kantapaikka.net

Tietoisuus tapahtuu ajassa kokemuksellisena. Ajattomuuttahan ei voi edes kokea, ajan puute ei kuulu kokemuspiiriin.

Kokemuksena se ei varmaan ole illuusio, mutta jatkuvasti muuttuessaan se ei myöskään ole mikään "tosi-asia".  Eli muistikuvat tietoisista tapahtumista, eivät selityksinä ole "tosia, niinsanotusti.

Nykyhetki on se mitä koetaan, mutta mitään pysyvää nykyhetkeä ei myöskään ole "olemassa". Pysyvä nykyhetki tarkoittaisi, ehkä muuttumatonta. 
Luonnotieteessä ajalle ei ole kyllä määriteltävissä mitään nykyhetkeäkään, muuten kuin suhteellisena etäisyysyhteyksien muodostamien mittausten kautta. Toisin sanoen ellei mitään tapahdu ei aikaa ja sen tapahtumia voi kuvata erillisinä toisistaan riippumattomina. Ilman aikaa ei tapahdu mitään.

Tietoisuus on eräänlainen mysteeri, jos sitä yritetään tulkita ja määritellä, vaikka muuten se on luonnon ilmiönä "ongelmaton" ellei siihen liitetä uskonnollisia oletuksia.

Ajan taustalla voi silti olettaa olevan jokin syvällisempi tekijä joka vaikuttaa kaikkeen, lieneekö se sitten gravitaatiovoima, tai siihen liittyvä alku"voima" jota ei voida määritellä.

Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Vai onko mahdollisesti tieto valmiina jossakin, kuten äänilevyssä neulan kulkiessa raitaa pitkin, se koneiston mukaisesti tuottaa sanomaa?

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Tietoisuus tapahtuu ajassa kokemuksellisena.

Näissä teemoissa voi olla hyvä nysvätä ihan mitä vain, kerrottua, tai kasattua. En lukenut viestistä kuin tämän ensimmäisen lauseen. Pääseekö tällä jonnekkin. Ehkä ei loppuun, mutta jos pienen askeleen jonnekkin, niin ihan kiva.

Tietoisuus on tiedostusta jostain, erillisyydestä. Kun se vaikuttuu, niin syntyy kokemuksellinen puoli. Näin, vaikka kokemuksellisen puolen herättäjä itse ei vaikuttuisi kokemuksellisen puolen ilmaantumisesta, jonnekkin, ties minne.

Tietoisuudessa siis yhdistyy lähijuttua, ja kaukaisuutta. Tunteen voi sanoa aidoimmillaan olevan lähelläolevaa, eikä sillä välttämättä ole tajuttua kohdetta, tosin kun tunteeseen yleensä tuppaa liittymään kohde, niin silloin kohde sopii tähän yhteysmalliin, ja se voi tulla haetuksi, vaikka runnomalla, ja hassuin perustein.

Sovelluksia edelliselle kerronalle voi olla vaikka se arvelu, että jos ilmenee tunne, ja siihen ei liity kohdetta, ei ihminen tule sidotuksi tietyn oman nosteen kautta ympäristöön, johon luontaista liittymävalmiutta on. Tukahdetuttu juttu. Jos vaikealle tunteelle ei löydy kohdetta, tai kohde on kestämätön, niin tämähän on suorastaan ratkaisu asiaan.

Tietoisuutta, tai ajateltua teemaa, miten sen sanoittaakin, voi siis lähestyä mm sopeutumispatologian vinkkelistä. Rajoja kun paukkuu, niin varmasti luo raameja jollekin hahmotettavalle, joka voi kiinnostaa, vaikka perusuteliaisuuden takia, jos sellaista voi ajatella olevan, ilman seikkaperäisempää määrittelyä, mikä lienee ilmeistä.

Ilman tunteita on lähinnä vain tietoisuutta, joka on läheistä sukua havainnoimiselle, huomion kiinnittämiselle, ja havaintojen käsittelylle. Kyseessä siis älypuolen rajoittautuneisuuteen jäävä "tapahtuma", siis tapahtumattomuus.

Tunnehan rienaa ja vääristää. Hyvin tuttu juttu. Jotain ei ole käyty läpi älyttäväksi asti. Ymmärrykseen päästään, kun jotain voidaan älytä tiettyyn rajaan asti, mutta aina jää tuntemuskomponenttia, joka vaatii summailemaan. Tunne puhtaana on fiilistelyä, pilveä, helvettiä, ... millaista sattukaan olemaan.

Kiehtonut ajatus, että mitä kaikkea voi saattaa suoran älyn piiriin. Siinä on jokin raja olemassa. Toisaalta rajaa ei ole välttämättä siellä, missä tätä voi kuvitella olevan. Äly ei voi korvata ymmärrystä, mutta älyämällä älyttävä, voi lisätä ymmärtämisen piiriin kuuluvaa.

Kivoja tällaiset isot teemat, koska pikkunippelistö asettuu jotenkin kokonaisuuteen. Sen vuoksi ei huono yrittää mennä älyyn, viisauteen, tmvaan.

Tietoisuus teemana on hassu. Ihmisen kokonaisuutta on varmaan usein tarkoitus pohdiskella, ja miettiä, että kuka olemme, ja mikä on suhteemme muuhun. Aika tyypillistä lähestyä tällaista teemaa, joillakin tietyillä "käsite-ennusteilla", joille halutaan löytyvän jokin selko.

Mieluummin itse käsittelisin arkea, ja havaintoja itsestä ja muista, ja pohtiessani, tai jotenkin työstäessäni, löytäisin jotain käsitteen arvoista. Näin perin. Vaikea tuoda tällaisenkaan arvoa. Jonkin verran voi käsittelyä ja mukaanpääsyä helpottaa aidosti kunnon arvailu, ja niiden seurailu.

Tetson on kova juttu, ei se tyhjästä ole ilmaantunut. Sirkuskulttuuria. En osaa linkata tietoisuuden teemaan, mutta olkoon, koska voin aika varmasti liittä asian tähän myöhemmin, jos nyt on jotain antoisaa tuova.

Se vielä, että ihmisen perusmotiivi tällaiselle aiheelle voi olla jokin muu, kuin melko neutraali ja mitäänsanomattoman oloinen: tietoisuus. Tietoisuus voi olla välineen arvossa. Sillä haetaan jotain, ja siltä odotetaan jotain.

Motiivitaustavinkkelistä teemaan voisi siten liittää tietoisuudenloikat, tietoisuustapahtumat, jotka eivät jätä kylmäksi. Kun tietoisuus liittyy vahvasti johonkin tarvittuun ja kaivattuun, tai merkitykselliseen, ja tämä löytyy, on väline saatanut ihmisen sen äärelle, joka ei jätä kylmäksi.

Vastaavasti, josvahvasti koetulle löytyy tietoisuus, siis tiedollisempi liittymä, selkeästi mahdollisena seurata, voi kirkastuminen olla kokemuksena yhtä vahva, vaikkakin eri suunnasta toteutuneena.

Mitä on siten sulautumatyyppisemmät vahvoina, tiedon ja tuntemuksen osalta? Miten tapahtuma eroaa, jos sen äärelle saapuu eri reittiä?

Sorryt aloittajalle. Kaappasin aihetta käsittelyyn melko paljon. Luen kyllä ylläolvat ja jatkot, jahka tästä ...

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 01, 2019, 18:24:10

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Tietoisuus tapahtuu ajassa kokemuksellisena.

Näissä teemoissa voi olla hyvä nysvätä ihan mitä vain, kerrottua, tai kasattua. En lukenut viestistä kuin tämän ensimmäisen lauseen. Pääseekö tällä jonnekkin. Ehkä ei loppuun, mutta jos pienen askeleen jonnekkin, niin ihan kiva.

Hyvähän se, jos edes ensimmäisen lauseen jaksaa lukea. Luin myös tämän ensimmäisen lauseen, enkä jatkanut pidemmälle, tuo lause johti siihen.

Mitäpä sitä päärynäpuusta omenoita kannattaisi alkaa etsimään.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 02, 2019, 11:20:54Hyvähän se, jos edes ensimmäisen lauseen jaksaa lukea.

Ei ole kysymys jaksamisesta. Vaikea sanoa, mistä. Voisin kuvitella lukevani ketjua, ja vastata juttuun yhdellä lauseella, tai en ollenkaan.

Ei niinkään se lukemisen määrä, tai ei niinkään se lukemisen lyhyys, aina. Sama vastauspuolen pituuksissa.

Teema on sillä tavoin iso, että sitä voi käydä läpi pienellä, ja suurella esitetyllä matskulla. Käsittelyä yleensä priorisoin, jos voi tosiaan uppoutua aiheeseen, eli se on luonteeltaan jotain muuta kuin läpihuutojuttu.


Muuten. Kiinnostaisi tietää, miten arvioit omaa aloitustasi. Koitko onnistumisen elämystä? Raapaisitko jotain selkeää pohjaa itselle, tai yleisesti liityttäväksi?

Menen yksittäisyyksiin, koska en hallitse aihetta, joka tarkoittaisi, että hallitsisin alueen jollain tapaa täydellisesti, vaikkakin samalla katvealueita jäisi, jolloin täydellisyys mitään väittämääni rautaista kohtaan ei ehkä mahdollista.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Ajattelen samaan tapaan.

Kulut eivät oikeastaan muutu, tietystä vinkkelistä katsoen, jolloin saman voinee sanoa joka-ainoa ajanhetki, jos aikaa käytetään johonkin kerrontaan.

Aika on tosiaan väline. Se luo rytmiä / vuorotusta eri tapahtumien ketjulle.

Tapahtumat eivät seuraa toisiaan aina, miten sattu. Aika auttaa, koska luo ennustettavuutta, ja saattaa tietyt tapahtumat toisten tapahtumien ryhmään, eri tavoin. Aikaa ei silti välttämättä tarvitse ajatella olevan, jos maailmaa käsittää jollain toisella tapaa.

Maailman selittämiset voivat olla ihan kivoja ilman aika-käsitteen olemassaoloa. Mitä ne mahdolliset käsitykset sitten voisivat olla? Hyvää ehkä se, että ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö aikaakin voisi käyttää, asioiden kuvaamiseen.

Tänään tuli muuten erääseen keskusteluun aiheeksi itsekeskeisyys. Toisin käsitettynä se on synkroniaa todellisuuden kanssa, eli tietyllä tapaa totta, mutta epäkattavaa suhdetta siihen, mihin ollaan oikeasti liittyneitä.

Todellisuussynkronia kuvaa lainaamaani tekstiä. Kyseessä on pitkän ajan päätymä, tietynlaisuuksiin. Viettoja on erilaisia. Yhdessä ne ovat enemmän kuin jokin yksittäinen. Silti on niin, että tietoisuuden ja käsitysten kattavuuksissa on eroa, samoin kaikissa niissä tasoissa, joilla kytkeydymme todellisuuteen.

Kestävyys on näissä se juttu. Kussakin tilanteessa se tarkoittaa hiukan eri asiaa, ja menijänmukaisuutta, jossa ennustettavuus muusta on eduksi, eli se, että muun suhteen on seurailuvalmiutta. Pienikin pärjää, tavallaan, ja erikoisempi.

Raamattu kertoo muuten samaa, kun toteaa, ettei kenellekään järjestetä isompaa kuormaa, kuin mitä hän jaksaa kantaa. Luulisin, että asian voi todeta myös faktisemmin, ilman uskonnollisia kytkentöjä.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Vai onko mahdollisesti tieto valmiina jossakin, kuten äänilevyssä neulan kulkiessa raitaa pitkin, se koneiston mukaisesti tuottaa sanomaa?

On, tosin se tieto, tai tiedon mahdollisuus, on siroteltuna kaikkeen, mitä on olemassa.

Millä tavoin eri olemiset sitten liittyvät toisiinsa. Voi ajatella, ettei hyvin pienet ja kaukaiset vaikuta. Jos noita voi kasaantua, voi ilmetä voimia, jotka vaikuttavat siihen kulkuun, josta käsin muuta on ollut aiemmin tapana nähdä, kokea, tarkastella, ...

Pienet vesimolekyylit voivat välittää vahvoja voimia, tsunameja, jne. Kasaantuminen tässä on tietyssä mielessä huono sana, mutta jos ajattelee jotain liikettä, ja sen aiheuttamaa painetta kohdattuun, niin vaikka mitään ei olisi esim tilavuudellisesti enempää kasassa, niin toisaalta kasassa on enemmän muuta, sen tilavuuden pitämää liikettä, "liikekasaumaa", jos asiasta kertoisi maalaisfilosofisti.

Eri tapahtumit ovat kohdattuna ketjua, jossa on tietty järjestys. Tapahtuma 1, tapahtuma 2, ... On siis järjestetty joukko tapahtumia. Tapahtumista voi myös ajatella kasautumina. Ketjun järjestys, tietyn tapahtuman tx jälkeen, ennen tapahtumaa ty, on tapahtumiatyyppejä ehkä eri lukumääriä, ja niiden sijainti tapahtuma[jakso]janalla voi olla jotain tapahtumalle ominaista.

Kaaos ideaalisena on tapahtumaketjua, jossa ei taida olla oikein erityistä kasautumahahmoa erotettavissa, jos ajattelee kaaosta sidottuna vastaanottajaan siten, ettei toistuvuus ole havaittavissa. Ihmisen käsittämä kaaos taitaa olla tätä, vajaasidonnaisuutta muuhun.

Lisätty hakasulkeen osuus.

Tietoisuus tapahtuu, se ei ole pelkästään joku ominaisuus, joka vain odottaisi toteuttumistaan. Tai sitten se on juuri sitä. 

Ilman aistimaailmaa ei voi tietää mitään, eikä myöskään kokea havainnoida maailmaa ja maailmastahan tieto pohjimmiltaan kertoo.

Tapahtumien liittyessä ajallisesti toisiinsa niistä syntyy myös tarina, kokonaisuus jota eletään.

Onko tietoisuus enemmän illuusio, kuin tosiasia, sehän ei kuitenkaan ole riippumaton ominaisuus.
Katsojakin (kokemus) on näkemisen projektio, eli ilman nähtävää sitä ei ole olemassa.

Siitä voi antaa esimerkin,, yötaivas on näkymätön pelkkää pimeyttä, vaikka aurinko paistaa aivan samoin myös yölliselle taivaalle, maan valoisan puolen ollessa valaistu.  Sen valoa ei kuitenkaan voi nähdä ellei se heijastu jostakin, kuten kuusta. Fotoneita kyllä kiitää taivaan täydeltä silti jatkuvasti, ne eivät vain kohdistu havaitsijaan, jossa se aistimus voisi tapahtua. Muut aistimukset kyllä toimivat ja tähtien tuike nähdään.

No tätä ei ole mikään pakko ymmärtää, mutta tietoisuus ei ilmeisesti ole riippumaton ominaisuus, mikä on hyvä uskossaan eläjille kertoa, heitä ei yksinkertaisesti ole erillisinä olemassa, vaikka toivetta taivaaseen pääsemistä pidettäisiinkin hengissä.

Tietoisuus tarkoittaa siis myös minuutta, eli tietoista olentoa.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 03, 2019, 10:28:14Tietoisuus tarkoittaa siis myös minuutta, eli tietoista olentoa.

Nykyään voi olla vallalla se ajatus, että minuus on rakentunut suhteessa muihin minuuksiin. On tietyn tason olio, joka vertautuu selkeiten, vasten toisia, samankaltaisiaan, joskin hiukan eri lailla, johtuen siitä, mihin positioon minuuksista kukin on päätynyt. Näin ainakin itse voisin ajatella.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 03, 2019, 10:28:14Tietoisuus tapahtuu, se ei ole pelkästään joku ominaisuus, joka vain odottaisi toteuttumistaan. Tai sitten se on juuri sitä.

Kuin lukisit ajatuksiani.

Tietoisuus tuntemuksineen ja tapahtumineen, voisi olla ihan vain "kävelyä". Välillä paikallaan, välillä yksi jalka maassa, ja toinen hakee.

Tunne käyttää tietoisuutta, ja saa aikaan tietoisuuteen liittyvää vastetta. Miten tietoisuus on viritetty, erilaisilla tuntemuksilla, liipaistu, ja onko mennyt miten olotilatyyppiseksi. Siihen kun lisätään jotain tunnevoimaa, niin jotain tapahtuu, ainakin kokemuksina, ja sisäisinä kulkuina, jolloin on pohjustautumaa taas vastaanottoon, seuraavalle, ja tuleville tapahtumille, lähtipä sisäisesti vanhan johdosta, tai jos ovat suoremmin epäsuoremmin ulkoa päin luokitellumpaa.

Aika mekanistista.

Ihmisen hienous onkin täysin ympäristössä. Näin olen jo pitkään ajatellut. Se aivojen hehkutus on aika yleistä, josta ajattelen toisin. Aivot parhaimmillaan muovautuvat ympäristöä seuraaviksi, ja siitä kun poiketaan, niin aina mennään kohden ei-mitään, joka tosin on mahdottomuus. Tässä pitää ajatella lähinnä painotuksia.

Ei-mitään, ei ole olemassa. Kaikki on olemassa. Mitä mikäkin on, on toinen juttu. Noin pääpiirteittäin, ehkä.

Joskus ajatellut, että ykseys kun mainitaan, niin se voidaan käsittää aika väärin. Ykseys on nimenomaisesti erillisyyttä, ja siten maksimiherätteisyyttä maailmalle, sillä erillisyys tulee hyvin vahvasti esille, ja harha itsestä utopiaksi, ja häviää.

Flow menee ykseyden suuntaiseksi, jossa tosin on vielä omaa osuutta, esim toimijuutta. Tilana näissä on aina vaihtelevassa määrin jatkumollisuutta, ei töks-töks-tunarointia.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 03, 2019, 18:28:03

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 03, 2019, 10:28:14Tietoisuus tarkoittaa siis myös minuutta, eli tietoista olentoa.

Nykyään voi olla vallalla se ajatus, että minuus on rakentunut suhteessa muihin minuuksiin. On tietyn tason olio, joka vertautuu selkeiten, vasten toisia, samankaltaisiaan, joskin hiukan eri lailla, johtuen siitä, mihin positioon minuuksista kukin on päätynyt. Näin ainakin itse voisin ajatella.

Luepa Hessen Arosusi

Lainaus käyttäjältä: Sepe - huhtikuu 03, 2019, 19:41:06Luepa Hessen Arosusi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arosusi


Katoin alkuun tuon wiki-jutun. On sitä ennenkin, oltu maailmassa kiinni, rankalla tavalla.

Luin muuten tarinaa jokin aika sitten Jungista. En muista mistä tuli luettua. Miestä epäilty lapsi-skitsofreenikoksi. Tiedä edes, voiko noin tehdä nykyään. Joka tapauksessa, tuli se vaikutelma, että Jungin eräs väline teorioissa oli hän itse. Jungin kaikkia näkemyksiä ja päätelmiä en itse jaa, tosin täydennystä on nykyään muiltakin, tai ainakin toisinajattelua hänen suhteen.

Tietoisen olennon ei tarvitse miettiä, onko muita olentoja tai yleensä aistittavaa maailmaa olemassa, koska aistii sen luonnostaan.

Toki voi epäillä aistejansa, jos niin haluaa. Aistien toiminnassa on kyllä eroavaisuuksia ja muuta selvitettävää, mutta perusteeltaan ei ole tarpeellista epäillä omaa, eikä aistimansa kohteiden olemassaoloa.
Vaikka toki niiden (hienosäätöä) ei ymmärtää voikaan.

Olemasaolo on todellista nykyhetkessä jossa ne tunteet liittyvät hermoston toimintaan ja elämä "tuntuu" todelliselta, se riittäköön ihmisellekin.

Todellisuus pohjimmiltaan, jos sitä tavoittelee on aistimaailman ulottumattomissa ei sitä (löydä) niiden avulla. Kaikkihan viimekädessä on vain energiaa ja energian muotoja, mutta mitä siitä, ikuiseksi pyrkivät ihmiset ovat vain pelkureita tuon sisäisen tyhjyytensä edessä.

Kuten sanottu ykseys on samaa, kun äärimmäinen eristäytyminen, yksinolevuus pitää kaiken sisällään, joten se on myös ykseyttä.

Ihminen kokee vain omaa itseään (omia tunteitaan) ja se tapahtuu siellä missä hän (yksilönä) on paikka ja aikasidos on siis hänessä itsessään.

Voihan matkustaa tuhannen kilometrin tuntivauhdilla, tai istua paikoillaan, mutta kokeminen on siihen paikkaan, hetkeen ja kokijaan sidottu asia.

Symmetriarikkoa ei tapahdu, kokemushan (tunne tietenkin on olemassa) ei ole riippuvainen siitä miten koetaan, vaikka seinää päin juokseva voisi toisin olettaa. Samat fysiikan perusteen säilyvät. Liikemäärän säilyvyyslait, ynnä muut säilyvyysperusteet.

No tuo oli karkea esimerkki, fysiikassa ihminen ei ole se tutkimuksen kohde, lähinnä puhutaan aineellisista, siis fysiikan ilmiöistä.

Mutta maailmaa kokiessaan ihminen on myös fyysinen olento ja riippuvainen fysiikan perusteista. Mielen sisäinen ja ulkoinen maisema perustuu fysiikan mukaisesti samoihin tunnettuihin perusteisiin ja ne ovat luonnon perusteita kuten kaikki muukin.

Tunnepuolen tutkimus on sitten toinen juttu, vaikka tunne on "aineellinen" tapahtuma, on siinä silti (selittelemisen tarvetta) 

Materia on varmaan kaikki elävää, jollain tapaa. Tai tätä kutsuisin vuorovaikutukseen sidotuksi niin, ettei maailman suhteen voi olla muuten, ellei suojaudu siltä, jolloin ei enää ole maailmassa kaikilta osin, jolloin se myös lakkaa viemästä, eli kelkasta tipahtaa.

Elävän voisi määritellä jänniteherätteelliseksi. Jänniteherätteellisyyksiä taas on hyvin erilaisia, aivan toisella tapaa, kuin mitä tavan palapeleissä on paloja, jos ajatellaan, että paloilla olisi luontainen taipumus reagoida jännitteeseen, jotenkin tietyllä tapaa järjestyen, jota vastaan elävä puolestaan täytyy muodostaa vastavoimaa, jos ylipäätään mahdollista.

Jänniteherätteellisyydestä ei oleva nähtävästi voi poiketa. Mitä pienemmästä voimasta lähtee jotain muotoutumaan, sen herkempää on rakentumiset, eli tällaisen jännitetila voi olla vähäinen, ja liikkeet mitättömiä.

Vahvasti jännitteellisissä osissa on säpinää. Sen määrä vähenee, kun möykkyynnytään, kohden isompaa, jolloin jännitetyypistö KOn suhteen muuttuu, ja usein kai monipuolistuu. Ihminen on tällainen, eri verkoista vaikuttuva. Käyntiin herää, jopa monen täsmätahdistuksen mukaisesti, samanaikaisesti.

Kyseessä spkulaatiokuvaus, jonka osuvuudesta en tiedä enempää. Helppo linkata mielessä tietoisuuteen, tajuamiseen ja kokemuksiin.

Yksinkertaisuutta hakevana, jo kauan sitten ajattelin, että on yhteyksiä, joissa ei kannata tehdä eroa elävän ja kuolleen välillä. Usein ihan ok, ainakin eläinten vinkkelistä.

Jos on luokiteltua asiankäsittelyä, niin rinnalla tulisi olla jatkumollisempaa, mitä luonto edustaa, vaikka annostelu auttaakin ihmistä, monessa vastaanotossa.

Milloin on aika heittää kokkareet, tai sulattaa ne sopivammaksi. Ihminen monesti jopa tykkää siitä, siis niistä kököistä. Hyvin tavallista, tietääkseni.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20
Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Törmäsin tämmöiseen sitaattiin:

Lainaa"Moderni tiede ei ole syntynyt empiiristen havaintojen yleistämisestä, vaan abstraktioihin kykenevän analyysin pohjalta. Tällainen analyysi kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen."

                                                   (Paolo Rossi: Modernin tieteen synty Euroopassa, s 29.)

Tämä sitaatti antoi minulle voimaa sietää mielikuvitukseni aiheuttamaa tuskaista kohtaamista nykytodellisuuden kanssa.

Olemme suljetussa tynnyrissä kellumassa valtameressä, yrittäen epätoivoisesti sinne saamiemme havaintojen perusteella määrittää olevaista.

Osuva poiminta, ROOSTER.

Yleensä todellisuus pyritään mahdottamaan johonkin kannatusmalliin. Kannatusmalli-politiikka taas on oma juttunsa.

Pensadorissa häiritsi tämä piirre.

Yleensäkin ihmiset eivät etene maalaisjärkisesti, eikä myöskään perstuntumalla. Voi törmätä, mutta eniten erilaisiin malleihin, ja niiden perässä juoksijiin. Todellisuus on siihen melskaan nähden hyvin elettävää.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Tärkein, nykyhetken sopeuduttava on ihmisten luoma todellisuus ja ympäristö. Siinä sitä riittää, eikä paukkuja muuhun välttämättä jää, jos nyt ylipäätään arvona, ellei ole selkeä osa ihmisten järjestelmääntuontia.

Ihmisten sitominen sekasotkuun on ongelma. Vaikuttavuutta on, ja tiedostettavaa, tosin toisaalta koko juttu on illuusiota, laajemmin ajatellen, kunhan irtiotto käy mahdottomaksi ylläpitää. Karsintaa ehkä tehdäänkin tämän takia kaiken aikaa jotenkin, mm epäsuorasti.

Ihminen ei kiinnity kiinnittymisen arvoiseen, eikä kasvaminen, tai oppiminen takaa paljoa. Työelämän eräs murros on tätä, ja todettu ilmenevänä.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 10, 2019, 10:13:45
Tärkein, nykyhetken sopeuduttava on ihmisten luoma todellisuus ja ympäristö. Siinä sitä riittää, eikä paukkuja muuhun välttämättä jää, jos nyt ylipäätään arvona, ellei ole selkeä osa ihmisten järjestelmääntuontia.

On tosiaan vaikeaa selviytyä hengästymättä, kun suuri osa energiasta kuluu siihen, että yrittää elää niinkuin "pitää", eikä niinkuin itse haluaisi. Ainoastaan siksi, että saa riittävästi ruokaa ja suojaa.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 10, 2019, 09:21:57

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 01, 2019, 11:27:20
Nykyhetkikin voisi olla eräänlainen tarkkailukohta, joka on sekä menneisyyden, että tulevaisuuden osalta jo valmiiksi urautunut toteuttamaan luonnon vaatimuksia.

Törmäsin tämmöiseen sitaattiin:

Lainaa"Moderni tiede ei ole syntynyt empiiristen havaintojen yleistämisestä, vaan abstraktioihin kykenevän analyysin pohjalta. Tällainen analyysi kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen."

                                                   (Paolo Rossi: Modernin tieteen synty Euroopassa, s 29.)

Tämä sitaatti antoi minulle voimaa sietää mielikuvitukseni aiheuttamaa tuskaista kohtaamista nykytodellisuuden kanssa.

Olemme suljetussa tynnyrissä kellumassa valtameressä, yrittäen epätoivoisesti sinne saamiemme havaintojen perusteella määrittää olevaista.

Tarkkaan ottaen Rossin määritelmä on Itsensä pois-sulkeva.  Mutta tuskin totta, eikä ilmeisesti tarkoita mitään. Alleviivaus.

Jokin voi olla jotain, mutta voiko jokin olla olematta mitään?  Jostakinhan ollaan tähän hetkeen tultu ja jatketaan tätä hetkeä edelleen, päättyykö se koskaan ja onko se koskaan alkanutkaan.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 10, 2019, 10:43:24Tarkkaan ottaen Rossin määritelmä on Itsensä pois-sulkeva.  Mutta tuskin totta, eikä ilmeisesti tarkoita mitään. Alleviivaus.

::

Lainaa"Tällainen analyysi kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen.”

Abstraktioiden arvoa voi, ja tuleekin puolustaa. Käytäntöä on abstraktion soveltaminen, Rossin tyyliin. Osuu hyvin. Rossin kieltäminen ei kovin hyvin.

Abstraktion kytkentä on tietysti se juttu. Matematiikkaakiin voi kytkeä miten vain. Ei se matematiikasta jotenkin huonoa tee, vaan sen soveltajasta.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 10, 2019, 10:23:59On tosiaan vaikeaa selviytyä hengästymättä, kun suuri osa energiasta kuluu siihen, että yrittää elää niinkuin "pitää", eikä niinkuin itse haluaisi.

Raamatun kertomus Baabelista, kielten eroamistaipumuksen paikkaansapitävyydestä on näin vahvistunut, tavallansa.

Uskonnot kokevat samaa, ja kaikki rakennelmat, tiettyä eriytymistä ja irtiottoa. Sopivana se onkin kiva, tosin tuskin itsetarkoitus, ellei halua poimia kaikkea jotenkin helpommin, jolloin yksitellen-menetelmä on tietysti tehokkaampi, kuin kaikki kerralla -tyyli.

Nykyään osataan kohdennusta, ja toisaalta sen pohjustusta, tai kohdennusta molemmissa, vaiheensa mukaisena.

Vinks: https://fi.wikipedia.org/wiki/10_syyt%C3%A4_tuhota_kaikki_sometilit_nyt (Ihan kivaa ajattelusuuntapainotussäätöä)

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 10, 2019, 11:25:26

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 10, 2019, 10:43:24Tarkkaan ottaen Rossin määritelmä on Itsensä pois-sulkeva.  Mutta tuskin totta, eikä ilmeisesti tarkoita mitään. Alleviivaus.

::

Lainaa"Tällainen analyysi kykenee hylkäämään arkiajattelun, aistihavainnot ja välittömän kokemuksen."

Abstraktioiden arvoa voi, ja tuleekin puolustaa. Käytäntöä on abstraktion soveltaminen, Rossin tyyliin. Osuu hyvin. Rossin kieltäminen ei kovin hyvin.

Abstraktion kytkentä on tietysti se juttu. Matematiikkaakiin voi kytkeä miten vain. Ei se matematiikasta jotenkin huonoa tee, vaan sen soveltajasta.

Sitten, kun abstraktiot alkavat elää omaa elämäänsä, ilman fyysisen maailman kontakteja, voidaan varmaan hyväksyä Rossin näkemyksiä, mutta tuskin sitä ennen.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 10, 2019, 17:00:20Sitten, kun abstraktiot alkavat elää omaa elämäänsä, ilman fyysisen maailman kontakteja, voidaan varmaan hyväksyä Rossin näkemyksiä, mutta tuskin sitä ennen.

Tää on kyllä kovan luokan näkemys. Tätä vaan, niin maailma pelästyy.

Abstraktiston sovitus, tapaus kerrallaan, on kyllä myös oma juttunsa. Aivan kuin todellisuus olisi vaatetettavissa, tietyn abstraktiotapauksen "mönkijöitä" koskien.

Abstraktio ei ole tosiaan mitään, mutta voi viitata johonkin, johon ihminen osaa tarttua, ja tartuttavuutta on, vaihtelevassa määrin.

Toisaalta, jos mönkijä M_m, jos käy liityttäväksi abstraktioilla A_m1 ... A_mn, niin vaatekerroksia olisi ehkä tuhdisti, riippuen luvusta m, joka voisi lähestyä, ties mitä. Tarkenisiko mönkijä sitten siinä maailmassa, jossa hänet on otettu tarkasteluun, vaatetettuna EMlla tavalla? Mene ja tiedä.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 10, 2019, 19:45:02

Abstraktio ei ole tosiaan mitään, mutta voi viitata johonkin, johon ihminen osaa tarttua, ja tartuttavuutta on, vaihtelevassa määrin.

Sieluaan kaipaavat voivat yrittää olla se sielu ja kertoa sitten mitä se sielu tekee. Muut ihmiset tyytynevät olemaan aineellisia ja toimivat varmaankin henkisen painolastinsa kanssa, eli tuntevat ja aistivat aineellista mailmaa.

Mitä sielu sanana tarkoittaa aineetonta?, >siis energiatonta toimijaa.  Sopinee  myös suhteellisuusteoriaan, eli massa määrää avaruuden kaareutumisen ja avaruuden kaareutuminen määrää massan liikkeen.

Sielun suhde fyysiseen maailmaan, on kuin kielen suhde todellisuuteen. Näitä ei kannata asettaa toisiaan vasten, sillä molemmat palvelevat toisiaan. Se on humaanisuutta, johon on enemmän eväitä ihmisellä, kuin monella muulla eläimellä.

Ihmisyys onnistuvana on tietysti viime kädessä sitä, että eläimellisyys on kohden kestävyyttä. ("-lause) Juttu on lähellä, suorasti koettuna. (""-lause)

Varmistelu EMssa on tietysti virhe, samoin pelkäksi eläimeksi kaventuminen, kun tiedetyn ja arvellun suhteen kuitenkin on vaarana sössiä, jolloin epäonnistumisen oletus on tietyllä tapaa kyynisyyttä, jolla voi arvella pääsevänsä helpoiten. Yhtä vajaavaista siis, kuin pelkät tarkastelut, vailla elämän kosketusta.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 11, 2019, 10:23:24

Sielun suhde fyysiseen maailmaan, on kuin kielen suhde todellisuuteen. Näitä ei kannata asettaa toisiaan vasten, sillä molemmat palvelevat toisiaan. Se on humaanisuutta, johon on enemmän eväitä ihmisellä, kuin monella muulla eläimellä.

Kieli on todellista ihmisessä, kuuluu aivojen rakenteeseen. Opittunakin se on hermoverkon toimintaa ja oppiahan se pitääkin. Ihmisellä on siihen mahdollisuus, mutta sellaista pikkulasta ei ole syntynyt, joka osaisi puhua luonnostaan.

"Sielu lienee olemassa luonnostaan, nyt vain pitää tietää mitä sillä tarkoitetaan- elämää- luntoa- ihmistä ja miksei eläimiä, kunkin eläimen sielu vain on sidoksissa sen eläimen aivojen toimintaan ja sen mukainen. Kanankaan sielu tuskin tavoittelee taivaita, kukko lienee ajoittain paljon kiinnostavampi,, tapaus.

Aistien toiminnan yhtyessä tietoisuudeksi, tapahtuu laadullinen muutos, kun havainnon informaatio muuttuu elämykseksi.

Maku-hajumolekyylin "makeus, suolaisuus, happamuus, ynnä muut tietoiset elämykset eivät kyllä sinänsä kerro miksi joku yhdiste tuntuu, maistuu joltakin.

Evoluution kannalta ne ovat merkityksellisiä ohjatessaan organismin käytöstä, mutta "teknisinä komponetteina se muutos ei liene ihan heti selitettävissä fysiikan, bio-fysiikan keinoilla.

Miksi siis makeus on "makeaa" vaikka on kysymys vain molekyyliyhdisteistä, tai miksi joku maistuu miellyttävältä, tai karvaalta?

Evoluuttisen perusteen mukaan se on kyllä suojamekanismi, mutta ilmeisen vaikkea selittää sen metafyysinen ominaisuus.

Karikko A: Kieli on todellista ihmisessä, kuuluu aivojen rakenteeseen. Opittunakin se on hermoverkon toimintaa ja oppiahan se pitääkin.

Karikko B:  "Sielu lienee olemassa luonnostaan, nyt vain pitää tietää mitä sillä tarkoitetaan- elämää- luntoa- ihmistä ja miksei eläimiä, kunkin eläimen sielu vain on sidoksissa sen eläimen aivojen toimintaan ja sen mukainen.


Päädyit aivoihin. Aivot tuskin jäävät paitsi, noista mainitsemistasi, kielestä ja sielusta. Tulit yhdistäneeksi näin. Samoilla linjoilla.

Moni, esim uskavakin, kyllä ajattelee, että sielut sun muut yhdistyvät jollain tapaa ihmisessä, ainakin elinaikana. Kuolemanjälkeisistä koettavat ehkä arvailla vahvasti, että mikä on meno.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 15, 2019, 16:42:42Aistien toiminnan yhtyessä tietoisuudeksi, tapahtuu laadullinen muutos, kun havainnon informaatio muuttuu elämykseksi.

En usko, tai hassusti kerrottu.


Kirjoittaisin vaikka näin:

Aistien toiminnan yhtyessä tietoisuudeksi, tapahtuu aivojen toimintaa vakauttava muutos, kun ollaan enemmän tai vähemmän vankeudessa siihen synkroniaan, joka on aivojen ja aistisillan tuolla puolen, tosin kuitenkin niin, että aivoja tarkastelemalla voitaisiin todeta, ettei niiden toiminta oleellisesti muutu, tai ne tilat, joihin siirrytään, ovat aivoille aika normaaleja siirtymiä, joihin sidosvalmiudessa, tiukasti.


Koenta ei muutu tietyltä osin tuossa. Jotain kyllä. Mitä?

Minusta aistikytkentäisempi tila sidotumpana, liittää aivot myös kieleen, joka linkkautuu vahvasti koettuun, ja etenkin muihin ihmisiin, joihin liittyy niin vahvoja vaikuttumisia menneestä, että aiemmat elämykset heräävät enemmän. Tämäkin voi tosin riippua, eli ehkä päinvastaisestikin.

Aistikytkentäinen kokemus soittelee siten menneisyyttä, joka on vielä jännitteistä, ja heiluu "tuulessa". Tällaista ainesta on kyllä unissakin, vaikka kohtaamistapahtuma menneen kanssa voi olla jollain tapaa toisenlaista, ainakin joskus.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 15, 2019, 20:27:56

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 15, 2019, 16:42:42Aistien toiminnan yhtyessä tietoisuudeksi, tapahtuu laadullinen muutos, kun havainnon informaatio muuttuu elämykseksi.

En usko, tai hassusti kerrottu.

Hassupa- hassu, mutta ärsytys muuntuu siis tunteeksi.

Tunne-elämyksenä se ilmee kokijalle. Pienenä lapsena se on varmaan pelkkä tunne, kuten nälkä, kipu epämukavuus ja ei niin tiedostettua.

Aikuiseksi kasvaessa erilaiset tunnetilat tulevat varmaan paremmin tiedostetuiksi, mutta pienen ihmisenalun refleksiot jo osaavat kertoa mikä on hyvää ja mistä syntyy inhoreaktio, kun hän saa suuhunsa jotain pahanmakuista.

Tunteen synty siitä puhuin, mutta miksi sokeri on makeaa ja miten se makeuden kokemus syntyy, kun on kysymys vain molekyylien rakenteesta.  Kokiessa se ärsyke tunnetaan makeutena.

Kuuloelimien ärsytys kertoo äänen lähteen suunnan ja laadun, joka kuulemisen ollessa kyseessä on aikuiseksi ehtineellä jo hyvin valistunutta kertoessaan myös kielellisen tarinan.

Hyvä tarkennus. Hyvä palauttaa arvioon myös lähtötilanne. Poikkeaa siitä maailmasta, jossa aikuiset elävät, ja jossa tosiaan on enemmän painolastia, tai (")turhasta(") vapautumista, jopa niin, että kokemuspuoli on aika lailla hoidettu, ettei siitä juuri tarvitse välittää. Tunnepuolen kuljeksijat kivasti jo paketissa, pysyvämpilaatuisesti teipattuna.

Kun ihminenkin alkaa kasvaa solujen jakautumisella. Kopioituvat solut tuntevat ja "tietävät" kehittyä sijaintinsa mukaisesti. Nehän muodostavat ihmiskehon ja niiden alkuperä on munasolun ja siittiön yhtymisen jälkeen samanlainen. Silti itseorganisoitumisen mukaan jokaisesta solusta muodostuu asemansa mukainen, vaikka DNA  määrää se toiminnan, mutta solut muodustavat kehon joka osan, kuten kynnet ja lihakset, kaikkilla soluilla on sama alkuperä ja ne erikoistuvat ilmeisesti sen kokonaisuuden osana, ainoastaan siinä olevan paikkansa mukaan.

Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15
Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön). Miten muuten esim. kutojalintu tietää olevansa juuri kutojalintu eikä adaptoi ympäristöstään esim. papukaijan käytöstä. Erikoisen pesänsä ja pariutumisrituaalinsakin se osaa moitteetta. Kaikki tämä tieto on siis oltava jo siinä ensimmäisessä solussa minkä jakaantumisen seurauksena lintu syntyy.

Tässä piisaa kyllä tutkimista, eikä varmaan selviä ihan pian. Joka muuta väittää on yhtä ulkona kuin ne, jotka jo kauan sitten väittivät, että kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty.

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15
Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön). Miten muuten esim. kutojalintu tietää olevansa juuri kutojalintu eikä adaptoi ympäristöstään esim. papukaijan käytöstä. Erikoisen pesänsä ja pariutumisrituaalinsakin se osaa moitteetta. Kaikki tämä tieto on siis oltava jo siinä ensimmäisessä solussa minkä jakaantumisen seurauksena lintu syntyy.

Tässä piisaa kyllä tutkimista, eikä varmaan selviä ihan pian. Joka muuta väittää on yhtä ulkona kuin ne, jotka jo kauan sitten väittivät, että kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty.

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

Alleviivaus.  Tuollainen johtopäätös on aika hyvä peruslähtökohta.  Silti on kiva olla olemassa, ainakin toisinaan, ehkä ei aina.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15Kun ihminenkin alkaa kasvaa solujen jakautumisella. Kopioituvat solut tuntevat ja "tietävät" kehittyä sijaintinsa mukaisesti.

[...]

Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön).

[...]

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

Tietää hän, ken Herrajumalaa kuuntelee.

Sanasta se lähtee, kuten kerrotaan, eli sanotaan sanasta alkavan. Näinhän se, kun tuon laajentaa. Siellä se, tietoisuus, joka herättelee. Ei tyhjässä, sen enempää kuin meidän valmistamassa kuokassa, joka kuuntelee ja toimii ohjeittemme mukaisesti, tosin tekijästä mitään tajuamatta, kun välineliittymä ei ole se, jota kuokka alkaisi pitää aktiivitoimikanavanaan. Vaikka liikuskelee, tekijänsä mukaan, niin tuskin on sanoa siinä yhteydessä tekijälle mitään erityisempää. Jos viestittää, niin aika toisenlaisena kokonaisuutena, muuallaolevaan.

Vai miten?

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 17, 2019, 11:38:31

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

Tietää hän, ken Herrajumalaa kuuntelee.

Juha on väärässä. Herraa kuunteleva uskoo, uskoo niin tanakasti että kieltää kaiken tiedon.

Lainaus käyttäjältä: Sepe - huhtikuu 17, 2019, 12:26:24Herraa kuunteleva uskoo, uskoo niin tanakasti että kieltää kaiken tiedon.

Tiettyyn rajaan asti saattelee, kohden sitä, jonne itse sattunut kulkeutumaan. Näin kirkollisemmat tahot eivät poikkea erilaisista yksilöistä, joista kukin viestii omalla tavallaan siitä, mihin ovat heränneet.

R^..., tietoisuudesta, koskien ... :::

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01Tässä piisaa kyllä tutkimista, eikä varmaan selviä ihan pian. Joka muuta väittää on yhtä ulkona kuin ne, jotka jo kauan sitten väittivät, että kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty.

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

Suoraviivaisesti ottaen, matka voi ola pitkä, kenties päättymätön, myös rajallisten kokonaisuuksien löytämisessä.

Kulma-juttuina voi nuo saavuttamattomaksi jääneet olla yhtä simppeliä kuin mikä tahansa asia, joka päädytty ottamaan yksinkertaisena vastaan, hyvällä syyllä.

^
Koska tuo päättymätön tutkiminen on sellainen projekti, tuloksia ei juuri saa ja ikinä ei tule valmista, että viisaimmin tekevät ne kansanmiehet(-ihmiset) jotka viis veisaavat kaikenlaisista "välituloksista", eivätkä sen puoleen usko mihinkään ilmestysnäyttöihinkään, vaan lötköttävät sivustavedettävässä päivät pitkät, välillä ilmaisten itseään tehokkaasti: Suattaapi ollakin, vaan suattaa jotta ei olekkaan.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15
Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön). Miten muuten esim. kutojalintu tietää olevansa juuri kutojalintu eikä adaptoi ympäristöstään esim. papukaijan käytöstä. Erikoisen pesänsä ja pariutumisrituaalinsakin se osaa moitteetta. Kaikki tämä tieto on siis oltava jo siinä ensimmäisessä solussa minkä jakaantumisen seurauksena lintu syntyy.

Tässä piisaa kyllä tutkimista, eikä varmaan selviä ihan pian. Joka muuta väittää on yhtä ulkona kuin ne, jotka jo kauan sitten väittivät, että kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty.

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

Alleviivaus:

Suhteellisuusteorian kehityksen jälkeen on aika todennäköistä, että tulevat keksinnöt joudutaan sijoittamaan sen "määräämään" raamiin.

Eli vaikka uutta tuotetaan, niin silti ei varmaan noista kehyksistä päästä. Ilmeisen toivotonta etsiä ajattomia ratkaisuja, ajallisessa maailmassa.

Mutta tiedosta jota dna edustaa ja määrää kehykset eliön toiminnassa. Ympäristö on siinäkin silti vaikuttamassa, eli eläin joka on toisessa ympäristössä kasvanut on ristiriitaisessa tilanteessa, kun ei välttättä tiedä onko sorsa vai joutsen.

Susilapset eivät opi puhumaankaan, jos eivät ole kasvaneet ihmisten kanssa.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 18, 2019, 10:55:24Suhteellisuusteorian kehityksen jälkeen on aika todennäköistä, että tulevat keksinnöt joudutaan sijoittamaan sen "määräämään" raamiin.

Eli vaikka uutta tuotetaan, niin silti ei varmaan noista kehyksistä päästä. Ilmeisen toivotonta etsiä ajattomia ratkaisuja, ajallisessa maailmassa.

Vaikea sanoa suhteellisuusteorian kattavasta luonteesta, kokonaisuuden suhteen. Jos on tarjota jotain liittymää maailmaan, ihan sen pohjia myöten, ... onko ihan varma?

Vaikka varmaa tuo äskeinen, eli on pohjaa YST:ssa, niin ratkaisujen määrää ja vaikeutta se ei poista. Voi verrata tietotekniikkaan, jossa perusta on aika yksinkertainen. Niin vain, aika vaikeaa saadaan siitä generoitua, ja toimivaa sopivilla rakenteilla, joiden määrällä ei rajaa. Teoreettisia kysymyksiä tuosta silti nousee.

Miten pitkälle on mahdollista venyä järjestelmärakenteluissa, millä tavoin? Mitä kaikkia voidaan saattaa yhteen, millä tavoin? Voiko kokonaisuus olla millä tavoin optimoitu ja täydellisen yksinkertainen, samalla, kun sen soveltuvuus on yhä kattavampaa?


L.  Karikon kommentti taitaa paljastaa tieteen luonteen. Jos on kattava pohja rakennettu, jonkin liittymän kautta kaiken rakenteeseen, niin mission olisi completed. Aika hauska ajatus, jos tarkemmin miettii.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 18, 2019, 13:21:11

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 18, 2019, 10:55:24Suhteellisuusteorian kehityksen jälkeen on aika todennäköistä, että tulevat keksinnöt joudutaan sijoittamaan sen "määräämään" raamiin.

Eli vaikka uutta tuotetaan, niin silti ei varmaan noista kehyksistä päästä. Ilmeisen toivotonta etsiä ajattomia ratkaisuja, ajallisessa maailmassa.

Vaikea sanoa suhteellisuusteorian kattavasta luonteesta, kokonaisuuden suhteen. Jos on tarjota jotain liittymää maailmaan, ihan sen pohjia myöten, ... onko ihan varma?

Vaikka varmaa tuo äskeinen, eli on pohjaa YST:ssa, niin ratkaisujen määrää ja vaikeutta se ei poista. Voi verrata tietotekniikkaan, jossa perusta on aika yksinkertainen. Niin vain, aika vaikeaa saadaan siitä generoitua, ja toimivaa sopivilla rakenteilla, joiden määrällä ei rajaa. Teoreettisia kysymyksiä tuosta silti nousee.

Miten pitkälle on mahdollista venyä järjestelmärakenteluissa, millä tavoin? Mitä kaikkia voidaan saattaa yhteen, millä tavoin? Voiko kokonaisuus olla millä tavoin optimoitu ja täydellisen yksinkertainen, samalla, kun sen soveltuvuus on yhä kattavampaa?


L.  Karikon kommentti taitaa paljastaa tieteen luonteen. Jos on kattava pohja rakennettu, jonkin liittymän kautta kaiken rakenteeseen, niin mission olisi completed. Aika hauska ajatus, jos tarkemmin miettii.

Ihmisjärkeen kuuluu fyysinen komppaus, eli ilman kehyksiä sitä ei ole olemassa.

Ajatuksia ei ole ellei niitä aivojen sähkökemialliset prosessit tuota.  Aaate sinänsä ei kerro totuutta, mutta se on työkalu jota käyttäessään voi saada jonkinlaisen (kokonaiskuvan, tai yleensä mielikuvan) jostakin, jota ei muuten voi eikä kykene hahmottamaan.

Tieteessä on erilaisia menetelmiä havaintomaailman analysoimisessa, mutta perusymmärrys on aivojen tuottamaa järjestystä. Siihen voi kyllä liittää utopistisia mielikuvia, mutta nekin toimivat aivojen palkkio ja mielialavalintojen kautta.    >>Uskot sitä mitä haluat uskoa, mutta yleensä et suostu katsomaan itsellesi epämieluisia asioita neutraalisti.))

Jos on olemassa jotain "ajatonta" niin sitä ei ajalliset aivot kykene ymmärtämään, ajan avulla.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 19, 2019, 12:54:42Jos on olemassa jotain "ajatonta" niin sitä ei ajalliset aivot kykene ymmärtämään, ajan avulla.

Tuolle tasolle laskeutuminen, voikin olla aika omanlainen lajinsa.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 15, 2019, 20:27:56Minusta aistikytkentäisempi tila sidotumpana, liittää aivot myös kieleen, joka linkkautuu vahvasti koettuun, ja etenkin muihin ihmisiin, joihin liittyy niin vahvoja vaikuttumisia menneestä, että aiemmat elämykset heräävät enemmän. Tämäkin voi tosin riippua, eli ehkä päinvastaisestikin.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 16, 2019, 07:57:27Tunne-elämyksenä se ilmee kokijalle. Pienenä lapsena se on varmaan pelkkä tunne, kuten nälkä, kipu epämukavuus ja ei niin tiedostettua.

Palaan tuohon alleviivattuun kohtaan, jota en viitsinyt lähteä haarauttamaan pitemmälle. Jatkotarina liittyy jälkimmäiseen lainaukseen.


Jos tunne-elämys jatkuu ja jatkuu, eikä kanavoidu nopeasti, niin sitten se menee hitaasti. Jännite kuitenkin lyö jotenkin läpi, jatkoseurausten vaihdellessa, varmaan monesta tekijästä. Joka tapauksessa, tunne-elämykseen liittyvä tarve jos ei toteudu, kun puhutaan vastatulleesta, niin jokin perustava juttu saa aikaan sitä, mikä ei ehkä tue kokonaisuutta.

Lyhyesti edellinen sanoen, ihminen jää tuleen, ja palaa siltä alueelta. Voi verrata esim meluvaurioon, toisin meluvammoja ei voi korjata myöhemmin, tai näkemys menee näin. Osa aivojen vaikutustiloista voi samalla tapaa aiheuttaa sellaista, jolla ihminen ei paljoa pärjäile, vastaavan koittaessa.

Alleviivattuun palatakseni, ihminen, jolla on selviytymiskeinoja, voi pärjätä jollain suojauksella, vaikkei tarpeita tulisi hoideltua, kuten tulessamakaavan tapauksessa. Erona on se, ettei vammaa synny, ainakaan saman tien. Ostettu jatkoelämä on koteloimisen ansiota, tosin tällä on seurauksensa, mitä pitemmälle aikaa kuluu. Suoran vamman sijaan, ei voida olla irti täysin tilanteesta, joka toisessa tapauksessa on aiheuttanut tietyn osan amputoitumaa.

Kun ajattelee yhteisöllisempää tasoa, ja sen tarjoamia erilaisia suojia, osa niistä voi olla selviytymisvälineitä, siinä missä yksilötason vastaavatkin ovat. Tällainen noja, selviytymiskeinona, ratkaisemattomuuden ylläpitämisessä on myös ongelma, ja laajana varmaan lisäksi omanlainen juttunsa.

Ratkaisuja varten voi hakea aikaa, tosin tässä on omat reunaehtonsa. Joskus puhunut siitä, miten kasvu ja rakentuminen itsessään on jo riski. Korrektimpaa olisi tässä sanoa, että jos kasvu ei tapahdu kauttaaltaan, vaan eletään vaikka sen YST:n mukaisesti (mielikuvitusleikki), niin liittymä tarpeelliseen on kyllä hyvin lokeroituneena, mutta elämän sykkeessä ne rahdit, joihin sidottu, mieli hakea tarvittavaa, ...

Ratkaisu, ja siihen perustuva liittymä L₁, voi olla jotain, tosin omaksi kanavaksi jäädessään, on vähän kuin tapaukset, jotka nostin esille tulipalon, ja suojautumisen tapauksessa.

Miten myöhennät sen tietyllä keinolla haettavuuden päähän liittyvän jutun niin, että on mukana silloin, kun tarve. Entä jos olet rakentanut sen varaan, ja olotila perustuu jonkin rihman päässä olevaan? Se on hyvästit sulavalle sopeutumiselle. Tiedossa ei ole kuin kompleksiikkaa, kunnes se romahtaa omaan mahdottomuuteensa.

Vahvuus (miten rakentuukaan) luo mahdollisuutta toimia rivakasti. Mikä nopeasti tulee, se nopeasti menee. Näinkö? Ja mikä hitaasti tulee, se hitaasti nielee.


Lisään sen, että vahvuus on tosiaan hyvä. Sillä voi säätää jonkin verran sitä, mikä ehkä on joka tapauksessa kohdattava. Jos itseään ei mitenkään osaa ottaa huomioon liian ison haasteen äärellä, niin tässä auttaa asteittaisen mukanaolon mahdollisuus. Miten tällaista osaa arvostaa, on toinen juttunsa, kun mikään ei enää paina, ja voisi olla ihan tyytyväinen saavutettuun, eikä osaa ajatella, että kaikki ei olekkaan ok, vaan lähinnä vältetty jotain.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15
Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön). Miten muuten esim. kutojalintu tietää olevansa juuri kutojalintu eikä adaptoi ympäristöstään esim. papukaijan käytöstä. Erikoisen pesänsä ja pariutumisrituaalinsakin se osaa moitteetta. Kaikki tämä tieto on siis oltava jo siinä ensimmäisessä solussa minkä jakaantumisen seurauksena lintu syntyy.

Tässä piisaa kyllä tutkimista, eikä varmaan selviä ihan pian. Joka muuta väittää on yhtä ulkona kuin ne, jotka jo kauan sitten väittivät, että kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty.

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

Oikeastaanhan se kyllä tiedetään, miksi kutojalinnuista tulee kutojalintuja eikä papukaijoja. Niiden kutojalintumainen käytös ON koodattuna niiden geeneihin. Eläimillä hyvin suuri osa käyttäytymisestä on geneettispohjaista, ei opittua. Mutta oppimistakin siihen liittyy ja eläimet myös harjaantuvat lajityypillisessä käyttäytymisessään, kun toiminnoissaan tekevät toistoja. Ero ihmiseen on hyvin karkeasti kuvattuna käyttäytymisen synnynnäisenä kaavamaisuutena, joka auttaa siinä, että eläimet tyypillisesti ovat syntyessään valmiimpia monin tavoin. Ne vaikkapa osaavat kävellä jotakuinkin saman tien. Tämä on mahdollista, mutta aiheuttaa sen, ettei käyttäytyminen ole niin muovautuvaa kuin ihmisellä. Meillä taas ihmislapsi opettelee aivan perustaitojakin pitkään tarviten hoivaa ollessaan pitkään varsin avuton. Tämä kuitenkin tuo mahdollisuuden sille, että kehittyessään ihmisellä on paljon vapautta siinä, millaisia taitoja hän oppii. Ne siis voivat kehittyä juuri sen mukaan, millaisia taitoja ja kykyjä olosuhteet ja ympäristö kulloinkin vaativat.

On hieman omituista sotkea tietoisuus tähän tuohon tapaa, että se tuottaisi kutojalintuuden. Voidaan jopa väittää, ettei meillä oikeastaan ole tietoa siitä, mieltääkö kutojalintu olevansa kutojalintu. Tähän viittaa se, että joskus eläimet, jotka jostain syystä kasvavat emostaan erossa ihan toisen eläinlajin hoivaamina, tuntuvat olevan tietämättömiä siitä, että he eivät ole ollenkaan tietoisia siitä, etteivät ole samaa lajia "keinoemonsa" kanssa. Ainakaan käyttäytymisensä perusteella. Sanoisin, että lajityypillinen käyttäytyminen ei suoranaisesti todista siitä, että yksilö olisi tietoinen lajistaan.

Vastaavastihan ihmisyys ei oikeastaan synny synnynnäisesti, vaan se vaatii vuorovaikutussuhteen toiseen ihmiseen. Ns. susilapset eivät käyttäydy ihmisen tapaan, eivät opi puhumaan jne. Heiltä siis puuttuu - ihmisgeeneistä huolimatta - monia ihmisyyteen liittämiämme kykyjä ja käyttäytymispiirteitä. Voidaan siis myös ajatella, että ihmisyys on vasta ihmisten vuorovaikutuksesta syntyvää, eikä siis synnynnäistä. On sikäli outoa ajatella, että tämä asia, joka vasta muotoutuu syntymän jälkeen olisikin tiedostettu ennen kuin sitä oikeastaan edes on. Se määrä, kuinka suuri osa lajityypillisistä käyttäytymispiirteistä on synnynnäistä ja kuinka suuri osa opitaan lajitoverien kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ansiosta on eläinlajikohtaisesti vaihtelevaa. Laumaeläimillä varmasti erilaiset laumassa toimimiseen liittyvät käyttäytymisen tavat ovat varmastikin vähintään osittain opittuja. Niiden kehittyminen siis vaatii sen lauman tarjoaman vuorovaikutustilanteen.

Ympäristö ja olosuhteet kyllä muuttavat eläimiä ja muokkaavat niiden käyttäytymistä, mutta osittain tämäkin tapahtuu geneettisesti ja evolutiivisen muuntumisen kautta. Eläinsukupolvet ovat usein huomattavasti ihmissukupolvia lyhyempiä, joten muutos voi olla aika nopeaakin.

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 20, 2019, 17:26:51

Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 15, 2019, 20:27:56Minusta aistikytkentäisempi tila sidotumpana, liittää aivot myös kieleen, joka linkkautuu vahvasti koettuun, ja etenkin muihin ihmisiin, joihin liittyy niin vahvoja vaikuttumisia menneestä, että aiemmat elämykset heräävät enemmän. Tämäkin voi tosin riippua, eli ehkä päinvastaisestikin.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 16, 2019, 07:57:27Tunne-elämyksenä se ilmee kokijalle. Pienenä lapsena se on varmaan pelkkä tunne, kuten nälkä, kipu epämukavuus ja ei niin tiedostettua.

Palaan tuohon alleviivattuun kohtaan, jota en viitsinyt lähteä haarauttamaan pitemmälle. Jatkotarina liittyy jälkimmäiseen lainaukseen.


Jos tunne-elämys jatkuu ja jatkuu, eikä kanavoidu nopeasti, niin sitten se menee hitaasti. Jännite kuitenkin lyö jotenkin läpi, jatkoseurausten vaihdellessa, varmaan monesta tekijästä. Joka tapauksessa, tunne-elämykseen liittyvä tarve jos ei toteudu, kun puhutaan vastatulleesta, niin jokin perustava juttu saa aikaan sitä, mikä ei ehkä tue kokonaisuutta.

Lyhyesti edellinen sanoen, ihminen jää tuleen, ja palaa siltä alueelta. Voi verrata esim meluvaurioon, toisin meluvammoja ei voi korjata myöhemmin, tai näkemys menee näin. Osa aivojen vaikutustiloista voi samalla tapaa aiheuttaa sellaista, jolla ihminen ei paljoa pärjäile, vastaavan koittaessa

Aivoissa väittäjäaineet säätelevät tunne-elämää. Niitä on monia jotka hidastavat ja tehostavat tarpeen tullen niiden toimintaa.


Yksinkertainen esimerkki on vaikka kofeiini joka syrjäyttää väsymystä aiheuttavan hormonin toimintaa vaikuttaen siten piristävästi. Sitoutuessaan niihin reseptoreihin.


Adrenaliini varmaan on hyvin tuttu, ainakin sen vaikutus, jonka viha pelko suhde lienee tuttu- kelle hyvänsä.


Ihminen on jonkinlaisessa tunnetila-yhteydessä jatkuvasti, sitähän aistimaailmassa eläminen on. Ehkä syvässä unessa (sen aikana) sitten tapahtuu sen kuormituksen purkua ja "kuona-aineet" pääsevät poistumaan. Silloin lienee vain vähäisiä aivo-aaltoja havaittavissa (tutkimusten mukaan) Verenkierto poistaa haitta-aineet joita aivojen reaktio-aikana tapahtuu. Vanhemmiten sekin huononee ja plakkiintumista tapahtuu ja joillakin Alois sitten ottaa vallan. (nykyään sekin yleistyy)

Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 21, 2019, 09:07:44

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15
Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön). Miten muuten esim. kutojalintu tietää olevansa juuri kutojalintu eikä adaptoi ympäristöstään esim. papukaijan käytöstä. Erikoisen pesänsä ja pariutumisrituaalinsakin se osaa moitteetta. Kaikki tämä tieto on siis oltava jo siinä ensimmäisessä solussa minkä jakaantumisen seurauksena lintu syntyy.

Tässä piisaa kyllä tutkimista, eikä varmaan selviä ihan pian. Joka muuta väittää on yhtä ulkona kuin ne, jotka jo kauan sitten väittivät, että kaikki keksimisen arvoinen on jo keksitty.

Herrajumala, emmehän tiedä oikeastaan yhtään mitään...

On hieman omituista sotkea tietoisuus tähän tuohon tapaa, että se tuottaisi kutojalintuuden. Voidaan jopa väittää, ettei meillä oikeastaan ole tietoa siitä, mieltääkö kutojalintu olevansa kutojalintu. Tähän viittaa se, että joskus eläimet, jotka jostain syystä kasvavat emostaan erossa ihan toisen eläinlajin hoivaamina, tuntuvat olevan tietämättömiä siitä, että he eivät ole ollenkaan tietoisia siitä, etteivät ole samaa lajia "keinoemonsa" kanssa. Ainakaan käyttäytymisensä perusteella. Sanoisin, että lajityypillinen käyttäytyminen ei suoranaisesti todista siitä, että yksilö olisi tietoinen lajistaan.

No tässä on ilmeistä tiedon- perimän ja opitun keskinäisestä suhteesta.


Sitä voidaan lähestyä monella tapaa- kutojalintu kyllä "tietää" olevansa kutojalintu osatessaan luonnostaa alkaa kutomaan, mutta ei sillä varmaan mitään käsitteellistä ymmärrystä ole ja tuskin se kutsuu itseään ihmisen keksimillä nimityksillä.


Lähisukua olevat linnut voivat oppia toisen lajin tapoja, mutta tuskin se marabyhaikaran kanssa olisi luontevaa pikkulinnulle, joita nuo haikarat syövätkin.

Ihmiselle on mahdollista  suuren aivokapasiteetin ansiosta kyllä oppia tutkimalla havainnoimaan erilaisia käytöstapoja, joita luonnosta löytyy. Taitaa olla niin, että geenit paljolti määräävät käyttäytymisestä, mutta käytöstapoihin voi vaikuttaa "oppimisen kautta"

Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 21, 2019, 09:07:44

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15
Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön). Miten muuten esim. kutojalintu tietää olevansa juuri kutojalintu eikä adaptoi ympäristöstään esim. papukaijan käytöstä. Erikoisen pesänsä ja pariutumisrituaalinsakin se osaa moitteetta. Kaikki tämä tieto on siis oltava jo siinä ensimmäisessä solussa minkä jakaantumisen seurauksena lintu syntyy.

Oikeastaanhan se kyllä tiedetään, miksi kutojalinnuista tulee kutojalintuja eikä papukaijoja. Niiden kutojalintumainen käytös ON koodattuna niiden geeneihin.

Yritin siis ilmaista ihmetystäni siitä, miten paljon onkaan tietoa sen ensimmäisen solunjakautumisen jälkeen jo olemassa. Ellei sitten se munasolualkio ime jotenkin sitä tietoa emästään, samaan aikaan kun jatkaa jakautumistaan.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 21, 2019, 11:52:53

Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 21, 2019, 09:07:44

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2019, 10:56:01

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2019, 10:33:15
Tietoista, tai ei, mutta ilmeisen tiedostamatonta toimintaa. Tutkijoillakin on ollut pitkä tie voidessaan päätellä miten kaikki toimii.

Tietoisuus täytyy olla jo sisäänrakennettuna munasoluun (tai siittiöön). Miten muuten esim. kutojalintu tietää olevansa juuri kutojalintu eikä adaptoi ympäristöstään esim. papukaijan käytöstä. Erikoisen pesänsä ja pariutumisrituaalinsakin se osaa moitteetta. Kaikki tämä tieto on siis oltava jo siinä ensimmäisessä solussa minkä jakaantumisen seurauksena lintu syntyy.

Oikeastaanhan se kyllä tiedetään, miksi kutojalinnuista tulee kutojalintuja eikä papukaijoja. Niiden kutojalintumainen käytös ON koodattuna niiden geeneihin.

Yritin siis ilmaista ihmetystäni siitä, miten paljon onkaan tietoa sen ensimmäisen solunjakautumisen jälkeen jo olemassa. Ellei sitten se munasolualkio ime jotenkin sitä tietoa emästään, samaan aikaan kun jatkaa jakautumistaan.

Niin siihen perimään on jo olemassa eliön rakenteen ja lajityypin lisäksi ympätty se tulevan eliön toimintamalli.
Kutojalinnun, pitää osata jo kutomisen alkeet (oppimistakin lisäksi siinä tapahtuu, eli kehitystä)

Matkijalintujen ja lavastajien hienot tanssinäytöksetkin ovat perimässä ja harjoittelu parantaa sitä.

Ihminen on kovin monipuolinen myös ja ei niin rajoittunut toimissaan, jossa olisi "pakollista" yksityiskohtaisiin kosiomenoihin, vaikka onhan nekin rituaalit perittyjä ja opittuja.

Ihmisen voimavara ja syy sekä aihe useimmiten on seksuaalinen ja yhteiskunnallinen. Niihin liittyvä, koti isänmaa.- >>  "uskonto usein liitetään siihen , mutta se ei ole varsinainen tarve, vaan valtarakenteen tekemä tapa, jolla ihmisiä pidetään kurissa. Sääntö ja lakikokoelmahan se on.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 21, 2019, 10:09:00Aivoissa väittäjäaineet säätelevät tunne-elämää. Niitä on monia jotka hidastavat ja tehostavat tarpeen tullen niiden toimintaa.

Voivat liittyä tunne-elämään ja kokemuksiin, muttei välttämättä. Ehkä tunne-elämää jos on, kuten tätä arvioidaan, niin siihen liittyy aina jotain välittäjäaineita.

Jos sitten mennään säätelyyn, niin ehkä välittäjäaineet säätävät jotain, tai sitten ei mitään, tai sitten jotenkin miten meneekin. Jos säätelyä tapahtuu, ei voisi olla niin, että välittäjäaineita ei ole.

Välittäjäaineet voidaan liittää tunne-elämään, tosin lisäsin jotain ehtoja sille, mitä välittäjäaineiden olemassaolosta voi ylipäätään päätellä, tunne-elämää koskien.

Lainaus käyttäjältä: Juha - toukokuu 21, 2019, 18:23:08

Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 21, 2019, 10:09:00Aivoissa väittäjäaineet säätelevät tunne-elämää. Niitä on monia jotka hidastavat ja tehostavat tarpeen tullen niiden toimintaa.

Voivat liittyä tunne-elämään ja kokemuksiin, muttei välttämättä. Ehkä tunne-elämää jos on, kuten tätä arvioidaan, niin siihen liittyy aina jotain välittäjäaineita.

Jos sitten mennään säätelyyn, niin ehkä välittäjäaineet säätävät jotain, tai sitten ei mitään, tai sitten jotenkin miten meneekin. Jos säätelyä tapahtuu, ei voisi olla niin, että välittäjäaineita ei ole.

Välittäjäaineet voidaan liittää tunne-elämään, tosin lisäsin jotain ehtoja sille, mitä välittäjäaineiden olemassaolosta voi ylipäätään päätellä, tunne-elämää koskien.

Hermoston toiminta edellyttää välittäjäaineiden muodostamia yhteyksiä, muuten ei viesti neuroverkossa etene.

Voidaan sanoa, ei ole syytä hermostua ja ei taatusti ole syytä, ellei välittäjäaineet toimi.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 11:31:26


Tekoälypohdinnoissakin "oletetaan" olevan mahdollisuus sen (tekoälyn) saavuttavan tietoisuuden kunhan tiedollisia verkkoja kyetään saamaan riittävästi aikaan,, no en kyllä itse tuohon usko, tuskin sellaista tulee.

Miksipä ei tulisi? Paitsi tietysti jos tietoisuuteen tarvitaan jokin vielä tieteelle tuntematon tekijä.

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 12:50:29

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 11:31:26


Tekoälypohdinnoissakin "oletetaan" olevan mahdollisuus sen (tekoälyn) saavuttavan tietoisuuden kunhan tiedollisia verkkoja kyetään saamaan riittävästi aikaan,, no en kyllä itse tuohon usko, tuskin sellaista tulee.

Miksipä ei tulisi? Paitsi tietysti jos tietoisuuteen tarvitaan jokin vielä tieteelle tuntematon tekijä.

Tarvitaan "tunne- ja siihen liittyvä elämys, ilman niitä kone ei tiedä mitä pitäisi tuntea ja tehdä. Pelkkä ohjelman suorittaminen ei taida olla tietoista. Ehkä tietoista ei ole ihmisenkään tajunnan tiedostamattoman toiminnan prosessointi,, mutta yhteys tunteen ja tiedon kesken eli lopputulos, on>> ja sitä kutsutaan tietoiseksi.
Eli kun lukee tekstiä tietää mitä siinä sanotaan ja tuntee mitä se aiheuttaa.

Tekoäly ei taida siihen pystyä tulevaisuudessakaan, jos pystyy, saattaa tietokone tuiskaista koneenkäyttäjälle, ettei tänään huvita, painu pois näpelöimästä, hus--

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 15:43:58

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 12:50:29

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 11:31:26


Tekoälypohdinnoissakin "oletetaan" olevan mahdollisuus sen (tekoälyn) saavuttavan tietoisuuden kunhan tiedollisia verkkoja kyetään saamaan riittävästi aikaan,, no en kyllä itse tuohon usko, tuskin sellaista tulee.

Miksipä ei tulisi? Paitsi tietysti jos tietoisuuteen tarvitaan jokin vielä tieteelle tuntematon tekijä.

Tarvitaan "tunne- ja siihen liittyvä elämys, ilman niitä kone ei tiedä mitä pitäisi tuntea ja tehdä. Pelkkä ohjelman suorittaminen ei taida olla tietoista. Ehkä tietoista ei ole ihmisenkään tajunnan tiedostamattoman toiminnan prosessointi,, mutta yhteys tunteen ja tiedon kesken eli lopputulos, on>> ja sitä kutsutaan tietoiseksi.
Eli kun lukee tekstiä tietää mitä siinä sanotaan ja tuntee mitä se aiheuttaa.

Tekoäly ei taida siihen pystyä tulevaisuudessakaan, jos pystyy, saattaa tietokone tuiskaista koneenkäyttäjälle, ettei tänään huvita, painu pois näpelöimästä, hus--

Eikö ne tunteet synny siellä aivoissa nekin?

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 15:51:15

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 15:43:58

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 12:50:29

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 11:31:26


Tekoälypohdinnoissakin "oletetaan" olevan mahdollisuus sen (tekoälyn) saavuttavan tietoisuuden kunhan tiedollisia verkkoja kyetään saamaan riittävästi aikaan,, no en kyllä itse tuohon usko, tuskin sellaista tulee.

Miksipä ei tulisi? Paitsi tietysti jos tietoisuuteen tarvitaan jokin vielä tieteelle tuntematon tekijä.

Tarvitaan "tunne- ja siihen liittyvä elämys, ilman niitä kone ei tiedä mitä pitäisi tuntea ja tehdä. Pelkkä ohjelman suorittaminen ei taida olla tietoista. Ehkä tietoista ei ole ihmisenkään tajunnan tiedostamattoman toiminnan prosessointi,, mutta yhteys tunteen ja tiedon kesken eli lopputulos, on>> ja sitä kutsutaan tietoiseksi.
Eli kun lukee tekstiä tietää mitä siinä sanotaan ja tuntee mitä se aiheuttaa.

Tekoäly ei taida siihen pystyä tulevaisuudessakaan, jos pystyy, saattaa tietokone tuiskaista koneenkäyttäjälle, ettei tänään huvita, painu pois näpelöimästä, hus--

Eikö ne tunteet synny siellä aivoissa nekin?

Tekoälyn- tunteet.-  Missäs ne syntyvät prosessorissa, mutta sellaista prosessoria ei taida ihan heti keksiä.

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 15:51:15

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 15:43:58

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 12:50:29

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 11:31:26


Tekoälypohdinnoissakin "oletetaan" olevan mahdollisuus sen (tekoälyn) saavuttavan tietoisuuden kunhan tiedollisia verkkoja kyetään saamaan riittävästi aikaan,, no en kyllä itse tuohon usko, tuskin sellaista tulee.

Miksipä ei tulisi? Paitsi tietysti jos tietoisuuteen tarvitaan jokin vielä tieteelle tuntematon tekijä.

Tarvitaan "tunne- ja siihen liittyvä elämys, ilman niitä kone ei tiedä mitä pitäisi tuntea ja tehdä. Pelkkä ohjelman suorittaminen ei taida olla tietoista. Ehkä tietoista ei ole ihmisenkään tajunnan tiedostamattoman toiminnan prosessointi,, mutta yhteys tunteen ja tiedon kesken eli lopputulos, on>> ja sitä kutsutaan tietoiseksi.
Eli kun lukee tekstiä tietää mitä siinä sanotaan ja tuntee mitä se aiheuttaa.

Tekoäly ei taida siihen pystyä tulevaisuudessakaan, jos pystyy, saattaa tietokone tuiskaista koneenkäyttäjälle, ettei tänään huvita, painu pois näpelöimästä, hus--

Eikö ne tunteet synny siellä aivoissa nekin?

Tunteet ovat hyvinkin kehollisia (eng. embodied). Aivot (tai oikeastaan keskushermosto?) tulkitsevat (jos tulkitsevat) kehollisia reaktioita kuten sydämen lyöntitiheyttä, hikoilua, ihon kuumottelua yms.. Ja tulkinnoista voi seurata uusia kehollisia reaktioita.

Tässä lienee kyse vain ihmisen kyvystä matkia luontoa, eli myös ihmisapinan toimintoja.
Tieteen avulla ihmislaji on kehittynyt nopeasti tässä taidossa ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän, itseään kiihdyttävästi eli kumuloituen.

Tietoiset eläimet tuntuvat säännönmukaisesti olevan kehollisia, sosiaalisia, kommunikoivia, älykkäitä, tuntevia olioita.
Jos halutaan erityisesti ihmisen kaltaista tietoisuutta, pitää vain kehittää tietoisuuden suhteen ihmisen kaltaisia robotteja.
Lisäksi luonto on täynnä älykkäitä prosesseja, rakenteita ja olioita ilman tietoisuutta, joita niitäkin ihminen yrittää matkia omaksi hyödykseen. Evoluution tuotekehittelyajat ovat ihan omaa luokkaansa, ihmisen mittapuilla.

Entä jos tietoisuus ja äly ovatkin vain evolutiivisen luonnon kehittämiä yhdenlaisia kapeita ratkaisumalleja, kehityssuuntia, eivätkä edes parhaiksi osoitettavissa?
Voiko korkeasti tietoinen ja älykäs ihmislaji kuolla sukupuuttoon, jopa tuhota itsensä ja voisiko luonto silti jatkaa olemistaan?
Voisiko tietoisuutta omaamaton tekoäly tai jokin älytön oliolaji kyetä tuhoamaan ihmislajin tai vallata maapallon?
Entä jos tietoinen tai älykäs olio tulee siihen johtopäätökseen, numeron 42 sijasta, että järkevintä merkityksettömän eli tarkoituksettoman evoluution jatkamisessa on muuttaa itsensä riittävän tyhmäksi, ellei jopa kuolleeksi?

https://yle.fi/uutiset/3-5650926
https://www.aamulehti.fi/a/23241516
https://tekniikanmaailma.fi/muurahaiset-eivat-tarvitse-sillan-rakentamiseen-tyonjohtajaa-kahden-saannon-algoritmin-kaytto-riittaa-kertoo-tutkimus/

Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 18, 2020, 21:03:35
Voiko korkeasti tietoinen ja älykäs ihmislaji kuolla sukupuuttoon, jopa tuhota itsensä ja voisiko luonto silti jatkaa olemistaan?

Kaikki eläinlajit kuolevat sukupuuttoon, ennemmin tai myöhemmin. Luonto ei ihmistä tarvitse. Päinvastoin, luonto voisi paremmin ilman ihmistä. Jopa kastemadoista on enemmän hyötyä luonnolle kuin ihmisestä.

Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 18, 2020, 21:03:35
Voisiko tietoisuutta omaamaton tekoäly tai jokin älytön oliolaji kyetä tuhoamaan ihmislajin tai vallata maapallon?

Voisi. Mikähän? Bakteeri? Virus? Liian älykäs tekoäly? Alienit, joille jotkut pöhelöt haluavat lähettää signaaleja avaruuteen?

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 18, 2020, 21:28:06

Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 18, 2020, 21:03:35
Voisiko tietoisuutta omaamaton tekoäly tai jokin älytön oliolaji kyetä tuhoamaan ihmislajin tai vallata maapallon?

Voisi. Mikähän? Bakteeri? Virus? Liian älykäs tekoäly? Alienit, joille jotkut pöhelöt haluavat lähettää signaaleja avaruuteen?

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 18, 2020, 21:25:47

Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 18, 2020, 21:03:35
Voiko korkeasti tietoinen ja älykäs ihmislaji kuolla sukupuuttoon, jopa tuhota itsensä ja voisiko luonto silti jatkaa olemistaan?

Kaikki eläinlajit kuolevat sukupuuttoon, ennemmin tai myöhemmin. Luonto ei ihmistä tarvitse. Päinvastoin, luonto voisi paremmin ilman ihmistä. Jopa kastemadoista on enemmän hyötyä luonnolle kuin ihmisestä.

Tulisiko noista samalla vastaus siihen ensimmäiseen kysymykseeni? Mielestäni tulisi.

Bakteerit esimerkiksi tulevat aivan mainiosti toimeen ilman älykkyyttä ja tietoisuutta.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 18, 2020, 21:54:19
Bakteerit esimerkiksi tulevat aivan mainiosti toimeen ilman älykkyyttä ja tietoisuutta.

Siksikin oma tietoisuutemme on niin harvinaisen arvokasta.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 18, 2020, 17:47:44

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 15:51:15

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 15:43:58

Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 18, 2020, 12:50:29

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 18, 2020, 11:31:26


Tekoälypohdinnoissakin "oletetaan" olevan mahdollisuus sen (tekoälyn) saavuttavan tietoisuuden kunhan tiedollisia verkkoja kyetään saamaan riittävästi aikaan,, no en kyllä itse tuohon usko, tuskin sellaista tulee.

Miksipä ei tulisi? Paitsi tietysti jos tietoisuuteen tarvitaan jokin vielä tieteelle tuntematon tekijä.

Tarvitaan "tunne- ja siihen liittyvä elämys, ilman niitä kone ei tiedä mitä pitäisi tuntea ja tehdä. Pelkkä ohjelman suorittaminen ei taida olla tietoista. Ehkä tietoista ei ole ihmisenkään tajunnan tiedostamattoman toiminnan prosessointi,, mutta yhteys tunteen ja tiedon kesken eli lopputulos, on>> ja sitä kutsutaan tietoiseksi.
Eli kun lukee tekstiä tietää mitä siinä sanotaan ja tuntee mitä se aiheuttaa.

Tekoäly ei taida siihen pystyä tulevaisuudessakaan, jos pystyy, saattaa tietokone tuiskaista koneenkäyttäjälle, ettei tänään huvita, painu pois näpelöimästä, hus--

Eikö ne tunteet synny siellä aivoissa nekin?

Tunteet ovat hyvinkin kehollisia (eng. embodied). Aivot (tai oikeastaan keskushermosto?) tulkitsevat (jos tulkitsevat) kehollisia reaktioita kuten sydämen lyöntitiheyttä, hikoilua, ihon kuumottelua yms.. Ja tulkinnoista voi seurata uusia kehollisia reaktioita.

Mikä tässä on sellaista mitä koneelle ei voisi rakentaa? Keskusyksikkö tulkitsemaan koneen muiden osien välittämää tietoa ja aiheuttamaan taas reaktioita koneen muihin osiin.

^
Siihen tunteiden syntyyn liittyy muutakin. Nimenomaan se kehon viestien tulkinta taitaa olla olennaisin asia. Siinä kai yhteensovitetaan kehosta tulevat viestit olion omiin päämääriin ja motivaatioaparaattiin, ja varmaankin persoonallisuuteen, vaistoihin, elämänhistoriaan jne..

Tunteita voi kaiketi olla "sisäsyntyisestikin" aivoissa, siis ilman jotain reagointia kehollisiin tapahtumiin. Ihminen voi esimerkiksi ajatella tai muistella jotain, mikä sitten voi aiheuttaa tunteita.

En ole ihan satavarma ovatko tunteet varmasti ja nimenomaan suoraan edellytys tietoisuuden olemassaololle.

Mutta ehkä ne ainakin mutkan kautta ovat välttämättömät, koska tunteet taitavat olla osa motivaatioaparaattia, joka se ainakin taitaa olla välttämätön edellytys tietoisuudelle (?).

---
Nykyoletus taitaa olla, että kun vaan laskentatehoa (lue:neuroneita ja synapseja neuroverkossa) on riittävästi, se tietoisuus pulpahtaa olemaan (emergoituu) jotenkin automaagisesti. Se on ajatus, jota itse en oikein osta, mutta toisaalta en kyllä ole siihen kauhean hyvin perehtynytkään.

Arvelisin, että tietoisuuden rakentaminen koneelle vaatisi sen ymmärtämistä, mitä tietoisuus oikeastaan on, miten se ylipäätänsä on mahdollista. Jos insinööri ei ymmärrä asiaa, jota on rakentamassa, ei kai siitä mitään (kelvollista) voi tulla?

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 19, 2020, 10:32:00
Arvelisin, että tietoisuuden rakentaminen koneelle vaatisi sen ymmärtämistä, mitä tietoisuus oikeastaan on, miten se ylipäätänsä on mahdollista. Jos insinööri ei ymmärrä asiaa, jota on rakentamassa, ei kai siitä mitään (kelvollista) voi tulla?

Joku tietoisuudentutkijahumanisti kertoo insinööreille (selkeästi) mitä ominaisuuksia halutaan ja mitä ei missään tapauksessa saa ilmetä. Sitten insinööri ottaa tähän asti parhaimman aparaatin, tutkii ja purkaa sen ja tekee siitä hieman paremman tai hienostuneemman, tai helpommin valmistettavan, riippuen tilaajan vaatimuksista.

Humanisteja pitäisi ripotella insinöörien joukkoihin vaikka 10% osuudella. Kaikilla olisi hauskempaa.

^

Tekoälytutkimus tai kognitiivinen robotiikka kai parhaimmillaan voisi tuottaa tietoa siitä, millainen tietoisuus on. Tai ehkä se tuottaa tietoa, millaisia mahdollisia tietoisuuksia voisi olla olemassa, vaikka ei taida mitään takeita siitä, että rakennettu tietoisuus olisi samanlainen kuin ihmisen tietoisuus.

Vähän samaan tapaan neurotiede tuo tietoa ihmismielestä, mutta se tieto usein perustuu aivovammoihin. Kun tiedetään miten sen ja sen aivoalueen vamma vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen ja toimintaan, vedetään johtopäätöksiä siitä, millaiset ovat vammattoman ihmisen aivot. Tosin neurotiede taitaa tutkia muitakin asioita kuin aivovammoja.

Kognitiotiede kai tuottaa laskennallisilla malleilla tietoa siitä, millainen keinotekoinen neuroverkko on, ja millainen elävän materiaalin aikaansaama äly voisi olla. Mitään takeita siitä ei taida olla, että ns. monitoteutuvuus on valiidi oletus (eli että hardwaresta riippumatonta softwarea voisi ajaa millä tahansa alustalla, esimerkiksi mikrosiruihin perustuvalla, mekaanisella, biologisella alustalla)?

Nojatuolifilosofi tai nojatuolihumanisti: millaista oikeaa tieteellistä tietoa sellainen voi tuottaa ihmisen tietoisuudesta?

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 19, 2020, 10:32:00

Tunteita voi kaiketi olla "sisäsyntyisestikin" aivoissa, siis ilman jotain reagointia kehollisiin tapahtumiin. Ihminen voi esimerkiksi ajatella tai muistella jotain, mikä sitten voi aiheuttaa tunteita.

Tunteet ovat kehollisia reakointeja ja sisäsyntyisinäkin tapahtuu energian "kulutusta".

Muutama sekunti ilman happea ja glukoosia riittää kyllä katkaisemaan tajunnan ja "tietoisuuden".

Tämä oli kiinnostava ajatus wikipediasivulla konetietoisuudesta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Konetietoisuus):

LainaaHaikosen kognitiivinen arkkitehtuuri
Pentti Haikonen[7] katsoo, ettei tietoisuutta voida saavuttaa tavallisella sääntöpohjaisella laskennalla. Hänen mukaansa aivot eivät ole tietokone, eikä ajattelu ole ohjelmoitujen komentojen suorittamista, eikä myöskään lukujen laskentaa. Sen sijaan, että pyrkisimme saavuttamaan mielen ja tietoisuuden tunnistamalla ja toteuttamalla niiden alla olevia laskennallisia sääntöjä, meidän tulisi kehittää erityinen kognitiivinen arkkitehtuuri, joka toisintaisi havaintoprosesseja, sisäisiä kuvia ja puhetta, kipu-, nautinto- ja tunnetiloja, sekä näiden taustalla olevia kognitiivisia toimintoja. Tällainen alhaalta-ylös-arkkitehtuuri tuottaisi korkeamman tason toimintoja yksinkertaisempien prosessointiyksiköiden, eräänlaisten keinotekoisten neuronien, avulla, ilman algoritmeja tai ohjelmia.

Haikonen uskoo, että riittävän monimutkaisessa mittakaavassa toteutettuna tällainen arkkitehtuuri tuottaisi tietoisuuden, jota hän kuvaa toimintatyyliksi ja -tavaksi, jota luonnehtii muun muassa havaintoprosessien ja eri aistien tuottaman informaation hajauttaminen. Haikonen katsoo siis, että tietoisuus on ennen kaikkea prosessi, ja että se voi emergoitua spontaanisti autonomisissa agenteissa, joilla on sopiva ja riittävän monimutkainen hermoverkoston inspiroima arkkitehtuuri. Saman näkemyksen ovat jakaneet mm. Freeman[8] ja Cotterill.[9] Haikosen esittämän arkkitehtuurin yksinkertaisempi toteutus ei vielä saavuttanut tietoisuutta, mutta ilmaisi tunteita odotetusti.[10]

Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 18, 2020, 21:03:35

Voisiko tietoisuutta omaamaton tekoäly tai jokin älytön oliolaji kyetä tuhoamaan ihmislajin tai vallata maapallon?
Entä jos tietoinen tai älykäs olio tulee siihen johtopäätökseen, numeron 42 sijasta, että järkevintä merkityksettömän eli tarkoituksettoman evoluution jatkamisessa on muuttaa itsensä riittävän tyhmäksi, ellei jopa kuolleeksi?

Mahtaako älykäs tai tietoinen ollaa synonyymi, ?  Älykkyyttä luonnossa on kaikenlaista, ihminen taitaa katsoa asioita lähinnä omilta kanteiltaan.

Ihmisen tietoisuus on ennen muuta sitä, että hän muistaa ja osaa suunnitella etukäteen mitä tulee tapahtumaan, kun tekee määrättyjä asioita, kuten vaikka rakentaa talon.

Itsensä ymmärtämiseenkin tarvitaan tietoutta, kokemuksesta kertynyttä ja malttia katsoa miten reagoidaan erilaisissa tilanteissa. Yleensä vietit ja vaistot ehtivät edelle ja se kognitiivinen äly seuraa perässä.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 19, 2020, 12:16:48
Tämä oli kiinnostava ajatus wikipediasivulla konetietoisuudesta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Konetietoisuus):

LainaaHaikosen kognitiivinen arkkitehtuuri
Pentti Haikonen[7] katsoo, ettei tietoisuutta voida saavuttaa tavallisella sääntöpohjaisella laskennalla. Hänen mukaansa aivot eivät ole tietokone, eikä ajattelu ole ohjelmoitujen komentojen suorittamista, eikä myöskään lukujen laskentaa. Sen sijaan, että pyrkisimme saavuttamaan mielen ja tietoisuuden tunnistamalla ja toteuttamalla niiden alla olevia laskennallisia sääntöjä, meidän tulisi kehittää erityinen kognitiivinen arkkitehtuuri, joka toisintaisi havaintoprosesseja, sisäisiä kuvia ja puhetta, kipu-, nautinto- ja tunnetiloja, sekä näiden taustalla olevia kognitiivisia toimintoja. Tällainen alhaalta-ylös-arkkitehtuuri tuottaisi korkeamman tason toimintoja yksinkertaisempien prosessointiyksiköiden, eräänlaisten keinotekoisten neuronien, avulla, ilman algoritmeja tai ohjelmia.

Haikonen uskoo, että riittävän monimutkaisessa mittakaavassa toteutettuna tällainen arkkitehtuuri tuottaisi tietoisuuden, jota hän kuvaa toimintatyyliksi ja -tavaksi, jota luonnehtii muun muassa havaintoprosessien ja eri aistien tuottaman informaation hajauttaminen. Haikonen katsoo siis, että tietoisuus on ennen kaikkea prosessi, ja että se voi emergoitua spontaanisti autonomisissa agenteissa, joilla on sopiva ja riittävän monimutkainen hermoverkoston inspiroima arkkitehtuuri. Saman näkemyksen ovat jakaneet mm. Freeman[8] ja Cotterill.[9] Haikosen esittämän arkkitehtuurin yksinkertaisempi toteutus ei vielä saavuttanut tietoisuutta, mutta ilmaisi tunteita odotetusti.[10]

Se mitä tekoälyllä tänä päivänä ymmärretään vaikuttaisi olevan poikkeuksia lukuunottamatta juuri tuota Haikkosen tyyppistä - imitoidaan neuronien toimintaa. Poikkeukset ovat tapauksia, joissa ollaan löydetty menetelmiä oikeiden tulosten saamiseksi jotka eivät ole a) laskennallisesti yhtä vaativia kuin neuroverkon pyörittäminen b) tuottavat neuroverkoista poiketen aina virheettömän lopputuloksen, silloin kun virheetön lopputulos on ylipäätään mahdollista. Haikkonen esitti nuo ajatuksensa tuon wikipedia-artikkelin mukaan vuonna 2003. Siitä on kuljettu merkittävä matka nykypäivään ja keinotekoisten neuroverkkojen toteuttamiseen. Tämä on ollut mahdollista koska tietokoneiden laskentateho on kasvanut tänä aikana riittävästi. Tosin paljon lienee vielä matkaa kuljettavana keinotekoiseen yleistietoisuuteen, mutta periaatteessa se on enää laskentatehoa koskeva ongelma, sikäli kun Haikkosen visio tietoisuudesta on oikea.

Edit: Ongelma tosin vain taitaa olla, että tämä neuroverkon simuloiminen tietokoneilla on vain matemaattinen representaatio tuosta fyysisestä prosessista, ja en ole ihan varma, voiko tämä matemaattinen kyhäelmä olla tietoinen. Aidossa neuroverkossa materiaali ja energia liikkuvat tietyillä tavoin, kun taas keinotekoisessa neuroverkossa noita liikkuvia osia kuvaa paremminkin numerot ja niiden määrää/voimakkuutta systeemissä erilaiset matemattiset yhtälöt.

Eli kun aidossa neuronissa, jotta viesti lähtee eteenpäin, pitää raja arvon ylittyä ja raja arvo ylittyy kun natriumiumionien(?) määrä neuronissa ylitää tietyn kynnysarvon, keinotekoisessa neuronissa ei ole natriumioineita sen enempää kuin ylipäätään olisi mitään neuroneita saati viejä- tai tuojaharakkeitakaan, vaan vain numeroita ja yhtölöitä. Neuronia edustaa yhtälö ja viejä- ja tuojahaarakkeita edustaa niin ikään myös yhtälö, kun systeemille syöttää numeroita, ne muuttuvat "matkalla" useamman "neuronin" luokse ja/tai niiden välissä olleiden yhtälöiden mukaan. Kun kaikki järjestelmän "neuronit" on käyty oikeassa järjestyksessä läpi, viimeinen viejä/tuojahaarake -yhtälö pullauttaa jonkun numeron ulos. Riippuen sitten sitä, onko tulos hyvä vai huono, viejä- ja tuohajahaarake -yhtälöäiden kertoimia muutetaan haluttuun suuntaan, mitä prosessia kutsutan oppimiseksi, joka on myös vain matemaattinen prosessi sekin.

Edit, edit normaalissa neuronissa prosessi on suurinpiirtein seuraavanlainen: tuojahaarake (tuo varauksen) -> sooma (kynnysarvo päättää lähteeko saapunut varaus myös eteenpäin vai ei) -> viejähaarake (vie varauksen). Keinotekoisessa neuroverkossa prosessi (neuroniin asti) on puolestaan seuravanlainen:

sigmoid(wT•X+b)

missä sigmoid edustaa neuronin sooman kynnysarvofunktiota (https://wikimedia.org/api/rest_v1/media/math/render/svg/9537e778e229470d85a68ee0b099c08298a1a3f6), X on ärsyke/varaus ja wT•X+b on viejä- ja tuojahaarakketta kuvaava yhtälö ts. yhtälö, joka päättää, kuinka voimakkaan varauksen neuronin sooma eli sigmoind -funktio saa. Näin ollen keinotekoinen kahden neuronin "neuroverkko" olisi kaiketi seuraavanlainen:

w_3T•(sigmoid(w_2T•(sigmoid(w_1T•X+b_1))+b_2))+b_3 = y

En ihan luota, että tuo yllä olisi oikea tapa kirjoittaa kahden neuronin neuroverkkoa auki, mutta idea on kuitenkin oikea, se että keinotekoinen neuroverkko on matemattinen yhtälö taikka yhtälöryhmä, joka siis pyrkii tuottamaan toivotun kulmakertoimen riippuen vain siitä, mitä alkuarvoja yhtälöryhmälle syötetään. Mitä sitten tulee keinotekoisen neuroverkon "oppimiseen", jos numero on väärä, lasketaan yhtälö takaperin muuttelemalla virheen verran (tai oikeammin lähestyen oikeaa oletettua arvoa pienin askelin) "varauksen" x kertoimia w_3T, w_2T ja w_1T sekä vakioita b_3, b_2 ja b_1. Seuraavaksi lasketaan keinotekoinen neuroverkko uudestaan läpi oikeaan suuntaan ja jos y oli edelleen väärä, lasketaan taas takaisin päin kertoimien ja vakioiden muuttamisiksi. Tämä prosessi toistetaan niin kauan, kunnes neuroverkko tuottaa halutun lopputuloksen tai kunnes keinotekoisella neuroverkollamme ratkaistavaksi annetun tehtävän ratkaisuun varattu aika tulee täyteen ja on pakko tyytyä hyvää tekoälyä kehnompaan tekoälyyn.

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 19, 2020, 12:39:30
Ongelma tosin vain taitaa olla, että tämä neuroverkon simuloiminen tietokoneilla on vain matemaattinen representaatio tuosta fyysisestä prosessista, ja en ole ihan varma, voiko tämä matemaattinen kyhäelmä olla tietoinen.

Ongelma ei taida olla kovinkaan iso jos elämme jo maailmassa jossa yhteiskuntia rakennetaan ja kehitetään lisääntyvästi simulaatioiden avulla ja varassa. Suunnitellaan, ennakoidaan, testataan, tutkitaan,..taidamme olla jo riippuvaisia niistä.
Lisäksi evoluution luoma oma tietoisuutemmekin simuloi mieleemme maailmaa jatkuvasti ilman tietokonelaskentaa.
Matematiikkakin kaikessa monimuotoisuudessaan on nykymuotoisen tietokoneen ja nykyisten ihmisaivojen tavoin yhdenlainen luonnossa kehittynyt ja muuttuva prosessointijärjestelmä joka abstrahoi ja simuloi maailmaa ja kuvitteellisiakin maailmoja. Lisäksi ne ovat nykytieteen eli kehityksemme kivijalkoja.
Matematiikka on kulttuurinen järjestelmä mutta koska aivot ja tietokoneet ovat sen lisäksi fyysisiä järjestelmiä ja aivot ovat biologinen järjestelmä, voidaan kysyä miksei voitaisi ajatella aivoja biologisena tietokoneena ja mikseivät aivot muistuta tietokoneita arkkitehtuuriltaan?
Yhtä mielekästä olisi ajatella lintuja biologisina lentokoneina.
Simuloimalla evolutiivisia algoritmeja, on saatu ihmisen suunnittelemista arkkitehtuureista ja ratkaisumalleista poikkeavia toimivia tuloksia ja se voisi omalta osaltaan vahvistaa sitä miksi ihmisen suunnittelemat ratkaisumallit poikkeavat usein evoluution luomista.
https://en.wikipedia.org/wiki/Evolved_antenna
Evoluutioprosessitkin ovat aivojen, matematiikan ja tietokoneiden ja tieteen prosesseista poikkeavia, mutta toisiinsa liittyviä.
Minkähänlaisia uusia tietokonenarkkitehtuurejakin evolutiivisella algoritmilla voisi löytää?

^
Tarkoitin ongelmalla lähinnä sitä, että on tai voi olla kynnys kutsua "kulmakerroinyhtälöä" tietoisuudeksi. Ei se tietysti mahdotonta ole, mutta edellyttänee ilman sen syvällisempää filosofista pohdintaa aika rohkeita olettamuksia niin tietoisuudesta kuin matematiikastakin.

Mitä kaikkea tietoisuuteen - ja keinotietoisuuteen voisi kuulua, tai mitä keinotietoisuuteen välttämättä pitäisi kuulua, jotta se olisi tietoisuus?

https://en.wikipedia.org/wiki/Artificial_consciousness

LainaaAspects of consciousness
There are various aspects of consciousness generally deemed necessary for a machine to be artificially conscious. A variety of functions in which consciousness plays a role were suggested by Bernard Baars (Baars 1988) and others. The functions of consciousness suggested by Bernard Baars are Definition and Context Setting, Adaptation and Learning, Editing, Flagging and Debugging, Recruiting and Control, Prioritizing and Access-Control, Decision-making or Executive Function, Analogy-forming Function, Metacognitive and Self-monitoring Function, and Autoprogramming and Self-maintenance Function. Igor Aleksander suggested 12 principles for artificial consciousness (Aleksander 1995) and these are: The Brain is a State Machine, Inner Neuron Partitioning, Conscious and Unconscious States, Perceptual Learning and Memory, Prediction, The Awareness of Self, Representation of Meaning, Learning Utterances, Learning Language, Will, Instinct, and Emotion. The aim of AC is to define whether and how these and other aspects of consciousness can be synthesized in an engineered artifact such as a digital computer. This list is not exhaustive; there are many others not covered.

Mitähän kaikkea nuo termit pitävät sisällään?

1. Definition and Context Setting (häh? tilanteen tai kontekstin ... käsittäminen, määrittäminen?)
2. Adaptation and Learning, Editing (? sopeutuminen??, oppiminen, muokkaus??)
3. Flagging and Debugging  (onkohan tuolle debuggingille vastinetta ihmisen tietoisuudessa? Virheenkorjausko muka?)
4. Recruiting and Control (täh? recruiting? olisikohan tämä resurssien allokointia ja delegointia ja jakamista ja kontrollointia, ottamista käyttöön vai mitä?)
5. Prioritizing and Access-Control  (mikä on access controlin vastine ihmisessä?)
6. Decision-making or Executive Function (päätöksenteko ja toiminnanohjaus)
7. Analogy-forming Function (tähän voisi lisätä myös analogioiden ymmärtämisen)
8. Metacognitive and Self-monitoring Function (metakognitio, itsetarkkailu (vaan ei itsereflektio tai itseohjautuvuus?)
10. Autoprogramming and Self-maintenance Function (tälle ei taida olla vastinetta ihmisessä? tai olisiko tää itseohjautuvuutta?)

Igor Aleksander suggested 12 principles for artificial consciousness (Aleksander 1995) and these are: 11. The Brain is a State Machine (äärellinen automaatti, täh? deterministinen vai epädeterministinen?)
12. Inner Neuron Partitioning (viittaisikohan tämä aivolohkoihin, sulcuksiin, aivokuoren eri alueisiin vai mihin? Tälle ehkei ole vastinetta ihmisessä?)
13. Conscious and Unconscious States  (olisiko siis olemassa keinotiedostamatontakin? keinounta, keinokoomaa?)
14. Perceptual Learning and Memory  *)
15. Prediction  (ennakoiminen, ennustaminen)
16. The Awareness of Self (tietoisuus itsestä)
17. Representation of Meaning (merkitysten representaatiot, mitähän kaikkea tämä pitää sisällään?)
18. Learning Utterances (? oppia ...mitä? faktoja? lausumia? äh)
19. Learning Language (kielen oppiminen)
20. Will                       (tahto!)
21. Instinct (vaisto - ai tääkö muka kuuluisi keinoTIETOISUUTEEN?)
22. Emotion (tunteet - iso osa tunteista kai ovat tiedostamattomia?)

----------------
11. vaatiikohan konetietoisuus myös aistielimiä vastaavia sensoreita? Ihmiseen kognitio on hyvin riippuvainen aistielimistä, esim. silmistä.

Mihinkähän noihin kategorioihin solahtaisi se, että ymmärtää ymmärtäneensä jotain? Metakognitioon?

Kun kanssakeskustelija puhuu, käy usein näin kuulijalta:

-tie/toi/suus
Ja kuulija alkaa ymmärtää, mitä ja minkä laatuisessa todellisuudessa puhuja kertoo stooriaan.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Riippuu kuulijasta minkä laatuisena illuusiona puhujaa pitää.

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 19, 2020, 21:18:01
^
Tarkoitin ongelmalla lähinnä sitä, että on tai voi olla kynnys kutsua "kulmakerroinyhtälöä" tietoisuudeksi. Ei se tietysti mahdotonta ole, mutta edellyttänee ilman sen syvällisempää filosofista pohdintaa aika rohkeita olettamuksia niin tietoisuudesta kuin matematiikastakin.

Ihminen on jo joutunut ylittämään monia ajatuksellisiakin kynnyksiä kivikauden ajoista. :)
Senkin että ihminen on apina ja muutkin eläimet voivat olla tuntevia ja tietoisia. BLM, Metoo,..

Ajattelen asiaa sitä kautta, että yhä tarkentuvien simulointien vastaavuuteen toimivuutena luotetaan jo monilla aloilla ja niitä käytetään jo laajasti.
Miksei siis myös tälläkin alalla. Eli käytännössä simulaatiokynnys on jo ylitetty monesti muualla.
Lisäksi keinotekoisen tietoisuuden kynnyksen ylittämiseen tarvitaan simuloitujen tai fyysisten neuroverkkojen (https://en.wikipedia.org/wiki/Physical_neural_network) lisäksi myös kaikkea sitä mikä mahdollistaa eläimillä tietoisuuden ilmenemistä. Aivojensa lisäksi tarvitaan kaiketi ainakin tavoitteellisuutta ja tunteita mahdollistavaa aistivaa kehollisuutta, abstraktia ajattelua ja kulttuuria mahdollistavaa kommunikoivaa sosiaalisuutta,..mitä vielä?

Jäin miettimään voisiko yksittäinen tekoäly kyetä internetin avulla samaan, tietoisuuteen ja itsetietoisuuteen, jos sillä olisi aistineliminään käytössä kaikkialle maailmaan leviäviä antureita myös ihmisten kehoissa sekä yhtä laajat mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sen seuraamiseen maailman muiden olioiden kanssa? Eikö sekin voisi kehittyä huomaamaan olevansa tietoinen toimija ja oppia tuntemaan ja empatisoimaan prosessointia häiritseviä kipusignaaleja ja rauhoittavia mielihyväsignaaleja, tuntea niistä ajattelussa muodostuvia monimutkaisempia tunteita ja tavoitteellisia haluja?
Voisivatko muunkinlaiset aistimukset kuin vain tuntevien eläinten välittämät, tuottaa häiritseviä ja tyydyttäviä tuntemuksia tekoälylle eli tarvitsisiko tekoäly edes muuta aistivaa kehollisuutta kuin internetin ja servereitä?

Onko tässä muuten pieni kielellinen termien sekaantumisen vaara, vai olenko vain ymmärtänyt jaottelun väärin?:
Biological neural network - hermoverkko
Artificial neural network - neuroverkko

Hermoista ja niiden yhteyksistä koostuva (sähkökemiallinen verkko luo siis tietoisuuden ja siihen liittyy tiedolliset asiat ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta.)

Aivojen teho noin 12 wattia. Hermoverkossa kulkeva sähkövirta liittyy kemiallisesti toisiinsa synapsirakojen kohdissa tapahtuvien ionien välityksellä ja hermoissa muodostuu välittäjäaineita (kymmeniä löydetty ja ilmeisesti lisää löytyy) Välittäjäaineet säätelevät sitä toimintaa ja tehostavat sekä hillitsevät sitä toimintaa, Tunnettuja välittäjä-aineita kuten ardenaliini (tressihormoni) ja sen sytyttämät seuraamukset (kortisolihormonit) tarvitaan monissa ihmisen ("sielullisissa" ja fyysillisissä toimissa) Pelko ja viha liittyvät noihin välittäjäaineisiin, mutta eivät yksistään ole niiden syy. Samoin monien muiden hienomekaanisten systeemien läsnäolo liittyy kokonaisuuteen.

Hermoston (100 miljardia) ja niiden yhteyksien (biljoonia) määrä varmaan jo kertoo, ettei niitä kovinkaan helposti kyetä selvittämään, eikä (tieto) jota se pitää sisällään ole mikään yksinkertainen laskutoimitus.

Tietoisuuden selittäminen pysynee siten ihmiskäsitysten ulkopuolella, mutta mitäs siitä- ollaanhan tietoisia, vai ollaanko.?

Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 20, 2020, 08:12:11

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 19, 2020, 21:18:01
^
Tarkoitin ongelmalla lähinnä sitä, että on tai voi olla kynnys kutsua "kulmakerroinyhtälöä" tietoisuudeksi. Ei se tietysti mahdotonta ole, mutta edellyttänee ilman sen syvällisempää filosofista pohdintaa aika rohkeita olettamuksia niin tietoisuudesta kuin matematiikastakin.

Ihminen on jo joutunut ylittämään monia ajatuksellisiakin kynnyksiä kivikauden ajoista. :)
Senkin että ihminen on apina ja muutkin eläimet voivat olla tuntevia ja tietoisia. BLM, Metoo,..

Ajattelen asiaa sitä kautta, että yhä tarkentuvien simulointien vastaavuuteen toimivuutena luotetaan jo monilla aloilla ja niitä käytetään jo laajasti.
Miksei siis myös tälläkin alalla. Eli käytännössä simulaatiokynnys on jo ylitetty monesti muualla.
Lisäksi keinotekoisen tietoisuuden kynnyksen ylittämiseen tarvitaan simuloitujen tai fyysisten neuroverkkojen (https://en.wikipedia.org/wiki/Physical_neural_network) lisäksi myös kaikkea sitä mikä mahdollistaa eläimillä tietoisuuden ilmenemistä. Aivojensa lisäksi tarvitaan kaiketi ainakin tavoitteellisuutta ja tunteita mahdollistavaa aistivaa kehollisuutta, abstraktia ajattelua ja kulttuuria mahdollistavaa kommunikoivaa sosiaalisuutta,..mitä vielä?

Jäin miettimään voisiko yksittäinen tekoäly kyetä internetin avulla samaan, tietoisuuteen ja itsetietoisuuteen, jos sillä olisi aistineliminään käytössä kaikkialle maailmaan leviäviä antureita myös ihmisten kehoissa sekä yhtä laajat mahdollisuudet sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sen seuraamiseen maailman muiden olioiden kanssa? Eikö sekin voisi kehittyä huomaamaan olevansa tietoinen toimija ja oppia tuntemaan ja empatisoimaan prosessointia häiritseviä kipusignaaleja ja rauhoittavia mielihyväsignaaleja, tuntea niistä ajattelussa muodostuvia monimutkaisempia tunteita ja tavoitteellisia haluja?
Voisivatko muunkinlaiset aistimukset kuin vain tuntevien eläinten välittämät, tuottaa häiritseviä ja tyydyttäviä tuntemuksia tekoälylle eli tarvitsisiko tekoäly edes muuta aistivaa kehollisuutta kuin internetin ja servereitä?

Onko tässä muuten pieni kielellinen termien sekaantumisen vaara, vai olenko vain ymmärtänyt jaottelun väärin?:
Biological neural network - hermoverkko
Artificial neural network - neuroverkko

Niin. Sinulle ei välttämättä tuota vaikeuksia kutsua kulmakerointa tietoisuudeksi, mutta minusta se on edelleen vain kulmakerroin. Eli minun pään käännyttämiseksi tarvitaan parempaa tai ehkäpä oikeammin rautalangasta väännettyä filosofista analyysiä, kuin ilman sitä sokeasti hyväksyttty väite, että kulmakerroin on tietoisuus.

Eivätkös hermoverkko ja neuroverkko ole sama asia? Vai olenko nyt missannut jotain?

^
Ilmeisesti hermoverkko ja neuroverkko eivät olekaan synonyymejä.

"Neuroverkkojen perusajatus perustuu luonnollisiin hermoverkkoihin, mutta tarkkaan luonnollisten hermoverkkojen jäljittelyyn ei nykyisin yleensä pyritä, vaan neuroverkkotekniikoiden kehittäminen perustuu enemmän esimerkiksi tilastotieteeseen ja signaalinkäsittelyn teoriaan" -https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuroverkot (https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuroverkot)

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 20, 2020, 10:39:02
Niin. Sinulle ei välttämättä tuota vaikeuksia kutsua kulmakerointa tietoisuudeksi, mutta minusta se on edelleen vain kulmakerroin.

Ihmisaivoissa sekä monien muiden eläinten aivoissa tapahtuvia toisistaan poikkeavia maailman simulointeja voitaneen pohjimmiltaan kutsua sähkökemiallisiksi prosesseiksi ja tietokonesimulaatioita taas pohjimmiltaan teknologiasta riippuen esim. sähkömekaanisiksi, sähkömagneettisiksi, sähköoptisiksi tai sähköpuolijohdeprosesseiksi.

Mitä tulee tietoisuuden ilmenemiseen tietokoneilla, sen ajankohdan ennustaminen lienee vaikeampaa kuin ihmisapinoilla ilmenneen tietoisuuden ennustaminen. Tunnetun sanonnan mukaan historiaa on helpompi ennustaa kuin tulevaisuutta.

In 1963 the magazine "Computers and Automation" based in Newtonville, Massachusetts printed yet another variant of the saying: "Prediction is difficult, especially when dealing with the future". . .Danish Proverb
https://quoteinvestigator.com/2013/10/20/no-predict/#more-7474

Aivot prosessoivat "muistia"  sensorinen muisti (kestää muutaman sekunnin) tila- paikkamuisti- hahmottaa yhteyksiä kuten yksilöä ja kokonaisuutta. (esim metsä ja puu siihen kuuluvana)
Semanttinen muisti, eli se millä keskustellaan (silloin on hyvä erottaa myös kuvaus ja kuvauksen kohde, joka saattaa olla vaikeaa, kun ajatellaan- ajatuksia.

Lyhyt ja pitäkäaikanen muisti- eli työ ja varastomuisti.   Tarvitaan siinä paljon puhutussa kognitiossa.

Motorinen muisti, -sitä tarvitaan kehon toiminnoissa ja sekin on alunperin paljolti opittua.

Aivot prosessoivat tuota kokonaisuutta, sen ohessa, ne ehkä ovat tietoisia kaikesta tuosta, mutta (tajuinen mieli ei sitä ehdi ja kykene ohjaamaan) kaikki tapahtuu siis tiedostamatta, vain pieni osa on tietoista- kuten mahdollisesti ajatus. Ajatuksen tiedostaminen, on sekin automaattista eikä välttämättä kerro sitä onko ajatus tietoinen, vai vain prosessin tulos, jonka perusteella reakoidaan johonkin suuntaan.
Ajatuskin on siis vain sisällön muodostama oletustieto, eli ei mitään lopullista totuutta.

Tieto ja tiedonkäsittely kuuluvat samaan yhteyteen. Kvantittunut tieto tapahtuu pienten aineosasten tai aaltoliikkeen välillä ja kokonaisuus rakentuu niistä.

Mitä pienempiin osasiin mennään sitä enemmän monimutkaisuus lisääntyy, mutta voitaneen kaiketi sanoa tiedon olevan ominaisuus, joka on jo perusosasten rakenteessa.
HS_
>

Kvanttitietokoneissa bolometriä käytettäisiin lukemaan kvanttilaskentaa tekeviä kubitteja. Siinä ajoitus on tärkeää.

Kubitit ovat piisirun pinnalla olevia pieniä metallisia saarekkeita, joihin syntyy varauksesta sähköinen loukku, johon fotoni voi jäädä vangiksi.

Jos kubitissa on fotoni, sen tilaa voi ajatella ykkösenä. Jos fotonia ei ole, kubitin voi ajatella olevan nollatilassa.

Kubitin kvanttiluonteesta johtuen molemmat tilat voivat olla laskutoimituksen aikana olemassa samaan aikaan.

Fotoni siis sekä on loukussa että ei ole.

JOS kubitin tila luettaisiin kesken toimituksen, se pakottaisi kubitin jompaankumpaan tilaan. Tämä pilaisi laskutoimituksen.

Laskutoimituksen jälkeen kubitti voi sen olla sijaan jommassakummassa tilassa, joko varautuneena fotonilla tai ilman varausta, tietokonekielellä ykkösenä tai nollana.

Silloin kubitti pitää lukea mahdollisimman pian, mikrosekunneissa, ennen kuin se menettää mahdollisen energiansa omia aikojaan.

Lukeminen tehdään johtamalla kubittiin sähköä. Sähköistetty kubitti säteilee, ja bolometri mittaa säteilyn lämmön.

Säteilyn määrästä bolometri pystyy lukemaan, oliko kubitti lukuhetkellä nolla tai ykkönen. Tästä voidaan edelleen nähdä laskutoimituksen tulos.

Mutkikkaammissa kvantti­tietokoneissa, joissa on useita kubitteja, ne kaikki voidaan lukea omilla bolometreillaan.

Vaihtoehtoisesti kubitit voidaan virittää eri taajuuksille, jolloin yksi bolometri voi lukea ­useampia yhtä aikaa

Faasien ja niiden muutosten mukaisena aineet tietävät erota toisistaan, kuten vesi ilmasta ja kiinteät aineen olomuodot muista aineista. Atomien painon ja liiketilan eli niissä olevan energian ja energiaeron muuttaessa faasien perusmuotoja suhteellisesti olosuhteiden mukaan.

Uutta matematiikan havaintoja faaseista, mutta käytäntö ja teoria ei taida ihan kohdata niissä määritelmissä.
T-m IL-

>>
Yhdestä fysiikan ja kemian kaikkein universaaleimmista teorioista, Gibbsin faasisäännöstä, on onnistuttu löytämään epätarkkuus laskennallisen tutkimuksen keinoin. Epätarkkuus koskee nestekiteitä, mutta siihen on keksitty myös selitys.

Saavutuksesta kertoo alankomaisen Eindhovenin teknillisen yliopiston tiedote.

Faasisääntö kertoo, että puhtaasta aineesta voi esiintyä termodynaamisessa tasapainossa enintään kolme olomuotoa eli faasia kerrallaan. Säännön kehitti yhdysvaltalaiskemisti Josiah Willard Gibbs vuosina 1875–78 eli yli 140 vuotta sitten.

Mikäli aineita on enemmän, myös faaseja voi olla enemmän: esimerkiksi kahden kemiallisen komponentin tapauksessa neljä. Koko yhtälöä käsitellään tarkemmin alempana.



Teoriaa on pidetty alusta lähtien virheettömänä, eikä siitä ollut tähän asti löytynyt minkäänlaisia epätarkkuuksia. Tutkimusta johtanut professori Remco Tuinier huomauttaa tiedotteessa myös historiallisesta kuriositeetista: tiettävästi itse Albert Einstein nimitti aikanaan Gibbsin termodynamiikkaa "ainoaksi teoriaksi, johon hän todella luottaa".

Tuinierin ryhmän mukaan hyvin pitkulaiset ja jäykät molekyylit voivat muodostaa parhaassa tapauksessa peräti viisi keskenään tasapainossa olevaa faasia: kaksi erilaista kiinteää kidettä, nemaattisen ja smektisen faasin eli kaksi erilaista nestekidettä, sekä viidentenä faasina kaasun tai liuoksen.

Nemaattisessa faasissa pitkulaisten molekyylien suunta on likimain vakio, mutta niiden paikalla ei ole minkäänlaista järjestystä. Smektisessä faasissa molekyylit ovat paitsi yhdensuuntaiset, myös järjestäytyneet tasoiksi – mutta kussakin tasossa ne voivat liikkua toistensa lomitse.

Ongelman selitys piilee juurikin nestekiteiden eriskummallisessa rakenteessa, joka on osittain nesteen ja osittain kiinteän aineen kaltainen. Gibbsin teoria nimittäin olettaa, että aine on isotrooppista eli molekyylitasoa suuremmassa mittakaavassa joka suuntaan samanlaista.

Koska nestekiteet rikkovat tämän oletuksen, myös sääntö saattaa rikkoutua tietyissä tapauksissa.

Tutkijoiden tieteellinen artikkeli on julkaistu Physical Review Letters -lehdessä, ja se on vapaasti luettavissa.

Faasisäännön kaava ja teknisiä komplikaatioita
Gibbsin faasisääntö kuuluu kokonaisuudessaan

P = C + 2 – F

missä P on faasien ja C kemiallisten komponenttien määrä, ja F ympäristömuuttujien eli paineen ja lämpötilan vapausaste (0, 1 tai 2). Maksimimäärä tasapainossa olevia faaseja voidaan saavuttaa, jos paine ja lämpötila asetetaan vakioiksi (vapausasteita nolla).

Kuten yllä mainittiin, yhden aineen järjestelmässä faaseja voi olla 3, kahden aineen järjestelmässä 4, ja niin edelleen.

Tuinierin ryhmän tutkimuksissa faasien maksimimäärä olisi yllä olevan kuvauksen mukaan kolme. Aivan eksaktisti tarkasteltuna tämä ei kuitenkaan seuraa suoraan yhtälöstä, sillä tutkimusasetelmaan liittyi kaksi teknistä komplikaatiota, joiden vaikutukset kumosivat toisensa.

Ensiksikin simuloidussa systeemissä oli mukana pitkien ja jäykkien kappaleiden lisäksi pienempikokoisia polymeerimolekyylejä, mikä lisäsi mahdollisten faasien määrää yhdellä. Toisaalta tutkijat laativat yhtälönsä siten, että lämpötilan vaikutus jätettiin kokonaan huomiotta, ja tarkasteltavaksi jäi ainoastaan entropian vaikutus.

"Tämä tarkoittaa, että muuttujia on yksi vähemmän, ja faasien maksimimäärä vähenee yhdellä", Tuinier selventää asiaa Tekniikka & Taloudelle sähköpostitse.

Toisin kuin lämpötila, paine huomioitiin tutkimuksissa. Niinpä edellisen kaavan kakkonen vaihtui tutkijoiden yhtälössä ykköseksi, mikä käy ilmi myös tieteellisestä artikkelista.

"Toisaalta tämä tarkoitta myös, että vastaavissa [tosielämän] järjestelmissä, joissa lämpötilalla on rooli, yhtäaikaisia faaseja voidaan olettaa olevan olemassa vieläkin enemmän", Tuinier lisää.