Minun olisi pitänyt puhua kognition sijaan kaiketi käyttäytymisbiologiasta, sillä minua kiinnostaa koko syy- ja seurausketju.

Ilmeisestikään kognitiivisista valmiuksista puhuminen ei viittaa tuohon koko syy- ja seurausketjuun kognition takana vaan ehkäpä se tarkoittaa vain aivotoimintoja, kun koko syy- ja seurausketju on kuljettu loppuun. Missä valossa avausviestini sisältö meni varmasti ohi maalinsa melkoisella marginaalilla.

Toisaalta jos nyt oikein ymmärsin, että kognitio ei tarkoita mitä tahansa aivotoimintoja, kun syy- ja seurausketju ulosmitataan, voi koko syy- ja seurausketjun perkaaminen minun viestieni osalta käydä aika raskaaksi sikäli, jos kognitiiviset valmiuteni käyttää asioista niiden oikeita nimiä ovat tätä luokkaa.

Eli niin kauan kuin vielä uskotte minuun, että ojentamisestani on jotain hyötyä, kiitollisena yritän ottaa oppia vastaan.

Sen verran vaikea käsite kognitio kyllä on, etten vielä tällä puheella osaa paikantaa kognitiivisia valmiuksia käyttäytymisestä, puhumattakaan että löytäisin niiden taustalle oikeat syy- ja seurausketjut.

Mutta noita kysymyksiä voisi hyvinkin lähteä ketjussa selvittämään ja millaisia noiden syy- ja seurausketjujen tulee olla, jotta saada aikaiseksi valtava määrä erilaisia kognitioita tai niiden osia, mitä sillä/niillä sitten tarkoitetaankin.

^ Ainakin aivojen tasolla emootioilla ja korkeimmilla kognitiivisilla toiminnoilla on kohtaamispaikka aivokuorella, joka on kehittynyt ihmisille viimeisimpänä osana aivoja, todennäköisesti siksi, että ihmisen toimintaympäristöt ovat muuttuneet vaikeammin hallittaviksi. Aivojen vanhemmilla osilla, eli liskoaivojen päälle kehittyneellä limbisellä järjestelmällä on kuitenkin monia järjestelmiä, jotka vastaa evolutiivisesti tärkeistä tunteista. Kaikkia näitä tunteita aivokuori ei "ehdi" käsittelemään, vaan esimerkiksi säikähdämme ennen kuin aivokuoremme tulkitsee, ettei vaaraa olekaan. Mutta osa tunteistamme saa "käsittelyn" aivokuorella, jota voisi mielestäni pitää kognitiivisena toimintona, jonka ajattelisin olevan esimerkiksi tunteiden säätelyä. Eli ajattelisin, että osa tunteista ei sinänsä saa "kognitiivista käsittelyä", mutta osa emootiosta on kognitiivisen kontrollin piirissä. Eli on tunnejaärjestelmiä, jotka liittyvät kognitiivisiin prosesseihin, ja on tunnejärjestelmiä, jotka eivät liity.

Mutta palatakseni ketjun aloitukseen, voisiko asiaa kysyä niinkin, että tarkastellaan kognitiivisten vaikeuksiemme syntymekanismeja? Siinä olisi vähän tarkempi rajaus..  Kaiken kaikkiaan ajattelen, että ihmisen elämässä on melko paljon kausaatiota, joka tosin voi saada milloin tahansa uuden suunnan, koska vaikuttavia tekijöitä on niin paljon, mutta kaiken kaikkiaan moni asia ihmisyydessä on tietyllä tapaa ennustettavissa, mutta samaan aikaan hyvinkin ennustamatonta. Mutta ei tästä nyt tarvitse vapaan tahdon ketjua tehdä 

Kukaan ei ole väittänyt, että kaikki olisi kognitiota, paitsi MO väsätessään olkiukkoa, jota mäiskiä. Aiemmin linkkaamani wikilinkki kuvaa kognition ja emootioiden suhdetta näin:

Kognition ja emootioiden suhteesta ja niiden eroavaisuuksista on olemassa monia mielipiteitä. Yksi mahdollisuus on ymmärtää emootiot osana kognitiota, eri asioiden tai mahdollisuuksien arvotuksina. (Tämä kuvaustapa jättää huomiotta emootioiden kokemiseen liittyvän subjektiivisen kokemussisällön). Jos kognitio halutaan käsitteenä erottaa emootioista, on syytä muistaa että ainakin ihmismielessä kognition ja emootioiden on todettu olevan tiiviissä keskinäisessä vastavuoroisessa vuorovaikutussuhteessa. Kognitio ja emootio ovat erottamattomassa yhteistyössä ja muodostavat ihmisen psyyken.
ja:
https://en.wikipedia.org/wiki/Cognition

LainaaTraditionally, emotion was not thought of as a cognitive process, but now much research is being undertaken to examine the cognitive psychology of emotion; research is also focused on one's awareness of one's own strategies and methods of cognition, which is called metacognition. The concept of cognition has gone through several revisions through the development of disciplines within psychology.

(Eli joskus 1950-1970-luvulla psykologia oli erilaista kuin 2000-luvulla.)

Eräällä luennolla taisi luennoitsija mainita, että tunteiden mallintaminen on kognitiotieteessä sen verran hankalaa, että ne jätetään mallintamatta (mutta muistikuvani saattaa pettää, kun siitä on niin kauan aikaa). Mutta simulaatiomallit ovat simulaatiomalleja. Ydinvoimalan simulaatiomalli ei tuota sähköä.

Olen istunut kognitiivisen psykologian, kognitiotieteen ja neurotieteen/neuropsykologian (kai se oli kognitiivinen etuliittellä) luennoilla (kauan sitten), ja niistä kaikista tieteenaloilta on jäänyt mieleen tuo, että emootioita ja ajatuksia ei oikein voi erottaa toisistaan, niin tiiviisti ne liittyvät toisiinsa, ja niin paljon ne vaikuttavat toisiinsa.

Kognitiotieteessä puhutaan myös ns. embodied cognitionista, kehollisesta kognitiosta. Ja vuorovaikutuksesta.

Pahoitteluni, jos tämä vie keskustelua väärään suuntaan, Lauri.

Rispektiä Hihalle. Ajatuksia kyllä muutamaan asiaan heräsi hieman vierestäkin, mutta niihin paremmalla ajalla. Sen verran vain, että kenties se vaan edelleen on nin, että vieläkin meillä on menossa tämä törmäyttäminen, eli ajatukset hakevat uomiaan ja voimiaan tömisemällä vastakkain.

T; Xante

Lainaus käyttäjältä: Socrates - huhtikuu 17, 2024, 18:04:16

Lainaus käyttäjältä: TSS - huhtikuu 17, 2024, 14:34:50Voisiko kuitenkin olla niin, että kulttuurisen murroksen myötä toksinen miehisyys olisi vähenemään päin, vai miten ympäröivän yhteiskunnan muutokset siihen heijastuvat? Jos monenlainen miehisyys on nyt entistä sallitumpaa, onko toksinen miehisyys löytänyt kuitenkin jotain uusia ilmenemismuotoja ja uomia, joita ei ennen ollut? 

Räikeä toksinen miehisyys on ilman muuta vähentynyt jo ihan sen takia, että sen käytännön toteuttamisesta joutuu nykyään jopa rikosvastuuseen.
Sen arkkityyppinä voisin pitää esimerkiksi Jorma Reiniä:

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jorma_Reini

Tony Halme oli myös aika hyvä ilmiön kuvaaja, kunnon toxy lähtee saappaat jalassa keski-iässä.

Nykyään räikeä toksisuus taitaa levätä enää niin sanottujen inceleiden varassa.

Vaisua toksisuutta, joka ilmenee lähinnä kuvaamani suppean kommunikaation muodossa esiintyy toki edelleen vanhemmissa miehissä.

Mitä sitten voisi sitten olla Hihan mainitsema nuorten miesten piilotoksisuus? Ainakin siitä puuttuu monia entisajan toksisuuden elementtejä.

Toksiseen maskuliinisuuteen kuuluu yhteisöllisyys. Muutenhan siinä ei ole mitään järkeä. Sen tarkoitus on kasvattaa miehet eroon naisista, jotta miesporukat pysyisivät kasassa, vaikka aina ei olisi niin kivaakaan. Klassinen esimerkki on muinainen Sparta. Siihen verrattuna myöhemmät sovellukset kuten SA ovat vaikuttaneet suorastaan leppoisilta.

Tärkein toksisen maskuliinisuuden siirtokeino on poikiin kohdistettu fyysinen rankaiseminen pienestä pitäen. Länsimaissa ammuskellaan siinä suhteessa kaadettua karhua. Kurittaminen on ollut kiellettyä jo jonkin aikaa. Ymmärrettävästi miesten rakentamaa maailmaa on helpompi käydä arvostelemaan siinä vaiheessa, kun miehet eivät vedä enää turpaan. Joka tapauksessa, mikäli lasta ei hakata, hänestä ei kasva halutulla tavalla toksista ihmistä. Pelkällä henkisellä väkivallalla saa aikaan vaurioita, mutta lopputulokset ovat arvaamattomia ja joskus surrealistisia. Piiska miehen tiellä pitää.

Venäjällä tämä on tajuttu. Koska he eivät pärjää posttoksisessa kilpailussa, he vaihtavat takaisin täystoksiseen yhteiskuntaan. Junarmija tarvitsee samanlaista materiaalia mitä Hitlerjugend sai sata vuotta sitten voidakseen toimia samoilla periaatteilla menestyksekkäästi. Perheväkivalta poistui rikoslaista - hätäpuhelujen määrä yli kaksinkertaistui venäläiskaupungissa

Suomessa toksinen maskuliinisuus vähenee. Sen lyhtyä kantavat satunnaiset poikkeusyksilöt ja sitä ylläpitää kulttuurinen vitka. Muutama vuosikymmen sitten miesporukoissa oli selvä hierarkia. Kukin tiesi keillä on oikeus jorista minuuttikaupalla ja keiden osa on nyökytellä vieressä. Nykyisin semmoiset porukat ovat harvinaistuneet. Jos ei ole kivaa, miksi kantaa kortensa toisen istuttavaksi? Irtoasenteita on jäänyt elämään, ilman yhteyttä touhun sieluun, samassa veneessä kaleeriorjina soutavien miesten keskinäiseen kaveruuteen. Tiettyjen alempiarvoisemmiksi leimattujen ihmisryhmien vierontaa on edelleen, apinaoppimisen tuotoksena, vaikka siitä ei saa enää yleensä palkintoa, ryhmänjohtajalta kymmentä pistettä ja papukaijamerkkiä. Naisviha, homoviha, rättipäiden ja neekerien halveksunta, niitähän riittää. Naisia lukuun ottamatta muut toiseutta edustavat ryhmät ovat historiallisen kehityksen tuomia kulttuurisia sattumia. Esimerkiksi antisemitismi ei ole perinteisesti kuulunut suomalaisten hyveiden listalle. Tässä olimme takapajuisia verrattuna muihin eurooppalaisiin – vaikka uudet menneen sonnan tutkijat koettavat epätoivoisesti muuta todistella.

Peräkammarin nettitoksikot ovat puoli- tai jopa valetoksikoita. Riippuu yksilöstä. Kunkin kohdalla pitäisi seurata miten hän suhtautuu kaupan kassaan. Osapäivätoksisuus ei ole muissakaan ryhmissä harvinaista. Piilotoksisuus tulee esiin, kun on otettu hyvät vihreät vehreät ympäristöystävälliset kierrätettävät liberaalit nykyarvot ja sitten nuori miesoletettu markkinoi niitä epätoivoisille kuulijoille samanlaisella epäsuunnatulla narinalla mitä 1950-luvun kansakoulun opettajat omaa tuotettaan.

Toksisen maskuliinisuuden yhteiskuntaan jättämät vauriot eivät kuitenkaan ole vakavia yksilötasolla. Aika hoitaa sitkeimmänkin sissin. Pahinta jälkeä se on tehnyt muotoillessaan yhä käytössä olevia instituutioita. Otan kolme esimerkkiä tällaisista laitoksista: koulun, vankeinhoidon ja armeijan.

Koulun tarkoitus perinteisesti oli istuttaa lasten mieliin hierarkian taju. Sitä kuvaa viime vuosisadalla miesopettajien arvostama lausahdus: "Kymppi kuuluu jumalalle. Yhdeksän minulle. Kahdeksan luokan priimukselle." Yhteiskunnan pienoismalli oli siinä. Ylimpänä on abstrakti isänmaa, valtio, jumala, mikä tahansa yhdistelmä senkaltaisia sanoja. Heti sen tason alapuolella on asemaansa tittelin kera asetetut päälliköt. Sitten seuraa rahvas, mutta ei mölisevänä mongoloidilaumana, vaan siistissä nokkimisjärjestyksessä. Nykykoulusta rakenne on otettu pois, mutta ei ole tajuttu, että samalla ennen hierarkkisesti harjoitettu ja suht tarkasti säännöstelty väkivalta on jäänyt vellomaan vapaana. Halveksunta, pilkkaaminen, uhkaukset, lyönnit eivät kasvata enää haluttua järjestäytynyttä yhteisöä, vaan ovat silkkaa anarkiaa, sanan synkimmässä merkityksessä. Tilanne ei parane, koska historiaa ei tarkastella rehellisesti. Täytyisi myöntää, että hupsis väkivalta jäi ilman isäntää. Sen jälkeen voitaisiin ottaa käyttöön vaikka koulukommandot, jotka raahaisivat idylliseen rauhaan sopeutumattomat pahoinpitelijät muiden seasta erityisoppilaitoksiin.

Vankeinhoito ja siihen liittyvät tahot käsittelevät väkivaltaisia yksilöitä kallisarvoisena raaka-aineena. Hellävaroen heitä sopeutetaan ja maanitellaan takaisin yhteiskuntaan. Joskus se onnistuu ja joskus ei. Muu yhteiskunta ei kumminkaan jaa vaalittua vanhakantaista näkemystä: Mitä vittumaisempi ihminen, sen isompi kultakimpale. Heistä on irvokasta, miten mihinkään ei riitä rahaa, mutta kuitenkin useaan kertaan tuomituista rikollisista yritetään tehdä mallikansalaisia aikaa ja vaivaa ja resursseja säästämättä. Oikeuslaitos ja vankeinhoito ei ole sisäistänyt sitä, että nykyisin kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Ihmisen arvoa ei enää määritä se, miten korkealle hän toksisessa hierarkiassa kykenisi kiipeämään.

Armeija on surkuhupaisa yrittäessään toipua toksisen maskuliinisuuden annostuksen puutteesta. Urhean perinnetietoisesti he riippuvat vanhassa sotivassa miesporukassa. Keksitään mitä älyvapaampia perusteluja sille miksi naisia ei tarvita, vaikka miesikäluokat hupenevat silmissä ja joka kolmas kutsuntaikäinen mies joudutaan raakkaamaan. Lehtitietojen perusteella jokainen kahdella jalalla kävelemään kykenevä nykytoksikko laitetaan aliupseerikouluun. Mutta kun he palaavat sieltä aliupseroimaan, miehistö onkin pääosin tasapainoinen ja tervejärkinen ja omanarvontuntoinen. Siinä sitä sitten sopii ihmetellä, miksi management by perkele oletteko te miehiä vai aisankannattajia -johtaminen ei toimi. Irrationaalista touhua parhaimmillaan.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tänään kello 12:40:42

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - huhtikuu 18, 2024, 13:16:25

Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 18, 2024, 12:20:49Määrittele kognitiivinen valmius. Jos mahdollista jätä valmius-sana pois otsikosta ja ensimmäisestä lauseesta, ja käytä sen sijaan jotain täsmällisempää sanaa.

Valmius on nimittäin erittäin monimerkityksinen sana (esim. kyky, halu, suostuvaisuus, mahdollisuus):
https://kielikello.fi/monimerkityksinen-valmius/

Mitä englanninkielistä sanaa käyttäisit käännettäessä kognitiivinen valmius?

Onko valmius tässä yhteydessä esim. potentiaali (mahdollisuus, genotyyppi), vaiko aktualisoitunut kyky tai taito (kyky, fenotyyppi?)? Näillähän on iso ero, mutta valmius-sana voi viitata molempiin.

Eli mistä tässä olisi niinko tarkoitus keskustella, kun tällainen toive esitetään aloitustekstissä:

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - huhtikuu 18, 2024, 03:05:30Haluaisin tämän ketjun käsittelevän kognitiivisia valmiuksia laajemmin tai siis tarkemmin sanottuna sitä, millaisten biologisten ja tai ympäristön sanelemien mekanismien seurausta ne valmiudet, ajattelutavat ja ehkä jopa ajastusten sisältö itse kullakin on.

Ajattelutavat ja ajatusten sisältö, miten ne liittyvät näihin "valmiuksiin", mitä ne lienevätkään?

Erittäin hyvä kysymys. En ole ihan varma. Ymmärrän ehkä kognitiiviset valmiudet tavallaan fenotyypiksi. Ehkäpä otsikko tai ketjun teema vaisi näin ollen olla jotai sen suuntaista kuten: Biologisten ja Ympäristöllisten Mekanismien Vaikutus Kognitiivisiin Kykyihimme eli jotain tuonkaltaista tarkoitin noilla kognitiivisilla valmiuksilla.

Haluatko vielä tarkentaa, sisällytätkö kognitiivisiin kykyihimme siis myös tunteet, jos ne kerran sisältyvät kognitioon, ks. ed. kommenttini ja TSS:n kommentti edellä? Vai olisiko tuo "kognitiviinen" tuossa ketjun teemassa kuitenkin jonkinlainen synonyymi älykkyydelle, esim.:
Biologisten ja ympäristöllisten mekanismien vaikutus älyllisiin kykyihimme?
(Missä siinäkin lienee kosolti pohdittavaa.)

Jos ne eivät mene kognitiosta niin ainakin se menevät minusta kognitiivisista valmiuksista, joten kyllä.

Tämä pukeutumisen ja musiikin ennakkoasenteista kertova tarina on varmaankin soitettu täällä moneen kertaan. Mutta eiköhän se sovi tähän yhteyteen vielä kerran.

^
Kieltämättä noita eloveenatyttöjä katsellessa ajatus lähtee hieman poukkoilemaan...

Ihan hyvin tytöiltä sujuu hieman raskaampikin musa. Laulun äänitystaso vain on surkea.

Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - tänään kello 14:31:12Mun mielestä se sun vastaus oli tosi hyvä myös.

Mun kritiikki ei oikeastaan kohdistunut etupäässä siihen. Mutta mulla nää tämmöset jutut tuppaa menemään muutenkin niin että olen tosi innostunut jostakin (siis milloin mistäkin mikä sillä hetkellä puhuttelee ja on vähän niin kuin uutta), ja siinä on se huono puoli että tulee esittäneeksi asioita helposti turhan latautuneesti tai puolustaa jotain kantaa turhankin hanakasti, vaikka ne samat asiat vois myös sanoa vähän pehmeämmin sekä suhteuttaa paremmin muuhun — jos se ei olis tollasta että asia on itsellekin melko uutta.

Eli siinä on mulla aitoa kiinnostusta ja jonkin verran perehtyneisyyttä ja sit jotain "omia teoriahäkkyröitä" mutta samalla myös impulssikontrollin puutteita asioissa jotka tuntuu tärkeitä tai kiinnostaa jne.

No kyllä se sun teksti oli paljon parempi ja tiedostin sen heti, ja oikeastaan ihmettelinkin, että miten voit omasta päästä hahmottaa asioita noin hyvin (koska teksti vaikutti juurikin sellaistelta omalta pohdinnalta, vaikka olihan siinä varmasti tietoakin mukana). Oma vastaukseni oli tylsä luettelo jostain kirjan kappaleista. Tuo Laurin aloitusviesti piti sisällään niin monia yksityiskohtaisia juttuja, joihin olisi voinut tarttua, mutta en kuitenkaan osannut sitä tehdä, vaan yritin kai jotain kokonaisuutta hahmottaa puolivillaisesti, ja osaltaan tietenkin reagoin noihin pohdintoihn kognition käsitteestä, koska olin sitä vastikään itsekin pohtinut.. Mutta joo, ehkä tästä vielä jossain vaiheessa saa jostain reunasta kiinni, ja josko olisi sitten vaikka jotain järkevääkin sanottavaa.. On itsellekin paljon hauskempaa innostua, kuin tulla kertomaan joku lista