PUHETAITO (puheena)
Mistä syntyy hyvä ihmisiin vaikuttava puhe? Koitan tässä latoa tänne ajattelemani edellytykset.
Hyvä vaikuttava puhe riippuu henkilöstä,kielestä, itse puheen sisällöstä ja ajankohdasta.
Henkilö on vaikuttava kun hän on ennestään tunnettu julkkis, asiantuntija tai sympatiat keräävä
väärinkohtelun uhri. Hän on kokenut, uskottava, rehellisen avoin, tunteikas, humoristinen, vihainen.
Viimeksi mainitut ominaisuudet takaavat myös että puhe jää mieleen pitemmäksi aikaa.
Puhujan kieli ja tyyli on hyvä olla yleisön kanssa samalla tasolla, ihan pukeutumistakin myöten
koska yleisö samaistuu samanlaiseen. Puhuja käyttää vähän hienoja sanoja ja pitää tason simppelinä.
Hän käyttää osuvia ytimekkäitä analogioita, hienoja vertauksia, lyhyitä tarinoita. "Missä EU, siellä
ongelma". "Missä rikoskohu, siellä taas persu". Ammattilaisten joukossa vertainen voi käyttää
ammattislangia, joka ei maallikolle avautuisi. Hyvät puhujat voivat harjoitella puhettaan pitkään
etukäteen. Tässä voi hämätä. Winston Churchill tauotti puhettaan tarkasti niin että kuulijalle syntyi
vaikutelma spontaaniudesta kuin hän keksisi sopivia sanoja suoraan paikan päällä vaikka puhe oli jo
kuukausia sitten valmiiksi hiottu. Adolf Ehrnrooth yllätti minut tv-haastattelussa kuinka huono puhuja
hän siinä oli, joten hänen ylevät vaikuttavat puheensa on täytynyt olla pitkään hiottuja.
Sisällöltään puheen on hyvä olla vaikuttava myös tekstinä, yleisönosastokirjoituksena. Puhe tiivistää,
huvittaa, suututtaa, yhdistää samalle puolen, ylevöittää tai ylpistää. Parhaiten kaikkea tätä. Vaikuttava
puhe yhdistää langat, tuo uusia näkökulmia, avaa silmiä, visoi itsen ja yleisön toiveet ja unelmat
näkyville, tai peloittaa maalaamalla örkkejä väärälle tielle. Hyvä puhe houkuttelee kuulijan mukaansa
loogisesti vetäen loppupäätelmiin.
Myös ajankohdasta ja paikasta riippuu puheen vaikutus. Lincolnin kuuluisa Gettysburgin puhe vaikutti
vuonna 1863 sisällissodan hautausmaalla Yhdysvalloissa eri tavalla kuin se tekisi tänään Tampereen torilla.
PUHETAITO eli RETORIIKKA - hyvän vaikuttavan puheen merkit (luetelmana eli ranskalaisin viivoin)
A. Henkilö
- uskottava, karismaattinen, tunteikas, humoristinen,vihainen,
kokenut, rehellisen avoin,
- tunnettu julkkis, asiantuntija tai vaikkapa uhri
B. Kieli
- simppeli, samalla tasolla, vähän hienoja sanoja,
osuvia analogioita, hienoja vertauksia
- harjoittelu etukäteen! Ulkoa!
C. Sisältö
- tiivistää, huvittaa, suututtaa, ylevöittää, ylpistää
- yhdistää langat, uusi näkökulma, silmiä avaava
- visoi (itsen/yleisön) toiveet ja unelmat näkyville
- visoi väärän tien kauhukuvat uskottavasti
- looginen, vie mukanaan
- siis myös lehden yleisönosastokirjoituksena vaikuttava
D. Ajankohta
- ajoitus ja tilannekohtaisuus
E. Esimerkkejä vaikuttavista.
- Cicero
- Abraham Lincoln
- Adolf Hitler
- Winston Churchill
- John F. Kennedy, "We choose to go to the Moon" 1962
- Martin Luther King, "I have a dream..."
- Barack Obama
- Ocasio-Cortez
- Pentti Linkola, mm. pasifismin puolustuspuhe ja Talaskankaan puolustuspuhe
- Juha Hurme
- Esko Valtaoja
- Jani Toivola, mielipidekirjoitus HS:ssä herätti huomiota ja johti lopulta kansanedustajuuteen
- Pekka Haavisto
- Hussain Al-Taee
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - heinäkuu 27, 2020, 23:44:56
Winston Churchill tauotti puhettaan tarkasti niin että kuulijalle syntyi
vaikutelma spontaaniudesta kuin hän keksisi sopivia sanoja suoraan paikan päällä vaikka puhe oli jo
kuukausia sitten valmiiksi hiottu.
Se on varmaan totta, että Churchill oli juuri sellainen puhuja, joka mielellään valmisteli koko tekstin huolellisesti ja ehkä harjoitteli esitystäkin ennakkoon. Mulle ei silti niistä kuuluisista puheista tule mitään spontaaniuden vaikutelmaa, vaan näen ison eron siinä, kuulostaako puhe siltä että lukee jotain vai siltä, että todella tarkoittaa mitä sanoo. Ihan kärjistäen voisi sanoa, että se että sanoma ja tarkoitus ohjaa puhetta, kuuluu siinä, että intonaatiossa ja tauotuksessa on paljon pieniä eroja. Jos ottaa jostain itselleen tuntemattoman tekstin ja alkaa lukea sitä ääneen, tyypillisesti käy niin, että samanlaiset äänenpainot toistuvat lauseesta toiseen. Tämä toisteisuus tekee siitä paperisen ja luetun kuuloista.
Churchillistä sellainen hauska detalji, että katselin joskus YouTubesta videota, jolla poliittisiin puheisiin perehtynyt tutkija totesi Churchillin menestyneen poliitikkona ja puhujana poikkeuksellisen hyvin vasta sitten, kun kansakuntaa kohtasi kriisi, joka sopi hänen retoriikkaansa. Kuulemma Winston oli joskus pitänyt puhetta uuden viemäriverkon vihkiäisissä ja käyttänyt siinä jotain sellaista rakenneta kuin "Never have so many owed so much to so few". Muistelisin kaverin ainakin väittäneen, että näitä samoja sittemmin klassikoiksi nousseita mahtipontisia fraaseja ihan oikeasti olisi ollut jo tällaisissa aiemmissa, huomattavasti tavanomaisempien tilanteiden poliitisissa puheissa. On hauska ajatella, että siitä yhtäkkiä tulee erinomaista ja vangitsevaa retoriikkaa ihan vain sillä, että olosuhteet muuttuvat. Entä jos Winston Churchill nyt vain sattuu puhumaan tietyllä tavalla ja pitämään tietynlaisesta aika mahtopontisesta retoriikasta. Entä jos se, että se osuu ajan hermoon ja on niin vaikuttavaa ja muistetaan, johtuukin siitä, että se nyt vain sopi niihin tiettyihin olosuhteisiin niin hyvin?
Tossa on tavallaan kaksi pointtia.
1) Puheen ennalta harjoitteleminen ei ole mitään huijaamista eikä sillä harjoittelulla keinotekoisesti synnytetä luonnollisuuden vaikutelmaa. Spontaanisti tai ilman tekstiä hyvin puhuminen on pikemminkin ihan oma lajinsa, ja siinä esim joku Christopher Hitchens oli aika hiton hyvä, kun taas moni muu varmaan kirjoitti parempia puheita tai piti valmiiksi kirjoitettuja puheita paremmin ja vaikuttavammin kuin hän. Se että harjoittelee valmiiksi kirjoitettua puhetta etukäteen taas... no, se saattaa siinä mielessä luoda spontaania vaikutelmaa että jää enemmän aikaa ja voimavaroja keskittyä esiintymistilanteessa siihen, mitä ihan todella haluaa yleisölleen sanoa. Jos pystyy vapautumaan ja keskittymään siihen, siinä syntyy sitä tunnetta ja sen luomaa hienosyistä vaihtelua painotuksiin, rytmeihin ja intonaatioon, jonka joku kokee "spontaanina". Vaikka siis mun nähdäkseni kyse on siitä, että kun arkisessa elämässä sanoo jotain spontaanisti, keskittyen vain siihen, mitä haluaa saada aikaan eikä niinkään sanavalintoihin, lähes jokainen osaa luonnostaan käyttää ääntään hyvinkin vivahteikkaasti.
Se on taas ehkä oma taitonsa että osaa lukea niin että todella tarkoittaa mitä sanoo ja antaa sen ohjata äänenkäyttöä. Samat jutut pätee mun mielestä laulamiseen. Siinäkin on yllättävän tärkeää se, että tarkoittaa mitä sanoo. Mutta sitten taas konserteissa yleensä esitetään jotain aika lailla valmiiksi harjoiteltua ja mietittyä. Toistojen kautta on havaittu tai keksitty, että haluan vetää tämän juuri näin ja tältä se tuntuu. Sit siinä esiintymistilanteessa on tosi paljon valmiita askelmerkkejä ja iso osa kaikesta tapahtuu lähes automaationa, mutta silti siinä on joku vähän genrestä ja tilanteesta riippuva täysin ainutkertainen komponenttinsa myös. Analogiana vaikka se, että aivan loistavallekin klassiselle muusikolle esiintymistilanteessa sävelten (vrt. puheen sanat) improvisointi saattaa olla ihan mahdottoman vaikeaa ja vierasta. Kun taas tietynlaisessa kansanmusiikissa tai jazzissa voi olla ihan selvää että sehän tässä on homman nimi.
2) Tosiaan tilanne ja olosuhteet vaikuttaa ihan älyttömän paljon siihen, millainen retoriikka on vaikuttavaa, vangitsevaa, "toimii" ja niin edelleen. Jopa niin että vois kyseenalaistaa sitä, onko olemassa mitään yhtä vaikuttavan puhumisen retoriikkaa tai tapaa.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - heinäkuu 28, 2020, 00:45:18
Se on varmaan totta, että Churchill oli juuri sellainen puhuja, joka mielellään valmisteli koko tekstin huolellisesti ja ehkä harjoitteli esitystäkin ennakkoon. Mulle ei silti niistä kuuluisista puheista tule mitään spontaaniuden vaikutelmaa, vaan näen ison eron siinä, kuulostaako puhe siltä että lukee jotain vai siltä, että todella tarkoittaa mitä sanoo.
Minä luotin Churchilliin (tai siitä kertovaan juttuun), että C. paljasti ystävälleen sen "salaisuutena" tai niksinä eli hän itse uskoi niin.
Tässä alla viime päivinä yli miljoonan katsoma
Alexandria Ocasio-Cortez:n vaikuttavan tuntuinen puhe sen jälkeen kun portailla Ocasio-Cortez oli joutunut edustaja Yohon vihapuhehyökkäyksen kohteeksi ja Yoho myöhemmin pyysi anteeksi. Mutta Ocasio-Cortez ei kaipaa anteeksipyyntöä eikä uhriudu:
Rep. Alexandria Ocasio-Cortez's Full Response to Rep. Ted Yoho | NowThis (9m 51s)
- https://www.youtube.com/watch?v=Q3Xjv03Qrtc
Guardian käytti puheesta adjektiiveja 'extraordinary' ja 'powerful'. Apul.prof. Pz Myers taas: 'an effective speaker' ja
'strong stuff from AOC'. Tuo näytti aluksi melko spontaanilta minun silmiin, mutta yhdessä kohden, ja vain yhdessä kohden, hän vilkaisee paperia. Puhe on lopultaan liian hyvä ja taitava spontaaniksi, se on mietitty ja harjoiteltu.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - heinäkuu 28, 2020, 00:05:00
E. Esimerkkejä vaikuttavista.
- Cicero
- Abraham Lincoln
- Adolf Hitler
- Winston Churchill
- John F. Kennedy, "We choose to go to the Moon" 1962
- Martin Luther King, "I have a dream..."
- Barack Obama
- Ocasio-Cortez
- Pentti Linkola, mm. pasifismin puolustuspuhe ja Talaskankaan puolustuspuhe
- Juha Hurme
- Esko Valtaoja
- Jani Toivola, mielipidekirjoitus HS:ssä herätti huomiota ja johti lopulta kansanedustajuuteen
- Pekka Haavisto
- Hussain Al-Taee
Aika värillisten lasien läpi valittu nuo kotimaiset esimerkit ja noista ehkä eniten ihmettelen Jani Pettrei Toivolan valintaa listalle.
Tuskin joku yleisönosastokirjoitus on johtanut mihinkään, vaan se, että hän oli vihreiden listalla johtava turha julkkis - TV:stä tuttu viihdetaiteilija. Ei muista wikipdiakaan mainitsemaasi vaikuttavaa yleisönosastokirjoitusta.
Enpä muista, että hän olisi eduskunnassa mitenkään poikennut muista edustajista "vaikuttavana puhujana". Totta on, että hän sujuvasti puheensa esitti, mutta mitä muuta voi näyttelijäkoulutuksen saaneelta odottakaan. Noita näyttelijöitähän kiertelee kouluissa ja työpaikoilla puhumassa erilaisilla teemoilla ja jopa "hyvinvointivalmentajina" keräämässä lisätienestiä. Onko ne jaetut ajatukset sitten omia vai ei, onkin sitten ihan toinen kysymys.
Listalta puuttuu yksi tärkeä asia: Hyvä puhe puhuttelee juuri niitä, jotka on tarkoitus tavoittaa. Hyvä puhuja siis tuntee ja ymmärtää niiden ihmisten mielenmaiseman, joille hän puheensa suuntaa. Tai siis - jos hyvän puheen tunnusmerkiksi ajatellaan jonkinlainen vaikuttavuus (käyttäytymiseen, mielialoihin ja mielipiteisiin). Vähintäänkin hyvän puheen tunnusmerkki on, että se koukuttaa kuuntelemaan. Mielellään juuri ne, joita puhuja kuulijoiksi toivoo.
Filosofisempi kysymys on sitten se, voidaanko jotakin historiallista puhetta pitää hyvänä puheena, vaikka se ei aikanaan ole tehnyt tehtäväänsä (vaikuttanut toimintaan puhujan toivomalla tavalla)?
Koukuttavin puhuja Suomen maassa on varmaan ollut väkivallan vaaroista kouluissa varoittamassa kiertänyt Timo Nuutinen. Suuri osa kantislaisistakin lienee istunut pimeässa jumppasalissa katsomassa kuvia lyöntien jäljistä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/legendaarinen-timo-nuutinen-luennoi-vakivallasta-lahes-joka-koulussa-oppilaita-pyortyi-saliin/5754538
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 28, 2020, 09:20:10
Koukuttavin puhuja Suomen maassa on varmaan ollut väkivallan vaaroista kouluissa varoittamassa kiertänyt Timo Nuutinen. Suuri osa kantislaisistakin lienee istunut pimeässa jumppasalissa katsomassa kuvia lyöntien jäljistä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/legendaarinen-timo-nuutinen-luennoi-vakivallasta-lahes-joka-koulussa-oppilaita-pyortyi-saliin/5754538
Muistan tuollaisen luennon yläasteelta.
Muistan myös erään katutappelijan shown, kuinka ihmisiä pätkitään turpaan. Oli kickboxingissa muistaakseni joku mestari ja oli joidenkin rinnakkaisluokkalaisten toiveesta saatu vetämään meille "urheiluhenkinen" kickboxing-show. Käytännössä käytiin läpi kaverin katutappeluhistoriaa ja katutappelutaktiikoita. Retoriikan tasolla kyse oli melkein urheilusta, mutta niin, ettei kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mistä todellisuudessa oli kyse. Maikat totesivat luennon jälkeen, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tilataan itsepuolustuslajin edustaja luennoimaan lajista meille, ellei maikoilla ole täyttä varmuuta shown sisällön asiallisuudesta.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - heinäkuu 28, 2020, 01:24:42
Rep. Alexandria Ocasio-Cortez's Full Response to Rep. Ted Yoho | NowThis (9m 51s)
- https://www.youtube.com/watch?v=Q3Xjv03Qrtc
Taisin kuunnella puheen hiljattain vähän toisella korvalla aamurutiinien ohessa. Olihan se aika väkevä ja hyvä esitys. Tavallaan se vaan sanoo siinä, että tää herra sanoi mulle ensin työpaikalla tosi törkeästi ja sen jälkeen vetosi siihen, että sillä on itsellä vaimo ja tytär, jotka on sille tosi tärkeitä ja joita se kohtelee hyvin. Sit se sillä puheella pyrkii viemään kuulijan sellaiseen paikkaan, josta käsin kuulija voi ymmärtää AOC:n kokemusta siitä, miten tollanen on ihan jäätävän perseestä, yleistä, vahingollista, vinoutunutta ja miten se katsoo nyt sitä koko asiaa. Siitä kuuluu koko ajan se, että se koko homma on sille tosi tärkeä ja että siihen liittyy tunteita. Mut se onnistuu tosi hyvin siinä, että se liikutuksesta huolimatta suht rauhallisesti ja arvokkaasti vie kuulijaa sinne, mistä voi nähdä ne ihmisten roolit siinä koko tapahtumaketjussa niin kuin AOC nyt ne näkee.
Monestihan dialogi on tiedon välittämisen lisäksi juuri sitä, että määritellään ihmisten keskinäisiä rooleja ja valtasuhteita. Sellainen täysin asiallinen kommuinikointi vieraiden ihmisten kanssa yleensä keskittyy aika pitkälle asioiden hoitamiseen ja siihen että hommat sujuu hyvin -- esim jos vaikka ostat kaupasta maitoa tai mitä nyt tekeekin. Mut sitten kun homma menee henkilökohtaisemmaksi, kyse on hirmu usein siitä, että otetaan, annetaan ja vahvistetaan toinen toisille jonkinlaisia rooleja tai vastaavasti kielletään niitä ja viedään niitä niiltä pois.
Toi nyt on hirmu epäselvästi sanottua. Mutta mun mielestä sitä AOC:n puheen vaikuttavuutta voi tarkastella ainakin yhdellä tasolla siltä kannalta, miten selkeästi, hyvin ja vakuuttavasti se onnistuu siinä määrittelemään sen senaattorin roolin siinä koko kuviossa ja omansa suhteessa siihen.
Mun mielestä AOC:llä oli tossa nimenomaan intohimoa ja sit myös vahva selkeä viesti. Voisko se olla jopa silleen, että "hyvä puhuja" on usein sellainen ihminen, joka on usein sellaisessa tilanteessa, että sillä on joku asia, josta se on itse innoissaan tai kokee todella tärkeäksi ja jonka se osaa hyvin selittää ja avata silleen että muut näkee sen ainakin hetkellisesti samanlaisessa valossa?
Mulla oli vähän mielessä se, miksi Juha Hurmetta vois pitää hyvänä puhujana. Yksi tekijä on varmaan se, että sillä on aika monesta asiasta sellasia voimakkaita ja intohimoisia näkemyksiä, joille se myös osaa aika selkeästi ja hyvin kertoa taustoja. Sit kun näitä asioita on aika iso määrä ja on vähän tilannetajua ja silmää siihen, mikä nyt vois olla jollekin yleisölle myös kiinnostavaa ja tärkeää, siinä aletaan olla lähellä semmosia tekijöitä, mitkä mun mielestä yhdistää monia spontaanisti tai ilman tekstiäkin hyvin puhuvia.
Siinä mulla varmaan on joku ero MrKATin kanssa, että en jostain syystä pidä kauhean kiinnostavana sitä, kuinka spontaani vs. harjoiteltu joku puhe on. Semmonen paperinen luetun tuntuinen puhe on ilman muuta kuraa, mutta musta jotenkin tuntuu että... ehkä Suomessa vähän turhaankin vieroksutaan sitä, että tosiaan treenaa jotain puhetta. Ikään kuin alitajuisesti ajatellaan että sen pitäis olla spontaani tai vähintään vaikuttaa spontaanilta, mutta tää on jotenkin irrallaan siitä, mikä tosiasiassa erottaa täysin spontaanin esityksen ennalta suunnitellusta ja/tai harjoitellusta.
Meillä on aika vähän kouluissa semmosta että puheita tai muita vastaavia työstettäis ja treenattais oikein kunnolla. Siis silleen että otettais ensin joku valmis puhe ja pyrittäis vaan pitämään se mahdollisimman hyvin. Pidetään se kerran, annetaan tosi täsmällisiä muutosehdotuksia, toteutetaan ne ja pidetään uudestaan. Siis että sen toiston kautta jotenkin näkis sen, että näitä asioita tosiaan voi tehdä tälleen tai tolleen ja mitä se puheen pitäminen ja harjoitteleminen silleen että se siinäkin pikkusen jännittää voi tehdä lopputulokselle. En tiedä, oonko tässä ihan väärässä, mutta mulla nyt kai on vähän semmosia kokemuksia kouluvuosilta, että ikään kuin tämmönen treenaaminen ois jotenkin falskia tai tämmösen palautteen antaminen, vastaanottaminen ja oman esiintymisen muuttaminen ja sillä kokeileminen ois jotenkin... liian henkilöön menevää - tai jotain.
Hipille: Jani yllätti, teki vaikutuksen minuun ja sukulaiseen joskus alussa kun ei ollut edustaja ja puhui A-studiossa tms keskustelussa. Myöhemmin olen lukenut kirjansa joten taidan katsoa Janinkin silmälasien läpi.
Melodiukselle: Kerran näin Churchillin elämädokua ja ihmettelin kun ei pärjännytkään puhetaidoillaan sodanjälkeisessä politiikassa. Ei ne puhetaidot paljoa auta jos tahtoo itse yhtä ja yleisö/kansa toista.
Muistin tässä muuten yhden hyvin vaarallisen taitavan puhujan, agitaattorin, josta Paavo Lipponenkin varoitti humoristisesti puoluetovereitaan. Hän on kommunisti Jaakko Laakso. (Hänellekin tuli rajat. Elinikäinen porttikielto Euroopan neuvostoon pari vuotta sitten, koska yritti puhua Azerbaidzhanin puolesta että EN painaisi A:n ihmisoikeusrikkomukset villaisella).
Oikein selkeä hyvä puhuja on sukellusvenemies Peter Madsen, joka rakensi myös raketteja. Hän puhuu myös erinomaista englantia.
https://www.youtube.com/watch?v=kJZPtMjmXsU
Mitä hienompi puhuja, sitä enempi kiusallisia luurankoja voi olla kaapissa?
Churchill: WWI, kem. aseita kannatti, WW2: Dresdenin pommitus ja tulimyrsky
Martin Luther King Jr, häntäheikki, käytti seurakuntansa naisia hyväkseen
John F Kennedy, uskoton häntäheikki, Addisonin tautinsa salaus yleisöltä, vahva lääkitys
Pekka Haavisto: Virkamiehen kohtelu ja höykytys-syyte.
Hussein Al-Taee: Rasististen FB-kirjoitustensa kohu
Jani Toivola: Tukihuijauskohu (ja nyt pikavippikoukussa)
... jne.
Muuten, muistin panneeni ylös viime vuonna A.Ocasio-Cortez:stä kuinka PZ Myers ihmetteli viitaten MediaMattersin juttuun 12.4.2019 (https://www.mediamatters.org/blog/2019/04/12/Six-weeks-of-Foxs-Alexandria-Ocasio-Cortez-obsession-Totalitarian-ignorant-scary-and-wagin/223386) joka otsikoi:
Six weeks of Fox's Alexandria Ocasio-Cortez obsession: "Totalitarian," "ignorant," "scary," and waging a "war on cows"
In these 42 days, Fox News and Fox Business talked about AOC every single day, mentioning her at least 3,181 times
Republikaanisella kanavalla oli yli 42 päivän pakkomielle AOC:stä. Ehkä he tajusivat kuten äskettäin Yoho että AOC on vaarallinen. Vaarallinen tuleva nousukas heille.
Joku muukin on tajunnut. Muistiinpanoissani oli että saman vuoden tammikuussa pidätettiin USA:n rannikkovartioston luutnantti, jolla oli terrori-iskusuunnitelma (löytyi 15 asetta ja yli 1000 ammusta) tappaa AOC ja muita dem. kongressinjäseniä. Hän oli uusnatsi ja norj. Breivikin ihailija.
Breivikin 1500-sivuinen manifesti tuskin on puhetaidon huippua mutta oikeudessa hänen sallittiin puhua 70 minuuttia:
'Classic rhetoric' as Breivik testifies
- News-in-Englist.No, cached (https://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:TEjxe9E0tboJ:https://www.newsinenglish.no/2012/04/17/classic-rhetoric-as-breivik-testifies/+&cd=3&hl=en&ct=clnk&gl=fi)
Meni jo syrjäpoluille mutta kait Fox on jo kaivanut AOC:n kaikki luurangot esiin 42+ päivässä jos niitä on. ;D
Timo Soini on viime aikaisista poliitiikoista ainoa, joka ei ole aiheuttanut haukottelua. Noita virkamieshaavistoja yms. ei jaksa kuunnella. Olihan Soinillakin joitain ärsyttäviä puheenparsia, mutta kokonaisuutena positiivisesti massasta erottuva.
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - elokuu 02, 2020, 08:20:54
Timo Soini on viime aikaisista poliitiikoista ainoa, joka ei ole aiheuttanut haukottelua. Noita virkamieshaavistoja yms. ei jaksa kuunnella. Olihan Soinillakin joitain ärsyttäviä puheenparsia, mutta kokonaisuutena positiivisesti massasta erottuva.
Timohan oli taitava puhumaan asioista sanomatta varsinaisesta asiasta mitään.
Helppoheikkien taattua laatua. Olisi varmaan pärjännyt entisaikojen tori markkinoilla.
Tosi taitava oli hänen henkinen esikuvansakin Veikko Vennamo. Kuulijalla on kyllä vastuu, kun heidän kaltaisiaan kuuntelee.
Monet poliitikot ovat moottoriturpia, jotka saattavat olla äänessä vaikka kuinka kauan ilman, että mikään viesti tulisi selvästi läpi puheentulvasta. Minusta puhetaitoon, vaikuttavaan sellaiseen, kuuluu se, että puhe on vaikuttava, saa kuulijassa aikaan ahaa-elämyksiä, tai varsinkin kuulijan mielipiteissä liikahduksia siihen suuntaan, mihin puhuja tahtoo. Sellaiseen puhetaitoon kuuluu mm. se, että puhuja esittää asiansa mielenkiintoisella ja tuoreella, elävällä, älykkäällä tavalla. Jostain syystä en keksi sellaista hyvää esimerkkiä suomalaista poliitikoista. Tarja Halonen puhuu ehkä vähän siihen tyyliin, mutta hänen puheensa on vähän epäselvä ihan artikulaationsa puolesta, ja mimiikka ei ole kai kovin vaihtelevaa, vaan pikemminkin hän on aika ilmeetön.
Esimerkkejä heikosta puhetaidosta on helpompi löytää. Heti mieleen tulee niin ikään ilmeetön ja lisäksi teflonnaama Esko Aho. Häntä en monta sekuntia tarvinnut kuunnella, kun korvani sulkeutuivat. Hän on jotenkin tefloninen, liukas, hänen puheestaan ja hänestä itsestään ei saa otetta, ja ennen kaikkea hän puhuu paljon sanomatta oikein mitään. Olettaisin. Varma en voi olla, sillä en jaksa kuunnella häntä sitten niin ollenkaan. Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, pyrkiikö hän nimenomaan siihen puhuessaan, ettei sano mitään, mikä olisi kyllä aika kummallista, vai onko kyse vain taitamattomuudesta, tai omasta kyvyttömyydestäni kuuntelijana, tai omista vahvoista ennakkoluuloistani kepulaisia kohtaan. Kepulaiset tuppaavat olemaan aika ärsyttäviä, Vanhanen, Väyrynen jne..
Sanna Marinin puhetaitoa arvostan...
Selkeää ja helposti ymmärrettävää.
Toivon pitkää vaikuttamista politiikka saralla.
Muisto Keijo Kullervo
Joku vuosi sitten satuin tilaisuuteen, jossa Esko Aho oli puhumassa ja sen jälkeen paneelissa. Tämä siis tapahtui huomattavasti poliitikkoaikojen jälkeen. Yllätyin positiivisesti. Mieshän puhui selkeästi, jopa asiaa, ja vastaili kysymyksiin kiertelemättä. Olisiko niin, että poliitikkojen "pitää" vetää epämääräistä kaikkia miellyttämään pyrkivää roolia, jolloin esiintymisestä jää Kertsin mainitsema teflonin maku?
Ehkä myyntihenkilön ja poliitikon toimenkuvassa on jotain samaa, ja reunaehdoissakin. Tavoitteena on olla ainakin karkoittamatta ostajaa/äänestäjää. Ehkä se on semmoista vähän mielin kielin olemista.
Politiikassa taitaa olla niin paljon liikkuvia osia, että ei voi puhua mitään täsmällisesti. Ympäripyöret puheet hyvistä pyrkimyksistä on ehkä kovinta, mita uskaltaa sanoa ääneen, joutumatta myöhemmin selittelemään puheitaan. Ihan vain muistutuksena Antti Rinteen Vappusatanen ja sen kohtalo ja myös Antti Rinteen kohtalo sammakoiden jälkeen.
--
Työelämässä on tullut nähtyä monenlaisia puhujia, jotka kaikki ovat alansa asiantuntijoita, mutta puhujina eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.
Joku saa kuulijan innostumaan asiastaan, vaikka se ei ihan likeltä omia työtehtäviä juurikaan liippaise, mutta esitys on niin taidokas, että se vangitsee kuuntelemaan. Toinen taas ei saa puheeseensa yhtään pistettä tai pilkkua, vaan latoo sanoja peräkkäin yhtenä tajunnanvirtana ilman ainoatakaan painotusta.
Puhetaito edellyttää nähdäkseni vain kykyä tuottaa vastaanottajan mielestä intuitiivisesti järkeviä/totta pitäviä ajatuksia. Koska evoluutio ei ole suosinut virheettömiä ajatuksia, vaan vain selviytymisen kannalta virheettömiä ajatuksia [1 (https://en.wikipedia.org/wiki/Adaptive_bias)], on paljon vastaanottajan vastuulla, minkä arvosanan puheelle antaa. Vaikka puhuja siis tarjoaisikin vain intuitiivisesti totta olevia ajatuksia, vastaanottajan kyky arvioida, milloin jokin niistä on virheellinen ja milloin ei, riippuu vastaanottajan työmuistin määrästä ja/tai sivistystasosta, jotka joko mahdollistavat tai puutteellisina estävät sen.
Tosin puhetaidoillakaan ei liene aina suurta merkitystä, jos vain habitus on oikea: [2 (https://bigthink.com/neurobonkers/why-children-can-predict-the-outcomes-of-elections-simply-by-looking-at-candidates-faces)].
Myyjät ovat usein hyviä puhujia. Omaksuvat usein aika nopeasti kuulijan vaatimustason. Tosin omatkin käsitykseni myyjistä perustuvat oikeastaan vain puhelinmyyjiin ja vain silloin, jos minulla on valmiiksi kiinnostusta tuotetta kohtaan, jota ovat kauppaamassa, mikä on aika harvinaista. Oikeastaan luotettavan toimijan hyväntekeväisyyden sponsoroimista lukuunottamatta, en yleensä jää kuuntelemaan puhelinmyyjien argumentaatiota. Heti kun konteksti selviää ja jos se ei koske hyväntekeväisyyttä, kiitän ja suljen luurini.
Filosofi Esa Saarinen tulee mieleen värikkäänä ja innostavana puhujana.
"Ajattelun ajattelun ajattelu" - 2/8 Filosofia ja systeemiajattelu 2020 Prof. Esa Saarinen (https://www.youtube.com/watch?v=w-Oj4gWehek)
Kyseinen luento on jo ketjun aiheen, sekä yleisemminkin keskustelutaidon ja keskustelupalstojen kannalta mielenkiintoinen.
Siinä nimittäin tarkastellaan yksilön reaktiivista ajattelua, analyyttista ajattelua sekä meta-ajattelua, joita mahdollisimman vapaasti tai ainakin taitavasti ajatteleva eli toimiva yksilö tarvitsee kaikessa eli myös retoriikan tunnistamisessa, hyödyntämisessä ja varomisessa.
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - elokuu 03, 2020, 10:26:31
Sanna Marinin puhetaitoa arvostan...
Selkeää ja helposti ymmärrettävää.
Toivon pitkää vaikuttamista politiikka saralla.
Muisto Keijo Kullervo
Olet niitä harvoja...
Jos noin sosialistista vaikuttajaa haluat, olet melkoinen sosialisti!
Ehkä suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Matti Jantunen, nykyään emeritus prof, ympäristöhygienian alalta. Insinööritaustainen.
Kansanopisto oli kutsunut luennoimaan (ja/tai debatoimaan) ydinvoiman turvallisuudesta, sen puolesta ja minä isin kanssa katsomaan. Hänen suuri puhenopeutensa + ulkoa muistamansa pudottelemansa faktat teki sen suurimman vaikutuksen. Siihen päälle lisäksi omat kokemuksensa USA:ssa opiskellusta tai kuinka he "leikkivät" Otaniemen koeydinreaktorilla: Nostivat säätösauvan ylös, reaktori nousi äkkiä ylikriittiseksi, mittarit tappiin jne jolloin se jysähti ja sitten sammui. Eihän tästä hiuksia nostattavasta kokemuskertomuksesta* voi olla jäämättä muistijälkiä nuoren MrKATin aivoihin. ;D
Jantusen puheista jäi muistijälkinä mm.: USA:ssa puunpoltto tekee enemmän karsinogeenisia ilmansaasteita kuin liikenne yhteensä, Hiroshimalaisten syöpäriski on pienempi kuin suomalaisten, Jantunen mumisi jostain salaliittoteoriaan vivahtavasta: Arveli että jenkit haluaakin mustien pysyvän tyhminä, ei halua mustien nousevan uhkaamaan heitä, tarkoitti Afrikan valtioita, vai ehkä viittasi myös rasismiin yliopistoissa. Viime mainittua salkkaria en oikein niellyt, en voinut uskoa silloin, koska olin naiivi nuori.
Oliko Jantunen propagandisti? No, ei ainakaan populisti, se on varma! Vielä tänä päivänäkään ei populistipoliitikko uskalla kertoa totuuksia esim. puunpoltosta. (Tarkistin myöhemmin että jo 80-luvun Suomen luonnonsuojelu-kirjassa puunpoltto on todellakin saastuttava energianlähde.) Jantunen ehkä tykkäsi räväyttää toisenlaisella näkökulmallaan päin kansan näköä ja katsoa ilmeitä. Jos joku intti vastaan hän sammutti inttäjän faktatulvalla. ;D
*Kuten alustuksessa mainitsin, tunnetta nostava jättää pysyvimpiä muistijälkiä. Otaniemen reaktori oli niin pieni että sillä ei ollut suuren reaktorin räjähdysvaaraa, liian pieni "pitämään itse yllä tulta". Tuo temppu oli käsittääkseni opetukseen kuuluva vakiotemppu, ei kielletty leikki. (Osan tästä olen lukenut myöhemmin).
MrKAT, onko kaikki mielestäsi hyvät puhujat myös asioista samoilla linjoilla itsesi kanssa, vai pystytkö löytämään yhtään hyvää puhujaa, joka olisi jostain "perustavaa laatua" olevasta kysymyksestä aivan eri mieltä kuin itse olet?
Kun vaimoni aloittaa puheensa, jossa hän kyseenalaista tekemisiäni, koen suuren voimattomuuden tunteen. Alle kymmenessä minuutissa hän on yleensä murskannut loogiset päätelmäni, mitätöinyt tekemiseni ja saanut minut tuntemaan syyllisyyttä hyvistä(kin) aikomuksistani.
Miten ihmeessä joku pystyy vääntämään kaikki asiat toista vastaan, vaikka ensituntumalta logiikka näyttäisi toisenlaiselta. Onko tunne kuitenkin vahvempi järkeä, onko retoriikan osaaminen poliittisia päämääriä tärkeämpää?
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 04, 2020, 12:18:27
Kun vaimoni aloittaa puheensa, jossa hän kyseenalaista tekemisiäni, koen suuren voimattomuuden tunteen. Alle kymmenessä minuutissa hän on yleensä murskannut loogiset päätelmäni, mitätöinyt tekemiseni ja saanut minut tuntemaan syyllisyyttä hyvistä(kin) aikomuksistani.
Miten ihmeessä joku pystyy vääntämään kaikki asiat toista vastaan, vaikka ensituntumalta logiikka näyttäisi toisenlaiselta. Onko tunne kuitenkin vahvempi järkeä, onko retoriikan osaaminen poliittisia päämääriä tärkeämpää?
Keittiöpsykologi tässä, heippa hei! Oletko kenties perheen nuorin lapsi ja joku vanhempi sisaruksesi on aina "tiennyt paremmin", miten asiat oikeasti ovat? Tai isä/äiti? Lapsuudesta asti juontuvia toimintatapoja on kyllä lähes mahdotonta muuttaa, mutta niiden tiedostaminen ja havaitseminen auttaa ainakin vähän.
^ Liittyen yllä lainattuun Roosterin viestiin:
Jäi mieleen erityisesti "suuri voimattomuuden tunne".
Mulle tulee tästä semmosia mielikuvia, että ikään kuin omat tunteet ja ajattelu menis vähitellen solmuun tai tunuis, että ei edes osaa "toimia oikein". Sit tavallaan astuu sellaiseen rooliin, missä se toinen määrittelee hyvää ja oikeaa ja itse voi vaan yrittää toimia sen mukaan.
Jossain kohtaa mulle on tullut sellaisia ahaa-elämyksiä, että kun kohtaa toisen suuttumusta tai tyytymättömyyttä tms., usein siinä menee vähän tahtomatta sellaiseen uhka-moodiin, jossa oma intuitio ja erityisesti empatia ja sellainen toisen kannalta ajattelu kapenee ihan olemattomiin. Toinen selittää, miksi joku on tosi huonoa tai ei ole hyvin, ja sit itse tuntee tästä jotain epämääräistä syyllisyyttä / voimattomuutta tms.
Periaatteessa jos tollasessa tilanteessa ei olis niin putkiaivoisessa moodissa, siinä vois olla aika hyödyllistä kysyä siltä toiselta jotain tarkentavia kysymyksiä.
Jos mä nyt vien tän arkisemmalle ja samalla spesifimmälle tasolle: Kuvitellaan että talon pihamaalla joku vanhus ärjyy tosi aggressiivisesti. Tästä ei saa kulkea ja kaikki rikotaan ja ehkä jotain on varastettu ja niin pois päin. Jos siinä rupeaa kinastelemaan siitä, saako tästä loppujen lopuksi nyt kulkea vai ei ja miksi olisi parempi kuitenkin kiertää vähän kauempaa ja kulkea kevyen liikenteen väylää (ja niin edelleen), siinä saattaa mennä sen ihmisen varsinainen ongelma ohi. Ehkä sitä harmittaa joku ihan muu juttu kuin absoluuttisesti se, että juuri sinä kävelet nyt jossain pihatiellä. Sitä ei kuunnella tai se haluaa jotain tai jostain tulee kiukkua.
Jos pystyis siihen että ei lähde siihen riitelyyn vaan on utelias ja avoin sen toisen ihmisen suhteen, sieltä saattaa paljastua joku ihan vaan, että siitä tuntuu ettei sitä arvosteta tai kuunnella tai mitä nyt ikinä. Sitten jos sitä rauhassa kuuntelee ja kyselee siltä asioita ja reagoi silleen että ne asiat on ihan hyviä ja kiinnostavia, siinä saattaa toisella se paha mielikin purkautua.
Se mikä tossa on tietysti aika vaikeaa on että 1) ne reaktiot tulee varsinkin intiimissä suhteessa todella automaattisesti kun toinen pääsee niin sanotusti ihon alle tai on jo siellä. 2) Vaikka pystyis jotenkin rauhoittamaan itseään, se voi olla joskus aika hankalaa löytää niitä sopivia sanoja ja kysymyksiä niin että se ei tunnu toisesta vaan alentuvalta teeskentelyltä.
Mut siis.... semmonen yleinen pointti huomion ja empatian sun muun kaventumisesta konfliktitilanteessa, että ehkä siinä ei sitten kuitenkaan keskity siihen toiseen ihmiseen kovinkaan hyvin tai paljoa. Keskittyy puolustautumiseen tai niihin argumentteihin tai johonkin sellaseen ja tuntuu että epäonnistuu. Mut usein parisuhteessakin ne riidat voi silti olla semmosta, että haluais tulla ihan todella nähdyksi ja kuulluksi. Että se toinen olis kiinnostunut ottamaan selvää jostain sun fiiliksistä tai syvemmän tason murheista ja ajatuksista, joita ei ehkä itsekään osaa kunnolla sanoittaa tai tuoda esiin.
Melkosta keittiöpsykologiaa toikin :D Mutta joo.
^ Itselleni tulee mieleen se, että kannattais ehkä yrittää olla hyvin huolellisen tarkkana, että välttää olemasta mitään mieltä siitä, miltä vaimosta tuntuu, mitä hän ajattelee jne. Nimittäin usein tuollainen ryöppy "olet kaikessa väärässä" -viestintää saa syntynsä siitä, että itse huomaamattaan ryhtyy kertomaan, mitä toinen ajattelee tai tuntee. Tulkitsee tämän puolesta kuuntelemisen sijaan. Ilman muuta tällainen tapa kommunikoida puolison kanssa on saattanut syntyä jo kauan sitten, joten sen purkaminenkin on pitkä projekti. Mutta - jos haluaa muutosta, kannattaa aloittaa oman toimintatapansa muuttamisesta. Toisen toimintaa ei voi muuttaa, mutta se saattaa muuttua, jos itse ei reagoikaan tavanomaisin vuorosanoin.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 04, 2020, 12:18:27
Kun vaimoni aloittaa puheensa, jossa hän kyseenalaista tekemisiäni, koen suuren voimattomuuden tunteen. Alle kymmenessä minuutissa hän on yleensä murskannut loogiset päätelmäni, mitätöinyt tekemiseni ja saanut minut tuntemaan syyllisyyttä hyvistä(kin) aikomuksistani.
Miten ihmeessä joku pystyy vääntämään kaikki asiat toista vastaan, vaikka ensituntumalta logiikka näyttäisi toisenlaiselta. Onko tunne kuitenkin vahvempi järkeä, onko retoriikan osaaminen poliittisia päämääriä tärkeämpää?
Mistä voimattomuuden tunteesi kumpuaa? Millä keinoin hän on murskannut loogiset päätelmäsi? Vielä hienostuneemmalla logiikalla ja paremmilla argumenteilla, tai aivan älyvapailla argumenteilla (esim. Raamattuun vedoten), vaiko esim. jyräämällä, uhkaamalla itkukohtauksella tai avioerolla tai muulla sen kaltaisella kiristyksellä?
Itse voisin kuvitella tuntevani voimattomuuden tunteita esim. semmoisten idioottien kuin Trump seurassa, ja Räsäsen tai lestojen tapaisten uskovaisten seurassa, tai numerologiaan, homeopatiaan tms. käärmeöljyyn tai ufoihin uskovien seurassa. Eli tilanteissa, joissa järkiargumentit eivät vaikuta jääräpäiseen ja idioottimaseen uskoon mitenkään. Kun toinen osapuoli on järjetön, ei järkipuhe mene perille. Säälin tätä Trumpin haastattelijaa:
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 04, 2020, 14:55:02
Tekee pahaa katsoa tää Trumpin haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=zaaTZkqsaxY Ei muuten, mutta Trump laulaa itseään suohon metrin syvemmälle joka kysymyksen kohdalla.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 04, 2020, 12:18:27
Kun vaimoni aloittaa puheensa, jossa hän kyseenalaista tekemisiäni, koen suuren voimattomuuden tunteen. Alle kymmenessä minuutissa hän on yleensä murskannut loogiset päätelmäni, mitätöinyt tekemiseni ja saanut minut tuntemaan syyllisyyttä hyvistä(kin) aikomuksistani.
Miten ihmeessä joku pystyy vääntämään kaikki asiat toista vastaan, vaikka ensituntumalta logiikka näyttäisi toisenlaiselta. Onko tunne kuitenkin vahvempi järkeä, onko retoriikan osaaminen poliittisia päämääriä tärkeämpää?
Kyllä tunne on järkeä vahvempi, melko poikkeuksetta. Sitäpaitsi järkeä käytetään tunteen vahvistamiseen ja selitykset ovat sen mukaisia. Mutta>>
Joskus tuntuu, että tunnetta tarvittaisiin järjenkäytössä enemmänkin. Tässä hiljattain eräs tappaja pääsi muutaman kuukauden tutkintovankila-ajalla, kun oli hävittänyt uhrinsa ja kertoi tuottaneensa kuoleman vahinkossa.
Kumpaa tuomarit käyttivät jos sovelsivat ilkivaltapykälää tuomiossa (hautarauhan-rikkominen) vai käyttivätkö kumpaakaan ominaisuutta- tunnejärkeä, vai mistä johtunee tuollaiset tuomiot- valitus hoviin kaiketi on kyllä menossa, mutta tekijä on vapaana.
^
^^
^^^
^^^^
^^^^^
Minulla on muistikuva, että jo ihan pienestä asti olen joutunut perustelemaan sellaisiakin tekemisiäni aikuisia vastaan, mihin muilla ikäisilläni ei ole ollut velvollisuutta.
Siitä on tosiaan saattanut kasvaa sisäiseen järjestelmääni vinoutuma, eli koen kritiikin liian hyökkäävänä ja alan heti puolustautua kuin tiikerinaaras pentuja suojellessaan. Eli ehkä kuuntelen liian vähän ja vastaan liian loogisilla ja vähän tunnetta sisältävillä argumenteilla joilla ei loppujen lopuksi olekaan merkitystä. Eihän minulle asetettujen väitteiden tai kysymysten takana olekaan usein väärin toimimiseni, vaan ääneen sanomattomiin odotuksiin vastaamattomuuteni.
Olen siis vain ihminen, enkä ajatustenlukija, mikä lienee eräs suurin vikani.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 04, 2020, 17:31:53
^ Itselleni tulee mieleen se, että kannattais ehkä yrittää olla hyvin huolellisen tarkkana, että välttää olemasta mitään mieltä siitä, miltä vaimosta tuntuu, mitä hän ajattelee jne. Nimittäin usein tuollainen ryöppy "olet kaikessa väärässä" -viestintää saa syntynsä siitä, että itse huomaamattaan ryhtyy kertomaan, mitä toinen ajattelee tai tuntee. Tulkitsee tämän puolesta kuuntelemisen sijaan.
Toi on ihan hyvä neuvo. Mut yhtälailla tollanen hyökkäävä asenne saa aika monesti aikaan sen, että toinen ei edes pysty todella kuuntelemaan, ottamaan etäisyyttä tai kysymään jotain hyödyllistä sen olettamisen sijaan :P
Ei sillä, varmaankin vihalla, ärtymyksellä ja turhautumisella yms. on tarkoituskin ravistella sitä toista ja tuoda omia tarpeita esiin. Kun se kerran normaalisti ei näe tai kuule tai olettaa vaan tai mitä nyt ikinä, jospa se ravistelemalla ja pienen säikähtämisen kautta sitten jotenkin muuttais toimintatapaansa.
Mun mielestä se on ihan hyvä, jos toisen vihastumista säikähtää tai se aiheuttaa semmosta muutosta omaan toimintaan. Mutta jos sama kuvio toistuu aika samanlaisena, silloin siinä varmaan on jotain jota joku (tai molemmat) ei kunnolla tajua. Roosterin viestiin kun reagoidaan, niin asetelma on tietysti mikä on, mutta en silti lähtis formuloimaan sitä niin, että se on aina se mies jolla kuunteleminen kusee tai jonkun tajuaminen ei vaan tapahdu. Siitä huolimatta se mitä safiiri ehdotti on mun mielestä sisällöltään hyvää.
Mun ajatus oli kai semmonen että tietynlaisessa uhka-moodissa ei oikeastaan pysty ajattelemaan sitä, mitä toisen päässä oikeasti tapahtuu (ja näkemään mitä siitä ei tiedä tai vois kysyä tms), vaan sitä vaan olettaa ja reagoi. Joskus voi auttaa sekin, jos saa kokeiluun jonkun ihan uuden repliikin ja tavallaan kässärin uudelle toimintatavalle. Mut mun mielestä pohjatason ongelma on, että semmonen pehmeys ja empatia ja lämmin, avoin suhtautuminen toista kohtaan vaan puuttuu tai on tosi vähissä näissä tietynlaisissa tilanteissa.
Joskus tollasia tilanteita puretaan askeleiksi.
A Mikä on edeltävä tilanne ja mitä siinä tapahtuu
B Mitä tunteita ja tarpeita on itsessä ja mitä on näkyvä käytös
C Mitä on käytöksen lyhyen tähtäimen seuraukset ja minkälaisia pitemmän tähtäimen seuraukset.
Toi nyt on vaan tollanen sapluuna miettiä esimerkiks jotain konfliktitilannetta, millä voi yrittää selkiyttää sitä itselle ja sit toisaalta vähän valjastaa omaa intuitiota sen tutkailuun, mitä ihan muuta siinä oikeestaan olis voinut tehdä.
^Ei tietenkään ole aina mies, joka ei kuuntele. Mun viestissä ei ole merkittävää ollenkaan se, kumpi on mies ja kumpi nainen. Enkä ollenkaan ehdottele, että Rooster (miehenä) on jotenkin väärässä ja vaimo (naisena ) oikeassa. Ennemminkin kommunikaatio heidän välillään on jumittunut tiettyyn roolijakoon ja valmiiksi kirjoitettuihin vuorosanoihin. Ihan sama muuta omaa toimintaasi -ohje sopii myös vaimolle - jos hän toivoo asioihin muutosta. Mutta Rooster ei voi saada vaimoa muuttumaan, sillä hän lopulta voi vaikuttaa vain omaan toimintaansa. Vaimo päättää omastaan. Luultavasti sitä lujemmin pitäytyy nykyisessä mallissa, mitä kiivaammin Rooster vaatii muutosta häneltä. Tietenkin - koska vaimokin kokee itsensä jotenkin jyrätyksi /loukatuksi / huonosti kuunnelluksi. Ei siihen auta polkea jalkaa ja vaatia toista kuuntelemaan. Siihen saattaa auttaa se, että itse ryhtyy harjoittelemaan paremmin kuuntelemista. Silloin se toinen saattaa jopa sanoa jotakin oikeesti tärkeää pelkän jyräämisen sijaan. Mutta tuskin heti ja ensi yrittämällä, jos totuttu toimintamalli on syvälle juurtunut.
Mutta eihän se helppoa ole. Kummallekaan.
Itselleni on aiheutunut parisuhteessa ongelmia liian vahva mielipide siitä, miten ja missä järjestyksessä mitkäkin asiat pitäisi hoitaa. Sitä on ikään kuin rakentanut jonkun (omasta mielestään optimaalisen) roadmapin tai proseduurikuvauksen mielessään, eikä ole muistanut(!) kommunikoida sitä sille toiselle henkilölle, ja sitten kun toinen henkilö tekeekin ihan toisella lailla kuin mitä itse oli suunnitellut, siitä voi tulla suukopua. Paljon vähemmällä riitelyllä pääsisi, jos suunnittelisi yhdessä, ja jos kommunikoisi jo ideavaiheessa.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 04, 2020, 18:10:03
Siitä on tosiaan saattanut kasvaa sisäiseen järjestelmääni vinoutuma, eli koen kritiikin liian hyökkäävänä ja alan heti puolustautua kuin tiikerinaaras pentuja suojellessaan. Eli ehkä kuuntelen liian vähän ja vastaan liian loogisilla ja vähän tunnetta sisältävillä argumenteilla joilla ei loppujen lopuksi olekaan merkitystä. Eihän minulle asetettujen väitteiden tai kysymysten takana olekaan usein väärin toimimiseni, vaan ääneen sanomattomiin odotuksiin vastaamattomuuteni.
Olen siis vain ihminen, enkä ajatustenlukija, mikä lienee eräs suurin vikani.
Semmonen vähän kulunut klisee on, että toinen ns. kertoo sulle tarpeistaan, ja sit sen ite tulkitsee hirveän lannistavana ja hyökkäävänä. Ei siinä mun mielestä oo mitään ihmeellistä, että ihminen kokee itsensä jotenkin alistetuksi tai jopa häväistyksi tai jotain tämmöstä. Usein ne minäkuvaa kannettelevat käsitykset omasta toiminnasta, siitä miten kiltti tai tunnollinen tai rakastava tai rationaalinen tai lämmin - tms. - itse on, paljastuu oikein kriittisessä tarkastelussa jonkun verran katteettoman optimistiksi. Mutta joku tommonen tosi voimakas reaktio, niin kuin suuri voimattomuuden tunne, ehkä kertoo semmosesta, että lähtee sit matto kononaan alta ja tuntuu vaan niin väärältä, että ei sitä kaikkea hyvää validoida ollenkaan. Mut onhan senkin tekemättä jättäminen siltä toiselta tossa tilanteessa lausumattomiin odotuksiin vastaamatta jättämistä -- ja se taas on hirmu yleisinhimillistä, että kukaan ei ole ajatustenlukija ja kaikenlaisiin (varsinkin lausumattomiin) odotuksiin jätetään jatkuvasti vastaamatta.
Siinä kun toinen "kertoo omista tarpeistaan", ei se mun mielestä ehkä oo realistinen ajatus, että yhtäkkiä ottaiskin sen esimerkiksi innostavana haasteena. Onhan siinä varmaan päällä semmonen reagointi, että ei saatana, taas tää, ja niin pois päin.
Mulla on semmonen käsitys, että tossa kuitenkin se semmonen uhka-tilannemoodi jotenkin vie sen semmoseen, että siinä on jollain lailla kyse susta, sun argumenttien eheydestä tai sun toiminnasta tai sen puutteista tai... ylipäätään sinusta tavalla tai toisella.
Siinä on kumminkin olemassa semmonen mahdollisuus että sivuuttais sen oman osansa siinä tilanteessa kokonaan, jättäis tavallaan itsensä syrjään, ja keskittyiskin siihen toiseen. Ero näkyy esimerkiksi siinä, miten saattaa reagoida jonkun lapsen käytökseen, jos semmosta kohtaa vaikka työpaikalla. Tuskin siinä ensimmäisenä miettii, että siinä on kyse omasta itsestä tai että se on nyt joku kilpailu, vaan sitä ikään kuin lähestyy semmosena ongelmana, että mitähän ton päässä ja elämässä ihan oikeasti tapahtuu. Sen takia siinä tulee helposti kyseltyä kaikenlaista tai ylipäätään toimittua semmosesta planssista käsin, että tässä olis nyt tilaisuus oppia siitä toisesta jotain ja kenties jopa jeesata sitä jollain lailla.
Se on tosi luonnollista, että parisuhteessa tilanne ja roolit on semmosia, että ei välttämättä ole tommosta uteliaisuutta toista kohtaan. Kai sen kumminkin olettaa tuntevansa tai pitää jotenkin omanaan ja tunnetun piiriin kuuluvana. Mutta tommoseen tilanteeseen silti sisältyy mun mielestä jonkinlainen mahdollisuus hypätä semmoseen positioon, jossa ei olekaan ollenkaan uhattuna. Mut mitä se sit vaatii itsellä että sais siihen semmosen uteliaisuuden kehiin tai semmosen empatian jotenkin, että mitä ihmettä tolla oikein liikkuu päässä :D
Mä hahmotan sen jotenkin silleen, että on kiinnostunut siitä toisesta ja kiinnostaa ymmärtää, mitä sillä on siinä taustalla ja mistä on kyse. Versus että on semmonen olo että pitäis jotenkin puolustaa siinä omaa ajattelua ja omia arvoja ja omaa itseä. Että sitten se toinen vihaamisen sijasta rakastaa, jos sä selität tarpeeks hyvin.
Ketjussa ehkä eksytään aiheesta, kun minulle tulee retoriikasta mieleen Churchill, Hitler, Goebbels ja Roosevelt, Lenin jne....
Hyvä puhuja voi puhua yleisönsä ympäri.
^ Meneehän toi parisuhteisiin liittyvä tavallaan ohi aiheesta. Mutta tommosissa rönsyissä on toisaalta jonkinlainen mahdollisuus siihen, että henkilökohtaisesta elämästä lähtevä kokemus sitten nivoutuu jollain lailla takaisin itse aiheeseen.
Menee noi tunnejutut ja parisuhdeasiat munkin mielestä ohi aiheen. Mutta yhtälailla puhetaito liittyy henkilökohtaiseen elämään kuin politiikkaankin, että sikäli se on vaan mielipide että pitäis puhua poliitikoista tai "suurmiehistä" tai sen sellaisesta. Se on enemmän semmonen että mikä nyt kenenkin mielestä on hienoa tai kiinnostavaa.
Tai no. Suurelle yleisölle puhuessa ei ole oikein mahdollista sellainen, että olisi valtavan kiinnostunut ja utelias kunkin kuulijan suhteen ja sitten määrittelisi oman puheensa tavoitteet tällaisen mukaan. Siinä enemmän kai tavoite on saada muut näkemään asiat niin kuin itse ne näkee ja antaa siihen kylkeen joku määrittely kuulijoiden kannalta mielenkiintoisesta tai relevantista roolijaosta. Oli se vaikka se, että kuulijat näkevät itsensä suhteessa Giovanni Boccaccioon ja motivoituvat näkemään, miksi Boccaccio oli loistava kirjailija jolla on heillekin sanottavaa.
Mutta sitten henkilökohtaisessa elämässä ja tärkeissä suhteissa on yhtälailla kyse rooleista ja niiden neuvottelusta. Kumminkin siinä voi olla sellainen twisti, että kahdenkesken tai pienen ryhmän sisällä voi olla aika hyvä pitää se retorisen kilpailun asetelma auki ja kyseenalaistaa sitä. Muutenkin mun mielestä formaalit väittelyt ja muut tämmöset on usein oikean keskustelun tai ajattelun vastakobtia siinä mielessä, että kukaan ei opi mitään, vaan se on pelkkää yleisölle esiintymistä ja kilpailua -- ja sitten ajattelu ja sen muutokset tapahtuu jossain ihan muualla.
^^
Vai pitäisikö erottaa puhetaito ja keskustelutaito? Hyvä (yleisölle) puhuja ei välttämättä ole hyvä keskustelija ja miksipä ei myös päinvastoin.
Parisuhdejutuissa en kaipaisi toiselta osapuolelta hyvää puhetaitoa, keskinkertainenikin riittää, mutta keskustelutaito olisi kyllä paikallaan. Siinähän ollaan tai pitäisi olla vuorovaikutussuhteessa. Puhe on enemmänkin yksisuuntaista.
Mieluummin keskustelisin lomasuunnitelmista kuin kuuntelisin puhetta lomasuunnitelmista :)
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 04, 2020, 21:50:48
^^
Vai pitäisikö erottaa puhetaito ja keskustelutaito? Hyvä (yleisölle) puhuja ei välttämättä ole hyvä keskustelija ja miksipä ei myös päinvastoin.
Parisuhdejutuissa en kaipaisi toiselta osapuolelta hyvää puhetaitoa, keskinkertainenikin riittää, mutta keskustelutaito olisi kyllä paikallaan. Siinähän ollaan tai pitäisi olla vuorovaikutussuhteessa. Puhe on enemmänkin yksisuuntaista.
Mieluummin keskustelisin lomasuunnitelmista kuin kuuntelisin puhetta lomasuunnitelmista :)
Ihmissuhteissa toki kuunteleminen on tärkeää, toisin kuin poliittisissa puheissa.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 04, 2020, 09:16:01
MrKAT, onko kaikki mielestäsi hyvät puhujat myös asioista samoilla linjoilla itsesi kanssa, vai pystytkö löytämään yhtään hyvää puhujaa, joka olisi jostain "perustavaa laatua" olevasta kysymyksestä aivan eri mieltä kuin itse olet?
Minähän mainitsin jo: Jaakko Laakso.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 04, 2020, 21:50:48
^^
Vai pitäisikö erottaa puhetaito ja keskustelutaito? Hyvä (yleisölle) puhuja ei välttämättä ole hyvä keskustelija ja miksipä ei myös päinvastoin.
Parisuhdejutuissa en kaipaisi toiselta osapuolelta hyvää puhetaitoa, keskinkertainenikin riittää, mutta keskustelutaito olisi kyllä paikallaan. Siinähän ollaan tai pitäisi olla vuorovaikutussuhteessa. Puhe on enemmänkin yksisuuntaista.
Mieluummin keskustelisin lomasuunnitelmista kuin kuuntelisin puhetta lomasuunnitelmista :)
Melodious Oafilta hyvää pohdintaa ja Hipillä oiva tiivistys. ROOSTERilla puhutteleva käytännön esimerkki.
Puhetaito on yksisuuntaista vaikuttamista ja keskustelutaito yhteistyötä.
Omassa ajattelussa puhetaito on itsensä vakuuttamista ja keskustelutaito itsekritiikkiä.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 04, 2020, 23:32:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 04, 2020, 09:16:01
MrKAT, onko kaikki mielestäsi hyvät puhujat myös asioista samoilla linjoilla itsesi kanssa, vai pystytkö löytämään yhtään hyvää puhujaa, joka olisi jostain "perustavaa laatua" olevasta kysymyksestä aivan eri mieltä kuin itse olet?
Minähän mainitsin jo: Jaakko Laakso.
Hyvä puhuja hirvittävällä ideologialla. Vähän tulee Goebbels mieleen... :-X
Puhetaito, keskustelutaito ja väittelytaito menevät osin päällekkäin, osin ei.
Lisäksi vielä suuntukkimistaito? (Mitä tahansa barbaarisesta uhkailusta, joukkonaurusta, henkilökohtaisuuksiin menevistä paljasteluista tai epäilyheitoista ja maalituksesta aina alastomana rinnat paljaina pelleilyyn tai itkuun, eli mitä tahansa joka laittaa puhujan/vastapuolen sanattomaksi).
Vaikka ovatkin eri taitoja nuo puhetaito ja keskustelutaito, niin kyllä niissä on paljon samaakin. Puhetta pitäessä on hyvä seurata yleisön ilmeitä ja eleitä, jotta tietää meneekö viesti perille ja oikealla tavalla, vai pitääkö muotoilla sama asia toisin sanakääntein. Ja kyllä poliitikonkin pitää osata kuunnella (myös ja varsinkin ennen puhettaan), sillä poliitikko ei ideaalitapauksessa aja omaa etuaan vaan äänestäjiensä tai vielä mieluummin oikeastaan koko yhteiskunnan etua.
Koulussa, opiskeluaikana, töissä ja erinäisissä luottamustehtävissä olen pitänyt joitakin puheita tai esitelmiä, ja muutama kerta on elävästi jäänyt mieleen.
Opiskeluaikana pidin pienen esitelmän, ja yleisönä oli omat opiskelukaverini ja rinnakkaisen linjan opiskelijat, ja aihe liittyi rinnakkaisen linjan opiskelijoiden alaan, ja puhe piti pitää heidän äidinkielellään, joka ei ole minun äidinkieleni. Sattumoisin he lisäksi olivat opiskelemassa opettajiksi, joten se oli jännä paikka. Niin jännä, että minun piti kirjoittaa ensimmäiset kaksi lausetta ihan paperille siltä varalta, että menisin aivan kipsiin. Valmistellessani esitelmää jostain syystä innostuin aiheesta aika lailla (puhe koski erästä tieteellistä keksintöä), ja jotenkin se innostukseni välittyi kuulijoille. Aloitin puheen tekemällä kysymyksiä kuulijoille, saaden heidät taatusti hereille. Kun pääsin loppuun, tuli tunne, että jos sellainen tuossa maassa olisi ollut tapana, kuuntelijat olisivat taputtaneet. Useat tulivat vielä esitelmän jälkeen kehumaan sekä puheen sisällöstä että pedagogisesta otteesta ja innostavuudesta.
Ensimmäisessä työpaikassani valmistumiseni jälkeen jouduin esittelemään erään korkean teknologian tuotteen kouralliselle silloisen asuinmaani oman alansa huippuammattilaisia, joiden alaan tuo tuote liittyi. Se oli niin jännä paikka, että sen jälkeen ei oikeastaan esiintymiset ole jännittäneet ollenkaan niin paljon, jonkinlainen tulikaste siis.
Eräässä seuraavassa työpaikassani päädyin joidenkin vuosien jälkeen vetämään erästä projektia, jonka tavoitteena oli aikaansaada aika perustavanlaatuinen muutos ison asiantuntijaorganisaation työtavoissa. Kouluttauduimme ja opiskelimme asiaa, ja sitten mietimme porukassa vaikuttavia argumentteja perustelemaan muutosta, ja ideoimme myös visualisointeja muutoksen motivoimiseksi kollegoille, ja kirjoitimme auki yksityiskohtaisia toimintatapaohjeita. Niitä luentoja pidin useammalla paikkakunnalla ja kahdessa maassa, ja ne taisivat olla kivoin asia, mitä pääsin tekemään siinä työpaikassa. Luulen, että innostuneisuuteni aiheesta ja vakuuttuneisuuteni muutoksen tarpeellisuudesta välittyi niistä luennoista, ja suosittelemamme muutokset toteutettiin sellaisenaan organisaatiossamme. Muutokset olivat hyväksi koko firman kannalta, ei pelkästään omalta kannaltani tai osastoni kannalta, ja luentosarjan tavoite eli ihmisten asenteiden muokkaus onnistui mm. hyvien argumenttien avulla.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 04, 2020, 21:50:48
^^
Vai pitäisikö erottaa puhetaito ja keskustelutaito? Hyvä (yleisölle) puhuja ei välttämättä ole hyvä keskustelija ja miksipä ei myös päinvastoin.
Parisuhdejutuissa en kaipaisi toiselta osapuolelta hyvää puhetaitoa, keskinkertainenikin riittää, mutta keskustelutaito olisi kyllä paikallaan. Siinähän ollaan tai pitäisi olla vuorovaikutussuhteessa. Puhe on enemmänkin yksisuuntaista.
Mieluummin keskustelisin lomasuunnitelmista kuin kuuntelisin puhetta lomasuunnitelmista :)
Kuuntelutaito, varsinkin parisuhteessa lienee vaikein hallittava ominaisuus.
Kysehän ei ole varsinaisesti keskustelusta- miehen ja naisen ero on vastaanottajan ja puhujan keskeinen.
Yleensä naiset eivät edes halua kuunnella miehensä mielipidettä, vaikka sitä vaativatkin, mutta he odottavat, että mies tukee hänen omia mielipiteitään ja samalla antavat tuttua turvallista tunne-elämän tukea.
Miten sitten jos mieskin on samanlainen ja tunne-elämässään ja toimii samoin, lieneekö silloin jatkuva hässäkkä päällä , kun molemman vaativat huomiota toisiltaan.?
Tästä ei nyt pidä ottaa mitään mies- nais paremmuus projektia uudeksi kiistakapulaksi, näin ennakolta sanottuna- se ei ole asian tarkoitus.
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 04, 2020, 21:31:22
Ketjussa ehkä eksytään aiheesta, kun minulle tulee retoriikasta mieleen Churchill, Hitler, Goebbels ja Roosevelt, Lenin jne....
Hyvä puhuja voi puhua yleisönsä ympäri.
Juu, anteeksi.
Toimin täällä keskustelupalstalla vähemmän kurinalaisesti, ei siis ollut ensimmäinen kerta kun ehkä vain sivusin ketjun aihetta. Tosin tällä kertaa huomaamattani, sillä ehkä koen väittelyn vaimoni kanssa retoriikkamittelöksi. Kuka mitenkin asiat käsittää, siitä voitaisiin järjestää vaikka väittely. Lisäksi väitän, että nuo edellämainitut historian henkilöt ovat ehkä enemmän demagogeja kuin retoorikkoja. Ehkä heidän puheensakin olivat jonkun toisen henkilön tai porukan kirjoittamia.
Jotta puheet voisivat vedota suureen ihmismäärään, niiden pitää sisältää voimakkaita yksinkertaistuksia ja kärkeviä mielipiteitä, totuudella ei ole tässä kovin suurta roolia. Menetelmää käyttävät aikalaisistamme mm. Soini ja Trump.
Hyvä retorinen puhe taas pilkkoo vastakkaiset mielipiteet vähäarvoiseksi mössöksi vetoamalla faktuaalisiin argumentteihin. Tätä tapaa suosivat mm. vaimoni ja Linkola.
Neutraalisti voisi kai ajatella että puhetaito on itsensä ilmaisemista, itselleen tai muille, ja keskustelutaito on vuorovaikutuksellista puhetaitoa eli itsensä ilmaisemista, itselleen tai muille?
Negatiivisia niistä tekisi puhetaidon kohdalla epärehellisyys ja keskustelutaidon kohdalla epätasa-arvoisuus?
Positiivisia niistä tekisi puhetaidon kohdalla rehellisyys ja keskustelutaidon kohdalla tasa-arvoisuus?
Puhetaito, keskustelutaito, ajattelutaito, uimataito ym. taidot ovat yksilöä ja yleisinä yhteisöä suojelevia ja vahvistavia taitoja.
Ketä me/minä oikeastaan kehumme kun kehumme Barack Obaman puhetta tai Michelle Obaman puhetta?
Edellisessä haamukirjoittajana ollut mm. Cody Keenan ja jälkimmäisessä puheenkirjoittajana Sarah Hurwitz.
Jälkimmäinen kävi Suomessa retoriikan kesäkoulussa puhujana:
Retoriikan kesäkoulu saa puhujakseen Michelle Obaman puheenkirjoittaja Sarah Hurwitzin
...
Yhdysvalloissa kuitenkin tilanne on erilainen. Siellä jopa kirjoitetaan juttuja puheenkirjoittajista toisin kuin Suomessa, jossa edes politiikan kärkinimet ja yrityselämän huippujohtajat eivät käytä ammattimaisia puheenkirjoittajia.
- Hämeen Sanomat 1.2.2017 (https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/retoriikan-kesakoulu-saa-puhujakseen-michelle-obaman-puheenkirjoittaja-sarah-hurwitzin-180341/)
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 05, 2020, 19:51:16
Ketä me/minä oikeastaan kehumme kun kehumme Barack Obaman puhetta tai Michelle Obaman puhetta?
Edellisessä haamukirjoittajana ollut mm. Cody Keenan ja jälkimmäisessä puheenkirjoittajana Sarah Hurwitz.
Jälkimmäinen kävi Suomessa retoriikan kesäkoulussa puhujana:
Retoriikan kesäkoulu saa puhujakseen Michelle Obaman puheenkirjoittaja Sarah Hurwitzin
...
Yhdysvalloissa kuitenkin tilanne on erilainen. Siellä jopa kirjoitetaan juttuja puheenkirjoittajista toisin kuin Suomessa, jossa edes politiikan kärkinimet ja yrityselämän huippujohtajat eivät käytä ammattimaisia puheenkirjoittajia.
- Hämeen Sanomat 1.2.2017 (https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/retoriikan-kesakoulu-saa-puhujakseen-michelle-obaman-puheenkirjoittaja-sarah-hurwitzin-180341/)
Hyvä kommentti. Suurten johtajien puheet ovat (ainakin osin) taustatoimittajien rakentamia.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 05, 2020, 11:33:49
...Jotta puheet voisivat vedota suureen ihmismäärään, niiden pitää sisältää voimakkaita yksinkertaistuksia ja kärkeviä mielipiteitä, totuudella ei ole tässä kovin suurta roolia. Menetelmää käyttävät aikalaisistamme mm. Soini ja Trump.
Hyvä retorinen puhe taas pilkkoo vastakkaiset mielipiteet vähäarvoiseksi mössöksi vetoamalla faktuaalisiin argumentteihin. Tätä tapaa suosivat mm. vaimoni ja Linkola.
Meinaatko, että vasemmisto"intellektuellien" kuten Leninin tai Greta Thunbergin puheet eivät ole rakennettuja?
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 05, 2020, 22:37:40
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 05, 2020, 11:33:49
...Jotta puheet voisivat vedota suureen ihmismäärään, niiden pitää sisältää voimakkaita yksinkertaistuksia ja kärkeviä mielipiteitä, totuudella ei ole tässä kovin suurta roolia. Menetelmää käyttävät aikalaisistamme mm. Soini ja Trump.
Hyvä retorinen puhe taas pilkkoo vastakkaiset mielipiteet vähäarvoiseksi mössöksi vetoamalla faktuaalisiin argumentteihin. Tätä tapaa suosivat mm. vaimoni ja Linkola.
Meinaatko, että vasemmisto"intellektuellien" kuten Leninin tai Greta Thunbergin puheet eivät ole rakennettuja?
Miksi Rooster sitä meinaisi?
Joidenkin puhujien puheita kuunnellaan pelkästään heidän asemansa vuoksi.
Ei silloin varmaan odoteta niiden puhujien varsinaisesti kertovan mitään mieltä sykähdyttäviä totuuksia.
Mieltä sykähdyttäviä asioita kyllä kerrotaan, jotkut asiat nostattavat kielteisiä tunteita, jotkut myönteisiä ja toiset jopa samaistavat ne itseensä, kuten ehkä tapahtuu trumbin ja timo soinin (aiemmin) narratiiveissä.
Soini puheet kokivat kyllä inflaation hänen uskottavuutensa kadotessa "omien" kannattajien pettämisen vuoksi.
Hyvä puhuja saa kuulijoissaan elämyksiä aikaa ja sehän on tarkoitus. Sellaisia puhujia mennään kuulemaan joita kuulijan oma mielenkiinto tukee, eli puhutaan omille joukoille.
Vastapuolen ollessa kuulijana, kuten eduskunnassa- pyritään vähättelemään ja mitätöimään toisten puheet >kertomalla vaikka, ettei sama hattu sovi melonille ja päärynälle.
Minä luulen, että Niinistön puheissa se epäselvä ja kummallinen osuus on useimmiten Saulin itse kirjoittamaa, se on niin omaleimaista, mutta väliin liitetty kaunopuheisuus ja kirjallisuusviitteet varmaankin Jennin käsialaa.
(Käsialalla en tässä tarkoita käsinkirjoitetun tekstin ulkonäköä vaan sisältöä)
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 05, 2020, 19:51:16
Ketä me/minä oikeastaan kehumme kun kehumme Barack Obaman puhetta tai Michelle Obaman puhetta?
Edellisessä haamukirjoittajana ollut mm. Cody Keenan ja jälkimmäisessä puheenkirjoittajana Sarah Hurwitz.
Jälkimmäinen kävi Suomessa retoriikan kesäkoulussa puhujana:
Retoriikan kesäkoulu saa puhujakseen Michelle Obaman puheenkirjoittaja Sarah Hurwitzin
...
Yhdysvalloissa kuitenkin tilanne on erilainen. Siellä jopa kirjoitetaan juttuja puheenkirjoittajista toisin kuin Suomessa, jossa edes politiikan kärkinimet ja yrityselämän huippujohtajat eivät käytä ammattimaisia puheenkirjoittajia.
- Hämeen Sanomat 1.2.2017 (https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/retoriikan-kesakoulu-saa-puhujakseen-michelle-obaman-puheenkirjoittaja-sarah-hurwitzin-180341/)
Toisaalta - kyllä siinäkin on eroa, miten hyvin sen valmiiksi kirjoitetun puheensa puhuu. Ei sekään kaikilta niin hirveen hyvin onnistu.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 06, 2020, 11:26:43
Minä luulen, että Niinistön puheissa se epäselvä ja kummallinen osuus on useimmiten Saulin itse kirjoittamaa, se on niin omaleimaista, mutta väliin liitetty kaunopuheisuus ja kirjallisuusviitteet varmaankin Jennin käsialaa.
Olen kerran kuunnellut Jennin puhetta erään näyttelyn avajaisissa. Puhe oli aivan liian pitkä ja muutenkin epäkiinnostava. Se muistutti koululaisen tekemää esitelmää näyttelyn taiteesta. Hänen runonsakin ovat minusta kovin alkeellisia ja noloja.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 06, 2020, 11:26:43
Minä luulen, että Niinistön puheissa se epäselvä ja kummallinen osuus on useimmiten Saulin itse kirjoittamaa, se on niin omaleimaista, mutta väliin liitetty kaunopuheisuus ja kirjallisuusviitteet varmaankin Jennin käsialaa.
(Käsialalla en tässä tarkoita käsinkirjoitetun tekstin ulkonäköä vaan sisältöä)
Niinistö voisi ehkä olla parempi puhuja, jos hänellä ei olisi 40 vuoden politiikkakoulutusta?
Sehän juuri opettaa olematta sanomaan suoraan näkemyksiään.
Apu 19/2020:ssa Eve Hietamies esittelee kolumnissaaan otsikolla Yksi pieni asia
vaikuttavan puheen jonka on pitänyt Teksasin yliopiston valmistujaisjuhlassa Yhdysvaltain laivaston valkoiseen univormuun pukeutunut mies, Yhdysvaltain asevoimien entinen erikoisoperaatioiden komentaja, neljän tähden amiraali William McRaven, jonka vastuulla oli muun muassa Navy Seal-erikoisjoukkojen suorittama Osama bin Ladenin tappo-operaatio. Puhe kesti n. 20 min. ja alussa McRaven nosti esiin Austinin yliopiston iskulauseen: "Se, minkä alkaa tästä, muuttaa maailmaa." Ensiksi hän senoi: -Jos haluat muuttaa mailman, aloita sijaamalla sänkysi.
Nuoret opiskelijat nauroivat. (Aluksi. Myöhemmin kuuntelivat hiirenhiljaa.) Hän jatkoi:
- Jos petaat sänkysi joka aamu, olet suorittanut päivän ensimmäisen tehtävän.
- Se antaa sinulle pienen ylpeyden tunteen ja rohkaisee tekemään toisen tehtävän ja toisen ja toisen.
Päivän loppuun mennessä olet tullut suorittaneesi monta tehtävää. Sillä pienillä asioilla on merkitystä. ...
Puhetta on katsottu Youtubesta yli 20 miljoonaa kertaa.
En ole vielä ehkä löytänyt etsinyt koska 20 min puheita ei löydy mutta tämä on lähimpänä:
Admiral McRaven Leaves the Audience SPEECHLESS | One of the Best Motivational Speeches
https://www.youtube.com/watch?v=TBuIGBCF9jc
Joku kommentoija listasi pääkohdat:
1. Start the day with a task completed
2. Find someone to help you through life
3. Respect everyone
4. Life is not always fair, move forward
5. Don't be afraid to fail often
6. Take risks
7. Face down the bullies
8. Step up when times are toughest
9. Lift up the downtrodden
10. Never give up
(Huomiotani kiinnitti se ettei pidä kiinnittää huomiota ihonväriin (SEALissa). eli kohta 3.)
Heh! Kuulostaa ihan Jordan Petersonilta!
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 20, 2020, 16:03:57
(Huomiotani kiinnitti se ettei pidä kiinnittää huomiota ihonväriin (SEALissa). eli kohta 3.)
Tässä sinulla on parannettavaa. Aloita petaamalla sänkysi!