on asettunut uomiinsa (joka lopulta on oikeastaan sitä, että on rauhassa itsensä kanssa). Silloin omat resurssit eivät kulu siihen oman elämän poukkoilun ja siihen liittyvän epävarmuuden kanssa pärjäämiseen, joten maailman muuttuminen ei tunnu uhkaavalta.

Itsessäni voin mm. tunnistaa sen, että JOS on kiireinen ja stressaava vaihe, siedän huomattavasti huonommin erilaisia yllätyksiä ja muutoksia. Mutta jos on sellainen rauhallisempi tilanne, ei ole ollenkaan ahdistavaa, että tapahtuu jotakin ennalta arvaamatonta, suunnitelmat muuttuvat tai jokin totuttu uudistetaan.

Olen vanhanaikainen romantikko ja minulle parisuhde näyttäytyy ideaalitilassaan sellaisena että on yksi erityinen ihminen jonka kanssa voi tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja halutuksi omana itsenään. Keskustelua tarvitaan, mutta mieluummin keskustelisin parin kanssa kaikesta muusta kuin parisuhteestamme. Muuten tulee sellainen märehtivä olo kuin keskustelufoorumin metakeskusteluissa. Keskustelukerhoa en kaipaa, vaan aitoa kumppania. Yhtä vain.

Vähäisen ymmärrykseni varjolla totean, että olen käsityksessä, että polyamoria on vain eräs seksuaalisuuden muoto siinä kuin hetorous tai homous. Että ihminen jossain vaiheessa toteaa, että hänen seksuaalisuutensa ynnä romanttiset tuntemuksensa ovat sellaisia, että ne vahvasti suuntautuvat useampaan kuin yhteen ihmiseen. Toisin sanoen, ihminen kokee, että ns. perinteisessä kahden ihmisen liitossa hänen seksuaaliset ja romanttiset tarpeensa eivät yksinkertaisesti toteudu. Hän on koko ajan jotain vailla, hakee jotain lisää, jotain muuta.

Aivan kuten homo saattaa tuntea, jos yrittää väkisin pitää yllä heterosuhdetta.

Ja aivan kuten heterot tai homot, polyamoriset ihmiset voivat olla vanhanaikaisia romantikkoja, jotka haluavat hyväksyntää, tulla rakastetuksi ja halutuksi omana itsenään.

Ja kuten  homoudesta, tästäkin piirteestä haetaan hyvin usein jotain "hämärää", kuten että tällainen seksuaalinen suuntautuminen kertoo vastuuttomuudesta, kyvyttömyydestä sitoutua ja mitä näitä on. Kuitenkin (harvat, myönnän) polyamoristen ihmisten kohtaamiset, mitä itselläni on, kertoo kyllä ihan muuta. Eli että ihan samalla siinä otetaan vastuuta ja sitoudutaan niihin ihmisiin, kenen kanssa suhde on.

Luonnollisesti polyamoriaa sotketaan myös moniavioisuuteen ja tiedämme, minne se polku sitten johtaa.

T: Xante

Homovertaus tekee asiasta ymmärrettävämmän itselleni. Koska jotkut hörhöt (henkisestä kehityksestä kiinnostuneet) ovat kovasti suitsuttaneet polyamoriaa, on tullut paha olla sellaisessa porukassa koska itse ei kykene rakastamaan intiimisti ja kaikilla tavoin (niin henkisesti kuin kehollisesti) yhtäaikaa useaa ihmistä. Hörhöt kun jotain saavat päähänsä että se on henkistä ja merkki siitä että ollaan jalostuneita ja kehitysjanalla pitkällä, he hyvin helposti onnistuvat saamaan herkemmän ihmisen uskomaan että sitä on aivan karmea ihminen kun ei itse kykene vastaavaan. Egoistinen, itsekäs, pienisieluinen, mitä lie.

Tv-dokumenteista on jäänyt itselleni ikävä mielikuva polyamoristisista liitoista. On näyttänyt siltä että koko homma pyörii pääasiassa yhden tahtoihmisen ympäri. Jos kyseessä on nainen, hän pääasiassa liittää mukaan uusia kumppaneita, jos mies, niin sitten hän. Eräänkin dokumentin kohdalla tuli paha mieli kun siinä oli joku vetäytyvämpi mies joka oli saanut elämänsä ensimmäistä seksiä siltä tahtonaiselta joka niitä kumppaneita keräili. Mitäs sitten kun nainen päättääkin että nytpä keskustellaan se sisäänpäinkääntyneempi mies ulos systeemistä. Ja hyvin pitkälti itse pelkäisin tuollaisissa moniliitoissa sitä että "muut leikkivät keskenään, mutta eivät minun kanssani". Lisäksi moniliitto tuntuu ahneelta ja itsekkäältä sikäli että kaikilla ei ole sitä yhtäkään kumppania, ja sitten jokun pitää saada "kaikki".

Suurin ongelma parisuhteiden muodostamisessa keski-iässä on kuitenkin mielestäni väsähtäneisyys. Ei se että joku varaa ja haalii kaikki vapaana olevat yksinomaan itselleen. Kun on ollut ikäviä kokemuksia, enempää ei tietysti haluta. Apatia valtaa ja mielenkiinto siirtyy luonnostaankin ihan muihin asioihin kuin romantiikkaan tahi seksiin. Biologisessa mielessä se on tietysti ymmärrettävää, eihän näin vanhana enää kuulu lapsia laittaa. Mihinpä sitä sitten kumppaniakaan tarvis.

Mutta ei toisen ihmisen läheisyyden kaipuu minnekään katoa millään inhorealistisilla faktoilla.

Polyamoria, siis "todellinen sellainen" (hiton huonosti ilmaistu, mutta yritän), onkin käsittääkseni aika väärinymmärrettyä. Nykyaikana myös siirtynyt, kuten kaikki muutkin ei-niin-tavalliset seksuaaliset taipumukset, muodin ja trendin saralle.

Tietysti ihmisen, joka vaan haluaa useita kumppaneita, eikä tahdo sitoutua, on helppo väittää olevansa polyamorinen ja miksei tietysti voi ollakin. Mutta polyamoriset itse kyllä toivovat, että ns. tavan monogamistit eivät ottaisi heidän seksuaalista suuntaumistaan omaksi keppihevoksekseen, vaan nimenomaisesti keskustelisivat suhteissaan siitä, mistä on aidosti kyse, polyamorisuudestako vaiko avoimesta suhteesta vaiko mistä.

Eihän polyamoria ole kenellekään mikään ainut vaihtoehto, jos seksuaalista vapautta ja vaihtelua haluaa.

Olen myös käsittänyt, että ihan tavalliset mustasukkaisuudet, menetyksen pelot jne. ovat arkea myös polyamorisissa suhteissa. Ne eivät vain (tietenkään) sinällään kohdistu suhteen osapuoliin, vaan kuten monogamisissakin suhteissa, suhteen ulkopuolisiin asioihin ja ihmisiin.

Seksuaalisuuden kirjot ovat laajentuneet suhteellisesti pienessä ajassa todella paljon. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että sekaannus on yleisesti ja yksityisesti. Senpä vuoksi itse asiasta harvoin on mitään "oikeaa" sanottavaa muilla kuin yksilöllä itsestään.

T: Xante

Muoksis: ja seksuaalisuutta tai romantiikkaa tms. koskeviin tv-ohjelmiin harvemmin kai lähtevät ihmiset, jotka kokevat arkensa omakseen, tavalliseksi jne...

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 04, 2019, 19:26:46
Olen vanhanaikainen romantikko ja minulle parisuhde näyttäytyy ideaalitilassaan sellaisena että on yksi erityinen ihminen jonka kanssa voi tulla hyväksytyksi, rakastetuksi ja halutuksi omana itsenään.

Asioila on puolensa. Olen ollut heinäkuun loppupuolelta asti kuin lastu virrassa pystymättä juurikaan itse päättämään tekemisistäni. Pieniä vapaita hetkiä tulee välillä, mutta niiden aikana ei ehdi tehdä mitään isoa. Nyt 2-vuotias katsoo Youtubesta Fireman Samia, joten voin olla hetken tietokoneen ääressä. Äsken tein hänen kanssaan "retken" kaupungille.

Muutama vapaapäivä minulla on ollut, mutta kun tytär soitellut, ettei jaksa ja puhunut lapsen antamisesta pois ja itsemurhasta ja "tee sinä nyt vain niitä hommiasi", niin eipä siinä hommafiiliksiä ole. On vain paha mieli siitä, että ei ole auttamassa.

Mitään tuollaista ei ole yksinäisellä ihmisellä. Hän saa tehdä lainsäädännön ja rahatilanteen ja moraalinsa rajoissa mitä haluaa ja mihin pystyy. Hän voi siivota asuntonsa, eikä sitä kukaan muu tule sotkemaan. Hän voi päättää rahankäytöstään itse. Lyhyesti sanottuna hän hallitsee elämäänsä eikä ole pelkkä ajopuu, jota muut ohjaavat.

Kumppani on kumminkin vähän eri juttu kuin lapsi. Vaikka voi toki hankalaksi heittäytyä yhtälailla.

Mustasukkaisuutta ja parisuhdetta uhkaavaksi kilpailijaksi kokeminenhan voi olla - ja usein onkin - myös joku muu kuin suhde toiseen ihmiseen. Parisuhdettaan uhkaavaksi voi hyvinkin kokea toisen aikaa vievän harrastuksen tai ajatukset vangitsevan työn, lapsen tai vaikkapa jonkun addiktion. OIkeastaan minkä tahansa asian, jonka kokee vievän toisen huomiota ja aikaa liikaa. Siten myös tavallaan olemme kaikki jossain määrin polyamoristeja, koska tuskinpa kukaan pystyy pitämään ainoana tärkeänä asiana ja elämänsä keskipisteenä kumppaniaan. Tai toisaalta - sellainen suhde olisi luultavasti suorastaan ahdistava, jossa itse on tällainen Ainoa kumppanin elämässä.

Jos riisutaan ylenmääräinen tunne pois polyamoriasta, niin ehkä tällaisen ajatuksen kautta voisi ymmärtää, ettei se lopulta niin käsittämätöntä olekaan. Siinä missä itse jakaa kiintymystään ja huomiotaan kumppanin lisäksi lapsilleen, lemmikilleen, työlleen ja harrastuksilleen, jakaa polyamoristi myös tuota parisuhteenomaista kiintymystään useammalle henkilölle. Eikä tällainen jakaminen kuitenkaan tarkoita automaatttisesti sitä, ettei voisi olla hyvin sitoutunut kumppaniinsa, lapsiinsa, lemmikkiinsä, työhönsä ja harrastuksiinsa siten, että ei jatkuvasti ole hakemassa niille vaihtoehtoja ja pompi työsuhteesta työsuhteeseen ja jopa harrasta sivutöitä varsinaiseen päätyöhönsä sitoutumatta.

JOstain syystä pitäisimme suorastaan sairaalloisena mustasukkaisuutena sitä, jos kokee mustasukkaisuutta kumppanin harrastuksen takia. Mutta ehkä joillekin on ihan luontevaa ajatella myös polyamoriaa vähän samanlaisena tilanteena, jossa kiintymyksen ja toiselta saadun huomion jakaminen tapahtuu hieman samaan tapaan ihan luontevasti?

Mielestäni polyamoriaa ei tarvitse järkeillä monogamian kautta yhtään sen enempää kuin homoutta tarvitsee järkeillä heterouden kautta. Siis pohtia, mikä monogamiassa olisi silleen vähän niin kuin sama juttu, jonka perusteella sitten voi ymmärtää polyamoristen ihmisten tarpeita.

Kun puhutaan "ylenmääräisten tunteiden pois riisumisesta", tarkoitettaneen monogamistien ylenmääräisiä tunteita?

Yritän sanoa, että aivan samoin kuin homolle heterosuhteessa eläminen on riittämätöntä oman seksuaalisuuden ja romanttisten tarpeiden tyydyttämiselle, samoin on polyamoristille eläminen monogamisessa suhteessa.

Tätä ei voi verrata lapsen, työn, harrastuksen tai addiktion vaikutukseen monogamisessa suhteessa - eikä polyamorinen suhde ole sen enempää "turvassa" noilta vaikutuksilta kuin monogaminenkaan.

T: Xante

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/ae426ecc-ec13-4a4d-99b5-a32573cee3b1?fbclid=IwAR09czxu1WNQm71x1q-1NQNUWUlogIJmCJWD76Z0Aih6DtbUNwVz4eYZQdM

– Elin jatkuvassa pelossa kuukausikaupalla. Se alkoi heti, kun avasin silmäni. Minä pelkäsin mennä nukkumaan. Pelkäsin, että puukko tulee, yksi miehistä muistelee arkeaan.

Hänellä – ja muillakin – kuvioon liittyi sairaalloista mustasukkaisuutta, joka ilmeni häritsevästi.

– Jos en pystynyt vastaamaan hänen puheluihinsa työpaikalla, olin panemassa jotain, mies kertoo silloisen puolisonsa vääristyneestä ajatuksenjuoksusta.

Usein töiden jälkeen nainen myös halusi tehdä miehelle ruumiintarkastuksen.

– Housut alas ja sitten tutkiminen: löytyykö eritteitä.

Nainen vartioi miestä kuin haukka eikä päästänyt tätä mihinkään yksin.

– Kadotin kaikki ihmissuhteeni, kadotin työpaikkani. Kaikki elämäni ratkaisut olivat hänen käsissään. Odotin, että antaisiko hänen armonsa minun syödä.

Jos tuikituntematon käyttäytyisi ihmistä kohtaan sillä tavalla kuin parisuhteissa pahimmillaan käyttäydytään, moisesta tyypistä pyrittäisiin eroon taikka räpsähtäisi suorastaan rikosilmoitus. Tunnen erään miehen jolla on ollut sairaalloisen mustasukkainen eksä. Tämä mies on ollut FB-kaverinani (Face!) ja katoaa aina välillä kun palaa yksiin eksänsä kanssa ja silloin pitää kaikki naispuoliset FB-kaverit heittää listalta pellolle koska muuten muija jankuttaa tuntikausia joka päivä ketä kaikkia mies on pannut. Minä en ole edes tavannut sitä miestä livenä koskaan. Olen itsekin jo kyllästynyt tähän touhuun ja jos mies vielä kerran hakee kaveruutta, totean että antaapa olla. Että jos se sun hullu eksäsi saa sun kaveruuksiasi rajoittaa, niin minä kumminkin koen erittäin loukkaavana että minut laitetaan kerta toisensa jälkeen veks ja pistetään vielä esto päälle, etten saa edes ei-kaverina kirjoittaa.

Tuo on toistunut useamman kerran, joten tiedän ettei se ole minun syyni että kaveruus loppuu. Alkuun ihmettelin mitä muka sanoin, sitten mies palasi kaveriksi ja selitti jutun. Ja siitä eteenpäin se on sitten ollut tuollaista. Ihmettelen että mihähän niin kiehtovaa siinä naisessa on että pitää palata kerta toisensa jälkeen kuuntelemaan sitä sairasta jäkätystä.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 06, 2019, 08:13:48
Mielestäni polyamoriaa ei tarvitse järkeillä monogamian kautta yhtään sen enempää kuin homoutta tarvitsee järkeillä heterouden kautta. Siis pohtia, mikä monogamiassa olisi silleen vähän niin kuin sama juttu, jonka perusteella sitten voi ymmärtää polyamoristen ihmisten tarpeita.

Mun on mahdoton saada oikein otetta näistä polyamoriaa koskevista mutusteluista. Monessa kohtaa ilmaisu on aika sumeaa enkä ymmärrä, mitä tarkoitat. Mutta toisaalta en meinannut jaksaa ruveta kyselemäänkään. Näytti siltä, että aika vähällä ymmärryksellä halutaan vain ajankuluksi pyöritellä asiaa – ja mikäs siinä.

Tiettyä pistettä pitemmälle sitä en mun mielestä oikein voi ymmärtää pelkillä analogioilla tai niiden negaatioilla. Mutta sen verran sanon, että se on jotenkin karua katsoa, miten pystyy antamaan jotain lausuntoja siitä että "polyamoria on" tai "ei ole" jotain, voidaan nähdä niin tai ei voida nähdä noin.

Sä posturoit näissä lausunnoissas sellasta, että sä muka ymmärtäisit tätä asiaa verrattain hyvin. Ja sitten kuitenkin näyttää tosi vahvasti siltä, että näin ei ole. Tai no, sanoithan sä että "vähäisen ymmärräykseni varjolla", mutta esitetyt väitteet ei mun mielestä oo suhteessa siihen, mitä niiden pitäis olla, jos tiedostaa, että ei tiedä asiasta juuri mitään.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 05, 2019, 08:59:58
Vähäisen ymmärrykseni varjolla totean, että olen käsityksessä, että polyamoria on vain eräs seksuaalisuuden muoto siinä kuin hetorous tai homous. Että ihminen jossain vaiheessa toteaa, että hänen seksuaalisuutensa ynnä romanttiset tuntemuksensa ovat sellaisia, että ne vahvasti suuntautuvat useampaan kuin yhteen ihmiseen. Toisin sanoen, ihminen kokee, että ns. perinteisessä kahden ihmisen liitossa hänen seksuaaliset ja romanttiset tarpeensa eivät yksinkertaisesti toteudu. Hän on koko ajan jotain vailla, hakee jotain lisää, jotain muuta.

Ei ole "seksuaalisuuden muoto" niin kuin homous tai haterous. Se kuuluu kattokäsitteen "eettinen monisuhteisuus" alle. Eettinen monisuhteisuus kattaa kaikkien osapuolten yhteisymmärrykseen perustuvat intiimit suhteet, joissa on enemmän kuin yksi osapuoli tai osapuolilla enemmän kuin yksi suhde. Monisuhteisuuden muotoja ovat esim parinvaihto, avoimet suhteet ihmissuhdeanarkismi ja polyamoria.

Polyamoriassa stereotyyppisesti pyritään syviin pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin. Eli siis siinä on eettisyys mukana tälläkin tavalla, tai siihen sisältyy eräänlaista omanlaistaan arvomaailmaa. Mutta sitä sanaa (polyamoria) myös käytetään aika monella tapaa ja siihen liittyy kaikenlaista.

Yleensä ihminen ei päätä ryhtyä polyamoristiksi tai synny sellaisena. Aika monella varmaan on pohjalla kokemusta jonkinlaisesta monogamisesta suhteesta. Mutta yleensä tähän törmätään sillä tavalla, että joku kumppani on aiemmin ollut tai on jo nyt polysuhteessa Siinä sen vasta näkee, mitä se oikeasti on, ja sitten voi miettiä, sopiiko se itselle vai ei.

Kaikki tämmöset määrittelyt ja jäsennykset on väistämättä yksinkertaistuksia ja joku on varmasti tiukasti eri mieltä, mutta nyt kun lähdin tähän, niin sanon että mun mielestä ihmisen on vaikea yksin tulla yksin polyamoristiksi. Se on enemmän niiden suhteiden ominaisuus ja vasta toissijaisesti jonkun ihmisen identiteetti (joka huomaa että tämä sopii hänelle).

Tässä mielessä nää homoseksuaalisuuspohdinnat on mun mielestä ihan perseestä. Jos sitä johonkin pitää verrata, niin vertaa ensin muihin eettisen monisuhteisuuden muotoihin, monisuhteisuutta yksisuhteisuuteen ja niin edelleen. Se monot/polyt = heterot/homot on ihan älyttömän huono malli tähän.

LainaaLuonnollisesti polyamoriaa sotketaan myös moniavioisuuteen ja tiedämme, minne se polku sitten johtaa.

Voitko vielä selittää, mitä tarkoitat tässä moniavioisuudella ja moniavioisuuden sotkemisella polyamoriaan?

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - syyskuu 06, 2019, 12:36:31
Mun on mahdoton saada oikein otetta näistä polyamoriaa koskevista mutusteluista. Monessa kohtaa ilmaisu on aika sumeaa enkä ymmärrä, mitä tarkoitat.

Kokemuksesta sanon, että meidän ei kannata viedä tätä tämän pidemmälle.

T: Xante

Aasilaulu, mutta kyllähän joku voi esim. keski-iässä hoksata että onkin aina halunnut olla vastakkaista sukupuolta kuin biologinen keho, taikka hoksaa vasta iällä että onkin itseasiassa homo. Eivät kaikki tiedosta kaikkea itsestään välittömästi sillä siunaamalla kun paukahtaa 18 v mittariin. Eli pystyisin kyllä kuvittelemaan että jollakulla on ihan taipumus rakastua useisiin ihmisiin rinnakkain (eikä peräkkäin kuten yleensä) ja/tai olla yhtäaikaa suhteessa monen kanssa.

Mutta pelkkiä oletuksiahan nämä toki on. Jos multisuhde (tai mikä hitto se paras nimike olisikaan) olisi valinta, miksi esim. minä en millään tavalla pysty kuvittelemaankaan valitsevani sellaisen suhteen? Korkeintaan pystyn kuvittelemaan että jos sitä olisi ollut tosi turvallisessa ja rakastavassa parisuhteessa pitkään ja kokisi että seksielämä on vähän väljähtynyt, niin voitaisiin avata suhde seksiseikkailuille tai rinnakkaissuhteille, mutta mitään sellaista skenaariota jossa minun pitäisi olla itse jotenkin tekemisissä, edes kaveri, sen ihmisen kanssa joka olisi kumppanini rakastaja, niin se ei vaan oikein minun pirtaani käy.

Polyamoriaa (tai what ever) tv-dokumenteissa esittelevät jättävät sellaisen maun siitä hommasta että kaikki on aina mukamas keskustelukysymys. En usko että ihan kaikkea noin vaan keskustelemalla saadaan kuntoon. Jos jotain ei sulata, niin ei sulata. Varsinkin jos on tai on ollut ujo, arka, varovainen luonne, niin sitäkin vahvemmin pitää kiinni itselleen tärkeistä asioista eikä ala kaikessa antamaan periksi, ettei jyrätä lopullisesti.

Oma käsitykseni asiasta perustuu keskusteluun polyamorisen kolmikon kanssa, juutuimme itse asiassa tuntikausiksi juttelemaan tästä (ja muistakin) asioista. Sen jälkeen myös lueskelin asiasta jonkin verran uteliaisuudesta.

Kyllä minä olen edelleen siinä käsityksessä, että kyseessä ei ole valinta, joka voidaan vaan pitkällisen juttelun kautta tehdä, ikään kuin taipua sitten elämään näin. Eli olen tässä Norman linjoilla.

Tai siis, totta kai voidaan. Voihan sitä itsensä tai toisen puhua aivan mihin hyvänsä, mutta juuri sitä mieltä olivat kyllä tälläisessä suhteessa elävätkin, että sitä ei pitäisi tehdä. He itse asiassa suhtautuvat jyrkästi ajatukseen, että kolmikkoon tai nelikkoon tai mistä onkaan kyse, tuotaisiin ihminen sillä perusteella, että hän nyt asiaan suostuu, koska esimerkiksi on rakastunut johonkin polysuhteessa olevaan.

Ja kyllä, ns. "aito" (jee-es, huono sana) polyamorisuus on aika vaikeaa sikäli, että partnereita ei ole ihan helppoa löytää.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 06, 2019, 13:47:44
Aasilaulu, mutta kyllähän joku voi esim. keski-iässä hoksata että onkin aina halunnut olla vastakkaista sukupuolta kuin biologinen keho, taikka hoksaa vasta iällä että onkin itseasiassa homo. Eivät kaikki tiedosta kaikkea itsestään välittömästi sillä siunaamalla kun paukahtaa 18 v mittariin. Eli pystyisin kyllä kuvittelemaan että jollakulla on ihan taipumus rakastua useisiin ihmisiin rinnakkain (eikä peräkkäin kuten yleensä) ja/tai olla yhtäaikaa suhteessa monen kanssa.

Mutta pelkkiä oletuksiahan nämä toki on. Jos multisuhde (tai mikä hitto se paras nimike olisikaan) olisi valinta, miksi esim. minä en millään tavalla pysty kuvittelemaankaan valitsevani sellaisen suhteen? Korkeintaan pystyn kuvittelemaan että jos sitä olisi ollut tosi turvallisessa ja rakastavassa parisuhteessa pitkään ja kokisi että seksielämä on vähän väljähtynyt, niin voitaisiin avata suhde seksiseikkailuille tai rinnakkaissuhteille, mutta mitään sellaista skenaariota jossa minun pitäisi olla itse jotenkin tekemisissä, edes kaveri, sen ihmisen kanssa joka olisi kumppanini rakastaja, niin se ei vaan oikein minun pirtaani käy.

Polyamoriaa (tai what ever) tv-dokumenteissa esittelevät jättävät sellaisen maun siitä hommasta että kaikki on aina mukamas keskustelukysymys. En usko että ihan kaikkea noin vaan keskustelemalla saadaan kuntoon. Jos jotain ei sulata, niin ei sulata. Varsinkin jos on tai on ollut ujo, arka, varovainen luonne, niin sitäkin vahvemmin pitää kiinni itselleen tärkeistä asioista eikä ala kaikessa antamaan periksi, ettei jyrätä lopullisesti.

Ei se ole "vain valinta" tai vain keskustelukysymys. Mutta siis...

Pidän ihan mahdollisena sellaista, että jollakin henkilöllä on vaikka nuorempana ihan perinteisiä monosuhteita. Ehkä yksi tai useampia. Sitten hän jossain kohtaa päätyy polyamoriseen suhteeseen ja huomaa, että tämähän toimii monessa mielessä paremmin kuin nuo monosuhteet. Hän oppii siinä paljon itsestään ja kehittää aivan erilaisia taitoja ja puolia itsestään kuin mitä ehkä monosuhteessa olisi tullut tehneeksi. Tosin silloinkin avainasia on minusta, että hän on tekemisissä hyvien ihmisten kanssa ja oppii ja saa heiltä paljon, ts. kehittyy sen takia, että myös saa paljon tukea ja rakkautta ja hyvää esimerkkiä. Sitten voi olla, että vielä vähän vanhempana sama ihminen päätyykin jonkun kanssa täysin perinteiseen monosuhteeseen ja nyt se toimii paljon paremmin kuin alkutaipaleella.

Tietty toi nyt on aika hutera ja tekaistu kehitelmä. Mutta pidän sitä periaatteessa ihan mahdollisena, siis että henkilön sama persoonallisuus ja samat kyvyt ja tarpeet ja taipumukset saattavat johtaa tuollaiseenkin polkuun niin, että ei tarvitse sanoa, että alun monosuhteet, keskivaiheen polyamoria tai myöhempi uudelleen monosuhteelle omistautuminen olisivat mitkään niistä olleet valheellisia suhteessa yksilön "todelliseen luonteeseen" tai "biologiseen perusolemukseen".

Miksi ei voisi olla niin, että tässä ei ole mitään perustavanlaatuista biologista eroa monosuhteeseen sopivan ja monisuhteeseen sopivan henkilön välillä? Totta kai on aste-eroja, ja jos jotakin ei sulata, silloin sitä ei kertakaikkiaan sulata.

Siis jos polysuhde tuntuu vastenmieliseltä tai omia arvoja tai moraalia vastaan rikkovalta, ei se minusta silloin tule kyseeseen. Mutta kyllähän polysuhteessakin olevat ihmiset kokevat mustasukkaisuutta myös toisiaan kohtaan. Siitä vain tulee vähän erilaisia kokemuksia. Saattaa oppia tunnistamaan, että jaaha, tämä on nyt tämä vihlaisu ja tietää, että se kestää vain hetken. Ei se minusta niin mene, ettei polyamoristi voisi aika voimakkaastikin kokea myös negatiivisia tunteita siihen liittyen. Mutta siis... jollainhan voi olla siihen sellainen utelias asenne, että haluaa mennä päin myös näitä ikäviä tuntemuksia ja katsoa, mitä niiden tuolta puolen löytyy.

Mun mielestä kannattais ehkä tyytyä sanomaan, että joillekin polyamoria voi olla valinta, vähän niin kuin avoin suhde tai swinging tai tällainen voi olla valinta. Joillekin taas polyamoria on keskeisemmin osa omaa identiteettiä: se tuntuu täysin luonnolliselta tavalta toteuttaa ihmissuhteita jopa siinä määrin, että ajatus ihmissuhteiden toteuttamisesta muulla tavoin tuntuu mahdottomalta. Aivan niin kuin nyt tuntuu Normasta mahdottomalta, että lähtisi mukaan polyamoriseen suhteeseen tai eläisi sellaisessa.

Ymmärrän sen, että halutaan puhua polyamoriasta elämäntapana ja vakavana sellaisena erotuksena jostain paneskelusta tai avoimen suhteen pienestä kokeilemisesta. Itse näen niin, että laajemmin ajateltuna polyamorinen yhteisö on avoin sen suhteen, kuinka keskeinen osa identiteettiä on se, että on polyamorinen. Puhe siitä, että polyamorisuus on biologista, kuulostaa minusta siltä, että halutaan pitää tavallaan klubia pienempänä ja halutaan olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joille se on muodostunut vahvaksi osaksi identiteettiä. Ymmärrän sen hyvin, mutta vaikka sille olisi kuinka hyvät käytännön syyt, se on silti vain hyödyllinen käytännön strategia eikä mikään syvätason totuus koko asiasta. 

Mä en itse lähtis pystyttämään jyrkkää raja-aitaa sellaisten välille, joille polyamoria on valinta ja sellaisten, joille se tuntuu aivan välttämättömältä ja ainoalta mahdolliselta tavalta olla missään suhteessa.

Siis... polyamoria vaatii aika kehittyneitä ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta ja omien rajojen ja tarpeiden hahmottamista. Ja sit myös halua kehittyä tässä jatkuvasti. Ja sit tiettyä tunnollisuutta. Mun mielestä tämmöset asiat on niitä, joka viime kädessä erottaa ne, joille polyamoria sopii pitkällä tähtäimellä niistä, joille se ei sovi. Toki näissäkin kyvyissä kehittymiselle on olemassa tietyt biologiset perustat, mutta pidän silti harhaanjohtavana sanoa, että kyse olisi jostain, joka riittävällä itsetuntemuksella ja riittävillä tiedoilla on yksiselitteisesti joko A tai B.

Sitten vielä:

Jos sanotaan, että jollain polyksi itsensä mieltävällä on ns. "monokumppani", tämä tarkoittaa, että kyseinen kumppani ei halua muita kumppaneita mutta ei koe ongelmaksi sitä, että toinen on vapaa rakentamaan polysuhteita.

Mun näkemys tohon on, että siitä vaan, jos se joillekin toimii.

Lisäksi polyt mieltää niitä suhteitaan moninaisin tavoin. Joillakin voi olla joku kolmen tai neljän hengen ryhmä, jonka sisällä on tosi monta suhdetta, plus vielä niiden kaikkien henkilöiden yhteinen suhde. Silloin se ns. "suhteiden verkosto". Mut polysuhde voi myös olla sellainen, että se koostuu kahdenvälisistä suhteista niin, että nää "metamurut" ei välttämättä ole keskenään edes tekemisissä. Voi olla, että ne on ja on kavereita, mut sehän riippuu ihan täysin tilanteesta ja henkilöistä.

Mä en ymmärrä tässä sitä, että mikä hinku teillä jotka ette ole tätä omakohtaisesti kokeneet on määritellä toisten puolesta, mitä polyamoria varsinaisesti on ja mitä on "aito polyamoria", esimerkiks jonkun yhden kolmikon kanssa tuntikausia keskustelemalla tai sekalaisia dokumentteja katselemalla.

Ehkä terveempi suhtautuminen tähän multa taas olis se, että jos Xantippalla tai Normalla on tästä jotain käsityksiä tai mielipiteitä omien kokemustensa perusteella, miksi mun pitäis ruveta niitä ollenkaan ruotimaan. Kai se on parempi, että teidän käsitykset perustuu teidän kokemuksiin ja on linjassa niiden kanssa.

Sikäli mä voisin kyllä tarttua siihen Xanten aiempaan tarjoukseen, että ei puhuta tästä sen enempää :D

Kaikestahan voi puhua. Ja päätöksiä en tee kuin oman elämäni suhteen. Jos kohtaan mielenkiintoisen miehen, en halua tietää jakavani hänet intiimillä tasolla jonkun toisen kanssa.

Kokeilin avointa suhdetta parikymppisenä. Ihastuttuani yhteen mieheen lopetin alkuperäisen parisuhteeni. Olimme alusta asti olleetkin enemmän kavereita kuin rakastavaisia. Ihastustani en "saanut", mutta tajusin haluavani ns. perinteisen parisuhteen ja sainkin öpaut 1,5 v päästä, ja kesti lähes 13 v.

2010 olin hetken aikaa itseään vanhempia naisia keräilevän miehen haaremissa. Kyllästyin nopeasti leikkimään seurustelua kun en ihastunut häneen. Romantikkona hän tykkäsi pitää kädestä yms. Mutta minun täytyy ensin pitää miehestä ennenkuin alan kädestä pitämään.

On olemassa engl.kielinen termi sille että saattaa sopivan sauman sattuessa rakastua tai rakastella myös oman sukupuolensa edustajan kanssa. Vaikka muutoin on hetero. Ehkä polyamoriallekin saattaa sanoa kyllä vaikka pääsääntöisesti sanoo ei.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 06, 2019, 14:30:42
Ja kyllä, ns. "aito" (jee-es, huono sana) polyamorisuus on aika vaikeaa sikäli, että partnereita ei ole ihan helppoa löytää.

Yksi eniten siinä mua rasittavia puolia on juuri tämä, että pitää kaventaa mahdollisten kumppanien kirjoa niin rajusti. Voi olla muutenkin aika vaikea löytää sellaista kumppania, jonka kanssa syntyy voimakas yhteys ja todella ihastuu ja plää plää, mitä näitä nyt on.

Mulla se on varmaan niin, että voisin mä elää polysuhteessa, jos on tietty hyvä ryhmä ihmisiä siinä ja kokee sen kuin omaksi perheekseen. Mutta en mä siinä mielessä miellä itseäni polyksi että se olis mulle ainoa tapa lähteä rakentamaan mitään suhdetta.

Aasilaululla menee taas lujaa kertoessa, mitä muut ajattelee.

Ei mulla muuta tästä, paitsi eettisyyden mukaan veto oli hupaisa. Että oikein polyameriassa on eettisyys silläkin lailla mukana, kun siinä stereotyyppisesti pyritään syviin pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin.

Sehän on se on eettistä, pitkäkestoiset syvät ihmissuhteet. Muut on perseestä, luulen.

T: Xante

Muoksis: olen siis tuonut esille omia mielipiteitäni esille sen perusteella, mitä ihmiset, joita asia oikeasti koskettaa, ovat minulle kertoneet. Ikävää, että se ei vastaa Aasilaulun käsitystä asiasta. En tiedä, mihin Aasilaulu mielipiteensä perustaa, ei ole tullut esille.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 06, 2019, 08:13:48
Mielestäni polyamoriaa ei tarvitse järkeillä monogamian kautta yhtään sen enempää kuin homoutta tarvitsee järkeillä heterouden kautta. Siis pohtia, mikä monogamiassa olisi silleen vähän niin kuin sama juttu, jonka perusteella sitten voi ymmärtää polyamoristen ihmisten tarpeita.

Kun puhutaan "ylenmääräisten tunteiden pois riisumisesta", tarkoitettaneen monogamistien ylenmääräisiä tunteita?

Yritän sanoa, että aivan samoin kuin homolle heterosuhteessa eläminen on riittämätöntä oman seksuaalisuuden ja romanttisten tarpeiden tyydyttämiselle, samoin on polyamoristille eläminen monogamisessa suhteessa.

Tätä ei voi verrata lapsen, työn, harrastuksen tai addiktion vaikutukseen monogamisessa suhteessa - eikä polyamorinen suhde ole sen enempää "turvassa" noilta vaikutuksilta kuin monogaminenkaan.

T: Xante

Ei tietenkään ole niin, etteikö polyamoristeillakin olisi addiktioita, työnarkomaniaa ja mustasukkaisuutta. Lähinnä yritin kuvata tätä mustasukkaisuuden ja omistuhalun tuntemista, jota siis voi ilmetä myös monogamisessa suhteessa ihan ilman syrjähyppyjäkin. Toisaalta taas on suhteita, joissa nämä muut kiinnostuksen kohteet eivät herätä mustasukkaisuutta. Eli me olemme erilaisia siinä, mitä emme siedä ja mikä on täysin ok. Miksei siis myös siinä olisi erilaisuutta, voiko suhteessa olla useampiakin osapuolia, ei vain kaksi.

Tarkoitin ylenmääräisillä tunteilla sitä, että polyamoria torjutaan nopeasti sen tunnereaktion perusteella, jonka se ei-polyamoristeissa herättää ja jonka pohjana kaiketi usein on se, että ei sellaiseen suhteeseen suin surminkaan itse haluaisi. Tai juurikin rinnastetaan polyamoria moniavioisuuden jalkavaimoihin tms.

Areenassa on vielä katsottavissa tanskalainen dokumenttisarja parikymppisestä pariskunnasta, joka on päättänyt elää avoimessa suhteessa. Minulle jäi ohjelmasta päällimmäisenä mieleen, että monisuhteilu on sitä, että suhteilu on ikään kuin pariskunnan pääharrastus. Omaa ja sivusuhteita (tai sellaisen puutetta) vatvotaan puheissa koko ajan. Ja vähän väliä kännykällä soitellaan, että onko ok jos nyt teen niin tai näin tai tulen kotiin tai...

En kestäisi tuollaista jatkuvaa vatkaamista. En olekaan ihmissuhdekeskeinen ihminen. Ihmissuhdepeleihin keskittyvistä draamaelokuvistakaan en yleensä välitä. Joskus joku laadukas filmi tekee poikeuksen tässä, mutta yleensä en vatkauksia jaksa.

https://areena.yle.fi/1-4672732#autoplay=true

^Vähän sama kuin Amorella - oma vanha ja monogaminen parisuhde on nyvä myös juuri siksi, että ei tarvitse jatkuvasti säätää. Jää aikaa ja tilaa muullekin kuin suhdekuvioiden miettimiselle ja erilaisilla ihastus-kyllästymis-aaltoiluille. En missään tapauksessa jaksaisi olla vastarakastunut. Aivan liian kiihkeää.

Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 07, 2019, 19:44:14
Areenassa on vielä katsottavissa tanskalainen dokumenttisarja parikymppisestä pariskunnasta, joka on päättänyt elää avoimessa suhteessa. Minulle jäi ohjelmasta päällimmäisenä mieleen, että monisuhteilu on sitä, että suhteilu on ikään kuin pariskunnan pääharrastus. Omaa ja sivusuhteita (tai sellaisen puutetta) vatvotaan puheissa koko ajan. Ja vähän väliä kännykällä soitellaan, että onko ok jos nyt teen niin tai näin tai tulen kotiin tai...

En kestäisi tuollaista jatkuvaa vatkaamista. En olekaan ihmissuhdekeskeinen ihminen. Ihmissuhdepeleihin keskittyvistä draamaelokuvistakaan en yleensä välitä. Joskus joku laadukas filmi tekee poikeuksen tässä, mutta yleensä en vatkauksia jaksa.

https://areena.yle.fi/1-4672732#autoplay=true

Sama täällä. Haluaisin elää suhteessa, mutta en säätää enkä varsinkaan länkyttää kokoajan lukujärjestystä ylöskirjaten kuka tekee mitä tekee missä tekee kenen kanssa.

Suosittelen muuten todella katsomaan tuon sarjan tai ainakin pari jaksoa siitä. Ihan mielenkiintoista pohtia ihmissuhteita siihen peilaten ja vaikkapa sukupolvien välisiä eroja arvioiden.

Minulle sattui muuten kerran bussimatkalla Turkuun taakse istumaan kaksi nuorta naista, joista toinen oli polyamoristi ja joka pärpätti sille toiselle ummet ja lammet elämästään, mm. suhdeasioista. Hän taisi lisäksi olla lesbo ja suhteessa naiseen, jolla oli myös miessuhteita. Kuuntelin naisten juttua koko matkan niin, etten saanut edes mukaan varaamaani lehteä luetuksi. ;D

En muista enää mitä polyamoristi suhteistaan ajatteli, mutta kovasti puhuttavaa aiheesta oli - jopa sille matkakumppanille, joka ei ollut mikään henkilön paras ystävä, vaan vain joku harrastuksen piiristä tuttu kaveri. He olivat  menossa Turun keskiaikamarkkinoille, jonka osana oli jonkinlainen historia-asuun pukeutuminen. Nämä matkustajat harrastivat larppaamista, joten ehkä markkinoilla oli pelitapahtuma.

Ehkä nykyään kun on tinderit ja suhdesivustot, niin nuoremmat sukupolvet saattavat helposti ajautua/sosiaalistua harrastamaan ihmissuhteita ja roolipelejä. Erilaisia satunnaisia kaveruuksia ja harrastuskontakteja on heillä todennäköisesti paljon enemmän kuin meilä vanhemmilla vuosikerroilla.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 09, 2019, 10:25:38

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 10:23:39
Kyllähän toki naiviuskin käypä selitys on. Ehkä turviksia leijonaemon lailla puolustavat ihmiset katsovat että kantasuomalaisilla on niin hyvä olla että rutkuttavat vain silkkaa jääräyttään turviksista.

Turvisten takia oirehditaan vielä pitkään. Tuttavani joka on maahanmuuttajia kotouttavissa joukoissa menetti vaimonsa irakilaismiehelle. Netistä eräältä sivustolta juuri luin vastaavaa, mukamas onnellisessa liitossa oltiin ja yhtäkkiä nainen vain ilmoittaa että hän lähtee irakilaisen matkaan, heippa.

Pitäisiköhän kyttäillä sopivaa saumaa itselleen napata joku jätetty mies.

Olemme siis päässeet ulkkareiden kanssa lähtökohtaan, ne vie meidän naiset ;D Nyt vielä odotellaan sitä, että työt.

T: Xante

Ja minullehan sen pitäisi olla siis hyvä asia, jos vievät naiset. Suomalaisilla miehillä vain on taipumus katkeroitua, enkä jaksa enää ties monetta kertaa kuunnella tarinoita eksien kataluuksista sellaiselta ihmiseltä jonka kuuluisi nyt olla minun parini. Jos ei olla pari niin sitten saa tietysti mäkättää niin paljon kuin jaksaa.

Naisella on rakkaus- ja seksisuhde edesmenneisiin WCT-torneihin:

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c5cbd464-09a5-43d9-af12-cfbadd6d95d9?fbclid=IwAR2GXHCxdHbgjHUe5pP0b40rpV449f5b6s5SMyx2NuI2vzWpWIKvxaNIADU

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 10:29:24

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 09, 2019, 10:25:38

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 10:23:39
Kyllähän toki naiviuskin käypä selitys on. Ehkä turviksia leijonaemon lailla puolustavat ihmiset katsovat että kantasuomalaisilla on niin hyvä olla että rutkuttavat vain silkkaa jääräyttään turviksista.

Turvisten takia oirehditaan vielä pitkään. Tuttavani joka on maahanmuuttajia kotouttavissa joukoissa menetti vaimonsa irakilaismiehelle. Netistä eräältä sivustolta juuri luin vastaavaa, mukamas onnellisessa liitossa oltiin ja yhtäkkiä nainen vain ilmoittaa että hän lähtee irakilaisen matkaan, heippa.

Pitäisiköhän kyttäillä sopivaa saumaa itselleen napata joku jätetty mies.

Olemme siis päässeet ulkkareiden kanssa lähtökohtaan, ne vie meidän naiset ;D Nyt vielä odotellaan sitä, että työt.

T: Xante

Ja minullehan sen pitäisi olla siis hyvä asia, jos vievät naiset. Suomalaisilla miehillä vain on taipumus katkeroitua, enkä jaksa enää ties monetta kertaa kuunnella tarinoita eksien kataluuksista sellaiselta ihmiseltä jonka kuuluisi nyt olla minun parini. Jos ei olla pari niin sitten saa tietysti mäkättää niin paljon kuin jaksaa.

JOS joku vie puolison toiselta, niin ihan satavarmasti tuo jätetty on jollain tapaa myös itse edesauttanut tätä. Jos sattuisi niin harvinaisesti, että ei ole, niin sellainen puoliso todellakin myös joutaa mennä. Se ei nyt todellakaan ole jonkun ulkopuolisen vika, jos oma parisuhde ajaa karille, vaan ihan puolisoiden oman käyttäytymisen ja toiminnan tulosta. Sellaista ihmeihmistä ei ole olemassakaan, joka pystyisi rikkomaan onnellisen ja kaikin puolin hyvän parisuhteen. Jokin tyytymättömyys tai toimimattomuus tai kaipaus muuhun täytyy parisuhteen sisällä olla, jotta sellainen onnistuisi.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 14:40:47
Naisella on rakkaus- ja seksisuhde edesmenneisiin WCT-torneihin:

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c5cbd464-09a5-43d9-af12-cfbadd6d95d9?fbclid=IwAR2GXHCxdHbgjHUe5pP0b40rpV449f5b6s5SMyx2NuI2vzWpWIKvxaNIADU

Tämä varmasti aika monen mielestä kuulostaa erittäin oudolta tai jopa sairaalta. Mutta - pitääkö asiaan puuttua? Jos tällainen ihminen itse ei mielestään asiasta kärsi, eikä vaadi muita millään tapaa muuttamaan rakkauselämäänsä rakennuksiin kohdistuvaksi, niin mikä olisi syy puuttua tilanteeseen? Ei ainakaan niiden edesmenneiden WTC-tornien etu kaiketi?

Onko ihmisellä oikeus elää omalla tavallaan ja tehdä omia valintojaan ja olla sellainen kuin on, jos tämä tapa ei haittaa muita eikä aiheuta ihmiselle minkäänlaista toimintakyvyn heikkenemistä? Vai onko jokin peruste (mikä) vaatia kaikkia olemaan "normaaleja" ja käyttäytymään kuten useimmat käyttäytyvät?

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 07:33:58

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 14:40:47
Naisella on rakkaus- ja seksisuhde edesmenneisiin WCT-torneihin:

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c5cbd464-09a5-43d9-af12-cfbadd6d95d9?fbclid=IwAR2GXHCxdHbgjHUe5pP0b40rpV449f5b6s5SMyx2NuI2vzWpWIKvxaNIADU

Tämä varmasti aika monen mielestä kuulostaa erittäin oudolta tai jopa sairaalta. Mutta - pitääkö asiaan puuttua?

Ei. Mutta minusta ei myöskään kannata vahvistaa ja tukea tällaista, eli tuollaiset jutut voisi minusta jättää julkaisematta.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - syyskuu 10, 2019, 07:43:52

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 07:33:58

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 14:40:47
Naisella on rakkaus- ja seksisuhde edesmenneisiin WCT-torneihin:

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c5cbd464-09a5-43d9-af12-cfbadd6d95d9?fbclid=IwAR2GXHCxdHbgjHUe5pP0b40rpV449f5b6s5SMyx2NuI2vzWpWIKvxaNIADU

Tämä varmasti aika monen mielestä kuulostaa erittäin oudolta tai jopa sairaalta. Mutta - pitääkö asiaan puuttua?

Ei. Mutta minusta ei myöskään kannata vahvistaa ja tukea tällaista, eli tuollaiset jutut voisi minusta jättää julkaisematta.

Höpö höpö. Totta vitussa aivan kaikista harmittomista (yleensä myös harmillisitakin) ja normaaliin nähden poikkeavista asioista saa ja pitääkin kertoa täysin siitä riippumatta, mitä ne kertomiset tukevat taikka vahvistavat.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - syyskuu 10, 2019, 07:43:52

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 07:33:58

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 14:40:47
Naisella on rakkaus- ja seksisuhde edesmenneisiin WCT-torneihin:

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c5cbd464-09a5-43d9-af12-cfbadd6d95d9?fbclid=IwAR2GXHCxdHbgjHUe5pP0b40rpV449f5b6s5SMyx2NuI2vzWpWIKvxaNIADU

Tämä varmasti aika monen mielestä kuulostaa erittäin oudolta tai jopa sairaalta. Mutta - pitääkö asiaan puuttua?

Ei. Mutta minusta ei myöskään kannata vahvistaa ja tukea tällaista, eli tuollaiset jutut voisi minusta jättää julkaisematta.

Mitä tarkoitat vahvistamisella ja tukemisella = mitä ja ketä mielestäsi vahvistetaan ja tuetaan julkaisemalla tämä juttu?

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 06:34:24
JOS joku vie puolison toiselta, niin ihan satavarmasti tuo jätetty on jollain tapaa myös itse edesauttanut tätä. Jos sattuisi niin harvinaisesti, että ei ole, niin sellainen puoliso todellakin myös joutaa mennä. Se ei nyt todellakaan ole jonkun ulkopuolisen vika, jos oma parisuhde ajaa karille, vaan ihan puolisoiden oman käyttäytymisen ja toiminnan tulosta. Sellaista ihmeihmistä ei ole olemassakaan, joka pystyisi rikkomaan onnellisen ja kaikin puolin hyvän parisuhteen. Jokin tyytymättömyys tai toimimattomuus tai kaipaus muuhun täytyy parisuhteen sisällä olla, jotta sellainen onnistuisi.

No, minullahan on tästä kokemusta että jättäjä ei viitsi vaivautua sanomaan mikä kaikki nyppii, vaan hoitaa parisuhdetta hoitamalla sen pois päiviltä. Mitähän kulttuuria tämäkin nyt sitten on... Mutta jokatapauksessa yksi suurimpia syitä miksi toka eksäni ylipäätään alkoi kanssani seurustelemaan taisi olla se että seurassani oli rauhallista. Olihan hän aiemmin ollut suhteessa jossa viina virtasi, muija petti, ja porukkaa lampsi miehen asuntoon naisen mukana sitä rataa että yksi näistä naikkosen poikaystävistä yritti tappaakin tulevan eksäni. Mutta kuten sanotaan että sitä kyllästyy ensimmäiseksi siihen mihin ihastuu, niin olletikin eksäni kyllästyi rauhaan, siitä tuli tylsyyttä. Mies itse ei ollut halunnut että tapaisimme muita ihmisiä, kavereitaan hän ei ikinä kutsunut kotiimme. Jos piti tavata minun sukulaisiani, niin hän ei tykännyt. Vielä vähemmän hän tykkäsi siitä että hänen sukulaisiaan kävi meidän luonamme. Mutta niin vain hän kuitenkin oli sitten alkanut kaipaamaan sosiaalisempaa elämää, mutta kertoiko hän siitä minulle? Nöyyyy. Minä olin hänen silmissään leimautunut yksilöksi jonka kanssa voi olla vain "rauhallista" (silloin kun hän ei saanut omia raivokohtauksiaan, siis), joten kun hän halusi jälleen enemmän menoa & meininkiä, sai hän sitä sitten sitä kautta että ihastui toiseen naiseen ja tällä oli perhettä (myös lapsia) ja kavereita ja mies oli niin helvetin onnessaan että kuinka paljon uusia ihmisiä hän saa elämäänsä naisen kautta.

Minua jotensakin jurppii että ei voida sanoa kumppanille yhtään mitään mistään, vaan jätetään jotta saa sitten uuden kumppanin kanssa säpinää elämäänsä. Pidän perin ihmeellisenä että mennään tekemään omassa päässä päätöksiä että toiselle ei anneta edes mahdollisuutta elämänmuutoksiin, kun ei se muka koskaan siitä miksikään muutu. Tuollaista on helkkarin hyvä päättää päässään että on tekosyy päästä panemaan jotakuta toista...

Kuulemani perusteella tuttavani vaimo oli käyttäytynyt samalla tavalla kuin minun eksäni ennen kumppaninvaihtoa: häijyili. Nainen oli ollut tyytymätön ja naama nurinpäin, minun eksäni puolestaan letkautti kaikenlaista loukkaavaa. Onkohan tämän yleinenkin käyttäytymiskaava kun tekee mieli lähteä toisen matkaan... Vittuillaan niin kauan että tuleva jätettävä sanoisi jotain ilkeää itse, jolloin olisi hyvä syy häipyä ovet paukkuen.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 08:06:25

Lainaus käyttäjältä: urogallus - syyskuu 10, 2019, 07:43:52

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 10, 2019, 07:33:58

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 09, 2019, 14:40:47
Naisella on rakkaus- ja seksisuhde edesmenneisiin WCT-torneihin:

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c5cbd464-09a5-43d9-af12-cfbadd6d95d9?fbclid=IwAR2GXHCxdHbgjHUe5pP0b40rpV449f5b6s5SMyx2NuI2vzWpWIKvxaNIADU

Tämä varmasti aika monen mielestä kuulostaa erittäin oudolta tai jopa sairaalta. Mutta - pitääkö asiaan puuttua?

Ei. Mutta minusta ei myöskään kannata vahvistaa ja tukea tällaista, eli tuollaiset jutut voisi minusta jättää julkaisematta.

Mitä tarkoitat vahvistamisella ja tukemisella = mitä ja ketä mielestäsi vahvistetaan ja tuetaan julkaisemalla tämä juttu?

T: Xante

Jospa ne rakennukset tulee ja vie meidän naiset?


En yhtään ihmettele, että hänelle on diagnosoitu sukupuolisuhteiden häiriö, mutta että tällaisesta ei saisi kertoa? Jäisi aika paljon tavaraa julkaisematta jos tähän lähdettäisiin. Esim darwin-palkinnot olisi syytä julistaa pannaan heti.

"Rakkaus ei tule kohdalle" -tyyppiset epätoivoa huokuvat kirjoitukset ovat herättäneet mielessäni ajatuksen siitä, tarvitseeko sen tullakaan. Mieleeni on tullut vanha perinteinen avioliitto, johon mentiin ja jossa pysyttiin. Lähinnä tulevat mieleen elokuvien ja kirjojen tarinat englantilaisista hienostosuvuista menneinä aikoina, mutta niissä vallinnut käytäntö taitaa olla olemassa tietyissä osissa maapalloa vieläkin.

Idea on se, että pysyvää parisuhdetta eli käytännössä entisinä aikoina avioliittoa, ei solmita niinkään rakkaudesta vaan muista syistä, joista yksi merkittävä on sukujen rooli, mihin liittyvät taloudelliset seikat. Avioliitossa voi olla kyse suvun pysymisestä yhteiskuntaluokassaan tai sieltä putoamisessa. Titanic -elokuvassahan tämä tuotiin osuvasti esille. Nuoren naisen kuului naida rikas mies, koska naimakauppa oli köyhtyneen suvun viimeinen pelastus. Nuori nainen ei tätä halunnut.

Avioliittoon siis mentiin ja siinä pysyttiin sukujen etujen ja yhteiskunnan normien puitteissa. Nainen saattoi joutua sietämään itseään vanhempaa vastenmielistä miestä, joka kaiken lisäksi petti häntä, jos sillä nyt oli muuta merkitystä kuin vaara saada mieheltä sukupuolitauti. Nainen keskittyi lapsiin ja kartanon ylläpitoon. Kun tuli aika hänen lastensa "valita" puoliso, nainen oli jo sopeutunut ajatukseen, ettei romanttisella rakkaudella ole väliä eikä sen varaan voi laskea tulevaisuuttaan. Niinpä hän päätti omien lastensa avioliitoista samalla tavalla kuin hänen vanhempansa olivat päättäneet hänen avioliitostaan.

Onko järjestetty avioliitto huono asia?

Luin jostakin, että järjestetyt avioliitot ovat osoittautuneet onnellisimmiksi kuin vapaasti rakkaudesta solmitut. Rakkaus nimittäin väljähtyy, mutta taloudelliset realiteetit eivät muutu.

Juuri nyt (kuvitellaan, että eletään 1800-lukua) nuoren naisen voi olla houkuttelevampaa mennä naimisiin komean tallinrengin kanssa mieluummin kuin pönäkän kartanonherran, mutta kahdenkymmenen vuoden päästä tilanne on toinen. Tallinrenki on parhaat päivänsä nähnyt köyhä kurja sivistymätön juoppo ja moukka. Lapset ja heidän äitinsä elävät köyhyydessä. Nuoruuden romanttisesta rakkaudesta haaveineen ei ole enää mitään jäljellä. Pönäkän kartanonherran kanssa naimisiin mennyt nainen sen sijaan elää yltäkylläistä kartanonrouvan elämää ja lapset käyvät ylhäisökoulua päätyäkseen merkittäviin asemiin yhteiskunnassa. Avioliitto on mikä on, mutta kaikkea ei voi saada. Ja kun kartanonherra kuolee, vaimo saa elää loppuelämänsä varakkaana leskenä. Kenties löytyy vielä uusi rakkauskin. Tallirengin puoliso sen sijaan viettää viimeiset päivänsä jossakin kurjassa köyhäintalossa.

Minusta on alkanut tuntua, että parisuhdeshoppailua vuosikausia harrastaneet eivät koskaan löydä sitä tosirakkautta, jota he epätoivoisesti ja kiihkeästi etsivät. Mitä useampia kokeiluja ja epäonnistumisia on takana, sitä toivottomampaa uuden onnellisen pitkään kestävän suhteen solmiminen on. "Kun mikään ei riitä" alkaa olla pelin henki. Tästäkin säännöstä, niin kuin kaikista, on tietysti poikkeuksia, mutta tuollaisen käsityksen saa. Jos suhteita ylipäätään lopulta enää on, ne ovat yhden yön juttuja. Shoppailijat eivät lopulta enää kelpaa edes toisilleen. Ja kuka vähemmän kokenut haluaa lähteä tuollaiseen hommaan katsomaan, kelpaisiko hän, ja kuinka monen päivän tai viikon päästä tulee potkut.

Vanhanaikaisessa 1800-luvun avioliitossa oli miehen kannalta se hyvä puoli, että mies sai sikailla ja tehdä mitä halusi, mutta kadulle häntä ei heitetty kuin korkeintaan selviämään. Tämä antoi turvallisuuden ja varmuuden tunteen. En tiedä, oliko järjestelyssä naisen kannalta hyviä puolia. Ehkä niitä oli. Hän sai lihoa ja muuttua vastenmieliseksi, mutta häntäkään ei jätetty. Vaikka avioliitto olisi ollut enää pelkkä kulissi, se antoi kuitenkin eräänlaisen turvan.

Sarjakuva- ja elokuvahahmojen Vihtorin ja Klaaran suhde taitaa olla tällainen, samoin Pekan ja Justiinan suhde. Näkyykö niissä paljon rakkautta ja hellyyttä. On vaikea edes kuvitella Vihtori ja Klaara tai Pekka ja Justiina mihinkään intiimeihin rakkauden hetkiin. Omalla tavallaan nämä suhteet kuitenkin olivat kai onnellisia?

https://pictures.abebooks.com/DTACOLLECTIBLES/22381698984.jpg

http://3.bp.blogspot.com/-uZ1qZSB3owg/UXmitiF_K0I/AAAAAAAAAFs/LXDN6zw913Q/s1600/Jiggs+001.jpg

https://i.pinimg.com/originals/17/21/be/1721be96793800f2804f2e065a36ff09.jpg

Millä tavalla tavalla tulee onnelliseksi järjestetyssä avioliitossa jos taloudellisesti tulee toimeen omillaankin, ei halua lapsia, ei halua saman katon alle asumaan eikä kuvittele olevansa pumpattava Barbara jonka päälle mies voi pompata aina kun panettaa?

Ennen oli ennen ja nyt on nyt.

Ihan noiden Kopekin sarjakuvahahmojen vastapainoksi on pakko laittaa esimerkki elävästä elämästä, jossa rakkaus näkyy hyvin selvästikin.

Yli 70 vuoden rakkaus saa jatkua yhteisessä huoneessa hoivakodissa – Yrjö keittää Annilleen joka aamu puuroa, "vaikka henkilökuntakin sen tekisi" (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b0ddb823-700e-4c8a-baf4-929c7ff6a7ff)
Joka aamu Yrjö Haka-Risku keittää Annilleen kaurapuuron, vaikka kyllähän hoivakodin henkilökuntakin sen tekisi. – Minusta tuntuu hyvältä huomioida toista, hän perustelee.

--

Mitä tulee noihin järjestettyihin avioliittoihin, niin niissähän kiinnipitävä voima oli raha. Noina aikoina ei vaan päässyt lähtemään, vaikka olisi halunnut. Hampaat irvessä oli kestettävä. Sekö on sitten ihmisarvoista elämää?

Nykyisin kenenkään ei ole pakko kestää epätyydyttävää elämää. Pois pääsee, jos haluaa eikä ole pelkoa nälkäkuolemasta, joskin elintason laskuun pitää varautua ainakin joissain tapauksissa. Joillakin taas lähteminen jopa nostaa elintasoa.

Nykyversio järjestetyistä avioliitoista lienee "ensitreffit alttarilla" tosiTV-ohjelmassa. En sarjaa ole seurannut muuten kuin IP-lehtien otsikoista ja näyttää pari toisensa jälkeen lähteneen omille teilleen siitäkin huolimatta, että parit oli valittu oikein psykologisin perustein. Mutta kun kummankaan ei ole taloudellinen pakko roikkua liitossa, jossa ei ole kipinää, niin sitä on turha jatkaa.


Oikeastaan herää kysymys, miksi ihmeessä se parisuhteen yleensä pitäisi olla elinikäinen? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa enemmän tai vähemmän ja sitä myöten kasvavat erilleen tai sitten tulee jotain muuta eripuraa, josta ei pääse yli. Miksi väen väkisin pitäisi siinä sitten roikkua?

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 14:59:08

Oikeastaan herää kysymys, miksi ihmeessä se parisuhteen yleensä pitäisi olla elinikäinen? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa enemmän tai vähemmän ja sitä myöten kasvavat erilleen tai sitten tulee jotain muuta eripuraa, josta ei pääse yli. Miksi väen väkisin pitäisi siinä sitten roikkua?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon ja jotenkin päädyn puolustamaan elinikäistä liittoa. Jos lähtökohtana olisi aina elinikäinen liitto, puolisot tekisivät enemmän töitä liiton eteen ja huomioisivat toisiaan paremmin. Oman olonsa voi tehdä mukavammaksi panostamalla kumppanin hyvinvointiin ja luomalla uskoa tulevaisuuteen. Nyt trendinä tuntuu olevan että heti kun ensihuuma on ohi, aletaan etsimään uutta suhdetta. Harrastetaan surffausta ihastumisen aallonharjalla. Kuka sellaiseen liittoon haluaisi edes panostaa, jonka onnistumisennuste on vain ensihuuman mittainen.

Toinen pitkää liittoa puoltava tekijä on perheen merkitys. Perhe menetetään aina erossa. Perheellä ja puolison sukulaisilla saattaa olla monelle jopa suurempi merkitys kuin itse puolisolla.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 15:34:02

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 14:59:08

Oikeastaan herää kysymys, miksi ihmeessä se parisuhteen yleensä pitäisi olla elinikäinen? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa enemmän tai vähemmän ja sitä myöten kasvavat erilleen tai sitten tulee jotain muuta eripuraa, josta ei pääse yli. Miksi väen väkisin pitäisi siinä sitten roikkua?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon ja jotenkin päädyn puolustamaan elinikäistä liittoa. Jos lähtökohtana olisi aina elinikäinen liitto, puolisot tekisivät enemmän töitä liiton eteen ja huomioisivat toisiaan paremmin. Oman olonsa voi tehdä mukavammaksi panostamalla kumppanin hyvinvointiin ja luomalla uskoa tulevaisuuteen. Nyt trendinä tuntuu olevan että heti kun ensihuuma on ohi, aletaan etsimään uutta suhdetta. Harrastetaan surffausta ihastumisen aallonharjalla. Kuka sellaiseen liittoon haluaisi edes panostaa, jonka onnistumisennuste on vain ensihuuman mittainen.

Toinen pitkää liittoa puoltava tekijä on perheen merkitys. Perhe menetetään aina erossa. Perheellä ja puolison sukulaisilla saattaa olla monelle jopa suurempi merkitys kuin itse puolisolla.

En taida jälleen kerran ostaa logiikkaa. Jos siis ihminen tietää olevansa pakotettu (millä muulla tavalla elinikäinen liitto taataan?) elinikäiseen liittoon, hänessa herää huomaivaisuus ja halu tehdä töitä liiton eteen, vaikka hänessä ei muuten näitä ominaisuuksia ole?

Pitkää liittoa puoltavat minun mielestäni (sattumalta...) monetkin tekijät, ei siinä mitään. Mutta itse en osaa ottaa lähtökohdaksi mitään muuta kuin pariskunnan molempien halun liitossa olla ja kohdella toista siten, että tämä halu toisessa säilyy.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 16:23:31

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 15:34:02

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 14:59:08

Oikeastaan herää kysymys, miksi ihmeessä se parisuhteen yleensä pitäisi olla elinikäinen? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa enemmän tai vähemmän ja sitä myöten kasvavat erilleen tai sitten tulee jotain muuta eripuraa, josta ei pääse yli. Miksi väen väkisin pitäisi siinä sitten roikkua?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon ja jotenkin päädyn puolustamaan elinikäistä liittoa. Jos lähtökohtana olisi aina elinikäinen liitto, puolisot tekisivät enemmän töitä liiton eteen ja huomioisivat toisiaan paremmin. Oman olonsa voi tehdä mukavammaksi panostamalla kumppanin hyvinvointiin ja luomalla uskoa tulevaisuuteen. Nyt trendinä tuntuu olevan että heti kun ensihuuma on ohi, aletaan etsimään uutta suhdetta. Harrastetaan surffausta ihastumisen aallonharjalla. Kuka sellaiseen liittoon haluaisi edes panostaa, jonka onnistumisennuste on vain ensihuuman mittainen.

Toinen pitkää liittoa puoltava tekijä on perheen merkitys. Perhe menetetään aina erossa. Perheellä ja puolison sukulaisilla saattaa olla monelle jopa suurempi merkitys kuin itse puolisolla.

En taida jälleen kerran ostaa logiikkaa. Jos siis ihminen tietää olevansa pakotettu (millä muulla tavalla elinikäinen liitto taataan?) elinikäiseen liittoon, hänessa herää huomaivaisuus ja halu tehdä töitä liiton eteen, vaikka hänessä ei muuten näitä ominaisuuksia ole?


T: Xante

"Pakotettu" on väärä sana kuvaamaan sitä mitä tarkoitin. Asenteen tulisi heti suhteen alussa olla sellainen,  että nyt sitten vanhennutaan yhdessä vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Tyyliin "kunnes kuolema meidät erottaa". Peräänkuulutan siis tiukkaa asennetta.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 19:35:37
"Pakotettu" on väärä sana kuvaamaan sitä mitä tarkoitin. Asenteen tulisi heti suhteen alussa olla sellainen,  että nyt sitten vanhennutaan yhdessä vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Tyyliin "kunnes kuolema meidät erottaa". Peräänkuulutan siis tiukkaa asennetta.

Nojuu, mutta samalla kannattaa ehkä peräänkuuluttaa anteeksiantamista, huumorintajua ja ymmärrystä siitä, että tiukkuus vie meidät (ei siis minua tai sinua) vain niin pitkälle. Loput lähtee ihan muista asenteista.

T: Xante

Muoksis: ei oma (kai poikkeuksellisen pitkä) parisuhteeni ole päivääkään perustunut sille, että olemme tiukasti päättäneet pysyä yhdessä. Päinvastoin, se on perustunut sille, että voimme lopettaa heti sinä päivänä ja hetkenä, kun emme enää halua.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 19:39:39

Muoksis: ei oma (kai poikkeuksellisen pitkä) parisuhteeni ole päivääkään perustunut sille, että olemme tiukasti päättäneet pysyä yhdessä. Päinvastoin, se on perustunut sille, että voimme lopettaa heti sinä päivänä ja hetkenä, kun emme enää halua.

Tästä tulee mieleen lähinnä tupakkalakko, johon lähdetään sillä asenteella että voin taas aloittaa polttamisen kun ei enää huvita olla lakossa...

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 19:49:08

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 19:39:39

Muoksis: ei oma (kai poikkeuksellisen pitkä) parisuhteeni ole päivääkään perustunut sille, että olemme tiukasti päättäneet pysyä yhdessä. Päinvastoin, se on perustunut sille, että voimme lopettaa heti sinä päivänä ja hetkenä, kun emme enää halua.

Tästä tulee mieleen lähinnä tupakkalakko, johon lähdetään sillä asenteella että voin taas aloittaa polttamisen kun ei enää huvita olla lakossa...

Uskon, sen perusteella, mitä olet historiaasi avannut. Että tulee mieleen kielletyt hedelmät ja miten ei saisi, mutta tekee mieli, pitäisi, mutta ei aio tehdä.

Itse en tee päätöksiä ja sitä kautta lupauksia, joista en ole varma, voinko niitä pitää, en näe syytä kusetelella osapuolia mielihalujeni mukaan enkä myöskään pelätä toisen tätä tekevän. Some keep it simple.

T: Xante

Muoksis: ja oikeampi analogia olisi, että on päättänyt, että ei ala polttamaan, mutta sitten kuitenkin yhtenä päivänä alkaa polttamaan. Vinkiksi, parempaan argumentointiin.

Muoksis 2: korjaan omaakin argumentointiani: siis ei haluaisi alkaa polttamaan, mutta alkaisi kuitenkin.
Kuten sanottua: en usko näissä asioissa päätöksiin, vaan haluun tehdä jotain tai olla tekemättä.

Mulle tulee mieleen, että onko Brutto ja Xantippa ihan niin eri linjoilla kuin päällisin puolin näyttää. Jos haluaa ajatella sitä motivaation kannalta tai sen kannalta, että on valmis näkemään vaivaa suhteen eteen... niin eihän se välttämättä sodi tätä ajatusta vastaan, että ei siinä ole pakko olla, jos ei halua.

Mulle tulee mieleen analogia työpaikasta, jossa joku pitää duunistaan kiinni vähän passiivisaggressiivisesti. Se on koko ajan sitä mieltä, että sitä kustaan linssiin ja että sen ei pitäis joutua kestämään tämmöstä – ja sitten se rutisee ja sen elämä on kurjaa. Versus joku joka on liikkeellä vähän vahvemmalla itsetunnolla ja ajattelee sitä niin, että ei sen tarvitse jäädä sellaiseen duuniin, joka tekee sille hallaa ja on nettona negatiivinen asia elämässä.

Jos omaan työelämäänsä suhtautuu niin, että ei koe lähtökohtaisesti olevansa altavastaajan asemassa, ehkä se vaikuttaa jotenkin siihen, millaiseen rooliin siinä päätyy. Ja tästä siis Aasinsilta takaisin parisuhteeseen.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 10, 2019, 12:18:56
"Rakkaus ei tule kohdalle" -tyyppiset epätoivoa huokuvat kirjoitukset ovat herättäneet mielessäni ajatuksen siitä, tarvitseeko sen tullakaan. Mieleeni on tullut vanha perinteinen avioliitto, johon mentiin ja jossa pysyttiin. Lähinnä tulevat mieleen elokuvien ja kirjojen tarinat englantilaisista hienostosuvuista menneinä aikoina, mutta niissä vallinnut käytäntö taitaa olla olemassa tietyissä osissa maapalloa vieläkin.

Idea on se, että pysyvää parisuhdetta eli käytännössä entisinä aikoina avioliittoa, ei solmita niinkään rakkaudesta vaan muista syistä, joista yksi merkittävä on sukujen rooli, mihin liittyvät taloudelliset seikat. Avioliitossa voi olla kyse suvun pysymisestä yhteiskuntaluokassaan tai sieltä putoamisessa. Titanic -elokuvassahan tämä tuotiin osuvasti esille. Nuoren naisen kuului naida rikas mies, koska naimakauppa oli köyhtyneen suvun viimeinen pelastus. Nuori nainen ei tätä halunnut.

Avioliittoon siis mentiin ja siinä pysyttiin sukujen etujen ja yhteiskunnan normien puitteissa. Nainen saattoi joutua sietämään itseään vanhempaa vastenmielistä miestä, joka kaiken lisäksi petti häntä, jos sillä nyt oli muuta merkitystä kuin vaara saada mieheltä sukupuolitauti. Nainen keskittyi lapsiin ja kartanon ylläpitoon. Kun tuli aika hänen lastensa "valita" puoliso, nainen oli jo sopeutunut ajatukseen, ettei romanttisella rakkaudella ole väliä eikä sen varaan voi laskea tulevaisuuttaan. Niinpä hän päätti omien lastensa avioliitoista samalla tavalla kuin hänen vanhempansa olivat päättäneet hänen avioliitostaan.

Onko järjestetty avioliitto huono asia?

Luin jostakin, että järjestetyt avioliitot ovat osoittautuneet onnellisimmiksi kuin vapaasti rakkaudesta solmitut. Rakkaus nimittäin väljähtyy, mutta taloudelliset realiteetit eivät muutu.

Juuri nyt (kuvitellaan, että eletään 1800-lukua) nuoren naisen voi olla houkuttelevampaa mennä naimisiin komean tallinrengin kanssa mieluummin kuin pönäkän kartanonherran, mutta kahdenkymmenen vuoden päästä tilanne on toinen. Tallinrenki on parhaat päivänsä nähnyt köyhä kurja sivistymätön juoppo ja moukka. Lapset ja heidän äitinsä elävät köyhyydessä. Nuoruuden romanttisesta rakkaudesta haaveineen ei ole enää mitään jäljellä. Pönäkän kartanonherran kanssa naimisiin mennyt nainen sen sijaan elää yltäkylläistä kartanonrouvan elämää ja lapset käyvät ylhäisökoulua päätyäkseen merkittäviin asemiin yhteiskunnassa. Avioliitto on mikä on, mutta kaikkea ei voi saada. Ja kun kartanonherra kuolee, vaimo saa elää loppuelämänsä varakkaana leskenä. Kenties löytyy vielä uusi rakkauskin. Tallirengin puoliso sen sijaan viettää viimeiset päivänsä jossakin kurjassa köyhäintalossa.

Minusta on alkanut tuntua, että parisuhdeshoppailua vuosikausia harrastaneet eivät koskaan löydä sitä tosirakkautta, jota he epätoivoisesti ja kiihkeästi etsivät. Mitä useampia kokeiluja ja epäonnistumisia on takana, sitä toivottomampaa uuden onnellisen pitkään kestävän suhteen solmiminen on. "Kun mikään ei riitä" alkaa olla pelin henki. Tästäkin säännöstä, niin kuin kaikista, on tietysti poikkeuksia, mutta tuollaisen käsityksen saa. Jos suhteita ylipäätään lopulta enää on, ne ovat yhden yön juttuja. Shoppailijat eivät lopulta enää kelpaa edes toisilleen. Ja kuka vähemmän kokenut haluaa lähteä tuollaiseen hommaan katsomaan, kelpaisiko hän, ja kuinka monen päivän tai viikon päästä tulee potkut.

Vanhanaikaisessa 1800-luvun avioliitossa oli miehen kannalta se hyvä puoli, että mies sai sikailla ja tehdä mitä halusi, mutta kadulle häntä ei heitetty kuin korkeintaan selviämään. Tämä antoi turvallisuuden ja varmuuden tunteen. En tiedä, oliko järjestelyssä naisen kannalta hyviä puolia. Ehkä niitä oli. Hän sai lihoa ja muuttua vastenmieliseksi, mutta häntäkään ei jätetty. Vaikka avioliitto olisi ollut enää pelkkä kulissi, se antoi kuitenkin eräänlaisen turvan.

Sarjakuva- ja elokuvahahmojen Vihtorin ja Klaaran suhde taitaa olla tällainen, samoin Pekan ja Justiinan suhde. Näkyykö niissä paljon rakkautta ja hellyyttä. On vaikea edes kuvitella Vihtori ja Klaara tai Pekka ja Justiina mihinkään intiimeihin rakkauden hetkiin. Omalla tavallaan nämä suhteet kuitenkin olivat kai onnellisia?

https://pictures.abebooks.com/DTACOLLECTIBLES/22381698984.jpg

http://3.bp.blogspot.com/-uZ1qZSB3owg/UXmitiF_K0I/AAAAAAAAAFs/LXDN6zw913Q/s1600/Jiggs+001.jpg

https://i.pinimg.com/originals/17/21/be/1721be96793800f2804f2e065a36ff09.jpg

Jatkan vielä tämän pohdiskelua. Tarkoittaako onnellisuus sitä että on millä mällätä, eli taloudellista hyvinvointia? Myöskin kun vanhukset eivät tykkää olla yksin, niin sitten kun seksi ei enää kiinnosta (jos sellainen piste ehditään saavuttaa, ja kaippa sen avioliitossa saavuttaa), toimii se vanha kumppani tietysti seurana. Tulee mieleen vähän kuin kaksi vankia olisi ollut suorittamassa vuosikymmeniä vankeustuomiotaan samassa sellissä, väkisinkin toiseen kai jotenkin kiintyy, vaikkei se rakkautta olisikaan.

Suurin syy miksi vastustan järjestettyä avioliittoa on se että se vähän liian usein maailmalla kulkee käsi kädessä silvontojen ja lapsimorsiamien kanssa. Kaksi täysi-ikäistä aikuista sentään voi sanoa tarjotusta ehdokkaasta että en halua tuota, kunnes perhe tai joku parittajaeukko osaa tarjota mieluisempaa. Mutta kun morsmaikku on vasta lapsi, niin eipä inise ja intä vastaan vaikka millaiselle harvahampaiselle ukolle paiskattaisiin. Ja jotta paketti on varmasti ehjä eli muija neitsyt, niin genitaalit veks ja kursitaan aukko umpeen.

Onko yhtäkään kansaa joka silpoo tyttäriään mutta ei harjoita järjestettyä avioliittoa? Tuskin.

***

Länsimainen järjestetty avioliitto voisi olla sellainen että tietokone raksuttelee parhaan mahdollisen parin. Jos jotakuta kiinnostaa, voi viedä tätä ajatusta eteenpäin.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2019, 09:44:44
Suurin syy miksi vastustan järjestettyä avioliittoa on se että se vähän liian usein maailmalla kulkee käsi kädessä silvontojen ja lapsimorsiamien kanssa. Kaksi täysi-ikäistä aikuista sentään voi sanoa tarjotusta ehdokkaasta että en halua tuota, kunnes perhe tai joku parittajaeukko osaa tarjota mieluisempaa. Mutta kun morsmaikku on vasta lapsi, niin eipä inise ja intä vastaan vaikka millaiselle harvahampaiselle ukolle paiskattaisiin. Ja jotta paketti on varmasti ehjä eli muija neitsyt, niin genitaalit veks ja kursitaan aukko umpeen.

Avioliittojen järjestämisen perinne Intiassa on oma kiinnostava lukunsa. Siellähän Bollywood hehkuttaa täysillä romanttisen rakkauden ihannetta, ja sitä kai myös yleisesti pidetään arvossa ihan niin kuin länsimaissakin, mutta silti suurin osa avioliitoista on yhä järjestettyjä. Se siinä on hyvää nimenomaan Intiassa, että vanhemmat yleensä etsivät aika laajalta sopivaa kumppania, eikä se siis tyypillisesti ole mikään serkkuavioliitto niin kuin usein on tietyillä seuduilla Pakistanissa tai Afganistanissa. Intiassa siihen liittyy myös yleisesti tunnustettu kieltätymisoikeus, eli että vaikka vanhemmat etsivät sopivaa kumppania, siitä on mahdollista kieltäytyä, ja lisäksi nämä osapuolet ovat aikuisia.

Ehkä siis kannattaisi asiaa miettiessä erottaa järjestetty avioliitto ja pakkoavioliitto toisistaan. Sittenhän on vielä sellainenkin käsitepari kuin järkiavioliitto ja rakkausavioliitto.

^

Hyviä verrokkeja.

Samalla toteaisin, että eiköpähän juuri kulttuurilla ole tässä iso merkitys. Tarkoitan, että Intiassa on kai (en tosin sitäkään kulttuuria syvällisesti tunne) vallalla ajatus, että järjestetty avioliitto on hyvä, koska vanhemmat tuntevat lapsensa, osaavat valita oikein = on suuri todennäköisyys, että valinta on onnistunut ja rakkaus ilmaantuu avioliiton myötä. Eli kysymyksessä ei ole koko elämän auttamattomasti pilaava pakko.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 19:35:37

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 16:23:31

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 15:34:02

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 14:59:08

Oikeastaan herää kysymys, miksi ihmeessä se parisuhteen yleensä pitäisi olla elinikäinen? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa enemmän tai vähemmän ja sitä myöten kasvavat erilleen tai sitten tulee jotain muuta eripuraa, josta ei pääse yli. Miksi väen väkisin pitäisi siinä sitten roikkua?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon ja jotenkin päädyn puolustamaan elinikäistä liittoa. Jos lähtökohtana olisi aina elinikäinen liitto, puolisot tekisivät enemmän töitä liiton eteen ja huomioisivat toisiaan paremmin. Oman olonsa voi tehdä mukavammaksi panostamalla kumppanin hyvinvointiin ja luomalla uskoa tulevaisuuteen. Nyt trendinä tuntuu olevan että heti kun ensihuuma on ohi, aletaan etsimään uutta suhdetta. Harrastetaan surffausta ihastumisen aallonharjalla. Kuka sellaiseen liittoon haluaisi edes panostaa, jonka onnistumisennuste on vain ensihuuman mittainen.

Toinen pitkää liittoa puoltava tekijä on perheen merkitys. Perhe menetetään aina erossa. Perheellä ja puolison sukulaisilla saattaa olla monelle jopa suurempi merkitys kuin itse puolisolla.

En taida jälleen kerran ostaa logiikkaa. Jos siis ihminen tietää olevansa pakotettu (millä muulla tavalla elinikäinen liitto taataan?) elinikäiseen liittoon, hänessa herää huomaivaisuus ja halu tehdä töitä liiton eteen, vaikka hänessä ei muuten näitä ominaisuuksia ole?


T: Xante

"Pakotettu" on väärä sana kuvaamaan sitä mitä tarkoitin. Asenteen tulisi heti suhteen alussa olla sellainen,  että nyt sitten vanhennutaan yhdessä vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Tyyliin "kunnes kuolema meidät erottaa". Peräänkuulutan siis tiukkaa asennetta.

Itsekin olen mietiskellyt tätä mistä puhutte. Elämän päämäärä on kai olla onnellinen, ja parisuhde on osa tätä hanketta. Kumpi ympäristö lopulta tukee enemmän tätä päämäärää, muinainen eroja paheksuva ilmapiiri vai nykyaikainen yksilön omaa onnea korostava ilmapiiri. Erot ovat ainakin lisääntyneet, mutta onko ihmisten henkilökohtainen onnellisuus lisääntynyt? Näiden välille voitaneen vetää ainakin jonkilaista korrelaatiota (joko suoraa tai käänteistä), koska läheiset ihmissuhteet, joka parisuhde etunenässä on, on melko merkittävä tekijä ihmisen onnellisuudessa.

Toisaalta on hyvä, että huonosta liitosta voi lähteä nykyään helpommin, mutta onko tämä johtanut siihen, että ns. hyvistäkin liitoista lähdetään helpommin? Erot ovat tutkitusti tarttuvia, eli lähipiirin erot saanevat ihmiset tarkastelemaan sitä omaakin kumppania kriittisemmin. Kun eronnut elää uutta huumaa uuden ihanan kumppanin kanssa, voi tämä uusi kierros alkaa houkuttamaan oman nukkavierun kumppanin sijaan, vaikka kaikki olisikin ihan ok.

Enpä tiedä. Tuntuu, että ihmiset eivät ehkä nykyään enää tiedä, mikä määrä onnellisuutta on riittävää. Millainen elämä on riittävää. Minkä painoarvon antaa romanttiselle rakkaudelle, joka on polttoaineista parhaita, mutta pitkässä liitossa usein hiipunutta, ja minkä painoarvon muille arvoille? Mikä elämässä on tärkeintä?

^
Parisuhteessa nykyään vaihtaminen uuteen on melko yleistä. Ehkä se joskus on hyväkin juttu, mutta usein ongelma saattaa olla myös siinä vaihtajassa, eli samat ongelmat viedään uuteen suhteeseen.
Odotukset ja toiveet eivät välttämättä täyty ja uuden veihätys on ohimenevää.
Haastavaahan parisuhde on yleensäkin- kaksi erilaista ihmistä joutuu sopeutumaan toisiinsa. Silloin on hyvä olla huomioimatta pikkua asioita jotka toisessa saattavat ärsyttää ja lakata pyrkimystä muokata toisesta itselleen mieleinen ihminen.

Joskus on vain pakko erota sekin on vaihtoehto. Loputtomasti ei pidä yrittää sopeutua, jokainen tarvitsee myös omaa tilaa.

Oma arvioni on, että ihminen, jolla hyvä itsetuntemus, on onnellinen yksinään ja toisen kanssa helpoiten.

Siihenkin kliseeseen uskon, että ellei ole onnellinen itsekseen, ei sitä kyllä ole toisenkaan kanssa. En usko, että omaan elämään tai itseen toinen voi ikinä tuoda mitään ratkaisevaa, että ns. perustyytymättömyys muuttuisi onneksi.

Jos näkee itsessään ja omassa elämässä paljon tyytymättömyyden aiheita, niitä on helppo nähdä myös toisessa. Ja toisaalta, jos toista alkaa vaatimaan muuttamaan omia tyytymättömyyksiä, parantamaan niitä, jne. se aika harvoin onnistuu.

T: Xante

^ Olisin taipuvainen ajattelemaan samoin. Jos yksinäisyys täytetään pyörittelemällä päässä epäsosiaalisia asioita, niin ei ole ehkä niin helppoa sitten kun sitä seuraa olisi, muuttua sosiaaliseksi.

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - syyskuu 10, 2019, 20:14:42
Mulle tulee mieleen, että onko Brutto ja Xantippa ihan niin eri linjoilla kuin päällisin puolin näyttää. Jos haluaa ajatella sitä motivaation kannalta tai sen kannalta, että on valmis näkemään vaivaa suhteen eteen... niin eihän se välttämättä sodi tätä ajatusta vastaan, että ei siinä ole pakko olla, jos ei halua.

Mulle tulee mieleen analogia työpaikasta, jossa joku pitää duunistaan kiinni vähän passiivisaggressiivisesti. Se on koko ajan sitä mieltä, että sitä kustaan linssiin ja että sen ei pitäis joutua kestämään tämmöstä – ja sitten se rutisee ja sen elämä on kurjaa. Versus joku joka on liikkeellä vähän vahvemmalla itsetunnolla ja ajattelee sitä niin, että ei sen tarvitse jäädä sellaiseen duuniin, joka tekee sille hallaa ja on nettona negatiivinen asia elämässä.

Jos omaan työelämäänsä suhtautuu niin, että ei koe lähtökohtaisesti olevansa altavastaajan asemassa, ehkä se vaikuttaa jotenkin siihen, millaiseen rooliin siinä päätyy. Ja tästä siis Aasinsilta takaisin parisuhteeseen.

Tässä lienee kaikkien syytä tunnistaa oma tapansa toimia. Siinä missä yhdelle ajatuskin ikuisesta lupautumisesta toimii lähinnä erilleen sysääjänä ja koko suhteen pilaavana ahdistavana pakkona, se on toiselle juuri tapa saada homma toimimaan. Me ollaan kaikki hirveän erilaisia siinä, mikä meitä motivoi ja auttaa pyrkiessä kohti jotakin tavoitetta. Siinä missä yksi tarvitsee vaikkapa kuntoiluunsa personal trainerin tai maratontavoitteen, on tällainen toiselle juuri tekijä, joka inhottaa kaikkein eniten ja saa heti lopettamaan koko jutun. Lienee tärkeintä tunnistaa oma toimintatapa ja sitten pyrkiä järjestämään olosuhteet sellaisiksi, ettei ole liiaksi niitä häiritseviä ja motivaatiota vähentäviä tekijöitä haittaamassa. Nämä tekijät vain eivät ole kaikille samoja.

Itse tuppaan esim. kasvattamaan aina itselleni pienet pirunsarvet, kun joku asettelee erilaisia pakkoja, jotta varmasti "saisin aikaiseksi". Tyypillisesti en koskaan silloin tee siten kuin olisi ollut tarkoituksena, vaan joko en tee ollenkaan, teen vain minimin vaikka pystyisin enempäänkin helposti tai sitten tottelen "ylihyvin" siten, että homma muuttuu täysin älyttömäksi ja mielellään häiritsee jollain tapaa pakon asettajaa. Kaikissa tapauksissa siis asetettu pakko aiheuttaa sen, etten tee parastani, vaan vain jotakin suhteessa pakkoon ilmaistakseni mielipiteeni sen typeryydestä. Sen sijaan jos saan itse olla oma "piiskurini", saan tyypillisesti asiat tehtyä ja tavoitteet saavutettua. Minusta on loukkaavaa olettaa, että tarvitsen jonkun ulkoisen pakon tai piiskaajan. Se aliarvioi mielestäni minua ihmisenä sekä muuttaa toiminnan luonteen ikäväksi toisen miellyttämisen ja vain ulkoisen palkkion vuoksi tapahtuvaksi suosion kalasteluksi. Ei kukkokaan käskien laula.

Jos haluan toimia pitkäjänteisesti jossakin asiassa, on paras motivaattori löytää innostus siihen toimintaan, jota tavoitteen saavuttaminen vaatii. Siis - vaikkapa siis nauttia parisuhteestaan juuri nyt ja tänään ja silloinkin, kun joutuu siinä jotakin hankausta työstämään. Ei minua ainakaan saa panostamaan suhteeseen jokin päätös siitä, että kestän, vaikka pahalta tuntuisi. Ennemminkin päinvastoin se, että voin milloin tahansa myös todeta, että se oli sitten tässä, saa valitsemaan, ettei noin totea.

JOtenkin itselleni ajatus ikuisuuslupaus pitää liiaksi sisällään ääneen lausumattoman lupauksen pysyä myös muuttumattomana. Se taas on ajatuksena täysin mahdoton ja jopa haitallinen. En myöskään haluaisi kumppania, joka lupaa pysyä samanlaisena vuosikymmenten ajan. Mutta miten voisi luvata rakastavansa aina, jos oletuksena on, että tietenkin molemmat muuttuvat? Mitä ja millaista edes on se rakkaus, jonka tämän muuttuneen itsensä puolesta on lupaamassa? Mutta varmaankin joillekin tällainen lupaus on luonteva ja myös tapa kannatella parisuhdetta. Itse en vain koe sitä toimivana - enkä oikein mahdollisenakaan. Kyse lienee kuitenkin myös siitä, miten sen sisällöllisesti ymmärrän.

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 12, 2019, 08:28:01

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 19:35:37

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 10, 2019, 16:23:31

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 15:34:02

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 14:59:08

Oikeastaan herää kysymys, miksi ihmeessä se parisuhteen yleensä pitäisi olla elinikäinen? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa enemmän tai vähemmän ja sitä myöten kasvavat erilleen tai sitten tulee jotain muuta eripuraa, josta ei pääse yli. Miksi väen väkisin pitäisi siinä sitten roikkua?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon ja jotenkin päädyn puolustamaan elinikäistä liittoa. Jos lähtökohtana olisi aina elinikäinen liitto, puolisot tekisivät enemmän töitä liiton eteen ja huomioisivat toisiaan paremmin. Oman olonsa voi tehdä mukavammaksi panostamalla kumppanin hyvinvointiin ja luomalla uskoa tulevaisuuteen. Nyt trendinä tuntuu olevan että heti kun ensihuuma on ohi, aletaan etsimään uutta suhdetta. Harrastetaan surffausta ihastumisen aallonharjalla. Kuka sellaiseen liittoon haluaisi edes panostaa, jonka onnistumisennuste on vain ensihuuman mittainen.

Toinen pitkää liittoa puoltava tekijä on perheen merkitys. Perhe menetetään aina erossa. Perheellä ja puolison sukulaisilla saattaa olla monelle jopa suurempi merkitys kuin itse puolisolla.

En taida jälleen kerran ostaa logiikkaa. Jos siis ihminen tietää olevansa pakotettu (millä muulla tavalla elinikäinen liitto taataan?) elinikäiseen liittoon, hänessa herää huomaivaisuus ja halu tehdä töitä liiton eteen, vaikka hänessä ei muuten näitä ominaisuuksia ole?


T: Xante

"Pakotettu" on väärä sana kuvaamaan sitä mitä tarkoitin. Asenteen tulisi heti suhteen alussa olla sellainen,  että nyt sitten vanhennutaan yhdessä vaikka vastoinkäymisiä tulisikin. Tyyliin "kunnes kuolema meidät erottaa". Peräänkuulutan siis tiukkaa asennetta.

Itsekin olen mietiskellyt tätä mistä puhutte. Elämän päämäärä on kai olla onnellinen, ja parisuhde on osa tätä hanketta.

Onnellisuuden tavoittelu on taitolaji ja liian usein siinä sorrutaan tavoittelemaan pikavoittoja. Varsinkin parisuhderintamalla lähdetään liian helposti hakemaan pelkkiä toistuvia ensihuuman kokemuksia. Niihin saatetaan jopa jäädä koukkuun. Joillekin se saattaa tuoda onnellisen elämän, mutta itse alan uskoa pitkiin suhteisiin, jotka tuottavat onnellisuutta muidenkin tekijöiden kuin pelkästään rakastumisen tunteen kautta.

Mikä määrä onnellisuutta sitten on riittävää? Ihmiset ovat kadottaneet kyvyn tunnistaa kohtuullisuuden rajat, joten ei ilmeisesti mikään.

"You know feeling good was good enough for me" sanoisi Janis Joplin.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 13, 2019, 10:17:44
Onnellisuuden tavoittelu on taitolaji ja liian usein siinä sorrutaan tavoittelemaan pikavoittoja. Varsinkin parisuhderintamalla lähdetään liian helposti hakemaan pelkkiä toistuvia ensihuuman kokemuksia. Niihin saatetaan jopa jäädä koukkuun. Joillekin se saattaa tuoda onnellisen elämän, mutta itse alan uskoa pitkiin suhteisiin, jotka tuottavat onnellisuutta muidenkin tekijöiden kuin pelkästään rakastumisen tunteen kautta.

Tästä olemme samaa mieltä. Rakastaminen on ainakin itselleni enemmän onnellisuutta tuottavaa kuin rakastuminen (joka onkin aika rasittavaa puuhaa), enkä halveksi pitkän suhteen tuomaa turvallisuudentunnettakaan.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 10, 2019, 15:34:02

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 10, 2019, 14:59:08

Oikeastaan herää kysymys, miksi ihmeessä se parisuhteen yleensä pitäisi olla elinikäinen? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa enemmän tai vähemmän ja sitä myöten kasvavat erilleen tai sitten tulee jotain muuta eripuraa, josta ei pääse yli. Miksi väen väkisin pitäisi siinä sitten roikkua?

Olen miettinyt tätä kysymystä paljon ja jotenkin päädyn puolustamaan elinikäistä liittoa. Jos lähtökohtana olisi aina elinikäinen liitto, puolisot tekisivät enemmän töitä liiton eteen ja huomioisivat toisiaan paremmin. Oman olonsa voi tehdä mukavammaksi panostamalla kumppanin hyvinvointiin ja luomalla uskoa tulevaisuuteen. Nyt trendinä tuntuu olevan että heti kun ensihuuma on ohi, aletaan etsimään uutta suhdetta. Harrastetaan surffausta ihastumisen aallonharjalla. Kuka sellaiseen liittoon haluaisi edes panostaa, jonka onnistumisennuste on vain ensihuuman mittainen.

Toinen pitkää liittoa puoltava tekijä on perheen merkitys. Perhe menetetään aina erossa. Perheellä ja puolison sukulaisilla saattaa olla monelle jopa suurempi merkitys kuin itse puolisolla.

Ja jätetyiksi tulleita saatettaisiin sympata hiukan nykyistä enemmän. Tällä hetkellä meno on aika raakaa.

Olin jo kyseenalaistaa sen, että elämän päämäärä olisi onnellisuus, mutta tarkemmin ajateltuna sen voi kyllä niinkin ajatella.

Tuntuuhan se olevan yleismaailmallinen pyrkimys onnellisuutta kohti vaikka sen pyrkimyksen ilmenemismuodot näyttävät usein aivan päinvastaisilta. Mieli kun on rikki niin sitä onnea haetaan omituisista asioista, rahaa ja valtaa pitää aina olla enemmän kun uskotaan, että kyllä se seuraava miljoona vasta takaa onnellisuuden. Sadisti on onnellinen saadessaan rääkätä muita ja joku viiltelee itseään kun sekin tuntuu paremmalta kuin nykytilanne jne

Yksi syistä miksi pitkä parisuhteeni kopsahti karille taitaa olla juuri se että kumppani arvostikin rakastumista enemmän kuin rakastamista. Minulla on kyllä päinvastoin. Tunnemyrskyt ovat rasittavia. Mieluummin sellainen vaikka vähän arkinenkin olo, hyväntuulinen kuitenkin, kuin jotain Tuulen viemää.

Treffeillä käydessä ei kenenkään kanssa vaan ole tullut sellaista tuttuuden tunnetta mistä on hyvä lähteä etenemään. Tulee vain vierauden tuntemuksia. Ei mitään kodikasta ja leppoisaa. Ja juuri sen vierauden tunteen ällöttävyyden takia treffeillä ei tulekaan käytyä kuin pari kertaa vuodessa, mikä matemaattisesti ajatellen ei ole hyvä hommeli. Mistäköhän luin että sadasta ihmisestä vain joku kolme on sellaisia joista voisi kiinnostua. En ole sataa miestä tavannut edes koko elämäni aikana.

Itse taidan olla juuri tuollainen rakastumiseen rakastunut aallonharjalla surffaaja parisudejutuissa, mutta yksin ollessa (ja tietysti aikanaan lasten kanssa) osaan löytää onnellisuuden siitä ihan tavallisesta arkipäivän elämästä. Ehkä sen tulisimman rakastumisen mentyä ohi, tunnen menettäneeni jotain suurta, enkä osaa sen jälkeen tyytyä siihen normaaliin elämään tämän rakastumisen kohteen kanssa. Tosin useimmiten rakastumisen mentyä ohi vasta alkaa nähdä sen toisen osapuolen vikoja tai "vikoja", joita sitten en pystykään sietämään.

Ilmeisesti minulla ei riitä jaksaminen siihen, että joku aikuinen olisi jatkuvasti elämässäni läsnä. Kaksi lyhyttä avioliittoa kaukana takana ja kolmatta en halua edes yrittää. Suurimman osan elämästäni olen silti tuntenut olevani hyvin onnellinen, mutta parisuhdeonnea siinä on hyvin vähän.

Itselläni (huom nyt todellakin puhun vain itsestäni, tulkoon tähän heti disclamer) rakastumisen erottaa rakastamisesta se, että ensimmäinen on äärimmäisen itsekäs tila. Kaikkea, mitä toinen tekee, arvioi ja määrittää "minun" kautta. Miltä minusta tuntuu, kun toinen tekee tai sanoo noin, mitä se minulle tarkoittaa, että aikoo tuota...jotenkin siinä tilassa on läsnä niin...mikähän olisi sana...riippuvaisuus tai jotain sinne päin, on itse aivan kiinni toisessa ja elää toisen mielialoja (siten kuin ne omassa päässään itsekkäästi tulkitsee).

Rakastaminen antaa tilaa, kuunnella ja yrittää ymmärtää, tajuta, että ei tällä tai tuolla asialla ole mitään tekemistä minun kanssani, joten tästä on ihan turha draamaa vääntää.

T: Xante

Rakastuminen parhaimmillaan on innostusta. Huonoimmillaan omien haavekuviensa kanssa vehtaamista jopa niin että voi lopulta kysyä että omaan itseesikö ihastuit - ethän tiedä oikeasti tuosta toisesta hittojakaan.

Rakastaminen mielestäni on sitä että tietää ketä ja millaista ihmistä kohtaan niitä tunteita on. On oikeaan, todelliseen ihmiseen kiintynyt. Ei omiin aivoituksiinsa.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 13, 2019, 10:17:44
Onnellisuuden tavoittelu on taitolaji ja liian usein siinä sorrutaan tavoittelemaan pikavoittoja. Varsinkin parisuhderintamalla lähdetään liian helposti hakemaan pelkkiä toistuvia ensihuuman kokemuksia. Niihin saatetaan jopa jäädä koukkuun. Joillekin se saattaa tuoda onnellisen elämän, mutta itse alan uskoa pitkiin suhteisiin, jotka tuottavat onnellisuutta muidenkin tekijöiden kuin pelkästään rakastumisen tunteen kautta.

Mikä määrä onnellisuutta sitten on riittävää? Ihmiset ovat kadottaneet kyvyn tunnistaa kohtuullisuuden rajat, joten ei ilmeisesti mikään.

Kyllähän rakastuessa saa aika voimakkaita hyvän olon kokemuksia. Ei se ihme ole, että ihminen joskus sellaisia huippuhetkiä tai todella voimakkaan hyvän olon fiiliksiä kaipaa.

Oisko siinä sitten vähän haastavaa se, että onnellisuuden tai onnen kokemukset tuntuu jopa tulevan vähän sattumanvaraisesti. Kivoja asioita voi tietty itselleen järjestää, se kannattaa ja siinä ei ole mitään väärää. Mutta loppujen lopulta ilo kuitenkin usein yllättää ja tuntuu semmoselta, että sitä ei ehkä ihan ansaita eikä järjestetä vaan se vain syntyy elämän kontrasteista spontaanisti.

Tässä mielessä onnellisuuden tavoittelu voi näyttäytyä aika vaativanakin pyrkimyksenä. Kun se voi näyttää siltä, että tekee asioita, joita ei ihan niin hirveästi ehkä hetkestä hetkeen edes halua tehdä. Hoitaa erilaisia velvollisuuksia, yrittää toimia hyvin, kärsii pieniä pettymyksiä ja kokee pieniä onnistumisia. Niin mistä sen edes tietää hetkestä käsin, onko joku nyt ns. hyvää elämää ja osa siihen kuuluvaa onnellisuutta vai pikemminkin jotain pikavoiton tavoittelua tai muuten kestämätöntä  :D

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 13, 2019, 14:04:04
Rakastuminen parhaimmillaan on innostusta. Huonoimmillaan omien haavekuviensa kanssa vehtaamista jopa niin että voi lopulta kysyä että omaan itseesikö ihastuit - ethän tiedä oikeasti tuosta toisesta hittojakaan.

Rakastaminen mielestäni on sitä että tietää ketä ja millaista ihmistä kohtaan niitä tunteita on. On oikeaan, todelliseen ihmiseen kiintynyt. Ei omiin aivoituksiinsa.

Rakkautta on kaikenlaista, pasas perttikin rakasti varmaan hurjasti mariaansa, kun otti hänet firmansa johtajaksi ja taisi lahjoittaa pari silloista miljoonaa kaupan päälle,, kaippa se hekuma sitten tuli korvattua jollain tavalla, mutta raahaan rakastuminen on varmaan yksi "hyvä ominaisuus"
Spede taisi silloin olla jo melko iällä ja maria 19 vuotias missi joka ilmeisesti osasi hinnoitella rakkautensa. Ikäero melkein viisikymmentä, onhan se dannyn ja erikan sokerisuhdekin samaa luokkaa, mutta liekö yhtä arvokas, tai kallis.

Rakastuminen ja rakastaminen ovat oikeastaan todella eri asioita, melkeinpä vastakohtia toisilleen. Koska sanat ovat niin samanlaisia, kai moni haksahtaa odottamaan rakkaudelta jotain samaa kuin mitä rakastumisessa on. Vai onko se haksahdus? Pitäisikö siinä säilyä jotain samaa, jos se on "oikeanlaista parisuhderakkautta", ja mitä se jokin sitten olisi?

En ihmettele, että rakastumiseen jää koukkuun, onhan se mielihyvähormoneineen euforinen tila. Laulujen sanoitustenkaan mukaan mikään ei ole tärkeämpää kuin huumava rakkaus.

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - syyskuu 13, 2019, 14:46:06

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 13, 2019, 10:17:44
Onnellisuuden tavoittelu on taitolaji ja liian usein siinä sorrutaan tavoittelemaan pikavoittoja. Varsinkin parisuhderintamalla lähdetään liian helposti hakemaan pelkkiä toistuvia ensihuuman kokemuksia. Niihin saatetaan jopa jäädä koukkuun. Joillekin se saattaa tuoda onnellisen elämän, mutta itse alan uskoa pitkiin suhteisiin, jotka tuottavat onnellisuutta muidenkin tekijöiden kuin pelkästään rakastumisen tunteen kautta.

Mikä määrä onnellisuutta sitten on riittävää? Ihmiset ovat kadottaneet kyvyn tunnistaa kohtuullisuuden rajat, joten ei ilmeisesti mikään.

Kyllähän rakastuessa saa aika voimakkaita hyvän olon kokemuksia. Ei se ihme ole, että ihminen joskus sellaisia huippuhetkiä tai todella voimakkaan hyvän olon fiiliksiä kaipaa.

Oisko siinä sitten vähän haastavaa se, että onnellisuuden tai onnen kokemukset tuntuu jopa tulevan vähän sattumanvaraisesti. Kivoja asioita voi tietty itselleen järjestää, se kannattaa ja siinä ei ole mitään väärää. Mutta loppujen lopulta ilo kuitenkin usein yllättää ja tuntuu semmoselta, että sitä ei ehkä ihan ansaita eikä järjestetä vaan se vain syntyy elämän kontrasteista spontaanisti.

Tässä mielessä onnellisuuden tavoittelu voi näyttäytyä aika vaativanakin pyrkimyksenä. Kun se voi näyttää siltä, että tekee asioita, joita ei ihan niin hirveästi ehkä hetkestä hetkeen edes halua tehdä. Hoitaa erilaisia velvollisuuksia, yrittää toimia hyvin, kärsii pieniä pettymyksiä ja kokee pieniä onnistumisia. Niin mistä sen edes tietää hetkestä käsin, onko joku nyt ns. hyvää elämää ja osa siihen kuuluvaa onnellisuutta vai pikemminkin jotain pikavoiton tavoittelua tai muuten kestämätöntä  :D

Kyllä se taitaa niin olla, että jos oikein tietoisesti onnea tavoittelee, se tavoitteluksi jää. Kun on oikein onnellinen, ei sitä kai edes kysy itseltään onko onnellinen. Hyvin sanottu, että onni tulee elämän kontrasteista ja vähän kuin epäansaittuna yllätyksenä. Jos kokee "ansaitsevansa" onnen, se taitaa jo ajaa onnen pois.

Ja paljonhan se onnellisuus on onnenkauppaa -millaisen temperementin on saanut positiivisuuden ja negatiivisuuden akselilla. Toisaalta negatiivisemman elämänasenteen omaavan onnen hetkeyt voivat olla jotenkin syvempiä, ken tietää.

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 13, 2019, 16:39:14
Rakastuminen ja rakastaminen ovat oikeastaan todella eri asioita, melkeinpä vastakohtia toisilleen. Koska sanat ovat niin samanlaisia, kai moni haksahtaa odottamaan rakkaudelta jotain samaa kuin mitä rakastumisessa on. Vai onko se haksahdus? Pitäisikö siinä säilyä jotain samaa, jos se on "oikeanlaista parisuhderakkautta", ja mitä se jokin sitten olisi?

En ihmettele, että rakastumiseen jää koukkuun, onhan se mielihyvähormoneineen euforinen tila. Laulujen sanoitustenkaan mukaan mikään ei ole tärkeämpää kuin huumava rakkaus.

Laulujen sanojen sanoman ottaminen elämänfilosofiakseen ei taida olla erityisen fiksu veto noin muutenkaan. Vaikka joissakin sanoituksissa onkin ihan hyviä juttuja, niin näissä lemmenkipeiden kissojen mankumisissa ei ehkä niinkään.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 13, 2019, 18:35:41

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 13, 2019, 16:39:14
Rakastuminen ja rakastaminen ovat oikeastaan todella eri asioita, melkeinpä vastakohtia toisilleen. Koska sanat ovat niin samanlaisia, kai moni haksahtaa odottamaan rakkaudelta jotain samaa kuin mitä rakastumisessa on. Vai onko se haksahdus? Pitäisikö siinä säilyä jotain samaa, jos se on "oikeanlaista parisuhderakkautta", ja mitä se jokin sitten olisi?

En ihmettele, että rakastumiseen jää koukkuun, onhan se mielihyvähormoneineen euforinen tila. Laulujen sanoitustenkaan mukaan mikään ei ole tärkeämpää kuin huumava rakkaus.

Laulujen sanojen sanoman ottaminen elämänfilosofiakseen ei taida olla erityisen fiksu veto noin muutenkaan. Vaikka joissakin sanoituksissa onkin ihan hyviä juttuja, niin näissä lemmenkipeiden kissojen mankumisissa ei ehkä niinkään.

Joo, mutta suuri elämänvoima se tuntuu olevan, kuin melkeinpä se vain innoittaa ihmisiä luomaan lauluja ja sanoituksia. Ja sitähän se on, kaikkihan sen tietää. Taiteilija tarvitsee suuria tunteita.

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 13, 2019, 18:34:33

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - syyskuu 13, 2019, 14:46:06

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 13, 2019, 10:17:44
Onnellisuuden tavoittelu on taitolaji ja liian usein siinä sorrutaan tavoittelemaan pikavoittoja. Varsinkin parisuhderintamalla lähdetään liian helposti hakemaan pelkkiä toistuvia ensihuuman kokemuksia. Niihin saatetaan jopa jäädä koukkuun. Joillekin se saattaa tuoda onnellisen elämän, mutta itse alan uskoa pitkiin suhteisiin, jotka tuottavat onnellisuutta muidenkin tekijöiden kuin pelkästään rakastumisen tunteen kautta.

Mikä määrä onnellisuutta sitten on riittävää? Ihmiset ovat kadottaneet kyvyn tunnistaa kohtuullisuuden rajat, joten ei ilmeisesti mikään.

Kyllähän rakastuessa saa aika voimakkaita hyvän olon kokemuksia. Ei se ihme ole, että ihminen joskus sellaisia huippuhetkiä tai todella voimakkaan hyvän olon fiiliksiä kaipaa.

Oisko siinä sitten vähän haastavaa se, että onnellisuuden tai onnen kokemukset tuntuu jopa tulevan vähän sattumanvaraisesti. Kivoja asioita voi tietty itselleen järjestää, se kannattaa ja siinä ei ole mitään väärää. Mutta loppujen lopulta ilo kuitenkin usein yllättää ja tuntuu semmoselta, että sitä ei ehkä ihan ansaita eikä järjestetä vaan se vain syntyy elämän kontrasteista spontaanisti.

Tässä mielessä onnellisuuden tavoittelu voi näyttäytyä aika vaativanakin pyrkimyksenä. Kun se voi näyttää siltä, että tekee asioita, joita ei ihan niin hirveästi ehkä hetkestä hetkeen edes halua tehdä. Hoitaa erilaisia velvollisuuksia, yrittää toimia hyvin, kärsii pieniä pettymyksiä ja kokee pieniä onnistumisia. Niin mistä sen edes tietää hetkestä käsin, onko joku nyt ns. hyvää elämää ja osa siihen kuuluvaa onnellisuutta vai pikemminkin jotain pikavoiton tavoittelua tai muuten kestämätöntä  :D

Kyllä se taitaa niin olla, että jos oikein tietoisesti onnea tavoittelee, se tavoitteluksi jää. Kun on oikein onnellinen, ei sitä kai edes kysy itseltään onko onnellinen. Hyvin sanottu, että onni tulee elämän kontrasteista ja vähän kuin epäansaittuna yllätyksenä. Jos kokee "ansaitsevansa" onnen, se taitaa jo ajaa onnen pois.

Ja paljonhan se onnellisuus on onnenkauppaa -millaisen temperementin on saanut positiivisuuden ja negatiivisuuden akselilla. Toisaalta negatiivisemman elämänasenteen omaavan onnen hetkeyt voivat olla jotenkin syvempiä, ken tietää.

En usko että onnen syvyyttä voi oikeastaan tuolla tavalla vertailla muihin. Niille, joiden temperamentti on arkiseenkin onneen taipuvainen, eivät taida erityisen voimallisen tunnekokemukset olla mikään onnen täyttymys. Juuri siksi he eivät niiden perässä myöskään juokse. JOs olisi erityisen antoisaa heittelehtiä huipulta alhoon, olisivat kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat kaikkein onnellisimpia.

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 13, 2019, 18:38:04

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 13, 2019, 18:35:41

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 13, 2019, 16:39:14
Rakastuminen ja rakastaminen ovat oikeastaan todella eri asioita, melkeinpä vastakohtia toisilleen. Koska sanat ovat niin samanlaisia, kai moni haksahtaa odottamaan rakkaudelta jotain samaa kuin mitä rakastumisessa on. Vai onko se haksahdus? Pitäisikö siinä säilyä jotain samaa, jos se on "oikeanlaista parisuhderakkautta", ja mitä se jokin sitten olisi?

En ihmettele, että rakastumiseen jää koukkuun, onhan se mielihyvähormoneineen euforinen tila. Laulujen sanoitustenkaan mukaan mikään ei ole tärkeämpää kuin huumava rakkaus.

Laulujen sanojen sanoman ottaminen elämänfilosofiakseen ei taida olla erityisen fiksu veto noin muutenkaan. Vaikka joissakin sanoituksissa onkin ihan hyviä juttuja, niin näissä lemmenkipeiden kissojen mankumisissa ei ehkä niinkään.

Joo, mutta suuri elämänvoima se tuntuu olevan, kuin melkeinpä se vain innoittaa ihmisiä luomaan lauluja ja sanoituksia. Ja sitähän se on, kaikkihan sen tietää. Taiteilija tarvitsee suuria tunteita.

Pah, eikä tarvitse. Tuo on pelkkä urbaani legenda. Suuria tunteita ja kaikenlaisia tunteita on kaikilla. taiteilija tarvitsee lähinnä kyvyn käyttää niitä ja kaikkea muutakin taiteensa materiaalina ja kyvyn kuvata niitä siten, että taiteesta tulee yleisöä puhuttelevaa, kommunikoivaa. Kukaan siitä saa yleisönä kicksejä, että taiteilija keskenään tuntee. Herättää lähinnä myötähäpeää, jos ne taiteilijan tunnekokemukset on valtaisia, mutta yleisö jää ulkopuoliseksi, kun kommunikointi tökkii. Omasta laulustaan liikuttuva taiteilija on vain nolo.

^ Totta turiset, vaikka siirryitkin jo sivupolulle.

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 13, 2019, 18:34:33

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - syyskuu 13, 2019, 14:46:06

Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 13, 2019, 10:17:44
Onnellisuuden tavoittelu on taitolaji ja liian usein siinä sorrutaan tavoittelemaan pikavoittoja. Varsinkin parisuhderintamalla lähdetään liian helposti hakemaan pelkkiä toistuvia ensihuuman kokemuksia. Niihin saatetaan jopa jäädä koukkuun. Joillekin se saattaa tuoda onnellisen elämän, mutta itse alan uskoa pitkiin suhteisiin, jotka tuottavat onnellisuutta muidenkin tekijöiden kuin pelkästään rakastumisen tunteen kautta.

Mikä määrä onnellisuutta sitten on riittävää? Ihmiset ovat kadottaneet kyvyn tunnistaa kohtuullisuuden rajat, joten ei ilmeisesti mikään.

Kyllähän rakastuessa saa aika voimakkaita hyvän olon kokemuksia. Ei se ihme ole, että ihminen joskus sellaisia huippuhetkiä tai todella voimakkaan hyvän olon fiiliksiä kaipaa.

Oisko siinä sitten vähän haastavaa se, että onnellisuuden tai onnen kokemukset tuntuu jopa tulevan vähän sattumanvaraisesti. Kivoja asioita voi tietty itselleen järjestää, se kannattaa ja siinä ei ole mitään väärää. Mutta loppujen lopulta ilo kuitenkin usein yllättää ja tuntuu semmoselta, että sitä ei ehkä ihan ansaita eikä järjestetä vaan se vain syntyy elämän kontrasteista spontaanisti.

Tässä mielessä onnellisuuden tavoittelu voi näyttäytyä aika vaativanakin pyrkimyksenä. Kun se voi näyttää siltä, että tekee asioita, joita ei ihan niin hirveästi ehkä hetkestä hetkeen edes halua tehdä. Hoitaa erilaisia velvollisuuksia, yrittää toimia hyvin, kärsii pieniä pettymyksiä ja kokee pieniä onnistumisia. Niin mistä sen edes tietää hetkestä käsin, onko joku nyt ns. hyvää elämää ja osa siihen kuuluvaa onnellisuutta vai pikemminkin jotain pikavoiton tavoittelua tai muuten kestämätöntä  :D

Kyllä se taitaa niin olla, että jos oikein tietoisesti onnea tavoittelee, se tavoitteluksi jää. Kun on oikein onnellinen, ei sitä kai edes kysy itseltään onko onnellinen. Hyvin sanottu, että onni tulee elämän kontrasteista ja vähän kuin epäansaittuna yllätyksenä. Jos kokee "ansaitsevansa" onnen, se taitaa jo ajaa onnen pois.

Ja paljonhan se onnellisuus on onnenkauppaa -millaisen temperementin on saanut positiivisuuden ja negatiivisuuden akselilla. Toisaalta negatiivisemman elämänasenteen omaavan onnen hetkeyt voivat olla jotenkin syvempiä, ken tietää.

Mutta jos ei koe ansaitsevansa onnea, sekin ajaa onnen pois.

^ Totta tuokin, ehkä se on enemmän noin päin. Ihminen yrittänee tiedostamattaan korjata lapsuuden vammojaan parisuhteessa. Mitä vammaisempi lapsuus, sitä onnettomampi parisuhde - kärjistettynä.

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 13, 2019, 16:39:14
Rakastuminen ja rakastaminen ovat oikeastaan todella eri asioita, melkeinpä vastakohtia toisilleen. Koska sanat ovat niin samanlaisia, kai moni haksahtaa odottamaan rakkaudelta jotain samaa kuin mitä rakastumisessa on. Vai onko se haksahdus? Pitäisikö siinä säilyä jotain samaa, jos se on "oikeanlaista parisuhderakkautta", ja mitä se jokin sitten olisi?

En ihmettele, että rakastumiseen jää koukkuun, onhan se mielihyvähormoneineen euforinen tila. Laulujen sanoitustenkaan mukaan mikään ei ole tärkeämpää kuin huumava rakkaus.

Mikään ei varmaan olekaan tärkeämpää, kuin se huumaava tila.
Luominen ei olisi mahdollista, uusia lapsukaisia ei saatettaisi maailmaan.

Luonto tuntuu osanneen sen ratkaista sillä "hekumaanisella tavalla,, sittiäisilläkin on voimakkaat tunteet taistellessaan kakkaroista joita tarvitaan.

Miksipä se sitten vaikuttaa uudellenkin voimakkaasti ja tuottaa tuskaa, tai onnekipinöitä tullessaan toistuessaan uudestaan.

Ilmeisesti luoja "pirulainen" ei piittaa ihmisparan tunteista tuon taivaallista kunhan suvunjatkamistoiminta on hoidettu.

Lasten laittaminen nyt vain ei edellytä mitään huumaa. Paljon tärkeämpää on haluta lapsi. Sellainen halu saa monet satsaamaan aikaa ja rahaa lapsettomuushoitoihin ja sietämään loputonta pettymysten jatkumoa, kun raskaus ei sittenkään alkanut. Toisille taas ohimenevä ja merkityksettömäksikin ajateltu kohtaaminen satunnaisen tuttavuuden kanssa tuottaa lapsen. Onpa sellaisiakin, jotka lahjoittavat sukusolujaan ja näin saavat liudan jälkeläisiä ilman vanhemmuuden "taakkaa".

^ Ei, mutta ehkä se huuma on kuitenkin luonnon tapa varmistaa elämän jatkuvuus.

Ihmiskunnan nykytila ei olisi koskaan noussut nykyiseen kukoistukseen pelkällä suunnittelulla.

Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.
Kannattaa ehkä katsella joskus luonto-ohjelmia, siellä sitä parittelua tapahtuu ja kiivasta yhteenottoa usein, kuka saa ja keneltä.

Ihmisillä on ihan saman luonnon riippuvuudet, mutta sen lisäksi taakkanaan edistynyt muistijärjestelmä ja tunnemaailma, joka antaa oman leimansa.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Ihmiskunnan nykytila ei olisi koskaan noussut nykyiseen kukoistukseen pelkällä suunnittelulla.

Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.
Kannattaa ehkä katsella joskus luonto-ohjelmia, siellä sitä parittelua tapahtuu ja kiivasta yhteenottoa usein, kuka saa ja keneltä.

Ihmisillä on ihan saman luonnon riippuvuudet, mutta sen lisäksi taakkanaan edistynyt muistijärjestelmä ja tunnemaailma, joka antaa oman leimansa.

Suvunjatkamisvietti on eri asia kuin rakastumisen tunne. Ne voivat täysin sujuvasti ilmetä toisistaan riippumatta ja erikseen. Ihminen onkin käyttänyt aikaa ja energiaa saadakseen nuo kaksi erotettua toisistaan täysin niin, ettei suvunjatkamista tarvitsisi rakastumiseen ja seksiin pakolla yhdistää ollenkaan. Kun tarkastelee nykyisiä syntyvyyslukuja, jotka jotakuinkin joka puolella (Saharan eteläpuolista Afrikkaa lukuunottamatta) ovat nipin napin väestön uusiutumistasolla tai jopa sen alle, niin eipä taida suvunjatkamisvietti niin hirveän voimakas lopulta ollakaan. Seksi houkuttelee huomattavasti enemmän - ja toisaalta on houkuttelevampaa, kun se ei sisällä jotakuinkin pakollista lisääntymiskytköstä - kiitos nykyaikaisten ehkäisyvälineiden.

Heitän välihuomiona BB-talossa kohtaamaani konservatismia h:lla alkavien hellittelynimien keksimisen parissa.
Vain yksi kuulosti miehelle kohdistettavalta hellittelynimeltä! Halinalle.
Asukkaat eivät edes huomanneet tilanteessa epätasa-arvoa. Vaikka sensitiivisyyttään sopivat hintti-sanan kielletyksi talossa.

Videotarkistuksen jälkeen: 16 hellittelynimeä, joista 5 sukupuoletonta ja yksi mieheen kohdistuva. 10 naiseen.
Optimi olisi 16 sukupuoletonta hellittelynimeä.
Haastan teidät keksimään h-alkuisen sukupuolettoman hellittelynimen:

Hoiveliini

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.

Olen joskus lukenut, ettei suvunjatkamisviettiä olisi, vaan että riittävän voimakas seksuaalivieti selittäsi saman. Muistaakseni asiaa spekuloitiin, että ehkäisy on niin tuore keksintö, ettei suvun jatkaminen ja seksi ole ennättäneet geneettisesti eriytyä omiksi vieteikseen. Tosin en ole täysin varma, kuinka vahvalla pohjalla tämä spekulaatio lepää.

^^^ Jos seksi ei tuntuisi hyvältä, ei ihmisillä olisi mitään syytä harrastaa sitä ja ihmiskunta olisi tuhoon tuomittu. Ihmiset haluavat seksiä viettiensä takia, ja vaikka ihmiset nyt osaavat huijata luontoa ehkäisyllä, seksi on siksi mielihyvää tuottavaa, että sitä harrastettaisi ja ihmislajin jatkuvuus olisi turvattu.  Ei suvunjatkamisviettiä voi erottaa seksistä, vaikkei lisääntyä haluaisikaan. Eikä rakastumisestakaan voi erottaa viettejä. Rakastumisen tarkoitus lienee sekin se, että ihminen hullaantuu toisesta yksilöstä niin pitkäksi aikaa, että jälkeläinen saadaan pari vuotiaaksi. Sitten onkin jo aika uudelle huumalle.

Onneksi ihmisen ei tarvitse olla aivan viettiensä armoilla.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 14, 2019, 20:40:36

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.

Olen joskus lukenut, ettei suvunjatkamisviettiä olisi, vaan että riittävän voimakas seksuaalivieti selittäsi saman. Muistaakseni asiaa spekuloitiin, että ehkäisy on niin tuore keksintö, ettei suvun jatkaminen ja seksi ole ennättäneet geneettisesti eriytyä omiksi vieteikseen. Tosin en ole täysin varma, kuinka vahvalla pohjalla tämä spekulaatio lepää.

Voip olla, että ei ole suvunjatkamisviettiä, mutta on kyllä lukuisia esimerkkejä sitä, että ihmisillä on hyvin voimakas halu nimenomaan saada lapsi. Sitä yritetään täyttää, vaikkei seksuaalisesta halusta olisi tietoakaan. KUn lueskelee juttuja kokemuksista lapsettomuushoidosta, on tyypillinen tilanne se, että seksuaalinen halu loistaa poissaolollaan, mutta lapsen kaipuu ja halu lisääntyä on valtavan suuri.

PS. Eikö vietti ole sellainen lähinnä freudilainen termi, jota ei niinkään muuten ihmistä kuvaamaan edes käytetä?

^ En tiedä mitä sanaa pitäisi käyttää, mutta päädyin miettimään itse tässä erilaisia biologisia vaikuttimia ihmisen toiminnan takana. Kuitenkin sellaisiin kai moni asia lopulta pelkistyy tietyssä perspektiivissä.

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 14, 2019, 22:10:23
^ En tiedä mitä sanaa pitäisi käyttää, mutta päädyin miettimään itse tässä erilaisia biologisia vaikuttimia ihmisen toiminnan takana. Kuitenkin sellaisiin kai moni asia lopulta pelkistyy tietyssä perspektiivissä.

Luulenpa, että seksuaalisuuden taustalla on muitakin vaikuttimia kuin vain saada lisääntymistä aikaan. Onhan varsin läheistä sukua olevilla bonoboilla esim. sillä erittäin tärkeä merkitys yhteisön sosiaalisille siteille - muidenkin kuin jälkeläisiä saavien välillä. Se tietenkin on myös hyvin selvää, että ihmisille seksuaalisuus on hyvin paljon muutakin kuin vain lisääntymistä. Miksi olisi oletettavaa, että biologisesti tarkastellen seksuaalisuus olisi tosiaan pelkistettävissä johonkin yhteen motiiviin? Onko biologia yksinkertaisuuden synonyymi? Vai onko ennemminkin kyse vain omasta halusta pelkistää, yksinkertaistaa, kuvata kaavamaisen selkeänä, koska silloin syntyy itselle illuusio asian selittämisestä?

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 15, 2019, 06:55:50

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 14, 2019, 22:10:23
^ En tiedä mitä sanaa pitäisi käyttää, mutta päädyin miettimään itse tässä erilaisia biologisia vaikuttimia ihmisen toiminnan takana. Kuitenkin sellaisiin kai moni asia lopulta pelkistyy tietyssä perspektiivissä.

Luulenpa, että seksuaalisuuden taustalla on muitakin vaikuttimia kuin vain saada lisääntymistä aikaan. Onhan varsin läheistä sukua olevilla bonoboilla esim. sillä erittäin tärkeä merkitys yhteisön sosiaalisille siteille - muidenkin kuin jälkeläisiä saavien välillä. Se tietenkin on myös hyvin selvää, että ihmisille seksuaalisuus on hyvin paljon muutakin kuin vain lisääntymistä. Miksi olisi oletettavaa, että biologisesti tarkastellen seksuaalisuus olisi tosiaan pelkistettävissä johonkin yhteen motiiviin? Onko biologia yksinkertaisuuden synonyymi? Vai onko ennemminkin kyse vain omasta halusta pelkistää, yksinkertaistaa, kuvata kaavamaisen selkeänä, koska silloin syntyy itselle illuusio asian selittämisestä?

Itseasiassa minulle on enemmänkin suuri myönnytys "yksinkertaistaa" asioita biologiselle tasolle, ja tarkastella asioita naturalistisen maailmankuvan kautta. Oma humaaniuteni laittaa minut katsomaan asioita yleensä aivan muista perspektiiveistä.

En tiedä, voiko luonnon osalta puhua ylipäätään motiiveista. Elämä on kehittynyt sellaiseksi kuin se on kai ilman mitään motiiveita. Evoluutio kai kuitenkin "tähtää", jos niin voidaan sanoa, turvaamaan lajin jatkuminen ja hyvinvointi. Siksi seksikin on kehittynyt sellaiseksi kuin se on, niin kuin ihan kaikki muutkin asiat. Seksillä tietenkin on ihmisen kannalta monia "tehtäviä" ja tarkoituksia, jotka lopulta tukevat tätä lajin hyvinvointia ja jatkuvuutta. Jos ajatellaan, että luonnolla on motiiveita ja tarkoituksia, päästäänkin lempiaiheeseeni, elämän tarkoitukseen. Sellaista ei kai naturalistisessa mielessä ole, muuta kuin elämän jatkuvuus, jos sekään. Kaikki vain on. Mutta jos "luonnolla" on muita motiiveita, siitä päästänkin jo lähelle arvo-objektivismia.


Kaikki riippuu siitä, missä perspektiivissä puhutaan, ja monesti näissä keskusteluissa huomaa, että ei puhuta asiasta samalla "aaltopituudella".

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 15, 2019, 09:07:39

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 15, 2019, 06:55:50

Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 14, 2019, 22:10:23
^ En tiedä mitä sanaa pitäisi käyttää, mutta päädyin miettimään itse tässä erilaisia biologisia vaikuttimia ihmisen toiminnan takana. Kuitenkin sellaisiin kai moni asia lopulta pelkistyy tietyssä perspektiivissä.

Luulenpa, että seksuaalisuuden taustalla on muitakin vaikuttimia kuin vain saada lisääntymistä aikaan. Onhan varsin läheistä sukua olevilla bonoboilla esim. sillä erittäin tärkeä merkitys yhteisön sosiaalisille siteille - muidenkin kuin jälkeläisiä saavien välillä. Se tietenkin on myös hyvin selvää, että ihmisille seksuaalisuus on hyvin paljon muutakin kuin vain lisääntymistä. Miksi olisi oletettavaa, että biologisesti tarkastellen seksuaalisuus olisi tosiaan pelkistettävissä johonkin yhteen motiiviin? Onko biologia yksinkertaisuuden synonyymi? Vai onko ennemminkin kyse vain omasta halusta pelkistää, yksinkertaistaa, kuvata kaavamaisen selkeänä, koska silloin syntyy itselle illuusio asian selittämisestä?

Itseasiassa minulle on enemmänkin suuri myönnytys "yksinkertaistaa" asioita biologiselle tasolle, ja tarkastella asioita naturalistisen maailmankuvan kautta. Oma humaaniuteni laittaa minut katsomaan asioita yleensä aivan muista perspektiiveistä.

En tiedä, voiko luonnon osalta puhua ylipäätään motiiveista. Elämä on kehittynyt sellaiseksi kuin se on kai ilman mitään motiiveita. Evoluutio kai kuitenkin "tähtää", jos niin voidaan sanoa, turvaamaan lajin jatkuminen ja hyvinvointi. Siksi seksikin on kehittynyt sellaiseksi kuin se on, niin kuin ihan kaikki muutkin asiat. Seksillä tietenkin on ihmisen kannalta monia "tehtäviä" ja tarkoituksia, jotka lopulta tukevat tätä lajin hyvinvointia ja jatkuvuutta. Jos ajatellaan, että luonnolla on motiiveita ja tarkoituksia, päästäänkin lempiaiheeseeni, elämän tarkoitukseen. Sellaista ei kai naturalistisessa mielessä ole, muuta kuin elämän jatkuvuus, jos sekään. Kaikki vain on. Mutta jos "luonnolla" on muita motiiveita, siitä päästänkin jo lähelle arvo-objektivismia.


Kaikki riippuu siitä, missä perspektiivissä puhutaan, ja monesti näissä keskusteluissa huomaa, että ei puhuta asiasta samalla "aaltopituudella".

Perspektiivi tietenkin nimenomaan tuottaa täysin erilaisia "pelkistyksiä" ja kuvauksia ilmiöistä. Siksi olisikin syytä pohtia, mikä on jonkin perspektiivin kautta tarkastelemisen motiivi. Mitä esimerkiksi tavoitellaan, jos haetaan biologista pelkistystä? Saadaanko biologiasta vaikkapa oikeutus jollekin tavalle toimia tai jonkin sivuuttamiseen tai väheksymiseen, jopa kieltämiseen?

^ Varmaan näistä eri perspektiiveistä ihmiset hakevat laajempaa näkemystä asioista. Kun tarkastelee asioita eri näkökulmista, voi ehkä suhteuttaa vaikkapa omia tunteitaan, ja toimia lopulta järkevämmin. Kaikki riippuu tietenkin yksilön omista motiiveista, halutaanko joku perspektiivi nostaa oman kiveen hakatun agendan keppihevoseksi, vai onko tarkoituksena aidosti ymmärtää käsillä olevaa ilmiötä.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 14, 2019, 20:55:12

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 14, 2019, 20:40:36

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.

Olen joskus lukenut, ettei suvunjatkamisviettiä olisi, vaan että riittävän voimakas seksuaalivieti selittäsi saman. Muistaakseni asiaa spekuloitiin, että ehkäisy on niin tuore keksintö, ettei suvun jatkaminen ja seksi ole ennättäneet geneettisesti eriytyä omiksi vieteikseen. Tosin en ole täysin varma, kuinka vahvalla pohjalla tämä spekulaatio lepää.

Voip olla, että ei ole suvunjatkamisviettiä, mutta on kyllä lukuisia esimerkkejä sitä, että ihmisillä on hyvin voimakas halu nimenomaan saada lapsi. Sitä yritetään täyttää, vaikkei seksuaalisesta halusta olisi tietoakaan. KUn lueskelee juttuja kokemuksista lapsettomuushoidosta, on tyypillinen tilanne se, että seksuaalinen halu loistaa poissaolollaan, mutta lapsen kaipuu ja halu lisääntyä on valtavan suuri.

PS. Eikö vietti ole sellainen lähinnä freudilainen termi, jota ei niinkään muuten ihmistä kuvaamaan edes käytetä?

Joo olen itsekin ajatellut, että tarve saada lapsia olisi ihan oma "tarpeensa" tai miksi sitä sitten kutsuukin sillä tuo tarve ei vaikuta löytyvän ainoastaan ihmisiltä vaan myös muilta eläimiltä kuten pingviineiltä ja simpansseilta. On joitain raportoituja tapauksia, joissa eläinlajin edustaja on alkanut hoitamaan jonkun toisen jälkeläisiä ominaan. Eikä siihen liity seksi mitenkään.

^
Ainakin minulla on ollut oikeastaan jo lapsesta asti vahvana halu saada lapsia ja haaveilin jopa suurperheestä. Lapsia en ole ajatellut suvunjatkajina tai omina kuvinani, vaan hoivavietti tai miksi sitä nyt sanotaan, on ollut se vetävä voima minulla.

Kaipaus pysyvään parisuhteeseen on ollut jokseenkin olematon ja ne onkin olleet jo edeltäkäsin tuomittu epäonnistumaan. En muista koskaan ajatelleeni tuohon haaveilemaani suurperheeseen toista aikuista, mutta ympäristön paineet ehkä pakotti yrittämään.

Puhutaan myös paljon ns. hoivavietistä, joka saa huolehtimaan jälkikasvusta. Sekään ei vaikuta olevan olemassa vain tilanteissa, joissa tosiaan joku hoivaa tarvitseva on tarjolla, vaan vaikuttaisi ilmenevän myös hoivattavan kaipuuna ja hakeutumisena hoivaajan rooliin. Seksiin ei tässäkään ole oikein mitään yhteyttä.

Biologia ei myöskään vaikuta operoivan kovin yksiselitteisillä ja vain yhtä tarkoitusta varten kehittyvillä ominaisuuksilla, vaan monet ominaisuudet ennemminkin tuottavat useampia käyttäytymisen tapoja, jotka sitten ovat hyödyllisiä (tai haitallisia) useilla tavoilla. Siten itse uskoisin, että seksuaalisuus ilmiönä todennäköisimmin tuottaa monia hyötyjä kuin vain varmistaa jälkeläistuotannon. Senkin takia näin uskon, koska se on paljon monimuotoisempi ilmiö kuin vain suvunjatkamiseen johtavien aktien tuottama mielihyvä. Miten lisääntymistarkoitus selittää vaikkapa masturboinnin?

^ Masturbointi ja suurin osa kaikesta muustakin seksistä selittyy tietysti sillä, että genitaalien räplääminen tuottaa mielihyvää, ja sitä tehdään pääasiassa siksi (ja aniharvoin lisääntymistarkoituksessa). Mutta eiköhän tämän mielihyvän " tarkoituksena" ole kuitenkin varmistaa se, että ihmiset ylipäätään harrastavat seksiä ja lisäntyvät. Jos nyt tältä kantilta halutaan katsoa.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 14, 2019, 20:40:36

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.

Olen joskus lukenut, ettei suvunjatkamisviettiä olisi, vaan että riittävän voimakas seksuaalivieti selittäsi saman. Muistaakseni asiaa spekuloitiin, että ehkäisy on niin tuore keksintö, ettei suvun jatkaminen ja seksi ole ennättäneet geneettisesti eriytyä omiksi vieteikseen. Tosin en ole täysin varma, kuinka vahvalla pohjalla tämä spekulaatio lepää.

Aivan, siis tarkennan suvunjatkamisvietti on sama kuin seksuaalinen vietti.

Luonnon kannalta,< ihmisethän ovat keksineet tuon seksuaalisuusvietin nimen, mikä tietenkin on ihan sopiva.
Muut vietit sitten täydentävät. Eikä lasta tehdessä varmaan se hoivavietti vielä ole oleellisesti virinnyt.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 15, 2019, 13:27:29

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 14, 2019, 20:40:36

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.

Olen joskus lukenut, ettei suvunjatkamisviettiä olisi, vaan että riittävän voimakas seksuaalivieti selittäsi saman. Muistaakseni asiaa spekuloitiin, että ehkäisy on niin tuore keksintö, ettei suvun jatkaminen ja seksi ole ennättäneet geneettisesti eriytyä omiksi vieteikseen. Tosin en ole täysin varma, kuinka vahvalla pohjalla tämä spekulaatio lepää.

Aivan, siis tarkennan suvunjatkamisvietti on sama kuin seksuaalinen vietti.

Luonnon kannalta,< ihmisethän ovat keksineet tuon seksuaalisuusvietin nimen, mikä tietenkin on ihan sopiva.
Muut vietit sitten täydentävät. Eikä lasta tehdessä varmaan se hoivavietti vielä ole oleellisesti virinnyt.

Jos puhutaan esihistoriallisista ajoista, jolloin maata hallitsivat sellaiset eläimet, joiden poikaset syntyivät niin kehittyneinä, että selvisivät arjesta itsekseen, hoivavietille tms. ei varmaankaan löytynyt valintapainetta kehittyä, mutta jotenkin näkisin, että sellaiselle "vietille" löytyisi valintapaine eläinlajeilla, joiden poikaset eivät synny niin valmiina, että selvityisivät arjestaan ilman hoivaa.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 15, 2019, 13:40:12

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 15, 2019, 13:27:29

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 14, 2019, 20:40:36

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.

Olen joskus lukenut, ettei suvunjatkamisviettiä olisi, vaan että riittävän voimakas seksuaalivieti selittäsi saman. Muistaakseni asiaa spekuloitiin, että ehkäisy on niin tuore keksintö, ettei suvun jatkaminen ja seksi ole ennättäneet geneettisesti eriytyä omiksi vieteikseen. Tosin en ole täysin varma, kuinka vahvalla pohjalla tämä spekulaatio lepää.

Aivan, siis tarkennan suvunjatkamisvietti on sama kuin seksuaalinen vietti.

Luonnon kannalta,< ihmisethän ovat keksineet tuon seksuaalisuusvietin nimen, mikä tietenkin on ihan sopiva.
Muut vietit sitten täydentävät. Eikä lasta tehdessä varmaan se hoivavietti vielä ole oleellisesti virinnyt.

Jos puhutaan esihistoriallisista ajoista, jolloin maata hallitsivat sellaiset eläimet, joiden poikaset syntyivät niin kehittyneinä, että selvisivät arjesta itsekseen, hoivavietille tms. ei varmaankaan löytynyt valintapainetta kehittyä, mutta jotenkin näkisin, että sellaiselle "vietille" löytyisi valintapaine eläinlajeilla, joiden poikaset eivät synny niin valmiina, että selvityisivät arjestaan ilman hoivaa.

Tarvitaan varmaan erilaista hormonipoolia hoivaviettiin, kuin siihen onnellisen autuaan pökkimistilanteen johtamaan alkion lähtöönsaattamiseen.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 15, 2019, 13:27:29

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 14, 2019, 20:40:36

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 14, 2019, 13:51:48
Vahvojen viettien maailmassa luonto on yhtenäinen ja suvunjatkamisvietti on hyvin voimakas tekijä.

Olen joskus lukenut, ettei suvunjatkamisviettiä olisi, vaan että riittävän voimakas seksuaalivieti selittäsi saman. Muistaakseni asiaa spekuloitiin, että ehkäisy on niin tuore keksintö, ettei suvun jatkaminen ja seksi ole ennättäneet geneettisesti eriytyä omiksi vieteikseen. Tosin en ole täysin varma, kuinka vahvalla pohjalla tämä spekulaatio lepää.

Aivan, siis tarkennan suvunjatkamisvietti on sama kuin seksuaalinen vietti.

Luonnon kannalta,< ihmisethän ovat keksineet tuon seksuaalisuusvietin nimen, mikä tietenkin on ihan sopiva.
Muut vietit sitten täydentävät. Eikä lasta tehdessä varmaan se hoivavietti vielä ole oleellisesti virinnyt.

No hoivavietti voi olla "herännyt", vaikkei olisi lasta edes suunnitelmissa. Sehän voi kohdistua vaikkapa puolisoonkin. Tai lemmikkiin. Tai pehmoleluun. Tai perunaan:

https://suomenluonto.fi/uutiset/linnut-hautovat-vaikka-perunoita/

^

Joo parittelu onkin vain plussaa pariliitossa.

Ilta-Sanomissa on Me Naiset -lehden artikkeliin viittaava juttu siitä, millaisia asioita ihmiset pitävät negatiivisina parisuhteen kannalta ja millaisia positiivisina.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006241835.html

Parisuhteiden miettiminen omalla kohdallani tuskin tulee koskaan enää ajankohtaiseksi, tapahtuipa elämässä mitä tapahtuikin. Kun kirjoitan tästä aiheesta, käsittelen sitä pelkästään spekulatiivisesti eli esimerkiksi sitten, miten suhtautuisin näihin asioihin, jos olisin se henkilö, mikä olin parikymppisenä. Olin tuolloin vanhempieni kanssa asuva enimmäkseen itseäni hieman nuormpien poikien seurassa aikaa viettävä ei-seurusteleva tyyppi, joka oli kuitenkin yksipuolisesti rakastunut erääseen tyttöön. "Mielikuvitussuhde" oli alkanut yllättäen lukioissa. Toinen osapuoli ei tietenkään tiennyt siitä eikä taida tietää vieläkään.

Itseäni nuorempien poikien kanssa ajan viettämiseen ei liittynyt mitään seksuaalisista. Tämän tyyppisistä asioista ei puhuttu. Ainoa tähän elämänalueeseen viittaava oli se, kun eräs tuttavapiiriini kuulunut 15 -vuotias, ikäistään huomattavasti vanhemman oloinen poika kehuskeli naisjutuillaan. Hän seurusteli itseään monta vuotta vanhemman tytön kanssa, joka oli minun kanssani samalla luokalla lukiossa. Nykyisin tuollainen seurustelusuhde voisi päätyä käräjille ja uutisiin riippuen tietysti siitä, mitä siinä tapahtuisi. Kun muistelee sitä, minkä näköinen ja oloinen iso "karju" tuo 15-vuotias oli ja vastaavasti millainen hento pieni arka ujo tyttö hänen seurustelukumppaninsa oli, tuntuisi aika hullulta, jos pojan aloitteesta tapahtunut seksi olisi johtanut siihen, että tyttö saa tuomion. Mutta niinhän se taitaa mennä.

En päässyt vielä varsinaisesti asiaan, mutta voihan aiheesta jatkaa myöhemmin. "Me Naiset" -lehden jutusta sen verran, että omalla kohdallani halukkuuden parisuhteeseen ratkaisisi se, olisinko rakatunut henkilöön, jonka kanssa suhdetta miettisin. Lehdessä mainitut yksittäiset asiat eivät sinänsä ratkaisisi, mutta ne olisivat tietenkin taustalla siinä, olisiko rakkaus syttynyt. Ja tästä päästäisiin seuraavaan vaiheeseen, eli parisuhteen miettimiseen. Perusongelma on vain siinä, että suhde ei synny yksipuolisesti. Vaikka olisit kuinka rakastunut johonkin, siitä ei synny parisuhdetta, ellei toinen osapuoli ole rakastunut sinuun.

Tilanne, jossa kaksi ihmistä maailman miljardeista ihmisistä olisi rakastunut juuri toinen toisiinsa tuntuu tilastollisesti ajatellen lähes mahdottomalta. Todennäköisemmältä tuntuu se, että kumpikaan ei saa sitä ihmistä, jota eniten rakastaa, mutta koska parisuhteeseen kuitenkin halutaan edes jonkun kanssa, käydään läpi "Me Naiset" -lehden listaa vähän niin kuin oltaisiin ostamassa käytettyä autoa. Jos kumpikin osapuoli saa listalla tarpeeksi pisteitä toinen toistaan arvioidessa, voidaan yrittää, jos siihen on molemminpuolista halua. Suhteen kestäessä voi tietenkin syttyä jonkinlaisia jälkirakastumisen tunteita, jos niitä on ilmetäkseen.

^Ellei kyse ole aikuislukiosta, niin eihän lukiolainen ole kovinkaan montaa vuotta 15-vuotiasta vanhempi. Toki siinä iässä nuo muutamatkin vuodet tuntuvat todella merkittäviltä.

^ Ei kai kyse ole Kopekin kertomassa osapuolten ikäerosta, vaan 16 vuoden suojaikärajasta, joka on ikäraja sille, minkä ikäisen kumppanin kanssa saa harrastaa seksiä. Ainahan siinä on ollut harmaata aluetta siinä, kun kummatkin osapuolet ovat lähellä tätä ikää. Mutta siis käsittääkseni lain mukaan yli 16 vuotias ei saa olla seksuaalisesti kanssakäymisessä alle 16 vuotiaan kanssa, eikä tällä tarkoiteta pelkästään yhdyntää. 

Kyseessä on kuitenkin pieni yksityiskohta laajemmassa keskustelussa rakastumisesta ja kumppanin valinnasta.

Totta kai siinä on runollisessa mielessä totuutta, että kahden ihmisen rakastuminen juuri toisiinsa 7 miljardin joukosta ei ole kovin todennäköistä. Mutta tilastollisesti pitäisi ehkä laskea arvio lähtöoletuksella, että jokaisella ihmisellä on enintään noin 150 mahdollista tosielämän kohdetta, ja voi olla niinkin, että ei ole ihastunut niistä kehenkään. Rakastumisesta voidaan ehkä puhua löyhemmin, mutta rakkauden siteestä voidaan tietenkin puhua vasta sitten, kun tunne on sillä tavalla vastavuoroinen, ettei kyse ole pelkästä haavekuvasta. En kiistä sitä rakastumisen tunteen todellisuutta tai suuruutta sinänsä, mutta mitä tekemistä sillä on enää tämän ihmisen itsensä, todellisuuden saati parisuhteiden kanssa? Kysehän on silloin eräänlaisesta idealisoidusta rakkaudesta, joka on tietyssä mielessä kiihkeintä ja syvintä mahdollista, mutta toisaalta se jopa nojaa omaan mahdottomuuteensa sikäli, että sen ylväys ja vankkumattomuus nojaa siihen, ettei edellisiä koskaan panna vasten arjen todellisuutta sen toisen ihmisen kanssa.

Olisiko sitä syytä puida vähän tarkemmin, mitä kaikkea tarkoitetaan "rakastumisella" ja toisaalta "rakkaudella"?

Mielestäni rakastumisella on vielä laajempi metaforinen merkitys silloin, kun puhutaan jostakin mielen sisäisestä ideaalista tai kiinnostuksenkohteesta noin muuten. Joku voi rakastua vaikka lentokoneisiin ja se intohimo ja palo voi ohjata koko elämää. Mutta sitten sillä yksilökohtaisella ihminen-ihminen-rakkaudella tarkoitetaan minusta jotain muuta.

Jos puhuu rakkaudesta ihmiseen Kopekin tarkoittamalla tavalla, se on vähän niin kuin rakastuisi juuri tiettyyn lentokoneeseen tai ilmailuun. Vaikka siis tietenkin rakastuu ihmiseen. Se voi olla koko elämän kannalta merkittävä asia, mutta ei se jotenkin ole rakkaussuhde tai minun on vaikea nähdä sitä sellaisena, kun toinen on vain rakastaja ja toinen vain asiasta tietämätön rakkauden kohde.

^Juuri vähän alle ja vähän yli 16-vuotiaiden välistä seurustelua ja seksiä ei suojaikärajalla laissa ole tarkoitettu rangaistavaksi teoksi:

Lainaa16 vuoden suojaikärajan tarkoituksena on pyrkiä vaikuttamaan siihen, ettei aikuinen tai alle 16- vuotiasta selkeästi vanhempi toinen nuori ryhtyisi seksuaaliseen tekoon (esimerkiksi seksuaaliset ehdotukset, hyväilyseksi, suuseksi) tai olisi yhdynnässä alle 16- vuotiaan kanssa. Alle 16- vuotiaan katsotaan olevan vielä seksuaalisessa kehityksessään keskeneräinen ja erityisen suojelun tarpeessa.

Rikoslain 20. luvussa on myös seurustelusuhteita koskeva niin sanottu rajoitussäännös. Tämän rajoitussäännön tarkoituksena on olla rankaisematta nuorten yhteisymmärryksessä tehdyistä seksuaalisista teoista tai yhdynnästä, joissa toinen on yli 16- vuotias ja toinen on alle 16- vuotias.

Suojaikäraja ei estä alle 16- vuotiasta seurustelemasta yli 16- vuotiaan kanssa, jos nuoret ovat iältään tai henkiseltä ja fyysiseltä kehitykseltään lähellä toisiaan. Mikäli nuorilla on seksuaalisia tekoja tai yhdyntöjä, niin molempien tulee olla halukkaita ja suostuvaisia siihen.

Suojaikäraja ei myöskään estä kahta alle 16-vuotiasta tekemästä toisilleen seksuaalisia tekoja tai olemasta yhdynnässä keskenään, jos molemmat sitä haluavat, eikä siihen liity painostamista, hyväksikäyttöä tai pakottamista.

https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/turvallisuus/seksuaalirikokset/suojaikaraja/

Jos siis 15-vuotias lukion ekaluokkalainen on suhteessa lukion kolmannen luokan oppilaaseen, ei välttämättä ole kyse lain tarkoittamasta lain vastaisesta hyväksikäytöstä.

Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - syyskuu 19, 2019, 21:16:29

Olisiko sitä syytä puida vähän tarkemmin, mitä kaikkea tarkoitetaan "rakastumisella" ja toisaalta "rakkaudella"?

Mielestäni rakastumisella on vielä laajempi metaforinen merkitys silloin, kun puhutaan jostakin mielen sisäisestä ideaalista tai kiinnostuksenkohteesta noin muuten. Joku voi rakastua vaikka lentokoneisiin ja se intohimo ja palo voi ohjata koko elämää. Mutta sitten sillä yksilökohtaisella ihminen-ihminen-rakkaudella tarkoitetaan minusta jotain muuta.

Jos puhuu rakkaudesta ihmiseen Kopekin tarkoittamalla tavalla, se on vähän niin kuin rakastuisi juuri tiettyyn lentokoneeseen tai ilmailuun. Vaikka siis tietenkin rakastuu ihmiseen. Se voi olla koko elämän kannalta merkittävä asia, mutta ei se jotenkin ole rakkaussuhde tai minun on vaikea nähdä sitä sellaisena, kun toinen on vain rakastaja ja toinen vain asiasta tietämätön rakkauden kohde.

Ihmiset tavoittelevat kohteita "tunteakseen tunteita"  mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että he ovat tuntevia olentoja, joita tunteet kiehtovat ja myös ahdistavat.

"Rakkauden" kohde ei liene niin tärkeä, kuin rakkauden lähde, eli jokaisella se minä.

Parinhaussa minua on aina vaan enenevästi oudoksuttanut tässä vuosien varrella se että ihmiset netissä tuntuvat keskustelevan siitä siihen tyyliin kuin kyseessä olisi jonkinlainen noin vain valittavissa oleva asia, että siitä sitten vaan alat seurustelemaan kun on tahtotila seurustella. Ja ihan herttaisen yhdentekevää että kenen kanssa! Se miksi minä en ole kyennyt pitkään parisuhteeseen kuluneen 9 v sisällä johtuu ihan siitä etten ole kiinnostunut kenestäkään ihmisestä niin että haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan (ja kukaan ei ole kiinnostunut minusta, tai ei sitten ainakaan ole väkisin alkanut vääntämään kun käy ilmi että minä en ole kiinnostunut). Olkoon vaan vaikka jotain 1800-luvun höhlää hapatusta, mutta minulle parisuhteen alku voi olla ainoastaan siinä että ihan aidosti pidän toisesta ja hän merkkaa minulle enemmän kuin joku satunnainen tyyppi jonka kanssa voi vähän jutella ja ehkä naida napauttaakin. Toki nuoruudessani en vielä edellyttänyt mitään sen kummoisempaa tunnetilaa, koska nuorenahan kaikki sellaisenaan oli mielenkiintoista ja jännittävää koska kaikki oli uutta. Helppohan se on sitten suhteita alkaa (kuin myös lopettaakin, koska yksi jos jättää niin toinen jo ottaa), koska on tämä nuoruuden innostus. Sen kun menettää, niin sitten se vaikeaksi menee. Ja keski-iässä monille menee ja varsinkin minulle.

Oudoksi koen myös moitteet että naiset haluavat alkaa muokkaamaan miestä (ehkä joskus miehet naista). Koskaan en ole halunnut ketään muuttaa. Mutta toki oppia tuntemaan paremmin, jos tulee sellainen fiilis että mies voisi olla jees, mutta on sen verran "kiinni" että pitää saada se simpukka avautumaan jotta näkee mitä hän oikeasti on omana itsenään. Tämmöistä simpukan avaamisen hinkua minulla ei tosin ole ollut kuluvaa vuotta aiemmin. Kukaan ei ole vaikuttanut sen vaivan väärtiltä...?

Katkelma kk.lehti nro19:

Teema voidaanko jutella? teksti:anna sillanpää ,Haastateltavana,Nina kurkinen nyhholm:valmentaja

Kun sinä muutut voi olla että saat kumppanisi mukaan muutokseen?

-oletko valinnut koskaan kumppaniksi tyypin joka on turvallinen":mutta jota kohtaan et tunne fyysistä vetoa,
tai yhtetyttä tunne tasolla?
-tai serusteletko tyypin kanssa ,jonka kanssa "varmuudella tulet pettymään?
-hylätyksi voi tulla: hylkäämällä omat tunteet, ja tarpeet
-tälläisia ovat esim.läheisyys, seksi, kannustus, huumori hulluttelu, keskustelu mikä kellekin olennaista?
-lopeta uhriutuminen
-rakkautta ei "ansaita sinällään, ihmisellä on arvo olla rakastettu#
-oletko suhteen kapellimestari: toimija, hoidat kodin ruuan, työt ,mutta saatko niitä asioita joita toivot saavasi?
-hylkäätkö itsesi :luopumalla omista rajoista?vähättelet itseä?teet liikaa kompromisseja?ja haluat loputtomasti miellyttää?
-sinulla on suhteessasi 3%oma-vastuu: ja tämä vastuu on sataprosenttista!

-rauhoittele sisälläsi asuvaa kolmevuotiasta:

sano hänelle mene leikkimään, ole rauhassa ,mä otan tän tilanteen haltuun?

-Millaista on olla unelma suhteessa?

-miltä hänen seurassaan tuntuu?
-millaista oloa toivot?
:D

Naapuriperhe ei matkustele ulkomailla. Perheen vaimo/äiti on ollut joskus 40-45 vuotta sitten kibbutsilla Israelissa eikä ole tuon jälkeen - eli sen jälkeen, kun hän alkoi seurustella nykyisen miehensä kanssa - käynyt Suomen rajojen ulkopuolella. Mies on tehnyt jonkun Tallinnan matkan tai vastaavan ilman vaimoa.

Syyksi matkustamattomuuteen oletan sen, että perheen äiti on enemmän koulua käyneenä jossakin määrin kielitaitoinen, kun taas mies pelkän kansakoulun käyneenä ei osaa viraita kieliä. Ulkomailla vaimon kanssa mies kokisi olevansa asioita ymmärtämätön holhottava kehitysvammainen, jota fiksumpi hoitajavaimo taluttaa paikasta toiseen ja hoitaa hotellit ja taksit ja ravintolatilaukset. Mies katsoo hölmönä sivusta kun vaimo keskustelee ulkomaalaisten kanssa asioista, joita mies ei ymmärrä.

Koska mies on Suomessa tottunut olemaan vanhanaikaisella tavalla perheen pää ja edustaja, hänen itsetuntonsa ei kestä joutua tilanteisiin, joissa hän ei ole mitään, ja vaimo loistaa senkin edestä. Niinpä mies ei halua tehdä yhteisiä ulkomaanmatkoja, koska niillä tuo asetelma korostu. Vaimo ei tee niitä myöskään yksinään, koska hän arvelee, että kotiin jäänyt mies kadehtisi sitä, että hän pääsee loistamaan kielitadollaan ja kokemaan asioita, joista mies kielitaidottomana jää vaille.

Tiedän toisenkin tuollaisen perheen, josta nyt on jo vaimo kuollut. Tämäkään perhe ei yhdessä matkustellut. Arvelen syyksi saman kuin edellä. Epäilen, että tällaisia perheitä on paljon.

Saudi-arabialaiset ovat ratkaisseet miesten itsetunto-ongelman tekemällä naisista B-luokan ihmisiä, jotka ovat aina surkeimmankin miehen alapuolella. Autollakin (nyt taitaa olla tilane muuttumassa) saavat ajaa vain miehet.

Luulen, että myös Suomessa ilmenee piilevästi saudiarabialaista käytäntöä. Perheen vaimot lakkaavat ajamasta autoa, jotta mies saisi kuvitella ja olevansa ainoa ajotaitoinen perheessä, ja että vaimo on tästä syystä on hänestä riippuvainen, vaikka näin ei todellisuudessa ole asia. 

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/parisuhteen_valtapeli_seis
https://www.city.fi/suhteet/vihreana+kateudesta/1563
https://www.suhteessa.fi/l/kateuden-kukkasia/

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 22:27:11

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 13, 2019, 21:25:48

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 18:45:52

Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 13, 2019, 07:55:36
Avioeron jälkeinen uusi avioliitto entisen puolison kanssa johtaa mitä todennäköisimmin uuteen avioeroon. Mikä on kerran kokeiltu ja havaittu toimimattomaksi, ei toimi toisellakaan kerralla.

Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Vai oliko se, että vanhempia muistuttavien kanssa...?

Olen lukenut tuosta, että ihastuisimme eniten kumppaneihin, jotka muistuttavat ulkonäöllisesti vanhempiamme, kuten tässä tutkimusta avaavassa (blogissa (https://www.psychologytoday.com/intl/blog/attraction-evolved/201801/our-attraction-partners-who-look-our-parents)) (8.1.2018) esitetään. Tämä mistä itse puhuin, ei sulje tuota tietenkään ulos, mutta on puolestaan ihan uunituore artikkeli (https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/entiset-ja-nykyiset-heilamme-muistuttavat-toisiaan) (12.6.2019) tutkimuksesta, jossa havaittiin, että valitsemme toistuvasti kumppaniksemme sellaisen, jonka persoonallisuus olisi aina hyvin samankaltainen kuin edeltävillä kumppaneillamme. Tässä artikkelissa ei kuitenkaan selvinnyt, täytyykö seurustelukumppanin persoonan muistuttaa vanhempien persoonaa vai kelpaako mikä tahansa persoona.

EDIT: tässä uunituoreessa selvisi ilmeisesti myös, että: "Entisten ja nykyisten kumppaneiden samankaltaisuus oli heikompaa niillä, jotka ovat suuntautuneita ulospäin ja avoimia uusille kokemuksille." Eli jos on riittävän liberaali, tulevan kumppanin persoonaa ei voi ennustaa välttämättä edeltävien kumppanien persoonien perusteella. En pitäisi mahdottomana, että riitttävän liberaali vähät nakkaa sillekään, muistuttaako kumppani ulkonäöllisesti vanhempiaan vai ei, mitä en tietysti tiedä. Se kun ei selvinnyt tässä, mutta en näin ad hoc yllättyisi, jos näin on.

Tuoreen anekdootin (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kammottava-tragedia-toistui-nuori-nainen-kuoli-humalaisen-mustasukkaisen-miehensa-hakkaamana-kuten-hanen-oma-aitinsa-yhdeksan-vuotta-aikaisemmin/7565608) perusteella emme preferoi pelkästään vanhempiemme ulkonäköä parikumppaneissamme vaan mahdollisesti myös persoonaa.

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 27, 2019, 22:18:47

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 22:27:11

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 13, 2019, 21:25:48

Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 13, 2019, 18:45:52

Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 13, 2019, 07:55:36
Avioeron jälkeinen uusi avioliitto entisen puolison kanssa johtaa mitä todennäköisimmin uuteen avioeroon. Mikä on kerran kokeiltu ja havaittu toimimattomaksi, ei toimi toisellakaan kerralla.

Tutkimusten mukaan maku seurustelukumppanin suhteen ei juurikaan muutu. Eli päädymme yleensä yhteen samankaltaisen ihmisen kanssa, kuin jonka kanssa olemme aiemminkin päätyneet yhteen.

Vai oliko se, että vanhempia muistuttavien kanssa...?

Olen lukenut tuosta, että ihastuisimme eniten kumppaneihin, jotka muistuttavat ulkonäöllisesti vanhempiamme, kuten tässä tutkimusta avaavassa (blogissa (https://www.psychologytoday.com/intl/blog/attraction-evolved/201801/our-attraction-partners-who-look-our-parents)) (8.1.2018) esitetään. Tämä mistä itse puhuin, ei sulje tuota tietenkään ulos, mutta on puolestaan ihan uunituore artikkeli (https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/entiset-ja-nykyiset-heilamme-muistuttavat-toisiaan) (12.6.2019) tutkimuksesta, jossa havaittiin, että valitsemme toistuvasti kumppaniksemme sellaisen, jonka persoonallisuus olisi aina hyvin samankaltainen kuin edeltävillä kumppaneillamme. Tässä artikkelissa ei kuitenkaan selvinnyt, täytyykö seurustelukumppanin persoonan muistuttaa vanhempien persoonaa vai kelpaako mikä tahansa persoona.

EDIT: tässä uunituoreessa selvisi ilmeisesti myös, että: "Entisten ja nykyisten kumppaneiden samankaltaisuus oli heikompaa niillä, jotka ovat suuntautuneita ulospäin ja avoimia uusille kokemuksille." Eli jos on riittävän liberaali, tulevan kumppanin persoonaa ei voi ennustaa välttämättä edeltävien kumppanien persoonien perusteella. En pitäisi mahdottomana, että riitttävän liberaali vähät nakkaa sillekään, muistuttaako kumppani ulkonäöllisesti vanhempiaan vai ei, mitä en tietysti tiedä. Se kun ei selvinnyt tässä, mutta en näin ad hoc yllättyisi, jos näin on.

Tuoreen anekdootin (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kammottava-tragedia-toistui-nuori-nainen-kuoli-humalaisen-mustasukkaisen-miehensa-hakkaamana-kuten-hanen-oma-aitinsa-yhdeksan-vuotta-aikaisemmin/7565608) perusteella emme preferoi pelkästään vanhempiemme ulkonäköä parikumppaneissamme vaan mahdollisesti myös persoonaa.

Ei siis ihme etten pidä ylipainoisista miehistä, kumpikaan vanhemmistani ei ollut lihava. Tästä on etua, koska ylipainoton kumppani kenties elää pidempään. Mutta siitä sitten on haittaa että vanhemmiltani ei se rakkauden osoittaminen oikein onnistunut, ja miessuhteissani en todellakaan erityisen lämpimiin ja rakastaviin miehiin ole päätynyt. Ja vaikka tämän tiedostankin, niin eihän se tietenkään sitä tarkoita että semmoinen rakastava mies sitten jostain hokkuspokkus pölähtää koska ymmärrän että kylmiltä, estoisilta ja jollain tavalla rajoittuneilta persoonallisuuksilta on turha välittämistä odottaa.

Ihmiset yleensä Odottavat rakkautta toisiltaan ja antavat "ehkä" vastarakkautta. Tuskin kuitenkaan "ehdottomasti",, vaatimus on vastarakkaus ja useinmiten paljon pieniä asioita sen mukana.

Rakkaus taitaa olla jossakin määrin kauppatavaraa, jota vaihdetaan keskenään ja siitä saatetaan tulla riippuvaiseksi.

Joskus se muuttuu vihaksi, kun odotukset ja toiveet eivät toteudu, tai ehkä vaihdetaan kohdetta ja odotellaan uudelta suhteelta jotain parempaa.

Mutta onko se rakkaus jotakin, vai ei mitään, tunne on tietenkin olemassa tietyin ehdoin ja se tunne ei ole mikään vakio, joka olisi aina olemassa.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 28, 2019, 09:46:36
Ei siis ihme etten pidä ylipainoisista miehistä, kumpikaan vanhemmistani ei ollut lihava. Tästä on etua, koska ylipainoton kumppani kenties elää pidempään.

Kannattaisiko nuoren seurustelusuheen aloittamista miettivän ihmisen pyytää seurustelukumppaniehdokkaaltaan valokuvia hänen vanhemmistaan. Jos jompikumpi vanhemmista osoittautuisi valokuvan perusteella ylipainoiseksi, seurustelua ei kannattaisi aloittaa, koska miltä isät äidit näyttävät nyt, siltä heidän lapsensa näyttävät muutaman kymmenen vuoden päästä.

Hs16.tammik.2020

Lyhennelm:parisuhteessa rahan takia

lukijat kertovat miksi ovat jääneet parisuhteeseen rahan vuoksi.
monia pelottaa  eroamisessa elintason lasku.  Asiantuntijat kehottaa varautumaan säästämällä,
vaikka suhde olisi onnellinen

-olin sinisilmäinen kun menin naimsiin(Johanna)
jatkuu

-parihsuteessa rahan takia artikkeli hs.16.1.2020

lyhennelmä: Kuin olisi töissä puolisolleen näin kati40v kuvailee nykyistä 10v.kestänytta avioliittoaan.
-mies maksaa ja minä teen"
-järjestely on kuitenkin katin mielestä epäreilu.hän hoitaa päivittäisen työnsä lisäksi perheen arjen, kauppareissut, ruuanlaitot,
,lastenkouluasiat,vakuutukset,autonhuollot ja joululahjat.
-puoliso ei osallistu arjen pyörittämiseen muuten kuin maksu"miehenä-puoliso ei em.tiedä mitä koulua lapset käyvät
ja mitä lääkityksiä he tarvitsevat
-muutos syntyi kun Kati jä kotiin lasten kanssa
-ne vuodet iskevät kiilan suhteen tasa-arvoon.tuntuu kuin matkustaisi aikakoneessa 50-luvulle hän teki uraa minä hoisin perheen

parisuhteessa rahan takia hs.artikkeli

-kun kati palasi työelämään arjen vastuut jäivät hänen hartioille, hän on yrittänyt vuosi keskutella mutta puolisolta ei liikenen
ymmärrystä.
-hän katuu että ei voimmallisemmin ilmaissut asiaa, mutta  kokee pääsevänsä helpommalla kun hän tunsi asiat paremmin kuin
neuvominen
-kati on keskipalkkainen ja pärjäisi jotenkin taloudellisesti eron jälkeen, mutta elämästä tulisi niukkaa
-nykyisella asumis alueella hänellä ei  olisi varaa asua.
-lapset käyvät lähi-alueen koulua ja heidän kaverinsa ja harrastuksens ovat siellä
-ero tarkoittaisi auton lisäksi kaikesta tutusta luopumista.
-vanhempien luokse matkustamiseenkaan rahat tuskin riittäisivät
-koska liian monen ihimisen elämä menisi eron takia sotkuun ei hän ole eroa toteuttanut
-eniten katuu sitä ettei eronnut silloin kun lapset pieniä koska silloiseen niukkaan elämään he olisivat jotenkin voineet sopeutua

parisuhteessa rahan takia:

-kati on vain yksi esimerkki ihmisistä heistä jotka tahtovat erota mutta kokevat sen mahdottomaksi

"ero olisi kohdallani taloudellisesti kohtalokas ja voisi johtaa kodittomuuteen
minulla ei ole luottotietoja velkoja on ulosotossa teen osa-aikatyötä.elämän kumppanilla on luottotiedot
,ei velkaa moninkertainen palkka, jos siippa saisi tietää tilanteen hän heittäisi pihalle."

"pärjäisin kyllä mutta elintason lasku kesimääräiselle, onni ja rakkaus eivät kuitenkaan löydy rahasta, pahimmillaan
kumppani tienasi 10xenemmän koin olevani vankilassa.

-asun puolison kanssa omakotitalossa emme eroa koska talo menisi myyntiin minä en pystyisi näillä tuloilla lunastamaan vaimoa
ulos.
-Vaarasen mukaan on täysin selvää ,että ero tarkoittaa elintason laskua.,hän ei kumminkaan usko että kukaan on suhteessa
pelkästään rahasta.

Lainaus käyttäjältä: Vatupassi - tammikuu 18, 2020, 00:16:13
parisuhteessa rahan takia:

-kati on vain yksi esimerkki ihmisistä heistä jotka tahtovat erota mutta kokevat sen mahdottomaksi

"ero olisi kohdallani taloudellisesti kohtalokas ja voisi johtaa kodittomuuteen
minulla ei ole luottotietoja velkoja on ulosotossa teen osa-aikatyötä.elämän kumppanilla on luottotiedot
,ei velkaa moninkertainen palkka, jos siippa saisi tietää tilanteen hän heittäisi pihalle."

"pärjäisin kyllä mutta elintason lasku kesimääräiselle, onni ja rakkaus eivät kuitenkaan löydy rahasta, pahimmillaan
kumppani tienasi 10xenemmän koin olevani vankilassa.

-asun puolison kanssa omakotitalossa emme eroa koska talo menisi myyntiin minä en pystyisi näillä tuloilla lunastamaan vaimoa
ulos.
-Vaarasen mukaan on täysin selvää ,että ero tarkoittaa elintason laskua.,hän ei kumminkaan usko että kukaan on suhteessa
pelkästään rahasta.

Terve suhde ja onnellinen liitto. Kantsisko puhua partnerin kanssa suoraan asiasta?

-sen lisäksi on olemassa muita asioita ja arvoja joista kumppanit eivät halua luopua näin ollen raha-e i silloin ole ainut perustava tekiä!

-toisen ihmisen varaan ei voi kokonaan heittäytyä siksi on hyvä olla hätävara rahasto

-tälläisiä ova em.työttömyys, sairastuminen,kuolema.

kun Johanna meni naimisiin miehellä oli jo asunto maksettuna.
-pian puolisolla olivat muut mielenkiinnon kohteet, hän ei puhunut minulle hänellä ei olisi varaa nykyisenlaiseen asuntoon
pääkaupungissa. lahjaksi saatu perinto meni sekin perheen yhteiseksi hyväksi mutta hän ei myös pysty todistamaan  kuinka
paljon  rahallisesti on antanut  yhteiseen  kaikkina vuosina, ja koska puoliso vietti osan ajasta lasten kanssa kotona eläke
jääneen pieneksi.
-suhde on kuitenkin mahdollista saada raiteilleen jos yhteinen tahtotila luodaan ja asioista keskustellaan, tämä kuitenkin
edellyttää molemmilta vastaan tulemista!

Tinderiin "tullut" uusia ominaisuuksia: https://www.youtube.com/watch?v=JMjhfMQ7UZU

Taitaakin olla pirun pitkä aika siitä kun olen viimeksi hölöttänyt seksiasioista foorumilla. Sitä se teettää kun ei ole ketään yllyttämässä.  ::)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 10:59:58
Taitaakin olla pirun pitkä aika siitä kun olen viimeksi hölöttänyt seksiasioista foorumilla. Sitä se teettää kun ei ole ketään yllyttämässä.  ::)

Sulla on selvästikin ikävä Socrua ja Ekiä.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - toukokuu 08, 2020, 11:02:37

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 10:59:58
Taitaakin olla pirun pitkä aika siitä kun olen viimeksi hölöttänyt seksiasioista foorumilla. Sitä se teettää kun ei ole ketään yllyttämässä.  ::)

Sulla on selvästikin ikävä Socrua ja Ekiä.

Olihan siinä oma pikantti lisänsä vaikka kumpikin välillä myös ärsytti. Mutta toisaalta, mikäpä ei ärsyttäisi varttiautistia.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 12:16:41
Kuvitelluista tilanteista? Ihan oikeasti olen paritellut nainen päällä -asennossa, muidenkin kuin eksien kanssa. Ihan ok ollut muutaman muunkin kanssa. Itseasiassa, nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, niin jos en oikein innostu miehestä, en myöskään pyri lempiasentoihini ja sitten kokonaisarvio että seksi on huonoa sen kuin vahvistuu. Jos taas mies miellyttää, tulee eräänlainen nouseva kierre.

En siis ole koskaan lopettanut kesken leikin, enkä siten kai sitten ole joutunut tilanteeseen että mies jatkaa väkisin. Mutta mikä sitten lopulta kääntää seksin plääh- tai vau-suuntaan, en tiedä. Olen olettanut että ulkonäkö, eli jos mies on pantavan näköinen niin sitten seksikin sujuu, mutta ei se aina niinkään ole mennyt.

En tarkoittanut mitään seksiasentoja vaan sitä, että ensin pähkit jotain uutta, mahdollisesti löytyvää partneria tai kumppania ja etsit seuraa verkossa, ja sitten samaan aikaan ryhdyt ampumaan näitä toiveikkaita mielikuviasi heti alas, jos tulee jotain vähänkään konkreettista mahkua vastaan. Levität siis ensin maton jalkojesi juureen, astut sille ja ryhdyt heti perään vetämään mattoa jalkojesi alta. Sitten ei taas mikään muka käykään, ja on aika ryhtyä ruotimaan eksiä, ja mitä joskus 10 vuotta sitten on tapahtunut.

Suomeksi: hanki itsellesi uusia kokemuksia ja siten samalla uusia muistoja, niin ei tarvitse ruotia vuositolkulla menneitä. Kerran täällä vain eletään. Suotta istua omassa pienessä häkissään ja järsiä sen kaltereita, semminkin kun se häkin ovi on auki koko ajan.

Lainaus käyttäjältä: Aave - toukokuu 08, 2020, 12:51:05

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 12:16:41
Kuvitelluista tilanteista? Ihan oikeasti olen paritellut nainen päällä -asennossa, muidenkin kuin eksien kanssa. Ihan ok ollut muutaman muunkin kanssa. Itseasiassa, nyt kun tarkemmin asiaa ajattelen, niin jos en oikein innostu miehestä, en myöskään pyri lempiasentoihini ja sitten kokonaisarvio että seksi on huonoa sen kuin vahvistuu. Jos taas mies miellyttää, tulee eräänlainen nouseva kierre.

En siis ole koskaan lopettanut kesken leikin, enkä siten kai sitten ole joutunut tilanteeseen että mies jatkaa väkisin. Mutta mikä sitten lopulta kääntää seksin plääh- tai vau-suuntaan, en tiedä. Olen olettanut että ulkonäkö, eli jos mies on pantavan näköinen niin sitten seksikin sujuu, mutta ei se aina niinkään ole mennyt.

En tarkoittanut mitään seksiasentoja vaan sitä, että ensin pähkit jotain uutta, mahdollisesti löytyvää partneria tai kumppania ja etsit seuraa verkossa, ja sitten samaan aikaan ryhdyt ampumaan näitä toiveikkaita mielikuviasi heti alas, jos tulee jotain vähänkään konkreettista mahkua vastaan. Levität siis ensin maton jalkojesi juureen, astut sille ja ryhdyt heti perään vetämään mattoa jalkojesi alta. Sitten ei taas mikään muka käykään, ja on aika ryhtyä ruotimaan eksiä, ja mitä joskus 10 vuotta sitten on tapahtunut.

Suomeksi: hanki itsellesi uusia kokemuksia ja siten samalla uusia muistoja, niin ei tarvitse ruotia vuositolkulla menneitä. Kerran täällä vain eletään. Suotta istua omassa pienessä häkissään ja järsiä sen kaltereita, semminkin kun se häkin ovi on auki koko ajan.

Okei. En varsinaisesti mieti eksiäni jos mietin mitkä asennot olen havainnut itselleni tyydyttävimmiksi. Parisuhdetta noin ylipäätään tietysti arvostan yli kaiken, koska siinä pääsee kunnolla irrottelemaan. Mutta tokikaan se ei aina ole silkkaa elämystä isolla eellä. Huonommista kokemuksista vain on helpompi mennä ohi ja eteenpäin kun tietää että tulee uusi kerta saman ihmisen kanssa.

Eksät eivät ole ehtineet rassaamaan päätä koska ihastuin yli vuosi sitten harrastuksen parissa. Siellähän tuntuu olevan kahta sorttia miehiä. Arkoja ja rentoja. Tietysti iskin silmäni arimmista arimpaan. Ja sillä mitään edistymistä ei ehtinyt tapahtua ennen koronaa kun ei minusta ole ollut väkisinkään ottamaan.

Sen verran olen saanut selville että poitsu on sekä nörtti että insinööri. Mikä selittänee yhtä sun toista.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 09:33:12
Omalla kohdallani se mitä eniten pelkään ulkonäön arvostelussa on että sanotaan etteivät kasvoni ole kauniit, kun eiväthän ne ole. Ainakaan minun mielestäni.

Edellä on kirjoitettu arvioni mukaan melko epäkohteliaasti NB:n ajatuksista ja mielipiteistä foorumilla.

Minuun ainakin uppoaisivat aika epämukavalla tavalla ilmiselväksi loukkaamiseksi tarkoitetut kommentit avattuani ensin sydäntäni jostakin herkästä aiheesta ja kerrottuani hyvin henkilökohtaisista asioistani. Ja sitten joku iskisi "yllättäen" juuri niihin. Ei se mukavalta tunnu, vaikka foorumeilla olisi vuosien varrella nahka kuinka kovettunut. Toivoo nimimerkki "kokemusta on".

Jos yhtään lohduttaa, niin minun mielestäni - olen tämän joskus ennenkin maininnut - hieman persoonallisen näköiset kasvot ovat paljon mielenkiintoisemmat kuin joku tusinabarbien naama, jollaisia kävelee vastaan miljoonia. Vaikka jälkimmäiset täyttäisivät virallisen normin "kauniista kasvoista", niistä puuttuu se jokin. Minä en ainakaan ihastuisi ensi silmäyksellä tuollaiseen sarjamuotista tulleeseen ilmeettömään nukkeen. Minun mielestäni NB:n kasvot ovat söpöllä tavalla kauniit ja lisäksi sen tyyppiset, että niitä vilkaisisi kiinnostuneena vielä toisenkin kerran, jos ne jossakin ihmistungoksessa vastaan tulisivat. Toivottavasti NB ei pidä tätä ääliömäistä kehuskeluna. Mitään taka-ajatuksia tähän mielipiteeseen ei ainakaan sisälly. Olen vain tätä mieltä.

Tietysti jos itse ei ole täysin tyytyväinen siihen, mikä peilistä katsoo, niin eikö voisi kokeilla esimerkiksi jonkinlaista tyylin muuttamista. Erilainen kampaus, erilaiset meikit (jos niitä käyttää) ja tällaista. Muistelen katsoneeni joskus televisiosta ohjelmaa, jossa ihminen muutettiin aika lailla eri näköiseksi muuttamalla koko hänen tyylinsä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 09:33:12
Mutta sitten kun yksi tyyppi nettideitissaitin kautta ilmoitti että kroppani on notkea kuin kissan, mutta pää kuin Marge Simpsonilla ja pääsisi itku kun minua panisi, niin se meni niin överiksi että en nyt ihan sentään uskonut että se olisi edes tyypin mielipide.

Onhan se hyvä sentään, että omaa notkean kissan vartalon, mitä sillä nyt tarkoitetaankin. Positiivinen ilmaisu lienee kuitenkin kyseessä (kissanainen etc.).

Nykyisissä alle kolmekymppisissäkin on jo niin paljon ylipainosia ja ylipainoa kohti matkalla olevia ja muutenkin "rupsahtaneita" tapauksia, että NB:n pärjäisi aivan hyvin jopa tämän ikäluokan ulkonäkökisoissa. Omassa sarjassaan... (ettei menisi ääliömäiseksi kehumiseksi, lopetan lauseen tähän)

Ehkä syy sille, miksi "suurta rakkautta" ei tunnu tulevan kohdalle, on se, että taso on monille liian korkea. Oman ikäluokan tapaukset ovat jo parhaat päivänsä nähneitä kaljan lipittelijöitä, joten ei heistä ole mihinkään. Nuorempia taas vaivaa epävarmuus.

Tässä iässä naama muuttuu kuin taikaiskusta kun menee selälleen makaamaan. Tuloksesta voisi ottaa kuvan ja marssia sen kanssa plastiikkakirurgille. Mutta olisiko tulos sitten luonteva, en tiedä. Jokatapauksessa puhun kasvoista sellaisena kuin ne ovat, en hiuksiin tms. liittyvistä yksityiskohdista.

Enivei, on mahdollista että olen lääpälläni mieheen jolla on ollut erittäin ikäviä kokemuksia naisista, tai vaihtoehtoisesti ei kokemuksia lainkaan. En tiedä josko incelismikin uhkaa, ainakin mies on käytöksestään päätellen kärkkäästi olettamassa että minun mielenkiintoni muka horjahtaa helposti tuosta noin vaan muihin miehiin, kunhan saliin marssii tarpeeksi tummia ja pitkiä miehiä. Jotka eivät edes ole tyyppiäni. Millähän sen saisi menemään perille että voin olla erittäin itsepäinen järjettömyyksiin asti. Eli ihastumiseni ei lässähdä niin kauan kuin ei saa seksiä. Joskus ei senkään jälkeen.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 13:44:22
Enivei, on mahdollista että olen lääpälläni mieheen jolla on ollut erittäin ikäviä kokemuksia naisista, tai vaihtoehtoisesti ei kokemuksia lainkaan. En tiedä josko incelismikin uhkaa, ainakin mies on käytöksestään päätellen kärkkäästi olettamassa että minun mielenkiintoni muka horjahtaa helposti tuosta noin vaan muihin miehiin, kunhan saliin marssii tarpeeksi tummia ja pitkiä miehiä. Jotka eivät edes ole tyyppiäni. Millähän sen saisi menemään perille että voin olla erittäin itsepäinen järjettömyyksiin asti. Eli ihastumiseni ei lässähdä niin kauan kuin ei saa seksiä. Joskus ei senkään jälkeen.

Mikä tästä on olemassa muuallakin kuin sinun päässäsi?

Oletko edes puhunut tuon miehen kanssa muusta kuin harrastukseen liittyvästä?

Olen ennenkin sanonut, että mielestäni ihastus on tuoretuote, joka pitää käyttää välittömästi löytämisen jälkeen. Sitä ei parane ruveta hilloamaan, sillä siitä tulee vain harmia.

Lainaus käyttäjältä: urogallus - toukokuu 08, 2020, 14:40:56

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 13:44:22
Enivei, on mahdollista että olen lääpälläni mieheen jolla on ollut erittäin ikäviä kokemuksia naisista, tai vaihtoehtoisesti ei kokemuksia lainkaan. En tiedä josko incelismikin uhkaa, ainakin mies on käytöksestään päätellen kärkkäästi olettamassa että minun mielenkiintoni muka horjahtaa helposti tuosta noin vaan muihin miehiin, kunhan saliin marssii tarpeeksi tummia ja pitkiä miehiä. Jotka eivät edes ole tyyppiäni. Millähän sen saisi menemään perille että voin olla erittäin itsepäinen järjettömyyksiin asti. Eli ihastumiseni ei lässähdä niin kauan kuin ei saa seksiä. Joskus ei senkään jälkeen.

Mikä tästä on olemassa muuallakin kuin sinun päässäsi?

Oletko edes puhunut tuon miehen kanssa muusta kuin harrastukseen liittyvästä?

Olen ennenkin sanonut, että mielestäni ihastus on tuoretuote, joka pitää käyttää välittömästi löytämisen jälkeen. Sitä ei parane ruveta hilloamaan, sillä siitä tulee vain harmia.

Tekisi kovasti mieli antaa tarkka kuvaus tilanteista, mutta se nyt kumminkin johtaa vain syyllistämiseeni että mikset ottanut. En minä osaa vamppailla miehiä livenä. Mutta kun en myöskään pidä öykkäreistä enkä tunkkaisista lirkuttelijoista, niin jäljelle jää ne arkaparkayksilöt jotka pitäisi itse ottaa, koska ei ne tee yhtään mitään liian rohkeaa itse.

Rohkeinta oli että söpöliini seisoi minuuttikaupalla ihokosketuksessa kanssani kun kuuntelimme ohjaajan yhteenvetoa. Enpä oikein usko että fyysisen harrastuksen taukopaikoissa ollaan liki, oli sitten yhtä tai useampaa sukupuolta läsnä.

En sitten tuosta osannut edetä koska aivan kuten sinäkin nyt alleviivasit, kuka minusta muka voisi olla kiinnostunut? Ei niin kukaan. Tai max 3 min jos olen bikinit päällä. Treenikuteissa 5 - 10 min, pöh. Ehkä poitsu ottikin vaan tukea ettei tuuperru. Vaikka ihan suorassa hän minun mielestäni kyllä seisoi.

Minua on harmittanut että itse suosimaani miestyyppiä on haukuttu pulkannaruksi ja tuulessa heiluvaksi vinkuheinäksi. Ihan kuin kaikkien pitäisi tykätä siitä että päälle napsahtaa vähintään sata kiloa miestä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 10:59:58
Taitaakin olla pirun pitkä aika siitä kun olen viimeksi hölöttänyt seksiasioista foorumilla. Sitä se teettää kun ei ole ketään yllyttämässä.  ::)

Fiilistelin tässä lukemalla incel-ketjua ja siitä juontui mieleeni idea: Voisiko nainen harrastaa vyödildolla heteroseksiä naisen kanssa? Tuplaisi potentiaaliset partnerit.

Toinen ideani. Andersson-elvytyssetelillä kotimaista palvelualaa työllistävää seksiä, myös täältä: https://maksullinenmies.com

Viimeisin oma seksikokemukseni oli eilen kun pelasin tarjottua ilmaispeliä. Eksoottisen seksikkäitä uhkeita maatalouskoneita kaupunkilaispoitsun käsissä.
Farming Simulator 19 – E3 2018 Trailer | PS4 (https://www.youtube.com/watch?v=SKWR8B0LlhI)
En nyt halua yllyttää sinua pelinaiseksi mutta pleikkarilla saa helposti peliseuraa ja muutakin:
5 Minutes of PS4 Playroom Streams (https://www.youtube.com/watch?v=olucuwFv_Pw)
Joku osaava insinöörinörtti voisi tarvittaessa neuvoa teknisemmin. ;)

Henk.koht. en koe toisten naisten kehoja niin innostavina että haluaisin olla mieliksi seksuaalisella sektorilla. Minua ei kiihota pyöreys, pehmeys, kaaret, vaan kovuus, tiiviys, jäntevyys.  :P

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 10:59:58
Taitaakin olla pirun pitkä aika siitä kun olen viimeksi hölöttänyt seksiasioista foorumilla. Sitä se teettää kun ei ole ketään yllyttämässä.  ::)

Mielenkiintoistahan näistä on lukea varsinkin, kun ne avaavat ikkunan erilaiseen maailmaan kuin millaisessa minä olen elänyt.

Minulle seksin harrastaminen ei tarkoita "napataan jostakin joku ja tehdään se", vaan se menee pidemmän kaavan mukaan. Pidempi kaava on esimerkiksi seuraava:

Katsellaan ja haaveillaan muutama vuosi ja yritetään löytää tilanteita tai harrastuksia, joissa voisi tutustua tyttöihin. Kun jonkilainen tutustuminen lopulta on tapahtunut, kirjoitetaan kirje joillekin tytöistä, joihin on tutustuttu, ja katsotaan, saadaanko kehittymään kirjeenvaihtoa. On eduksi, että ollaan kaukana toisistaan, että kirjeen kirjoittamiselle olisi jokin muodollinen syy. Ulkomailla oleminen on hyvä syy.

Jatketaan kirjeenvaihtoa ja katsotaan, olisiko joku kirjeenvaihtokaveri sellainen, että hänen kanssaan voisi tavata myös face to face. Mietitään ja suunnitellaan, missä ja millä tekosyyllä tapaamisen saisi järjestymään.

Jos tapaaminen järjestyy ja on onnistunut, odotetaan seuraavaa tilaisuutta ja ehkä yritetään jotenkin jollakin tekosyyllä saada se aikaan. Auto on hyvä apuväline...  "mihin olet menossa, voin viedä sinut".

Kun tapaamisia on ollut muutama, ja ne ovat olleet kummallekin osapuolelle tyydyttäviä, voidaan katsoa päästyn seurustelun alkuun. Jos kaikki menee hyvin, eikä eroa tapahdu seurustelun kuluessa, sovitaan jossakin vaiheessa alustavasti naimisiin menosta "sitten joskus". Noin vuotta ennen vihkimistä mennään kihloihin sen merkiksi, että suunnitelman suhteen ollaan tosissaan. Kun häät on lopulta vietetty, päästään kokeilemaan seksiä. "Uh, auh, tällaistako se oli", huokaistaan ja todetaan, että oliko tämä nyt odottamisen väärti. Kirjeenvaihdon aloittamisesta on tällöin kulunut noin viisi vuotta ja seurustelun aloittamisesta yli neljä vuotta. Joskus sitä seksiä jatkossakin ajan kuluksi harrastetaan, kunnes vuosien varrella kiinnostus hiipuu ja...

Eli sellaista on seksi siinä toisessa maailmassa.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 19:47:20
Henk.koht. en koe toisten naisten kehoja niin innostavina että haluaisin olla mieliksi seksuaalisella sektorilla. Minua ei kiihota pyöreys, pehmeys, kaaret, vaan kovuus, tiiviys, jäntevyys.  :P

Heitän ihan teoreettisen kyssärin. Voisiko fitness-naisen kroppa olla sinun makuusi?

(https://i.pinimg.com/236x/f6/33/31/f63331c5bc60680fe625de1af04526bb.jpg)

Toisaalta: https://www.vauva.fi/keskustelu/3063211/fitness-naiset-pierevat-ihan-hulluna

Jos olisi mies, niin miksei. Kumminkin varustelukin merkkaa jos housut otetaan pois.

***

En ole koskaan napannut ketään lennosta. Nuorena tutustuin miehiin kirjeenvaihdon kautta, nyt aikuisena netissä. "Treenitoveri" saattaa olla juuri tuollainen kopekilainen tapaus. Jos en kehitä itse munia itselleni ja ala hätyytellä, jos ikinä vielä hänet näen. Mutta kun ei yhtään tiedä olisiko kimppuunkäyvä nainen pelottava vai helpotusta tuottava olio sairaan ujolle miehelle...

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 23:52:43
Jos olisi mies, niin miksei. Kumminkin varustelukin merkkaa jos housut otetaan pois.

1. Jos olisi kova, tiivis, jäntevä fitness-nainen, jolla vyödildo?
2. Jos olisi transnainen, jolla munat?
3. Jos olisi mies, joka olisi transvestiitti?

(https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn%3AANd9GcT1fnM6J27xM3a3yI1K62UgLjekImFQIwefksNcfUnaIulXADV5&usqp=CAU)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 23:52:43
En ole koskaan napannut ketään lennosta. Nuorena tutustuin miehiin kirjeenvaihdon kautta, nyt aikuisena netissä. "Treenitoveri" saattaa olla juuri tuollainen kopekilainen tapaus. Jos en kehitä itse munia itselleni ja ala hätyytellä, jos ikinä vielä hänet näen. Mutta kun ei yhtään tiedä olisiko kimppuunkäyvä nainen pelottava vai helpotusta tuottava olio sairaan ujolle miehelle...

Jos tuon ihmisen tietää nimeltä, ja jos hänen sähköpostiosoitteensa tai muu osoitteensa on tiedossa, eikö nyt olisi tilaisuus, ottaa häneen yhteyttä ja yrittää saada jonkinlaista keskustelua käyntiin. Koronan aiheuttama tauko treeneissä olisi hyvä tekosyy. Jos tuo ihminen ei lainkaan vastaisi, silloin voisi kai vetää viivan tapauksen päälle ja todeta, että no change. Jos hän sen sijaan vastaisi, sekin olisi vaikea tapaus, koska silloin pitäisi osata lukea myös rivien välit ja päätellä ja ennustaa, kehittyykö asiasta jotain muutakin kuin turhia toiveita ja sydänsuruja. Eli kannattaako tätä nyt ylipäätään jatkaa.

Olen maailman huonoin neuvoja näissä asioissa enkä yritäkään antaa mitään neuvoja. Kun kerron seuraavaksi muutamalla sanalla omista kokemuksistani parikymppisenä ja vähän päälle, en kerro niitä neuvomismielessä.

Olin tuohon aikaan vajaan vuoden Englannissa ja kirjoittelin sieltä käsin useille henkilöille, joista muutama oli tyttökin. Minua harmittaa nyt, että lähettämistäni kirjeistä ei jäänyt itselleni mitään kopiota, koska olisi mielenkiintoista nähdä, mitä oikein kirjoitin. Olin ahkera kirjoittaja, ja kirjeet - myös minun saamani - olivat joskus aika pitkiä. Muistelen, että yksikin kirje oli 44 sivua tai liuskaa. Muistikuva voi olla liioitteluakin, mutta pitkiä ne joka tapauksessa olivat.

Yksi kirjeenvaihtokaverini oli eräs lukiota käyvä tyttö, josta myöhemmin sain tietää, että hän oli ottanut kirjeenvaihdon jo melkein kuin seurustelun aloittamisena, jota asiaa en ollenkaan tajunnut. Itse en nimittäin ollut hänestä kiinnostunut "sillä tavalla". Minähän olin päättömän rakastunut edelleen siihen yhteen tyttöön, josta olen eri yhteyksissä kertonut.

Kun nyt myöhemmin luen jotain tuon lukiotytön kirjettä (saamani kirjeet olen yrittänyt säilyttää, vaikka kai niistäkin joku on jo ehtinyt kadota), niin kyllähän siitä käy ilmi jonkinlainen... miten tämän nyt sanoisi... ihastuminen tai jotain. En vain tuolloin aikoinaan osannut nähdä asiaa näin.

Kun aikanaan palasin Englannista, tuo tyttö tuli jopa käymään luonani. En minä mitenkään vihamielisesti tai torjuvasti häneen suhtautunut, mutta en todellakaan myöskään minään "seurustelukumppanina". Hän ei ollut ulkonäöltään minun tyyppiäni, ja toisaalta välillämme oli omasta mielestäni liikaa ikäeroa. Minua inhottaa asetelma, jossa intin käynyt yli 20-kymppinen tyyppi (olin tuolloin 21) tapailee jotain 17-vuotiasta tyttöä. Asetelma vain tuntuu jotenkin... yäk. Näitähän näkee. En nyt muista enkä oikeastaan tiedäkään, miten vanha tuo tyttö oli, mutta kuitenkin hyväksymäni ikähaarukan alapuolella.

Onnistuin joitakin vuosia sitten Googlella löytämään tietoja ja jopa kuvan tuosta henkilöstä. Hänestä oli tullut joku suurtalouskokki tai joku talousihminen... mikä hän nyt olikaan. Hän oli kuvassa aivan karmean lihava, joten eipä kaduta, että en tuolloin ollut kiinnostunut. Kirjeenvaihtokumppanina hän oli OK.

Englannista käsin käyty kirjeenvaihto tyttöjen kanssa kuitenkin vei minut sille tielle, jolla vieläkin olen, mutta tämä menee yksityiselämän puolelle, joten eipä siitä enempää. Tässäkin asiassa ihannetytölläni - eli sillä, johon olin lukiossa palavasti rakastunut ja jota olin jo muutaman vuoden ajan palvonut ja turhaan tavoitellut - oli sormensa pelissä. Kirjoitin nimittäin myös hänelle, eikä hän vastannut. Tästä turhautuneena ja masentuneena mietin, olisiko vielä joku tyttö, jonka edes jollakin tavalla tuntisin, ja jolle voisin kokeeksi kirjoittaa. Yksi tyttö muistui mieleeni, ja ajattelin, että lähetänpä kirjeen hänelle, jos vaikka hän vastaisi. Ja tämä kirje ratkaisi pelin vähän pidemmäksi aikaa...

P.S. Hesarissa näyttää olevan artikkeli "Miten päästä irti kaukorakkaudesta", jossa neuvotaan, miten toivottoman ihastumisen saa loppumaan. Seuraavassa muutamia poimintoja tekstistä.

Ihastus perustuu fantasiaan, sanoo asiantuntija ja neuvoo, miten rakkauden kaipuussa nääntyvän kannattaa toimia

Tällä kertaa kysymme, miten päästä irti yhä vain jatkuvasta ihastuksen tunteesta, jonka kohde on saavuttamaton.

"Pahimmillaan kesken jäänyt ihastuminen voi olla jopa vaarallista. Ennen vanhaanhan puhuttiin naisista, jotka näännyttivät itsensä rakkauden kaipuussaan."

"Saattaa olla vaikea hyväksyä, että tietyt asiat ovat elämässä jo ohi."

Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 09, 2020, 00:42:43

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 23:52:43
Jos olisi mies, niin miksei. Kumminkin varustelukin merkkaa jos housut otetaan pois.

1. Jos olisi kova, tiivis, jäntevä fitness-nainen, jolla vyödildo?
2. Jos olisi transnainen, jolla munat?
3. Jos olisi mies, joka olisi transvestiitti?

(https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn%3AANd9GcT1fnM6J27xM3a3yI1K62UgLjekImFQIwefksNcfUnaIulXADV5&usqp=CAU)

Ihmisessä pitää olla aito penis lisävarusteena. Ei dildo. Enkä usko että kirurgisesti rakennettu penis miellyttäisi minua myöskään. Sori vaan. Joskus olen leikitellyt ajatuksella että mitä jos olisi naiseksi pukeutuva mies, mutta ei sekään oikein oikeasti nappaa. Naiseus ei kuulu minun partnerilleni, vaan minulle.

Vaikken tässä nyt varsinaisesti mitään parisuhteita pähkäillyt, seksiä vain. Että sikäli outo sijoittelu siirtää nämä jutut tähän ketjuun. Eikös meillä tällä foorumilla ole seksiketjua?

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 09, 2020, 07:43:20
P.S. Hesarissa näyttää olevan artikkeli "Miten päästä irti kaukorakkaudesta", jossa neuvotaan, miten toivottoman ihastumisen saa loppumaan. Seuraavassa muutamia poimintoja tekstistä.

Ihastus perustuu fantasiaan, sanoo asiantuntija ja neuvoo, miten rakkauden kaipuussa nääntyvän kannattaa toimia

Tällä kertaa kysymme, miten päästä irti yhä vain jatkuvasta ihastuksen tunteesta, jonka kohde on saavuttamaton.

"Pahimmillaan kesken jäänyt ihastuminen voi olla jopa vaarallista. Ennen vanhaanhan puhuttiin naisista, jotka näännyttivät itsensä rakkauden kaipuussaan."

"Saattaa olla vaikea hyväksyä, että tietyt asiat ovat elämässä jo ohi."

VMP. Miten helvetissä ihmisen elämässä voisi IKINÄ olla tietyt asiat ohi, eli siis kyky ihastua? Kyllä sitä voi ihastua vaikka 100-vuotiaana, ja ihan yhtä hömelö olo taatusti tulee. Olenhan minä sitä itse hirvitellyt ja naureskellut että en minä mikään teini ole, joten miksi nippanappa alta 50-vuotiaana (jos ajatellaan tarkkaa ajankohtaa) sitten yhtäkkiä tulee tunteita kuin olisi 15-vuotias. Mutta ei se ikää katso. Nämä asiat tulevat ja menevät jossain järjen tuolla puolen, ja mitä kyynisemmäksi ja kyllästyneemmäksi on ehtinyt tulla, mitä pidempään on ollut yksin, niin sitä pahemmin sitten menee jalat alta. Sai sitä vastakaikua tai ei.

Netissä ovat keski-ikäiset miehet jutelleet että toteutumaton rakkaus on parasta rakkautta. Eivät he sitten ole kokeneet sitä jotenkin vaaralliseksi. Vaarallisemmaksi he ovat kai arvioneet aidon tutustumisen, kun ovat jättäneet sen väliin, ja tyytyneet haaveilemaan loitompaa.

Itse olin vuosi sitten öpaut itsarifiiliksissä, eikä nytkään sen paremmin välttämättä mene (elämän tylsyyden ja yksitoikkoisuuden vuoksi). Mutta olisiko jotain olennaisesti paremmin jos ei yksikään mies olisi aiheuttanut minussa mitään fiiliksiä kuluneen 10 v sisällä? En tiedä, enkä usko. Lopputulos voi olla plus miinus nolla, mutta ainakin on ollut mielenkiintoisia hetkiä.

Ainoa syy saada ihastus loppumaan olisi se että pääsisi kutemaan jonkun toisen kanssa, mutta vaikkei kaikki seksi ollutkaan perseestä kuluneen vuosikymmenen sisällä, niin ei se nyt niin ikimuistoistakaan ollut että mieluummin ryntäisin miehiin kuin vieläkin haaveilisin hölmönä miehestä jonka aivoituksista ei ota pirukaan selvää.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 08, 2020, 13:17:31
Eksät eivät ole ehtineet rassaamaan päätä koska ihastuin yli vuosi sitten harrastuksen parissa. Siellähän tuntuu olevan kahta sorttia miehiä. Arkoja ja rentoja. Tietysti iskin silmäni arimmista arimpaan. Ja sillä mitään edistymistä ei ehtinyt tapahtua ennen koronaa kun ei minusta ole ollut väkisinkään ottamaan.

Tämähän on oikein hjuva!

Mutta vaikuttaa sille, että aremman puoleisena miehenä ei hänkään kovin nopeasti ryhtyisi mihinkään siirtoihin, joten pallo on sinulla. Mikäänhän ei estäisi sinua esim. laittamasta sähköpostia tai soittamasta hänelle? Avoimuus on tietysti parasta joten kertoisit vain miten asia on, ja ehdotat treffejä. Älä hätäänny, jos jannulla menee pasmat hetkeksi sekaisin. Hänhän voi sitten soittaa sinulle takaisin. Sano sekin ääneen.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates
Sen verran olen saanut selville että poitsu on sekä nörtti että insinööri. Mikä selittänee yhtä sun toista.

Ymmärrän. Voisi kuvitella, että historiastanne saattaisi löytyä tietty yhdistävä tekijä. Jos niin on, niin sekin olisi vain nyt hyvä asia uuden voimakaksikon muodostumiseen. :)

Anna mennä. Emme me vanhoina juuri niinkään tekemisiämme tai virheitäkään kadu vaan niitä asioita, jotka jätettiin kokonaan tekemättä.

Jos ikinä enää nähdään, niin jotain minun on pakko tehdä, koska vaikuttaa siltä että mies on ainakin minua kohtaan totaalisen arkaparka. Yksi tuttu mies sanoi että hän on itse samanlainen jos kiinnostuu tosissaan naisesta.

Ihan mielelläni järkkäisin niin että maailmassa on yksi potentiaalinen naisvihaaja vähemmän. Jos minun kanssani alkaa, niin mahdollinen erokin hoituu kyllä ilman 3. maailmansotaa, koska en ole mikään piru ihmiseksi. Mutta ei tässä nyt tiedä miten on. Romantikkona olen tietysti itse fantasoinut vaikka mitä.

Olen jo vuosien ajan suunnitellut kirjoittavani jonkinlaisen blogitarinan siitä, miten pienet satunnaisilta tuntuvat asiat voivat saada aikaan suuria käännöksiä elämässä. Sijoitan tarinan Yhdysvaltoihin samoihin maisemiin, joihin sijoittuu eräs aikaisempi vastaava tarina, johon olen antanut linkin jo niin monesti, että eivätköhän kiinnostuneet ole jo sen nähneet – eli ei kukaan. Yritän keksiä henkilöille englantilaiset nimet. Päähenkilön nimi on suurin ongelma, koska nimen pitää olla jotenkin pehmeä ja herttainen ja kuvata tuota henkilöä. Seuraavassa lyhyessä kuvauksessa käytän epäonnistunutta suomalaista nimeä, kun en jaksa nyt muutakaan miettiä.

Tarina alkaa siitä, kun televisiossa esitetään vuodelta 1968 peräisin olevaa sarjaa "Odysseia", jossa yhtä pääosaa näyttelee nuori nainen Barbara Gregorini. Tämä nainen on niin söpö ja ihana, että jollakin tavalla "etäihastun" häneen. Kerrankos sitä nyt filmitähtiin ihastutaan. Tällä naisella on pitkä tumma tukka, ja hän muistuttaa hieman ensimmäistä tyttöystävääni, jonka kanssa olin seurustellut muutama vuosi aikaisemmin. Ehkä tämä yhteensattuma vaikuttaa taustalla siihen, miksi näen tuossa näyttelijässä "jotain".

TV-sarjan edetessä mieleeni juolahtaa, että eräs luokallani oleva tyttö on muistuttanut hieman tuota Odysseian nuorta naista silloin kun hänellä on ollut pitkä suora tukka. Vanhoista luokkakuvista tämä käy hyvin ilmi. En kuitenkaan suin päin ihastu tähän koulutoveriini, joka on ollut luokallani jo vuosia, ja jota kohtaan en ole tähän astikaan tuntenut mitään kiinnostusta. Panenpahan vain yhtäläisyyden merkille. Katselen edelleen TV-sarjan jaksoja ja ihailen siinä esiintyvää näyttelijää.

Eräänä päivänä alkaa tapahtua.

Istuskelen omissa ajatuksissani - olen aina omissa ajatuksissani - jossakin luokan takaosassa ja mietiskelen sitä, miten olen jokaisena vuonna – aina ensimmäisestä luokasta alkaen - ollut ihastunut johonkin tyttöön luokallani, ja nyt tällaista tyttöä ei ole. Edellisen vuoden ihannetyttöni on vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, joten hän on poissa laskuista. Hän ei tule enää palaamaan luokalleni.

Tarkkailen vaivihkaa tyttöjä yksi kerrallaan ja mietin, voisinko ihastua häneen tai häneen. Pari tytöistä on itse asiassa sellaisia, joihin olen joskus aikaisemmin ollut hyvinkin ihastunut, mutta vuosien kuluessa nämä tytöt ovat menettäneet entisen hohtonsa ainakin minun silmissäni. Ei heistä rumiakaan ole tullut, mutta heidän tyylinsä ja hiusmuotoilunsa ja muu tällainen ei enää vastaa ihanteitani.

Olen TV-sarjan lumoissa, enkä kaipaa mitään ronskia ja voimakasta soturiprinsessa Xenaa (tätä sarjaa ei tuolloin vielä esitettykään) vaan herkkää ja hentoa suurisilmäistä pitkätukkaista kaunista naista - sellaista kuin Odysseiassa.

Istun siis luokkahuoneessa ja teen mielessäni arviointia luokkani tytöistä mahdollisina uusina ihastukseni kohteina. Juuri kun olen katsomassa takaviistosta edellä mainittua tyttöä, joka nuorempana muistutti TV-sarjan Barbara Gregorinia, hän kääntää päänsä ja katsoo suoraan minuun ja hymyilee.

That's it.

Tuo katse, tuo yksi ainoa lyhyt vilkaisu ja hymy, muuttaa elämäni ja tekee siitä sellaisen, mikä siitä myöhemmin tulee.

Ai miten?

Saman päivän iltana kirjoitan päiväkirjaani, seuraavaa (nimi on keksitty):

Heinosen Helinä katsoi koulussa minua ovelasti. Voisin vaikka pitää siitä tytöstä.

En siis vielä samana päivänä kirjoita päiväkirjaani, että rakastan tyttöä, vaan että voisin pitää hänestä. Ajatus pitämisestä jää itämään mieleeni. Pari päivää myöhemmin kirjoitan pettyneenä, että "se ei merkinnyt mitään erikoista, kun Heinosen Helinä vilkuili minua".

Ajatus ihastumisesta ei poistu mielestäni, ja viikonlopun jälkeen tunnustan päiväkirjalleni rakastuneeni tuohon tyttöön: Minä rakastan sitä tyttöä, mutta se ei tietenkään välitä minusta. Seuraavana päivänä toistan tämän saman asian: Rakastan Heinosen Helinää entistä enemmän.

Kun "vilkaisusta" on kulunut viikko ja yksi päivä, tunnustan päiväkirjalleni seuraavaa:

Rakastan aivan epätoivoisesti sitä Heinosen Helinää. Epätoivoisesti siksi, että tiedän, ettei minulla ole mahdollisuuksia sen suhteen. Olen melkein "sairas" enkä tiedä, mitä tekisin. En koskaan ole rakastanut ketään näin kovasti ja minusta tuntuu että tämä on aitoa rakkautta. Pari viikkoa sitten olisin tuskin huomannut sitä tyttöä, mutta nyt...

Kuukauden päästä kiemurtelen edelleen tunteitteni riivaamina ja kuvailen niitä päiväkirjassani seuraavasti:

Rakastan sitä niin, että en tahdo tulla toimeen. Kunpa sekin rakastaisi minua.

Se inhoaa ja halveksii minua. Olen melkein mielisairas. Mieliala -4. Hengitys ja sydämenlyöntitiheyteni on varmaan noussut ainakin kaksinkertaiseksi ja ruumiinlämpö (kuumetta) rakastumiseni johdosta.

Tuollaisia merkintöjä löytyy päiväkirjastani tuosta eteenpäin jopa muutaman vuoden ajalta.

Kun "vilkaisusta" luokassa on kulunut vuosi, olen jo hieman saanut jäätä murrettua väliltämme ja luotua jonkinlaisen satunnaisen keskusteluyhteyden. Muutama sana saatetaan siis vaihtaa, kun tavataan. Tämä on jo sinänsä täysin poikkeuksellista minun mittapuullani, koska en puhu enkä muutenkaan kommunikoi luokallani olevien tyttöjen tai ylipäätään kenenkään tyttöjen kanssa. Elän paitsi fyysisessä, myös henkisessä selibaatissa, jos tällaista sanaa voi käyttää.

Historian - ei maailmanhistorian vaan oman henkilöhistoriani - siivet havisevat tai ainakin värähtävät, kun ihailemani tyttö soittaa yllättäen minulle. Hän jää aikakirjoihin ensimmäisenä minulle koskaan puhelimella soittaneena tyttönä. Tämä on ymmärrettävästi pieni askel ihmiskunnalle, mutta rakastuneelle ihmiselle pienetkin asiat ovat merkittäviä. Puhelu liittyy erääseen matkaan, jota valmistellaan.

Kun ihastumisestani on kulunut noin kaksi kuukautta, suhteemme on edennyt jo niin pitkälle, että polvistumme vierekkäin Temppelinaukion kirkon alttarille. Odotan, että pappi kysyisi meiltä molemmilta vuoron perään "tahdotko sinä" ja me vastaisimme "tahdon", mutta hän sanookin "sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu". Olemme vain kaksi henkilöä kymmenien muiden joukossa eli tämä ei ole sitä, mitä olisin halunnut sen olevan. Käynti kirkossa liittyy erääseen tapahtumaan Helsingissä, johon me kumpikin osallistumme. Se, että hän on lähellä vieressäni, tekee tapahtumasta kuitenkin ainutkertaisen muistoissani.

Tilanne etenee niin, että saman vuoden lopulla kirjoittelen armeijasta kirjeitä tälle tytölle ja hän kirjoittelee minulle. Lomilla tapaan häntä ja ajelen hänen kanssaan autolla musiikkia kuunnellen. Hän käy jopa kotonani, jossa esittelen hänelle eräitä valokuvia. Näytän hänelle kaksi jättimäisen suurta seinätaulun tyyppistä valokuvaa, jotka esittävät häntä. Olen saanut negatiivit epävirallisesti lainaksi eräältä kaveriltani ja valmistanut vedokset eräiden valokuvaamista harrastaneiden kavereitteni kanssa. Kuvat on otettu valokuvaamossa, eikä minulla tietenkään olisi ollut mitään oikeutta tehdä niistä itselleni kopioita tai edes lainata niitä. Olen toiminut täysin ilman lupaa ja epäeettisesti. Toisessa kuvassa tyttö poseeraa lyhyessä minihameessa, ja toinen esittää kasvoja. En tiedä, mitä tarkoitusta varten ne on otettu.

Kuvien esitteleminen tuolle tytölle on omasta mielestäni viesti siitä, että hän kiinnostaa minua tavallista enemmän, huomattavan paljon tavallista enemmän. Tämän selvemmin en pysty rakastumistani osoittamaan. Pallo on nyt hänellä.

Mitä tapahtuu? Järkyttyykö tyttö noista kuvista ja panee välit poikki saman tien?

Eipä suinkaan. Sen sijaan hän lähtee mukaani Helsinkiin, kun palaan sinne armeijan lomalta. Tässä vaiheessa olen taas tunteitteni kanssa kuin tulisilla hiilillä, koska alan tulkita yhä kiinteämmäksi käyneen tuttavuutemme väärin. Alan jo elätellä toivetta, että tämä olisi alkusoittoa seurustelulle. No, näin ei tule tapahtumaan, ja saan taas kylmää vettä niskaani. Emme edes kruisaile Helsingin yöelämässä, mikä on minulle suuri pettymys. Olen sentään edes jotain tällaista odottanut.

Helsingin matkan – hän tulee kyydissäni sieltä poiskin – jälkeen tapaamme toki vielä silloin tällöin eri yhteyksissä.

Seuraavana keväänä tyttö on taas kyydissäni eräällä matkalla, ja juttelemme mukavia. Autossa on toki muitakin, mutta me olemme seurueen "johtava pari", jos näin voi sanoa. Matkan jälkeen tunnustan päiväkirjalleni seuraavaa: Erittäin valitettavaa, mutta huomasin yhä rakastavani Helinää - ikuisesti. Olen erittäin pahoillani tästä asiasta.

Kirjoitukseni alussa kertomastani "vilkaisusta" luokassa on kulunut tässä vaiheessa jo yli kaksi vuotta.

Mitä tarina opettaa? Senkö, että toivottomasta haaveilusta pitää pystyä luopumaan mahdollisimman pian eikä kiduttaa itseään loputtomiin? Mutta miten sen tekee?

Näin tuon henkilön kaupassa pari päivää sitten, ja vielä nytkin, vaikka noista ajoista on jo ikuisuus, hänen näkemisensä "kouraisee" jossakin sisälläni ja saa aikaan haikeita tunteita. Piileskelen hyllyjen takana, ettei hän huomaisi minua. Tuo ihminen ei koskaan tule olemaan "kuka tahansa" minulle.

Tarinan varsinainen idea on se, että ihastuminen tuohon henkilöön ohjasi elämääni siinä mielessä, että ellen olisi ihastunut häneen, en olisi tutustunut myöskään niihin muihin tyttöihin, joiden kanssa kirjoittelin. Jos hän olisi vastannut kirjeeseeni silloin aikoinaan, kun olin Englannissa, en olisi ehkä kirjoittanut sitä ratkaisevaa kirjettä eräälle toiselle tytölle, joka muutti pelin aivan toiseksi.

Sillä, että tuo tyttö katsoi "ovelasti" minua luokassa eräänä kevätpäivänä, tuli olemaan huomattavan suuri vaikutus koko loppuelämääni. Tämä on tarinan oleellinen sisältö.

Talven jälkeen Englannista palattuani, tapailin vielä tuota "vilkaisutyttöä" ja tein hänen kanssaan kesällä lyhyen Ruotsin reissunkin. Tässä vaiheessa minun oli kuitenkin tehtävä lopullinen ratkaisu, jatkanko toivotonta kuun tavoittelemista taivaalta, vaan olenko realisti ja teen päätökset sillä perusteella. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Tein myöhemmin tuona kesänä matkan Rhodokselle ja toin tuliaisina tuolle tytölle värikkään kreikkalaisen "shaalin", vai mikä se vaatekappale on. Ajoimme pienen lenkin autolla samalla kun annoin tämän vaatimattoman lahjani. Tämä jäi viimeiseksi kahdenkeskiseksi tapaamiseksemme aina siihen saakka, kun vuosi sitten keväällä kävin hänen luonaan kahvilla hänen kutsustaan erään tapahtuman jälkeen, johon hän oli minut pyytänyt.

http://www.barbara-bach.com/filmography_Ulysses.html

https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4 (https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4)
Miksi huoraamisesta on tullut ihanne? (ainakin eräiden naistoimittajien maailmassa).

Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 31, 2020, 00:50:18
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4 (https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4)
Miksi huoraamisesta on tullut ihanne? (ainakin eräiden naistoimittajien maailmassa).

Sanoikos hän jossain ottaneensa maksun?

https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/b067ec82-623d-4426-a667-ded7ab31d3f5

Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 31, 2020, 23:26:53
Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

Jollekin on maksanutkin, se varmasti lisää myös vaihtoehtoja.

Jos ei parisuhdetta löydy tai se ei maistu, niin on mahdollisuus tehdä toisinkin. Kokonaan uusi maailma avautuu.

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yle-objektiseksuaali-anne-on-tuntenut-ihastusta-lietesailioon-ja-suksiin-kertoo-nyt-seurustelevansa-wtc-tornien-kanssa-ihmisen-kanssa-en-missaan-nimessa-mene-enaa-parisuhteeseen/7542240#gs.7p8f37Objektiseksuaali Anne on tuntenut ihastusta lietesäiliöön ja suksiin, kertoo nyt seurustelevansa WTC-tornien kanssa: "Ihmisen kanssa en missään nimessä mene enää parisuhteeseen"

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 31, 2020, 23:26:53
https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/b067ec82-623d-4426-a667-ded7ab31d3f5

Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

Tuota pidän vähän sinä journalismin pilaajauutisena. Huoraaminen on hyvyyttä. Sitten ihmetellään, miksi tuollaisten keksittyjen juttujen jälkeen median uskottavuutta epäillään ja kyseenalaistetaan. Ei journalismin pidä tuollaista olla.

Toinen kysymys toki on se, miksi huoraaminen on sitä hyvyyttä, tavoiteltavaa tai ihannetta. En itse näe syytä sille, mutta olen hieman surullinen siitä, että tietynlainen arvokäsitys, johon olemme avioliittoinstituutiotammekin perustaneet, joutuu tuollaisen törkyjournalismin ja halveksunnan kohteeksi.
Vähän sama asia kuin Lähi-idän ja Afrikan tuominen tänne, eivät tuollaiset pseudoliberaalit ajatuksetkaan yhteiskuntaamme kehitä, ne rappeuttavat sitä.

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 02, 2020, 22:09:21

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 31, 2020, 23:26:53
https://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/a/b067ec82-623d-4426-a667-ded7ab31d3f5

Kypsempi nainen jolla ollut toistasataa rakastajaa.

Tuota pidän vähän sinä journalismin pilaajauutisena. Huoraaminen on hyvyyttä. Sitten ihmetellään, miksi tuollaisten keksittyjen juttujen jälkeen median uskottavuutta epäillään ja kyseenalaistetaan. Ei journalismin pidä tuollaista olla.

Toinen kysymys toki on se, miksi huoraaminen on sitä hyvyyttä, tavoiteltavaa tai ihannetta. En itse näe syytä sille, mutta olen hieman surullinen siitä, että tietynlainen arvokäsitys, johon olemme avioliittoinstituutiotammekin perustaneet, joutuu tuollaisen törkyjournalismin ja halveksunnan kohteeksi.
Vähän sama asia kuin Lähi-idän ja Afrikan tuominen tänne, eivät tuollaiset pseudoliberaalit ajatuksetkaan yhteiskuntaamme kehitä, ne rappeuttavat sitä.

Ei tämäkään nainen ollut minun käsittääkseni ottanut maksua. Sinä kun lienet insinööriluonne, niin kai tajuat eron? Huoraaminen eli prostituutio on seksuaalisten palvelusten tarjoamista rahasta. Ja sukupuolestakin viis.

Narttuilu ehkä olisi sopivampi termi, mutta kuulostaa ehkä vähän erikoiselta.

Seksissä ei ole mitään ihmeellistä. Joku voi sitä harrastaa siinä missä tenniksenpeluuta, kuten olen ennenkin tavannut vertailla. Sovitaan sessio, käydään se läpi, kiitti ja heippa. Itse en tuollaisesta kyllä sitten saa sitä irti mitä eniten haluan, eli nautinnon ohella tunnetta siitä että toinen oli minulle merkityksellinen ja minä hänelle. Eikä mitään OLI, vaan ON! Eli haluan että "alku tää vois olla kaiken kauniin". Ihmisiä kun kohtaa niin harvasta tulee kuitenkaan sellaista tunnetta että tämän ihmisen kanssa pitää saada olla enemmänkin. Kai hekin kokevat niin minusta. Mitään kauhean merkittävää ei muodostu, ei varsinkaan vanhemmalla iällä.

On minuakin houkuteltu ja maaniteltu vaikka mihin, mutta jos oikeasti haluan eniten rakkautta, niin pelkkää molemminpuolista hyväksikäyttöähän se on jos tyydytään johonkin mikä ei ole kaikki mitä kaipasi. Voi olla että joudun nartustelemaan koska koen että on jäänyt kokemusvajetta, varsinkin kun uhrasin aikaani ja energiaani vähäisestä jäljellä olevasta elämästäni toivottomaan ihastukseen. Tai voi olla etten kykene. Mutta kyllähän se usein tuntuu siltä että kun media suoltaa näitä "löysin seksin ilot vanhalla iällä" -stooreja niin siinä markkinoidaan sellaista itsekästä elämäntapaa jossa ei tarvitse oikeasti välittää hittojakaan kenestäkään.

Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 31, 2020, 00:50:18
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4 (https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/dea48eb6-f556-4890-806f-6974f6e2e0b4)
Miksi huoraamisesta on tullut ihanne? (ainakin eräiden naistoimittajien maailmassa).

Tarkoitat varmaan huoraamisella avioliiton ulkopuolista seksiä, joka on mielestäsi haram?

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 03, 2020, 10:53:24
...
Ihmisiä kun kohtaa niin harvasta tulee kuitenkaan sellaista tunnetta että tämän ihmisen kanssa pitää saada olla enemmänkin. Kai hekin kokevat niin minusta. Mitään kauhean merkittävää ei muodostu, ei varsinkaan vanhemmalla iällä.

On minuakin houkuteltu ja maaniteltu vaikka mihin, mutta jos oikeasti haluan eniten rakkautta, niin pelkkää molemminpuolista hyväksikäyttöähän se on jos tyydytään johonkin mikä ei ole kaikki mitä kaipasi. Voi olla että joudun nartustelemaan koska koen että on jäänyt kokemusvajetta, varsinkin kun uhrasin aikaani ja energiaani vähäisestä jäljellä olevasta elämästäni toivottomaan ihastukseen. Tai voi olla etten kykene. Mutta kyllähän se usein tuntuu siltä että kun media suoltaa näitä "löysin seksin ilot vanhalla iällä" -stooreja niin siinä markkinoidaan sellaista itsekästä elämäntapaa jossa ei tarvitse oikeasti välittää hittojakaan kenestäkään.

Sellasia stooreja kirjoitetaan kai vain naisista? Ainakaan en muista nähneeni sellaisia stooreja miehistä. Ehkä niin monille miehille moinen itsekkyys(?) on niin itsestäänselvää, ettei se olisi minkään sortin uutinen?

Markkinoidaanko siinä kuitenkaan itsekästä elämäntapaa, jos iloitaan siitä, että joku on löytänyt seksin ihanuuden vasta vanhemmalla iällä? Onhan seksi kuitenkin usein kiva asia - mutta vain siinä tapauksessa, että siitä nauttii itse(kin). Monet naiset eivät saa (tai anna) ikinä kunnon seksiä, varsinkin jos on ollut vain yksi tai pari seksikumppania, ja on sattunut poikkeuksellisen kehno kumppani kohdalle tai jos itse on kehno, tai jos suhde on kehno tai kumppanukset eivät ole seksuaalisesti yhteensopivia.

Monilla naisilla on voinut olla pelottavia tai vastenmielisiä kokemuksia esim. namusedistä, raiskauksesta, pakottamisesta, painostamisesta jne., joten siihen nähden voisi ajatella, että se olisi jonkinlainen merkki eheytymisestä, jos vanhemmalla iällä pystyykin nauttimaan seksistä. Ja eheytyminen kai on hyvä asia.  *)

Vilkkaan seksielämän kääntöpuolena on sosiaalinen häpeä, maineen menetys, tai tahallinen (ja kusipäinen) häpäiseminen somessa, mikäli nainen toimii samalla lailla kuin mies - miehiähän ei samasta asiasta tuomita yhtä pahasti. Ja voi siitä ympäriinsä kuksimisesta olla muutakin haittaa naiselle. Pariutuminen ehkä vaikeutuu, voi tulla seksitauteja ja vahinkoraskauksia.

Tiedän kaksi naista, joilla on molemmilla ollut yli sata kumppania. Toinen heistä (rikkinäisempi?) perusti kuitenkin perheen keski-iässä, toinen ei ole parutunut. Kun tämä jälkimmäinen kerran kertoi kumppaniensa määrän, muistan sen säälin tunteen, mitä tunsin häntä kohtaan. En oikein saa kiinni, mistä se säälin tunne kumpusi. Ehkä siitä, että hän tuntui hakevan rakkautta, mutta juuri tuo tapa hakea rakkautta ei liene kovin toimiva, vaan voi jopa estää rakkauden löytämisen. Ainakin, jos miehelle on tärkeää, että nainen on kokematon (tämä nainen tosin tuskin haki semmoisia miehiä, luulisin). Minulla on se käsitys, että yleensä pysyvän parisuhteen pystyy helpommin muodostamaan, jos ensin tutustuu kunnolla, ennen kuin menee sänkyyn. Vaikka kai poikkeuksiakin on.

Tätä sänkyynhyppäämisen nopeuden vaikutusta parisuhteen muodostamisen vaikeuteen tai helppouteen on evoluutiopsykologian piirissä ihan tutkittukin. Naisilla ihastuminen voi lisääntyä ensiseksin jälkeen, miehillä päinvastoin ihastuminen usein vähenee ensiseksin jälkeen. (Evoluution kikka saada mies hässimään ympäriinsä.) Siitä syystä naisen voi olla viisasta odottaa sen ensiseksin kanssa kyseisen miehen kanssa, kunnes kumppanukset ovat muodostaneet tunnesiteen ja tuntevat yhteenkuuluvaisuutta. Lisäksi siinä sivutuotteena karsii pois häntäheikit - he kun eivät jaksa tutustua naiseen eli eivät "tuhlaa aikaansa", vaan lentää pöristävät seuraavaan kukkaan eli vonkuukohteeseen alta aikayksikön. 


*) MUTTA toisaalta suuri kumppanimäärä voi päinvastoin olla merkki rikkinäisenä olemisesta. Esimerkiksi pedofiilien uhrit aikuisena ajautuvat aikuisena usein lukuisiin kumppaneihin tai jopa seksityöläisiksi. Joten ota tuosta nyt sitten selvää.

Parisuhde voidaan virallistaa avioliitolla. Joskus sitä edeltää pitkä harkinta-aika, eli kihlaus. Eräs kaverini oli kihloissa viehettävän naisen kanssa 20 vuotta kunnes he totesivat, että ei tätä näin voida jatkaa ja erosivat.

Tässä kuitenkin mietinnän mallia:

Lainaus käyttäjältä: https://www.seiska.fi/Uutiset/IS-Muska-Babitzin-ja-Hande-Salakka-avioliittoon-49-vuoden-seurustelusuhteen-jalkeen/1152149IS: MUSKA BABITZIN JA HANDE SALAKKA AVIOLIITTOON 49 VUODEN SEURUSTELUSUHTEEN JÄLKEEN!

Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 10, 2020, 11:24:24

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 03, 2020, 10:53:24
...
Ihmisiä kun kohtaa niin harvasta tulee kuitenkaan sellaista tunnetta että tämän ihmisen kanssa pitää saada olla enemmänkin. Kai hekin kokevat niin minusta. Mitään kauhean merkittävää ei muodostu, ei varsinkaan vanhemmalla iällä.

On minuakin houkuteltu ja maaniteltu vaikka mihin, mutta jos oikeasti haluan eniten rakkautta, niin pelkkää molemminpuolista hyväksikäyttöähän se on jos tyydytään johonkin mikä ei ole kaikki mitä kaipasi. Voi olla että joudun nartustelemaan koska koen että on jäänyt kokemusvajetta, varsinkin kun uhrasin aikaani ja energiaani vähäisestä jäljellä olevasta elämästäni toivottomaan ihastukseen. Tai voi olla etten kykene. Mutta kyllähän se usein tuntuu siltä että kun media suoltaa näitä "löysin seksin ilot vanhalla iällä" -stooreja niin siinä markkinoidaan sellaista itsekästä elämäntapaa jossa ei tarvitse oikeasti välittää hittojakaan kenestäkään.

Sellasia stooreja kirjoitetaan kai vain naisista? Ainakaan en muista nähneeni sellaisia stooreja miehistä. Ehkä niin monille miehille moinen itsekkyys(?) on niin itsestäänselvää, ettei se olisi minkään sortin uutinen?

Markkinoidaanko siinä kuitenkaan itsekästä elämäntapaa, jos iloitaan siitä, että joku on löytänyt seksin ihanuuden vasta vanhemmalla iällä? Onhan seksi kuitenkin usein kiva asia - mutta vain siinä tapauksessa, että siitä nauttii itse(kin). Monet naiset eivät saa (tai anna) ikinä kunnon seksiä, varsinkin jos on ollut vain yksi tai pari seksikumppania, ja on sattunut poikkeuksellisen kehno kumppani kohdalle tai jos itse on kehno, tai jos suhde on kehno tai kumppanukset eivät ole seksuaalisesti yhteensopivia.

Monilla naisilla on voinut olla pelottavia tai vastenmielisiä kokemuksia esim. namusedistä, raiskauksesta, pakottamisesta, painostamisesta jne., joten siihen nähden voisi ajatella, että se olisi jonkinlainen merkki eheytymisestä, jos vanhemmalla iällä pystyykin nauttimaan seksistä. Ja eheytyminen kai on hyvä asia.  *)

Vilkkaan seksielämän kääntöpuolena on sosiaalinen häpeä, maineen menetys, tai tahallinen (ja kusipäinen) häpäiseminen somessa, mikäli nainen toimii samalla lailla kuin mies - miehiähän ei samasta asiasta tuomita yhtä pahasti. Ja voi siitä ympäriinsä kuksimisesta olla muutakin haittaa naiselle. Pariutuminen ehkä vaikeutuu, voi tulla seksitauteja ja vahinkoraskauksia.

Tiedän kaksi naista, joilla on molemmilla ollut yli sata kumppania. Toinen heistä (rikkinäisempi?) perusti kuitenkin perheen keski-iässä, toinen ei ole parutunut. Kun tämä jälkimmäinen kerran kertoi kumppaniensa määrän, muistan sen säälin tunteen, mitä tunsin häntä kohtaan. En oikein saa kiinni, mistä se säälin tunne kumpusi. Ehkä siitä, että hän tuntui hakevan rakkautta, mutta juuri tuo tapa hakea rakkautta ei liene kovin toimiva, vaan voi jopa estää rakkauden löytämisen. Ainakin, jos miehelle on tärkeää, että nainen on kokematon (tämä nainen tosin tuskin haki semmoisia miehiä, luulisin). Minulla on se käsitys, että yleensä pysyvän parisuhteen pystyy helpommin muodostamaan, jos ensin tutustuu kunnolla, ennen kuin menee sänkyyn. Vaikka kai poikkeuksiakin on.

Tätä sänkyynhyppäämisen nopeuden vaikutusta parisuhteen muodostamisen vaikeuteen tai helppouteen on evoluutiopsykologian piirissä ihan tutkittukin. Naisilla ihastuminen voi lisääntyä ensiseksin jälkeen, miehillä päinvastoin ihastuminen usein vähenee ensiseksin jälkeen. (Evoluution kikka saada mies hässimään ympäriinsä.) Siitä syystä naisen voi olla viisasta odottaa sen ensiseksin kanssa kyseisen miehen kanssa, kunnes kumppanukset ovat muodostaneet tunnesiteen ja tuntevat yhteenkuuluvaisuutta. Lisäksi siinä sivutuotteena karsii pois häntäheikit - he kun eivät jaksa tutustua naiseen eli eivät "tuhlaa aikaansa", vaan lentää pöristävät seuraavaan kukkaan eli vonkuukohteeseen alta aikayksikön. 


*) MUTTA toisaalta suuri kumppanimäärä voi päinvastoin olla merkki rikkinäisenä olemisesta. Esimerkiksi pedofiilien uhrit aikuisena ajautuvat aikuisena usein lukuisiin kumppaneihin tai jopa seksityöläisiksi. Joten ota tuosta nyt sitten selvää.

Minulla on jo vuosia ollut sellainen epäilys että jos naisen itsetunto on terästä, hän saa sanella mitä tehdään, milloin ja kenen kanssa. Tuollainen teräsnainen saa halutessaan seksiä tai seksisuhteita (inhoan kyllä sanaa "seksisuhde" koska mielestäni suhde pitäisi pyhittää vähän monipuolisemmalle ihmissuhteelle...) jos se on se hänen juttunsa, tai vaikka avioliiton jos hän sattuu olemaan sitä sortimenttia tahtoihminen. Yksi sukuuni naitu nainen on sellainen että hän tuntuu saavan tasan kaiken minkä tahtoo. Mutta ei hän silti mikään kusipää ole, valinnoistaan varma vaan.

Mutta sitten jos on jo syntymässä säikähtänyt tapaus kuten minä, tuntuu ettei pysty vaatimaan ja eipä oikein toivomaankaan yhtään mitään. Kummankin pitkistä parisuhteistani aloitin niin että heti ekana tapaamispäivänä mentiin sänkyyn; ekan miehen kohdalla hänen ruikutuksensa vuoksi, tokan miehen kohdalla yhteisestä halusta. Seurustelu alkoi välittömästi. Luulen että tässä oli kyse siitä että "surkea surkean löytää" (laina muinaisesta Karvinen-sarjakuvasta, jos en väärin muista), eli kun sen paremmin minä kuin nämä eksänikään eivät olleet mitään erinomaisen itsevarmoja tapauksia, niin sitä sitten aloitettiin heti kun vaan joku suostuu. Siis minä. Taikka eksäni. Ehkä parikymppisenä miehetkin ryntäävät parisuhteeseen tuosta noin vaan koska sillä varmistaa seksin ja seksillä pönkittää itsetuntoaan (ja ihan fyysisesti ilmeisesti tyhjentää alati täynnä olevia kiveksiään? sellaistahan ne jotkut väittää).

Olisin voinut parempiakin valintoja tehdä. Ekan eksän kanssa olisi pitänyt olla pelkät kaverit, tokan kohdalla olisi pitänyt nostaa kytkintä kun hän osoittautui äkkipikaiseksi luonteeksi. Nykyään kun tajuan jo jostain jotain, ehkä, ei sitten enää ole mitään mistä valita. Parhaat on viety, jäljellä on aivan mahdottomat tapaukset, ja kyllähän nyt hyvä onanointi aina sen voittaa että seksiä harrastaisi itkua vääntäen. Paitsi tietysti jos seksi riittää, niin sitten ei väännä itkua. Ja koskapa se olisi minulle riittänyt, koska minulle keskeisintä on syvä ystävyys, toveruus, kumppanuus. Tunne siitä että toinenkin ihminen on minuus. Ihan aidosti pystyy sanomaan että rakastan häntä kuin itseäni. Täsmälleen yhtä paljon. Sellaista tilannetta ja tunnetta ei niin vain kohdalle osu!

En tiedä onko paljo seksin harrastaminen automaattisesti sielun risauttava asia. Vuosia sitten leikittiin hetki parisuhdetta yhden polyamoristin kanssa, ja hän ilmeisesti oli harjoittanut seksiä satojen naisten kanssa. En ole ihan varma, en niin kysellyt kun ei kiinnostanut. Hänellä oli pyrkimyksenä kerätä itselleen mahdollisimman kattava haaremi häntä itseään vanhempia naisia (minä olin siinä köörissä jopa nuorimmasta päästä), ja luulen että kaiken takana oli lopultakin syvä pelko yksinjäämisestä. Hän oli kai huomannut että suhteet eivät kestä, tai hän ei vaan pystynyt olemaan pitkään kenenkään kanssa, mutta ei sitten kestänyt olla yksinkään. Näin ollen naisia piti olla monta. En usko että seksi oli edes pääasia, vaan se ettei tarvitse olla yksin.

Onhan minullekin ehdoteltu, pääasiassa naisten taholta netissä, että hommaa useita miehiä niin aina on äksöniä tarjolla. Tuntuu että se varsinkin PK-seudun naisille on ihan luonnollista että tällä viikolla soitetaan jollekin Penalle ja ensi viikolla Reinolle. En minä pystyisi sellaiseen. Haluan keskittyä yhteen mieheen. Mutta sitten se keskittyminen onkin sellaista kokonaisvaltaista, että joku suppea, rajoitettu seksisuhde ei kyllä tosiaan innosta. En minäkään halua olla yksin. Kun nyt kumminkin olen, niin tuntuu siltä että seksin harrastaminen jotenkin syventäisi sitä yksinäisyyden tunnetta.

Luulen että tässä pitkään olin niin jumalattoman ihastunut (ja vaikea vieläkään päästää irti) miehenpuoleen juuri siksi että emme harrastaneet seksiä. Ei päässyt päästämään unelmista ilmoja pihalle niin että olisi löytänyt tien todelliseen maailmaan. Tai miten sen nyt kuvailisi. Kun 90-luvulla olin ihastunut, sain seksiä mieheltä, ja ennenpitkää se ihastus sitten lässähti. Ehkei lässähtäisi jos miehellä olisi aito halu olla parisuhteessa, mutta em. yksilö ei halunnut seurustella.

Sitten vuoden 1997 en ole enää kertaakaan päässyt sellaiseen nousujohteiseen kierteeseen jossa ei tunnu saavan toisesta ihmisestä tarpeekseen, ja kornia ajatella että juuri se ihminen sitten oli se joka olisi pitänyt kaartaa kaukaa, eli tämä raivohullu toka eksäni. Kuinka paljon hänessä oli oikeasti hyvää ja kuinka paljon oli kyse omista hyvistä toivomuksistani, en tiedä.

Rakastaisikohan sitä koskaan ketään jos näkisi heidät 100 % realistisessa valossa?

Jokatapauksessa minulle ei ole koskaan ollut sellaista optiota että saan kaikessa rauhassa tutustua ja seurustella miehen kanssa ilman että kenelläkään on kiire minnekään ja se on että "tulos tai ulos", sen tuloksen ollen seksi. Ihmettelen tosiaan että miten minä en ole koskaan odottamisen arvoinen, mutta uskon että se on tuo itsetuntokysymys jonka mainitsin. Kun ei tee selväksi että pitää itseään arvokkaana ihmisena, kohdellaan arvottomana. En minä sitten tiedä että miten tekisi selväksi, kun inhoan olla omahyväinen ja koppava. Ja hölmöltähän se tuntuisi alkaa ylimielistelemään kun on jo iällä ja rupsahtamisprosessi menossa. Toisaalta: mikä helvetti siinä nukkemaisessa olemuksessa muka niin erinomaista on että sen turvin saa käyttäytyä kuin kusipää?

Teräsnaiset ja -miehetkin ovat pelkkää bullshittia. Me olemme taviksia.
Minua feminismissä ja muussakin ajattelussa ärsyttää ihmisten ylikorostaminen. Tavismöllejähän me olemme, miksi pitäisi muuta olla?
Minusta hienoin nainen ja mies ovat sellaisia, jotka perustavat perheen, saavat lapsia, ja viittaavat kintaalla iltapäivälehtien seksiosioille, jotka ovat lähinnä törkyä nykyään.

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 13, 2020, 00:33:44
Teräsnaiset ja -miehetkin ovat pelkkää bullshittia. Me olemme taviksia.
Minua feminismissä ja muussakin ajattelussa ärsyttää ihmisten ylikorostaminen. Tavismöllejähän me olemme, miksi pitäisi muuta olla?
Minusta hienoin nainen ja mies ovat sellaisia, jotka perustavat perheen, saavat lapsia, ja viittaavat kintaalla iltapäivälehtien seksiosioille, jotka ovat lähinnä törkyä nykyään.

Kyllä minusta vaan tuntuu että jotkut naiset ovat kivikovia. Ja aina vaan jotenkin pelkään naisia. Huomaan että netissäkin koen erinomaisen vastenmieliseksi jos tulee kina jonkun naisen kanssa, mutta miesten kanssa väittely ei tunnu läheskään niin pahalta. En tiedä johtuuko se siitä että samaistun enemmän miehiin (en toki kaikessa mahdollisessa), vai siitä että kun sitä vietti lapsuutensa täysin äitinsä mahdollisesta hyväntahtoisuudesta riippuvaisena, niin sitä jotenkin oppi elämään naisenpelossa enemmän kuin miehen. Ja jotkut naiset sitten keski-ikäistyttyään saavat päähänsä että nytpä he vasta tärkeitä tätejä ovatkin.

Aina on saanut tuntea alemmuudentunteita muiden naisten seurassa. Milloin ulkonäön, milloin aseman, mutta ennenkaikkea asenteen vuoksi. Kun en minä nyt vaan ole sellainen "tässä tulen MINÄ" -muija kuten ne ovat joita aristelen.

***

Sitä minä(kin?) olen ihmetellyt että miksei kenenkään kanssa nykyään tunnu voivan harrastaa sellaista rakastavaa seksiä jossa ei olla heti tunkemassa munaa suuhun, ruiskimassa lastia naamalle, änkemässä herrasiunnaa perseen jne. Tämä ei liity nyt mitenkään minun todellisiin kohtaamisiin, vaan siihen mitä olen ihmisiltä netissä lukenut, ja osin tullut miehiltä kohdalle kun ollaan netissä keskusteltu, ehkä jopa neuvoteltu tapaamisesta. Loppujenlopuksi on tullut sellainen olo kuin olisin vain jokin sirkusapina jonka kuuluisi tehdä kaikki mahdolliset seksitemput että saisi perkele vähänkin lämpöä ja ihoa mieheltä! Aina kun se juttu kääntyy siihen että mies tykkää "kokeneista naisista", se on sajonaara koko tyypille. En minä ole mikään pornotähti, että olisin sillä tavalla "kokenut".

Muokkasin hieman Norman viestiä. Ethän pahastu
::)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 13, 2020, 09:49:05
Kyllä minusta vaan tuntuu että jotkut naiset ovat kivikovia. Ja aina vaan jotenkin pelkään naisia.
... Ja jotkut naiset sitten keski-ikäistyttyään saavat päähänsä että nytpä he vasta tärkeitä tätejä ovatkin.

Aina on saanut tuntea alemmuudentunteita muiden naisten seurassa. Milloin ulkonäön, milloin aseman, mutta ennenkaikkea asenteen vuoksi. Kun en minä nyt vaan ole sellainen "tässä tulen MINÄ" -muija kuten ne ovat joita aristelen.

Tämä on ilmeisesti sukupuoliriippumaton juttu. Mitä on elämässään kokenut, mitä haluaa ja missä piireissä liikkuu, vaikuttaa ehkä enemmän kuin sukupuoli. On kyllä hyvin kuvailtu aran ihmisen tunteita itsevarmojen, tai sellaista teeskentelevien, joukossa seilatessa.

Minäkin olen joissain harvoissa tlanteissa arka ja varautunut mutta ei kyseessä ole tietenkään itsevarmuuden puute kuten joskus minäminä-ihmiset saattavat väärin tulkita. Kerran minua moitittiin itseluottamuksen puutteesta (vähänkö meni arvio pieleen  ;)) koska olin vain harkitseva, punnitseva ja realistinen.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 13, 2020, 12:30:00
Muokkasin hieman Norman viestiä. Ethän pahastu
::)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 13, 2020, 09:49:05
Kyllä minusta vaan tuntuu että jotkut naiset ovat kivikovia. Ja aina vaan jotenkin pelkään naisia.
... Ja jotkut naiset sitten keski-ikäistyttyään saavat päähänsä että nytpä he vasta tärkeitä tätejä ovatkin.

Aina on saanut tuntea alemmuudentunteita muiden naisten seurassa. Milloin ulkonäön, milloin aseman, mutta ennenkaikkea asenteen vuoksi. Kun en minä nyt vaan ole sellainen "tässä tulen MINÄ" -muija kuten ne ovat joita aristelen.

Tämä on ilmeisesti sukupuoliriippumaton juttu. Mitä on elämässään kokenut, mitä haluaa ja missä piireissä liikkuu, vaikuttaa ehkä enemmän kuin sukupuoli. On kyllä hyvin kuvailtu aran ihmisen tunteita itsevarmojen, tai sellaista teeskentelevien, joukossa seilatessa.

Minäkin olen joissain harvoissa tlanteissa arka ja varautunut mutta ei kyseessä ole tietenkään itsevarmuuden puute kuten joskus minäminä-ihmiset saattavat väärin tulkita. Kerran minua moitittiin itseluottamuksen puutteesta (vähänkö meni arvio pieleen  ;)) koska olin vain harkitseva, punnitseva ja realistinen.

Muutama mies on minulle huomauttanut että naiset kokevat minut kilpailijana tai tuntevat kateutta. Voi olla. Koska naiset aikoinaan tallasivat itsetuntoni lokaan (muutama työpaikkakiusauskokemus), minusta tuli tai paremminkin pysyin niin arkana etten edes kehdannut kuvitellakaan että olisin jossain jotenkin parempi kuin joku toinen nainen.

Koska naiset ovat tuntuneet nujertavan vahvoilta, minulle ei ole kehittynyt kuvitelmia että miehet olisivat "se parempi" sukupuoli. Tämän vuoksi joku itsestään suuria luuleva mies ei minua oikein vakuuta. Miesten suhteen pelkään tietysti raiskausta, väkivaltaa ja rakkauden pihtaamista, mutta jotenkin he eivät ole saaneet minua henkisesti nujerrettua sillä tavalla kuin naiset.

Tavallaan nujerran itse itseni. Ei minua mikään muu pakottanut 2. eksänkään kanssa olemaan, kuin minä itse. Jos minä olisin ollut se joka häipyy, jätkä ei olisi mahtanut mitään.

Mutta jos nyt introverttiutta ajattelee, niin eihän sitä tietenkään halua mokata kenenkään seurassa. Mutta se voi olla sillä tavalla että vastakkaisen sukupuolen edustaja saa ja antaa enemmän anteeksi.

Iltapäivälehdet esittelevät jatkuvasti kauhutarinoita siitä, minkälaisia järkytyksiä lukijat ovat kokeneet ensitreffeillä:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006598829.html

Niistä tekee kauhutarinoita lähinnä se, miten todellisuudesta vieraantuneita nuo kertomuksia tehtailevat lukijat ovat.

Voitteko kuvitella, joku mies oli tullut ensitreffeille peräti katumaasturilla t-paidassa ja partakin ajamatta!

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 09:00:31
Iltapäivälehdet esittelevät jatkuvasti kauhutarinoita siitä, minkälaisia järkytyksiä lukijat ovat kokeneet ensitreffeillä:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006598829.html

Niistä tekee kauhutarinoita lähinnä se, miten todellisuudesta vieraantuneita nuo kertomuksia tehtailevat lukijat ovat.

Voitteko kuvitella, joku mies oli tullut ensitreffeille peräti katumaasturilla t-paidassa ja partakin ajamatta!

Mutta kun se varsinainen ongelma, jota tuossa yritettiin kuvailla, oli se, ettei mies ollut millään tavalla kiinnostunut siitä ihmisestä, jonka kanssa treffeillä oli. Pukeutuminen oli vain - maalitahraisine vaatteineen - yksi pieni merkki siitä, ettei ollut minkäänlaista halua tuottaa toiselle sellaista oloa, että hän on tärkeä, kiinnostava ja sen arvoinen, että tapaamiseen kannattaa panostaa.

Mites itse suhtautuisit, jos nainen tulisi ensitreffeille kanssasi pieruverkkareissa ja hiukset rasvaisina. Juttelisi lähinnä itsestään ja keskittyisi ylpeilemään tuntemillaan hienoilla ihmisillä (vrt. pröystäily autolla, jota voi armollisesti lainata), joille lupaa sinutkin joskus esitellä?

Mitä on odotettavissa, jos ensimmäiselläkin tapaamisella lähinnä oppii sen, että on kuin ilmaa toiselle? Kandeeko järkkäillä uusi tapaaminen?

Tää on aina yhtä hämmentävää havaita, että KUN naiset kertovat, miksei joku jäbä oikein nappaa, niin paikalle rynnätään kertomaan, miten väärin perustein ja ihan tyhjästä tämä tunne naiselle onkaan syntynyt. Ihan kuin he olisivat velkaa kaikille miehille sen, että vastenmielisistä ja ikävistä tyypeistä pitää silti pitää kiinni ja ainakin yrittää vääntää kivaa yhdessäoloa.

Samaan aikaan tietenkin ihmetellään sitä, miten naisista ei muka saa selvää, että mitä ne oikein haluaa ja millaisin keinoin heidät saisi kiinnostumaan. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Pitää pystyä keskustelemaan ja osoittamaan oma kiinnostus toiseen. Pitää pystyä luomaan toiselle sellainen olo, että hän on tilanteessa se kaikkein kiinnostavin ja tärkein asia, jonka takia juuri silloin kaikki muu siirretään sivuun. Pitää pystyä osoittamaan, että on valmis etsimään sitä yhteistä maastoa, jossa molemmat tulevat toista kohti. Eikä peruuttaa oman mukavuusalueen perimmäiseen nurkkaan ja odottaa, että nainen etsiytyy sinne - mielellään imuroiden ja siivoten levälleen jätetyt roinat ja roskat pois matkalla. Uskokaa nyt jäbät jo, että te ette ole mitään piilotettuja aarteita ja hiomattomia timantteja, joiden takia naiset haluaa nähdä suurta vaivaa ja tinkiä kaikesta itselleen mukavasta ja tärkeästä. Jos ylimielisesti tekee kaikkensa ollakseen tosi tylsä ja luotaantyöntävä, tehdäkseen jonkinlaisen "ota tai jätä" -ultimaatumin, niin ei pidä hämmästellä sitä, että aika usein päädytään jättämään ottamisen sijaan.

PS. Turha yrittää tehdä tästä sitten jotain "naiset on liian vaativia" -keissiä. Kyllä ihan samat periaatteet ja vaatimukset pätee myös toisinpäin. Jos vähempi riittää, on se ihan oma valinta.

No pienestähän ne näemmä miehetkin peljästyy:

Sitten kun nähtiin ekaa kertaa, halusin lähteä heti pois! Tyttö luuli olevansa joku intiaani: käveli avojaloin talvipakkasella. Kun joimme kahvia, meinasi tulla sydänkohtaus, kun hän esitteli omia lemmikkikäärmeitä!



T: Xante

Kukaan ei salli toiselle mitään ja itselle pitäisi saada kaikki erivapaudet. 🤔

Minua ihmetyttää että eikö keski-ikäisellä naisella saisi olla minkäänlaista omaa elämää jos hän etsii miestä. Näetsen silloin kun mies ehdottas tapaamista, sen pitää tapahtua välittömästi tänä iltana. Jos se ei käy, toista tilaisuutta ei tule. Sanomattakin on selvää etten jätä yhtäkään treeniä väliin tuikituntemattoman häiskän takia josta en tiedä vielä yhtään mitään. Poikaystävä olisi eri asia. Ei toki jatkuvasti niin että luovun kaikesta omasta hänen hyväkseen.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 12, 2020, 10:07:19

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 09:00:31
Iltapäivälehdet esittelevät jatkuvasti kauhutarinoita siitä, minkälaisia järkytyksiä lukijat ovat kokeneet ensitreffeillä:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006598829.html

Niistä tekee kauhutarinoita lähinnä se, miten todellisuudesta vieraantuneita nuo kertomuksia tehtailevat lukijat ovat.

Voitteko kuvitella, joku mies oli tullut ensitreffeille peräti katumaasturilla t-paidassa ja partakin ajamatta!

Mutta kun se varsinainen ongelma, jota tuossa yritettiin kuvailla, oli se, ettei mies ollut millään tavalla kiinnostunut siitä ihmisestä, jonka kanssa treffeillä oli. Pukeutuminen oli vain - maalitahraisine vaatteineen - yksi pieni merkki siitä, ettei ollut minkäänlaista halua tuottaa toiselle sellaista oloa, että hän on tärkeä, kiinnostava ja sen arvoinen, että tapaamiseen kannattaa panostaa.

Mites itse suhtautuisit, jos nainen tulisi ensitreffeille kanssasi pieruverkkareissa ja hiukset rasvaisina. Juttelisi lähinnä itsestään ja keskittyisi ylpeilemään tuntemillaan hienoilla ihmisillä (vrt. pröystäily autolla, jota voi armollisesti lainata), joille lupaa sinutkin joskus esitellä?

Mitä on odotettavissa, jos ensimmäiselläkin tapaamisella lähinnä oppii sen, että on kuin ilmaa toiselle? Kandeeko järkkäillä uusi tapaaminen?

Pitää pystyä keskustelemaan ja osoittamaan oma kiinnostus toiseen. Pitää pystyä luomaan toiselle sellainen olo, että hän on tilanteessa se kaikkein kiinnostavin ja tärkein asia, jonka takia juuri silloin kaikki muu siirretään sivuun. Pitää pystyä osoittamaan, että on valmis etsimään sitä yhteistä maastoa, jossa molemmat tulevat toista kohti.

Aika narsistinen vaatimus. Ehkä nuo ongelmatreffit kaatuvatkin juuri siihen asetelmaan, jossa narsisti kohtaa toisen narsistin. Molempien päätavoitteena on olla tapahtuman keskipiste.

Itse kiinnitän yleensä huomioni toiseen ihmiseen, en niinkään hänen vaatetukseensa tai eväisiin. Ja sallin myös sen, että toinen voi ensitapaamisessa hermostuksissan höpöttää pitkätkin tovit itsestään, eksistään ja vaikka kissoistaan. Toisin kuin yleensä luullaan, ensitapaaminen ei kerro ihmisestä vielä paljoakaan.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 13:26:15
Aika narsistinen vaatimus. Ehkä nuo ongelmatreffit kaatuvatkin juuri siihen asetelmaan, jossa narsisti kohtaa toisen narsistin. Molempien päätavoitteena on olla tapahtuman keskipiste.

Itse kiinnitän yleensä huomioni toiseen ihmiseen, en niinkään hänen vaatetukseensa tai eväisiin. Ja sallin myös sen, että toinen voi ensitapaamisessa hermostuksissan höpöttää pitkätkin tovit itsestään, eksistään ja vaikka kissoistaan. Toisin kuin yleensä luullaan, ensitapaaminen ei kerro ihmisestä vielä paljoakaan.

Mutta todennäköisesti sinun kanssasi ei pääsisi treffeille nainen, jonka kuvan/livenä olet nähnyt likaisissa verkkareissa, tukka rasvaisena ja naama laittamattomana.

Mitä olen naismaustasi ymmärtänyt. Että ikään kuin jo ne vähimmäisvaatimukset pitää täyttyä, että pääsee sinulle edes hermostuksissaan höpöttämään.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 13:26:15

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 12, 2020, 10:07:19

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 09:00:31
Iltapäivälehdet esittelevät jatkuvasti kauhutarinoita siitä, minkälaisia järkytyksiä lukijat ovat kokeneet ensitreffeillä:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006598829.html

Niistä tekee kauhutarinoita lähinnä se, miten todellisuudesta vieraantuneita nuo kertomuksia tehtailevat lukijat ovat.

Voitteko kuvitella, joku mies oli tullut ensitreffeille peräti katumaasturilla t-paidassa ja partakin ajamatta!

Mutta kun se varsinainen ongelma, jota tuossa yritettiin kuvailla, oli se, ettei mies ollut millään tavalla kiinnostunut siitä ihmisestä, jonka kanssa treffeillä oli. Pukeutuminen oli vain - maalitahraisine vaatteineen - yksi pieni merkki siitä, ettei ollut minkäänlaista halua tuottaa toiselle sellaista oloa, että hän on tärkeä, kiinnostava ja sen arvoinen, että tapaamiseen kannattaa panostaa.

Mites itse suhtautuisit, jos nainen tulisi ensitreffeille kanssasi pieruverkkareissa ja hiukset rasvaisina. Juttelisi lähinnä itsestään ja keskittyisi ylpeilemään tuntemillaan hienoilla ihmisillä (vrt. pröystäily autolla, jota voi armollisesti lainata), joille lupaa sinutkin joskus esitellä?

Mitä on odotettavissa, jos ensimmäiselläkin tapaamisella lähinnä oppii sen, että on kuin ilmaa toiselle? Kandeeko järkkäillä uusi tapaaminen?

Pitää pystyä keskustelemaan ja osoittamaan oma kiinnostus toiseen. Pitää pystyä luomaan toiselle sellainen olo, että hän on tilanteessa se kaikkein kiinnostavin ja tärkein asia, jonka takia juuri silloin kaikki muu siirretään sivuun. Pitää pystyä osoittamaan, että on valmis etsimään sitä yhteistä maastoa, jossa molemmat tulevat toista kohti.

Aika narsistinen vaatimus. Ehkä nuo ongelmatreffit kaatuvatkin juuri siihen asetelmaan, jossa narsisti kohtaa toisen narsistin. Molempien päätavoitteena on olla tapahtuman keskipiste.

Itse kiinnitän yleensä huomioni toiseen ihmiseen, en niinkään hänen vaatetukseensa tai eväisiin. Ja sallin myös sen, että toinen voi ensitapaamisessa hermostuksissan höpöttää pitkätkin tovit itsestään, eksistään ja vaikka kissoistaan. Toisin kuin yleensä luullaan, ensitapaaminen ei kerro ihmisestä vielä paljoakaan.

Keskipisteenä oleminen on teinejä, white trasheja ja muita bimboja varten (olivat kumpaa sukupuolta hyvänsä). Vähänkin älyllisempi tyyppi hakee nimenomaan kumppania jonka kanssa osataan puolin ja toisin joustaa, mutta myös saadaan kokea jo alunperin kivojen juttujen elämässä tuplantuvan ja huolien puolittuvan.

Mutta jos ei edes sen vertaa arvosta ensimmäistä kohtaamista upouuden ihmisen kanssa että kävisi pesulla, laittaisi puhtaat vaatteet ja muutenkin ruokkoaisi itsensä... Ei voi olla niin kova kiire tavata joku että on välittömästi rynnättävä suoraan paskahommista tapaamaan. Joidenkin miesten välinpitämättömyys aivan kaikkea kohtaan kai johtaa siihenkin ettei tulla ajatelleeksi että naisena sitä ehkä haluaisi huolehtia näistä: kuukautiset eivät ole tulossa tai menossa, kainalot ja sääret on ajeltu. Eikä tähän tarvitse edes sotkea mitään seksiä, sillä jotkut vaatteethan jättävät saääret tai kainalot esille, ja hammasta purren tuskasta hikoillen kamalissa kk-kivuissa tuskin on mitenkään parhaimmillaan vaikka istuttaisiin vain tunti kahvilassa (juu ei, meikäläiseen varsinkaan ei kipulääkkeet pure ja vessassa voin joutua ravaamaan tunnin välein!) Olen oikein ihmetellyt että mikä jumalauta siinä on että niin moni mies onnistuu aina osumaan kalenterissa väärään kohtaan. Ja ei tiedä mitä sanoisi. Kun ei voi suoraankaan täräyttää mistä syystä ei nyt pysty. Se että ei pysty on tosiaan se että jaaha akka ei ilmeisesti halua tavata, perkele, kuuseen koko lehmä. Ei tämä ole aikuisten ihmisten touhua ollenkaan.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 12, 2020, 15:11:14



Mutta todennäköisesti sinun kanssasi ei pääsisi treffeille nainen, jonka kuvan/livenä olet nähnyt likaisissa verkkareissa, tukka rasvaisena...
T: Xante

Jos hieman runoa nyt pukkaan
niin eihän sitä tukkaan
kukaan rakastukkaan

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 13:26:15

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 12, 2020, 10:07:19

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 09:00:31
Iltapäivälehdet esittelevät jatkuvasti kauhutarinoita siitä, minkälaisia järkytyksiä lukijat ovat kokeneet ensitreffeillä:

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006598829.html

Niistä tekee kauhutarinoita lähinnä se, miten todellisuudesta vieraantuneita nuo kertomuksia tehtailevat lukijat ovat.

Voitteko kuvitella, joku mies oli tullut ensitreffeille peräti katumaasturilla t-paidassa ja partakin ajamatta!

Mutta kun se varsinainen ongelma, jota tuossa yritettiin kuvailla, oli se, ettei mies ollut millään tavalla kiinnostunut siitä ihmisestä, jonka kanssa treffeillä oli. Pukeutuminen oli vain - maalitahraisine vaatteineen - yksi pieni merkki siitä, ettei ollut minkäänlaista halua tuottaa toiselle sellaista oloa, että hän on tärkeä, kiinnostava ja sen arvoinen, että tapaamiseen kannattaa panostaa.

Mites itse suhtautuisit, jos nainen tulisi ensitreffeille kanssasi pieruverkkareissa ja hiukset rasvaisina. Juttelisi lähinnä itsestään ja keskittyisi ylpeilemään tuntemillaan hienoilla ihmisillä (vrt. pröystäily autolla, jota voi armollisesti lainata), joille lupaa sinutkin joskus esitellä?

Mitä on odotettavissa, jos ensimmäiselläkin tapaamisella lähinnä oppii sen, että on kuin ilmaa toiselle? Kandeeko järkkäillä uusi tapaaminen?

Pitää pystyä keskustelemaan ja osoittamaan oma kiinnostus toiseen. Pitää pystyä luomaan toiselle sellainen olo, että hän on tilanteessa se kaikkein kiinnostavin ja tärkein asia, jonka takia juuri silloin kaikki muu siirretään sivuun. Pitää pystyä osoittamaan, että on valmis etsimään sitä yhteistä maastoa, jossa molemmat tulevat toista kohti.

Aika narsistinen vaatimus. Ehkä nuo ongelmatreffit kaatuvatkin juuri siihen asetelmaan, jossa narsisti kohtaa toisen narsistin. Molempien päätavoitteena on olla tapahtuman keskipiste.

Ei ole ollenkaan narsistinen, sillä en sanallakaan esittänyt, että KUMMALTAKAAN se kiinnostusta herättävä tapa toimia olisi keksittyä itsestään puhumiseen. On jännää, että sinulle ei tule edes mieleen sellainen mahdollisuus, että toden totta molemmat voivat samaan aikaan olla kiinnostuneita toisen ajatuksista ja asioista. Etkö koskaan ole käynyt tällaisia keskusteluja kenenkään kanssa?

Lainaa
Itse kiinnitän yleensä huomioni toiseen ihmiseen, en niinkään hänen vaatetukseensa tai eväisiin. Ja sallin myös sen, että toinen voi ensitapaamisessa hermostuksissan höpöttää pitkätkin tovit itsestään, eksistään ja vaikka kissoistaan. Toisin kuin yleensä luullaan, ensitapaaminen ei kerro ihmisestä vielä paljoakaan.

Ei varmasti kerrokaan vielä paljon mitään, mutta kyllä sen ensitapaamisen puitteissa pitäisi pystyä sen verran kiinnostava olemaan, että toiselle syntyy halu tavata uudestaan. Uudestaan tapaamiseen ei ehken innosta lupaus lainata autoa.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 16:28:13
Jos hieman runoa nyt pukkaan
niin eihän sitä tukkaan
kukaan rakastukkaan

Kauheaa se ois
Jos täällä parisuhteita läpikäydä vois
Siis eipä täällä niistä mitään
Täällä niitä vaan ketjutetaan
Välillä länteen, mutta varsinkin itään!

Lainaus käyttäjältä: Aave - elokuu 13, 2020, 03:22:45

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 16:28:13
Jos hieman runoa nyt pukkaan
niin eihän sitä tukkaan
kukaan rakastukkaan

Kauheaa se ois
Jos täällä parisuhteita läpikäydä vois
Siis eipä täällä niistä mitään
Täällä niitä vaan ketjutetaan
Välillä länteen, mutta varsinkin itään!

Auts. Aaveen runojalka ontuu aika pahasti.

Parisuhteista aina tietävät eniten he, joilla sitä ei ole. Vähän kuin lasten kasvatus: siskolleni joku antoi hyvän lastenkasvatusneuvon aikoinaan: ajattele, että he ovat jonkun toisen lapsia.

Koska toisten lapsiahan osaa jokainen kasvattaa.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 12, 2020, 16:28:13

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 12, 2020, 15:11:14



Mutta todennäköisesti sinun kanssasi ei pääsisi treffeille nainen, jonka kuvan/livenä olet nähnyt likaisissa verkkareissa, tukka rasvaisena...
T: Xante

Jos hieman runoa nyt pukkaan
niin eihän sitä tukkaan
kukaan rakastukkaan

Oi kun romanttista, runopoika siirtyi ensitreffeistä ja -vaikutelmista suoraan rakastumiseen! Ilmankos hän kykenee hyväksymään ellin kuin ellin treffailemaan ja varmasti sitä ahkerasti harrastaakin.

T: Xante

Parisuhteista tietäminen on sama juttu kuin ruokavalioista tietäminen. Oletetaan että tiedetään mikä sopii kaikille, kun tiedetään mikä sopii omalle itselle. Ja näinhän se ei mene. Se mikä kullekin sopii näissä kummassakin asiassa on erinomaisen yksilöllistä.

Itse näkisin että pitäisi tehdä tiukka jako nuoruuden ja kypsemmän iän parisuhteiden ja varsinkin niiden solmimisyritysten välille. Tilanne on niin eri. Psyykkisestikin. Nuorena on valmis soitellen sotaan ja aloittaa suhteen kenties kenen kanssa tahansa, koska kaikki on uutta ja upeaa. Vanhana osaa pyöritellä kaikenlaisia etukäteisskenaarioita ja sitä kautta muuttuu erinomaisen varovaiseksi. Ja moni vaikuttaa tekevän sen johtopäätöksen että riittäähän se pelkkä seksikin, mitä sitä suotta suhdetta aloittamaan. Eikä sillä seksilläkään ole oikeastaan niin väliä. Näemmä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 13, 2020, 09:58:15
Parisuhteista tietäminen on sama juttu kuin ruokavalioista tietäminen. Oletetaan että tiedetään mikä sopii kaikille, kun tiedetään mikä sopii omalle itselle. Ja näinhän se ei mene. Se mikä kullekin sopii näissä kummassakin asiassa on erinomaisen yksilöllistä.

Itse näkisin että pitäisi tehdä tiukka jako nuoruuden ja kypsemmän iän parisuhteiden ja varsinkin niiden solmimisyritysten välille. Tilanne on niin eri. Psyykkisestikin. Nuorena on valmis soitellen sotaan ja aloittaa suhteen kenties kenen kanssa tahansa, koska kaikki on uutta ja upeaa. Vanhana osaa pyöritellä kaikenlaisia etukäteisskenaarioita ja sitä kautta muuttuu erinomaisen varovaiseksi. Ja moni vaikuttaa tekevän sen johtopäätöksen että riittäähän se pelkkä seksikin, mitä sitä suotta suhdetta aloittamaan. Eikä sillä seksilläkään ole oikeastaan niin väliä. Näemmä.

;D Samalla kun sanotaan, että kaikki on erinomaisen yksilöllistä, tehdään tiukka  jako!

Onhan niitä monia, jotka ovat tiukoin kriteerein valinneet perheenperustamispuolison ja kun liitto ei siltikään onnistunut, ollaan liiton  jälkeen valmiita soitellen sotaan, kokeillaan kaikkea, eikä varota yhtään.

En usko, että ihmisten pariutumispolut eroavat muusta toiminnasta, eli jokaisen ikioma historia ja ominaisuudet tätäkin toimintaa ohjaa.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 13, 2020, 11:10:13

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 13, 2020, 09:58:15
Parisuhteista tietäminen on sama juttu kuin ruokavalioista tietäminen. Oletetaan että tiedetään mikä sopii kaikille, kun tiedetään mikä sopii omalle itselle. Ja näinhän se ei mene. Se mikä kullekin sopii näissä kummassakin asiassa on erinomaisen yksilöllistä.

Itse näkisin että pitäisi tehdä tiukka jako nuoruuden ja kypsemmän iän parisuhteiden ja varsinkin niiden solmimisyritysten välille. Tilanne on niin eri. Psyykkisestikin. Nuorena on valmis soitellen sotaan ja aloittaa suhteen kenties kenen kanssa tahansa, koska kaikki on uutta ja upeaa. Vanhana osaa pyöritellä kaikenlaisia etukäteisskenaarioita ja sitä kautta muuttuu erinomaisen varovaiseksi. Ja moni vaikuttaa tekevän sen johtopäätöksen että riittäähän se pelkkä seksikin, mitä sitä suotta suhdetta aloittamaan. Eikä sillä seksilläkään ole oikeastaan niin väliä. Näemmä.

;D Samalla kun sanotaan, että kaikki on erinomaisen yksilöllistä, tehdään tiukka  jako!

Onhan niitä monia, jotka ovat tiukoin kriteerein valinneet perheenperustamispuolison ja kun liitto ei siltikään onnistunut, ollaan liiton  jälkeen valmiita soitellen sotaan, kokeillaan kaikkea, eikä varota yhtään.

En usko, että ihmisten pariutumispolut eroavat muusta toiminnasta, eli jokaisen ikioma historia ja ominaisuudet tätäkin toimintaa ohjaa.

T: Xante

No jaa.  :P Minulle on osuneet jostain syystä kohdalle ne perheelliset miehet joita ei kiinnosta enää yhtään mikään, ja lapsettomat miehet jotka pomppii kukasta kukkaan. Ehkä tämä jako johtuukin ihan siitä etten tapaile lapselliselta vaikuttavia isäihmisiä, ja lapsettomat nyt tyrkyttää itseään kaikille jos on semmoiset himot.

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751 (https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751)
Tuollaiset ovat esimerkkejä siitä, miksi halveksun feminististä aatetta.

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 15, 2020, 01:00:08
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751 (https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751)
Tuollaiset ovat esimerkkejä siitä, miksi halveksun feminististä aatetta.

Ilmeisesti siis häpeät omaa kehoasi ja seksuaalisuuttasi. Pidät seksiä likaisena ja hävettävänä asiana ja paheena, joka pitäisi oikeastaan tukahduttaa?

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 15, 2020, 01:00:08
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751 (https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751)
Tuollaiset ovat esimerkkejä siitä, miksi halveksun feminististä aatetta.

"Ole hiljaa ja näytä hyvältä", vai?  8)

Yleisesti naistenlehdissä oleva elämänohje kuuluu:

Lainaus käyttäjältä: https://hidastaelamaa.fi/2019/10/sinun-elamantehtavasi-ei-ole-miellyttaa-ketaan-vaan-elaa-omaa-elamaasi-5-itsemyotatunnon-voimakuvaa/#a3b3828aSinun elämäntehtäväsi ei ole miellyttää ketään vaan elää omaa elämääsi

Tämä on hiukan hämmentävää. Usein kuitenkin miehiltä vaaditaan monenlaista, mikä ehkä miellyttäisi naista. Jos taas kumpikin osapuoli lakkaa yrittämästä miellyttää toista, päämääränä vain oma hyvä elämä - miten ihmeessä se voisi onnistua?

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 17, 2020, 15:18:27
Yleisesti naistenlehdissä oleva elämänohje kuuluu:

Lainaus käyttäjältä: https://hidastaelamaa.fi/2019/10/sinun-elamantehtavasi-ei-ole-miellyttaa-ketaan-vaan-elaa-omaa-elamaasi-5-itsemyotatunnon-voimakuvaa/#a3b3828aSinun elämäntehtäväsi ei ole miellyttää ketään vaan elää omaa elämääsi

Tämä on hiukan hämmentävää. Usein kuitenkin miehiltä vaaditaan monenlaista, mikä ehkä miellyttäisi naista. Jos taas kumpikin osapuoli lakkaa yrittämästä miellyttää toista, päämääränä vain oma hyvä elämä - miten ihmeessä se voisi onnistua?

Olen ihmetellyt samaa. Kuvion saa toimimaan vain sellaisissa erikoistapauksissa, joissa toinen on kylmä egoisti joka haluaa vain saada, ja toinen taas korviaan myöten rakastunut, joka haluaa vain antaa. Egoistin tunnistaa yleensä siitä, että hän asettaa kumppaniehdokkailleen pitkän listan mitä ihmeellisempiä ennakkovaatimuksia sen sijaan että kuuntelisi vain tunteitaan.

Voihan sitä ajatella niin että aidosta rakkaudesta haluaa miellyttää toista, mutta miellyttäminen ei voi olla kenenkään tehtävä. Sitä voi verrata vaikka näin että leivot toiselle kakun koska tykkäät hänestä, mutta ei ole tarkoitus että ryhdyt toisen ihmisen kokopäivätoimiseksi kokiksi.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 17, 2020, 15:18:27
Yleisesti naistenlehdissä oleva elämänohje kuuluu:

Lainaus käyttäjältä: https://hidastaelamaa.fi/2019/10/sinun-elamantehtavasi-ei-ole-miellyttaa-ketaan-vaan-elaa-omaa-elamaasi-5-itsemyotatunnon-voimakuvaa/#a3b3828aSinun elämäntehtäväsi ei ole miellyttää ketään vaan elää omaa elämääsi

Tämä on hiukan hämmentävää. Usein kuitenkin miehiltä vaaditaan monenlaista, mikä ehkä miellyttäisi naista. Jos taas kumpikin osapuoli lakkaa yrittämästä miellyttää toista, päämääränä vain oma hyvä elämä - miten ihmeessä se voisi onnistua?

Ilmeisesti tämä sitten on tosiaan teille nuin kovasti vaikea ajatus, että menee aivoparat solmuhun. Siinä tapauksessa lienee kaikkien osapuolien onni, että pysytte tiukasti sinkkuina. Ettei vain tarvitse ottaa ELÄMÄNTEHTÄVÄKSEEN muistaa välttää sandaalien kanssa nilkkasukkia ja pestä kädet vessakäynnin jälkeen. On se vaan kamalaa olla mies!

Mun elämäntehtävä ei tod. ole miellyttää miestä. Eikä mieheni elämäntehtävä ole miellyttää minua. Mutta ihan vain koska hän on rakas ja ihana, haluan toimia siten, että meillä yhdessä on mukavaa ja molemmat saavat hommasta sitä, mitä hakevatkin. Elämäntehtäväni on kuitenkin elää ihan tätä omaa elämääni sen sijaan, että olisin jokin miellyttämisautomaatti, joka ohittaa aina itsensä ja omat tarpeensa. Enkä - yök - haluaisi myöskään miestä, jolle minun miellyttämiseni on elämäntehtävä ja ainoa elämän sisältö.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 17, 2020, 16:31:40
Ilmeisesti tämä sitten on tosiaan teille nuin kovasti vaikea ajatus, että menee aivoparat solmuhun. Siinä tapauksessa lienee kaikkien osapuolien onni, että pysytte tiukasti sinkkuina.

Kyllä tosiaan on. En ole pysynyt sinkkuna kun löytyi nainen jonka koin miellyttävänä, ehkä siksi, että hän varmaankin pyrki miellyttämään minua. Kymmenet vuodet ovat kuluneet toinen toisiamme miellyttämällä. Miellyttäminen on hauskaa, en ymmärrä miksi se on joillekin vastenmielistä, kuluttavaa tai orjuuttavaa. Tietysti on jaksoja, jolloin toisen miellyttäminen ei miellytä. Ne kestetään kun tiedetään ettei toisen elämänasenne ole miellyttämättömyys, vaan menossa on vain vaikea jakso, josta päästään ohi.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 15, 2020, 06:20:41

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 15, 2020, 01:00:08
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751 (https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751)
Tuollaiset ovat esimerkkejä siitä, miksi halveksun feminististä aatetta.

Ilmeisesti siis häpeät omaa kehoasi ja seksuaalisuuttasi. Pidät seksiä likaisena ja hävettävänä asiana ja paheena, joka pitäisi oikeastaan tukahduttaa?

Sitä en sano. Mutta egoismi on minusta asia, jonka tulisi kunnioittaa perhearvoja.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 17, 2020, 17:29:49

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 17, 2020, 16:31:40
Ilmeisesti tämä sitten on tosiaan teille nuin kovasti vaikea ajatus, että menee aivoparat solmuhun. Siinä tapauksessa lienee kaikkien osapuolien onni, että pysytte tiukasti sinkkuina.

Kyllä tosiaan on. En ole pysynyt sinkkuna kun löytyi nainen jonka koin miellyttävänä, ehkä siksi, että hän varmaankin pyrki miellyttämään minua. Kymmenet vuodet ovat kuluneet toinen toisiamme miellyttämällä. Miellyttäminen on hauskaa, en ymmärrä miksi se on joillekin vastenmielistä, kuluttavaa tai orjuuttavaa. Tietysti on jaksoja, jolloin toisen miellyttäminen ei miellytä. Ne kestetään kun tiedetään ettei toisen elämänasenne ole miellyttämättömyys, vaan menossa on vain vaikea jakso, josta päästään ohi.

Miellyttäminen ja elämäntehtäväksi ottaminen ovat kyllä minun vokabuläärissäni hiukan eri asioita. Onko vaimosi / naisesi miellyttäminen sinun elämäntehtäväsi? Mikä mahtoi olla elämäntehtäväsi ENNEN parisuhteenne muodostumista - se, jonka sittemmin siirsit prioriteeteissasi alemmalle tasolle ja vähemmän tärkeäksi?

Mistä syntyy ajatus, että ellei puolison miellyttämistään ota elämäntehtäväkseen, on se ainoa vaihtoehto, olla suorastaan systemaattisen inhottava, kaikissa asioissa puhtaan itsekäs ja suorastaan pitää elämäntehtävänään toisen kiusaamista? Miten mun silmissä tässä on aika paljon muitakin sävyjä tällaisten ääripäiden välillä. Senkin tiedän, että JOS nykyiselle kumppanilleni tarjoaisin pelkkää miellyttämistä ja kadottaisin kokonaan omat mielipiteeni ja laittaisin oman tahtoni täysin syrjään, hän kyllästyisi valjuuteeni alta aikayksikön. "Kultaseni, haluatko että puen tänään mekon vai housut? Kultaseni, mitä työpaikkaa hakisin? Kultaseni, haluaisitko että harrastan lenkkeilyä vai aerovbiicia? Kultaseni, minkä kirjan lukisin seuraavaksi? Kultaseni, mitä saisi olla?" Heikko on sellaisen itsetunto, joka tarvitsee puolison, jonka elämäntehtävä on vain miellyttää. Mä haluan mieluummin puolison, jolla on ideoita, mielipiteitä ja jonka kanssa voi vaikkapa yhdessä innostua jostakin. Sen sijaan miellyttämisen elämäntehtäväkseen ottanut on kykenemätön innostumaan. Innostushan syrjäyttäisi tuon miellyttämisen.

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 17, 2020, 23:18:57

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 15, 2020, 06:20:41

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 15, 2020, 01:00:08
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751 (https://www.iltalehti.fi/mieli/a/862ebb2b-c05e-4a7d-9a5d-c6f9b6c7d751)
Tuollaiset ovat esimerkkejä siitä, miksi halveksun feminististä aatetta.

Ilmeisesti siis häpeät omaa kehoasi ja seksuaalisuuttasi. Pidät seksiä likaisena ja hävettävänä asiana ja paheena, joka pitäisi oikeastaan tukahduttaa?

Sitä en sano. Mutta egoismi on minusta asia, jonka tulisi kunnioittaa perhearvoja.

Egoismi? Onko sinusta parempi, että seksikumppani ei nauti itse ollenkaan, koska ei "egoistisesti" edes yritä kiihottua seksistä kanssasi? Millä tapaa mielestäsi haluttomuus ja seksikielteisyys tukee perhearvoja?

Mä en ole ikinä ymmärtänyt tota sukat/sandaalit-juttua. Miksi mua kiinnostaisi, haluaako joku pitää sukkia minkä kenkien kanssa tahansa? Aloin miettimään ja ei aavistustakaan, mten parhaiten tuntemani mies toimii. Epäilen, että tilanteen mukaan.

Jostain syystä tämä kuitenkin tuntuu olevan tärkeä tekijä parisuhdekyvykkyydessä?

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 18, 2020, 07:08:15
Mä en ole ikinä ymmärtänyt tota sukat/sandaalit-juttua. Miksi mua kiinnostaisi, haluaako joku pitää sukkia minkä kenkien kanssa tahansa? Aloin miettimään ja ei aavistustakaan, mten parhaiten tuntemani mies toimii. Epäilen, että tilanteen mukaan.

Jostain syystä tämä kuitenkin tuntuu olevan tärkeä tekijä parisuhdekyvykkyydessä?

T: Xante

Paitsi, että nykyään kuulemma juuri sukat sandaaleissa on in. Se, joka sukkia sandaaleissa karsastaa puolestaan on ihan out.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/muistatko-sukat-sandaaleissa-kammottu-turistitrendi-tekee-nyt-paluun-nahty-jo-catwalkilla/7289118

(Siksihän mä tän valitsinkin mainita.)

Sama se vaikka kulkisi sukka vedettynä päähän (kunhan tekee sitä silloin kun minä en ole läsnä, koska en halua katsella sukkapäätä, vaan päätä).  ;D Mutta se on tärkeää että miehellä ei ole vesikauhua niin että ei suostu käymään pesulla.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 18, 2020, 09:44:11
Sama se vaikka kulkisi sukka vedettynä päähän (kunhan tekee sitä silloin kun minä en ole läsnä, koska en halua katsella sukkapäätä, vaan päätä).  ;D Mutta se on tärkeää että miehellä ei ole vesikauhua niin että ei suostu käymään pesulla.

Ilmeisesti, jos on täydellisyyteen pyrkijä, niin kokee toisen miellyttämisen raskaana luopumisena omista taipumuksistaan. Joillekin se taas tarkoittaa esim. peseytymistä, vaikka itseä ei se sattuisi juuri huvittamaan.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 18, 2020, 10:03:29

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 18, 2020, 09:44:11
Sama se vaikka kulkisi sukka vedettynä päähän (kunhan tekee sitä silloin kun minä en ole läsnä, koska en halua katsella sukkapäätä, vaan päätä).  ;D Mutta se on tärkeää että miehellä ei ole vesikauhua niin että ei suostu käymään pesulla.

Ilmeisesti, jos on täydellisyyteen pyrkijä, niin kokee toisen miellyttämisen raskaana luopumisena omista taipumuksistaan. Joillekin se taas tarkoittaa esim. peseytymistä, vaikka itseä ei se sattuisi juuri huvittamaan.

Auta armias jos pesulla käyminenkin olisi valtava uhraus. Itse kyllä haluankin kumppanin joka tekee normaaleita asioita luonnostaan eikä vain toisen mieliksi.

Sellainen asia missä todennäköisimmin joutuisi näkemään "vaivaa" olisi kai puolin ja toisin netin räpläämisen rajoittaminen. Olenhan jo elänyt suhteessa jossa kumpikin vetäytyi koneidensa äärille.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 18, 2020, 10:03:29

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 18, 2020, 09:44:11
Sama se vaikka kulkisi sukka vedettynä päähän (kunhan tekee sitä silloin kun minä en ole läsnä, koska en halua katsella sukkapäätä, vaan päätä).  ;D Mutta se on tärkeää että miehellä ei ole vesikauhua niin että ei suostu käymään pesulla.

Ilmeisesti, jos on täydellisyyteen pyrkijä, niin kokee toisen miellyttämisen raskaana luopumisena omista taipumuksistaan. Joillekin se taas tarkoittaa esim. peseytymistä, vaikka itseä ei se sattuisi juuri huvittamaan.

Öö, ei edelleenkään. Mutta ei se miellyttäminen nyt sentään ELÄMÄNTEHTÄVÄ silti ole. Pidätkö itse naisen miellyttämistä elämäntehtävänäsi? Meneekö vaiks lapsista huolehtimisen ohi tärkeydessä? Toisaalta - mitenkäs se nyt sitten on ymmärrettävä, jos kokee kaikki kainot toiveet toisen suunnalta pelkkinä itseen kohdistuvina vaatimuksina? KOhtuuttomuutena, joka kertoo toisessa olevan hankala miellyttämispyrkimyksen puutos?

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 12:44:13
KOhtuuttomuutena, joka kertoo toisessa olevan hankala miellyttämispyrkimyksen puutos?

Melko hyvä diagnoosi. Pakkomielteiseen miellyttämättömyyteen yhdistetty vaatimusoireyhtymä.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 18, 2020, 14:41:10

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 12:44:13
KOhtuuttomuutena, joka kertoo toisessa olevan hankala miellyttämispyrkimyksen puutos?

Melko hyvä diagnoosi. Pakkomielteiseen miellyttämättömyyteen yhdistetty vaatimusoireyhtymä.

Nyt sitten vain pitäis keksiä, miksi ihmeessä tällaista kumppania pitäisi pyrkiä miellyttämään. OIkein ottaa se elämäntehtäväkseen.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 16:02:58

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 18, 2020, 14:41:10

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 12:44:13
KOhtuuttomuutena, joka kertoo toisessa olevan hankala miellyttämispyrkimyksen puutos?

Melko hyvä diagnoosi. Pakkomielteiseen miellyttämättömyyteen yhdistetty vaatimusoireyhtymä.

Nyt sitten vain pitäis keksiä, miksi ihmeessä tällaista kumppania pitäisi pyrkiä miellyttämään. OIkein ottaa se elämäntehtäväkseen.

Millaista kumppania?

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 12:44:13
Toisaalta - mitenkäs se nyt sitten on ymmärrettävä, jos kokee kaikki kainot toiveet toisen suunnalta pelkkinä itseen kohdistuvina vaatimuksina?

Monesti parisuhteessa toive on vain kaunisteltu nimitys vaatimukselle. Varsinkin kun täyttämättä jätetystä  "kainosta toiveesta" koituukin seuraamuksena erilaisia ei-toivottuja eleitä, ilmeitä, sanoja, sanattomuutta, tekoja ja tekemättä jättämisiä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 18, 2020, 10:18:43

Auta armias jos pesulla käyminenkin olisi valtava uhraus. Itse kyllä haluankin kumppanin joka tekee normaaleita asioita luonnostaan eikä vain toisen mieliksi.

Ihmiset eivät taida näyttää huonoimpia puoliaan parisuhdemarkkinoilla. Annetaan parempi kuva kuin mitä ollaankaan. Kun suhde on vakiintunut, paljastetaan totuus.

Tai ei se ehkä noin dramaattisesti mene. Ei mitään paljasteta. Annetaan vain huomata.

Se menee niin, että tyttö on kiinnostunut pojan harrastuksista ja auttelee niissä. Poika luulee, että tyttö on oikeasti kiinnostunut. Kun suhde on solmittu ja vakiintunut, tyttöä alkavatkin kiinnostaa muut asiat. Hänellä ei ole enää aikaa pojan harrastuksille. Se, että hänellä seurusteluaikana oli aikaa, oli pelkkää petosta.

Asetelma pätee tietysti myös toiseen suuntaan. Seurusteluvaiheessa poika on olevinaan kiinnostunut tytön harrastuksista. Hän osallistuu kulttuuritapahtumiin ja taidetapahtumiin ja kaikkeen, mistä tyttö on kiinnostunut. Kun suhde on vakiintunut, poika paljastaa todellisen itsensä. Häntä ei kiinnostakaan kulttuuri eikä taide vaan kapakat ja autotallit ja vanhojen kavereiden seura.

Ihminen voi salata jopa alkoholisminsa koko seurusteluajan. Se paljastuu vasta mahdollisessa avioliittossa jollakin karmealla tavalla. Puoliso kokee itsensä petetyksi.

Ehkä ihminen ei koskaan paljasta todellista sisintään seurustelukumppanilleen ja/tai puolisolleen. Tietyn roolin näytteleminen vain jatkuu ja jatkuu.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 18, 2020, 16:49:04

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 16:02:58

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 18, 2020, 14:41:10

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 12:44:13
KOhtuuttomuutena, joka kertoo toisessa olevan hankala miellyttämispyrkimyksen puutos?

Melko hyvä diagnoosi. Pakkomielteiseen miellyttämättömyyteen yhdistetty vaatimusoireyhtymä.

Nyt sitten vain pitäis keksiä, miksi ihmeessä tällaista kumppania pitäisi pyrkiä miellyttämään. OIkein ottaa se elämäntehtäväkseen.

Millaista kumppania?

Sellaista, jonka pakkomielteiseen miellyttämättömyyteen yhdistyy vaatimusoireyhtymä.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 18, 2020, 16:55:16

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 12:44:13
Toisaalta - mitenkäs se nyt sitten on ymmärrettävä, jos kokee kaikki kainot toiveet toisen suunnalta pelkkinä itseen kohdistuvina vaatimuksina?

Monesti parisuhteessa toive on vain kaunisteltu nimitys vaatimukselle. Varsinkin kun täyttämättä jätetystä  "kainosta toiveesta" koituukin seuraamuksena erilaisia ei-toivottuja eleitä, ilmeitä, sanoja, sanattomuutta, tekoja ja tekemättä jättämisiä.

Mutta miksi ihminen, jota ei tippaakaan kiinnosta miellyttää toista, välittää näistä eleistä, ilmeistä, sanoista, sanattomuudesta, teoista ja tekemättä jättämisestä? Ettei vaan sen takia, että pohjimmiltaan kuitenkin haluaa miellyttää ja pahoittaa mielensä, kun huomaa, ettei miellytä.

En kyllä ymmärrä monenkaan ajatuskulkuja koskien parisuhteita, sen olen vuosien varrella huomannut. Esimerkiksi en käsitä, miksi teeskentelisin olevani kiinnostunut jostain harrastuksesta sen vuoksi, että haluaisin seurustella ihmisen kanssa, jolla harrastus on.

Ilmeisesti siis kysymys onkin siitä, että harrastava ihminen ei hyväksy puolisokseen ihmistä, jota harrastus ei kiinnosta. Sen vuoksi jopa teeskennelty kiinnostus johtaa seurusteluun, mutta varmaankaan se ei, että toinen jo alkumetreillä ilmoittaa, että tykkään kyllä susta, mutta en aio pyöriä mukanasi kun rassaat autoasi.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 08:39:29

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 18, 2020, 16:55:16

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 18, 2020, 12:44:13
Toisaalta - mitenkäs se nyt sitten on ymmärrettävä, jos kokee kaikki kainot toiveet toisen suunnalta pelkkinä itseen kohdistuvina vaatimuksina?

Monesti parisuhteessa toive on vain kaunisteltu nimitys vaatimukselle. Varsinkin kun täyttämättä jätetystä  "kainosta toiveesta" koituukin seuraamuksena erilaisia ei-toivottuja eleitä, ilmeitä, sanoja, sanattomuutta, tekoja ja tekemättä jättämisiä.

Mutta miksi ihminen, jota ei tippaakaan kiinnosta miellyttää toista, välittää näistä eleistä, ilmeistä, sanoista, sanattomuudesta, teoista ja tekemättä jättämisestä? Ettei vaan sen takia, että pohjimmiltaan kuitenkin haluaa miellyttää ja pahoittaa mielensä, kun huomaa, ettei miellytä.

En kyllä ymmärrä monenkaan ajatuskulkuja koskien parisuhteita, sen olen vuosien varrella huomannut. Esimerkiksi en käsitä, miksi teeskentelisin olevani kiinnostunut jostain harrastuksesta sen vuoksi, että haluaisin seurustella ihmisen kanssa, jolla harrastus on.

Ilmeisesti siis kysymys onkin siitä, että harrastava ihminen ei hyväksy puolisokseen ihmistä, jota harrastus ei kiinnosta. Sen vuoksi jopa teeskennelty kiinnostus johtaa seurusteluun, mutta varmaankaan se ei, että toinen jo alkumetreillä ilmoittaa, että tykkään kyllä susta, mutta en aio pyöriä mukanasi kun rassaat autoasi.

T: Xante

Joillekin unelmien puoliso on ihminen, joka ottaa kumppaninsa elämänsä keskipisteeksi. Joillekin toisille taas sellainen puoliso olisi se vihoviimeinen valinta. Tyypillinen tuleva perheväkivaltainen alistaja muuten aluksi kuulemma antaa itsestään nimenomaan tuollaisen miellyttävän ja kumppaninsa aina etusijalle itsensäkin unohtaen asettavan kuvan. Vasta myöhemmin sitten paljastuu karu totuus. Ikävä kyllä usein liian myöhään ja vasta sitten, kun vähitellen kumppanin itsetunto on romutettua ja kyky lähteä pois tuhottu.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 18, 2020, 17:57:15

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 18, 2020, 10:18:43

Auta armias jos pesulla käyminenkin olisi valtava uhraus. Itse kyllä haluankin kumppanin joka tekee normaaleita asioita luonnostaan eikä vain toisen mieliksi.

Ihmiset eivät taida näyttää huonoimpia puoliaan parisuhdemarkkinoilla. Annetaan parempi kuva kuin mitä ollaankaan. Kun suhde on vakiintunut, paljastetaan totuus.

Tai ei se ehkä noin dramaattisesti mene. Ei mitään paljasteta. Annetaan vain huomata.

Se menee niin, että tyttö on kiinnostunut pojan harrastuksista ja auttelee niissä. Poika luulee, että tyttö on oikeasti kiinnostunut. Kun suhde on solmittu ja vakiintunut, tyttöä alkavatkin kiinnostaa muut asiat. Hänellä ei ole enää aikaa pojan harrastuksille. Se, että hänellä seurusteluaikana oli aikaa, oli pelkkää petosta.

Asetelma pätee tietysti myös toiseen suuntaan. Seurusteluvaiheessa poika on olevinaan kiinnostunut tytön harrastuksista. Hän osallistuu kulttuuritapahtumiin ja taidetapahtumiin ja kaikkeen, mistä tyttö on kiinnostunut. Kun suhde on vakiintunut, poika paljastaa todellisen itsensä. Häntä ei kiinnostakaan kulttuuri eikä taide vaan kapakat ja autotallit ja vanhojen kavereiden seura.

Ihminen voi salata jopa alkoholisminsa koko seurusteluajan. Se paljastuu vasta mahdollisessa avioliittossa jollakin karmealla tavalla. Puoliso kokee itsensä petetyksi.

Ehkä ihminen ei koskaan paljasta todellista sisintään seurustelukumppanilleen ja/tai puolisolleen. Tietyn roolin näytteleminen vain jatkuu ja jatkuu.

Kokisin ettei minulla ole koskaan ollut parisuhteissani (kaksi, jos ei lasketa jotain muutamia tapailuita) mitään roolia. Mutta kaippa se johtuu autistispiirteisyydestäni. En muutenkaan edes osaa kaikenlaisia sosiaalisia kummajaisuuksia jotka monille tuntuvat olevan ihan normaali asia.

Kyllähän sitä jonkin verran pitäisi osata soveltaa olemisiaan tilanteen mukaan. Kaikille ei kannata avautua ihan kaikesta, puukkoa selkään on tullut liiallisen avoimuuden vuoksi. Sen kun vielä tajuaisi ettei ole velvollinen ketään ihmistä kohtaan missään asiassa mitenkään niin kauan kuin ei olla suhteessa. 1,5 v selibaatissa sen vuoksi että ihastuin miehen jonka taholta ei sitten herunut mitään todellista. Mutta eipä oikein jaksa kiinnostaa enää yhtään mikään eikä kukaan enivei, joten en tiedä teinkö jonkun "uhrauksen" vai en.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 09:58:53
Kyllähän sitä jonkin verran pitäisi osata soveltaa olemisiaan tilanteen mukaan.

Näitä vaatimuslistoja tulevan kumppanin ominaisuuksista on varmasti tehty jo ennen kuin on opittu edes kirjoittamaan.

Kuten jokainen vakavassa parisuhteessa elävä tietää, suurin osa vaatimuksista heitetään romukoppaan kun löytyy "riittävän" hyvä. Listan pituus on aina vain kasvanut. Aiemmin naisten listalla oli vain toiveet, että mies peseytyisi sillointällöin, ei olisi väkivaltainen eikä juoppo ja olisi kiltti lapsille. Nykyään on myös paljon ulkonäöllisiä ja tulotasovaatimuksia sekä prioriteettilista harrastuksista ja ruokavaliosta. Myös kehon karvaisuus ja sen muotoilu on tärkeää. Kansainvälisyys on arvostettua.

Toisaalta, aivan kuin ennenkin, näitä vaatimuksia pitäisi kutsua unelmiksi - mikä tahtoo nykyään unohtua. Se, että useat vielä löytävät kumppanin kiristyneestä vaatimustasosta huolimatta kertoo tietysti materiaalin parantuneen huomattavasti entisajoista. Eli eilisen unelmista on tullut tämän päivän naisten peruskauraa. Liekö se siis unelmien realisoitunut positiivinen puoli. Toisaalta mielenvikaisuusongelmat lisääntyvät yhtäjalkaa vaatimusten ja todellisuuden ristiriidan kasvun kanssa.

Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Joka päivä somessa saa lukea juttuja, joissa reilusti 40+ ikäiset miehet havahtuvat siihen, että tiiä tosta, voishan se perhe kumminkin olla aika kiva, mistähän se äitinainen nyt löytyisi. Kun tähän saakka ei sellaista, jonka edes parisuhteeseen, saatika perheen perustamiseen, kelpuuttaisi.

T: Xante

40+ iässä kun sinkuksi pärähtää, ei kiinnosta ikäisiään miehiä kun ikä käy ilmi. Joskus siinä on kyse siitä että mies haluaa lapsia. Useimmiten siitä että kun on ikäkumppanieksästä päästy eroon, toista keski-ikäistä ei rinnalle haluta. Kun mieskuntokin alkaa rapistua, Viagran ohella tarvitaan stimulantiksi ns. nukkevaimo.

Kumpi sukupuoli vaatii enemmän keski-iässä? Itseään 10 - 25 v nuoremman naisen haluavat miehet vai ikäisensä mutta hyväkuntoisen miehen haluavat naiset?

Luoko liian vapaa yhteiskunta parisuhdeluonnin ongelmia?

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 21, 2020, 23:14:40
Luoko liian vapaa yhteiskunta parisuhdeluonnin ongelmia?

Ei.

Eikö?

Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 22, 2020, 23:45:31
Eikö?

Ei. Parisuhdeongelmat eivät ole uusi nykyajan ilmiö. Päinvastoin parisuhdeongelmista on vuosisatoja vanhaa kirjallisuutta ja kyse on ikiaikaisesta ihmiselämän ilmiöstä.

Lainaa
Kallirhoe eli Khaireas ja Kallirhoe (m.kreik. Χαιρέας και Καλλιῤῥόη, Khaireas kai Kallirrhoē tai Τῶν περὶ Χαιρέαν καὶ Καλλιῤῥόην, Tōn peri Khairean kai Kallirrhoēn; lat. Chaereas et Callirhoe) on Kharitonin kirjoittama antiikin kreikkalainen romaani. Se on varhaisimpia antiikin ajalta säilyneitä romaaneja, ja varhaisin kokonaisena säilynyt rakkausromaani. Koska tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen ja teoksessa esiintyy historiallisia henkilöitä, Kallirhoea voidaan pitää myös ensimmäisenä historiallisena romaanina.
...

Nuoret menevät naimisiin. Kallirhoen pettyneet ja kateelliset kosijat kuitenkin muodostavat salaliiton ja saavat Khaireaan uskomaan, että hänen nuorikkonsa on ollut uskoton. Seurauksena Khaireas suuttuu ja potkaisee Kallirhoeta niin, että tämä kaatuu maahan kuin kuolleena.

Wikipedia

Valituksesi onkin samaa lajia ikiaikaisen nuorison turmeltuneisuuden päivittelyn kanssa. Todistettavasti vähintään antiikista saakka vallinnut ongelma.

Mutta on toki inhimillistä kuvitella, että juuri sattumalta oman elämän ajan ilmiöt ovat uusia ja ainutlaatuisia. Menneiden aikojen ongelmissa taas on se kiva puoli, että niiden ratkaisut on jo tehty ja vaikeudet kärsitty. Jälkikäteen on helppoa todeta, että maailma sittenkin jatkui ja johti siihen, että juuri minäkin olen olemassa. Kaikki siis hyvin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pierre_Abélard#Rakkaus_Héloïseen

Siinä sitä on tosi pahoja parisuhdeongelmia kun suvun vastustus johtaa kastraatioon...

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 11:34:56
Useimmiten siitä että kun on ikäkumppanieksästä päästy eroon, toista keski-ikäistä ei rinnalle haluta. Kun mieskuntokin alkaa rapistua, Viagran ohella tarvitaan stimulantiksi ns. nukkevaimo.

Osana ongelmaa ovat myös penetraatiokeskeisesti suuntautuneet naiset joille vain erektiolla on merkitystä.

Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 24, 2020, 07:43:48

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 11:34:56
Useimmiten siitä että kun on ikäkumppanieksästä päästy eroon, toista keski-ikäistä ei rinnalle haluta. Kun mieskuntokin alkaa rapistua, Viagran ohella tarvitaan stimulantiksi ns. nukkevaimo.

Osana ongelmaa ovat myös penetraatiokeskeisesti suuntautuneet naiset joille vain erektiolla on merkitystä.

Kovin moni nainen ei kai myönnä sellainen olevansa, mutta minä voin kyllä myöntää, koska se on minulle se paras seksinlaji. Jopa niin että muuta en koe seksiksi kuin yhtymisen. Ja tähän on turha kenenkään kurnuttaa yhtään mitään, koska en minä tätä ole jotenkin valinnut yhtään sen enempää kuin joku valitsee olla vaikkapa homo, tai olla olematta. Tietty kun sitä tapaa olla vuosikausia selibaatissa, kuten nyt 10 v sisällä pahimmillaan olen ollut 3 v, niin sitten sitä on miesten ihan turha tulla kehuskelemaan joillain "kielitaidoillaan" koska mitään kakkosluokan juttuja ei halua, jos päättää ottaa sen riskin että harjoittaa intiimiä kanssakäymistä toisen ihmisen kanssa.

Seksistä en mainitse enkä vihjaa millään tavalla nettideitti-ilmoituksissani. En myöskään halua alkaa lässyttämään siitä aiheesta miesten kanssa jos deitti-ilmoituksen johdosta aletaan vuoropuhetta käymään, koska jos mies ottaa sen aiheen heti esille, se on vissi että mikään muu häntä ei kiinnostakaan. Joten mistään ei voi mitenkään päätellä että minulle olisi penetratiivinen seksi jotenkin erityisen tärkeää, ja silti ikäiseni miehet karttavat minua. Kun olen samaa kuullut muiltakin keski-ikäisiltä naisilta, niin kyllähän siinä tosiaan tuon johtopäätöksen tekee että ikätoveria ei haluta. Ilmoituksissani joudun aina ilmoittamaan ikäni, en tiedä miten kävisi jos esiintyisin ilman ikälukemaa. He jotka käyttävät maksullista versiota esim. Tinderistä voivat jättää iän näyttämättä. Tosin sitten kyllä epäilyttää että tyyppi on varsin vanha, kun ei kehtaa ikäänsä kertoa. Ehkä minusta ajateltaisiin samaa, jos en näyttäisi.

Olettaisin että jos saisin aloittaa parisuhteen, niin kyllä se seksin merkitys siitä sitten asettuisi aloilleen, tosin ennemmin olen ilman seksiä kuin että mies tekisi jotain muuta kuin ns. panisi. Ne muut kun pystyn hoitelemaan keskenänikin, paitsi en tietenkään nuolemista, mutta siitä en erikoisemmin edes välitä. Minulla on romanttinen fantasia että saisi vanheta yhdessä miehen kanssa. Jos jotain asioita tippuu matkanvarrelle koska ei enää pysty, ja yksi asia on seksi, niin sen kuin sitten vaan, mutta suhteen alussa haluan kokea vielä normaaleja asioita koska en ole itse mikään ikäloppu ihminen (vaikka kremppojen takia joskus siltä tuntuukin, mutta suurin osa niistä johtuu sairaudesta, ei vanhuudesta).

Ei kai se nyt niin voi olla että kun naiset alkupäässä elämäänsä kypsyvät nopeammin, niin loppupäässä rupsahtaa mies nopeammin? Naisilta kyllä kärsii pinta eli ulkonäkö, mutta miehiltä moni muu asia?

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 10:08:25

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Niin. Eikös se ollut niin, että valikoivuuden miehet ovat ulkoistaneet naisille. Miehelle kelpaa nainen kuin nainen - siihen seksiin. Eikä kai muulla niin väliä olekaan, sillä eihän välttii tarvitse aikaa sen kumppanin kanssa viettää kuin sen lyhyen hetken, mitä oman huipun saavuttamisessa menee. Tiettävästi sehän ei montaa minuuttia vie.

(Olikos jotain muita kivoja stereotypioita, joita voisimme vielä toistaa?)

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 10:08:25

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Sillähän ei ole mitään väliä, onko lista lyhyt vai pitkä, tarkka vai summittainen, jos se kuitenkin on sellainen, joka sulkee useat (useimmat) listan ulkopuolelle.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 24, 2020, 10:55:12

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 10:08:25

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Niin. Eikös se ollut niin, että valikoivuuden miehet ovat ulkoistaneet naisille. Miehelle kelpaa nainen kuin nainen - siihen seksiin. Eikä kai muulla niin väliä olekaan, sillä eihän välttii tarvitse aikaa sen kumppanin kanssa viettää kuin sen lyhyen hetken, mitä oman huipun saavuttamisessa menee. Tiettävästi sehän ei montaa minuuttia vie.

(Olikos jotain muita kivoja stereotypioita, joita voisimme vielä toistaa?)

Miten olisi se, että naiset yrittävät inttämällä saada asiat näyttämään toisenlaisilta kuin ne oikeastaan ovat?

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 11:37:52

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 24, 2020, 10:55:12

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 10:08:25

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Niin. Eikös se ollut niin, että valikoivuuden miehet ovat ulkoistaneet naisille. Miehelle kelpaa nainen kuin nainen - siihen seksiin. Eikä kai muulla niin väliä olekaan, sillä eihän välttii tarvitse aikaa sen kumppanin kanssa viettää kuin sen lyhyen hetken, mitä oman huipun saavuttamisessa menee. Tiettävästi sehän ei montaa minuuttia vie.

(Olikos jotain muita kivoja stereotypioita, joita voisimme vielä toistaa?)

Miten olisi se, että naiset yrittävät inttämällä saada asiat näyttämään toisenlaisilta kuin ne oikeastaan ovat?

Tai että miehet eivät ymmärrä tunneasioista mitään ja sen vuoksi ovat heikossa asemassa parisuhteissa?

Noh, mitä listauksiin tulee, niin on varmaan totta, että miehillä saattaa tosiaan olla kyse myös päinvastaisesta ongelmasta:lista tosiaan on lyhyt ja varsin joustava, minkä vuoksi he jäävät näiden monien mahdollisuuksien loukkuun = ei tarvista jäädä yhden, tarkoin listatun ja löydetyn kumppanin kanssa, kun listassa on vielä läpikäytävää (pun ja sillä lailla).

Sitten yhtenä päivänä paljastuukin se totuus, että listalta ei löytynyt kumppania, jonka kanssa perheen voisi perustaa, ei ole oikein tiedossa edes, mitkä ne omat tärkeimmät kriteerit olisivat.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 11:37:52

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 24, 2020, 10:55:12

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 10:08:25

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Niin. Eikös se ollut niin, että valikoivuuden miehet ovat ulkoistaneet naisille. Miehelle kelpaa nainen kuin nainen - siihen seksiin. Eikä kai muulla niin väliä olekaan, sillä eihän välttii tarvitse aikaa sen kumppanin kanssa viettää kuin sen lyhyen hetken, mitä oman huipun saavuttamisessa menee. Tiettävästi sehän ei montaa minuuttia vie.

(Olikos jotain muita kivoja stereotypioita, joita voisimme vielä toistaa?)

Miten olisi se, että naiset yrittävät inttämällä saada asiat näyttämään toisenlaisilta kuin ne oikeastaan ovat?

Mun vaatimuslista on ytimekkään lyhyt, mutta äärimmäisen tiukka. Sen vaatimukset täyttää vain yksi ainoa mies: se nykyinen mieheni.

Mikähän siinä on, että miehillä on niin suuri tarve väittää alituisesti, että he ovat paras lähde kertomaan, mitä naiset ajattelevat. Tämä tietenkin samaan aikaan sen valituksen kanssa, ettei naisia ole mahdollista ymmärtää. On sille keksitty nimikin tälle taipumukselle: mansplaining. On kyllä jatkuvasti jänskää, miten suurta intoa teille pojilla onkaan pyrkiä kertomaan meille naisille, miten me tarvitsemme apuanne tietääksemme, mitä me oikeastaan ajattelemme. ja miten väärässä me olemmekaan siitä, mitä luulemme ajatustemme olevan. Onneksi Rooster auttaa meitä löytämään omat oikeat ajatuksemme niiden harhojen joukosta, joita ajatuksiksemme luulottelemme.

Kerro ihmeessä Rooster lisää siitä, millä perusteella naiset valitseekaan kumppaninsa. Kerro myös, miten olet onnistunut hyötymään tästä omaamastasi ymmärryksestä. On se luojan lykky, ette siihen halpaan mene, että erehtyisit ihan siltä naiselta itseltään kysymään, mitä mieltä hän on...

Seuraavaksi varmaan saammekin asiantuntevia selvityksiäsi siitä, miltä kuukautiskivut tuntuvat - tai  ailahteleva naisenmielemme hormonitasapainon vaihdellessa.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 24, 2020, 13:01:09
On se luojan lykky, ette siihen halpaan mene, että erehtyisit ihan siltä naiselta itseltään kysymään, mitä mieltä hän on...

Naiselta ei tosiaankaan pidä mennä kysymään miltä hänestä tuntuu...parempi on vain yrittää kysyä, epäilyttävän mielialan iskiessä, että voinko jotenkin auttaa. Pääsee paljon helpommalla ja ajatus ei niin paljon lähde hänellä harhailemaan.

Olen halunnut jo iät ajat tietää että mitä naisten pitäisi mahtaa tai voida tehdä sille että miehet kohdistavat miehiin väkivaltaa (mikä on se syy minkä vuoksi miehiin kohdistuu enemmän väkivaltaa)? Pitäisikö naisten alkaa kouluttautumaan enenevissä määrin poliiseiksi yms.? Pitäisikö naisten saada poikansa uskomaan vaikka väkisin että sinne nakkikiskalle ei mennä keskiyöllä notkumaan? Normaali ihminen syö päiväsaikaan, koska yöllähän tankattu energia ei välttämättä edes kulu pois (vai tappelemallako se kulutetetaan?)

Ja mitä helvettiä tämä iänikuinen kummalla on vaikeampaa -kiistely edes tekee parisuhdeketjussa. Itse en ainakaan halua suhdetta siltä pohjalta että pitäisi sääliä miestä, tai hänen minua.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 26, 2020, 10:22:28
Ja mitä helvettiä tämä iänikuinen kummalla on vaikeampaa -kiistely edes tekee parisuhdeketjussa. Itse en ainakaan halua suhdetta siltä pohjalta että pitäisi sääliä miestä, tai hänen minua.

En etsi parisuhdetta enkä mieti näitä asioita käytännön kannalta. Voihan kysymystä kuitenkin tarkastella myös hypoteettisesta näkökulmasta.

Mennään asiaan.

Millaisen vastakkaista (tai samaa, jos on kyse h-henkilöistä) sukupuolta edustavan henkilön koet viehättävällä tavalla mielenkiintoisena?

Mietin sattumalta tätä kysymystä tänään, kun katselin ostoskeskuksessa eri näköisiä naisia.

Vai miten kysymyksen esittäisi. Millainen nainen/mies saa minut vilkaisemaan häntä vähän tarkemmin ja kenties vieläkin tarkemmin? Millaisen henkilön voisit kuvitella asuvan samassa osoitteessa kanssasi kenties vähän pidempäänkin? Siis pelkästään mielikuvituksessa vain.

Ehkä tätä asiaa miettiessä pitäisi rajata omat ominaisuutensa kokonaan pois. Helpostihan tulee ajateltua, että itse on niin surkea, että on turha edes haaveilla mistään. Tilanne on vähän sama kuin jos menisi tyhjätaskuna autokauppaan. Hienoja autoja on liikkeen puolella, mutta myyjä ohjaakin takapihalle käytettyjen romuautojen rivistöä tutkimaan. Sieltä löytyy sinun tulotasosi mukaisia kulkuneuvoja. Hah, hah, haa. Hinaa pois jos huvittaa. Maksu kassalle, kiitos.

Ja nyt itse asiaan.

Miinusominaisuuksia:

Lihavuus

(Lihava on kerta kaikkiaan OFF, vaikka kasvot olisivat miten sievät tahansa.)

Rumuus

(Kukaan ei ole täydellinen, joten ulkonäkövirheet voi tiettyyn rajaan asti hyväksyä. Jos ihminen on selkeästi vastenmielisen näköinen, silloin hänessä täytyy olla jotain todella positiivista jossakin muussa asiassa, jotta hän täyttäisi yleiset kriteerit. Toisaalta rumuuttakin on monta lajia, ja ihmisten mielipiteet näissä asioissa vaihtelevat.)

"Kuluneisuus".

(Jos ihminen on juopon ja rähjäisen ja huonoa elää viettäneen näköinen, hän ei ole houkutteleva. Puliämmät eivät kiinnosta.)

Lyhyys.

(Kovin lyhyet ihmiset eivät ole houkuttelevia. Jos lyhyyteen yhdistetään lihavuus, niin aina pahempi. Jotkut ominaisuudet totta kai kompensoivat lyhyyttä, joten se ei ole ehdottomasti pois sulkeva asia. Se menee kuitenkin miinuspuolelle. Lyhyt ja pienikokoinen ihminen voi olla hyvinkin kaunis ja sievä ja kaikin puolin OK, mutta...)

Väärä ammatti

Kiusantekoammateissa toimivat naiset eivät todellakaan kiinnosta vaan saavat inhon väreet kulkemaan sisälläni. Nämä miesnaiset... uh.

......

Plusominaisuuksia:

Pituus.

(Pitkät naiset ovat kiinnostavia.)

Persoonallinen ulkonäkö.

(Tätä on vähän vaikea kuvailla, muutenhan voisi sanoa sen viisauden, "mikä" se on se taikajuttu, joka saa jonkun naisen näyttämään kiinnostavalta. Mallityyppinen tai "Barbie-tyyppinen" perustason kauneus ei ole kiinnostavaa, ellei sitten omaa muotinukkefetissiä.)

Action-tyyppinen olemus ja ulkonäkö.

Lässykkämäinen pursuileva naishahmo ei ole kovin kiinnostava. Sen sijaan atleettinen mutta kuitenkin samalla naisellinen hahmo on kiinnostava. Myös hippityttöhahmo. Jonkinlainen "meininki" on plussaa. "Vihreä" tyttö ideologisesti vihreissä vaatteissa (villapuseroa ym. luomua) - tiedättehän nämä luontotyypit - on kiinnostava. Mahdollisimman luonnonmukainen. Pitkä musta tukka.. Frida Kahlo -tyyppiä ehkä hieman.

tasokkuus

Rikas hienostonainen on omalla tavallaan (välillisesti) kiinnostava. Hänellä voi olla purjeveneitä ja hienoja autoja ja muuta tämän tyyppistä.

säälittävyys

Köyhältä, aralta ja avuttomalta takametsien tytöltä vaikuttava naishenkilö on omalla tavallaan kiinnostava. Hän herättää ehkä jonkinlaisia suojelu- ja huolenpitoviettejä. Toisaalta tuollaisen henkilön läheisyys vahvistaa itsetuntoa, kun voi kuvitella olevansa edes joissakin asioissa kokeneempi kuin hän - kunnes paljastuu, että tyyppi onkin maailmanmatkaaja ja seikkailija ja avomeripurjehtija ja laskuvarjohyppääjä ja lentäjä ja ties mitä, ja itse on tuollaisen supernaisen rinnalla pelkkä nolla.

Parinhaussa ainakin kypsemmällä iällä ongelmallista on se että joko olet liian tavallinen tai liian epätavallinen. Kun sanoo (nettideitti-ilmoituksissa varsinkin) että tykkää luonnosta, liikunnasta, elokuvista yms. niin löytyy heti kolmetoista naista tusinaan tykkämään niistä ihan samoista asioista. Sitten kun yrität olla jotenkin persoonallinen ja mainitset vaikkapa itsepuolustuslajin, niin jokunenkin mies on heti kauhistelemassa. Auta armias jos alkaisi heittämään läppää reinkarnaatiosta, antiikin astronauteista sun muista kummallisuuksista. Heippa ja hyvästi. Pitää erottua, mutta ei räikeästi!

Mutta sama juttu se on sitten toiseenkin suuntaan, suurin osa miehistä vaikuttaa umpitylsiltä. Ja ne joilla on joku The Juttu, niiden kanssa ei sitten tunnu olevan mitään yhteistä jos se juttu ei ole oma juttu. Erityistä närää olen herättänyt herraväessä kun en valitettavasti halua sinne moottoripyörän takaritsille istumaan. (Ja hitto vie nyt vasta tajusin että enhän minä fibromyalgian kanssa edes pystyisi siellä istumaan! Kyllä se tärinä ja pitkään jatkuva käsillä kiinnipito aiheuttaisi takuulla sellaiset tuskat että eka kerta olisi myös vika. Jatkossa en otakaan enää henkisesti turpaani kuuntelemalla räpätystä siitä miten pitää olla avoin kaikelle ja tehdä sitä sun tätä vaikkei voisi vähempää kiinnostaa, kun on kerta hyvä terveydellinen selitys miksi EN...)

Sitten on tietysti tämä välimatka, josta miehet ovat kärkkäitä kertomaan että häneltä kyllä onnistuu ajaa kauempaakin. No, minulta ei. Plus en halua tunnetta että pyöritän jotain perkeleen bordellia jossa mies käy vähän rentoutumassa. Haluan normaalin seurustelusuhteen, en mitään saatanan "seikkailua". Vihaan jo koko sanaakin, ja seikkailu vääntyy aivoissani muotoon sikailu.

Miesihmisen ulkoisia olemuksia en jaksa alkaa märehtimään. Aikoinaan tykkäsin lyhyistä ja laihoista, voi olla että nykyään menee jo keskikokoisetkin, mutta ei kumminkaan edelleenkään ylipainoiset. Ulkoiset piirteet ovat sellainen käyntikortti tai ensikynnys ylitettäväksi. Ja kun nyt miehet varsinkin keski-iässä ovat sellaisia kuin ovat, niin harvemmin päästään edes tältä ekalta etapilta eteenpäin.

Ketjussa aiemmin tapahtunutta; ihannekumppani löytyy ulkoisista hapatuksisista. Lähtökohtana vaatteet (lue pituus, atleettisuus, painoindeksi yms ulkokultaisuus) mutta mitä sen jälkeen, aletaan karsia kun ei natsaa aatteet, elämäntavat, arvot sun muut.

Lopulta turhautenuus ja yksinelo.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 11:37:52
Miten olisi se, että naiset yrittävät inttämällä saada asiat näyttämään toisenlaisilta kuin ne oikeastaan ovat?

Mitä on feminismin kritiikki?

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 11:37:52

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 24, 2020, 10:55:12

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 10:08:25

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Niin. Eikös se ollut niin, että valikoivuuden miehet ovat ulkoistaneet naisille. Miehelle kelpaa nainen kuin nainen - siihen seksiin. Eikä kai muulla niin väliä olekaan, sillä eihän välttii tarvitse aikaa sen kumppanin kanssa viettää kuin sen lyhyen hetken, mitä oman huipun saavuttamisessa menee. Tiettävästi sehän ei montaa minuuttia vie.

(Olikos jotain muita kivoja stereotypioita, joita voisimme vielä toistaa?)

Miten olisi se, että naiset yrittävät inttämällä saada asiat näyttämään toisenlaisilta kuin ne oikeastaan ovat?

toki. Miehet "argumentoivat" tai "puhuvat järkeä" tai "asiaa". Jos puhuja on nainen, hän "nalkuttaa", "inttää". Niinhän se toki on, että naisten pitäisi luopua ajattelemasta ja uskoa, kun mies sanoo. Muuten voi miehelle tulla paha mieli - ja sitten nyrkki heiluu. Naisen vika, kun ei osannut sulkea suutaan. Kaikki parisuhdeväkivalta on naisten vika. MOT.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2020, 08:25:56

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 11:37:52

Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 24, 2020, 10:55:12

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 24, 2020, 10:08:25

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 19, 2020, 11:14:48
Muistetaan sentään, että eivät naiset ole ainoita, jotka vaatimuksia esittävät.

Eivät olekaan. Väitän kuitenkin, että miesten vaatimuslista on huomattavasti lyhyempi, vähemmän yksityiskohtainen ja harvemmin esiintyvä.

Ei silti. Onneksi jotkut ykkösvaatimukset vaihtelevat naisilla. Muuten ei haisevilla, yli 45-vuotiailla, alle 170cm pitkillä, alkoholinkäyttöön taipuvaisilla vähäpuheisilla miehillä olisi kumppaneita ollenkaan. Jostain syystä hekin saavat usein naiskumppanin. Luulen muuten, että kaikkein rajoittavimpia tekijöitä on, jos asuu vielä äitinsä kanssa.

Niin. Eikös se ollut niin, että valikoivuuden miehet ovat ulkoistaneet naisille. Miehelle kelpaa nainen kuin nainen - siihen seksiin. Eikä kai muulla niin väliä olekaan, sillä eihän välttii tarvitse aikaa sen kumppanin kanssa viettää kuin sen lyhyen hetken, mitä oman huipun saavuttamisessa menee. Tiettävästi sehän ei montaa minuuttia vie.

(Olikos jotain muita kivoja stereotypioita, joita voisimme vielä toistaa?)

Miten olisi se, että naiset yrittävät inttämällä saada asiat näyttämään toisenlaisilta kuin ne oikeastaan ovat?

toki. Miehet "argumentoivat" tai "puhuvat järkeä" tai "asiaa". Jos puhuja on nainen, hän "nalkuttaa", "inttää".

Niin. Miehille on vuosisatatuhansien aikana kehittynyt pakosta sellaiset aivot, että asiat on ratkaistava nopeasti - muuten saalis karkaa, tai vihulainen lyö kallon halki. Naisilla, luolassaan lasten kanssa soppaa hämmentäessä, ollut paljon enemmän aikaa pyöritellä ajatusta. Niinpä mies useimmiten kyllästyy pahanlaisesti kuullessaan toistuvasti samaa argumenttia joka ei johda minnekään, vaan on vain pitkään päässä pyörineen pahan olon ulostuloa.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 02, 2020, 10:34:48

Niin. Miehille on vuosisatatuhansien aikana kehittynyt pakosta sellaiset aivot, että asiat on ratkaistava nopeasti - muuten saalis karkaa, tai vihulainen lyö kallon halki. Naisilla, luolassaan lasten kanssa soppaa hämmentäessä, ollut paljon enemmän aikaa pyöritellä ajatusta. Niinpä mies useimmiten kyllästyy pahanlaisesti kuullessaan toistuvasti samaa argumenttia joka ei johda minnekään, vaan on vain pitkään päässä pyörineen pahan olon ulostuloa.

Argumenttia mille? Jospa se "argumentti" on tuollaisessa tapauksessa nimenomaan sen pahan olon viestiminen? Jos mies yrittää esittää sen pahan olon ilmaisemisen ikään kuin argumenttina jollekin (mille?), niin metsäänhän siinä menee se mies, joka ei ymmärrä naistaan. Nainen harvemmin esim. kaipaa mieheltä ratkaisuja ongelmiinsa, vaan esim. kaipaa empaattista kuuntelijaa.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 02, 2020, 10:34:48
Niin. Miehille on vuosisatatuhansien aikana kehittynyt pakosta sellaiset aivot, että asiat on ratkaistava nopeasti - muuten saalis karkaa, tai vihulainen lyö kallon halki. Naisilla, luolassaan lasten kanssa soppaa hämmentäessä, ollut paljon enemmän aikaa pyöritellä ajatusta. Niinpä mies useimmiten kyllästyy pahanlaisesti kuullessaan toistuvasti samaa argumenttia joka ei johda minnekään, vaan on vain pitkään päässä pyörineen pahan olon ulostuloa.

Tämähän on ymmärrettävissä siten, että miehille on kehittynyt (ihan pakosta) aivot, jotka suoltavat nopeita ratkaisuja, mutta he eivät kuitenkaan ratkaise mitään?

Jos nimittäin miesten aivot olisivat kehittyneet nopeiden ratkaisujen sijaan kehittämään toimivia ratkaisuja, hehän onnistuisivat ratkaisemaan siellä luolassa vallitsevan ongelman, eikä sitä tarvitsisi enää päässä pyöritellä.

T: Xante

Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Muuta kun tämä ei ole se ongelma, vaan se, että Mies vie roskapussin vain, mikäli nainen ensin huomaa sen olevan täynnä ja lisäksi ohjeistaa miehen toimimaan sopivalla hetkellä. Miksi kuviossa se asiasta huolehtiminen (havainto ja toiminnan organisoiminen) olisi vain ja ainoastaan naisen homma? Miksei mies voi ihan itse huomata, että kun roskis pursuaa tai haisee, on syytä ryhtyä toimeen? Jälleen kerran asia kuvataan siten, että kodin normaalit askareet ovat naisen aluetta, jossa mies pyynnöstä (käskystä) naista auttaa.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Ei kyllä onnistuisi minulta, en mitenkään jaksaisi kytätä roskapussin kanssa, koska toinen on menossa. En jaksa asiasta tosin nalkuttaakaan, enkä ihan hahmota, että roskapussin viemisessä olisi vuorot. Roskapussi viedään, kun se täyttyy, eikä meillä kyllä kumpikaan pidä moista minään sellaisena työnä, että siitä pitäisi keskustella.

T: Xante

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Moderni suomalainen nainen on niin voimaantunut, että osaa kyllä varmasti itsekin viedä roskapussin, jos kokee sen tarpeelliseksi. Sama koskee vessanpytyn istuinosan avaamista ja laskemista. Hienoa naiset, te saatte sen lasketuksi itsekin!

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 02, 2020, 13:45:05

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Moderni suomalainen nainen on niin voimaantunut, että osaa kyllä varmasti itsekin viedä roskapussin, jos kokee sen tarpeelliseksi. Sama koskee vessanpytyn istuinosan avaamista ja laskemista. Hienoa naiset, te saatte sen lasketuksi itsekin!

Aaveetta taitaa peräpukamat vaivata, kun pitää kiukuta joka juonteessa.

Jos pariskunnan mieskin osallistuu roskapussin täyttämiseen, lienee ihan järkeenkäypää olettaa, että hän myös kykenee osallistumaan roskien viemiseen. Kukaan ei ole ehdottanut, että vain miesten pitäisi viedä roskapussit, mutta peräpukamavaivasi ilmeisesti estää tämän havaitsemista. Kysymyshän kuuluu: Mihin ihmeeseen nainen tarvitsee miestä, jos tämän koko anti parisuhteelle on kyetä pyydettäessä viemään roskat? Nainenhan tosiaan kykenee siihen itse ja ilman miestä hommaa täytyy tehdä huomattavasti harvemmin.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2020, 13:32:10

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Muuta kun tämä ei ole se ongelma, vaan se, että Mies vie roskapussin vain, mikäli nainen ensin huomaa sen olevan täynnä ja lisäksi ohjeistaa miehen toimimaan sopivalla hetkellä. Miksi kuviossa se asiasta huolehtiminen (havainto ja toiminnan organisoiminen) olisi vain ja ainoastaan naisen homma? Miksei mies voi ihan itse huomata, että kun roskis pursuaa tai haisee, on syytä ryhtyä toimeen? Jälleen kerran asia kuvataan siten, että kodin normaalit askareet ovat naisen aluetta, jossa mies pyynnöstä (käskystä) naista auttaa.

Kärjistettynä: niin, eihän mieheltä sovi odottaa vastuunkantoa yhteisestä kodista ja yhteisestä viihtyvyydestä, niin kuin aikuiselta ihmiseltä konsanaan, vaan päinvastoin, miestä pitää kohdella kuin 5-vuotiasta? Eli jos haluaa miehen tekevän jotain, on hänet uhkailulla, lahjonnalla tai kiristyksellä huijattava tekemään (tai miten ne uhmaikäiset ja vähän vanhemmat lapset nyt saadaankaan tottelemaan, en tiedä)?

Ihmisten siisteyskäsitykset ovat erilaisia, ja se hygieenisempi, ja laiskan/saamattoman/tyhmän/mies- tai naisvauvan/tms. kanssa pariutunut, voi joutua profiloitumaan nipoksi, jos haluaa että kodissa on sellaista, että siinä itse viihtyy. Joku toinen voi viihtyä vaikka millaisella kaatopaikalla.

Ja myöskin pariskuntien kyky neuvotella parisuhteen ja yhteiselon pelisäännöistä vaihtelee, vaikka tärkeäähän se olisi, että molemmat viihtyvät, ja että molemmat kykenevät tekemään kompromisseja. Nykyään naisia ei Suomessa oikein voi kohdella kotiorjina ja piikoina parisuhteessa.

Jopa ihmisten aistit ovat erilaisia - miehillä taitaa olla tutkitusti heikompi hajuaisti. Hänen nokkaansa ehkä ne roskat eivät haise yhtä nopsaan kuin naisen herkempään nenään.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2020, 13:32:10

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Muuta kun tämä ei ole se ongelma, vaan se, että Mies vie roskapussin vain, mikäli nainen ensin huomaa sen olevan täynnä ja lisäksi ohjeistaa miehen toimimaan sopivalla hetkellä. Miksi kuviossa se asiasta huolehtiminen (havainto ja toiminnan organisoiminen) olisi vain ja ainoastaan naisen homma? Miksei mies voi ihan itse huomata, että kun roskis pursuaa tai haisee, on syytä ryhtyä toimeen? Jälleen kerran asia kuvataan siten, että kodin normaalit askareet ovat naisen aluetta, jossa mies pyynnöstä (käskystä) naista auttaa.

Amerikan mies on ratkaissut tämän ongelman jo ajat sitten. Siellä on melkein joka taloudessa jätemylly. Sen kautta jauhetaan jätteet maailmalle, jäteastiajätettä kertyy lähinnä vain joistain pakkauksista.

Silti sielläkin erotaan ja riidellään. Aina niitä syitä löytyy.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 02, 2020, 14:02:32

Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2020, 13:32:10

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Muuta kun tämä ei ole se ongelma, vaan se, että Mies vie roskapussin vain, mikäli nainen ensin huomaa sen olevan täynnä ja lisäksi ohjeistaa miehen toimimaan sopivalla hetkellä. Miksi kuviossa se asiasta huolehtiminen (havainto ja toiminnan organisoiminen) olisi vain ja ainoastaan naisen homma? Miksei mies voi ihan itse huomata, että kun roskis pursuaa tai haisee, on syytä ryhtyä toimeen? Jälleen kerran asia kuvataan siten, että kodin normaalit askareet ovat naisen aluetta, jossa mies pyynnöstä (käskystä) naista auttaa.

Amerikan mies on ratkaissut tämän ongelman jo ajat sitten. Siellä on melkein joka taloudessa jätemylly. Sen kautta jauhetaan jätteet maailmalle, jäteastiajätettä kertyy lähinnä vain joistain pakkauksista.

Silti sielläkin erotaan ja riidellään. Aina niitä syitä löytyy.

No joo - niinkuin muka USA:ssa ei olisi tarvetta roskien viemiselle. Älä unta nää. Jätemyllyyn on paha laittaa pakkausmateriaaleja, vanhoja lenkkareita ja muuta roskapussia täyttävää. Niitä myös riittää, eikä kyse ole mistään pienestä määrästä. Jätemyllyn jauhettavaksi sopii vain eloperäinen jäte, joka Suomessa viedään biojätteeseen tai omaan kompostoriin. Jos ruokajätettä survotaan myllyn kautta jäteveteen, lisääntyvät mm. rotat viemäreissä turhan paljon ja jäteveden käsittelyn tarve kasvaa.

LainaaTUKHOLMA. Suomessa kotitalouksien jätemyllyjä ei suosita. "Ne ovat meillä kiellettyjen listalla", ympäristöpäällikkö Yrjö Lundström Helsingin Vedestä sanoo. "Jos kaikki biojäte jauhettaisiin viemäriin, puhdistamokapasiteettia pitäisi lisätä rajusti." Suomen ja Ruotsin jätehuoltojärjestelmät ovat monin tavoin erilaiset. Perinteisesti Ruotsi polttaa kotitalousjätteen lämmöksi ja sähköksi. Suomessa jäte varastoidaan suurille kaatopaikoille ja osin kompostoidaan mullaksi. Suomessa biojäte eritellään kotona eri ämpäriin. Ruotsissa tällaista lajittelua ei harrasteta.

28.8.2009 HS

Kyse ei siis ole siitä, etteikö Suomessa tiedettäis tällaisesta vempaimesta. Sellaisen suosiminen vain ei ole järkevää monestakaan syystä. Kaikkein typerin syy olisi se, että miesten ei tarttis vaivautua viemään roskia. Tällä vain jätemyllyyn sopivalla amerikanviisaudellako siis yrität kertoa, miten turhaa onkaan roskien vieminen? Pelkkää akkojen hölmöyttä, kun eivät älyä jätemyllyä hankkia?

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 02, 2020, 13:45:05

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Moderni suomalainen nainen on niin voimaantunut, että osaa kyllä varmasti itsekin viedä roskapussin, jos kokee sen tarpeelliseksi. Sama koskee vessanpytyn istuinosan avaamista ja laskemista. Hienoa naiset, te saatte sen lasketuksi itsekin!

Jostain syystä kukaan ei noteerannut sitä etten määritellyt roskista tappelevien sukupuolta. Foorumin väki on siis ikivanhaa. Mutta mitä tulee paskapöntön kansiin, kaikkien sukupuolien tulee laittaa kaikki kannet kiinni ennen pöntön vetäisyä. Muutoin vessan ilmatila täyttyy bakteereilla.ja kenties jopa viruksilla.

Ei se jätemylly tosiaankaan ole täydellinen ratkaisu.

Lainaus käyttäjältä: https://www.nytimes.com/2017/12/29/style/who-takes-out-the-trash.htmlTaking Out the Trash? That's Still a Man's Job, Even for the Liberal Coastal Elite
...
Almost every woman I know who lives with a man shirks this chore. It's as if all hard-won equality in the home is tossed on trash night. It may be the last bastion of accepted 1950s behavior. And in this case — and this case alone — women are fine with that.
...
What about all the single ladies, that highly scrutinized cohort?

Sophie Galant, 24, a consultant, lives with female roommates in a San Francisco apartment and routinely passes the honor of trash duty to guy friends who come for dinner. "I always ask them to take it out on their way out," she said. "It smells. And I don't want it to drip on me."

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 15:14:26

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 02, 2020, 13:45:05

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 13:22:09
Tyypillinen riidan aihe parisuhteessa on kuulema se ettei toinen vie roskia, ja siitä sitten toinen osapuoli nalkuttaa kerta toisensa jälkeen. Miten olisi tällainen nopea ratkaisu että kun se kovakorvainen tekee lähtöä, toinen osapuoli iskee hänelle roskapussin käteen ja sanoo että viet roskat koska sun vuoro. Harva kai niitä roskia seinään paiskaisi kuin 3 v uhmaikäinen.

Moderni suomalainen nainen on niin voimaantunut, että osaa kyllä varmasti itsekin viedä roskapussin, jos kokee sen tarpeelliseksi. Sama koskee vessanpytyn istuinosan avaamista ja laskemista. Hienoa naiset, te saatte sen lasketuksi itsekin!

Jostain syystä kukaan ei noteerannut sitä etten määritellyt roskista tappelevien sukupuolta. Foorumin väki on siis ikivanhaa. Mutta mitä tulee paskapöntön kansiin, kaikkien sukupuolien tulee laittaa kaikki kannet kiinni ennen pöntön vetäisyä. Muutoin vessan ilmatila täyttyy bakteereilla.ja kenties jopa viruksilla.

Siis jos vähän enemmän tosissaan puhutaan niin ihmisten käsitys siisteydestä ja kotitöiden tekemisestä on kovasti vaihtelevaa. Jos siis joutuu samassa taloudessa toisen kanssa elämään, niin luultavasti jonkin verran täytyy ponnistella sen yhteisen toimintatavan hakemisen suhteen. Parisuhde on vain yksi mahdollinen yhdessä asumiseen johtava tilanne. Kiistoja syntyy myös työpaikoilla yms. kun joku kahvihuoneen siisteys tms. aiheuttaa skismaa. Aina joku jättää ne kuppinsa tiskaamatta ja roskat siivoamatta. Ja aina joku saa kilarit moisesta piittaamattomuudesta. Eikä se aina myöskään ole parisuhteessa nainen, joka haluaisi ylläpitää siistimpää tasoa. Myös nipottavia ja pikkutarkkoja miehiä on olemassa.

Tuo naiset / miehet jako oli tässä ihan jo heti kättelyssä vanhojen stereotypioiden toistamista. Sehän on aina yhtä elähdyttävää. Turvallistakin, kun kaikkien osapuolten replat on etukäteen tiedossa.

Mitä omaa  ystävä-, tuttava- ja suku- jne. piiriäni ajattelen, niin heittäsin ihan hihasta, että miehet:naiset suhteessa  1:20 se mies on se nipompi osapuoli mitä siisteyteen tulee (ja nainen siis 19:20 tapauksessa).

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 02, 2020, 18:17:14
Mitä omaa  ystävä-, tuttava- ja suku- jne. piiriäni ajattelen, niin heittäsin ihan hihasta, että miehet:naiset suhteessa  1:20 se mies on se nipompi osapuoli mitä siisteyteen tulee (ja nainen siis 19:20 tapauksessa).

Sikälihän ei ole ihme, jos useammille naisille se siisteys on tärkeämpää, koska siitä huolehtimiseen ja välittämiseen tyttöjä ohjataan jo pienestä. (Tutkimus tarhassa - poikia ei vaadita siivoamaan omia sotkujaan, vaan tytöt siivoaa nekin.) Toisaalta naisia arvioidaan edelleen sen perusteella, miten siisti heidän kotinsa on. Jonkinlainen huonon emännän leima syntyy siitä, jos on sotkuista tai pölyistä, kun joku tulee käymään. Miehen viaksi sitä ani harvoin lasketaan. Ellei sitten kiertoteitse, kun on laiskan vaimon ottanut. Mutta silti olen kyllä näitä pikkutarkkoja nipomiehiäkin bongannut aina ajoittain. Jopa kuunnellut naapurin perheriitaa, jossa mies motkottaa vaimolleen, kun jälki ei ole riittävän siistiä - rännejä pestessä.

Eräs tuntemani mies motkotta vaimolleen, jos tämä sijoittaa kahvimukit kaappiin niin, että korvat eivät sojota täsmälleen samaan suuntaan. EIkä hän edes ole mikään (anaalinen) kapiainen. Hänellä on tapana napsauttaa kieltään ja huokailla hyvin merkitsevästi.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 02, 2020, 15:14:26
Jostain syystä kukaan ei noteerannut sitä etten määritellyt roskista tappelevien sukupuolta. Foorumin väki on siis ikivanhaa.

Näin katalasti heteronormatiivinen yhteiskunta toimii. Toisaalta, minä sukupuoleltani taisteluhelikopterina silppuaisin ne roskat siihen paikkaan jykevillä roottorinlavoillani. Eräs merkittävä patriarkaalinen vääryys liittyy siihenkin, että tunnen oloni edelleen n. 25-vuotiaaksi. Haluan itselleni kaikkiin minusta oleviin virallisiin tietoihin ikäni kohdalle merkinnän, että olen 25-vuotias, koska niin minä asian nyt vain koen. On täysin naurettavaa, että olen syntynyt elämään tällaiseen ikääntyvään, 40-vuotiaaseen kehoon. Se aiheuttaa minulle mielenterveydellisiä ongelmia, joista yhteiskunta on velvollinen minua erityishuomioimaan, paapomaan ja hyysäämään. Olen samaan aikaan sekä uhri, että sankari. Joka muuta väittää, on syrjijä, sortaja ja ikärasisti! Biologisista faktoista viis, kun näin nämä asiat koetaan!

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates
Mutta mitä tulee paskapöntön kansiin, kaikkien sukupuolien tulee laittaa kaikki kannet kiinni ennen pöntön vetäisyä. Muutoin vessan ilmatila täyttyy bakteereilla.ja kenties jopa viruksilla.

Totta.

Kansi on kuitenkin sen jälkeen hyvä avata uuudelleen, tässä tarkemmin määrittelemättömistä syistä. Parisuhde pysyy osaltaan tuoreena ja jännittävänä sitenkin, että jättää esim. täyden, avatun maitopurkin pöydän reunalle niin niukin naukin, että jos pöytää vähänkään tönäisee, purkki tippuu maahan. Vastaavasti ruokahyllyn sisälle voi laittaa avatun jauhopussin kaapin ovea vasten siten, että ovi avattaessa pussi hulahtaa sieltä maahan. Osaltaan tämmöiset pienet arjen teot muistuttavat molempia osapuolia siitä, että parisuhdetta ja lempeä ei koskaan tulisi pitää minään itsestäänselvyytenä. EI elämän tarvitse olla tylsää!

^ Ollos rauhassa, Aave. Kyllä me kaikki pidetään sua 25-vuotiaana (jos senkään ikäisenä). Palstalla nääs ei ulkomuoto häiritse ja muodostu esteeksi sille, että se sisäinen Aave pääsee kunnolla esiin.

Ja jos jossakin, niin nuoruuden tavoittelussa lääketiede pääsee loistamaan! Siitä vaan kehiin erilaisia hoitomuotoja, niitä on kyllä tarjolla yllin kyllin!

Kirurgin veistä vaan peliin!

T: Xante

Aivan kamalaa olisi varmaan olla narsistin kanssa parisuhteessa. Seuraavan artikkelin perusteella vähän yllättävästi "narsistinen persoonallisuushäiriö on todellisesta minästä poikkeava rooli, jonka ihminen saattaa omaksua vaikeiden kokemusten, kuten emotionaalisen kaltoinkohtelun tai seksuaalisen hyväksikäytön seurauksena.

Rooli auttaa narsistia vaimentamaan häpeää ja itseinhoa, joita hän pohjimmiltaan tuntee. Narsisti ei itse tajua, että kyseessä on suojakuori."


Eli ylipullistunut, mutta samanaikaisesti hauras ego siis syntyy eräänlaisena suojautumiskeinona tilanteessa, jossa egoa on loukattu tai haavoitettu? Ja jos roolia vetää liian kauan, siitä tulee osa persoonallisuutta, tai osa persoonallisuushäiriötä?


Kun asiat eivät mene narsistin haluamalla tavalla, hän turvautuu 7 raukkamaiseen tapaan (https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000006621528.html?fbclid=IwAR06UrwAc_Gt_Bda9Eui_DX8FmTLlirfZL-NribSeO_jMybXlrypM4Rawos) (MeNaiset)
Narsistit ajattelevat olevansa muiden yläpuolella, mutta elämässä ei voi välttyä epäonnistumisilta. Mitä tapahtuu, kun narsisti epäonnistuu?

Lainaa4. Oman erinomaisuuden korostaminen – ja muiden polkeminen
Vaikka todellisuus olisi millainen, narsisti puhuu itsestään ylistävästi. Hän ei kykene itsetutkiskeluun, saati katumukseen. Päinvastoin, silloinkin kun narsisti toteuttaa kostoaan, hän samalla toitottaa omaa erinomaisuuttaan ja (kuviteltuja) saavutuksiaan. Hän voi esittää ansaitsevansa ennemminkin ihailua kuin moitteita.

Samalla lisääntyy muiden vähättely. Narsisti pyrkii säilyttämään oman arvonsa arvostelemalla ja pilkkaamalla kaikkia muita mahdollisimman ilkeästi.

Näissä tilanteissa näkyy narsistin hillitön raivo. Hän voi sanoa todella järkyttäviä asioita, mutta odottaa silti, että ne otetaan vastaan mukisematta.

Koska narsisti ei tunne syyllisyyttä, hän on huolissaan vain maineestaan. Mikä tahansa julkinen nöyryytys saakin narsistin raivostumaan entistä pahemmin, mikä tarkoittaa, että myös muiden kaltoinkohtelu ja muut vääryydet lisääntyvät.

Ehkä semmoinen salamannopea vilkaisu pikku rakosesta toisinaan riittää, noissa määrittelemättömissä syissä. Kaippa sekin tarpeen on jos samassa residenssissä majailee useampi henkilö.

safiiri, Xantippa (https://www.youtube.com/watch?v=Q9zvgcOrTtw)

Te lupsakat kalkkunat! Miten muuten silleen niinku aikuisten oikeesti ajattelitte "transsukupuolisten" sterilisaatiosta katalana patriarkaalisena syrjintänä? Katsokaapas kun se on väistämätön lopputulema, mikäli transmielisairashenkilö haluaa:

1. Yrittää muuttua naisesta mieheksi. Kun kirurgisesti tehdään leikkaus, jossa vaginan tilalle tehdään penis, niin siinä "sterilisoituu" samalla väkisin.
2. Sama toisin päin, mutta että jos biologisesti mies alentuu muutttumaan naiseksi. Kun leikataan penis pois ja tilalle rakennetaan samasta värkistä käänteinen vagina, niin sterilisaatiolle ei ole samallla vaihtoehtoa.

Te dorkat. :)

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 05, 2020, 04:36:44
safiiri, Xantippa (https://www.youtube.com/watch?v=Q9zvgcOrTtw)

Te lupsakat kalkkunat! Miten muuten silleen niinku aikuisten oikeesti ajattelitte "transsukupuolisten" sterilisaatiosta katalana patriarkaalisena syrjintänä? Katsokaapas kun se on väistämätön lopputulema, mikäli transmielisairashenkilö haluaa:

1. Yrittää muuttua naisesta mieheksi. Kun kirurgisesti tehdään leikkaus, jossa vaginan tilalle tehdään penis, niin siinä "sterilisoituu" samalla väkisin.
2. Sama toisin päin, mutta että jos biologisesti mies alentuu muutttumaan naiseksi. Kun leikataan penis pois ja tilalle rakennetaan samasta värkistä käänteinen vagina, niin sterilisaatiolle ei ole samallla vaihtoehtoa.

Te dorkat. :)

Dorkaa on kuvitella, että minä haluaisin päästä päättämään transihmisen itsensä puolesta, haluaako hän tehtäväksi leikkauksia, hormonaalisia hoitoja vai ihan vain vaihtaa henkilötunnuksensa. On omituinen ajatus, että tuo itse tehty valinta olisi syrjintää, kun sterilaatiovaatimuksessa ongelmana on se, että JOKU TOINEN vaatii sitä ehtona. Jos ihminen ITSE haluaa leikkauksen / hormonihoidon, joka tekee hedelmättömäksi, ei tietenkään tämä oma omaan hedelmällisyyteen kohdistuva valinta ole sen kummallisemmin syrjivää kuin kenen tahansa päätös steriloida itsensä.

Aave tässä yrittää olla nokkela, mutta kompastuu omaan hölmöyteensä. Asiassa ei ole olennaista toimenpiteiden yksityiskohdat, ei mahdolliset lisääntymiskyvylle aiheutuneet haitat. Olennaista on se, KUKA päättää ja millaisia ehtoja toimenpiteille asetetaan muiden toimesta. Olet kujalla, koska et pysty suhtautumaan asiaan rauhallisesti. Siksi keskityt siihen kaikkein radikaaleimpaan sukupuolen korjaamisen tapaan, joka ei ollenkaan kaikille ole edes päämääränä. Se voi myös olla Jotain, joka toteutuu vasta sen jälkeen, kun lapsiluku on "täynnä". Sitä ennen transihminen saattaa haluta vain sen henkilötunnuksen ja -etunimen muutoksen. Varmastikin ymmärrät, ettei henkilötunnuksen muuttaminen tai nimen vaihtaminen tee hedelmättömäksi.

Mutta ilmeisesti psykologiasi tarvitsee jostain syystä tätä suorastaan hekumallista pyörimistä mielikuvissa siitä, kuinka se sukupuoli naiseksi korjataan kirurgisesti ja veitsi leikkaa miehiset elimet poikki. Jotain freudilaistahan tuossa lienee taustalla. Ihan samaa värinää ei tosiaankaan synny, jos vain näkee sielunsa silmin, kuinka R-kioskin myyjä ojentaa tiskiltä uunituoreen uuden passin, jossa Kallesta on tullutkin Kaisa. Onhan se vähän lattean arkipäväistä...

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 05, 2020, 04:36:44
safiiri, Xantippa (https://www.youtube.com/watch?v=Q9zvgcOrTtw)

Te lupsakat kalkkunat! Miten muuten silleen niinku aikuisten oikeesti ajattelitte "transsukupuolisten" sterilisaatiosta katalana patriarkaalisena syrjintänä? Katsokaapas kun se on väistämätön lopputulema, mikäli transmielisairashenkilö haluaa:

1. Yrittää muuttua naisesta mieheksi. Kun kirurgisesti tehdään leikkaus, jossa vaginan tilalle tehdään penis, niin siinä "sterilisoituu" samalla väkisin.
2. Sama toisin päin, mutta että jos biologisesti mies alentuu muutttumaan naiseksi. Kun leikataan penis pois ja tilalle rakennetaan samasta värkistä käänteinen vagina, niin sterilisaatiolle ei ole samallla vaihtoehtoa.

Te dorkat. :)

Viime vuosinahan on ilmeisesti tultu siihen tulokseen että sukupuoli vaihtuu nimeä ja sotua vaihtamalla. Mitäpä sitä suotta kehoon kajoamaan.  :P

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 05, 2020, 10:53:15

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 05, 2020, 04:36:44
safiiri, Xantippa (https://www.youtube.com/watch?v=Q9zvgcOrTtw)

Te lupsakat kalkkunat! Miten muuten silleen niinku aikuisten oikeesti ajattelitte "transsukupuolisten" sterilisaatiosta katalana patriarkaalisena syrjintänä? Katsokaapas kun se on väistämätön lopputulema, mikäli transmielisairashenkilö haluaa:

1. Yrittää muuttua naisesta mieheksi. Kun kirurgisesti tehdään leikkaus, jossa vaginan tilalle tehdään penis, niin siinä "sterilisoituu" samalla väkisin.
2. Sama toisin päin, mutta että jos biologisesti mies alentuu muutttumaan naiseksi. Kun leikataan penis pois ja tilalle rakennetaan samasta värkistä käänteinen vagina, niin sterilisaatiolle ei ole samallla vaihtoehtoa.

Te dorkat. :)

Viime vuosinahan on ilmeisesti tultu siihen tulokseen että sukupuoli vaihtuu nimeä ja sotua vaihtamalla. Mitäpä sitä suotta kehoon kajoamaan.  :P

Tai - aiemmin on uskottu, että ihmisen sukupuoli riippuu hänen nimestään ja henkilötunnuksestaan.

Mielenkiintoista, että plastiikkakirurgiasta Aaveen mieli johtuukin transsukupuolisuuteen. Toki tässä, kuten muissakaan tapauksissa, en ole kiinnostunut lähemmin tutustumaan tuohon polkuun.

T: Xante