Niiltä jotka ovat kotoisin Pohjanmaalta - tämä ei ole pelkästään maakunnallinen kysely.
Olen tässä ihmetellyt, jo Raamatussakin rangaistavaksi määrättyä ominaisuutta, ylpeyttä. Sitä esiintyy sekä yksilö-, maakunta-, valtio- että maanosatasolla. Yleensä ylpeydenaihe osoittautuu aikojen saatossa täysin perusteettomaksi ja arvostusta saavat ihan toiset asiat.
Esimerkkinä käytän farkkuhousujani. Kun sain ne, olin niistä mahdottoman ylpeä ja innostunut. Sitten vuosien saatossa ne haalistuivat liikaakin ja kävivät punteistä lyhyiksi. Onneksi sain ylpeilylleni jatkoaikaa viriteltyä kun levennetyt lahkeet tulivat muotiin. Sitten kankkuni kasvoivat suuriksi ja pallit vaativat lisätilaa ja farkut oli pakko hylätä. Muutaman vuoden päästä niistä ei saanut enää retrospektiivisesti irti mitään ylpeilyn aihetta, se oli kadonnut.
Nykyään ihmettelen, miksi italialaiset ja espanjalaiset ovat niin ylpeitä ja koppavia. Onko heillä siihen jotain aihetta, muuta kuin auringonpaiste ja näemmä loputtomasti paskastamista kestävä Välimeri.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 13, 2020, 19:32:28
Nykyään ihmettelen, miksi italialaiset ja espanjalaiset ovat niin ylpeitä ja koppavia. Onko heillä siihen jotain aihetta, muuta kuin auringonpaiste ja näemmä loputtomasti paskastamista kestävä Välimeri.
Ylpeys on minulle aina ollut vaikea käsite ymmärtää, vaikea tunne tuntea. Omat vähäiset saavutukset eivät ole koskaan tuntuneet oikein miltään. Yhdellä työpaikallani järjestettiin psykologinen itsearviointi (tämä oli ennen lamaa ja ennen digiaikaa). Arvioinnin tulokset käsiteltiin psykologin kanssa keskustellen. Mieleeni on painunut lähtemättömästi, kuinka järkytin sydänjuuria myöten tuota naista toteamalla, etten tuntenut saavutuksistani mitään; aika yhdentekeviä. Psykologin ilme valahti ja hän meni kalpeaksi ja hämmentyneeksi. Ilmeisesti hänen mieleensäkään ei ollut tullut omalla kohdallaan tällainen mahdollisuus lainkaan. Hän kehottikin minua arvostamaan työni tuloksia, tutkintoarvosanoja ja sen sellaista. Tuumin itsekseni, etten taida pystyä siihen. Vaikka arvostankin yliopiston parhaita puolia sinänsä sekä tiedettä, niin omana kokemuksena yliopisto ei minulle näyttäytynyt erityisen arvostettavana laitoksena. Tästä syystä en pysty esim. tutkinnostani erityistä ylpeyttä tuntemaan. Mutta tuon naisen
kommentti jäi hiertämään mieltäni epäonnistumisen ja epänormaaliuden tunteena. En osaa, en pysty, tuntemaan ylpeyttä. En siis myöskään pysty kirimään yhteiskunnallisessa kilpailussa eteenpäin saavuttaakseni suurempia tavoitteita. Koska en ymmärrä ylpeyttä, en suuntaudu kohti ylpeyden saavuttamista.
Jonkinlaista ylpeyttä tunnen kyllä suomalaisuudesta ja pohjoismaalaisuudesta. On hienoa kuulua pieneen, sitkeään ja vaatimattomaan kansaan, joka ei juuri paukuttele henkseleitään eikä pidä meteliä itsestään. Meillä on hieno saunakulttuuri ja jalat maassa. Mutta tämäkin ylpeys on fifti-sixti, sillä häpeän sitä, kuinka kovakouraisesti kohtelemme metsiämme ja maaperäämme. Kaikessa vaatimattomuudessamme olemme järkyttävän ahneita helpolle ulkomaalaiselle rahalle. Ja nielemme yleisen mielipiteen totuudeksi yhtä helposti kuin mikä kansa tahansa. Olemme aika lepsu osa globaalia ihmislaumaa. Itämeri on maailman saastunein meri. Voimme syyttää siitä Venäjää, Puolaa, Baltian maita, mutta on meillä rikka omassakin silmässä.
^
Tuossa on jo ylpeydenaiheeseen syytä, kun on saanut jonkun psykologiaa harjoittavan järkyttymään.
Heidän tehtävänään on ihmisten itsetunnon kohottaminen- (ei siis parantaminen, vaan henken nostatus) parantaa sitä ei ehkä sinänsä tarvitsekaan kunhan osaa tai alkaa tiedostaa mistä asiassa on kysymys.
Itsetunto on toki hyvä olemassa, mutta ei siitäkään sen kummemmin tarvitse rintaansa röyhistellä ja vakuuttaa itselleen ylpeyden tarpeesta.
Toki me kaikki jossain määrin tunnetaan jonkinlaist ylpeyden tunnetta, tai tyytyväisyyden mielialaa joissakin asioissa, mutta mitäs niistä.
Olen tavannut tuntea ylpeyttä siitä etten ole alkoholisti, kuten isäni. Minusta tuntuu että meillä kummallakin on ollut heikko vastoinkäymisten sietokyky, mutta vain hän hukutti murheensa viinaan. Minun on monta kertaa tehnyt mieli hukuttaa itseni, mutta täällä sitä vaan ollaan.
En tykkää mistään keinotekoisesta ja teennäisestä, ja mielestäni kemikaalein aiheutettu ilo olisi väärennettyä iloa. Toisaalta olisin koska tahansa valmis kiskomaan ayahuascaa tai psilosybiinisieniä jos siitä ei seuraisi mitään ikävää. Sen verran tyhjänä elämän kuitenkin koen että addiktio mielenkiintoiseen sisältöön on olemassa. En halua hilpeyttä, haluan villejä visioita.
Tällaista periaatetta minulle opetettiin kotona.
https://www.paivanlehti.fi/paivan-sitaatti-ylpeys-kay-lankeemuksen-edella/
Ylpeyttä pidettiin negatiivisena asiana, suorastaan syntinä, vaikka tätä sanaa ei käytettykään. Ylpeä tarkoitti suurin piirtein samaa kuin inhottava, vastenmielinen... kaikkea mahdollista huonoa ja pahaa.
Mistä siis kannattaisi olla ylpeä? Ei mistään.
Jos joskus ylpeyden synti hiipii salakavalasti mieleen ja alkaa kuvitella olevansa muita parempi jossakin asiassa, ylpeyden linnake yleensä romahtaa ennemmin tai myöhemmin, kun huomaa, ettei olekaan muita parempi. Harhakäsitys on syntynyt omasta tyhmyydestä ja hidasjärkisyydestä eli käytännössä siitä, että ei ole ollenkaan tajunnut asiaa.
On (keksitty esimerkki) lukenut kirjan nopeammin kuin kukaan muu ja pitänyt hetken aikaa itseään muita nopeampana lukijana - kunnes on huomannut lukeneensa väärän kirjan. Tai on hiihtänyt kymmenen kilometrin lenkin nopeammin kuin muut ja hetken tällä suorituksella ylpeiltyään huomannutkin hiihtäneensä vain viiden kilometrin lenkin.
Kun jokin asia tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta. Eli kun luulet olevasi muita parempi, älä usko sitä. Et kuitenkaan ole vaan kaikkein huonoin.
Kerran eräät kaverini järjestivät minulle oppitunnin tässä asiassa. He työntelivät takapihallaan kuulaa ja pyysivät minuakin kokeilemaan. Tiesin, että olen huono kaikessa ja varmaan kuulan työnnössäkin, joten kieltäydyin. He saivat kuitenkin houkuteltua minut katsomaan omaa kuulantyöntelyään.
Seurasin sivusta, kun pojat kilpailivat. Työnnöt eivät näyttäneet kovin pitkiltä, joten kun pojat uudestaan kysyivät, enkö minäkin kokeilisi, suostuin siihen. Ja ihme ja kumma, menin heti kisan kärkeen. Ajattelin, että kuulantyöntö näyttääkin olevan minun lajini. Minähän olen hyvä siinä. Enpä ole tiennytkään salassa pysynyttä lahjakkuuttani.
No, lukija varmaan arvaa, miten tässä lopulta kävi.
Kilpailua jatkettiin jonkin aikaa minun ollessa edelleen kärjessä. Sain jopa työntöni hieman parantumaan. Voiton iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun yksi pojista yhtäkkiä viskasi kuulan tuplasti pidemmälle kuin mikä oli ollut minun ennätykseni. Mitä ihmettä.. ehdin ajatella, kunnes tajusin, että pojat olivat pitäneet minua pilkkanaan. Heidän kaikkien taso oli tuplasti perempi kuin minun. Koko kuulantyöntö ja siinä "kilpaileminen" oli ollut alusta alkaen pelkkää minun kustannuksellani järjestettyä pilaa. Putosin voittajasta supersurkeaksi luuseriksi yhdessä sekunnissa.
Huumorintajuni ei oikein riittänyt nauramaan omalla kustannuksellani. Poistuin paikalta ja taisin suuttuakin noille pojille. Harmitti, että olin antanut vetää itseäni nenästä noin julkeasti. Olisihan minun pitänyt arvata. Tuo oli toisaaltä hyvä opetus. Nyt tiedän, että aina kun luulen menestyväni kilpailussa, jotain on pielessä. Ei siis kannata osallistua kilpailuihin.
Kilpailu = järjestetty tapahtuma, jossa julkisesti osoitetaan, että sinusta ei ole mihinkään
Minä en pitkänkään miettimisen jälkeen osaa sanoa, mistä olisin ylpeä. Sanana tuo tosiaan on hiukan negatiivinen, kuten Kopek mainitsi. Mutta en osaa sanoa tunnenko sen samalla tavalla negatiiviseksi kuin Kopek. Minusta se on kylmä sana ja rinnastuu kopeaan tai pöyhkeään käytökseen.
Iloitsen monistakin asioista ja olen monista asioista onnellinen ja pidän suuressa arvossa joitain asioita.
Olen onnellinen siitä, että lapseni ovat pysyneet kaidalla tiellä ja kasvaneet yhteiskuntamme tuottaviksi jäseniksi. Olen iloinen siitä, että onnistuin lopettamaan tupakoinnin tasan 16 vuotta sitten, tänään on siis merkkipäivä :)
Onhan noita isoja ja pieniä asioita. En vaan muista koskaan käyttäneeni sanaparia "olen ylpeä .... ".
Lapsistamme ja yhteiskunnastamme voisimme olla ylpeitä?
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 14, 2020, 17:56:12
Kilpailu = järjestetty tapahtuma, jossa julkisesti osoitetaan, että sinusta ei ole mihinkään
En nyt ala kehumaan, ettet ylpisty, mutta tuo kirjoitus oli kyllä osoitus jostain kyvystä.
Ehkäpä jokainen omaa joitain kykyjä, joita ei itse osaa arvostaa.
Yleensä kaiketi ylpeät ihmiset kehottavat jo ennestään nöyriä ihmisiä "olemaan nöyriä".
Nöyrät tuskin tekevät samaa ylpeille ihmisille.
Mitä psykologi kertoo ylpeyden aiheista?
Lainaus käyttäjältä: https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/olen-ylpea-itsestani-psykologi-kertoo-3-keinoa-joiden-avulla-opit-olemaan-tyytyvaisempi-itseesi?shared%3D420003-75dfa626-500Pienissä tavoitteissa on viisauden alku
Mikä tahansa asia voi olla ylpeyden aihe. Ylpeyttä voi tuntea vaikkapa ensimmäisen leuanvedon onnistumisesta salilla, kodin imuroinnista, tietokilpailun voitosta, juoksulenkistä tai työprojektin loppuun saattamisesta.
Pienten tavoitteiden asettamisessa asuukin viisauden alku.
Oikeastaan, sana ylpeys taitaa kalskahtaa liian koppavalta suomalaiselle. Pitää sanoa: Olen todella iloinen/onnellinen siitä että....
^
No niin, tuotahan minä jo sanoinkin :)
Paljon katson niitä erilaisia laulukilpailuja (X-Factor, Idols jne) telkkarista. Niiden USA- versioissa tulee jopa kiusaantunut olo, kun kisaan osallistujat avautuvat siitä, miten he kyynelsilmin toivovat pärjäävänsä, että vanhemmat voisivat olla heistä ylpeitä. Pitääkö sillä puolen maapalloa tuolla tavalla hankkia vanhempien ... arvostus? Vieläkin vierastan sanaa ylpeys niin, etten tuohon sitä osaa laittaa.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 16, 2020, 19:24:43
Mitä psykologi kertoo ylpeyden aiheista?
Lainaus käyttäjältä: https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/olen-ylpea-itsestani-psykologi-kertoo-3-keinoa-joiden-avulla-opit-olemaan-tyytyvaisempi-itseesi?shared%3D420003-75dfa626-500Pienissä tavoitteissa on viisauden alku
Mikä tahansa asia voi olla ylpeyden aihe. Ylpeyttä voi tuntea vaikkapa ensimmäisen leuanvedon onnistumisesta salilla, kodin imuroinnista, tietokilpailun voitosta, juoksulenkistä tai työprojektin loppuun saattamisesta.
Pienten tavoitteiden asettamisessa asuukin viisauden alku.
Oikeastaan, sana ylpeys taitaa kalskahtaa liian koppavalta suomalaiselle. Pitää sanoa: Olen todella iloinen/onnellinen siitä että....
Mutta iloinen ja onnellinenhan on eri asia. Kyllä minä olen ylpeä itsestäni juurikin, kun saan joskus imuroitua, vaikka ei totisesti huvittaisi, jaksaisi, ollenkaan viitsisi. Ei sitä voi tunnetta voi korvata sanoilla iloinen tai onnellinen.
Kenties onkin kyse siitä, onko tunne ns. sisäsyntyinen = olen itse itsekseni ylpeä itsestäni, kun voitin jotain itsessäni (laiskuus tms), vaiko siitä onko se ulospäin suuntautunut = olen tehnyt jotain, mikä esittäytyy muille jonkinlaisena (menestyksenä tms).
Jälkimmäistähän suomalaisuus kovasti vieroksuu ja sen vuoksi kieltää ensimmäisenkin. Siihen kai psykologi viittaa, että ei kannattaisi, sillä se kyllä sitten syö iloisuutta ja onnellisuutta. Kun ei edes itselleen saisi sanoa, että hyvin tehty!
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 16, 2020, 19:49:53
^
No niin, tuotahan minä jo sanoinkin :)
Niin sanoit. Siitä on syytä olla ylpeä. ;D
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 16, 2020, 20:02:50
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 16, 2020, 19:24:43
Mitä psykologi kertoo ylpeyden aiheista?
Lainaus käyttäjältä: https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/olen-ylpea-itsestani-psykologi-kertoo-3-keinoa-joiden-avulla-opit-olemaan-tyytyvaisempi-itseesi?shared%3D420003-75dfa626-500Pienissä tavoitteissa on viisauden alku
Mikä tahansa asia voi olla ylpeyden aihe. Ylpeyttä voi tuntea vaikkapa ensimmäisen leuanvedon onnistumisesta salilla, kodin imuroinnista, tietokilpailun voitosta, juoksulenkistä tai työprojektin loppuun saattamisesta.
Pienten tavoitteiden asettamisessa asuukin viisauden alku.
Oikeastaan, sana ylpeys taitaa kalskahtaa liian koppavalta suomalaiselle. Pitää sanoa: Olen todella iloinen/onnellinen siitä että....
Mutta iloinen ja onnellinenhan on eri asia. Kyllä minä olen ylpeä itsestäni juurikin, kun saan joskus imuroitua, vaikka ei totisesti huvittaisi, jaksaisi, ollenkaan viitsisi. Ei sitä voi tunnetta voi korvata sanoilla iloinen tai onnellinen.
Kenties onkin kyse siitä, onko tunne ns. sisäsyntyinen = olen itse itsekseni ylpeä itsestäni, kun voitin jotain itsessäni (laiskuus tms), vaiko siitä onko se ulospäin suuntautunut = olen tehnyt jotain, mikä esittäytyy muille jonkinlaisena (menestyksenä tms).
Jälkimmäistähän suomalaisuus kovasti vieroksuu ja sen vuoksi kieltää ensimmäisenkin. Siihen kai psykologi viittaa, että ei kannattaisi, sillä se kyllä sitten syö iloisuutta ja onnellisuutta. Kun ei edes itselleen saisi sanoa, että hyvin tehty!
T: Xante
Juu. Iloinen, onnellinen tyytyväinen tai ylpeä jostakin. Ne ovat sukua toisilleen, mutteivät ihan sama asia.
Muistan jutun kun poika vei todistuksensa vanhemmilleen ja sanoi olevansa ylpeä saavutuksestaan.
-Mutta sinähän jäit luokallesi!
-Juujuu, mutta minulla oli parhaat paperit luokallejääneistä.
Siksi se varmaan nauratti, kun oli niin kaukana todellisesta maailmasta. :D
Kun vierailimme Pyhäsalmen kaivoksella (ja pääsimme yhteen Euroopan syvimmistä kuiluista n. 1,3 km syvälle, korvat sano uuuh pox..) niin työntekijöistä loisti suuri ylpeys kaivoksestaan ja erityisesti kohentuneesta turvallisuudesta. Haastattelin tästä yhdeltä syytä tuohon ja hämmästyin. Turvallisuus oli parantunut koska kaivos oli siirtynyt ulkomaiseen omistukseen. (Jälkeenpäin muistan maakuntalehdessä aiemmin ehkä olleenkin kaivosonnettomuus- pikku-uutisia tiheähkösti ko. kaivoksesta, nykyään ei juuri koskaan. Oma vaikutelmani).
Tähän nähden on iso kontrasti (liki täysin) suomalainen "kaivosylpeys" Terrafame/Talvivaara: myrkytyksiä, kuolemia ja valuvia saasteita, oikeudenkäyntejä,... no joo oltiinhan siitä aluksi ylpeitä ja iloisia kun lupaukset oli niin suuria.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 16, 2020, 22:19:01
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 16, 2020, 20:02:50
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 16, 2020, 19:24:43
Mitä psykologi kertoo ylpeyden aiheista?
Lainaus käyttäjältä: https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/olen-ylpea-itsestani-psykologi-kertoo-3-keinoa-joiden-avulla-opit-olemaan-tyytyvaisempi-itseesi?shared%3D420003-75dfa626-500Pienissä tavoitteissa on viisauden alku
Mikä tahansa asia voi olla ylpeyden aihe. Ylpeyttä voi tuntea vaikkapa ensimmäisen leuanvedon onnistumisesta salilla, kodin imuroinnista, tietokilpailun voitosta, juoksulenkistä tai työprojektin loppuun saattamisesta.
Pienten tavoitteiden asettamisessa asuukin viisauden alku.
Oikeastaan, sana ylpeys taitaa kalskahtaa liian koppavalta suomalaiselle. Pitää sanoa: Olen todella iloinen/onnellinen siitä että....
Mutta iloinen ja onnellinenhan on eri asia. Kyllä minä olen ylpeä itsestäni juurikin, kun saan joskus imuroitua, vaikka ei totisesti huvittaisi, jaksaisi, ollenkaan viitsisi. Ei sitä voi tunnetta voi korvata sanoilla iloinen tai onnellinen.
Kenties onkin kyse siitä, onko tunne ns. sisäsyntyinen = olen itse itsekseni ylpeä itsestäni, kun voitin jotain itsessäni (laiskuus tms), vaiko siitä onko se ulospäin suuntautunut = olen tehnyt jotain, mikä esittäytyy muille jonkinlaisena (menestyksenä tms).
Jälkimmäistähän suomalaisuus kovasti vieroksuu ja sen vuoksi kieltää ensimmäisenkin. Siihen kai psykologi viittaa, että ei kannattaisi, sillä se kyllä sitten syö iloisuutta ja onnellisuutta. Kun ei edes itselleen saisi sanoa, että hyvin tehty!
T: Xante
Juu. Iloinen, onnellinen tyytyväinen tai ylpeä jostakin. Ne ovat sukua toisilleen, mutteivät ihan sama asia.
Muistan jutun kun poika vei todistuksensa vanhemmilleen ja sanoi olevansa ylpeä saavutuksestaan.
-Mutta sinähän jäit luokallesi!
-Juujuu, mutta minulla oli parhaat paperit luokallejääneistä.
Siksi se varmaan nauratti, kun oli niin kaukana todellisesta maailmasta. :D
Rehentely ja huomionhakeminen on sallittua ja sitä saa tehdä kukin tavallaan.
On hyvä myös muistaa kysymyksessä olevan selviytymisestä omissa mahdollisuuksissaan.
Kuten johannes surkian tapauksessa, jossa surkeudesta tehtiin uusi tapa selittää ja vitsien avulla nostaa omaa itsetuntoaan.
Julkea rehentely tietenkin on hyvin ärsyttävä ominaisuus, vaikka sitä kuulemma harrastaa eräs presitenttikin toisella puolella valtamerta.
Liiallinen ylpeys yritys pakottaa muut arvostaman itseä katteettomasti. Ongelma kuitenkin on, ettei arvostusta voi ottaa, vaan se on ansaittava. Siksi sellaisen terveen itsetunnon yli kehittynyt ylpeily on noloa.
Ylpeys, kuten kaikki muutkin kuolemansynnit, pitäisi nauttia kohtuudella toisia arvostaen, nöyryydellä, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Huomaan itseni oppineen peittämään ylpeydellä häpeää. Että seison itseni edessä kuin suojatakseni itseäni rikkoutumasta. Tuo ei ole mielestäni hyvää ylpeyttä.
Hyvää ylpeyttä on sanoa "I´m proud of You". Antaa se tunnustus toiselle eikä päteä sillä itse.
Toki kaikesta onnistumisesta saakin ja tulee olla iloinen, onnellinen ja vaikka ylpeä.
On vaikea sanoa mistä olisin ylpeä, kun se juttu ei koskaan pysähdy siihen huippu hetkeen. Savutukset elää, eivätkä mene kuten minun mielestäni niiden olisi pitänyt mennä. Niistä jalostuu uusia häilyviä ylpyeden hetkiä.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 18, 2020, 12:23:14
Liiallinen ylpeys yritys pakottaa muut arvostaman itseä katteettomasti. Ongelma kuitenkin on, ettei arvostusta voi ottaa, vaan se on ansaittava. Siksi sellaisen terveen itsetunnon yli kehittynyt ylpeily on noloa.
Ylpeyden tulee juontua saavutuksista, ei syntyperästä tai ansaitsemattomasta etuudesta.
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 29, 2020, 23:22:42
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 18, 2020, 12:23:14
Liiallinen ylpeys yritys pakottaa muut arvostaman itseä katteettomasti. Ongelma kuitenkin on, ettei arvostusta voi ottaa, vaan se on ansaittava. Siksi sellaisen terveen itsetunnon yli kehittynyt ylpeily on noloa.
Ylpeyden tulee juontua saavutuksista, ei syntyperästä tai ansaitsemattomasta etuudesta.
Varmaan joku pressakin harrastaa tuota ylpeyttä. Eikä siinä kaiketi mitään pa- öh (hyvää) taida ollakaan.
Ylpeydentunne toimii kyllä jokaisen ihmiseolonnon perusteissa ja se on eräänlaista tyytyväisyyttä tilapäisesti. Jatkuvaa ylpeydentunnetta voikin sitten kutsua muilla nimikkeillä, kuten vaikka öykkäröinniksi tai ylimielisyydeksi ja varmaan muitakin ilmaisumuotoja löytyy.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2020, 10:15:33
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 29, 2020, 23:22:42
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 18, 2020, 12:23:14
Liiallinen ylpeys yritys pakottaa muut arvostaman itseä katteettomasti. Ongelma kuitenkin on, ettei arvostusta voi ottaa, vaan se on ansaittava. Siksi sellaisen terveen itsetunnon yli kehittynyt ylpeily on noloa.
Ylpeyden tulee juontua saavutuksista, ei syntyperästä tai ansaitsemattomasta etuudesta.
Varmaan joku pressakin harrastaa tuota ylpeyttä. Eikä siinä kaiketi mitään pa- öh (hyvää) taida ollakaan.
Ylpeydentunne toimii kyllä jokaisen ihmiseolonnon perusteissa ja se on eräänlaista tyytyväisyyttä tilapäisesti. Jatkuvaa ylpeydentunnetta voikin sitten kutsua muilla nimikkeillä, kuten vaikka öykkäröinniksi tai ylimielisyydeksi ja varmaan muitakin ilmaisumuotoja löytyy.
Ei Ohisalo nyt niin paha ole, vaikka vähän öykkäri. 8)
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - huhtikuu 18, 2020, 23:25:01
Ylpeys, kuten kaikki muutkin kuolemansynnit, pitäisi nauttia kohtuudella toisia arvostaen, nöyryydellä, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Huomaan itseni oppineen peittämään ylpeydellä häpeää. Että seison itseni edessä kuin suojatakseni itseäni rikkoutumasta. Tuo ei ole mielestäni hyvää ylpeyttä.
Hyvää ylpeyttä on sanoa "I´m proud of You". Antaa se tunnustus toiselle eikä päteä sillä itse.
Toki kaikesta onnistumisesta saakin ja tulee olla iloinen, onnellinen ja vaikka ylpeä.
On vaikea sanoa mistä olisin ylpeä, kun se juttu ei koskaan pysähdy siihen huippu hetkeen. Savutukset elää, eivätkä mene kuten minun mielestäni niiden olisi pitänyt mennä. Niistä jalostuu uusia häilyviä ylpyeden hetkiä.
Ei voi mittään, minusta tämä on oikeasti vähän surullista. Että mistään ei saisi itse olla ylpeä, vaan aina nöyrästi vain ihastella, miten hienosti toiset toimivat ja pärjäsivät. Vaikka kyllä kysymys siinäkin kuuluu, että onko aina näin - ihanko totta toiset aina, verrattuna itseen, toimivat paremmin/jalommin/jotakin?
Vaiko kenties
lähtökohtaisesti ovat parempia/jalompia/jotain? Itse sitten vaikka pelastaisi maailman, kuitenkin saa olla vain vähän salaa
ehkä jopa ylpeä.
Ja tämä opetetaan jo lapsille. Kun he tulevat koulusta ylpeinä kertomaan jostakin, otammeko heidät ilosina vastaan ja kerromme, että hienoa, upeaa, kun onnistuit, vai muistutammeko, että ihan kiva, mutta.
Kyllä minä olen ylpeä monesta asiassa, jossa olen voittanut itseni. Joskus laiskuuden, joskus pikkumaisuuden, joskus suuttumuksen. Olen ylpeä siitä, että olen edes joskus onnistunut nousemaan omien tunteideni yläpuolelle ja asettumaan toisen asemaan. Ei minun tarvitse mielestäni niissä tapauksissa nöyrästi kääntyä kiittämään toista, esimerkiksi, että kiitos, kun annoit minulle ilkeällä tempullasi mahdollisuuden pyrkiä hallitsemaan tunteitani. Olen niin ylpeä sinusta, kun valehtelit ja varastit!
T: Xante
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?
Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?
Varmaan- jos on tyytyväinen itseensä, se saattaa olla ylpeyden aihe, kenellä se sitten on isompaa tai pienmpää.
Joillakin voi olla tarve korostaa jatkuvasti itseään kuten jonkun ison maan johtajalla-
Noin psykologisesti ajatellen jatkuva itsekorostuksen tarve- viestii epävarmuudesta ja heikosta itsetunnosta, kun sitä pitää jatkuvasti pönkittää.
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 06, 2020, 22:42:55
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 01, 2020, 10:15:33
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 29, 2020, 23:22:42
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 18, 2020, 12:23:14
Liiallinen ylpeys yritys pakottaa muut arvostaman itseä katteettomasti. Ongelma kuitenkin on, ettei arvostusta voi ottaa, vaan se on ansaittava. Siksi sellaisen terveen itsetunnon yli kehittynyt ylpeily on noloa.
Ylpeyden tulee juontua saavutuksista, ei syntyperästä tai ansaitsemattomasta etuudesta.
Varmaan joku pressakin harrastaa tuota ylpeyttä. Eikä siinä kaiketi mitään pa- öh (hyvää) taida ollakaan.
Ylpeydentunne toimii kyllä jokaisen ihmiseolonnon perusteissa ja se on eräänlaista tyytyväisyyttä tilapäisesti. Jatkuvaa ylpeydentunnetta voikin sitten kutsua muilla nimikkeillä, kuten vaikka öykkäröinniksi tai ylimielisyydeksi ja varmaan muitakin ilmaisumuotoja löytyy.
Ei Ohisalo nyt niin paha ole, vaikka vähän öykkäri. 8)
Poliittista öykkäröintiä harjoittaa noin sata prosenttia poliitikoista- kuka paremmin tai huonommin. Mutta sillähän mitataan keskimäärin sousiota niiden "kaupallisessa menestymisessä" eli vaalikarjan keskuudessa saatujen äänien muodossa.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 06:19:49
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - huhtikuu 18, 2020, 23:25:01
Ylpeys, kuten kaikki muutkin kuolemansynnit, pitäisi nauttia kohtuudella toisia arvostaen, nöyryydellä, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Huomaan itseni oppineen peittämään ylpeydellä häpeää. Että seison itseni edessä kuin suojatakseni itseäni rikkoutumasta. Tuo ei ole mielestäni hyvää ylpeyttä.
Hyvää ylpeyttä on sanoa "I´m proud of You". Antaa se tunnustus toiselle eikä päteä sillä itse.
Toki kaikesta onnistumisesta saakin ja tulee olla iloinen, onnellinen ja vaikka ylpeä.
On vaikea sanoa mistä olisin ylpeä, kun se juttu ei koskaan pysähdy siihen huippu hetkeen. Savutukset elää, eivätkä mene kuten minun mielestäni niiden olisi pitänyt mennä. Niistä jalostuu uusia häilyviä ylpyeden hetkiä.
Ei voi mittään, minusta tämä on oikeasti vähän surullista. Että mistään ei saisi itse olla ylpeä, vaan aina nöyrästi vain ihastella, miten hienosti toiset toimivat ja pärjäsivät. Vaikka kyllä kysymys siinäkin kuuluu, että onko aina näin - ihanko totta toiset aina, verrattuna itseen, toimivat paremmin/jalommin/jotakin?
Vaiko kenties lähtökohtaisesti ovat parempia/jalompia/jotain? Itse sitten vaikka pelastaisi maailman, kuitenkin saa olla vain vähän salaa ehkä jopa ylpeä.
Ja tämä opetetaan jo lapsille. Kun he tulevat koulusta ylpeinä kertomaan jostakin, otammeko heidät ilosina vastaan ja kerromme, että hienoa, upeaa, kun onnistuit, vai muistutammeko, että ihan kiva, mutta.
Kyllä minä olen ylpeä monesta asiassa, jossa olen voittanut itseni. Joskus laiskuuden, joskus pikkumaisuuden, joskus suuttumuksen. Olen ylpeä siitä, että olen edes joskus onnistunut nousemaan omien tunteideni yläpuolelle ja asettumaan toisen asemaan. Ei minun tarvitse mielestäni niissä tapauksissa nöyrästi kääntyä kiittämään toista, esimerkiksi, että kiitos, kun annoit minulle ilkeällä tempullasi mahdollisuuden pyrkiä hallitsemaan tunteitani. Olen niin ylpeä sinusta, kun valehtelit ja varastit!
T: Xante
Eikös tuossa ole väärä analogia? Sinun esimerkissäsi aikuinen ei lähde lesoomaan lapselle omista saavutuksistaan, vaan "nöyrästi" kehuu lapsen saavutuksia, aivan kuten Lognessa ehdottikin tai ainakin kuten tuon Lognessan viestin ymmärsin.
Ehkä kristillisiä vaikutteita saaneessa kulttuurissamme on jotain, joka saa ihmiset arkailemaan ylpeyden julkista osoittamista. Minut on ilmeisesti kasvatettu tässä hengessä, vaikka ei minulla taitaisi edes olla mitään sellaista, mistä voisin olla ylpeä.
Netistä löytynyttä:
"Kristinuskon historiassa ylpeyttä on aina pidetty yhtenä pääsynneistä, jopa kaikkien muiden syntien lähtökohtana."
http://santtuma.blogspot.com/2012/08/ylpeys.html
"Kristillinen nöyryys ei ole nöyristelyä vaan itsensä ymmärtämistä. Sen vastakohta on ylpeys, joka eristää ihmisen toisista."
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/noyryys-on-hyve-koska-vain-noyra-voi-oppia-ja-muutt-1#de66fee4
Kasvatuksellinen taustani huomioiden korvissani särähtää poliitikkojen tapa julistaa, miten he ylpeänä sitä tai tätä. Ehkä ymmärrän väärin tämän asian?
https://fi.linguee.com/englanti-suomi/k%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6s/i+proudly+present.html
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 10:22:20
Eikös tuossa ole väärä analogia? Sinun esimerkissäsi aikuinen ei lähde lesoomaan lapselle omista saavutuksistaan, vaan "nöyrästi" kehuu lapsen saavutuksia, aivan kuten Lognessa ehdottikin tai ainakin kuten tuon Lognessan viestin ymmärsin.
Eihän tuossa ollut mitään analogiaa, vaan kaksi eri asiaa. Ensimmänen koski aikuisten välistä kanssakäymistä ja toinen aikuisen ja lapsen kanssakäymistä.
Pointtini oli, että meidät opetetaan jo lapsesta asti siihen, että mistään omasta onnistumisestaan ei saa olla ylpeä, vaan nöyrästi uskoa, että oma onnistuminen on toisten ansio, tai ainakin semmoiselta se pitää saada näyttämään.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 12:35:52
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 10:22:20
Eikös tuossa ole väärä analogia? Sinun esimerkissäsi aikuinen ei lähde lesoomaan lapselle omista saavutuksistaan, vaan "nöyrästi" kehuu lapsen saavutuksia, aivan kuten Lognessa ehdottikin tai ainakin kuten tuon Lognessan viestin ymmärsin.
Eihän tuossa ollut mitään analogiaa, vaan kaksi eri asiaa. Ensimmänen koski aikuisten välistä kanssakäymistä ja toinen aikuisen ja lapsen kanssakäymistä.
Pointtini oli, että meidät opetetaan jo lapsesta asti siihen, että mistään omasta onnistumisestaan ei saa olla ylpeä, vaan nöyrästi uskoa, että oma onnistuminen on toisten ansio, tai ainakin semmoiselta se pitää saada näyttämään.
T: Xante
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä? Eikös aikuiseksi kasvanut lapsi opi kanssakäymisensä nimenomaan siitä, miten häneen on suhtauduttu ja aikuisena sitten käyttäytyy, kuten hänen kanssaan on käyttäydytty? Toki väheksymättä kasvuympäristön muita auktoriteetteja.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?
Kysytkö tosissasi?
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 07, 2020, 10:45:53
Ehkä kristillisiä vaikutteita saaneessa kulttuurissamme on jotain, joka saa ihmiset arkailemaan ylpeyden julkista osoittamista. Minut on ilmeisesti kasvatettu tässä hengessä, vaikka ei minulla taitaisi edes olla mitään sellaista, mistä voisin olla ylpeä.
Netistä löytynyttä:
"Kristinuskon historiassa ylpeyttä on aina pidetty yhtenä pääsynneistä, jopa kaikkien muiden syntien lähtökohtana."
http://santtuma.blogspot.com/2012/08/ylpeys.html
"Kristillinen nöyryys ei ole nöyristelyä vaan itsensä ymmärtämistä. Sen vastakohta on ylpeys, joka eristää ihmisen toisista."
"Kristillistä nöyryyttä voisi pitää lähinnä tekopyhyytenä ja teeskentelynä.
Ilman tekopyhää ylpeyttä kukaan ei kehtaisi valehdella niin törkeällä tavalla nöyrille ihmisille, joita yllytetään uskomaan haaveisiin ja valheisiin.- Sekä maksamaan almunsa "sanan julistajille"
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?
Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.
T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 16:25:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?
Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.
T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)
Ylpeily onkin ihan eri kuin olla ylpeä jostakin. Aivan kuten puhua on eri asia kuin puhutella. Rinnastankin siis ylpeänä olemisen puhumiseen ja ylpeilyn puhuttelemiseen!
Mutta juuri näin: eihän sitä voi aidosti, iloisesti ja tyytyväisesti ylpeä itsestään saavutettuaan jotain, vaan se on aina ylpeilyä, joka täytyy lapsesta pitäen tukahduttaa.
Siitä, että joku on ylpeä saavutuksestaan, tulee toisille paha mieli. Kynttilät kiireesti vakan alle!
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 14:28:00
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?
Kysytkö tosissasi?
T: Xante
Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 17:27:50
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 16:25:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?
Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.
T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)
Ylpeily onkin ihan eri kuin olla ylpeä jostakin. Aivan kuten puhua on eri asia kuin puhutella. Rinnastankin siis ylpeänä olemisen puhumiseen ja ylpeilyn puhuttelemiseen!
Mutta juuri näin: eihän sitä voi aidosti, iloisesti ja tyytyväisesti ylpeä itsestään saavutettuaan jotain, vaan se on aina ylpeilyä, joka täytyy lapsesta pitäen tukahduttaa.
Siitä, että joku on ylpeä saavutuksestaan, tulee toisille paha mieli. Kynttilät kiireesti vakan alle!
T: Xante
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 17:27:50
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 16:25:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 08:20:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 08:10:12
Voisiko ylpeyden korvata tyytyväisyydellä?
Mieluummin ei. Ainakaan lapselle en soisi opetettavan, että älä ole ylpeä mistään saavutuksesta, oppimisesta, jne, vaan ole vain tyytyväinen. Mieluusti tietysti vielä vähään.
T: Xante
Itse miellän ylpeilyn olevan turhaa näyttämisen halua ja kuluttavaa toisiin vertailua.
Ymmärrän tolkun varoitukset ylpeilyn lisäksi myös tyytyväisyyden liiallisuudesta, mutta samalla lailla liiallista on myös tukahduttaa tyytyväisyyden maltilliset muodot joita ihminen tarvitsee tunteakseen elämänsä mielekkääksi.
Vesikin on liiallisena kuolemaksi. Juovuttavasta alkoholista puhumattakaan. Rinnastan tässä ylpeyden alkoholiin ja tyytyväisyyden veteen. :)
Ylpeily onkin ihan eri kuin olla ylpeä jostakin. Aivan kuten puhua on eri asia kuin puhutella. Rinnastankin siis ylpeänä olemisen puhumiseen ja ylpeilyn puhuttelemiseen!
Mutta juuri näin: eihän sitä voi aidosti, iloisesti ja tyytyväisesti ylpeä itsestään saavutettuaan jotain, vaan se on aina ylpeilyä, joka täytyy lapsesta pitäen tukahduttaa.
Siitä, että joku on ylpeä saavutuksestaan, tulee toisille paha mieli. Kynttilät kiireesti vakan alle!
T: Xante
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 07, 2020, 20:50:37
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Minä näen myös ajattelun, television katselun, sohvalla löhöilyn ja kattoon syljeskelyn aktiivisina tekoina.
Itse näen ylpeilyn onnistuvan ilman fyysistä yleisöäkin. Kuvitteellinen yleisö on ylpeän ajatuksissa vähintäänkin taustalla ja tuomaristona tai kilpakumppaneina.
Olen samaa mieltä siitä että ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 06:19:49
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - huhtikuu 18, 2020, 23:25:01
Ylpeys, kuten kaikki muutkin kuolemansynnit, pitäisi nauttia kohtuudella toisia arvostaen, nöyryydellä, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Huomaan itseni oppineen peittämään ylpeydellä häpeää. Että seison itseni edessä kuin suojatakseni itseäni rikkoutumasta. Tuo ei ole mielestäni hyvää ylpeyttä.
Hyvää ylpeyttä on sanoa "I´m proud of You". Antaa se tunnustus toiselle eikä päteä sillä itse.
Toki kaikesta onnistumisesta saakin ja tulee olla iloinen, onnellinen ja vaikka ylpeä.
On vaikea sanoa mistä olisin ylpeä, kun se juttu ei koskaan pysähdy siihen huippu hetkeen. Savutukset elää, eivätkä mene kuten minun mielestäni niiden olisi pitänyt mennä. Niistä jalostuu uusia häilyviä ylpyeden hetkiä.
Ei voi mittään, minusta tämä on oikeasti vähän surullista. Että mistään ei saisi itse olla ylpeä, vaan aina nöyrästi vain ihastella, miten hienosti toiset toimivat ja pärjäsivät. Vaikka kyllä kysymys siinäkin kuuluu, että onko aina näin - ihanko totta toiset aina, verrattuna itseen, toimivat paremmin/jalommin/jotakin?
Vaiko kenties lähtökohtaisesti ovat parempia/jalompia/jotain? Itse sitten vaikka pelastaisi maailman, kuitenkin saa olla vain vähän salaa ehkä jopa ylpeä.
Ja tämä opetetaan jo lapsille. Kun he tulevat koulusta ylpeinä kertomaan jostakin, otammeko heidät ilosina vastaan ja kerromme, että hienoa, upeaa, kun onnistuit, vai muistutammeko, että ihan kiva, mutta.
Kyllä minä olen ylpeä monesta asiassa, jossa olen voittanut itseni. Joskus laiskuuden, joskus pikkumaisuuden, joskus suuttumuksen. Olen ylpeä siitä, että olen edes joskus onnistunut nousemaan omien tunteideni yläpuolelle ja asettumaan toisen asemaan. Ei minun tarvitse mielestäni niissä tapauksissa nöyrästi kääntyä kiittämään toista, esimerkiksi, että kiitos, kun annoit minulle ilkeällä tempullasi mahdollisuuden pyrkiä hallitsemaan tunteitani. Olen niin ylpeä sinusta, kun valehtelit ja varastit!
T: Xante
Parasta tietenkin olisi, jos joku sanoisi minullekin tehdessäni jotain hienoa "Olen niin iloinen puolestasi, onnistuit todella hyvin XOXO!!" Tai en tiedä, alkaisinko heti vähätellä saavutustani. Riippuu kuka sanoisi ja mistä aiheesta. Tiedän kuitenkin itse mihin olen tyytyväinen enkä oikeastaan kaipaa siihen ketään juhlimaan. Ellen sitten tarvitse vähän ulkopuolista itsetunnon pönkitystä. En kuitenkaan lähde autokauppaan tai ala kyykyttää muita. Tai no, autokaupassa käyn 4-5 vuoden välein, mutta en... tai en tiedä... eli mikä minä olen oikeastaan puhumaan mitään. Eli näin se ylpeys tulee mitätöityä.
Ylpeys mistä, Xante, puhut on tunne. Niinhän se ylpeys pitää ottaakin. Tunteet tulevat ja menevät. Nykyisin lapsille opetetaan tunneälyä jo koulussa, mikä on hyvä. Siinä ilmeisesti on tarkoituksena tunnistaa tunne, sanoittaa se ja päästää se menemään. Minun ikäluokkani ei ole saanut mitään tunnekoulutusta, päin vastoin tuntuu että normaaleja tunnereaktioita on pitänyt selitellä itselle hyvin päin, vahän sen mukaan mitä toinen tuntee ja mikä on yhteiskunnan normi. Tämä voi kuulostaa surulliselta, mutta sekin on vain kuulijan tunne.
Olen oppinut pärjäilemään näin. Tunteet aiheuttavat ongelmaa silloin, kun olen tilanteessa, jossa niiden kuuluukin huutaa.
Mutta siihen ylpeyteen. Mietin joskus etymologisesti sanoja, huvikseen tai silloin kun minun tarvitsee ymmärtää niitä, pseudotieteilyä.
Eli ylpeillä sanana on varmaankin syntynyt sanasta
y l ä
p u o l
e l l a. Eli siellä voi käydä, mutta ei jäädä makaamaan.
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Eli ylpeillä sanana on varmaankin syntynyt sanasta y l ä p u o l e l l a.
Eli siellä voi käydä, mutta ei jäädä makaamaan.
Volvo-Markkasen suku tai ystäväpiiri voi olla (tai voinut olla) ylpeä siitä että heillä on ovela taito murtautua ja varastaa,
johon muut Suomen kansalaiset ei pysty eli tässä "jalossa" taidossa he ovat (olivat) taviskansan yläpuolella.
Suomen kansa voi olla erimieltä ja sanoa heidän olevan (olleen) kansan alapuolella. Moraalisesti.
Jotain lievästi samaa koen suvumme joistain piirteistä, joka ei ole etu mutta joka määrittää useita meistä ja luo yhteenkuuluvuuden, voimaantumisen, tunnetta. Siihen ylpeys ei ehkä ole aina ihan sopiva sana. Jos se on taito niin ylpeys on sopiva sana mutta jos se on pääosin vika tai omituisuus niin mikä sana: ____?
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 07, 2020, 23:39:02
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Eli ylpeillä sanana on varmaankin syntynyt sanasta y l ä p u o l e l l a.
Eli siellä voi käydä, mutta ei jäädä makaamaan.
Volvo-Markkasen suku tai ystäväpiiri voi olla (tai voinut olla) ylpeä siitä että heillä on ovela taito murtautua ja varastaa,
johon muut Suomen kansalaiset ei pysty eli tässä "jalossa" taidossa he ovat (olivat) taviskansan yläpuolella.
Suomen kansa voi olla erimieltä ja sanoa heidän olevan (olleen) kansan alapuolella. Moraalisesti.
Jotain lievästi samaa koen suvumme joistain piirteistä, joka ei ole etu mutta joka määrittää useita meistä ja luo yhteenkuuluvuuden, voimaantumisen, tunnetta. Siihen ylpeys ei ehkä ole aina ihan sopiva sana. Jos se on taito niin ylpeys on sopiva sana mutta jos se on pääosin vika tai omituisuus niin mikä sana: ____?
En osaa sanoa, kun omassa elämässäni niputan viat ja omituisuudet häpeän alle. Jos ne pystyy jakamaan luotetun kanssa, niin kyllähän se yhdistää veriveljellisesti. Omassa suvussani heikkoudet ja muut vääryydet nimenomaan on lakaistu maton alle. Siitäkin voi oppia oikean ja väärän.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 18:46:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 14:28:00
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?
Kysytkö tosissasi?
T: Xante
Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).
Kenen saavutuksiin?
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Ok. Kenties myös ymmärrät puhumisen ja puhutttelun hývin pitkälti samaksi asiaksi. Ja kenties joutunut ihmettelemään, miksi sanomaasi ei oteta vastaan siten kuin toivoisit.
Saahan sitä mielleyhtymiä tehdä minkä hyvänsä asioiden välille tai mieltää mitä tahansa samaksi, erilaisiahan me ollaan.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Ylpeys mistä, Xante, puhut on tunne. Niinhän se ylpeys pitää ottaakin. Tunteet tulevat ja menevät. Nykyisin lapsille opetetaan tunneälyä jo koulussa, mikä on hyvä. Siinä ilmeisesti on tarkoituksena tunnistaa tunne, sanoittaa se ja päästää se menemään. Minun ikäluokkani ei ole saanut mitään tunnekoulutusta, päin vastoin tuntuu että normaaleja tunnereaktioita on pitänyt selitellä itselle hyvin päin, vahän sen mukaan mitä toinen tuntee ja mikä on yhteiskunnan normi. Tämä voi kuulostaa surulliselta, mutta sekin on vain kuulijan tunne.
Osuit täsmälleen oikeaan!
Ja sen vuoksi minusta on surullista (meidän kaikkien vuoksi, ei vain sinun tai minun), että meillä vieläkin, vaikka asiat ovat huimasti menneet eteenpäin, tunneäly sentään tunnistetaan ja sitä pyritään opettamaan, tämä tunne oitis yhdistetään ylpeilyyn, rehentelyyn, toisten yläpuolelle asettumiseen, asiaksi, joka vähintään täytyy ansaita toisilta. Ja silloinkin se pitää mitätöidä, eihän tässä nyt omaa häntää olla nostamassa.
Kuitenkin mielestäni juuri tuo, oikeuden olla ylpeä itsestään, loputon ansaitseminen on juuri se, mikä aiheuttaa monia itsetunto-ongelmia ja pahimmassa tapauksessa mielenterveysongelmia. Se, että ikinä ei saa edes salaa itsekseen hyvällä omallatunnolla sanoa, että stanan hyvä homma, hyvin tehty, hienoa minä! Heti pitää muistaa, että että no joo, äläs nyt ylpisty, muistapas kun mokasit sen ja sen, silloinkin hävisit siellä, noloonnuit täällä ja sitä paitsi muut aina onnistuvat paremmin kuin sinä.
Ettet vaan ala luulemaan ittestäs liikoja.
Ja tämän vuoksi me koko ajan toivomme, että joku toinen tulisi sanomaan meille, että olet hyvä tyyppi, onnistut usein, olen niin iloinen, että menestyt. Tämä usein johtaa siihen, että pyrimme toimimaan siten, että tätä saisimme, vaikka itse tahtoisimmekin jotain muuta.
Haemme sitä hyväksyntää toisilta, jota emme kehtaa ja uskalla antaa itsellemme.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:04:12
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Ok. Kenties myös ymmärrät puhumisen ja puhutttelun hývin pitkälti samaksi asiaksi. Ja kenties joutunut ihmettelemään, miksi sanomaasi ei oteta vastaan siten kuin toivoisit.
Saahan sitä mielleyhtymiä tehdä minkä hyvänsä asioiden välille tai mieltää mitä tahansa samaksi, erilaisiahan me ollaan.
T: Xante
Puhuin hyvin pitkälle samasta, en samasta.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:16:15
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 07, 2020, 22:38:04
Ylpeys mistä, Xante, puhut on tunne. Niinhän se ylpeys pitää ottaakin. Tunteet tulevat ja menevät. Nykyisin lapsille opetetaan tunneälyä jo koulussa, mikä on hyvä. Siinä ilmeisesti on tarkoituksena tunnistaa tunne, sanoittaa se ja päästää se menemään. Minun ikäluokkani ei ole saanut mitään tunnekoulutusta, päin vastoin tuntuu että normaaleja tunnereaktioita on pitänyt selitellä itselle hyvin päin, vahän sen mukaan mitä toinen tuntee ja mikä on yhteiskunnan normi. Tämä voi kuulostaa surulliselta, mutta sekin on vain kuulijan tunne.
Osuit täsmälleen oikeaan!
Ja sen vuoksi minusta on surullista (meidän kaikkien vuoksi, ei vain sinun tai minun), että meillä vieläkin, vaikka asiat ovat huimasti menneet eteenpäin, tunneäly sentään tunnistetaan ja sitä pyritään opettamaan, tämä tunne oitis yhdistetään ylpeilyyn, rehentelyyn, toisten yläpuolelle asettumiseen, asiaksi, joka vähintään täytyy ansaita toisilta. Ja silloinkin se pitää mitätöidä, eihän tässä nyt omaa häntää olla nostamassa.
Kuitenkin mielestäni juuri tuo, oikeuden olla ylpeä itsestään, loputon ansaitseminen on juuri se, mikä aiheuttaa monia itsetunto-ongelmia ja pahimmassa tapauksessa mielenterveysongelmia. Se, että ikinä ei saa edes salaa itsekseen hyvällä omallatunnolla sanoa, että stanan hyvä homma, hyvin tehty, hienoa minä! Heti pitää muistaa, että että no joo, äläs nyt ylpisty, muistapas kun mokasit sen ja sen, silloinkin hävisit siellä, noloonnuit täällä ja sitä paitsi muut aina onnistuvat paremmin kuin sinä.
Ettet vaan ala luulemaan ittestäs liikoja.
Ja tämän vuoksi me koko ajan toivomme, että joku toinen tulisi sanomaan meille, että olet hyvä tyyppi, onnistut usein, olen niin iloinen, että menestyt. Tämä usein johtaa siihen, että pyrimme toimimaan siten, että tätä saisimme, vaikka itse tahtoisimmekin jotain muuta.
Haemme sitä hyväksyntää toisilta, jota emme kehtaa ja uskalla antaa itsellemme.
T: Xante
En minäkään pidä siitä että jos joku on tyytyväinen itseensä niin joku toinen tulee syyttämään häntä ylpeydestä. Sellaisesta kohtelusta nousee helposti kapinamieli ja ylpeyden tavoittelu. ;)
Hienoa taas on jos toinenkin osaa olla tyytyväinen toisen puolesta, tai parhaimmillaan toisen kanssa yhdessä.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:02:15
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 18:46:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 14:28:00
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?
Kysytkö tosissasi?
T: Xante
Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).
Kenen saavutuksiin?
T: Xante
Palauta asiayhteys, eli kenestä minä ja sinä olemme puhuneet, mieleesi lukemalla mistä minä ja sinä keskustelimme. Ja vastaa sitten uudestaan. Ei ole mitään tolkkua toistaa käymäämme keskustelua tässä uudestaan.
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 08, 2020, 07:40:02
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:04:12
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Ok. Kenties myös ymmärrät puhumisen ja puhutttelun hývin pitkälti samaksi asiaksi. Ja kenties joutunut ihmettelemään, miksi sanomaasi ei oteta vastaan siten kuin toivoisit.
Saahan sitä mielleyhtymiä tehdä minkä hyvänsä asioiden välille tai mieltää mitä tahansa samaksi, erilaisiahan me ollaan.
T: Xante
Puhuin hyvin pitkälle samasta, en samasta.
Hyvin pitkälle samasta on lähes sama, joten on lähes kohtuutonta olettaa lukijan/kuulijan ymmärtävän miten pitkälti samasta puhutkaan.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 08, 2020, 07:55:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:02:15
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 18:46:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 14:28:00
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?
Kysytkö tosissasi?
T: Xante
Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).
Kenen saavutuksiin?
T: Xante
Palauta asiayhteys, eli kenestä minä ja sinä olemme puhuneet, mieleesi lukemalla mistä minä ja sinä keskustelimme. Ja vastaa sitten uudestaan. Ei ole mitään tolkkua toistaa käymäämme keskustelua tässä uudestaan.
En, koska en usko, että olemme keskustelleet edes samasta asiasta, joten jankkaaminen todellakaan tuskin asiaa auttaa.
Ehkäpä sinä luet ensin, mitä minä alunperin sanoin, eikä haittaa, vaikka luet viestejäni muillekin. Sitten voit miettiä, pidätkö omat viestisi sellaisenaan, vai onko niissä jotain selvennettävää.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 08:14:46
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 08, 2020, 07:55:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 08, 2020, 07:02:15
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 18:46:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 07, 2020, 14:28:00
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 07, 2020, 13:18:35
Miten lapsen ja aikuisen välinen kanssakäyminen eroaa aikuisen ja aikuisen välisestä kanssakäymisestä?
Kysytkö tosissasi?
T: Xante
Kysyn (siis mitä tulee suhtautumisissa saavutuksiin).
Kenen saavutuksiin?
T: Xante
Palauta asiayhteys, eli kenestä minä ja sinä olemme puhuneet, mieleesi lukemalla mistä minä ja sinä keskustelimme. Ja vastaa sitten uudestaan. Ei ole mitään tolkkua toistaa käymäämme keskustelua tässä uudestaan.
En, koska en usko, että olemme keskustelleet edes samasta asiasta, joten jankkaaminen todellakaan tuskin asiaa auttaa.
T: Xante
Voi olla hyvin mahdollista, ettemme puhu samasta asiasta tai käytämme samoille asioille eri ilmauksia. Ja jos asia on mielestäsi loppuun käsitelty, asia on loppuun käsitelty.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 08, 2020, 08:17:37
Voi olla hyvin mahdollista, ettemme puhu samasta asiasta tai käytämme samoille asioille eri ilmauksia. Ja jos asia on mielestäsi loppuun käsitelty, asia on loppuun käsitelty.
Toivottavasti sentään ei asia, sillä se on todella mielenkiintoinen.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 21:29:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 07, 2020, 20:50:37
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Minä näen myös ajattelun, television katselun, sohvalla löhöilyn ja kattoon syljeskelyn aktiivisina tekoina.
Itse näen ylpeilyn onnistuvan ilman fyysistä yleisöäkin. Kuvitteellinen yleisö on ylpeän ajatuksissa vähintäänkin taustalla ja tuomaristona tai kilpakumppaneina.
Olen samaa mieltä siitä että ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.
Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.
Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 08, 2020, 08:32:16
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 21:29:15
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 07, 2020, 20:50:37
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 07, 2020, 19:34:14
Itse miellän ylpeilyn ja ylpeän hyvin pitkälle samaksi asiaksi.
Minä taas näen ylpeilyn aktiivisena tekona, ylpeyden aiheen esittelemisenä muille, egon kohotuksena. Ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Minä näen myös ajattelun, television katselun, sohvalla löhöilyn ja kattoon syljeskelyn aktiivisina tekoina.
Itse näen ylpeilyn onnistuvan ilman fyysistä yleisöäkin. Kuvitteellinen yleisö on ylpeän ajatuksissa vähintäänkin taustalla ja tuomaristona tai kilpakumppaneina.
Olen samaa mieltä siitä että ylpeä voi olla itsekseen kellekään siitä huutelematta. Joskus jopa mainita ylpeyden aiheensa muille ilman fanfaareja.
Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.
Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.
Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.
Ylpeyttä, tai ylpeilyä ei välttämättä tarvitse yhdistää.
Ylpeä voi olla monista pikku-asioista jotka tuovat mielihyvää ja tyytyväisyyttä.
Lapsetkin kertovat silmät ympyräisiä asioista joita ovat tehneet ja onnistuneet siinä. He vain haluavat jakaa hyvää mieltään ja intoaan- en nyt ainkaan senkaltaista ylpeyttä ihan kuoleman- syntinä pitäisi.
Egon kohotusta tavallaan sekin mistä lapsi muuten oppisi? Egohan on aina jollain tasolla olemassa jokaisella- se on varmaankin itse syytä asettaa omalle paikalleen- sillä ei sinänsä varmaan ole mitään itseisarvoa.
Mistä sitä voisi olla ylpeä? Ehkä jälkeläisistään, no jos ylpeilemisen aihetta on. Aika vaikea omia saavutuksiaan on julistaa, kun ehkä on tullut vain luotua jotain käsitystä yhteiskuntaan. Mutta ei kai normi-ihmisellä ole niin kovin suuria saavutuksia...?
^
Ylpeyttä voi tuntea monista asioista, pikkujutuista- mielihyvää.
Ylpeily on sitten ehkä se hankalammin tulkittava asia ja se voi olla ärsytystä aiheuttavaa.
Turha kuitenkaan kieltää ihmisen tunteita joita heissä luontaisesti esiintyy. Rehellisyys itselleen voi sitten asettaa ne ylpeydet sun muut seikat omalle paikalleen. Silloin voi huomata, että muutkin ihmiset saavat olla ylpeitä omista tekemisistään jos ne heitä miellyttävät ja joskun "pöhnäpäissään" kehaisevat itseään. Itsetuntohan on kuitenkin tarpeellinen asia ja sitä kautta itsekunnioitustakin, on hyvä jokaisella olla jonkun verran- kunhan ei ala liian itseriittoiseksi.
Ei rodusta tai syntyperästä, kansallisuudesta tai sukupuolestaankaan, kannata ylpeä olla. Ne ovat mitä ovat. Tyytyväinen voi olla.
Ylpeyttä saa omista saavutuksistaan.
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 08, 2020, 08:32:16
Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.
Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.
Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.
Näen sanojen eron tiivistyvän näin:
Olen tyytyväinen itseeni. Sisäinen näkökulma. Hyvä minä! (Olen tyytyväinen sinuun tai muumilimuun-versiossa vain tyytyväisyyden kohde vaihtuu.)
Olen ylpeä itsestäni. Ulkoinen näkökulma. Katsokaa kuinka hyvä minä olen! (Olen ylpeä sinusta-versiossa on vain lisänä samaistumista tai omistamista.)
Olen ylpeä itsestäni, muista välittämättä-versio on ulkoinen opposition näkökulma.
Näen jotain itsessäni. Esim. suklaatahroja tai huikeaa osaamattomuutta.
Näen jotain itsestäni. Esim. raskauttavia tallenteita tai somekommentteja.
Ylpeily ja itsetyytyväisyys viittaavat molemmat selkeästi negatiivisiin liiallisuuksiin, katteettomaan asenteellisuuteen.
Haluaisitko olla toisenrotuinen tai toissukupuolinen?
Normi-ihminen lienee tyytyväinen itseensä, eikä halua olla mitään muuta?
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 09, 2020, 22:15:08
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 08, 2020, 08:32:16
Oli yleisö sitten kuviteltu tai todellinen niin koen ylpeilyn olevan oman egon kohottamista. Jos ylpeys, ei siis ylpeily, koetaan lähtökohtaisesti negatiiviseksi niin sitten se on sitä.
Siinä tapauksessa pitää varmaan käyttää sanaa tyytyväinen. Kun perheelle valmistetun ruoan maustaminen (tai on onnistunut missä tahansa taitavasti) on tänään erityisen onnistunut voi olla tyytyväinen, mutta ei ylpeä sillä ylpeä on negatiivisesti latautunut sana ja käsite. Ja tunne.
Jos on oppinut, että tyytyväisyys on negatiivinen asia niin sekään ei käy.
Näen sanojen eron tiivistyvän näin:
Olen tyytyväinen itseeni. Sisäinen näkökulma. Hyvä minä! (Olen tyytyväinen sinuun tai muumilimuun-versiossa vain tyytyväisyyden kohde vaihtuu.)
Olen ylpeä itsestäni. Ulkoinen näkökulma. Katsokaa kuinka hyvä minä olen! (Olen ylpeä sinusta-versiossa on vain lisänä samaistumista tai omistamista.)
Olen ylpeä itsestäni, muista välittämättä-versio on ulkoinen opposition näkökulma.
Näen jotain itsessäni. Esim. suklaatahroja tai huikeaa osaamattomuutta.
Näen jotain itsestäni. Esim. raskauttavia tallenteita tai somekommentteja.
Ylpeily ja itsetyytyväisyys viittaavat molemmat selkeästi negatiivisiin liiallisuuksiin, katteettomaan asenteellisuuteen.
Eli siis kyse on vain sanasta, jota halutaan käyttää, vaikka tunne sanan takana on ihan sama? Että on silleen ok käyttää sanaa tyytyväinen, se on hyvä sana, se on oikein. Ylpeä, se on väärin ja huonoa.
T: Xante
Ylpeyteen liittyvät sanat on ihan mielenkiintoisia mielestäni, sillä niilä on hienoisia sävyeroja, jotka ainakin minut saavat välttelemään sanan käyttöä.
On ihan ok tuntea ylpeyttä jostain saavutuksestaan. Itselleni tulee elävästi mieleen koulussa yksi piirustustunti, jolloin "mikä lie" ohjasi surkean huonoa piirustuskättäni ja piirsin hienon kuvan. Jopa opettaja sitä kehui. Olin pakahtua onnesta ja voisin jopa sanoa, että tunsin ylpeyttä. Ei siis pelkkää onnea, vaan siinä joukossa oli myös tyytyväisyyttä itseeni. Onpas tunteita vaikea kuvailla sanoilla.
Mutta jos olisin ylpeä itsestäni siksi, että piirsin hyvän kuvan, niin pitäisin sitä jo liiotteluna. Eihän tuon yhden kuvan kanssa onnistuminen minua mitenkään paremmaksi muuttanut. Ja jos joku on ylpeä, niin tämä kulkee nokka pystyssä ja asettaa itsensä muiden yläpuolelle.
Vielä pahempi, että tuo itsestään ylpeä menee vielä ylpeilemään saavutuksellaan. Kulkee siis ympäriinsä kehumassa itseään.
Tunteisiin liittyvissä sanoissa taitaa olla jokaisella vähän omia sävyjä ja merkityksiä sen mukaan, miten niitä on tottunut kuulemaan ja käyttämään?
Nuoriso ei taida olla kovin ylpeää? Monet vastailevat tyyliin - ihan sama. Jos kaikkeen suhtautuu välinpitämättömästi, voiko olla mistään ylpeä?
Ylpeimpiä ovat vanhemmat henkilöt: Olen ajanut miljoona kilometriä, eikä yhtään kolaria. Olen ollut kolmekymmentä vuotta samassa työssä, enkä päivääkään kipeä. Kun meidän firma lopetettiin, sain töitä muualta heti seuraavana päivänä. Minulla oli xxx:n ensimmäinen väritelevisio. jne.jne.
Aika kipuilevaa tuntuu suhtautuminen ylpeyteen olevan.
Olisiko tässä melko muinaisia kaikuja takana, se, että ylpeys on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, ja se ensimmäinen listassa? Miksi se on kuolemansynti, ja peräti pahin? Ehkä ylpeyden tunne saa ihmisen olemaan vähemmän nöyrä, vähemmän alamainen, vähemmän orja suhteessa Jumalaan, pelkäämään vähemmän tuota Raamatussa kuvattua kammo-sadistia? Tuottaako kristinusko siis heikkoitsetuntoisia ihmisiä kitkiessään ylpeyden syntiä ihmisestä?
Itse en osaa nähdä ylpeyttä syntinä. Olisi päinvastoin ihan hyvä, jos ihminen pystyisi olemaan ylpeä edes jostain, sillä se kohottaa itsearvostusta ja itseluottamusta, ja ihminen, joka sekä arvostaa itseään että jolla on itseluottamusta, on kanssaihmisille mukavampi kuin ihminen jolla näitä ei ole. Huonommuuden tunteesta ja alemmuuskompleksista kumpuaa paljon ikävää häikkää ihmisten välille, esimerkiksi incel-ilmiö, jota pohditaan toisessa keskustelussa täällä. Itsetunnoltaan haavoitetut ihmiset saattavat olla aggressiivisia ja hyökkääviä, esimerkiksi incel-pojat, jotka eivät kelpaa kenellekään tytölle parisuhteeseen tai edes seksiin.
Ylpeys tietysti on eri asia kuin ylpeily, kerskailu, lesoilu, pullistelu, pröystäily, retostelu, joiden tarkoitus voi olla mm. nostaa itseä ylös painamalla muita alas.
Itse olen ylpeä esimerkiksi kun olen saanut aikaiseksi jotain tai viemään jotain loppuun, vaikka olosuhteet ovat olleet vaikeat.
Esimerkiksi ensimmäisestä yliopistotutkinnostani olen ylpeä, sillä se oppiaine ei sittenkään ollut niin kiehtova kuin ennalta luulin, mutta puskin jääräpäisesti silti tutkintoon asti, kun kerran olin aloittanut. Toinen tutkinto jäi puolitiehen, kun sairastuin vakavasti. Mutta se oli silkkaa iloa ja nautintoa (aika on tainnut kullata muistot?) se toisen tutkinnon opiskelu, joten en ehkä ole yhtä ylpeä siitä, vaikka vaikeaa olikin sisäänpääsy opiskelemaan ja vaikea oli oppiainekin. Pääsykokeiden läpäisyprosentti yksi alhaisimmista, joten vähän ylpeä olen siitä, että pääsin sitä opiskelemaan (pääsykoekirjat piti osata lähes ulkoa ja ymmärtää syvällisesti). Vähän olen kyllä ylpeä siitä, että jaksoin opiskella töiden ohella senkin verran kuin jaksoin.
Eräästä vajaan viikon mittaisesta polkupyöräretkestä kauan sitten olen ylpeä. Alkeellisin varustein mutta kekseliäisyyden ja sinnikkyyden ansiosta pystyttiin retkeilemään sellaisissa paikoissa ja olosuhteissa, jotka olivat vaikeita. Opin tavanomaista varttuneemman ikäisenä ajamaan autolla, laskettelemaan, rullaluistelemaan jne.. Itsensä voittamisesta taitaa tulla hyvä mieli, jota voisi kutsua vaikka ylpeydeksi. Ja siitä, että tekee jotain, vaikka pelottaakin.
Vähän samansuuntaista ylpeyttä tai tyytyväisyyttä tunnen, jos saan jonkun vaikean muihn ihmisiin liittyvän asian hoidettua. Esimerkiksi kun saan soitettua ystävälle, joka on kuolemassa, tai jonka äiti on kuolemassa, tai jonka isä on juuri kuollut. Sellaiset puhelut ovat vaikeita, mutta tärkeitä. Ja niistä tulee hyvä olo, että ne on saanut tehtyä, eikä ole ollut pelkuri. Rohkeuden hetkistä ehkä voi tulla ylpeyden kokemuksia.
Taideharrastuksessa tyytymättömyys voi ajaa ihmistä eteenpäin, mutta toisaalta pitää myös uskoa itseensä, jotta olisi vaivan väärtti edes tehdä mitään. Usko itseensä auttaa, jos edes hiukan on tyytyväinen johonkin työhönsä, ja vähän voi olla ylpeäkin, ei siitä haittaa ole. Teiniaikaisia muutamia töitäni olen säästänyt, osittain koska ne ovat mielestäni edelleenkin hyviä, ja toisaalta koska niistä näkee, miten paljon on kehittynyt harrastuksessani. Jostain syystä olen ylpeä myös sellaisesta, että ystäväni ja sukulaiseni haluavat pitää seinillään töitäni, ja siitä, että muutamat tuntemattomat ovat ostaneet töitäni. Eräs hauskin hetki oli kun olin eräässä puistossa maalaamassa kaverini kanssa, ja eräs täti tuli ja kertoi nähneensä työni, mennen kotiinsa ja keittäneensä kahvit ja juoneensa ne, ja tunteneensa että oli pakko palata kysymään myisinkö työni. No, myinhän minä. kun minua suostuteltiin ja sitten tingittiin onnistuneesti. Tuli hyvä mieli molemmille.
Kuten jo aiemmin sanoin, niin riippuu ihan siitä, miten on tottunut tuollaisia sanoja kuulemaan ja missä yhteydessä niitä on käytetty. Minun kokemukseni mukaan, jos sanotaan, että ihnminen on ylpeä, tarkoittaa se epämiellyttävää ja tylyä ihmistä. Sanalla ei minun elämässäni ainakaan ole mitään tekemistä syntien tai vieläpä kuolemansyntien kanssa.
Minua on moitittu ylpeydestä, kun en tervehdi oman pihan ulkopuolella vastaan tulevia ihmisiä, vaikka nämä asuvat samassa taloyhtiössä. Tervehtimättömyys tosin on johtunut siitä, että minun on hyvin vaikea oppia tuntemaan uusia kasvoja.
Tuota kautta ajatellen toivottavasti olisi ymmärrettävämpää, etten oikein osaa sanoa olevan ylpeä jostain tekemisestäni.
Likinnä keskustelussa ihmetyttää se, että ilmeisesti suurimman osan mielestä on ok tuntea ylpeyden tunnetta vaikkapa onnistumisesta, mutta sitä ei saa sanoa, vaan tunne pitää nimetä joksikin laimeammaksi, kuten vaikka tyytyväisyys...
T: Xante
Minusta näissä lauseissa on merkitysero:
Minä tunnen ylpeyttä siitä, mitä sain aikaan.
Minä olen ylpeä siitä, mitä sain aikaan.
Voihan olla, että se merkitysero on vain minun päässäni?
Olisikohan suomalainen (tai pohjoismaalainen) kulttuuri hieman lannistava, verrattuna esimerkiksi yhdysvaltalaiseen kulttuuriin? Jotenkin tyypillista pohjoismaalaisuudelle on Janten laki, Jantelagen, tai ainakin ennen on ollut:
Wikpedia:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Janten_laki
https://sv.wikipedia.org/wiki/Jantelagen
"Janten laki on tanskalais-norjalaisen kirjailijan Aksel Sandemosen teoksessa Pakolainen ylittää jälkensä (1933) esitetty ajatus, jonka mukaan kenenkään ei tule kuvitella, että on parempi kuin muut.
Janten lain säännöt:
Älä luule, että sinä olet jotain.
Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
Älä luule, että olet enemmän kuin me.
Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
Älä naura meille.
Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.
Sekä teoksesta tunnistettava yhdestoista sääntö:
Älä luule, että on jotain mitä emme jo tietäisi sinusta.
Janten laki on tarkoitettu kuvaamaan aikansa pikkukylän ilmapiiriä. "
--
Taisi olla eräällä Berkeleyn yliopiston (Kaliforniassa) kampukseen tutustumiskäynnillä, kun ihailin erään siellä opiskelevan ja meille kampusta esitelleen nuoren miehen reippautta, kun hän kajautti kuuluvalla äänellä ja ylpeän oloisesti (ei niin täydellisellä lauluäänellä) yliopistonsa (vai oliko se tiedekuntansa?) laulun. Kehon asento: jalat vähän harallaan, rinta vähän rottingilla, hartiat alhaalla. Kasvot: avoin ja hyväntuulinen ilme, rentoa itsetuntoa uhkuva, ja ystävällinen. Hän ilmiselvästi oli ylpeä kampuksestaan, ja hänen ilonsa oli tarttuvaa. Ei ollut mitenkään nokka pystyssä kyllä hän.
Vaikea kuvitella Otaniemen jotain ujoa nörttipoikaa esittelemään kampustaan samalla tavalla. Vai ovatko ajat muuttumassa Suomessakin siihen suuntaan? Onko nykynuorisolla parempi itsetunto kuin vanhemmilla polivilla?
Tyytyväisyys itseen kohottaa itsearvostusta ja itseluottamusta, ja ihminen, joka sekä arvostaa itseään että jolla on itseluottamusta, on kanssaihmisille mukavampi kuin ihminen jolla näitä ei ole. Ylpeys itsestä kohottaa samoja asioita, sosiaalisena mittatikkuna eli vähemmän itsenäisesti. Ylpeily ja itsetyytyväisyys ovat näiden liiallisia muotoja.
Olemme ylpeitä meidän poikamme lääkärin urasta. Meidän poikamme tuntee samaa ylpeyttä itsestään. (klaaniajattelua)
Olen tyytyväinen pysäköinninvalvoja akateemisesta ja rikkaasta suvusta. (individualismia)
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 10, 2020, 10:27:29
Eli siis kyse on vain sanasta, jota halutaan käyttää, vaikka tunne sanan takana on ihan sama? Että on silleen ok käyttää sanaa tyytyväinen, se on hyvä sana, se on oikein. Ylpeä, se on väärin ja huonoa.
T: Xante
Päteekö tämä, ja muutkin ketjun tuoreimmat viestit sanoista
ylpeä ja
tyytyväinen myös tämän sanan suhteen?:
(https://img.aijaa.com/b/00334/14835518.jpg)
Tai valitsisitko mieluummin kumman noista kahdesta sanasta autoosi tai talosi seinään isolla, tähän tyyliin?:
(https://www.thuglifeprotips.com/wp-content/uploads/2017/09/cheater-car.jpg)
Artikkelissa /Valitut Palat, Kesäkuu 1995, Palaako Suomi perusarvoihin?, s. 26-34/ julkistettiin galluppi joka tehtiin sekä Suomessa että naapurimaissa; Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä (Pietarin alueella) ja kysyttiin minkälaisina suomalaisia oikein pidetään. Esim. 90% suomalaisista piti suomalaisia luotettavina mutta virolaisista näin ajatteli vain 41% ja venäläisistä 54% ja ruotsalaisista 78%. (Ja väliotsikkona on "Suomalaisten luotettavuus on myytti.").
Ylpeinä suomalaisia piti suomalaisista 47%, ruotsalaisista 72%, virolaisista 44% ja venäläisistä 54%.
Leipätekstissä lukee "Kielteisistä ominaisuuksistamme nousi esille merkittävästi vain ylpeys, jonka mainitsi 72 prosenttia ruotsalaisista, 54 prosenttia pietarilaisista, ...".
Ajattelenko minä erilailla vai onko ajat muuttuneet mutta "kielteisistä" sana pomppasi oudosti silmään. Että ylpeys oli automaattisesti kielteinen piirre vuonna 1995? Ja vielä se että VP on amerikkakeskeinen kapitalistinen julkaisu...
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 10, 2020, 20:37:40
Päteekö tämä, ja muutkin ketjun tuoreimmat viestit sanoista ylpeä ja tyytyväinen myös tämän sanan suhteen?:
Tai valitsisitko mieluummin kumman noista kahdesta sanasta autoosi tai talosi seinään isolla, tähän tyyliin?:
En taida ymmärtää, miksi minulta kyselet, sillä kysymyshän oli asetettu sinulle koskien sanojen paremmuutta tai huonommuutta. Et vastannut, vaan esitit ilmeisesti (?) vastakysymyksen, jonka ymmärrän siten, että kyselet, voiko sanoilla olla negatiivisia mielleyhteyksiä. Vastaus on, että totta hitossa voi ja onkin.
Jokainen valitsee tietysti sanat, jotka omaan suuhun sopii.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 10, 2020, 15:07:53
"Janten laki on tanskalais-norjalaisen kirjailijan Aksel Sandemosen teoksessa Pakolainen ylittää jälkensä (1933) esitetty ajatus, jonka mukaan kenenkään ei tule kuvitella, että on parempi kuin muut.
Janten lain säännöt:
Älä luule, että sinä olet jotain.
Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
Älä luule, että olet enemmän kuin me.
Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
Älä naura meille.
Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.
Sekä teoksesta tunnistettava yhdestoista sääntö:
Älä luule, että on jotain mitä emme jo tietäisi sinusta.
Janten laki on tarkoitettu kuvaamaan aikansa pikkukylän ilmapiiriä. "
Ihan kiva laki-
Ihmisyyteen kuuluu olla hieman "parempi" kuin joku muu ja sitä "lakia" ihmiset toteuttavat.
Ei siitä mihinkään pääse, niin se vain on- kukaan ei oikeasti halua olla tasavertainen, jos se vaatii hänen oman statuksensa alaspäin menemistä- Sen sijaan on kyllä valmis nousemaan portaissa ylöspäin.
Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.
Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.
Jos sitten ajatellaan lapsuutta ja kasvamista, ei edelleenkään voi mitään, että pidän tälläistä kasvatustapaa, jossa mitä syvempi tunne, sen enemmän sitä pyritään suitsimaan ja lievntämään joksikin sopivammaksi, sitkeästi surullisena.
Mikähän muu asia saisi ihmiset väittelemään toisen tunteista tällä tavalla...? Jos kerron, että rakastan miestäni, aika harva tulee sanomaan, että en käyttäisi noita sanoja, eiköhän asia ole niin, että tykkäät miehestäsi. Näet rakastaminen on jotain, mikä tulee ulkoapäin, tykkääminen on semmoinen sopiva oman pään sisällä oleva sovinnainen tunne, jota voi huoletta tuntea.
Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 12, 2020, 08:17:05
Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.
Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.
Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.
T: Xante
Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.
Vertaamista tapahtuu kyllä, tuskin kukaan on sitä toimintaa kyennyt itsestään pois sulkemaan, vaikka kuvittelisi olevansa suvaitsevaisuuden airut.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 12, 2020, 09:16:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 12, 2020, 08:17:05
Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.
Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.
Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.
T: Xante
Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.
Vertaamista tapahtuu kyllä, tuskin kukaan on sitä toimintaa kyennyt itsestään pois sulkemaan, vaikka kuvittelisi olevansa suvaitsevaisuuden airut.
Onko useammallakin näin, että omat tunteet tunnetaan erityisesti vertailemalla niitä toisten tunteisiin tai muuhun toimintaan? Kun vaikkapa jaksaa/viitsii/uskaltaa tehdä jotain, mitä on pitkittänyt ja on onnistumisesta ylpeä, vertailee tätä tunnetta naapurin saavutuksiin?
Mielenkiintoista olisi myös, mitkä muut omat tunteet vertautuvat toisten tunteisiin?
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 12, 2020, 09:48:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 12, 2020, 09:16:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 12, 2020, 08:17:05
Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.
Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.
Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.
T: Xante
Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.
Vertaamista tapahtuu kyllä, tuskin kukaan on sitä toimintaa kyennyt itsestään pois sulkemaan, vaikka kuvittelisi olevansa suvaitsevaisuuden airut.
Onko useammallakin näin, että omat tunteet tunnetaan erityisesti vertailemalla niitä toisten tunteisiin tai muuhun toimintaan? Kun vaikkapa jaksaa/viitsii/uskaltaa tehdä jotain, mitä on pitkittänyt ja on onnistumisesta ylpeä, vertailee tätä tunnetta naapurin saavutuksiin?
Mielenkiintoista olisi myös, mitkä muut omat tunteet vertautuvat toisten tunteisiin?
T: Xante
Tunnetilat ovat aika tarttuvia- varsinkin urheilukentän laidalla sen voi huomata, tai jossain muussakin yleisötilaisuudessa, vaikka rockikonsertissa.
Jokaisella on omat tunteensa, jotka eivät perusteiltaan eroa toisten tunteista, samalla mekanismilla itsetunto toimii. Siihen ( itsetuntoon) vaikuttaa paljolti se, miten asemoituu muihin nähden.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 12, 2020, 09:16:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 12, 2020, 08:17:05
Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.
Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.
Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.
T: Xante
Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.
Itsetunto on minusta enemmänkin sitä, että tuntee itsensä tärkeäksi vaikka olisi "pohjimmainen". Vaikka olisi jonkun joukon heikon pallonpotkija, bändin heikoin soittaja tai pyöräiytiimin hitain pyöräilijä. Tärkeä tosin ei ehkä ole paras mahdollinen sana kuvaamaan tunnetilaa, vaan se ettei koe itseään huonommaksi _ihmiseksi_ vaikka on joukon huonoin jossain asiassa.
En taida ostaa näitä tarttuvia tunnetiloja ihmisen omassa sisäisessä maailmassa. Esimerkiksi jos on ylpeä itsestään voitettuaan jonkun oman heikkoutensa, miten tämä tunnetila muka tarttuu ja keneen? Vai onko ajatus, että se ei olekaan oma tunne, vaan sen on tartuttanut joku toinen?
T: Xante
^
Jos Yleensä tuntee jotain, niin ainahan se on oma tunne.
Tunteena pidetään siis elämystä, joka on lähtöisin aivojen simuloidessa aistimuksesta ns, tunnetilan.
Myötä-elämistä kaiketi tapahtuu jatkuvasti, kun esimerkiksi pieni lapsi kertoo asioistaan silmät sykkyrällä- se useimmiten tehoaa moneen ihmiseen.
Ylpeät ihmiset näkee kyllä heidän olemuksestaan ja kopeat ovat oikein helposti nähtävissä.
Monet ihmiset levittävät myäs olemuksellaan toisillekin hyvää mieltä, jos nyt sellaisia ihmisiä olet koskaan kohdannut.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 11, 2020, 09:16:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 10, 2020, 20:37:40
Päteekö tämä, ja muutkin ketjun tuoreimmat viestit sanoista ylpeä ja tyytyväinen myös tämän sanan suhteen?:
(https://img.aijaa.com/b/00334/14835518.jpg)
Tai valitsisitko mieluummin kumman noista kahdesta sanasta autoosi tai talosi seinään isolla, tähän tyyliin?:
En taida ymmärtää, miksi minulta kyselet, sillä kysymyshän oli asetettu sinulle koskien sanojen paremmuutta tai huonommuutta. Et vastannut, vaan esitit ilmeisesti (?) vastakysymyksen, jonka ymmärrän siten, että kyselet, voiko sanoilla olla negatiivisia mielleyhteyksiä. Vastaus on, että totta hitossa voi ja onkin.
Jokainen valitsee tietysti sanat, jotka omaan suuhun sopii.
T: Xante
Jäin ihmettelemään sitä miten nämä esimerkit 1. ja 2. eroaisivat toisistaan:
1.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 10, 2020, 10:27:29
Eli siis kyse on vain sanasta, jota halutaan käyttää, vaikka tunne sanan takana on ihan sama? Että on silleen ok käyttää sanaa tyytyväinen, se on hyvä sana, se on oikein. Ylpeä, se on väärin ja huonoa.
2.
Eli siis kyse on vain sanasta, jota halutaan käyttää, vaikka tunne sanan takana on ihan sama? Että on silleen ok käyttää sanaa musta, se on hyvä sana, se on oikein. Neekeri, se on väärin ja huonoa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neekeri
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 12, 2020, 19:03:47
2.
Eli siis kyse on vain sanasta, jota halutaan käyttää, vaikka tunne sanan takana on ihan sama? Että on silleen ok käyttää sanaa musta, se on hyvä sana, se on oikein. Neekeri, se on väärin ja huonoa.
Rasittavia nuo isot kuvat.
Jos sanojen "musta" tai "neekeri" takana on tunne, tuskin lausujalle on sama, kumpaa hän käyttää.
Kuulijan korvassa sitten, hyvää vai huonoa, mutta kyllä kaikki tosiaankin todennäköisesti tiedostavat, että tässä puhutaan tummaihoisesta ihmisestä.
Sen sijaan jos väität minun olevan tyytyväinen, kun minä sanon olevani ylpeä, olet mielestäni alkanut puhumaan ihan eri tunteesta ja tunnetilasta. Eri asiasta, siis.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 12, 2020, 19:20:59
Jos sanojen "musta" tai "neekeri" takana on tunne, tuskin lausujalle on sama, kumpaa hän käyttää.
Kuulijan korvassa sitten, hyvää vai huonoa, mutta kyllä kaikki tosiaankin todennäköisesti tiedostavat, että tässä puhutaan tummaihoisesta ihmisestä.
Sen sijaan jos väität minun olevan tyytyväinen, kun minä sanon olevani ylpeä, olet mielestäni alkanut puhumaan ihan eri tunteesta ja tunnetilasta. Eri asiasta, siis.
T: Xante
Jos sanojen "tyytyväinen" tai "ylpeä" takana on tunne, tuskin lausujalle on sama, kumpaa hän käyttää.
Kyllä kaikki tosiaankin todennäköisesti tiedostavat, sanoessasi olevasi ylpeä itsestäsi, että tässä puhuu itseensä tyytyväinen ihminen.
Sen sijaan jos väität minun puhuvan neekereistä, kun minä puhun mustista, olet mielestäni alkanut puhumaan ihan eri tunteesta ja tunnetilasta. Eri asiasta, siis.
En väitä sinun olevan tyytyväinen vaan epäilen sinun olevan ylpeä, kun sanot olevasi ylpeä. Mutta toivon sinun olevan ylpeyden sijaan tyytyväinen. Eri asioita.
En myöskään väitä neekeri-sanan käyttäjää rasistiksi, mutta helposti epäilen häntä sellaiseksi.
Neekerillä ja ylpeydellä on mielestäni liian paljon negatiivisia konnotaatioita, jotta niitä voisi käyttää rakentavassa mielessä.
Ja koska niille on rakentavampiakin vaihtoehtoja olemassa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Konnotaatio
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 12, 2020, 23:40:13
Neekerillä ja ylpeydellä on mielestäni liian paljon negatiivisia konnotaatioita, jotta niitä voisi käyttää rakentavassa mielessä.
Ja koska niille on rakentavampiakin vaihtoehtoja olemassa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Konnotaatio
Kiitos vaihtoehtoisista tunteideni tulkinnoista ja wiki-linkistä, jonka voin ylpeänä kertoa olevan tarpeeton.
Siitä huolimatta en lakkaa olemasta ylpeä itsestäni silloin, kun katson siihen olevan aihetta, en edes siinä tapauksessa, että koet kykeneväsi sanoittamaan tunteeni rakentavammin kuin minä itse.
Olen keskipitkän elämäni varrella havainnut, että kyllä se usein negatiivisia fiiliksiä herättää, jos joku kehtaa sanoa olevansa edes tyytyväinen itseensä, joten sikäli en edes usko, että sanojeni muuttaminen paremmin sinun makuusi passaaviksi auttaisi kommunikaatiotamme, sillä ihan samat negat konnotaatiot tuntuu olevan kaikilla sanoilla, jotka kertovat siitä, että ihminen tykkää olla omissa nahoissaan.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 12, 2020, 15:52:23
En taida ostaa näitä tarttuvia tunnetiloja ihmisen omassa sisäisessä maailmassa. Esimerkiksi jos on ylpeä itsestään voitettuaan jonkun oman heikkoutensa, miten tämä tunnetila muka tarttuu ja keneen? Vai onko ajatus, että se ei olekaan oma tunne, vaan sen on tartuttanut joku toinen?
T: Xante
Olen myös hämmästellyt urheilukentän laidalla ja rock-konserteissa sitä massariehaantumisilmiötä. Melutaan, hypitään ja huudetaan. Tunnen olevani hiukan outo, kun suuren elämyksen osuessa kohdalle menen lähinnä hiljaiseksi, käännyn sisäänpäin ja alan syväpohdiskella kokemaani.
Haluaisin tosin irrotella voimakkaammin ja olla siten piukemmin kiinni yhteisössä, mutta ei sen toteuttaminen aina ole kovin helppoa, siis itseilmaisu riehaantumisen kautta. Onneksi alkoholi auttaa tässäkin.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 13, 2020, 11:51:50
Olen myös hämmästellyt urheilukentän laidalla ja rock-konserteissa sitä massariehaantumisilmiötä. Melutaan, hypitään ja huudetaan. Tunnen olevani hiukan outo, kun suuren elämyksen osuessa kohdalle menen lähinnä hiljaiseksi, käännyn sisäänpäin ja alan syväpohdiskella kokemaani.
Haluaisin tosin irrotella voimakkaammin ja olla siten piukemmin kiinni yhteisössä, mutta ei sen toteuttaminen aina ole kovin helppoa, siis itseilmaisu riehaantumisen kautta. Onneksi alkoholi auttaa tässäkin.
Minun taas ei tulisi mieleeni edes osallistua näihin, olen hämmästyttävän onnistuneesti vältellyt moisia tapahtumia. Urheilukisoihin ei kenenkään tulisi mieleenkään minua houkutella, mutta festareille ja konserteihin tulee pyyntöä. Olen sanonut suoraan, että en ole massatapahtumien ihminen, ahdistaa ajatuskin.
Epäilen, että edes alkoholi ei auttaisi, saattaisi pahentaa tilannetta, kun viininjuonninhan pitäisi olla lähtökohtaisesti hauskaa!
T: Xante
Ei kai mistään kannattaisi olla yksistään ylpeä, sillä:
"Ylpeys käy lankeemuksen edellä."
Iloinen voi olla onnistumisistaan, mutta ei ylpeillä niillä.
Onnistuminen asiastaan tuottaa mielihyvää, se riittää useinkin.
Muisto Keijo Kullervo
Ylpeily jostakin ei ole sama asia kuin olla ylpeä jostain.
Sitten voi kyllä ajatella niinkin, että jos kertoo olevansa ylpeä jostakin, onko se sitten ylpeilyä?
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 13, 2020, 15:12:38
Ylpeily jostakin ei ole sama asia kuin olla ylpeä jostain.
Sitten voi kyllä ajatella niinkin, että jos kertoo olevansa ylpeä jostakin, onko se sitten ylpeilyä?
Onpa tietenkin! Jos olet jotain asiaa harjoitellut, tuskaillut, menettänyt yöunia ja saanut mahanpuruja ja viimein onnistut sen kovalla työllä saamaan onnistumaan, sinulla on oikeus kotisi hiljaisuudessa itseksesi huokaista, että olen ihan tyytyväinen.
Kaikki muut ajatukset ja tunteet ovat ylpeilyä. Etenkin herra isä jos niitä menee ääneen hölisemään!
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 13, 2020, 15:12:38
Ylpeily jostakin ei ole sama asia kuin olla ylpeä jostain.
Sitten voi kyllä ajatella niinkin, että jos kertoo olevansa ylpeä jostakin, onko se sitten ylpeilyä?
Mieluusti käyttäisin kaiken tekemisen rinnalla onnistumista josta saa 'ilon' elämälleen (ILO on kansainvälinen työjärjestö).
Kuinkas sattuikaan?
Muisto Keijo Kullervo
Ehkä asiaa pitäisi miettiä esimerkin avulla.
Olen menossa siirtolapuutarhamökilleni vääntämään kiviä maasta ja siksi minulla on rautakanki mukanani. Saavun metallikehikkorunkoiselle kävely/pyöräilysillalle, joka rutkaa ihmeellisesti, mutta ihmiset eivät kiinnitä siihen mitään huomiota. Menen sillan alle ja huomaan teräsrakenteiden olevan luhistumassa (rakennusvaiheen virhe korruption ja väärinkäytösten johdosta) ja kymmenien ihmisten olevan kohta putoamassa kuoloon.
Aivoni käsittelevät nopeasti visuaalisen näyn, teen karkeat laskelmat ja huomaan yhden kohdan olevan kriittinen. Työnnän rautakankeni kahden rautapalkin kohtauspaikkaan lukoksi ja saan alkaneen romahduksen hetkeksi pysäytettyä. Kiipeän takaisin ylös ja estän toisesta suunnasta tulevia menemästä sillalle ja kehoitan siellä olevia nopeasti poistumaan. Tilanne ratkeaa, ainoastaan toimintani ansiosta, eikä kukaan kuole tai loukkaannu, vaikka silta hetimiten pläjähtää maahan murskaantuen rautatiekiskoille.
Miten minun pitäisi käsitellä asiaa.
a. Olla tyytyväinen ja mennä kotiin rauhoittumaan
b. Antaa haastatteluja lehdille joissa kerron jo lapsena olleeni poikkeuksellisen sankarillinen ihminen.
c. Hoitaa homma loppuun asti ja korjata silta omalla kustannuksella.
d. Anoa kaupungilta korvausta menetetystä rautakangesta ja olla silti tyytyväinen, vaikka eivät maksaneet senttiäkään, koska minua ei ollut pyydetty laittamaan kankea sinne.
e. Jollain muulla tavalla, millä?
Seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkue on nimetty suomeksi käännettynä Ylpeys-kulkueeksi.
Tämä moderni ylpeyden käyttötapa tuo uutta positiivista konnotaatiota eli mielleyhtymää perinteisesti melko negatiiviseksi latautuneeseen ylpeys-sanaan.
Silti toivoisi sorrettujen vähemmistöjen mielenosoituksellisena kapinauhoamisena sinänsä ymmärrettävän rinta rottingilla ylpeyden vaihtuvan ajan myötä joksikin rakentavammaksi, esim. seksuaalivähemmistöjen oikeuksia promotoiviksi Love-kulkueiksi.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 13, 2020, 06:40:44
Olen keskipitkän elämäni varrella havainnut, että kyllä se usein negatiivisia fiiliksiä herättää, jos joku kehtaa sanoa olevansa edes tyytyväinen itseensä, joten sikäli en edes usko, että sanojeni muuttaminen paremmin sinun makuusi passaaviksi auttaisi kommunikaatiotamme, sillä ihan samat negat konnotaatiot tuntuu olevan kaikilla sanoilla, jotka kertovat siitä, että ihminen tykkää olla omissa nahoissaan.
Samalla tavalla jonkun mainitseminen mustaksi voi herättää joissain rasisteissa negatiivisia tunteita, mutta mustan mainitseminen neekeriksi herättää monissa muissa ihmisissä negatiivisia tunteita.
Siksi en olisi huolissani siitä, uskallanko sanoa jotain tummaihoista ihmistä mustaksi ihan kuuluvalla äänellä ja kodin ulkopuolella.
Vaikka tunteet ovat sisäisiä (reaktiota) on niillä silti alunperin ulkoinen vaikutin, eli aistimuksellinen alkuperä.
Aivokemiaa, mutta silti niitä voi tiedostaa omalta osaltaan ja asettaa omalle paikoilleen elämässään.
Ylpeä saa tietenkin olla- se on jopa ihan normaalia ja kuuluu elämän kirjoon.
Ei kai ilman ylpeyttä nöyryyttäkään voisi määritellä, joskus se nöyryyskin on melkoisen tekopyhää ja pohjautuu ylpeyteen.
Kuten vaikka Niilon (yli-Vainio) tyylillä "nöyrimmistä nöyrin luojan palvelija."
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 13, 2020, 16:15:53
Silti toivoisi sorrettujen vähemmistöjen mielenosoituksellisena kapinauhoamisena sinänsä ymmärrettävän rinta rottingilla ylpeyden vaihtuvan ajan myötä joksikin rakentavammaksi, esim. seksuaalivähemmistöjen oikeuksia promotoiviksi Love-kulkueiksi.
Ehkä kommunikaatiotamme hiertää pelkästään semantiikka, kuten useinkin. Sillä itse ajattelen, että vaatimus loiventaa rinta rottingilla esiintyvä ylpeys lässyksi rakastan-rakastan viestiksi on kaikkea muuta kuin rakentavaa.
Sillä en ymmärrä, millä tavalla rakkauskulkue promotoi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Onko sen tarkoitus ehkä ilmaista, että myös heillä on oikeus rakastaa, vai mikä tässä on viesti? Epäselvää.
Sen sijaan selvää on, että viestiä, joka kertoo, että he ovat ylpeitä siitä, keitä ovat, ei haluta kuulla, siinä on heti negatiivinen konnotaatio.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 13, 2020, 16:20:00
Ei kai ilman ylpeyttä nöyryyttäkään voisi määritellä, joskus se nöyryyskin on melkoisen tekopyhää ja pohjautuu ylpeyteen.
Kuten vaikka Niilon (yli-Vainio) tyylillä "nöyrimmistä nöyrin luojan palvelija."
Samaa mieltä. Uskovaisten joukossa voi jopa esiintyä oikein nöyryydellä präystäilyä, eli tekopyhyyttä, ja moraaliposeerausta.
Näistä en ole samaa mieltä:
LainaaVaikka tunteet ovat sisäisiä (reaktiota) on niillä silti alunperin ulkoinen vaikutin, eli aistimuksellinen alkuperä.
Aivokemiaa, mutta silti niitä voi tiedostaa omalta osaltaan ja asettaa omalle paikoilleen elämässään.
Syydät paljon puppua, enkä oikein hahmota miksi. Mitä tarkoitusta palvelee tuollaisten virheellisten puppuväittämien hokeminen keskustelupalstalla? Uskotko tosiaankin, että väität tuossa jotain, mikä pitää paikkansa, vai trollailetko vaan?
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.
Esimerkkinä vaikka häpeään liittyvä huono itsetunto - tai ylpeyteen liittyvä hyvä itsetunto. Voi olla, että jokin kokemus tai aistimus on ilmiön taustalla, mutta ihmisen oma tulkinta ja oma ajatteluprosessi on johtanut tietynlaiseen suodattavan filtterin muodostumiseen, jonka läpi aistimuksia ja kokemuksia tarkastellaan, ja jonka vääristävän tai muokkaavan vaikutuksen takia ajatukset, aistimukset ja kokemukset tulkitaan, niin kuin ne tulkitaan. Joku sitten tulkitsee ajatukset, aistimukset ja kokemukset itsetuntoa ylläpitävästi, ja joku toinen itsetuntoa murentavasti (kukin yksilöllisesti, oman henkilöhistorian ja persoonallisuutensa lävitse).
Tästä edellä mainitusta voisi olla esimerkkinä ruokakaupassa töppääminen eräässä viimaikaisessa keskustelussa (https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg62806.html#msg62806): jäsen Kopek tulkitnnee omat töppäilynsä siten, että hän ilmeisesti ottaa ne omaa itsetuntoa musertavana todisteena omasta huonommuudestaan (ja oikein kerää todistusaineistoa kaikista töppäilyistään), kun taas jäsen Hippi tulkitsee, että shit happens, tämmöistä nyt tapahtuu vähän kaikille ja mitä siitä, eli hän ei anna asian hetkauttaa itseään.
Tunteet eivät välttämättä myöskään ole mitään reaktioita ulkoisiin tapahtumiin, vaan ne voivat olla reaktioita myös sisäisiin tapahtumiin, joilla on vain vähän kosketuspintaa ulkoisten tapahtumien kanssa.
Eikä sekään taida pitää paikkansa, että tunteita voi - aina tai edes useimmiten - tiedostaa. Koska tunteet ovat kehollisia, automatisoituneita, ne siitä syystä luullakseni ovat enimmäkseen tiedostamattomia. Muutan kyllä mielipidettäni, jos kykenet linkein osoittamaan, että kaikkia tunteitaan voivat kaikki ihmiset ja aina tiedostaa.
Käsittääkseni tästä tunteiden tiedostamisen vaikeudesta johtuu paljon inhimillistä kärsimystä, monet mielenterveyden ongelmat, ahdistuksesta masennukseen ainakin.
Ihmiset ovat tunteiden tiedostamisen kyvyssään erilaisia, toiset kyvykkäämpiä, ja toiset täystumpeloita. Aleksityymikot (https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksitymia)ovat esimerkkejä tästä täystumpeluudesta. Aleksitymiaan tosin voi liittyä kyvyttömyys sanoittaa tunteitaan, sen lisäksi, ettei niitä edes tunnista.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 13, 2020, 16:31:33
Ehkä kommunikaatiotamme hiertää pelkästään semantiikka, kuten useinkin. Sillä itse ajattelen, että vaatimus loiventaa rinta rottingilla esiintyvä ylpeys lässyksi rakastan-rakastan viestiksi on kaikkea muuta kuin rakentavaa.
Sillä en ymmärrä, millä tavalla rakkauskulkue promotoi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Onko sen tarkoitus ehkä ilmaista, että myös heillä on oikeus rakastaa, vai mikä tässä on viesti? Epäselvää.
Sen sijaan selvää on, että viestiä, joka kertoo, että he ovat ylpeitä siitä, keitä ovat, ei haluta kuulla, siinä on heti negatiivinen konnotaatio.
T: Xante
Itse puhuisin ehdotuksesta loiventaa ylpeää itsensä pönkittämistä maltilliseksi toistemme rakastamisen sanomaksi, ajattelutavaksi ja asenteeksi.
Itselleni rakkauden yleisinhimillinen merkitys ja viesti ei ole kovinkaan epäselvä. Rakkauskulkue mielestäni promotoi ihmisten välistä rakkautta, erottelematta seksuaalivähemmistöjä tai ketään muutakaan muista ihmisistä.
Mieluummin sitä kuuntelee rakentavia konnotaatioita, jos haluaa rakentaa.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 13, 2020, 17:04:02
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 13, 2020, 16:20:00
Ei kai ilman ylpeyttä nöyryyttäkään voisi määritellä, joskus se nöyryyskin on melkoisen tekopyhää ja pohjautuu ylpeyteen.
Kuten vaikka Niilon (yli-Vainio) tyylillä "nöyrimmistä nöyrin luojan palvelija."
Samaa mieltä. Uskovaisten joukossa voi jopa esiintyä oikein nöyryydellä präystäilyä, eli tekopyhyyttä, ja moraaliposeerausta.
Näistä en ole samaa mieltä:
LainaaVaikka tunteet ovat sisäisiä (reaktiota) on niillä silti alunperin ulkoinen vaikutin, eli aistimuksellinen alkuperä.
Aivokemiaa, mutta silti niitä voi tiedostaa omalta osaltaan ja asettaa omalle paikoilleen elämässään.
Syydät paljon puppua, enkä oikein hahmota miksi. Mitä tarkoitusta palvelee tuollaisten virheellisten puppuväittämien hokeminen keskustelupalstalla? Uskotko tosiaankin, että väität tuossa jotain, mikä pitää paikkansa, vai trollailetko vaan?
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.
Ulkoinen muuttuu "sisäiseksi" kokemuksen kautta.
Pienellä lapsella on lähinnä nälkä jano ja läheisyyden tarve.
Tunteiden kirjot, joista on kyse "realisoituvat elämän myötä ja laumakäyttäytymisen ehdoilla."
Muutenhan tarpeellisia tunteita olisivat vain viha ja rakkaus, eli puolustautuminen ja hoivaaminen, kun jälkikasvusta huolehditaan.
Nälkää ja janoa muita kehon tarpeita tietenkin kaikkien tunteiden lähtökohdat ovat.
Mitään pelkästään sisäistä "tunnetta" ilman sen tunteen ulkonaista tarvetta ei oikein voi mieltää (joka sekin on tunne "mieltäminen") olemassa-olevaksi > ilman sen kohdetta.
Hermoston ja sen "kemian tuottavia aivojen prosesseja tunteet, kuten myös niiden heijasteet (ajatukset) ovat.
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 13, 2020, 23:48:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 13, 2020, 16:31:33
Ehkä kommunikaatiotamme hiertää pelkästään semantiikka, kuten useinkin. Sillä itse ajattelen, että vaatimus loiventaa rinta rottingilla esiintyvä ylpeys lässyksi rakastan-rakastan viestiksi on kaikkea muuta kuin rakentavaa.
Sillä en ymmärrä, millä tavalla rakkauskulkue promotoi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Onko sen tarkoitus ehkä ilmaista, että myös heillä on oikeus rakastaa, vai mikä tässä on viesti? Epäselvää.
Sen sijaan selvää on, että viestiä, joka kertoo, että he ovat ylpeitä siitä, keitä ovat, ei haluta kuulla, siinä on heti negatiivinen konnotaatio.
T: Xante
Itse puhuisin ehdotuksesta loiventaa ylpeää itsensä pönkittämistä maltilliseksi toistemme rakastamisen sanomaksi, ajattelutavaksi ja asenteeksi.
Itselleni rakkauden yleisinhimillinen merkitys ja viesti ei ole kovinkaan epäselvä. Rakkauskulkue mielestäni promotoi ihmisten välistä rakkautta, erottelematta seksuaalivähemmistöjä tai ketään muutakaan muista ihmisistä.
Mieluummin sitä kuuntelee rakentavia konnotaatioita, jos haluaa rakentaa.
Onko siis se, että ihminen sanoo: olen homo ja olen ylpeä siitä, kuka olen, mielestäsi itsensä pönkittämistä?
Olisi siis rakentavampaa, että hän loiventaisi sanomaansa sanomalla: olen homo ja rakastan sinua, A4!
Mieluumminhan sen homon tosiaan tulee ajatella sinua, A4, rakentavasti, rakastavasti, kuin sitä, mitä hän itsestään ajattelee ja kokee. Olethan sinä hänelle itseoikeutetusti, jo yhteiskunnallisestikin ja yleisinhimillisesti, tärkeämpi kuin hän itse.
T: Xante
^
Ihmiset eivät välttämättä hyväksy itseään sellaisina, kuin ovat. Siksi sitä pönkittämistä tapahtuu eri muodoissaan, kun pyritään sopeutumaan yhteisöihin. Usein halutaan muttaa myös yhteisöä oman mielen mukaiseksi.
Itsetunnon vahvistaminen on kyllä tarpeellista jossain määrin, mutta siitäkin voi tulla eräänlainen pakkomielle.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 14, 2020, 12:09:26
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 13, 2020, 23:48:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 13, 2020, 16:31:33
Ehkä kommunikaatiotamme hiertää pelkästään semantiikka, kuten useinkin. Sillä itse ajattelen, että vaatimus loiventaa rinta rottingilla esiintyvä ylpeys lässyksi rakastan-rakastan viestiksi on kaikkea muuta kuin rakentavaa.
Sillä en ymmärrä, millä tavalla rakkauskulkue promotoi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Onko sen tarkoitus ehkä ilmaista, että myös heillä on oikeus rakastaa, vai mikä tässä on viesti? Epäselvää.
Sen sijaan selvää on, että viestiä, joka kertoo, että he ovat ylpeitä siitä, keitä ovat, ei haluta kuulla, siinä on heti negatiivinen konnotaatio.
T: Xante
Itse puhuisin ehdotuksesta loiventaa ylpeää itsensä pönkittämistä maltilliseksi toistemme rakastamisen sanomaksi, ajattelutavaksi ja asenteeksi.
Itselleni rakkauden yleisinhimillinen merkitys ja viesti ei ole kovinkaan epäselvä. Rakkauskulkue mielestäni promotoi ihmisten välistä rakkautta, erottelematta seksuaalivähemmistöjä tai ketään muutakaan muista ihmisistä.
Mieluummin sitä kuuntelee rakentavia konnotaatioita, jos haluaa rakentaa.
Onko siis se, että ihminen sanoo: olen homo ja olen ylpeä siitä, kuka olen, mielestäsi itsensä pönkittämistä?
Olisi siis rakentavampaa, että hän loiventaisi sanomaansa sanomalla: olen homo ja rakastan sinua, A4!
Mieluumminhan sen homon tosiaan tulee ajatella sinua, A4, rakentavasti, rakastavasti, kuin sitä, mitä hän itsestään ajattelee ja kokee. Olethan sinä hänelle itseoikeutetusti, jo yhteiskunnallisestikin ja yleisinhimillisesti, tärkeämpi kuin hän itse.
T: Xante
Ongelma on nähdäkseni siinä, kuka saa päättää, mistä ominaisuudestaan saa olla ylpeä. Siksi olisi ehkä parempi rakentaa identiteetti siten, ettei sen pystyssä pysyminen edellytä juurikaan ylpeyttä.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 12:51:24
Ongelma on nähdäkseni siinä, kuka saa päättää, mistä ominaisuudestaan saa olla ylpeä. Siksi olisi ehkä parempi rakentaa identiteetti siten, ettei sen pystyssä pysyminen edellytä juurikaan ylpeyttä.
Kyllä minusta ongelma on siinä, että joku pyrkii toisen puolesta päättämään, mistä ominaisuudesta hän saa olla tai ei saa olla ylpeä.
Senkin suhteen olen vähän skeptinen, minkä verran identiteettiä "rakennetaan". Eiköhän se suurimmaksi osaksi rakennu, erilaisten taipumuksien ja kokemuksien myötä. Ikävän usein tosin rakentuu ulkopuolelta sen perusteella, mitä toiset sinulla ovat sallimassa, mitä ovat tyrkyttämässä ja kieltämässä.
Sen vuoksi onkin hyvä miettiä, mitä itse hyväksyy itsessään, ei tarvitse sitten niin olla pyytelemässä hyväksyntää toisilta.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 14, 2020, 14:12:58
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 12:51:24
Ongelma on nähdäkseni siinä, kuka saa päättää, mistä ominaisuudestaan saa olla ylpeä. Siksi olisi ehkä parempi rakentaa identiteetti siten, ettei sen pystyssä pysyminen edellytä juurikaan ylpeyttä.
Kyllä minusta ongelma on siinä, että joku pyrkii toisen puolesta päättämään, mistä ominaisuudesta hän saa olla tai ei saa olla ylpeä.
Hyvä pointti, mutta jotenkin olen ollut laittavinani merkille, että noin se ihmislaji voittopuoleisesti toimii. Esimerkiksi white pride -porukan ylpeys omasta rasistisuudestaan ja väkivaltaisuudestaan ei ole useinkaan yhtä hyvää ylpeyttä kuin esimerkiksi se, että on gay pride -hengessä ylpeä homoudestaan.
LainaaSenkin suhteen olen vähän skeptinen, minkä verran identiteettiä "rakennetaan". Eiköhän se suurimmaksi osaksi rakennu, erilaisten taipumuksien ja kokemuksien myötä. Ikävän usein tosin rakentuu ulkopuolelta sen perusteella, mitä toiset sinulla ovat sallimassa, mitä ovat tyrkyttämässä ja kieltämässä.
Sen vuoksi onkin hyvä miettiä, mitä itse hyväksyy itsessään, ei tarvitse sitten niin olla pyytelemässä hyväksyntää toisilta.
T: Xante
Identieetti rakentuu tietenkin voittopuoleisesti automaattisesti, mutta yleensä sellaisten asioiden varaan, jotka kokee tärkeiksi, joissa se, minkä kokee tärkeäksi, tulee kaiketi sellaisista kasvuympäristön asioista, joita siellä aktiivisesti ruokitaan. Tosin se, mitä milloinkin ruokitaan, päättelee aivot alitajuisesti eikä siihen prosessiin välttämättä ole kovin helppoa tietoisesti tehdä interventiota.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 14:22:37
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 14, 2020, 14:12:58
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 12:51:24
Ongelma on nähdäkseni siinä, kuka saa päättää, mistä ominaisuudestaan saa olla ylpeä. Siksi olisi ehkä parempi rakentaa identiteetti siten, ettei sen pystyssä pysyminen edellytä juurikaan ylpeyttä.
Kyllä minusta ongelma on siinä, että joku pyrkii toisen puolesta päättämään, mistä ominaisuudesta hän saa olla tai ei saa olla ylpeä.
Hyvä pointti, mutta jotenkin olen ollut laittavinani merkille, että noin se ihmislaji voittopuoleisesti toimii. Esimerkiksi white pride -porukan ylpeys omasta rasistisuudestaan ja väkivaltaisuudestaan ei ole useinkaan yhtä hyvää ylpeyttä kuin esimerkiksi se, että on gay pride -hengessä ylpeä homoudestaan.
Tämä on kyllä totta, ei käy kieltäminen.
Mutta onko tämä sitten syy, miksi ns. tavallisen ihmisen pitäisi tyytyä mutisemaan olevansa ihan tyytyväinen, silloin kun on oikeasti ylpeä vaikkapa siitä, että vihdoin sai tehtyä jotain, mikä on ollut rankan uskaltamisen, kamalan raatamisen jne. jälkeen? Se on oikeastaan tässä ollut kysymyksessä, saako ihminen lainkaan tuntea ylpeyttä olematta ylpistelevä röyhkimys.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 14:22:37
Identieetti rakentuu tietenkin voittopuoleisesti automaattisesti, mutta yleensä sellaisten asioiden varaan, jotka kokee tärkeiksi, joissa se, minkä kokee tärkeäksi, tulee kaiketi sellaisista kasvuympäristön asioista, joita siellä aktiivisesti ruokitaan. tosin se mitä ruokitaan taRTTY
Eipä tästäkään eri mieltä olemista.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 14, 2020, 14:31:09
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 14:22:37
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 14, 2020, 14:12:58
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 12:51:24
Ongelma on nähdäkseni siinä, kuka saa päättää, mistä ominaisuudestaan saa olla ylpeä. Siksi olisi ehkä parempi rakentaa identiteetti siten, ettei sen pystyssä pysyminen edellytä juurikaan ylpeyttä.
Kyllä minusta ongelma on siinä, että joku pyrkii toisen puolesta päättämään, mistä ominaisuudesta hän saa olla tai ei saa olla ylpeä.
Hyvä pointti, mutta jotenkin olen ollut laittavinani merkille, että noin se ihmislaji voittopuoleisesti toimii. Esimerkiksi white pride -porukan ylpeys omasta rasistisuudestaan ja väkivaltaisuudestaan ei ole useinkaan yhtä hyvää ylpeyttä kuin esimerkiksi se, että on gay pride -hengessä ylpeä homoudestaan.
Tämä on kyllä totta, ei käy kieltäminen.
Mutta onko tämä sitten syy, miksi ns. tavallisen ihmisen pitäisi tyytyä mutisemaan olevansa ihan tyytyväinen, silloin kun on oikeasti ylpeä vaikkapa siitä, että vihdoin sai tehtyä jotain, mikä on ollut rankan uskaltamisen, kamalan raatamisen jne. jälkeen? Se on oikeastaan tässä ollut kysymyksessä, saako ihminen lainkaan tuntea ylpeyttä olematta ylpistelevä röyhkimys.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 14, 2020, 14:22:37
Identieetti rakentuu tietenkin voittopuoleisesti automaattisesti, mutta yleensä sellaisten asioiden varaan, jotka kokee tärkeiksi, joissa se, minkä kokee tärkeäksi, tulee kaiketi sellaisista kasvuympäristön asioista, joita siellä aktiivisesti ruokitaan. tosin se mitä ruokitaan taRTTY
Eipä tästäkään eri mieltä olemista.
T: Xante
Mun voi olla vaikea ottaa kantaa siihen, paljonko saa olla ylpeä ominaisuuksistaan, koska mä en varsinaisesti tiedä tai kykene palauttamaan mieleeni mikä tunne on ylpeuden tunne. Entisenä kilpaurheilijana, joka menestyi kansallisella ja pohjoismaisella tasolla ihan mukavasti, koin useinkin kilpailuissa ja harjoitellessani iloa siitä, että olempas etevä, mutta se oli enempi tapauskohtaista. Arki nimittäin muistutti, ettei kaikki toteuta itseään samoista lähtökohdista, joten ellei tuota subjektiivista tyytyväisyyttä omaan elämään yleisesti mukaan lasketa en juurikaan muista kokeneeni muita onnistumisiini liittyviä tunteita. Mä siksi määrittelen ylpeyden itsekunnioitukseksi, joka olisi siinä tapauksessa ja sillä tavalla kaksiteräinen miekka, että jos sitä on liian vähän, elämästään ei nauti ja jos sitä on liikaa, ei välttämättä nauti silloinkaan, kun sosiaalinen ympäristö katsoo sen aiheettomaksi. Eli että jonkinlainen annos ylpeyttä olisi ihan terveellistä omata.
Mielenkiintoinen pointti on tuo, Konmari. Kenties ylpeyteen suhtautuu eri tavalla silloin, kun siihen on, tai on ollut, oikeasti aihetta ;D
En itse ole harrastanut ikinä mitään kilpailullista, enkä pidä esim. seurapeleinä kilpailuista. Se vietti vaan on jotenkin puuttunut vähän kokonaan. Joten varsinaisesti toisten vottamisesta ei ole kokemusta ja ylpeydentunteista sitä kautta.
Ehkä sen vuoksi varmaan itselleni ylpeydentunne liittyykin niin syvästi omaan sisäiseen kamppailuun ja dialogiin, johon toisilla ei juuri ole osuutta. Toki myös itsetuntoon, mutta enemmän varmaan kuten Lognessa kuvasi, tunteena, joka toimii, niin kuin tunteet nyt tekevät, tulevat ja menevät.
Mutta ne kerrat, kun olen oikeasti ollut että jes, nyt olen ylpeä, ei kyllä ole vaimennettavissa tyytyväisyydeksi tai ihan vaan oon mä nyt vähän iloinen.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 14, 2020, 12:09:26
Onko siis se, että ihminen sanoo: olen homo ja olen ylpeä siitä, kuka olen, mielestäsi itsensä pönkittämistä?
Olisi siis rakentavampaa, että hän loiventaisi sanomaansa sanomalla: olen homo ja rakastan sinua, A4!
Mieluumminhan sen homon tosiaan tulee ajatella sinua, A4, rakentavasti, rakastavasti, kuin sitä, mitä hän itsestään ajattelee ja kokee. Olethan sinä hänelle itseoikeutetusti, jo yhteiskunnallisestikin ja yleisinhimillisesti, tärkeämpi kuin hän itse.
T: Xante
Mielestäni homoudessa ei ole mitään ylpeyden aihetta. Homot ovat ihan tavallisia ihmisiä siinä missä heterotkin.
Mutta mielestäni homojenkin on hyvä olla tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat.
Ja heteroidenkin on hyvä olla tyytyväisiä itseensä sekä homoihin samanlaisina tavallisina ihmisinä, ei toista parempina tai huonompina ihmisinä.
Ylpeyden koen jalustalle kohottamisena, paremmuutena ja kilpailua sekä vastakkainasettelua viljelevänä. Kilpaurheiluna ja pahimmillaan sotana. Jota monesti vääryydet ja kärsimykset ruokkivat kosto-ja kapinahengen nostattamana itsepuolustusajatteluna.
Rakkaus-kulkueen sanoma voisi jo nimessään olla, että ollaan rakastavasti tyytyväisiä itseemme ja toisiimme, samanlaisina erilaisina ja epätäydellisinä ihmisinä.
Myöskään maailmanmestaruudessa, itsensä voittamisessa, toisten hengen pelastamisessa, lasten onnistuneessa kasvattamisessa tai muissakaan merkittävissä saavutuksissa ei ole mitään ylpeyden aihetta.
Yhtä vähän kuin siinä että syntyy Suomessa rikkaaseen perheeseen tai aatelissukuun, voittaa lotossa tai on perinnöllisesti ja kasvatuksellisesti lahjakas moniosaaja ja onnistuja.
Ihan samalla tavalla vankeinhoidolla ollaan siirtymässä pois rangaistuslaitoksen mystisen pahuuden rankaisemisesta, taparikollisuutta ruokkivana koston kierteenä, rationaalisempaan epäsosiaalisuuden ynnä muiden henkisten ja yhteiskunnallisten oireiden, ongelmien ja sairauksien hoitamiseen ja kuntouttamiseen.
Tässä lähestytään filosofista kysymystä vapaasta tahdosta. Vapaa tahto on mielestäni luonnollista tieteen kuvaamaa kausaalisesti determinististä illusorista vahvaa tunnetta vapaasta tahdosta, koska muuten se olisi mystistä uskonvaraista yliluonnollista vapaata tahtoa eli henkimaailman juttuja.
Jos joku on ylpeä heteroudestaan, se koetaan nykyisin vihamieliseksi näkemykseksi, vaikka olisikin normaalein näkemys.
Yhteiskunnassa on jotain vialla, jos ylikorostaa jotain vähemmistöjä.
SETAkin oli aikoinaan firma, joka halusi homoille tasavertaista asemaa. Nykyisin nuo homoqueerfemakkotranssutyperys-ryhmät esittävät jotain erityislaatuisuuttaan, mikä ei enää ole mitään tasa-arvokäsitystä, vaan erityisryhmäkäsitystä. Noiden pitäisi palata takaisin siihen "tasa-arvokäsitykseen", eikä ylikorostaa itseään.
Jokainen aate- idearakennelma kärjistyy. Seksuaali- tms. vähemmistöjen aatekin on kärjistynyt. Se ei tajua enää sitä, ettei aja tasavertaisuutta. Se on luonut itsestään omasta mielestään niin arvokkaan asian, että kykenee haastamaan normi-ihmisyyttä, heteroja, vaikka rationaalisella tasolla toki tietävätkin olevansa vähemmistö. Vähemmistöllähän ei ole oikeutta sanella enemmistölle näkemyksiään. Ei saa olla.
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 14, 2020, 23:55:45
Ylpeyden koen jalustalle kohottamisena, paremmuutena ja kilpailua sekä vastakkainasettelua viljelevänä.
Tässä meidän ei auta kuin tyytyä toteamaan erimielisyytemme.
T: Xante
Tästä alla olevasta olen jollakin tavoin ylpeä:
Tässä 'Paholaismainen' elämänkokemukseni etätyönä vuosien varrella: https://sites.google.com/site/keijokullervonkotisivu/
Muisto Keijo Kullervo
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 07:06:53
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 14, 2020, 23:55:45
Ylpeyden koen jalustalle kohottamisena, paremmuutena ja kilpailua sekä vastakkainasettelua viljelevänä.
Tässä meidän ei auta kuin tyytyä toteamaan erimielisyytemme.
T: Xante
Yritän vielä hiukan selventää omaa kantaani, jos sopii.
Sanakirjassa ylpeyteen liittyy, esim. tyytyväisyyteen verrattuna, paljon negatiivista:
https://www.suomisanakirja.fi/ylpeys
https://www.suomisanakirja.fi/tyytyv%C3%A4isyys
Ylpeys liitetään läheisesti myös hybrikseen: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ylpeys
Toki voin sanoa kissa ja tarkoittaa koiraa. Tai sanoa ettei se pure ja tarkoittaa että se ei pure ellei sitä yritä silittää.
Rotuajatteluun läheisesti liittyvän neekeri-sanankin käytössä on tapahtunut onneksi muutosta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Neekeri
Toki neekeri on ilmaisuna tunnevoimaisempi kuin musta, mutta myös erottelevampi ja arvottavampi.
Sanan käyttäjän itsetuntoa toiseuttamalla pönkittävämpi.
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 15, 2020, 08:27:13
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 07:06:53
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 14, 2020, 23:55:45
Ylpeyden koen jalustalle kohottamisena, paremmuutena ja kilpailua sekä vastakkainasettelua viljelevänä.
Tässä meidän ei auta kuin tyytyä toteamaan erimielisyytemme.
T: Xante
Yritän vielä hiukan selventää omaa kantaani, jos sopii.
Sanakirjassa ylpeyteen liittyy, esim. tyytyväisyyteen verrattuna, paljon negatiivista:
https://www.suomisanakirja.fi/ylpeys
https://www.suomisanakirja.fi/tyytyv%C3%A4isyys
Ylpeys liitetään läheisesti myös hybrikseen: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ylpeys
Toki voin sanoa kissa ja tarkoittaa koiraa. Tai sanoa ettei se pure ja tarkoittaa että se ei pure jos sitä ei yritä silittää.
Rotuajatteluun läheisesti liittyvän neekeri-sanankin käytössä on tapahtunut onneksi muutosta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Neekeri
Toki neekeri on ilmaisuna tunnevoimaisempi kuin musta, mutta myös erottelevampi ja arvottavampi.
Sanan käyttäjän itsetuntoa toiseuttamalla pönkittävämpi.
Minä kun en elä elämääni enkä tunne tunteitani sanakirjan mukaan, en voi edelleen muutoin selventää kantaani kuin sanomalla, että olen eri mieltä kanssasi, syistä, joita en viitsi alkaa toistamaan.
Mutta edelleen kiitän sinua sitkeästä yrityksestä sanoittaa tunteitani paremmin ja rakentavammin, oikein sanakirjan kanssa, kuin mihin ilmeisesti mielestäsi itse pystyn.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 15, 2020, 08:27:13
Rotuajatteluun läheisesti liittyvän neekeri-sanankin käytössä on tapahtunut onneksi muutosta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Neekeri
Toki neekeri on ilmaisuna tunnevoimaisempi kuin musta, mutta myös erottelevampi ja arvottavampi.
Sanan käyttäjän itsetuntoa toiseuttamalla pönkittävämpi.
Rotuajattelullakin on ikäviä assosiaatioita herättävä kaiku, mutta sana race on siellä Amerikassa ihan käypä sana. Neekeri kompremettoivana sanana on sekin amerikkalaisena rahtikulttina maailmalle pilkkaviitteeksi levinnyt hyi hyi -sana (Ja samalla vain yksi osoitus amerikkalaisen kulttuurin hegemoniasta länsimaissa), mutta sen vieläkin ikävämällä versiolla on nykyisin kolmaskin merkitys. Sana nigga, eli nekru on sikäläisten mustien rahvaiden toisistaan yleisesti letkauttelema joviaali toveruustermi, mutta valkoisen sanomana siitä seuraisi suurta älämölöä ja väkivaltaa. Se on täysin hyväksyttyä että mustat hokevat sitä toisistaan, mutta valkoisen niin sanomana on patarasisti, eivätkä valkoiset ole oikeutettuja käyttämään sitä.
Mutta mikä kolmas merkitys?
No se, että White individuals on average react positively to a Black person referring to them with the n-word (https://www.psypost.org/2020/05/white-individuals-on-average-react-positively-to-a-black-person-referring-to-them-with-the-n-word-56735) (Psypost).
Jos olet valkoinen ja sinulla on mustia kavereita, niin mikään ei ole niin hyvä merkki porukkaan kuulumisesta kuin se, että sinuakin aletaan tituleerata veljellisesti sanalla nigga!
Kaksinaismoralismi on jännä.
Tuosta aanelkku-Xante-matsista.
Ylpeys-sanan kahtalainen sanakirjamerkitys tuossa kummittelee. Se kun tarkoittaa aanelkun linkin mukaan kahta aika erilaista asiaa,
1. Onnellinen tyytyväisyys omiin suorituksiin, ominaisuuksiin tms., omanarvontunto
2. Korosteinen itsetietoisuus, kopeus, korskeus, pöyhkeys.
Xante kai näkee ensisijaisesti tuon ensisijaisen eli ensimmäiseksi mainitun merkityksen, kun taas aanelkku näkee (vain?) tuon toissijaisen ja toisena mainitun negatiivisen merkityksen. Itse kai tulkitsen sanan tuolla ensimmäisellä tavalla enemmän kuin toisella. Jos itse puhuisin negatiivisesta merkityssisällöstä, puhuisin varmaan toisilla sanoilla, kuten ylpeilystä, kopeudesta, pöyhkeilystä, (uhosta, pullistelusta) jne..
Tunteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja käyttäytyminen muokkaa tunteita.
Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.
Tunteet eivät kuitenkaan ole erillisinä olemassa ne ovat soveltuvilta osiltaan liittymäkohtia elämän kokemiseen.
Mikään ihmisessä ilmenevä tunne ei sinänsä ole haitallinen tai väärä, mutta asenteiksi muuttuessaan ne voivat sitten olle kaikkea mahdollista- kuten ylpeyttä jostakin joka voi taas toisen mielestä olla myrkkyä.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 12:18:56
Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.
Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?
T: Xante
Vasta kun tein mielessäni pienen muutoksen kysymyksen muotoon, sain sille merkityksen -mikä on siksi kummallista, ettei vivahteen luulisi muuttavan itse kysymystä. Kysyin: onko ylpeydestä hyötyä? Mielestäni on, ja on mielestäni tapauksia, kun ylpeys on suorastaan välttämätöntä. Ylpeys ei ole hyödyllistä, mielekästä saati välttämätöntä kaikille eikä kaikkina aikoina, mutta se voi pelastaa elämän kuihtumiselta ja edistää totuuttakin silloin kun se on.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 15, 2020, 11:08:14
Tuosta aanelkku-Xante-matsista.
Ylpeys-sanan kahtalainen sanakirjamerkitys tuossa kummittelee. Se kun tarkoittaa aanelkun linkin mukaan kahta aika erilaista asiaa,
1. Onnellinen tyytyväisyys omiin suorituksiin, ominaisuuksiin tms., omanarvontunto
2. Korosteinen itsetietoisuus, kopeus, korskeus, pöyhkeys.
Xante kai näkee ensisijaisesti tuon ensisijaisen eli ensimmäiseksi mainitun merkityksen, kun taas aanelkku näkee (vain?) tuon toissijaisen ja toisena mainitun negatiivisen merkityksen. Itse kai tulkitsen sanan tuolla ensimmäisellä tavalla enemmän kuin toisella. Jos itse puhuisin negatiivisesta merkityssisällöstä, puhuisin varmaan toisilla sanoilla, kuten ylpeilystä, kopeudesta, pöyhkeilystä, (uhosta, pullistelusta) jne..
Näin sen itsekin olen tulkinnut. Olen ollut myös hieman hämmästynyt siitä, miten negatiivisesti ja vähän aggressiivisesti tulkitaankaan ylpeyden tunnetta.
Lisäksi tosiaan Konmari nosti esille mielenkiintoisen seikan, eli sen, että onko ylpeys "erilaista", jos se todella perustuu suoritukseen, jota verrataan suoraan jonkun toisen samanlaiseen suoritukseen. Tästä minulla ei ole oikein kokemusta, en ole millään alalla niin erityisen hyvä, että olisin voinut ylpeästi juhlia voittoja.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 12:46:08
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 12:18:56
Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.
Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?
T: Xante
Niin sanopa se, taisit itsekin sanoa jotain sen suuntaista.
Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.
Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.Lisäys Xantip
Ehkä sen vuoksi varmaan itselleni ylpeydentunne liittyykin niin syvästi omaan sisäiseen kamppailuun ja dialogiin, johon toisilla ei juuri ole osuutta. Toki myös itsetuntoon, mutta enemmän varmaan kuten Lognessa kuvasi, tunteena, joka toimii, niin kuin tunteet nyt tekevät, tulevat ja menevät.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 16:06:53
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 12:46:08
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 12:18:56
Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.
Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?
T: Xante
Niin sanopa se, taisit itsekin sanoa jotain sen suuntaista.
Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.
Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.
Riippuu varmaan ihan millä tarkkuudella tunteista puhutaan, mutta poislukien kaiketi yli 24 tuntia kestänyt sensorinen deprivaatio (kaikkien aistiärsykkeiden pitkittynyt puute), tunteet eivät edellytä aistiärsykkeitä syntyäkseen. Tosin en ole niin varma, että silloinkaan tunteiden syntyminen estyy vaan vain järkevät ajatukset. Toki yksilöllisiä eroja varmasti on. Osa ei saa tunteita aikaiseksi muuten kuin aistiärsykkein kun taas osa saa niitä aikaiseksi ihan jo ajattelemallakin. Esimerkiksi näyttelijät ovat usein taitavia saamaan itselleen tunteita aikaiseksi pelkästään ajattelemalla niille otollisia ajatuksia.
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 15, 2020, 16:17:48
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 16:06:53
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 12:46:08
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 12:18:56
Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.
Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?
T: Xante
Niin sanopa se, taisit itsekin sanoa jotain sen suuntaista.
Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.
Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.
Riippuu varmaan ihan millä tarkkuudella tunteista puhutaan, mutta poislukien kaiketi yli 24 tuntia kestänyt sensorinen deprivaatio (kaikkien aistiärsykkeiden pitkittynyt puute), tunteet eivät edellytä aistiärsykkeitä syntyäkseen. Tosin en ole niin varma, että silloinkaan tunteiden syntyminen estyy vaan vain järkevät ajatukset. Toki yksilöllisiä eroja varmasti on. Osa ei saa tunteita aikaiseksi muuten kuin aistiärsykkein kun taas osa saa niitä aikaiseksi ihan jo ajattelemallakin. Esimerkiksi näyttelijät ovat usein taitavia saamaan itselleen tunteita aikaiseksi pelkästään ajattelemalla niille otollisia ajatuksia.
No tuota voi pohtia myös siltä kannalta, että milloin yleensä lakkaa tuntemasta, eli aistimasta maailmaa.
Sen jälkeen voi sitten miettiä missä määrin tunteet vaikuttavat kulloinkin.
Ajatukset ja tunteet kuuluvat yhteen, niiden vaikutus toisiinsa on jo hyvin tiedossa, eikä sitä kaiketi nykyään enää kukaan kielläkään.
Ajatus on tunteen jatke ja ilman tunnetta ei ole ajatuksia. Omatkin ajatukset pitää tuntea, että ne tulisivat tiedostetuiksi.
^
Ei, ajatusten ja tunteiden vaikutusta toisiinsa ei kyllä taideta kovin hyvin tuntea vieläkään, toisin kuin väität. Paljon tiedetään kyllä, verrattuna sata vuotta sitten olevaan aikaan, ja esim. 1950-luvun skinnerismin aikaan (jolloin tunteet kai jätettiin kokonaan huomiotta?), mutta pitkä matka taitaa olla vielä jäljellä, ennen kuin asia todella ymmärretään.
Ja ei, ajatus ei ole mikään "tunteen jatke".
Ja ei, sitäkään ei välttämättä voi esittää, että ilman tunnetta ei olisi lainkaan ajatuksia. Sinälllään jako ajatuksiin ja tunteisiin on kyllä pikemminkin käsitteellinen, ajattelussahan on affektiivinen komponentti, ja tunteissa kognitiivinen komponentti. Mutta ei tietääkseni ole mikään imperatiivi, että voidakseen ajatella, pitää tuntea jonkin tunteen ensin, jos sitä tarkoitit.
Ja luultavasti ei, ei taida olla mahdollista tuntea ajatuksiansa, ja siksi tuskin ajatustensa tunteminen on edellytys tietoisuudelle. Tässä viimeisessä olen kyllä vähän epävarma. Uskon kyllä väitteesi, jos esität jonkinlaista evidenssiä sen tueksi.
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 16:06:53
Mutta kertsin viestistä päätellen hän taitaa olettaa tunteiden syntyvän noin vain, ihan itsekseen.
Tässä- häneltä:
Että tunteillako olisi aina "aistimuksellinen alkuperä"? Ei ainakaan siinä mielessä, että aistimukset olisivat mitenkään välittömästi tunteiden alkusyynä. Tunteet voivat nimittäin olla sisäsyntyisiäkin, eivätkä me välttämättä liity aistimuksiin mitenkään tai ainakaan mitenkään välittömästi, edes sisäisiin aistimuksiin, vaan voivat liittyää ihan vaan ajatteluprosesseihin. Ajatteluprosessin alkupisteenä voi olla ollut joskus kaukaisessa menneisyydessä jokin aistimus, mutta ajatteluprosessit voivat olla niin kaukana alkuperäisestä aistimuksesta, ettei mistään kausaalisuhteesta ole mielekästä puhua.
Ei pidä paikkansa. Boldasin kohdan, joka taisi jäädä sinulta huomaamatta.
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 12:46:08
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 12:18:56
Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.
Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?
T: Xante
Olen tyytyväinen, kun olen valkoinen heteromies. En ylpeyttä koe siitä, koska syntyperä on minusta riippumaton. En siten koe häpeäkään, mistä kokisin?
Ylpeyden tulee syntyä omista saavutuksista.
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 15, 2020, 23:42:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 12:46:08
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 15, 2020, 12:18:56
Ylpeys on hieman omituinen tunne itselliseksi määriteltynä, koska se edellyttää myös jotakin tilannetta, asennetta, tai käytöstä ollakseen olemassa. >Itseaiheutetuksi joku taisi sitä ehdottaa.
Mikä tunne on sellainen, joka ei em. asioita edellytä?
T: Xante
Olen tyytyväinen, kun olen valkoinen heteromies. En ylpeyttä koe siitä, koska syntyperä on minusta riippumaton. En siten koe häpeäkään, mistä kokisin?
Ylpeyden tulee syntyä omista saavutuksista.
Tämä oli hauska, joissakin muissakin kirjoituksissasi olet sannut minut repeämään nauruun. Kiitos siitä, Naurua kuule tarvitaan! Ja hyvällä.
Mutta vakavasti.
Ensimmäinen kokemani kansallinen ylpeys oli mustavalkoinen Kekkonen. Sen jälkeen kesä- ja talviurheilumenestys ja kylkeen maammelaulu, jolloin iktua täytyi aina pilotella. Käsittämättömien douping sekoilujen jälkeen siitäkin hohto katosi. No, euroviisuvoitto oli hieno yhteenkuuluvuuden tunne. Sen jälkeen jatkumona varmaan tämä korona, joka on tuonnut koko kansan yhteen.
"Lognessa": Joku tuntee olevansa ylpeä siitä, että on neekeri. Se hyväksytään. Kukaan ei saa nykyään olla ylpeä siitä, että on valkoinen tai hetero.
Sehän on väärin toisia kohtaan.
Kukaan ei muuten saa olla ylpeä siitäkään, että useimmat tieteemme saavutuksista, teknologisista kehitysaskeleistamme ja saavutuksistamme ovat valkoisten miesten saavutuksia.
"Toope", kuka sinua kieltää olemasta ylpeä siitä mitä olet, ja miten se muka liikuttaisi muita, eihän se ole väärin muita kohtaan vaan sinua, sillä:
Saarrat itsesi aika pieneen aitaukseen, jonka ulkopuolelle näytät jättävän naiset ja ulkomaalaiset.
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 16, 2020, 00:44:25
"Toope", kuka sinua kieltää olemasta ylpeä siitä mitä olet, ja miten se muka liikuttaisi muita, eihän se ole väärin muita kohtaan vaan sinua, sillä:
Saarrat itsesi aika pieneen aitaukseen, jonka ulkopuolelle näytät jättävän naiset ja ulkomaalaiset.
En tässä aitaa muita tai itseäni. Muistutin vain siitä, että kantsii miettiä ketkä ovat maailman parasta yhteiskuntaa luoneet.
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 15, 2020, 17:54:57
^
Ei, ajatusten ja tunteiden vaikutusta toisiinsa ei kyllä taideta kovin hyvin tuntea vieläkään, toisin kuin väität. Paljon tiedetään kyllä, verrattuna sata vuotta sitten olevaan aikaan, ja esim. 1950-luvun skinnerismin aikaan (jolloin tunteet kai jätettiin kokonaan huomiotta?), mutta pitkä matka taitaa olla vielä jäljellä, ennen kuin asia todella ymmärretään.
Ja ei, ajatus ei ole mikään "tunteen jatke".
Ja ei, sitäkään ei välttämättä voi esittää, että ilman tunnetta ei olisi lainkaan ajatuksia. Sinälllään jako ajatuksiin ja tunteisiin on kyllä pikemminkin käsitteellinen, ajattelussahan on affektiivinen komponentti, ja tunteissa kognitiivinen komponentti. Mutta ei tietääkseni ole mikään imperatiivi, että voidakseen ajatella, pitää tuntea jonkin tunteen ensin, jos sitä tarkoitit.
Ja luultavasti ei, ei taida olla mahdollista tuntea ajatuksiansa, ja siksi tuskin ajatustensa tunteminen on edellytys tietoisuudelle. Tässä viimeisessä olen kyllä vähän epävarma. Uskon kyllä väitteesi, jos esität jonkinlaista evidenssiä sen tueksi.
Onhan tuosta tutkimuksia olemassa, mutta jokaisen on varmaan tiedot itse sisäistettävä.
Ajatusten liittyminen tunteisiin on ilmeistä näin kirjoitetun sanomankin omaksumisessa- Pelkät sanat eivät lukijassa merkitse mitään, ilman sanojen sisältöä, joka pitää tuntea ja tunnistaa.
Ajatukset (omat) pitää myös tiedostaa, joka tapahtuu muistin takaisinkytkennän kautta, eli ilman kokemusperäistä muistitietoa ei ajatusprosessia tapahdu.
Ajattelu (äänetön puhe itselleen) käyttää samoja toimintoja, kun ääneen puhuminenkin, jopa tutkimusten mukaan aivoalueiden aktivoituminen on samanlaista ja niissä lihaksissa joita esimerkiksi äänen tuottaminen tapahtuu on todettu toimintaa, vaikka se ei näkysi ulkoisesti.
Ihmisen hahmotuskyky on muutenkin rajallinen ja vain karkeimmat tapahtumat nähdään >koetaan tiedostetusti.
Näistä on myös paljonkin kirjallista tietoa olemassa ja tutkimustuloksia, jos asia kiinnostaa.
Nyt se Lognessa hiipii nolona takaisin. Osuvasti ylpeysketjuun, jos jotain aasinsiltaa voi apunaan käyttää,
Luin taannoisen Toopen viestin väärin. Anteeksi typerästä vastauksesta.
Nyt herää huoli, montakohan viestiä olen ehtinyt täällä väärin lukea ja niihin omituisesti vastata. Pahoillani niistä :'(
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 16, 2020, 00:44:25
"Toope", kuka sinua kieltää olemasta ylpeä siitä mitä olet, ja miten se muka liikuttaisi muita, eihän se ole väärin muita kohtaan vaan sinua, sillä:
Saarrat itsesi aika pieneen aitaukseen, jonka ulkopuolelle näytät jättävän naiset ja ulkomaalaiset.
Meillä on joukossamme toinenkin jonka "ajattelu" on tiukasti aidattu: missään muualla ei liene keksitty MrKAT:a. Ainutlaatuinen.
Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 17, 2020, 09:36:26
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - toukokuu 16, 2020, 00:44:25
"Toope", kuka sinua kieltää olemasta ylpeä siitä mitä olet, ja miten se muka liikuttaisi muita, eihän se ole väärin muita kohtaan vaan sinua, sillä:
Saarrat itsesi aika pieneen aitaukseen, jonka ulkopuolelle näytät jättävän naiset ja ulkomaalaiset.
Meillä on joukossamme toinenkin jonka "ajattelu" on tiukasti aidattu: missään muualla ei liene keksitty MrKAT:a. Ainutlaatuinen.
Ehkä voisimme olla ylpeitä siitä, että meillä on yhteiskunta, jossa saa väitellä tällaisista asioista ilman, että poliittinen tai sharia-poliisi puuttuvat asiaan. Toivottavasti ei myöskään somepoliisi Taponen...!
Olen valtavan ylpeä lapsistani. Mainioita yksilöitä.
Hyvin vähän ovat mitään harmia tuottaneet vanhemmilleen. Olen varmaan itse ollut omille vanhemmilleni suurempi murheenkryyni kuin nämä kaikki yhteensä minulle ja vaimolleni.
Yllättävän itsenäisiä ja empaattis-sosiaalisiakin ovat.
Olkaamme ylpeitä yhteiskunnastamme, jota olemme luoneet. Syntyperästä on vähän turha ylpeilla, kun sitä ei valita.
Eipä siitä toki pidä valittaakaan!
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 21, 2020, 22:14:50
Olkaamme ylpeitä yhteiskunnastamme, jota olemme luoneet. Syntyperästä on vähän turha ylpeilla, kun sitä ei valita.
Eipä siitä toki pidä valittaakaan!
Odottelen innolla, kun Toope alkaa ylpeilemään yhteiskuntamme vasemmistolaisista ja vihreistä ja feministeistä sekä kaikesta, mikä antaa niiden toiminnalle tilaa.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 22, 2020, 15:51:48
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 21, 2020, 22:14:50
Olkaamme ylpeitä yhteiskunnastamme, jota olemme luoneet. Syntyperästä on vähän turha ylpeilla, kun sitä ei valita.
Eipä siitä toki pidä valittaakaan!
Odottelen innolla, kun Toope alkaa ylpeilemään yhteiskuntamme vasemmistolaisista ja vihreistä ja feministeistä sekä kaikesta, mikä antaa niiden toiminnalle tilaa.
Niin.
Paljonko lopulta konservatiiviset voimat olleet edistämässä sitä hyvää mitä meillä on?
En muista lukeneeni konservatiivien raivokkaasti ajaneen suomenkielen edistämistä, äänioikeutta maattomille tai naisille, viiden päivän työviikkoa, kahdeksan tunnin työpäivää, kansakoulua kaikille, ilmaista terveydenhuoltoa tai naisten oikeutta päästä ravintolaan ilman miestä. Nämä ovat jo kaikki konsevatiivipiirien(kin) mainostamia yhteiskuntamme saavutuksia.
Vai pitäisikö pitää saavutuksina myös ojitettuja soita, kaivosmonttuja ja jätekasoja, avohakkuita, kuolleeksi saastutettuja järviä ja ulkomaille myytyjä yrityksiä?
Parasta tietenkin on, että kaikki voimme ylpeillä eo. saavutuksilla. Joko olemme olleet niitä ajamassa tai emme ole niitä estäneet. Ne ovat siis meidän kaikkien saavutuksia.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 22, 2020, 15:51:48
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 21, 2020, 22:14:50
Olkaamme ylpeitä yhteiskunnastamme, jota olemme luoneet. Syntyperästä on vähän turha ylpeilla, kun sitä ei valita.
Eipä siitä toki pidä valittaakaan!
Odottelen innolla, kun Toope alkaa ylpeilemään yhteiskuntamme vasemmistolaisista ja vihreistä ja feministeistä sekä kaikesta, mikä antaa niiden toiminnalle tilaa.
Heistä en ylpeile, koska kyseenalaistavat saavutuksiamme. Ei mikään yhteiskunta ole täydellinen. Mätämunia aina on.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 22, 2020, 19:04:28
Paljonko lopulta konservatiiviset voimat olleet edistämässä sitä hyvää mitä meillä on?
Bismarck mm. kehitti Saksalaista yhteiskuntaa sosiaalipolitiikalla paljonkin, vaikka osasyynä toki oli estää sosialistien rettelöintiä. Kuten sanoin, konservatismi haluaa vähittäistä muutosta ja kehitystä, ei radikaaleja uudistuksia.
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 22, 2020, 23:16:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 22, 2020, 19:04:28
Paljonko lopulta konservatiiviset voimat olleet edistämässä sitä hyvää mitä meillä on?
Bismarck mm. kehitti Saksalaista yhteiskuntaa sosiaalipolitiikalla paljonkin, vaikka osasyynä toki oli estää sosialistien rettelöintiä. Kuten sanoin, konservatismi haluaa vähittäistä muutosta ja kehitystä, ei radikaaleja uudistuksia.
Konservatiivit on pääsääntöisesti vain kehityksen jarruja, mikä ei kuitenkaan estä omimasta edistyksellisempien saavutuksia kun ne osoittautuvat hyödyllisiksi.
Konservatiivinen ajatus ei vastusta kehitystä, se haluaa hallittua kehitystä ilman radikaaleja muutoksia. Minusta tuo asia kuuluu yleissivistykseen.
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 23, 2020, 00:05:52
Konservatiivinen ajatus ei vastusta kehitystä, se haluaa hallittua kehitystä ilman radikaaleja muutoksia. Minusta tuo asia kuuluu yleissivistykseen.
Mutta - kahdeksan tunnin työpäivää, naisten äänioikeutta, peruskoulua, ilmaista terveydenhuoltoa jne. ON kutenkin ne konservatiivit kiivaasti nimenomaan vastustaneet ja yrittäneet saada estettyä niiden toteuttamisen. Minusta on todella outoa, että heille suot silti näistä ansion, mutta et kuitenkaan samaan tapaan anna ansiota niille, jotka ajavat tai ovat ajaneet uudistuksia, joita kuitenkaan ei ole vielä toteutettu.
Tätä tietenkin on aika jänskää sitten soveltaa laajemminkin, jolloin on syytä kiittää sateenkaariväkeä heteronormatiivisuudesta ja Päivi Räsästä abortin saamisen helppoudesta sekä homojen oikeuksien paranemisesta.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 23, 2020, 07:23:02
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 23, 2020, 00:05:52
Konservatiivinen ajatus ei vastusta kehitystä, se haluaa hallittua kehitystä ilman radikaaleja muutoksia. Minusta tuo asia kuuluu yleissivistykseen.
Mutta - kahdeksan tunnin työpäivää, naisten äänioikeutta, peruskoulua, ilmaista terveydenhuoltoa jne. ON kutenkin ne konservatiivit kiivaasti nimenomaan vastustaneet ja yrittäneet saada estettyä niiden toteuttamisen. Minusta on todella outoa, että heille suot silti näistä ansion, mutta et kuitenkaan samaan tapaan anna ansiota niille, jotka ajavat tai ovat ajaneet uudistuksia, joita kuitenkaan ei ole vielä toteutettu.
Tätä tietenkin on aika jänskää sitten soveltaa laajemminkin, jolloin on syytä kiittää sateenkaariväkeä heteronormatiivisuudesta ja Päivi Räsästä abortin saamisen helppoudesta sekä homojen oikeuksien paranemisesta.
Itse asiassa esim. Rautakansleri Bismarck tuki monia noita uudistuksia, koska halusi vähittäistä muutosta yhteiskuntaan, välttäen radikaaleja tapahtumia. Tuohan on juuri konservatismia. Liberalismi ja radikalismi ovat toki tuoneet yhteiskuntaan myös ydinperheiden hajoittamisen ja seksuaalisen ylivapauden. Ovatko nuo hyviä asioita, vaiko yhteiskuntaa rikkovia?
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 25, 2020, 22:43:45
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 23, 2020, 07:23:02
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 23, 2020, 00:05:52
Konservatiivinen ajatus ei vastusta kehitystä, se haluaa hallittua kehitystä ilman radikaaleja muutoksia. Minusta tuo asia kuuluu yleissivistykseen.
Mutta - kahdeksan tunnin työpäivää, naisten äänioikeutta, peruskoulua, ilmaista terveydenhuoltoa jne. ON kutenkin ne konservatiivit kiivaasti nimenomaan vastustaneet ja yrittäneet saada estettyä niiden toteuttamisen. Minusta on todella outoa, että heille suot silti näistä ansion, mutta et kuitenkaan samaan tapaan anna ansiota niille, jotka ajavat tai ovat ajaneet uudistuksia, joita kuitenkaan ei ole vielä toteutettu.
Tätä tietenkin on aika jänskää sitten soveltaa laajemminkin, jolloin on syytä kiittää sateenkaariväkeä heteronormatiivisuudesta ja Päivi Räsästä abortin saamisen helppoudesta sekä homojen oikeuksien paranemisesta.
Itse asiassa esim. Rautakansleri Bismarck tuki monia noita uudistuksia, koska halusi vähittäistä muutosta yhteiskuntaan, välttäen radikaaleja tapahtumia. Tuohan on juuri konservatismia. Liberalismi ja radikalismi ovat toki tuoneet yhteiskuntaan myös ydinperheiden hajoittamisen ja seksuaalisen ylivapauden. Ovatko nuo hyviä asioita, vaiko yhteiskuntaa rikkovia?
Toope taas yrittää vanhaa temppuaan. JOkainen vanhempi udistus, jonka liberaalit ovat saaneet ajettua läpi, onkin hokkuspokkus konservatiivien ansiota. Liberaalien ansioita ei ole, koska vain uudistukset, joita ei ole (vielä) tehty tai joista ei ajan myötä ole syntynyt konsensusta (koska uudistukseen ovat kaikki tottuneet ja sen hyödyt ovat selvästi nähtävissä) vain ovat liberaalien "ääliöuudistuksia". KOnservatiiveja - niitä voimia, jotka vaikkapa vastustivat nyt mainittuja uudistuksia - ei tietenkään saa laskea heidän viakseen. Heidän "ansionsa" on se, että niitä ei pystytty estämään.
Seksuaalinen vapaus ON hyvä asia. Ellet nyt ihan välttämättä tosissasi halua esittää, että on hyvä, että aviottomia lapsia syrjittiin äpärinä (yksi seuraus siitä, kun näin ei ollut) tai siitä, että seksuaalisesti aktiiviset naiset tuomittiin irtolaisuudesta (toinen seuraus siitä, kun näin ei ollut) tai siitä, että homoseksuaalit tekivät itsemurhia (kolmas seuraus siitä, että näin ei ollut). Lasten valvominen ja rankaiseminen masturboinnista oli myös yksi ei-niin-hyödyllinen seuraus seksuaalikielteisyydestä yhteiskunnassa. Seksuaalikileteisyys tekee mm. hallaa haittaamalla seksuaalivalistusta ja aiheuttaa vahinkoraskauksia, levittää sukupuolitauteja ja estää synnytysterveyden edistämistä. Se tekee parisuhteille hallaa ja haittaa seksistä nauttimista, kun siihen isketään kielletyn leima ja koko asia kuvataan saastaiseksi. Samalla seksuaalisuuden häpeällisyys tekee seksuaalirikollisuuden helpommaksi ja kiinni jäämisen epätodennäköisemmäkis. Uhrit eivät tiedä joutuneensa rikoksen uhreiksi ja toisaalta tietäessäänkin pyrkivät häpeällisyyden takia salaamaan asian.
Sen sijaan seksuaalisuuden vapautumisen haitat ovat pelkästään oman mielikuvituksesi tuotetta. Ei ole ollut sellaista aikaa, jolloin avioliiton ulkopuolista seksiä ei olisi harrastettu. Ei ole ollut sellaista aikaa, jolloin avioliitot olisivat välttyneet rikkoutumiselta tai syrjähypyiltä. Ei ole ollut koskaan sellaista aikaa, jolloin seksuaalielämä olisi todellisuudessa noudatellut niitä sormi pystyssä tolkutettuja sääntöjä. Ennemminkin on vain ollut aika, jolloin näiden sääntöjen rikkomisesta lankesi rangaistus tyypillisesti vain naisille. Miehet saivat silloinkin huseerata halujensa ja himojensa mukaan. Ainakin varakkaat, hyvässä asemassa olleet valkoiset länsimaiset miehet. Kuten vaikkapa se kuningas, jonka äpärälapsi nyt vasta sai prinsessan arvonimen...
https://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/a/6cd48655-1bf6-454b-a30e-e1d64a6d8413
Eipä tuossakaan tapauksessa siis perinteinen perhemalli mitään siellätäälläkuksimista kuninkaalta estänyt. Mutta salaamisen, häpeilyn ja naisen niskoille laittamisen kulttuuri kyllä vei täältä naiselta isän ja pitkäksi aikaa isän kautta perityn kuninkaallisen statuksenkin. Tapaus ei ole mikään poikkeus, vaan ennemminkin juuri tavanomaista tuossa perinteessä, jossa perinteet ovat kunniassa ja seksuaalisuus ei ole vapaata. Eikös myös Kekkonen kunnostautunut tällä saralla ja piti sivusuhteita? Sitä voidaan pohtia, saisiko nykyisen "vapauden" aikana vastaavat toiminta presidentiltä hiljaisen hyväksynnän ja salattaisiinko asia ihan viran puolesta julkisuudelta?
Seksuaalinen vapautuminen ei tietenkään ole merkittävä asia niille, joille se lopulta tarkoitti vain sitä, ettei voikaan huseerata mitä tahansa ja luottaa siihen, että toinen osapuoli nuolee haavat hiljaa häpeillen.
Seksuaalinen tms. vapautuminen eivät itsearvoisesti välttämättä ole yhteiskunnan kannalta positiivisia asioita, koska ne myös rikkovat yhteiskunnan rakenteita, kuten perheajatusta. Tiedän olevani konservatiivi tässä asiassa, kun tuen perinteisen perheen käsitystä. Mutta totean sen, avioliiton, olevan positiivinen ajatus, yhteiskuntaa ylläpitävä rakennelma. Tuollaisia toimivia instituutioita yhteiskunta nimenomaan tarvitsee. Perhe on hyvän yhteisön perusta.
= Perhekäsityksen rikkominen on yhteiskunnan rikkomista, sen perustan kaivamista.
On meillä oikeuksia luoda erilaisia parisuhteita, sitä itsekin kannatan. Mutta on selvää, että yhteiskunnan toimivuuden kannalta perinteinen perhe on se perusta yhteisölle, vaihtoehdot eivät perustaa luo, vaan rikkovat sitä.
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 06, 2020, 23:25:28
Seksuaalinen tms. vapautuminen eivät itsearvoisesti välttämättä ole yhteiskunnan kannalta positiivisia asioita, koska ne myös rikkovat yhteiskunnan rakenteita, kuten perheajatusta. Tiedän olevani konservatiivi tässä asiassa, kun tuen perinteisen perheen käsitystä. Mutta totean sen, avioliiton, olevan positiivinen ajatus, yhteiskuntaa ylläpitävä rakennelma. Tuollaisia toimivia instituutioita yhteiskunta nimenomaan tarvitsee. Perhe on hyvän yhteisön perusta.
= Perhekäsityksen rikkominen on yhteiskunnan rikkomista, sen perustan kaivamista.
On meillä oikeuksia luoda erilaisia parisuhteita, sitä itsekin kannatan. Mutta on selvää, että yhteiskunnan toimivuuden kannalta perinteinen perhe on se perusta yhteisölle, vaihtoehdot eivät perustaa luo, vaan rikkovat sitä.
Jos avioliitto on positiivinen ajatus, niin on jokseenkin typerää samalla toivoa sen olevan osalta ihmisistä kiellettyä.
^ Avioliiton kieltäminen osalta ihmisiä on myös "perhekäsityksen rikkomista", joka "rikkoo yhteiskuntaa" ja heikentää "yhteiskunnan toimivuutta". Muahah.
Mutta on olemassa arvoja ja käsityksiä, jotka ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta positiivisempia kuin toiset.
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 09, 2020, 21:19:21
Mutta on olemassa arvoja ja käsityksiä, jotka ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta positiivisempia kuin toiset.
On. Vaikkapa ajatus siitä, ettei ole syytä sorsia seksuaalivähemmistöjä tai takoa uskontoa ihmisten päähän vain "perinteen" vuoksi. Jostain kumman syystä tyypillisesti niillä yhteiskunnilla menee maailmassa paremmin, joissa vähemmistöjen asiat ovat paremmin ja naistenkin asema on sitä "perinteistä" parempi.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 10, 2020, 08:19:02
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 09, 2020, 21:19:21
Mutta on olemassa arvoja ja käsityksiä, jotka ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta positiivisempia kuin toiset.
On. Vaikkapa ajatus siitä, ettei ole syytä sorsia seksuaalivähemmistöjä tai takoa uskontoa ihmisten päähän vain "perinteen" vuoksi. Jostain kumman syystä tyypillisesti niillä yhteiskunnilla menee maailmassa paremmin, joissa vähemmistöjen asiat ovat paremmin ja naistenkin asema on sitä "perinteistä" parempi.
Noita kutsutaan "länsimaisiksi yhteiskunniksi". Niissä tasa-arvo toteutuu parhaiten, sukupuolten ja kulttuurien/uskontojen välillä.
Ongelma on siinä, että tietyt tulokaskulttuurit eivät asiaa näe noin. Islamisaatio ja monikulttuurin kielteiset puolet turmelevat meidän kulttuuriamme. Ne tuovat tänne Afrikan ja Lähi-idän kulttuuria pilaten omaa kulttuuriamme.
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 20, 2020, 21:09:05
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 10, 2020, 08:19:02
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 09, 2020, 21:19:21
Mutta on olemassa arvoja ja käsityksiä, jotka ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta positiivisempia kuin toiset.
On. Vaikkapa ajatus siitä, ettei ole syytä sorsia seksuaalivähemmistöjä tai takoa uskontoa ihmisten päähän vain "perinteen" vuoksi. Jostain kumman syystä tyypillisesti niillä yhteiskunnilla menee maailmassa paremmin, joissa vähemmistöjen asiat ovat paremmin ja naistenkin asema on sitä "perinteistä" parempi.
Noita kutsutaan "länsimaisiksi yhteiskunniksi". Niissä tasa-arvo toteutuu parhaiten, sukupuolten ja kulttuurien/uskontojen välillä.
Ongelma on siinä, että tietyt tulokaskulttuurit eivät asiaa näe noin. Islamisaatio ja monikulttuurin kielteiset puolet turmelevat meidän kulttuuriamme. Ne tuovat tänne Afrikan ja Lähi-idän kulttuuria pilaten omaa kulttuuriamme.
Miksi tällä palstalla siis et edusta tuota länsimaista kulttuuria ja ole sukupuolisen, seksuaalisen ja uskonnollisen tasa-arvon äänitorvi? Miksi toimit vastoin länsimaisia ihanteita, joista kuitenkin haluat saada krediittiä?
Mielestäni juuri puolustan sivistystämme. Koska en halua tänne Lähi-idän ja Afrikan "sivistystä".
Haluan lasteni yhteiskunnan olevan jotain muuta, kuin noiden tulokkaiden yhteiskuntamalli.
Ottakaamme mallia menestyneistä kulttuureista, ei sellaisista, joista ihmiset pakenevat...
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 21, 2020, 22:25:36
Mielestäni juuri puolustan sivistystämme. Koska en halua tänne Lähi-idän ja Afrikan "sivistystä".
Haluan lasteni yhteiskunnan olevan jotain muuta, kuin noiden tulokkaiden yhteiskuntamalli.
Ottakaamme mallia menestyneistä kulttuureista, ei sellaisista, joista ihmiset pakenevat...
Tosiaan - Suomestahan pakeni Ruotsiin aikamoinen määrä ihmisiä. Aiemmin vastaavaa väestöpakoa tapahtui Amerikkaan. Ilmeisesti Suomi oli silloin vain "sivistynyt"...
Lainaa
Suomalaiset ovat olleet historiassa ahkeria maastamuuttajia: on arvioitu, että 1900-luvun aikana Suomesta muutti pois noin miljoona ihmistä. Suurimpia muuttoaaltoja ovat olleet 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan sekä 1960- ja 1970-lukujen muutto Ruotsiin.
Wikipedia
Suomi 70-luvulla on se paikka, jossa minä olen elänyt ja kasvanut. Isoäitini sisaruksia lähti jo aiemmin Kanadaan. Ilmeisesti siis meikäläinen sivistys oli silloin vain "sivistystä". Milloin Toope sinusta sivistys tuli Suomeen?
Minusta Suomi oli sivistynyt ainakin ennen EU:hun liittymistä. Hyvä Suomi, ei etnohelvetti.
Ei päättämätön lääni EU:ssa.
Ei keharimaiden ylijäämäihmisten sosiaalikoti.
Ei hyvä Suomi ole sellainen kuin nykyään on...
Päättäisin toisin...
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2020, 22:55:40
Minusta Suomi oli sivistynyt ainakin ennen EU:hun liittymistä. Hyvä Suomi, ei etnohelvetti.
Ei päättämätön lääni EU:ssa.
Ei keharimaiden ylijäämäihmisten sosiaalikoti.
Ei hyvä Suomi ole sellainen kuin nykyään on...
Päättäisin toisin...
Juuri äsken väitit, että maastamuutto todistaa, että maa ei ole sivistynyt, kun ihmiset sieltä sankoin joukoin haluaa pois. Suomesta ihmiset sankoin joukoin halus pois 1960-70 -luvuilla. Joko Suomi silloin ei ollut sivistynyt - tai väitteesi maastamuuton todistusvoimasta asiassa on väärä.
Suomi ei ehkä ollut niin hyvä valtio aikoinaan, kun naapurina oli rikas Ruotsi.
Mutta jokainen maa saa päättää, ketä kantsii ottaa vastaan.
Mielipiteeni on tunnettu.
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2020, 23:20:37
Suomi ei ehkä ollut niin hyvä valtio aikoinaan, kun naapurina oli rikas Ruotsi.
Mutta jokainen maa saa päättää, ketä kantsii ottaa vastaan.
Mielipiteeni on tunnettu.
Totean siis, että väitteesi maastamuuton todistusvoimasta tässä asiassa on todettava vääräksi. Jos Ruotsi naapurina muuttaa asian, niin kai myös Eurooppa Afrikan naapurina toimii samoin.
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2020, 22:55:40
Minusta Suomi oli sivistynyt ainakin ennen EU:hun liittymistä. Hyvä Suomi, ei etnohelvetti.
Ei päättämätön lääni EU:ssa.
Ei keharimaiden ylijäämäihmisten sosiaalikoti.
Ei hyvä Suomi ole sellainen kuin nykyään on...
Päättäisin toisin...
Suomi oli junttila, jossa pääkaupungissa ainoastaan tiedettiin ulkomaalaisista. Olivat paljolti työn tai opiskelujen perässä tulleita, tai ainakin heihin ehdittiin satsata, että sopeutuivat kulttuuriimme.
Nykyisin Suomi on edelleen junttila, jossa mielipiteet ovat vain korostuneet. Harmi myös, että maahanmuutto ei ole ihan onnistunut - vaatisi enemmän satsauksia (myös suomalaisilta junteilta), jotta ei olisi kahtiajakaantumista.
Toopelle tiedoksi; olen nähnyt tänä vuonna äärimmäisen kauniita afrikkalaistaustaisia naisia Helsingissä. Samettinen ruskea iho, pitkät kauniit raajat, maailmanluokan kasvot. Uskon, että heille ovat ovet auki maailmalla.
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - lokakuu 23, 2020, 23:44:25
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2020, 22:55:40
Minusta Suomi oli sivistynyt ainakin ennen EU:hun liittymistä. Hyvä Suomi, ei etnohelvetti.
Ei päättämätön lääni EU:ssa.
Ei keharimaiden ylijäämäihmisten sosiaalikoti.
Ei hyvä Suomi ole sellainen kuin nykyään on...
Päättäisin toisin...
Suomi oli junttila, jossa pääkaupungissa ainoastaan tiedettiin ulkomaalaisista. Olivat paljolti työn tai opiskelujen perässä tulleita, tai ainakin heihin ehdittiin satsata, että sopeutuivat kulttuuriimme.
Nykyisin Suomi on edelleen junttila, jossa mielipiteet ovat vain korostuneet. Harmi myös, että maahanmuutto ei ole ihan onnistunut - vaatisi enemmän satsauksia (myös suomalaisilta junteilta), jotta ei olisi kahtiajakaantumista.
Toopelle tiedoksi; olen nähnyt tänä vuonna äärimmäisen kauniita afrikkalaistaustaisia naisia Helsingissä. Samettinen ruskea iho, pitkät kauniit raajat, maailmanluokan kasvot. Uskon, että heille ovat ovet auki maailmalla.
Sehän onkin jännää ilmiö, että maahanmuuttovastaisuus on yleistä niiden joukossa, joilla on vähän kontakteja maahanmuuttajiin.
LainaaMatala koulutustaso, suurien kaupunkien ulkopuolella asuminen, vähäiset maahanmuuttajakontaktit, heikko sosiaalinen luottamus ja perussuomalaisten äänestäminen ovat maahanmuuttovastaisuutta kaikilla tunnistetuilla ulottuvuuksilla selittäviä tekijöitä.
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/98512/GRADU-1454493865.pdf?...1
Kyse siis näyttää olevankin paljolti siitä, että pelätään tuntematonta. Kun ei ole kontakteja maahanmuuttajiin ja asutaan pienellä paikkakunnalla, missä maahanmuuttajia ei juurikaan kohdata, tämä "ulkomaalaisuhka" koetaan pelottavana, vaikka se ei edes oikeastaan kosketa omaa elämää. Ilmeisesti mielikuva muodostuu median kautta - joka tyypillisesti ylikorostaa erilaisia negatiivisia tapahtumia, koska ne ovat "uutisia". Tavanomainen ja mukavasti sujuva arki ei ylitä uutiskynnystä. Lisänä pelon ja vastustuksen muodostamisessa on sitten se epäluulo ja epäluottamus, jota pikkupaikkakuntalainen saattaa kokea suurempien kaupunkien ihmisiä kohtaan. "Ne siellä" haluavat vain imeä pikkupaikkakunnat kuiviin ja tuhota niiden ihmiset. Pakottaa heidätkin muuttamaan "kivikylään" ja katkomaan juurensa lapsuudenmaisemiin. Tästä epäluulosta ja katkeruudesta sitten rakennetaan omassa mielessä vastakkainasettelu, jossa yhtenä osana ovat nuo "hirveät maahanmuuttajat ja niitä hyysäävät pahat kaupunkilaiset".
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 23, 2020, 23:23:07
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2020, 23:20:37
Suomi ei ehkä ollut niin hyvä valtio aikoinaan, kun naapurina oli rikas Ruotsi.
Mutta jokainen maa saa päättää, ketä kantsii ottaa vastaan.
Mielipiteeni on tunnettu.
Totean siis, että väitteesi maastamuuton todistusvoimasta tässä asiassa on todettava vääräksi. Jos Ruotsi naapurina muuttaa asian, niin kai myös Eurooppa Afrikan naapurina toimii samoin.
Ruotsi päätti sallia suomalaisten maahanmuuttoa ja sotapakolaisia.
Ei tuo ole edellytys sille, että nyky-Euroopan tulisi ottaa Afrikan ja Lähi-idän ylijäämäväestöä. Velvoitetta ei ole, vain typerä ja vastuuton politiikka.
Meillä on oikeus päättää yhteiskunnastamme.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 24, 2020, 10:50:05
Sehän onkin jännää ilmiö, että maahanmuuttovastaisuus on yleistä niiden joukossa, joilla on vähän kontakteja maahanmuuttajiin...
Jos väitteesi pitäisi paikkansa, ruotsalaiset eivät olisi muuttaneet pois Tenstan ja Rinkebyn lähiöistä, jotka ovat nykyisin yli 90%:sti mamujen asuttamia.
Miksi ruotsalaiset eivät halua asua monikulttuuriparatiiseissaan, joita demarit loivat...? :-\
Vai johtuuko se siitä että monikulttuuriparatiiseista luontui
etnohelvettejä Lähi-idän ja Afrikan tyyliin?
Safiiri tiedät sen, että länsi-Euroopan monikulttuurisuus on luonut etnisiä alueita, eivät yhteiskunnan sopeutumista ja sekoittumista.
Eri ryhmät asuvat eri alueilla, kuten New Yorkissa.
Tuossa mielenkiintoisia karttoja USA:sta. Roturyhmät elävät irrallaan, omilla alueillaan:
http://archive.nytimes.com/www.nytimes.com/interactive/2011/01/23/nyregion/20110123-nyc-ethnic-neighborhoods-map.html?_r=1 (http://archive.nytimes.com/www.nytimes.com/interactive/2011/01/23/nyregion/20110123-nyc-ethnic-neighborhoods-map.html?_r=1)
Toinen kartta, voi olla että on jo sensuroitu:
https://www.nytimes.com/projects/census/2010/explorer.html?ref=censusbureau (https://www.nytimes.com/projects/census/2010/explorer.html?ref=censusbureau)
Osoittavat selvästi, että ihmiset elävät omiensa keskellä, eivät sekoittuneina.
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 25, 2020, 00:00:17
Safiiri tiedät sen, että länsi-Euroopan monikulttuurisuus on luonut etnisiä alueita, eivät yhteiskunnan sopeutumista ja sekoittumista.
Jos nyt palataan siihen geenimaailmaan, niin dna-tutkimukset kyllä kertovat, että ennemminkin väestöt ovat sekoittuneet. Tyypillinen dna-perimänsä tutkituttava newyorkilainen saa vastaukseksi luettelon siitä, kuinka monta prosenttia hänen eprimästään näyttäisi olevan sielät ja kuinka monta täältä tai tuolta. Mitään 100 % newyorkilaista ei kyllä yleensä löydy. Eikä löydy 100 % johonkin alkuperäisväestöönkään kuuluvaa perimää. Sekoittuminen sukupolvien ajan on se tarina, jonka dna paljastaa.
Lainaa
Eri ryhmät asuvat eri alueilla, kuten New Yorkissa.
Ja silti - nämä ryhmät jatkuvasti ovat eri tavoin kanssakäymisissä keskenään. Mitään ristäytymistä ei todellakaan tapahdu - vaikka asuttaisiinkin vähän eri alueilla. Hyvät hyssykät sentään homogeenisessa yhtenäiskulttuurissamme Suomessa tuppaavat ihmiset tutkitusti hakeutumaan asumaan tutille seuduille. Siten Helsingissä roihuvuorelaiset etsiytyvät mieluiten Roihikseen tai ainakin itä-Helsinkiin, kun taas ne, joiden juuret ovat pohjois-Helsingissä tuntevat vetoa sille suunnalle. Eikä kyse ole mistään "eristäytymisestä oman kulttuurin piiriin".
Yhteisöissä tapahtuu eriytymistä ja kanssakäymistä koko ajan molempia. Ne ovat RINNAKKAISIA ilmiöitä, eivät toisensa poissulkevia. En minä ole eriytynyt pohjoishelsinkiläiseksi, vaan kanssakäyn jatkuvasti jopa ei-helsinkiläisten kanssa. Vaikka muistan kyllä, miten taustani Käpylässä koulua käyneenä teki kaikki asuntoehdokkaat pohjoisen suunnalta ja keskustasta Mäkelänkatu-Tuusulanväylä reitin päästä löytyvät alueet jotenkin kodikkaammiksi kuin muut. Toisaalta - ehkä olenkin kasvanut tällaiseen kanssakäyminen- on -mahdollista -asiaan, kun kouluni oli erityisen laajalta alueelta oppilaita keräävä. Minulla oli luokkatovereita todella laajasti eri puolilta Helsinkiä: Laajasalosta, Kontulasta, keskustasta, Käpylästä, Pakilasta, Katajanokalta, Pukinmäestä, Oulunkylästä jne. Sitä vähän tottui siihen, ettei ole mitään syytä eristäytyä oman asuinalueen porukkaan, vaan yhteistä voi löytyä muuallakin asuvien kanssa.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 25, 2020, 09:34:56
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 25, 2020, 00:00:17
Safiiri tiedät sen, että länsi-Euroopan monikulttuurisuus on luonut etnisiä alueita, eivät yhteiskunnan sopeutumista ja sekoittumista.
Jos nyt palataan siihen geenimaailmaan, niin dna-tutkimukset kyllä kertovat, että ennemminkin väestöt ovat sekoittuneet. Tyypillinen dna-perimänsä tutkituttava newyorkilainen saa vastaukseksi luettelon siitä, kuinka monta prosenttia hänen eprimästään näyttäisi olevan sielät ja kuinka monta täältä tai tuolta. Mitään 100 % newyorkilaista ei kyllä yleensä löydy. Eikä löydy 100 % johonkin alkuperäisväestöönkään kuuluvaa perimää. Sekoittuminen sukupolvien ajan on se tarina, jonka dna paljastaa.
Lainaa
Eri ryhmät asuvat eri alueilla, kuten New Yorkissa. Väitän, että jopa New Yorkin kaltaisessa kaupungissa väestöryhmät elävät enemmän erillään kuin sulautuvat.
Ja silti - nämä ryhmät jatkuvasti ovat eri tavoin kanssakäymisissä keskenään. Mitään ristäytymistä ei todellakaan tapahdu - vaikka asuttaisiinkin vähän eri alueilla. Hyvät hyssykät sentään homogeenisessa yhtenäiskulttuurissamme Suomessa tuppaavat ihmiset tutkitusti hakeutumaan asumaan tutille seuduille. Siten Helsingissä roihuvuorelaiset etsiytyvät mieluiten Roihikseen tai ainakin itä-Helsinkiin, kun taas ne, joiden juuret ovat pohjois-Helsingissä tuntevat vetoa sille suunnalle. Eikä kyse ole mistään "eristäytymisestä oman kulttuurin piiriin".
Yhteisöissä tapahtuu eriytymistä ja kanssakäymistä koko ajan molempia. Ne ovat RINNAKKAISIA ilmiöitä, eivät toisensa poissulkevia. En minä ole eriytynyt pohjoishelsinkiläiseksi, vaan kanssakäyn jatkuvasti jopa ei-helsinkiläisten kanssa. Vaikka muistan kyllä, miten taustani Käpylässä koulua käyneenä teki kaikki asuntoehdokkaat pohjoisen suunnalta ja keskustasta Mäkelänkatu-Tuusulanväylä reitin päästä löytyvät alueet jotenkin kodikkaammiksi kuin muut. Toisaalta - ehkä olenkin kasvanut tällaiseen kanssakäyminen- on -mahdollista -asiaan, kun kouluni oli erityisen laajalta alueelta oppilaita keräävä. Minulla oli luokkatovereita todella laajasti eri puolilta Helsinkiä: Laajasalosta, Kontulasta, keskustasta, Käpylästä, Pakilasta, Katajanokalta, Pukinmäestä, Oulunkylästä jne. Sitä vähän tottui siihen, ettei ole mitään syytä eristäytyä oman asuinalueen porukkaan, vaan yhteistä voi löytyä muuallakin asuvien kanssa.
Eivät englantilaiset olleet niin kovin sekoittuneita, kun 1600-luvulta rakensivat teollista yhteiskuntaa.
Ihmiset silti valikoituvat osin ryhmävalinnan puolesta tietynlaisia ryhmiä kohtaan, mikä on täysin luonnollista. Vaikka ehkä naisilla on
miehiä suurempi houkutus geneettiseen erilaisuuteen, silti useimmat naisetkin hakevat partnereita samankaltaisesta ryhmästä. Ilmiötä pidän hyvin normaalina. Ihmisillä on taipumusta hakea turvaa omienkaltaistensa takaa. Likikaikki yhteisöt jossain määrin pyrkivät turvaamaan omaa genetiikkaansa = vierastavat vieraita.
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 26, 2020, 22:45:20
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 25, 2020, 09:34:56
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 25, 2020, 00:00:17
Safiiri tiedät sen, että länsi-Euroopan monikulttuurisuus on luonut etnisiä alueita, eivät yhteiskunnan sopeutumista ja sekoittumista.
Jos nyt palataan siihen geenimaailmaan, niin dna-tutkimukset kyllä kertovat, että ennemminkin väestöt ovat sekoittuneet. Tyypillinen dna-perimänsä tutkituttava newyorkilainen saa vastaukseksi luettelon siitä, kuinka monta prosenttia hänen eprimästään näyttäisi olevan sielät ja kuinka monta täältä tai tuolta. Mitään 100 % newyorkilaista ei kyllä yleensä löydy. Eikä löydy 100 % johonkin alkuperäisväestöönkään kuuluvaa perimää. Sekoittuminen sukupolvien ajan on se tarina, jonka dna paljastaa.
Lainaa
Eri ryhmät asuvat eri alueilla, kuten New Yorkissa. Väitän, että jopa New Yorkin kaltaisessa kaupungissa väestöryhmät elävät enemmän erillään kuin sulautuvat.
Ja silti - nämä ryhmät jatkuvasti ovat eri tavoin kanssakäymisissä keskenään. Mitään ristäytymistä ei todellakaan tapahdu - vaikka asuttaisiinkin vähän eri alueilla. Hyvät hyssykät sentään homogeenisessa yhtenäiskulttuurissamme Suomessa tuppaavat ihmiset tutkitusti hakeutumaan asumaan tutille seuduille. Siten Helsingissä roihuvuorelaiset etsiytyvät mieluiten Roihikseen tai ainakin itä-Helsinkiin, kun taas ne, joiden juuret ovat pohjois-Helsingissä tuntevat vetoa sille suunnalle. Eikä kyse ole mistään "eristäytymisestä oman kulttuurin piiriin".
Yhteisöissä tapahtuu eriytymistä ja kanssakäymistä koko ajan molempia. Ne ovat RINNAKKAISIA ilmiöitä, eivät toisensa poissulkevia. En minä ole eriytynyt pohjoishelsinkiläiseksi, vaan kanssakäyn jatkuvasti jopa ei-helsinkiläisten kanssa. Vaikka muistan kyllä, miten taustani Käpylässä koulua käyneenä teki kaikki asuntoehdokkaat pohjoisen suunnalta ja keskustasta Mäkelänkatu-Tuusulanväylä reitin päästä löytyvät alueet jotenkin kodikkaammiksi kuin muut. Toisaalta - ehkä olenkin kasvanut tällaiseen kanssakäyminen- on -mahdollista -asiaan, kun kouluni oli erityisen laajalta alueelta oppilaita keräävä. Minulla oli luokkatovereita todella laajasti eri puolilta Helsinkiä: Laajasalosta, Kontulasta, keskustasta, Käpylästä, Pakilasta, Katajanokalta, Pukinmäestä, Oulunkylästä jne. Sitä vähän tottui siihen, ettei ole mitään syytä eristäytyä oman asuinalueen porukkaan, vaan yhteistä voi löytyä muuallakin asuvien kanssa.
Eivät englantilaiset olleet niin kovin sekoittuneita, kun 1600-luvulta rakensivat teollista yhteiskuntaa.
Ihmiset silti valikoituvat osin ryhmävalinnan puolesta tietynlaisia ryhmiä kohtaan, mikä on täysin luonnollista. Vaikka ehkä naisilla on miehiä suurempi houkutus geneettiseen erilaisuuteen, silti useimmat naisetkin hakevat partnereita samankaltaisesta ryhmästä. Ilmiötä pidän hyvin normaalina. Ihmisillä on taipumusta hakea turvaa omienkaltaistensa takaa. Likikaikki yhteisöt jossain määrin pyrkivät turvaamaan omaa genetiikkaansa = vierastavat vieraita.
LainaaBritannia perusti ensimmäiset merentakaiset siirtokuntansa 1500-luvulla. Jotkut ajoittavat brittiläisen imperiumin alun jo vuoteen 1497 kun John Cabot valtasi Newfoundlandin kuningas Henrik VII:n nimiin. Yleisempää on ajoittaa imperiumin alku vuoteen 1607, jolloin britit perustivat ensimmäisen pysyvän siirtokuntansa James Riverille Virginiaan.
Wikipedia
Kyllä se britti-imperiumin rakentaminen oli 1600-luvulla jo oikein hyvässä vauhdissa. Ei ollut vieraan vierastaminen sitä jostain syystä estämässä.
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 27, 2020, 06:42:25
Kyllä se britti-imperiumin rakentaminen oli 1600-luvulla jo oikein hyvässä vauhdissa. Ei ollut vieraan vierastaminen sitä jostain syystä estämässä.
Ok, 1500-luvulta, eikä 1600-luvulta.
Kumosiko oikaisusi kommenttiani?
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 27, 2020, 23:03:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 27, 2020, 06:42:25
Kyllä se britti-imperiumin rakentaminen oli 1600-luvulla jo oikein hyvässä vauhdissa. Ei ollut vieraan vierastaminen sitä jostain syystä estämässä.
Ok, 1500-luvulta, eikä 1600-luvulta.
Kumosiko oikaisusi kommenttiani?
No kyllähän se laittaa vielä sata vuotta lisää aikaeroa siihen teolliseen vallankumoukseen, joka ei sekään alkanut vielä 1600-, vaan vasta 1800-luvulla. Sata vuotta lisää aikaa, jolloin britit saattoivat ottaa vaikutteita ja hyötyä siirtomaista.
LainaaTeollinen vallankumous viittaa ensimmäiseen tunnettuun teollistumisprosessiin, joka tapahtui Euroopassa 1700-1800-luvuilla.
Wikipedia - Teollistuminen
^
Mistä britit ovat lähtöisin?
Anglo-Saksia, Normanneja- Tanskalaisia- Wiikinkejä Kallialaisia ynnä muuta kansojen sekoitusta.
Valloittaja-kansa joka alkoi hyödyntämään ryöstämiään muita maita sotilaallisen voimansa turvin. Siinä laivasto oli oleellinen mahtitekijä ja organisoitu voiton tavoittelu.
Länsituulen ja pasaatituulen "keksimisen avulla päästiin viemään joukkoja rajatuille alueille ja ottamaan ne haltuun. Teknologien etu oli jo tuoloin heidän (Brittien) puolellaan.
Muuten espanjan ja brittien suuressa sodassa (laivastojen tunnetussa meritaistelussa) oli merimiehinä ja sotilaina paljon mustia "orjia" taisi olla enemmän, kuin valko-ihoisia.
Valkoinen talo on ylpeänä esittänyt, että Trumpin mittaviin saavutuksiin kuuluu, että hän on lopettanut covid-19 pandemian. Omasta mielestäni ei kannattaisi olla ylpeä sellaisesta, mitä ei ole saanut aikaiseksi.
(CNN)The White House included ending the coronavirus pandemic on a list of the Trump administration's science and technology accomplishments, despite nearly half a million Americans tested positive for Covid-19 in just the last week.
A White House Office of Science and Technology Policy news release made the claim in announcing a document highlighting the administration's science and technology achievements over the past four years.
"Highlights include: ENDING THE COVID-19 PANDEMIC," the news release sent to reporters read. "From the outset of the COVID-19 pandemic, the Administration has taken decisive actions to engage scientists and health professionals in academia, industry, and government to understand, treat, and defeat the disease."
White House lists ending Covid-19 pandemic as an accomplishment despite cases spiking to record levels (https://edition.cnn.com/2020/10/27/politics/white-house-ending-covid-19-pandemic-accomplishment-record-cases-spike/index.html) (CNN)
White House Claims Trump Ended COVID-19 Pandemic | The Tonight Show (https://www.youtube.com/watch?v=uzhsjNCBof0)
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 28, 2020, 11:05:00
^
Mistä britit ovat lähtöisin?
Anglo-Saksia, Normanneja- Tanskalaisia- Wiikinkejä Kallialaisia ynnä muuta kansojen sekoitusta.
Valloittaja-kansa joka alkoi hyödyntämään ryöstämiään muita maita sotilaallisen voimansa turvin. Siinä laivasto oli oleellinen mahtitekijä ja organisoitu voiton tavoittelu.
Länsituulen ja pasaatituulen "keksimisen avulla päästiin viemään joukkoja rajatuille alueille ja ottamaan ne haltuun. Teknologien etu oli jo tuoloin heidän (Brittien) puolellaan.
Muuten espanjan ja brittien suuressa sodassa (laivastojen tunnetussa meritaistelussa) oli merimiehinä ja sotilaina paljon mustia "orjia" taisi olla enemmän, kuin valko-ihoisia.
Jotkut ihmiset loivat kehitystä, kuten britit ja muut eurooppalaiset. Liberaalin ja konservatiivisen aatteen loivat. Lopulta hyvinvointiyhteiskunnankin
Pirulaiset loivat jopa länsimaisen tieteen, ristille tuollaiset paaskiaiset...
Ajatelkaa, mitä siirtomaat olisivat ilman heidän sortoaan. Ilman rautateitä, teitä ja teollisuutta tai kehittyneempää hallintoa..:P
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 30, 2020, 21:44:30
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 28, 2020, 11:05:00
^
Mistä britit ovat lähtöisin?
Anglo-Saksia, Normanneja- Tanskalaisia- Wiikinkejä Kallialaisia ynnä muuta kansojen sekoitusta.
Valloittaja-kansa joka alkoi hyödyntämään ryöstämiään muita maita sotilaallisen voimansa turvin. Siinä laivasto oli oleellinen mahtitekijä ja organisoitu voiton tavoittelu.
Länsituulen ja pasaatituulen "keksimisen avulla päästiin viemään joukkoja rajatuille alueille ja ottamaan ne haltuun. Teknologien etu oli jo tuoloin heidän (Brittien) puolellaan.
Muuten espanjan ja brittien suuressa sodassa (laivastojen tunnetussa meritaistelussa) oli merimiehinä ja sotilaina paljon mustia "orjia" taisi olla enemmän, kuin valko-ihoisia.
Jotkut ihmiset loivat kehitystä, kuten britit ja muut eurooppalaiset. Liberaalin ja konservatiivisen aatteen loivat. Lopulta hyvinvointiyhteiskunnankin
Pirulaiset loivat jopa länsimaisen tieteen, ristille tuollaiset paaskiaiset...
Ajatelkaa, mitä siirtomaat olisivat ilman heidän sortoaan. Ilman rautateitä, teitä ja teollisuutta tai kehittyneempää hallintoa..:P
Ainakaan siellä ei olisi nälänhätää. Luonto ruokkisi ja jos ei ruokkisi, niin luonto hoitaisi.
Ihmiset olisivat tasapainossa luonnon kanssa, ilman länsimaailaista "teollista kehitystä".
Länsimaat ovat menneet sinne vain hyötyäkseen ja tuossa tulos; liikakansoitus ja niukinnaukin eläminen. Rikollisuutta, sotaa ja väestönkasvua.
Ihan meidän länsimaalisten syy.
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - lokakuu 30, 2020, 22:01:07
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 30, 2020, 21:44:30
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 28, 2020, 11:05:00
^
Mistä britit ovat lähtöisin?
Anglo-Saksia, Normanneja- Tanskalaisia- Wiikinkejä Kallialaisia ynnä muuta kansojen sekoitusta.
Valloittaja-kansa joka alkoi hyödyntämään ryöstämiään muita maita sotilaallisen voimansa turvin. Siinä laivasto oli oleellinen mahtitekijä ja organisoitu voiton tavoittelu.
Länsituulen ja pasaatituulen "keksimisen avulla päästiin viemään joukkoja rajatuille alueille ja ottamaan ne haltuun. Teknologien etu oli jo tuoloin heidän (Brittien) puolellaan.
Muuten espanjan ja brittien suuressa sodassa (laivastojen tunnetussa meritaistelussa) oli merimiehinä ja sotilaina paljon mustia "orjia" taisi olla enemmän, kuin valko-ihoisia.
Jotkut ihmiset loivat kehitystä, kuten britit ja muut eurooppalaiset. Liberaalin ja konservatiivisen aatteen loivat. Lopulta hyvinvointiyhteiskunnankin
Pirulaiset loivat jopa länsimaisen tieteen, ristille tuollaiset paaskiaiset...
Ajatelkaa, mitä siirtomaat olisivat ilman heidän sortoaan. Ilman rautateitä, teitä ja teollisuutta tai kehittyneempää hallintoa..:P
Ainakaan siellä ei olisi nälänhätää. Luonto ruokkisi ja jos ei ruokkisi, niin luonto hoitaisi.
Ihmiset olisivat tasapainossa luonnon kanssa, ilman länsimaailaista "teollista kehitystä".
Länsimaat ovat menneet sinne vain hyötyäkseen ja tuossa tulos; liikakansoitus ja niukinnaukin eläminen. Rikollisuutta, sotaa ja väestönkasvua.
Ihan meidän länsimaalisten syy.
Mutta etkös tuolla tarkoita sitä, että länsimainen kehitys johti väestön ylikasvuun? Olisiko kehitysmaalaisille ollut siis parempi, että eläisivät paskamajoissa ja eläisivät 40-vuotiaiksi keskimäärin ilman länsimaiden kehittämää taloutta ja terveydenhuoltoa?
Nälänhätä on normi-ilmiö kehittymättömissä yhteiskunnissa, vasta teollistuneet yhteiskunnat (=länsimaiset) ovat yhteiskunnillaan ja kaupallaan estäneet nälänhätiä kehittyneissä yhteiskunnissa. Nälänhätä on kehittymättömien/sivistymättömien yhteiskuntien ongelma.
Minusta "Lognessa" puhuu roskaa.
Vuonna 2017 on tutkittu, mistä suomalaiset ovat ylpeitä.
Lainaus käyttäjältä: https://suomalainentyo.fi/2017/05/30/luonto-on-suomalaisten-suurin-ylpeyden-aihe/Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan luonto on Suomen suurin ylpeyden aihe. Suomalaisten yleisin mielenmaisema on metsä.
...
Puolet suomalaisista (51 %) on sitä mieltä, että luonto on suurin ylpeydenaiheemme. Seuraavaksi eniten ylpeyttä herättävät koulutusjärjestelmä (37 %), turvallisuus (33 %) ja hyvinvointivaltio (23 %). Luonnon arvostus korostuu erityisesti 35–49-vuotiaissa ja naisissa, mutta luonto pitää selkeästi ykkössijaa kaikissa vastaajaluokissa.
Onko varmaa, että tämän suurimman ylpeydenaiheemme puolustamiseksi on tehdään riittävästi?
Maailmalla on hyvinkin erilaisia ylpeydenaiheita, meihin verrattuna.
Lainaus käyttäjältä: https://www.maailma.net/blogit/lapsityolainen-oli-nepalissa-ennen-ylpeyden-aihe-mutta-nykyaan-sita-ymmarretaan-havetaLapsityöläinen oli Nepalissa ennen ylpeyden aihe, mutta nykyään sitä ymmärretään hävetä
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 05, 2021, 14:19:02
Vuonna 2017 on tutkittu, mistä suomalaiset ovat ylpeitä.
Lainaus käyttäjältä: https://suomalainentyo.fi/2017/05/30/luonto-on-suomalaisten-suurin-ylpeyden-aihe/Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan luonto on Suomen suurin ylpeyden aihe. Suomalaisten yleisin mielenmaisema on metsä.
...
Puolet suomalaisista (51 %) on sitä mieltä, että luonto on suurin ylpeydenaiheemme. Seuraavaksi eniten ylpeyttä herättävät koulutusjärjestelmä (37 %), turvallisuus (33 %) ja hyvinvointivaltio (23 %). Luonnon arvostus korostuu erityisesti 35–49-vuotiaissa ja naisissa, mutta luonto pitää selkeästi ykkössijaa kaikissa vastaajaluokissa.
Olen ylpeä suomalaisesta
kirjastolaitoksesta, siis tiheästä kaupunginkirjastojen verkostosta sekä lukuisista muista kirjastoista, jotka ovat kaikkien suomalaisten käytettävissä - maksutta. :)
Moni meistä ei edes ymmärrä, kuinka ainutlaatuista tämä on. Eräs ystäväni meni kirjastoon Perussa. Mihinkään ei saanut koskea eikä vapaasti saanut kulkea. Jos halusi katsella jotakin kirjaa, se piti pyytää virkailijalta. Virkailija kulki kannoilla koko ajan epäileväisen näköisenä.
Ja turha luullakaan, että esim. USA:ssa olisi sivukirjastoja jokaisessa kaupunginosassa. Eipä olekaan juuri missään maissa, paitsi Pohjoismaissa.
Kirjastolaitoksemme tosiaan on ihana.
Samaten jokamiehenoikeus, jollaista ei monessa maassa Pohjoismaiden ulkopuolella ole, wikipedia (https://fi.wikipedia.org/wiki/Jokamiehenoikeus):
Jokamiehenoikeuksia on Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa, Skotlannissa ja Sveitsissä. Tarkat säännökset vaihtelevat maasta maahan. Monissa Euroopan maissa luonnossa liikkuminen vaatii pääsääntöisesti maanomistajan luvan, ja monissa niissäkin maissa, joissa pääsääntöisesti maanomistajan lupaa ei tarvita liikkumiseen luonnossa, maanomistaja voi kieltää liikkumisen. Jos maanomistaja kutsuu paikalle poliisin, voi toinen osapuoli saada piharauhan rikkomisen vuoksi pahimmassa tapauksessa sakot lainsäädännön katsomalla tavalla.
Jokamiehenoikeuksiin sisältyy aina vaatimus niiden harmittomuudesta: oikeutta ei saisi käyttää haittaa tai häiriötä tuottavalla tavalla. Erityisesti on huolehdittava, ettei kenenkään kotirauhaa rikota.[1] Luonnossa ei saa tehdä mitä hyvänsä, eikä kaikkea saa tehdä missä hyvänsä. Kunkin maan luonto on jokaisen maan omaa kansallisomaisuutta, jota tulee suojella ja kunnioittaa.
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 06, 2021, 18:06:08
Olen ylpeä suomalaisesta kirjastolaitoksesta, siis tiheästä kaupunginkirjastojen verkostosta sekä lukuisista muista kirjastoista, jotka ovat kaikkien suomalaisten käytettävissä - maksutta. :)
Moni meistä ei edes ymmärrä, kuinka ainutlaatuista tämä on. Eräs ystäväni meni kirjastoon Perussa. Mihinkään ei saanut koskea eikä vapaasti saanut kulkea. Jos halusi katsella jotakin kirjaa, se piti pyytää virkailijalta. Virkailija kulki kannoilla koko ajan epäileväisen näköisenä.
Mutta noin kävi yliopistolla. Vielä '00-vuosikymmenellä (muistaakseni) saatoin käydä itse patentteja ja pikkupatentteja katselemassa ja selaamassa hyllyjen välissä. Yksi kaunis päivä ja: ei pääsyä: ~"Ei kun sinun pitää antaa nro se ja se jotta saat sen tilattua ja saat sitten tiettyyn aikaan tiskiltä/hyllyltä johon olemme tuoneet." Olin tyrmistynyt. "Onnekas luova sattuma selailemalla" tuhottiin.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 06, 2021, 21:10:44
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 06, 2021, 18:06:08
Olen ylpeä suomalaisesta kirjastolaitoksesta, siis tiheästä kaupunginkirjastojen verkostosta sekä lukuisista muista kirjastoista, jotka ovat kaikkien suomalaisten käytettävissä - maksutta. :)
Moni meistä ei edes ymmärrä, kuinka ainutlaatuista tämä on. Eräs ystäväni meni kirjastoon Perussa. Mihinkään ei saanut koskea eikä vapaasti saanut kulkea. Jos halusi katsella jotakin kirjaa, se piti pyytää virkailijalta. Virkailija kulki kannoilla koko ajan epäileväisen näköisenä.
Mutta noin kävi yliopistolla. Vielä '00-vuosikymmenellä (muistaakseni) saatoin käydä itse patentteja ja pikkupatentteja katselemassa ja selaamassa hyllyjen välissä. Yksi kaunis päivä ja: ei pääsyä: ~"Ei kun sinun pitää antaa nro se ja se jotta saat sen tilattua ja saat sitten tiettyyn aikaan tiskiltä/hyllyltä johon olemme tuoneet." Olin tyrmistynyt. "Onnekas luova sattuma selailemalla" tuhottiin.
Keksintöihin liittyy tekijänoikeuskysymyksiä, joten jokin suojauskysymys tässä lienee taustalla. Tietenkin on aineistoja, joiden käyttöoikeudet ovat rajoitettuja, mutta se ei yhtään vähennä sitä, että meillä on poikkeuksellisen kattava kirjastoverkosto.
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 06, 2021, 18:06:08
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 05, 2021, 14:19:02
Vuonna 2017 on tutkittu, mistä suomalaiset ovat ylpeitä.
Lainaus käyttäjältä: https://suomalainentyo.fi/2017/05/30/luonto-on-suomalaisten-suurin-ylpeyden-aihe/Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan luonto on Suomen suurin ylpeyden aihe. Suomalaisten yleisin mielenmaisema on metsä.
...
Puolet suomalaisista (51 %) on sitä mieltä, että luonto on suurin ylpeydenaiheemme. Seuraavaksi eniten ylpeyttä herättävät koulutusjärjestelmä (37 %), turvallisuus (33 %) ja hyvinvointivaltio (23 %). Luonnon arvostus korostuu erityisesti 35–49-vuotiaissa ja naisissa, mutta luonto pitää selkeästi ykkössijaa kaikissa vastaajaluokissa.
Olen ylpeä suomalaisesta kirjastolaitoksesta, siis tiheästä kaupunginkirjastojen verkostosta sekä lukuisista muista kirjastoista, jotka ovat kaikkien suomalaisten käytettävissä - maksutta. :)
Moni meistä ei edes ymmärrä, kuinka ainutlaatuista tämä on. Eräs ystäväni meni kirjastoon Perussa. Mihinkään ei saanut koskea eikä vapaasti saanut kulkea. Jos halusi katsella jotakin kirjaa, se piti pyytää virkailijalta. Virkailija kulki kannoilla koko ajan epäileväisen näköisenä.
Ja turha luullakaan, että esim. USA:ssa olisi sivukirjastoja jokaisessa kaupunginosassa. Eipä olekaan juuri missään maissa, paitsi Pohjoismaissa.
No, USA:ssa ehkä on, maassahan ovat maailman suurimmat kirjastot, keharimaissa ei! 2 neljästä maailman suurimmista kirjastoista on USA:ssa1
Suomessa on aika kiva kirjastolaitos, saa lainata oikeasti melkein, mistä haluaa. Itse taannoin lainasin kirjan Eduskunnan kirjastosta, olen lainannut joka paikasta, koska on mahdollista.
Olympiakisoissa emme voi ylpeillä maailman huipuista mutta voimme olla ylpeitä, että pystyimme sentään lähettämään sinne muutaman joka ylitti kisojen karsintarajan.
Urheilumme suuruuden päivät ovat ehkä jo takana. Moottoriurheilussa sentään vielä Kalle Rovanperä on potentiaalinen pärjääjä.
Meidän on haettava kollektiivisen itsetuntomme aineksia nyt muualta.
Olen ylpeä siitä, että selvisin 90-luvun alkupuolesta. Siinä rytinässä menetin totaalisesti muistini vuosista 90-93, samaistun siinä vahvasti Sara Sieppiin. En muista tilanteita edes sen aikakauden valokuvista.
Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/viihde/art-2000008913682.htmlMinusta tuli ärtyisä, enkä ollut enää hyvä ihminen. Tajusin, etten ole koskaan pysähtynyt ja nauttinut siitä, mitä olen saavuttanut, hän sanoo.
– En muista paljoakaan viime vuodesta. Jälkikäteen mietittynä se tuntuu tietysti hurjalta, Sieppi kertoo suuren työmäärän vaikutuksista vointiinsa.
Tein valtavia määriä töitä tilanteessa jossa bisnekset romahtelivat alta suhdanteiden puristuksissa, lapset olivat pieniä ja sairastivat lastentauteja yksityisklinikan leikkauksiin asti eikä vakuutusta ollut. Vaimokin oli kamalassa sairastelukierteessä silloin. Valtava taloprojekti oli kesken, rahat loppu ja vuokra-asunnon vuokralainen ei maksanut vuokriaan ja sai häädön talosta. Pörssiosakkeiden arvo romahti. Korot nousivat yli 15%:n kun omaa velkaa oli pahimmillaan yli miljoona ja yrityksellä saman verran. Perheen autot oli loppu eikä pystynyt hankkimaan kuin romuja joiden kanssa oli valtavasti ongelmia. Omat rakkaat harrastukset piti lopettaa ja sijoitusasunto, kesämökki sekä pörssiosakkeet myydä huomattavalla tappiolla.
Hyviä suhdanteita jolloin on mahdollisuus kasvattaa omaisuutta on silloin tällöin, ehkä vuoden-pari kerrallaan. Huonoja aikoja on sitten vastapainoksi moninkertaisesti. Nykyisin en tee juuri mitään vain rahan tai omaisuuden kasvattamisen vuoksi - ainoastaan jos katson sen lisäävän itseni tai lähipiirin hyvinvointia edes jotenkin. Tosin en tehnyt sillä motiivilla horribeleimpina vuosinakaan - silloin kyse oli puhtaasti selviytymisestä, oman ja perheen.
Jälkijäristyksineen nämä asiat seuraavat mukana vieläkin. Pakotettuna huonoihin ratkaisuihin tuli uusia kärsimyksiä jotka hellittävät vasta parin vuoden kuluttua. Kun ihmiset valittavat vaikeuksistaan ja siitä miten vaikeaa on, ei voi olla tuntematta arvostusta itseään kohtaan. On ollut resilienssiä. Katkeruuskin on ollut olosuhteisiin nähden melko pientä.
^ Tuo kuvaa loistavasti miten vaikeudet tulevat hyökyaaltoina.
Jotain samaa lievemmässä mitassa koin kun tytär oli pieni ja ehkä olen aavistuksen ylpeä siitä, että varsin yksin tsemppasin sen pitkän vaiheen läpi.
Ehkä yleisemminkin olen melko hyvä sietämään epäonnistumisia, liekö sitten ylpeyden aihe, kun johtuu lähinnä siitä, että olen parkkiintunut niihin.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 29, 2022, 22:26:59
^ Tuo kuvaa loistavasti miten vaikeudet tulevat hyökyaaltoina.
Ehkäpä juuri tuon vuoksi kannattaisi olla ylpeä niistä jokapäiväisistä pienistä onnistumisista. Näin ne kasvattavat itsetuntoa ja osaltaan auttavat kestämään hyökyaallot, sillä vaikeudet tulevat varmasti kuin talvi Game of Thronesissa.
Olen ylpeä, että tein tänään hieman pidemmän aamulenkin monen laiskottelupäivän jälkeen.
Minä olen tällä hetkellä erittäin ylpeä nuorimmaisestani, siitä lähihoitajasta, josta olen täälläkin puhunut :)
Oli aivan salaa ja yllättäen hakenut kouluun opiskellakseen sairaanhoitajaksi.
Monen mielestä tuo ei ehkä kova juttu, mutta nuorimmaiseni on aikanaan joutunut tekemään moniverroin töitä pysyäkseen muiden tahdissa. Keskittymiskyky on ollut kuin kultakalalla ja 15 - 20 minuutin paikallaan olon jälkeen on alkanut olla "kusiaisia housuissa", joten oppituntien loput aina tuntuivat menneen ohi korvien. Kotona sitten paikattiin sitä, mitä koulussa meni ohi.
Töissä pomo oli kuuleman mukaan jo pidemmän aikaa yrittänyt potkia opiskelemaan eteenpäin, kun nykyisessä työssä "menee hukkaan, kun rahkeita olisi enempään". Tyttö oli kylmiltään mennyt pääsykokeisiin ja Juhannuksen alla tulivat tulokset ja oli päässyt läpi. Melkoisen homman ottaa kantaakseen, kun arjen pyörittämisen ohessa tekee tuota tutkintoa monitoimitoteutuksena.
Ylpeä voi olla lasten saavutuksista, mutta ylpeyden aihe on vain se, että on tuottanut yksilöitä, jotka pärjäävät yhteiskunnassa.
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 01, 2022, 21:18:32
Ylpeä voi olla lasten saavutuksista, mutta ylpeyden aihe on vain se, että on tuottanut yksilöitä, jotka pärjäävät yhteiskunnassa.
En kyllä ymmärtänyt tätä ajatusta. Varmaan se nyt kuitenkin oli kommentti minulle, jotta väärin on nyt ylpeilty. :-\
Saavutukset ovat omia, vanhemmat vain luovat mahdollisuuksia.
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 01, 2022, 23:07:25
Saavutukset ovat omia, vanhemmat vain luovat mahdollisuuksia.
Eikös se ole hyvä syy tuntea pientä ylpeydenaihetta- mahdollisuus on olemassa, joskus melko mahdottominakin aikoina ja olosuhteina.
Pidän omia jälkeläisiäni onnistuneina, eivät ole hörhöjä... :P
Jos haluaa niin tänne voi lähettää kuvia jättivonkaleestaan:
Lainaus käyttäjältä: https://www.karjalainen.fi/maakunta/karjalaisen-kalakilpailu-on-k%C3%A4ynniss%C3%A4-l%C3%A4het%C3%A4-meille-kuva-j%C3%A4ttivonkaleestasiKarjalaisen kalakilpailu on käynnissä - lähetä meille kuva jättivonkaleestasi!
Sellaisestahan kaikki ovat ylpeitä.