Esimerkiksi Postinkantaja (YT (https://youtu.be/6IGY3C3hSvM)) on mun mielestä selkeästi parempi biisi kuin mitä levytyksen tuotanto tai joku itseironinen asenne siinä antais ymmärtää.
Tavallaan toi kaikki on osa sitä taideteosta. Ja toi on aika tyypillinen juttu niiden biiseille ylipäätään.
Sehän asettaa kuulijalle sellaisen tehtävän että sun pitää katsoa pois siitä että sitä ei ole soitettu sielukkaasti tai siinä ei ole mitään selkeää biisin osien välistä dynamiikkaa tai ylipäätään... dynamiikkaa. Tai että sanat osittain kuulostaa siltä että täähän on vaan läppää.
Suuruus on siinä, että biisit on tietynlaisia biisien abstraktioita ja että sanoitukset tosi usein nousee ulos jostain henkilökohtaisesta ja käsittelee ihmisyyttä aika laajasti ja ymmärtävästi ja kauniisti. Siinä on tosi hieno sensibiliteetti tavallaan takana.
Mutta siitä puuttuu se että ne olis... hirveän rohkeita tai avoimia tai sielukkaita sitten taas jossain toisessa mielessä. En valita tästä oikeastaan puutteena, ja veikkaan että niiden biiseissä on skaalaa missä nää jutut ei mene aina ihan samalla tavalla.
Avasin ketjun sen takia että olis kiinnostavaa kuulla tätä kyseenalaistavia mielipiteitä tai esimerkkejä biiseistä joihin mikään tällainen pätee huonosti.
Jos mun pitäis perustella tota taiteelllisena valintana, niin... osittain voi olla niin, että jos biisissä olis hyvät melodiat ja tosi täyteenladatut lyriikat ja sitten vielä paljon kaikenlaista dynamiikkaa ja soitannollista nannaa, se olis ehkä helpommin kuulijalle "liikaa" tai vaikeampi jollain lailla ottaa vastaan.
Mutta väittäisin että jos joku soittaa Postinkantajan tosi hyvin akustisesti ja siinä on vähän enemmän sielua, osalle ihmisistä se välittyis ja toimis biisinä silloin "paremmin" tai aukeais paremmin.
Siinä mielessä mun on vaikea olla suhtautumatta tohon joskus silleen että siinä on kuitenkin ripaus jotain ähäkutti-henkeä ja teen just niin kuin tahdon -asennetta mukana.
Vähän karrikoiden Gösta teki yhden biisin ja vaihteli siihen sitten sanoja. Gösta oli nimenomaan tarinankertoja. Sävel oli pakollinen keino tarinoiden levittämiseksi kuulijoille. Mistä lie Gösta sai innoituksensa noihin juttuihin jää ikuiseksi arvoitukseksi. Varmaan kuuli siellä täällä asioita, joita sitten yhdisteli päässään yhtenäisiksi kertomuksiksi.
Pitkälle samaa mieltä.
Melodioista kuulee aika helposti että tää on Leeviä, mutta se on genre vähän samalla tavalla kuin että joku on "kelttimelodia", ja oikeastaan aika harvoin Leevi-biisin melodia tuntuu silleen uniikin leimalliselta, vaikka ne oliskin melodisesti hyviä noin muuten.
En tiedä, missä määrin toi johtuu siitä että niissä ei ole niin paljon vaihdeltu painotuksia ja dynamiikkaa. Melodian vähän tiiviimpi yhteys rymiikkaan ehkä tekis niistä selkeämmin omanlaisiaan, ja se taas liittyis siihen että soitto ja rytmiikka ja muu olis ollut biisien teossa enemmän keskiössä kuin tarinat ainakin välillä.
Gösta toi musiikkiin hyväntahtoisen suomalaisen luuserimiehen näkökulman, jossa vaihtelee melankolia ja huumori. Jotenkin Göstan äänikin tukee tuota näkökulmaa. Ja melodiat ovat mahtavia.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - toukokuu 15, 2023, 22:16:55
Esimerkiksi Postinkantaja (YT (https://youtu.be/6IGY3C3hSvM)) on mun mielestä selkeästi parempi biisi kuin mitä levytyksen tuotanto tai joku itseironinen asenne siinä antais ymmärtää.
Tavallaan toi kaikki on osa sitä taideteosta. Ja toi on aika tyypillinen juttu niiden biiseille ylipäätään.
Sehän asettaa kuulijalle sellaisen tehtävän että sun pitää katsoa pois siitä että sitä ei ole soitettu sielukkaasti tai siinä ei ole mitään selkeää biisin osien välistä dynamiikkaa tai ylipäätään... dynamiikkaa. Tai että sanat osittain kuulostaa siltä että täähän on vaan läppää.
Suuruus on siinä, että biisit on tietynlaisia biisien abstraktioita ja että sanoitukset tosi usein nousee ulos jostain henkilökohtaisesta ja käsittelee ihmisyyttä aika laajasti ja ymmärtävästi ja kauniisti. Siinä on tosi hieno sensibiliteetti tavallaan takana.
Mutta siitä puuttuu se että ne olis... hirveän rohkeita tai avoimia tai sielukkaita sitten taas jossain toisessa mielessä. En valita tästä oikeastaan puutteena, ja veikkaan että niiden biiseissä on skaalaa missä nää jutut ei mene aina ihan samalla tavalla.
Avasin ketjun sen takia että olis kiinnostavaa kuulla tätä kyseenalaistavia mielipiteitä tai esimerkkejä biiseistä joihin mikään tällainen pätee huonosti.
Mulle muoto peittää sisällön tässä biisissä: koska biisi kuulostaa siltä, miltä (mielestäni aikas hirveät) ruotsalaiset dansbandit kuulostavat (vrt. Vikingarna (https://www.youtube.com/watch?v=RpcDbea4OEY&t=18s) ja Sven-Ingvars (https://www.youtube.com/watch?v=fxG0Gu9stiI)), mulla iskee jonkinlainen kuurouskohtaus biisin ajaksi, enkä siksi oikein pysty ottamaan vastaan sanojen sanomaa tai hienoutta. Luulen, että mulle ylipäätänsä se
musiikki melodia on tärkeämpää kuin sanat, enkä aina varsinkaan englanninkielisiä sanoja edes kuuntele, mikä ehkä vähän jopa noloa tunnustaa.
Tai voikohan muotoa ja sisältöä edes erotella tuolla lailla. Ehkä pitäisi puhua melodiasta ja sanomasta.
Luulen että tajuan mikä sulla siinä hirttää kiinni tai estää kuulemasta sitä kunnolla.
Pirun hienoja ne "monet" biisit ovat, roskaakin on.
Silti asemoin Göstan tuonne Juicen ja Hectorin joukkoon, muidenkin muassa.
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 15, 2023, 22:37:43
Vähän karrikoiden Gösta teki yhden biisin ja vaihteli siihen sitten sanoja. Gösta oli nimenomaan tarinankertoja. Sävel oli pakollinen keino tarinoiden levittämiseksi kuulijoille. Mistä lie Gösta sai innoituksensa noihin juttuihin jää ikuiseksi arvoitukseksi. Varmaan kuuli siellä täällä asioita, joita sitten yhdisteli päässään yhtenäisiksi kertomuksiksi.
Tuossako sitten selitys, etten ole koskaan Leavingsille lämmennyt? Minusta biisit, milloin ylipäätään olan pystynyt tunnistamaan, ovat olleet tylsiä jollotuksia ja siksi olen aina ihmetellyt, minkä vuoksi noita niin on ylistetty. Aiemminkin olen maininnut, että musiikki minulla soi jokseenkin jatkuvasti, mutta sanoja olen erittäin laiska kuuntelemaan, joten olen ehkä sitten missannut biisin ytimen, jos sellainen siellä on ollut.
Jostain syystä Gösta ja Juice inhosivat toisiaan. Mikä lie syynä. Jokatapauksessa arvostan kummankin sanoituksia. Hectorin biiseistä pidin teininä, mutta jotenkin hän sitten jäi pois kuvioista. Olin lisäksi ryytynyt kun mies meni möläyttämään jossain haastattelussa sellaista josta päättelin että alkanut arvostamaan k-uskontoa, vaikkei aiemmin ehkä ole niin tehnyt. Lähinnä harmitti että syynä oli jotain niin naurettavaa kuin että uskonto on 2000 v vanha (ei sanonut näin sanatarkasti, mutta idis oli tuo).
Göstan Koe-eläinpuistolla ja sitä edeltäneellä Aamusumpilla on ollut minulle suuri merkitys elämäni varrella. Nostalgiaa ajatella niitä kertoja kun olen jossain tietyssä elämänvaiheessa samalla kuunnellut noita juttuja. Ja Gösta oli eka stara jonka poismenoa aidosti surin. Bowie taisi sitten olla toinen, tosin hänen kohdallaan asiaan sekoittuu oman äitini kuolema.
Minusta kun ei ole syvällisesti analysoimaan tekstityksiä filosofisesti tai muutoinkaan, niin tyydyn nyt ihan toteamaan että taidan pitää tätä Göstan kauneimpana kappaleena:
Nainen toiselta planeetalta
https://www.youtube.com/watch?v=dOp93rQjQjs
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 20, 2023, 09:15:30
Tuossako sitten selitys, etten ole koskaan Leavingsille lämmennyt? Minusta biisit, milloin ylipäätään olan pystynyt tunnistamaan, ovat olleet tylsiä jollotuksia ja siksi olen aina ihmetellyt, minkä vuoksi noita niin on ylistetty. Aiemminkin olen maininnut, että musiikki minulla soi jokseenkin jatkuvasti, mutta sanoja olen erittäin laiska kuuntelemaan, joten olen ehkä sitten missannut biisin ytimen, jos sellainen siellä on ollut.
GS oli tavallaan runoilija, joka esitti runoja musiikin tahdissa. Itse musiikki on kuin jotain halpaa koneella tehtyä diskanttista karaokemusiikkia, josta tulee mieleen erään pohjanmaalaisen tee-se-itse-miehen tuotanto. Jos GS:lla oli sentään sanoitus hallussa, kopio-göstalla siinäkin voisi olla vielä kehiteltävää.
Gösta Sundqvistista minulle tulee mieleen tapaus noin kymmenen vuoden takaa, kun sain ylinopeussakon kuunnellessani dokumenttiohjelmaa hänestä. Ajoin maantiellä, jossa aikaisemmin oli saanut ajaa 100 kilometriä tunnissa, mutta joka yleisen rajoitustenkiristämispolitiikan johdosta oli muutettu kahdeksankympin tieksi. Radion kuunteleminen ei ollut syy siihen, että ajoin ikään kuin vanhan rajoituksen mukaan. Olisin ajanut muutenkin. Olin joka tapauksessa täysin radio-ohjelman lumoissa eli kuuntelin sitä niin keskittyneesti ja mietiskellen (tämä on yleistä), että en paljon maisemia ja maantietä ajatellut. Oli erittäin hiljainen liikenne tiellä, jossa muutenkin on vähän liikennettä. Autoja ei ei siis juuri tullut vastaan. Oli kaunis alkukesän ilta.
Vaikka en seurannut liikennettä, "seitsemäs aistini" piippasi, ja painoin jarrupoljinta hidastaen nopeuden suurimmaksi sallituksi. Kaukana, hyvin kaukana, suoran päässä oli ilmestynyt näkyviin moottoripyörä. Todennäköisyys sille, että kyseessä olisi poliisimoottoripyörä, oli aika pieni, koska miksi sellainen vähäliikenteisellä maantiellä kesäiltana ajelisi. "Aistini" oli kuitenkin oikeassa. Kyseessä oli poliisimoottoripyörä. Luulin jo selvinneeni, kun se ajoi ohitseni eikä näkynyt mitään merkkejä siitä, että poliisi puuttuisi ajamiseeni. Taustapeilistä kuitenkin huomasin, että poliisimoottoripyörä hidasti vauhtia ja teki U-käännöksen lähtien ajamaan perääni. Jarrutukseni ei ollut auttanut. Poliisi oli ehtinyt mitata ylinopeuteni todella kaukaa ennen kuin olin hidastanut nopeutta. Ajoin linja-autopysäkille odottamaan ennen kuin poliisi ehti näyttää valomerkkejä. Poliisi mainitsi nopeudenhidastamisestani. Mitään kysymystä sen syystä poliisi ei esittänyt. En ehkä olisi voinut kertoa "seitsemännestä aististani".
Gösta Sundqvist on yhdistynyt tuohon muistikuvaan siitä lähtien. Ohjelman loppukin jäi kuulematta. Sakko oli siinä mielessä poikkeuksellinen, ettei tarvinnut istua poliisiautossa.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 20, 2023, 09:15:30
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 15, 2023, 22:37:43
Vähän karrikoiden Gösta teki yhden biisin ja vaihteli siihen sitten sanoja. Gösta oli nimenomaan tarinankertoja. Sävel oli pakollinen keino tarinoiden levittämiseksi kuulijoille. Mistä lie Gösta sai innoituksensa noihin juttuihin jää ikuiseksi arvoitukseksi. Varmaan kuuli siellä täällä asioita, joita sitten yhdisteli päässään yhtenäisiksi kertomuksiksi.
Tuossako sitten selitys, etten ole koskaan Leavingsille lämmennyt? Minusta biisit, milloin ylipäätään olan pystynyt tunnistamaan, ovat olleet tylsiä jollotuksia ja siksi olen aina ihmetellyt, minkä vuoksi noita niin on ylistetty. Aiemminkin olen maininnut, että musiikki minulla soi jokseenkin jatkuvasti, mutta sanoja olen erittäin laiska kuuntelemaan, joten olen ehkä sitten missannut biisin ytimen, jos sellainen siellä on ollut.
Tarinoissa on Göstan biisien ydin. Jos kuuntelee niitä peräkkäin huomaa kyllä, ettei soinnuissa paljoakaan eroa löydy, mutta tarinat kuvaavat eri asioita ja niissä se "taika" varmaan on.
Onhan monella muullakin hieman samanlainen "aksentti lauluissaan ja soinnuissaan, eli toistavat itseään- kuten irwin- ja monet muut-
Kolme sointua riittää, ja yksi kertosäe--
>>
https://www.youtube.com/watch?v=7bK3VEDlHDo
https://www.youtube.com/watch?v=qJYkAZeFIKI
Mutta musiikki yleensäkin on mielihyvää. Ei sen tarvitse olla vaativaa/monimutkaista, joskus saa olla simppeliä. Joskus vaativaa.
Musiikki on asia joka luo hyvää pään sisään (Black Sabbathista Bachiin minulle), mielentilasta riippuen.
Sitä parasta ihmismielen tuotosta...
Musiikkia vartenhan meille ovat korvat kehittyneet.