En oikein löytänyt tälle asialle aiempaa ketjua, joten poikkeuksellisesti nyt uusi ketju siltä varalta, että perintöasioista tulee jotain enemmänkin juttua.
Tämä uutinen on nyt pyörinyt pari päivää jo kovin luettuna IS:n sivuilla:
Isä jätti Outi Alasen täysin perinnöttä – professori paljastaa, millainen käytös voi viedä lapselta perinnön sivu suun (https://www.is.fi/viihde/art-2000007974778.html)
Juttu herätti miettimään, jotta miksi ei voisi testamentilla määrätä jälkeen jäävästä omaisuudestaan ihan niin kuin haluaa siinä tapauksessa, että ei jää enää huollettavia alaikäisiä lapsia?
Aviopuolisoillahan on avio-oikeus omaisuuteen tai jos on avioehto, niin se ohjaa jakoa ennen kuin vainajan omaisuuden määrä on selvillä, joten puoliso ei jäisi testamentin vuoksi puille paljaille, ellei se johdu jo avioehdosta. Tyhjin käsin liittoon tullut, saa tyhjin käsin myös poistua siitä.
Nykyaikana, kun elinikä on noussut jo kohtalaisen korkeaksi, useinkin on tilanne, että ihmisen kuollessa jälkikasvu on jo aikuisia ja heillä elämä on mallissaan. On omat perheet ja työt jne. Miksi näille pakotetaan jättämään minimissään se lakiosa, jos vainajan tahto olisi jotain aivan muuta? Tai miksi kaikkea ei voi jättää vain yhdelle lapselleen tai vaikkapa jollekin perheen ulkopuoliselle ihmiselle, jonka on kokenut läheiseksi elinaikanaan.
Nykyisin osa perinnöstä voi mennä tuiki tuntemattomille lapsenlapsille. Tunnen erään tapauksen, jossa sisarussarjan yksi lapsista perusti perheen ja muutti toiselle paikkakunnalle ja yhteydenpito muuhun perheeseen lakkasi kokonaan. Nyt lapsenlapset ovat perimässä vaariaan, kun äiti on kuollut. Vaari ei ole koskaan edes tavannut näitä lapsia, jotka todennäköisesti jo kaikki ehtivät täysi-ikäiseksi ennen vaarin kuolemaa. Noitakaan ei voi jättää testamentilla perinnöttömäksi, koska eivät ole mitään loukkaavaa rikosta tehneet. Vaari mieluummin testamenttaisi omaisuutensa itselleen tärkeäksi kokeman asian edistämiseksi toimivalle järjestölle (ei uskonnolliselle).
Jos testamenttia ei ole tehty, voitaisiin asia ymmärtää tällöin, että vainaja hyväksyy perinnönjaon perintökaaren mukaisena.
Kun ihminen elinaikanaan voi tehdä omaisuudelleen mitä tahansa, jos ei ole holhouksen alainen, niin miksi lailla puututaan omaisuuden jakoon, vaikka ihminen elinaikanaan on ilmaissut tahdon, mitä sille tehdään ihmisen kuoltua?
Ajattelin ensin että kun kerta on sitä siementä tullut roiskittua sinne sun tänne ja lapsia kylvettyä maailmalle, niin edes sen verran voisi "tekosistaan maksaa" että edellytetään lapsille jättävän edes jotain. Toisinaan kun isä tai äiti on jopa kuin piru itse, niin jonkinlaisena hyvityksenä se perintö voi toimia. Mutta toisaalta jos lapsi tekee kaikkensa ollakseen ilkeä vanhempaansa kohtaan, en tiedä sitten että pitäisikö moiselle hunsvotille jotain jättää.
Riita siitä että miellyttääkö vanhemman uusi kumppani jälkeläistä vai ei taitaa olla aika yleinen ilmiö. Joidenkin kohdalla omat vanhemmat eivät hyväksy kumppanivalintaa, joillekin käy sitten niin ettei hyväksy vanhemman valintaa. Minusta tuntuu vähän oudolta ettei asian kanssa sitten vaan pystytä elämään jotenkin hampaat irvessä.
Se että ihan tuntemattomat tulevat perimään on väärin. Kyllä perimisoikeuden pitäisi päättyä siihen kohtaan missä ihminen on vielä oikeasti tekemisissä perinnönjättäjän kanssa.
Mutta tämä minusta on jo kaiken huippu:
https://yle.fi/uutiset/3-11841525
Aviomies puukotti Arjan kuoliaaksi ja peri hänen omaisuutensa – uhrin sisarukset ymmällään: "Miten näin voi olla?"
Rikos mikä rikos. Ei sitä pitäisi voida mielenhäiriöllä olemattomaksi silata. Kas kun ei makseta vielä tapporahaakin, että laitapa se muija kylmäksi, kyllä me siitä palkitaan...
En yllättynyt, että Norma löysi heti jonkin karmivan ääriesimerkin. :D
Minä ajattelin aika tavanomaista tilannetta, jossa aikuisilla lapsilla on jo omat elämänsä tahoillaan ja viimeinen vanhemmista kuolee. Ei välttämättä ole mitään huonoja välejäkään, mutta vanhempi saattaa olla sitä mieltä, että lapset tulevat toimeen omillaan eikä hänen elatusvelvollisuutensa ole aikoihin enää jatkunut. Miksi tällaisessa tapauksessakaan ihminen ei saa määrätä koko omaisuudestaan testamentilla?
Tämä on ihan periaatteellinen kysymys eikä tässä tarvitse olla mitään suurta draamaakaan taustalla.
;D Muistin että tuollainen linkki oli joskus osunut vastaan ja että olin sen jonnekin laittanut - ehkä tänne? Mutta ei, olin käsitellyt sitä Facessa. Googlella kumminkin löytyi...
En toki ihmettelisi jos olisi sellaisiakin vanhempia jotka katsoisivat että lapsen on parempi oppia pärjäämään itsensä varassa, joten perintö menköön vaikka säätiölle ennemmin. Jotenkin nyt tulee kyllä amerikkalaiset tv-sarjat mieleen...
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 13, 2021, 10:09:12
En yllättynyt, että Norma löysi heti jonkin karmivan ääriesimerkin. :D
Minä ajattelin aika tavanomaista tilannetta, jossa aikuisilla lapsilla on jo omat elämänsä tahoillaan ja viimeinen vanhemmista kuolee. Ei välttämättä ole mitään huonoja välejäkään, mutta vanhempi saattaa olla sitä mieltä, että lapset tulevat toimeen omillaan eikä hänen elatusvelvollisuutensa ole aikoihin enää jatkunut. Miksi tällaisessa tapauksessakaan ihminen ei saa määrätä koko omaisuudestaan testamentilla?
Tämä on ihan periaatteellinen kysymys eikä tässä tarvitse olla mitään suurta draamaakaan taustalla.
Ehkä lainsäädännöissä on osattu huomioida perillisten keskinäisestä kateudestakin ja vaikutusmahdollisuuksista johtuvia ristiriitaisuuksia ja lakiosa on tehty sen vuoksi.
Kuinka "oikeuskelpoinen" perittävä sitten onkin viime metreillään.
Voihan ihminen toki antaa jo eläissään varojaan monella tapaa niille jolle haluaa..
Jos on mitä antaa-- joillakin on..
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0a783d1f-6d74-4c12-bd51-cec50fb0edfe
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 13, 2021, 10:49:59
En toki ihmettelisi jos olisi sellaisiakin vanhempia jotka katsoisivat että lapsen on parempi oppia pärjäämään itsensä varassa, joten perintö menköön vaikka säätiölle ennemmin. Jotenkin nyt tulee kyllä amerikkalaiset tv-sarjat mieleen...
Ei tarvitse olla sarjakaan. Onhan esimerkiksi Gates ilmoittanut:
Bill Gates: Jätän lapsille sopivan pienen perinnön (https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/bill-gates-jatan-lapsille-sopivan-pienen-perinnon/)
"Melinda ja minä puhumme tästä asiasta usein. Olemme sitä mieltä, että jätämme lapsille sen verran rahaa, että he tuntevat tarvetta mennä töihin ja tehdä jotain", hän kertoi El Pais-lehden haastattelussa.
...Eli Amerikoissa ei ilmeisesti tunneta termiä "lakiosa", joka tarkoittaa Suomessa puolta siitä määrästä, joka olisi ilman rajoittavaa testamenttia. Gatesin tapauksessa vastaavan suuruinen "lakiosa" tarkoittaisi, että lasten ei ikinä tarvitsisi pistää tikkua ristiin elatuksen hankkimiseksi.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 13, 2021, 10:58:06
Ehkä lainsäädännöissä on osattu huomioida perillisten keskinäisestä kateudestakin ja vaikutusmahdollisuuksista johtuvia ristiriitaisuuksia ja lakiosa on tehty sen vuoksi.
Kuinka "oikeuskelpoinen" perittävä sitten onkin viime metreillään.
Voihan ihminen toki antaa jo eläissään varojaan monella tapaa niille jolle haluaa..
Ei testamentin tekemistä kannata jättää niille viime metreille, ettei tule epäselvyyttä testamentin tekijän oikeustoimikelpoisuudesta. Kyllähän sekin voidaan viimemetreillä tarvittaessa todeta, kun hankitaan riittävän pätevät lausunnot terveydentilasta sellaisilta ammattihenkilöiltä, joilla ei ole perheeseen siteitä.
Mitä ihmettä "perillisten kateudella" on merkitystä siinä, miten ihminen jäämistönsä haluaa jakaa! (ret.kys.)
Ei se selitä lakiosaa mitenkään, sillä jonkun perillisen jääminen vähemmälle joka tapauksessa herättää kateuden, jos on herättääkseen. Yleensä, jos vähemmälle jäänyt on järkevä, hän myös ymmärtää, miksi näin on käynyt.
Esimerkiksi tuossa aikaisemmassa kertomassani tapauksessa se lakiosa on p*rseestä, kun perintöä valuu käytännössä täysin tuntemattomien taskuun. Testamentin tekemällä määrä saadaan puolitettua, mutta silti se on aika epäoikeudenmukaista vaarin todelliseen tahtoon nähden.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 13, 2021, 14:24:42
Esimerkiksi tuossa aikaisemmassa kertomassani tapauksessa se lakiosa on p*rseestä, kun perintöä valuu käytännössä täysin tuntemattomien taskuun. Testamentin tekemällä määrä saadaan puolitettua, mutta silti se on aika epäoikeudenmukaista vaarin todelliseen tahtoon nähden.
Oletko sitä mieltä, että joidenkin satunnaisten yksittäistapausten tulisi määrittää se, miten kaikkia maan kansalaisia koskeva perintölaki laaditaan? Eikö pikemminkin ole surullista se, että näinä päivinä edes lähisukulaiset eivät enää välttämättä edes tunne toisiaan?
Temaattisesti tämä aihe menee osin samaan kategoriaan, kuin vaikkapa isyys ja elatusmaksut. Miksi lapsen siittäjän pitäisi maksaa 18 vuoden ajan senttiäkään lapsesta, jota hän ei alun perinkään halunnut? Varsinkin, kun nyky-yhteiskunnassa nainen on voimaantunut ja tiedostava voimaolento ja lait lapsen elatuksesta laadittiin aikana, jolloin naiset olivat taloudellisesti käytännössä täysin riippuvaisia miehen tuloista, ja työnteosta. Sehän on reliikkiaikaa, ja nyt tulisi olla edistyksellinen!
Lainaus käyttäjältä: Aave - toukokuu 13, 2021, 14:45:47
Oletko sitä mieltä, että joidenkin satunnaisten yksittäistapausten tulisi määrittää se, miten kaikkia maan kansalaisia koskeva perintölaki laaditaan? Eikö pikemminkin ole surullista se, että näinä päivinä edes lähisukulaiset eivät enää välttämättä edes tunne toisiaan?
Juu, en tuota tapausta (vaari) ajatellutkaan ennen kuin se viestiä kirjoittaessa tuli mieleen. Tuo uutinen Alasen jäämisestä ilman perintöä oli se alkuperäinen ajatuksen herättäjä siitä, miksi testamentilla ei voi määrätä koko omaisuudestaan, jos ei ole enää sellaisia jälkeläisiä, joiden elatuksesta perinnöllä tulisi huolehtia. Tosin monissa tapauksissa sillä perinnälläkään ei pitkälle pötkitä.
Jos nyt itseäni ajattelen, niin kaikilla kolmella jälkeläiselläni on elämät järjestyksessä, niin voisin testamentata omaisuuteni vaikka kodittomille kissoille. Luultavasti kaksi kolmesta olisi sitä mieltä, että "ok, tehköön mutsi rahoillaan mitä lystää. Sen ansaitsemiahan ne oli". Kolmas sen sijaan repisi pelipöksynsä ja tuntisi itsensä ryöstetyksi.
Mutta toistan vielä sen, että ilman testamenttia jako voisi hyvinkin mennä kuten nytkin. Mutta on tilanteita, joissa henkilö voi haluta jäämistönsä johonkin muuhun kohteeseen, niin häneltä tämä kielletään lain voimalla. Mielestäni vielä täysin aiheetta.
Mitä tulee tuohon, että lähisukulaisetkaan ei enää tunne toisiaan, niin tavallaan on surullista. Mutta esimerkiksi minulla on ollut niin vähän sukulaisia ja niin vanhoja, että ovat jo aikaa sitten kuolleet, joten minulle elämä ilman sukulaisia (pl. omat lapset) on normaalia.
^
Tilanteitahan aina on, kuten kauniissa ja johdonmukaisessa saksankielessäkin kieliopillisia poikkeuksia, ja poikkeuksen poikkeuksia. :)
Mikään ei estä kansalaista tekemästä ennakkolahjoituksia, vaurautensa ennakkoon hussaamista ja samalla lähisukulaistensa perinnöttömäksi jättämistä millään tavoin. Kukaan ei pakota siihen, että ylipäätään jäisi mitään perintöä (Niitäkin tapauksia on runsaasti, että kuolinpesälle ei jää mitään muuta, kuin velkaa). Jos laillisia perijöitä ei ole, kuolleen omaisuus menee kokonaisuudessaan valtiolle. Valtio siis käyttää samalla valtiomonopoliaan ja hyötyy kuolemista, mutta perintö ei ole "vain" jokin parin pykälän termi vaan kokonainen yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen instituutio, jolla on mittava yleismaailmallinen ja historiallinen perinne.
Lain tarkoitus on suojella kuolleen rintaperillisiä, turvata heidän etuaan mistään sukuriidoista ja epäselvyyksistä riippumatta, ja siten suojella samalla ydinperheen konseptia. Kirjoitin tätä hieman auki tuolla Räsäs-ketjussa.
En ole tarkemmin perehtynyt asiaan, mutta eiköhän tämä testamentin ja perimyslainsäädännön historia Suomessa käsitellä oikeustieteiden kursseilla niille, jotka aikovat erikoistua näihin suuntiin. En yllättyisi, että tausta on jo jossain Ruotsin vallanajan säädöksissä, kun Suomi ei vielä ole ollut oma valtionsakaan.
Mutta yleisellä tasolla ei ole viisasta toimia niin, että kokonaista lakisikermää ryhdytään laatimaan tyypillisestä elämänmenosta poikkeavana johtoajatuksena, että entäs jos mummin siskon kummin kaiman veli onkin testamentin tehneen rakkain ihminen, ja sen - ja vain sen - tulee olla tässä prioriteetti. Sitä kyllä voisi tarkastella uudelleen, että mitkä nuo lakisääteiset minimiosuudet lähisukulaisille ovatkaan. Mutta saat olla varma että jos tähän lähdettäisiin niin koituisi melkoinen lainsäädännöllinen soppa ja veikkaan vielä, että myöskään kansalaisten enemmistö ei puoltaisi lainturvan kaventamista.
Vaarihan voi vielä halutessaan tuikata vaikka koko maallisen omaisuutensa tuleen ja tehdä kyytipojaksi jonkin sellaisen rikoksen, että päätyy vankilan ylläpitoon loppuvuosikseen. "Haistakaa paska kaikki, ja koko pajuskylän väki"!
Outi puolestaan saa sen minkä laki määrää, halusi isä sitä itse tai ei. Vaan kun kaikki Suomen tyttäret eivät ole periviä outeja, joilla on olemattomat välit isiinsä ja kaikki isät puolestaan eivät outien isiä, joiden lopullisen tahdon jättää tytär kokonaan perinnöttömäksi valtio kumoaa. Ylivoimaisella enemmistöllä testamentin laatijoista ja niiden saajista on niin hyvät ja rakkaudelliset välit keskenään, että muutamat outit tai outien isät sinne, tai tänne. Ylivoimainen enemmistö ei tee testamenttia kodittomille kissoille tai vaikkapa Helsingin kasvitieteelliselle puutarhalle, mutta kyllä se valtio niistäkin samalla vetää.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 13, 2021, 14:24:42
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 13, 2021, 10:58:06
Ehkä lainsäädännöissä on osattu huomioida perillisten keskinäisestä kateudestakin ja vaikutusmahdollisuuksista johtuvia ristiriitaisuuksia ja lakiosa on tehty sen vuoksi.
Kuinka "oikeuskelpoinen" perittävä sitten onkin viime metreillään.
Voihan ihminen toki antaa jo eläissään varojaan monella tapaa niille jolle haluaa..
Ei testamentin tekemistä kannata jättää niille viime metreille, ettei tule epäselvyyttä testamentin tekijän oikeustoimikelpoisuudesta. Kyllähän sekin voidaan viimemetreillä tarvittaessa todeta, kun hankitaan riittävän pätevät lausunnot terveydentilasta sellaisilta ammattihenkilöiltä, joilla ei ole perheeseen siteitä.
Mitä ihmettä "perillisten kateudella" on merkitystä siinä, miten ihminen jäämistönsä haluaa jakaa! (ret.kys.)
Ei se selitä lakiosaa mitenkään, sillä jonkun perillisen jääminen vähemmälle joka tapauksessa herättää kateuden, jos on herättääkseen. Yleensä, jos vähemmälle jäänyt on järkevä, hän myös ymmärtää, miksi näin on käynyt.
Esimerkiksi tuossa aikaisemmassa kertomassani tapauksessa se lakiosa on p*rseestä, kun perintöä valuu käytännössä täysin tuntemattomien taskuun. Testamentin tekemällä määrä saadaan puolitettua, mutta silti se on aika epäoikeudenmukaista vaarin todelliseen tahtoon nähden.
Perintökaari on peräti monimutkainen ja vaikeaselkoinen kokonaisuudessaan.
Aika soppa monesti syntyy perinnönjaoista. Lakiosa on yksi turva kohtuuttomissa tapauksissa, joissa joku osakas on osannut "uhrin" perittävän viime metreillä vaikuttaa asioihin ja usein myös perittävän varoihin.
Onhan niitä sopuisia tapauksiakin varmaan ja sukulaisuus-suhteet voivat säilyä hyvinä perintöjaon jälkeenkin.
Usein vain voi lueskella lehdistä monenlaisista jutuista ja asioista sen enempää tietämättä on hankala sanoa ketä on petetty ja miten milloinkin..
Lainaus käyttäjältä: Aave - toukokuu 13, 2021, 15:43:42
Outi puolestaan saa sen minkä laki määrää, halusi isä sitä itse tai ei.
Tällä kertaa laki määrää että ei saa mitään, jos päätös pysyy:
– Tyttäreni Outi Alanen, joka on vuosien ajan käyttäytymisellään syvästi loukannut minua ja vaimoani, ei ole saapa omaisuudestani lakiosaakaan, testamentissa todettiin.
Käräjäoikeus katsoi, että isällä oli peruste tehdä tyttärensä perinnöttömäksi ja Alaselle jäi maksettavakseen yli 15 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Lue lisää: Isä teki Outi Alasen kokonaan perinnöttömäksi – testamentista kallis riita käräjillä
Se, että rintaperillinen tehdään täysin perinnöttömäksi, on testamenttikiistoihin erikoistuneen emeritusprofessori Urpo Kankaan mukaan hyvin harvinaista. Lainsäädännön lähtökohta on se, että rintaperillisellä on aina oikeus lakiosaan riippumatta siitä, että välit vanhempaan olivat huonot. Urpo Kangas ei tunne Outi Alasen tapausta, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.
https://www.is.fi/viihde/art-2000007974778.html
Tämähän myötäilee Suomessa arvoon arvaamattomaan tullutta linjaa että pahin rikos on se että pahoittaa jonkun ihmisen mielen sanoillaan. "Fyysiset", konkreettiset rikokset eivät ole enää mitään sen rinnalla että on mennyt aukomaan päätään.
Eikö tietty perintöosuus ole lakiinsäädetty jälkeläisille? Osan perinnöstä voi osoittaa muillekin?
Käsittääkseni laki Suomessa takaa osuuden jälkeläisille, olenko nyt väärässä?
Huomenna ei tarvitse nousta, joten tänään aikaa juhlia.
Käsitykseni perinnönjaosta menee niin, että vanhemmat kasvattavat lapsensa ja kantavat siitä vastuun. Kasvatus toistaa historiaa, lisäksi geenitason perimä, joten, eipä voi ollaa vihamielinen lapselleen.
Lapset todellakin ansaitsevat kaiken perinnön. Itselläni ei vielä mummupolvea, jos sellaista ei tulisikaan, niin kehoitan lapseni käyttämään kaiken perinnön mielensä mukaan.
Olen myös alkanut siirtää perintöä jälkeläisille vaikka marssijärjestyksestä ei tiedä. Jotenkin vaan ei pääse eroon jälkeläisten huolehtimisesta.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 14, 2021, 19:27:22
Tällä kertaa laki määrää että ei saa mitään, jos päätös pysyy:
– Tyttäreni Outi Alanen, joka on vuosien ajan käyttäytymisellään syvästi loukannut minua ja vaimoani, ei ole saapa omaisuudestani lakiosaakaan, testamentissa todettiin.
Käräjäoikeus katsoi, että isällä oli peruste tehdä tyttärensä perinnöttömäksi ja Alaselle jäi maksettavakseen yli 15 000 euron oikeudenkäyntikulut.
Lue lisää: Isä teki Outi Alasen kokonaan perinnöttömäksi – testamentista kallis riita käräjillä
Se, että rintaperillinen tehdään täysin perinnöttömäksi, on testamenttikiistoihin erikoistuneen emeritusprofessori Urpo Kankaan mukaan hyvin harvinaista. Lainsäädännön lähtökohta on se, että rintaperillisellä on aina oikeus lakiosaan riippumatta siitä, että välit vanhempaan olivat huonot. Urpo Kangas ei tunne Outi Alasen tapausta, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.
https://www.is.fi/viihde/art-2000007974778.html
Tämähän myötäilee Suomessa arvoon arvaamattomaan tullutta linjaa että pahin rikos on se että pahoittaa jonkun ihmisen mielen sanoillaan. "Fyysiset", konkreettiset rikokset eivät ole enää mitään sen rinnalla että on mennyt aukomaan päätään.
Poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia siis on, mutta tähän suuntaan täytyy olla erityisen painavat syyt. Voisi esimerkiksi kuvitella, että henkilö X on laatinut jo vuosikymmeniä sitten testamentin, jossa jättää rintaperillisensä perinnöttömäksi (Myös ilman lakiosaa), koska tämä on viettänyt todistetusti pahaa elämää. Perinnön riitauttaminen voisi lähteä siitä, että perinnöttä jätetty on kuitenkin muuttunut ja nyttemmin suorastaan kunniakansalainen, jolloin testamentissa olleet perusteet eivät enää olisi käypiä. Laki kuitenkin lähtee siitä, että vainajan lopullista tahtoa kunnioitetaan. Näissä asioissa voi olla myös seikkoja, jotka eivät syystä tai toisesta ole tulleet, tai tule oikeuden tietoon. Pikagooglauksella vastaan tuli tämä viisi vuotta vanha Ilta-Sanomien juttu aiheesta:
Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001268683.html).
Jutussa ensimmäisenä lyhyesti kuvailtu tapaus voi olla tai olla olematta Outi Alasen ja vanhempiensa tapaus. Jutussa on myös infovideo jossa kuvataan, miten testamenttiprosessi käytännössä menee. En itse katsonut sitä, mutta sen tiedän kertoa että lakiosaakaan ei saa automaattisesti, vaan siitä on esitettävä virallinen vaatimus. Eli esim. Hipin kertomassa vaarin ja vieraantuneiden lähisukulaisten tapauksessa asia on edennyt niin, että kun he ovat saaneet testamentista tiedoksiannon, he eivät ole tyytyneet siihen, vaan erikseen vaatineet siitä lakiosaansa. Jotkut muut olisivat saattaneet tyytyä siihen, että toteutukoon vieraaksi jääneen vaarin lopullinen tahto sellaisenaan, ja jättäneet vaatimatta.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 13, 2021, 09:57:26
Aviomies puukotti Arjan kuoliaaksi ja peri hänen omaisuutensa – uhrin sisarukset ymmällään: "Miten näin voi olla?"
Rikos mikä rikos. Ei sitä pitäisi voida mielenhäiriöllä olemattomaksi silata. Kas kun ei makseta vielä tapporahaakin, että laitapa se muija kylmäksi, kyllä me siitä palkitaan...
Onhan tämä täysin absurdi tapaus ja kertoo myös siitä, että toisinaan oikeudessakaan ei oikeutta saa, vaikka lakia siellä saa kyllä aina. Tekijä oli katsottu syyntakeettomaksi. Siihen nojaten tällaiseen ratkaisuun oli päädytty.
Tässä yhteydessä tuli mieleen mainita korvausten osalta seikka, mitä kansalaiset eivät yleisesti tiedä. On nimittäin niin, että kaikenlaisten vahingonkorvausten osalta asioista päätetään Valtiokonttorissa. Kuvitteellisena esimerkkinä tapaus, jossa tuomari määrää rikoksen uhrille A vahingonkorvauksia henkisestä kärsimyksestä vaikkapa 6000 euroa sen mukaan, mitä henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan ennakkohaitarissa olevien yleisten korvaussuositusten mukaan on määritelty. Lehdessä sitten lukee, että tekijä tuomittiin mm. 6000 euron vahingonkorvauksiin uhrille.
Vaan todellisuudessa juttu jatkuu niin, että mikäli kärsimykset korvaa Valtiokonttori (Tekijän ollessa esim. työtön ja varaton), niin Valtiokonttorilla on yksipuolinen oikeus muuttaa vielä tuomarin määräämiä korvaussummia sopivaksi katsomillaan tavoilla, ja siellä tyypillisesti alennetaan summia ja maksetaankin esimerkiksi vain 2000 euroa uhrille, vaikka uhrin alkuperäinen vaatimus ja tuomarin päätös oli 6000 euroa. Valtiokonttorin päätöksestä voi sen jälkeen vielä valittaa vakuutusoikeuteen, mutta sitä puolestaan ei tapahdu niin usein, koska juristien tuntipalkat ovat sitä luokkaa, että valittaminen ei olisi välttämättä kannattavaa.
Valtiokonttori saa jatkuvasti kriitiikkiä muilta oikeusinstansseilta siitä, miten se pudottaa tuomareiden määräämiä korvauksia. Pahimmillaan reaaliset korvaukset saattavat olla huonosti perusteltuja ja vain murto-osan siitä, mitä tuomari on määrännyt. Valtiokonttorissa ei perehdytä juttujen yksityiskohtiin, vaan päätökset tehdään aina tapausten loppulausuntojen perusteella. Niihin sisältyvät tapahtuman- tai teonkuvaukset ovat lyhyitä, oikeuskieleen nojaavia typistyksiä. Se on sikäli ymmärrettävää, että kaikkien tapausten yksityiskohtien puimiseen ei yksinkertaisesti riitä resursseja, mutta tuomareiden määräämien korvausten halpuuttaminen on kyseisen instanssin ydinosaamista ja päämissio.
Tulipa mieleen jotain omakohtaisia juttuja, vaikka ensialkuun luulin että ei mitään erikoisuuksia ole osunut kohdalle näissä asioissa. Mutta tavallaan sitten kumminkin. Äitinihän oli yksi kahdestatoista lapsesta, ja kaikista lapsistaan (joista äidinisä käsittääkseni ollut halunnut yhtäkään), äidinisä suosi poikaa joka hakkasi lapsiaan aivan kuten hän itsekin oli tehnyt. Myöhemmin pojasta tuli myös juoppo ja ilmeisesti mielisairas (pahemmin kuin suvussamme on tapana olla). Tälle pojalle äidinisä myi talonsa, sen jossa oli kaikki lapsensa "kasvattanut" ja nuorimmilta varsinkin yrittänyt ottaa luulot pois vyöllä hakkaamalla. En usko että hinta oli mitenkään messevä. Mutta siinä se pääosa perintöä sitten meni kaikilta muilta sivu suun, kun yksi oli sellainen kultsipuppeli että tätä piti suosia. Kun isovanhempani sitten aikanaan kuolivat, olihan siinä kuulema riitaa ollut kun lauma tietysti kehitti kaikenlaista skismaa siitä kuka oli tehnyt ja mitä. Oliko siellä myös se iänikuinen perinteinen pelko että vanhempia auttanut ja hoitanut lapsi olisi laittanut kamaa omaan jemmaan, en muista.
Isäni vanhemmat olivat heittäneet veivinsä jo ennen kuin isä edes meni äitini kanssa naimisiin. Asuimme kaikki talossa joka oli joku mikä lie sotalesken tönö, en ole noihin asioihin perehtynyt, mutta kumminkin isänäidinkin kuoltua talolle eli ns. perinnölle olisi ollut periaatteessa ollut kolme jakajaa kun isällä oli kaksi puolisisarusta. Nämä eivät kuitenkaan jostain syystä koskaan vaatineet osuuttaan, ja sitten kun vanhempani myivät talon ja ostivat toisen, eivät sisarukset edelleenkään ängenneet väliin. Tästä toki kiitos, koska olimme me ihan tarpeeksi köyhiä muutenkin.
Mutta sitten kun isäni kuoli, osoittautui että oli jakamatta myös joku ihme metsäläntti josta en ollut ikinä kuullut enkä tietenkään nähnytkään. Tämäkin oli kai joku lahjoitus paikkakunnalta sotaleskelle. En muista enää sen kummemmin asioita, mutta ilmeisesti tämä pläntti sitten myytiin ja rahat jaettiin isän sisarusten ja meidän kahden rintaperillisen kesken. Ollaan kai sitten sisarukseni kanssa saatu kumpikin 1/6 jos isän sisaruspuolet saivat 1/3 per nenä.
Omituista on että kun asiasta piti sopia, isän velipuoli väitti äidilleni että hän oli muka keskustellut kanssani asiasta. Eläissäni en ollut aikuisena hänen kanssaan ollut missään tekemisissä. En tiedä sitten oliko hänellä joku varhaisdementia vai miksi moinen hölynpöly.
Kuolemat johtavat aina kaikenlaisiin kummallisuuksiin ja arvoituksiin.
TIedän kaksi sisarta, ex-mieheni lähisukua, jotka joutuivat pahasti riitoihin perintökiistan myötä. Toisen luona heidän isänsä oli asunut vuosikausia lopun lähestyessä, ja tämä sisarus oli hoitanut isäänsä. Kun sitten isä kuoli, tämä sisarista oli sitä mieltä, että hänelle kuuluisi isompi osa perintöä, koska hän oi tehnyt niin paljon enemmän kuin sisarensa. Toinen ei siihen suostunut, ja niin sisarusten välit menivät poikki. Lakihan ei tuommoisia hoitamisia huomioi.
Synnyinkaupungissani oli pitkään (Kymmeniä vuosia) tyhjillään suurehko maapalsta hyvällä sijainnilla, kun maan omistaneen vainajan lähisuku ei päässyt selvyyteen sen uusomistajuus- ja jakosuhteista. Niihin vuosikymmeniin on varmasti mahtunut kaikenlaisia juonenkäänteitä ja suurta draamaa monikautisen televisiosarjan edestä - ja kaikkien osapuolten asianajajat netonneet samalla sievoisia summia.
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 14, 2021, 22:18:17
Eikö tietty perintöosuus ole lakiinsäädetty jälkeläisille? Osan perinnöstä voi osoittaa muillekin?
Käsittääkseni laki Suomessa takaa osuuden jälkeläisille, olenko nyt väärässä?
Et sitten vaivautunut lukemaan ollenkaan, mitä ketjuun on aikaisemmin kirjoitettu?
Nostatin nimenomaan kysymyksen siitä, miksi on niin äärimmäisen vaikea välttää (minimissään) lakiosan jakaminen rintaperillisille tai näiden jälkeläisille. Kun ihminen voi elinaikanaan vaikka polttaa roviossa omaisuutensa, niin miksi kuoleman jälkeen lyödään lakikirjalla päähän eikä ihminen voi koko omaisuudestaan määrätä testamentilla.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:04:35
Nostatin nimenomaan kysymyksen siitä, miksi on niin äärimmäisen vaikea välttää (minimissään) lakiosan jakaminen rintaperillisille tai näiden jälkeläisille. Kun ihminen voi elinaikanaan vaikka polttaa roviossa omaisuutensa, niin miksi kuoleman jälkeen lyödään lakikirjalla päähän eikä ihminen voi koko omaisuudestaan määrätä testamentilla.
En osaa vastata kysymykseen. Sen sijaan mietin, mitä väliä maallisella omaisuudella on enää siinä vaihessa, kun ruumismadot ryömivät sisään silmänaukoista. Eikö maalliset asiat pidä hoitaa silloin, kun on niitä hoitamassa.
"Isältä pojalle ja pojalta pankille" on vanha sanonta yritysmaailmassa.
Kaikki menee viimeistään silloin, kun perintöketjussa tulee vastaan heikko lenkki.
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 15, 2021, 21:27:59
En osaa vastata kysymykseen. Sen sijaan mietin, mitä väliä maallisella omaisuudella on enää siinä vaihessa, kun ruumismadot ryömivät sisään silmänaukoista. Eikö maalliset asiat pidä hoitaa silloin, kun on niitä hoitamassa.
Sitähän se on, maallisten asioiden hoitamista, testamentin tekeminen, kun on vielä itse niitä hyvissä voimissa hoitamassa.
Ainakaan minä en osaa sanoa montako vuotta elän ja millaisessa kunnossa olen viimeiset vuoteni. Niinpä aion tiukasti pitää kiinni omaisuudestani loppuun asti ja haluan varoja käytettävän tarpeellisen hoidon laatuun. En tiedä paljonko on jäljellä vai onko mitään, kun kuolen. Tai voi olla, että piankin sattuu jotain, joka vie hengen nopeasti.
Saattaapa olla, että on jokin tärkeä asia, jonka edistämiseen haluan antaa jäämistöni mieluummin kuin kohtuullisesti toimeentuleville lapsilleni, jotka siis ovat jo aikuisia. Laki tosin pakottaa minut jättämään jälkikasvulle puolet jäämistöstä.
Sitä paitsi ruumismadot eivät minussa möngi, vaan minut tuhkataan ja nakataan jollekin sallitulle ripottelupaikalle ilman hautakiviä. Tästäkin ohjeet on jo kirjoitettu. Jos niitä ei noudateta, olen vannonut tulevani kummittelemaan jälkeläisilleni.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:04:35
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 14, 2021, 22:18:17
Eikö tietty perintöosuus ole lakiinsäädetty jälkeläisille? Osan perinnöstä voi osoittaa muillekin?
Käsittääkseni laki Suomessa takaa osuuden jälkeläisille, olenko nyt väärässä?
Et sitten vaivautunut lukemaan ollenkaan, mitä ketjuun on aikaisemmin kirjoitettu?
Nostatin nimenomaan kysymyksen siitä, miksi on niin äärimmäisen vaikea välttää (minimissään) lakiosan jakaminen rintaperillisille tai näiden jälkeläisille. Kun ihminen voi elinaikanaan vaikka polttaa roviossa omaisuutensa, niin miksi kuoleman jälkeen lyödään lakikirjalla päähän eikä ihminen voi koko omaisuudestaan määrätä testamentilla.
Pidän oikeudenmukaisena lakiosaa. Perilliselle kuuluu osuus joka tapauksessa. Vähentää perintöongelmia.
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 15, 2021, 22:52:07
Pidän oikeudenmukaisena lakiosaa. Perilliselle kuuluu osuus joka tapauksessa. Vähentää perintöongelmia.
Lakiosa lienee peruja siltä ajalta, kun asuttiin vielä maalla ja harjoitettiin maanviljelystä. Tuolloin kait yleensä tila jätettiin vanhimmalle pojalle. Nuoremmille saatettiin lohkoa pieni maapala, josta sai repiä elantonsa ja tyttäret naitettiin emänniksi naapuripitäjään, jos ei omalta kylältä löytynyt sopivaa. Tyttärellä oli myötäjäiset mukanaan, jotta kelpasi paremmin miehelään. Varmaan tuolta ajalta on lakiin tullut, että jokaiselle lapselle jotain oli pakko jättää. Nyt tätä kirjoittaessa mietin, jotta mahdettiinko tyttärille edes perintöä tulla, jos olivat jo myötäjäisensä saaneet isän (=kotitilan omistaja) elinaikana?
Mutta onko tuo lakiosa enää tätä päivää kaupungistuneessa yhteiskunnassa? Onko lapsen automaattisesti ja pakosta oltava myös perillinen? Miksi ihmeessä?
En ymmärrä myöskään tuota, että lakiosa "vähentää perintöongelmaa". Miten se vähentää? Jos kaikkia lapsia ei testamentilla jätetä pelkälle yhtä suurelle lakiosalle, niin aika monessa tapauksessa varmaan harmitusta tulee. Mutta mitä sitten? Jos vainajan tahtonsa ilmaissut testamentissa, niin varmaan on ollut tietoinen siitä, että kaikki eivät ole siitä kovin ilahtuneita.
Edelleen peräänkuulutan perustelua sille, miksi ihminen ei itse saa määrätä mitä säästöilleen tehdään. Perusteluksi mielestäni ei riitä se, että "se on kirjoitettu lakiin ja näin on aina ollut". Lakihan nyt loukkaa yksilön oikeutta määrätä omaisuudestaan.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2021, 08:46:05
Edelleen peräänkuulutan perustelua sille, miksi ihminen ei itse saa määrätä mitä säästöilleen tehdään. Perusteluksi mielestäni ei riitä se, että "se on kirjoitettu lakiin ja näin on aina ollut". Lakihan nyt loukkaa yksilön oikeutta määrätä omaisuudestaan.
"Lakiosa varmaan vähentää perillisten keskinäisiä jännitteitä ja kaikki saavat jotain.
Yhteiskunnassa on varmaan muitakin lakeja jotka loukkaavat oikeutta määrätä omasta omaisuudestaan ja vapauksistaan.
Kuolemanjälkeisellä tahdolla (halulla) ei ole suuremin merkitystä ja se mitä joku jo eläessään ymmärtää haluavansa, (eikä sitä toteuta) lienee sivuseikka..
Itsekkyyttä on kaikenlaista ja kuoleva ihminenkin haluaa hallita omaisuuttaan kunnes on pakko lähteä ja jättää maallinen- "harva sitä mukaansa ottaa, - Tosin sellaista uskoa on ollut isojen omaisuuksien haltioissa maailman molemmat sivut faaraoiden ajoista ja muista muistomerkeistä alkaen.
Mitäpä jos kaikilta vainajilta menisi osa perijöille ja loput Suomen valtiolle... Alkaisiko velanotto hellittää ja yhteiskunnan olot parantua? Jos tuleva vainaa elämänsä varrella olisi sitä mieltä että hän ei halua yhteiskuntaa avittaa, niin ehkäpä sellainen toiminta mikä johtaa luonnon tuhoon vähenisi edes hiukan. Kun ei siis pyrkisi tienaamaan ja omistamaan rajattomasti.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 16, 2021, 11:48:32
Mitäpä jos kaikilta vainajilta menisi osa perijöille ja loput Suomen valtiolle... Alkaisiko velanotto hellittää ja yhteiskunnan olot parantua? Jos tuleva vainaa elämänsä varrella olisi sitä mieltä että hän ei halua yhteiskuntaa avittaa, niin ehkäpä sellainen toiminta mikä johtaa luonnon tuhoon vähenisi edes hiukan. Kun ei siis pyrkisi tienaamaan ja omistamaan rajattomasti.
Valtio ottaa jo reilun osansa, perintöverot lienee aika korkeat. Tätähän sitä ovat köyhät Nallet harmitelleetkin niin, että piti Ruotsiin lähteä, jotta lapsparoille jäisi edes jotain.
Tähän saakka asiaan on pyritty vaikuttamaan vain jakamalla omaisuutta jo ennen kuolemaa, siinäkin on kantona kaskena ennakkoperintäverot ja lahjaverot - eli kyllä valtio jo kuolemalla tienaa!
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 16, 2021, 11:09:53
Kuolemanjälkeisellä tahdolla (halulla) ei ole suuremin merkitystä ja se mitä joku jo eläessään ymmärtää haluavansa, (eikä sitä toteuta) lienee sivuseikka..
Eipä nykyinen lakikaan ihan tuota tue, sillä onhan ihmisellä valta testamentilla määrätä puolesta omaisuudestaan, jos tällä on suoraan alenevassa polvessa jälkeläisiä ja koko omaisuudestaan vain, jos jälkeläisiä ei ole.
Ihmiset ovat erilaisessa asemassa sen mukaan onko jälkeläisiä, vaikka nämä olisivat jo aikuisia.
LainaaItsekkyyttä on kaikenlaista ja kuoleva ihminenkin haluaa hallita omaisuuttaan kunnes on pakko lähteä ja jättää maallinen- "harva sitä mukaansa ottaa, - Tosin sellaista uskoa on ollut isojen omaisuuksien haltioissa maailman molemmat sivut faaraoiden ajoista ja muista muistomerkeistä alkaen.
En minä sitä itsekkyytenä näe, että on säästänyt varoja sen varalle, että tarvitsee viimeisinä vuosinaan kustantaa itselleen jonkinlaista kotiapua. Koska päiviensä määrää ei voi tietää, niin ei voi myöskään tietää sitä, onko liikaa säästetty. Tietysti ongelmat poistuisivat sillä, että varat ja henki loppuisi samaan aikaan.
******
Ihmeen sitkeässä on tuo usko tai halu siihen, että vanhemman olisi ikään kuin velvollisuuskin jättää juuri lapsilleen, jos jotain omaisuutta kuollessa vielä on. Sisarusten välillä riitä syntyy tyhjästäkin, jos on syntyäkseen. Oman mummoni jälkeläiset vihoittelivat keskenään vuosia mummon vihkisormuksista. Jos olisi ollut edes kultaiset, mutta kun ne oli sota-aikana vaihdettu rautaisiin. Muutenhan tuolta ei mitään jäänytkään, kun koti oli tyhjennetty siinä vaiheessa, kun mummo oli joutunut vanhainkotiin.
"Kunhan kuollessani deletoidaan selaimesta hakuhistoriani ja tietokoneeni kiintolevyt, ei mulla muuta". :)
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2021, 14:25:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 16, 2021, 11:09:53
Kuolemanjälkeisellä tahdolla (halulla) ei ole suuremin merkitystä ja se mitä joku jo eläessään ymmärtää haluavansa, (eikä sitä toteuta) lienee sivuseikka..
Eipä nykyinen lakikaan ihan tuota tue, sillä onhan ihmisellä valta testamentilla määrätä puolesta omaisuudestaan, jos tällä on suoraan alenevassa polvessa jälkeläisiä ja koko omaisuudestaan vain, jos jälkeläisiä ei ole.
Ihmiset ovat erilaisessa asemassa sen mukaan onko jälkeläisiä, vaikka nämä olisivat jo aikuisia.
LainaaItsekkyyttä on kaikenlaista ja kuoleva ihminenkin haluaa hallita omaisuuttaan kunnes on pakko lähteä ja jättää maallinen- "harva sitä mukaansa ottaa, - Tosin sellaista uskoa on ollut isojen omaisuuksien haltioissa maailman molemmat sivut faaraoiden ajoista ja muista muistomerkeistä alkaen.
En minä sitä itsekkyytenä näe, että on säästänyt varoja sen varalle, että tarvitsee viimeisinä vuosinaan kustantaa itselleen jonkinlaista kotiapua. Koska päiviensä määrää ei voi tietää, niin ei voi myöskään tietää sitä, onko liikaa säästetty. Tietysti ongelmat poistuisivat sillä, että varat ja henki loppuisi samaan aikaan.
******
Ihmeen sitkeässä on tuo usko tai halu siihen, että vanhemman olisi ikään kuin velvollisuuskin jättää juuri lapsilleen, jos jotain omaisuutta kuollessa vielä on. Sisarusten välillä riitä syntyy tyhjästäkin, jos on syntyäkseen. Oman mummoni jälkeläiset vihoittelivat keskenään vuosia mummon vihkisormuksista. Jos olisi ollut edes kultaiset, mutta kun ne oli sota-aikana vaihdettu rautaisiin. Muutenhan tuolta ei mitään jäänytkään, kun koti oli tyhjennetty siinä vaiheessa, kun mummo oli joutunut vanhainkotiin.
Näkisin lähinnä näin, että jonkinlainen tasa-arvo perillisten kesken on tarpeellista yhteisöjenkin kannalta- ettei osasta kansaa tule kapitaalisten aatteiden suurkuluttajia, ja toisista säkenöiviä kommunistien työkassaroita..
Se periaate, että voi jättää omaisuutensa kelle haluaa lienee kyllä mahdollista, mutta kuolemanjälkeinen sen toteutuminen-(miten siinä kävi) on vainajan kannalta yhdentekevää.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 16, 2021, 11:48:32
Mitäpä jos kaikilta vainajilta menisi osa perijöille ja loput Suomen valtiolle...
Eikös näin juuri tapahdu?:
1) Lakiosuus jälkeläisille (-verot),
2) osa omaisuudesta voidaan testamentata muualle (säätiöt, toiset henkilöt, yhteishyvä...)
3) kohtaan kaksi liittyen valtio kouraisee veroina vielä järkyttävästi suuremman osan.
Valtio on aina voittaja, se tienaa jokaisesta perinnöstä. Miksi sillä on oikeus tienata yksityishenkilöiden perinnöistä? Sosialismiako? Kuuluuko yksityisten henkilöiden omaisuus valtiolle?
^
Perintöveroa ei mene, jos
testamentilla tai lahjana on annettu valtiolle tai sen laitokselle, maakunnalle, kunnalle, kuntayhtymälle, seurakunnalle tai muulle uskonnolliselle yhdyskunnalle sekä armeliaisuus- tai opetuslaitokselle. Sama olkoon voimassa myös omaisuudesta, joka on annettu aatteelliselle yhdistykselle tai muulle yhteisölle, laitokselle tai säätiölle, jolla, sen tarkoittamatta toiminnallaan tuottaa siihen osallisille taloudellisia etuja, on tieteellinen, taiteellinen, kansanvalistusta, maanpuolustusta tai kotimaista elinkeinoelämää edistävä tahi muu yleishyödyllinen tarkoitus.
Perintö- tai lahjaveroa ei suoriteta myöskään testamentilla tai lahjana saadusta elinkautisesta nautintaoikeudesta, eläkkeestä taikka muusta elinkaudeksi tai määrävuosiksi jollekin testamentilla tai lahjana annetusta etuudesta.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1940/19400378
Yllä olevasta sanamuodosta huomaa hyvin, miten vanha laki (12.7.1940/378) on kyseessä. Mutta silmäilin lakia pikaisesti läpi ja laki on kuin tilkkutäkki. Pykälä pykälältä sitä on muutettu eri aikoina termien, määräaikojen, korkosäännösten, veroasteikkojen yms seikkojen yleisesti muuttuessa. Tuosta saa hyvän käsityksen siitä, miksi lainsäädäntötyö on niin hidasta ja vaivalloista.
^ Jumankekkura. Kannattaa siis sopia jo etukäteen että perilliset perustavat jonkin sortin uskonnollisen yhdyskunnan, ja isukki tai äitsykki voi sitten nakata perintöä pennuilleen ilman että tulee minkäänlaista perintöveroa.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 20, 2021, 09:28:42
^ Jumankekkura. Kannattaa siis sopia jo etukäteen että perilliset perustavat jonkin sortin uskonnollisen yhdyskunnan, ja isukki tai äitsykki voi sitten nakata perintöä pennuilleen ilman että tulee minkäänlaista perintöveroa.
Tämäkään ei taida Suomessa mokomassa olla yhtä helppoa kuin rapakon takana, sillä Suomessa taidetaan vaatia jotain sitä ynnä tätä, ennen kuin voi päätyä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi? Vai onko mulla vanhaa tietoa?
t. Xante
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 20, 2021, 08:26:38
^
Perintöveroa ei mene, jos
testamentilla tai lahjana on annettu valtiolle tai sen laitokselle, maakunnalle, kunnalle, kuntayhtymälle, seurakunnalle tai muulle uskonnolliselle yhdyskunnalle sekä armeliaisuus- tai opetuslaitokselle. Sama olkoon voimassa myös omaisuudesta, joka on annettu aatteelliselle yhdistykselle tai muulle yhteisölle, laitokselle tai säätiölle, jolla, sen tarkoittamatta toiminnallaan tuottaa siihen osallisille taloudellisia etuja, on tieteellinen, taiteellinen, kansanvalistusta, maanpuolustusta tai kotimaista elinkeinoelämää edistävä tahi muu yleishyödyllinen tarkoitus.
Perintö- tai lahjaveroa ei suoriteta myöskään testamentilla tai lahjana saadusta elinkautisesta nautintaoikeudesta, eläkkeestä taikka muusta elinkaudeksi tai määrävuosiksi jollekin testamentilla tai lahjana annetusta etuudesta.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1940/19400378
Yllä olevasta sanamuodosta huomaa hyvin, miten vanha laki (12.7.1940/378) on kyseessä. Mutta silmäilin lakia pikaisesti läpi ja laki on kuin tilkkutäkki. Pykälä pykälältä sitä on muutettu eri aikoina termien, määräaikojen, korkosäännösten, veroasteikkojen yms seikkojen yleisesti muuttuessa. Tuosta saa hyvän käsityksen siitä, miksi lainsäädäntötyö on niin hidasta ja vaivalloista.
Lainsäädökset ovat kyllä aika kiharaisia kaikkiaan ja perintökaari lienee sieltä kiharaisemmasta päästä.
Noin äkisti en nyt tiedä miten noihin nautintaoikeuksiin nykyisin verotuksessa suhtaudutaan, mutta varmaa lienee, että ne vähentävät muita sosiaalisia etuuksia, jos sellaisia muuten olisi saamassa.
Eli meneekö saajalta mahdollisesti tuloveroa saamastaan etuudesta-
Säätiöiden ja aatteellisten yhdistysten verovapaus on varmaan yksi asia mihin pitäisi puuttua jo pelkästään oikeudenmukaisuuden vuoksi, silloin, kun niiden pääasiallinen tarkoitus on kiertää veroja..
Toki urheiluseuran ja monet muut harjoittavat sellaista toimintaa jota tarvitaan yhteiskunnassa.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 20, 2021, 10:51:27
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 20, 2021, 09:28:42
^ Jumankekkura. Kannattaa siis sopia jo etukäteen että perilliset perustavat jonkin sortin uskonnollisen yhdyskunnan, ja isukki tai äitsykki voi sitten nakata perintöä pennuilleen ilman että tulee minkäänlaista perintöveroa.
Tämäkään ei taida Suomessa mokomassa olla yhtä helppoa kuin rapakon takana, sillä Suomessa taidetaan vaatia jotain sitä ynnä tätä, ennen kuin voi päätyä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi? Vai onko mulla vanhaa tietoa?
Käsittääkseni Yhdysvalloissakin noudatetaan nykyisin tuota, että rintaperillisellä on oikeus
osuuteen vanhempien perinnöstä, mutta osanhan voi aina testamentata vaikka säätiöille tai yhteishyvään tms.. Suomessahan perinnöstä osa tulee automaattisesti jälkeläisille. Lakiosa perillisille.
Britanniassakin perinnönjako ilmeisesti muuttui jossain vaiheessa. Agatha Christien tarinathan kertoivat usein siitä, että joku testamenttasi omaisuutensa jollekin ja muut perilliset murhasivat tuon. Nykyään automaattisesti osa perinnöstä menee suoraan perillisille, mikä onkin oikein (vaikkei olisi ansaittua).
Toisin sanoen, koko perintöä ei voida noin vain riistää perillisiltä, heillä on lain tuoma oikeus
osaan perinnöstä. Voin kuvitella, että lait vaihtelevat maittain.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 20, 2021, 08:26:38
Yllä olevasta sanamuodosta huomaa hyvin, miten vanha laki (12.7.1940/378) on kyseessä. Mutta silmäilin lakia pikaisesti läpi ja laki on kuin tilkkutäkki. Pykälä pykälältä sitä on muutettu eri aikoina termien, määräaikojen, korkosäännösten, veroasteikkojen yms seikkojen yleisesti muuttuessa. Tuosta saa hyvän käsityksen siitä, miksi lainsäädäntötyö on niin hidasta ja vaivalloista.
Minulla on jo valmiiksi hillitön ja alituiseen kasvava sikermä linkkejä tallella aiheesta kuin aiheesta, jotka ovat kaiken lisäksi perkaamatta ja järjestelemättä. Olen pohtinut tämän ketjun aihetta joskus 2018, ja tältä osin siitä oli vielä tallella ihan hyvä artikkeli jossa asiantuntijat kertovat, miksi perintöverokuvio on nykyiselläänkin niin hankala:
Näin perintöveroa maksetaan – muutos voisi iskeä ankarasti (https://www.verkkouutiset.fi/nain-perintoveroa-maksetaan-muutos-voisi-iskea-ankarasti/) (Verkkouutiset).
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 03, 2021, 22:13:34
Toisin sanoen, koko perintöä ei voida noin vain riistää perillisiltä, heillä on lain tuoma oikeus osaan perinnöstä.
Vai että oikein riistää?
Tämä minua juuri ihmetyttää, että mikä jumalinen oikeus lapsilla pitäisi olla vanhempiensa jäämistöön? Sehän on vain tämän hetken voimassa olevaan lakiin kirjoitettu teksti, joka voitaisiin aivan hyvin muuttaa. Olen kysynyt, jotta miksi tuo oikeus lakiosaan pitäisi olla.
Pahimmillaanhan tuo johtaa siihen, että ahneet lapset pitävät vanhustaan huonoissa oloissa ja nälässä vailla kunnollista hoitoa, ettei perintö tuhlaannu hyvään (ja kalliiseen) hoitoon, kun vanhus kuitenkin pian kuolee.
^
Edelleen olen siinä käsityksessä, että valtaosalle niin Suomessa kuin muuallakin perintö on samalla sosiaalinen instituutio, jolla osaltaan turvataan myös suvullisten suhteiden jatkuvuutta. Perimysoikeus on nimenomaisesti oikeus, ei velvollisuus. Mikäänhän ei estä sitäkään, että lakiosaansa haluamaton ei voisi lahjoittaa saamansa perinnön edelleen, vaikka nyt sitten sille kodittomien kissojen yhdistykselle. Omaisuuttaan voi myös realisoida ja tehdä siitä lahjoitukset ennakkoon niin, että varsinaista perintöä ei sitten olekaan jaettavana.
Yli puolet suomalaisten saamista perinnöistä on niin pieniä, että niitä ei veroteta. Jos määräisi omistusosakkeensa kodittomien kissojen yhdistykselle, niin hilpeimmässä tapauksessa se olisi yhdistykselle kirous ja konkurssin paikka, eikä mikään resurssi. Kun kämppä tai talo olisikin joku rotisko jossain periferiassa eikä sitä saa millään myydyksi, niin maksele siinä kertalaakista ensin kiinteistövero, ja jatkossa myös kaikki muut ylläpitokulut. Saattaisi olla kodittomien kissojen yhdistyksen puheenjohtajalla mieli musta tästä odottamattomasta "siunauksesta". :)
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 04, 2021, 08:16:30
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 03, 2021, 22:13:34
Toisin sanoen, koko perintöä ei voida noin vain riistää perillisiltä, heillä on lain tuoma oikeus osaan perinnöstä.
Vai että oikein riistää?
Tämä minua juuri ihmetyttää, että mikä jumalinen oikeus lapsilla pitäisi olla vanhempiensa jäämistöön? Sehän on vain tämän hetken voimassa olevaan lakiin kirjoitettu teksti, joka voitaisiin aivan hyvin muuttaa. Olen kysynyt, jotta miksi tuo oikeus lakiosaan pitäisi olla.
Pahimmillaanhan tuo johtaa siihen, että ahneet lapset pitävät vanhustaan huonoissa oloissa ja nälässä vailla kunnollista hoitoa, ettei perintö tuhlaannu hyvään (ja kalliiseen) hoitoon, kun vanhus kuitenkin pian kuolee.
Intiaanikulttuureissa olikin parempia ratkaisuja leirielämän ehdoilla elettäessä.
Kun vanhenevan "soturin" elämähalu ja kyky alkoi ehtyä, eikä tulevalla leskellä ollut aikuisia lapsia huolehtimassa- naapurin rouvat kävivät ottamassa kaiken irrallisen omaan talteensa ja jättivät "rouvaparan" talven armoille ilman telttaa ja irrallisia turkiksia ynnä muita tarvikkeita- yhteiskunta (heimo) ei siihen tainnut olla mitään mieltä.
Suomessa sentään myytiin köyhiä vielä vajaa sata vuotta sitten ruokolle ja orjiksi rikkaammille tilallisille.
^
Ei ole Suomessa vielä tavatonta sekään, että leskeksi jäänyt maakunnan asukki järjestääkin paikallisille kyläläisille kuolleen irtaimiston huutokaupan (Muualla asuvilta lähiomaisilta tietämättä), ja myy kuolleen omaisuutta ohi kuolinpesäksi julistamisen. Sattuuhan näitä.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 04, 2021, 08:16:30
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 03, 2021, 22:13:34
Toisin sanoen, koko perintöä ei voida noin vain riistää perillisiltä, heillä on lain tuoma oikeus osaan perinnöstä.
Vai että oikein riistää?
Tämä minua juuri ihmetyttää, että mikä jumalinen oikeus lapsilla pitäisi olla vanhempiensa jäämistöön? Sehän on vain tämän hetken voimassa olevaan lakiin kirjoitettu teksti, joka voitaisiin aivan hyvin muuttaa. Olen kysynyt, jotta miksi tuo oikeus lakiosaan pitäisi olla.
Pahimmillaanhan tuo johtaa siihen, että ahneet lapset pitävät vanhustaan huonoissa oloissa ja nälässä vailla kunnollista hoitoa, ettei perintö tuhlaannu hyvään (ja kalliiseen) hoitoon, kun vanhus kuitenkin pian kuolee.
Nihilistinen ajatus mielestäni. Minusta vanhemmilla on aina velvollisuus (jossain määrin) huolehtia jälkikasvustaan. Perintö on hyvä keino.
Useimmat lapset huolehtivat vanhuksistaan, ainakin laittavat vanhainkotiin. Luulen, että useimmiten onnistunut valinta. Itse näin isäni hoidon varsin hyvänä, kun hän vietti elämänsä viimeiset puolitoista vuotta vanhainkodissa. Tai "vanhusten hoivayksikkö" se kai nimeltään oli...
En valita.
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 04, 2021, 12:24:45
Yli puolet suomalaisten saamista perinnöistä on niin pieniä, että niitä ei veroteta...
Meillä ei usein ole sitä varallisuutta...
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 04, 2021, 22:49:08
Nihilistinen ajatus mielestäni. Minusta vanhemmilla on aina velvollisuus (jossain määrin) huolehtia jälkikasvustaan. Perintö on hyvä keino.
Useimmat lapset huolehtivat vanhuksistaan, ainakin laittavat vanhainkotiin.
Laissa säädetty huoltovelvollisuus päättyy lapsen tullessa täysi-ikäiseksi. Tietenkin alaikäisille perintö menisi perintökaaren mukaan, mutta en näe mitään syytä pakottaa jättämään perintöä täysi-ikäiselle lapselle.
Kaupunkiympäristössä perintö on usein osakehuoneisto tai asuinkiinteistö (joskus useampikin) ja joitain sijoituksia. Ei siis mitään sukupolvia suvussa kulkenutta, johon joku voisi olla joidenkin arvojen vuoksi kiintynyt. Tässä en näe mitään erityistä, että pitäisi "säilyä suvussa", vaan testamentilla voisi määrätä jaettavaksi sellaisten kesken, jotka enemmän tarvitsevat rahaa kuin omat jälkeläiset. HUOM!: puhun tosiaan jälkeläisistä, en perillisistä, kun puhun lapsista.
Maaseudulla taas voi olla joku sukutila tmv. jonka pakkojakaminen aiheuttaa sen, että muiden osakkaiden maksaminen ulos tilalta vie mahdollisuudet jatkaa tilanpitoa, jos joku jälkeläisistä olisi ollut siihen muutoin valmis. Jos sen sijaan koko tilan voisi jättää vain yhdelle, joka sitä haluaa jatkaa, niin tälle ei jäisi kuin perintävero riesaksi.
ja vielä sen muuttotappiokunnassa sijaitsevan myyntikelvottoman rotiskon voisikin testamentata kissojen sijaan jollekin uskonnolliselle yhteisölle, joten ei siitäkään jälkipolvi joudu kärsimään :D
Minusta yhteiskunnan kannalta on hyvä asia, jos jälkipolville on oikeutena tietty lakiosuus, eikä ihminen voi kaikkea testamentoida haluamallaan tavalla. Kyse on siitä yhteiskunnan jatkuvuudesta ja luottamuksesta. Tuollaisiin lakeihin voidaan luottaa.
Nykyisin on ongelmana se, että nykypolvien kyky lisätä omaa vaurauttaan on kyseenalainen. Asunnot ovat liian kalliita, esim. Helsinki. Asunnot siirtyvät yhtiöille, koska ihmisillä ei pian ole varaa niihin. = Olemmeko vuokra/velkaorjia? Ei ole vain yhdysvaltalainen ilmiö, samaa meilläkin. Yhteiskunnasta tulee pirun kallis meille asuttavaksi.
https://www.verkkouutiset.fi/miksi-nuorilta-kiellettaisiin-mahdollisuus-asuntovarallisuuden-kerryttamiseen/#32576881 (https://www.verkkouutiset.fi/miksi-nuorilta-kiellettaisiin-mahdollisuus-asuntovarallisuuden-kerryttamiseen/#32576881)
Onko näin tapahtumassa?
ps. Tulevat sukupolvet eivät ehkä kykene enää ostamaan asuntoja, he tulevat olemaan vanhempiaan köyhempiä. Asunto-omistus siirtyy yhtiöille...
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 05, 2021, 09:33:42
Maaseudulla taas voi olla joku sukutila tmv. jonka pakkojakaminen aiheuttaa sen, että muiden osakkaiden maksaminen ulos tilalta vie mahdollisuudet jatkaa tilanpitoa, jos joku jälkeläisistä olisi ollut siihen muutoin valmis. Jos sen sijaan koko tilan voisi jättää vain yhdelle, joka sitä haluaa jatkaa, niin tälle ei jäisi kuin perintävero riesaksi.
No tämä on kyllä vähän oikaistu ajatus...sillä näinhän asiat ennen olivat, tila meni vanhimmalle pojalle ja pulinat pois muilta, etenkin sisarilta. Hakekoot elantonsa muualta, tavalla minkä löytävät, tai jääkööt isännän armonpaloja syömään. Harvoin on myös niin idyllisesti, että vain yksi haluaa jatkaa ja muille on sen vuoksi ihan ok lähteä tyhjin käsin.
Kaupungin ja maaseudunkin erotteleminen tässä on vähän hassua: eikö samalla periaatteella kaupungissa pitäisi sitten ajatella, että asunto-osake jää sille lapselle, joka on valmis siinä asumaan?
Yleisesti ottaen lasten on vaikea ymmärtää, miksi vanhempi suosii yhtä lasta muiden edelle ja yleensä tämä kyllä näkyy jo ennen perinnönjakoja. Tämä lienee asia, joka hiertää sisarsuhteissa eniten ja aiheuttaa ylisukupolvisia riitoja.
T: Xante
^
Useimmiten taitaa kuitenkin olla niin, että me muut ovat jo lähteneet kukin tahoilleen. Nykyisin kuollaan niin vanhana, että jo lapsetkin alkaa lähetä eläkeikää tai vähintäänkin ovat jo elämänsä laittaneet kukin tavallaan raiteilleen.
Maatilanpitohan on elinkeino samalla kun siinä se asumus tulee. Samaa ei voi sanoa asuntona käytetystä osakehuoneistosta.
Minä puolestani ymmärrän hyvin jonkun jälkeläisen suosimisen toisen kustannuksella. Lähietäisyydeltä olen seurannut vävypoikaani, miten hän huolehtii isovanhempansa asioista ja käy säännöllisesti häntä auttamassa. Hänen sisarensa puolestaan on milloin missäkin niin, että edes vanhemmat eivät hänestä kuule aikoihin. Kun tämä sitten ilmaantuu näköpiiriin, niin silloin on aina jotain vaille. Yleensä rahaa lainaksi, joka on todellisuudessa "laina". Mitään muuta yhteyttä tämä ei pidä.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 11, 2021, 07:58:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 05, 2021, 09:33:42
Maaseudulla taas voi olla joku sukutila tmv. jonka pakkojakaminen aiheuttaa sen, että muiden osakkaiden maksaminen ulos tilalta vie mahdollisuudet jatkaa tilanpitoa, jos joku jälkeläisistä olisi ollut siihen muutoin valmis. Jos sen sijaan koko tilan voisi jättää vain yhdelle, joka sitä haluaa jatkaa, niin tälle ei jäisi kuin perintävero riesaksi.
No tämä on kyllä vähän oikaistu ajatus...sillä näinhän asiat ennen olivat, tila meni vanhimmalle pojalle ja pulinat pois muilta, etenkin sisarilta. Hakekoot elantonsa muualta, tavalla minkä löytävät, tai jääkööt isännän armonpaloja syömään. Harvoin on myös niin idyllisesti, että vain yksi haluaa jatkaa ja muille on sen vuoksi ihan ok lähteä tyhjin käsin.
Kaupungin ja maaseudunkin erotteleminen tässä on vähän hassua: eikö samalla periaatteella kaupungissa pitäisi sitten ajatella, että asunto-osake jää sille lapselle, joka on valmis siinä asumaan?
Yleisesti ottaen lasten on vaikea ymmärtää, miksi vanhempi suosii yhtä lasta muiden edelle ja yleensä tämä kyllä näkyy jo ennen perinnönjakoja. Tämä lienee asia, joka hiertää sisarsuhteissa eniten ja aiheuttaa ylisukupolvisia riitoja.
T: Xante
Edelleenkin lainsäädännössä etuja saa tilan jatkaja. Useimmiten se lienee vanhin poika, mutta muitakin vaihtoehtoja on.
Tasoitusten maksamisen tasoon vaikuttaa siis kuka jatkaa tilaa, vaikka entinen systeemi on hieman muuttunut.
Tilan jatkaja saa kylkiäisen myös vastuut ja velat, työpaikan "firman lisäksi eikä sitä jatkajaa eduista huolimatta aina helposti löydy. Silloin kaiketi jyvitetään koko homma ja myydään pois- kuten pikkutiloille useimmiten käy.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 11, 2021, 07:58:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 05, 2021, 09:33:42
Maaseudulla taas voi olla joku sukutila tmv. jonka pakkojakaminen aiheuttaa sen, että muiden osakkaiden maksaminen ulos tilalta vie mahdollisuudet jatkaa tilanpitoa, jos joku jälkeläisistä olisi ollut siihen muutoin valmis. Jos sen sijaan koko tilan voisi jättää vain yhdelle, joka sitä haluaa jatkaa, niin tälle ei jäisi kuin perintävero riesaksi.
No tämä on kyllä vähän oikaistu ajatus...sillä näinhän asiat ennen olivat, tila meni vanhimmalle pojalle ja pulinat pois muilta, etenkin sisarilta. Hakekoot elantonsa muualta, tavalla minkä löytävät, tai jääkööt isännän armonpaloja syömään. Harvoin on myös niin idyllisesti, että vain yksi haluaa jatkaa ja muille on sen vuoksi ihan ok lähteä tyhjin käsin.
Kaupungin ja maaseudunkin erotteleminen tässä on vähän hassua: eikö samalla periaatteella kaupungissa pitäisi sitten ajatella, että asunto-osake jää sille lapselle, joka on valmis siinä asumaan?
Yleisesti ottaen lasten on vaikea ymmärtää, miksi vanhempi suosii yhtä lasta muiden edelle ja yleensä tämä kyllä näkyy jo ennen perinnönjakoja. Tämä lienee asia, joka hiertää sisarsuhteissa eniten ja aiheuttaa ylisukupolvisia riitoja.
Maatilan tapauksessa sinänsä ymmärtäisin tuon, jos yhdelle jyvitetään tuo maatila. Ei se toimi monella omistajalla, toki sisasukset voivat sopia jaosta myöhemmin. Meidän perheessä/suvussa sovittiin maapalan omistuksesta jälkikäteen.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 11, 2021, 10:03:20
^
Useimmiten taitaa kuitenkin olla niin, että me muut ovat jo lähteneet kukin tahoilleen. Nykyisin kuollaan niin vanhana, että jo lapsetkin alkaa lähetä eläkeikää tai vähintäänkin ovat jo elämänsä laittaneet kukin tavallaan raiteilleen.
Maatilanpitohan on elinkeino samalla kun siinä se asumus tulee. Samaa ei voi sanoa asuntona käytetystä osakehuoneistosta.
Minä puolestani ymmärrän hyvin jonkun jälkeläisen suosimisen toisen kustannuksella. Lähietäisyydeltä olen seurannut vävypoikaani, miten hän huolehtii isovanhempansa asioista ja käy säännöllisesti häntä auttamassa. Hänen sisarensa puolestaan on milloin missäkin niin, että edes vanhemmat eivät hänestä kuule aikoihin. Kun tämä sitten ilmaantuu näköpiiriin, niin silloin on aina jotain vaille. Yleensä rahaa lainaksi, joka on todellisuudessa "laina". Mitään muuta yhteyttä tämä ei pidä.
Niin, aina vain ei ole näin selkeästi asiat. Joskus vanhemmat vain jostain syystä suosivat yhtä lasta, esimerkiksi ystävälläni tilanne on lapsesta asti ollut niin, että veljensä on saanut kaiken, mopot ja muut, kun kaverilleni ei maksettu edes halpaa harrastusta.
Nyt vanhemmat ovat alkaneet lahjoittamaan tälle veljelle omaisuuttaan etukäteen, joten on selvää, että perinnössä ei kaverille ole saamista. Ei hän sitä vaillakaan ole, mutta vanhempansa kyllä ihmettelevät, miksi kaverini ei ole tulossa tekemään pientä remppaa vanhempien kesämökille tänä vuonna kesälomallaan.
T: Xante
Kannatan kirjoittajaa jnka mukaan jokainen saisi tehdä omaisuudelleen mitä lystää. Ei tämä omien lapsien automaattinen lainsäätämä perimys ole monellekaan mieleen. Ei ole harvinaista oman äidin kohtelu miten itselle sopii. Eläkepäivinä saa äiti perillisensä vierailulle jota joskus muulloin on haikeasti kaipaillut. Nykyisin ei. Kun asia menee malliin jossa perillinen tahtoo tyhjentää äitinsä pankkitilin tai ainakin suuren osan omaa elämäntyyliään kattamaan joka elo ei aina niin kaunista ole. On huumevelat ja tappotuomiot niskassa. Jos ei niinkään pahaa niin ainakin kaamea kankkunen jonka äitikin näkee moniviikkoisesta yhtäkyytisestä juopottelusta.
Jos ei sitäkään niin pelivelat tai muut ylivelkaantumiset on makseltava. Mistä muualtakaan rahaa heruisi kuin äidiltä jolla sentään on säännöllinen tulo, eläke. Ja rahaa säästänyt on äitikulta.
Ja äiti kirvelevin sydämin taas kerran " lainaa."
No joo, yleensä on tosiaan ylisukupolvinen ongelma, että juodaan ja pelataan ruokarahat. Yleensä valitettavasti siirtyy vanhemmilta lapsille tämä oppi.
Enimmäkseen lienee niin kuitenkin, että kaikille on aika ok, että jos jotain jälkeen jää, sen on ottamassa ensimmäisenä omat lapset, jonka jälkeen heidän lapsensa.
Kyllä nykylakikin antaa oikeuden evätä perintöosa, jos on näyttöä, että lapsi on kamala juoppo, joka vanhempiaan piinaa.
Äiti, joka toistuvasti, vaikka kuinkakin kirvelevin sydämin, mahdollistaa lapsensa ylivelkaantumisen tai alkoholismin, voisi tutustua mahdollistajan osaan ammattilaisten mielestä. Voisi kirvellä vähemmän ja helpottaa ein sanomista.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 17, 2021, 17:52:42
No joo, yleensä on tosiaan ylisukupolvinen ongelma, että juodaan ja pelataan ruokarahat. Yleensä valitettavasti siirtyy vanhemmilta lapsille tämä oppi.
Enimmäkseen lienee niin kuitenkin, että kaikille on aika ok, että jos jotain jälkeen jää, sen on ottamassa ensimmäisenä omat lapset, jonka jälkeen heidän lapsensa.
Kyllä nykylakikin antaa oikeuden evätä perintöosa, jos on näyttöä, että lapsi on kamala juoppo, joka vanhempiaan piinaa.
Äiti, joka toistuvasti, vaikka kuinkakin kirvelevin sydämin, mahdollistaa lapsensa ylivelkaantumisen tai alkoholismin, voisi tutustua mahdollistajan osaan ammattilaisten mielestä. Voisi kirvellä vähemmän ja helpottaa ein sanomista.
T: Xante
Mahdollistajan osa on äidin mielessä käväissyt monesti. Sitten tulee kolkutus joka sanoo ettet sinä voi vaikeuksissa olevaa lastasi hylätä. Joka on heikko ja eikä osaa vastustaa houkutuksia jotka tähän ovat vieneet. Ja lisäksi sanoo jotta sinähän olet kasvattanut joten nyt korjaat satoa. On vaikeaa ammattiauttajan neuvojen tehota.
Lainaus käyttäjältä: Juuli - kesäkuu 17, 2021, 20:54:32
Mahdollistajan osa on äidin mielessä käväissyt monesti. Sitten tulee kolkutus joka sanoo ettet sinä voi vaikeuksissa olevaa lastasi hylätä. Joka on heikko ja eikä osaa vastustaa houkutuksia jotka tähän ovat vieneet. Ja lisäksi sanoo jotta sinähän olet kasvattanut joten nyt korjaat satoa. On vaikeaa ammattiauttajan neuvojen tehota.
Näinhän se on, eikä siitä voi äitiä tietenkään moittia, että sydän heltyy. Mutta helpottaako se sitten, että jättäisi perinnön jollekin muulle? Että vähän niinkus jälkikäteen sentään laittaisi rotia?
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Juuli - kesäkuu 17, 2021, 20:54:32
Mahdollistajan osa on äidin mielessä käväissyt monesti. Sitten tulee kolkutus joka sanoo ettet sinä voi vaikeuksissa olevaa lastasi hylätä.
Mahdollistamisen lopettaminen on eri asia kuin hylkääminen. Hylkääminen tulee ikävä kyllä usein käyttöön siinä vaiheessa, kun ei enää jakseta mahdollistaa.
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 17, 2021, 21:42:53
Lainaus käyttäjältä: Juuli - kesäkuu 17, 2021, 20:54:32
Mahdollistajan osa on äidin mielessä käväissyt monesti. Sitten tulee kolkutus joka sanoo ettet sinä voi vaikeuksissa olevaa lastasi hylätä.
Mahdollistamisen lopettaminen on eri asia kuin hylkääminen. Hylkääminen tulee ikävä kyllä usein käyttöön siinä vaiheessa, kun ei enää jakseta mahdollistaa.
Se tuntuu äidistä hylkäämiseltä. Vaikka poika on se joka hylkää kun ei mitään heru enää. Tulee jopa pelko josko käsiksi käydään. Kun äidistä aika jättää alkaa toisten perillisten kanssa taistelu jos perinnöttömäksi hulttion äiti tekee. Joten suo siellä vetelä täällä. Sitä taistoa perinnöstä ei äiti onneksi näe ne mutta aavistaa toki osaa.
Onhan perinnönomistajalla aina oikeus määrätä, jos haluaa, paitsi se lakitekninen osa.
Sinänsä pidän oikeudenmukaisena malliamme, jossa perilliselle kuuluu lakiosa.
Vähemmän murhia, kun katsoin noita englantilaisia rikosjännäreitä...
Britit murhaavat ihan rutosti toisiaan, ainakin tv-sarjojen perusteella, perinnöistä...