Ruben Stiller sanoi jossain, ettei ymmärrä miksi ihmisiä painostetaan menemään epämukavuusalueelle. Kuulemma mieluummin vain katselee sohvalla tv sarjoja.
Vaikka tuskin hän niitä aina katsoo, kommentti on sikäli tavallaan totta, että ihminen usein vaihtaa epämukavuusalueelle siinä vaiheessa, kun jatkuva mukavuusalueella oleminen ahdistaa riittävästi eli käytännössä pyrkii mukavimpaan siinä hetkessä olevaan olotilaan. Lisäksi toki epämukavuusalueelle mennään mm seuran, kunnianhimon ja erilaisten velvollisuuksien takia. Elämä on jatkuvaa seilaamista epämukavuusalueen ja mukavuusalueen välillä ja ne vaihtavat osiaan.
Parisuhteessa lienee yleinen ongelma, että alussa mennään toisen mieliksi liikaa epämukavuusalueelle, mutta suhteen pitkittyessä varsinkin miehet lässähtävät mukavuusalueelle. Tunnistan tämän itsessäni ja se on ollut osasyy epäonnistuneissa ihmissuhteissa.
Miten parisuhteessa löydetään yhteinen sopiva määrä epämukavuusalueella olemista? Onko mitään toimivaa keinoa suostutella kumppania välillä pois mukavuusalueelta? Onko suhteella mitään tulevaisuutta, jos toinen tai molemmat viimeiseen asti välttelevät epämukavuusalueelle menemistä?
Minusta epämukavuusalue on yliarvostettu paikka.
Varsinaista hakeutumista sinne en ole oikein ikinä tajunnut, kun elämä tarjoaa moista ihan riittämiin itsekseenkin, tiukkoja paikkoja, vttumaisia paikkoja, suoranaisia harmeja ja mielen riesaa.
Niitä sitten pitää vaan sietää. Välillä niitä tulee omasta takaa, toisinaan toisen valintojen vuoksi, mutta jos jaksaa purra hammasta, niin noiden väliin ja jälkeen voi tulla sitten mukavuuksia ja peräti ihanuuksia.
Niillä sitten eletään seuraavaan epämukavuuteen.
T: Xante
Epämukavuusaluehakuisuus on sitä arkielämän bodagea. Ei tosin kuulu omiin harrastuksiini.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 02, 2022, 19:16:55
Minusta epämukavuusalue on yliarvostettu paikka.
Varsinaista hakeutumista sinne en ole oikein ikinä tajunnut, kun elämä tarjoaa moista ihan riittämiin itsekseenkin, tiukkoja paikkoja, vttumaisia paikkoja, suoranaisia harmeja ja mielen riesaa.
T: Xante
Ei kaikilla tarjoa, jos esimerkiksi velvollisuuksia ja tavoitteita on hyvin niukasti. Silloin useimmilla ihmisillä jatkuva mukavuusalueella oleminen alkaa ahdistaa niin paljon, että on pienempi paha hakeutua epämukavuusalueelle.
Jatkuva mukavuusalueella oleminen on vain teoreettinen ja kammottava tila ,koska silloin kyky sietää pienintäkään epämukavuutta häviää ja ihminen musertuu liiallisten valintojen välillä.
Elämän mielekkyys syntyy siitä, että tekee myös asioita, joista ei pidä eli käy välillä epämukavuusalueella, minkä jälkeen vasta viihtyy mukavuusalueella.
edelliseen viestiini liittyen.
Tai riippuu tietysti mitä sanalla tarkoitetaan. Kyllä on mielestäni ihan terveellistä haastaa itseään yhä vaikeampien ja vaikeampien tehtävien suorittamiseen, mutta ei ahdistumiseen asti. Niin kauan kun mukana on aitoa kiukkua, eli tunne, joka seuraa, kun huomaa, että joku on väärässä internetissä, epämukavuusalue on oikein mitoitettu, mutta jos kiukun sijaan ahdistuu, vain perverssi masokisti voi löytää siitä hyödyllisiä nyansseja.
Mun mielestä socru on oikeilla jäljillä, eli epämukavuusalue on tavallaan elämänsuola, jota ilman mukavuusalue menettää merkityksensä. Oleellinen kysymys lienee, kuinka paljon itseään kannattaa pakottaa epämukavuusalueelle, ja missä tilanteissa. Parisuhteissa optimaalisinta lienee, että mukavuusalueet olisivat jokseenkin samat, jolloin niistä ei tule jatkuvaa vääntöä.
Jatkuva mukavuusalue on ehkä sellainen pieni onnellisuusansa, joka esim. eläkkeellä osan ihmisiä yllättää. Eläkeaikaa on odotettu ja suunniteltu, mutta sitten olo onkin valju. Osittain se voi johtua siitä, että elämästä puuttuu kärsimys, eli epämukavuusalueet, koska esim. työelämä ei pakota niihin.
Minä en vaan (enää) jaksa ostaa tätä jatkuvaa kamppailua, itsensä kehittämistä, epämukavuusalueille tunkemista, käsitystä siitä, että kiva, tavallinen, ihan jees-elämä ei riitä, eikä sen pidäkään riittää.
Mitä aitoa iloa ihminen saa siitä, että tunkee tekemään asioita, joista ei pidä, jotka ovat itselle liian hankalia, tuskallisia ja kiukkua herättäviä? Ja vielä vapaa-ehtoisesti.
Sitä paitsi, takuulla lähes jokaiselle elämä tarjoaa jossain vaiheessa tilaamatta ja pyytämättä epämukavuutta. Kelle kremppaa, kelle henkisiä haasteita, kelle molempia.
Malttaa vain odotella, jos elämästä on tullut liian happy go lucky.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 02, 2022, 20:13:39
Minä en vaan (enää) jaksa ostaa tätä jatkuvaa kamppailua, itsensä kehittämistä, epämukavuusalueille tunkemista, käsitystä siitä, että kiva, tavallinen, ihan jees-elämä ei riitä, eikä sen pidäkään riittää.
Mitä aitoa iloa ihminen saa siitä, että tunkee tekemään asioita, joista ei pidä, jotka ovat itselle liian hankalia, tuskallisia ja kiukkua herättäviä? Ja vielä vapaa-ehtoisesti.
Sitä paitsi, takuulla lähes jokaiselle elämä tarjoaa jossain vaiheessa tilaamatta ja pyytämättä epämukavuutta. Kelle kremppaa, kelle henkisiä haasteita, kelle molempia.
Malttaa vain odotella, jos elämästä on tullut liian happy go lucky.
T: Xante
Nimenomaan tavallinen elämä riittää, koska se yleensä pakottaa aika useinkin epämukavuusalueelle, kuten itsekin tuossa toteat.
Mutta sitten on jonkin verran elämäntilanteita, joissa on otettava itseä niskasta kiinni ja mentävä epämukavuusalueelle.
Eihän epämukavuusalue tarkoita kusiaispesässä istumista tai itsensä viiltelyä, vaan jatkuvia arjen valintoja kuten tilaanko pizzan kotiin vai kävelenkö vartin loskassa hakemaan sen. Toki myös usein pitkäaikaisempia ja vaivalloisempia asioita.
Epämukavuusalueella oleminen on ihan tylsä ulos-ylös-ja lenkille-juttu, mutta parisuhteessa se nousee merkittävään rooliin.
Munkin mielestä kyse on aika arkisista asioista: lähdenkö lenkille vai otanko torkut, menenkö juhliin joissa en välttämättä viihdy jne. Isompi juttu samaa sarjaa on vaikka työpaikan vaihtaminen, tyydynkö tuttuun pahaan vai astunko epämukavuusalueelle ja haen uutta. Itselleni retkeilyn viehätys perustuu varmaan tähän, on sinällään kärsimystä kantaa 20kilon rinkkaa pitkiä matkoja, mutta sitten leiripaikalla odottaa hyvä ruoka ja nautinto. Tällaisia arkisia pikkujuttuja ja joskus isompiakin.
^^
En ole tainnut ikinä elää niin mukavaa elämää - tai vastaavasti vaikeaa - että pitäisin jotain ihan pieniä arjen asioita, kuten tiskaanko vai vetelehdinkö, kävelenkö vai tilaan, epämukavuusalueena, jos valitsen työläämmän.
Toisaalta, ei mun elämää kyllä suolaa mikään räntäsateessa periaatteen vuoksi taaperrus ;D
Mutta kyllä varmaan ymmärrän myös, mitä tarkoitat. Joskus on vain toisen takia tehtävä jotain, mikä vie epämukavuusalueelle (taisin siihen viitatakin), mutta tätä en näe pyrkimisenä sinne.
Tietty sitten arjessa pitää myös valita, lähteekö toisen kanssa sinne kauppaan, kun se on helpompaa niin vai jääkö teidän kanssa tappelemaan...mutta en tosiaan osaa näitä pitää epämukavuusalueelle menona, vaan ainoastaan tavan riesana.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 02, 2022, 20:48:05
Mutta kyllä varmaan ymmärrän myös, mitä tarkoitat. Joskus on vain toisen takia tehtävä jotain, mikä vie epämukavuusalueelle (taisin siihen viitatakin), mutta tätä en näe pyrkimisenä sinne.
T: Xante
Kuten aloituksessa totesin, epämukavuusalueelle mennään joko omaehtoisesti kun jatkuva mukavuusalueella oleminen ahistaa tai sitten seuran, kunnianhimon tai velvollisuuksien takia.
Helpointa sinne on luultavasti mennä kahden viimeksi mainitun takia. Seuran takiakin ehkä, mutta parisuhteen dynamiikka aiheuttaa ongelmia tämän ympärille, mm siksi
koska ollaan niin paljon yhdessä, muu kuormitus epämukavuusalueella saattaa jakaantua hyvinkin epätasaisesti sekä varsinkin miehiä vaivaa taipumus juuttua sohvalle mukavuusalueelle, kun suhde vakiintuu.
Usein kuulee sanottavan, että parisuhde on jämähtänyt paikoilleen ja silloin varmaan on juututtu liikaa mukavuusalueelle. Tietenkin moni suhde kärsii myös siitä, että molemmat ovat liikaa epämukavuusalueella, kun velvoitteita on liikaa.
Epämukavuusalue on sellainen käsite, että sumeasti tavallaan ymmärrän, mitä sillä haetaan. Silti se vaivaa, ja epäilyttää, että sillä saatetaan tilanteesta ja yhteydestä riippuen ehkä tarkoittaa eri asioita tai vähän mitä sattuu.
Hyvin yleisesti liitän sen sellaiseen, että tehdään jotakin, mikä on itselle haastavaa ja mikä kehittää itseä.
Toisaalta "epämukavuus" luo sanana vähän sellaisen vaikutelman, että ikään kuin kehitystä tai kasvua tai ylipäätään mitään hyvää tapahtuis vaan jos on paljon kuormitusta ja stressiä ja kohtaa lisäksi pelkoa ja muita vaikeita tunteita 8)
Aika monesti ihmiset on pikemminkin liian stressaantuneita ja kuormittuineita. Ei oikein osata rentoutua tai pehementää vaan koko ajan on joku määrä kireyttä ja stressiä. Mikä toisaalta on ihan inhimillistä ja normaalia.
Palautumiseen liittyy parasympaattinen hermosto ja sen aktivoituminen. Siihen on yhteydessä myös sosiaalinen liittyminen ja tietynlaiset turvallisuuden ja hyvän olon tunteet. Se ei siis ole pelkästään autopilotti eikä sillä pelkästään säästellä energiaa, möllötellä mukavasti ja sulatella ruokaa, vaan tietyiltä osiltaan se on jopa hermoston "kehittynein" tai vähiten primitiivinen osa, joka aktivoituu hyvässä ja turvallisessa vuorovaikutuksessa, ja toisaalta se myös mahdollistaa tällaisen.
Ajattelen tota niin päin, että tää on se perusta. Se varmaan vaihtelee, kuinka paljon tällaista ihmiset tarvitsee, mutta olis hyvä olla reilusti hyvää ja turvallista vuorovaikutusta ja olemista. Siis tavallaan "perusturvallisuus" kunnossa.
Mun mielestä vähän paradoksaalisesti halu olla parempi ja olla riittävä johtaa sympaattisen hermoston liiankin suureen aktivoitumiseen eli käytännössä semmoseen että ollaan jatkuvasti vähän niin kuin ylikierroksilla. Silti voi vaikka jumittaa kotona tai tehdä jotain aika tyhmää, mutta ei osaa tai ei edes uskalla laskea niitä kierroksia sen takia, että sunhan pitäis tietysti olla fiksumpi ja skarpimpi ja pystyvä ja ties mitä.
Mutta rahkeet kasvuun tai siihen että ottaa jotain uusia suuntia tai tämmöstä on kuitenkin yhteydessä myös siihen että oot semmonen lilluskelija ja löllö välillä :D ja jopa siihen että hyväksyy itseään myös tämmösenä.
Kai siihenkin voi jumahtaa — niin että pyrkii koko ajan ja vain tämmöseen, joskus jopa
vaikkei siinä edes olis mitään hyvää ja turvallista vuorovaikutusta.
Mun mielestä ois hyvä että parisuhteessa ois aika paljon semmosta turvallista ja hyvää kanssakäymistä ja vuorovaikutusta jota nimenomaan tehdään matalilla kierroksilla.
Väitän pokkana ja täysin mutuna että avoimuus kokemuksille ja avoimuus ylipäätään on jollain lailla yhteydessä sosiaaliseen liittymiseen ja siihen että saa siinä hyviä kokemuksia ja semmosta hyvää riittävästi.
Sen lisäksi olis hyödyllistä osata itse itselleen luoda turvaa ja hyvää oloa niin, että ei ole siinä riippuvainen pelkästään kumppanista.
Semmonen stabiili oma halu kokeilla jotain uutta, opetella jotain uutta, tavata uusia ihmisiä — ja tämmöset — mun mielestä syntyy kuitenkin semmosesta että on luottamusta omaan itseen ja on sellainen tunne että perusasiat on kunnossa.
Tietysti se voi syntyä hetkellisesti tyytymättömyydestä, siitä että mitta tulee täyteen, tai vaikka siitä että sulla on joku uus kumppani.
Palaan vielä epämukavuuteen yleisesti:
Koko ajan jokaisen kokemuksessa on epämukavia aspekteja ja on mukavia tai nautinnollisia.
Ehkä sellainen luontainen taipumus on "kovettaa" itseä sitä vasten mikä tuntuu epämukavalta, kipeältä ja vaikealta, ja toisaalta ikään kuin kaatua kohti sitä mikä on miellyttävää tai nautintoa — tarrata siihen tai haroa sitä kohti.
Se että työnnät pois jotain epämukavalta tuntuvaa tai alitajuisesti kovetat itseä sitä vastaan kuitenkin synnyttää lisää kireyttä.
Omalla kohdalla tommosta voi tutkailla ja opetella, jos on siihen halua, kiinnostusta ja voimavaroja.
Sitä on vähän vaikea selittää, mutta silloin voit joskus kokeilla tehdä ikään kuin päinvastoin, niin että pois työntämisen sijaan annat sen epämukavan tuntemuksen vaan olla ja kovettamisen sijaan "pehmennät" sitä reunoilta.
Ei mun mielestä tommosta voi oikein toisen puolesta tehdä, eikä ole mitään iloa eikä hyötyä lähteä tollaseen toisen kohdalla millään lailla puuttumaan.
En mä todellakaan jatkuvasti tommosta tee, mutta näkisin että se kuitenkin... mahdollistaa epämukavuuden kokemista silleen että voi silti säilyä semmonen hyvä ja turvallinen vuorovaikutus toiseen, sosiaalinen liittyminen ja yhteys.
Semmosessa epämukavuuden kokemisessa en välttämättä näe itse sen suhteen kannalta mitään järkeä, joka vaan tekee sen että oot stressaantunut ja kireä ja kadotat yhteyden toiseen. Vaikka saisitkin semmosta tehtyä ties miten paljon, niin mitä sitten.
Totta kai normaaliin elämään kuuluu sekin, että tulee epämukavia ja vaativia juttuja, jotka tehdään koska niitä halutaan tai ne mahdollistaa jotain. Rakennat talon tai teet remontin ja oot ihan romuna. Tai tulee vaikka lapsi ja se koettelee oikein kunnolla. Suoritat jotkut opinnot jotta voit sen jälkeen tehdä jotain tai koska sua vaan kiinnostaa ja haluat ne tehdä.
Mutta tää ei nyt vastaa aloitusviestin kysymyksiin tippaakaan :P
Jos tuntuu että kumppani on jämähtänyt vain mukavuusalueelle ja haluaisit siihen muutosta, niin... saattaa olla että olet hiukan kyllästynyt tai leipiintynyt siihen toiseen, jolloin todennäköisesti oletat että tiedät ja ymmärrät siitä enemmän kuin todellisuudessa on laita.
Todennäköisesti et ymmärrä miten se kokonaisuutena toimii, et sitä mitä se haluaa ja tarvitsee ja ajattelee, etkä montaa muutakaan asiaa.
Koita päästä tästä semmoseen että tykkäät siitä toisesta tai ehkä jopa rakastat sitä kokonaisuutena vaikka et sitä ymmärrä — ja toimi siitä käsin.
Että se on siisti tyyppi ihan sinällään :D
En mä osaa sitä ihan edes selittää, mutta epäilen vaan että tommosesta lähtökohdasta ne asiat todennäköisesti järjestyy paremmin kuin jos patistelet ja valitat tai maanittelet tai kehut, ja mitä kaikkia näitä muita mahdollisia keinoja onkaan.
Vaikka miksei tommosetkin tietysti voi joskus toimia.
Pointtini on se, että kun puhutaan ylimalkaisesti parisuhteen hoitamisesta, sen hyvin oleellinen tekijä on määrittää, missä tilanteissa ja miten paljon haluaa ja pystyy menemään epämukavuusalueelle toista miellyttääkseen. Ja myös toki se, tehdäänkö yhdessä asioita, missä molemmat ovat epämukavuusalueella.
^ On kai se noin tavallaan.
Se vaihtelee tosi paljon elämäntilanteenkin mukaan, kuinka paljon ihmisellä ylipäätään on resursseja ja mihin se ne käyttää.
Siinä mielessä musta on vähän epärealistista että tosta pystyis täysin faktapohjalta pitkäjänteisesti sopimaan — vaikka voi olla että olen tässä väärässä.
Toisaalta se että miettii jotain toisen epämukavuusaluetta tai epämukavuuden sietokykyä on ehkä lähtökohtaisesti vähän resepti jopa tyytymättömyydelle. Silloin sulla on joku selitys siitä toisesta, mutta et sä ole suhteessa minkään selityksen kanssa, oli se oma tai toiselta saatu.
Mut jos koitan laskeutua omista sekoiluistani ja yritän puhua samasta asiasta niin...
Joo, se pitää selvittää, mihin toinen pystyy ja mihin on valmis ja halukas. Ei ne välttämättä mene yksiin, ja voi se kai olla että kyvyt ja/tai odotukset on tämmöseen liittyen tosi erilaiset.
Mun pointti saattaa tossa yllä olla semmonen, että nää on sillä tavalla vaikeita hommia, että ei siinä oikein voi oikein luottaa toisenkaan selityksiin, vaan ne selviää aika hitaasti ja osittain myös käytännön kautta. Varsinkaan jossain tutustumisvaiheessa on mun mielestä vaikea sopia tämmösestä.
Jos susta tuntuu että oot lässähtänyt epämukavuusalueelle itse ja että se on kussut joitain suhteita, ehkä ajattelet että ois tärkeä sopia toi realistisesti ja oikein ennakkoon, jotta näin ei kävis.
Ehkä se on niin, ja siinä on vaan jotain josta en ainakaan juuri nyt saa otetta.
Kannattanee yrittää heti alkuun tutkailla toista sillä silmällä, että mitkä ovat toisen mukavuus- ja epämukavuusalueita. Niistä voi alun tsemppaamisen takia olla vaikea saada tolkkua ja ne selviävät vasta hiljalleen, mutta ehkä jotain vihjeitä on olemassa. Tässä tosin tulee eteen se usein esilletuomani seikka, että helposti ihastumme tyyppeihin, jotka eivät muistuta meitä itseämme. Eli pointti oli se, että pyrkii tästä huolimatta parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka suunta on jokseenkin sama.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 02, 2022, 21:22:47
Pointtini on se, että kun puhutaan ylimalkaisesti parisuhteen hoitamisesta, sen hyvin oleellinen tekijä on määrittää, missä tilanteissa ja miten paljon haluaa ja pystyy menemään epämukavuusalueelle toista miellyttääkseen. Ja myös toki se, tehdäänkö yhdessä asioita, missä molemmat ovat epämukavuusalueella.
Jos siitä oleellisen tekee.
Itse en näe, että olisi mitään järkeä tahallaan tunkea jonnekin, missä kummallakaan ei ole kivaa. Tai erikseen patistaa toista tekemään jotain, mikä ei ole kivaa.
Mikä tämän pointti siis oikeastaan on, todistaa, että ollaan valmiita tekemään asioita toisen vuoksi? puolesta?
Minusta on yliarvostettua se, että esimerkiksi lähdetään molemmat painaltamaan räntäsateeseen sen vuoksi, että toinen haluaa reippailla. Tai istutaan teatterissa toisen kulttuurinnälän vuoksi.
Olennaisempaa minusta on, että on enemmän yhteistä, joka on kivaa ja hauskaa, kuin sitä, mikä vie toisen tai pahimmassa tapauksessa molemmat epämukavuusalueelle.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 02, 2022, 22:27:41
Olennaisempaa minusta on, että on enemmän yhteistä, joka on kivaa ja hauskaa, kuin sitä, mikä vie toisen tai pahimmassa tapauksessa molemmat epämukavuusalueelle.
Olennaisinta minustakin on tämä. Silti jokseenkin tärkeää on myös se, että välillä tehdään toisen takia juttuja, jotka vievät osin epämukavuusalueelle. Monestihan tämä epämukavuusalueelle meneminen vaikkapa parisuhteessa kotiin lässähtäneelle on sitä, että vaikeinta on lähteminen. Kun menee lähdön verran epämukavuusalueelle, voi itse juttu ollakin ihan ookoo, jopa kivaa.
Jippohan noissa epämukavuusalueille menemisissä on se, että ne eivät yleensä ole all bad - niissä on aina hopeareunus. Eikä kukaan varta vasten etsine itselleen epämukavuuslueen juttuja, vaan kyse on siitä, kuinka paljon niitä välttelee.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 02, 2022, 22:27:41
Itse en näe, että olisi mitään järkeä tahallaan tunkea jonnekin, missä kummallakaan ei ole kivaa. Tai erikseen patistaa toista tekemään jotain, mikä ei ole kivaa.
Tän voi mun mielestä viedä tosi yksinkertaiseen, jolloin ehkä jotkut asiat selkiytyy.
Yleensä tehdään jotain, joka ainakin teoriassa voisi olla kivaa tai palkitsevaa.
Se voi olla vaikka, että katsotaan yhdessä joku elokuva. Sulla voi olla siitä fiilis että en mä jaksa ja en mä halua sellaiseen keskittyä ja nönnönnööö.
Mutta tää ei takaa sitä, etteikö se vois olla ihan hyvä juttu tehdä.
Siinä on usein taustalla joku kireys tai semmonen että itse asiassa odotat tai vaadit itseltäs siinä jotenkin liikaa. Jos menee teatteriin, siellä pitäis tuntua siltä tai tai tältä. Jos katsoo elokuvan, sen pitäis olla just optimaalinen eikä mitään kuraa.
Mutta tietysti jos et koskaan tee mitään noista, silloin ei ehkä tule sitä kärvistelyä mutta ei toisaalta voi tulla mitään hyvääkään kokemusta, mitä se voisi antaa.
LainaaMinusta on yliarvostettua se, että esimerkiksi lähdetään molemmat painaltamaan räntäsateeseen sen vuoksi, että toinen haluaa reippailla. Tai istutaan teatterissa toisen kulttuurinnälän vuoksi.
En mä usko että tämmöstä kukaan jatkuvasti pitkässä suhteessa tekee pelkästä miellyttämisenhalusta, ei vaikka sellaista yleisesti ottaen olis paljonkin.
Sinänsä tekemisinä ne on molemmat sellaisia jotka voi olla tosi palkitsevia.
LainaaOlennaisempaa minusta on, että on enemmän yhteistä, joka on kivaa ja hauskaa, kuin sitä, mikä vie toisen tai pahimmassa tapauksessa molemmat epämukavuusalueelle.
Kyllä mäkin kai lähtisin siitä että yhteinen "mukavuusalue" ois aika laaja tai ainakin molemmille viihtyistä ja kiva paikka pitkälläkin tähtäimellä.
Ehkä semmonen paska juttu minkä voi alkuun tehdä on teeskennellä mukavuusalueensa suhteen. Tästä kai Socrateskin sanoi että alussa venytetään liikaa. Innostuminen toisesta peittää sen epämukavuuden (ehkä jopa itseltä) — tai jotain muuta.
Mun mielestä ehkä... ne asiat mitä oikeasti haluaa, mistä on kiinnostunut ja joista nauttii... kai ne voi olla tosi vaatimattomia tai tuntua itsestä siltä että ei ne oo mitään tai ei oo riittävästi. Mutta se on just se pieni ja vaatimaton mikä on kuitenkin aina se ydin.
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 02, 2022, 19:23:03
Epämukavuusaluehakuisuus on sitä arkielämän bodagea. Ei tosin kuulu omiin harrastuksiini.
Luin hiljattain loistavan runon BDSM-seksikokemuksesta.
Tän kautta sain kuitenkin tähän vielä uuden näkökulman. Pieni katkelma kuuluu näin:
Lainaa
kiire on toistaiseksi kokemattoman pornon
pahin vihollinen
mustelmia raajoissa
ja todellisuus
ihojemme alla tärisevät
ukkospilvet on kesäinen tunne siitä että jotain uupuu
ja aina uupuu jotain
Ostakaa tai lainatkaa kirjastosta jos kiinnostaa
(https://enostone.myshopify.com/products/puukka-santtu)
Toi ei tee oikein oikeutta runolle tietenkään, mutta...
Haen oikeastaan lähes täysin runon kokonaisuuden sivusta tähän sitä, että sellainen mikä mielletään toisen epämukavuushakuisuudeksi joka itseä haittaa... niin siinä saattaa joskus taustalla vaivata sellainen epävarmuus ja pelko että ei itse riitä jos täytyy tällaista tehdä. Omat ideat ei kelpaa tai riitä tai niitä ei osaa siihen tarjota — tai sitten ja tästä johtaen se arkinen mitä itse pitää tosi hyvänä ja arvokkaana ei riitä, vaan nyt pitäisi tehdä jotain tällaista.
Yhdistävä tekijä on kai lähinnä sanapari "jotain uupuu".
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 02, 2022, 22:47:24
Jippohan noissa epämukavuusalueille menemisissä on se, että ne eivät yleensä ole all bad - niissä on aina hopeareunus. Eikä kukaan varta vasten etsine itselleen epämukavuuslueen juttuja, vaan kyse on siitä, kuinka paljon niitä välttelee.
Ihmiselle tekee joskus hyvää mennä sen kuplan ulkopuoliselle "epämukavuusalueelle". Ei se kivaa ole, mutta mahdollisesti opettavaa.
Ei niin, että itse haluaisin toki. (ehkä te muut?) :-*
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 02, 2022, 20:13:39
Minä en vaan (enää) jaksa ostaa tätä jatkuvaa kamppailua, itsensä kehittämistä, epämukavuusalueille tunkemista, käsitystä siitä, että kiva, tavallinen, ihan jees-elämä ei riitä, eikä sen pidäkään riittää.
Mitä aitoa iloa ihminen saa siitä, että tunkee tekemään asioita, joista ei pidä, jotka ovat itselle liian hankalia, tuskallisia ja kiukkua herättäviä? Ja vielä vapaa-ehtoisesti.
Sitä paitsi, takuulla lähes jokaiselle elämä tarjoaa jossain vaiheessa tilaamatta ja pyytämättä epämukavuutta. Kelle kremppaa, kelle henkisiä haasteita, kelle molempia.
Malttaa vain odotella, jos elämästä on tullut liian happy go lucky.
T: Xante
Olen tässä "Santun" kanssa samaa mieltä siinä, että olen suhtautunut torjuvasti jatkuvan kehittymisen pakkoon, kuten elämänikäiseen oppimiseen. Tarkennan tuota käsitettä siten, että julkisessa puheessahan sillä todellisuudessa tarkoitetaan elämänikäistä
koulutusta. Olen hyvinkin kiinnostunut oppimaan asioita, mutta mihinkään koulutukseen en tunne mitään vetoa jotakin aivan lyhyttä kurssia lukuunottamatta, jos ilmenee tarve oppia, miten ompelukone toimii tai jossakin on tarjolla johdatus filosofin X ajatteluun tms. Olen aina pitänyt arvosanoja ja todistuksia epäkiinnostavina. Joissakin opiskelemissani aineissa olin hyvä, joissakin huonompi, mutta mitkään arvosanat tai diplomit eivät ole koskaan saaneet minua ponnistelemaan yhtään enemmän. Minulle on oikeastaan aina ollut aika luontaista tarttua hetkeen ja surffata sillä aallolla, joka sattuu tulemaan. Olen tyytyväinen siitä ruuasta, jota tänään tarjotaan enkä yleensä ruikuta säätilasta, joka sattuu vallitsemaan. Edistysuskoa pidän pitkälti harhana. Samalla kun tiede ja tekniikka kehittyvät ja tarjoavat joihinkin asioihin parannuksia myös menetetään asioita, jotka ennen olivat paremmin. Meillä ei vain ole tapana tarkastella ns. edistysaskeleita kriittisessä valossa heti tuoreeltaan. Moderni ihminen on ehdollistunut ajattelemaan, että huomenna on aina paremmin. Kaikki edistykseen kohdistuva kritiikki ei suinkaan ole nostalgiaa, vaan on asioita, jotka oikeasti ovat olleet aikaisemmin paremmin.
Joo kyllä uudet asiat, joita toinen tuo suhteeseen ja sen vuoksi niitä tahtoo tehdä, tietysti tuovat uutta. Mutta eihän se, että lähden toisen kanssa jonnekin, jonne itse en menisi, ole mielestäni epämukavuusalueelle menemistä. Se on uudelle alueelle menemistä. Kuten ei sekään ole, että toisinaan lähden sinne kävelylle tai leffaan tai teatteriin, se on vaan mukavuudesta tinkimistä juurikin sillä ratiolla, että todennäköisesti se on kivaa kumminkin, vaikka nyt laiskottaa.
Se sitten on epämukavuusalueelle menemistä, jos lähden yhä uudelleen mukaan vaikka harrastukseen, joka ei vaan minua kiinnosta. Ja tätä juuri en ole oikein ikinä ymmärtänyt, että mikä on se pointti. Miten tämä voisi rehellisesti toimia?
Tässäkin ymmärrän kyllä ajan rajoitteet sikäli, että monilla arjessa harrastukset ovat sitä omaa aikaa ja jos koko ajan kumpikin harrastaa jotain omaansa, niin eihän yhteistä aikaa jää paljon. Se voi olla hankala ongelma tietysti. Mutta vaan epäilen, onko ratkaisu se, että toinen tai molemmat alkavat tekemään jotain, mikä ei kiinnosta. En usko senkään nollasummapelin onnistuvan nimenomaan pidemmän päälle, että sovitaan, että tehdään puoliksi kiinnostamattomia asioita = ollaan vuorotellen siellä epämukavuusalueella. Tai välillä lohduksi molemmat. Se menee äkkiä laskemiseksi, kumman vuoro on vttuuntua tänään.
Ikävä kyllä ratkaisua saattaa lähennellä enemmänkin se, että molemmat luopuvat jostain kiinnostavasta ja löydetään tilalle jotain, mikä kiinnostaa molempia. Tämä ei välttämättä ole helppo rasti, jos kiinnostuksen kohteet ovat alun perin sangen erilaiset.
Mainio huomio Amorelta oppimisen ja koulutuksen suhteesta! Täysin samaa mieltä!
T: Xante
Käsivarsieni ollessa taas lukuisien mustelmien peitossa tulee kyllä herkästi mieleen että kun viikosta toiseen ja vuodesta toiseen operoin alueella joka varmaankin useimmille ihmisille edustaisi vahvaa epämukavuutta, niin se voipi olla ettei tämmöisen ohessa jaksa sitten enää mitään muita epämukavuuksia. Jotkut kammoavat kuristetuksi tai lyödyksi tulemista, ja mitä kaikkea treeneissä nyt sitten tapahtuukaan. Itse pelkään siellä polvikivun voimistumista, niskan ärtymistä tai että selkään iskee jälleen kerran noidannuoli. Noita kaikkea minulla olisi ilman treenejäkin, mutta ehkä harvemmalla tahdilla tai lievempänä.
On pirun vaikea mieltää että mikä se on se hauskuus siinä että tulee jatkuvalla syötöllä "pahoinpidellyksi". No, puolustautuminen/vastahyökkäys on tietenkin monin verroin antoisampaa kuin hyökkääjän roolissa rökitetyksi tuleminen. Jotain kemikaaleja kehossa se reipas liikunta tuottaa. Välillä tuntuu ettei iloisempaa väkeä olekaan, kuin porukat treenin jälkeen, jos eivät ole aivan tiltissä tai kiukuspäissään siitä että tuli sössittyä joku liikesarja. Toisaalta sitten taas treenien edellä saatetaan olla vaisuja ja tympiintyneen oloisiakin. Ei olisi välttämättä yhtään kiinnostanut tulla treeniin jne. Mutta tulee vaan kumminkin ja mielentila voi kohentua siinä illan mittaan.
Jostain kinkyilystä en arvele saavani mitään. En kokisi mielekkääksi olla vain "avuton uhri" eli se johon kohdistetaan kaikenlaista kidutusta, vaikka se olisikin turvallista ja pienimuotoista. Joskus fantasoin dominaksi ryhtymisestä, mutta olen erittäin visusti kaapissa tämän asian kanssa, ja tuskinpa alan sitä koskaan toteuttamaan, vaikka katsonkin olevani domcurious (jos nyt tämmöisen sanan voi muodostaa).
Salimme on aikeissa mainostaa itseään pienin lajinäytöksin lähitulevaisuudessa, ja meitä itsepuolustuslajin harrastajiakin on vokoteltu moiseen. Minulle olisi epämukavuusalueelle menemistä alkaa esiintymään julkisesti ventovieraille ihmisille. Jotenkin ajatus kutkuttaa, mutta sen verran paljon tulee salilla sählättyä, että itsetuntoni ei riitä minkään sortin demonstraatioon. Ja jos siellä kirolisin polveani, tai edes jos yleisö näkisi nämä minulla nyt olevat mustelmat, olisin kyllä perin huonoa mainosta seuralleni. Taidan tyytyä ennemmin mainosten jakamiseen.
Mitä ihmissuhteisiin tulee, toisessa ketjussa jo kävikin varmaan ilmi että minusta on erinomaisen epämukavaa tunkea väkisin nokkaani toisensa hyvin tuntevien ihmisten väliin, väkisin jotain jonninjoutavaa sössöttämään. Olen tottunut menemään sivuun kun huomaan että kahdella ihmisellä on kovasti juttua keskenään ja minua ei siihen haluta, eikä kaivata.
Uintiharrastuskin edustaisi minulle epämukavuusalueella olemista. Vesi ei kerta kaikkiaan voi olla niin lämmintä, että sinne meneminen tuntuisi mukavalta. Kylmään veteen meneminen on aina epämukavaa. Itse uiminen, kun lämpötilan vaihtumiseen on tottunut, menettelee. Edellytyksenä on tietenkin se, että vesi on reilusti yli 20-asteista.
Uimisen motiivina allekirjoittaneella on useimmiten kuumuus. Vaikka itse uiminen olisikin epämukavaa, sen jälkeen on jonkin aikaa miellyttävä olo jatkaa hommien tekemistä, kunnes tulee taas vähitellen uudestaan kuuma.
Minä olen epämukavuusalueella silloin, kun asioin jossakin kaupaliikkeessä tai virastossa tai missä tahansa. Pahimpia ovat tietenkin terveydenhuoltoon liittyvät paikat, mihin liittyy ehkä myös se kammottava tausta-ajatus, että tie hautausmaalle vie terveysaseman kautta. Vain harvat onnistuvat löytämään lyhyemmän oikotien onnettomuuden avulla.
Huomasin toissapäivänä, että Rustassa oli klubitarjouksena muovilaatikkoja 50 prosentin alennuksella. Olen joskus liittynyt kyseiseen klubiin, jonka jäsenyys todistetaan esittämällä puhelinnumero. Liittymisen syy oli aikaisempi muovilaatikkotarjous.
Kirjoitin puhelinnumeron paperilapulle, jonka sijoitin kännykkäkotelon sisäkanteen. Kävin eilen ostamassa kahdesta eri liikkeestä muutaman laatikon ja näytin numeron lapulta kassahenkilölle. Ostaminen onnistui hyvin. Olin kuitenkin jännittänyt ostotapahtumaa ainakin vuorokauden ajan ennalta, koska pelkäsin, että jokin menee pieleen, ja joudun noloon tilanteeseen. Klubijäsenyys voi olla vanhentunut (kuten oli Clas Ohlssonin kohdalla), tai jokin muu seikka (mahdollinen ostorajoitus/henkilö tms.) tuottaa ongelman. Onneksi myyjä kysyi klubijäsenyyttä, joten minun ei tarvinnut tehdä aloitetta.
Ai niin lääkärikäynnit. Niitähän vihaan yli kaiken, tai ainakin yli joidenkin muiden asioiden. Minulle on muutaman kerran osunut kohdalle lääkäri jonka kanssa yhteisymmärrystä ei ole löytänyt, ja inhoan suunnattomasti sitä että pitää jännittää millainen tyyppi siellä tänään on vastassa. Kun pystyisi kehittämään sellaisen itsetietoisen asenteen että ei koe olevansa lääkärin armoilla... Ärsytti jo sekin kun kävin TK-lääkärillä joka alkoi painostamaan kierukan ottoon, ja se että hän oli sitten sanellut Kantaan että potilas lupaa miettiä asiaa. En ollut luvannut yhtään mitään, itse hän oli sanonut että mieti asiaa. Mitään vierasesineen väkkyröitä en sisälleni ota. Ja suurin syy on se että niin monella naisella se vekotin aiheuttaa juuri sitä samaa vaivaa, josta olisi tarkoitus eroon päästä. Ennemmin odotan että tämäkin hoituu ihan luonnostaan, eli että menopaussi tulisi vihdoin ja viimein. (Luulin että tuli jo, mutta hölönpölön.)
Ensi viikolla pitäisi käydä yksityisellä lääkärillä fibrolääkkeestä keskustelemassa, en tiedä sitten että onko korkeampaa taksaa maksavana jotenkin oikeutetumpi "omaan tahtoon".
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 02, 2022, 22:27:41
Itse en näe, että olisi mitään järkeä tahallaan tunkea jonnekin, missä kummallakaan ei ole kivaa. Tai erikseen patistaa toista tekemään jotain, mikä ei ole kivaa.
Mikä tämän pointti siis oikeastaan on, todistaa, että ollaan valmiita tekemään asioita toisen vuoksi? puolesta?
Minusta on yliarvostettua se, että esimerkiksi lähdetään molemmat painaltamaan räntäsateeseen sen vuoksi, että toinen haluaa reippailla. Tai istutaan teatterissa toisen kulttuurinnälän vuoksi.
T: Xante
Pointtini on ääripäiden välttäminen ja se, että pyritään muodostamaan jonkinlainen käsitys, milloin toinen menee epämukavuusalueelle ja miten voimakkaasti.
Eli jos toiselle on tärkeää kävellä tunti räntäsateessa ja toivoo sinne seuraa, kumppani voi tulla vaikka vartiksi seuraksi. Tai yrittää joskus sinnitellä jonkun tavallista lyhyemmän teatteriesityksen.
Kuten TSS tuossa toteaa, epämukavuusalueella on usein -ei toki aina - hopeareunus. Oikeastaan päätös hankkia yhteinen lapsi on kaikkein suurin epämukavuusalueelle meno. Se tietää sekä fyysistä (valvominen yms) että psyykkistä epämukavuusalueella olemista vuosien ajan, kun jälkikasvun tarpeet täytyy asettaa omien edelle.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 06:01:34
En usko senkään nollasummapelin onnistuvan nimenomaan pidemmän päälle, että sovitaan, että tehdään puoliksi kiinnostamattomia asioita = ollaan vuorotellen siellä epämukavuusalueella. Tai välillä lohduksi molemmat. Se menee äkkiä laskemiseksi, kumman vuoro on vttuuntua tänään.
Ikävä kyllä ratkaisua saattaa lähennellä enemmänkin se, että molemmat luopuvat jostain kiinnostavasta ja löydetään tilalle jotain, mikä kiinnostaa molempia. Tämä ei välttämättä ole helppo rasti, jos kiinnostuksen kohteet ovat alun perin sangen erilaiset.
T: Xante
Tästä samaa mieltä. Joka tapauksessa näistä vittuuntumisista epämukavuusalueella pitäisi voida puhua viimeistään siinä vaiheessa, kun niin sanottu symbioottinen vaihe parisuhteessa alkaa hiipua tai mieluummin jo sitä ennen. Omalla kohdallani tullut tavallaan turhia karmeita riitoja tämän teeman ympäriltä.
Erittäin oleellinen pointti on se, haluaako epämukavuusalueella olla yksin vai kumppanin kanssa. Tämä aiheuttaa paljon turhia mielensä pahoittamisia, kun nainen ei voi käsittää, miksi mies rääkkää itseään yksin epämukavuusalueella, mutta ei hänen kanssaan enkä nyt tarkoita välttämättä mitään urheilurääkkiä, vaan mitä tahansa kovia paikkoja elämässä. Itse koen toisen läsnäolon niissä tilanteesta riippuen välillä erittäin kuormittavana.
Jos haluaa kehittyä, pitää käydä epämukavuusalueella aina syvemmällä ja syvemmällä. Siinä pätee urheilun sääntö, jos treeni ei rasita tai tunnu pahalta, se ei paranna suorituskykyä. No pain, no gain.
Mukavuusalue on sikäli ikävä, että mikäli sen rajoja ei säännöllisesti ylitetä, sillä on taipumus surkastua. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, osaamiseen kuin fyysiseen kuntoonkin.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 02, 2022, 21:57:42
Mun pointti saattaa tossa yllä olla semmonen, että nää on sillä tavalla vaikeita hommia, että ei siinä oikein voi oikein luottaa toisenkaan selityksiin, vaan ne selviää aika hitaasti ja osittain myös käytännön kautta. Varsinkaan jossain tutustumisvaiheessa on mun mielestä vaikea sopia tämmösestä.
Tästä samaa mieltä ja se johtuu myös siitä, että ihminen ei itsekään tiedä, milloin on järkevää yrittää sinnitellä epämukavuusalueella ja milloin ei. Silloin toinen on ihan ymmällä missä mennään.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 06:01:34
Joo kyllä uudet asiat, joita toinen tuo suhteeseen ja sen vuoksi niitä tahtoo tehdä, tietysti tuovat uutta. Mutta eihän se, että lähden toisen kanssa jonnekin, jonne itse en menisi, ole mielestäni epämukavuusalueelle menemistä. Se on uudelle alueelle menemistä. Kuten ei sekään ole, että toisinaan lähden sinne kävelylle tai leffaan tai teatteriin, se on vaan mukavuudesta tinkimistä juurikin sillä ratiolla, että todennäköisesti se on kivaa kumminkin, vaikka nyt laiskottaa.
Se sitten on epämukavuusalueelle menemistä, jos lähden yhä uudelleen mukaan vaikka harrastukseen, joka ei vaan minua kiinnosta. Ja tätä juuri en ole oikein ikinä ymmärtänyt, että mikä on se pointti. Miten tämä voisi rehellisesti toimia?
Tässäkin ymmärrän kyllä ajan rajoitteet sikäli, että monilla arjessa harrastukset ovat sitä omaa aikaa ja jos koko ajan kumpikin harrastaa jotain omaansa, niin eihän yhteistä aikaa jää paljon. Se voi olla hankala ongelma tietysti. Mutta vaan epäilen, onko ratkaisu se, että toinen tai molemmat alkavat tekemään jotain, mikä ei kiinnosta. En usko senkään nollasummapelin onnistuvan nimenomaan pidemmän päälle, että sovitaan, että tehdään puoliksi kiinnostamattomia asioita = ollaan vuorotellen siellä epämukavuusalueella. Tai välillä lohduksi molemmat. Se menee äkkiä laskemiseksi, kumman vuoro on vttuuntua tänään.
Ikävä kyllä ratkaisua saattaa lähennellä enemmänkin se, että molemmat luopuvat jostain kiinnostavasta ja löydetään tilalle jotain, mikä kiinnostaa molempia. Tämä ei välttämättä ole helppo rasti, jos kiinnostuksen kohteet ovat alun perin sangen erilaiset.
Mainio huomio Amorelta oppimisen ja koulutuksen suhteesta! Täysin samaa mieltä!
T: Xante
Tosi paljonhan tässä on kyse siitä, miten ymmärtää nämä mukavuusalueiden käsitteet. Itse ymmärrän ne aika laajasti, ehkä siten, että asia tuottaa jonkin verran negatiivisia tunteita, vaikka se voi samalla tuottaa myös positiivisiakin. Siihen liittyy kuitenkin myös jotain negatiivista.
Riippuen persoonallisuuspiirteistä, voi esimerkiksi uuteen asiaan ryhtyminen olla epämukavuusalueelle siirtymistä. Itselleni esim. jo aiemmin mainitsemani uuden työpaikan hankkiminen on tällainen. Siinä on hopeareunus, ehkä isokin sellainen, mutta kaikki siihen liittyvä aiheuttaa epämukavia tunteita, sen lisäksi että siihen liittyy myös toivoa ja hyviä tunteita. Ehkä kyse on siitä, että epämukavuusalueelle meno aiheuttaa välittömiä negatiivisia tunteita, mutta palkintona voisi olla paljon positiivisia tunteita. Sitä sitten pohtii hyötysuhdetta, että maksaako vaivan astua epämukavuusalueelle.
Mikäli lässähtää mukavuusalueelle, jää saamatta ne "palkintona" saadut hyvät tunteet negatiivisten tunteiden jälkeen. Parisuhteissa ajattelisin, että tämä asia nousee keskeiseksi, mikäli persoonallisuudet eroavat toisistaan kovasti, eikä oikein ymmärretä, miksi joku asia on toiselle epämukavaa. Ja ylipäätään, mitä kapeammaksi yhteinen mukavuusalue jää, sitä kapeammaksi suhteen tulevaisuus ehkä muodostuu. Tämä on ehkä sellainen asia, missä mielestäni ei pitäisi joutua jatkuvasti ponnistelemaan, vaan parisuhteen pitäisi olla enimmäkseen latautumisen paikka. Välillä voi toisen mieleksi lähtee aveciksi juhliin, joissa ei tunne ketään eikä huvittaisi mennä, tai katsoa vaikka sotaleffan. Mutta perusarjessa pitäisi mukavuusalueen olla riittävän sama jatkuvien konfliktien ja pettymisten välttämiseksi.
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 09:58:25
Jos haluaa kehittyä, pitää käydä epämukavuusalueella aina syvemmällä ja syvemmällä. Siinä pätee urheilun sääntö, jos treeni ei rasita tai tunnu pahalta, se ei paranna suorituskykyä. No pain, no gain.
Mukavuusalue on sikäli ikävä, että mikäli sen rajoja ei säännöllisesti ylitetä, sillä on taipumus surkastua. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, osaamiseen kuin fyysiseen kuntoonkin.
^ Olen aiemmin ajatellut aika lailla noin mutta sittemmin hiukan muuttanut suhtautumistani.
Sellaisella ns. "urheilijamentaliteetilla" voi saada paljon hyvää aikaan, mutta voi myös saada paikkansa paskottua tai muuten aiheuttaa vahinkoa.
Esimerkki: Treenaa niin että se on hyvin kevyttä ja pääosin aina kivaa, kuuntelee kroppaansa ja tekee ja kokeilee hyvin erilaisia asioita.
Ei se kehitä mitään tiettyjä ominaisuuksia määräänsä enempää eikä ole sillä tavalla tavoitteellista kuin urheilullisempi harjoittelu.
Mutta jos toi pitää motivoituneena ja todella tekee tota koko ajan ja jatkuvasti, siinä voi äkkiä käydä silleen että sun todellinen suorituskyky onkin saatanasti kovempi kuin jonkun joka vääntää hampaat irvessä ja elää semmosessa fantasiassa että se on kova luu.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 03, 2022, 10:19:21
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 09:58:25
Jos haluaa kehittyä, pitää käydä epämukavuusalueella aina syvemmällä ja syvemmällä. Siinä pätee urheilun sääntö, jos treeni ei rasita tai tunnu pahalta, se ei paranna suorituskykyä. No pain, no gain.
Mukavuusalue on sikäli ikävä, että mikäli sen rajoja ei säännöllisesti ylitetä, sillä on taipumus surkastua. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, osaamiseen kuin fyysiseen kuntoonkin.
^ Olen aiemmin ajatellut aika lailla noin mutta sittemmin hiukan muuttanut suhtautumistani.
Sellaisella ns. "urheilijamentaliteetilla" voi saada paljon hyvää aikaan, mutta voi myös saada paikkansa paskottua tai muuten aiheuttaa vahinkoa.
Esimerkki: Treenaa niin että se on hyvin kevyttä ja pääosin aina kivaa, kuuntelee kroppaansa ja tekee ja kokeilee hyvin erilaisia asioita.
Ei se kehitä mitään tiettyjä ominaisuuksia määräänsä enempää eikä ole sillä tavalla tavoitteellista kuin urheilullisempi harjoittelu.
Mutta jos toi pitää motivoituneena ja todella tekee tota koko ajan ja jatkuvasti, siinä voi äkkiä käydä silleen että sun todellinen suorituskyky onkin saatanasti kovempi kuin jonkun joka vääntää hampaat irvessä ja elää semmosessa fantasiassa että se on kova luu.
Elämässä lienee hyvinkin keskeinen kysymys tuo, että milloin pitäisi mennä mukavuusalueen yli ja milloin ei. En minä ainakaan tiedä. Painiskelen tämän kysymyksen kanssa useinkin. Esim. nyt olisi kutsu kaverin synttäreille, joka täyttää pyöreitä vuosia. On loman toisiksi viimeinen päivä, enkä ehkä haluaisi viettää sitä juhlissa pönöttäen. Toisaalta haluan hoitaa kaverisuhdetta, joten luultavasti menenen, vaikka helppo juhlista olisi luistaakin. Juhlissa saattaa olla kuitenkin ihan kivaakin ja tuleepahan hoidettua tätäkin ystävyyssuhdetta, vaikken tuollaisista juhlista (enää) niin kovin nautikaan.
Tuo urheilu on myös hyvä esimerkki. Harrastan juoksemista, ja juoksen aina fiiliksen mukaan. Tärkeintä on hyvä fiilis, joka motivoi lähtemään seuraavanakin päivänä lenkille. Välillä käyn miehen kanssa juoksemassa, ja hän aina ehdottelee kaiken maailman spurtteja sun muuta, joiden tiedän kyllä olevan hyödyllisiä kehittymisen kannalta, mutta en vaan jotenkin pidä sellaisesta. Hän on vakuuttunut, että jos alkaisin treenaamaan määrätietoisemmin, nauttisin siitä. Itse taas koen, että tämä mukavuusalueen juokseminen motivoi minua eniten, ja saa minut pysymään harrastuksen parissa. Tiedä häntä sitten, kumpi on oikeassa.
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 09:58:25
Jos haluaa kehittyä, pitää käydä epämukavuusalueella aina syvemmällä ja syvemmällä. Siinä pätee urheilun sääntö, jos treeni ei rasita tai tunnu pahalta, se ei paranna suorituskykyä. No pain, no gain.
Mukavuusalue on sikäli ikävä, että mikäli sen rajoja ei säännöllisesti ylitetä, sillä on taipumus surkastua. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, osaamiseen kuin fyysiseen kuntoonkin.
Jep. Esimerkiksi ilmastointilaite makkarissa surkastuttaa mukavuusaluetta.
Minäkin pähkäilen koko ajan menenkö epämukavuusalueelle vai en.
On tarjolla vähän epämiellyttävä viikottainen työkeikka ja pitäisi kohta päättää otanko sen vai en. Mitään taloudellista pakkoa ei ole ja se tekee minut ärtyisäksi jo edellisenä päivänä mutta parempi ksi ottaa.
Pakastimessa on 5l maailman parasta jäätelöä ja olen epämukavuusalueella, kun yritän olla avaamatta pakastinta.
Treenatessa jouduin vähitellen luopumaan epämukavuusalueelle menosta. Ensin tosi kovista ja sitten puolikovista treeneistä. Ne alkoi pelottaa ja inhottaa niin pirusti ja hyötykin oli kyseenalainen. Enää teen "jotain paskajumppaa", kuten ikätoveri osuvasti treeniään kuvaili.
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 03, 2022, 10:28:40
Tuo urheilu on myös hyvä esimerkki. Harrastan juoksemista, ja juoksen aina fiiliksen mukaan. Tärkeintä on hyvä fiilis, joka motivoi lähtemään seuraavanakin päivänä lenkille. Välillä käyn miehen kanssa juoksemassa, ja hän aina ehdottelee kaiken maailman spurtteja sun muuta, joiden tiedän kyllä olevan hyödyllisiä kehittymisen kannalta, mutta en vaan jotenkin pidä sellaisesta. Hän on vakuuttunut, että jos alkaisin treenaamaan määrätietoisemmin, nauttisin siitä. Itse taas koen, että tämä mukavuusalueen juokseminen motivoi minua eniten, ja saa minut pysymään harrastuksen parissa. Tiedä häntä sitten, kumpi on oikeassa.
Vaikea tosta on sanoa.
Kyllä mä luulen että intervalliharjoittelu tiettyjä ominaisuuksia kehittää ja saattaa auttaa paljonkin, ja esimerkiksi ryhmässä tekeminen voi joillakin saada aikaan sen, että keskittyy vähän paremmin ja tekee tiukemmin.
Pitkällä aikavälillä siinä on vaan se, että entä sitten kun se ryhmä lakkaa ja sua ei enää kiinnostakaan yksin juokseminen — tms.
Mun kohdalla on käynyt niin, että olen lähes lopettanut juoksemisen, vaikka se on ollut rakas ja läheinen harrastus pitkään. Jonkun verran juoksukunto on huonontunutkin, ja voi olla että se harmittaa tai tunnen siitä pientä alemmuutta mennyttä itseäni kohtaan. Mutta sitten on tullut tilalle enemmän patikoimista, ja olen alkanut tehdä muita juttuja jotka kiinnostaa :P
Osassa on vähän sellainen teema että tehdään tarkoituksella typeriä juttuja. Saatan vetää aamutreenin lasten kiipeilytelineissä tai talvella silleen että lumikenkäilen lähimetsässä rinteitä tai isoja aurojen keräämiä lumikasoja ylös ja lasken pyllymäkeä alas.
Noi on vähän tollasia että aika harva varmaan haluais että joku näkee niiden tekevän tollasta :D Eikä ne ole mitään kovia treenejä sinänsä. Mutta ehkä siinä on sitten epämukavuusaluetta osittain joku tommonen että sen ei tarvitse näyttää hyvältä eikä kuulostaa järkevältä.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 03, 2022, 10:41:34
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 03, 2022, 10:28:40
Tuo urheilu on myös hyvä esimerkki. Harrastan juoksemista, ja juoksen aina fiiliksen mukaan. Tärkeintä on hyvä fiilis, joka motivoi lähtemään seuraavanakin päivänä lenkille. Välillä käyn miehen kanssa juoksemassa, ja hän aina ehdottelee kaiken maailman spurtteja sun muuta, joiden tiedän kyllä olevan hyödyllisiä kehittymisen kannalta, mutta en vaan jotenkin pidä sellaisesta. Hän on vakuuttunut, että jos alkaisin treenaamaan määrätietoisemmin, nauttisin siitä. Itse taas koen, että tämä mukavuusalueen juokseminen motivoi minua eniten, ja saa minut pysymään harrastuksen parissa. Tiedä häntä sitten, kumpi on oikeassa.
Vaikea tosta on sanoa.
Kyllä mä luulen että intervalliharjoittelu tiettyjä ominaisuuksia kehittää ja saattaa auttaa paljonkin, ja esimerkiksi ryhmässä tekeminen voi joillakin saada aikaan sen, että keskittyy vähän paremmin ja tekee tiukemmin.
Pitkällä aikavälillä siinä on vaan se, että entä sitten kun se ryhmä lakkaa ja sua ei enää kiinnostakaan yksin juokseminen — tms.
Mun kohdalla on käynyt niin, että olen lähes lopettanut juoksemisen, vaikka se on ollut rakas ja läheinen harrastus pitkään. Jonkun verran juoksukunto on huonontunutkin, ja voi olla että se harmittaa tai tunnen siitä pientä alemmuutta mennyttä itseäni kohtaan. Mutta sitten on tullut tilalle enemmän patikoimista, ja olen alkanut tehdä muita juttuja jotka kiinnostaa :P
Osassa on vähän sellainen teema että tehdään tarkoituksella typeriä juttuja. Saatan vetää aamutreenin lasten kiipeilytelineissä tai talvella silleen että lumikenkäilen lähimetsässä rinteitä tai isoja aurojen keräämiä lumikasoja ylös ja lasken pyllymäkeä alas.
Noi on vähän tollasia että aika harva varmaan haluais että joku näkee niiden tekevän tollasta :D Eikä ne ole mitään kovia treenejä sinänsä. Mutta ehkä siinä on sitten epämukavuusaluetta osittain joku tommonen että sen ei tarvitse näyttää hyvältä eikä kuulostaa järkevältä.
Ehkä epämukavuusalueen käsitteeseen liittyy myös riskin käsite. Alueelle astumisessa on riski jostain - vähintään haaskatusta ajasta. Riski että joku näkee kun teen jotain hölmön näköistä. Riski että työpaikan vaihto vie ojasta allikkoon. Riski että en viihdykään juhlissa. Riski että urheiluinnostus loppuu liiasta veren mausta suussa. Näiden riskien ja palkintojen suhteen peilaaminen lienee keskeinen osa arkielämää.
Varmaan kun juoksukunto pääsee vähän hiipumaan, myös epämukavuuden tunteet kasvavat. Vähän samalla tavalla on kyllä käynyt itsellekin. Yhdessä vaiheessa "lääkitsin" erästä suruani juoksemalla, ja ajauduin tosi hyvään juoksukuntoon. Nyttemmin suru on helpottanut ja sitä myötä myös juoksukunto hieman rupsahtanut. Onneksi jotain kipinää hommaan vielä löytyy, ja koira on hyvä lenkkikaveri ja motivaattori.
Ei väkisin treenaamista oikein jaksa vuotta kauempaa. Siis jos homma ei yleensä suju ja huvita ja edes jälkeenpäin ei ole hyvä fiilis.
25v kun olin, kroppa alkoi pistää hanttiin liialliselle kokonaisrasitukselle (raskas riitaisa työ+treenit). Koko ajan flunssaa, mahavaivaa ja hirveä väsymys.
Joskus nelikymppisenä yritin uudelleen harrastaa juoksua. Tein mm joka vkl pitkän noin 20km lenkin, mutta kunto ei enää jotenkin noussut. Viimeisellä pitkiksellä sujui huonosti ja puolimatkassa vastaan juoksi kevyen näköisesti tyttäreni päiväkodin isotissinen lastenhoitaja, johon olin ihastunut. Loppumatkasta sammuin niin, että jouduin kävelemään ja siihen loppui juokseminen.
Sisäsotuun innostuin myös veteraani-iässä ja kun eka kisa meni olemattomalla treenillä aika hyvin, aloin treenata tosissaan, mikä soutulaitteella tarkoittaa inhottavia intervalleja yms. Se ei parantanut aikaa, mutta jatkoin väkisin. Eräänä päivänä oli tavoitteeksi soutaa 20min putkeen tiettyä vauhtia, mutta jouduin luovuttamaan 13 min kohdalla ja tuli niin syvä inho laitteeseen, että en pysty soutamaan oikeastaan ollenkaan sillä.
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 09:58:25
Jos haluaa kehittyä, pitää käydä epämukavuusalueella aina syvemmällä ja syvemmällä. Siinä pätee urheilun sääntö, jos treeni ei rasita tai tunnu pahalta, se ei paranna suorituskykyä. No pain, no gain.
Mukavuusalue on sikäli ikävä, että mikäli sen rajoja ei säännöllisesti ylitetä, sillä on taipumus surkastua. Tämä pätee niin ihmissuhteisiin, osaamiseen kuin fyysiseen kuntoonkin.
Olen kuullut, että parisuhteet psaakantuu, kun nainen tekee miehestä projektin, mutta näemmä mies voi tehdä projektin koko parisuhteesta...
Tämä nyt on vähän hankalaa, kun epämukavuusalue tosiaankin kattaa kaiken pitsan tilaamisesta työpaikan vaihtoon. Ei sillä, kaikillahan näillä on kyllä vaikutuksensa parisuhteeseen, tavallaan, kuten maailmassa on tapana.
Olen MOn linjoilla vahvasti. En näe enää pointtia, miksi ihmissuhteen pitäisi
kehittyä koko ajan. Mitä tällä edes tarkoitetaan? Mitä konkreettisesti siis tavoitellaan, mikä on tavoite sillä, että sitkeästi vttuunnutaan syvemmälle ja syvemmälle, rankemmin keinoin?
Kuten sanoin, elämä heittää näitä tilaisuuksia omasta mielestäni aivan tarpeeksi. Minä esimerkiksi olen ottanut nyt uuden työtehtävän, joka vie minut paitsi epämukavuusalueelle, myös rankasti vähentää yhteistä aikaa (matkustelua taas). En mitenkään usko, että se, että repisin jollakin tavalla mieheni tähän nyt mukaan kehittäisi suhdettamme yhtään mitenkään. Toisaalta teen sen väistämättä, sillä toki kotona arjen asioita jää enemmän hänen kontolleen, tietysti, ja huom. hän jää enemmän paitsi valoisaa ja rakastettavaa seuraani ;D
Ahdistavia hetkiä tämä aika tuo minullekin. Nyt jo lähtö harmittaa. Toki työtilaisuudesta olisi voinut kieltäytyäkin, mutta ikävä kyllä, en ole miljonääri, joten katson, että parempi se on ottaa vastaan nyt, kun vielä on kropassa ja toivottavasti myös nupissa virtaa. En hurskastele väittämällä, että teen tämän meidän vuoksemme, rakas, mutta toki toivon tämän kantavan myös yhteiseen tulevaisuuteen hedelmää.
Minusta parisuhteemme ei tarvitse kehittyä miksikään, mutta sen täytyy vaan kestää tätä epämukavuutta hetken ajan. Toki on minun vastuullani tehdä siitä hänelle mahdollisimman vähän epämukavaa ja siihen on monia keinoja, kuten esim. panostaa itse tarkkaan ajankäytön suunnittelemiseen ja väsyneenä kommunikointiin, nämä nyt sattumalta itselle tulevat ensiksi mieleen ::)
Koska olen laiska ja yksinkertainen ihminen, näen tämänKIN laiskalla ja yksinkertaisella tavalla: en nimenomaan riskeeraa parisuhdetta vaatimalla, että sen täytyy kehittyä (kun en kykene näkemään edes tavoiteltua tavoitetta) sillä, että tätä kehitystä tavoitellaan epämukavuusalueiden kautta.
Riittää, että epämukavuusalueita kyetään käsittelemään ja sietämään tapauskohtaisesti toisen tai elämän niitä tarjoillessa.
T: Xante
^ Mun mielestä tässä oli kyse parisuhteen selviämisestä, ei kehittämisestä. Ja että nämä epämukavuusalueet tulevat luonnostaan vastaan, ei niitä etsimällä etsitä. En tiedä, tajusinko oikein.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 11:27:57
Koska olen laiska ja yksinkertainen ihminen, näen tämänKIN laiskalla ja yksinkertaisella tavalla: en nimenomaan riskeeraa parisuhdetta vaatimalla, että sen täytyy kehittyä (kun en kykene näkemään edes tavoiteltua tavoitetta) sillä, että tätä kehitystä tavoitellaan epämukavuusalueiden kautta.
Riittää, että epämukavuusalueita kyetään käsittelemään ja sietämään tapauskohtaisesti toisen tai elämän niitä tarjoillessa.
T: Xante
Vaatimattomuus kaunistaa sanotaan- olet siis vaatimattomuutesi vuoksi jo kaunistunut- puolisosi silmissä- ainakin luulisin.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 11:27:57
Olen MOn linjoilla vahvasti. En näe enää pointtia, miksi ihmissuhteen pitäisi kehittyä koko ajan. Mitä tällä edes tarkoitetaan? Mitä konkreettisesti siis tavoitellaan, mikä on tavoite sillä, että sitkeästi vttuunnutaan syvemmälle ja syvemmälle, rankemmin keinoin?
En minäkään esittänyt, että pitäisi jatkuvasti kehittyä. Itselleni riittää ettei ainakaan taannu. Mutta jos joku haluaa kehittyä jollakin elämän osa-alueella, se edellyttää yleensä käyntejä epämukavuusalueella, paitsi niillä onnekkailla, joiden mukavuusalue on jo synnynnäisesti hyvin laaja.
Yhteiskunnan pitäisi pakottaa kapean mukavuusalueen ihmisiä enemmän epämukavuusalueelle. Meillä on nykyään paljon syrjäytyneitä nuoria, joiden epämukavuusalueeseen kuuluu opiskelu, työnteko, parisuhde, liikunta ja terveellinen ravinto. Mukavuusalue heillä rajoittuu pornoon, kotisohvaan, pikaruokaan, tupakkaan ja pariin huonoon kaveriin. Heistä on tullut ongelma.
Jostain syystä kaikki tuntemani nuoret ovat ärsyttävän kilttejä, ahkeria ja kunnollisia.
Olen miettinyt pääni puhki, miten heihin saisi iskostettua huonoja tapoja.
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 12:25:20
En minäkään esittänyt, että pitäisi jatkuvasti kehittyä. Itselleni riittää ettei ainakaan taannu. Mutta jos joku haluaa kehittyä jollakin elämän osa-alueella, se edellyttää yleensä käyntejä epämukavuusalueella, paitsi niillä onnekkailla, joiden mukavuusalue on jo synnynnäisesti hyvin laaja.
Mutta mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa? Miten siis epämukavuusalueilla seilailu estää parisuhteen taantumisen ja sen lisäksi, mitä tämä taantuminen
on?
Kehittymistä taas tapahtuu aivan yhtä lailla innostuksen, intohimon löytymisen, uuden oppisen, jne. kautta kuin epämukavuusaluekäyntienkin. Omalla kohdallani jopa tehokkaammin, sillä porkkana toimii paremmin kuin keppi.
TSS, juuri noin: mielestäni siis parisuhde ei välttämättä tarvitse kehitystä ja epämukavuusalueita, sen sijaan halu (ja taito) selvitä ja säilyttää riittää.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 12:25:20
Yhteiskunnan pitäisi pakottaa kapean mukavuusalueen ihmisiä enemmän epämukavuusalueelle. Meillä on nykyään paljon syrjäytyneitä nuoria, joiden epämukavuusalueeseen kuuluu opiskelu, työnteko, parisuhde, liikunta ja terveellinen ravinto. Mukavuusalue heillä rajoittuu pornoon, kotisohvaan, pikaruokaan, tupakkaan ja pariin huonoon kaveriin. Heistä on tullut ongelma.
Puhutko nyt keinoista, jotka motivoisivat itseäsi kehittymään vai keiden motivoinnista nyt puhut? Itselläni ei ole juurikaan kokemusta toisten ihmisten motivoinnista, joten voin vain puhua omasta puolestani, mutta jos koen, että minulla on jossain tehtävässä enemmän hävittävää kuin voitettavaa, menee keskittymiseni kehittymisen ts. itseni ylittämisen sijaan vain sen varmistamiseen, ettei uhka toteudu, mikä tarkoittaa käytännössä usein vain nippa nappa minimitavoitteen saavuttamista.
Puhun Bruton ohi ja vastaan kai tavallaan Xantippan edelliseen.
Mahdollinen kuva ois esimerkiksi sellainen että tietynlaisessa suhteessa maailma pienenee ja kapenee, ja nämä osapuolet myös ihmisinä lähinnä vain taantuvat ja surkastuvat.
Ajatuksena että vaikka ei olis mikään pakko jatkuvasti "kasvaa" ja "kehittyä", silti voi taantua vähemmän tai voi vallita jonkinlainen tasapaino siinä, että joissain asioissa taantuu ja joissain taas tapahtuu kehitystä.
Kai se on ihan hyvä hyväksyä sellaista, että ihmiset ovat jollain lailla "epätasaisia". Joskus saattaa ihmetellä, miten hyvin aiemmin on osannut jotain, suoriutunut jostain, ajatellut jonkun jutun tai onnistunut jossain. Täsmälleen samaan ei välttämättä pystyisi nyt, eikä tarvitsekaan.
Ihailen oikeastaan melko levollista asennoitumista niin kehitykseen kuin taantumiseenkin.
On asioita mitkä ei kiinnosta, missä ei halua kehittyä tai nähdä niiden eteen vaivaa. Se nyt ei vaan olle vaikka sulle prioriteetti että treenaat kroppaa tai kohotat kuntoa. Selkeät prioriteetit ja luopuminen tai taantuminen myös mahdollistaa sitä että käytät aikaa ja paukkuja sen sijaan muuhun.
Veikkaisin että paskaa on esim se, että haluat kehittyä jossain ja yrität kehittää sitä, se vie sulta aikaa ja energiaa mutta se ei anna mitään eikä johda mihinkään. Voi olla että suhteen toinen osapuoli ei halua, sitä ei kiinnosta, tai sen resurssit on vaan kiinni muualla.
En kyllä tiedä, miten tommonen täsmälleen liittyy epämukavuusalueisiin.
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 03, 2022, 17:59:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 12:25:20
Yhteiskunnan pitäisi pakottaa kapean mukavuusalueen ihmisiä enemmän epämukavuusalueelle. Meillä on nykyään paljon syrjäytyneitä nuoria, joiden epämukavuusalueeseen kuuluu opiskelu, työnteko, parisuhde, liikunta ja terveellinen ravinto. Mukavuusalue heillä rajoittuu pornoon, kotisohvaan, pikaruokaan, tupakkaan ja pariin huonoon kaveriin. Heistä on tullut ongelma.
Puhutko nyt keinoista, jotka motivoisivat itseäsi kehittymään vai keiden motivoinnista nyt puhut? Itselläni ei ole juurikaan kokemusta toisten ihmisten motivoinnista, joten voin vain puhua omasta puolestani, mutta jos koen, että minulla on jossain tehtävässä enemmän hävittävää kuin voitettavaa, menee keskittymiseni kehittymisen ts. itseni ylittämisen sijaan vain sen varmistamiseen, ettei uhka toteudu, mikä tarkoittaa käytännössä usein vain nippa nappa minimitavoitteen saavuttamista.
Niinno. Mielenkiintoinen nyt oli jo alkuasetelma:
Kannustettavat, kehittävät asiat
- opiskelu
- työnteko
- parisuhde
- liikunta
- terveellinen ravinto
Poisohjattavat, surkastuttavat asiat
- porno
- kotisohva
- pikaruoka
- tupakka
- pari huonoa kaveria
Melkein tekisi mieli alkaa puhua raamatullisesti kivistä ja heittäjistä, mutta sanottakoon nyt vaan omasta puolesta mielipide, että ehkä yhdistelmä kohtuudella vähän kaikesta ohjaa parhaiten niin kehittävyyteen kuin muihinkin asioihin.
T: Xante
Väänsin viime syksynä painia pari- ja kolmikymppisten seassa ainakin joitakin kertoja koko sen setin mikä treenien lopuksi tarjolla oli, eli viisi painia, 5 min per paini. Olin elämäni tunnossa, ja jostain kumman syystä juuri noina viikkoina en tarvinnut lainkaan kipukynnyksen nostajaa. Sitten pamahti alaselkä (noidannuoli) ja sen kanssa sai sitten alkaa pelkäämään alvariinsa että taas menee. Seuraavaksi alkoi taas "ai saatana" -vaihe polven kanssa, ja lopuksi koko paini loppui siihen että venäytin niskani ja huimasi ainakin 2 kk.
Palattuani Krav Magaan tuntuu viheliäiseltä edes mainita kyenneensä moiseen 5 x 5 min sessioon, kun paluuni jälkeen en pärjännyt kenenkään kanssa yhdessäkään ainukaisessa painissa. Painipuljun painissa olin jokusen harvan kerran jopa voittanut, ja jonkun kerran päätynyt tasapeliin, mikä sekin siinä sakissa oli saavutus. Vähenemään päin ne saavutukset tosin olivat sitä mukaa kun alkeiskurssin väki kehittyi. Ja loppuaika kurssista olisi painittu jatkokurssilaisten kanssa, mikä olisi tietänyt sitä että en olisi voittanut enää koskaan.
Korona, influenssa, astman pahentuminen (+ allergeeniaika) veivät parhaan teräni pois. Epämukavaa kun ei pääse enää kunnolla epämukavaan tilanteeseen...?
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 18:58:53
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 03, 2022, 17:59:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 12:25:20
Yhteiskunnan pitäisi pakottaa kapean mukavuusalueen ihmisiä enemmän epämukavuusalueelle. Meillä on nykyään paljon syrjäytyneitä nuoria, joiden epämukavuusalueeseen kuuluu opiskelu, työnteko, parisuhde, liikunta ja terveellinen ravinto. Mukavuusalue heillä rajoittuu pornoon, kotisohvaan, pikaruokaan, tupakkaan ja pariin huonoon kaveriin. Heistä on tullut ongelma.
Puhutko nyt keinoista, jotka motivoisivat itseäsi kehittymään vai keiden motivoinnista nyt puhut? Itselläni ei ole juurikaan kokemusta toisten ihmisten motivoinnista, joten voin vain puhua omasta puolestani, mutta jos koen, että minulla on jossain tehtävässä enemmän hävittävää kuin voitettavaa, menee keskittymiseni kehittymisen ts. itseni ylittämisen sijaan vain sen varmistamiseen, ettei uhka toteudu, mikä tarkoittaa käytännössä usein vain nippa nappa minimitavoitteen saavuttamista.
Niinno. Mielenkiintoinen nyt oli jo alkuasetelma:
Kannustettavat, kehittävät asiat
- opiskelu
- työnteko
- parisuhde
- liikunta
- terveellinen ravinto
Poisohjattavat, surkastuttavat asiat
- porno
- kotisohva
- pikaruoka
- tupakka
- pari huonoa kaveria
Melkein tekisi mieli alkaa puhua raamatullisesti kivistä ja heittäjistä, mutta sanottakoon nyt vaan omasta puolesta mielipide, että ehkä yhdistelmä kohtuudella vähän kaikesta ohjaa parhaiten niin kehittävyyteen kuin muihinkin asioihin.
T: Xante
Ehkä puhun teidän molempien ohi sillä en nyt tavoita pointtiasi. Vastalauseeni keskittyi lähinnä vain ajatukseen, että pelkästään epämukavuusalueelle patistaminen ilman riittävää palkintoa, olisi kehittymisen kannalta järkevää. En toki väitä, ettei pelkkä keppikin toimisi, mutta omalla kohdallani vain tupannut huomaamaan, että sitoutumiseni aste määräytyy aika pitkälti sen perusteella, mikä on palkinto.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että kohtuudella kaikkea, antaa varmasti parhaat eväät elämään.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 03, 2022, 10:36:34
Minäkin pähkäilen koko ajan menenkö epämukavuusalueelle vai en.
On tarjolla vähän epämiellyttävä viikottainen työkeikka ja pitäisi kohta päättää otanko sen vai en. Mitään taloudellista pakkoa ei ole ja se tekee minut ärtyisäksi jo edellisenä päivänä mutta parempi ksi ottaa.
Pakastimessa on 5l maailman parasta jäätelöä ja olen epämukavuusalueella, kun yritän olla avaamatta pakastinta.
Luovutin, päätin sittenkin pysytellä mukavuusalueella. Skippasin työkeikat ja pistelin jätskiä aika lailla.
Nyt tuntuu tosi hyvältä. Saa nähdä onko jo huomenna morkkis :-\.
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 03, 2022, 20:11:29
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 18:58:53
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 03, 2022, 17:59:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 12:25:20
Yhteiskunnan pitäisi pakottaa kapean mukavuusalueen ihmisiä enemmän epämukavuusalueelle. Meillä on nykyään paljon syrjäytyneitä nuoria, joiden epämukavuusalueeseen kuuluu opiskelu, työnteko, parisuhde, liikunta ja terveellinen ravinto. Mukavuusalue heillä rajoittuu pornoon, kotisohvaan, pikaruokaan, tupakkaan ja pariin huonoon kaveriin. Heistä on tullut ongelma.
Puhutko nyt keinoista, jotka motivoisivat itseäsi kehittymään vai keiden motivoinnista nyt puhut? Itselläni ei ole juurikaan kokemusta toisten ihmisten motivoinnista, joten voin vain puhua omasta puolestani, mutta jos koen, että minulla on jossain tehtävässä enemmän hävittävää kuin voitettavaa, menee keskittymiseni kehittymisen ts. itseni ylittämisen sijaan vain sen varmistamiseen, ettei uhka toteudu, mikä tarkoittaa käytännössä usein vain nippa nappa minimitavoitteen saavuttamista.
Niinno. Mielenkiintoinen nyt oli jo alkuasetelma:
Kannustettavat, kehittävät asiat
- opiskelu
- työnteko
- parisuhde
- liikunta
- terveellinen ravinto
Poisohjattavat, surkastuttavat asiat
- porno
- kotisohva
- pikaruoka
- tupakka
- pari huonoa kaveria
Melkein tekisi mieli alkaa puhua raamatullisesti kivistä ja heittäjistä, mutta sanottakoon nyt vaan omasta puolesta mielipide, että ehkä yhdistelmä kohtuudella vähän kaikesta ohjaa parhaiten niin kehittävyyteen kuin muihinkin asioihin.
T: Xante
Ehkä puhun teidän molempien ohi sillä en nyt tavoita pointtiasi. Vastalauseeni keskittyi lähinnä vain ajatukseen, että pelkästään epämukavuusalueelle patistaminen ilman riittävää palkintoa, olisi kehittymisen kannalta järkevää. En toki väitä, ettei pelkkä keppikin toimisi, mutta omalla kohdallani vain tupannut huomaamaan, että sitoutumiseni aste määräytyy aika pitkälti sen perusteella, mikä on palkinto.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että kohtuudella kaikkea, antaa varmasti parhaat eväät elämään.
Olisi varmaan pitänyt tosiaan sarkasmivaroitus laittaa taasen.
Jotenkin vaan tällä tämän foorumin kokemuspohjalla tuo listaus oli tosi hauska. Mutta tosiaan sehän koskikin vain nuorisoa, keski-ikäiset sitten lienee voi sanoa, että älkää tehkö, kuten minä, kehittynyt erinomainen yhteiskunnan jäsen ja parisuhteen osapuoli olen erittäin todennäköisesti tehnyt, vaan tehkää, kuten minä nyt, tuon tehtyäni, sanon.
Koska teillä on kiire paitsi paremmiksi yhteiskunnan jäseniksi, kehittämään parisuhteita.
T: Xante
Muoksis: yritin siis sanoa, että enpä tiedä, kenellä täällä nyt on oikein pokkaa ja varaa valittaa elämästä, johon kuuluu pornoa, kotisohvaa, pikaruokaa, tupakkaa ja pari huonoa kaveria. Minä voin sanoa, että porno ja tupakka ei juuri kuulu omaan elämääni ja pikaruokakin on vähissä, mutta toisaalta kulutan kohtuuttomasti kotisohvaa ja minulla todellakin on enemmän kuin pari huonoa kaveria. Viini jäi listalta kokonaan pois, joten laitetaan se vaikka omalta kohdalta tupakan tilalle.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 03, 2022, 20:24:50
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 03, 2022, 10:36:34
Minäkin pähkäilen koko ajan menenkö epämukavuusalueelle vai en.
On tarjolla vähän epämiellyttävä viikottainen työkeikka ja pitäisi kohta päättää otanko sen vai en. Mitään taloudellista pakkoa ei ole ja se tekee minut ärtyisäksi jo edellisenä päivänä mutta parempi ksi ottaa.
Pakastimessa on 5l maailman parasta jäätelöä ja olen epämukavuusalueella, kun yritän olla avaamatta pakastinta.
Luovutin, päätin sittenkin pysytellä mukavuusalueella. Skippasin työkeikat ja pistelin jätskiä aika lailla.
Nyt tuntuu tosi hyvältä. Saa nähdä onko jo huomenna morkkis :-\.
Minä taas viestittelin just kaverille, että tulen juhliin. Saas nähdä, joko juhlissa tulen katumapäälle.
^ Te nuoremmat pärjäätte vielä epämukavuusalueella. Minä olen liian vanha ja raihnainen sinne. Viimeistään Bruton saarnaaminen työnteon ja opiskelun autuudesta sinetöi päätöksen.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 20:33:58
Koska teillä on kiire paitsi paremmiksi yhteiskunnan jäseniksi, kehittämään parisuhteita.
Kauan sitten nuoruusvuosieni urheilu-urallani opin, että on eri asia tietää, miten menestyviä urheilijoita valmennetaan kuin menestyä urheilijana. Ei aina, mutta joskus. Valmentajalta kysytään kykyä saada urheilija oppimaan esimerkiksi olennaiset liikeradat ja toimia sparraajana, jotta toistoja saadaan riittävästi. Urheilijalta kysytään lähinnä vain kykyä tuottaa nuo liikeradat mahdollisimman puhtaasti, jos kohta pitkäjänteisyyttäkin toistojen maksimoimiseksi. Vaikka monista menestyneistä urheilijoista tulee loistavia valmentajia, kaikista ei tule. Mitä nopeammin olennaiset liikeradat tulevat urheilijalta alitajunnasta ja usein siitä johtuen, mitä harvemmin valmentaja joutuu niistä muistuttamaan, sitä heikommaksi käy urheilijan eväät oppia pelkän kokemuksensa kautta, mitkä asiat ovat olennaisia lajissa pärjäämisen kannalta.
Itseltäni puuttuvat teorian lisäksi myös tuoreet kokemukset parisuhteista, että jos koette minun esittävän niiden suhteen vaatimuksia, kannattaa ne jättää ihan omaan arvoonsa. Mutta joo kyllä uskon, että yhteiskunnan jäsenyydestä minulla kyllä on omakohtaisia kokemuksia ainakin, mutta en tietysti tiedä tulevatko olennaiset asiat minulta niin luonnostaan, että painotan paremman yhteiskunnan jäsenyyden kannalta epäolennaisia asioita :P :)
Meillä täällä kuitenkin varmaan sinä Viihtis ja TSS edustatte noin lähimmäksi nuorisoa, joten teihin meidän on toiveemme kohdistettava!
Ja kuten huomaamme, TSS saattoi ottaa onkeensa ja lähtee reippaasti juhlimaan, kun taas Socru änkyröi vastaan ja minä tirskun. Ei meistä ikäihmisistä enää ole!
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2022, 21:24:54
Ja kuten huomaamme, TSS saattoi ottaa onkeensa ja lähtee reippaasti juhlimaan, kun taas Socru änkyröi vastaan ja minä tirskun. Ei meistä ikäihmisistä enää ole!
T: Xante
Tulen sitten kertomaan, kannattiko. Pahimmassa tapauksessa kirjoitan tänne jo juhlissa.
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 03, 2022, 17:59:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2022, 12:25:20
Yhteiskunnan pitäisi pakottaa kapean mukavuusalueen ihmisiä enemmän epämukavuusalueelle. Meillä on nykyään paljon syrjäytyneitä nuoria, joiden epämukavuusalueeseen kuuluu opiskelu, työnteko, parisuhde, liikunta ja terveellinen ravinto. Mukavuusalue heillä rajoittuu pornoon, kotisohvaan, pikaruokaan, tupakkaan ja pariin huonoon kaveriin. Heistä on tullut ongelma.
Puhutko nyt keinoista, jotka motivoisivat itseäsi kehittymään vai keiden motivoinnista nyt puhut?
Puhun lähinnä niistä, joiden luontainen mukavuusalue on hyvin suppea ja kyky siirtyä epämukavuusalueelle on olematon. Tälle epämukavuuden sietokyvylle on suomen kielessä oma nimikin,
sisu. Se ei valitettavasti ole enää hedonismin valtakaudella muodissa.
Menestyneille ihmisille onkin tunnusomaista a) hyvin laaja henkilökohtainen mukavuusalue ja b) kyky sietää epämukavuutta ja jopa halu siirtyä epämukavuusalueelle.
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 04, 2022, 07:52:23
Menestyneille ihmisille onkin tunnusomaista a) hyvin laaja henkilökohtainen mukavuusalue ja b) kyky sietää epämukavuutta ja jopa halu siirtyä epämukavuusalueelle.
A Pitää paikkansa. B vain osalla ja hyvin motivoituneena. Niin moni menestynyt ihminen alkoholisoituu tai muuten vajoaa kurjaan tilaan, mikä viittaa siihen, ettei ole itsekuria poistua mukavuusalueelta, kun siihen ei enää ole riittävästi motiivia .
Kuulemma Vireniä ja jotain toista suurjuoksijaa oli vaikea saada jo aktiiviaikana elokuviin, koska sinne piti kävellä muutama sata metriä. Lopetettuaan Viren sanoi viihtyvänsä Myrskylässä, kun arki sujui niin, ettei tarvinnut lähteä mihinkään.
Menestyjien tärkeimmät ominaisuudet ovat mainittu A eli kyky tarvittaessa sopeutua erilaisiin olosuhteisiin sekä kyky suuntautua toimintaan ongelmien vatvomisen sijasta. Toki noihinkin on poikkeuksia.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 04, 2022, 10:10:01
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 04, 2022, 07:52:23
Menestyneille ihmisille onkin tunnusomaista a) hyvin laaja henkilökohtainen mukavuusalue ja b) kyky sietää epämukavuutta ja jopa halu siirtyä epämukavuusalueelle.
A Pitää paikkansa. B vain osalla ja hyvin motivoituneena. Niin moni menestynyt ihminen alkoholisoituu tai muuten vajoaa kurjaan tilaan, mikä viittaa siihen, ettei ole itsekuria poistua mukavuusalueelta, kun siihen ei enää ole riittävästi motiivia .
Kuulemma Vireniä ja jotain toista suurjuoksijaa oli vaikea saada jo aktiiviaikana elokuviin, koska sinne piti kävellä muutama sata metriä. Lopetettuaan Viren sanoi viihtyvänsä Myrskylässä, kun arki sujui niin, ettei tarvinnut lähteä mihinkään.
Menestyjien tärkeimmät ominaisuudet ovat mainittu A eli kyky tarvittaessa sopeutua erilaisiin olosuhteisiin sekä kyky suuntautua toimintaan ongelmien vatvomisen sijasta. Toki noihinkin on poikkeuksia.
Hyvä esimerkki- epämukavuusalue on silloin, kun joutuu tekemään jotain mitä ei halua tehdä.
Treenaminen ja itsensä rasittaminen äärimmäisyyksiin- voi tuntua epämukavalta ja vaikealta. Se ei silti kokonaisuutena ole epämukavuutta, jos on omaa halua ja tavoite tehdä sitä. Yleensä jotain saavuttaakseen.
Arkiseen elämiseen siirrettynä, ei sitä vaimoakaan jatkuvasti "kehtoo" hurmata, kun se jo kertaalleen on tullut tehtyä. Sama asia se on naistenkin osalla, ei oman miehensä vuoksi juurikaan tälläydytä.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - elokuu 04, 2022, 12:03:35
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 04, 2022, 10:10:01
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 04, 2022, 07:52:23
Menestyneille ihmisille onkin tunnusomaista a) hyvin laaja henkilökohtainen mukavuusalue ja b) kyky sietää epämukavuutta ja jopa halu siirtyä epämukavuusalueelle.
A Pitää paikkansa. B vain osalla ja hyvin motivoituneena. Niin moni menestynyt ihminen alkoholisoituu tai muuten vajoaa kurjaan tilaan, mikä viittaa siihen, ettei ole itsekuria poistua mukavuusalueelta, kun siihen ei enää ole riittävästi motiivia .
Kuulemma Vireniä ja jotain toista suurjuoksijaa oli vaikea saada jo aktiiviaikana elokuviin, koska sinne piti kävellä muutama sata metriä. Lopetettuaan Viren sanoi viihtyvänsä Myrskylässä, kun arki sujui niin, ettei tarvinnut lähteä mihinkään.
Menestyjien tärkeimmät ominaisuudet ovat mainittu A eli kyky tarvittaessa sopeutua erilaisiin olosuhteisiin sekä kyky suuntautua toimintaan ongelmien vatvomisen sijasta. Toki noihinkin on poikkeuksia.
Hyvä esimerkki- epämukavuusalue on silloin, kun joutuu tekemään jotain mitä ei halua tehdä.
Mukavuusalue ei ole pysyvä, vaan se muuttuu jatkuvasti. Joskus se saattaa surkastua olemattomiin ja jäljelle jää pelkkää epämukavuusaluetta. Tällöin ihminen on sairastunut masennukseen.
Menestymisen edellytykset on vähän offtopic ja sitä käsiteltiin jo Jatkumolla negaation kautta eli pohdittiin ansiokkaasti syitä epäonnistumisiin.
Socrates, jolta varastin nikkini, kohosi maailman tunnetuimpien jalkapalloilijoiden joukkoon ja luki siinä ohessa itsensä lääkäriksi, mutta ei mennyt uran jälkeen epämukavuusalueelle sairaalaan tms töihin, vaan juopotteli itsensä hengiltä 56 vuotiaana.
Jos tekee vaikka jotain vaativaa operaatiota jossa on oikeasti vaarassa, siinä saattaa nousta pintaan aika samanlaista ongelmaa kuin jollain joka on arjessa epämukavuusalueella helposti ja jatkuvasti, jolla on vaikka ahdistuneisuutta tms. ja suuri riski masennukseen tai sen tapaiseen.
Tällä kaverilla joka tekee vaativaa hommaa on ehkä jotain aika simppeleitäkin keinoja joilla niitä hallitaan. Totta kai olet aamulla aivan solmussa, eikä päiväänsä tai ylipäätänsä yhtään mitään kannata edes miettiä ennen kuin on ensin vetänyt lyhyen ja intensiivisen treenin — noin esimerkiksi.
Ensilmmäisellä kaverilla se on oma valinta lähteä tämmösiin hommiin, ja niitä tehdään tietyistä syistä. Sille on motivaatio ja sille on tietyt ulkoiset rajat joilla sitä voi hallita.
E: Ja sitten vielä ulkoiset tekijät on ohjanneet ja vieneet siihen paikkaan vähitellen sen takia että sillä on kykyä selvitä niistä haasteista, jotain onnistumisia, itseluottamusta ja hiljalleen karttuvaa osaamista jolla ne hommat handlataan.
Toisella kaverilla taas on vaan aivan saatanan vaikeaa, eikä ne koettelemukset sinänsä tuota mitään ulkoista hyvää eikä hyötyä. Sitten siihen liittyy häpeää ynnä muuta.
En mä tämmöstä lähtenyt sanomaan ja tää on aika typerä yksinkertaistus, mutta lohkaistaan se nyt sitten niin, että mukavuusalue voi surkastua myös siitä että olet epämukavuusalueella liikaa, vääristä syistä ja huonolla tavalla.
Jonkinlaisena väliyhteenvetona tulee mieleen, että oikeastaan epämukavuusalue on mielekäs käsite lähinnä silloin, kun joku patistaa tekemään jotain, joka kohteen mielestä ei sovi siihen hetkeen. Muuten käsite laajenee liikaa kattamaan kaikki masennukset sun muut huonot fiilikset.
Kuten avauksessa totesin, omilla valinnoillaan ihminen pyrkii maximoimaan mukavuusalueella olemisen, joka tulee vain hiukan viivästyneenä, jos lähtee lenkille, vaikka laiskottaa. Mutta jos on tympääntynyt laiskotteluun ja haluaisi lähteä lenkille, että olo paranisi ja joku painostaa jatkamaan laiskottelua, sitä voi sanoa patistamiseksi epämukavuusalueelle.
Enemmän kuin urotekoja tai ahkeruutta, epämukavuusalueelle meneminen on rutiineista poikkeamista, itselle jotenkin vaikeaan aikaa asioitten tekemistä ja jonkun muun tarpeiden omien edelle asettamista.
Yritin kaivella omasta elämästäni asioita, jotka mahtuisin käsitykseeni siitä, mitä on epämukavuusalueelle meneminen. En oikein muuta vielä ole löytänyt kuin sen, miten eräässä vaiheessa työuraani tehtäviini kuului myös käyttäjien kouluttaminen. Pahimmillaan noin sadalle ihmiselle esiintyminen oli minulle kauhistus, jota jännitin pitkän aikaa etukäteen. Onneksi noita tilanteita oli jokseenkin harvoin. En esiintymiseen koskaan oikein tottunut, mutta opin sietämään.
Sen sijaan elämän eteen heittämät vastoinkäymiset muuten eivät kuulu tuon sanan sisään eivätkä myöskään kysymykset siitä, otanko päikkärit vai tiskaanko tai siivoanko.
^
Jos kaikki olisikin aina mukavaa, ei kehitystä tapahtuisi, eikä opittaisi uusia asioita.
Laistamaan oppiminen käy luonnostaan, mutta itsensä haastaminen vaatii toimintaa, tai ajattelua. Ajattelukin on työtä, jota tehdään, kun ei hyväksytä helppoja oletuksia ja siirrytä heti eteenpäin.
Ujon on vaikea olla esillä, tai aran rohkea, mutta senkin oppii- rohkeus on kuitenkin vain nöyryyttä tuntea omat rajansa ja parantaa niitä. Urheilussa se on helppoa, sillä siihen on mittarit, mutta muussa elämässä ilmeisesti paljon vaikeampaa, tai ainakin työläämpää.
Jos joku on luonnostaan rohkea, on hän todennäköisesti ilmeisen tietämätön siitä mihin ryhtyy ja mitä vaaroja siinä on.
Arkisesti avioon meneminenkin vaatii rohkeutta, mutta onneksi ne jotka sen tekevät eivät sitä tiedä.
Epämukavuusalue on oikeastaan tarpeeton termi, koska kukaan ei halua olla Epämukavuusalueella ilman oletusta jonkinlaisesta palkkiosta, joka voi sitten olla vaikka läheisen tyytyväisyys.
Brutto on oikeilla jäljillä puhuessaan mukavuusalueen laajuudesta, joka voi vaihdella lähes olemattomasta kaikkiin normaalielämän tilanteisiin. Ihminen joka lähtee matkalle ja siellä hotellihuoneessa on torakoita , hometta ja rottia eikä vettä ja sähköä tule ja pihalla huumejengit tappelevat niin ettei ulos uskalla mennä, mutta tykkää että ok reissu eikä tee valitusta omaa aika laajan mukavuusalueen.
Laaja mukavuusalue = sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin. Se lienee aika paljon fyysistä vahvuutta, kroppa kestää kuumaa, kylmää, liikkumista, liikkumattomuutta yms reagoimatta häiritsevän vahvasti.
Kapea mukavuusalue voi olla jotain erikoisherkkyydeksi kutsuttua, ärsykkeet tuntuvat voimakkailta.
Luonnostaan laaja mukavuusalue pyrkii laajenemaan edelleen, koska sitä vie haastaviin olosuhteisiin ja kapea tuppaa kapenemaan edelleen.
Yksin ollessa mukavuusalueen laajuus vaihtelee yleensä vähän paitsi pakosta. Parisuhde on konteksti, missä se voi supistua tai laajeta paljonkin.
Mof arveli, että mukavuusalue voi kaventua, jos sieltä joutuu olemaan liikaa pois. Varmasti sekin on mahdollista eikä edes harvinaista.
Hyvää settiä :P
Epämukavuusalueelle on varmaan olemassa selkeitä määritelmiä, mutta epäilen että aika usein kun siitä puhutaan eri näkökulmista, sillä myös tarkoitetaan vähän eri asioita.
Tällaista on erityisen selkeästi esimerkiksi uskonnon kieli, jossa puhutaan elämän isoista ja tärkeistä kysymyksistä yhteisillä kattotermeillä, mutta täsmälliset käsitykset niistä saattaa yksilöiden välillä erota aika villistikin.
Oletan että sinällään joku "sumeus" tai monitulkintaisuus voi olla tarpeellista tai hyödyllistäkin joskus.
Socrateksen ajatuksessa on pointtia sikäli, että yksi hämärtävä tekijä termissä on siihen sisältyvä negaatio.
Joissain jäsennyksissä epämukavuusalue on kaikkein uloin kehä jolla on tukala ja vaikea toimia. Joskus se tarkoittaa kaikkea muuta paitsi "mukavuusaluetta" merkityksessä sitä mikä sujuu ja missä ei ole mitään ongelmaa. Ja joskus se on mitä tahansa johon sisältyy jotakin "epämukavaa", mikä taas mun mielestä tietyllä tapaa faktuaalisesti ihan oikein ymmärrettynä sisältää jokaisen hetken kokemuksien kimpun, jos sitä vain erittelee tarpeeksi tarkasti ja osaa kaivaa sieltä epämukavat tuntemukset esiin.
Minusta Bruton ajatus on ihan hyvä ja selkeä, ja samoin Hipin käsitys epämukavuusalueesta vaikuttaa järkeenkäypältä ja selkeältä.
Jos tota pitäis mitata, varmaan silloin mitattaisiin jotain autonomisen hermoston aktivaatiotasoa ja sitä kautta stressin määrää. Tai verrattais sen osina sympaattisen hermoston ja parasympaattisen hermoston aktvaatiota ja tehtäis sitä kautta joku määritelmä.
Uskoisin että esimerkiksi Hipin löytämä esimerkki menis yhteen tollasen kanssa tosi hyvin. Siinä mielessä että siinä ihan todella on korkea autonomisen hermoston aktivaatiotaso.
Yksityiskohdista on mahdoton tietysti sanoa, mutta heittona vois olla esim. niin että autonomisen hermoston aktivaatiotaso on korkea eikä se lakkaa sitä olemasta, mutta toistojen kautta siihen joko tottuu ja se sinänsä helpottaa, tai sitten voi olla, että parasympaattisen hermoston osuus aktivaatiosta jopa vähän kasvaa jolloin löytyy siihen semmosta jarrua että ne tilanteet jollain lailla menee, vaikkei se nyt mitään nannaa oliskaan.
Edelleen ihan hitonmoisena spekulaationa heittäisin että näiden aktivaatiotasojen kannalta "hedelmällinen vyöhyke" kehityksen kannalta ei ole kaikille sama ylipäätään. Vasteet eri tilanteisiin vaihtelee yksilöittäin, ja sen lisäksi tilanteesta ja sisällöistä riippuen vaihtelee yksilöittäin, mikä olis niille hyödyksi tai hyvästä.
Bruton ajatus ei välttämättä tarkoita tätä, mutta siitä voi saada käsityksen, että tavoite ois suoraan vaan lisätä autonomisen hermoston aktivaatiota ja että se on sama kuin "epämukavuusalue".
Luulen että oppimisen ja kehityksen kannalta on aika usein hyödyllistä että nimenomaan parasympaattisen hermoston aktivaation osuus on aika suuri silloin kun ollaan ns. "haastavassa tilanteessa" -- eli siis jonkinlaisen terävöitymisen ja pinnistelyn yhteydessä.
Sitten taas syrjäytymisessä tästä vinkkelistä katsottuna tuskin on yleensä ongelma se, että nää ihmiset on jotain ihmeen sameassa vedessä lilluvia lumpeenkukkia, joilla ei nouse syke eikä stressi, koska ne välttää sitä niin hyvin. Vaan todennäköisemmin niiltä uupuu sosiaalisen liittymisen ja hyvälaatuisen vuorovaikutuksen tuoma rauhoittuminen ja ilo. Tai sille itselle hyvää tekevät vastineet. Autonominen hermosto aktivoituu jo levossa, ja tavallaan on 'saavutus' sopeutua tähän, mutta se on vähän niin kuin eläis jonkun pääosin subkliinisen tulehdustilan kanssa silleen että se on vaan se sun normaali.
Ymmärrän ja hyväksyn pointin sisusta ja hedonismin ajasta tavallaan. Sisuhan sopis just siihen, että lähtöolosuhteet voi olla tosi vaikeat ja ei lupaavat.
Joskus tämmösen ihmisen elämänlaatu paranee, ehkä siihen tulee jotain sosiaalista hyvää tai se oppii rentoutumaan tai jotain... mutta sitten se ei kuitenkaan motivoidu lähtemään vaikka työelämään tai välttää kilvoittelua ja sen tyyppistä.
Kärsimys ei mun mielestä ole mielekästä sinällään eikä se itsessään jalosta eikä kasvata ihmistä, mutta se joka tapauksessa kuuluu elämään, on väistämätöntä, ja voi olla mielekästä esimerkiksi osana kilvoittelua.
Sisusta sais ihan hyvin pätevän kansanpsykologian käsitteen ja siinä ois potentiaalia vaikka suomalaisista lähtökohdista ja suomeksi kirjoitettavalle filosofialle tämmösen jenkkilähtöisen tai kansainvälisemmän sijaan.
Mutta niin kun... nykyajan hedonismin ja itsekeskeisyyden kova haaste on ehkä semmonen että entä jos joku sanoo että ei mulle riitä se, että osaan tehdä jotain hommaa ja tiedän että se on tärkeää ja sillä on hyvä tarkoitus. Myyn aikaani tämmöselle kvartaalitaloudessa toimivalle firmalle, ja mun mielestä on se on parempaa jos mä vaan juon kaljaa, oon ikuisella lomalla ja teen mitä haluan.
Mä ainakin haluaisin erottaa sisun positiivisena asiana vaikka jostain kiinalaisten tai korealaisten käsityksestä, jossa yksilö nöyrästi palvelee niitä isäntiä mitä sillä on.
Siis silleen että siinä voi säilyä aika kovakin omanarvontunto mikä on myös tossa hedonismissa, mikä ei kaikki ole sekään täsmälleen samaa paskaa, mutta siinä on tietty pitkäjänteisyys ja sinnikkyys ja semmonen asenne vaan että päätät että teet tiettyjä joskus hyvin ikäviäkin asioita silti.
Helvetinmoista schaissea taas ja aiheen vierestä jo. Mutta jottei tää nyt menis näin vakavaksi, tarjoan tämmösen pienen klipin jonka dialoginpätkä oli mielessä kun kirjoitin lumpeenkukista:
"You are a loose lily floating down an amber river"
Epämukavuusalue on kyllä ikävä termi. Tekisi hyvää olla siellä joskus, vaikkei houkuta.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 04, 2022, 20:17:17
Bruton ajatus ei välttämättä tarkoita tätä, mutta siitä voi saada käsityksen, että tavoite ois suoraan vaan lisätä autonomisen hermoston aktivaatiota ja että se on sama kuin "epämukavuusalue".
--
Luulen että oppimisen ja kehityksen kannalta on aika usein hyödyllistä että nimenomaan parasympaattisen hermoston aktivaation osuus on aika suuri silloin kun ollaan ns. "haastavassa tilanteessa" -- eli siis jonkinlaisen terävöitymisen ja pinnistelyn yhteydessä.
Tämä kaikkineen oli hauskaa ja hyvää settiä, mutta tartun nyt vain tähän. Palautan asiaa alkuperäiseen ajatukseen, eli epämukavuusalueisiin parisuhteissa, koska se on ollut nimenomaisesti pointtini: tuotako siis pitäisi parisuhteissa tavoitella, jotta ne "kehittyisivät", eivätkä "kapenisi"?
Ja sitä mä vaan olen kysynyt, että hell miksi?
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 05, 2022, 05:59:41
Palautan asiaa alkuperäiseen ajatukseen, eli epämukavuusalueisiin parisuhteissa, koska se on ollut nimenomaisesti pointtini: tuotako siis pitäisi parisuhteissa tavoitella, jotta ne "kehittyisivät", eivätkä "kapenisi"?
Ja sitä mä vaan olen kysynyt, että hell miksi?
T: Xante
Parisuhde on (epä)mukavuusalueen "koekenttä". Muissa konteksteissa mukavuusalueelta poistutaan yleensä enemmän tai vähemmän pakosta (työ yms velvollisuudet) tai melko selkeän palkinnon takia (jokin saavutus tai lenkin jälkeen parempi olo tms).
Parisuhteessa palkinto on lähinnä kumppanin toiveen täyttäminen, kun suostuu tekemään jotain, mikä ei ainakaan sillä hetkellä huvita jos yleensäkään.
Parisuhde on jatkuvaa säätämistä sen suhteen viitsiikö toisen takia mennä pois mukavuusalueelta tai kannattaako toista yrittää saada pois sieltä, tehdäänkö asioita yhdessä vai erikseen vai eikä tehdä oikein mitään.
Kuten alussa kirjoitin, Parisuhteessa mennään helposti ääripäihin. Alussa miellytetään ja jossain vaiheessa lässähdetään niin, ettei toisen takia nousta sohvalta oikein minkään aiemmin yhteisen vapaa-ajan harrastuksen tms takia. Toinen voi sitten joko painostaa epämukavuusalueelle tai toisaalta tulla ylivarovaiseksi ehdottamaankaan mitään. Toimivan keskitien löytäminen vaatii molemmilta elämänkokemusta ja selkeän käsityksen, mikä on mennyt vikaan.
Kaippa parisuhteissa ollaan useinkin epämukavuusalueilla ja "joustetaan asioissa. Ilman joustamista ei varmaan sitä parisuhdetta pidempiaikaisesti olekaan.
Jos aina vain toinen joustaa, voi sekin toimia, ihmisluonteiden mukaan, mutta silloin on kyseessä jonkinlainen alistuvuus-suhde. Saattaa sekin olla yleisempää, kuin luullaan. Tasavertaisuus ja muu ihanuus taitaa olla suhteellisen harvinaista, vaikka sellainen voisi olla toivottavaa.
Monenlaiset riippuvuudet (molemminpuoliset) lienevät niitä liimaavia tekijöitä joita parisuhteessa "inhotaan" mutta ei niistä haluta päästä eroonkaan.
Yhteiskunnallisesti ja henkilökohtaisesti tulee jokaiselle aikoja, jolloin haluaisi olla vapaa sidoksista, mutta vapauden hinta on useimmiten maksettava- parisuhteen päättymisenä.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 05, 2022, 05:59:41
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 04, 2022, 20:17:17
Bruton ajatus ei välttämättä tarkoita tätä, mutta siitä voi saada käsityksen, että tavoite ois suoraan vaan lisätä autonomisen hermoston aktivaatiota ja että se on sama kuin "epämukavuusalue".
--
Luulen että oppimisen ja kehityksen kannalta on aika usein hyödyllistä että nimenomaan parasympaattisen hermoston aktivaation osuus on aika suuri silloin kun ollaan ns. "haastavassa tilanteessa" -- eli siis jonkinlaisen terävöitymisen ja pinnistelyn yhteydessä.
Tämä kaikkineen oli hauskaa ja hyvää settiä, mutta tartun nyt vain tähän. Palautan asiaa alkuperäiseen ajatukseen, eli epämukavuusalueisiin parisuhteissa, koska se on ollut nimenomaisesti pointtini: tuotako siis pitäisi parisuhteissa tavoitella, jotta ne "kehittyisivät", eivätkä "kapenisi"?
Ja sitä mä vaan olen kysynyt, että hell miksi?
Esim toi koko ajatus lainauksessa on multa vähän silleen juostessa tipotellen kustu :P Tavallaan rennolla otteella heitettyä ja ehkä jopa ihan asiaa, mutta sitten on vielä eri juttu syventyä siihen tarkemmin ja perehtyä kunnolla.
Lyhyt vastaus kysymykseen: Ei parisuhde ole mikään opisto eikä siinä tollasta välttämättä tarvita mihinkään.
Mutta siinäkin voi aiheutua jotain ongelmaa siitä, jos osapuolet on tosi erilaisia tai erilaisessa tilanteessa noiden juttujen suhteen. Ja ehkä se voi olla yksi mahdollinen voimavara suhteelle, jos molempien suhtautumisessa ja intresseissä on noihin asioihin nähden samaa.
TSS sanoi että "suunta on sama", ja aika samantapaista tolla kai lähinnä haen.
Hienokseltaan erilainen näkökulma on se, että jos sinua tai molempia kiinnostaa parisuhteessa sellainen, että olette oikeasti aika erilaisia mutta on yhteisiä intressejä, arvoja yms. tai olette samanlaisia mutta on erilaisia arvoja, intressejä yms. — ja tästä käsin halutaan esimerkiksi oppia ja ns. "kasvaa yhdessä", silloin mun mielestä on tilausta sille, että joillekin parisuhteessa haastaville jutuille löytyy tollasta muutokselle ja kehitykselle otollista maaperää.
Mutta kyllä mä korostaisin enemmän yhteyden kokemusta, sitä että asiat sujuu, ihan vaan rauhallista hyvää oloa tai sitä että on hauskaa ja muuta tämmöstä.
Kun loppujen lopuksi ei se toinen ole sulle mikään väline eikä polku jota pitkin kuljetaan kunnes päästään johonkin tai löytyy joku houkuttelevampi reitti.
Yksi vaikeus tässä on tietysti se, että jokainen puhuu omasta tilanteestaan käsin ja omien toiveidensa ja pelkojensa kautta myös. Helposti siinä yrittää jotenkin perustella omaa tapaansa elää tai kokea tai jotain omaa näkökulmaa, nykyistä tilannetta tai koko henkilöhistoriaansa "oikeaksi" ja "hyväksi" tai "arvokkaaksi".
Siinä vähän katoaa se, että ei sun sitä tarvitse loogisesti ehyesti perustella muille — eikä se arvo ole siitä kiinni.
Ja suhteita on ja voi olla tosi monenlaisia, monella tapaa hyviä myös.
Täällä on tullut monia hyviä määrittelyitä epämukavuusalueelle, esimerkiksi tuo MO:n, että se on "uloin kehä, jossa on tukalaa ja epämukavaa toimia", ja toisaalta myös autonomisen hermoston aktivaatiotaso ja siten stressin määrä voisi sitä kuvastaa. Voisi ajatella, että sellaiset tilanteet ovat ainakin epämukavuusalueella. Toisaalta tuo määritelmä taas hiukan kaventaa ehkä epämukavuusalueen käsitettä liittymään jonkinlaiseen ahdistukseen, vaikka täällä on toisaalta kuvattu epämukavuusaluetta esim. lenkille lähtemisen vaikeutena ja jäätelöstä kieltäytymisenä.
Jos mietin omaa elämääni, ei parisuhde ehkä ole ollut keskiössä epämukavuusalueiden tiimoilta. Voi varmasti kuitenkin olettaa, että bilehileellä ja eräjormalla on jokseenkin eri mukavuusalueet, ja siinä jouduttaisi useinkin patistelemaan toista alueelta toiselle. Toisaalta ihmiset muuttuvatkin, tai en tiedä tarkalleen mitä heille tapahtuu, ehkä prioriteetit muuttuvat tai jotain. Ehkä tärkeintä on edelleen se sama suunta, mitä parisuhteeseen tulee.
Jos mietin aivan käytännön elämää omalta kohdaltani, niin välillä opiskeluprojektin jatkaminen tuntuu epämukavuusalueelle astumiselta, vaikka se antoisaa onkin. Toisaalta opiskelu on jotain minulle hyvin luontevaa, joten ei kai sitä voi epämukavuusalueeksikaan sikäli sanoa. Esiintyminen on minulle kuten Hipillekin epämukauusalue, mutta sitä joutuu työn kautta tekemään sen minkä joutuu, ja siihenkin on jollain tasolla tottunut. Ihmisiin tutustuminen isossa porukassa on minulle epämukavuusalue, enkä varsinaisesti nauti mistään small talk -kekkereistä ja verkostoitumistapahtumista. Yleensä niissäkin on kuitenkin ihan ookoo tai kivaakin, ja sitten voi taas olla hyvällä mielellä kotona, kun on vähän pinnistellyt. Ruokakaupoissa käyminen, tai nykyään ylipäätään kaikenlainen shoppailu on aikalailla epämukavuusaluetta. Ennen tosin tykkäsin, niin kuin tykkäsin kaikenmaailman bileistäkin. En tiedä, onko hermostoni jotenkin herkistynyt entisestään, vai mistä muutos johtuu. Vai olenko vaan tehnyt kumpaakin jo riittävästi.
Ehkä tästä lopulta osaan sanoa vain sen, että elämässä on oltava tietynlaista aaltoliikettä (käytettiinpä siitä mitä sanaa tahansa) - ja sitä tulee eteen luonnostaan. Ymmärrän kuitenkin tuon socrateen aloituksessa mainitseman tylsistymisen mukavuusaleeseen, jolloin ihminen itse aktiivisesti hakeutuu epämukavuusalueelle. Tässäkin tavallaan epämukavuusalue tulee kuitenkin itsestään eteen, jos siis tavallaan liika mukavuus tylsistää olon epämukavaksi.
Uskoakseni nämä mukavuus-/epämukavuusalueet määrittävät ratkaisevasti elämämme suuntaa - ne ohjaavat jokaista valintaamme arvojemme ohella.
Eipä mulla nyt tässä oikeastaan mitään pointtia tai uutta ollut, mutta tulipa kirjoitettua (ei kuitenkaan juhlista käsin - vielä :D).
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 05, 2022, 17:33:47
Toisaalta tuo määritelmä taas hiukan kaventaa ehkä epämukavuusalueen käsitettä liittymään jonkinlaiseen ahdistukseen
Mitattavuuden ohella sen tyyppisen määritelmän etu on, että irtaudutaan yksilön omista selityksistä ja sen miettimisestä, mikä on tai ei ole teoriassa "epämukavaa". Silloin keho ratkaisee sen käytännössä.
Autonomisen hermoston aktivaatio ei ole ihan samanlainen asia kuin "ahdistus", joka taas ei ole sinänsä tunne, vaan siinä... tosi tyhmästi kuvattuna ilmenee vähän sellainen luuppi kehon, ajatusten, tunteiden ja sen tilanteen tai olosuhteiden välillä.
Mulle tulee nykyään esiintymisestä aika harvoin mitään vahvaa negatiivista reaktiota. Ei se kuitenkaan mene niin ettei vois tulla.
Jotkut muusikot tai teatteri-ihmiset saattaa kärsiä lavakammosta, ja pahimmillaan se voi mennä vaikka paniikkikohtaukseksi. Siinä mielessä on ihan ymmärrettävää että se voi olla riesa tai isokin sellainen.
Toisaalta jotkut kokee sen niin, että hyvään esitykseen kuuluu se että jonkin verran ja joskus aika paljonkin jännittää. Silloin se kyllä yleensä helpottaa tai lakkaa lähes kokonaan jossain vaiheessa esitystä. Ja sitä katsotaan niin että tilanne tuottaa jonkun epämukavan mutta toisaalta myös hyödyllisen tilan.
Luokkahuoneessa työskentelyyn opettajana saattaa joskus liittyä vaikka sellainen tila, että olet tosi rauhallinen ja samaan aikaan erittäin virittynyt, jos nyt näin voi sanoa.
Täsmällinen kuvailu voi mennä vähän jo yli, mutta... menköön nyt.
Voi olla että se tunne tai tila on jollain lailla "ohut" ja sitten siihen sisältyy jotain hyödyllisiä aspekteja. Esimerkiksi sun tilatietoisuus laajenee sillä tavalla että olet normaalia itseäsi tietoisempi ympäristön yksityiskohdista. Onko joku ovi kiinni vai ei, mitä joku tyyppi jossain taustalla tekee. Tämmöset jutut ei tule ajattelemalla vaan ne on sulle vaan enemmän läsnä sen jonkun rauhallisuuden ja virittyneisyyden yhdistelmän takia.
Kai toikin vois periaatteessa olla ahdistavaa tai häiritsevää. Mutta ei se vaan välttämättä ole :P
Sitten siinä saattaa vähentyä joku herkkyys sillä tavalla että et esimerkiksi hämmästy tai ylläty niin helposti. Tää liittyy siihen missä mielessä se tila on myös "ohut".
En oikeasti tiedä yhtään, miltä tommonen tila näyttäis hermotollisen aktivaation näkökulmasta. Mä luulen että siinä sun autonominen hermosto tekee kyllä enemmän kuin normaalisti, mutta ei se ole mitään ahdistusta tietenkään eikä mun mielestä edes mikään "pakene tai taistele"-reaktio ihan varsinaisesti.
Voi olla että ihmisille kehittyy jotain tämmösiä tiloja jotka on hyödyllisiä johonkin. Ehkä jopa ihan arjessa silleen ettei sitä huomaa tai tuu ajattelleeksi.
Jos sulle tulee sellaisia kokemuksia autonomisen hermoston virittymisestä että tää on tosi siistiä ja kivaa, ehkä se toimii mielihyvän ja sen tyyppisen tasolla aika vahvanakin yllykkeenä hakeutua semmoseen uudestaan.
Onhan jossain poliiseissa ja muissakin ammateissa ihan varmasti ihmisiä, joille joku tommonen on osasyy tehdä semmosta hommaa. Nuorempana se voi olla enemmän sitä, että hakeutuu nimenomaan koviin tilanteisiin ja semmoseen jossa niitä on, mutta aika usein se tasoittuu iän myötä silleen, että lopulta sitten kiinnostaakin aika lailla muut asiat.
Toi kytkeytyy ahdistukseen sikäli että... ahdistus aktivoi sympaattista hermostoa, mutta siihen liittyy ihan olennaisesti pelko ja huoli ja tämmöset asiat. Voit jopa olla huolissaan ja peloissaan oman kehon reaktiosta ja tilasta ja todeta vaan että ei hitto, mun keho toimii sitä vastaan, mitä mä tässä tilanteessa haluan ja tarvitsen.
Sympaattisen hermoston aktivaatio sinänsä voi olla myös hyödyllinen, ja sitten jos parasympaattinen hermosto ottaa siinä aika ison roolin, ei se ehkä karkaa mihinkään ihan sfääreihin tai ole enää sellainen negatiivinen asia edes, sitten kun se homma alkaa siinä tilanteessa sujua ja löytyy joku flow tai sellaiset olosuhteet joihin se tila, joka normaalisti vois olla tosi kummallinen ja outo, vaan sopii, etkä sä mieti tai kyseenalaista sitä sen kummemmin.
Oppimisen yhteydestä tähän en ole yhtään varma. Mutta oletan että jos se menee liian raskaaksi se tila, ja se alkaa olla sellainen
fight or flight ihan oikeasti, ei siinä enää toimi pää eikä ihminen siinä kognitiivisesti ole missään määrin vahvoilla. Ei ne tilat vaan ole siihen soveltuvia, vaan kai semmosen tarkoitus suunnilleen se että nyt äkkiä tilanne toisenlaiseksi ja lakkaa kaikki miettiminen :P
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 05, 2022, 18:30:20
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 05, 2022, 17:33:47
Toisaalta tuo määritelmä taas hiukan kaventaa ehkä epämukavuusalueen käsitettä liittymään jonkinlaiseen ahdistukseen
Mitattavuuden ohella sen tyyppisen määritelmän etu on, että irtaudutaan yksilön omista selityksistä ja sen miettimisestä, mikä on tai ei ole teoriassa "epämukavaa". Silloin keho ratkaisee sen käytännössä.
Autonomisen hermoston aktivaatio ei ole ihan samanlainen asia kuin "ahdistus", joka taas ei ole sinänsä tunne, vaan siinä... tosi tyhmästi kuvattuna ilmenee vähän sellainen luuppi kehon, ajatusten, tunteiden ja sen tilanteen tai olosuhteiden välillä.
Mulle tulee nykyään esiintymisestä aika harvoin mitään vahvaa negatiivista reaktiota. Ei se kuitenkaan mene niin ettei vois tulla.
Jotkut muusikot tai teatteri-ihmiset saattaa kärsiä lavakammosta, ja pahimmillaan se voi mennä vaikka paniikkikohtaukseksi. Siinä mielessä on ihan ymmärrettävää että se voi olla riesa tai isokin sellainen.
Toisaalta jotkut kokee sen niin, että hyvään esitykseen kuuluu se että jonkin verran ja joskus aika paljonkin jännittää. Silloin se kyllä yleensä helpottaa tai lakkaa lähes kokonaan jossain vaiheessa esitystä. Ja sitä katsotaan niin että tilanne tuottaa jonkun epämukavan mutta toisaalta myös hyödyllisen tilan.
Luokkahuoneessa työskentelyyn opettajana saattaa joskus liittyä vaikka sellainen tila, että olet tosi rauhallinen ja samaan aikaan erittäin virittynyt, jos nyt näin voi sanoa.
Täsmällinen kuvailu voi mennä vähän jo yli, mutta... menköön nyt.
Voi olla että se tunne tai tila on jollain lailla "ohut" ja sitten siihen sisältyy jotain hyödyllisiä aspekteja. Esimerkiksi sun tilatietoisuus laajenee sillä tavalla että olet normaalia itseäsi tietoisempi ympäristön yksityiskohdista. Onko joku ovi kiinni vai ei, mitä joku tyyppi jossain taustalla tekee. Tämmöset jutut ei tule ajattelemalla vaan ne on sulle vaan enemmän läsnä sen jonkun rauhallisuuden ja virittyneisyyden yhdistelmän takia.
Kai toikin vois periaatteessa olla ahdistavaa tai häiritsevää. Mutta ei se vaan välttämättä ole :P
Sitten siinä saattaa vähentyä joku herkkyys sillä tavalla että et esimerkiksi hämmästy tai ylläty niin helposti. Tää liittyy siihen missä mielessä se tila on myös "ohut".
En oikeasti tiedä yhtään, miltä tommonen tila näyttäis hermotollisen aktivaation näkökulmasta. Mä luulen että siinä sun autonominen hermosto tekee kyllä enemmän kuin normaalisti, mutta ei se ole mitään ahdistusta tietenkään eikä mun mielestä edes mikään "pakene tai taistele"-reaktio ihan varsinaisesti.
Voi olla että ihmisille kehittyy jotain tämmösiä tiloja jotka on hyödyllisiä johonkin. Ehkä jopa ihan arjessa silleen ettei sitä huomaa tai tuu ajattelleeksi.
Jos sulle tulee sellaisia kokemuksia autonomisen hermoston virittymisestä että tää on tosi siistiä ja kivaa, ehkä se toimii mielihyvän ja sen tyyppisen tasolla aika vahvanakin yllykkeenä hakeutua semmoseen uudestaan.
Onhan jossain poliiseissa ja muissakin ammateissa ihan varmasti ihmisiä, joille joku tommonen on osasyy tehdä semmosta hommaa. Nuorempana se voi olla enemmän sitä, että hakeutuu nimenomaan koviin tilanteisiin ja semmoseen jossa niitä on, mutta aika usein se tasoittuu iän myötä silleen, että lopulta sitten kiinnostaakin aika lailla muut asiat.
Toi kytkeytyy ahdistukseen sikäli että... ahdistus aktivoi sympaattista hermostoa, mutta siihen liittyy ihan olennaisesti pelko ja huoli ja tämmöset asiat. Voit jopa olla huolissaan ja peloissaan oman kehon reaktiosta ja tilasta ja todeta vaan että ei hitto, mun keho toimii sitä vastaan, mitä mä tässä tilanteessa haluan ja tarvitsen.
Sympaattisen hermoston aktivaatio sinänsä voi olla myös hyödyllinen, ja sitten jos parasympaattinen hermosto ottaa siinä aika ison roolin, ei se ehkä karkaa mihinkään ihan sfääreihin tai ole enää sellainen negatiivinen asia edes, sitten kun se homma alkaa siinä tilanteessa sujua ja löytyy joku flow tai sellaiset olosuhteet joihin se tila, joka normaalisti vois olla tosi kummallinen ja outo, vaan sopii, etkä sä mieti tai kyseenalaista sitä sen kummemmin.
Oppimisen yhteydestä tähän en ole yhtään varma. Mutta oletan että jos se menee liian raskaaksi se tila, ja se alkaa olla sellainen fight or flight ihan oikeasti, ei siinä enää toimi pää eikä ihminen siinä kognitiivisesti ole missään määrin vahvoilla. Ei ne tilat vaan ole siihen soveltuvia, vaan kai semmosen tarkoitus suunnilleen se että nyt äkkiä tilanne toisenlaiseksi ja lakkaa kaikki miettiminen :P
Joo, ajattelin jo edellistä viestiä kirjoittaessani, että eihän autonomisen hermoston kiihtyminen tarkoita välttämättä, edes yleensä, mitään ahdistusta. Silloin tuli jo mieleen joku pörssihai, kuka käy "kierroksilla", mutta on silti aivan elementissään. Tai vaikka seksi, kaipa se hermosto siinäkin kiihtyy, eikä ahdistuksen takia. Ahdistus tuli mieleeni enemmmän siitä esimerkistä, jossa epämukavuusalue kuvataan kehäksi, jolla on tukalaa ja epämukavaa toimia. Mutta eihän tämäkään sinällään tarkoita ahdistusta - voihan vaikka juoksulenkillä olla tavallaan sellainen olo vaikka korkealla sykealueella väkisin pysytyllessä.
Tuo esimerkkisi opettajasta koululuokassa on mielenkiintoinen ja kuvittelen tietäväni, mistä puhut. Tuollaisessa työssä joutuu tietysti olemaan "aistit auki", koko ajan hyvinkin läsnä ja tietoinen monesta asiasta. Pitää pystyä kaiken informaatiotulvan keskellä priorisoimaan oppilaiden tarpeita, kestämään sitä, ettei pysty vastaamaan kaikkien tarpeisiin ja myös hallitsemaan ympäristön olosuhteita oppimista tukevaksi.
Opettajana tavallaan samalla luo sitä rauhaa muille ja ammentaa rauhallisuudesta, mutta samaan aikaan kaikki ärsykkeet ja niistä tietoisena oleminen kuormittavat omaa hermostoa. Kyse ei tosiaankaan ole negatiivisesta olotilasta, koska tietynlainen läsnäolo sitoo opettajan tilanteeseen ja saa aikaan sujuvan flown. Tietysti ongelmana on sekin, että olotila muuttuu ylivirittyneeksi, ylikuormittuneeksi ja täten ahdistuneeksi, jolloin vahvuus kääntyy heikkoudeksi. Aistit tavallaan sulkevat itse itsensä, kun elimistö on riittävän ylikuormittunut - silloin herkkyys katoaa.
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 05, 2022, 21:19:11
Joo, ajattelin jo edellistä viestiä kirjoittaessani, että eihän autonomisen hermoston kiihtyminen tarkoita välttämättä, edes yleensä, mitään ahdistusta. Silloin tuli jo mieleen joku pörssihai, kuka käy "kierroksilla", mutta on silti aivan elementissään. Tai vaikka seksi, kaipa se hermosto siinäkin kiihtyy, eikä ahdistuksen takia. Ahdistus tuli mieleeni enemmmän siitä esimerkistä, jossa epämukavuusalue kuvataan kehäksi, jolla on tukalaa ja epämukavaa toimia. Mutta eihän tämäkään sinällään tarkoita ahdistusta - voihan vaikka juoksulenkillä olla tavallaan sellainen olo vaikka korkealla sykealueella väkisin pysytyllessä.
Ne on ehkä osittain samoja kehollisia tuntemuksia kuin ahdistuksessa, mutta jollain lailla kokemus silti eroaa tästä.
Opettajan tapauksessa mulle tuli mieleen että tilanteeseen liittyy tosi paljon tuttua ja turvallista. Tuttu ympäristö, usein tuttuja ihmisiä, ja melkein voisi sanoa, että jopa siinä arjen hulinassa ja tietynlaisessa raadollisuudessa mutta samalla arvaamattomuudessa mitä lapset ja nuoret siihen tuo, on jotain, mikä "maadoittaa" ja "rauhoittaa".
Juoksun tapauksessa ympäristö vaikuttaa myös. Moni asia siinä assosioituu positiiviseen, se voi olla tuttukin, ja niin pois päin.
Sekä jo mainituissa että seksissä on jollain tapaa olennaista sekin, mitä vaatimuksia siinä tilanteessa asettaa itselleen: Vaikka olo on juostessa välillä tukala, ei siitä olosta käsin välttämättä tarvitse muuta kuin juosta ja hengittää hetki kerrallaan.
Seksissä voi olla oikeinkin jees olla tosi avoin kosketukselle ja kokea sitä vahvasti, mutta ei siinä silloinkaan tarvitse juuri muuta. Ja vaikka se ei olisi niin herkkää ja avointa kokemista, siinä on usein silti paljon aika ilmeistä hyvää.
Siinä olet minusta hyvin jäljillä, että joillain opettajilla ikään kuin... ne vaatii itseltään ehkä vähän liikaa, mikä on kyllä siinä hommassa tosi luonnollista. Yrittää hirveän suurella herkkyydellä ohjata ja virittää jotain tunnelmaa, huomioida kaikkien muiden tarpeita, kantaa vastuuta ties mistä ja tehdä ties mitä kaikkea. Sitten ne on viiden tunnin opetuksen jälkeen itse aivan puhki ja lopussa, ehkä osittain siksi, että pyrkii ottamaan jonkun taustatyön sun muun senkin hirveän tunnollisesti.
Mutta joo... helppohan tollasta liirumlaarumia on ladella.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 05, 2022, 22:24:28
Siinä olet minusta hyvin jäljillä, että joillain opettajilla ikään kuin... ne vaatii itseltään ehkä vähän liikaa, mikä on kyllä siinä hommassa tosi luonnollista. Yrittää hirveän suurella herkkyydellä ohjata ja virittää jotain tunnelmaa, huomioida kaikkien muiden tarpeita, kantaa vastuuta ties mistä ja tehdä ties mitä kaikkea. Sitten ne on viiden tunnin opetuksen jälkeen itse aivan puhki ja lopussa, ehkä osittain siksi, että pyrkii ottamaan jonkun taustatyön sun muun senkin hirveän tunnollisesti.
Koen, että mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä suurempaan rooliin herkkyys ja havainnoinnin merkitys kasvaa. En jotenkin koe, että kyse olisi liiasta yrittämisestä tai jostain liian suuresta taustatehtävästä. Eihän havainnointikykyä voi laittaa pois päältä, että väsyisi vähemmän. Kasvatus- ja opetusalalle peräänkuulutetaan sensitiivisiä ihmisiä, mutta välillä käy mielessä, että pitäisiko siellä olla sittenkin ne kovimmat tyypit - he eivät huomaa kaikkea eivätkä siten(kään) "tunne luissaan" lasten vastaamattomia tarpeita. En tiedä, kuinka paljon opettajien väsyminen on ammattitaito tai oman työn rajaamisen kysymys, ja kuinka paljon persoonallisuuskysymys. Oli miten oli, jatkuva intensiivinen läsnäolo lapsiryhmässä vaatii ihmiseltä aika paljon resursseja. Toisaalta se antaa myös paljon.
Puhun seuraavassa osaksi itselleni, ja tää menee varmaan monen näkökulmasta ohi aiheen:
Sanotaan että päätyy vaikka yhtäkkiä soittamaan blues-bändissä, jossa henkilökemiat ei toimi kovin hyvin ylipäätään eikä olla samalla sivulla siitä, mihin pyritään koko touhulla, soundillisesti, biisien osalta yms.
Silloin soittaessa tilanne saattaa jossain mielessä tuntua epämukavalta.
Yksi tapa reagoida tommoseen on yrittää "ratkaista" sitä "olemalla hyvä" tai pääsemällä johonkin juuri tietynlaiseen tilaan. Soittaa silmät kiinni ja käpertyy itseensä, pinnistelee, ehkä katsoo omaa soitinta tai keskittyy tarkasti johonkin yhteen asiaan. Siitä seuraa joitain hyviä hetkiä, mutta ne on aika työn takana, ja niitä voi olla vaikea toistaa, jos se koko prosessi on tommonen.
Toinen tapa vois olla, että soittaa jotain ihan perussettiä niin että se ei edes vie eikä vaadi paljon mitään tai ei ainakaan ime koko fokusta. Nostaa katseen muihin ja kommunikoi ja osallistuu sillä tavalla.
Tää liittyy osittain tohon, mitä edellä oli maalailtu joistain opettajista, ja siis... semmoseen ajatukseen näistä tiloista ja niiden heikkouksista ja rajoitteista. En rupea sitä sen enempää nyt kelaamaan auki, mutta pistin itselleni ylös, ehkä myöhempää varten tai jotain.
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 06, 2022, 08:42:48
Koen, että mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä suurempaan rooliin herkkyys ja havainnoinnin merkitys kasvaa. En jotenkin koe, että kyse olisi liiasta yrittämisestä tai jostain liian suuresta taustatehtävästä. Eihän havainnointikykyä voi laittaa pois päältä, että väsyisi vähemmän. Kasvatus- ja opetusalalle peräänkuulutetaan sensitiivisiä ihmisiä, mutta välillä käy mielessä, että pitäisiko siellä olla sittenkin ne kovimmat tyypit - he eivät huomaa kaikkea eivätkä siten(kään) "tunne luissaan" lasten vastaamattomia tarpeita. En tiedä, kuinka paljon opettajien väsyminen on ammattitaito tai oman työn rajaamisen kysymys, ja kuinka paljon persoonallisuuskysymys. Oli miten oli, jatkuva intensiivinen läsnäolo lapsiryhmässä vaatii ihmiseltä aika paljon resursseja. Toisaalta se antaa myös paljon.
Toi on kyllä totta että mitä pienempi lapsi, sen suurempi merkitys herkkyydellä ja havainnoinnilla.
Ei mun mielestä se ole ongelma että ihmisellä on joku tommonen herkkyys tms vahvuutena, ja se on tosi kovaa valuuttaa pienten kanssa ja vaikka erityislasten tai sellaisten, jotka saattaa jollekin muulle olla ihan mahdottomia, mutta onkin tollaselle ihmiselle jopa tavallista helpompia.
Mutta oon osittain sillä kannalla että... joo, siitä voi tehdä liikaa jutun itselleen että ymmärrän ja tiedän ja havainnoin ja meen tämmöseen tilaan ja tää on se mitä pitää tapahtua ja joka on hyvää. Ei se aina oo se mitä tarvitaan eikä hyvä sulle eikä edes muille.
Tosi raa'asti sanottuna se voi mennä siihen että sulle pitäis ikään kuin järjestää sellaiset olosuhteet joissa se on just oikea juttu ja toimii. Ja sitten pitäis järjestää sellanen elämä että sä jaksat sitä viis päivää viikossa tehdä.
Mutta eihän siinä tietyt realiteetit vaan mee noin tietenkään.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 06, 2022, 08:50:52
Mutta oon osittain sillä kannalla että... joo, siitä voi tehdä liikaa jutun itselleen että ymmärrän ja tiedän ja havainnoin ja meen tämmöseen tilaan ja tää on se mitä pitää tapahtua ja joka on hyvää. Ei se aina oo se mitä tarvitaan eikä hyvä sulle eikä edes muille.
Tosi raa'asti sanottuna se voi mennä siihen että sulle pitäis ikään kuin järjestää sellaiset olosuhteet joissa se on just oikea juttu ja toimii. Ja sitten pitäis järjestää sellanen elämä että sä jaksat sitä viis päivää viikossa tehdä.
Mutta eihän siinä tietyt realiteetit vaan mee noin tietenkään.
Aiemmin jo sanoinkin, että kun ihminen ylikuormittuu, hänen vahvuutenaan toimiva herkkyys (sensory processing sensitivity, joka on herkkyyttä sekä sisäisille että ulkoisille ärsykkeille) helposti muuttuu heikkoudeksi, ja voi johtaa vähemmän herkkään verrattuna nopeampaan väsymiseen. Ei sitä kuitenkaan voi halutessaan napsauttaa pois päältä ja ottaa niin sanotusti rusinoita pullasta. Enkä puhu tässä mistään ääri-ilmiöstä, vaan temperamenttipiirteestä, joka löytyy tutkimusten mukaan noin 20-35% ihmisistä. Tällainen herkkyys toimii pääsääntöisesti opettajan vahvuutena ja muistelen lukeneeni tutkimusta, jonka mukaan opettajissa on paljon herkkiä ihmisiä.
Herkkyyttä käsittääkseni mitataan jollain tapaa myös valintamenettelyssä opettajien koulutusohjelmiin. Herkkyyttä siis pidetään opettajalle hyvänä ominaisuutena, mutta kaikella on aina kääntöpuolensa, ja heittelinkin jo ajatusta ilmaan, että joillain alueilla vähemmän herkät tyypit saattavat hoitaa homman paremmin. Minusta on hyvä, jos lasten kanssa toimii monenlaisia persoonallisuuksia, eikä ole olemassa jotain yhtä hyvän opettajan persoonallisuuscoctailia. Ihmiset täydentävät toisiaan.
Miten tämä nyt liittyy epämukavusalueisiin, en enää ihan tarkalleen muista. Kaipa siten, että herkkyys voi olla väylänä epämukavuusalueelle joutumiseen ihmisen väsyessä.
Pojalle saa toki melko pienestä pitäen opettaa, mitä on olla mies. Samoin kuin tytölle, mitä olla nainen.
Jos on 200 000 vuotta toiminut, toimii vieläkin.
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 06, 2022, 23:10:53
Pojalle saa toki melko pienestä pitäen opettaa, mitä on olla mies. Samoin kuin tytölle, mitä olla nainen.
Jos on 200 000 vuotta toiminut, toimii vieläkin.
Eli puheet siitä, kuinka pitäisi
"antaa poikien olla poikia ja tyttöjen tyttöjä" voidaan ainakin sinun kohdallasi lasten vanhempana unohtaa?
Annetaan lasten olla normaaleja, ilman wokea.
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 07, 2022, 01:43:14
Annetaan lasten olla normaaleja, ilman wokea.
Antamisen ja normaalin käsitteiden kanssa ongelmia?
Lainaus käyttäjältä: TSS - elokuu 06, 2022, 10:05:09
Aiemmin jo sanoinkin, että kun ihminen ylikuormittuu, hänen vahvuutenaan toimiva herkkyys (sensory processing sensitivity, joka on herkkyyttä sekä sisäisille että ulkoisille ärsykkeille) helposti muuttuu heikkoudeksi, ja voi johtaa vähemmän herkkään verrattuna nopeampaan väsymiseen. Ei sitä kuitenkaan voi halutessaan napsauttaa pois päältä ja ottaa niin sanotusti rusinoita pullasta. Enkä puhu tässä mistään ääri-ilmiöstä, vaan temperamenttipiirteestä, joka löytyy tutkimusten mukaan noin 20-35% ihmisistä. Tällainen herkkyys toimii pääsääntöisesti opettajan vahvuutena ja muistelen lukeneeni tutkimusta, jonka mukaan opettajissa on paljon herkkiä ihmisiä.
Samaa mieltä siitä, että erilaisia opettajia tarvitaan ja että he täydentävät toisiaan.
Se on hienoa, että herkkyys nähdään aiempaa enemmän vahvuutena, sille on tehty tilaa ja että sitä jopa toivotaan opettajilta.
En tiedä herkkyydestä tässä mielessä kovinkaan paljoa: en ole siitä mitään lukenut enkä perehtynyt oikeastaan mitenkään. Mun ajatukset lähtee koko asiassa lähinnä omista kokemuksista, tuntemistani ihmisistä tekemistäni havainnoista ja sen sellaisesta, jolloin varmasti puhun välillä jostain muusta vaikka käytän sanaa "herkkyys".
Tarkemmin ajatellen esimerkiksi pienten lasten kanssa aika tärkeää on ihan vain rauhallisuus ja tietynlainen hitaus. Monet niistä käy helposti ja luontaisesti niin kovilla kierroksilla, että se nyt vaan tekee hyvää jos joku osaa niitä sopivasti laskea vaikka jossain luokkahuonetilanteissa. Ehkä tässä yhteydessä semmonen herkkyys on hyödyllistä, että on luonnollista havainnoida niiden tilaa ja laittaa vaikka jotain letkeää musiikkia taustalle, jos ne meinaa mennä liiankin hitaalle -- ja niin pois päin.
Mutta silloin jos lasten kanssa on ja tekee silloin kun ne päinvastoin toimii kovilla kierroksilla, en tiedä, kuinka hyödyllistä silloin on tosi herkkä reagointi niiden juttuihin. Silloin se on helposti joko itselle tosi kuormittavaa tai sitten yrittää vaan rauhoitella, vaikka oikeasti tietysti kuuluu ja saa välillä mennä vähän kovempaakin :P
Mulla on ehkä vähän vaikeuksia kunnolla ymmärtää herkkyyttä stabiilina ja selkeänä ominaisuutena tässä mielessä jossa sitä kuvaat.
Mulle tulee mieleen että joku voi olla ns. stereotyyppisesti herkkä. Puhuu ja toimii tosi pehmeästi. Ei siedä vaikka sitä että vihanneksia pilkkoessa veitsi kopsahtaa liian kovaa leikkuulautaan jne.
Vois ajatella että tommosessa olis taustalla se että jotkut aistit on herkkiä tai ulkoisesta ärsykkeestä tulee sisäisenäkin ärsykkeenä sellainen johon reagoi voimakkaasti.
Mutta vaikka tämmönen ihminen on helppo nähdä "herkkänä", se voi olla joissain asioissa toisaalta ihan mielettömän kova :D Ja sitten vaikka äänien suhteenkin se, mikä haittaa ja on liikaa, oikeasti riippuu aika monesta asiasta.
E: Sama ihminen voi olla tosi kova ja ei herkkä monille asioille. Nimenomaan ei havainnoi jotain, jolloin tää kuva siitä että se näkee ja havainnoi on tavallaan harhaanjohtava. Tai jos tän haluaa viedä tosi sfääreihin niin... miksei toi suhtautuminen siihen veitsen napseeseen itsessään ole helvetin "kovaa".
Usein se on mulle vähän mysteeri, onko esimerkiksi jollain ihmisellä tietty pehmeys tai herkkyys tai tämmönen opittua — tai onko toisaalta jonkun ihmisen näennäinen kovuus joissain asioissa opeteltua niin että sen alle kätkeytyy herkkyys joka on siellä koko ajan.
Siihen ei välttämättä ole vastausta, mikä on perimmäinen totuus, ns. metafyysisessä mielessä, jostain ihmisestä. Vaan se ihminen on vaan jännä ilmiö jolle ei aina ole mitään kattavaa selitystä. Ja toisaalta mä itse ajattelen että siihen liittyy jotain semmosia valintoja siitä, miten haluaa elää ja millainen haluaa olla. Ei silleen että kaikkea valittais tietenkään, mutta jollain tasolla ihmiset silti sekä muovautuu että muovaa itseään — mikä on ihan oikein. Ja siinä pyritään tekemään omasta elämästä ja tavasta elää sellaista että se palvelee itseä ja toimii itselle — ja niin pois päin.
Tarkoitan että sitä ei kuitenkaan voi täysin kytkeä irti arvoista ja ihanteista ja sen sellaisesta, mitkä nekin voi tietysti olla ihmisessä alttiuksina ja erilaisina valmiuksina ihan ruumiillisellakin tasolla.
En sano että sen saa päälle ja pois, tai että se ois millään lailla teskenneltyä että vaikka joku veitsen napse stressaa.
Mutta tällä ihmisellä on jotain vaihtoehtoja siinä, mihin se kohdistaa huomionsa ja mitä se tekee sillä. Lisäksi joku meteli kuormittaa ja häiritsee riippuen siitäkin, miten suhtaudut siihen. Jos oot jossain keikalla ja tanssit ja nautit ihan täysillä, siinä tapahtuu täysin luonnostaan semmonen "pehmeneminen" ja "rentoutuminen" suhteessa tiettyyn meteliin ja niihin ärsykkeisiin.
En väitä että tommosen pystyy täysin tahdonalaisesti tekemään itse, mutta ehkä... epäilen että se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista että jollekin äänet on vaan kuormittavia ylipäätään.
Kuten yritin äsken sanoa, suhtaudun ylipäätään vähän epäilevästi ihmisten liian helppoon ja nopeaan luokitteluun.
Toisaalta en tiedä tästä asiasta, ja varmasti siinä on taustalla ihan mitattuja ja täysin toistettavia juttuja, eli se voi olla vaan fiksumpaa ja täsmällisempää puhetta herkkyydestä kuin ao. sanan käyttö mulla :)
Mutta mulla on joku epäilys siitä että tommoset asiat kuin "epämukavuusalue" tai "herkkyys" tai muut tuppaa helposti muuttumaan vähän semmosiks metafyysisen tason olioiksi omassa maailmanjäsennyksessä. Ja en luota ihan täysin siihenkään, etteikö tämmöstä helpon ja paljon selittävän luokittelun kiusausta ja sellaiseen lankeamista vois olla ihan akateemisessakin viitekehyksssä.
Silti mun pitäis vaan perehtyä aiheeseen ennen kuin edes sanon tommosta. Mutta en ole siihen vielä päässyt tarttumaan.
Kulutin itseni aika mukavasti loppuun ja sain pään pehmeäksi keräämällä viikonlopun mustikoita :) Pahoittelen jos tommonen semisekava latelu tuntuu ikävältä vastaukselta siihen verrattuna että vaan kysyisin niistä jutuista tai lukisin ensin itse vähän enemmän taustaa
Hesarin uusimmassa Visio-liitteessä sijoittaja Kim Väisänen pitää epämukavuusalueen ihannointia "kaikkein suurimpana paskana". Jos sinne jää asumaan, palaa loppuun.
Tämä mies kuului parhaaseen A-ryhmään. Hän lähti merille.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009021123.html
Sittemmin hän on poistunut epämukavuusalueelta takaisin maihin.
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 07, 2022, 02:07:21
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 07, 2022, 01:43:14
Annetaan lasten olla normaaleja, ilman wokea.
Antamisen ja normaalin käsitteiden kanssa ongelmia?
EI, vain kieroutuneen yhteiskunnan kanssa ongelmia.
Minusta on alkanut tuntua, että koko maailma on muuttumassa epämukavuusalueeksi. Haluaisin oikeastaan irtautua kaikesta digitaalisesta asioimisesta, mutta sellainen tulee todennäköisesti vain lisääntymään.
Yle Areenalla katsomani dokumenttiohjelma kiteytti juuri elämäntavan, jossa en haluaisi olla osallisena, mutta jota nuoremmat sukupolvet pitävät suorastaan unelmana. En ole tainnut nähdä mitään yhtä ahdistavaa viime aikoina (en ole seurannut sotauutisia kuin vilahdukselta silloin tällöin). Dokumenttiohjelma kertoo start-up yhteisöstä, johon joukko nuoria aikuisia on kokoontunut asumaan ja työskentelemään. Kaikki yritysideat ovat aika käsittämättömiä, minusta ne vaikuttavat jonkinlaiselta ideahöttöunelmilta, jota ylläpidetään paskapuheella tehokkuudesta ja luovuudesta ja hiilijalanjäljen pienentämisestä. Mutta nuo ihmiset selvästi uskovat höttöönsä (ainakin vielä). He ovat niitä jotka rakentavat tulevaisuuden. Se tulevaisuus on entistäkin "yksilöllisempi" - eli myös yksinäisempi. Jokainen on oman onnensa seppä ja jos et ole onnellinen, se on oma syysi. Maailmasta on tulossa yksi suuri mormonilahko tai scientologi"yhteisö", jossa jokainen päivä arvioidaan suorituksen mukaan. Kauheaa!!!
Good Life
https://areena.yle.fi/1-50702964