Hiljaisuus mielletään nykymaailmassa lähes automaattisesti jonkinlaiseksi hengelliseksi harjoitukseksi, mutta halusin kuitenkin avata aiheen tänne Tiede-alueelle, koska onhan täällä ennestään jo ketju tietoisuudelle.
Katsoin pääsiäisenä kolmiosaisen ohjelman benediktiinimunkkien elämästä kolmessa eri luostarissa. Heitä ei ole haastateltu eikä mitään juuri selitetä. Ohjelman tempo on hidas. Kuvaus on upea ja luostarirakennukset ja niiden ympäristö hyvin kauniita. Myös arjen askareet näyttäytyvät kauniina. Kolmannessa osassa on vähän huumoriakin.
Jäin todella miettimään, kuinka erilaiseksi ihmisen mielen maailma muodostuu kun hän viettää enimmän osan aikaansa puhumatta ja tietenkin ilman somea, viihdettä ja vempaimia.
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Ohjelmaa voi muuten suositella maalaustaidetta arvostaville, sillä kuvauksessa noudatetaan klassisia maalaustaiteen kuvajakoja.
https://areena.yle.fi/1-4666460
Pitipä ihan katsoa. Ensimmäinen osa.
Rauhoittavaa, mielenkiintoista, tällaiselle ateistille monia ajatuksia herättävää, kaunista laulua ja kuvakerrontaa.
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Hiljaisuus mielletään nykymaailmassa lähes automaattisesti jonkinlaiseksi hengelliseksi harjoitukseksi, mutta halusin kuitenkin avata aiheen tänne Tiede-alueelle, koska onhan täällä ennestään jo ketju tietoisuudelle.
Katsoin pääsiäisenä kolmiosaisen ohjelman benediktiinimunkkien elämästä kolmessa eri luostarissa. Heitä ei ole haastateltu eikä mitään juuri selitetä. Ohjelman tempo on hidas. Kuvaus on upea ja luostarirakennukset ja niiden ympäristö hyvin kauniita. Myös arjen askareet näyttäytyvät kauniina. Kolmannessa osassa on vähän huumoriakin.
Jäin todella miettimään, kuinka erilaiseksi ihmisen mielen maailma muodostuu kun hän viettää enimmän osan aikaansa puhumatta ja tietenkin ilman somea, viihdettä ja vempaimia.
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Ohjelmaa voi muuten suositella maalaustaidetta arvostaville, sillä kuvauksessa noudatetaan klassisia maalaustaiteen kuvajakoja.
https://areena.yle.fi/1-4666460
Erilaiset hiljaisuudessa tai ainakin puhumatta tapahtuvat harjoitukset tai tilanteet tai hetket ovat kyllä varsin tavallisia taiteen piirissä. Sille siis on harjoitusmuotoja olemassa - ja niitä myös saa keksiä lisää ja varioida.
Toisaalta juuri suomalaisessa kulttuurissa myös on ihan tuttua olla hiljaa, puhumatta, myös yhdessä. Oli tilanne sitten sauna, laiturilla istuskelu, kalassa oleminen, nuotion tai takkatulen katseleminen, metsästystilanne tai muuten vain ollamöllöttäminen. Kollektiivista hiljaa olemista harjoitetaan myös vaikkapa kirjastoissa ja itse muistan vielä senkin ajan, kun liikennevälineissä oltiin hiljaa yhdessä, vaikkei edes ollut sitä kännykkääkään.
Tässä ketjun aiheeseen sopivaa musiikkia, vaikka ensiesitys olikin Woodstockissa:
https://m.youtube.com/watch?v=JTEFKFiXSx4
4,5 miljoonaa kuuntelijaa somessa. Ei huono.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/4%E2%80%B233%E2%80%B3
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Odottaako pakotettu purkaus sitten vastaavasti hiljaisuutta?
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 24, 2019, 20:42:46
Pitipä ihan katsoa. Ensimmäinen osa.
Rauhoittavaa, mielenkiintoista, tällaiselle ateistille monia ajatuksia herättävää, kaunista laulua ja kuvakerrontaa.
Tunnen jonkin verran ortodokseja, jotka toteuttavat noita "hiljaisuuden retriittejä", eli siis lomia pitäen turvat kiinni, niin, muidenkin pitäen turpansa kiinni. Ovat kuulemma nauttineet.
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Sitäkö ajattelet retriiteissä yritettävän tehdä? Pysäyttää ajattelu? Itse olen ymmärtänyt tavoitteen ihan toisin.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 16:23:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Sitäkö ajattelet retriiteissä yritettävän tehdä? Pysäyttää ajattelu? Itse olen ymmärtänyt tavoitteen ihan toisin.
Retriikistä en puhunut mitään, mikä se edes on en ole sellaista selvittänyt? Onko se joku "höyrypäiden kokoontuminen höpisemään keskenään, tai istumaan joukossa ollakseen hiljaa.
Olettaisin tullaiseen paikkaan menemisen olevan jonkinlainen yhteisöllisyyteen pyrkivää seuranhakuisuutta, jossa löytää samanmielistä porukkaa.
Hiljaisuuden kanssa sillä tuskin on mitään tekemista. Miten sitä voisi olla yhdessä hiljaa, jossei siihen yksinäänkään kykene?
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Sensorisesta deprivaatiosta
Lainaus käyttäjältä: kirjasta "Ihmisen mieli" s. 11Ympäristön suuri vaikutus ajatteluun ja mieleen on käynyt selväksi myös aistideprivaatiotutkimuksissa, joissa yksilö eristetään ulkopuolisilta ääniltä, valolta ja kosketukselta. Ensimmäisen vuorokauden aikana hän saattaa vielä kertoa nauttivansa siitä, että saa kerrankin olla ja ajatella rauhassa. Pian hänen ajatuksensa kuitenkin takkuavat ja juuttuvat paikalleen ulkopuolisten ärsykkeiden puuttuessa. Normaalin toiminnan ylläpitämiseksi tarvitaan siis ulkoisia ärsykkeitä.
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - toukokuu 01, 2019, 16:33:14
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Sensorisesta deprivaatiosta
Lainaus käyttäjältä: kirjasta "Ihmisen mieli" s. 11Ympäristön suuri vaikutus ajatteluun ja mieleen on käynyt selväksi myös aistideprivaatiotutkimuksissa, joissa yksilö eristetään ulkopuolisilta ääniltä, valolta ja kosketukselta. Ensimmäisen vuorokauden aikana hän saattaa vielä kertoa nauttivansa siitä, että saa kerrankin olla ja ajatella rauhassa. Pian hänen ajatuksensa kuitenkin takkuavat ja juuttuvat paikalleen ulkopuolisten ärsykkeiden puuttuessa. Normaalin toiminnan ylläpitämiseksi tarvitaan siis ulkoisia ärsykkeitä.
Niin useinmiten käy, jos pyritään poistamaan kaikki ulkoiset ärsykkeet "sisäinen mieli alkaa prosessoimaan reaktioita ja alkaa kuulla harhoja, tai jopa nähdä olemattomia, eli oman aivokoppansa tuottamia "näkyjä".
Toisaalta se on mielen toiminnan automatisointia sekin,- aivot toimivat reaktioperiaatteella,- eivätkä ne edes tiedä olevansa "olemassa" jos aistiärsykkeet puuttuvat.
Aivot ovat perusteeltaan tiedottomat, ilman sisäistä toimintaansa.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:31:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 16:23:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Retriikistä en puhunut mitään, mikä se edes on en ole sellaista selvittänyt? Onko se joku "höyrypäiden kokoontuminen höpisemään keskenään, tai istumaan joukossa ollakseen hiljaa.
Olettaisin tullaiseen paikkaan menemisen olevan jonkinlainen yhteisöllisyyteen pyrkivää seuranhakuisuutta, jossa löytää samanmielistä porukkaa.
Hiljaisuuden kanssa sillä tuskin on mitään tekemista. Miten sitä voisi olla yhdessä hiljaa, jossei siihen yksinäänkään kykene?
Hauska oletus. Olen itse kokeillut viikon retriittiä ja todellakin siellä oltiin hiljaa yhdessä. Tunti päivässä oli sellainen jolloin halutessaan oli mahdollisuus kysyä vetäjältä jotain.
Muuten vain meditoitiin, syötiin, saunottiin jne. hiljaisuudessa.
Saattoi siellä olla hourupäitä ja osa haki samanmielistä porukkaakin kenties. Ulkonaisen hiljaisuuden kanssa sillä oli paljonkin tekemistä. Ajatusten hiljaisuus on sitten toinen juttu.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Mielen tehtävä on tuottaa ajatuksia eikä "ajattelija" siihen pysäyttämiseen pysty. Henkilökohtaisten kokemusten perusteella en ole kuitenkaan "ajattelija" sillä olen ollut tietoinen ilman ajatuksia. Tosin ei silloin ollut ajatusta minästäkään.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:31:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 16:23:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Sitäkö ajattelet retriiteissä yritettävän tehdä? Pysäyttää ajattelu? Itse olen ymmärtänyt tavoitteen ihan toisin.
Retriikistä en puhunut mitään, mikä se edes on en ole sellaista selvittänyt? Onko se joku "höyrypäiden kokoontuminen höpisemään keskenään, tai istumaan joukossa ollakseen hiljaa.
Olettaisin tullaiseen paikkaan menemisen olevan jonkinlainen yhteisöllisyyteen pyrkivää seuranhakuisuutta, jossa löytää samanmielistä porukkaa.
Hiljaisuuden kanssa sillä tuskin on mitään tekemista. Miten sitä voisi olla yhdessä hiljaa, jossei siihen yksinäänkään kykene?
Hiljaisuus siten, että ei puhu ääneen on eri asia kuin olla ilman ajatuksia. HIljaisuuden retriitit, jotka Toope toi keskusteluun, ovat juuri tuollaisia vetäytymisiä (retreat = vetäytyä) jonnekin rauhalliseen paikkaan olemaan hiljaa (s.o. puhumatta tai puhetta välttäen). Ajatuksettomuutta tuo ei tarkoita.
LainaaRetriitit järjestetään usein viikonloppuisin, niin että osallistujat tulevat perjantai-iltana ja lähtevät sunnuntaina iltapäivällä. Loma-aikoina järjestetään pidempiäkin retriittejä. Tyypillinen osallistujamäärä on 10–15 osallistujaa.
Ohjelma on usein suunniteltu tarkoin, jotta osallistujan ei tarvitsisi huolehtia tekemisen puutteesta. Aikatauluun jätetään kuitenkin paljon vapaa-aikaa rauhoittumiseen ja mietiskelyyn. Retriitin tarkoituksena voi olla esimerkiksi hengellinen kasvu, arjen huolten unohtaminen ja itsetutkiskelu.
Retriitissä saatetaan noudattaa säännöllisiä rukoushetkiä luostarien tavoin. Aikaisin aamulla voidaan viettää ehtoollisjumalanpalvelus. Päivän aikana myös ruokaillaan ja kahvitellaan. Ohjelmaan voi kuulua myös Raamatun tutkimista, hiljaista rukoilua ja mietiskelyä (meditaatio). Osallistujilla on myös mahdollisuus keskustella kahden kesken retriitin ohjaajan kanssa ja ripittäytyä. Puhumista vältetään, poikkeuksena rukoushetkien rukoileminen ja yhteislaulu.
Wikipedia
Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16
Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.
Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.
Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 01, 2019, 17:05:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2019, 16:18:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 28, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 25, 2019, 09:57:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 23, 2019, 23:34:47
Toivoisin, että hiljaisuus olisi arvostetumpaa tavallisten ihmisten arkielämässä. On ihan hölmöä, että hiljaisuutta kokemaan pitäisi mennä jonnekin retriittiin. Jokainen voi tietysti harjoittaa hiljaisuutta omissa oloissaan, mutta yhteisöllisesti jaettu hiljaisuus on kokemuksena aivan eri asia kuin kotona yksin lymyily.
Jos hiljaisuutta arvostettaisiin arkielämässä ja sille olisi harjoitusmuotoja kulttuurissamme, koko kulttuurimme olisi syvällisesti erilainen.
Saattaa olla, että yhdessä koettu hiljaisuus lähentää. Silloin on kysymys tunteesta, läsnäolosta ilman toimintaa.
Hiljaisuuden olettaisin tarkoittavan oman mielen rauhoittumista ja arkipäiväisten asioiden- murheiden "unohtamista".
Miten sitä sitten voi harjoittaa, eli olla tyyni ja vapaa ulkoisilta vaikutteilta? Pakotettu mielen tyyneys odottaa kuitenkin vain purkautumista, jollain tapaa.
Vähentämällä ulkoisia ärsykkeitä. Se kai se perinteinen tapa on harjoittaa mielen tyyneyttä. Ei siinä mitään pakkoa ole jos vain jotain otetaan pois. Jos taas päättää, että nyt en saa ajatella mitään niin sitä voisi kutsua pakoksi.
Niin tarkoitin tuota ajatusmekanismia, voiko se vaieta. Ehkä hiljentyä tilapäisesti huomion suuntautuessa tekemiseen, mutta voiko "ajattelija-, pysäyttää ajatuksen?
Mielen tehtävä on tuottaa ajatuksia eikä "ajattelija" siihen pysäyttämiseen pysty. Henkilökohtaisten kokemusten perusteella en ole kuitenkaan "ajattelija" sillä olen ollut tietoinen ilman ajatuksia. Tosin ei silloin ollut ajatusta minästäkään.
Niin aivothan on elin joka tuottaa "elämyksiä" vain itselleen ja ajatuksetkin tuotetaan itselleen eli niille aivojen mielentilan liikkeisiin.
Ilmeinen "pakonomainen seuraus on niiden ilmaiseminen myös toisille, kuten eläinten itseilmaisuissa huudot ja karjumiset ovat viestintää. Ihmisellä tuo viestintä on jalostunut omaksi tieteenalakseen.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16
Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.
Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.
Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.
Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.
Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16
Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.
Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.
Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.
Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.
Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.
Ehkä ihminen onkin aika outo olento. Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.
Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 03, 2019, 12:48:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16
Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.
Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.
Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.
Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.
Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.
Ehkä ihminen onkin aika outo olento. Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.
Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.
Mä taas sanoisin, että se, minkä itselleen kertoo on jo tuon kertomisen takia muuttunut toiseksi kuin oli se tieto, jonka itselleen kertoo. Tai - ei itse ole enää ihan sama, joka oli ennen kertomistaan kuin kertomisensa jälkeen.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 03, 2019, 19:15:31
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 03, 2019, 12:48:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16
Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.
Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.
Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.
Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.
Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.
Ehkä ihminen onkin aika outo olento. Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.
Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.
Mä taas sanoisin, että se, minkä itselleen kertoo on jo tuon kertomisen takia muuttunut toiseksi kuin oli se tieto, jonka itselleen kertoo. Tai - ei itse ole enää ihan sama, joka oli ennen kertomistaan kuin kertomisensa jälkeen.
Niin muutosta tapahtuu, jos muistaa kissan, ehkä se kissan muisto säilyy, mutta yksityiskohdissa on eroa, se saatoikin olla ruskea- vaikka muisto kertoi sen keltaiseksi. (Usein uskomukseksi muuttunutta tietoa pidetään todellisena)
Tiedossa tapahtuvat muutokset ovat muutoksia myös tietäjässä, vaikka niitä ei tiedostaisikaan.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 04, 2019, 09:18:56
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 03, 2019, 19:15:31
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 03, 2019, 12:48:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 02, 2019, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 02, 2019, 11:19:35
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 01, 2019, 18:01:16
Kuten huomaat, kyse ei ole tavoitteesta lopettaa ajattelu. Mutta rauhoittumista ja hiljentymistä ja arkisesta tohottamisesta irrottautumista tavoitellaan, jotta ajatukset vaihtuisivat ja ehkä jopa syntyisi uusia ajatuksia. Yhtenä keinona on puheen välttäminen ja vähentäminen.
Niin mukavaa yhdessäoloa ja kokemuksen yhteisöllisyyttä, seurassahan tunnelmat ovat merkityksellisempiä, kun niitä tavallaan on kokemassa joukolla.
Rauhallisuutta ja mielintilojen tasaantumista, eli ehkä siinä haetaan myös turhien ajatusten hiljenemistä.
Kuten itse kirjoitit, ajatteluhan ei lopu, mutta hiljaisuus (puheen välttäminen, oleminen yhdessä ilman että koko ajan puhutaan) saattaa saada jotkin ajatukset hiljenemään, jolloin toisille ajatuksille tulee tilaa.
Olen kuitenkin hieman eri mieltä tuosta, että kokemukset ovat merkityksellisempiä yhdessä kuin yksin. Ennemminkin - itselleni - yhdessä oleminen puhumatta on epätavallista. Sen sijaan yksin oleminen puhumatta on oikeastaan aika tavanomaista. Epätavallinen tilanne saattaa auttaa ajatukset uusille raiteille ja myös herkistää kokemukselle. Itselleni monet kokemukset ovat tavattoman merkityksellisiä oikeastaan juuri siksi, että en jaa niitä kenenkään kanssa. Mutta tässä varmaankin on yksilöllisiä eroja. Yhdessä tekeminen saattaa kuitenkin jeesata tekemään jotakin oudompaakin, kun tätä outoa tekee joku toinenkin. Se ei ikäänkuin ole niin outoa.
Ehkä ihminen onkin aika outo olento. Tietääkseen jotain, on sekin kerrottava itselle.
Samaan tapaan, kun kertoo muille, eli sisäinen ääni tarvitaan ja sen sisäisen äänet "kuuleminen" vasta sitten tiedetään mitä mieltä asioista ollaan. Sen kaiken on hyvä antaa rauhassa asettua paikoilleen, ilman valintaa, eli ei pidä olla asenteellinen siihen mitä oma mieli saa kertoa.
Ei siis pidä torjua omia tunteitaan, sillä mielen kokonaisuus on tuntemista, vaikka tunteille annetaankin erilaisia nimiä.
Mä taas sanoisin, että se, minkä itselleen kertoo on jo tuon kertomisen takia muuttunut toiseksi kuin oli se tieto, jonka itselleen kertoo. Tai - ei itse ole enää ihan sama, joka oli ennen kertomistaan kuin kertomisensa jälkeen.
Niin muutosta tapahtuu, jos muistaa kissan, ehkä se kissan muisto säilyy, mutta yksityiskohdissa on eroa, se saatoikin olla ruskea- vaikka muisto kertoi sen keltaiseksi. (Usein uskomukseksi muuttunutta tietoa pidetään todellisena)
No ihan tuota en tarkoittanut. Ajattelin sitä, miten on eri asia muistaa kissa, mutta sitten, kun ryhtyy itselleen kertomaan muistoaan kissasta, tuo ajatus kissasta muuttuu tarinaksi kissasta, jonka muistaa. Se muotoillaan tarinanomaiseksi ja se alkaa saada enemmän sisällöltään siitä, millaisia ovat tarinat kuin siitä, millaisen kissan on kohdannut. Silloinkin, kun yksityiskohdat ovat ihan "oikein" muistettuja.
LainaaTiedossa tapahtuvat muutokset ovat muutoksia myös tietäjässä, vaikka niitä ei tiedostaisikaan.
Kyllä. Mutta myös ajatusten muokkaaminen kielelliseen muotoon ja kerrotuksi tuottavat muutoksia tietäjässä / kertojassa. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä tietoa on kissasta, vaan myös siitä, miten kissasta tarinointi tekona muokkaa ja muuttaa sen kertojaa. Kissa alkaa tämän tarinoinnin myötä oikeastaan näyttää hieman erilaiselta, vaikka muistaisi ja kuvaisi sen ihan todellisuutta vastaavasti. Siinä tarinassa(jolla siis tarkoitan kielelliseen muotoon rakennettua ajatusta) on nimittäin mukana myös aina se tarinan kertoja. Se on hänen ajatuksensa kissasta ja toisaalta hän tarinallaan muokkaa ajatustaan siitä.
^
<
"Tietäjä" on muistaja. Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.
Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.
Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 05, 2019, 18:07:37
^
<
"Tietäjä" on muistaja. Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.
Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.
Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.
Myös muisto muuttuu, kun sitä käytetään (eli muistellaan).
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 05, 2019, 18:42:03
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 05, 2019, 18:07:37
^
<
"Tietäjä" on muistaja. Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.
Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.
Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.
Myös muisto muuttuu, kun sitä käytetään (eli muistellaan).
Niin, jos olisi olemassa joku erillinen minä- minuus, ei se varmaan muuttuisi miksikään. (Tietokoneessa muisti säilyy kohtalaisen hyvin, kun varaukset saadaan pysymään kuosissaan, mutta eihän tietokone tiedä silti mitään) Suoritin sielläkin toimii, hieman samaan tapaan se toimii ihmisenkin "aivojen tekemänä.
Ihminen on siis sitä samaa mitä hän kokee, eli sanotaan vaikka energiaa, ja energiavuorovaikutusta.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 06, 2019, 16:10:17
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 05, 2019, 18:42:03
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 05, 2019, 18:07:37
^
<
"Tietäjä" on muistaja. Muisti muuttuu, kun sitä käytetään. Nykyään se on paremmin tiedossa, kuin ennen.
Muistot siis ovat aivojen toiminnan tulosta. Ilmeisesti olen sitä toistellut jo monesti.
Eikä mitään erillistä muistajaa olekaan, sitäkin on tullut toisteltua.
Myös muisto muuttuu, kun sitä käytetään (eli muistellaan).
Niin, jos olisi olemassa joku erillinen minä- minuus, ei se varmaan muuttuisi miksikään. (Tietokoneessa muisti säilyy kohtalaisen hyvin, kun varaukset saadaan pysymään kuosissaan, mutta eihän tietokone tiedä silti mitään) Suoritin sielläkin toimii, hieman samaan tapaan se toimii ihmisenkin "aivojen tekemänä.
Ihminen on siis sitä samaa mitä hän kokee, eli sanotaan vaikka energiaa, ja energiavuorovaikutusta.
Sekin sitten on oma kysymyksensä, millainen se tietokone oikeastaan on. Nimittäin sen hahmottaminen ja havaitseminen on oikeastaan rajoittunut siihen, mitä me ihmiset nyt yleensäkin pystymme hahmottamaan ja havaitsemaan. Se, mitä me emme pysty havaitsemaan on meille oikeastaan olematonta. Siten voidaan kysyä, millä tavalla oikeastaan jokin vaikkapa tietokoneessa oleva, jota ihminen ei havaitse tai hahmota oikeastaan on. Meille se ei ainakaan ole. Tietokoneellekaan sellainen ei ole, ellei sitä ole ohjelmoitu tällaista asiaa havaitsemaan. Lopulta - vaikka taipumuksenamme on tämä unohtaa - meidän tuntemamme maailma on vain ja ainoastaan ihmisen havaitsema maailma. Siitä meillä ei ole tietoa, onko jollekin muulle ehkä toisenlaisia maailmoita.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 06, 2019, 20:18:39
Sekin sitten on oma kysymyksensä, millainen se tietokone oikeastaan on. Nimittäin sen hahmottaminen ja havaitseminen on oikeastaan rajoittunut siihen, mitä me ihmiset nyt yleensäkin pystymme hahmottamaan ja havaitsemaan. Se, mitä me emme pysty havaitsemaan on meille oikeastaan olematonta. Siten voidaan kysyä, millä tavalla oikeastaan jokin vaikkapa tietokoneessa oleva, jota ihminen ei havaitse tai hahmota oikeastaan on. Meille se ei ainakaan ole. Tietokoneellekaan sellainen ei ole, ellei sitä ole ohjelmoitu tällaista asiaa havaitsemaan. Lopulta - vaikka taipumuksenamme on tämä unohtaa - meidän tuntemamme maailma on vain ja ainoastaan ihmisen havaitsema maailma. Siitä meillä ei ole tietoa, onko jollekin muulle ehkä toisenlaisia maailmoita.
Eiköhän se meidän havaitsemamme maailma ole kuitenkin olemassa, vaikka, emme sitä olisi havaitsemassakaan.
No pystytään sitä aina paremmin ja paremmin hahmottamaankin (sitä ihmisen tietoyksikköä)
Oma hankaluutensa on kyllä siinä hahmottajassa, eli ihmisessä, kun hän havannoi itseään.
Se onko jollekin toiselle olennolle maailma toisenlainen on jo teknisesti selvitettävissä, eli eri aaltopituuksien havaitseminen on arkipäivää.
Luonnontieteissä on kyllä uusien ilmiöiden ilmaantuminen melko rajallista, eli ne kuuluvat jotain kautta entisten ilmiöiden vuorovaikutuspiiriin. Muutenhan mekään ei oltaisi olemassa- ilmeisesti.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 07, 2019, 07:18:52
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 06, 2019, 20:18:39
Sekin sitten on oma kysymyksensä, millainen se tietokone oikeastaan on. Nimittäin sen hahmottaminen ja havaitseminen on oikeastaan rajoittunut siihen, mitä me ihmiset nyt yleensäkin pystymme hahmottamaan ja havaitsemaan. Se, mitä me emme pysty havaitsemaan on meille oikeastaan olematonta. Siten voidaan kysyä, millä tavalla oikeastaan jokin vaikkapa tietokoneessa oleva, jota ihminen ei havaitse tai hahmota oikeastaan on. Meille se ei ainakaan ole. Tietokoneellekaan sellainen ei ole, ellei sitä ole ohjelmoitu tällaista asiaa havaitsemaan. Lopulta - vaikka taipumuksenamme on tämä unohtaa - meidän tuntemamme maailma on vain ja ainoastaan ihmisen havaitsema maailma. Siitä meillä ei ole tietoa, onko jollekin muulle ehkä toisenlaisia maailmoita.
Eiköhän se meidän havaitsemamme maailma ole kuitenkin olemassa, vaikka, emme sitä olisi havaitsemassakaan.
Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.
Lainaa
Enactivism argues that cognition arises through a dynamic interaction between an acting organism and its environment.[1] It claims that our environment is one which we selectively create through our capacities to interact with the world.[2] "Organisms do not passively receive information from their environments, which they then translate into internal representations. Natural cognitive systems...participate in the generation of meaning ...engaging in transformational and not merely informational interactions: they enact a world."[3] These authors suggest that the increasing emphasis upon enactive terminology presages a new era in thinking about cognitive science.[3] How the actions involved in enactivism relate to age-old questions about free will remains a topic of active debate.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Enactivism
LainaaNo pystytään sitä aina paremmin ja paremmin hahmottamaankin (sitä ihmisen tietoyksikköä)
Oma hankaluutensa on kyllä siinä hahmottajassa, eli ihmisessä, kun hän havannoi itseään.
Se onko jollekin toiselle olennolle maailma toisenlainen on jo teknisesti selvitettävissä, eli eri aaltopituuksien havaitseminen on arkipäivää.
Ihmisen havainnointia se sellainenkin havainnointi on, jossa käytetään ihmisen kehittämiä apuvälineitä. Maailma myös tietenkin laajenee ja muuntuu sen mukaan, miten ihminen siitä uusia havaintoja kykenee saamaan.
LainaaLuonnontieteissä on kyllä uusien ilmiöiden ilmaantuminen melko rajallista, eli ne kuuluvat jotain kautta entisten ilmiöiden vuorovaikutuspiiriin. Muutenhan mekään ei oltaisi olemassa- ilmeisesti.
Tiedä oikein, mikä tässä on ilmiön määritelmä, joka tietenkin määrittelee aika tavalla sen, mikä voidaan laskea uudeksi ilmiöksi. Maailmassa aika tavalla ihan kaikki ilmiöt (miten sen nyt sitten ymmärtääkään) ovat keskenään jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa tai riippuvuussuhteessa, joten tuo "ei ilmaannu uusia ilmiöitä" tarkoittanee, ettei synny uutta maailmaa tämän olemassaolevan keskelle. Mutta eipä kivikaudella - jolloin silloinkin nämä ihan samat ilmiöt olivat olemassa - ihminen niitä oikein havainnut ja hahmottanut, joten silloin ne ihmiselle eivät oikeastaan olleet olemassa sellaisina kuin ihminen ne nykyään hahmottaa. Mutta aurinko paistoi, kasvit yhteyttivät ja massat vetivät toisiaan puoleensa. Luonnonilmiöt olivat ilman muuta olemassa, vaikka ihmisen ymmärrys niistä oli hieman toinen. On filosofinen kysymys, ajatteleeko maailman olleen silloin samanlainen - vai annetaanko kivikauden ihmisen maailman arvioinnissa merkitystä sille, miten kivikauden ihminen tuon maailmansa hahmotti.
Lopulta kuitenkin tieto, ymmärrys ja kuva maailmasta on aina vain ihmisen mielessä oleva ymmärrys siitä, mitä hän sen ajattelee olevan. Me ymmärrämme vain sen osuuden maailmasta, jonka kanssa olemme jollain tapaa vuorovaikutuksessa. Tavallaan siis luomme maailmamme toimimalla sen kanssa vuorovaikutuksessa ja maailma ilmiönä syntyy tuon vuorovaikutuksen seurauksena. Se on ainoa maailma, jolla on meille merkitystä, joka siten on meille olemassa.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 07, 2019, 07:39:54
Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.
Ihminen on myös sitä mitä hän uskoo, eli tieto on aivojen fysiikkaa, vaikka se olisi harhatietoa, eli pelkkää kuvittelua.
Mitä on fysiikan ulkopuolella, tuskin voit sitä määritellä. Nykyinen perustieto vastaa kyllä hyvin fysiikan oletuksia, mutta mikäpä vastaisi kenenkään kuvitelmia.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 11:09:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 07, 2019, 07:39:54
Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.
Ihminen on myös sitä mitä hän uskoo, eli tieto on aivojen fysiikkaa, vaikka se olisi harhatietoa, eli pelkkää kuvittelua.
Mitä on fysiikan ulkopuolella, tuskin voit sitä määritellä. Nykyinen perustieto vastaa kyllä hyvin fysiikan oletuksia, mutta mikäpä vastaisi kenenkään kuvitelmia.
Mä en puhu kenenkään henkilökohtaisista kuvitelmista tai tiedosta, vaan siitä, että vaikkapa fysiikka kuvaa maailmaa sen rajallisen ihmisen havaintokyvyn kautta, johon me olemme sidoksissa - ihmisinä. Jos ihminen / ihmiset / ihmiskunta ei kykene jotakin havaitsemaan - ei edes valmistamansa teknologian avulla - muodostuu maailmallemme tuosta rajaus, jonka ulkopuolella ei maailmaa ole - meille. Käsitystämme ja tietoamme maailmasta ohjaa se, miten olemme maailman kanssa vuorovaikutuksessa, teemme havaintoja, toimimme. Maailma on meille jotakin tuossa vuorovaikutuksessa syntyvää, eikä sen ulkopuolelle jäävä ole osa maailmaa meille. Kyse ei nyt siis ole siitä, ymmärränkö minä yksilönä vaikkapa solujen toimintaa, vaan siitä, että koko tietomme on rakentunut sen mukaan, millaisia kykyjä meillä on tehdä havaintoja, ja millaisin tavoin maailmassa toimimme. Me näemme maailman tämän kautta ja kaikki tietomme maailmasta on sidoksissa siihen, millaisia me olemme ja mitä me kykenemme tekemään ja teemme. Mikä on ihmiskunnan havaintokyvyn ja ymmärryksen ulkopuolella ei ole osa (meidän) maailmaa(mme). Toisaalta kaikki tieteellinen tieto, jota ajattelemme meillä olevan on sikäli subjektiivista, että se on ihmisen teitoa ja ymmärrystä, siinä on väistämättä ihmisen näkökulma. Tai - se on ihmisen kuvitelma maailmasta.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 08, 2019, 14:39:23
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 11:09:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 07, 2019, 07:39:54
Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.
Ihminen on myös sitä mitä hän uskoo, eli tieto on aivojen fysiikkaa, vaikka se olisi harhatietoa, eli pelkkää kuvittelua.
Mitä on fysiikan ulkopuolella, tuskin voit sitä määritellä. Nykyinen perustieto vastaa kyllä hyvin fysiikan oletuksia, mutta mikäpä vastaisi kenenkään kuvitelmia.
Mä en puhu kenenkään henkilökohtaisista kuvitelmista tai tiedosta, vaan siitä, että vaikkapa fysiikka kuvaa maailmaa sen rajallisen ihmisen havaintokyvyn kautta, johon me olemme sidoksissa - ihmisinä. Jos ihminen / ihmiset / ihmiskunta ei kykene jotakin havaitsemaan - ei edes valmistamansa teknologian avulla - muodostuu maailmallemme tuosta rajaus, jonka ulkopuolella ei maailmaa ole - meille. Käsitystämme ja tietoamme maailmasta ohjaa se, miten olemme maailman kanssa vuorovaikutuksessa, teemme havaintoja, toimimme. Maailma on meille jotakin tuossa vuorovaikutuksessa syntyvää, eikä sen ulkopuolelle jäävä ole osa maailmaa meille. Kyse ei nyt siis ole siitä, ymmärränkö minä yksilönä vaikkapa solujen toimintaa, vaan siitä, että koko tietomme on rakentunut sen mukaan, millaisia kykyjä meillä on tehdä havaintoja, ja millaisin tavoin maailmassa toimimme. Me näemme maailman tämän kautta ja kaikki tietomme maailmasta on sidoksissa siihen, millaisia me olemme ja mitä me kykenemme tekemään ja teemme. Mikä on ihmiskunnan havaintokyvyn ja ymmärryksen ulkopuolella ei ole osa (meidän) maailmaa(mme). Toisaalta kaikki tieteellinen tieto, jota ajattelemme meillä olevan on sikäli subjektiivista, että se on ihmisen teitoa ja ymmärrystä, siinä on väistämättä ihmisen näkökulma. Tai - se on ihmisen kuvitelma maailmasta.
Aivan, myös kuvitelmat ovat olemassa fysiikan ehdoilla, mutta kuvitelma sinänsä ei tee mitään, vaan ihminen joka kuvittelee.
Hyvässä uskossa oleva, kuten >jeesus voi tietenkin yrittää yllytettynä lentää, (hypätä kielekkeeltä) mutta eiköhän siinä käy yhtä köpelösti, kuin sille joka on vähemmässä uskossa.
Jos on jotain sellaista olemassa jota ei voi mitenkään havaita fysiikan keinoilla, (eli vuorovaikutuksia ei tapahdu) niin sellaisesta ei voi olla mitään mieltä, >jos kuitenkin ollaan jotain mieltä se kuuluu uskontojen piiriin ja sitä kautta voi tietenkin löytää oman autuutensa kuka sitä haluaa.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 18:42:38
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 08, 2019, 14:39:23
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 11:09:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 07, 2019, 07:39:54
Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.
Ihminen on myös sitä mitä hän uskoo, eli tieto on aivojen fysiikkaa, vaikka se olisi harhatietoa, eli pelkkää kuvittelua.
Mitä on fysiikan ulkopuolella, tuskin voit sitä määritellä. Nykyinen perustieto vastaa kyllä hyvin fysiikan oletuksia, mutta mikäpä vastaisi kenenkään kuvitelmia.
Mä en puhu kenenkään henkilökohtaisista kuvitelmista tai tiedosta, vaan siitä, että vaikkapa fysiikka kuvaa maailmaa sen rajallisen ihmisen havaintokyvyn kautta, johon me olemme sidoksissa - ihmisinä. Jos ihminen / ihmiset / ihmiskunta ei kykene jotakin havaitsemaan - ei edes valmistamansa teknologian avulla - muodostuu maailmallemme tuosta rajaus, jonka ulkopuolella ei maailmaa ole - meille. Käsitystämme ja tietoamme maailmasta ohjaa se, miten olemme maailman kanssa vuorovaikutuksessa, teemme havaintoja, toimimme. Maailma on meille jotakin tuossa vuorovaikutuksessa syntyvää, eikä sen ulkopuolelle jäävä ole osa maailmaa meille. Kyse ei nyt siis ole siitä, ymmärränkö minä yksilönä vaikkapa solujen toimintaa, vaan siitä, että koko tietomme on rakentunut sen mukaan, millaisia kykyjä meillä on tehdä havaintoja, ja millaisin tavoin maailmassa toimimme. Me näemme maailman tämän kautta ja kaikki tietomme maailmasta on sidoksissa siihen, millaisia me olemme ja mitä me kykenemme tekemään ja teemme. Mikä on ihmiskunnan havaintokyvyn ja ymmärryksen ulkopuolella ei ole osa (meidän) maailmaa(mme). Toisaalta kaikki tieteellinen tieto, jota ajattelemme meillä olevan on sikäli subjektiivista, että se on ihmisen teitoa ja ymmärrystä, siinä on väistämättä ihmisen näkökulma. Tai - se on ihmisen kuvitelma maailmasta.
Aivan, myös kuvitelmat ovat olemassa fysiikan ehdoilla, mutta kuvitelma sinänsä ei tee mitään, vaan ihminen joka kuvittelee.
Hyvässä uskossa oleva, kuten >jeesus voi tietenkin yrittää yllytettynä lentää, (hypätä kielekkeeltä) mutta eiköhän siinä käy yhtä köpelösti, kuin sille joka on vähemmässä uskossa.
Jos on jotain sellaista olemassa jota ei voi mitenkään havaita fysiikan keinoilla, (eli vuorovaikutuksia ei tapahdu) niin sellaisesta ei voi olla mitään mieltä, >jos kuitenkin ollaan jotain mieltä se kuuluu uskontojen piiriin ja sitä kautta voi tietenkin löytää oman autuutensa kuka sitä haluaa.
Fysiikka on vain ihmisen havainnoinnin piirissä. Se ei pysty - ietenkään - paljastamaan mitään sellaisia vuorovaikutuksia, joita ihminen on kykenemätön havaitsemaan. Mutta - koska me olemme rajallisia havaintokyvyssämme, emme voi tietää, josko sellaisia vuorovaikutuksia kuitenkin on. Nyt lähdet liikkeelle oletuksesta, etä ihmisen havaintokyky ja ymmärrys tosiaan pystyy havaitsemaan kaiken. Minusta se on hieman - köh - itseriittoinen ajatus. Tässä ei ole mitään uskonnollista, vaa siinä vain myönnetään, että tieteen tieto on rajallista. Se on vain tämän hetkisen tiedon valossa olevaa ymmärrystä. Uskontoa olisi väittää, että se on totuus kaikesta.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 08, 2019, 20:42:36
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 18:42:38
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 08, 2019, 14:39:23
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 11:09:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 07, 2019, 07:39:54
Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.
Ihminen on myös sitä mitä hän uskoo, eli tieto on aivojen fysiikkaa, vaikka se olisi harhatietoa, eli pelkkää kuvittelua.
Mitä on fysiikan ulkopuolella, tuskin voit sitä määritellä. Nykyinen perustieto vastaa kyllä hyvin fysiikan oletuksia, mutta mikäpä vastaisi kenenkään kuvitelmia.
Mä en puhu kenenkään henkilökohtaisista kuvitelmista tai tiedosta, vaan siitä, että vaikkapa fysiikka kuvaa maailmaa sen rajallisen ihmisen havaintokyvyn kautta, johon me olemme sidoksissa - ihmisinä. Jos ihminen / ihmiset / ihmiskunta ei kykene jotakin havaitsemaan - ei edes valmistamansa teknologian avulla - muodostuu maailmallemme tuosta rajaus, jonka ulkopuolella ei maailmaa ole - meille. Käsitystämme ja tietoamme maailmasta ohjaa se, miten olemme maailman kanssa vuorovaikutuksessa, teemme havaintoja, toimimme. Maailma on meille jotakin tuossa vuorovaikutuksessa syntyvää, eikä sen ulkopuolelle jäävä ole osa maailmaa meille. Kyse ei nyt siis ole siitä, ymmärränkö minä yksilönä vaikkapa solujen toimintaa, vaan siitä, että koko tietomme on rakentunut sen mukaan, millaisia kykyjä meillä on tehdä havaintoja, ja millaisin tavoin maailmassa toimimme. Me näemme maailman tämän kautta ja kaikki tietomme maailmasta on sidoksissa siihen, millaisia me olemme ja mitä me kykenemme tekemään ja teemme. Mikä on ihmiskunnan havaintokyvyn ja ymmärryksen ulkopuolella ei ole osa (meidän) maailmaa(mme). Toisaalta kaikki tieteellinen tieto, jota ajattelemme meillä olevan on sikäli subjektiivista, että se on ihmisen teitoa ja ymmärrystä, siinä on väistämättä ihmisen näkökulma. Tai - se on ihmisen kuvitelma maailmasta.
Aivan, myös kuvitelmat ovat olemassa fysiikan ehdoilla, mutta kuvitelma sinänsä ei tee mitään, vaan ihminen joka kuvittelee.
Hyvässä uskossa oleva, kuten >jeesus voi tietenkin yrittää yllytettynä lentää, (hypätä kielekkeeltä) mutta eiköhän siinä käy yhtä köpelösti, kuin sille joka on vähemmässä uskossa.
Jos on jotain sellaista olemassa jota ei voi mitenkään havaita fysiikan keinoilla, (eli vuorovaikutuksia ei tapahdu) niin sellaisesta ei voi olla mitään mieltä, >jos kuitenkin ollaan jotain mieltä se kuuluu uskontojen piiriin ja sitä kautta voi tietenkin löytää oman autuutensa kuka sitä haluaa.
Fysiikka on vain ihmisen havainnoinnin piirissä. Se ei pysty - ietenkään - paljastamaan mitään sellaisia vuorovaikutuksia, joita ihminen on kykenemätön havaitsemaan. Mutta - koska me olemme rajallisia havaintokyvyssämme, emme voi tietää, josko sellaisia vuorovaikutuksia kuitenkin on. Nyt lähdet liikkeelle oletuksesta, etä ihmisen havaintokyky ja ymmärrys tosiaan pystyy havaitsemaan kaiken. Minusta se on hieman - köh - itseriittoinen ajatus. Tässä ei ole mitään uskonnollista, vaa siinä vain myönnetään, että tieteen tieto on rajallista. Se on vain tämän hetkisen tiedon valossa olevaa ymmärrystä. Uskontoa olisi väittää, että se on totuus kaikesta.
Ensin kannattaa perehtyä siihen mitä fysiikka tarkoittaa ja mitä sillä mitaan, sitten voi miettiä, "mitä mahdollisesti on sen ulkopuolella".
Se ei tarkoita, että kaikki tiedettäisiin ja hallittaisiin, mutta se tarkoittaa sitä, ettei voida päätellä asioita ilman johdonmukaisuutta ja luonnon suhteellisuuden huomioimista.
Se, että väitetään, vain, olevan jotain muutakin, ei tarkoita mitään> pitää osoittaa mikä ei toimi nykyfysiikan mukaisesti, ennenkuin väittää jotain muuta.
Mutta onhan energia jo sinänsä arvoitus,, mitä se on? lämpöä ja liikettä, suhteellisuutta ja energiasidosten rakentamaa maailmaa. Alkaa voi vaikka siitä mitä on inerttinen hiukkanen.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 09, 2019, 11:06:51
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 08, 2019, 20:42:36
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 18:42:38
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 08, 2019, 14:39:23
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 08, 2019, 11:09:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 07, 2019, 07:39:54
Nimenomaan se meidän havaitsemamme maailma rajoittuu havaintokykyymme. Ei ole olemassa havaitsemaamme maailmaa, jota emme pysty millään keinolla (aisteillamme tai valmistamillamme apuvälineillä) havaitsemaan. On eräänlainen virheajatus, että maailma tosiaan on juuri sellainen kuin se havaintokyvyllemme näyttäytyy, mutta silti muka siitä riippumatta juuri sellainen.
Ihminen on myös sitä mitä hän uskoo, eli tieto on aivojen fysiikkaa, vaikka se olisi harhatietoa, eli pelkkää kuvittelua.
Mitä on fysiikan ulkopuolella, tuskin voit sitä määritellä. Nykyinen perustieto vastaa kyllä hyvin fysiikan oletuksia, mutta mikäpä vastaisi kenenkään kuvitelmia.
Mä en puhu kenenkään henkilökohtaisista kuvitelmista tai tiedosta, vaan siitä, että vaikkapa fysiikka kuvaa maailmaa sen rajallisen ihmisen havaintokyvyn kautta, johon me olemme sidoksissa - ihmisinä. Jos ihminen / ihmiset / ihmiskunta ei kykene jotakin havaitsemaan - ei edes valmistamansa teknologian avulla - muodostuu maailmallemme tuosta rajaus, jonka ulkopuolella ei maailmaa ole - meille. Käsitystämme ja tietoamme maailmasta ohjaa se, miten olemme maailman kanssa vuorovaikutuksessa, teemme havaintoja, toimimme. Maailma on meille jotakin tuossa vuorovaikutuksessa syntyvää, eikä sen ulkopuolelle jäävä ole osa maailmaa meille. Kyse ei nyt siis ole siitä, ymmärränkö minä yksilönä vaikkapa solujen toimintaa, vaan siitä, että koko tietomme on rakentunut sen mukaan, millaisia kykyjä meillä on tehdä havaintoja, ja millaisin tavoin maailmassa toimimme. Me näemme maailman tämän kautta ja kaikki tietomme maailmasta on sidoksissa siihen, millaisia me olemme ja mitä me kykenemme tekemään ja teemme. Mikä on ihmiskunnan havaintokyvyn ja ymmärryksen ulkopuolella ei ole osa (meidän) maailmaa(mme). Toisaalta kaikki tieteellinen tieto, jota ajattelemme meillä olevan on sikäli subjektiivista, että se on ihmisen teitoa ja ymmärrystä, siinä on väistämättä ihmisen näkökulma. Tai - se on ihmisen kuvitelma maailmasta.
Aivan, myös kuvitelmat ovat olemassa fysiikan ehdoilla, mutta kuvitelma sinänsä ei tee mitään, vaan ihminen joka kuvittelee.
Hyvässä uskossa oleva, kuten >jeesus voi tietenkin yrittää yllytettynä lentää, (hypätä kielekkeeltä) mutta eiköhän siinä käy yhtä köpelösti, kuin sille joka on vähemmässä uskossa.
Jos on jotain sellaista olemassa jota ei voi mitenkään havaita fysiikan keinoilla, (eli vuorovaikutuksia ei tapahdu) niin sellaisesta ei voi olla mitään mieltä, >jos kuitenkin ollaan jotain mieltä se kuuluu uskontojen piiriin ja sitä kautta voi tietenkin löytää oman autuutensa kuka sitä haluaa.
Fysiikka on vain ihmisen havainnoinnin piirissä. Se ei pysty - ietenkään - paljastamaan mitään sellaisia vuorovaikutuksia, joita ihminen on kykenemätön havaitsemaan. Mutta - koska me olemme rajallisia havaintokyvyssämme, emme voi tietää, josko sellaisia vuorovaikutuksia kuitenkin on. Nyt lähdet liikkeelle oletuksesta, etä ihmisen havaintokyky ja ymmärrys tosiaan pystyy havaitsemaan kaiken. Minusta se on hieman - köh - itseriittoinen ajatus. Tässä ei ole mitään uskonnollista, vaa siinä vain myönnetään, että tieteen tieto on rajallista. Se on vain tämän hetkisen tiedon valossa olevaa ymmärrystä. Uskontoa olisi väittää, että se on totuus kaikesta.
Ensin kannattaa perehtyä siihen mitä fysiikka tarkoittaa ja mitä sillä mitaan, sitten voi miettiä, "mitä mahdollisesti on sen ulkopuolella".
Fysiikka (m.kreik. φύσις, fysis eli luonto) on ainetta, energiaa ja perusluonteisia luonnonlakeja tutkiva tiede kuvaa Wikipedia. Siinä minun esittämäni näkökulman kannalta olennaista on, että kyse on tieteenalasta, jota harjoittavat ihmiset.
LainaaSe ei tarkoita, että kaikki tiedettäisiin ja hallittaisiin, mutta se tarkoittaa sitä, ettei voida päätellä asioita ilman johdonmukaisuutta ja luonnon suhteellisuuden huomioimista.
Toki toki, Päättelijänä siinä kuitenkin on ihminen. Täten ihmisen rajat ovat myös fysiikan mahdollisuuksien rajat.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 09, 2019, 14:24:22
Toki toki, Päättelijänä siinä kuitenkin on ihminen. Täten ihmisen rajat ovat myös fysiikan mahdollisuuksien rajat.
Päättelijä on ihminen ja sekin pitää ottaa huomioon. Nykyihminen on pätevämpi päättelijä, kuin meitä ennen eläneet tiedon määrän ja laadun vuoksi, mutta tuskin täysin päteväksi tulee koskaan.
Mitattavassa tiedossa on kyllä se ominaisuus, ettei se kerro itsestään mitään, mutta ihminen keksii sille tarinan, kuten vaikka atomille, tuskin se kuvailu on täysin oikea.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 09, 2019, 17:59:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 09, 2019, 14:24:22
Toki toki, Päättelijänä siinä kuitenkin on ihminen. Täten ihmisen rajat ovat myös fysiikan mahdollisuuksien rajat.
Päättelijä on ihminen ja sekin pitää ottaa huomioon. Nykyihminen on pätevämpi päättelijä, kuin meitä ennen eläneet tiedon määrän ja laadun vuoksi, mutta tuskin täysin päteväksi tulee koskaan.
Kysymys ei ole nyt pätevyydestä, vaan siitä, että ihminen tosiaankin on ihminen ja päättelee tästä lähtökohdastaan käsin ne päättelynsä. Meidän kosketuksemme todellisuuteen määrittyy tuon ihmisyyden kautta. Se on siis luonteenltaan ihmismäistä - mitä kaikkea tämä tarkoittaakaan. me emme pääse eroon tästä ihmisnäkökulmastamme millään tavalla. Myös kaikki tekonologia ja tiede ja filosogfiamme on ihmisyyden synnyttämään, eikä meillä ole - ei voi olla - tietoa tai ymmärrystä, joka olisi tämän ihmisyyden ulkopuolista. Kaikki mitä tiedämme, on tulosta siitä, mitä ihmisinä teemme ja siten käsityksemme maailmasta on vain ja nimenomaan ihmisen ja ympäröivän maailman vuorovaikutuksen tuotosta. Tietomme on AINA siis valikoitunutta ja muotoutunutta juuri ihmisyyden kautta. Me emme voi vuorovaikuttaa ympäröivän todellisuuden kanssa missään muussa muodossa kuin ihmisinä.
LainaaMitattavassa tiedossa on kyllä se ominaisuus, ettei se kerro itsestään mitään, mutta ihminen keksii sille tarinan, kuten vaikka atomille, tuskin se kuvailu on täysin oikea.
Mutta myös itse mittaaminen jo suuntautuu ihmisen kiinnostusten mukaisesti ja kohti sellaisia asioita, joita me - ihmiset - syystä tai toisesta haluamme mitata. Meillä ei ole mittareita asioille, joiden mittaaminen ei meille - ihmisinä - näyttäydy jollain tapaa mittaamisen arvoisilta. Sen tarinan kertominen alkaa siis jo ennen kuin mitään edes on mitattu. Miksi uskoisit, että vasta mittaustulosten tulkinnalle keksitty tarina tässä olisi hetki, jolloin se todellisuus alkaa muuntua tarinointimme takia, kun jo itse mittaaminen on osa tuota tarinaa? Ei ole sellaista mittaria, jonka suunnittelija ei olisi ihmisenä tämän tarinoinnin tuotosta. Ei ole olemassa mittausta, jota tuo ihmisen tarinointi ei jollain tapaa ohjaisi ja suuntaisi. Tarinoinnin lisäksi ohjaimissa on silkka ihmisyyden rajallisuus, joka määrittää, mikä meille on mahdollista kiinnostavuuden lisäksi. Me todellakin olemme oman ihmisyytemme "vankeja" tässä.
Ihmiselle lopulta universumin keskus on aina siinä, missä hän sattuu olemaan. Siitä keskuksesta käsin me tietoamme aina kasvatamme, vaikka ymmärtäisimmekin, ettei se ole maailmankaikkeuden keskipiste. Siitä pisteestä lähtien me ainoastaan kurotamme kohti tietoa ja ymmärrystä. Riippumatta siitä, miten pitkälle "loikkaamme", me aina ponnistamme täsmälleen siitä, missä juuri olemme.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 10, 2019, 07:16:46
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 09, 2019, 17:59:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 09, 2019, 14:24:22
Toki toki, Päättelijänä siinä kuitenkin on ihminen. Täten ihmisen rajat ovat myös fysiikan mahdollisuuksien rajat.
Päättelijä on ihminen ja sekin pitää ottaa huomioon. Nykyihminen on pätevämpi päättelijä, kuin meitä ennen eläneet tiedon määrän ja laadun vuoksi, mutta tuskin täysin päteväksi tulee koskaan.
Kysymys ei ole nyt pätevyydestä, vaan siitä, että ihminen tosiaankin on ihminen ja päättelee tästä lähtökohdastaan käsin ne päättelynsä.
Ihmisyyteen mahtuu kaikenlaista, mutta teknologia mitä ihminen käyttää on fysiikan lainalaisuuksien mukainen ja se vastaa tietenkin havaittavaa maailmaa. Sen abstrarktisten selitysten järjestys on ihmisaivojen tuottamaa, mutta paikkansapitävyyden voi olettaa toimivan luonnon ehtojen mukaisesti.
Selitykset ovat tietenkin selityksiä ja käytännössä luonto vastaa itse "tekemisistään" ihminen vain yrittää ymmärtää niitä omien kykyjensä mukaisesti.
Aika "kivoja" asioita on silti osattu rakentaa noilla ihmisaivojen kyvyillä- kuten vetypommeja, joten ilmeisen toimivaa suhdetta osataan luonnon antimien suhteen "luoda".
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 10, 2019, 09:29:23
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 10, 2019, 07:16:46
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 09, 2019, 17:59:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 09, 2019, 14:24:22
Toki toki, Päättelijänä siinä kuitenkin on ihminen. Täten ihmisen rajat ovat myös fysiikan mahdollisuuksien rajat.
Päättelijä on ihminen ja sekin pitää ottaa huomioon. Nykyihminen on pätevämpi päättelijä, kuin meitä ennen eläneet tiedon määrän ja laadun vuoksi, mutta tuskin täysin päteväksi tulee koskaan.
Kysymys ei ole nyt pätevyydestä, vaan siitä, että ihminen tosiaankin on ihminen ja päättelee tästä lähtökohdastaan käsin ne päättelynsä.
Ihmisyyteen mahtuu kaikenlaista, mutta teknologia mitä ihminen käyttää on fysiikan lainalaisuuksien mukainen ja se vastaa tietenkin havaittavaa maailmaa.
Kyllä tuossakin on taas kyse ihmiselle havaittavasta maailmasta. Teknologia tietenkin on juuri sen fysiikan mukaista, jonka ihminen on ymmärryksensä piiriin ottanut.
Lainaa
Sen abstrarktisten selitysten järjestys on ihmisaivojen tuottamaa, mutta paikkansapitävyyden voi olettaa toimivan luonnon ehtojen mukaisesti.
Selitykset ovat tietenkin selityksiä ja käytännössä luonto vastaa itse "tekemisistään" ihminen vain yrittää ymmärtää niitä omien kykyjensä mukaisesti.
Nimenomaan. Ihminen yrittää ymmärtää ymmärryksensä mukaan - ja siten fysiikassa (joka siis on ihmisen tietoa maailmasta) on vain asioita, jotka ovat ymmärryksemme piirissä.
LainaaAika "kivoja" asioita on silti osattu rakentaa noilla ihmisaivojen kyvyillä- kuten vetypommeja, joten ilmeisen toimivaa suhdetta osataan luonnon antimien suhteen "luoda".
Kyllä. En ole väittänyt, että ihmisen ymmärrys olisi jotenkin kovasti vähäinen. Mutta kyllä se silti on "vain" sitä, mitä ihminen ymmärtää. Ehkä senkin ihminen voisi ymmärtää, että ihmisen ymmärrys ei ehkä ole kuin vain juuri sitä. Ei enempää.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 10, 2019, 15:39:17
Kyllä. En ole väittänyt, että ihmisen ymmärrys olisi jotenkin kovasti vähäinen. Mutta kyllä se silti on "vain" sitä, mitä ihminen ymmärtää. Ehkä senkin ihminen voisi ymmärtää, että ihmisen ymmärrys ei ehkä ole kuin vain juuri sitä. Ei enempää.
Ihminen ymmärtää luontoa abstraktisesti, eli mielikuvien avulla, joten se on kyllä ihmisen ymmärrystä, kuten sanot.
Mutta onhan sen luonnon , eli sanotaan todellisuuden oltava olemassa.
Ihminen voi tiedoillaan myös käyttää luonnon ilmiöitä hyväkseen ja toimia niiden ehdoilla erilaisissa yhteyksissä,,>rakentaa vaikka kuuraketin. Mutta ei ihminen voi luontoa miksikään muuttaa, siis luonnonvoimien vuorovaikutukset ovat niiden "lakien" sitomia vakioita.
Totuus on eri asia ei ole mitään totuudeksi "kuvailtua" asiaa,>> Todellisuus, siis se kaikki , mitä eletään on olemassa, mielipiteet eivät sitä miksikään muuta.
Hiljaisuus, jos siihen palataan on siinä mielessä (ihmisen) havaintokyvyn ulkopuolelle, että siitä voitaisiin muodostaa käsite- käsitteet ovat ajatukseen liittyviä, eli hälyä.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 11, 2019, 09:45:39
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 10, 2019, 15:39:17
Kyllä. En ole väittänyt, että ihmisen ymmärrys olisi jotenkin kovasti vähäinen. Mutta kyllä se silti on "vain" sitä, mitä ihminen ymmärtää. Ehkä senkin ihminen voisi ymmärtää, että ihmisen ymmärrys ei ehkä ole kuin vain juuri sitä. Ei enempää.
Ihminen ymmärtää luontoa abstraktisesti, eli mielikuvien avulla, joten se on kyllä ihmisen ymmärrystä, kuten sanot.
Mutta onhan sen luonnon , eli sanotaan todellisuuden oltava olemassa.
Ihminen voi tiedoillaan myös käyttää luonnon ilmiöitä hyväkseen ja toimia niiden ehdoilla erilaisissa yhteyksissä,,>rakentaa vaikka kuuraketin. Mutta ei ihminen voi luontoa miksikään muuttaa, siis luonnonvoimien vuorovaikutukset ovat niiden "lakien" sitomia vakioita.
Nimenomaan se, mitä olen sanonut, edellyttää todellisuuden, joka on ihmisen ajattelun ulkopuolella. Eikä se, mitä olen sanonut myöskään millään tavalla väiyä, etteikö ihmisen ja todellisuuden vuorovaikutuksessa olisi merkitystä tai vaikutusta sillä todellisuudella ja noilla luonnonvomilla. Eihän olisi kyse vuorovaikutuksesta, jos ei olisi mitään, minkä kanssa ihmisnen vuorovaikuttaa.
LainaaTotuus on eri asia ei ole mitään totuudeksi "kuvailtua" asiaa,>> Todellisuus, siis se kaikki , mitä eletään on olemassa, mielipiteet eivät sitä miksikään muuta.
Me ihmiset kuitenkin tavoitamme todellisuudesta vain sen, minkä kanssa olemme vuorovaikutuksessa, minkä havaitsemme ja pystymme jollain tapaa hahmottamaan. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö olisi muutakin. Itse asiassa se, että me olemme historian aikana oppineet havaitsemaan ja ymmärtämään jotakin enemmän kuin aiemmin on vankka todiste siitä, että juuri näin asia on. On jotakin, jota emme ymmärrä ja havaitse, mutta joka on osa todellisuutta. Meille se ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole osa sitä hahmottamaamme maailmaa. Ihmisen maailma on todellakin ihmisen näkökulmasta katsottu maailma.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 11, 2019, 10:15:03
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 11, 2019, 09:45:39
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 10, 2019, 15:39:17
Kyllä. En ole väittänyt, että ihmisen ymmärrys olisi jotenkin kovasti vähäinen. Mutta kyllä se silti on "vain" sitä, mitä ihminen ymmärtää. Ehkä senkin ihminen voisi ymmärtää, että ihmisen ymmärrys ei ehkä ole kuin vain juuri sitä. Ei enempää.
Ihminen ymmärtää luontoa abstraktisesti, eli mielikuvien avulla, joten se on kyllä ihmisen ymmärrystä, kuten sanot.
Mutta onhan sen luonnon , eli sanotaan todellisuuden oltava olemassa.
Ihminen voi tiedoillaan myös käyttää luonnon ilmiöitä hyväkseen ja toimia niiden ehdoilla erilaisissa yhteyksissä,,>rakentaa vaikka kuuraketin. Mutta ei ihminen voi luontoa miksikään muuttaa, siis luonnonvoimien vuorovaikutukset ovat niiden "lakien" sitomia vakioita.
Nimenomaan se, mitä olen sanonut, edellyttää todellisuuden, joka on ihmisen ajattelun ulkopuolella. Eikä se, mitä olen sanonut myöskään millään tavalla väiyä, etteikö ihmisen ja todellisuuden vuorovaikutuksessa olisi merkitystä tai vaikutusta sillä todellisuudella ja noilla luonnonvomilla. Eihän olisi kyse vuorovaikutuksesta, jos ei olisi mitään, minkä kanssa ihmisnen vuorovaikuttaa.
LainaaTotuus on eri asia ei ole mitään totuudeksi "kuvailtua" asiaa,>> Todellisuus, siis se kaikki , mitä eletään on olemassa, mielipiteet eivät sitä miksikään muuta.
Me ihmiset kuitenkin tavoitamme todellisuudesta vain sen, minkä kanssa olemme vuorovaikutuksessa, minkä havaitsemme ja pystymme jollain tapaa hahmottamaan. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö olisi muutakin. Itse asiassa se, että me olemme historian aikana oppineet havaitsemaan ja ymmärtämään jotakin enemmän kuin aiemmin on vankka todiste siitä, että juuri näin asia on. On jotakin, jota emme ymmärrä ja havaitse, mutta joka on osa todellisuutta. Meille se ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole osa sitä hahmottamaamme maailmaa. Ihmisen maailma on todellakin ihmisen näkökulmasta katsottu maailma.
Alleviivasin.
Tuohon asiaan voisi hieman keskittyä, onko todellisuus ajatuksen ulkopuolella, eikö se tarkoittaisi silloin sitä, ettei ihminen voi siitä luoda edes mielikuvaa. (mielikuvat eivät silti kerro todellisuudesta, vaan ilmiöistä joita todellisuus tuottaa.)
Toki olen samaa mieltä, että todellisuutta ei voi tavoittaa ajattelemalla. Olemassolo on silti ilmeinen tosiasia ja siihen olemassaoloon kuuluu kyllä se ihmisenkin maailma.
Hiljaisuus-- sekin lienee olemassa, mutta mitäpä siitä voisi sanoa, tuomatta hälyä aikaan.
Jos tuo vaikuttaa vaikealta ymmärtää, niin kerron omasta puolestani, että sitä ei voikaan ymmärtää, muuten kuin olemalla hiljaa ja se on melko mahdotonta.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 11, 2019, 15:54:20
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 11, 2019, 10:15:03
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 11, 2019, 09:45:39
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 10, 2019, 15:39:17
Kyllä. En ole väittänyt, että ihmisen ymmärrys olisi jotenkin kovasti vähäinen. Mutta kyllä se silti on "vain" sitä, mitä ihminen ymmärtää. Ehkä senkin ihminen voisi ymmärtää, että ihmisen ymmärrys ei ehkä ole kuin vain juuri sitä. Ei enempää.
Ihminen ymmärtää luontoa abstraktisesti, eli mielikuvien avulla, joten se on kyllä ihmisen ymmärrystä, kuten sanot.
Mutta onhan sen luonnon , eli sanotaan todellisuuden oltava olemassa.
Ihminen voi tiedoillaan myös käyttää luonnon ilmiöitä hyväkseen ja toimia niiden ehdoilla erilaisissa yhteyksissä,,>rakentaa vaikka kuuraketin. Mutta ei ihminen voi luontoa miksikään muuttaa, siis luonnonvoimien vuorovaikutukset ovat niiden "lakien" sitomia vakioita.
Nimenomaan se, mitä olen sanonut, edellyttää todellisuuden, joka on ihmisen ajattelun ulkopuolella. Eikä se, mitä olen sanonut myöskään millään tavalla väiyä, etteikö ihmisen ja todellisuuden vuorovaikutuksessa olisi merkitystä tai vaikutusta sillä todellisuudella ja noilla luonnonvomilla. Eihän olisi kyse vuorovaikutuksesta, jos ei olisi mitään, minkä kanssa ihmisnen vuorovaikuttaa.
LainaaTotuus on eri asia ei ole mitään totuudeksi "kuvailtua" asiaa,>> Todellisuus, siis se kaikki , mitä eletään on olemassa, mielipiteet eivät sitä miksikään muuta.
Me ihmiset kuitenkin tavoitamme todellisuudesta vain sen, minkä kanssa olemme vuorovaikutuksessa, minkä havaitsemme ja pystymme jollain tapaa hahmottamaan. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö olisi muutakin. Itse asiassa se, että me olemme historian aikana oppineet havaitsemaan ja ymmärtämään jotakin enemmän kuin aiemmin on vankka todiste siitä, että juuri näin asia on. On jotakin, jota emme ymmärrä ja havaitse, mutta joka on osa todellisuutta. Meille se ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole osa sitä hahmottamaamme maailmaa. Ihmisen maailma on todellakin ihmisen näkökulmasta katsottu maailma.
Alleviivasin.
Tuohon asiaan voisi hieman keskittyä, onko todellisuus ajatuksen ulkopuolella, eikö se tarkoittaisi silloin sitä, ettei ihminen voi siitä luoda edes mielikuvaa. (mielikuvat eivät silti kerro todellisuudesta, vaan ilmiöistä joita todellisuus tuottaa.)
Ei tarkoittaisi.
LainaaRepresentaatio eli edustus, esitys, kuvaaminen, kuvaus on kognitiivisen psykologian käsite, joka tarkoittaa mielikuvaa tai mielen sisältöä, eli mielen esittämää kuvausta, joka edustaa mielen ulkopuolista todellisuutta, ja siis aistitoiminnallisesti havaittavissa olevaa ja aistittavaa ympäristöä. Jos joku ajattelee esimerkiksi jotain tiettyä ihmistä, voidaan sanoa, että hänen mielessään on representaatio tuosta ihmisestä eli näkömuistiin perustuva mielikuva.[1]
Representationalismi eli epäsuora realismi on kanta, jonka mukaan representaatiot ovat tärkein keino, jonka kautta pääsemme käsiksi ulkoiseen todellisuuteen. Ulkoinen todellisuus on anatomisen kehonrakenteen ja fysiologisten sisäisten prosessien ulkopuolista todellisuutta. Ulkopuolinen todellisuus on aistein havaittavissa. Aistitieto ja informaatio välittyvät näköaistin, kuuloaistin, hajuaistin, makuaistin ja tuntoaistin välityksellä.
Wikipedia
^¨
Todellisuudella tarkoitan fysikaalista maailmaa kaikkineen ja toki ajatus syntyy todellisuudesta, vaikka se olisi "epätodellinen mielikuva ".
Kuvaus ei ole totta välttämättä, mutta kuvauksen syntyminen tarkoittaa siihen olevan mahdollisuus fyysisenä vuorovaikutuksena.
Näkyjä näkevät voivat siis olla huolettomia, vaikka mielen harhat heitä huijaisivatkin-- ne ovat aivojen tuottamia, mutta niihin ei yleensä kannata uskoa. Näemmehän me niitä ilmeisesti joka yö- unikuvia.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 12, 2019, 09:23:43
^¨
Todellisuudella tarkoitan fysikaalista maailmaa kaikkineen ja toki ajatus syntyy todellisuudesta, vaikka se olisi "epätodellinen mielikuva ".
Kuvaus ei ole totta välttämättä, mutta kuvauksen syntyminen tarkoittaa siihen olevan mahdollisuus fyysisenä vuorovaikutuksena.
Näkyjä näkevät voivat siis olla huolettomia, vaikka mielen harhat heitä huijaisivatkin-- ne ovat aivojen tuottamia, mutta niihin ei yleensä kannata uskoa. Näemmehän me niitä ilmeisesti joka yö- unikuvia.
Niin tarkoitan minäkin. Mutta ihmisen itselleen todellisuudesta muodostamaa kuvaa rajoittaa todellisuuden lisäksi ihminen, ihmisen kyvyt ja ihmisen tapa olla vuorovaikutuksessa tuon todellisuuden kanssa. Eikä se edes ole mitenkään epätodellinen, mutta se on nimenomaan ihmisyyden mukaisesti syntynyt kuva. Meillä ei ole oikeastaan pääsyä tai kosketusta johonkin sellaiseen todellisuuteen, joka ei olisi tämän ihmisen vaikutuksen kautta avautuva. Kyse ei ole mistään näkyjen näkemisestä. Ennemminkin siitä, että näkökykymme rajaa näkemäämme ja olemme on valikoineet sen, mitä katsomme. Me näemme vain rajatun ja valikoidun todellisuuden.
LainaaThe enactive approach is a way of thinking about what cognition is generally. It relates cognition to processes of living and biological autonomy, and in particular to the interaction between autonomous agents and their environments. In this view, cognition is not something that occurs "inside" of an agent, but is a product of that interaction, much like a handshake is the product of an interaction. There are five key "pillars" to the enactive approach: A dynamical systems perspective and emergence, embodiment, biological autonomy, "sense-making" (the creation of meaning), and experience. ...
The enactive approach broached in The Embodied Mind stressed the fact that cognitive activity doesn't take place in a vacuum, but in a world where a cognitive agent is trying to get something done – whether that's get to work, make a cup of coffee or figure out what this "enactive approach" thing is (in the jargon, this is an embedded, embodied approach to understanding cognition). The approach also makes central the essential relationship with the experiences of the cognitive agent and the meaningfulness of that experience. Thinking isn't abstract for the thinker – it really means something and feels like something. The concept of biological autonomy is also important in the enactive approach, the fact that we are not just pushed around by our environment, but have some control over our own behaviour as living agents.
http://www.vernon.eu/euCognition/cognition_briefing_enactive_cognition.htm
^¨
Todellisuutta ei voi lainkaan havaita siinä mielessä, kun ihminen havaitsemisen ymmärtää. Suhteellinen todellisuus ja ilmiöiden seuranta kyllä näyttäytyy ihmisellekin monin eri tavoin riippuen siitä miten se tulkitaan.
Onhan laadulliset ja kvantitatiiviset havainnot aina tulkintaa, mutta mikään ei poista sitä ongelmaa, jonka havaisija itsessään luo ollessaan havaintojen tulkitsija.
Atomien tasoisesta (kokoluokan) maailmasta ei voi havaita mitään. Ei oikeastaan edes teknologian avulla, mutta niiden ilmiöistä voi tehdä analyysejä.
Perusteeltaan atomaariset suhteet ovat matemaattisia tulkintoja, mutta aivot luovat niistä kvalioita ja muotoja jotka keskimääräisesti toimivat ihan hyvin ja riittävät maailmassa elämiseen- kohtuullisen turvallisesti, ainakin täällä leijonattomassa pohjolassa.
Tekoäly tulkitakseen mikä on pullo tarvitsee vertailuun miljoonia kuvia erilaisista pulloista, mutta lapselle riittää sen näkeminen kertaalleen.
Ihminen aivoineen on aika tehokas mittaamaan tiettyjä asioita.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 12, 2019, 16:50:48
^¨
Todellisuutta ei voi lainkaan havaita siinä mielessä, kun ihminen havaitsemisen ymmärtää. Suhteellinen todellisuus ja ilmiöiden seuranta kyllä näyttäytyy ihmisellekin monin eri tavoin riippuen siitä miten se tulkitaan.
Onhan laadulliset ja kvantitatiiviset havainnot aina tulkintaa, mutta mikään ei poista sitä ongelmaa, jonka havaisija itsessään luo ollessaan havaintojen tulkitsija.
Atomien tasoisesta (kokoluokan) maailmasta ei voi havaita mitään. Ei oikeastaan edes teknologian avulla, mutta niiden ilmiöistä voi tehdä analyysejä.
Perusteeltaan atomaariset suhteet ovat matemaattisia tulkintoja, mutta aivot luovat niistä kvalioita ja muotoja jotka keskimääräisesti toimivat ihan hyvin ja riittävät maailmassa elämiseen- kohtuullisen turvallisesti, ainakin täällä leijonattomassa pohjolassa.
Tekoäly tulkitakseen mikä on pullo tarvitsee vertailuun miljoonia kuvia erilaisista pulloista, mutta lapselle riittää sen näkeminen kertaalleen.
Ihminen aivoineen on aika tehokas mittaamaan tiettyjä asioita.
No juuri sitähän tässä olen sanonut, että ihmisen tieto on tosiaankin suuntautunut siihen hänen omaan maailmassa elämiseensä.