kantapaikka.net

Yleiset => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Amore - tammikuu 03, 2019, 18:17:24

Otsikko: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 03, 2019, 18:17:24
Nähtyä, elettyä, koettua tai ajateltua juuri tänään, tai ainakin melkein tänään (jos et juuri oikean päivän puolella ehtinyt kirjoittaa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 03, 2019, 18:36:56
Uudenvuoden aattona seinän takana ja portaikossa kolisteltiin kalusteita siihen malliin, että arvelin olevan muutto käynnissä. Äänet jatkuivat vielä seuraavana päivänä. Tänään näin uudet naapurit. Nuori pariskunta; hento pienikokoinen tyttö ja kokoaan vastaava hieman kookkaampi pieni mies. Tytöllä platinanvaaleiksi käsitellyt lyhyet hiukset, pojalla...jokin tumma hiustupsu päälaella (mallia kiinanharjakoira) ja sivut ajeltu klaniksi, minkä lisäksi korvien tuntumassa tatuointeja (luultavasti molemmilla puolilla päätä). Poikaa siis ehdin tarkastella hieman enemmän, koska tultiin samalla hissillä ylös kerrokseen. Lähietäisyydeltä ei voinut tuijottaa kaikkia yksityiskohtia. Poika oli pukeutunut aika punkkarihenkiseen asuun. Oli jokin pusakka päällä, joka oli täynnä niittejä ja siellä seassa kai revittyä kangasta. Jos heppu olisi ollut isokokoinen, niin hän olisi ollut varmaankin pelottavan näköinen, mutta tuollaisena hippiäisenä ei kyllä. Nätisti pyysi anteeksi kun meinasimme törmätä hissistä jäädessämme. Saa nähdä, kuinka kauan tuossa asuvat, koska heidän huoneistossaan on ollut viime vuodet vaihtuvuutta.

Huom! Pojalla siis oli tumma tukka. Tytöllä siistimmin leikattu, mitä nyt ehdin vilaukselta nähdä...)
(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fwww.tunturisusi.com%2Fkoiralinkit%2Fkuva682.jpg&hash=6b06b79dc35f612e64195bbd6ba21c64e93652ca)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 03, 2019, 19:43:14

Olin kauppareissulla ja naapurin ekaluokkalainen oli mukanani pokelenkillä. Hän sai ensimmäisen kännykkänsä (äitinsä vanha varapuhelin) koulun alkaessa ja Pokemon siihen piti saada, kun isänsä on jo pidempään sitä ajankulukseen pelannut. Hän aika usein kyselee, josko olen lähdössä Tiksiin päin kaupoille ja pääseekö mukaan.

On ollut hauska seurata, miten ennakkoluulottomasti tuollainen pikkunappula käsittelee kännykkää, tablettia ja läppäriä ja miten nopeaa oppiminen on. Joku aika takaperin olin taas pojan seurana pokelenkillä, kun isänsä oli kipeänä eikä jaksanut lähteä ja äiti oli töissä. Isä oli antanut pojalle oman puhelimensa mukaan, jotta minäkin voisin pelata, etten pitkästy. No, mielummin otin pojan puhelimen ja pelaamiseni jäi tosiaan siihen, että seisoimme vierekkäin ja poika minua neuvoi, mitä milloinkin piti painaa, hipaista ja naputtaa villisti. Kotimatkalla pojalla oli molemmat puhelimet käsissään ja tuo pikkuryökäle räpläsi niitä molempia samaan aikaan.

Mitä nyt olen sivusta seurannut, niin Pokemon ei ole kovin yksinkertainen peli. Tosin minulle ei oikein ole motivaatiota painaa kuulemiani aisoita mieleen, kun itselläni ei kyseistä peliä ole eikä edes sellaista kännykkää, johon sen voisi ladata. Mutta niin vaan poika, jolla on jonkin verran hahmotushäiriötä ja ennustettu oppimisvaikeuksia, on oppinut pelaamaan ja pelaamisen ohella lukemaan niiden örkkien kummallisia nimiä ja ymmärtää näkeemäänsä ruudulta. Lisäksi arka poika on rohkaistunut puhumaan vieraille pelaajille, joita tapaa, kun ovat salia valtaamassa (<- salin valtaaminen on joku hyvä juttu pelissä).

Olen itseäni pitänyt jonkinlaisena nörttinä, mutta tuo uusi sukupolvi on valmiuksiltaan aivan eri sarjassa kun oma sukupolveni on ollut. Naureskelin työkaverilleni, että siinä ovatkin liemessä kymmenen vuoden kuluttua, kun kaavoihin kangistunut vanha sukupolvi tekee palveluja ja käyttöliittymiä noille nyt alakoulussa oleville. :)

Sellaisia päivän mietteitä tänään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 03, 2019, 20:34:04
Tavoistani poiketen otin tunnin päikkärit. Ne tulivat tarpeeseen, monen huonosti nukutun yön jälkeen (repivä yskä). Nyt palelee, mutta ehkä se johtuu siitä, että ulkona on kylmä (eikä kuumeesta). Yritän kerätä energiaa, että jaksaisin mennä lämmittämään jotain juomaa. Vaikka olen minä tänään kyllä torkahdellut istuessani ties kuinka monta kertaa katsoessani erästä dokkaria unettomuudesta Yle Areenalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 05, 2019, 12:09:01
Norma B:n kellarissa Xantippa kysyi, harjoitellaanko Krav Magassa kaatumisia. Tästä tuli mieleeni, että olen harjoitellut niitä jo kahdesti kuukauden kuluessa, ja tänään näin, kun joku harjoitteli sitä Kampissa. Minä tyydyin tällä kerralla vain lipsahteluharjoitteluun eli melkein kaatumisiin. Olosuhteet olivat erittäin suotuisat. Ei muuta kuin ulos ja kaatuilemaan.

Itse asiassa harjoittelu on tainnut hieman auttaa. Toisella kerralla kaatuessani ei nimittäin sattunut aivan niin kovasti kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka osumakohta oli sama (No, kyllä se nyt viikkoa myöhemmin vielä koskettaessa aralta tuntuu, mutta ei muuten vaivaa.). Osasin nimittäin olla varuillani. Kävelin hiljaa ja mietin joka askeleella, mihin astun. Tiedostin kaatumisvaaran. Mutta kuin lopulta tulin astuneeksi vinolle jääpinnalle, minkä päällä oli milli lunta, varovaisuus ei enää pelastanut. Jalat liukuvat sivulle päin, eikä mitään ollut tehtävissä. Keikahdin vasemmalle kyljelleni. Olin vielä ilmassa kaatumassa, kun mutisin jo harmissani ääneen (kukaan ei ollut kuulemassa), että eihän kaatumista näy pystyvän estämään millään. No, olin väärässä. Olisi sen pystynyt estämään konttaamalla paikan ohi, mutta se nyt ei ole yleinen tapa. Varsinainen syy oli tietysti väärä reitin valinta. Lähdin vähän oikaisemaan. Tämä tapahtui viime vuoden lopulla. Noin 30-40 -vuotias mies, jonka tänään näin kaatuvan, ei oikaissut mistään vaan käveli paikassa, jossa moni muukin käveli.

Pystyisiköhän polkupyörän nastoja kiinnittämään kengänpohjiin porattuihin reikiin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 05, 2019, 12:19:39
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 05, 2019, 12:09:01

Pystyisiköhän polkupyörän nastoja kiinnittämään kengänpohjiin porattuihin reikiin?

Onhan niitä kaupasta ja netistäkin saatavia liukuesteitä (https://turvakauppa.if.fi/liukuesteet?gclid=EAIaIQobChMIwNmp9rPW3wIVxeeaCh0bHAcjEAAYASAAEgIwSvD_BwE).

Noita kengän päälle vedettävien liukuesteiden lisäksi on sitten nastakenkiä ja nykyisin myös kitkapohjaisia kenkiä. Viimeksi mainitut on parhaat, jos aikoo ulkoilun ohessa käydä sisätiloissa. Nastat tuppaavat olla liukkaita (ja äänekkäitä) kauppojen lattioita vasten ja nastat voivat pehmeämpiä lattiamateriaaleja jopa vahingoittaa.

En kyllä rikkoisi kengänpohjia nastoittamalla niitä. En tiedä, mutta epäilen, että se voisi jopa heikentää pohjan kestävyyttä pakkasella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - tammikuu 05, 2019, 12:27:31
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 05, 2019, 12:09:01
Pystyisiköhän polkupyörän nastoja kiinnittämään kengänpohjiin porattuihin reikiin?

Onhan noita nastoitettuja ulkoilukenkiä. Esim. ICEBUGssa (älynastakengät) nastat painuvat kovalla pinnalla kenkään sisään, jäällä ne kyllä pitävät.
Kalliita ovat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 05, 2019, 12:47:21
Suosittelen lämpimästi apteeksista saatavia tukevasta nahasta tehtyjä liukuesteitä, joissa on kantapään alla nastat. Venyvästä kumista tms. valmistetut tuppaavat venymään ja häviämään, jos eivät ole 100% sopivan kokoiset.

Icebugsit ovat vielä paremmat (ja kalliit), koska niissä on päkiänkin alla nastoja. Huono puoli on se, että kauppoihin meno on ikävää (jos ei ole ostanut myös suojia, jotka laitetaan päälle). Apteekin remmimalliset liukuesteet/irtoesteet saa helposti poistettua kauppaan mennessä ja takaisin päälle lähtiessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 05, 2019, 12:59:38
Lidlistä ostin aikoinaan nastaremmit enkä tykännyt. Tuli epävarma olo järvenjäällä kävellessä, en kokenut niitä nastoja pitona, vaan jonain kovikkeena joka vain nosti minut korkeammalle. Ice Bugit hommasin viime talvena ja ne on paremmat. Niidenkään pito ei ole mikään satavarma, ja omalla kohdallani huomasin että luontainen tapani askeltaa jalkaterät hivenen ulospäin sojottaen vei pitoa selvästi. Nyt kun syksyn mittaan lääkärikin väitti että lievät alkavat kulumat polvissani johtuvat tuon sorttisesta kävelystä, niin pitänee vain yrittää sinnikkäästi kävellä jalkaterät suoraan eteenpäin osoittaen.

Eihän ne Bugit tietysti sisätiloihin tai bussiin siirtyessä kauhean kivat ole, mutta varmaan ikävämpiäkin nastoja on.

Krav Magan kaatumisharjoituksista voisi varmasti olla kelle tahansa hyötyä. Sen kuin laittaa Youtubessa hakuun Krav Maga falling, tai jotain tämmöistä. Olennaista on että kun meinaa rämähtää selälleen, niin leuka rintakehään ja käsillä läppäistään sitä alustaa sitten kun sinne rojahtaa, kyynärpäät ja todellakin kuuppa pidetään alustasta erossa. Mutta ei se auta että tuota pari kertaa kokeilee, sitä pitäisi harjoitella alvariinsa ja sisäänajaa se itseensä kunnolla...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: J - tammikuu 07, 2019, 13:57:54
Aloitankin fiilistelyni tästä ketjusta, eikä erillisiä esittelyjä varmastikaan tarvita. Jatkan siis samalla nimimerkillä, millä olen jo viime vuodet mm. äskettäin lopettaneelle foorumille kirjoittanut.

Matkaa tehdessäni, eksyin siis erinäisten vaiheiden kautta tänne tuttujen kirjoittajien kantapaikkaan. Joten vaihtelevien fiilisten, sekä muiden aktiviteettien lomassa, yritän aina välillä käydä pistäytymässä näilläkin nurkilla. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 07, 2019, 16:33:24
Käväisin tänään ex-kotipaikkakunnallani. Tapasin Lidlissä kaksi vanhaa tuttua, joiden kanssa juttelin ne pakolliset eli pinnallista höpöhöpöä. Tyypit sanoivat äänestävänsä erästä tunnettua perussuomalaista, kun kyselin mitä he arvelet kevään vaaleita. Nämä tyypit ovat jämähtäneet  jonnekin menneisyyteen. Ei älypuhelinta, ei digikameraa, hädin tuskin internet-liittymä, mutta ei mitään tietoa mistään, mitä netissä tapahtuu ja mitä sieltä löytyy ja mitä siellä voi tehdä. Toinen on sentään passiivisena FB:ssä, jotta voisi seurailla paikkakunnan juttuja ja katsella minun valokuviani.

Facebookista puheen ollen sain sieltä vihjeen tutkia omia liikkumisiani niin kuin Google ne muistaa. En ollut tiennyt, että tällainenkin juttu on olemassa eli että jos kännykässä on tehty tietty valinta (jonka olen ilmeisesti puolivahingossa tehnyt), kännykkä tallentaa reitit, mitä on kulkenut. Niitä voi katsella myös tietokoneella. Kun esittelin tätä ominaisuutta noille tyypeille, toinen veti taskustaan jonkin esiteollisen Nokian ja kertoi, etteivät he mitään älypuhelimia tule koskaan ostamaan. Vanhalla on pärjännyt ja pärjää edelleen. Pudonnut kuulema pari kertaa järveenkin, ja toimii vielä. Puhelimessa ei ole tietenkään kameraa, eli näille tyypeille "digikuva" on jotain, mikä ei liikuta heitä. Samoin videot ja yleensä kaikki nykyaikainen. Olivat he sentään käytetyn maasturimersun ostaneet. Se on tältä vuosituhannelta. En tiedä, paljonko olivat maksaneet, ehkä kymppitonnin verran. Minun silmissäni se näyttää aika uudelta, kun en tunne malleja. Kiusoittelinkin noita tyyppejä "ökyautoilusta" tai jotain tällaista. Aikaisemmin, ei nyt tällä kerralla.

Ai niin, UPS ei toimi, täytyypä välitallentaa, ettei sähkökatko vie koko juttua. Kirjoitan pömpelikoneella.

Olen hieman levoton, kun nuorempi tyttäreni on parhaillaan naistenklinikalla ja... no, ei tarvinne kertoa tarkemmin. Toivon vain, että kaikki menee hyvin.

Tuosta höpöhöpöstä puheen ollen Radio Puheen voisi oikeastaan nimittään Radio Höpinäksi. Siellä puhutaan, vaikka ei olisi asiaakaan. Höpötetään tyhjästä, koska puheradiossa pitää puhua.

On siellä mielenkiintoisiakin ohjelmia, mutta niiden välissä oleva peruspuhe on tylsää. Tänään mielenkiintoiseen sarjaan kuului Ruben Stillerin ohjelma, jossa hän haastatteli historioitsija Markku Kuismaa. Erilaiset haastattelut ja elämänkerrat ovat mukavia kuunnella. Kuuntelen myös historiasta ja maailmanpolitiikasta ja kotimaan politiikastakin, ellei aihe satu olemaan aiheena kiinnostamaton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 07, 2019, 18:38:34
Ihmettelin viikosta toiseen että missä mättää kun jokaikisellä pyykinpesureissulla jäi sukkia pyykkitupaan, vaikka tarkastin pesukoneiden rummut perusteellisesti pesun jälkeen. Joitakin sukkia en edes ollut osannut kaivatakaan, kun en ollut vielä laittanut pestyjä pyykkejä pois. Viime viikolla tuvan kuivaushuoneessa oli "vaatenäyttely", eli joku oli ripotellut työtason täyteen sukkia, rintsikoita ja muuta sälävaatetta joka kaiketi oli jäänyt muilta jälkeen. Yhtä punaista sukkaa epäilin omakseni, mutta en uskaltanut sitä ottaa kun se olikin muumisukka ja minulla ei ollut mitään mielikuvaa että omistaisin muumisukan. Mutta pöydän tyhjettyä jäljelle jäi lähinnä minun sukkiani ja uskottava se sitten oli että se muumisukka oli minun. Sen vertaa en ole sen kuvioihin aikoihin kiinnittänyt huomiota että moisen tietäisin. Parihan siltä on kyllä kadonnut jo ajat sitten, mutta käytän sitä toisen parittoman sukan kanssa, tummansinisen joka ei edes muistuta tuota punaista sukkaa. Piruakos sen kotioloissa väliä... Kumpikin kumminkin pörrösukkia.

Taannoin mysteeri sitten selvisi, että miksi niitä sukkia jää pesutupaan jäljiltäni. Tulin vilkaisseeksi kuivausrumpua niin että tsekkasin rummun alaosan lisäksi myös ylösalaisin jääneen ylemmän osan, ja siellähän niitä sukkia oli. Sähköisyyttään kiinni liimautuneena. Jatkossa pitää muistaa siis tsekata tuokin sijainti ennen pesutuvasta poistumistaan.

Yksi musta sisältä pörröhkö sukka on täysin kadonnut. Jos se on päätynyt toisen ihmisen rynttyisiin, niin ihmettelen semmoista ihmistä joka vain surutta nakkaa toisen ihmisen omaisuutta menemään(?) eikä palauta pesutupaan josta asianosainen voisi sen noukkia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 07, 2019, 22:56:30
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 07, 2019, 18:38:34
Viime viikolla tuvan kuivaushuoneessa oli "vaatenäyttely", eli joku oli ripotellut työtason täyteen sukkia, rintsikoita ja muuta sälävaatetta joka kaiketi oli jäänyt muilta jälkeen.

;D ;D ;D

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 07, 2019, 18:38:34
Yhtä punaista sukkaa epäilin omakseni, mutta en uskaltanut sitä ottaa kun se olikin muumisukka ja minulla ei ollut mitään mielikuvaa että omistaisin muumisukan. Mutta pöydän tyhjettyä jäljelle jäi lähinnä minun sukkiani ja uskottava se sitten oli että se muumisukka oli minun. Sen vertaa en ole sen kuvioihin aikoihin kiinnittänyt huomiota että moisen tietäisin. Parihan siltä on kyllä kadonnut jo ajat sitten, mutta käytän sitä toisen parittoman sukan kanssa, tummansinisen joka ei edes muistuta tuota punaista sukkaa. Piruakos sen kotioloissa väliä... Kumpikin kumminkin pörrösukkia.

Taannoin mysteeri sitten selvisi, että miksi niitä sukkia jää pesutupaan jäljiltäni. Tulin vilkaisseeksi kuivausrumpua niin että tsekkasin rummun alaosan lisäksi myös ylösalaisin jääneen ylemmän osan, ja siellähän niitä sukkia oli. Sähköisyyttään kiinni liimautuneena. Jatkossa pitää muistaa siis tsekata tuokin sijainti ennen pesutuvasta poistumistaan.

Yksi musta sisältä pörröhkö sukka on täysin kadonnut. Jos se on päätynyt toisen ihmisen rynttyisiin, niin ihmettelen semmoista ihmistä joka vain surutta nakkaa toisen ihmisen omaisuutta menemään(?) eikä palauta pesutupaan josta asianosainen voisi sen noukkia.

Hauska sukkatarina, jossa muumisukat ja pörrösukat tuntuvat suorastaan persoonilta. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Edward - tammikuu 09, 2019, 11:41:18
Liikennettä käsittelevistä viesteistä tehty oma aiheensa; https://kantapaikka.net/index.php/topic,98.0.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 09, 2019, 13:09:10
Etsin, löytyisikö tälle aiheelle jotain erityistä ketjua, mutta en keksinyt, mikä se voisi olla, joten menköön tässä.

Kaduilla ja ostoskeskuksissa on alkanut näkyä ihmisiä, joilla on takkinsa rinnassa tai käsivarressa iso pyöreä merkki, jossa on valkoinen epämääräisen muotoinen keskiosa, sen ympärillä tummansinistä väriä ja vielä ulompana valkoista ja punaista. Merkin reunoilla kiertää pieni teksti. Kun näin ensimmäisen kerran ihmisiä, joilla oli tuollainen takki, ajattelin, että he ovat jotain viranomaisia tai vartijoita, ja merkki on osoitus siitä. Eräänä päivänä joulun aikoihin näitä takki-ihmisiä oli liikkeellä aivan valtava määrä. Tuntui, että kymmenen vastaan tulevan ihmisen joukosta ainakin kolmella tai neljällä näkyi tuo tuntematon kuvio rinnassaan tai hihassaan. Tällöin aloin ajatella, että kyseessä täytyy olla vaatemerkin. Käyttäjiä tuntui olevan yhteiskunnallisen spektrin laidasta laitaan. Maahanmuuttajilta näyttävillä ihmisilläkin oli näitä takkeja. Ajattelin, että onkohan jossakin alennusmyynti, kun niin moni on tuollaisen takin yhtäkkiä löytänyt. Mietin, että minä en ainakaan haluaisi kävellä jonkin vaatefirman mannekiinina ja vielä maksaa siitä. Tässä vaiheessa mielessäni heräsi kysymys, paljonko tuollaiset takit ylipäätään maksavat. Muistin, että olen tainnut ainakin yhdessä liikkeessä nähdä niitä. Kun tuo liike sattui olemaan aivan lähellä, kävin vilkaisemassa. Siellä oli parhaillaan loppuunmyynti, mutta edellä mainitulla merkillä varustetut takit löytyivät telineestä, jossa luki "normaalihintaisia". Vilkaisin hintalappua: 1075 €.

Mitä?

Olin luullut, että kyseiset takit ovat Tokmannin hintatasoa, mutta ne osoittautuivatkin miljonäärivaatteiksi. Miten ihmeessä niitä niin monilla kuitenkin oli. Kuka käyttää yli tuhat euroa toppatakkiin. Olen ajanut yli viisi vuotta autolla, josta maksoin vähemmän.

Seuraavina päivinä takki-ihmisten määrä väheni, ja sen jälkeen niitä on näkynyt silloin tällöin. Mietin, johtuiko näiden ihmisten suuri määrä yhtenä päivänä siitä, että jokin ulkomaalaisten varakkaiden ihmisten joukko saapui Helsinkiin. Venäläisiä kenties?

Tänään kävin leikkipuistossa tyttäreni pojan (noin 1 v 4 kk 20 pv) kanssa. Paikalla oli nuori (oletettavasti) äiti pienen lapsensa kanssa. Hänen takissaan oli edellä mainittu merkki. Minua alkoi kiinnostaa, minkä hintaiset lastenvaunut hänellä oli, kun takkikin oli niin kallis. Vaunut olivat pysäköitynä vähän matkan päässä. Kun nainen katseli muualle, katsoin kärryn merkin. Googlasin saman tien kännykällä, mitä sellainen maksaa. Pitkästi yli tuhat euroa.

Nuoren naisen takki ja lastenvaunut ovat maksaneet enemmän kuin perheemme kaksi autoa, joilla olemme ajaneet viimeiset viisi vuotta.

Vertailun vuoksi, minä olin saapunut paikalle 29 euron Tokmannin talvitakissa noin 300 euron "Verkkokauppa" -lastenvaunuja työntäen. Tyttäreni pojalla oli äitiyspakkauksen haalari päällään. Muut vaatteet oli saatu pääosin ilmaiseksi eräältä ökyrikkaalta perheeltä, jolla ei ole ollut niille enää käyttöä. Tai no, ei aivan ilmaiseksi. Tyttäreni järjesti  balettitapahtuman perheen lapsen syntymäpäivänä. Joutuipa hän itsekin vielä vetämään trikoot päällensä ja balettitossut jalkoihinsa. Joitakin varusteita piti tilatakin, mutta kaikesta tästä huolimatta lastenvaatteet jäivät edullisiksi. Niitä tuli nimittäin säkkikaupalla. Nyt osa on jo pantu kiertämään uusimmalle käyttäjälle. Jotain on tietysti pitänyt jo ostaakin, kuten kenkiä ja villapuseroita ja muutakin.

Mietin, millaisessa asunnossa tuollainen nuori nainen lapsensa ja perheensä kanssa asuu. Jossakin lähitalojen "penthousessa" kenties. Sisäpihalla tai talon autotallissa seisoo perheen sadan tonnin Tesla sähköauto tai uusi BMW?

En missään tapauksessa äänestä vaaleissa puolueita, jotka sanovat olevansa pienituloisten ja vähävaraisten asialla, vaikka pienituloinen olenkin, eikä varallisuuttakaan euroissa mitaten paljoa ole. Tuollaiset puolueet eivät ole pienituloisten asialla vaan taskuilla. Niitä vaivaa sosialismin ja kommunismin kulta-ajoilta periytyvä asennevääristymä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 09, 2019, 13:14:36
Jäi kiinnostamaan, mistähän takkimerkistä oli kyse ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 09, 2019, 13:24:49
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 09, 2019, 13:14:36
Jäi kiinnostamaan, mistähän takkimerkistä oli kyse ;D

T: Xante

Eivät kaikki näy olevan yli tuhannen euron takkeja sentään, mutta se, mitä satuin eräässä liikkeessä katsomaan, oli. Mikä on paljon, mikä on vähän, on tietysti määrittelykysymys. Ja sukupuolikysymys. Lähes sama tuote naistenvaatteena maksaa enemmän kuin miestenvaatteena. Ei tämä "sääntö" tietenkään kaikkia vaatteita koske, mutta toisaalta se koskee muutakin kuin vaatteita. Naisilta kynitään enemmän rahaa asiasta kuin asiasta aina tukanleikkuusta alkaen. Vai olenko täysin väärässä? Onko harhakuvani syntynyt siitä, että perhepiirin naiset nyt vain sattuvat suosimaan kallista, kun minä taas tyydyn halpahallitasoon ja alennusmyyntituotteiden jämiin (Ale 70-80%)?

https://www.partioaitta.fi/tuotemerkit/canada-goose/?gclid=EAIaIQobChMI9fHQ4sng3wIVxuWaCh30BA9MEAAYASAAEgKfu_D_BwE
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 09, 2019, 13:31:20
No tuolla perusteella taidan yhtyä oletukseesi, että kyseessä ovat olleet venäläiset turistit:-) heillä lienee ko. merkkiin varaan. En itse ymmärrä juurikaan merkkivaatteiden päälle, ts. ole ostanut vaatteita jonkun merkin vuoksi muutoin kuin silloin, kun haluan mukavuussyistä ostaa samanlaisen, jonka olen aiemminkin omistanut.

Ihan järjettömän hintaisia toppatakkeja, mutta sen vuoksi nämä varmaan ovatkin parkatakkeja. Ehkä joku muu tietää, voivatko mitenkään olla hintansa väärttejä?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 09, 2019, 13:33:21
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2019, 13:24:49

https://www.partioaitta.fi/tuotemerkit/canada-goose/?gclid=EAIaIQobChMI9fHQ4sng3wIVxuWaCh30BA9MEAAYASAAEgKfu_D_BwE

Kiitti vaan. Nyt on sitten pakko saada tuollainenkin takki... Ja satavarmasti en ikinä löytöretkeile, liiku koiravaljakolla enkä lähde tutkimaan jääkarhuja.

Niin tutkijat, löytöretkeilijät kuin esimerkiksi koiravaljakkokuljettajat luottavat Canada Goosen laatuun ja lämpöön, pysyäkseen lämpimänä hyytävässä ympäristössä. Myös jääkarhututkija tri. Steven Amstrup ja järjestö Polar Bears International luottavat Canada Gooseen.

Mainittakoon että mainoksen naisella on aivan ihanat harmaat sudensilmät. Pari viikkoa sitten ihastuin sellaisiin (paljon kauniimpiin kuin mainoksessa) ja suunnittelen nyt iskuyritystä. Tulee jäämään yritykseksi. Ehkä uusi takki parantaisi mahiksia...?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 09, 2019, 13:39:22
Näytti merkillä olevan muutakin tarjottavaa, rukkaset halpaan hintaan 175 e...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 09, 2019, 13:40:50
Mitäs jos sovitaan, että kaikki kantapaikkalaiset hankkivat tuollaisen merkin omaavan takin? Sitten olisi edes jotain mahdollisuuksia bongata joskus toisiamme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2019, 13:43:37
Ostin pari kolme vuotta sitten hyvälaatuisen toppatakin ja maksoin siitä alennusmyynnissä muistaakseni jonkun 90 euroa (suomalainen merkki ja siksi kallis). Tuolloin sattui juuri tammikuulle kovat pakkaset ja välikausitakki ei oikein riittänyt. Entinen noin 30 vuotta palvellut toppis joutui hiukan rispaantuneena jo mananmajoille.

Toppista on käytetty tähän mennessä ehkä 10 kertaa, kun PK-seudun pakkaset on niin surkeita, että kunnolliselle talvitakille ei vaan ole käyttöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2019, 13:51:11
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2019, 13:24:49
...... Ja sukupuolikysymys. Lähes sama tuote naistenvaatteena maksaa enemmän kuin miestenvaatteena. .....

Tuo on totta. Kaiken huipuksi miesten vaatteet ovat mitoitukseltaan paljon mukavampia. Ostan miesten puolelta kaikki T-paidat ja oloasut, hupparit ja verkkarit yms. Esimerkiksi shortsipyjamat ovat kertakaikkisen mukavat oloasuna kesällä.

Naisten vaatteet tehdään ulkonäkö edellä enkä koe mukavaksi piukkoja vaatteta, joissa tuskin pystyy käsiään koukistamaan. Lisäksi pitkäselkäiselle paidan helmukset jäävät aina liian ylös.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 09, 2019, 14:34:06
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 09, 2019, 13:40:50
Mitäs jos sovitaan, että kaikki kantapaikkalaiset hankkivat tuollaisen merkin omaavan takin? Sitten olisi edes jotain mahdollisuuksia bongata joskus toisiamme.

Trumpin lippis ajaisi saman asian. Jopa Euroopan laajuisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 09, 2019, 15:32:56
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 09, 2019, 13:40:50
Mitäs jos sovitaan, että kaikki kantapaikkalaiset hankkivat tuollaisen merkin omaavan takin? Sitten olisi edes jotain mahdollisuuksia bongata joskus toisiamme.

Ei tavallisella suomalaisella ole varaa tuollaiseen. Ja jos olisikin, niin joutuisi naapuruston hakattavien listalle elvistelystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 09, 2019, 16:22:33
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2019, 13:09:10
Kaduilla ja ostoskeskuksissa on alkanut näkyä ihmisiä, joilla on takkinsa rinnassa tai käsivarressa iso pyöreä merkki, jossa on valkoinen epämääräisen muotoinen keskiosa, sen ympärillä tummansinistä väriä ja vielä ulompana valkoista ja punaista. Merkin reunoilla kiertää pieni teksti...Eräänä päivänä joulun aikoihin näitä takki-ihmisiä oli liikkeellä aivan valtava määrä.

...Seuraavina päivinä takki-ihmisten määrä väheni, ja sen jälkeen niitä on näkynyt silloin tällöin. Mietin, johtuiko näiden ihmisten suuri määrä yhtenä päivänä siitä, että jokin ulkomaalaisten varakkaiden ihmisten joukko saapui Helsinkiin. Venäläisiä kenties?

Heh, Canada G. on jo pitkään ollut trendikkäin ulkovaatemerkki kautta maailman. Eivätkö foorumilaiset tosiaan olleet kuulleet siitä? Tällaisissa asioissa pysyy ajan tasalla kun kuuntelee kaupallisia radioasemia ja niiden ohjelmavirtaohjelmia, joissa nuorehkot toimittajat.

Venäläiset puolestaan ovat erittäin merkkitietoisia kulutuksessaan. Usein heidän ajatteluaan hallitsevat muutamat harvat merkit, joita käyttämällä saa massan joukossa tietyn perusarvostuksen. CG on heille aivan ykkösmerkki. Merkkien eteen he ovat valmiita tekemään melkoisia uhrauksia, vaikka oma tulotaso ei olisikaan korkeaa varakkuusluokkaa. Sama merkkien arvostus näkyy kaikissa tuotteissa, esim. elintarvikkeissakin. Viola-juustolla on vakaa asema venäläisten kuluttajien keskuudessa. Ja mitä niitä muita suosikkituotteita olikaan...?

Tässä video, jossa venäläinen nainen käy läpi reissunsa ostoskassit. Tuote-esittely alkaa kohdassa 6:20.
https://www.youtube.com/watch?v=uBlqqQNTBIc

Nainen videolla tosiaan tuokin esiin sen, että merkkituotteiden sisältö Venäjällä ei ole sama kuin muissa maissa. Venäjällä myytävä Coca Cola on vetisempää kuin muualla myytävä, samoin Fairy on laihempaa jne. Erilaisten tuotteiden pitoisuudet todella vaihtelevat eri maissa. Suomessakin jotkut tunnetut merkit ovat vesitettyjä joihinkin muihin maihin verrattuna. Ihan totta!

Niin, ja Suomessahan on Vaalimaalle tullut uusi merkkituotteisiin keskittynyt kauppakeskus Zsar.
https://www.zsar.fi/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2019, 16:38:23
En ole kuullut ikinä noista Kanadan Hanhista vai mitä ne nyt on. Muutenkin minulle on täydellinen mysteeri, miten joku merkki voi tehdä vaatteesta halutun. Vieläpä niin halutun, että siitä ollaan valmiita maksamaan moninkertainen hinta täysin samanveroisen merkittömän  tuotteen hintaan nähden.

Telkkarista olen joskus nähnyt ohjelman jossa "ökylapset" hankkivat vaatteita vanhempiensa kanssa. Järkytyin, miten pienet lapsetkin opetetaan palvomaan merkkivaatteita ja asusteita. Podin jonkinlaista henkistä pahoinvointia sitä katsoessani.

Olen kerran ostanut suomalaisen merkkivaatteen, kun piti saada odotusajalle vähän väljempää päällepantavaa. Ale-rekistä löysin jonkun paitapuseron tai tunikantapaisen ihan kivan vaatteen halvalla käytettäväksi farkkujen kanssa. Kun sitten vaate ylläni menin töihin yksi rouva hyökkäsi vaatteeni kimppuun ja alkoi käpälöimään sitä ja löysi merkin. Hän oli aivan täpinöissään siitä, että onpa hieno ja kertoi koko kahviporukalle minkä merkkinen vaate oli. Minulle riitti, että materiaali oli ok, väri oli ok ja sopi käyttötarkoitukseensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 09, 2019, 16:50:42
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 09, 2019, 13:39:22
Näytti merkillä olevan muutakin tarjottavaa, rukkaset halpaan hintaan 175 e...

T: Xante

Jos jollain on kokemusta huippulämpimistä käsineistä/lapasista tai vielä mieluummin akkukäyttöisistä hanskoista, niin kertokoon. Laadukkaat akuilla lämmittävät nimittäin maksavat pirusti. Ja ne mitkä näyttävät halvoilta eivät sitä ole, koska akut eivät kuulu hintaan.

Aina ollut huono verenkierto sormissa ja nyt lähennellään jo niin sanottua valkosormisuutta >:(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 09, 2019, 16:58:01
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 09, 2019, 16:50:42
Jos jollain on kokemusta huippulämpimistä käsineistä/lapasista tai vielä mieluummin akkukäyttöisistä hanskoista, niin kertokoon. Laadukkaat akuilla lämmittävät nimittäin maksavat pirusti. Ja ne mitkä näyttävät halvoilta eivät sitä ole, koska akut eivät kuulu hintaan.

Vaatteidenkin tulevaisuus on sähkössä!

https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/alyvaate-suomesta-lammittaa-ja-viilentaa-automaattisesti-tarpeen-mukaan-6311107

Ehdottomasti paras ratkaisu olisi kaikille sopiva mao-tyylin haalari joka lämmittäisi talvella ja viilentäisi kesällä. Yksi malli kaikille, kesät talvet. Ekologista ja tulisi halvaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - tammikuu 09, 2019, 18:31:28

Onkos Lexan kännykkä sammunut - Outomaan puolella se vielä vilkkuu?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 11, 2019, 20:22:28
John Cleese twiittasi eilen että hän on asunut Jenkeissä kahteen otteeseen ja että hänellä on muutama amerikkalainen lapsikin, kun joku ihmetteli, että millä asiantuntemuksella Cleese voi esittää kommentteja Jenkeistä. En viitsinyt laitaa siihen omaa tulkintaani, mutta laitan sen nyt tähän: keskiverto amerikkalainen on sen verran FOX News -typerä (https://www.rollingstone.com/politics/politics-news/study-watching-fox-news-actually-makes-you-stupid-235770/) (katsokaa nyt vaikka heidän presidenttiään, joka selvästi on fiksuin, jonka he joukostaan löysivät), että käytännössä ihmiset, jotka eivät tiedä Jenkeistä mitään, tietävät Jenkeistä enemmän kuin keskivertojenkit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 11, 2019, 20:56:58
^ Tirsk: "according to a recent report, the Fox audience knows less even than folks who don't watch any news at all."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 11, 2019, 21:02:11
Maha kamalan kipeänä. Alavatsa, vasemmalla. Ollut eilisestä asti. Se sattuu kun liikkuu.

https://www.cineworld.ie/xmedia-cw/repo/articles/other/Sadness-blog-image.jpg (https://www.cineworld.ie/xmedia-cw/repo/articles/other/Sadness-blog-image.jpg)

Keuhkoputkentulehdus (oma diagnoosi) taitaa olla melkein parantunut, tänään ei enää kuumetta, ja yskösyskää vain vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 11, 2019, 21:36:13
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 11, 2019, 21:02:11
Maha kamalan kipeänä. Alavatsa, vasemmalla. Ollut eilisestä asti. Se sattuu kun liikkuu.

https://www.cineworld.ie/xmedia-cw/repo/articles/other/Sadness-blog-image.jpg (https://www.cineworld.ie/xmedia-cw/repo/articles/other/Sadness-blog-image.jpg)

Keuhkoputkentulehdus (oma diagnoosi) taitaa olla melkein parantunut, tänään ei enää kuumetta, ja yskösyskää vain vähän.
Tyrä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 11, 2019, 21:49:41
Olen kyllä yskinyt kovasti.
Missä tyrä voi olla? Tämä kipu on alavatsassa, ei nivusessa tai navassa.

Kivun kohta voisi ehkä sopia munasarjaan, mutta ei ole kuumetta, joten ehkei ole munasarjatulehdus. Ehkä kysta? Endometrioosi? (Kohdun ulkopuolinen raskaus ei taatusti ainakaan ole.)

Tai sitten se voisi olla paksusuolen divertikkeli (pullistuma, umpipussi).

Ainakaan kipu ei johtu ummetuksesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 11, 2019, 22:01:25
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 11, 2019, 21:49:41
Olen kyllä yskinyt kovasti.
Missä tyrä voi olla? Tämä kipu on alavatsassa, ei nivusessa tai navassa.

Kivun kohta voisi ehkä sopia munasarjaan, mutta ei ole kuumetta, joten ehkei ole munasarjatulehdus. Ehkä kysta? Endometrioosi? (Kohdun ulkopuolinen raskaus ei taatusti ainakaan ole.)

Tai sitten se voisi olla paksusuolen divertikkeli (pullistuma, umpipussi).

Ainakaan kipu ei johtu ummetuksesta.

Ei viittaa tyräkipuun, mulla on ollut nivustyrä.

Tän voisi varmaan siirtää kremppaketjuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 11, 2019, 22:16:27
Tyräkään ei välttämättä tule aina nivusiin. Joissain tapauksissa se on tulut hieman ylemmäs alavatsalihasten paikkeille, mutta se lienee harvinaista. Tietysti paikat voi kipeytyä jos on paljon yskinyt, mutta enpä tiedä voiko kipua tulla alavatsan alueelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 11, 2019, 22:20:52
Kyllä yskimisestä voi alavatsan lihakset tulla kipeäksi. Mielestäni lihaskipuun viittaa se, että kipu tuntuu liikkuessa, muuten olisin tarjonnut umpparin tulehdusta. Mutto jos yskään liittynyt kuumekin on sovinnolla laskenut, niin tuskin on umppari.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 11, 2019, 22:33:56
Oireet viittaisivat divertikkelin tulehdukseen, mutta voi olla ziljoona muutakin syytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - tammikuu 12, 2019, 02:29:29
Sähkölinjojen päälle tipahteleva lumi alkaa koetella hermoja. Koneet ovat nyt menneet alas 5-10 kertaa päivässä. Taidan vetäytyä talviunille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 12, 2019, 09:12:04
Lainaus käyttäjältä: Hänen pyhyytensä - tammikuu 11, 2019, 21:36:13
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 11, 2019, 21:02:11
Maha kamalan kipeänä. Alavatsa, vasemmalla. Ollut eilisestä asti. Se sattuu kun liikkuu.

https://www.cineworld.ie/xmedia-cw/repo/articles/other/Sadness-blog-image.jpg (https://www.cineworld.ie/xmedia-cw/repo/articles/other/Sadness-blog-image.jpg)

Keuhkoputkentulehdus (oma diagnoosi) taitaa olla melkein parantunut, tänään ei enää kuumetta, ja yskösyskää vain vähän.
Tyrä?

Tyrä taitaa olla miehille tyypillisempi vaiva.

LainaaNivustyriä voi muodostua kaikenikäisille, mutta iän karttuessa niitä ilmaantuu herkemmin. Vuoden aikana tyrä ilmaantuu yhdelle tuhannesta nuoresta, ja 20:lle tuhannesta yli 75-vuotiaasta. Nivustyrä on pääasiassa miesten tauti, potilaista 95 % on miehiä. Miesten riski saada nivustyrä elinikänsä aikana on noin 27 %, naisten vain 3 %.
https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00895
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 09:25:55
Yskästä voi todellakin tulla vaikka mitä revähtymiä. Mutta missähän sappi sijaitsikaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 12, 2019, 09:35:19
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 12, 2019, 09:25:55
Yskästä voi todellakin tulla vaikka mitä revähtymiä. Mutta missähän sappi sijaitsikaan?

Sappi on maksan kupeessa oikealla alimpien kylkiluiden korkeudella suunnilleen.

Sappivaivat yleensä liittyy tiettyjen ruokien syömiseen, mutta ei taas ole riippuvainen liikkumisesta. Kunnon sappivavat sattuvat myös levossa. Ei ole omaa kokemusta, mutta sivusta seuranneena ainakin tuolta on näyttänyt. Pahimmillaan sappiongelmat näkyy keltaisuutena silmissä.

Tuo, että liikkuminen tuo kivun esiin, viittaa kyllä lihaskipuun eikä mihinkään sisäelintulehdukseen.
En ole kuitenkaan lääkäri :)

Pitkään jatkuva uusi kipu kannattaa viedä lääkäriin, jos se pahenee tai ei kohtuuajassa tokene itsekseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 12, 2019, 09:53:38
Tämä on semmoista terävää kipua semmoisella sormenpään kokoisella alueella, tai pienempi alue kuin nyrkki joka tapauksessa. Vähän kuin puukolla joku kääntäisi. Välillä on levossakin. Välillä niin suuri kipu, että uikutan ääneen, enkä pääse esim. nousemaan pystyyn. Ihan kuin kipu vaihtaisi välillä paikkaa niin, että on keskemmällä, ja välillä sivummalla (puhuisi lihaskipua vastaan?). Välillä tekee mieli ojentaa ryhtinsä oikein suoraksi, se venyttää jotain kohtaa alavatsasta silleen makeankipeästi.

Söin kaksi päivää sitten paljon ruis- ja vehnäleseitä kaurapuuron joukossa (kun yleensä syön pelkkää kauraleseitä aamupuurona, mutta olivat nyt loppu) kaiken muun kuitupitoisen lisäksi (salaattien, hedelmien, keitettujen kasvisten, pähkinöiden jne.). Tiedän, että äkillinen kuidun lisääminen voi aiheuttaa nipistelyjä (ja kaasuja?). Tämä on vähän isompaa kipua kuin pikku nipistelyt, mutta kyllä ruoansulatusongelmatkin voivat aiheuttaa tätä isompiakin kipuja esim. ummetuksen yhteydessä. Kerran kauan sitten makasin ummetuksen takia vessan lattialla kippurassa tuskanhiessä kylpien. Nyt maha on toiminut ainakin 3-4 kertaa päivässä, joten ajattelin, ettei voi olla kyse tuosta kuidun aiheuttamasta kipristelystä. Mutta en ole varma. Muuten varmaan olisin hakeutunut lääkäriin, mutta eniten epäilen takaraivossani kyllä tätä äkillistä kuitulisäystä ongelmien aiheuttajaksi. En nyt millään viitsisi mennä mihinkään ensiapuun, kun juuri olen paranemassa keuhkoputkentulehduksesta ja pelkään, että tarttuu matkaan jokin uusi pöpö sieltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 12, 2019, 09:54:46
Suolistokipu johtuu yleensä paineesta ja siksi ei voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä, että se lisääntyy liikkeessä. Esimerkiksi suolen tukoksen kipu yltyy juuri liikkeessä sietämättömäksi, koska liikuttelu lisää entisestään kovaa painetta suolessa. Toisaalta sen voi yrittää avata painelemalla, jos kestää kivun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 12, 2019, 09:57:24
Vähän olen painellutkin. En tiedä, onko sillä ollut vaikutusta.

Tämä voisi kuvata tilannetta aika hyvin, paitsi että tuntuu kyllä syvemmällä/syvällä:

Vatsan alueen hermopinne. Yksi pitkittyneen vatsakivun syy on mahan seinämän ihohermon pinne. Se voi syntyä vyöruusun, leikkaushaavan, vatsaan kohdistuneen vamman, diabeteksen tai lihavuuden seurauksena. Kipu tuntuu useimmiten alavatsalla hyvin paikallisesti, ja se pahenee kävellessä, istuessa, yskiessä ja kehoa taivuttaessa. Yleensä vatsasta löytyy sormenpäällä koettaessa arka paikka. Kipua voidaan hoitaa puuduttamalla. Joskus tarvitaan leikkaus, jossa pinteessä oleva hermo vapautetaan. Sairaudesta käytetään lyhennettä ACNES (Anterior Cutaneous Nerve Entrapment Syndrome). Vatsakipu (https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00776) (Duodecim)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 12, 2019, 10:02:44
Kannattaa kuitenkin huomioida se divertikuloosin mahdollisuus. Hoituu antibioottikuurilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 13, 2019, 19:23:51
Pannaan nyt tänne, vaikka alkaa olla Viikon Hyvä Tyyppi - tasoa : joku neropatti oli laskenut kalaverkon talviuintipaikan avantoon. On seuran jäsen ja oli seuran FB-ryhmässä kertonut asiasta, jolloin paikan pitäjä oli tietysti kimpaantunut ja käskenyt ottamaan pois.

Erikoinen aivoitus :o.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 13, 2019, 21:10:28
Eilen harmitti vietävästi, kun piti perua ystävien seurassa vietetty ilta illallisen ja juttelun merkeissä. Oisikohan tuo vatsakipu sitten tänään menossa parempaan suuntaan, mutta ainakin uskallauduin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ruokakauppaan. Oi ihanuutta! Tuoreita kasviksia! AB-piimää! Rahkaa! Tuoretta leipää! Kevyt Maasdamia! Yksi korvapuusti (Lidlin on parhaat)! Tavoistani poiketen ostin jotain porsaanleikkelettä. Ei ollut liian suolainen, ja oli vähärasvaisempi kuin viereinen kalkkunaleike. Kävi kyllä elämysmatkasta ja kuntoilusta tämä reissu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - tammikuu 13, 2019, 21:19:43
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 13, 2019, 19:23:51
Pannaan nyt tänne, vaikka alkaa olla Viikon Hyvä Tyyppi - tasoa : joku neropatti oli laskenut kalaverkon talviuintipaikan avantoon. On seuran jäsen ja oli seuran FB-ryhmässä kertonut asiasta, jolloin paikan pitäjä oli tietysti kimpaantunut ja käskenyt ottamaan pois.

Erikoinen aivoitus :o.

Ei voi olla Hyvä Tyyppi. Ratkaiseva virhe oli se, että tyyppi kertoi pyydyksestään. Todellinen Hyvä Tyyppi olisi säästänyt yllätyksen uimareille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 14, 2019, 23:12:42
Kävin ostamassa vanhaan autoon uudet etulamput, vaikka en tiedä, saadaanko sitä enää pysymään liikenteessä muiden syiden kuin himmentyneiden lamppujen takia. Akuutein ongelma olisi saada kuljettajan ovi avautumaan normaalisti ulkopuolisesta kahvasta, jotta auton ylipäätään voisi viedä katsastukseen. Sieltä saisi sitten varsinaisen vikalistan, jota alkaisi käydä läpi. Ovi oli pitkään jotenkin jumissa, niin että sitä piti kiskoa kahvasta auki, ja lopulta joku muu kuin minä kiskaisi kahvankin rikki. Viime katsastuksessa, vajaa vuosi sitten, jekutin katsastajaa siten, että jätin oven hieman raolleen. Katsastaja ei siten tullut huomanneeksi oven jumittelua. Mutta nyt ei enää hämäys onnistu.   

Tämä pieni paikkakunta, jolla juuri nyt majailen, on kuin maailmanloppua ennen. Ihmiset muuttavat pois. Ovat muuttaneet koko sen ajan, kun olen ollut täällä kirjoilla. Kaikki palvelut lopetetaan yksi kerrallaan. Auton korjaaminen on tähän asti ollut melko edullista, mutta nyt sekin ilo on loppunut. Joudun etsiskelemään uusia paikkoja. Pitäisi opetella itse tekemään enemmän, mutta se ei vielä auta, koska pitäisi olla jonkinlainen riittävän kokoinen sisätila, missä hommia tekisi. Ja siellä kunnon välineet ja edes jonkinlainen nosturin tyyppinen, vaikka omatekoinenkin, jolla autoa saisi kohotettua niin, ettei se olisi pyöriensä päällä. Ulkona lumisateessa... ei kerta kaikkiaan. Syksyllä onnistuin vielä paikkailemaan toista autoa ulkona, mutta silloin ei ollut vielä kunnon talvi. Eikä se mukavaa ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 17, 2019, 12:02:42
Eilen ekaa kertaa viikkokausiin kunnolla ihmisten ilmoilla. Nyt luulen, että tämä keuhkoputkentulehdus ei enää tartu, ja uskallan käydä katsomassa omaistani hoivakodissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 18, 2019, 20:04:40
Osallistuin tv-visaan (https://seura.fi/viihde/kilpailut/missa-hotellissa-kauppaneuvos-paukku-saunotti-vieraitaan-1990-luvun-suosikkisarjassa-hyvat-herrat-osallistu-tv-maailman-viikkovisaan/?shared=1831305-a14f18d4-500) sain oikein 2/15. Otsikon kysymys sekä tummaihoisen naispääosan Oskarvoittaja oikein. Tiesin vähemmän kuin jos olisi arponut vastaukset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 18, 2019, 20:26:22
Lainaus käyttäjältä: Hänen pyhyytensä - tammikuu 18, 2019, 20:04:40
Osallistuin tv-visaan (https://seura.fi/viihde/kilpailut/missa-hotellissa-kauppaneuvos-paukku-saunotti-vieraitaan-1990-luvun-suosikkisarjassa-hyvat-herrat-osallistu-tv-maailman-viikkovisaan/?shared=1831305-a14f18d4-500) sain oikein 2/15. Otsikon kysymys sekä tummaihoisen naispääosan Oskarvoittaja oikein. Tiesin vähemmän kuin jos olisi arponut vastaukset.

7/15 joista viisi oli varmaa tietoa ja kaksi hyvää arvausta.

Olin aika yllättynyt että noinkin paljon tiesin, sillä nimet ovat minulle vaikeita muistettavia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Steppu - tammikuu 18, 2019, 20:45:19
5/15 ja niistäkin osa arvaamalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 18, 2019, 20:55:55
Minne käy matka: https://kantapaikka.net/index.php/topic,54.msg2477.html#msg2477

Pientä tuuria TV-visassa.

(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fkuvanjako.fi%2F7pozy.jpg&hash=fd99a9072e55daaa202fa7a2bc853480cceee6b5)

Toisella yrityksellä:

(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fkuvanjako.fi%2Fr6oyb.jpg&hash=0ed0d707c6be315fff59e0936a39a8df68592dcb)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 18, 2019, 22:43:31
Ihan arpomiseksi meni:

Tuloksesi: 6/ 15
"D'oh!", kommentoi Homer Simpson tulostasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 19, 2019, 10:30:39
2/15 ja nekin taisi tulla arvaamalla. Yhdessä kohtaa vastasin väärin kun epäilin että se oikea vastaus olisikin väärä koska eihän se nyt niin helppo voisi olla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 19, 2019, 12:32:10
Eilen televisiota katsellessani tulin miettineeksi, voisiko foorumilla olla aihealue nimeltään "positiivista maahanmuuttokeskustelua". Nythän aihetta "maahanmuutto" lähestytään enimmäkseen negatiivisten käsitteiden kuten seksuaalirikosten kautta. Tätä asiaa hetken mietittyäni tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että vaikka keskustelu aloitettasiin positiivisista huomioista, se mitä todennäköisimmin kääntyisi kuitenkin negatiivisten huomioiden esittämiseksi jo yksistään siitä syystä, että positiivisuus vaatii vertailukohdakseen negatiivista. Eihän muuten voi tietää, onko jokin asia hyvin vai huonosti, jos myös se huonompi vaihtoehto ei ole tiedossa.

Positiivisuus tuli mieleeni siitä, kun ohjelmassa Sannikka & Ukkola oli vieraina kauniita maahanmuuttajataustaisia naisia sekä tyylitietoinen Hollywood -tyyppinen irakilaismies.

Ensimmäinen haastateltava oli Irakista kotoisin oleva kurditaustainen Seida Sohrabi. Internet kertoo, että hän on islamista luopunut yhteiskunnallinen vaikuttaja. Vauva-foorumilla joku kuvasi häntä muutama vuosi sitten näin:

Vierailija

klo 21:07 | 3.2.2014

Seida Sohrabi on uskomattoman upea ja kaunis nainen, älykäskin vielä. Hän on mielenkiintoisella tavalla hieman maskuliininen, mutta silti tavallaan naisellinen. Katselin lumoutuneena hänen kuviaan. Wow!

Olen itse heteronainen.

https://www.facebook.com/SeidaSohrabi/

Ohessa sama kuva erillisenä, jos FB:n kanssa on ongelmia. 

https://pbs.twimg.com/profile_images/981950252126294017/3wUAHot5_400x400.jpg

Seida Sohrabin viehkeä hymy, jota hän haastatelussa pari kertaa väläyttää, tuo mieleeni suosikkilaulajani Ruzsa Magdolnan. En nyt löydä parasta mahdollista esimerkkikuvaa.

https://i.ytimg.com/vi/lYdJ6FA_7yU/hqdefault.jpg

Lähi-idän kansoista yksi eniten arvostamiani ovat nimenomaan kurdit. Heidän uskonnonharjoittamisensa on liberaalimpaa kuin arabeilla. Naiset voivat pukeutua vapaammin. Heitä on sotilainakin. Kurdit ovat lisäksi saaneet ainakin Irakissa asuinalueensa menestymään. Heidän pääkaupunkiaan Erbiliä on kuvattu Lähi-idän Sveitsiksi. Netistä löytyvien kuvienkin perusteella siellä menee kohtuullisen hyvin.

Muita ohjelmassa haastateltuja olivat Iranista tullut kurdi Renaz Ebrahimi, Afganistanista tullut Eva Tawasoli sekä Sean Peniä muistuttava irakilainen Ibrahim Husain.

Ohjelma sai minut ajattelemaan, että vaikka maahanmuuttajat helposti Suomessa luokitellaan yhdeksi joukoksi, näin ei tietenkään ole, vaan maahanmuuttajien välillä on suuria eroja siinä, mitä he asioista ajattelevat. Ihmiset ovat paenneet kotimaidensa sisäisiä konflikteja ja vainoja, joten jo heidän lähtökohdistaan voi päätellä, että on olemassa myös vastapuoli ja sitä kannattavia ihmisiä. Näistä asioista ei suuremmin puhuta. Kaksi turkkilaista tai kaksi irakilaista ja kaksi iranilaista voivat vihata toinen toisiaan enemmän kuin mitä me täällä rauhallisessassa Suomessa edes pystymme käsittämään. Meidän erimielisyytemme maahanmuutosta tai muista asioista ei sentään estä meitä istumasta samaan pöytään. Joidenkin muiden ryhmien välillä viha voi olla niin suurta, että kontaktit eivät ole mahdollisia tai ainakin ne ovat väkinäisiä, jos niitä järjestetään.

Toisaalta edellä mainittu ohjelma toi mieleeni myös sen ajatuksen, että hyvin menestyneiden kauniiden kurdinaisten esimerkistä ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, miten joku toinen turvapaikanhakijana Suomeen saapunut ihminen menestyy. Maahanmuuttajatkin ovat yksilöitä niin kuin me kaikki. Tilastollisella tasolla voidaan tietenkin tehdä havaintoja ja arvioita siitä, miten hyvin eri ryhmät keskimäärin menestyvät. Tällöin satunnaisesti poimittujen yksilöiden merkitys ei korostu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 19, 2019, 15:50:19
Olen nyt alkavana vuonna ennättänyt käymään pari kertaa kauppakeskus Redissä, ja mielestäni se on mainio paikka. Miljöön mielikuvituksellisuus eroaa selvästi perinteisistä tylsistä kauppakeskuksista. En ymmärrä, miksi porukka kartaa sitä. Tänään uutisissa puhuttiin, että se olisi niin sokkeloinen paikka, että porukka eksyy siellä. En jummarra. Onko palstalaisista joku eksynyt sinne?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 19, 2019, 15:50:53
Itse en välttämättä edes käyttäisi termiä "maahanmuutto", mitä tulee siihen mieshyökyyn mikä tapahtui 2015.

Mietiskelin itse juuri tuossa että yksi kaverini jonka suuntaan olen aikas paljon puhellut milloin mistäkin asiasta vaikutti, olisiko ollut parisen vuotta sitten, vähän kyllästyvän siihen että juttelin "maahanmuutto"kriittisiä (maahanänkykriittisiä). En mielestäni kauhean paljon kuitenkaan siitä aiheesta paapottanut, mutta hänen asenteensa oli jossain vaiheessa vähän semmoinen "älä jaksa". Oma kiinnostukseni teemaan alkoihin vähenemään, joten tuntui vähän hassulta että häneltä sitten alkoikin tulemaan kaikenlaista kommenttia ja matskua jonka perusteella oli menossa kriittisempään suuntaan. Melkein jo teki itse mieli sanoa että älä jaksa, kun olin miltei kyllästynytkin jo koko juttuun. Nyt sitten pajatso oikein räjähti, hän ei paljon muusta oikein puhuisikaan. Miksi näin? No, Oulu. Ja hänellä on teini-ikäisiä lapsia.

Niin sitä asetelmat ja asenteet vaihtelee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 19, 2019, 16:08:48
Olen käynyt kerran Redissä. En eksynyt, mutta siellä ei ollut mitään minua kiiinnostavaa. Nappailin kännykällä kuvia tyhjistä käytävistä. Auto oli pysäköitynä lähes tyhjässä hallissa toiseksi alimmassa kerrroksessa.

Redi ei ole ainoa ostoskeskus Suomessa, jota vaivaa kävijäpula. Jotkut paikat vain eivät jostakin syystä kiinnosta ihmisiä. Syy voi olla sijainnissa tai siinä, miltä paikka näyttää, tai missä tahansa.

https://ibb.co/DG6p9hH
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 19, 2019, 16:38:09
Redi on kilometrin päässä työpaikastani, mutta ei ole tullut käytyä. Uusi kauppakeskus ei ole niin kiinnostava asia minulle, että ilman asiaa siellä kävisin pelkästään äimistelemässä. Ja vaikka olisi jotain ostettavaakin, niin mieluiten poikkean johonkin tuttuun paikkaan, mistä nopeasti löydän tarvitsemani.

Luulenpa, että vaikka vielä asuisin Kontulassa, niin ei tulisi matkalla jäätyä metrosta pois tuolla pysäkillä ostoksia varten, vaan ajaisin tuttuun Itikseen siinä tapauksessa, että oman lähiön kaupasta en saa tarvitsemaani.

Varmaan Redikin vilkastuu sitten, kun siinä ympärillä on enemmän asutusta, joille siitä tulee paikallinen ostari. Vai pitikö paikkansa, että se tärkein vetonaula, eli iso ruokamarketti sieltä juuri puuttuu? Moni työssä kävyä säästää aikaa sillä, että ruokakauppareissulla poikkeaa myös muissa liikkeissä, jos jotain tarvitsee.

Kauppakeskukset ovat minulle ylipäätään kauhistus. Syksyllä käydessäni Helsingin keskustassa, poikkesin "Kamppi+Foorum" -kompleksissa ja surkeasti eksyin sen uumeniin. Vihdoin, kun löysin ulos, olin aivan eri paikassa kuin kuvittelin. Ostamatta jäi se, mitä olin mennyt hakemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 19, 2019, 17:08:26
Redissä tuli käytyä ekan kerran kun vain siellä olevasta Clas Ohlsonista löytyi tarvitsemani tuotteet. Samalla tuli tutustuttua alakerran K-kauppaan, toisen kerran kävin siellä hoitamassa kauppareissun, kun kävin myös Wotkinsin tehtaanmyymälässä ostamassa tulista sinappia (sinappia jossa ei ole suolaa) ja Redi on siinä tehtaanmyymälän lähestulkoon vieressä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 19, 2019, 17:26:48
Kesällä Redin yksi vetonaula voi olla sen kattoterassi. Jos löytää reitin sinne.
Lasten leikkipaikkoja, koirille pissapaikat ja kakkapömpelit, hulppeat näkymät.
Puistomainen vanhemmalle väelle penkkeineen, pyörätelineitä. Kyllä.
Sinne voi ajaa pyörällä suoraan itäväylältä ramppia pitkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 21, 2019, 10:59:01

Poliittista mainontaa alkanut lisääntyä viime aikoina entistä enemmän.

Mikähän nyt kävisi kaupaksi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - tammikuu 21, 2019, 16:33:01
Aika jälkijättöistä kommunikointia... Mitä suomalaiset, saksalaiset ja muut EU:n kansalaiset olisivat voineet tehdä, kun pakolaiset vyöryivät rajojen yli?
Länsi Euroopan rajat olivat lähes ilman rajahenkilökuntaa - oliko schengen sopimus valloillaan.
Annele Merkel Saksassa teki ainoan oikean ratkaisun - päästi valloilleen päästetyt palolaiset kävelemään rajojen yli. Juha Sipilä jopa kehaisi hurmoksessaan, että lainaa pakolaisille kakkosasuntonsa (mitä ei tapahtunut koskaan).

Nyt kun näitä raiskaustapauksia on ilmennyt, pääsevät suomalaiset raiskaajat otsikoihin sen lisäksi, etä pakolaisetkin ovat niissä.

Jälkijättöisesti puolueet ovat tuominneet ko. ja hyvä niin.
"Parempi myöhään kuin ei milloinkaan."

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 21, 2019, 17:36:53
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - tammikuu 21, 2019, 16:33:01
Annele Merkel Saksassa teki ainoan oikean ratkaisun - päästi valloilleen päästetyt palolaiset kävelemään rajojen yli.

Ja mikähän siitä ainoan oikean teki. Tekivätkö ne maat muka väärin jotka eivät päästäneet rajoista yli?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 21, 2019, 17:56:29
Olikohan se peräti viime kesä kun oli kuunpimennys ja laukkasin lähitienoon paikkoja läpi ja mistään en sitä hemmetin Kuuta nähnyt. Täällä ei lähitienoilla kauheasti aakeaa laakeaa ole, vaan metsää törröttää joka suunnalla, joten ei mikään ihme jos Kuu jää näkemättä mikäli on lähempänä taivaanrantaa. Tänään en sitten viitsinyt uhrata ajatustakaan mokomalle juoksentelulle, kun pakkastakin oli enemmän kuin 18 astetta.

Jossain päin vouhotettiin taas harvinaisesta superkuusta tai ties mistä. Minä en noista vieläkään tajua että miten voivat olla harvinaisia kun niitä tuntuu olevan joka helvetin vuosi. Nyt piti sitten oleman kas kun ei vallan ihmissusikuu. Ja kuitenkin:

Kyseessä on kaikesta dramatiikasta huolimatta kuitenkin aivan tavallinen täydellinen kuunpimennys.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005971824.html?fbclid=IwAR1qGa-tYhsz-H2_TuKKe-IoWzeGyjuLtA-K-GKRJTKGBEz43TAyP_Rn3-Q
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 22, 2019, 14:59:19
Kirkonpoltto on kahden vuoden vankeustuomion juttu. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005973565.html
Espanjassa Ronaldo sai noin samanverran veronkierrosta.  https://www.aamulehti.fi/a/201017720
USAssa keskustelupalstalla häiriköinyt, pornoa lähetellyt mies sai saman https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/mies-suivaantui-potkuistaan-keskustelupalstalta-kostosta-seurasi-kahden-vuoden-vankeustuomio-6752207
A-Vakuutusvirkailija kähmi myös kahden vuoden edestä  https://www.lansivayla.fi/artikkeli/715220-vakuutusvirkailija-siirsi-tililleen-satoja-tuhansia-pelivelkaiselle-naiselle-kahden
Perusti nettilehden, moderoi huonosti - parisen vuotta ehdotonta https://www.seiska.fi/Uutiset/MV-lehden-perustajalle-Ilja-Janitskinille-kova-vankeustuomio-lahes-kahden-vuoden-kakku-nain

Miten itse olisit tuominnut?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 22, 2019, 15:07:58
Tällaisia henkilöitä voisi mielestäni ottaa Suomeen, jos joitakin on otettava.

https://yle.fi/uutiset/3-10608011

Odottelen puhelua autokorjaamolta tai oikeastaan kahdestakin. Puhelinfobiani takia olen koko päivän jonkinlaisessa stressitilassa. En pidä puhelimeen puhumisesta enkä vastaamisesta. Sen odottaminen, milloin soitto tulee, pitää koko ajan jännittyneenä. Nytkö? Viiden minuutin päästäkö? Tunnin kuluttuako? Onkohan soittajalla oikea numero? Onko kännykkä lähellä, kun se soi? Ehdinkö vastata? Mitsen selviän puhelusta? Sekoilenko puhelimessa? Aaah.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 22, 2019, 15:35:17
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 22, 2019, 15:07:58
Tällaisia henkilöitä voisi mielestäni ottaa Suomeen, jos joitakin on otettava.
https://yle.fi/uutiset/3-10608011

Jos olisi naimaton, niin joku pysyvää seuraa kaipaava mies voisi olla kiinnostunut.

Pitäisi aloittaa suomalaisten yksinäisten miesten ja naimattomien pakolaisnaisten yhteensaattaminen. Näin saataisiin pakolaisille turvallinen paikka, Suomelle väestönkasvua ja yksinäisille seuraa. Lisäksi verotulot kasvaisivat, koska vaimo ja perhe tulee kalliiksi - on pakko painaa pitkää päivää ja verottajahan vie hyvin suuren osan kaikesta toimeliaisuudesta. Kuten myös toimettomuudesta, eli kaikesta toimeentulosta.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 22, 2019, 15:38:49
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 22, 2019, 15:07:58
Odottelen puhelua autokorjaamolta tai oikeastaan kahdestakin. Puhelinfobiani takia olen koko päivän jonkinlaisessa stressitilassa. En pidä puhelimeen puhumisesta enkä vastaamisesta. Sen odottaminen, milloin soitto tulee, pitää koko ajan jännittyneenä. Nytkö? Viiden minuutin päästäkö? Tunnin kuluttuako? Onkohan soittajalla oikea numero? Onko kännykkä lähellä, kun se soi? Ehdinkö vastata? Mitsen selviän puhelusta? Sekoilenko puhelimessa? Aaah.

Tuttu tunne, joskin puhelun odottaminen on helpompaa kuin soittaminen.
Odottamisessa on hankalinta, että soittajat eivät aina pysty pitämään kiinni sovitusta soittoajasta. Siinäpä sitten nökötän puhelinta tuijottaen ja odotan, kun soittoaika meni jo. Uskallanko lähteä äkkiä käymään lähikaupassa tmv. Soitto tulee yleensä juuri silloin, kun ei ole mahdollisuutta puhua rauhassa. Inhoan puhumista julkisilla paikoilla tai edes ruokakaupan syrjäisimmässä kolkassa.

Soittaminen sen sijaan on itse perkeleestä. Mieluummin järjestelen asiani siihen malliin, että menen hammaslääkäriin määräaikaistarkistukseen kutsussa ilmoitettuna aikana kuin alan soittelemaan sopivampaa aikaa. Soittaminen käy treenistä, syke nousee, vähintään kädet hikoavat, suuta kuivaa, on käytävä varmuudeksi vessassa, sitten asiaa pitää lykätä tekemällä ihan mitä mieleen juolahtaa, että saa muuta tekemistä. Vasta kun kaikki tekosyyt ja sijaistoimet on hoidettu, niin sitten on aika kerätä uudelleen rohkeutta. Pahimmassa tapauksessa homma menee reisille eikä numeroon "juuri nyt" saada yhteyttä, joten jonkin ajan kuluttua on sama edessä uudelleen. Minulla menee välillä muutama kuukausi niin, etten ole soittanut yhtään puhelua :D

Yhdellä tyttäristäni on sama vika kuin minulla ja haemme toisiltamme aina tsemppiä tuohon vaativaan suoritukseen :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: A.V. Vatanen - tammikuu 22, 2019, 15:47:16

^^
Näpytelkää kalkkikset nykyaikaisia tekstiviestejä. Eihän ne asiat tekstiviesteillä mihinkään selviä, mutta aikaa kuluu paljon - eikä tarvitse jännittää älyviestikapulan pyheluita.

AV.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 22, 2019, 17:31:10
Spotifyissä mainostetaan ominaisuutta, että pientä kuukausimaksua vastaan voisi skipata kappaleet, joita ei halua kuunnella. Mitä tämä tarkoittaa suomen kielellä? Kun itse laitan soittolistan päälle ja jos tulee kappale, jota en halua kuunnella painan sitä loppuunkelausnappia ja näin seurava kappale alkaa enkä näin joudu kuuntelmaan tuota kappaletta. Kun soittolista on kuunneltu loppuun kuuntelen seuraavan soittolistan. Missä vaiheessa minä tarvitsen tuota lisäominaisuuta skipata kappaleita?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 22, 2019, 19:21:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 22, 2019, 15:38:49
Soittaminen sen sijaan on itse perkeleestä. Mieluummin järjestelen asiani siihen malliin, että menen hammaslääkäriin määräaikaistarkistukseen kutsussa ilmoitettuna aikana kuin alan soittelemaan sopivampaa aikaa. Soittaminen käy treenistä, syke nousee, vähintään kädet hikoavat, suuta kuivaa, on käytävä varmuudeksi vessassa, sitten asiaa pitää lykätä tekemällä ihan mitä mieleen juolahtaa, että saa muuta tekemistä. Vasta kun kaikki tekosyyt ja sijaistoimet on hoidettu, niin sitten on aika kerätä uudelleen rohkeutta. Pahimmassa tapauksessa homma menee reisille eikä numeroon "juuri nyt" saada yhteyttä, joten jonkin ajan kuluttua on sama edessä uudelleen. Minulla menee välillä muutama kuukausi niin, etten ole soittanut yhtään puhelua :D

Se, että kerroin puhelun odottamisen jännittämisestä ei tarkoita, etteikö soittaminen jännittäisi. Minäkin pitkitän ja lykkään puheluja ja perun ne viime hetkellä, kun olen naputellut jo puolet numeroista. Ja jos numero ei vastaa, huokaisen helpotuksesta enkä yritä uudestaan. Soittaminen on tietysti edessä joskus myöhemmin, joten helpotus on vain tilapäinen. Jos näen, että kännykkääni on tullut puhelu, en soita takaisin. Liian stressaavaa. Pahimmillaan käy niin, että annan puhelimen akun tyhjentyä, jotta se ei soi, eikä minun tarvitse soittaa. Pidän puhelimen äänettömällä, jotta en kuulisi puheluja, eikä tarvitsisi vastata.

Jos mahdollista, käyn mieluummin jossakin paikassa keskustelemassa kuin puhun asian puhelimessa. Nykyisin vain kaikki tahdotaan hoitaa steriilisti puhelimen välityksellä. Korjaamon tms. ovelle ilmestyvää tyyppiä, jolla on jotain asiaa, katsotaan kieroon. Miksei se soita.

Tämän päivän puhelu tuli lopulta. Korjaamolta soitettiin, että auton voi hakea, ja kävin sen hakemassa.

Sosiaalisessa tilanteessa, vaikkapa jossakin korjaamolla käydessäni, peittelen epävarmuuttani ja arkuuttani käänteisellä käyttäytymisellä. Toisin sanoen näyttelen rentoa ja pelotonta ja höpötän asioita, joiden höpöttämissä ei ole mitään järkeä. Jälkeen päin kadun, että mitä ihmettä menin puhumaan kaikenlaista turhaa. Tämä tietysti vaihtelee paikan mukaan. Joskus onnistun jättämään höpinät höpöttämättä. Esimerkiksi hammaslääkärissä letkut suussa olisi hankalakin puhua. Silloin voi keskittyä kuuntelemaan, mitä hammaslääkäri ja hänen apulaisensa keskustelevat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 22, 2019, 20:07:24
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 22, 2019, 19:21:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 22, 2019, 15:38:49
Soittaminen sen sijaan on itse perkeleestä.
Jos mahdollista, käyn mieluummin jossakin paikassa keskustelemassa kuin puhun asian puhelimessa. Nykyisin vain kaikki tahdotaan hoitaa steriilisti puhelimen välityksellä. Korjaamon tms. ovelle ilmestyvää tyyppiä, jolla on jotain asiaa, katsotaan kieroon. Miksei se soita.

Tämän päivän puhelu tuli lopulta. Korjaamolta soitettiin, että auton voi hakea, ja kävin sen hakemassa.

Puhelin on helvetinkone, pitää kasvonilmeitä ja kehonkieltä näkemättä, olosuhteita tietämättä, koettaa hoitaa asioita. Puhelin sopii sellaisille jotka haluavat vain puhuapuhuapuhua.

Siksi paikoissa joista pitää saada viestiä minullepäin, pyydän aina ensisijaisesti lähestymään tekstiviestillä, koska puhelimeni on aina äänettömällä vaativan työni takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 22, 2019, 21:32:02
Olinkohan lie 18-vuotias kun ekan kerran soitin puhelun. Meillä kotonahan ei tietenkään puhelinta ollut. Eihän meillä ollut sisävessaakaan ensimmäisellä vuosikymmenelläni.

Soittaminen sujuu jos pakko soittaa. Puheluiden odottaminen riepoo itseänikin. Mutta se se vasta kamalaa on kun yhtäkkiä soitetaan tuntamattomasta numerosta. Viimeksi hylkäsin soiton. Heti kun mahdollista, naputtelin numeron jollakin utelusaitilla. Oli ihan outo muija joka numeron omisti. Siispä joku lehdenmyyjä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 22, 2019, 23:55:49
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 22, 2019, 14:59:19
Kirkonpoltto on kahden vuoden vankeustuomion juttu. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005973565.html
Espanjassa Ronaldo sai noin samanverran veronkierrosta.  https://www.aamulehti.fi/a/201017720
USAssa keskustelupalstalla häiriköinyt, pornoa lähetellyt mies sai saman https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/mies-suivaantui-potkuistaan-keskustelupalstalta-kostosta-seurasi-kahden-vuoden-vankeustuomio-6752207
A-Vakuutusvirkailija kähmi myös kahden vuoden edestä  https://www.lansivayla.fi/artikkeli/715220-vakuutusvirkailija-siirsi-tililleen-satoja-tuhansia-pelivelkaiselle-naiselle-kahden
Perusti nettilehden, moderoi huonosti - parisen vuotta ehdotonta https://www.seiska.fi/Uutiset/MV-lehden-perustajalle-Ilja-Janitskinille-kova-vankeustuomio-lahes-kahden-vuoden-kakku-nain

Miten itse olisit tuominnut?

Tosi helppo homma näin ilman yksityiskohtia. Laitan kuitenkin jonkinmoisen järjestyksen ilman skaalaa kovimmasta lievimpään:
1. Pyromaani. Aiheutti konkreettista tuhoa ja mahdollisesti vielä isomman vaaratilanteen.
2. Rahavarkaat. Sekä veronvälttelijä että kavaltaja aiheuttivat lisämaksuja sivullisille.
3. Nettihäiriköt. Mielipahaa joukolle henkilöitä ja ainakin teleskooppikaupalle menetyksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 23, 2019, 05:28:16
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 22, 2019, 20:07:24

Siksi paikoissa joista pitää saada viestiä minullepäin, pyydän aina ensisijaisesti lähestymään tekstiviestillä, koska puhelimeni on aina äänettömällä vaativan työni takia.

Minua saa työasioissa lähestyä vain kasvokkain. Takaapäin lähestyminen ei ole suositeltavaa ja kaikkia äkkinäisiä liikkeitä pitää välttää. Katsekontaktia ei saa ottaa, ja jos mahdollista, lähestyjän on hyvä puhella rauhallisella äänellä ja tarjota lähestyessään jotakin lahjaa, kuten esimerkiksi suklaakonvehtia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - tammikuu 23, 2019, 06:57:36
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2019, 05:28:16

Mitä teet työksesi? Esität jääkarhua Huippuvuorilla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 23, 2019, 07:58:06
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2019, 05:28:16
Minua saa työasioissa lähestyä vain kasvokkain. Takaapäin lähestyminen ei ole suositeltavaa ja kaikkia äkkinäisiä liikkeitä pitää välttää. Katsekontaktia ei saa ottaa, ja jos mahdollista, lähestyjän on hyvä puhella rauhallisella äänellä ja tarjota lähestyessään jotakin lahjaa, kuten esimerkiksi suklaakonvehtia.

Ei hemmetti, meidän täytyy olla hyvinkin tuttuja työkavereita, mutta kerrot minun juttuani omanasi :D

Jos tiedetään, että olen keskittynyt johonkin hommaan, osataan varoa häirintää. Jopa lasiseen liukuoveen koputtaminen saa aikaan jumalattoman säikähdyksen niin, että pahimmillaan kamaa lentää pöydältä. Minulla ei ole sellaista sivusilmää, jolla näkisin tulevan henkilön ja osaisin varoa tulevaa koputusta. Olen muutenkin herkkä säikähtelemään. Esimerkiksi metrossa on pakko istua niin, että en ole ikkunapaikalla vastaantulevan liikenteen puolella, koska jokainen vastakkaiseen suuntaan kulkeva metro aiheuttaa tietylaisen ohjelmanumeron kanssamatkustajille.

Ja mitä tuohon suklaakonvehtiin tulee, sama pätee myös suklaapatukkaan. Lähimpien työtovereiden keskuudessa on yleisesti tunnettua, että mainittu herkkupala nopeuttaa erityispalvelun saamista huomattavasti. Huomasin muuten, että fiksuimmat konsultitkin oppivat. Tästä ei ole kauaakaan, kun eräässä luuripalaaverissa tuli ilmi tarve tehdä tiettyjä ylimääräisiä budjetoimattomia tehtäviä. Projektipäällikkönä toiminut konsultti kysyi minulta, ehtisinkö ne toimittaa omien tehtävieni ohella. Vastasin, että suklaapatukka voisi edesauttaa asiaa. Seuraavana päivänä sisäinen posti oli tuonut pienen paketin, jossa oli viisi erilaista suklaapatukkaa ja speksit tehtävää varten.

Jos tuo kaikki on vain sattumaa, niin veikkaan ammatiksi neurokirurgia ja suklaa oli vain hämäystä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 23, 2019, 08:13:43
^Työnteko voisi olla joskus jopa siedettävää, jos ei olisi alaisia, esimiehiä eikä varsinkaan asiakkaita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 23, 2019, 09:33:51
^Myös alaiset ja työtoverit haittaavat viihtyvyyttä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 23, 2019, 09:39:31
^

No kyllä ehdottomasti eniten viihtyvyttä haittaa pomot, pomojen pomot ja pomojen pomojen pomot.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 23, 2019, 09:46:31
Oikeasti isot pomot ovat yleensä harmittomia. He ovat niin pihalla kaikessa, että eivät pysty mikromanageeraamaan - kuten nuo pomojen pomot -, vaan tyytyvät hymistelemään kuinka hienosti kaikki on ja jatkavat silmät lasittuneina seuraavaan kohteeseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 23, 2019, 09:47:36
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2019, 08:13:43
^Työnteko voisi olla joskus jopa siedettävää, jos ei olisi alaisia, esimiehiä eikä varsinkaan asiakkaita.

Jäljelle jää vielä palkanmaksaja, jolla voi olla omia vaatimuksiaan.

Haaveilin joskus, että saisin valtiolta ylimmän salausluokan agentin paikan, huippupalkalla vakoilisin eri puolilla maailmaa ja raportoisin vain pari kertaa vuodessa, paljastumisen estämiseksi, vain yhdelle tietylle henkilölle Suomessa. Sitten tämä ainoa henkilö, joka toimenkuvastani tietäisi, tulisi toimintakyvyttömäksi, mutta palkanmaksuni ei keskeytyisi, koska se olisi fixattu tiedustelupalvelumme kiinteisiin menoihin joihin ei päästä käsiksi.

Tämän haaveilun jälkeen aloin miettiä, montako sellaista on maailmalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 23, 2019, 09:50:15
^Kaipaamasi tieto on salaista ja en voi paljastaa sitä sinulle.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 23, 2019, 09:54:51
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 23, 2019, 09:50:15
^Kaipaamasi tieto on salaista ja en voi paljastaa sitä sinulle.  ;)

Niin, koska  jos kertoisit, joutuisit tappamaan minut, se taas on vaikeaa koska olen kaukana, salanimellä ja vaikeasti tapettava.   ;D 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 23, 2019, 10:01:39
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 23, 2019, 09:46:31
Oikeasti isot pomot ovat yleensä harmittomia. He ovat niin pihalla kaikessa, että eivät pysty mikromanageeraamaan -

Valitettavasti joskus kyllä pystyvät tai "pystyvät".
Eräässä firmassa, jonka nimi jääköön mainitsematta, substanssiasiantuntija joka vastasi oman tietämysalueensa tietojärjestelmien määrittelystä, nousi uraputkessa koko firmaan "kakkospaikalle". Vielä vuosien jälkeen, kun oli erkaantunut oikeista töistä, tuppasi norsunluutornistaan kertomaan tyyliin: Nyt pitää kiireellä muuttaa ... laitatten xxx- täpän näille tapauksille niin ....

Siinä olikin selittäminen, että kyseinen täppä oli poistettu tarpeettomana aikoja sitten. Seurauksena sitten iso määrä kiukuttelua.

Kyllä noita on. Tai ei siis enää. Jäi jo eläkkeelle jokunen vuosi sitten :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 23, 2019, 10:30:53
Isoista pomoista on kyllä sellaista harmia, että voivat sotkea koko organisaation toiminnan kertarysäyskellä tekemällä enemmän tai vähemmän höhliä organisaatiomuutoksia. Usein tämä tapahtuu, kun isopomo vaihtuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 23, 2019, 10:31:55
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 23, 2019, 09:46:31
Oikeasti isot pomot ovat yleensä harmittomia. He ovat niin pihalla kaikessa, että eivät pysty mikromanageeraamaan - kuten nuo pomojen pomot -, vaan tyytyvät hymistelemään kuinka hienosti kaikki on ja jatkavat silmät lasittuneina seuraavaan kohteeseen.

Arjessa. Mutta sitten erilaisten strategioiden ja muiden hyvien ideoiden muodossa (joita pomojen pomot ja pomot alkavat innolla toteuttamaan) tuo lasittuinen katsein eteenpäin vaeltaminen kostautuu.

T: Xante

Muoksis: ah, Kertsi ennättikin ensin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 23, 2019, 13:02:35
Luulen, että ihmisissä on eroja siinä mielessä, miten herkästi he stressaantuvat erilaisista asioista. Tuntuu, että joillakin ihmisillä ei hermoja ollenkaan, ja joillakin ei muuta olekaan. Ikävä kyllä, taidan kuulua jälkimmäisiin.

Jossakin taka-alalla on tietysti vaikka millaisia jännittämisen ja masennuksen aiheita, mutta tällä hetkellä pintastressiä aiheuttaa niinkin arkipäiväinen esine kuin auto. Tyttäreni tarvitsisi sitä elokuvan tekemisessä Saksassa, joten auton pitäisi pysyä liikenteessä. Nyt tämä asia on kuitenkin uhanalainen niin typerän vähäisestä syystä kuin auton oven aukeamattomuudesta.

Olen ostanut autoon lamput noin 135 eurolla ja käyttänyt sitä eilen korjaamolla 205 eurolla. Se on muuten katsastukseen vietävässä kunnossa, mutta ovi on ongelma. Tarkemmin sanottuna ongelma on auton ikä ja se, että siihen ei saa enää varaosia. Tai vielä tarkemmin sanottuna ongelmana on rahan puute. Vanhoja autonhaaskoja, joista osia voisi irrottaa, on myytävänä edullisesti, mutta tuollaisen varaosa-auton hakeminen jostakin ties mistä tulee kalliimmaksi kuin itse auto. Minulla ei ole välineitä tuollaiseen siirtoon. Autohajottamoista saa tietysti osia, mutta minua inhottaa maksaa monikymmenkertainen hinta jostain vanhasta epämääräisestä osasta. Tarkoitan monikymmenkertaisella sitä, miten auton arvo nousee, kun siitä tulee varaosapankki. Satasella sisään, kymppitonnilla osina ulos. No, ei se ehkä aivan näin ole, mutta tämä on idea.

Kävin viime viikon torstaina eräässä korjaamossa kysymässä, voisiko siellä tehdä korjauksen. Omistaja sanoi, että kyllä käy, ja lupasi ilmoittaa seuraavana päivänä. Puhelua ei ollut tullut vielä tänäänkään, joten keräsin viimeiset rippeetkin olemattomasta rohkeudestani ja soitin tuolle henkilölle. Hän lupasi palata asiaan, kunhan hän saa tiedon jostakin varaosa-autosta. Vaikuttaa toivottomalta.

Kaivoin jo omaa varaosa-autoani lumen alta ja onnistuin avaamaan sen etuoven lämpöpuhaltimen avulla. Voisin irrottaa siitä itse lukon. Ongelmana on vain se, että joudun tekemään hommat ulkona. Tänään on satanut lunta. Eilen oli pakkanen. Oven verhouksen muovikiinnittimet särkyvät, jos niitä yrittää irrottaa pakkasessa. Ja autoon sataa lunta, kun ovi on auki. Autosta voisi irrottaa koko oven ja avata sen verhouksen sisällä lämpimässä. Mutta tällöin autoon varmasti sataa lunta ellei oviaukkoa peitä hyvin. Eikä sitä niin hyvin pysty peittämään etteivätkö hiiret menisi autoon tekemään tuhojaan.

Avaintekijä kaikessa on korjaamiseen tarvittavan sisätilan puute.

Tällaisista typeristä asioista kehittelen itselleni stressiä. Jos auton ovi ei ole kunnossa ensi viikon loppuun mennessä, ajamiset loppuvat siihen. Autoa kuitenkin tarvittaisiin monista eri syistä.

Tällaisia ovat päivän fiilikset ja mietteet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 24, 2019, 12:10:00
Riku ja Tunna syöttävät mysteerilerssejä ihmisille. Yhtä mysteeriä alkaa olla meikäläisenkin mössöt. Luulin että pakastimesta löytyy annos mozzarella-basilika-sikanautakastiketta, mutta sensijaan jäätynyt köntti paljastuikin joksikin kookoskanakastikkeeksi. Pitäisi jaksaa näperrellä maalarinteippietikettejä purkkeihin että tietää mitä on tullut pakastettua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 25, 2019, 00:02:31
Olen olettanut, ettei haittaa vaikka ottaa tuntikausien nokoset klo 18/19..20/21. On varoitettu että vaikea nukahtaa yöllä. Mutta mitä se haittaa jos saman verran tunteja enempi valvoisikin. Kunhan summa on entinen. Ja usein saattaa nukuttaa jopa enempi ja käydä aikaisemmin nukkumaan (jota lähimmäisten on vaikea uskoa).  Ongelma alkoi selvitä äskettäin kun siitä on alkanut tulla tapa. Ensinnäkin herättyään nokosista on hirvittävän kylmä, kädet jäässä. Katson huoneen mittaria: +26C. Myönnetään, että nukun usein matolla lattialla mutta se ei selitä kaikkea. En meinaa lämmetä millään. Illalla voi olla tokkurainen olo.
  Vasta äskettäin tajusin että elimistöni on vaeltanut kohti japania Tokion aikatauluun.  Klo 21- japsit ja minä olemme "aamuyössä" jolloin elimistö menee nukkujan vajaatoimintaan ja lämpötila ja aineenvaihdunta laskee.
Tämä ei vielä olisi ongelma mutta kun aina en nukahda klo 18-19 ja "etsikkoaika" menee ohi. Elimistö kärsii jetlagista, "vuoro(t)yöstä". Tästä voisi odottaa jopa terveysongelmia.
  Kuitenkin on toinenkin harha. Tuntien iltanokosten jälkeisenä aamuna olen virkeämpi koko päivän ja jos iltanokoset on jääneet pois niin seuraavana päivänä olen väsynyt ja niinpoispäin. Eli iltanokosilla on nykytilanteessa seuraavana pvnä mukavempi seuraus elimistölle kuin ilman. Tämä on kuin kahvi- tai huumeaddiktilla. Jos jää pois niin on surkeampi olo ja luulee että elimistö tarvii niitä kuin ruisleipää.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 25, 2019, 06:59:59
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 23, 2019, 09:33:51
^Myös alaiset ja työtoverit haittaavat viihtyvyyttä...

Varsin monet kyllä kammoksuvat tilannetta, että noista kaikista luetelluista pääsisi tosiaan eroon ja jäisi ihan vain itsensä kanssa hommailemaan. Varmasti ensin se tuntuisi mukavalta, mtta pidemmän päälle luultavasti aika moni huomaisia, ettei riitä itse itselleen seuraksi ja sosiaaliseksi ympäristöksi.

Itse olen hyvinkin hyvin ihan yksinäni viihtyvä sorttia, mutta yleensä tupppaavat ihmiset kammoksumaan ajatusta siitä, ettei muita olisi ympärillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2019, 20:36:22
Nauratti vähän tämä Kalevauva (https://kantapaikka.net/(En%20jostain%20syyst%C3%A4%20pystynyt%20linkkaamaan%20kunnolla,%20joten%20laitan%20linkin%20t%C3%A4m%C3%A4n%20viestin%20loppuun)) . Tyypit ovat ottaneet vauva.fi-palstalta kielikukkasia ja säveltäneet biisinlurituksia niistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 25, 2019, 21:40:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2019, 20:36:22
Nauratti vähän tämä Kalevauva (https://kantapaikka.net/(En%20jostain%20syyst%C3%A4%20pystynyt%20linkkaamaan%20kunnolla,%20joten%20laitan%20linkin%20t%C3%A4m%C3%A4n%20viestin%20loppuun)) . Tyypit ovat ottaneet vauva.fi-palstalta kielikukkasia ja säveltäneet biisinlurituksia niistä.
Toi on joo hyvä :) Itsekin tullut noille repeiltyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 26, 2019, 02:38:58
On töissä tosi mielenkiintoinen projekti meneillään. Perjantaina meni duunissa 10 ja ½ tuntia kun järjestelin useampi sata riviä proseduraalista koodia luokkiin. Ei olisi tarvinnut, mutta uudet ominaisuudet, joita piti järjestelmään tehdä, olivat näin helpompi siihen liittää. Muuten olisi pitänyt kopioida proseduraalista koodia paikkoihin, joissa sen funktiota ei olisi enää muistanut. kun palaa noita kohtia koodissa joskus tulevaisuudessa ihmettelemään. Nyt selvittiin vain muutamilla metodikutsuilla, joita oli selkeää kommentoida ja paikoissa, joissa proseduraalista koodia muuten oltaisiin tarvittu. Maanantaina pääsen toivon mukaan kunnolla testaamaan pärehimmeliäni, että tuliko sutta ja sekundaa vai menikö kerralla purkkiin. Alustavasti parissa yksinkertaisessa tilanteessa vaikuttavan kyllä toimivan mutta vielä on pari muutosta tehtävä järjestelmään, että uudet ominaisuudet näkyvät kaikkialla, missä pitääkin. Vaikea sanoa, kummasta olen enemmän mielissäni; siitä, että sain koodin luettavampaan muotoon (jonka toimivuudesta tosin ei ole mitään takeita vielä) vai siitä, että voin tehdä joku toinen päivä 3 tuntia lyhyemmän työpäivän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 27, 2019, 11:22:42

Tenniksen Austaralian avoimet menossa. Nadal vs Djokovich.

Niin hyvä harrastus kuin tennis onkin, niin kokenut aika kulutuksellisena. Palloja menee paljon, koska nukka häviää nopeasti. Pallot taitaa olla pääosin jotain öljyjalostetta, varmaan jotain muovityyppistä.

Toisaalta suliksessa muovisulka kestää aika kivasti, ja siinä lajissa taas niitä ei käytetä, jos ei puhuta ihan aloittelutilanteesta.

Kumpikin laji tulee kalliiksi. Tennis aiheuttaa haittakulutusta, ja kun muovi voisi sulkapallossa vähentää sitä, toteutuu haittakulutus muovittoman ratkaisun takia.

Tässä varmaan aito syy olla pelaamatta kumpaakaan, kun lisäksi ottaa huomioon, että molemmat lajit vaativat talioloissa muuta lisäkulutusta.

Molemmista lajeista itse tykännyt, tosin aina harmittanut turha kulutus, ja toisaalta rahanmeno tästä hyvästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 27, 2019, 12:57:47

Tenniksen historia on vähän kuin YKn historia, jäljiltään, jotka edelleen voimassa.

YKssa suurinta päätösvaltaa, ja toimijuutta edustaa muutama, super-vallallaolija. Muut ovat tasavertaisempia, keskenään, tai miten tämä meneekin.

Tenniksen suuret ottelut ovat yhtä poikkeuta lukuunottamatta Englannissa, ja sen siirtokuntamaissa. Vain yksi Grand Slam turhnaus on muualla, Ranskassa. Se on samalla ehkä suosituin. Alustana massa.

Massa-alusta muuten tenniksessä voi olla hyvin kyseenalainen. Vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Miksihän on tullut valituksi?

Onko taustalla jotain samaa, kuin pelivälineiden valikoitumisessa. Jatkuvasti jotain vaihdettavaa, tai kertakäyttöisiin rakenteisiin nojaavaa.

Siinä ehkä työn kuvaa merkittävimmältä kannalta samalla, ja näkyy tästäkin vinkkelistä katsoen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 27, 2019, 13:21:21
Lainaus käyttäjältä: Hänen pyhyytensä - tammikuu 26, 2019, 02:38:58

Sulla on kyllä kiva teema. Ei ole muuta sanottavaa tähän kohtaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - tammikuu 27, 2019, 14:42:07

Tenniksestä hieman muunlaiseen "urheiluun":

- Isis-teloittaja tänään tv:ssä: "Tapoin ja teurastin 900 miestä, raiskasin 250 naista"https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/74c548af-bdfe-4a69-866a-d68a1f6c887b
...........

Tämmöisiä asioita kun seurailee, niin täytyy hieman ihmetellä, että millä intresseillä halutaan lisää ja taas lisää "Pohjois-Afrikkalaista työvoimaa tänne Suomeen ?

Kenenkä/minkä instanssin taidot, taikka tiedot riittävät perkaamaan pois kaiken sellaisen aineksen, josta ei olisi harmia tulevaisuudessa ?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 27, 2019, 15:16:18

Oli miten oli, PM, niin löydösten maailmaa avautuu, kulkijalle.

Alkoi tuntua siltä, että eletään rituaalimaailmaa, tai sen kaltaista. On pientä ja kallista käyttöesinettä, kuten vaikka sulkapallon sulat, muine puitteineen.

Sitten on muuta pientä, mutta johon voi ajatella sisältyvän arvoa, jolloin myyntiä voidaan kohdistaa arvojuttuun. Eräs näistä on vaikka alusvaatteet, joita ei välttämättä erota, ellei perskannikoita levittele. Ja ne maksaa, joita täytyy tonkimalla tonkia, tosin tuskin tuokaan ihan käy joka tilanteessa.

Kai näitä on paljonkin.

Kun eletään arvoyhteiskuntaa, ja arvonantoa, niin ihme, jos arvoista niin paljon meuhkataan.

Jos kielessä ei ilmenisi sanaa: arvo, niin voisiko se merkitä, että arvot olisikin kohdillaan? Kun arvo ilmenee kielentasoisesti, ei sitä ehkä enää ilmene siellä, missä sen tulisi ilmetä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - tammikuu 27, 2019, 15:23:35
Niin, niin, tennispallot tulisikin jakaa/antaa ilmaiseksi, aivan samoin kuin nälkäisille ruoka-annoksia.

En näe tuossa juurikaan erilaisuuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 27, 2019, 17:19:55
Lainaus käyttäjältä: postman - tammikuu 27, 2019, 15:23:35
Niin, niin, tennispallot tulisikin jakaa/antaa ilmaiseksi, aivan samoin kuin nälkäisille ruoka-annoksia.

En näe tuossa juurikaan erilaisuuksia.

Olisikohan niissä kuitenkin joku ero.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - tammikuu 27, 2019, 17:44:17
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 27, 2019, 17:19:55
Lainaus käyttäjältä: postman - tammikuu 27, 2019, 15:23:35
Niin, niin, tennispallot tulisikin jakaa/antaa ilmaiseksi, aivan samoin kuin nälkäisille ruoka-annoksia.

En näe tuossa juurikaan erilaisuuksia.

Olisikohan niissä kuitenkin joku ero.

Yhteistä on kuitenkin ihmisen halu saada aina jotakin ilmaiseksi yhteiskunnasta/toisten verorahoja hyödyntäen, utan att själv betala ngt, sehän se idea siinä on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 27, 2019, 17:49:44
Tennispallo ei ole elämän välttämättömyys. Kukaan ei kupsahda tennispallon puutteeseen, mutta ruoan puutteeseen kyllä. Venezuelassa ihmiset on laihtuneet keskimäärin 9 kg, todennäköisesti lapsia kuollut ruuan puutteeseen. Muttei tennispallon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 27, 2019, 17:53:54
Lainaus käyttäjältä: postman - tammikuu 27, 2019, 17:44:17
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 27, 2019, 17:19:55
Lainaus käyttäjältä: postman - tammikuu 27, 2019, 15:23:35
Niin, niin, tennispallot tulisikin jakaa/antaa ilmaiseksi, aivan samoin kuin nälkäisille ruoka-annoksia.

En näe tuossa juurikaan erilaisuuksia.

Olisikohan niissä kuitenkin joku ero.

Yhteistä on kuitenkin ihmisen halu saada aina jotakin ilmaiseksi yhteiskunnasta/toisten verorahoja hyödyntäen, utan att själv betala ngt, sehän se idea siinä on.

Nälkäkuolemien estäminen on mielestäni hyvä käyttökohde verorahoille.

Vastustatko verottamista sinällään, vai nälkäkuolemien estämistä erityisesti? Jos veroja voisi pikkuisen kerätä, niin mihin sinä ne rahat laittaisit?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - tammikuu 27, 2019, 17:58:48
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 27, 2019, 17:49:44
Tennispallo ei ole elämän välttämättömyys. Kukaan ei kupsahda tennispallon puutteeseen, mutta ruoan puutteeseen kyllä. Venezuelassa ihmiset on laihtuneet keskimäärin 9 kg, todennäköisesti lapsia kuollut ruuan puutteeseen. Muttei tennispallon.

Kyllä tennispallon puuttuminen saattaa saada monet köyhät Venezuelalaiset lapsukaiset henkisesti ahdistuneeseen mielentilaan.

Haluavat lopettaa jopa maallisen vaelluksensa. Ja sinä tarjoaisit heille palan makkaraa ?

Häpeä hyvä mies. Voisit kyllä armiaana suvaitsevaisena tehdä jotakin konkreettista, sinne Ouluun voisit ottaa omiin hoteisiisi Pohjois-Afrikkalaisia Isiksen taistelijoita.

Kuulemma ovat hyvin nälkäisiä siellä koloissaan, kun homma on lähtenyt alamäkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - tammikuu 27, 2019, 18:07:20
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 27, 2019, 17:53:54
Lainaus käyttäjältä: postman - tammikuu 27, 2019, 17:44:17
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 27, 2019, 17:19:55
Lainaus käyttäjältä: postman - tammikuu 27, 2019, 15:23:35
Niin, niin, tennispallot tulisikin jakaa/antaa ilmaiseksi, aivan samoin kuin nälkäisille ruoka-annoksia.

En näe tuossa juurikaan erilaisuuksia.

Olisikohan niissä kuitenkin joku ero.

Yhteistä on kuitenkin ihmisen halu saada aina jotakin ilmaiseksi yhteiskunnasta/toisten verorahoja hyödyntäen, utan att själv betala ngt, sehän se idea siinä on.

Nälkäkuolemien estäminen on mielestäni hyvä käyttökohde verorahoille.

Vastustatko verottamista sinällään, vai nälkäkuolemien estämistä erityisesti? Jos veroja voisi pikkuisen kerätä, niin mihin sinä ne rahat laittaisit?

Voisitko mennä auttamaan Isiksen taistelijoita, jotka saattavat olla nälkäkuoleman partaalla. 

Vie heille myös jotakin tyttösiä sinne viihdykkeeksi, niin tunnet tekeväsi omatuntosi pohjalta hyvän työn.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 28, 2019, 19:39:51

Joskus voisi ajatella, että koodaamisessa nopeinta jälkeä syntyy, jos osaa rivakasti etsiä kohdat, jotka eivät toimi. Aika hauska rakentamisvinkkeli, palkitsevuudessaan. Siinä tulee selväksi se, millaiseen loogiseen käytännön päättelyyn kykenee, oikeellisuudessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 29, 2019, 15:57:37
Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 28, 2019, 19:39:51

Joskus voisi ajatella, että koodaamisessa nopeinta jälkeä syntyy, jos osaa rivakasti etsiä kohdat, jotka eivät toimi. Aika hauska rakentamisvinkkeli, palkitsevuudessaan. Siinä tulee selväksi se, millaiseen loogiseen käytännön päättelyyn kykenee, oikeellisuudessa.
Tarkoitatko Testivetoista kehitystä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Testivetoinen_kehitys), vai vielä jotain muuta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 29, 2019, 19:42:50
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - tammikuu 29, 2019, 15:57:37Tarkoitatko Testivetoista kehitystä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Testivetoinen_kehitys), vai vielä jotain muuta?

Aika hyvä. En kommentoi enempää.

Koodaaminen on minusta kuin tutkimusmatkailua. Kaikessa voi löytää yhtä sun toista, ja mikäs sen parempaa.

Rakentelu on löytämistä parhaimmillaan. Koskee tietysti koodaamistakin.

Ei tälläisia taidetapahtumia pitäis miten sattu tärvätä  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 29, 2019, 20:39:00
Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 29, 2019, 19:42:50
Koodaaminen on minusta kuin tutkimusmatkailua. Kaikessa voi löytää yhtä sun toista, ja mikäs sen parempaa.

Rakentelu on löytämistä parhaimmillaan. Koskee tietysti koodaamistakin.

Ei tälläisia taidetapahtumia pitäis miten sattu tärvätä  8)

Silloin kun sitä tekee työkseen, ei juurikaan ole mahdollista seikkailla. Annetussa ajassa on saatava aikaan mahdollisimman virheetön koodi, joka totetuttaa annetun tehtävän. Siitä huolimatta parhaassa tapauksessa siinäkin on mahdollisuus oivaltaviin ratkaisuihin, mutta ratkaisun täytyy kuitenkin pysyä "hyvän ohjelmointitavan mukaisena" sen vuoksi, että seuraavan ylläpitäjän on saatava nopeasti selvää edellisen ja edellisten toteuttajien ajatuksenjuoksusta.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 29, 2019, 22:22:29
Lastenhoidon apuhommat jatkuvat, nyt kolmeviikkoisen tytön kanssa. Tuollaista on mukava pitää sylissä ja olkapäähän nojaamassa, kun se nukkuu. Se on niin söpö. Eikä herännyt, vaikka selostin kovaan ääneen iänikuisia höpinöitäni. Kävimme neuvolassa i-omenan yläkerroksessa. Minä sentään odotin ulkopuolella eli kiertelin siellä täällä.

Päivän päätteeksi ajoin autolla Espoosta tarkoituksenani pysäköidä se jonnekin, mieluiten ilmaiselle paikalle tai yhdeksän jälkeen mille tahansa paikalle. En onnistunut pysäköiminen. Ei ollut tilaa, ja jos oli tilaa, siinä kohdassa oli lumipenkka. Ei auttanut muu kuin ajaa uudestaan lähtöpaikkaan ja tulla bussilla ja metrolla. Hullun tuntuinen ratkaisu, mutta joskus on annettava periksi.

Kun julkisesta liikenteestä on kyse, maalaismoukkamaisuuteni käy ilmi joka mutkassa. Odotin esimerkiksi väärässä kohdassa bussin oven avautumista luullen, että se avautuu takareunasta. En meinaa millään osata ostaa seutulippua kännykällä. Jotenkin se tuli ostetuksi. Seisoin kauan lumisateessa rassaamassa kännykkää bussien ajaessa ohi. Maalaismoukkamaisuutta oli sekin, kun painoin stop-nappia ennen i-omenan pysäkkiä. Eiköhän se siinä pysähdy muutenkin. En tosin tiennyt missä pysäkkejä on. Metrossa menin istumaan naama menosuuntaan nähdäkseni asemia. En ole ennen ajanut uutta linjaa (kun korkeintaan yhden pysäkkivälin edestakaisin uteliaisuudesta, näin muistelen). No, juna lähti tietysti eri suuntaan kuin luulin eli istuinkin selkä menosuuntaan.

Se hyvä puoli auton jättämisessä muualle on, ettei tarvitse stressata parkkisakon mahdollisuudesta, jos nukkuu pommiin. Sakkouhka vie yöunet, samoin jokin ehdoton määräaika herätä johonkin kuten matkalle. Jos tuollainen kalliiksi tuleva takaraja on olemassa, en nuku juuri lainkaan edellisenä yönä. Vilkuilen kelloa vähän väliä. Joko se on... mitähän se on... kannattaako enää yrittää nukkua... muistinkohan panna herätyskellon päälle. Ja niin edelleen.

Lyhyt kaupunkibussikokemukseni karisti romanttiset harhaluulot siitä, miten tunnelmallista olisi tehdä työmatkat julkisilla kulkuneuvoilla. Ei se sittenkään olisi. Bussissa haisi pahalle. Siellä on viileä. Penkit olivat kovat. Ja sitä ne ovat metroissakin. Onko Euroopassa muita kaupunkeja, joiden metroissa on pehmustamattomat muovipenkit. Ja oranssit vielä. Voiko 1970-lukuisempaa olla. Ja sakkouhan vastenmielinen lemu haisee myös julkisissa kulkuneuvoissa. Tarkastusgestapon ratsiat ovat stressaavia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 30, 2019, 08:07:38
Metron penkit on kyllä huonoimmat julkisen liikenteen istuimet ikinä. En niihin mitään tekstiilipintoja ikinä osannut kaivata, saati sitten pehmusteita. Mieluummin nuo muovipenkit, jotka on helppo pitää puhtaana ja joista heti näkee, jos penkissä on jonkinlaista kosteutta, niin tietää varoa istumasta siihen. Harvemmin se nimittäin on puhdasta vettä. Sen sijaan en ymmärrä minkä kokoinen ja mallinen ihminen saa metron penkissä minkäänlaista tukea selälleen. Silloin, kun tapasin istua vielä työpäivän, niin monesti kotimatka oli uuvuttava, kun jouduin pitämään toista kättäni selän takana penkin ja ristiselän välissä.

Aivan alussa metron sisällä haisi kamalan pahalle, enkä nyt tarkoita, että matkustajat olisivat haisseet, vaan ilmeisesti ne penkit ja ehkä  lattiapinta luovutti uuden muovin hajua monta kuukautta. Sama toistui, kun kalustoa myöhemmin uusittiin ja tuli ne "uudemmat" vaunut, joissa kahden vaunut läpi pääsi kävelemään. En tiedä haihtuiko löyhkä vai tottuiko siihen lopulta.

Ei minua ole koskaan häirinnyt lipuntarkastus. Jos sitä ei olisi, niin osa matkustajista matkustaisi aina pummilla ja kiltisti matkansa maksavat joutuvat maksamaan heidänkin matkansa. Yleensä ostan lippuni aina vuodeksi kerrallaan, niin ei tarvitse miettiä sitä sen enempää. Olen kytkenyt lipun oston tehtäväksi aina samaan aikaan, kun töissä tulee tietty vuosittain hoidettava tehtävä, niin se on helppo muistaa. Vaan kerranpa unohtui. Lipun ostopäivästä oli kulunut jo kolme viikkoa, kun aivan salamana kirkkaalta taivaaltä päähäni jysähti ajatus, että lippu on jäänyt ostamatta. Istuin juuri tuolloin metron kyydissa ja tunsin, miten nolostumisen puna nousi kaulaani pitkin kasvoille asti. Aivan rauhallisesti sitten nousin pois seuraavalla asemalla, jossa tiesin olevan R-kioski, josta saan lippuni ostettua. Sen jälkeen jatkoin matkaani kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta kova kolaus se oli itselleni, sillä pidän tapana hoitaa asiani tunnollisesti ja ajallaan. Nyt olin lipsunut pahasti enkä olisi edes pannut pahakseni, vaikka olisin jäänyt tarkastuksessa kiinni.

Nyt olen palannut takasin bussin käyttäjäksi yli neljä vuotta sitten. Matka-aika on pidentynyt reilusti, mutta bussi on paljon viihtyisämpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 30, 2019, 09:16:51
Pari kertaa bussissa on käynyt niin, että on vahingossa istahtanut paikalle, joka on kostea ja haisee virtsalle (hajun ehkä aistii vasta hetken päästä). Ehkä joku vanhus on päästänyt alleen. On ikävää muille matkustajille sellainen, varsinkin jos haju tarttuu omiin housuihin, tai jos jää märkä läiskä housuihin, eikä ehkä ole mahdollisuutta palata heti kotiin vaihtamaan vaatteita. Tästä syystä olen kyllä samaa mieltä kuin Hippi, olisi parempi, jos penkit olisivat aina kovat ja helposti puhdistettavat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 30, 2019, 13:58:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 29, 2019, 20:39:00Silloin kun sitä tekee työkseen, ei juurikaan ole mahdollista seikkailla. Annetussa ajassa on saatava aikaan mahdollisimman virheetön koodi, joka totetuttaa annetun tehtävän. Siitä huolimatta parhaassa tapauksessa siinäkin on mahdollisuus oivaltaviin ratkaisuihin, mutta ratkaisun täytyy kuitenkin pysyä "hyvän ohjelmointitavan mukaisena" sen vuoksi, että seuraavan ylläpitäjän on saatava nopeasti selvää edellisen ja edellisten toteuttajien ajatuksenjuoksusta.

Suorittavaa työtapaa, tällä kertaa koodauksen osalta. Tällainen työ voi käydä jatkossa yhä vähemmäksi.

Ilmiönä suorittava työ tämäntyylisenä, ja sen vastakohta ovat aika lailla eri maailmoita. Mistä syntyy kummankin maksimi, käytännössä? Mistä johtuu, ja mitä se voi tarkoittaa?

Mitä tällaisen kahtiajaon historiasta tiedetään, eri toiminta-alueita koskien?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 30, 2019, 14:11:35
Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 30, 2019, 13:58:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 29, 2019, 20:39:00Silloin kun sitä tekee työkseen, ei juurikaan ole mahdollista seikkailla. Annetussa ajassa on saatava aikaan mahdollisimman virheetön koodi, joka totetuttaa annetun tehtävän. Siitä huolimatta parhaassa tapauksessa siinäkin on mahdollisuus oivaltaviin ratkaisuihin, mutta ratkaisun täytyy kuitenkin pysyä "hyvän ohjelmointitavan mukaisena" sen vuoksi, että seuraavan ylläpitäjän on saatava nopeasti selvää edellisen ja edellisten toteuttajien ajatuksenjuoksusta.

Suorittavaa työtapaa, tällä kertaa koodauksen osalta. Tällainen työ voi käydä jatkossa yhä vähemmäksi.

En usko tuon loppuvan tai käyvän edes vähemmäksi. On paljon eriliaisia toimintoja, jotka on sidottu tarkoin määräaikoihin, lakeihin yms. juttuihin, Tehtävät on suoritettava ajallaan ja oikein. Kuitenkin lait ja muut parametrit muuttuu jatkuvasti, joten pitää tuottaa uutta koodia toteuttamaan uusia vaatimuksia jne. Tuo on kuivakkaa puurtamista, mutta myös palkitsevaa omalla tavallaan.

Sitten on tämä vapaamuotoisempi puoli, jossa ehkä voi ideoida enemmän eikä aikataulutkaan ole niin nöpönuukia.
Toisaalta jossain peli- ja viihdeteollisuudessakin on kova kilpailu, joten tuottava pitää olla silläkin puolella tai kipalu hävitään.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 30, 2019, 14:24:46

Kumpaakin työtapaa tarvitaan, myös ohjelmoinnissa.

Vaikeampi ja luovempi tapa on investoiva, jos sopivana voi ilmetä. Ilman investoivaa osuutta voi suorittava työ lisääntyä entisestään. Onkohan näin aina? Jos, niin miksi?

Luovaa työtä ei kannata tehdä, vaikka olisi mahdollista, jos sopivaa rutiiniosuutta ei ole. Luovuustila extreme-pitkällisenä on riski, etenkin jos siihen sisältyy kestämättömyyttä, jolloin sopiva paine voi olla puhetta, ja käytännössä sopivuus katoaa aina jossain, ennen hajoamista.

Kunnon luovat työt voivat ratkaista paljon. Miten syntyvät, on eri asia. Joskus sopivia siimoja on vaikea laittaa yhteen. Ajatellaan vaikka fysikaalista maailmaa, vailla älytöntä "kuvitelmakantaa".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - tammikuu 30, 2019, 15:52:05
Nyt rupeaakin olemaan jo lumityökiintiö täynnä. Eikä ole vielä edes Helmikuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 30, 2019, 17:16:08

Puutkin tekee irtiottoa, paraikaa, että pölisee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 30, 2019, 18:53:31
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 30, 2019, 15:52:05
Nyt rupeaakin olemaan jo lumityökiintiö täynnä. Eikä ole vielä edes Helmikuu.

Nyt pitää vaan ajatella positiivisesti. Pikkupenskoilla on hauskaa, kun saavat kunnon lumisen talven.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 30, 2019, 21:35:37
Tänään ensimmäisen kerran tänä vuonna olin juuttua lumikinoksiin auton kanssa, peräti kahdesti. Missähän ihmeessä se auton lumilapio mahtoikaan olla, hmm, let's see....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 30, 2019, 21:36:09
Katselin vauvelin kynsiä ja otin muutaman valokuvankin. Ne ovat pitkät ja kauniit. Ainakaan minulta ne eivät siis ole periytyneet, koska kynteni ovat leveät ja lyhyet eli mitä lieneekään mongolialais-siperialaista perua. Äitini muisteli, että isäni isällä on ollut samanlaiset.

1v 5 kk ikäisellä tyttäreni pojalla on myös lyhyet kynnet, joten ominaisuus säilyy suvussa. Minulla on se käsitys (mitä nyt ihmisten käsiä olen katsellut) että lyhyt kynsityyppi on harvinaisempi kuin pitkä. Mutta kaikkea löytyy.

Mistä oikein kirjoitan, joku ehkä ajattelee. No, siitä, että kynsiä on kahta tyyppiä. Lyhyitä ja pitkiä. Seuraavassa on netistä poimittuja satunnaisia esimerkkejä.

Lyhyet:

http://1.bp.blogspot.com/-JbvdivoooCI/T0Pdb1uK6KI/AAAAAAAAAnE/_2HGRTIzF8g/s1600/sdfgh+002.JPG
https://www4.picturepush.com/photo/a/8629932/img/Anonymous/big-fingers.jpg

Pitkät:

https://blogit.kaksplus.fi/fitfatmama/wp-content/uploads/sites/30/2014/04/kynsi1.jpg
https://www.newhealthadvisor.com/images/1HT18729/1HT18744/1HT18723/no%20moons%20on%20the%20nails.jpg

Näyttää niitä olevan puolipitkiäkin. Mutta päätyypit ovat pitkulainen ja sellainen, joka ulottuu yhtä paljon joka suuntaan, ja jossa voi olla jopa enemmän leveyttä kuin pituutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 31, 2019, 00:37:57
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 30, 2019, 15:52:05
Nyt rupeaakin olemaan jo lumityökiintiö täynnä. Eikä ole vielä edes Helmikuu.

On töissä ollut liian pitkään liian helppoja tehtäviä, joten minua on alkanut tympiä. Eivät tehtävät itsessään ota päähän, mutta jonkinlainen itseinho polttaa ihon alla, koska TAAS olen alisuorittaja. Pomosta ei ole apua tähän, koska hän on nuori poju, joka vähän väliä toistelee, kuinka hienoa on kun tiimit hoitavat hommansa itsenäisesti. Tottakai hänelle kelpaa, että pääsee vähällä. Mokomakin laiska, munaton turhake!

Kirjeitä siis postittelin, koska olihan se tehtävä. Mikäs siinä sinänsä, koska saa ajatella omia asioitaan. Katselin samalla ikkunasta ulos. Lunta puussa, lunta maassa. Pihalla talkkari lapiota heiluttamassa. Sydämessä läikähti! Saisinpa olla tuolla lapioimassa! Asuin kouluvuoteni rivitalossa, jonka pihalla tehtiin joka talvi lumitöitä. Siitä on hyvät muistot. Oikein kaipaan lumitöitä, niiden tuomaa rutiinia ja työn jälkeä. :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - tammikuu 31, 2019, 01:04:18
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 31, 2019, 00:37:57
Katselin samalla ikkunasta ulos. Lunta puussa, lunta maassa. Pihalla talkkari lapiota heiluttamassa. Sydämessä läikähti! Saisinpa olla tuolla lapioimassa! Asuin kouluvuoteni rivitalossa, jonka pihalla tehtiin joka talvi lumitöitä. Siitä on hyvät muistot. Oikein kaipaan lumitöitä, niiden tuomaa rutiinia ja työn jälkeä. :'(

Asennekysymyshän se on silloinkin kun lumeen on hukkumassa. Mutta aina mielummin lumityöt kuin haravointi!

Kevättä odottelen, mutta oikeastaan ainoa syy siihen on tämä hieman poikkeuksellinen lumitilanne. Muuten ei ole mikään kiire. Talvi on parasta aikaa. Suurin piirtein tässä kohtaa vuotta koen oikeastaan vasta varsinaisesti herääväni henkiiin. On se kevätkin ihan mukavaa aikaa, mutta kesä on liian hektistä ja syksy toisaalta taas mitäänsanomaton siirtymäaika talveen, jolloin kaikki kirjaimellisesti jäätyy paikalleen ja on aikaa (paitsi jos sekin menee lumien raivaamiseen).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 31, 2019, 01:23:37
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 01:04:18
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 31, 2019, 00:37:57
Katselin samalla ikkunasta ulos. Lunta puussa, lunta maassa. Pihalla talkkari lapiota heiluttamassa. Sydämessä läikähti! Saisinpa olla tuolla lapioimassa! Asuin kouluvuoteni rivitalossa, jonka pihalla tehtiin joka talvi lumitöitä. Siitä on hyvät muistot. Oikein kaipaan lumitöitä, niiden tuomaa rutiinia ja työn jälkeä. :'(

Mutta aina mielummin lumityöt kuin haravointi!

Kuulinko sanan haravointi?!!!...Pyörtyy tunneliikutuksesta...Harava - puutarhurin paras terapeutti, kaikkien ongelmien ratkaisija. Harava käteen kaikille, niin maailma pelastuu!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 31, 2019, 07:38:37
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 31, 2019, 01:23:37
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 01:04:18
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 31, 2019, 00:37:57
Katselin samalla ikkunasta ulos. Lunta puussa, lunta maassa. Pihalla talkkari lapiota heiluttamassa. Sydämessä läikähti! Saisinpa olla tuolla lapioimassa! Asuin kouluvuoteni rivitalossa, jonka pihalla tehtiin joka talvi lumitöitä. Siitä on hyvät muistot. Oikein kaipaan lumitöitä, niiden tuomaa rutiinia ja työn jälkeä. :'(

Mutta aina mielummin lumityöt kuin haravointi!

Kuulinko sanan haravointi?!!!...Pyörtyy tunneliikutuksesta...Harava - puutarhurin paras terapeutti, kaikkien ongelmien ratkaisija. Harava käteen kaikille, niin maailma pelastuu!
(https://kantapaikka.net/index.php?action=dlattach;topic=34.0;attach=153;image)
Suomalainen versio työpöydälle tai kokouksiin mahtuvasta zen-puutarhasta voisi olla trumppilaisittain pieni palsta metsää, jolloin olisi samalla metsän omistaja.
Avattavaan lasikupuun suljettuna siitä voisi tehdä myös talvisen etupihan styroksisilpulla, jota voisi vuoroin kolailla ja vuoroin ravistella ja nimetä kulloisenkin nimipäiväsankarin mukaan myrskyksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 31, 2019, 08:46:30
Haravointi on fantastista!
Haravoidaan Suomi Suureksi!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2019, 08:57:25
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 31, 2019, 08:46:30
Haravointi on fantastista!
Haravoidaan Suomi Suureksi!

Jep :)

Minä suorastaan närkästyin, kun joku henkilö sanoi yhtiökokouksessa, että yhtiössä voisi harrastaa erilaisia talkoita, niin säästyisi rahaa. Hän voisi kyllä osallistua haravointiin. Siinä edellä oli kyllä puhuttu lähinnä kellarikäytävien maalaamisesta.

Onneksi ne innokkaimmat osallistujat yhtiökokouksen kohdan "muut asiat" käsittelyyn, useimmiten unohtavat puheensa viimeistään silloin, kun astuvat kokoustilasta ulos.

Piha-alueemme on niin pieni, että parissa tunnissa se on haravoitu, eikä siitä todellakaan ole jakaa muille :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 31, 2019, 09:22:01
Tajusin että nythän eletään nykyaikaa, joten saamani rintasyöpäseulontatutkimuksen ajan voi siirtää netissä sopivammalle päivälle... Näin ollen minun ei tarvitse mennä sinne treenipäivänä jumalattoman suuren treenikassini kanssa törmäilemään (ja kyllästyä sitten kun joudun odottamaan treenien alkuun pari tuntia siinä välissä). Siirsinkin ajan jo huomiselle niin on sitten alta pois tämäkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 31, 2019, 09:26:42
Joku hötömölöhannu tai koodarikerttu voisi tehdä kännyköihin ja työpaikan tietokoneisiin virtuaalinen marja-ja sienimetsä-sovelluksen. Omien jälkien haravointia unohtamatta parhaille apajille.
Veteraanitasolla pelattaessa, joka puun takana vaanii naapurin otso tai muhis. Harava on myös hieno ase jota harvoin näkee kung fu-elokuvien asevalikoimassa, joka muuten on maataloustyökalujen käytön kauneutta oopperatasolla. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - tammikuu 31, 2019, 09:28:38
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 31, 2019, 08:46:30
Haravointi on fantastista!
Haravoidaan Suomi Suureksi!

Eeeeei!!

Lumitöissä sentään on sellainen etu, että jos tulee oikein helvetikseen lunta, sen rivakka raivaaminen käy punttiksesta (jonne ei siis tarvitse sinä päivänä mennä). Haravointi sen sijaan... yritän tehdä sen vain alta pois niin nopeasti kuin mahdollista. Huh, onneksi siihen on vielä pitkä aika.

Talvella ei oikeastaan hävitys ja entropia lisäänny koska on kuivaa, ja lumikin sulaa sitten pois. Sitä pitää kuitenkin siirtää pois pihalta esim. auton tieltä, joka on sitten lähinnä asennekysymys. Usein pistän päälle ulkotreenivaatteet, ja teen töitä kovalla teholla. Mutta liika on liikaa... Nyt taitaa olla ainakin vuorokauden hengähdystauko siitä hommasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 09:30:52
Mutta eikö haravointi ole ihan vanhanaikaista? Nykyäänhän kehoitetaan jättämään lehdet maatumaan, kenties kerran pari hurauttamaan ruohonleikkurilla päältä?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - tammikuu 31, 2019, 10:05:50
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 09:30:52
Mutta eikö haravointi ole ihan vanhanaikaista? Nykyäänhän kehoitetaan jättämään lehdet maatumaan, kenties kerran pari hurauttamaan ruohonleikkurilla päältä?

T: Xante

Ei niitä voi hiekoitetulle pihalle tai tielle oikein jättää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 31, 2019, 11:03:31
Liekinheittäjä ehkä ratkaisisi sekä lumityö- että haravointiongelman? Nimimerkki liikaa-pelannut-tietokonepelejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 11:11:14
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 10:05:50
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 09:30:52
Mutta eikö haravointi ole ihan vanhanaikaista? Nykyäänhän kehoitetaan jättämään lehdet maatumaan, kenties kerran pari hurauttamaan ruohonleikkurilla päältä?

T: Xante

Ei niitä voi hiekoitetulle pihalle tai tielle oikein jättää.

Joo, tämän vuoksi en suosikaan kummoisia pihateitä, antaa nurmen ja sammaleen vaan kasvaa. Ne tykkää maatuvista lehdistä!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2019, 12:54:22
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 09:30:52
Mutta eikö haravointi ole ihan vanhanaikaista? Nykyäänhän kehoitetaan jättämään lehdet maatumaan, kenties kerran pari hurauttamaan ruohonleikkurilla päältä?

T: Xante

Tätä minäkin olisin ollut mieltä, että lehdet vain pilkotaan nurmikolle.

Syksyllä haravoin asfaltin puhtaaksi pihlajan lehdistä ja marjoista, samoin nurmikkoalueella olevat laatoitukset sekä leikkialueen hiekat. Tuon jälkeen olisi huoltofirman pojat saaneet tulla pilkkomaan lehdet. Mutta nämä tulikin jollain imurikoneella, jolla veivät kaikki hyvät ravinteet mennessään.

Pitääpä tuo ottaa puheeksi, jotta mikä viisaus tuossa on ollut. Imurikone oli kyllä nopeampi kuin leikkuri, joten ajansäästöä varmaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 31, 2019, 12:56:13
Lehtipuhaltimet ovat (sensuroituja kirosanoja tässä), pitävät järkyttävän isoa meteliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2019, 13:05:32
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 31, 2019, 12:56:13
Lehtipuhaltimet ovat (sensuroituja kirosanoja tässä), pitävät järkyttävän isoa meteliä.

Jätin tuossa äskeisessä kertomatta, että toinen huoltomies kierteli lehtipuhaltimen kanssa puiden ja pensaiden alustoja ja kivetysten reuna-alueita häätäen lehtiä keskemmälle imurin saavutettavaksi. Itse asiassa tuskin olisin huomannutkaan koko siivoussessiota, ellei se puhallin olisi ollut käytössä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - tammikuu 31, 2019, 13:18:51
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 11:11:14
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 10:05:50
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 09:30:52
Mutta eikö haravointi ole ihan vanhanaikaista? Nykyäänhän kehoitetaan jättämään lehdet maatumaan, kenties kerran pari hurauttamaan ruohonleikkurilla päältä?

T: Xante

Ei niitä voi hiekoitetulle pihalle tai tielle oikein jättää.

Joo, tämän vuoksi en suosikaan kummoisia pihateitä, antaa nurmen ja sammaleen vaan kasvaa. Ne tykkää maatuvista lehdistä!

T: Xante

No sitten tullaan taas siihen, että kaikki orgaaninen leviää kuin rutto, ja kohta siinä pihassa kasvaa pajukkoa ja punkit ja muut örkit mönkivät pitkin ihoa.

Pitkän aikavälin suunnitelma on luonnollisesti kaataa kaikki lehtipuut ja korvata ne havupuilla, ja maksimoida epäorgaaninen aines pihapiirissä (ja minimoida ruohonleikkuu ja muu sellainen).

Omakotitalossa eläminen on jatkuvaa kamppailua entropiaa vastaan. Mutta en toisaalta edes osaa kuvitella vaihtoehtoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 14:35:57
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 13:18:51

No sitten tullaan taas siihen, että kaikki orgaaninen leviää kuin rutto, ja kohta siinä pihassa kasvaa pajukkoa ja punkit ja muut örkit mönkivät pitkin ihoa.

Pitkän aikavälin suunnitelma on luonnollisesti kaataa kaikki lehtipuut ja korvata ne havupuilla, ja maksimoida epäorgaaninen aines pihapiirissä (ja minimoida ruohonleikkuu ja muu sellainen).

Omakotitalossa eläminen on jatkuvaa kamppailua entropiaa vastaan. Mutta en toisaalta edes osaa kuvitella vaihtoehtoa.

Sulla sitten on varsin iso piha? Meillä kasvaa nurmikkoa, tai "nurmikkoa", on tosiaan aika vahvasti myös sammalta, koivuja ja vaahteraa (joka on aika stana kyllä) ja pientä pensaikkoa. Lievästi sanottuna luonnontilassa kaikki, mutta en mä ole huomannut örkkiarmeijan invaasiota lainkaan...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2019, 15:42:27
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 09:28:38
Lumitöissä sentään on sellainen etu, että jos tulee oikein helvetikseen lunta, sen rivakka raivaaminen käy punttiksesta (jonne ei siis tarvitse sinä päivänä mennä).

Suomeen pölähtää jopa 20 senttiä uutta lunta - Meteorologi: "All in one -tilanne luvassa" (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/054ef67f-d1fc-4bb5-9e2e-d74d7aff1620)

Ei ehkä tarvi vähään aikaan sitten punttisalille mennäkään. Vähän sijainnista riippuu, mutta  vaikuttaa aika painavalta tavaralta, mitä nyt on tyrkyllä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 31, 2019, 15:57:08
Vaikka talven eka hiihtoreissu oli suorastaan tuskaista menoa, niin kyllähän siellä vielä uudemmankin kerran pitäisi päästä käymään, siellä ladulla. Mutta missäs vaiheessa käyt jos aina tulee lunta? Varsinkin järvenjään ladulla sitä parempi mitä enemmän lunta on, ettei porkka pauku ikävästi jäähän. Mutta sateessa ei viitsi lähteä ladulle lipsahtelemaan. Ja toisaalta alle -5 lämpötilat eivät nyt jostain syystä ole himottaneet yhtään, mieluummin hiihtäisin lähes nollan tuntumassa. Varastostakin jaksoin tällä kertaa raahata vain pitopohjat, voideltavat sukset jätin suosiolla sinne. Kuten luistimetkin. Jälkimmäisten kanssa en viitsi alkaa ottamaan yhtä ainukaistakaan riskiä että viikutan selkäni vielä uudemman kerran (luistimia jalkaan repiessä), taikka polveni. Kravaan niin paljon kuin pystyn ja ehdin ennen kuin tulee stoppi tai kyllästyminen. Kaikki muu liikunta tulee kakkosena.

Paitsi sitten kun tulee taas kesä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 31, 2019, 16:46:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 31, 2019, 15:42:27
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 09:28:38
Lumitöissä sentään on sellainen etu, että jos tulee oikein helvetikseen lunta, sen rivakka raivaaminen käy punttiksesta (jonne ei siis tarvitse sinä päivänä mennä).

Suomeen pölähtää jopa 20 senttiä uutta lunta - Meteorologi: "All in one -tilanne luvassa" (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/054ef67f-d1fc-4bb5-9e2e-d74d7aff1620)

Ei ehkä tarvi vähään aikaan sitten punttisalille mennäkään. Vähän sijainnista riippuu, mutta  vaikuttaa aika painavalta tavaralta, mitä nyt on tyrkyllä.
Tää talvi on kuin tehty mun vuosi sitten ostamilleni talvikengille. Viime talvena ei ollut paljoa tarvetta kun lumiset/loskaiset/märät kelit olivat vähäisiä, mutta tänä talvena kun on pitänyt tarpoa aamuisin auraamattomilla teillä tai tulee jatkossa märkiä kelejä niin kyseiset kengät ovat just passelit. Pakkasille tehdyt korkeavartiset veden kestävät bootsit. Jos jotain valittamista pitäisi keksiä niin hieman ovat liukkaat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 31, 2019, 17:34:08
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 13:18:51
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 11:11:14
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 31, 2019, 10:05:50
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 31, 2019, 09:30:52
Mutta eikö haravointi ole ihan vanhanaikaista? Nykyäänhän kehoitetaan jättämään lehdet maatumaan, kenties kerran pari hurauttamaan ruohonleikkurilla päältä?

T: Xante

Ei niitä voi hiekoitetulle pihalle tai tielle oikein jättää.

Joo, tämän vuoksi en suosikaan kummoisia pihateitä, antaa nurmen ja sammaleen vaan kasvaa. Ne tykkää maatuvista lehdistä!

T: Xante

No sitten tullaan taas siihen, että kaikki orgaaninen leviää kuin rutto, ja kohta siinä pihassa kasvaa pajukkoa ja punkit ja muut örkit mönkivät pitkin ihoa.

Pitkän aikavälin suunnitelma on luonnollisesti kaataa kaikki lehtipuut ja korvata ne havupuilla, ja maksimoida epäorgaaninen aines pihapiirissä (ja minimoida ruohonleikkuu ja muu sellainen).

Omakotitalossa eläminen on jatkuvaa kamppailua entropiaa vastaan. Mutta en toisaalta edes osaa kuvitella vaihtoehtoa.

Ruohonleikkurihan on kaikkein näppärin vehje niiden lehtien hallintaan. Jos nurmikko kasvaa kunnolla, niin kyllä ne lehdet sinne kesän mittaan uppoaa näkymättömiin. Nurmikolle jättäminen - mielellään leikkurilla silputtuna on malli, jolla on jopa oma nimi: pintakompostointi. Se siis ei ole mitään laiskuutta. Erilaisilta hiekkateiltä taas haravointi on niin kevyttä, ettei siitä isoa vaivaa ole.

Itse sain tuossa jokin aika sitten uhkaavasti pahentuneen tenniskyynärpään parannettua syksyn lehtiä haravoimalla. Hyödyllistäkin siis tuo homma voi olla. Mutta jos ei siedä mitään elävää, kannattaa pistää koko piha asfaltille - tai muuttaa kerrostaloon keskikaupungille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - helmikuu 01, 2019, 02:01:20
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 31, 2019, 17:34:08
Mutta jos ei siedä mitään elävää, kannattaa pistää koko piha asfaltille

Asfaltti vaatii niin massiivisen ja perusteellisen pohjatyön, että ei oikein ole järkevää. Kaikki on mietitty!

Mutta uutta sepeliä voisi ajaa ensi kesänä, sellaista vähän hienompaa mikä tekee haravoinnista hieman miellyttävämpää. Sitten vielä pari täsmäiskua pahimpiin vihollisiin (pari vaahteraa ja tammea). Kyllä se siitä vielä taipuu.

Uudet sääennustukset kertovat, että maailma loppuu viikonloppuna. Tapahtuu jonkinlainen mystinen siirtymä ja todellisuuden repeämä, jonka seurauksena taivaankansi aukeaa ja lunta sataa ainakin viisi senttiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 01, 2019, 08:31:37
Niinhän se taas tekee, tuiskuaa koko maailman loppuunsa. Ennen uskottiin, että kova, kunnon talvi merkitsee lämmintä kesää, mutta juuri nyt on vaikea uskoa mihinkään optimistiseen. Ja eiköhän ilmastonmuutokset ole pilanneet tonkin jutun.

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 01, 2019, 08:53:47
            ^^
Asvaltti voi jäätyessään olla kovin liukas, varsinkin jos päälle on vielä satanut ohut lumikerros.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 01, 2019, 11:35:14
 En keksi mitään kirjoitettavaa muuta kuin sen, että en keksi mitään kirjoitettavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 01, 2019, 23:22:41
Menin viiden jälkeen ip nukkumaan tarkoituksenani ottaa torkut ennen kuin lähtisin illalla elokuviin, jonne pitäisi ehtiä kahdeksaksi. Minulla oli ennakkoon ostettu lippu. Säpsähdin hereille n. klo 19.40. Tiesin, että pistämällä töpinäksi voin ehtiä Kaisaniemen Kinopalatsiin. Piti vaihtaa kotivaatteet ulkovaatteisiin ja sitten sännätä kadulle. Tuli raitiovaunu sopivasti kohdalle; pääsin sillä muutaman pysäkinvälin. Matka sujui jopa niin sutjakkaasti, että minulla oli hetki aikaa odottaa ennen kuin katsojat päästettiin saliin. Olin ennen torkkuja ajatellut panna herätyksen päälle, mutten viitsinyt tehdä niin. No, lopulta sisäinen kello huolehti asiasta kuitenkin. 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 02, 2019, 00:11:12
Onko Amore koskaan nukahtanut elokuvissa? Minulle on käynyt niin useita kertoja. Nukahdin jopa kesken James Bondin ryminäkohtauksen.

Mietin tässä juuri, milloin olen käynyt viimeksi elokuvissa. Siitähän taitaa olla jo vuoden verran tai ylikin. Filmi oli Blade Runner 2. Ensimmäisen kävin katsomassa aikoinaan Bristolissa. Näin tuolloin lehdessä elokuvailmoituksen ja ajattelin, että ehkä se on jotain scifiä, joten käynpä katsomassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 02, 2019, 00:26:00
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 02, 2019, 00:11:12
Onko Amore koskaan nukahtanut elokuvissa? Minulle on käynyt niin useita kertoja. Nukahdin jopa kesken James Bondin ryminäkohtauksen.

Ei ole koskaan käynyt nukahtamista elokuvissa, koska en pysty nukahtamaan istuallani. Tv:n äänessä saatan nuokkua, mutta siinäkin heti nukahtamisen hetkellä säpsähdän hereille, koska meinaan pudota tuolilta. En käsitä, miten ihmiset voivat nukkua istuma-asennossa.

Muuten olen kyllä oikein hyvä nukkumaan. En heräile pamahduksiin, naapureiden kolinoihin, musiikkiin, en välttämättä edes ovikelloon. Mutta on yksi ääni, johon herään helposti: lumiaura. Kun katuja aurataan yöllä, sama kone pörrää kulmilla pitkään ja tuottaa matalataajuista murinaa, johon herään ja jonka kuuluessa minun on vaikea nukahtaa uudelleen. Lumettomana aikana jokin lakaisukone on samanlainen häiritsijä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 02, 2019, 07:29:38
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 02, 2019, 00:11:12

Mietin tässä juuri, milloin olen käynyt viimeksi elokuvissa. Siitähän taitaa olla jo vuoden verran tai ylikin. Filmi oli Blade Runner 2. Ensimmäisen kävin katsomassa aikoinaan Bristolissa. Näin tuolloin lehdessä elokuvailmoituksen ja ajattelin, että ehkä se on jotain scifiä, joten käynpä katsomassa.

No sinähän se alvariinsa elokuvissa hyppäät. Omasta leffareissustani on ehkä parikymmentä vuotta. :)

Syitä käymättömyyteen on useita. Ensinnäkään en ole mitenkään viehättynyt siitä, että menen johonkin paikkaan katsomaan elokuvaa, jonka aika pian voi katsoa kotonakin, jos siltä tuntuu. Pari viimeistä leffakokemusta oli tuskallisia, sillä minusta on epämiellyttävää, että äänet on niin kovalla, että ne tuntuu pahimmillaan värinänä sisuskaluissa, mutta muuten vain sattuu korviin. Leffareissuun pitäisi varustatua korvatulpilla. Sitten on vielä tuo nukahtaminen. Pystyn sen tekemään kovassa metelissäkin. Pimeä tila ja vahvat välkkyvät värit käyvät silmiin, joten niitä pitää välillä lepuuttaa ummistamalla ne. Se on sitten menoa hyvin nopeasti. Kotimatka juuri heränneenä vielä unenpöpperöisenä ei ole mukavaa.

Nukahtaminen kesken elokuvan käy kyllä kotonakin, vaikka miten olisin innostunut katsomisesta. Onneksi telkusta tulee niin paljon uusintoina elokuviakin, että muutamalla katselukerralla yhteensä saan lopulta katsottua elokuvan kokonaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 02, 2019, 08:49:43
Minulla on varsin tarkka sisäinen herätyskello. Jos en ole yliväsynyt tai kipeänä, herään muutaman minuutin tarkkuudella haluaamani aikaan. Jonkin erityissyyn kuten reissuun lähtemisen vuoksi vekkari on varmuuden vuoksi viritettynä. Niin tänäkin aamuna. Heräsin kuitenkin normaalisti omia aikojaan n 5 minuuttia ennen kelloa. Lähtöpuuhat vastaavasti myös sujuivat vanhalla kaavalla eli ensin ei tapahtunut mitään, sitten paniikkipakkaaminen ja menoksi.

Muoks. Näin reissun päällä kirjoittelen tabiskalla. Tässä on joku tekstin automaaginen korjaus. Aina ei muista katsoa mitä kone luuli minun tahtovat kirjoittaa, joten viesteissä saattaa esiintyä normaalia enemmän outouksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 02, 2019, 11:11:37
Eilen kaupasta tullessani huomasin, että henkilöauto on jumittunut pihatielle, kun kaupungin aura-auto oli ajanut tien poikki jumalattoman lumivallin. Kumma, että ajoitus ei tunnu ikinä osuvan kohdalleen ja meidän huoltoyhtiö ehtii putsata tiet juuri ennen kuin kaupunki tulee ne tukkimaan.

Joka tapauksessa valli oli niin selvä, että vain vailla harkintakykyä oleva siihen hurauttaa autollaan. En ollut sillä tuulella että olisin jaksanut mennä apuun toiselle puolelle pihaa, vaan jatkoin kotiin. Ehkä olisi pitänyt, sillä vielä puolen tunnin kuluttua autoa siinä irroiteltiin ja vihdoin jonkun hinausavulla se siitä lähtikin. Tai, tuskin minä siinä olisin voinut muuta tehdä kuin ihmetellä, sillä se auto näytti olleen ihan alustaa myöten jumissa -ikään kuin napa kivellä.

Sen verran asia kuitenkin jäi kiusaamaan, että tänään lähdin aamusta lapiohommiin, kun tuon lisäksi roskakatoksen oven edustassa on niin paksulti tiukkaan tallaantunutta lunta, että ovi aukeni huonosti ja kulkuväylä oli hyvin liukas. Monesti ainakin itse vien roskia joissain pikkukengissä, jotka on helppo tuikata jalkaan ja niissähän ole mitään kitkapohjia.

Niin sitten hakkasin lapiolla sitä paakkuuntunutta lunta roskiksen edustalta, raivasin kaikki kolme ajoväylää auki pihateiden risteyksistä ja vielä jokaisen kuuden rapun edustat putsasin kunnolla asfalttiin asti ja hiekotin ne. Tälle päivälle on ennustettu uutta lunta ja nyt kun pohjat on siivottu, uusi lumi on helppo siivota kunnolla pois riippumatta siitä, missä muodossa se tulee.

Pieni moka tapahtui lähtiessä. Olin jo ulkovaatteissa, kun muistin, etten ollut muistanut syödä mitään. Aamuisin ei vaan ole nälkä, mutta tuollaiseen ponnistukseen lähtiessä pieni kourallinen pähkinöitä olisi ollut tarpeen. Sen huomasin noin puolessa välissä urakkaani, kun tuli hiukan heikko olo.

Luulenpa, että pian on käsivarret kipeänä ja nyt olisi viisainta imuroida ennen kuin väsy ja kipu iskee. Muuten voi jäädä viikonloppusiivous tekemättä tältä päivältä. Mutta olisiko se toisaalta niin suuri vahinko? :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - helmikuu 02, 2019, 11:16:35
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 02, 2019, 08:49:43
Minulla on varsin tarkka sisäinen herätyskello. Jos en ole yliväsynyt tai kipeänä, herään muutaman minuutin tarkkuudella haluaamani aikaan. Jonkin erityissyyn kuten reissuun lähtemisen vuoksi vekkari on varmuuden vuoksi viritettynä. Niin tänäkin aamuna. Heräsin kuitenkin normaalisti omia aikojaan n 5 minuuttia ennen kelloa. Lähtöpuuhat vastaavasti myös sujuivat vanhalla kaavalla eli ensin ei tapahtunut mitään, sitten paniikkipakkaaminen ja menoksi.
Sama juttu, mutta minulla kuvio vaihtelee. Välillä on pitkiäkin jaksoja jolloin herään aina ennen herätystä, välillä taas ei olisi millään myöhästymättä ilman. Ei minulla kokemuksen mukaan silti pitkälle yli menisi, vaikka pommiin nukkuisinkin. Puoli tuntia, korkeintaan tunti. Nyt olen nukkunut viime syksystä asti niin, että herään kuin kello, ilman herätyskelloa. On sellainen vaikutelma, että tilanne on suorassa suhteessa siihen, miten merkitykselliseksi elämäntilanteensa kokee. Näinä päivinä on mielenkiintoista ja paljon henkistä+kirjoitustyötä, olen sillä tavoin virittyneessä mielentilassa.
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa
Muoks. Näin reissun päällä kirjoittelen tabiskalla. Tässä on joku tekstin automaaginen korjaus. Aina ei muista katsoa mitä kone luuli minun tahtovat kirjoittaa, joten viesteissä saattaa esiintyä normaalia enemmän outouksia.
Heh! Jos sieltä tulee jotain erityisen hilpeitä, jätä teksti silleen ja täällä koitetaan sitten arvailla, että mitä sinun oli tarkoitus kirjoittaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 02, 2019, 11:27:18
Ollaan kaupungissa pitkästä aikaa. Täällä on paremman puoliskon maalaiskyvyille käyttöä autojen kanssa, milloin perkaa lumikinoksesta, milloin käynnistää. Sanoo, että täällähän on miehelle hommia :)

Pitää varmaan viedä pitsalle.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 02, 2019, 11:30:35
Nuori mies tuli rappukäytävästä ulos ja näki minut lapioimassa lunta.

- Lumitöissä vai?
- Joo, vähä.

Siinä on suomalaista small talkia kukkeimmillaan :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 02, 2019, 11:34:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 02, 2019, 11:30:35
Nuori mies tuli rappukäytävästä ulos ja näki minut lapioimassa lunta.

- Lumitöissä vai?
- Joo, vähä.

Siinä on suomalaista small talkia kukkeimmillaan :D

'Luomistahan' tuo yllä oleva oli - kai?

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 02, 2019, 11:36:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 02, 2019, 11:30:35
Nuori mies tuli rappukäytävästä ulos ja näki minut lapioimassa lunta.

- Lumitöissä vai?
- Joo, vähä.

Siinä on suomalaista small talkia kukkeimmillaan :D

Täsmälleen.

Mentiin eilen ulos, nuori nainen itki vuolaasti.

Kysymys: Ei lähe?
Vastaus: yyyyyyyyyy
Vastaus: äläs...ootaas....

Temppuja pari, hyräyhdys

: kato lähtee se aina...autot on tämmöisiä (lohduttavalla äänellä)

Brutto ymmärtänee.

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 02, 2019, 11:45:52
Kielemme on niin ilmaisuvoimaista, että aina ei ei ole tarpeen pitkästi jaaritella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 02, 2019, 11:48:47
Kerrankin kunnolliset yöunet takana, ihanaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 02, 2019, 11:58:29
Jatketaan tuota suomalaisen small talkin rönsyä:
ISMO | NO NIIN - Suomen tärkein sana (https://www.youtube.com/watch?v=9EWMlCusxjQ)
Suomalaisten small talk | ISMO LEIKOLA @ Stand Up! (https://www.youtube.com/watch?v=9ldYCbrbmJA)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 02, 2019, 20:16:11
Tänään pudotin 60m3 lunta katoilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - helmikuu 02, 2019, 20:24:47
Minä puolestani olen ollut (Todella pitkästä aikaa) alkuviikosta asti kipeä. Olisi paljon töitä, mutta ei niistä oikein tullut kuumeessa ja flunssassa mitään. Nyt ryyppään. Muuten alkaa olla jo ohi, mutta yskä on edelleen sitkeälimaista, ja repivää. Minä tämän myrkytän JUMALAUTA!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 02, 2019, 20:26:53
Giniini on toimiva lääke räkä- ja kuumetauteihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - helmikuu 02, 2019, 21:16:02
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 02, 2019, 20:26:53
Giniini on toimiva lääke räkä- ja kuumetauteihin.
On, on. Nyt on kuitenkin Puolustuslaitos Viinaa. Sitä samalla reseptillä tehtyä, kuin aikoinaan tarjottiin Marskin synttäreillä rintamamiehille. Pullokin on niin autenttinen, kuin se moderneilla viivakoodeilla ja lakisääteisillä merkinnöillä voi olla. Leikattu Konjakki oli se toinen Puolustuslaitoksen tekele, mutta sitä ei nyt ole. Mutta kyllä tälläkin pöpöt lähtee!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 02, 2019, 22:26:48
Tämä oli harvinaisen mukava päivä. Kunnes sitten muuttui ihan paskaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 03, 2019, 09:20:26
Olisi sittenkin pitänyt eilisten lumitöiden jälkeen tehdä "samaan hikeen" viikkosiivous. Nälkä kuitenkin vei voiton ja lounaan jälkeen sitten siivousinspiraatio oli tipotiessään.

Nyt yritän herätellä innostustani ja on kyllä vaikeampaa kuin eilen olisi ollut ottaa itseään niskasta kiinni. Oikea olkavarsi ja kylki ovat kipeänä eilisestä rehkimisestä. Mutta eiköhän tuollaiset rasituksen aiheuttamat pienet lihaskivut ja -jäykkyydet parhaiten lähde sillä, millä ne on tulleetkin. Ehkä palkitsen itseni ajatuksella, että juuri nyt on hyvä aloittaa, sillä yläkerran naapurit olivat äänekkäästi hereillä vielä puolen yön jälkeen. Muutama napakka napsautus imurilla makuuhuoneen patteriin menee kiitokseksi eilisestä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 03, 2019, 12:09:04
Toivottavasti Hipillä on tehokas ( kovaääninen) pölynimuri   ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 03, 2019, 12:58:34

Talvi taitaakin olla paras vuodenaika. Tässä on jotain eksotiikkaa. Aivan erilaiset metsät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 03, 2019, 13:34:59
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 03, 2019, 12:09:04
Toivottavasti Hipillä on tehokas ( kovaääninen) pölynimuri   ;D

Ei ole kovaääninen. Ääni ei kovin hyvin kuulu naapuriin etenkään imurin ääni yläkertaan.
Sen sijaan päätin kyllä imuroida tavallista huolellisemmin makuuhuoneiden patterit :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 04, 2019, 16:20:44
Tänään oli oikein mukava päivä töissä. Sain kaksi työtehtävää asiakkaalle testattavaksi. Toista asiakas ei odottanut varmaan vielä täksi päiväksi kun lupasin sen viime viikolla tarpeeksi epätarkasti, että "saan sen ensi viikolla testiin". Samaten sain yhden uuden projektin aikatauluarvion tehtyä esimiehelle, seuraavan palaverin pohjaksi. Kun kaikki sujui tänään kuin rasvattu, tietää tämä sitä, että huomenna on valtavasti korjailtavaa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - helmikuu 04, 2019, 16:33:26
Aina välillä uros nousee ylös katsoakseen, olisiko naaraita ilmaantunut.
Yleensä ei ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 04, 2019, 18:47:18
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 04, 2019, 16:20:44
Tänään oli oikein mukava päivä töissä. Sain kaksi työtehtävää asiakkaalle testattavaksi. Toista asiakas ei odottanut varmaan vielä täksi päiväksi kun lupasin sen viime viikolla tarpeeksi epätarkasti, että "saan sen ensi viikolla testiin". Samaten sain yhden uuden projektin aikatauluarvion tehtyä esimiehelle, seuraavan palaverin pohjaksi. Kun kaikki sujui tänään kuin rasvattu, tietää tämä sitä, että huomenna on valtavasti korjailtavaa :)

Taisit tehdä oikean tuottavuusloikan :-).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 04, 2019, 20:16:42
Ilotulitus poksuu Töölönlahdella. On alkamassa kiinalaisen horoskoopin mukaan sian vuosi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 05, 2019, 07:54:07

Haluu kirjoitusvirheiden suojelua.

Viestejä ei saa muokata, ellei välttämätöntä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 05, 2019, 12:42:57
Tunnelmat ovat niin pohjamudissa kuin olla ja voi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 05, 2019, 12:45:55
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 05, 2019, 12:42:57
Tunnelmat ovat niin pohjamudissa kuin olla ja voi.

Toivottavasti ei kuitenkaan pääsääntöisesti foorumikirjoittelun vuoksi. Täällä olemista ei kannata ottaa niin vakavasti, eikä kenenkään meistä puheista itseensä - vaikka turhahan se on tunneasioissa näinkään neuvoa, ne ovat mitä ovat.

Mutta kun muistaa, että rajallisina kyvyiltämme täällä kaikki olemme, niin toiv. helpottaa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 05, 2019, 13:13:55
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 05, 2019, 12:42:57
Tunnelmat ovat niin pohjamudissa kuin olla ja voi.

Minulla taas asiat alkaa olla päin helvettiä mutta fiilikset on yllättävän kohtalaiset. Minusta on tullut resistentti suurille vastoinkäymisille vuodesta 1991 lähtien. Olen saanut niin voimakasta siedätyshoitoa, että mikään ei enää oikein tartu, sillai.

Lisäksi olen huomannut, että jos jotenkuten pääsee, nytkyttämällä edes, aikajanalla eteenpäin, niin ei huono.

Kirjailija Mäkelä lausuu hienosti kirjoituksessaan:
Lainaus käyttäjältä: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kun-lahdin-kirurgin-luota-han-taysin-tuntematon-ihminen-halasi-minua-kuin-hyvastijattona-auschwitzin-portilla/Kun taiteilijatoverini valitti, ettei saanut taiteilijaeläkettä ensimmäisellä kerralla ja muutenkin elämä sorsi, uimahallin vesi oli liian kylmää, tokaisin: minulla on maksasyöpä. Jo meni hiljaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 05, 2019, 21:51:54
Käväisin paikkakunnalla A (tai B, miten niitä nyt nimittää). Laahauduin lumikengät jalassa ja iso lumilapio kädessä kohteeseen ja tein lumihommia. Pudottelin lunta erään hökötyksen päältä, jonka sisällä kärvistelee vanha Volkkarini. Pelkään, että lumikuorma litsaa auton. On pitänyt tehdä jo vuosien ajan uusi koppi, mutta muut asiat ovat aina menneet edelle. Taas päätin tehdä, mutta en taida itsekään uskoa.

https://ibb.co/rwsghcw

Uskomisesta puheen ollen tuntuu vieläkin uskomattomalta, että sain autolle katsastuksessa vuoden luvallista ajoaikaa. Ajaminen tosin saattaa loppua milloin tahansa, koska kytkimen luistaminen on pahentunut. Toivottavasti joku vielä korjaa noin vanhoja autoja. Oven sisältä löytyi muoviosa, jossa oli tehtaan päivämäärä joulukuulta 1994. Auton ikä on siis aika tarkasti selvillä. Se on otettu käyttöön helmikuussa 1995.

Toinen asia, mihin en ole vielä täysin tottunut, on se, että autoon pääsee normaalisti sisälle ovenkahvasta vetämällä. Melkein vuoden ajan piti ryömiä vastakkaiselta puolelta sisälle ja avata etuovi sisältä päin. Joskus hyvällä tuurilla sen sai auki saman puolen takaoven kautta, mutta kyseisen oven keskuslukitus ei useimmiten toimi, joten ovi oli ja pysyi lukossa, ellei lukkoa sisäpuolelta aukaistu.

Kaduttaa hieman se, että tuhlasin 30 euroa ajovalojen polttimoihin. Ne eivät tunnu kirkkaammilta kuin aikaisemmat vaan himmeämmiltä. Katsastaja ei edes vilkaissut lamppujen sisälle. Katsoi vain jollakin laitteella suuntaukset. Lamppujen heijastimet ovat ruosteessa, ja auton valot ovat tästä syystä surkeat. No, uuden umpiot on ostettu, joten vaihdan ne joskus.

Koen omantunnonvaivoja siitä, että en ole auttamassa vauvelin hoidossa. Tuntuu, että minulla olisi tietotaitoa, Ainakin saan sen rauhoittumaan ja nukahtamaan helposti. Ratkaisu, että en ole paikalla, ei ole minun, joten ei kai syyllisyyttä silloin tarvitsisi kokea. Ehkä se ei ole syyllisyyttä vaan huolta siitä, jaksaako lapsen äiti yksin pitkät päivät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 06, 2019, 09:58:42
En ole erikoisemmin kiinnostunut rääpimään jonkun edesmenneen elämää välittömästi kun ruumiskin vielä makaa ruumishuoneella, mutta kyllähän sitä tietysti feministinä miettii että jos nainen tekisi kaikkea samaa kuin tämä tietty edesmennyt, niin noinkohan pidettäisiin suurenakin sankarina ja tykillä ampumisen arvoisena. Siis oletetaan että meillä olisi akka joka on ansioitunut maailmankuuluisuuteen asti, mutta sitten tapaa jännästi ottaa matsia elämänkumppaneidensa kanssa taikka tyrkätä porukkaa rusupuskiin yms. Alkaa stripata ja kiekuu jotain paskoja biisejä levylle. Ja juo, juo ja taas kerran juo.

Nyt en äkkiseltään saa kyllä yhtään tämmöistä naista mieleeni joka olisi ollut juoppo ja jota silti arvostettaisiin. Ehkä yksi laulajatar korkeintaan olisi moinen?

Ihmettelen todellakin että miten miesten alennustilat ja rypemiset kummasti nekin tuovat sädekehää pään ympärille. Sekä sankaruus että antisankaruus ovat aah ja ooh. Nainen ei taida kyetä kumpaankaan, koska eihän nyt nainen, heh heh heh...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 06, 2019, 10:12:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 06, 2019, 09:58:42Ihmettelen todellakin että miten miesten alennustilat ja rypemiset kummasti nekin tuovat sädekehää pään ympärille. Sekä sankaruus että antisankaruus ovat aah ja ooh. Nainen ei taida kyetä kumpaankaan, koska eihän nyt nainen, heh heh heh...

Jos nainen myy samalla tavoin, niin voi kelvata. Samoin jos myy hänen nostatuksensa, jopa kuoleman jälkeen.

Asian voi liittää toiseen kategoriaan, johon nainen on samassa suhteessa kuin miehetkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 06, 2019, 16:16:48
Eräs henkilö kyseli minulta vuodenvaihteessa Facebookissa tietoa ja kuvia eräästä aiheesta, josta hän ilmoitti tekevänsä kirjan. Vastasin minkä pystyin ja annoin kuviani hänen käytettäväkseen. Kun hän nyt ilmoitti, että kirja on valmis, ja että kiinnostaako minua, katsoin kohteliaisuuden edellyttävän, että vastaan myöntävästi. Eli totta kai kiinnostaa, ja missä kirjoja on myytävänä.

Kävi ilmi, ettei kyseessä ollutkaan oikea kirja vaan itse tehty Ifolor kuvakirja. Tuo henkilö vastasi, että hän voi varata yhden minulle. Hinta on 50 euroa.

Miten selviän irti tästä asiasta joutumatta ostamaan viidellä kympillä kyseistä kirjaa ja loukkaamatta tyyppiä, jos en osta sitä. En nimittäin halua ostaa viidellä kympillä minkäänlaista kirjaa. Tuollainen hinta on täysin kohtuuton minun budjetissani. Yleensä ostelen "Kirjatorilta" (tai mikä näiden myymälöiden nimi onkin) poistokirjoja, joissa ehdoton hintakatto on 20 euroa, enkä tätäkään hintaa maksa ellei kyseessä ole todella kovasti haluamani teos. Minulle kelpaava hinta on kymppi tai vähemmän. Siitä ylöspäin ostokriteerini tiukkenee.

Ehkä en vastaa enkä kommentoi enää mitenkään. Tuo ihminen ei onneksi ole henkilökohtainen tuttavani vaan pelkkä Facebook-tuttavuus. En tiedä, olenko koskaan tavannut häntä. Joissakin yleisötapahtumissa tulee joskus joku tuntematon ihminen juttelemaan, eivätkä nämä ihmiset jää mieleen. Olen siis voinut tavata tuon henkilön joskus. Tai en ole?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 06, 2019, 16:33:10
Koska olet antanut kuviasi käytettäväksi, vähintä mitä voi odottaa olisi saada kirja ilmaiseksi. Jos ei semmoista kehtaa vaatia, niin sitten vaan toteaa että tiukka talous, ei pysty, ei kykene.

Yhdelle lehtimyyjälle kerran sanoin ettei ole varaa tilata heidän lehteään. Sekään ei sitten ollut sillä selvä, myyjä alkoi muka-ymmärtäväisenä mainostaa miten heidän lehtensä on vähäosaisen asialla. Noille ei voi muuta tehdä kuin huudahtaa että en tilaa, kiitos ja näkemiin, ja sulkee puhelimen.

Nykyään en tosin vastaa outoihin numeroihin enää ollenkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 06, 2019, 22:13:37
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 06, 2019, 09:58:42
Siis oletetaan että meillä olisi akka joka on ansioitunut maailmankuuluisuuteen asti, mutta sitten tapaa jännästi ottaa matsia elämänkumppaneidensa kanssa taikka tyrkätä porukkaa rusupuskiin yms.

Jos mies hakkaa vaimon, se on miehen syy. Jos vaimo hakkaa miehen, se on miehen syy.

Mitä tuohon kuvakirjaan tulee, niin taidan unohtaa koko asian. Valokuvat, jotka mainitsin, eivät olleet minun ottamiani vaan ikivanhoja tekijänoikeusvapaita kuvia, joita on kertynyt sieltä täältä, ja joita olen kopioinut ja pannut Facebookiin. Kohteliaisuudesta tuo henkilö kysyi, voiko niitä käyttää, jolloin vastasin ainoalla mahdollisella tavalla että joo. Ja vaikka ne olisivat olleet minun ottamianikin, en olisi vastustanut niiden käyttämistä. Olen nimittäin aika liberaali näissä jutuissa. Eli minkä verkkoon panen, niin menkööt. Korkeintaan jos joku Hesari käyttäisi otoksiani mainoskuvissa, voisin kiinnostua asiasta taloudellisessa mielessä. No, tällaista ei tapahdu.

Tämä kuuluisi oikeastaan hiihtoketjuun, mutta toteanpahan tässä, että käväisin pienellä lenkillä juniorin kanssa. Vanhat antiikkisukseni eivät luista, kun pakkanen lähentelee viittätoista, joten hiihtäminen on hidasta laahustamista sukset jalassa. Vähän lämpimämmällä säällä se on sauvakävelyä sukset jalassa. Jossakin muutaman miinusasteen lämpötilassa alkaa jo vähän olla luistoa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 07, 2019, 07:44:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 06, 2019, 22:13:37
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 06, 2019, 09:58:42
Siis oletetaan että meillä olisi akka joka on ansioitunut maailmankuuluisuuteen asti, mutta sitten tapaa jännästi ottaa matsia elämänkumppaneidensa kanssa taikka tyrkätä porukkaa rusupuskiin yms.

Jos mies hakkaa vaimon, se on miehen syy. Jos vaimo hakkaa miehen, se on miehen syy.

Ja kenen syy on, kun mies puukottaa miestä selkään?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 07, 2019, 09:24:03
Olipas jännä yhteensattuma. Tsekattuani teksti-tv:stä uutiset jäin vielä vikuilemaan randomisti tv-kanavia. Yhdellä kanavalla oli menossa joku Naimakaupalla alttarille, vai mikä se nyt olikaan nimeltään. (Olletikin) USA:n mustalaiset kertoivat että mustalaispoika ei saa naida kuin mustalaistytön. Lähdettiin sitten perheen joukolla rannalle ja ennen lähtöä nainen kertoi että mustalaisnaisen pitää pukeutua vaatimattomasti ja bikineitä ei saa käytää. Naisilla oli jonkinlainen kietaisuvaate yllään; olkapäät olivat paljaana ja vaatetta pitivät yllä naruolkaimet. Kauhean peittävät kuteet heillä ei siis ollut, mutta ei kumminkaan uima-asuksi luokiteltavissa olevat. Kun päästiin rannalle kamera esitteli ei-mustalaisnaisten perseitä keikkumassa, ja mustalaisnainen sanoi että tämän vuoksi he opettavat poikiaan kotona, etteivät nämä menisi ja naisi valkolaisnaista.

Hyppäsin toiselle kanavalle ja siellä oli menossa joku tv-sarja jossa jakson aiheena oli se että kiinalaisen perheen äiti tykkäisi kyttyrää jos saisi tietää että poikansa seurustelee ei-kiinalaisen tytön kanssa.

Se että vanhemmat painostavat lapsiaan ottamaan puoliso omasta etnisestä ryhmästä... eikös se ole rasismia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 07, 2019, 09:53:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 07, 2019, 09:24:03

Nykyisin sitä voi kutsua silläkin nimellä. Vanhemmat haluavat suojella lapsiaan ja oma kulttuuri on tuttuna turvallisemman tuntuista uusiin ja outoihin kulttuureihin verratessa.
Aika luonnollista (nationalismia) sitä on kulttuurit yleensäkin, toisilla vain tiukemmat säännöt.

Isovanhemmat varmaan haluaisivat myös olla tulevien "mukeloitten" elämässä mukana ja vieraaseen kulttuuriin naidut omat lapset voivat muuttaa kauemmaksi, eikä tiedetä jatkuuko se vanhemmuus-suhde.

Mustalaisillakin on tiiviit perhesuhteet ja varmaan se on heidän voimavaransa muuta yhteiskuntaa vastaan, kun ovat tulleet vieraina moniin maihin eikä heidän elämätapaansa ole kovin helposti hyväksytty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 07, 2019, 09:58:46
Hömppäkanavilla kun tulee näitä prameita mustalaishäitä ihme kuteineen, hääasuun panostaminen tietysti selittyykin sillä että jatkossa pitää olla vaatimaton. Tosin eipä nuo naidutkaan USA:n mustalaisnaiset missään juuttisäkissä taida kulkea. Mutta olisi mielenkiintoista kumminkin kuulla mitä he ajattelevat Skandinavian mustalaisnaisten perinnekuteista. Niistä mitä siis naidutkin käyttävät ja jokaikinen päivä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 07, 2019, 10:06:40
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 07, 2019, 09:58:46
Hömppäkanavilla kun tulee näitä prameita mustalaishäitä ihme kuteineen, hääasuun panostaminen tietysti selittyykin sillä että jatkossa pitää olla vaatimaton. Tosin eipä nuo naidutkaan USA:n mustalaisnaiset missään juuttisäkissä taida kulkea. Mutta olisi mielenkiintoista kumminkin kuulla mitä he ajattelevat Skandinavian mustalaisnaisten perinnekuteista. Niistä mitä siis naidutkin käyttävät ja jokaikinen päivä.

Niin nuoret naiset tekevät valinnan aikaisintaan 15 vuoden iässä alkavatko käyttää mustalaisnaisen vaatetusta kaikkine prönsyineen. Sen jälkeen se käyttö on pakollista kultuuriperinteen mukaan. Kaikkihan eivät siihen nykyään ala.

Tuo kerrottiin joskus telkussa. Kunta yleensä kustantaa tuon vaatetuksen, kun se on ilmeisen oleellinen identiteettikysymys ja nuoren itsetunnon kannalta tärkeä. Ainakin tuon ensimmäisen vaatetuksen.  (siittä voi olla lakikin, en kyllä aio tarkistaa)

Silloin puhe oli muistaakseni markoista ja puvun hinta viiden tonnin paikkeilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 07, 2019, 10:19:59
Minäkin muistan jostain lukeneeni sossun sääntöjä että kansallispuvun hankkimiseen annetaan tukea.

Tuntuu kummalta tuollaiset pakkopullat että kun kerran vedät hynttyyt yllesi niin niitähän pidät loppuelämäsi. Miksei voisi valita tilanteen mukaan? Vaikkapa juhlatilaisuuksiin perinnekuteet. Muuten ihan normaalit, ettei elämä ole älyttömän hankalaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 10:28:07
Jäin tätä miettimään "Besserin" löydöksen vuoksi, kun se ohjasi omaan nurinaani.

Aikoinaan duunissa kävi kehotus tulla kahvihuoneeseen kun joku tarjosi torttua tms. Näin siivoajan ja kehotin häntäkin tulemaan mukaan. Hän alkoi nurisemaan (sic) että ei hän voi tulla sinne niiden-ja-niiden joukkoon. Pidin sitä kovin kummallisena. Ehkä kun olen itse pullalle perso eli jos ilmaiseksi tarjotaan herkkuja, kiskon napani niin täyteen että naukuu, en suotta kursaile mennä vaikka pippien ja pappien sekaan. Mutta vanhempana olen oppinut ymmärtämään tietynlaista "alemman väen alemmuuskompleksia". Onhan sitä itsellänikin. Kotoa sen jo oppi kun äiti vähätteli ja haukkui itseään, ja joskus toisiakin (näiden selän takana). Isä sensijaan kuvitteli itsestään varmaan vaikka mitä, mutta paskahousujuopon elämällään esitti sellaisen ihmisen alennustilan konkreettisesti että kyllähän siinä semmoinen olo jäi että kovin on vaatimaton tämä taustani. Ja ei minustakaan sitten "mitään" tullut.

Mutta sama se. Jotenkin se vain joskus tuottaa sellaisia ällöttäviä katkeruuden ja kaunan tunteita kun huomaa että riekkuvat, itsestään kovaa meteliä pitävät ihmiset saavat kaiken elostelunsa ja mekastuksensa myötä itselleen jonkinlaista meriittiä. Sama se että onko se hyvää vain huonoa mainetta, mutta mainetta on kuitenkin. Minut kun on yritetty kasvattaa kunnolliseksi, vaatimattomaksi ja sellaiseksi joka aina kiltisti astuu sivuun kaikkien muiden tieltä, tuntuu oudolta että nimenomaan huonosta käytöksestä "palkitaan". En toki edes haluaisi huomiota hinnalla millä hyvänsä, mutta jotenkin se vaan tympii että oletkin pelkkää tapettia, yhdentekevä ihminen, kun yrität parhaasi. Juuri siinä kunnollisuudessasi olet tylsä, tarpeeton ja niin edelleen.

Sanokoon Jeesus mitä sanoo, niin hiljaiset eivät peri maata. Yhtäkään hissukseen ja kiltisti ollutta ihmistä ei tulla muistamaan millään tavalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 08, 2019, 11:02:41

Jatka vain kyynerpäitä, tai vaikka noita sarvia. Kyllä se vielä siittä.

Maailmassa on kompleksiikkaa, ja vaikutus vaihtelee. Selkeissä tilanteissa tapahtuu asioita itsestään. Muihin tilanteisiin voi havahtua, ken osaa niin tehdä.

Eiköhän nuo mahdottomuudentuntemukset ole ihan tavallista elämää. Mitä kullakin.

Kun yhteiskunnallisesti tulisi olla jotenkin, ja sen jonkin takana on voimaa, tulisi näyttää siltä, vaikka oikeasti olisi miten. Tässä on esim sellainen pointti, jota voi jäädä arvioitumatta tulkinnoissa, mutta arviointia tapahtuu, jos vain osaa lukea käytäntöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 08, 2019, 11:06:25
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 10:28:07Sanokoon Jeesus mitä sanoo, niin hiljaiset eivät peri maata. Yhtäkään hissukseen ja kiltisti ollutta ihmistä ei tulla muistamaan millään tavalla.

Onko tällainen miten kiinnostava kysymys?

Milloin on, milloin ei? Jos on, niin miksi? Jos ei, niin miksi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 12:11:29
Lainaus käyttäjältä: Dr. Wisser und Besser - helmikuu 08, 2019, 11:06:25
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 10:28:07Sanokoon Jeesus mitä sanoo, niin hiljaiset eivät peri maata. Yhtäkään hissukseen ja kiltisti ollutta ihmistä ei tulla muistamaan millään tavalla.

Onko tällainen miten kiinnostava kysymys?

Milloin on, milloin ei? Jos on, niin miksi? Jos ei, niin miksi?

On se kiinnostava jos olet itse tuo kiltti ja hissukseen ollut ihminen. Asiassa kai merkittävin tekijä on kuolemanpelko. Jos eläessään ei ole jättänyt minkäänlaista merkkiäkään itsestään, on kuin ei olisi ollut koskaan olemassakaan.

Katkeraksihan se vetää jos rymypetterit jäävät ihmisten mieliin, ja se joka aina yritti olla mahdollisimman helppo ja pois jaloista saa rauhassa unohtua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 08, 2019, 12:24:25
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 12:11:29On se kiinnostava jos olet itse tuo kiltti ja hissukseen ollut ihminen. Asiassa kai merkittävin tekijä on kuolemanpelko. Jos eläessään ei ole jättänyt minkäänlaista merkkiäkään itsestään, on kuin ei olisi ollut koskaan olemassakaan.

Olla olemassa. Kelle, tai mille? Voitko kertoa tähän jotain tarkennusta?

Onko kuolema eroa siitä, mihin haluaisi itsensä olevan liitetty? Mikä on kuolema? Voiko se vaihdella, ihmisestä tai hetkestä riippuen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 08, 2019, 12:38:49
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 12:11:29
Lainaus käyttäjältä: Dr. Wisser und Besser - helmikuu 08, 2019, 11:06:25
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 10:28:07Sanokoon Jeesus mitä sanoo, niin hiljaiset eivät peri maata. Yhtäkään hissukseen ja kiltisti ollutta ihmistä ei tulla muistamaan millään tavalla.

Onko tällainen miten kiinnostava kysymys?

Milloin on, milloin ei? Jos on, niin miksi? Jos ei, niin miksi?

On se kiinnostava jos olet itse tuo kiltti ja hissukseen ollut ihminen. Asiassa kai merkittävin tekijä on kuolemanpelko. Jos eläessään ei ole jättänyt minkäänlaista merkkiäkään itsestään, on kuin ei olisi ollut koskaan olemassakaan.

Katkeraksihan se vetää jos rymypetterit jäävät ihmisten mieliin, ja se joka aina yritti olla mahdollisimman helppo ja pois jaloista saa rauhassa unohtua.
Millaisen merkin tahtoisit jättää maailmaan?

Minun yksi "merkkini" on tauluni, joita on sukulaisten ja ystävien seinillä, osa tilattunakin, ja muutaman tuntemattomankin seinällä. Olen aika laiskasti kyllä maalannut, mutta erityisen hauskalta tuntuu se, että joku on valmis peräti maksamaan tauluistani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 08, 2019, 12:59:41

Ihminen voi pyrkiä moneen, tiedostamatta, tai haluamatta tiedostaa, mihin pyrkii. Jonkin draivin voi havaita, jos se havaintona kiinnostaa.

Tietoisesti en osaa itselleni luoda jälkeä, jota haluaisin olla jättämässä. Ehkä tästä voi päätellä sen, että asia ei ole tahdonalaisempaan asti heiluva, eli vientiä on, tai saattaisi olla, liikaa.

Toisaalta. Enpä ole keksinyt tekemääni parempaa. Kunakin aikana parasta. Mitäs sitä vähempään tyytymään.

Tiedän kyllä jälkiä, joiden ympäröimänä haluaisin olla. Nämä jääköön itselleni. Tarkoitan omiksi ajatuksikseni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 18:58:08
Lainaus käyttäjältä: Dr. Wisser und Besser - helmikuu 08, 2019, 12:24:25
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 12:11:29On se kiinnostava jos olet itse tuo kiltti ja hissukseen ollut ihminen. Asiassa kai merkittävin tekijä on kuolemanpelko. Jos eläessään ei ole jättänyt minkäänlaista merkkiäkään itsestään, on kuin ei olisi ollut koskaan olemassakaan.

Olla olemassa. Kelle, tai mille? Voitko kertoa tähän jotain tarkennusta?

Onko kuolema eroa siitä, mihin haluaisi itsensä olevan liitetty? Mikä on kuolema? Voiko se vaihdella, ihmisestä tai hetkestä riippuen?

Emmä jaksa mitään verbaalipyörityksiä. Tässä on nyt elävästä elämästä kyse eikä mistään filosofiasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 19:01:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 08, 2019, 12:38:49
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 12:11:29
Lainaus käyttäjältä: Dr. Wisser und Besser - helmikuu 08, 2019, 11:06:25
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 10:28:07Sanokoon Jeesus mitä sanoo, niin hiljaiset eivät peri maata. Yhtäkään hissukseen ja kiltisti ollutta ihmistä ei tulla muistamaan millään tavalla.

Onko tällainen miten kiinnostava kysymys?

Milloin on, milloin ei? Jos on, niin miksi? Jos ei, niin miksi?

On se kiinnostava jos olet itse tuo kiltti ja hissukseen ollut ihminen. Asiassa kai merkittävin tekijä on kuolemanpelko. Jos eläessään ei ole jättänyt minkäänlaista merkkiäkään itsestään, on kuin ei olisi ollut koskaan olemassakaan.

Katkeraksihan se vetää jos rymypetterit jäävät ihmisten mieliin, ja se joka aina yritti olla mahdollisimman helppo ja pois jaloista saa rauhassa unohtua.
Millaisen merkin tahtoisit jättää maailmaan?

Minun yksi "merkkini" on tauluni, joita on sukulaisten ja ystävien seinillä, osa tilattunakin, ja muutaman tuntemattomankin seinällä. Olen aika laiskasti kyllä maalannut, mutta erityisen hauskalta tuntuu se, että joku on valmis peräti maksamaan tauluistani.

Tietty romaaninikin ehkä välttää, jos en tässä mitään niin ratkirakasta ihmistä löydä että hän ainakin pari vuotta muistaisi jälkeenpäin jos ei ole dementoitunut ja itse onnistun kuolemaan ensin. En usko mihinkään hölynpölyyn "olet olemassa niin kauan kuin sinut muistetaan", mutta ärsyttää jotenkin ajatus että on kuin ei olisi ollutkaan.

Se romaani vaan pitäisi jaksaa edes printata, jos en jaksa sitä työstää. Puhtaaksikirjoitin joitakin lukuja ties monettako kertaa jo ties montako vuotta sitten, ja jos jatkan sitä taas, saattaa olla että pitäisi aloittaa taas ihan alusta kun olen ehkä kehittynyt kirjoittajana lisää (teknisessä mielessä). Eikä huvita. Sitten kun saisin sen printattua sidon koko höskän kirjaksi niin että voin väittää kirjoittaneeni ja tehneeni kirjan alusta loppuun itse. Yhden kappaleen edes tähän maailmaan. Mutta jos jälkeeni jää vain sukulaisiani, niin se päätyy varmaan paperinkeräykseen tai kaatopaikalle, eikä sitä kukaan lue.

Pitäisikö kätkeä koko kirja jonnekin mistä se hokkuspokkus löytyy 100 v päästä ja siinä on sitten ihmisillä ihmeteltävää!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 19:05:05
Mennään bussilla, loputon saaga.

Tänään bussissa oli ilmeisesti seudun koulukotilaisia bussin perillä. Ensin poikaset käsittelivät luonnollisesti känniörvellyksensä miten oli kaahattu mopolla päissään. Mutta sitten yllättäen siirryttiinkin puhumaan narsismista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Joku ilmoitti että hänen perheessään jokainen on narsisti ja siksi he tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Myöhemmin joku huomautti että "laita tuo piiloon tai tulee noutaja", ja joku valisti miten hän oli käyskennellyt mattoveitsen kanssa kaupungilla ja kohta viettikin pari tuntia "maijan perseessä". Että mihin on maailma menossa kun ei saa edes julkisesti veitsen kanssa liikkua, valittivat urhot, jos asian kiteyttää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 09, 2019, 18:28:34
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 07, 2019, 09:58:46
Hömppäkanavilla kun tulee näitä prameita mustalaishäitä ihme kuteineen, hääasuun panostaminen tietysti selittyykin sillä että jatkossa pitää olla vaatimaton. Tosin eipä nuo naidutkaan USA:n mustalaisnaiset missään juuttisäkissä taida kulkea. Mutta olisi mielenkiintoista kumminkin kuulla mitä he ajattelevat Skandinavian mustalaisnaisten perinnekuteista. Niistä mitä siis naidutkin käyttävät ja jokaikinen päivä.

Näin ostoskeskuksessa kaksi romaninaista seurassaan muutama lapsi, jotka olivat muistaakseni kaikki tyttöjä. Heidän - ainakin yhden tytön, jota tulin katsoneeksi tarkemmin - hiuksensa olivat melko vaaleat ja vaatetuksensa samanlainen kuin kenen tahansa lapsen. Oli surullista ajatella, että tietyn ikäisinä nuo sievät pienet tytöt muuttuvat ihmisvoimin hitaasti liikkuviksi mustiksi torneiksi. Silloin heidän liikunta- ja urheilumahdollisuutensa vähenevät, ja he alkavat invalidisoitua raskaasta pukuhökötyksestä ja korkokengistä johtuen. Heidän mahdollisuutensa oman ikäluokkansa "normaaliin" liikunnalliseen elämään vähenevät myös.

Yle Uutiset: "Romaninainen kantaa asunsa ylpeänä, vaikka kivuista kärsien"

https://yle.fi/uutiset/3-9554347

Mustalaisnaisten "perinneasua" voi kuvata yhdellä sanalla, jossa on neljä kirjainta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - helmikuu 09, 2019, 19:27:57
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 09, 2019, 18:28:34

Tämä perinneasuhan on joskus 1820-luvun tienoilla "keksitty". Sitä ennen ei romaneja ja suomalaisia juuri pukeutumisesta erottanut. Veikkaan, että romaninaiset eivät itse keksineet, että ruvetaanpa pitämään 10kg vaatetta jatkuvasti päällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 09, 2019, 19:34:17
Lainaus käyttäjältä: mikainen - helmikuu 09, 2019, 19:27:57
Tämä perinneasuhan on joskus 1820-luvun tienoilla "keksitty". Sitä ennen ei romaneja ja suomalaisia juuri pukeutumisesta erottanut. Veikkaan, että romaninaiset eivät itse keksineet, että ruvetaanpa pitämään 10kg vaatetta jatkuvasti päällä.

On vai?

Itse olen luullut, että suomalainen romaniasu on vasta sotien jälkeisen ajan tuotetta.

Ja veikkaan, että keksintö on juurikin romaninaisten. En usko, että miehiä kiinnostaa asustuksen yksityiskohdat, kunhan se vain on riittävän häveliäs.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - helmikuu 09, 2019, 19:41:05
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 09, 2019, 19:34:17
Lainaus käyttäjältä: mikainen - helmikuu 09, 2019, 19:27:57
Tämä perinneasuhan on joskus 1820-luvun tienoilla "keksitty". Sitä ennen ei romaneja ja suomalaisia juuri pukeutumisesta erottanut. Veikkaan, että romaninaiset eivät itse keksineet, että ruvetaanpa pitämään 10kg vaatetta jatkuvasti päällä.

On vai?

Itse olen luullut, että suomalainen romaniasu on vasta sotien jälkeisen ajan tuotetta.

Ja veikkaan, että keksintö on juurikin romaninaisten. En usko, että miehiä kiinnostaa asustuksen yksityiskohdat, kunhan se vain on riittävän häveliäs.

En nyt mene vannomaan ajankohdasta, mutta eipä kovin pitkänäköisesti asiaa miettineet jos itse itselleen tuollaisen taakan ottivat. Painavimmat olleet 12 kg.

Näköjään 1920-luvulla asu muotoutui tuollaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 09, 2019, 19:43:32
Jos kerran sossu maksaa hameen, niin eikö silloin ole kannattavaa käyttää siihen mahdollisimman paljon kangasta?  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - helmikuu 09, 2019, 23:43:51
Vuoteni on alkanut varsin haastavissa merkeissä;

-mieheni polvi turposi palloksi ja nyt hän odottaa pääsyä reumapolille, olen käytännöllisesti katsoen ollut hänen "oma-hoitaja.

-kaupunkia olen juossut ympäri ämpäri;,milloi apteekissa,millon viemässä labranäytteitä, kaupassa , ja postitellut hakemuksia
erinäisiin osoitteisiin
-mikäli emme olisi saanut lähisukulaista avuksi olisivat rahatkin loppuneen kuin lyhyeen kuin kananlento!
-on helpottavaa ,että jotain "tuttua sentään löysin tämän palstan vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan.
-jotain positiivista tästä pakkoraosta on kuitenkin koitunut nyt kun kotona on kaksi tulee laitettua terveelliset ateriat ja
ateria-rytmi
-nyt myös toisen "jalattomuus saa minut pakottaa liikkeelle myös ulos ja virkistäytymään"jos ei itse voi hyvin ei jaksa hoitaa
kumppaniakaan!
-kummasti nyt päivään ovat tuoneet piristystä;salaatti treffit ystävättären kanssa mäkissä tai
-kirjasto reissu, liikunnasta puhumattakaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 10, 2019, 09:00:13

Siinähän sitä.

Vaikka vaihteeksi. On näitä, joilla mennään.

PS  Automaattivaihteisto vaikuttaa ihan kivalta keksinnöltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Magdaleena - helmikuu 11, 2019, 13:33:33

Heippa, Vatupassi! En oikein muista paljoaakn Sinun kirjoituksista Jatkumolta, mutta nimimerkki on jäänyt mieleen, mietin, että onko mies vai nainen :D

Terveys on kullanarvoinen asia.. sitä alkaa vasta todella arvostamaan, kun tulee ongelmia. Onneksi on itse pahemmilta säästynyt ..  jotain on korjattu kirurgin konsteilla, mutta ne oli kaikki lääketieteellisestä näkökulmasta "harmittomia".. pojat nyt hyppää ylï,,,  kuin naistenlääkäri viimeksi sanoi, että otetaanko kohtu pois - "mitä sinä sillä enää" :D  Sitä ennen olin 2 vuoden väliajalla poistettu munasajat, kun niihin tuli ..mitä ne on, hyvän laatuisia vesirakkuloita. Eka kerralla sanoi, että hyvä kun toinen nipistettiin kiinni, kun se oli vielä täysin kunnossa ja olisin voinut tulla raskaaksi, 50 vuotiaana!

Jos miehesi polvi ei ala paranemaan ja ehkä tulehduksen syy on kulumaa, niin polven voi vaihtaa uuteen. Lähipiirissä on ollut useita tapauksia, jopa nuorempia henkilöitä kuin siskoni, rutiinia nykyään, samoin on lonkkaleikkaukset. 

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 12, 2019, 10:52:54
Venevaja romahti lumen painosta, ja sisällä ollut 9-metrinen mahonkivene kärsi pahoja vaurioita.

https://ibb.co/3ffF09j

Tarkoitus on ollut siirtää vene turvaan, ja olen tehnyt viime vuosina paljon työtä asian hyväksi. Nosturiauton tilaamisesta oli jo päätetty, ja raivasin syksyllä puiden oksia reitin varrelta, jotta auto pääsisi ajamaan paikalle. Poikkeuksellisen alhainen vedenpinta järvessä kuitenkin esti veneen siirtämisen pois vajasta, niin että nosturiauto voisi sen nostaa. Vene oli pakko jättää huonokuntoiseen venevajaan vielä yhdeksi talveksi, vaikka riskit olivat tiedossa. 

Riski toteutui. Vahinkojen suuruus ei ole vielä lopullisesti tiedossa. Ellei vene ole tuhoutunut täysin korjauskelvottomaksi, niin ainakin se vaatii suuria korjauksia eikä tule koskaan ennalleen, vaikka sitä korjattaisiinkin. Yksikstään romahtaneen venevajan purkamisessa veneen päältä (jonka jälkeen veneen jäännökset voidaan yrittää "pelastaa", kunhan henkien keskellä nyt olevalle alueelle taas pääsee autolla) on iso urakka yhdelle ihmiselle. Toivottoman iso. Rakennus on raivattava lankku kerrallaan, ja materiaali on vedettävä paksussa vetisessä hangessa kymmenien metrien päähän rantaan. Eihän rojua voi nimittäin jättää jäälle, josta se lähtisi keväällä ajelehtimaan. Romahduksessa tuhoutui paljon muutakin, mutta näitäkään tuhoja ei ole vielä selvitetty.

m a s e n t a a
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 12, 2019, 14:06:33
^Oivoi! Onpa harmi.
Jos runko ei ole vahingoittunut, niin kyllä veneestä vielä uivan pelin saa. Vaikka kansirakenteidenkin korjaus toki työtä vaatii. Puuveneissä on aivan oma viehätyksensä verrattuna muovisiin kylpyammeisiin. Vaativat huolenpitoa, mutta hyvinhoidetussa puuveneessä, etenkin vanhassa, pääsee tuntemuksissa osaksi luontoa jo astumalla kyytiin. Toivotaan parasta. Ja jos jotain tarvitsee tehdä lisävahinkojen estämiseksi, kannattaa toimia heti; lunta voi vielä tulla lisää paljonkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 13, 2019, 11:46:38
Ikäviä sattumuksia syntyy säidenkin takia.

Olin viikon aikana autoni kanssa jumissa kahdessa paikkaa. Kerran Kalliossa ja kerran erään pikkukaupungin linja-autoaseman parkkipaikalla.

Ihmisten avuliaisuus ja ystävällisyys näissä tilanteissa sai vanhan jorman silmäkulmaan melkein kyyneleen. Erikseen pyytämättä tarjottiin apua ja se toimi. Myös ulkomaalaisperäisten taholta. Valtio, kaupunki tai tielaitos urakoitsijoineen ei ilmaantunut auttamaan. Hyvä simulaatio tuleviin katastrofeihin ja siihen, mistä todellinen apu löytyy. Tietysti myös rahalla ja piiiitkällä odotuksella saa hinurin.

Hyvillä mielin olin sitten tuuppimassa useita kohtalotovereita. Hyvän kierre.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 13, 2019, 12:30:19
Miksiköhän seksiroboteista puhuttaessa tulee aina joku muija marisemaan naisten esineellistämisestä ja misogyniasta. Entä jos nuken paneminen lisäisi uskollisuutta parisuhteissa kun voi purkaa ylimääräisiä paineita kiusaamatta kumppania? Ja kuvitella saavansa sitä missiä tai misteriä jota kumppani ei ole. Eikä ole itsekään.

Ja ketä kiinnostaa mitä joku syrjäytynyt puuhaa kammarissaan, kunhan ei riehu kaduilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 13, 2019, 12:53:26
Käväisin sattumalta paikassa, jossa en muista ennen käyneeni. Oli hieman itäeurooppalainen tunnelma. Vanhat naiset kauppasivat tavaraa, mm. itse maalattuja postikortteja, käytävän ikkunalaudoilla. Tavaraa roikkui myös seinillä. Olin vähällä ostaa Uuden Suomen syyskuun 25. päivältä vuonna 1941. Olisi kiinnostanut, eikä hintakaan ollut kuin kolme euroa. "Bakteerikammo" iski, enkä tehnyt kauppoja.

https://ibb.co/vJZhJ26
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 13, 2019, 17:31:11
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 13, 2019, 12:30:19
Ja ketä kiinnostaa mitä joku syrjäytynyt puuhaa kammarissaan, kunhan ei riehu kaduilla.

Aivan totta.

Paneminen on muutenkin yliarvostettua. Olin lähes 50 vuotta kova panomies mutta enää ei oikein usein jaksa innostua. Kai ne on terosteroonit hiukan laskeneet. Nyt olisi kyllä kysyntää vielä paremmin kuin nuorena.

Naisilla nuo seksihalut on semmoinen kaksikyttyräisen kamelin muotoinen käyrä. Murkkuiästä johonkin 25:een kiinnostaa kovin, sitten menee uutuudenviehätys ja tulee lapsia ja ruuhkavuodet, kunnes alkaa 45+ iässä taas kiinnostaa ihan kauheasti. Miehillä taas käyrä laskee yleensä tasaisesti kunnes saavuttaa nollatason. Luultavasti noiden käyrien muodostamat pinta-alat ovat yhtäsuuret.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 13, 2019, 17:50:20
Itselläni on tuo kiinnostuminen heitellyt niin laidasta laitaan ettei siitä ota pirukaan selvää. Mutta selvää on että aina kun olisi seksuaalinen hätätila suurimmillaan, on apukin kauimpana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 13, 2019, 19:10:50

Urogallus meni joskus kertomaan, että kaipaan draamaa, tai haen sitä.

Oli miten oli. Joskus huomannut, että kun metsäfiilis, niin huomaa itsessä eläin-puolen. Voikohan ihminen olla miten villiläinen? Onko tässä eroja?

Mitä sitten tarkoittaa draamalaisuus? Entä se, jos kumpaakaan ei oikein esiinny, ja on noiden suhteen selkeän pliisu?

Villiys ei välttämättä tarkoita vain petomaisuutta. Hyvät asiat voivat myös alkuperältään olla villejä, jopa matelijatason kautta.

Ei kommentoitavaa itse väitteeseen. Jänski löydös, väitteen perusteella. Mihin voi dramaattisuus sijoittua, ihmisen tapauksessa? Ehkä se itsessään ei ole hyvää eikä huonoa, vaikka siihen voi liittyä molemmat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 14, 2019, 22:54:48
Aina joskus minäkin joudun tekemään toimistolle pieniä hankintoja, tavallisimmin ostamaan muutaman paketin kahvia. Silloin kaivetaan kassalippaasta ihan oikeaa rahaa. Nyt olen pari kertaa ostanut kahvia aamulla työmatkalla, jolloin maksan omalla kortillani ja sitten saan rahaa kassasta. Minulla on siis pitkästä aikaa ollut rahaa kukkarossa. En ole oikein muistanut koko asiaa ennen kuin kukkaro alkoi pullistella kolikoista ja seteleistä. On siis pitänyt pitkästä aikaa maksella kaupassa pääsääntöisesti rahalla. Kylläpäs se tuntuu vanhanaikaiselta! Aivan kuin olisin joku aikakoneella siirretty muukalainen menneestä ajasta. Kolikoiden laskeskelu kassalla tuntuu suorastaan kehitysvammaisen puuhalta. Kuvittelen takana jonottavien ihmisten kohottelevan kulmakarvojaan ja pyörittelevän silmiään tuolle idioottimaisuudelle. Tänään oman kauppareissun jälkeen yritin muistella, milloin käteinen katosi melkein täysin elämästäni. Milloin lakkasin käymästä otto-automaatilla ja aloin maksaa pienetkin, jopa alle euron, ostokset kortilla? Joku varmaan muistaa, milloin pienimmän maksun alaraja poistui.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 15, 2019, 08:48:43
Aika tasan viisi vuotta sitten sain 2000 euroa käteistä (50 euron seteleinä) eräässä tilanteessa ja tarkoitus oli viedä rahat tililleni pankkiin. Pääsin jo pankin ovesta sisään, kun tajusin, että siellä oli noin 20-30 ihmisen jono, tai oikeammin lauma, odottamassa ja kaksi kassavirkailijaa hoitamassa palveluja. Ei todellakaan huvittanut jäädä pitkän reissun päätteeksi odottamaan vuoroaan. Päätin palata jonain toisena kertana. Palaaminen jäi ja tuuppasin rahat sukkalaatikkoon ja siellä ne ovat siitä päivästä lähtien olleet ja sieltä olen napannut aina pari seteliä lompakkooni varmuudeksi. Korkoakin kertyi melkein saman verran kuin pankissa :(

Noin puolet siitä on mennyt kissanhiekkoihin ja -ruokiin, joika tilaan netin kautta kotiinkuljetuksena. Toimittaja palasi käteismaksuun, sillä se on kuulemma edullisempaa pienyrittäjälle. Osa on mennyt annettuihin pikavippeihin, jotka on sitten maksettu tililleni. (Kissanruokia ostan myös muualta paljon, joten ei kissoihin noin vähän mene rahaa. )

Merkittävin osa varsinaisista käteisostoksista on ollut toriostoksia. Kyllähän useimmilla torimyyjillä jo on maksulaitteet, mutta torilla käteinen on kyllä nopeampaa käyttää. Sitten on erilaisia keräyksiä töissä merkkipäivien vuoksi. Niissäkin käteinen alkaa olla jo poistuva maksutapa ja useat ilmoittavatkin tilinumeronsa, johon keräysrahat laitetaan.

Todella vähän kyllä tulee käteistä käytettyä, mutta ei se kyllä kokonaan ole vielä poistunut. Viidessä vuodessa olen käyttänyt noin tuhat euroa käteistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 15, 2019, 09:12:15
Matkustan usein junassa, joten käteistä on sen vuoksi, sillä jos siellä haluaa varmistaa kahvikupillisensa saada, kannattaa varautua siihen, että junan korttilaite ei toimi. Joskus muutenkin korttilaite pettänyt, minkä vuoksi pidän aina käteistä varalla. Mutta voittopuolisesti maksan kortilla minäkin, myös pienet ostokset.

Lähimaksu on todella kätevä.

T: Xante

Muoksis: ai niin Hippi, ehkä olit onnekas, kun jono siirrytti sinut pois pankista, eivätkö ne ryökäleet ota (ja ole jo pitkään ottaneet) palvelumaksun siitä, jos haluat tallettaa käteistä omalle tilille? Muistan tässä olleen juttua koskien lasten säästöpossuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 15, 2019, 13:16:46
               ^^
Niitä on semmoisiakin pankkiautomaatteja, jotka ottavat vastaan käteistä:
https://otto.fi/talletus/talletusotto-kysymyksia-ja-vastauksia/ (https://otto.fi/talletus/talletusotto-kysymyksia-ja-vastauksia/)
Liekö ollut jo viisi vuotta sitten?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 15, 2019, 13:29:57
Onpas ratkiriemukasta osallistua (eräällä taholla) keskusteluun jossa ylläpitäjä saattaa koska tahansa poistaa keskustelusta kommentointioikeudet, jolloinka jos joku sanoi jotain mikä on täysin tuulesta temmattua, sitä ei pääse korjaamaan... Ja jos laatii uuden keskustelun korjausta varten, niin sekin sitten lyödään lukkoon. Olinkin jo unohtanut miten tukehtunut olo siitä tulee kun keskusteluja ei saa käydä niin pitkälle asti että kaikki olisivat ymmärtäneet kaiken. Jos se sitten ylipäätään on edes mahdollista.

Sitäkin enemmän sitten arvostaa tahoja joilla saa keskustella ilman että tungetaan tumppu suuhun.  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - helmikuu 15, 2019, 13:40:19
Pankit ovat halunneet luopua käteisen olemassaolosta jo ajat sitten. Massojen ei saisi missään nimessä suostua siihen, sillä se sementoisi pankkien ja modernin talousjärjestelmän vallan. Katsokaas jos pankki hoitaa asiat huonosti, ihmiset voivat käydä vaatimassa ja nostamassa rahojaan ja omaisuuttaan pois niistä. Milläs sen enää teet, jos valuutta on olemassa ainoastaan pankkien kontrolloimassa bittiavaruudessa, numerosarjoina näytöillä? Älkää uskoko hypeen bittirahan autuudesta, niin vaivatonta kuin sen kanssa pelaaminen onkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - helmikuu 15, 2019, 18:06:23
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2019, 13:29:57
Onpas ratkiriemukasta osallistua (eräällä taholla) keskusteluun jossa ylläpitäjä saattaa koska tahansa poistaa keskustelusta kommentointioikeudet, jolloinka jos joku sanoi jotain mikä on täysin tuulesta temmattua, sitä ei pääse korjaamaan... Ja jos laatii uuden keskustelun korjausta varten, niin sekin sitten lyödään lukkoon. Olinkin jo unohtanut miten tukehtunut olo siitä tulee kun keskusteluja ei saa käydä niin pitkälle asti että kaikki olisivat ymmärtäneet kaiken. Jos se sitten ylipäätään on edes mahdollista.

Sitäkin enemmän sitten arvostaa tahoja joilla saa keskustella ilman että tungetaan tumppu suuhun.  :P

Norma vieläkö olet minulle kiukkuinen ?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 15, 2019, 18:31:04
Kaksikymmentä vuotta sitten en ollut tehnyt ainoatakaan korttiostosta* vaan olin maksanut kaiken käteisellä. Ensimmäinen korttiostos oli se, kun ostin varaosaliikkeestä autoon sivuikkunan. Ostaminen tuntui epämukavalta ja pelottavalta, aivan kuin olisi kerjännyt tuotteen velaksi. Odotin, että myyjä sanoo, että ei sinun näköisellesi luuserikerjäläiselle myydä, mitä minä oikein kuvittelen. No, myytiin, mutta ahdistuksen hiki nousi otsalle. Ahdistukseen vaikutti ehkä sekin, että ostin ikkunan leasing-autoon (myöhemmin se lunastettiin omaksi), jolla olimme menneet ulkomaille ilma lupaa, ja ikkuna on säretty siellä. Pelkäsin, että varaosaliike kantelee leasing-firmalle.

* (paitsi tankkauksia Essolta firman kortilla)

Tilanne on muuttunut. Nyt en juuri käytä käteistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 15, 2019, 19:57:03
Lainaus käyttäjältä: postman - helmikuu 15, 2019, 18:06:23
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2019, 13:29:57
Onpas ratkiriemukasta osallistua (eräällä taholla) keskusteluun jossa ylläpitäjä saattaa koska tahansa poistaa keskustelusta kommentointioikeudet, jolloinka jos joku sanoi jotain mikä on täysin tuulesta temmattua, sitä ei pääse korjaamaan... Ja jos laatii uuden keskustelun korjausta varten, niin sekin sitten lyödään lukkoon. Olinkin jo unohtanut miten tukehtunut olo siitä tulee kun keskusteluja ei saa käydä niin pitkälle asti että kaikki olisivat ymmärtäneet kaiken. Jos se sitten ylipäätään on edes mahdollista.

Sitäkin enemmän sitten arvostaa tahoja joilla saa keskustella ilman että tungetaan tumppu suuhun.  :P

Norma vieläkö olet minulle kiukkuinen ?

Mitä sinä siitä piittaat?

Kommentoin mitä kommentoin kelle kulloinkin kommentoin jos siltä tuntuu että aiheellista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - helmikuu 16, 2019, 08:35:18
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2019, 19:57:03

Minulle tulee huono olo, jos tiedän, että olen jotenkin loukannut sinua, olen silloin hyvin pettynyt itseeni.

Maailma näyttää valoisammalta, kun henkilökohtaiset välit ovat kunnossa. Silloin on aina helpompaa taapertaa eteenpäin päivästä toiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 16, 2019, 15:08:03
Olipas lämmin ja aurikoinen ilma käydä kauppareissulla. Juuri tällaiset ilman on kaikkein vaikeimpia pukeutumisen kannalta, kun tekisi mieli jo lähteä pelkällä pitkähihaisella T-paidalla, mutta ei vielä oikein uskalla. Kuitenkin ohut ulkoilutakki siinä paidan lisänä tuntui jo liialta vaikka sen piti auki. Varsilenkkarit tuntuivat raskailta, mutta mataliakaan ei oikein vielä voi laittaa, kun paikoin on epämääräistä sohjoa, lätäköitä ja jäätä. Varsilenkkareissa on kitkapohja ja liukkaissa paikoissa ne on turvallisemmat kuin tavalliset lenkkarit.

Matkamusiiksiksi valitsin eilen puheena olleen Julio Iglesiaksen ja se sopikin hyvin auringon lämpöön. En kyllä ihmettele lainkaan, että tuollainen lattariromantiikka ja aurinko sekoittaa monesti etelänmatkaajan pään :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 16, 2019, 16:36:00
Lainaus käyttäjältä: postman - helmikuu 16, 2019, 08:35:18
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2019, 19:57:03
Lainaus käyttäjältä: postman - helmikuu 15, 2019, 18:06:23
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2019, 13:29:57
Onpas ratkiriemukasta osallistua (eräällä taholla) keskusteluun jossa ylläpitäjä saattaa koska tahansa poistaa keskustelusta kommentointioikeudet, jolloinka jos joku sanoi jotain mikä on täysin tuulesta temmattua, sitä ei pääse korjaamaan... Ja jos laatii uuden keskustelun korjausta varten, niin sekin sitten lyödään lukkoon. Olinkin jo unohtanut miten tukehtunut olo siitä tulee kun keskusteluja ei saa käydä niin pitkälle asti että kaikki olisivat ymmärtäneet kaiken. Jos se sitten ylipäätään on edes mahdollista.

Sitäkin enemmän sitten arvostaa tahoja joilla saa keskustella ilman että tungetaan tumppu suuhun.  :P

Norma vieläkö olet minulle kiukkuinen ?

Mitä sinä siitä piittaat?

Kommentoin mitä kommentoin kelle kulloinkin kommentoin jos siltä tuntuu että aiheellista.

Minulle tulee huono olo, jos tiedän, että olen jotenkin loukannut sinua, olen silloin hyvin pettynyt itseeni.

Maailma näyttää valoisammalta, kun henkilökohtaiset välit ovat kunnossa. Silloin on aina helpompaa taapertaa eteenpäin päivästä toiseen.

No eipä se siltä vaikuttanut Jatkumolla. Mutta lopetetaan nämä sinä/minä-märehdinnät koska en ole sellaisista kiinnostunut, ja keskitytään foorumin aiheisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 17, 2019, 19:52:32

Vielähän sitä unissa voi lentää, melkein kuka vain,
mutta pyöräileppä ylös kohtisuoria seiniä ja jyrkänteitä.

Se on jo toinen juttu   :o

Tulee mieleen Buster Keaton, eräässä unitarinassa. Hyvä tyyppi muutenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 18, 2019, 21:47:13
Selailen vanhaa kovalevyä, jonne olen taltioinut mitä sattuu sekalaisia kuvia ja kokeiluja ja latailuja ja tekstiä ja ääntä ja videota ja mitähän muuta. Seuraava kuva löytyi.

Sen verran täsmennän kuvaa, että jos nyt piirtäisin uuden, niin kesäkuu, heinäkuu ja elokuu olisivat aivan suoria. Nythän kesä- ja elokuu taipuvat hieman. Syyskuu olisi ehkä hieman lyhyempi kuin tässä. Merkitsisin allergiakauden, nyt siinä on vain masennuskausi. Vuoteni pyörii vastapäivään. Syy on luultavasti lapsuudenkodissani ollut pöytä, minkä ääressä usein istuin. Kevätaurinko paistoi minusta katsoen vasemmalta, ja kouluun lähdettiin oikealle, joten näin määräytyivät aurinkoinen kevät ja synkkä syksy. Ja niin vuosiympyrästä tuli "vääränkätinen".  Voi tietysti olla muitakin syitä.

https://ibb.co/0QsqyQY

"Ympyrä" ei ole pyöreä, koska kesäkuukaudet tuntuvat merkittävimmiltä. Olen kesäihminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 19, 2019, 12:07:32
Voikohan ihminen seota sillä tavalla päästään että alkaa pesemään vimmaisesti pyykkiä jokaikinen päivä, tunnista toiseen... Jotain yhtä ja samaa vaatekappeletta? Tai kaikkia lumppuja joita asunnosta suinkin löytää?

Kerroin viime vuonna siitä ihmeellisestä ränkyttävästä äänestä joka alkoi kuulumaan heinäkuussa. Pahimmalla kerralla kesti yli ainakin yhteen asti yöllä (sitten survoin tulpat korviini). Sittemmin erinäisten kiemuroiden kautta naapurin mies myönsi että hänen koneensa "potkaisee" putkiin aina kun sillä pesee, mutta hän väitti ettei pese öisin. Uskoin tai olin uskovinani että se kesän yörätke kuului muka jostain muualta.

Mies on paljon pois kotoaan, eikä liene nytkään ollut varmaan päiväkausiin asunnossaan. Mutta eletään siellä silti. Viime viikolla alkoi oikein lysti ja riemu, eli sitä rätkettä oli vähintään viitenä päivänä ja lähes joka kerta tuntikausia. Ja kun viikko vaihtuu, pesulatoiminto jatkuu (mikäli se siis tosiaan on pesukone joka rätkii tai potkii). Eilen alkoi viiden maissa iltapäivällä ja kesti yöllä jonnekin klo 23 paikkeille. Äänistä päätellen asunnossa liikehtii nainen (välillä puhuu koirilleen tai puhelimeen kun on rappukäytävässä tulossa asuntoon, joten tästä olen päätelmäni tehnyt).

Eilen alkoi sikäli keittää tämä toiselle viikolle venyvä touhu että kirjoitin sille taholle joka taloyhtiön asioista vastaa. Hän ilmoitti että laittaa putkimiehen asialle. Olin sitten itse pyykillä pyykkituvassa kun hän pyörähti siellä, sanoi tutkivansa mistä vuotaa vesi kun joku mittari moista väittää. Ei tainnut löytää vuotokohtaa, mutta oli sitten tietysti juttua tuosta naapurin tapauksesta ja naisesta kuullessaan hän lähinnä ilahtui että naapurin mies on morsiamen löytänyt. No jaa, voi se joku naispuolinen sukulainenkin olla. Ties vaikka äiti, en minä häntä ole kunnolla nähnyt. Kerran säikähdin kun olin astunut tuonne tasanteelle ja laitoin sysipimeässä valot päälle, ja se nainen olikin siellä tasanteella koiriensa kanssa. Ei siinä ehtinyt mitään ikää ja näköä katsastaa. Ihmettelen vaan miten oli päässyt raput ylös pilkkopimeässä.

Resonoivista putkista tämä yhteyshenkilö jutteli. What ever, minua alkaa niin erityisesti vituttamaan tämä toistuvuus. Joku kerta viikossa vielä menisi (ja silloinkin tietysti saisi mielellään rätkiä juuri silloin kun en ole kotona), mutta kun joka saatanan päivä. Ja ikäänkuin vielä pisteeksi iin päälle kun palaan pesutuvasta omilta pyykeiltäni kotiin, niin se muija kuuluu menevän tuonne naapurin asuntoon ja välittömästi rätke päälle...!

Jotta nyt olisi ilo vieläkin ylempänä, kiskottuani pyyhkeet yms. 60 asteessa pesemäni kankaat toisesta pesukoneesta pyykkituvassa ulos sain havaita niiden haisevan omituiselle. Kone haisee. Mudalle tai mille lie paskalle. Ennen kuin kunnolla tajusin noita löyhkäämisiä olin jo ehtinyt tunkea täkkini siihen löyhkänpesään eli koneeseen... Mutta sain onneksi ohjelman katki ja siirsin peiton toiseen, tyhjentyneeseen koneeseen. Nyt en peitossa hajuja havaitse, pyyhkeissä jne. on lievä lemahdus. En minä niitä uudelleen ala pesemään.

Miten yksi ja sama asia voi olla loputon riesa ja vielä tuplana? Joku saatanan pyykinpesu!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 19, 2019, 13:33:22
Edellisen vuoksi sitten mietiskelen jälleen kerran sitä että mistäköhän se taikanappula löytyisi omasta itsestä josta voi painaa ja päästä välittömästi ikävistä aistimuksista eroon. Kun aloitin KM:n peruskurssin syyskuussa oleilimme salissa joka jaettiin kahtia, ja toisella puolella harjoitteli keppiporukka. Jumalaton pätke ja mätke. Säikähdin ekalla kerralla että mitäköhän minun omasta harjoittelustani tulee kun en pysty tuolta meteliltä keskittymään, hyvä jos kuulen mitä ohjaaja sanoo. Mutta jotenkin se voimakas kiinnostus asiaan ja keskittyminen liikesarjoihin sai sen metelin sen verran sinne jonnekin taustalle ettei se ahdistanut niin valtavasti kuin periaatteessa tämmöistä ääniherkkää ihmistä voisi ahdistaa.

Ongelmahan varmaankin on että minulla ei ole kotonani meneillään mitään niin mielenkiintoista että huomioni kohdistuisi siihen niin täydellisesti että joku ihme möykkä rajautuisi aistimuskenttäni taka-alalle. Väistämättä elämässä tulee aina olemaan jonkinlaisia ärsyttäviä asioita, ja jokaiseen asiaan ei pysty puuttumaan ja vaikuttamaan vaikka miten yrittäisi. Enkä haluaisi hautaani asti olla se neurootikko jonka elämä oli kurjaa ja vastenmielistä milloin minkäkin ongelmatekijän vuoksi. Sellaista tilannetta ei kertakaikkiaan voi ollakaan että olisi kaikki täydellistä ja hyvin pisteestä A eteenpäin ja sen pituinen se. On se niin moneen kertaan nähty. Tai paremminkin: kuultu tai haistettu.

Jotenkin tätä asiaa on helpompi hahmottaa kun miettii niitä tuntemiani ihmisiä joilla on taipumusta paniikkiin, pakko-oireiluun, ahdistumiseen, masennukseen jne. "Meikäläisiä" on läjäpäin, tai ainakin minä olen onnistunut tuntemaan todella monta huolipussia jotka eivät oikein elämästä kykene nauttimaan. Joskus joku asia on vähän liian itsestäänselvä itselle ja sitä ei sitten osaa iskeä pöytään ihmeteltäväksi, mutta kun se sama juttu tai piirre tulee vastaan jossain toisessa ihmisessä, siitä saa paremmin langanpäästä kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2019, 17:08:50
Meidän talon äänieristys ei ole häävi. Nyt on pari vuotta ollut ihmeelisen ja ihanan hiljaista, mutta on tässä vuosien varrella ollut vaikka ja mitä. Seinänaapurissa oli vanha täti, joka kailotti puhelimeen niin kovalla äänellä, että hyvä ettei yksittäisiä sanojakin kuullut. Telkkaria ja radiota soitti täysillä, kun lie ollut puolikuuro. Alakerrassa oli aiemmin naapuri, joka hankki jonkun aivan järkyttävän kotiteatterijärjestelmän, subwooferin, tms. ja luukutti niin, ettei omia ajatuksiaan kuullut. ja koko talo tärisi. Sai varmaan häädön tai muuten muutti pois. Alakerran naapurissa oli rähisevä pariskunta, joka herätti seinänaapurissani pahennusta, ja heitä uhkasi häätö, tai oikeastaan asunnon haltuunotto. Aivan ylimmässä kerroksessa oli vuokralla joku aivan kimahtanut kummajainen, joka örisi ja lauloi yksinään rapussa. Hän oli vähän pelottava. Viereisessä huoneistossa on ollut räksyttävä koira, ja yläkerrassa yöt läpeensä ulvova koira. Seinänaapurin yläkerrassa oli myös tappeleva pariskunta, joka järkkäili myös bileitä, ja joiden meteli kuului minunkin kotiini. Mutta nyt siis ei mitään! Ovat kaikki meluajat muuttaneet pois, tai 1 tai 2 on kuollutkin. Aivan ihmeellistä tämä hiljaisuus. Pitäisi osata nauttia tästä niin kauan kuin tätä riittää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 19, 2019, 18:22:21
Lähetin ruotsalaiselle asiakkaallemme viestiä, käyttäen englantia, sillä ruotsini on pahasti ruosteessa ja eiköhän asiakas sitten vastannut minulle ruotsiksi. Esimieheni oli selvästi yhtä pihalla kuin minä, sillä hänkin epäili asiakkaan tarkoittavan samaa kuin minä ajattelin asiakkaan tarkoittavan, mutta esimieheni kysyi varmuuden vuoksi englanniksi asiakkaalta, että mitä asiakas tarkalleen ottaen tarkoittaa. Asiakas vastasi sitten englanniksi, jossa selvisi, että hän tarkoittii kokonaan eri asiaa kuin olimme epäilleet ja pyyteli anteeksi, että oli unohtanut kirjoittaa englanniksi. Hieman noloahan tämä on, että meillä on ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia myyjiä, jotka ovat softan ruotsalaisille asiakkaile myyneet heidän natiivilla kielellään, mutta näissä teknisissä asioissa kun asiakkaan pitäisi päästä kommunikaatioyhteyteen meidän kehittäjien kanssa, meiltä puuttuu kielitaito.

Pitääpä laittaa korvan taakse, että kävisi jossain vaiheessa jonkun muistiin palauttavan ruotsinkielen kurssin. Onko jollakulla ehdottaa hyviä ruotsin kielen kursseja?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2019, 18:52:20
        ^
Olisikohan avoimen yliopiston ruotsin kielen kursseista (https://courses.helsinki.fi/fi/avoin-yliopisto/opinnot/ruotsi%20?) jokin mielenkiintoinen?

Ja ainahan voit osallistua Kantapaikan omaan kielikylpyyn ja tulla mukaan praadaamaan svenskaa ditistä ja datista tässä ketjussa (https://kantapaikka.net/index.php?topic=320.0). Kirjoittaessa joutuu prosessoimaan kieltä. Jos olet epävarma, tulisitko ymmärretyksi, aina voi kokeilla ensin kääntää translate.google.com:issa englanniksi, ja sitten takaisin ruotsiksi. Jos merityssisällöt eivät liiaksi muutu siinä välissä, voi se alkuperäinen teksti olla ihan ymmärrettävää ruotsia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 19, 2019, 18:57:24
Noista kerrostalon äänistä jo taisin jossain muualla kertoa erään vanhan asumukseni äänekkäistä yläkerran naapureista. Jos ei lapsuuden kotia lasketa mukaan niin kaksi seuraavaa kotia oli seitsemän kerroksisissa taloissa, ensimmäisessä oli kolme asuntoa kerroksessaan ja seuraavassa vain kaksi, joten rapussa kyllä trafiikkia on riittänyt. Viimeksi mainittu oli jo omistusaasunto, joten se oli kaikin puolin hiljainen ja rauhallinen talon koosta huolimatta.

Muutto tähän nykyiseen toi ihan uuden ilmiön, johon en ollut lainkaan varautunut. Tämä on kolmekerroksinen talo, kolme asuntoa kerroksessaan ja asun ensimmäisessä asuinkerroksessa. Alapuolellani on fillarikellari ja pyykinkuivaushuone sekä häkkivarastoja.

Heti muuton jälkeen kuulin kaikkien naapureiden rapussa liikkumisen. Aiemmin olin asunut hissitaloissa eikä ihmiset niissä rappuja käyttäneet. Olin vähän harmissani, että on niin levotonta, kun ihmiset "jatkuvasti ramppaa rapussa". Ihmisten liikkuminen lakkasi kuulumasta muutamassa viikossa ja vain joskus unta hakiessa saatan jonkun kuulla, jos korollisilla kengillä liikutaan rapussa.

Yläkerrassani on eskari-ikäinen poika vuoroviikoin. Hän harrastaa jalkapalloa, myös kotonaan. Se onneksi päättyy kohtuullisen aikaisin, mutta vähän ottaa päähän jos viikonloppuna menee parikin tunta putkeen niin, että palloa kuljetellaan huoneesta toiseen ja sitten mäjäytetään se patteriin.

Yhdellä naapurilla kolmannessa kerroksessa on tapana paiskata ovi kiinni ihan älyttömällä voimalla. Kerran satuin oletetun paiskojan kanssa rappuun samaan aikaan ja hienovaraisesti kysyin, että onko hänen ovessaan jäykkä lukko tai tietääkö hän kenellä se on, kun oven joutuu niin kovasti paiskaamaan kiinni. Kaveri sanoi, että hänellä on ollut, mutta ei ole enää eikä ole huomannut mitään muillakaan. Valistin sitten häntä, että kannattaa putsata ja öljytä lukko, jos remonttipöly on sen tehnyt jäykäksi. Kaveri kiitteli vinkistä ja jatkoi yläkertaan ja kuulin kun hän paiskasi oven kiinni  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2019, 19:17:09
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 19, 2019, 18:22:21
Lähetin ruotsalaiselle asiakkaallemme viestiä, käyttäen englantia, sillä ruotsini on pahasti ruosteessa ja eiköhän asiakas sitten vastannut minulle ruotsiksi. Esimieheni oli selvästi yhtä pihalla kuin minä, sillä hänkin epäili asiakkaan tarkoittavan samaa kuin minä ajattelin asiakkaan tarkoittavan, mutta esimieheni kysyi varmuuden vuoksi englanniksi asiakkaalta, että mitä asiakas tarkalleen ottaen tarkoittaa. Asiakas vastasi sitten englanniksi, jossa selvisi, että hän tarkoittii kokonaan eri asiaa kuin olimme epäilleet ja pyyteli anteeksi, että oli unohtanut kirjoittaa englanniksi. Hieman noloahan tämä on, että meillä on ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia myyjiä, jotka ovat softan ruotsalaisille asiakkaile myyneet heidän natiivilla kielellään, mutta näissä teknisissä asioissa kun asiakkaan pitäisi päästä kommunikaatioyhteyteen meidän kehittäjien kanssa, meiltä puuttuu kielitaito.
Itse jouduin eräässä työpaikassa selvittelemään asioita erään skoonelaisen firman kanssa hyvin perusteellisesti ja hyvin hankalissa asioissa, ja aluksi se tuntui ihan mahdottomalta hommalta. Pikkuhiljaa sitten korva tottui siihen skoonelaiseen nuottiin, ja lopulta yhteistyö sujui oikein hyvin. Tuon jälkeen seuraavassakin työaikassani olin yhteydessä samaan firmaan. (Sain uuden työpaikkani vähän ovelasti, kun otin selvää eräältä skoonelaiselta yhteyshenkilöltäni, missä kaikkialla heidän firmansa tuotteitaan käytetään, ja hain niihin paikkoin töihin. Ja sainkin muistaakseni kaksi tai kolme työtarjousta sillä lailla, ja pystyin jopa hilaamaan jopa palkkaanikin ylöspäin kilpailuttaessani firmoja keskenään.) Tässä uudessa työpaikassa sitten olin sijoitettuna erääseen Euroopan maahan, jonka kieltä en osannut sanaakaan ennalta. Ennen sinne muuttoa, kävin kahden viikon intensiivikurssin yksityisopetuksessa, jonka työnantaja kustansi. Ja asuttuani siinä maassa ehkä puolisen vuotta pystyin toimimaan itse yhteyshenkilönä ja epävirallisena tulkkina eri tahojen välillä. Kieltämättä välillä oli vähän hankalaa, kun samassa huoneessa puhuttiin samanaikaisesti ainakin kolmea kieltä, joita kaikkia osasin, ja puhelimessa sitten vastapuoli väänsi sitä skånskaa.

Mutta siis takaisin tuohon kielen oppimisen kysymykseen: kun asuin tuossa maassa. minulla oli valtavan hyvä motivaatio oppia maan kieltä. Tartuin jokaiseen tilaisuuteen harjoitella kieltä: jos osasin viisi sanaa, käytin niitä, jos osasin 50 sanaa, käytin niitä. Luin jokaisen mainoslehtisen ja kuuntelin jokaisen säätiedotuksen aluksi (niitä oli helppo seurata, koska tuli samoja sanankäänteitä), ja kohtaamisissa käytin aina sitä kieltä, vaikken sitä aluksi juuri osannutkaan. Ihmiset olivat yllättävän ystävällisä ja avuliaita, kun huomasivat, että tosissani yritin oppia kieltä. Joka aamu käytin ainakin puoli tuntia tai tunnin opiskeluun.

Miten sitten voisit hankkia kielikylvyn arjessasi? Kuis olisi vapaaehtoistyö esim. Folkhälsanin kautta? Tutustu suomenruotsalaisiin? Hankkiudu parisuhteeseen suomenruotsalaisen kanssa? Ala Punaisen ristin ruotsinkielisen jaoksen (jos sellainen on?) kautta vapaaehtoiseksi miespuoliseksi ystäväksi lapsiperheeseen, jossa ei ole isän mallia lapsille? Lomaile Ruotsissa. Kuuntele Radio Vegaa. Katso ruotsalaisia elokuvia. Kuuntele ruotsalaista musiikkia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2019, 19:23:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 19, 2019, 18:57:24
Viimeksi mainittu oli jo omistusaasunto, joten se oli kaikin puolin hiljainen ja rauhallinen talon koosta huolimatta.
Tämäkin on omistusasunto, mutta useat osakkaat vuokraavat osakkeitaan, varsinkin yksiöitä ja kaksioita. Tällä hetkellä tässä rapussa on tietääkseni ainakin neljä asuntoa vuokrattu, saattaa olla useampikin. Ihan kaikkia naapureitani en tunne, sillä vaihtuvuutta kyllä tässä on ollut vuosien varrella jnkin verran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 19, 2019, 19:33:38
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 19, 2019, 19:17:09
Miten sitten voisit hankkia kielikylvyn arjessasi? Kuis olisi vapaaehtoistyö esim. Folkhälsanin kautta? Tutustu suomenruotsalaisiin? Hankkiudu parisuhteeseen suomenruotsalaisen kanssa? Ala Punaisen ristin ruotsinkielisen jaoksen (jos sellainen on?) kautta vapaaehtoiseksi miespuoliseksi ystäväksi lapsiperheeseen, jossa ei ole isän mallia lapsille? Lomaile Ruotsissa. Kuuntele Radio Vegaa. Katso ruotsalaisia elokuvia. Kuuntele ruotsalaista musiikkia.

Muutamaksi kuukaudeksi hakee vapaata ja hankkiutuu vaikka sairaala-apulaiseksi Ruotsiin. Saa palkkaakin 30000kruunua kuukaudessa, kielikylvystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2019, 20:00:09
^
Eikä tarvitse edes mennä merta edemmäs kal... kesähuunin hakuuun:
Sommarvikarier till Folkhälsans vårdenheter i Helsingfors, Esbo och Vanda (https://www.folkhalsan.fi/jobbannonser/sommarvikarier-till-folkhalsans-vardenheter-i-helsingfors-esbo-och-vanda312/)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 19, 2019, 21:36:15
Tätä pesukonerumbaa lukuunottamatta asun ihan sairaan hiljaisessa rapussa nykyään. Joskus aamuisin on tunne kuin olisi maailmaloppu tullut. Ei mitään elämää missään.

Jos nuo paukkeet loppuvat, en ole erityisen kiinnostunut miettimään muuttoa. Yksi tuttavani väittää että jopa tuohon  80 cm(?) leveään tavalliseen ikkunaan saisi viritettyä jonkun aktiivihiilihässäkän niin ettei paskalaitos (lämpövoimala) haise sisään. Olen todella skeptinen, mutta tutkin asiaa jos olen täällä yhä ensi kesänäkin. Joka olisi sitten jo 5. löyhkäkesä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 20, 2019, 20:20:13
Isäukko sai taas jatkoa ajokortille. Aika hyvin se ajaa vaikka on jo 90v.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 20, 2019, 20:24:15
Aaah...!!!! Hävitin juuri pitkän ja huolellisesti kirjoitetun tekstin, kun olin sulkevinani välilehden, mutta suljinkin vahingossa koko selaimen. En jaksa kirjoittaa juttua uudestaan.

Kerroin tuossa jutussa, miten monet nykykuskit eivät osaa vaihtaa vanhassa autossa vaihdetta rutisematta, ja selostin, miten se kuuluu vaihtaa. Kerroin, että autokoulun opettaja opetti aikoinaan minulle välikaasun käytön kuorma-autolla ajettaessa. Analysoin myös vanhan (vuoteen 1952 asti) Volkkarin modernia tyyliä verrattuna jonkin verran uudempiin. Ei tuuletusikkunaa, kuten ei nykyautoissakaan (lasi avautuu ensiksi etureunasta, johon tulee tuuletusikkuna). Pelkistetyt muodot. Kiinnitin huomiota puskureihin ja koristelistoihin, jotka ovat erilaiset ja mielestäni tyylikkäämmät kuin uudemmissa malleissa.

Tuossa oli vähän referaattia siitä, mitä kadonnut juttuni sisälsi.

Ja tässä niitä kuvia. (Miten näihin päädyttiin, siitäkin oli erillinen selostus, mutta en jaksa enää muistella). Lisää kuvia mm. auton sisustuksesta löytyy samasta sarjasta. Ai niin, mainitsinhan jutussa senkin, että minulla on juuri tuollainen auto väritystä ja sisustusta myöten. Likainen ja rupuinen eikä edes ajokuntoinen, mutta samanlainen silti. Se on epämääräisessä kylmähökkelissä, mutta säilyy kuitekin jollakin tavalla. Eniten pelkään ilkivallantekijöitä.

https://www.motortrend.com/news/1952-volkswagen-beetle/#1952-volkswagen-beetle-promo

Ja tähän loppuun vielä aikamatka Los Angelesiin vuosina 1957 ja 1964.

https://youtu.be/7LpPKAhW9-s

https://youtu.be/ESybc3sKi5Y
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 20, 2019, 21:25:25
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 20, 2019, 20:24:15
Ja tähän loppuun vielä aikamatka Los Angelesiin vuosina 1957 ja 1964.

https://youtu.be/7LpPKAhW9-s

https://youtu.be/ESybc3sKi5Y

Jos ajatellaan, miten paljon Amerikka oli edellä muuta maailmaa 50- ja 60-luvuilla, niin se oli jotain käsittämätöntä.

Sitten 70-luvulla ne sössi homman ja alamäki alkoi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 20, 2019, 22:42:23
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 20, 2019, 21:25:25

Jos ajatellaan, miten paljon Amerikka oli edellä muuta maailmaa 50- ja 60-luvuilla, niin se oli jotain käsittämätöntä.

Sitten 70-luvulla ne sössi homman ja alamäki alkoi.

Ehkä muu maailma sai sen kiinni. Ja oli Amerikassa köyhyyttä ja takapajuisuuttakin, vaikka sitä ei komeissa kuvissa näy.

En malta olla antamatta linkkiä seuraavaan videoon, vaikka se ei liity aiheeseen. Ilmeet...

https://youtu.be/aR-fA6OG21w

Asiasta kolmanteen. Jeanne Tripplehorn on ollut nuorempana törkeän saman näköinen kuin elämäni ihastus aikoinaan. Tein kerran kuvamontaasin, jossa toinen puoli kasvoista oli Tripplehornilta ja toinen ihannetytöltäni. Ne sopivat täysin toisiinsa. Valitettavasti en voi esittää sitä. Tässä Tripple sen näköisenä, mitä tarkoitan.

https://joesmoviestuff.blogspot.com/2018/05/jeanne-tripplehorn-as-helen-in.html

(En onnistunut antamaan linkkejä parhaimpiin esimerkkikuviin. Tuon blogin kuvista ainoastaan ensimmäinen on sitä, mitä ajan takaa.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - helmikuu 20, 2019, 22:48:46
En tänä vuonna saa tilausta tehtyä kiinankaupassa. Maksutavan valintakin onnistuu ja katetta riittää, mutta Confirm & Pay klikkaus ei tee mitään, ei edes vie rahojani saati teee tilausta. Kirjoitin kiinankaupalle, joka kohteliaasti vastasi ja ehdotti, josko tiedustelisin postitoimistosani, onko lähetys saapunut.

Sain yhden kotimaisen paperilaskun. Luin puhelimen pankkisovelluksella laskun viivakoodin ja hämmästyksekseni laskun summa  oli 60 senttiä pienempi kuin laskuun kirjoitettu. Toiseksi hämmästykseksi laskun hyväksyminen ei onnistunut puhelimella, ei edes hintaa korottaen. Selaimella verkkopankkiin suunnistettua tuli maksetuksi-
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 21, 2019, 01:45:52
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 20, 2019, 20:20:13
Isäukko sai taas jatkoa ajokortille. Aika hyvin se ajaa vaikka on jo 90v.
Jarla voisi saada toki Fingerporiin tuosta idean...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 21, 2019, 22:20:35
Kävin hiihtämässä ja kuuntelin samalla kännykästä nettiradiota kuulokkeilla. Kanava oli Chicago Public Radio. Siinä oli uutinen, joissa kerrottiin erään mustan näyttelijän tehneen väärän ilmiannon rasistisesta hyökkäyksestä ja mitä siitä seurasi. Sama uutinen BBC:n sivulla.

https://www.bbc.com/news/world-us-canada-47313172

Toinen uutinen, joka jäi mieleeni oli latinotaustaisen senaattorin tyttären asettuminen ehdolle vaaleissa. Tästäkin löytyy tietoa muualta.

https://abc7chicago.com/politics/jessica-gutierrez-daughter-of-congressman-gutierrez-joins-chicago-alderman-race/3440295/

Public radiossa kerrottiin myös tapauksesta, jossa korkein oikeus oli kummonnut huumeita myyneen nuoren miehen kalliin auton takavarikoimisen pitäen sitä kohtuuttoman ankarana rangaistuksena.

Asiasta toiseen. Seuraavassa on kuva, jossa näkyy Hal Lindsdayn kirjoittama kirja armeijan kaapin hyllyllä, kun kuvaa suurentaa. Tyttö, johon olin korviani myöten rakastunut, antoi vinkin kirjan lainaamiseksi.

https://ibb.co/ctHssfP

Hal Lindsday näyttää jatkavan edelleen. Seuraavassa videossa on mielenkiintoisia asioita.

https://www.hallindsey.com/videos/hal-lindsey-report-2152019/624/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 21, 2019, 22:55:55
Pari päivää sitten jouduin todelliseen "perinnepuuhaan" iltamyöhällä kun olin juuri käymässä levolle. Sytytin makuuhuoneessa lukulamppuni, jolloin se sanoikin "POKS" erittäin kovalla äänellä. Onneksi polttimon lasi ei kuitenkaan rikkoutunut, vaan lamppu vain teki lopun itsestään. Löysin kotoa toisen polttimon, jonka ruuvasin valaisimeen. Lamppu ei kuitenkaan syttynyt. Sitten huomasin, ettei syttynyt enää kattolamppukaan, eikä kylpyhuoneen valo, eikä eteisen. Polttimon poksahdus oli siis polttanut sulakkeen. Milloin viimeksi olen vaihtanut sulakkeen? En voi muistaa. Siitä on vuosikymmeniä. Joku nuorempi asukas ei olisi edes tiennyt, mikä sulake on. En voisi hoitaa aamutoimia ilman valoa kylpyhuoneessa, joten yön pimeydessä jouduin tarttumaan taskulamppuun (kännykässä on) ja avaamaan sähkökaapin oven. Onnekseni kaapin ovessa (sisäpuolella) oli pakkaus pölyisiä sulakkeita, mahdollisesti jo edellisen asukkaan hankkimia. Vaati hetken tiirailun, ennen kuin hoksasin, mikä sulakkeista oli vioittunut. Sain sulakkeen vaihdettua ja valot toimivat taas. Vaihdanko enää koskaan elämässäni sulaketta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 21, 2019, 23:25:16
^ Samaa jäin miettimään, katsottuani tämän dokkarin: https://areena.yle.fi/1-4422796
;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 22, 2019, 09:30:49
Kyllähän noita sulakkeita aina välillä menee. Tosin tässä uudessa kodissa nyt ei viiteen vuoteen ole poksahtanut. Edellisessä kyllä meni aina muutaman vuoden välein joku sulake vaihtoon. Saattaa olla siitä, että siinä alkoi olla koko sähkösysteemit ajastaan jääneet, kun talo on sen verran vanha, että niitä ei alun perin ollut mitoitettu nykyisiin kulutustarpeisiin. Putkiremontin yhteydessä taloon vedettiin sähköt uusiksi huoneistojen sähkötauluun asti. Otin siihen lisätyönä myös kämpän sähköasennusten uusinnan ja samalla verkkoon kytketyn palovaroitinsetin.

Nyt minulla poksahtelee tässä uudessa kodissa vain tuo yksi valaisin, joka on kohtuullisen uusi. Jalkalamppu, jossa on kääntyvä spotti ja ylöspäin oleva yleisvalaisin. Tuo ylöspäin oleva aina kärvähtää, joten lopulta se on jäänyt vähälle käytölle, vaikka olisi muuten mieluisampi valo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 22, 2019, 10:14:20
Mulla poksahteli usein kattolampun kynttilälamput (joita viisi yhdessä valaisimessa) perin useasti. Syyksi paljastui kaksi asiaa: Toinen oli seinässä olevan katkaisimen sisällä, jossa oli yksi piuhoista vähän irrallaan. Toinen syy oli kattovalaisimen itsensä kiinnityksessä, jossa siinäkin oli yksi piuha vähän huonosti kiinni. Sen jälkeen kun nuo korjattiin, ei ole poksahdellut lampun lamppua nyt kahteen vuoteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 22, 2019, 11:14:22
Sekä makuu- että olohuoneessa täällä on kaksi katkaisinta seinässä, että kattoon saisi asentaan jonkun ihme monipönttäisen lamppuzydeemin. Ei minulla sellaisia ole. Kummassakin huoneessa on katossa plafondi. Olohuoneessa siinä on kolme polttimoa, makuuhuoneessa kaksi.

Muutama vuosi sitten alkoi kuulua kova pamaus aina silloin tällöin kun laitoin makuuhuoneeseen valot. Polttimo (energiansäästölamppu) ei kuitenkaan palanut. Eteisessä sulaketaulussa sulakekatkaisin meni off-asentoon ja kytki virrat pois makuuhuoneesta ja vessasta. En sitten muuta kuin vain väänsin kytkimen on-asentoon. Lopulta sitten paukahti kai niin kovaa että meni yksi polttimokin. Otin lampun irti ja havaitsin että siellä oli lamppua katossa pitelevä koukku osin hiilenmustana vähän syöpynytkin kun paukku oli kuluttanut metallia. Kytkin lampun uusiksi kattoon niin että vaihteeksi seinän katkaisimista se joka oli ollut tyhjänpanttina "aktivoitui" ja aiemmin käyttämäni jäi käyttämättömäksi. Sen jälkeen ei ole enää paukkunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 22, 2019, 11:15:28

Vielähän laadullisuus, ja se vähän siellä sun täällä, yhä enempi. Vähänkö hienoo!

Entäs se, kun kaikki tuleekin laittaa yhteen, jos laatu on lähtenyt juuri päinvastaisesta motiivista? Siinäkö ihmis(en/kunnan) haaste, eräällä tavalla tiivisestettynä?

Linkola on veitikka-tapaus, kun toisaalta laittaa pannaan jo kivikirveen, ja toisessa lauseessa ylistää ihmisen saavutuksia. Ehkä tämän takia juuri sellainen, jota voi sanoa hyväksi tyypiksi. Tiedä sitten, miten voimakkaasti on hyvä tyyppi. En tavannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 22, 2019, 20:00:49
Istun autossa ja odotan, että saan kyydin. Kytkin teki tenän. Harmi, ettei ole hinausköyt... Äh. Tilanne muuttui. Tänne piti tulla toisen auton hakemaan minut, mutta sen toisen auton avaimet olivat unohtuneet taskuuni. Tämä auto jää väkisin tiepuoleen yöksi. Toivottavasti säilyy. Täytyy yrittää jotenkin hinata huomenna. Toisessa autossa vain ei ole hinauskoukkua eikä taida olla edes lenkkiä. Kävelymatkaa olis 23 kilsaa. Taksi maksaisi paljon. On tulossa mielenkiintoinen ilta. Yö on pimeä.

Lisäys: Kämpällä ollaan. Naapuri kävi hakemassa. Toivottavasti auto säilyy tien varressa huomiseen, jolloin yritetään hakea se.

Lisäys 2: Uutiset kertovat ennätysliukkaudesta maanteillä. Sattui huono ajankohta sille, että auto jäi tiepuoleen. Pelkään, ettei sitä saada omin voimin hinattua pois, koska se on kahden (liukkaan) mäen välissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 23, 2019, 17:20:31
Piti tänään hieman ohjelmoida, mutta ilmeisesti pitäisikin lähteä ryyppäämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 23, 2019, 17:31:58
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - helmikuu 23, 2019, 17:20:31
Piti tänään hieman ohjelmoida, mutta ilmeisesti pitäisikin lähteä ryyppäämään.

Jos se alko-holi ohjelmoikin sut ohjelmointikuntoon.

Alat ajatella asioista a-holistisesti, jolloin kaikki lähtee suhteutumaan, aivan toisella tapaa. Seuraavaksi otat jotain b-holistis-vaikutteista, ja matka jatkuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - helmikuu 23, 2019, 18:04:09
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 22, 2019, 11:15:28

Vielähän laadullisuus, ja se vähän siellä sun täällä, yhä enempi. Vähänkö hienoo!

Entäs se, kun kaikki tuleekin laittaa yhteen, jos laatu on lähtenyt juuri päinvastaisesta motiivista? Siinäkö ihmis(en/kunnan) haaste, eräällä tavalla tiivisestettynä?

Linkola on veitikka-tapaus, kun toisaalta laittaa pannaan jo kivikirveen, ja toisessa lauseessa ylistää ihmisen saavutuksia. Ehkä tämän takia juuri sellainen, jota voi sanoa hyväksi tyypiksi. Tiedä sitten, miten voimakkaasti on hyvä tyyppi. En tavannut.

Linkola osti tonttini viereisen maatilan. Käytiin vääntöä siitä missä minun tieni kulkee sinne tontilleni. Kun se on kautta aikojen kulkenut nyt  Linkolan maatilan alapihan läpi. Sama tie on minulla edelleenkin. Sensijaan paloi maatilan päärakennus poroksi  oliko nyt viime talvena. Sammuttamassa oli  11 palokuntaa. Siitä huolimatta palo syttyi uudelleen kun palokunnat lähtivät. Linkola ehti pari vuotta omistaa sen tilan, muistaakseni. Koira kuoli kun huonekalujen pakkaseen viskely oli koiraa tärkeämpää. Ei ollut itse Linkola paikalla vaan joku "huoltomies." Se oli minun synnyinkotini joka jäi serkkujeni haltuun . He myivät tilan Linkolalle. 8)
.
.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 23, 2019, 19:46:12
Kumpikohan mahtaa pänniä kalkkiksia enemmän, se että lapsella on kaksi homoseksuaalia vanhempaa, vai se että lapsella on kolme heteroseksuaalia vanhempaa samassa taloudessa ja sängyssä yhtäaikaa?

https://www.is.fi/perhe/art-2000006011052.html?fbclid=IwAR2Z3AfGtaIrT1Do7iJlJpb6b_X8o8miuo56IxJu2Vh2z0H0l-cCFKx_7G0

Paula on suhteessa sekä Antin että Erkin kanssa – nyt heillä on yhteinen lapsi: "En tiedä, kumpi heistä on isä, emmekä aio selvittää sitä"

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 23, 2019, 19:53:43
^Vähän sellainen fiilis etteivät Antti ja Erkki ole ihan 100% heteroita...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 24, 2019, 08:27:59
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 23, 2019, 19:46:12
Kumpikohan mahtaa pänniä kalkkiksia enemmän, se että lapsella on kaksi homoseksuaalia vanhempaa, vai se että lapsella on kolme heteroseksuaalia vanhempaa samassa taloudessa ja sängyssä yhtäaikaa?

https://www.is.fi/perhe/art-2000006011052.html?fbclid=IwAR2Z3AfGtaIrT1Do7iJlJpb6b_X8o8miuo56IxJu2Vh2z0H0l-cCFKx_7G0

Paula on suhteessa sekä Antin että Erkin kanssa – nyt heillä on yhteinen lapsi: "En tiedä, kumpi heistä on isä, emmekä aio selvittää sitä"

Tuollaisesta voisi tulla sellaiseenkin johtopäätökseen, ettei kumpaakaan kiinnosta onko lapsi oma ja samalla se kertoo ettei lapsi oikeasti kiinnosta lainkaan, kunhan siinä sekin on.

Voi olla pelostakin kysymys pelätään miten suhtautuu lapseen, jos se onkin sen toisen. Mahdollinen äiti on hieman eri asia, hän ilmeisesti on kuitenkin varma lapsen äidistä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - helmikuu 24, 2019, 08:34:57
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 24, 2019, 08:27:59
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 23, 2019, 19:46:12
Kumpikohan mahtaa pänniä kalkkiksia enemmän, se että lapsella on kaksi homoseksuaalia vanhempaa, vai se että lapsella on kolme heteroseksuaalia vanhempaa samassa taloudessa ja sängyssä yhtäaikaa?

https://www.is.fi/perhe/art-2000006011052.html?fbclid=IwAR2Z3AfGtaIrT1Do7iJlJpb6b_X8o8miuo56IxJu2Vh2z0H0l-cCFKx_7G0

Paula on suhteessa sekä Antin että Erkin kanssa – nyt heillä on yhteinen lapsi: "En tiedä, kumpi heistä on isä, emmekä aio selvittää sitä"

Tuollaisesta voisi tulla sellaiseenkin johtopäätökseen, ettei kumpaakaan kiinnosta onko lapsi oma ja samalla se kertoo ettei lapsi oikeasti kiinnosta lainkaan, kunhan siinä sekin on.

Voi olla pelostakin kysymys pelätään miten suhtautuu lapseen, jos se onkin sen toisen. Mahdollinen äiti on hieman eri asia, hän ilmeisesti on kuitenkin varma lapsen äidistä.

Niin tai sitten tosiaan se lapsi on tärkeä ja arvokas ilman tietoa siitä, että sen kanssa on yhteisiä geenejä. Joillekin ihmisille saattaa jopa ihan vieraatkin lapset olla tärkeitä. On outoa, jos ei tähän usko, mutta silti huoletta pystyy jättämään oman lapsensa tällaisen ihmisen hoitoon. Edes hetkeksi. Varsinkin kun tiedetään, ettei lastenhoitajan palkkakaan päätä huimaa, joten taloudellinen intressi hoitamiseen tuskin on sen perusteella kovinkaan korkea.

Millainen on sellaisen ihmisen persoona, joka ei pysty tuntemaan lasta tärkeäksi ja koe hoivaamisen tarvetta, ellei satu itse varmuudella tietämään itseään lapsen biologiseksi vanhemmaksi? Millainen onkaan sellainen yhteisö, jossa tämä tapa suhtautua on vallitseva ja kaikkien hyväksymä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 24, 2019, 08:45:11
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 08:34:57

Millainen on sellaisen ihmisen persoona, joka ei pysty tuntemaan lasta tärkeäksi ja koe hoivaamisen tarvetta, ellei satu itse varmuudella tietämään itseään lapsen biologiseksi vanhemmaksi? Millainen onkaan sellainen yhteisö, jossa tämä tapa suhtautua on vallitseva ja kaikkien hyväksymä?

No sehän on tämä maailma jossa eletään, vastaa juuri kysymyksiisi millainen maailma on. Maailmahan (ihmisten maailma) koostuu ihmisistä, eikö niin? 

Kysyä voi itseltään miten suhtautuu toisiin ihmisiin? Usein huomaa vain miten toiset suhtautuvat itseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - helmikuu 24, 2019, 08:55:07
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 24, 2019, 08:45:11

Kyselehän nyt ihan itseltäsi, miksi saat tällaista palautetta kommentteihisi. Onko oma rakkautesi lapsiisi peruutettu, jos kävisi ilmi, että eivät olekaan biologisia jälkeläisiäsi? Ehkä epäilyksesi asiassa kumpuavatkin omista henkilökohtaisista kokemuksistasi? Millainen oikein onkaa oma isäsuhteesi? Ehkä huomaat epäluulosi lähteeksi ihan oman elämäsi vaiheet. Niinhän me nääs kaikki näemme toderllisuuden juuri omien kokemustemme valossa. Sinä et ole tämän ulkopuolella. Uskallatko reflektoida omaa tilannettasi? Taipumuksesi kääntää kaikki keskustelu pois itsestäsi ja kohti muita kirjoittajia viittaa ongelmiin kyvyssä tarkastella omaa henkilökohtaista tilannettasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 12:13:14
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 24, 2019, 08:45:11
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 08:34:57

Millainen on sellaisen ihmisen persoona, joka ei pysty tuntemaan lasta tärkeäksi ja koe hoivaamisen tarvetta, ellei satu itse varmuudella tietämään itseään lapsen biologiseksi vanhemmaksi? Millainen onkaan sellainen yhteisö, jossa tämä tapa suhtautua on vallitseva ja kaikkien hyväksymä?

No sehän on tämä maailma jossa eletään, vastaa juuri kysymyksiisi millainen maailma on. Maailmahan (ihmisten maailma) koostuu ihmisistä, eikö niin? 

Kysyä voi itseltään miten suhtautuu toisiin ihmisiin? Usein huomaa vain miten toiset suhtautuvat itseen.

Tulee väkisin mieleen juttu jonka luin. Siinä muistaakseni jossain päin Afrikan sarvea oli kauhea nälänhätä, yksi kaikkien aikojen pahimmista menossa ja suomalaisetkin avustustyöntekijät jakoivat niukkoja ravintovaroja leiriläisille. Erityisesti lapsia kuoli koko ajan. Eräänä päivänä kun avustusruokaa tuli hakemaan tuttu perhe, yksi lapsi puuttui. Oliko hän kuollut?

Ei, mutta perheen isä kertoi, että hänet jätetään ravinnotta, koska muu perhe saa näin enemmän. Kun lapsi kuolee, niin he tekevät uuden, aikojen parannuttua. Karmeaa - mutta näin voi ihminen toimia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 24, 2019, 13:00:42
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 12:13:14Ei, mutta perheen isä kertoi, että hänet jätetään ravinnotta, koska muu perhe saa näin enemmän. Kun lapsi kuolee, niin he tekevät uuden, aikojen parannuttua. Karmeaa - mutta näin voi ihminen toimia.

Päätelmäpolku, kohden vakityyppisempää ratkaisua, kuten EM, taitaa olla yleinen, mitä ihmiseen tulee.

Kun jostain fuskaa, kohden toimivaa, muut voivat tulla hanakasti perässä, ellei ylivoimaista esteellisyyttä. Tämän vuoksi joudutaan samalla nojaamaan vahvastikin kontrolliin, koska kaikkia virtauksia ei haluta seurata.

Mitä kyvyttömämpi poikkeuksien suhteen,  sen enemmän ollaa mustavalkotilaan sidottuja, ja sen ääritoimiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 13:14:05
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 24, 2019, 13:00:42
Mitä kyvyttömämpi poikkeuksien suhteen,  sen enemmän ollaa mustavalkotilaan sidottuja, ja sen ääritoimiin.

Juu. Suvaitsevaisuutta on yleensä liian vähän, harvoin liian paljon.

Laumaeläimenä ihminen kaipaa sääntöjä, ohjausta ja komentelua - valitettavasti. Se kertoo lajimme kehityksen keskeneräisyydestä. Ryhmäkurin kaipuusta huolimatta emme ole saaneet ratkaistua suuria lajimme ongelmia, kuten liiallinen väestönkasvu. Pidän syynä johtajuuden korruptoivaa vaikutusta. Oikeastaan yksikään johtaja ei halua laumansa pienenevän, vaan kasvavan ja elinpiirinsä laajenevan. Tästä seuraa nälänhätää, sotia ja kaikenlaisia katastrofeja. Ympäristön pilluun lisäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - helmikuu 24, 2019, 13:20:38
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 13:14:05

Noinkohan. Tai sitten ihminen pärjää nimenomaan laumana, yhteisönä, jos ollenkaan, joten juurikin sosiaaliset taitomme ovat jopa tärkeimpiä ominaisuuksiamme. Siitä, että joku osaisi tai tietäisi tai ymmärätäisi ei ole mitään hyötyä, ellei tähän yhdisty jonkintasoinen kyky jakaa ymmärrystään muilla ja saada porukka messiin. Kuri on tavattoman alkeellinen tapa tätä pyrkiä aikaansaamaan. Se vei hirveästi resursseja vahtimiseen, rangaistuksien langettamiseen ja kaikkeen sellaiseen, mikä on väistämätön seuraus kurista. Sen sijaan pitäisi pystyä innostamaan ja myymään tärkeät ajatukset siten, että niiden eteen ryhdytään porukalla toimimaan omasta halusta, vapaaehtoisesti ja asiaan uskoen. Jos jossain on keskeneräisyyttä, niin juuri tällaisessa sosiaalisessa taidossa. Huonoa ja alkeellisen tason johtajuutta on luulla johtamisen olevan määräyksiä ja tottelemattomuudesta rokottamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - helmikuu 24, 2019, 14:05:40
Ilamaston muutosta ajatellen afrikantähti-lautapeli: on taatusti saastuttamaton ja taloudellinen vaihto-ehto!

-lisäksi se kehittää mielikuvitusta ja organisiointi kykyä, ja lisää yhteisöllisyyttä :suosittelen! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 14:20:28
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 13:20:38
Tai sitten ihminen pärjää nimenomaan laumana, yhteisönä, jos ollenkaan, joten juurikin sosiaaliset taitomme ovat jopa tärkeimpiä ominaisuuksiamme. Siitä, että joku osaisi tai tietäisi tai ymmärätäisi ei ole mitään hyötyä, ellei tähän yhdisty jonkintasoinen kyky jakaa ymmärrystään muilla ja saada porukka messiin. Kuri on tavattoman alkeellinen tapa tätä pyrkiä aikaansaamaan. Se vei hirveästi resursseja vahtimiseen, rangaistuksien langettamiseen ja kaikkeen sellaiseen, mikä on väistämätön seuraus kurista. Sen sijaan pitäisi pystyä innostamaan ja myymään tärkeät ajatukset siten, että niiden eteen ryhdytään porukalla toimimaan omasta halusta, vapaaehtoisesti ja asiaan uskoen. Jos jossain on keskeneräisyyttä, niin juuri tällaisessa sosiaalisessa taidossa. Huonoa ja alkeellisen tason johtajuutta on luulla johtamisen olevan määräyksiä ja tottelemattomuudesta rokottamista.

Lasken sosiaaliseksi taidoksi myös sen, että pystyy syöttämään kaikenlaista paskaa rahvaalle joka nielee sen kakistelematta. En pidä sitä suotavana mallina.

Tuo litaniasi on hyväksyttävä, kannatettava ja olen samaa mieltä. Miksi siis ihmiset kuitenkin käyttäytyvät toisin? Hauska huomata, että sinäkin olet pikku anarkistipirulainen, demokratiahan ei toimi ilman vahtimista, rangaistuksia, kuria ja verotusta jolla kyseiset resurrshit rahoitetaan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 24, 2019, 14:49:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 13:20:38Kuri on tavattoman alkeellinen tapa tätä pyrkiä aikaansaamaan. Se vei hirveästi resursseja vahtimiseen, rangaistuksien langettamiseen ja kaikkeen sellaiseen, mikä on väistämätön seuraus kurista.

Toimivien menetelmien herättely on kuin toivottujen kielten herättely: https://kantapaikka.net/index.php/topic,380.0.html

Toivottu tässä ei välttämättä ole epärealistisuutta, vaan tilan mahdollistamista tekemistä sille, mikä toimii ehkä paremmin.

Aika hassua olisi, jos vaikka addiktille tarjottaisiin sitä samaa, ja aina samaa, ja jos ei varmasti pysy aiheessa, niin vähän painetta, jotta osaa turvautua siihen, mikä oikeasti toimii, ja on luotettava, pitkän (omakohtaisenkin) kokemuksen kautta.

Joskus utopioita kaupataan, vaikka pohjaa ei ole olemassa, edes teoreettisena, ellei älytöntä tukijärjestelmää luoda, jolloin säpinää kyllä syntyy, ja sen taatun tuloksellista mittaamismahdollisuutta. On selkeitä lukuja, joita iskeä pöytään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - helmikuu 24, 2019, 15:27:26
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 14:20:28
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 13:20:38
Tai sitten ihminen pärjää nimenomaan laumana, yhteisönä, jos ollenkaan, joten juurikin sosiaaliset taitomme ovat jopa tärkeimpiä ominaisuuksiamme. Siitä, että joku osaisi tai tietäisi tai ymmärätäisi ei ole mitään hyötyä, ellei tähän yhdisty jonkintasoinen kyky jakaa ymmärrystään muilla ja saada porukka messiin. Kuri on tavattoman alkeellinen tapa tätä pyrkiä aikaansaamaan. Se vei hirveästi resursseja vahtimiseen, rangaistuksien langettamiseen ja kaikkeen sellaiseen, mikä on väistämätön seuraus kurista. Sen sijaan pitäisi pystyä innostamaan ja myymään tärkeät ajatukset siten, että niiden eteen ryhdytään porukalla toimimaan omasta halusta, vapaaehtoisesti ja asiaan uskoen. Jos jossain on keskeneräisyyttä, niin juuri tällaisessa sosiaalisessa taidossa. Huonoa ja alkeellisen tason johtajuutta on luulla johtamisen olevan määräyksiä ja tottelemattomuudesta rokottamista.

Lasken sosiaaliseksi taidoksi myös sen, että pystyy syöttämään kaikenlaista paskaa rahvaalle joka nielee sen kakistelematta. En pidä sitä suotavana mallina.

Tuo litaniasi on hyväksyttävä, kannatettava ja olen samaa mieltä. Miksi siis ihmiset kuitenkin käyttäytyvät toisin? Hauska huomata, että sinäkin olet pikku anarkistipirulainen, demokratiahan ei toimi ilman vahtimista, rangaistuksia, kuria ja verotusta jolla kyseiset resurrshit rahoitetaan.

Kuria ja rangaistuksia on, mutta jos oikein tehokkaasti halutaan ihmisistä irti se, mitä on saatavissa, kandee pyrkiä käyttämään muita keinoja. Kuri ja järjestys tietenkin on se toimintamalli, jota voi soveltaa niihin, joilta ei mitään edes oikein odoteta. Näin toimii demokratia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 16:04:17
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 15:27:26
Kuria ja rangaistuksia on, mutta jos oikein tehokkaasti halutaan ihmisistä irti se, mitä on saatavissa, kandee pyrkiä käyttämään muita keinoja. Kuri ja järjestys tietenkin on se toimintamalli, jota voi soveltaa niihin, joilta ei mitään edes oikein odoteta. Näin toimii demokratia.

Niin. Huonoltahan tuo tuntuu. Anarkismi on tasa-arvoisempi, sinunkin mielestäsi ilmeisesti.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 24, 2019, 16:06:44
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 13:20:38
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 13:14:05
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 24, 2019, 13:00:42
Mitä kyvyttömämpi poikkeuksien suhteen,  sen enemmän ollaa mustavalkotilaan sidottuja, ja sen ääritoimiin.

Juu. Suvaitsevaisuutta on yleensä liian vähän, harvoin liian paljon.

Laumaeläimenä ihminen kaipaa sääntöjä, ohjausta ja komentelua - valitettavasti. Se kertoo lajimme kehityksen keskeneräisyydestä. Ryhmäkurin kaipuusta huolimatta emme ole saaneet ratkaistua suuria lajimme ongelmia, kuten liiallinen väestönkasvu. Pidän syynä johtajuuden korruptoivaa vaikutusta. Oikeastaan yksikään johtaja ei halua laumansa pienenevän, vaan kasvavan ja elinpiirinsä laajenevan. Tästä seuraa nälänhätää, sotia ja kaikenlaisia katastrofeja. Ympäristön pilluun lisäksi.

Noinkohan. Tai sitten ihminen pärjää nimenomaan laumana, yhteisönä, jos ollenkaan, joten juurikin sosiaaliset taitomme ovat jopa tärkeimpiä ominaisuuksiamme.

Valtaosa maailman pahasta on ihmislaumojen aiheuttamaa. Kun laumavaisto saa ihmisessä vallan, on jälki kamalaa. Koko luomakunnalle olisi eduksi, jos ihmisten sallittaisiin kokoontua vain maksimissaan kolmen hengen ryhmissä. Individualismi voi ehkä pelastaa jotakin, mutta kollektivismi tuhoaa lopulta kaiken.

Demokratian tärkein voima piilee siinä, että se pilkkoo suuret laumat pienempiin osiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 24, 2019, 16:51:07
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 12:13:14
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 24, 2019, 08:45:11
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 08:34:57

Millainen on sellaisen ihmisen persoona, joka ei pysty tuntemaan lasta tärkeäksi ja koe hoivaamisen tarvetta, ellei satu itse varmuudella tietämään itseään lapsen biologiseksi vanhemmaksi? Millainen onkaan sellainen yhteisö, jossa tämä tapa suhtautua on vallitseva ja kaikkien hyväksymä?

No sehän on tämä maailma jossa eletään, vastaa juuri kysymyksiisi millainen maailma on. Maailmahan (ihmisten maailma) koostuu ihmisistä, eikö niin? 

Kysyä voi itseltään miten suhtautuu toisiin ihmisiin? Usein huomaa vain miten toiset suhtautuvat itseen.

Tulee väkisin mieleen juttu jonka luin. Siinä muistaakseni jossain päin Afrikan sarvea oli kauhea nälänhätä, yksi kaikkien aikojen pahimmista menossa ja suomalaisetkin avustustyöntekijät jakoivat niukkoja ravintovaroja leiriläisille. Erityisesti lapsia kuoli koko ajan. Eräänä päivänä kun avustusruokaa tuli hakemaan tuttu perhe, yksi lapsi puuttui. Oliko hän kuollut?

Ei, mutta perheen isä kertoi, että hänet jätetään ravinnotta, koska muu perhe saa näin enemmän. Kun lapsi kuolee, niin he tekevät uuden, aikojen parannuttua. Karmeaa - mutta näin voi ihminen toimia.

Ja mikähän sen sitten takaa että ajat eivät taas huonone ja seuraavakin lapsi pidä jättää syöttämättämä. Miksi helvetissä edes tekevät lapsia jos tuo on tuommoista arpapeliä että saako sen syötettyä vai ei. Tai miten he niitä tekevät, kun nälänhädässä naisen kuukautiskierto saattaa sammahtaa ja koittaa hetkellinen hedelmättömyys. (Tietty se kersa tehtiin silloin kun ei ollut vielä nälänhätää, jep jep.)

Herää kysymys että jos avustustyöntekijät eivät mene ja ota sitä nälkiinnytettävää lasta pois vanhemmiltaan, osalistuvatko he lapsenmurhaan?

Itse olenkin ollut melkoisen skeptinen aina kun joku hihhuloi sillä miten lapsi- ja perherakkaita afrikkalaiset mukamas ovat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 24, 2019, 16:57:55
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 24, 2019, 16:06:44
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 13:20:38
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 13:14:05
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 24, 2019, 13:00:42
Mitä kyvyttömämpi poikkeuksien suhteen,  sen enemmän ollaa mustavalkotilaan sidottuja, ja sen ääritoimiin.

Juu. Suvaitsevaisuutta on yleensä liian vähän, harvoin liian paljon.

Laumaeläimenä ihminen kaipaa sääntöjä, ohjausta ja komentelua - valitettavasti. Se kertoo lajimme kehityksen keskeneräisyydestä. Ryhmäkurin kaipuusta huolimatta emme ole saaneet ratkaistua suuria lajimme ongelmia, kuten liiallinen väestönkasvu. Pidän syynä johtajuuden korruptoivaa vaikutusta. Oikeastaan yksikään johtaja ei halua laumansa pienenevän, vaan kasvavan ja elinpiirinsä laajenevan. Tästä seuraa nälänhätää, sotia ja kaikenlaisia katastrofeja. Ympäristön pilluun lisäksi.

Noinkohan. Tai sitten ihminen pärjää nimenomaan laumana, yhteisönä, jos ollenkaan, joten juurikin sosiaaliset taitomme ovat jopa tärkeimpiä ominaisuuksiamme.

Valtaosa maailman pahasta on ihmislaumojen aiheuttamaa. Kun laumavaisto saa ihmisessä vallan, on jälki kamalaa. Koko luomakunnalle olisi eduksi, jos ihmisten sallittaisiin kokoontua vain maksimissaan kolmen hengen ryhmissä. Individualismi voi ehkä pelastaa jotakin, mutta kollektivismi tuhoaa lopulta kaiken.

Demokratian tärkein voima piilee siinä, että se pilkkoo suuret laumat pienempiin osiin.

Jeesus sanoi että missä on koolla kaksi tai kolme minun nimissäni, siellä olen minä läsnä. Olisiko sitten niin että jos lauman koko kasvaa tuota suuremmaksi, läsnä onkin Saatana...  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 24, 2019, 16:58:30
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 24, 2019, 16:06:44Demokratian tärkein voima piilee siinä, että se pilkkoo suuret laumat pienempiin osiin.

Varmaan erään tämän foorumin jäsenen selkäydintuntemus, erääseen sanamuotoon puettuna.

Missähän Socru luuraa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 17:04:04
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 24, 2019, 16:06:44
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 13:20:38
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 13:14:05
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 24, 2019, 13:00:42
Mitä kyvyttömämpi poikkeuksien suhteen,  sen enemmän ollaa mustavalkotilaan sidottuja, ja sen ääritoimiin.

Juu. Suvaitsevaisuutta on yleensä liian vähän, harvoin liian paljon.

Laumaeläimenä ihminen kaipaa sääntöjä, ohjausta ja komentelua - valitettavasti. Se kertoo lajimme kehityksen keskeneräisyydestä. Ryhmäkurin kaipuusta huolimatta emme ole saaneet ratkaistua suuria lajimme ongelmia, kuten liiallinen väestönkasvu. Pidän syynä johtajuuden korruptoivaa vaikutusta. Oikeastaan yksikään johtaja ei halua laumansa pienenevän, vaan kasvavan ja elinpiirinsä laajenevan. Tästä seuraa nälänhätää, sotia ja kaikenlaisia katastrofeja. Ympäristön pilluun lisäksi.

Noinkohan. Tai sitten ihminen pärjää nimenomaan laumana, yhteisönä, jos ollenkaan, joten juurikin sosiaaliset taitomme ovat jopa tärkeimpiä ominaisuuksiamme.

Valtaosa maailman pahasta on ihmislaumojen aiheuttamaa. Kun laumavaisto saa ihmisessä vallan, on jälki kamalaa. Koko luomakunnalle olisi eduksi, jos ihmisten sallittaisiin kokoontua vain maksimissaan kolmen hengen ryhmissä. Individualismi voi ehkä pelastaa jotakin, mutta kollektivismi tuhoaa lopulta kaiken.

Demokratian tärkein voima piilee siinä, että se pilkkoo suuret laumat pienempiin osiin.

Vain muutama vuosikymmen sitten olivat mm. Kreikka, Portugali ja Espanja diktatuureja. Ne demokratisoituivat, mutta sitten tuli EU ja sen epädemokraattiset käytännöt jotka ovat selvästi heikentäneet demokratiakehitystä muuallakin ja nostaneet esiin populistiset joukkoliikkeet äärimielipiteineen.

Musta alkaa tuntua, että me on hävitty tämä peli.

Entiset siirtomaavallat
-Britannia
-Ranska
-Belgia
-Hollanti
-Espanja
-Portugali

Entiset fasistinatsivaltiot
-Italia
-Saksa
-Itävalta

Pohjoiset demokratiat
-Ruotsi
-Tanska
-Suomi (varauksin)

Entiset kommunistimaat
-Bulgaria
-Kroatia
-Latvia
-Liettua
-Puola
-Romania
-Slovakia
-Slovenia
-Tsekki
-Viro
-Unkari

Kirpunpaskat
-Malta
-Kypros
-Luxembourg

Tee nyt noista onnettomista joku arvodemokraattinen rakastava yhteisö, höyli shit!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 24, 2019, 17:19:09
Tuli taas sen verran eilen otettua, että tietää taas ottaneensa. Onneksi en ihan niin paljoa juonu kuin viime kerralla marraskuussa, niin on nyt hieman kevyempi krapula nyt. Pääasia kuitenkin oli että nähtiin vanhojen urheilukavereitten kanssa ja vaihdettiin kuulumiaisia. Näitä täpaamisia pitäisi lisätä. Ovat tyypillisesti olleet kerta vuoteen, mutta se on kyllä liian harvoin. Puhetta onneksi oli, että kesällä järjestetään uusi tapaaminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 24, 2019, 17:27:48
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 17:04:04
Vain muutama vuosikymmen sitten olivat mm. Kreikka, Portugali ja Espanja diktatuureja.

On olemassa diktatuureja ja diktatuureja. 1970-luvun alun espanjalaiset olivat vapaampia kuin Neuvostoliiton asukkaat samaan aikaan. Espanjasta pääsi poiskin, jos halusi.

Fasistista Italiaa on pidetty pahamaineisena diktatuurina, joka antoi nimen fasismille. Luin jostakin, että fasistihallinnon toisen maailmansodan alkuvuosiin mennessä Italiassa teloitettiin kaikkiaan 14 henkilöä, lähinnä murhaajia ja kovan luokan rikollisia. Yhdysvalloissa teloitettiin samaan aikaan tuhansia ihmisiä, ja Euroopan maistakin Ranskassa ja Englannissa (Saksasta puhumattakaan) enemmän kuin Italiassa. En puolustele alkuperäistä fasismia, mutta on niitä pahempiakin järjestelmiä ollut. Vasta aivan loppuvuosina, kun Pohjois-Italia oli saksalaisten komennossa, alkoi fasismin synkin vaihe. Jos Mussolini olisi kuollut vuonna 1938, häntä pidettäisiin ehkä Italiassa suurena valtiomiehenä. Mutta itsepähän tyyppi maineensa lopulta tuhosi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - helmikuu 24, 2019, 17:28:51
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 16:04:17
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 15:27:26
Kuria ja rangaistuksia on, mutta jos oikein tehokkaasti halutaan ihmisistä irti se, mitä on saatavissa, kandee pyrkiä käyttämään muita keinoja. Kuri ja järjestys tietenkin on se toimintamalli, jota voi soveltaa niihin, joilta ei mitään edes oikein odoteta. Näin toimii demokratia.

Niin. Huonoltahan tuo tuntuu. Anarkismi on tasa-arvoisempi, sinunkin mielestäsi ilmeisesti.

Moon niin anarkisti, etten taida tolleen arvottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 24, 2019, 17:44:55
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 24, 2019, 16:51:07
Miksi helvetissä edes tekevät lapsia jos tuo on tuommoista arpapeliä että saako sen syötettyä vai ei. Tai miten he niitä tekevät, kun nälänhädässä naisen kuukautiskierto saattaa sammahtaa ja koittaa hetkellinen hedelmättömyys. (Tietty se kersa tehtiin silloin kun ei ollut vielä nälänhätää, jep jep.)

Voisikohan se lasten syntymä johtua siitä, että ei sielläpäin köyhissä oloissa tehdä perhesuunnittelua länsimaiseen malliin, että pitäisi olla opinnot ja asunnot valmiina ennen kuin lapsia tehdään? Niitä nyt vaan syntyy kun on syntyäkseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 24, 2019, 18:55:20
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 24, 2019, 16:51:07Miksi helvetissä edes tekevät lapsia jos tuo on tuommoista arpapeliä että saako sen syötettyä vai ei. Tai miten he niitä tekevät, kun nälänhädässä naisen kuukautiskierto saattaa sammahtaa ja koittaa hetkellinen hedelmättömyys. (Tietty se kersa tehtiin silloin kun ei ollut vielä nälänhätää, jep jep.)

Ihminen on perhe-tilanteessa aika lailla sidottu, kun vielä elanto hankittava tilanteessa, joka itsessäänkään ei ole selkeä.

Kannattaako silmänsä sitten ummistaa kaikelta tuossa kohden, kuten yleensä toivotaan? Varmaan osa vastaa, että kannattaa, jos ylipäätään miettii kysymystä. Ehkä oikea vastaus siten. Tuskin silti kaikille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 24, 2019, 20:07:20
Pesin mustaa pyykkiä, joka koneesta kiskoessani osoittautui valkoisten murujen pilkuttamaksi. En juuri koskaan tunge esim. paperinenäliinoja taskuihin (paitsi päällystakin), mutta nyt niin lienee käynyt. Onneksi pesin vajaan koneellisen, niin ei ollut niitä nöyhtääntyneitä vaatteita kovin paljon. Nukkasihti piti tietysti myös puhdistaa. >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 25, 2019, 08:35:47
Vanhan auton kytkinremonttia miettiessäni sorruin katsomaan "Nettiautosta", millaisen ajoneuvon saisi 1000 - 2000 eurolla. Tuon hintaluokan Toyota Corollat olivat mitä arvata saattaa eli jopa 1980-luvun malleja, joilla oli ajettu kymmenen kertaa maapallon ympäri. Peugeotia ei viitsinyt katsoa, koska pahoittaisin vain mieleni, kun löytyisi jokin houkutteleva auto. Sen sijaan katsoin, mitä löytyy toiselta ranskalaismerkiltä eli Citroenilta.

Tuhannella eurolla ja vähän päälle oli myynnissä siistin näköisiä vuosien 2002 - 2004 -malleja (mm. tyyppiä C5), joiden ajokilometrit olivat alle ja yli 200000. Autot olivat kuvissa kuin uusia.

Ei pitäisi katsoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 25, 2019, 09:24:38
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 24, 2019, 17:27:48

On olemassa diktatuureja ja diktatuureja. 1970-luvun alun espanjalaiset olivat vapaampia kuin Neuvostoliiton asukkaat samaan aikaan. Espanjasta pääsi poiskin, jos halusi.

Kirjoitin jo Jatkumolla että, Francon diktatuuri oli parasta mitä Espanjalle saattoi sattua. Jos vastapuoli olisi voittanut sisällissodan, siitä olisi seurannut espanjalaisille vuosikymmeniä kestänyt helvetti, joka olisi pitänyt sisällään sekä kommunistisen diktatuurin että verisen natsimiehityksen. Nuoren polven historiaa tuntemattomat toimittajat näkevät Francon hirmuhallitsijana ja demokratian vastustajana. Sama porukka glorifioi hänen vastapuolensa jonkinlaisiksi demokratian ja vapauden  esitaistelijoiksi. Todellisuudessa Francon vastaista taistelua johti pyöveli Stalin ja jänen johtamansa kommunistit kunnostautuivat erityisesti omiensa teloituksissa. Ernest Hemingway hengenheimolaisineen ei vain tajunnut, kenen joukoissa seisoi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 25, 2019, 09:30:44
             ^^
Kopek,

Minun eräs ystäväni käy silloin tällöin Saksassa ja ostaa sieltä auton, jonka yleensä myy ihan kivalla voitolla eteenpäin Suomessa, jos ei sitten ala ajelemaan sillä itse. Ja hän ostaa myös Suomessa autoja halvalla ja myy vähän kalliimmalla. Hänellä on halvemman hintaluokan autoja yleensä 5-6 myynnissä koko ajan. Käsittääkseni hän tekee ihan kivaa tienestiä sillä lailla (en ole kysynyt, maksaako veroja). Hän on tällä hetkellä työtön ja elää autokauppatienesteillään (ja ehkä säästöilläänkin) (tietääkseni hän ei nosta työttömyyskorvausta, koska hän ei sellaisia tukia hyväksy). Mutta olisiko pienimuotoisessa jobbarin "urassa" ideaa sinulle Kopek? Ehkä olisi helpompaa luopua autoista, jos niitä olisi useampia, jos ne yrittäisi nähdä rahantekovällineinä, eikä kiintymyksen kohteina?

Tiedän, jobbarin ura vaatisi pientä alkupääomaa. Mutta jos aloittaisi hyvin pienimuotoisesti? Olisiko esimerkiksi pk-seudulla (koska siellä ramppaat usein) markkinoita autoille, joita on ajettu haja-asutusseudulla koko auton elinkaaren? Meinaan kaupunkikäytössähän autot kuluvat nopeammin loppuun kai, ja olisi varmaankin myyntiargumentti, jos auto olisi ollut haja-asutuskäytössä? Ja etkös sinä välillä käy Saksassakin? Jos menisist sinne jonkun ajotaitoisen kanssa, voisit tuoda sieltä yhden "uuden" auton paluumatkalla Suomeen joka reissulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 25, 2019, 09:36:04
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 25, 2019, 08:35:47
Vanhan auton kytkinremonttia miettiessäni sorruin katsomaan "Nettiautosta", millaisen ajoneuvon saisi 1000 - 2000 eurolla. Tuon hintaluokan Toyota Corollat olivat mitä arvata saattaa eli jopa 1980-luvun malleja, joilla oli ajettu kymmenen kertaa maapallon ympäri. Peugeotia ei viitsinyt katsoa, koska pahoittaisin vain mieleni, kun löytyisi jokin houkutteleva auto. Sen sijaan katsoin, mitä löytyy toiselta ranskalaismerkiltä eli Citroenilta.

Tuhannella eurolla ja vähän päälle oli myynnissä siistin näköisiä vuosien 2002 - 2004 -malleja (mm. tyyppiä C5), joiden ajokilometrit olivat alle ja yli 200000. Autot olivat kuvissa kuin uusia.

Ei pitäisi katsoa.

C5 on siitä hyvä, että sen perustekniikka kestää ja kori on huono ruostumaan. Niitä näkee liikenteessä yli 700 000 km ajettuina. Hydrauliikka niissä kestää hyvin. Ongelmina niissä on kytkimen heikko kestävyys, takakynkän laakerit, pyörän laakerit ja ilmastoinnin läppämoottorit. Osat halpoja, mutta työläitä vaihtaa. Ja mehujousituksella varustetuksi autoksi huonohko ajaa. Vanhempi XM on paljon parempi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 25, 2019, 09:39:00
Viime viikolla totesin pesutuvassa toista konetta tyhjentäessäni että kaikki haisee koska kone haisee. Joku oli jotain paskaa koneella pessyt, ja pyykeissä oli ikäänkuin mudan löyhkä. Kyseessä olivat kuitenkain liinavaatteet, joten ajattelin että jos niiden kanssa nyt jotenkin pärjää. Tai jos ei pärjää niin nakkaa niitä sitten yksitellen pyykkiin. Laiskana kuivan pyykin poispanijana kuitenkin olin tietysti taas paiskannut kaikki pyykit yhdeksi läjäksi tuoliin ennen käsittelyä, ja nyt on osoittautunut että lemupyykki (vaikkei kuivana niin pahalle enää haissut) on kontaminoinut sellaisia vaatekappaleita jotka pesin koneessa joka ei haissut.

Jouduin nyt heti kahdet housut laittamaan suoraan pyykkikoriin kun niitä mallasin laittaa jalkaan. Niin kuvottava löyhkä että ei onnistu, hyvä ettei oksennus tullut. Kaippa nämä raappahousut eli olohousut eli collegehousut tai mitkä lie kotihoisut olivat olleet ihan himppasen verran kosteita kuivausrummun jäljiltä että sitten imivät ja imppasivat sitä lemua haisupyykeistä itseensä. Mutta miten ihmeessä ne nyt haisevat sitten vieläkin pahemmalle kuin ne vaatteet jotka oikeasti saastuivat. Tämä on taas niitä käsittämättömiä pyykkimysteereitä joista ei ota pirukaan selvää.

Tietysti voisi ajatella että ehkäpä se paskaa koneessa pessyt tyyppi nakkasi törkypyykkinsä seuraavaksi siihen ainoaan pesutuvan kuivausrumpuun ja saastutti senkin. Mutta sitten ihan kaikkien vaatteideni pitäisi haista, puseroidenkin. Näin ei ilmeisesti ole.

Voi idgu...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 25, 2019, 09:58:02
Norma,

Aina ei pyykkikoneeseen tartte tunkea mitään, että haisee, oikeastaankin päinvastoin: jos pyykkiä ei nosta koneesta sanotaan nyt vaikka vuorokauteen, niin dunkkis on taattu. Kokeiltuna tämäkin, hyvin hyvin ärsyttävä unohdus. Kesti kotvan pestä ensin konetta puhtaaksi (kaiken maan millä ei ole väliä, pyörimään 90 asteen ohjelmalla) ja sitten tietysti uusiksi ne pyykit. Sitä en enää muista, pitikö pariin kertaan pyöräyttää.

Eli toivottavasti teillä ei ole taloyhtiössä hälläväliä, joka nostaa pyykit kun mieleen sattuu muistumaan...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 25, 2019, 10:18:26
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 25, 2019, 09:36:04
C5 on siitä hyvä, että sen perustekniikka kestää ja kori on huono ruostumaan. Niitä näkee liikenteessä yli 700 000 km ajettuina. Hydrauliikka niissä kestää hyvin. Ongelmina niissä on kytkimen heikko kestävyys, takakynkän laakerit, pyörän laakerit ja ilmastoinnin läppämoottorit. Osat halpoja, mutta työläitä vaihtaa. Ja mehujousituksella varustetuksi autoksi huonohko ajaa. Vanhempi XM on paljon parempi.

Piti oikein katsoa, mikä on takakynkkä.

http://www.rmattila.com/images/remontit/bx_takakynkka_irrotus/

Olisiko Peugeot 205:ssä ollut saman tyyppinen? Autoon vaihdettiin jo melko uutena jotain laakereita jousitukseen, ja kun kilometrejä kertyi, auton takarenkaat "haroittivat" aivan järjettömässä asennossa. Eräällä korjaamolla vaihdettiin autoon toinen käytetty taka-akselisto. Yli jääneestä (siitä väljästä) tein pihakärryn eli hitsasin ympärille tavaraa, niin että siitä tuli autolla vedettävä "kevytperävaunu". Ei ole tullut juuri käytettyä. Muutaman kerran kärräsin roskia. Lavakin on nykyisin jo lahonnut.

Ehkä en nyt ostele autoja. Rahaa menee muuhun. Mikähän muuten mahtaisi olla järkihinta kytkinremontista, jossa uusittaisiin samalla myös kampiakselin "stefa", josta on ilmeisesti vuotanut öljyä?

Mitä tulee tuohon kertsin mainitsemaan autojen tuontiin Saksasta, niin ajatus on käynyt mielessäni. En vain oikein keksi, miten niillä voi tehdä voittoa, kun verot ja kustannukset lasketaan mukaan. Eivät käytetyt autot niin halpoja Saksassakaan ole, että olisin autoilmoituksen nähtyäni suin päin halunnut ostaa sellaisen. Paljon ajettuja ruosteromuja sielläkin kaupataan. Ja jos on vähän ajettu, niin onko oikeasti vähän ajettu.

Olen joskus katsellut auton hintoja Belgiassa. Siellä näyttäisi olevan ehkä houkuttelevampia tarjouksia.

Minua eivät oikeastaan autot kiinnosta nykyisin muuten kuin siinä merkityksessä, että tarvitsen niitä liikkumiseen. Ja tällöin kustannukset (mistä niitä sitten kertyykin) ovat avaintekijä. "Kiinnostukseni" autoja kohtaan on pakon sanelemaa. Niitä on rassattava ja korjattava, jotta pääsisi liikkumaan.

https://www.mobile.de/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 25, 2019, 10:23:19
Jos haluaa halvalla hyvän, vähähkösti ajellun auton, kannattaa katse suunnata semmoisiin joissa on pikku kolhuja. Vähän irvistävä puskuri tai lommo konepellissä tai takaovessa ei juuri haittaa matkantekoa, mutta hintaluokka on esim. 3000€ asemesta yleensä noin 1800-2200€.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 25, 2019, 10:47:08
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 25, 2019, 09:58:02
Norma,

Aina ei pyykkikoneeseen tartte tunkea mitään, että haisee, oikeastaankin päinvastoin: jos pyykkiä ei nosta koneesta sanotaan nyt vaikka vuorokauteen, niin dunkkis on taattu. Kokeiltuna tämäkin, hyvin hyvin ärsyttävä unohdus. Kesti kotvan pestä ensin konetta puhtaaksi (kaiken maan millä ei ole väliä, pyörimään 90 asteen ohjelmalla) ja sitten tietysti uusiksi ne pyykit. Sitä en enää muista, pitikö pariin kertaan pyöräyttää.

Eli toivottavasti teillä ei ole taloyhtiössä hälläväliä, joka nostaa pyykit kun mieleen sattuu muistumaan...

T: Xante

Löyhkäkoneen kohdalla olen saattanut olla päivän 2. käyttäjä, joten jos siellä on jonkun kuteet mädäntyneet yön yli, niin minua edeltänyt pyykkääjä on ne sieltä sitten poistanut. Mutta tuo haju oli niin kamala etten oikein usko että pelkällä ummehdutuksella saisi moista aikaiseksi. Muta tai ulosteet siinä lähinnä tuli mieleen. Joskus joidenkin ihmisten päälläkin on vaatteita jotka eivät ole saaneet kunnolla kuivaa, ja se haju on vähän eri. Jos mukana on myös bakteeritoimintaa, niin sitten siinä on tietty sanoisinko imelähkö juonne siinä hajussa. Mutta ei siitäkään tuommoista dunkkista tule.

Sama kone on haissut ennenkin. Kyseessä on kone joka sijaitsee lähimpänä ulko-ovea, joten on tietysti loogista että ne jotka tarvitsevat vain yhden koneen käyttöönsä, survovat kaikki kuteensa siihen. Olenkin aiempien hajuhaittojen vuoksi alkanut sijoittamaan varsinaiset vaatteet loitommalle olevaan koneeseen, ja tuohon ovea lähellä olevaan ne jotka eivät tule ylleni koko päiväksi. Mutta toisaalta kukapa pyyhkeidenkään haluaisi tuommoiselle haisevan. Tämä menee ihan helvetin hankalaksi jos minun pitää alkaa pesemään pyykit kahdessa osassa peräkkäin haisemattomassa koneessa.

Jos nimittäin lykkään haisukoneeseen 95 asteen ohjelman että rynkyttäköön tyhjänä siinä lähes tunnin, niin sitten kun sitä konetta pääsisin käyttämään, on pesuajasta (2 t) mennyt niin paljon aikaa etten enää ehdi kuivata kuivausrummulla niitä vaatteita jotka sitten jotenkuten ehdin pesemään puhdistuneessa(?) koneessa. Ja onhan se nyt perkele jos pitää ensimmäiseksi aina alkaa pesemään konetta että pääsee seuraavaksi pesemään pyykkinsä... Pitäisiköhän kokeilla vaihtaa pyykkipäivää. Joskus voi käydä niin että kun pesee viikosta toiseen samana viikonpäivänä, niin riesana on aina ne yhdet ja samat ihmiset jotka tekevät täsmälleen samaa, eli jumittuvat yhteen tiettyyn päivään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 25, 2019, 10:47:48
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2019, 12:13:14
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 24, 2019, 08:45:11
Lainaus käyttäjältä: safiiri - helmikuu 24, 2019, 08:34:57

Millainen on sellaisen ihmisen persoona, joka ei pysty tuntemaan lasta tärkeäksi ja koe hoivaamisen tarvetta, ellei satu itse varmuudella tietämään itseään lapsen biologiseksi vanhemmaksi? Millainen onkaan sellainen yhteisö, jossa tämä tapa suhtautua on vallitseva ja kaikkien hyväksymä?

No sehän on tämä maailma jossa eletään, vastaa juuri kysymyksiisi millainen maailma on. Maailmahan (ihmisten maailma) koostuu ihmisistä, eikö niin? 

Kysyä voi itseltään miten suhtautuu toisiin ihmisiin? Usein huomaa vain miten toiset suhtautuvat itseen.

Tulee väkisin mieleen juttu jonka luin. Siinä muistaakseni jossain päin Afrikan sarvea oli kauhea nälänhätä, yksi kaikkien aikojen pahimmista menossa ja suomalaisetkin avustustyöntekijät jakoivat niukkoja ravintovaroja leiriläisille. Erityisesti lapsia kuoli koko ajan. Eräänä päivänä kun avustusruokaa tuli hakemaan tuttu perhe, yksi lapsi puuttui. Oliko hän kuollut?

Ei, mutta perheen isä kertoi, että hänet jätetään ravinnotta, koska muu perhe saa näin enemmän. Kun lapsi kuolee, niin he tekevät uuden, aikojen parannuttua. Karmeaa - mutta näin voi ihminen toimia.

Niin, kun kysytään millainen tämä ihmisten maailma on, on se varmaan ihmisen ominaisuuksien muodostama.  Itsekkyys kuuluu ihmisluontoon automaattisesti ja ihmisten muodostamat yhteisöt ovat sitä mitä ihmisetkin.

Vanhusten hoidostakin jotkut etsivät hyötyä rikastuakseen. Nykyajan huutolaisina vanhoja ihmisiä heidän viimeisellä taipaleellaan kohdellaan miten sattuu yhteiskunnan kyllä maksaessa kulut niissä "kidutuslaitoksissa!

Olettaisin esimerkissäsi tilanteen olleen jo melko kurja, jos yksi jälkeläinen jätetään vallan ilman ruokaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 25, 2019, 12:39:08
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 25, 2019, 10:18:26
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 25, 2019, 09:36:04
C5 on siitä hyvä, että sen perustekniikka kestää ja kori on huono ruostumaan. Niitä näkee liikenteessä yli 700 000 km ajettuina. Hydrauliikka niissä kestää hyvin. Ongelmina niissä on kytkimen heikko kestävyys, takakynkän laakerit, pyörän laakerit ja ilmastoinnin läppämoottorit. Osat halpoja, mutta työläitä vaihtaa. Ja mehujousituksella varustetuksi autoksi huonohko ajaa. Vanhempi XM on paljon parempi.

Piti oikein katsoa, mikä on takakynkkä.

http://www.rmattila.com/images/remontit/bx_takakynkka_irrotus/

Olisiko Peugeot 205:ssä ollut saman tyyppinen?

Periaatteessa joo. Vaikka ranskalainen osaa tehdä hyvän auton, se ei ole oppnut tekemään vedenpitävää laakeria. kaikissa ranskalaismerkeissä ja useimmissa niiden malleissa alustan laakerit ovat luvattoman luhytikäisiä. Syy on siinä, että täällä pohjolassa suolavesi pääsee jossakin vaiheessa laakerin tiivisteistä sisään ja tuhoaa laakeripinnat. Noiden Peugeottien osalta ehkäisytoimi on ollut helppo. Porataan rasvanipoille paikat taka-akseliputkeen lähelle laakeria ja painetaan rasvaa sisään. Rasva estää suolaveden pääsyn laakerille. Joissakin malleissa nippa piti asentaa kynkkään ja joissakin akseliin. C5 oli hankalampi malli, jossa nipan asentaminen ei auttanut, vaan kynkkä piti irroittaa ja rasvaa piti lisätä laakerille käsin. Ja vaihtaa samalla koko laakeri tiivisteineen uuteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 25, 2019, 15:39:44
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 25, 2019, 10:23:19
Jos haluaa halvalla hyvän, vähähkösti ajellun auton, kannattaa katse suunnata semmoisiin joissa on pikku kolhuja. Vähän irvistävä puskuri tai lommo konepellissä tai takaovessa ei juuri haittaa matkantekoa, mutta hintaluokka on esim. 3000€ asemesta yleensä noin 1800-2200€.

Jos yksityinen myy autoa sellaisena kuin se on eli pienine puutteineen vähän likaisena ja nuhjuisena, autosta huokuva fiilis on hieman alakuloinen, mikä näkyy myös hinnassa. Viitseliäs ostaja imuroi ja puhdistaa ja fiksailee auton, jonka jälkeen se näyttää jo huomattavasti paremmalta. Hintaa kertyy sen verran, mitä nyt vahapurkit ja paikkamaalit ja pikku tarvikkeet maksavat. Mutta kun autoliike ottaa auton myyntiin, se tekee fiksauksen, jonka jälkeen auto näyttää sinisilmäisen ostajan silmissä pareammalta kuin se onkaan, ja tämäkin näkyy hinnassa. Yksityisen myyjän motiivi on päästä autosta eroon ja saada edes jotain. Autoliikkeen motiivi on tehdä voittoa. Joskus tosin autoliikekin voi haluta ensisijaisesti päästä autosta eroon, mutta harvoin millä hinnalla tahansa.

Joskus ostajan sukunimikin voi vaikuttaa hintaan. Itsellänikin on tästä vanhoilta ajoilta kokemusta. Kun kysyin erästä käytettyä "projektikuntoista" Vauxhall Vivaa eräästä liikkeestä, myyjä muisteli hinnan olevan 800 markkaa. Hän varmisti kuitenkin hinnan liikkeen pomolta puhelimella ja mainitsi puhelussa nimeni. Hinta pomppasi saman tien kahteen tuhanteen markkaan. Erään toisen auton kohdalla hinta nousi kahdesta tuhannesta neljään tuhanteen, kun myyjä sai tietää sukunimeni. Nykyisin taitaa olla toisin päin. Kun myyjä kuulee sukunimeni, hän alentaa säälistä hintapyyntöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 25, 2019, 18:48:28
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 25, 2019, 12:39:08
Porataan rasvanipoille paikat taka-akseliputkeen lähelle laakeria ja painetaan rasvaa sisään. Rasva estää suolaveden pääsyn laakerille. Joissakin malleissa nippa piti asentaa kynkkään ja joissakin akseliin.

Edellisessä 405:ssä (joka seisoo pihassa ajokelvottomana ja nyt jo osittain varaosa-autona) tuollaiset nipat oli asennettu, ja minäkin lisäsin niihin rasvaa. Nykyisessä sellaisia en ole huomannut. Vieläköhän auttaisi, jos nipat asentaisi ja rasvaa puristaisi. Onko vaarana, että porauksessa ja jengan tekemisessä syntyvä metallisilppu menee akselin sisälle ja rasvan mukana laakeriin? Vai onko tällainen liian kaukaa haettu kuvitelma. Porauslastustahan suurin osa jää reiän ulkopuolelle. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 25, 2019, 20:35:36
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 24, 2019, 16:06:44Demokratian tärkein voima piilee siinä, että se
pilkkoo suuret laumat pienempiin osiin.

Pilkkomisesta viis, kunhan tarvittavan mukaan eletään. Turhaa menee uusiksi, sitä mukaa. Tämä on enemmän kokonaisuuden seurantaa, josta voi olla perilla kokemustuntumalla. Eri juttu, miten tällainen tuntuma voi vaihtua joksikin toisenlaiseksi vaikuttimeksi.

Projektointi olisi väliakais-suuruutta. Sitä löytyy jonkin verran eri eliöillä. Lyöttäydytään yhteen, jonkin asian takia, mutta lyöttäytyminen itse ei ole se tarkoitus.

Lyöttäytyminen antaa mahdollisuuksia. Jos tällaista tilaa voidaan pitää yllä, niin ehkä kyseessä on aika toisenlainen juttu. Näin ehkä menee isompi haarautumiskohta, ihmisellä.

Ehkä demokratia tässä historian ketjuvaiheessa on jo sitä, että vaaditaan tasapuolista yhteenliittyvyyttä, ja se on demokratiaa, ja tälle vastaista on yksilöolemiset sen pohjalta, joka ollaan luotu yhdessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 25, 2019, 23:48:00
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 21, 2019, 22:20:35
Tyttö, johon olin korviani myöten rakastunut, antoi vinkin kirjan lainaamiseksi.

Ja kirjoittelee juuri nyt minulle Facebookissa ja pyytää puhelinnumeroa. Kun kirjoitin, että ilmoitan sen myöhemmin, kunhan ensiksi etsin sen, hän vastasi tällä tavalla...

(https://i.ibb.co/ZH5c4th/fmerit.jpg=224)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 26, 2019, 06:27:59
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 25, 2019, 18:48:28
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 25, 2019, 12:39:08
Porataan rasvanipoille paikat taka-akseliputkeen lähelle laakeria ja painetaan rasvaa sisään. Rasva estää suolaveden pääsyn laakerille. Joissakin malleissa nippa piti asentaa kynkkään ja joissakin akseliin.

Edellisessä 405:ssä (joka seisoo pihassa ajokelvottomana ja nyt jo osittain varaosa-autona) tuollaiset nipat oli asennettu, ja minäkin lisäsin niihin rasvaa. Nykyisessä sellaisia en ole huomannut. Vieläköhän auttaisi, jos nipat asentaisi ja rasvaa puristaisi. Onko vaarana, että porauksessa ja jengan tekemisessä syntyvä metallisilppu menee akselin sisälle ja rasvan mukana laakeriin? Vai onko tällainen liian kaukaa haettu kuvitelma. Porauslastustahan suurin osa jää reiän ulkopuolelle.

En oikein usko että vähä poraussilppu kulkeutuisi laakerin sisään. Kynkkä ja akeseliputki ovat myös pehmeämpää materiaalia kuin laakeri, joten tuskin silpusta suurta haittaa on. Laakerissa tapahtuva liikehän on kovin vähäistä.

Mikäli reikää poratessa ulos tulee ruosteista mönjää tai kynkkä liikkuu nihkeästi, niin peli alkaa silloin olla menetetty. Hyvä kuitenkin, että löytyy nipotettu varaosa-auto, josta voi mitata porattavien reikien paikat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 26, 2019, 10:16:35
Jenkki-tv-sarjojen ja elokuvien perusteella aina kun joku ihminen seisoo hetkenkin tiellä, on pakko ajaa päälle. Ainakin bussilla. Ja henkilöautoa pitää kuljettaa niin että ei katso eteenpäin, vaan sivulle vieressä istuvaan tai taakse kakaroihin. Sitten rysähtää, varsinkin jos sataa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 26, 2019, 10:27:15
Miten tämä on edes mahdollista:

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/uutiset/3-10662966?origin=rssPoliisin kuulusteluvideo päätyi Youtubeen – syyttäjä ei nosta syytettä

Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus käydä virkavallan tiloissa kuulustelufilmejään. Ei poliisi niitä jakoon saa laittaa, kohta on somekingit tehtailemassa kaikenlaista päästäkseen poliisin kuvattavaksi, sitten vaan kilpailu kenen on kovin pätkä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 26, 2019, 10:41:05
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 26, 2019, 10:27:15
Miten tämä on edes mahdollista:

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/uutiset/3-10662966?origin=rssPoliisin kuulusteluvideo päätyi Youtubeen – syyttäjä ei nosta syytettä

Ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus käydä virkavallan tiloissa kuulustelufilmejään. Ei poliisi niitä jakoon saa laittaa, kohta on somekingit tehtailemassa kaikenlaista päästäkseen poliisin kuvattavaksi, sitten vaan kilpailu kenen on kovin pätkä.

En minä ymmärrä sitäkään miksi tämä video on laitettu jakoon:
https://www.youtube.com/watch?v=8B8CE18KWXk

Saattaa tietysti olla ymmärryksessäni vikaa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 26, 2019, 18:46:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 22, 2019, 09:30:49
Nyt minulla poksahtelee tässä uudessa kodissa vain tuo yksi valaisin, joka on kohtuullisen uusi. Jalkalamppu, jossa on kääntyvä spotti ja ylöspäin oleva yleisvalaisin. Tuo ylöspäin oleva aina kärvähtää, joten lopulta se on jäänyt vähälle käytölle, vaikka olisi muuten mieluisampi valo.

No nythän tuo spottikin teki tempun. Kun hämära alkoi laskeutua, ojentauduin napsauttamaan valon spottiin, niin tämä poksahti kuin pistoolilla olisi ammuttu. Pelästyin vietävästi ja kissatkin heräsivät ja ponkaisivat sohvalta pelästyksissään lattialle. Siinä sitten pitkään aikaa tuijottivat minua kuin kysyen, mikä helvetti se oli.

Vähällä oli, ettei koko valaisin lähtenyt ilmalennolle parvekkeelta. Hillitsin itseni kuitenkin ja nakkaan sen huomenissa säädyllisesti purettuna jäteastioihin ja ostan uuden tilalle. Saattaa jopa olla, että ostan jonkun kivan pöytälampun enkä jalkalalamppua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 26, 2019, 19:17:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 26, 2019, 18:46:10

Hehkulamppuaikoina, ne ovat herkempiä, kävi kaverille sillälailla, että umpikuvun sisällä olevat keittiön työpöytien lamput eivät kestäneet kuin viikon pari. Kävin mittaamassa ja jännite oli 245V. Hehkulampun käyttöikä lyhenee rajusti jännitteen noustessa, mikä on joskus mahdollista.

Ledlamppujen sieto jännitteenvaihtelulle on huomattavasti parempi. Olisikohan ollut jännitevaatimus yleensä 80-260 volttia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 26, 2019, 20:26:03
Vessan peillikaappiin olen vaihtanut loisteputken varmasn ainakin kolmesti 9 v sisällä. Ekaa kertaa alkoi vessan katossa oleva lamppu räpsimään. Avasin kuvun ja siellä oli kaksi lyhyttä loisteputkea joista toinen pätki. Jännä että se piiputtaa vasta nyt, vaikka jokaikinen kerta kun vessaan menen, laitan valot sekä peiliin että kattoon. Joten niitä on käytetty yhtä paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 26, 2019, 21:00:01
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 26, 2019, 20:26:03
Vessan peillikaappiin olen vaihtanut loisteputken varmasn ainakin kolmesti 9 v sisällä. Ekaa kertaa alkoi vessan katossa oleva lamppu räpsimään. Avasin kuvun ja siellä oli kaksi lyhyttä loisteputkea joista toinen pätki. Jännä että se piiputtaa vasta nyt, vaikka jokaikinen kerta kun vessaan menen, laitan valot sekä peiliin että kattoon. Joten niitä on käytetty yhtä paljon.

Kannattaa vaihtaa sytyttimet myös aika ajoin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 26, 2019, 21:06:37
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 26, 2019, 21:00:01
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 26, 2019, 20:26:03
Vessan peillikaappiin olen vaihtanut loisteputken varmasn ainakin kolmesti 9 v sisällä. Ekaa kertaa alkoi vessan katossa oleva lamppu räpsimään. Avasin kuvun ja siellä oli kaksi lyhyttä loisteputkea joista toinen pätki. Jännä että se piiputtaa vasta nyt, vaikka jokaikinen kerta kun vessaan menen, laitan valot sekä peiliin että kattoon. Joten niitä on käytetty yhtä paljon.

Kannattaa vaihtaa sytyttimet myös aika ajoin.

Mikä se on?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 26, 2019, 21:09:54
Loisteputkivalaisimissa on sytyttimet. Ei välttämättä kaikissa, en tiedä, mutta useimmissa ainakin. Ne ovat sellaisia karkeasti sulakkeen kokoisia muovikuorisia pötkylöitä, tällaisia: https://www.motonet.fi/fi/tuote/385254/Airam-yleissytytin-Stu-4-65W-2-kpl

Auttavat kummasti toimintaa, esim. valot syttyvät nopeammin ja räpsymättä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 26, 2019, 21:14:59
Peilikaapissa saattaa olla tuollainen, kattovalaisimissa (1 vessassa, 2 eteisessä) ehkä ei. Täytyy kotona tsekata. Oisko tuollaisessa sitten vika jos putki kestää vain 3 v.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 26, 2019, 21:18:33
Isommissa kattovalaisimissa nuo ovat joskus jemmassa pellin takana. En tiedä pidentävätkö ne putken elinikää mutta toimivuutta kyllä ja kovasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 27, 2019, 08:19:29
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 26, 2019, 18:46:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 22, 2019, 09:30:49
Nyt minulla poksahtelee tässä uudessa kodissa vain tuo yksi valaisin, joka on kohtuullisen uusi. Jalkalamppu, jossa on kääntyvä spotti ja ylöspäin oleva yleisvalaisin. Tuo ylöspäin oleva aina kärvähtää, joten lopulta se on jäänyt vähälle käytölle, vaikka olisi muuten mieluisampi valo.

No nythän tuo spottikin teki tempun. Kun hämära alkoi laskeutua, ojentauduin napsauttamaan valon spottiin, niin tämä poksahti kuin pistoolilla olisi ammuttu. Pelästyin vietävästi ja kissatkin heräsivät ja ponkaisivat sohvalta pelästyksissään lattialle. Siinä sitten pitkään aikaa tuijottivat minua kuin kysyen, mikä helvetti se oli.

Vähällä oli, ettei koko valaisin lähtenyt ilmalennolle parvekkeelta. Hillitsin itseni kuitenkin ja nakkaan sen huomenissa säädyllisesti purettuna jäteastioihin ja ostan uuden tilalle. Saattaa jopa olla, että ostan jonkun kivan pöytälampun enkä jalkalalamppua.

Lampussasi on ilmeisesti halogeenipolttimot ja himmennin molemmille polttimoille? Ylöspäin valaisevassa osassa on noin 11 cm pitkä halogeeniputki ja taipuvan varren päässä olevassa kohdelampussa pienempi 12 V polttimo, joka muistutta vanhojen kameroiden salamavaloa. Jos näin on, kyseessä on lähinnä ominaisuus eikä varsinainen vika. Sen tyyppinen valaisin yksinkertaisesti vain syö polttimoita. Syy voi olla siinä, että lampussa on muuntaja, joka alentaa jännitteen 12 volttiin joko toiselle tai molemmille polttimoille. Liian pieni tai liian suuri jännite lyhentää tässä tapauksessa polttimon ikää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - helmikuu 27, 2019, 08:43:31
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 27, 2019, 08:19:29

Kuvauksesi osuu valaisimeen joka minullakin on.
Siinä valo kierretään nupista jolloin polttimo saa ensin matalan jännitteen ja sitä nupista kiertämällä lisätään. Tämän luulisi säästävän polttimoita.
Katkaisijasta päälle napsautettava polttimo saa heti täyden jännitteen ja hehkulanka on kylmä. Virtapiikki voi olla suuri.

Polttimon vaihto ei ole kovin vaikea työ.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 27, 2019, 09:02:33
Lainaus käyttäjältä: Sepe - helmikuu 27, 2019, 08:43:31
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 27, 2019, 08:19:29

Lampussasi on ilmeisesti halogeenipolttimot ja himmennin molemmille polttimoille? Ylöspäin valaisevassa osassa on noin 11 cm pitkä halogeeniputki ja taipuvan varren päässä olevassa kohdelampussa pienempi 12 V polttimo, joka muistutta vanhojen kameroiden salamavaloa. Jos näin on, kyseessä on lähinnä ominaisuus eikä varsinainen vika. Sen tyyppinen valaisin yksinkertaisesti vain syö polttimoita. Syy voi olla siinä, että lampussa on muuntaja, joka alentaa jännitteen 12 volttiin joko toiselle tai molemmille polttimoille. Liian pieni tai liian suuri jännite lyhentää tässä tapauksessa polttimon ikää.

Siinä valo kierretään nupista jolloin polttimo saa ensin matalan jännitteen ja sitä nupista kiertämällä lisätään. Tämän luulisi säästävän polttimoita.
Katkaisijasta päälle napsautettava polttimo saa heti täyden jännitteen ja hehkulanka on kylmä. Virtapiikki voi olla suuri.

Halogeenipolttimo toimii tässä tapauksessa päinvastoin kuin hehkulankapolttimo. Alempi jännite aiheuttaa alemman lankalämpötilan, mikä taas lyhentää halogenipolttimon elinikää. Halogeenipolttimon hehkulangasta haihtunut volframi ei pääse kiinnittymään takaisin hehkulankaan jos langan lämpötila on matala.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2019, 09:05:55
Valaisimeni on viitisen vuotta sitten Anttilasta ostettu enkä ihan samanlaista löytänyt, mutta tämä
https://www.sotka.fi/tuotteet/tuote/1663/34398/scan-lamps-spike-lattiavalaisin-hopea on aika lähellä ainakin mitä tulee noihin polttimoihin. Kummallekin on lisäksi oma johto ja katkaisin, mikä nyt ei ainakaan tuossa kuvassa tule selvästi näkyviin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - helmikuu 27, 2019, 10:00:28
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2019, 09:05:55
Valaisimeni on viitisen vuotta sitten Anttilasta ostettu enkä ihan samanlaista löytänyt, mutta tämä
https://www.sotka.fi/tuotteet/tuote/1663/34398/scan-lamps-spike-lattiavalaisin-hopea on aika lähellä ainakin mitä tulee noihin polttimoihin. Kummallekin on lisäksi oma johto ja katkaisin, mikä nyt ei ainakaan tuossa kuvassa tule selvästi näkyviin.

Tuossa ei ole halogeenipolttimot vaan tavalliset kierrekantaiset lamput (hehkulamppuja ei enää saa, siis valittava LED?)
Himmennintä ei ole.
Se malli joka minulla on näyttää tältä
https://www.sotka.fi/tuotteet/tuote/1663/34302/scan-lamps-cannes-lattiauplight-teras
muuten mutta ei ole LED vaan halogeeni. Tuo LED-vaihtoehto on siitä hyvä ettei polttimot juuri poksahtelu; en kyllä tiedä millaiset polttimot tuossa on ja mistä niitä saa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - helmikuu 27, 2019, 10:43:32
Sepen linkkaama näyttää halogeenivalaisimelle, jollaisessa polttimo tulee kuumaksi. Liekö merkitystä taloudessa jossa aina on kotieläimiä ja usein lapsia. Se tappi alassuuntautuvassa lampussa on juuri sitä varten ettei valoa suunnatessa koskisi kuumaan osaan.

LED-lamput eivät kuumene eli ovat oikeasti myös energiaa säästäviä. Nykyisin LED-lamppuja saa aivan riittävillä valotehoilla eri tarpeisiin. Himmentämiseen on saatavana myös LED-lamppuja, joissa valotehon valitsin on polttimossa ja katkaisinta naksuttelemalla on valittavissa kaksi tai kolme himmeyttä, kruunuvalaisintoiminnallisuus polttimossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - helmikuu 27, 2019, 12:07:50
Näyttää halogeenivalaisimelta mutta speksi puhuu LEDeistä. Myös hinta on reippaampi kuin mitä aikoinaan maksoin halogeenivalaisimesta. Taisi olla joku S-market.
LED-valaisimen valon väristä kaikki eivät pidä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 27, 2019, 13:40:55
Meillä taloyhtiössähän oli saunan löylyhuoneessa alunperin ihan tavalliset polttimot seinässä olevissa lampuissa. Sitten vaaleahkot lauteet petsattiin(?) tummiksi ja samassa yhteydessä seiniin tuli jotkut uudet polttimot, olisivatko olleet ledejä. En tiedä. Mutta voi kauhistus. Kun minä menin saunaan, tietenkin ilman silmälaseja, en meinannut erottaa mistään mitään. Kylmävärinen valaistus ja tummat lauteet aiheuttivat sen että lauteet näyttivät silmissäni mustilta. Niiden väleistä alapuolelta näkyi jotain kelmeää valoa, mutta kertakaikkiaan lauteista tuli sellainen ihme hässäkkä jossa suorastaan pelotti nousta portaita ja asettua aloilleen kun kaikki oli jotain sotkua silmissä.

Rutkutin asiasta taloyhtiölle ja talonmies sitten oma-aloitteisesti vaihtoi jonkun toisenlaisen polttimon valaisimiin. Nyt valo on oranssihkoa ja lauteet tummanruskeat. Ei se niin hyvältä minun silmissäni näytä kuin se ihan alkuperäinen, edelleenkin tulee inha luolamainen tunnelma, mutta näen sentään edes jonkin verran paremmin kuin siinä mustien lauteiden ja kelmeän valon sekamelskassa mikä siellä hetken vallitsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 27, 2019, 13:45:12
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 27, 2019, 13:40:55
... lauteet näyttivät silmissäni mustilta. Niiden väleistä alapuolelta näkyi jotain kelmeää valoa...

Pervo talkkari tirkistelemässä taskulampun kanssa lauteiden alla...? :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 27, 2019, 13:58:06
Tuollainen himmentimellä varustettu kohdevalaisin oli veikeä kaveri skannaavan printterin kanssa samassa jatkojohdossa.
Täysvalaistuksella sai skannerin tuottamaan täysmustia papereita tai tiedostoja.
Puolivaloilla vihertäviä.
Valaistus sammutettuna skanneri toimi ankean oikeaoppisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 27, 2019, 18:08:29
Muutama sana tämän päivän fiiliksistä ja mietteistä.

Kun liikkuu ulkona, ajatustoiminta virkistyy, ja erilaisia pohdintoja vilisee mielessä nopeammin kuin niitä ehtii käsitellä. Ajatusten virrassa tulee monta kertaa mieleen, että tästä haluan kirjoittaa myöhemmin tai tästä. Mutta uudet ajatukset syrjäyttävät vanhat, ja lopulta ajatusmössöstä ei enää löydä langanpätkää, jota alkaisi kelata.

Ajoin tämän vuoden puolella ensimmäisen lenkin polkupyörällä. Kävin Verkkokaupassa ja Ruoholahden ostoskeskuksessa. Etsin, löytyisikö halpoja pieniä vedenkeittimiä. Citymarket ja Tokmanni olivat suljettuina, joten sieltä ei löytynyt mitään. Ei myöskään K-Raudasta eikä lopulta muualtakaan, missä kävin, kunhan olin vienyt pyörän pois.

Polkupyörällä ajellessani tuli mieleeni eräs oikeuden tuomio, jolle Suomen kansa yksimielisesti hurraa, ja jota minä kieroutuneessa mielessäni pidän yhtenä pahimmista oikeusmurhista viime vuosina. Haluaisin kirjoittaa tuomitulle, kun hän istuu mielestäni syyttömänä vankilassa, ja lohduttaa, että elämä ei ole reilua eikä oikeudenmukaista. Koita kestää. Ja yritä jollakuin tavalla hyödyntää tilanne, niin kurja kuin se onkin. Kirjoita vaikka kirja.

En tiedä tyypin nimeä enkä osoitetta. Ei ole myöskään tietoa, milloin hän on vankilassa ja missä, joten kirje jää kirjoittamatta. On ollut muitakin oikeusmurhien uhreja, joille olisin halunnut kirjoittaa kirjeen ja ilmoittaa, että ainakin yksi henkilö on heidän puolellaan eli minä.

Noista pohdinnoista ajauduin miettimään yleisemmällä tasolla sitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja mikä on pahaa, ja mikä on hyvää. Blogikirjoittaja Ruukinmatruuna kritisoi aikoinaan ajatusta, että hyvä ja paha olisi subjektiivisia käsitteitä ja riippuisivat siitä, kuka ne määrittelee. "Kannibalismikin on vain makuasia", hän vitsaili ja edusti kantaa, jonka mukaan hyvä ja paha ovat absoluuttisia käsitteitä. Olisi tehnyt mieli kysyä häneltä, millä perusteella kymmenen tuhannen ihmisen tappaminen atomipommilla ei ole paha asia, mutta jonkun tuntemattoman tönäiseminen nakkikioskijonossa on sitä. Näinhän se virallisesti on.

Edustan vastakkaista kantaa kuin Ruukinmatruuna. Minun mielestäni hyvyyden pahuuden ja ylipäätään lähes kaikkien asioiden arvioiminen on sidoksissa siihen, millä kriteereillä ja millä mitta-asteikolla niitä arvioidaan. Eivät ne ole absoluuttisia ellei myös mitta-asteikko ole absoluuttinen. Oleellinen kysymys on se, kuka mitta-asteikon laatii.

Näkeehän tämän jo tavallisten valtioiden välillä. Yhdessä valtiossa jokin asia on hyvä, toisessa paha. Suomessa voi voittaa Miss Suomi tittelin, kun esiintyy vähäpukeisena TV:ssä. Iranissa samaa tekemällä joutuisi vankilaan. Suomessa menestynyt liikemies voi saada kutsun linnan juhliin ja arvomerkin valtiolta. Neuvostoliitossa vastaavista ansiosta olisi päässyt myös linnaan mutta myös jäänyt sinne ja menettänyt entisetkin arvomerkkinsä.

Kirjoittelen tätä parhaillaan "ruotsinlaivan" hytissä. Päätin tehdä Tukholman reissun, kun se ei maksanut kuin 15 euroa. Laivalle tullessani havahduin ajattelemaan, millainen Gestapo-meininki nyky-Suomessa vallitsee, kun sitä vertaa entiseen.

Ruotsin ja Suomen välillä sovittiin passivapaudesta ties milloin, ja maiden välillä kulkeminen on ollut yksinkertaista ja vaivatonta. EU-jäsenyys teki rajan ylittämisestä vieläkin helpompaa. Mietin monesti laivamatkoilla, että kyytiinhän pääsisi ilman lippua, niin leväperäistä kontrolli oli. Henkilöllisyyspapereita ei tarvinnut esittää, ja laivalle mentäessä riitti, että vilautti maihinnousukorttia joillekin. Eivät ne sitä ihmisruuhkassa edes katsoneet. Mutta se oli silloin, nyt on nyt.

Nyt vaaditaan ehdottomasti henkilöllisyystodistus. Uusien sääntöjen mukaan ajokortti ei enää kelpaa henkilöllisyystodistukseksi. Toisaalta varsinaisen henkilöllisyystodistuksen hankkiminen on vaikeutunut tai ainakin hidastunut. Uutisissa kerrotaan, että korttia joutuu odottamaan pitkään. Ja miksi kukaan hankkisi erillisen maksullisen henkilöllisyystodistuksen, jos hänellä on jo passi. Ja useimmillahan taitaa olla.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Sitä, että passi on näytettävä niin kuin joskus 1940-luvulla. Eikä riitä, että sen näyttää kerran. Nyt se tarkastetaan kahdesti, ja toisella kerralla mieshenkilö tutkii sitä pitkään ja vertaa tietoja maihinnousukorttiin. Kaukana takana ovat ajat, jolloin laivaan pääsi käytännössä vaikka toisen ihmisen kortilla.

Tällainen on turvallisuusvaltio. Kyttäämistä, tarkastuksia, vaatimuksia, valvontakameroita.

Kortin tarkastaneella miehellä oli poliisimainen, turvallisuusviranomaisille tyypillinen "maskuliininen" ääni. Onko selitys tälle ilmiölle se, että korkea testosteronimäärä tekee äänestä tietynlaisen (voimakkaan ja möreän) ja samat hormonit ajavat ihmisen aloille, joissa saa pukeutua univormuun ja käyttää valtaa.

Merenkulku taitaa olla muuten viimeisiä miehisiä aloja. Kaikki päällystöön (ainakin mitä matkustajalaivoilla näkee) kuuluvat ovat miehiä. Naisia näkee vain talous- ja neuvontatöissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 27, 2019, 18:28:40
^ Yksi syy tiukempaan matkustajavalvontaan ovat terrori-iskut. Suomalaisilla matkustuslautoilla sellaista ei ole vielä tapahtunut, mutta uhkakuviin on varauduttu. Toinen syy on liikennöijien kasvanut vastuu matkustajista. Laivoilla tapahtuu nujakointia, näpistyksiä, raiskauksia ja veteen putoamisia (joista osa itsemurhia). Näitä on huomattavasti helpompi selvittää kun tiedetään, keitä laivalla oikeasti on matkustanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 27, 2019, 19:23:17
Enpä ole Ruotsiin matkustanut lautalla todella pitkään aikaan, Virossa on joskus parin vuoden aikana tullut käytyä. Onko siis Suomen päässä myös tarkastuksia nykyään? Viroon mentäessä muistaakseni ei laivaan mennessä kyselty mitään, laivaan pääsee maahannousukortilla, joka laitetaan laitteen läpi. Viron päässä taisi olla passitarkastus. Vai tarkastettiinko niitä passeja edes vai mentiinkö vain koppien ohi...en muista. Suomeen tullessa ei taas mitään.

Onko Ruotsinlaivoilla siis toisin?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 27, 2019, 19:48:41
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2019, 19:23:17

Onko Ruotsinlaivoilla siis toisin?

T: Xante

Olen viimeksi käynyt Virossa laivalla elokuussa, ja aika kitkattomasti sinne mentiin. Käytännöt vaihtelevat. Siitä, mitä tapahtui tänään, ei voi vetää johtopäätöstä, mitä tapahtuu ensi kesänä. Tällä kerralla joka tapauksessa maihinnousukortit tarkastettiin "manuaalisesti" ennen kuin mennään automaattiportista sisälle (porteista, jotka aukeavat korteilla), ja tässä yhteydessä piti esittää henkilöllisyystodistus eli käytännössä passi. Seinällä alueelle saavuttaessa oli kyltti, jossa luki, että esittäkää henkilöllisyystodistuksenne, joten voisi kuvitella, että kyse ei ollut satunnaisesta poikkeuksesta. Vaikka mistä minä sen tiedän.

No, ihan sama. Onneksi oli passi mukana. Sitä on alettava pitää mukana entistä enemmän, ellei sitten hanki virallista henkilöllisyystodistusta.

u
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 27, 2019, 19:49:00
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 27, 2019, 19:23:17
Enpä ole Ruotsiin matkustanut lautalla todella pitkään aikaan, Virossa on joskus parin vuoden aikana tullut käytyä. Onko siis Suomen päässä myös tarkastuksia nykyään? Viroon mentäessä muistaakseni ei laivaan mennessä kyselty mitään, laivaan pääsee maahannousukortilla, joka laitetaan laitteen läpi. Viron päässä taisi olla passitarkastus. Vai tarkastettiinko niitä passeja edes vai mentiinkö vain koppien ohi...en muista. Suomeen tullessa ei taas mitään.

Onko Ruotsinlaivoilla siis toisin?

T: Xante

Tarkastusinto saattaa vaihdella laivayhtiön mukaan. Syksyllä kävin Tallinnassa Eckeröllä ja kaikilta tsekattiin henkilöllisyys ainakin Helsingissä. Paluumatkasta en enää muista varmasti.

Vuosi sitten puolestaan tuli piipahdettua Tukholmassa Vikingillä eikä ollut laivalle pääsyä ilman henkilöllisyyden tarkastamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 27, 2019, 20:56:24
Aah, kun on tylsää. Tarkoitukseni oli ostaa jokin halpa kirja matkalukemiseksi, mutta tulin etelään julkisilla kulkuneuvoilla ja sivuutin hyvän kirjanostopaikan eli Heinolan ABC:n. Helsingissä en tiedä tällä hetkellä edullisia halpakirjapaikkoja. Asematunnelissa taitaa olla jokin Rosebud, mutta se ei ole halpa.

Normaalisti saan torjuttua tylsyyttä katsomalla netistä jotain filmiä, mutta täällä paatissa se ei onnistu. Netti on niin hidas, että hyvä jos saan tämän tekstin lähtemään. Olisi pitänyt ehtiä ladata jotain vanhoja merirosvordio-ohjelmia ja kuunnella vaikka niitä. No, kuluu se aika kuluttamattakin. Ehkä kirjoittelen jotakin varastoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 28, 2019, 09:29:34
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2019, 20:56:24

Jos oikein olen ymmärtänyt olet hieman kallellaan keskustaan päin, joten ehdotan kirjaksi Keskustan valtakunta. Onhan hyvä tuntea sitä, jos se on omaa.

Siinä kerrotaan melko hyvin Sipilän ja kumppaneiden kierosta maailmasta. Ihan tänä vuodenvaihteessa ilmestynyt vapaiden toimittajien, eli entisten yleläisten kaivelema tieto julkisista tietolähteistä.

Toimittajat Jyri Hänninen & Jarno Liski.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 28, 2019, 10:25:36
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2019, 18:08:29
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Sitä, että passi on näytettävä niin kuin joskus 1940-luvulla. Eikä riitä, että sen näyttää kerran. Nyt se tarkastetaan kahdesti, ja toisella kerralla mieshenkilö tutkii sitä pitkään ja vertaa tietoja maihinnousukorttiin. Kaukana takana ovat ajat, jolloin laivaan pääsi käytännössä vaikka toisen ihmisen kortilla.

Tuli mieleen tapaus, jota todistin muutama vuosi sitten. Olin tulossa työmatkalta eräästä pohjoismaasta lentäen. Käytävän toisella puolella oli kaksi miestä samoissa aikeissa.
Kaverit siinä arpoivat: "ovatkohan nämä varmasti meidän paikat?"
Ensimmäinen työmatkalainen: "jep, Pekka Virtanen 10B, eikös sulla ollut viereinen paikka?"
Toinen työmatkalainen: "voi v..tu! Tommi Tokmanni 10C, mulle on laitettu firman nimi sukunimeksi." (oikeasti joku semi-tunnetun suomalaisfirman nimi)
Kutsuivat lentoemännän paikalle, "että mitäs nyt tehdään?"
Tämä meni hakemaan purserin paikalle.
Purseri mietti hetken ja sanoi: "koneessa on oikea määrä matkustajia, sinä olet siinä, me lähdetään nyt kotiin."
Eli joustoa löytyy edelleen ja joillakin on tarvittavaa pelisilmää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 28, 2019, 10:30:10
^

No mutta jos koneeseen on päässyt, mikäs ongelma siinä lipun nimessä enää siinä vaiheessa on...eli tämä taisi olla aikaa ennen elektroniikka ja ehkä vielä aikaa, jolloin ei passeja edes tarkisteltu, että onko sama nimi lipussa ja passissa?

Eli itse olisin pitänyt vaan mölyt mahassani ja istahtanut paikallleni:-)

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 28, 2019, 10:34:14
En ole eläissäni lentänyt, ja taitaa olla parempi etten lennäkään. Tuostakaan en ymmärtänyt että mitä jollain nimivirheellä olisi väliä, vaikka olisi Boris Bordelli niin mitä sitten. Vai onko sen nimen oltava just presis oikein sen takia että jos rysähdetään alas, niin se mössö mikä on niin kuin se vainaja on helpompi tunnistaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 28, 2019, 10:47:23
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 28, 2019, 09:29:34

Jos oikein olen ymmärtänyt olet hieman kallellaan keskustaan päin, joten ehdotan kirjaksi Keskustan valtakunta. Onhan hyvä tuntea sitä, jos se on omaa.

Olen kirjoittanut 21 vuotta sitten Keskustasta mm. seuraavaa:

Jokaisen tulisi vastata rehellisesti kysymykseen, kannattaako hän poliittista tasa-arvoa vai ei. Jos vastaus on kielteinen, suosittelemme uutta lukemistoa: alkajaisiksi Adolf Hitleriä, sitten kansanedustaja Sulo Aittoniemeä ja lopuksi päätoimittaja Erkki Laatikaisen kolumneja sanomalehti Keskisuomalaisesta. Näillä eväillä voineekin jo anoa Keskustapuolueen tai Perussuomalaisten jäsenyyttä - jotka ovat natsistisimmat vaihtoehdot Suomen puoluekartalla. Tämän linjan valinneille suosittelemme lisäksi kengänpohjan muotoisen kuvioidun levyn kuljettamista mukana. Sen päällä poliisin saapas pysyy lipsumatta paikallaan kun sitä nuolee.

Moni keskustalaisuuden ja sitä lähellä olevien aatteiden kannattaja ehkä loukkaantuu tällaisesta alatyylisestä kirjoittelusta - ja se on tarkoituskin! Edellä olevaa ei kuitenkaan ole kirjoitettu pelkästä loukkaamisen halusta vaan siksi, että keskustalais-taantumuksellinen lukija havahtuisi huomaamaan oppiensa mielettömyyden. Keskustapuolueen väittäminen lähellä natsismia olevaksi aatteeksi ei ole mielikuvituksen tuotetta vaan tosiasia, jonka monet riippumattomat politiikan tutkijatkin ovat havainneet.

Emme elä 30-luvun Saksassa, joten nykypäivän natsimieliset lehdetkään eivät voi harjoittaa propagandaansa samoin sanakääntein kuin esikuvansa; ne eivät voi kirjoittaa "keskitysleireistä" ja "lopullisista ratkaisuista", vaikka tällaiset ajatukset tuntuisivatkin houkuttelevilta. Tarkka sisällön analysointi paljastaa joka tapauksessa kenelle tahansa lukijalle keskustalaisten lehtien todellisen ideologian. Diktatuurin henki paistaa selvästi läpi tekstistä, vaikka fasistista poliisivaltiota tukevat mielipiteet on kätketty taitavasti "kansanvaltaa" ja "demokratiaa" hokevien tyhjien lauseiden sekaan. Vuosien varrella lukija tulee fasistisen aivopesun muokkaamaksi edes huomaamatta koko asiaa. Tämän päivän keskustalainen ideologia on natsihenkistä - jos tämä tosiasia vain halutaan nähdä. Eikä tässä ole kyse mistään marginaali-ilmiöstä.

Aika on muuttunut, ja puolueet ovat muuttuneet, ja kai minunkin näkemykseni ovat jonkin verran täsmentyneet, mutta en vieläkään katso olevani aatemaailmaltani keskustaan päin kallellaan.

Politiikkaa on moniulotteisempaa kuin mitä se oli 1990-luvulla. Maailma on erilainen. Yksikään Suomen nykyisistä puolueista ei vastaa täydellisesti näkemyksiäni. Ihannepuolueeni oli sellainen, johon olisi kerätty puolueiden hyvät puolet ja jätetty huonot pois. No, ei sellaista ole eikä tule. On äänestettävä puoluetta, jonka arvelee olevan vähiten huono.

http://apinoita.blogspot.com/2015/04/tasa-arvo.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 28, 2019, 10:50:48
Minä kun en jaksa tutustua jokaikisen näkemyksiin, niin olen jo useamman kerran äänestänyt sitä jota vaalikoneet netissä suosittelevat sen mukaisesti kuin tyypin näkemykset yhtyvät omiini. Voi olla etten jatkossa äänestä enää ollenkaan, saa nähdä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 28, 2019, 11:24:34
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2019, 20:56:24
Normaalisti saan torjuttua tylsyyttä katsomalla netistä jotain filmiä, mutta täällä paatissa se ei onnistu. Netti on niin hidas, että hyvä jos saan tämän tekstin lähtemään. Olisi pitänyt ehtiä ladata jotain vanhoja merirosvordio-ohjelmia ja kuunnella vaikka niitä. No, kuluu se aika kuluttamattakin. Ehkä kirjoittelen jotakin varastoon.

Olen aikoinani käyttänyt paljon reittiä Helsinki-Travemunde. Matka on pitkäveteinen, sillä virikkeitä ei rahtilaivalla juurikaan ole. Internettiä ei kuulemma ole, mutta kerran hoksasin yhdistää hytin puhelimen piuhan läppäriini ja jopas alkoi lyyti kirjoittaa! Yhteys oli jopa melko nopea. Tai jos totta puhutaan, niin itse en hoksannut irroittaa johtoa puhelimesta ja liittää sitä koneeseeni. Joku kanssamatkustaja antoi vinkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 28, 2019, 12:30:18
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 28, 2019, 10:30:10
No mutta jos koneeseen on päässyt, mikäs ongelma siinä lipun nimessä enää siinä vaiheessa on...eli tämä taisi olla aikaa ennen elektroniikka ja ehkä vielä aikaa, jolloin ei passeja edes tarkisteltu, että onko sama nimi lipussa ja passissa?

Eli itse olisin pitänyt vaan mölyt mahassani ja istahtanut paikallleni:-)

Ihan selkeästi nine-elevenin jälkeen tapahtunut, saattoi olla jopa tämän vuosikymmenen puolella. Edelleen lentoyhtiöt ovat huomattavasti kiinnostuneempia tiketeistä kuin passeista. Helsinki-Vantaalla ollaan keskimääräistä tarkempia, mutta en uskaltaisi vannoa, että joka kerta on henkilöllisyys tarkistettu.

Minulla on reissatessa tosi harvoin passi mukana, henkilökortilla mennään. Se niin paljon kätevämpi, kun mahtuu pikkulompakkoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 28, 2019, 12:53:55
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 28, 2019, 10:34:14
En ole eläissäni lentänyt, ja taitaa olla parempi etten lennäkään. Tuostakaan en ymmärtänyt että mitä jollain nimivirheellä olisi väliä, vaikka olisi Boris Bordelli niin mitä sitten. Vai onko sen nimen oltava just presis oikein sen takia että jos rysähdetään alas, niin se mössö mikä on niin kuin se vainaja on helpompi tunnistaa?

Lentolippu on virallinen matkustuskirja, siinä on nimen oltava jetsulleen ja sama, kuin passissa. Tämä on tärkeää tullimuodollisuuksien vuoksi, kyllä sitä pitää vaan koko ajan tietää, kuka on kulussa ja minne :)

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 28, 2019, 13:01:05
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 28, 2019, 12:30:18
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 28, 2019, 10:30:10
No mutta jos koneeseen on päässyt, mikäs ongelma siinä lipun nimessä enää siinä vaiheessa on...eli tämä taisi olla aikaa ennen elektroniikka ja ehkä vielä aikaa, jolloin ei passeja edes tarkisteltu, että onko sama nimi lipussa ja passissa?

Eli itse olisin pitänyt vaan mölyt mahassani ja istahtanut paikallleni:-)

Ihan selkeästi nine-elevenin jälkeen tapahtunut, saattoi olla jopa tämän vuosikymmenen puolella. Edelleen lentoyhtiöt ovat huomattavasti kiinnostuneempia tiketeistä kuin passeista. Helsinki-Vantaalla ollaan keskimääräistä tarkempia, mutta en uskaltaisi vannoa, että joka kerta on henkilöllisyys tarkistettu.

Minulla on reissatessa tosi harvoin passi mukana, henkilökortilla mennään. Se niin paljon kätevämpi, kun mahtuu pikkulompakkoon.

Eikun ihmettelin sitä, että ei itseltäni enää koneessa ole lippua kyselty, tarkoitan, siinä vaiheessa kun jo paikkaani haeskelen. Eli siis jos olen jo koneessa jostakin syystä, niin mitäs väliä enää on sillä, mitä lipussa lukee.

Kentällä koneeseen pääsyssä ilman muuta on realististista odottaa, että väärästä nimestä tulee ongelma.

Minulla taas on aina passi mukana, en viitsi ottaa riskiä, että se unohtuisi lipaston laatikkoon, jos se olisikin tarpeen. Henkilökorttia en ole saanut tämän vuoksi edes hommattua.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 28, 2019, 18:27:18
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 28, 2019, 10:47:23
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 28, 2019, 09:29:34

Jos oikein olen ymmärtänyt olet hieman kallellaan keskustaan päin, joten ehdotan kirjaksi Keskustan valtakunta. Onhan hyvä tuntea sitä, jos se on omaa.

Aika on muuttunut, ja puolueet ovat muuttuneet, ja kai minunkin näkemykseni ovat jonkin verran täsmentyneet, mutta en vieläkään katso olevani aatemaailmaltani keskustaan päin kallellaan

Okei, kuten sanoin- jos.
Ehdotin kirjaa luettavaksi. Nykykeskustan menoa sieltä löytyy ihan kivasti. Kannattaa silti lukea, vaikka voi olla sen jälkeen vielä hankalampi tunnustautua keskustaa suosivaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 28, 2019, 19:11:12
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 28, 2019, 10:34:14
En ole eläissäni lentänyt, ja taitaa olla parempi etten lennäkään.

Minulta ei kysytty, kiinnostaako, kun minut ensimmäisen kerran vietiin lentokoneeseen. Olin kai noin kahden ja puolen kuukauden ikäinen. Ja pari viikkoa myöhemmin oli sitten paluumatka.

Ensimmäisen lentomatkan, jonka itse muistan, tein 12-vuotiaana. Se oli kotimaan lento Helsinkiin ja samana päivänä takaisin. Kävimme venenäyttelyssä. Koska tämä oli tavallaan ensimmäinen lentoni, jos vauvalentoja ei lasketa, niin muistan sen hyvin. Muistan jopa lentokentällä näkemäni sanomalehden kolkon uutisaiheen. Lehdessä kerrottiin, kuinka ihmisistä valitaan ikään kuin kuoleman arpajaisissa, ketkä munuaispotilaat pääsevät dialyysihoitoon. Lopuille ei anneta mahdollisuuksia.

Itse lennolta muistan sen, kun harmikseni en päässyt ikkunan viereen, vaikka tietenkin olisin halunnut nähdä, miltä näyttää kun lentokone nousee, ja miltä ilmasta katsottuna maa näyttää. Siitähän lentämisessä on kyse. Käytäväpaikalta (koneessa oli kaksi penkkiä vierekkäin kummallakin puolella käytävää) yritin kurkkia sen minkä pystyin. Näin juuri ja juuri kuinka ikkunasta näkyi lumista metsää ja maisemia, kun kone nousi korkeammalle. Enemmän minulta tältä lennolta on kuitenkin jäänyt mieleeni se, mitä hetken päästä tapahtui. Vieressäni ikkunapaikalla istunut nuori nainen sytytti tupakan (siihen aikaan sallittua) ja pani hermostuksissaan palavan tulitikun täyteen tulitikkuaskiin. No, kaikkihan tietävät mitä siitä seuraa. Laatikossa olleet tikut syttyivät sähähtäen, ja liekkisuihku osui naisen kasvoihin ja tukkaan, joka syttyi palamaan. Naisella oli pitkä tumma tukka, ja muistan kuinka hiukset menivät rullalle palaessaan. Nainen sai riivittyä tulen hiuksistaan, joten hän selvisi säikähdyksellä. Ehkä vähän piti kampausta myöhemmin siistiä.

Olin lukenut lento-onnettomuusjuttuja lehdistä jo tuohon aikaan, ja muistin, kuinka yhdeksi suurimmasta vaaroista oli mainittu tulipalo lentokoneessa. Katselin siis peloissani, ei kai lattialle vain jäänyt kyteviä hiuksia.

Paluulento tapautui pimeässä, ja muistan kuinka katselin lentokoneen siivessä olevaa valoa ja valolamppujen reunustamia maanteitä ja autoja. Tällä kerralla olin ikkunapaikalla. Mieleeni on jäänyt myös se, kuinka kaksi nuorta poikaa juoksenteli lentokoneen käytävällä.

Tästä tulisi pitkä tarina, jos kertoisin kaikki lentoni, jotka muistan. Joten enpä jatka enempää. Sen verran tuo äskeinen muistelo kuitenkin tiettyjä ajatuksia mieleeni, että en malta olla mainitsematta, että lensin keväällä 1980 yhdellä viimeisistä lennoista, mitä Finnair teki Convair Metropolitan koneilla. Lennon tarkoitus ei ollut muu kuin vielä kerran päästä tuollaisen harvinaisuuden kyytiin. Lentolippu oli Jyväskylästä Kuopioon. Kone oli huomattavasti myöhässä aikataulustaan, ja koska se ei jättänyt ketään eikä mitään Jyväskylään, eikä ottanut sieltä kyytiin muitakin minut ja kanssamatkustajani, se olisi ilmeisesti lentänyt Kuopioon ilman välilaskua. Se siis joutui laskeutumaan pelkästään siksi, että se ottaa meidät satunnaiset lentokonebongarit kyytiin.

Koneen lento oli hyvin rennon oloista. Kuulin jostakin, että Convaireilla lensivät nuoret "aloittelevat" Finnairin pilotit. Kone kaartoi kiitoradalle tehden jyrkän mutkan ennen laskeutumista. Yleensä koneet tulevat pitkän aikaa kiitoradan suuntaisesti ennen kuin laskeutuvat. Lentokoneen nousu oli vieläkin erikoisempaa. Mäntämoottoripotkurikoneiden protokollaan kuului moottoreiden koekäyttö ennen kiihdyttämisen aloittamista. Tässä tapauksessa kone oli poikittain kiitorataan nähden, kun lentäjät tekivät koekäytön. Se oli vielä normaalia. Mutta se ei ollut, että he jatkoivat koekäytöstä suoraan kiihdytykseen, vaikka nokka ei osoittanut lähtösuuntaan. Kone kurvasi vauhdissa ja jatkoi kiihdyttämistä. Ja heti, kun se irtosi kiitoradasta, se lähti tekemään kurvia Kuopion suuntaan.

Sama kone on nykyisin Vantaan ilmailumuseossa siinä asussa, missä se oli liikenteessä ollessaan. Wikipedian mukaan se teki viimeisen lentonsa keskiviikkona 30. huhtikuuta 1980. Me lensimme sillä edellisenä perjantaina.

Ai niin, olin vähällä unohtaa yhden keskeisistä asioista tässä jutussa eli sen, että kärsin aivan sietämättömästä lentopelosta. Jos vain suinkin jostakin saan, vedän rahoittavia ennen matkaa ja joskus vielä sen aikanakin. Seuraava lento olisi tiedossa reilun viikon päästä. Yritän olla miettimättä sitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 28, 2019, 23:02:34
Toivottavasti tämä ei mene liikaa sivuun aiheesta, mutta tekee mieli jatkaa siitä mihin edelliset kirjoittajat jäivät. Eli asioiden tarkkailemisesta. Mietin tätä kysymystä viimeksi tänään, kun kävelin kaupungilla (Tukholmassa).

Tuntui, että mieli sekoaa, kun ympärillä on niin paljon ärsykkeitä, jotka vievät huomion. Tämä on luultavasti yksi ADHD-piirteistä. Syynä on lisäksi todennäköisesti se, että olen persoonaltani maalaispoika, joka on kasvanut lapsuutensa ympäristössä, missä ei ollut junia eikä lentokoneita eikä monia muitakaan suuren maailman ihmeitä. Koneita ja laitteita oli, mutta nekin olivat aika yksinkertaisia. Höyryvoimaa, sähkövoimaa ja erilaisia liikkuvia laitteita.

Jostakin se vain johtuu, että kun kävelen kaupungilla, kiinnitän huomioni kaikkeen ja alan miettiä sitä. Eli onpas näyteikkunassa ihmeelliset kengät, mitähän tuo pintamateriaali on. Milloinkahan tuo silta tai betonihökötys on rakennettu (Vasabron 1878, vaikka kaiteessa lukee 1877). Rakennukset ja niiden tekovuodet kiinnostavat.

Kun Tesla seisoi liikennevaloissa, jäin katselemaan, miten äänettömästi se lähtee, kun valot vaihtuivat. Kuski hieroi silmiään eikä huomannut valojen vaihtumista. Lopulta jonossa joku soitti torvea.

Pyörätelineessä oli 1960-luvun Crescent polkupyörä, ja tietenkin menin ottamaan siitä kuvia. Ihmettelin, miten se on voinut säilyä niin alkuperäisenä.

Maassa oli jokin muovilla päällystetty lappu valkoinen puoli ylöspäin. Potkin sitä, että saisin sen käännettyä. Kun se ei kääntynyt, käänsin sen käsin. Minun oli pakko nähdä, mitä siinä lukee. Ei normaali jalankulkija käyttäydy tällä tavalla eli pysähdy tutkimaan "juttuja". Joskus käännyn suorastaan takaisin, kun minua jää vaivaamaan, mikä kadun pinnassa tai jalkakäytävän pinnassa ollut pultti oikein oli. Mihin se liittyi. Oliko siitä kohdasta purettu jotain.

Tarkkailen myös ihmisiä ja mietin, mitä he ovat kansallisuudeltaan ja ammatiltaan ja statukseltaan. Analysoin heidän pukeutumistyylejään.

No, okei. Jokainen katselee ympärilleen ja havainnoi muita ihmisiä, joten en väitä olevani poikkeustapaus. Mutta jotkut katselevat ja miettivät enemmän ja jotkut vähemmän.

En ole mikään yhden asian ihminen, vaikka tekniikka ja laitteet kiinnostavatkin. Tuttavapiirissäni on joitakin tällaisia yhden asian ihmisiä. He ovat hyvin rajoittuneita. Jos heidän kiinnostuksensa kohde ovat autot, minun on turha keskustella heidän kanssaan joistakin poliittisista blogeistani. Heidän kanssaan keskustellaan autoista tai jostakin muusta, mikä on heidän juttunsa.

Jotkut näistä ihmisistä eivät tiedä muita puoliani ollenkaan. Esimerkiksi Facebookissa (jossa esiinnyn omalla nimelläni) olen täysin eri ihminen kuin tässä nyt tätä kirjoittaessani. Olen rajoittunut ja mielipiteitä vailla oleva nynny, joka harrastelee jotain valokuvien skannailua ja muuta tällaista. Mukava tyyppi. Tietäisivätpä pimeät puoleni. Todelliset puoleni. Täällä foorumilla ne tiedetään.

Tämä kuuluisi ehdottomasti "fiilikset ja päivän mietteet". Onnistunkohan siirtämään tekstin sinne kun netti on niin heikko.

Onnistuin. Tämä oli alunperin ketjussa "liikenne ja liikennekäyttäytyminen".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 01, 2019, 21:53:00
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 28, 2019, 23:02:34
...kun kävelen kaupungilla, kiinnitän huomioni...

Elävä kuvaus persoonallisesta tavasta havainnoida ympäristöä, Kopek!

Itse olen pikemminkin ollut tyyppi, joka ei huomaa paljon mitään, koska kulkee niin omissa ajatuksissaan. Aika usein on sattunut, etten ole huomannut tervehtiä jotakin tuttua vastaantulijaa. Iän myötä olen kuitenkin alkanut kiinnostua ihmisten tarkkailusta ja valokuvausharrastuksen kautta taas olen alkanut huomata erilaisia valoon ja liikkeeseen liittyviä ilmiöitä.

Ihmisiä on mukava katsella liikennevälineissä. Vaatetus, puhetapa, seuralaiset (=henkilön sosiaalinen ryhmä), käytös...Näihin kiinnitän huomiota. Ruuhka-ajat ovat minulle erityisen mieluisia havaintoajankohtia, koska sulloutuminen lähekkäin tuo esiin kaikenlaista. Lisäksi minusta tuntuu nykyisin jotenkin hauskalta olla ventovieraiden kanssa aivan lähekkäin. Siinä on jotain sympaattista kun hieman aamutokkuraiset tyypit haeskelevat metrovaunussa sopivaa seisomapaikkaa ja väistelevät tulevia/poistuvia. Ihanaa arkista huomaavaisuutta tuntemattomia lähimmäisiä kohtaan.

Tänään matkustin metrolla iltapäivällä. Lähellä istui eri penkeissä pari tyyppiä, jotka olivat pukeutuneet huppariin ja heillä oli huppu päässä. Hupparin huppuun "piiloutuminen" sai minut välittömästi luokittelemaan nämä matkustajat itäisten lähiöiden asukeiksi. Johtuneeko rikosuutisten uutiskuvista, joissa syytetty piileskelee hupparin hupun suojissa? Ehkä idässä on lähiögangsta-tyyli, joka suosii huppareita? Onko vaikutteita otettu rikosuutisista? Minulla on sellainen tunne, että kantakaupungin asukkaat eivät suosi hupputyyliä. Huppu voi olla ja sitä käytetään ulkona, mutta se ei ole tyyliasuste eikä cool.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 02, 2019, 09:49:22

Persujen nykyinen puheenjohtaja meni sanomaan, että ilmastonmuutos olisi niin iso juttu, ettei sille voi enää mitään, näissä oloissa. Tavallaan nosti kädet pystyyn, lausunnollaan. Yhtä pessimistisen suorasanaisia en ole nähnyt, ellei Linkola-tyyppisiä oteta huomioon.

Ilmastonmuutoksesta en tiedä, tarkemmin ottaen, tosin voi olla totta. Merkittävintä minusta on huomata se, että asioita ei haluta mihinkään järjestykseen. Juttu ei ns myy. Kun siitä kuitenkin eletään, niin varmasti oikeasta syrjästä.

Ehkä osa nuorista näkee maailmaa näin. Kun kiva, niin ei tuollainen niin harmita. Jokin muinoinen sotapäällikkö kertoi, että armeija ei marssi tyhjällä vatsalla. Kun ruokaa, niin monta asiaa kestetään, mukisematta. Tähän tyyliin kun menee, jopa ilman taistelukoettelemuksia, niin varmasti on menetelmällä sovellettavuutta.

Siinä sitä sitten ollaan.

Nykyään ajatellut vähän sitä, että asioihin voi yrittää saada selkoa, tosin voi vaatia kokonaisvaltaista otetta. Muuten voi ohjautua näkemyksissä syrjään, jossa kukin voi pääsääntöisesti olla, kokonaisuuden suhteen. Tulisiko ajatella jotenkin kommunistisesti? Höh. Tai terveesti jopa, tässä tilanteessa.

Hyvin elää, aika moni. Tähän on entisellä päästy, vaikka tulevaisuuden voi veikata pimeäksi. Isolla porukalla on saatu aikaan ihmeitä, ja helppoutta, ja vaikka on sivuvaikutusten takia hankaluutta, niin haastetta on ollut liikaa kokonaisuuksien miettimiselle. Tällaiseen vedotaan, kuka mitenkin. Ihan sama, onko isokenkäinen, vai ahdinkoisempi ihminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 02, 2019, 09:55:01

Maailma on tavallaan isojen siirtojen kenttää nykyään, aika selkeämmin. Merkittävyydet itse kullekin lähtevät enemmän kokonaisuudesta ja sen toiminnasta.

Aikoinaan joku todennut, että Suomen turvallisuuspolitiikka määräytyy maailmantilanteesta, mitä sotilaalliseen puoleen tulee.

Suomen hyvinvointipolitiikassa on sama mekanismi varmaan yhä enemmän. Joskus sidonnaisuuksista valitellaan, ellei jopa niiden taholta, jotka sitoneet itse kätensä, ja myös omiensa samalla.

Globalismista paljon puhutaan. Toisaalta aivan kuin se olisi tabu. Ei tulisi olla kuin oma salattu elämä. Toisaalta sitä juuri ei, vaan selkeää yhteishyvää osoittavaa solidaadirisuustoimintaa, riippumatta miten mikäkin on. Tästähän kaikki lähtee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - maaliskuu 02, 2019, 10:10:44
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 02, 2019, 09:49:22

Ilmastonmuutoksesta en tiedä, tarkemmin ottaen, tosin voi olla totta. Merkittävintä minusta on huomata se, että asioita ei haluta mihinkään järjestykseen. Juttu ei ns myy. Kun siitä kuitenkin eletään, niin varmasti oikeasta syrjästä.

Älä Juha viitsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 02, 2019, 10:40:35
Lainaus käyttäjältä: Sepe - maaliskuu 02, 2019, 10:10:44Älä Juha viitsi.

Viitsin.

Kyllä sunkin tulisi vähän viitsiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - maaliskuu 02, 2019, 10:46:23
Kyllä minä viitsin. Viitsin yrittää kirjoittaa ymmärrettäviä viestejä, viitsin yrittää ottaa selvää asioista joista esitän kommentteja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 02, 2019, 10:48:43
Lainaus käyttäjältä: Sepe - maaliskuu 02, 2019, 10:46:23Kyllä minä viitsin. Viitsin yrittää kirjoittaa ymmärrettäviä viestejä, viitsin yrittää ottaa selvää asioista joista esitän kommentteja.

Aika usein olet minusta juuri esittämättä mitään. Kun näin, niin vaikea saada selkoa, oletko paneutunut mihin, vai et.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Topi - maaliskuu 02, 2019, 10:55:22
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 02, 2019, 09:49:22
Ilmastonmuutoksesta en tiedä, tarkemmin ottaen, tosin voi olla totta. Merkittävintä minusta on huomata se, että asioita ei haluta mihinkään järjestykseen. Juttu ei ns myy. Kun siitä kuitenkin eletään, niin varmasti oikeasta syrjästä.

Kun meillä on tällainen ohut kaasuvaippa planeetan ympärillä, jonka koostumus on muiden tekijöiden ohella ihan olennainen siinä, onko täällä suotuisat elinolosuhteet vai ei, totta kai sillä on merkitystä, mitä sinne syydetään. Ilmankin ihmistä on tapahtunut isoja muutoksia, ja esimerkiksi isot vulkaaniset tapahtumat ovat varmaan mullistaneet planeetan olosuhteita moneen kertaan.

Ilmastonmuutoksesta on tiedetty aika kauan. Silloin jokus 1970- ja 1980-luvuilla puhuttiin kasvihuoneilmiöstä. Jos nyt ajattelee, mitä tässä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana tapahtunut, voisi silti sanoa että aika paljon hyviäkin asioita on tehty ja tietoisuus koko asiasta on lisääntynyt valtavasti. On eri kysymys, riittääkö se, tai mihin se riittää, mihin tulevaisuudessa kollektiivisesti pystytään. Mutta ei kai sen takia ole järkevää luopua toivosta, lakata yrittämästä tai heittäytyä kyyniseksi ja sanoa, että "ei se myy".

Kryptistä Juhan kommentissa oli itselleni tuo "oikealta laidalta". EDIT: Korjaan "oikasta syrjästä". Mutta tuskin sitä oli helposti ymmärrettäväksi tai selkeäksi lausunnoksi tarkoitettukaan. Mikä nyt ei sinällään ole uutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 02, 2019, 11:01:55
Lainaus käyttäjältä: Topi - maaliskuu 02, 2019, 10:55:22Kryptistä Juhan kommentissa oli itselleni tuo "oikealta laidalta". Mutta tuskin sitä oli helposti ymmärrettäväksi tai selkeäksi lausunnoksi tarkoitettukaan. Mikä nyt ei sinällään ole uutta.

Kyseessä on talouden ja sumeilemattoman yleishyvän taakse piiloutuminen, jolloin on toiminta/jne-tuki taatumpaa.

Tätä aihetta jonkin verran käsitellään. Toisaalta käsittelyt voivat olla melko kapeita, siis jotain vastakkaista demokratiaksi tunnetulle.

Mielenkiintoisin hoksausta tässä yhteydessä voi olla, että kun on sitä yleishyvän asialla olemista, niin tästä pohjasta voi tuoda aika hyvin kyseenalaista, ja se saa yleisen hyväksynnän. Vähän kuin Italiassa, Berlusconin aikoina. Rankka ajatus, tosin vähän kuin tosi.

Jos mahdollista realismia, niin ehkä hyvä miettiä asiaa, tästäkin vinkkelistä, jos harrastaa mietintöjä, tai törmää johonkin. Ehkä kaikki ei tosiaan törmäile. Onko sitten hyvä vai huono. Riippunee arvioijasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 02, 2019, 11:23:06
Tuntuu aika pöljältä kirjoittaa edellä olevan ison asian perään pelkästä fiiliksestä, mutta kirjoitan silti.

Pienelläkin kauppareissulla tunteitä pöllytetään laidasta laitaan. Kotipihasta päästyäni tuohon isommalle kadulle ja sen ensimmäisen risteyksen lähelle, silmiini osui risteyksen toisella puolella oleva "jonkun pudottama musta huivi tai joku". Risteyksen ylitettyäni, se huivi olikin pupu. Pieni noin puolivuotiaan kollin kokoinen mustaturkkinen pupu, jolla oli valkea vastsapuoli ja hännänalunen. Joten pupu taisi olla kani. Se makasi jalkakäytävän syrjässä kuin olisi kesken kiitolaukan pudonnut kyljelleen ja kuollut niille sijoilleen. Päälisin puolin vammoja ei näkynyt, mutta ehkä se oli autoon törmännyt ja lennähtänyt syrjään tai sitten se siihen oli tieltä nakattu. En mahtanut mitään, että kyynelet tuli silmiini, kun pieni elämä noin karusti oli päättynyt.

Paluumatkalla sitten jalkakäytävän tukki suurelta osaltaan rekka. Luulin, että siinä oltiin aloittamassa muuttokuorman purkamista, kun kohdalla olevan talon edustalla pari miestä jutteli. Rekka oli jätetty niin, että siitä juuri ja juuri mahtui kävelemään osumatta rekan kylkeen tai toisella puolella olevaan pensasaidan tyhjiin oksiin. Lähdin siitä välistä kulkemaan ja huomasin, että se olikin tuplarekka (täysperävaunu?). Yhtäkkiä mitään varoittamatta rekka lähti siinä vierelläni liikkumaan eteenpäin. Säikähdin aivan kamalasti, kun luulin sen itsekseen liikkuvan, mutta kyllä sitä joku ohjasi, sillä pian se lipui kokonaan ajotielle. En ollut lainkaan huomannut, että se oli tyhjäkäynnillä, joten käynnistymisen ääniä ei kuulunut sen vuoksi. Olin noin puolessa välissä sitä ajoneuvoyhdistelmää, joten en tiennyt pitääkö hypätä pusikkoon vai uskaltaako vain pysytellä paikallaan mahdollisimman sivussa. Valitsin jälkimmäisen ja olen edelleen hengissä. Kyllä sydän hakkasi hyvän aikaa tuon säikähdyksen jälkeen. En kyllä vieläkään ymmärrä, miksi sen piti siihen jalkakäytävälle pysähtyä, jos ei kerran kuormaa oltu purkamassa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 02, 2019, 11:36:53
Tämä huvitti, vähän hitaan alun jälkeen: Lionel Messi VERKLEIDET sich als ALTER OPA! (https://www.youtube.com/watch?v=8W24lS_4LDw) (Jalkapalloilija Lionel Messi on olevinaan/maskeerataan isoisäikäiseksi ja näpäyttää "hieman" kaikkia silmienpyörittelijöitä.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 02, 2019, 19:03:13
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 02, 2019, 11:36:53
Tämä huvitti, vähän hitaan alun jälkeen: Lionel Messi VERKLEIDET sich als ALTER OPA! (https://www.youtube.com/watch?v=8W24lS_4LDw) (Jalkapalloilija Lionel Messi on olevinaan/maskeerataan isoisäikäiseksi ja näpäyttää "hieman" kaikkia silmienpyörittelijöitä.)
Huikea taiteilija!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Séan_Garnier (https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A9an_Garnier)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 02, 2019, 19:10:24
Haa. Enpä Messistä tiennyt muuta kuin nimen, joten menin halpaan. Kiitos oikaisusta, a4. Joka tapauksessa tuota oli kiva katsoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 02, 2019, 19:29:20
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 02, 2019, 19:10:24
Haa. Enpä Messistä tiennyt muuta kuin nimen, joten menin halpaan. Kiitos oikaisusta, a4. Joka tapauksessa tuota oli kiva katsoa.
Menin minäkin halpaan vaikka Messiä olen ihaillut, lähinnä MM-kisoissa.
Videon kommenttiosiosta huomasin kaverin olevan joku loukkaantumisten takia temppupalloiluun erikoistunut huippu.
Messi on enemmänkin isojen kenttien ja pelien kuningas, vaikka kunnioitettavan nöyrä onkin verrattuna muihin vihreän veran diivoihin.
Yksi maailman parhaista alallaan, ellei paras.

Veskarin kahvitus:
(https://www.opinza.com/wp-content/uploads/sites/4/2016/10/football-messi-gif.gif)
Pujottelu kesälajina:
(https://i2.wp.com/68.media.tumblr.com/f05cfeb484bdfc6fc5730f3b45acbb48/tumblr_oqc8plRaYu1tf8a5ao1_500.gif?w=747&ssl=1)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 04, 2019, 17:34:22
Tapahtuisi edes joskus jotakin hyvääkin, mutta nööööööyyyyyy. Ainakin yllätysten pitää aina olla perseestä. Vaikkei tämä niin yllätys ollut, arvasin kyllä että pitkään tyhjillään olleeseen naapurin asuntoon muuttaa joku nimenomaan syntymäpäiväkuukautenani.

Tulen kotiin ja taulussa komeilee ns. arabin sukunimi. Ei tietoa onko mies vai nainen. No, osahan heistä osaa olla hissukseenkin. Varsinkin terroristin luulisi pitävän matalaa profiilia. Ja tuskin kukaan niin ääliö on että naapurinsa raiskaa. Mutta jos sattuu olemaan sitä toista sorttia eli öisin elävää ja elämöivää, niin minä en kyllä saatana suostu samalla tavalla rääkättäväksi kuten äitini. Ties vaikka se syöpäkin puhkesi sen takia että ei saanut öisin nukutuksi näiden yöeläjien naapurina. Jotkut kun väittävät stressin altistavan syövälle.

Monikin asia voi minut tappaa, mutta jonkun maahanänkijän uhriksi en suostu.

Toivottavasti on sellainen jolle maan tavat ja kerrostalosäännöt menevät jakeluun ihan omatoimisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 04, 2019, 18:39:04
Vittumaista asiakkaan tietokannan ronkkimista tänään ja valtava määrä epätietoisuutta, että mitä tällä viikolla ihan konkreettisesti pitäisi tehdä. Pelottaa kyseessä olleet useamman taulun tietokantamuutokset kun aina voi sattua jotain palauttamatonta.

Esimies lomalla, jota ennen puhuttiin, että sitä ja tätä projektia (joista kumpikaan ei ole omani) voisin tällä viikolla edistää eikä aamulla ollut missään olemassaoleviksi kuvittelemiani speksejä, että mitä ihan konkreettisesti niissä olisi edistettävissä. Ei ollut kiva päivä ei, mutta lopulta haastavimmatkin pulmat ratkesivat parhain päin kun kyselin muilta kyseisiin projekteihin osllistuneilta kehityskohteista.

Huomenna ei tarvitse aamulla pettyä ainakaan siihen, että en tiedä mitä alkaa tekemään kunhan vain sen lisäksi joku asiakas ei keksi lisäksi useamman taulun tietokantamuutoksia. Itse kehittäisin noita järjestelmiä niin, että voisi pitää näpit erossa tietokannan suorasta ropaamisesta, mutta kun ei ole ehkä kustannustehokasta kehittää kaikissa tapauksissa järjestelmää noin sillä näitä ei onneksi tule kuin ehkä kerta kahteen viikkoon eikä tietokannan muuttamien vie kovin kauaa (kunhan ei satu pahoja virheitä). On paljon tärkeämpiäkin kehityskohteita. Tosin alan pitää kirjaa näistä tietokanramuutostehtävistä, jotta näen olisiko sittenkin fiksua kehittää näiden tietyn tyyppisten asioiden tekoon asiakkaalle oma ylläpitosivu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 04, 2019, 18:59:53
Onko foorumilla osiota, jossa annetaan palautetta ylläpidolle. En halua urputtaa, haluaisin kysyä jotakin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 04, 2019, 19:04:58
^
https://kantapaikka.net/index.php/topic,316.0.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 04, 2019, 19:30:51
Kaupassa oli käsin kirjoitettu lappu altaan kannessa, ja siinä komeili että laskiaispulla 0,99 €. Valmistajaa/merkkiä ei oltu mainittu. Altaassa oli kolmea sorttia pullapaketteja. Kaikissa paketeissa oli kaksi pullaa. Yhdessä oli mantelimassaisia, toisessa mansikkahilloisia ja kolmannessa jonkin sortin gluteenittomia. Ahneuksissani otin kaksi paketti mantelimassaisia, koska käsitin että saan näin neljä pullaa (kaksi paria) hintaan alle kaksi euroa.

Pakkauksissa oli kyllä -30 % -merkintä, mutta arvelin että se kirjoitettu ilmoitus pätee.

Päh. Kassalla pullien hinnaksi tuli nelisen euroa. Minusta tuntuu kyllä perin oudolta jos aletaan hintoja ilmoittelemaan per yksi kappale, kun yhtä kappaletta ei voi ostaa, vaan kaikki on paritettu pareiksi pahvipakkauksiin. Olipahan taas erikoinen hintarysä tai -ansa. Olisin rutkuttanut asiasta, mutta sitä piti ehtiä bussiin.

Kotona osoittautui että se mantelimassa maistuu ihan oudolle ja loppujenlopuksi alkoi vielä etoakin, kun söin pullista puolet eli kaksi.  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 04, 2019, 22:43:45
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 04, 2019, 19:04:58
^
https://kantapaikka.net/index.php/topic,316.0.html
Kitoos!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 05, 2019, 17:49:36
Tänään oli loistava työpäivä, kuten eilen jo hieman ounastelinkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 05, 2019, 21:07:12
Hönö kuski ei taaskaan saanut bussia liikkeelle aikataulun mukaan vaikka oli sentään ajoissa ratin takana. Autokin sammui startissa. Autokoulun apukouluko sitä ollaan käyty. Joku matkustaja on taas kaatanut koko kemikalion päälleen, jäätävän kylmä huiku levittää löyhkää ympäriinsä. Päätä särkee ja vituttaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - maaliskuu 05, 2019, 21:41:56
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 04, 2019, 17:34:22
Tapahtuisi edes joskus jotakin hyvääkin, mutta nööööööyyyyyy. Ainakin yllätysten pitää aina olla perseestä. Vaikkei tämä niin yllätys ollut, arvasin kyllä että pitkään tyhjillään olleeseen naapurin asuntoon muuttaa joku nimenomaan syntymäpäiväkuukautenani.

Tulen kotiin ja taulussa komeilee ns. arabin sukunimi. Ei tietoa onko mies vai nainen. No, osahan heistä osaa olla hissukseenkin. Varsinkin terroristin luulisi pitävän matalaa profiilia. Ja tuskin kukaan niin ääliö on että naapurinsa raiskaa. Mutta jos sattuu olemaan sitä toista sorttia eli öisin elävää ja elämöivää, niin minä en kyllä saatana suostu samalla tavalla rääkättäväksi kuten äitini. Ties vaikka se syöpäkin puhkesi sen takia että ei saanut öisin nukutuksi näiden yöeläjien naapurina. Jotkut kun väittävät stressin altistavan syövälle.

Monikin asia voi minut tappaa, mutta jonkun maahanänkijän uhriksi en suostu.

Toivottavasti on sellainen jolle maan tavat ja kerrostalosäännöt menevät jakeluun ihan omatoimisesti.

Osaa ne omamaalaisetkin häiritä ihan omiksi tarpeiksi. Kerrostalossa naapurikseni sattui nainen, tumman heimon edustaja joka lauloi ja lujaa lauloi päivät ja yötkin . Kun tämä iskelmätähti lähti tuli tilalle nuori kundi joka perusti parvekkeelleen yöbaarin. Muutama kerta naapurit soitti poliisit kun väki juhli. Äitinsä oli sanonut toiselle naapurilleni että jos poika juhlii niin sanokaa hänelle eikä milllekään isännöitsijälle. Osake on hänen eikä pojan. Juhlia oli kestänyt taas viikon verran menin sanomaan tälle toiselle naapurille että mitäs tässä tehdään. Naapuri totesi että ei kai mitään kun siellä on nyt se äitikin juhlimassa.
Kai minäkin saan jonkun vierasmaalaisen seuraavaksi. >:(
.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 05, 2019, 21:49:04
Ihan sama, mitä se äiti on sanonut. Ei hänellä ole päätösvaltaa häirittyjen naapureiden toimiin.

Keräätte vähän aikaa päivämäärät ja kellonajat ylös ja valitatte isännöitsijälle. Tämän velvollisuus on viedä omistajan (äidin) tietoon häiritsevä meteli ja velvoittaa omistaja huolehtimaan metelin loppumisesta. Jos äiti ei saa poikaansa kuriin, niin järeimpänä keinona on ottaa huoneisto taloyhtiön haltuun ja heittää möykkäävä juhlija pihalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 05, 2019, 22:55:20
Juu. Kyllä kaikenlaista on vastaan tullut. Kerran otin vuokralaiseksi omaan RT-kopperooni yhden juipin joka melkein työnnettiin minulle naapurien tai talonmiehen tm. taholta että ota toi. Jätkän isä julisti että jos tulee jotain ongelmia niin hän jeesaa.

Tyyppi jätti 3 kk vuokrat maksamatta. Soitin isälle ja vetosin siihen että hän oli luvannut auttaa. Siihen ukko: "apua on niin monenlaista". Eli rahaa ei herunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - maaliskuu 05, 2019, 23:24:50
Poika on nykyisin hipihiljaa. On saanut monta varoitusta joten seuraava on pellolle lento. Minä olin 6 v Tampereella joten en oikein ole selvillä. Mutta hiljaa on. Mitä nyt sammuu minun oveni taakse yöllä baarista tullessaan. Sammukoon. En minä yöllä ulos lähde. On oikeastaan hyväkin Jos taas alan kävellä unissani niin en pääse ulos ovesta kun kun kundi vetää tukkona  sikeitä. Tottakai se tiedettiin ja tiedetään ettei sille äidille mitään ruikutella. Isännöitsijä kirjoitti varoituksia melko tiiviiseen tahtiin.
Kaikkea sitä,,,äyts,,, >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Topi - maaliskuu 06, 2019, 00:39:52
Lainaus käyttäjältä: Juuli - maaliskuu 05, 2019, 23:24:50
Poika on nykyisin hipihiljaa. On saanut monta varoitusta joten seuraava on pellolle lento. Minä olin 6 v Tampereella joten en oikein ole selvillä. Mutta hiljaa on. Mitä nyt sammuu minun oveni taakse yöllä baarista tullessaan. Sammukoon. En minä yöllä ulos lähde. On oikeastaan hyväkin Jos taas alan kävellä unissani niin en pääse ulos ovesta kun kun kundi vetää tukkona  sikeitä. Tottakai se tiedettiin ja tiedetään ettei sille äidille mitään ruikutella. Isännöitsijä kirjoitti varoituksia melko tiiviiseen tahtiin.
Kaikkea sitä,,,äyts,,, >:(

Jos se on täysi-ikäinen, niin tavallaan vähän erikoista, ettei se itse näe paremmaksi vaihtaa jo maisemaa, vaikka tilanne on tuollainen. Ei sitä halua varmaan kehenkään pakottamalla saa, vaan se tulee kun se jostakin syntyy. Tiivis täytyy silti jollain lailla olla suhde, jos yhdessä mennään vaikka toisaalta ollaan hipihiljaa eivätkä ongelmat ole enää yhteisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 06, 2019, 08:34:31
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 04, 2019, 17:34:22
Tapahtuisi edes joskus jotakin hyvääkin, mutta nööööööyyyyyy. Ainakin yllätysten pitää aina olla perseestä. Vaikkei tämä niin yllätys ollut, arvasin kyllä että pitkään tyhjillään olleeseen naapurin asuntoon muuttaa joku nimenomaan syntymäpäiväkuukautenani.

Tulen kotiin ja taulussa komeilee ns. arabin sukunimi. Ei tietoa onko mies vai nainen.

Ehkä uusi naapuri merkitsee käännekohtaa NB:n elämässä. Hän tutustuu naapuriin ja kääntyy suvakiksi.

Tuo oli leikkiä, mutta arabinaapuriin tutustuminen, jos se olisi mahdollista, voisi avartaa maailmankuvaa. Hyvähän erilaisia ihmisiä on tuntea. Satojen miljoonien arabien joukossa on ihmisiä moneen lähtöön kuten suomalaisissakin. On mukavia ja vähemmän mukavia. Toivottavasti naapuri kuuluu jälkimmäisiin. Tutustumisessa vieraaseen ihmiseen on tietysti aina riskinsä. Sitä ei voi peruuttaa, jos tyyppi osoittautuu riippakiveksi.

NB on kirjoittanut syntymäpäivästään niin monessa yhteydessä, että päätin osallistua hänen synttäreihinsä etänä lupaa kysymättä. Tarkkaa päivää en tiedä, mutta jonakin päivänä tämän kuukauden aikana aion juoda yhden kakkukahvin tai vastaavan NB:n syntymäpäivän kunniaksi. Tämä tapahtuu ehkä Berliinissä, johon olen menossa kolmeksi viikoksi. Otan kuvan tapahtumasta ja esitän sen. Joka tapauksessa toivotan onnea jo nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - maaliskuu 06, 2019, 08:51:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 06, 2019, 08:34:31

Ehkä uusi naapuri merkitsee käännekohtaa NB:n elämässä. Hän tutustuu naapuriin ja kääntyy suvakiksi.

Minun ajattelussani toivottavampaa olisi että se arabinaapuri muuttaa (todennäköistä) ajatteluaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 06, 2019, 11:50:26
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 04, 2019, 17:34:22
Tapahtuisi edes joskus jotakin hyvääkin, mutta nööööööyyyyyy. Ainakin yllätysten pitää aina olla perseestä. Vaikkei tämä niin yllätys ollut, arvasin kyllä että pitkään tyhjillään olleeseen naapurin asuntoon muuttaa joku nimenomaan syntymäpäiväkuukautenani.

Tulen kotiin ja taulussa komeilee ns. arabin sukunimi.

Hommattiin porukalla sulle nuori arabi synttärilahjaksi. Rusetin kera.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 06, 2019, 11:57:34
Lainaus käyttäjältä: Brutto - maaliskuu 06, 2019, 11:50:26
Hommattiin porukalla sulle nuori arabi synttärilahjaksi. Rusetin kera.

Rusetti lahjassa olisi hyvä olla 100% kotimainen, tällainen:  https://www.woodie.fi/?gclid=EAIaIQobChMIm-PBwJ_t4AIVDdOyCh2JDgj9EAAYAiAAEgKBefD_BwE

(https://www.woodie.fi/wp-content/uploads/2017/11/woodie_vaalea_koivu-musta_kangas-400x400.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 06, 2019, 14:46:13
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 06, 2019, 08:34:31
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 04, 2019, 17:34:22
Tapahtuisi edes joskus jotakin hyvääkin, mutta nööööööyyyyyy. Ainakin yllätysten pitää aina olla perseestä. Vaikkei tämä niin yllätys ollut, arvasin kyllä että pitkään tyhjillään olleeseen naapurin asuntoon muuttaa joku nimenomaan syntymäpäiväkuukautenani.

Tulen kotiin ja taulussa komeilee ns. arabin sukunimi. Ei tietoa onko mies vai nainen.

Ehkä uusi naapuri merkitsee käännekohtaa NB:n elämässä. Hän tutustuu naapuriin ja kääntyy suvakiksi.

Tuo oli leikkiä, mutta arabinaapuriin tutustuminen, jos se olisi mahdollista, voisi avartaa maailmankuvaa. Hyvähän erilaisia ihmisiä on tuntea. Satojen miljoonien arabien joukossa on ihmisiä moneen lähtöön kuten suomalaisissakin. On mukavia ja vähemmän mukavia. Toivottavasti naapuri kuuluu jälkimmäisiin. Tutustumisessa vieraaseen ihmiseen on tietysti aina riskinsä. Sitä ei voi peruuttaa, jos tyyppi osoittautuu riippakiveksi.

NB on kirjoittanut syntymäpäivästään niin monessa yhteydessä, että päätin osallistua hänen synttäreihinsä etänä lupaa kysymättä. Tarkkaa päivää en tiedä, mutta jonakin päivänä tämän kuukauden aikana aion juoda yhden kakkukahvin tai vastaavan NB:n syntymäpäivän kunniaksi. Tämä tapahtuu ehkä Berliinissä, johon olen menossa kolmeksi viikoksi. Otan kuvan tapahtumasta ja esitän sen. Joka tapauksessa toivotan onnea jo nyt.

Olen vähän ihmetellyt miten yhteen ihmiseen tutustuminen avartaisi kokonaista maailmankuvaa. Itse en ainakaan edusta koko maailmaa enkä edes suomalaisia, että jos minuun tutustuu niin ei tule tuntemaan kuin minut (jos minuakaan).  ;D Toivon että tyyppi on jatkossakin yhtä hissukseen kuin on ollut kuluneen viikon varrella. Oli mistä hyvänsä, mitä sukupuolta hyvänsä etc.

Kiitos kumminkin onnentoivotuksista, onnea tässä jo olisikin tarvis pikkuhiljaa vaihtelun vuoksi...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 06, 2019, 14:47:42
Lainaus käyttäjältä: Brutto - maaliskuu 06, 2019, 11:50:26
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 04, 2019, 17:34:22
Tapahtuisi edes joskus jotakin hyvääkin, mutta nööööööyyyyyy. Ainakin yllätysten pitää aina olla perseestä. Vaikkei tämä niin yllätys ollut, arvasin kyllä että pitkään tyhjillään olleeseen naapurin asuntoon muuttaa joku nimenomaan syntymäpäiväkuukautenani.

Tulen kotiin ja taulussa komeilee ns. arabin sukunimi.

Hommattiin porukalla sulle nuori arabi synttärilahjaksi. Rusetin kera.

Sepä olisikin dilemma että jos olisi hyvännäköinen ja hyväluonteinen nuori arabi, että merkkaisiko se sitten jotain. Mutta eiköhän ne kiiltokuvapoitsut viihdy vähän isommissa mestoissa eikä muuta hevon kuuseen jossa minä asun. Eli tod.näk. siellä on joku vanha ukko.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 07, 2019, 12:27:20
Ajattelin, miten olin perheeni kanssa autosta kovin riippuvaisia kun lapset olivat pieniä. Kaksi, alle kolmekymppistä asuntovelkaista kolmen lapsen vanhempaa, kävi kymmenien kilometrien päässä töissä, lapset piti viedä aamuisin hoitoon ja autot olivat vanhoja paskoja.

Siinä ajellessa pimeässä ja loskassa viisitoista vuotta vanhalla autolla puolenyön aikaan mummolasta kotiin, ei voinut olla ajattelematta, että miksi parhaimmat autot ovat niillä jotka niitä vähiten tarvitsevat. Hyvällä tuurilla, kohtuullisella ajotaidolla sekä pikaremonttiosaajana pärjäiltiin nämä vuodet.

Meillä vaimo ajoi paremmalla romulla, ainakin jos lapset olivat kyydissä. Hirvittää joskus katsoa, kun mädällä Puntolla kuljetetaan lapsilaumaa ja yksinäinen pukumies painaa kylkeä viistäen uudella turbollaan ohi, kuraa lennättäen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 07, 2019, 14:16:39
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 07, 2019, 12:27:20
Hirvittää joskus katsoa, kun mädällä Puntolla kuljetetaan lapsilaumaa ja yksinäinen pukumies painaa kylkeä viistäen uudella turbollaan ohi, kuraa lennättäen.

"Pöly mosurin silmille vaan, perkele. Ei ole pojat pensapulasta tietoa silloin, kun herra ajaa kenttähuoransa kanssa. "
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2019, 10:06:44
No nyt on tähdet erikoisessa asennossa, kun

SOTE kaatui
Hallitus kaatui
Naistenpäivä

Kaikki samana päivänä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - maaliskuu 08, 2019, 10:12:42
HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ !
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 08, 2019, 18:13:04
Hyvää naisten päivää!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 08, 2019, 18:57:10
Naiset! Hyvää päivää.

Hyvää päivää naiset.

Hyvää naistenpäivää. 

(https://www.rochdaleflorist.com/img/large/Summer-Basket.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2019, 19:01:25
Kiitos ja onpa kaunis kukka-asetelma :)

Kerrankin jotain muuta kuin tavanomainen ruusupuska.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 08, 2019, 19:04:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 08, 2019, 19:01:25
Kiitos ja onpa kaunis kukka-asetelma :)

Kerrankin jotain muuta kuin tavanomainen ruusupuska.

Siinä on perhonenkin  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2019, 19:10:39
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 08, 2019, 19:04:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 08, 2019, 19:01:25
Kiitos ja onpa kaunis kukka-asetelma :)

Kerrankin jotain muuta kuin tavanomainen ruusupuska.

Siinä on perhonenkin  ;D

No niinpäs on. Kyllä joutui pienen hetken sitä etsimään, kun on niin noiden kukkien värinen ettei erottunut ensin ollenkaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 11:42:50
Makeutettuja juomia en usein viitsi juoda. Palautusjuomatkin ovat niin imeliä että treenien päälle kun niitä kiskoo, alkaa etoa (veteen tai maitoon sekoitettavat herajauhot kyseessä). Jotain hapanta on tehnyt mieli. Kahvia en saa alas, teetä en voi kovin usein juoda kun vatsa ärtyy. Alkoholin kanssa sama juttu.

Mutta tulikin nyt oivallus kokeilla alkoholitonta punaviiniä. Jos ei vatsa sitäkään siedä, niin jokin muukin ärsyttää sitä kuin vain alkoholi tai kofeiini yms.

Mahtaakohan alkoholittomassa viinissä olla samat terveysedut kuin normaalissa viinissä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 09, 2019, 11:48:58
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 11:42:50
Makeutettuja juomia en usein viitsi juoda. Palautusjuomatkin ovat niin imeliä että treenien päälle kun niitä kiskoo, alkaa etoa (veteen tai maitoon sekoitettavat herajauhot kyseessä).

Olen ymmärtänyt, että tavallinen maito on parempi palautusjuoma kuin "oikeat" palautusjuomat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 12:07:00
Miksiköhän hyllyt sitten pursuaa pussia ja purnukkaa. Toisaalta olen kyllä itsekin käyttänyt niitä vähän sillä mielellä että leikitään nyt tosi sporttia tässä elämänvaiheessa. En tiedä olenko tullut erityisen palautuneeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 09, 2019, 12:08:31
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 09, 2019, 11:48:58
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 11:42:50
Makeutettuja juomia en usein viitsi juoda. Palautusjuomatkin ovat niin imeliä että treenien päälle kun niitä kiskoo, alkaa etoa (veteen tai maitoon sekoitettavat herajauhot kyseessä).

Olen ymmärtänyt, että tavallinen maito on parempi palautusjuoma kuin "oikeat" palautusjuomat.

Olen ostanut Lidlistä hiilihapotettua vettä monet vuodet ja juon janooni, usein silloinkin kun vain suuta kuivaa...

Palauttaa toimintatarmon nopeasti, varsinkin puutarhatöiden aikaan mökillä kesäisin.

Halpaa ja maukasta.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 09, 2019, 12:12:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 12:07:00
Miksiköhän hyllyt sitten pursuaa pussia ja purnukkaa. Toisaalta olen kyllä itsekin käyttänyt niitä vähän sillä mielellä että leikitään nyt tosi sporttia tässä elämänvaiheessa. En tiedä olenko tullut erityisen palautuneeksi.

Sen takia, että on suuri määrä ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan järjettömiä summia niistä tuotteista, joiden uskotellaan olevan hyväksi heille.

Kyllä noita on tutkittu useampaankin otteeseen ja maito on hyväksi todettu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 12:16:37
Vettähän saa tietysti hanastakin. Kaasua en kaipaa. Eikä minun klo 22 jälkeen, kun kotoutunut treenin jälkeen olen, toki tarvitse tarmokas enää ollakaan. Lähinnä olen ajatellut sitä että jos riehunta kuluttaa kehoa. Lihaksetkin ois ihan jees. Hauiksia jonkin verran toki onkin.

***

Viini alkaa näemmä kusettamaan nopeasti ja pientä hedariakin tuli. Ehkä se sulfiitti(?) ei minulle oikein sovellu vaikken varsinaisesti migreenistä kärsikään. Mutta jos sulfiitti on rikkiä, niin miksei MSM:stä tule ongelmia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 09, 2019, 12:25:48
Sain vihdoin valmiiksi tuntikausia kestäneen urakan eli valokuvien siirtämisen kännykän sisäisestä muistista kortille sekä ulkoiselle muistitikulle.

Kännykänkäyttötaitoni ovat vajavaiset, joten en edes yritä tehdä tiedosto-operaatioita kännykästä käsin vaan käytän tietokonetta. Miksi kuvien kopioimiseen meni niin kauan? Syitä oli kolme.

1) Kopioiminen on teknisistä syistä johtuen hidasta.

2) Kopioimisen joutuu tekemään maksimissaan 200 kuvan sarjoina, koska tietokone menee jumiin, jos yrittää kopioida kerralla kaikki kuvat. Tarkemmin sanottuna tulee ilmoitus, että taltiointimediassa tila ei riitä. Tilaa kyllä on, mutta ehkä on hyväkin, että kone varoittaa, että liika kerralla on liikaa. Useissa erissä kopioiminen edellyttää tarkkaa seurantaa siitä, mitä on kopioitu ja minne, ettei jotain jää vahingossa kopioimatta. Originaalit nimittäin hävitetään muistitilan vapauttamiseksi. Käytin apuna muistivihkoa. Taltiointipaikkojen ja alkuperäispaikan huolellinen tarkastaminen joka kopiointierän jälkeen, vei paljon aikaa.

3) Ulkopuoliset syyt pakottavat lopettamaan homman tuon tuostakin, mikä pidentää ratkaisevasti kokonaisaikaa, kun "kirjanpito" menee sekaisin. Vanhan tukkoisen ja hitaan koneen sammuttaminen ja uudelleen käynnistäminen ja johtojen kytkeminen vie aikaa. Aikaa menee myös lapsen hätistelemiseen (ystävällisessä sävyssä) pois koneen ääreltä, koska koneen akku on latauskelvoton, ja laite sammuu, jos virtajohto irtoaa. Kännykän ja koneen välisen johdon on myös oltava kiinni.

Nyt kännykkä joka tapauksessa toimii vetreämmin, eikä ilmoitusta "muisti ei riitä" tule enää näkyviin. Uudet kuvat menevät kortille, ja ainoastaan WhatsApp -kuvat taltioituvat koneen muistiin. Myös PrintScreenit taitavat mennä sinne. Kumpiakin kertyy meidän "systeemissämme" aika paljon.

Tällä foorumilla on käyty mielenkiintoista keskustelua mm. Isis-vaimoista. Olisin osallistunut siihen enemmän, jos olisin ehtinyt. Nyt en ole ehtinyt esittää kuin pienen osan siitä, mitä olen ajatellut.

Lähiaikoina tapahtuvaksi suunniteltu lentomatka saa minut stressaantuneeksi. Yöllä ei tahdo saada enää unta, ja varsinkin viimeinen yö ennen matkaa on jo ahdistava. Kuulun varmaan lentopelkureiden kovimpaan kymmeneen prosenttiin.

Ennen matkoja suunnittelen ja teen kaiken maailman jälkikirjoituksia ja henkisiä testamentteja ja viime hetkellä kirjoitettuja minimuistelmia ja suren sitä, että kaikki jälkeeni jättämät kuvat ja videot ja kirjoitukset (joita on yhteen laskettuna tuhansia sivuja) katoavat, eikä minusta jää mitään muistoa. Tämä on jotenkin masentavaa. Olen joskus vuosien varrella suunnitellut (vaikka se onkin aina jäänyt tekemättä) varustelevani jonkinlaisen "kuolinlaukun" eli matkalaukun, jonne keräisin oleellisia tietoja itsestäni ja ajattelustani. Siinä olisi kuvia, filmejä, videoita, piirroksia, suunnitelmia ja kirjoituksia. Niitä olisi paperiversioina ja muistitallenteina.

Ajatuksissa siitä "mitä minusta jää jäljelle" on kiusallinen sivu-ulottuvuus. Jotkut materiaalit, mitä kovalevyiltäni ja muistitikuiltani löytyvät, ovat nimittäin sen tyyppisiä, että ainakaan minä en haluaisi sellaisia nähdä, jos niitä löytyisi omien vanhempieni jäämistöistä. En kuitenkaan haluaisi, että aivan kaikkea tätäkään materiaalia tuhottaisiin. Se pitäisi vain minun itseni ehtiä käydä läpi ja valikoida siitä säilytettävät ja ei-säilytettävät.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 09, 2019, 12:33:17
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 12:16:37
Vettähän saa tietysti hanastakin. Kaasua en kaipaa. Eikä minun klo 22 jälkeen, kun kotoutunut treenin jälkeen olen, toki tarvitse tarmokas enää ollakaan. Lähinnä olen ajatellut sitä että jos riehunta kuluttaa kehoa. Lihaksetkin ois ihan jees. Hauiksia jonkin verran toki onkin.

***

Viini alkaa näemmä kusettamaan nopeasti ja pientä hedariakin tuli. Ehkä se sulfiitti(?) ei minulle oikein sovellu vaikken varsinaisesti migreenistä kärsikään. Mutta jos sulfiitti on rikkiä, niin miksei MSM:stä tule ongelmia?

En kuolemaksenikaan muista missä ohjelmassa tästä oli juttua ja tehtiin testejä eri palautusjuomilla ja maitoryhmä sai perhaat tulokset. Se oli kuitenkin birttidokkari.

Tuollainen sitten löytyi:
https://kohokohta.com/uutiset/tama-on-paras-palautusjuoma/
Birminghamin yliopiston tutkijaprofessori Alice Roberts päätti tehdä tieteellisen tutkimuksen palautusjuomista ja niiden tehosta: Hän rekrytoi opiskelijoita kokeeseen, jossa osa koehenkilöistä joi treenin jälkeen sokeripitoista urheilujuomaa, osa vettä ja osa maitoa.

Tulokset yllättivät: Kaikilla mittareilla mitattuna maito näytti olevan paras palautusjuoma.

Itse asiassa tuon kun luin, niin olisikohan se dokkari juuri tuosta tutkimuksesta ollut.
Mutta löytyy netistä etsimällä monia muitakin maitoa puoltavia juttuja. Voit käydä katsomassa mitä Pakkotoisto -foorumilla asiasta tiedetään. Sielläkin asiasta on ollut keskustelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 09, 2019, 13:16:46
Mielipiteeni monista asioista ovat niin radikaaleja, että en voi niitä ainakaan omalla nimelläni esittää. Tämä tuli mieleeni, kun katselin ihmisten Facebookiin lataamia kuvia ja kirjoituksia.

Yksi nainen oli pannut kuvan itsestään järven jäällä. Sitä oli kommentoitu. Olisi tehnyt mieli esittää todellinen mielipiteeni, minkä kuva minussa herättää. Se ei koske naista eikä jäätä vaan järven takaa näkyviä kirkkaita valoja, jotka tulevat meidän ennen omistamastamme teollisuuslaitoksesta. Nuo aluetta valaisevat kirkkaat ulkovalot palavat yötä päivää, ja valonheittimet on suunnattu niin, että valo loistaa järvenselälle. Kyseessä on valosaaste, joka pilaa perinteisen kauniin järvimaiseman. Valot suorastaan häikäisevät silmissä. Yhden teollisuuslaitoksen valoilla on tuhottu pimeän ajan maisema kymmenien kilometrien matkalta järven rantaviivana mitattuna. Kyseisillä rannoilla on taloja ja kesämökkejä.

Kun laitos oli meidän sukumme omistuksessa, edellä mainittuja kirkkaita valoja ei ollut. Pihoja valaistiin silloinkin, mutta lamput oli suunnattu niin, että ne valaisivat alaspäin eikä pitkin järvenselkiä. Ongelma olisi hoidettavissa lamput uudelleen suuntaamalla ja ehkä jonkinlaisia varjostimia asentamalla.

Se todellinen mielipiteeni, minkä olisin halunnut kirjoittaa, olisi ollut, että valohäikäisy pilaa maiseman. Olisin vielä kirjoittanut lisääkin, mutta en viitsi esittää ajatusta tässä. 

En kommentoinut mitenkään.

Toisessa yhteydessä Facebookissa joku harrastelaivan omistaja kysyi, miten hänen kannattaisi tehdä kulkuaukko laivansa kaiteeseen, niin etteivät linjat menisi pilalle.

Tähän minun olisi tehnyt mieli vastata, että laivasi on joka tapauksessa niin ruma (kuten on yli 90 prosenttia muistakin vastaavista laivoista, joissa on yhdistetty vanhaa ja uutta), ettei sitä tällainen asia enää oleellisesti rumenna.

Alkuperäisessä vanhassa laivassa on tietty symmetrinen kaava, joka tekee siitä sopusuhtaisen näköisen. Hyteillä ja savupiipulla ja mastoilla on oma muotonsa, kokonsa ja paikkansa. Mitä tyyliä alus edustaakin, siinä ei ole keskenään riiteleviä linjoja ja muotoja.

Suomen satamissa olevat omatekoiset uudisrakennelaivat (vanha runko + uudet kansirakenteet) edustavat tyylillistä sekasotkua ja ovat siksi rumia.

Tässä on hyvän näköinen alus:

https://laurentgiles.co.uk/wp-content/uploads/2017/02/Laurent-Giles-yacht-design-Aetea-artwork-1140x407.jpg

Tuossa aluksessa symmetria on kohdallaan. Linjat eivät riitele. Massakeskipistettä edustava savupiippu on keskellä laivaa.

Seuraavakin paatti on OK samoista syistä.

https://cdn.boatinternational.com/images/20160601/1-115459l-1280x720.jpg

Olisin esittänyt vertailun vuoksi suomalaisia paatteja, mutta en löytänyt sopivia kuvia. Voisin kirjoittaa kirjan tästä aiheesta. Nyt raapaisin vain pintaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - maaliskuu 09, 2019, 14:05:37
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 12:16:37
Vettähän saa tietysti hanastakin. Kaasua en kaipaa. Eikä minun klo 22 jälkeen, kun kotoutunut treenin jälkeen olen, toki tarvitse tarmokas enää ollakaan. Lähinnä olen ajatellut sitä että jos riehunta kuluttaa kehoa. Lihaksetkin ois ihan jees. Hauiksia jonkin verran toki onkin.

***

Viini alkaa näemmä kusettamaan nopeasti ja pientä hedariakin tuli. Ehkä se sulfiitti(?) ei minulle oikein sovellu vaikken varsinaisesti migreenistä kärsikään. Mutta jos sulfiitti on rikkiä, niin miksei MSM:stä tule ongelmia?

Hyvä huomio tuo hanavesi. 

Meillä täällä länsirannikolla on mielestäni todella hyvä "kraanavesi".  Sitä voi juoda ihan sinällään, joskus laitan ihan pienen lorauksen "sittistä" siihen sekaan, en tiedä elävöittääkö se makua, mutta luulen niin.

Jos sinua Norma alkaa viini kusettamaan, niin mietippä niitä ihmisiä, jotka kantavat selkä vääränä täysiä olutpakkauksia Prismoista ja Cittareista. Varmaan vessa on huushollissa usein varattuna ?

Itsekin juon silloin tällöin muutaman oluen.

Viiniä ostan joskus juhlapäivinä. Se on vain sitten aivan tavallista mustaherukkaviiniä. Se on niin tuttu maku, kotona lapsena mustaviinimarjapuskia oli meillä useita.

Vielä on jäljellä tässäkin "Gardenissa", missä nyt asun todella hyvälaatuisia mustaviinimarjapuskia since 1940-luvulta luulisin ?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - maaliskuu 09, 2019, 14:26:44
Lainaus käyttäjältä: postman - maaliskuu 09, 2019, 14:05:37

Hyvä huomio tuo hanavesi. 

Meillä täällä länsirannikolla on mielestäni todella hyvä "kraanavesi".  Sitä voi juoda ihan sinällään, joskus laitan ihan pienen lorauksen "sittistä" siihen sekaan, en tiedä elävöittääkö se makua, mutta luulen niin.

Ite tottunut ajattelemaan, että jos Suomessa ei voi jossain juoda hanavettä sinällään on jotain pahasti vialla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - maaliskuu 09, 2019, 15:11:31
Lainaus käyttäjältä: mikainen - maaliskuu 09, 2019, 14:26:44
Lainaus käyttäjältä: postman - maaliskuu 09, 2019, 14:05:37

Hyvä huomio tuo hanavesi. 

Meillä täällä länsirannikolla on mielestäni todella hyvä "kraanavesi".  Sitä voi juoda ihan sinällään, joskus laitan ihan pienen lorauksen "sittistä" siihen sekaan, en tiedä elävöittääkö se makua, mutta luulen niin.

Ite tottunut ajattelemaan, että jos Suomessa ei voi jossain juoda hanavettä sinällään on jotain pahasti vialla.

Just näin, ajatellaanpa Pohjois-Afrikkalaisia, jotka ovat ISIS-ryhmittymän johdolla halunneet tehdä mantereestaan asumiskelvottoman.

Toisaaltaan sitten Saudit, rikkaat Saudit ovat nauttineet mantereen suloisista rikkauksista prinsseineen siellä Allahin huomassa, juovatkohan kraanavettä siellä ?

Onkohan sillä mantereella epätasa-arvoa ihmisten elinolojen suhteen ?

Jos joku tietää, niin voisi kertoa ?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 09, 2019, 16:57:28
Juu Hippi, usonhan mie. Olen saattanut itsekin semmoisen dokkarin nähdä. Maito voisi olla ihan jees, maun vuoksi voisi nakata sinne jotain marjoja. Mutta makeutusta en halua.

Eilen söin pussillisen karpaloita maustamattoman jogurtin kanssa. Vähän tökki. Mutta jos sotkun joisi, se menisi helpommin alas. (Olin aiemmin syönyt kuivattuja karpaloita ja nehän on sikamakeita. Pakastekarpalot on aika tymäkkää tavaraa.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 09, 2019, 20:45:59
Simakausi avattu! Tai avasin sen jo eilen, mutta tänään oli pakko ostaa santsipullo. Noista kaupan versioista lähinnä vain Kaskein Juhla-simaa voi kutsua simaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 10, 2019, 10:36:34
Yleensä tässä vaiheessa, kun odottelen lentokentällä, olen aivan pillereissäni eli napannut muutaman rauhoittavan. Nyt ei ole mitään. Jos lento ei tapa, niin sydänkohtausko sitten. No, se jää nähtäväksi. Oli niin kiirettä, että en ehtinyt jättää mahdollisille jälkeen jääville edes salasanoja ym. joilla tietoihin pääsee käsiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 10, 2019, 10:40:36
Lainaus käyttäjältä: mikainen - maaliskuu 09, 2019, 14:26:44Ite tottunut ajattelemaan, että jos Suomessa ei voi jossain juoda hanavettä sinällään on jotain pahasti vialla.

Tekisi hyvää taloudelle, jos tämä kohta saataisiin korjattua.

Eiköhän nykyään ole monenlaista keinoa, ellei sitten keinon keinoa, tai astetta vieläkin keinollisempaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 10, 2019, 15:18:43
Raanavettä voidaan arvioida monella tavalla. Maistuuko se hyvältä? Tappaako se miten nopeasti? Kaikki, jotka ovat juoneet vettä, kuolevat. Jos joku ihmetteli.

Virallisen asuinkuntani vesi on hyvää. Vaarallisuudesta en osaa sanoa mitään.

Helsingin vedessä on lievä kloorin haju. Vesi on Päijänteen pintavettä, joten se sisältää kaikki teollisuusmyrkyt ja kemikaalit ja vessojen päästöt ja peltojen valumat ja lääkejäämät ym., mitä avovesistöön päsee. Helsinkiläiset juovat keskisuomalaisten viemäristä, jos asia halutaan pelkistää. Tappavaa kuin mikäkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 10, 2019, 15:35:00
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 10, 2019, 15:18:43
Raanavettä voidaan arvioida monella tavalla. Maistuuko se hyvältä? Tappaako se miten nopeasti? Kaikki, jotka ovat juoneet vettä, kuolevat. Jos joku ihmetteli.

Virallisen asuinkuntani vesi on hyvää. Vaarallisuudesta en osaa sanoa mitään.

Helsingin vedessä on lievä kloorin haju. Vesi on Päijänteen pintavettä, joten se sisältää kaikki teollisuusmyrkyt ja kemikaalit ja vessojen päästöt ja peltojen valumat ja lääkejäämät ym., mitä avovesistöön päsee. Helsinkiläiset juovat keskisuomalaisten viemäristä, jos asia halutaan pelkistää. Tappavaa kuin mikäkin.

Sä olet nyt freimannut tuon vesiasian täysin väärin. Ajattele asiaa niin päin, että ennen kuin päijänteen pintavesi lasketaan itämereen suomalaisten mainetta pilaamaan Helsinkiläiset brandaavät sen pikantilla lisämausteellaan tehden siitä merkkituotteen. Esimerkiksi viime vuonna Suomen talous koheni, joten eikös se ole pelkästään vain hyvä asia, että keskisuomalaisten tuoteet viimeistellään Helsinkiläisellä osaamisella ennen kuin se altistetaan kansainväliselle kilpailulle sen sijaan, että tuo tuotteen arvoon suoraan vaikuttava tärkeä vaihe jäisi tekemättä ja laskisimme markkinoille pelkkää sekundaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 10, 2019, 18:08:35
Matematiikka on fantastista [1 (http://www.scielo.br/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S0100-60452011000100006)]. On siis olemassa reaaliluku, jota ei pysty tuottamaan sen enempää tietokone kuin ihminenkään. Kyse on äärettömästä luvusta, mutta sellaisesta äärettömästä, joka ei noudata mitään kaavaa. Ja koska se ei noudata mitään kaavaa jokin mielivaltaisesti laskettu arvo ei ole lopullisen luvun likiarvo. Eli lopullinen luku pysyy kokoajan saavutettamattomissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 10, 2019, 21:12:08
Mietin tässä sitä, että kun hallitus on vain toimitusministeriö, niin pitäisikö ministerien palkkaa alentaa kun eivät enää saa aikaseksi oikein mitään todella poliittista, vaan hoitelevat vain ns. juoksevia asioita eli toisin sanoen tekevät sitä sun tätä.

Ja kuka tai mikä palkkaa sitten voisi alentaa ministereiltä jos olisi siihen tarvis?

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 10, 2019, 21:15:37
^Belgiassa on tässä joku aika sitten monta kuukautta toimitusministeriö kun eivät saaneet hallitusta aikaan. Kuulema paras ja aikaansaavin hallitus pitkään aikaan.   ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 10, 2019, 21:51:08
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 10, 2019, 21:15:37
^Belgiassa on tässä joku aika sitten monta kuukautta toimitusministeriö kun eivät saaneet hallitusta aikaan. Kuulema paras ja aikaansaavin hallitus pitkään aikaan.   ;)

Eiköhän nämä meidän ministerit oikein palkan kanssa juokse joka kissanristiäisissä kertomassa omaa mantraansa siitä miten maa makaa?

Toivon, että joku olisi hereilläkin eikä vain makaisi koko ajan.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 11, 2019, 01:59:31
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 10, 2019, 18:08:35
Matematiikka on fantastista [1 (http://www.scielo.br/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S0100-60452011000100006)]. On siis olemassa reaaliluku, jota ei pysty tuottamaan sen enempää tietokone kuin ihminenkään. Kyse on äärettömästä luvusta, mutta sellaisesta äärettömästä, joka ei noudata mitään kaavaa. Ja koska se ei noudata mitään kaavaa jokin mielivaltaisesti laskettu arvo ei ole lopullisen luvun likiarvo. Eli lopullinen luku pysyy kokoajan saavutettamattomissa.
Toki matemaattisia malleja rakennetaan niin, ettei tarpeettomasti aseteta rajoituksia, jotka voisivat matematiikkaa sovellettaessa olla haitaksi.
En vaivautunut lukemaan linkattua kirjoitelmaa. Kun ajattelin, että sellaisten lukujen arvoilla, joitten arvoa ei pystytä esittämään mielivaltaisella halutulla tarkkuudella, lienee kovin rajoitetusti käytännön merkitystä laskemiseen. Mieluummin lasketaan sellaisilla luvuilla, jotka on saatu havainnoista likiarvoina.

Ei matematiikka esimerkiksi väitä, että on sellaisia reaali-ilmiöitä, joita matematiikka kuvaa.

Mitä edellä sanottiin tarkoitetusta äärettomästä luvusta, ei taida aivan pitää paikkaansa. Osa irrationaaliluvuista on laskemiskelpoisia vaikka ei olekaan esitettävissä kahden kokonaisluvun osamääränä ja niillä irrationaaliluvuista jotka kyetään nimeämään, on eniten käytännön merkitystä. Vaikkapa kahden neliöjuuri tai luonnollisen logaritmijärjestelmän kantaluku e ja sen kerrannaiset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 11, 2019, 16:03:38
Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 11, 2019, 01:59:31

Olet oikeassa, ettei matemaattisessa filosofiassa spekuloituja numeroita ole välttämättä olemassa ja tätäkään numeroa ei siksi välttämättä ole olemassa (suurella todennäköisyydellä ei ole). Olisi pitänyt kirjoittaa, että on esitetty hypoteesi numerosta, joka on tämän tyyppinen kuten esitin sikäli jos ymmärsin artikkelin oikein. Kyseinen numero on kuitenkin siinä mielessä mielenkiintoinen, että liittyy Alan Turingin vuonna 1936 esittämään pysähtymisongelmaan, jonka ratkaisusta tietyllä tavalla oli tuon artikkelin perusteella palkintona miljoonan dollarin Millenium palkinto. Wikipedian mukaan se ilmeisesti on jo ratkaistu kun ei näy Millenium listassa ja suomen kielisen Wikin perusteella ratkaisu olisi se, että ongelmaa ei pysty nykyisillä laskennan menetelmillä ratkaisemaan. Jos tuon luvun kuitenkin löytäisi, voisi sen avulla ratkaista pysähtymisongelman. Ei varmaan ainut tapa ratkaista pysähtymisongelmaa, jos kohta yksi sellainen kuitenkin.

Kaikki tuntemamme luvut ovat laskettavissa. Mutta luvut, jotka eivät noudata mitään kaavaa eivät ymmärtääkseni ole laskettavissa. Tai kaiketi tässä tarkoitetaan laskemattomalla luvulla sellaista, joka ei seuraa jostain algoritmista. Esimerkiksi tuo spekuloitu luku ei ole pakattavissa pienempään kokoon sillä se olisi jo sellaisenaan muodossa, jossa ei ole yhtään turhaa informaatiota jota jos lähtisi pakkaamaan tärkeää informaatiota katoaisi. Ymmärsin niin, että jos laskemattomien muodostamiseen ei pysty kone niihin ei pysty ihminenkään, mutta tässä voi olla, että ymmärsin väärin, että ihminen voisi tuollaisia lukuja muodostaa. Mutta ei se silloin olisi ehkä tekoälyllekään eli koneella mahdotonta, mikä palauttaa kysymyksen siihen, mikä on oikeastaan tuo numero, jota ei voi laskennallisesti muodostaa. Koska ihminenkään ei kognitiivisten biassiensa vuoksi kykene tuotaamaan täysin randomia tavaraa, ehkä joku valkoisen kohinan numerkokonvertteri voisi kai muodostaan numeron, jota ei pysty laskemaan millään algoritmilla ts. se pitää tavallaan rakentaa numero kerrallaan. On kokonaan eri asia, onko sellaisia numeroita oikeasti olemassa. Tosin lineaarista aikaa maailmankaikkeudella ei ole niin paljon, että ääretöntä numeroa voisi saattaa "valmiiksi", joten siinä mielessä lineaarisesti muodostettavaa ääretöntä numeroa tuskin on olemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 11, 2019, 21:26:20
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 11, 2019, 16:03:38

Yritin lukea sitä omegalukujuttua, ja vaikka en paljoakaan siitä ymmärtänyt niin tuntui jotenkin rivien välistä laajenevan filosofisiin ja fysikaalisiin sfääreihin herkullisella tavalla.
Lisäksi tuli mieleen Shannonin informaatioteoria ja sen potentiaali tulevissa universumin mallinnuksissa kaikilla tasoilla.

Informaatio on Shannonin määrittelemänä käsittääkseni ennen kaikkea entropiaa. :)
Sikäli muistuttaa omegalukua, jonain loputtoman informaation lähteenä.
the definition of entropy used in information theory is directly analogous to the definition used in statistical thermodynamics. The concept of information entropy was introduced by Claude Shannon in his 1948 paper "A Mathematical Theory of Communication".[2]
https://en.wikipedia.org/wiki/Entropy_(information_theory)

Huikeinta tässä on matematiikan kielen voima ja kattavuus. Vielä kun ymmärtäisi sitä. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 12, 2019, 09:10:33

Aika sattumalta päätynyt käyttämään WxN-kerrontaa monessa yhteydessä. Viimeisin tässä:

https://kantapaikka.net/index.php/topic,77.msg11547.html#msg11547

Väistämättä tulee jo mieleen kolmiyhteys, tai siihen viittaava, ja kysymys siitä, mitä se oikeasti merkitsee, jollain tasolla.

W
WW
WWW

W tulee sanasta win.

Esim RippenRopit ovat tyyliä WW. Toisaalta W on tyyppiä Aatu, jne. Siis jotain yksipuolista, yhteen kutistettua juttua.

Anarkia puolestaan on kaastyyliä, ja tosin puolueetonta degeneraatiota, tapahtuma-aluetta koskien, ellei linjaa ole erityisemmin olemassa.

Luonto tuntuu asettavan lakejaan, kuten ihminen asiaa kertoo, esim fyysikkona. Kun mennään tietyille alueille, niin samaiset fyysikot alkavat kertoa aika toisensuuntaisesta. Hmm.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 13, 2019, 12:34:54
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 11, 2019, 16:03:38
Olet oikeassa, ettei matemaattisessa filosofiassa spekuloituja numeroita ole välttämättä olemassa ja tätäkään numeroa ei siksi välttämättä ole olemassa (suurella todennäköisyydellä ei ole). Olisi pitänyt kirjoittaa, että on esitetty hypoteesi numerosta, joka on tämän tyyppinen kuten esitin sikäli jos ymmärsin artikkelin oikein. Kyseinen numero on kuitenkin siinä mielessä mielenkiintoinen, että liittyy Alan Turingin vuonna 1936 esittämään pysähtymisongelmaan, jonka ratkaisusta tietyllä tavalla oli tuon artikkelin perusteella palkintona miljoonan dollarin Millenium palkinto. Wikipedian mukaan se ilmeisesti on jo ratkaistu kun ei näy Millenium listassa ja suomen kielisen Wikin perusteella ratkaisu olisi se, että ongelmaa ei pysty nykyisillä laskennan menetelmillä ratkaisemaan. Jos tuon luvun kuitenkin löytäisi, voisi sen avulla ratkaista pysähtymisongelman. Ei varmaan ainut tapa ratkaista pysähtymisongelmaa, jos kohta yksi sellainen kuitenkin.

Kaikki tuntemamme luvut ovat laskettavissa. Mutta luvut, jotka eivät noudata mitään kaavaa eivät ymmärtääkseni ole laskettavissa. Tai kaiketi tässä tarkoitetaan laskemattomalla luvulla sellaista, joka ei seuraa jostain algoritmista. Esimerkiksi tuo spekuloitu luku ei ole pakattavissa pienempään kokoon sillä se olisi jo sellaisenaan muodossa, jossa ei ole yhtään turhaa informaatiota jota jos lähtisi pakkaamaan tärkeää informaatiota katoaisi. Ymmärsin niin, että jos laskemattomien muodostamiseen ei pysty kone niihin ei pysty ihminenkään, mutta tässä voi olla, että ymmärsin väärin, että ihminen voisi tuollaisia lukuja muodostaa. Mutta ei se silloin olisi ehkä tekoälyllekään eli koneella mahdotonta, mikä palauttaa kysymyksen siihen, mikä on oikeastaan tuo numero, jota ei voi laskennallisesti muodostaa. Koska ihminenkään ei kognitiivisten biassiensa vuoksi kykene tuotaamaan täysin randomia tavaraa, ehkä joku valkoisen kohinan numerkokonvertteri voisi kai muodostaan numeron, jota ei pysty laskemaan millään algoritmilla ts. se pitää tavallaan rakentaa numero kerrallaan. On kokonaan eri asia, onko sellaisia numeroita oikeasti olemassa. Tosin lineaarista aikaa maailmankaikkeudella ei ole niin paljon, että ääretöntä numeroa voisi saattaa "valmiiksi", joten siinä mielessä lineaarisesti muodostettavaa ääretöntä numeroa tuskin on olemassa.
Matematiikassa olevan laskennon (lukuteoria) voi ajatella niin, että matematiikassa sanotaan, että jos on olemassa olioita (lukuja) nimettyine peruslaskutoimituksineen (yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolasku), joilla on nimetyt ominaisuudet (taisi olla toistakymmentä sääntöä) niin matematiikassa niille löydetyt tulokset pätevät. Periaatteessa laskuopin käyttö, laskeminen edellyttää, että matematiikassa nimetyt lähtöoletukset ovat voimassa. Ja siinähän joskus haksahdetaan.

Ajattelemme (reaali)lukujen arvoja lukusuoran pisteinä. Kahden eri pisteen välissä on aina äärettömän monta pistettä. Rationaalilukuja on suhteellisen harvassa, siis niitä jotka voidaan esittää kahden kokonaisluvun osamääränä ja niin esimerkiksi kymmenjärjestelmän desimaaliesityksessä mahdollisessa desimaaliosassa on äärellinen määrä desimaaleja tai jostain kohdasta alkaen sama desimaalijakso toistuu äärettömiin. Toki rationaalilukuja millä tahansa välillä niitäkin on numeroituvasti ääretön määrä. Niissä toisissa reaaliluvuissa, irrationaaliluvuissa ei äärettömässä desimaaliesityksessä äärettömiin toistuvaa jaksoa ole. Intuitiivisesti lienee ilmeistä, että irrationaalilukuja on paljon enemmän kuin rationaalilukuja. Osalle irrationaalilukuja, "hyvin määritellyille",  on sarjakehitelmä, jolla likiarvo voidaan halutulla tarkkuudella laskea ja siinä mielessä nämä ovat laskemiskelpoisia. Esimerkiksi ympyrän kehän ja halkaisijan suhde pii (π) on vuonna 2017 laskettu 22 459 157 718 361 (kymmenjärjestelmän) numeron tarkkuudella. Näin tarkkoja likiarvoja ei käytännön laskennassa käytetä. Sellaista irrationaaliluvun lukuarvoa, jota ei voi ilmaista edes laskentatavalla joka äärettömiin jatkuvassa toistossa lähenee arvoa, on varsin mahdoton käyttää laskennassa, esimerkiksi kertoa sen arvoa.

Meiilä on käytössä kymmenjärjestelmä, joka on laskemiseen paljon pätevämpi kuin roomalaiset numerot. Jos käyttäisimme 16-järjestelmää (tietokoneessa tavallisesti nelibittisessä tavussa on ilmaistavissa 16 eri arvoa) niin kokonaislukuun merkkejä yleensä tarvitaan vähemmän. Ei-kokonaisen esitystä kymmenjärjestelmän tapaisessa desimaalipilkullisessa muodossa harvemmin käytettäneen vaan eksponenttiesitystä.

On tarpeen pitää ajatuksellisesti erillään esitysmuodosta riippumaton luku ja numero, luvun esitys jossain järjestelmässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 13, 2019, 13:20:03
Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 11, 2019, 01:59:31Ei matematiikka esimerkiksi väitä, että on sellaisia reaali-ilmiöitä, joita matematiikka kuvaa.

Matematiikka kiehtoo monia ehkä sen vuoksi, että sitä on niin vaikea osata hyvin, koska se maailma on aika mahdollinen joka suuntaan. Ehkä mahdottomampi kuin tuo luku, jota Tuottavuuskaveri kertonut. Toisaalta onko mahdottoman suhde mahdottomaan jotain, mitä ei oikein voi käsitellä miten sattu.

Kun luonto ei ole riippuvainen matemaattisista sovellutuksistamme, ja niiden tavoittavuudesta, niin päinvastoin taitaa kyllä mennä. Mikäli matemaattinen malli seurailee jotain osaa luontoa, niin se täytyy olla kuvattavaan kääntyvä, siinä kun ihminen vastaavuutta kaipaa, ja saa löydetyksi ajatusvälineellään.

(Mitä on matematiikka vailla sidontaa mihinkään?)

Ratkaisematon luku on lähinnä seurattava luku, minne seurailua tarvitseekin tehdä. Samoin on laita silloin, jos kuvataan jotain ääretön-käsitteellä. Kokonaislukuja voidaan seurata rajatta, eikä viimeisintä voi kertoa, koska ne "tuottavat" aina myös tuota yhden isomman, jne.

Kokonaislukusarja voi olla aika etenevä, tosin sen idea on selkeä, ja malli on helppo ymmärtää. Samoin on mielessä helppo kuvata tilanne, johon jokin irrationaaliluku liittyy, ja mikä sitä tuottaa, vaikka tarkka ennustaminen on vaikeampaa kuin kokonaislukusarjan tilanteessa.

Matematiikkaa voisi soveltaa ehkä hyvin ihmettelyyn. Ihmetellä voi sellaistakin, joka voi olla selvää, mutta ihmettelyn asenne tulee ehkä kaikille jossain, ja jos jotain selvenee, niin ymmyrkäiselle voi silti jäädä paikka.

Syventyä voi ehkä parhaiten sellaiseen, jota ei tarkasti tiedä. Vai miten tämä menee? En ole ajatellut. Sen olen ajatellut, että syventymisessä on oma viehätyksensä. Sen tilan voi saada aikaan yleisesti triviaalilla, mutta tila syntyneenä voi taas olla jotain, mihin kaikki ei ehkä osaakkaan päästä, ja josta käsin voi lähteä jotain, mitä ei tulisi muuten ajatelleeksi.

Sivusta on helppo sanoa toiselle, ettei tilanteessa x tarvitse juuri pelätä, tai olla huolestunut, tai että tunteet viittaa aina johonkin höpsöön, eli että asiat ei oikein ole reilassa, jos jokin lähtee heittelehtimään. Näin ei kuitenkaan aina mene arvostukset käytännössä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 13, 2019, 14:49:47
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 11, 2019, 16:03:38Koska ihminenkään ei kognitiivisten biassiensa vuoksi kykene tuotaamaan täysin randomia tavaraa,
[...]

Lause on ehkä hyvä lähtökohta rakentaa muuta käsitystä. Onko? Millä tavoin?

Ihmisen rajoittuneisuus korostuu. Joskus tätä painotetaan. Joskus ihmisen valmiutta katsotaan jumaluuteen verrattavasti.

Ehkä kumpikin noista äärilinjoista tosi, jolloin voisi päätellä sen, että ihminen voi olla kumpaakin, äärimmillään. Joko täysi kapenema, minne kutistuukaan, tai sitten on siinä yhteydessä, jossa on kaikki.

Ykseys on eräs pitkäaikaisteema, ihmisten mietinnöissä. Tietyltä osin aika selkeä. Ihmisen yhteystyypit, yhteislyöttäytymänä taas on astetta kokonaisempi asia, ja jos kirjoitettaisiin vaikka selvyyteen pitäytyen tästä, niin aika rajoittunutta olisi se kasaantuma, josta voitaisiin sanallisesti olla ykseydessä.

Sanalliset suhteet ovat välinesuhteita. Välinesuhteita voi mennä eteenpäin, karkeampitekoiseen, ja atomisempaan. Tästä maailmasta ei oikein osaa ajatella ihmeitä. Ei tarkoita, etteikö voisi yrittää kaikenlaista. Tuskin on lainvastaista.

BTW  Välinesuhde ei suoraan tarkoita sitä, että suhteen tyyppi olisi vain jotain tiettyä karkeaa tasoa, mikä on kanssakäymisessä ilmenevintä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 13, 2019, 16:50:29
Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 13, 2019, 12:34:54
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 11, 2019, 16:03:38
Olet oikeassa, ettei matemaattisessa filosofiassa spekuloituja numeroita ole välttämättä olemassa ja tätäkään numeroa ei siksi välttämättä ole olemassa (suurella todennäköisyydellä ei ole). Olisi pitänyt kirjoittaa, että on esitetty hypoteesi numerosta, joka on tämän tyyppinen kuten esitin sikäli jos ymmärsin artikkelin oikein. Kyseinen numero on kuitenkin siinä mielessä mielenkiintoinen, että liittyy Alan Turingin vuonna 1936 esittämään pysähtymisongelmaan, jonka ratkaisusta tietyllä tavalla oli tuon artikkelin perusteella palkintona miljoonan dollarin Millenium palkinto. Wikipedian mukaan se ilmeisesti on jo ratkaistu kun ei näy Millenium listassa ja suomen kielisen Wikin perusteella ratkaisu olisi se, että ongelmaa ei pysty nykyisillä laskennan menetelmillä ratkaisemaan. Jos tuon luvun kuitenkin löytäisi, voisi sen avulla ratkaista pysähtymisongelman. Ei varmaan ainut tapa ratkaista pysähtymisongelmaa, jos kohta yksi sellainen kuitenkin.

Kaikki tuntemamme luvut ovat laskettavissa. Mutta luvut, jotka eivät noudata mitään kaavaa eivät ymmärtääkseni ole laskettavissa. Tai kaiketi tässä tarkoitetaan laskemattomalla luvulla sellaista, joka ei seuraa jostain algoritmista. Esimerkiksi tuo spekuloitu luku ei ole pakattavissa pienempään kokoon sillä se olisi jo sellaisenaan muodossa, jossa ei ole yhtään turhaa informaatiota jota jos lähtisi pakkaamaan tärkeää informaatiota katoaisi. Ymmärsin niin, että jos laskemattomien muodostamiseen ei pysty kone niihin ei pysty ihminenkään, mutta tässä voi olla, että ymmärsin väärin, että ihminen voisi tuollaisia lukuja muodostaa. Mutta ei se silloin olisi ehkä tekoälyllekään eli koneella mahdotonta, mikä palauttaa kysymyksen siihen, mikä on oikeastaan tuo numero, jota ei voi laskennallisesti muodostaa. Koska ihminenkään ei kognitiivisten biassiensa vuoksi kykene tuotaamaan täysin randomia tavaraa, ehkä joku valkoisen kohinan numerkokonvertteri voisi kai muodostaan numeron, jota ei pysty laskemaan millään algoritmilla ts. se pitää tavallaan rakentaa numero kerrallaan. On kokonaan eri asia, onko sellaisia numeroita oikeasti olemassa. Tosin lineaarista aikaa maailmankaikkeudella ei ole niin paljon, että ääretöntä numeroa voisi saattaa "valmiiksi", joten siinä mielessä lineaarisesti muodostettavaa ääretöntä numeroa tuskin on olemassa.
Matematiikassa olevan laskennon (lukuteoria) voi ajatella niin, että matematiikassa sanotaan, että jos on olemassa olioita (lukuja) nimettyine peruslaskutoimituksineen (yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolasku), joilla on nimetyt ominaisuudet (taisi olla toistakymmentä sääntöä) niin matematiikassa niille löydetyt tulokset pätevät. Periaatteessa laskuopin käyttö, laskeminen edellyttää, että matematiikassa nimetyt lähtöoletukset ovat voimassa. Ja siinähän joskus haksahdetaan.

Ajattelemme (reaali)lukujen arvoja lukusuoran pisteinä. Kahden eri pisteen välissä on aina äärettömän monta pistettä. Rationaalilukuja on suhteellisen harvassa, siis niitä jotka voidaan esittää kahden kokonaisluvun osamääränä ja niin esimerkiksi kymmenjärjestelmän desimaaliesityksessä mahdollisessa desimaaliosassa on äärellinen määrä desimaaleja tai jostain kohdasta alkaen sama desimaalijakso toistuu äärettömiin. Toki rationaalilukuja millä tahansa välillä niitäkin on numeroituvasti ääretön määrä. Niissä toisissa reaaliluvuissa, irrationaaliluvuissa ei äärettömässä desimaaliesityksessä äärettömiin toistuvaa jaksoa ole. Intuitiivisesti lienee ilmeistä, että irrationaalilukuja on paljon enemmän kuin rationaalilukuja. Osalle irrationaalilukuja, "hyvin määritellyille",  on sarjakehitelmä, jolla likiarvo voidaan halutulla tarkkuudella laskea ja siinä mielessä nämä ovat laskemiskelpoisia. Esimerkiksi ympyrän kehän ja halkaisijan suhde pii (π) on vuonna 2017 laskettu 22 459 157 718 361 (kymmenjärjestelmän) numeron tarkkuudella. Näin tarkkoja likiarvoja ei käytännön laskennassa käytetä. Sellaista irrationaaliluvun lukuarvoa, jota ei voi ilmaista edes laskentatavalla joka äärettömiin jatkuvassa toistossa lähenee arvoa, on varsin mahdoton käyttää laskennassa, esimerkiksi kertoa sen arvoa.

Meiilä on käytössä kymmenjärjestelmä, joka on laskemiseen paljon pätevämpi kuin roomalaiset numerot. Jos käyttäisimme 16-järjestelmää (tietokoneessa tavallisesti nelibittisessä tavussa on ilmaistavissa 16 eri arvoa) niin kokonaislukuun merkkejä yleensä tarvitaan vähemmän. Ei-kokonaisen esitystä kymmenjärjestelmän tapaisessa desimaalipilkullisessa muodossa harvemmin käytettäneen vaan eksponenttiesitystä.

On tarpeen pitää ajatuksellisesti erillään esitysmuodosta riippumaton luku ja numero, luvun esitys jossain järjestelmässä.

En ole matemaattisesti taikka englannin kielisesti riittävän oppinut, että osaisin päätellä kummasta tuossa artikkelissa puhutaan, numerosta vai luvusta. Siinä puhutaan kyseessä olevien entitteettien kuuluvan esim. "computable numbers" tai "uncomputable numbers" -avaruuksiin ja koska "computable numbers" -avaruus voidaan muodostaa kokonaisluvuilla/-numeroilla ja tiedämme, että kokonaislukujen/-numeroiden äärettömyys on kaikkein pienin reaali(numero/luku)äärettömyys "uncomputable number" -avaruus on tämän vuoksi huomattavasti suurempi. Emme vain tiedä yhtään "numberia", joka sijoittusi "combutable number" -avaruuden ulkopuolelle "uncomputable number" -avaruuteen. Ellei yksi sellainen juuri olisi kyseessä olleessa artikkelissa puhuttu omega.  Tuossa (https://www.youtube.com/watch?v=5TkIe60y2GI&feature=em-uploademail) noista numeroavaruuksista kolmannella kotimaisella vajaan vartin video. Sen perusteella tuo omega on ilmeisesti yksi sellainen ja ilmeisesti löytyy harvalukuisesti muitakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 13, 2019, 17:08:19

Tuli jo aiemmin lukiessa mieleen lukuarvojonojen rytmiikka, ja askelpituus.

Kokonaislukujen avaruus on pienempi, jos ajattelee askelten määrää, verrattuna askeleisiin, joita tarvitaan, jos kokonaislukuaskeleitten kohdalla tehtäisiin pikkuaskellusta, tasavälein tai jotenkin, tai haarautuen äärettömään kohdasta, joka lähtee hyvin läheltä jotain askelta, läheisyyden lähestyessä rajattomasti sitä askelta, josta on lähdetty haarautumaan ikuisuuteen.

Kielellistä kuvaustarinaa, matematiikan alueeksi kutsuttuun.

Liittäisiköhän tällainen meidät selkeämmin lukujen maailmaan, eli jos verbaaliliittymällä voisi olla annettavaa, matematiikassa. Vaikea sanoa sovellettavuuden potentiaalia.

Mielessä käynyt se yhtenäisyys, joka liittää aistikanavat yhteen. Tunto ja kuulo ovat aika mekaniikkaa. Kun noista hypätään näön alueelle, niin aivan kuin jotain epäjatkuvaa tapahtuisi. Silti voi ajatella, että kyllä se näkö on useimmiten se, joka opastaa tuntemuksia, kohden tolkun liikkeitä, ja varovaisuutta, ja kuulo taas luo omaa tarinan toimista.

Havaintona aika kummallista yksilötasolla on, kun kerran kesällä laitoin vähän leveämmän tetsonin, ja päädyin siivoilemaan kämppää. Välitön huomio oli, etten voi tehdä projektia ilman tavan kuulokanavan toimivuutta. Samanlainen kokemus on, jos yrittää toimia tavan arkirutiineissa aurinkolasit silmillä, kun tehtävät poikkeavat pihakulkemisesta.

Havaintokokemuksessa on se mielenkiintoinen ajatus, että jos tetson saa aikaan selkeän poikkeaman havaintoliittymään, niin jos tällaiseen sopeutuu hyvin, syntyy oppimisen seurauksena havaintopoikkeaman erilaista linjaa, jota voi ehkä soveltaa siihen, mikä on se normilinja, joka on syntynyt ilman tetsonia seikkaillessa.

Tuosta voi päästä vaikka lepakon tapaan toimia. Periaate ei liene kovin monimutkainen. Kyseessä on aistit, ja erottelutavat näihin. Voi olla, ettei ihmisen välttämättä tarvitse turvautua älyttömään kyberiseen maailmaan, kokeakseen havaintoja, joita ei normiliittymän kautta oikein millään ota tullakseen.

Sitä en ymmärrä, miten voi yhdistää selkeästi tuntoaistin, kuulon ja näön. Tämä tapahtuu kyllä, mutta jotenkin kulissien takana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 13, 2019, 17:22:27

Äskeisen kaltaisen ajattelutavan eräs sovellus voisi olla parempi mahdollisuus ymmärtää autisteja. Ovat melko yksipuolisesti toimivia, eli elämä ei ilmene ihan niin monen asian kautta, kuten tavallisemmaksi katsotuilla tuppaa käymään. Tavalliset ovat tietyllä tapaa moninaisempia, seikkailuissaan, ja oikeasti myös kaipaavat tämänmukaisia toimia enemmän.

Autistissa lienee myös monia piirteitä, joiden toteuttamisen voisi ajatella vaativan jotain tavallisemmalle ihmiselle omainaiseksi kuuluvaa. Tuskin voi olla kokematta ristiriitaa, jos menee kovin vähällä, eikä voi kaventua menossaan niihin puitteisiin, jotka tuntuvat luontevan omakohtaiselta, vaikka omakohtaisuusaste niukemmassa "valintalossa" sytyttääkin yksinkertaisuutta, joka vaihtelevassa määrin vähentää valinta-avaruutta, joka puolestaan jossain laajuudessa voi käydä ongelmaksi, ehkä kaikille.

Tavallisen ihmisen ääritoimintaa ymmärtäessä, voi hyvin saada apua, yrittäessä ymmärtää autismia. Ei oikein olla laduilla, joka toisi täyttymystä, lykkisi miten kovasti tekikin, kunnes kuukahtaa.

Ajatelmasta ei liene pitkä matka savant-ilmiöön. Ihminen voi päätyä elämään hyvin vähällä, jos nyt on tilanne, jossa joku muu täydentää sitä, mitä vähällämenijä ei itse todennäköisesti hoksaa.

Miten paljon itseään ja muita kannattaa agitoida erikoistumisiin, niin ehkä relevantimpi kysymys ihan tavan tallaajalle. Voi tästä vinkkelistä katsella vaikka sitä elämää, jota kutsumme normaaliksi, ilman mitään erikoisihmettelyjä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 14, 2019, 08:53:34
Tykkään puista, mutta ajoittain ikkunoideni edessä tököttävä viidakko on varsin masentava. Masentavin se tapaa olla syyskuussa kun aurinko jää puiden latvojen taakse. Mitä valoisampaa, sen parempi (vaikka toki tiedän että siinäkin voi tulla överit jos asunto kuumenee liikaa - nykyinen asuntoni ei ole ollut erityisen tukala viime kesän hellekautta lukuunottamatta). Nyt kun alueelle jo 1,5 tai 2,5 v sitten (en muista tarkalleen milloin niitä merkkejä asennettiin puihin) suunniteltu harvennus saatiin viimein suoritettua, niin väärin on harvennettu.

Se kulma josta zuumatessa näkyy suoraan paskalaitokseen eli lämpövoimalaan perattiin niin perusteellisesti että nyt joudun tuota saatanan laitosta pällistelemään entistäkin enemmän, jos nyt satun siitä kulmasta katsomaan. Riippuu millä puolella asuntoani olen. Sensijaan se pahin pöheikkö jonka kunnollisesta karsimisessta olisi ollut minulle eniten iloa ja valoa perattiin melko vaisusti. Erityisen omituiselta tuntuu että sillä suunnalla missä sitä maisemaa tosissaan aukaistiin on lähellä alue jolle on nimenomaan istutettu puita kun vuosia sitten tietyön takia joudittiin kaatamaan vanhat. Mitä järkeä. Siinä ne jonkinlaiset tikut yrittävät kasvaa ja viereltä kaadetaan vanhoja pois niin että jää paljas läntti.

Sitä en tiedä paheneeko hajuhaitat kesällä kun laitos on tuolta yhdeltä suunnalta paljaammin esillä tännepäin. Enpä usko. Kun ei edes tiiviimpi metsämuuri saanut sitä löyhkää kuriin, niin ei sitä saa sitten mikään. Tosin kun tuossa oli enemmän puita, ns. koirankusetuspolun kohdalla oli selvästi sellainen tuulitunneli joka oikein imi sitä lemua itseensä. Mutta ei sekään auttanut, ei se haju mennyt nätisti ohitseni polun mukana, vaan levisi joka suuntaan, siltikin.

En ole oikein jaksanut katsella mitään asuntoja kun ei mitään mieleisiä ole missään. Saa nähdä millainen inferno ensi kesänä on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 14, 2019, 09:52:59

Pöheiköt tiheänä ovat hankalia liikkua. Kesäkaudella jos niissä liikkuu, on punkkivaara myös ilmeinen.

Pöheiköt toisaalta korostavat vapaata tilaa, oli kyseessä liikkuminen, tai silmän tarvitsema vapaus, tai valo, tmvaa.

Luonto tarjoaa joskus selkeästi erottuvia paikkoja, jotka syntyvät sen eri rakenteista. Eläimet kokevat erilaiset paikat eri tavoin kivoina. Voisi arvella. Näin tekee ainakin ihminen.

Seesteiset maisemakuvat on eräs klassikkojuttu. Tarkempaa liittymistä ja olemista jos ajattelee, niin vastaavia "paikkoja" voi ennustaa olemassaoleviksi. Ellei nyt elämästä mitään sattuisi tietämään.

Pentuna tykkäsi viljapelloista, ja pitkästä nurmikosta, jonne voi piiloutua. Jos on katsellut luontodokkareita, niin sinnehän ne pennut menee/laitetaan suojaan, kun ovat haavoittuvaisimmillaan. Tuurin peliä, että löytääkö joku, vai ei.

Jänis ja metsäkanalinnut ovat sellaisia, että luottavat paljon suojaan. Viime hetkellä turvautuvat paljastavaan pyrähdykseen. Sellainen tietysti säikäyttää sitä, joka ei ole erityisemmin saalistelemassa piilottelijoita. Vaikuttavinta on jos teeriparvi lähtee jalkojen alta, kiepeistään. Vanhempana en koskaan törmännyt tällaiseen tilanteeseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 14, 2019, 14:15:11
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 13, 2019, 16:50:29

En ole matemaattisesti taikka englannin kielisesti riittävän oppinut, että osaisin päätellä kummasta tuossa artikkelissa puhutaan, numerosta vai luvusta. Siinä puhutaan kyseessä olevien entitteettien kuuluvan esim. "computable numbers" tai "uncomputable numbers" -avaruuksiin ja koska "computable numbers" -avaruus voidaan muodostaa kokonaisluvuilla/-numeroilla ja tiedämme, että kokonaislukujen/-numeroiden äärettömyys on kaikkein pienin reaali(numero/luku)äärettömyys "uncomputable number" -avaruus on tämän vuoksi huomattavasti suurempi. Emme vain tiedä yhtään "numberia", joka sijoittusi "combutable number" -avaruuden ulkopuolelle "uncomputable number" -avaruuteen. Ellei yksi sellainen juuri olisi kyseessä olleessa artikkelissa puhuttu omega.  Tuossa (https://www.youtube.com/watch?v=5TkIe60y2GI&feature=em-uploademail) noista numeroavaruuksista kolmannella kotimaisella vajaan vartin video. Sen perusteella tuo omega on ilmeisesti yksi sellainen ja ilmeisesti löytyy harvalukuisesti muitakin.
Esitysmuodon ja arvon erillisyys tuli mieleeni siitä, että jos käytetään desimaalilukumaista esitystä muilla kantaluvuilla kuin 10, niin sekin vaihtelee onko pilkun jälkeinen osuus päättyvä vai päättymätön. Ja saman tarkkuuden esittämiseen tarvittava merkkien määrä.

Kirjoituksessa (http://www.scielo.br/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S0100-60452011000100006) - en edelleenkään ole lukenut sitä kokonaan - puhutaan osin esitysmuodosta. Esimerkiksi kun muodosteaan lukua niin että maailman kaikki kyllä/ei -vastattavat kysymykset laitetaan aakkosjärjestykseen ja muodosteaan luvun desimaaliosaan 1 jos oikea vastaus on kyllä ja 0 jos oikea vastaus on ei. Heh, kun tällaisia kysymyksiä ajatellaan olevan numeroituvasti ääretön määrä, niin mitenkähän ne kaikki tuotetaan aakkostettavaksi. No onpa tuo tarkoitettu binäärijärjetelmään tai kymmenjärjestelmään niin asia on sama.

Hyvin usein matematiikan "erikoisuudet" liittyvät juuri äärettömän määrän tai nollan rajattomaan lähestymiseen.

En myöskään jaksanut motivoitua kysymyksestä pysähtyykö itsenäinen ulkopuoleltaan informaatiota ottamaton tietokoneohjelma. Välittämättä nyt siitä että minusta käynnistyksessäkin ohjelma ottaa informaatiota ulkopuoleltaan. Jos ajatellaan että ohjelmalla on lopetusehto, niin ei varmaan ole yleistä sääntöä päätellä lopetusehdon toteutumista käymättä läpi ohjelman kulkua, "ajamatta sitä". Jos vaikka ohjelma permutoi "Oh my darling Clementime" kappaleen sävelet systemattisesti eri järjestyksiin ja soittaa ne kunnes alkaisi toistaa samaa säveljärjestystä, niin tarvitaan käsittelyn ymmärtämistä tai kokeilemista. Tällaisen kokeen näin, kun ensimmäisen kerran tietokoneen elävänä näin yli 50 vuotta sitten. Kertoivat, että kestää yli 50 vuotta emmekä jääneet odottamaan toistamisen alkamista vaan ohjelma ulkoisesti keskeytettiin.

Tuossa pohdinnassa ollaan tekemisissä sen kanssa, että luvut on haluttu havainnollistaa ja assosioida suoran ulottuvuudettomiin pisteisiin. Sillä on päästy luvuille asetettavista rajoituksista. Ei vaadita edes sitä, että niiden arvo olisi mielivaltaisella tarkkuudella esitettävissä (laskentakelpoiset). Rationaalilukujen (esitettävissä kokonaislukujen osamääränä) joukkoa kun huomattiin tarvittavan laajemmaksi kun neliöjuuret ja piit eivät joukkoon kuulu vaan desimaaliesitysmuoto on melkein aina päättymätön ja jaksoton (siis irrationaaliluku)..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 14, 2019, 15:01:49

Joskus puhutaan matematiikan kauneudesta. Viittaa täydelliseen. Kaikki olisi kasassa, ja siten, että kaikki kaunista. Tarkoittanee jotain yhtenäisyyttä, ja sen havaitsemista.

Ehkä havainnot kauneina menevät aina yhtenäisyyden kautta. Roskaa ei olisi, tai jos jokin on roskaa, olisi se KO kokonaisuudessa sitä, mikä muukin siinä on.

Miten sitten matematiikka liittyy ihmisen koettavissa olevaan todellisuuteen. Mielestäni on sitä mahdollista, EMlla tavalla, tosin olemassaolo varmasti voi ilmetä samalla tapaa, ei-matemaattisestikin, vaikka se olisi kuvattu matemaattisesti.

Jumaluus on vähän kaikkeus. Yksilönä kokee asiat näin. Kaikkeus yhtenä, niin ehkä sitten on kauneutta, joka loistaa.

Matemaattinen elämys, ja matemaattinen kauneus. Ehkä joku herää tällaiseen valoon, joskus. Toisaalta kun ajattelee, että valaistumiset muutenkin aika harvinaisia, selkeästi arjesta erottuvina, niin jaa-a.

Vähälukuiset liittymät todellisuuden kanssa, jotenkin extreme-tyyliin. Tavallinen onni voi olla tätä, jolloin ei ehkä olekkaan niin harvinaista, vai onko.

Tällaiset viittaa tavalliseen flow-ilmiöön, jonka voi nähdä elämänä. Missä virrassa on, ja missä kykenee menemään. Toki virroissa eroa.

Onkohan niin, että jos on flow-taipuvaisempia ihmisiä, oli syy mikä tahansa, niin samaisissa flow voi ilmetä hyvässä ja pahassa. Onko muu mahdollista? Ainoa ero tuossa olisi aikajatkumo, joka voi vaihdella, miten tekeekin. Jos taajuus lähenee nollaa, ja on jokin flow, niin sitten se ilmenee varmaan käytännössä jatkuvana, eikä muuta ole.

Löytyikö taivas, ja helvetti, näin teoretisoiden? Ja muut, siltä väliltä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 15, 2019, 08:58:54
^Olen eri mieltä siitä, että kaunista olisi täydellinen, virheetön. Päinvastoin liian virheetön on usein rumaa tai vähintäänkin tylsää, mielenkiinnotonta. Matematiikassa kaunis voitaisiin myös ajatella enemmän sitä kautta, miten siinä asiat sopivat toisiinsa, asettuvat paikalleen ja kristallisoituvat, selkeytyvät. Täydellisyys on hieman erilainen käsite - ainakin minulle - kuin jonkin olennaisuuden esiin nouseminen. Toki käsitteillä on yhtymäkohtiakin. Roskakin voidaan nähdä kauniina, jopa jonkin kristallisoitumisena. Näkökulma on tässä olennainen. "Yhden roska on toisen aarre." Myös esteettisenä elämyksenä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 15, 2019, 09:38:54
               ^
Kuulostaa wabi-sabi (https://en.wikipedia.org/wiki/Wabi-sabi)lta (wiki).

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 15, 2019, 09:48:51
Minusta matematiikassa kauneinta oli geometrian väittämien todistaminen.
Se selvensi ainakin minulle loogista ajattelutapaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 15, 2019, 11:26:52
Taas on yksi työviikko takana. Juurihan oli maanantai. Tämä siitä seuraa kun työpäivät menevät suurimmaksi osaksi flow-tilassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2019, 11:35:00
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 14, 2019, 15:01:49Joskus puhutaan matematiikan kauneudesta. Viittaa täydelliseen. Kaikki olisi kasassa, ja siten, että kaikki kaunista. Tarkoittanee jotain yhtenäisyyttä, ja sen havaitsemista.

Lainaus käyttäjältä: safiiri - maaliskuu 15, 2019, 08:58:54^Olen eri mieltä siitä, että kaunista olisi täydellinen, virheetön. [...] Täydellisyys on hieman erilainen käsite - ainakin minulle - kuin jonkin olennaisuuden esiin nouseminen.

Täydellisen voi käsittää niin, että tarkastelija on osana sitä. Silloin tällainen huippu ei ole sillä tavoin täydellinen, josta yleensä puhutaan. Voi toki olla jaetumpaa, eikä varmaan periaatteellisia esteitä tälle.

Oikeastaan en tiedä, mitä sanalla täydellinen tarkoittaa. Siinä on kielteinen vivahde. Minusta näin ei sanaa tarvitsisi ottaa, tai sitten värittömämpi sanaa tai ilmaisua tulisi käyttää, että tuntuvuus ilmensi, ja sointuvuus.

Äly voi käsittää täydellisyyden ilman tuntemuksia. Kun täydellisempään siirrytään, ja siirtyminen mielentilana on vaikuttava, niin kyseessä on enemmän tunne-elämys. Jotain tarpeellista toteutuu. Jotain kasvua/oppimista.

Täydellisyys saattaa ihmisten mielikuvissa viitata ehdottumuuteen. Valta luo paljon erilaisia kytkentöjä mieleen.

Täydellisyyttä luontevasti käsittelevä ihminen voi ihan hyvin nauttia sotkusta, ja voi olla kiinnostunut elämästä, ei kuolleesta. Kuollutta voi yhtä hyvin olla sotku, samana, ja kalkkeutuneena. Näin myös taitaa monesti olla, jolloin turvallisuutta voi olla, mutta se ei vaan tunnu miltään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 15, 2019, 12:19:15
Esteettinen elämys matematiikasta kaivannee jonkin verran paneutumista, että näkee sen puhtauden, ristiriidattomuuden ja johdonmukaisuuden. Kauneutta on kristallinkirkkaassa etenemisessä, oivalluksissa, päättelyssä.

Matematiikka-avusteinen kauneus vaikkapa arkkitehtuurissa lie helpommin koettavissa perusteisiin kajoamatta.

Matemaattisen kulttuurin korostuminen meille on paljolti informaatiotekniikan ansiota.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 15, 2019, 12:23:28
^No yksi usein täydellisyyttä kuvaavaksi ajateltu piirre on virheettömyys. Mutta kuitenkin vaikkapa käsin tehty ja siten hieman epätäydellisesti muotoutunut - inhimillinen - on kauniimpi kuin tehdastuote, joka on täsmällinen ilman tuota inhimillisen tekijän kosketuksesta tullutta epätäydellisyyttä. Mutta sitten voi tietenkin ajatella, että täydellisyys onkin jokaiselle omanlaistaan ja henkilökohtaista "istuvuutta". Täydellisyys voisi olla myös sellaista osuvuutta, jossa ei ole mitään ylimääräistä ja turhaa. Tarkoituksenmukainen toimivuus oli vaikkapa funktionalismissa kauneutta. Toisin kuin niissä tyylisuunnissa, joissa kauneutta aiemmin ehkä haettiin koristeellisuudesta. Hyin samanlaista kauneutta on talonpoikaisesineistössä ja käsittääkseni vaikkapa japanilaisen kulttuurin piirissä jotain vastaavaa arvostetaan kauniiksi.

Kauneusihanteet ja kauneuden edellytykset ovat hyvin muuttuvaisia ja tilannekohtaisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2019, 12:29:40
Lainaus käyttäjältä: safiiri - maaliskuu 15, 2019, 12:23:28
^No yksi usein täydellisyyttä kuvaavaksi ajateltu piirre on virheettömyys.

Virhe-sana on eräs niistä, joista en ole koskaan pitänyt. Bugia käytän, jos jokin ei toimi, ja asian odotetaan toimivan. Jos tietotekniikan ulkopuolella toimimattomuutta, niin ehkä jotain muuta kuin bugi-sanaa tulisi käytettyä. Riippuu vähän tilanteesta.

Pakko todeta, että ajattelutapani poikkeaa. Täydellisyys itselleni voisi olla sitä, että teen moitteetonta. Täydellistä se tuskin olisi, koska moitteettomuus voi olla aika eri asia kuin täydellisyys ja toimivuus, tosin ymmärrän, jos toimivuudelta haetaan erilaista. Monessa huomannut tämän seikan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2019, 12:33:08
Lainaus käyttäjältä: safiiri - maaliskuu 15, 2019, 12:23:28Täydellisyys voisi olla myös sellaista osuvuutta, jossa ei ole mitään ylimääräistä ja turhaa.

Joo, paitsi se täydellisyys, niin se on turhaa ja ylimääräistä, kun ei kovin usein istu. Ehkä ei oikein koskaan. Arvelen, että tämä on ikuinen kohtalo, ellei jotain aivan erityistä.

Tai sitten voisin sanoa, että kaikki on täydellistä jo nyt. Perustelu voi olla hassu, siis jos sen rakentaisi. Ehkä on mahdollinen, korrektisti ottaenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 15, 2019, 12:43:03
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 15, 2019, 12:29:40
Virhe-sana on eräs niistä, joista en ole koskaan pitänyt. Bugia käytän, jos jokin ei toimi, ja asian odotetaan toimivan. Jos tietotekniikan ulkopuolella toimimattomuutta, niin ehkä jotain muuta kuin bugi-sanaa tulisi käytettyä. Riippuu vähän tilanteesta.

Sinussa on konsulttiainesta :P

Meille sovelluksia tuottava palvelufirma melkein ensitöikseen poisti sanastosta sanan "virhe" ja keksivät sille mitä kummallisempia korvikkeita. Aivan oikeasti meillä oli jopa yhteistyöpalaveri, jossa yritettiin keksiä erilaisia sanoja virheen sijaan. Kun kysyin, että miksi aivan käyttökelpoinen sana pitää muuksi muuttaa, kun ei se virhe siitä miksikään muutu. Pitkän kiertelyn jälkeen saivat kakistettua, että sana on niin negatiivissävytteinen, että motivoivampaa olisi käyttää positiivisempaa ilmausta. (KMA)

Onneksi istuin jo valmiiksi, sillä olisin pudonnut persiilleni tuosta selityksestä.

En muista mitä kaikkea ehdolla oli, mutta korjauskohde, puute, toimintovaje ja jopa havainto olivat ainakin ehdolla. Havainto poistettiin ehdokkaista, kun kerroin joskus havaitsevani, ohjelman toimivan jopa oikein ja toimintovaje jäi puheeseen vitsinä :)

Mutta se "ominaisuus" on juuri tuota samaa alkuperää, että ei haluta pahoittaa kenenkään mieltä sanomalla lähes kirosanaksi luokitelta sana virhe. Ominaisuus on korjaamaton virhe.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2019, 12:54:27

Voisin kuvitella käyttäväni esim virhe-sanaa, mikäli tiedostaisin, että sanan merkitys ymmärrettäisiin, osana kaikkea. Silloin sanan käyttö ei tuntuisi ongelmalliselta, päinvastoin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2019, 14:22:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 15, 2019, 12:43:03En muista mitä kaikkea ehdolla oli, mutta korjauskohde, puute, toimintovaje ja jopa havainto olivat ainakin ehdolla.

Kaunistelu on aika tavallista. Tuotakin tavallisempaa on tavallisuus, joka menee överiksi, riippuen siitä, mikä on tarkastelun alla.

Tasapainoa jos hakee viestistä, niin melkein pakko katsoa joka kulmasta, ja tarkoittaa överilaitoja, kaikkinensa, ja muuta siltä väliltä. Mielikuva tällaisesta käsittelystä voi syntyä varmaan helposti, jos on retvakka käsittelemään asioita.

Mieluummin käsittelyn retvakkuus, kuin toteutuksen vastaava. Tässä voi muuten olla aika kiva teema, että mitä on noiden suhde, milloinkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 15, 2019, 15:35:06
Uuden tutkimuksen (https://www.hs.fi/tiede/art-2000006035123.html?fbclid=IwAR0CWuzR1uF-SlkzoC1tgWYi4WqsCLJgaXZD98zkWLRLlp7w5qsGI_s5Hhg) valossa kivikautiset ihmiset olivat tosikkoja. He eivät nimittäin kyenneet sanomaan "I'm not giving a fuck" siinä esiintyvien v ja f -äänteiden vuoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 15, 2019, 16:29:32
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 15, 2019, 12:54:27

Voisin kuvitella käyttäväni esim virhe-sanaa, mikäli tiedostaisin, että sanan merkitys ymmärrettäisiin, osana kaikkea. Silloin sanan käyttö ei tuntuisi ongelmalliselta, päinvastoin.

Mut hei Juha - sittenhän sun puhe on virheetöntä, kun et sanaa haluaa käyttää ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2019, 16:42:21

Heh.

Nää jutut onkin josku aika monipuolisia. Pajatson tyhjentämisen jätän suosiolla nohevimmille.

Onneksi ei ole tämän rankempi verotus, monipuoliselle asiankäyttämiselle. Prosenteista se lähtee, kissun hissun, tai sanotaan näin, että prosentit prosessissa pitää. Aika kiva juttu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2019, 16:47:02

BTW

Muistuu mieleen eräs virhe-sanan korostaja: J. Urpilainen. Tämä virheellinen päätös pitää ...

Ai että, kun oli retoriikkaa. Ei sentään ameriikkaa, sillä kertaa, tosin sekin tuli kehiin, kun, kuulin tän: Jees wii cän.

Siinä on pitelemistä  ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 16, 2019, 11:08:57

Eräs sana, jota en käsitä, on anteeksiantaminen. Mitä se tarkoittaa?

Minusta voi sanoa, että olipa tapahtunut mitä vain, voi sanoa, että jatketaan. Jos kykenee, hyvä. Ihan riittävä asia, joka luo jatkoa, joka taas riippuu siitä, mitä tehdään.

Keskeneräisyys noinkaan ei ole mitenkään huono. Sellainen käsitys kuitenkin, että anteeksiantaminen voi olla turhaa, ja jopa pään laittamista pensaaseen. Aivan kuin kaikki ei siinä toimisi.

Tavoitteen ymärrän ehkä, ja myönnän hyväksi. Enemmän tulee mielee menetelmään liittyvä ajatus, joka ei välttämättä toteudu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2019, 11:12:07
Lukaisepa tuolta https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/myötätunto-ja-anteeksiantaminen/anna-ja-pyydä-anteeksi
jos se auttaisi ymmärtämään.

No, ei tuo linkki nyt suostu tulemaan oikein, mutta tarkoitetulle sivulle eksyin googlen kautta hakusanalla anteeksianto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 16, 2019, 11:22:04

Jotain kauempaa siis. Linkki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 16, 2019, 12:33:18

Kun tuli puheeksi täydellisyys, niin kerran annoin palautetta, tapahtuman vetäjän lomakkeella niin, että arvosana oli 10. Silti täydennettävää löysin.

Onko tuossa muka jokin ristiriita? Ei minusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 16, 2019, 15:36:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 16, 2019, 11:12:07
Lukaisepa tuolta https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/myötätunto-ja-anteeksiantaminen/anna-ja-pyydä-anteeksi
jos se auttaisi ymmärtämään.

No, ei tuo linkki nyt suostu tulemaan oikein, mutta tarkoitetulle sivulle eksyin googlen kautta hakusanalla anteeksianto.

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/myötätunto-ja-anteeksiantaminen/anna-ja-pyydä-anteeksi (https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/my%C3%B6t%C3%A4tunto-ja-anteeksiantaminen/anna-ja-pyyd%C3%A4-anteeksi)

(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fkuvanjako.fi%2F6po5p.jpg&hash=b5b38d529f0b2b8bf454be91d48506f3c8421f1e)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2019, 18:40:28
Kiitos, kylläpäs olin sählännyt pahasti.

Toteen taisi käydä vanha sanonta nälkä on niin, että näköä haittaa. Olin tuossa juuri menossa syömään ja ajattelin vain nopeasti tuikata Juhalle vastauksen. Niinhän siinä sitten kävi, että hosumalla tuli sutta ja sekundaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 16, 2019, 19:31:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 16, 2019, 18:40:28
Kiitos, kylläpäs olin sählännyt pahasti.

Toteen taisi käydä vanha sanonta nälkä on niin, että näköä haittaa. Olin tuossa juuri menossa syömään ja ajattelin vain nopeasti tuikata Juhalle vastauksen. Niinhän siinä sitten kävi, että hosumalla tuli sutta ja sekundaa.
Höps. Älä nyt noin ankara ole itsellesi. Ihan selkeän viestin laitoit. Kuten aina.
Minulla on usein ollut ongelmia näiden puolikkaaksi jäävien linkkien kanssa.
Siksi halusin yleisesti jakaa tuon mielestäni näppärän vinkin niiden korjaamiseksi.
Tässä yksi havainnollinen esimerkki lyhyestä ongelmalinkistä: https://fi.wiktionary.org/wiki/mämmikoura
Ääkkösyskää.

Ps. P.S. Tai tarkemmin ajateltuna, on vain hyvä että olet ankara itsellesi. Se on usein pätevyyden merkki ja seuraus.
Moni huippu-urheilijakin osaa olla jatkuvasti tyytymätön itseensä vaikka mitalikaappi pursuaisi maailmanmestaruuksia.

Pss. P.P.S. Anteeksi aina yhtä huono huumorini.  :-[

Psss. P.P.P.S. Ajattelin vielä veistellä jotain miehistä ja nopeiden tuikkaisujen riskeistä, mutta onneksi en mennyt tuikkaamaan mitään sellaista viestin loppuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - maaliskuu 16, 2019, 19:40:33
Kirahvit. Liian pitkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 17, 2019, 00:59:12
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 15, 2019, 12:29:40
Virhe-sana on eräs niistä, joista en ole koskaan pitänyt. Bugia käytän, jos jokin ei toimi, ja asian odotetaan toimivan.
Ammattislangisana bug (lude) tarkoittaa ohjelmointivirhettä. Virhe on ymmärrettävä sana.

Harrastelussa voidaan istua näppäimistön ääreen ja katsoa mitä ohjelmaa syntyy vai syntyykö mitään. Tulos ei ole määritysten vastainen kun määrityksiä ei ole. Vaikka tekele ei edes suostuisi käynnistymään.

Ohjelmistotuotantoon lähestymistavasta ei tietenkään ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 19, 2019, 16:52:00
Tilasin lakua verkkokaupasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 19, 2019, 19:29:10
Levoton olo. Huomenna ja ylihuomenna kotiini tulee pari asentajaa, kun meille tehdään patteriventtiilien vaihto ja kun kaikki on vaihdettu niin vielä lämmitysjärjestelmän tasapainotus.

Kaikkien pattereiden edustalle pitää raivata vähintään metrin verran työtilaa. Se nyt ei ole mikään ongelma, kun onneksi en ole teljennyt pattereita raskaiden huonekalujen taakse eikä kämppä ole täyteenkalustettu. Ongelma on, että ikkunalaudatkin pitää tyhjentää. Minulla on kaikki ikkunalaudat täynnä viherkasveja ja niille pitäisi löytää joku paikka eikä laskupintoja ole oikeastaan kuin lattioilla. Sekös kissoja sitten kiinnostaa.

Yhden huoneen laitoin nyt kuntoon, sillä siellä nuo kukatkaan ei ole iso ongelma, kun oli kirjoituspöytä, jolle ne voi laittaa. Huomenna pitää herätä aikaisin, että ehdin muut huoneet järjestää.

Ongelma tulee vielä siitä, että Eetu on niin arka ja nyt sille ei jää yhtään sen normaaleista turvapaikoista häiriöttämäksi. Sille nämä pari päivää tulee olemaan vielä suurempi koettelemus kuin itselleni. Minua vain ketuttaa, että vieraat ihmiset ramppaavat kotonani. Kotini häpäistään ja järjestys on sekaisin kaksi päivää, mikä on jokseenkin sietämätöntä  :'( :'( :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 20, 2019, 12:04:07
Kyllä nyt harmittaa. Nousin tänään aikaisin ja tyhjentelin kaikki ikkunalaudat ja pattereiden edustat työtilaa varten ja jäin odottamaan, että patterihemmot tulee klo 8:00. No, eihän ne nyt sitten ensimmäisestä kerroksesta aloittaneet, vaan menivät kaluineen kolmanteen.

Todella huonosti nukutun yön jälkeen - heräsin lukemattomia kertoja tarkistamaan, että pitääkö jo nousta - pääparkani ei sitten toiminut kovinkaan liukkaasti. Vasta hetki sitten tajusin, että olisi nyt aamulla ollut hyvä aika pestä ikkunat nopeasti, kun se suurin työ, eli tilan raivaus, oli jo tehty. Pesu itsessään on pikkujuttu, mutta kun noita kukkia on niin paljon, niin homman aloittaminen on aina yhtä tuskallista ja epäinnostavaa.

Nyt en enää ehdi, sillä työn äänet ovat siirtyneet jo yläpuolellani olevaan asuntoon ja muutenkin tuossa iltapäivästä on sovittu meno.
Mietin, että voisin jättää kamat levälleen huomiseen siitä huolimatta, että saisin luvan palauttaa ne jo paikalleen. Huomiseksi on ennustettu poutaa, niin voisi ne ikkunat pestä tähän samaan konkurssiin, niin sittenpä on tehty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 20, 2019, 13:35:22
Eka kerta kirjaston netissä uusien monitorilasieni kanssa. Jännää kun ei tarvitse kärsiä tukehtumisen tunteesta; normaalit (kauko-) lasit kun täytyi aina kiskoa nenänkärkeen asti että näkee kunnolla monitoriin. Näistä monitorilaseista (nimitys: "välilasit") on pudotettu 0,75 diopteria pois todellisista linssiarvoistani, eli miinuksia on vähemmän. Niitähän vähennettiin jo piilolinsseihin, näissä monitorilaseissa on vieläkin vähemmän miinuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 20, 2019, 16:45:11
Olen miettinyt, että pitäisi hommata palstalta joku jota imartelisin ja nuoleskelisin, vapaaehtoisia?

Toisaalta, palstakulttuurin moninaistamiseksi pitäisi olla myös joku jota aina tökkäisisin kun mahdollista, vapaaehtoisia?

Ei palstaelämässäkään pärjää jollei ole kavereita tai vihollisia. Ihmiseen on sisäänrakennettu tämmönen mekanismi, nämä pitää löytää, muuten ei tunne olevansa olemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 20, 2019, 18:25:37
^Etkö sie itse halua olla pilkan ja kehu kohde? Toisten kehu/haukkuminenhan on jo kovin simppeli kansanhuvi jota ne jokaisen julkkisuutisen perässä kommenttiosiossa harrastaa. kansa tarvitsisi toisinpäin terapiaa, eli että heitä itseään arvosteltaisiin niin tulisi enempi ymmärrystä millaista olla kohteena
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 20, 2019, 19:48:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 20, 2019, 16:45:11Ei palstaelämässäkään pärjää jollei ole kavereita tai vihollisia. Ihmiseen on sisäänrakennettu tämmönen mekanismi, nämä pitää löytää, muuten ei tunne olevansa olemassa.

Jos ei liittoudu kenenkään kanssa, saa kaikilta, "jotain". Eiköhän siinä maksiimit olekkin ihan kivasti saatavilla, joten ei pelkoa mainitsemastasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 21, 2019, 18:59:41
Kevään pakkotyö on tehty eli ikkunat on pesty. Vaikka hommaa jo eilen suunnittelin, kun kerran ikkunalaudat ja ikkunoiden edustat oli jo valmiiksi raivattu, niin ei olisi huvittanut. Onneksi potkin itseni kuitenkin liikkeelle. Lupasin itselleni, että riittää, jos pesen vain keittiön ja olohuoneen ikkunat. Kun nuo olin saanut tehtyä ja olin järjestellyt kaikki paikoilleen takaisin, niin ei ollut vaikeaakaan houkutella itsensä pienemmän makuuhuoneen ikkunan pesuun. Se on himppasen verran pienenmpi kuin toisen makkarin. Sen jälkeen taas huone järjestykseen ja lyhyt aprikointi, jotta kehtaanko jättää viimeistä pesemättä. No enpä voinut jättää.

Luultavasti huomenna taas huomaan, että minulla on yllättävissä paikoissa lihaksia, jotka ovat kipeytyneet. Sen verran tuli jumpattua tuolille ylös ja alas ja reipasta venyttelyä ja ojentelua.

Hyvä ostos oli viitisen vuotta sitten, kun likkani houkutteli minut ostamaan ikkunanpesimen, jossa on vettä imuroiva lasta. Hyvät välineet nopeuttaa työtä huomattavasti eikä vesivalumia tule pitkin lattioita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - maaliskuu 21, 2019, 19:43:05
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 20, 2019, 19:48:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 20, 2019, 16:45:11Ei palstaelämässäkään pärjää jollei ole kavereita tai vihollisia. Ihmiseen on sisäänrakennettu tämmönen mekanismi, nämä pitää löytää, muuten ei tunne olevansa olemassa.

Jos ei liittoudu kenenkään kanssa, saa kaikilta, "jotain". Eiköhän siinä maksiimit olekkin ihan kivasti saatavilla, joten ei pelkoa mainitsemastasi.

--------------

----------

----------Sitoutumattomuus ennen kaikkea!ja nyt en puhu tällä kertaa parisuhteesta!Riippumattomuus,

mutta jos on kyky nostaa itsensä ongelmien yläpuolelle: on myös kiusaus jäädä lillumaan niihin,
kyllä pää on otettava pois perseestä ainakin välillä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 22, 2019, 07:26:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 21, 2019, 18:59:41
Kevään pakkotyö on tehty eli ikkunat on pesty. Vaikka hommaa jo eilen suunnittelin, kun kerran ikkunalaudat ja ikkunoiden edustat oli jo valmiiksi raivattu, niin ei olisi huvittanut. Onneksi potkin itseni kuitenkin liikkeelle. Lupasin itselleni, että riittää, jos pesen vain keittiön ja olohuoneen ikkunat. Kun nuo olin saanut tehtyä ja olin järjestellyt kaikki paikoilleen takaisin, niin ei ollut vaikeaakaan houkutella itsensä pienemmän makuuhuoneen ikkunan pesuun. Se on himppasen verran pienenmpi kuin toisen makkarin. Sen jälkeen taas huone järjestykseen ja lyhyt aprikointi, jotta kehtaanko jättää viimeistä pesemättä. No enpä voinut jättää.

Luultavasti huomenna taas huomaan, että minulla on yllättävissä paikoissa lihaksia, jotka ovat kipeytyneet. Sen verran tuli jumpattua tuolille ylös ja alas ja reipasta venyttelyä ja ojentelua.

Hyvä ostos oli viitisen vuotta sitten, kun likkani houkutteli minut ostamaan ikkunanpesimen, jossa on vettä imuroiva lasta. Hyvät välineet nopeuttaa työtä huomattavasti eikä vesivalumia tule pitkin lattioita.

Juu toi vehje on yllättävän hyvä apu. En itsekään uskonut ennen kuin kokeilin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 22, 2019, 08:57:56
Oikein arvelin eilen, että aika jäykkä ihminen aamusella herää petistänä :D
Pitää varmaan kokeilla lähteekö tämänkertainen jäykkyys sillä, millä on tullutkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 22, 2019, 13:05:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 22, 2019, 08:57:56
Oikein arvelin eilen, että aika jäykkä ihminen aamusella herää petistänä :D
Pitää varmaan kokeilla lähteekö tämänkertainen jäykkyys sillä, millä on tullutkin.

Peset ikkunat uudestaan??
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 22, 2019, 13:29:53
Juu, en todellakaan :D
Sen sijaan tein reippaan kauppareissun ja kannoin vähän enemmän ostoksia. Naapurissa oli lapsi sairastunut, niin tein myös heille hiukan ostoksia, että pärjäävät.

Parvekelasien pesu olisi tarjolla vielä, mutta sisäpinnat niistä pesaisin aika hiljattain ja ulkopinnat kannattaa pestä vasta, kun huolto on käynyt hiekoitukset sutimassa pois. Parvekelaseille pitäisi tilata huolto, sillä ne on todella jäykät liikutella ja muutenkin jotenkin vähän eksoottiset. Tekisi mieli uusia ne, mutta ehkä kannattaa huoltoa ensin yrittää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 22, 2019, 16:45:17

Suomi maailman onnellisin maa (muka).

Onkohan suomalaisuuteen kuuluvaa se, että ihmiset ovat sillä tavoin "kahjoja", että tekevät agressiivisesti / jääräpäisesti / härkäpäisesti sen, minkä ajattelevat oikeaksi? + ne poikkeukset, mitä ovatkaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 22, 2019, 16:46:05
Lainaus käyttäjältä: Vatupassi - maaliskuu 21, 2019, 19:43:05mutta jos on kyky nostaa itsensä ongelmien yläpuolelle: on myös kiusaus jäädä lillumaan niihin, kyllä pää on otettava pois perseestä ainakin välillä!

Kyllä, äiti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - maaliskuu 22, 2019, 18:22:41
Onko tämä mielestäsi korrekti paikka harrastaa tämän tyylin kommentointia? Löydät varmaan muualtakin paikkoja tulla kommentoimaan oman tapasi mukaan kirjoituksiani.

Voisitko lopettaa tämän perässäni roikkumisen? Koetko olevasi asemassa, joka oikeuttaa/velvoittaa sinut kulkemaan perässäni kertomassa, millä tarkoituksella minä jotakin kirjoitan ja opastaa minua, missä kirjoitan?

================================================================

Älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä neuvon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 23, 2019, 08:14:25
Noin viisi vuotta sitten kirjoitettuna:
"Aikoinaan oli sanonta ihmisten keskuudessa:
Ainoa asia jossa varmuudella voi säästää on ruokamenoissa.
Lisäisen vielä muoti- ja luksustavaroiden hankinnassa...
Jäisi rahaa sähkölaskujen, vuokran, lämmityksen,mahdollisen kesämökin, joskus myös kiinteitöverojen maksuun...
Eikä tarvitse siis ottaa pikavippifirmasta järisyttävän korkean koron lainaa....
Joskus voisi antaa vähän rahaa myös hyväntekeväisyyteen (jos jää säästöön vaikka tarpeettomien ylellisyystavaroiden hankkimatta jättämisestä).
Yllä muutama ajatus 72-vuotiaan ymmärtämisestä ja järkevästä taloudenpidosta"
K.K.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 23, 2019, 09:21:05
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 23, 2019, 08:14:25
Ainoa asia jossa varmuudella voi säästää on ruokamenoissa.
...
Jäisi rahaa sähkölaskujen, vuokran, lämmityksen,mahdollisen kesämökin, joskus myös kiinteitöverojen maksuun...

Täytyy nostaa hattua moiselle päättäväisyydelle. Itse en pystyisi ikimaailmassa säästämään perheen ruokamenoista kesämökkiä varten. Tietysti, toki on hienoa katsella kesämökin terassilta, kun riisitautiset lapset nauttivat kesäauringosta, iloisesti hyppelehtien.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 23, 2019, 09:29:03
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 23, 2019, 09:21:05
Täytyy nostaa hattua moiselle päättäväisyydelle. Itse en pystyisi ikimaailmassa säästämään perheen ruokamenoista kesämökkiä varten. Tietysti, toki on hienoa katsella kesämökin terassilta, kun riisitautiset lapset nauttivat kesäauringosta, iloisesti hyppelehtien.

Niin, eihän niillä lapsilla mitään hätää ole, jos on aurinkoinen kesä, kun lapset voi ruokkia valoravinnolla (http://www.kauno-mannonen.fi/61017637).

Mutta leikki sikseen. Kiinnitin myös huomiota siihen, että arvolistalla on kesämökki sijoitettuna ennen ruokaa ja ruuasta tingitään kesämökin säilyttämiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 23, 2019, 10:47:31
140 punnan skandaalit (https://www.amazon.co.uk/dp/B07FQJLKZB/ref=twister_B07FPX2MQD?th=1) vaikuttaa kyllä aavistuksen verran turhan arvokkailta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 23, 2019, 17:24:31

Muistui vielä mieleen se täydellisyys-teema.

Itse joskus sitä tyyppiä, että mieluummin löydän virheet, ja etenen sitä kautta, jos tarve jonnekkin. Jos kaikki sujuu saman tien, eikä oikein tiedä miksi, niin se voi herättää arveluja. Minusta jälkimmäinen tilanne on suorastaan vaarallinen, joskus. Näin, vaikka sujuvuus muuten kiinnostaa, ja helppous, koska vaikeus ei koskaan niillä elämästä häviä, jolloin voi vaihtaa areenoita vähän järjellisempiin.

Moni asiankävijä voi olla luonteeltaan samanlainen, kuin ne selviytyjät, joiden tarkoitus on jättää tiedoksi tapahtunut. Viimeisin tällainen pyrkimys oli kirjoittajalla, joka oli kokenut Leningradin piirityksen. Voi yllättää, mutta aiheena ei ollut niinkään sota, vaan yhteisöoutoilu, ja tarve kirjoittaa se jälkipolville.

Tyhjästä asiankelailija. On siinä jotain, tosin täytyy melkein tietää, mistä pohjasta selontekoa syntyy.

Mitä täydellisyyteen tulee, niin siinä mennään tietyllä tapaa rajoille, jonkin suhteen, jolloin asioita tulee havaittavammaksi. Jos on jotain täydellista t1, niin vaikka t1 ei kovin itsellään olisi minkään arvoinen juttu, niin siihen voi kuintenkin nojata asiassa, tx. Vielä parempi on se tilanne, jos on täydellisyyden majakoita t1..tn, niin mikään ei erityisemmin ole se juttu.

Onko tästä aiheesta vielä jotain kysyttävää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 23, 2019, 18:18:23
Ostin verkkokaupasta Hedelmä- ja salmiakkipantteita. Osto osoittautui laatusijoitukseksi. Aiemmin sieltä tilaamani lakritsilaatikot eivät ole kuitenkaan tulleet vielä perille, Prkl! En ollut tavoitettavissa torstaiaamuna kun yrittivät sopia toimituiksesta ja nyt tilaukseni ovat olleet postissa torstaiaamusta lähtien tilassa, että asiakkaaseen yritetään ottaa yhteyttä. Kukaan ei ole sen jälkeen kuitenkaan ottanut juuri kyseiseen lähetykseen liittyen yhteyttä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 23, 2019, 18:32:36
AOC on ehdottomasti suosikkipoliitikkoni Jenkeissä. Opiskeli tieteitä, teki töitä baarimikkona ja valittiin kaikkien aikojen nuorimpana naisena edustajahuoneen jäseneksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 24, 2019, 16:57:33
Kävin eilen omaistani tervehtimässä hoivakodissa. Hän ei enää ole pitkään aikaan pystynyt istumaan, kääntämään kylkeään, saatikka kävelemään, eikä hän enää tunnista minua. Ei oma-aloitteisesti sano mitään, on vaan. Eilen hän oli ilmeisesti tajuton. Hänellä on ollut yskää. Toivottavasti ei keuhkokuumetta, sillä se voi sitten olla menoa se. Tai en tiedä oikein, mitä toivon. Eihän tuo oikein enää elämisen arvoista elämää ole. Mutta tällaisista ajatuksista taas tulee hirvittävät itsesyytökset. Kerta kerralta sinne on kamalampaa mennä, kun haluaisi jotenkin auttaa tai edes helpottaa hänen oloaan, mutta en voi oikein mitään tehdä.

Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin irti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 28, 2019, 12:53:46
Kyllä nyt vähän harmittaa. Olen eilen ja toissapäivänä ollut mahatautisen ekaluokkalaisen seurana tunnin pari kerrallaan, kun kotiin jäänyt vanhempi on käynyt kaupassa tai on ollut muuta seuran tarvetta. Poika ei ole pahasti taudin kourissa, mutta ei ollut koulukelpoinen vielä

Eilen aloin tuntea vilun väreitä ja mahassa tuntui olevan möykky eikä oikein mikään maittanut. Illalla oli vähäistä lämmön nousua ja edelleen tuntuu lihasten väsymystä ja vilutusta. Yleensä minulle ei tartu mahatauti eikä se muutoinkaan ole minua suuremmin vaivannut. Viimeksi olin noin kolmekymmentä vuotta sitten mahataudissa.

Tälle päivälle olin suunnitellut pihatöitä, kun olisi ruusupuskia leikattavana ja kukkapenkeistä pitäisi haravoida viime vuoden jämät pois. Sääkin olisi mitä sopivin, mutta nyt en vain jaksa. Taidan ottaa kunnon päikkärit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - maaliskuu 28, 2019, 13:17:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 28, 2019, 12:53:46
Kyllä nyt vähän harmittaa. Olen eilen ja toissapäivänä ollut mahatautisen ekaluokkalaisen seurana tunnin pari kerrallaan, kun kotiin jäänyt vanhempi on käynyt kaupassa tai on ollut muuta seuran tarvetta. Poika ei ole pahasti taudin kourissa, mutta ei ollut koulukelpoinen vielä

Eilen aloin tuntea vilun väreitä ja mahassa tuntui olevan möykky eikä oikein mikään maittanut. Illalla oli vähäistä lämmön nousua ja edelleen tuntuu lihasten väsymystä ja vilutusta. Yleensä minulle ei tartu mahatauti eikä se muutoinkaan ole minua suuremmin vaivannut. Viimeksi olin noin kolmekymmentä vuotta sitten mahataudissa.

Tälle päivälle olin suunnitellut pihatöitä, kun olisi ruusupuskia leikattavana ja kukkapenkeistä pitäisi haravoida viime vuoden jämät pois. Sääkin olisi mitä sopivin, mutta nyt en vain jaksa. Taidan ottaa kunnon päikkärit.

Viimeaikoina jyllännyt ihmisestä ihmiseen tarttuva norovirus on saattanut tavoittaa sinutkin. Ikävä tauti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 28, 2019, 13:47:44
Olen päässyt eroon ns. kyläflunssasta - myös vaimoni samasta taudista on parantunut.

Pienoinen rykiminen on vielä tarpeen, mutta muuten ihan okei olo.

Valtakunnallisesta flunssasta ei todellakaan ollut kysymys kohdillamme, olimmehan ottaneet piikin siihen vaivaan.

Tuli kaiketi pojanpojan mukana armeijasta, kun siellä niitä tuntuu riittävän, niitä pöpöjä.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 28, 2019, 14:00:55
Minulla on ikävänä tapana saada kiertävät mahataudit sellaisina, että harvemmin alan oksentaa tms. mutta viikon verran on inhottava olo, mahassa kiertää, väsyttää ja kaiken kaikkiaan riepu olo.

Sama flunssan kanssa, erittäin harvoin olen niin kipeä, että vaikka töistä pitäisi pois jäädä, mutta pari viikkoa heikossa hapessa. Joskus tuumaa, että ne olisi helpompi sairastaa kertarytinällä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 28, 2019, 14:51:36
Näin juuri erään entisen hyvän tuttavani kuolinilmoituksen. Emme ole olleet vuosikausiin missään tekemisissä keskenämme, mutta vuosina 1887 - 1996 oli kaikenlaista yhteistyötä. Olimme samassa työpaikassakin. Tämä ei ole ensimmäinen ns. vanha kaveri, joka poistuu keskuudestamme, mutta aina tuollainen uutinen vähän kouraisee. Olin juuri lukenut FB:stä erään naishenkilön kaverinpyyntösuosituksen, jonka kohteena (en tee sitä) on Saksassa vuosikymmenet asunut naishenkilö. Kumpaakaan näistä ihmisistä en ole nähnyt todella pitkään aikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 28, 2019, 17:54:14
Yritin löytää netistä tyylikkäät farkut, joissa jaloilla olisi sellainen "loose fit" tilavuus. Ei toivoakaan. Onkohan farkutehtaat teheneet aivan vitusti liikaa pillifarkkuja ja sitten jälleenmyyjät määrittävät niiden fit-istuvuuden (slim, straight, relaxed, loose ja mitä näitä nyt on) sen mukaan kuinka leveä haara-asento farkkumallilla satuu olemaan?

Slim fit -> jalat yhdesssä

Loose fit -> jalat selvässä haara-asennossa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2019, 08:33:25
Olo on melkoisesti parempi. Lämpö käväisi eilen 38 asteessa ja nukuin pitkät päikkärit ja torkuin sohvalla suurimman osan iltaa ja olin katsovinani telkkaria. Tuo sitten hiukan kostautui yöllä, sillä kahden jälkeen heräsin eikä uni tahtonut tulla enää. Pelasin hetken jotta pääsen eroon "pakko nukkua vielä" -ajatuksesta ja reilun tunnin valvottuani nukahdin uudelleen.

Nyt sitten kuulostelen vointia ja mietin, josko lähtisin pihatöihin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2019, 08:49:16
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 28, 2019, 14:51:36
Näin juuri erään entisen hyvän tuttavani kuolinilmoituksen. Emme ole olleet vuosikausiin missään tekemisissä keskenämme, mutta vuosina 1887 - 1996 oli kaikenlaista yhteistyötä. Olimme samassa työpaikassakin. Tämä ei ole ensimmäinen ns. vanha kaveri, joka poistuu keskuudestamme, mutta aina tuollainen uutinen vähän kouraisee.

No joo, tuntuuhan se, kun näkee tutun nimen kuolinilmoituksessa. Minä olen löytänyt ilmoituksista vanhoja poikaystäviäni ja on käynyt mielessä, että onko minulla ollut joku taipumus lyhytikäisiin miehiin. Nuo siis on olleet vain sellaisia lyhyempiä seurustelujuttuja, joista ei sitten syystä tai toisesta sen kummempaa tullut. Ihan menestyviä ihmisiä heistä tuli, mutta kuolo korjasi kuitenkin aivan ennenaikaisesti. Samoin jokunen luokkakaveri ja työkaveri on tullut noissa ilmoituksissa vastaan, enimmäkseen miehiä nekin.

Nyt kun tuota kirjoitin, niin tosiaan miesten kuolinilmoituksiin olen törmännyt. En sitten tiedä, laitetaanko miehistä hanakammin ilmoitukset lehteen vai onko tosiaan noin sukupuolittunut keski-ikäisenä tai nuorempanakin kuoleminen. Vain yhden naispuolisen luokkakaverini tiedän kuolleen nuorena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 30, 2019, 17:20:34
Mun hienosta repusta on menny vetoketju rikki, ja ei raaskisi heitää reppua roskiin jos jotain olisi tehtävissä. Tietääkö joku vaihtaako jokin ammattikunta reppujen rikkinäisiä vetoketjuja uusiin tai mistä kannattaisi kysellä, että voisivatko he korjata repun vetoketjun?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 30, 2019, 17:28:44
Itse kysyisin ensin suutarilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 30, 2019, 17:42:45
Jos osaa/pystyy itse niin kangaskaupasta saa irtovetoketjuja. Omista takeista olen pelastanut pihdeillä/tongilla päältä puristamalla silloin kun ketju lipeää/->jumii löysyyttään -kuluneisuuttaan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 30, 2019, 17:55:19
Joo kiitti urogallus,

pikaisesti tarkistamalla uusisivat ainakin joissain suutareilla vetoketjuja, mutta tiedä sitten, että pitääkö olla erikseen nahkatuote. Jos ei tarvitse olla nahkatuote, hintakin vaikuttaisi hyväksyttävältä. Korkeintaan yhtä arvokasta korjaaminen kuin kyseise repun hinta ostettaessa oli, mutta kun firmaa, joka noita reppuja valmisti ei enää ole, että uuden vastaavan veskan saaminen jostain lienee tänä päivänä mahdotonta.

MrKAT: tästä mun veskan vetoketjusta on lähtenyt hajonneesta kohdasta väkäsiä, eli se pitäisi vaihtaa ehjään vetoketjuun. Ja ei ole oikein motivaatiota ryhtyä metskaamaan ompelukonetta, saati että olisi motivaatiota sitten ompelukoneen löydyttyä ryhtyä korjaamisen sitä itse. Paljon miulummin korjautan veskani jollain toisella ja käytän siitä vapautuvan luppoaikani internetissä roikkumiseen koska joku saattaa olla siellä täysin väärässä ja jos sillä hetkellä minä korjaan reppuni vetoketjua, hän pääsisi kuin koira veräjästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 30, 2019, 18:04:00
Tietääkö joku, osaako vain Leif Nelson (https://www.google.com/search?q=leif+nelson+knitted+clothes+style&tbm=isch&source=univ&sa=X&ved=2ahUKEwix4J3ynarhAhXF_CoKHRH0CGoQsAR6BAgJEAE&biw=1374&bih=920) kudottujen pukineiden valmistamisen taidon, vai löytyykö taiteellista silmää joltakulta toiseltakin villapaitojen tekijältä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 30, 2019, 18:16:49
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 30, 2019, 17:55:19
Joo kiitti urogallus,

pikaisesti tarkistamalla uusisivat ainakin joissain suutareilla vetoketjuja, mutta tiedä sitten, että pitääkö olla erikseen nahkatuote. Jos ei tarvitse olla nahkatuote, hintakin vaikuttaisi hyväksyttävältä. Korkeintaan yhtä arvokasta korjaaminen kuin kyseise repun hinta ostettaessa oli, mutta kun firmaa, joka noita reppuja valmisti ei enää ole, että uuden vastaavan veskan saaminen jostain lienee tänä päivänä mahdotonta.

MrKAT: tästä mun veskan vetoketjusta on lähtenyt hajonneesta kohdasta väkäsiä, eli se pitäisi vaihtaa ehjään vetoketjuun. Ja ei ole oikein motivaatiota ryhtyä metskaamaan ompelukonetta, saati että olisi motivaatiota sitten ompelukoneen löydyttyä ryhtyä korjaamisen sitä itse. Paljon miulummin korjautan veskani jollain toisella ja käytän siitä vapautuvan luppoaikani internetissä roikkumiseen koska joku saattaa olla siellä täysin väärässä ja jos sillä hetkellä minä korjaan reppuni vetoketjua, hän pääsisi kuin koira veräjästä.

Tuskinpa se nahka on kynnyskysymys, Eihän nykyään kengätkään ole välttii nahkaa. Suutarien koneet sietävät paksuja materiaaleja ja hankalia muotoja paremmin kuin tavanomaiset ompelukoneet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 30, 2019, 18:21:49
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - maaliskuu 30, 2019, 17:55:19
pikaisesti tarkistamalla uusisivat ainakin joissain suutareilla vetoketjuja, mutta tiedä sitten, että pitääkö olla erikseen nahkatuote. Jos ei tarvitse olla nahkatuote, hintakin vaikuttaisi hyväksyttävältä. Korkeintaan yhtä arvokasta korjaaminen kuin kyseise repun hinta ostettaessa oli, mutta kun firmaa, joka noita reppuja valmisti ei enää ole, että uuden vastaavan veskan saaminen jostain lienee tänä päivänä mahdotonta.

Ei suutari siitä materiaalista piittaa. Tietysti jos se on jotain kovaa muovia, joka voi mennä koneompelussa rikki, niin siinä voi olla raja. Siinä tapauksessa sen vetoketjun voisi itsekin vaihtaa käsin ompelemalla, jos ompeleille on reiät valmiina. Sen kyllä pystyy siihen ihan siististi vaihtamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 30, 2019, 19:46:52
Suomalaiset syövät kamalasti lihaa, varsinkin punaista lihaa. Yhteensä 81 kiloa per vuosi per nokka.
Miehet vielä enemmän (naiset vähemmän). Suositus on kait 30 kiloa.

Laskin just  että itse syön lihaa jotain 15-18 kiloa vuodessa, siitä 15 kiloa siipikarjanlihaa. Lisäksi syön noin 15 kiloa kalaa vuodessa.

YLEn haastatteleman asiantuntijan mukaan minä olen suomalaisiin verrattuna suorastaan vegetaristi,
nimittäin semivegetaristi. ;D

Laktovegetaari syö myös maitoperäisiä tuotteita, ja lakto-ovo-vegetaari syö myös maitoa ja munia. Jos syö silloin tällöin kalaa ja vaaleaa siipikarjanlihaa, on semivegetaristi, kertoo Arjanne.
- https://yle.fi/uutiset/3-10336275
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - maaliskuu 30, 2019, 19:47:46
Veikkaan että suutari vaihtaa vetoketjun. Tai ainakin muistan nähneeni hinnoittelussa joskus. Olen käyttänyt kenkiäni jonkin verran suutarilla: laitattanut nahan puhkikuluneen sisäosan suojaksi, liimauttanut uudet pohjat, jne. Ei mitään halpaa hommaa. Nykyisten kenkien hintojen aikana ei montaa kymppiä tarvitsisi lisätä suutarinhintaan, että saisi uudet popot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 30, 2019, 19:59:31
Lainaus käyttäjältä: wade - maaliskuu 30, 2019, 19:47:46
Ei mitään halpaa hommaa. Nykyisten kenkien hintojen aikana ei montaa kymppiä tarvitsisi lisätä suutarinhintaan, että saisi uudet popot.

Kalleus on suhteellista. Itse olen vaihdattanut pohjia Lundhagsin järeisiin vaelluskenkiin, jotka maksavat uutena noin 500e. Varmaan tulee vaihdettua vielä pariin kertaan, kun kengät ovat pomminkestävää tekoa.

Varsikengät ovat muutenkin otollisia pohjien vaihtamiselle: niiden istuvuus yleensä vain paranee ajan kuluessa. Tavalliset kävelykengät ovat toinen juttu, mutta ne yleensä hajoavat muualta kuin pohjasta, vaikka itse kävelen todella paljon.

Muoks. Funtsin tuota kenkien hajoamista, ja kyllä ne oikeastaan pohjasta yleensä hajoavat, vaan eivät kulutuspinnasta vaan sisäpohjasta. Kengän "selkäranka" murtuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 30, 2019, 20:18:01
Lainaus käyttäjältä: wade - maaliskuu 30, 2019, 19:47:46
Veikkaan että suutari vaihtaa vetoketjun. Tai ainakin muistan nähneeni hinnoittelussa joskus. Olen käyttänyt kenkiäni jonkin verran suutarilla: laitattanut nahan puhkikuluneen sisäosan suojaksi, liimauttanut uudet pohjat, jne. Ei mitään halpaa hommaa. Nykyisten kenkien hintojen aikana ei montaa kymppiä tarvitsisi lisätä suutarinhintaan, että saisi uudet popot.

Hyvät jalkaan sopivat ja ennen kaikkea sisäänajetut kengät ovat jotakin, mitä ei kaupasta saa millään rahalla. Jos siis vielä käyttöikää omaavat kengät saa suutari korjattua, on se hintansa väärtiä touhua. Nimimerkillä Aina rakot kantapäissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 31, 2019, 02:02:27
Kiitos kaikille. Tulin oikein hyvälle tuulelle ajatuksesta, että saisin mahdollisesti sittenkin reppuni korjatuksi. Tai tietysti sen arvioi lopulta suutari. Pikaisella etsinnällä näyttäisi siltä, että samantyyppiset reput maksaisivat muilla merkeillä uutena melkein tuplasti sen minkä minä maksoin tuosta. Varmaankin sen verran laadukkaammat vetoketjut noissa muissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 12:13:49
Tänään olen miettinyt verotusta, lähinnä sen aikaistamista. Jäännösverot tulevat maksuun entistä aiemmin.

Verottajan tempulla verovuoden mitaksi tulee kuukauden aikaistuksella 11kk. Luultavasti tämä aikaistaminen toistetaan uudelleen vielä monena tulevana vuonna, perusteluna käsittelyn nopeutuminen.

Todellisuudessa verovelvollinen maksaa 11 kuukaudessa 12 kuukauden verot. Hieno keksintö joka helpottaa lainanottotarvetta ja väärentää käsitystämme (valtion)talouden kehityksestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 12:28:54
Nyt en kyllä ymmärtänyt. Kyllä luonnollisen henkilön verovuosi on edelleen kalenterivuosi.

Nyt se verokortti joka tuli joulukuun lopussa on voimassa poikkeuksellisesti helmikuun alusta vuoden loppuun, mutta jos katsot tarkemmin, niin myös tulot on arivoitu yhdelletoista kuukaudelle. Tätä jouduin selvittämään, kun lapset ihmettelivät, miksi heidän tulonsa oli arvioitu aiempaa pienemmäksi. Ja kun sain oman verokorttini, niin siinä oli sama juttu.

Tammikuun ennakonpidätys meni vanhan verokortin mukaan ja uuden mukaan menee siitä eteenpäin vuoden loppuun.
Luitko verokortin mukana tulleen saatekirjeen kääntöpuolen? Siellä tuo sama asia selostettiin hyvin selvästi :)

Nyt ilmeisesti niiden uusi järjestelmä pystyy tuottamaan verokortin jatkossa sitten niin, että se on tammikuun alusta vuoden loppuun voimassa, eli silloinhan sen pitäisi olla jopa tarkempi kuin tuo entinen, jossa parikin kuukautta meni vanhalla verokortilla.

Se yksilöllinen verotuksen päättyminen sitten tarkoittaa vaan sitä, että maksut ja palautukset pyritellään jo jostain elokuusta alkaen sitä mukaa kuin verotus valmistuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 12:53:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 12:28:54
Nyt en kyllä ymmärtänyt. Kyllä luonnollisen henkilön verovuosi on edelleen kalenterivuosi.

Oletetaan, että ostat asunnon ja sovit maksavasi lyhennyksen kerran vuodessa, toukokuussa. Sitten pankki aikaistaa maksupäivää kuukaudella, huhtikuuksi. Silloin sinun on maksettava 11 kuukauden aikana kaksi lyhennystä. Pankki saa kuukaudeksi enemmän rahan käyttöönsä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 13:06:01
Mutta ne jäännösverot, jotka mahdollisesti joudut tänä vuonna joskus alkusyksystä maksamaan, olisi oikeasti pitänyt maksaa jo vuoden 2018 aikana ennakonpidätyksenä (palkasta yms) tai ennakkoverona muusta kuin pidätyksenalaisesta tulosta.

Sinun oikeuttais pitää itselläsi "valtion rahoja" on vain hiukan lyhennetty. Mutta vastaavasti valtio on lyhentänyt myös sitä aikaa, jonka se suotta pitää liikaa maksettuna verona, sillä palautusten maksuaikakin on varhennettu.

Lisäys. Minusta pankkivertaus ei kyllä selventänyt asiaa minulle, kun en nyt ymmärrä, mikä maksu sinun mielestäsi menee väärin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 13:28:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 13:06:01
Minusta pankkivertaus ei kyllä selventänyt asiaa minulle, kun en nyt ymmärrä, mikä maksu sinun mielestäsi menee väärin :)

Ei se mitään. Aika harvoin minut ymmärretään.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 13:39:04
No älähän nyt, kun minua nyt kiusaa tämä, jotta miten tämä:

"Todellisuudessa verovelvollinen maksaa 11 kuukaudessa 12 kuukauden verot. Hieno keksintö joka helpottaa lainanottotarvetta ja väärentää käsitystämme (valtion)talouden kehityksestä."

Liittyy siihen, että ns. mätkyt maksetaan muutamaa kuukautta aikaisemmin. Nehän ovat tyystin eri vuoden veroja kuin ne, joita palkasta/eläkkeestä yms kuluvana vuonna maksetaan.

Noinhan se on aina ollut, ennen joulukuussa (ja mahd. seuraavan vuoden helmikuussa) nyt sitten tänä vuonna kai elokuussa ja myös marras/joulukuussa(?). Mutta edelleenkin ne ovat kuluvaa vuotta edeltävän vuoden veroja.

Ensin hämäännyin tuosta "11 kuukaudessa 12 kuukauden verot", että protestoit verokortin erikoista 11 kuukauden mittaa, kun aiemmin se on ollut 12kk jatkuen seuraavan vuoden parille ensimmäiselle kuukaudelle :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 31, 2019, 14:19:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 12:13:49
Tänään olen miettinyt verotusta, lähinnä sen aikaistamista. Jäännösverot tulevat maksuun entistä aiemmin.

Verottajan tempulla verovuoden mitaksi tulee kuukauden aikaistuksella 11kk. Luultavasti tämä aikaistaminen toistetaan uudelleen vielä monena tulevana vuonna, perusteluna käsittelyn nopeutuminen.

Todellisuudessa verovelvollinen maksaa 11 kuukaudessa 12 kuukauden verot. Hieno keksintö joka helpottaa lainanottotarvetta ja väärentää käsitystämme (valtion)talouden kehityksestä.
Minäkään en ymmärtänyt ROOSTERin ajatusta verotuksen aikaistamisesta ollenkaan. Verokortti määrää mitä ennakonpidätysprosenttia käytetään. On ollut että helmikuusta tammikuuhun on käytetty samaa ja nyt muuttuu että tammikuusta joulukuuhun, tänä vuonna siirtymäaikana helmikuusta joulukuuhun.

Kun on perusteet, ennakonpidätysprosenttiin voi anoa muutoksen. Niin tein ja se kävi puhelimessa ihailtavan kätevästi. En ole vielä saanut paperisena, mutta puhelun loppuessa se oli netistä pdf-tiedostona otettavissa ja laitoin työnantajalle sähköpostin liitteenä niin kuin meillä on tapa. Verottaja kysyi paljonko on arvioni mukaan vuoden bruttopalkka ja paljonko olen palkaa saanut tähän saakka. Sanoin vahingossa tähänastisen nettotulon ja verohenkilö korjasi brutoksi ja kertoi suoritetun ennakonpidätyksen heillä olevista tiedoista. Sain pidätysprosentin ilmoittamani ansion mukaan ja sen ylitykselle reilumman pidätysprosentin.

Tuohonpa en ole paneutunutkaan miten veroilmoituksen teko muuttuu. Sekö tulee aikaisemmin tehtäväksi ja myös valmistuu aikaisemmin. Sehän on hyvä. Toivottavasti tulee taas paperipostissa ehdotus ja tieto koska ilmoitus ehdotuksesta puuttuvista asioista on tehtävä. Eikös verottaja nykyisin peri ihan tuntuvaa korkoa myöhemmin perittävälle lisäverolle ja sehän on hyvä että saamani lainan aika lyhenee. Palautuksien aikaistumisesta puhumattakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 14:33:29
Veroilmoituksen jättöaika on suunnileen sama kuin ennenkin, mutta nyt on toukokuulla kolme jättöpäivää. Aiemmin korostin sitä, että jos paperilla jättää, niin on aikaistunut niin, että jättöpäivänä postiin jätetty on jo myöhässä ja siitä menee myöhästymismaksu automaattisesti. Aikaisemmin ei näin ollut. Erikseen tietty sitten tapaukset, joissa on perusteltua lykkäystä pyydetty.

Mutta tekeminen hankaloituu, jos ei tee netissä, sillä postin tuomaa esitäytettyä veroilmoitusta (ei siis ehdotusta) ei palauteta, vaan muutokset ja lisäykset tehdään erillisillä lomakkeilla. Suunnilleen 1 asia / uusi lomake - eli se niistä byrokratian vähentämistalkoista. Noita lomakkeita ei tule automaattisesti kotiin, vaan ne on joko tulostettava netistä tai haettava / pyydettävä postittamaan verotoimistosta.

Palautuksen aikaistumista monet tuttuni ovat pitäneet huonona, kun ovat yleensä pelanneet pidätysprosentin kanssa niin ,että saavat sopivasti jouluksi rahaa ikään kuin pakkosäästettynä. Mielenkiintoista on kuulla, mitä kauppiaat ovat tuosta mieltä, kun ihmiset ehtivät jo palautuksensa käyttää ennen joulumarkkinoita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 14:33:38
Jos vero peritään kuukautta aiemmin, saa verottaja myös rahansa kuukautta aiemmin ja verotettava menettää omansa myös kuukautta ennen. Mielestäni 12kk-1kk=11kk. Sama rahamäärä toki, mutta onhan ajalla merkitystä. Vai onko Suomessa aika menettänyt merkityksensä? Mielenkiintoista.

Tuo Jaskan pölinä ennakonpidätyksen muutosanomuksista on tässä asiassa täysin irrelevantti.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 14:45:12
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 14:33:38
Jos vero peritään kuukautta aiemmin, saa verottaja myös rahansa kuukautta aiemmin ja verotettava menettää omansa myös kuukautta ennen. Mielestäni 12kk-1kk=11kk. Sama rahamäärä toki, mutta onhan ajalla merkitystä. Vai onko Suomessa aika menettänyt merkityksensä? Mielenkiintoista.

Mutta kun sinun olisi pitänyt jo vuosi sitten maksaa se samainen vero ennakkoperinnän puolella. Säännönmukasen verotuksen jäännösvero on myöhässä perittävää veroa ja sen perimisaikataulu on ollut kytkyssä siihen, että verotus päättyy lokakuun viimeinen päivä.  Maksut ja palautukset on pistetty liikkeelle vasta kun  "kaikki on valmiina".

Nyt tilanne on muuttunut ja verotus päättyy porrastetusti ja maksut ja palautukset pistetään porrastetusti liikkeelle.

Tuo lienee vain välivaihe matkalla verotiliin myös luonnollisten henkilöiden osalta, eli ei tule maksuja eikä palautuksia, vaan liikaa maksettu tai liian vähän maksettu otetaan automaattisesti huomioon määrättäessä ennakonpidätystä tai ennakkoveroa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 31, 2019, 14:59:09
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 14:33:38
Jos vero peritään kuukautta aiemmin, saa verottaja myös rahansa kuukautta aiemmin ja verotettava menettää omansa myös kuukautta ennen. Mielestäni 12kk-1kk=11kk.
Edelleenkään en ymmärrä. Minä puhuin ansiotulon verottamisesta. Puhutko sinä muusta?

Ansiotulossa tarkoitus on ennakonpidätyksessä pidättää lähellä lopullista oleva vero ja jäännösverona tai palautuksena poikkeama.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 15:03:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 14:45:12
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 14:33:38
Jos vero peritään kuukautta aiemmin, saa verottaja myös rahansa kuukautta aiemmin ja verotettava menettää omansa myös kuukautta ennen. Mielestäni 12kk-1kk=11kk. Sama rahamäärä toki, mutta onhan ajalla merkitystä. Vai onko Suomessa aika menettänyt merkityksensä? Mielenkiintoista.

Mutta kun sinun olisi pitänyt jo vuosi sitten maksaa se samainen vero ennakkoperinnän puolella.

Minä tarkastelin asiaa siltä kannalta miten tämä vaikuttaa valtion kassavirtaan. Maksut peritään kuukautta aiemmin kuin ennen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 15:06:43
Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 31, 2019, 14:59:09
Ansiotulossa tarkoitus on ennakonpidätyksessä pidättää lähellä lopullista oleva vero ja jäännösverona tai palautuksena poikkeama.

Onko oletuksesi, ettei tämä ole ns. yleisessä tiedossa? Mikä pointti on tämän julkituomisessa maksuaikataulujen muutokseen liittyvässä keskustelunpätkässä.

Tiesitkö, ettei Suomessa ole enää koiraveroa? Ei liity mihinkään, mutta kerroin vaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 15:14:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 15:03:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 14:45:12
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 14:33:38
Jos vero peritään kuukautta aiemmin, saa verottaja myös rahansa kuukautta aiemmin ja verotettava menettää omansa myös kuukautta ennen. Mielestäni 12kk-1kk=11kk. Sama rahamäärä toki, mutta onhan ajalla merkitystä. Vai onko Suomessa aika menettänyt merkityksensä? Mielenkiintoista.

Mutta kun sinun olisi pitänyt jo vuosi sitten maksaa se samainen vero ennakkoperinnän puolella.

Minä tarkastelin asiaa siltä kannalta miten tämä vaikuttaa valtion kassavirtaan. Maksut peritään kuukautta aiemmin kuin ennen.

Okei, minä sitten ymmärsin väärin, kun kuvittelin, että pidit tuota verotuksen aikataulumuutosta yksilön kannalta jotenkin "vääränä" :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 15:16:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 15:14:02

Onhan se väärin.  ;D Yksipuolisella ilmoituksella aikaistettiin maksamisen eräpäivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 15:20:12
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 15:16:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 15:14:02
Okei, minä sitten ymmärsin väärin, kun kuvittelin, että pidit tuota verotuksen aikataulumuutosta yksilön kannalta jotenkin "vääränä" :)

Onhan se väärin.  ;D Yksipuolisella ilmoituksella aikaistettiin maksamisen eräpäivää.

No mutta tässä tapauksessa olet äänestämällä antanut valttuutuksen henkilöille, jotka tuon muutoksen ovat hyväksyneet, kun se lakitekstin muotoon lopulta on sorvattu. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - maaliskuu 31, 2019, 15:21:39
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 14:33:29
Veroilmoituksen jättöaika on suunnileen sama kuin ennenkin, mutta nyt on toukokuulla kolme jättöpäivää. Aiemmin korostin sitä, että jos paperilla jättää, niin on aikaistunut niin, että jättöpäivänä postiin jätetty on jo myöhässä ja siitä menee myöhästymismaksu automaattisesti. Aikaisemmin ei näin ollut. Erikseen tietty sitten tapaukset, joissa on perusteltua lykkäystä pyydetty.

Mutta tekeminen hankaloituu, jos ei tee netissä, sillä postin tuomaa esitäytettyä veroilmoitusta (ei siis ehdotusta) ei palauteta, vaan muutokset ja lisäykset tehdään erillisillä lomakkeilla. Suunnilleen 1 asia / uusi lomake - eli se niistä byrokratian vähentämistalkoista. Noita lomakkeita ei tule automaattisesti kotiin, vaan ne on joko tulostettava netistä tai haettava / pyydettävä postittamaan verotoimistosta.

Palautuksen aikaistumista monet tuttuni ovat pitäneet huonona, kun ovat yleensä pelanneet pidätysprosentin kanssa niin ,että saavat sopivasti jouluksi rahaa ikään kuin pakkosäästettynä. Mielenkiintoista on kuulla, mitä kauppiaat ovat tuosta mieltä, kun ihmiset ehtivät jo palautuksensa käyttää ennen joulumarkkinoita.

No sitten se kauppiaskin saa rahansa aikaisemmin, jos ihmiset tuhlaa veronpalautuksensa jo joulumyyntiä aiemmin. Vai ajattelitko, että ne tuhlataan jossain muualla kuin kaupoissa, jos aiemmin maksetaan? Missä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 15:30:30
Tämä operaatio saattaa nopeuttaa rahan kiertoa ja voi kiihdyttää taloutta. Tietysti vain jos palautukset olisivat jälkiveroja suuremmat.

Aivan varmasti se pienentää valtion velanottotarvetta lyhyellä tähtäimellä. Ne tilastot, ne tilastot.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 15:31:12
Lainaus käyttäjältä: safiiri - maaliskuu 31, 2019, 15:21:39
No sitten se kauppiaskin saa rahansa aikaisemmin, jos ihmiset tuhlaa veronpalautuksensa jo joulumyyntiä aiemmin. Vai ajattelitko, että ne tuhlataan jossain muualla kuin kaupoissa, jos aiemmin maksetaan? Missä?

Ehkä vain eri kauppiaat kuin joulupöhinässä. Rahat voi mennä ihan järkevään kulutukseen ja jokapäiväiseen elämään. Eihän ne palautukset niin mahdottoman isoja ole niillä, jotka yleensä laskevat esim joululahjat yms ostavansa veropalautuksilla.

Saattaa mennä hetki, ennen kuin kauppiaat osaavat sopeuttaa joulutilauksensa pienenevään joulukulutukseen. Kyllä joka joulukuun alussa on telkkarissa näkynyt iloisia kauppiaita, jotka odottavat veronpalautuksen saavia käyttämään rahaa.

Mutta yhtä lailla voi olla vaikeaa niillä rahansa jo syksyllä käyttäneillä, kun se "joulu pitäisi jotekin kuitenkin kustantaa". Kädestä suuhun eläviä on paljon tässä maassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 31, 2019, 15:33:18
Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 31, 2019, 14:59:09
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 14:33:38
Jos vero peritään kuukautta aiemmin, saa verottaja myös rahansa kuukautta aiemmin ja verotettava menettää omansa myös kuukautta ennen. Mielestäni 12kk-1kk=11kk.
Edelleenkään en ymmärrä. Minä puhuin ansiotulon verottamisesta. Puhutko sinä muusta?
Siis mistä puhut? Yrittäjätulosta? En tunne.

Siis uudella järjestelmällä on tarkoitus kerätä yhteiskunnalle tulot nopeammin muustakin kuin ansiotulosta? Sehän on mainiota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2019, 15:37:03
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 31, 2019, 15:30:30
Tämä operaatio saattaa nopeuttaa rahan kiertoa ja voi kiihdyttää taloutta. Tietysti vain jos palautukset olisivat jälkiveroja suuremmat.

Aivan varmasti se pienentää valtion velanottotarvetta lyhyellä tähtäimellä. Ne tilastot, ne tilastot.

Tuosta nyt puuttuu verovuoden 2017 tiedot, mutta ei se suuruusluokka paljoa poikkea.

(https://www.vero.fi/contentassets/1e454548989d4d05ab3fc814713396fa/henkil%C3%B6asiakkaiden-veronpalautukset-ja-j%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6sverot-2011-2016.jpg)

Veronpalautukset ja jäännösverot
Veronpalautuksia maksetaan noin 2,6 mrd euroa (+10,2 %) lähes 3,7 miljoonalle henkilölle. Jäännösverojen määrä sen sijaan laski noin 60 miljoonaa (-5,2 %) kokonaissumman ollessa 1,1 miljardia. Jäännösveroja maksavien asiakkaiden lukumäärä laski 8,8 prosenttia. Jäännösveroja määrättiin maksettavaksi noin 680 000 henkilöasiakkaalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 31, 2019, 18:05:49
On tavallaan haikeaa vaihtaa maisemaa, kun on kolme viikkoa pyörinyt hieman lämpimämmässä. Tänään ei tosin ole kuin 13 astetta, mutta eilen oli 18, mikä oli jo vähän liikaa talvitakin kanssa.

Polkupyörällä on tullut tehtyä monia reissuja eri puolille. Tänään lainapyörä palautettiin. Se ei ollut mikään luksuspyörä vaikka olikin hollantilainen. Mutta se ajoi asiansa.

Lähinnä tulee ikävä tänne jääviä, mutta onhan videopuhelut.

Lentämisen stressaavuudesta en edes kirjoita, mutta eräs toinen asia saa myös stressioireet pintaan. Minun pitäisi nimittäin esittää viikon päästä valokuvia arvovaltaiselle monikymmenpäiselle yleisölle. Se tuntuu ylivoimaiselta haasteelta minun kaltaiselleni ihmisaralle ja epävarmalle erakolle, joka jännittää kaikkia sosiaalisia tilanteita aina kaupassa käynnistä alkaen. Suostuin oikeastaan vain siksi, kun pyytäjä oli naishenkilö, jota kohtaan olen aikoinaan tuntenut suuria tunteita. Ja kaikki vain sen takia, että olen tullut panneeksi tavallista enemmän kuvia näytteille Facebookiin.

Mitä ihmeen kuvia esittäisin? Jotain vanhoja kai. Yleisö on kotiseutuporukkaa.

Erilaisia ahdistavia ajatuksia ja kuvitteellisia skenaarioita on käynyt mielessäni. En niitä oikeasti tietenkään tee vaan yritän vetää shown asiallisesti, mikäli selviän siitä hengissä. Mutta pelkkä näiden ajatusten pyöritteleminen mielessä ahdistaa. Yksi kuvittelemani skenaario on sellainen, että esittäisin vain yhden kuvan; sen jossa poistun viimeisen kerran rakkaasta kodistani karkotustilanteessa. Kuvan näytettyäni sanoisin, että jos saisin päättää mikä paikkakunta maailmassa valitaan ydinaseiskun kohteeksi, en epäröisi sekuntiakaan. Se, paikkakunta, johon liittyvät elämäni suurimmat menetykset ja kärsimykset. Se, missä tämän kuvan esitän.

Nyt alan katsella formulakisaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - maaliskuu 31, 2019, 18:33:45
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 30, 2019, 19:59:31
Lainaus käyttäjältä: wade - maaliskuu 30, 2019, 19:47:46
Ei mitään halpaa hommaa. Nykyisten kenkien hintojen aikana ei montaa kymppiä tarvitsisi lisätä suutarinhintaan, että saisi uudet popot.

Kalleus on suhteellista. Itse olen vaihdattanut pohjia Lundhagsin järeisiin vaelluskenkiin, jotka maksavat uutena noin 500e. Varmaan tulee vaihdettua vielä pariin kertaan, kun kengät ovat pomminkestävää tekoa.

Varsikengät ovat muutenkin otollisia pohjien vaihtamiselle: niiden istuvuus yleensä vain paranee ajan kuluessa. Tavalliset kävelykengät ovat toinen juttu, mutta ne yleensä hajoavat muualta kuin pohjasta, vaikka itse kävelen todella paljon.

Muoks. Funtsin tuota kenkien hajoamista, ja kyllä ne oikeastaan pohjasta yleensä hajoavat, vaan eivät kulutuspinnasta vaan sisäpohjasta. Kengän "selkäranka" murtuu.
Toki se on suhteellista. Hyviksi miellettävät nahkaiset kävelykengät kaupunkikäyttöön saa 100 - 200 eurolla, alennuksessa halvemmalla. Mittatilaustyönä teetetyt kengät voivat maksaa tuhansia euroja. 500 euron Lundhagseissasi suutarinkulu on suhteessa vähäisempi kuin 100 euron kengissä. Kävelen myös paljon ja omat kenkäni kuluvat nopeasti nimenomaan pohjista. Tämän vuoksi pohjien uusiminen tulee hyvinkin ajankohtaiseksi ennen kuin kengät ovat muutoin loppuun ajetut.

Sitä olen ihmetellyt, eikö suutareilla ole silmää estetiikalle. Laitatin kenkiini uudet pohjat. Suutari joutui ensin korjaamaan kenkien reunojen kulumia kiilapaloilla, jotta pohjat olisivat jälleen tasaiset. Tämän jälkeen hän liimasi itse pohjat kenkiin. Hyvää työtä, ovat kestäneet käytösdäni nyt 1,5 vuotta. Mutta kiila on eri värinen kuin kenkieni alkup. pohja; ja samoin varainainen uusi pohja on eri värinen kuin kengän alkup. pohja tai kiila. Nyt kenkäni sivussa näkyy paikoin kolmea eri väriä kerroksittain. Kontrasti ei ole räikeä, mutta näkyvä: luulisi että moni suutarin palveluita käyttävä olisi minua tarkempi tällaisista asioista.

Eräs toinen korjautti samoin kävelykenkiensä repsottavat kärjet. Suutari teki jälleen hyvää työtä, mutta samalla kapeakärkisten kenkien kärjistä tuli eri muotoiset. Ero on selkeä, vaikka kukaan tuskin osaa asiaa katsoa. Luulisi suutarin ajattelevan, etteivät kengät saa näyttää eriparilta korjauksen jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 31, 2019, 19:22:47
Minua pyydettiin jokin aika sitten jälleen kerran aikuisviihteen puolelle hommiin. Tällä kertaa pyytäjä ei ollut "muuan tunnettu" tapaus, vaan joku muu. Totesin että näyttelijäksi en lähde, mutta innostuinkin että hiihoo minähän voisin laatia käsikirjoituksia. Homma kuitenkin kusi heti alkuunsa siihen että ehdotin juonenpätkää missä nuori kusipäisehkö mies otetaan jotakuinkin väkisin vanhemman naisen toimesta. Elokuvaa (tai mitä lie videota) suunnitellut taho ei moisesta innostunut. Taisi kiinnostaa enemmän joku kliseinen setti jossa kaksi muijaa lääpiskelee toisiaan ja sitten palvelee jotain miestä.

On se nyt saatana. Kai keski-ikäisten naistenkin taholta jotain markkinarakoa löytyisi, enkä voi kuvitella olevani ainoa nainen joka nauttisi nähdessään kutkuttavia tilanteita joissa nainen vie ja mies vikisee. Olen niin kurkkuani myöten täynnä alistuvia subiämmiä mielestelemässä miehiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 31, 2019, 23:08:04
^Miksi sen kusipään pitää ylipäätään saada pillua? Mitä jos täti viettelisi mukavan naapurin pojan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 31, 2019, 23:16:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 31, 2019, 23:08:04
^Miksi sen kusipään pitää ylipäätään saada pillua? Mitä jos täti viettelisi mukavan naapurin pojan?

Eihän se mitään saamista ole kun poitsua käytetään väkisin hyväksi. Kuvaelmaan kuuluu että jätkä herää kiinniköytettynä, mutta muna pystyssä, koska hänelle on salaa ujutettu Viagraa juomassa. Ja täti kipuaa päälle. Tällainen ei sitten elokuvantekoa funtsaillutta tyyppiä kiinnostanut.

(Alkanut kai hentai sen verran oksettaa, eli se toistuva kuvio jossa tyttöjä pannaan väkisin, että tekee mieli jo päinvastaista skenaariota...?)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 01, 2019, 01:01:22
^Eikö se kiinnostaisi myös poikia tai miehiä tuo? Oli ollut taas joku uutinen miten opettaja oli käyttänyt poikaa hyväkseen. Kaveri siihen kommentoi minulle että sehän oli koulupoikain=hänenkin unelma eikä hyväksikäyttö. Eli jos poika olisi yläkoulun tai lukion tai amiksen köytetty uhri ja tädit opettajatätejä niin miksei katselijoita olisi molemmilta puolin tarpeeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 01, 2019, 09:27:49
Tässä on jo jokusen vuoden ajan, tai siltä minusta ainakin tuntuu, suorastaan väkisin tungettu kurkusta alas sellaista yhdistelmää että joku nuori tytsky on jollain tavalla jonkun juipin vallassa. Oli sitten jotain 50 sävyä paskaa, vampyyrihommeleita tai mitä hyvänsä, niin alkaa niin todella kyrsiä kertakaikkiaan. Vaihteeksi miesten vuoro olla naisten vallassa.

Ja koska MeToo ei ole millään tavalla saanut netistä vähenemään minkään sortin forced-kamaa jossa joku plikka vinkuu ja häntä pannaan väkisin (animaatiossa ns. oikeasti ja lihapornossa teennäisesti), niin se se vasta jurppiikin että heti jos ehdottaakin että vaihteeksi asetelma toisinpäin, niin heti tulee jotain hysteeristä vinkunaa rikoksista ja ties mistä laittomuudesta (tämä sillä taholla missä neuvottelimme käsikirjoituksesta). Taisi vaan olla että miehelle itselleen ei sattunut napsumaan tuollainen juonikuvio jossa mies saa olla se vikisijä.

Ei murhanirhatappoelokuviakaan ole sen takia kielletty ja lopetettu niiden tekoa että murha on rikos...  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 01, 2019, 09:35:37
Jos kyseessä on ammattilaiset, ymmärrän erittäin hyvin, että eivät nykyisessä tilanteessa ole oikein innostuneita mihinkään raiskausfantasioihin. Ansaintalogiikka kun on siinä nyt vähän hataralla pohjalla.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 01, 2019, 10:08:50
Unelmoivatko naiset kovinkin yleisesti miesten raiskaamisesta? Minulla on se mielikuva, että eivät, ainakaan samassa määrin kuin (jotkut) miehet unelmoivat naisten raiskaamisesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 01, 2019, 10:15:16
En tiedä, mutta varmasti löytyy miehiä jotka unelmoivat alistettuna olemisesta. 90-luvulla laitoin ihan läpällä ilmoituksen nettiin että etsin miestä jota voi nöyryyttää, ja muistaakseni sain yli sata vastausta.

Se pornoleffaa pusaava taisi kyllä olla ihan amatööri vaan. Oikea ohjaaja innostuisi uudesta markkinaideasta. Ja tälle ei meinannut millään mennä perille että en minä ole tulossa itse näyttelijäksi, kun kokoajan ehdotteli kaikenlaista mikä olisi johtanut ennenpitkää siihen että olisin ollut kameran edessä itse. Pyh, ei minua kiinnosta kuin käsikirjoituksen laatiminen. Mutta ei väkisin kun ei kerta kelpaa ideat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - huhtikuu 01, 2019, 10:19:22
Aikoinaan Märta Tikkanen kirjoitti kirjan Miestä ei voi raiskata. Samannimisiä elokuvia on tuotettu mm. Donner.

Sen jälkeen, maahanmuuton seurauksena, miesvaihtoehtojen valikoima on kasvanut ja asia voi olla toisinkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 01, 2019, 10:35:13
Nykyään ei enää tarvitse olla penis käytössä että raiskaus tapahtuu. Voihan kehonaukkoihin survoa kaikenlaista kamaa.

Mutta minulla oli kyllä vähän kesympi stoori mielessä. Kirjoittelen johonkin sopivaan ketjuun jossain vaiheessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 01, 2019, 10:52:53
Te kun ilmeisesti tiedätte aiheesta paremmin kuin minä, niin ihan uteliaisuudesta kysyisin noista sm-leikeistä kiinnostuneista ja alistamisen kohteena olosta unelmoivista miehistä, että unelmoivatko he tosiaan myös siitä, että heidän kehonaukkoihinsa tunkeudutaan ihan oikeasti? Luulin, että se olisi semmoista mukamas piiskatuksi tulemista leikkipiiskalla vain. Haluavatko he tuntea myös oikeaa kipua?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 01, 2019, 11:04:20
En minä itse mistään mitään tiedä, mutta olen sitä mieltä että SM on silkkaa pelleilyä jos siinä vaan vähän ropsitaan leikkisästi piiskalla tomuja selkänahasta veks.

Nakusaitilla oli jonkun homomiehen kirjoitelma jossa hän unelmoi siutä että häntä pantaisiin joka reikään ja läträttäisiin mällit päälle yms. Aika erikoista jos ei hetskupuolella löydy yhtä ainoaa miestä joka tykkäisi olla naisen alistettavana.

Ja minun mielestäni totaalinen alistaminen on sitä että subi ei ala sanelemaan dominoivalle osapuolelle mitä hänelle tehdään. Mutta tämä nyt on vain minun mielipiteeni. Valtaosa SM:stä menee kai nimenomaan subin ehdoilla. Pakkohan se on mennä, tai subi saisi tarpeekseen ja häipyisi. Harva nyt sentään ihan persepyyhkeeksi toiselle ihmiselle suostuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 01, 2019, 11:33:56
No ei kai noissa leikeissä mitään maailmaa mullistavia uudistuksia ole, kautta aikojenhan on ollut myytti ainakin, ellei sitten tottakin, että vaikutusvaltaiset miehet haluavat käydä itseään nöyryyttämässä jonkun dominan luona. Ja onhan sitä jotain kotikurisuhteita käsittääkseni miehilläkin.

Se, miksi joku haluaa sitten tehdä seksistä nöyryytyksen välineen (kumpaankaan suuntaan), on itselleni niin käsittämätöntä, että en osaa sitä mitenkään selittää.

Eli ei tässä nyt minun mielestäni mitään uutta markkinaideaakaan ole, ainahan tiettyä tyyppiä on kiihottanut ajatus viattoman viettelystä, pakottamisesta, tms.

Oli muuten huvittavaa, miten tämä meinasi kusaista Ameriikan pornoteollisuuden kokonaan. Mikähän Tracy tai vastaava se donna oli, joka teki useita pornoleffoja, monessa teemana juuri viattoman tyttösen viettely. Ikävä kyllä, Tracy ei ollut täysi-ikäinen, vaan valehdellut ikänsä.

T: XAnte

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 01, 2019, 14:01:34
Joskus nuoruudessa tuli oltua mukana amatöörivideossa jossa grillailun lomassa pehmopornoiltiin pienessä tuiskeessa.
Onneksi en seuraavana päivänä syönyt krapulassa jäljelle jääneitä makkaroita.
Muistin virkistykseksi katselin nimittäin youtubeen laitetun videomme jossa makkaroillekin keksittiin uusia käyttötapoja.
Se selitti myös kirvelevän sinapin oudoissa paikoissa.
Video löytyy näköjään vieläkin netistä:
Parilla Pili (https://m.youtube.com/watch?v=sTnwOVDvETU)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 01, 2019, 14:43:12
Netistä löytyy kaikenlaista. Jos ei löydy, niin on huono hakemaan. Sillä en haluaisi uskoa yhdestäkään kantislaisesta, että keksii pervompaa mitä netistä löytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 01, 2019, 14:57:12
Keksiähän voi vaikka mitä, mutta toteuttaminen käytännössä on eri asia. Minä en varmaan lähtisi tekemään yhtään niistä jutuista mitä on tässä vuoden mittaan päähän pälkähdellyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2019, 14:57:43
Joo ei onnistunut. On useampia saumoja saman sauman takana piilossa, että ei lähtenyyt suutari korjaamaan vetoketjua. Ehdotin purkkaratkaisua, mutta torppasi senkin idean ihan perustellusta syystä (ei tulisi kestämään).

No nyt on sitten aika metskata jostain uusi/vanha hieno reppu. Alustavati jo katsellut, mutta sellaisia tyylikkäitä ei kovin helposti löydy. Tuollaiset design (https://www.google.com/search?q=mens+boris+bidjan+saberi+backpacks/&tbm=isch&source=univ&sa=X&ved=2ahUKEwiv26GM6q7hAhW6wcQBHRxLDVMQsAR6BAgJEAE&biw=1374&bih=952)-tuotteet kelpaisi vaikka ne on sitten helposti satasia sillä huomautuksella, ettei noitakaan linkin takana olevia veskoja saa enää mistään. Joitain kappaleita olen löytänyt, mutta suurin osa tuon perheen repuista on jo myyty kaikkialla loppuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 01, 2019, 15:01:02
Eikö siihen vetoketjuun voisi kokeilla sellaista, että jättää sen vanhan vetoketjun paikalleen, ja siihen vaan kiinnittää sen uuden vetoketjun (mielellään samanvärisen)? Niin kuin tässä alempi kuva:
http://kirpparikeijunkotona.blogspot.com/2016/03/nerokas-korjausniksi-vetoketjulle.html (http://kirpparikeijunkotona.blogspot.com/2016/03/nerokas-korjausniksi-vetoketjulle.html)

Jos suutari ei suostu (kumma jos ei suostuisi, sillä tuohan on helpompi kuin tavan vetoketjunvaihto, ja sen pitäisi siis olla hinnaltaankin huokeampi, esim. vain kolmanneksen tav. vaihdon hinnasta), niin ei ole mikään mahdoton tehtävä tehdä ompelukoneellakaan itse, tai jos ei omista konetta, niin sitten käsin. Jos käsin tekee, niin voi tehdä tikkiä, joka muistuttaa ompelukoneen tikkiä, siitä on kuva tässä ja se on nimeltään tikkipisto:
https://punomo.fi/tekniikat/kirjonta/pistokirjonta/kirjonta-erilaisia-pistoja/ (https://punomo.fi/tekniikat/kirjonta/pistokirjonta/kirjonta-erilaisia-pistoja/)

Ompelukoneita muuten saa nykyään lainaksiksin joistakin kirjastoista, tai voi mennä ompelemaan paikanpäälle. Oodissa kuulemma on saumureitakin. Ja Eurokankaassa myydään vetoketjuja ja lankaa, kauppa oli ainakin aiemmin siinä lähellä Oodia.

Korjattu nk. lyhenne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2019, 15:14:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 01, 2019, 15:01:02
Eikö siihen vetoketjuun voisi kokeilla tällaista, että jättää sen vanhan vetoketjun paikalleen, ja siihen vaan kiinnittää sen uuden vetoketjun (mielellään samanvärisen)? Nk. tässä alempi kuva:
http://kirpparikeijunkotona.blogspot.com/2016/03/nerokas-korjausniksi-vetoketjulle.html (http://kirpparikeijunkotona.blogspot.com/2016/03/nerokas-korjausniksi-vetoketjulle.html)

Jos suutari ei suostu (kumma jos ei suostuisi), niin ei ole mikään mahdoton tehtävä tehdä ompelukoneellakaan itse, tai jos ei omista konetta, niin sitten käsin. Jos käsin tekee, niin voi tehdä tikkiä, joka muistuttaa ompelukoneen tikkiä, siitä on kuva tässä ja se on nimeltään tikkipisto:
https://punomo.fi/tekniikat/kirjonta/pistokirjonta/kirjonta-erilaisia-pistoja/ (https://punomo.fi/tekniikat/kirjonta/pistokirjonta/kirjonta-erilaisia-pistoja/)

Kiitos vain. Tuota mäkin sille suutarille ehdotin. Ei lähtenyt tekemään kun oli sitä mieltä, ettei tule kestämään. Laitoin sen vuoksi veskan jo roskikseen (ongelmajätteisiin), eli vaikka nyt sitten löytyisikin ratkaisu, se on tässä vaiheessa jo myöhäistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2019, 15:23:52
https://pbs.twimg.com/media/DQM3cMEUEAEV3l6.jpg

Tollanen se oli. Jos joku tietää, että jostain löytyy/voisi löytyä saman tyylisiä, vihjeitä otetaan vastaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 01, 2019, 15:27:00
Käviskö Marimekon reppu (https://www.marimekko.com/fi_fi/laukut/reput?gclid=Cj0KCQjw7YblBRDFARIsAKkK-dJOJpqvevI5gGmdrZC7cWcDaNsCOrioyGoHyFcFWyZQGvOn_k76dBQaAk-iEALw_wcB)? Siellä oli yksi samantapaisen harmaa ainakin, ja monta mustaa minimalistista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2019, 15:34:08
Joo kiitos, toi tuoteperhe, jonka nimi on tai sisältää sanan "kortteli" näyttää ihan pätevältä. Laitetaan potentiaalisten vaihtoehtojen joukkoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 01, 2019, 15:52:22
Itse haeskelin hartaasti myös reppua tai laukkua vanhan läppärilaukun rispaannuttua toivottomaksi. Kyse kai siitä, tarvitsetko ns. päivittäisreppua, eli ihan vaan kaman kantamista duuniin ja takaisin, vai pitäisikö reppuun mahtua muutakin. Itselläni vähän jälkimmäistä, mikä teki hommasta haastavaa.

Tälläisiin silloin itse törmäsin:

https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/30292-code-10-vedenkestava-reppu.html
(https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/30292-code-10-vedenkestava-reppu.html)
https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27371-mark-ryden-reppu-kannettavalle.html
(https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27371-mark-ryden-reppu-kannettavalle.html)
Harmin paikka, että korjaus ei onnistunut. Noh, uutta sitten...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2019, 16:03:35
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 01, 2019, 15:52:22
Itse haeskelin hartaasti myös reppua tai laukkua vanhan läppärilaukun rispaannuttua toivottomaksi. Kyse kai siitä, tarvitsetko ns. päivittäisreppua, eli ihan vaan kaman kantamista duuniin ja takaisin, vai pitäisikö reppuun mahtua muutakin. Itselläni vähän jälkimmäistä, mikä teki hommasta haastavaa.

Tälläisiin silloin itse törmäsin:

https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/30292-code-10-vedenkestava-reppu.html
(https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/30292-code-10-vedenkestava-reppu.html)
https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27371-mark-ryden-reppu-kannettavalle.html
(https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27371-mark-ryden-reppu-kannettavalle.html)
Harmin paikka, että korjaus ei onnistunut. Noh, uutta sitten...

T: Xante

Juu kiitos. Ei haittaa vaikka repuun mahtuisi muutakin kuin vetoketjujen saumat. Noista tuo ensimmäinen näyttää ihan pätevältä. Käyttötarkoitus olisi päivittäiseen käyttöön duunipaikan ja kodin ja ruokakaupan ja kodin välille, eli ei ihan pieni, jotta tuo ajaisi osaltaan ostoskassin virkaa, mutta ei mikään rinkkakaan kun töihin ja takaisin pitäisi nuo pienet eväslaatikot kantaa.

Paitsi, että tuolta sun saitilta löytyy tuo mun veska!!1! https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27287-mark-ryden-varkauksilta-suojattu-reppu-usb-portilla.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 01, 2019, 16:06:55
^^ Vau, vedenpitävyys repussa olisi hyvä ominaisuus, en tiedä, onko omassani.

Itselläni on tällainen Haglöfsin Backup 17 (28 litran??) reppu, ja olen tykännyt ihan ulkonäöstäkin:
https://www.outnorth.fi/haglofs/backup-17#TrueBlack (https://www.outnorth.fi/haglofs/backup-17#TrueBlack)

Useimmissa(?) Haglöfsin repuissa on vyökiinnitys ja rintakiinnitys, ainakin omissani, joten niissä voi kantaa painaviakin tavaroita ilman, että saa hartiat kipeiksi, paino jakautuu tasaisemmin mm. lantiolle. Mulla on myös isompi malli (https://www.outnorth.fi/haglofs/tight-large#RichRed) tuosta, eli Tight Large, vaikka eri värinen kuin linkissä. Tuotetietojen mukaan vain 25 litrainen, mutta luulen, että se ei pidä paikkansa. Kesäkuumalla reppu voi olla hiostava, ja silloin väljä rintaremmikiinnitys mahdollistaa sen, ettei reppu ole aivan selässä kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 01, 2019, 16:10:22
Eniten käyttämässäni Clas Ohlsonin pikkurepussa on yhden osion vetskari loppupäästä hajalla. Jos vetoketjun vetäisee epähuomiossa kokonaan kiinni, auki sitä ei sitten meinaa enää saadakaan. Taannoin meinasi iskeä paniikki kaupan kassalla kun piti kaivaa lompakko repusta ja vetoketju on aivan takussa. Aukesihan se sitten sentään...

Samankokoisen repun löytää kyllä Ohlsonilta, mutta siinä ei mene päällä olevat zydeemit sillä tavalla että kesällä saa näppärästi retkialustarullan kytkettyä. Vaikka onhan minulla tietty muitakin reppuja joiden kanssa nimenomaa  retkeillä.

Ärsyttää silti että jotain suosikkimallia mennään muuttamaan kun olisi tarvis ostaa uusi mutta vanhan kanssa identtinen esine.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 01, 2019, 16:21:02
Yhden Haglöfsin repun olen kerennyt kuluttaa puhki niin että pohjassa on reikä. Olen kyllä kaavaillut korjaavani sen jollain paikkakankaalla sisä- ja ulkopuolelta. Se nimittäin on peras reppu, mitä minulla koskaan on ollut. Kooltaan noiden kahden edellä mainittujen väliltä. Pienin Tight on kyllä kiva, kun siinä on se läppärilokero erikseen, eli sieltä löytää paremmin kamat. Reppuja minulla on kyllä muitakin, semmoisia, mitä harvemmin tulee enää käytettyä. Eräs erittän kulahtanut mutta ehjä Fjällrevenin pikkureppu ja 1-2 muutakin. Nuo Fjällrävenit taitavat olla nyt muotia, joten sen voisi ehkä myydä FB-kirpputorilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 01, 2019, 16:33:45
Mulla on työreppuna Eastpakin tuote. On tosi jämerää tekoa.
Löytyy myös saman konsernin Jansport -reppu, joka kestänyt jo 20 vuotta tosi kovaa kohtelua.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 01, 2019, 16:35:02
Taas maisemissa. Viime yö meni valvoessa ja painajaisia nähdessä niin kuin aina ennen lentoja. Nappasin kolme rauhoittavaa, jotka sain pummattua. Parhaillaan Espoossa.

Asiasta toiseen eli vetoketjuihin, joista edellä kirjoitetaan.

Olen huomannut, että sopivien vetoketjujen löytäminen ole helppoa. Halusin korjata yhden talvikengän, joka oli muuten OK, mutta vetoketju oli rikki. Jonkinlainen surkea korvike löytyi. Sain sen paikalleen kontaktiliimalla ja ompelemalla neulalla ja langalla. Toimii, mutta on kirkas, kun taas alkuperäinen vetoketju (jollainen on vielä toisessa kengässä) on musta. Nämä kengät jäivät "hommakengiksi" eli B-käyttöön. Taisivat olla Sievit eli alunperin ei aivan halvinta merkkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2019, 16:53:30
Eli ostin nyt tosiaan tuolta e-ville -sivulta samanlaisen repun (https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27287-mark-ryden-varkauksilta-suojattu-reppu-usb-portilla.html) kuin mikä mulla oli (tuosta harmaa versio) kun noita näköjään sittenkin löytyy. JEE, kiitti Xantippa e-ville sivustosta :)

Tuon edellisen ostin joskus lokakuun alkupuolella vuonna 2017 ja vetoketju hajosi tosiaan viime viikolla. Tuo veska kestää karkeasti arvioiden siis noin puolitoista vuotta päivittäisessä käyttössä. Eli arviolta noin 11 senttiä päivältä. Mutta nyt kun ollaan päästy reppujen makuun, niin pitäisi varmaan tilata toinenkin veska.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - huhtikuu 01, 2019, 19:13:23
Viime vuonna hommasin Savotan modulaarisen Jääkäri-repun kokoa M. Erinomainen välikoon reppu, mutta voi olla pelkkään kaupunkikäyttöön turhan jykevä ja sotilaallisen näköinen. Modulaarisuuskin on hyödyllinen lähinnä retkeilykäytössä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 01, 2019, 19:29:01
Nuo Savotat ovat lähes pomminkestäviä. No käytännössä samaa kamaa käyttääkin mm. Puolustusvoimat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 02, 2019, 10:47:17
Parhaillaan Onnibussissa matkalla pohjoiseen. Tyhjähkö auto. Käytössäni tällä hetkellä koko pöytäpaikka. Voi ojennella jalkojaan. Silti istuma-asento epämukava, koska minun "profiililleni" liian pysty selkänoja. Koska takana ihmisiä, en käännä sitä. Juna olisi ollut 25,30 euroa kalliimpi, joten valitsin auton. Maksoin 2€ extraa paikasta. Oikean puolen pöytäpaikan selkä menosuunnassa istuimen selkänojaa voisi kääntää, koska sen takana ei ihmisiä.

Kirjoitan kännykällä. Tietokone tärisee pöydällä (joka on lisäksi liian korkea), joten pelkään, että se särkyy. Pöydän takia läppäriä ei voi pitää sylissä.

Kuuntelin radioita, mm. Puhetta ja Chicago Public Radiota. Jälkimmäisessä mielenkiintoinen raportti Irakista. Vapautetun Mosulin tilanne ankea. ISIS piileskelee ja kerää voimia. Yli 50% nuorista ilman työtä. Korruptiota, pommeja, väkivaltaa.

Tuo ohjelma kannattaisi niiden kuunnella, joiden mielestä irakilaisilla (koska maa on vaarallinen) pitäisi olla subjektiivinen oikeus asua Suomessa ja nauttia Suomen palveluista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 02, 2019, 11:06:46
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 01, 2019, 16:53:30
Eli ostin nyt tosiaan tuolta e-ville -sivulta samanlaisen repun (https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27287-mark-ryden-varkauksilta-suojattu-reppu-usb-portilla.html) kuin mikä mulla oli (tuosta harmaa versio) kun noita näköjään sittenkin löytyy. JEE, kiitti Xantippa e-ville sivustosta :)

Tuon edellisen ostin joskus lokakuun alkupuolella vuonna 2017 ja vetoketju hajosi tosiaan viime viikolla. Tuo veska kestää karkeasti arvioiden siis noin puolitoista vuotta päivittäisessä käyttössä. Eli arviolta noin 11 senttiä päivältä. Mutta nyt kun ollaan päästy reppujen makuun, niin pitäisi varmaan tilata toinenkin veska.

Ai kun mainiota, tuumasin, että olisikohan se toi, mutta yhden kuvan perusteella paha sanoa! Kävipäs tuuri, nämä aina ilahduttaa :D ;)

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 02, 2019, 18:24:22
Kävin silmälääkärin määräyksestä näkökenttätutkimuksessa joka suoritettiin eri paikassa missä kyseessä olevalla rääkälillä on vastaanotto. Lähtiessäni sain printtitulosteen mutta en sähköistä versiota. Ei kuulemma ole mahdollista, koska heidän järjestelmäänsä pääsee näkemään vain heidän käyttämänsä lääkärit, eikä digiversiota voi lähettää asiakkaalle, vaikka tämä onkin lystin maksaja.

Voi Hyvät Veljet sentään! Kyllä minä nyt niin pahoitin mieleni. Oma minäkuvani, kaikenlaisten roolileikkien maksajana, vahvistui jälleen kerran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - huhtikuu 03, 2019, 03:06:53

Sait sentään tulosteen. Minä sain katsoa paikan päällä ruudulta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 03, 2019, 09:58:33
Huh, hyvinpä alkoi tämäkin päivä  :-\
Kello oli soimassa normaaliin aikaan, mutta "käänsin kylkeä vain hetkeksi". Heräsin puoli yhdeksän jälkeen nähtyäni aktiiviunia, joten päänsärky tiedossa. Tosin yritän tappaa sen jo kehtoonsa kofeiinin yliannoksella.

Käynnistin läppärin ja tämä paskiainen ilmoitti, ettei pysty käynnistämään ja yrittää korjata STARTUPinsa. Kone hääräsi sen kanssa puolisen tuntia ja ilmoitti sammuttavansa itsensä, koska ei pystynyt korjautumaan. Sen jälkeen käynnistin koneen virtanappulasta ja se käynnistyi taas normaalisti. Kone on tehnyt tuon joskus ennenkin, joten en sitä niinkään pelästynyt. Lähinnä se pitkä viivytys vain otti päähän, kun sitä hääräämistä en kuitenkaan uskalla keskeyttää, vaikka tiedän sen turhaksi.

Huokaus, varmaan pitäisi käydä vihdoin ostamassa uusi kone jostain, mutta kun en jaksaisi etsiä ja sitten taas kestää iäisyyden, että uuteen tottuu ja saa kaiken tehtyä käteen sopivaksi. Tätä samaa huokailua olen pitänyt jo muutaman vuoden tai suunnilleen niiltä ajoista kun WIN7 lopetti päivittämästä itseään. Joka tapauksessa, vaikka tämä toimii, niin siltä tästä puuttuu kaikenlaista ja ennen kaikkea tämä on mopo, jolla esim. noita Areenan ohjelmia ei oikein jaksa katsella, kun tabletti ne näyttää sujuvamin  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 03, 2019, 11:29:14
No niin, pistin tuota edellä olevaa vuodatusta myös Faceen, ja eipä aikaakaan, kun vävy pulpahti chättiboksiin "Haluut uuden koneen vai?". Siinä sitten rupateltiin hetken ja hän kyseli yhtä ja toista ja pisti linkin, että kelpaisko tuollainen? Hetken päästä tuli vielä toinen linkki, että "Jos et mitää huikeen raskasta hommaa tee sillä nii ei ehk kannata ottaa tuota kalliimpaa".

Nyt minulla on sitten noutoa odottamassa uusi uljas kone ja nyt on vain ratkaistava pulma, että lähdenkö itse lenkille (noin 7 km suuntaansa) vai pyydänkö jotain mussukoistani hakemaan sen minulle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 03, 2019, 12:24:32
Naapuriini muuttaneesta "arabista" ei ole kuulunut järin muuta kuin joku satunnainen kolahdus asunnosta sen merkiksi että elossa ollaan. Yhtenä päivänä talkkari toi hänelle uuden hellan, ja silloin kuulin että naapuri jutteli naisen äänellä. Niin tarkkaan en kuullut että puhuiko hyvää vai huonoa suomea, mutta nainen hän nyt kumminkin on. Koska ei-suomalaisille arabialaisen (en nyt parempaakaan nimikettä keksi) nimen omistaville on ilmeisesti tyypillistä että hetkeäkään ei vietetä yksin, vaan kaikki aika kuluu läheisten ja kavereiden kanssa, niin aika jännä juttu tämä erakolta vaikuttava ihminen. Lieneekö joutunut katkaisemaan yhteydet sukuunsa? Vai onko sittenkin suomalainen joka hetken viivähti avioliitossa jonkun ulkkiksen kanssa ja sitten erosi? Miksi pitää miehen nimi jos on eronnut, se ei minulle ole koskaan valjennut, jos lapsiakaan ei ole.

Mutta en minä häntä nyt silleen kyttäile, kunhan vain aikani kuluksi ihmettelen.  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 03, 2019, 12:50:12
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 03, 2019, 12:24:32
Yhtenä päivänä talkkari toi hänelle uuden hellan, ja silloin kuulin että naapuri jutteli naisen äänellä. Niin tarkkaan en kuullut että puhuiko hyvää vai huonoa suomea, mutta nainen hän nyt kumminkin on.

Voi olla naisen ruumiiseen joutunut mieskin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 03, 2019, 18:38:35
Tapasin tänään naishenkilön, johon olen aikoinaan ollut ihastunut rakastunut enemmän kuin kehenkään muuhun koskaan. Virallisten asioiden jälkeen hän kutsui minut kotiinsa kahville. Juttelimme niitä ja näitä. Hän kysyi, milloin "kirja" valmistuu. Kirja... mikä kirja... aah, ei se mikään kirja ole vaan tarina, jota olen kehitellyt mm. vanhojen päiväkirjamerkintöjeni pohjalta. Nyt on ollut hiljaista, mutta täytyypä taas jatkaa sen tekemistä. Olen joskus kertonut, että tällainen tarina on vireillä. Muistipas hän.

Tuossa "kirjassa" tai blogissa, tai mikä siitä tuleekin, jos yleensä tulee mitään, aion mutkan kautta paljastaa, mitkä olivat tunteeni tuota henkilöä kohtaan aikoinaan. Otan suuren riskin, mutta ei siinä toivottavasti tuhoudu kuin korkeintaan yksi ihmissuhde. En ole siis ainakaan vielä aikonut luopua hankkeesta.

Pari kolme vuotta sitten kirjoittamani blogi "Aalloilta / ylä- ja alamäessä" (jonka osoitteen olen muutaman kerran antanut) oli samanlainen paljastusblogi. Siinä kerroin seurustelustani ja siitä, miltä jätetyksi joutuminen tuntui. Käytin tietenkin kuvitteellisia paikkojen ja ihmisten nimiä sijoittaen kertomuksen jonnekin Pohjois-Amerikkaan. Niin aion tehdä nytkin. Keksin jo hyviä nimiä ex-ihanteelleni, mutta olen valitettavasti unohtanut ne. Nimen keksiminen kirjan/kirjoituksen päähenkilölle on tärkeä päätös. Nimen pitää luoda mielikuva ihanasta ja kauniista ja viattomasta ja kaikin puolin jumallisen rakastettavasta nuoresta naisesta.

Tuolla henkilöllä oli saman tyyppisiä ahdistavia konkurssikokemuksia kuin minullakin, ja niistä mm. keskustelimme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 03, 2019, 18:40:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 03, 2019, 18:38:35
Tuolla henkilöllä oli saman tyyppisiä ahdistavia konkurssikokemuksia kuin minullakin, ja niistä mm. keskustelimme.

Taisi jäädä tapaamiset siihen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 03, 2019, 19:10:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 03, 2019, 18:40:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 03, 2019, 18:38:35
Tuolla henkilöllä oli saman tyyppisiä ahdistavia konkurssikokemuksia kuin minullakin, ja niistä mm. keskustelimme.

Taisi jäädä tapaamiset siihen.

Se jää nähtäväksi. Virallisissa "bisneksissä" on tarkoitus joka tapauksessa tavata jo aika piankin.

Unohdin mainita, että tuo henkilö oli innoissaan vaaleista ja politiikasta ja aikoi ehdottomasti äänestää. Hän ei suoraan sanonut ketä, mutta vihjasi, ettei yritä salata poliittista näkemystään, joka lienee yleisesti tiedossa, ja joka käy ilmi mm. siitä, ketä hän on Facebookissa "peukuttanut". Taitaapa siis Halla-ahon puolue saada äänen. Olen pidemmän aikaa jo aavistellut, että tuo henkilö on sinne päin kallellaan. Hän sanoi, että Suomi tarvitsee suuren suunnanmuutoksen.

En tiedä syitä tuon henkilön poliittiseen kantaan, mutta veikkaan sen olevan islam-vastaisuus, mikä puolestaan on seurausta hänen uskonnollisuudestaan. Hän vaikuttaa erilaisissa "lahkoissa" mutta on mukana myös kantakirkon toiminnassa.

Hallislaiset, vaikka itse H taitaa ollakin ateisti, saavat siis ääniä myös kristillisistä piireistä. Esimerkiksi Teuvo Hakkaraisen kerrottiin aikoinaan päässeen eduskuntaan Jyväskylän erityisesti helluntailaisten äänillä. Alkoholille perso raikulipoika kelpaa heille. Konservatiivikristillisissä piireissä esiintyy muslimivastaisuutta, mutta sitä ei kehdata tuoda julkisesti ilmi. Vaaleissa se kuitenkin näkyy.

Kristillis-perussuomalainen osasto lienee aatteellisesti sukua entiselle IKL:n papistosiivelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 05, 2019, 16:04:22
Jäi ihan saatanasti hommaa ensi viikolle kahdesta projektista jotka olisi ollut hyvä saada valmiiksi tällä viikolla. No ehkä toisessa projektissa ei toivon mukaan ole paljoa hommaa mutta tää toinen on murheenkryyni. Sain kirjoitettua uuden softan valmiiksi kun vanha softa ei toiminut oikein. Pitäisi ensi viikolla tehdä inventaario tiedoista, jotka vanha softa jätti huomiotta vaikka olisi pitänyt huomioida ja en nyt tältä istumalta vielä osaa arvioida paljonko siinä on hommaa. Jos saan tietokanta-ajoina homman tehtyä niin ei ole ehkä iso juttu, mutta jos pitää apia käyttää, voi inventaarion tekeminen kestää paljon aikaa. Pitäisi yhtä kolmattakin projektia edistää, että toivon mukaan pääsisi ensi viikolla sen kimppuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 05, 2019, 21:39:30
Tämä kuuluisi ehkä ketjuun "krempat", mutta kerron nyt tässä, että minua on vaivannut viime viikkoina stressiperäinen tai ainakin stressistä lisää vauhtia saava oireilu, joka on ilmennyt rytmihäiriöinä ja heikotuksen tunteena ja joskus jopa lievänä huimauksena. Minulla on ollut näitä tuntemuksia vuosien varrella aikaisemmin. Välillä oireet tulevat, kestävät aikansa ja helpottavat edellyttäen, että hidastan kierroksia ja otan hommat rauhallisesti. Oireilu ilmenee usein kaupassa, ja oireet muistuttavat paniikkihäiriön oireita sikäli kun tiedotusvälineissä esitetyistä oirekuvauksesta pystyn päättelemään.

Kyseessä on mahdollisesti sukuvika. Äidilläni oli vastaavia oireita niinä vuosina, kun perheemme ja sukumme kärvisteli konkurssin ja sen jälkiseurausten valtavien paineiden alla. Oireet olivat niin pahoja, että äidilleni tehtiin ns. rytmin siirto. Rytmihäiriöperäiseen sydänkohtaukseen hän joka tapauksessa lopulta kuoli vain muutamaa vuotta vanhempana kuin mitä minä olen nyt. Hänen veljensäkin kuolivat samalla tavalla melko nuorina. Ainoastaan sirar eli pidempään. Tätä taustaa vasten yritän vähän rauhoittaa tahtia.

Erilaisia stressin aiheita on ollut viime viikkoina enemmän kuin tarpeeksi. Varsinaisesti oireet pomppasivat uudelle tasolle Berliiniin tekemäni lentomatkan jälkeen. Matkustin nimittäin poikkeuksellisesti ilman rauhoittavia tabletteja. Lento meni sinänsä hyvin, eli sinnittelin jännitykseni kanssa, mutta seuraavina päivinä posttraumaattinen oireyhtymä iski. Kuntoni oli välillä huonompi kuin edes myönsin lähijoukoilleni, joita en halunnut huolestuttaa. Kerroin kuitenkin lopulta asiasta ja sain tyttäreltäni kolme tablettia paluumatkalle.

Kerron tämän sen vuoksi, että se on selitys sille, miksi en jatka eräästä tietystä aiheesta kirjoittamista ketjussa "Vaalivuosi 2019 (Eduskunta, EU, maakunta..)". En halua kiduttaa itseäni edes lukemalla, mitä sinne on viime tunteina kirjoitettu. Sain nimittäin inhottavia rytmihäiriöitä ja heikotusoireita stressitasoni noustessa luettuani erään kirjoittajan kommentin aiemmin päivällä. Koin sen epäystävälliseksi ja enemmän henkilööni kuin käsiteltävään aiheeseen liittyväksi. En väitä, että kommentti olisi ollut ns. henkilöön käyvä, mutta se oli vähintään rajatapaus.

Aihe on liian "kuuma", joten terveydellisistä syistä lopetan sen käsittelemisen omalta osaltani. Olisi houkuttelevaa vastata, koska haluaisin korjata väärät tulkinnat kirjoituksistani eli todeta, että en minä tuollaista ole esittänyt. Mutta kuten sanottu, se jää nyt tekemättä. On muitakin aiheita.

Ja jos tässä ketjussa yritetään asiaan palata, yritän olla lukematta, enkä aio kommentoida.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 05, 2019, 22:34:04
^ Voimia!

(https://media.giphy.com/media/3oKIPym8POuaAtJQAg/source.gif)

Olo on kuin Juha Miedolla. Söin juuri reippaan annoksen mämmiä, kermalla.
Taidan keventää oloani reipaalla annoksella Euroviisujen esikatselua, ruotsiksi.
https://areena.yle.fi/1-4600745
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 05, 2019, 23:55:23
^^ Voimia sinne myös.
Sorry jos olin syyllinen tai osasyyllinen.

Sattumoisin minullakin on tällä viikolla ollut huimauskohtauksia pari, rytmihäiriöitä ja tuli matkoilla outo väsähtämiskohtaus. Hävetti tutun luona kylässä pyytää kahvia. (Ehkä 2. kerta eläissäni, tapana on odottaa kiltisti).  Söin ahnetien leipää ja ½ viineriä. Toinen hävettävyys oli että se ei auttanut niin vaan minä kävin lattialle makaamaan ja lepäämään. Varmaan ½ tuntia vain lepäsin selälläni lähes uneen. Vierailuaika (piti lähteä taas kohta) hupeni paljolti muuhun kuin jatkuvaan jutteluun. Käsittämätöntä.

JK. Suvustani on myös paljastunut paniikkihäiriöitä josta en vielä vuosi sitten tiennyt mitään(!) Mutta yo ei ehkä liity siihen , vai liittyykö? Pikemminkin se kun maha tyhjentyi liian äkkiä parina päivänä ja söin huonosti ja  tuossa jouduin kävelemään paljon kassien kanssa. Tosin alkuviikolla verikokeissa veri oli niin ohuena että pudottivat annosta ja käskivät ensi viikolla tulla uudelleen.

Jk2. Tänään oli onnenpäivä ja ostin  irtokarkkipussin jota en ole tehnyt kuukausiin. Sekin oli älyttömän halpa. Ehkä pudottaneet kilohintaa? "Sekin":
  Onnittelin itseäni karkeilla koska koin suuren tuurin.
Auton jakohihna vaihdettiin ja peloteltiin 400-450 € kustannuksilla ja 4 tunnin hommalla. Korjaaja itsekin yllättyi että se kävi niin näppärästi ja nopeasti, 2-2½h ja lopulta kokonaishinta painui alle 300:n. Ja korjaaja sihteerin kanssa edelleen ihmettelivät tuuriani koska vanha jakohihna oli jo pykinyt rakoja. Korjaaja näytti mulle sitä taivuttaen. Autoon ei ollut lähes 20 vuoteen vaihdettu sitä! Siis tuuria tuurin päälle. :D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2019, 07:59:23
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 05, 2019, 23:55:23
Jk2. Tänään oli onnenpäivä ja ostin  irtokarkkipussin jota en ole tehnyt kuukausiin. Sekin oli älyttömän halpa. Ehkä pudottaneet kilohintaa? "Sekin":
  Onnittelin itseäni karkeilla koska koin suuren tuurin.

Onhan irtokarkit halpoja aina. Vähän kaupasta ja karkkifirmasta (Brändistä?) riippuen ainakin tälläpäin hinta vaihtelee normaalisti 7,95-8,95 euroa kilolta. Tarjoukset yleensä vaihtelee 3,95 -4,95 välillä. Tarjouksissa on yleensä rajoituksena 2kg/asiakas.

Minulle yleensä vaan käy, että kun karkit on tarjouksessa ja päätän, että nytpä otan vähän isomman pussillisen, niin eipä tee mitään laatua mieli, kun olen karkkilaarien äärellä. Monesti jätän sitten ostamatta. Joskus otan kaikesta huolimatta niitä, joita useimmiten ottaisin mielihaluun. Jotta turhaan ostetut karkit eivät kuivetu, tyhjennän pussin muovirasiaan odottamaan mielihalun heräämistä. Ainakaan hedelmäkarkkeja ei kyllä tule ahmittua, vaikka niitä olisi enemmänkin kotona, sillä niissä oleva säilöntäaine (askorbiinihappo?) närästää jonkin verran, jos vähääkään liikaa syö.

Niin, kun sanoin, että ne ovat aina halpoja, niin ei tietysti, jos kilotolkulla niitä ostaa täydellä hinnalla. Mutta jos ostaa yhden "annoksen" tai useamman annoksen, mutta jakaa kotona karkit päiväannoksiin, niin ei ole kallista. Karkkien "annos" on noin 25 grammaa ainakin, jos uskomme karkkipusseihin merkittyä annoskokoa ja miksi emme uskoisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 06, 2019, 11:14:37
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2019, 07:59:23Minulle yleensä vaan käy, että kun karkit on tarjouksessa ja päätän, että nytpä otan vähän isomman pussillisen, niin eipä tee mitään laatua mieli, kun olen karkkilaarien äärellä.

Paree pahettaa niin, että tuntuu, kun siltä tuntuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 06, 2019, 14:36:12
Joku karkkiputki menossa. Niitä on kiva nappailla yrttiteen tai teen kulauttelun lomassa. Jos irtokarkkeja ostaisi vain yhtä laatua, niin eihän sitä montaa kappaletta viitsisi lussuttaa (en minä ainakaan), mutta kun sortimenttia on monenmoista, niin sen takia niitä sitten tuleekin syötyä sen verran että alkaa ällöttämään. Tosin parhaista/pahemmista päivistä on tultu jo pois. Aikoinaan saattoi mennä koko pussikin kerralla, nyt sitä syö vähintään kaksi päivää. Mitähän se nyt sitten yleensä lienee kooltaan, joku 400 g? Alekarkkeja olen toisinaan ostanut kilonkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - huhtikuu 06, 2019, 19:14:48
Rytmihäiriöistä hiukan vaikka ei nyt omana fiiliksenäni olekaan. Hyödyllistä tietoa rytmihäiriöstä ja muista sydänsairauksista: https://www.terveyskyla.fi/sydansairaudet/

Muljahduksen tuntemukset ovat tavallisia eikä niistä tarvitse murhetta ottaa. Rytmihäiriö on monella tietämättään ja tulee usein ilmi  muiden tutkimusten yhteydessä sydänfilmistä. Yleistyy iän lisääntyessä. Tavallisin häiriö on eteisvärinä eli flimmeri. Siinä pulssi joskus omia aikojaan pomppaa toiselle sadalle kun sydämem eteinen ja kammio eivät pysy samassa tahdissa. Jos se ei mene ohi (sanoisinko tunnissa) vaan jää päälle niin paras suunnata  päivystykseen.
Rytminsiirto on melko pieni operaatio. Siinä nukutuksessa sydän pysäytetään ja sähköimpulssilla käynnistetään uudelleen (n. 10 min). Parin tunnin seurannan jälkeen saa mennä kotiin.
Rytmihäiriöön useimmin määrätään antigoagulaatiohoito ("verenohennus") estämään sydämeen muodostumasta verihyytymiä, jotka liikkeelle lähtiessään voivat aiheuttaa aivoinfarkkin. Aikaisemmin verenhyytymisen estäjänä käytettiin Marevan-lääkettä (varfariinia), joka vaatii jatkuvia verikokeita ja annostuksen säätämistä. Sitä korvaamaan on tullut (korvauksen piiriin)  uusia lääkkeitä, jotka eivät säännöllisiä kokeita tarvitse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 06, 2019, 19:24:19
Lainaus käyttäjältä: Jaska - huhtikuu 06, 2019, 19:14:48

Itselläni oli flimmeri muutama kuukausi, taitaa olla vuosikin sitten.
Uimahallissa alkoi vasemman kädensormista mennä voima pois ja melkein heti menin sairaalaan jossa olin tehotarkkailussa vuorokauden.
Sain verenohennuslääkettä  - ei Marevania - ja kuntoni kohentui.

Piti olla vähän aikaa pois ratista - muistaakseni - mutta nykyään ei ole mitään hätää (jotain käsi ongelmia tuli, mutta ei mitään vakavampaa.

Verenohennuslääke tosiaan siksi, että sydämeen ei tulisi verihyytymiä, kun voivat aiheuttaa tukoksia - varsinkin aivoissa.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - huhtikuu 06, 2019, 20:09:52
Lainaus käyttäjältä: Jaska - huhtikuu 06, 2019, 19:14:48
Aikaisemmin verenhyytymisen estäjänä käytettiin Marevan-lääkettä (varfariinia), joka vaatii jatkuvia verikokeita ja annostuksen säätämistä.

Nykyään varfariinia syötetään rotille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 07, 2019, 00:46:09
Se minun irtokarkkipussini oli tavallista painavampi, peräti 172 grammaa. Silti maksoi vain 1,20€. Odotin 2-3€.
Saattoipa olla eka pussi tänä vuonna, kun hyvin harvoin ostan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - huhtikuu 07, 2019, 00:58:05
Lainaus käyttäjältä: Sepe - huhtikuu 06, 2019, 20:09:52
Lainaus käyttäjältä: Jaska - huhtikuu 06, 2019, 19:14:48
Aikaisemmin verenhyytymisen estäjänä käytettiin Marevan-lääkettä (varfariinia), joka vaatii jatkuvia verikokeita ja annostuksen säätämistä.

Nykyään varfariinia syötetään rotille.
Itse asiassa varfariini syntetisoitiin 1948 ja otettiin käyttöön rotanmyrkkynä 1952 ja sen myrkkykäyttökin on vähentynyt tehokkaampien myrkkyjen tultua käyttöön.
Uudet huomattavasti kalliimmat veren hyytymisen estolääkkeet ovat tulleet yleiseen käyttöön vasta pari vuotta sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - huhtikuu 07, 2019, 08:26:52

Jos huomattavasti tarkoittaa että eron huomaa niin onhan ne huomattavasti kalliimpia. Ei se ero niin suuri ole kun ottaa huomioon varfariinin vaatiman testausrumban kustannukset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 07, 2019, 12:52:58

            ^, ^^ ja ^^^^
Rotanmyrkyt katoavat kauppojen hyllyiltä – jatkossa myrkkyjä myydään vain ammattilaisille (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuluttajat-eivat-saa-enaa-myrkyttaa-rottia-myrkky-kertyy-luontoon-pelkona-myos-vastustuskyvyn-kehittyminen/7055244#gs.42g7je)

JULKAISTU 02.09.2018
Rottien tuhoamiseen tarkoitettujen jyrsijämyrkkyjen myyminen kuluttajille on ollut kielletty jo helmikuusta lähtien uuden EU-lainsäädännön takia, ja puolen vuoden siirtymäaika päättyi elokuussa, kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastaja Sanna Koivisto.

Nyt enää ammattilaiset saavat käyttää jyrsijämyrkkyjä rottien torjuntaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 07, 2019, 13:15:03
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 07, 2019, 12:52:58

            ^, ^^ ja ^^^^
Rotanmyrkyt katoavat kauppojen hyllyiltä – jatkossa myrkkyjä myydään vain ammattilaisille (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kuluttajat-eivat-saa-enaa-myrkyttaa-rottia-myrkky-kertyy-luontoon-pelkona-myos-vastustuskyvyn-kehittyminen/7055244#gs.42g7je)

JULKAISTU 02.09.2018
Rottien tuhoamiseen tarkoitettujen jyrsijämyrkkyjen myyminen kuluttajille on ollut kielletty jo helmikuusta lähtien uuden EU-lainsäädännön takia, ja puolen vuoden siirtymäaika päättyi elokuussa, kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastaja Sanna Koivisto.

Nyt enää ammattilaiset saavat käyttää jyrsijämyrkkyjä rottien torjuntaan.

Hyvä.

Paras ja turvallisin keino rottien torjumiseen on niiden ruuan rajoittaminen eli ruokajätteen asiallinen käsittely. Tosin esim. yhtäkkinen kaatopaikan sulkeminen voi aiheuttaa niiden massaliikehdintää.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 07, 2019, 18:03:46
Aikoinaan ärsytti parinkin jätkän jälkikäteisnyyhkiminen kuinka heitä kadutti että olivat pikkupentuna ampuneet pikkulintuja. (Ärsytti se että miksi miespuoliset ihmiset eivät muka etukäteen kykene arvioimaan asioita ja jättämään jotain paskaa tekoa tekemättä... mitä sitä sitten jälkikäteen vinkumaan kun on jo tehty mikä on tehty.) Nyt jos on jotain vimmoja käyttää eläviä maalitauluja jo lapsesta lähtien, niin siitä sitten vain rottajahtiin. Kaippa se ampumalla lahtaaminen kuitenkin inhimillisempää on kuin myrkyn syöttäminen.

Niistä rotistahan voikin sitten kokkailla vaikka mitä. Myrkytetyistä raadoista tuskin voinee?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 08, 2019, 09:25:30
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 07, 2019, 18:03:46

"Metsästävän vaistojen puuttuminen voisi olla haitallista myös.  Tosin niitä ei nykymaailmassa ehkä tarvita, kun teollisuusrobotit jo tappavat siat ja lehmätkin ihmisen puolesta. Ainakin auttavat siinä.

"Pikkupoikana tehtyjä syntejä tuskin tarvitsee katua, isona ihmisenä "syntejä" taitaa olla muutenkin riittävästi, jos ei nyt sitten koe itseään puhtaaksi pulmuseksi, lintu sekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 09:45:41
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 08, 2019, 09:25:30
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 07, 2019, 18:03:46
Aikoinaan ärsytti parinkin jätkän jälkikäteisnyyhkiminen kuinka heitä kadutti että olivat pikkupentuna ampuneet pikkulintuja. (Ärsytti se että miksi miespuoliset ihmiset eivät muka etukäteen kykene arvioimaan asioita ja jättämään jotain paskaa tekoa tekemättä... mitä sitä sitten jälkikäteen vinkumaan kun on jo tehty mikä on tehty.) Nyt jos on jotain vimmoja käyttää eläviä maalitauluja jo lapsesta lähtien, niin siitä sitten vain rottajahtiin. Kaippa se ampumalla lahtaaminen kuitenkin inhimillisempää on kuin myrkyn syöttäminen.

Niistä rotistahan voikin sitten kokkailla vaikka mitä. Myrkytetyistä raadoista tuskin voinee?

"Metsästävän vaistojen puuttuminen voisi olla haitallista myös.  Tosin niitä ei nykymaailmassa ehkä tarvita, kun teollisuusrobotit jo tappavat siat ja lehmätkin ihmisen puolesta. Ainakin auttavat siinä.

"Pikkupoikana tehtyjä syntejä tuskin tarvitsee katua, isona ihmisenä "syntejä" taitaa olla muutenkin riittävästi, jos ei nyt sitten koe itseään puhtaaksi pulmuseksi, lintu sekin.

Luulenpa että noita pikkulintujen rätkimisiä itketään naisille sen takia että lohkeaisi rööriä. "Voi kuinka olekaan herkkä ja tunteva mies kun tajuan katua sitä että ammuin ihan syyttä suotta viattomia pikku luontokappaleita, tyrskis pyrskis."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 08, 2019, 10:03:07
Norma, onko yksikään ihminen niin virheetön, että voisi vilpittömästä sanoa, että:

"Ei ole menneisyydessä, ei edes nuoruuden vuosissa, yhtään mitään sellaista, joka olisi saanut jäädä tekemättä. Ei ole mitään sellaista, joka nyt jälkikäteen ja viisaampana harmittaisi."

En tunne yhtään noin virheetöntä ihmistä. Sitä paitsi se, että on tullut tyhmyyksiä tehdyksi, mutta myöhemmin ne ymmärtää tyhmyydeksi, osoittaa vain kasvamista. Eihän se tehtyä poista, mutta voi olla osoituksena, ettei ainakaan samoja tyhmyyksiä toista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 11:16:59
Ei tässä nyt siitä ole kyse etteikö oltaisi virheitä tehty. Vaan siitä että jotkut miehet nyyhkivät vaikka vaippaikäisenä tekemiään asioita saadakseen reikää rassattavaksi.

Voi sen suoraankin sanoa että panettaa, eikä kieroilla muijilta myötätuntoa ja lopulta säälipanoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 08, 2019, 12:21:25
No eipä ole tuollaista ilmiötä kohdalleni sattunut kertaakaan tai sitten en ole osannut tulkita harmittelua "oikein", jos tarkoituksena on ollut panolle pääsy. Silti kovin monella on tuntunut olevan harmiteltavaa menneissä tekosissa ja aiheista on voitu ihan asiallisesti jutella.

Olen jopa itsekin joskus vastaavasti avautunut, mutta en sillä ole säälipanoa vongannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 12:25:43
Itse "annoin" kerran säälistä ja siitä sukeutui useamman vuoden parisuhde. Jonka olisi ollut parempi olla vain kaverisuhde.

En anna toiste.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - huhtikuu 08, 2019, 12:32:58
Pitääkin ehkä lopettaa kakikeskustelu toisessa ketjussa. Kuin aiheen vaistoten tuo huolehtimani taapero on paskonut jo neljästi tänään! Yleensä tähän mennessä 0 - 1 kertaa.

Vaippajätteen määrä on kyllä melkoinen. Ensimmäisen lapsen kanssa käytimme arjessa pääasiassa kestovaippoja (poikkeuksena kertakäyttövaipat öisin ja matkan päällä). Toisen kohdalla olemme käyttäneet pääasiassa kertakäyttövaippoja ja kestoja vähemmän (muutama päivässä, ehkä max. 1000 kertakäyttövaippaa vähemmän vuoden aikana).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 08, 2019, 12:45:51
Lainaus käyttäjältä: wade - huhtikuu 08, 2019, 12:32:58
Pitääkin ehkä lopettaa kakikeskustelu toisessa ketjussa. Kuin aiheen vaistoten tuo huolehtimani taapero on paskonut jo neljästi tänään! Yleensä tähän mennessä 0 - 1 kertaa.

Vaippajätteen määrä on kyllä melkoinen. Ensimmäisen lapsen kanssa käytimme arjessa pääasiassa kestovaippoja (poikkeuksena kertakäyttövaipat öisin ja matkan päällä). Toisen kohdalla olemme käyttäneet pääasiassa kertakäyttövaippoja ja kestoja vähemmän (muutama päivässä, ehkä max. 1000 kertakäyttövaippaa vähemmän vuoden aikana).

Minä olen kaikilla kolmella lapsellani käyttänyt sideharsovaippoja, vaikka olisi ollut kertakäyttövaippojakin jo olemassa. Ensimmäisen kanssa vielä koko vaippa-aika ja itse asiassa lapsen viisi ensimmäistä vuotta meni pesten nyrkkipyykkiä. Ei ollut pesukonetta eikä talon koneelle olisi joka päivä päässyt töiden jälkeen.

Kahden jälkimmäisen kanssa siirryttiin kertakäyttöön vasta kun tytöt olivat päiväkuivia, joten ei ollut niin iso uhraus sitä yhtä vaippaa käyttää vuorokaudessa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - huhtikuu 08, 2019, 13:03:39
Harsoja käytti myös äitini minun kanssani 80-luvulla, vaikka kertakäyttöisiä oli tarjolla- minua nuorempien sisarusteni kohdalla 90-luvulla hän siirtyi kokonaan kertakäyttöisiin.

Meillä kertakäyttövaippojen käyttö on osin puhdasta helpotuksen hakemista; mutta minun kohdallani enemmän terveydellinen seikka. Selkäni on heikossa hapessa ja kestovaipat vaativat enemmän kyyristelyä: tuotosten huuhtelu pönttöön, vaippojen esipesu nyrkkipyykillä, jatkuva pesukoneen lataaminen ja tyhjennys, ovat kaikki epäergonomisia toimia. Toinen ongelma ovat sormeni, jotka ovat alkaneet kärsiä pahasti: iho halkeilee, tulehtuu, kuoriutuu helposti. Vaippojen kanssa läträäminen on siinäkin mielessä ikävää. Toki voisin voidella kädet ja laittaa käteen puuvillahanskat ja sitten suojakäsineet ennen vaippojen käsittelyä,mutta mutta..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 08, 2019, 13:10:11
Lainaus käyttäjältä: wade - huhtikuu 08, 2019, 13:03:39
Toki voisin voidella kädet ja laittaa käteen puuvillahanskat ja sitten suojakäsineet ennen vaippojen käsittelyä,mutta mutta..

... mutta mutta ... kuka ehtii rasvailla käsiä ja pukea tuplahanskat, kun potkupuvun puntti on vaihtamassa väriä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aasilaulu - huhtikuu 08, 2019, 13:36:33
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 12:25:43
Itse "annoin" kerran säälistä ja siitä sukeutui useamman vuoden parisuhde. Jonka olisi ollut parempi olla vain kaverisuhde.

En anna toiste.

Säälistä antaminen kuulostaa sellaiselta, että on tosi vaikea samaistua siihen, mitä se edes ihan oikeasti tarkoittaa. Itse kutsuisin sitä "muuten vaan panemiseksi", missä en näe periaatteessa mitään vikaa. Säälistä paneminen viittaa sen suuntaiseen, että valitaan "muuten vain -panokumppani" tosi huonolla harkinnalla. Jos se sitä on, niin sitten se tosiaan on vain oma huonoa harkintaa. Ei sillä, aika monet varmaan jotain tämän tyyppisiä virheitä joskus tekee. Eniten tässä hämmentää tämä että "siitä sukeutui useamman vuoden parisuhde. Jonka olisi pitänyt olla vain kaverisuhde". Se nyt on asia erikseen jos panee vaikka ei ehkä ole hirveästi ihastunut tai näin, mutta...  kyllä sen jälkeen pitäisi sitten itse osata laittaa ne luukut kiinni ja välit sellaisiksi kuin oikeasti tuntuu itsestä hyvältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 08, 2019, 14:01:31
^

Tuota itsekin mietin, että ei kai siitä voi oikein ainakaan ihan koko miessukukuntaa syyttää, jos ajautuu ihmissuhteeseen, joka ei itselle olekaan se otollisin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 14:45:09
Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - huhtikuu 08, 2019, 13:36:33
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 12:25:43
Itse "annoin" kerran säälistä ja siitä sukeutui useamman vuoden parisuhde. Jonka olisi ollut parempi olla vain kaverisuhde.

En anna toiste.

Säälistä antaminen kuulostaa sellaiselta, että on tosi vaikea samaistua siihen, mitä se edes ihan oikeasti tarkoittaa. Itse kutsuisin sitä "muuten vaan panemiseksi", missä en näe periaatteessa mitään vikaa. Säälistä paneminen viittaa sen suuntaiseen, että valitaan "muuten vain -panokumppani" tosi huonolla harkinnalla. Jos se sitä on, niin sitten se tosiaan on vain oma huonoa harkintaa. Ei sillä, aika monet varmaan jotain tämän tyyppisiä virheitä joskus tekee. Eniten tässä hämmentää tämä että "siitä sukeutui useamman vuoden parisuhde. Jonka olisi pitänyt olla vain kaverisuhde". Se nyt on asia erikseen jos panee vaikka ei ehkä ole hirveästi ihastunut tai näin, mutta...  kyllä sen jälkeen pitäisi sitten itse osata laittaa ne luukut kiinni ja välit sellaisiksi kuin oikeasti tuntuu itsestä hyvältä.

Varsinkin koska asianosainen on kuollut, voin kertoa suoraan että tässähän oli siis kyseessä eka eksäni jonka tapasin 22-vuotiaana. Keitin meile spagettia ja sitä syödessämme mies pillahti itkuun koska a) sitä oli vaikeaa syödä ja b) hän oli saanut vain kahdelta naiselta ja nämäkin olivat molemmat olleet prostituoituja. Jotenka siis suostuin menemään sänkyyn, ja jollain toisella tapaamiskerrallamme sitten mies vasta kertoi että hänellä oli homoseksuaalisia fantasioita miehistä, vaikkei hän halunnut että olisi. Siihen nähden miten se meidän suhde sitten kuivahti kasaan 4 v sisällä olisi ollut todellakin parempi olla vain kavereita. Ihan hyvä kaveri hän kyllä olikin, mutta miespuolisena kumppanina... juu ei.

Ei se minunkaan itsetuntoni tuolloin häävi ollut ja ei tullut mieleen että voisin sopivammankin löytää.

Ja ei, en minä syytä koko miessukukuntaa, vaan olenpahan vain vahingosta viisastunut enkä mene enää sänkyyn sen takia että mies pillahtaa itkuun. 22-vuotiaana tuo kyseinen mies oli vasta elämäni toinen. Nyt kun näitä on jokunenkin ollut, niin kriteerit seksiin ovat toiset kuin myötätunto tai se ettei ole itse vielä kokenut kauhean paljoa. Nykyiset kriteerit ovat himo ja/tai ihastuminen.

Ihan kuin ei muka olisi olemassa tietoisesti kieroja miehiä ja naisiakin, ja myöskin ihmisiä jotka ihan tahtomattaankin saattavat käyttää tunteenpurkauksiaan hyväkseen. Saihan se minun tokakin eksäni kaikenlaista tunteilulla läpi, tosin hänen tavaomaisin tunnekoukkunsa minun suuntaani oli raivokohtaus. Ei, ei hän sitä suunnitellut kuitenkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 08, 2019, 16:03:55
Nyt on kesälomat lyöty lukkoon. Esimieheni oli suunnitellu tismalleen samalle ajankohdalle loman. Ongelmana on että tuuraamme projekteissa toisiamme jos jompikumpi ei ole paikalla. No koska mulla ei ollut mitään suuniteltua menoa kuin yhdelle viikonlopulle satiin sumplittua niin, että ollaan eka viikko molemat lomalla (sadaan kuulemma viikoksi tuuraaja) ja sitten minä tulen töihin ja esimies pitää lomansa loppuun ja kun hän tulee lomaplta, minä lähden lomalle. Eli heinäkuun alussa viikko ja elokuussa lomille lompsis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 08, 2019, 18:53:03
Vähän hämmentävästi silmäkulmani on viikon sisään kostuneet kolmessa eri yhteydessä. Vaikka yleensä olen aika viilipytty.
   Luin kirjan Nadia Murad: Viimeinen tyttö; Olin Isisin vankina. Silmäkulmani oli kosteutui ainakin niissä kohdin jossa tämä kauheuksia kokenut nuorin nainen tapasi kansanmurhasta selvinneitä sukulaisiaan ja itkivät yhdessä kuolleita omaisiaan ja kohtaloaan.
   Toinen kerta oli perjantaina kun TV1 Perjantai -ohjelmassa oli dokumentti romanialaiskerjäläisistä, erikoisesti kosketti se lapsen äiti joka joutui täällä kerjäämään.  Jäi oikein mielessä pyörimään. Olisi voinut olla oma äiti tai mummo.
   Kolmas hetki sunnuntaina uusitussa Sannikka+Ukkolassa kun Sipilä kertoi kuolleesta Tuomo-pojastaan ja alkoi liikutukseltaan vaieta silmät kostuen. Kuvaus piti ottaa uusiksi monta kertaa, toimittaja Sannikkakin oli itkenyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aasilaulu - huhtikuu 08, 2019, 19:53:07
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 14:45:09
Varsinkin koska asianosainen on kuollut, voin kertoa suoraan että tässähän oli siis kyseessä eka eksäni jonka tapasin 22-vuotiaana. Keitin meile spagettia ja sitä syödessämme mies pillahti itkuun koska a) sitä oli vaikeaa syödä ja b) hän oli saanut vain kahdelta naiselta ja nämäkin olivat molemmat olleet prostituoituja. Jotenka siis suostuin menemään sänkyyn, ja jollain toisella tapaamiskerrallamme sitten mies vasta kertoi että hänellä oli homoseksuaalisia fantasioita miehistä, vaikkei hän halunnut että olisi. Siihen nähden miten se meidän suhde sitten kuivahti kasaan 4 v sisällä olisi ollut todellakin parempi olla vain kavereita. Ihan hyvä kaveri hän kyllä olikin, mutta miespuolisena kumppanina... juu ei.

Kyllähän ihmiset totta kai haluaa asioita ja yrittää niitä saada. Itsellä on tosi vähän sellaisia kokemuksia, että joku tunteenpurkauksilla jotain kärttää ja siitä sitten heltyisin ja lähtisin myötäilemään. Mutta tuo varsinainen tilanne missä söitte ja mies avautui kyllä kuulostaa aika rujolta.

Jos nyt itse mietin parisuhteita tai tän tyyppisiä asioita verraten teinivuosien epävarmuutta tähän päivään niin... onhan se joskus alkutaipaleella todella imartelevaa että ylipäänsä halutaan ja siinä saattaa sortua joskus vähän tyhmiinkin seikkailuihin :D Mutta... loppujen lopulta se on varmaan kahden kauppaa siinä mielessä että kummankin pitää haluta että siitä jotain tulee. Ehkä nyt ennemmin lähtisin siitä, onko joku hyvä tyyppi ja onko sen kanssa oikeesti hyvä olla, tavallaan irrallaan siitä, onko se siistiä että on jotain säätöä. Sitten jos joku on oikeesti hyvä tyyppi niin koittaa välistä myös sanoa sen sille. Ja itsellä kai menee niin, että edellämainitusta joku ihastuminen tai himo on vielä hivenen eri asia. Kun siis ihastuahan voi ihan totaalisen paskoihinkin ihmisiin, ja ennemmin ehkä tänä päivänä sitä miettisin vähän pitempään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 21:24:36
Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - huhtikuu 08, 2019, 19:53:07

Miehellä oli pahoja mielenterveysongelmia ja hän oli mielenterveystoimistossa rampatessaan ilmeisesti oppinut avautumaan mistä tahansa asiasta kelle tahansa. Ja veteli kaikenlaisia mömmöjä, että kaippa nekin ulosantiin vaikuttivat. Tai tunteisiin.

Se mies johon 90-luvulla ihastuin palavasti ei halunnut oikeaa suhdetta kanssani, mutta siitäkin huolimatta että ihastukseni sittemmin hiipui pois, en osaa ajatella hänestä kauhean negatiivisesti vaikken "kelvannutkaan". Hänellä oli ollut elämässään kaheleita akkoja ja ties monettako ei tietysti kaivannut siinä vaiheessa elämäänsä, toisaalta hänellä siinsi haaveissa perhe, ja minähän en ole lapsia koskaan halunnut. Mielestäni en ihastunut paskaan ihmiseen, vaikka hän pari kertaa minulle drinksuja tekikin kun halusi esitellä taitojaan baarimikon ominaisuudessa. Naureskeli sitten että ei susta mitään juoppoa tule, kun oksentelin koko yön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 08, 2019, 22:26:47
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 08, 2019, 21:24:36
Se mies johon 90-luvulla ihastuin palavasti ei halunnut oikeaa suhdetta kanssani, mutta siitäkin huolimatta...

Olin vastaavan tapauksen (ei tietenkään miehen) seurassa taas tänään erään projektin merkeissä. En suostu myöntämään itselleni, että mitään vanhoja tunteita enää voisi aktivoitua, mutta silti tuntuu jollakin syvällisellä tavalla hyvältä, kun tuo ihminen kättelee minua ja taputtaa olkapäälle ja istuu vieressäni sohvalla ja keskustelee kanssani ja lähettelee viestejä ja kukkien kuvia WhatsAppissa. Hänessä on edelleen jotain, jota muissa ei ole...

Vanhoja päiväkirjamietteitä (nimet muutettu):

Lukion toisella luokalla, josta kaikki alkoi...

Rakastan aivan epätoivoisesti sitä Emilia Andersonia. Epätoivoisesti siksi, että tiedän, ettei minulla ole mahdollisuuksia sen suhteen. Olen melkein "sairas" enkä tiedä, mitä tekisin. En koskaan ole rakastanut ketään näin kovasti ja minusta tuntuu että tämä on aitoa rakkautta. Pari viikkoa sitten olisin tuskin huomannut sitä tyttöä, mutta nyt...

Emilia oli Jackin vieressä Englannin tunnilla. Ne jutteli. Rakastan silti Emiliaa. Se inhoaa ja halveksii minua. Olen melkein mielisairas. Mieliala -4. Hengitys ja sydämenlyöntitiheyteni on varmaan noussut ainakin kaksinkertaiseksi ja ruumiinlämpö (kuumetta) rakastumiseni johdosta.

Lukion viimeisellä luokalla...

Välinpitämätön suhtautumiseni Emiliaan uhkaa taas muuttua rakkaudeksi. Minun on taisteltava vastaan. Rakastan sitä eri tavalla. Se on jonkinlaista kunnioittavaa rakkautta. Jonkinlaista palvontaa. Olipa kyseessä kuka ihminen tahansa, on hänessä aina jotain epätäydellistä ja pahaa mikä pilaa muuten hyvän kokonaisuuden. Emilia on täydellinen. Siinä ei ole mitään ominaisuutta tai piirrettä, joka ansaitsisi huomautuksen. Hän on täysin puhdas. Tuo on huono sana tarkoittamaan sitä mitä tarkoitan. Emiliassa ei ole mitään vastenmielistä tai inhottavaa.

Täydellisyys ja puhdashenkisyys sekä muut hyvät ominaisuudet yhdistetään hänen kympin arvoiseen ulkonäköön ja siisteyteen. Syntyy maailman täydellisin olento. Kuinka siis joku voi olla rakastamatta sellaista.

Nyt tiedän mikä se Emilia oikein on. Se on täydellisyys niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se on aina erittäin siisti ja huoliteltu. Sillä on esimerkiksi joka päivä eri vaatteet. Se ei meikkaa eikä lemua deodoranteille. Se on siis siisti ja sanalla sanoen pyhyys. Niin henkisesti kuin muutenkin. Siis täydellisin tuntemani ihminen. Siitä ei voi löytää mitään negatiivisia piirteitä.

Kaikkein ironisinta on se, että minunlaiseni aivoton sika on rakastunut henkilöön nimeltä täydellisyys.

No se yksipuolinen rakkaussuhde päättyy nyt. Huomaa päivämäärä. Kuten aina muulloinkin, en nytkään pysty todennäköisesti pitämään päätöstäni vaan palvon ja rakastan Emiliaa vielä kuolinpäivänänikin (joka saattaa olla varsin lähellä).

Armeijan jälkeen yli vuosi myöhemmin...

Vaikka en ole ollut Emilian kanssa missään tekemisissä kahteen kuukauteen, en saa sitä mielestäni - koskaan...

Puolentoista kuukauden kuluttua...

Erittäin valitettavaa, mutta huomasin yhä rakastavani Emiliaa - ikuisesti. Olen erittäin pahoillani tästä asiasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 09, 2019, 11:20:52
No huh, en tiedä pitäisikö olla kateellinen vai onnellinen siitä, etten tuollaista SF-rakkautta ole ikinä kokenut. On tietty ollut joitain kertoja, että "pää on seonnut" ihastuksesta ja tyyppiä ei saa pois mielestään. On voinut jokunen työpäiväkin mennä harakoille, kun ei ole osannut oikein keskittyä toihinsä, mutta onneksi tuo on mennyt kohtuullisessa ajassa ohi. Nuo ylitsevuotavat tunteet on liittyneet aina johonkin seurustelun alkuaikoihin.

Eipä ole tielle osunut ketään sellaista, joita vuosienkin jälkeen haikailisin joko menetettynä rakkautena tai saavuttamattomana rakkautena. En kyllä tunne jääneeni mistään paitsi, nyt kun tarkemmin ajattelen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 09, 2019, 11:57:58
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 08, 2019, 18:53:03

   Kolmas hetki sunnuntaina uusitussa Sannikka+Ukkolassa kun Sipilä kertoi kuolleesta Tuomo-pojastaan ja alkoi liikutukseltaan vaieta silmät kostuen. Kuvaus piti ottaa uusiksi monta kertaa, toimittaja Sannikkakin oli itkenyt.

Kysymyksessähän oli "törkeä" vaalitemppu, miksi ihmeessä sanikka edes kyseli tuomosta tuossa yhteydessä.

Säälin kerjääminen vaalien ollessa nurkalla, oli kyllä aikamoinen pohjanoteeraus, > näyttää kyllä tehonneen ilmeisesti.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 09, 2019, 13:36:17
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2019, 11:57:58

Kysymyksessähän oli "törkeä" vaalitemppu, miksi ihmeessä sanikka edes kyseli tuomosta tuossa yhteydessä.

Säälin kerjääminen vaalien ollessa nurkalla, oli kyllä aikamoinen pohjanoteeraus, > näyttää kyllä tehonneen ilmeisesti.

Uhh...

En viitsi kysyä, onko nimimerkki Karikolta tai hänen lähipiiristään kuollut lapsi. Oli tai ei, kokemus lienee yksi pahimmista. Oman lapsensa puolesta antaisi kaiken, jopa oman henkensä.

Olen vuosien aikana koko ajan pitänyt mielessä sen, että Sipilä joutui kokemaan suuren henkilökohtaisen menetyksen kesken edellisten vaalien kampanjan. Mutta show jatkui, ja Sipilästä tuli pääministeri. Mutta ei tuollaista asiaa tietenkään saa kokonaan pois mielestään, vaikka sen yrittäisi työntää syrjään arjen kiireissä ja politiikkaa tehtäessä.

Kun Sipilä lupasi talonsa turvapaikanhakijoille, tässä teossa vaikutti mahdollisesti taustalla hänen oma menetyksensä. Syksyllä 2015 elettiin täysin erilaisessa asenne- ja tunneilmapiirissä kuin tällä hetkellä. Silloin yleiset sympatiat olivat Eurooppaan ja Suomeen vaeltavien ihmisten puolella. TV:ssä esitettiin kuvaa hukkuneesta pikkupojasta ja kärsivistä äideistä pienine lapsineen. Ihmisten uskottiin olevan oikeasti hädässä ja pakenevan henkensä edestä sotaa. Tässä ilmapiirissä, oma suru vielä lopullisesti käsittelemättä, Sipilä teki lupauksensa, joka osoittautui poliittiseksi virheeksi. Seuraavien kuukausien aikana alkoi käydä ilmi, ettei pakolaisuus ollutkaan kaikkien kohdalla aivan sitä, miltä se oli näyttänyt. Alkoi tulla uutisia kielteisistä turvapaikkapäätöksistä ja käännytyksistä. Moni alkoi ajatella, huijattiinko meitä, ja olimmeko liian sinisilmäisiä.

Kävin esittämässä eilen valokuvia joukolle ihmisiä. Minulla oli vain muutama päivä aikaa kerätä kuvia, ja monenlaisia teknisiä ja muita vastoinkäymisiä ilmeni. Kiireessä skannatusta ja kootusta kokoelmasta tuli vähän mitä sattuu. Mukana oli muutama hautajaiskuvakin. Valitsin kuvien joukkoon yhden, jonka arvelin olevan katselijoille täysin vieras. Kuva esitti isääni ja hänen pikkusiskoaan lapsina. Isäni oli kuvassa muutaman vuoden vanha ja sisko ehkä noin vuoden ikäinen tai hieman vanhempi. Tämä kuva on surullinen siksi, että sisko - joka olisi minun tätini - kuoli alle kaksivuotiaana. Itse en häntä tietenkään koskaan ehtinyt nähdä, eikä kuviakaan hänestä taida olla kuin pari kolme. Asuin samassa taloudessa (suurperheessä) kuin isoäitini, johon välini olivat hyvin läheiset. Ja tältä paikalta asioita nähtyäni voin vahvistaa sen, ettei tuollainen perhetragedia koskaan häivy sen kokeneiden mielestä. Tietenkään siitä ei enää puhuta, kun vuodet kuluvat, ja tavallaan se arjen tasolla unohdetaan, kun elämä jatkuu. Mutta se näkyy välillisesti. Tätä on vähän vaikea kuvailla.

Meidän suvussamme isoäitini toisen lapsen kuoleman vaikutus ulottui vuosikymmenien päähän jopa minun elämääni asti siinä mielessä, että isäni jäätyä perheen ainoaksi lapseksi hänet oli kasvatettu lellien ja hellien kuin hän olisi kaiken keskipiste ja koko olemassaolon tarkoitus. Ja jokainen tietää, millaisia ihmisiä tällainen kasvatus helposti tuottaa. Kun heistä tulee aikuisia, he voivat olla yli-itsekkäitä perhetyranneja, joiden on pakko saada tahtonsa läpi tai muuten... Isäni ei ollut onneksi väkivaltainen, mutta jos hänelle erehtyi väittämään missään asiassa vastaan, hän taantui henkisesti pikkulapsen tasolle ja paiskoi ovia ja heitteli esineitä. Luulen, että jos isäni sisar olisi saanut elää, isästäni ei olisi tullut tuollaista.

Riippuen millaisesta suvusta on kyse, ja millaista varallisuutta suku hallitsee, lapsen kuolemalla saattaa olla heijastusvaikutuksia jopa monen sukupolven päähän eteenpäin niin kuin tietysti kaikilla asioilla. Tätä on joskus mielenkiintoista miettiä. Jokin äärimmäisen pieni asia kuten, se että ihminen myöhästyy kaksi sekuntia bussista ja joutuu odottamaan seuraavaa, voi muuttaa maailmanhistoriaa. Uudessa bussissa ihminen tapaa tulevan puolisonsa, ja pariskunta saa lapsen, josta tulee aikoinaan uusi valtionpäämies, joka käynnistään ydinsodan... tai jollakin tavalla muuttaa maailmaa. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - huhtikuu 09, 2019, 14:02:41
Lainaus käyttäjältä: Sepe - huhtikuu 07, 2019, 08:26:52

Jos huomattavasti tarkoittaa että eron huomaa niin onhan ne huomattavasti kalliimpia. Ei se ero niin suuri ole kun ottaa huomioon varfariinin vaatiman testausrumban kustannukset.
Kela ymmärtääkseni viivytti uusien verenhyytymisen estolääkkeiden ottamista korvattaviksi, kun korvattava lääkekustannus on moninkertainen (varfariini noin 0,10 euroa pilleri, esim. apiksabaani noin 1,50 euroa pilleri) ja lääkitys yleistä. Ystäväpiirissä Marevan on vaihdettu uuteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 09, 2019, 15:05:38
Sitä kun helposti uskoo siihen mitä näkee, niin ilmeisesti itkuvirret eivät tehonneet meikäläiseen 2015 sen vuoksi että omaan elinpiiriini törähti kirjaimellisesti satoja mustatukkaisia miehiä, koska VOK. Väänteli sen asian miten päin tahansa, niin terveeltä näyttävien, osin jopa lihavien, miesten pyöriskely paikkakunnalla ei vaan tuo mieleen naisten + lasten hätää ja kärsimystä. Kyllä siitä hyvin nopsaan tulee mieleen se mitä jonkun sotaveteraaninkin kuulin bussissa juttelevan, eli että on pöyristyttävää että miesväki jättää naiset ja lapset hätään pelastaakseen oman nahkansa.

Mutta mitä irakilaisiin tuli, niin eipä noilla miehillä sitten muuta idistä ollut kuin saada duuni, rahaa ja tyttöystävä. Että semmoinen hätätila.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 09, 2019, 16:14:51
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 05, 2019, 16:04:22
Jäi ihan saatanasti hommaa ensi viikolle kahdesta projektista jotka olisi ollut hyvä saada valmiiksi tällä viikolla. No ehkä toisessa projektissa ei toivon mukaan ole paljoa hommaa mutta tää toinen on murheenkryyni. Sain kirjoitettua uuden softan valmiiksi kun vanha softa ei toiminut oikein. Pitäisi ensi viikolla tehdä inventaario tiedoista, jotka vanha softa jätti huomiotta vaikka olisi pitänyt huomioida ja en nyt tältä istumalta vielä osaa arvioida paljonko siinä on hommaa. Jos saan tietokanta-ajoina homman tehtyä niin ei ole ehkä iso juttu, mutta jos pitää apia käyttää, voi inventaarion tekeminen kestää paljon aikaa. Pitäisi yhtä kolmattakin projektia edistää, että toivon mukaan pääsisi ensi viikolla sen kimppuun.

Tänää sain nuo viime viikon tälle viikolle jääneet hommat päätökseen. Oli perkeleellinen savotta. Nyt kun työtilannetta katsoo tuoreilla silmillä, niin ehkäpä pari päivää voi ottaa tässä rennommin. Ei valittamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 09, 2019, 17:30:58
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2019, 11:57:58
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 08, 2019, 18:53:03
   Kolmas hetki sunnuntaina uusitussa Sannikka+Ukkolassa kun Sipilä kertoi kuolleesta Tuomo-pojastaan ja alkoi liikutukseltaan vaieta silmät kostuen. Kuvaus piti ottaa uusiksi monta kertaa, toimittaja Sannikkakin oli itkenyt.

Kysymyksessähän oli "törkeä" vaalitemppu, miksi ihmeessä sanikka edes kyseli tuomosta tuossa yhteydessä.

Säälin kerjääminen vaalien ollessa nurkalla, oli kyllä aikamoinen pohjanoteeraus, > näyttää kyllä tehonneen ilmeisesti.
Etpä ole seurannut Sannikoita. Nämä haastattelut on intiimejä nuoruudesta  ja kotielämästä ja kiusallisiakin kysellään, juopotteluista, sairauksista, menetyksistä, jopa homoudesta (kuten Haavikon kohdalla jonka katseen meno sivuun kieli kysymyksen kiusallisuudesta).

Jaskalle + Sepelle: Meillä tekoläpän käyttäjillä varfariini on ainoa oikia vaihtoehto.
Rotanmyrkkypussissa oleva varoitus näytti oudon huvittavalta että pitää olla käsineet ja hengityssuoja jos vaikka ettei pölyä mene ihmisen ihosta, suusta tai nenästä sisään.  Tätä "hirmumyrkkyä" syön itse joka päivä ja pölyävää jauhetta on purkin pohjalla ja kierteissä. Pitäisikö ympäristötilat evakuoida  ihmisistä kun otan myrkkypurkkini esille julkisissa ruokailutiloissa (jos olen unhoittanut ottaa ja muistan sitten ruokailun yhteydessä ottaa)? ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 09, 2019, 17:54:36
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 09, 2019, 13:36:17
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2019, 11:57:58

Kysymyksessähän oli "törkeä" vaalitemppu, miksi ihmeessä sanikka edes kyseli tuomosta tuossa yhteydessä.

Säälin kerjääminen vaalien ollessa nurkalla, oli kyllä aikamoinen pohjanoteeraus, > näyttää kyllä tehonneen ilmeisesti.

Uhh...

En viitsi kysyä, onko nimimerkki Karikolta tai hänen lähipiiristään kuollut lapsi. Oli tai ei, kokemus lienee yksi pahimmista. Oman lapsensa puolesta antaisi kaiken, jopa oman henkensä.

On oma poika ja ei todellakaan tulisi mieleen käyttää sitä seikkaa hyväksi poliittisen agendan edesauttamiseen, mutta enhän olekaan uskovainen, joille lienee kaikki keinot sallittuja.

Luuletko todella, ettei noita kysymyksiä ole sannikan kanssa etukäteen sovittu?

Katselin kyllä sen ohjelman silloin heti perjantaina, kun se tuli, eikä se "tunnelma" siitä miksikään muutu,.

Sipilä puhuu muutenkin jatkuvasti toista mitä käytännössä tekee, että se siitä asiasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 10, 2019, 16:25:33
Pitää huomenna ostaa Fazer Real Ruissia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 10, 2019, 19:30:14

Muistuu mieleen tämä ajatelmani, ihan Sepen kommentista, joskus aikoinaan.

Aurinkokunnan keskus on Aurinko.
Linnunradan keskuksessa on ehkä Musta aukko.
Toisaalta Atomilla on ydin.
Jne...

SS Keskustaa kohti mentäessä materiaali tuppaa tihenemään.

Ei oikein kuulu tiede-osastoon, tosin en tiedä, miten olin yhdistänyt pläjäykseen Mustat aukot, koska niistä en tiedä mitään, eikä paljoa ole kiinnostanut.

Nyt kuitenkin tämä: https://yle.fi/uutiset/3-10731396. Se on kuvattu.

Vaikea sanoa, mikä juttu tuo on. Speku on ihan luonteva asettaa, muissakin yhteyksissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 10, 2019, 22:10:29
Bussissa olletikin yläasteikäinen tyttö itkua pidätellen kertoi kavereilleen miten joku oli haukkunut hänen pikkuveljeään läskiksi. Tyttö jutteli että hänen pikkuveljensä on herkkä ihminen... Tyttö oli lopulta uhannut haukkujaa että tappaa tämän jos ei lopeta. Opettaja oli kuulema puuttunut siihen, ja tyttö totesi bussissa että jos se opettaja laittaa hänelle miinuksen niin hän tappaa senkin. Ja lopuksi hän oli sitten sanonut äidilleen että haluaa vaihtaa koulua, tämä oli viimeinen pisara (kiusaaminen ilmeisesti jatkunut jo pitkään).

Teki mieli sanoa että hyvä että puolustat veljeäsi. Ja hyvä että avoimesti puhut asiasta. Itsehän en olisi lapsena puhua pukahtanut missään kenellekään vaikka miten olisi kiusattu. Ja olisin kokenut kiusallisena jos joku muu olisi ottanut asioita esille. Ajat muuttuvat ja ihmiset myös, ja se on helvetin hyvä se.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 12, 2019, 13:55:09
Jos on julkisilla kulkuneuvoilla matkustamisessa omat haasteensa, niin on henkilöautolla ajamisessakin. Sain tänään hetki sitten taas muistutuksen siitä. Tapaus oli seuraava:

Ajelin tavanomaista reittiäni ja saavutin vähitellen Mercedes-Benz henkilöauton, jonka taakse jäin ajelemaan. Pidän yleensä pitkän matkan edellä ajaviin kuten tälläkin kertaa. Toisin sanoen seurailin autoa kauempana. Olin tulossa taajama-alueelle ja risteyksiin, joissa arvelin auton ehkä menevän eri suuntaan kuin minä. Se kääntyi kuitenkin juuri sille reitille, jonne minäkin olin menossa, joten jatkoin sen perässä ajelua.

Kun tultiin risteyksessä isolle tielle, Mersu kääntyi edelläni. Isolla tiellä oli satasen nopeusrajoitus, ja jäin seuraamaan Mersua odottaen, mitä nopeutta se päätyy ajamaan. Auto kiihdytti erittäin hitaasti ja jäi ajamaan noin yhdeksää kymppiä. Kun tuli ensimmäinen suora, ajoin sen ohitse. Tällöin alkoi tapahtua jotain odottamatonta.

Mersu kiihdytti perääni ja tuli aivan takapuskurin tuntumaan kärkkymään ikään kuin aikoisi ajaa ohitseni. Olen kyllästynyt kaiken maailmaan kilpa-ajoihin maantiellä, joten hidastin nopeutta (joka oli ohituksen jälkimainingeissa kiihtynyt jo jonkin verran ylinopeuden puolelle) ja näytin vilkulla, että ohitse voi mennä. En huomannut, että kaukana edessä tulee vastaan auto, joten ohitustilannetta ei aivan heti ollut. Mersukuski vilkutteli pitkän aikaa valojaan.

Heti kun vastaan tuleva auto oli mennyt, Mersu lähti ajamaan ohitseni. Koko ohituksen ajan kuski painoi torvea "tööt, tööt, tööt, tööt" ja ohitse päästyä hidasti nopeuden kahdeksaan kymppiin ja heilutteli nyrkkiä. Näin sen auton takaikkunan läpi. Mersu jatkoi hidasta ajamistaan edessäni, mutta kun takaa tuli muita autoja, se kiihdytti nopeuden noin sataan kilometriin tunnissa tai vähän alle.

Viiden kilometrin päässä alkoi kahdeksan kympin nopeusrajoitus, ja tällöin Mersu hidasti nopeuden rajoituksen mukaiseksi. Koska minä en nopeusrajoituksia kumartele, jatkon "satasta" ja painelin Mersun ohi nyt jo toisen kerran. Näin sivusilmällä kuinka nyrkki taas heilui ikkunasta. Kuljettaja oli keski-ikäinen tai vanhemman puoleinen mies yksin autossa.

Mersu jäi vähitellen taakseni, kun jatkoin matkaa. "Turvallisuussyistä" tein vielä pari ohitusta, että saisin Mersun ja minun väliin jonkinlaisen suojamuurin siltä varalta, että mersukuski suunnittelisi vielä jotain outoa. Suorastaan nimittäin pelotti ajaa Mersun edessä. Kun jäisin jonkun hitaan auton taakse pääsemättä ohi, Mersu olisi taas takapuskurin tuntumassa. Loppumatkan ajelin erään taksin perässä, koska sen ajama lievä ylinopeus oli minulle riittävä, eikä muutenkaan enää huvittanut ohitella ketään. No, yhden rekan ohitin vielä seuraavalla maantiellä uuden risteyksen jälkeen, kun tuli hyvä kohta, ja olin näkevinäni taustapeilistä Mersun ilmestyneen jonon perään. Tässä uudella tiellä oli myös satasen rajoitus, joten rekan ohittamiseni oli pääpiirteittäin laillinen. Kun käännyin lopulliseen kohteeseeni, istuin vähän aikaa autossa valmiina lähtemään ajamaan pakoon, mikäli Mersu ilmestyisi jostakin.

Tuollaiset tapahtumat ja niistä aiheutuva stressi eivät ole mukavia. Toisaalta niiden jälkeen seuraa yleensä masennus, joksi stressi tätä kirjoittaessani on muuttumassa.

Jos olisin miljonääri, palkkaisin autonkuljettajan, niin ettei tarvitsisi välittää kaiken maailman kuumakalleista, jotka kimmastuvat siitä, että joku ajaa heidän ohitseen. Tuo ei ollut ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään kerta.

Eniten minua tuossa tapauksessa pelottaa se, että jos tyyppi katsoi autoni rekisterinumeron perusteella henkilötietoni ja tulee kostoretkelle. Jonakin yönä talo palaa tai saan pistoolin luodin rintaani, kun menen avaamaan ovea. Tuollaiset nyrkkiä heiluttelevat riehujat suorastaan pelottavat.

Varaosahaku näyttää auton tiedoiksi seuraavaa (henkilötiedoista en ole kiinnostunut):

MERCEDES-BENZ E-SARJA (W211) E 200 CDI (211.007)   04.2006 - 12.2008   100   136   2148   Sedan
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 12, 2019, 14:16:38
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 09, 2019, 16:14:51
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 05, 2019, 16:04:22
Jäi ihan saatanasti hommaa ensi viikolle kahdesta projektista jotka olisi ollut hyvä saada valmiiksi tällä viikolla. No ehkä toisessa projektissa ei toivon mukaan ole paljoa hommaa mutta tää toinen on murheenkryyni. Sain kirjoitettua uuden softan valmiiksi kun vanha softa ei toiminut oikein. Pitäisi ensi viikolla tehdä inventaario tiedoista, jotka vanha softa jätti huomiotta vaikka olisi pitänyt huomioida ja en nyt tältä istumalta vielä osaa arvioida paljonko siinä on hommaa. Jos saan tietokanta-ajoina homman tehtyä niin ei ole ehkä iso juttu, mutta jos pitää apia käyttää, voi inventaarion tekeminen kestää paljon aikaa. Pitäisi yhtä kolmattakin projektia edistää, että toivon mukaan pääsisi ensi viikolla sen kimppuun.

Tänää sain nuo viime viikon tälle viikolle jääneet hommat päätökseen. Oli perkeleellinen savotta. Nyt kun työtilannetta katsoo tuoreilla silmillä, niin ehkäpä pari päivää voi ottaa tässä rennommin. Ei valittamista.
Nyt on tuo kolmaskin projekti vedetty dokumentoitia vaille valmiiksi. Toivon mukaan voi keskittyä ensi viikolla siihen. Olisi kaksi muutakin dokumentaatiota odottamassa ja näiden teko samaan aikaan vois tukee toisiaan. Siellä on listalla kyllä muitakin projekteja, ja ainakin osan niistä kimppuun olisi tarkoitus päästä ensi viikolla. Nyt ollaan kuitenkin jälleen aikataulussa eikä siksi lainkaan stressiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 12, 2019, 14:25:37
Kopek,
Ei ollut yllättävää, että kyseessä oli keski-ikäinen mies.
Itselläni vähän vastaavanlaisia kokemuksia lenkkipoluilta ajalta, jolloin olin kovakuntoinen nuori nainen. Joitakin keski-ikäisiä miehiä ei oikein pururadalla sopinut ohitella, sillä se kävi niin heidän kunniansa päälle tai jotain, ja naama tummanpunaisina he yrittivät kaikkensa päästäkseen ohitse, niin että näyttivät siltä, että olivat heti saamassa sydänkohtauksen. En toivonut sellaista kohtaloa heille, joten yleensä joko käännyin vastakkaiseen suuntaan, tai etsin toisen reitin. Mihinkähän tuollainenkin käytös perustuu? Onko heillä heikko itsetunto, ovatko he yliaggressiivisia, A-tyypin persoonallisuuksia? Onneksi on hyviäkin tyyppejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 12, 2019, 20:48:11
Taas kämpillä vaihtelevan päivän jälkeen. Edellä mainitsemani maantie-episodi käynnisti masennusoireet, niin kuin olin arvellutkin. Myös tavanomainen kevätmasennus alkoi vaivata, kun aloitin romahtaneen venevajan purkamisen ja rakennusjätteen raivaamisen. Homma tuntuu isolta yhden ihmisen haasteeksi. Olisi muutakin tekemistä. Lopetin työt siinä vaiheessa, kun putosin romahtaneen liiterin päältä ja valuin pitkin kaltevaa seinää, kunnes jalka lipsahti lahon kohdan läpi, ja lensin epämääräisesti kyljelleni. Onneksi en lyönyt päätäni lankunpäähän, joka oli aivan lähellä. Ajattelin, että nyt saa riittää tältä päivältä ja linkutin (jalkaan sattui jonkin verran) haalaria riisumaan.

Seuraavaksi menin kauppaan, ja kauppareissuilla masennukseni jostakin syystä on yleensä huipussaan. Huokailin ja hoin hiljaa: "masentaa". Ei sitä kukaan kuullut. Mieliala oli niin maassa, kun voi olla. Kaupassa oli jotkut avajaiset, ja orkesteri soitti ja ihmiset tanssivat ja iloitsivat. Ja samaan aikaan minä pinnistelin, etten pillahtaisi itkuun, kun tuntui niin pahalta. En minä nyt mikään julkisilla paikoilla itkeskelijä ole enkä muutenkaan, mutta jostakin syystä tunteeni olivat yliherkät. Tapasin joitakin "vanhoja tuttuja", joille yritin teeskennellä pirteää, vaikka mielessä oli ajatus, että puhu mitä puhut ei kiinnosta. Mieluiten mahdollisimman lyhyesti kuitenkin, että saan olla rauhassa.

Kun olin selvinnyt kaupasta ja kolmesta ihmisestä, joista kahden kanssa juttelin ja yhtä tervehdin, menin toiseen kauppaan. Ja eikös siellä ostoskärryjä työnnellyt "hän". Ajattelin, että piileskelen hyllyjen takana enkä tapaa häntä, niin kuin joskus olen tehnyt, mutta rohkaisin mieleni ja sanoin "hei". Olinhan tavannut hänet viimeksi maanantaina ja käynyt hänen kutsustaan hänen luonaan kahvilla viime viikolla. Olimme lisäksi vaihtaneet WhatsApp -viestejä ja Facebook -viestejä. Olen myös lähettänyt hänelle kuvia ja pitkähkön kirjoituksen sähköpostilla (joista hän kiitti). Tuon ihmisen tapaaminen on kuin tökkisi tikulla jotain aivan henkistä ydintäni.

Tuo henkilö on – paitsi, että olen rakastanut häntä aikoinaan vuosien ajan enemmän kuin ketään muuta koskaan –  vaikuttanut elämääni välillisesti enemmän kuin kukaan muu omia vanhempiani kenties lukuun ottamatta. Hän ei itse tiedä sitä, mutta hänen ansiostaan olen se, mikä olen. Ilman häntä minulla ei olisi perhettä eikä lapsia, enkä asuisi siellä missä asun. Elämäni olisi ollut joka suhteessa täysin erilainen. Suurinta osaa asioista, joita on tapahtunut, ei olisi tapahtunut. Niiden tilalla olisi jotain muuta. Ehkä olisin yksinäinen kaljakuppiloissa luuhaava vanhapoika. Tai ehkä olisin jo haudassa.

"Hänen" tapaamisensa ja ylipäätään yhteydenpito häneen herättelee tietynlaisia uinuvia tunteita minussa, ja se on pelottavaa ja samalla masentavaa. Hän on hyvin sosiaalinen henkilö, ja hänellä on valtava määrä tuttavia ja läheisiä ystäviä. Minä olen näistä kaikista ihmisistä vain yksi mitätön tyyppi menneisyydestä, jonka hän on joskus pinnallisesti tuntenut, ja jonka hän joskus ohi mennen sattumalta tapaa. Minä olen hänelle vain yksi tuhansista. Täysin nobody. Ja hän puolestaan on minulle henkilö, joka on vaikuttanut kaikkein eniten elämääni, ja jonka pelkkä näkeminen saa minut pois raiteilta.

Pieni valopilkku sentään pilkahti illalla, kun paikallisen korjaamon mies soitti kahdeksalta ja sanoi korjanneensa autoamme iltapuhteena ja saaneensa sen vihdoin kuntoon. Auto ollut korjaamolla yli viikon, ja siitä on irrotettu vaihdelaatikko kolme kertaa, kun kytkinremontti ei ole ottanut onnistuakseen. Varaosa on ollut aina vääränlainen. Kun autoa on kokeiltu, kytkin ei ole irrottanut kunnolla. Viimeisin kokeiltu osa (kytkinpaketti, tai mikä lieneekään) kuulema lopulta toimi. Ongelma oli mitoituksessa.

Auto on viimeisiä vuosimalleja, ja siinä on automaattinen kytkinvaijerin säätö (tai jokin vastaava), ja se vaatii täsmälleen oikeat osat. Ongelmaa ei ilmeisesti voi korjata jälkisäädöllä. Korjaaja ei veloita kuin normaalin hinnan, vaikka häneltä on kulunut työtunteja kolminkertainen määrä ja ehkä enemmänkin. Tuli huono tuntipalkka. 

Jos Brutto kysyy tarkempia tietoja, en pysty kertomaan, koska minä en ole ollut puhelimessa enkä muutenkaan hoitanut yhteydenpitoa. Asiaa voi kyllä selostaa kansanomaisemmin, jos kiinnostaa. Autojen kytkinjutut eivät ole alaani. Katselin jo Peugeot -foorumiltakin, mitä siellä on kirjoitettu. Sielläkin keskusteltiin tuosta automaattisäädöstä. Jotenkin se tuntuu olevan avaintekijä tässä asiassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 13, 2019, 07:43:44
 Jahas, mun viesti meni poistoon. Pointti on kuitenki se että uhkaileminen ei toimi minuun. Sillä on täsmälleen päinvastainen vaikutus.
Eli jos uhkaillaan nimimerkin poistolla niin varmasti kirjoitan jotain että se myös taatusti lähtee. Siihen voi myös hanakammat yrittää provosoida.

En mä tätä palstaa oikeesti juuri kaipaa. Enempi negatiivista vaikutusta kuin positiivista. Eli nimimerkin poisto on tavallan palvelus. Ei tuu möyrittyä läävässä.
Toisaalta kirjotan joskus myös asiaa, mut tuskin sillä palsta-arvoa löytyy.
Muutama tyyppi vituttaa ja se ei muuks muutu. Henkilökemiat ei tule ikinä toimimaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 13, 2019, 12:24:51
Tässä yksillä messuilla pyöriessä tuntui yhtäkkiä siltä että menee jalat alta ja pillahdan itkuun. Eli paniikkohtauksen tapaista lykkäsi. On noita joskus kaupassakin ollut, mutta ei nyt niin pahana etteikö siellä operoimaan pystyisi kuitenkin. Onneksi oli mahdollisuus siirtyä vähän sivummalle nettiä käyttämään, se kun aina rauhoittaa kun räplää näppistä.

Hermot olleet niin pirun piukealla ettei mikään ihme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - huhtikuu 13, 2019, 18:16:25
Vaalikeskusteluja toisella silmällä siloin tällöin seuranneena olen tullut viisastetuksi siinä, että taantuma on jo ovella, tuhlaamme tulevien sukupolvenvaroja nyt. Sitten luen tällaista: "rahasta ei ole Suomella vähääkään pulaa vaan järjen käytöstä.".

Hassu virke. Puoliksi oikeassa. Noin sanonut tietysti odottaa että juuri hänen järkensä tuloksia otetaan käyttöön. Kun vaan uskoisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 13, 2019, 18:26:06
Lainaus käyttäjältä: Sepe - huhtikuu 13, 2019, 18:16:25
Vaalikeskusteluja toisella silmällä siloin tällöin seuranneena olen tullut viisastetuksi siinä, että taantuma on jo ovella, tuhlaamme tulevien sukupolvenvaroja nyt. Sitten luen tällaista: "rahasta ei ole Suomella vähääkään pulaa vaan järjen käytöstä.".

Hassu virke. Puoliksi oikeassa. Noin sanonut tietysti odottaa että juuri hänen järkensä tuloksia otetaan käyttöön. Kun vaan uskoisi.
Juu oikeistolaisille on tärkeeää, että luodaan kuvitteeelllinen uhka että yhtään ei ole rahaa vaikka sitä on koko ajan mijarditolkulla jaettavaa rikkaille. Yritä tutustua vaalikeskustelujen sijaan siihen, mihin oikeistolainen hallituksemme Suomen veronmaksajien rahoja laittoi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 13, 2019, 23:48:28
Lainaus käyttäjältä: Ekisetä - huhtikuu 13, 2019, 07:43:44
Muutama tyyppi vituttaa ja se ei muuks muutu. Henkilökemiat ei tule ikinä toimimaan.
Ja tietenkin jonkun muun vika...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 14, 2019, 06:07:39
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 13, 2019, 23:48:28
Lainaus käyttäjältä: Ekisetä - huhtikuu 13, 2019, 07:43:44
Muutama tyyppi vituttaa ja se ei muuks muutu. Henkilökemiat ei tule ikinä toimimaan.
Ja tietenkin jonkun muun vika...?

Toki.  Hekilökemiat esim safiirin kanssa ei natsaa, mut se ei juuri vituta, koska ei ole tyhmä. Änkyrämummot vituttaa. Paskanpuhujat piilorasistit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 14, 2019, 10:47:37
Lainaus käyttäjältä: Sepe - huhtikuu 13, 2019, 18:16:25
Vaalikeskusteluja toisella silmällä siloin tällöin seuranneena olen tullut viisastetuksi siinä, että taantuma on jo ovella, tuhlaamme tulevien sukupolvenvaroja nyt. Sitten luen tällaista: "rahasta ei ole Suomella vähääkään pulaa vaan järjen käytöstä.".

Hassu virke. Puoliksi oikeassa. Noin sanonut tietysti odottaa että juuri hänen järkensä tuloksia otetaan käyttöön. Kun vaan uskoisi.

Tulevien sukopolvien varojen tuhlaaminen on melkoinen vitsi, jota toitotetaan aiheetta.
Eihän sellaista voi tuhlata mitä ei ole, eikä varallisuus tule taivaasta, vaikka taannoin mannaa väitettiin sieltä satavankin.

Mitä oli viisikymmentä vuotta sitten, tai sata, siitä voi saada viitekehyksen siihen mitä puhutaan tulevaisuuden varoista. Ne pitää tuottaa jatkuvasti, tulevaisuuden eläkkeet ja muut varat ovat unelmaa.

Maa tosin saastuu ja sen luonnonvarat käytetään , mutta se on toinen asia,, eikä sille edes voi mitään, jos kerran halutaan hyvinvointia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Magdaleena - huhtikuu 14, 2019, 11:07:53

Rasismi pelkkien ennakkoluulojen perusteella ei nyt v*uta, mutten tykkää. Laiskaa argumentointia..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - huhtikuu 14, 2019, 16:28:13
Vaalit vituttaa jo ennen tuloksia enemmän kuin koskaan. En aio seurata mitään tuloslähetyksiä.

Onneksi olen saanut puutarhakauden aloitettua ja pääsiäiseksi näyttää sää lämpenevän. Kasvukauden seuraaminen ja ruumiillinen työ auttavat irrottamaan ajatukset ikävistä asioista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 14, 2019, 17:01:58
Voihan kukkanen!
Nyt on käyty demokratian vaaliuurnalla. Kepeät mullat keväisellä kävelyreissulla kintuissa. Ja äänestysaikaakin jäi vielä.
Ennakkoäänten määrissä rikottiin valtamedian juttujen mukaan myös ennätyksiä.
Itse annoin vain yhden äänen, toisen jätin omaan käyttöön, ja ihan jetsulleen vaalipäivänä.
Yritin muistella vastaan tulleita kirjallisia ohjeita konmaritetussa äänestyskopissa ehdokastani makustellessa kynän avulla.
Ei se mitään, lunttaan ne tähän silti:

Vaalihuoneessa seisoi kaksi äänestyskojua.
"Vai tässä ne nyt karsinat --."
"Vähän siihen tyyliin kuin lapukkalaisten markkinareet...", ajatteli Topi.
"Tulisi tuosta poijille paitoja", arvosteli Riika ja mieli teki käsillä hypistelemään vaatteesta
tehdyn mallikojun seinää.
-- No menkäähän! murahti konstaapeli.
Topi työntyi likimmäisen karsinan suojaan ja levitti paperinsa pöydälle. Riika jäi seisomaan
ulkopuolelle, vaalilippu värähtämättä käsissään. Vaalilautakunnan jäsenet näyttivät
vaivihkaa katahtelevan vaimoon ja virnistelevän. Konstaapeli Pirhonen asettui Topin selän
taakse ja kysyi:
-- Osaatteko te itse vai autanko minä miestä mäessä?
-- Löytyy täältä numero ilman herrojakin! mutisi Topi.
-- Hä? pani Pirhonen, mutta syrjäytyi.
Topi oli alkanut kopeloida punaista kynää, joka riippui sidottuna rihmaan.
Konstaapeli toimitti Riikan toisen kojun sisään ja tarjosi apuansa, mutta ei Riikakaan
huolinut, kun muisti agitaattorin varoituksen, että Pirhonenkin kuului olevan sitä herrain
puoluetta ja vähän niinkuin omaan apajaansa porkkailevan tohmerointa rahvasta.
Yhtaikaa Topi ja Riika nyt siis joutuivat äänestämään, kumpikin seistä nyyköttäen eri
suojuksen takana. Tovin aikaa he suojusten takana viipyivätkin, ja huoneessa vallitsi
sellainen hiljaisuus, että olisi voinut kuulla kärpäsen lentävän.
Topi tuijotti siihen aitaukseen, jonka numero hänelle oli päähän pantu ja jonka hän tiesi
olevan köyhälistöä varten aidatun. "Kolomekymmentä ja... soli sali rattia!"
Hän tarttui kynänvarteen, puristi sitä lujasti kankeissa sormissaan ja alkoi tähdätä,
ummistaen vasemman silmänsä ja kirpeästi siristäen oikeanpuolimaista. Suu oli vääntynyt
pahasti väärään.
"Nyt?..."
Mutta ei hän uskaltanutkaan vielä painaa. Numero oli ikäänkuin ruvennut liukumaan ja vei
silmän mennessään. Topi hätkähti, laski kynän kädestään ja rupesi uudestaan
pyydystämään numeroa.
"Nämä ovat niitä sielun vihollisen viimeisiä viekoituksia...", vilahti hänen päässään, ja
rypistäen kulmiaan, terästäen katsettaan alkoi hän hakea molemmin käsin.
"Kolomekymmentä ja... soli sali rattia."
-- Et pirhana vie pääsekään kynsistä!
Hän tuippasi vasemman kätensä peukalon lujasti numeroa vasten ja otti taas kynän oikeaan
käteensä. Varovaisesti, henkeään pidättäen rupesi hän piirtämään hienoa viivaa...
Mutta kuuluipa samalla yhtäkkiä huoneessa omituinen rapsahdus. Riika oli painanut niin
lujasti paperiin, että punaisen kynän kärki oli poikki rapsahtanut! Koko vaalilautakunta
naurahti, ja poliisi Pirhonen ryntäsi suojuksen eteen sanomaan:
-- Ei saisi niin rajusti ruunun kapineita käsitellä.
Riika ei mitään vastannut, hän oli hiukan tyrmistyksissään, mutta vaalilippunsa sisustaa
ei hän sentään poliisille näyttänyt, vaan käänsi paperin näppärästi kokoon.
-- Kyllä sen viivan pitäisi näkyä! kehahti hän omituisesti naurahtaen ja astahti ulos suojuksen
takaa. Samalla tuli Topikin toisen suojuksen takaa ja rypisteli hitaasti vaalilippunsa kokoon.
Hiki oli kohonnut miehen kasvoille aivankuin olisi ollut kovimmassa ponnistuksessa.
Liput leimattiin, ja asianomaiset saivat ne vielä kerran käsiinsä määräyksellä pudottaa ne
vaaliuurnaan, joka oli huoneen perällä.
Topi ikäänkuin arvioi lippunsa painoa ennenkuin sen päästi solahtamaan arkun rakoon,
mutta Riika työnsi lippunsa itsetietoisen intohimoisesti sisään lovesta, vieläpä käänsi
ylpeästi selkänsä vaalilautakunnan jäsenille.
-- Joko tästä nyt passaa köyhän mennä tiehensä? hän suhahti poliisi Pirhoselle, jonka
käytös häntä oli ärsyttänyt.
-- Yksi on ovi sekä köyhille että rikkaille! vastasi Pirhonen virnistäen.

http://www.crlearning.org/files/PDF/82000/82555-0000.pdf

Kotona tietty vaalikahveet tulille ja näköratio lämpeämään, jotta iltasella sitten nähdään oikein omin silmin että minkäsorttiset herrat ne tällä kertaa kekkuloivat seuraavat neljä vuotta siellä etelän isossa kivitalossa ja kutka jossain muualla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 14, 2019, 17:06:57
Olisihan tässä vielä ehtinyt äänestää, mutta alkoi yhtäkkiä kuvottaa aivan jumalattomasti ja päässä on kumma olo. Vatsassakin itseasiassa. Ei ole vaalien aiheuttamaa henkistä pahoinvointia.

Joten tulen seuraavat vuodet sanomaan että jos olisin oksentanut äänestyskoppiin, sitä olisi varmaan pidetty tietoisena mielenilmauksena, ja paikallisuutisiin en halua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 15, 2019, 23:26:36
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 14, 2019, 17:06:57
Olisihan tässä vielä ehtinyt äänestää, mutta alkoi yhtäkkiä kuvottaa aivan jumalattomasti ja päässä on kumma olo. Vatsassakin itseasiassa. Ei ole vaalien aiheuttamaa henkistä pahoinvointia.

Joten tulen seuraavat vuodet sanomaan että jos olisin oksentanut äänestyskoppiin, sitä olisi varmaan pidetty tietoisena mielenilmauksena, ja paikallisuutisiin en halua.
Vatsani voi paremmin, kun näin äänestystuloksen...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 16, 2019, 14:07:41
Nonni! Taas mennään huonompaan suuntaan ensi vuonna tässäkin. Miten tästäkin nyt sitten osaa nauttia:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4dbebbd3-1916-49e3-9606-31a2cbebe51a
Harmittaa jo etukäteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 16, 2019, 15:31:05
Halla-ahon julkisuuskuva on parantunut viime aikoina, jos oikein osaan tiedotusvälineitä lukea. Nyt häntä käsitellään jo tavallisena ihmisenä, kun aikaisemmin hän oli rikoksista tuomittu rotutohtori. Todennäköisesti natsienkin kohtelu oli aikoinaan vähän samanlaista. Ennen valtaan pääsyä heitä pidettiin hullun poliitikon johtamina katurettelöitsijöinä, mutta kun he olivat vallassa, ääni muuttui.

Vallan kunnioitus on koodattu niin syvään ihmisten geeneihin, että vallassa olija hyväksytään, olipa hän millainen murhaaja tahansa. Tietenkään kaikki eivät hyväksy, mutta riittävän monet kuitenkin.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/41KJK2M1weL.jpg

Ai niin, otsikkohan oli fiilikset.

Karmea masennus painaa päälle. Se ei ole sisäsyntyinen vaan johtuu olosuhteista. Raivaan ja puran romahtanutta rakennusta ja yritän pelastaa sieltä tavaraa. Ongelma on se, että ei ole mitään paikkaa niille tavaroille. Ne vaatisivat katetun ja lukitun tilan. Kaikki tämän tyyppiset tilat ovat jo ennestään täynnä. Niitä tutkiessa on lisäksi käynyt, että nekin ovat huonossa kunnossa. Laho- ja homesienet jylläävät, joten varastoiksi ne sopivat hyvin huonosti. Niissä on rakennevirheitä. Yhdessä tekemässäni kopissa on pystyyn asennetut seinälaudat, jotka typeryyksissäni jätin ulottumaan maahan asti. Laudat ovat imeneet vettä maasta ja lahonneet täysin tohjoksi. Samalla maapohjaisesta varastosta on tullut kostea lahottamo, jossa home ja lahoaminen ja ruostuminen ovat käynnissä. Lautoja, vaneria ja paljon muuta varastoitua on mennyt jo pilalle.

Kaiken lisäksi ilkivallan tekijät vierailevat alueella ja tekevät tuhojaan. Niin kuin rappiossa itsessään ei olisi tarpeeksi stressin aihetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 16, 2019, 16:27:15
Eräässä vasemmistoryhmässä maalailtiin Halla-aho jo takinkääntäjäksi kun oli kuulema sanonut olevansa valmis kompromisseihin maahanmuuttoasiassa.

Mikään ei kelpaa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 16, 2019, 18:29:05
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 16, 2019, 15:31:05
Halla-ahon julkisuuskuva on parantunut viime aikoina, jos oikein osaan tiedotusvälineitä lukea. Nyt häntä käsitellään jo tavallisena ihmisenä, kun aikaisemmin hän oli rikoksista tuomittu rotutohtori. Todennäköisesti natsienkin kohtelu oli aikoinaan vähän samanlaista. Ennen valtaan pääsyä heitä pidettiin hullun poliitikon johtamina katurettelöitsijöinä, mutta kun he olivat vallassa, ääni muuttui.

Ensin ymmärsin viestisi niin, että Halla-aho on parantanut julkista esiintymistään, mutta taidatkin tarkoittaa, että toimittajat käsittelevät häntä eri tavalla kuin ennen?

Mutta mielestäni Halla-aho on itsekin muuttanut esiintymistapaansa. Ainakin minulla on ollut hänestä kuva, että hän vastaa töykeän ylimielisesti kysymyksiin. Voi olla, että käsitykseni pohjautuu kovin pieneen otantaan, sillä eihän hän kovin paljon ole julkisuudessa ollutkaan. Mutta noita vaalikeskusteluja seurattuani käsitykseni hänen esiintymistä on muuttunut. Ensinnäkään hän ei osallistunut päälle huutamiseen kertaakaan, toisekseen hän vastasi kysymyksiin rauhallisesti ja hyvin ymmärrettävästi välttäen tyhjänpäiväistä jargonia. Ja lopuksi vielä, Halla-aho tuntuu olevan "paremmin läsnä" eikä vaikuta enää niin tympiintyneeltä haastatteluissa kuin ennen.

Nuo nyt on puhdasta mutuilua. Kävi jopa mielessä, että sillä aikaa, kun syksyn mittaan Antti Rinne on (lehtien mukaan) tehnyt jo pohjustustyötä hallituksen muodostamiseksi, Halla-aho on käynyt jonkun mediakonsultin oppia saamassa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 16, 2019, 18:39:29
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 16, 2019, 16:27:15Eräässä vasemmistoryhmässä maalailtiin Halla-aho jo takinkääntäjäksi kun oli kuulema sanonut olevansa valmis kompromisseihin maahanmuuttoasiassa.

Mikään ei kelpaa...

Yleiseen linjan hajoaminen, ja sen pysyminen missään tuntumassa, on aika mahdoton juttu. Vaikea sanoa, onko tässä jotain poikkeusta, kun ihmislaajuus on valtakunnan luokkaa.

Täälläkin asia A, jota viestii selkeästi, ei koskaan tavoita ihmisiä, sellaisenaan. Onko se sitten hyvä, vai huono. En osaa väittää erityistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - huhtikuu 17, 2019, 00:03:05
Jaaha, purin itseäni huuleen suun sisäpuolella niin kovaa, että kudos on kunnolla ruhjoutunut ja huuli selvästi turvonnut. Rusahdus vain kuului, kun hampaat ruhjoivat ihoa. Pääsee elämäni top-3:een poskeen/huuleen kohdistuneissa puraisuissa. Huomenna pitää olla todella varovainen, etten haukkaa uudelleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 17, 2019, 00:42:13
Soitin tuota Lapinlahden lintujen biisiä: Olisiko käynyt niin (Vihtaasi on kustu)
https://www.youtube.com/watch?v=udJrUfb9A6Q (https://www.youtube.com/watch?v=udJrUfb9A6Q)

Ehkä tuollaisia fiiliksiä on monilla. Olisi pitänyt tehdä paljon ja nyt kaduttaa, kun ei uskaltanut.
Olen mammari, en uskaltanut toteuttaa niitä ajatuksia, mitä toivoin. Nyt kaduttaa, kun olin pelkuri...
Omassa mielessä uskaltaa paljon, mutta ei ehkä normielämässä. Asuntolaina, perhe, firman kahleet tms. rajoittavat.
Eivät nuo sinänsä pahoja asioita ole, mutta rajoitteita silti.

En puhu vain itsestäni, yleisellä tasolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 18, 2019, 09:52:57
Olin aamuvarhaisella koiran kanssa rantametsässä, kun koira löysi mielenkiintoisen hajun sammalmättäästä. Noutajille tyypilliseen tapaan se heittäytyi heti kierimään hajukohdan päälle, jotta saisi kopioitua miellyttävän hajun itseensä.  Ja totta vieköön se sai kopioitua sen!

Haju on imelä yhdistelmä paskaa, kusta, oksennusta ja mätänevää kalaa. Ja se seuraa koiraa kaikkialle. Ja mitä enemmän yritän vältellä koiraa, sitä innokkaammin se pyrkii lähelle. Yrittää jopa syliin, iso koira.

Se pitäisi kai pestä, mutta sen jälkeen turkki on vuorokauden verran märkä ja koira yrittää kuivata sitä hinkkaamalla turkkiaan tapetteihin. Siitä taas seuraa tapettiremontti, johon nyt ei olisi aikaa. Voisin myös sulkea sen pihalle, mutta siellä se ulvoo loukkaantuneena ja herättää siten kiusallista huomiota. Kai sitä on vain odotettava, että haju hälvenee ajan myötä. Äsken erehdyin silittämään sitä ja nyt haisee kädetkin. Hyi hitto!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 18, 2019, 10:07:11
Minkähän läjän se löysi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 18, 2019, 10:22:43
Lainaus käyttäjältä: Ekisetä - huhtikuu 18, 2019, 10:07:11
Minkähän läjän se löysi?
Yritin tuota tutkia, mutta aamuhämärissä en nähnyt sammalissa mitään kiinteää. Olisiko jokun elukan oksennus, josta linnut ovat syöneet kaikki kiinteät palaset pois?

Samoilla paikoilla näin viikko sitten omituisen koiraeläimen. Se kierteli pilkkijöiden avantoja ja etsi jäälle jätettyjä kaloja. Se saattoi olla kapin vaivaama kettu mutta näytti lähinnä pieneltä kojootilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 18, 2019, 12:12:54
Onko jokin, mikä estää koirasi föönaamisen (ei liian kuumalla kylläkään)?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 18, 2019, 12:33:14
Mahtaakohan Brutto omistaa fööniä...Mutta jos naapurilta lainais? Olisiko sittenkin liian akkamaista puuhaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 18, 2019, 12:34:09
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 18, 2019, 12:12:54
Onko jokin, mikä estää koirasi föönaamisen (ei liian kuumalla kylläkään)?

Liian stressaava toimenpide, josta seuraa yleensä ripuli (koiralle). Pelkää kuollakseen fööniä. En tiedä miksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 18, 2019, 12:35:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 18, 2019, 12:33:14
Mahtaakohan Brutto omistaa fööniä...Mutta jos naapurilta lainais? Olisiko sittenkin liian akkamaista puuhaa.

T: Xante

Harkitsin hetken lehtipuhaltimen käyttöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - huhtikuu 18, 2019, 13:18:01
Kannattaa viedä koira asuinalueesi parhaaseen Dog Spahan ja ostaa Hänelle turkkia vahvistava aromaterapia sekä pedikyyri. Päivälippua kannattaa harkita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 18, 2019, 14:19:38
Trixie-kuivatusloimi (https://dreampetstore.com/koirat/turkinhoito-ja-trimmaus/trimmauslaitteet-poydat-kuivaimet?gclid=Cj0KCQjwwODlBRDuARIsAMy_28UoB3SNSYJ1shTN_cv-5K6uiudm_4C9q1_MhBFPCTdprnSIg0KibDsaAvUnEALw_wcB) sen jälkeen kun on kuivattu Show tech mikrokuitupyyhkeellä?

Koirien kuviauskaappi (https://www.kennelkertalaakin.net/blogi/?k=Crufts)?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 18, 2019, 16:05:41
Eikö näin lämpimällä ilmalla voi huuhdella hurtan pihalla ja leikityttää ja riehututtaa sitä siellä niin kauan että vesi on lentänyt turkista veks?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 18, 2019, 18:10:51
Pistää sen saunalle kuivumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 18, 2019, 20:05:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 18, 2019, 16:05:41
Eikö näin lämpimällä ilmalla voi huuhdella hurtan pihalla ja leikityttää ja riehututtaa sitä siellä niin kauan että vesi on lentänyt turkista veks?

Riippuu pikkasen koirasta. On sellaisiakin, jotka kesähelteelläkin saa häntäänsä tulehduksen uimisen jälkeen. Vesihäntä on varsin yleinen vaiva, innokkailla uimareilla ja innokkailla hännän heiluttajilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 18, 2019, 22:19:26
Kun tuo Notre Damen kirkko nyt pahasti palovahingoittui ja on yleiseurooppalainen symboli ja ilman muuta korjattava, niin tuli mieleen Suomen osuus.

Voisimme valtion (kansalaistemme) kustannuksella työllistää muutaman henkilön ja lähettää heidät korjaamaan ja uudelleenrakentamaan kirkkoa ja sen 90 metrin korkeuteen yltävää tornia.

Kyseeseen tulisivat ranskaa taitavat, ammattitaitoiset työttömät kirvesmiehet, joilla ei ole korkean paikan kammoa. Tarvittaessa jostakin näistä ominaisuuksista voidaaan tinkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 18, 2019, 23:01:25
Ei sinne taida kannattaa kirvesmiehiä lähettää ellei ole palomiehen asuja ja vesitykkejä suojana. Tilanne on edelleen tulenarka somemyrskyjen takia. Nettikansa suuttui kun rikkailta löytyi noin vain heti kohta liki miljardi € kuolleeseen rakennukseen muttei elävien ihmisen sosiaalisen kurjuuden ongelmiin tai sotien uhreille, Irakin ja Syyrian pakolaisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 18, 2019, 23:12:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 18, 2019, 22:19:26
Kun tuo Notre Damen kirkko nyt pahasti palovahingoittui ja on yleiseurooppalainen symboli ja ilman muuta korjattava, niin tuli mieleen Suomen osuus.

Voisimme valtion (kansalaistemme) kustannuksella työllistää muutaman henkilön ja lähettää heidät korjaamaan ja uudelleenrakentamaan kirkkoa ja sen 90 metrin korkeuteen yltävää tornia.

Kyseeseen tulisivat ranskaa taitavat, ammattitaitoiset työttömät kirvesmiehet, joilla ei ole korkean paikan kammoa. Tarvittaessa jostakin näistä ominaisuuksista voidaaan tinkiä.
Tässä olisi yksi: https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/keski-suomi/ehdokkaat/5630
Jos tingitään tuosta kirvesmiehen vaatimuksesta.

(https://static-sls.smf.aws.sanomacloud.net/menaiset.fi/s3fs-public/styles/large_main_image/public/main_media/julkkistenpituus3.jpg?itok=P5BVhGBF&timestamp=1510323836)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 19, 2019, 05:53:54
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 18, 2019, 23:01:25
Ei sinne taida kannattaa kirvesmiehiä lähettää ellei ole palomiehen asuja ja vesitykkejä suojana. Tilanne on edelleen tulenarka somemyrskyjen takia. Nettikansa suuttui kun rikkailta löytyi noin vain heti kohta liki miljardi € kuolleeseen rakennukseen muttei elävien ihmisen sosiaalisen kurjuuden ongelmiin tai sotien uhreille, Irakin ja Syyrian pakolaisille.

Tämä on kyllä totta.
Rikkaiden myötätunto ei riitä köyhille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 19, 2019, 07:58:21
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 18, 2019, 23:12:41
Tässä olisi yksi: https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/keski-suomi/ehdokkaat/5630
Jos tingitään tuosta kirvesmiehen vaatimuksesta.

Touko-poukon vastaukset 2015 vaalikoneeseen.  ;D
Pikasilmäyksellä samaa mieltä Toukon kanssa vain poliisien määrän lisäämisestä - sorry Kopek me ollaan Toukon kanssa poliisipuolueessa.

Jossain luki, että suurin haaste Notre Damen korjauksessa on, ettei mistään tahdo löytyä tarpeeksi isoja tammirunkoja, jotta katto saataisiin kasaan. Tammimetsät on hakattu jo satoja vuosia sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Magdaleena - huhtikuu 19, 2019, 10:12:24
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 18, 2019, 23:01:25
Ei sinne taida kannattaa kirvesmiehiä lähettää ellei ole palomiehen asuja ja vesitykkejä suojana. Tilanne on edelleen tulenarka somemyrskyjen takia. Nettikansa suuttui kun rikkailta löytyi noin vain heti kohta liki miljardi € kuolleeseen rakennukseen muttei elävien ihmisen sosiaalisen kurjuuden ongelmiin tai sotien uhreille, Irakin ja Syyrian pakolaisille.

Todellinen tragedia, että jotain 900 vuotias mahtava rakennus oli tuhoutua kokonaan, palomiesten mielestä se oli puolesta tunnista kiinni. En ole nähnyt, mutta Kölnin tuomiokirkko on samanlainen ja yhtä vanhakin varmaan.

Mutta eikö kenellekään, missään, Ranskassakaan tule mieleen, että katolinen kirkko on maailman varakkaimpia, upporikas se on.
Vatikaanin varallisuus, "Pankkiirien arviot Vatikaanin varallisuudesta liikkuvat 10 ja 15 miljardin dollarin välillä."  Vuonna 1865, Time:n artikkelista.
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/01/vatikaanin-varallisuus.html

Nyt on pitkäperjantai ja pitäisi muistaa, miten Jeesus ajoi rahanvaihtajat synagoogasta .. valikoivaa uskoa, tuskin kukaan enää ajattelee vertausta kamelista ja neulansilmästä. (https://raamattu.fi/raamattu/KR92/LUK.12/Luukas-13)
Samaa valikoivaa ajattelua tietenkin muissakin uskonnoissa, onhan tätä nähty viimeiset vuodet..

Muoks,
linkki korjattu
Kannattaa muuten lukea tuo linkki katolisen kirkon varallisuudesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 19, 2019, 10:21:05
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 19, 2019, 07:58:21
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 18, 2019, 23:12:41
Tässä olisi yksi: https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/keski-suomi/ehdokkaat/5630
Jos tingitään tuosta kirvesmiehen vaatimuksesta.

Touko-poukon vastaukset 2015 vaalikoneeseen.  ;D
Pikasilmäyksellä samaa mieltä Toukon kanssa vain poliisien määrän lisäämisestä - sorry Kopek me ollaan Toukon kanssa poliisipuolueessa.

Jossain luki, että suurin haaste Notre Damen korjauksessa on, ettei mistään tahdo löytyä tarpeeksi isoja tammirunkoja, jotta katto saataisiin kasaan. Tammimetsät on hakattu jo satoja vuosia sitten.

Taitaa mennä liimapuu hommiks.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 19, 2019, 11:56:03
Liimapuulla saisi tosiaan goottilaisista kaarista goottilaisempia. Luulen että enemmistö kuitenkin haluaa säilyttää vanhan ulkoasun ja rakennustavan.  Sille kannalle olen itsekin kallistumassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - huhtikuu 19, 2019, 12:02:33
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 19, 2019, 11:56:03
Liimapuulla saisi tosiaan goottilaisista kaarista goottilaisempia. Luulen että enemmistö kuitenkin haluaa säilyttää vanhan ulkoasun ja rakennustavan.  Sille kannalle olen itsekin kallistumassa.
Sitä korkeinta tornia varten on haastettu arkkitehdit kilpailuun, josko tehtäisiin kokonaan uusi. Muilta osin ilmiasu taidetaan pitää samana, kuin vuodesta 1260.

Goottilaisista kaarista tuli mieleeni sellainekin hilpeä historian käänne, että vuonna 1434 Ruotsi ja Espanja ajautuivat riitaan siitä, kumpiko on goottilaisempi, ja ansaitsee täten korkeamman tittelin. Ruotsalaiset esittivät olevansa suoraan goottien perillisiä. Espanjalaiset vastasivat, että ainoastaan laiskat ja yrittäjähenkeä omaamattomat gootit jäivät Skandinaviaan, kun taas sankarigootit saapuivat valtaamaan Espanjan. First World Problems!

Wikipedia (https://en.wikipedia.org/wiki/Goths#Legacy).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 19, 2019, 16:58:38
Posti toi mulle uudet lenksut. Nämä ovat hyvät esimerkiksi kesämökille tai mustikoiden poimimisessa. Muut lenksuni ovat kuivan "asfaltti"-kelin kenkiä kun niissä on noin puolen sentin korkuinen pohja korkeintaan tai ne ovat vaaleat, joten niitä ei oikein voi käyttää metsässä tai kostealla keleillä kun vesi menee lähes automaatisesti läpi ja ne likaantuvat kostealla kelillä helposti. Nyt on onneksi tuollaiset ympäristöön kuin ympäristöön ja kelille kuin kelille sopivat yleislenksut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 19, 2019, 17:09:26
Lenksu = kumilenkki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 19, 2019, 17:38:41
Lenkkari = kumilenkki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - huhtikuu 19, 2019, 17:52:37
yleinen käsitys lenkkarista https://www.google.com/search?q=lenkkari&client=firefox-b-d&tbm=isch&source=iu&ictx=1&fir=jaN_C8dYYjdWxM%253A%252CQuTfKXmzG2j-FM%252C_&vet=1&usg=AI4_-kQsJa-8BbUQ3nCsMVaaEC-H4wjJQQ&sa=X&ved=2ahUKEwju1tPts9zhAhUEwqYKHYtiD2kQ9QEwAHoECAkQBA#imgrc=jaN_C8dYYjdWxM:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 19, 2019, 17:54:07
Absoluuttinen totuus lenksusta: https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&tbm=isch&sa=1&ei=BOG5XNjgJ6L2qwGG27OgBA&q=lenksu&oq=lenksu&gs_l=img.3..0i24j0i10i24j0i24.40574.41579..42027...0.0..0.75.425.6......1....1..gws-wiz-img.......35i39j0j0i19j0i10i19j0i30i19.S-zqVgpOeOI#imgrc=exf1XRyeb238uM:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 19, 2019, 17:57:46
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Lenkkimakkara

Tämä tulee ekana, jos googlettaa lenksu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 19, 2019, 17:58:45
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 19, 2019, 17:57:46
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Lenkkimakkara

Tämä tulee ekana, jos googlettaa lenksu.

No jo on. Nevö hööt ov. Täälläpäin lenksu on kyllä ollut aina kumilenkki eikä mitään muuta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 19, 2019, 18:07:50
Sainpas aikaiseksi oikein hyvän somepöhinän.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 19, 2019, 18:09:50
Voisko joku vinkata Ilta-Sanomille, että somessa on syntynyt kamala kiista siitä mitä lenksu tarkoittaa, jotta Ilta-Sanomat voisi laittaa pystyyn äänestyksen aiheesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 19, 2019, 18:13:22
Miusta 'lenksu' on lenkkikenkä, mutta vaan miusta...

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 19, 2019, 18:14:03
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 19, 2019, 18:09:50
Voisko joku vinkata Ilta-Sanomille, että somessa on syntynyt kamala kiista siitä mitä lenksu tarkoittaa, jotta Ilta-Sanomat voisi laittaa pystyyn äänestyksen aiheesta.

Isäs oli kamala kun sua teki.

Mutta pitkäveteinen on pitkäperjantai. Että tikusta asiaa. Tai lenksusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 19, 2019, 20:23:02
Lenksu-gate paljasti miksi joskus täällä on niin kovin vaikea ymmärtää toista. Samalla sanalla tarkoitetaan toisinaan ihan eri juttuja ja eri sanoilla samaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - huhtikuu 19, 2019, 20:42:28
Että paavi on  maailman rikkain. Se on saanut omaisuutensa kun valittiin paaviksi. Seuraava paavi sitten perii sen.
Kuinkahan paljon paavi niistä miljardeista nauttii.  Minusta niiden miljardien omistaja on katolinen kirkko. Nyt niille olisi Ranskassa käyttöä eikä menisi edes pesämuna. :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - huhtikuu 19, 2019, 20:57:38
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 19, 2019, 17:58:45
No jo on. Nevö hööt ov. Täälläpäin lenksu on kyllä ollut aina kumilenkki eikä mitään muuta.
Niin on ollut kotikonnuillanikin, vaikka ollaan ihan eri suunnalla. Pidetään siis konsensus siitä, että lenksu=kumilenkki. Muita lenksuja ei tunnusteta. Lenkkarit tunnustetaan lenkkikenkinä, eli tiettyinä vapaa-ajan jalkineina.

Niin.

Saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 20, 2019, 09:29:35
Lainaus käyttäjältä: Renttu - huhtikuu 19, 2019, 20:57:38
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 19, 2019, 17:58:45
No jo on. Nevö hööt ov. Täälläpäin lenksu on kyllä ollut aina kumilenkki eikä mitään muuta.
Niin on ollut kotikonnuillanikin, vaikka ollaan ihan eri suunnalla. Pidetään siis konsensus siitä, että lenksu=kumilenkki. Muita lenksuja ei tunnusteta. Lenkkarit tunnustetaan lenkkikenkinä, eli tiettyinä vapaa-ajan jalkineina.

Niin.

Saatana.

Lenksu on lenkki. Siten se voi olla yhtä lailla kumilenkki, hiuslenkki, lenkkimakkara tai lenkkikenkä. On paikallisesti ja ajallisesti vaihtelevaa, miten se kulloinkin mielletään. Joka tapauksessa sana, josta sitä lyhennyksenä käytetään sisältää tuon lenkin jollain tavalla. Lenksuttaminen viittaa puolestaan kiinnityksen väljyyteen, jonka lenkkimäisyys saattaa tuottaa. Lenksun merkitys "lenksuttaa" eli on väljä, koska lenkkejä ja niiden käyttöyhteyksiä on monenlaisia.  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 20, 2019, 10:05:18
Aina kun joku puolue pääsee vähänkin  etulyöntiasemaan, alkaa näykkiminen, piikittely ja vähättely välittömästi ko. puolueesta?

Onko ihmisluonto noin katala?

Vai vain politiikassa?

Utelee

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 20, 2019, 10:31:45
Jos persuista on kyse, niin saatoin ehkä jo jollain taholla ihmetelläkin yhtä vasemmistolaista nettiryhmää kun ei siellä mitään muuta materiaalia ole herran aikoihin ollut kuin Halla-ahon haukkumista ja persujen parjaamista. Olettaa ja toivoa sopinee että vasemmistolla olisi joku omakin idis ja agenda, eikä vain mäkättää persuista. Tehnyt mieli jo kysyä että persujenko faneja olettekin kun ette mistään muusta juttele.

Ikävä kyllä sitä saa mitä tilaa. Oli väistämätöntä että joillekin ihmisille tulee mittari täyteen kun vuodesta 2015 media on ollut väärällään pelkkää maahanmuuttoa (lue: turvapaikkaturismia). Vaikkei niin kriittinen olisikaan, niin luulisi jo monenkin saaneen näppylöitä siitä touhusta ja siitä miten hurmahenkiseksi se pahimmillaan meni. Harmin paikka ettei yksikään muu puolue profiloitunut puolueeksi joka haluaisi ennaltaehkäistä vuoden 2015 hullut päivät eli sellaisen touhun että hunnilauman tavoin miehiä ryntää laumoittain maan rajoista yli ja sitten näille pitää järjestää täysylläpito huvituksineen päivineen.

Jos ihmisille yritetään tuputtaa väkisin jotain aatetta, kuten nyt vaikkapa "suvaitsevaisuutta", niin siinä jossain vaiheessa menee ikäänkuin viemäri tukkoon. Ei se pönttökään loputtomiin paskaa vedä jos sitä tulee ihan kuormakaupalla. Ja tällä tarkoitan nyt puhtaasti ideologiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 20, 2019, 11:53:49
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 20, 2019, 10:05:18
Aina kun joku puolue pääsee vähänkin  etulyöntiasemaan, alkaa näykkiminen, piikittely ja vähättely välittömästi ko. puolueesta?

Onko ihmisluonto noin katala?

Vai vain politiikassa?

Utelee

Muisto Keijo Kullervo

On se katala ja matala, kuinkas muuten?

Politiikkaa on ihmisten keskeinen toiminta, eihän mitään muuta olekaan.
Jos jotain haluaa on siinä poliittinen toimintasuhde- suhteessa jonkun muiden haluihin.

Politiikka on mukana, joka asiassa, perhekin on poliittinen järjestys, jossa isä- öh korjaan äiti määrää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 20, 2019, 15:13:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 20, 2019, 11:53:49

Sun perhekäsityksesi on pahasti vanhentunut. Perheessä ei määrää sen kummemmin isä kuin äitikään. Perheessä määräävät lapset. Paitsi lapsettomissa perheissä määrää usein koira.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 20, 2019, 17:03:34
Koira määrää suomessa presidenttiäki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - huhtikuu 20, 2019, 19:22:45
Kirahvit. Liian pitkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 21, 2019, 09:43:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 20, 2019, 15:13:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 20, 2019, 11:53:49
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 20, 2019, 10:05:18
Aina kun joku puolue pääsee vähänkin  etulyöntiasemaan, alkaa näykkiminen, piikittely ja vähättely välittömästi ko. puolueesta?

Onko ihmisluonto noin katala?

Vai vain politiikassa?

Utelee

Muisto Keijo Kullervo

On se katala ja matala, kuinkas muuten?

Politiikkaa on ihmisten keskeinen toiminta, eihän mitään muuta olekaan.
Jos jotain haluaa on siinä poliittinen toimintasuhde- suhteessa jonkun muiden haluihin.

Politiikka on mukana, joka asiassa, perhekin on poliittinen järjestys, jossa isä- öh korjaan äiti määrää.

Sun perhekäsityksesi on pahasti vanhentunut. Perheessä ei määrää sen kummemmin isä kuin äitikään. Perheessä määräävät lapset. Paitsi lapsettomissa perheissä määrää usein koira.

No miten lie?

Miehet yleensä hallitsevat perheissä ja naiset päättävät miten hallitaan.  Lapset protestoivat ja koira haukkuu. Koira kyllä päättää omasta puolestaan, koska lähhdetään lenkille, tai ei ehkä koska, vaan lenkille on mentävä.

Politiikkaahan tuo on siitähän oli puhe.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 21, 2019, 20:13:24
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 21, 2019, 09:43:48

Kuten sanoin - perhekäsityksesi on tosiaankin pahasti vanhentunut. Kuvauksesi ei vastaa nykyperheitä millään tapaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 22, 2019, 02:44:35
Tänään pienet kalsarikännit. Huomenna maksetaan laskuja, kun kankkusessa vituttaa kuitenkin, laskujen maksaminen ei pahenna oloa. Sitten nukkumaan ja lepäämään viimeinen kristitty vapaapäivä, kun ylihuomenna on paha päivä töissä. Joutuu ottamaan vastuuta... >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Ekisetä - huhtikuu 22, 2019, 07:31:25
Ei niitä lattapilluja tai härkäpareja nykyäänkään niin paljo ole. Kyllä se on ihan normaali heteroperhe edelleenki se ydinperhe.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 11:02:23
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 21, 2019, 20:13:24
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 21, 2019, 09:43:48
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 20, 2019, 15:13:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 20, 2019, 11:53:49
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 20, 2019, 10:05:18
Aina kun joku puolue pääsee vähänkin  etulyöntiasemaan, alkaa näykkiminen, piikittely ja vähättely välittömästi ko. puolueesta?

Onko ihmisluonto noin katala?

Vai vain politiikassa?

Utelee

Muisto Keijo Kullervo

On se katala ja matala, kuinkas muuten?

Politiikkaa on ihmisten keskeinen toiminta, eihän mitään muuta olekaan.
Jos jotain haluaa on siinä poliittinen toimintasuhde- suhteessa jonkun muiden haluihin.

Politiikka on mukana, joka asiassa, perhekin on poliittinen järjestys, jossa isä- öh korjaan äiti määrää.

Sun perhekäsityksesi on pahasti vanhentunut. Perheessä ei määrää sen kummemmin isä kuin äitikään. Perheessä määräävät lapset. Paitsi lapsettomissa perheissä määrää usein koira.

No miten lie?

Miehet yleensä hallitsevat perheissä ja naiset päättävät miten hallitaan.  Lapset protestoivat ja koira haukkuu. Koira kyllä päättää omasta puolestaan, koska lähhdetään lenkille, tai ei ehkä koska, vaan lenkille on mentävä.

Politiikkaahan tuo on siitähän oli puhe.

Kuten sanoin - perhekäsityksesi on tosiaankin pahasti vanhentunut. Kuvauksesi ei vastaa nykyperheitä millään tapaa.

Puhuin politiikasta ja kyllähän siinä tosiaan on erilaisia variaatoita, monissa perheissä sen haukkumisen hoitaa naisväki eikä tarvita koiraa lainkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 14:01:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 11:02:23

Tarkoitatko, että suomalaiset ovat yhtä isoa perhettä, jossa äitee hallitsee ja lapset rotestoi? Vai miten mielestäsi politiikka tähän liittyy?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 16:28:09
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 14:01:19

Tarkoitatko, että suomalaiset ovat yhtä isoa perhettä, jossa äitee hallitsee ja lapset rotestoi? Vai miten mielestäsi politiikka tähän liittyy?

Voit lukea aiemmista viesteistä.  Sanoin, kun jotain halutaan on siinä politiikkaa mukana, eli neuvotellaan mikä on mahdollista ja mikä ei.

Jonkunhan on päätös tehtävä, jos ja kun ne halut harvoin kohtaavat kaikkien osalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 17:28:24
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 16:28:09
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 14:01:19

Tarkoitatko, että suomalaiset ovat yhtä isoa perhettä, jossa äitee hallitsee ja lapset rotestoi? Vai miten mielestäsi politiikka tähän liittyy?

Voit lukea aiemmista viesteistä.  Sanoin, kun jotain halutaan on siinä politiikkaa mukana, eli neuvotellaan mikä on mahdollista ja mikä ei.

Jonkunhan on päätös tehtävä, jos ja kun ne halut harvoin kohtaavat kaikkien osalta.

Nykyperheessä sen päätöksen tekevät lapset. Eivätkä ne neuvottele. Olet ajastasi jäljessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 17:40:42
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 17:28:24

Taloudellinen valta ei ole lasten käsissä ja sosiaalinenkin puoli kuten koulunkäynti on useimmiten pakollista. Eli ne halut eivät siinäkään mene yksiin ja joudutaan neuvottelutilanteeseen eli poliittinen päätös ja hallitusvalta lienee kyllä edelleen hallitukseen alunperin kuuluville osapuolille.
Miehelle ja hänen vaimolleen, eli naiselle, joka kuitenkin päättää käytännön asioista, "useimmiten".

Voihan olla muunlaisiakin perheitä, mutta en nyt niistä tässä yhteydessä puhu, tämähän on poliittinen katsaus, politiikasta jota arkipäiväisesti käytetään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 19:28:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 17:40:42

Kyllä ne lapset vain jostain kumman syystä - ehkä taitavina poliitikkoina - saavat sen vallan käsiinsä perheessä, vaikka rahat nimellisesti oliskin vanhempien tilillä. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin työnantaja taitaa päättää aika paljon perheessä, sillä työ määrittelee suurelta osin sen, miten se perheen elämä järjestetään. Mutta jos nyt puhutaan niistä asioista, joista tosiaan voidaan päättää perheen kesken, niin lapset on aika vahvoilla. Mitä ruokaa laitetaan, mitä vapaa-ajalla touhutaan, minne tehdään loma-matka - lapset on tyypillisesti ihan ykkössijalla näitä valintoja tehtäessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 23, 2019, 09:22:30
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 19:28:54

Hallitus< voi olla heikko, jos "oppositio saa vallan ja pääsee tekemään järjettömiä asioita kuten välttelemään yhteisiä velvotteita.

Neuvottelua tarvitaan halujen yhteensovittamisessa, mutta taloudellisen ja toiminnallisen ylin valta ei ole "alokkaiden käsissä, vaikka usein siltä näyttäisi.

Politiikka on sovittelemista ja siinä sovittelussa on hyvä, jos osapuolet "luulevat" kaikki voittaneensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 25, 2019, 18:33:11
Alkanut ottaa päähän tuo vanilliinin pakkosyöttö. Kaikenlaisiin tuotteisiin sotketaan sitä. Se ei ole vaniljaa, vaan makuväärennös. Aito vanilja on vissiin niin kallista, ettei sille ole sijaa elintärväkkeissä.

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/jopa-98-prosenttia-tuotteista-kopioita-tata-et-tiennyt-vaniljasta/6693260Vanilja maustaa monet makeat herkut ympäri maailman. Esimerkiksi suomalaisten jäätelösuosikki on vuodesta toiseen litran paketti vaniljajäätelöä lukuisista makuvaihtoehdoista huolimatta. Sen sisältämä vanilja-aromi ei kuitenkaan ole aitoa vaniljaa, vaan oikeastaan majavan perärauhasesta saatavaa eritettä.
...
Vanilja on maailman toiseksi kallein mauste sahramin jälkeen. Korkean hinnan takana on mausteen valmistamisen työläys.

En enää muista, aloinko inhota vanilliinin makua kun kuulin tuosta majavan anaalirauhasten roolista, vai ennen. Saattoi olla jo ennenkin - yliannostus. Jenkit läträä sillä vielä meitäkin enemmän.

Lainaus käyttäjältä: http://finnishcanadian.com/profiles/blogs/p-kirjoitus-12-2-2013-sy-tk-majavan-eritteit-mansikkana
Sangen epämiellyttävästä alkuperästään huolimatta haustetta on käytetty ruokateollisuudessa jo yli kahdeksankymmenen vuoden ajan. Lisäksi sitä on hyödynnetty muun muassa hajuvesissä sekä sydän- ja verisuonitautien hoidossa.

Ei kyllä lisää houkutusta tämäkään:

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/jopa-98-prosenttia-tuotteista-kopioita-tata-et-tiennyt-vaniljasta/6693260Jopa 98 prosenttia kaikista vaniljanmakuisista tuotteista ei sisällä aitoa vaniljaa, vaan synteettistä vaniliinia, joka on hinnaltaan huomattavasti aitoa vaniljaa halvempaa. Vaniliini valmistetaan ligniinistä, joka on selluloosateollisuuden sivutuote.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 25, 2019, 19:20:58
^ Pääset vielä helpolla. Arvaa vaan miten majavia ärsyttää tuollainen vanilliinilla läträäminen ja työlääksi sanominen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 25, 2019, 22:14:52
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 25, 2019, 18:33:11

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/jopa-98-prosenttia-tuotteista-kopioita-tata-et-tiennyt-vaniljasta/6693260Vanilja maustaa monet makeat herkut ympäri maailman. Esimerkiksi suomalaisten jäätelösuosikki on vuodesta toiseen litran paketti vaniljajäätelöä lukuisista makuvaihtoehdoista huolimatta. Sen sisältämä vanilja-aromi ei kuitenkaan ole aitoa vaniljaa, vaan oikeastaan majavan perärauhasesta saatavaa eritettä.
...
Vanilja on maailman toiseksi kallein mauste sahramin jälkeen. Korkean hinnan takana on mausteen valmistamisen työläys.

En enää muista, aloinko inhota vanilliinin makua kun kuulin tuosta majavan anaalirauhasten roolista, vai ennen. Saattoi olla jo ennenkin - yliannostus. Jenkit läträä sillä vielä meitäkin enemmän.

Lainaus käyttäjältä: http://finnishcanadian.com/profiles/blogs/p-kirjoitus-12-2-2013-sy-tk-majavan-eritteit-mansikkana
Sangen epämiellyttävästä alkuperästään huolimatta haustetta on käytetty ruokateollisuudessa jo yli kahdeksankymmenen vuoden ajan. Lisäksi sitä on hyödynnetty muun muassa hajuvesissä sekä sydän- ja verisuonitautien hoidossa.
Castoreum on nimeltään tuo hajuste/aromi, suomeksi "hauste" ilman j:tä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Castoreum
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hauste
Elintarvikkeen sisällysluettelossa se lukee "natural flavoring" eli "luonnollinen aromi".

Nami nami, mulle käy tuo ja etyylivanilliini. Paremmin kuin ns. alkuperäinen (haisee pahalle).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 07:57:07
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 23, 2019, 09:22:30
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 19:28:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 17:40:42
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 17:28:24
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 22, 2019, 16:28:09
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 22, 2019, 14:01:19

Tarkoitatko, että suomalaiset ovat yhtä isoa perhettä, jossa äitee hallitsee ja lapset rotestoi? Vai miten mielestäsi politiikka tähän liittyy?

Voit lukea aiemmista viesteistä.  Sanoin, kun jotain halutaan on siinä politiikkaa mukana, eli neuvotellaan mikä on mahdollista ja mikä ei.

Jonkunhan on päätös tehtävä, jos ja kun ne halut harvoin kohtaavat kaikkien osalta.

Nykyperheessä sen päätöksen tekevät lapset. Eivätkä ne neuvottele. Olet ajastasi jäljessä.

Taloudellinen valta ei ole lasten käsissä ja sosiaalinenkin puoli kuten koulunkäynti on useimmiten pakollista. Eli ne halut eivät siinäkään mene yksiin ja joudutaan neuvottelutilanteeseen eli poliittinen päätös ja hallitusvalta lienee kyllä edelleen hallitukseen alunperin kuuluville osapuolille.
Miehelle ja hänen vaimolleen, eli naiselle, joka kuitenkin päättää käytännön asioista, "useimmiten".

Voihan olla muunlaisiakin perheitä, mutta en nyt niistä tässä yhteydessä puhu, tämähän on poliittinen katsaus, politiikasta jota arkipäiväisesti käytetään.

Kyllä ne lapset vain jostain kumman syystä - ehkä taitavina poliitikkoina - saavat sen vallan käsiinsä perheessä, vaikka rahat nimellisesti oliskin vanhempien tilillä. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin työnantaja taitaa päättää aika paljon perheessä, sillä työ määrittelee suurelta osin sen, miten se perheen elämä järjestetään. Mutta jos nyt puhutaan niistä asioista, joista tosiaan voidaan päättää perheen kesken, niin lapset on aika vahvoilla. Mitä ruokaa laitetaan, mitä vapaa-ajalla touhutaan, minne tehdään loma-matka - lapset on tyypillisesti ihan ykkössijalla näitä valintoja tehtäessä.

Hallitus< voi olla heikko, jos "oppositio saa vallan ja pääsee tekemään järjettömiä asioita kuten välttelemään yhteisiä velvotteita.

Neuvottelua tarvitaan halujen yhteensovittamisessa, mutta taloudellisen ja toiminnallisen ylin valta ei ole "alokkaiden käsissä, vaikka usein siltä näyttäisi.

Politiikka on sovittelemista ja siinä sovittelussa on hyvä, jos osapuolet "luulevat" kaikki voittaneensa.

Nykyperheessä tämä siis saavutetaan sillä, että vanhemmat kokevat olevan helpompaa, kun tehdään "lasten ehdoilla", koska heidän mielihalujensa vastainen tai aikuisten toiveiden huomioiminen johtaa kiukkuun, kieltäytymiseen kaikesta yhteistyöstä, kaiken toiminnan jarruttamiseen jne. Niinpä vanhemmat valitsevat yhä uudestaan pienimmän vaivan tien eli sopeutuvat itse lasten toiveisiin kaikessa. Toki vanhemmat ajattelevat sillä ikäänkuin voittaneensa vaivannäössä ja uskottelevat saaneensa rauhaa. Tosiasiassa he ovat luovuttaneet vallan lapsille, jotka siis lopulta päättävät kaikesta. Vanhemmat ovat lastensa tavoin innokkaampia hakemaan välitöntä palkkiota (riitely ja kiukku lakkaa kun antaa periksi), mutta he joutuvat maksamaan samalla korkean hinnan menettäessään lopulta kaiken sananvaltansa perheessä tehtäviin valintoihin. Sitten he pakenevat lepäämään työpaikalle, jossa sentään on luottamusmies ja työehtosopimus valvomassa, ettei työnantaja sentään ihan mitä tahansa voi vaatia.

Kaikkein raskainta lasten hoitamisessahan ON jatkuva neuvottelu siitä, miten asiat tehdään ja kuka saa päättää. Edes tiukan linjan vanhemmat eivät pääse tästä, sillä ne lapset tuppaa kasvamaan, jolloin jo neuvotellut säännöt pitää aina neuvotella uudestaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2019, 09:29:31
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 25, 2019, 22:14:52
Nami nami, mulle käy tuo ja etyylivanilliini. Paremmin kuin ns. alkuperäinen (haisee pahalle).

Taitaa olla kissojen herkkua tuo mauste? Toinen kissani sekoaa, kun syön jotain vaniljalla/vanilliinilla maustettua, eikä tee eroa sillä onko aitoa vai keinomakua.

Silkkaa itsemurhaa alkaa sohvalla istuen syödä jäätelöä, sillä katti tulee päälle ja nappaa annoksen lusikasta ennen kuin saan sen siirretyä kupposesta suuhuni. Leivonnaiset tämä yrittää läpsäyttä kädestäni, jotta saisi osansa. Nykyisin ei saa enää kuin muruja rinnuksiltani. sillä osaan jo pitää niin tukevasti paakelsista kiinni, ettei saa sitä lentämään lattialle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2019, 09:40:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 07:57:07
Kaikkein raskainta lasten hoitamisessahan ON jatkuva neuvottelu siitä, miten asiat tehdään ja kuka saa päättää. Edes tiukan linjan vanhemmat eivät pääse tästä, sillä ne lapset tuppaa kasvamaan, jolloin jo neuvotellut säännöt pitää aina neuvotella uudestaan.

Tunnustaudun tiukan linjan vanhemmaksi, mutta en kokenut miksikään ongelmaksi sitä, että rajoja tarkistettiin kasvun myötä. Useimmiten itse otin asian puheeksi ennen kuin protesteja rajoista alkoi tulla. Mielestäni tärkeää noissa uudelleen neuvotteluissa oli se, ettei sitä tehty "kun kriisi oli päällä", joten ipanat eivät saaneet mitään kiukutteluvoittoa. Tosin meillä taisi olla aika kohtuulliset säännöt ja rajat, sillä todella vähän oli mitään protestointia. Saattaa myös olla osansa sillä, että yksihuoltajana oli helppo olla johodonmukainen sääntöjen noudattamisessa :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 26, 2019, 13:56:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 26, 2019, 09:29:31
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 25, 2019, 22:14:52
Nami nami, mulle käy tuo ja etyylivanilliini. Paremmin kuin ns. alkuperäinen (haisee pahalle).

Taitaa olla kissojen herkkua tuo mauste? Toinen kissani sekoaa, kun syön jotain vaniljalla/vanilliinilla maustettua, eikä tee eroa sillä onko aitoa vai keinomakua.

Silkkaa itsemurhaa alkaa sohvalla istuen syödä jäätelöä, sillä katti tulee päälle ja nappaa annoksen lusikasta ennen kuin saan sen siirretyä kupposesta suuhuni. Leivonnaiset tämä yrittää läpsäyttä kädestäni, jotta saisi osansa. Nykyisin ei saa enää kuin muruja rinnuksiltani. sillä osaan jo pitää niin tukevasti paakelsista kiinni, ettei saa sitä lentämään lattialle.
Oletko kokeillut tarjota Jehovan todistajille vaniljapullakahvit vaniljajäätelöllä?
Kieltämättä vähän ilkeästi ajateltu, mutta en sentään ehdottanut kahvittelun kuvaamista Youtubeen.
Positiivisuuden kautta: Kissasi ymmärtää hyvän päälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2019, 14:44:33
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 26, 2019, 13:56:57

Positiivisuuden kautta: Kissasi ymmärtää hyvän päälle.

Ymmärtää juu, mutta ihmettelen sitä kiihkoa, jolla se suhtautuu vaniljaan verrattuna vaikkapa tavalliseen ruokaan, jota se tulee norkoilemaan lautaseltani. Kalamurekepihvit tai broileri kermakastikkeessa aiheuttaa vain kiltisti istuvan kissan suusta valuvan kuolanoron. Jos en ole kohtuullisessa ajassa huomioinut hänen "nälkäänsä", niin siitä huomautetaan hienotunteisesti vain kohentamalla istuma-asentoa hiukan. Vaniljan haistaessaan katin mopo karkaa tassuista aika holtittomasti :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 26, 2019, 15:03:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 26, 2019, 14:44:33
Vaniljan haistaessaan katin mopo karkaa tassuista aika holtittomasti :)

Ainiinko tälleesti:
https://cheezburger.com/9061844480/invisible-bmx-bike (https://cheezburger.com/9061844480/invisible-bmx-bike)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 16:06:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 26, 2019, 09:40:36
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 07:57:07
Kaikkein raskainta lasten hoitamisessahan ON jatkuva neuvottelu siitä, miten asiat tehdään ja kuka saa päättää. Edes tiukan linjan vanhemmat eivät pääse tästä, sillä ne lapset tuppaa kasvamaan, jolloin jo neuvotellut säännöt pitää aina neuvotella uudestaan.

Tunnustaudun tiukan linjan vanhemmaksi, mutta en kokenut miksikään ongelmaksi sitä, että rajoja tarkistettiin kasvun myötä. Useimmiten itse otin asian puheeksi ennen kuin protesteja rajoista alkoi tulla. Mielestäni tärkeää noissa uudelleen neuvotteluissa oli se, ettei sitä tehty "kun kriisi oli päällä", joten ipanat eivät saaneet mitään kiukutteluvoittoa. Tosin meillä taisi olla aika kohtuulliset säännöt ja rajat, sillä todella vähän oli mitään protestointia. Saattaa myös olla osansa sillä, että yksihuoltajana oli helppo olla johodonmukainen sääntöjen noudattamisessa :)

Jos kuuntelee vaikkapa opettajien arvioita siitä, millaisia nykyvanhemmat ovat, niin lukeudut vähemmistöön.

https://www.vau.fi/Perhe/Kasvatus/Nykyvanhemmat-eivat-osaa-kasvattaa-lapsiaan/

https://www.voice.fi/koti/a-123690
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - huhtikuu 26, 2019, 17:55:27
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 07:57:07
Nykyperheessä tämä siis saavutetaan sillä, että vanhemmat kokevat olevan helpompaa, kun tehdään "lasten ehdoilla", koska heidän mielihalujensa vastainen tai aikuisten toiveiden huomioiminen johtaa kiukkuun, kieltäytymiseen kaikesta yhteistyöstä, kaiken toiminnan jarruttamiseen jne. Niinpä vanhemmat valitsevat yhä uudestaan pienimmän vaivan tien eli sopeutuvat itse lasten toiveisiin kaikessa. Toki vanhemmat ajattelevat sillä ikäänkuin voittaneensa vaivannäössä ja uskottelevat saaneensa rauhaa. Tosiasiassa he ovat luovuttaneet vallan lapsille, jotka siis lopulta päättävät kaikesta. Vanhemmat ovat lastensa tavoin innokkaampia hakemaan välitöntä palkkiota (riitely ja kiukku lakkaa kun antaa periksi), mutta he joutuvat maksamaan samalla korkean hinnan menettäessään lopulta kaiken sananvaltansa perheessä tehtäviin valintoihin. Sitten he pakenevat lepäämään työpaikalle, jossa sentään on luottamusmies ja työehtosopimus valvomassa, ettei työnantaja sentään ihan mitä tahansa voi vaatia.

Kaikkein raskainta lasten hoitamisessahan ON jatkuva neuvottelu siitä, miten asiat tehdään ja kuka saa päättää. Edes tiukan linjan vanhemmat eivät pääse tästä, sillä ne lapset tuppaa kasvamaan, jolloin jo neuvotellut säännöt pitää aina neuvotella uudestaan.

Kasvatuksessa tehdään virhe, jos opetetaan lapset jo pienestä pitäen siihen, että aina on vaihtoehtoja, joista valita. Minusta on parempi, ettei varsinkaan pienille lapsille tarjota lainkaan sitä ajattelua, että olisi jotain valittavaa. Se, joka tekee ruuan, valitsee siis, mitä syödään. Ei mitään kyselyä perheessä, että mitä syötäisiin, ei edes toisilta aikuisilta. Samoin kun käydään kaupassa ruokaostoksilla, aikuinen noukkii ostokset eikä neuvottele valinnoista lasten kanssa. Mankuminen ja ruinaaminen tietävät sitä, että silloin ei ainakaan saa mankumisen kohdetta. Netin käytössä aikuisen pitäisi näyttää esimerkkiä eli rajoittaa oma nettisurffailunsa tiettyihin aikoihin ja kestoihin. Jos joutuu tekemään etätyötä, joskus iltaisinkin, niin sitä varten olisi oltava työpiste, jossa työasiat hoidetaan. Työpisteessä ei sitten koskaan surffailla tms. Selkeyttä ja selkärankaa kaikessa siis. Lasten kasvaessa heille annetaan vähitellen neuvotteluvaraa asioissa, mutta vielä teini-ikäisillekin on hyvä näyttää, että aikuiset ovat perheessä ylin päättävä elin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2019, 18:26:28
Olen kyllä jonkin verran eri mieltä Amoren kanssa.

Minulla oli lapset pienestä asti ruokaostoksilla mukana ja kyllä me yhdessä pohdittiin, mitä ostetaan. Itselläni varsinkin tuohon aikaan oli aika yksioikoiset ajatukset ruuasta ja mielellään otin vastaan ideoita, mitä ruokaa voitaisiin tehdä vaihtelun vuoksi. Enkä nähnyt moitittavaa siinäkään, että lapsi pyysi, että voitaisiinko ostaa maksamakkaraa, kun sitä oli päiväkodissa ja se oli hyvää. Tai siinä, että ostetaankin punaisia omenoita eikä vihreitä, Asiassa pysyttiin koko ajan. Se ei ollut vaihtoehto, että kaupassa voisi mankua jotain, vaan kysyä tai pyytää voi asiallisesti. Joskus sitten vastaus voi olla "ei tällä kertaa" ja siihen oli sitten tyytyminen.

Vaateostoksilla taas valitsin ensin laatu, hinta, käyttötarkoitus -kriteerit täyttävät vaatekappaleet ja sen jälkeen lapsilla oli valinnan paikka värin ja kuosin mukaan mieluisa. Ei tuossakaan ole mitään periksiantamista tai nöyristelyä lapsen edessä, vaan sillä hoitui sitten se, että vaate oli varmasti mieluisa.

Sen sijaan valinnannvaraa ei ollut siinä, noustaanko arkiaamuna määrättyyn aikaan ylös tai mennääkö nukkumaan tiettyyn aikaan ja samoin päivällisaikaan kaikki olivat kotona yhteisellä aterialla. Mutta nuokin asiat voidaan hoitaa känisemättä ja hyvillä mielin, kun varataan sopivasti aikaa noille toimille.

Jotta meidän elämä ei näyttäisi liian ruusuiselta, niin pakko sitten kertoa myös huonosti mennyt kauppareissu.
Poikkeuksellisesti lähdin tyttöjen, tuolloin noin 4 ja 5v, kanssa alennusmyyntiin katsomaan löytyisikö jotain kivaa tytöille. Mitään akuuttia tarvetta ei ollut. Kaupassa tytöt sitten vähän villiintyivät ja alkoivat hyöriä vaaterekin ympäri, kun katsoin siinä vaatteita. Pysäytin juoksijat ja sanoin, että lopettaisivat juoksemisen, sillä lähdemme pois, jos eivät ole häiritsemättä muita ihmisiä. Hetken päästä juoksu alkoi uudelleen. Otin tyttöjä kädestä ja suuntasimme metroasemalle ja kotiin ostamatta yhtään mitään. Asiasta ei tehty sen suurempaa draamaa, mutta kertaakaan sen jälkeen ei ole samasta asiasta tarvinnut huomauttaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 26, 2019, 19:27:09
Sain tänään yhden ison projektin tuotantoserverille laittamista vaille valmiiksi ja filujen tulisi olla tuotentoseverillä viimeistään ensi viikon lopulla. Eli olen hyvin aikataulussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 19:35:39
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 26, 2019, 17:55:27
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 26, 2019, 07:57:07
Nykyperheessä tämä siis saavutetaan sillä, että vanhemmat kokevat olevan helpompaa, kun tehdään "lasten ehdoilla", koska heidän mielihalujensa vastainen tai aikuisten toiveiden huomioiminen johtaa kiukkuun, kieltäytymiseen kaikesta yhteistyöstä, kaiken toiminnan jarruttamiseen jne. Niinpä vanhemmat valitsevat yhä uudestaan pienimmän vaivan tien eli sopeutuvat itse lasten toiveisiin kaikessa. Toki vanhemmat ajattelevat sillä ikäänkuin voittaneensa vaivannäössä ja uskottelevat saaneensa rauhaa. Tosiasiassa he ovat luovuttaneet vallan lapsille, jotka siis lopulta päättävät kaikesta. Vanhemmat ovat lastensa tavoin innokkaampia hakemaan välitöntä palkkiota (riitely ja kiukku lakkaa kun antaa periksi), mutta he joutuvat maksamaan samalla korkean hinnan menettäessään lopulta kaiken sananvaltansa perheessä tehtäviin valintoihin. Sitten he pakenevat lepäämään työpaikalle, jossa sentään on luottamusmies ja työehtosopimus valvomassa, ettei työnantaja sentään ihan mitä tahansa voi vaatia.

Kaikkein raskainta lasten hoitamisessahan ON jatkuva neuvottelu siitä, miten asiat tehdään ja kuka saa päättää. Edes tiukan linjan vanhemmat eivät pääse tästä, sillä ne lapset tuppaa kasvamaan, jolloin jo neuvotellut säännöt pitää aina neuvotella uudestaan.

Kasvatuksessa tehdään virhe, jos opetetaan lapset jo pienestä pitäen siihen, että aina on vaihtoehtoja, joista valita. Minusta on parempi, ettei varsinkaan pienille lapsille tarjota lainkaan sitä ajattelua, että olisi jotain valittavaa. Se, joka tekee ruuan, valitsee siis, mitä syödään. Ei mitään kyselyä perheessä, että mitä syötäisiin, ei edes toisilta aikuisilta. Samoin kun käydään kaupassa ruokaostoksilla, aikuinen noukkii ostokset eikä neuvottele valinnoista lasten kanssa. Mankuminen ja ruinaaminen tietävät sitä, että silloin ei ainakaan saa mankumisen kohdetta. Netin käytössä aikuisen pitäisi näyttää esimerkkiä eli rajoittaa oma nettisurffailunsa tiettyihin aikoihin ja kestoihin. Jos joutuu tekemään etätyötä, joskus iltaisinkin, niin sitä varten olisi oltava työpiste, jossa työasiat hoidetaan. Työpisteessä ei sitten koskaan surffailla tms. Selkeyttä ja selkärankaa kaikessa siis. Lasten kasvaessa heille annetaan vähitellen neuvotteluvaraa asioissa, mutta vielä teini-ikäisillekin on hyvä näyttää, että aikuiset ovat perheessä ylin päättävä elin.

Voi olla. Mutta kun kuuntelee, miten nykyistä kasvatusta kuvataan, ja millaisena se nähdään, niin ei se nykyajan perhe näyttäydy oikein sellaisena vanhemmat päättää -mallina. Toisaalta - eipä ole kaiketi historiasta minkään ajan perheen kuvaus sellainen, etteikö siinä nähtäisi vikaa olevan. (Minä siis en ole nyt kuvaillut sitä, millaista kasvatuksen pitäisi minusta olla tai miten perheiden ja vanhempien pitäisi minusta toimia.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 27, 2019, 19:17:46
Mulla on jo Kevätpörriäinen ja olen tilannut puolitoista viikkoa sitten kappaleen Kodin Tamppeja, mutta vielä en ole sellaista saanut. Millonkohan se tulee? Vai kannattaisikohan ottaa yhteyttä Tampereen teekkareihin? Huomasin, että ÄPYä ei saa netistä tilattua vaan se tulee ostaa äpymyyjältä, joita pyörii ainakin Helsingin keskustassa ja Otaniemessä. Eli ÄPYn voin periaatteessa saada heti maanantaina jos sattuvat duunimatkan varrelle. Meillä tosin on työpaikalla keittiön pöydällä tämän vuotinen ÄPY, että periaatteessa ei tarvitsisi sitä ostaa omaksi vaan voisi lukaista sen duunipaikalla, mutta kun yleensä on ollut tapana tukea Kevätpörriäistä, Tamppia ja ÄPYä taloudellisesti ostamalla kappale kutakin, olisi se kai hyvä jatkaa perinnettä tänäkin vuonna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 27, 2019, 21:04:45
Fillari on huollettu käyttökuntoon. Säiden puolesta olisi jo pidemmäin aikaa sitten voinnut puistella sen talvipölyistä, mutta olen odotellut, että kevyenliikenteenväylät saadaan putsattua hiekoitussorasta.

Fillari on näppärä kauppareissulla, mutta toisaalta siinä menettää suuren osan hyötyliikunnan rasituksesta, kun ei ostoksia tarvitse kantaa kotiin. Pitäisi sitten vastaava määrä muuta liikuntaa saada lisättyä. Milloinhan sinne punttisalille pääsisi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 27, 2019, 22:47:01
^ Pikkupoitsut osaavat ajaa myös ilman käsiä, joten ehkäpä voisi opetella ajamaan niin että samalla kun polkee jaloilla, nostelee käsin puntteja ylösalas?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aasilaulu - huhtikuu 27, 2019, 23:15:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 27, 2019, 21:04:45
Fillari on näppärä kauppareissulla, mutta toisaalta siinä menettää suuren osan hyötyliikunnan rasituksesta, kun ei ostoksia tarvitse kantaa kotiin. Pitäisi sitten vastaava määrä muuta liikuntaa saada lisättyä. Milloinhan sinne punttisalille pääsisi?

Sehän myös lisää liikkumasädettä ilman että tarvitsee käyttää julkisia tai autoa. Tämä nyt on mielipidekysymys, mutta itse en erityisesti nauti tai pidä kivana tai palkitsevana liikuntana sitä, että kantaa kaupasta tavaraa kotiin. Tämä johtuu siitä, että Lidl on tosi lähellä. Rakentavana kommenttina ehkä se, että mieti, onko jotain pientä mitä voisit talvikaudesta poiketen suht vaivattomasti käydä pyörällä tekemässä. Joku ulkokuntosali johon ei kävellen tule lähdettyä tai joku ihan muu juttu, jonka tietysti ei tarvitse liittyä liikuntaan mitenkään. Väitän että jos et nyt pelkästään baareissa käy, aika äkkiä se liikuntana korvaa sen, minkä katsot siinä menettäväsi. Varsinkin jos pyörää käyttää niin, että käy sillä jossain eri maastoissa about 10 km säteellä kävelemässä tai tutkimassa paikkoja, eli ihan vain laajentaa reviiriä.

Myös pyöräilyn tuomaa liikuntaa tulee sen takia helposti turhaan vähäteltyä, että siinä on mekaanisista syistä välissä lepojaksoja ja matkojen kesto ajallisesti lyhenee. Ei se sen takia ole yhtään vähempää liikuntaa. Jos kauppakassien roikottaminen  tai lisäpainon kantaminen on omalle liikkumiselle olennaista, sillekin voi tietysti miettiä vastineita. Tee samat lyhyet reissut, mutta anna ketjujen ruostua niin että polkeminen on todella raskasta :D tai kanna joka paikkaan reppua jossa on 5 tai 10 kg kiekkoina ihan vain sen takia, että jalat saavat enemmän rasitusta. Kuulostaa ehkä jollain tapaa vähän kuittailulta, mutta oikeasti tarkoitan myös sitä, että omasta kekseliäisyydestä se loppujen lopuksi on kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 28, 2019, 09:11:18
En viitsi yhteen hömppäryhmään sanoa suoraan mitä tästä aforismista ajattelen. Sanon tähän.

(https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/10629628_863273653718208_9017962669777382023_n.jpg?_nc_cat=111&_nc_ht=scontent.fhel1-1.fna&oh=38513f3ae9804c4361b464ffb0bdd0d8&oe=5D2BBFD0)

If so, would universe please come and kill me. I hate myself, I hate my life, I hate my very existence. If universe now hates me too, then it can kill me and get it done once and for all.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 28, 2019, 23:17:40
Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - huhtikuu 27, 2019, 23:15:10
Sehän myös lisää liikkumasädettä ilman että tarvitsee käyttää julkisia tai autoa. Tämä nyt on mielipidekysymys, mutta itse en erityisesti nauti tai pidä kivana tai palkitsevana liikuntana sitä, että kantaa kaupasta tavaraa kotiin.

No, tuo ostosten kantaminen on ollut omaa arkirutiiniani niin pitkään, kun olen omaa huusholliani hoitanut; eli siis aika pitkään. Normi ruokakauppa, mistä olen valtaosan ostoksiani ostanut, on aina ollut noin kilometrin matkan päässä, joten ei se nyt niin kummoinen matka ole ollut. Mutta kyllä siinä välillä hiki on tullut, kun oli nuo ruokittavat vielä kotona. Kyllähän bussillakin olisi päässyt, mutta tuntuu turhalta niin lyhyttä matkaa varten odotella bussia kantamuksista huolimatta. Autoa minulla ei ole koskaan ollut.

Kyllä se kantaminen lihaskunnosta on pitänyt huolta, sillä fyssari kehui käsiäni, kun olin rannettani hoidattamassa tapaturmaisen murtuman jälkeen.

Minulla oli itse asiassa aika pitkään fillari tyystin käyttämättömänä kunnes viime kesänä sain hulluuskohtauksen ja huolsin sen taas käyttöön. Aikaisemmin joskus ajelin sillä työmatkojakin, mutta se ei ollut hyväksi niska-hartiaongelmilleni. Nuo on tyypillisiä siistiä sisätyötä istuen tekeville ja minulle siitä tuli huimausta, jos jännitin hartioita pitkään. Sain sitten sähköpöydän töihin ja vaivat helpottivat työasennon muututtua paremmaksi, kun saatoin seistä työpäivän.

Ajatuksena on kyllä joko kävellä tai fillaroida kaikki alle 10 kilometrin matkat, jos sää on kohtuullinen ja jos ei jotain muuta estettä omin voimin kulkemiselle ole. Lähin kauppa olisi noin 300 metrin päässä, mutta sitä käytän vain jonkin yksittäisen unohtuneen hakemiseen, jos tarve on erittäin akuutti. Muuten saatan lähteä vaikka 4 kilometrin päästä ostamaan sen ostokseni, että saan tehtyä lenkin siinä samalla. En ole kovinkaan motivoitunut liikkumaan ilman jotain hyvää syytä, mutta syyksi kelpaa melko keksittykin "hyvä ajatus".

Mutta kävi juuri niin kuin arvasin. Sää viileni melkoisesti heti, kun olin siirtynyt kesäkauteen. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 29, 2019, 10:14:10
Tähän aikaan vuodesta polkupyörällä ajaminen on allekirjoittaneelle "murhaa". Silmien kutina sekä muut allergian oireet nousevat tasolle, jossa eivät enää allergiatabletitkaan tunnu auttavan. Ulkona käveleminenkin jo pahentaa oireita.

Polkupyörän käyttäminen "hyötyliikuntaan" on ongelmallinen juttu, jos ei ole mitään hyötyliikuntaa. Jos hyötyliikunnaksi lasketaan se, kun siirryn 80 kilometriä paikkakunnalta A paikkakunnalle B, se on liian pitkä matka pyöräiltäväksi.

Mietin, kokeilisiko kesän aikana videokameran kanssa, vieläkö sujuu takaperin ajo, eli pyörän päällä oleminen selkä menosuuntaan. Joskus lapsena tuli opeteltua, mutta kaikkihan sen osasivat. Toista yleistä temppua eli "keulimista" sen sijaan en koskaan oppinut enkä opetellut, koska se olisi tarkoittanut käytännössä polkupyörän särkemistä. Vähän taisin yrittää saada eturengasta koholle, ja kyllähän sen helposti saakin, mutta vaikeampaa on ajaa eturengas ilmassa. Sitä en koskaan opetellut. Kädet "ristissä" ajaminen sen sijaan oli helppoa, eikä sitä tarvitse käytännössä edes opetella. Samoin on yhdellä kädellä ohjaaminen tangon vastakkaisesta päästä.

Eräällä paikkakunnalla näin kerran "yleisön käytössä" polkupyörän, joka oli muutettu sellaiseksi, että etupyörä kääntyy vastakkaiseen suuntaan kuin ohjaustanko. Tuollaisella olisi ollut jännä kokeilla, mutta en kehdannut. Kukaan ei näyttänyt osaavan. Luultavasti se olisikin vaikeaa, koska siinä joutuu toimimaan luontaisen tasapainorefleksinsä vastaisesti. Tarvitaan jonkinlaista mentaalista valmennusta ja tietenkin harjoittelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 29, 2019, 10:22:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 29, 2019, 10:14:10

Eräällä paikkakunnalla näin kerran "yleisön käytössä" polkupyörän, joka oli muutettu sellaiseksi, että etupyörä kääntyy vastakkaiseen suuntaan kuin ohjaustanko. Tuollaisella olisi ollut jännä kokeilla, mutta en kehdannut. Kukaan ei näyttänyt osaavan. Luultavasti se olisikin vaikeaa, koska siinä joutuu toimimaan luontaisen tasapainorefleksinsä vastaisesti. Tarvitaan jonkinlaista mentaalista valmennusta ja tietenkin harjoittelua.

On tullut ajettua tuollaisella ja tosi vaikeaa on. Hermosto ei "tajua kovin äkkiä, että pitää regoida väärin päin. Jos tuota hallitsee vaikka minuutin, on jo kova tekijä,.

Tasapainon säilyttäminen ajaessa, kun itse sitä horjuttaa on hankalaa. Pitää siis poisoppia entisestä (automatisoituneesta) taidosta, tai liittää siihen uusi taito, joka on nurinkurinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - huhtikuu 29, 2019, 11:17:30
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 29, 2019, 10:22:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 29, 2019, 10:14:10

Eräällä paikkakunnalla näin kerran "yleisön käytössä" polkupyörän, joka oli muutettu sellaiseksi, että etupyörä kääntyy vastakkaiseen suuntaan kuin ohjaustanko. Tuollaisella olisi ollut jännä kokeilla, mutta en kehdannut. Kukaan ei näyttänyt osaavan. Luultavasti se olisikin vaikeaa, koska siinä joutuu toimimaan luontaisen tasapainorefleksinsä vastaisesti. Tarvitaan jonkinlaista mentaalista valmennusta ja tietenkin harjoittelua.

On tullut ajettua tuollaisella ja tosi vaikeaa on. Hermosto ei "tajua kovin äkkiä, että pitää regoida väärin päin. Jos tuota hallitsee vaikka minuutin, on jo kova tekijä,.

Tasapainon säilyttäminen ajaessa, kun itse sitä horjuttaa on hankalaa. Pitää siis poisoppia entisestä (automatisoituneesta) taidosta, tai liittää siihen uusi taito, joka on nurinkurinen.

Jomkun dokkarinpätkän näin tuosta ja siinä kävi ilmi, että kun tuon oppi niin paluu normaaliin pyörään vaati jälleen pientä opiskelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 29, 2019, 13:50:13
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 27, 2019, 19:17:46
Mulla on jo Kevätpörriäinen ja olen tilannut puolitoista viikkoa sitten kappaleen Kodin Tamppeja, mutta vielä en ole sellaista saanut. Millonkohan se tulee? Vai kannattaisikohan ottaa yhteyttä Tampereen teekkareihin? Huomasin, että ÄPYä ei saa netistä tilattua vaan se tulee ostaa äpymyyjältä, joita pyörii ainakin Helsingin keskustassa ja Otaniemessä. Eli ÄPYn voin periaatteessa saada heti maanantaina jos sattuvat duunimatkan varrelle. Meillä tosin on työpaikalla keittiön pöydällä tämän vuotinen ÄPY, että periaatteessa ei tarvitsisi sitä ostaa omaksi vaan voisi lukaista sen duunipaikalla, mutta kun yleensä on ollut tapana tukea Kevätpörriäistä, Tamppia ja ÄPYä taloudellisesti ostamalla kappale kutakin, olisi se kai hyvä jatkaa perinnettä tänäkin vuonna.

Nyt on myös Äpy hankittu. Vielä pitäisi vain keksiä, kuinka tuon Tampin saisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 29, 2019, 14:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2019, 11:06:46
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 01, 2019, 16:53:30
Eli ostin nyt tosiaan tuolta e-ville -sivulta samanlaisen repun (https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27287-mark-ryden-varkauksilta-suojattu-reppu-usb-portilla.html) kuin mikä mulla oli (tuosta harmaa versio) kun noita näköjään sittenkin löytyy. JEE, kiitti Xantippa e-ville sivustosta :)

Tuon edellisen ostin joskus lokakuun alkupuolella vuonna 2017 ja vetoketju hajosi tosiaan viime viikolla. Tuo veska kestää karkeasti arvioiden siis noin puolitoista vuotta päivittäisessä käyttössä. Eli arviolta noin 11 senttiä päivältä. Mutta nyt kun ollaan päästy reppujen makuun, niin pitäisi varmaan tilata toinenkin veska.

Ai kun mainiota, tuumasin, että olisikohan se toi, mutta yhden kuvan perusteella paha sanoa! Kävipäs tuuri, nämä aina ilahduttaa :D ;)

T: Xante

Vihdoin sain tuon pienen ihmeen kotiutettua. Asensin siihen juuri heijastimet. Siinä silmä lepää (https://ibb.co/C2d3W4s).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 29, 2019, 15:18:32
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 29, 2019, 14:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2019, 11:06:46
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 01, 2019, 16:53:30
Eli ostin nyt tosiaan tuolta e-ville -sivulta samanlaisen repun (https://www.e-ville.com/fi/3045863-reput/27287-mark-ryden-varkauksilta-suojattu-reppu-usb-portilla.html) kuin mikä mulla oli (tuosta harmaa versio) kun noita näköjään sittenkin löytyy. JEE, kiitti Xantippa e-ville sivustosta :)

Tuon edellisen ostin joskus lokakuun alkupuolella vuonna 2017 ja vetoketju hajosi tosiaan viime viikolla. Tuo veska kestää karkeasti arvioiden siis noin puolitoista vuotta päivittäisessä käyttössä. Eli arviolta noin 11 senttiä päivältä. Mutta nyt kun ollaan päästy reppujen makuun, niin pitäisi varmaan tilata toinenkin veska.

Ai kun mainiota, tuumasin, että olisikohan se toi, mutta yhden kuvan perusteella paha sanoa! Kävipäs tuuri, nämä aina ilahduttaa :D ;)

T: Xante

Vihdoin sain tuon pienen ihmeen kotiutettua. Asensin siihen juuri heijastimet. Siinä silmä lepää (https://ibb.co/C2d3W4s).

No onhan se hieno! Hyvä homma.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 29, 2019, 16:04:19
Kuuntelin Ruben Stillerin ohjelmaa, jossa joku nainen sanoi, että Suomi tarvitsee vuosittain 30 000 maahanmuuttajaa selvitäkseen tulevaisuuden haasteista. Olisin kuunnellut ohjelman Yle Areenasta varmistaakseni, kuka mielipiteen esitti.

Areenan sivulla sanotaan, että "ohjelma on tulossa kuunneltavaksi tänään klo 15.20". Kuuntelukertoja näyttää olevan 765. Kello on jo 16:00, mutta ohjelmaa ei voi kuunnella. Tai ehkä jotkut voivat kuten nuo 765.

"Vieraina ovat professorit Anu Kantola ja Markku Jokisipilä ja toimitusjohtaja Taru Tujunen."

Jompikumpi naisista mielipiteen ilmeisesti esitti.

Suomen huoltosuhde huononee väestön ikääntyessä ja syntyvyyden vähentyessä. En kuitenkaan ymmärrä, miten huoltosude paranisi sillä, että Suomeen otettaisiin joka vuosi 30 000 uutta elätettävää.

Jos tuosta määrästä muutama päätyisi työelämään, hyötysuhde olisi siitä huolimatta aika huono, kun yhtä työllistyvää kohti pitäisi ottaa 8-9 elätettävää.

En esitä tätä moralisointimielessä tai moitemielessä, koska siihen minulla ei ole varaa. Mietin asiaa vain yleiseltä kannalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 29, 2019, 16:32:10
Jonkun suvaitsevaisehkon ihmisen (naisen) kanssa tuli pälpätettyä siitä että tuli 30.000 jätkää Suomeen. Sanoin että pitäisi käsinpoimia ja tuoda ennemmin naisia ja lapsia. "Kas kummallista" tämä jälleen kerran ei rouva- tahi neitihenkilölle sopinut, vetosi siihen että miehilläkin on oikeus tulla turvaan ja taisipa huomauttaa miten paljon kuluja lapsista tulee.

No perkele steriloidaan sitten kaikki suomalaisetkin niin ei tule kakaroista kuluja ja päästetään joka vuosi 30.000 juippia tänne kun ne on ilmeisesti sitä parasta A-ryhmää mummojen perseitä pyyhkimään. Aina yllättää se inho millä suvakkinaiset suhtautuvat naisiin ja lapsiin. Kunnes ei jaksa enää yllättää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 29, 2019, 18:13:57
No nyt on ranteet auki -fiilis :'(

Taloustutkimus lähetti kyselyn, jossa oli lueteltu ainakin muutama kymmen TV-ohjelmaa, lähinnä viihdettä ja sarjoja, nimeltä ja sen jälkeen ainakin parikymmentä julkisuuden henkilöä. Noista piti arvioida akselilla "erittäin kiinnostava ---//-- ei lainkaan kiinostava -- en tunne" mitä mieltä on ohjelmista tai henkilöistä.

Tuntuu, että aika on ajanut ohitseni, sillä ohjelmista vain muutama kiinnosti edes jonkin verran, mutta noista julkisuuden henkilöistä useimmista en ollut kuullut ikinä, joten ei edes nimi ollut tuttu. Niille muutamalle annoin sitten itsesäälistä "kiinnostaa vähän".

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - huhtikuu 29, 2019, 19:49:05
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 29, 2019, 16:32:10
Jonkun suvaitsevaisehkon ihmisen (naisen) kanssa tuli pälpätettyä siitä että tuli 30.000 jätkää Suomeen. Sanoin että pitäisi käsinpoimia ja tuoda ennemmin naisia ja lapsia. "Kas kummallista" tämä jälleen kerran ei rouva- tahi neitihenkilölle sopinut, vetosi siihen että miehilläkin on oikeus tulla turvaan ja taisipa huomauttaa miten paljon kuluja lapsista tulee.

No perkele steriloidaan sitten kaikki suomalaisetkin niin ei tule kakaroista kuluja ja päästetään joka vuosi 30.000 juippia tänne kun ne on ilmeisesti sitä parasta A-ryhmää mummojen perseitä pyyhkimään. Aina yllättää se inho millä suvakkinaiset suhtautuvat naisiin ja lapsiin. Kunnes ei jaksa enää yllättää.

Ongelma nyt vain tuossa sun ehdotuksessasi on, ettei kukaan noita 30.000 tulijaa tuonut. He tulivat ihan itse. Meillä eri ollut vaihtoehtoa, jossa olisimme heidän sijaansa voineet valita joitain toisia. Olisimme ainoastaan voineet valita heidän lisäkseen myös muita.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 29, 2019, 20:20:07
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 29, 2019, 19:49:05

Enpä oikein osta tuota vaihtoehtoa noin vaan tulemisesta. Kun tullaan EU:n ulkopuolelta, niin mikä täytisen pakko niitä on päästää rajoista läpi noin vain. Ja sikäli kuin tulivat turvallisesta EU-maasta, niin mikä pakko myöskään oli päästää tänne asti, kun olisivat voineet jäädä siihen maahan mistä olivat tulossa. Mistä lähtien pakolaisella on ollut oikeus seikkailla koko mantereen halki arpoen että mihinkähän maahan huvittaisi jäädä? Olettaa voisi että matkanteko pysähtyy heti kun ensimmäinen turvallinen maapläntti on jalkojen alla.

Uskon hyvin pitkälti että tämä "pakolais"rykäys oli ihan laskelmoitu juttu jolla EU:n herran halusivat harjoittaa hajota ja hallitse -politiikkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 29, 2019, 20:20:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 29, 2019, 18:13:57
No nyt on ranteet auki -fiilis :'(

Taloustutkimus lähetti kyselyn, jossa oli lueteltu ainakin muutama kymmen TV-ohjelmaa, lähinnä viihdettä ja sarjoja, nimeltä ja sen jälkeen ainakin parikymmentä julkisuuden henkilöä. Noista piti arvioida akselilla "erittäin kiinnostava ---//-- ei lainkaan kiinostava -- en tunne" mitä mieltä on ohjelmista tai henkilöistä.

Tuntuu, että aika on ajanut ohitseni, sillä ohjelmista vain muutama kiinnosti edes jonkin verran, mutta noista julkisuuden henkilöistä useimmista en ollut kuullut ikinä, joten ei edes nimi ollut tuttu. Niille muutamalle annoin sitten itsesäälistä "kiinnostaa vähän".

Jos tuollainen tulisi minulle niin en tietäisi mistään mitään ja laittaisin kaikkiin rastin kohtaan ei kiinnosta lainkaan.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 30, 2019, 18:33:08
K-kaupan halvoissa (0.99e) K-menu -täytekekseissä on jotain kammottavaa. Ne on tehty Alankomaissa.

Tämä suklaatäytekeksi...
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/k-menu-kaakaotaytekeksi-350g-6410405119605
... sai taannoin käsivarteni ja sääreni näppylöille joita kutitti kauan. Raavin verille. Minulle neuvottiin rasvaa ja syytettiin että minulla on kuiva iho. Oireetpa lakkasi kun lakkasin syömästä noita. Olin muuten vaihtanut shampoonikin hajuttomiin (LV), koska epäilin myös sieltäpäin.

Ajattelin viime viikolla testata johtuiko se siitä keksistä (vai pakkasista). Mutta kiireissäni otin suklaakeksin sijaan vahingossa..
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/k-menu-vaniljataytekeksi-350g-6410405119629
.. vaniljatäytekeksin. No kokeilenpa sitä. Jonkun ajan päästä alkoi armoton korvennus ylävatsalla. Ihankuin reikää tekevää happoa olisi kaadettu mahan yläosaan tai haima olisi sanonut pox. Se kesti päiväkausia. Myöhemmin se korvennus siirtyi alavatsaan. Erityisen outoa oli myös se että vartaloni pinnalla olevat sixpack vatsalihakseni kouristelivat myös! Sekin ensin ylhäällä myöhemmin alhaalla.

Tällä viikolla yöpöydällä on ollut Valittuja paloja. Sattumoisin viime yönä oli numero
/Valitut Palat, Syyskuu 2018: s.78 Ruokarikollisten jäljillä / He ovat pahan jäljillä:/
Tappavat elintarvikerikokset ovat iso bisnes Euroopassa. Rikostutkijat ovat kuitenkin alkaneet hiillostaa salakavalien rikosten takana olevia jengejä toden teolla.
2011-2017 elintarvikerikoksia jahdannut Interpolin OPSON operaatio on tuottanut tuloksia:
"Neljän kuukauden jakson aikana tehdyissä tuhansissa ratsioissa takavarikoitiin 13 400 tonnia ja 26,3 miljoonaa litraa väärennettyä tai heikkolaatuista ruokaa ja juomaa. Elintarvikkeiden arvo oli yhteensä 236 miljardia euroa. Ratsiat johtivat yli 6200:aan hallinto- ja oikeuskäsittelyyn."
Monta kertaa Suomen valtion budjetti!? Jospa se on miljoonaa eikä miljardia. 2,5 kiloa per suomalainen, ei maksa 236 miljardia ellei se ole liki kultaa. Sen täytyy olla 236 miljoonaa euroa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 30, 2019, 19:09:26
^
Erilaisten lisäaineistuksien (luvallisten ja luvattomien) takia ei kannata olla minkään valmistuotteen jokapäiväinen käyttäjä, vaan syödä (juoda) samaa tuotetta enintään kaksi kertaa viikossa, lisäaine- ja myrkkykertymien kumuloitumisen hidastamiseksi. Jotkut ehkä poistuvatkin kehosta, aikanaan.

Monipuolinen ruokavalio on tässäkin mielessä paras.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 30, 2019, 21:24:55
Lainaus käyttäjältä: safiiri - huhtikuu 29, 2019, 19:49:05
Ongelma nyt vain tuossa sun ehdotuksessasi on, ettei kukaan noita 30.000 tulijaa tuonut. He tulivat ihan itse. Meillä eri ollut vaihtoehtoa, jossa olisimme heidän sijaansa voineet valita joitain toisia. Olisimme ainoastaan voineet valita heidän lisäkseen myös muita.

Hommafoorumilla ollaan eri mieltä. Siellä on vallalla näkemys, että 30.000 tulijaa ei olisi ollut pakko ottaa vastaan, mutta Orpo ei tehnyt hommiaan kunnolla vaan päästi heidät.

Teoriassa voi olla niin, että tulijoita ei olisi ollut pakko päästää Suomeen, mutta käytännössä heidät oli päästettävä. Yleinen mieliala nimittäin oli se, että sotaa pakenevia onnettomia ihmisiä on autettava. Yksityiset kansalaiset tarjosivat kotejaan heidän käyttöönsä.

Eurooppaan ja Suomeen tulijat olivat jonkinlaisen joukkohysterian vallassa, joka oli saanut heidät lähtemään turvallisilta pakolaisleireiltä pitkälle vaellukselle. Hysterian olivat ehkä saaneet aikaan ihmissalakuljettajat saadakseen asiakkaita. Samaan aikaan Suomessa ja Euroopassa ihmiset olivat toisenlaisen houkkohysterian vallassa, joka sai heidät uskomaan maahantulijoista asioita, jotka eivät puolueettoman tiedon mukaan pitäneet paikkansa.

Mistä tässä kaikessa oli kyse, sitä en tiedä. Käyttivätkö jotkut tahot tilannetta ja yleistä epätietoisuutta hyväkseen ja vetelivät taustalla langoista, niin että asiat tapahtuisivat niin kuin ne tapahtuivat. Tarkoitan paits ihmissalakuljettajia myös euroopplaisia "saadaan vähän väriä raitille" -monikulttuurisuusfanaatikkoja, jotka näkivät sekasortoisessa tilanteessa tilaisuuden edistää väestönvaihtotavoitteitaan. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 30, 2019, 23:24:44
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 30, 2019, 21:24:55

Hommafoorumilla maahanmuuttoon tutustuminen on vähän sama kuin tutustuisi biologiaan Raamatun luomiskertomuksen kautta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 01, 2019, 00:00:38
Jossain välissä eduskuntavaalien tiimoilla jotkut persutko lie täällä ja siellä missä lie  herneitä nenissään näyttvät mainitsevan Veronika Honkasalon. Ihmettelin mitä pahaa hän on tehnyt. Kunnes näin kuvan. Hämmästyin. Ei  ollenkaan tuttu.   
  Olin kuvitellut hänen kuvansa, jonka nimen muistin vasta tänään: Anu Kantola. Yle ja ties ketkä pitää hän älykköjen ja intellektuellin esikuvana. Sen vähän mitä  Yle Puheesta ehdin kuulla niin se kuulsi siltä, älykkäältä.
Em. Honkasalon nimen tuttuus ehkä sekoittui myös Pirjo Honkasaloon, joka on elokuvaohjaaja, eläkeikäinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 01, 2019, 01:51:36
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 01, 2019, 00:00:38

Hämmästyttää edelleen, että nuo Veronikat ja Iiirikset ovat oikeita ihmisiä, kuvittelisin heitä lähinnä parodiahahmoiksi. Speden hahmoiksi.
Mutta ei. Nuo oliot ovat kansanedustajia... :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 01, 2019, 07:15:14

Tohtorit Honkasalo ja Kantola ovat kuvien perusteella sen verran saman näköisiä, että en käytännössä tunnistaisi, kumpi on kumpi.

Kantola Ruben Stillerin ohjelmassa (jonka nyt sain kuuluviin):

"Mä sanosin kyllä, että se huoltosuhde tulee olemaan tosi iso kysymys siis niinku vähän konkreettisemmin vielä, elikkä että tuota noin niin kuka meidät hoitaa, kun me ollaan vanhoja. Ja siinä mielessä niin, äh, me tarvittas niin kun ne kolkyttuhatta maahanmuuttajaa vuodessa Suomeen työntekijöitä lisää, jotta me saatas tilanne pysymään edes nykysen kaltasena. Ja, i..i..ikävä sanoa näin, mutta että siis siinä, siitä mä oon niinku huolissaan ehkä eniten, että se voi niinku siinä vaiheessa kun me ollaan sitten eläkeläisiä niin tulla politiikassa aika kipeästi, että haluaako todellakin jatku... niinku seuraavat sukupolvet käyttää elämänsä meidän eläkkeiden ja vanhustenhuollon maksamiseen, kun täällä ei oo työntekijöitä, että... Tää on ehkä semmonen, josta mä itse hiukan kannan huolta, heh, heh, heh, heh, heh, heh, heh, heh, heh..."

Kohdasta 52:30 alkaen...

https://areena.yle.fi/1-50115661
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 01, 2019, 09:22:44
Aurinko paistaa, ilma kuitenkin viileähkö - täydellinen ulkoilusää!

Voisi ottaa jopa eväät mukaan, mutta reitin varrella on pari asiallista ruokintapaikkaa, joten juhlan kunniaksi paikallisten yrittäjien tukeminen vienee voiton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 01, 2019, 11:52:50
Joskus menneinä vuosina laahauduin katsomaan anarkistien vappukulkuetta, mutta nyt ole viitsinyt edes verhoa raottaa katsoakseni millainen sää on ulkona. Aurinko taitaa paistaa. Vappuiltoinakin tuli joskus oltua ulkona. Vappuna 1996 ja 1997 keräsimme tyhjiä pulloja Esplanadin puistosta, jotta saimme dieselrahat ajaa periferia-Suomeen. Pullot syötin automaattiin Malmin S-Marketissa, joka oli tuohon aikaan vielä vanha peltihalli. Nyt siinä näyttää olevan uusi rakennus. Kävin siinä joskus alkuvuodesta. Nykyisin pullojen kerääminen taitaa olla ammattilaistunut niin, ettei amatöörien kannata enää vaivautua.

Anarkistien vappu ei ole tainnut paljon muuttua muutaman vuoden takaisesta.

http://propagandablogi.blogspot.com/2015/05/15-kansallinen-poliisipaiva.html

Joskus kauan sitten, kun uskoin vielä kommunistien tulevaan maailmanvaltaan ja totalitaristiseen kommunistiseen maailmandiktatuuriin, vasemmiston vappumarssit olivat epämukavaa katseltavaa. Pohdin mielessäni erilaisia suunnitelmia, miten marssia voisi illegaalisti häiritä. Virittäisi esimerkiksi yön aikana siimoja korkealle tien yli. Marssijoiden lipputangot takertuisivat niihin. Toinen suunnitelma oli kiinnittää antikommunistisia julisteita reitin varrelle. Nämä ja kaikki muut suunnitelmat jäivät kuitenkin ajatuksen asteelle. Jotain pienimutoista julistejuttua taisimme kuitenkin joskus yrittää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 01, 2019, 11:55:15
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 30, 2019, 18:33:08
K-kaupan halvoissa (0.99e) K-menu -täytekekseissä on jotain kammottavaa. Ne on tehty Alankomaissa.

Tämä suklaatäytekeksi...
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/k-menu-kaakaotaytekeksi-350g-6410405119605
... sai taannoin käsivarteni ja sääreni näppylöille joita kutitti kauan. Raavin verille. Minulle neuvottiin rasvaa ja syytettiin että minulla on kuiva iho. Oireetpa lakkasi kun lakkasin syömästä noita. Olin muuten vaihtanut shampoonikin hajuttomiin (LV), koska epäilin myös sieltäpäin.

Ajattelin viime viikolla testata johtuiko se siitä keksistä (vai pakkasista). Mutta kiireissäni otin suklaakeksin sijaan vahingossa..
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/k-menu-vaniljataytekeksi-350g-6410405119629
.. vaniljatäytekeksin. No kokeilenpa sitä. Jonkun ajan päästä alkoi armoton korvennus ylävatsalla. Ihankuin reikää tekevää happoa olisi kaadettu mahan yläosaan tai haima olisi sanonut pox. Se kesti päiväkausia. Myöhemmin se korvennus siirtyi alavatsaan. Erityisen outoa oli myös se että vartaloni pinnalla olevat sixpack vatsalihakseni kouristelivat myös! Sekin ensin ylhäällä myöhemmin alhaalla.

Tällä viikolla yöpöydällä on ollut Valittuja paloja. Sattumoisin viime yönä oli numero
/Valitut Palat, Syyskuu 2018: s.78 Ruokarikollisten jäljillä / He ovat pahan jäljillä:/
Tappavat elintarvikerikokset ovat iso bisnes Euroopassa. Rikostutkijat ovat kuitenkin alkaneet hiillostaa salakavalien rikosten takana olevia jengejä toden teolla.
2011-2017 elintarvikerikoksia jahdannut Interpolin OPSON operaatio on tuottanut tuloksia:
"Neljän kuukauden jakson aikana tehdyissä tuhansissa ratsioissa takavarikoitiin 13 400 tonnia ja 26,3 miljoonaa litraa väärennettyä tai heikkolaatuista ruokaa ja juomaa. Elintarvikkeiden arvo oli yhteensä 236 miljardia euroa. Ratsiat johtivat yli 6200:aan hallinto- ja oikeuskäsittelyyn."
Monta kertaa Suomen valtion budjetti!? Jospa se on miljoonaa eikä miljardia. 2,5 kiloa per suomalainen, ei maksa 236 miljardia ellei se ole liki kultaa. Sen täytyy olla 236 miljoonaa euroa.
Googlasin hakusanoilla Interpol OPSON:
EUR 230 MILLION WORTH OF FAKE FOOD AND BEVERAGES SEIZED IN GLOBAL OPSON OPERATION TARGETING FOOD FRAUD (https://www.europol.europa.eu/newsroom/news/eur-230-million-worth-of-fake-food-and-beverages-seized-in-global-opson-operation-targeting-food-fraud)
Kriittinen lukutaitosi oli oikeilla jäljillä. Miljardit olivatkin miljoonia. Sulka hattuun sinulle ja opiksi meille kaikille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 01, 2019, 12:30:22

On kyllä myönnettävä, etten tiedä mitä tarkoittaa sana: a-priori.

Onko kyseessä top- tai -bottom-tason prioneihin kuuluva otustelija?

Vai mikä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 01, 2019, 12:51:17
https://www.youtube.com/watch?v=z2tKvvNeEXw
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 01, 2019, 13:19:07
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 01, 2019, 01:51:36
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 01, 2019, 00:00:38
Jossain välissä eduskuntavaalien tiimoilla jotkut persutko lie täällä ja siellä missä lie  herneitä nenissään näyttvät mainitsevan Veronika Honkasalon. Ihmettelin mitä pahaa hän on tehnyt. Kunnes näin kuvan. Hämmästyin. Ei  ollenkaan tuttu.   
  Olin kuvitellut hänen kuvansa, jonka nimen muistin vasta tänään: Anu Kantola. Yle ja ties ketkä pitää hän älykköjen ja intellektuellin esikuvana. Sen vähän mitä  Yle Puheesta ehdin kuulla niin se kuulsi siltä, älykkäältä.
Em. Honkasalon nimen tuttuus ehkä sekoittui myös Pirjo Honkasaloon, joka on elokuvaohjaaja, eläkeikäinen.
Hämmästyttää edelleen, että nuo Veronikat ja Iiirikset ovat oikeita ihmisiä, kuvittelisin heitä lähinnä parodiahahmoiksi. Speden hahmoiksi.
Mutta ei. Nuo oliot ovat kansanedustajia... :'(

Herrasmiehen puhetta nuorista naisista. Eiku, se olikin setämies.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 01, 2019, 13:29:18
Lainaus käyttäjältä: Juha - toukokuu 01, 2019, 12:30:22

Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 01, 2019, 12:51:17
https://www.youtube.com/watch?v=z2tKvvNeEXw

Tosikko !!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 01, 2019, 14:13:20
Ostin tippaleipää, ja nyt yritän tuhota sitä kahvin kanssa. Tästä menee kamala määrä hukkaan kun yhdellä puraisulla sama määrä hänen piilotettua lonkeroisuuttaan murenee lautaselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2019, 14:32:41
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - toukokuu 01, 2019, 14:13:20
Ostin tippaleipää, ja nyt yritän tuhota sitä kahvin kanssa. Tästä menee kamala määrä hukkaan kun yhdellä puraisulla sama määrä hänen piilotettua lonkeroisuuttaan murenee lautaselle.

Hukkaan  :o :o :o :o

Ensinnäkään tippaleipää EI haukata, vaan se syödään lautaselta sormin niin, että nypitään niitä ohuita soiroja irti ja sellainen työnnetään suuhun ja nypitään taas seuraava irti jne. Se tippaleipä puretaan loppuun asti ja jos siellä keskellä ei ole möykkyä, niin se on silloin hyvin tehty tippaleipä.

Kun se on syöty loppuun, syödään lautaselta se varisseet tomusokerit joko sormella pyyhkimällä tai jos on kiire, niin nuolemalla. Taatusti ei mene mitään hukkaan.

Voi tätä nykyajan nuorisoa, kun ei kukaan ole heille opettanut tapoja  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 01, 2019, 14:34:58
 :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - toukokuu 01, 2019, 16:22:05
Minun ikäpolveni ei tippaleipää kahvin kanssa nauti.
Simaa sen olla pitää.
Pikasimaksi käy kolme rusinaa koskispulloon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 01, 2019, 16:54:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 01, 2019, 14:32:41

Voi tätä nykyajan nuorisoa, kun ei kukaan ole heille opettanut tapoja  ::)

Ennen vanhaan kaupoissa myytiin pehmeää tippaleipää. Sen saatavuus heikkeni vuosien mittaan, niin että lopulta sitä sai enää tuurilla viime tipassa, jos yleensä sai. Muutama vuosi sitten tuuri lopullisesti loppui, eli pehmeä tippaleipä poistui markkinoilta. Nyt myydään enää kovaa koppuraa, joka on kovimmillaan niin kovaa, että pitää olla saha ja vasara, jos sen aikoo pilkkoa. Yritin pehmentää tällaista kovatippaleipää (joka kaiken lisäksi on tuplasti kalliimpaa kuin halvin kaupasta löytyvä) hautomalla sitä höyrytyskattilan vesihöyryssä. Kyllähän se vähän pehmeni, mutta olisi vaatinut uuden tomusokeroinnin.

Tippaleipä on epäterveellistä moskaa, josta kannattaisi pysyä kaukana. Valitettavasti tuli kuitenkin tänäkin vappuna sorruttua, mutta nyt kiintiö on täynnä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2019, 17:06:02
Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 01, 2019, 16:22:05
Minun ikäpolveni ei tippaleipää kahvin kanssa nauti.
Simaa sen olla pitää.
Pikasimaksi käy kolme rusinaa koskispulloon.

Hyvä, kun huomasit. Minä niin järkytyin tuosta tippaleivän haukkaamisesta, että en edes huomannut, että kahvi mainittiin.  :)

Tuli ostettua kaupan simaa vähän sokkona, kun en jaksanut etsiä silmälaseja esiin. Sattumoisin käsiin osui juuri sitä, mikä oli jossain lehden testissä kehuttu parhaaksi. Testaajat olivat oikeassa, hyvää oli. Jos siinä vielä olisi ollut ne hiivanmakuiset rusinat, niin olisi voinut luulla kotitekoiseksi.

Pikasimaa ei ole tullut tehtyä vuosikymeniin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 01, 2019, 17:09:15
^ Minkä nimistä simaa?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2019, 17:15:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 01, 2019, 16:54:32
Ennen vanhaan kaupoissa myytiin pehmeää tippaleipää. Sen saatavuus heikkeni vuosien mittaan, niin että lopulta sitä sai enää tuurilla viime tipassa, jos yleensä sai. Muutama vuosi sitten tuuri lopullisesti loppui, eli pehmeä tippaleipä poistui markkinoilta. Nyt myydään enää kovaa koppuraa, joka on kovimmillaan niin kovaa, että pitää olla saha ja vasara, jos sen aikoo pilkkoa. Yritin pehmentää tällaista kovatippaleipää (joka kaiken lisäksi on tuplasti kalliimpaa kuin halvin kaupasta löytyvä) hautomalla sitä höyrytyskattilan vesihöyryssä. Kyllähän se vähän pehmeni, mutta olisi vaatinut uuden tomusokeroinnin.

Tippaleipä on epäterveellistä moskaa, josta kannattaisi pysyä kaukana. Valitettavasti tuli kuitenkin tänäkin vappuna sorruttua, mutta nyt kiintiö on täynnä.

Onkohan tuo pehmeä tippaleipä joku alueellinen erikoiisuus, sillä en muista ikinä sellaisesta edes kuulleeni täällä PK-seudulla?

Tippaleivästä näkee jo päältä, purkautuuko ne luikerot sormin loppuun asti tai lähes loppuun. Pienen kovan ytimen annan pitkin hampain anteeksi. Taidanpa tietää, millainen se ostamasi möykky oli. Ainakin sellaisia oli omassa kaupassani, että niissä ei niitä luikeroita erottanut lainkaan. Lidlin ja Tokmannin halpistippaleivät toimivat aivan oikein.

Jos kerran vuodessa yhden tai kaksi tippaleipää syö, niin se tuskin terveyttä romahduttaa. Tosin olen ihmetellyt itse, että miksi niitä pitää ostaa, vaikka ne nyt on aika mauttomia. Ehkä juuri se näprääminen tippaleivän purkamisessa ja syömisessa on se, mikä saa minutkin sen paketin aina ostamaan, vaikka muuten en suuremmin Vappua vietä. Tuskin ostaisin, jos sama määrä taikinaa olisi valmistettu puolen sentin paksuiseksi levyksi, joka olisi koristeltu tomusokerilla :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2019, 17:16:33
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 01, 2019, 17:09:15
^ Minkä nimistä simaa?

https://www.fabriikki.fi/perinnejuomat/kotisima/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 01, 2019, 17:20:57
^Itse tykkään Kaskein juhlasimasta. Pitääpä ostaa ensi kerralla pullo kotisimaa, josko se vetäisi vertoja juhlasimalle. (Olettaen, että löyttyy vielä valikoimasta huomenna tai ylihuomenna)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2019, 17:24:53
Simahan on ollut vanha kesäjuoma, eikä sen nauttiminen ole rajoittunut Vappuun, joten vielä hyvin ehtii, jos haluaa tehdä itse simaa, niin tässä on vähän erilainen simaohje Sotasima (http://www.thuleia.com/sotasima.html)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - toukokuu 01, 2019, 17:37:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 01, 2019, 17:16:33
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 01, 2019, 17:09:15
^ Minkä nimistä simaa?

https://www.fabriikki.fi/perinnejuomat/kotisima/

Tuo Porvoon fabriikki teki myös ns. kotikaljaa, minun mielestäni tarjolla olevista vaihtoehdoista parasta. Taitavat lopettaneen sen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 01, 2019, 18:31:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 01, 2019, 17:15:40
Onkohan tuo pehmeä tippaleipä joku alueellinen erikoiisuus, sillä en muista ikinä sellaisesta edes kuulleeni täällä PK-seudulla?

Minun muistikuvissani taas pehmeät tippaleivät olivat yleinen normi kymmenien vuosien ajan, kunnes kovat ilmestyivät ja vähitellen syrjäyttivät pehmeät. Löysin asiaa koskevan keskustelun S24-foorumilta. Seuraavat lainaukset ovat sieltä:

Niitä ihanan pehmeitä ja hyviä tippaleipiä, saa Vaasasta, Ilosen leipomosta. Kaupassa 5 kpl. paketti maksaa n. 7 euroa.

namiskukkeli
26.4.2017 21:18

Pehmeät tippaleivät ovat peräisin ajalta, jolloin leipomoita oli paljon ja tavara saatiin tuoreena kauppaan. Kuiva tippaleipä ei ole tuore.
Paitsi tuoreita tippaleipiä, kaipaan tuoreita ranskanleipiä. Vuorokauden vanha ranskis ei ole enää tuore.

Anonyymi
29.4.2019 14:43

Ajat muuttuvat, tavat muuttuvat. Siihen kai on totuttava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2019, 19:00:48
Yritin hiukan kaivella googlella tuosta pehmeästä tippaleivästä. Sen verran valaistusta asiaan löytyi, että periaatteessa ne ovat ihan samoja kuin rapeat tippaleivät, mutta paistamisen jälkeinen säilytys tekee sen rapeuden tai pehmeyden. Rapeat jätetään apistamisen jälkeen peittämättä ja ne säilytetään ilmavasti, kun taas pehmeät peitetään ja jäähdyttyään ne säilytetään umpinaisessa rasiassa.

Varmaankin valmistuksen keskittyminen suuriin leipomoihin on tehnyt sen, että noita pehmeitä ei enää ole saatavilla, sillä niiden säilyvyys ehkä ei ole niin hyvä kuin rapeiden.

Tosiaan, lapsuuden aikaiset tippaleivät olivat aina rapeita, myös ne äidin tekemät. Meillä rapeus oli "se juttu".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - toukokuu 01, 2019, 19:39:53
SATAA!!!!

Kyllä tätä on odotettukin. Tänä keväänä oli ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä kunnon siitepölyallergiaoireet. Nyt varmaan helpottaa hiukan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 01, 2019, 19:42:58
Olin ihan unohtanut jo nuo Lentävän Spagettihirviön (https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016012821031217) öylätit eli tippaleivät, mutta pitääpä kokeilla tuota Hipin opettamaa oikeaa tapaa syödä niitä.
Kuulostaa siltä että saattaa sisältää herkullista älypähkinää, eikä mieli murene mukana joka haukulla.
Itse leipasen huuleeni lähinnä näitä, sukupuoleen katsomatta: Osa Suomesta Leipasee: Vappumunkit (https://www.youtube.com/watch?v=zJ74GEQk_Jc)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 01, 2019, 19:43:48
Porvoossa on osattu monenlaista kulinaarista tuotetta valmistaa, liekö Pietarin hovin läheisyydestä johtuen, kuten Imatralla. Ainakin Fryysärin sinappi ja Brunbergin suukot tulevat lisäksi mieleen siman lisäksi.

Taitaa olla niin, että niissä kaupungeissa, lähinnä rannikolla, missä kansainvälinen kanssakäymismix on ollut voimakkaimmillaan, on kehittynyt hienoja makunautintoja. Keskeisemmässä Suomessa on keskitytty lähinnä retkieväisiin kuten kalakukko ja mämmi sekä kuivaliha.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2019, 19:51:13
Lainaus käyttäjältä: urogallus - toukokuu 01, 2019, 19:39:53
SATAA!!!!

Kyllä tätä on odotettukin. Tänä keväänä oli ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä kunnon siitepölyallergiaoireet. Nyt varmaan helpottaa hiukan.

Olen tässä jo hetken kytännyt, että hyvä saderintama näyttäisi olevan tännekin tulossa. Niin monesti vaan juuri tällä kotini kohdalla on kui ntaika iskusta syntynyt sadepilviin reikä, joka jättää meidän kuiville :(

PK-seudulla asuville tämä (http://testbed.fmi.fi) on tosiaan tarkka tutka jo sen mukaan pystyy laskemaan sateen tulon tai ohimenon niin, että kuivana pystyy liikkumaan, jos omassa aikataulussa on varaa viivyttää sopivasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 01, 2019, 20:10:10
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 01, 2019, 19:42:58
Itse leipasen huuleeni lähinnä näitä, sukupuoleen katsomatta: Osa Suomesta Leipasee: Vappumunkit (https://www.youtube.com/watch?v=zJ74GEQk_Jc)

Munkkimiehiä!  ;D

Tunnustaudun itsekin munkkien suureksi ystäväksi. Niistä kun voi nauttia muulloinkin kuin vappuna. Juu, ja sima myös uppoaa oikeastaan vuodenajasta riippumatta. Hipin linkittämää tiukempaa simaa voisi joskus koittaa, mutta ensin pitää tehdä kunnon kevätsiivous, jotta saa pystytettyä simatehtaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 02, 2019, 16:51:07
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 01, 2019, 17:16:33
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 01, 2019, 17:09:15
^ Minkä nimistä simaa?

https://www.fabriikki.fi/perinnejuomat/kotisima/

Prismasta löyty muutama pullo. Ei tämä ole lainkaan hullumpaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 03, 2019, 16:24:30
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 29, 2019, 13:50:13
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - huhtikuu 27, 2019, 19:17:46
Mulla on jo Kevätpörriäinen ja olen tilannut puolitoista viikkoa sitten kappaleen Kodin Tamppeja, mutta vielä en ole sellaista saanut. Millonkohan se tulee? Vai kannattaisikohan ottaa yhteyttä Tampereen teekkareihin? Huomasin, että ÄPYä ei saa netistä tilattua vaan se tulee ostaa äpymyyjältä, joita pyörii ainakin Helsingin keskustassa ja Otaniemessä. Eli ÄPYn voin periaatteessa saada heti maanantaina jos sattuvat duunimatkan varrelle. Meillä tosin on työpaikalla keittiön pöydällä tämän vuotinen ÄPY, että periaatteessa ei tarvitsisi sitä ostaa omaksi vaan voisi lukaista sen duunipaikalla, mutta kun yleensä on ollut tapana tukea Kevätpörriäistä, Tamppia ja ÄPYä taloudellisesti ostamalla kappale kutakin, olisi se kai hyvä jatkaa perinnettä tänäkin vuonna.

Nyt on myös Äpy hankittu. Vielä pitäisi vain keksiä, kuinka tuon Tampin saisi.

Vihdoin pärähti postiluukusta myös Kodin Tamppi. Aika kauan sai odottaa. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 03, 2019, 23:48:48
Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006093355.htmlSää on ennätyskylmä, lisäksi varoitetaan metsä- ja maastopalovaarasta, liukkaudesta ja kovasta tuulesta – sunnuntaina luvassa on ukkosta

Johan on markkinat! Lisäksi lunta tuli paikoin runsaasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 04, 2019, 19:59:58
Otin vappua seuranneet välipäivät vapaaksi, mutta oikukas sää ei houkutellut puutarhatöihin mökille. Vältän erityisesti tuulisia säitä, sillä meren rannalla tuuli on hyytävä. Tänään oli aamulla aurinkoista ja mieli täynnä turhautumista pakollisesta sisäoleilusta, joten säätiedotuksia uhmaten päätin ainakin piipahtaa mökillä kevättä katsomassa. En ollut perillä saanut vielä edes lapiota käteen, kun jo ropsahtivat ensimmäiset sadepisarat. Päätin kuitenkin tutkailla säätilannetta jonkin aikaa ennen kuin luovuttaisin. Ripsuttava sade ei haitannut, sillä talvitakkini ja tuulihousut pitivät vettä aika hyvin. Jalassa oli kumisaappaat sekä villasukat, takin alla villatakki. Ei hätää. Tuulta ei ollut nimeksikään. Sateesta huolimatta aloin viihtyä. Maasta puskevat kasvit olivat hurjan vihreitä. Tunsin saavani elinvoimaa jo pelkästään tuota vihreyttä katselemalla. Kun sitten alkoi sataa lunta, suhtauduin siihen jopa huvittuneesti; sade oli sen verran karaissut minua. Otin kameran ja kuvasin toukokuista lumisadetta. Hiutaleet olivat suuria ja märkiä. Lopulta sää alkoi kuitenkin tuntua jo liian märältä ulkotöitä ajatellen. Mutta sittenpä sade taukosikin, pilviverho oheni ja päivä kirkastui. Vaihdoin lapion talikkoon ja talsin rantaa siivoamaan. Halusin koota pois leväkertymää, koska se suosii kaislan kasvua. Talikointi oli raskasta ja jonkin ajan kuluttua alkoi uudestaan sataa; vettä, rakeita, lunta. Mutta olin saanut "työvaihteen" niin hyvin päälle, ettei minua häirinnyt oikein enää mikään. Ei, minä NAUTIN! Kevät oli hieno, puiden oksista riippuvat sadepisarat kauniita ja lumisade vaikuttava. Hienoa välillä nähdä ja kokea tällainen viileä, mutta vaihteleva kevätpäivä. Kiva päivä! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 04, 2019, 22:02:56
Kävin iltakävelyllä ja kuuntelin kävellessäni kännykästä kuulokkeilla Yle Areenan ohjelmaa Berliinistä eri vuosikymmenillä. Ohjelmassa esitettiin pätkiä suomalaisesta Berliini-radioraportista vuodelta 1955 ja luettiin otteita J. Donnerin vuonna 1958 ilmestyneestä kirjasta Berliini-raportti. Lisäksi haastateltiin Donneria.

Olen jossakin määrin nostalgiahenkinen, jos tällaista sanaa voi käyttää. Vanhojen juttujen kuunteleminen on mielenkiintoista. Kun Berliinissä on tullut itsekin jonkin verran pyörittyä, omat kokemukset tekevät historian kuuntelemisesta sitäkin kiinnostavampaa. Paikkojen nimet eivät kuulosta aivan tuntemattomilta, kun on osan niistä nähnyt vaikkakin vuosikymmeniä myöhemmin.

https://www.booky.fi/tuote/donner_jorn/berliini_raportti_1958_2008/9789511229261

Donnerin kertomukset Berliinin pakolaisleireistä olivat mielenkiintoisia. 1950-luvun lopulla niissä ei ollut irakilaisia ja syyrialaisia vaan saksalaisia, jotka olivat paenneet itäpuolelta. Kun he saapuivat länteen, he joutuivat aluksi ankeille leireille, joissa heitä kuulusteltiin ja jossa heidän henkilöllisyytensä tarkastettiin. Leireiltä heidät lähetettiin lentokoneilla Saksan liittotasavaltaan, jossa heidän uusi elämänsä "lännessä" alkoi. Itä-Saksasta ehti lähteä 2,7 miljoonaa ihmistä ennen kuin muuttaminen estettiin rakentamalla muuri.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 05, 2019, 09:58:44
Luultavasti minussakin pilee jonkinlainen nostalgikko ja olisi hauska kaivaa esiin jotain vanhoja sanomalehtijuttuja tai vanhoja "kuulokuvia maailmalta" -tyyppisiä radiojuttuja.

Ensinmainittuja on pieninä leikkeinä Hesarin "tapahtui 50 vuotta sitten", vai mikähän sen pienen palstan otsikko onkaan. Niitä juttuja ja ilmoituksia on hauska lukea, kun kieli on muuttunut niin paljon. Varmaan kirjoitettu kieli tuohon aikaan oli jollain tapaa pönöttävämpää kuin nykyinen kirjoitettu kieli verrattuna puhuttuun yleiskieleen. Ainakin minusta viihteellinenkin pikku-uutinen on kirjoitettu 50 vuotta sitten varsin juhlavalla kielellä.

Jossain toisaalla jo lienen kertonutkin, että lapsena kuuntelin todella paljon radiota, sillä se oli lähes ainoa viihdyke sairaalassa vuodepotilaana pötköttävälle. Noita erilaisia matkakertomuksia tuli kuunneltua ja ne olivat hyvin mielenkiintoisia jopa lapsen korvin kuultuna. Ne täydensivät hyvin erittäin vähäisiä lapsille tarkoitettuja ohjelmia.

Täytyypä ottaa oikein aikaa ja lähteä internetin ihmeelliseen maailmaan tutkimusmatkalle ihan tosissaan noita etsimmään. Saattaisihan sitä jotain löytyäkin. Netin käyttö ainakin minulla vain on niin malttamatonta, että yhtä asiaa etsiessä, tulee törmättyä johonkin muuhun ja harhauduttua taas väärille poluille ja alkuperäinen asia unohtuu toiseen kertaan  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 05, 2019, 10:49:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 05, 2019, 09:58:44
Netin käyttö ainakin minulla vain on niin malttamatonta, että yhtä asiaa etsiessä, tulee törmättyä johonkin muuhun ja harhauduttua taas väärille poluille ja alkuperäinen asia unohtuu toiseen kertaan  :-[

Tuttu juttu minullekin, eli lähes aina käy noin. Mutta tuolla tavalla ne kaikkein mielenkiintoisimmat asiat usein löytyvätkin. Se löytää, joka ei etsi.

Mitä tulee vanhoihin lehtijuttuihin, niin Hesarin tilaajilla on se etu, että pääsee katselemaan vanhoja lehtiä "aikakone" -sivulta. Siellä ei tosin ole kuin vuoden 1997 ja sitä vanhemmat lehdet. Journalismi on muuttunut paljon. Kun esimerkiksi aikoinaan liikenneonnettomuusuutisissa kerrottiin osallisten nimet ja kotipaikat, nyt tällaista ei kerrota. Sen sijaan nyt uutissa lukee, että poliisi tutkii rikosta tai että auton kuljettajaa epäillään siitä ja siitä rikoksesta (vaikka kuljettaja olisi kuollut!). "Onnettomuuksia" ei siis tavallaan enää ole. On vain rikoksia.

Vanhoja sanomalehtia ja uusia sanomalehtiä vertailemalla voi todeta, miten poliisikeskeiseksi nykyinen yhteiskunta ja elämänmeno on muuttunut. Poliisin rooli yhteiskunnassa on kasvanut kasvamistaan. Tämä ei ole pelkästään minun väitteeni, jota toistan kirjoituksissani, vaan tosiasia, jonka kuka tahansa näkee, kun vertaa vanhoja lehtiä ja tämän päivän uutisia ja mediaa. Erilaista Tosi-TV -polisia tulee monilta television kanavilta joskus smaan aikaankin. Poliisi vyöryy olohuoneisiimme joka tuutista. Ei tällaista ollut muutamia vuosikymmeniä sitten. 

Jotenkin vielä tuntuu, että Suomi on tässä kehityskulussa eturintamassa. En ole löytänyt nettiä selaamalla minkään muun maan uutiskuvastosta niin paljon poliisisymboleja (poliisin hihamerkki, poliisiauton oviteksti) esittäviä "uutiskuvia" kuin Suomen mediasta. Ero on aivan huima. Olipa kyse melkein mistä tahansa asiasta, uutiskuvana on poliisin leijonamerkki tai teksti "Poliisi". Minusta se kertoo paitsi uutistoimittajien laiskuudesta, myös siitä, kuka tätä teatteria pyörittää.

https://yle.fi/uutiset/3-10765817
https://yle.fi/uutiset/3-10644700
https://yle.fi/uutiset/3-10638526
https://yle.fi/uutiset/3-10518604
https://yle.fi/uutiset/3-10724977
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 05, 2019, 19:54:25
Kiitos tuosta Hesarin vinkistä. Enpä tuotakaan ole huomannut, vaikka digilehti on ollut käytössäni vuosikaudet. Testaisin käyttöä ja hyvin osasin löytää vuosikymmenten takaa isäni kuolinilmoituksen, kun muistin, että se piti oikein lehteen laittaa.

Kuolinilmoitukset on ihan mielenkiintoisia tutkittavia. Nykyisin suurin osa niistä julkaistaan sunnuntain Hesarissa ja muina päivinä on vain ihan yksittäisiä ilmoituksia. Aiemmin niitä näytti olevan tasaisena virtana myös arkipäivien lehdissä. Joskus pistää miettimään, millainen kuvio on taustalla ollut, kun saman ihmisen kuolemasta on kaksi läheisten tekemää kuolinilmoitusta. Oma lajinsa on sitten nämä paremmassa asemassa olleet, joissa perheen lisäksi henkilön poismenosta ilmoittaa myös firma, jossa on työskennellyt. Myös läheisten itsensä kirjoittamat muistolauseet kertovat paljon enemmän kuin virrenpätkä tai ne paljon käytetyt vakiolauseet. Kerran katseeni osui muistolauseeseen "Uupui sydän soittajan". Se tuntui niin paljon kertovalta, että ihan silmiä poltteli. Vasta sen jälkeen tajusin kuolleen nimen, joka oli minulle aikanaan paljon enemmän kuin tuttu. Oli soittaja ja laulaja  :'(

Pitää vielä tutkia tarkemmin, onko mitään välimuotoa sille suurennokselle, jonka saa haluttua artikkelia klikkaamalla. Suurennos on minusta hiukan liian suuri, vähempikin riittäisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 07, 2019, 14:30:15
Kuuntelin autolla ajaessani Radio Puheesta jakson "kansainvälisestä itsetyydytyspäivästä". Ohjelmaan soitti kaksi naista ja yksi mies. Lisäksi luettiin WhatsApp -viestejä ja keskusteltiin. Joku viestin lähettänyt paheksui sitä, että Yleisradion kanava on mennyt sellaiseksi, että se lähettää ohjelmaa seksistä ja pettämisestä ja orgasmista ja itsetyydytyksestä ja mitä kaikkea ohjelmakirjoon kuuluukaan. Viestin lähettäjä kertoi, että asiasta on raportoitu esimiehille. En tiedä, oliko lähettäjä tosissaan vai vitsailiko vain. Toimittajat puolustelivat, että aiheita lähestytään asiapitoisesti.

Ohjelmaan soittaneet naiset olivat mielestäni asiallisia, mutta miehen puheet ja naurunhekottelu saivat minut hiljentämään vähäksi aikaa äänen radiosta, koska en kestänyt kuunnella. Ajattelin, onko kiiluvasilmäisen ateistin todellakin pakko tuoda uskontoa halveksivaa ideologiaansa esille joka paikassa pilkkaamalla uskonnon kannattajien pyhinä pitämiä arvoja. Eikö mielipiteen voisi tuoda esille jotenkin korrektimmin, ja onko se ylipäätään pakko tuoda esille joka välissä, olipa aihe mikä tahansa. En ole islamilainen enkä erityisesti pidä tuosta uskonnosta, mutta ei minulla silti ole tarvetta pilkata sitä tai sen kannattajien pyhinä pitämiä asioita. Jokainen uskokoon tai olkoon uskomatta, mutta jättäköön muillekin vapauden ja rauhan ajatella asioista niin kuin itse kukin ajattelee.

Mietin ohjelmaa kuunnellessani - ja siksi oikeastaan kirjoitankin tätä - mitähän toopelais-konservatiivit ajattelevat siitä, että Yleisradiosta tulee ohjelmia, joissa lopuksi toivotetaan, että "vetäkää käteen".

Ohjelman kuunteleminen herätti ajatuksia siitä, millaisen "kasvatuksen" olen saanut ja mahdollisesti välittänyt eteenpäin tähän aiheeseen liittyen. Ajatus tuli mieleeni, kun ohjelmassa kerrottiin kasvatusnäkemyksistä. Toimittaja Jussi Putkonen kertoi omakohtaisia muistoja mm. siitä, miten hän jäi perhepiirissä kiinni itse teosta. Hänen isänsä oli tullut huoneeseen juuri, kun nuori Putkonen oli ollut pornolehdet levällään hoitelemassa itseään. Isä oli vätäissyt oven kiinni ja sanonut, että "ohoh". Asiasta ei ollut sen koommin puhuttu sanallakaan. Nuorta Putkosta tapaus oli tietysti jäänyt hävettämään kuin mikäkin.

Tuosta tuli mieleeni oma muisto hieman saman tyyppisestä asiasta, missä isän suhtautuminen ei ollut kohtelias "ohoh" vaan täysin erilainen eli minulle julkista häpeää tarkoituksella tuottava. Olin leikannut Tekniikan Maailmasta mainoskuvan, jossa oli paljasrintainen nainen (aikoinaan tällaisiakin mainoksia oli). Pahville liimattu kuva oli unohtunut minulta vessan hyllyyn (mitä sillä vessassa olin tehnyt, sen voi jokainen vapaasti arvailla, ja arvaus on todennäköisesti oikea), josta isä oli sen löytänyt. Sen sijaan, että hän olisi herrasmiesmäisesti huomaamatta käynyt viemässä sen huoneeseeni, eikä asiasta olisi koskaan puhuttu, hän toi kuvan ruokapöytään, jossa oli kokoontuneena koko perhe aina isoäitiä myöten. "Tämä taitaa olla sinun", oli hänen kommenttinsa, kun hän ojensi kuvan minulle. Voiko murrosikäistä poikaa tuon enempää nöyryyttää perheen silmissä.

Nappasin kuvan ja vein sen erääseen komeroon, josta se pian hävisi, eli utelias äitikin oli lähtenyt etsimään sitä ja löytänyt ja hävittänyt sen.

Tuollaista oli kasvatukseni. Eikä tuo ollut ainoa juttu. Minua suorastaan aivopestiin häpeämään omaa itseäni murrosikäisenä ja kaikkea mitä siihen liittyy. Isä mm. tokaisi ruokapöydässä kaikkien kuullen, että minulla alkaa tuota parran haiventa olla sen verran, että sitä pitäisi varmaan ruveta ajelemaan. Kai joitakin poskikarvoja oli, mutta ajatus, että "minulla kasvaa parta" oli äärimmäisen hävettävä, koska se oli merkki siitä, että olen muuttumassa kiltistä lapsesta pahaksi aikuiseksi. Eikä siitä olisi pitänyt tehdä numeroa.

Murrosikä saatiin tuntumaan siltä, että kiltti viaton lapsi alkaa jonkun voiman vaikutuksesta muuttua möriseväksi ja karvaiseksi hirviöksi, jolla ei ole mielessään kun syntisiä ajatuksia. Alastomia naisia, seksiä, pornoa, pahuutta, pahuutta, pahuutta..

Ei ihme, jos tuollaisen kasvatuksen läpi käyneestä ei kasva aivan tasapainoista näissä asioissa.

https://areena.yle.fi/1-3947642
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 07, 2019, 14:39:40
Jokin aika sitten yksi nuorempi miekkonen tuon tuostakin ränkytti Skypeen tms. että pääsisi esittelemään minulle onanointiaan. En saa toisen ihmisen itsetyydytyksen katselemisesta kiksejä (ainakaan tuntemattoman), ja kysyin että miksi se hänelle on niin tärkeää ja kiihottavaa että joku katsoisi. Huomautin myös että jos nettiä ei olisi, vaanisiko hän väkeä puskissa että saa rynnätä sieltä takki levällään esiin... Hän sanoi ettei ole tuollainen itsensäpaljastelija, mutta oli joskus nuorempana tullut nähdyksi onanoidessaan. Siihen hän oli sitten fiksoitunut.

Minua ihmetyttää että miten nuoret miehet tuon tuostakin "jäävät kiinni". Osataan polttaa tupakkaakin ilman että perhe saa tietää. Jotkut vetävät huumeita yhtenä metelinä ja perhe ei tiedä mitään. Jotkut kärsivät anoreksiasta pitkään ennen kuin kukaan noteeraa. Mutta runkata ei sitten osata niin ettei aina joku perheenjäsen näkisi tai saisi tietää? Miksi näin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 07, 2019, 15:05:29
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 07, 2019, 14:39:40Minua ihmetyttää että miten nuoret miehet tuon tuostakin "jäävät kiinni". Osataan polttaa tupakkaakin ilman että perhe saa tietää. Jotkut vetävät huumeita yhtenä metelinä ja perhe ei tiedä mitään. Jotkut kärsivät anoreksiasta pitkään ennen kuin kukaan noteeraa. Mutta runkata ei sitten osata niin ettei aina joku perheenjäsen näkisi tai saisi tietää? Miksi näin?

Voi sitä ihmetellä. Perusteluja voi ilmiölle löytyä, ja tarkoitan sellaisia seikkoja, joissa ei todellakaan lähdetä narahtamisen kikseistä, koska sitä odotusta ei ole. Näin arvelisin olevan, useimmiten.

Nuorena sössii kaiken kanssa. Uusi juttu kun on, niin sama vain jatkuu, vanhempanakin. Tämä on oma kokemukseni.

Piiloutumista voi ajatella helppona. Kaikkea muuta, tosin paljastumiseen vaikuttaa se, minkä haluaa olla näkymättä muille. Aina ei tästäkään voi tietää, ja kokemus opettaa, tosin se on narahdus samalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 08, 2019, 22:47:25
Kun katsoin ympärilleni, tuli mieleen Kopekin kuva ja kuvaus hordauskämpästä. No joo, ei ihan yhtä paha, mutta kesken järjestelyjen oikeasta kuvakulmasta saisi aika ikävän kuvan. Täytyykin vielä ennen nukkumaan menoa laittaa pari nurkkaa järjestykseen. Ainakin valokuvauskalusto pitää piilottaa ettei satu vahingonlaukausta.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 09, 2019, 00:58:58
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 07, 2019, 14:39:40
Jokin aika sitten yksi nuorempi miekkonen tuon tuostakin ränkytti Skypeen tms. että pääsisi esittelemään minulle onanointiaan. En saa toisen ihmisen itsetyydytyksen katselemisesta kiksejä (ainakaan tuntemattoman), ja kysyin että miksi se hänelle on niin tärkeää ja kiihottavaa että joku katsoisi. Huomautin myös että jos nettiä ei olisi, vaanisiko hän väkeä puskissa että saa rynnätä sieltä takki levällään esiin... Hän sanoi ettei ole tuollainen itsensäpaljastelija, mutta oli joskus nuorempana tullut nähdyksi onanoidessaan. Siihen hän oli sitten fiksoitunut.

Minua ihmetyttää että miten nuoret miehet tuon tuostakin "jäävät kiinni". Osataan polttaa tupakkaakin ilman että perhe saa tietää. Jotkut vetävät huumeita yhtenä metelinä ja perhe ei tiedä mitään. Jotkut kärsivät anoreksiasta pitkään ennen kuin kukaan noteeraa. Mutta runkata ei sitten osata niin ettei aina joku perheenjäsen näkisi tai saisi tietää? Miksi näin?
Miksi sinulla on tuollaisia nettikavereita?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 09, 2019, 09:51:03
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 09, 2019, 00:58:58
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 07, 2019, 14:39:40
Jokin aika sitten yksi nuorempi miekkonen tuon tuostakin ränkytti Skypeen tms. että pääsisi esittelemään minulle onanointiaan. En saa toisen ihmisen itsetyydytyksen katselemisesta kiksejä (ainakaan tuntemattoman), ja kysyin että miksi se hänelle on niin tärkeää ja kiihottavaa että joku katsoisi. Huomautin myös että jos nettiä ei olisi, vaanisiko hän väkeä puskissa että saa rynnätä sieltä takki levällään esiin... Hän sanoi ettei ole tuollainen itsensäpaljastelija, mutta oli joskus nuorempana tullut nähdyksi onanoidessaan. Siihen hän oli sitten fiksoitunut.

Minua ihmetyttää että miten nuoret miehet tuon tuostakin "jäävät kiinni". Osataan polttaa tupakkaakin ilman että perhe saa tietää. Jotkut vetävät huumeita yhtenä metelinä ja perhe ei tiedä mitään. Jotkut kärsivät anoreksiasta pitkään ennen kuin kukaan noteeraa. Mutta runkata ei sitten osata niin ettei aina joku perheenjäsen näkisi tai saisi tietää? Miksi näin?
Miksi sinulla on tuollaisia nettikavereita?

Siksi koska pyörin ns. nakusaitilla.  ;D Mutta en minä nyt tämmöisiä ihan kavereiksi ylentäisi. Olkoot vaikka nettituttuja. Ja onhan seksuaalisuus aina kiinnostanut minua ihan aiheena, ja kiva tietää miten eri ihmiset sen suhteen raksuttavat. Kirjoittamallakin ajatuksia saa vaihdettua, että jokaista juippia ei tarvitse viedä sänkyyn ja omakohtaisesti selvitellä että miten juuri tämä miekkonen toimii.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 10, 2019, 01:24:06
Muutama päivä sitten otti hirveesti pattiin.
    Normaalisti minulla on lehmän hermot mutta kun tulee salaperäisiä puhelinlaskuja jotka on alkaneet mennä väärään osoitteeseen jotka saan käsiini erittäin myöhässä, viikkojen päästä. Ei siinä vielä mitään mutta kun tahdoin ilmoittaa oikean osoitteen (jonka postinro on muuttunut koska postin uusi numerosysteemi).
    Mitä ihmettä?! Laskuissa ei löydykään puhelinnumeroa johon soittaa, vain salaperäinen postilokero osoite. Siinä on kyllä nettiosoite.
    Menen illalla nettiosoitteeseen. Mitä hemmettiä?!!? Ei ole puhelinnumeroa. V*ttu V*TUN ...&")%#)#¤"...
Miten hemmetissä minä ilmoitan toisen uuden postinumero-osoitteen jos ei ole puhelinnumeroa??!!!
    Firman nimi on muuten
                          ELISA.
Minä luulin että se on arvostettu puhelinfirma, jolta löytyisi edes yksi ainut puhelinnumero.
Seuraavana aamuna kun heräsin niin heti ensimmäinen sana oli V*tun V*ttu S**tana!!!  Niin paljon tuo
otti päähän. Kävin myös metsässä kävelyllä jonka piti rauhoittaa. Mutta ketutus vain paheni.
   Nöyryytystä lisäsi se, että olin aiemmin opastanut wanhaa sukulaistani että firma joka lähettää outoja etikkapillereitä laskun kanssa, jolla on vain salaperäinen postilokero-osoite eikä puh.nroa, on huijarifirma.

Aamupäivällä kun menen nettiosoitteeseen niin siellä on puhelinnumero. Se onkin auki 8-18 ja olin käynyt 18 jälkeen. Puhelinnumerossa oli säällinen odotusaika ja sain osoitteen muutettua ja myöhästyneitä laskuja järjesteltyä. Tosin tuli kahdelta henkilöltä sieltä ristiriitaisia ohjeita mutta katsotaan nyt miten suma selviää kun maksan takautuneesti. Lauhduin kovasti.

Mutta tämä on edelleen auki: Mites ne ½-1 miljoonaa digiosaamatonta vammaista/vanhusta jotka ei ymmärrä nettiä? Mihin ne soittaa kun laskuissa ei ole nroa jonne soittaa vaikkapa osoitteenmuutoksesta tai asiakkuuden peruutuksesta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - toukokuu 10, 2019, 19:16:12
"hehe"

Vilkuilin aamulla mailejani kiireen lomassa, ja huomasin saaneeni onnitteluviestin eräältä käyttämältäni suurelta verkkokaupalta: voitin arvonnassa matkan kahdelle hengelle Mestareiden Liigan finaaliin, lentoineen, neljän tähden hotelleineen. Epäilin toki ensin huijausviestiä, tarkastin että kyseessä oli tosiaan oikea sivusto, kyllä oli. Lisäksi varmistin että tällainen arvonta todella oli olemassa, kyllä oli.

Melko hyvä fiilis!

Paitsi että kun ehdin n. 30min myöhemmin paneutumaan asiaan, minulle selvisi, etten ollut voittanut mitään. Kyse oli verkkokaupan mokasta, voittoviesti oli lähtenyt erehdyksessä sadoille (osa hyvinkin näreissään luultuaan voittaneensa, luin uutisista).

Tiedän nyt kuitenkin kertoa, että UCL-finaalilipun voittaminen tuntuu hyvältä. Ehdin jo mielessäni ilmoittaa sukulaiselle, etten pääse hänen yo-juhliinsa ja seisoskella stadionin lehtereillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 10, 2019, 21:36:06
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 07, 2019, 14:39:40
Minua ihmetyttää että miten nuoret miehet tuon tuostakin "jäävät kiinni". Osataan polttaa tupakkaakin ilman että perhe saa tietää. Jotkut vetävät huumeita yhtenä metelinä ja perhe ei tiedä mitään. Jotkut kärsivät anoreksiasta pitkään ennen kuin kukaan noteeraa. Mutta runkata ei sitten osata niin ettei aina joku perheenjäsen näkisi tai saisi tietää? Miksi näin?

Jos pitäisi keksiä vastaus täysin arvailupohjalta, keksisin seuraavaa.

"Tuon tuostakin" on yläkanttiin arvioitu. Yksi kahdestasadasta miehestä kerran elämässä voisi olla lähempänä totuutta. Kertyy siitäkin jo 13705 suomalaista.

Ne henkilöt noista laskennallisista tapauksista, jotka kiusallisesta kokemuksestaan julkisesti kertovat, eivät ole satunnaisotannalla valittu ryhmä vaan todennäköisesti valikoituneet tavalla tai toisella. Näiden "valittujen", esimerkiksi nakusaitilla kokemuksistaan kertovien, keskuudessa "kiinni jääminen" on saattanut olla yleisempää kuin keskimäärin johtuen esimerkiksi siitä, että nämä henkilöt ovat olleet keskimääräistä aktiivisempia "alalla".

Tuo sama ilmiö on näkyvissä monissa muissakin asioissa. Julkisuudessa esiintyvien kertomusten ja keskustelujen perusteella joku asia voi näyttää yleiseltä, vaikka se kansan syvien rivien keskuudessa olisi lähes tuntematon. Pienet vähemmistöt ovat paljon esillä julkisuudessa, koska niihin kuuluvat ihmiset ovat aktiivisia, ja media nostaa heitä esille uutisarvon takia. Kun harvinainen on paljon esillä mediassa siksi, että se on harvinainen, onko se silloin enää harvinainen?

Mainitaan nyt vaikka esimerkkinä homot ja trans-ihmiset. Mediaa seuraamalla voi päätyä käsitykseen, että lähes joka toinen on tuollainen, vaikka heitä ei ole kuin pieni osuus ihmisistä. Amerikkalaisia elokuvia ja sarjafilmejä katsova puolestaan voi luulla, että joka viides tai useampi amerikkalainen on juutalainen, koska juutalaisten uskonnollisia seremonioita esiintyy elokuvissa ja TV-sarjoissa aivan niin kuin ne olisivat valtavirtaa. Juutalaisia on kuitenkin vain 1,4 % Yhdysvaltojen asukkaista.

Nyt, kun määrä on saatu kohdalleen (tämä on siis pelkkää arvailua), on aika miettiä syitä kiinni jäämisen yleisyyteen verrattuna naissukupuoleen. Oletan, että tässäkin on kyse määrästä. Nuoret miehet harrastavat asiaa enemmän, joten heitä jää kiinnikin enemmän. Ehkä tapa, miten harrastetaan, ja paikat, missä harrastetaan, ovat lisäksi luonteeltaan sellaisia, että kärähtämisen riski on jo tästä syystä suurempi. Ehkä myös epäsuora kiinni jääminen on näistä syistä todennäköisempää.

Ei mulla muuta...

Tai on sittenkin. Norma B:n arvio, että tupakoidakin voi perheen tietämättä, ei sovi yhteen minun kokemusmaailmani kanssa. Jos perhe ei tupakoi, yhden henkilön on vaikea salata tupakoimistaan, koska savu tarttuu vaatteisiin ja haisee hengityksessä. Tietenkin, jos yhden tupakan käy kerran vuodessa polttamassa jossakin tuulisella kalliolla, ja sen jälkeen odottaa muutaman tunnin ja tekee kaikki temput, että tupakka ei haise suusta, niin ehkä tätä pahetta onnistuu harrastamaan paljastumatta. Mutta jos säännöllisesti tupakoi, niin ihmettelen kyllä, jos sitä ei huomata. Mutta jos perheessä muutkin polttavat tai ovat päivittäin tupakkaympäristöissä, niin ehkä silloin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 11, 2019, 12:07:13
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 10, 2019, 21:36:06
Tai on sittenkin. Norma B:n arvio, että tupakoidakin voi perheen tietämättä, ei sovi yhteen minun kokemusmaailmani kanssa. Jos perhe ei tupakoi, yhden henkilön on vaikea salata tupakoimistaan, koska savu tarttuu vaatteisiin ja haisee hengityksessä. Tietenkin, jos yhden tupakan käy kerran vuodessa polttamassa jossakin tuulisella kalliolla, ja sen jälkeen odottaa muutaman tunnin ja tekee kaikki temput, että tupakka ei haise suusta, niin ehkä tätä pahetta onnistuu harrastamaan paljastumatta. Mutta jos säännöllisesti tupakoi, niin ihmettelen kyllä, jos sitä ei huomata. Mutta jos perheessä muutkin polttavat tai ovat päivittäin tupakkaympäristöissä, niin ehkä silloin.

Tuosta tuli mieleen muinainen "jäin melkein kiinni" -tapahtuma.

Olin ehkä noin 14-vuotias (tai 15), kun hiukan vanhempien kavereiden kanssa oltiin naukkailtu kossua. Nuo kaverit oli muutamaa vuotta vanhempia ja heillä oli sen verran omaa rahaa, että aina välillä saivat jostain hommattua juotavaa. Likkakaverini kanssa pääsimme osille osaksi sen vuoksi, että emme juoruaisi asiasta eteenpäin, mutta ehkä myös siksi, että kaveria ei jätetä ilman.

Minulla oli tiukat määräajat, milloin piti olla kotona ja tajusin olevani myöhässä. Kauhistuin, että nyt käy köpelösti, jos joudun puhutteluun. Yksi pojista haki minulle banaanin (!), jotta syömällä pää selviää kotimatkalla, joka ei ollut kovin pitkä. Kiireellä sitten kotia kohti ja juuri, kun pääsin rappukäytävään ja olin menossa omaan huoneeseeni, äiti ilmestyi eteeni. "Sori, että olen myöhässä, menen nukkumaan" ei auttanut vaan äiti tapansa mukaan räksytti, kunnes sitten äkkiä kysyi "Hippi, mille sun henkes haisee?". "Banaanille, söin just Arskalla banaabnin". "Ai, luulin, että olet polttanut tupakkaa".

No en ollut polttanut, mutta kun äiti poltti paljon, niin eihän hän sitä tupakkaa olisi voinut haistaa, joten piti kysyä. Alkoholi oli jo NIIN paha asia, että sitä hän ei olisi minusta uskonut ja sitä paitsi eihän minulla olisi ollut rahaakaan sen hankkimiseksi. Äidillä vaan ei ollut käsitystä siitä, miten kivoja kavereita pihan pojat oli. No, äiti meni sitten kotiin ja minä omaan huoneeseeni (minulla oli tuolloin oma pieni huone, joka oli erillään muusta asunnosta, mutta oli kuitein kodin seinänaapurina). Kun tilanne oli rauhoittunut, puikahdin ulos takaisin ja kipaisin kavereiden luo jatkamaan bileitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 11, 2019, 12:09:57
Lainaus käyttäjältä: wade - toukokuu 10, 2019, 19:16:12
Paitsi että kun ehdin n. 30min myöhemmin paneutumaan asiaan, minulle selvisi, etten ollut voittanut mitään. Kyse oli verkkokaupan mokasta, voittoviesti oli lähtenyt erehdyksessä sadoille (osa hyvinkin näreissään luultuaan voittaneensa, luin uutisista).

Jos olisit amerikkalainen, niin sinun ei tarvitsisi kuin sanoa taikasanat "lakimieheni ottaa pian yhteyttä", niin sinulla olisi pian vähän paremmat liput ja luksusreissu täydellä ylläpidolla tiedossa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - toukokuu 11, 2019, 12:40:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 11, 2019, 12:09:57
Lainaus käyttäjältä: wade - toukokuu 10, 2019, 19:16:12
Paitsi että kun ehdin n. 30min myöhemmin paneutumaan asiaan, minulle selvisi, etten ollut voittanut mitään. Kyse oli verkkokaupan mokasta, voittoviesti oli lähtenyt erehdyksessä sadoille (osa hyvinkin näreissään luultuaan voittaneensa, luin uutisista).

Jos olisit amerikkalainen, niin sinun ei tarvitsisi kuin sanoa taikasanat "lakimieheni ottaa pian yhteyttä", niin sinulla olisi pian vähän paremmat liput ja luksusreissu täydellä ylläpidolla tiedossa :)
Tästä olisi saanut joukkokanteen!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 13, 2019, 00:12:18
Jukebox ketjua lukiessani ja Madonnan kappaletta kuunnellessani ajauduin etsimään, löytäisinkö jotain tarjottavaa. Selasin ja kuuntelin 1960-luvun kappaleita ja löysin säveltäjän kertomuksen siitä, mistä "A Whiter Shade of Pale" sai inspiraationsa (Bachin sävellyksestä).

Kuunnellessani LP-levyn "Every Good Boy Deserves Favour" -aloitusosuutta muistelin, että sain tuon Moody Bluesin levyn aikoinaan Fazerin Musiikkikerhosta (johon eräs luokkakaveri oli houkutellut minut liittymään) melko tuoreeltaan. Valitettavasti minulla ei ollut hienoja stereoita vaan ainoastaan oma rakentelemani 14 kaiuttimen systeemi, joten kuuntelusta ei saanut täyttä nautintoa. Kun äänenvoimakkuuden sääti kovalle, niin kyllähän levyn efektit joka tapauksessa kuulostivat hienoilta. Fazerin musiikkikerhon kautta tuli muitakin levyjä kuten Deep Purplen "Fireball" sekä joitakin epämäääräisiä ilman koteloa olevia levyjä kuten Jimi Hendrixin "Electric Ladyland" ja Creamin jokin kooste ja mitä kaikkia niitä oli. Levyt taitavat olla vieläkin pääpiirteissään tallella.

Ai niin, olin vähällä unohtaa, mitä minun oikeastaan piti kirjoittaa.

Nostalgiahengessä netissä surffaillessa silmiini osui luokkakuvia vuodelta 1971. Piti katsoa oikein kahdesti, olivatko ne todella tuolta vuodelta, koska pojilla oli lyhyet hiukset. No, jossakin päin maailmaa ja joissakin kouluissa näin on kai ollut. Mutta ei Suomessa eikä New Yorkissa, kuten seuraavat kuvat osoittavat:

https://i.redd.it/mgfgtupynfh01.jpg

http://www.jykls.net/OPPILAAT/1971_72_6BAMS.jpg

Suomalaisissa on jotain "itäblokki" -tyyliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 13, 2019, 09:00:58
Hyviä levyjä Kopekilla on "varmassa tallessa". Kannattaa kaivella esiin. Sitten vaan lätynpyöritin tulille ja nupit kaakkoon! Vaihtoehtoisesti joku saattaisi maksaa noista vinyyleistä ihan kohtuulliset rahat, jos ovat hyväkuntoisia ja jos raaskii luopua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 13, 2019, 22:19:26
Joku taisi hetki sitten manailla lähikauppansa joutumista remonttiin. Meillä on käymässä sama. Ei ihan lähin, mutta lähellä olevista paras. Kuulema pidempi juttu, koska koko kiinteistölle tehdään isompi operaatio. Saas nähdä tuleeko siihen olenkaan kauppaa takaisin. Joka tapauksessa se tuskin on se sama tuttu kauppa, koska henkilökunta varmaankin hajoaa muihin kauppoihin. Siellä on käyty, koska hevi-osasto on lähiseudun paras, parempi kuin monessa megamarketissa. Ja muutenkin valikoima on juuri passeli. Ainoastaan lemppari ruisleipääni ko. kaupassa ei ole ollut tarjolla.

Nyt täytyy siis arpoa uusi vakikauppa. Ehkä tulee käytyä enemmän megamarketissa ja sitten tuosta lähimmästä täydennykset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 14, 2019, 05:27:02
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 13, 2019, 22:19:26
Ainoastaan lemppari ruisleipääni ko. kaupassa ei ole ollut tarjolla.

Yksi kaikkia lähikauppoja yhdistävä ilmiö on, että tavallinen Reissumies on niistä aina loppu. Tummaa sen sijaan on tarjolla vaikka kuinka.

Eikö sitä osata tilata riittävästi vai säännösteleekö valmistaja Reissumiehen toimituksia. Ilmiö on valtakunnallinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - toukokuu 14, 2019, 06:17:24
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 14, 2019, 05:27:02
Yksi kaikkia lähikauppoja yhdistävä ilmiö on, että tavallinen Reissumies on niistä aina loppu. Tummaa sen sijaan on tarjolla vaikka kuinka.

Eikö sitä osata tilata riittävästi vai säännösteleekö valmistaja Reissumiehen toimituksia. Ilmiö on valtakunnallinen.

Yllättävän usein näin on, mutta ei kaikissa kaupoissa. Pitää tuntea oikeat kaupat. Tavis reissari on myös oma suosikkileipäni ja sitä tulee jauhettua välillä luvattoman paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - toukokuu 14, 2019, 07:06:42
Lainaus käyttäjältä: Lenny - toukokuu 14, 2019, 06:17:24
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 14, 2019, 05:27:02
Yksi kaikkia lähikauppoja yhdistävä ilmiö on, että tavallinen Reissumies on niistä aina loppu. Tummaa sen sijaan on tarjolla vaikka kuinka.

Eikö sitä osata tilata riittävästi vai säännösteleekö valmistaja Reissumiehen toimituksia. Ilmiö on valtakunnallinen.

Yllättävän usein näin on, mutta ei kaikissa kaupoissa. Pitää tuntea oikeat kaupat. Tavis reissari on myös oma suosikkileipäni ja sitä tulee jauhettua välillä luvattoman paljon.
Yllättävää, musta Reissumies tuppaa olemaan vähän turhan kuivakkaa. Pidän Vaasan Ruispaloista enemmän. Reissumiestä tulee ostettua lähinnä eväsleipiä varten - jostain syystä pyöreä leipä tuo mieleen eväät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 14, 2019, 09:55:54
En tiedä mistä johtuu, mutta minulle tulee aina (oikeasti AINA) hikka, kun syön reissumiestä. Eikä mikä tahansa pieni "hik", vaan varsinainen kestohikka, jonka lopettamiseksi joutuu käydä kaikki taikamenot läpi. Ruislimppu tekee joskus samaa.

Oma suosikkini on ne ohuet Vaasan Ruispalat, joita mainostettiin hauskasti "sitkeään nälkään". Ne nimittäin ovat sitkeitä ja niitä tulee pureksittua kunnolla. Minulle leipä on lähinnä maistuvainen pohja erilaisille päällysteille ja koristeille, joten siinä mielessä tuo ohut versio on aivan mainio. Noita olen myös kuivattanut uunissa niin, että ne siinä paahtuvat aivan kevyesti. Tämä oli pakko lopettaa, sillä jäin niihin koukkuun. Niitä natustelin aivan ilman päällysteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - toukokuu 14, 2019, 10:15:13
Kaikissa lähikaupoissa on sama ongelma: purjoa löytyy vain noin halon kokoisina jutikoina. Tarvitsen sitä huomattavasti vähemmin.
Ei viitsisi viikon ruokalistaa laatia niin, että saa purjojötikän käytettyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 14, 2019, 10:24:29
Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 14, 2019, 10:15:13
Kaikissa lähikaupoissa on sama ongelma: purjoa löytyy vain noin halon kokoisina jutikoina. Tarvitsen sitä huomattavasti vähemmin.
Ei viitsisi viikon ruokalistaa laatia niin, että saa purjojötikän käytettyä.

Minä ostan huoletta sellaisen halon kokoisen purjon. Käytän tuoreeltaan sen minkä käytän ja  loput viipaloin pakastepusseihin. Yhteen pussiin voi laittaa enemmän kuin yhden kerran tarpeet, sillä pussista saa helposti rouhaistua tarvitsemansa määrän.
Kun iso purjo on myös paksu, niin yleensä sen halkaisen ensin pitkittäin, huuhtelen, ravistelen liiat vedet pois ja sitten viipaloin noin puolen sentin viipaleiksi. En esikypsytä, vaan pakastan raakana, kuten chilitkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - toukokuu 14, 2019, 10:25:31
Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 14, 2019, 10:15:13
Kaikissa lähikaupoissa on sama ongelma: purjoa löytyy vain noin halon kokoisina jutikoina. Tarvitsen sitä huomattavasti vähemmin.
Ei viitsisi viikon ruokalistaa laatia niin, että saa purjojötikän käytettyä.

Voi sitä pakastaakin. Purjosilppu pussiin ja pakkaseen myöhempää käyttöä varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - toukokuu 14, 2019, 11:34:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 14, 2019, 10:24:29
Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 14, 2019, 10:15:13
Kaikissa lähikaupoissa on sama ongelma: purjoa löytyy vain noin halon kokoisina jutikoina. Tarvitsen sitä huomattavasti vähemmin.
Ei viitsisi viikon ruokalistaa laatia niin, että saa purjojötikän käytettyä.

Minä ostan huoletta sellaisen halon kokoisen purjon. Käytän tuoreeltaan sen minkä käytän ja  loput viipaloin pakastepusseihin. Yhteen pussiin voi laittaa enemmän kuin yhden kerran tarpeet, sillä pussista saa helposti rouhaistua tarvitsemansa määrän.
Kun iso purjo on myös paksu, niin yleensä sen halkaisen ensin pitkittäin, huuhtelen, ravistelen liiat vedet pois ja sitten viipaloin noin puolen sentin viipaleiksi. En esikypsytä, vaan pakastan raakana, kuten chilitkin.
Ja jos kuitenkin ajautuu suunnittelemaan purjohalkonsa kanssa koko viikon ruokalistaa, suosittelen keittämään herkullista purjoperunasosekeittoa, tässä (https://www.mtvuutiset.fi/makuja/reseptit/resepti/creme-vichyssoise/5662706) (mtvuutiset.fi) simppelin vichyssoisen resepti. Ohjeen mukaan käytetään vain valkoinen osa; arkiruokana käytän aina koko purjon.

Lisäksi rakastan purjoa kiusauksissa, usein etukäteen voissa haudutettuna. Kinkkukiusaus, kanakiusaus, saatan hyvin laittaa ruokaan vaikka kokonaisen purjon. Maku on herkullisen mieto ja aromikas, kunhan purjo saa kypsyä kunnolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - toukokuu 14, 2019, 11:44:09
Minä en purjoa pakasta.
Pakastettu purjo ei sovi salaattiin, on vetelää silppua. Minulla on kokemus että purjo tuoksuu pakastimessa muovipussien ja rasioiden läpi, maustaen kaiken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 15, 2019, 01:35:50
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 01, 2019, 11:55:15
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 30, 2019, 18:33:08
K-kaupan halvoissa (0.99e) K-menu -täytekekseissä on jotain kammottavaa. Ne on tehty Alankomaissa.

Tämä suklaatäytekeksi...
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/k-menu-kaakaotaytekeksi-350g-6410405119605
... sai taannoin käsivarteni ja sääreni näppylöille joita kutitti kauan. Raavin verille. Minulle neuvottiin rasvaa ja syytettiin että minulla on kuiva iho. Oireetpa lakkasi kun lakkasin syömästä noita. Olin muuten vaihtanut shampoonikin hajuttomiin (LV), koska epäilin myös sieltäpäin.

Ajattelin viime viikolla testata johtuiko se siitä keksistä (vai pakkasista). Mutta kiireissäni otin suklaakeksin sijaan vahingossa..
https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/k-menu-vaniljataytekeksi-350g-6410405119629
.. vaniljatäytekeksin. No kokeilenpa sitä. Jonkun ajan päästä alkoi armoton korvennus ylävatsalla. Ihankuin reikää tekevää happoa olisi kaadettu mahan yläosaan tai haima olisi sanonut pox. Se kesti päiväkausia. Myöhemmin se korvennus siirtyi alavatsaan. Erityisen outoa oli myös se että vartaloni pinnalla olevat sixpack vatsalihakseni kouristelivat myös! Sekin ensin ylhäällä myöhemmin alhaalla.

Tällä viikolla yöpöydällä on ollut Valittuja paloja. Sattumoisin viime yönä oli numero
/Valitut Palat, Syyskuu 2018: s.78 Ruokarikollisten jäljillä / He ovat pahan jäljillä:/
Tappavat elintarvikerikokset ovat iso bisnes Euroopassa. Rikostutkijat ovat kuitenkin alkaneet hiillostaa salakavalien rikosten takana olevia jengejä toden teolla.
2011-2017 elintarvikerikoksia jahdannut Interpolin OPSON operaatio on tuottanut tuloksia:
"Neljän kuukauden jakson aikana tehdyissä tuhansissa ratsioissa takavarikoitiin 13 400 tonnia ja 26,3 miljoonaa litraa väärennettyä tai heikkolaatuista ruokaa ja juomaa. Elintarvikkeiden arvo oli yhteensä 236 miljardia euroa. Ratsiat johtivat yli 6200:aan hallinto- ja oikeuskäsittelyyn."
Monta kertaa Suomen valtion budjetti!? Jospa se on miljoonaa eikä miljardia. 2,5 kiloa per suomalainen, ei maksa 236 miljardia ellei se ole liki kultaa. Sen täytyy olla 236 miljoonaa euroa.
Googlasin hakusanoilla Interpol OPSON:
EUR 230 MILLION WORTH OF FAKE FOOD AND BEVERAGES SEIZED IN GLOBAL OPSON OPERATION TARGETING FOOD FRAUD (https://www.europol.europa.eu/newsroom/news/eur-230-million-worth-of-fake-food-and-beverages-seized-in-global-opson-operation-targeting-food-fraud)
Kriittinen lukutaitosi oli oikeilla jäljillä. Miljardit olivatkin miljoonia. Sulka hattuun sinulle ja opiksi meille kaikille!
Joo ehkä tuo meni minulla oikein.

Mutta keksin suhteen saatoin erehtyä. Tein uudelleen syömiskokeen K-kaupan kaakaotäytekeksipaketilla ja söin ahneesti parissa päivässä. --> Ei mitään oireita!
  Mutta kun äskettäin uusin sydänlääkkeeni niin apteekkihenkilö huomautti että vanhaa Orionilta en enää saa koska siinä oli tuotevirhe (myrkkyjäämiä) ja vedetty pois myynnistä. Tilalle ruotsalaisten tekemä/teettämä lääke.  Tällä jos selittää ihottumani niin on vaan se ongelma että söin sitä monta kuukautta ja ihottuma hävisi paljon ennen lääkkeen loppumista.

Paraillaan teen suklaakoetta. Syön monenlaista suklaata ja katson mitä oireita tulee. Yksi tulos on jo maussa: S-ketjussa myytävät ranskalaiset halpissuklaat Xtra Dark chocolate ja Xtra Hazelnut Dark chocolate (0,55 € kumpikin) lyövät maussa kirkkaasti ällöttävän Fazerin vaalean maitosuklaan (yli 2 €).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 15, 2019, 08:09:04
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 15, 2019, 01:35:50

Onko sydänlääkkeissäkin ollut myrkkyä? Ainakin verenpainelääkkeessä oli jossain aineosassa myrkkyjä, mutta että sydänlääkkeissäkin.

Suklaatestisi on siinä mielessä kumma, että sinun pitäisi testailla Fazerin tummaa vertailuissa. Lisäksi kannattaisi ottaa Lidlin joku tumma mukaan ja myös tumma Taloussuklaa.

Itse testailen tässä juuri vaimon lääkereseptillä saamia ihottumalääkkeitä omaan siitepöly- ja  heinäallergiaan. Hyvältä näyttää...ainakin toistaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 15, 2019, 08:10:22
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 15, 2019, 01:35:50
Paraillaan teen suklaakoetta. Syön monenlaista suklaata ja katson mitä oireita tulee. Yksi tulos on jo maussa: S-ketjussa myytävät ranskalaiset halpissuklaat Xtra Dark chocolate ja Xtra Hazelnut Dark chocolate (0,55 € kumpikin) lyövät maussa kirkkaasti ällöttävän Fazerin vaalean maitosuklaan (yli 2 €).

Hintavertailuun pitäisi laittaa kilohinnat eikä pakkaushinnat. Muistaakseni nuo erittäin tummat on yleensä 100 gramman pakkauksia ja maitosuklaat 200 gramman. Tai jos laitat pakkaushinnat niin laita myös paino.

Itse käyn Lidlistä ostamassa 56%:n tumma chilisuklaata. Se on 125 gramman levy ja hinta muistaakseni on 1,99, mutta en ole ihan varma hinnasta. Samaan sarjaan kuuluu noita tummia suklaita aina 81%:iin asti. Ällömakean himoon on varalla samasta kaupasta ostettu maitosuklaa (Milk chocolate with salty liquorice) 200gr ja muistaakseni sekin 1,99. Eli tuosta jo näkee, että tumma suklaa on kilohinnaltaan kalliimpaa eikä se ole vain tuon yhden kaupan linjaus vaan olen saman huomannut myös kotimaisissa kaupoissa.

Erittäin harvoin ostan muuta kuin noita Lidlin suklaita, mutta jos ostan, niin Taloussuklaa on valintani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 15, 2019, 14:44:17
EN tässä nyt kysy mitään, motkotan vaan. En käsitä miten helvetissä kukaan voi tuntea nautintoa uuden elektronisen kapistuksen ostamisesta, koska jos eri merkkiä kuin edellinen, ei ole aavistustakaan miten toiminnot toimivat. Menet Googleen etsimään apua, päädyt johonkin vitun videoon jossa ämmä hosuu ja huitoo sinne sun tänne, ja joudut (tai siis ainakin minä joudun) katsomaan sen sata kertaa että tajuaisit siitä jotain. Sitten käy ilmi että video ei koskekaan juuri sinun laitettasi.

Ainoa ohjekirja nykyään on joku saatanan PDF-opas josta ei pysty hakemaan mitään ja kukaan ei lue satoja sivuja paskaa vain löytääkseen sen kohdan mistä EI käy ilmi että miten joku toiminto toimii, koska eihän sitä nyt ole viitsitty vaivautua kertomaan kun se pitäisi käydä jotenkin muutoin ilmi. Esim. kristallipallosta katsomalla. Tai heiluria heiluttelemalla.

Ah kunpa pääsisi sellaiseen huoneeseen missä on käytöstä poistettuja vimpaimia, leka ja suojalasit tarjolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - toukokuu 16, 2019, 07:38:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 15, 2019, 14:44:17
EN tässä nyt kysy mitään, motkotan vaan. En käsitä miten helvetissä kukaan voi tuntea nautintoa uuden elektronisen kapistuksen ostamisesta, koska jos eri merkkiä kuin edellinen, ei ole aavistustakaan miten toiminnot toimivat. Menet Googleen etsimään apua, päädyt johonkin vitun videoon jossa ämmä hosuu ja huitoo sinne sun tänne, ja joudut (tai siis ainakin minä joudun) katsomaan sen sata kertaa että tajuaisit siitä jotain. Sitten käy ilmi että video ei koskekaan juuri sinun laitettasi.

Ainoa ohjekirja nykyään on joku saatanan PDF-opas josta ei pysty hakemaan mitään ja kukaan ei lue satoja sivuja paskaa vain löytääkseen sen kohdan mistä EI käy ilmi että miten joku toiminto toimii, koska eihän sitä nyt ole viitsitty vaivautua kertomaan kun se pitäisi käydä jotenkin muutoin ilmi. Esim. kristallipallosta katsomalla. Tai heiluria heiluttelemalla.

Ah kunpa pääsisi sellaiseen huoneeseen missä on käytöstä poistettuja vimpaimia, leka ja suojalasit tarjolla.

Nyt komppaan. Surkuhupaisia ovat monet ns. käyttöohjeet, joiden anti on nolla. Sisältö on tällaista:
"Musiikin lataaminen —- Voit ladata laitteellesi musiikkia. "Synkronointi —- Voit synkronoida laitteesi x laitteen y kanssa." Miten ihmeessä tällaiset ohjeet ovat tarpeen? Olisiko kuviteltavissa, että ohje olisikin "et voi ladata / synkronoida"?? Synkronoinnista ei koskaan ikinä mainita sitä, kumpi laitteista synkronoituu sen toisen kanssa eli kumman sisältö tulee synkronoitaessa molempien sisällöksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 16, 2019, 08:13:14
Minä taas luen kaikki käyttöohjeet ennen kuin otan kapinetta kunnolla edes paketista, olipa siis kapine mikä tahansa. Ei haittaa vaikka ohje olisi pitkäkin, sillä ei sen selaaminen kauaa kestä. Haluan selvän käsityksen siitä, mitä ohjeissa on kerrottu, niin sitten on helpompi apua tarvitessa löytää kyseinen kohta ohjeesta. Kyllähän PDF-muotoisessa dokkarissakin hakutoiminto on ja toimii hyvin, etenkin jos on aavistus edes siitä mitä on etsimässä.

Pikaohjeet yleensä on kokeneille, joille riittää hyvin ylimalkaiset ohjeet ja loppu sitten selviää kokeilemalla.

Vaikka tuon ohjeen läpikäynnin teen, niin yleensä sitten käyttövaiheessa pyrin kokeilemalla löytämään ratkaisut ongelmiin. Etenkin tietsikoiden ja niiden ohjelmien kanssa se on melkein ainoa keino, sillä kaikkiin lillukanvarsiin ei vaan ole ohjeita. Älypuhelinten käyttö ja käyttöohjeet on vielä kokematta, jotta mahtaako se olla sitten ihan oma maailmanssa? Joku jo kyllä vihjaisi, että olisi jo ehkä aika minukin siihen tutustua. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 16, 2019, 10:36:57
Kääntäminen on kallista ja vaatii työtä ja vaivaa. Siksi monet käyttöohjeet ovat geneerisiä, yleisluenteisia jotka sopivat kaikille mutta ei oikeastaan millekään. Tai mistä minä tiedän, en jaksa niitä yleensä lukea. Vaimoni on toista maata, hän kuuluu ohjeiden lukijoiden heimoon.

Joskus on jäänyt pariksi vuodeksi joku hieno ominaisuus autossa käyttämättä kun en ole tiennyt sellaisen olemassaolosta. Kerran 1987 kokosin porrasjakkaran väärin ja siitä tuli polttopuuta. Lukekaa ihmiset niitä käyttö- ja kokoonpano-ohjeita.

PS. Jos naisihmisestä tehtäisiin käyttö- ja hoito-opas sekin olisi melko yleisluontoinen ja yksityiskohtiin puuttumaton. Vain pääasiat olisivat esillä:

Hääpäivä kannattaa muistaa ja viedä kukka ja suklaalevy.
Jos hän kysyy: "Näyttääkö takapuoleni isolta tässä?" - Älä vastaa mitään, vaan poistu nopeasti tilanteesta.
Älä osta vaatetavaraa ikinä lahjaksi, lahjakortti vaateliikkeeseen on taas mainio idea.
Jos haluat nikkaroida vaimoa ilahduttavan yllätyksen - tee viisikerroksinen kenkähylly.
Älä syö vaimosi tekemää sienisalaattia, ellei hän syö samaa ensin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - toukokuu 16, 2019, 13:19:57
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 16, 2019, 10:36:57

Hääpäivä kannattaa muistaa ja viedä kukka ja suklaalevy.
Jos hän kysyy: "Näyttääkö takapuoleni isolta tässä?" - Älä vastaa mitään, vaan poistu nopeasti tilanteesta.
Älä osta vaatetavaraa ikinä lahjaksi, lahjakortti vaateliikkeeseen on taas mainio idea.
Jos haluat nikkaroida vaimoa ilahduttavan yllätyksen - tee viisikerroksinen kenkähylly.
Älä syö vaimosi tekemää sienisalaattia, ellei hän syö samaa ensin.

Pah. Jos nuo ohjeet olisivat samanlaisia kuin vaikkapa iTunesin "ohjeet", ne kuulostaisivat tältä:
Hääpäivä - hääpäivää voi viettää häiden vuosipäivänä
Takapuolen koko - takapuolen koosta voi muodostaa mielipiteen
Vaatelahjat - sopivia vaatteita voi antaa lahjaksi vaimolle
Nikkarointi - voit nikkaroida tarpeellisia tavaroita
Sienisalaatti - sienisalaattia voi joskus olla tarjolla
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 16, 2019, 14:12:05
^Nikkarointi - harrasta sitä mahdollisimman paljon, niin et ole vaimokullan tiellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - toukokuu 16, 2019, 17:42:22
Nikkarointi onnistuu parhaiten silloin kun vaimokulta pyytää apua siivoukseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 16, 2019, 18:18:17
Lainaus käyttäjältä: safiiri - toukokuu 16, 2019, 13:19:57
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 16, 2019, 10:36:57

Hääpäivä kannattaa muistaa ja viedä kukka ja suklaalevy.
Jos hän kysyy: "Näyttääkö takapuoleni isolta tässä?" - Älä vastaa mitään, vaan poistu nopeasti tilanteesta.
Älä osta vaatetavaraa ikinä lahjaksi, lahjakortti vaateliikkeeseen on taas mainio idea.
Jos haluat nikkaroida vaimoa ilahduttavan yllätyksen - tee viisikerroksinen kenkähylly.
Älä syö vaimosi tekemää sienisalaattia, ellei hän syö samaa ensin.

Pah. Jos nuo ohjeet olisivat samanlaisia kuin vaikkapa iTunesin "ohjeet", ne kuulostaisivat tältä:
Hääpäivä - hääpäivää voi viettää häiden vuosipäivänä
Takapuolen koko - takapuolen koosta voi muodostaa mielipiteen
Vaatelahjat - sopivia vaatteita voi antaa lahjaksi vaimolle
Nikkarointi - voit nikkaroida tarpeellisia tavaroita
Sienisalaatti - sienisalaattia voi joskus olla tarjolla

Olet varmasti oikeassa  ;D ::)

Puolustukseni antamieni ohjeiden erosta todellisuuteen verrattuna: En voinut tietää, koska en ole käyttöohjeisiin juurikaan kajonnut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 17, 2019, 15:52:39
Siellä kun on nyt siis toi pohjoismaiden neuvoston kokous tai mikä vittu siellä nyt sitten onkaan menossa, niin tuossa juuri hogasin kun helikopterit ovat tästä päältä pörränneet, niin äskön sellainen lensi ilmeisesti auringon edestä kun iski hetkelliset strobovalot :D en ole tullut ajatelleeksi, että ei se roottori sitten niin nopeasti pyörikään, etteikö silmä ennättäisi nopeutta huomaamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 17, 2019, 16:01:59
LOL, ollaanko me naapureita, kun täälläkin pörrää helikopterit pään päällä  :P
Onneksi sain pihatyöt tehtyä valmiiksi, että vain loppusiivous piti tehdä siinä perkeleellisessä pörinässä.

Niin ja se kokous on Euroopan neuvoston ulkoministerikokous.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 17, 2019, 16:10:47
Kuvailemistasi kävelylenkeistäsi päätellen luulen, että olemme ehkä parin kolmen kilometrin säteellä naapureita. Ja tosiaan kiitos. Euroopan neuvoston ulkomineisterikokoushan se. Olisi pitänyt lukea tänään päivän uutisia eikä arvailla huonoon muistiin luottaen, että mikä tattoo sielllä onkaan menossa. Mutta kiitos, seison näin korjattuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 17, 2019, 16:22:00
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - toukokuu 17, 2019, 15:52:39
Siellä kun on nyt siis toi pohjoismaiden neuvoston kokous tai mikä vittu siellä nyt sitten onkaan menossa, niin tuossa juuri hogasin kun helikopterit ovat tästä päältä pörränneet, niin äskön sellainen lensi ilmeisesti auringon edestä kun iski hetkelliset strobovalot :D en ole tullut ajatelleeksi, että ei se roottori sitten niin nopeasti pyörikään, etteikö silmä ennättäisi nopeutta huomaamaan.

Taitaa se pyöriä melko nopeasti. Silmällä on tosin tapa "kuvata" näkemäänsä hieman tulkiten ja siin voi vaikuttaa sen näyttävän jopa pyörivän taaksepäin ajoittain.

Silmän erehdyttämiseen riittää melko pienikin nopeus, jos vaikka korttipakan kääntää ( taikurien nostotapa)  noin 90 kertaa minuutissa,<| (tuolla nopeudella) niin silmä ei sillä nopeudella tehtyä liikettä  enää pysty havaitsemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 17, 2019, 16:29:46
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 17, 2019, 16:22:00
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - toukokuu 17, 2019, 15:52:39
Siellä kun on nyt siis toi pohjoismaiden neuvoston kokous tai mikä vittu siellä nyt sitten onkaan menossa, niin tuossa juuri hogasin kun helikopterit ovat tästä päältä pörränneet, niin äskön sellainen lensi ilmeisesti auringon edestä kun iski hetkelliset strobovalot :D en ole tullut ajatelleeksi, että ei se roottori sitten niin nopeasti pyörikään, etteikö silmä ennättäisi nopeutta huomaamaan.

Taitaa se pyöriä melko nopeasti. Silmällä on tosin tapa "kuvata" näkemäänsä hieman tulkiten ja siin voi vaikuttaa sen näyttävän jopa pyörivän taaksepäin ajoittain.

Silmän erehdyttämiseen riittää melko pienikin nopeus, jos vaikka korttipakan kääntää ( taikurien nostotapa)  noin 90 kertaa minuutissa,<| (tuolla nopeudella) niin silmä ei sillä nopeudella tehtyä liikettä  enää pysty havaitsemaan.
Puhumme ilmeisesti nyt eri asioista. Jos minun tarkoittamassani kontekstissa roottori pyörisi nopeampaa, kuin silmä havaitsee, strobovalo-efektiä ei pitäisi pystyä havaitsemaan. Sinä sen sijaan puhut ilmeisesti siitä kerkeekö silmä liikkumaan roottorin nopeudella havaitakseen sen noepuden. Tuosta sinun tarkoittamastasi tapauksesta en tiedä pystyykö, (ehkä ei) mutta tuosta kyvystäni havaita strobovalo-efekti en kyllä tingi. Strobovalo-efekti ei tarkota sitä, että katsoisin helikopteria, joka lentää auringon editse, vaan sitä, että kun helikopteri lentää auringon editse, koko pihapiirini välkkyy kuin miljöö reiveissä konsanaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 17, 2019, 18:36:53
Kävin tänään äänestämässä ennakkoon eurovaaleissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 18, 2019, 12:11:58
Käytiin vaimon kanssa ostamassa kesän tarvekaluja ja huomattiin eurovaaliennakkoäänestysmahdollisuus johon tartuimmekin hanakasti.

Saapi nähdä, miten asiat nyt muuttuvat, kun minäkin taas äänestin. No, tällä kertaa äänestin ehdokasta joka on jo siellä, ja jolla on tutkitusti vaikutusvaltaa, enkä nuorta kapinallista. Mutta eihän vanhoissa kapinallisissa mitään vikaa ole.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 18, 2019, 23:42:11
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - toukokuu 17, 2019, 18:36:53
Kävin tänään äänestämässä ennakkoon eurovaaleissa.
PS kiittää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 20, 2019, 22:15:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2019, 08:13:14
Minä taas luen kaikki käyttöohjeet ennen kuin otan kapinetta kunnolla edes paketista, olipa siis kapine mikä tahansa.

Minulle tyypillinen tapa on repiä paketti rikki ja särkeä hosumalla tuotekin siinä samalla. Ja käyttöohjeet, kuka niitä tarvitsee, nehän hukkuvat joka tapauksessa niin kuin muuten itse tuotekin ennen pitkää.

Onhan se toisaalta jännää sattumalta "löytää" esimerkiksi kamerasta uusia ominaisuuksia vielä vuosien päästä. Niistä on tietysti kerrottu käyttöohjeessa, mutta kuka sellaista jaksaa lukea varsinkin kamerassa, joissa on monesti tarpeettomia ominaisuuksia. Ja miksi ihmeessä käyttöohjeet pitää olla monella kielellä jossakin täysin surkeassakin tuotteessa, jota osaa käyttää intuatiivisesti muutenkin. Paperin tuhlausta.

Tällä hetkellä kadoksissa olevien listan kärjesssä (sillä kriteerillä, että tarvitsisin niitä nyt) on Canon digijärjestelmäkamera, Olympus sanelunauhuri ja Nokian kännykkä. Tarvitsisin kännykkää "kesäpuhelujen" soittamiseen ts. soittamiseen harrastustuttaville, joille en halua antaa toista kännykkänumeroani.

Listalla olisi todennäköisesti kymmeniä tai satoja esineitä, jos vain muistaisin, mitä on kadoksissa. Ai niin, juuri tällä hetkellä tarvitsisin kulmahiomakoneen terän kiinnitysmutterin (alakappale + mutteri). Auto on pihassa pakoputki irrotettuna, enkä saa jatkettua hommaa ilman laikkaa. Laikkoja on, mutta niistä puuttuu kaikista edellä mainitut osat. Ai niin, yksi Bosh -laikka on hukassa jossakin täällä talossa. Rautasahalla voisi juuri ja juuri yrittää tehdä homman, mutta nekin ovat hukassa. Niitä pitäisi ainakin kaksi olla täällä. Kulmahiomakoneita on kolme, joista yksi on se kadoksissa oleva. Toisella paikkakunnalla 80 kilometrin päässä on vielä pari lisää. Ja ainoastaan yhdessä näistä kaikista ovat ne mutteri + alakappale tallessa, joten joudun siirtämään sitä koneesta toiseen koko ajan.

Muttereita saa kaupasta, mutta alakappaletta en ole nähnyt missään myynnissä. En tiedä edes, millä nimellä sitä etsisi netistä. Eli jos yksi ainoa surkea pieni nippeli katoaa, on ostettava uusi kone, minkä aion tehdä huomenna. Taas lisääntyy taloudessa olevien koneiden määrä.

Noissa luvuissa ovat toimivat koneet, joiden lisäksi on vielä romukoneita. Näistä jälkimmäisistäkin on jo edellä mainitut osat hyödynnetty ja hukattu.

Halvoissa kulmahiomakoneissa ja muissa laitteissa on se ongelma, että kun hiilet kuluvat loppuun, koneen tarina on myös lopussa, vaikka se muuten toimisi, jos hiilet saisi vaihdettua. Periaatteessa ne saisi, kun vain niitä saisi.

Auton laturiin vaihdoin kerran (vai olenkohan vaihtanut useamminkin, kun nyt muistelen) hiilet, jonka jälkeen laturi pelasi taas pitkään. Ostin hiilet mallikappeleiden avulla jostakin sähköliikkeestä. Virallisena varaosana niitä ei muistaakseni saanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 21, 2019, 22:50:27
Itse hukkaan käyttöohjeet ja takuutodistukset heti. 4 kk sitten ostamani partakone pitää jumalatonta meteliä, kun yksi pyöräleikkuri on irti (joo yritin!). Toimii vielä, mutta herättää äänellä demonejakin. Käytän tuon loppuun, sitten heitän tuon vihreän liiton kierrätyslootaan... >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 22, 2019, 12:57:51

Paljon nostetaan esille laajoja, ja merkittäviä vinoutumia, jolloin vaikutusvalta ja sen päässä olevat tulevat mieleen eniten, mitä tekevätkin, kuten ehkä hyökkäilevät muihin maihin, miten voivatkin, rikastumisreissullaan.

Viimeisin päätymä tuosta on ollut se, että uhreja on monenlaisia. Tuollainen uhri voi olla pahinta laatua, uhriudessaan, sillä ei tajua, että on uhri. Selkeät pahistyypit ovat usein samalla tapaa vailla kunnan mahdollisuuksia, seurata hyvää elämää.

Voiko asiaa muuten ajatella, jos yrittää jotain oikeellisuutta saada mukaan?

Tällainen muuttaa varmasti sitä tapaa, jolla maailmaan voi suhtautua luontevasti, ilman teeskentelyjä, ja itsepetosta, jonkin käsityksen suhteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 22, 2019, 22:07:15

Edellisessä voi olla vaikea tajuta, miten se vaikein uhriuden tyyppi syntyy.

Tämä selittänee asian: https://kantapaikka.net/index.php/topic,591.msg21312.html#msg21312.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 27, 2019, 13:00:29

Katsoin eilen Suomi-Kanada -matsin, alusta loppuun. Ei voinut istua, kun se kiintiö aika täysi. Menikin putkirullaillessa, ja jotenkin piehtaroiden, eli ei passiivisesti, vaikka muuten pöhnä olo, melko raskaan ateria jäljiltä.

Finaalimatsi ei aiheuttanut isoa tärinää, toisin kuin Ruotsi-Suomi -matsi, johon olin sattunut terästäytymään, ylimääräisellä sokeripiikityksellä. Fysiologisesti aivan eri tilanne, ja se tuntui entin, matsien seurattavuudessa. Venäjä-matsikin oli aika poikkeava, neutraalista.

Paljon jäi askarruttamaan se, miksi finaali oli silti vaikuttava, vaikka tärinät kokonaan poissa, kiitos raskaamman aterian. Raskaasta olosta huolimatta, piehtarointi vaikutti, tosin aivan toisella tapaa.

Ruokaa tuli valmistettau, ja vähän kuumaa asunnossa, ja hikoilutti, mutta poskia kuumotti, aivan kuin raikkaan pakkasen aikoihin, talvisäällä. Ensimmäinen tällainen kokemus. Mistä johtuu?

Aihe kiinnostaa, sillä tosi herkkä keräämään kaikenlaisia tauteja, paraikaa. Sairastuu vähästäkin koettelemuksesta. Syynä varmaan se, ettei avantoperinnettä juuri ollenkaan, syksyn jälkeen. Jostain syystä avantomeiningillä voi tehdä monenlaista, eikä välttämättä päädy sairastelemaan helposti.

Immunologinen vahvuus kiinnostaa, koska on varmaan piilevää diabetesta, ja sen aiheuttamia elimistövaurioita. Sokerin, tai hiilareiden, havainnut lisäävän oireilun alkamisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 27, 2019, 15:19:28
^
Meinasin juuri ehdottaa sokeriarvojen mittauttamista, sillä diabetes voi oireilla juuri tuolla lailla, aikaansaaden infektioherkkyttä tai infektiokierteen, jossa yksi infektio seuraa toistaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 27, 2019, 16:06:57
Liikenneruuhkassa Tampereella.

https://ibb.co/R9F8pYR

Tietyön ja huonon "liikennesilmäni" takia auto jäi risteyksessä suojatien päälle, josta yritin peruuttaa sitä pois. Samaan aikaan joku tyttö lähti kiertämään auton takaa, enkä huomannut. Peruutin vain kymmenen senttiä, eikä auto ehkä osunut tyttöön, joka ehti väistää. Mutta voi niitä murhaavia katseita. Tyttö otti pari askelta autoa kohti jo oli sanomassa jotain ( tuskin kiittämässä), mutta perui sitten aikeensa ja lähti kävelemään vilkuillen kuitenkin vielä monta taakseen.

Enhän minä sitä tahallani tehnyt. Paikka vain oli hankala. Vihreät valot syttyivät autolle, ja lähdin ajamaan, mutta ruuhkaiselle risteävälle kadulle ei pääsytkään, koska osa sen kaistoista oli suljettu, ja kadulla oli täydellinen ruuhka, jota pahensi se, että poliisi oli sulkenut kadun ja ohjasi liikennettä kiertoreitille. En voinut tietää kaikkea, kun normaalisti lähdin ajamaan vihreän valon sytyttyä... kertomus jatkuu. Nyt poistun Ikeasta...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 27, 2019, 16:12:33
Minulla pitää oleman kolme kohtalaisen korkeaa/kookasta juomalasia, ja pitkään ei ole ollut kuin yksi kun kaksi hajosi ajat sitten. Yksi oli muovia ja kun kaadoin siihen kiehuvaa vettä, se laski alleen. Toinen oli lasia ja oli tehnyt ilmeisesti itsemurhan, koska oli hajonnut omia aikojaan kaapissa. Hyvä etten vahingossa juonut siruuntuneesta lasista. Lähdin tänään sitten lasinhakureissulle. Metsään meni ekassa kohteessa missä oli pitkään parikin sopivan kookasta lasityyppiä tyrkyllä, eipä ole enää. Eräästä tilpehööriliikkeestä löysin sitten lasin jossa on jostain syystä mitta-asteikko sivussa; näytti vähän pieneltä, mutta ostin sen kuitenkin. Kirpputorilta löysin olutlasin joka ei ole ihan niin kiikkerää mallia kuin ekassa kohteessani olleet olivat; rähmäkäpälänä kuitenkin kaataisin ennemmin tai myöhemmin lasin joka ei ole kauhean vakaa. Kirpputorinkaan lasi ei kauhean kookkaalta kyllä näyttänyt.

Siten tuli kotiin ja mittailin kumpaakin ostamaani lasia siihen ainoaan jäljelläolevaan ehjään. Miltei täsmälleen sama tilavuus kuin vanhassa lasissa. Ja minä kun luulin että paskareissu. No, eipä sitten olllutkaan. Vaihteeksi näinkin.

Meikäläisen juomalaseissa täytyy olla volyymia, koska ei huvita juosta tankkaamassa vesilasia kesken aterian hanasta. Yrtti- ynnä muut teet puolestaan juonkin murokulhoista tai kolpakosta...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 27, 2019, 16:37:16
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 27, 2019, 15:19:28Meinasin juuri ehdottaa sokeriarvojen mittauttamista, sillä diabetes voi oireilla juuri tuolla lailla, aikaansaaden infektioherkkyttä tai infektiokierteen, jossa yksi infektio seuraa toistaan.

Ajatus on myös mielessäni. Jos sokeri-aineenvaihdunnassa ongelmaa, toiminnan vajetta, niin miten suhtautua tähän? Onko ostettavissa laitteita, joilla voi jotenkin mitata sokeri-arvoja ilman, että on diabeetikko-diagnoosia? Tällainen madaltaa kynnystä lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin.

Arvelua on joka tapauksessa, diabeteksestä. Myös verisuonimuutoksia silmäpohjissa, ja optikon pyyntö kääntyä lääkärin puoleen, joka taas ei asiaa nähnyt tutkimisen arvoiseksi. Itselleni arvoa voisi olla, asian selvittämiselle.

Jos toisaalta diabetes jotenkin etenevänä, niin elintapojen terveellisyys tärkeää, joka tapauksessa. Jos tätä soveltaa siten kuin osaa ja kykenee, ei paha, muutenkaan. Miten pitkälle näin voi päästä, ilman erityishoitoja, kuten tabletteja, jne?

Toisaalta jos poikkeaa luomuvaihtoehdosta, niin mitä se merkitsee diabeteksen kehitykselle? Tarvitaan suurempia lääkemääriä, ja sitten pistoksia. Jos ainoa keino ehkäistä ikäviä sivuvaurioita, niin varmasti ok-linja.

Sen huomaa, miten nopeasti pienikin ylipaino vaikuttaa, kielteisesti, ja ylimääräiset hiilarit. Ehkä hiilaripainotteisesti puhuvat kuuluvat siihen ryhmään, jossa tämän ravinto-osan merkitys korostuu, kyseenalaisena. En juuri saa syödä makeaa, näin käytäntö kertoo. Toisaalta, en saa olla liikkumatta oikein yhtään, enkä saa päästää painoa ylös.

Jos luomuna menee, ja on tosi tarkka tuossa, niin voiko näin elää miten kauan? Vaatisi parempaa huolellisuutta.

Eilisessä tilanteessa oli myös se outo piirre, että iski akuutti suolikipu. Ensimmäistä kertaa oikealle puolelle, ja muutenkin erikoisesti kohdentuen. Jotain meni siinä väännellessä toisin.

Sydänlihastulehdukstä jäljitin nettiä lukemalla siihen, että voi syntyä tulehdusten yhteydessä helpommin, jos liikkuu, mikä on jo tuttua, ja se että miksi näin, johtuu verenkierron kokonaisuutta paremmin huuhtovasta vaikutuksesta, jolloin pöpöjä voi samalla päätyä sydämeen, enemmän, kun kaikki lähtee laajemmin mukaan kiertoon. En ole tullut ajatelleeksi tätä päätelmää, tosin en ole miettinytkään, miksi liikunta on riski sydämelle, flunssan yhteydessä.

Paikallisuuteen kaventuvassa tulehdusten käsittelyssä on etuja. Jos tulehdusaineet leviävät ympäriinsä enemmän, niin pitoisuus vähenee, tosin elimistöstä voi löytyä jokin heikko kohta, jolloin pieni muutos kokonaisuudessa voi synnyttää uuden tulehduspainotuksen. Kokonaiskuorma lisääntyy. Ehkä jotain muutakin.

BTW

Jos syksyllä menee koko päivän vaikka kanttarellien perässä, ja pyöräillen, niin tällainen duuni näkyy terveydessä tosi paljon, jos vain ei ole univajetta. Aika usein syksyllä muutakin tekemistä, joten aika tahtoo käydä vähiin, ja nukkumisesta voi tinkiä. Ei hyvä. Muuten päivä ulkosalla, jokseenkin kevyesti, on parasta lääkettä diabetekseen. Ruokarytmistä pitää automaattisesti huolta, kun samoillessa energiavajeeseen ei voi olla törmäämättä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 27, 2019, 17:05:48

Kiinnostus terveyttä kohtaan on asia, jolla on oikea merkitystä, minun tapauksessa. Erikoisempaa voi olla lähestymistapa, jolla suhtaudun terveyden ylläpitoon. En ole osannut tarkasti miettiä, mikä lopulta on hyvä, joten tutkaillut / orjentoitunut kirjoittelemalla, mikä itselleni tyypillistä muussakin.

Suhtaudun jonkin verran skeptisesti ns ratkaisuihin. Koskee myös terveyttä. Voin olla kehittelmässä kaikenlaisia viritelmiä, tosin teen sitä eri tarkoituksessa. Omassa elämäkään en hanakasti sovella löytämääni, ja jos sitä teen, menee jotain kokeiltavana, jos jotain avartavaa löytyisi.

En vain oikein usko noihin spesiaali-avaimiin, joilla voi ratkaista sitä sun tätä. Saa viimein olla ratkaisemassa sitä sun tätä, ja yhä enemmän tuota ja sen kylkiäistä.

Pragmaattinen voi olla, ja hyödyntää aiempaa, toimivaa, ja kaikkeen löydettyyn suhtauduttava kunnioituksella.

Tykkään niin paljon simppelistä, etten halua oikein muuta. Siinä se.

Mitä tällainen ajattelu on? Voiko se olla miten hyödyllistä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 27, 2019, 18:44:30
Juha,
jos verensokeri on pitkään koholla, ja varsinkin jos sinulla oikeasti on se diabetes, niin silloin pitäisi pikimmiten aloittaa lääkitys, jonka avulla sen verensokerin saa aisoihin (Diformin-lääke on ystäväsi, usko pois!), ennen kuin korkea verensokeri kerkeää tehdä liiaksi haittaa - aiheuttaa pysyvää haittaa, esim. sokeutta, jalkojen ja sormien amputaation, munuaistaudin, maksatulehduksen/kirroosin,  (ilman toimivaa maksaa ja munuaisia ihminen ei säily hengissä), aivohalvauksen, sydänkohtauksen, ja kuoleman.

Jos terveyskeskuslääkäri ei silmälääkärin suosituksesta huolimatta suostu määräämään edes perusverenkuvaa (johon kuuluu sokeriarvot), näkisin sen taitovirheenä ja jopa poitilasturvallisuuden vaarantamisena.

Jos asia ei hoidu julkisella puolella, mene yksityiselle otattamaan labrat. Ainakin fP-Gluk ja B -HbA1c (ns. "pitkä soker"), mutta mielellään siis perusverenkuvakin (fP-Gluk kai kuuluu siihen), ja rasva-arvotkin (kolesteroarvot ja triglyseridit). Labraan tulee mennä niin, että ei ole syönty aamiaista, vaan on paastonnut muistaakseni 10-12 tuntua.

Eli marssijärjestys - järkevä sellainen - on:
- terveyskeskuslääkäri (tai yksityislääkäri jos em. ei suostu)
- labrat
- lääkäri tulkitsee labrat ja päättää jatkohoidon tarpeesta

Yleensä 2. tyypin diabeteksessa ei tarvita aluksi verensokerimittareita, varsinkin jos ei ole insuliinia lääkityksenä. Jos laite tarvitaan, sen käsittääkseni saa ilmaiseksi terveyskeskuksen kautta. Todistelutarkoitukseen on parempi mennä yksityislääkärin kautta labroihin ja pyytä lähete julkiselle puolelle. Toki niitä laitteita voi ostella, ainakin apteekit myyvät, ja Diabeteskauppa.

Sydänlihantulehdus liittyy käsittääkseni siihen, että kuumetaudissa tai sen jälkitilassa alkaa liikkumaan liian rasittavasti. Pitäisi pitää taukoa rankemmasta liikunnasta vähintään yhtä monta päivää kuin on kuumettakin ollut, ja silloinkin pitää aloittaa hyvin kevyesti ja hyvin hitaasti ja kehoaan kuunnellen nostattaa rasitustasoa viikkojen (ei päivien) kuluessa.

Jos on diabetes, ei saisi paastota liian pitkiä aikoja (vrt. metsäreissusi).

Ja muuten tuosta diabeteksen aiheuttamasta heikommasta immuunipuolustuksesta vielä sellainen tiedonjyvänen, että ensimmäisenä vuotena diabetesdiagnoosista syöpäriski on noin kaksinkertainen muistaakseni, eli huomattavasti koholla - tämä ihan sen takia, että se immuunipuolustus ei pelaa eikä onnistu tuhoamaan huonosti käyttäytyviä soluja eli syöpäsoluja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 27, 2019, 19:02:34
2. tyypin diabeteksen lääkityshoito ei tarvitse olla ikuista, jos on kyse elintapojen aiheuttamasta diabeteksesta. Säännöllinen liikunta ja ruokavalion korjaus helpohkosti johtaa painonpudotukseen ja siinä verensokerikin asettuu monilla paremmalle tasolle. Tilanne voi tuolla tavalla korjaantua vuosikausien lääkityksen jälkeenkin.

Luomusti hoidettu olisi yleisterveydellekin parempi kuin öllöillen nappien napsiminen.
Mutta lääkärihän tuosta lääkitystarpeesta päätöksen tekee, mutta huono lääkäri on, jos ei ohjaa myös ravitsemusterapeutille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 27, 2019, 19:19:58
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 27, 2019, 19:02:34Luomusti hoidettu olisi yleisterveydellekin parempi kuin öllöillen nappien napsiminen.

Juuri tämä kohta houkuttelee. On motivaatiota elää tarkemmin, mikä ei ole huono asia muutenkaan. Kaksi kärpästä samalla.

Siinä vaiheessa mennään, että kaikki mitä diabeteksen korkeasta verensokerista tiedetään, että mikä vaikuttaa tähän, on koettavissa saman tien. Lyhyt yöuni, pienikin painonlisä, liikkumattomuus, vähäinenkin roskaruoka. Jonkin verran voi syödä roskaruokaa, jos liikkuu, eli kaikki nuo kohdat jos ei yhdisty samalla kertaa, niin jossain voi vähän luistaa.

Sydän jos heikko, niin heti tajuaa, mikä rasittaa sydäntä. Ei tarvita paljoa todisteluja, kun tuntuu. Sama näköjään, jos verensokeriongelmaa.

Erikoista muuten, että verensokerin vajetta, eli tärinää ei nykyään niin paljon, kuin nuorena. Liekkö siitä johtuuvaa, että tosiaan ei tee mieli liikaa makeaa, ja osaa varoa. Kun nyt viime aikoina luistanut tässä, niin ilmiö tekee paluun. Sokeripaljous vie verensokeritasot jojo-heiluntaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 27, 2019, 20:14:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 27, 2019, 19:02:34
2. tyypin diabeteksen lääkityshoito ei tarvitse olla ikuista, jos on kyse elintapojen aiheuttamasta diabeteksesta. Säännöllinen liikunta ja ruokavalion korjaus helpohkosti johtaa painonpudotukseen ja siinä verensokerikin asettuu monilla paremmalle tasolle. Tilanne voi tuolla tavalla korjaantua vuosikausien lääkityksen jälkeenkin.

Luomusti hoidettu olisi yleisterveydellekin parempi kuin öllöillen nappien napsiminen.
Mutta lääkärihän tuosta lääkitystarpeesta päätöksen tekee, mutta huono lääkäri on, jos ei ohjaa myös ravitsemusterapeutille.
Pääasia lienee, että kyseinen sairaus diagnosoidaan - jos siis on diabeteksesta edes kyse - , ja että sairaus hoidetaan jollain tavoin - ja sitten verifioidaan riittävän taajaan, että hoito tosiaankin on auttanut, ja pysyykim poissa vastaisuudessa. Oli se hoito sitten millaista.

(Ja terveellisistä elintavoista ei kyllä ole haittaa ihan terveillekään ihmisille.)

Ja toisaalta pahin mahdollinen skenaario on, että ei tehdä mitään, ei elintapamuutoksia, eikä hankita lääketieteellistä hoitoakaan, ja sen sijaan hurahdetaan johonkin luontaistuote- tai ayurvedahumpuukiin, joka esim. tuhoaa maksan.

Sekin on huono vaihtoehto, että aletaan ominpäin sellaisilla "hoitamaan" tavoilla, joista ei ole hyötyä - sillä aikaa kun sairaus tekee tuhojaan ja vie esimerkiksi näkökyvyn tai hengen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 27, 2019, 20:15:53
Lainaus käyttäjältä: Juha - toukokuu 27, 2019, 19:19:58Sokeripaljous vie verensokeritasot jojo-heiluntaan.

Mitä diabeteksesta olen tähän mennessä lukenut, niin ilmeisesti tyydyttynyt rasva on ihan yhtä paha terveydelle kuin sokerikin, ja sokeritautia pitäisikin siksi kutsua sokeri- ja rasvataudiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 27, 2019, 20:37:08
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 27, 2019, 20:15:53Mitä diabeteksesta olen tähän mennessä lukenut, niin ilmeisesti tyydyttynyt rasva on ihan yhtä paha terveydelle kuin sokerikin, ja sokeritautia pitäisikin siksi kutsua sokeri- ja rasvataudiksi.

Kokemuksellista eroa on, jos noita kahta on ruokavaliossa painotetusti. Toinen tärisyttää, toinen vetää "kanveisiin". Sekoitusta en osaa nyt ilmaista, vaikka sitä tulee, esim suklaata jos popsii. Rasva ainakin loiventaa sokerin vaikutusta.

Kun rajat paukkuvat helposti, esim sokeriongelmaisella, tai verenkierto jos on vajaatilaan menevä, ... niin tällaiset tuo aika erilaista paikkaa tarkastella fysiologisia ilmiöitä, jolloin ei ole vain kirjojen ja sanotun varassa. Kyvyn avautuminen on tietysti yleismaailmallista.

Jos on "immuuni" rajojen vaikutuksille, ja elimistö katkaisee jotain kautta liiat menot, niin mitäs tämä taas on, vaikka terveyttä tarkastelevalle?

Yleisestä hyvästä terveydestä sanotaan, että se ei tunnu oikein missään. Ehkä on sitten valmius olla toisen tason tärinöissä, jotka voivat ollakkin toisella tasolla? Rajoja voi mennä rikki, mutta aika toisella tapaa, jolloin rajankäyntitilannetta on, tosin aika toisenlaisena.

Tuosta voisi lähteä johonkin teoreettiseen viritelmään.

Tuntuu menevän maslowin linjoille. Maslowin pääperiaate lienee kuten todettu. Vaikka joskus henkisemmät hienopuolen paneutumiset näkyisi päällimmäisenä eniten, on tähän varaa, miten paljon onkaan.

Soveltavaa äskeistä saa tarpeeseen, jos ajattelee, että hoitaa melko välittömiä, ja lähinnä niitä. Karkeampaa, joten varmasti on eroa, esim taloudellisuudessa. Ajallaan jos hoitelee pieniä pois, ettei kumuloidu vieväksi, niin tietynlainen marginaalien kunnioitus on hyvä, ja jos herää spontaanisti käsittelyyn, toisen tason kutsuna, niin ne vähäpätöiseksi oloiset voikin olla tärkeää, ja fiksua.

Näin voisi arvella jotain laadun voimasta.

Jotta taas voi päästä hienotyöhön, ja osuvuutta löytyy pieneen, on tosiaan osattava isommat jutut. Laatu siis voi edeltää selkeää kompurointia, ja sähläystä, jota ei ehkä aina voi välttää, jos laatu tosiaan on se juttu.

Laatu ja sähläys liittyvätkin yllättäen toiseen. Mikäs se aihe nyt olikaan. Kaikkea sitä löytääkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 28, 2019, 10:00:50
^ En oikein ymmärrä tuota kommenttiasi, ja miten se liittyy omaan kommenttiini. Tietääkseni tyydyttyneen rasvan aiheuttamia vaikutuksia kehossa ei suoraan pysty havaitsemaan. Verensokerin heittelyitä ehkä voi jonkun verran huomata, jos sattuu tietämään millaisia oireita alhainen verensokeri aiheuttaa, ja millaisia korkea verensokeri. Mitään tarkkoja tietoja ei sillä tavalla kyllä saa. Suosittelen niiden labrojen otattamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 28, 2019, 10:58:06
Kun aihe on fiilikset ja päivän mietteet, niin kertaan vielä eilisiä tunnelmia. Ajelin siis Tampereen kautta, ja jouduin inhottavaan ruuhkaan, kun sorruin käyttämään kännykässä olevaa navigaattoria sen sijaan, että olisin ajanut tiekylttien mukaan pääteitä pitkin. Navigaattori neuvoo lyhyimmän ja ruuhkaisimman ja joskus aivan mahdottoman reitin.

Yksi peruspaikkojani Tampereella käydessäni on tietenkin satama, jossa nytkin tuli piipahdettua. Otin valokuvia Tarjanne -laivan yksityiskohdista, joista toivon olevan apua eräitä omia projektejani suunnittelessani.

https://ibb.co/JCGYyK2

Täytyy käydä joskus uudestaan mittanauhan kanssa. Pitäisi ehkä lähteä risteilylle, jotta voisi tutkia paikkoja kunnolla. Olen joskus ollut ja kuvannut ja vähän mittaillutkin, mutta en muista enää. Kaikki pitää tehdä aina uudestaan. Tarjanne on siitä epämukava laiva, että satunnainen turisti ei näe konehuoneeseen luukusta kurkistelemalla kuten useimmissa muissa vastaavissa laivoissa. En ole siis koskaan nähnyt Tarjanteen konetta, joka on iso kolmisylinterinen. Kuvia ja videota kyllä löytyy.

Ei kannata ehdottaa sitä, mikä jonkun mielessä ehkä on, koska vastaisin joka tapauksessa, että ei käy eikä onnistu.

Ensimmäisen lenkkini Tarjanteen kyydissä tein ilmaiseksi, vaikka oheiskustannuksia tuli paljon. Ajankohta oli kesä 1979. Aikomuksemme oli mennä laivalla Tampereelta Ruovedelle, jonne ajoimme auton odottamaan ja matkustimme linja-autolla Tampereelle. Kävi kuitenkin niin, että laivaan tuli jokin tekninen vika, ja se kääntyi takaisin lyhyen lenkin tehtyään ja palasi satamaan. Tästä "miniristeilystä" ei peritty maksua. Odottelimme, lähtisikö laiva myöhemmin, mutta kävi ilmi, että koko matka oli peruttu. Ei auttanut, kun matkustaa uudelleen linja-autolla Ruovedelle.

Seuraavana kesänä kesänä yritin uudestaan, ja silloin matka onnistui. Reissulta on jäänyt mieleeni Pikku Kakkkosen -minilaiva, joka seilasi jossakin reitin varrella. Sitä näytettiin myöhemmin televisiossa, mutta en katso Pikku Kakkosta, joten en nähnyt paattia kuin vilaukselta jossakin yhteydessä.

Ikeassa oli poikkeuksellisesti kertakäyttöastiat, mikä ei ole ehkä ympäristöpoliittisesti hyvä asia, mutta käytännön kannalta on, koska Ikean haarukat ja veitset ym. ovat yleensä likaisia. Pesen niitä kuumalla vedellä, jota tulee kahviautomaatista, ja kuivaan papereilla. Vesi on vain liian kuumaa, niin että sormet meinaavat palaa.

https://ibb.co/pnxPXDB

Kasvispyörykät. Kaksi haarukkaa on vahinko. Ne olivat tarttuneet toisiinsa, enkä huomannut.

Eli se tällä kertaa Tampereesta, joka on minulle vieras kaupunki, vaikka yli 75 prosenttia sukujuuristani viekin sinne. Ketään "tuttuja" en bongannut... (enkä ajanut suojatiellä päälle)...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 28, 2019, 11:18:39
Mietin tässä aamulla sitä kummallista asiaa, että tuntuu kuin naisilla parisuhteet epäonnistuisivat säännönmukaisesti, miehet eivät juurikaan kommentoi, ainakaan julkisesti, että totaalisesti pieleen meni. Tyypillinen eronneen naisen kommentti on: Mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Onkohan naisilla tyypillisesti liian suuret odotukset ja toiveet parisuhteesta. Lisäksi saattaa olla, että he yliarvioivat kykynsä muuttaa ihmistä toisenlaiseksi. Miehet ovat heille oikeastaan kuin raakamateriaalia josta aletaan jalostaa itselle sopivaa tuotetta - pieleen menee.

Mies taas valitsee naisen sillä perusteella millaisen hän juuri nyt haluaa - koskaan et muuttua saa... Kun nämä ajattelumallit kohtaavat ja aikaa kuluu, tuloksena on väistämättä katastrofi.

Muutoksen sietäminen, ellei peräti haluaminen, lienee kestävän parisuhteen peruskivi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 28, 2019, 11:44:21
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 28, 2019, 10:58:06
https://ibb.co/pnxPXDB

Ikeassa oli poikkeuksellisesti kertakäyttöastiat, mikä ei ole ehkä ympäristöpoliittisesti hyvä asia, mutta käytännön kannalta on, koska Ikean haarukat ja veitset ym. ovat yleensä likaisia. Pesen niitä kuumalla vedellä, jota tulee kahviautomaatista, ja kuivaan papereilla. Vesi on vain liian kuumaa, niin että sormet meinaavat palaa.

Eli se tällä kertaa Tampereesta, joka on minulle vieras kaupunki, vaikka yli 75 prosenttia sukujuuristani viekin sinne. Ketään "tuttuja" en bongannut... (enkä ajanut suojatiellä päälle)...

Todennäköisesti ajoit jossakin vaiheessa läheltä ohi. Poikkesin iltapäivällä Lahdesjärven K-Raudassa ja Biltemassa.

Ikean kertakäyttöastioita ihmettelin itsekin viime viikolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 28, 2019, 11:45:12
Siis kun parisuhde epäonnistuu säännönmukaisesti, naisella menee totaalisesti pieleen. OK.

Miten siinä käy miehelle?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 28, 2019, 12:29:40
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 28, 2019, 11:18:39
Mietin tässä aamulla sitä kummallista asiaa, että tuntuu kuin naisilla parisuhteet epäonnistuisivat säännönmukaisesti, miehet eivät juurikaan kommentoi, ainakaan julkisesti, että totaalisesti pieleen meni. Tyypillinen eronneen naisen kommentti on: Mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Onkohan naisilla tyypillisesti liian suuret odotukset ja toiveet parisuhteesta. Lisäksi saattaa olla, että he yliarvioivat kykynsä muuttaa ihmistä toisenlaiseksi. Miehet ovat heille oikeastaan kuin raakamateriaalia josta aletaan jalostaa itselle sopivaa tuotetta - pieleen menee.

Mies taas valitsee naisen sillä perusteella millaisen hän juuri nyt haluaa - koskaan et muuttua saa... Kun nämä ajattelumallit kohtaavat ja aikaa kuluu, tuloksena on väistämättä katastrofi.

Muutoksen sietäminen, ellei peräti haluaminen, lienee kestävän parisuhteen peruskivi.

Sitten kun siitä muutoksen haluamisesta ei kerrota ennen kuin on löytynyt joku toinen jonka kanssa voi näppärästi muuttaa omaa elämäänsä... Omassa pitkässä parisuhteessanihan koko hoito kuoli pystyyn, mutta koska olen vähään tyytyvä, en itse tullut edes ajatelleeksi että ei se nyt oikein mene että kumpikin elää vaan omissa oloissaan omien tietokoneidensa äärellä. Nöyrästi olin antanut miehelle tilaa ja aikaa kun piti sitä, tätä ja tota, ja lopulta hän sitten halusi minut kokonaan elämästään veks kun "ei ole lämpöä, ei läheisyyttä". Itsehän hän halusi etten häntä mitenkään häiritse.

Ja muuttumisleikittämistä en ole harrastanut koskaan. Annoin miehen olla sellainen kuin on, ja eron jälkeen tämä tulee leuhkimaan sillä miten se hänen uusi naisensa stailaa häntä. Saatana että on jumalautta ettei MIKÄÄN ole ikinä hyvä. Jos teet kaiken päinvastoin kuin naiset normaalisti tekevät, eli EI ole kimpussa eikä vaatimassa kaikenlaista, niin eipä silläkään tavalla miestä pidetä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 28, 2019, 13:16:08
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 28, 2019, 11:44:21

Todennäköisesti ajoit jossakin vaiheessa läheltä ohi. Poikkesin iltapäivällä Lahdesjärven K-Raudassa ja Biltemassa.

Mahdollisesti.

Arkeen palaaminen lähes viikon poissa olon jälkeen on ollut ankeaa niin kuin aina. Talon lämpötila oli 16 astetta, eikä vielä tänä aamunakanaan ollut noussut normaaliksi. Pidämme aika korkeaa lämpötilaa huoneissa. Jonkinlainen "syväkylmyys" vaivaa. Tekisi mieli istua lämpimällä tyynyllä.

Kakkospaikkakunnalla, jolle hetki sitten saavuin, olivat ilkivallantekijät tai tekijä taas tehneet tuhojaan. Tämä on perinteisesti vuoden pahinta aikaa, mutta nykyiset ilkivallantekijät ovat aktiivisia läpi vuoden. Autostani - yhdestä niistä, joita säilytän tällä paikkakunalla - oli revitty sähkösäätöinen sivupeili irti eli rikottu. Se roikkui sähköjohdon varassa. Alumiiniset osat olivat murtuneet. Toisen puolen peili oli rikottu samalla tavalla jo aikaisemmin keväällä. Kyseessä on ehkä sama tekijä, koska keväällä tekopaikalle  johtivat vain yhdet jalanjäljet hangessa, ja tuolloin jälkien perusteella sama tekijä, joka särki peilin, oli leikannnut puukolla aukon erään katoksen kattomuoviin tehden aika inhottavan tempun, koska kasvihuonemuovia (n. 5 x 10 metriä) on lähes mahdotonta paikata kunnolla. Teippaukset ja liimaukset irtoavat. Ja nyt, kun autosta oli tuhottu toinen peili, taas oli ilmestynyt puukolla leikattu aukko erääseen toiseen muoviseinään. Jalanjälkiä tähän aikaan vuodesta ei jää.

Tuollainen auton "pieni" särkeminen ikävä kyllä enteilee sitä, että ennen pitkää auto tuhotaan kokonaan. Sen ikkunat rikotaan, ja sen katto hypitään lommoille ja lopuksi auto kaadetaan. Kyljetkin ajetaan lommoille, jos tekijöillä on toinen auto, millä voi puskea. Tuollaisen täydellisen tuhotyön kohtasi vuosimallin 1969 Opel Rekord pakettiauto, josta olin suunnitellut tekeväni maastovärein maalatun seikkailuauton.

On ankeata, kun ei pysty mitenkään estämään tuollaista sabotaasia. Joutuu vain toteamaan, että taas on isketty. Jos olisi rahaa ja aikaa, voisi asentaa jonkinlainen valvonta- ja hälytysjärjestelmän. Mutta kun ei ole.

Ai niin, se toisen auton korjaus.... sitä selostan myöhemmin toisessa ketjussa. Totean vain, että ei mielialaa piristä senkään "tapauksen" viimeisimmät käänteet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 28, 2019, 14:42:32
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 28, 2019, 10:00:50
^ En oikein ymmärrä tuota kommenttiasi, ja miten se liittyy omaan kommenttiini.

Kaiken vastausvuoron ei tarvitse liittyä kommenttiisi. Vastaukseni oli enemmän teorialähtö, pohdintaani. Ei kai se liikaa haittaa. Sulla on hyvää tuotavaa, muutenkin kuin herätteenä äskeisenlaiselle.

1 . Tietääkseni tyydyttyneen rasvan aiheuttamia vaikutuksia kehossa ei suoraan pysty havaitsemaan.
2.  Verensokerin heittelyitä ehkä voi jonkun verran huomata, jos sattuu tietämään millaisia oireita alhainen verensokeri aiheuttaa, ja millaisia korkea verensokeri.
3.  Mitään tarkkoja tietoja ei sillä tavalla kyllä saa. Suosittelen niiden labrojen otattamista.

Rasva voi välittömästi ottaen nuukahduttaa. Ei voi olla huomaamatta. Sokeri voi saada aikaan tärinäjatkot. Ei voi olla huomaamatta. Välittömyyskin on jotain, eikä välttämättä kovin epähavaittavaa. Mitä seuraukset pitemmän päälle, niin tästä samoilla linjoilla. Ei ihan niin selkeää havaita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 28, 2019, 14:48:08
No nuukahduttaa voi moni asia, esimerkiksi iso annos pihviä ja valkoipulikermaperunoita (hiilaria, proteeinia, rasvaa).  Enempi kai hiilarit kyllä väsyttävät (ja proteiinin kai pitäisi piristää). Ainakin suositellaan nauttimaan proteiinipitoista aamulla ja päivällä piristämään, mutta illalla hiilaripitoista antamaan yöunet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 28, 2019, 15:35:12

BTW

Lainaus käyttäjältä: Juha - toukokuu 27, 2019, 20:37:08
[...]

Laatu ja sähläys liittyvätkin yllättäen toiseen. Mikäs se aihe nyt olikaan. Kaikkea sitä löytääkin.

Kirjoitushetkellä tympi tuo AV-sanan käyttö. Enkö saa itsestäni irti muuta?

En jaksanut pitkiä vaivata keskeneräisellä päätä. Kun tuli jotain osuvansuuntaista, niin ehkä ei avaudu, eikä avaa sitä, mitä mielessä, tosin tällainen keskeneräisyys vaatii jatkoa, että jotain saavuttuisi.

Kyseessä on teema, jota voi kuvata otsikolla: karkeistus vs erittely. Erittelyssä mennään tarkempaan suuntaan, tilanteen vetämänä, ja karkeistamisessa valitaan jotain isoa ja sulamatonta, tilanteessa tarvittavaksi koettuna.

Karkeistuksessa kaappaus isosta, koskee tarvittavaa, siinä miessä jotain karkeaa eritellään tarvittaviin osiin. Jatkot menee näissä valinnoissa vähän eri tavoin, riippuen siitä, mitä tarvitsee tehdä. Jos karkeistetun pohjalta lähtee uuteen, tai eritellyn, niin varmasti eri meininkiä pukkaa.

Kun sitten on hienomateeriaalia, ja kunnon kokkarepuuro, eli sekaisin kokkarepuurot ja hieno-vellit, niin sähläys liittyy tämän maailman elämään, ja tällaista voi sitten kuvata vaikka sähläämiseksi.

Varmasti saattoi tietää sanavalintani taustan.

Kokkaretaso on tietysti maailma, joka ei ole sellainen, johon ei voisil liittää laatu-sanaa, täysosuvasti. Mitä sitten on se mammuttipalikasto, jota käyttämällä voi säilyttää eheyden. Menee sitä teoreettisemmaksi, mitä isompaa ainesta kasassa.

Jos kokkarekoneisto toisaalta pitää sisällään hienomaailmaa, ja särkemättömyys on tärkeää, niin laatuvaatimusta ei voi välttää.

Okei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 29, 2019, 21:20:23
Sain tänää tehtyä projektin valmiiksi, johon olimme laskeneet, että menisi useampi päivä. Siihen meni itse asiassa vain 7 tuntia. No kun homma valmistuu näin nopeasti, on todennäköistä, että spekseistä paljastuu jotain, jota asiakas haluaa muuttaa  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 30, 2019, 09:51:05
Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä isommat vehkeet, sen parempi.

Hain eilen kaupasta isoimman kaasugrillin mitä sieltä löytyi ja olen koonnut sitä koko aamun. Jo nyt tiedän näyttäväni typerältä grillatessani valtavalla grillillä yhtä Atrillin pätkää. Tuli muutenkin isoteltua turhaan sillä grillin sijainti on sellainen, ettei se näy naapureille eikä ohikulkijoille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 30, 2019, 09:53:47
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 30, 2019, 09:51:05Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä isommat vehkeet, sen parempi.

Näissä kannattaa olla näennäisen ahne, eli pihi ja säästäväinen, ja tarkoituksenmukainen. Tuhlailijan tunnistaa siitä, ettei se koskaan halua näyttää ahneelta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 30, 2019, 10:03:51

Vielä rasvan, hiilareitten, kalan, lihan, kasvisten ... vaikutuksista.

On ruoka-aineita, jotka tosiaan latistavat lahdatun äärelle. Kun syö kalaa ja vihanneksia, niin aivan kuin huutaisi jatkoa. Jatkettavakin matkaa. Huomaa, ettei ruoka ole se ainoa juttu, jonka jälkeen sammahtaa.

Seikasta tulee mieleen eräät muutkin elämään liittyvät lähi-puuhastelut.

Pysähdyksen ja menemisen teema voi olla ihan kiva, monissa tarkasteluissa. Näinkin teoreettisesti voi moni asia olla ulottuvilla, ja sovellettavaa löytyä ihan eri tavalla, kun tyhjän päällä nyristen.

Tyhjää ei olisikaan edellisessä vain tyhjän nyhjäisy, vaan myös täydemmän tällääminen. Näin siis tyhjä-käsite, ihmistä enemmän koskevasti, siis joissain tarkasteluissa, tyhjyys käsitteeseen tämän kattavammin menemättä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2019, 10:13:18
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 30, 2019, 09:51:05
Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä isommat vehkeet, sen parempi.

Hain eilen kaupasta isoimman kaasugrillin mitä sieltä löytyi ja olen koonnut sitä koko aamun. Jo nyt tiedän näyttäväni typerältä grillatessani valtavalla grillillä yhtä Atrillin pätkää. Tuli muutenkin isoteltua turhaan sillä grillin sijainti on sellainen, ettei se näy naapureille eikä ohikulkijoille.

No, kyllähän kätevä mies rakentaa näyttävän korokkeen grillille tai sitten kurkistusaukkoja aitoihin ja siten varmistaa, että ohikulkijat sen näkevät. :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 30, 2019, 10:22:41
^ Kuvallista joulukorttia naapureille tai grillijuhlat uuden grillin harjakaisina.
Grillille mahtuu nyt enemmän vihanneksia!
Tinderiin kuvia isosta grillistä yksinäisine atrilleineen.
Lisää ideoita saat korjaussarjalla, miehen parhaalla ystävällä mäyräkoiralla tai sanalla jossa on 24 aata.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2019, 10:26:24
Lainaus käyttäjältä: Juha - toukokuu 30, 2019, 10:03:51

Vielä rasvan, hiilareitten, kalan, lihan, kasvisten ... vaikutuksista.

On ruoka-aineita, jotka tosiaan latistavat lahdatun äärelle. Kun syö kalaa ja vihanneksia, niin aivan kuin huutaisi jatkoa. Jatkettavakin matkaa. Huomaa, ettei ruoka ole se ainoa juttu, jonka jälkeen sammahtaa.

Luin tuon nyt pariin kertaan ja vähän jäi hakuseen taas, mitä halusit sanoa. Mutta sellainen tuli mieleen, että jos haluat tuntea itsesi ruokailun jälkeen kylläiseksi ja silti virkeäksi, niin kokeilepa kahden ruokalajin menuta.

Ensinnä hyvänkokoinen, joka runsas salaatti, esimerkiksi jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, paparikaa, säilykeananasta silputtuna. Sekaan voi nakata pari teelusikallista kurkkusalaattia, siivuttua jalapenoa tai pikkelsiä mausteeksi. Kastikkeeksi pari ruokalusikallista raejuustoa, jonka päälle voi jostain maustemyllystä laittaa muutaman kierroksen. Noita aineksia voi hiukan vaihdella sen mukaan, mikä milloinkin on edullisimmillaan.

Kun tuon annoksen on ensin syönyt loppuun asti, niin sitten se pääruoka olipa se mitä hyvänsä, niin ota vain puolikas annos, sillä et todellakaan jaksa enempää :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 30, 2019, 10:29:25
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 30, 2019, 10:26:24Luin tuon nyt pariin kertaan ja vähän jäi hakuseen taas, mitä halusit sanoa.

Kuulostaa oikein hyvältä.

Oikein. Se onkin parempi kuin väärin.

Asia tulikin todetuksi, että noin lähti. Ok.

M: Alleviivattu avainkohta, jotta se erottuisi selvemmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 30, 2019, 12:13:59
Katsottuani Pitääkö olla huolissaan televisiosta, päällimmäisenä mietteenäni on ohjelmaan lähetetty kysymys jossa ihmeteltiin miksi kuorsaava mies tekisi mieli nirhata mutta kuorsaava koira rentouttaa ja pitäisikö tästä olla huolissaan?
Pitääkö olla tuolissaan? (https://www.youtube.com/watch?v=quI5YksgOtg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2019, 16:59:40
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 30, 2019, 12:13:59
Katsottuani Pitääkö olla huolissaan televisiosta, päällimmäisenä mietteenäni on ohjelmaan lähetetty kysymys jossa ihmeteltiin miksi kuorsaava mies tekisi mieli nirhata mutta kuorsaava koira rentouttaa ja pitäisikö tästä olla huolissaan?

Katsoin sattumoisin juuri tuon pätkän ja alkoi kyllä hiukan naurattaa. Saman kysymyksen voisi esittää kissasta, jotta miksi mies nukkuessaan aivan selässä kiinni on tuskastuttavan kuuma, mutta seitsenkiloinen kollinrötkäle tuntuu niin mukavalta, vaikka tämä on ainakin astetta kuumempi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 31, 2019, 00:32:11
Ennen oli tunnelmaa...

https://yrancken.files.wordpress.com/2012/11/mellan-borstc3b6-och-jurmo-juni-1931g-r-n-fr-mickelsson-fr-zetterlc3b6f-c-r-n-s-alborg-cissi-foto-torsten-rancken-lc3a4tt-version.jpg

En viitsi esittää nykyistä versiota "tunnelmasta".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 31, 2019, 07:29:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 30, 2019, 10:13:18
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 30, 2019, 09:51:05
Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä isommat vehkeet, sen parempi.

Hain eilen kaupasta isoimman kaasugrillin mitä sieltä löytyi ja olen koonnut sitä koko aamun. Jo nyt tiedän näyttäväni typerältä grillatessani valtavalla grillillä yhtä Atrillin pätkää. Tuli muutenkin isoteltua turhaan sillä grillin sijainti on sellainen, ettei se näy naapureille eikä ohikulkijoille.

No, kyllähän kätevä mies rakentaa näyttävän korokkeen grillille tai sitten kurkistusaukkoja aitoihin ja siten varmistaa, että ohikulkijat sen näkevät. :P

Oikeastaan parempi ettei näe. Nyt voin grillailla sitä makkaranpätkää sonnustautuneena pelkkään grillausesiliinaan ja kokinhattuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 31, 2019, 10:13:00
Maksamme verot ja vakuutukset kahdesta autosta, mutta toinen on epäkunnossa, enkä jaksa enää uskoa, että se tulisi kuntoon. Se on masentavaa, koska kesän suunnitelmat oli rakennettu kahden auton varaan. Ainoastaan epäkuntoisessa autossa on hinauskoukku. Peräkärry ja tavaroiden kuljettaminen sillä olivat oleellinen osa kesän suunnitelmaa. Ei ole rahaa lähteä taas ostamaan "uutta" käytettyä autoa. Ai niin. Olen luvannut autoa tyttärelleni erääseen taideprojektiin. Tämäkin lupaus mitätöityy.

On minulla vielä kolmaskin liikkuva auto, mutta se ei ole maantieliikenteessä. Ajoin sillä eilen suljetulla alueella. Kiskoin sen peräkoukun avulla erään vanhan kattopellin pusikosta. Tämä auto on joutunut viime aikoina ilkivallan kohteeksi. Siitä on revitty peilit rikki. Ensin toinen, ja myöhemmin toinen. Ne roikkuivat vaijerin ja sähköjohtojen varassa. Sidoin ne rautalangalla ja teipillä takaisin paikalleen, mutta ne eivät ole enää sisältä säädettävät eivätkä juuri muutenkaan säädettävät. Autonn päällä oli myös kiipeilty. Nokkapellissä on naarmuja ja lommoja. Omaisuuteeni kohdistuva Ilkivalta-aalto on muutenkin ollut voimissaan tänä keväänä, ja pelkään, että tuhoajat iskevät täydellä voimallaan lähiaikoina. Tuleva viikonloppu on perinteisesti vuoden vaarallisin, kun koulut loppuvat, ja nuoret etsivät ryyppypaikkoja. Siinä sivussa tuhotaan omaisuutta.

Aina, kun menen paikakkunnalle B, mielessäni on ahdistus ja jännitys siitä, mihin nyt on murtauduttu, ja mitä nyt on tuhottu. Kun lähestyn paikkakuntaa, stressitaso nousee.

Tämä kaikki on masentavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 31, 2019, 16:13:18
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 31, 2019, 07:29:32
Oikeastaan parempi ettei näe. Nyt voin grillailla sitä makkaranpätkää sonnustautuneena pelkkään grillausesiliinaan ja kokinhattuun.

Olen muutaman kerran muistaakseni maininnut, että usein näen lukemani kuvina.  :o :o :o :o :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 31, 2019, 23:59:11
Tänää oli töissä määrämittainen päivä. Kolme pientä tehtävää + neljännestä lyhyt esittely projektivastaavalle. Sopivasti sai 8,5 tuntia kulumaan. Taas flow-tilassa koko päivän. Maanantaina sitten pitäisi keksiä taas tekemistä kun työlista tyhjeni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 02, 2019, 01:14:33
Masennus on hiipinyt päälle. Syitä on lukuisia. Yksi syy on se, että auto oli viisi viikkoa ja neljä päivää pois käytöstä vian takia, jonka "korjaamiseen"  käytettiin noin 200 euroa. Todellisuudessa vika oli irti lipsahtanut kumiletju, ja sen uudelleen kiinnittäminen olisi vienyt 30 sekuntia, eikä olisi maksanut mitään. Nyt autoon vaihdettiin korjaamolla 65 euroa maksanut osa + työkustannukset päälle. Eihän autoja sillä tavalla pidä korjata, että summassa aletaan vaihdella osia yksi kerrallaan ja katsotaan, alkaako auto toimia. Jos alkaa osa oli viallinen. Jos ei ala, niin vaihdetaan jotain muuta.

Brutto vian aivan oikein, kun kerroin oireet. Ongelma oli vain siinä, että en löytänyt autosta anturia, johon löytämäni irrallisen letkun kuuluisi olla kiinnitetty, eikä mistään löytynyt ohjettakaan. Ajattelin, että mikähän letku tuokin on, kun se ei näytä vievän mihinkään, eikä missään paikassa, mihin letku ulottuu, ole kohtaa, johon sen voisi kiinnittää. Unohdin lopulta koko jutun. Anturi on todella kummallisessa paikassa.

Tämä kuuluisi ehkä muuten otsikon "auto" alle, mutta kun kerron fiiliksistäni, niin olkoon tässä.

No, positiivista on se, että auto nyt vihdoin ja viimein toimii. Olisin kuitenkin käyttänyt 200 euroa mieluummin renkaisiin tai johonkin muuhun kuin huuhaa-korjaukseen. Auto ei edes tullut korjaamolla kuntoon. Minä lopulta keksin tuon letkujutun toista autoa tutkimalla, ja kiinnitettyäni letkun auto alkoi toimia eli korjaantui.

Jos kiinnostaa, niin se on seuraavassa kuvassa keltaisesta öljytikun kahvasta noin klo. 17:30 suunnassa olevan levyn alla, paksusta ilmaletkusta vasemmalle. 

https://images.allbids.com.au/photos/act/17373/17373-1i.jpg

---

Tuo autojuttu on vain yksi pisara masennuksen meressä. Taustalla oleva perussyy on tietysti se, mikä se on, joten sitä ei tarvinne kerrata. Ylimääräisiä akuutteja syitä ovat tuhoutuvat kohteet, joiden tuhoutumista ei pysty estämään tai en jaksa estää. On kertynyt liian paljon huolehdittavaa tavaraa, eikä luonteeni kestä "hällä väliä" asennetta, eli että unohdetaan kaikki ja annetaan tuhoutua, eikä käydä edes katsomassa. Pois silmistä, pois mielestä. Veljeni ja sisareni ovat valinneet tämän vaihtoehdon.

Ei kannata ehdottaa, että myy ylimääräinen, mistä et pysty huolehtimaan, ja käytä rahat sen ylläpitämiseen, mikä on mahdollisuuksiesi rajoissa. Tuollainen olisi periksi antamista ja lisäksi käytännössä vaikeaa tai mahdotonta. Ja sitä paitsi saadut rahat kuluisivat normaaliin elämiseen. Ei niistä mitään säästyisi. Se, että rahoittaa arkielämänsä perinnöksi saamaansa omaisuutta myymällä, on mielestäni halveksittavinta luuserielämää, mitä voi kuvitella. Silloin ei paljon eroa alkoholistista, joka juo talonsa ja omaisuutensa. Eivät kai edelliset sukupolvet ole raataneet ja ahkeroineet sen takia, että joskus tulevaisuudessa perintöketjussa on kyvytön mitättömyys, joka hassaa kaiken menemään. Hyi.

On kunniallista edes yrittää, vaikka lopulta kaatuukin saappaat jalassa mahdottoman tehtävän edessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aasilaulu - kesäkuu 02, 2019, 09:43:10
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 02, 2019, 01:14:33
Ei kannata ehdottaa, että myy ylimääräinen, mistä et pysty huolehtimaan, ja käytä rahat sen ylläpitämiseen, mikä on mahdollisuuksiesi rajoissa. Tuollainen olisi periksi antamista ja lisäksi käytännössä vaikeaa tai mahdotonta. Ja sitä paitsi saadut rahat kuluisivat normaaliin elämiseen. Ei niistä mitään säästyisi. Se, että rahoittaa arkielämänsä perinnöksi saamaansa omaisuutta myymällä, on mielestäni halveksittavinta luuserielämää, mitä voi kuvitella. Silloin ei paljon eroa alkoholistista, joka juo talonsa ja omaisuutensa. Eivät kai edelliset sukupolvet ole raataneet ja ahkeroineet sen takia, että joskus tulevaisuudessa perintöketjussa on kyvytön mitättömyys, joka hassaa kaiken menemään. Hyi.

On kunniallista edes yrittää, vaikka lopulta kaatuukin saappaat jalassa mahdottoman tehtävän edessä.

Onhan se ihan hyvä ja arvostettava pyrkimys, että yrität huolehtia peritystä omaisuudesta, mitä se nyt sitten onkin. Tulee mieleen, että aika helposti sitä kehittää itselleen kaikenlaisia periaatteita ja ehdottomia sääntöjä, ja sellaista olin tässäkin aavistelevani. Jos en tee sitä tai tätä, olen onneton luuseri, tai jos teen tämän tai tuon, sitten olen onneton luuseri. No, joku voisi sanoa, että omaisuus pitäisi kerryttää itse eikä saada perintönä, ja tätähän voi jatkaa loputtomiin. Asettaa itselleen periaatteita ja niin pois päin. En nyt ota tähän kantaa sanomalla, että pitäisi sitä tai tätä, huomautan vain, että itseäsi vartenhan sinä näitä periaatteita ja tavoitteita asetat, ja sitä helposti sokeutuu itse sille, mikä nyt oikeastaan on mitäkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 10:17:01
Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 02, 2019, 10:24:49
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 10:17:01
Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Jaksamista! Näin päättyi yksi tarina, mutta sehän elää sinun mielessäsi uudelleen. Olemme olemassa niin kauan, kun joku muistaa meidät, vai miten se meni.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2019, 10:58:13
Kuten olen jo aiemminkin sanonut, minun on vaikea ymmärtää "velvollisuutta" huolehtia jostain peritystä omaisuudesta, joka on vain kuluerä ja taakka perijälle.

Eräällä tuttavallani on perittymä rakkaan isoäitinsä kotitalo, jota ei voi myydä juuri siksi, että se ihminen, joka siinä asui ja eli, oli niin rakas. Omakotitalo sijaitsee maaseututaajamassa, mutta hiukan syrjässä isommalta tieiltä, satojen kilometrien päässä henkilön omalta kotiseudulta. Olin kuullut paljon juttua talosta ja kerran sitten reissasimme sillä suunnalla maata, niin ajoimme talon luo. Järkytyin näkemästäni. Talonmörskä oli aivan rämettyneen pusikon ja puuston ympäröimä hökkeli, kun ei sitä ole ollut varaa pitää kunnossa. Näkemäni ei mitenkään vastannut niitä puheita, joita olin kuullut talosta. Rakennus oli täysin menettänyt arvonsa, tontilla ehkä joku arvo on, joskin sekin on muuttotappioalueella, joten kukapa senkään ostaisi. Kiinteistöveroa siitä kaiken aikaa menee. Jos sen olisi aikanaan myynnyt, niin olisi ehkä vielä jotain saanut. Mutta eihän nyt mummon taloa vaan voinut myydä! Oliko tuon omaisuuden kohtalo nyt yhtään parempi?

En oivalla tuota perinnön ideaa muutenkaan, että se pitäisi katkeamattomana ketjuna välittää aina seuraavalla sukupolvelle ja mieluiten vielä kartuttaa viestikapulaa. Näin siitäkin huolimatta, että viestin saajalla olisi todellista tarvetta käyttää elantoonsa perinnöstä saatu raha.

Täytyypä laittaa "Kun minä kuolen" -kirjaan merkintä, että jälkeen jäävään roinaan ei pidä tunteella suhtautua ja muun voi pistää rahoiksi ja käyttää oman elämän mukavuuksiin. Tuskin ehdin kaikkea kuluttaa elinaikanani, ellei nyt maailman talous täysin mullistu ja yksityisaómaisuus napata pois kaikilta, jotka sitä on ehtinyt itselleen haalia. Mistäs noista koskaan tietää, milloin mikäkin kriisi yllättää ja muuttaa suunnitelmat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - kesäkuu 02, 2019, 11:45:24
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 02, 2019, 10:24:49
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 10:17:01
Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Jaksamista! Näin päättyi yksi tarina, mutta sehän elää sinun mielessäsi uudelleen. Olemme olemassa niin kauan, kun joku muistaa meidät, vai miten se meni.

T: Xante

Osanottoni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 02, 2019, 12:22:01
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 10:17:01
Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Voimia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 12:24:47
Kiitos Xante, Laika ja Tuottavuusloikka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 12:29:57
Sopivan mieltä piristävää katsomista:
Theroux ja oikeus kuolla (https://areena.yle.fi/1-4532713)
ja hilpeää lukemista: Suicide methods#Dehydration (https://en.wikipedia.org/wiki/Suicide_methods#Dehydration) (Omaisellani lopetettiin nesteytys lopussa. En tiedä onko tavallista, enkä tiedä varsinaista kuolinsyytä.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - kesäkuu 02, 2019, 14:27:48
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 02, 2019, 10:58:13
Kuten olen jo aiemminkin sanonut, minun on vaikea ymmärtää "velvollisuutta" huolehtia jostain peritystä omaisuudesta, joka on vain kuluerä ja taakka perijälle.

Asioilla voi olla puolensa.
Tuttavani oli suuren yhtiön paikallinen pomo, jolla oli iso kerrostaloasunto. Mies kuoli ja vaimo jäi yksin asumaan asuntoa. Vaimokin kuoli ja asunto tuli perinnöksi pojalle.
Asunto rempattiin ja yritettiin myydä. Usean vuoden yritettiin, välillä asunto oli joitakin aikoja vuokralla mutta enimmäkseen tyhjänä.
Yhtiövastike ja pääomakulut juoksi. Perintö oli pelkkää kulua. Perijä lopettaisi perinnöstä huolehtimisen jos se vain onnistuisi.

Nyt se on taas vuokralla.

Vastaavia tapauksia on nykyaikana useita. Milloin kerrostaloasuntoja, milloin mökkejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2019, 15:25:45
Joo, asuntokaan ei ole hyvä perintö, jos se ei ole oikealla alueella. Voi olla, että pahimmassa tapauksessa sitä ei kukaan huoli, vaikka ilmaiseksi sasi. PK-seudulla ollaan kyllä siinä mielessä onnellisessa asemassa, että asunnosta yleensä pääsee eroon, jos ei tavoittele sillä suurta rahapottia, vaan tyytyy kohtuulliseen hintaan.

Minulla oli ns. kylmä rinki tietyn paikan ympärillä, kun taannoin viimeinen isän veljistä täytti 100 vuotta. Kuolo korjaisi väistämättä ja tiesin, että olen hänen ainoa "läheinen sukulainen". Hipsukoissa siksi, että kirkkoon kuulumaton veljentytär ei todellakaan tälle mitenkään läheinen ollut. Mutta käsittääkseni kuitenkin sen verran läheistä sukua, että ilman testamenttia nakki olisi voinut minulle napsahtaa. Huokaisin helpotuksesta, kun lopulta tuli jostain asianajotoimistosta kirje, jossa kutsutaan perukirjoitukseen ja olisiko ollut tuossa samassa kirjeessä se testamentti, jossa kerrottiin, mihin se kertynyt melko huomattava omaisuus menisi. Lähetin vastauksen kevein mielin, jotta en moiti testamenttia.

Tosin, jos tuo perintö olisi tullut, niin varmaan jokin yliopisto tai muu laitos olisi kirjakokoelman ilomielin ottanut. Todella vanhaa uskonnollista kirjallisuutta isohko kokoelma. Mökki jossain Länsi-Suomessa olisi ollut ongelma, ehkä. Senkin olisi ehkä saanut myytyä tarjouskaupalla ilman alarajaa. Sen sijaan yksiö Kalliossa olisi ollut kyllä vaivan arvoinen, jos sen olisi kunnostanut myyntiin, niin olisi netonnut hyvin. Olisiko ollut jotain muutakin, en muista enää. Mutta säästyin nyt tuolta vaivalta.

Mutta nyt on kaikki sukulaiset autuaammilla mailla, omia lapsiani lukuunottamatta, joten enää ei ole tarve väistellä perintöjä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 02, 2019, 18:38:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 10:17:01
Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Osanottoni.

(https://img.pixers.pics/pho_wat(s3:700/FO/33/93/90/00/700_FO33939000_441e6249cf8309af56c904262d9f4229.jpg,672,700,cms:2018/10/5bd1b6b8d04b8_220x50-watermark.png,over,452,650,jpg)/wall-murals-white-lilies-on-a-black-background.jpg.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 19:05:22
Kiitos, Norma.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - kesäkuu 02, 2019, 19:14:21
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - kesäkuu 02, 2019, 12:22:01
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 10:17:01
Haikeat ovat tunnelmat ja synkät ovat päivän mietteet. Vaikka toisaalta olen kiitollinen, ettei omaiseni enää tarvitse kärsiä ja kitua. Nyt olen vain minä jäljellä lapsuudenperheestäni.

Voimia.

-----------

----------

------------Osan otto!---------------------------
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 19:49:40
Kiitoksia, Vatupassi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 02, 2019, 20:30:19
Voimia "kertsille". Omaisten hautaaminen vaan on sitä elämää.
Itselläni tilanne on myös lähitulevaisuutta, kun 80:nen isäni alkaa olla siinä tilanteessa, ettei pääse enää pyörätuoliin.
Säälittävää katsoa tuota hiipumista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 20:34:00
Kiitoksia, Toope. Ja niinpä, on surkeaa katsoa toisen hiipumista. Ja varsinkin, jos toisella on kipuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 02, 2019, 20:49:45
Samoin, voimia ja lohtua kärsimyksen poistumisesta.

Piristykseksi suosittelen elokuvaa jonka Toopekin voi pelotta ja siveellisellä nautinnolla katsoa totisena dokumenttina persutulevaisuudesta ja moni muu humoristisena nostalgiapuustina lättähattujen ja neekerihavaintojen kyläteiltä jossa suurinta viihdettä olivat töyssyt:
Elokuva: Paras kesä (7) (https://areena.yle.fi/1-4512748)

K-18 (http://kuvanjako.fi/ss36j.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2019, 22:04:36
Kiitos aanelkku. Katsoin äsken piristykseksi viimeisimmän (5.) osan Handmaidista. Siinä oli niin paljon persutulevaisuutta, että ihan hirvitti. En taida enempää uskaltaa piristystä tälle illalle, sen ja Therouxin jälkeen. Mutta huomenna on uusi ihana päivä. Sitä odotellessa. Näihin tunnelmiin. Ja silleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 03, 2019, 00:55:24
Osanottoni ja voimia kerstille täältäkin!

Kun aihe on esillä... Isällä ja minulle taitaa olla pieni sukuvika, tavallaan käänteinen Cotardin oireyhtymä. Isä saattoi sanoa tutulleen jota ei ole vähään nähnyt että "Sinäkö oottii hengissä! Minä luulin että..". Itselle käy usein niin julkkisten kohdalla kuten äsken Itse asiassa kuultuna: Jacob Söderman -ohjelman aikana. Koska kuvittelin hänen kuolleen vuosia sitten aloin aprikoida millloinkahan se on nauhoitettu. Hämmästyin kun tuli "2019" lopussa. Wikipedian mukaan elossa on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 03, 2019, 08:41:53
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - kesäkuu 03, 2019, 00:55:24
Kun aihe on esillä... Isällä ja minulle taitaa olla pieni sukuvika, tavallaan käänteinen Cotardin oireyhtymä. Isä saattoi sanoa tutulleen jota ei ole vähään nähnyt että "Sinäkö oottii hengissä! Minä luulin että..". Itselle käy usein niin julkkisten kohdalla kuten äsken Itse asiassa kuultuna: Jacob Söderman -ohjelman aikana. Koska kuvittelin hänen kuolleen vuosia sitten aloin aprikoida millloinkahan se on nauhoitettu. Hämmästyin kun tuli "2019" lopussa. Wikipedian mukaan elossa on.

No itse asiassa Södermanin kohdalla minullekin kävi juuri noin, tai pikemminkin vain "ai jaa, tuokin elää vielä". En oikeastaan kuolleeksi ajatellut, mutta hän on pysynyt pitkään poissa julkisuudesta jäätyään eläkkeelle suurin piirten kai normaaliin aikaan. Monellehan julkisuudesta poistuminen tuntuu olevan niin kovin vaikeaa. Vanha ihminen kun poistuu julkisuudesta, niin aika oletettavaa on, että kunto on heikentynyt ja kuolo on lopulta kaikessa hiljaisuudessa korjannut. Vaikka nykyään kyllä lööppilehdet yleensä kertovat kuolemasta, vaikka ei kovin tunnettu olisikaan ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 03, 2019, 09:12:37
Liityn tähän Jacobin elossaolohämmästelijöihin. Tarkistin, ukko on vasta 81-vuotias, eli todennäköisesti vaikuttaa vielä yli kymmenen vuotta.

Päättelisin tuon luulon johtuvan siitä, että aktiiviaikoinaan oli usein julkisuudessa ja mielipiteensä olivat melko kärkeviä, ei mitään pyöristeltyjä, ja kun on taas tottunut tämänkaltaisten, kuten Donnerin, Tuomiojan tai Väyrysen, jakavan säännöllisesti mileipiteitään, niin "piilossaolo" tietysti automaattisesti tuo mieleen vaikean sairauden tai jopa menehtymisen.

Arvostan Södermania erityisesti siitä kun hän Kekkosen valtakaudella ehdotti koko presidentinviran lakkauttamista. Varmasti tiesi, että seurauksena on jonkinlainen disponibiliteetti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 03, 2019, 11:48:51
Kiitos, MrKAT.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 05, 2019, 02:13:12
Kirjoittelen tätä Mariella -laivan käytävässä pöydän ääressä istuen 15 euron risteilyllä Tukholmaan. Nettiyhteys on huono ja katkeilee välillä. Hytissä se ei tunnu toimivan juuri lainkaan, joten tulin tänne ylemmäksi kirjoittamaan. Luin edellisiä viestejä ja liityn myötätuntoa osoittaneisiin esille tuodun tapauksen johdosta. Tämän tarkemmin en osaa viestiäni muotoilla, mutta kyllä minä aivan tosissani olen, eikä se, mitä seuraavaksi aion kirjoittaa, liity enää tähän asiaan paitsi siten, että ajatuksia heräsi.

Sitä, miten itse kukin erilaiset asiat kokee, eivät ulkopuoliset pysty tietämään. Jollekin jokin tapahtuma on musertava, ja jollekin toiselle se on "tällaista sattuu" -tyyppinen juttu, joka ei suuremmin hetkauta. Kuitenkin voi olla kyse muodollisesti katsoen samasta asiasta kuten esimerkisi oman vanhemman kuolemasta. Paljon taitaa riippua siitä, millaiset välit näihin ihmisiin on ollut.

Mikäli oikein muistan, Norma Bates on kuvaillut isäänsä tavalla, joka herättää kysymyksiä, mahtoiko hän surra paljonkin - tai ollenkaan -  kun hänen isänsä kuoli. Tämä on henkilökohtainen asia, joten en kysele tällaista. Tuleepahan vain tällaista mieleen, kun lukee juttuja ja muistelee samaa omalla kohdalla.

Omasta puolestani voin kertoa, että en tuntenut surua, kun vanhempani kuolivat. Äitini oli minulle läheisempi, joten häntä olisin voinut surrakin, mutta siinä vaiheessa, kun hän kuoli, minulla ei ollut jäljellä surua, mistä olisi ottanut. Olin joutunut tappamaan surun, ettei se olisi tappanut minua. Tätä on ehkä vaikea ulkopuolisen käsittää. Olin tehnyt itsestäni eräänlaisen tunne-elämältään rajoittuneen zombien.  Ainoastaan osa tunnerekisteristä oli enää olemassa. Säilyneisiin tunteisiin kuului sääli ja viha.

Liika sureminen oli alkanut aiheuttaa rytmihäiriöitä ja heikotustiloja eli aivan todellisia fyysisiä oireita. Niihin ei ollut muuta ratkaisua kuin tunteettomaksi itsensä pakottaminen. Äidiltäni tämä ei onnistunut, ja hän kuoli rytmihäiriöihin vain muutama vuosi vanhempana kuin minä olen nyt.

Vanhempieni ikäpolvi oli kasvatettu niin, että henkisiä heikkouksia ei voinut eikä saanut myöntää. Ei voinut valittaa, että stressi vaivaa, eikä voinut kertoa, että on masentunut. Isäni halveksi tämän tyyppisiä asenteita ja puhui masentuneeksi heittäytymisestä, mikä tarkoitti sitä, että masennusta ei ole olemassa, on vain laiskuutta ja heikkoutta, jota selitetään masennukseksi eli heittäydytään masentuneeksi.

Kun stressiä ja masennusta ja burn-outia ja mitä kaikkia niitä on, ei myönnä edes itselleen, eikä missään tapauksessa muille, eikä kirjoita edes päiväkirjaa, missä purkaisi asioita (minulle päiväkirja oli vaikeina vuosina tärkeä "psykoterapeutti"), kaikki kerääntyy ihmisen sisälle ja alkaa aiheuttaa fyysisiä oireita. Kun niidenkään todellisia syitä ei suostu myöntämään, eikä sopeuta elämäänsä vähemmän stressaavaksi, niin kuolemahan siitä tulee. Elimistö ei kestä loputonta stressiä.

Minulla tuo sopeuttaminen tarkoitti sitä, että pakotin itseni olemaan ajattelematta tiettyjä asioita ja aihepiiriä. Muutaman kuukauden kuluessa oireet helpottivat.

Kun oireet olivat pahimmillaan touko- kesäkuun vaihteessa, en pystynyt uimaan enkä edes kastelemaan naamaani veteen, koska kylmä vesi ja kasvojen upottaminen vaikuttaa sydämen lyöntitiheyteen ja käynnistää rytmihäiriöt, jos niihin on taipumusta. Loppukesällä pystyi jo varovasti uimaan, eli oireet olivat jo helpottaneet. Syksyllä aloin olla jo fyysisesti OK.

Jos vielä lopuksi palaan tähän hetkeen ja laivamatkaani, niin olen huonoin mahdollinen asiakas. En nimittäin käytä juurikaan rahaa laivalla (vaikka se nimenomaan on edullisten risteilyjen idea, eli saada ihmiset laivalle tuhlaamaan). Kuljetan mukana omia eväitä. Niitäkään ei taitaisi saada olla.

Vaikka minulla oli oma 1,5 litran vesipullo kassissa, jouduin silti varmuuden vuoksi ostamaan vettä. Ja vesi vasta kallista onkin. Se maksaa enemmän kuin "Mountain Dew" energiajuoma.

Puolen litran pullo vettä maksaa laivalla 1,90 euroa, jolloin puolentoista litran hinnaksi tulee 5,70 euroa. Kaupassa puolitoista litraa vettä maksaa alle euron, ja pullosta saa 40 euron pantin, jos palauttaa. Laivalla veden hinta on siis noin kymmenkertainen kaupan hintaan verrattuna.

Kuuden tölkin paketti energiajuomaa (0,44 litraa tölkki) maksaa laivalla 9,90 euroa, jolloin puolen litran hinnaksi tulee 1,875 euroa. Vesi on siis sitäkin kalliimpaa.

Onko korkea veden hinta piiloviesti siihen suuntaan, että ostakaa mieluummin alkoholia, eihän se ole kuin vähän kalliimpaa.

Mielessäni on ollut monenlaisia ajatuksia, joista olen ajatellut kirjoittaa, kunhan pääsen netin ääreen. Esimerkiksi erään asunnon avaimen hukkaaminen, mistä syystä yön viettäminen poikkeuksellisesti nuoremman tyttären luona Espoossa. Ja avaimen löytyminen kassin pohjalta seuraavana aamuna. Eli tällaista tavanomaista sekoilua.

Lippujen hintauudistusta tervehdin tyytyväisyydellä. On kummallista, että edes jokin asia on muuttunut parempaan suuntaan. 2,80 euroa Olarista Katajanokalle alkaa olla jo inhimillinen summa. Auton bensaankin jo menisi helposti saman verran. Ja pysäköinnin hinnoista ei kannata edes puhua. En juurikaan maksa pysäköimisestä, mutta kuluja tulee muuten.

Taidanpa lähteä nukkumaan. Onpas aikaa vierähtänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - kesäkuu 05, 2019, 12:31:53

Myöhänen rytmi taitaa olla päällä.

Itse miettinyt isänmaaillisuutta. Kun maataan puolustaa, ja on isänmaallinen, miten se näkyy?

Tuleeko käydä sotaa, tai valmistautua puolustamaan sotilaallisesti, kaupallisesti, ...? Kaupallisuudesta jos puhutaan, niin isänmaatai, tai isänmaan kansalaisia ei suojele kukaan, päinvastoin. Onko ajatus isänmaallisuudesta oikeastaan kommunistisen kalitainen mahdottomuus? Entä isänmaan luonto, ja elinolot? Rakentaminen?

Tässä ei tunnu täsmäävän oikein mikään, käytännössä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 05, 2019, 20:28:08
Ei käsitteet isänmaallisuus tai puolustaminen rajoitu pelkkään sotimiseen.
Noin kapeat määritelmät ajaisivat ihmiset jatkuvasti sotimaan keskenään.
Määrittele aluksi itsellesi mahdollisimman eheä käsitys isänmaallisuudesta ja puolustamisesta.
Niiden pohjalta on helpompi miettiä johdonmukaisempia jatkoajatuksia ja tarkempia määritelmiä.
Sama pätee muihinkin käsitteisiin ja niillä johdettuihin ajatuksiin joita käytät.
Asiaa helpotta jos pysyttäydyt sellaisissa yleiskielisissä käsitteissä ja lauseissa joita muutkin ymmärtävät ja käyttävät.
Voit silloin hyödyntää keskustelua ja lukemista eli toisten ihmisten ajattelua jopa tuhansien vuosien ajalta ja miljardien ihmisten tuottamana.

Jos jaksat paneutua asiaan, siitä tulee kuin pyörällä ajamisen taito ja pääset uusiin paikkoihin ja yhä kivuttomammin.
Toisten ajatusten seuraaminen on taksimatka ja niiden hyödyntäminen omassa ajattelussa ajokortti.
Voit huomata että meppi yrittää rakentaa rauhaa ja Suomea Brysselissä, kuluttaja-asiamies tai kaupan kassa rakentaa rauhaisaa Suomea omilla alueillaan..luonto, elinolot ja rakentaminen myös kytkeytyvät toisiinsa monilla tavoilla ja kaikkien ihmisten elämään jotain kautta.
Näitä monimutkaisia yhteyksiä voi tarkastella monesta näkökulmasta johdonmukaisten yleistysten avulla, hahmottamalla kokonaisuutta ja sen monia liikkuvia osia ja tasoja.

Voit myös läiskiä sanoja sinne tänne ja arpoa uusia.

(https://images.theconversation.com/files/224634/original/file-20180625-114747-1slki4b.jpg?ixlib=rb-1.1.0&q=45&auto=format&w=1000&fit=clip)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 05, 2019, 20:50:59
Kopekin edellä olevaan viestiin liittyen, itse olen ihmetellyt aina ihmisiä, jotka  suurin piirtein menettävät toimintakykynsä vanhempiensa kuoltua, monet joka viikkokausiksi.

Isäni kuoli pari päivää sen jälkeen, kun olin täyttänyt 17. Tulihan siinä itku, mutta sen jälkeen asia oli osaltani käsitelty. Muutaman viikon päästä alkoi koulussa uusi lukuvuosi ja kun eräät luokkakaverit kuulivat isäni kuolemasta, niin melkein tulivat silmille, että miten voin naureskella muiden kanssa ja pitää hauskaa. Olin ymmälläni. Mitä olisi pitänyt sitten tehdä?

Viisi vuotta myöhemmin kuoli äitini. Se oli minulle pikemminkin helpotus ja vapauttava kokemus. Pääsin vihdoin rakentamaan omaa elämääni pienen tyttäreni kanssa ilman, että kukaan sanoo, miten se on tehtävä. Siinä mielessä tuolla kuolemalla oli suuri merkitys minulle, mutta en tuntenut surua edes sen vertaa kuin isäni jälkeen.

Nuorempien tyttöjeni isän (ex-mieheni)  ennenaikainen, joskaan ei täysin odottamaton, kuolema kosketti melkoisesti, mutta enimmäkseen sydäntäni tässä raastoi nähdä, miten tytöt surivat. Surin siis toisten surua.

Varmaan kuulostaa kornilta, että olen surrut kissojeni jälkeen paljon enemmän kuin yhdenkään ihmisen jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 05, 2019, 21:02:29
Hipin mainio kirjoitus ja tarkemmin ajateltuna, kaikki palstan viestit, kertovat kuinka yksilöllisesti asioita koetaan.
Vaikka samaan hengenvetoon pitää toki todeta myös ihmisten käyttäytyvän sosiaalisina eläiminä melko rajallisesti ajattelevana ja toimivana massana, anteeksi yhteisönä, aika pitkälle samanhenkisesti ja kaavamaisesti.

Tai kuten populisti tiivistäisi: "Näin nämä asiat koetaan"
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 05, 2019, 23:33:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 05, 2019, 20:50:59
Isäni kuoli pari päivää sen jälkeen, kun olin täyttänyt 17. Tulihan siinä itku, mutta sen jälkeen asia oli osaltani käsitelty. Muutaman viikon päästä alkoi koulussa uusi lukuvuosi ja kun eräät luokkakaverit kuulivat isäni kuolemasta, niin melkein tulivat silmille, että miten voin naureskella muiden kanssa ja pitää hauskaa. Olin ymmälläni. Mitä olisi pitänyt sitten tehdä?

Minulle taas eräs vanha koulukaveri, kun sattumalta tapasimme, sanoi iänikuisen "otan osaa" löpinän niin kuin asiassa olisi ollut jotain osan ottamista. Ärsytti, mutta en voinut näyttää sitä.

Kun eräiden kavereitteni (jotka ovat myös pikkuserkkujani) äiti kuoli jonkin aikaa ennen isääni (he olivat serkukset), asiasta ei puhuttu sanaakaan puolin eikä toisin. Eikä ole puhuttu tähän päivään mennessäkään. Tavallaan en edes "tiedä", että tuo henkilö on kuollut. Häntä ei vain enää ole kuviossa. Hän asui yhdessä aikuisten poikiensa kanssa. Perheen isä oli kuollut jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. Tämä on yksi tapa hoitaa asiat. Täydellinen vaikeneminen. En edes tiedä, keitä tuon ihmisen hautajaisissa on ollut.

Niin karmeaa ja masentavaa kuin tällaisten asioiden ajatteleminen onkin, sitäkin on tullut mietittyä, millaisen sotkun minä jätän jälkeläisilleni täältä poistuessani. En pysty määräilemään haudan takaa, mitä asioille pitää tehdä, mutta nyt vielä eläessäni olen sanonut, että myykää kylmästi kaikki. Valokuvia voitte ottaa muistoksi, että tällaistakin tuo tyyppi puuhaili. Ainoastaan sitä toivoisin, että ns. henkinen perintöni eli kirjoitukseni ja piirrokseni ja suunnitelmani ja valokuvani säilyisivät, koska nehän eivät periaatteessa vie kohtuuttomasti tilaa. Mutta jos nekin tuhoutuvat, niin ne tuhoutuvat. Näin uskon tapahtuvan. Ei minusta jää mitään. En ole suurmies tai nero, jonka perintöä vaalittaisiin museoissa ja kokoelmissa.

Tietokoneiden levyillä on kaiken lisäksi kyseenalaista materiaalia, joka väkisin tulee tiedostoja selaavien nähtäviin. Se on vähän kiusallista. Pitäisikö se kaikki hävittää.

Ehkä nuorempi tyttäreni ymmärtäisi parhaiten asioiden päälle, koska hänelläkin on ollut ainakin jonkin verran vastaavaa. Ja Mensan jäsenenä eli aika nokkelana tyttönä hän on todennäköisesti nähnyt vilauksia myös minun materiaalistani käyttäessäni tietokonettani.

Kerran melko kauan sitten oli tapaus, jossa tyttäreni esitti valokuvia minulle ja äidilleen ja oliko paikalla vielä joku muu. Kuvat olivat pieninä tiedostokuvina ja suurenivat kuva kerrallaan katsellessa. Yhtäkkiä tyttäreni meni aivan paniikkiin ja alkoi sammuttaa tietokonetta. Hänen äitinsä ei tajunnut, mistä on kyse ja olisi halunnut jatkaa kuvien katsomista. Minä ymmärsin heti pikkukuvat nähdessäni, että nyt lopetetaan ja autoin tietokoneen sammuttamisessa ja huomion kiinnittämisessä muuhun. Tyttäreni selvästi tajusi, että minä olin tajunnut. Asiasta ei kuitenkaan koskaan puhuttu. Joka tapauksessa hän todennäköisesti tietää minun salaisuuksistani ja minä hänen. Ja asiassa on molemminpuolisen vaitiolon muuri. Ehkä hän siis olisi paras henkilö tutkimaan jälkeen jääneet tiedostoni. Voisinhan kirjoittaa testamentin, että tuhotkaa nuo, mutta voisitteko säästää edes tämän.

Jos palataan fiiliksiin ja päivän mietteisiin, niin kirjoittelen tätä paluumatkalla Tukholmasta. Kuljeskeluni kaupungissa oli kuin sokea hiiri olisi poukkoillut labyrintissä. Tätä on ehkä normaalilla suunnistustaidolla ja hahmotuskyvyllä ja havaintokyvyllä ja muistilla varustetun ihmisen vaikea kuvitella ja ymmärtää. Sekoiluani voisi verrata siihen, kun joku huumattu kiinalainen turisti pyörisi pari kolme tuntia Helsingissä Sokoksen ja Stockmannin ja Lasipalatsin ja Forumin kulmilla tajuamatta yhtään, missä mikäkin niistä on, ja missä hän itse on. Vuoron perään ikään kuin sumusta ilmestyisi Stockmann tai Sokos tai Forum tai Kampin keskus tai mikä milloinkin, jotka hän vahingossa "löytäisi" jo toisen tai kolmannen tai neljännen kerran. Hän kävisi samoissa paikoissa yhä uudestaan. Hänelle ei koko aikana muodostuisi alueesta mieleen minkäänlaista karttaa tai ajatusta siitä, miten rakennukset sijoittuvat toisiinsa nähden. Niitä vain tulisi jostakin vastaan, kun hän harhailisi. Tuollaista on minun harhailuni Tukholmassa. Rakennusten nimet vain eivät ole samat.

Kännykän navigaattorista on hyötyä, mutta se ei näytä kaikkien liikkeiden nimiä. Ja sitä paitsi unohdin laturin matkalta, joten kännykän akkua piti säästellä. Ostin Media Marktista latausjohdon, jolla voi ladata kännykkää tietokoneesta. Se oli siellä halvempi kuin esimerkiksi Clas Ohlssonilla. Asioin Media Marktissa yleensä Saksassa, harvemmin Ruotsissa. Olen käynyt Hanoissa sijaitsevassa Media Marktissakin. Siellä se oli luksuskauppa. Ostimme muistikortteja kännyköihin.

Yhdessä töppäilyn lajissa olen myös aika lahjakas. Nimittäin väärän vaatetuksen valitsemisessa erilaisiin tilanteisiin. Tällä kerralla lähdin helteeseen kävelemään pitkähihainen takki päällä. Olin onneksi sentään aavistanut, että voi tulla kuuma, joten takin alla oli lyhythihainen pusero. Mukanani oli Kampin K-Marketin pussi, johon panin takin jo 200 metriä käveltyäni. Ja niin jouduin raahaamaan tuota muovipussia koko päivän. Etsin kangaskasseja, jollaisen voisin vaihtaa tilalle, mutta en löytänyt. Tai löysin, mutta en uskaltanut ostaa, koska kassi olisi pitänyt pyytää myyjältä.

Yhtenä kaupungissa oleskelemista vaikeuttavana asiana mainitsen vielä älyttömän pelkuruuteni ja arkuuteni mahdollisen itsensä nolaamisen tai virheen tekemisen suhteen. Ah, miten kömpelösti ilmaisen asian.

En uskalla käytännössä mitään. Ei puhettakaan, että kävisin missään syömässä. Pelkkä Mäkkäristä tilaaminen on liian pelottavaa. Siinä voi töppäillä. Ruokakaupassa uskallan juuri ja juuri käydä, mutta sielläkin otan vain selkeästi hinnoiteltuja valmispakkauksia.

Clas Ohlsonista ostin pitkän harkinnan jälkeen reijityspihdit, koska ne olivat saman hintaiset kuin pieni ruuvimeisseli, joka olisi ajanut saman asian. Minun piti tehdä vyöhöni lisäreikä, koska housut tahtoivat pudota jalasta. Olen tainnut vähän hoikistua. Pihtien ostaminen oli jännittävä tapahtuma. Ymmärsin hyvällä tuurilla juuri ja juuri, että myyjä kysyi, onko minulla jäsenkortti. Mumisin ensiksi jotain kieltävää, mutta sitten muistin, että onhan minulla ja ojensin kortin myyjälle. Sen jälkeen maksoin maksukortilla. Ei jäsenkortista tainnut olla mitään hyötyä, mutta olin tyytyväinen, että olin ymmärtänyt, mistä on kyse. Ajattelin, luulikohan myyjä minua ruotsalaiseksi. Panin kortit ja kuitit kukkarooni ja kukkaron taskuuni ja poistuin tyytyväisenä kaupasta... kunnes huomasin, että eihän minulla ole niitä pihtejä. Olin unohtanut ne kassapöydälle keskittyessäni maksamiseen. Onneksi pihtejä ei ollut vielä kukaan ottanut, joten sain ne. Tuollainen taitaa olla tyypillinen ADHD-oire. Ajatuksissa voi olla vain yksi asia kerrallaan, ja uusi ajatus syrjäyttää vanhan täydellisesti ja välittömästi. Tästä seuraa unohtamisia. On pannut jonkin esineen jonnekin viisi sekuntia aikaisemmin, eikä ole enää mitään tietoa tai muistikuvaa, missä se voisi olla.

Kun olin ostanut pihdit, en tiennyt, missä tekisin homman. Lopulta hiivin parkkihalliin, jossa irrotin vyön housuistani ja kaivoin pihdit muovikassista. Jos joku olisi katsellut valvontakameraa, hän olisi ihmetellyt, onko tuo tyyppi autovaras vai joku perverssi, joka alkaa riisua housujaan. No, en minä niitä riisunut. Riitti, että vyön irrotti. Ja pihdeillä tuli helposti uusi reikä. Eli vyö takaisin kiinni ja menoksi ennen kuin vartijoita ilmestyy paikalle.

Eiköhän tämä riitä päivän tunnelmiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 06, 2019, 00:18:38
Muutama haja-ajatus edellisestä:

Filosofisesti olisi hieno saavutus kyetä ajattelemaan tyynesti ihan mitä tahansa, jopa kaikkein kauhistuttavimpia asioita.
Näkisin tieteellisen maailmankuvan ja metodin olevan lupaavin ehdokas tämän mielentilan saavuttamiseksi.

Yksi kokemuksellinen ääripää voisi olla pienimpienkin arkisten asioiden loputon jännittävyys.
Toinen voisi olla kylmä laskelmoivuus.
Optimi voisi olla näiden tilojen tahdonalainen joustava hyödyntäminen kulloisenkin tilanteen mukaan.
Heittäytyminen ja hallinta. Taitoja kummatkin. Muistuttaa tekniikan hallitsevan taiteilijan improvisointikykyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 06, 2019, 11:08:41
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 06, 2019, 00:18:38
Muutama haja-ajatus edellisestä:

Filosofisesti olisi hieno saavutus kyetä ajattelemaan tyynesti ihan mitä tahansa, jopa kaikkein kauhistuttavimpia asioita.
Näkisin tieteellisen maailmankuvan ja metodin olevan lupaavin ehdokas tämän mielentilan saavuttamiseksi.

Radiossa oli muutama päivä sitten ohjelma, jossa haastateltiin filosofia, joka kertoi ajatussuunnasta ja filosofeista, joiden mielestä mielenrauha pystytään saavuttamaan eräänlaisen ajattelutekniikan avulla. Lopputulos on se, että mikään asia ei stressaa, vaan asiat otetaan asioina, eli tällaista sattuu. Ilmöitä ei arvoteta.

Luulisi, että tuollainen on aika vaikeata. Kun halvaantuu tai saa aivomman tai kun lapsi kuolee tai mitä kaikkea kauheata voikaan tapahtua, niin miten tuollaiseen voi suhtautua filosofisen tyynesti, että no mitäs tässä hötkyilemään, kaikenlaista sattuu, ne ovat vain tapahtumia. 

Olisikohan tuo filosofi ollut Frank Martela.

Tuolla Martelalla muuten on poikkeuksellinen tapa puhua. Hän sanoo sanan "tavan" keskellä puhettaan vähän väliä, ja puhe on muuten epäselvää ja hyvin nopeaa.

Kun ostin auton Lapista huhtikuussa 2014, kuuntelin sieltä ajellessani radiota, jossa haastateltiin jotain Yhdysvalloista Suomeen tullutta tiedemiestä. Tuolla miehellä oli samanlainen tapa puhua, ja koska en kenelläkään muulla kuullut vastaavaa, veikkaan, että haastateltu oli tuolloinkin Martela. Täysin käsittämätön puhetyyli.

Erilaisia puheessa esiintyviä häiritseviä tapoja on muitakin. Yksi yleisimmistä on niinkuttaminen, mitä on sietämätöntä kuunnella. Toinen on tekonauru, jota puhuja viljelee puheensa keskellä. Roman Shatz on yksi tällainen tekonauraja, mutta hän on vähentänyt sitä. Eräänä päivänä radiossa haastateltiin nuorta miestä, joka oli asunut neljä vuotta Los Angelesissa ja olin tullut Suomeen. Tyyppi oli aivan mahdoton tekonauraja. 

Päivän mietteistä sen verran, että merellä ollaan edelleen (klo. 11:06), vaikka laivan piti olla satamassa klo 10:10. Kun minä lähden julkisiin kulkuneuvoihin, tapahtuu usein jotain poikkeuksellista. Juna törmää hirvilaumaan ja laivaan tulee tekninen vika ja se myöhästyy. No, ei se mitään. Toivon vain, ettei lentokoneisiin tule ongelmia, kun matkustan niillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 06, 2019, 11:38:22
Minä kieltämättä hämmästelen vähän sitä, että on hämmästeltävää siinä, että joku ottaa vakavasti vanhempiensa kuoleman :D

On olemassa kuulemma perheitä, joissa lapsilla ja vanhemmilla on hyvä, syvällinen suhde ja vanhemman poistuessa lapselle iästä riippumatta tulee suuri turvattomuuden ja menetyksen tunne. Jopa niin suuri, että se lamauttaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 06, 2019, 16:31:52
Jonkin verran tunnistan itseäni tuosta, mitä Kopek kertoi edellä, vaikka en sitä mitenkään tietoisesti ole valinnut toimintatavakseni. En kyllä osaa sanoa, miten romahtaisin lapseni kuolemasta. Ei noita asioita voi oikein ennalta suunnitella.

Asioita vaan tapahtuu ja niiden kanssa on tultava toimeen, ja jos joku on huonosti, niin on tehtävä se mihin rahkeet riittää.

Tuosta vanhempien kuolemasta vielä. Xante mainitsee "iästä riippumatta" voi tulla turvattomuuden tunne. Tämä johti ajattelemaan, että juurikin nuorena vanhempansa menettäneet, joita tunnen useitakin, siitä kävelevät yli paljon helpommin kuin ne, jotka itse alkavat olla myöhemmällä keski-iällä vanhemman kuollessa. Voisiko olla, että noilla vanhemmilla on lapsi-vanhempi suhde muuttunut enemmän ystävyydeksi? Rakkaan ystävän menettäminen voi tuossa riipaista pahemmin.

Jossain määrin en pidä lapsi-vanhempi suhdetta lapsen näkökulmasta katsottuna mitenkään ainutlaatuisen läheisenä. Saattaa olla, että tämä sitten johtuu vain siitä, että omat kokemukseni ovat sellaisia kuin ovat  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 06, 2019, 20:12:50
Kun tulin töistä kotiin, menin ensimmäiseksi parvekkeelle kastelemaan auringonpaisteessa nuokkuvia kasvejani. Samalla tuli vilkaistua pihalle, jossa alapuolellani on pieni nurmipläntti. Yllättäen en nähnytkään nurmesta juuri mitään, vaan kaksi viltillä makoilevaa lähiövalasta. Paitsi, ettei oltu lähiössä, vaan kaupunkipihalla. Täytyy sanoa, että pariskunta oli aika järkyttävä näky. En noin yleisesti ottaen välitä, jos ihmiset ovat läskejä, mutta huomasin järkyttyväni kun valtavat läskikasat ovat rantautuneet paikalle, jossa normaalisti on vain nurmikkoa. Pihallamme ei juuri koskaan käy kukaan makailemassa. Pariskunta todella täytti olemuksillaan koko pihan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 06, 2019, 20:55:07
Pihalla on orava ja se vain tuijottaa minua.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000651866.html

http://kuvanjako.fi/pfvs2.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 06, 2019, 22:27:03
Vietän yön Helsingissä ja lähden huomenna ajelemaan maaseudulle. Rappukäytävässä haisee voimakas haju niin kuin julkisessa käymälässä pahimmillaan. Haju tulee tänne asuntoon. Aukaisin rappukäytävässä olevan ikkunan. Ehkä niin ei saisi tehdä, mutta enhän ole asukas enkä siis tiedä talon sääntöjä. Haju saattoi hiemen vähentyä. Suuren naapurihuoneiston omistavat ilmeisesti venäläiset, ja asunto on välillä pitkään tyhjillään tai ainakin siltä vaikuttaa. Ehkä siellä on päässyt vessa kuivahtamaan jotenkin. En oikein keksi, mistä tuollainen haju voisi tulla.

Onpahan yksi syy olla tyytyväinen, ettei asu kerrostalossa.

Huominen on ennusteiden mukaan helteinen päivä, ja hieman kiusaa ajatus, että jos kävisi Pihlajasaaressa, kun ei tiedä tuleeko uusia tilaisuuksia tänä kesänä. Toisaalta voisin käydä vielä katsomassa tyttäreni pian viisi kuukautta täyttävää vauvaa. Olin tänään jo siellä. Ehkä jätän saariajatuksen. Päivä helteessä autolla ajamassa ei sekään oikein huvita. Ilmastointia ei tietenkään ole. En oikeastaan sitä kaipaakaan. Minusta on mukava, kun on lämmin. Vähän ikkunoita auki, ja se riittää.

Pelkään, että paikkakunnalla B ovat tihutyöntekijät tehneet tuhojaan. Sinne meneminen aina jännittää, kun ei tiedä, mikä kauheus siellä odottaa. Tarkoitukseni on mennä sinne ylihuomenna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 06, 2019, 22:50:17
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 06, 2019, 00:18:38
Filosofisesti olisi hieno saavutus kyetä ajattelemaan tyynesti ihan mitä tahansa, jopa kaikkein kauhistuttavimpia asioita.
Näkisin tieteellisen maailmankuvan ja metodin olevan lupaavin ehdokas tämän mielentilan saavuttamiseksi.

Joskus kolmikymppisenä perehdyin buddhalaiseen ajatteluun, jossa minua kiehtoi mm. juuri vankkumattoman mielenrauhan ihanne. Opin kyllä valtavasti ajattelun tekniikkaa ja asioiden etäännyttämistä itsestä. Hyödyllisiä taitoja. Lopulta kuitenkin luovuin vankkumattoman mielenrauhan ihanteesta, koska ymmärsin myös syvien järkytysten olevan tie henkiseen kasvuun, myötätuntoon ja itsetuntemukseen. Suoranainen henkinen romahduskin voi toipumisen jälkeen kääntyä valtavaksi luovuuden lähteeksi tai lähimmäisenrakkaudeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 07, 2019, 07:06:03
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 06, 2019, 22:50:17
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 06, 2019, 00:18:38
Filosofisesti olisi hieno saavutus kyetä ajattelemaan tyynesti ihan mitä tahansa, jopa kaikkein kauhistuttavimpia asioita.
Näkisin tieteellisen maailmankuvan ja metodin olevan lupaavin ehdokas tämän mielentilan saavuttamiseksi.

Joskus kolmikymppisenä perehdyin buddhalaiseen ajatteluun, jossa minua kiehtoi mm. juuri vankkumattoman mielenrauhan ihanne. Opin kyllä valtavasti ajattelun tekniikkaa ja asioiden etäännyttämistä itsestä. Hyödyllisiä taitoja. Lopulta kuitenkin luovuin vankkumattoman mielenrauhan ihanteesta, koska ymmärsin myös syvien järkytysten olevan tie henkiseen kasvuun, myötätuntoon ja itsetuntemukseen. Suoranainen henkinen romahduskin voi toipumisen jälkeen kääntyä valtavaksi luovuuden lähteeksi tai lähimmäisenrakkaudeksi.
Tuo voi olla jopa syvempi ja ihmisläheisempi ymmärrystapa.
Tai tieteellistä faktaa. :)
Satuin juuri lukaisemaan Heideggerin ajatusten esittelyä jostain ja hän taisi painottaa jonkinlaista elämänahdistuksesta ammennettavaa voimaa ja näkemystä.
Hiukan mietitytti masennuksen asema tässä kuviossa, nykytietämyksen valossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 07, 2019, 07:43:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 06, 2019, 16:31:52

Jossain määrin en pidä lapsi-vanhempi suhdetta lapsen näkökulmasta katsottuna mitenkään ainutlaatuisen läheisenä. Saattaa olla, että tämä sitten johtuu vain siitä, että omat kokemukseni ovat sellaisia kuin ovat  :-\

Sama itselläni ja tiedostan hyvinkin, että taustalla ovat omat kokemukseni.

En tiedä minäkään, onko kyseessä varsinaisesti erityisen läheinen = esimerkiksi puoliso ja omat lapset eivät olisi yhtä läheisiä, vaan likinnä kai siitä, että niissä perheissä, missä lasten ja vanhempien suhde on hyvä (siis oikeasti hyvä) kyllä se varmaan kuitenkin ainutlaatuinen on. Uskallan Hippi varovaisesti arvata, että sinun lapsesi saattaisivat olla kanssani samaa mieltä :D

Lisäksi olen samaa mieltä siinä, että lapsena vanhempansa menettäneet tuntuvat käsittelevän asiaa helpommin noin arjen tasolla, tiedä sitten, varmaan yksilöllistä, minkälaiset traumat asia voi syvemmälle jättää.

Jos suhde vanhempaan on hyvä, vaikeus irrottaa aikuisempana tulee varmaan siitäkin, että toki on tottunut siihen, että elämän isoissa asioissa, kuten juuri vaikkapa omien lasten saaminen, ovat vanhempi on ollut läsnä. Lisäksi siinä omat lapset menettävät isovanhemman, jne.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 07, 2019, 09:00:27
Suhteeni kummitätiini, joka oli isäni sisko, muuttui aikuisiällä. Lapsena inhosin häntä, kun en tykännyt siitä, että hän rutisti minua aina liian kovaa. Noihin aikoihin myös oli tapana, että aikuiset istuivat kahvipöydässä ja lapset laitettiin mehun ja keksien kanssa jonnekin syrjään. No, jos lapsia oli vain yksi, niin se tuntui todella tympeältä kyläreissulta ja niitä oli sitten joka toinen sunnuntai.

Vanhempieni kuoleman jälkeen tätini otti tavakseen soittaa joka maanantai TV:n iltauutisten jälkeen ja kysellä viikon kuulumiset. Aluksi jutut olivat aika vaivautuneita, kun en oikein uskaltanut puhua paheksumisen pelossa. Tätini oli uskovainen eläkkeellä oleva sairaanhoitaja ja "vanhapiika", joten kaikki edellytyksen hillittömille moraalisaarnoille oli olemassa. Vähitelle aloin huomata, että kaikesta huolimatta mitään paheksuntaa ei tullut oikein mistään, vaan tukea päätöksilleni ja kannustusta.

Aika pitkään kesti ennen kuin sain maanantaisin kellon vahtimisen loppumaan tätini kuoleman jälkeen. Häntä kyllä kaipasin kovasti, sillä puheluistamme oli tullut virkistävä henkireikä minulle. Olisin toivonut, että äitini olisi ollut yhtä avarakatseinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 07, 2019, 18:05:53
Liikuin parina päivänä kaupungilla työasioissa. Taisi olla keskiviikko kun näin ratikkapysäkillä seisoessani ison revohkan harmaahapsisia plösöjä prätkä"nuoria" murisevilla pyörillään. "Jaahas, niillä on joku päristelypäivä", ajattelin. Seuraavana päivänä näin samanlaisen ison, murisevan letkan. Silloin ryhdyin jo pohtimaan enemmän, mistä on kyse, sillä kellonaikakin oli molempina päivinä suunnilleen sama. Työtoveri sanoi lehdestä nähneensä, että Himoksella on joku Harley D -tapahtuma. Toden totta, olin nähnyt HD-tunnuksin maalatun pakettiautonkin. Prätkäilijät olivat satamasta tulossa, mikä selitti ilmiön ajallisen puolen. Laiva oli juuri saapunut Länsisatamaan. Liivijengiläisiä näkyi prätkäpappojen joukossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 07, 2019, 19:42:29
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 07, 2019, 18:05:53
Liikuin parina päivänä kaupungilla työasioissa. Taisi olla keskiviikko kun näin ratikkapysäkillä seisoessani ison revohkan harmaahapsisia plösöjä prätkä"nuoria" murisevilla pyörillään. "Jaahas, niillä on joku päristelypäivä", ajattelin. Seuraavana päivänä näin samanlaisen ison, murisevan letkan. Silloin ryhdyin jo pohtimaan enemmän, mistä on kyse, sillä kellonaikakin oli molempina päivinä suunnilleen sama. Työtoveri sanoi lehdestä nähneensä, että Himoksella on joku Harley D -tapahtuma. Toden totta, olin nähnyt HD-tunnuksin maalatun pakettiautonkin. Prätkäilijät olivat satamasta tulossa, mikä selitti ilmiön ajallisen puolen. Laiva oli juuri saapunut Länsisatamaan. Liivijengiläisiä näkyi prätkäpappojen joukossa.

Tässä olikin ehkä vastaus kysymykseen, jota mietiskelin tänään kun ajelin Helsingin ja Jyväskylän välillä. Suuria moottoripyöräparvia liikkui nelostiellä, ja niitä oli myös huoltoasemilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 08, 2019, 21:48:47
Tilasin lakritsinappeja Puuilosta kun se oli ainut nopeasti löytämäni verkkokaupan tarjoava firma, joka vaikuttaa noita alkuperäsiellä reseptillä valmistettuja makeisia myyvän. Muistaakseni ne aidot ja alkuperäiset lakritsinapit ovat Namellin käsialaa, mutta kun Namelli meni konkurssiin, oli vaarana, että noita herkkuja ei enää valmistettaisi. Onneksi Namellin konkurssipesän osti Finlandia candy, joka vaikuttaa jatkaneen hetken pausin jälkeen lakritsinappien valmistamista. Tosin ei ole taattu, että maku olisi säilynyt nyt tällä uudella omistajalla samana, mutta sen riskin olin valmis ottamaan tilatessani erän heidän valmistamiaan lakritsinappeja Puuilosta. Toivotavasti en joudu pettymään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 08, 2019, 22:10:32
Ostin Citymarketista JBL:n langattomat sankakuulokkeet, joiden esittelyteksti lupaa 11 tuntia tauotonta organisoitua kakofoniaa yhdellä latauksella. En ole langattomia kuulokkeita ennen käyttänyt työmatkoilla, mutta nuo langalliset nappikuulokkeet ovat alkaneet syömään kuuntelunautintoani rotan lailla kun jotenkin tuntuu, että kännykässä oleva 3.5 millin kuulokeliitäntä on rikki kun musiikki pätkii kävellessä ja puhelin on taskussa. Olen suhtautunut langattomiin nihkeästi lähinnä sen vuoksi, että niitä saa olla kokoajan lataamassa, mutta eiköhän tuohonkin jokin rytmi kehity, että lataa varmuuden vuoksi aina parin kolmen päivän välein, ja pitää lankakuulokkeet mukana repussa jos langattomista jostain syystä pääseekin akku loppumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - kesäkuu 08, 2019, 22:57:36
Bluetooth-kuulokkeet ovat ärsyttäviä, jos ne pätkivät. Omani pätkivät silloin tällöin liikenteen ollessa vilkasta sekä ajoittain torilla käydessäni. 95 % ajasta yhteys toimii kuitenkin moitteettomasti. Akun kesto on erinomainen, lataan kuulokkeita ehkä kerran viikossa, kahdessa. Tällä latauksella akku ei koskaan ehdi alle medium-latauksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 08, 2019, 23:03:06
Kiitos tiedosta. Eli ehkäpä lataaminen ei tule olemaan suurin pulmani vaan se, jos liikuskelen ihmisvilinässä. No sen näen ensi viikolla kun otan tuoreen hankintani käyttöön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2019, 08:11:45
Omat JBL:n langattomat kuulokkeet on muistaakseni noin 3 vuotta olleet lähes päivittäisessä käytössä enkä ole huomannut juurikaan pätkimistä. En nyt suurissa ihmismassoissa liiku päivittäin, mutta esim. kauppakeskusksessa asiointi onnistuu ongelmitta.  Nyt aivan hiljattain on jotain pulmaa ollut kyllä musiikin katkeamisesta, mutta epäilen, että ongelma on yksin tabletissa ja sen nettiyhteydessä. Minusta Telian 4G on viimeisen kuukauden tai parin aikana pätkinyt aikasempaa enemmän, sillä sen on huomaannut läppärilläkin.

Omissa kuulokkeissa on luvattu vain 8 tuntia kuunteluaikaa, mutta johtunee vain tuosta, että ovat vanhempaa tuotantoversiota.

Vaikka sankakuulokkeet on kömpelöt verrattuna nappikuulokkeisiin verrattuna, niin kyllä ne on kuuloelimille ystävällisemmät, kun ääni tunkee pään sisään pehmeämmin. Talvella ne on oivalliset korvanlämmittimet, joten kovallakaan pakkasella ei tarvi pipoa. Kaupoissa kulkiessa ne on hyvä suoja, että myyjät ei tuppaa juttusille ja tarjoamaan apuaan, jos on vain katselemassa tuotetarjontaa - tai jos tuleekin, niin voi leikkiä, ettei kuule. En vaihtaisi enää nappeihin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 09, 2019, 09:48:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 09, 2019, 08:11:45

Kirjoitti: a4 - kesäkuu 09, 2019, 12:17:39
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 09, 2019, 09:48:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 09, 2019, 08:11:45
Vaikka sankakuulokkeet on kömpelöt verrattuna nappikuulokkeisiin verrattuna, niin kyllä ne on kuuloelimille ystävällisemmät, kun ääni tunkee pään sisään pehmeämmin. Talvella ne on oivalliset korvanlämmittimet, joten kovallakaan pakkasella ei tarvi pipoa. Kaupoissa kulkiessa ne on hyvä suoja, että myyjät ei tuppaa juttusille ja tarjoamaan apuaan, jos on vain katselemassa tuotetarjontaa - tai jos tuleekin, niin voi leikkiä, ettei kuule. En vaihtaisi enää nappeihin :D

;D
Lisävaruste:

(https://www.jammaa.com/kuvat/OG75.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2019, 17:31:05
JBL:n langattomat olivat ainakin tämän päivän loistohankinta. Ei pätkinyt yhtään vaikka kävin ostoskeskusksessa väentungoksessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 11, 2019, 16:32:03
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - kesäkuu 08, 2019, 21:48:47
Tilasin lakritsinappeja Puuilosta kun se oli ainut nopeasti löytämäni verkkokaupan tarjoava firma, joka vaikuttaa noita alkuperäsiellä reseptillä valmistettuja makeisia myyvän. Muistaakseni ne aidot ja alkuperäiset lakritsinapit ovat Namellin käsialaa, mutta kun Namelli meni konkurssiin, oli vaarana, että noita herkkuja ei enää valmistettaisi. Onneksi Namellin konkurssipesän osti Finlandia candy, joka vaikuttaa jatkaneen hetken pausin jälkeen lakritsinappien valmistamista. Tosin ei ole taattu, että maku olisi säilynyt nyt tällä uudella omistajalla samana, mutta sen riskin olin valmis ottamaan tilatessani erän heidän valmistamiaan lakritsinappeja Puuilosta. Toivotavasti en joudu pettymään.

Ostos oli kannattava. Lakritsinapit maistuvat lakritsinapeille. Nämä ovat kuitenkin pehmeämpiä kuin alkuperäisiksi mieltämäni, mikä itse asiassa sopii minulle mainiosti. Tosin tiedä sitten kovettuisivatkohan nämäkin, kuten lakritsit yleensäkin, jos antaisi avonaisen pussin seistä pöydällä pari päivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - kesäkuu 11, 2019, 18:52:24
Minusta henkilö, joka kokee koko ajan tällaista
Ikkunan takana on hyypiö, oven takana KGB, Huawein takana Kiina, talousrikoksen takana PERSU
voisi hakea terapiaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 11, 2019, 20:13:46
Lainaus käyttäjältä: Sepe - kesäkuu 11, 2019, 18:52:24
Minusta henkilö, joka kokee koko ajan tällaista
Ikkunan takana on hyypiö, oven takana KGB, Huawein takana Kiina, talousrikoksen takana PERSU
voisi hakea terapiaan.

Unohdit jotain - kaiken takana on nainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 11, 2019, 22:40:59
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 11, 2019, 20:13:46
Lainaus käyttäjältä: Sepe - kesäkuu 11, 2019, 18:52:24
Minusta henkilö, joka kokee koko ajan tällaista
Ikkunan takana on hyypiö, oven takana KGB, Huawein takana Kiina, talousrikoksen takana PERSU
voisi hakea terapiaan.

Unohdit jotain - kaiken takana on nainen.

Ehkä se nainen tarvittaisiin terapiaan pääsemiseen... ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 11, 2019, 22:45:34
Tänään piti olla konmaritusilta, mutta löytyi hyvä tekosyy, eli polvi on pari päivää antanut merkkejä olemassa olostaan. Niinpä ilta on mennyt ketarat ojossa. Saanut sentään kuunneltua Areenasta parit ohjelmat taustalla, kun lueskellut. Huomenna uusi yritys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 12, 2019, 09:06:24
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 11, 2019, 22:45:34
Tänään piti olla konmaritusilta, mutta löytyi hyvä tekosyy, eli polvi on pari päivää antanut merkkejä olemassa olostaan. Niinpä ilta on mennyt ketarat ojossa. Saanut sentään kuunneltua Areenasta parit ohjelmat taustalla, kun lueskellut. Huomenna uusi yritys.

Se vain oli toiminnan konmaritusta. Luovuit kaikesta turhasta toiminnasta ja keskityit siihen, mikä tuo hyvää mieltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 12, 2019, 09:14:27
^Kiitos! Tuo toi hyvää mieltä.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 12, 2019, 10:24:11
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 11, 2019, 20:13:46
Lainaus käyttäjältä: Sepe - kesäkuu 11, 2019, 18:52:24
Minusta henkilö, joka kokee koko ajan tällaista
Ikkunan takana on hyypiö, oven takana KGB, Huawein takana Kiina, talousrikoksen takana PERSU
voisi hakea terapiaan.

Unohdit jotain - kaiken takana on nainen.

Minun oveni takana oli eilen taas joku jehova. En avannut ovea kun kello soi. Myöhemmin havaitsin että postiluukkuun oli sijoitettu joku jehovaläpyskä. Erikoista on että tässä rapussa kuitenkin on useampikin asunto ja vain minun oveani pimputetaan. Sen siitä kai saa kun on ystävällinen, eli jokusenkin kerran avasin ja hymyillen otin niitä lärpysköitä vastaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 12, 2019, 17:45:24
Tilasin Alepan kauppakassin. En viitsi roudaa limpparia kaupasta itse, joten tilasin kerralla useamman pullon suoraan kotiovelle. Perjantaina pitäisi tulla perkeleesti sosa-solaa (seroa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 12, 2019, 21:53:41
Lainaus käyttäjältä: Tuottavuusloikka - kesäkuu 12, 2019, 17:45:24
Tilasin Alepan kauppakassin. En viitsi roudaa limpparia kaupasta itse, joten tilasin kerralla useamman pullon suoraan kotiovelle. Perjantaina pitäisi tulla perkeleesti sosa-solaa (seroa).

Ruokakaupasta kotiin toimitetut ostokset on ihan parasta. Kannata itse lähteä kanniskelemaan. Sais olla vielä laajempaa vain tarjonta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 12, 2019, 22:22:41
Tähän aikaan vuodesta minulla on usein jotenkin nostalgisen haikean masentunut olo. En osaa selittää tarkemmin. Kaipaan ja ikävöin vanhoja onnellisempia aikoja. Hyvät ajat loppuivat elämässäni silloin, kun oli noin 26-vuotias. Sen jälkeen sukumme omistama yhtiö alkoi tehdä tappiota ja liukua kohti konkurssia, joka toi tullessaan täydellisen tuhon. Eniten satutti kodin ja sinne (sekä aittoihin ja muuallekin) jääneen henkilökohtaisen omaisuuden menettäminen. Näin viime yönäkin unta, että hiippailin salaa menetetyssä kodissamme. Näitä unia on ollut valtava määrä ja tulee olemaan. Mutta ei nyt enempää tästä.

Nostalgisen haikeuden puuskassani selailen kaikenlaista vanhaa kuten päiväkirjamerkintöjä ja mitä vain löytyy. Eikä sen tarvitse olla edes kovin vanhaa. Riittää, että se on vanhempaa kuin tämä hetki. Mihin tahansa menneeseen aikaan pakeneminen muistoissa vie pois tämän hetken ajattelemisesta. Jopa 1990-luku tuntuu joskus nostalgiselta, vaikka se oli aivan karmeata aikaa.

Seuraavassa on Google Driveen tallentamaani tekstiä. Kuka tunnistaa omakseen ja osaa sanoa, milloin on kirjoittanut tämän:

Kopekin mielipiteitä luen mielelläni: sekä niitä, joiden kanssa olen samaa mieltä, sekä niitä, joiden kohdalla lähinnä muljauttelen silmiäni hiljaisesti. Syy on siinä, että Kopek on yleensä avoin ja utelias. (Luulen tosin, että Kopekin oman avoimmuuden "sokea piste" on hänen tavassaan suhtautua valtion auktoriteettiin alistavana). Hänellä on mielipiteitä, joskus hyvin perusteltuja, joskus epäilemättä hataria sohaisuja aiheeseen; mutta hän ei ole ennaltapäättänyt mihin näkökulmaan hän aikoo ankkuroitua. Ja vaikka hän olisi jollain kannalla, hän ei hahmota koko maailmaa tuosta kannasta käsin.

Koska uskon perspektivismiin, uskon myös että jos katsoo maailmaa yksioikoisesti tietystä näkökulmasta, joutuu väistämättä tekemään väkivaltaa monia muita näkökulmia kohtaan. Kopek on sisäiseen ristiriitaisuuteen saakka perspektivisti. Hän ei tuomitse muita mielipiteistään, mutta ei myöskään ankkuroi omaa identiteetin samuuttaan tiettyihin näkemyksiinsä. Itse asiassa, minulla ei ole yhäkään hajuakaan siitä "kuka" hän on nettipersoonana, millä tavoin hän ankkuroi itsensä maailmaan. (Haluan myös huomauttaa, etten ihannoi sitä, ettei keskustelija sitoudu mihinkään tiettyyn puhetapaan: se aiheuttaa omanlaisiaan ongelmia).

En tiedä, miksi olen tuon tallentanut. Samassa tekstikokonaisuudessa oli muidenkin kirjoittajien tekstejä.

Kun katson päiväkirjastani, mitä olen tehnyt 15-vuotiaana tähän aikaan vuodesta, niin mitä löytyy. Nimet muutan englanninkielisiksi ja siten yhteensopiviksi erään blogijuttuni kanssa. Vuosiluvun korvaan xx:llä. Jotkut kohdat päiväkirjassani on kirjoitettu salakielellä, mutta käännän ne selkokielelle. Sana "hutien" tarkoittaa entistä ja kirjoitushetkistä tyttökaveriani. Omituinen yhdistelmälyhenne taisi olla jokin väärinkäsitys + kirjoitusvirhe. Teksti on kömpelöä ja virheellistä ja pinnallista, mutta esitän sen sellaisenaan.

-----

10.6.

Tämän päivän pitäisi olla minun onnenpäivä. Heräsin klo: 5.30. Tämä päivä olikin epäonnenpäivä. En uinut kertaakaan. Olin laivan kyydissä koko päivän. Illalla olin Petersonin Paulin kanssa Jonnikalla ajelemassa. Lillianin ja minun yhdessäolo päättyi tähän päivään. Loppu.

11.6.

Koko päivä oli muutamien väärinkäsitysten oikomista. Uin 3 kertaa (23 kertaa 19xx) Loppu. Mopo kuntoon. Olin uimarannalla hutien kanssa. Siellä oli Dysonin ja Greenin Robertit. Loppu. Maalasin laivan hyttiä. L uinut 22 kertaa.

12.6.

Olen uinut 25 kertaa v. 19xx. Tänään 2 kertaa. Maalasin laivaa David Jonesin kanssa. Ostin maalia. Ostin lastiikkia. Olin vaikka missä. Mm. L kävi katsomassa laivaa. Aika mukava päivä. Loppu.

13.6.

Laivaa maalattiin. Olen uinut 25 kertaa. L=24 kertaa. Riitelin L:n kanssa. Illalla mukavaa. Loppu. Madeline poltti tupakkaa.

14.6.

Laivaa maalattiin. ->"Eastern Isle". Olin koko päivän David Jonesin, Isaacin, Charlesin, Madelinen, Lillianin ym:n kanssa. Illalla Lillianin kanssa. Samanlaista kuin viikko sitten. Olin elokuvissa: Leikkikalukangsteri. Mukavaa. Loppu.

----

Mikä tuossa nyt on niin kummallista, että muistelen sitä haikein mielin. Käyttäytymiseni ollut typerää ja lapsellista. Olen mm. kilpaillut tyttökaverini kanssa uimakertojen määrässä. Haikeus tulee siitä, että seuraavina kesinä tuon kesän jälkeen päiväkirjassani ei ole enää merkintöjä tytöistä. Ei ainakaan sellaisia merkintöjä, että olisin seurustellut tai ollut muutenkaan läheisissä tekemisissä tyttöjen kanssa. Tuo yksi kesä jäi ainoaksi, ja siksi se tuntuu niin romanttiselta ja unimaiselta. Että onko sellaista voinut ollakaan. 15-vuotiaan rakastuminen ja seurustelu on jotenkin niin primitiivistä.

Tässä on vielä se iänikuinen blogi. Kuvat ovat aitoja. Ainoastaan kasvot on muutettu. Tuon näköisiä olimme.

Ensin yksi kuva ja sitten blogi. Yksittäinen kuva, jossa kätemme kohtaavat veden ääressä, on jotenkin niin... 

http://2.bp.blogspot.com/-hSjKKxMiPBs/VI4BBeECgaI/AAAAAAAAAmw/JjerJw5ACVY/s1600/vesi1.jpg

http://keitele.blogspot.com/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 13, 2019, 09:13:50
Tuskinpa Kopekin surua menetetystä omaisuudesta tämä mitenkään lieventää, mutta sanonpa nyt kuitenkin. Luultavasti jos nyt hän saisi mahdollisuuden palata takaisin hakemaan sen kaiken, mitä silloin mielestään menetti, se ei tänään näyttäisi oikein minkään arvoiselta. Varsinkaan, jos siihen sisältyisi velvollisuus todella tyhjentää paikka tavarasta, alkaisi kaikki kama vaikuttaa hankalalta jätteeltä, jonka siirtäminen on ennemminkin rahaa ja aikaa vievä ikävä tehtävä kuin arvokkaan omaisuuden taltioimisprojekti. Lopulta omassa lapsuudenkodissa merkittävintä ovat ne muistot ja tunnelmat, ei se tavara. Lapsuudenkodilla on myös taipumus ajan myötä muuttua siten, ettei se lopulta enää oikeastaan ole se sama paikka - vaikka olisikin sitä fyysisesti. Se vain ei enää sittenkään ole se sama, vaan kun aika on se tyhjentää (tai muuttaa omaksi kodiksi), alkaa vanha tavara näyttää enemmän rojulta, josta mielellään haluaisi eroon, mutta jota ei kukaan huoli edes ilmaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 13, 2019, 11:09:55
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 12, 2019, 10:24:11
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 11, 2019, 20:13:46
Lainaus käyttäjältä: Sepe - kesäkuu 11, 2019, 18:52:24
Minusta henkilö, joka kokee koko ajan tällaista
Ikkunan takana on hyypiö, oven takana KGB, Huawein takana Kiina, talousrikoksen takana PERSU
voisi hakea terapiaan.

Unohdit jotain - kaiken takana on nainen.

Minun oveni takana oli eilen taas joku jehova. En avannut ovea kun kello soi. Myöhemmin havaitsin että postiluukkuun oli sijoitettu joku jehovaläpyskä. Erikoista on että tässä rapussa kuitenkin on useampikin asunto ja vain minun oveani pimputetaan. Sen siitä kai saa kun on ystävällinen, eli jokusenkin kerran avasin ja hymyillen otin niitä lärpysköitä vastaan.

Minkäs sitä luonteelleen voi. Perusystävällisyys on kaikesta huolimatta hyvä juttu.

Ehkä ne jehovan palvelijat aattelevat sen tarkoittavan heikompaa vastustuskykyä heidän sanomaansa kohtaan.

Jotain matineaa näytti lapuissa olevan tarjolla ja kaippa heillä on velvoite jaella lappusiansa.

Nykysin ei monikaan en lähde "väittelyyn" vaikka se olisi ihan kiva, mutta ehkä pelkäävät oman uskonsa puolesta. Pari kertaa on tullut juututta sanalliseen depattiin jonkun kanssa, mutta sen jälkeen he kutsuvat "piiristä ilmeisesti jonkun tehokkaamman myyntitykin ja selaisen kanssa ei pirukaan viitsi keskustella- vähintään yhtä tyhmiä kuin poliitikot. He eivät siis kuuntele, vaan julistavat omaa paatostaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 13, 2019, 11:19:40
90-luvulla muuan tuntemani henkilö menetti omistusasuntonsa ja samassa rytäkässä tuli avioerokin, kun oli mennyt takaamaan jonkun läheisensä lainan ja se sitten rysähti hänen maksettavakseen. Siirtyi asumaan pienempään vuokra-asuntoon ja jotenkin siinä sitten jehovat saivat häneltä pään pyörryksiin. Tuo uskovaisissa onkin todella rasittavaa että käyvät kuin hyeenat sellaisen ihmisen kimppuun jolla on suruja ja murheita. No, toki tietysti voi olla että se surullinen ihminen itse hakeutuu jonkin opin piiriin.

Eli siis ryhtyi jehovaksi. Onneksi ei sitä minulle käynyt tuputtamassa. Olisi ollut vähän liikaa kun samaan aikaan duunissa toinen ihminen höpötti kuinka taivaallinen Jerusalem pian laskeutuupi alas...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 13, 2019, 11:41:37
^

Tuo lienee muissakin uskonnoissa yleistä. Oletetaan luontaisen vastustuskyvyn laskevan kriisitilanteiden tullessa. Kaippa se voi sitä tehdäkin, pelkoa ruokkimalla tyrkytetään vapautusta ja ikuista paratiisia ihmispololle joka on altis.

Ehkä he itse eivät näe sitä sillä tavalla, vaan uskovat tarjoavansa vilpitöntä lohtua. Heillä ei varmaan ole sitä omaa kritiikkiä ei ehkä koskaan ole ollut tarvetta pohtia asioita tarkemmin.

No uskonto on yksi pakotie ja sitä luomakunta on tarjonnut ihmisten ajatusten alkaessa muodostaa päähänpinttymiä asioista joita luonnossa tapahtuu  eikä niitä ole ymmärretty ja turvauduttu yliluonnollisiin uskomuksiin.

"Saattohoitajia" liikkuu sellaisissa paikoissa missä uskoa voi julistaa. Testamentit ovat varmaan joidenkin seurakuntien suurin yksittäinen tulonlähde.

Yhtä henkilöä kutsuttiin saattohoitajaksi, kun hän vieraili vanhainkodissa ja sai jonkun ihmisen tekemään testamentin itselleen, eikä hän ollut sukua ei syntyä.

Sai kuulemma vierailukiellon  myöhemmin siihen vanhainkotiin. Ehkä se johtui siitä, että oli yksityishenkilö ja toimi rajatuilla apajilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - kesäkuu 13, 2019, 13:35:01

Sellainen tunne,
ettei maailmaan jää elettäviä oloja,
ellei puhu ja käsittele sanallisesti asioita.

Pelkkä tekeminen ei riitä,
koska tekemiselle ei ole riittävää tukea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 14, 2019, 20:11:37
Karmea masennus iski päälle yllättäen. Lievempää on ollut jo jonkin aikaa, mutta tänään se meni niin pahaksi, että en enää pystynyt (pistooli ohimolla pakotettuna olisin tietysti vielä "pystynyt") tekemään hommaa, jota olin puoliväkisin pakertanut. Homma on lavan rakentaminen erään kärryn päälle. Rautakehikon lavalle tein jo talvella 2016 - 2017. Kärryä tarvitaataan pitkin rautojen kuljettamiseen. Siinä on ollut aikoinaan lava, mutta se oli kokonaan puuta ja lahosi.

Kun en enää saanut pakotettua itseäni jatkamaan, laahauduin nukkumaan erääseen pölyiseen ja tunkkaiselle haisevaan soppeen, joka on kaiken lisäksi kylmä kuin kellari, koska se tavallaan onkin syvällä. Olen paikkakunnalla B, eikä täällä ole virallisesti asumiskelpoista tilaa. On vain joitakin epämääräisiä paikkoja. Nukuin kai pari tuntia tai jotain. Kun nousin, olo oli pökeröinen niin kuin se tuollasen surkean nukkumisen jälkeen on.

Koko päivän ajan on kuulunut outoja ääniä, ja olen miettinyt, mitä ne ovat. Syy selvisi Facebookista, eikä se ollut miellyttävä. Paikkakunnalta puretaan erästä viimeisistä vanhoista rakennuksista jonkin parkkipaikkalaajennuksen takia. Äänet tulivat siitä. Kolinaa ja työkoneiden jyrinää. Rakennus on tehty tiilestä, ja saattaa olla paikkakunnan vanhin tiilirakennus. En ainakaan tiedä vanhempia. Mutta nurin vain.

Tämä paikkakunta (kuten monet muutkin vastaavat pikkupaikkakunnat) on täydellinen moukkala, aivan pohjasakkaa moukkuudessa. Kaikki vanha pannaan armotta matalaksi, jos sitä vielä jostakin löytyy. 1960-luvun rakennuksetkin on jo suureksi osaksi purettu. Tuo nyt purettava on ilmeisesti yli sata vuotta vanha, mutta silläkään ei siis ole mitään arvoa.

Tämä on tyypillistä pienille paikkakunnille. Jos katsoo 1970-luvulla otettuja kuvia ja vertaa maisemia tämän hetken tilanteeseen, ei huomaa enää oikeastaan mitään samaa. Maisema on muuttunut täydellisesti. Kyseessä ei ole enää rakennuskannaltaan ja ulkonäöltään ollenkaan sama paikkakunta.

Jos samaa politiikkaa noudatettaisiin Helsingissä, koko Eiran kaupunginosa hajotettaisiin ja korvattaisiin nykyaikaisilla betonikolosseilla. Ja vähitellen yli puolet kaupungista nurin ja uutta tilalle. No, kyllä tällaista on tehtykin erityisesti pahamaineisella 1960-luvulla, mutta koska kaupunki on iso, vanhaa on jäänyt väkisin jäljelle. Se kerrostalo, jossa Helsingissä käydessäni majailen, on rakennettu 1920-luvun alussa. Pikkupaikkakunnalla rakennuksia on vähemmän, joten ne saadaan kaikki purettua ja korvattua uusilla. Tästä kai on osittain kyse. Voi olla kuitenkin kyse myös kulttuuriarvoista. Älymystö ja kulttuuriväki yleensä muuttaa pois pikkupaikkakunnilta ja keräytyy isoihin kaupunkeihin. Ja se näkyy.

Minun mielestä jotain vanhaa pitäisi jättää muistoksi menneestä eikä purkaa kaikkea. Ymmärrän sen, että taajamat uudistuvat, eikä kaikkea voi eikä kannata säilyttää, mutta johonkin pitäisi panna raja. Nyt mikään ei ole pyhää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 14, 2019, 20:44:15
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 14, 2019, 20:11:37
...Tämä paikkakunta (kuten monet muutkin vastaavat pikkupaikkakunnat) on täydellinen moukkala, aivan pohjasakkaa moukkuudessa. Kaikki vanha pannaan armotta matalaksi, jos sitä vielä jostakin löytyy. 1960-luvun rakennuksetkin on jo suureksi osaksi purettu. Tuo nyt purettava on ilmeisesti yli sata vuotta vanha, mutta silläkään ei siis ole mitään arvoa.

Tämä on tyypillistä pienille paikkakunnille. Jos katsoo 1970-luvulla otettuja kuvia ja vertaa maisemia tämän hetken tilanteeseen, ei huomaa enää oikeastaan mitään samaa. Maisema on muuttunut täydellisesti. Kyseessä ei ole enää rakennuskannaltaan ja ulkonäöltään ollenkaan sama paikkakunta.

Jos samaa politiikkaa noudatettaisiin Helsingissä, koko Eiran kaupunginosa hajotettaisiin ja korvattaisiin nykyaikaisilla betonikolosseilla. Ja vähitellen yli puolet kaupungista nurin ja uutta tilalle. No, kyllä tällaista on tehtykin erityisesti pahamaineisella 1960-luvulla, mutta koska kaupunki on iso, vanhaa on jäänyt väkisin jäljelle...

Kirjoitin Jatkumolla siitä, miten voi vieraantua tutusta paikkakunnasta kahdella tavalla. Ihminen voi itse muuttua niin paljon, että entinen tuttu paikkakunta alkaa tuntua aivan vieraalta tai sitten paikkakunta myllätään tuntemattomaksi uusila rakennuksilla ja uusilla ihmisillä.

Koen Helsingin muuttuneen itselleni melkein tunnistamattomaksi, koska rakentamisen ja uusien ihmisaaltojen myötä sen henki tai tunnelma on nykyisin aivan toinen kuin "vanhoina hyvinä aikoina". Vielä 80-luvulla Helsinki oli minulle "oma itsensä", mutta pakolaisvirtojen, venäläisten ja virolaisten muuton ja turismin myötä, sekä uusien kaupunginosien rakentamisen seurauksena, kotikaupunkini on muuttunut melko vieraaksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään muuta läheistä paikkakuntaa Suomessa (tai ulkomailla), joten tänne kai jään elelemään muukalaisena omassa kotikaupungissani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 14, 2019, 21:07:33
Luulin, etten ikinä voisi muuttaa Helsingistä pois. En minä kokenut Helsingin muuttuneen mitenkään vieraaksi muutosten myötä. Viihdyin hyvin ja Helsinki on toimiva kaupunki. Olin jopa melko pettynyt, kun kaikki lapseni muuttivat pois Helsingistä lähikuntiin yksinkertaisesti siitä syystä, että Helsinki on heille liian kallis asuinpaikka.

Viisi vuotta sitten muutin itse pois Helsingistä. En siksi, että Helsinki olisi muuttunut, vaan päähänpistosta. Piti keksiä vuodeksi evakkokoti, kun taloyhtiöön tuli perinteinen putkiremontti. Sattumoisin löytämäni asuinpaikka olikin niin kotoisa, että en palannut enää aikaisempaan kotiini, vaan jäin evakkoon pysyvästi. Eikä ainakaan nyt ole näkyvissä mitään, mikä innostaisi palaamaan entiseen kotiini.

Varmaan iän myötä pää on pehmennyt sen verran, että mielipide The Ainoasta Oikeasta Asuinpaikasta voi muuttua. Vieläkin ihmettelen, miten nopeasti tänne kotiuduin. Suosittelen kunnon irtiottoa ja vanhojen pölyjen karistamista niskastaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 14, 2019, 21:37:50
Et Hippi silti tainnut päästä kovin kauas Helsingistä? Täältä kauempaa katsoen koko pkseutu on yhtä ja samaa mössöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 14, 2019, 21:40:30
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 14, 2019, 20:44:15
Koen Helsingin muuttuneen itselleni melkein tunnistamattomaksi, koska rakentamisen ja uusien ihmisaaltojen myötä sen henki tai tunnelma on nykyisin aivan toinen kuin "vanhoina hyvinä aikoina". Vielä 80-luvulla Helsinki oli minulle "oma itsensä", mutta pakolaisvirtojen, venäläisten ja virolaisten muuton ja turismin myötä, sekä uusien kaupunginosien rakentamisen seurauksena, kotikaupunkini on muuttunut melko vieraaksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään muuta läheistä paikkakuntaa Suomessa (tai ulkomailla), joten tänne kai jään elelemään muukalaisena omassa kotikaupungissani.

Sielultani ja elämänkokemukseltani maalaisena minun on mahdotonta päästä edes mielikuvituksessani helsinkiläisen (tai muussa isossa kaupungissa asuvan) pään sisälle tuntemaan, millainen on hänen ajattelutapansa. Jossakin uimahallien saunoissa olen joskus kuunnellut vanhempien helsinkiläismiesten juttelua ja muistelua. Näiden tarinoiden perusteella ja muutenkin tuntuu siltä, että puolen miljoonan asukkaan kaupunki on kokonaisuutena liian iso, jotta siihen voisi täysipainoisesti identifioitua. Enemmän jokin kaupunginosa tai lähiö on se, mihin muistot liittyvät. Mutta kuten sanoin, en voi tietää.

Vaikka olen itsekin Helsingissä jonkin verran oleskellut ja ollut muutaman vuoden 1980-luvulla virallisesti kirjoillakin, olen aina kokenut itseni täysin ulkopuoliseksi turistiksi. En tunne kaupungissa ketään, eikä minulla ole mitään kontakteja sinne millään tasolla lähisukua lukuun ottamatta. Ainoastaan noin neljän kuukauden ajan olen ollut siellä jonkin virallisen syyn takia, kun suoritin osan armeijastani Santahaminassa. Noiden kuukausien aikana opin ensimmäisen kerran jonkin verran tuntemaan kaupunkia, kun ajelin siellä autolla iltalomilla ja "varuskuntavapailla". Aika paljon tuli ajeltua.

Tunnen kohtalaisen hyvin maantieteellisessä mielessä Helsingin ja sen lähialueita ja naapurikaupunkeja, mutta henkisessä mielessä Helsinki on suuri tuntematon ja sellaisena pysyy. Eikä se nyt haittaa. Yksi tärkeä syy on varmaan se, että en tunne ketään enkä ole kenenkään kanssa tekemisissä.

Epäilen, että maalla lapsuutensa eläneillä ja kaupungissa lapsuutensa eläneillä on erilainen mielen ajatusmaailman rakenne. Täytyyhän radikaalin eron ympäristössä jotenkin näkyä siinä, miten mieli kehittyy. Voisin kuvitella, että maalla elävä arvostaa enemmän vapautta, koska hän on sitä enemmän kokenut. Maaseutu on puskaviidakkoa, kaupunki sääntöviidakkoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 14, 2019, 21:46:38
Juu, en. Käyn aina välillä kävellen tai pyörällä Helsingin puolella saksalaisessa ruokakaupassa.

Mutta olen aina ollut syystä tai toisesta sitä mieltä, että Helsinki on aivan erityinen, Stadi. Jopa niin erityinen, että sieltä lähteminen olisi jonkinlaista jenginpetturuutta. Ei ole.

Tietysti riippuu mistä asti kauempaa katsoo, mutta on minusta Vantaa jolalin tavoin erilainen ja hassua kyllä, tämä minun silmin näyttää jos ei nyt maalaisemmalta, niin kuitenkin hiukan hidassykkeisemmältä. Harmin paikka, että tuohon Tiksin keskustaan nyt rakennetaan ihan vieri viereen taloa toisensa perään. Perkeleet aikovat tehdä tänne raitiovaunulinjankin Helsingistä. Pian tästäkin tulee ihan oikea kaupunki :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 14, 2019, 22:03:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 14, 2019, 21:46:38
Pian tästäkin tulee ihan oikea kaupunki :D

Jaa. Itsestä taas vaikuttaa siltä, että nykyään kaupunkien keskustat lähiöityvät eikä toisin päin. Pikkupuotien katoaminen sen varmaan tekee silmissäni sellaiseksi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 14, 2019, 22:15:34
Vantaa on laajalle alueelle viskottuja lähiöitä ja ja teollisuusalueita ja myymäläkeskittymiä.

Tikkurila ilmeisesti on Vantaan "keskusta" ainakin hallinnollinen sellainen ja Myyrmäki on toinen samanmoinen, mutta käsittääkseni vaatimattomampi. Mutta ei täällä ole sellaista perinteistä kaupungin keskustaa kuten Helsingissä.

Tikkurila on ollut aika matalaa ja väljähkösti rakennettua ja nyt rakentamista tiivistetään. Vanhempia taloja puretaan ja uudet rakenetaan tilalle niin lähekkäin, että vastapäisen napuritalon asukasta voi lähestulkoon kätellä kun ovat omilla parvekkeillaan. Rakentamisessa panostetaan nyt siihen, että kävelymatka asemalle on lyhyt, joten parkkipaikkoja ei tarvita.

Mutta pakko vielä lisätä, että en todellakaan tunne koko Vantaata, sillä etäisyydet on pitkät eikä joka kolkkaan ole olltu tarvetta matkustaa. Tiksistä noin 5 km:n säteellä on kaikki mitä tarvitsen, tai ainakin suurin osa siitä. Harvoin tulee tarvetta lähteä minkään perässä pidemmälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 14, 2019, 22:21:05
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 14, 2019, 22:03:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 14, 2019, 21:46:38
Pian tästäkin tulee ihan oikea kaupunki :D

Jaa. Itsestä taas vaikuttaa siltä, että nykyään kaupunkien keskustat lähiöityvät eikä toisin päin. Pikkupuotien katoaminen sen varmaan tekee silmissäni sellaiseksi?

Hyvä huomio! Näin todella tapahtuu. Aloin kutsua omaa kaupunginosaani syrjäkyläksi jo vuosia sitten, kun täältä häipyivät ensin pankkien konttorit ja sitten posti. Apteekki vielä on. Ainakin 80-luvun alussa täällä oli vielä elokuvateatteri, ehkä pari kolmekin (en asunut silloin tässä osassa Helsinkiä, joten en muista tarkasti.) Elokuvateatterit saattavat tosin olla palaamassa, sillä niiden perustaminen on ainakin jonkin verran nosteessa nykyisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 14, 2019, 23:01:38
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 14, 2019, 21:40:30
Voisin kuvitella, että maalla elävä arvostaa enemmän vapautta, koska hän on sitä enemmän kokenut. Maaseutu on puskaviidakkoa, kaupunki sääntöviidakkoa.

Miten nyt vapaus koetaan. Maalla on tekemisen vapaus, kaupungissa kuluttamisen vapaus. Ja mehän elämme kulutusyhteiskunnassa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 15, 2019, 10:37:45
Pukkaanpa tänne, kun klikkiotsikoille tai muuten pöljille otsikoille ei näyttänyt olevan oikein sipivaa ketjua noissa uutisketjuissa.

Aamuväsyneenä selailin IP-lehtien otsikoita ja tämä lävähti ensimmäisenä silmilleni:

Mediamogulin korttitalo romahti – raskaista talousrikoksista epäiltyä Ari Mennanderia uhkaa jopa ehdoton vankeus (https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000006143548.html)

Muistin nimen hämärästi niin, että tämä on ainakin ollut TV:n urheilutoimittaja, joten jännä, että noinkin erikoinen nimi oli sattunut kokonimikaimaksi, jollekin mediamogulille. Kukahan tuo sitten on? Totta kai lankesin klikkiansaan ja avasin uutisen ja lukaisin. Häh, tuosta samasta urheilutoimittajastahan tässä nyt olikin kysymys.

Asia jäi kuitenkin mieleen pyörimään ja pakko oli lähteä katsomaan, että mikä oikeastaan on moguli. Sana toki on tuttu, mutta enimmäkseen ison veden takaa saaduista uutisista. On elokuvamogulia ja sanomalehtimogulia ja mielessä on muotoutunut vain käsitys siitä, että kyseessä on joku "alan johtava suurhenkilö".

Wiki antaa sanalle kaksi merkitystä:
- Suurmogulien valtakuntaa hallinnutta sukua
- henkilöä jolla on merkittävää valtaa jollakin tietyllä alalla, esimerkiksi elokuvamoguli
.

Aika oikein olen siis uutisten perusteella arvannut sanan merkityksen henkilönimen ja toimialan yhteydessä käytettynä.

Nyt sitten heräsi uusi kysymys. Mitä Ari Mennander oli tehnyt urallaan, toimittajan uran jälkeen, ansaitakseen tuollaisen mahtitittelin. Jotain varmaan suurta on saanut aikaan, kun en muista häntä ruudussa nähneeni aikoihin enää. Wikistä löytyi tiivistelmä miehen urasta, jonka aikana hän on surffannut Ylen ja Maikkarin välillä urheilu-uutisohjelmien parissa vastaavan tuottajan ja toimituspäällikön titteleillä sekä ilmeisesti ihan tavallisena toimittajana selostajan toimessa. Lisäksi hän on kirjoittanut urheiluun ja urheilijoita käsitteleviä kirjoja. Eikähän vastaavia "uraputkia" löydy useampiakin, jos noita alkaisi etsimään?

Miksi siis titteli Mediamoguli? Meitä tyhmiä varten tietysti, jotka lankesimme klikkiotsikkoon  >:( >:( >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - kesäkuu 15, 2019, 11:13:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 14, 2019, 22:15:34
Vantaa on laajalle alueelle viskottuja lähiöitä ja ja teollisuusalueita ja myymäläkeskittymiä.

Tikkurila ilmeisesti on Vantaan "keskusta" ainakin hallinnollinen sellainen ja Myyrmäki on toinen samanmoinen, mutta käsittääkseni vaatimattomampi. Mutta ei täällä ole sellaista perinteistä kaupungin keskustaa kuten Helsingissä.

Tikkurila on ollut aika matalaa ja väljähkösti rakennettua ja nyt rakentamista tiivistetään. Vanhempia taloja puretaan ja uudet rakenetaan tilalle niin lähekkäin, että vastapäisen napuritalon asukasta voi lähestulkoon kätellä kun ovat omilla parvekkeillaan. Rakentamisessa panostetaan nyt siihen, että kävelymatka asemalle on lyhyt, joten parkkipaikkoja ei tarvita.

Mutta pakko vielä lisätä, että en todellakaan tunne koko Vantaata, sillä etäisyydet on pitkät eikä joka kolkkaan ole olltu tarvetta matkustaa. Tiksistä noin 5 km:n säteellä on kaikki mitä tarvitsen, tai ainakin suurin osa siitä. Harvoin tulee tarvetta lähteä minkään perässä pidemmälle.

Maaseutuakin Vantaalla riittää. Varsinkin lentokentän länsipuolella. Myyrmäessä on muuten enemmän asukkaita kuin Tikkurilassa vaikka hallintopuoli Tiksissä onkin.

Nyt lähdenkin tästä pyörällä Tiksiä kohti. Jos vaikka Hippi tulisi vastaan. 🙂
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 15, 2019, 13:58:57
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 14, 2019, 21:40:30
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 14, 2019, 20:44:15
Koen Helsingin muuttuneen itselleni melkein tunnistamattomaksi, koska rakentamisen ja uusien ihmisaaltojen myötä sen henki tai tunnelma on nykyisin aivan toinen kuin "vanhoina hyvinä aikoina". Vielä 80-luvulla Helsinki oli minulle "oma itsensä", mutta pakolaisvirtojen, venäläisten ja virolaisten muuton ja turismin myötä, sekä uusien kaupunginosien rakentamisen seurauksena, kotikaupunkini on muuttunut melko vieraaksi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään muuta läheistä paikkakuntaa Suomessa (tai ulkomailla), joten tänne kai jään elelemään muukalaisena omassa kotikaupungissani.

Sielultani ja elämänkokemukseltani maalaisena minun on mahdotonta päästä edes mielikuvituksessani helsinkiläisen (tai muussa isossa kaupungissa asuvan) pään sisälle tuntemaan, millainen on hänen ajattelutapansa. Jossakin uimahallien saunoissa olen joskus kuunnellut vanhempien helsinkiläismiesten juttelua ja muistelua. Näiden tarinoiden perusteella ja muutenkin tuntuu siltä, että puolen miljoonan asukkaan kaupunki on kokonaisuutena liian iso, jotta siihen voisi täysipainoisesti identifioitua. Enemmän jokin kaupunginosa tai lähiö on se, mihin muistot liittyvät. Mutta kuten sanoin, en voi tietää.

Vaikka olen itsekin Helsingissä jonkin verran oleskellut ja ollut muutaman vuoden 1980-luvulla virallisesti kirjoillakin, olen aina kokenut itseni täysin ulkopuoliseksi turistiksi. En tunne kaupungissa ketään, eikä minulla ole mitään kontakteja sinne millään tasolla lähisukua lukuun ottamatta. Ainoastaan noin neljän kuukauden ajan olen ollut siellä jonkin virallisen syyn takia, kun suoritin osan armeijastani Santahaminassa. Noiden kuukausien aikana opin ensimmäisen kerran jonkin verran tuntemaan kaupunkia, kun ajelin siellä autolla iltalomilla ja "varuskuntavapailla". Aika paljon tuli ajeltua.

Tunnen kohtalaisen hyvin maantieteellisessä mielessä Helsingin ja sen lähialueita ja naapurikaupunkeja, mutta henkisessä mielessä Helsinki on suuri tuntematon ja sellaisena pysyy. Eikä se nyt haittaa. Yksi tärkeä syy on varmaan se, että en tunne ketään enkä ole kenenkään kanssa tekemisissä.

Epäilen, että maalla lapsuutensa eläneillä ja kaupungissa lapsuutensa eläneillä on erilainen mielen ajatusmaailman rakenne. Täytyyhän radikaalin eron ympäristössä jotenkin näkyä siinä, miten mieli kehittyy. Voisin kuvitella, että maalla elävä arvostaa enemmän vapautta, koska hän on sitä enemmän kokenut. Maaseutu on puskaviidakkoa, kaupunki sääntöviidakkoa.

Paitsi että helsinkiläinenkin saattaa olla kotoisin pellon pientareelta ja vesipostin vierestä, vaikka se pelto ja vesiposti ovat olleet Helsingissä. Helsinki on monenlainen paikka, eikä kaikkien helsinkiläisten lapsuudenkoti ole betoniviidakko. Vapauttakin on monenlaista. Vaikkapa lapsuuden vapaus vaeltaa Helsingissä julkisilla välineillä pitkin poikin kaupunkia ilman, että tarvitaan vanhemmat kuskaamaan autolla. Tänään stadikalle uimaan, huomenna Suomenlinnaan seikkailemaan ja ylihuomenna Malmille katselemaan lentokoneita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 15, 2019, 14:58:49
Lainaus käyttäjältä: mikainen - kesäkuu 15, 2019, 11:13:30
Nyt lähdenkin tästä pyörällä Tiksiä kohti. Jos vaikka Hippi tulisi vastaan. 🙂

Jonkun aikaa tuon jälkeen lähdin kauppaan. Hiukan hymyilytti, kun lännen suunnasta tuli pyörälijä matkalla Tiksin suuntaan, mieshenkilö ja reppu selässä (noin tarkan kuvan ehdin siinä muodostaa). Kävi mielessä, että siinä se mikainen nyt menee :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - kesäkuu 15, 2019, 16:37:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 15, 2019, 14:58:49
Lainaus käyttäjältä: mikainen - kesäkuu 15, 2019, 11:13:30
Nyt lähdenkin tästä pyörällä Tiksiä kohti. Jos vaikka Hippi tulisi vastaan. 🙂

Jonkun aikaa tuon jälkeen lähdin kauppaan. Hiukan hymyilytti, kun lännen suunnasta tuli pyörälijä matkalla Tiksin suuntaan, mieshenkilö ja reppu selässä (noin tarkan kuvan ehdin siinä muodostaa). Kävi mielessä, että siinä se mikainen nyt menee :)

Reppu oli kyllä, mutta tulin pohjoisen suunnasta. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 15, 2019, 17:16:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 15, 2019, 14:58:49
Lainaus käyttäjältä: mikainen - kesäkuu 15, 2019, 11:13:30
Nyt lähdenkin tästä pyörällä Tiksiä kohti. Jos vaikka Hippi tulisi vastaan. 🙂

Jonkun aikaa tuon jälkeen lähdin kauppaan. Hiukan hymyilytti, kun lännen suunnasta tuli pyörälijä matkalla Tiksin suuntaan, mieshenkilö ja reppu selässä (noin tarkan kuvan ehdin siinä muodostaa). Kävi mielessä, että siinä se mikainen nyt menee :)
Moikkasitko? :)

Voitaisiin kehittää Kantislaisille jokin salainen käsimerkki. Miksei myös Kantapeikoille oma.
Kävisikö nämä:

(https://i.pinimg.com/236x/62/72/b2/6272b219e06330a67c10c00f673f0761--crazy-funny-pictures-funny-photos.jpg)

(https://i.pinimg.com/originals/52/71/8c/52718c884b26dcc9a975fc0c5c7b138c.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 15, 2019, 22:11:28
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 15, 2019, 13:58:57
Vapauttakin on monenlaista. Vaikkapa lapsuuden vapaus vaeltaa Helsingissä julkisilla välineillä pitkin poikin kaupunkia ilman, että tarvitaan vanhemmat kuskaamaan autolla. Tänään stadikalle uimaan, huomenna Suomenlinnaan seikkailemaan ja ylihuomenna Malmille katselemaan lentokoneita.

Pääsin ensimmäisen kerran elämässäni linja-auton kyytiin noin kymmenvuotiaana. Paikallinen tilausliikenne järjesti paikkakunnan torilta lapsille tarkoitetun vappuajelun. Se maksoi muutaman markan. Auto kävi viiden kilometrin päässä erään sillan takana kääntymässä.

Seuraavan kerran pääsin linja-auton kyytiin koulussa, kun me keskustan koululaiset teimme oman kuntamme alueella luokkaretken joihinkin nähtävyyksiin, mm. voimalaitokselle ja pariin kyläkouluun. Meitä oli muutama luokka, ja autoja oli kaksi tai kolme. Minua harmitti, kun en päässyt hienoon Kutter salonkilinja-autoon, jossa oli erityinen tupakkahytti perällä. Kävin kuitenkin pysähdyspaikalla katsomassa tuota autoa.

Kolmas linja-automatkani noin 12-vuotiaana oli pidempi. Me koululaiset kävimme nimittäin erään urheilutapahtuman merkeissä Helsingissä.

Tuo oli ensimmäinen kerta, kun pääsin hieman enemmän tutustumaan edellä mainittuun kaupunkiin. Kävimme Linnanmäellä ja Korkeasaaressa. Jälkimmäisessä vesibussia odotellessamme eräs poika kävi maistamassa vettä merestä varmistaakseen oliko se todella suolaista, niin kuin oli kerrottu. Moni näki meren ensimmäistä kertaa. Viimeisenä Helsinki-päivänä saimme liikkua vapaasti. Minulla oli lippu, johon sisältyi oikeus matkustaa julkisilla liikennevälineillä, mutta kaverillani ei ollut. Ei liene vaikea arvata, kuka ne kaverin liput joutui ostamaan. En tietenkään pysty enää hahmottamaan, missä ajoimme raitsikalla (käytän tarkoituksella vanhaa nimeä). Joka tapauksessa ajoimme koko lenkin. Päätepysäkki, missä pysähdyttiin pidemmäksi aikaa ei varmaankaan ollut se, mikä jostakin syystä on myöhemmin tullut mieleeni eli tämä. Milloinhan tuossa on viimeksi kulkenut raitiovaunu.

https://www.google.fi/maps/@60.18696,24.9580763,3a,75y,74.7h,83.58t/data=!3m6!1e1!3m4!1sKimUAhDul7oSGryJkBtc5w!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi

Tältä ensimmäiseltä "omalta" Helsingin reissulta jäi tutuksi lähinnä nykyisen kisahallin ja Olympiastadionin alue ja vähän muutakin. Minkäänlaista kokonaiskuvaa kaupungista ei kuitenkaan syntynyt. Ei ollut edes karttaa, mistä olisi katsellut. Tällä reissulla ostin ensimmäisen kamerani. Valitettavasti kuvia ei ole, koska tuhosin filmin avaamalla kameran takakannen. Minkä vaan voi tehdä väärin, sen aivan varmasti teen väärin. Olen lisäksi mestari keksimään, miten sellaisenkin asian voi tehdä väärin, mitä ei voi tehdä väärin. Olen esimerkiksi kuvannut "vahingossa" filmirullan kahteen kertaan niin kinofilmikameralla kuin rullafilmikamerallakin, ja jälkimmäisellä sen pitäisi periaatteessa olla lähes mahdotonta. Mutta ei minulle.

Seuraavan kerran pääsin linja-auton kyytiin 16-vuotiaana, kun teimme koulusta luokkaretken erääseen kansallispuistoon muutaman kymmenen kilometrin päähän. Tällöin pääsin vihdoin sen "salonkivaunun" kyytiin.

Kansallispuistomatkan jälkeen seuraavan kerran olin linja-auton kyydissä autokoulun aikaan noin 18-vuotiaana, jolloin ensimmäisen kerran varsinaisesti matkustin linja-autolla tavallisena maksavana matkustajana. Kävimme kaupungissa ajamassa, eivätkä kaikki mahtuneet kuorma-auton kyytiin matkalle, joten osa joutui kulkemaan linja-autolla. Muistan kuin paluumatkalla joku humalainen höpötteli takapenkillä, että tämä on ilmaista kyytiä tämä ylös-alas -meno, kun auto pomppi pienen paikallistien mäissä ja montuissa.

Lopetan luettelemisen tuohon. Kaupungissa eläneet eivät taida pystyä yksityiskohtaisesti selostamaan jokaista linja-autokyytiään siihen hetkeen mennessä, kun he ovat täyttäneet 18 vuotta. Itse asiassa voisin jatkaa vielä tuostakin eteenpäin, koska ei niitä kyytejä myöhemminkään paljon ollut. Seuraavan kerran olin linja-auton kyydissä, kun sotilaita kuljetettiin Hangon Syndaleniin ja takaisin. Ja vähän ennen siviiliin pääsyä tehtiin "huviretki" vihreällä sotilasbussilla. Kävimme mm. Sotamuseossa ja Tapiolan Linnunradassa, jossa meille koko porukalle tarjottiin oikein hieno lounas jonkun järjestön laskuun.

Vielä nytkin bussikyyti on minulle aina "tapaus", johon suhtaudun todennäköisesti aivan eri tavalla kuin ihmiset, joille se on ollut arkea lapsesta asti. En ole vieläkään oppinut menemään luontevasti bussiin, kun etuovi aukeaa. Yllätyn aina, että ai, noinko päin se aukesi, ja joudun siirtymään ja muuttamaan suunnitelmaa sisälle menemiseksi. Ja paikkaa, mihin istun, mietin tarkkaan aivan kuin olisin valitsemassa sitä viikoksi. Tästä tulikin mieleeni, että kun olin viimeksi bussissa matkalla Isoon Omenaan, taisin olla yhden pysäkkivälin ainoa matkustaja. Vai olinko ainoa matkustaja vain muutaman sekunnin pysäkillä. En muista varmuudella. Nappailin joka tapauksessa ihmeissäni kuvia tyhjästä autosta. Mutta pian tuli kyytiin joku "etninen" nainen, jonka huomasin matkustavan samalla metrolla keskustaan kanssani.

https://ibb.co/K7GTFpR
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 15, 2019, 23:09:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 15, 2019, 22:11:28
Milloinhan tuossa on viimeksi kulkenut raitiovaunu.
31.8.1984 (https://www.raitio.org/suomen-raitiotiet-ja-raitiovaunut/helsingin-raitiolinjastohistoriikki/raitiolinjat-vuodesta-1908-nykypaivaan/linjat/7-2/)
Lainaa
Minkä vaan voi tehdä väärin, sen aivan varmasti teen väärin. Olen lisäksi mestari keksimään, miten sellaisenkin asian voi tehdä väärin, mitä ei voi tehdä väärin.
https://www.iltalehti.fi/digi/a/200701315682270
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 16, 2019, 02:01:50
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 15, 2019, 13:58:57
ylihuomenna Malmille katselemaan lentokoneita.

Ei Malmilla enää lennetä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 16, 2019, 03:06:48
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 06, 2019, 20:12:50
Kun tulin töistä kotiin, menin ensimmäiseksi parvekkeelle kastelemaan auringonpaisteessa nuokkuvia kasvejani. Samalla tuli vilkaistua pihalle, jossa alapuolellani on pieni nurmipläntti. Yllättäen en nähnytkään nurmesta juuri mitään, vaan kaksi viltillä makoilevaa lähiövalasta. Paitsi, ettei oltu lähiössä, vaan kaupunkipihalla. Täytyy sanoa, että pariskunta oli aika järkyttävä näky. En noin yleisesti ottaen välitä, jos ihmiset ovat läskejä, mutta huomasin järkyttyväni kun valtavat läskikasat ovat rantautuneet paikalle, jossa normaalisti on vain nurmikkoa. Pihallamme ei juuri koskaan käy kukaan makailemassa. Pariskunta todella täytti olemuksillaan koko pihan.

Yritin tänään samaan hissiin, jossa oli lähiövalas (pariskunnan naispuolinen jäsen) pulskan ystävänsä kanssa sekä valaspariskunnan koira. Valas sanoi: "Ei me taideta mahtua". Mahduin kyllä sisään (olen kokoa 38/40), mutta hissi päräytti jonkin äänimerkin. Minä olin tullut viimeisenä, joten astuin ulos. En ole tiennytkään, että hissi hälyttää, jos painoa on liikaa. Sellaista ei ole koskaan tapahtunut, vaikka muistelen kyllä matkustaneeni hissillä ennenkin jonkun hyvin lihavan asukkaan kanssa. Lähiövalaalle äänimerkki oli selvästi tuttu; hän osasi odottaa sitä, koska hänen äänensävynsä oli niin toteava. Kun hissi tuli takaisin tyhjänä, katsoin mikä on lastin maksimipaino; 325 kiloa. Laskeskelin, että koira painaa enintään 25 kiloa (todennäköisesti vähemmän). Valas painaa ehdottomasti yli 100 kiloa, veikkaan 150 kiloa. Pulskan ystävän painoksi arvioin vähintään 100 kiloa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 16, 2019, 07:56:21
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 16, 2019, 03:06:48

Koska toinen heistä puhui selvää suomea, kyseessä ei ollut ainakaan Luciano Pavarotti ja Montserrat Caballé.

Vesiallas voisi piristää pientäkin pihaa.
(https://i.pinimg.com/originals/ef/15/6e/ef156e80ead72bb814ed3271f76d71a4.jpg)
Hissien hälytysäänet voisivat olla parempiakin.
(https://assets.classicfm.com/2013/34/performers-quotes-20-1377772242-view-1.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 16, 2019, 08:12:44
En tiedä miksi Amore katsoo olevansa oikeutettu solvaamaan ylipainoisia naapureitaan runsaastakaan ylipainosta. Huumorin piikkiin en osaa sijoittaa noita lähiövalasjuttuja. Ensimmäistä pidin jonkinlaisena lipsahduksena, mutta toinen samanlainen on jo tarkoituksella kirjoitettu.

Harvoin ihminen on omasta halustaan lihava. Äitini oli lihava, juuri tuollainen, josta Amore kirjoittaa. 170 cm / 130 kg lihavimmillaan. Muistan, miten minuun sattui jo lapsena, kun sairaalassa hoitajatkin (äidilleni työstä tuttuja) kysyivät, että miltä tuntuu, kun äiti on noin lihava ja eikö olisi mukavampi, jos äiti oli laiha. Olin siihen sanonut, että ei äiti olisi äiti, jos ei ole lihava. Myöhemmin ymmärsin, miten hän yritti laihtua. Kokeili sitä ja kokeili tätä eikä mikään auttanut. Vasta, kun henkilökunnan lääkäriksi tuli joku, joka välitti, niin äidiltä löytyi diabetes, jota alettiin hoitaa lääkkeillä ja ruokavaliolla, niin tilanne jonkin verran korjaantui. Mutta siihen oli tullut mukaan jo muitakin sairauksia, joten paljoa ei ollut tehtävissä, kun kuolo korjasi vähän yli 50-vuotiaana. Tuosta siis on aikaa, joten diabetes ei ollut ensimmäinen asia, jota ihmisestä etsitään.

Olen jonkusen jakson katsonut televisiosta niistä yli lihavista ihmisistä, joille tehdään mahalaukun ohitusleikkaus. Ensimmäisiä jaksoja katsoessani ihmettelin, miten ihminen voi saattaa itsensä tuollaiseen kuntoon, ettei enää pysty huolehtimaan kunnolla itsestään. Monella noista on vakavia psyykkisiä ongelmia, jonka vuoksi he eivät hallitse syömistään. Liialliselle syömiselle voi olla syynä myös fyysinen ongelma niin, että kylläisyyden tunnetta ei tule ajoissa.

Totta kai on joukko, joka "vain herkuttelevat tai syövät muuten väärin" ja ovat sen vuoksi lihavia. Vai onko syöminen sittenkin vain jonkin tyhjyyden täyttämistä elämässä?  Mutta oikeuttaako sekään tullaiseen halveksivaan kirjoitteluun?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - kesäkuu 16, 2019, 09:30:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2019, 08:12:44
En tiedä miksi Amore katsoo olevansa oikeutettu solvaamaan ylipainoisia naapureitaan runsaastakaan ylipainosta. Huumorin piikkiin en osaa sijoittaa noita lähiövalasjuttuja. Ensimmäistä pidin jonkinlaisena lipsahduksena, mutta toinen samanlainen on jo tarkoituksella kirjoitettu.

Samanlaista "voi kun minä olen hyvä" asennetta harrastetaan myös mielipiteissä. Se että on eri mieltä kuin kaiken kaikesta tietävä oikeuttaa solvaamisen.
En ole läheskään samaa mieltä Toopen mielipiteiden kanssa mutta Toopen kohtelu masentaa. Niin ala-arvoista foorumin tähtösiltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 10:05:58
(Poistin tästä alusta lainauksen ja palasen tekstiä.)

Omaa hermoani rassaa tällä hetkellä urkumusiikki. Miten osaakin kuulostaa jokin instrumentti niin saamarin pahalta, vain säkkipilli ja teknomusiikin super saw on pahempi. Adagion kaamein kohta (https://youtu.be/OL1oSGgrEuk?t=485),  Chopin (https://www.youtube.com/watch?v=30OIz2t7h9s), Narvan marssi (https://www.youtube.com/watch?v=5htcXhHQ7Vk), Vanha virsi Taalainmaalta (https://www.youtube.com/watch?v=XBkxBHPPfGQ) (vähiten kauhea). Yritän siedättää itseäni kestämään urkumusiikkia tulevissa hautajaisissa. Voi olla, että joudun vaan peittämään korvani sormilla pahimman räimeen ajaksi. Tekisi mieli ottaa mukaan ne paremmat kuulosuojaimet, mutten taida.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 11:08:56
Eilen katsoin dailymotionista Gibsonin elokuvan The Passion of the Christ, ja mietin, että oliko syy kristinuskon leviämiseen nimenomaan Jeesuksen epäinhimilliset kärsimykset? Menisikö logiikka jotenkin niin, että koska hän kärsi niin älyttömästi, on hänen sanomansa pakko olla totta? Ja sitten ajattelin, että kärsimykset kestivät vain muutaman tunnin ja muutaman päivän (?) - mitä se muka on verrattuna siihen, että "armollinen" ja "hyvä" Jumala kiduttaa miljardeja syntisiä sieluparkoja helvetin tulessa ikuisesti? (Ja vielä sellaisesta älyttömästä syystä, mikä ei ole tahdonalainen asia, eli uskon puutteen takia.) Ei sitten niin mitään. Mielestäni tästä voimme vetää sen johtopäätöksen, että sellainen kammosadisti jumala ei suinkaan ole hyvä, ei ole armelias, eikä ajattele luotujensa parasta. Siis se sama Jumala, joka iskee pikkulasten päät kallioon, tai hävittää koko sukukunnan yhden ihmisen napinan tähden erämaavaelluksella. Tämä on sellainen "Herra", jota totisesti en tahtoisi nähdä tai kohdata, mä "matkaaja maan", ks. alla. Koska Jumalan määritelmään kuuluu hyvyys ja armollisuus, ei hän voi olla olemassa, jos ei ole hyvä tai armollinen. Tai vaihtoehtoisesti hän on samanaikaisesti sekä hyvä että paha, sekä armollinen että armoton, sadisti kiduttaja. Miten uskovaiset kestävät tätä loogista ristiriitaa? Eivätkö heidän logiikkapiirinsä ylikuumene ja kärähdä, vai ovatko ne jo alunperinkin jotenkin vialliset? Mutta tämä viimemainittukaan ei oikein omien havaintojeni mukaan voi pitää paikkansa - yksi läheisimmistä ystävistäni on teologi ja harras kristitty, (jonka kanssa en juurikaan keskustele teologiasta tai uskosta). Hän on myös omalla tavallaan yksi älykkäimmistä tuntemistani ihmisistä, mutta ei sillä tavalla kuin luonnontieteisiin suuntautuneet ihmiset (tunnen esimerkiksi useita mensalaisia ja olen työskennellyt monien huippulahjakkaiden ihmisten parissa).

Siionin (vl) virsiä kuuntelevassa tunnelmissa (pitäiskö olla huolissaan?):
Oi Herra, jos mä matkamies maan - virsi 631a (https://www.youtube.com/watch?v=KVRyVJkU7z8&list=PL0B970526E5B28D06&index=4)
Matkamiehen mieli palaa, Virsi 621 (https://www.youtube.com/watch?v=ipyu7mlrKLY&list=PL0B970526E5B28D06&index=3)
Matkamiehen sielu palaa taivahan kotihin.

Onkohan mitään uskontoa, jossa musiikilla ei olisi merkittävä rooli?

Ja miksihän lestat ovat niin innostuneita Jeesuksen verestä? "Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi". Miten niin veressä? Vai onko tää kristityille yleisempääkin? Onhan olemassa sakramentti, jossa he harrastavat symbolista kannibalismia. Gibsonin elokuvassa erityisesti kolmessa kohdassa kiinnitti huomiota veri: kun Maria-duo pyyhkii Jeesuksen verta maasta liinoilla, kun via dolorosalla nainen tulee ja antaa liinan, johon Jeesus pyyhkii kasvonsa (ja nainen kohtelee liinaa kuin aarrettaan), ja loppukliimaksissa kun roomalainen sotilas puhkaisee Jeesuksen kyljen viimeistelläkseen tappamisen, ja saa verisuihkun päälleen, ja näyttää siltä, kuin häntä kohtaisi jotenkin pyhä ja ihmeellinen asia.

(Korjailtu virheitä.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 16, 2019, 11:46:32
Kesä on meneillään ja varsinkin viikonloppuisin näkee paljon moottoripyöriä. Minustakin olisi mielenkiintoista ainakin hetken ajan leikkiä kuuluvani porukkaan eli ajaa siellä, missä muitakin ajavat. Olla "yksi heistä". En kuitenkaan missään mielessä ole, en identiteetiltäni enkä fyysisestikään. Enkä aja siellä missä muut vaan olen "lonely rider" jossakin syrjässä.

Syyskuun alussa tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun ostin moottoripyörän. En ollut koskaan ennen omistanut sellaista, joten lähdin aivan aloittelijana liikenteeseen, millainen olen edelleenkin. Kilometrejä ei ole nimittäin kertynyt niin paljon, että voitaisiin puhua minkäänlaisesta kokemuksesta. Ja nekin kilometrit tulivat enimmäkseen alkuaikoina.

Kokemusta kertyi heti alussa siitä, miten sain pyörän kaadettua milloin missäkin. Tavat olivat toinen toistaan omituisempia. Menin esimerkiksi istumaan moottoripyörän satulaan, ja kauemmaksi asetettu kamera otti kuvan itselaukaisimella. Potkaisin moottoripyörän sivutuen pois maasta, että kuva näyttäisi "coolimmalta". Kun kamera oli räpsähtänyt, nousin pois satulasta muistamatta, että olin poistanut jalustan muutama sekunti aikaisemmin. No, senhän tietää, miten siinä kävi. Kaksi kertaa peräkkäin kaadoin pyörän autotallin oven suussa, kun olin työntämässä sitä sisälle talliin. Yhden kerran se kaatui pihassa, kun siirsin sitä. Yhden kerran kaadoin sen, kun käänsin sitä ajamalla ahtaassa epätasaisessa paikassa, jossa tila ei oikein riittänyt. Ja kaikkein säikäyttävin oli tilanne, jossa kaaduin ajaessani, kun vedin liian voimakkaasti etujarrukahvasta, jolloin etupyörä lukittui. Onneksi nämä kaikki tapahtuivat parin ensimmäisen vuoden aikana.

Sen noista kaatumisista opin, että en taluta pyörää sivulta vaan menen sen satulaan istumaan, kun siirtelen sitä. Kun sivulta taluttaessa pyörä pääsee kallistumaan yli tietyn pisteen, sitä ei jaksa pitää pystyssä, ja se kaatuu. Polkupyörän taluttamisesta saatu oppi ei päde. Sitähän voi talutella miten haluaa. Toinen asia, minkä yritän pitää mielessä, on varovaisuus etujarrun käyttämisessä.

Nämä eivät olleet varsinaisia asioita, mitkä ovat mielessäni, vaan sen ihmetteleminen, miten ihmiset ylipäätään pystyvät ajamaan moottoripyörillä. Olenko täysin poikkeusyksilö, kun olen törmännyt ongelmiin, joista ei löydy tietoa googlaamalla. Seuraavat paljastukset menevät henkilökohtaisuuksiin, mutta menkööt.

Minulle on ilmeisesti jotenkin epätavallisen herkkä ja kutiava iho, vaikka tavallisessa arkielämässä siihen en tule kiinnittäneeksi huomiota. Mutta jos oikein tarkoituksella kiinnitän, niin huomaan raapivani eri kohtia päästäni vähintään kerran minuutissa. Välillä tukkaa, välillä nenää, välillä paikkoja, mihin silmälasit koskevat, välillä silmien alueita, välillä leukaa. Tuon tuostakin alkaa jostakin kutittaa tai ärsyttää, ja on pakko raapaista sitä paikkaa tai jollakin tavalla lievittää oiretta. Tämä kaikki tapahtuu tiedostamatta. Ja nenäliinaa (=talouspaperia) on myös käytettävä usein, ja pahimmillaan sitä kuluu lyhyessä ajassa rullatolkulla nenäliinatarkoituksiin. Jos ei käytä, nenästä valuu nestettä pitkinä siimoina, joita ulkona tuuli levittää pitkin vaatteita. Näky on toisin sanoen ruokoton. Tämä ominaisuus on meillä sukuvika. Nenään kertyy kosteutta tiivistymisen tai jonkin muun syyn takia. Jos tämän perusoireen päällä on allergiaa tai muuta nuhaa, mitä usein on, niin aina vain enemmän tarvitsee nenäliinoja. Jos nenäliinaa ei käytä, sieraimeen ilmestyvä tippa alkaa kutittaa raivokkaasti aiheuttaen allergiaa muistuttavan ärsytysreaktion, jolloin seuraa aivastelua ja nenän vuotamisen kiihtyminen kymmenkertaiseksi, eli seurauksena on aivan älytön "kohtaus", joka muistuttaa voimakasta allergista reaktiota.

Miten tämä liittyy moottoripyörällä ajamiseen? Siten, että ajettaessa pidetään kypärää päässä, eikä silloin voi rapsutella eikä niistää nenäänsä. Kun olen ajanut kilometrin, kutina alkaa olla jo epämukava. Kun olen ajanut muutaman kilometrin, on pakko pysähtyä ja poistaa kypärä ja raapia itseään kuin hullu ja kaivaa nenäliinat esille. Miten tällaiset ominaisuudet omaava ihminen voi lähteä moottoripyörällä mihinkään kauemmaksi, kun ajaminen on yhtä kidutusta.

Tuo on toinen asia.

Toinen on se, että nykyinen (en tiedä, ovatko muut sen kummempia) moottoripyöräni ei sovi (75 %invalidi)fysiologialleni. Ajoasento tuntuu epämukavalta ja pitkän päälle sietämättömältä. Vasemmalle puolelle lapaluun yläpuolelle tulee kiputila, joka pahenee kilometrien kertyessä. Oireet alkavat jossakin kymmenen kilometrin paikkeilla, ja 40 kilometrin ajon jälkeen on pysähdyttävä ja otettava särkylääke, jotta saa ajettua seuraavat 40 kilometriä. Maksimimatkani on 80 kilometriä, minkä verran on ajettavaa paikkakunnalle B, jossa viime kesänä kävin mp:llä vain yhden kerran.

En tiedä, auttaisiko erilaiseen moottoripyörään vaihtaminen, mihin minulla tietenkään ei ole varaa.

Nykyinen on kuvassa esiintyvän kaltainen, ja siinä istutaan polvet koukussa eteenpäin ohjaustankoa kohti nojaten. Satula viettää eteenpäin ja työntää kuljettajan ärsyttävästi tankkiin kiinni (en sano, mikä paikka siinä litistyy). Ajoasento on jotenkin kökkö ja näyttääkin siltä. Se ei tunnu millään tavalla luontevalta tai mukavalta. Jalat ja hartiat ovat samalla tasolla etu-taka -suunnassa.

https://www.totalmotorcycle.com/wp-content/uploads/2016/12/2001-Kawasaki-ZR7Fi.jpg?d=1&i=1

Harley Davidson -tyyppisessä pyörässä (niitäkin on tietysti monenlaisia) istutaan jalat eteenpäin. Kuljettaja ei könötä etuviistossa vaan istuu enemmänkin takaviistossa. Jotenkin tuntuisi, että tuollainen asento sopisi minulle paremmin. Sitä en tule kuitenkaan koskaan tietämään.

Näissä Harley Davidsoneissa ja sen kaltaisissa on minun arviointivinkkelistäni katsoen yksi huono piirre. Niiden ääni on tolkuttoman kova. En haluaisi julistaa koko kyläkunnalle, että nyt lähden ajamaan...PÖT, PÖT, PÖT, PÖÖÖÖT, PÖT, PÖT... Sähkömoottoripyörä olisi ehkä tässä suhteessa paras.

https://ichef.bbci.co.uk/news/660/cpsprodpb/A9B4/production/_102944434_harley.jpg

Tällainen kuva olisi utopiaa meidän ympyröissämme (vaikka pyörä olisi paikallaan). En saisi ihmisiä pakotettua pyörän päälle kuvattavaksi. En edes kahden viikon tappelun jälkeen. En tosin edes yritä. Tämän kuvan naiset kai ajavatkin eivätkä pelkästään poseeraa. Pyörä on täsmälleen samanlainen kuin minulla. Se on loppujen lopuksi aika ruma.

https://www.bikepics.com/pics/2006/04/19/bikepics-568425-full.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 12:09:26
Joissain Harrikoissa ajoasento on sellainen, että kädet ovat olkapäälinjan yläpuolella. Ja pelkkä ajatuskin sellaisesta saa niskat jännittymään.

Onko sinulla täysin umpinainen kypärä, Kopek? Siis sellainen, missä minkäänlainen viima ei osu silmiin? Itselläni varsinkin talvella pienikin tuuli saa silmät vuotamaan kävellessäkin, ja jos silmät vuotvat, nenäkin vuotaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 12:50:52
Mikä on se toivo, mistä puhutaan kuoleman yhteydessä? Minkä toivo? Onko se vain toivoa, että näkisi uudestaan kuolleen rakkaan ihmisen? Vai toivoa kuoleman jälkeisestä elämästä (mikä contradiction in terms tämäkin).

Kun veli ei vastannut kaksi viikkoa sitten puhelimeen, pappi Kai Sadinmaa tiesi heti mitä on tapahtunut: "Kuolema on ruma kaikilla tavoilla" (https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006140260.html) (HS)
Hautausmaapappi, kapinallinen, liian inhimillinen, liian "kristillinen" (sanan parhaassa merkityksessä) monien uskovaisten mielestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 12:55:43
Olin kerran todistamassa lestadiolaisen henkilön käyttäytymistä tilanteessa, jossa erästä perhettä oli kohdannut äärimmäisen traaginen tapahtuma, olivat juuri menettäneet pienen lapsensa. Tämä lesta käytti tilaisuutta hyväkseen, kun havaitsi uhrien olevan erittäin järkyttyneitä ja hauraassa ja haavoittuvaisessa tilassa, jä käännytti jonkinasteista henkistä väkivaltaa käyttäen koko perheen lestauskoon. Vaikka lesta ehkä koki tekevänsä hyvää ja tarjoavansa lohtua, pidin tuolloin, ja pidän edelleenkin lestan käytöstä anteeksiantamattoman epäeettisenä ja moraalittomana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 16, 2019, 19:17:24
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 10:05:58
Omaa hermoani rassaa tällä hetkellä urkumusiikki. Miten osaakin kuulostaa jokin instrumentti niin saamarin pahalta, vain säkkipilli ja teknomusiikin super saw on pahempi. Adagion kaamein kohta (https://youtu.be/OL1oSGgrEuk?t=485),  Chopin (https://www.youtube.com/watch?v=30OIz2t7h9s), Narvan marssi (https://www.youtube.com/watch?v=5htcXhHQ7Vk), Vanha virsi Taalainmaalta (https://www.youtube.com/watch?v=XBkxBHPPfGQ) (vähiten kauhea). Yritän siedättää itseäni kestämään urkumusiikkia tulevissa hautajaisissa. Voi olla, että joudun vaan peittämään korvani sormilla pahimman räimeen ajaksi. Tekisi mieli ottaa mukaan ne paremmat kuulosuojaimet, mutten taida.
Itse pidän urkumusiikista kuin häkin läpi päälle yrittävästä gorillasta. Siinä on alkukantaista voimaa!
Hyvän ja pahan tuolle puolen yltävää. Taivaalle kohoavan sienipilven kauneutta. Aurinkoisuutta erämaassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 22:12:43
Samaa viehätystä kuin kynnessä, joka liitutaulua raapii. Luistimen terässä, joka tarraa jäähän ennen triplahyppyä. Jarruttavan junan äänessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melody - kesäkuu 16, 2019, 23:38:54
Tänään ensimmäistä kertaa lausuin ääneen, että lapsi pilasi päiväni.

Lapsi, lähestyy kolmeakymppiä, huomasi lomapakon kadonneen aamupäivällä. Vietti aurinkoista päivää grillaillen. Soitti Lidlistä, että onko meillä kolvia - jos ja kun joutuu korjaamaan jotain. Lapsella ei ole päihdeongelmaa, joka selittäisi tyhmyyden, on hyväpalkkainen insinööri, mutta ekaa kertaa on pakko luovuttaa ja tuntea kirosanoja häntä kohtaan. No lompakkoa ei löytynyt illallakaan, on liiaksi tottunut että pelastan, ja sitten nöyrtyi apuuni.

Itsenäinen on, mutta tyttöystäviään hakee vaikeasti, englantia puhutaan.

Tiedän, että minä ja muut, tavallallamme elää olemme luonneet tämän tilanteen.

Ja tämä on ok.

Huomenna tapahtuu, kyseinen tyyppi muuttaa tänne kodissaan olevaa vesivahinkoa pakoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 17, 2019, 00:30:28
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 10:05:58
(Poistin tästä alusta lainauksen ja palasen tekstiä.)

Omaa hermoani rassaa tällä hetkellä urkumusiikki. Miten osaakin kuulostaa jokin instrumentti niin saamarin pahalta, vain säkkipilli ja teknomusiikin super saw on pahempi. ...
Voi olla, että joudun vaan peittämään korvani sormilla pahimman räimeen ajaksi. ...
Käsittämätön mielipide! Olet vasta 2. henkilö nettielämässäni jonka olen kohdannut sanovan inhoavan urkuja.
Myöhemmin vertasit raapimis-kohina ym ääniin joista urut eroaa kuin yö päivästä. Uruissa löytyy sävel ja harmonia. Tosin onhan olemassa myös kohina(noise) ja industrial-genret niistä tykkääville. Melukin on musaa koska örinäkin on(heavyna). ;D  Teitä yhdistää kovahko uskontokritiikki. Ehkä se osaksi selittää?
  Vinkki: Talouspaperista olen oppinut käärimään korvatulpat. Revin 2cmx5-10cm palat jotka kapeussuunnassa rullalle ja sitten kierin "rullaa" kasaan kuin litistettyä paloletkua niin että sopii korvakäytävään (kokemus opettaa mutta voi aina repiä tai leikata palan kunnes sopii). Vaimentaa varsin tehokkaasti, en ruohoa 4-tahtikoneella leikatessa tarvi muita vaimentimia välttämäti. Jos paperia löytyisi mustana niin se hämäisi lähinaapuritkin. Tai seliselittää korvatulehduksella/kipeydellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 17, 2019, 06:26:40
Melodyn mielipide ihmetyttää. En saa sitä sopimaan omaan kokemusmaailmaani. Meidän perhedynastiassamme minä olen se, jolta hukkuu kaikki, ja jolta ei onnistu mikään. Maaliskuussa putosi luottokortti (rinnakkaiskortti, ei minulla omaa ole ja tuskin saisinkaan) Berliinissä kaupan lattialle enkä löytänyt sitä. Se oli pakko mitätöidä saman tien. Sain myöhemmin uuden.

Mutta nyt on se uusi kadonnut. Se hävisi puolitoista viikkoa sitten. Ja tällä kerralla katoamisen tekee pelottavaksi se, että korttia ei ole "kuoletettu". Seuraamme pankkiohjelman kautta, onko sillä tehty ostoksia. Toistaiseksi ei. Toivo on pantu sen varaan, että kortti jäi asunnon pöydälle Helsingissä eikä ole pudonnut mihinkään ulos. Viimeisen ostoksen tein sillä Graniittitalon Lidlissä. Kortti oli tuolloin poikkeuksellisesti taskussani sellaisenaan, eikä rahakukkaroa ollut mukana. Paikka, jossa se olisi voinut pudota, on kerrostalon oven edusta, jossa olen kaivanut avaimen taskustani, vaikka kortti oli kyllä mielestäni eri taskussa. Muita paikkoja ovat ne, joissa olen ottanut nenäliinan taskustani. En kuitenkaan periaatteessa ole pitänyt nenäliinoja (talouspaperin paloja) ja korttia samassa taskussa. Mutta periaatteesta on helppo lipsua.

Toisin sanoen meillä minä olen se, jonka unohdusten ja virheiden takia muut menettävät hermonsa. Viimeksi sain haukut pari päivää sitten, kun jätin ulkona olevat kasvit kastelematta minulle jätetyn kirjallisen ohjeen mukaan. Lappu hukkui saman tien, enkä muistanut koko kasveja. Olin muutaman yön yksin talossa, ja minun olisi pitänyt hoitaa tuo homma. En käytä sanaa "kotona", koska tietystä syistä johtuen en kutsu asuinpaikkaani kodiksi. Minulla on niitä ollut vain yksi niin kuin äitejäkin.

Kun tiedän olevani sellainen kuin olen, ymmärrykseni muiden tekemiä virheitä ja vääriä päätöksiä kohtaan on aika laaja. Joskus tulee napistua pinnallisesti jostakin, mutta ei lapsille. En muista, että olisin juurikaan hermostunut heille tai heidän tekemisistään "miesmuistiin".

Olen perinteisesti muutaman yön yksin talossa tähän aikaan vuodesta pariin kolmeen otteeseen. Muutaman yön pätkiä. Talven aikaan teen suuria suunnitelmia näiden harvinaisten vapaiden hetkien varalta. Suunnittelen mm. että siivoan jonkun huoneen tai kohteen talosta. Tai jotenkin muuten yllätän. Myös muun tyyppisiä suunnitelmia on kuten yölliset valokuvausretket, joille voi hiipiä aamuyöllä tarvitsematta selittää mihin menee. Ja onhan siinäkin oma viehätyksensä, kun soittaa pianoa joskus aamuyön tunteina. Tai tekee jotain muuta hullua.

Asiassa on yksi ongelma. Nuo harvinaiset vapaat hetket ovat samaan aikaan vuodesta, kun minulla on meneillään "masennusmaksimini". Eli vaikka tilaisuus olisi, en saa masennukseltani tehdyksi mitään. Siivoamisen sijasta sotken paikkoja entisestään. Yöllisten kuvausretkien sijasta sotken unirytmini niin, että päivätkin menevät pilalle, enkä jaksa tehdä mitään sen enempää yöllä kuin päivälläkään. Katson televisiota jonnekin kolmeen asti yöllä tai jotain muuta älytöntä. Tänä aamuna heräsin neljän aikaan, kun allergia vaivasi. Piti ottaa tabletti, ja se puolestaan nukuttaa päivällä. Olen huomannut, että allergiatabletti on kuin unilääke, joka vaikuttaa pitkällä aikavälillä. Väsymystä ilmenee 6 - 9 tunnin päästä tabletin ottamisesta. Voi tosin vaikuttaa jo aikaisemminkin. Ai niin, samaan aikaan masennusmaksimin kanssa on päällä myös allergiamaksimi. Kun tähän vielä lisätään itikkamaksimi, mikä ulkona on tällä hetkellä, niin siinäpä onkin syitä olla tekemättä mitään.

Neljän aikaan sängystä valveille nouseminen ja allergiatabletin ottaminen on varma tapa panna päivä pilalle. Mutta olo oli niin epämukava, että ottamatta jättäminen ei olisi ollut sen parempi vaihtoehto. En olisi kuitenkaan nukkunut.

(En jaksa korjata kirjoitusvirheitä. Toivottavasti ne eivät liikaa ärsytä.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - kesäkuu 17, 2019, 08:27:06
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 16, 2019, 19:17:24
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 10:05:58
Omaa hermoani rassaa tällä hetkellä urkumusiikki. Miten osaakin kuulostaa jokin instrumentti niin saamarin pahalta, vain säkkipilli ja teknomusiikin super saw on pahempi. Adagion kaamein kohta (https://youtu.be/OL1oSGgrEuk?t=485),  Chopin (https://www.youtube.com/watch?v=30OIz2t7h9s), Narvan marssi (https://www.youtube.com/watch?v=5htcXhHQ7Vk), Vanha virsi Taalainmaalta (https://www.youtube.com/watch?v=XBkxBHPPfGQ) (vähiten kauhea). Yritän siedättää itseäni kestämään urkumusiikkia tulevissa hautajaisissa. Voi olla, että joudun vaan peittämään korvani sormilla pahimman räimeen ajaksi. Tekisi mieli ottaa mukaan ne paremmat kuulosuojaimet, mutten taida.
Itse pidän urkumusiikista kuin häkin läpi päälle yrittävästä gorillasta. Siinä on alkukantaista voimaa!
Hyvän ja pahan tuolle puolen yltävää. Taivaalle kohoavan sienipilven kauneutta. Aurinkoisuutta erämaassa.

Samoin pidän urkumusiikista. Kokemus Riikan tuomiokirkossa on vieläkin mielessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 17, 2019, 08:50:57
Suhtaudun aika neutraalisti urkumusiikkiin. Se yhdistyy mielessäni kirkkoon ja nimenomaan hautajaisiin, koska hautajaisia on tullut käytyä huomattavasti enemmän kuin häitä.

Tätini hautajaiset jäivät eritysesti mieleeni. Vanhin tyttäreni oli tuolloin noin viiden vanha ja hän oli mukanani tilaisuudessa, vaikka hän ei kait tätiäni ollut koskaan nähnytkään, tai ei ainakaan tuntenut mitenkään.. Istuimme kirkon penkissä hiukan etäämmällä muista siltä varalta, että pitää poistua syystä tai toisesta kesken. Lapsen kanssa kannattaa varautua sellaiseenkin.

Kun väki kertyi kirkkoon ja hakeutui istumapaikoilleen, urkuri soitti jotain aivan hiljaista taustamusiikkia. Mutta tilaisuuden alkamisen merkiksi sitten uruista lähti täydellä voimalla jonkinlainen alkusoitto. Huomasin, että tyttärelläni alkoivat kyynelet valua pitkin poskia. Kysyin hiljaisesti, jotta onko joku hätänä ja tyttäreni vastasi "ei ole, musiikki vaan tuntuu täällä" ja samalla hän näytti pallean tienoota. Kyynelet tulivat vielä pariin otteeseen tilaisuuden aikana.

En tiedä, mikä hänen suhteensa urkumusiikkiin nykyisin on. Ei ole tullut mieleen kysyä, mutta tämä tapaus nyt vaan edellä olevan keskustelun vuoksi pulpahti mieleeni. Herkkä tyttö hän edelleen on, kyyneleet virtaavat milloin mistäkin syystä aivan samoin kuin äidilläänkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 17, 2019, 09:17:18
Voi olla, että urkumusiikki nyt tällä hetkellä vaan sattuu kuulostamaan pahemmalta kuin tavallisesti, kun assosioituu siihen, että pitää jättää lopulliset hyvästit rakkaalle ihmiselle. Pitääpä kokeilla kuunnella uudestaan esim. elokuussa. Tai voi johtua sovituksestakin - jos jokin biisi kuulostaa hienolta esim. pianon (Chopin) tai jousikvarteton (Albinoni) tai orkesterin soittamana, ei se välttämättä kuulosta hienolta uruille sovitettuna. Eräissä hautajaisissa tuntui, kuin kanttori olisi "murhannut" hienon biisin. Ehkä se on uruistakin kiinni, esimerkiksi Doorsien soittamana Hammond-urut eivät ollenkaan kuulosta pahalta.

Onko muuten tänä vuonna erityisen paha hyttyskesä? Kaupungissakin on tullut hyttysiä öisin ikkunasta, mikä ei ole ihan tavallsita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 17, 2019, 09:42:42
Urut on hyvin monipuolinen soitin. Sietääkin olla, kun niitä pillejä on tuhansittain. Uruilla voi soittaa hiljaakin, mutta koska soittimesta löytyy voimaa, niin säveltäjät ovat yleensä hyödyntäneet sen täysimääräisesti. Niinpä mahtipontisuus on tyypillistä urkukappaleissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 17, 2019, 09:49:44
Jossain siellä urkuluukutuksen seassa on usein se jokin hermoja raastava korkea ääni, joka karmii selkäpiitä samaan tapaan kuin Maarit Hurmerinnan lauluääni. Tiedän, monet tykkäävät hänen äänestään, minä en.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 17, 2019, 09:51:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 17, 2019, 09:42:42
Niinpä mahtipontisuus on tyypillistä urkukappaleissa.
Juuri mahtipontisuus taitaa olla se, mikä tökki noissa aiemmin mainitsemissani biiseissä, lukuunottamatta vaatimattomampaa biisiä Vanha virsi Taalainmaalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 17, 2019, 09:59:53
Tunnustan myös olevani hyvä hävittämään esineitä. Tosin ne käytännössä aina häviävät kotiin. Ja sitten joskus myöhemmin löytyvät yllättävistä paikoista. Edellinen johtuu luonnisesti vain siitä, että krääsää on liikaa, ja silloin tällöin joutuu tekemään paniikkisiivouksen, jolloin tavarat siirtyvät vääriin paikkoihin. Kertomani konmaritus-harrastus ei siis ole vielä purrut.

Pankki-, luotto-, yms-korttien suhteen olen vainoharhaisen tarkka. En myöskään kuljeta mukana koko korttikokoelmaa joka paikkaan - varsinkin ns. radalle lähtiessä mukana on minimaalinen varustus, vihreä kauppaketjun kortti on yleensä ainoa mukaan pääsevä, koska sillä saa alennusta joissain paikoissa. Muuten cash is the king.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 17, 2019, 10:52:56
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 12:09:26
Joissain Harrikoissa ajoasento on sellainen, että kädet ovat olkapäälinjan yläpuolella. Ja pelkkä ajatuskin sellaisesta saa niskat jännittymään.

Tuo ajoasento on kyllä aika hyvä ja ajokin hallinnan kannalta toimiva. Kädethän lepäävät siinä sarvien tuella. Ajoasentokin on erilainen- takanojainen. Enemmän niskat  joutuvat jännitykseen kapeimmilla otteilla ja etunojaisemmilla asennoilla.

Se saattaa kyllä näytää hankalalta, mutta matkapyöränä oikein toimiva. Mitään roud-reisinkiä ei sillä ole tarvetta tehdäkään.
PS.
Luin vasta kopekin viestin hän ilmeisesti näytti olevan myös huomannut ajoasentojen vaikutuksen ajomukavuuteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 17, 2019, 12:45:57
Desloratadine on väsyttämätön allergialääke. Mutta allergia itsessäänkin saattaa väsyttää.

Mitään paperinpalasia en lähtisi korviin tunkemaan. Apteekista saa tulppia ja ei niitä välttämättä erota kampauksen alta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 17, 2019, 13:56:17
Aivan, kunnon kuppisuojaimet vain korville. Niitä saa nykyään radiolla tai muulla äänilähteellä - voi kuunnella ruohonleikkauksen lomassa vaikka urkumusiikkia  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 17, 2019, 19:29:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 17, 2019, 09:59:53
Tunnustan myös olevani hyvä hävittämään esineitä. Tosin ne käytännössä aina häviävät kotiin. Ja sitten joskus myöhemmin löytyvät yllättävistä paikoista.

Piti oikein miettiä, milloin olisin hukannut jotain. Mieleen palautui joskus 13-vuotiaana luokkaretkellä hukattu transistoriradioa. Sellainen "taskuradio" ja kaiken huipuksi olin lainannut sen mukaan yhdeltä kaverilta. Aika monta viikkorahaa meni, että sain korvattua edes osan siitä. Luultavasti hän ei siitä edes täyttä hintaa halunnut, sillä se oli aika kehno. Mutta kyllä nolotti mennä kertomaan. Tuo sitten opetti pitämään huolta tavaroista. Oli sen verran kova koulu.

Aikuisiällä muistan hukanneeni yhdet nahkasormikkaat ja yhdet omatekemät lapaset. Liikennevälineissä on paha tapa laittaa käsineet syliin varsinkin, jos siihen vielä laittaa repun niiden päälle. Lähtiessä helposti unohtaa, että ne käsineet oli sylissä. Nykyisin en tuota enää tee, vaan aina laitan käsineet taskuun.

Muuta en muista hukanneeni. En ole edes jättänyt avaimia kotiin tai töihin. No kännykkä on ollut aika usein väärässä paikassa, sillä en ole tottunut vieläkään siihen, että sen pitäisi kulkea mukana. On jäänyt töihin tai kotiin, kun olen lähtenyt. Tuota nyt en hukkaamiseksi osaa laskea, sillä ei siitä mitään vahinkoakaan ole koskaan ollut. Niin harvoin minulle soitetaan tai minä soitan mihinkään.

Kotona taas kaikella on oma paikkansa, joten täällä ei voi mikään hävitä. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 17, 2019, 19:56:46
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 12:09:26
Joissain Harrikoissa ajoasento on sellainen, että kädet ovat olkapäälinjan yläpuolella. Ja pelkkä ajatuskin sellaisesta saa niskat jännittymään.

Onko sinulla täysin umpinainen kypärä, Kopek? Siis sellainen, missä minkäänlainen viima ei osu silmiin? Itselläni varsinkin talvella pienikin tuuli saa silmät vuotamaan kävellessäkin, ja jos silmät vuotvat, nenäkin vuotaa.

En haluaisi ajaa kädet ylhäällä. Se tuntuisi aika huteralta asennolta vaikka ehkä se ei ole sitä. Kypärä on umpinainen, eikä nenän vuotaminen johtu vedosta vaan siitä, että olen tällainen. Talvella vuodan sekä silmistä että nenästä tankkiautollisen verran kilometriä kohti, kovalla tuulella kaksi tankkiautollista. No, rajansa liioittelullakin. Yksi talouspaperiarkki on joka tapauksessa läpimärkä muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen, joskus aiemminkin, joten ulos lähtiessä taskut on tungettava täyteen paperia. Hiihtolenkille lähdettäessä on otettava vieläkin enemmän. Hihansuihinkin voi panna (nytkin on).

Olen lukenut, että Japanissa nenän pyyhkinen julkisilla paikoilla on paheksuttavaa. Onko se paheksuttavaa, jos sieraimista valuu puolen metrin "siimat" ja nestepisaroita putoilee joka paikkaan. Ehkä Japaniin turistina mennessä on otettava joitakin tabletteja, Duact tai jotain, jotka kuivattavat.

Kirjoittelen tätä paikkakunnalla B. Pitäisi lähteä ajamaan paikkakunnalle A. Taas kerran. Montakohan tuhatta kertaa tuo väli on tullut ajettua. Nyt on vanhempi auto ja peräkärry perässä. Auton sivuikkuna lakkasi aukeamasta joskus tammikuun pakkasilla, kun lasi oli jäätynyt kiinni. Se on helleilmoilla ikävä asia. Autossa on kattoluukku, ja kun sen ja kaikki ikkunat (nyt vain kolme ikkunaa) aukaisee, saa jo aika mukavan läpivedon. Ikävä kyllä, kattoikkunan luukusta voi paistaa aurinko päähän.

Rohkaisin tänään mieleni ja soitin numeroon, johon soittamista olen lykännyt koko kevään. Sain nimittäin tietää joskus alkuvuodesta, että jollakin henkilöllä olisi minulle ovi, joka saattaisi kiinnostaa. Ovi on kuulunut erääseen laivaan. No, kävin hakemassa sen oven, mutta minulla ei ole mitään todisteita siitä, että se todella olisi kuulunut kyseiseen laivaan. Mutta sainpahan asian pois mielestäni. Ei se tyypilliseltä laivan ovelta näytä vaan komeron ovelta. Hain jo viime syksynä kaksi ovea eri paikasta. Niistä toinen on saman tyyppinen kuin tämä uusin, ja sen pitäisi myös olla kyseisen laivan ovia. Ulko-ovelta se ei vaikuta, mutta jokin hytin sisäovi se voisi olla. Hieman kyllä edelleenkin epäilen ovien aitoutta. Minulla ei ole toisaalta mitään todisteita siitäkään, etteivätkö ne voisi olla edellä mainitun laivan ovia. Joten jääköön asia siihen tilaan, missä se on.

Tuollaisten puhelujen ja yleensä puhelujen soittaminen on minulle aivan kauhistus. Jännitän soittamista ja lykkään sitä päivästä toiseen ja viikosta toiseen. Kun lopulta soitan, olen aivan hermona.

Vettä sataa, ja pitäisi kantaa kassit autoon. Sateenvarjo on autossa, joka on sadan metrin päässä tai vähän kauempana. Kastuin jo äsken, kun keräsin työkaluja ja tavaroita. Ei kai auta kuin alkaa pakkaaminen. Mikä kastuu, se kuivuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 17, 2019, 22:44:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2019, 08:12:44
En tiedä miksi Amore katsoo olevansa oikeutettu solvaamaan ylipainoisia naapureitaan runsaastakaan ylipainosta. Huumorin piikkiin en osaa sijoittaa noita lähiövalasjuttuja. Ensimmäistä pidin jonkinlaisena lipsahduksena, mutta toinen samanlainen on jo tarkoituksella kirjoitettu.

Harvoin ihminen on omasta halustaan lihava. Äitini oli lihava, juuri tuollainen, josta Amore kirjoittaa.

Hippi, ynnä muut, missasitte pointin. Itse asiassa koko kirjoituksen.

Kirjoitukseni ei sisällä mitään piiloviestiä. Tässäpä ohjetta sen avaamiseen. Fiilikset ja päivän mietteet on ketju jossa tyypillisesti kerrotaan jokin päivän sattumus. Kirjoittaminen tapahtuu tuoreeltaan, melko nopeasti, eikä sillä siten ole mitään erityistä, määriteltyä tarkoitusta. Usein arkisten tilanteiden ydin on jonkinlainen hämmennys, luokittelemattomuus, joka sellaiseksi jääkin. Yleensä kertomukseen sisältyy jokin yllättävä käänne. Niin tässäkin tapauksessa - itse asiassa Lähövalas-jatkokertomuksen molemmissa osissa on yllätysmomentti. Tehtävä: Voitteko kertoa, mitkä ne ovat? (Sen sijaan, että lähdette profiloimaan kirjoittajan Amore luonnetta ja hirveää persoonaa.) Erityisesti kertomuksen hissi-osiossa tapahtui asia, jota en ole koskaan kokenut enkä sellaisesta keneltäkään koskaan kuullut. Tehtävä: Voisitteko kertoa, mikä se oli?

Kertomus ei koske kenenkään Kantapaikkalaisen äitiä, Kantapaikkalaista, tai muutakaan sukulaista. Kertomus ei sisällä solvausta, vaikka siinä käytetään voimakasta kieltä - yhden sanan verran. Räävitön kieli on lähiöissä yleistä. Veikkaan itse lähiövalas-sanan syntyneen lähiöasukkaiden keskuudessa, samoin kuin siiderimursu, pissaliisa ja mitä niitä nyt on. Lähiökieltä voi kuulla mm. metrossa ja muissa kulkuneuvoissa. Usein räävittömyyksiä viljellään myös sarjakuvissa, rap-musiikissa ja brittiläisessä teatteritaiteessa. Kertomus ei ole tarkoitettu huumoriksi. Tämä ilmenee siitä, että se ei ole huumori-ketjussa. Myöskään mitään naureskelu-hymiöitä ei ole käytetty. Kertomus ei ilmennä mitään poliittista kantaa tai esteettistä ideologiaa - kuten Fiilikset -ketjun henki on. Pohdinnoille ja analyyseille on omat ketjunsa. Siis, kyse on vain yhdestä anekdootista, jossa esiintyy tuntematon henkilö, roolinimeltään Lähiövalas. Kertomuksissa henkilöillä on tavallisesti nimet. Koska kyse oli sattumalta toistamiseen samasta henkilöstä, hän säilytti ensimmäisen kertomuksen roolinimen.

Joko avautui?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 17, 2019, 23:40:02
^ Sain sen vaikutelman tästä selvennyksestäsi, että koit lähiövalaan sanavalintana neutraaliksi ilmaisuksi, joka ei edes hetkellisenä tuntemuksena kertonut mistään syvemmästä asenteellisuudesta, ajattelemattomuudesta tai ajattelusta suuntaan tai toiseen.
Oma näppituntumani lähiövalaan yleisemmästä merkityssisällöstä ja henkilökohtainen tuntemukseni siitä on se että se on negatiivinen ilmaus johon liittyy lihavuuteen, yhteiskunnalliseen asemaan ja älykkyyteen asetettuja kärjistettyjä yleistyksiä ja niistä johdettuja arvostelmia.

Omalta kohdaltani yritän bongata itseltäni päivittäin vastaavaa inhimillistä sanankäyttöä. Onneksi foorumikirjoittelu sanotun tallentajana ja kriittisen vertaistuen tarjoajana helpottaa tätä hommaani, vaikka yritänkin siivota ajatteluani viesteistäni jälkikäteen. :)

https://www.youtube.com/watch?v=XhmoVzt8H_M

Toki sanavalintojenkin loukkaavuus on kontestisidonnaista. Afroamerikkalainen voi ironisesti kutsua itseään neekeriksi. Vanhentuneista koulukirjoista voidaan löytää sen aikaista faktatietoa neekereistä.
Metakeskustelussa ja huumorissa voidaan puhua neekereistä ilman loukkaavaa sävyä. Jne.
Siksi itseäni ainakin jäi mietityttämään jatkotarinoissasi esiintyneiden lähiövalaiden konteksti.
Oliko kyseessä ironista urbaanin katukielen käyttöä kaunokirjallisena tyylinä? Miksi?

Voisin kyllä kysellä itseltänikin vastaavia kysymyksiä ja paljon useamminkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - kesäkuu 17, 2019, 23:54:21
Fiilikseni ja päivän mietteeni Hipinkin esiin nostamasta tissitempauksesta:

1. Kyllä, kyse todellakin oli aikuisista naisista, ei mistään teineistä.
2. Kyllä, kyse todellakin oli aikuisista naisista, ei mistään teineistä.
3. Olivatkohan tempauksen järjestäjät mahdollisesti sinkkulesboja, ja tempauksen pääasiallisena tarkoituksena olisikin ollut houkutella uutta, nuorta lihaa? Tyyliin: "Kivat tissit, jatkoilla nähdään"! Stadin gay-piirithän ovat pienet, uusi liha on siellä aina tarpeen!

Lopuksi:

Kukaan ei tiedä, onko kenenkään äiti lähiövalas vai ei, ellei sitä itse foorumilla kerro.

4. Kyllä, kyse todellakin on aikuisista naisista, ei mistään teineistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 18, 2019, 00:00:17
Lähiövalas-nimi syntyi spontaanissa tilanteessa, jonka kerroin tarinan ensimmäisessä osassa. (Pihanurmikko jne...) Se pongahti tietoisuuteni syövereistä yllättyneessä ja hämmentyneessä tilanteessa. Räävitön kieli huvittaa minua, mutten kirjoittanut tarinaa vitsiksi. Kyse on roolinimestä, sillä en tunne kertomuksen henkilöiden oikeita nimiä. Nimeäminen on osa kerrostaloelämää, jossa useimmat henkilöt ovat pelkkiä tyyppejä, kasvoja, karikatyyrejä. Minulla on pilvin pimein roolinimiä vaikka keille tuntemattomille henkilöille elämässäni (ja oletan, että itselläni on vastaavia nimiä toisten ihmisten todellisuudessa). Tyypillisesti nimi syntyy sekunnin sadasosassa ja säilyy samana hamaan ikuisuuteen, vaikka henkilön olemus muuttuisi. Täten Lähiövalas säilyy lähiövalaana vaikka hän laihtuisi - tai menisi naimisiin parhaan ystäväni kanssa. Hän ei koskaan saa tietää roolinimeään, sillä roolinimi on käytössä vain draamallisiin tarkoituksiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 18, 2019, 00:21:50
Tällainen hieman masentava juttu tuli vastaan, kun googlailin kuvia veneistä.

https://www.etlehti.fi/artikkeli/ihmiset/maikin-ja-sepon-puolisot-hukkuivat-samassa-veneturmassa-yhteinen-suru-teki-meista

Onnettomuudessa uponnut vene seilaa edelleen. Miltähän uhrien omaisista tuntuu nähdä se jossakin satamassa.

Nykyisin on kännykät, joten niillä saisi todennäköisesti apua vastaavassa tilanteessa, kun ollaan kännykkäverkon alueella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 18, 2019, 07:00:55
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 17, 2019, 22:44:36
Kirjoitukseni ei sisällä mitään piiloviestiä. Tässäpä ohjetta sen avaamiseen. Fiilikset ja päivän mietteet on ketju jossa tyypillisesti kerrotaan jokin päivän sattumus. Kirjoittaminen tapahtuu tuoreeltaan, melko nopeasti, eikä sillä siten ole mitään erityistä, määriteltyä tarkoitusta. ?[/i]

Täysin ketjun hengessä ja tuoreeltaan kerroin, mitä fiiliksiä kirjoituksesi minussa herätti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 18, 2019, 07:06:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 17, 2019, 19:29:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 17, 2019, 09:59:53
Tunnustan myös olevani hyvä hävittämään esineitä. Tosin ne käytännössä aina häviävät kotiin. Ja sitten joskus myöhemmin löytyvät yllättävistä paikoista.

Muuta en muista hukanneeni. En ole edes jättänyt avaimia kotiin tai töihin. No kännykkä on ollut aika usein väärässä paikassa, sillä en ole tottunut vieläkään siihen, että sen pitäisi kulkea mukana. On jäänyt töihin tai kotiin, kun olen lähtenyt. Tuota nyt en hukkaamiseksi osaa laskea, sillä ei siitä mitään vahinkoakaan ole koskaan ollut. Niin harvoin minulle soitetaan tai minä soitan mihinkään.

Kotona taas kaikella on oma paikkansa, joten täällä ei voi mikään hävitä. :)

Uh, ah, oh. Miten kommentoisin muuten kuin kirjoittamalla, että hukkaan puolessa tunnissa saman verran kuin Hippi koko elämässään. Voiko tuollaista ollakaan.

Suuri osa ajasta, jolloin pitäisi tehdä jotain, menee tavaroiden etsimiseen. Arvioin, että etsimiseen menee yli 90 prosenttia ajasta ja joinakin päivinä jopa sata prosenttia.

Jos jonkin homman tekemiseen arvioitu aika on viisi minuuttia (pitää kiristää jokin mutteri autosta tms.), ja työkalun etsimiseen menee monta tuntia, niin homman vaatima kokonaisaika onkin jotain aivan muuta kuin viisi minuuttia. Todennäköisesti lopetan jossakin vaiheessa etsimisen ja siirryn tekemään jotain muuta, kunnes lopetan senkin samasta syystä, eli jokin tarvike puuttuu, eikä sitä löydä.

On monesti paljon nopeampaa käydä ostamassa uusi työkalu tai uusi tarvike 60 kilometrin päässä olevasta kaupasta kuin etsiä sitä talosta.

Monesti käy niin, että päivän ainoa "aikaansaannos" on se, että on tonkinut ja penkonut ja löytänyt kaikenlaista (joka on saman tien hukkunut uudestaan), mitä ei etsi, mutta ei sitä, mitä etsii. Mitään suunniteltua asiaa ei ole päivän aikana saanut tehdyksi, vaikka on ollut koko ajan tekevinään jotain. Tätä tarkoitan, kun kirjoitin, että etsimiseen voi mennä jopa sata prosenttia ajasta. Päivät kuluvat, ja aikaansaannokset ovat täysi nolla. Tällainen saa aikaan masennusta ja/tai pahentaa sitä. Masentuneena ei jaksa huolehtia mistään eikä järjestellä asioita, mistä aiheutuu sotkun pahenemista, mikä heikentää asioiden löytymistä entisestään, mikä edelleen pahentaa masennusta. Lopulta kierre on kestämätön, ja silloin voi vain yrittää paeta todellisuutta nettifoorumeiden maailmaan tai matkusteluun tai mässäilyyn.

Luettelen muutamia kadonneita esineitä, jotka tulevat mieleeni ensimmäisinä, koska niiden kadoksissa oleminen vaivaa eniten.

DVD-levyt (noin kymmenen kappaletta), joihin on tallennettu kaikki tietokoneella tekemäni asiat (valokuvat, kirjoitukset, videot etc.) noin vuosilta 2005 - 2010. Levyillä oleva tieto katoaa ja on voinut jo kadota, koska itse poltetut DVD:t eivät ole ikuisia.

Äänitetyt kelanauhat (noin viisitoista kelaa), jotka sisältävät äänipäiväkirjojani sekä tärkeitä nauhoituksia, joista vanhimmat ovat vuodelta 1960.

Kaksi valokuvakansiota, jotka sisältävät valokuvia lapsuuden ajaltani

Canon D600 kamera

Olympus sanelunauhuri

NOKIA kännykkä, joka oli käytössä, kunnes katosi (piti hakea uusi SIM-kortti ja ottaa käyttöön vanhempi kännykkä)

Useita ulkoisia kovalevyjä

...

Tuossa oli vain pienen pieni osa kadoksissa olevasta tavarasta. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikki on kadoksissa. Osa löytyy etsimisen jälkeen, kun sitä tarvitsee, mutta osaa ei löydy. Esimerkiksi ulos lähteminen talosta tapahtuu aloittamalla etsimisprosessi. Etsitään vaatteita, kenkiä, avaimia... Ja jos pidemmälle kuin pihaan ollaan menossa, etsitään rahakukkaro, kännykkä, auton avaimet jne. Mitä kauemmaksi ollaan lähdössä, sitä pidempi etsintä lähtemistä edeltää.

Kaivelin muutama viikko sitten pihassa olevan vanhan auton peräluukkua. Siellä oli vettä ja kosteutta ja hometta ja tunkkainen haju. Yhdestä peräluukun nurkasta tavaran alta löytyi outo homeinen märkä möykky, jota ihmettelin, että mikä se on. Se osoittautui kameran koteloksi. Kun avasin sen, sisältä löytyi kymmeniä litimärkiä ruosteessa olevia muistitikkuja. Löytö masensi, koska näihin muistitikkuihin oli varmuuskopioitu tärkeitä tietoja, ja tikkujen piti olla jossakin äärimmäisessä tallessa ja varmassa paikassa viimeisenä reservinä siltä varalta, että muualla oleva tieto katoaa. Ei tikkuja ollut tarkoitus tuhota. Olin todennäköisesti pannut kotelon peräluukkuun vain muutamaksi tunniksi, kun käymme jossakin (ajatuksena, että jos talo palaa, tikut säilyvät, koska ne eivät ole talossa). Olin kuitenkin unohtanut ne sinne. Ne olivat olleet siellä varmaan jo pari vuotta ellei kauemminkin. Olin monesti etsiskellyt niitä ja miettinyt, mihin oikein olen pannut ne.

Kun tuollaisia löytöjä tekee, ei ole kovin luottavaisella mielellä, missä kunnossa DVD:t ynnä muut ovat, jos ne ihmeen kaupalla sattuvat joskus löytymään. Paikka voi olla ihan mikä vain, vaikka mutakuoppa talomme takana.

On epämukavaa, kun huomaa tehneensä jotain, mitä ei periaatteessa tee. Mitä tärkeämmässä esineestä on kyse (sellaisesta esineestä, minkä en missään tapauksessa haluaisi häviävän), sitä todennäköisimmin tuhoan sen. Tähän asiaan liittyy jokin kirous. Onnistuin mm. pilaamaan ensimmäiset itsestäni pikkuvauvana otetut valokuvat sisältävän filmirullan. En koskaan ehtinyt nähdä itse kuvia, vain negatiivin ennen kuin se tuhoutui. Jos jotkut kuvat haluaisi elämässään säilyttää, kun kaikki muu katoaa, tuollainen rulla olisi todennäköisesti se. Ja minä tarkoittamattani tuhosin sen. Ja tämäkin liittyi unohtamiseen.

Unohtamalla aiheutetaan maailmassa suuria vahinkoja. Lentokoneita putoaa, taloja palaa, laivoja uppoaa, ihmisiä kuolee, omaisuutta tuhoutuu. Ikävä kyllä, kuulun unohtamalla tuhoajien supersarjaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 18, 2019, 07:27:18
Kopek, kirjoituksistasi olen saanut sen käsityksen, että asut "talossa" (=mikä tahansa muu kuin kerrostaloasunto), mahdollisesti useammassakin eri paikkakunnilla. Sen lisäksi harrastat asioita, joihin liittyy paljon pientä tavaran sälää ja liikut paljon. Tuossa on muheva maaperä sille, että tavaratikin elävät omaa elämäänsä tahdostasi riippumatta, kun niitä pitää siirtää paikasta toiseen aina sen mukaan, miten satut niitä missäkin tarvitsemaan. Varmaan luonteenpiirteilläkin on oma osuutensa hukkaamistapahtumissa. Ei vaan huomaa kaikkea.

Minä puolestani elän äärimmäisen tylsää elämää, jossa rutiineilla on suuri osa ja tavaroilla on oma paikkansa ja käytön jälkeen ne palaavat paikalleen. Jos tarvitsen jotain työkalua, menen vaatehuoneessa olevan lipaston luo, avaan alalaatikon ja otan työkalun laatikon vasemmassa laidassa olevasta kopasta. Käytön jälkeen työkalu palaa heti koppaansa takaisin. Kotoa tai yleensä liikkeelle lähtiessä kädet käyvät automaattisen tarkistuksen, että kaikki tarpeellinen (avaimet, lompakko, nenäliinoja, mahd. sateenvarjo) ovat mukana repussa ja kukin omalla paikallaan. Kaupassa lompakko menee reppuun aina heti maksusuorituksen jälkeen ja vasta sitten etenen kassalla. Uuden rutiinin olen luonut nyt itsepalvelukassoilla toimimiseen. Nuo nyt esimerkkinä vain. Rutiinit helpottavat elämää suunnattomasti :)

Kerrostalokolmiossa ei ole kovin montaa paikkaa, mihin jonkun tavaran voisi edes hukata, joten kotona hukkaan joutuminen olisi jo taikatemppu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 18, 2019, 08:24:37
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 18, 2019, 00:00:17
Lähiövalas-nimi syntyi spontaanissa tilanteessa, jonka kerroin tarinan ensimmäisessä osassa. (Pihanurmikko jne...) Se pongahti tietoisuuteni syövereistä yllättyneessä ja hämmentyneessä tilanteessa. Räävitön kieli huvittaa minua, mutten kirjoittanut tarinaa vitsiksi. Kyse on roolinimestä, sillä en tunne kertomuksen henkilöiden oikeita nimiä. Nimeäminen on osa kerrostaloelämää, jossa useimmat henkilöt ovat pelkkiä tyyppejä, kasvoja, karikatyyrejä. Minulla on pilvin pimein roolinimiä vaikka keille tuntemattomille henkilöille elämässäni (ja oletan, että itselläni on vastaavia nimiä toisten ihmisten todellisuudessa). Tyypillisesti nimi syntyy sekunnin sadasosassa ja säilyy samana hamaan ikuisuuteen, vaikka henkilön olemus muuttuisi. Täten Lähiövalas säilyy lähiövalaana vaikka hän laihtuisi - tai menisi naimisiin parhaan ystäväni kanssa. Hän ei koskaan saa tietää roolinimeään, sillä roolinimi on käytössä vain draamallisiin tarkoituksiin.
Spontaania ilmaisua pyydetään myös joissain psykologisissa testeissä. Sille on syynsä.
Räävitön kieli voi olla mahdollisuus mutta myös uhka.
Esim. Jonkun huorittelu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - kesäkuu 18, 2019, 09:47:24
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 18, 2019, 08:24:37
Spontaania ilmaisua pyydetään myös joissain psykologisissa testeissä. Sille on syynsä.
Räävitön kieli voi olla mahdollisuus mutta myös uhka.
Esim. Jonkun huorittelu.
Eikä saa syödä purkkaa tunnilla.

Kylläpä nyt jännittää! Living on the edge!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 18, 2019, 11:03:28
Lainaus käyttäjältä: Melody - kesäkuu 16, 2019, 23:38:54
Tänään ensimmäistä kertaa lausuin ääneen, että lapsi pilasi päiväni.

Lapsi, lähestyy kolmeakymppiä, huomasi lomapakon kadonneen aamupäivällä. Vietti aurinkoista päivää grillaillen. Soitti Lidlistä, että onko meillä kolvia - jos ja kun joutuu korjaamaan jotain. Lapsella ei ole päihdeongelmaa, joka selittäisi tyhmyyden, on hyväpalkkainen insinööri, mutta ekaa kertaa on pakko luovuttaa ja tuntea kirosanoja häntä kohtaan. No lompakkoa ei löytynyt illallakaan, on liiaksi tottunut että pelastan, ja sitten nöyrtyi apuuni.

Itsenäinen on, mutta tyttöystäviään hakee vaikeasti, englantia puhutaan.

Tiedän, että minä ja muut, tavallallamme elää olemme luonneet tämän tilanteen.

Ja tämä on ok.

Huomenna tapahtuu, kyseinen tyyppi muuttaa tänne kodissaan olevaa vesivahinkoa pakoon.

Kolvi on huono väline putkiremontissa, ei ihme että pakomatka on tarpeen.

Insinööri on toki pätevä usein teoriassa, mutta käytäntö kannattaisi antaa käsityöläisen tehtäväksi- tosin insinöörejä on kaikilla muillakin aloilla, kuin teknisillä,,,
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 18, 2019, 11:47:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 18, 2019, 07:27:18
Rutiinit helpottavat elämää suunnattomasti :)

Ehdottomasti! Tällä hetkellä minulla on harrastus, joka vie yhden illan viikosta. Siihen harrastukseen liittyvät jutut ovat hyvässä järjestyksessä. Täytyy kehittää myös muiden asioiden ympärille toimivat rutiinit.

Tein eilen illalla löydön järjestäessäni erästä nurkkausta. Nimittäin löytyi jälleen lukematon kirja. Niitä minulla onkin runsaasti - toki myös luettuja. Järjestysoperaation jälkeen katsoin kirjalle paikan luettujen osastolta kirjahyllystä ja aloin lukemaan. Eli kunhan pääsen loppuun laitan kirjan sille kuuluvalle paikalle. Kyseinen opus, vaikkakin on eräänlainen historiakirja on sen verran kevyttä luettavaa, että eiköhän se ole juhannusaattoon mennessä luettu. Jos ei, niin otan matkalukemisiksi mukaan. Tarkoitus on kyllä matkustaa kevyesti, joten tavoite on ettei kirja lähde reissuun. Raportoin sitten viimeistään perjantaiaamuna kuinka kävi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 18, 2019, 18:42:05
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 11:08:56
Siionin (vl) virsiä kuuntelevassa tunnelmissa (pitäiskö olla huolissaan?):
Oi Herra, jos mä matkamies maan - virsi 631a (https://www.youtube.com/watch?v=KVRyVJkU7z8&list=PL0B970526E5B28D06&index=4)
Matkamiehen mieli palaa, Virsi 621 (https://www.youtube.com/watch?v=ipyu7mlrKLY&list=PL0B970526E5B28D06&index=3)
Matkamiehen sielu palaa taivahan kotihin.

Onkohan mitään uskontoa, jossa musiikilla ei olisi merkittävä rooli?
Kauniit oli bileet.

Nyt Laphroaicia ja
Siionin laulu 171 (https://www.youtube.com/watch?v=kw6gOtAjeNg&list=PLANTOaq7dYs0KKSiNMiqkoxWtlf99UvHu&index=6) Jämsän kristillisen kansanopiston kuoro

Siionin laulu 129, Jumalan rauhaa rinnassansa (https://www.youtube.com/watch?v=lF5S-vYFyrA&list=PLANTOaq7dYs0KKSiNMiqkoxWtlf99UvHu&index=7)
niin päärlyportit aukee kohta
odottain lasta jeesuksen
siel rakkaat kaikki toisens kohtaa
ja alkaa juhlat karitsan.

Naapurit varmaan on jo huolissaan, kun hoilaan täällä virsiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 18, 2019, 18:51:56
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2019, 11:08:56
Onkohan mitään uskontoa, jossa musiikilla ei olisi merkittävä rooli?

Islam.

Tosin rukouskutsutkin ovat jonkinlaista musiikkia, ja ovat etnomusikologisesti kiinnostavia tutkimuskohteita. Ja osalle suufilaisista musiikki on hyvinkin tärkeä osa uskontoa. Mutta valtavirran islam on hyvin musiikkikielteistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - kesäkuu 18, 2019, 19:18:31
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 18, 2019, 18:51:56
Mutta valtavirran islam on hyvin musiikkikielteistä.

Miksi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - kesäkuu 18, 2019, 19:30:46
Lainaus käyttäjältä: Juha - kesäkuu 18, 2019, 19:18:31
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 18, 2019, 18:51:56
Mutta valtavirran islam on hyvin musiikkikielteistä.

Miksi?

Jos en väärin muista niin jatkumolla esiintynyt wannabeimaamimme oli sitä mieltä, että musiikin vaikutus tunteisiin on sen verran voimallista, että parempi pysyä erossa. Mikä on tietysti typerää kun voihan musiikilla vaikuttaa myös positiivisesti tunteisiin. Tai mitä kukin katsoo positiivisen olevan omassa viitekehyksessään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 18, 2019, 19:41:19
Joo, aika yllättäviäkin vaikutuksia musiikilla on. En erityisemmin hengellistä musiikkia oli ikinä kuunnellut, vain sen, mikä pakkopullana kirkonmenoihin liittyy, kun sinne on käsky käynyt. Musiikin sanallinen sanoma ei minua kosketa.

Mutta useinkin, jos on hiukan siipi maassa tai on huolta, niin kuuntelen hyvin paljon "syvän etelenä" gospelmusiikkia sen lisäksi, että Elviksen gospelsoittolistaan on Suomessa tullut kuuntelupiikki sen jälkeen kun hommasin Spotifyn jokunen vuosi sitten. Noissa on joku sellainen voima, joka saa kuulijankin mielen tasaantumaan. Tuossa yhteidessä voisin poikkeukesllisesti käyttää jopa muotisanaa "voimaannuttavaa". Sanoja en niinkään kuuntele, vaikka monista lauluista ne jo osaan melkein ulkoa, mutta esityksessä itsessään on jonkinlaista valoa ja voimaa.

Joten, jos hengellinen musiikki koskettaa paatuntutta hällävälistiä, niin miksipä raisu rokki saisi uskovan pään sekaisin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 18, 2019, 20:23:04
Isä lähenee kuolemaa. Ei enää toivu sairauksista ja vatsatautitartunnoista. Melkein syötettävä sänkylahna alkaa olla.
Pakko alkaa valmistautua henkisesti siihen, että tulee pian ikävä puhelinsoitto hoivakodista...
Minkäs teet. 80 vuotta täytti hiljattain, sitten voimat katosivat. Jonain päivänä tuo väistämätön vaan tapahtuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 18, 2019, 23:42:47
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 18, 2019, 20:23:04
Isä lähenee kuolemaa. Ei enää toivu sairauksista ja vatsatautitartunnoista. Melkein syötettävä sänkylahna alkaa olla.
Pakko alkaa valmistautua henkisesti siihen, että tulee pian ikävä puhelinsoitto hoivakodista...
Minkäs teet. 80 vuotta täytti hiljattain, sitten voimat katosivat. Jonain päivänä tuo väistämätön vaan tapahtuu.

Olen pahoillani isäsi puolesta. Pakko kai sinun on hänen poismenoonsa valmistautua. Voimia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 19, 2019, 00:02:55
En ollut nähnyt kuolleita ihmisiä, kun kun otin vastaan Vanhainkoti-Palvelukeskuksen johtajan viran, olin valmistautunut siihen, että asia tulee muuttumaan. Tuo virka oli äärimmäinen hännänhuippu työtehtävissä, mitä olin ajatellut tekeväni. Lähdin tuohon hommaan pelkästään rahan takia, koska tuolloin uskoimme vielä valheellisiin lupauksiin, että saisimme lunastaa kotilalomme itsellemme. Kunnan rakennustarkastaja kävi tekemässä talosta kunto- ja hinta-arvion, ja hänen arvioimansa hinta oli täysin realistinen meidän budjettiimme nähden. Talo oli sentään lähes 150 vuotta vanha eikä missään parhaassa mahdollisessa kunnossa. Totta kai asuntolaina olisi pitänyt ottaa, mutta se ei olisi ollut ongelma.

Noin kolme kuukautta vanhainkodissa työssä oltuani maailmani romahti. Meidät karkotettiin (en kirjoita "häädettiin", koska häätö on virallinen ja pitkä prosessi) kotoamme. Kävi lisäksi ilmi, että emme koskaan saisi lunastaa sitä itsellemme.

Lupaukset, että lunastaminen olisi mahdollista, olivat pelkkää peliä, jonka tarkoituksena oli saada nimiä papereihin ja iso pankkihuijaus toteutettua. Kun suunnitelma meni pieleen, ja pankinjohtajat erotettiin ja tuomittiin vankilaan, meille annetulla lupauksella ei ollut enää merkitystä. Ilmeisesti osittain kostoksi siitä, että isäni ei oikopäätä kirjoittanut nimiä eräisiin papereihin ja auttanut huijareita (jotka olivat jo jäämäisillään kiinni, eli asialla oli kiire), meidät karkotettiin pikamenettelyllä, eli lukot vaihdettiin, kun emme olleet kotona. Tässä vaiheessa ainoa motiivini työskennellä vanhainkodissa katosi. En kuitenkaan tiennyt, mitä kannattaisi tehdä, joten roikuin tuossa hommassa kaksi vuotta.

No,vanhainkodissa näin niitä kuolleita. Kun ensimmäisen olin nähnyt, muut menivät jo omalla painollaan. Ruumisarkussahan tuosta talosta lähdettiin. Paitsi tietysti työntekijät. Kerran minun piti mennä juttelemaan vanhan naisen kanssa, jonka mies oli hetki aikaisemmin kuollut. Pariskunta oli asunut kahdestaan omassa huoneessaan. He olivat entisiä osuuskauppiaita. Mies makasi sängyssä kuolleena ja nainen istui sängyn vieressä. Mitä ihmettä tuollaisessa tilanteessa osaa sanoa. No, nainen otti asian rauhallisesti ja sanoi varautuneensa tällaiseen, vaikka tapaus kuitenkin oli yllätys. Mies oli käynyt vielä aamupalalla ruokalassa ja oli normaalissa kunnossaan. Nainen ei itkenyt vaan otti asiat asioina. Hän oli kai käynyt asiat läpi mielessään jo etukäteen.

Meidän sukumme on niin lyhytikäistä, että minun ei tarvitse enää miettiä vanhempieni tilannetta. Kumpikin on kuollut jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Minulla on myös ollut aina sellainen tunne, ettei minua itseäni ainakaan vanhuuden takia tarvitse missään hoitolaitoksissa pitää, koska en saavuta niin korkeaa ikää, että sen perusteella minnekään joutuisin. Kahden vuoden ajan tuollaisen laitoksen toimintaa katseltuani, en kyllä sellaiseen haluaisikaan. Mutta ainahan voi tapahtua jotain ikävää ja yllättävää, joka vie johonkin laitokseen. Eihän Timo T. A. Mikkonenkaan mikään vanhus ollut.

En tiedä suvustamme ketään, joka olisi ollut jossakin laitoksessa. Toivottavasti en ole se ensimmäinen.

Samoihin aikoihin kun äitini kuoli, tapahtui myös toinen kuolemantapaus, joka hieman hätkähdytti. Paikkakunnalla asuva hyväkuntoinen  noin nelikymppinen mies kuoli tenniskentällä kesken pelin. Tuo mies oli ollut entinen työntekijämme. Olin ollut armeijasta päästyäni
hänen Saab 96 autonsa kyydissä, kun isäni keksi, että minun pitää opetella työelämää. Olin tuon miehen mukana erilaisissa työasioissa noin viikon tai kahden ajan. Ajelimme siellä täällä. Pelkäsin aivan hirveästi niitä autokyytejä, koska minusta tuntui, että mies ajoi aivan liian kovaa pienillä sivuteillä. Hän oli innokas harrastajavalokuvaaja.

Joten ei sitä koskaan tiedä....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 19, 2019, 09:23:06
Luku-urakka etenee hyvin. Olen jopa hiukan edellä suunnitelmaa. Eilinen lukurykäisy tosin aiheutti sen, että pää päätyi liian myöhään tyynyyn. Toivottavasti se ei aiheuta liikaa keskittymishäiriöitä tänään päivällä. Täytyy kaivaa jotain sopivaa poppia rauhoittamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 10:16:22
Itse olen ollut ehdoton: ei hautajaisia eikä kirkkoja eikä pappeja. Kun puoliso ihmettteli, että mitä mä sulle sitten teen, sanoin, että hommaat krematorion ja laitat tuhkat pöydän päähän ja alatte syömään ja juomaan.

Se on vielä vähän epäselvää, miten säänneltyä homma Suomessa on, eli minkä verran kuolemiseenkin liittyy pakkoja.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 19, 2019, 11:48:20
Eikös hautausmailla ole jotain ripottelupaikkoja?

Olen jo ohjeistanut kaiken varalta, että tuhkat tuuleen tai johonkin ihan mihin vain, kunhan ei mitään hautapaikkaa tai kiviä tule. Sinällään luulen ettei tuossa vaiheessa minua suuremmin enää häiritse, vaikka jäänteet joutuisivat ns. siunattuun maahan. Mutta mitään kirkonmenoja ei tule, vaan mennään ihan matalalla profiililla, miten vain asia helpommin hoituu. Luulen, että tärkeämpiäkin asioita on tuossa mietittävänä.

Jos järjestävät illanistujaiset, niin heavy luultavasti soisi taustalla, sillä siitä meillä on tyttöjen kanssa paljon hyviä muistoja. Vanhin tytär ehkä voi tpitä sitä outona, mutta pitäköön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 19, 2019, 11:51:34
Uurnalehdoissa on paikkoja, joihin voi ripotella. Itse toivon sellaista. Kirkonmenoista ei ole oikein mielipidettä. Kukkia korkeintaan yksi per lärvi, jos sitäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 19, 2019, 12:46:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 10:16:22
... että hommaat krematorion ja laitat tuhkat pöydän päähän ja alatte syömään ja juomaan.

Onkohan niitä tuhkia luvallista syödä...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 19, 2019, 12:49:28
Laitoin Googleen "mihin tuhkat saa sirotella". Näemmä sinne minne saa luvan. Esim. Metsähallitukselta. Itselleni yllätys oli että tuhkaa ei saa jakaa osiin, vaan kaikki pitää laittaa samaan paikkaan. Minä kun olen halunnut että omista tuhkistani osa päätyisi tuuleen (ilma), osa järveen (vesi) ja osa maahan. Pitänee sitten pyytää että nakataan johonkin vesirajaan järven rannalla että kaikki elementit tulevat hoidelluksi siinä yhdessä ja samassa paikassa. Tulihan on raadon jo käsitellyt omalta osaltaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 15:06:36
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 19, 2019, 12:46:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 10:16:22
... että hommaat krematorion ja laitat tuhkat pöydän päähän ja alatte syömään ja juomaan.

Onkohan niitä tuhkia luvallista syödä...?

Huomaa, ettet tiedä todellisesta rakkaudesta mitään. Paitsi, että luulisi sinun jos jonkun tietävän, mikä merkitys parisuhteessa nielemisellä on.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 15:11:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 19, 2019, 12:49:28
Laitoin Googleen "mihin tuhkat saa sirotella". Näemmä sinne minne saa luvan. Esim. Metsähallitukselta. Itselleni yllätys oli että tuhkaa ei saa jakaa osiin, vaan kaikki pitää laittaa samaan paikkaan. Minä kun olen halunnut että omista tuhkistani osa päätyisi tuuleen (ilma), osa järveen (vesi) ja osa maahan. Pitänee sitten pyytää että nakataan johonkin vesirajaan järven rannalla että kaikki elementit tulevat hoidelluksi siinä yhdessä ja samassa paikassa. Tulihan on raadon jo käsitellyt omalta osaltaan.

Joo olen myös käsittänyt, että ihan mihin hyvänsä ei saa säilöä. En ole varma siitäkään, onko jenkkityyppinen "tuhkat takanreunalla" Suomessa mahdollinen.

Ilmeisesti tässä samaan paikkaan kaikki-ajattelussa on kyse vähän hautarauhatyyppisestä jutusta, eihän ruumistakaan saa haudata osissa :o

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 19, 2019, 15:33:54
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 15:06:36
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 19, 2019, 12:46:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 10:16:22
... että hommaat krematorion ja laitat tuhkat pöydän päähän ja alatte syömään ja juomaan.

Onkohan niitä tuhkia luvallista syödä...?

Huomaa, ettet tiedä todellisesta rakkaudesta mitään. Paitsi, että luulisi sinun jos jonkun tietävän, mikä merkitys parisuhteessa nielemisellä on.

T: Xante

Laitathan sitten minullekin kutsua noihin maistajaisiin kun tunnet lopun olevan lähellä. Voin yrittää piristää surevia omaisia kertomalla hauskoja anekdootteja vainajasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 19, 2019, 15:39:22
Vainajan tuhkien maistelu kuulostaa äkkiseltään juurikin "hautarauhajutulta". Ei kai vaan Xante suunnittele viimeistä karhunpalvelusta sukulaisille ja kylän miehille?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 19, 2019, 15:53:24
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 19, 2019, 15:39:22
Vainajan tuhkien maistelu kuulostaa äkkiseltään juurikin "hautarauhajutulta". Ei kai vaan Xante suunnittele viimeistä karhunpalvelusta sukulaisille ja kylän miehille?

Äkkiseltään ei kuulostaisi olevan suurtakaan eroa siinä, päätyvätkö tuhkat mahaan vai maahan...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 15:54:25
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 19, 2019, 15:33:54
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 15:06:36
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 19, 2019, 12:46:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 10:16:22
... että hommaat krematorion ja laitat tuhkat pöydän päähän ja alatte syömään ja juomaan.

Onkohan niitä tuhkia luvallista syödä...?

Huomaa, ettet tiedä todellisesta rakkaudesta mitään. Paitsi, että luulisi sinun jos jonkun tietävän, mikä merkitys parisuhteessa nielemisellä on.

T: Xante

Laitathan sitten minullekin kutsua noihin maistajaisiin kun tunnet lopun olevan lähellä. Voin yrittää piristää surevia omaisia kertomalla hauskoja anekdootteja vainajasta.

Sikäli kuin niin käy, että tunnen, tietysti! Tosin varsinaista päätösvaltaahan minulla ei ole, näennäisesti, mutta uskon, että sinä uskot minun voivan vaikuttaa vähän kauempaakin rajan takaa. Ainakin tähän asti olet luetellut minulle urotekoja, kuten koko mieskunnan maineen pilaaminen, niin miksipä en tuohonkin pikkuruiseen seikkaan voisi vaikuttaa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 15:55:34
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 19, 2019, 15:39:22
Vainajan tuhkien maistelu kuulostaa äkkiseltään juurikin "hautarauhajutulta". Ei kai vaan Xante suunnittele viimeistä karhunpalvelusta sukulaisille ja kylän miehille?

Kuten sanottua, minun sanottavanihan tuossa vaiheessa ovat vähän vähissä, kuten suunnitelmanikin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - kesäkuu 19, 2019, 17:17:23
Asiasta kiinnostuneet...

Pankaa tuhkat tiimalasiin?

Sitä tiimalasia on mukava käännellä ja väännellä ja muistella kaipuulla elettyjä yhteisiä hetkiä kun 'liikettä' tuntuu vielä olevan.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 19, 2019, 17:23:08
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - kesäkuu 19, 2019, 17:17:23
Asiasta kiinnostuneet...

Pankaa tuhkat tiimalasiin?

Sitä tiimalasia on mukava käännellä ja väännellä ja muistella kaipuulla elettyjä yhteisiä hetkiä kun 'liikettä' tuntuu vielä olevan.

Muisto Keijo Kullervo

Luultavasti tiimalasissa tuhka kokkaroituisi ja juoksisi huonosti. Se on aika kevyttä, luulisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 19, 2019, 17:25:45
Tietysti tuhkasta voisi valmistaa saippuaa. Ja riskistä vainajasta voisi saada aineksia vaikkapa kynttilöihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 19, 2019, 17:29:47
Eikös sellainenkin palvelu ole jossain olemassa, että tuhkasta puristetaan timantti. Minusta ainakin olisi aika päheetä olle timanttinen äiti :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 19, 2019, 17:33:12
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 15:11:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 19, 2019, 12:49:28
Laitoin Googleen "mihin tuhkat saa sirotella". Näemmä sinne minne saa luvan. Esim. Metsähallitukselta. Itselleni yllätys oli että tuhkaa ei saa jakaa osiin, vaan kaikki pitää laittaa samaan paikkaan. Minä kun olen halunnut että omista tuhkistani osa päätyisi tuuleen (ilma), osa järveen (vesi) ja osa maahan. Pitänee sitten pyytää että nakataan johonkin vesirajaan järven rannalla että kaikki elementit tulevat hoidelluksi siinä yhdessä ja samassa paikassa. Tulihan on raadon jo käsitellyt omalta osaltaan.

Joo olen myös käsittänyt, että ihan mihin hyvänsä ei saa säilöä. En ole varma siitäkään, onko jenkkityyppinen "tuhkat takanreunalla" Suomessa mahdollinen.

Ilmeisesti tässä samaan paikkaan kaikki-ajattelussa on kyse vähän hautarauhatyyppisestä jutusta, eihän ruumistakaan saa haudata osissa :o

T: Xante

Juu siellä Googlessa selvisi muistaakseni että pitää ilmoittaa mihin tuhkat tullaan sijoittamaan. Jäi sellainen mielikuva että ei niitä Suomessa muuanne saa sijoittaa kuin maastoon, tavalla tai toisella. Ja lupia pitää kysellä että minne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 19, 2019, 19:08:53
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 19, 2019, 17:33:12
Juu siellä Googlessa selvisi muistaakseni että pitää ilmoittaa mihin tuhkat tullaan sijoittamaan. Jäi sellainen mielikuva että ei niitä Suomessa muuanne saa sijoittaa kuin maastoon, tavalla tai toisella. Ja lupia pitää kysellä että minne.

Tietysti myös viimeisessä mahdollisessa asiassa - vaikka ei enää itse ole sitä tekemässä - pitää polvistua ylimmän jumalan eteen ja pyytää LUPAA. Tätä ylin jumala on tietenkin, mikä muukaan kuin poliisi.

Suomen ja Ruotsin välillä sovittiin passivapaudesta ties miten kauan sitten, ja vuosikymmenien ajan passeja ei pahemmin kyseltykään. Mutta se on ollutta ja mennyttä ainakin laivamatkailussa. Nyt läpyskä pitää kaivaa esille menomatkalla kaksi kertaa ja tulomatkalla ehkä vain yhden kerran, jos oikein muistan. No, ei sen tarvitse passi olla, vaan henkilöllisyystodistus riittää. Käytännössä kuitenkin passi on se yleisin virallisesti kelpaava henkilöllisyystodistus, koska miksi viitsittäisiin nähdä vaivaa ja maksaa rahaa toisesta saman asian ajavasta todistuksesta. Oleellista näissä on se, että kumpaakin on anottava poliisilta.

Toisin sanoen Suomesta ei pääse lähtemään ulkomaille ellei ole anonut poliisilta lupaa ja maksanut siitä. Jostakin Haaparannan kautta ehkä vielä pääsee autolla.

En ymmärrä, miten Suomen kansa on lääpällään ja rähmällään poliiseja kohtaan, vaikka vähän väliä tiedostusvälineisessä on uutisia siitä, millaisia moraalin jättiläisiä nämä sinihaalarigorillat ovat. Nytkin yksi tyyppi tuomittiin yrityksistä saada rahaa poliisin asemaa hyväksi käyttäen.

Uutisissa, joissa kerrotaan poliisiin kohdistuvista rikosepäilyistä ja oikeudenkäynneistä, yksi asia pistää silmään. Nimittäin se, että poliisit äärimmäisen harvoin myöntävät syyllisyytensä. Se kiistetään, vaikka näytöt olisivat niin vahvat, että kiistäminen ei pelkästään ole valehtelemista vaan myös näyttää siltä. Mistä tämä johtuu?

Yksi syy lienee käytännöllinen, eli ammatissaan poliisit ovat huomanneet, että  jos rikoksesta epäilty sitkeästi kiistää syyllisyytensä, ei se ainakaan lisää mahdollisuutta, että hänet tuomittaisiin. Tuomio on saatava aikaan pelkillä näytöillä ilman tunnustusta. Kovan luokan rikolliset tietävät tämän ja pitävät suunsa kiinni, mutta hölmöt ensikertalaiset sortuvat vanhaan "kaverisi ovat jo kertoneet kaiken, joten turha sinunkaan on enää kiistää" -hämäykseen tai laulavat muuten tunnontuskissaan rötöksensä poliisille.

Toinen syy sille, miksi poliisi kiistää syyllisyytensä aivan vesiselvissä tapauksissakin, on se että poliisit ovat patologisia valehtelijoita. Tämä on nimittäin tärkein kriteeri poliisiksi pyrkimisessä. Kun kysytään, miksi haluat poliisiksi, ei missään tapauksessa saa kertoa totuutta, vaan pitää valehdella ulkoa opeteltu litania yhteisön palvelemisesta ja ihmisten auttamisesta ja muuta tällaista roskaa. Totuushan on tietysti sama, mikä muihinkin ammatteihin pyrkimisessä, eli halutaan päästä tekemään, sitä mitä työ pitää sisällään. Poliisin työ nyt vain sattuu olemaan sakottamista ja pakottamista ja ihmisten komentelua ja vallankäyttöä ja kaahailua poliisiautolla ja aseet esillä rehvastelua ja muuta tällaista. Jos nuo asiat kertoo syyksi pyrkiä alalle, poliisin ura tyssää siihen. On siis valehdeltava.

On vielä kolmaskin syy sille, miksi poliisi valehtelee. Kolmas syy on se, että poliisilta edellytetään elämässään nuhteetonta käyttäytymistä. Kuka meistä ihmisistä on täysin nuhteeton? Eipä juuri kukaan, eikä myöskään poliisi. Kun virka kuitenkin edellyttää nuhteettomuutta, ainoa keino päästä siihen, on ylläpitää valheellista kulissia että olisi muka nuhteeton. Tähän kuuluu se, että syytteet kiistetään eikä mitään myönnetä. Kaikenlaista voi tehdä, mutta ei saa jäädä kiinni. Joillakin poliisilla tämä kaksoisrooli karkaa käsistä, ja heidän nuhteellinen puolensa alkaa vajota yhä syvemmälle rikosten maailmaan. Huumepoliisi Aarnio on näkyvin esimerkki tällaisesta, mutta hän ei ole ainoa. Kaksoiselämä nakertaa moraalia ja tuhoaa sen viimeiset rippeetkin. Ja tuollaista kaksoiselämää poliisit elävät. Siksi valehteleminen on osa heidän luonnettaan ja tapahtuu spontaanisti, jos tilanne sitä vaatii.

Minulla on omakohtaisia muistojakin siitä, miten poliisi valehtelee ja jopa kirjallinen todiste eli valokopio yhden komisarion laatimasta puolustautumiskirjeestä oikeuskanslerille, jolle olin valittanut poliisin tekemästä kotietsinnästä ja omaisuuden takavarikoimisista, jotka eivät laillisen protokollan mukaisesti. Poliisin kirjeessä oli harhaanjohtavia puolitotuuksia tai puolivalheita, miksi niitä haluaa sanoa, ja lisäksi joitakin täysin paikkansa pitämättömiä asioita. Törkeimpiä valheita oli se, että opiskeluasunnostani olisi löytynyt kotietsinnässä terroristijärjestöjen osoitteita ja tunnuksia. Toinen oli se, että komisarion kirjeensä liitteeksi panemat uhkauskirjeet (joita en ole koskaan nähnyt) olisivat olleet minun sekä toisen henkilön yhdessä laatimia. Lisäksi kirjeessä vihjattiin, että minua epäiltiin pommi-iskusta kommunistien vaalitilaisuuteen. Tästä asiasta minulta ei ollut kuulusteluissa edes kysytty. Eli oman nahkansa pelastamiseksi poliisi on valmis ihan mihin vain.

Ai niin, kun poliisi kirjoitti minulle kostoksi edellä mainitusta valituksesta liikennesakon pari kuukautta aikaisemmin tapahtuneesta pikku kolarista (joka olisi voinut oikeudessa kääntyä vastapuolen syyksi), sakon ojentanut poliisimies valehteli päin naamaa, että automme vakuutusyhtiö oli vaatinut sakottamistani. Sukumme omistama yhtiö oli vakuutusyhtiön iso asiakas, ja isoäitini (jonka nimissä kolariauto oli) kuului vakuutusyhtiön hallintoneuvostoon. Ei ollut vaatinut. Samoina viikkoina kuin tämä kolari ja sakottaminen tapahtui, eräs poika ajoi automme kylkeen harjoitellessaan peruuttamista. Hänen syyllisyydestään ei ollut mitään epäilyö. Häntä ei kuitenkaan sakotettu, vaikka asia päätyi poliisin tietoon. Se, että minua sakotettiin, johtui selvästi oikeuskanslerille tekemästäni valituksesta, koska sakottaminen tapahtui samaan aikaan, kun oikeuskanslerin päätös tuli. Poliisit saivat huomautuksen virheistään. Ja sen jälkeen he muistivat pienen kolarin, jossa olin ollut osallisena, ja päättivät kirjoittaa sakon. Sakkolappuun merkityt tiedot, jopa automme rekisterinumero, olivat mitä sattuu.

Nykyisin poliisit sakottavat rutiininomaisesti kolarissa syylliseksi määriteltävää henkilöä (eli kun soitat poliisin kolaripaikalle, tilaat toisen auton kuljettajalle sakon), mutta noihin aikoihin, mistä edellä kirjoitin, tällainen ei ollut käytäntö. Poliisivaltiokehitys ei ollut vielä niin pitkällä kuin nykyisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 19, 2019, 20:53:00
Ketjun innoittamana aloin miettiä maallisen majani loppusijoitusta.

Missä kaikissa maissa on mahdollista ilmahautaus?

Lainaus käyttäjältä: https://www.maailma.net/uutiset/korppikotkien-vaheneminen-vaikeuttaa-ilmahautausta-pakistanissaKorppikotkien väheneminen vaikeuttaa "ilmahautausta" Pakistanissa

Ihminen tappaa lääkesaasteillaan jo korppikotkatkin, eikä saa enää säädyllistä hautausta.

Lainaus käyttäjältä: https://antroblogi.fi/2018/05/hautaus-paikkana-taivas/Tiibetiläisessä ilmahautauksessa vainajan ruumiista hankkiudutaan eroon tarjoamalle se haaskalintujen syötäväksi. Käytäntöön liittyy näkemyksiä elämän kunnioittamisesta ja kuolemasta ensisijaisesti henkisenä tapahtumana.

Ilmahautauksen eli jhatorin suorittavia ammattilaisia kutsutaan "ruumiinrikkojiksi". He paloittelevat vainajan kehon ja murskaavat luut jauhoksi. Näin valmisteltu ruumis jätetään korkealle, avaralle paikalle korppikotkien ruoaksi. Jos ruumiinrikkojaa ei ole saatavilla, ruumis jätetään luontoon sellaisenaan.

En kyllä tykkää tuosta murskaamisesta ja esipaloittelusta, mieluummin sellaisenaan kiitos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 19, 2019, 21:03:16
Kävisikö ilman sijasta vesihautaus? Kukkoa on perinteisesti pidetty kissan ohella mainiona ravunsyöttinä, joten tuskinpa kalmo järvessä kauaa haisisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 19, 2019, 23:07:53
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 19, 2019, 09:23:06
Luku-urakka etenee hyvin. Olen jopa hiukan edellä suunnitelmaa. Eilinen lukurykäisy tosin aiheutti sen, että pää päätyi liian myöhään tyynyyn. Toivottavasti se ei aiheuta liikaa keskittymishäiriöitä tänään päivällä. Täytyy kaivaa jotain sopivaa poppia rauhoittamaan.

Oli "pakko" kirjautua kertomaan, että sain juuri kirjan loppuun luetuksi ja hyllyyn.  :D

Mitähän seuraavaksi löytäisi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 20, 2019, 10:52:11
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 19, 2019, 21:03:16
Kävisikö ilman sijasta vesihautaus? Kukkoa on perinteisesti pidetty kissan ohella mainiona ravunsyöttinä, joten tuskinpa kalmo järvessä kauaa haisisi.

Vesiemme tila on jo huono muutoinkin. Jos vesihautaaminen yleistyisi niin Vantaanjokikin voisi täyttyä kelluvista ruumiista, niinkuin Ganges. Tämä on vältettävä suuntaus, enkä haluaisi että sitä suositaan.

Koska Suomessa ei ole korppikotkia niin pitää harkita muitamaita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - kesäkuu 20, 2019, 12:41:13
(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fwww.animated-gifs.eu%2Fcategory_communication%2Fcommunication-newspapers%2F0017.gif&hash=8e5f3b9dee90b844352614e076342063fc10b647)     Lemmikkinurkka  ,,, näkisin mielelläni, kun kerran puhutaan sananvapaudesta sen toteutuvan Päiväkirjoissakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 20, 2019, 21:57:06
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 19, 2019, 10:16:22
Itse olen ollut ehdoton: ei hautajaisia eikä kirkkoja eikä pappeja. Kun puoliso ihmettteli, että mitä mä sulle sitten teen, sanoin, että hommaat krematorion ja laitat tuhkat pöydän päähän ja alatte syömään ja juomaan.

Se on vielä vähän epäselvää, miten säänneltyä homma Suomessa on, eli minkä verran kuolemiseenkin liittyy pakkoja.

T: Xante
Kuoleman kunnioittaminen toki on myös se suvun/ystävien (jos on) yhteisöllinen tilaisuus. Ei vainaja valita.
Meitin isän (tulevaan, ei vielä) muistotilaisuuteen on pakko järjestää jotain, koska on pirun laaja suku. Enoja, setiä, tätejä, serkkuja tms. 30-40- jotain. Jälkeläiset päälle...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 20, 2019, 22:29:00
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 20, 2019, 21:57:06
muistotilaisuuteen on pakko järjestää jotain, koska on pirun laaja suku.

Ai, sekin tulee.

Anteeksi vitsailu vakavalla aiheella, mutta en voinut vastustaa kiusausta.

Konkurssin tehneen köyhtyneen entisen liikemiehen kuolema on protokollamielessä hankala tapaus.

Jos omaisuudessaan kiinni oleva varakas liikemies kuolee, asia ei ole ongelma. Silloin kaikki liikekumppanit ja yhteistyötahot lähettävät surunvalittelunsa, ja joku heistä osallistuu hautajaisiinkin. Taustalla on tietenkin bisnes. Halutaan, että yhteistyö jatkuu seuraavien sukupolvien kanssa. Näin ollen sijoitus seppeleeseen kannattaa.

Mutta jos ihminen on jo poistunut liikemiespiireistä ja varakkaiden ihmisten joukosta, hänen hautajaisiinsa investoiminen on kuin rahan heittämistä kaivoon. Se ei tuota mitään, koska köytynyt suku ei ole enää mukana liike-elämässä. Vastapainona on yleinen häveliäisyyden tunne eli ajatus siitä, kehtaako olla muistamatta vainajaa, koska hänen kanssaan kuitenkin tehtiin aikoinaan paljon bisnestä. Ex-liikemiehen hautajaisissa nähdään mahdollisesti vielä joku bisnesaikojen tuttava, joka on käynyt sisäistä taistelua itsensä kanssa siitä, viitsiikö hän enää uhrata aikaansa ja rahaansa kuolleeseen, joka ei enää tuota. Hän pakottautuu paikalle ja ajattelee, kestetään nyt vielä tämä vihonviimeinen juttu, ettei tule pahoja puheita siitä, että ei muistettu. Voihan paikalla näyttäytymisestä olla hyötyä maineen ja julkisuuskuvan kannalta, ja niistä puolestaan on hyötyä bisneksessä.

Liikemiesystävät ovat rahan ystäviä. Kun liikemies menettää omaisuutensa, hän menettää ystävänsä. Hän on kuin haavoittunut susi susilaumassa. Hänestä on hyötyä enää muiden ravintona. Njam, njam.

Kestävintä ystävyyttä lienee lapsuuden ajoilta periytyvä ystävyys sellaisten ihmisten kesken, jotka ovat suurin piirtein samassa yhteiskuntaluokassa ja siten tasa-arvoisia keskenään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 21, 2019, 13:34:03
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 20, 2019, 22:29:00

Liikemiesystävät ovat rahan ystäviä. Kun liikemies menettää omaisuutensa, hän menettää ystävänsä. Hän on kuin haavoittunut susi susilaumassa. Hänestä on hyötyä enää muiden ravintona. Njam, njam.

Luntotuntijana voin kertoa, että sudet tuovat jopa loukkaantuneille jäsenilleen ruokaa parhaan kykynsä mukaan. Joten ne lienevät paljon moraalisempia, kuin liikemiehet, tai naiset- ..

Ne voivat kyllä runnella vieraan lauman jäsenen sen pyrkiessä niiden tontille, mutta eivät hylkää oman lauman yksilöitä, jos vain itse saavat saalista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 21, 2019, 17:54:52
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 21, 2019, 13:34:03

Juuri näin. Antiikkisen sanonnan mukaan Homo homini lupus est (https://en.wikipedia.org/wiki/Homo_homini_lupus), mikä pitää yhä paikkansa mutta tulkitaan uudella tiedolla uudella tavalla.

Living in a pack not only facilitates the raising and feeding of pups, coordinated and collaborative hunting, and the defense of territory, it also allows for the formation of many unique emotional bonds between pack members, the foundation for cooperative living.

Wolves care for each other as individuals. They form friendships and nurture their own sick and injured. Pack structure enables communication, the education of the young and the transfer of knowledge across generations. Wolves and other highly social animals have and pass on what can be best described as culture. A family group can persevere for several generations, even decades, carrying knowledge and information through the years, from generation to generation.

Wolves play together into old age, they raise their young as a group, and they care for injured companions. When they lose a pack mate, there is evidence that they suffer and mourn that loss. When we look at wolves, we are looking at tribes—extended families, each with its own homeland, history, knowledge, and indeed, culture.
(https://www.livingwithwolves.org/about-wolves/social-wolf/)

Eli liikemiesystäväkin voi jopa ulvoa suruaan haudan äärellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - kesäkuu 21, 2019, 18:22:26
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 21, 2019, 13:34:03
Luntotuntijana voin kertoa, että sudet tuovat jopa loukkaantuneille jäsenilleen ruokaa parhaan kykynsä mukaan. Joten ne lienevät paljon moraalisempia, kuin liikemiehet, tai naiset- ..

Ne voivat kyllä runnella vieraan lauman jäsenen sen pyrkiessä niiden tontille, mutta eivät hylkää oman lauman yksilöitä, jos vain itse saavat saalista.
Alfauros-käsitteen keksijä ymmärsi erehtyneensä, mutta liian myöhään. Luonnossa susilla ei ole mitään erityistä alfaurosta, vaan laumathan koostuvat käytännössä perheistä (Uros ja naaras + niiden jälkeläiset). Ajoittain eri laumat kerääntyvät suurlaumaksi, tyypillisesti metsästämään ja viettämään muutenkin aikaa porukalla.

"Alfauros" -skenaario tapahtuu vankeudessa. Eläintarhoissahan sudet ovat paitsi vankeina, myös yksittäisiä yksilöitä täysin eri perheistä, ja pahimmillaan jopa eri puolilta maailmaa. Homma menee silloin vääjäämättä tappeluksi elintilasta ja resursseista, joissa sitten vahvin ja häikäilemättömin voittaa. Termin keksinyt susitutkija vietti lopun elämäänsä kertoen alfauros -konseptin olleen erehdys, mutta se ehti popularisoitua niin laajaan ja nopeasti, että monet maallikot luulevat sen edelleen olevan totta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 22, 2019, 00:02:59
Olen kirjoittanut monta tekstin aloitusta eri aiheista, mutta kaikki ovat jääneet kesken. Ei ole ollut kirjoitusfiilistä. Eikä ole nytkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 22, 2019, 00:39:31
Mökkikeikka jäi väliin, kun on vähän vatsa löysällä. Oksentamisella avattu aamu tarkoitti, etten lähde tartuttamaan ketään, vaan kerään vähän juotavaa ja syötävää viikonlopuksi ja terrorisoin muita netin kautta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 22, 2019, 01:27:15
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 22, 2019, 00:39:31
Mökkikeikka jäi väliin, kun on vähän vatsa löysällä. Oksentamisella avattu aamu tarkoitti, etten lähde tartuttamaan ketään, vaan kerään vähän juotavaa ja syötävää viikonlopuksi ja terrorisoin muita netin kautta.
Pikaista paranemista! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 22, 2019, 09:52:20
Oksentaminen liittyy monilla juhlapäiviin.  ;D

Mutta joo, vatsa tai oikeammin ruuansulatus on keskeinen kehon toiminto. Kun se brakaa, niin toimintakyky menee. Todella ikävää, varsinkin reissun päällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 22, 2019, 10:19:08
Mökillä ripuli varsinkin on aika ikävä, jos ei ole pesukonetta tai vesijohtovettä, ja jos on ulkohuussi pihan perällä, ja sinne yli 50 askelta matkaa. Ei mökillä epähygienisissä oloissa muutenkaan niin kiva ole sairastaa, jos ei esim. jaksa kannella vettä kaivosta, tai jos on ihotulehduksia tms..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 22, 2019, 11:36:03
Hyvää Juhannusta!
https://scatteredquotes.com/wp-content/uploads/2019/05/GameofThrones-Quotes-s08e04-1.jpg
Vatsalääkettä on monenlaista:
http://i1.wp.com/folkehelsemagasinet.no/wp-content/uploads/2018/10/vitus-apotek.jpg?
Myös plasebona:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Vitus (https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4_Vitus)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 22, 2019, 12:06:24
"Ylpeys käy lankeemuksen edellä" - Kyllä wanha kansa tietää nämä jutut ja vaihteeksi tuli itsekin tämä todistettua.

Tässä taannoin oli puhetta siitä, miten en hukkaa mitään enkä edes avaimien puutteessa jää kotioveni taakse. Nyt jäin. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että vahvat hyvät rutiinit voivat pettää. Varmaan tässä parin viikon poikkeukselliset jutut ja väsymys on saanut vahvankin rutiinin menemään vähän rikki.

Yleensä en tarkista reppuani, kun lähden kotoa, sillä tiedän, että ne tärkeimmät siellä on: Avaimet, bussikortti ja lompakko. Muilla ei niin väliä olekaan. Edellisellä kauppareissulla kotiintulon rutiini oli pettänyt. Olin kotiavaimen nakannut pyöränavaimen kanssa eteisen lipaston laatikkoon, jossa tuon pyörän avaimen paikka on. Kotiavain olisi kuulunut laittaa repun sivulokeroon paikoilleen, jotta lähtiessä voi luottaa, että se siellä on. Eipä sitten kotiavain osunut silmään, kun nyt tänään kauppaan lähtiessäni otin pyörän avaimen laatikosta :(

Onneksi vara-avain oli saatavilla naapurirapusta, joten ei tarvinnut huoltoa kutsua. Huollon kutsuminen olisikin ollut taas oma lukunsa, sillä en kuljeta puhelinta mukanani lyhyellä kauppareissulla ja havemmin muutenkaan asioille tai lenkille lähtiessäkään, vaikka viipyisin muutamankin tunnin..

Nyt täytyy jonkin aikaa liittää lähtörutiineihin pakollisten tavaroiden tarkistus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - kesäkuu 22, 2019, 17:49:02
Olisin voinut lähteä Turun saaristoon hienoja juustoja ja viinejä nauttimaan, mutta ei kiinnostanut olla viidentenä pyöränä eikä mikään perkeleen pursiseura. Jäin himaan juomaan rahvaanomaisesti kaljaa ja viinaa, ja etsin terassilta kivan naisenjolperon, jolle tutti suuhun. Tehtävä suoritettu - tänään uudestaan! Phähähä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 23, 2019, 00:22:11
Olisipa Helsingissä aina yhtä paljon tyhjiä parkkipaikkoja kuin nyt. Luettelen muutamia kaupungin etuja maaseutuun verrattuna.

1. Kaupungissa tulee harrastettua liikuntaa, koska on valtavasti mahdollisuuksia erilaisille kävelyreiteille verrattuna maaseutuun, jossa on vain se yksi iänikuinen tienpätkä ilman mitään vaihtelua. Kaupungissa on käytännön syisä pakko liikkua. Maaseudulla ei tarvitse kuin hiissatua kotiovelta viiden metrin päähän autoon ja hyötyliikunta on siinä.

2. Kaupungissa ei tuhat itikkaa hyökkä kimppuun kymmenen sekunnin päästä siitä, kun on astunut ovesta ulos.

3. Allergia vaivaa vähemmän.

Huonoja puolia:

1. Helsingin raanavesi on Päijänteen pintavettä ja todennäköisesti aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia.

2. Hiljainen luonto on kauempana, jos sinne kaipaa itikoiden syötäväksi.

En nyt jaksa luetella enempää huonoja puolia. Totta kai niitäkin on.

Rakennus, jossa en koskaan ole käynyt enkä tule käymään. Olisi jännä nähdä sisäkuvia.

(https://i.ibb.co/M9q2hfw/20190622-232024.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 23, 2019, 11:30:08
Mikähän siinä oikein on että juuri ne miekkoset jäävät roikkumaan joista ei ole yhtään kiinnostunut? FB:n profiilini jostain syystä löytänyt mies ajoittain toivottelee päivästä toiseen hyvät huomenet ja juhlat ja jussit ja vaikka mitkä, ja minä en jumankauta millään jaksaisi jokaikinen päivä olla vuolaasti kiittelemässä toivotuksista kun en niitä häneltä kaipaa. Enkä kyllä keneltäkään toiseltakaan, koska ei minua kiinnosta mitkään toivottelut, vaan se että saisi ikioman ihmisen elämäänsä ja olisi lystiä ja oltaisiin yhdessä. Ei siinä mitään tarvitse toivotella kun vietetään yhteistä aikaa.

Lopulta mies aina häipyy, liekö jonkun toisen naisen suuntaan. En millään viitsisi sanoa mitään negatiivista. Kerran kyllästyin ja sanoin etten jaksa olla kokoajan reagoimoissa näihin toivotuksiin, ja hän hävisi. Mutta palasi sitten kumminkin taas kuvioihin. Nyt en sano mitään. Toivottavasti tajuaa itse häipyä oma-aloitteisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 23, 2019, 15:51:47
Meinasin seota kauppareissulla. Aina kun haluan ostaa ristikkolehtiä 1 - 2 kpl, plaraan läpi monta eri lehteä ja valitsen mielenkiintoisimmat. Niissä pitää olla kaksi "rajatonta" ristikkoa niin että ei ole tarkkaan määritelty missä yksi sana alkaa ja toinen loppuu, tavuristikoita ja muita erikoisuuksia tavallisten ristikoiden lisäksi. Lisäksi sivuja pitää olla 52 ja hinta alehinta. No, nyt kävi niin että yksi lehti miellytti, mutta laitoin sen takaisin telineeseen ja kävin vielä muita läpi, varmuuden vuoksi. Halusin sitten kuitenkin ostaa sen lehden josta olin pitänyt, mutta jukupliut en löytänyt sitä enää! Lieneekö siellä ollut parikymmentä eri ristikkolehteä ja selasin niitä sitten hampaat irvessä etsien sitä tiettyä lehteä missä oli ollut mukavan näköisiä tehtäviä ja sanahakujakin pari. Ei vaan löydy. Tuli jo mieleen että kohta joku myyjä tai kamera alkaa kyttäämään että mitä se akka siellä tonkii loputtomiin, ja ruokaostoksiakin olisi pitänyt tehdä.

Valitsin sitten pitkän tuloksettoman etsimisen jälkeen kaksi lehteä ja jatkoin matkaa. Kyllähän se ihmetytti että miten tässä nyt näin kävi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 23, 2019, 15:59:38
^Tuosta saisi helpolla Mr Bean -tyylisen sketsin. Epätoivoinen lehden etsijä.

Minä olin kuvitellut että noissa on vakiojutut vakiosivuilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 23, 2019, 16:07:32
Melko samankaltaisenahan ne tehtävät toistuvat toistumistaan. Ainakin jos duunaa saman julkaisijan julkaisuja. Jos vaihtaa sorttia, niin sitten ehkä tulee jotain uusia "perussanoja" haltuunotettavaksi.

Jotkut pitävät ristikoiden täyttämistä tyhjänpäiväisenä touhuna. Onhan se sitä kyllä. Teen sitä kesäisin kun haluan rentoutua rannalla, jos en jaksa lukea mitään. Sudokuista minä en perusta ja aikuisten värityskirjat ennemminkin stressaisivat kuin rentouttaisivat. Jos kuvassa on joku miljoona lohkoa jotka kaikki pitäisi värittää nätisti eri väreillä, minulle iskee ihan valtava väsymys jo etukäteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 23, 2019, 22:19:10
Tuota voisi sketsinä vielä jatkaa. Näen jo sieluni silmin kuinka Mr. Bean ihmettelee, hiki hatussa plärättyään lehtiä ja huomattuaan kyräilevät katseet asiakkailta ja kassoilta. Nostaessaan nokkaansa moiselle, hän huomaa katonrajassa valvontakameran joka osoittaa lehtihyllyä kohden. Ahaa! Hän tarvitsee valvontanauhat nähdäkseen mihin mysteerisesti katosi se huolella valittu ristikkolehti. Mutta arvaatte jo varmaan että lähtiessään etsimään henkilökuntaa, hän näkee näistä aina vain vilauksia kaukaa hyllyrivistöjen väleissä, eikä saa koskaan ketään kiinni. Edes kassoilta hän ei saa apua vaan joutuu käsirysyyn valmiiksi hermostuneiden asiakkaiden pitkissä kassajonoissa. Lopulta hän tajuaa saavansa ainakin vartijan paikalle - jos hän vain näyttelisi myymälävarasta! Kyräiltyään takinliepeet ylhäällä edestakaisin pitkin lehtihyllyä ja liioitelluin liikkein muka keräillen lehtiä takkinsa sisään ja housuihinsa - kuten amatöörinäyttelijöillä on tapana, hän onnistuu saamaan valvontakameran täyden huomion. Tadaa! Kameran teleobjektiivi syöksähtää häntä kohti. Kamera alkaa pahaenteisesti suristen seurata hänen jokaista liikettään kuin krapulainen peilikuva. Mr. Bean innostuu tietysti testaamaan tätä hauskaa ilmiötä, aluksi sivuaskelin. Sitten monimutkaisemmilla liikesarjoilla. Kunnes hän jo tanssii kameran kanssa. Mukaan yhtyy marketin kaiuttimista soljuva taustamusiikki. Flamengoa! Lopulta hän on aivan poikki ja hiessä. Hän pysähtyy. Mutta vartijaa ei kuulu. Mr. Bean päättää ottaa kovat keinot käyttöön. Hän ottaa mielenosoituksellisesti yhden ristikkolehden hyllystä ja esittelee sitä kameralle kuin miljoonien arvoista  taulua huutokaupassa. Sitten hän työntää sen hitaasti ja vaivalloisesti housuihinsa, koska lehti on yllättävän iso housuihin tungettuna. Eipä aikaakaan kun vartija syöksyy raahaamaan ylpeän varkaan takahuoneeseen. Nyt on aika katsoa valvontakameran tallenteita! Mutta vartija onkin toista mieltä. Sakot ja lehden hinta päälle. Pulittaessaan joka pennin taskunsa pikkukolikoilla yksittäin  laskien ne hitaasti vartijan pöydälle happamin ilmein, Mr. Bean huomaa jotain ihmeellistä! Mitä kummaa?! Hän oli varastanut juuri sen huolellisesti valikoidun harvinaisuuden joka oli niin mysteerisesti kadonnut häneltä. Pelkkänä hymynä hän syleilee hellästi lehteään ja huokaisee syvään ja lämpimästi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 23, 2019, 23:31:28
Ei pöllömpi jakso Mr. Beaniin. Ja monta kertaa on kyllä tuntenut itsensä Ms. Beaniksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 23, 2019, 23:46:17
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 23, 2019, 23:31:28
Ei pöllömpi jakso Mr. Beaniin. Ja monta kertaa on kyllä tuntenut itsensä Ms. Beaniksi.
Minä myös. Voi olla että Mr.Beanin hahmo puhuttelee monia meistä. :)
Tänään olin pyöräilemässä ja huomasin ajavani kahdesta vaihtoehtoisesta reitistä tylsempää mutta tutumpaa reittiä, vaikka minun piti tänään valita hienon sään vuoksi se maisemareitti. No ei muuta kuin pyörän  kääntö toiseen suuntaan ja samalla huomasin saman viehättävän naisen jonka olin juuri ohittanut, kulkevan siihen suuntaan johon olin kääntämässä pyörääni.
Jotta hän ei luulisi minua stalkkeriksi, käänsin nopeasti pyöräni uudestaan toiseen suuntaan, eli takaisin sille tylsemmälle reitille, todetakseni näyttäväni typerältä pyöriessäni siinä pyörän kanssa kuin päätön kana ilman näkyvää järkevää syytä. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 24, 2019, 09:10:24
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 23, 2019, 23:46:17

Olisit jatkanut vaan sinne parempaan suuntaan ja polkaissut vauhdilla itsesi naisesta ohitse. Silloin hän olisi korkeintaan ajatellut että yrität esitellä hyvää kuntoasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 24, 2019, 14:18:06
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 24, 2019, 09:10:24

Onneksi en tehnyt noin. Jälkikäteen ajateltuna en tuolla hetkellä ajatellut kovin selkeästi koska sähläsin mutta onneksi tunnistin eskaloituvan sähläämisen lupaavan alun ja valitsin turvallisemman reitin.
Jos olisin jatkanut samassa mielentilassa maisemareitilleni, potentiaalisena stalkkerina, olisin luultavasti hätäillyt naisen ohittamisen kanssa ja syöksynyt ylinopeudella ojaan tai pelästyttänyt naisen ja saanut kovaa huutoa joltain koirankusettajalta muka hulluna himopyöräilijänä joka vihaa pieniä koiria pitkän hihnan päässä johon törmätessäni lennän pidemmälle kuin koira.

Virkeässä mielentilassa olisin toki rauhallisesti polkenut itsevarmasti sille maisemareitille, puhtoisin aatoksin ohittaen sievän naisihmisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 25, 2019, 21:15:13
Jo toinen päivä putkeen kun ei ehtinyt päiväunille ennen nukkumaan menoa. Tuskin huomennakaan ehtii, ja torstaina ei varmasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - kesäkuu 25, 2019, 23:32:30
-Herra Iso-Herra, oli matkalla valtaan ja maineeseen

-tehtiin sitte se omantunnon -ohitusleikkaus

-Ihasteltiin muunmuassa alastonta keisaria?"# :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 27, 2019, 09:53:21
Se on vissiin homoviikko kohta. Foorumilta puuttuu itseasiassa homoketju, mutta ei viitsi aloittaa kun ei siellä mitään uutta asian tiimoilta kuitenkaan kukaan keksisi sanoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - kesäkuu 27, 2019, 21:13:29
Ei "hyvä kauppias, en minä teiltä tavaraa osta"

  :o
-ei minä ostan elämää!

-niin tahikka paremminkin mielikuvaa: no huonostihan se kävi islantilaisillekin? ottivat kyllä opikseen!))))
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - kesäkuu 27, 2019, 21:16:12
No vittuuks tässä sano gynegologi kun palasi kahvitunnilta"

-menempä tarkistamaan asikkaani Volvon(Vulvan -alueen)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 28, 2019, 08:00:31
^ Ymmärrän tuon kahvivartin* tai tunnin jälkeisen tokaisun positiivisena itsekannustuksena käydä reippain mielin kohti uusia haasteita uraputkessa. Tunnelin päässä on valoa-asenteella.
Ai miksikö? Siksi koska gynekologeilla menee töissä aina hommat päin vittua.
Anteeksi ranskani.

*Hauskimmissa työpaikoissa on 5 minuutin kahvihetki siirtymisineen.
Tuosta saa hauskempaa enää vain luvallisilla tupakkatauoilla ilman luvallisia tupakointipaikkoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 28, 2019, 08:18:02

... ja tässä edellisiin sopivaa kaunista intialaista musiikkia (https://www.youtube.com/watch?v=pYS4I1_MsSQ), joka lienee tuttu kaikille, jotka muistavat Bombaynapin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 28, 2019, 15:10:46
Olin juuri aikeissa kirjoittaa tähän jotain, kun paikalle ilmestyi entinen koulukaverini, jonka kanssa juttelin pari tuntia kaikenlaista politiikasta ja historiasta ja vaikka mistä (tästä tulisi pitkä tarina, jos kertoisin edes osan siitä, mitä tuo henkilö kertoi). Kesken puheeni tuon henkilön kännykkä soi ja hän vastasi. Kuulin hänen sanovan, että "olen vähitellen valumassa sinne päin", ja oletin, että jatkamme vielä keskustelua puhelun jälkeen ennen kuin hän lähtee. Tai ainakin hän sanoo, että "Hei vaan, täytyy tästä lähteä" tai edes jotain. Hän kuitenkin lähti saman tien kävelemään pois kännykkä kädessään edes vilkaisematta enää minun suuntaani.

Eli tuollaisia "vanhoja kavereita" tuttavapiiriini kuuluu. Itse asiassa minua harmittaa se, että ihmisiä ilmestyy tänne, koska en ole ajanut kahdeksaakymmentä kilometriä jutellakseni jonkun kanssa. Mutta olisi tuo keskustelu nyt vähän toisella tavalla saanut loppua. Minulla jäi se aloittamani juttukin kesken, vaikka ei se mikään tärkeä ollut niin kuin ei koko keskustelumme.

Yksi asia tuossa tyypissä on positiivista, vaikka arvomaailmamme ovatkin monella tavalla aika erilaiset. Hänen näkemyksensä poliisista ei kovin paljon poikkea minun näkemyksestäni. Sen vielä mainitsen, että jos jostakin ihmisestä voidaan sanoa, että hän on kävelevä historiankirja, niin tuo ihminen mitä ilmeisimmin täyttää määritelmän. Jos historia katsotaan yleissivistykseksi, sitä tuolla tyypillä on. Nytkin hän selosti Rooman valtakunnan muinaisia epäonnistuneita yrityksiä valloittaa Persia tai mitä sen paikalla siihen aikaan oli. Hän arvioi USA:n mahdollisuuksia Irania vastaan kuten monia muitakin nykyajan ilmiöitä historiallisesta perspektiivistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 28, 2019, 15:39:51
Aika outoa käytöstä, jos vain mitään sanomatta poistui paikalta. Onkohan tuo sukua sille puhelinkäytökselle, jota TV-sarjoissa näkee paljon. Soitetaan, sanotaan asia ehkä vaihdetaan pari nopeaa repliikkiä asiasta ja sitten puhelin kiinni ja taskuun. Mitenkään ei ilmaista, että puhelu päättyi.

Tietenkin on eri juttu tuo, että tapaaminen päättyy odottamattomaan poistumiseen. Varmaan tuli aika hölmistynyt olo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 28, 2019, 23:00:48
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 28, 2019, 15:39:51
Aika outoa käytöstä, jos vain mitään sanomatta poistui paikalta. Onkohan tuo sukua sille puhelinkäytökselle, jota TV-sarjoissa näkee paljon. Soitetaan, sanotaan asia ehkä vaihdetaan pari nopeaa repliikkiä asiasta ja sitten puhelin kiinni ja taskuun. Mitenkään ei ilmaista, että puhelu päättyi.

Tietenkin on eri juttu tuo, että tapaaminen päättyy odottamattomaan poistumiseen. Varmaan tuli aika hölmistynyt olo.

"Vanhojen kavereiden" kanssa käy valitettavasti usein noin. Kännykkä vie voiton. Se soi kesken juttelun ja ihminen vastaa siihen ja puhuu ja puhuu ja keskittyy täysin puheluunsa eikä tunnu koskaan lopettavan. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Odottaa 15 minuuttia, että henkilö saa puhelunsta puhuttua, vai häipyä hiljalleen paikalta. Kännykkäpuhuja on usein niin keskittynyt puhumiseensa, ettei hän reagoisi edes siihen, vaikka huiskuttaisi kädellään jonkin tervehdyksen lähtiessään, jos ei viitsi puhelua häiritä.

On tapahtunut jopa niin, että olen tavannut jonkun "vanhan tutun", jonka olen edellisen kerran nähnyt kymmeniä vuosia aikaisemmin. Ja kun on alettu jutella, keskustelu on muuttunut tuon ihmisen kännykkäpuhelun sivusta seuraamiseksi, minkä kestäessä olen vähitellen häipynyt, kun se ei ole tuntunut loppuvan. Kerran tapasin erään vanhan tutun, jolle tuli koko ajan puheluja. Välillä saimme vaihdettua muutaman sanan, kunnes tuli taas uusi puhelu, jonka aikana odotin. Kun aloimme uudestaan keskustella, puhelin soi taas. Ja sama jatkui.

Onneksi minulle ei tule paljon kännykkäpuheluja. Tai tulee jonkin verran, mutta ne lähes kaikki ovat oman perhepiirin WhatsApp -puheluja. Oikeita puheluja tulee hyvin harvoin - onneksi. Ehkä yksi puhelu kahden tai kolmen kuukauden kuluessa. Enimmäkseen mainospuheluja, joihin yritän olla vastaamatta. En oikeastaan vastaa ollenkaan puheluihin paitsi omalta perheeltä tuleviin. Pidän puhelimen äänettömällä, joten soitot eivät häiritse. Soitan myöhemmin takaisin, jos katson sen aiheelliseksi.

Sorry, että annan taas kerran tämän linkin, mutta tuo tämänpäiväinen kännykkäpuhuja on seuraavan tarinan henkilö nimeltä "Charles". Nimet ja paikat ovat keksittyjä, mutta tarina on tosi.

http://keitele.blogspot.com/

Keskustelimme politiikasta ja historiasta ja mitä erilaisimmista asioista, myös tyttäristämme. Tuon henkilön tytär on lentoemäntä ja kiertelee maailmaa. Kierteli jo ennen alalle menoa. Netistä löytyvän kuvan perusteella hänen ulkonäössään on huomattavan paljon isänsä piirteitä. En ole tainnut nähdä kuin vauvana, jos silloinkaan. Tuon henkilön isoveli puolestaan on nykyisin tunnettu pitkäpartainen salaperäinen "guru", joka puuhailee astrologian ja muiden mystisten asioiden parissa. Naimisissa (yllättävää!) jonkun yliopistonaisen kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 29, 2019, 10:41:02
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 28, 2019, 15:39:51
Aika outoa käytöstä, jos vain mitään sanomatta poistui paikalta. Onkohan tuo sukua sille puhelinkäytökselle, jota TV-sarjoissa näkee paljon. Soitetaan, sanotaan asia ehkä vaihdetaan pari nopeaa repliikkiä asiasta ja sitten puhelin kiinni ja taskuun. Mitenkään ei ilmaista, että puhelu päättyi.

Tietenkin on eri juttu tuo, että tapaaminen päättyy odottamattomaan poistumiseen. Varmaan tuli aika hölmistynyt olo.
Sosiaalinen äly on vain yksi älykkyyden muoto.

Trentonin kaupungissa vain parinkymmenen kilometrin päässä Princetonista pidetty kansalaistesti piti olla lähinnä rutiininomainen kuulemistilaisuus, mutta loogikkosuuruus suhtautui siihen hyvin vakavasti.
Gödel: 'Mistäkö kotoisin? Itävallasta.'
Tutkintotuomari: 'Millainen valtiomuoto teillä olikaan Itävallassa?'
Gödel: 'Se oli tasavalta, mutta perustuslaki oli sellainen, että tasavalta muuttui lopulta diktatuuriksi.'
Tutkintotuomari: 'Aijai, hyvin ikävää. Tuollaista ei voisi tapahtua tässä maassa.'
Gödel: 'Kyllä voisi, ja pystyn todistamaan sen.'
Näin siis kaikista mahdollisista kysymyksistä Gödelille esitettiin ainoastaan tuo ratkaiseva kysymys. Minua ja Einsteinia tämä vuoropuhelu hirvitti. Tutkintotuomari oli kuitenkin kyllin älykäs hiljentääkseen Gödelin lausumalla saman tien: 'Luojan tähden älkäämme menkö siihen.' Meidän suureksi huojennukseksemme hän keskeytti tilaisuuden siihen paikkaan.

https://www.netn.fi/artikkeli/kun-godel-amerikkalaistui-loogikko-ja-perustuslaki

Joten on ihan loogista lähteä pidemmittä puheitta puhelun jälkeen tulemaan, jos puhelussa on ilmoittanut lähtevänsä tulemaan ja jos ilmoituksen lähtemisestä on kuullut myös vieressä oleva keskustelukumppani.
Jos jostain pitäisi tuota muka yllättäen poistunutta kritisoida niin siitä ettei puhelun jälkeen valunut pois paikalta, vaikka niin oli ilmoittanut tekevänsä.

Mistä muistuikin mieleeni tämä näppis-laulu (https://www.youtube.com/watch?v=hseWMRV3lA8).

Tai Leonard Nimoy - Highly Illogical (https://www.youtube.com/watch?v=H5O7L9oTsxk)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 29, 2019, 11:19:55
Voihan sen tietysti niinkin ajatella, että kaikille oli tullut selväksi tapahtumien tuleva kulku, joten mitäpä sitä enempiä selittelemään.

En itsekään pahemmin sosiaalisista pakkopullakuvioista välitä, mutta kyllä ihmisten tapaamiseen kuuluu tietyt alku- ja loppurituaalit. Ei niiden tarvitse pitkiä aikaavieviä jaarituksia olla, mutta tavallaan piste tapaamiselle. Tuossa Kopekin tapauksessakin olisi riittänyt joku "Huh, pitääpä tosiaan lähteä. Oli mukava rupatella. Terve".

Kyllähän tavatessakin on jonkinlaiset alkuvuorostanat olipa tapaaminen edeltä sovittu tai aivan sattumalta tapahtunut kohtaaminen. Ei siinäkään mennä ensimmäisellä lauseella suoraan maailmanpolitiikan polttaviin kysymyksiin.

---

Minulla on tässä kotipihassa vähän päinvastainen ongelma. Mummeli (70+v.), jonka kohtaaminen pahimmillaan seisottaa pihassa toista tuntia. Vaikka miten yrittää kohteliaasti sanoa, että nyt pitää jatkaa puuhia ja olen suunnitellut tekevänä vielä yhtä ja toista muuutakin tämän päivän aikana, niin ei tunnu vihje menevän perille. Tarinat menneiltä vuosilta jatkuvat ja jatkuvat. Ihan teräväpäinen ihminen tuo on ja paljon hänellä riittää puhuttavaa milloin mistäkin aasiasta. 

Hävettää tunnustaa, että joskus teen kuten Hyacinth Bucketin naapuri ja kurkin, näkyykö mummelia pihassa ja jos, niin livahdan takaovesta matkaan, jotta en jää jumiin. En kuitenkaan haluaisi kovin tylysti hänelle sanoa, että pakko nyt vaan lopettaa juttelut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 29, 2019, 12:54:17
Sosiaalisesti ja kirjallisesti hölmönä tai taitamattomana unohdin laittaa kasan hymiöitä edelliseen viestiini, sekä alleviivata sosiaalista älykkyyttä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_älykkyys (https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_%C3%A4lykkyys)

Hipin kuvaama joka pihan ja taloyhtiön moottoriturpa, anteeksi puheri..ittoisa ihminen, on hieno haaste ja valkoisten valheiden paras sparraaja, alkoholistivanhempien jälkeen.
Rehelliselle ihmiselle valehtelu voi tuntua vaikealta mutta valkoisia valheita voinee hyvillä mielin harjoitella, sosiaalisen älyn nimissä.
Ehdotan näitä kursseja(sivut105-106):
-Rentoudu ja päästele höyryjä improvisoimalla
-Matka improvisaation alkeisiin
-Löydä itsestä esiintyjä!
https://sivistysvantaa.fi/material/attachments/R05MDoBoc/opas_vantaan_aikuisopisto_syksy2019_web.pdf

Itse esim. pelastautuisin hyväntahtoisen höpöttäjän kynsistä, jollain äkillisellä sairaskohtauksella. Sairauden voi valita päivän fiiliksen ja oman draamantajun mukaan.

(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fkuvanjako.fi%2F2yxeu.jpg&hash=de30955bdc3725ab2f4ff992dabbdca39a5a4e8e)

Oikeastaan kyse kai lienee kaikkialta löytyvillä päivystävillä höpöttäjillä lisääntyvästä yksinäisyydestä urbaanissa elinympäristössä.
Joku ATK-ghuru voisi koodata Tinder-tyyppisen päiväkahviseuraa-palvelun yksinäisille pulputtajille.

Maija 85v. (sodanaikainen Lotta-kuva) etsii juttukaveria yhteisiin pihapartioihin, naapuritiedusteluun ja terveysasemien sekä pankkien jonoihin.
Puhenopeus kiitettävää luokkaa, kahvin kanssa huipputasoa.
Kykenee puhumaan katkeamattomasti jopa 8 tuntia ilman lepoa.
Omistaa lankapuhelimen.
Erityisosaaminen sotamuistoissa ja tavaran säästämisessä pahan päivän varalle.
Mieliase sukkapuikot.
Kielitaito suomi, karjalan murre, saksalaiset kirosanat ja kissa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 29, 2019, 17:09:22
Voi porsas. Yksi päivä ylläni oli musta T-paita kun rouskuttelin (tylsiä) vohvelikeksejä. Sitten lähdin asioillle. Vasta kotiin palattuani huomasin että paidasta oli rinnus aivan vohvelimurun peitossa. Näytti kuin kärsisin pahasta hilseestä. Tänään painelin kaupukiin aterian päälle, ja perillä vasta huomasin että paidassa oli jotain länttejä. Ilmeisesti rasva roiskunut ruoanlaitossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 29, 2019, 17:21:56
Silloin kun lapseni olivat pieniä, siis tosipieniä, tostuin siihen, että kotona on aina eri vaatteet kuin ihmisten ilmoilla. Tuolloin oli sula mahdottomuus, että paita olisi kestänyt puolta tuntia puhtaana eikä jokaisen ruoka-, räkä, kuola- yms yms roiskeen jälken voinut tai kannattanut vaihtaa paitaa.

Nykyisin on ei noita ulkopuolisia sotkijoita enää ole, mutta jostain niitä roiskeita aina tulee. :)

Muutenkin tuo on näppärää, kun parhaita paitoja ei tarvi niin usein pestä, joten eivät sitten kulahda suotta, ja näitä jo kulahtaneita kotipaitoja ei pesu enää huonommaksi saa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 29, 2019, 17:56:03
Minulla aika harvoin on ruoat rinnuksilla, joten sikäli tämä sikailu ihmetyttää. Tokalla eksälläni taisi olls kaikki mahdolliset paidat aina likaiset kun se ruoanlaitto oli sellaista riehumista että kauhealla kiireellä piti paistaa. Kerran päädyttiin ensiapuunkin kun mies poltti kätensä levy kutosella ruokaa laittaen. Keittiössä myös meinasi liukastua jo ovensuulla kun lattia oli niin rasvainen sen räiskyvän paistamisen jäljiltä.

Itselläni kun ei niin kiirus ole, pienennän hellasta lämpöjä kokoajan paistaessani. Silti jotkin ruoat pyrkivät seinälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 29, 2019, 20:04:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 29, 2019, 11:19:55
Minulla on tässä kotipihassa vähän päinvastainen ongelma. Mummeli (70+v.), jonka kohtaaminen pahimmillaan seisottaa pihassa toista tuntia. Vaikka miten yrittää kohteliaasti sanoa, että nyt pitää jatkaa puuhia ja olen suunnitellut tekevänä vielä yhtä ja toista muuutakin tämän päivän aikana, niin ei tunnu vihje menevän perille. Tarinat menneiltä vuosilta jatkuvat ja jatkuvat. Ihan teräväpäinen ihminen tuo on ja paljon hänellä riittää puhuttavaa milloin mistäkin aasiasta. 

Hävettää tunnustaa, että joskus teen kuten Hyacinth Bucketin naapuri ja kurkin, näkyykö mummelia pihassa ja jos, niin livahdan takaovesta matkaan, jotta en jää jumiin. En kuitenkaan haluaisi kovin tylysti hänelle sanoa, että pakko nyt vaan lopettaa juttelut.
Tämä on paha tapaus ja voit joutua improvisoitujen meriselitysten harjoittelun lisäksi tekemään myös analyyttisempaakin vetäytymissuunnitelmaa ja uhkaskenaarioita eri uhkatasoilla.
Jos hän olisi dementikko, voisit aina turvautua yhteen ja samaan lauseeseen.
-Te olitte menossa soittamaan kiireellistä puhelua. Nyt joutuin!
Ei haittaa vaikka hänellä ei olisi puhelinta.
Mutta teräväpäinen eläköitynyt juttelija oppii tietämään lähiympäristön eläinten ja ihmisten aikataulut ja tavat minuutin tarkkuudella.
On aika ottaa käyttöön salaisen sodankäynnin epäsäännölliset rutiinit, vaihtelevat harhautustaktiikat, valmiit pakosuunnitelmat, naamiointi, psykologinen sodankäynti ja disinformaatio esim. kahvitarjouksesta tai roskakatokseen jätetystä ryijystä.
Spotifyin soittolistalla Valaanlaulut ja munkkien hyminät kannattaa vaihtaa joko Death Metalliin tai tähän:
WE SHALL NEVER SURRENDER speech by Winston Churchill (https://www.youtube.com/watch?v=s_LncVnecLA)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 29, 2019, 20:15:55
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 29, 2019, 10:41:02
Joten on ihan loogista lähteä pidemmittä puheitta puhelun jälkeen tulemaan, jos puhelussa on ilmoittanut lähtevänsä tulemaan ja jos ilmoituksen lähtemisestä on kuullut myös vieressä oleva keskustelukumppani.
Jos jostain pitäisi tuota muka yllättäen poistunutta kritisoida niin siitä ettei puhelun jälkeen valunut pois paikalta, vaikka niin oli ilmoittanut tekevänsä.

En varsinaisesti kritisoinut vaan lähinnä vain kerroin tuon tapauksen osana päivän mietteistä. Selostukseni oli lisäsi hieman epätarkka. Tuo henkilö ei lähtenyt puhelun jälkeen vaan saman tien puhelun aloitettuaan. Hän puhui puhelimeen mennessään. Luulin alussa, hän haluaa puhua rauhassa ja siirtyy siksi hieman etäämmälle minusta, mutta hän kävelikin saman tien pois taakseen vilkaisematta. No, ihan sama. 

..

On harmillista, jos tulee ostaneeksi jonkun tuotteen, jolla ei tee mitään. Yksi tällainen oli kulmahiomakone, jonka ostin joskus. Valmistusvuosi näyttää olevan 2017. Kuvan laite ei ole aivan samanlainen, mutta saman tyyppinen kuitenkin.

https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/einhell-te-ag-125mm-750w-kulmahiomakone

Päällä oleva katkaisin oli alusta lähtien rempulan tuntuinen ja erittäin jäykkä. Jossakin vaiheessa musta katkaisimen nappi irtosi, ja laite muuttui käyttökelvottomaksi. Käyttöaika jäi aivan mitättömäksi.

Tänään päätin tutkia, voisiko laitteelle tehdä jotain. Osoittautui, että virtakatkaisin ei olekaan laitteen päällä vaan laitteeseen tulevan sähköjohdon lähellä. Päällä olevasta napista lähtee pitkä muovinen osa, jonka on tarkoitus välittään napin voima itse katkaisimeen. Systeemin suunnittelu on mielestäni täysin pielessä. Pitkä muovitanko, jonka toisessa päässä on mutka, ei kestä siihen kodistuvia rasituksia, tai nappi irtoaa, kuten tapahtui. Varsinainen katkaisin on hyvin jäykkä. Se toimisi jollakin suoralla vivulla mutta ei noin pitkällä ja hennolla viritelmä mikä laitteessa on.

Päätin yrittää tehdä kulmahiomakoneesta aina päällä olevan, mikä on tietenkin vaarallinen ratkaisu. Toisin sanoen, kun töpseli pannaan seinään, laite käynnistyy. Jänkäsin katkaisimen kahden nahkavyöstä leikkaamani palan avulla pysyvästi "päällä" -asentoon. Ajattelin, että voisin asentaa sähköjohtoon katkaisimen, ja itse laitteeseen maalaisin tai kaivertaisin varoitustekstin. Itsehän minä sillä itseni vaarantaisin, jos näin olisi käydäkseen. No, suunnitelma epäonnistui. Vaikka kasasin mielestäni laitteen täysin oikein, se ei käynnisty, kun töpselin paneen seinään. Onko katkaisimessa jonkinlainen varojärjestelmä, joka estää tuollaisen töpselillä käynnistämisen, vai mistä on kyse.

En ainakaan toistaiseksi jaksa purkaa laitetta uudelleen, joten lojukoot jossakin. Ehkä tuhosin sen jotenkin. Vaihtoehto B voisi olla se, että yrittäisin saada katkaisimen vähemmän jäykäksi jonkin sumuteöljyn avulla. Inhoan kaiken maailman laitteiden purkamista ja "korjaamista", koska niillä onnistuessaankin vain palautetaan jo olemassa ollut tila eikä luoda mitään uutta. Haluan rakentaa uutta, en korjata muiden tekemää.

Joka tapauksessa tuo oli erittäin huono ostos. Vaikka hinta ei ollut korkea, pitäisi tuollaisen laitteen sentään jonkin aikaa toimia. Vähäisestä käytöstä kertoo sekin, että hiilet olivat vielä kuin uudet. Kulumisvaraa oli vaikka kuinka paljon. Laitetta ei siis ehditty käyttää kuin alle kymmenen prosenttia potentiaalisesta kokonaiskäyttöajastaan. Nimeän tuon tangolla toimivan katkaisinsysteemin suunnitteluvirheeksi. Lievemmin en voi sitä arvioida.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 29, 2019, 23:16:08
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 29, 2019, 20:15:55
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 29, 2019, 10:41:02
Joten on ihan loogista lähteä pidemmittä puheitta puhelun jälkeen tulemaan, jos puhelussa on ilmoittanut lähtevänsä tulemaan ja jos ilmoituksen lähtemisestä on kuullut myös vieressä oleva keskustelukumppani.
Jos jostain pitäisi tuota muka yllättäen poistunutta kritisoida niin siitä ettei puhelun jälkeen valunut pois paikalta, vaikka niin oli ilmoittanut tekevänsä.

En varsinaisesti kritisoinut vaan lähinnä vain kerroin tuon tapauksen osana päivän mietteistä. Selostukseni oli lisäsi hieman epätarkka. Tuo henkilö ei lähtenyt puhelun jälkeen vaan saman tien puhelun aloitettuaan. Hän puhui puhelimeen mennessään. Luulin alussa, hän haluaa puhua rauhassa ja siirtyy siksi hieman etäämmälle minusta, mutta hän kävelikin saman tien pois taakseen vilkaisematta. No, ihan sama. 
Minä kritisoin häntä. Sosiaalisesti hölmöksi tai taitamattomaksi. Vaikka itse olen samanlainen. Tai ehkä juuri siksi.
Mielestäni ihmetyksesi oli oikeutettua ja saisit puolestani jopa maltillisesti loukkaantua moisesta.
Toki esitin taas asiani liian vaikeaselkoisesti ja pahoiteluni siitä.
Vapaa tahto-ketjun pohdintalinjoja lainatakseni - sosiaalisena kömpelyksenä häntä on helpompi ymmärtää ja hänen vuokseen on vaikeampi loukkaantua. Mikä on hyvä asia myös itsellesi.
Eikä hänkään ole näin ollen kaikessa huono tai hyvä, mikä on lohduttavaa sekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 30, 2019, 00:27:53
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 29, 2019, 17:56:03
Minulla aika harvoin on ruoat rinnuksilla, joten sikäli tämä sikailu ihmetyttää. Tokalla eksälläni taisi olls kaikki mahdolliset paidat aina likaiset kun se ruoanlaitto oli sellaista riehumista että kauhealla kiireellä piti paistaa. Kerran päädyttiin ensiapuunkin kun mies poltti kätensä levy kutosella ruokaa laittaen. Keittiössä myös meinasi liukastua jo ovensuulla kun lattia oli niin rasvainen sen räiskyvän paistamisen jäljiltä.

Itselläni kun ei niin kiirus ole, pienennän hellasta lämpöjä kokoajan paistaessani. Silti jotkin ruoat pyrkivät seinälle.
https://www.youtube.com/watch?v=UerBCXHKJ5s (https://www.youtube.com/watch?v=UerBCXHKJ5s)
No, siis muppettien kokki...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 30, 2019, 09:23:26
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 30, 2019, 00:27:53
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 29, 2019, 17:56:03
Minulla aika harvoin on ruoat rinnuksilla, joten sikäli tämä sikailu ihmetyttää. Tokalla eksälläni taisi olls kaikki mahdolliset paidat aina likaiset kun se ruoanlaitto oli sellaista riehumista että kauhealla kiireellä piti paistaa. Kerran päädyttiin ensiapuunkin kun mies poltti kätensä levy kutosella ruokaa laittaen. Keittiössä myös meinasi liukastua jo ovensuulla kun lattia oli niin rasvainen sen räiskyvän paistamisen jäljiltä.

Itselläni kun ei niin kiirus ole, pienennän hellasta lämpöjä kokoajan paistaessani. Silti jotkin ruoat pyrkivät seinälle.
https://www.youtube.com/watch?v=UerBCXHKJ5s (https://www.youtube.com/watch?v=UerBCXHKJ5s)
No, siis muppettien kokki...

Jääkaapista voisi jotain hyökätäkin kimppuuni kun siellä, ikävä kyllä, pääsee välillä vähän tuotteet varttumaan.  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 01, 2019, 05:10:31
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 30, 2019, 09:23:26
Jääkaapista voisi jotain hyökätäkin kimppuuni kun siellä, ikävä kyllä, pääsee välillä vähän tuotteet varttumaan.  :-[

Tuollaista tapahtuu, mutta jos kaikki olisi täysin minun kontrollissani, sitä tapahtuisi meidän huushollissamme aika vähän. Olen nimittäin sisäistänyt sen, että ruokahävikki on varsinkin pienituloiselle huono tapa käyttää rahaa. Luin jostakin, että suomalaiset panevat keskimäärin kolmasosan ostamastaan ruuasta roskiin... vai oliko se kolmekymmentä prosenttia. Joka tapauksessa se oli paljon. Sattuu sitä minullekin, mutta luulen, että yksineläjänä hävikki jäisi alle viiteen prosenttii, huomattavastikin alle.

Tärkein vaihe ruokien roskiin päätymisen estämisessä tapahtuu kaupassa. Ei kannata mennä nälkäisenä kauppaan, koska silloin tulee ostettua liikaa. Eikä muutenkaan pidä ostaa liikaa. Tämä neuvo on ehkä joidenkin mielestä sama kuin jos alkoholistille sanoisi, että ei pidä juoda alkoholia. Mutta niin se vaan on.

Kun rahaa on niukasti, sen käyttäminen ruuan mädättämiseen ärsyttää. Se ärsyttää joskus aivan sietämättömästi. Asialle ei voi kuitenkaan tehdä mitään.

Miksikö ei?

Siksi, että jos jääkaapissa olevista ruuista muistuttaa, että milloin tuo ja tuo on aikomus valmistaa/tehdä/syödä, saa osakseen rähjäystä. Jos ruokia syö ja ajattelee siten helpottavansa asiaa, saa silloinkin osakseen rähjäystä, koska on tietenkin syönyt toiselle ihmiselle varattua ruokaa tai johonkin erityiseen tarkoitukseen varattua ruokaa. Jos ruokia ei syö, saa osakseen moitteita siitä, että miksi ei ole syönyt, jos on kerran huomannut, että ruoka menee muuten vanhaksi ja hukkaan.

Aihe on arka, eikä siihen voi oikein puuttua mitään kautta. Oikeastaan ainoa keino, ja se on myös aika hyvä keino, on yrittää rajoittaa kaupassa käyntejä. Ei siis "lähdetäänpä tästä kaupunkiin" -tyyppisiä tuhlausreissuja, vaan jollakin tekosyyllä jätetään lähtemättä. Säästyy jopa satasia. Kymppejä vähintään.

Kirjoitan tätä neljän ja viiden välillä aamuyöllä vai aamuako se jo on. Heräsin kolmen paikkeilla. Oli pakko nousta lievittämään allergisen nuhan oireita ottamalla tabletti ja hengittämällä kattilasta höyryä. Jos olisin varakas ja hyvätuloinen, vuokraisin jostakin ylimääräisen asunnon, jonka pitäisin siistinä ja pölyttömänä. Nukkuisin siellä yöt ja ehkä muutenkin oleskelisin. Tuosta asunnosta käsin voisin käydä siivoamassa tätä taloa kaasunaamari päässä ja suojahaalarit päällä. Tämä talo on asumiskelvoton. Täällä ollessa vaivaa jatkuva allergia. Olen tainnut saada jo pysyvän astma-tyyppisen nuhan, eli talon sotkuisuus ja pölyisyys on tuhonnut terveyteni. Myös mielenterveyttä se heikentää, koska kaaos ja tavaroiden jatkuva häviäminen stressaa.

Olen muutaman päivän yksin talossa, ja tätä vuosittaista "lomaa" odotan innolla jo etukäteen. En vain koskaan saa tehdyksi asioita, mitä olen suunnitellut tekeväni. No, onhan se jännää soittaa pianolla kolmen aikaan yöllä tai tehdä jotain muuta, mitä ei normaalisti voi tehdä. Lähteä vaikka aamuyökävelylle tai ajelulle tai ihan mitä tahansa. Ei tarvitse tehdä tiliä menemisestään ja tulemisestaan ja joka ikisestä ripsahduksesta ja rapsahduksesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 01, 2019, 07:59:28
Ruokahävikin syyt ja seuraukset, myös rahassa, voi selvittää itselleen ja muille samalla jääkaapilla kävijöille tämän sivuston faktatietojen tuella, josta löytyy myös kalvosarja visuaalisempaankin kotiopetukseen:
http://www.saasyoda.fi/ruokah%C3%A4vikki-suomessa

Itsekin omaan satunnaiseen ruokien poisheittämiseen suivaantuneena, yritän pakottautua syömään ruokia pilaantumisjärjestyksessä. Vaikka haluaisi syödä jotain muuta.
Hetkellinen nautinto vaiko jälkikäteen vitutus-valinta heijastuu myös muuhun elämään ja rahankäyttöön.
Hyvää treeniä.
Lautasen tyhjäksi syöminen tai liiallinen ruokien ostelu ei ole vielä muodostunut elintaso-ongelmakseni.
Ehkäpä alan arkistoimaan ruokia jääkaappiin päivämäärien mukaan?
Kuka tietää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 08:13:33
Parkissa kirkkaan vuoristopuron varrella. Aamukahvi on keitetty puron veteen. Vieressä kohoaa pystysuora vuorenseinä jossa on siellä täällä lunta. Onneksi tuli pitkähihainen paita mukaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 01, 2019, 08:57:22
Jääkaappi elää elämänvaiheitaan aivan sen mukaan, miten samassa huushollissa asuvien elämänvaiheet ja suhteet muuttuvat.

Lapsiperheessä tilanne lienee helpoin, sillä kaikki mitä jääkaappiin vietiin, sieltä myös siirtyi tuulensuojaan samaan tahtiin kuin täydennystä sinne ehti kantaa. Harhaluulo, että vain pojat söisivät järjettömiä määriä kasvuiässä. Ruuaksi valmistettavaa hankin useimmiten niin, että kauppapäivää edeltävänä päivänä syötiin "niitä näitä", mikä muodostui jopa ruokalajin nimeksi. Siinä koottiin pannulle kaikenlaista jämää, jota mahdollisesti täydennettiin jollain pakastevihanneksilla tmv.

Kun viimeinen kotona asuva lapsi hommasi jo omat syötävänsä, niin kummallakin oli omat paikat jääkaapissa, joten myös kummallakin oli vastuu oman tontin tarvikkeiden käytöstä. Kysymällä sai tietysti lainata.

Yksinäisen ihmisen taloudessa sitten ei ole mitään ongelmaa, kun ostaa sen, minkä tietää syövänsä. Jos isompi nälkä joskus yllättää, niin kaapissa on varalla näkkileipää, puurotarvikkeita, joitain patapusseja, joita voi hyvin käyttää ilman lihaakin pahimpaan tuskaan. Pakastin on myös oivallinen ruokavarasto. Siellä on itsetehtyjä aterioita tai erilaisia kastikkeita yms. raaka-aineiden ohella, joten sieltä tulee ateria todella nopeasti. Jos jotain ruokaa jää tähteelle vajaan aterian verran, niin sitä on helppo jatkaa tai oheen tehdä jotain pientä täydennystä varastotarvikkeista.

--
Kyllä joudun minäkin pois heittämään ruokaa ja tietysti se harmittaa.
En tiedä, miksi kurkku muuttaa olomuotonsa nestemäiseksi joskus. Mielestäni jääkaappi ei ole ollut tuolloin liian kylmä, vaan syy on jossain muualla.
Verkkopussiin pakatut satsumat ja muut vastaavat hedelmät ovat ongelmallisia, sillä joukossa aina välillä on valmiiksi pilaantunut hedelmä, vaikka sitä miten yrittäisi tarkistaa niiden kunnon ostohetkellä. Kaikkea ei vaan huomaa.

Kesäaikana tuore leipä pilaantuu helposti, joten silloin ostan pienimpiä pakkauksia tai valitsen sellaisen, joka ei niin muuta pakastaessa makua ja laitan puolet pakkaseen. Leivän loppuminen ei ole ongelma, kun on näkkriä.

Ihmettelen miten voi käydä niin, että jopa kolmannes menisi roskiin? Kuinka voi arvioida menekin niin väärin?
Jonkin tietyn syötävän "loppuminen kesken" tai että kaikkea ei ole aina kotona saatavilla ei pitäisi olla ongelma. Kyllä sen verran "kurjuutta" pitäisi jokaisen pystyä kestämään, jos imeväisiä ei lasketa tuohon mukaan.

Ei todellakaan tarvitse olla Einstein minimoidakseen biojätteeseen menevän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 01, 2019, 09:06:01
Masennushan on tietenkin järkevän ruokapolitiikan suurin vihollinen tai vastus. Kaiken huippu oli kun ostin raparperinipun, josta tykkään, mutta en vaan saanut keiteltyä siitä kiisseliä. Syyllisyyttä tuntien siirsin sitä toimea aina vain eteenpäin, kunnes koko nippu alkoi muuttumaan ruskeaksi litkuksi. Pilaantuu siis kasvitkin. Sitten on tietysti jotain ihme juttuja, kuten sairaalasta 3 v sitten mukaani ottamani mehutetra jota en tietenkään uskalla enää juoda, mutten oikein raaski poiskaan heittää koska se sairaalahan oli tietysti se missä äitini makasi sytostaattihoidoissaan.

Olin kevään mittaan, vaiko alkukesästäkin, en enää muista, tunnelmissa etten oikein jaksaisi tätä elämää. Sitten kun se raskas olo vähän hellitti, välittömästi palasivat ne vihlonnat jotka olivat kevään mittaan olleet laantumassa ja luulin niiden jopa hellittäneen. Ei niitä 24/7 ole, mutta sitten kun on, mietin että tätäkö varten minä sitten elän. Että minua sattuisi koko loppuelämäni ajan, kenties öpaut 30 v.

Sisarukseni unohti 50 v syntymäpäiväni totaalisesti. Hivenen vihjailin sinnepäin tyyliin että paria tätiä muisti mutta siinä ne muistamiset sitten olikin, mutta ei mitään reaktiota. Meillä on kyllä ollut aina hyvät välit, että onkohan tässä nyt sitten kyse siitä että lapsiperheessä ei vaan muista jonkun lapsettoman sukulaisensa merkkipäiviä. Mutta itselleni se menee juurikin niin että kun minulla ei ole ollut omia häitä ja kastajaisia ja lasten synt.päiviä, niin eihän minulla OLE mitään muuta isompaa merkkipäivää kuin pyöreät puoli vuosisataa ja se siitäkin näemmä sitten. Tämä asia on alkanut niin rassaamaan että jos herään aamuyöllä, se alkaa heti pyörimään mielessä. Meidän suvussa ei ole ollut tapana ottaa mitään liian vaikeita asioita esille; kokeilin kun tapasin pari tätiäni keväällä. Mainitsin masennuksesta, ja kumpikin vaikeni välittömästi. Vaikka toinen on ollut jopa pitkässä hoidossa itsemurhayrityksen vuoksi nuorempana. Ja sitten jos joku meidän suvussa ikinä avautuu jostain jollekulle, niin sitten heti loukkaannutaan ja alkaa pitkäaikainen vihanpito.

Tekisi niin mieleni sanoa että minä en tiedä kauanko tässä jaksan vielä elää ja minkä ihmeen takia pitäisi, mutta sitten taas toisaalta sukulaisillani on (tietenkin) kaikkia mahdollisia omiakin ongelmiaan, ettei viitsi mennä sössöttämään raskaita juttuja senkään takia. Jos joku päivä en vaan jaksa, niin sitten kaikille tulee ylläri ja ihmetellään että kuinkas se nyt noin?

Mutta kyllähän ihmiselle edes joskus pitää tapahtua jotain hyvääkin! Minulle ei ole 10 v sisään tapahtunut mitään muuta hyvää kuin että aloitin KM:n ja sekin on vähän niin ja noin kun sen takiahan aloin masentumaan että ihastuin harrastuksen parissa, ilmeisesti syyttä suotta. Oikeastaan tuon 10 v voi aivan hyvin venyttää vaikka 20 vuodeksi. Ei sen tokan eksänkään kanssa mitenkään ratkiriemukasta ollut.

Heräsin klo 5 aamulla. Ei tarvinnut kauaa odottaa kun makuuhuoneessa alkoi haiskahtamaan savu, tuulensuunnan vuoksi paskalaitos (lämpövoimala) tursusi lemuaan suoraan tännepäin. Laitoin ionisaattorin sihisemään. Jo nukkumaan mennessäni sen laitoksen takia haisi keittiössä, jonkinlaiselle mädälle makkaralle. Ei se aina puske ikkunanraameista (tai mistä lie) läpi, mutta kun se haisee pahiten, niin silloin se niin tekee.

Tämän takia en kaipaa millään tavalla helteitä, koska helteillä lemu on todenäköisin piina. Mutta toisaalta ei näemmä oikein enää kannata uida kuin helteellä, mikäli raajakipuja olennaisesti aiheuttaa juurikin veden kylmyys (ja kenties liike siinä kylmyydessä), ja se etten sitten järvestä noustuani saakaan paahtaa itseäni 25 - 30 asteessa jolloin kipu ehkä loppuu. En tiedä miten on, en ole kärsinyt vielä vuottakaan, joten en ole mikään vihlontaspesialisti. Voihan sitä tietysti olla uimattakin, mutta sitten ei kannata lähteä rantaan hikoilemaan. Ja ranta ja nyttemmin onneksi myös sali ovat ainoat paikat missä kaikki murheet unohtuu. Useimmiten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 01, 2019, 09:46:13
Meillä ruokahävikkiä vastaan taistellaan järeällä aseella, kommunikaatiolla. Kerrotaan, jos jotakin on menossa vanhaksi (ajatuksena, että sitä molemmat syö) tai kysäistään, olitko ajatellut tästä jotain vai syönkö pois. Ei se aina silti auta, sillä ajatellahan voi ja sitten unohtaa koko jutun. Tämä on etenkin minun syntini.

Meillä on myös "nämä ensiksi" laatikko, jonne laitamme "syö ensiksi"-toiveita. Tämä toimii aika hyvin.

Melko vähän heitämme ruokaa roskiin nykyään, yhdessä vaiheessa teimme tietoisen ryhtiliikkeen niin kaupassa kuin syönnissä. Lisäksi ostamme aika paljon sillä perusteella, mikä säilyy, esim omenia banaanin sijaan. Hedelmät ehkä ovatkin surkein esityksemme, niistä jokunen onnistuu pilaantumaan.

Kurkku on tosiaan kumma juttu. Minäkin syytin liian kylmää jääkaappia, mutta ei se taida olla syy sittenkään, ainakaan aina.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - heinäkuu 01, 2019, 10:44:41
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 08:13:33
Parkissa kirkkaan vuoristopuron varrella. Aamukahvi on keitetty puron veteen. Vieressä kohoaa pystysuora vuorenseinä jossa on siellä täällä lunta. Onneksi tuli pitkähihainen paita mukaan.
Missä päin (Valtion tarkkuudella) menet? Norjassa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 01, 2019, 11:35:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 01, 2019, 09:06:01
Meidän suvussa ei ole ollut tapana ottaa mitään liian vaikeita asioita esille; kokeilin kun tapasin pari tätiäni keväällä. Mainitsin masennuksesta, ja kumpikin vaikeni välittömästi.

Puhutaanko joissakin suvuissa masennuksesta tai muista "vaikeista asioista"? En ainakaan minä iki päivänä voisi kuvitella puhuvani veljilleni tai sisarelleni tai muillekaan sukulaisilleni lähiperheen ulkopuolella mistään masennuksista tai sairauksista tai muistakaan ongelmistani. Enkä niistä lähiperheellekään pahemmin puhu, pojalle esimerkiksi en koskaan.

Ehkä tässä on taustalla vanhan ajan arvomaailma, johon vanhempani oli kasvatettu, ja johon minutkin heidän toimestaan on kasvatettu. Eli masennukset ja muut mielenterveyteen viittaavat asiat ovat suuri häpeä ja heikkouden merkki, eikä niistä saa puhua, tai koko suku saa hullun maineen. Julkisivu on pidettävä kunnossa, vaikka mikä olisi.

Kun aikoinaan jossakin yhteydessä tulin varovasti lipsauttaneeksi, että masennus on vaivannut, isäni suuttui ja alkoi pilkata ja ivata jotenkin siihen tyyliin, että kyllähän sitä kuka tahansa voi heittäytyä masentuneeksi, mutta eivät ne arkipäivän ongelmat sillä poistu. Hän toisin sanoen ajatteli, että masentuneeksi heittäytyminen on pelkurimainen yritys paeta todellisuutta vähän niin kuin rintamalla hulluksi tekeytyminen on katsottu pelkuruudeksi ja yritykseksi päästä pois sodasta. Natseilla oli tähän hulluuteen tehokas hoitokeino: ampuminen. Jos ei "potilas" sillä parantunut, sen ajateltiin joka tapauksessa ehkäisivän uusia tautitapauksia.

Foorumit ovat ainoa kanava kertoa sisäisistä tunteistaan. Ja jos foorumilla joutuu pilkan ja vihan kohteeksi paljastettuaan jonkin heikon kohdan itsestään, se tuntuu erittäin epämukavalta. Mutta niinhän se kaikkialla elämässä. Sadistit osaavat lukea ihmisiä ja tietävät heikot kohdat, mihin iskeä. Ehkä tämä on se syy, miksi perinteisessä miehisessä kulttuurissa masennuksesta ja muista sen tyyppisistä ongelmista ei puhuta. Ei haluta antaa viholliselle aseita lyödä. Tämä "miehinen" kulttuuri taitaa olla edelleen voimissaan esimerkiksi kouluympäristössä. Jos joku oppilas osoittaa henkisiä heikkouden merkkejä, kiusaajat ovat hänen kimpussaan. Tässä kai se perimmäinen syy on, miksi omat ongelmat ja asiat halutaan pitää piilossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 01, 2019, 12:21:26
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 01, 2019, 11:35:46

Puhutaanko joissakin suvuissa masennuksesta tai muista "vaikeista asioista"?

Puhutaan ja ainakin minä olen ollut siinä käsityksessä, että läheisille puhuminen on normaalia.
Tiedän kyllä tapauksia, joissa "vaikea asia" on saanut jopa vanhempien ja lapsen välit katkeamaan kokonaan, mutta tätä olen pitänyt poikkeuksena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 01, 2019, 13:06:32
Itse olen jostain syystä puhunut vähemmän verisukulaisilleni tärkeimmistä asioista, verrattuna läheisimpiin ystäviini. Ei taida olla kovinkaan monta asiaa, mitä en olisi jakanut läheisimpien ystävieni kanssa (en äkkiseltään keksi juuri yhtään).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 01, 2019, 13:09:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 01, 2019, 11:35:46
Sadistit osaavat lukea ihmisiä ja tietävät heikot kohdat, mihin iskeä. Ehkä tämä on se syy, miksi perinteisessä miehisessä kulttuurissa masennuksesta ja muista sen tyyppisistä ongelmista ei puhuta. Ei haluta antaa viholliselle aseita lyödä. Tämä "miehinen" kulttuuri taitaa olla edelleen voimissaan esimerkiksi kouluympäristössä. Jos joku oppilas osoittaa henkisiä heikkouden merkkejä, kiusaajat ovat hänen kimpussaan. Tässä kai se perimmäinen syy on, miksi omat ongelmat ja asiat halutaan pitää piilossa.

Ei heikkouksien hyväksikäyttö ole mitenkään miehinen ominaisuus. Miehille kylläkin sallitaan vielä vähemmän heikkoutta kuin naisille. Sitä kutsutaan miesten etuoikeutetuksi asemaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 16:40:40
Lainaus käyttäjältä: Renttu - heinäkuu 01, 2019, 10:44:41
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 08:13:33
Parkissa kirkkaan vuoristopuron varrella. Aamukahvi on keitetty puron veteen. Vieressä kohoaa pystysuora vuorenseinä jossa on siellä täällä lunta. Onneksi tuli pitkähihainen paita mukaan.
Missä päin (Valtion tarkkuudella) menet? Norjassa?
Norjassapa hyvinkin. Sää on melko kolea. Pysäköin päivällä vuoristotien varteen ja hettein koiralle muutaman lumipallon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 01, 2019, 16:55:58
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 16:40:40
Lainaus käyttäjältä: Renttu - heinäkuu 01, 2019, 10:44:41
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 08:13:33
Parkissa kirkkaan vuoristopuron varrella. Aamukahvi on keitetty puron veteen. Vieressä kohoaa pystysuora vuorenseinä jossa on siellä täällä lunta. Onneksi tuli pitkähihainen paita mukaan.
Missä päin (Valtion tarkkuudella) menet? Norjassa?
Norjassapa hyvinkin. Sää on melko kolea. Pysäköin päivällä vuoristotien varteen ja hettein koiralle muutaman lumipallon.

Nordkappiin menossa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 17:51:06
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 01, 2019, 16:55:58
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 16:40:40
Lainaus käyttäjältä: Renttu - heinäkuu 01, 2019, 10:44:41
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 08:13:33
Parkissa kirkkaan vuoristopuron varrella. Aamukahvi on keitetty puron veteen. Vieressä kohoaa pystysuora vuorenseinä jossa on siellä täällä lunta. Onneksi tuli pitkähihainen paita mukaan.
Missä päin (Valtion tarkkuudella) menet? Norjassa?
Norjassapa hyvinkin. Sää on melko kolea. Pysäköin päivällä vuoristotien varteen ja hettein koiralle muutaman lumipallon.

Nordkappiin menossa?

Se jäänee väliin. Leiriydyn yöksi Altaan ja jos huomenna sataa kuten nyt, lähden ajelemaan alas kohti kotia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 01, 2019, 19:28:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 01, 2019, 08:57:22
Jääkaappi elää elämänvaiheitaan aivan sen mukaan, miten samassa huushollissa asuvien elämänvaiheet ja suhteet muuttuvat.

Lapsiperheessä tilanne lienee helpoin, sillä kaikki mitä jääkaappiin vietiin, sieltä myös siirtyi tuulensuojaan samaan tahtiin kuin täydennystä sinne ehti kantaa. Harhaluulo, että vain pojat söisivät järjettömiä määriä kasvuiässä. Ruuaksi valmistettavaa hankin useimmiten niin, että kauppapäivää edeltävänä päivänä syötiin "niitä näitä", mikä muodostui jopa ruokalajin nimeksi. Siinä koottiin pannulle kaikenlaista jämää, jota mahdollisesti täydennettiin jollain pakastevihanneksilla tmv.

Kun viimeinen kotona asuva lapsi hommasi jo omat syötävänsä, niin kummallakin oli omat paikat jääkaapissa, joten myös kummallakin oli vastuu oman tontin tarvikkeiden käytöstä. Kysymällä sai tietysti lainata.

Yksinäisen ihmisen taloudessa sitten ei ole mitään ongelmaa, kun ostaa sen, minkä tietää syövänsä. Jos isompi nälkä joskus yllättää, niin kaapissa on varalla näkkileipää, puurotarvikkeita, joitain patapusseja, joita voi hyvin käyttää ilman lihaakin pahimpaan tuskaan. Pakastin on myös oivallinen ruokavarasto. Siellä on itsetehtyjä aterioita tai erilaisia kastikkeita yms. raaka-aineiden ohella, joten sieltä tulee ateria todella nopeasti. Jos jotain ruokaa jää tähteelle vajaan aterian verran, niin sitä on helppo jatkaa tai oheen tehdä jotain pientä täydennystä varastotarvikkeista.

--
Kyllä joudun minäkin pois heittämään ruokaa ja tietysti se harmittaa.
En tiedä, miksi kurkku muuttaa olomuotonsa nestemäiseksi joskus. Mielestäni jääkaappi ei ole ollut tuolloin liian kylmä, vaan syy on jossain muualla.
Verkkopussiin pakatut satsumat ja muut vastaavat hedelmät ovat ongelmallisia, sillä joukossa aina välillä on valmiiksi pilaantunut hedelmä, vaikka sitä miten yrittäisi tarkistaa niiden kunnon ostohetkellä. Kaikkea ei vaan huomaa.

Kesäaikana tuore leipä pilaantuu helposti, joten silloin ostan pienimpiä pakkauksia tai valitsen sellaisen, joka ei niin muuta pakastaessa makua ja laitan puolet pakkaseen. Leivän loppuminen ei ole ongelma, kun on näkkriä.

Ihmettelen miten voi käydä niin, että jopa kolmannes menisi roskiin? Kuinka voi arvioida menekin niin väärin?
Jonkin tietyn syötävän "loppuminen kesken" tai että kaikkea ei ole aina kotona saatavilla ei pitäisi olla ongelma. Kyllä sen verran "kurjuutta" pitäisi jokaisen pystyä kestämään, jos imeväisiä ei lasketa tuohon mukaan.

Ei todellakaan tarvitse olla Einstein minimoidakseen biojätteeseen menevän.

Tunnustan, että meidän perheessämme on heitetty paljon ruokaa menemään. Miksikö? No siksi, kun ne lapset eivät syöneet juur mitään ja vielä senkin vähän äärimmäisen valikoiden. Toinen pojista söi aina lautaselta vohannekset ja perunen / makaronin / riisin, toinen söi vain lihan / kalan. Yksi annos siis olisi riittänyt noille kahdelle, mutta en sitten kuitenkaan tarjoillut heille vain niitä osia ateriasta, jotka tiesin heidän syövän. Mitään kasvuiän / teinivaiheen syömisintoakaan ei koskaan perheessämme ilmennyt. Kun kaikki jo ylittivät 20 vuoden pyykin lakkasin odottamasta, että se syömisinto joskus vielä koittaa.

Varmasti tuo hurjan ruuan menekin kausi on monilla olemassa (kun siitä yleensä kaikki puhuu), mutta ei se sitten kuitenkaan ihan kaikille tule koskaan. Eipä sellaista itsellenikään koskaan tullut, joten kai se on vähän geneettistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 01, 2019, 21:37:58
En muista, että meillä olisi ollut suuremmin ongelmia syömisestä oikeastaan koskaan. Laiskuuttani annoin tyttöjen suunnitella ruokalistat heti, kun kynnelle kykenivät. Itselläni ei aina mielikuvitus jaksanut toimia ostoksilla, joten olisi varmaan jäänyt paljon yksipuolisemmaksi syömiset. Paljon toivat ideoita päiväkodista ja koulusta ja niistä sitten viritin omia versioita.

Olihan noilla sitten joitain ruokalajeja, jotka eivät maistuneet Esimerkiksi kesäkeitto oli sellainen, jonka tein vain itselleni. Saattoi olla joku muukin yksittäinen, joka ei niin maistunut. Keskimmäiselle ei maistunut lämpimät vihannekset,  mutta hän suorastaan ahmi kypsentämättömiä vihanneksia, jopa kukkakaalin söi "raakana", joten en vaatinut ottamaan epämieluisaa. Kyllähän maailma on opettanut. Nykyään hän käyttää mitä erikoisimpia kasviksia ruuanlaitossa.

Toinen missä oli vähän ristivetoa, oli mausteet. Minä ja nuorimmainen pidämme tulisesti maustetuista ja keskimmäisellä aina tuppasi "suuta tulistamaan". Tässä enemmistö antoi periksi ja tein ruuat melko kevyesti maustettuina ja jos mahdollista, niin lisäsimme mausteita omaan annokseemme, vaikka se ei saman veroista sitten ollutkaan kuin tuliseksi maustettu valmistuksen aikana.

Olen aikanaan itse istunut kylmän kalasopan edessä itkemässä kokonaisen illan, kun en saanut sitä menemään alas. Vastenmielisyys keitettyyn kalaan ilmeisesti johtui vauva-ajalta, jolloin olin allerginen kalalle (munan ja suklaan ohella), joten tiedän tunteen, kun edessä on jotain kirjaimellisesti yököttövää. Jos parin maistamiskerran jälkeen ei joku lapselle maistunut, niin en vaatinut sitä ottamaan lautaselle, joten sitä kautta ei myöskään syntynyt pois heitettävää. Ennen kaikkea ruokailuhetket säilyivät mukavina juttutuokioina päivän tapahtumista eikä tarivnut käydä neuvottelua siitä, mitä kukakin syö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - heinäkuu 01, 2019, 21:49:02
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 01, 2019, 16:40:40
Norjassapa hyvinkin. Sää on melko kolea. Pysäköin päivällä vuoristotien varteen ja hettein koiralle muutaman lumipallon.
No, jos loppukesä on kuuma ja koira lähtee karkuteille niin ainakin tiedetään, minne se suunnistaa!

Olen joskus tullut autolla Norjan vuoriston halki siten, että käsivarresta takaisin Suomen puolelle. Kertakaikkisen upeaa seutua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 02, 2019, 02:16:58
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 01, 2019, 09:46:13
Meillä ruokahävikkiä vastaan taistellaan järeällä aseella, kommunikaatiolla. ...
Melko vähän heitämme ruokaa roskiin nykyään, ...
Vähän pois täälläkin mutta tahtoo joskus leipäjämä kovettua tai päärynä pilaantua nopeasti ja kaikkia pottuja ei jaksa syödä, mutta nekin menee nykyään oraville/linnuille. Mutta tuli filosofis-terminen ongelma:
Lasketaanko se ruokahävikiksi koska se menee eläimelliseen hyötykäyttöön? Ne on melkeinpä ulkolemmikkejä joten onko melkein-lemmikkien ruokkiminen jäämäruoalla jätehävikkiä? Ilmastollisesti: suuri osa tuosta hävikistä on kasvispohjaista ruokaa, joten ei ilmastoakaan hirveesti rasita. Ja kun ei mene kaatopaikalle mätänemään metaaniksi niin silleenkin säästää ilmastoa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 02, 2019, 07:15:30
Ethän sitten niillä ruuantähteillä aiheuta rottaongelmaa asuinalueellasi?
Meillä ainakin on kaikkinainen villieläinten ruokinta kielletty juuri rottien vuoksi. Tai siis ei niitä nyt ainakaan suuremmin vaikuta olevan, mutta ei niitä tänne halutakaan. Harvalla on niin hyvää lintulautaa, että sieltä ei syötävät varise maahan.

Kuivettunut leipä ei ole pilaantunut, vaan sen voi käyttää.
Keitettyjä perunoita ei tarvitse heittää pois, vaan niiden ympärille voi rakentaa seuraavan aterian.
Lautaselle ei kannata ottaa kerralla täyttä annosta, sillä ainahan voi ottaa lisää, jos sitlä tuntuu. Näin ei lautasellekaan jää syömätöntä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 02, 2019, 10:47:08
Puolittainen sadepäivä. Täytyykiin tonkia joskos kaapeista löytyisi luurankoja tai edes jotain poisheitettävää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 02, 2019, 13:45:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 02, 2019, 07:15:30
Ethän sitten niillä ruuantähteillä aiheuta rottaongelmaa asuinalueellasi?

Tiedän erään mökkeiljän, vanhuksen ja omaiseni, joka yksinäisyyttänsä lieventämään alkoi ruokkia lintuja (ja hankki lintukirjoja, kiikarit jne.), mutta ruokinnan seurauksena mökillä alkoi vilisemään ensimmäistä kertaa rottia. Mökillä hiiriäkin alkaa tulla, jos mitään eläinperäistä ruoantähdettä laittaa kompstiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 02, 2019, 14:01:01
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 01, 2019, 21:37:58
En muista, että meillä olisi ollut suuremmin ongelmia syömisestä oikeastaan koskaan. Laiskuuttani annoin tyttöjen suunnitella ruokalistat heti, kun kynnelle kykenivät. Itselläni ei aina mielikuvitus jaksanut toimia ostoksilla, joten olisi varmaan jäänyt paljon yksipuolisemmaksi syömiset. Paljon toivat ideoita päiväkodista ja koulusta ja niistä sitten viritin omia versioita.

Olihan noilla sitten joitain ruokalajeja, jotka eivät maistuneet Esimerkiksi kesäkeitto oli sellainen, jonka tein vain itselleni. Saattoi olla joku muukin yksittäinen, joka ei niin maistunut. Keskimmäiselle ei maistunut lämpimät vihannekset,  mutta hän suorastaan ahmi kypsentämättömiä vihanneksia, jopa kukkakaalin söi "raakana", joten en vaatinut ottamaan epämieluisaa. Kyllähän maailma on opettanut. Nykyään hän käyttää mitä erikoisimpia kasviksia ruuanlaitossa.

Toinen missä oli vähän ristivetoa, oli mausteet. Minä ja nuorimmainen pidämme tulisesti maustetuista ja keskimmäisellä aina tuppasi "suuta tulistamaan". Tässä enemmistö antoi periksi ja tein ruuat melko kevyesti maustettuina ja jos mahdollista, niin lisäsimme mausteita omaan annokseemme, vaikka se ei saman veroista sitten ollutkaan kuin tuliseksi maustettu valmistuksen aikana.

Olen aikanaan itse istunut kylmän kalasopan edessä itkemässä kokonaisen illan, kun en saanut sitä menemään alas. Vastenmielisyys keitettyyn kalaan ilmeisesti johtui vauva-ajalta, jolloin olin allerginen kalalle (munan ja suklaan ohella), joten tiedän tunteen, kun edessä on jotain kirjaimellisesti yököttövää. Jos parin maistamiskerran jälkeen ei joku lapselle maistunut, niin en vaatinut sitä ottamaan lautaselle, joten sitä kautta ei myöskään syntynyt pois heitettävää. Ennen kaikkea ruokailuhetket säilyivät mukavina juttutuokioina päivän tapahtumista eikä tarivnut käydä neuvottelua siitä, mitä kukakin syö.

Eipä mullakaan ollut tapana pakottaa syömään epämieluisia ruokia, mutta kun edes ne mieluisat eivät oikein tahtoneet tehdä kauppaansa. Myös yritin sentään edes tarjota keskimmäiselle jotain muutakin kuin pelkkää lihaa, koska onhan se hiukan kapea ruokavalio, jos pelkkää lihaa syö eri muodossa. Nykyään (kun on jo lähempänä 30 vuotta) jo osaa hiukan laajemmin syödä. Lapsena mikään ruoka, jossa oli enempää kuin yhtä ruoka-ainetta samassa, ei oikein uponnut. Kaikki erikseen ja mielellään lähes ilman mausteita. Kasvikset uppos kaikille kolmelle parhaiten raakana. Esikoista piti taaperona kaupassa vahtia, ettei syö suoraan vihannestiskiltä salaatteja. Kotimatkalla sitten pisteli yhden ruukkusalaatin matkaevääkseen. Samoista geeneistä, samassa perheessä ja samalla kasvatuksella saa siis hyvin erilaisia syömispreferenssejä. Vanhemmiten tasottuu ja monipuolistuu kyllä, mutta aikaa siihen kului hyvän matkaa yli 20 vuotta. Muutoin olisin antanut heidän itse päättää syömisen määrästä, mutta kun neuvolassa huomauteltiin jatkuvasti alipainoisuudesta ja nihkeästä kasvusta, niin vähän yritin innostaa syömiseen. Luulen kyllä, että lopulta se suurin syy oli hidas kasvuvauhti ja pienikokoisuus - joka taas johtuu geeneistä. Itsekin olin lapsena surkean huono syömään ja aina ongelmissa, kun ei ruoka olisi maistunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 02, 2019, 15:28:36
Katsoin polttoaine netistä, mitä bensa maksaa. Katsoin ohi ajaessani huoltoaseman hintataulua, ja siinä taisi lukea 162,0 euroa. Jos se olisi luottelossa, se löytyisi kymmenen kalleimman joukosta. Onneksi tankkasin lähtiessäni toiseilla paikkakunnalla, jossa bensa oli muistaakseni seitsemän senttiä halvempaa litralta.

https://www.polttoaine.net/index.php?cmd=20kalleinta

Tämä paikkakunta "B", jossa tätä kirjoitan, ja joka on entinen kotipaikkakuntani, on monessa suhteessa Suomen takapajuisinta aluetta. Kun muualla maailmassa oli jo vuosikymmeniä ollut käytössä numerovalitsimella varustetut puhelimet, täällä keskusneidit välittivät edelleen puheluja. Tämä kunta on varmaan ollut Euroopan viimeisiä, missä nimerokiekolla tai -levyllä varustetut puhelimet otettiin käyttöön. Puhelinnumerot olivat kaksi tai kolmenumeroisia. Muistan vieläkin eräiden kavereitteni numerot. Kun keskustan alueella soitti, keskusneiti yhdisti puhelun saman tien. Mutta jos soitti ulkopuolelle, puhelu piti tilata. Sen jälkeen odotettiin vähän aikaa, kunnes puhelin soi, ja keskusneiti ilmoitti, että tilattu puhelu oli valmis puhuttavaksi. Eikä keskustan alue ollut iso. Jo viiden kilometrin päässä asuville koulukavereille soitettavat puhelut piti tilata. Yhden tällaisen koulukaverin, jolta joskus kysyin läksyjä, numero oli 25. Kyläkunta piti tietysti mainita puhelua tilatessa. Ai niin, sellainenkin mahdollisuus oli olemassa, että yöllä puhelimella ei päässyt minnekään, kun keskusneiti oli nukahtanut tai mennyt vessaan tai mikä syy olikin.

Keskusneidit eivät saaneet virallisesti kuunnella puheluja, mutta siitä oli epäilyksiä. Eräs tuttavani, joka oli mukana anarkistisessa toiminnassa ja huumejutuissa ja kaikenlaisessa hämärässä, ja joka oli siten houkutteleva salakuuntelun kohde, teki kerran testin. Kesken jonkun puhelun hän alkoi erittäin rivoilla ja törkeillä ja loukkaavilla sanoilla puhua keskusneideistä. Aivan ohi mennen. Seuraavina päivinä hän tarkkaili keskusneitien reaktioita, kun hän jossakin kohtasi heitä. Hänen kertomansa mukaan keskusneitien ilmeistä ja punastumisesta selvästi näki, että he olivat kuulleet puhelun. No, tämä oli tietenkin arvailua.

Television puolella kyseinen paikkakunta "B" on myös aina ollut jälkijunassa. "Valtakunnalliset" TV-kanavat ovat aina tulleet sinne viimeisinä, ja jotkut niistä eivät näy vieläkään! Tämä paikkakunta on niin surkean vähäpätöinen, että määritelmä "kanava näkyy koko maassa", täyttyy, vaikka se ei täällä näkyisikään. Ja HD-näkyvyys ei tietenkään koske tätä paikkakuntaa, vai koskeeko se nykyisin jo, en tiedä. Katson nykyään TV:tä verkon kautta.

Ai niin, tuosta tulikin mieleeni, että totta kai tämä rupuinen paikkakunta, jonka asukasluku on laskenut alle puoleen siitä, mikä se on enimmillään ollut, ja laskee yhä, on jälkijunassa myös valokuitukaapelin suhteen. Sen rakentamisesta riidellään, ja muu maailma menee menojaan. Kännykkäverkko täällä taitaa sentään toimia normaalisti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 02, 2019, 18:45:34
Syömisestä: minua pidettiin muksuna nirsona ja huonona syöjänä ja niin tein itsekin. Vanhemmin ymmärsin, mistä on kyse. Ensinnäkin monet tyrkytetyt ruuat olivat maitopohjaisia ja maidosta en pidä. Erityisesti inhoan lämmintä maitoa. Silloin ajateltiin, että lasten ruuan kuuluu sisältää paljon maitoa, se kun on niin terveellistä. Oli mahtavaa tajuta, että makaronilaatikon voi tehdä lihaliemeen! Sama juttu vehnän kanssa, siitä en pidä. Joten ei suurusteita kastikkeisiin tai kovin usein edes pastaa tms.

Toinen juttu oli, että syön todella vähän kerralla, monta kertaa päivässä. Eli söin varmaan ihan saman kuin toisetkin, se vain jakaantui jo lapsena useampaan kertaan kuin aamiainen, lounas ja iltapala, joka tuolloin oli hyväksi havaittu. En tajua vieläkään, miten joku voi vetää esim. kokonaisen ravintola-annoksen kerralla!

Kun pääsin syömään omalla tavallani, huomasin olevani kuin Safiirin muksu, pääruokana mieluiten lihaa, kalaa, kanaa hyvin pienellä salaatilla tai vihanneksilla. Väliaikoina sitten leipää, puuroa, lisää salaattia, hedelmiä, jne. Näitä ihan miten sattuu, mitä mieli nyt tekee milloinkin. Joinain päivinä syön 4 kertaa päivässä, toisina 6. Tai vain kaksi. Tässä ei ole mitään järjestystä, vaan kaikki riippuu kaikesta!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 02, 2019, 18:56:23
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 02, 2019, 18:45:34

Hienoa, kun löytyy hengenheimolaisia syömätottumuksiltaan. Kaiken lisäksi, olen vielä hidas syöjä eli siis nautiskelija. Kun toiset ovat jo lopettaneet, olen hädin tuskin puolivälissä.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 02, 2019, 18:45:34
Kun pääsin syömään omalla tavallani, huomasin olevani kuin Safiirin muksu, pääruokana mieluiten lihaa, kalaa, kanaa hyvin pienellä salaatilla tai vihanneksilla. Väliaikoina sitten leipää, puuroa, lisää salaattia, hedelmiä, jne. Näitä ihan miten sattuu, mitä mieli nyt tekee milloinkin. Joinain päivinä syön 4 kertaa päivässä, toisina 6. Tai vain kaksi. Tässä ei ole mitään järjestystä, vaan kaikki riippuu kaikesta!
T: Xante

Ihan kuin minä, kunhan jättää leivän pois.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 02, 2019, 19:13:56
^

Joo, unohdin mainita hitauden! Yhtä piinaa esim. työpaikkaruokailu, kun toiset huokailevat kelloon katsoen, kun mulla on lautanen vasta puolessa, vaikka siinä on yksi kolmasosa siitä, mitä muut ottivat. Saan tästä kommenttiakin. Sen vuoksi mielellään lähden kaupungille ja syön omia aikojani. Joskus saa seuraksi kärsivällistä porukkaa.

Leiväksi kelpuutan vain jälkkärin tai hapankorput, joita syön yhden silloin tällöin runsailla päällyksillä, eli päälle kinkkua, metwurstia ja juustoa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 02, 2019, 21:53:16
Itsari peruttu, Kaunis Poika jatkoi syyskauden puolivuotiselle kuten minäkin. Meillä oli jopa ihan jees harjoitus yhdessä, vaikka usein se on ollut yhtä sähläystä juuri hänen kanssaan. Oli kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen kuin hän alkoi käyttäytyä oudosti ja itse sekosin täysin päästäni.

Pitäisikö lie takoa ihastumisen tunteet toverilliseksi kiintymykseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 02, 2019, 21:56:57
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 02, 2019, 21:53:16
Pitäisikö lie takoa ihastumisen tunteet toverilliseksi kiintymykseksi.

Pitäisi. Ihastus on tuoretuote: jos sitä ei käytä välittömästi, se alkaa haisemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 02, 2019, 22:27:33
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 02, 2019, 21:56:57
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 02, 2019, 21:53:16
Pitäisikö lie takoa ihastumisen tunteet toverilliseksi kiintymykseksi.

Pitäisi. Ihastus on tuoretuote: jos sitä ei käytä välittömästi, se alkaa haisemaan.

Kyllähän siinä jo vitutuksentynkää oli riittämiin kun ei saanut ikiomaa sparraajaa eikä edes munaa. Joku lämpö välillämme ON, mutta syystä tai toisesta hän ei halua tai voi edetä. Minä kumminkin tykkään hänestä enkä halua vihoitella jos en saa sen enempää kuin toveruutta. Voihan se olla ettei hän esim. halua loukata kertomalla että vaikka miellytänkin niin olen liian vanha. Olisi biologinen itsemurha aloittaa suhde vanhan akan kanssa. Ja eivät kaikki miehetkään diggaile mitään kertapanoja tai panokaveruuksia. Tuskin se minullekaan olisi riittänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 02, 2019, 23:06:36
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 02, 2019, 10:47:08
Puolittainen sadepäivä. Täytyykiin tonkia joskos kaapeista löytyisi luurankoja tai edes jotain poisheitettävää.
Hiukan SERiä meni kierrätykseen. Viennin jälkeen löytyi lisää. Huomenna ei ehdi kierrättämään, mutta jos loppuviikosta olisi uusi keikka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 02, 2019, 23:19:09
Joutuu olemaan nyt sukulaisten kanssa tekemisissä loppuviikon. Ovat rakkaita toki, mutta silti rasittaa vähäsen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 02, 2019, 23:33:46
Kuten edellä mainitsin, olin tänään vanhalla kotipaikkakunnallani, jota nimitän tällä foorumilla paikkakunta B:ksi. Huomasin siellä kauppaan ajaessani, että vanhempieni entinen talo, jonka veljeni ja sisareni myivät kaksikymmentä vuotta sitten eräille sukulaisillemme (adoption kautta sukulaisille, joita en pidä aitoina sukulaisina), oli myytävänä. Risteyksessä oli ilmoitus. Järkytyin tästä asiasta niin, että en muistanut, mitä minun piti ostaa, kun menin kauppaan.

Mikä on myyty, se on myyty, joten turha on huudella perään. Ei tässä olekaan kyse perään huutelemisesta vaan siitä, kenestä tulee talon uusi omistaja. Talon tontti rajoittuu suoraan alueeseen, jossa minulla on kaikenlaista projektia meneillään. Pelkään, että uusi omistaja on joku valittaja ja riidanhaastaja. Alueellamme on nimittäin sotkuista, ja touhuistani aiheutuu joskus ääniä. Teen erilaisia metallihommia ym. Sukulaiset (vaikkakin adoption kautta) ovat olleet siinä mielessä siedettävä naapuri, että he eivät ole kiinnittäneet huomiota tekemisiini. Mutta uudesta omistajasta ei tiedä mitään. Minulla tai meillä on tosin joitakin valttikortteja, jos tilanne uhkaa kärjistyä. Yksi on se, että maa-alueen raja kulkee lähes talon pihan läpi, eli talon viinimarjapensaat ja osa nurmikenttää on meidän maallemme. Toisaalta tontin läpi meillä on jonkinlainen kauppakirjaan kirjattu läpikulkuoikeus, joka ilmeisesti siirtyy rasitteena uudelle omistajalle? Näillä asioilla ei ole ollut tähän saakka merkitystä. Emme ole käyttäneet läpikulkuoikeuttamme, ja viinimarjapensaat ja nurmikon olemme luvanneet talon asukkaiden käyttöön. Ne ovat olleet tavallaan heidän pihansa epävirallinen laajennusosa. Mutta jos uuden omistajan kanssa tulisi riita, mitä en tietenkään halua, voisimme tehdä vaikka aidan keskelle pihaa ja sanoa, että raja kulkee tässä, katsokaa vaikka kartasta. Ja portti on sen vuoksi, että voimme käyttää läpikulkuoikeuttamme. No, en minä nyt oikeasti tuollaista tekisi. Olen sovinnonhaluinen ja annan mieluummin periksi kuin riitelen. Mutta ei ole pahitteeksi, jos kuitenkin on olemassa joitakin keinoja, joilla puolustautuu, jos on tarve.

Kun tulin kauppareissulta, jolla en siis ostanut mitään, poikasiaan puolustava tiira hyökkäsi minua kohti ja päästä "pommin" suoraan tukkaani. Se hyökkäili vähän väliä, joten alueella oleskelu oli epämukavaa. Lokitkin hyökkäilivät, mutta tiirat olivat äkäisimpiä. Minulla ei ollut raanaa, missä pestä tukka, joten pyyhin sitä paperilla ja keräsin kamani ja lähdin ajelemaan pois paikkakunnalta. Ei ollut minun päiväni.

Tarkoitukseni oli alun perin kirjoittaa pidempi pohdiskelu, mutta apatia iski, enkä jaksanut kuin aloittaa. Lähetän tämän tyngän nyt joka tapauksessa, ettei asia jää keskeneräisenä roikkumaan. Tuo sukulais- ja tiirajuttu oli vain johdantoa.

Kuten olen monta kertaa eri yhteyksissä kertonut, hyvä-paha-, oikein-väärin -käsitykseni poikkeaa jossakin määrin yleisestä katsantokannasta. Ei se tietenkään täysin poikkea. En esimerkiksi pidä murhia ja varkauksia ja pahoinpitelyjä lähtökohtaisesti hyvinä tekoina kuten eivät pidä varmaan useimmat muutkaan. Kokonaistilanne kuitenkin ratkaisee. Joskus pahakin teko voi olla jossakin määrin ymmärrettävä, vaikka ei ehkä puolusteltava. Epätoivoinen tilanne saa joskus tekemään epätoivoisia tekoja. Ja kyllähän tämä jossakin määrin myös ymmärretään.

Monet pitävät Eugen Shaumania kunnioitettavana hahmona, vaikka hän syyllistyi murhaan. Halla-aho esimerkiksi on kirjoittanut hänestä ylistävästi. Samanlaista lähes palvontaa ei saa osakseen, joku tavallinen ryöstömurhaaja. Olipa kyse mistä tahansa teosta, asiayhteydellä on merkitystä.

En tarkoita sitä, että kuvittelisin - edes tarvittaessa - pystyväni samanlaiseen uhrautumiseen kuin Schauman, mutta hän on joku, jota katselen alhaalta ylöspäin; hän edustaa sellaista tietoisuuden, aatteellisuuden, pyyteettömyyden, nöyryyden ja vakaumuksen tasoa, joka isänmaallisen ihmisen olisi asetettava johtotähdekseen. Ennen kaikkea Schauman tarjoaa viiteryhmän, johon haluan identifioitua.

Jussi Halla-aho

Hyvin usein näkee tekojen hyväksyttävyyttä ja sijoittumista hyvä-paha -akselille arvioitavan lainsäädännön kautta. Minun näkökulmani on täysin toinen. Minulle laki kertoo ainoastaan sen, mistä teoista tai asioista voi saada poliisit kimppuunsa. Näitä asioita tehdessä kannattaa siis varmistua siitä, ettei poliisi saa tietää. Kannattaako näitä asioita ylipäätään tehdä, riippuu aivan muista asioista kuin siitä, mitä lakikirjassa lukee.

Toinen osa laista on informatiivista yleistietoa eli ohjeita, miten tulee toimia erilaisissa tilanteissa. Näissäkin tapauksissa voi tietysti taustalla häilyä rangaistuksen mahdollisuus, mutta ensisijainen seuraamus on se, että jokin tavoiteltu asia ei toteudu, tai se toteutuu väärin. Kela ei esimerkiksi maksa korvausta, koska hakemus on täytetty väärin, tai oppilaitokseen pääsy estyy, kun jotkin vaadittavat ehdot eivät täyty.

Informatiivinen osa lainsäädännöstä, joka on hirvittävän laaja, ei minua kovin paljon kiinnosta. Sielläkin on todennäköisesti paljon huonoa, mutta ilman lain muotoon kirjoitettua käsikirjaa siitä, miten asiat hoidetaan, olisi nykymaailmassa vaikea elää. Vaihtoehto sille olisi mafian sanelema mielivalta. Jotta omistusoikeus ja kaupankäynti ja tuotanto ja talous ovat vakaalla pohjalla, ja elämä on ennustettavaa, tarvitaan kiinteät säännöt.

En siis tuomitse kaikkea lainsäädäntöä. Noudatan lakeja silloin, kun katson sen tarkoituksenmukaiseksi. Sama pätee niiden rikkomiseen. Rikon lakeja, jos hyödyn rikkomisesta, ja jos siitä ei aiheudu muille haittaa.

Liitin päiväkirjaosioon kahdenkymmenen vuoden takaisia mietteitäni, jotka liittyvät tuohon edellä mainittuun taloon sen myymisen nykyisille omistajille, jotka nyt kauppaavat sitä eteenpäin. Päiväkirjastani käynee ilmi, kenen en ainakaan haluaisi ostavan taloa.

http://www.halla-aho.com/scripta/valtiomies_vanhanen_terroristi_schauman_ja_laulaja_abreu.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 03, 2019, 00:16:59
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 02, 2019, 13:45:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 02, 2019, 07:15:30
Ethän sitten niillä ruuantähteillä aiheuta rottaongelmaa asuinalueellasi?

Tiedän erään mökkeiljän, vanhuksen ja omaiseni, joka yksinäisyyttänsä lieventämään alkoi ruokkia lintuja (ja hankki lintukirjoja, kiikarit jne.), mutta ruokinnan seurauksena mökillä alkoi vilisemään ensimmäistä kertaa rottia. Mökillä hiiriäkin alkaa tulla, jos mitään eläinperäistä ruoantähdettä laittaa kompstiin.
Tämä on niin maalla että tuskin rotta-ongelmaani muut huomaa. En tosin ole nähnyt rottia. Mutta pitää harkita että laitan ruokinta-jämäruoan kuusen juuren sijasta kuusen oksaan... Ruoantähde, joka menee ns. kompostiin, on pääasiassa kahvinporoja ja ohessa joitain hedelmänkuoria.
  Aikoinaan kuivatin leivänsiivut tarkoituksella, mutta sittemmin huomasin että maha ei jotenkin tykkää.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 03, 2019, 19:33:04
First world problems: Sain haavan sormeen. Laastaroin. Nyt ei puhelimen ja tabletin sormenjälkitunnistautuminen onnistu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 03, 2019, 22:04:41
Tuota sormen haavaa olenkin miettinyt, kun tässä uudessa läppärissä on sormenjälkitunnistus.
Jos saan haavan sormeeni, niin tunnistaako kone sormenjälkeni siitä haavasta huolimatta vai pitääkö käyttää vaihtoehtoista tunnistautumista kunnes sormi on parantunut täysin entiselleen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 04, 2019, 08:11:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 03, 2019, 22:04:41
Tuota sormen haavaa olenkin miettinyt, kun tässä uudessa läppärissä on sormenjälkitunnistus.
Jos saan haavan sormeeni, niin tunnistaako kone sormenjälkeni siitä haavasta huolimatta vai pitääkö käyttää vaihtoehtoista tunnistautumista kunnes sormi on parantunut täysin entiselleen?

Ei se haava siinä haittaa, mutta laastari kyllä estää tunnistautumisen.

Muoks. riippuu tietty siitä, millainen haava on kyseessä. Mutta tietenkin voi aina luoda uuden sormenjäljen, johon haava sisältyy. Laastarin kanssa sekään ei onnistu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 04, 2019, 11:36:59
Harrasteeseen liittyvät yllättävät paperityöt sotkivat aamupäivän ohjelman ihan täysin. Nyt täytyy lähteä viemään SERiä kierrätykseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 04, 2019, 22:42:58
Jei, opin korjaamaan puhelimella kirjoitusvirheitä Facessa. Alkoikin jo rasittaa se mongerrus mitä välillä aikaiseksi sain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 05, 2019, 11:26:47
Minulle tapahtui kesälomalle lompsahdus! Pijän nyt viikon loman duunista. Sitten takaisin töihin ja elokuun alusta uudestaan lomille ja silloin kolmen viikon huili.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 05, 2019, 12:03:27
Hyvejä lomeja, Vihris!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 05, 2019, 13:01:12
Kiitos kertsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - heinäkuu 05, 2019, 20:11:24
Nuorempi sukupolvi halusi nähdä, joten kaivoin vanhat rullalautani näytille.

On se hassua, mitä niistäkin nyt maksettaisiin. Saisin kahdesta jäljellä olevasta laudasta yhteensä jotain 4000-4500 euroa, kun ovat nyttemmin sen verran harvinaisia. Toista niistä ei edes löydy verkosta - ei edes mitään kuvia, vaikka saman valmistajan ja heebon muita dekkejä kyllä löytyy. Laudat ovat vuosimallia 1982 ja 1983. Ei sellaisia Suomesta vielä 1980-luvulla saanut, vaan tilasin ne kersana  suoraan Kaliforniasta. Kun paikallisen liikkeen omistaja sai kuulla että laudat lähtevät Suomeen asti, laittoi tilaukseen julmetusti kaikkea oheissälää mukaan. Lehtiä, tarroja, ilmaiset reilit, parin bändin demokasetit, Red Hot Chili Peppersin ekan levyn (Levyn kannessa saman taiteilijan työ, kuin ensimmäisessä tilaamassani laudassa - Rob Roskoppin dekki)...

Nostalgiapiikki oli kyllä laudat esiin pengastettuani huikea. Samalla muistui taas mieleen jo aiemmin pitämämme merirosvoradio (Koska rokkia, metallia, funkia tai hip-hoppia ei soitettu radiokanavilla oikeastaan yhtään) ja tekemämme eka graffiti. Se oli samalla ensimmäinen koko kaupungissa (Ei niitä sen puoleen ollut vielä edes isommissa kaupungeissa!), joten sillä pääsi samalla lehteen. Varhaisnuoruus on kulttuuripioneerien parasta aikaa!

Mutta enhän minä lautojani mihinkään myy. Niillä on aivan riittävästi tunnearvoa ja niiden rahallinen arvo puolestaan vain kasvaa, joten antaa olla. Mutta oli mukava antaa dekit lainalle, että muutama tämän päivän sälli pääsee kokeilemaan, miltä tuntui skeitata 1980-luvun menopeleillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 05, 2019, 21:07:44
Lainaus käyttäjältä: Renttu - heinäkuu 05, 2019, 20:11:24
Nostalgiapiikki oli kyllä laudat esiin pengastettuani huikea. Samalla muistui taas mieleen jo aiemmin pitämämme merirosvoradio (Koska rokkia, metallia, funkia tai hip-hoppia ei soitettu radiokanavilla oikeastaan yhtään) ja tekemämme eka graffiti. Se oli samalla ensimmäinen koko kaupungissa (Ei niitä sen puoleen ollut vielä edes isommissa kaupungeissa!), joten sillä pääsi samalla lehteen. Varhaisnuoruus on kulttuuripioneerien parasta aikaa!

Allekirjoittanut on myös harrastanut merirosvoradiota. Se oli muutaman vuoden ajan yksi suurimmista kiinnostuksen kohteista ellei suurin. Kun menin illalla nukkumaan, sänkyni vieressä oli iltalukemisena "Radio Amateurs Handbook" ja "Motorola Semiconductor Library osat I-IV" ja muitakin alan kirjoja. Huoneen lattialla oli erilaisia teknisiä laitteita ja virityksiä. Projektiin käytetty aika ja vaiva oli suorastaan kohtuuton vaatimattomiin tuloksiin nähden. Samassa ajassa olisi varmaan väsännyt väitöskirjan, mikä minulta meni surkean pienen lähettimen rakentamiseen ja virittämiseen.

Kuva studiostamme. Kuvassa en ole minä.

http://www.vapaaradio.fi/kuvia/galleriamatsku/kuvat/poster.jpeg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - heinäkuu 05, 2019, 21:43:13
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 05, 2019, 21:07:44
Allekirjoittanut on myös harrastanut merirosvoradiota. Se oli muutaman vuoden ajan yksi suurimmista kiinnostuksen kohteista ellei suurin. Kun menin illalla nukkumaan, sänkyni vieressä oli iltalukemisena "Radio Amateurs Handbook" ja "Motorola Semiconductor Library osat I-IV" ja muitakin alan kirjoja. Huoneen lattialla oli erilaisia teknisiä laitteita ja virityksiä. Projektiin käytetty aika ja vaiva oli suorastaan kohtuuton vaatimattomiin tuloksiin nähden. Samassa ajassa olisi varmaan väsännyt väitöskirjan, mikä minulta meni surkean pienen lähettimen rakentamiseen ja virittämiseen.

Kuva studiostamme. Kuvassa en ole minä.

http://www.vapaaradio.fi/kuvia/galleriamatsku/kuvat/poster.jpeg
Hähäh, hauska että joku muukin täällä on tehnyt samaa!

Olisi tullut messevät sakot jos olisi jäänyt kiinni. Meidän eka lähetin pystyi n. 500 metriin, mutta sentään jotain. Kaupungissa oli vahva radioamatöörien edustus, joten touhu oli samalla jatkuvaa kissa- ja hiirileikkiä. Niiden kalmaihoisten nörttien vuoksi ei todellakaan huvittanut jäädä kiinni (Kuten emme jääneetkään), mutta kyllä heidän pyrintönsä toivat lisäjännitystä lähetyksiin ja niiden suunnitteluun. Osa niistä oli varmaan uskiksiakin. Ja me soitettiin myös erittäin saatanallista musaa, ainakin uskiksien mielestä!

Viimeisellä laitteistolla pystyttiin n. kolmen kilometrin toimintasäteeseen. Kun kukaan ei ollut näkemässä, laitoin yläasteen ilmoitustaululle kellonajan, koska sopii kuunnella. Edes parhaat kaverini eivät tuolloin tienneet, että minä olin se toinen niistä  jotka hommaa tekivät. Loppuvaiheessa olimme varsin suosittuja ja myöhemmin kotikaupungin kulttimaineessa, mutta tänäkin päivänä vain kourallinen ihmisiä tietää, ketkä olivat Seinäjoen merkkarin takana. Kaverini sai siitä touhusta niin kivat kiksit, että on tänäkin päivänä radiotoimittaja/juontaja. Varsin tunnettu ympäri Suomen, mutta en tietenkään kerro kuka hän on. Siitä hänen juontohommansa kuitenkin alkoivat! :)

Lisäys: Meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia mihinkään kiinteisiin lähetyspaikkoihin. Lähetykset tehtiin koko ajan paikkoja vaihdellen, ja kamoja ja levyjä kuljetettiin piru vie fillareilla (Oltiin alle mopoikäisiä)! Radioamatöörit innostuivat jäljittämään siihen tahtiin, että jokainen lähetys oli aina adrenaliinia täynnä. Semminkin, että soitettiin  musaa jota ei voinut kuulla missään virallisilla kanavilla. Mahtavaa aikaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 05, 2019, 22:00:06
Mielenkiintoiset fiilikset jäivät, kun jouduin tappeluun poliittisesta aiheesta. Sain nyrkistä yli 70-vuotiaalta mieheltä ja sitten panin sen lattialle.
Aika kovaksi menevät joskus poliittiset keskustelut vihervasurien kanssa. ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 05, 2019, 22:23:35
Kävin tänään erään ystäväni kanssa Meilahden arboretumissa ja ruusupuistossa katselemassa kasveja. Napsin talteen muutamia talven yli säilyneitä ruusunmarjoja, sillä koitan saada ne itämään. Oma pieni rosario olisi kiva. Aikaisemmin keräämistäni ruusunmarjoista olen saanut yhden pikkuruisen taimen. Ruusut eivät helposti lähde kasvuun siemenistä (olen lukenut tämän ruusukirjasta), joten en ole kovin pettynyt heikosta menestyksestä. Napsin mukaan myös hernepensaan palkoja. Uskoisin hernepensaan itävän paljon helpommin. Annan kuitenkin ensin palkojen kuivahtaa.

Vaikka emme olleet varsinaisesti kävelyretkellä, vaan vain vaeltelimme puistossa verkkaisesti, niin olin hieman pettynyt, että hän oli ottanut koiran mukaan. Ystäväni on yksi niistä lukemattomista ihmisistä, joka ei oikein osaa kulkea sujuvasti koiran kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että koira on koko ajan väärällä puolella, hihna jatkuvasti tiellä jne. Se on sitten rasittavaa!!! Minulle ei tullut mieleenkään, että hän ottaisi koiran mukaan. Jos lähdemme enemmänkin ulkoilemaan, niin yleensä pyydän, että koira ei tule mukaan. En vain kestä sitä sekoilua, että koko ajan on joko koira tai hihna nilkoissa, siirtyi itse sitten minne tahansa. Onneksi vain tällä yhdellä ystävälläni on koira (keskikokoinen, noin kettuterrierin kokoinen, 40cm korkea, sekarotuinen nutipää).

Puistovierailun jälkeen menimme Tamminiemen museon kahvilaan. Aurinko paistoi, taivaalla oli kauniita poutapilviä ja meri kimmelsi. Kahvi ja pulla olivat kohtuuhintaisia ja olimme melkein ainoat asiakkaat iltapäivällä. Lokkejakaan ei tullut meitä häiritsemään, vaikka kasslla oli lappu lokkivaarasta. Ihana kahvihetki!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 05, 2019, 22:35:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 02, 2019, 23:33:46
Minulle laki kertoo ainoastaan sen, mistä teoista tai asioista voi saada poliisit kimppuunsa.

Haluaisin kysyä sinulta, Kopek, etkö koskaan tunne kiitollisuutta siitä, että lukemattoman monia asioita on tehty puolestasi kollektiivisin voimin? Kaupunkeja ja katuja rakennettu, luotu kirjoitusjärjestelmä, numerojärjestelmä, kehitetty maanviljelys ym. ym. Eihän mikään maailmassa ole täydellistä, mutta valtavasti kaikkea elämäämme helpottavaa on kuitenkin saatu aikaan. Ilman sääntöjä elämä vasta helvettiä olisi!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 05, 2019, 23:29:23
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 05, 2019, 22:00:06
Mielenkiintoiset fiilikset jäivät, kun jouduin tappeluun poliittisesta aiheesta. Sain nyrkistä yli 70-vuotiaalta mieheltä ja sitten panin sen lattialle.
Aika kovaksi menevät joskus poliittiset keskustelut vihervasurien kanssa. ::)

Kerropa meille vähän lisää, kiinnostava juttu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 06, 2019, 00:33:45
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 05, 2019, 23:29:23
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 05, 2019, 22:00:06
Mielenkiintoiset fiilikset jäivät, kun jouduin tappeluun poliittisesta aiheesta. Sain nyrkistä yli 70-vuotiaalta mieheltä ja sitten panin sen lattialle.
Aika kovaksi menevät joskus poliittiset keskustelut vihervasurien kanssa. ::)

Kerropa meille vähän lisää, kiinnostava juttu.
Ei sen kummempaa kerrottavaa. Kaveri jäi häviölle keskustelussa, joten läimäsi.
Itse ojensin tuon lattialle.
Hetken päästä käteltiin, kuten äijät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 06, 2019, 10:49:24
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 06, 2019, 00:33:45

Humalan aste? Mistä aiheesta keskustelua käytiin, maahanmuutto, verotus, maatalous, ympäristö? Oliko pukumies vai rahvasta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 06, 2019, 11:01:37
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 05, 2019, 23:29:23
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 05, 2019, 22:00:06
Mielenkiintoiset fiilikset jäivät, kun jouduin tappeluun poliittisesta aiheesta. Sain nyrkistä yli 70-vuotiaalta mieheltä ja sitten panin sen lattialle.
Aika kovaksi menevät joskus poliittiset keskustelut vihervasurien kanssa. ::)

Kerropa meille vähän lisää, kiinnostava juttu.

Jaa ei se ollutkaan seksuaalinen juttu, hieman jo ehdin epäillä toopen suuntausta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 06, 2019, 11:13:55
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 06, 2019, 00:33:45
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 05, 2019, 23:29:23
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 05, 2019, 22:00:06
Mielenkiintoiset fiilikset jäivät, kun jouduin tappeluun poliittisesta aiheesta. Sain nyrkistä yli 70-vuotiaalta mieheltä ja sitten panin sen lattialle.
Aika kovaksi menevät joskus poliittiset keskustelut vihervasurien kanssa. ::)

Kerropa meille vähän lisää, kiinnostava juttu.
Ei sen kummempaa kerrottavaa. Kaveri jäi häviölle keskustelussa, joten läimäsi.
Itse ojensin tuon lattialle.
Hetken päästä käteltiin, kuten äijät.

Jotenkin ymmärrän sitä toista osapuolta...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 06, 2019, 18:13:32
Olen skannaillut sattumanvaraisesti valittuja vanhoja valokuviani. Eräässä kuvassa on perämoottorivene, jonka takapenkillä istuu kuvaushetkellä noin 17-vuotias paikallisen autoliikkeen omistajan poika.

Tietooni on tullut jostakin, että tuo henkilö on myöhemmin, vielä kohtalaisen nuorella iällä, saanut vakavan sairauskohtauksen, minkä seurauksena hän vammautui kehitysvammaisen tasolle tarviten jatkuvan henkilökohtaisen avustajan. Mahtaako hän olla enää elossakaan. En ole nähnyt viimeaikaista tietoa.

Eräs toinen aikoinaan ottamani ja myöhemmin skannaamani valokuva esittä myös venettä. Siinä purjeveneen kannella poseeraa erittäin kaunis noin 19-vuotias neito, jolla on pitkä tumma tukka. Tämä tyttö sairastui noin vuosi kuvan ottamisen jälkeen MS-tautiin ja kuoli muutama vuosi sitten taudin runtelemana. Mahdollisesti hän sairaudestaan huolimatta opiskeli ja ehkä oli työssäkin. Kenties hänellä oli poikaystäväkin. Hänen sukunsa on menestynyttä ja hyvin koulutettua. Veli esimerkiksi on lääkäri. Tyttökin taisi olla koulun huippuoppilaita.

Koskaan ei tiedä, mitä kohtalolla on meille itse kullekin varattuna.

Korjaus: Kuvassa tyttö istuukin laiturilla. Purjeveneitä oli kuvaustilanteessa kuitenkin paikalla, ja muistelen, että sellainenkin kuva olisi, jossa tyttö on veneessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 06, 2019, 23:59:47
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 05, 2019, 22:35:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 02, 2019, 23:33:46
Minulle laki kertoo ainoastaan sen, mistä teoista tai asioista voi saada poliisit kimppuunsa.

Haluaisin kysyä sinulta, Kopek, etkö koskaan tunne kiitollisuutta siitä, että lukemattoman monia asioita on tehty puolestasi kollektiivisin voimin? Kaupunkeja ja katuja rakennettu, luotu kirjoitusjärjestelmä, numerojärjestelmä, kehitetty maanviljelys ym. ym. Eihän mikään maailmassa ole täydellistä, mutta valtavasti kaikkea elämäämme helpottavaa on kuitenkin saatu aikaan. Ilman sääntöjä elämä vasta helvettiä olisi!

Esitin tuolla aiemmin Kopekille kysymyksen, mutta siihen tuli kaikenlaista sälää väliin, joten kysymys ehkä jäi huomaamatta. Siksi tässä sama uudelleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 07, 2019, 08:47:25
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 05, 2019, 22:35:37
Haluaisin kysyä sinulta, Kopek, etkö koskaan tunne kiitollisuutta siitä, että lukemattoman monia asioita on tehty puolestasi kollektiivisin voimin? Kaupunkeja ja katuja rakennettu, luotu kirjoitusjärjestelmä, numerojärjestelmä, kehitetty maanviljelys ym. ym. Eihän mikään maailmassa ole täydellistä, mutta valtavasti kaikkea elämäämme helpottavaa on kuitenkin saatu aikaan. Ilman sääntöjä elämä vasta helvettiä olisi!
Ketä minun pitäisi kiitollisuuden nimissä kiittää?

Ei minulla ole mitään kollektiivisin voimin tekemistä vastaan eikä sääntöjä vastaan, kunhan sääntöjen avoin tai peitelty tarkoitus ei ole väkivaltaeliittien yksinvallan ylläpitäminen ja lisääminen.

Sääntöjä noudattamalla voidaan tehdä niin hyvää kuin pahaakin.

https://3.bp.blogspot.com/-9BaJoH0hoSM/WAxOojyofVI/AAAAAAAALnw/JWqQTYlOJDkKXUQUGlOchj_jlGaVVg-rwCLcB/s1600/Berlin%2Bin%2B1945%2B4.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 07, 2019, 10:27:58
Olen tässä ihmetellyt minkä takia aloin heräilemään klo 5 maissa. Kissoja kai tuli syytettyä, mutta tänäaamuna kun heräsin taas, havaitsin että meneillään on jotain ihme ääntä naapurista. En osaa sitä kuvailla, kuin jotain ketjuja ja mitä lie. Menee ihan hakuammunnaksi, joten olkoon. Mutta nyt on niin että siihen asuntoon, jossa joku remppamies vihelteli niin että meinasi sulaa aivot päässä siitä inhasta äänestä, muutti pyörätuolissa istuva ihminen. En ole koskaan asunut samassa rapussa tai kai talossakaan pyörätuolissa istuvan ihmisen kanssa, joten villi arvaus että kun hän käy aamusta kusella taikka herää ja nousee vallan noin aikaisin, täytyy hänellä tietysti olla joku keino päästä sängystään ylös ja siihen tuoliin. Ehkäpä se välineistö sitten pitää tuollaista ääntä.

Fiilis: hämmentynyt. Eihän tällaisesta vihainenkaan voi olla, kun toisella ihmisellä on elämä näin vaikeaa, mutta minullahan alkaa heti viirata päästä kun herään tuohon aikaan enkä saa heti unta. Tulee kaikki mahdollinen paska mieleen, ja lopulta suurinpiirtein itsari. Ja kaikki vain sen takia että asutaan semmoisessa 60-luvun talossa jossa on seinät sun muut paperia. Minusta tuntuu ettei näitä asuntoja ole alunperin edes tarkoitettu jatkuvaan asumiseen, vaan olivat ihan muussa käytössä. En nyt selvittele sen tarkemmin mistä on kyse.

Jos laitan heti nukkumaan mennessä uimareille tarkoitetut korvatulpat päähän, en välttämättä herää (elleivät aivoni ole jo ohjelmoituneet heräämään väkisinkin tuohon aikaan, ja tämmöistä ohjelmoitumista tapahtuu hyvin herkästi). Mutta nyt kun kumma kyllä pattereiden vesikierto katkaistiin tänä kesänä jo ajat sitten, niin kohinan vuoksi minun ei tarvitse niitä tulppia pitää ja kauhean mielelläni menisin nukkumaan korvat tulpattomina. 30 v tulppia yhtäsoittoa kun ei ole mikään jättekiva juttu muutenkaan.

Kai tässä on sitten taas valintojen maailma että joko menen paljain korvin nukkumaan ja herään klo 5, tai sitten tukin ne korvat ja ehkä en herää klo 5. Siitäpä sitten arpomaan että kumpi kulloinkin enempi huvittaa.  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 07, 2019, 17:53:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 07, 2019, 08:47:25
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 05, 2019, 22:35:37
Haluaisin kysyä sinulta, Kopek, etkö koskaan tunne kiitollisuutta siitä, että lukemattoman monia asioita on tehty puolestasi kollektiivisin voimin? Kaupunkeja ja katuja rakennettu, luotu kirjoitusjärjestelmä, numerojärjestelmä, kehitetty maanviljelys ym. ym. Eihän mikään maailmassa ole täydellistä, mutta valtavasti kaikkea elämäämme helpottavaa on kuitenkin saatu aikaan. Ilman sääntöjä elämä vasta helvettiä olisi!
Ketä minun pitäisi kiitollisuuden nimissä kiittää?

Nyt hyppäsit kiitollisuudesta suoraan kiittämiseen, vaikka nämä ovat kaksi eri asiaa. Eikä kysymykseni koskenut pelkästään yhteiskunnan sääntöjä (lait yms), vaan ylipäänsä sitä valtavaa määrää lukemattomien ihmisten ponnistelua, joka on tuottanut elämänolosuhteet ja -mahdollisuudet, jotka meillä on. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän ajattelen kaikkia niitä itselleni tuntemattomiksi jääviä ihmisiä, joiden arkinen (ja kenties vastentahtoinenkin) puurtaminen on vaikuttanut elämääni. Onko siis tällainen yleistynyt kiitollisuuden tunne sinulle, Kopek, täysin vieras?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 08, 2019, 14:32:07
Olen parhaillaan olosuhteissa, joista tulee mieleen Hitchcockin elokuva "Linnut". Raivoisa tiiraparvi, ja taisi siinä olla lokkejakin, hyökkäsi kimppuuni, kun kävelin autolta erääseen paikkaan, jossa parhaillaan olen. En halua liikaa paljastaa, joten käytän tästä paikasta, jossa parhaillaan tätä kirjoitan, nimeä "mökki", vaikka tämä ei varsinaisesti sellainen olekaan mm. siksi, että tämä kelluu vedessä. Joka tapauksessa autolle on matkaa noin 50 metriä. Ongelma on se, että pelkään mennä sinne.

Juoksin tänne tullessani lähes "henkeni edestä", kun tiirat hyökkäilivät. Kun menen ulos, ne lähtevät saman tien lentämään kohti ja tekevät äänekkäitä syöksyjä aivan läheltä. Joskus ne jopa nokkivat ihmisiä, mitä en haluaisi kokea. Ainoastaan jonkinlaisen hipaisun tai osuman olen joskus saanut hyökkäävältä linnulta, mutta ei sen enempää.

Tiirat ovat villiintyneet viime viikosta, jolloin viimeksi kävin täällä, vaikka kyllä ne jo silloin hyökkäilivät.

Sateenvarjo voisi auttaa, mutta se on autossa. Linnut nimittäin myös "pommittavat" ja ovat tarkkoja osumaan. Viime viikolla tiiran "pommi" osui tukkaani, ja myös vaatteeni ovat sotkeutuneet niiden osumista. Nyt, mitä suojuksia keksisin, kun juoksen autolle. Suojanaamareita ynnä muuta on, mutta nekin ovat eri rakennuksessa noin 15 metrin päässä. Sinne mennessä tiirat ehtivät hyökätä, varsinkin, kun oven lukon aukaisemiseen menee aikaa. Jos en olisi unohtanut kameralaukkua, kuvaisin lintujen hyökkäilyä.

Kova ääni vähän säikäyttää lintuja, ja sen saa aikaan, kun lyö vasaralla johonkin kottikärryn kylkeen tai muuhun, josta lähtee ääntä. Mutta vasarakin on siellä toisessa rakennuksessa.

No, katsotaan nyt, miten tässä käy.

Eiväthän nämä Hitchcockin kuvamanipulaatiolinnut edes näytä hyökkääviltä vaan lentävältä lintuparvelta. Hyökkäävä lintu on aivan toisen näköinen.

https://i.vimeocdn.com/video/549143975_1280x720.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 08, 2019, 14:41:19
^Pumppuhaulikko itsepuolustukseen https://www.sissos.fi/metsastys/tuote/winchester-sxp-xtrm-defender-adj-12-76-18-/634957361282/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 08, 2019, 14:50:30
^^Onko "mökki" mahdollisesti saunalautta? Olen joskus katsellut sellaisten myynti-ilmoituksia ja miettinyt pystyykö niillä oikeasti ajelemaan vesistössä turvallisesti. Taustana se, että tuli joskus kuolattua erästä talon myynti-ilmoitusta. Kiinteistöön kuului myös rantapalsta, johon ei saa rakentaa - eikä ikinä tule saamaan. Mutta laiturinhan saa laitaa. Niin pälkähti mieleen, että jos laiturin viereen hommaisi saunalautan paikallisten rakennusviranomaisten kiusaksi. No talo ja sitä myöten ranta jäi ostamatta. Mutta ehkä joskus tulee vastaava myyntiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - heinäkuu 08, 2019, 18:58:10
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 08, 2019, 14:50:30
^^Onko "mökki" mahdollisesti saunalautta? Olen joskus katsellut sellaisten myynti-ilmoituksia ja miettinyt pystyykö niillä oikeasti ajelemaan vesistössä turvallisesti. Taustana se, että tuli joskus kuolattua erästä talon myynti-ilmoitusta. Kiinteistöön kuului myös rantapalsta, johon ei saa rakentaa - eikä ikinä tule saamaan. Mutta laiturinhan saa laitaa. Niin pälkähti mieleen, että jos laiturin viereen hommaisi saunalautan paikallisten rakennusviranomaisten kiusaksi. No talo ja sitä myöten ranta jäi ostamatta. Mutta ehkä joskus tulee vastaava myyntiin.

Kateellisena ynnä ihaillen olen niitä katsellut. Minulla on mitääntekemätön tontti ilman mitään vettä. Voi se kulku olla melkoista touhua mutta se siinä ei kai ole pääasia vaan se että pääsee rantaan mökkeilemään. Saunomaan siis.
.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 10, 2019, 00:43:20
Hayabusan kysymykseen en valitettavasti voi vastata anonymiteettisyistä muuta kuin että kyseessä ei ole saunalautta.

Päivän fiiliksistä ja mietteistä sen verran, että... tai oikeastaan eilisen päivän... että ajelin autolla eri paikoissa ja tein ostoksia. Kärkkäisen liikkeestä kävin ostamassa 27 eurolla LED-lamppuja ja lampun kantoja ja muuta tällaista. Minimanista ostin sähköjohtoa. Sen jälkeen kävin Lidlissä ja ostin matkaevästä. Koko reissun ajan oli jotenkin masentunut ja epämukava olo. Tein useita matkanauhoituksia Zoom-nauhurilla. Ne olivat typerää yksinpuhelua eli sekavaa höpöttämistä aivan mistä tahansa, mitä mieleen tuli. Vapaa assosiaatio. Jonkinlaista omapsykoterapiaako. Kun saa puhua "jollekin", vaikka vain nauhurille, se helpottaa. Onpahan jotain tekemistä. Ei kukaan tule koskaan noita nauhoituksia kuuntelemaan. En edes minä itse.

Kävin eräässä satamassa, ja sielläkin lokit hyökkäilivät. Yksi niiden poikanen oli erään aluksen pohjalla, ja mietin, olisiko jonkun pitänyt auttaa se sieltä pois, vai syöttävätkö emolokit sitä sinne niin kauan, että se oppii lentämään. Vai hylkäävätkö ne sen jossakin vaiheessa ja jättävät kuolemaan. Ehkä lokkien pesä on ollut aluksen kannella, ja poikanen on pudonnut väärälle puolelle. Sen kai olisi pitänyt pudottautua jossakin vaiheessa järveen. On ankeata, jos se löytyy myöhemmin kuolleena. Periaatteessa se pääsee pohjalta, jos se oppii vähän "pyrähtelemään" eli tekemään pieniä lentohyppyjä. Pohjalta ylös mentäessä on välitasanteita.

Hylätyt linnunpoikaset säälittävät. Pari vuotta sitten lokit eräässä toisessa paikassa jättivät heikoimman poikasensa oman onnensa nojaan lähtiessään muuttomatkalle tai poistueesaan muuten paikalta. Poikasen kohtalona oli kuolla, koska sitä ei ruokittaisi. Se oli kuitenkin jo jossakin määrin lentokykyinen eli pystyi esimerkiksi lentämään rakennuksen katolle ja sieltä veteen. Ostin sille kaupasta silakoita ja syötin sitä. Siitä tuli niin kesy, että laiturilla voi kävellä metrin päästä siitä, eikä se lähtenyt karkuun. Tavallaan jo vähän ystävystyin sen kanssa. Lokin poikasella ei kuitenkaan todennäköisesti ollut mitään mahdollisuuksia jäädä henkiin. Se oli tuomittu. Jouduin lähtemään Helsinkiin jolloin en voinut enää ruokkia sitä. Jätin sille silakoita jäähyväisateriaksi. Tuntui pahalta ajatella sen kohtaloa. Kun palasin joskus viikon päästä, sitä ei enää näkynyt.

Huomasin tuon yhden poikasen heikkouden jo silloin, kun katselin kiikarilla lokkeja pesäalueellaan. Kun muut poikaset kävelivät, yksi vain kyhjötti paikallaan. Se oli ilmeisesti tuo sama. Luonto ei anna armoa. Se kersii heikot ja jättää vahvat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 10, 2019, 15:05:39
"Tällaisia ovat pahikset" -ketjuun näyttää tuleen uusia viestejä, mutta en viitsi nyt lukea niitä, koska arvaan, mitä niissä kirjoitetaan. En halua enää nostaa stressitasoani.

Mistähän se johtuu, että minulla on taipumus joutua väittelyyn yksin muita vastaan. Tekniikan Maailma -foorumilla tällaista keskustelua käytiin useita vuosia, mutta väsyin lopulta hommaan. En ole käynyt edes katsomassa, mistä nyt kirjoitetaan. Heti, jos kirjoittaisin yhdenkin jutun, show alkaisi uudestaan. Ehkä tässä on perimmäinen syy siihen, miksi jotkut joutuvat kiusatuiksi koulussa. Kun mielipiteet ja elämänarvot poikkeavat muiden mielipiteistä ja elämänarvoista, saa tuntea nahoissaan juutalaisvainot pienoiskoossa.

Jatkan vanhan lyhdyn kunnostelua. Kirjoitin tämän pienellä ruokatauolla. Lautasellani on Lidlin currynuudeleita ja hapankaalia. Viimeksi mainittuja myydään niin isossa purkissa, että eihän sitä millään ehdi kaikkea käyttää. Isoa purkkia voi hyödyntää johonkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 10, 2019, 15:55:20
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 10, 2019, 15:05:39
...
Jatkan vanhan lyhdyn kunnostelua.
...

Lyhtyprojekti käväisi mielessä, kun eksyin jokunen päivä sitten kierrätyskeskukseen. Siellä oli punaisia juomalaseja. Varmaan liian pieniä laivan lyhtyyn. Mutta ihan nättejä olivat. Jäivät sinne, kun omassa mielessä oli koboltinsiniset lasiesineet, kaipaamiani tietenkään ei löytynyt. Parempi niin, koska täällä projektina on hävittää enemmän tavaraa kuin kerätä sitä. Ihan ok on edistynyt, paitsi tänään. Mutta onhan tätä päivää vielä jäljella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 10, 2019, 16:03:28
^
Meillä taitaa olla yhteinen mieltymys :)

En yleensä mistään lasiesiteistä piittaa, mutta jokunen sininen pullo on kyllä hyllyyn eksynyt, ihan ilman sisältöä. Väri vaan on niin kaunis.
Sen lisäksi on yhtä kissapullosarjaa. Niitä olen saanut tyttäreltäni niiden muodon vuoksi. Ovat jotain viinipulloja, mutta siinä ei ole sinistä, vaan useita värejä. Paras ehdottomasti on violetti :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 10, 2019, 16:50:04
Hippi,

Taitaa niissä kissapulloissa olla sininenkin:-) sisareni nimittäin keräsi niitä yhdessä vaiheessa. Saattaa tosin olla, että värit vaihteli eri alkoissa, en muista enää. Ja taisi olla valkkaria niissä - sitäkään en enää muista!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 10, 2019, 21:18:46
Ei kyllä minulla ole sinistä kissapulloa noiden puolentusinan pullon joukossa. Ei tuossa ole edes kaikkia täältä löytyneitä värejä, kun ei kukaan halunnut juoda enää niitä sisältöjä. Valkoinen pullo on jo viisi vuotta ollut avaamatta, muut on sentään tyhjennetty kitusiin ennen kuin on minulle tuotu.

Noista kolme on läpinäkyvää lasia, mutta musta, valkoinen ja mustikkarahkan värinen ovat läpinäkymättömiä.
Läpinäkyvää lasia on violetti, punainen ja vihreä.

Pitäisiköhän käydä kaupoilla katsomassa onko noita vielä myynnissä ja jos, niin mitä värejä olsii tarjolla. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 11, 2019, 13:14:57
Treeneissä tuli taannoin sellainen tunne että yksi nuorempi herra oli jotensakin sen sorttisesti hämmentynyt että oli himppasen liian tietoinen siitä että olen nainen. Koska en ole tiukkapipofeministi, koen tämän tavallaan imartelevana, mutta koska olen wannabe-kirjailija, koen helvetin ärsyttävänä etten osaa kuvailla tilannetta verbaalisesti. Varmaan jollekin Hertta-sarjaan kirjoittavalle iisipiisi. Joku tietynlainen katse siinä on keskiössä, ei mikään julkea ja tunkeileva, vaan semmoinen missä on kiinnostusta ja epävarmuutta ja mitä lie.

Harmi vaan ettei kyse ole Kauniista Pojasta jota itse kyttään treeneissä. Jos nyt tuokin herra jonka käyttäytymistä yritän hahmottaa jotain kiinnostusta tuntee, niin saattaa olla sitten jo 3. mies harrastuksessani 10 kk sisään jolla on jotenkin vaikeuksia pysyä siinä tiukassa munkkimoodissa mitä treenaus edellyttää ollakseen sujuvaa.

Ja minähän en siellä ketään tietentahtoen mitenkään yllytä. Tai ehkä Kaunista Poikaa kerran. Sillä kertaa tulikin poitsulle kiire juosta etsimään miespuolinen harjoituspari.

Olenkin vähän miettinyt että kun jotkut miehet mieluiten ottavat miespuolisen parin ja vasta illan mittaan myöhemmin kelpaa naisetkin, vasta, niin olisiko siinä taustalla se että kun on jo treenissä väsähtänyt niin ei ole niin pelkoa mistään kiusallisista tilanteista lähikontaktissa naiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 12, 2019, 13:16:50
Istun tiksin juna-asemalla, matkalla kohti vuosittaista kaveritapaamista ja jännitän, kuinka junalipun ostaminen vr:n appsilla onnistuu kun en ole mokomaa koskaan käyttänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 12, 2019, 13:39:02
 :D vitut, ostin automaatista. Olisi pitänyt appsilla ostettaessa maksaa maksukortilla, mutta kun ei joko ole sellaista tai jos se tarkoittaa tuota hsl-korttia niin siinä on pelkkää aikaa enkä ajatellut ladata siihen rahaa. Pitää testata tätä appsia joskus kun ei ole aikataulupaineita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 12, 2019, 16:14:56
Tämä kommenttini kuuluisi päiväkirjaosioon, mutta kirjoitan sen tähän siksi, että tämä on vastaus kertsin 24.6.2019 esittämiin arveluihin, ja päiväkirjassa tämä kirjoitukseni voisi jäädä huomaamatta. 

Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 24, 2019, 12:01:54
Olen jo pidemmän aikaa pannut merkille aika halveksivanoloinen kielenkäyttösi, kun puhut alaluokkaisista ihmisistä. Alla joitakin esimerkkejä, mutta muistelisin, että edesmenneellä Jakumolla oli parempia esimerkkejä. Jos puheenpartesi "alaluokkaisia" koulukavereistasi kohtaan on jo koululaisena ollut samalla lailla halveksuntaa tihkuvaa ja leimaavaa ja kategorisoivaa, niin se on voinut olla ainakin osasyy saamaasi kohteluun halveksunnan kohteiden taholta. Samaten oman yläluokkaisuuden korostaminen (ja oman luokkansa esittäminen älykkäämpänä ja kaikin tavoin parempana) voi ärsyttää muita ihmisiä, ja sitäkinhän olet muistaakseni tehnyt sekä täällä että Jatkumolla.

(Jos siis olet koulukavereistasi nimenomaan käyttänyt termiä alaluokkainen. Työväenluokkainen ei ehkä terminä ole yhtä alentamaan pyrkivä, vaikka samansuuntainen onkin.)

Yksi syy sille, miksi käytän käsitettä "yhteiskuntaluokka" on se, että olen opiskellut sosiologiaa. Siinähän yhteiskuntaluokat ovat yksi keskeisimmistä yhteiskunnallisiin ilmiöihin liittyvistä tekijöistä. Puhutaan esimerkiksi "white-collar" työntekijöistä ja "blue-collar" -työntekijöistä. Viimeksi mainittuja luulin aluksi bussikuskeiksi ja taksikuskeiksi ja muiksi, jotka käyttävät vaalensinistä paitaa osana virkapukuaan ennen kuin vähitellen aloin tajuta, että kyse taitaakin olla haalarin käyttäjistä eli tehdastyöläisistä. Valkoista kaulustahan käytetään toimistoissa. Useimmat sosiologian kirjat, joita luin ja tentin, olivat amerikkalaisia.

En puhunut lapsuudessani ja nuoruudessani yhteiskuntaluokista. Mielilukemistoani olivat Pertsat ja Kilut ja muut Väinö Riikkilän nuortenkirjat, ja niissähän liikutaan työväenluokkaisessa ympäristöstä. Joskus jopa kadehdin tuollaista ympäristöä ja elämäntapaa, koska se tuntui niin seikkailulliselta. Työläisten pojat olivat vapaita ja saivat tehdä mitä halusivat. Mitä korkeampi oli perheen yhteiskunnallinen status, sitä tiukemmat olivat kotisäännöt. Pappien ja opettajien ja lääkäreiden pojat olivat kuin vankeja verrattuna duunareiden lapsiin.

Itse kuulun nykyisin tulojeni perusteella alaluokkaan. Eikä omaisuuttakaan ole niin paljoa, että sillä edes kunnolla keskiluokan portteja kolkuteltaisiin. Äitini oli entisen punakaartilaisen ja paperitehtaan työläisen tytär, joten ainakaan hänen kauttaan en perinyt mitään yläluokkaista. Isäni isä puolestaan ei ollut käynyt kuin muutaman luokan kansakoulua, joten ei hänkään mikään sivistyneistön jäsen ollut. Olen joskus kutsunut omaa sukupuun oksaani sukumme rappiohaaraksi, koska muista "oksista" tuli jotain vähän parempaa, mutta meidän oksamme taantui sivistyksellisesti vaikkakin menestyi jonkin aikaa taloudellisesti.

Luokkajuttu kuitenkin jollakin tavalla roikkuu ilmassa. Vaikuttaa siltä, että eräs tuttavani kokee olevansa yläluokan edustaja, vaikka hän ei sitä ehkä ulkoisilla mittareilla mitattuna varsinaisesti olekaan. Hän puhuu paljon sukunsa hienosta historiasta kuten yläluokkaisista kartanoista ja kauan sitten eläneistä rikkaista sukulaisistaan ja esi-isistään. Hän on itse menestyneen lääkärin poika ja asunut lapsena Yhdysvalloissa. Hän osaa puhua ties kuinka monta kieltä ja ilmeisesti kokee olevansa jotenkin muita parempi ihminen. Hän on asunut useissa eri maissa, ja hänen kontaktiverkkonsa on laaja. Hänen itsentuntonsa on pilvissä verrattuna minun nujerrettuun ja olemattomaan itsetuntooni. Hän ei häpeä mitään eikä arkaile mitään. Ja kaiken lisäksi hän on "supersuorittaja", jollaista nimitystä käytän ihmisistä, jotka ovat taitavia tekemään ja hyviä organisoimaan, ja jotka saavat aikaan asioita. Tällaisia on ehkä yksi sadasta tai yksi viidestäsadasta ihmisestä, en osaa sanoa.

Eräs toinen tuttavani kuvaili kerran tuota ihmistä huonoimmin käyttäytyväksi ihmiseksi, minkä hän on koskaan tavannut. Tämä on toinen puoli mitalista.

Onhan tuon ensiksi mainitun tyypin kanssa mukava joskus jutella, mutta hänen rinnallaan tuntee itsensä niin surkeaksi. Oma mitättömyys korostuu. Tuo henkilö lisäksi kohtelee minua aivan kuin minäkin kuuluisin taustani takia yläluokkaan. Se tuntuu epämukavalta, koska luokkapudokas ei ole kovin häävi status, ja sehän tuossa asetelmassa korostuu. Haluaisin näyttää tuolle tyypille, että minäkin pystyn johonkin, mutta miten näyttää, kun ei pysty.

Jos yhteiskuntaluokista kirjoittamiseni osoittaa kertsin mielestä halveksuntaa, niin siinä on mukana kyllä aimo annos itsehalveksuntaa. Sitä paitsi, enhän minä ole yhteiskuntaluokkien käsitettä keksinyt.

https://www.chegg.com/homework-help/definitions/social-class-49

https://en.wikipedia.org/wiki/Blue-collar_worker
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 13, 2019, 00:42:35
Hieman huonot fiilikset tällä viikolla. Isäni kuoli alkuviikosta 80 v- ikäisenä, Ei ollut yllätys, oli jo saattohoidossa. Koko viikko on mennyt siinä, että pitää hoitaa kaikenlaisia byrokraattisia juttuja, keskustella sukulaisten kanssa (mikä sinänsä ei toki ole vastenmielistä), hoidella oman perheen asioita, pitää yhteyttä asunnonvälittäjään, kun isän asunto pitäisi saada myytyä ja suunnitella hautajaisia ja vieraita niihin ja niin edelleen. Tuossa se kesäloma kummasti menee.

Tänään hoidin tämän viikon asiat loppuun, kun siivosimme hänen hoivakotinsa asunnon ja hävitimme tavaroita. (Vähän liukuhihnatouhua muuten hoivakodissa, koska tulee seuraava asiakas huoneeseen hyvin pian...) En palvelusta silti valita, hyvin hoitivat isäämme. Deletoin hänen netti/puhelinliittymät sun muut. Tilattiin virkatodistukset ja otetaan yhteyttä viranomaisiin ja stanan taloyhtiöön ja isännöitsijään, kun perunkirjoitus pitää tehdä.

Sitten oli aika vetää illempana "kalsarikännit". Ihan ansaitusti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 13, 2019, 07:28:55
Otan osaa, Toope.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 13, 2019, 08:06:01
Toope,

Jaksamista. Aikaa aikaa kutakin, sanovat. Ja kun tulee vastaan, otetaan vastaan. Muuta tässä osaa sanoa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - heinäkuu 13, 2019, 09:25:47
Isäsi muistoa kunnioittaen - Toope...

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 13, 2019, 10:54:52
Osanottoni Toopelle läheisen poismenon johdosta.

-ROOSTER-
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 13, 2019, 11:43:45
Osanottoni Toope. Kohtuupitkä elämä sentään, sikäli kuin vuosien määrällä merkitystä lienee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 13, 2019, 12:17:56
Alzheimerissa on se pirullinen piirre, että hyvästijättö voi kestää vuosia, tai jopa yli kymmenen vuotta, nk. oman omaiseni tapauksessa. Mikähän "enkka" on, 20 vuotta?. Tyypillisesti kuitenkin hyvästijättö kestää lyhyemmän aikaa, sillä elinikä on diagnoosin jälkeen yleensä max 9 vuotta. Henkilön persoona häviää, hän muuttuu pikkuhiljaa lopulta tuntemattomaksi, ja fyysisestikin ihminen voi muuttua aivan vieraan ja tuntemattoman näköisesti kuoleman lähestyessä. Tiedän erään ihmisen, ystäväni ystävän, joka joutui sairauseläkkeelle vanhempansa Alzheimerin takia, niin rankka sairaus se omaiselle voi pahimmillaan olla. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, sitten kun omainen vihdoin kuolee, voi se tuntua jopa helpotukselta. On nimittäin rankkaa vuosikausia katsoa rakkaan ihmisen hiipumista, puhumattakaan siitä, jos omaisella on kipuja tms.. Jos omainen on hoivakodissa, ei juurikaan voi mitenkään auttaa muuta kuin läsnäolollaan. Silloin tuntee olonsa perin avuttomaksi. Siitä helpotuksen tunteesta puolestaan voi puolestaan tulla huono omatunto. Ainoa vähän lohduttava ajatus on, että eipähän omaisen enää tarvitse kärsiä, eikä elää elämää, joka ei enää ole ihmisen arvoista elämää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 13, 2019, 13:17:28
Osanotot läheisen kuoleman johdosta.
Toivotan voimia.

Muistissamme koko maailma, nykyhetki, historia ja läheisemme elävät yhä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - heinäkuu 13, 2019, 19:48:21
TV on kiitettävästi tuonut saunaa ja saunomista esiin. Ensi lauantaina on kansallinen saunapäivä, jolloin saunan vältttämiseen tarvitaan jo hyvät perustelut.
Sauna on niin suomalaista että.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - heinäkuu 13, 2019, 20:26:18
(https://www.cosgan.de/images/more/flowers/050.gif)

Osanottoni.
Hyvin muistan mikä työ oli äitini poismenon järjestelyissä.
Kun sitä surussa teki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 14, 2019, 00:43:19
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 13, 2019, 12:17:56
Alzheimerissa on se pirullinen piirre, että hyvästijättö voi kestää vuosia, tai jopa yli kymmenen vuotta, nk. oman omaiseni tapauksessa. Mikähän "enkka" on, 20 vuotta?. Tyypillisesti kuitenkin hyvästijättö kestää lyhyemmän aikaa, sillä elinikä on diagnoosin jälkeen yleensä max 9 vuotta. Henkilön persoona häviää, hän muuttuu pikkuhiljaa lopulta tuntemattomaksi, ja fyysisestikin ihminen voi muuttua aivan vieraan ja tuntemattoman näköisesti kuoleman lähestyessä. Tiedän erään ihmisen, ystäväni ystävän, joka joutui sairauseläkkeelle vanhempansa Alzheimerin takia, niin rankka sairaus se omaiselle voi pahimmillaan olla. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, sitten kun omainen vihdoin kuolee, voi se tuntua jopa helpotukselta. On nimittäin rankkaa vuosikausia katsoa rakkaan ihmisen hiipumista, puhumattakaan siitä, jos omaisella on kipuja tms.. Jos omainen on hoivakodissa, ei juurikaan voi mitenkään auttaa muuta kuin läsnäolollaan. Silloin tuntee olonsa perin avuttomaksi. Siitä helpotuksen tunteesta puolestaan voi puolestaan tulla huono omatunto. Ainoa vähän lohduttava ajatus on, että eipähän omaisen enää tarvitse kärsiä, eikä elää elämää, joka ei enää ole ihmisen arvoista elämää.

Huomasin tuolla isäni hoivakodissa muutamia yllättävän nuoria (siis 50-60-vuotiaita) ihmisiä, joille oli tauti iskenyt. Hyvin yksilöllistä tuokin sairaus on. Onneksi suvussamme se on tullut vasta aika myöhäisessä iässä, jos jotain ennustetta itselle haluaa.... Mutta ei ole kivaa seurata tuota sivusta. Mitään ei voi tehdä, oikeasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 14, 2019, 00:45:24
Kiitokset osanotostanne.
Jokaisen täytyy joskus haudata vanhempansa ja heidän sukupolvensa. On se vaan luonnon laki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 14, 2019, 07:31:07
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 13, 2019, 19:48:21
TV on kiitettävästi tuonut saunaa ja saunomista esiin. Ensi lauantaina on kansallinen saunapäivä, jolloin saunan vältttämiseen tarvitaan jo hyvät perustelut.
Sauna on niin suomalaista että.

Korjataan päivämäärä, joka on kahden viikon päästä:

Mukana jo satoja saunoja Hangosta Utsjoelle – Ilmoita sinäkin saunasi mukaan Saunapäivään 27.7.2019 (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/17/ilmoita-saunasi-mukaan-saunapaivaan-2772019)

--
Jaa-a, että perustelu pitäisi löytyä saunomattomuudelle?

Lapsena olin innokas saunoja. Tuolloin vietin kesät sukulaisissa maatilalla, johon kuului myös järven rannassa oleva oikea sauna. Sauna lämmitettiin joka päivä, jotta pelloilta palaavat maatalousharjoittelijat pääsivät puhdistautumaan päivän työn aiheuttamasta hiestä ja pölystä. Näiden asuintiloihin ei kuulunut juokseva vesi, joten oli vain kohtuullista lämmittää heille sauna ja saunavedet. Tehtävä kuului meille kaupunkilaisille, jotta olimme hyödyksi, joten lounaan jälkeen suuntasimme saunarantaan, jonne oli ehkä noin kilometrin matka. Siellä vietimme iltapäivän, sillä sauna oli isohko ja sen lämmittäminen otti aikaa. Siinä sitten tuli pitkin iltapäivää lämmiteltyä lauteilla onkimisen ja uimisen lomassa. Sauna lämmitettiin aina yli sata-asteiseksi, jotta lämmintä riitti viimeisillekin kylpijöille illalla.

Pakko nyt kehua sekin, että on tullut lämmitettyä (tai oikeammin vanhempani sen tekivät) sauna itse Kekkosellekin, joka vieraili setäni tykönä tuolloin aika useinkin.

Kyllä me kaupungissakin saunoimme, mutta ei se ikinä vetänyt vertoja tuolla "oikealle saunalle". Ilma oli raskas ja saunareissu oli enemmän väsyttävä kuin virkistävä. Heti kun tulin ikään, jolloin uskalsin kyseenalaistaa viikottaisen saunapakon, aloin jättää saunavuoroja väliin, vaikka kotona pesumahdollisuudet eivät kovin kummoiset olleet. Oli kyllä juokseva vesi, kylmä että lämmin, joten kyllä siinä pestyä itsensä sai. Mutta sitten muutimme kotiin, jossa oli amme ja suihku, joten saunavuoroa emme enää ottaneet.

Saunavuoroa ei ole nytkään. Eikä ole tässä taloyhtiössä kovin monella muullakaan. Tässä on noin 60 asuntoa ja kaksi saunaa. Olemme toisen saunan lämmittämisestä luopuneet kokonaan, sillä varatut saunavuorot mahtuvat kaikki yhteen saunaan ja silti jää vapaita vuoroja runsaasti uusillekin halukkaille, vaikka käytössä on vain neljä saunapäivää. En siis ole ainoa, joka ei innostu näistä kaupunkisaunoista.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - heinäkuu 14, 2019, 08:41:06
Kiitos Hippi.

Kyllä kaupunisakin löytyy innostavia saunoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 14, 2019, 10:30:18
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 14, 2019, 00:43:19
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 13, 2019, 12:17:56
Alzheimerissa on se pirullinen piirre, että hyvästijättö voi kestää vuosia, tai jopa yli kymmenen vuotta, nk. oman omaiseni tapauksessa. Mikähän "enkka" on, 20 vuotta?. Tyypillisesti kuitenkin hyvästijättö kestää lyhyemmän aikaa, sillä elinikä on diagnoosin jälkeen yleensä max 9 vuotta. Henkilön persoona häviää, hän muuttuu pikkuhiljaa lopulta tuntemattomaksi, ja fyysisestikin ihminen voi muuttua aivan vieraan ja tuntemattoman näköisesti kuoleman lähestyessä. Tiedän erään ihmisen, ystäväni ystävän, joka joutui sairauseläkkeelle vanhempansa Alzheimerin takia, niin rankka sairaus se omaiselle voi pahimmillaan olla. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, sitten kun omainen vihdoin kuolee, voi se tuntua jopa helpotukselta. On nimittäin rankkaa vuosikausia katsoa rakkaan ihmisen hiipumista, puhumattakaan siitä, jos omaisella on kipuja tms.. Jos omainen on hoivakodissa, ei juurikaan voi mitenkään auttaa muuta kuin läsnäolollaan. Silloin tuntee olonsa perin avuttomaksi. Siitä helpotuksen tunteesta puolestaan voi puolestaan tulla huono omatunto. Ainoa vähän lohduttava ajatus on, että eipähän omaisen enää tarvitse kärsiä, eikä elää elämää, joka ei enää ole ihmisen arvoista elämää.

Huomasin tuolla isäni hoivakodissa muutamia yllättävän nuoria (siis 50-60-vuotiaita) ihmisiä, joille oli tauti iskenyt. Hyvin yksilöllistä tuokin sairaus on. Onneksi suvussamme se on tullut vasta aika myöhäisessä iässä, jos jotain ennustetta itselle haluaa.... Mutta ei ole kivaa seurata tuota sivusta. Mitään ei voi tehdä, oikeasti.
Ainoa, mitä pystyi tekemään loppuaikoina, oli pitää kädestä kiinni. Mikään keskustelu ei enää onnistunut. Istuin pitkiä aikoja hänen luonaan ihan vaan hiljaa ja pidin kädestä kiinni. Välillä silitin poskea. Ajattelin, että tuskin kukaan hoitaja sellaista tekee, ja että hän ehkä jollain tasolla tietää, että olen omainen.

Hoito oli tuossa paikassa mielestäni enimmäkseen hyvää. Ruoka kyllä oli ajoittain ala-arvoista. Nyt harmittaa, etten useammin vienyt jotain hyvää syötävää omaiselleni.

Kännykässä on pari kuvaa ajalta noin kuukautta ennen kuin hän kuoli. Jahkailen tässä tuhotako ne vai ei, sillä hän näyttää niin riutuneelta eikä ollenkaan itseltään. Sitä haluaisi muistaa sen ihmisen sellaisena kuin hän oli suurimman osan elämästään, eikä sellaisena kuin mitä hänestä tuli. Puhumattakaan sitä, miltä hän näytti kuolleena.

Olen yrittänyt etsiä eräästä piirustusta/pastellityötä, jonka omaisestani tein kun hän vielä oli voimissaan. En tiedä missä se on, toivottavasti jossain kuitenkin, tiovottavasti en ole heittänyt sitä pois. Mummostani tein pastellityön muistinvaraisesti hänen kuolemansa jälkeen, olin läsnä hoivakodissa kun hän kuoli. Eräässä raivaussiivouksessa sitten hävitin sen työn, ja nyt se harmittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 14, 2019, 12:29:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 14, 2019, 07:31:07
Saunavuoroa ei ole nytkään. Eikä ole tässä taloyhtiössä kovin monella muullakaan. Tässä on noin 60 asuntoa ja kaksi saunaa. Olemme toisen saunan lämmittämisestä luopuneet kokonaan, sillä varatut saunavuorot mahtuvat kaikki yhteen saunaan ja silti jää vapaita vuoroja runsaasti uusillekin halukkaille, vaikka käytössä on vain neljä saunapäivää. En siis ole ainoa, joka ei innostu näistä kaupunkisaunoista.
Minulla on välillä ollut saunavuoro ja välillä ei. Sähkökiukaan löylyt eivät ole niin kaksiset. Olen yrittänyt puhua taloyhtiössämme, että saunan voisi lämmittää vähän vähemmän tuiman kuumaksi, sillä tällaisenaan se on niin kuuma, ettei oikein kärsi paljoa löylyjä heitellä. Mieluummin kosteat löylyt kuin kuivat minulle. Ensiapuna olen pitänyt ovea tovin auki suihkuhuoneeseen, hölvännyt ämpärikaupalla vettä lauteille ja lattialle, ja puoli ämpärillistä löylyksikin ennen kuin menen saunomaan. Joskus prätkin vielä seinillekin vettä, varoen tietty, ettei mene kattoon asti. Saunavuorot kyllä jäivät usein käyttämättä, ja siksi luovuin niistä. Mutta toisaalta silloin oli amme. Nyt kylppärirempan jälkeen ei enää ole ammetta, mikä on harmi. Ehkä pitää taas harkita sitä saunavuoroa taas syksymällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - heinäkuu 14, 2019, 14:52:58
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 14, 2019, 08:41:06
Kiitos Hippi.

Kyllä kaupunisakin löytyy innostavia saunoja.

Lips lips Sepe.

On totta, että kaupunisakin löytyy innostavia saunoja. Väitteesi, että sauna on niin suomalaista että, on yltiöisanmaallisuuden sinivalkoinen harhaluulo. Kun suomalaiset "saunoivat" vielä kuumissa maakuopissa kreikkalaiset, turkkilaiset ja Pohjois- ja Väli- Amerikan intiaanit, roomalaiset ja japanilaiset hikoilivat kullekin kansalle omanlaisissaan saunoissa. Myös muualla maailmassa.

Suomalainen sauna ei ole suomalainen, vaan katettu sauna on tuontikulttuuria Venäjältä ja Skandinaviasta. Virossa jokaisessa maa- ja omakotitalossa on sauna. Kaungeissakin on yleisiä saunoja. Virossa saunoja kutsutaan kiukaiden mukaan joko soome või vene saunaks. Soome saun on avokiukaallinen sauna. Vene saunas keris, kiuas, on pönttökiuas. Meidän Saarenmaan vanhassa hirsisaunassamme on vene saun. Saunaa joutuu lämmittämään neljästä kuuteen tuntiin vuodenaikojen mukaan. Lämmitys palkitaan uskomattimilta tuntuvilla löylyillä. Kaikki meidän Saarenmaalla saunoneet sukulaisemme ja ystävämme ovat väittäneet kirkkain silmin, etteivät missään muussa saunassa ole kokeneet yhtä makoisia löylyjä kuin Saarenmaan saunassamme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 14, 2019, 14:56:11
Minulle amme oli unelmien täyttymys silloin, kun muutimme lapsuuden kodista lähiöön. Tosiaan lapsuuden kodissni oli vain vessa ja siinä hyvän kokoinen lavuaari, jonka ääressä pesut oli toimitettava. Siinä mielessä viikottainen sauna oli jokseenkin tarpeelliinen, vaikka siitä saunasta en pitänytkään.

Ensimmäisiä ostoksia oli sitten kylpyvaahto ja olisikohan ollut jo muuttoiltana, kun pulahdin ensimmäiseen vaahtokylpyyn. Se vaan oli totaalinen pettynys. Hetkessä tuli liian kuuma ja tukala olo, joten nopea viileä suihku ja pois. Seuraavalla kerralla olin sitten fiksumpi enkä tehnyt niin kuumaa kylpyvettä. Ei se ollut yhtään mukavampaa. Lopulta jäin ihmettelemään, miten elokuvissa ihmiset näyttivät olevan niin onnensa kukkuloilla päästessään vaahtokylpyyn tai ylipäätään lillumaan ammeveteen - poislukien tietty ne ihmiset, jotka tulivat murhatuksi ammeeseen.

Kolmisenkymmentä vuotta asuin asunnoissa, joissa oli amme ja ammetta olen käyttänyt lillumiseen ehkä kymmenisen kertaa yhteensä noin vuosina. Kätevä se oli nyrkkipyykkiä pestessä. Kun piti sangot ammeessa, niin ei läikkynyt lattialle. Samoin ammeen reunojen päälle asetettava ritilä oli hyvä alusta vauvan ammeelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 14, 2019, 16:34:58
Vuotuinen tiedemiitti takana. Kylläpäs oli mukava reissu. Normaalisti ollaan sovittu joku kaupunki ja sitten otettu vuokramökit läheisimmältä leirintäalueilta. Meillä on kuitenkin jo tuollainen vakiintunut porukka, että tiedetään, että kaikki heistä osaavat olla ihmisiksi, niin leirintäaluekokemuksistamme viisaantuneina otettiin suoraan vuokramöki keskeltä korpea. Kyllä kannatti. Per naama yhtä arvokas taloudellisesti kuin leirintäalue, mutta toisin kuin leirintäalueella, tuolla voi remuta ketään häiritsemättä vaikka läpi yön. Samaten saunan saa lämmmittää niin usein kuin haluaa, järveen pääsee uimaan ja paljussa voi istua. Tälläkin kertaa mukana oli taitavia ruoanlaittajia, ja tuli jälleen syötyä erinnomaisesti. Nää sapuskat ovatkin tyypillisesti olleet priimaa. Olin minä varannut paketin makkaraa että jos nälkä pääsisi yllättämään mutta eipä tuolla ollut suurempaa pelkoa siitä. Raclettejuusto-ateria ajoi asiansa. Oli erinomaista. Ja sitten kun muut toivat kaikkia erilaatuisiua juustoja niitä naposteltiin siinä juomien yhteydessä perjantain juusto teema oli aivan must. Lauantaina oli lohta, biisonia, porsasta, maksaa, VOC-vihanneksia ja uusia perunoita. Kokemuksesta viisaantuneena en myöskään enää lauantaina juonut mitään. Perjantai riitti. Tavallisesti olen kiskonut kaksin käsin olutta tai kirkkaita perjantaista sunnuntaiaaamuyöhön ja sitten kärsinyt tämän sunnuntain ja vielä maanantainkin, mutta nyt vaikutti lauantaina kertakaikkiaan vastenmieliseltä ajatus alkoholin mausta, joten nyt sunnuntaina olo on oikein hyvä. Ensi vuonna ei sitten tarvitse varata juomia lainkaan lauantaille. Sovittiin myös, että sama kuvio ensi vuonna. Leirintäalueen sijaan vuokrataan tällainen mokki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - heinäkuu 14, 2019, 17:43:40
Lähes samanlaiset kokemukst kuin Hipillä.
Joskus 50-luvulla muutmme taloon, jossa oli kylpyamme. Ei siitä tulut minun suosikkia, talossa oli myös sauna joka oli miellyttävämpi.
Kesämökin naapurin savusauna on toistaiseksi ylittämätön.

Minua ei miellytä hibiscucsin nuoleskelu, varsinkin kun tietää mitä hibiscuc haluaa nuolla. Kai tuo on siedettävä sananvapauden tai jonkun vastaavan nimissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - heinäkuu 14, 2019, 19:29:44
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 14, 2019, 17:43:40
Lähes samanlaiset kokemukst kuin Hipillä.
Joskus 50-luvulla muutmme taloon, jossa oli kylpyamme. Ei siitä tulut minun suosikkia, talossa oli myös sauna joka oli miellyttävämpi.
Kesämökin naapurin savusauna on toistaiseksi ylittämätön.

Minua ei miellytä hibiscucsin nuoleskelu, varsinkin kun tietää mitä hibiscuc haluaa nuolla. Kai tuo on siedettävä sananvapauden tai jonkun vastaavan nimissä.

No, minustakin sähkösauna menettelee vain paremman puutteessa. Sepehän on varsinainen kylpyammeasiantuntija, kun hän on lillunut vannassa jo 1950-luvulla. Haluaisin kuulla, mitä minä mahdan haluta nuolla. En ainakaan heteroseksuaalina samaa kuin ei sillä väliä -seksuaalit tahtovat ajoittain lipsiä. Sananvapauden nimissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 14, 2019, 21:08:18
Heinäkuisessa "Grönlannin" lämpötilassa värjötellessä tuntuu kuin olisi kokonaan eri maassa kuin viime vuonna tähän aikaan. Hellepäiviä ei ole vielä monta kohdalle sattunut tänä kesänä, ja ne muutamatkin olivat heti kesän alussa.

Viime vuonna tähän aikaan korjailin kesämökin laituria. Välillä pulahdin uimaan, kun oli niin kuuma. Tänä kesänä en ole uinut kertaakaan, enkä taida uidakaan. Edes veneellä ei ole tullut ajettua kuin pari pientä lenkkiä. Jotenkin päivät vain menevät, enkä saa otetta kesästä tai yleensä mistään. Masennus vain hiipii päälle.

Vanhoja kuvia katsellessa tulee haikea olo, kuin muistelee, miten aktiivista elämä oli aikoinaan. Oli paljon ihmisiä ympärillä, ja monelaisia asioita tapahtui. Nytkin olisi vielä mahdollista harrastaa ja tavata ihmisiä, mutta masennukseltaan ja apatialtaan ei jaksa. Harrastukseni ovat lisäksi sen tyyppisiä, että niihin tarvittaisiin mukaan muitakin kiinnostuneita.

Talvella tulee tehdyksi suunnitelmia kesän varalta, ja vaikka kokemuksesta viisastuneena ei suunnittelekaan enempää kuin pystyy tekemään, edes sitä vähäistä ei tule tehtyä. Olipa suunnitelma millainen tahansa, se ei toteudu, koska asettamansa tavoitteen alittaa aina. En jaksa enää edes suunnitella, koska tekemättömyys toteutuu ilman suunnitteluakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 14, 2019, 21:15:14
Lainaus käyttäjältä: hibiscuc - heinäkuu 14, 2019, 19:29:44
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 14, 2019, 17:43:40
Lähes samanlaiset kokemukst kuin Hipillä.
Joskus 50-luvulla muutmme taloon, jossa oli kylpyamme. Ei siitä tulut minun suosikkia, talossa oli myös sauna joka oli miellyttävämpi.
Kesämökin naapurin savusauna on toistaiseksi ylittämätön.

Minua ei miellytä hibiscucsin nuoleskelu, varsinkin kun tietää mitä hibiscuc haluaa nuolla. Kai tuo on siedettävä sananvapauden tai jonkun vastaavan nimissä.

No, minustakin sähkösauna menettelee vain paremman puutteessa. Sepehän on varsinainen kylpyammeasiantuntija, kun hän on lillunut vannassa jo 1950-luvulla. Haluaisin kuulla, mitä minä mahdan haluta nuolla. En ainakaan heteroseksuaalina samaa kuin ei sillä väliä -seksuaalit tahtovat ajoittain lipsiä. Sananvapauden nimissä.

Sähkösaunoissakin on suuret erot keskenään. Sellaiset, joissa mm. ilmanvaihto toimii oikein ovat ihan ok. Liian kuuma, liian kuiva ja huonolla ilmanvaihdolla varustettu sähkösauna on kamala. Mutta vaikeampi sähkösauna on saada hyväksi kuin puilla lämmitettävä. Jopa pienet ja onnettomat tynnyrisaunat on kuitenkin mukiinmeneviä - kunhan niitä ei lämmitetä liian kuumiksi. Hyvä kertalämmitteinen on makoisa, mutta ei kaikki savusaunatkaan ole toimivia. Siinä myös lämmittäjän taidolla ja maltilla odottaa rauhassa siintymistä on suuri merkitys. Ja puiden laadulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 15, 2019, 10:16:00
Olin varannut labrat perjantaille sairauden X (=vihlonnat) lisäselvityksiä varten, kun lääkäri halusi aloittaa kuppauksen alusta. Tottahan toki säätiedotus juuri tällä hetkellä sijoitti siihen päivään yhden niistä ainukaisis päivistä jolloin ei kenties sataisi. Sen verran vitutti, että peruin ajan ja siirsin sen toiselle päivälle. Mikään ei tietystikään takaa että se kyseinen toinen päivä onkin säiltään hieno ja perjantai huono, kun tämä tämmöistä pompottelua on että säätila muuttuu kokoajan. Mutta oli siitä siirrosta ainakin se hyöty että sain toiselle päivälle aikaisemman ajan kuin alunperin oli, kun pitää kuulema paastota sitä tämänkertaista verinäytettä varten. Paria aiempaa varten, jotka viime vuonna otettiin, ei tarvinnut. En muista tai tiedä mitä kaikkea tällä kertaa tutkitaan. Ainakin kilpirauhanen ja taas borre.

Tuota kilpirauhasta minulta on kyllä tsekattu ties moneenko kertaan 20 v sisällä, eikä ikinä mitään löydy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 15, 2019, 10:20:58
Kilpirauhanen ainakin vaatii syömättömyyden. Lisäksi nähtävästi sen diagnosointi on muuttunut (monen mielestä) liian raja-arvokeskeiseksi = tuijotetaan veriarvoja, eikä tulkita oireita. Itselläni juuri näin, olin aivan raja-arvojen alareunalla, mutta koska mahduin niihin, ei syytä lääkitä, vaikka oireet olivat tosi pahat. No pitkä tarina, mutta lääkitys on nykyään ja se toimii.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 15, 2019, 10:37:01
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 15, 2019, 10:20:58
Kilpirauhanen ainakin vaatii syömättömyyden. Lisäksi nähtävästi sen diagnosointi on muuttunut (monen mielestä) liian raja-arvokeskeiseksi = tuijotetaan veriarvoja, eikä tulkita oireita. Itselläni juuri näin, olin aivan raja-arvojen alareunalla, mutta koska mahduin niihin, ei syytä lääkitä, vaikka oireet olivat tosi pahat. No pitkä tarina, mutta lääkitys on nykyään ja se toimii.

T: Xante

Kyllä. Raja-arvoihin tuijottaminen on siinä mielessä huono juttu, että asiakasihminen ei saa välttämättä välitettyä todellista kehon tilaansa lääkärille.

Muistuu mieleen kaverini jonka pulssi mitattiin koska hän kertoi olevansa sairas ja huonovointinen. Pulssi oli jotain 70, mikä oli tietysti lääkärin mielestä aivan ok. Mutta hänen lepopulssinsa oli yleensä alle 40.

Kuunnelkaa ihmistä! Audite populi!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 15, 2019, 10:43:31
Minä en usko että nytkään löytyy yhtään mitään, kuten ei viime vuonnakaan. Ja jos borre on taas "lievästi koholla" niin kai se on sitten virhetulos kuten borrelioosiin erikoistunut lääkäri minulle sanoi, kun ryntäsin pakeilleen kuultuani että on koholla.

Triptyl vie aika paljon vihlontoja pois, mutta tekee väsähtäneeksi ja välinpitämättömäksi. Lääkäri kehotti ottamaan joka ilta, mutta taidan pitää kaksi välipäivää, tahtoo sanoa että en ota treenipäivien edellä. Ei nyt viitsisi treeneissäkin olla pläähkis, vaikka ei se aina kauhean nautinnollinen tunne ole sekään ollut että on hermona. Vaikka miten pitkään kravaisi, niin silti aina jännittää etukäteen. Mutta jännittää ilmeisesti vanhoja patujakin. Pukuhuoneessakin saattaa olla varsin kireähkö tunnelma ennen treeniä. Treenin jälkeen ollaan väsyneitä, mutta vapautuneita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 15, 2019, 10:52:47
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 15, 2019, 10:37:01
Kyllä. Raja-arvoihin tuijottaminen on siinä mielessä huono juttu, että asiakasihminen ei saa välttämättä välitettyä todellista kehon tilaansa lääkärille.

Muistuu mieleen kaverini jonka pulssi mitattiin koska hän kertoi olevansa sairas ja huonovointinen. Pulssi oli jotain 70, mikä oli tietysti lääkärin mielestä aivan ok. Mutta hänen lepopulssinsa oli yleensä alle 40.

Kuunnelkaa ihmistä! Audite populi!

Tästä itsellänikin varmaan oli kyse. Koko kilpparijuttuhan on aivan magiaa kaikkine arvoineen, mutta itselläni jokin kriittinen arvo oli 11 ja raja-arvot tälle on kai 10-21 tms. Vihdoin tarpeeksi suivaantuneena menin "oikealle sisätautilääkärille". Hän totesi, että jos arvoni aikaisemmin ovat olleet vaikkapa 19 ja laskeneet nyt yhteentoista, tietysti minulla on oireita. Lisäksi hän totesi, että lääkitystä voi kokeilla aivan turvallisesti, ellei tepsi tai tulee sivuoireita, sen voi tietysti lopettaa. Mutta koska kyseessä on kehon itsensä kehittämän kaman boostaaminen, mitään riskiä ei asiassa ole.

En tajua, mikä siinä thyroksinissa on, että sitä nykyään pihdataan kuin Columbian huumeparonin kamaa. Masarit ja piristävät olisi kirjoittanut kaksikin työpaikkalääkäriä. Onneksi pidin pääni ja jyrkästi kieltäydyin, sillä olen sittemmin kuullut aika surkeita juttuja, kun kilpparihäiriöinen syö masennuslääkkeitä ja sotkee loputkin kroppansa hormonituotannosta.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 15, 2019, 11:41:33
               ^
Voisikohan tyroksiinia väärinkäyttää laihdutuslääkkeenä?

Tai voisikohan purkista saau tyroksiini laiskistaa kilpirauhasen niin, ettei se enää tuota sitäkään vähää kuin aiemmin?  Eräänlaista kehon omien sotkemista sekin.

Ainakin masennuslääkkeiden on uumoiltu lopettavan tai heikentävän elimistön oman kyvyn tuottaa serotoniinia, mikä voisi selittää miksi masennus nykyään on eri sairaus kuin aiemmin - aiemmin sairastit masennuksen ja sitten paranit siitä, mutta nykyään on paljon kroonisia masennuksia, joiden takia ihmisiä päätyy sairauseläkkeellekin. Masentavatko masennuslääkkeet? (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/15/masentavatko-masennuslaakkeet) (Yle 2014).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 15, 2019, 19:49:28
En tiedä, voiko käyttää, mutta miksi käyttää, kun varsinaisia laihdutuslääkkeitä kai saa ilman reseptiä apteekista? Normipainoisena en tiedä näistä...

Tilanne vaan oli ihan hullu, kun itselläni oli pahimpana iho-oireet, univaikeudet ja lihas- ja mahakivut, niin tyrkyttämällä tyrkytettiin masennuslääkkeitä. Kun sanoin, että mikään ei ole elämässä muuttunut, ei töissä, ei kotona, eli ei mitään syytä masentua + että elämässä olen toki kokenut isojakin vaikeuksia, mutta en koskaan reagoinut masennuksella, lääkäri sanoi, että kuule voi kuule, masennus on niin yleistä nykyään, sitä voi sairastaa, vaikka ei itse tuntisi mitään sellaisia oireita! Että mitähän hittoa, ei kai se mikään flunssa ole, joka kadulta tarttuu.

Ja tosiaan asiaan perehtynyt lääkäri sanoi, että lääkityksen kokeilussa ei ole mitään riskiä. Kun kysyin, miksi sitä on niin vaikea saada, kun taas masareita tyrkytetään urakalla, hän totesi jotenkin epämääräisesti (selvästi miettien, mitä viitsii sanoa), että no, sitä taitaa olla erilaisia muoteja lääkityksessäkin. Plus tyroksiinipurkki 100 pilleriä maksaa saman kuin pari masennuspilleriä, että saattaa olla jotain tekemistä kaupallisuudenkin kanssa, ikävä kyllä. Jälkimmäinen omaa jälkiviisauttani.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 17, 2019, 11:09:58
Diagnosoin itselläni viime yönä kuuhulluuden. Olen viime aikoina ahminut kaiken materiaalin 50 vuoden takaisesta kuulennosta. Se yhdistettynä täysikuuhun varmaankin aiheutti unen saannissa ongelmia. Mooningiin en vielä ole sortunut, mutta...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 17, 2019, 13:54:55
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 15, 2019, 19:49:28
En tiedä, voiko käyttää, mutta miksi käyttää, kun varsinaisia laihdutuslääkkeitä kai saa ilman reseptiä apteekista? Normipainoisena en tiedä näistä...
Toimivatko reseptittä tai reseptillä saadut laihdutuslääkkeet todistettavasti? Markkinoilla on ainakin jotain rasvan imeytymisen vähän ehkäisevää pilleriä. Kun pillerin syönti lopetetaan, olettaisin, että paino palaa, koska syömistottumukset eivät ole muuttuneet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 17, 2019, 15:17:45
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 17, 2019, 13:54:55

Toimivatko reseptittä tai reseptillä saadut laihdutuslääkkeet todistettavasti? Markkinoilla on ainakin jotain rasvan imeytymisen vähän ehkäisevää pilleriä. Kun pillerin syönti lopetetaan, olettaisin, että paino palaa, koska syömistottumukset eivät ole muuttuneet.

Nyt ihan muistinvaraisesti ... ne rasvan imetymiseen vaikuttavat pillerit pakottavat muuttamaan ruokailutottumuksia ja vähentämään rasvan syömistä, sillä jos ei muuta, niin seurauksena on rasvaripuli. Lääke tehoaa kuitenkin vain, jos liika energia on saatu rasvasta. Sokeria mättävälle lääkkeellä ei ole samanlaista pakko-ohjaavaa vaikutusta.

Mutta onko tuossa lisänä vielä ongelma, että ns. hyvä rasvakaan ei sitten imeydy?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 17, 2019, 16:14:56
^
Jos ruokavalio muuttuu vähärasvaisemmaksi pysyvästi, sitten se ehkä voisi toimiakin. Toinen mekanismi voisi toisaalta olla se, että pillerikuurilla ja samanaikaisesti vähärasvaisella dieetillä varmaankin suoliston bakteerikantaa muuttuu. Ehkä suotuisaan suuntaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 17, 2019, 18:35:31
Jos haluaa pitää painonsa kurissa ja ulkomuotonsa hoikkana, ensimmäinen alustava toimenpide voisi olla sokerin käytön oleellinen vähentäminen, mikäli sitä on tullut käytettyä. Limsat, mehut ja muut sokeriset juomat pois. Ei sokeria kahviin eikä teehen eikä muihin juomiin. Imelät keksit ja pullat ja leivonnaiset pois. Ei karamellejä tai muita imelyksiä. Samaan aikaan, kun vähentää sokerin käyttöä, voisi luopua ns. roskaruuasta ja lihottavista välipaloista kuten hampurilaisista ja sipseistä ja vastaavista, jos tällaisia paheita on ollut.

Tuollaisesta se alkaa. Ei siinä mitään ihmeitä tarvita. Kun on tarpeeksi kauan ostamatta Coca-Colaa ja vastaavia, niitä ei enää edes kaipaa. Jos niitä joskus kuitenkin maistaa, ei niihin sorru niin kuin alkoholisti alkoholiin vaan toteaa, että yök, miten imelää. Eikä tee mieli lisää.

Höyrykuumennetut tai uunivuoassa lämmitetyt tai muuten valmistetut kasvikset ovat hyvä perusruoka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 17, 2019, 19:14:28
Voisi olla, mutta vain siinä tapauksessa, että ruokavalio on sokerin suuntaan vino.

Ensin on syytä tehdä tarkka analyysi siitä, mitä syö. Se käy pitämällä kirjaa jokaisesta suupalasta riittävän pitkän ajan. Joillakin jo tuo kirjanpito korjaa tilannetta sillä ajatus "enpä ota, ettei tarvitse laittaa kirjanpitoon" tulee yllättävän helposti mieleen, jos jotain turhaa on ottamassa.

Mutta kun kirjanpito on tehty, niin se kannattaa käydä huolella läpi ja tarvittaessa ihan ravintoterapeutin kanssa, jotta sieltä löytyy ne poisjätettävät ja vähennettävät.

Voihan olla, että ruokavalio on kaikin puolin tasapainoinen ja terveellinen, mutta ihminen syö yksinkertaisesti liikaa kulutukseen nähden. Silloin pitää vaan juustohöylätä vähän kaikkea tiheäenergisemmästä päästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 17, 2019, 19:26:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 17, 2019, 19:14:28

Voihan olla, että ruokavalio on kaikin puolin tasapainoinen ja terveellinen, mutta ihminen syö yksinkertaisesti liikaa kulutukseen nähden. Silloin pitää vaan juustohöylätä vähän kaikkea tiheäenergisemmästä päästä.

Kumpikohan mahtaa olla helpommin korjattavissa: ruoan määrä vaiko laatu?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 17, 2019, 19:47:34
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 17, 2019, 19:26:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 17, 2019, 19:14:28

Voihan olla, että ruokavalio on kaikin puolin tasapainoinen ja terveellinen, mutta ihminen syö yksinkertaisesti liikaa kulutukseen nähden. Silloin pitää vaan juustohöylätä vähän kaikkea tiheäenergisemmästä päästä.

Kumpikohan mahtaa olla helpommin korjattavissa: ruoan määrä vaiko laatu?

Täytyykö valita vain toinen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 17, 2019, 20:27:44
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 17, 2019, 19:26:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 17, 2019, 19:14:28

Voihan olla, että ruokavalio on kaikin puolin tasapainoinen ja terveellinen, mutta ihminen syö yksinkertaisesti liikaa kulutukseen nähden. Silloin pitää vaan juustohöylätä vähän kaikkea tiheäenergisemmästä päästä.

Kumpikohan mahtaa olla helpommin korjattavissa: ruoan määrä vaiko laatu?

Jos laadussa ei juurikaan ole korjattavaa, niin silloin se on korjattava määrästä. Mutta määrää on kyllä helppo kontrollida. Laatua on vaikeampi muuttaa, jos esimerkisi ei ikinä ole oppinut kasviksia syömään tai laittamaan ruuaksi, niin siinä on jo melkoinen kynnys ylitettäväksi.

Itselläni on taipumusta herkkuperseilyyn, eli teen liian hyvää ruokaa, Jos en jakasi keitoksiani valmiisiin annospakkauksiin, niin helposti kauhoisin padasta lautaselle liikaa, tai kävisin pelkän maun vuoksi ottamassa lisää, vaikka nälkä on jo tainnutettu.
Suunälkä on petollinen taipumus, mutta sen saa kyllä aisoihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 18, 2019, 05:36:08
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 17, 2019, 18:35:31
Jos haluaa pitää painonsa kurissa ja ulkomuotonsa hoikkana, ensimmäinen alustava toimenpide voisi olla sokerin käytön oleellinen vähentäminen, mikäli sitä on tullut käytettyä. Limsat, mehut ja muut sokeriset juomat pois. Ei sokeria kahviin eikä teehen eikä muihin juomiin. Imelät keksit ja pullat ja leivonnaiset pois. Ei karamellejä tai muita imelyksiä. Samaan aikaan, kun vähentää sokerin käyttöä, voisi luopua ns. roskaruuasta ja lihottavista välipaloista kuten hampurilaisista ja sipseistä ja vastaavista, jos tällaisia paheita on ollut.

Oikein nauratti, niin kauhuruokavalion onnistui Kopek kuvailemaan. Sokeri ja vehnäjauho on mielestäni yksinkertaisesti pahanmakuista, siinä kai syy, miksi paino on vuosikymmeniä pysynyt aika kohtuullisena. Hampurilaista ja vastaavista vasta saakin mahan kipeäksi. Jos sipsipussi kotiin jostain kulkeutuu, se kestää parisen viikkoa. Karkkipussi kolme.

Vesi, se on vain hyvää. Huvikseen joskus punkku juuston kanssa, mutta eihän se mitään arkiruokaa ole.

Lihaa syön kyllä, keitossa, pihvinä, kanaa ja kalaa myös.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 18, 2019, 06:17:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 18, 2019, 05:36:08

Olen jatkanut kokeiluja ruokavalioni kanssa ja nyt on menossa sokeriton kausi. Painoindeksi on 23 eikä sitä ole tarpeen enää pudottaa. Mutta vastoin omia odotuksiani olo ilman sokeria on paljon energisempi kuin sokerin kanssa. Sokerittomuuden haittapuolena on aspartaamin lisääntynyt käyttö. En kylläkään ole ihan varma mitä haittoja sillä on, mutta kuulemma se aiheuttaa ainakin käytöshäiriöitä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 18, 2019, 06:54:59
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 18, 2019, 06:17:17

Joo, eikös sokeri väsytä ja aspartaami tyhmistää:-) sanottiin kasarilla. Kumpaankaan en oikein ole innostunut, jos joskus limsaa niin Lidlin vadelmaa!

Itselleni koukuttavin taitaa olla suolaisen ja rasvan yhdistelmä, eli ihanneruoka on parsaa, hollandaisea ja parman kinkkua.

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 18, 2019, 07:14:04
Aspartaamit ja muut makeutusaineet maistuu niin pahalta, että niiden teho perustuu siihen, ettei sellaisia tuotteita viitsi juurikaan "nautiskella. Mutta toisaalta sillä ei ole kauheesti väliä, mitä makeutusainetta on siinä juomassa, jota ei juo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 20, 2019, 09:53:44
Joskus 90-luvun puolivälissä sain lahjaksi sini-mustaraidallisen Marimekon kauluspaidan. Parin vuosikymmenen ajan se oli lempipaitani. Lämmin, tyylikäs, väljä ja kestävä. Jokin aika sitten tein vaatekaapilleni konmarit ja tuo haalistunut vaatekappale päätyi pitkän empimisen jälkeen kiillotusrättien joukkoon.

Tänään putsasin Mersun vanteita ja rättisäkistä käteen sattui juuri tuo maripaita. Vahatessani sillä vanteita ja muistellessani tilanteita joissa paitaa olin käyttänyt, jotenkin masennuin. Olinko vain kiintynyt tuohon vaatekappaleeseen vai symboloiko sen nykyinen alennustila alitajuisesti elettyä elämääni, en osaa sanoa. Oli kuitenkin lähellä, etten vienyt sitä pesukoneeseen ja sieltä takaisin vaatekaappiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 20, 2019, 10:26:43
^ Mersusi on sen arvoinen. Vain paras on kyllin hyvää hänelle. Yhteisiin hetkiin - Marimekko.
Elämä on.

Mainoslauseissakin hyödynnetään totuuden siementä.
Kuten myös taitavassa valehtelussa, propagandassa ja evoluution vahvistamassa positiivisuudessa.
Rakkaudessa. Eli ei pahalla vaan positiivisuuden kautta, kriittisesti. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 20, 2019, 11:31:28
Automuistelmia:

Minullakin oli kerran auto johon olin vahvasti kiintynyt. Kiintymys ei kuitenkaan ilmentynyt puhdistamisena tai kiillottamisena, maalautin sen kaksi kertaa ja pesin kerran. Jotenkin se kura ja pöly ei vaan häirinnyt - sadevesi ja ajoviima huuhteli sen aina kohtalaisen puhtaaksi. Se oli todellinen villiori, majailikin aina ulkona satoi tai paistoi, eikä missään lämpimässä tallissa.

Kun ostin sen, ihastuin välittömästi. Sitten muutamassa vuodessa ihastus väljähtyi hieman ja siitä tuli vain osa elämääni. Kun yhdessä vanhenimme niin satojentuhansien kilometrien yhteiset muistot liittivät meidät tiukemmin yhteen. Kun sitten kaikenlaisia kulumia alkoi ilmaantua enenevästi ja sattuman kauppaa törmäsin nuorempaan ja toimivampaan, hän sai jäädä pois käytöstä - nyt ansaitusti talliin. Olen elätellyt haaveita yhteisistä eläkepäivistä mutta en tiedä saavutanko silloista tunnelmaa enää, ajat ovat muuttuneet.

Ehkä jos sen sähköistäisi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 20, 2019, 16:24:33
Pizza-onlinesta ei kannata tilata mitään. Käyttävät määräävässä markkina-asemassaan pizzerioita härskisti hyväkseen. Kannattaa tilata sapuskat suoraan pizzeriasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 20, 2019, 18:25:31
Lain rikkominen, kun itse hyötyy siitä, on joskus piristävää. Kuten tänään.

Olin kävellyt jo ainakin 150 metriä, kun vilkaisin taakseni. Siellä lakiuskovaiset valo-ohjatut ihmisrobotit yhä seisoivat tyhjän kadun äärellä punaisen valon pidätteleminä. Minä olin painellut tien yli valon välistä välittämättä, kun kerran autoja ei ollut tulossa missään. Yhtä autoa kannattaa erityisesti tarkkailla - tiedätte kyllä mitä.

Eräältä naiselta putosi tänään kaksi banaania kassistaan, eikä hän huomannut. Nappasin banaanit ja lähdin viemään niitä naiselle. Hän ei kuullut, kun yritin huomauttaa asiasta, joten koputin häntä banaanilla käsivarteen: "Teiltä putosi nämä". "Oi kiitos", nainen vastasi kohteliaasti.

Ja varttitunnin päästä olimmeko jo uimassa alasti meressä.

Tuota jälkimmäistä tapausta hieman synkisti se, että rantaan kävellessäni lipesin kalliolta ja kaaduin selälleni. Onnistuin sentään vaimentamaan iskua käsivarsillani, joten ainoastaan kyynärpäihin sattui. Toiseen tuli aika ikävän näköinen nirhama. Tapaus oli niin kiusallinen, että pomppasin välittömästi pystyyn osoittaakseni, että mitenkään ei käynyt. Ihmiset kun jo katsoivat huolestuneena. Ja tämän jälkeen kävin uimassa, minne olinkin ollut menossa, ja sain ehkä (toivottavasti kuitenkaan ei) käsivarren haavan kautta verenkiertooni ties mitä pöpöjä likaisesta merivedestä. Veden lämpötila oli kyltin mukaan 16 astetta, eli minun mukavuusasteikollani sietämättömän kylmää.

Tuo tapahtui Pihlajasaaressa. Paluumatkalla töpeksin lähes tunnin ajan laiturilla odottaen lähtevää vesibussia, ja tuon tunnin aikana laiturin vierestä ehti lähteä kolme vesibussia, joista johonkin minun olisi pitänyt mennä, mutta en vain tajunnut. Aikatauluista ei ollut apua, koska ne eivät pitäneet paikkkaansa. Kuulin, kun kapteeni sanoi jollekin kysyjälle, että "kahtakymmentä vailla", joten arvelin, että vesibussi lähtee kahtakymmentä vailla. Odotellessani ajattelin kävellä hieman. Olin päässyt noin 50 metrin päähän, kun kuulin vesibussin koneen äänen. Kun käännyin katsomaan, näin kuinka se lähti laiturista. Kapteenin "kahtakymmentä vaille" oli tarkoittanut seuraavaa vesibussin lähtöaikaa. Siihen oli vielä vaikka kuinka kauan.

Jos vain jonkun asian maailmassa pystyy ymmärtämään jollakin tavalla väärin, minä takuulla ymmärrän sen väärin. Jos asia on niin yksinkertainen, ettei sitä ei kerta kaikkiaan kukaan voi ymmärtää väärin, muokkaan sitä mielessäni hieman monimutkaisemmaksi ja ymmärrän sen joka tapauksessa väärin. Olen aivan käsittämättömän hyvä tällaisessa ja sen lisäksi kaikenlaisessa muussakin töppäilyssä ja epäonnistumisessa ja väärinkäsityksissä.

Kun aikoinaan videonauhureita ohjelmoitiin nauhoittamaan jokin ohjelma televisiosta, minun ohjelmointini onnistumisprosentti oli hyvin alhainen. Olisin voinut kirjoittaa kirjan siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen niin, ettei nauhoitus onnistu. Erilaisia mahdollisuuksia on uskomaton määrä.

Kinofilmin kuvaaminen vahingossa kahteen kertaan on moka, jonka voi tavallinenkin ihminen tehdä, koska filmikasetista ei näe, onko filmi kuvattu, jos filminauhan pää näkyy ulos purkista. Jotkut kamerat tekevät filmin päähän taitoksen, josta huomaa, että se on ollut kamerassa. Jotkut eivät tee.

Rullafilmikameralla filmin kuvaaminen kahteen kertaan on lähes mahdotonta, koska kuvattu filmi siirtyy toiselle rullalle ja jää paperinauhan sisälle piiloon. Nauhassa lukee "exposed". No, tuo ei ole ollut ongelma, sillä olen onnistunut vahingossa kuvaamaan rullafilminkin kahteen kertaan. Tarvitsi vain kelata filmi pimeässä huoneessa takaisin aloitusrullalle. Mutta miksi ihmeessä olisin tehnyt noin? Siksi kai, että luulin tai muistin... tai jotain... filmin kulkeneen kameran läpi valottamattomana. Kuvittelin, että olisin nappailut mustia kuvia linssinsuojus paikallaan. Tällöinhän rulla on valottamaton. Miksikö? Jostakin teknisestä syystä. Jonkin kokeilun tai kameran testailun takia. Mutta en ollutkaan tehnyt noin. Filmi oli normaalisti kuvattu, ja tuplakuvaus tietenkin pilasi molempien kierrosten kuvat.

Exposed...

https://en.wikipedia.org/wiki/120_film#/media/File:120spools.jpg

Vuoden 1977 tunnelmia... (ei liity aiheeseen, mutta on jotenkin nostalginen)...

https://cdn.theatlantic.com/assets/media/img/photo/2017/10/40-years-ago-a-look-back-at-1977/n02_657017882/main_900.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - heinäkuu 20, 2019, 19:54:06
Tänään on taas saunapäivä. Sopivia löylyjä toivottaen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 20, 2019, 20:16:31
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 20, 2019, 18:25:31
Olin kävellyt jo ainakin 150 metriä, kun vilkaisin taakseni. Siellä lakiuskovaiset valo-ohjatut ihmisrobotit yhä seisoivat tyhjän kadun äärellä punaisen valon pidätteleminä. Minä olin painellut tien yli valon välistä välittämättä, kun kerran autoja ei ollut tulossa missään. Yhtä autoa kannattaa erityisesti tarkkailla - tiedätte kyllä mitä.
Täältä punaisen valon takaa on mukavasti aikaa hihitellä kiireisiä, säikkyjä, epävarmoja, uhkarohkeita ja muissa maailmoissa olevia punaisia päin härän lailla puskijoita.
Pienellä pelkokertoimella potentiaalisista tuoreista verijäljistä jotka voivat haitata nukahtamista.
Kuin tyhjästä ilmestynyt poliisiauto tuo mukavaa lisäjännitystä ja hauskoja reaktioita kaikkein taparikollisimmillekin tuhmeliineille, vaikka kiinnijäämistä ja väkivaltaisen raakaa sakotusta en ole vielä päässyt näkemään luonnossa.
Toki kuulokkeet päässä hälytysajoneuvojen alle valmiiksi juokseva uhrikin on vielä itseltäni verekseltään näkemättä.
Vielä ehtii, kuten punaisten valojen vastarintataistelijat sanovat.
Toki valomeren ulapalla kohtaavat välillä toisensa myös totiset filosofit, toinen kenties havukka-ahomaisesti sinisiä ajatuksia ajatellen punaisissa valoissa ja joskus vihreissäkin, toinen ehkä jotain voimallisempia, kauaskatseisempia tai aikaansa suurempia aatoksia puskien urheasti edellään maailmaan.

Tieteessäkin moni keksintö on syntynyt vahingossa ja kuvailemasi kahteen kertaan kuvattu filmi kuulostaa vähintäänkin taiteelliselta innovaatiolta! Hyödynnä keksintöäsi vaikkapa kiehtovina kuvakollaaseina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - heinäkuu 20, 2019, 20:37:41
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 20, 2019, 19:54:06
Tänään on taas saunapäivä. Sopivia löylyjä toivottaen.

Onpa mukavaa, kun avauduit. Taidat olla menossa rakkaan äijäkerhosi saunaan tosimiesten kesken. Tuskin nyt sentään pelkästään itsellesi toivottelet sopivia löylyjä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 21, 2019, 01:27:39
Lueskelin erinomaista Rekiaron suomi-englanti-sanakirjaa ja osuin ei-osastoon, jossa oli ei-.. sanontoja.  Tämä...

   ei vara venettä kaada  better safe than sorry

..pani miettimään. Suomenkielinen sanonta ei itse asiassa sano mulle paljon mitään, tuttu, mutten koskaan käyttänyt, enkä ymmärtänyt sitä(?!). Englanninkielinnos selventää ajatusta huomattavasti! Mutta ajatuksen mielikuvat meni heti autoilijaan joka hiljentää nopeuttaan turvalliseksi ja lailliseksi, koska sorry on liian myöhäistä yliajetulle ja omaisille haudan ääressä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 21, 2019, 07:19:47
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - heinäkuu 21, 2019, 01:27:39
Lueskelin erinomaista Rekiaron suomi-englanti-sanakirjaa ja osuin ei-osastoon, jossa oli ei-.. sanontoja.  Tämä...

   ei vara venettä kaada  better safe than sorry

..pani miettimään. Suomenkielinen sanonta ei itse asiassa sano mulle paljon mitään, tuttu, mutten koskaan käyttänyt, enkä ymmärtänyt sitä(?!). Englanninkielinnos selventää ajatusta huomattavasti! Mutta ajatuksen mielikuvat meni heti autoilijaan joka hiljentää nopeuttaan turvalliseksi ja lailliseksi, koska sorry on liian myöhäistä yliajetulle ja omaisille haudan ääressä.

Mä oon aina mieltänyt tuossa sen varan samaan tapaan kuin kuppiin jätetään "maitovaraa" eli veneen lastauksessa huolehditaan, että se ei ui liian syvällä, vaan jää varaa laidan ja vedenpinnan väliin. Että parempi tässä jättää varaa vaikka hiukka tarvetta enemmän kuin yhtään liian vähän, jos vaikka tuulee ja tyrskyääkin yllättävän kovaa. Toinen osa tästä kalevalaisesta sananlaskustahan on "ei tuki suovoa kaada" (eli suovan huolellinen "varman päälle" tukeminen ei aiheuta sen kaatumista). Sananlaskuissahan usein viitataan maatalouteen ja entisaikana kaikille tuttuihin toimiin ja tilanteisiin, jotka nykyään ovat jääneet useimmille etäisiksi. Ei ole enää kokemuksia sen kummemmin veneen kantokyvyn pohtimisesta kuin heinäsuovien romahtamisistakaan. Siksi vanha sananlasku ei enää aukene, eikä varsinkaan herätä eläviä mielikuvia tavallisista tilanteista. Ulkomaiset sananlaskut luultavasti jo paljon aiemmin ovat kuvanneet sellaista nykyisin tutumman oloista kaupunkilaista elämää, joten ne saattavat siten olla helpommin lähestyttäviä. Suomessa maaseutumainen elämä jatkui yleisempänä pidempään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 21, 2019, 08:30:28
Kuulema ihminen olisi yöllä käynnyt kuussa. Mahtaakohan pitää paikkansa? Telkkarissa ainakin oli joku Kuustudio...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 21, 2019, 09:18:43

Tuntus vähän siltä, että uskonnot ovat läheistä sukua paranoidisuudelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 21, 2019, 09:20:06
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 21, 2019, 08:30:28Kuulema ihminen olisi yöllä käynnyt kuussa. Mahtaakohan pitää paikkansa? Telkkarissa ainakin oli joku Kuustudio...

Tietyssä mielessä väite voi olla totta, vaikka Kuussa olisi käyty. Jos näin väittää, vaikka Tietää, että Kuussa on käyty, niin on suorasti ottaen levittämässä valetta. Muuten voi olla oikeassa, tosin ilmaisutapa hassu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 21, 2019, 11:18:10
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 20, 2019, 18:25:31
Lain rikkominen, kun itse hyötyy siitä, on joskus piristävää. Kuten tänään.

Olin kävellyt jo ainakin 150 metriä, kun vilkaisin taakseni. Siellä lakiuskovaiset valo-ohjatut ihmisrobotit yhä seisoivat tyhjän kadun äärellä punaisen valon pidätteleminä. Minä olin painellut tien yli valon välistä välittämättä, kun kerran autoja ei ollut tulossa missään. Yhtä autoa kannattaa erityisesti tarkkailla - tiedätte kyllä mitä.

Näiden kopekkien toimintaa olen joutunut selittämään aikanaan omille lapsilleni kuin myös nykyisin, jos olen liikkeellä naapurin tenavien kanssa. Juuri kun pääsee selittämästä liikennevalojen tarkoituksen ja merkityksen, tulee joku joka punaisesta valosta välittämättä pyyhältää kadun yli. Seuraava kysymys on  helppo arvata "miksi tuo sitten menee, kun on punainen valo eikä saisi mennä?". Olen vastauksessani pyrkinyt välttämään halventavia sanoja ja korostamaan sitä, että me seuraamme valoja ja kuljemme niiden mukaan, emme jonkun tuntemattoman henkilön väärän toiminnan mukaan.

Onneksi meidän elämämme ei ole niin tiukalle aikataulutettu, että ei ehdi odottaa valojen vaihtumista.

---

Harvoin minulla nettikirjoitukset menee ihon alle, mutta Kopekin elvistely lain halveksimisella sen kyllä tekee :(

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 21, 2019, 12:19:58
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 21, 2019, 11:18:10
Harvoin minulla nettikirjoitukset menee ihon alle, mutta Kopekin elvistely lain halveksimisella sen kyllä tekee :(

Lain ja lainvalvojien palvonta on nykyajan uskonto, johon ihmisiä aivopestään läpi koko elämän pikkuvauvasta asti vähän niin kuin islamilaisessa yhteisössä aivopestään ihmiset palvomaan Allahia ja profeetta Muhammedia. Jos joku loukkaa pyhää uskontoa, olkoon se islam tai poliisinpalvonta, niin hartaat uskovaiset loukkaantuvat. Islamilaisissa maissa he ehkä lähtevät kaduille riehumaan ja tappamaan toinen toisiaan.

Havaintojeni mukaan hyvin moni ihminen kävelee päin punaista liikennevaloa tietyissä tilanteissa. Sosiaalinen paine on se, joka pidättelee. En minäkään aina kehtaa kävellä vaikka mieli tekisi, vaan jään ihmisjoukkoon odottamaan, vaikka autoja ei tulisikaan. Kun tuollaisessa tilanteessa joku nuori nainen menee kadun yli päin punaista valoa, itseäni alkaa harmittaa, kun olenkin osoittautunut pelkuriksi ja seisonut legalistien joukossa.

Paikat, joissa en yleensä kävele päin punaista ovat esimerkiksi seuraavia:

Leveä katu, pitkä suojatie, paljon ihmisiä odottamassa, potentiaalinen mahdollisuus auton sittenkin tulla paikalle jostakin suunnasta, auto pysähtyneenä suojatien eteen punaisiin valoihin.

Viimeksi mainittu tilanne tarkoittaa paikkoja, joissa palaa samanaikaisesti punainen valo sekä jalankulkijoille että autoilijoille. Näitä on erittäin paljon, ja tällaisessa punaisessa valossa odottaminen jalankulkijana tuntuu kaikkein idioottimaisimmalta.

Paikat, joissa mahdollisesti kävelen päin punaista:

Kapea katu, lyhyt suojatie, ei ihmisiä näkemässä tai vain vähän ihmisiä paikalla, autoja ei näkyvissä eikä niitä edes teoriassa ehdi tulla mistään sinä aikana, kun punainen valo palaa jalankulkijoille, muitakin ihmisiä kävelee päin punaisia.

Lain noudattamisessa ja siihen suhtautumisessa on paljon ristiriitoja. Yksi näkyvimmistä on se, että ihmiset rikkovat lakia, mutta sanovat, etteivät hyväksy sitä, ja kiittävät siitä, että jäävät kiinni ja saavat rangaistuksen. Ja sen jälkeen he taas rikkovat lakia.

En ajattele enkä toimi noin vaan rikon lakia ideologisista syistä ja täysin tietoisesti ja hyväksyen sen, mitä teen. Joskus on suorastaan mukava rikkoa lakia aivan vain rikkomisen ilosta. Kuten olen aikaisemmin monesti todennut, hyvän ja pahan käsitykseni on monissa asioissa käänteinen yleisesti vallalla olevaan käsitykseen verrattuna.

Lähes kaikkien ihmisten käsitys on samalla tavalla käänteinen kuin minunkin silloin kun he toimivat spontaanisti läheisten ihmisten kanssa. Tällöin heidän toimintaansa ohjaa universaali luonnollinen moraali. Ero on siinä, että keskivertoihmisten käsitys kääntyy elinikäisen aivopesun ansiosta nurinkuriseksi, kun he astuvat ulos lähipiiristään. Tällöin heidän hyvä-paha -käsityksensä muuttuu viralliseksi ja he hyväksyvät totalitaristisen pakottamisen ja vallankäytön millaista se onkin. Tässä asiassa ei ole mitään rajaa. Natsi-Saksan asukkaat, Neuvostoliiton asukkaat, kommunistisen Kiinan asukkaat, Pohjois-Korean asukkaat, poliisi-Suomen asukkaat, he kaikki hyväksyvät omassa maassaan vallitsevan käytännön ja poliittislähtöisen alistamisen aina brutaaliin järjettömyyteen asti. Näin on, ja näin tulee olemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - heinäkuu 21, 2019, 13:26:21
Liikennevalot on tehty turvallisemman tien ylitystä varten. Ei sitä varten, että punaisissa pitää pysähtyä oli tilanne mikä hyvänsä. Turvallistahan se ei ole silti kun joku autoilija voi olla välinpitämätön valoista vaikka ympärillä on muitakin liikkujia.

En minä siihen mitään sen kummempaa ideologiaa tarvitse, että kävelen päin punaisia jos ei autoja ole näkyvissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 21, 2019, 13:40:36
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 21, 2019, 08:30:28
Kuulema ihminen olisi yöllä käynnyt kuussa. Mahtaakohan pitää paikkansa? Telkkarissa ainakin oli joku Kuustudio...

Tämäkö: https://www.youtube.com/watch?v=ILBBGQZVmt4

Mielenkiintoinen kysymys ja vastaus kohdassa 9:30

Tänään tulee muuten kuluneeksi 50 vuotta tuosta tapahtumasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 21, 2019, 13:44:41
Lasten kanssa liikkuessa on kuitenkin opetettava hyvin yksioikoisesti noudattamaan valoja JA silti olemaan varovainen, jos liikkuvia autoja on näkösällä. Lasten arviointikyky ei välttämättä riitä siihen, että onko turvallista mennä kadun yli punaisilla vai ei, joten sen vuoksi lähtökohtaisesti punainen valo estää ylityksen.

Erikseen on sitten opeteltava kadunylitykset, kun liikennevaloja ei ole. Mutta yleensä ne onkin sitten hiljaisemmin liikennöitjä teitä.

Erityisen hankalaa on neuvoa, miten 120 senttinen nassikka voi kurkkia, että lähimmälle kaistalle suojatien eteen pysähtyneen vasemmalta puolelta ei ole tulossa autoa, jonka kuljettaja ei ole aikeissa pysähtyä. Noiden kanssa on itselläkin monesti hankaluuksia, jos pysähtynyt on paku tai bussi.

Voi olla, että olen ylivarovainen, mutta niin monesti olen joutunut pettymään autoilijoiden piittaamattomuuteen jalankulkijoiden oikeuksista. Varovaisuudesta huolimatta, on tullut lukemattomia lähteltä piti -tilanteita, joten en niitä tieten tahtoen aio hankkia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 21, 2019, 14:01:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 21, 2019, 13:44:41
Lasten kanssa liikkuessa on kuitenkin opetettava hyvin yksioikoisesti noudattamaan valoja JA silti olemaan varovainen, jos liikkuvia autoja on näkösällä. Lasten arviointikyky ei välttämättä riitä siihen, että onko turvallista mennä kadun yli punaisilla vai ei, joten sen vuoksi lähtökohtaisesti punainen valo estää ylityksen.
Tonnista vetoa, ettei Kopek ymmärtänyt tästä mitään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - heinäkuu 21, 2019, 14:55:48
Sympatisoin Kopekin anarkismia, mutta ihmisen oppimisstrategioiden vuoksi ei pidä aliarvioida väärän esimerkin voimaa. Valitettavasti olen omakätisesti saanut todistaa aiheuttamaani harmia saatuani vedettyä kehnolaatuisia matkijoita perääni. Tämän vuoksi toimivassa yhteiskunnassa joudutaan sietämään kangistavia ja typeriä sääntöjä -ei siksi, etteikö ajatteleva ihminen osaisi ylittää niiden tarkoitusperiä omalla harkinnallaan, vaan siksi että yhtä ajattelevaa ihmistä kohden löytyy kymmenen vaatimattomampaa perässäjuoksijaa. Lapset eivät ole typerämpiä, heidän älykkyytensä on ennemminkin erilaista. Aikuiset ovat monessa mielessä kuin suuria ja vähemmän viehättäviä lapsia, joten sen kortin varaan ei kannata välttämättä laskea.

Menen nyt rannalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 21, 2019, 15:03:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 21, 2019, 12:19:58En ajattele enkä toimi noin vaan rikon lakia ideologisista syistä ja täysin tietoisesti ja hyväksyen sen, mitä teen. Joskus on suorastaan mukava rikkoa lakia aivan vain rikkomisen ilosta. Kuten olen aikaisemmin monesti todennut, hyvän ja pahan käsitykseni on monissa asioissa käänteinen yleisesti vallalla olevaan käsitykseen verrattuna.

Lain tarkoitus on rakentaa elämänedellytyksiä. MM sen sujuvan liikenteen takia. Kyseessä ei ole pelkkä nopeus tai tehokkuus, vaan tietyt sopivuudet, jotka tulevat havaittaviksi tietyissä oloissa, ja liikenteen tapauksessa isompien ihmisryhmien liikkeissä, ja liikenneväylästössä.

Kun tilanne muuttuu, tulee sovellettavuuden muuttua, jos tavoite on sama, kuin mitä on ollut laissa. Siis elämänedellytysten luontevuus, siinä kun liikkumisen osalta niitä voi ajatella hyvänä. Täydellisempi kaavamaisuus joka paikassa, sotii lain tavoitteita vastaan, ja on siten ylemmällä tasolla lainvastainen.

On tiettyjä asioita, joita kannattaa tehdä aina. Jos toiminnan ratkaisu vaatii paljon havaintoja, ja ratkaisu itsessään on hyvin simppeli, etenkin rutiinitasolle vietynä, kannattaa tehdä jo etukäteen oikea ratkaisu, jottei tilanteista tarvitse ottaa älyttömästi selkoa.

Konkreettinen esimerkki edellisestä on vilkun käyttäminen. Kun sen käyttöä viivästyttää, pidättää saman aikaa muiden ratkaisua, jolloin liikenne voi puuroutua, sujuvuuden sijaan. Puhumattakaan, jos suuntavaloa ei käytä.

Toinen sujuvoitus liittyy systemaattiseen ennkointiin, ja sen painotukseen, ajoneuvokohtaisesti. Tämä on retuperällä, luontevaa sujuvuutta ajatellen. Varmaan joku nörtti keksinyt liikennesäännöt ja väistämisvelvollisuudet. Tai olisiko byrotoiminnan pohjalta rakennettu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 21, 2019, 15:07:29

Minusta yksin voi soveltaa jonkin verran, kun jalankulkijana huomaa helposti muun liikenteen, toisin kuin autosta, jonne kuuluvuus ei ole sama, eikä jalankulkijan tepastelu samalla tapaa ole havaintojen piirissä.

Jos rikkoo punaisten sääntöä isossa porukassa, aiheuttaa anarkismia, ellei isompaa poikkeustilannetta. Joskus voi olla muutama tien yli haluava, ja kun sopiva porukka, niin rkkominen voi itse asiassa korostaa sitä, että luikitaan, jolloin punaisia päin meneminen tapahtuu muuten kuin rutiinilla. Se on poikkeus, joka ei jää tuntumatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 21, 2019, 18:11:31
Tarkeneekohan naisväki järvessä paremmin kuin miehenpuolet. Ensin vinkuivat vedessä murrosikäiset pojat, ja sitten se vasta porsaanteurastusrääkynä alkoi kun joku pikkupoika vietiin jorpakkoon. Oli kylmää, meni vettä suuhun ja hän tahtoo saunaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 21, 2019, 18:12:02
^^(Laika) Yhteiskunnassa alettiin tarvita kirjoitettuja ja täsmällisesti muotoiltuja sääntöjä siinä vaiheessa kun siirryttiin kaupunkiasutukseen eikä asioista voinut enää suuren joukon kesken sopia tapauskohtaisesti. Lisäksi kaupungissa väestö tulee kulttuurisesti niin monista eri kulttuureista, ettei edes saman kielialueen piirissä kuitenkaan voi olla varma yhteisestä tapakulttuurista.

Olen itsekin nuorempana sympatisoinut jonkin verran anarkismia, mutta tällaisena uhmakkaan individualismin aikana en enää. Nykyisin ongelmana on säännöistä piittaamattomuus. On väärin, että esimerkiksi meluhaitat ja muut vastaavat "pienemmät" häiriöt on jätetty poliisivalvonnan varaan, sillä eihän poliisilla ole resursseja niihin puuttua. Ei niiden tulisi poliisille mielestäni kuuluakaan. Häiriökäyttäytyminen kertoo suoraan kulttuurimme alennustilasta. Missähän sen pohja lienee? Ehkä tulemme villiin länteen, jossa luodit viuhuvat kaduilla ja kassajonoissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 21, 2019, 21:51:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 21, 2019, 13:44:41
Lasten kanssa liikkuessa on kuitenkin opetettava hyvin yksioikoisesti noudattamaan valoja JA silti olemaan varovainen, jos liikkuvia autoja on näkösällä. Lasten arviointikyky ei välttämättä riitä siihen, että onko turvallista mennä kadun yli punaisilla vai ei, joten sen vuoksi lähtökohtaisesti punainen valo estää ylityksen.

Ennen punaisia päin kävelyä tarkistan paitsi näkyykö "niitä tiettyjä" autoja, myös onko lapsia lähellä.  ;D

Ihan oikeasti, näin teen. En halua antaa huonoa esimerkkiä, edes vieraille kakaroille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 21, 2019, 21:57:15
Tänään tuli tehtyä oma "kuukävely" eli hieman rankemman kaavan mukaan ulkoilut. Sen jälkeen sauna ja päikkärit. Nyt voikin makoilla sohvalla ja katsella 50 vuoden takaista reippailua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 21, 2019, 23:15:11
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - heinäkuu 21, 2019, 14:01:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 21, 2019, 13:44:41
Lasten kanssa liikkuessa on kuitenkin opetettava hyvin yksioikoisesti noudattamaan valoja JA silti olemaan varovainen, jos liikkuvia autoja on näkösällä. Lasten arviointikyky ei välttämättä riitä siihen, että onko turvallista mennä kadun yli punaisilla vai ei, joten sen vuoksi lähtökohtaisesti punainen valo estää ylityksen.
Tonnista vetoa, ettei Kopek ymmärtänyt tästä mitään.
Olisin itsekin kirjoittanut noin, mutta en ehtinyt. En minäkään lapsille neuvo, että kävelkää päin punaista. Sanon korkeintaan, että sitten kun olette aikuisia, voitte miettiä asiaa uudestaan.

Päivän fiiliksistä sen verran, että huomattava osa tästä päivästä kului maantiellä siirryttäessä pääkaupunkisedulta maaseudulle. Matkan aikana pysähdeltiin ja tehtiin vähemmän harkittuja ja vielä vähemmän harkittuja ostoksia alennusmyyntien houkuttelemana.

Eilen illalla kierreltiin pitkästä aikaa Lauttasaaren rannoilla ja todettiin, että paikallisen K-Supermarketin valikoima on edelleen poikkeuksellisen monipuolinen ja tavallaan erikoinenkin. Joillakin mittareilla mitattuna se on todennäköisesti Suomen K-Supermarkettien huippua. Lieneekö syy siinä, että asiakaskunta on poikkeuksellisen varakasta kuten huvijahtien omistajia ja muita miljonäärejä. Liike on melkein piilossa kellarissa, mutta sisältä se on iso.

Olisipa Helsingissä aina niin paljon parkkitilaa kuin näin keskikesällä.

Maantieliikenteestä kerron vielä sen, että moottoritiellä köröttelin hitaammin kuin nopeusrajoitus vaatii ja annoin kiireisempien mennä menojaan. Automme renkaat eivät ole enää parhaat mahdolliset, joten säästelin niitä ja samoin polttoainetta. Moottoritien jälkeen kytkin kännykässä olevan kamerahälyttimen päälle. Käytännössä koko näkyvissä oleva liikenne ajoi kameroiden välillä jonkin verran ylinopeudella, mutta kameran lähestyessä autojen jarruvalot syttyivät. Ne syttyivät täsmälleen siinä paikassa, jossa kännykkä piippasi varoituksen kamerasta, ja jossa mekin jarrutimme. Kun kamera oli ohi, taas painettiin kaasua. Todennäköisesti monissa autoissa on tuollainen hälytin. Sellainen on joissakin navigaattoreissa, ja sellaiseen saa kännykkään ilmaiseksi. Ikävä kyllä hälytin on pettänyt pari kertaa, joten siihen ei voi sataprosenttisesti luottaa.

Kameratiellä autoilu on täysin erilaista kuin tiellä, jolla ei ole kameroita.

Vanhan ajan kamerattomalla maantiellä autossa keskustellaan kaikenlaista asioista, mistä nyt ihmiset keskustelevat. Katsellaan maisemia ja jutellaan. Mutta ajetaan kameratiellä, tunnelma on kuin ajettaisiin jotain vaativaa temppurataa, johon kaikkien on keskityttävä. Mitään normaalia keskustelua ei käydä, vaan kaikki juttelu kiertyy tavalla tai toisella kameroihin ja sakon saamisen vaaraan.

"Olikos se kamera tuon mäen takana vai vasta seuraavan".

"Hei nyt syttyi autojen jarruvaloja."

"Mikäs tässä on nopeusrajoitus."

"Tuo kännykkä pitäisi saada jotenkin parempaan paikkaan."

"Lehdessä kerrotiin, että kamerat on otettu vasta nyt käyttöön."

Ja niin edelleen. Vaikka mistä muusta yritettäisiin puhua, aihe kääntyy pian taas kameroihin ja yritykseen selvitä ansatiestä ilman sakkoa.

Minun mielestäni olisi paljon mukavampaa, jos auto hoitaisi tuon vastenmielisen robotin homman, jossa yhdestäkin virheestä saa rangaistuksen. Autossa voisi olla  nappi, josta painamalla se ajaisi itsekseen nopeusrajoituksen mukaisesti tai halutun verran kovempaa tai hitaammin. Kuljettajan tarvitsisi vain ohjata. Järjestelmässä voisi olla erilaisia ohjelmia, joista voisi valita esimerkiksi sellaisen, missä kameroiden lähellä auto ajaa nopeusrajoituksen mukaisesti mutta kameroiden välillä esimerkiksi +10 km/h ylinopeutta. Tai mitä nyt kuljettaja haluaisi.

Jossakin lehdessä pääkirjoitustoimittaja kirjoitti, että julki tulleet poliisin suunnitelmat sakottaa jo yhden kilometrin ylinopeudesta vaarantavat kansalaisten oikeuturvan ja luottamuksen järjestelmään, vai mitä hän kirjoitti. Että pitäähän nyt jonkin verran toleranssia olla.

Millä tavalla kansalaisten oikeusturva on parempi, jos selkeästi ilmoitetun sakotuskynnyksen sijasta sakotetaankin mielivaltaisesti jostakin nopeudesta alkaen, jota ei kuitenkaan selkeästi kerrota, tai jonka kansalainen ehkä saa selville, jos sattuu lukemaan Iltalehden artikkelin tietyltä päivältä, mikäli siinäkään esitetty tieto pitää paikkansa.

Jos nopeusrajoituskyltissä lukee 80 ja sakottaminen alkaa nopeudesta 85, millä tavalla tämä on oikeusturvan ja uskottavuuden kannalta parempi ratkaisu kuin se, että nopeusrajoituskyltissä lukisi 85, ja sakottaminen alkaisi tuosta lukemasta.

Keskeinen asia tässä kysymyksessä on se, että nykyiset nopeusrajoitukset ovat monien kansalaisten mielestä liian tiukat, joten niitä pitää hieman lieventää erilaisilla toleransseilla ja kynnyksillä. Eli rajoitus on tämä, mutta saatte ajaa vähän kovempaa.

https://www.city.fi/ilmiot/vaihda+hampurilaispihvisi+lihattomaan+versioon+beyond-pihvit+tulivat+kaupan+hyllylle/12427
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 22, 2019, 01:49:39
Vit...aa jo nyt, kun ensi viikolla on paskamainen viikko edessä ja silloin v....aa vielä lisää. Pitää kaikkia työ- ja myös opiskeluhommia järjestää, faijan hautajaiset ovat viikon päästä. hoitaa kaikki sukulaisten kesken ja sen asunto pitäisi myydä ja hoitaa jotenkin sen irtaimisto ja yrittää myydä niitäkin ja sitten hoitaa noita oman syksyn asioita KELA:n kanssa ja perhejuttuja, jotka eivät myöskään aina ihan selväjärkisiä juttuja. Rahat vähissä just kun tarvittaisiin. Autokin on ihan paska, vaatii huoltoa. Jääkaapin tiivisteet pitää vaihtaa, pitää sulattaa saatanan kone ja kutsua huoltomies paikalle. Keittiön viemäri tukossa, sekin stana.

Kesäloma helvetistä.
Tästä lähtien pidän kesälomat helmikuussa prkl...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 22, 2019, 02:39:03
Isääni siunaamaan tuleva pappi on muuten punatukkaiseksi värjätty ja tatuoitu papitar, melkein arvaan millaista kristillisyyttä ajaa, mutta olkoon. Tuosta en lähde kiistelemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 22, 2019, 09:03:11
Kuvattomana profiilissaan esiintyvä, mutta kuvauksensa mukaan 100-kiloinen kalju keski-ikäinen mies laittaa postia että "kyllä sua nais useammin kuin kerran". Voi juku, kyllä minä nyt olen niin otettu että.

Deitti-ilmoituksessani edelleenkin haen kumppania.

Tarvitseeko yhtään ihmetellä minkä takia olen retkussa treenitoveriin, kun omanikäisten töräytykset ovat tätä sorttia? Treenitoveri sentään pitää turpansa kiinni ja näyttää hyvältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 22, 2019, 09:14:59
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 22, 2019, 09:03:11
Kuvattomana profiilissaan esiintyvä, mutta kuvauksensa mukaan 100-kiloinen kalju keski-ikäinen mies laittaa postia että "kyllä sua nais useammin kuin kerran". Voi juku, kyllä minä nyt olen niin otettu että.

Deitti-ilmoituksessani edelleenkin haen kumppania.

Tarvitseeko yhtään ihmetellä minkä takia olen retkussa treenitoveriin, kun omanikäisten töräytykset ovat tätä sorttia? Treenitoveri sentään pitää turpansa kiinni ja näyttää hyvältä.

Heh. Kuvauksesi "pitää turpansa kiinni ja näyttää hyvältä lienee aika monen miehen märkä uni ihanteellisesta naisesta. Tai ainakin sellaisen mielikuvan he haluavat julkisesti antaa. Siten sinun toiveesi siitä, millainen mies olisi passeli pitäisi olla vallan ok.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 22, 2019, 09:24:01
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 22, 2019, 09:14:59

No juu, ei hänen tokikaan oikeasti pitäisi sitä suutansa kiinni pitää, kun hänellä on niin kiva ääni.  8) Mutta tietysti se on aina parempi vaieta kuin latoa jotain typeryyksiä läjä. Mutta oli miten oli, niin joskus on kiva kääntää asia niin päin että miehet saavat maistaa ihan sitä omaa lääkettään. Eli leikillään voi ladella miehille samoja vaatimuksia kuin he naisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - heinäkuu 22, 2019, 09:48:35
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 22, 2019, 09:24:01

Kannattaisikohan Norman laskea rima omalle tasolleen, kun kaunisääniset hoikat nuoret komeat miehet eivät tunnu lotkauttavan korvaansakaan seireenin laululle? Kovasta ja monivuotisesta yrityksestään huolimatta sitä unelmien prinssiä Norma ei ole ainakaan vielä löytänyt. Voi olla, että noilla kriteereillä etsintä tuottaa hamaan loppuun asti vesiperän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 22, 2019, 10:28:47
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 22, 2019, 02:39:03
Isääni siunaamaan tuleva pappi on muuten punatukkaiseksi värjätty ja tatuoitu papitar, melkein arvaan millaista kristillisyyttä ajaa, mutta olkoon. Tuosta en lähde kiistelemään.

Eikös tuollainen ilmiö olisi aikoinaan johtanut mahdollisesti epäilykseen noituudesta.

Mahdollisesti vielä korvakoruja ja nenärengas lisäisi epäilyksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 22, 2019, 15:36:14

Kun kirjoittelee foorumille, aivot voivat olla narikassa. Tämän tulisi ehkä olla outoa, mutta kokemus pitkältä ajalta tämä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 22, 2019, 16:51:18
Syrjäisempi ranta, mutta olisi tuotoksista päätellen kokonaisen kennelillisen vasikan kokoisia koiria voinut paskoittaa myös muutaman metrin päähän metsään, sensijaan että rantaviivaan. Jouduin peittelemään valtavat läjät paskaa koska kärysi kärsään 10 m päästäkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 24, 2019, 09:09:58
Aamuisin ohjelmoin digiboksin tulevat tallennukset. Samassa yhteydessä vilkaisen teksti-tv:stä uutiset. Toisinaan saa äimistellä. Tummennokset omani:

https://yle.fi/tekstitv/txt/P103_01.html

Lähes 50 000 ihmistä oli tiistaina     
kuuntelemassa maailman suosituinta     
miesartistia Ed Sheerania Malmin       
lentokentällä Helsingissä. 

Kuka helvetti on Ed Sheeran? Kuulostaa ihan jonkin talk show'n vetäjältä.

https://yle.fi/tekstitv/txt/P105_01.html

Harvinaisen raju asuntopalo ajoi       
kymmeniä ihmisiä ulos kerrostalosta   
Vantaan Pähkinärinteessä.             
Kerrostaloasunto paloi                 
asuinkelvottomaan kuntoon. Kukaan ei   
loukkaantunut ainakaan vakavasti.     
                                       
Asunnossa oli palon syttyessä yksi     
ihminen, joka pääsi omin avuin ulos.   
                                       
Kymmenet ihmiset poistuivat muista     
asunnoista itse. Lisäksi pelastuslaitos
evakuoi kuusi ihmistä kahdesta         
asunnosta. Savua oli runsaasti.       
                                       
Hälytys palosta tuli hieman ennen     
puolta yötä. Evakuoidut asukkaat       
pääsivät palamaan asuntoihinsa.   

Karmeaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 24, 2019, 09:37:02
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 24, 2019, 09:09:58
Aamuisin ohjelmoin digiboksin tulevat tallennukset. Samassa yhteydessä vilkaisen teksti-tv:stä uutiset. Toisinaan saa äimistellä. Tummennokset omani:

https://yle.fi/tekstitv/txt/P103_01.html

Lähes 50 000 ihmistä oli tiistaina     
kuuntelemassa maailman suosituinta     
miesartistia Ed Sheerania Malmin       
lentokentällä Helsingissä. 

Kuka helvetti on Ed Sheeran? Kuulostaa ihan jonkin talk show'n vetäjältä.

Sheeranin suurta suosiota olen kyllä ihmetellyt tässä kuluneen viikon aikana ja oikeastaan jo viimeisen vuoden aikana, kun nimi on tupsahdellut hehkutusten kera esiin erilaisten laulukilpailujen tiimoilla. Seurailen siis noita X-factoreita yms., kun ne nyt sattuu olemaan ihan viihteellisiä ohjelmia dataamisen taustalla.

Minusta Sheeran on väritön, hajuton, mauton eikä hänen biisistään jää mitään mieleen sen päättymisen jälkeen. Ainakaan minua se ei pysäytä edes kunnolla kuuntelemaan. YLE:llä hänen biisejään on soitettu, yhtä tai useampaa(?), vaikea sanoa, kun en tunnista ellei esittäjää etukäteen kerrota.

Nyt viikon ajan noita Malmin keikkoja on mainostettu lähinnä liikennetukkeiden vuoksi, mutta nyt aamulla toimittajakin kertoi konsertissa käyneensä ja kehui suomalaista yleisöä ja sen käytöstä. Olivat ihmiset olleet ihmisiksi.

Joku musiikkia enemmän ja syvällisemmin ymmärtävä voisi kertoa, onko Sheeranin laulut sitten niin ylivertaisia tämän hetken musiikkitarjonnassa, että hehkutus on ansaittua. Järjettömästi musiikkiaan kuitenkin kuunnellaan ja ilmeisesti myös ostetaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - heinäkuu 24, 2019, 09:41:16
Areenassa on Sheeranin keikasta joku dokkari, saattaa selventää ilmiötä. Minunkin korvaan ne kappaleet ovat täysin epäkiinnostavia, mutta onhan se melkoinen ilmiö keikalla. Vetää siis kaiken yksin akustisella kitaralla ja erilaisilla pedaaleilla. Ei sinänsä mitään ihmeellistä sekään, mutta kyllä se on aika taitava ja karismaattinen kaveri lavalla.

Edit: tässä se dokkari: https://areena.yle.fi/1-3157395
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - heinäkuu 24, 2019, 10:46:09
En ollut kuullut mitään Ed Sheeranista ennen näitä Suomen keikkoja. Juttelin eilen nuorimman tyttäreni kanssa ja kysyin, tietääkö hän, kuka on Ed Sheeran. Kertoi tietävnsä, mutta ei kuuntelevansa aktiivisesti Sheeranin musiikkia. Ainostaan, jos sattumalta kuulee. Kun kysyin, millaista on Sheeranin musiikki, vastauksena tuli suoraan kiertelemättä: "Hirvittävää paskaa". Tiedän, että tyttärelläni on kompetenssia vastata noin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 24, 2019, 10:54:17
^samankaltainen homma minulla. Ed Sheeran oli minulle nevöhööd ennen eilisiä uutisia, joissa kerrottiin, että kaveri keikkaillee Malmin lentokentällä. ...ja yhden Yutube-kappaleen alun perusteella tulee varmaan olemaan sitä jatkossakin, ellen sittten tietysti asianomaisen kappaleisiin muuten törmää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 24, 2019, 11:24:48
"Nuoriso" on taipuvaista joukkohysteriaan ja menemään sinne mistä puhutaan tunteakseen kuuluvansa joukkoon.
Samaa hurmiotahan on aikoinaan ollut muiden esillenousseiden palvonnassa, vaikka nykyisin hekin joutuvat panostamaan ihan eri tavalla leipänsä ansaitakseen. Neumanit ja dingojen tapaiset tulkinnat nahkatakkisesta ikäneidosta vain puuttuvat-.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 24, 2019, 11:42:27
Huvittavaa on ollutkin muistella miten peruskoulussa sai tuoda musatunnille kasetin tai levyn ja se oli poika joka toi Dingon olletikin ekan julkaisun. Kukaan ei reagoinut millään tavalla kun ei vielä tiedetty että tyttöjen kuluu olla kiimassa ja pojat ei saa tykätä ko. bändistä.

(Julkaisun tuonut poika oli Helsingistä maalle muuttanut jotenkin relampi tai kypsempi kuin muut, etten tiefä olisiko noista kuulumisista perustanut jos ne olisivat jo ehtineet tulla voimaan.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - heinäkuu 24, 2019, 11:44:52
No olkoonkin musiikki mitä hyvänsä, mutta onhan se pohtimisen arvoista, että mikä tekee tästä aika vaatimattoman oloisesta naapurinpojasta maailman suosituimman miesartistin. Ehkä sitten juuri se tavallisuus, helppo lähestyä ja samaistua. Ei se musiikkikaan voi tietenkään olla totaalista kuraa tuossa yhtälössä, eikä olekaan. Parempaa kuin keskiverto radiopoppi.

Minulla siis vähän sama tarina kuin tässä muillakin. Vasta eilen otin asiakseni tutustua tähän ilmiöön. Tietysti olen radiosta kuullut noita välillä, mutta ne on menneet täysin ohi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 24, 2019, 11:47:04
Olisiko tässä jotain selitystä suosiolleen?:

John-isän on mainittu "jämähtäneen" musiikkimaussaan 1960- ja 1970-luvuille. Ja tämä jämähdys on ollut jälkipolvien pelastus: siksi Ed Sheeran on niin sisäistänyt Beatlesin, Bob Dylanin, Elton Johnin – ja Everly Brothersin – melodiset tehokeinot.
Malmin lentoasemalla nähtiin, että nuo tehokeinot toimivat yhä. Jättiyleisö söi Sheeranin kädestä.

https://www.is.fi/musiikki/art-2000006182830.html

Voisiko hänellä olla enemmän sisältöä musiikissaan kuin monilla suurten levy-yhtiöiden tusinatähtiartisteilla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - heinäkuu 24, 2019, 11:51:01
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 24, 2019, 11:47:04
Voisiko hänellä olla enemmän sisältöä musiikissaan kuin monilla suurten levy-yhtiöiden tusinatähtiartisteilla?

No onhan siellä, sen kuulee lähes kuurokin. Mutta selittyykö sillä maailman suosituin? En oikein usko siihenkään. Maailma on pullollaan artisteja, jotka ovat todella kovia musiikillisesti, mutta aidosti nevöhööd.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - heinäkuu 24, 2019, 12:03:54
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 24, 2019, 11:42:27
Kukaan ei reagoinut millään tavalla kun ei vielä tiedetty että tyttöjen kuluu olla kiimassa ja pojat ei saa tykätä ko. bändistä.
Meillä päin ei ollut pojille mikään häpeä tykätä Dingosta; olihan Neumann taitava sanoittaja. Sen sijaan tykkääminen loppui melko nopeasti osin sen tahtiin, kun sen tyttöbändimäisyys kävi ylitsevuotavaksi. Psyykkisesti terve ja murrosiän juntturaa lähestyvä poika tarvitsi musamaailmaansa hieman rankempaa settiä, kuin mikään Dingo pystyi tarjoamaan. Mutta kyllä se ensimmäinen levy on erittäin hyvä, ja merkkipaalu suomirockin historiassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - heinäkuu 24, 2019, 12:17:52
Lainaus käyttäjältä: Lenny - heinäkuu 24, 2019, 11:44:52
No olkoonkin musiikki mitä hyvänsä, mutta onhan se pohtimisen arvoista, että mikä tekee tästä aika vaatimattoman oloisesta naapurinpojasta maailman suosituimman miesartistin. Ehkä sitten juuri se tavallisuus, helppo lähestyä ja samaistua. Ei se musiikkikaan voi tietenkään olla totaalista kuraa tuossa yhtälössä, eikä olekaan. Parempaa kuin keskiverto radiopoppi.
Some on vain maksimoinut tavis -lähtökohtaa ilmiönä, ja ryysyistä rikkauksiin tarina myy, kuin häkä. Keskusvaraston trukkikuskista tai kaupan kassalta maineeseen ja mammonaan, siitä tavan ihmiset unelmoivat. Ihmiset haluavat nähdä toisia ihmisiä omasta sosioekonomisesta viitekehyksestään, ja sillä selittyvät hyvin pitkälle kaikki mahdolliset visailut, laulukilpailut, big brotherit ja myös ns. turhat julkkikset. Samalla media luo tietynlaista yhtenäiskulttuuria, ja levy-yhtiöt tuottavat listapopillista yhtenäismössöä.

Suomen oloissa nauratti kun arvasi aikoinaan etukäteen, että totta kai ne laittaa esim. Jani Wickholmin ensivideollaan akustisen kitaran kanssa viljapeltoon haahuilemaan. Siihen suuntaan on niin helppo brändätä.

Indie -skene on vähintään yhtä kaupallista kuin mikä hyvänsä listapop. Sen markkinointiin käytetään suuria summia, että se näyttäisi muka yleisön itse löytämältä. En tiedä varmuudella mutta uumoilen, että ehkä Suomen oloissa Alma voisi mahtua tähän kuvioon. Näinä päivinä myös homous on tämän genren artistille plussaa.

Kelkasta putoaminen (Se, että ei ole aiemmin tiennyt Ed Sheeranista) ei ole kategorisesti mikään huono juttu. Nykyisin kelkasta putoilevat jo teinitkin, kun on äärimmäisen hankala ennustaa, että mistä se next big thing taas tuleekaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 24, 2019, 12:49:30
Eikös Eminemkin ollut puhkikulutettuna radiosoittona hetken aikaa valkoisten kuluttajien uusi mustan musiikin Elvis? :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - heinäkuu 24, 2019, 13:13:07
Lainaus käyttäjältä: Lenny - heinäkuu 24, 2019, 11:51:01
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 24, 2019, 11:47:04
Voisiko hänellä olla enemmän sisältöä musiikissaan kuin monilla suurten levy-yhtiöiden tusinatähtiartisteilla?

No onhan siellä, sen kuulee lähes kuurokin. Mutta selittyykö sillä maailman suosituin? En oikein usko siihenkään. Maailma on pullollaan artisteja, jotka ovat todella kovia musiikillisesti, mutta aidosti nevöhööd.

Onhan noita. Löysin taannoin Still Cornersin selaamalla musiikkia verkosta. Tarkistamatta kuuntelukertoja ajattelin, 'onpa hyvää indietä (https://www.youtube.com/watch?v=V5YOhcAof8I&list=RDOr12UEx8fHY&index=13)'. Täysin tuntematon kuuluisuus minulle, ja videolla on 48 miljoonaa kuuntelukertaa. Vieläkin naurattaa, loistava kappale.

Ihmisissä on potentiaalia, kauneudentajuakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 24, 2019, 15:35:31
Tinderissä kerran ikäiseni mies alkoi mäkättää että pitää kuunnella sitä mitä nuoriso kuuntelee. Minkä ihmeen takia? Kuuntelen sitä mistä tykkään. Olen mieluummin kalkkis kuin säälittävästi parikymppisten kaveriksi mielivä mielistelijä.

Sitäpaitsi esim. hevistä tykkää niin nuoret kuin vanhat.

Ennemmin vaikka hirtän itseni kuin kuuntelen suomeksi HÖPÖTETTYÄ paskaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 24, 2019, 18:42:18
^ Testaa tämä: Pyhimys - Mulkut (https://www.youtube.com/watch?v=ZECfKSqhU4c&list=RDeW91uMs8O8A&index=27)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - heinäkuu 24, 2019, 19:02:05
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 24, 2019, 18:42:18
^ Testaa tämä: Pyhimys - Mulkut (https://www.youtube.com/watch?v=ZECfKSqhU4c&list=RDeW91uMs8O8A&index=27)

12 sekuntia jaksoin. Ehkä seuraavalla jo pääsen kertsiin. Siis kertosäkeeseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 24, 2019, 23:43:01
Lainaus käyttäjältä: Lenny - heinäkuu 24, 2019, 11:44:52
No olkoonkin musiikki mitä hyvänsä, mutta onhan se pohtimisen arvoista, että mikä tekee tästä aika vaatimattoman oloisesta naapurinpojasta maailman suosituimman miesartistin. Ehkä sitten juuri se tavallisuus, helppo lähestyä ja samaistua. Ei se musiikkikaan voi tietenkään olla totaalista kuraa tuossa yhtälössä, eikä olekaan. Parempaa kuin keskiverto radiopoppi.
En minäkään ollut ikinä kuullutkaan ihmisestä ennenkuin nyt viikon sisällä. Youtubessa Perfect-kappaleensa oli ihan mukiinmenevä, menisi taustana autoajelulla mutta olisi samanlainen kuin muutkin tai ei ihan. Ne muut olisi ehkä kuitenkin keskimäärin ällömpiä poppeja. Tämä kuitenkin pani mietityttämään:

Ed Sheeran villitsi fanit pelkällä kitaralla
...
Sheeran kertoi myös olevansa kiitollinen, että saa esiintyä Suomessa niin suurelle yleisölle.
- Olen ennen soittanut pienissä pubeissa. Ihmiset eivät silloin halunneet kuunnella musiikkiani. Mutta
te haluatte!, artisti riemuitsi.
- /Iltalehti (paperinen) 24.7.19 s.24/

Koska poliisi nyt kehuu ettei ollut mitään ongelmia Sheeranin konsertin aikana niin olisiko niin että pubikansa (joiden kanssa poliisilla on ongelmia usein) on erilaista väkeä ja yleisönsä oli silloin väärä vai oliko niin että ei-julkkistähti ei kiinnosta ja hienokin musa on silloin yhdentekevää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 25, 2019, 17:31:11
Mietin tässä alamaailman aseistamista.

Joskus entisaikaan aseita käytettiin pankkiryöstöissä pelotteena. Se on mennyttä aikaa, sillä eihän pankeissa ole käteistä, jollei sitä sinne erikseen tilaa. Aiempaa enempää ei juurikaan tehdä sivullisten ryöstöjäkään aseilla uhaten, vaan petokset ja huijaukset ovat yleistyneet ja hyvä niin, huijauksissa rahansa menettäneet ovat itse osasyyllisiä tyhmyytensä ja/tai ahneutensa takia.

Se, mihin alamaailma aseitaan käyttää, on toisiaan vastaan. Eli mitä enemmän alamaailmalla on aseita sitä enemmän he tuhoavat toisiaan, yleensä markkina-aluekiistoissaan.

Pitäisikö alamaailman aseistautumista helpottaa, vaikka sillä ehdolla, että antaisivat organisaationsa tarvittaessa myös viranomaisten käyttöön vielä suurempia uhkia torjuttaessa.

Käsituliaseilla keskenään kahakoidessaan sivullisten uhrien osuus on minimoitu. Käsikranaattien ja ohjusten kanssa touhutessa useampi asiaankuulumaton on vaarassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 25, 2019, 20:30:55
Jännä ajatus. Ehkäpä ganstereille pitäisi antaa myös ampumiskoulutusta että osuvat vihollisiinsa, eivätkä sivullisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 25, 2019, 22:23:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 24, 2019, 09:37:02
Minusta Sheeran on väritön, hajuton, mauton eikä hänen biisistään jää mitään mieleen sen päättymisen jälkeen. Ainakaan minua se ei pysäytä edes kunnolla kuuntelemaan. YLE:llä hänen biisejään on soitettu, yhtä tai useampaa(?), vaikea sanoa, kun en tunnista ellei esittäjää etukäteen kerrota.

Ehkä tuossa on artistin salaisuus - biisit tuntuvat joka kuuntelulla tuoreilta, kun niitä ei muista.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 26, 2019, 00:12:50
Löytyykö foorumilta muuten unia koskevaa ketjua? En tähän hätään löytänyt.

Laitetaan sitten tänne:

Olin unessani töissä Elon Muskilla, joka oli aika v-mäinen äijä(unessani). Juoksutti meitä tekemään jotain päättömiä tehtäviä, en osannut, aina tuli jotain uutta. Talo muuttui sitä mukaa kuin etsin jotain, ei vaan löydä vaikka juoksisi. Musk leikkasi minulta saksilla paitani pilalle ja nauroi. Sitten pakotti minut hissiin (avonaiseen), jolla noustiin talon katolle ilman mitään turvaa. Mene vaan mene, pitää mennä ylös... Siinä vaiheessa kun katselin korkeuksista maata, johon pian pelkään rysähtäväni, heräsin.

Juu, katselin pari päivää sitten Elon Musk-dokkarin Discoverylta ja olen korkeuskammoinen. Korkeuskammo ja putoamisen pelko tulee aika usein uniin. Musk-dokkari taisi sitten jäädä alitajuntaan...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 26, 2019, 00:39:01
Lueskelin Hesarin aikakoneesta kesän 1940 lehtiä. Uutiset ovat olleet aika hurjia. Lista maista, jotka oli miehitetty tai joita parhaillaan miehitettiin piteni lähes päivä päivältä. Lehdissä oli uutisia taisteluista ja pommituksista. Suomessa asutettiin siirtoväkeä ja korjattiin talvisodan tuhoja. Heinäkuun lopun lehdissä kerrottiin Baltian maiden bolsevisoimisesta. Neuvostoliitto käytti apuna Baltian maiden omia kommunisteja, joiden avulla saatiin luotua vaikutelma, että kansat halusivat Neuvostoliiton yhteyteen. Tästä valheestahan pidettiin kiinni kymmeniä vuosia. Jotkut taitavat vieläkin uskoa siihen.

Venäläisillä oli ilmeisesti haaveena ratkaista Suomen kysymys samalla tavalla eli käyttää hyväkseen suomalaisia kommunisteja. Tätä varten oli järjestökin: Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura.

En ole tarkemmin perehtynyt järjestön historiaan, mutta jo pintapuolinen tarkastelu tuo mieleen ajatuksen, että sen tavoitteena oli mm. levottomuuksia lietsomalla saada asiantila Suomessa sellaiseksi, että Neuvostoliitto katsoisi olevansa pakotettu ottamaan osaa tapahtumiin miehittämällä Suomen auttamisen tai turvallisuudesta huolehtimisen tekosyyllä, tai mitä se nyt olisi keksinyt. Venäjällä on pitkä historia miehitysten lavastamisessa sisällissodiksi tai vieraiden kansojen yksimieliseksi pyrkimykseksi päästä Venäjän yhteyteen. Tämä menettely on edelleen käytössä mm. Ukrainassa ja Georgiaan muodollisesti kuuluvassa Etelä-Ossetiassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen-Neuvostoliiton_rauhan_ja_yst%C3%A4vyyden_seura

En ole koskaan keskustellut pesunkestävän taistolaiskommunistin kanssa. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi kommunistit halusivat Suomen Neuvostoliiton osaksi, ja ylipäätään miksi he kannattivat kommunistista diktatuuria.

Vuoden 1918 sodassa punaisten puolella olleita on helpompi ymmärtää, koska tuolloin ei tiedetty, millainen kommunistinen "ihanneyhteiskunta" tulisi olemaan. Sitähän vasta rakennettiin. Mutta vuonna 1940 se tiedettiin, eikä kuva ollut kaunis. Itärajan takana tapahtui syyttömien ihmisten vangitsemisia ja teloituksia. Sananvapauden tilalla oli kommunistista pakkopropagandaa. Järjestelmä perustui valheisiin, ja sen ympärillä oli piikkilankaa ja vartijat niin kuin isossa vankilassa, mikä se käytännössä olikin. Kuka ja miksi joku haluaa tuollaiseen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2019, 08:17:50
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 26, 2019, 00:12:50
Löytyykö foorumilta muuten unia koskevaa ketjua? En tähän hätään löytänyt.

Et sitten varmaan hakutoimintoa käyttänyt, sillä se on todellakin nopein keino löytää ketjuja?

Hakutoiminnossa on näppärä aiheiden haku, kun ruksaa kohdan "hae vain otsikoista" ja hakukenttään laittaa haettavan aiheen otsikosta lyhyen pätkän (min. 3 merkkiä). Ei kannata yrittää arvata ketjun koko otsikkoa, koska silloin osumia ei löydy kovinkaan helposti erilaisten taivutusmuotojen vuoksi.

Uniketju löytyy hakusanalla "uniketju", mutta se löytyy myös hakusanalla "uni". Jälkimmäinen löytäisi myös ketjun, jonka otsikko olisi vaikkapa "unia ja kuvitelmia" tai "kertomuksia unista", joita ei olisi kovinkaan helppo täsmähaulla löytää.

Tietty sitten ketjut, joiden otsikkoon on kirjailtu kaikkea muuta kuin aiheeseen liittyvää, jäävät hakutoiminnolla löytymättä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 26, 2019, 08:32:03
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 26, 2019, 00:39:01

En ole koskaan keskustellut pesunkestävän taistolaiskommunistin kanssa. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi kommunistit halusivat Suomen Neuvostoliiton osaksi, ja ylipäätään miksi he kannattivat kommunistista diktatuuria.

Eräs Näkökulman taistolaisista puolusteli jossakin mittelössä neuvostokommunismia sillä, ettei se sentään murhannut lapsia kuten natsit tekivät. Kun mainitsin nimet Olga, Tatjana, Maria, Anastasia ja Aleksei, hän suuttui ja kieltäytyi enää keskustelemasta kanssani.

https://tieku.fi/menneisyys/historia/tsaariperhe-yksikaan-ei-selvinnyt-hengissa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - heinäkuu 26, 2019, 09:30:23
Mikä voima liikuttaa taivaankappaleita avaruudessa? Kappaleet pysyvät kiertoradallaan painovoiman vaikutuksesta, mutta mikä voima saa ne ylipäätään liikkumaan? Onko tämä voima peräisin alkuräjähdyksestä? Vai johtuuko liike kuitenkin jotenkin painovoimista? Pikainen googletus ei tuonut tulosta, joten kysytäänpä täältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 26, 2019, 10:14:43
Lainaus käyttäjältä: TSS - heinäkuu 26, 2019, 09:30:23
Mikä voima liikuttaa taivaankappaleita avaruudessa? Kappaleet pysyvät kiertoradallaan painovoiman vaikutuksesta, mutta mikä voima saa ne ylipäätään liikkumaan? Onko tämä voima peräisin alkuräjähdyksestä? Vai johtuuko liike kuitenkin jotenkin painovoimista? Pikainen googletus ei tuonut tulosta, joten kysytäänpä täältä.

Mietin pari päivää sitten ihan samaa. Luin jostakin että maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy ja tulin siinä sivussa ihmetelleeksi mikä voima saa aikaan tuon kiihtymisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 26, 2019, 10:47:35
^^
^

Painovoima, eli gravitaatiokiihtyvyys liikuttaa. Sen on todettu olevan aina vetävä voima ja kumulatiivisenä (kerääntyvänä) kasvaa rajattomasti. (no räjähtellee niitä (tähtiä)<< noviakin ja supernovia, hypernovia.

Toki avaruuden kokonaiskuvaan kuuluu myös muut voimat kuten sähkömagneettinen ja heikko sekä vahva ydinvoima.

Mutta karkeasti sanottuna painovoima on se liikuttaja.  Alkuräjähdysteoria kuuluu nykyfysiikkaan, mutta sitä ei taida tarvita tietää muiden kuin asiaan vihkiytyneiden, eivätkä hekään siitä paljoakaan tiedä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Renttu - heinäkuu 26, 2019, 10:50:55
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 26, 2019, 10:14:43
Lainaus käyttäjältä: TSS - heinäkuu 26, 2019, 09:30:23
Mikä voima liikuttaa taivaankappaleita avaruudessa? Kappaleet pysyvät kiertoradallaan painovoiman vaikutuksesta, mutta mikä voima saa ne ylipäätään liikkumaan? Onko tämä voima peräisin alkuräjähdyksestä? Vai johtuuko liike kuitenkin jotenkin painovoimista? Pikainen googletus ei tuonut tulosta, joten kysytäänpä täältä.

Mietin pari päivää sitten ihan samaa. Luin jostakin että maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy ja tulin siinä sivussa ihmetelleeksi mikä voima saa aikaan tuon kiihtymisen.
Alkuräjähdys, mutta sen lisäksi on tietysti kosmisen tason puskevia ja vetäviä voimia; esimerkiksi galaksit ovat karkeasti ottaen spiraalin muotoisia, sillä niiden keskustoissa on mustat aukot. Samaan aikaan galaksit kuitenkin kiisuttavat avaruudessa laajenevaan tahtiin ja entropia kasvaa (Niin sanottu Hubblen laajentuminen). Englanniksi vastaan tuli tämä Forbesin kansantajuistava artikkeli: How Does Earth Move Through Space? Now We Know, On Every Scale (https://www.forbes.com/sites/startswithabang/2017/06/16/how-does-earth-move-through-space-now-we-know-on-every-scale/).

Esimerkkinä tuossa on alkuun planeetta Maa, mutta samat periaatteet pätevät kosmisessa mittakaavassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 26, 2019, 11:03:20
Lainaus käyttäjältä: TSS - heinäkuu 26, 2019, 09:30:23
Mikä voima liikuttaa taivaankappaleita avaruudessa? Kappaleet pysyvät kiertoradallaan painovoiman vaikutuksesta, mutta mikä voima saa ne ylipäätään liikkumaan? Onko tämä voima peräisin alkuräjähdyksestä? Vai johtuuko liike kuitenkin jotenkin painovoimista? Pikainen googletus ei tuonut tulosta, joten kysytäänpä täältä.

No vastataan vielä.

Painovoima ja kiihtyvyys ovat saman voiman ilmentymisen eri puolia ja riippuvaisia toisistaan.

Liike-enegia on verrannollinen painovoiman kanssa, eli maankin gravitaatiokiihtyvyys 1g tarkoittaa sitä, että päästäkseen pois maan vetovoimakentästä tarvitsee tuottaa tuo verrannolinen 1g kiihtyvyys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 26, 2019, 12:37:27

Karkeasti arvaillen, aika luontevaa, että erilaiseen liikkeeseen löytyy omanlainen ympäristö ja tekijät. Jotain tosiaan seuraa, vaikka nopeutta olisikin. Ja jotain jää pois, huomioitavista, tai vähemmälle.

Toisaalta kun ajattelee sitä, että tuntemusta ei alustavasti voi arvella yhteneväiseksi teorioiden kanssa, eikä tuntemusta välttämättä edes voi vahvistaa teorialla, tai teoriakatjustolla, niin veikkaisin, että EMssa ei järkeä, ellei ketjusto toimi.

Parempi valita usko sen jälkeen, kun rakenne on näytetty toteen. Kyseessä on silloin vankkuutena uskonasia, jota ei voi kiistää, joten usko kun kohdistuu oikeisiin asioihin, ei sitä tarvita epävarmuudenhetkillä.

Näin meillä.

Usko on ooppiumia. Pientä rajaa, sanoisin, jos olisin yhä moderaattori.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 26, 2019, 13:20:05
Kun on bussiaikataulujen armoilla, ärsyttää etten pääse pällistelemään auringonlaskua lempparijärvilläni ellen yövy alueella teltan kanssa. Koska se nukkuminen on huonoa ärtyvän selän kanssa, enkä usko että edes Krav auttaa jos joku päättää tappaa ja raiskata makuupussiin, ei telttailu aina kiehdo. Paskan selkäni kanssa en vaella mihin vain, joten väistämättä leiri on aina helposti löydettävillä paikoilla joissa ihmisiltä ei voi välttyä.

Huomenna olisi mahdollisuus oleilla rannalla klo 21 asti jos sen jälkeen kävelisin 2,5 km hyttysiä tod.näk. kuhisevan metsän halki ja sitten vielä lompsisin 4,5 km tienviertä kotiin asti. Keskiyön maissa hikisenä ja väsyneenä kotiin tulo silloin kun on mahdollista että paskalaitos pieraisee ja ikkunoita ei voi avata ei järin huvita.

Mutta muut rannat ovat remupetterien suosiossa, jos helpommin kotiin poistuttavaa sorttia olisivatkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 26, 2019, 13:29:37

Vapaiden rantojen löytäminen on vaikeaa, myös järvisuomessa. Kokemusta on.

Joskus sitä haluaa olla pois yleisiltä. Jos samassa mielessä porukkaa, niin se taas ei haittaa, koska tietty vapauden henki ei häviä, jos sitä siis mukana.

Eräs extreme-kokemus rantapaikasta oli se, kun kävelin parisen kilometriä märkäpuku päällä, hiostavassa kuumuudessa. Vaikka tilanne oli pahasti väärinarvointi, osin tuntemattoman rantatienoon suhteen, niin jaksoin ottaa virhearvion kokemuksena. Ettei sydän pysähtyisi, niin mielessä joutuu reaaliajassa miettimään kaikenlaista tekijää. Rentona kuljettava, sopivaa tuuletusta, ... ei paniikkia.

Hauskin juttu oli taas se suo-oja, ihan mustana, tietty. Näitä paikkoja tarjotaankin, onneksi aktiivisena. No, sillä kertaa se sattui ihan kivaan saumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 26, 2019, 13:55:42

4 Jäsentä (21 Hakurobottia, 3 Piilossa)

Kiva kuitenkin, että ollaan hyvässä seurassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 26, 2019, 14:04:00
Se on aivan totta että syrjäisemmillä rannoilla on ihan eri sortin väkeä kuin sillit suolassa -rannoilla. Ja jos syrjään päätyy joku sillisuku, yleensä lapset alkavat mankua jukujukurannalle kun siellä ne kaveritkin riehuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 26, 2019, 21:12:41
Riivin kuusi litraa mustikoita. Oli työn ja tuskan takana, tahti luokkaa 1l/tunti, vaikka paikat olivatkin tiedossa. Marjojen laatu tuntui kyllä hyvältä.

Neljä litraa vattuja sain myös, mutta ne tulivat ihan pihan puskista. Vattuvuosi tuntuu olevan erinomainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 26, 2019, 22:17:38
Vesijuostessa alkoi vihloa nilkkoja ja oik. rannetta, ja saunassakin vihloi kättä. Enpä taida suorittaa huomenna sitä räähkäisyä johon sisältyisi 2 t kävelyä välillä klo 21 - 23.35(?) Ei tässä viitsisi polviaankin saattaa taas yhtä paskaan kuntoon kuin olivat viime syksynä.

Tekisi melkein mieli jäädä kotiin. Lähijorpakossa ehkä tunnin vesijuoksun tekisi märkäpuku päällä. Jos tuota käsien vihlontaa mielii lisää kokea. Toisaalta kun viimeksi vesijuoksin rannetuet ranteissa, kipu ei tainnut olla niin paha.

Eipä juuri kiehdo "tuntuu kuin 33 astetta" rannalla retkottamis -mielessä. Fy fan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 26, 2019, 22:20:10
Nyt on kyllä tulossa mielenkiintoiset uintikelit, jos lämpötila tippuu parissa päivässä sen 15 astetta tai yli niin kuin alkuviikosta pitäisi käydä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 27, 2019, 02:00:22
Masennus on vaivaillut viime aikoina. Tänään oli käytännössä viimeinen kesäpäivä. Käväisin ensimmäisen ja viimeisen kerran tänä kesänä järvessä uimassa. Meressä tuli kastauduttua viime viikollla, kuten jo kerroin. Kalenterikesä jatkuu, mutta poistun täkäläisistä maisemista, joten hommien tekemismielessä kesä loppuu. Rippeet jatkuvat elokuun lopusta eteenpäin. Mutta syksyhän silloin jo on.

Minulle kesäkuukaudet ovat ainoat kuukaudet, jolloin ylipäätään voin tehdä mitään. Silloin on lämmintä, joten voi maalata ja tehdä lasikuituhommia ja ylipäätään tehdä asioita, joita ei voi tehdä, kun on märkää ja kylmää, ja kun lumi on maassa. Ja tekemistä on niin paljon, että tarvittaisiin kymmeniä ihmisiä tekemään se.

Toivottomuuden tunne ylivoimaisen suuren työmäärän edessä on se, mikä aiheuttaa masennusta. Minulla on taipumus hoitaa masennustani kuten alkoholisti hoitaa alkoholismiaan eli tavalla, joka vain pahentaa ongelmaa. Kun olisi aikaa ja tilaisuus tehdä jokin oleellinen pitkään suunniteltu homma, alankin näperellä jotain aivan muuta. Ja se muu on usein vielä sellaista, että sen voisi tehdä muunakin aikana vuodesta. Laivan lyhtyjen kunnosteleminen, josta kerroin toisessa ketjussa, on yksi tällainen sivupolulle ajautuminen. Ajoin monena päivänä 160 kilometrin lenkin käydäkseni viilaamassa ja höyläämässä jotain niihin lyhtyihin liittyvää. Työpöytä ruuvipenkkeineen ja välineineen kun sattuu olemaan 80 kilometrin päässä. Kun lamput nyt vihdoin alkavat olla valmiit, olen varmaan ajanut autolla niiden takia jo ties miten monta sataa kilometriä. Jo pelkkien osien kuten Led -polttimoiden ostoreissusta tuli 300 kilometrin lenkki. Vaikka lampuille ei suoria kustannuksia kovin paljon kertynyt, alle kymmenen euroa per lamppu, epäsuoria kustannuksia kertyi sitäkin enemmän. Ja kaiken tämän olisin voinut tehdä muulloinkin kuin parhaana mahdollisena ulkotyövuodenaikana. Silloin, kun kelit ovat otolliset, pitäisi tehdä isompia hommia, niitä joita ei voi tehdä talvella. Mutta noiden isojen hommien aloittamisen jarruna on masennus. Ei kerta kaikkiaan ole tahdonvoimia. Pikkujuttuihin sitä juuri ja juuri riittää.

Muutamana viime päivänä olen vahaillut ja fiksaillut autovanhustamme - tai no, nuori mieshän se vasta on ihmisiässä laskettuna - reissua varten. Tänään ilmeni uusi ongelma. Auton jäähdyttimen tuuletin jää päälle. Ei ole aikaa selvittää asiaa. Sen verran selvitin, että irrottamalla sulakkeen sen saa sammumaan. Vai pitäisikö mieluummin irrottaa akun johto? Ajon aikana laite kannattaa pitää toiminassa, mutta ei se voi parkkipaikalla tuntikausia hurista ja tyhjentää virtaa akusta. Minua alkaa lähes oksettaa, kun katson autonkorjausohjeita pienine suttuisine kuvineen. Auton korjaaminen ei kiinnosta, koska siinä ei luoda mitään uutta. Siinä vain kovalla työllä ja vaivalla palautetaan aikaisemmin vallinnut tilanne, jos se nyt sattuu onnistumaan. Silloin korjaamisessa on luomisen tunnetta, jos on ostanut jostakin vanhan auton ja entisöi sitä. Silloin työllä saa itselleen jotain, mitä itsellä ei ole ennen ollut. Rikki menneen käyttöauton korjaaminen sen sijaan tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta ja vaivalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 27, 2019, 10:21:48
Vanhan laivan kunnostamiseen varmaan tarvitaan iso määrä ihmisiä, sillä työmäärä (ja kustannukset ainakin puulaivoissa) lienee valtava. En muista, oletko Kopek kertonut, onko tuo kimppaprojekti vai yksin pakerrettava. Vielä parempi, jos olisi porukassa paikallisiakin voimia, joiden luona voisi "fiilata ja höylätä", niin ei tarvitsisi ajaa satojen kilometrien lenkkejä. Yhdessä tekemisessä voi parhaimmillaan olla sekin hyvä puoli, että porukka kollektiivisesti valvoo tehtyä työtä - ehkä siinä ei sitten kehtaisi alkaa väsätä jotain sijaistoiminnaksi laskettavaa? Jos esimerkiksi yhdistys tekee yhdessä päätökset esimerkiksi mitä kesän aikana aiotaan saada aikaiseksi, voi olla hankalampi sooloilla päätösten vastaisesti?

Nostetaanko laivat talviteloille?

Saavatko rekisteröityneet yhdistykset jotain rahallista yhdistystukea valtiolta tai kunnalta?

---
Näillä helteillä minkään isomman eli fyysisesti raskaamman asian tekeminen varsinkin iltapäivisin on kyllä ainakin omalta osaltani tuhoon tuomittu. Ei vaan jaksa. Eikä varsinkaan jaksa mitään raskasta tehdä auringossa. Eilen juuri ja juuri jaksoin ajaa apteekkiin ennen sulkemista. Autossa sentään on ilmastointi - vanhassa rautalaivassa ei varmaankaan. Veikkaisin, että se on kuin pätsi silloin kun aurinko paistaa. Anna armoa itsellesi, Kopek!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 27, 2019, 10:35:19
Krav Maga mahdollisesti pelasti minut silmälasien rikkoutumiselta ja kasvovammoilta. Minulla kun ei ole kauheasti tilaa tiskikaapissani, kattiloita joutuu survomaan erikoisiin asentoihin että ne saisi sinne kaikki kuivamaan. Nyt kun olin tiskaamassa, yksi kattila putosi alas ja suoraan päin näköä, mutta vaistomaisesti blokkasin kädellä ja kattila osui käteeni eikä kasvoihini joita kohti se oli tulossa kun katsoin juuri ylöspäin.

Sanon "mahdollisesti" kun voi olla että ilman blokkaustreenaustakin olisin tehnyt jotain suojatakseni päätäni. Toisaalta minulla ei ole tavannut olla kauhean nopsa reaktiokyky ja niinkin voisi käydä että tuijottaisin vain hölmönä kunnes sattuu kun tapahtuu.

Eihän se tietysti kädessäkään kivalta tuntunut, mutta pää on tärkein suojeltava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 27, 2019, 12:05:30
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 27, 2019, 10:21:48
Vanhan laivan kunnostamiseen varmaan tarvitaan iso määrä ihmisiä, sillä työmäärä (ja kustannukset ainakin puulaivoissa) lienee valtava.

Riippuu siitä, onko laiva iso....

http://media.hiddencityphila.org/wp-content/uploads/2016/01/11185640/exteriorssus.jpg

Vai pieni....

https://www.shipsnostalgia.com/gallery/data/531/Slikie_a.jpg

Ja paljon muustakin. Jos olisi kyse yhden laivan kunnostamisesta, niin ei siinä mitään ongelmaa olisi. Sen kuin kunnostelisi. Mutta minun pitäisi kunnostaa muutaman eri kokoisen vesikulkuneuvon lisäksi kaksi taloa ja yksi kesämökki saunoineen ja liitereineen. Sen lisäksi pitäisi purkaa yksi osittain romahtanut rakennus ja tehdä siivouksia ja korjauksia. Asuintaloa lukuun ottamatta kohteet ovat eri puolilla pitkien ajomatkojen päässä. Kustannusarvio yhteensä... satoja tuhansia euroja... vai miljoonia (?) ja minun köyhyysrajan tuntumassa olevat kuukausituloni menevät kahden auton bensoihin ja liikenteesssä pitämiseen. Ja thats about it.

Kaikki neuvovat tietenkin, että "luovuta". Tee se mitä pystyt, äläkä yritä mahdottomia.

Luovutankin. Viimeistään...

https://static.wixstatic.com/media/2d21d5_5b3ca75a6a424383a4f349c811831fe7~mv2.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 27, 2019, 12:21:11
Itse olen pähkäilemässä yhden pienen mummonmökin lunastamista muilta perillisiltä. Eivätkä omat rahkeeni riitä edes sen kunnossa pitoon. Tai oikein paljon muuhunkaan. Taloudellisesti on idioottimaista ostaa lähes purkukuntoinen mörskä. Vielä pitkän ajomatkan takana. Mutta kun se on rakas mörskä, eikä siitä oikein luopuakaan voi. Tulin mökille tekemään päätöstä, ja täällä ollessa tuntuu, ettei tästä voi luopua. Saas näkee ensi viikolla sitten, kun ilmat viilenevät, kun yrittää pestä tukkansa, ja jos mahatauti jatkuu.

Kaupungin asunnossa minulla on ikkunat länteen, ja lämpötila on yölläkin sietämätön. Täällä miellyttävät 23 astetta sisällä nyt, vaikka ulkona on varjossa yli 30 astetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - heinäkuu 27, 2019, 17:29:54
Ja nyt SAUNAAN !
Joka jeppe.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - heinäkuu 27, 2019, 18:08:05
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 27, 2019, 17:29:54
Ja nyt SAUNAAN !
Joka jeppe.

Kuka tällaisella kuumalla ilmalla saunaan haluaa? En minä ainakaan, vaikka "sauna on niin suomalaista, että". Virossa jokaisessa omakoti- ja maalaistalossa on sauna. Samoin kesämökeillä. Silti virolaiset eivät ole yhtä typeriä kuin suomalaiset viettääkseen kansallistuntoa kohottaakseen naurettavaa saunapäivää.

Suomalaisen Työn Liiton (STL) teettämässä kyselyssä suomalaiset äänestivät saunan merkittävämmäksi suomalaiseksi keksinnöksi. Todella huvittava äänestyksen tulos. Sauna ei ole suomalainen keksintö. Useassa kolkassa maailmaa saunottiin jo paljon ennen kuin Suomessa oli ensimmäistäkään saunaa. Sauna on Suomessa tuontitavaraa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 27, 2019, 22:03:14
Lainaus käyttäjältä: hibiscuc - heinäkuu 27, 2019, 18:08:05

No minä ainakin haluan saunaan, vaikka onkin helle. Toki saunan pitää olla jotain muuta kuin hikinen kerrostalon kellarisauna. Juuri hikisen hellepäivän päälle ajan kanssa sauna, uinti ja istuskelu illan edes vähän viiletessä laiturilla virkistää ja raikastaa olon hellepäivän iltana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: hibiscuc - heinäkuu 27, 2019, 23:41:51
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 27, 2019, 22:03:14
Lainaus käyttäjältä: hibiscuc - heinäkuu 27, 2019, 18:08:05
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 27, 2019, 17:29:54
Ja nyt SAUNAAN !
Joka jeppe.

Kuka tällaisella kuumalla ilmalla saunaan haluaa? En minä ainakaan, vaikka "sauna on niin suomalaista, että". Virossa jokaisessa omakoti- ja maalaistalossa on sauna. Samoin kesämökeillä. Silti virolaiset eivät ole yhtä typeriä kuin suomalaiset viettääkseen kansallistuntoa kohottaakseen naurettavaa saunapäivää.

Suomalaisen Työn Liiton (STL) teettämässä kyselyssä suomalaiset äänestivät saunan merkittävämmäksi suomalaiseksi keksinnöksi. Todella huvittava äänestyksen tulos. Sauna ei ole suomalainen keksintö. Useassa kolkassa maailmaa saunottiin jo paljon ennen kuin Suomessa oli ensimmäistäkään saunaa. Sauna on Suomessa tuontitavaraa.

No minä ainakin haluan saunaan, vaikka onkin helle. Toki saunan pitää olla jotain muuta kuin hikinen kerrostalon kellarisauna. Juuri hikisen hellepäivän päälle ajan kanssa sauna, uinti ja istuskelu illan edes vähän viiletessä laiturilla virkistää ja raikastaa olon hellepäivän iltana.

Me ihmiset olemme erilaisia. Kuumat ilmat riittävät minulle ilman saunaakin. Muuten saunon mieleläni. Vedessähän voi vilvoitella ilman kuumaa saunaakin. Talvella lämmitän saunan miltei joka päivä ja jos sattuu olemaan lunta, niin kieriskelen lumihangessa mielelläni. Tuntuu mielettömän hyvältä, kun lumi sulaa pitkin selkää ja ihoa nipistelee. Avantouintikin on poikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 27, 2019, 23:51:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 26, 2019, 08:17:50
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 26, 2019, 00:12:50
Löytyykö foorumilta muuten unia koskevaa ketjua? En tähän hätään löytänyt.

Et sitten varmaan hakutoimintoa käyttänyt, sillä se on todellakin nopein keino löytää ketjuja?

Hakutoiminnossa on näppärä aiheiden haku, kun ruksaa kohdan "hae vain otsikoista" ja hakukenttään laittaa haettavan aiheen otsikosta lyhyen pätkän (min. 3 merkkiä). Ei kannata yrittää arvata ketjun koko otsikkoa, koska silloin osumia ei löydy kovinkaan helposti erilaisten taivutusmuotojen vuoksi.

Uniketju löytyy hakusanalla "uniketju", mutta se löytyy myös hakusanalla "uni". Jälkimmäinen löytäisi myös ketjun, jonka otsikko olisi vaikkapa "unia ja kuvitelmia" tai "kertomuksia unista", joita ei olisi kovinkaan helppo täsmähaulla löytää.

Tietty sitten ketjut, joiden otsikkoon on kirjailtu kaikkea muuta kuin aiheeseen liittyvää, jäävät hakutoiminnolla löytymättä.
Minä en sitä löytänyt, se on ongelma. Yrittää vähän väärillä sanoilla, niin ei onnistu. Onko tuollainen ketju jossakin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 27, 2019, 23:56:58
Kokeile hakutoiminnolla ja laita hakusanaksi: uni

Tuossa lainaamassasi viestissähän oli jo vihjettä niin paljon, että olisit jo sen perusteella voinut itsekin keksiä kokeilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 28, 2019, 00:37:14
Konmaritus on edistynyt sen verran, että läjät ovat muuntautuneet pinoiksi. Ja on kamaa kyllä päätynyt aika kasa poiskin. Kaapeissa on vielä aika liuta "luurankoja", joten urakkaa riittää. Mutta vihdoin on fiilis, että tavarapaljous on voitettavissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 28, 2019, 00:59:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 27, 2019, 23:56:58
Kokeile hakutoiminnolla ja laita hakusanaksi: uni

Tuossa lainaamassasi viestissähän oli jo vihjettä niin paljon, että olisit jo sen perusteella voinut itsekin keksiä kokeilla.
Minusta näiden foorumien hakutoiminnoilla ei yleensä löydä mitään, muuta kuin sellaista jota ei haluaisi...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 28, 2019, 07:58:59
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 28, 2019, 00:59:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 27, 2019, 23:56:58
Kokeile hakutoiminnolla ja laita hakusanaksi: uni

Tuossa lainaamassasi viestissähän oli jo vihjettä niin paljon, että olisit jo sen perusteella voinut itsekin keksiä kokeilla.
Minusta näiden foorumien hakutoiminnoilla ei yleensä löydä mitään, muuta kuin sellaista jota ei haluaisi...

Et sitten kokeillut tuota "hae vain otsikoista" -rastia ja ehdottamaani hakusanaa aikaisemmin antamillani ohjeilla?

Voit sitten elää mielipiteesi kanssa, jos olet päättänyt, ettei hakutoiminto miltään osin toimi kunnollisesti. Minä olen saanut tekstihaunkin toimimaan vallan mainiosti käyttämällä sanoista sellaisia osia, joissa taivutus ei rajaa vaihtoehtoja pois liiaksi. Sitä paitsi haku on nopea, joten vaihtoehtoja voi hyvinkin kokeilla muutamia sen sijaan, että selailla foorumin ketjulistoja läpi.

Minä puolestani olen aina ihmetellyt, miksi tuota hakutoimintoa vuodesta toiseen haukutaan, koska se mielestäni on ihan hyvä ja käyttökelpoinen. Mutta olkoon tämä nyt tässä. Turha tästäkin on tehdä ikuisuusjankkausta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 28, 2019, 09:15:01

Anonyymisyys voi olla hyvä, foorumeita ja muitakin yhteyksiä ajatellen. Tuli mieleen eräs seikka, minkä vuoksi voisi ajatella tätä hyvänä.

Kun ihmiset ovat tuntemattomia toisilleen, eli lähituntemus puuttuu, ei ole realistisia edellytyksiä olla mukana kokonaisvaltaisemmin. Kanssakäymistä voi olla, tosin sen on syytä rajautua yleiseksi. Toinen vaihtoehto on virtuaalisuus, jossa voi olla kokonaisvaltaisemmin, mutta jutut ovat kuvitteellisia.

Jos tuota kauhistelee, voi ehkä verrata tilanne jo nykyisen meneilläänolevaan. On ihmisiä paljon samassa, eivätkä he tunne toisiaan, etenkin suurkaupungeissa. Ihmiset ovat joustavasti etäisen suvaitsevaisia, ja jos jotain keskinäistä, niin diibadaabailua, työpaikkoja ja vähän kaikkea koskien.

Reaalikontaktit kokonaisvaltaisempana ovat virtuaaliyhteyksiä voimakkaampia, ja jos tavan elämän reaalikontakteissa on käytässä virtuaalisuus, melkein pakosta, niin kaukaisempi virtuaalisuus esim netissä on kuin elokuvaa, tai mielikuvituselämää.

Ihmiset eivät oikeastaan voi olla olematta tuntemattomien kanssa jotenkin, ellei asua periferiassa, mikä on yhä mahdottomampaa, etenkin suurelle joukolle. Tilanne vaatii etäisyyden.

?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 28, 2019, 09:18:51

Edellisessä kuvatun voi nähdä vaikeana, jos oltava kokonaisempana tuntemattomien kesken. Yleisinhimillisyys on kokonaisvaltaista, ja jos tälle ei ole edellytyksiä, voi kokonaisuuden kokeaa käytännössä esim raatelevana. Tai sitten voi olla yleisdiibadaaba, kunnioittava, velvollisuudentuntoinen, asiallinen, ... ja sekään ei ole hyvä.

Mitähän kaikkea ristiriitaa ilmenee näissä, paraikaa? Joillekin voi käydä hyvin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 28, 2019, 09:21:49
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 28, 2019, 07:58:59Minä puolestani olen aina ihmetellyt, miksi tuota hakutoimintoa vuodesta toiseen haukutaan, koska se mielestäni on ihan hyvä ja käyttökelpoinen. Mutta olkoon tämä nyt tässä. Turha tästäkin on tehdä ikuisuusjankkausta.

Kaikkia työkaluja voi opetella käyttämään siten, kuin ne mahdollistaa. Pääsee mihin pääsee. Joskus ihan riittävän pitkälle.

Jos ei oikein halua venyä jossain ratkaisussa, niin huono lähtökohta arvostella tällaista. Jos tietää selkeästi paremmasta, tai olettaa parempaa intuitiivisesti, mahdollisena, on sekin kyllä hyvä tuntemus, josta voi lähteä, ja jopa onnistua kohden helppoutta.

Näissä on puolensa. Liittymät ovat tosi tärkeitä, ja oikeastaan lähinne ne.

BTW  Huono työkalu on mitä paras työkalu, jos ajattelee, millä tavoin se viittaa paremman mahdollisuuteen, ja siihen, miten parhaimpaan ponistelua voidaan lykätä, tai jättää ponnistelut tekemättä. Mitä parasta sitten avautuu huonosta työkalupakista, niin en aika vaikeaksi menee, ajattelupuoli, ja tietysti kokemussellainenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 28, 2019, 10:40:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 28, 2019, 07:58:59
Minä puolestani olen aina ihmetellyt, miksi tuota hakutoimintoa vuodesta toiseen haukutaan, koska se mielestäni on ihan hyvä ja käyttökelpoinen. Mutta olkoon tämä nyt tässä. Turha tästäkin on tehdä ikuisuusjankkausta.
Kyse lienee uusimmasta lukutaidon laajennuksesta, medialukutaidosta somessa ja sen hakutoimintojen käyttötaidosta.
Uudet sukupolvet oppivat nämä taidot onneksi meitä nopeammin. :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - heinäkuu 30, 2019, 12:27:24
Tämä päivä on mennyt toistaiseksi hyvin.
En ole juorunnut, en menettänyt malttiani, en ollut ahne, häijy, itsekäs, tyytymätön, en koppava.

Muta kohta aion nousta vuoteesta, ja sitten tarvitsenkin kovasti apua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - heinäkuu 30, 2019, 15:49:38

Yksintekemisessä ja yksinhääräilyssä, on se hyvä puoli, johon viitattu mm shamanismin puolella. Kun tällaista ulottuvuutta talsii eteenpäin, niin kutkuttelevaksi menee. Shamanismin jos käsittää näin, niin vetovoimaisuuden käsittää hyvin, eikä ihmettele, jos kulttuureissa ilmenee tällaista. Vai miten shamanismin merkittävin puoli voisi olla, jotenkin kristallisen oloisesti ilmaistuna?

Juttu nykyaikana tuntuu olevan enemmän patologista, ei-siedettyä, eikä myöskään toivottua. Jossain päin maailmaa, asiaa suhtaudutaan toisin. On voinut olla aika, jolloin piirre on ollut toivottu, vaikka senkin liepeiltä löytyy erilaista ongelmaa, joita samalla voi joutua kokemaan. Ovatko osa entisaikojen noita/jne-outoiluista, ja näihin liittyvistä keinoista sittenkään vailla pohjaa?

Materiaalinen ihminen ei vaikutu mistä vain. Toisaalta kun ei vaikutu siitä, mistä ennen ei voinut oikein välttyä, niin kivempiko nyt on tilanne? Tuleeko paluu-aaltoa, jos jotain palattavaa voisikin olla? Mihin kaikkeen konservatiiviseen voi palata, ja todeta, että ei oikein ole ihan sitä konservatiivisuutta, jota on enemmän tapana ajatella hapatteena? Jännityksellinen muuttuu kuolleeksi, ja kuollut elämäksi. Ihmisyyden outoiluja.

Vaikea tarkemmin tietää, tosin ainahan voi jotain arvella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 30, 2019, 22:06:49
Fiilikset kuvana:

(https://i.ibb.co/XVNVKVN/20190730-175501.jpg)

Tällä kerralla liikkeellä 25 vuotta vanhalla autolla, joka meinasi hyytyä moottoritielle, kun yksi kumiletku petti taas kerran. Täytyy yrittää hommata uusi. Saatiin auto liikkumaan teipin avulla väliaikaisesti. Tongit, teippi ja rautalankaa. Niistä on apua moneen ongelmaan. Onneksi otin mukaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 01, 2019, 22:48:03
Näin tänään ensimmäisen Odinin soturini. Ravitsemusliikkeen, ruoka sellaisen, terassilla hengaili kolmen mustiin huppareihin pukeutuneen miehen ryhmä. Yhden selkämystä en nähnyt, toisella oli joku tuntematon merkintä, mutta kolmannen kohdalla tärppäsi - Soldiers of Odin! Jee, vihdoinkin. Olin jo lähes luopunut toivosta ja ajattelin kyseisen olion olevan yksisarvisen kaltainen satuolento.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 06, 2019, 00:11:34
^ Ei huono. Minäpä sain tänään ensimmäisen odottamattoman* kikkelikuvani! Latasin kuvankaappaustani http://kuvanjako.fi -palveluun, kun se teki jonkun virheen ja antoi linkin väärään kuvaan - ja oikein kuvan kanssa. Olo oli kuin nykytaidemuseossa tai housut kintuissa täpötäydessä yleisövessassa paitsi hämmentyneempi. Hetken kuulostelin tuntojani ja makustelin tilannetta. Huojentuneena totesin esteettisen pettymykseni ja säikähdyksenomaisen voimaantumiseni kääntyvän seesteiseksi kevytvalaistumiseksi.
Siinähän tuo lepää silmieni edessä rentoutuneen rauhallisena ja kovin luonnollisena. Mikäpäs tässä!
Tunne muistutti samaa kuin nähdessäni käärmeen näköisen oksan kävelytiellä, paitsi etten hypähtänyt. Näin ainakin väitän.

* Joitain kikkelikuvia nyt vaan osaa odottaa ja näkee jo kaukaa niiden tulevan ja siksi en pidä niitä täysverisinä kikkelikuvina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 06, 2019, 00:39:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 28, 2019, 07:58:59
Minä puolestani olen aina ihmetellyt, miksi tuota hakutoimintoa vuodesta toiseen haukutaan, koska se mielestäni on ihan hyvä ja käyttökelpoinen. Mutta olkoon tämä nyt tässä. Turha tästäkin on tehdä ikuisuusjankkausta.
Minusta tuo hakutoiminto on yhtä vaikea ja epäkäytännöllinen kuin hakaneula ja lentokoneen turvavyö. Aina saa stana taistella... >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 06, 2019, 08:10:21
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - elokuu 01, 2019, 22:48:03
Näin tänään ensimmäisen Odinin soturini. Ravitsemusliikkeen, ruoka sellaisen, terassilla hengaili kolmen mustiin huppareihin pukeutuneen miehen ryhmä. Yhden selkämystä en nähnyt, toisella oli joku tuntematon merkintä, mutta kolmannen kohdalla tärppäsi - Soldiers of Odin! Jee, vihdoinkin. Olin jo lähes luopunut toivosta ja ajattelin kyseisen olion olevan yksisarvisen kaltainen satuolento.

Oliko kyseessä aito Odinin sotilas vai mahdollinen ehdokasjäsen tai sympatiseeraaja ja mitä kaikkia niitä on.

En minäkään ole kuin yhden ainoan kerran noita "odineita" nähnyt. Paikka oli Jyväskylä pari kolme vuotta sitten. Minun mielestäni tuo porukka on merkityksetön ja kuihtuu omaan mahdottomuuteensa.

Odin-porukan näkeminen aiheutti jossakin sisimmässäni käänteisen tunnereaktion poliisin näkemiseen verrattuna.

Koen poliisit lähinnä pelkiksi kiusankappaleiksi ja uhkaksi viihtyvyyydelleni ja hyvinvoinnilleni ja (mielen)terveydelleni. Korkeintaan jossakin tähän mennessä kokemattomassani ääritilanteessa, ollessani esimerkiksi jonkin jengin ryöstön kohteena, voisin ajatella poliisin ilmestymisen paikalle olevan positiivinen asia. 99,9 prosenttia poliisin kohtaamisista ei kuitenkaan ole tällaisia vaan sellaisia, joissa minä olen potentiaalinen epäilty ja kohde ja uhri.

Odinin sotilaista ajattelin jossakin tunnetasolla, että he ovat puolellani ja suojanani, jos "jotain tapahtuu", koska heidän tarkoituksensa ei ole pitää kantaväestöä kurissa, ja minä kuulun kantaväestöön. Poliisit eivät hyväksy näitä tyyppejä ja haluaisivat lopettaa heidän toimintansa, mikä tietenkin nostaa heidän pisteitään silmissäni. Vihollisesi viholliset ovat ystäviäsi, niinhän sanotaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 06, 2019, 08:32:01
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 06, 2019, 00:39:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 28, 2019, 07:58:59
Minä puolestani olen aina ihmetellyt, miksi tuota hakutoimintoa vuodesta toiseen haukutaan, koska se mielestäni on ihan hyvä ja käyttökelpoinen. Mutta olkoon tämä nyt tässä. Turha tästäkin on tehdä ikuisuusjankkausta.
Minusta tuo hakutoiminto on yhtä vaikea ja epäkäytännöllinen kuin hakaneula ja lentokoneen turvavyö. Aina saa stana taistella... >:(

Ilman muuta hakaneulan ja lentokoneen turvavyön käyttämiseen tarvitaankin aika vankka pätevyys. Niiden teknologia on niin vaikeasti ymmärrettävää.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Hakaneula

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 07, 2019, 09:00:34
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 06, 2019, 08:10:21
Oliko kyseessä aito Odinin sotilas vai mahdollinen ehdokasjäsen tai sympatiseeraaja ja mitä kaikkia niitä on.

En minäkään ole kuin yhden ainoan kerran noita "odineita" nähnyt. Paikka oli Jyväskylä pari kolme vuotta sitten. Minun mielestäni tuo porukka on merkityksetön ja kuihtuu omaan mahdottomuuteensa.

En tunne odinilaisten arvomerkkejä, joten hänen asemansa hierarkiassa jää arvoitukseksi. Selkämyksen yläosassa oli "firman" nimi, sen alla sinivalkopartainen äijä - ilmeisesti itse Odin, ja alimpana paikkakunnan nimi. Paikkakunta oli eri kuin missä havainto tapahtui. Ei kuitenkaan kaukana havaintopaikasta. Kenties seurueen "tunnuksettomaksi" jäänyt jäsen oli paikkakunnalta ja siten isännän ominaisuudessa. Ja ei-Odin-selkäinen, mutta sen henkinen, saattoi tosiaan olla ehdokasjäsen. Onhan tuo symbolien asettelu samankaltaista, mitä mopokerhoilla - tuskin sattumalta.

Nämä odinit, mc-kerholaiset ja muut jengiläiset ovat jonkin sortin larppaajia. He kokevat elävänsä rinnakkaismaailmassa, jossa pätevät heidän omat sääntönsä. Valitettavasti vain silloin tällöin maailmat törmäävät, kun reaalimaailma ei toimikaan kuvitellulla tavalla. Törmäykset ovat erityisen rajuja, jos kaksi larppaajajoukkoa ajautuvat ristiriitaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 08, 2019, 15:51:12

Mitä se Aarnion Jari tekee siellä sellissä? Onkohan mies ihan omimmillaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 08, 2019, 16:10:40
^Pelaa pleikkaa, kattoo pornoo...
Kenties väsää valitusta tuomiostaan samalla kun opiskelee lakia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 08, 2019, 16:31:36

Ja Jari on tyytyväinen, ja yhteiskunta. Parasta antien kohtaamista.

Ok.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 08, 2019, 19:16:51
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - elokuu 08, 2019, 16:10:40
Kenties väsää valitusta tuomiostaan samalla kun opiskelee lakia.

Siinä on, elämän syrjässä. Ok.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 09, 2019, 21:40:31
Yritän nukkua, mutta Rammsteinin soitto tunkeutuu makuuhuoneeseeni. Voisiko joku käydä sanomassa niille että laittavat volumea pienemmälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 09, 2019, 21:47:56
^Asiat voisivat olla huonomminkin - nukkumisyritys Flow-festareiden vieressä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 09, 2019, 22:31:45
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 09, 2019, 21:40:31
Yritän nukkua, mutta Rammsteinin soitto tunkeutuu makuuhuoneeseeni. Voisiko joku käydä sanomassa niille että laittavat volumea pienemmälle.

Yhyy, sinä sentään saat kuulla sen konsertin. Olisin itse mennyt vallan paikalle asti, mutta en sitten kumminkaan viitsinyt pulittaa niin montaa pelimerkkiä kuin lippu maksoi. Myöhemmin vielä kuulin että ovat kiertueellaan keskittyneet uuden levyn biiseihin, ja mieluummin olisin kuunnellut vanhoja klassikoita jos itse olisin konserttiin mennyt.

Jäi ilmeisesti kokonaan näkemättä bändi livenä, eiköhän jätkät jää kohta jo eläkkeelle.

Uusinta levyä en ole vielä kokonaisuudessaan kuullut muualla kuin kerran meidän treeneissä, mutta eihän siinä riehuessa ehdi mihinkään musiikkiin tutustua kun ekaa kertaa soitetaan levy läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 09, 2019, 22:47:09
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 09, 2019, 21:40:31
Yritän nukkua, mutta Rammsteinin soitto tunkeutuu makuuhuoneeseeni. Voisiko joku käydä sanomassa niille että laittavat volumea pienemmälle.
Yritä tanssia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 09, 2019, 22:55:31
Jos Uuno Turhapuro-elokuvat keksittäisiin nyt, niin niitä ei varmastikaan sanonnan vastaisesti kiellettäisi vaan aivan jotain muuta: https://areena.yle.fi/1-50172718

Päivän toisen ajatukseni ja tunteeni kirjoitan tarinamuotoon, jottei kukaan arvaisi sen kertovan minusta, tässä ketjussa:

Pitkään ja antoisasti pohdittuaan, palattuaan jonkinlaisesta flow-tilasta takaisin maan päälle, hän ei voinut muuta kuin sanattomasti hetkisen ihailla saavutuksiaan.
Hän oli matkannut ajatusten siivin kaikkialla ja enemmänkin. Yltänyt paikkoihin ja tekoihin joihin ei yhdenkään ihmisen uskoisi kykynevän. Suorastaan loihtinut ja ehkä jopa tyhjästä luonut jotain sanoinkuvaamatonta, kaikissa ajan ja paikan tiloissa. Nöyränä saavutustensa loiston edessä hän ymmärsi vastuunsa tuoda julki tämän kaiken kaikille kansoille.
Oli kirjoitettava viesti keskustelupalstalle. Internettiin.

-Kröhömmääksi jöpötiti röyhkilaani jops kuke. Tsetseni riiv pompomssi loi loi. Urps pruut, gui huips. Wii wauhgo dadi paditsi nou jeep. Repsh mökseetraus nopolips, tipsi nuuna hupu. Ruops kokeli fiuda tramppa. Wena enogo lopohopo too. Aappari jala jallake ve surinamikka. Loih!

Lähetä.
Yhä nöyrempänä hän ihaili silmiensä edessä kuvaruudullaan loistavaa kaikkien yhteistä uusinta tietoa koko maailmasta. Maailmasta joka paranisi pian.
Miten voisi olla edes mahdollista että tämä tieto vanhenisi tunnistamattomaksi pitkänkään ajan kuluessa.
Eikö se olisi peräti kauheinta mitä olla saattaa. Hän ei voisi edes kuvitella lukevansa tätä viestiä muutoin kuin vastaansanomattoman totuuden rajattoman yksinvaltaisuuden ihailun vallassa.
Olo oli tyhjä mutta selkeä. Seitsemännen lukukerran jälkeen hän lepäsi.

Spoileri: Tämä tarina on tosi. Eläväisin muistoni, tunnen sen koko kropassani, on törmättyäni vanhaan kirjoitukseen Näkökulmalta, jota jostain selittämättömästä syystä kahlasin kuin riivattu jonkin viestin kirjoitusprosessin ajamana, anteeksi pitkä lauseeni jonka aikana itsekin unohdin mitä olin sanomassa, eli eläväisin muistoni tästä vanhasta viestistä on se etten tajunnut riviäkään siitä. En yhdelle riville mahtuvaa virkettäkään! Vaikka se oli selvää suomea. Ja kiitettävän pitkällinen sepustus jostain. Mutta ei hajuakaan että mistä. Eikä siinä vielä kaikki. Lisäksi sain nopeasti huomata, kuka tällaista soopaa on voinut edes rustata-mielentilassani, että olin itse kirjoittanut sen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 10, 2019, 07:10:09
^Hänen tekstejään Näkökulmalla oli kieltämättä vaikea ymmärtää. Ehdin jossakin vaiheessa jo epäillä, että kirjoittaja nimimerkin takana on vaihtunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 10, 2019, 07:28:30
Illalla pää juuri ja juuri ehti tyynyyn ennen nukahtamista. Tuskin tilanne olisi muuttunut vaikka vieressä olisi luukuttanut sekä Rammstein että Flown koneet. Olisin mennyt vuoteeseen ehkä aiemmin, mutta piti katsoa Areenasta illan Poirot loppuun.

Kohta täytynee lähteä isoon kauppaan täydentämään ruokavarantoja. Ennen shoppailuruuhkaa on hyvä ehtiä pois alta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 10, 2019, 07:56:12
Pitääpä tänään kaivaa tuo eilisen Poirotin loppu esiin ja katsoa se. Olen tuonkin nähnyt ties moneenko kertaan ja nyt oli syyllisestä jonkinlainen käry jo suurin piirtein puolessa välissä, mutta harmittavasti "noutaja" tuli noin parikymmentä minuuttia ennen elokuvan loppua, eli juuri se loppuselvittely jäi näkemättä, jotta miksi kaikki tapahtui. Edellisen viikon Poirotissa torkku osui keskelle elokuvaa ja se nyt ei vaatinut täydennyskatselua, kun olin senkin jo aiemmin joskus nähnyt ja loppuratkaisu toi esiin puuttuvat palaset muutenkin.

En ymmärrä miksi aina torkahdan kesken mielenkiinoisenkin ohjelman. Nytkin heräsin noin viisi minuuttia elokuvan päätyttyä, joten vain pienet torkut tuli otettua, mutta väärään aikaan. Hiljattain naureskelin tyttärelleni, että nyt olin varmaan jo nähnyt kokonaan erään tietyn elokuvan, jota hän oli suositellut, kun näin sen kolmatta tai neljättä kertaa, mutta torkkupaikka oli aina eri kohdassa. En kyllä muista enää mikä elokuva tuo oli.

Tuossa on syy, miksi en vapaaehtoisesti käy elokuvissakaan. Edellisestä käynnistä taitaa olla neljännesvuosisata aikaa ja silloinkin ...  ::) :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 10, 2019, 08:41:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 10, 2019, 07:56:12

Olen nukahtanut telvision ääreen oikeastaan vain formulakisoja katsoessani, ja syy on ollut se, että olen katsonut niitä sängystä. Epämukavaan tuoliin ei nukahda. Ehkä lähetysajallakin on ollut merkitystä.

Elokuvateattereiden tuolit ilmeisesti ovat olleen sen verran mukavia, että nukahdellut usein kesken filmin. Edes James Bondin aktionkohtaus (Meksikossa kuvattu pätkä, jossa taloja romahtaa ja helikopteri lentää etc.) ei saanut minua pysymään hereillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 10, 2019, 10:04:53
Ei ole tuolin mukavuudesta yhtään kiinni nukahdanko vai en. Luultavasti sillä on jotain tekemistä korvien välin kanssa, sillä tylsistyminen ja mielenkiinnon puute on oivallinen nukahduslääke sen lisäksi, että minulla on taipumus rentoutua liiankin rennoksi, jos ei ole mitään pätevä syytä olla skarppina.

Olen kouluaikoina nukahdellut lukemattomia kertoja. Noloin lienee se, kun kerrankin oli tullut se "ensi maanantaina", josta lähtien parannan tapani ja olen ihmisiksi koulussa, teen läksyt ja olen aktivinen tunnilla, joten siirryin  keskirivin ensimmäiseen pulpettiin istumaan. Nukahdin siinäkin ja olin kaataa pulpettini, kun sain sellaisen "nukahdussätkyn". Opettaja ei tätä onneksi tajunnut tai ymmärsi jättää huomiotta, mutta takana istunut kaveri tökkäsi selkääni ja sanoi "taisit nukahtaa".

Olen nukahtanut lukuisissa palavereissa tai nämä ovat kyllä olleet sellaisia hämärän rajamailla olotilaan vaipumisia, että tavallaan kuulee jotain, mutta siitä ei oikein ymmärrä mitään. Noita on sattunut vain sellaisissa paltsuissa, joissa itselläni ei ole ollut aktiivista osaa. Siinä mielessä verkkopalaverit on oivallisia, että niissä ei jää kiinni nukahtamisesta. Seisten käydyssä palaverissa en vielä ole nukahtanut, vaikka joskus sekin on ollut lähellä, jos minut on turhaan kutsuttu mukaan.

Siinä mielessä kotona sohvalla istuen torkkuminen ei ole mitään kummallista, että noita sattuu tuon tuostakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 10, 2019, 10:42:16
Verkkopalaverissa jää kiinni, jos kuorsaa. Joskus ylenmääräinen ja liiallinen tai epätavallinen päiväaikainen  nukahtelutaipumus (esim. autolla ajaessa liikennevaloissa nk. eräs kaverini) voi olla merkki uniapneasta. Uniapnea merkkaa sitä, että aivot eivät saa riittävästi happea yön aikana, eikä virkistävää untakaan, siksi nukahtelevat päiväaikaan. Uniapneaa voi olla myös laihoilla ihmisillä, jos on esim. hengitysteiden ahtautta, tukkoisuutta (esim. tyynyn takia) jne..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 10, 2019, 10:50:53
Verkkopalavarissa ei jää kiinni, kun pitää mikkinsä kiinni.

Meillä ainakin on tapana, että vain aktivisesti osallistuvat pitävät mikkinsä auki aina vain sen vuoksi, ettei taustaääniä tule liikaa. Nämä nykyaikaiset hömpötykset, monitoimitila ja verkkopalaverit, ei aina sovi kovin hyvin yhteen. Pahimmillaan avotilassa voi olla monta eri verkkopaltsua menossa samaan aikaan, joten sitä väärän paltsun pulinaa kantautuu väkisin taustalta. Joku sanoi, että että melkein pahempi on, että kuulee oman paltsun puhujan äänen sekä luureista että luurien ohi livenä. Tuosta en osaa sanoa, kun en suostunut siirtymään avotilaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 10, 2019, 10:53:26
Avotilat ovat saatanastaperkeleestä.

Verkkopalaverissa voi jäädä kiinni nukkumisesta myös niin, ettei vastaa kun jotain kysytään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 10, 2019, 11:00:03
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 10, 2019, 10:53:26
Avotilat ovat saatanastaperkeleestä.

Verkkopalaverissa voi jäädä kiinni nukkumisesta myös niin, ettei vastaa kun jotain kysytään.

Tuohon voi aina sanoa, että linja pätkii tai toinen sitten on, että unohdin avata mikrofonin :)

Linjan pätkiminen on parempi, koska silloin voi aina pyytää toistamaan kysymyksen, kun on herännyt siihen huuteluun "Hippiiiii, kuuletko  vai ootko pudonnut linjoilta?". Linjoilta putoaminen meillä on enemmän sääntö kuin poikkeus ja varsinkin, jos on noita etäyhteyksiä ihmisten kotoa tai samaan aikaan on menossa joku isompi infotilaisuus ja piuhat on tukossa, niin huoletta voi ottaa torkut :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 10, 2019, 11:10:57
Koirat osaavat juosta unissaan ja ihmiset kulkea julkisilla: https://www.youtube.com/watch?v=SRrwP627ql0

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 10, 2019, 11:40:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 10, 2019, 10:50:53
Verkkopalavarissa ei jää kiinni, kun pitää mikkinsä kiinni.

Meillä ainakin on tapana, että vain aktivisesti osallistuvat pitävät mikkinsä auki aina vain sen vuoksi, ettei taustaääniä tule liikaa. Nämä nykyaikaiset hömpötykset, monitoimitila ja verkkopalaverit, ei aina sovi kovin hyvin yhteen. Pahimmillaan avotilassa voi olla monta eri verkkopaltsua menossa samaan aikaan, joten sitä väärän paltsun pulinaa kantautuu väkisin taustalta. Joku sanoi, että että melkein pahempi on, että kuulee oman paltsun puhujan äänen sekä luureista että luurien ohi livenä. Tuosta en osaa sanoa, kun en suostunut siirtymään avotilaan :)

Oikeastaan vieressä istujan äänen kuuleminen kaikuna luureista on se pahin. Jos sellaisessa palsussa joutuu oikeasti seuraamaan mitä tapahtuu on parempi ottaa kokous kännyyn tai ottaa se kannettava tosiaan kantoon ja häipyä toisaalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 10, 2019, 17:59:36
Varjelkoon. Olen just kesämökillä veljen, veljen vaimon ja yhden toisen pariskunnan kanssa sekä seitin ohuessa kännissä tottakai. Kyllä elämä hymyilee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 10, 2019, 19:54:55
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 10, 2019, 07:10:09
^Hänen tekstejään Näkökulmalla oli kieltämättä vaikea ymmärtää. Ehdin jossakin vaiheessa jo epäillä, että kirjoittaja nimimerkin takana on vaihtunut.
A4:ää ajattelin syntyjään ulkomaalaiseksi tai muuten ei-suomenäidinkieliseksi joka opettelee suomea. Hän ei muuttunut yhtäkkiä vaan vähitellen kehittyi sujuvammaksi ja ymmärrettävämmäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 11, 2019, 00:08:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 10, 2019, 07:56:12
Pitääpä tänään kaivaa tuo eilisen Poirotin loppu esiin ja katsoa se. Olen tuonkin nähnyt ties moneenko kertaan ja nyt oli syyllisestä jonkinlainen käry jo suurin piirtein puolessa välissä, mutta harmittavasti "noutaja" tuli noin parikymmentä minuuttia ennen elokuvan loppua, eli juuri se loppuselvittely jäi näkemättä, jotta miksi kaikki tapahtui. Edellisen viikon Poirotissa torkku osui keskelle elokuvaa ja se nyt ei vaatinut täydennyskatselua, kun olin senkin jo aiemmin joskus nähnyt ja loppuratkaisu toi esiin puuttuvat palaset muutenkin.

En ymmärrä miksi aina torkahdan kesken mielenkiinoisenkin ohjelman. Nytkin heräsin noin viisi minuuttia elokuvan päätyttyä, joten vain pienet torkut tuli otettua, mutta väärään aikaan. Hiljattain naureskelin tyttärelleni, että nyt olin varmaan jo nähnyt kokonaan erään tietyn elokuvan, jota hän oli suositellut, kun näin sen kolmatta tai neljättä kertaa, mutta torkkupaikka oli aina eri kohdassa. En kyllä muista enää mikä elokuva tuo oli.

Tuossa on syy, miksi en vapaaehtoisesti käy elokuvissakaan. Edellisestä käynnistä taitaa olla neljännesvuosisata aikaa ja silloinkin ...  ::) :-[
En minäkään leffoissa enää käy, no ehkä kun tulee uusin Star Wars, sitä saa sitten sadatella viikon ajan täälläkin.
Poirot on noita harvinaisuuksia, jota YLE:n kanavilta katselen, aika loistavia. YLE:n omaa tuotantoa en juuri seuraa, koska... :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 13, 2019, 08:26:26
Kiire, kiire, kiire, kiire... miksi aina on kiire.

Viimeisin Berliinissä tänä kesänä viettämästäni kolmesta viikosta on nyt menossa, ja mitään uutta ja mielenkiintoista ei ehdi tehdä eikä tule ehtimään. Foorumikirjoituksetkin joutuu kirjoittamaan "minä sinä siinä koneella taas istut" -tyyppisessä kielteisessä ilmapiirissä, jossa ei edes kirjoittamaansa tekstiä ehdi lukea läpi, kun hätäisesti painaa "Lähetä".

Olen vienyt muutamina aamuina (hieman alle) kaksivuotiaan pojan päiväkotiin, ja se on ollut aivan kauheaa. Hakeminen on helpompaa. Tällä viikolla ehkä vielä yksi vientikerta. Matkat tehdään polkupyörällä, jonka perässä on vaunu.

Tästä kuviosta täällä saisi tehtyä TV-sarjan, eikä tarvitsisi mitään edes keksiä. Todellisuus on tarpeeksi mielenkiintoista ja myös stressaavaa, koska se ei  ole fiktiota.

(Tyttäreni) Entinen miesystävä, joka ei ole miesystävä, ei tiedä uudesta miesystävästä, joka ei ole miesystävä vaan pelkästään yhteisen lapsen isä. Asia on salattu häneltä keksimällä uudelle mieshenkilölle tekonimi ja henkilöllisyys. Nämä ihmiset ovat nimittäin joutuneet olemaan tekemisissä keskenään. Eikä entinen tiedä sitäkään, että tyttäreni asuu tämän uuden miehen/lapsen isän kanssa. Kyseessä ei ole kuitenkaan parisuhde vaan käytännön järjestely. Eikä tämä uusi mies/lapsen isä tiedä sitä, että lapsi ja äiti eivät aio palata enää Berliiniin asumaan, kun he nyt täältä kanssamme lähtevät. Tietenkin isällä tulevat olemaan normaalit lakien takaamat oikeudet lapseensa nähden, mutta pelkään, että tullaan vielä näkemään ikävä näytelmä koskien asumis- ja huoltajuuskysymystä. Juridisesti tilanne on se, että tyttäreni on yksinhuoltaja, ja lapsi on kirjoilla Suomessa ja ainoastaan Suomen kansalainen. Lapsen kaappauksesta ei Suomeen tulossa siis ole kyse, jos jollekin tällainen ajatus tulisi mieleen.

Jos ei tällaisten asioiden miettiminen aiheuta stressiä, niin mikä sitten. Luulen, että minunkin Berliinissä käyntini tulevat loppumaan tähän reissuun. Onhan täällä yhteen laskettuna jo monta kuukautta tullut pyörittyä, mutta vielä olisi paikkoja, joita olisi mukava nähdä. Ei kaupunkiin tutustu, jos viettää pääosan ajasta kerrostaloasunnossa ja liikkuu ainoastaan sen lähellä.

En halua tätä asiaa juuri tämän enempää avata, kunhan höpöttelin päivän mietteinä. Enkä kaikkea edes kertonut. Sen vielä lisään, että tämä kesä on mennyt suunnitelmien osalta täysin läskiksi. Tekemättömät hommat ovat edelleen tekemättä. Ja sitä paitsi haluaisin joskus matkustella eri puolilla Eurooppaa eikä pelkästään käydä "pistemäisesti" aina uudestaan yhdessä samassa kaupungissa. Tällä reissulla haaveeni oli edes hieman päästä ajelemaan autolla jossakin muuallakin, mutta vanhan auton kunto on niin epämääräinen, että paluun varmistamiseksi ei haluta ottaa riskejä tekemällä ylimääräisiä reissuja. Ja mihin tästä hullunmyllystä edes olisi lähenyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 14, 2019, 00:07:40
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 15, 2019, 01:35:50
Mutta keksin suhteen saatoin erehtyä. Tein uudelleen syömiskokeen K-kaupan kaakaotäytekeksipaketilla ja söin ahneesti parissa päivässä. --> Ei mitään oireita!
Olen keväällä vaihtanut hajullisen shampoon LV:ksi. Ei minkäänlaista ihottumaa enää millään suklaatuotteella.
Minulla on vuosia ollut näppylöitä säärissä, kadonneet on!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 14, 2019, 10:10:48
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 14, 2019, 00:07:40
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 15, 2019, 01:35:50
Mutta keksin suhteen saatoin erehtyä. Tein uudelleen syömiskokeen K-kaupan kaakaotäytekeksipaketilla ja söin ahneesti parissa päivässä. --> Ei mitään oireita!
Olen keväällä vaihtanut hajullisen shampoon LV:ksi. Ei minkäänlaista ihottumaa enää millään suklaatuotteella.
Minulla on vuosia ollut näppylöitä säärissä, kadonneet on!

Säärikarvojasiko olet sillä shampoolla pessyt?  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 14, 2019, 10:24:00
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 14, 2019, 10:10:48

Ja shampoo ei myöskään ole paras mahdollinen suklaatuote...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 14, 2019, 10:32:25
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 14, 2019, 10:24:00
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 14, 2019, 10:10:48
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 14, 2019, 00:07:40
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 15, 2019, 01:35:50
Mutta keksin suhteen saatoin erehtyä. Tein uudelleen syömiskokeen K-kaupan kaakaotäytekeksipaketilla ja söin ahneesti parissa päivässä. --> Ei mitään oireita!
Olen keväällä vaihtanut hajullisen shampoon LV:ksi. Ei minkäänlaista ihottumaa enää millään suklaatuotteella.
Minulla on vuosia ollut näppylöitä säärissä, kadonneet on!

Säärikarvojasiko olet sillä shampoolla pessyt?  ;D

Ja shampoo ei myöskään ole paras mahdollinen suklaatuote...

En tiedä, onko paras, mutta hyvinkin mahdollinen:

https://www.hyvinvoinnin.fi/products/faith-in-nature-shampoo-suklaa
(https://www.hyvinvoinnin.fi/products/faith-in-nature-shampoo-suklaa)

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 15, 2019, 02:24:26
Suihkusaippua se oli. Minä ajatuksissa usein sekoitan shampooksi...

JK. Enkä vain minä vaan se on täällä suppeassa piirissäni slangi/murresana.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 15, 2019, 14:11:10
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 14, 2019, 00:07:40
Olen keväällä vaihtanut hajullisen shampoon LV:ksi. Ei minkäänlaista ihottumaa enää millään suklaatuotteella.
Minulla on vuosia ollut näppylöitä säärissä, kadonneet on!

Onnittelut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 15, 2019, 17:51:25
Kouvolan Lakritsin marmeladit ovat hyviä, koska niissä on muutakin makua kuin pelkkä sokeri. Tykkäisin niistä vielä enemmän, jos niissä ei olisi niin valtavasti sokeria. En tiedä kaupassa myytävää hedelmäkarkkilajiketta, joka maistuisi jollekin (siis muulle kuin "sokerille").
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 15, 2019, 18:55:09

Siinä kun sanallistaa kaikkea koettavaa, niin tuntee itsensä oudoksi. Tulisi keskustella siitä, mitä on musiikki, maut, tuoksut, tuntemukset, unet, ... Sellaiset epämääräiset, joita ei tavallisesti käsitellä arjessa. Samaan ryhmään kuuluvat ihmiset, siten kuin suoraan tuntuvat, ja miltä vaikuttavat. Mikähän viiraa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 15, 2019, 20:18:11
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 15, 2019, 17:51:25
Kouvolan Lakritsin marmeladit ovat hyviä, koska niissä on muutakin makua kuin pelkkä sokeri. Tykkäisin niistä vielä enemmän, jos niissä ei olisi niin valtavasti sokeria. En tiedä kaupassa myytävää hedelmäkarkkilajiketta, joka maistuisi jollekin (siis muulle kuin "sokerille").

On ne hyviä, mutta niissä on kyllä mielestäni aika paljon askorbiinihappoa tai sitruunahappoa. Ainakin suuhun tulee sellainen tuntu, että ne on happoisia eikä se ole pelkästään hedelmästä. Minusta parhaita marmeladeja on edelleen ne vanhat perinteiset Finlandiat. Nyt kun vilkaisin niiden kuvaa, niin vähän ihmettelen, että ne on palloja, kuten vihreät kuulat. Muistaisin, että ne olisi joskus olleet hedelmien muotoisia. Muistankohan väärin tai sekoitan sittenkin johonkin muuhun marmeladiin?

Tuosta sokerisuudesta tuli mieleen kaupassa ollut tuote-esittely. Tästä on kyllä niin pitkästi aikaa, että tyttöni olivat sellaisia vaahtosammuttimen kokoisia. Esittelyssä oli oli jotain marjamehua ja täti-ihminen innoissaan antoi tytöille maistiaisia kehuen, miten siinä tosiaan marja nyt maistuu, kun on vähemmän sokeria - ainoastaan 45%. Tytöt hörppäsivät pienen kipollisen mehua ja lähes yhteen ääneen sanoivat kovalla äänellä "yääääk, liian makeeta". Täti-ihminen selvästi suuttui siitä ja otti sen hiukan henkilökohtaisesti. Hän alkoi uudelleen esitelmöimään sokerin vähyydestä.

No joo, eihän se täti-ihminen arvannut, että meillä noita kaupan sokerimehuja käytettiin niin, että lasin pohjalle laitettiin mehua niin, että nippa nappa pohja peittyi ja loput sitten vettä ja hän oli tehnyt mehun pullon kyljessä olevan ohjeen mukaan, joka tuottaa todellakin makean mehun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 15, 2019, 20:24:18
Kiittti vinkistä. Pitää katsoa, jahka käyn kaupassa, että jos löytyisi aski Finlandia-marmeladeja. Näyttää kyllä niin tutulta pakkaukselta, että todennäköisesti Prismasta löytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 16, 2019, 17:28:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 15, 2019, 20:18:11
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 15, 2019, 17:51:25
Kouvolan Lakritsin marmeladit ovat hyviä, koska niissä on muutakin makua kuin pelkkä sokeri. Tykkäisin niistä vielä enemmän, jos niissä ei olisi niin valtavasti sokeria. En tiedä kaupassa myytävää hedelmäkarkkilajiketta, joka maistuisi jollekin (siis muulle kuin "sokerille").

On ne hyviä, mutta niissä on kyllä mielestäni aika paljon askorbiinihappoa tai sitruunahappoa. Ainakin suuhun tulee sellainen tuntu, että ne on happoisia eikä se ole pelkästään hedelmästä. Minusta parhaita marmeladeja on edelleen ne vanhat perinteiset Finlandiat. Nyt kun vilkaisin niiden kuvaa, niin vähän ihmettelen, että ne on palloja, kuten vihreät kuulat. Muistaisin, että ne olisi joskus olleet hedelmien muotoisia. Muistankohan väärin tai sekoitan sittenkin johonkin muuhun marmeladiin?

Tuosta sokerisuudesta tuli mieleen kaupassa ollut tuote-esittely. Tästä on kyllä niin pitkästi aikaa, että tyttöni olivat sellaisia vaahtosammuttimen kokoisia. Esittelyssä oli oli jotain marjamehua ja täti-ihminen innoissaan antoi tytöille maistiaisia kehuen, miten siinä tosiaan marja nyt maistuu, kun on vähemmän sokeria - ainoastaan 45%. Tytöt hörppäsivät pienen kipollisen mehua ja lähes yhteen ääneen sanoivat kovalla äänellä "yääääk, liian makeeta". Täti-ihminen selvästi suuttui siitä ja otti sen hiukan henkilökohtaisesti. Hän alkoi uudelleen esitelmöimään sokerin vähyydestä.

No joo, eihän se täti-ihminen arvannut, että meillä noita kaupan sokerimehuja käytettiin niin, että lasin pohjalle laitettiin mehua niin, että nippa nappa pohja peittyi ja loput sitten vettä ja hän oli tehnyt mehun pullon kyljessä olevan ohjeen mukaan, joka tuottaa todellakin makean mehun.

Oli ne Finlandiat aiemmin hedelmän muotoisia. Eikä niitä ollut sokeroitu päältä kuten Vihreät kuulat on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 16, 2019, 18:49:41
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 16, 2019, 17:28:33
Oli ne Finlandiat aiemmin hedelmän muotoisia. Eikä niitä ollut sokeroitu päältä kuten Vihreät kuulat on.

Harmin paikka, että ovat menneet pilaamaan nekin herkut.

Vihreät kuulathan eivät maistu päärynälle, vaikka tuotekuvaus niin väittää:
https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/1504/fazer-vihreita-kuulia-500g-marmeladeja/
Ylellisen pehmeät ja makeat Vihreät kuulat maistuvat hurmaavasti raikkaalle päärynälle.
....nips ...
Ainesosat
Sokeri, glukoosisiirappi, vesi, hyytelöimisaine (E440), happamuudensäätöaineet (E330, E337), aromit, väri (E141).

On kyllä jollain korvat heiluneet villisti, kun tuon lauseen on kirjoittanut .... "raikkaalle päärynälle".

Samaa sontaa on Finlandiakin nykyisin, eli ovat vain erivärisiä "vihreitä kuulia"
https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/1510/finlandia-260-g-/
Ainesosat
Sokeri, glukoosisiirappi, vesi, hyytelöimisaine (E440), happamuudensäätöaineet (E330, E337), värjäävät elintarvikkeet (bataatti-, omena- ja saffloritiiviste), aromit, värit (E163, E160a).

Silloin muinoin niissä oli varmasti aitoa mehua. Ainakin muistini mukaan ne maistuivat juuri sille, miltä ne näyttivätkin eikä maussa ollut sellaista hapokkuutta kuin vihreissä kuulissa on nykyään. Luultavasti hyvien marmeladien valmistaminen olisi liian kallista nykyään.

Eipähän tarvitse noitakaan sitten ostaa, vaikka aina välillä on hiukan tehnyt mieli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 16, 2019, 19:20:53

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/muistatko-viela-talta-fazerin-finlandia-marmeladit-nayttivat-ennen-nimikin-vaihtui/6664892
Lainaa
Finlandia-marmeladien alkuperäinen muoto ei ollut pyöreä, vaan aikoinaan makeiset tehtiin hedelmän tai marjan muotoisiksi.

Marmeladin valmistustekniikka oli vielä 1950-luvulla varsin alkeellista. Tuotteet valettiin metallimuotteihin, joita pidettiin palojen irrottamisen helpottamiseksi lyhyen aikaa jääkaapissa. Irrottaminen muoteista tapahtui yksitellen haarukalla, kertoo Fazer Makeisten viestintäjohtaja Liisa Eerola.

Kuormittava ja hidas irrottaminen johti siihen, että hedelmänmuotoiset Finlandia-marmeladit muuttuivat 1990-luvun loppupuolella nykyisin tutuiksi kuuliksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 16, 2019, 19:22:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 16, 2019, 18:49:41
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 16, 2019, 17:28:33
Oli ne Finlandiat aiemmin hedelmän muotoisia. Eikä niitä ollut sokeroitu päältä kuten Vihreät kuulat on.

Harmin paikka, että ovat menneet pilaamaan nekin herkut.

Vihreät kuulathan eivät maistu päärynälle, vaikka tuotekuvaus niin väittää:
https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/1504/fazer-vihreita-kuulia-500g-marmeladeja/
Ylellisen pehmeät ja makeat Vihreät kuulat maistuvat hurmaavasti raikkaalle päärynälle.
....nips ...
Ainesosat
Sokeri, glukoosisiirappi, vesi, hyytelöimisaine (E440), happamuudensäätöaineet (E330, E337), aromit, väri (E141).

On kyllä jollain korvat heiluneet villisti, kun tuon lauseen on kirjoittanut .... "raikkaalle päärynälle".

Samaa sontaa on Finlandiakin nykyisin, eli ovat vain erivärisiä "vihreitä kuulia"
https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/1510/finlandia-260-g-/
Ainesosat
Sokeri, glukoosisiirappi, vesi, hyytelöimisaine (E440), happamuudensäätöaineet (E330, E337), värjäävät elintarvikkeet (bataatti-, omena- ja saffloritiiviste), aromit, värit (E163, E160a).

Silloin muinoin niissä oli varmasti aitoa mehua. Ainakin muistini mukaan ne maistuivat juuri sille, miltä ne näyttivätkin eikä maussa ollut sellaista hapokkuutta kuin vihreissä kuulissa on nykyään. Luultavasti hyvien marmeladien valmistaminen olisi liian kallista nykyään.

Eipähän tarvitse noitakaan sitten ostaa, vaikka aina välillä on hiukan tehnyt mieli.

Aissaatana. Vaikuttaa tosiaan, että kyseessä olisi pelkkää värjättyä sokeriliivatetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 19, 2019, 14:35:34
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 16, 2019, 19:22:57
Aissaatana. Vaikuttaa tosiaan, että kyseessä olisi pelkkää värjättyä sokeriliivatetta.

Sitäpä nuo nyt näyttää olevan. Pitääpä muistaa joulun alla tutkailla tarkemmin, kun tulee ne sesonkimakeiset kauppaan. Silloin on helppo kahlata kaikki läpi, jotta onko jossain ihan aitoa hedelmä- tai marjamehua pohjana. Iloinen yllätys olisi myös se, että pintasokerointi puuttuisi.

En tosiaan marmeladeja ole aikoihin ostanut muuten kuin irtokarkkien joukossa. Niistä saa helposti vetäistyä sokerikooman yhdessä jugurttirusinoiden kanssa. Mutta ne irtokarkeissa olevat marmeladit ovat myös moita, joissa silmät kiinni ei kunnolla erota, mitä makua olisi syömässä. Jälkimauksi kaikista jää se happoinen kirpeys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 19, 2019, 14:42:43
Loppukesän ensimmäinen flunssan alku taitaa olla meneillään. Aamulla herätessä oli perkeleellinen päänsärky, joka ei kahvilla helpottanut, vaan oli pakko ottaa päänsärkylääke. Varmaan olin nukkunut taas huonossa asennossa ja niskat oli aika jumissa. Tuo välillä teettää kunnon kankkuseen verrattavan jyskytyksen päähän. Päänsäryn helpotuttua huomasin, että nenä on hiukkasen tukossa ja kurkkuakin karvastelee.

Eipä tuo ollut yllätys. Pikemminkin ihmettelin, että sen ilmaantuminen näin pitkään antoi odottaa itseään. Jokin aika sitten hoitelin naapurin tokaluokkalaista, jolla oli flunssa ja hän piti pari lepopäivää koulusta. Nyt on pojan isällä kuuleman mukaan miesflunssa.

Kivoja nämä kiertopalkinnot, kun on läheisiä ihmissuhteita. Erakkona ei sairastaisi, saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 19, 2019, 22:51:16
Kyllä se jostakin tulee, jos kaupunkiympäristössä asuu. Jos ei muualta, niin kauppareissulta tai hissistä, jossa on juuri joku pärskinyt.

Viimeinen ilta Berliinissä. Laskeskelin tässä eräänä iltana päiväkirjasta ja muualtakin, miten paljon täällä on kaikkiaan tullut oltua. Menin laskuissa sekaisin. Puoli vuotta ei taida kuitenkaan vielä olla täynnä. Ehkä viisi kuukautta tai jotain. Täytyy laskea joskus myöhemmin. Ensimmäinen yö oli vuonna 1980 ja seuraava vuonna 1993. Vuodesta 2003 alkaen niitä kuitenkin vasta alkoi tulla enemmän, yleensä viikon, parin käyntejä, joskus lyhyempiäkin. Tästä reissusta tulee tasan kolmen viikon mittainen.

En haluaisi asua pysyvästi suurkaupungissa enkä oikeastaan edes kaupungissa. Kaipaan välillä rauhaa ja yksityisyyttä. Kun hiihtää talvella jossakin viimaisella isolla järvenselällä, silloin on ehkä kaikkein eniten yksin - ellei muita hiihtäjiä ole liikkeellä. Eikä niitä pahemmin ole niinä aikoina ja niillä reiteillä, jossa hiihtelen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 20, 2019, 09:26:43

Ovatko kaupungit asuttavina köyhempiä kuin maaseutu, joka suhteessa,
vaikka periaatteessa kaupungissa on paljon erilaisia mahdollisuuksia?

Lisäilen perustelun tapaista ..

1.  Lupaa mahdollisimman paljon, mahdollisimman edullisesti ja kivasti
2.  Antaa mahdollisimman vähän, ja mahdollisimman kalliilla, mieluusti ei mitään
3.  Ottaa kaiken mahdollisen

Kaupunkilähtö "tälle teemalle" tietysti hassu. Mikä olisi kuvaavampi, niin periaatteessa tällaista ei tarvitsisi muodostaa, esim otsikkotasolla. Perusteluna käsittelyn ongelmat, tyyliin Schrödinger, vaikka normatiivisesti todellisuus ei merkitse, ja sen ohi voi päättää kaiken, ja niin tulee tehdä ja mukana olla.

Kun ajatellaan muodostuneita kuvioita, ovatpa syntyneitä miten vain, niin mitä ne oikeasti merkkaavat, edes ihmisluontoa ajatellen, jossa on omat erityispainotuksensa, muuhun todellisuuteen nähden, siinä kun tätä jakoa järkevä soveltaa. Millä tavalla täyttyvät kummankaan todellisuudenpuolen kokijan tarpeet?

Hassua, että mitä lähemmäs elämän perusteita mennään, sitä filosofisemmaksi käsittelyjä toisaalta aivan kuin vietävä. Onko tästä kellään mitään sanomista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 20, 2019, 10:22:40
Naapurissa on näemmä hoksattu että iltakuuden ohella täällä pyörii porukoita aamullakin, joten kannattaa aloittaa se yksinäisen kävyn rankaisu lehtipuhaltimella jo nyt. Tai mikä tuolla sitten määkyykään, kuulostaa ainakin samalta kuin se paskarakkine eli puhallin. Metakasta päätellen tosiaan joku vanha malli mitä huudatetaan täysillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 20, 2019, 21:44:54
Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 20, 2019, 09:26:43Hassua, että mitä lähemmäs elämän perusteita mennään, sitä filosofisemmaksi käsittelyjä toisaalta aivan kuin vietävä. Onko tästä kellään mitään sanomista?

Vastaan tähän, vaikken tiedä, mitä kysyjä on tässä mahtanut tarkoittaa. Ei mitä.

Tai oikeastaan melkein kysyn, tai uumoilen, että siinä kun ihmiset tekevät eläviksi jotain sanajonotusta, esim musiikissa, tai elävöittävät kasvojaan, esim ilmeilemällä, kai se kokonaisuus painaa, kun elämänsuuntaista komponenttia tulee toisenlaisen osaksi.

Entäs niin perin, että kun heittää, ja joskus enemmän, niin kokonaisuus syntyisikin niin, että tarvittavan kokonaisuuden sopivampi komponentti ei ole enää lisäelävöitys, vaan jokin, jonka varassa se juttu hölskää, edes jotenkin kasassa pysyen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 21, 2019, 20:45:59
 Gotlannin verkossa hetkeksi nettiin. Huomenna Helsingissä. Ensi viikolla selviää, mitä kauheaa on tapahtunut 4 viikon poissa olon aikana. Usein vähintään ilkivaltaa ja murtoja ym.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 22, 2019, 06:18:53
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 21, 2019, 20:45:59
Gotlannin verkossa hetkeksi nettiin.
Finnlinesin lautoilla pääsi joskus takavuosina nettiin siten, että irroitti hytin puhelimelle tulevan verkkokaapelin ja liitti sen tietokoneeseen. Verkko oli tällöin käytössä koko Trawemunde-Helsinki välin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 22, 2019, 09:19:50
Vanhoja veisuja voisi päivittää. Jossain zibaleessa lauletaan että kirjoita postikorttiin nähdäänkö uudelleen. Nykyään se menisi varmaan että kirjoita WhatsAppiin. Ja toisessa laulussa muistaakseni on jotain lumenvalkoisia leijoja, nykyäänhän taivaalla leijuu droonit...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 22, 2019, 09:42:11
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 22, 2019, 09:19:50
Vanhoja veisuja voisi päivittää. Jossain zibaleessa lauletaan että kirjoita postikorttiin nähdäänkö uudelleen. Nykyään se menisi varmaan että kirjoita WhatsAppiin. Ja toisessa laulussa muistaakseni on jotain lumenvalkoisia leijoja, nykyäänhän taivaalla leijuu droonit...

Niin. Aika monessa lauletaan myös ikuisesta rakkaudesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 22, 2019, 17:44:47
Nuori kanteli

Lainaus käyttäjältä: https://demokraatti.fi/lapsi-eristettiin-huoneeseensa-ja-riisutettiin-alasti-valkeakosken-sosiaalitoimelle-vakava-huomautus/Nuoren yhteydenoton jälkeen apulaisoikeusasiamies teki Loikalan kartanoon yllätystarkastuksen, joka paljasti, että laitoksessa lapsia riisutettiin, sosiaalisia suhteita pyrittiin katkomaan, lapsia eristettiin lainvastaisesti ja he joutuivat olemaan jatkuvan kameravalvonnan alaisuudessa.

Lasten kertoman mukaan yksi poika oli esimerkiksi ollut eristyksessä kolme kuukautta eikä saanut sinä aikana puhua muille.

Apulaisoikeusasiamies totesi

LainaaApulaisoikeusasiamies totesi, että sosiaalityöntekijä olisi saanut tiedon lainvastaisesta menettelystä, jos olisi pyytänyt käyttöönsä eristämisestä otetuin videotallenteen, käynyt läpi eristämisen seurantamerkintöjä ja tavannut nuorta heti kun tämä sitä pyysi. Tätä sosiaalityöntekijä ei kuitenkaan tehnyt.

Sosiaalitoimi selitti

LainaaValkeakosken sosiaalitoimi selitti laiminlyöntejä muun muassa sillä, että esimerkiksi tapaamisen järjestelyt olisivat merkinneet koko päivän työajan käyttöä.

Lopuksi

LainaaSosiaalitoimen lisäksi myös sosiaalityöntekijä sai huomautuksen toiminnastaan.

Jonkun fiksun työttömän olisi voinut aktivoida käymään koko päiväksi tutustumaan, oliko kaikki ok.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 23, 2019, 17:21:47
Nyt oli kolmen viikon loman jälkeen eka viikko töissä. Tuntui jostain syystyä ihan kamalalta mennä töihin maanataina, mutta heti kun pääsi projekteihin käsiksi, mieliala nousi jälleen normaalille tasolle. On niin hyvä työskentelyiilmapiiri, että heti tuli mukavan rauhallinen olo työkavereiden keskuudessa. Mukavasti oli myös kokoajan hommia. Ei yhtään kiire mutta ei myöskään käynyt aika pitkäksi. Asiakas oli myös kamalan tyytyväinen työpanokseemme, mikä tietysti oli oikein mukava kuulla. Juuri näin työviikon pitäisi mennä, kun tekisi mieli mennä huomennakin toimistolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 23, 2019, 19:52:42
Tilasin reilu viikko sitten Kouvolan lakritsista lakua ja marmeladia jälleen. Tietenkin idea on, että ne lähettää paketin siten, että postin on sovittava toimitusaika ja koska posti toimii kuin pendoliino talvipakkasella, sain paketin vasta tänään. Olisi pitänyt viikko sitten ennen puol kymmentä aamulla vastata tekstiviestiin, että mihin aikaan haluan paketin toimitettavan. Tietysti kyseinen pyyntö lähetetään samana aamuna, jotta aikaikkuna, jolloin viestiin voisi vastata, olisi mahdollisimman tiukka. Sitten seuravaksi he yrittävät tavoittaa puhelimitse ja tietenkin keskellä päivää kun on kiireitä eikä pysty vastaamaan puhelimeen. Tällä viikolla lähettivät mulle yhteydenottopyynnön keskiviikkona ja kun posti kantoi pyynnön kotiin paljon sen jäkkeen kuin yhteydenottopyynnössä oli aikuoloaika, siirtyi yhteydenotto eiliselle ja sitten sain sovitua toimituksen täksi päiväksi. Paketti oli postilla jo viikko sitten torstaina (tuon postin pakettiseurannan perusteella). Mikseivät laittaneet jo silloin mulle viestiä, että mihin kellonaikaan haluan perjantaina paketin?

No onni onnettomuudessa, paketti on vihdoin saapunut turvallisesti perille. Kyllä tuo tehtaanmyymälästä suoraan kotiovelle tuotu lakritsi pesee markettien valikoiman. Toisin kuin kaupan hyllyltä löytyvät Kouvolan lakritsit, nää on monta kertaa pehmeämpiä. Tilasin tällä kertaa myös salmiakkilakua, mutta se ei ollutkaan niin hyvää kuin oletin, joten ensi kerralla jää tilaamatta. Tuo peruslaku ja marmeladi ovat kuitenkin ihan ehdottomia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 23, 2019, 20:26:44
^ Kateeksi käy.

Itselläni ei ole ollut sokeria kotona moneen kuukauteen, ja tilapäiset himoitukset eivät siksi aikaansaa makeiden herkkujen kokkausta. (Ostelua ei se kyllä estä ikävä kyllä.) Mutta makeanhimo sitten saa tekemään pikkuinnovaatioita. Tänään sekoitin jäisiä puolukoita rahkaan, jota ohensin vähän rasvattomalla maidolle, ja sekoitin kuorimattomia manteleita joukkoon. Yllättävän hyvän makuista sekin. Rahkasta ja maidosta tuli semmoinen sakea kastike, ja puolukat tekivät jälkiruoasta melkein jäätelön. Vähän pateettista sinun herkkujesi rinnalla, mutta kyllä tykkäsin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 23, 2019, 20:49:00
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 23, 2019, 20:26:44
^ Kateeksi käy.

Itselläni ei ole ollut sokeria kotona moneen kuukauteen, ja tilapäiset himoitukset eivät siksi aikaansaa makeiden herkkujen kokkausta. (Ostelua ei se kyllä estä ikävä kyllä.) Mutta makeanhimo sitten saa tekemään pikkuinnovaatioita. Tänään sekoitin jäisiä puolukoita rahkaan, jota ohensin vähän rasvattomalla maidolle, ja sekoitin kuorimattomia manteleita joukkoon. Yllättävän hyvän makuista sekin. Rahkasta ja maidosta tuli semmoinen sakea kastike, ja puolukat tekivät jälkiruoasta melkein jäätelön. Vähän pateettista sinun herkkujesi rinnalla, mutta kyllä tykkäsin.

Höpsis, kyllä mä kelpuuttaisin noi sun eväät paljon mielummin jos olisi valittava joko tai. Mä yleensä sekottelen hedelmiä jugurttiin tai rahkaan, mutta siihen aika pitkälti jää mun jäätelötaidot :P

Lakut ja marmeladit ovat hyviä, mutta ei ne kyllä voita edes noita mun omia hedelmärahkavirityksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 23, 2019, 21:02:34
Syön juuri Pirkka Sipulisilliä. Ihmettelin kun viimeisin suutuntuma ei vastannut sen enempää kalaa kuin sipuliakaan. Muoviahan se tietenkin oli. Taitaa jäädä ensi kerralla Pirkka Sipulisilli kaupan hyllylle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - elokuu 24, 2019, 11:06:57
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 06, 2019, 00:39:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 28, 2019, 07:58:59
Minä puolestani olen aina ihmetellyt, miksi tuota hakutoimintoa vuodesta toiseen haukutaan, koska se mielestäni on ihan hyvä ja käyttökelpoinen. Mutta olkoon tämä nyt tässä. Turha tästäkin on tehdä ikuisuusjankkausta.
Minusta tuo hakutoiminto on yhtä vaikea ja epäkäytännöllinen kuin hakaneula ja lentokoneen turvavyö. Aina saa stana taistella... >:(
Ethän ole erehtynyt käyttämään oikean ylänurkan hakuruutua? Sen kontekstisidonnainen logiikka on epäilemättä liikaa ymmärrettäväksi. Esim. jos haetaan sillä oltaessa lukemassa ketjua, niin haku tehdään ketjun viesrteistä.Mene monipuolisempaan ja yleispätevämpään hakuun https://kantapaikka.net/index.php?action=search jonne mennään Etusivu Ohjeet Haku (https://kantapaikka.net/index.php?action=search) ... linkeistä.

Tai hae paremmin toimivalla Googlella kuten haettavana
"miksi tuota hakutoimintoa vuodesta toiseen haukutaan"  site:kantapaikka.net (https://www.google.fi/search?as_q=%22miksi+tuota+hakutoimintoa+vuodesta+toiseen+haukutaan%22&as_sitesearch=kantapaikka.net)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 24, 2019, 12:02:15
Hassu juttu, että kaikkina näinä vuosina en ole tuota yläkulman hakuruutua edes huomannut. Tai ehkä huomannut kyllä, mutta en ole ymmärtänyt sitä edes kokeilla, sillä olen tuota linkkipalkin haku-linkkiä käyttänyt ainoana hakuna.

Hiukan samaa huomaamattomuutta kohdallani ilmeisesti on ollut kauppojen pelikoneiden kohdalla. Vasta nyt, kun uutisissa on kovasti ollut puhetta noista pelikoneista, niin huomasin, että onhan omassa ruokakaupassanikin seillaisia, vieläpä hyvin näkyvällä paikalla.

Kun ei ole ollut tarvetta eikä mielenkiintoa, niin eivät tule edes selvästi näkyviin tajunnantasolla vaikka varmasti olen ne silmilläni nähnyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 24, 2019, 12:48:59
Joskus kun on menossa tärkeään tilaisuuteen tai kokoukseen, eikä tiedä mätsääkö asusteet ja kampaus, niin kannattaa tehdä livetesti. Menee kadulle ja katselee tunkeilevan imartelevasti jotain kaunista naista.

Jos hän vienosti hymyilee tai ei nyrpistele, on outfit kohdillaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 24, 2019, 13:22:59
Minä en ole huomannut tuota Haku-sanaa yläosassa vasemmalla. 🤔
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 24, 2019, 13:28:43
Minä taas en ollut huomanut tuota Haku-linkkiä tuossa linkkirivissä. Ei silti, ei sekään kovin hyvin toimi. (Etsin Toopen kommentteja ketjusta R.I.P (ilman pistettä lopussa).)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 24, 2019, 13:37:17

Jotenkin kadonnut, tai vähentynyt usko varmuuden ilmenemiseen. Luonnostaan tällainen luo positiivista vaikuttavuutta, joka tehoaa edelleen, kun haetaan turvallisuutta, (ja yllättäen etenkin nykyään).

Kun on vakuuttavuutta, jopa selkeää otetta, selkeämmän vajakki-tärinöinnin sijaan, niin vähän kuin jotain olisi pielessä, mutta ei voi nähdä selkeämmin, missä kohden.

Vakuuttavuuden ilmeneminen voi olla tervettä ja havaittavaa, tosin tila tuskin voi olla kovin pitkällinen, ja hetken aalloilla surffailullakin vaatii omat juttunsa, vaikka täysutooppiseksi ei voi pysyvästi maalata sitä, että joku olisi sinut vaikuttavien kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 24, 2019, 15:48:21
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 24, 2019, 13:28:43
Minä taas en ollut huomanut tuota Haku-linkkiä tuossa linkkirivissä. Ei silti, ei sekään kovin hyvin toimi. (Etsin Toopen kommentteja ketjusta R.I.P (ilman pistettä lopussa).)

Ei siinä ole sellaista toimintoa, että "hae tämän nimimerkin viestit ketjusta X".
Annettava hakusana pitää olla kyseisen kirjoitttajan kommenttiin sisältyvät sana, ei ketjun nimi.

Entien minulla tulee käytettyä sitä "hae otsikoista", jos en muista millä alueella joku ketju on, niin tuolla löytää nopeasti. Samoin, jos on mielessä joku kirjoitus ja etsii sille sopivaa ketjua. Noissa hakusanaksi kannattaa laittaa aika lyhyt osa aiheen tunnistettavasta sanasta. Totta haku voi tuoda sitten vaikka kymmenen otsikkoa tyrkylle, mitten eipä se haittaa.

Eli lyhyesti: Hakutoiminnolla voi hakea tietyn kirjoittajan viestejä viestin sisällöä perusteella (rajaamatta ketjuja, mutta rajauksena voi käyttää aikaa) tai voi hakea ketjuja, joiden otsikossa on annettu hakusana.

Tietystä ketjusta on näpopärää etsiä mitä vain, kun ottaa ketjusta tulostusversion ja siinä tekee haun selaimen Find -toiminnolla.
Lisäksi sitten
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 24, 2019, 18:54:59
Chevyn oikeanpuoleinen ajovalon korkeussäätö ei ole toiminut koko kesänä ja ajattelin viimein korjata tuon sinänsä täysin turhan vempaimen. Homma oli aivan valtava.

Purin kojelaudan ja sisäpuolisen moottorin suojan. Sitä varten piti irroittaa vielä apukuskin penkki. Seurasin johtoja korkeussäätimen rullakytkimeltä moottoritilaan. Sieltä piti sitten irroittaa ruiskun ohjausyksikkö ja akku, jotta pääsen käsiksi itse säätömoottoriin, jolle ei tullut virtaa. Kävin kaikki liitokset huolellisesti läpi ja kokosin auton uudelleen.

Nyt ei toimi mittarivalot eikä kumpikaan korkeussäätö!

Eikun huomenna koko homma alusta. Ehkä aloitan kuitenkin sulakkeista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 24, 2019, 19:15:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 24, 2019, 15:48:21
Tietystä ketjusta on näpopärää etsiä mitä vain, kun ottaa ketjusta tulostusversion ja siinä tekee haun selaimen Find -toiminnolla.
Hyvä vinkki, kiitos. Kuinka sokea (tai muistamaton) sitä oikein voi ollakaan, kun en muista tuotakaan nähneeni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 25, 2019, 19:38:47
Oleilin erääseen uimarantaan liittyvällä nurtsilla uinnin päälle. Pläntti oli lopulta autio lukuunottamatta minua ja arabiaa tms. puhelimeen kälättävää miestä lukuunottamatta. En vilkaissut mieheen kertaakaan. Kälätys välillä loppui, sitten jatkui. Sitten se loppui ja mies laittoi arabialaisen(?) musa soimaan ja poistui alueelta. Vasta kun hän kulki ohitseni, huomasin että hänellähän olikin nainen mukana.

En nyt sitten olekaan varma puhuiko hän puhelimeen, vai naiselle. Voisin vittuills että hyvin on otettu muijalta luulot pois kun ei kertaakaan sanonut mitään koko sinä aikanakun olivat alueella. Mutta ehkä kyseessä todella oli puhelu, joten hän ei sitten häirinnyt. Minäkin olisin vaiti jos seuralaiseni puhuu puhelimeen.

Se mitä tässä mietin on kuitenkin se että TÄMÄ on itselleni sitä tyypillisintä käytöstä. En katsele ihmisiä. Aina en ole edes tiennyt kumpaa sukupuolta bussissa viereeni istuva on.

Että ei tarvitse ihmetellä jos suiviinnun oletuksista että minä tuijottelen itse vartavasten ihmisiä. Useimmiten vältän katsekontaktia vaikka viimeiseen asti. Ehkä siksi koenkin ahdistavana estottoman mulkoilun, koska suututtaa että muut saavat tehdä mitäs lystäävät.

Jotkut loukkaantuvat siitä että heitä ei katsota. Ja joistakuista se on väärin. Opohan sanoi minulle yläasteella että sinusta saa epäluotettavan vaikutelman kun et katso silmiin.

Joskus KM:ssa tuntuu kiusalliselta että on pakko tuijotella ihmisiä. Ehkä osittain juuri sen takia aivoni lähtevät niin helposti lomalle enkä tajua mistään mitään. Peruskurssilla oli yksi mies joka ei ikinä katsonut kasvoihin. Hän oli todella lahjakas kuitenkin harjoituksissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 25, 2019, 20:07:29
Liian pitkään silmiin tapittaminen voi sekin kieliä epärehellisyydestä, valehtelusta tms..

Olen lukenut näkyvästi vammaisten kertovan, että on raskasta, kun ympäristön ihmiset välttävät heidän katsomistaan, ja teeskentelevät, että he ovat ilmaa. Jos kohtelet toisia ihmisiä niin, että se tulkitaan siten, että pidät heitä vammaisiin verrattavissa oleviin, tai niin vastenmielisen näköisenä tai oloisena, ettet kestä heitä katsella, niin tottahan voit saada mulkaisuja tai negatiivisia reaktioita aikaiseksi.

Em. lisäksi liian pitkä silmäkontakti, liian lyhyt silmäkontakti, liian nopea katseen siirto sivuun jne. voivat olla huonoa käytöstä. Ja seuraavan videon mukaan on hyvin kulttuurisidonnaista, miten katsekontaktit mielletään hyväksi tai huonoksi käytökseksi. (Itse veikkaisin kyllä, että lajityypillistä ihmiselle on tulkita kiinteä tuijotus aggressiivisuudeksi tai uhaksi.)

https://www.youtube.com/watch?v=TGZfM0OL_os
(Tuossa on vinkkejä kundeille, miten treenata silmiin katsomista, vaikka katsoisit niin mielelläsi ryntäitä.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 25, 2019, 20:18:02

Uimarannoista Norma jotain, mutta enpä lue, ennen omia mietteitä, jotka tosin jo vanhoja, muttei mustaksi, valkoiselle.

Jotkut sanovat, että mitä niistä rantamökeistä, ja mitä niistä järvistä. On kokemusta asua järven rannalla, ihan upeassa kohtaa, eikä se enempiä kutsu. Just.

Lähteen päälle kun rakentaa asunnon, niin varmasti lähde ole sen ihmeempi. Tähän tyyliin kun rakentelee, niin mikään ole enää mitään.

Miten tietoa sitten voi soveltaa, on toinen asia. En ole miettinyt yleistystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 25, 2019, 20:21:13
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 25, 2019, 19:38:47Useimmiten vältän katsekontaktia vaikka viimeiseen asti. Ehkä siksi koenkin ahdistavana estottoman mulkoilun, koska suututtaa että muut saavat tehdä mitäs lystäävät.

Samat, pikkasen. Toisaalta kun mieltänyt tuon noin, niin itsekkään oikein ota mistään selvää, tai sitten tökeröi, tai tulee sisäistä loop-backiä näistä. No hässäkkää yleensä.

Ilman aisteja kun sulkee muun, niin aika vaikea sukkuloida. Voi ainakin opetella olemaan rentoutumatta. Ei mitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 25, 2019, 21:57:25
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 25, 2019, 20:07:29
Liian pitkään silmiin tapittaminen voi sekin kieliä epärehellisyydestä, valehtelusta tms..

Olen lukenut näkyvästi vammaisten kertovan, että on raskasta, kun ympäristön ihmiset välttävät heidän katsomistaan, ja teeskentelevät, että he ovat ilmaa. Jos kohtelet toisia ihmisiä niin, että se tulkitaan siten, että pidät heitä vammaisiin verrattavissa oleviin, tai niin vastenmielisen näköisenä tai oloisena, ettet kestä heitä katsella, niin tottahan voit saada mulkaisuja tai negatiivisia reaktioita aikaiseksi.

Em. lisäksi liian pitkä silmäkontakti, liian lyhyt silmäkontakti, liian nopea katseen siirto sivuun jne. voivat olla huonoa käytöstä. Ja seuraavan videon mukaan on hyvin kulttuurisidonnaista, miten katsekontaktit mielletään hyväksi tai huonoksi käytökseksi. (Itse veikkaisin kyllä, että lajityypillistä ihmiselle on tulkita kiinteä tuijotus aggressiivisuudeksi tai uhaksi.)

https://www.youtube.com/watch?v=TGZfM0OL_os
(Tuossa on vinkkejä kundeille, miten treenata silmiin katsomista, vaikka katsoisit niin mielelläsi ryntäitä.)

Juu ei. Vaikka tämän foorumin väki miten haluaisi uskoa että itse provosoin mulkoilua, niin johan sen sanoo logiikkakin etten voisi rutkuttaa mulkoilusta jos katsahtaisin johonkuhun ja siirtäisin katseeni nopeasti pois, enhän minä nimittäin tietäisi lainkaan että nyt siellä on alettu mulkoilemaan kun olisin siirtänyt katseeni pois.  ;D

Mulkoiluksi minä nimitän sitä että katsahdan johonkin suuntaan ja sieltä tuijotetaan minua kiinteästi ja siirtämättä katsetta pois niin kuin jokainen normaali ihminen lopulta tekee, koska muuten tuntemattomien ihmisten joukossa oleminen kävisi sietämättömän stressaavaksi.

Vuosia sitten odottelin erään tilaisuuden alkua ja luppoaikana otin järkkärillä kuvia puistosta. Huomasin että joku mies alkoi tuijottamaan minua, ja lähti lopulta tulemaan kohti. Olin ehtinyt jalkakäytävälle ja yritin kävellä mahdollisimman ripeästi. Mies kuitenkin kaarsi eteeni ja kysyi minulta "miten sä olet päässyt noin halvalla?" en tiennyt miten reagoida (en ole koskaan tiennyt, jos tulee joku outo sanomaan outoja) joten puuskahdin että "vai halvalla" ja ampaisin matkaan. Ei onneksi seurannut.

Että kyllä joo. Tuijottamisesta seuraa niin ihmeellisiä juttuja että siksi haluan olla moiselta rauhassa. Ei voi tietää kuinka moni silmäpari minua on kyttäillyt sen jälkeen kun peruskoulu loppui eikä tarvinnut olla enää välituntivartteja kiusaajien pällisteltävänä.

Sikälikin extra large mycket kumma kokemus oli että se treenitoveri keväällä äityi mulkoilemaan kun naureskelin muiden(kin kuin hänen) parieni kanssa treenatessa. Sen tuijottamisen otin sitten ihan eri tavalla, mutta eipä siitä mitään kostunut.

Ehkä tuijottavat miehet ovat niitä haukkuvia koiria jotka eivät pure. Mistäpä sen tietäisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 25, 2019, 22:31:53
Monta viikkoa ollut flunssaa tai sen poikasta. Treenausliikunta ja hyötyliikuntakin(vadelmien ja mustikoiden keruu) on kärsinyt pahasti. Tällä viikolla on vasta alkanut helpottaa. Eilen käppäilin 4 km ja  pyöräilin ½h, toissapäivänä hakkasin vähän puita jne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 26, 2019, 08:49:28
Lainaus käyttäjältä: Juha - elokuu 25, 2019, 20:18:02

Uimarannoista Norma jotain, mutta enpä lue, ennen omia mietteitä, jotka tosin jo vanhoja, muttei mustaksi, valkoiselle.

Jotkut sanovat, että mitä niistä rantamökeistä, ja mitä niistä järvistä. On kokemusta asua järven rannalla, ihan upeassa kohtaa, eikä se enempiä kutsu. Just.

Lähteen päälle kun rakentaa asunnon, niin varmasti lähde ole sen ihmeempi. Tähän tyyliin kun rakentelee, niin mikään ole enää mitään.

Miten tietoa sitten voi soveltaa, on toinen asia. En ole miettinyt yleistystä.

Ehkä on niin että ei osaa arvostaa sellaista minkä näkee joka päivä, tai mikä on käytettävissä joka päivä. Tälläkin alueella missä asun on kohtalainen ranta (miinusta ilta-auringon puute) kävelymatkan päässä, ja eihän siellä mitenkään kauhea ryntäys ole helleaikojen ulkopuolella. Sensijaan osa porukoista astuu bussiin, köröttelee kirkolle ja kuulemani mukaan rämpyttää siellä raha-automaattipelejä paikallisessa kaupassa. Mahtaa olla kiehtova harrastus.

Itse sentään rannalla lueskelen silloin tällöin jotain, ja jos en edes sitä jaksa, täyttelen ristikoita. Ehkei erityisen ansiokas harrastus sekään, mutta jotkut väittävät että pitää aivot kunnossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 26, 2019, 13:24:54
Voi pettymyksien pettymys. Herkkuhammasta on kolottanut jo jonkin aikaa, kun muistin syövereista nousi ajatus herkullisesta appelsiiniriisisuklaasta. Olen kauppareissuilla useammankin kaupan makeishyllyt kiertänyt, enkä mistään löytänyt mainittua herkkua. Googlettamallakin löysin yhden vaivaisen huonon kuvan:

(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fi1240.photobucket.com%2Falbums%2Fgg496%2Fkaramelleja%2Fpirkka198552_zps4a1ee387.jpg&hash=3619c1e0b6b0b7d24b5b70e79a5d15000ec89651)

Tuosta sentään näkyi valmistajan nimi ja selityskin löytyi sitten herkun katoamiseen. Fazer oli imaissut 1993 Chymoksen makeistuotannon ja yleensähän noissa fuusioissa on ensimmäinen toimi karsia tuotteita ja sinne on herkkuni sitten kadonnut.  Noita tuli aikanaan syötyä miltei kyllästymiseen asti, josta sitten tämä tauko lienee johtunutkin. Nyt sitten tuo muistui mieleen, kun vahingossa ostin appelisiinin makuisen Fasupala pussin, tai itse asiassa Pirkkaversion noista samoista, jotka ei siis ole fasupaloja nimeltään. Maku on aika samanlainen kuin appelsiiniriisisuklaassa, mutta suutuntuma ei tietenkään vastaa, sillä nämä vohvelit mössääntyvät suussa, kun riisisuklaassa riitti purtavaa. Irtokarkeissa on tavallista riisisuklaata, mutta se ei ole sama.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 26, 2019, 15:37:19
Ai saatana kun on taas kuuma. Kun pääsen kotiin, otan sosasolaa jääkaapista ja juon virkistävän kulauksen suoraan pullon suusta!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 26, 2019, 15:49:42
Eilen illalla tulimme taloon yli neljän viikon poissa olon jälkeen. Tavalliseen tapaan huoneet olivat kylmät, kun lämmitys oli ollut pois kytketty. Taloa lämmitetään töpseleihin kytkettävillä sähköpattereilla, koska keskuslämmitys (joka sekin toimi sähköllä) on ollut epäkunnossa ja parikymmentä vuotta. Talo kylmenee silloinkin, vaikka lämmittimet olisivat päällä, koska huoneissa ei liikuta, eikä ilma kierrä tarpeeksi. Lämmin ilma kylläkin kohoaa ylöspäin, ja siitä aiheutuu ilman liikehdintää, mutta se ei riitä.

Olen parhaillaan kakkospaikkakunnalla, ja pitäisi kai tehdä jotain hommia täällä, mutta en tiedä, mistä aloittaisin.

Kolmen viikon oleskelu Berliinissä + auto/laivamatkat ja vielä käväisy perjantaina pikaisesti Tallinnassa on herättänyt monenlaisia ajatuksia, joiden jäljiltä vieläkin on hieman "pää pyörällä".

Yksi ilmiö, mitä ei voi olla huomaamatta, on Euroopan väestön etninen, uskonnollinen ja kulttuurinen muuttuminen, joka on täydessä käynnissä.

Berliinissä oleskelumme keskuspaikka on ollut viime vuosina Kreuzberg, jossa turkkilaistaustaiset ovat suuri kansanryhmä. Heidän läsnäolonsa näkyy kaikessa. Siihen on oikeastaan jo niin tottunut, ettei asiaa tule miettineeksi. Olin pari kertaa erään saksanturkkilaisen (vai miten heitä pitäisi kutsua) pakettiauton kyydissä. Turkkilaisia ei ole maailmassa niin paljon, että koko maailma tai edes koko Eurooppa "turkkilaistuisi".

Turkkilaistumisesta ei siis tarvitse olla huolissaan. Suurempi ja radikaalimpi ja lopullisempi etninen muutos on käynnissä, ja lukijat todennäköisesti arvaavat, mitä tarkoitan. Siitä näkyy merkkejä kaikkialla.

Olen miettinyt, miksi monet vihreät ovat niin innoissaan tästä asiasta. Soininvaarakin on kirjoittanut useaan otteeseen vuosien varrella siitä, kuinka kymmenmiljoonaiset ihmismassat Afrikasta saapuvat Eurooppaan. Tämänkesäisessä kirjoituksessaan hän esitti, että muutos tulee olemaan niin merkittävä, että kahdensadan vuoden päästä rotuja ei enää ole, vaan kaikki etniset ryhmät ovat sulautuneet yhteen. Tilastomiehenä ja älykkäänä ihmisenä Soininvaara sataprosenttisen varmasti tietää, mitä tarkoittaa kun 8 miljardia mustaa afrikkalaista (vuoden 2219 mahdollinen asukasmäärä) ja 400 miljoonaa valkoista eurooppalaista (vuoden 2219 mahdollinen asukasmäärä) sulautuu yhteen. Euroopasta tulee etnisessä mielessä Afrikka, mustaihoisten asuttama maanosa. Ehkä jossakin reservaatissa vielä joku valkoinen vanhus viettää viimeisiä päiviään mikäli hän on selvinnyt pogromeista, joita jossakin vaiheessa saattaa esiintyä.

Ehkä vihreät kokevat, että tuollainen tulevaisuus on planeetan pelastus. Miksikö?

Onko Afrikassa ydinvoimalaitoksia?

https://www.reddit.com/r/MapPorn/comments/8inwgc/map_of_all_nuclear_power_plants_in_the_world/

On yksi, ja se on valkoisten ylläpitämä. Siitä päästään, kun valkoisista päästään.

Kun Eurooppa muuttuu Afrikaksi, ydinvoimaloita ei enää rakenneta, ja olemassa olevatkin lopettavat toimintansa. Sama koskee monia muita ympäristön kannalta ongelmallisia asioita. Sellu- ja paperitehtaatkin taitavat pysähtyä, koska niitäkin on Afrikan mantereella ainoastaan Etelä-Afrikassa, mihin ne on pystytetty valkoisten toimesta. Ja mikä parasta, väestömäärä vähenee luonnollisella tavalla, kun ihmiskuntaan iskee jokin tarttuva tauti, jota ei osata parantaa, kun lääketiede on taantunut afrikkalaiselle tasolle. Luonto lopulta voittaa. Sen verran ihmisiä jää kenties jäljelle, että he sopivat luonnon heille tarjoamaan tilaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 26, 2019, 21:20:42
^ Kirjoituksesta saa sen kuvan että on olemassa jokin pysyvä etninen "afrikkalainen taso".  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 26, 2019, 21:51:12
Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 26, 2019, 21:20:42
^ Kirjoituksesta saa sen kuvan että on olemassa jokin pysyvä etninen "Afrikkalainen taso".  ::)
Kuvaava termi, toki...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 26, 2019, 23:20:44
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 26, 2019, 21:51:12
Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 26, 2019, 21:20:42
^ Kirjoituksesta saa sen kuvan että on olemassa jokin pysyvä etninen "Afrikkalainen taso".  ::)
Kuvaava termi, toki...
Käytä vain rohkeasti kokonaisia lauseita.

Itselläni oli paino sanalla pysyvä, ei sanalla afrikkalainen.
Yhtä hyvin tai huonosti voisin puhua pysyvästä etnisestä suomalaisesta tasosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 27, 2019, 15:35:21
Nordealla on vain 11 konttorissa koko maassa (https://pankki.nordea.fi/tietoa-nordeasta/tietoa-nordeasta/konttorien-ja-automaattien-haku.html#search) kassapalveluita. Nyt olisi tarvis käydä ihan paikanpäällä toimittamassa asioita. Plääh.

Taidan hankkia tilin jostain toisesta pankista. Suosituksia? Kokemuksia Handelsbankenista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 27, 2019, 15:38:09
S-Pankissa ei ole ihan kaikkia maksuja mitä muualla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 27, 2019, 15:49:38
^ Eli palvelumaksut ovat S-Pankissa pienempiä kuin esim Nordeassa?

S-Pankki ja Handelsbanken ainakin olisivat sellaisia, että niiden konttorit ovat lähempänä.

Ei silti, että sinne konttoriin usein tarvitsisi mennä. Viimeksi kävin Nordean konttorissa 5 vuotta sitten, kun toimitettiin omaseni asioita (joihin liittyvät tämänkertaisetkin asioiden hoidot). Sen jälkeen tuo konttori lopetettiin, nk. on lopetettu kaikki muutkin lähistön Nordean konttorit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 27, 2019, 16:30:22
Ainakaan Visa depitissä ei ole kk-maksua. Luotollisesta Visasta en tiedä onko siinä. Jos nostaa käteistä enemmän kuin kaksi kertaa kuussa, lähtee menemään maksu.

Negatiivisin kokemus tähän mennessä että kun kortti ei toiminut ja tilasin uuden, meni 10 €. Ei ollut minun vikani että se ei toiminut.

Muutoin ok kun ei minulla ole tarvis käteistä nostella ja mitään ei tililtä oteta. Taisi olla joku maksutapaetu että S-ryhmän liikkeissä kortilla maksaessa tulee rahaa. Ja esim. Hesellä jos se on samassa talossa Prisman kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 27, 2019, 16:32:59
S-pankin visa oli kaksi kuukautta sitten kaikista suomalaisista visoista halvin, kun itse kävin liittymässä S-pankin asiakkaaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 27, 2019, 23:47:45
Eka kerran joudun kunnolla pelkäämään lepakoita. Tarkoitus oli katsella tähtitaivasta mutta jo ovella alkoi ympärilläni räpistä lentää, taskulampun valossakin. Ja useita. Piti perääntyä ja jo toisen kerran On niitä lepakoita ollut ennenkin muttei näin lähellä ja siivellä ääntä pitäviä.  Lämpimät kosteat yöt on niille nyt juhlaa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 09:28:41
Tapahtui eilen, mutta fiiliksiä riittää tietysti tänäänkin.

Minuahan väsyttää se amitriptyleeni mitä kiskon lääkärin kehotuksesta nyt päivittäin (joo, välillä "sattuu" jäämään kyllä päivä tai pari väliin...), ja ilmeisesti se aiheuttaa myös pahoinvointia, pääasiassa lämpimällä ilmalla. Olin eilen varsin ällötyksissäni ja muutenkin pahalla päällä (väsymyskin tekee kärtyksi) kun lähdin treeneihin. Lähdin vielä aiemmalla bussilla ettei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana suoraan saliin kun perille pääsee. Mutta luppoaikaa jää vähän turhan paljon aiemman bussin kera. Istuskelin sitten penkillä keskellä kaupunkia, ja viereisellä penkillä istui pari nuorta miestä. Heiltä meni joku (nuorehko) alkkis kerjäämään rahaa, ja eivät ilmeisesti antaneet. Sen nyt arvaa miten siinä sitten kävi, seuraavaksi alkkis oli minun kimpussani. Vitutti ja muutenkin teki mieli olla vaihteeksi hankala ihminen, joten ennen kuin hän pääsi kerjuupuheessaan edes vauhtiin, huudahdin että EI. En anna.

Siitähän tyyppi innostui. Jäi siihen naureskelemaan että oletpas kireä ihminen. Tiedätkö mitä sun pitäis tehdä? Varmaan hirttää itseni kuten viimeksi käskettiin, vastasin. (90-luvulla yksi ukko elehti käsimerkein että hirtä itsesi, kun en hänellekään antanut kaljarahaa.) Ei, kun sun pitäisi hommata poikaystävä, ettet olisi niin kireä, totesi juippi. Jep jep. Kyllähän sitä hommaisi juu, jos se hommattavissa olisi. Tavalliseen tapaani yritin vedota häneen seliseli-pohjalta, ja sanoin että minulle ei tämä sää sovi, olen kyllästynyt feissareihin ja kerjäläisiin. Ei vaan mikään merkannut mitään, kun hän oli päättänyt siinä hirnua vaikka koko illan. Käteni hakeutui kohti treenikassia ja mielessä kävi että vedän hanskat käteen...

Mutta en nyt sitten kumminkaan. Karjaisin vaan täysillä että MEE NYT VITTUUN. Tyyppi oli että ohhoh, mutta meinasi vaan jatkaa. Viereiseltä penkiltä pomppasi toinen nuorista miehistä ja alkoi käsikähmän tyypin kanssa. En tiedä kummalta kiskottiin paita päältä ja kenen lasit oli kadulla; ei se kauaa kestänyt, mutta lähtihän se alkkis siitä sitten. Määkäisin rinssi rohkealle että anteeksi tästä, meni hermo (mitähän oikein anteeksi pyytelin, en tiedä, hah). Hän vastasi että oli se tyyppi ärsyttänyt jo pidempään ja olisi sitä voinut enemmänkin opettaa.

***

Seuraavalla kerralla kun havaitsen että joku juomarahastoon rahaa ruinaava on lähellä, painun itse ns. vittuun. On vaan iiseintä. Ei niiden kanssa tule mistään mitään. Ja minä en todellakaan kenenkään päihdeharrastusta rahoita. En rahoita myöskään ulkomaalaisten kerjäläisten toimintaa. Jos ei uskoisi että he ovat järjestäytyneen rikollisuuden orjatyövoimaa, niin siltikään ei kannata antaa, koska jos antaa yhdelle mutta ei muille, niin onhan se nyt epistä. Tämän takia en anna mihinkään kissojen katastrofeihin enkä niin mihinkään mitään, koska pyytäjiähän riittää niin helvetisti ja minkä takia yksi olisi toistansa etuoikeutetumpi jotain saamaan? Riittää että maksan jäsenmaksun UnWomenille ties monetta vuotta.

Mutta mutta. Tuollaiset tilanteet kuin eilen ovat tavanneet häiritä minua vuosikausia. Ekaa kertaa itse tilanteessa oli sellainen olo että ei niin kauheasti pelottanut. Tyyppihän oli lähinnä helvetin ärsyttävä, mutta tuskin oikea uhka. Sitä lajia juoppoja jotka rassaavat ihmisiä niin kauan että pääsevät harrastamaan ns. asfalttisukellusta. Mutta ei minun hyödytä tuollaisen takia alkaa hanskoja kaivamaan esiin, vaikka treenikassi mukana onkin. Sitä en sitten tiedä että jos olisin ollut ihan yksin ja jossain kaupungin laitamilla, enkä keskellä keskustaa, että mitäs sitten. Jokatapauksessa olin eilen ihan helvetin huonolla tuulella, joten se jätkä valitsi niin väärän kohteen kuin olla voi. Itseasiassa sanoin hänelle jossain kohdin että säästä energiaa ja aikaa ja jatka eteenpäin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 28, 2019, 10:07:39
Huonotuulisuus on huonoa, se vain vie kaikilta energiaa eikä aiheuta muutoksia, vaan masennusta.

Kunnon kiukustuminen on sen sen sijaan lopulta positiivinen tapahtuma, useimmiten. Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu. Yleensä kun joku saa raivarin, alkaa tapahtua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 28, 2019, 12:05:47
Rahan pummaajista pääsee todella helposti eroon, kun ystävällisesti surkuttelee, että ei ole yhtään nyt käteistä mukana. Nykyisin tuo on aivan pätevä juttu eikä kertaakaan kukaan ole jäänyt vänkyttämään asiaa. Joskus se on valhe ja joskus taas ei. Välttämättä en aina itsekään tiedä valehtelenko noin sanoessani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - elokuu 28, 2019, 12:09:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 28, 2019, 12:05:47
Rahan pummaajista pääsee todella helposti eroon, kun ystävällisesti surkuttelee, että ei ole yhtään nyt käteistä mukana. Nykyisin tuo on aivan pätevä juttu eikä kertaakaan kukaan ole jäänyt vänkyttämään asiaa. Joskus se on valhe ja joskus taas ei. Välttämättä en aina itsekään tiedä valehtelenko noin sanoessani.

Silloin 'hyvään' aikaan kertoi kaverini esimerkin kun jätkä pummasi kahvirahaa - sanoi:

Onkos Sinulla antaa satasesta takaisin?

Pummaaja häipyi siltä tietämältä, mutta vaikutti siltä että kuonoon tulo olisi ollut varsin lähellä vastaajaa.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 12:16:48
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 28, 2019, 12:05:47
Rahan pummaajista pääsee todella helposti eroon, kun ystävällisesti surkuttelee, että ei ole yhtään nyt käteistä mukana. Nykyisin tuo on aivan pätevä juttu eikä kertaakaan kukaan ole jäänyt vänkyttämään asiaa. Joskus se on valhe ja joskus taas ei. Välttämättä en aina itsekään tiedä valehtelenko noin sanoessani.

Tuo onkin se tavanomaisin toimintatapani. Sanon ettei ole kolikoita. Mutta eilen minuun iski demooni tai joku muu piru, ja kun se olo fyysisesti oli mitä oli (huono olo, todella läkähtynyt ja väsähtänyt) ja sitten henkisesti tietenkin sen johdannaisena myös huono, niin en jaksanut alkaa sitä tavanomaista ritiratirallaata kuuntelemaan läpi, eli suomalaisen kerjäläisen lässytystä.

90-luvulla kun minun käskettiin hirttäytyä en ollut älynnyt vielä tuota että ei ole rahaa, silloin sitä taisi jopa ollakin, kun tuli operoitua enemmän käteisen kanssa. Mutta vaikka ihminen sanoisikin että "en anna", syystä mistä hyvänsä, niin onhan se nyt kerjuussa olevalle ihan totaalista hukkaan heitettyä aikaa jäädä siihen vänkyttämään. Siinä ajassa mikä eilenkin tuossa meni tyyppi olisi ehtinyt kinuta pelimerkkejä vaikka kuinka monelta lähistön ihmiseltä. (Oli kai itseasiassa niin tehnytkin, että se naapuripenkin mies oli niin kyllästynyt hänkin.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aasilaulu - elokuu 28, 2019, 12:36:23
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 09:28:41
Mutta mutta. Tuollaiset tilanteet kuin eilen ovat tavanneet häiritä minua vuosikausia. Ekaa kertaa itse tilanteessa oli sellainen olo että ei niin kauheasti pelottanut. Tyyppihän oli lähinnä helvetin ärsyttävä, mutta tuskin oikea uhka. Sitä lajia juoppoja jotka rassaavat ihmisiä niin kauan että pääsevät harrastamaan ns. asfalttisukellusta. Mutta ei minun hyödytä tuollaisen takia alkaa hanskoja kaivamaan esiin, vaikka treenikassi mukana onkin. Sitä en sitten tiedä että jos olisin ollut ihan yksin ja jossain kaupungin laitamilla, enkä keskellä keskustaa, että mitäs sitten. Jokatapauksessa olin eilen ihan helvetin huonolla tuulella, joten se jätkä valitsi niin väärän kohteen kuin olla voi. Itseasiassa sanoin hänelle jossain kohdin että säästä energiaa ja aikaa ja jatka eteenpäin.

Mun kohdalla ne on kyllä aina uskoneet, kun sanon että a) ei ole käteistä b) sori mutta ei.

Siihen auttaa tietysti se, jos on itse menossa johonkin eikä nökötä paikallaan niin kuin kuvaamassasi tilanteessa, tietysti ihan syystä ja täydellä oikeudella.

Helsingissä on näitä romanikerjäläisiä ja niiden kohdalla varmaan suomalaista rassaa se, että sieltä tulee niin tunteikkaasti välillä se avunpyyntö. Perinteinen suomalainen kerjuuhan on semmosta lakonista että "ei sulla olis bussirahaa" tai jollain puoliläpällä että "ei sulla ois levyautomaatiin kolikkoa heittää". Se koetaan tosi tungettelevaksi ja ahdistavaksi kai, jos joku tulee naamalle ja suorastaan anelee että auta auta ja on niin tunteikas.

Mä sanoisin niin että...   onhan se perseestä jos se on pyynnön kohteena olevan vastuulla reagoida jotenkin "oikealla tavalla". Mutta kun niitä nyt kuitenkin tulee vastaan niin kerron omasta puolestani, että siinä auttaa jos pitää sen vuorovaikutuksen aika kevyenä. Riippuu ihan omasta fiiliksestä, miten toimin. Joskus vähän otan kontaktia ja osoitan pientä sympatiaa sanoessani että en pysty auttamaan. Siis ihan ohi mennen vain, ja silloin en kyllä jää siihen asiasta keskustelemaan.

Mutta siis perus idea on että joko kuljen suoraan ohi tai jos vastaan, sitten otan sen pienen kontaktin, sanon että "sori ei" ja poistun itse  tilanteesta. Jos siihen reagoi hirveän voimakkaasti, se voi olla toiselle sellainen prompti lähteä siihen jollain tavalla vastaaman.

Mutta joo, lopetan tästä länkyttämisen, kun en ole oikeasti sitä mieltä, että pitäisi olla sen vastuulla, jolta rahaa pyydetään, että tilanne sujuu kaikkien kannalta miellyttävästi ja hyvin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 12:41:59
Lainaus käyttäjältä: Aasilaulu - elokuu 28, 2019, 12:36:23

Normaalisti kyllä häipyisinkin, ja häivyn varmaan jatkossakin. Eilen oli vaan niin perseestä koko päivä ja olot. Minulle oli jo kahteen kertaan soitettu puh.myyjienkin taholta. En ehtinyt ekaan puheluun vastata ja tokan hälyn vain katkaisin kylmästi. Googletin molemmat numerot ja puh.myyjähän se siellä. Ärsyttää jo pelkkä tietoisuus siitä että heillä on "oikeus" soitella, kun alunperin 90-luvulla hankkimani puh.numero oli tarkoitus olla salainen. Ihmisillä on netissä ollut tästä asiasta juttua ja vaikuttaa siltä ettei ole oikein mitään pätevää tapaa päästä soitteluista eroon. Minulla oli jossain vaiheessa älypuhelimessa joku estosovellus, mutta se päästi kumminkin yhden myyntipuhelun läpi, ja sittemmin tehdasasetusten palautuksen takia sovellus minulta hävisi ja en muista mikä sen nimi oli. Ei sitä taida enää edes olla olemassakaan.

Olen aina ollut sellainen ihminen että livenä EI aleta rähjäämään tuikituntemattomien kanssa, ja ne tilanteet joissa olen kumminkin rähjännyt ovat hävettäneet ja mietityttäneet pitkään. Mutta lieneekö minusta tullut jotenkin hävytön tai julkea, kun nyt en osaa hävetä. Pointtihan on siinä että pitää saada olla rauhassa, eikä velvollinen reagoimaan milloin mihinkin kaupungilla toikkaroivaan ihmiseen (paitsi tietysti sen verren ettei itse päälle tallaa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aasilaulu - elokuu 28, 2019, 12:55:56
Se on varmasti niin, että omakin toiminta kärjistyy, jos näitä henkilökohtaisten rajojen pieniä loukkauksia tulee tietyssä ajassa enemmän. Ei se ole paha kerran tai pari vuodessa ottaa joku myyntipuhelu, mutta sehän ei yleensä mene noin, vaan ne pommittaa sitten oikein kunnolla.

Mun mielestä omia rajoja saa puolustaa ja saa suuttuakin. Ei se ole sellainen hävettävä asia sinänsä. Itse kelaan sitä niin, että se voi olal minulle parempi jos selviän tilanteista niin että pidän omat rajani mutta en kiihdy tai suutu. Siis että se ei jää vaivaamaan vaan menee niin kuin vesi hanhen selästä.

Mutta ihan samalla tavalla itsekin kiihdyn. Jos vaikka tulee päivittäin jonkun aikaa Elisalta joku mainostekstari puhelimeen ja sitten se niiden suostumuksen poistaminen ei toimi, kun ne ei kerro selkeästi, minkä tilin asetusten perusteella nyt tulee viestejä, se voi olla että tekisi mieli huutaa siellä jollekin että nyt saatana joku roti tähän toimintaan :D

Siinä on mun mielestä sellainen että omalla suhtautumisella on merkitystä. Voi miettiä, kuinka iso paha se loppujen lopuksi on, että mulle tulee joku tekstari. Ja sitten voi ajatella, että no, hoidetaan asia kuntoon. En mä välttämättä silti halua olla se ihminen, joka soittaa niiden aspaan ja heti ensimmäisenä huutaa ja kiroaa. Sitähän varten ne aspat osin on, mutta silti. Mutta myös: Jos jostain tällaisesta asiasta suuttuu, että on kävelty rajojen yli ja tultu iholle... sekin on ihan hyvä että ei turhaan pode siitä niin kovaa syyllisyyttä. Ei sen tarvitse tarkoitaa, että olet nyt julkea tai vittumainen ämmä tai mitään tämmöstä isoa ja kaikkea syleilevää. Miksei sitä voi ajatella niin, että kynnys ylittyi, meni hermot ja that's it.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 28, 2019, 14:39:31
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 26, 2019, 15:37:19
Ai saatana kun on taas kuuma. Kun pääsen kotiin, otan sosasolaa jääkaapista ja juon virkistävän kulauksen suoraan pullon suusta!

Saatan uusia toimenpiteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 28, 2019, 15:57:13
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 12:41:59
Minulle oli jo kahteen kertaan soitettu puh.myyjienkin taholta. En ehtinyt ekaan puheluun vastata ja tokan hälyn vain katkaisin kylmästi. Googletin molemmat numerot ja puh.myyjähän se siellä. Ärsyttää jo pelkkä tietoisuus siitä että heillä on "oikeus" soitella, kun alunperin 90-luvulla hankkimani puh.numero oli tarkoitus olla salainen. Ihmisillä on netissä ollut tästä asiasta juttua ja vaikuttaa siltä ettei ole oikein mitään pätevää tapaa päästä soitteluista eroon. Minulla oli jossain vaiheessa älypuhelimessa joku estosovellus, mutta se päästi kumminkin yhden myyntipuhelun läpi, ja sittemmin tehdasasetusten palautuksen takia sovellus minulta hävisi ja en muista mikä sen nimi oli. Ei sitä taida enää edes olla olemassakaan.

Tämä on ollut suht tehokas, vähentynyt 90-95%:ia:

Kieltopalvelut
Puhelintarjonnan rajoituspalvelu

Kuluttaja voi rajoittaa puhelinmyyntiä soittamalla palvelunumeroon 0600 13404 ma-pe klo 8-18. Puhelun hinta 0,39 €/min+pvm, jonotus on maksuton (huom. palvelunumeroon ei voi soittaa ulkomailta). ASML ei veloita muita maksuja rajoituspalveluun soittajalta.
...
Rajoitus on kerrallaan voimassa 3 vuotta. Rajoitus viedään rekisteriin välittömästi, sitä ei voi peruuttaa ja se välittyy puhelinmyyntiä harjoittaville yrityksille viikon kuluessa,
- https://www.asml.fi/kieltopalvelut/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 15:59:03
En meinaa erottaa Huawein ruudulta niitä pyöreitä täppejä mitä jää merkiksi siitä että jotain on tapahtunut. Siksi huomasin vasta nyt että toinen eilisistä puh.myyjistä oli tänäaamuna soittanut uudelleen. Inahdustakaan en ollut kuullut, olin varmaan vessassa.

Niitä täppejä en ymmärrä mitä ilmestyy sovelluksiin jotka eivät lähetä viestejä tai kerro että on soitettu. Joku "puhelimen hallinta" tai "terveys". Jälkimmäistä en jaksa käyttää. Jos käyn puhelimen hallinnassa siivoamassa värkin, täppi jää silti kummittelemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 16:00:38
MrKAT, tarttis varmaan ottaa. Ei tätä googletusrumbaakaan aina jaksa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 28, 2019, 16:35:53
^
Asennekysymys, ens kerralla kun soittavat, niin alapa käännyttämään heitä jehovan-uskoon, tai johonkin muuhun sopivaan juttuun- eiköhän puhelut vähene.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 28, 2019, 19:19:13
This Brilliantly Simple Trick Destroys Telemarketers and Kills Their Business Model. (But It Makes Everyone Else Really Happy)
(https://www.inc.com/bill-murphy-jr/this-brilliantly-simple-trick-stops-telemarketers-robocalls-by-killing-their-business-model-but-it-makes-everyone-else-really-happy.html)
Do you hate telemarketers and robocalls? Well then, I'd like you to meet Lenny.

He's about 80 years old, Australian, talkative, and easily distracted. And he's not like you and me. He actually loves these kinds of calls.

Oh, one more thing. He's a chatbot whose main purpose in life is to intercept telemarketers, waste their time, and destroy their business model.

(His other purpose: to make the whole thing enjoyable for people like you and me.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 28, 2019, 20:01:46
Joku oli Googlen tuloksissa maininnutkin että myyjä alkaa lopottaa siihen malliin että lukee paperista, ja ei saa sananvuoroa. Robottina höpöttävälle sopisikin robotti kuuntelijaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 28, 2019, 23:28:20
Lankapuhelimen aikaan joskus erehdyin vastaamaan. Irrottauduin jutusta esimerkiksi siten, että sanoin toisen henkilön hoitavan lehtitilaukset perheessämme. Eli tiedä enkä osaa enkä ymmärrä enkä voi tehdä päätöksiä.

Kännykkäaikakaudella, jossa soittajan numero näkyy, en vastaa tuntemattomien soittoihin.

Kaupppakeskuksien "hyvää päivää" -kauppiaat onnistun aika hyvin ohittamaan. Sattuu olemaan kiire tai jotain. Ehkä olen niin tyhjätaskun näköinen, ettei minua kovin paljon vaivata.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 29, 2019, 10:16:14
Olisi mielenkiintoista salapoliisityötä, kun yksi järjestelmämme ei toimi kuten pitäisi, mutta onneksi Mikrosoft aloitti vähän vajaa klo 8 koneessani päivityksen, joka on edennyt vasta puoleen väliin. Eikä luonnollisesti mitään mielekästä tekemistä >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 29, 2019, 10:30:27
Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 26, 2019, 21:20:42
^ Kirjoituksesta saa sen kuvan että on olemassa jokin pysyvä etninen "Afrikkalainen taso".  ::)

Onko sellaista, vai eikö ole, riippuu itse kunkin uskomuksista. Punavihreässä sadussa mitään pysyvää tasoa ei ole, vaan jälkeenjääneisyys johtuu vain olosuhteista ja korjautuu lähitulevaisuudessa. Tarvitaan vain hieman valkuaista.

Soininvaara: Ravinnon, erityisesti valkuaisen, saannilla lapsuusiässä on keskeinen merkitys. Esimerkiksi suomalaisten keskimääräinen älykkyys on noussut sadassa vuodessa muistaakseni 15 pistettä eli dramaattisen paljon.

Soininvaara:  Pidän hyvin todennäköisenä, että joidenkin Afrikan maiden kovin huonoon jakaumaan ovat vaikuttaneet samanlaiset ympäristösyyt, jotka laskivat älykkyyttä Suomessa vielä sata vuotta sitten.

Soininvaara: Kiusallista kyllä, Pisa-tutkimus panee maat suunnilleen samaan järjestykseen kuin nuo pahamaineiset älykkyystilastot.

Kun afrikkalaiset saavat valkuaista, älykkyysosamäärä nousee kohisten, Pisa-tulokset pomppaavat maailman kärkeen, huippuyliopistoja perustetaan, tutkimus edistyy, Afrikkaan perustetaan puolijohdeteollisuutta ja maanosasta tulee johtava tekoälyn kehittäjä. Afrikkalaiset valloittavat Marsin. Tuleva yhdistynyt eurooppalainen superrotu (95% mustaa, 5% valkoista) johtaa maailman huipputekniseen uljaaseen tulevaisuuteen, jonka rinnalla tieteiskirjailijoiden visiot kalpenevat.

Punavihreässä sadussa on muutama pieni ongelma, mutta kai niihinkin selitykset löytyvät. Yksi ongelma ovat Amerikan mantereen mustat, jotka saavat valkuaista yhtä paljon kuin valkoisetkin, mutta jäävät silti älykkyystesteissä ja koulujen tasotesteissä ja elintasossa kaikista etnisistä ryhmistä alhaisimmalle tasolle. Tähän on selityksenä tietenkin orjuus, jonka synkkä varjo vaikuttaa yhä monen sadan vuoden takaa, sekä rasismi, jota edelleen esiintyy. Ehkä nämäkin esteet väistyvät, ja mustat pääsevät ansaitsemalleen tasolle. 

P.S. Soininvaaran kannattaisi käydä useammin Brasialiassa, kun hän kirjoittaa rotujen sulatusuunista:

Vielä tehokkaampi "rotujen sulatusuuni" on Brasiliassa. Maailman tulevaisuus on "sekarotuinen", jolloin se on myös terveempi ja pystyvämpi. Parinsadan vuoden kuluttua emme katsele toisiamme eri "rotujen" edustajina. Koko käsite joutaa romukoppaan.

En pitäisi Brasiliaa rotujen sulatusuunina, vaikka etniset ryhmät ovatkin jossakin määrin sekoittuneet. Brasilia on käytännössä monirotuinen maa, jolle leimallinen piirre on se, että valkoiset ovat koulutetuimpia ja rikkaimpia ja hallitsevat maata. Afrikkalaistaustaiset mustat asuvat suurelta osin faveloissa eli eräänlaisissa slummeissa ja ovat yliedustettuna katuryöstöissä ja rikollisuudessa. Kun valkoisten ylläpitämä järjestysvalta heikkenee esimerkiksi poliisien lakkoillessa, mustien rinnakkaisyhteiskunta valtaa välittömästi kadut, ja alkaa ryöstely ja murhaaminen. Valkoiset joutuvat piileskelemään asunnoissaan. Tällainen on Soininvaaran maalaileman tulevaisuuden yhteiskunnan todellinen kuva (kuvat ja artikkelit ovat Brasiliasta).

http://blogs.reuters.com/photographers-blog/files/2013/04/LP0_2891x.jpg
https://static.businessinsider.com/image/545bbd1decad045d1dd0d995-/image.jpg
http://darkroom-cdn.s3.amazonaws.com/2013/05/REU-BRAZIL.jpg
http://blogs.reuters.com/photographers-blog/files/2013/04/LP0_3066x.jpg

https://www.theguardian.com/world/2019/jan/09/brazil-ceara-violence-fortaleza-gangs-bolsonaro
https://observers.france24.com/en/20170216-gangs-sow-terror-vitoria-brazil-while-police-strike
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 29, 2019, 12:10:56
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 29, 2019, 10:30:27
Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 26, 2019, 21:20:42
^ Kirjoituksesta saa sen kuvan että on olemassa jokin pysyvä etninen "Afrikkalainen taso".  ::)

Onko sellaista, vai eikö ole, riippuu itse kunkin uskomuksista.
Pitäisi olla solipsistinen maailmankatsomus, jotta voisi ajatella, että fyysisen todellisuuden asiat riippuisivat uskomisistamme *). Jos taas tullaan sellaisen maailmankatsomuksen piiriin, jossa uskotaan, että ihmiset jakavat objektiivisen todellisuuden keskenään, jos kohta kukin subjektiivisista lähtökohdistaan käsin, asioiden tila ei enää niinkään riipu niinkään uskomisistamme vaan määritelmistä ja testaamisesta. Määritelmiä tarvitaan siihen, että tiedämme, mitä tarkoitamme ja testaamme ja testaamista tarvitaan siihen, että katsotaan löytyykö määritellyt asiat ja/tai määritelmistä johdetut päätelmät, kuten nyt esimerkiksi "afrikkalainen taso" todellisuudesta, vai onko se vain mielikuvitusta.

Solipsistille todellisuus voi toki olla armollisempi, kun ei tarvitse uhrata aivotyöskentelyyn energiaa. Solipsisti voi esimerkiksi kuitata kaiken pelkkinä uskonasioina ja sen sallimassa viitekehyksessä johdatella itsensä itseään miellyttäviin päätelmiinsä miten vain parhaaksi näkee.

*) kvanttitasolla maailma on solipsistinen nyt ainakin aaltofunktion romahtamiseen asti, mutta en ole tietoinen, että solipsismiin olisi juurikaan perusteita ihmisten kokoluokassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - elokuu 29, 2019, 12:51:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 28, 2019, 23:28:20
Lankapuhelimen aikaan joskus erehdyin vastaamaan. Irrottauduin jutusta esimerkiksi siten, että sanoin toisen henkilön hoitavan lehtitilaukset perheessämme. Eli tiedä enkä osaa enkä ymmärrä enkä voi tehdä päätöksiä.

Kännykkäaikakaudella, jossa soittajan numero näkyy, en vastaa tuntemattomien soittoihin.

Kaupppakeskuksien "hyvää päivää" -kauppiaat onnistun aika hyvin ohittamaan. Sattuu olemaan kiire tai jotain. Ehkä olen niin tyhjätaskun näköinen, ettei minua kovin paljon vaivata.

Kun on sama numero henkkohtasesti ja toiminimellä joutuu aina vastaamaan puhelimeen. Elämänlaatu on kyllä parantunut kun sanon vain saman tien: en tarvitse tuotettanne, näkemiin! Ja suljen puhelun sen sijaan, että kiemurtelen ja mietin kuinka lopettaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 29, 2019, 13:24:49
Valkoiset ja valkoiset. Minäkin olen valkoinen, mutten osaa lentää Kuuhun.

Ehkä nyt ymmärränkin minkä takia nykyfeministit ovat niin kärkkäästi antirasisteja. On pirun ärsyttävää että muutamien miesnerojen aikaansaannokset omitaan koko miessukupuolen ansioksi. Ja naisnerojen olemassaololle viitataan kintaalla. Feministinä on helppo rinnastaa ei-valkoiset ja naiset. Nämä kaikki kehityksen kannalta turhaa painolastia?

En ole suvakki MUTTA en minäkään vähättelystä pidä mitä tulee ns. ei-valkoisiin. Jos ei heidän usko kykenevän mihinkään, ennakko-odotukset hyvin helposti toteutuvat. Vähiten viitsivät toteavat että turha edes yrittää. Jou jou soimaan koska olen musta.

Lisäksi epäilen että juutalaiset määrittyvät välittömästi valkoisiksi jos valkoiset haluavat omia heidän aikaansaannoksensa. Mutta jos esim. suhteellisuusteorian kokee silkkana hepreana (heh), niin silloin juutalaiset eivät kelpaakaan valkoisiksi ja voi rauhassa höperehtiä siionistisesta salaliitosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 29, 2019, 15:29:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 29, 2019, 10:30:27
Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 26, 2019, 21:20:42
^ Kirjoituksesta saa sen kuvan että on olemassa jokin pysyvä etninen "Afrikkalainen taso".  ::)
Onko sellaista, vai eikö ole, riippuu itse kunkin uskomuksista.
Faktapohjalla arvioiden ei riipu uskomuksista vaan tiedosta.
Onko faktaa että olisi olemassa jotain pysyvää afrikkalaista tasoa?

Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 14, 2019, 08:10:38
Esimerkiksi Pohjois-Irlannin katolisten ja protestanttien välinen keskimääräinen ÄO-ero on Richard Lynnin mukaan samansuuruinen kuin Yhdysvaltain mustien ja valkoisten[15].

Linkissä summataan hyvin nykytietämyksen taso aiheesta:

American Psychological Associationin (APA) asettaman työryhmän mukaan etnisten ryhmien mitattujen älykkyyserojen syyt ovat tuntemattomat. Sosiaalisen kerrostuneisuuden ja kulttuurin merkitystä korostavat selitykset saattavat olla paikkansapitäviä, mutta niiden tueksi on hyvin vähän empiiristä todistusaineistoa. Geneettisiin eroihin pohjaaville selityksille ei APA:n raportin mukaan ole lainkaan suoraa empiiristä todistusaineistoa.[12]

Lisäksi linkissä eritellään hyvin aiheeseen liittyviä moninaisia näkökohtia:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Rotu_ja_%C3%A4lykkyys

Muutamia poimintoja aihetta käsittelevästä kirjoituksesta New light on black I.Q.:

The European immigrant I.Q's then were virtually identical to black I.Q.'s now. What is encouraging is that the low‐I.Q. immigrant groups of the past now have I.Q.'s at or above U. S. average.

U. S. Army tests showed soldiers of Polish and Russian ancestry scoring consistently at or near the bottom of the list of European ethnic groups, and it was known then that half or more of the Polish and Russian immigrants were Jews.

The I.Q. differences between the older and the newer immigrant groups were widely noted at the time—and almost invariably attributed to genetic differences, rather than to the great difference in their number of years of exposure to American culture.

Chinese‐ and Japanese‐Americans also had lower‐thanaverage I.Q.'s in earlier surveys, but today both exceed the U.S. average in I.Q., as well as in other socioeconomic indicators.

Latin groups continue not only to suffer socioeconomic disadvantages, but, in addition, have a relatively slow assimilation of American culture. One indication of this is that most members of both groups report Spanish as the language spoken in the home

For groups with upward mobility, there has been a marked rise in I.Q.'s over time. The average I.Q.'s of Italian‐Americans and Polish‐Americans have risen by 20 to 25 points from the time of the surveys conducted around World War I to the surveys conducted in the 1970's. This rise is greater than the current I.Q. difference—about 15 points—between blacks and whites.

Black and Hispanic minorities have had no substantial relative socioeconomic rise before the present generation. It should be some time before dramatic I.Q. changes can be expected, but there are already some indications that this is likely. For example, black orphans raised in white families have an average I.Q. of 106

"These people cannot deal with abstractions." Similar results were found for white children in isolated mountain communities, among rural working‐class children in England and even among Chinese‐Americans during their early years in this country.

If differences in mental‐test performance between the sexes are simply part of the general, biological pattern of greater female resistance to environmental forces, it has weighty implications. It is an important piece of evidence that a low I.Q. is an environmental phenomenon, which is why males are more affected by it.

https://www.nytimes.com/1977/03/27/archives/new-light-on-black-iq.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 29, 2019, 15:34:10
Lainaus käyttäjältä: mikainen - elokuu 29, 2019, 12:51:37
Kun on sama numero henkkohtasesti ja toiminimellä joutuu aina vastaamaan puhelimeen. Elämänlaatu on kyllä parantunut kun sanon vain saman tien: en tarvitse tuotettanne, näkemiin! Ja suljen puhelun sen sijaan, että kiemurtelen ja mietin kuinka lopettaa.
Minulla on tapana kysyä jo ennen kuin tiedän mistä tuottesta on kyse (ennen lapusta luetun myyntipuheen alkamista), että "Yritättekö myydä tai markkinoita jotain?". Jos nimittäin myyntipuhe pääsee alkamaan, siihen vaikea heittää väliin mitään, eli parempi, että tyssää jo alkuunsa. Jos toisenkaan tivaamisen jälkeen ei saa kyllä tai ei -vastausta, suljen puhelimen. Jos saan kyllä-vastauksen, kiitän kohteliaasti ja sanon, etten ole kinnostunut.

Joskus tuntemattomasta numerosta tulee ihan tärkeitäkin puheluita. Viimeksi tänään, ja aiemmin esim. omaiseni lääkäriltä tai kotihoitajilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 29, 2019, 16:37:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 29, 2019, 13:24:49
Valkoiset ja valkoiset. Minäkin olen valkoinen, mutten osaa lentää Kuuhun.
:D  Kreationistit hehkutti netissä aina kovasti, kun heidän kanssaan otin yhteen, ettei apinat osaa kirjoittaa romaaneja niinku ihmiset. No, ei isäni ainakaan enkä varmaan minäkään joten ollaan vaan niitä apinoita "uhu-uhu". :D
Ja Kopekin "tieteessä" me kaikki pallolla oltiin mustaihoisia afrikkalaisia ennen vuotta 1969.

Lainaa
Ehkä nyt ymmärränkin minkä takia nykyfeministit ovat niin kärkkäästi antirasisteja. On pirun ärsyttävää että muutamien miesnerojen aikaansaannokset omitaan koko miessukupuolen ansioksi. Ja naisnerojen olemassaololle viitataan kintaalla. Feministinä on helppo rinnastaa ei-valkoiset ja naiset. Nämä kaikki kehityksen kannalta turhaa painolastia?

En ole suvakki MUTTA en minäkään vähättelystä pidä mitä tulee ns. ei-valkoisiin. Jos ei heidän usko kykenevän mihinkään, ennakko-odotukset hyvin helposti toteutuvat. Vähiten viitsivät toteavat että turha edes yrittää. Jou jou soimaan koska olen musta.
Tuosta on tutkimustuloksiakin. Älykkyysosamäärä ja perinteiset koetulokset nousi kun ope uskoi pärjäämiseen ja kehui vs normaali opetus. Puhumattakaan (en tiedä onko eettisesti hiukan arveluttavana kokeiltu) jos alennetaan ja haukutaan jo ennalta. Jo yksi luottava ja tukeva aikuinen voi ratkaista jopa koko elämän suunnan.

Lainaa
Mutta jos esim. suhteellisuusteorian kokee silkkana hepreana (heh), niin silloin juutalaiset eivät kelpaakaan valkoisiksi ja voi rauhassa höperehtiä siionistisesta salaliitosta.
Nobel-palkintokaan ei takaa Einsteinin suhtiksen ymmärrystä. Natsi-saksassa joukko tieteilijöitä koitti haukkua suhtiksen pystyyn joukossa fysiikan nobelistit Johannes Stark ja Philip Lenard. Mutta toisin kuin Lenard, niin Stark oli ollut jo varhain 1907 vaikuttunut Einsteinin suhtiksesta. Natsien aikaan (hän lumoutui Hitlerista jo varhain 1924) hän oudosti käänsi kelkkansa Einsteinista ja miehet haukkuivat "juutalaista fysiikkaa". En tiedä mitä hän ajatteli suhtiksesta tuolloin. Kun saksalainen fysiikan nobelisti Werner Heisenberg puolusti Einsteinin suhtista niin Stark kirjoitti vihaisen kirjeen SS:n lehteen haukkuen Heisenbergiä "valkoiseksi juutalaiseksi". (Tai "valkoiseksi jutkuksi" koska "White Jew":n Jew oli jo pitkään (ja nykyäänkin) ollut haukkumasana). Mutta Heisenberg ei silti ollut juutalainen, siksi "valkoinen" määre.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 30, 2019, 02:55:45
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 29, 2019, 13:24:49
Ja naisnerojen olemassaololle viitataan kintaalla.
Maria Pettersonilla on ollut kesäprojekti. Twitterissä esitellyt historiallisia naisia: merkittävimmät vaikuttajat, nerot, erikoiset kummalliset jne.
Maria Pettersson @mariapetterss0n 18. kesäk.
Kesäprojekti!
Joka päivä esittelyssä yksi vähemmän tunnettu, kiinnostava, kummallinen ja/tai jännittävä nainen, joka on jäänyt historiaan.   #historianjännätnaiset
- https://twitter.com/mariapetterss0n

Esim. Artemisia Gentileschi
Tämä on Artemisia Gentileschi (n. 1593-1656), taidemaalari, joka kuvasi jänniä naisia, kävi teininä oikeutta raiskaajaansa vastaan ja joutui siksi peukaloruuviin, eli polysuhteessa ja joka teki häikäisevän uran.
...
Gentileschit haastoivat miehet oikeuteen. Oikeudenkäynti kesti 7kk ja sitä reposteltiin julkisuudessa. Syytetyt yrittivät leimata Gentileschin löyhämoraaliseksi pikku viettelijättäreksi. Gentileschiä kidutettiin peukaloruuveilla, jotta hän "tunnustaisi asioiden oikean laidan".
...
Quorli kuoli oikeudenkäynnin aikana, Tassi todettiin syylliseksi ja tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen. ...
- https://twitter.com/mariapetterss0n/status/1166697672214028288
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 30, 2019, 08:16:55
Peräänantamattomista naisista on aina hauska kuulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 29, 2019, 13:24:49
Valkoiset ja valkoiset. Minäkin olen valkoinen, mutten osaa lentää Kuuhun.

En jaksa jauhaa tätä valkoiset / mustat juttua, koska siinä puhutaan keinokäsitteillä. Eihän kukaan ihminen nimittäin taida olla vitivalkoinen. Ja niin sanotut mustat ihmisetkin ovat enimmäkseen ruskeita, vaikka olen kyllä nähnyt tänä kesänä muutamia oikeasti mustia ihmisiä.

Ihonväri, ihonväri, ihonväri... tuon sanan hokeminen joka mutkassa ärsyttää, koska ei ihon väri ole asia, jolla olisi suuri merkitys. Soininvaarakin leikkii tyhmää vanhassa blogikirjoituksessaan ja esittää, että... "Emme ole pystyneet paikallistamaan kuin pienen osan lahjakkuuteen liittyvistä geeneistä, mutta olisin kovin yllättynyt, jos aivoja säätelisivät samat geenit kuin pigmenttiä".

Kuka tuollaista on väittänyt?

Ihon väri on vain yksi monista ihmisen ominaisuuksista. Minulla on meidän perheemme tummimmaksi päivittyvä iho ja tummin tukka, joten olen tältä osin lähimpänä afrikkalaisia ja intialaisia ja srilankalaisia ja kymmeniä muita kansoja.

Koska pahamaineinen n-sana on kielletty, on käytettävä kiertoilmaisuja kuten blacks ja African Americans. Viimeksi mainittu ei käy kuvaamaan kuin Yhdysvaltojen afrikkalaistaustaisia ihmisiä eikä edes kokonaisuudessaan heitä, koska ovathan esimerkiksi algerialaiset ja libyalaiset ja eurooppalaistaustaiset eteläafrikkalaisetkin afrikkalaisia, mutta ei heistä Yhdysvalloissa asuvina käytetä nimitystä African Americans. Kyseessä on "rotuun" viittaavaa sana, mutta ongelma on se, että rotuja ei virallisesti nykykäsityksen mukaan ole olemassa. Kyseessä ei ole pelkästään ihonväriin viittaava sana, koska tummaihoinen intialaistaustainen ei ole African American.

Mitään näitä ongelmia ei olisi, jos entinen n-sana olisi sallittu. Se ilmaisee täsmällisesti, mistä on kyse. Kaikille tulee mieleen tietyn näköinen ihminen (tumma iho, leveä nenä, paksut huulet, kihara musta tukka, vahva leuka, isot hampaat jne.) tuosta sanasta automaattisesti.

Valkoinen on myös ongelmallinen sana, koska eivät ihmiset ole oikeasti valkoisia. Joissakin papereissa - muistaakseni Yhdysvaltojen maahantulolomakkeessa aikoinaan - oli sana "caucasian", jolla viitattiin ihmisiin, joita asuu Euroopassa ja Venäjällä ja Yhdysvalloissa ja Australiassa ja missä kaikkialla heitä asuu. Suomalaisetkin ovat "kaukasialaisia". Sitten ovat erikseen aasialaiset. Ja tässä yhteydessä on joskus käytetty kyseenalaiselta kuulostavaa sanaa "negridinen" viittaamaan Afrikassa asuviin mustiin, mutta sekin on nykyisin kielletty tai ainakin paheksuttu.

Vaihdan (ainakin toistaiseksi) aihetta tämän kirjoituksen jälkeen. Totean vain lopuksi mielipiteenäni, että kansakuntien menestys on seurausta kansojen keskimääräisestä kyvykkyydestä, jossa satunnaisten yksilöiden merkitys suuntaan tai toiseen ei ratkaise, vaikka huippulahjakkaista tiedemiesyksilöistä tietysti on apua edellyttäen, että muu yhteisö on sillä tasolla, että pystyy hyötymään keksinnöistä.

Seuraavat kuvat ovat ensimmäiset Googlen kuvahaun tuomat, mitä seuraavista maista löytyy. Niitä ei ole siis millään tavalla valittu:

Kiinalaisten asuttama Taiwan:

https://www.hawaiipublicradio.org/sites/khpr/files/styles/x_large/public/201908/taiwan_taipei.jpg

Afrikkalaistaustaisten haitilaisten asuttama Haiti:

https://timedotcom.files.wordpress.com/2018/07/haiti-political-economic-unrest-gasoline.jpg

Minun mielestäni ero selittyy maiden asukkailla ja heidän ominaisuuksillaan eikä ympäristösyillä ja valkuaisen puutteella ja kolonialismilla ja orjuudella ja mitä kaikkea on esitetty. Kiinalaiset saavat aikaan tietynlaisen maan ja afrikkalaiset ja afrikkalaistaustaiset saavat aikaan tietynlaisen maan. Aivan sama, missä he asuvat. Ihmiset ratkaisevat. Tämä on joidenkin mielestä todennäköisesti rasistinen näkemys, mutta todellisuus tukee sitä niin vääjäämättömästi, että en ainakaan minä voi väittää vastaan valehtelematta itselleni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 30, 2019, 11:52:55

Älytön helle, ja tuntuu silälläkin jo, mitään erityisempää tekemättä, siis ruumiillista ponnistelua kun ajattelee. Eilen sentään olin liikkumassa, metsäillen, jolloin rasite oli aika ymmärrettävää. Ehkä lämpötila on nyt korkeampi, minkä voisi tietysti selvittää, lämpötilalukemista.

Voi olla tuntemusten taustalla sekin, että kun eilen jotostelin, meni hakiessa, mm mustikkapaikkoja, kun mustikan viimeisiä hetkiä eletään, niin juomisvajetta ilmeni, ja edelleen tuntuisi olotilassa. Tällaista vahvistaa se havainto, että kun aamurutiineihin kuuluu wc, niin tänä aamuna käynnin olisi voinut skipata, koska tyhjentymistulosta ei oikein saavutettu, sillä jo eilen nähtävästi ammennettu vesivarantoja siihen malliin, että mistä ottaa jotain.

Asiallisesti ajatellen, ihme juttu, että elimistön kaikkia tuntemuksia jos noudattaa, niin riittävästi ei välttämättä tule juotua, tai tankattua nestettä, miten sen tekeekin. Jos helteessä rasittuu, ja syntyy jotain nestevajeen tapaiselta ilmenevää, niin mitä tästä oikeasti voisi sanoa? Jos vaikka nestettä onkin tavanomaisesti, mutta silti jokin menee tavalla, jota ei hoksaa.

L:  Taisi olla hyvää arvelua, viestin lopussa. Jos nukkuu elimistön ollessa kuuma, on eri asia, kuin jos nukkuisi viileämpänä. Näkyy wc-tarpeessa. Saman hoksaa, jos menee uimaan, ja vedessä kauemmin, tai yleensäkin pakkasella. Paitsi että virtaamistarve, niin kylmällä herää myös ruokahalu.

Ulkoilmassa ruoka maistuu joskus ruoka paremmin, ja selitys voi olla viileässä, mikä täällä tavallisempaa, vuodenaikatilanteen takia. Ruuan tarve herää tosiaan kylmässä, ja vähenee lämpimässä, siis kokemuksen puolesta. Vastaavasti, jos janottaa, voi janon sammuttaa, jos kylmättää kehon.

Samaan kehon lämpötiloista johtuvaan tuntemuserilaisuuteen taitaa törmätä myös ruoka-ainesten kanssa. Lämpimässä maistuu moni vesipitoinen kaninruoka, aivan toisin kuin kylmässä.

Miten järkevästi tuntemus palvelee sitten ihmistä, kun kylmässä ja lämpimässä. Jos syö tuntemusten mukaan, toimiiko samalla jollain tapaa epäfiksusti?

Näistä voi löytää paljon käytännön sovellettavaa, jolla on merkitystä. Etenkin retkeillessä tällaiset ovat tärkeää tietoa. Kun vaikka joutuu tuottamaan liikettä kuumalla kropalla, niin liikkeen tuottaminen taitaa viedä paljon energiaa, joka hikoiluttaa lisää, ja ellei sekään jäähdytä, toimittava yhä kuumemmin, jolloin noidankehä valmis. Sitä vastoin jos voisi aina viilennellä, niin matkanteko olisi ekonomista, ja tietysti kivaakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 30, 2019, 13:23:09
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Minun mielestäni ero selittyy maiden asukkailla ja heidän ominaisuuksillaan eikä ympäristösyillä ja valkuaisen puutteella ja kolonialismilla ja orjuudella ja mitä kaikkea on esitetty. Kiinalaiset saavat aikaan tietynlaisen maan ja afrikkalaiset ja afrikkalaistaustaiset saavat aikaan tietynlaisen maan. Aivan sama, missä he asuvat. Ihmiset ratkaisevat. Tämä on joidenkin mielestä todennäköisesti rasistinen näkemys, mutta todellisuus tukee sitä niin vääjäämättömästi, että en ainakaan minä voi väittää vastaan valehtelematta itselleni.

Millaisen - vain yhden, vain yhdenlaisen - maan esimerkiksi kiinalaiset saavat mielestäsi aikaan, aina ja kaikkina historian aikoina, yhä uudestaan ja uudestaan? Kirjoittamastasi voi päätellä, että ilmeisesti kaikki kiinalaisten luomat yhteiskunnat ovat mielestäsi identtisiä ja samanlaisia.

Johtuvatko mielestäsi kaikki kiinalaisten aikaansaamat yhteiskunnat kiinalaisten muuttumattomista ja pysyvistä geneettisistä ominaisuuksista?

Toisin kuin annat ymmärtää, kiinalaiset ovat saaneet aikaan hyvin monenlaisia, ainakin satoja erilaisia yhteiskuntia tuhansien vuosien aikana. Esimerkiksi seuraavanlaisia (riippuen siitäkin, mitä kiinalaisilla tarkoitetaan).

Kiinassa lienee joidenkin todisteiden mukaan asuttu jo pleistoseenikaudella 2 miljoonaa vuotta sitten (Homo Erectus, Pekinginihminen). Pekinginihminen osasi käyttää tulta ja kykeni valmistamaan yksinkertaisia kivityökaluja. Nykyihminen levisi Kiinaan viimeistään nuoremmalla pleistoseenikaudella, noin 80 000 vuotta sitten, mutta nykyihmisiä on saattanut elää alueella jo tätä ennen. Neoliittinen kausi alkoi Kiinassa luultavasti noin 9000 vuotta sitten, jolloin ihmiset eivät olleet enää pelkästään metsästäjä-keräilijöitä.

Kiinalaiset aikaansaivat tuhansia vuosia sitten varmaan satoja erilaisia heimoyhteisöjä ja heimovaltioita. Itäisen Zhoun aikajakson alussa Kiinan nykyinen alue oli jakaantunut noin sataan erikokoiseen valtioon, jotka vain nimellisesti tunnustivat Zhou-dynastian yliherruuden. Itäisen Zhoun aikakausi jaetaan tavallisesti kahteen osaan, joista ensimmäistä kutsutaan kevättä ja syksyä -kaudeksi (770–464 eaa.) ja jälkimmäistä taistelevien valtioiden kaudeksi (463–222 eaa.).

Qin laajeni länteen barbaarivaltioiden kustannuksella vuonna 316 eaa. ja vuosikymmenen. lopulla Qin-valtio kukisti Chu-valtion armeijan, minkä jälkeen se oli selvästi voimakkain kiinalaisvaltio. Qin-valtio sai lopullisen ylivallan muista taistelevien valtioiden aikakauden kiinalaisvaltioista kuningas Zhengin noustua maan valtaistuimelle. Hänen aikanaan valloituksia jatkettiin ja vuosien 230-221 eaa. aikana loputkin valtiot alistuivat Qin-hallintoon. Kuningas Zheng muutti nimekseen Qin Shi Huangdi, ensimmäinen keisari. Ensimmäistä kertaa suurin osa nykyistä Kiinaa oli yhdistynyt yhden hallitsijan alaisuuteen.

Kiinassa on ollut monia erilaisia keisarillisia dynastioita, jotka olivat kaiketi feodaalivaltioita. Ja dynastiat ovat hajonneet pienemmiksi kuningaskunniksi, esim. "Ominaisin piirre aikakaudelle oli jako pohjoisen ja etelän välillä. Pohjoista hallitsivat ei-kiinalaiset dynastiat, joiden valtakaudet jäivät usein lyhyiksi. Etelässä valtaa pitivät han-kiinalaiset.[63] Han-dynastian romahduksen jälkeen Kiinan alue jakaantui kolmeen itsenäisesti toimivaan poliittiseen keskukseen. Pohjoisessa sijaisi Wei, lounaassa Shu Han ja luoteessa Wu.[64][65] Näiden kolmen kuningaskunnan ajanjakso jäi lyhyeksi ja se oli täynnä verisiä yhteenottoja ja poliittisia salajuonia."

Kiinalaiset loivat heikon maan jossain vaiheessa. Taisi Japani vallata osia Mantšuriasta. Ranska, Saksa, sekä Venäjä saivat kolmoisinterventiossa tukikohtia maasta. Kiina oli "Aasian sairas mies" (https://en.wikipedia.org/wiki/Sick_man_of_Asia) jossain vaiheessa, maa, jossa ooppiumia poltettiin urakalla. Oli monenlaisia kapinoita, boksarikapina, Wuchangin kansannousu,  Xinhai-vallankumous, ja tämä viimeisin tasavaltalainen vallankumous (ja kulttuurivallankumois sen jälkeen). Kiinalaiset ovat aikaansaaneet maolaisen diktatuurin ja "tasavallan". Ja tämän nykyisen (kapitalistisehkon?) supervallan, jossa kommunistisella puolueella edelleenkin on valta. Kiinalaset ovat saaneet myös aikaiseksi Singaporen, Hongkongin ja Taiwanin. (Ja varmaan paljon muutakin, esimerkiksi San Fanciscon China Townin, jossa vietin erään ikimuistoisen päivän kauan sitten.)

Mitä nämä kaikki kiinalaisten aikaansaamat sadat ellei tuhannet yhteiskunnat kertovat kiinalaisista ja kiinalaisten ominaislaadusta sinun mielestäsi? Mitä yhteistä on vaikkapa Hongkongilla ja Zhou-dynastialla?

Notta millaisen yhteiskunnan kiinalaiset saavat aikaan?

*)
Olisiko esimerkiksi tämä hyvä esimerkki valtiosta, jonka kiinalaiset aina ja ikuisesti joka kerta onnistuvat luomaan, johtuen pysyvistä rodullsista ominaisuuksistaan:

Zhou-dynastian vasallit muuttuivat yhä tyytymättömimmiksi ja kuninkaan oli yhä vaikeampi ylläpitää valtaansa. Valtakuntaa uhkasivat myös Keski-Aasian aroilla vaeltavat jousilla varustautuneet hevospaimentolaiset, jotka muodostivat nopealiikkeiset taistelujoukot ja aiheuttivat huomattavia levottomuuksia Keski-Aasiassa 800-luvulla eaa. Kuningas Youn valtakaudella vuosina 781–771 eaa. kuninkaan arvovalta oli jo niin heikko, että yksikään vasalli ei tullut avuksi, kun barbaariheimot hyökkäsivät lännestä Zhoun valtakeskukseen ja surmasivat kuningas Youn.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 30, 2019, 14:23:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Minun mielestäni ero selittyy maiden asukkailla ja heidän ominaisuuksillaan eikä ympäristösyillä ja valkuaisen puutteella ja kolonialismilla ja orjuudella ja mitä kaikkea on esitetty.

Tässä palataan jälleen tuohon maailmankuvaan. Jos maailmankuva on solipsismi, tämä voi tosiaan olla mielipidekysymys. Jos taas pitäisi pelata sekä yhteisillä että siinä viitekehyksessä objektiivisuutta tavoittelevilla pelisäännöillä, tämä ei enää ole mielipidekysymys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 30, 2019, 15:42:52
Olen ennenkin maininnut muinaisen Egyptin. Eiköhän siellä melkoisen monensorttista taapertajaa ollut. Toisaalta Kiinassa oli ainakin yksi niin pässi keisari että käski polttaa kaikki aiemmat aikakirjat että vaikuttaisi siltä että vasta hänestä se sivistys alkaa.

Luonnonkansoja löytyy joka sorttia, ja omassa ympäristössään pärjäilevät mainiosti. Ja sitten taas jos nomadit pakotetaan paikoilleen asumaan, alkaa kurjuus.

Kunhan ääliömäiset tavat kuten silvonta saataisiin loppumaan, kaikki kansat voisivat minun puolestani olla tasan sellaisia kuin ovat. Kunhan eivät ole toisilleen kiusaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - elokuu 30, 2019, 17:37:38
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 28, 2019, 19:19:13
This Brilliantly Simple Trick Destroys Telemarketers and Kills Their Business Model. (But It Makes Everyone Else Really Happy)
(https://www.inc.com/bill-murphy-jr/this-brilliantly-simple-trick-stops-telemarketers-robocalls-by-killing-their-business-model-but-it-makes-everyone-else-really-happy.html)
Do you hate telemarketers and robocalls? Well then, I'd like you to meet Lenny.

He's about 80 years old, Australian, talkative, and easily distracted. And he's not like you and me. He actually loves these kinds of calls.

Oh, one more thing. He's a chatbot whose main purpose in life is to intercept telemarketers, waste their time, and destroy their business model.

(His other purpose: to make the whole thing enjoyable for people like you and me.)

Tuon keksijä ansaitsisi mitalin. Toivottavasti hänen bottinsa saa vielä monta uutta versiota, ja tuhoaa lukuisan määrän puhelinmyyntiä harjoittavia yhtiöitä.

Onkohan tekijällä Patreon -tiliä, voisin heti tehdä lahjoituksen edistääkseni puhelinmyynnin loppua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 30, 2019, 19:27:12
Onko tässä lätkämatsissa käytössä uutta teknologiaa. Nuo onnistui saamaan äänet päävalmentajille, jotka ohjeistivat pelaajia, enkä nähnyt noilla valmentajilla mitään mikrofoneja. Onko tosiaan niin, että nykyään pystytään poimimaan tuosta yleisestä kakofoniasta yksitäisen ihmisen puheääni kaikista muista äänistä vai olisiko heillä sittenkin jokin mikrofoni, joka vain jossain piilossa vaatetuksessa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 30, 2019, 20:02:19
On tolla kärppävalmentajalla mikrofoni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 30, 2019, 22:50:43
https://videosift.com/video/Jerry-Seinfelds-Brilliant-Response-to-a-Telemarketer
hauska vastaus puhelinmyyjälle
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 30, 2019, 22:59:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Minun mielestäni ero selittyy maiden asukkailla ja heidän ominaisuuksillaan eikä ympäristösyillä ja valkuaisen puutteella ja kolonialismilla ja orjuudella ja mitä kaikkea on esitetty. Kiinalaiset saavat aikaan tietynlaisen maan ja afrikkalaiset ja afrikkalaistaustaiset saavat aikaan tietynlaisen maan. Aivan sama, missä he asuvat. Ihmiset ratkaisevat. Tämä on joidenkin mielestä todennäköisesti rasistinen näkemys, mutta todellisuus tukee sitä niin vääjäämättömästi, että en ainakaan minä voi väittää vastaan valehtelematta itselleni.
Tässä sinulle todellisuutta joka ei tue pysyviä etnisiä älykkyseroja:
https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg34043.html#msg34043
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 30, 2019, 23:03:41
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 30, 2019, 14:23:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Minun mielestäni ero selittyy maiden asukkailla ja heidän ominaisuuksillaan eikä ympäristösyillä ja valkuaisen puutteella ja kolonialismilla ja orjuudella ja mitä kaikkea on esitetty.

Tässä palataan jälleen tuohon maailmankuvaan. Jos maailmankuva on solipsismi, tämä voi tosiaan olla mielipidekysymys. Jos taas pitäisi pelata sekä yhteisillä että siinä viitekehyksessä objektiivisuutta tavoittelevilla pelisäännöillä, tämä ei enää ole mielipidekysymys.
Pitkässä juoksussa ja maalaisjärjellä ajateltuna, faktoihin perustuva maailmankuva eli tieteellinen maailmankuva jyrää huonommat alleen, kiihtyvästi.
Haitallisista tavoista on toki vaikea irtautua. Minä lähden nyt tupakalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - elokuu 31, 2019, 10:13:08
Lainaus käyttäjältä: Laika - elokuu 30, 2019, 17:37:38Tuon keksijä ansaitsisi mitalin. Toivottavasti hänen bottinsa saa vielä monta uutta versiota, ja tuhoaa lukuisan määrän puhelinmyyntiä harjoittavia yhtiöitä.

Onkohan tekijällä Patreon -tiliä, voisin heti tehdä lahjoituksen edistääkseni puhelinmyynnin loppua.

Herkullinen idea.

Tyhjäpäisyyskin taitaa olla sairaus, vaikka yhteisöperäinen. Kun sairauden vaikutukset ulkoistetaan, niin se tietysti töksähtää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 31, 2019, 22:32:16
Setämiehet kuten persut ja Kokoomuksen Atte Kaleva tai Demari Lasse Lehtinen ovat olleet mediassa ja somessa huolestuneita, kuinka aikuiset ovat aivopesseet 16 vuotiaan Greta Thunbergin ilmastoasioissa.

Se että huomattavasti nuoremmat lapset aivopestään uskontoon on ollut ainakin tähän asti persuille ja kaiken maailman Atte Kalevoille ja Lasse Lehtisille ihan fine, mutta heti jos lapsi "aivopestään" tieteeseen, kyseessä on lastensuojelullinen hätätila.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - syyskuu 01, 2019, 21:28:46
Kävin muikkuverkoilla. 135 tuli saaliiksi, jonka jaoin kolmeen osaan. Yhden pakastin, toisen säästin huomiselle (rasvakeittimessä ajattelin valmistaa) ja kolmannen umpiointi on parhaillaan käynnissä. Saa nähdä mitä tulee, kun en ennen ole kalasäilykkeitä tehnyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 02, 2019, 07:47:00
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 22:32:16
Setämiehet kuten persut ja Kokoomuksen Atte Kaleva tai Demari Lasse Lehtinen ovat olleet mediassa ja somessa huolestuneita, kuinka aikuiset ovat aivopesseet 16 vuotiaan Greta Thunbergin ilmastoasioissa.

Se että huomattavasti nuoremmat lapset aivopestään uskontoon on ollut ainakin tähän asti persuille ja kaiken maailman Atte Kalevoille ja Lasse Lehtisille ihan fine, mutta heti jos lapsi "aivopestään" tieteeseen, kyseessä on lastensuojelullinen hätätila.

Missäköhän iässä näiden attejen ja lassejen mielestä lapset voivat ihan itse ryhtyä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä jopa yhteiskunnallisista asioista? Pitäisikö 16-vuotiaana olla vain kiinnostunut edelleen leluista, kavereista, ja kenties popidoleista? Mutta sitten simsalabim 18-vuotiaana olla valmis tekemään itsenäisen äänestyspäätöksen ja käyttämään poliittista valtaansa muiden kansalaisten tavoin? Mitä mahtoivat nämä herrat itse tehdä 16-vuotiaana? Vai ehkä he tyytyivät kuuntelemaan hittimusaa ja haaveilemaan tytöistä vielä tuossa vaiheessa? Siitäkö epäily aivopesusta juontaakin juurensa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 02, 2019, 10:27:19
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 22:32:16Setämiehet kuten persut ja Kokoomuksen Atte Kaleva tai Demari Lasse Lehtinen ovat olleet mediassa ja somessa huolestuneita, kuinka aikuiset ovat aivopesseet 16 vuotiaan Greta Thunbergin ilmastoasioissa.

Gretalla on asiaa, vähän sinne suuntaan, mitä edustaa myös ammattikunta, varteenotettavana. Saman kritiikin voisi kohdistaa Gretan sijaan myös koko tutkimusalaa ja sen tietämystä kohtaan, tosin ei välttämättä tietämyksellisyyden puutteita tai vajaavaisuutta ajatellen.

Kritiikin paikka on kuplassa, kuplautumisessa, ja siinä pysyttelemisessä. Moni ei tiedä, missä on tarkemmin ottaen osallinen. Riittää tehdä duuninsa hyvin. Mikä tällaisen kritiikin ymmärtämisessä on vaikeaa?

Yhteiskunnan viralliset tahot tuovat esiin heikkoja kohtia, ja kyseenalaisuuksia. Toisaalta asetelmia ei muuta se, jos kokonaisuus ongelmoi, ja kokonaistoiminnasta vastaavien ei tarvitse vastata ongelmista, siis kohdata seurauksia. Enemmänkin seuraukset ulkoistetaan. Asemat ei tavallaan horju, tapahtui mitä vain. Kyseenalaisten esiinnostaminen vain tuo tuloja, jne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 02, 2019, 10:44:39
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 30, 2019, 13:23:09
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Minun mielestäni ero selittyy maiden asukkailla ja heidän ominaisuuksillaan eikä ympäristösyillä ja valkuaisen puutteella ja kolonialismilla ja orjuudella ja mitä kaikkea on esitetty. Kiinalaiset saavat aikaan tietynlaisen maan ja afrikkalaiset ja afrikkalaistaustaiset saavat aikaan tietynlaisen maan. Aivan sama, missä he asuvat. Ihmiset ratkaisevat. Tämä on joidenkin mielestä todennäköisesti rasistinen näkemys, mutta todellisuus tukee sitä niin vääjäämättömästi, että en ainakaan minä voi väittää vastaan valehtelematta itselleni.

Millaisen - vain yhden, vain yhdenlaisen - maan esimerkiksi kiinalaiset saavat mielestäsi aikaan, aina ja kaikkina historian aikoina, yhä uudestaan ja uudestaan? Kirjoittamastasi voi päätellä, että ilmeisesti kaikki kiinalaisten luomat yhteiskunnat ovat mielestäsi identtisiä ja samanlaisia.

Johtuvatko mielestäsi kaikki kiinalaisten aikaansaamat yhteiskunnat kiinalaisten muuttumattomista ja pysyvistä geneettisistä ominaisuuksista?

Toisin kuin annat ymmärtää, kiinalaiset ovat saaneet aikaan hyvin monenlaisia, ainakin satoja erilaisia yhteiskuntia tuhansien vuosien aikana. Esimerkiksi seuraavanlaisia (riippuen siitäkin, mitä kiinalaisilla tarkoitetaan).
... (tästä nipsaistu pitkä liuta kuvauksia hyvin erityyppisistä kiinalaisista yhteiskunnista)
Olisi kyllä hurjan kiinnostavaa kuulla vastaus kysymyksiini. Mitä yhteistä on kaikilla kiinalaisten eri historian aikakausina luomilla yhteiskunnilla, ja mitä se kertoo kiinalaisista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aasilaulu - syyskuu 02, 2019, 12:29:16
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Minun mielestäni ero selittyy maiden asukkailla ja heidän ominaisuuksillaan eikä ympäristösyillä ja valkuaisen puutteella ja kolonialismilla ja orjuudella ja mitä kaikkea on esitetty. Kiinalaiset saavat aikaan tietynlaisen maan ja afrikkalaiset ja afrikkalaistaustaiset saavat aikaan tietynlaisen maan. Aivan sama, missä he asuvat. Ihmiset ratkaisevat. Tämä on joidenkin mielestä todennäköisesti rasistinen näkemys, mutta todellisuus tukee sitä niin vääjäämättömästi, että en ainakaan minä voi väittää vastaan valehtelematta itselleni.

Tässä on saavutettu omasta mielestä vastaansanomattoman vakuuttavalta tuntuva hyvin laaja-alainen teoria vetämällä mutkia suoraksi. Olen törmännyt tällaisten teorioiden esittäjiin baareissa ja erinäisissä sosiaalisissa tilanteissa :D Tämä ei nyt liity siihen, että näkemys olisi tietyn suuntainen ja sen takia minusta väärä tai jotain sensibiliteettiäni vastaan rikkova, vaan ylipäätään, että on joku todella laaja teoria yhteiskunnista ylipäätään, ts. eräänlainen sosiologis-biologinen "kaiken teoria".

Itse en usko, että yhteiskuntien erot selittyvät geneettisillä eroilla. Sadan kilometrin päässä toisistaan asuvat simpanssit ovat geneettisesti huomattavasti erilaisempia keskenään kuin ranskalaiset ja papua-uusi-guinealaiset.

Niistä mutkista vielä: esimerkiksi "kansojen ominaisuudet" ja "kyvykkyys".

Toinen ongelma on se, että olet käsittääkseni bullwarkannut koko kehitelmäsi ehkä huomaamattasi kumoavaa näyttöä vastaan. Jos joku "neekeri" onkin vaikka kuinka kyvykäs, se ei todista mitään. Minkä tahansa alajoukon voi mielivaltaisesti (nähdäkseni) jättää huomiotta, ja sitten voit osoittaa niihin "faktoihin", jotka mielestäsi kiistämättä osoittavat että kehitelmäsi on totuus tai perimmäisempi totuus kuin vastaan nillittävien kapeat ja tarkoitushakuiset uikutukset :D

Siis näitä ison mittakaavan teorioita voi rakentaa aika helposti. Esimerkki voisi olla vaikka se, että mitä vanhempi kulttuuri jossakin on, sitä paskemmin siellä menee. Tai mitä enemmän pidetään kiinni perinteistä, sitä paskemmin siellä menee. Nämä eivät ole mitään faktoja, vaikka niistä voi samalla tavalla yksin pohtimalla asiaa vakuuttaa itsensä. Jos piirtää kaavion, jossa etäisyys Addis Abebasta suhteutetaan geneettiseen diversiteettiin, saa tuloksen, että trendinä diversiteetti pienenee samalla kun etäisyys kasvaa. Tämä taas on eräänlainen "fakta", mutta se taas ei sisällä mitään hirveän tyydyttävää maailmanselitystä.

On se mahdollista, että olet täsmälleen oikeassa. Mutta suhtaudun itse epäilevästi sellaiseen, että käytännössä melko mielivaltaisesti valikoidulla datalla tai jopa ilman täsmällistä dataa tai mitään selkeää metodologiaa päädytään sellaiseen teoriaan, joka todella selittää paljon ja on "fakta" tai "faktojen" niin vastaansanomattomasti todeksi osoittama, että joko siihen on pakko itse uskoa tai valehdella itselleen.

Logiikka on vähän samanlainen kuin uskonnollisissa ilmiöiden selityksissä. Tätä ei minulle tyydyttävästi selitä X, ei Y eikä Z, joten minun on pakko tulla siihen tulokseen, että sen selittää Jumala, pyhä henki, Kansojen Ominaisuudet tai jokin muu tällainen edelleen analysoimaton tai kyseenalaistamaton, jonka voi suoraan havaita, kunhan katsoo oikeiden lasien läpi oikeita asioita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 02, 2019, 12:39:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 30, 2019, 09:04:31
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 02, 2019, 10:44:39Olisi kyllä hurjan kiinnostavaa kuulla vastaus kysymyksiini. Mitä yhteistä on kaikilla kiinalaisten eri historian aikakausina luomilla yhteiskunnilla, ja mitä se kertoo kiinalaisista?

Itse joskus menin luokittelmaan maanosatyyppisesti, kansaja. Aasilaiset menivät vaari-puolelle, jenkit teineihin, eurooppalaiset isiksi, venäjä äidiksi. Hassu yhdistys. Kertonee paljon yhdistäjästä. Toisaalta, idea on vähän sama, kuin Kopekilla, siis myöntää jotain sellaista, mikä aivan kuin olisi jotenkin havaittavissa.

Sama avoin asenne voi olla myös ihmisten ulkonäköä koskien, vaikka historia on tältä typologialtaan melko musta. Kunnon suhde terveeseen, rasismin sijaan, ei ole luotettava, jos asioista ei voi jutella helposti ja esteettömästi, jos mitään ongelmaa juttelussa ei tarvitse olla, tai hakea. Rasismia ruokkii enemmänkin se, että joutuu tukahduttamaan havaintoja, ja selvänottamista maailmasta.

Rasismi-suhtautumisen tiukkuus voi antaa viitteitä siitä, ettei kokonaisuudesta haluta kantaa vastuuta, eikä haluta myöntää, että jos kokonaisuuteen liittyy vastuuttomuutta, niin ilmeneminen on aina vain ajan kysymys, eikä keinoja oikeastaan ole, valinnan jälkeen. Kaikki on ollut tilauksessa.

L: Ja afrikkalaiset meni tosiaan lapsiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 02, 2019, 15:12:35
^Usein tuollaiset "kansojen ominaisuudet", joita ollaan tunnistavinaan, ovat lähinnä tarinoita, joita me kulttuurisesti kerromme toisillemme. Siten me pidämme faktana, että jenkit ovat jatkuvasti äänessä ja hirveän sosiaalisia, emmekä muuta näkemystämme helposti, vaikka tapaamamme jenkit eivät edes olisi erityisen suulaita ja ulospäinsuuntautuneita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 02, 2019, 16:23:37
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2019, 07:47:00
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - elokuu 31, 2019, 22:32:16
Setämiehet kuten persut ja Kokoomuksen Atte Kaleva tai Demari Lasse Lehtinen ovat olleet mediassa ja somessa huolestuneita, kuinka aikuiset ovat aivopesseet 16 vuotiaan Greta Thunbergin ilmastoasioissa.

Se että huomattavasti nuoremmat lapset aivopestään uskontoon on ollut ainakin tähän asti persuille ja kaiken maailman Atte Kalevoille ja Lasse Lehtisille ihan fine, mutta heti jos lapsi "aivopestään" tieteeseen, kyseessä on lastensuojelullinen hätätila.

Missäköhän iässä näiden attejen ja lassejen mielestä lapset voivat ihan itse ryhtyä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä jopa yhteiskunnallisista asioista? Pitäisikö 16-vuotiaana olla vain kiinnostunut edelleen leluista, kavereista, ja kenties popidoleista? Mutta sitten simsalabim 18-vuotiaana olla valmis tekemään itsenäisen äänestyspäätöksen ja käyttämään poliittista valtaansa muiden kansalaisten tavoin? Mitä mahtoivat nämä herrat itse tehdä 16-vuotiaana? Vai ehkä he tyytyivät kuuntelemaan hittimusaa ja haaveilemaan tytöistä vielä tuossa vaiheessa? Siitäkö epäily aivopesusta juontaakin juurensa...

Kalevoita ja Lehtisiä ainakin vaikuttaa vituttavan julmetusti, että 16 vuotias tyttö ihan omilla ansioillaan ja puhumatta sanaakaan paskaa nauttii politiikassa suurempaa suosiota kuin he.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - syyskuu 02, 2019, 16:31:25
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2019, 07:47:00
Missäköhän iässä näiden attejen ja lassejen mielestä lapset voivat ihan itse ryhtyä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä jopa yhteiskunnallisista asioista?

Esimerkiksi entisen ulkoministerin Timo Soinin kohdalla se ei onnistunut tiettävästi koskaan. Tätä nykyä 57-vuotias Soini edelleen uskoo, että abortissa tapetaan ihminen ja että toimenpide on siksi moraaliton.

Atte Kaleva ja Lasse Lehtinen saisivat myös ääneen ihmetellä, miksi Suomen valtion piikkiin annetaan toimia tällaiseen aivopestyjä ulkoministereitä ja vieläpä eduskunnan enemmistön siunauksella. Yhtä typeriä näkemyksiä ei sen puoleen Thunbergin suusta ole tietooni vielä kantautunut. Onko siis yksi 16-vuotias tyttö viisaampi kuin Suomen eduskunta yhteensä? Siihen minä haluaisin kuulla vastauksen suoraan Lehtiseltä ja Kalevalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 02, 2019, 17:00:33
Ainakin toinen iltapäivälehdistämme julisti tänään lööpissään kissan kokoisin kirjaimin kuinka rikkaat haukkuivat köyhiä siitä, että ovat laiskoja. Mitä veikkaatte, kuinkakohan kauan menee, että jompi kumpi iltapäivälehdistä löytää jälleen köyhän riittapetterin, joka ei halua mennä töihin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 02, 2019, 18:04:35
^
Tuo haastattelujen tulos oli minulle jonkinmoinen yllätys.

Luulin, että köyhin desiili on jokseenkin yhdentekevä rikkaimmalle kansanosalle. Rikkaimpien elinolojen takia on vain hyvä, että keskiluokka rahoittaa veroillaan köyhimmille jonkinlaisen perusturvan, ei ole niin paljon metakkaa ja turvakuluissa säästää kun ei tarvitse luodinkestävää autoa eikä nelimetristä tiiliaitaa tontin ympärille.

Luultavasti ei tarvitse olla niin kauhean terävä ollakseen rikas perijä tai toimitusjohtaja. Tai sitten ne fiksuimmat eivät osallistuneet kyselyyn vastaamiseen. Siitä olen vastaajien kanssa samaa mieltä, että päin helvettiä ollaan menossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 02, 2019, 19:42:28
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2019, 15:12:35^Usein tuollaiset ”kansojen ominaisuudet”, joita ollaan tunnistavinaan, ovat lähinnä tarinoita, joita me kulttuurisesti kerromme toisillemme. Siten me pidämme faktana, että jenkit ovat jatkuvasti äänessä ja hirveän sosiaalisia, emmekä muuta näkemystämme helposti, vaikka tapaamamme jenkit eivät edes olisi erityisen suulaita ja ulospäinsuuntautuneita.

Rooliodotuksia, ja niiden mahdollisia täyttämisiä. Jotain heijastuksia muihin. Okei.

Jos kuitenkin ajattelee asetelmallisesti, niin lokeroita syntyy myös saman perheen sisällä, lapsia ajatellen. Samalla tapaa maailma avautuu, eri lailla elettäväksi ja näkyväksi, eri paikoissa, tai paikoissa yleisesti.

Esim jenkit ovat omanlaista väkeä, alkuperältään. Suomestakin lähtenyt väkeä sinne, ja vaikkei välttämättä juuri samanlaista kuin muualta, samoin perustein, niin perustekokonaisuutta voi arvioida, että eroaako keskivertomaailmasta millään tavoin, ne lähtijät, ja se myöhempi elämä, jota siellä päädytään elämään.

Erilaisuutta ei näe/havaitse kaikessa. Silti se voi määrätä elämää paljon, jossain. Erilaiset asuinmiljööt voi kokea eri lailla, kun pääsee sinuiksi paikkojen kanssa.

Erilaisen tilanteen jakavaa vaikutusta on mielestäni myös esim työelämää ajatellen. Tiettyihin ammateihin, ja tiettyihin tehtäviin valikoituu jonkin verran omanlaistaan väkeä.

Kaikki lähtee ihmisen kyvystä tehdä havaintoja. Päätelmiin riittää erottuva ihminen, ja jokin tämän toimi, jolloin erottuvuus yhdistyy merkitykseen jollain lailla. Leima ei välttämättä ole mitenkään erityisarvoinen, koska eroa ei välttämättä ole, mutta se vain syntyy, uudessa tilanteessa, ja sen mukaisesti mennään, ehkä hyvinkin pitkälle.

L.

En näissä lähtisi välttämättä korostamaan esim ihmisten geneettistä puolta. Erilainen elämäntapa, kulttuuri, ... ja elettävyys, sekä suhde muihin muovautuu aina jonkinlaiseksi. Paikoissa on eroa, ja niihin liittyy vielä omanlaista väkeä, vaikka aina jotain yhteistäkin on.

Voisin mainita esim ajanhetket samalla tapaa. Kun kelataan taaksepäin, ollaan tiettyjä ajanjaksojen elämään nähden varmasti erilaisesti liikkeellä. Vaikka geenit eivät olisi paljoa muuttuneet, voi eläminen olla aika toisenlaista, tuon ajan ihmisten parissa, esim tuhat vuotta sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 02, 2019, 21:03:12
Tuntuu, että pää kohta hajoaa, kun jostain syystä ihmisillä on ollut tarvetta puhua puhumasta päästyäänkin.

Tänään tein aika rankan kauppareissun fillarilla Porttipuistoon. Matkalla sinnepäin on yksi pitkä ja jyrkkä mäki, jossa oli jopa talutettava pyöeää enkä ollut ainoa. Mutta halusin tuolla nyt käydä tarkistamassa erään kaupan valikoiman. Onneksi se mäki paluumatkalla oli alamäkenä. Reissun jälkeen pikainen lounas ja sitten ruokakauppaan, jonka jälkeen vielä piti pikaisesti käydä kastelemassa pihakukat siitä huolimatta, että sadetta oli illaksi ennustettu. Ennusteet ei ole aina olleet kovin oikeaan osuneita.

Pikainen kastelu sai ällön käänteen, kun istutusmuurin kupeessa oli linnunraato. Nyt oli käyttöä biopussille, jonka joku oli vahingossa pudottanut penkin alle. Nappasin raadon siihen ja lähdin viemään sitä jätekatokseen. Kuinka ollakaan, roskisten tykönä törmäsin "sauvakävelymummeliin". Lienen maininnut hänestä ennenkin. Valppauteni oli pettänyt raatojärkytyksen vuoksi enkä huomannut tarkistaa ensin ympäristöä, jotta onko turvallista edetä roskikselle, joten jäin ansaan. Puhegeneraattori lähti käyntiin ja siinä vierähti varmaan yli tunti, kun historiassa palattiin mummelin vanhempien avioliiton ongelmista, mummelin työhistoriaan (jonka osaan jo ulkoa), mummelin avioliittoon, poikaan ja pojan lapsiin sekä nyt ensimmäistä kertaa pojan appiukkoon. Pariin otteeseen oltiin jo erkanemassa, mummeli lähikauppaan ja minä jatkamaan kukkien kastelua, kun vielä löytyi jostain asiaa. Lopulta onnistuin pääsemään tilanteesta, kun naapurin pojat isänsä kanssa pelastivat minut.

Onneksi taivas oli jo pilvistynyt niin, että sateen tulo näytti väistämättömätlä, joten kostutin nopeasti vain pintamullan ja pakenin sisälle, ettei mummeli ehdi tulla kaupasta ja aloittaa alusta tarinointiaan.

Jonkin aikaa autuasta rauhaa, kunnes puhelin soi. Yksi taloyhtiön hallituksen jäsenistä soitti ja tiesin suunnilleen asiankin, joten oli pakko vastata. Asia saatiin hoidettua, mutta sitten hän alkoi avautua muutostaan ja kaikesta muustakin elämän mullistuksesta, joka hänellä nyt oli edessään. Tunti vierähti siinäkin. Tuota vähän pelkäsinkin vastatessani, sillä kaverilla on ongelmana puhelun lopettaminen. Ei vaan osaa lopettaa. Enkä sitten minäkään, etten vaikuttaisi tylyltä. Hmm... onko tosiaan niin, että sen joka soittaa, kuuluu tehdä aloite puhelun lopettamiseksi? No, joka tapauksessa tällä kertaa pelastin itseni valkoisella valheella ja sanoin, että nyt minulla alkaa akku olla ihan finaaleissa, joten on pakko lopettaa.

Uupunut olo, kun yliannos ihmisiä tuli tälle päivälle   :-[

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 03, 2019, 01:16:47
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 17:00:33
Mitä veikkaatte, kuinkakohan kauan menee, että jompi kumpi iltapäivälehdistä löytää jälleen köyhän riittapetterin, joka ei halua mennä töihin?
Se on IS (eikä IL) joka löytää mielellään. Muttei IS:ää tarvi. Juttelin just aiheesta hoiva-alan osuuskunta ihmisen (pikku pomo, SDP ihminen ja ed. sotesotkun vastainen) kanssa joka ei torjunut Ehrnroothia+rikkaiden aatoksia täysin. Heille osuuskunntaan si ole löytynyt siivoojaa (tuuraajaa?) koko (pikku)kaupungista (ellei peräti koknonaisesta maakunta-alueesta), ei ainakaan työttömyyskortistosta. Outoja torjuntasyitä "pyhänä ei sovi..", valitti heistä tämä pikku pomo, jotka näytti tekosyiltä. (Jos syyttää alh. palkkaa niin ko. kaupunki on oikeasti lähinnä maaseutua jossa ei todellakaan ole korkeat hinnat vrt Hki, sitäpaitsi joku kylä siellä oli Suomen köyhimpiä top-köyhin kylä tilastossa. Ja "liian alhainen palkka" valitusta en kuullut).
  Rajapointtihan on se että jos väittää ettei ole köyhiä työstä kieltäytyjiä tai että kaikki on laiskoja niin se on överisti melko paksu väite. (Tai IS antaa joillekin mielikuvan kuten tyypillistä, että tämä 1 riitta edustaa kaikkia).

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 02, 2019, 18:04:35
^
Tuo haastattelujen tulos oli minulle jonkinmoinen yllätys.

Luulin, että köyhin desiili on jokseenkin yhdentekevä rikkaimmalle kansanosalle.
Ei se ole täysin yllätys mulle. 1) Tiet. sos. tutkimus ulkomailta on jo aiemmin huomannut että rikastuneella empatia köyhille vähenee, ja köyhältä taas löytyy empatiaa toisille köyhille. Evoluutiopsykologisesti tai sosiologisesti: Köyhällä ei ole varaa olla nuivan itsekäs vaan kannattaa olla nöyrä. Rikkaan taas ei tarvi (enää) panostaa empatiaan, on vara olla töykeä ja itsekäs.
2) USAn republikaanit.
3) Kyösti Kakkonen tv:ssä.
4) Varsinkin yrittäjät valittaa verotusta, monet on meinanneet tuhoutua siihen konkurssin muodossa. Monet tuhoutuneet. Veroillahan kustannetaan paljolti köyhät ja sairaat ja vanhat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 03, 2019, 03:07:05
Lainaus käyttäjältä: Laika - syyskuu 02, 2019, 16:31:25
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 02, 2019, 07:47:00
Missäköhän iässä näiden attejen ja lassejen mielestä lapset voivat ihan itse ryhtyä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä jopa yhteiskunnallisista asioista?

Esimerkiksi entisen ulkoministerin Timo Soinin kohdalla se ei onnistunut tiettävästi koskaan. Tätä nykyä 57-vuotias Soini edelleen uskoo, että abortissa tapetaan ihminen ja että toimenpide on siksi moraaliton.

Atte Kaleva ja Lasse Lehtinen saisivat myös ääneen ihmetellä, miksi Suomen valtion piikkiin annetaan toimia tällaiseen aivopestyjä ulkoministereitä ja vieläpä eduskunnan enemmistön siunauksella.
En tiedä lohduttaako sinua, mutta minua ainakin vähäsen tämä uusi tieto tai Uimosen tieto:

Uutuuskirja: Sipilän hallitus oli hajota Timo Soiniin – "Juha haukkui meidät kolmena päivänä peräkkäin"
...
Kirjan mukaan Soinin aborttikannanotto aiheutti hallituskauden pahimman kriisin erityisesti pääministeri Sipilän ja valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon välille. Tapahtumat alkoivat Soinin kirjoituksesta, jossa tämä kehui aborttilainsäädäntönsä ennallaan säilyttänyttä Argentiinaa hienoksi maaksi.
- US 2.9.19 (https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/289534-uutuuskirja-sipilan-hallitus-oli-hajota-timo-soiniin-juha-haukkui-meidat-kolmena)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 03, 2019, 05:34:43
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 17:00:33
Mitä veikkaatte, kuinkakohan kauan menee, että jompi kumpi iltapäivälehdistä löytää jälleen köyhän riittapetterin, joka ei halua mennä töihin?

Löysivätkin sellaisen joka haluaa:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f39e779d-4aad-4b6f-ae20-fe78fea564d2

Yllättävän paljon työtä tarjolla kaiken tämän työttömyyskurimuksen keskellä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 03, 2019, 06:31:12
Brutto, juuri tuollaista "objektiivista" katsausta odottelinkin. Töitä tietenkin löytyy jos palkasta ei tarvitse välittää ja eihän siitä artikkelissasi välitettykään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 03, 2019, 07:05:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 02, 2019, 21:03:12
Uupunut olo, kun yliannos ihmisiä tuli tälle päivälle   :-[

Minäkin olen keskustellut (tai ollut mukana tilanteessa, jossa joku on alkanut keskustella) tavallista useammin viimeisten kahden vuorokauden aikana. Muistankohan edes kaikkia tapauksia.

1. Joku mies nousi autosta ja kysyi englanniksi, missä on asema. Varmistin, että kyse on rautatieasemasta, ja yritin neuvoa. Eli tuosta heti (Arkadiankatua) vasemmalle ja sen jälkeen isoa katua (Mannerheimintie) oikealle, ja sen jälkeen vasemmalle (Postikadulle), ja rautatieasema näkyykin jo. Mies kiitteli lähti ajamaan jonnekin minne sattuu, koska olin tapani mukaan neuvonut väärin. Jännitän nimittäin tuollaisissa tilanteissa niin, että sekoitan oikean vasemman ja kaiken muunkin, ja kaduista (joiden nimiä en sanonut) tiedän vain Mannerheimintien. Neuvon yleensä aina väärin, ja jälkeen päin minua harmittaa, että näin kävi.

2. Vanha mies ja nainen kysyivät englanniksi, missä on Temppelinaukion kirkko. Seisoin lähes sen vieressä, joten viittasin, että tuossahan sen on. Neuvoni oli kuitenkin sen verran epämääräinen, että pariskunta lähti kiipeämään kalliolle kirkon yläpuolelle, vaikka he todennäköisesti olisivat halunneet mennä pääovelle.

3. Joku japanilaiselta vaikuttanut mies kysyi Lapinlahden sairaalan puiston rantatiellä, missä on "toilet". En heti kuullut tai ymmärtänyt, joten jouduin kysymään uudestaan. Vastaukseni oli, että sorry, en tiedä. Oli aamu, ja puistossa ei ollut juuri ketään. Olin siellä 2-vuotiaan kanssa, joka oli nukahtanut kärryyn.

Juttu jatkuisi, mutta on lopetettava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 03, 2019, 08:03:16
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 03, 2019, 05:34:43
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 02, 2019, 17:00:33
Mitä veikkaatte, kuinkakohan kauan menee, että jompi kumpi iltapäivälehdistä löytää jälleen köyhän riittapetterin, joka ei halua mennä töihin?

Löysivätkin sellaisen joka haluaa:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f39e779d-4aad-4b6f-ae20-fe78fea564d2

Yllättävän paljon työtä tarjolla kaiken tämän työttömyyskurimuksen keskellä!

Eikös tässä jo jonkin aikaa ole puhuttu ennemminkin työvoimapulasta? Siitäkin, että ne nykyiset pitkäaikaistyöttömät ovat vaikeasti työllistettäviä, eikä työttömyys ole heidän ainoa ongelmansa. Työttömyyskurimusta ei Suomessa ole ollut pitkään aikaan - jos kurimuksella siis tarkoitetaan sellaista oikeaa lama-ajalle tyypillistä työttömyyttä. Sen sijaan meillä painiskellaan sen kanssa, että saatais työmarkkinoiden ulkopuolella olevia vielä enemmän töihin. Nuorisotyöttömyyskin on työttömyydessä oma erityistapauksensa, jota tarkemmin tutkimalla löytyy vaihtelevia tilanteita ja ongelmia, jotka haittaavat sekä kouluttautumista että työllistymistä. Heidän tilanteensa ratkaiseminen ei onnistu vain patistamalla hampurilaisia myymään tai siivoushommiin, koska se varsinainen ongelma ei useinkaan ole työpaikan puute.

Osa näistä "laiskoista" nuorista sitäpaitsi käyttää tätä "luppoaikaansa" seuraaviin pääsykokeisiin valmistautuen - se vähiten ongelmallinen osa. He ovat tulevia lääkäreitä, psykologeja ja juristeja, jotka strategisesti eivät ota vastaan toista opiskelupaikkaa tai työtäkään, koska tavoittelevat sitä unelma-alaansa.

Kyse on myös suurista paikallisista eroista. Helsingissä nuorisotyöttömyys oli sellaiset 7000 työtöntä alle 25-vuotiasta. (Tämä toimittajahan teki "tutkimuksensa" juuri pääkaupunkiseudulla.) Ei ihan valtava ihmisjoukko siis varsinaisesti. Tuskinpa näistä jokainen edes on suoraan työllistettävissä siivoojaksi tms. sillä luvun takan lienee tosiaan kaikenlaisia tilanteita, joista vain osa on ratkaistavissa pelkästään työtä tarjoamalla. Tilanne jossain Kainuussa on varmasti varsin erilainen. Harvempaan asutuilla seuduilla työn vastaanottaminen saattaa kariutua vaikkapa auton puutteeseen, kun työpaikalle pitäisi päästä jotenkin kulkemaankin, eikä julkista vaihtoehtoa ole olemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 03, 2019, 08:28:16
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 03, 2019, 08:03:16

Osa näistä "laiskoista" nuorista sitäpaitsi käyttää tätä "luppoaikaansa" seuraaviin pääsykokeisiin valmistautuen - se vähiten ongelmallinen osa. He ovat tulevia lääkäreitä, psykologeja ja juristeja, jotka strategisesti eivät ota vastaan toista opiskelupaikkaa tai työtäkään, koska tavoittelevat sitä unelma-alaansa.

En haluaisi käyttää sellaisen lääkärien tai juristien palveluita, jotka joutuvat pänttäämään täyttä työpäivää vuosien ajan vain selvitäkseen pääsykokeista. Jos he sattuvat joskus saamaan opiskelupaikan ja valmistumaan, heidän kapasiteettinsa ei enää varsinaisen työn ohella mitenkään riitä pysymään ammatissaan ajantasalla.

Suosittelen lämpimästi heille siivoojan uraa SOL-siivouspalveluilla. Se on kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 03, 2019, 08:46:09
Brutolta jäi omasta linkistään siteeraamatta ne olennaisimmat:

Innokas nuori puhuu suomea, voi työskennellä kaikenlaisissa vuoroissa ja tarjoutuu nyt tekemään mitä vain työtä.

Lisäksi pitää olla rohkea, reipas ja oma itsensä. Kaikenlaisille työnhakijoille on nyt tarvetta, mutta pitää vain osata tuoda itsensä esille. Vastoinkäymisiä varmasti tulee, eikä niistä saa lannistua. Mutta tilanne on tällä hetkellä hyvä, ja nyt kannattaa lähteä hakemaan niitä töitä.

Mikäs siinä onkin, että töitä tosiaan löytyy tässäkin ajassa pääkaupunkiseudulta nuorelle, jolla on taustat kunnossa (ei masennusta, arkuutta, tms.) ja on valmis hyppäämään, kun käsketään, tekee mitä annetaan, koska tahansa.

Kummallinen juttu. Ihan kuin ennenkin olisi ollut näin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 03, 2019, 19:10:30
Hienot kelit viime päivinä. Reitteihin on tullut ylimääräisiä mutkia tarkoituksella, jotta on voinut nauttia kesän viime hehkusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 04, 2019, 10:23:35

Itse näen geeneettisen määräävyyden tietynlaisena eläinpiirteenä, ja taipumuksena toistaa jotain vahvuutta, ja tämä vahvuus todellakin on kovakoodatumpaa. Eräs tästä on jopa suuntautuminen sosiaalisuuteen. Sekin on kovakoodausta jonkin verran, kuten esim koirilla, joista ei ole enää oikein suden elämään.

Ihmisissä on aina kovakoodattua ainesta, miten meneekin, ja millä vahvuudella. Tässä suhteessa emme poikkea toisistamme.

Millä tavoin kukin pärjää suhteessa kovakoodatumpaan osioonsa, vaihtelee jonkin verran. On terästäytymiä, valmispaketillisempia jonkin suhteen, ja on jonkin verran geneerisempiä lähtijöitä. Solutasolla voisi viitata kantasolutason lähtijiöihin, joista on vähän kaikkeen, ja sitten taas on ... paljon muita erikoistumisvahvuuksia liikkeellä.

Viime aikoina ollut puhetta rikkaudesta ja menestymisestä. Kovalla työllä pärjää. Varmasti. Osa osaa suoriutua. Osa näistä ei välttämättä kuitenkaan rikastu sillä tavoin, kuin mitä rikkaiden haastatteluissa rikkaat totesivat. Pärjääminen kiinnostaa, mutta pärjäämiseen ei kaikki osaa liittää kokemustasolla rikastumista, tai tällaisen puolen voi ymmärtää, esim tämän hetken tilanteena, mutta idea voi vaikka ällöttää.

Pärjääminen on yleensä ok kaikilla. Millä tavoin, niin toki tähän aktiivisesti jotain mallia yritetään tuoda, ja ehkä menee tosiaan läheltä se ehdotus, mikä ei ole ongelma. Se, että yhden mallista tehdään yhteinen, se taas ei kuulosta ihan fiksulta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 04, 2019, 11:27:27
Lainaus käyttäjältä: Juha - syyskuu 04, 2019, 10:23:35Pärjääminen on yleensä ok kaikilla. Millä tavoin, niin toki tähän aktiivisesti jotain mallia yritetään tuoda, ja ehkä menee tosiaan läheltä se ehdotus, mikä ei ole ongelma. Se, että yhden mallista tehdään yhteinen, se taas ei kuulosta ihan fiksulta.

Itse olen paljon puhunut siitä viipaloinnista ja syltyn teosta. Siinä ollaan mukana, yllättävän laajasti. Pelin henki, jossain syvällä. Määräävimpiä trendejä on joskus vaikea hahmottaa, ehkä juuri sen vuoksi, että ovat todellakin niin merkittävästi nivoutunut kaikkeen.

Monipuolisuudesta, moninaisuudesta, erilaisuuden rikkaudesta, ... puhutaan. Käytäntö on toista, sillä liika erikoistuminenkin (diversiteettiteot) sotii erikoistumista vastaan, kun ajautuma on hallitsematonta, eikä näihin liity ajatusta kokonaisseesteisyydestä. Aina kun mennään ohi kokonaisuuden, tehdään hajoitusta, koska merkitsivin painaa päälle, teki mitä teki, dissauksen jälkeen.

Talousrakentumisen puolelta tulee esimerkki, ja talous pyritään tosiaan pyritty saamaan tärkeäksi tekijäksi, ellei sitä jo ole. Kun asioita päädytään tekemään pienissä puitteissa, siis esim paikallisen sopimisen keinoin, tai yksityistyyliin, on tosiaan helppoa edetä sopivien rakenteiden luomisessa. Samalla lonkerovalmius syntyy isosta kohden pienempää.

Tietyllä tapaa toteutuu globaalius, että läheisyys, tosin että meneekö kenen kannalta odotetusti, niin eri asia. Kannattaa varmaan katsoa kansalaisille merkittäviä toimialasektoreita, ja niiden kehittymistä. Mikä on juoni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 04, 2019, 13:28:26

Lähelle jos tuo moninaisuuden ja erilaisuuden vahvuuden, niin keskustelujen, käsittelyjen ja rakentemisten osalta se tarkoittaa myös kokonaisvaltaisuuden mukanaoloa, jollain tapaa, eikä toisaalta sulje tarkentavia mentelmiä.

Usein ilkutaan liiasta teoreettisuudesta, putkiaivoisuudesta, ja jopa f-idiotismista. Käytännössä voi olla, että sama suhtautuminen koskee vähänkin, jos jokin näyttää hötöstelyltä, tai taivaanrannan duuneilta.

Jos vielä samassa ihmisessä yhdistyy arvostus kumpaakin kohtaan, niin vaikeutta siinä joskus on, seurailla, tosin tässä käy helposti niin, ettei vaikeus tule niinkään seurattavuuden haasteesta, vaan ihan suoraan valintana, joka perustuu automaatioon.

Käsittelyissä voi olla paljon sallittuja menetelmiä, ja toisaalta juuri näiden tuloksellisuutta voisi myös arvioida, jos kerran jokin asia puhututtaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 04, 2019, 16:56:27

Tuli mieleen eräs merkittävä ihmisen piirre, joka ilmenee suhteessa muihin. Eroa tehdään aktiivisesti suhteessa itseen ja suhteessa omaan ryhmään, eri tilanteita koskien. On yksilöidenvälisiä, ja sitäkin merkittävämmät voimat ovat useimmiten juuri ryhmienvälisissä.

Ryhmäjaot voivat lähteä hyvin monella tapaa odotuksena, ja seurailuna. Perusteita on paljon, ja osa toimista on aggressiivisia, osa paheksuttavia, hyvien tapojen vastaisia, ... osa toivottua rajanvetoa.

Ryhmien elämä, ja ryhmien erilaiset alut, sekä jatkot, joihin päästään, voi olla osa ihmisen luonnollista toimintaa. Häätäminen tuottaa elettävyyttä olijoille, että lähtijöille. Kyseessä on win-win, kenen puolesta asia alunpitäen lähteekin, ja peruste voi toisaalta olla mitä hassuin, eikä osata yhdistää normaaliin tilanhakuprosessiin.

Lebensraum toimii, ilman erityisagitaattoreita, ja tosiaan meissä kaikissa, tai syytä olisi. Ongelmaksi tämä voi tulla, jos tavallaan lähdetään, mutta tarkemmin ajatellen lähtö pitää samassa. Nykyisten järjestelyjen ulottuvuus on nimittäin aivan toista luokkaa. Järjestelyulottuvuuksien laajuuden itsessään ei tarvitse olla ongelma, tosin yhtenäisyys käytännössä tuppaa olemaan jopa vahvan odotettu.

EMssa mielessä, ryhmäytymisissä ei oikein lähdetä kovin erilaiseen. Joiltain osin tilanteita menee uusiksi ja sopeutumista, mutta pääosin sopeutumiselementit voivat olla melkein aina läsnä, ohi tilanteiden, joissa eletään.

Sitten on tietysti tilaisuus ihmetellä, miksei jutut ota toimiakseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 04, 2019, 19:58:11
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 04, 2019, 19:31:43Mustamaalaus tarkoittaisi että vastoin parempaa tietoaan esittää kohteen halveksuttavassa muodossa. Uskon että Kopek ihan oikeasti uskoo että afrikkalaiset ovat syntyjään vähä-älyisempiä. Hän siis katsoo esittävänsä afrikkalaiset sellaisina kuin nämä ovat.

Sama tunne. Voi tosin olla oikeassa.

Oli miten oli, niin väite on hankala. Toisaalta pidetään älyllisyyden arvosta, ja toisaalta jos se kääntyy rotuerotteluun, niin hankalaksi menee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 04, 2019, 21:58:52
Lainaus käyttäjältä: Juha - syyskuu 04, 2019, 16:56:27Tuli mieleen eräs merkittävä ihmisen piirre, joka ilmenee suhteessa muihin. Eroa tehdään aktiivisesti suhteessa itseen ja suhteessa omaan ryhmään, eri tilanteita koskien. On yksilöidenvälisiä, ja sitäkin merkittävämmät voimat ovat useimmiten juuri ryhmienvälisissä.

Siteraan itseä, vaikka voi töksähtää.

Hoksasin, että vaikka rasismiin liittyviä vaiheita on ollut, hyvin pimeänä, ja rasismi edelleen voi putkahtaa esiin, niin suhde rasismiin on voimakkaan torjuva. Ryhmienvälisyyteen liittyy aivan erilaiset voimat. Kyseessä isot massat, joten tietty kunnioitus ja varauksellisuus realistista.

Outoa sitä vastoin on se, että kun vielä ei ole varsinaisesti oppia muusta kuin selkeästä rasismista, jollei sukupuolisyrjintää lasketa helposti havaittavana mukaan, niin ryhmienvälisyys muuten voi olla ihan siunailtua, sen eri muodoissaan, tai voimia, jotka muilta osin liittyvät ryhmiin, ei tule oikein korostuneesti käsittelyyn.

Vähemmistöt ovat pikkaisen poikkeus, tosin samalla kummajaistyyppinen, jolloin suhtautuminen voi hajota paljonkin, aika ymmärrettävistä syistä.

Tarvitaanko aina jotain kolmannen valtakunnan ohjeistusta, että jokin olemassaoleva saa kiinnittämään huomiota. Tuokin herätys syntyi vasta kun käytiin se toinen maailmansota, ja pitkään kesti, että vaitonaisuuden muuria saatiin murennettua, tapahtuman jälkeen.

Tällaisen voi hoksata, kun vähän syrjästä funtsailee näitä. Yhteiskunnan eri ryhmät, etenkin ne klassikot, eli voittajat/vallitsijat, ja hävityt/sorretut. Tiivistys on raju, mutta antaa suuntaa. Lievennykset voi ajatella olevana ok, tosin tuo helpotus kaikille, voi tarkoittaa kohtaamattomuutta, jonkin epäkestävyyden keinoin, jolloin killerin ilmaannuttua, entistä pahempi ryysis.

Jos ajattelee ryhmienvälisiin suhtautumisiin liittyneitä jännitteitä, niin kun niiden mukaan järjestyy maailma, niin aika luontevaa kerrontaa. Rakenteet estää paljolti minkään näkemistä, ja toisaalta osa ikävästä on vahvasti kaukaistettavissa. Toisaalta se jännitteettömyys ostetaan kalliisti, jolloin esim ympäristön tila menee.

Kahtiajaon ylläpitäminen on varmaan tosi kallis projekti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 05, 2019, 10:23:12
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 10:09:58
Itse olen sitä mieltä että eroja ON, mutta sitä seuraa kysymys: mitä sitten.

Kopek ei ole muistaakseni vastannut kysymyksin "Entä sitten? Mitä eroista pitäisi mielestäsi seurata?".
Ei ole muistaaseni koskaan ilmennyt (ainakaan niin, että todella olisin ymmärtänyt syytä), miksi hän länkyttää afrikkalaisista, miksi heidän (Kopekin väittämänsä) tyhmyytensä Kopekia niin suuresti korpeaa, että asiaa pitää pitää jatkuvasti framilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 10:55:57
Nyt on myös uusi mysteeri. Miten voi kuolla sukupuolitautiin jos jää kotiin onanoimaan, eikä harrasta seksiä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 05, 2019, 11:49:14
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 10:55:57
Nyt on myös uusi mysteeri. Miten voi kuolla sukupuolitautiin jos jää kotiin onanoimaan, eikä harrasta seksiä?
Tartunta on voitu saada aikaisemmin villissä nuoruudessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 11:56:50
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 05, 2019, 11:49:14
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 10:55:57
Nyt on myös uusi mysteeri. Miten voi kuolla sukupuolitautiin jos jää kotiin onanoimaan, eikä harrasta seksiä?
Tartunta on voitu saada aikaisemmin villissä nuoruudessa.

Maailman seksistä kieltäytyvin kansa tällä hetkellä vaikuttaisi olevan japanilaiset. Siellä on paljon neitsyitä, joten mitään villiä nuoruutta ei ole koskaan ollutkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 05, 2019, 12:05:41
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 11:56:50

Japanilaisten syntyvyys on niin alhainen, että heitä uhkaa (hieman liioittelevasti sanoen) sukupuutto. Lopputuloksen kannalta on samantekevää, miten se tapahtuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 05, 2019, 15:23:09
Syönkö pizzan vai burgeria?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 05, 2019, 15:26:20
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 05, 2019, 15:23:09
Syönkö pizzan vai burgeria?

Juo mieluummin kalja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 05, 2019, 15:26:39
Syö pizzaburger
https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000000983648.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - syyskuu 05, 2019, 15:26:46
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 05, 2019, 15:23:09
Syönkö pizzan vai burgeria?

Syöpäs sianlihakastiketta jauhoisten perunoitten kanssa?

Nami... Nami...

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 05, 2019, 15:27:44
Hyvä vinkki Brutto, voisikin oikeastaan juoda kaksi kaljaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 05, 2019, 16:05:31
Okei, saitte ylipuhuttua. Huominen on näillä puheilla merkitty burgerpäiväksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 05, 2019, 17:05:25
Nyt on siis torstai. Justhan oli perjantai ja huomenna pukkaa jo heti perään uutta. Mihin tämä viikko on oikein kadonnut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 05, 2019, 19:49:53
Kiva päivä tänään, tapasin ystäviä, koin jotain uutta ja kivaa, sain taide-elämyksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 05, 2019, 20:02:10
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 05, 2019, 12:05:41
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 11:56:50
Maailman seksistä kieltäytyvin kansa tällä hetkellä vaikuttaisi olevan japanilaiset. Siellä on paljon neitsyitä, joten mitään villiä nuoruutta ei ole koskaan ollutkaan.
Japanilaisten syntyvyys on niin alhainen, että heitä uhkaa (hieman liioittelevasti sanoen) sukupuutto. Lopputuloksen kannalta on samantekevää, miten se tapahtuu.
Minä olen saanut japanilais-aussi parilta vinkkiä että siellä on länsimiehen markkinat. Japsinaisille ei kotimaiset tahdo kelvata mutta "ooh ihanaa - lankeaa syliin" jos vähänkään mies näyttää länkkäriltä. Voisko Suomesta lähettää sinne sukupuuton pelastajaksi joitain uuninpankko-poikamiehiä? ;D
Kenties tuoda tänne ja pelastaa molemmat. Suomen lapsivähyydestä ja japanilaiset geenien sukupuutolta? ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 05, 2019, 23:19:10
Tällä viikolla kävi niin että tapasin 24 tunnin sisään kaikkiaan 11 tuttua joiden kansa juttelin enemmän tai vähemmän eri asioista, jopa politiikkaa (1 puhui persujen puolesta). Koska vielä väliin mahtui 1 huonosti nukuttu yö, joka meni osin piloille mm. illalla liian rasvaisten tarjottujen piirakoiden takia, niin iltapäivällä sitten aivot tilttasi kohti aivosumua. Piti ottaa nokosia tuttavan lattialla. Seuraava yönä nukuin sitten senkin edestä, tosin välillä varhaisaamusta heräsin mystiseen hirveään nuhakohtaukseen joka meni nopeasti ohi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 06, 2019, 15:44:06
Ostin Prismasta tuoreen kauraleivä. Rikollisen hyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 06, 2019, 16:33:27
Oli hyvä päivä töissä. Sain uuden testipalvelimen käyttökuntoon. Samaten valmistui kolme uutta ominaisuutta asiakkaan softaan. Tai valmistui ja valmistui. Nyt ollaan vasta testivaiheessa, mutta toki niin pitkällä, että asiakas pääsee kokeilemaan ominaisuuksia ja sitten raportoi, että miltä osin muutetaan jos muutetaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 06, 2019, 23:08:25
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 06, 2019, 16:33:27
Oli hyvä päivä töissä. Sain uuden testipalvelimen käyttökuntoon. Samaten valmistui kolme uutta ominaisuutta asiakkaan softaan. Tai valmistui ja valmistui. Nyt ollaan vasta testivaiheessa, mutta toki niin pitkällä, että asiakas pääsee kokeilemaan ominaisuuksia ja sitten raportoi, että miltä osin muutetaan jos muutetaan.
Ja huomenna tulee kiroilusähköpostia, kun homma ei toimikaan asiakkaille...!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 06, 2019, 23:09:40
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 05, 2019, 10:55:57
Nyt on myös uusi mysteeri. Miten voi kuolla sukupuolitautiin jos jää kotiin onanoimaan, eikä harrasta seksiä?
Hyppykuppa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 06, 2019, 23:16:32
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 06, 2019, 23:08:25
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 06, 2019, 16:33:27
Oli hyvä päivä töissä. Sain uuden testipalvelimen käyttökuntoon. Samaten valmistui kolme uutta ominaisuutta asiakkaan softaan. Tai valmistui ja valmistui. Nyt ollaan vasta testivaiheessa, mutta toki niin pitkällä, että asiakas pääsee kokeilemaan ominaisuuksia ja sitten raportoi, että miltä osin muutetaan jos muutetaan.
Ja huomenna tulee kiroilusähköpostia, kun homma ei toimikaan asiakkaille...!
Täysin mahdollista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 07, 2019, 11:17:35
Pitää varmaan kohta lopettaa lehtien lukeminen, kun tietyt artikkelit ja uutiset aiheuttavat sydämen tykytystä. Perimmäinen syy lienee se, että oikeustajuni ja moraalikäsitykseni poikkeaa vallitsevasta.

Peri päivää sitten rinnassa muljahti, kun luin Saska Saarikosken kolumnia "Poliisin pilkkaaminen on poliisin heikentämistä", jossa toimittaja esitti mm. että lakien ja poliisin kun­nioitus on hyvän yhteiskunnan perusta ja heikoimpien turva sekä vaati lakien ehdotonta noudattamista: "voimassa olevia lakeja tulee noudattaa – myös niitä, joista ei pidä".

Koska oikeuskäsitykseni ja moraalini on käänteinen väkivallalla ja pakolla ja aivopesulla ylläpidettyyn viralliseen käsitykseen verrattuna, en tietenkään voi yhtyä vaatimukseen poliisin kunniottamisesta ja lakien ehdottomasta noudattamisesta. Saarikosken pisteet arvoasteikollani, jos niitä on ollut, menivät tuon kirjoituksen ansiosta alas viemäristä lopullisesti eivätkä koskaan sieltä nouse.

Minun mielestäni laki ja lainsäädäntö ja oikeus ja koko systeemi on monelta osin paha, ja lakeja voi pahuuden vastustamisen ja yksilönvapauden vastustamisen nimissä tarvittaessa rikkoa, jos sen voi tehdä saamatta rangaistusta.

1940-luvun alun Saksassa oli rikos piilotella juutalaisia, jotka oli määritelty kansan vihollisiksi. Jos ei ilmiantanut ja luovuttanut juutalaista keskitysleirille vietäväksi (ja siellä mahdollisesti surmattavaksi), syyllistyi rikokseen. Saarikoskelaisen filosofian mukaan juutalaisia Gestapolle ilmiantaneet ja luovuttaneet lainkuuliaiset kansalaiset olivat hyviä ja mallikelpoisia ihmisiä. Juutalaisten suojelijat olivat alhaisia rikollisia ja ansaitsivat tuomionsa.

Saarikoski tietenkin sanoisi, että hän tarkoittaa nykyistä demokraattista Suomea, kun hän korostaa poliisin kunnioittamisen ja lakien ehdottoman noudattamisen tärkeyttä. 1940-luvun alun saksalaisille Saksa ja sen järjestelmä olivat kuitenkin ainoa todellisuus. Ei siellä voitu kieltäytyä noudattamasta lakia sillä perusteella, että jossakin tulevaisuuden demokraattisessa Suomessa on erilainen lainsäädäntö.

Mikä on se saarikoskelainen oikeusfilosofinen periaate, minkä nojalla kansalainen voi katsoa elävänsä sellaisessa maassa, jossa poliiseja ei tarvitse kunnioittaa eikä lakeja tarvitse noudattaa?

Ei ole olemassa mitään tällaista periaatetta. Saarikoskelainen valtiolle ja vallalle nöyristelyn vaatimus on universaali. Se koskee niin Suomea kuin Pohjois-Koreaakin.

Kauan sitten ajokortin hiljattain saaneena kaverini saivat houkuteltua minut mukaan pieneen kisaan eröön toisen auton kanssa eräälle mutkaiselle ja mäkiselle hiekkatien pätkälle. Minulla oli käytössäni rupuinen vuosimallin 1969 Toyota Corolla ja vastapelurillani, joka oli pankinjohtajan poika ja luokkakaverini lukiossa, oli käytössään saman ikäinen Vauxhall Viva.

Nuoremmat kaverini, jotka minut tähän kisaan maanittelivat, saivat uskoteltua minulle, ettei tuo toinen poika, joka oli hieman minua nuorempi ja myöhemmin ajokortin saanut, ollut mikään hyvä ajaja, joten kyllä minä hänelle pärjäisin. Hänellä oli muistaakseni "kartanlukijana" eräs toinen luokkakaverini.

Ajoimme lumisella tiellä peräkkäin, Vauxhall edellä. Kisassa ei ollut tarkoitus ohitella vaan ainoastaan, kokeilla pysynkö haastajan perässä.

Hävisin kilpailun surkeasti. En uskaltanut ajaa niin kovaa kuin luokkakaverini, vaikka matkustaja kuinka yllyttivät. Huoli turvallisuudesta, vai pitäisikö sitä sanoa pelkuruudeksi, ylitti näyttämisen tarpeen. Viva hävisi lumipilveen ja meni menojaa, kunnes sen perävaloja ei näkynyt enää edes suorilla.

Koin kauheata moraalista krapulaa tuosta kisasta sen vuoksi, että hävisin sen, ja sen vuoksi, että olin ylipäätään suostunut siihen. Eivät autonromujemme vauhdit erityisen kovia olleet, koska oli liukas talvikelikin. mutta 80-lätkäläisinä olisivat varmaan ajokorttimme lähteneet kuivumaan. Kuivattamiseenhan riitti pienikin ylinopeus, näin ainakin peloteltiin. Päätin tuon kisan jälkeen, että se saa olla viimeinen lajissaan.

Seuraava on kuvitteellista spekulaatiota.

Oletetaan, että kisa olisi osaltani päättynyt siihen, kun Vauxhall Viva häviää näkyvistä, ja minä ajelen kavereitteni kanssa muualle ja menen illan päätteeksi kotiini.

Seuraavana päivänä soittaisi poliisi ja joutuisin kuulusteluihin. Parin kuukauden päästä saisin käräjillä vankeustuomion kuolemantuottamuksesta ja liudasta muita vakavia rikoksia, ja minut määrättäisin maksamaan kymmeien tuhansien eurojen korvaukset, jotka veisivät minut velkavankeuteen lopuksi iäkseni.

Oikeudenmukaista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 11:47:38
Jos olisit omalla liikenneturvallisuuden vaarantamisellasi ja piittaamattomuudellasi muiden tiellä liikkujen tai kyydissäsi olleiden ihmisten turvallisuudesta oikeasti aiheuttanut jonkun ihmisen kuoleman, mikä olisi mielestäsi ollut sopiva ja oikeudenmukainen rangaistus?

Entä, jos joku samankaltaisella ajotyylillä olisi pelkän typerän kilpailun vuoksi kolaroinut kanssasi, ja joutuisit lopun elämäsi virumaan neliraajahalvaantuneena, mikä olisi oikeudenmukainen rangaistus nuorelle höyrypäälle, ja rahallinen hyvitys sinulle?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 07, 2019, 11:51:49
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 06, 2019, 15:44:06
Ostin Prismasta tuoreen kauraleivä. Rikollisen hyvää.

Ostin myös. Food Herkku Marketin 100% kauravarras hieman vielä lämpimänä on vastustamaton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Olipas antoisa kauppareissu siitäkin huolimatta, että ensin ajoin turhaan Lidliin, sillä suosikkijääteöni oli sieltä loppunut. Tuon alkumutkan jälkeen menin siis omaan ruokakauppaani pienille täydennysostoksille ja hamstraamaan kahvia, kun se oli halvalla (max.3pkt).

Heviosastolla jouduin todella häpeämättämän fliritin kohteeksi. Tuli hymyä ja keimailua siihen malliin, etten muista milloin olisi viimeksi ollut. Oli kyllä niin tarttuvaa, että pakko oli noihin vastata, eikä äijä tainnut olla edes kolmea täyttänyt. <3

Flirtti sai minut niin pökerryksiin, että vasta kotimatkalla huomasin, että ne halvat kahvit jäi ostamatta :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:10:08
Kopek:
LainaaOletetaan, että kisa olisi osaltani päättynyt siihen, kun Vauxhall Viva häviää näkyvistä, ja minä ajelen kavereitteni kanssa muualle ja menen illan päätteeksi kotiini.

Seuraavana päivänä soittaisi poliisi ja joutuisin kuulusteluihin. Parin kuukauden päästä saisin käräjillä vankeustuomion kuolemantuottamuksesta ja liudasta muita vakavia rikoksia, ja minut määrättäisin maksamaan kymmeien tuhansien eurojen korvaukset, jotka veisivät minut velkavankeuteen lopuksi iäkseni.

Jos se kilpakumppani olisi omia aikojaan ajanut itsensä hengiltä, niin tuskinpa sitä sinun syyksesi olisi laitettu. Veikkaanpa, että pelkästi kilvanajosta ja ylinopeudesta olisi tullut se liikenteen vaarantaminen ja siitä sitten asianmukaiset tuomiot.

Oletan siis, että tuossa visiossa kilpakumppani olisi tavallaan jäänyt yksin jatkamaan kisaa ja siinä olisi se onnettomuus sattunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 07, 2019, 12:25:49
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Heviosastolla jouduin todella häpeämättämän fliritin kohteeksi. Tuli hymyä ja keimailua siihen malliin, etten muista milloin olisi viimeksi ollut. Oli kyllä niin tarttuvaa, että pakko oli noihin vastata, eikä äijä tainnut olla edes kolmea täyttänyt. <3

Minäkin muistan ihailleeni naiskauneutta jo kolmevuotiaana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 12:33:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Heviosastolla jouduin todella häpeämättämän fliritin kohteeksi. Tuli hymyä ja keimailua siihen malliin, etten muista milloin olisi viimeksi ollut. Oli kyllä niin tarttuvaa, että pakko oli noihin vastata, eikä äijä tainnut olla edes kolmea täyttänyt. <3
Mulle taas kävi "kalpaten" ensin leipäosastolla, sitten marjamyynnissä. Niin suloinen myyjähenkilö, olisikohan 25-vee mies, hymyili niin perin sydämellisesti ja katsoi silmiin, melkein flirttaili. Tuli oikein sykähdyttävän hyvä mieli molemmilla kerroilla (sama myyjä kyseessä, oli tuuraamassa marjatorillakin).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 07, 2019, 12:58:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Olipas antoisa kauppareissu siitäkin huolimatta, että ensin ajoin turhaan Lidliin, sillä suosikkijääteöni oli sieltä loppunut.
Liiterin jätskit ovat liian makeita minun makuuni. Joten viikonloppuisin, jolloin tyypillisesti on sekä Lidl- että jätskipäivä, joutuu ravaamaan useammassa kaupassa. Toinen puute Lidlissä on ettei siellä ole irtomaustekurkkuja. Nimenomaan maustekurkkuja, ns. aidot suolakurkut eivät ole omiin makunystyröihin niin hyviä.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Heviosastolla jouduin todella häpeämättämän fliritin kohteeksi. Tuli hymyä ja keimailua siihen malliin, etten muista milloin olisi viimeksi ollut. Oli kyllä niin tarttuvaa, että pakko oli noihin vastata, eikä äijä tainnut olla edes kolmea täyttänyt. <3

Flirtti sai minut niin pökerryksiin, että vasta kotimatkalla huomasin, että ne halvat kahvit jäi ostamatta :)

Iltapulussa ensi viikolla on otsikko: "Hevi-täti" houkutteli pikkulapsia kaupassa  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 13:04:18
Itse kaipaan Lidlissä rasvatonta luomumaitoa ja luomukauraleseitä ja maustamatonta luomujugurttia. Oikein hyvää oliiviöljyä tai balsamicoa, ja monia käyttämiäni mausteitakaan sieltä ei löydy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 07, 2019, 13:39:32
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 07, 2019, 12:58:10
Liiterin jätskit ovat liian makeita minun makuuni. Joten viikonloppuisin, jolloin tyypillisesti on sekä Lidl- että jätskipäivä, joutuu ravaamaan useammassa kaupassa. Toinen puute Lidlissä on ettei siellä ole irtomaustekurkkuja. Nimenomaan maustekurkkuja, ns. aidot suolakurkut eivät ole omiin makunystyröihin niin hyviä.

Minun lempijätskini on Gelatellin rommirusina:
(https://instagram.fymy1-1.fna.fbcdn.net/v/t51.2885-15/sh0.08/e35/s750x750/66936842_402360453969693_6801092414312620970_n.jpg?_nc_ht=instagram.fymy1-1.fna.fbcdn.net&oh=fc707f229f00f8514b1cc7e2b69e57be&oe=5E10B784&ig_cache_key=MjA5ODg2NjA0NTQ4MjY4ODQ1Nw%3D%3D.2)
On kyllä makea, pehmeä ja erittäin kermainen. Tuo on niin sanotusti syntisen hyvää :)
Samaan sarjaan kuuluu vielä Bourbon vanilla, joka sekin on mieleniintoisen makuinen.

Noissa on muuten ihan parhaat rasiat säästää myöhempään käyttöön, kun ovat hyvänmallisia ja -kokoisia eikä niiden ympärille jää tyhjää tilaa, kun päädyt ei ole pyöristettyjä. En osta enää Aino -jäätetöitä tai muitakaan, jotka on pakattu niihin soikeisiin rasioihin. Tosin nythän meilläkin on muovikierrätys, joten sinnehän ne nyt voi laittaa, mutta ihan periaatteessa jätän ostamatta.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Iltapulussa ensi viikolla on otsikko: "Hevi-täti" houkutteli pikkulapsia kaupassa  ;D

Juu, hevitäti ihan kaksimielisesti sillä sattumoisin ylläni oli CoB -paita ja sitten olin siellä heviosastolla
Tuohan on jo ihan Fingerporiainesta :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 07, 2019, 14:14:18

Bugistin saalista:

Historiaa käydään sotien, ja merkkihenkilöiden osalta, eniten, koska dokumentaatio. Välillä paljastuu merkkihenkilöiden outoilut, ja paheellisuus, nykyaikaa vasten. Ovat jotenkin väärin arvostettuja.

Voisi todeta, että jos nykyään poikkeaisi vahvasti vallitsevasta, niin miten paljon tällaisia on, merkkihenkilöinä, muuten kuin anarkisteina, ja jatkossa varmaan sitäkin enempi.

Samaa elää joiltain osin kaikki. Yksi ei voi elää täydellisesti, mikä on historiaa taakse katsovan vahva odotus. Joko jumalallinen, tai vaikka sovinisti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 07, 2019, 14:53:01
Minulla ei poliisista ole pahaa sanottavaa ja poliisin näkeminen liikenteessä rauhoittaa mieltäni ja tunnen, että meistä pidetään huolta. Uskon siihen, että poliisin näkyminen partioimassa voi jopa ennaltaehkäistä rikoksia. Ehkä olen väärässä, ehkä en.

Omaa kokemusta poliisin toiminnastakin on. Pikkuteininä minut otettiin steissillä kiinni ja vietiin asemapoliisin tiloihin. Olin vain läpikulkumatkalla, joten säikähdin aika kamalasti. Minulta kysyttiin henkilötietoja ja niitä lähdettiin tarkistamaan. Kuulin toisesta huoneesta kahden poliisin puhuvan ja toinen sano jotain tähän tapaan ".... tiedot piti kyllä paikkansa ja ei tämä ole se, vaan joku ihan pikkulikka...". Minut tultiin päästämään pois ja sanottiin, että olin muistuttanut jotain, jota he etsivät ilkivallasta. Vaikka tuota episodia ennen oli jotenkin hienoa roikkua steissin jengin liepeillä, niin sen jälkeen ei kovin tehnyt mieli sinne roikkumaan. Vaan eipä se sen ikäiselle (noin 12 tai 13v.)asiallinen illanviettopaikka ollutkaan.

Toisen kerran poliisi tuli kotiini, kun naapuri oli tehnyt virheellisen ilmiannon kohtuuttomasta metelistä. Poliisi kuitenkin varmisti asian ja tarkisti, että olin yksin kotona ja sen jälkeen meni opastukseni mukaan oikeaan asuntoon. Tuo "kotietsintä" siis oli aiheeton, mutta eipä se minua häirinnyt enkä siitäkään saanut traumoja.

Kolmannen kerran sitten poliisi soitti minulle kotiin alkuillasta ja esittäytyi "rikoskomisario Rautakouraksi". Tietenkin repesin täysin ja aloin tenttaamaan kuka sielä pilailee kustannuksellani. Vihdoin sitten poliisi kertoi asiansa ja vasta sitten vakuutuin, että kyse ei olltu pilasta. Hän soitteli muinaisesta häkkikellaripalosta, jossa meiltäkin oli mennyt omaisuutta pilalle. Olivat saaneet roiston kiinni muusta rikoksesta ja tämä oli synnintunnossa nyt tunnustanut kaikki pahat tekonsa ja näiden joukossa meidän asuintalon kellaripalon sytyttämisenkin. Poliisi kyseli, onko minulla korvausvaatimuksia vai yhdymmekö vain syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Rikollinen oli täysin varaton, joten tuskin mitään häneltä ikinä tulimme saamaan, joten jätimme asian siihen ja vain joku valtakirja piti sitten kirjoittaa ja lähettää.

Pari poliisia tunnen ihan henkilökohtaisesti, tai okeammin tunsin, sillä ovat jo ajan kuluessa jääneet historiaan. Toinen väkivaltarikoksia tutkinut rikoskomisario ja toinen nuori konstaapeli. Aivan yllättäen nuokin ovat ihan tavallisa ihmisiä, mukavia jopa. Mainittu komisario oli tutkijana siinä Jammun tapauksessa ja kyllä se tapaus meni tutkijan ihon alle pahanpäiväisesti. Mies näytti silmissä vanhenevan, joten epäilen myös poliisin olevan edes jonkin verran inhimillinen olento.

Mielellään näkisin enemmänkin poliiseja pitämässä yleistä järjestystä ja tutkimassa rikoksia. Parhaassa mahdollisessa maailmassa poliisi olisi toimeton eikä niitä tarvittaisi lainkaan, mutta eihän me ikinä sellaista maailmaa tulla saamaan, enkä usko, että edes jälkipolvetkaan tule olemaan niin onnekkaita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 07, 2019, 15:08:21
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 07, 2019, 12:58:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Olipas antoisa kauppareissu siitäkin huolimatta, että ensin ajoin turhaan Lidliin, sillä suosikkijääteöni oli sieltä loppunut.
Liiterin jätskit ovat liian makeita minun makuuni. Joten viikonloppuisin, jolloin tyypillisesti on sekä Lidl- että jätskipäivä, joutuu ravaamaan useammassa kaupassa. Toinen puute Lidlissä on ettei siellä ole irtomaustekurkkuja. Nimenomaan maustekurkkuja, ns. aidot suolakurkut eivät ole omiin makunystyröihin niin hyviä.

Minäkään en välitä Lidlin jäätelöistä. Minun suuhuni ne ovat usein olleet oudon mauttomia, siis esim. perusvanilja jotenkin vain sokerisen luonteetonta. Gelatelli-merkkiä en osta lainkaan; jos on kampanjatuotteena jokin muu jäätelö, niin saatan kokeilla, mutta niihinkin asenteeni on varautunut. Pidän kotimaisista jäätelöistä, joissa yleensä on sopivasti raikkautta. Sellaisia uusia makuja, joissa on sekoitettu yhteen ties mitä kakkua, pikkuleipiä, suklaamuruja ym, karttelen. Pingviini-merkin jäätelöt ovat tylsiä, esim. vanilja aivan mauton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 07, 2019, 15:22:01
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 07, 2019, 11:17:351940-luvun alun Saksassa oli rikos piilotella juutalaisia, jotka oli määritelty kansan vihollisiksi. Jos ei ilmiantanut ja luovuttanut juutalaista keskitysleirille vietäväksi (ja siellä mahdollisesti surmattavaksi), syyllistyi rikokseen. Saarikoskelaisen filosofian mukaan juutalaisia Gestapolle ilmiantaneet ja luovuttaneet lainkuuliaiset kansalaiset olivat hyviä ja mallikelpoisia ihmisiä. Juutalaisten suojelijat olivat alhaisia rikollisia ja ansaitsivat tuomionsa.

...

Oikeudenmukaista?

Vuorovaikutteisuusvajetta. Sitä ilmenee monessa. Kun tapa on isoilla, niin kohta yleisenä, milloin ei erityisesteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 07, 2019, 15:31:57
No hitto. Nyt sitten tuli ostettua jäätelöä (Pirkka, vanilja) ja marjasekoitusta, varmaan tämän keskustelun innoittamana. Lidlin jätskit ovat olleet vähän liian makeita minunkin makuuni. Usein puuteroin tuota vaniljajätskiä kaakaolla pienen siivilän läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - syyskuu 07, 2019, 15:33:41
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 07, 2019, 15:08:21
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 07, 2019, 12:58:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 12:04:52
Olipas antoisa kauppareissu siitäkin huolimatta, että ensin ajoin turhaan Lidliin, sillä suosikkijääteöni oli sieltä loppunut.
Liiterin jätskit ovat liian makeita minun makuuni. Joten viikonloppuisin, jolloin tyypillisesti on sekä Lidl- että jätskipäivä, joutuu ravaamaan useammassa kaupassa. Toinen puute Lidlissä on ettei siellä ole irtomaustekurkkuja. Nimenomaan maustekurkkuja, ns. aidot suolakurkut eivät ole omiin makunystyröihin niin hyviä.

Minäkään en välitä Lidlin jäätelöistä. Minun suuhuni ne ovat usein olleet oudon mauttomia, siis esim. perusvanilja jotenkin vain sokerisen luonteetonta. Gelatelli-merkkiä en osta lainkaan; jos on kampanjatuotteena jokin muu jäätelö, niin saatan kokeilla, mutta niihinkin asenteeni on varautunut. Pidän kotimaisista jäätelöistä, joissa yleensä on sopivasti raikkautta. Sellaisia uusia makuja, joissa on sekoitettu yhteen ties mitä kakkua, pikkuleipiä, suklaamuruja ym, karttelen. Pingviini-merkin jäätelöt ovat tylsiä, esim. vanilja aivan mauton.

Tämä lähentelee jo rienausta. Gelatellin mantelijäätelö on suosikkini. Itse asiassa suomalaisesta marketista on aika työlästä edes löytää kelvollista kermajäätelöä. Kaikenlaista korviketta kyllä löytyy. Saksalaiset sentään tietävät, että hyvä ruoka rakentuu kermasta, voista, suolasta ja sokerista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 07, 2019, 15:48:56
Lainaus käyttäjältä: Lenny - syyskuu 07, 2019, 15:33:41
Tämä lähentelee jo rienausta. Gelatellin mantelijäätelö on suosikkini. Itse asiassa suomalaisesta marketista on aika työlästä edes löytää kelvollista kermajäätelöä. Kaikenlaista korviketta kyllä löytyy. Saksalaiset sentään tietävät, että hyvä ruoka rakentuu kermasta, voista, suolasta ja sokerista.

Jep, tuo on totta joka sana :D

Ingmanin Creamy -jäätelöt olivat vuosia sitten hyviä, kermaisen pehmeitä ja täyteläisiä. Sen jälkeen, kun Ingmanista "tuli osa Unileverin konsernia", ainakin noiden litran pakkausten valikoima supistui ja laatu muuttui pliisuksi. Samanlaista bulkkijäätelöä voi ostaa Rainbow -merkillä huomattavasti halvemmalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 07, 2019, 15:50:32
Lainaus käyttäjältä: Lenny - syyskuu 07, 2019, 15:33:41
Tämä lähentelee jo rienausta. Gelatellin mantelijäätelö on suosikkini. Itse asiassa suomalaisesta marketista on aika työlästä edes löytää kelvollista kermajäätelöä. Kaikenlaista korviketta kyllä löytyy. Saksalaiset sentään tietävät, että hyvä ruoka rakentuu kermasta, voista, suolasta ja sokerista.

"Suomalaisesta marketista"...melkoista dissausta! Pappagallon pistaasijäätelö on pitkäaikainen suosikkini. Nimestään huolimatta kotimainen tuote, mutta italialaistyyppinen, sillä yhtiön perustaja Giorgio Gallo on sieltä kotoisin.

Hui, nyt huomasin, että Pappagallolla on myös sitruunajäätelö! Yleensä rakastan kaikkien tuotteiden sitruunaversioita. Tuota täytyy maistaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 07, 2019, 16:20:01
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 07, 2019, 15:50:32
Hui, nyt huomasin, että Pappagallolla on myös sitruunajäätelö! Yleensä rakastan kaikkien tuotteiden sitruunaversioita. Tuota täytyy maistaa!

Sitruuna on jäätelön seurana aika uusi maku ja hiljattain törmäsin tähän Ingman 1000 ML Sitruunasmoothie lton  (https://www.foodie.fi/entry/ingman--1000-ml-sitruunasmoothie-lt/8711327325166)
(https://foodieimages.s3.amazonaws.com/images/entries/180x220/8711327325166_0.png)
Tuo on todella sitruunainen eikä sitruunaa ole haudattu sokerin alle. Erittäin virkistävä kesäherkku, mutta enemmän pidän tuota kylmänä jälkiruokana kuin varsinaisesti jäätelönä, sillä se hyvälle jäätelölle ominainen kermaisuus puuttuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 07, 2019, 19:07:32
Kävipä kerrankin hyvä onni, kun osuttiin naapurin kanssa juttusille. Oli menossa ostamaan läppäriin uutta verkkolaitetta, kun oli lakannut toimimasta. Kysyin, jotta minkä merkkinen läppäri hänellä on ja kun hän kertoi merkin, niin sanoin, minulla olevan saman merkkisen läppärin verkkolaite odottamassa hävitykseen pääsyä. Vanha tosin, mutta oli se ihan toimiva vielä keväällä.

Verrattiin rikkoutuneen ja minun kapineen teknisiä tietoja ja näyttivät lsamoilta, joten hän päätti kokeilla ja toimihan se siinä hänen koneessaan. Näin pääsein eroon kätevästi ongelmajätteestä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 07, 2019, 21:02:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 07, 2019, 16:20:01
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 07, 2019, 15:50:32
Hui, nyt huomasin, että Pappagallolla on myös sitruunajäätelö! Yleensä rakastan kaikkien tuotteiden sitruunaversioita. Tuota täytyy maistaa!

Sitruuna on jäätelön seurana aika uusi maku ja hiljattain törmäsin tähän ...

Suomessa voi olla, mutta muualla Euroopassa yksi suosituimpia jäätelömakuja taitaa olla juuri sitruuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 08, 2019, 11:57:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 07, 2019, 21:02:51
Suomessa voi olla, mutta muualla Euroopassa yksi suosituimpia jäätelömakuja taitaa olla juuri sitruuna.

En kyllä mielestäni ole nähnyt kuin aivan viime aikoina noita sitruunavirityksiä oman ruokakauppani jäätelöaltaassa, tai pitää kai sanoa omien ruokakauppojeni, sillä olen sekakäyttäjä. Tosin itse katselen vain noita litran pakkauksia yleensä, sillä todella harvoin tulee ostettua sellaista pientä kerralla syötävää jäätelöä. Niistäkin minulla on vakiomerkki, josta valitsen parista eri vaihtoehdosta sillä hetkellä mieluisimman.  Minulla ei näin ollen ole kovin hyvää yleiskäsitystä jäätelöaltaiden kokonaistarjonnasta.

Uskoisin, että sitruunan kuva jäätelöpakkauksessa olisi herauttanut välittömästi veden kielelle ja kiinnittänyt huomiota, kun sen olisi nähnyt vaikka vain sivusilmällä, sillä sitruuna on yksi suurista herkuistani niin juomissa, jälkiruuissa kuin leivonnaisissakin.

Miksihän sitä ei meillä sitten ole ollut tarjolla, jos se muualla on niin yleinen? Oletetaanko suomalaisen maun poikkeavan niin paljon yleiseurooppalaisesta mausta, että sitä ei ole kannattanut yrittää tarjotakaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 08, 2019, 13:18:45
Sitruunainen kermajäätelö kiinnostaisi itseänikin. Sorbetteja tms. epäjäätelöitä ei niin tule osteltua. Eipä tosin kyllä aina jäätelöitäkään, sillä seudulla on turhan tavallista että bussi jättää tulematta, eikä kassiin sulava jäätelöpakettiläjä oikein miellytä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 08, 2019, 13:33:45
(https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/product/6410405176400?w=400&h=250&auto=format&fm=jpg&fit=max)

K-kauppias voi varmaan tilailla ainakin tämmöistä. Pirkkatuotteet ei aina ole edes hinnan kiroissa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 08, 2019, 14:22:35
^
No tuo on juuri niitä pikkukippoja, joita en käy edes katsomassa, kun yhteen annokseen tarvitsee kaksi kipollista :)
Jos olisi litran pakkaus, niin varmasti olisin huomannut, jos omalla K-kauppiaalla olisi ollut valikoimassaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 11, 2019, 07:51:49
Raahasin Uudissanaketjusta tänne, ettei sinne tule turhaa rönsytauhkaa ja kun tuo KrKATin viesti kuitenkin mietteitä herätti.

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 10, 2019, 22:48:11
Studioon näemmä kutsutaan paitsi poliitikkoja niin myös
kaiken maailman nettimikkoja kommentoimaan.
(~Hiukan halveksuvassa mielessä.)
(Esim. Tere Sammallahti tms josta en ollut koskaan kuullukaan mutta ehkä
sattui olemaan toimittajan ihailema twiittituttu, wannabe kansanedustajaehdokas).

Onko ihan ok nimitellä "hiukan halveksivassa mielessä" ihmistä, josta et ole koskaan kuullutkaan?

Ehkäpä kansalaisvaikuttaminen on siirtymässä yhä enemmän nettiin pois toreilta ja vappupuheista. Netissähän kuulijoiden tavoitettavauus on ihan eri luokkaa kuin kadun kulmissa itseään tunnetuksi tekemisessä. Ajat muuttuvat ja ihmiset ja näiden toiminta siinä mukana. Turha sitä on halveksia. Pitäisikö tomittajien aina kutsua ne saman vuosien kuluttamat puhuvat päät lausumaan ne samat kuluneet fraasinsa.

Itse olen kiinnittänyt huomiota, että varsin ilahduttavasti on joissain ajankohtaisohjemissa ollut jo muita kuin puolueiden ykkös- tai kakksonyrkkejä keskusttelemassa ajankohtaisista asioista. Keskustelut ovat muuttuneet hiukan inhimillisemmiksi, kun vastaukset ei tule kuin gramofonilevyltä, vaan vastaaja joutuu jopa pohtimaan vastaustaan tai ehkä sanomaan, että ei osaa vastata, kun ei ole tietoa (vielä) tarpeeksi.

En ole minäkään tuosta henkilöstä koskaan kuullut, joten edellä olevassa ei ole mitään henkilökohtaista siinä mielessä. Pisti vaan harmittamaan nimittelyn sävy, joka on muuttunut niin arkipäiväiseksi netissä. Kuka vaan voi sanoa mitä vaan kenestä tahansa tuntemattomastakin ihmisestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 11, 2019, 09:55:07
Työmatkalla käveli vastaan Jan Vapaavuori ihan muina miehinä. Karismaattinen, kuten aina!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 11, 2019, 10:04:53
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 11, 2019, 09:55:07
Työmatkalla käveli vastaan Jan Vapaavuori ihan muina miehinä. Karismaattinen, kuten aina!

Oliko itseään täynnä niinkuin ilmapallo?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 11, 2019, 10:21:55
Ne muutamat poliitikot, jotka olen livenä nähnyt, ovat järestään olleet karismaattisia. En olisi uskonut, mutta esimerkiksi Anneli Jäättenmäki teki vaikutuksen eräissä taidenäyttelyn avajaisissa (hänen puolueesa politiikkaa en kyllä arvosta). Samaten esiintyvistä taiteilijoista Jari Sillanpää on älyttömän karsimaattinen livenä nähtynä. Näin kerran jollain risteilyreissulla hänen showstaan pätkän, vaikka musiikkityyli ei olekaan lähellä sydäntäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 11, 2019, 10:30:46
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 11, 2019, 10:21:55
Ne muutamat poliitikot, jotka olen livenä nähnyt, ovat järestään olleet karismaattisia.

Näin se on. Ei sitä muuten valtakunnanpoliitikoksi pääsisikään.

Oletteko muuten huomanneet, että kesä on ohi.
Aamulla sitä vaan heräilee tukka pörrössä ja ajattelee lähtisikö etelään talveksi.

(https://www.birdlife.fi/wp-content/uploads/2015/12/tukkasotka-fager-micha.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 11, 2019, 10:52:30

^
Mitä se karismaattisuus oikeastaan on onko se synonyymi röyhkeydelle, vallalle vai taidolle jolla manipuloidaan ihmisten mielipiteitä.

Viiteryhmillä on omat "karismaattiset" henkilönsä joita toiset viiteryhmät, nyt eivät ainakaan karismaattisina pidä vaikka saarnamiehiin voisivat uskoakin.

Walhroosin nallukkaakin voisi pitää äänekkäänä ja kohtalaisen varallisuuden omaavana, mutta hänen karismaansa ei taida moni arvostaa, entä vartiaisen jhananaa onko hän ehkä karismaattinen, vai pelkästään ärsyttävä pöljine työpaikallaa nokosia ottavana "köyhien" puolustajana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 11, 2019, 12:55:48
Enpä ole koskaan miettinyt, miten karsimaattisuutta voisi selittää. Mutta en kyllä siihen röyhkeyttä tai muutakaan negatiivista piirrettä sisällyttäisi. Äkkiseltään sanoisin, että karsimaattisuudella tarkoitan sellaista ominaisuutta ihmisessä, jonka vuoksi hänen vaikutuspiirissään tulee hyvä ja vaikuttunut olo. Se on joku sellainen ominaisuus, jota ei voi harjoitella tai teeskennellä. Sitä joko on tai ei ole.

Eikä sillä ole tekemistä ulkonäön kanssa, niin kuin luulen Karikon ajatelleen hänen valittuaan esimerkiksi pari "ei niin kovin komeaa", joilla ei karsimaa olisi. Eikä karsimalla ole tekemistä sen kanssa, miten korkealle henkilö on vallan rappuja noussut tai miten paljon rahaa on hankkinut tavalla tai toisella.

Tietenkin on sitten tuosta henkilöstä itsestään kiinni, miten hän tuota voimaansa käyttää. Voi olla, että henkilöllä, joka on hyvin karsmaattinen, voi olla elämässään enemmän vaihtoehtoja ja valinnan mahdollisuuksi kuin vähemmän karismaattisella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 11, 2019, 13:36:31
Sama täällä, röyhkeys tms. negatiiviset ominaisuudet ovat pikemminkin luotaantyöntäviä, kun taas karisma on jonkinlaista magnetismia, joka vetää puoleensa, ja saa ihmiset pitämään karismaattisesta henkilöstä, ja uskomaan tätä hänen esittäessään, mitä esittääkin (poliittista puhetta, propagandaa, taide-esitystä, viihdettä).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 11, 2019, 17:22:14
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 11, 2019, 10:04:53
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 11, 2019, 09:55:07
Työmatkalla käveli vastaan Jan Vapaavuori ihan muina miehinä. Karismaattinen, kuten aina!

Oliko itseään täynnä niinkuin ilmapallo?

Ei lainkaan. En tosin ole häntä kokenut ilmapalloksi aiemminkaan, tai minkään sortin turhaksi pullistelijaksi. Vaikuttaa ihmiseltä, josta voisin pitää, jos hänet tuntisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 12, 2019, 01:03:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 11, 2019, 07:51:49
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 10, 2019, 22:48:11
Studioon näemmä kutsutaan paitsi poliitikkoja niin myös
kaiken maailman nettimikkoja kommentoimaan.
(~Hiukan halveksuvassa mielessä.)
(Esim. Tere Sammallahti tms josta en ollut koskaan kuullukaan mutta ehkä
sattui olemaan toimittajan ihailema twiittituttu, wannabe kansanedustajaehdokas).

Onko ihan ok nimitellä "hiukan halveksivassa mielessä" ihmistä, josta et ole koskaan kuullutkaan?
Ei välttämättä ole mutta ketuttaa kun vastaaja on a) tyhmempi kuin minä, b)poliitikko tai muu vakinaama jonka vastaukset tietää jo etukäteen.
Muuten, Tere oli tuttu jo Ruben Stillerin showsta ja muistaakseni Norman jutuista tms. (Mutta arvasin ettei monille ;D )
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 12, 2019, 01:17:14
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 11, 2019, 10:52:30

^
Mitä se karismaattisuus oikeastaan on onko se synonyymi röyhkeydelle, vallalle vai taidolle jolla manipuloidaan ihmisten mielipiteitä.

Viiteryhmillä on omat "karismaattiset" henkilönsä joita toiset viiteryhmät, nyt eivät ainakaan karismaattisina pidä vaikka saarnamiehiin voisivat uskoakin.

Walhroosin nallukkaakin voisi pitää äänekkäänä ja kohtalaisen varallisuuden omaavana, mutta hänen karismaansa ei taida moni arvostaa, entä vartiaisen jhananaa onko hän ehkä karismaattinen, vai pelkästään ärsyttävä pöljine työpaikallaa nokosia ottavana "köyhien" puolustajana.

Karismahan tarkoittaa viehätysvoimaa. Ainakin länsimainen kulttuuri suorastaan palvoo karismaa, mikä ilmenee esim. julkkisten seurantana, elämäkertojen julkaisemisena, henkilödokumenttifilmeinä jne. Varmasti karismalla on merkitystä kollektiivisemmissa aasialaisissakin kulttuureissa, mutta vaikuttaisi, ettei ylivertaisten yksilöiden palvonta ole lainkaan niin keskeistä kuin länsimaissa.

Itse olen kyllä alkanut vahvasti kyseenalaistaa karismaattisuuden arvostusta. On jopa traagista, että kaikkialle halutaan "hyviä tyyppejä", varmaan siivoojaksikin jo. Karisman arvostus on pelottavaa, koska se nostaa tietyt ihmiset toisten yläpuolelle ja näille "jumalan valituille" sallitaan monenlaista käytöstä, mitä pulliaisille ei. Karisma on kuin lumipallo. Kun kerran olet pystynyt nostamaan itsesi muiden yläpuolelle, arvostuksesi ja haluttavuutesi alkaa kasvaa kasvamistaan. Karismaattisen henkilön rikkeitä katsotaan läpi sormien ja he oppivat nopeasti käyttämään viehätysvoimaansa yhä taitavammin. Palvova yleisö lankeaa yhä enemmän rähmälleen heidän edessään ja saattaa olla synnyttämässä hirviötä. Tietenkin tällaista valittua poikkeusyksilöä nostavat tavikset kieltävät alistumisensa palvojan asemaan - siis eivät myönnä sitä edes itselleen. Ehkä karisman arvostus/palvonta on pohjimmiltaan henkistä laiskuutta, haluttomuutta ottaa aikuisen vastuu omasta elämästään? Tämä konkretisoituu tilanteissa, joissa näkemystensä puolesta joutuisi taistelemaan. Sehän on rasittavaa ja vaikeaa. On paljon helpompi uskotella itselleen, että "X tietää paremmin". Kaikenlaisten tähtien, nerojen, johtajien, taiteilijoiden, voimamiesten ym. palvonta on toden totta epäkypsää. Koko länsimainen kulttuuri on mielestäni suorastaan nolottavan epäkypsä. Kuinka palvommekaan nuoruutta!!!

Ja Wahlroosista, muuten, hänellä on paljon faneja! Kuten myös Vartiaisella. Molemmat ovat saaneet valtavasti tilaa eri medioissa ja heillä on edustustehtäviä vaikka kuinka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 12, 2019, 11:46:03
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 11, 2019, 12:55:48

Eikä sillä ole tekemistä ulkonäön kanssa, niin kuin luulen Karikon ajatelleen hänen valittuaan esimerkiksi pari "ei niin kovin komeaa", joilla ei karsimaa olisi. Eikä karsimalla ole tekemistä sen kanssa, miten korkealle henkilö on vallan rappuja noussut tai miten paljon rahaa on hankkinut tavalla tai toisella.

En ajatellut ulkonäköä, vaan kyllä sitä viehätysvoimaa, mitä amore hyvin kuvasi.

Johtuuko se henkilökohtaisista ominaisuuksista vai ulkoisista tekijöistä kuten varallisuudesta, tai muusta kuuluisuudesta.
Monilla vangeillakin on faneja, vaikka murhaajia olisivat kuten aikoinaan kolmoismurhaajalla, joka ruotsinmaalla teki tekonsa. Hänelle tuli valtavasti fanipostia vankilaan nuorilta naisilta, oli varmaan söpön näköinen.

Karismaattiset esiintyjät ovat luku sinänsä he kyllä usein saavat yleisön syttymään taidollaan ja esintymisenergiallaan.  Silloinkin on hyvä muistaa sen "tunteen" nousevan katsojan mielestä ja viihdyttävyys on osaltaan "hänen " itsensä aiheuttama.

Siinä mielessä ei varmaan jonkun vartiaisen fanit varmaan löydy sieltä joita hän ilmeisen ylimielisen näköisesti "loukkaa lausunnoillaan, kuten on tehnyt. Esim> sanoessaan, että aktiivimallin velvoitteen voi helposti suorittaa menemällä töihin.  Se, että tuollainen miellyttää joitakin on varmaan fanituksen paikka sellaisille jotka omaksuvat saman asenteen hänen kanssaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 12, 2019, 12:10:44
Viehättävyyden kyllä ainakin itse liitän vahvasti ulkonäöllisiin ominaisuuksiin.

Minuun suuresti aikanaan vaikutti keskikoulun matikan opettaja. Hän oli pieni mummeli joka ei kertaakaan korottanut ääntään, mutta joka piti luokan otteessaan pelkällä läsnäolollaan. Siinä ei ollut mitään pelkoa eikä "auktoriteetin kunniloitusta", vaan se johtui opettajan "lavasäteilystä". Mummelissa oli karsimaa sen verran, että kuka tahansa muu opettajamme olisi ollut onnesta ymmyrkäisenä edes puolesta. Nyt voisin ehkä sanoa, että hän tavallaan oli myös viehättävä siten kuin vanha ihminen on, mutta tuohon aikaan ei edes olisi käynyt mielessä.

Karsima on mielestäni poikkeuksellista lumovoimaa, jota ei ole kuin harvoille suotu. Siksi on aika turhaa puhua karismasta ja julkkispalvonnasta samaan aikaan. Mainittu matikan ope oli hyvin karsimaattinen henkilö mielestäni, mutta ei hän mitään palvontaa saanut osakseen, vaan matikasta innostuneen (melkein koko) luokan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - syyskuu 12, 2019, 12:15:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 12, 2019, 12:10:44

Karsima on mielestäni poikkeuksellista lumovoimaa, jota ei ole kuin harvoille suotu.

Karsinassa on sikaenergiaa joka tuo siinä rypijälle karismaa. Tähän perustuu rappiorenttutaiteilijoiden vetovoima. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 13, 2019, 12:40:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 12, 2019, 12:10:44
Viehättävyyden kyllä ainakin itse liitän vahvasti ulkonäöllisiin ominaisuuksiin.

Minuun suuresti aikanaan vaikutti keskikoulun matikan opettaja. Hän oli pieni mummeli joka ei kertaakaan korottanut ääntään, mutta joka piti luokan otteessaan pelkällä läsnäolollaan. Siinä ei ollut mitään pelkoa eikä "auktoriteetin kunniloitusta", vaan se johtui opettajan "lavasäteilystä". Mummelissa oli karsimaa sen verran, että kuka tahansa muu opettajamme olisi ollut onnesta ymmyrkäisenä edes puolesta. Nyt voisin ehkä sanoa, että hän tavallaan oli myös viehättävä siten kuin vanha ihminen on, mutta tuohon aikaan ei edes olisi käynyt mielessä.

Karsima on mielestäni poikkeuksellista lumovoimaa, jota ei ole kuin harvoille suotu. Siksi on aika turhaa puhua karismasta ja julkkispalvonnasta samaan aikaan. Mainittu matikan ope oli hyvin karsimaattinen henkilö mielestäni, mutta ei hän mitään palvontaa saanut osakseen, vaan matikasta innostuneen (melkein koko) luokan.

Julkisuus voi olla seuraus. Kuka tietää kenenkään karismasta ilman julkisuutta.

Edih Piaf oli aika karismaattinen esiintyjä ja julkisuus tuli ilmeisesti "taakan" muodossa hänellekin, mutta ilmeisesti siihenkin oli harmaa varpusen sopeuduttava.
On paljon muitakin esimerkkejä, eikä se ulkomuoto varmaan aina ole ratkaiseva tekijä.

Toisille taas ei ehkä karismaa olisi olemassakaan ilman keksittyä ja hankittua julkisuutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - syyskuu 13, 2019, 13:05:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 13, 2019, 12:40:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 12, 2019, 12:10:44
Viehättävyyden kyllä ainakin itse liitän vahvasti ulkonäöllisiin ominaisuuksiin.

Minuun suuresti aikanaan vaikutti keskikoulun matikan opettaja. Hän oli pieni mummeli joka ei kertaakaan korottanut ääntään, mutta joka piti luokan otteessaan pelkällä läsnäolollaan. Siinä ei ollut mitään pelkoa eikä "auktoriteetin kunniloitusta", vaan se johtui opettajan "lavasäteilystä". Mummelissa oli karsimaa sen verran, että kuka tahansa muu opettajamme olisi ollut onnesta ymmyrkäisenä edes puolesta. Nyt voisin ehkä sanoa, että hän tavallaan oli myös viehättävä siten kuin vanha ihminen on, mutta tuohon aikaan ei edes olisi käynyt mielessä.

Karsima on mielestäni poikkeuksellista lumovoimaa, jota ei ole kuin harvoille suotu. Siksi on aika turhaa puhua karismasta ja julkkispalvonnasta samaan aikaan. Mainittu matikan ope oli hyvin karsimaattinen henkilö mielestäni, mutta ei hän mitään palvontaa saanut osakseen, vaan matikasta innostuneen (melkein koko) luokan.

Julkisuus voi olla seuraus. Kuka tietää kenenkään karismasta ilman julkisuutta.

Tapaamalla ihmisen kasvotusten.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 13, 2019, 12:40:06
Toisille taas ei ehkä karismaa olisi olemassakaan ilman keksittyä ja hankittua julkisuutta.

Mikä taas ei ole karismaa lainkaan. Kyllä se on enemmän sisäsyntyistä kuin mitään minkä voi päälle liimata ihmiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 13, 2019, 13:09:50

^
Voisit keksiä parempia vastauksia, jos täytyy välttämättä jotain keksiä.

Tuo ei nyt vaikuta kovin täydentävän jo sanottua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - syyskuu 13, 2019, 13:14:14
Esitit kysymyksen johon vastasin ja esitit toteamuksen josta olin eri mieltä. Turhia tietysti molemmat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 13, 2019, 15:52:17
Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 13, 2019, 13:14:14
Esitit kysymyksen johon vastasin ja esitit toteamuksen josta olin eri mieltä. Turhia tietysti molemmat.

En esittänyt mitään kysymyksiä sinulle, ja vastaukset oli jo luettavissa edellisistä viesteistä, eli turhia vastailet, mutta mitäs tuosta tässä turhassa maailmassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 13, 2019, 16:03:22
Oli aivan fantastinen päivä töissä. Sain taas paljon aikaan ja hommat jäivät herkulliseen tilanteeseen. Ollaan otettu tuossa hiljattain gitlab käyttöön versionhallintatyökaluksi yhteen projektiin ja se on helpottanut hommia huomattavasti. On meillä ollut käytössä SVN-versionhallintatyökaluna, mutta kukaan meillä ei tunnu tietävän, kuinka sitä käytetään. Onneksi git on itselleni vanhastaan tuttu ja suurin osa kollegoistakin tuntuu tykkäävän gitistä enempi kuin SVN:stä, joten tämä avaa kehitystyöhön aivan uusia mahdollisuuksia tuon priojektin osalta. Suurimmassa osassa projekteja meillä tietysti jo on git käytössä, mutta kun meidän tiimin vastuulla on ollut myös hieman näitä vanhempiakin järjestelmiä niin mukava että, saa pikkuhiljaa niidenkin prosessit päivitettyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - syyskuu 13, 2019, 16:18:20
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 13, 2019, 15:52:17
Lainaus käyttäjältä: mikainen - syyskuu 13, 2019, 13:14:14
Esitit kysymyksen johon vastasin ja esitit toteamuksen josta olin eri mieltä. Turhia tietysti molemmat.

En esittänyt mitään kysymyksiä sinulle, ja vastaukset oli jo luettavissa edellisistä viesteistä, eli turhia vastailet, mutta mitäs tuosta tässä turhassa maailmassa.

Saan kai vastata vaikka kyselisit ihan yleisesti?

Jäädään sitten miettimään miksi jatkoit aiheesta vaikka se oli jo ilmeisesti puitu läpi. Siitähän saa vaikutelman, että juttu on kesken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 13, 2019, 16:31:27
Jätin vastaamatta, vakka viestiäni oli lainattu. Syynä oli se, että en vain ymmärtänyt mitä olisi enää asiasta pitänyt sanoa. Pajatsoni oli jo tyhjennetty, enkä osaa sen paremmin tuoda esiin, mitä minä ymmärrän karsimalla. Karikolla näyttää taas olevan aivan erilainen käsitys asiasta, joten toistemme ohipuhumista oli mielestäni turha jatkaa pidempään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 14, 2019, 13:08:11
Nyt on monta päivää kohkattu Vesa-Matti Loirin elämänkerrasta. Alkaa koko kirja ärsyttää jo niin paljon, että en hanki. Kai ne mehevimmät jututkin on pätkitty Iltasanomien sivuille.

Monissa noissa eämänkertakirjoissa on mietityttänyt ja harmittanutkin se, että sanelun mukaan kirjoitetussa elävän ihmisen elämänkerrassa kerrotaan kohteen näkökulmasta ihmisistä, jotka ovat jo aikaa sitten kuolleet. Tänään on Veskun 70-luvun alun tyttöystävän ja kihlatun elämä repostelun kohteena. Olkoonkin, että tämä oli malli ammatiltaan, niin noihin aikoihin ei vielä niin tarkoin avattu yksityiselämää julkisuudessa. Mietityttää vaan, että kenenhän luvalla tuonkin maisen traaginen elämä nyt otettiin esiin liki parikymmentä vuotta kuoleman jälkeen ja miltähän tämän omaisista tuntuu.

Onkohan tuossa mitään pelisääntöjä, mitä ja miten voidaan ihmisistä nimeltä mainiten kirjoittaa tuollaiseen kirjaan? Ymmärrän kyllä, että elämänkertaa ei pysty kirjoittamaan ihmisestä niin, ettei tämän ympärillä eläneitä ihmisiä mainita lainkaan, mutta onko tosiaan tarpeen jokainen romanssa saada kansien väliin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 14, 2019, 14:39:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 14, 2019, 13:08:11

Kun vertaa median kertomaa loirikirjasta ja sattumalta varsin samaan aikaan Saisio-Packalen -duon muisteloiden pohjalta tehdyn näytelmän kuvauksia, tulee kyllä aika lailla olo, että Loiri taisi heittää veivinsä jo aikapäiviä sitten ja on elänyt jo pitkään pelkkää oman suuruutensa muistelemista - kuin loputonta turhapuroelokuvien tv-uusintakavalkadia. Sen sijaan nämä kaksi naista ovat skarppeja ja 70-vuotiainakin täysin kiinni tässä päivässä. Muistelemisen voi myös tehdä tyylikkäästi ja myös muiden elämän varrella kohdattujen ihmisten yksityisyyttä kunnioittaen. Tässä taitaa vanhat naiset pestä vanhan miehen ihan 6 - 0 sekä kiinnostavuudessa että tyylissä. Loirin "paljastukset" herättävät lähinnä sääliä. Jään miettimään, miten paljon kiinnostavampi hän olisikaan ollut taiteilijana, jos olis malttanut olla vähemmmän ihastunut itseensä ja vähän vähemmän rypenyt itsesäälissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 15, 2019, 08:31:41
Palasin illalla hoarding-asuntoomme parin viikon poissaolon jälkeen. Tuntuu, että sotku sen kuin lisääntyy, jos se nyt enää voi lisääntyä. Tai miksi se ei voisi. Kertyyhän kahdessa viikossa lehtiä ja mainoslehtiä ja kaikenlaisia pakkauksia ynnä muuta. Lyhyellä aikavälillä epämukavin asia on kuitenkin sisälämpötilan putoaminen noin 6-7 asteella siitä, missä olen viime ajat ollut. Tuntuu, että on kylmä, vaikka miten pukeutuisi. Jonkinlainen sisäinen kylmyys hiipii luihin ja ytimiin kuten sanonta kuuluu. Kuuma suihkukaan ei auta, koska raanavesi on parhaimillaan vain haaleata. Vedenlämmitin taitaa vedellä viimeisiään. Olisiko vastus mennyt. Uusin sen keväällä 2003, jos oikein muistan. 

Tällaisia ovat fiilikset ja päivän mietteet. Ylen uutisotsikoista ehdin nähdä uutisen (jonka sisältöä en lukenut), jossa kerrottiin kansanopiston poliisilinjasta:

Kansanopiston poliisilinja imee poliisin urasta haaveilevia nuoria: "Minusta tulee hyvä poliisi, joka voi joskus pelastaa jonkun hengen"

Mitähän niistä poliisihalukkaista tulee, jotka eivät pääse haaveuralleen ihmisiä "pelastamaan".

Äsh, tästä jutusta tulisi julkaisukelvoton, jos kirjoittaisin tähän todelliset ajatukseni ja mielipiteeni edes vahvasti sensuroituina. Voin kertoa ne korkeintaan jossakin maanalaisessa seinäkirjoituksessa tms., josta kukaan ei saa tekijää selville.

Pieni vinkki ajatusmaailmastani. Kun MrKATin mielipiteet persuista kertoo miljoonalla, saa kalpean aavistuksen siitä, mitä ja miten ajattelen eräistä toisista, joista moni taitaakin olla persu.

Veltto Virtasen asunnossa on hieman samaa tyyliä kuin meillä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e880166b-dd2d-4742-bfb4-a33a1cad1a1e

Virtanen kertoo olevansa ADHD-tapaus. Tuohon viittaavia tunnusmerkkejä olen havainnut itsessänikin, vaikka virallinen määritelmä puuttuukin. Luin jostakin, että ADHD yhdistyy joissakin tapauksissa epäjärjestykseen asunnossa mutta ei välttämättä sairaalloiseen keräilyyn, vaikka näin joskus ajatellaan. ADHD-henkilö pomppii asiasta toiseen ja tästä syystä kaikkialla on keskeneräisiä juttuja. Tämä on tyypillistä minulle. Kun samassa huushollissa asuu himohamstraaja, yhdistelmä on ADHD -tyyppistä sekasotkua ja hamstraaja -tyyppistä tavaranpaljoutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 15, 2019, 10:13:28
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 14, 2019, 14:39:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 14, 2019, 13:08:11
Nyt on monta päivää kohkattu Vesa-Matti Loirin elämänkerrasta. Alkaa koko kirja ärsyttää jo niin paljon, että en hanki. Kai ne mehevimmät jututkin on pätkitty Iltasanomien sivuille.

Monissa noissa eämänkertakirjoissa on mietityttänyt ja harmittanutkin se, että sanelun mukaan kirjoitetussa elävän ihmisen elämänkerrassa kerrotaan kohteen näkökulmasta ihmisistä, jotka ovat jo aikaa sitten kuolleet. Tänään on Veskun 70-luvun alun tyttöystävän ja kihlatun elämä repostelun kohteena. Olkoonkin, että tämä oli malli ammatiltaan, niin noihin aikoihin ei vielä niin tarkoin avattu yksityiselämää julkisuudessa. Mietityttää vaan, että kenenhän luvalla tuonkin maisen traaginen elämä nyt otettiin esiin liki parikymmentä vuotta kuoleman jälkeen ja miltähän tämän omaisista tuntuu.

Onkohan tuossa mitään pelisääntöjä, mitä ja miten voidaan ihmisistä nimeltä mainiten kirjoittaa tuollaiseen kirjaan? Ymmärrän kyllä, että elämänkertaa ei pysty kirjoittamaan ihmisestä niin, ettei tämän ympärillä eläneitä ihmisiä mainita lainkaan, mutta onko tosiaan tarpeen jokainen romanssa saada kansien väliin.

Kun vertaa median kertomaa loirikirjasta ja sattumalta varsin samaan aikaan Saisio-Packalen -duon muisteloiden pohjalta tehdyn näytelmän kuvauksia, tulee kyllä aika lailla olo, että Loiri taisi heittää veivinsä jo aikapäiviä sitten ja on elänyt jo pitkään pelkkää oman suuruutensa muistelemista - kuin loputonta turhapuroelokuvien tv-uusintakavalkadia. Sen sijaan nämä kaksi naista ovat skarppeja ja 70-vuotiainakin täysin kiinni tässä päivässä. Muistelemisen voi myös tehdä tyylikkäästi ja myös muiden elämän varrella kohdattujen ihmisten yksityisyyttä kunnioittaen. Tässä taitaa vanhat naiset pestä vanhan miehen ihan 6 - 0 sekä kiinnostavuudessa että tyylissä. Loirin "paljastukset" herättävät lähinnä sääliä. Jään miettimään, miten paljon kiinnostavampi hän olisikaan ollut taiteilijana, jos olis malttanut olla vähemmmän ihastunut itseensä ja vähän vähemmän rypenyt itsesäälissä.

En ole perehtynyt erikoisemmin Loirin naisseikkailuihin (muistan vain että teki jollekin nuorelle naiselle pari kersaa ja tuli ero). Mutta tottavieköön tuli ketjussa sellainen tunne että Loiri olisi voinut aloittaa sen muistelemisensa vaikka nyt vasta, eikä niin että jo monta vuotta on mennyt menneen fiilistelyssä. Nykyään eletään sen verran pidempään että ei niillä muisteluilla niin kiire ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 15, 2019, 10:31:19
En minäkään ole mitenkään aktiivisesti Loirin edesottamuksia vuosien varrella seurannut. Mitä nyt otsikoita on tullut nähtyä, niin suunnilleen sen verran olen elämästään perillä, siitäkin huolimatta, että olen hänet tavannut jopa ilman vaatteita (siis Loirin, itse olin pukeissa) :D Hänen elämäntapa- ja sairaustaustallaan elämänkerta voisi jäädä kesken, jos sen nyt aloittaisi. Toisaalta hän taitaa olla nyt vähän paremmassa kunnossa kuin jokunen vuosi sitten.

Eikä tuo Loirin elämänkerta ennen aikojaan ole tehty, jos se haluttiin tehdä hänen omien haastattelujensa perusteella eikä vasta kuoleman jälkeen. Sen sijaan ihmettelen näitä kolmen-neljänkympin pinnassa olevia julkkiksia ja tähtiä, jotka ovat katsoneet eläneensä jo niin paljon, että on syytä muistelmat julkaista. Vaikka Anna Puusta jonkin verran jopa pidän laulaja-lauluntekijänä, niin en kyllä ole mitenkään hänen elämänkerrastaan innostunut. Kimi Räikkösen kirja puolestaan voisi kiinnostaakin. Ei niiden ryyppyreissujen yms kuvausten vuoksi, vaan koska formulat yleensäkin kiinnostaa, niin tuo voisi avata kuskin elämää hiukan sen glamourin takana. Kunhan se tulee ensin ALE-laariin, niin voisin jopa ostaa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 15, 2019, 13:41:35
Ulkoilua tihkusateessa. Pieni välipala. Nyt jos vielä saisi otettua päikkärit ennen koripallofinaalia niin hyvin menisi. MM-finaali ilman steroidijenkkejä tulee olemaan nautinto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2019, 13:51:21
Tilasin viime tiistaina jälleen Kouvolan lakritsia + marmeladia. Tällä kertaa eivät ole vielä saaneet toimitettua pakettia Postille. Liekö toimitusongelma Postin päässä vaiko Kouvolan lakritsin päässä. Eikös Postilla pitänyt olla joitain lakkoja... ...vai olivatko ne lakot jo?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2019, 13:58:29
^ voi kai liittyä Postin lakkoon, joka on Verkkouutisten (https://www.verkkouutiset.fi/il-postin-palvelut-tukossa-lehtia-jakamatta/) mukaan sekoittanut ainakin tämän aamuisen lehdenjakelun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 15, 2019, 14:26:45
Lähinnä kai tietoliikenneongelmat on tänään postia haitannut
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006239640.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2019, 14:39:00
Obaman varapresidentti Joe Biden kutsui Sandersia vahingossa presidentiksi viimeisimmässä USA:n Demarien vaaliväittelyssä. https://twitter.com/People4Bernie/status/1172309326666465280
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 15, 2019, 14:42:07
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 15, 2019, 14:39:00
Obaman varapresidentti Joe Biden kutsui Sandersia vahingossa presidentiksi viimeisimmässä USA:n Demarien vaaliväittelyssä.

Oho, onkohan jo sovittu juttu isojen poikien kesken.

Poliittisen hullunmyllyn jälkeen yleensä valitaanvanha ja viisas valtiomies välikauden johtajaksi, sekasotkuja perkaamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2019, 14:42:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 15, 2019, 14:26:45
Lähinnä kai tietoliikenneongelmat on tänään postia haitannut
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006239640.html
Joo, niinpä näkyy. Mutta ilmeisesti lakko on paraikaa päällä tai oli ainakin toissa viikolla: https://www.posti.fi/private-news/tiedotteet/2019/20190904_jakeluviive_1630.html Tosin sillä ei sanota olleen tekemistä tietoliikenneongelmien kanssa. Tuota Verkkouutisten artikkelia on näköjään muutettu sen jälkeen kun luin siitä että syynä olisi ollut lakko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2019, 14:53:22
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 15, 2019, 14:42:07
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 15, 2019, 14:39:00
Obaman varapresidentti Joe Biden kutsui Sandersia vahingossa presidentiksi viimeisimmässä USA:n Demarien vaaliväittelyssä.

Oho, onkohan jo sovittu juttu isojen poikien kesken.

Poliittisen hullunmyllyn jälkeen yleensä valitaanvanha ja viisas valtiomies välikauden johtajaksi, sekasotkuja perkaamaan.

Joku koira tässä täytyy olla haudattuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 15, 2019, 15:14:43
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 15, 2019, 14:53:22

Vastaisku tälle skenaariolle?

Sisarukset Ivanka Trump ja Donald Trump jr. kilpailevat isänsä poliittisesta perinnöstä: "Trumpeista tulee dynastia, joka kestää vuosikymmeniä" (https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9565f746-7bfd-472a-9fc7-5ee26422e88e)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2019, 15:52:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 15, 2019, 15:14:43
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 15, 2019, 14:53:22
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 15, 2019, 14:42:07
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 15, 2019, 14:39:00
Obaman varapresidentti Joe Biden kutsui Sandersia vahingossa presidentiksi viimeisimmässä USA:n Demarien vaaliväittelyssä.

Oho, onkohan jo sovittu juttu isojen poikien kesken.

Poliittisen hullunmyllyn jälkeen yleensä valitaanvanha ja viisas valtiomies välikauden johtajaksi, sekasotkuja perkaamaan.

Joku koira tässä täytyy olla haudattuna.

Vastaisku tälle skenaariolle?

Sisarukset Ivanka Trump ja Donald Trump jr. kilpailevat isänsä poliittisesta perinnöstä: "Trumpeista tulee dynastia, joka kestää vuosikymmeniä" (https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9565f746-7bfd-472a-9fc7-5ee26422e88e)

Tuo lienee vain Trumpin ovela harhautus, jotta Bernien presidenttiys pysyisi kansalta salassa. Biden - tuo vanha höppänä - jo paljasti salaisuuden vahingossa, joten nyt on otettu isot aseet käyttöön, jotta karmaiseva todellisuus ei kansalle paljastuisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2019, 16:13:07
Uusi tutkimus paljastaa karun totuuden Hollywoodin palkoista: Miesnäyttelijät ansaitsevat elokuvista keskimäärin lähes miljoona euroa enemmän kuin näyttelijät

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uusi-tutkimus-paljastaa-karun-totuuden-hollywoodin-palkoista-miesnayttelijat-ansaitsevat-elokuvista-keskimaarin-lahes-miljoona-euroa-enemman-kuin-nayttelijat/7549848#gs.3cqqe1
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 15, 2019, 18:15:04
Mikä ihmeen uutislinkkien ketju tästä nyt on tullut?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 15, 2019, 22:12:40
Katselin viidenkymmenen vuoden takaisia Hesareita. Etelänmatkat ovat olleet nykymittapuullakin edullisia, kun taas reittimatkat ovat olleet kalliita. Keihäsmatkojen viikko Mallorcalla on maksanut 195 markkaa eli 297,40 euroa. Helsinki - New York - Helsinki -lento säästöluokassa on maksanut SAS:llä 1230 markkaa eli 1876 euroa.

Lokakuun lehdessä on 20-vuotiaan vaimon ja tyttären kuolinilmoitus.

Samassa lehdessä on mielenkiintoinen tulevaisuutta käsittelevä artikkeli, joka perustuu The Times -lehdessä julkaistuihin Herman Kahnin artikkeleihin "Elämää 1980-luvulla". Jutussa ennustetaan, että tietokone tunkeutuu koteihin. Kahn ennustaa, että tietokoneiden teho tulee kasvamaan 10000 -kertaiseksi. Jutussa käsitellään tulevien tietokoneiden älyä, intelligenssiä, ja arvioidaan, että koneet oppivat ja alkavat muistuttaa yhä enemmän ihmisiä. Kahn ennustaa, että tietokone voi olla tulevaisuuden lapsille jonkinlainen korvikeäiti.

Sataprosenttisesti transistoitu Asavisio (mustavalko)televisio on maksanut 995 euroa eli 1517 euroa. Salora väritelevisio on maksanut 2980 euroa eli 4545 euroa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 15, 2019, 22:18:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 15, 2019, 18:15:04
Mikä ihmeen uutislinkkien ketju tästä nyt on tullut?

Otsikon ja 1. aloitusviestisi...
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 03, 2019, 18:17:24
Nähtyä, elettyä, koettua tai ajateltua juuri tänään, tai ainakin melkein tänään (jos et juuri oikean päivän puolella ehtinyt kirjoittaa).
.. voi katsoa velvoittavan meitä muita. Ehkä voisit JK:na lisätä sinne jotain selventävää suositusta kuten "Ei uutislinkkiketjua, kiitos!" tms, jolla julmistella ja pamputtaa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - syyskuu 15, 2019, 22:27:08
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 15, 2019, 16:13:07
Uusi tutkimus paljastaa karun totuuden Hollywoodin palkoista: Miesnäyttelijät ansaitsevat elokuvista keskimäärin lähes miljoona euroa enemmän kuin näyttelijät

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uusi-tutkimus-paljastaa-karun-totuuden-hollywoodin-palkoista-miesnayttelijat-ansaitsevat-elokuvista-keskimaarin-lahes-miljoona-euroa-enemman-kuin-nayttelijat/7549848#gs.3cqqe1

Karu totuus on, että välitän hollywoodtähtien palkoista yhtä paljon kuin mitä he välittävät minun palkastani. Sitä kutsutaan vastavuoroisuudeksi.

Tietysti miestähtien palkat voitaisiin tiputtaa naistähtien tasolle. Tuskin kuolisivat nälkään...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 15, 2019, 22:44:26
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 15, 2019, 22:18:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 15, 2019, 18:15:04
Mikä ihmeen uutislinkkien ketju tästä nyt on tullut?

Otsikon ja 1. aloitusviestisi...
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 03, 2019, 18:17:24
Nähtyä, elettyä, koettua tai ajateltua juuri tänään, tai ainakin melkein tänään (jos et juuri oikean päivän puolella ehtinyt kirjoittaa).
.. voi katsoa velvoittavan meitä muita. Ehkä voisit JK:na lisätä sinne jotain selventävää suositusta kuten "Ei uutislinkkiketjua, kiitos!" tms, jolla julmistella ja pamputtaa.

En viitsi lisätä mitään, koska tämä on kuitenkin jo Jatkumolta tuttu ketju, jonka idean arvelen useimmille olevan tuttu eli omakohtaiset fiilikset. Tottakai voi olla uutisaihettakin virikkeenä, mutta Yhteiskunta-alueella on uutistapahtumaketju, jonne nuo Trump-linkit ja vastaavat kyllä mielestäni kuuluvat paremmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 15, 2019, 22:47:46
Lainaus käyttäjältä: urogallus - syyskuu 15, 2019, 22:27:08
Karu totuus on, että välitän hollywoodtähtien palkoista yhtä paljon kuin mitä he välittävät minun palkastani.
Sinua ei häiritse miljardööriys (ja epätasa-arvo)? Että toiset ansainneet jopa miljardin pari (Julia Roberts) ja toiset on nälkäpalkalla?

JK. Itse asiassa minua ei häiritse miljoona- tai miljardööriyspalkka tai -omaisuus e l l e i hän käytä sitä kohdennetusti pahuuteen, humbuugipropagandanlevitykseen tai semmoiseen. Tänään katsoin su-uusinnan Perjantai-ohjelmasta jossa ylilääkäri-bodari Jan Sundell (jonka kirjan olen lukenut) mainitsi humbuugimaakari-esimerkkinä  Tomi Kokon, josta on tullut miljonääri. Tämä miljonääriys häiritsee ja ärsyttää minua(kin).

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2019, 04:44:45
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 15, 2019, 18:15:04
Mikä ihmeen uutislinkkien ketju tästä nyt on tullut?

Otsikon koomisuus oli tuossa oman linkkini kohdalla pointtina. Jos et ymmärrä, miksi se on koominen, sitten voi olla, että näet sen pelkkänä uutislinkkinä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2019, 08:17:23
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 15, 2019, 22:44:26
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 15, 2019, 22:18:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 15, 2019, 18:15:04
Mikä ihmeen uutislinkkien ketju tästä nyt on tullut?

Otsikon ja 1. aloitusviestisi...
Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 03, 2019, 18:17:24
Nähtyä, elettyä, koettua tai ajateltua juuri tänään, tai ainakin melkein tänään (jos et juuri oikean päivän puolella ehtinyt kirjoittaa).
.. voi katsoa velvoittavan meitä muita. Ehkä voisit JK:na lisätä sinne jotain selventävää suositusta kuten "Ei uutislinkkiketjua, kiitos!" tms, jolla julmistella ja pamputtaa.

En viitsi lisätä mitään, koska tämä on kuitenkin jo Jatkumolta tuttu ketju, jonka idean arvelen useimmille olevan tuttu eli omakohtaiset fiilikset. Tottakai voi olla uutisaihettakin virikkeenä, mutta Yhteiskunta-alueella on uutistapahtumaketju, jonne nuo Trump-linkit ja vastaavat kyllä mielestäni kuuluvat paremmin.

Millä perusteella ajattelit sen olevan oikeudenmukaista edellyttää esimerkiksi minulta näkökulmalla luotujen sääntöjen/käytäntöjen noudattamista, kun minä en kirjoitellut näkökulmalle kuin kerran tai kaksi vuodessa enkä siellä kertaakaan tämän nimiseen keskusteluun?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 16, 2019, 08:37:05
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 16, 2019, 08:17:23

Amore puhui Jatkumosta eikä Näkökulmasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2019, 08:41:46
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 16, 2019, 08:37:05

Kappas niin puhui. Ja otan tuon takaisin. Tosin en minä kyllä muista mikä oli linja jatkumolla, jos siellä joku selkeä linja siis oli. Muistaakseni jatkumolla ei ollut mitään linjaa missään keskustelussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 16, 2019, 12:40:18
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 15, 2019, 08:31:41
Palasin illalla hoarding-asuntoomme parin viikon poissaolon jälkeen. Tuntuu, että sotku sen kuin lisääntyy, jos se nyt enää voi lisääntyä. Tai miksi se ei voisi. Kertyyhän kahdessa viikossa lehtiä ja mainoslehtiä ja kaikenlaisia pakkauksia ynnä muuta.

Sattui silmiin tällainen juttu.
Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006239993.html)
Viikkosiivous ei ole se, miksi poimin tämän, vaan pari vinkkiä järjestelystä yleensä.
Lainaa
Ennen tavaroiden järjestämistä tavaroita pitää karsia ja pysäyttää uuden tavaran tulo kotiin. Heräteostokset on lopetettava. Kun alat tehdä karsintaa, mieti jo valmiiksi, mihin viet poistetut tavarat. Jos poistopussit pyörivät nurkissa, voi tulla kiusaus hakea tavaraa takaisin hyllyyn.
Lainaa
Joku tekee isoja järjestelyprojekteja, mutta järjestellä voi myös 15 minuuttia päivässä, hylly tai laatikko kerrallaan. Kun järjestelyn pilkkoo osiin, huomaa, että prosessi kuitenkin etenee. Se etenee myös omassa päässä: on helpompi arvioida tavaran tarpeellisuutta ja tehdä luopumispäätöksiä.
Ainakin omassa taloudessa tuo elefantin syöminen pala kerrallaan on toiminut. Vaikeinta on pitää tiukka kuri sen suhteen ettei levittele siivottua sotkua uudestaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 16, 2019, 12:59:44
^Marie Kondon opeilla siis mennään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 16, 2019, 13:23:22
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 16, 2019, 12:59:44
^Marie Kondon opeilla siis mennään.

Ei nyt sentään! Kamaa on todella paljon enemmän ja jääkin jäljelle kaiken poisheiton jälkeen. Mihinkään äärimmäisyyksiin ei tässä olla syöksymässä.

Ja kaikki poisheitettävä menee jonkinmoisen kierrätysprosessin kautta, suoraa kaatiskamaa ei synny.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2019, 17:00:01
Windowsin päivitykset  :-*

Asensi näköjään päivityksen yhteydessä Chromen uudestaan ja tietysti siinä katosi kirjanmerkit, joita olen keräillyt jostain vuodesta 2005. No ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä - Windows.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 16, 2019, 22:19:37
Harmillista, että Vihervasemmistolle kävi niin kuin kävi. En tiedä, lohduttaako kun kerron, että minulta hävisi kovalevyn rikkoutumisen ja varmuuskopio DVD-levyjen katoamisen seurauksena lähes kaikki, mitä olin tehnyt tietokoneella noin vuosina 2005-2010. Kirjoitukset, kuvat, videot...

Kokosin muutamia kännykkäkuvia blogiin. Kuvat taitavat olla kaikki viime vuodelta eli uusimmat ovat noin vuoden vanhoja. Uudempiakin on, mutta sattui olemaan vanha kansio, mistä latailin niitä. Kaikki kuvat on nappailtu Helsingissä.

https://kuvashot.blogspot.com/

Kuvat ovat suoraan kännykästä ilman minkäänlaista käsittelyä tai muokkaamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 16, 2019, 22:34:51
^Hienoja otoksia!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 17, 2019, 06:32:30
^^ Juu hienoja kuvia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 17, 2019, 18:57:05
Hienoja kuvia. Ensimmäiseksi tulee mieleen että arjessa on paljon valokuvauksellisia tilanteita ja taidetta, kunhan muistaa pysähtyä kuvaamaan niitä itselleen. Ilman kameraakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 18, 2019, 00:03:48
^Parhaat kuvat tuleekin otettua ilman kameraa...Mutta kameralla kuvaaminen kyllä kehittää valtavasti visuaalista silmää. Sitä alkaa nähdä kuvia, jotka olisi halunnut ottaa. :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 18, 2019, 00:18:40
Tänään pidin lounastauon vasta iltapäivällä. Sain istua yksin toimiston keittiössä ja lukea lehteä. Minulla oli puuroateria, jonka nautin pensasmustikoiden kera. Herkullista. Hesarissa oli juttu nuoren juutalaisen tytön päiväkirjasta, joka nyt on vihdoin julkaistu. Tyttö kuoli leirillä 18-vuotiaana, mitä ennen hän ehti kokea juutalaisten vainon ja piileskelyn tuttavan nurkissa. Eläydyin artikkeliin aika lailla ja mietin (taas kerran) elämän sattumanvaraisuutta. Olen saanut syntyä "lottovoittajana" Suomeen, jossa naisen asema on maailman huippua; ei ole ollut koskaan ruuasta tai muusta pulaa. Piileskelystä minulla ei ole muuta kokemusta kuin piiloleikit lapsuudessa, mutta monelle sota-ajan kokeneelle piileskely on ollut totta. Ja sen aikana jatkuva tietoisuus mahdollisesta kuolemasta. Vuosikausien kokemus väkivallan ilmapiiristä...jo ennen varsinaista sotaa. Millainen elämä! Olen siis tänäänkin äärettömän kiitollinen omasta arjestani ja kaikesta, mitä voin tehdä mieleni mukaan. On ihmeellistä olla minä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 18, 2019, 00:34:30
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 16, 2019, 17:00:01
Windowsin päivitykset  :-*

Asensi näköjään päivityksen yhteydessä Chromen uudestaan ja tietysti siinä katosi kirjanmerkit, joita olen keräillyt jostain vuodesta 2005. No ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä - Windows.
Vittujen kevättanssia... vai. On sattunut joskus samanlaista.
Windows on kuin nainen. Et voi elää ilman sitä, etkä sen kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 18, 2019, 07:13:56
Kun itse en ole mitenkään kovin innostunut valokuvista, en ymmärrä tätä nykyistä vimmaa ottaa kaikesta näkemästään valokuvia ja tallettaa niitä kymmenin tuhansin. Mitä ihmettä niillä tekee?

Töissä niihin aikoihin, kun kuvat vielä valmistettiin paperille, liukenin vaivhkaa, kun joku alkoi esitellä kahvipöydässä lomakuvia. Jotkut maisemakuvat etelän aurinkokohteista ei oikein jaksanut kiinnostaa, vaikka ne kuvan ottaja niitä kuinka hehkutti.

On minullakin melkoinen laatikollinen valokuvia, sellaisia käsin kosketeltavia. Joitain vanhoja kuvia äidin nuoruuden ajoilta ihmisistä joita en edes tunne, itsestäni lapsena, omista lapsistani ja kuvia ainoasta ulkomaanmatkastani vuosikymmeniä sitten sekä joitain sekalaisia kuvia nuoruuden ajoilta. Eipä noita ole tullut katseltua ja osa niistä on aika haalistuneitakin. Koneella on sitten lähinnä kuvia kissoista, joita niitäkään en tule selanneeksi. Tällä hetkellä minulla on kehno kamera, jolla kyllä kuvan pystyy ottamaan, mutta juuri tätä kirjoittaessani tajusin, etten niitä edes pysty tälle uudelle koneelle siirtämään, sillä tästä puuttuu sen kameran mukana tullut sovellus, jota voisin siirtoon käyttää.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 18, 2019, 08:24:18
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 18, 2019, 00:03:48
^Parhaat kuvat tuleekin otettua ilman kameraa...Mutta kameralla kuvaaminen kyllä kehittää valtavasti visuaalista silmää. Sitä alkaa nähdä kuvia, jotka olisi halunnut ottaa. :o
Jep.
Kameroiden ja kännykän kanssa on vaarana unohtaa: Carpe diem.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 18, 2019, 08:53:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 18, 2019, 07:13:56
Kun itse en ole mitenkään kovin innostunut valokuvista, en ymmärrä tätä nykyistä vimmaa ottaa kaikesta näkemästään valokuvia ja tallettaa niitä kymmenin tuhansin. Mitä ihmettä niillä tekee?

Saman kysymyksen voisi esittää lähes mistä tahansa asiasta.

Miksi esimerkiksi joku haluaa koiran tai kissan tai huonekasveja riesakseen? Ensiksi on älytön työ ja huoli ja vaiva, ja mitä siitä lopulta saa palkakseen? Surun siitä, että koira kuoli ja kissa kuolil ja kasvit lakastuivat? Yäk.

Vaikka ihmiset ovat keskeisiltä ominaisuuksiltaa suurin piirtein toistensa kaltaisia, ihmisten arvomaailmat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Miksi?

Epäilen hieman sitä, voiko kyse olla pelkästään oppimisen tuloksesta, koska samassa ympäristössä ja samassa kodissa elävienkin arvomaailmoissa ja arvostuksissa on eroa, ja erot näkyvät jo varhaisessa lapsuudessa. En kiistä sitä, etteikö oppimisilla ja kokemuksilla olisi erittäin suuri ja kenties suorastaan ratkaiseva merkitys, mutta onko ihmisluonteessa kuitenkin jotain perittyä, jota ei edes kasvattamalla saa täysin pois?

Onko joku ihminen perusluonteeltaan kova ja tunteeton ja säälimätön ja joku puolestaan herkkä ja tunteellinen ja armollinen ja sääliä helposti kokeva?

En tiedä, miten paljon näitä asioita on tutkittu psykologiassa ja muissa tieteissä. Minua kiinnostaisi tietää, mitkä luonteenpiirteet yhdistyvät siihen, että tunteettomasti hävittää kaiken vanhan ja unohtaa muistot, ja mitkä piirteet puolestaan yhdistyvät siihen, että säilyttää vanhan ja vaalii muistoja. Mikä ratkaisee, onko ihminen hävittäjä vai säilyttäjä?

Nämä asiat tulevat esille monissa yhteyksissä.

Kun keskustellaan esimerkiksi siitä, mitä jollekin puutalokaupunginosalle pitäisi tehdä, jotkut kannattavat vanhojen rötisköjen purkamista ja kerrostalojen rakentamista niiden tilalle. Jotkut toiset taas haluavat ehdottomasti säilyttää puutalot muistona vanhan ajan elämäntavasta. Kerrostalot voi heidän mielestään rakentaa muualle.

Tai kun puhutaan jostakin maa-alueesta, toiset näkevät sen tonttimaana, jonne voi rakentaa uuden kaupunginosan, ja jotkut näkevät sen arvokkaana luonnonmetsänä ja virkitysalueenna, joka pitäisi suojella.

Toisin sanoen asia, joka on toiselle roskaa, on toiselle pyhä - ja vastaavasti toisin päin. Kyse ei ole pelkästä mielipiteiden erosta joissakin yksittäisissä asioissa vaan todennäköisesti paljon suuremmasta eroavaisuudesta eli kokonaan erilaisista elämänfilosofioista. Voidaanko ajatella, että tässä suhteessa on olemassa A -tyypin ihmisiä ja B -tyypin ihmisiä? Jos on, todennäköisesti suurin osa ihmisistä kuitenkin sijoittuu johonkin tuohon välille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 09:11:29
Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 18, 2019, 09:36:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 09:11:29
Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Noin on nykyään tuo julkisuus tunkeutuu joka paikkaan, eikä julkeilla ihmisillä ole suhteellisuuden tajua.

Joskus maauimalassa joku tyyppi kuvasi ihmisiä uimassa, ties mikä tyyppi lie.

Kyselin että mitä touhuat ja sanoit ettei yksittäisiä ihmisiä saa kuvata, mutta alueen kuvaamista ilmeisesti ei voi kieltää, mutta poistuihan tuo, kun joutui silmätikuksi. (onhan noita röyhkeitä tyyppejä maailma pullollaan)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 18, 2019, 09:50:15
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 09:11:29
Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Olen lukenut eräältä foorumilta sellaistakin keskustelua, jossa jotkut olivat närkästyneitä siitä, miten muut ihmiset arvostelevat heidän ostoksiaan kassajonossa. Kyse ei siis ollut mistään ääneen lausutusta, vaan vain siitä, että muut muka katselevat jollain tietyllä tavalla ostoksia. Näille asiakkaille kai pitäisi olla kassakoppeja, joissa voisi asioida muiden näkemättä. ;D Itse taisin kommentoida siihen, että julkinen tila on julkista. Ymmärrän sen, että on epämiellyttävää joutua kuvatuksi vähäpukeisena tai suoraan päin naamaa kun ei yhtään haluaisi, mutta on kyllä aika kummallista tuntea julkisella paikalla omistavansa jonkin erityisen yksityisyyden (paitsi oman tilan niin, ettei tulla fyysisesti tunkemaan iholle).

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 18, 2019, 10:10:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 18, 2019, 08:53:47
Epäilen hieman sitä, voiko kyse olla pelkästään oppimisen tuloksesta, koska samassa ympäristössä ja samassa kodissa elävienkin arvomaailmoissa ja arvostuksissa on eroa, ja erot näkyvät jo varhaisessa lapsuudessa. En kiistä sitä, etteikö oppimisilla ja kokemuksilla olisi erittäin suuri ja kenties suorastaan ratkaiseva merkitys, mutta onko ihmisluonteessa kuitenkin jotain perittyä, jota ei edes kasvattamalla saa täysin pois?

Onko joku ihminen perusluonteeltaan kova ja tunteeton ja säälimätön ja joku puolestaan herkkä ja tunteellinen ja armollinen ja sääliä helposti kokeva?

En tiedä, miten paljon näitä asioita on tutkittu psykologiassa ja muissa tieteissä. Minua kiinnostaisi tietää, mitkä luonteenpiirteet yhdistyvät siihen, että tunteettomasti hävittää kaiken vanhan ja unohtaa muistot, ja mitkä piirteet puolestaan yhdistyvät siihen, että säilyttää vanhan ja vaalii muistoja. Mikä ratkaisee, onko ihminen hävittäjä vai säilyttäjä?

Ihan mielenkiintoinen kysymys. Omassa perheessäni tuossa ei kyllä ole mitään "yhdistävää tekijää", sillä keskimmäinen tyttäreni, joka luonteenpiirteiltään muistuttaa minua jopa kiusallisen paljon, on juuri tuollainen "muistojen säilöäjä", joka kuvaa lounasannoksensakin aina joskus. Kyllä hän pakon edessä raivaa tilaa pistäen menemään vähemmän  tärkeää roinaa. Itse taas pistän kiertoon kaiken, millä ei ole käyttöä itselleni. Suurin eromma taitaa olla juuri tuo, miten suhtaudumme noihin "muistoihin".

Me emme todellakaan ole säälimättömiä, vaan hiukan yliherkkiä ja tunteellisia jopa kiusallisuuteen asti.

Nuorin tyttäreni taas on hyvin käytännöllinen suhteessaan tavaraan ja hän taas poikkeaa meistä kahdesta sosiaalisilta taidoiltaan. Hän on ulospäin suuntautunut niin kuin hoitotyössä tuleekin olla. Vahva myötäelämisenkyky meillä taitaa kaikilla olla.

Kyllähän muistot säilyvät ilman tavaraakin, jos ne ovat säilyttämisen arvoisia.

Että semmoinen epätieteellinen pohdinnan tulos :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 10:33:42
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 18, 2019, 09:50:15
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 09:11:29
Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Olen lukenut eräältä foorumilta sellaistakin keskustelua, jossa jotkut olivat närkästyneitä siitä, miten muut ihmiset arvostelevat heidän ostoksiaan kassajonossa. Kyse ei siis ollut mistään ääneen lausutusta, vaan vain siitä, että muut muka katselevat jollain tietyllä tavalla ostoksia. Näille asiakkaille kai pitäisi olla kassakoppeja, joissa voisi asioida muiden näkemättä. ;D Itse taisin kommentoida siihen, että julkinen tila on julkista. Ymmärrän sen, että on epämiellyttävää joutua kuvatuksi vähäpukeisena tai suoraan päin naamaa kun ei yhtään haluaisi, mutta on kyllä aika kummallista tuntea julkisella paikalla omistavansa jonkin erityisen yksityisyyden (paitsi oman tilan niin, ettei tulla fyysisesti tunkemaan iholle).

No tälläisellä keskustelufoorumilla sitä tulee kerrottua mielipiteitään. Ketjussa, jonka nimessä on fiilikset, tulee kerrottua fiiliksiään.

Voi olla, että ei ole nykyään poliittisesti korrektia olla sitä mieltä, että ei tykkää, että ventovieraat kuvaavat, ajan trendi kun on, että kaikki on julkista ja monet kaiken haluavatkin trendikkäästi julkistaa. Siitä huolimatta se nyt vain on oma fiilikseni, ilman, että siihen liittyy mitään omistamishaluja.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 18, 2019, 10:34:43
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 09:11:29
Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Ihmettelin, että mistä kuvista Xantippa kirjoittaa, koska eihän blogissani mitään tuollaisia. Ajattelin, että mistä laivalle saattelemisesta on kyse. Ruotsinlaivalleko? Ja missä tällaisia kuvia on ollut.

No, olihan niitä blogissani sittenkin. En ollut huomannut enkä tullut ajatelleeksi. Korjaan asian illalla, koska nyt on kiire muihin hommiin. Vaihdan vääräoppisten kuvien tilalle jotain muuta. Ehkä teen myös kokonaisen korrektin blogipostauksen hyväksyttävistä valokuvista aivan vain malliksi. Ei ihmisiä.

Edustan ilmeisesti niin täydellisesti "vanhan ajan" ajattelua valokuvaamisen suhteen, että en oikein tajua aikojen muuttuneen. Ennenhän valokuvia voi napsia lähes mistä tahansa, ja ihmiset olivat olivat jopa innoissaan "päästessään kuvaan". Tai eivät ainakaan välittäneet. Nyt on kuvauskieltoja ja yksityisyyden suojaa ja kieltolakeja ja kuvaoikeudenkäyntejä ja kieltotauluja ja vaikka mitä. Ja samaan aikaan ihmisillä on kameroita enemmän kuin koskaan ja meitä kaikkia kuvataan salaisilla valvontakameroilla enemmän kuin koskaan.

Jonkun turistin kuvaamassa 4K -videossa vilahtaminen ohi mennen muuten tarkoittaa samaa kun valokuvattavaksi päätyminen. Videosta nimittäin voi irrottaa kompaktikameratasoisen yksittäiskuvan mistä tahansa kohdasta. Vanhasta VHS:stä ei kunnon irtokuvia saanut ja HD:stäkin aika vaatimattomia.

Linssin toiselta puolelta asiaa katsoen en näe ongelmana sitä, jos päädyn vahingossa jonkun turistin valokuvaan. Pidän sitä täysin yhdentekevänä. Jos tekee mieli (vaikka en näin teekään) jopa hiemen ilmeillä tai huiskuttaa kuvassa. Jos liikuskelee Temppelinaukion kirkon tuntumassa, missä sattuneista syistä aika paljon tulee liikuttua, on suoranainen ihme, jos tallennu jonkun japanilaisturistin kuviin. 

Uh, tekee mieli jättää jo tämä aihe.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 10:38:11
^

Ennen nuo valokuvat pysyivät ihmisten omissa albumeissa ja pöytälaatikoissa, vain harvoin päätyen minnekään muualle. Jos valokuva julkaistiin, vähintään julkaisija näkyi, jolloin häneen itseensä saattoi ottaa yhteyttä halutessaan kuvasta jotain, esim. vaikkapa pyytää kuvaa itselleen.

Nykyään kuvien julkaisijat pysyvät useimmiten itse anonyymeina, julkaisten vain kuvan ihmiset.

Minun tarpeeseeni ei mitään tarvitse mistään poistaa, totesinpa vain (taas) mielipiteeni asiasta.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 11:33:48
Itse en varsinaisesti hamstraa muistoja, mutta hyvän tavaran pois heittäminen tekee tiukkaa. Eli jos joku asia on aivan toimiva, en oikein osaa heittää pois, jos vaikka saan lahjaksi uuden tms. Ja onhan sitä tullut osteltuakin jotain "tosi halvalla hyvää"-kamaa, jonka pois heittäminen, vaikka tila olisikin tarpeen, tuntuu hankalalta.

Nykyään olen ostokiellossa ja nettiostot ne vasta kiellettyjen listalla ovatkin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 18, 2019, 13:52:15
Minulla on vain muutama juttu, joita ostan vakituisesti netissä ja niihin ei esimerkiksi vaatteet kuulu ollenkaan. Lisäksi on sitten jotain sellaista, minkä lähtisin kivijalkaliikkeestä ostamaan, jos se olisi kohtuullisen matkan päässä ja julkisilla saavutettavissa. Sellaisen sitten olen hommannut netin kautta niin, että joko Postista ja noutopisteestä olen kipaissut sen sitten hakemaan.

Nettishoppailu on minulle yhtä luotaantyöntävää kuin shoppailu yleensäkin, eli vain tarpeeseen teen ostoksia.

Kyllähän toimivasta tavarasta pääsee eroon, jos ei sitä tarvitse, kun muistuttaa kaveripiiriä siitä, mitä nurkista löytyy, jos joku sattuu tarvitsemaan. Ajan kanssa niitä tarvitsijoita voi ilmaantua. Tällä Vantaalla on FB-ryhmäkin "Vantaan roskalava" tai jotain sinnepäin, jossa voi ilmoitella tarpeettomasta käyttökelpoisesta, jonka tarvitsija voi noutaa pois. Varmaan monilla muillakin paikkakunnilla on vastaava tai sitten kirppisryhmä. Tässä olen pariakin muuttajaa seurannut, miten näppärästi ovat päässeet eroon huonekaluista ja muista romppeista, joita eivät enää halua raahata uuteen kotiinsa.

Kaikki, mitä edellä olen ostamisen kurjuudesta ja vastenmielisyydestä sanonut ei tietenkään koske käyntejä puutarhaliikkeessä tai muussa vihertaivaassa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 15:16:53
Meillä päin on yllättävän vaikea päästä tavarasta eroon, johtuen varmaan siitä, että moni on samassa jamassa kuin minä ;) Eli tavaraa on kertynyt itse hommattuna ja perittynä ja saatuna ja...joskus onnistaa ja joku jotain tarvitsee, mutta harvemmin.

Olettaisin tämän olevan tilanne monella muullakin pikkupaikkakunnalla, kaupungeissa tavaratkin liikkuvat sutjakkaammin.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 18, 2019, 16:35:19
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 18, 2019, 09:50:15
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 18, 2019, 09:11:29
Minkäs teen, mutta edelleen minua vaivaa ihmisistä "näppäistyt" otokset. Jos itse olisin saattelemassa jota kuta laivalle, olkoon tunnelma mikä hyvänsä, minä en pitäisi siitä, että joku minulle tuntematon kuvaa tilanteen. Sama koskee veden äärellä istuskelua.

Olen kai siten alkukantainen, että pidän tuota omaan tilaani tunkeutumisena. Tästä on turha uutta riitaa ottaa, mutta en vain voi olla ilmaisematta mielipidettäni tästä.

T: Xante

Olen lukenut eräältä foorumilta sellaistakin keskustelua, jossa jotkut olivat närkästyneitä siitä, miten muut ihmiset arvostelevat heidän ostoksiaan kassajonossa. Kyse ei siis ollut mistään ääneen lausutusta, vaan vain siitä, että muut muka katselevat jollain tietyllä tavalla ostoksia. Näille asiakkaille kai pitäisi olla kassakoppeja, joissa voisi asioida muiden näkemättä. ;D Itse taisin kommentoida siihen, että julkinen tila on julkista. Ymmärrän sen, että on epämiellyttävää joutua kuvatuksi vähäpukeisena tai suoraan päin naamaa kun ei yhtään haluaisi, mutta on kyllä aika kummallista tuntea julkisella paikalla omistavansa jonkin erityisen yksityisyyden (paitsi oman tilan niin, ettei tulla fyysisesti tunkemaan iholle).

Niin ei sitä omista, mutta kun joku filmaa (videoi) lasten touhuja uimalassa, eikä kuvaavalla itsellä ole lapsia , niin epäilykset herää ja katsoin aiheelliseksi huomauttaa.

Yksityisyyttä voi loukata julkisessakin tilassa, ei se mitenkään itsestään selvää ole, että ketä tahansa ja miten vain voisi kuvailla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 18, 2019, 16:47:46
Tilaamani valkoinen t-paita oli tällä kertaa huono sijoitus. Siihen mahtuu ainakin kaksi meikäläistä. Ei jatkoon. Mutta tilaamani talvikengät vaikuttavat hyviltä. Sopii jalkaan kuin valettu. Viininpunaiset ja mustat talvikengät. Niissä on pehmeä karvavuori. Malttamattomana odottelen jo pakkasia, eli helmikuuta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 18, 2019, 21:03:38
Tänään alkoi vähän tuntua, ettei ole enää kesä. Teepaita tuntui vilkoisalta kuntosalin jälkeen, en  ollut viitsinyt ottaa takkia (kuljen salille autolla). Shortsit sentään olin vaihtanut pitkälahkeisiin treenihousuihin, kehtasi paremmin mennä ruokakauppaan salin jälkeen, toppatakkijengin sekaan. Ja sorruin kaikenlaiseen epäterveelliseen, (kalkkuna)lenkkimakkaraan ja kääretorttuun. joita ei yleensä ostoskorissani ole. Onneksi sentään kokojyväleipää ja lohisoppaa ja appelsiinia. Mutta ei kasviksen kasvista (paistsi pakasteena), jopas nyt jotain. Ja vielä rasvaista juustoakin.

Tätä kirjoittaessani sadattelen, että en viitsi mennä erikseen ja vartavasten kauppaan, vaan usein menen juurikin salireissulla tulomatkalla. K-Supermarketin pakastemustikat olivat yli 10 €/kg, eli tyyriitä. Tyydyin mustiin viinimarjoihin.

Ehkäpä se holotna keli pukeutumiseen nähden aikaansai tarpeen ostaa kaikenlaista tyydyttynyttä rasvaa sisältävää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 19, 2019, 10:04:43
Itse kaipasin eilenillalla korvalätkiä ja käsineitä kun käppäilin kaupungilla.  :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 20, 2019, 15:19:19
^Kerrospukeutuminen rulettaa näinä aikoina.

Melkein kastui tässä yhtenä päivänä, mutta täällä päin suurimmat sateet ovat sattuneet sisällöoloaikaan. Tämän voi tietysti tulkita niinkin, että aivan liikaa aikaa kuluu sisätiloissa. Onneksi viikonloppuna voi koitttaa korjata saldoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 20, 2019, 15:54:08
^ Huppukin on kiva keksintö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 20, 2019, 19:22:23
Mä elän paraikaa 70-lukua. Tilasin kukkakuvioisen lyhythihaisen kauluspaidan. Tuli tänää postissa ja en olisi arvannut, että se on noin räikeä. Pitänee tilata hieman hillitympiä. Aloittaa niin, että eka käyttää niitä hillitympiä ja sitten kun silmä on jo tottunut, vaihtaa radikaalimpaa paitaa päälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 20, 2019, 19:35:11
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 20, 2019, 19:22:23
Mä elän paraikaa 70-lukua. Tilasin kukkakuvioisen lyhythihaisen kauluspaidan. Tuli tänää postissa ja en olisi arvannut, että se on noin räikeä. Pitänee tilata hieman hillitympiä. Aloittaa niin, että eka käyttää niitä hillitympiä ja sitten kun silmä on jo tottunut, vaihtaa radikaalimpaa paitaa päälle.

Elätkö 70-lukua uudestaan vai vasta ensimmäistä kertaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 20, 2019, 20:05:41
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 20, 2019, 19:35:11
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 20, 2019, 19:22:23
Mä elän paraikaa 70-lukua. Tilasin kukkakuvioisen lyhythihaisen kauluspaidan. Tuli tänää postissa ja en olisi arvannut, että se on noin räikeä. Pitänee tilata hieman hillitympiä. Aloittaa niin, että eka käyttää niitä hillitympiä ja sitten kun silmä on jo tottunut, vaihtaa radikaalimpaa paitaa päälle.

Elätkö 70-lukua uudestaan vai vasta ensimmäistä kertaa?

Ensimmäistä kertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 21, 2019, 10:48:30

Tuli nähtyä Oodi. Hieno oli. Erityisesti toiminnan konsepti, joka oli myös näkyvillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 21, 2019, 12:44:39
Aku Ankka on alkanut mainostaa itseään julkaisemalla netissä strippejä. Niitä on toki kiva lukea, mutta vähän jäi harmittamaan että kun seikkaillaan Skotlannissa, on kuvissa autossa ratti vas. puolella ja autolla ajetaan tien oikeaa laitaa. Näinhän ei Skotlannissa oikeasti voi tehdä.

https://www.akuankka.fi/lue/4784/tarina/31136/itkeva-merihirvio?utm_medium=social&utm_source=facebook&utm_campaign=aa_vk_2019_viikonaku&fbclid=IwAR0fLvLa_nG9k-xYeq-2U5hsyBzSvBx85K4QtRppJ48EavEDxUbHO_U7iM4

(Sivu 6, jos se nyt sitten mitään näyttää, nyt tai myöhemmin.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 21, 2019, 13:16:38
Haluaisin nostalgiamatkalle englantiin. Tänään koko päivän kahdestaan 2-vuotiaan kanssa (joka näyttää olevan nukahtamaisillaan leikkipuiston keinuun), koska lapsen äidillä on jokin taidenäyttelyyn liittyvä performanssi Tampereella.

Lisäys: 2-vuotian nukahdi korikiikkuun, josta sain hänet kärryyn ja asunnolle, jossa hän tätä kirjoittaessani jatkaa uniaan.

Masennus ja stressi vaivaavat. 2-vuotiaan asuinpaikka ensi viikosta alkaen on edelleen epäselvä. Päätöstä siitä on vaihdettu koko ajan. Siellä eikun täällä eikun siellä eikun täällä eikun siellä eikun täällä on jatkunut niin kauan, ettei enää tiedä, kumpi vaihtoehto tällä hetkellä on voitolla. Eikä tiedä sitäkään, mitä valitusta vaihtoehdosta seuraa. Tämä epätietoisuus stressaa minua ja koko lähisukua. Tämä olisi pitkä tarina, mutta jääköön nyt tähän.

P.S. Englanti on siitä mukava nostalgiamatkojen paikka, että siellä lähes kaikki tuntuu olevan ennallaan. Tässä talossa esimerkiksi majailin muutaman kuukauden aikoinaan. Aivan samalta näyttää edelleen.

https://www.google.fi/maps/@51.0881952,1.1560823,3a,75y,286.07h,88.91t/data=!3m6!1e1!3m4!1s86tyn8PNVzZMxROfl2TcNg!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi

Suomessa, kun menee jonnekin pienemmälle paikkakunnalle etsimään vanhoja kohteita, joissa on aikoinaan ollut, muisteleminen alkaa sen miettimisellä, että olikohan tässä kohdalla aikoinaan tie ja risteys ja... Tuntuu, että kaikki vanhat rakennukset on purettu tai muutettu tunnistamattomiksi, ja tietkin kulkevat aivan eri paikoissa. Paikkakunnassa ei mikään vaikuta tutulta.

Vähiten ovat muuttuneet jotkin alueet isojen kaupunkien keskustoissa. Eira esimerkiksi taitaa olla aika ennallaan. Mutta kun katsoin Espoon Matinkylän seudun karttaa vuodelta 1979 ja vertasin sitä nykyiseen, niin vaikea oli enää löytää mitään entistä. Joitakin 1970-luvulla olleita omakotitaloja oli edelleen olemassa, mutta ne ne niiden puutarhat oli muutettu uudenlaisiksi, ja lisäksi tontit oli puolitettu ja toiselle puolelle oli rakennettu uusi omakotitalo. Vaikka siis muutamia vanhoja rakennuksia yhä onkin, maisema kokonaisuudessaan oli muuttunut täydellisesti. Englantilaisissa kaupungeissä (ei tietenkään joka paikassa) kaupatkin ovat monesti samoilla paikoillaan kuin vuosikymmeniä sitten.

Tässä KFC:ssä kävin aikoinaan (sikamaisen kauan sitten).

https://www.google.fi/maps/@51.0864275,1.1519573,3a,60y,328.71h,89.61t/data=!3m6!1e1!3m4!1s2Qiahjcy46vL7d1i-VHIcw!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi

Seuraavan kerran kävin ketjun liikkeessä Pietarin esikaupungissa syyskuussa 2005 ja kolmannen kerran kuluneena kesänä Ruotsissa. Yritin ostaa jotain vegaania, mutta eiköhän siinä sittenkin ollut kananpaloja. Pidän broileribisnestä epäettisenä enkä syö kanaa edellä kuvatun kaltaisia vahinkopoikkeuksia lukuun ottamatta. Liikkeessäkin kävin täysin poikkeuksellisesti ja poikkeuksellisesta syystä.   

P.S. Jyväskylässä on ollut eräs pizzeria samalla paikalla 1970-luvulta asti.

Tämä on jo kymmenen vuotta vanha kuva, mutta eiköhän se ole siinä edelleen.

https://www.google.fi/maps/@62.2390268,25.7401012,3a,36.4y,114.88h,86.59t/data=!3m6!1e1!3m4!1s1MudEtq2AiLfi5HQkbdPDg!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 21, 2019, 16:10:43
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 21, 2019, 13:16:38
Tämä on jo kymmenen vuotta vanha kuva, mutta eiköhän se ole siinä edelleen.

https://www.google.fi/maps/@62.2390268,25.7401012,3a,36.4y,114.88h,86.59t/data=!3m6!1e1!3m4!1s1MudEtq2AiLfi5HQkbdPDg!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi

Olen käynyt tuolla jonkun kerran. Ihan ok pizzeria/ruokapaikka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 21, 2019, 22:07:45
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 16, 2019, 08:41:46Muistaakseni jatkumolla ei ollut mitään linjaa missään keskustelussa.

Jäi mieleen.

Jos sopivia linjoja ihmeteltäisiin, ja ymmyrköitäisiin, ja että se olisikin se juttu. Ihanaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 22, 2019, 00:39:03
Lainaus käyttäjältä: Juha - syyskuu 21, 2019, 22:07:45
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - syyskuu 16, 2019, 08:41:46Muistaakseni jatkumolla ei ollut mitään linjaa missään keskustelussa.

Jäi mieleen.

Jos sopivia linjoja ihmeteltäisiin, ja ymmyrköitäisiin, ja että se olisikin se juttu. Ihanaa?

Muistaakseni se linja pysyi siellä suurin piirtein keskusteluiden ekassa viestissä, minkä jälkeen ylläpidollinen filosofiasi oli käytännössä se, ettei saa antaa linjan estää lapasista sopivasti lähtenyttä keskustelua, vaan että keskusteluiden tuli antaa kehittyä ja löytää niille ominaiset omat uomansa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 22, 2019, 11:44:23

En tiedä tajuatko, miten iso juttu on tietynlainen luontevuus etenemisissä. Joskus top-down on hyvä, kun halutaan jotain tiettyä ehdottomasti. Joissain yhteyksissä se johtaa siihen, että saa sitä itseään.

Järjestys on aina silti se juttu, ja siihen paluu. Sen voi tehdä ketjuissa koska vain, kuka vain. Nämä ihmiset myös huomataan. Paremman voi valita, ja se on tosiaan mahtava juttu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 22, 2019, 13:58:57
Tuli tässä törmättyä pariin sanontaan: Itteään täynnä kuin Turusen pyssy ja Levisi kuin Jokisen eväät.

Lisäksi tuli mieleen " Pysyy kiinni kuin paska Junttilan tuvan seinällä" ja "Sekaisin kuin Ellun kanat", "Ottaa Ritolat" "Vettä tulee kuin Esterin perseestä", "Tulee kuin Manulle illallinen", "Mattimyöhäinen".

Varmasti on muitakin. Jos osaisi paljon noita niin voisi keskustella politiikkaa sujuvasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 22, 2019, 17:52:36
^ Ja jos lisäät Juha Siltalan narinalla "hallitus oli kuin Buridanin aasi joka tarjosi Prokusteen vuoteita ihan sotena" niin pudotat juntit kyydistä ja keräät sivistyneistöä kelkkaan keskustelemaan.  ;D Tosin tämä pitää tapahtua poliittisen kulissien takana takapiruna koska hianoilla sanoilla ei tule itte ikuna valituksi.

JK. Löytyi pari linkkiä perisuomalaisista sanonnoista:
https://www.iltalehti.fi/fiidifi/a/2015082120214556
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomenkieliset_sanat_ja_sanonnat
Nuo kun opettelee niin pääsee populistipoliitikon alkuun...
Muinoin sfnetin aikaan taisi olla kun näin melko täydellisen listan jossain. Yllättävän monen sanonnan takana olikin tositapaus, myös ne Turunen ja Jokinen tapaukst olleet oikeesti olemassa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 24, 2019, 10:09:01
Noin vuosi sitten tilasin ja tein MyHeritage -sivun "analyysin". Tulokset tulivat ennen joulua. Ne ovat sinänsä aika tylsät eli mitään eksoottisia yllätyksiä ei ollut. 1,1 prosentin "initaaniperimälläkin" tarkoitetaan todellisuudessa jotain Siperian perimää.

Sukupuu on siinä mielessä vääristynyt, että suuri osa tuloksista vie isän puolen sukuun ja sitä kautta maailmalle. Tältä puolelta löytyi pikkuserkkukin, josta en ollut tiennyt. Hänen sukunimensä ei kuulosta harvinaiselta, mutta väestörekisterikeskuksen mukaan niitä on vain kahdeksalla henkilöllä Suomessa. Facebook -profiili kuvineen löytyy, samoin paljon lehtijuttuja. Ehdin jo kirjoittaa tähän hänen toimialansa, mutta poistin sen, koska se on aika harvinainen, ja sen sekä harvinaisen sukunimen avulla avulla voisi saada kiinni langanpäästä, jota vetämällä voisi päästä vähän liian pitkälle. Tänne minun suuntaani. Sukupuitahan on netti täynnä. No, ketäpä asia kiinnostaisi, mutta silti..

Yhtään tunnistettavaa äidin puolen sukulaista tai edes sukunimeä en ole löytänyt. Syy on todennäköisesti se, että suku on umpilestadiolainen, eivätkä he teetä geenitestejä. Joku kaukaisempi sukulainen voi tietysti olla, mutta en osaa päätellä sitä tuloksista.

Pikkuserkun kanssa jaettua DNA:ta on 4,7 prosenttia. Hänen tyttärensä kanssa sitä on 2,7 prosenttia. Kolmanneksi läheisimmän sukulaisen kanssa sitä on 2,5 prosenttia, mutta en tiedä, mitä kautta olen tälle henkilölle sukua. Hän näyttää oleva merkittävässä asemassa erään maaimankuulun teknisiä tuotteita valmistavan suomalaisfirman palveluksessa. Netistä löytyy paljon kuvia ja juttuja. Minullakin on tämän firman valmistama tuote. Tätä henkilöä seuraavat jaetun DNA:n osuudet ovat 2,3 % ja 2,0% ja niin edelleen. Vaikuttaa siltä, että isäni äidin suvussa on harrastettu eniten geenitestejä, koska useimmat yhteydet tuntuvat vievän sinne suuntaan, mikäli tuloksista tämän asian voi päätellä. Jotain sentään löytyy myös isäni isän suvun puolelta. Mutta kuten sanottu, äitini vanhempien suvuista ei löydy mitään merkkejä.

Ulkomaille ei ole merkittäviä yhteyksiä. Nimet, joita eri maista löytyy, ovat enimmäkseen suomalaisia. Irlannista näyttää löytyvän joku nuori nainen 1,3 prosentin jaetulla osuudella, eikä hänen nimensä ole suomalainen. Myös Britanniasta löytyy 1,3 prosentin nainen ja 1,2 prosentin mies. Myös seuraava 1,1 prosentin mies (jolla on suomalainen nimi) on Britanniassa. Lähin ruotsalainen on myös 1,1 prosentin mies. Yhdysvalloissa näyttää myös olevan suomalaisen sukunimen omaava 1,1 prosentin mies samoin kuin amerikkalaisen nimen omaava yhden prosentin mies. Ruotsissakin on kaksi yhden prosentin naista samoin Tanskassa yksi. Yhden prosentin mieskin Ruotsista löytyy.

Lopetan analyysin selostamisen tuohon. Yhden prosentin tapauksia on niin paljon, että se hieman epäilyttää. Taitaa johtua luokittelusta. Yhtään "julkkista" en ole listalta löytänyt. Kaikki ovat minulle täysin tuntemattomia nimiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 24, 2019, 10:37:48
Netissä olen nähnyt jutun jonka mukaan identtiset kolmosnaiset teettivät geenitestin (samalla vai eri firmoilla, en tiedä) ja he saivat keskenään aivan erilaiset tulokset. Paljonko testeihin siis voi luottaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 24, 2019, 11:10:48
Onko tuo "MyHeritage -sivun "analyysin"" geenitesti, vai perustuuko se vain siihen, millaisia sukupuita ihmiset ovat itse sinne väsänneet?

Jos jälkimmäinen, niin silloin ei ole oikein perusteita puhua tarkoista prosenttiosuuksista DNA:n osalta., sillä eivät kaikki ihmiset ole geneettisesti vanhempiensa jälkeläisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 24, 2019, 11:36:15
Se on geenitesti, eli näyte analysoidaan. En minäkään pidä näitä kuin suuntaa antavina ja lähinnä viihteellisinä, mutta koska oikeita sukulaisia sentään löytyy, niin ei se aivan sataprosenttista huuhaata ole.

Olen houkutellut tytärtäni tekemään omasta tyttärestään (alle vuoden ikäisestä) kyseisen testin, koska kiinnostaisi tietää hänen "intiaaniperimänsä" (oikean sellaisen) osuus, samoin se, löytyyykö afrikkalaisia sukujuuria. Alkuperäisamerikkalaisen perimän osuudeksi arvioin 12 - 13 prosenttia. Ongelma on se, että testin kautta voisi paljastua sivutuotteena joitakin salattuja ja mahdollisesti epämukavia asioita lapsen isän isän taustasta. Hän on adoptoitu, eikä hän ole kertonut biologisista sukujuuristaan edes omille lapsilleen. Vastaan voi siis tulla vaikka minkälainen raiskaaja-murhaaja-perhesurmaaja-tarina. Näihin testeihin littyy eettisiäkin näkökohtia ja sen ratkaiseminen, kumpi on tärkeämpää, oikeus tietää vai oikeus salata.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 24, 2019, 11:44:04
No miten suhtaudut sitten siihen, että "intiaaniperimä" on sinun omissa silmissäsi sitten huonoin mahdollinen (ÄO-tulosten valossa), olettaisin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 24, 2019, 14:28:30
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 24, 2019, 11:44:04
No miten suhtaudut sitten siihen, että "intiaaniperimä" on sinun omissa silmissäsi sitten huonoin mahdollinen (ÄO-tulosten valossa), olettaisin?

Lapsen äiti kuuluu Mensaan, eli hän on antanut näytön riittävästä älykkyydestä. Lapsen isä ei liene Mensan testiä tehnyt, mutta hän on osoittanut omaavansa riittävät henkiset kyvyt valmistumalla ekonomiksi ja pääsemällä hyväpalkkaiseen työhön kansainvälisen suuryhtiön palvelukseen. Jos perimällä ylipäätään on merkitystä, lapsen voisi ajatella päätyvän älykkyydeltään vähintään keskitasolle ja todennököisesti sen yläpuolelle. No, eihän sitä koskaan tiedä, mutta ripaus (Etelä-Amerikan) "intiaani"perimää tällä lapsella ei liene Suomen kohtalonkysymys. Ja eihän asiaa ole testattu, joten prosenttiosuus on arvailua.

Sen tyyppiset vähemmistöt kuten intiaanit ja romanit, eivät ole Suomen tai Euroopan kannalta millään tavalla kohtalonkysymys, olkoon näihin ryhmiin kuuluvien keskimääräinen älykkyystaso mikä tahansa. Eurooppalaisista, suomalaiset mukaan lukien, ei tule romaneja eikä intiaaneja. Ensiksi mainitut pysyvät omissa oloissaan omana joukkonaan ja sekoittuvat hyvin vähän valtaväestöön. Sitä paitsi heitä on vähän. Jälkimmäiset taas pysyvät enimmäkseen Amerikan mantereella.

Se ihmisryhmä, mikä saattaa olla Euroopan kohtalonkysymys, ovat afrikkalaiset, joiden lukumäärä kasvaa kasvamistaan, ja jotka osoittavat halua tulla Eurooppaan, jossa he toisin kuin romanit pikavauhtia sekoittuvat kantaväestöön muuttaen siten kantaväestöä kaltaisekseen. Valkoihoiset jäävät vähemmistöksi ja kuolevat sukupuuttoon. Kun lukuja ja väestöennusteita ja katunäkymän kiihtyvää muuttumista katsoo, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 24, 2019, 15:20:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 24, 2019, 14:28:30
Valkoihoiset jäävät vähemmistöksi ja kuolevat sukupuuttoon.
Höpön höpön. Ei edes alkeellista (evoluutio)biologiaa hallita...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 24, 2019, 17:16:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 24, 2019, 11:36:15
Ongelma on se, että testin kautta voisi paljastua sivutuotteena joitakin salattuja ja mahdollisesti epämukavia asioita lapsen isän isän taustasta. Hän on adoptoitu, eikä hän ole kertonut biologisista sukujuuristaan edes omille lapsilleen. Vastaan voi siis tulla vaikka minkälainen raiskaaja-murhaaja-perhesurmaaja-tarina. Näihin testeihin littyy eettisiäkin näkökohtia ja sen ratkaiseminen, kumpi on tärkeämpää, oikeus tietää vai oikeus salata.

Niin, tai selvitä, että isä ei olekaan isä, kuten eräälle tutulle kävi.

--
Mutta tuolla toisessa viestissä sanoit jotenkin niin, että "kukapa ei olisi kiinnostunut sukujuuristaan". No, minä en juurikaan ole. Yritin olla jossain vaiheessa olla kiinnostunut, kun löysin vahingossa isäni suvun sukuseuran kotisivut. Niitä hetken selailin ja huomasin, että suvusta on kaksi kirjaakin kirjoitettu, toinen 1500-1700 luvuilta ja toinen huomattavasti mittavampi 1700-1900 luvuilta. Tilasin nuo kirjat perehtyäkseni sukuni tarinaan, mutta eipä ole tullut luettua niitä, vaan monta vuotta ovat jo hyllyssä pölyttyneet. Nyt kun kurkkasin sukuseuran sivua, niin vielä on kolmaskin kirja ilmestynyt tuolta varhaisemmalta ajalta.

Oikeastaan ainoa, joka taustastani kiinnostaisi on se, jotta oliko isäni (ja kaksoisveljensä) todella kauppaneuvoksetteren Italian kylpylämatkan matkamuisto, kuten tuhmat huhut kertoivat. Se oli vaiettu asia, mutta isäni oli joskus kännipäissään siitä äidilleni puhunut samoin kuin isäni jonkun piian kanssa tekemästä lapsesta. Noitahan ei arvokkaissa sukukirjoissa kerrota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 24, 2019, 20:30:55
Kaikki on mahdollista. Omista "sukujuuristani" ei mitään ihmeempää ole löytynyt.

En tiedä, mikä saa jotkut ihmiset kiinnostumaan sukuasioista ja miksi ne eivät kaikkia kiinnosta.

Voisi kuvitella, että jos itse ei ole oikein mitään, hienoilla sukulaisilla voi paikata asiaa. Ongelma on, jos sukupuustakaan ei löydy mitään prinssejä tai prinsessoja. Toisaalta oman sukuni (yhden niistä) aktivistit eivät ole "ei mitään" -tapauksia vaan elämässään keskimääräistä paremmin menestyneitä ihmisiä.

Kymmenen vuotta sitten järjestettiin sukukokous entisellä kotipaikkakunnallani, joka on tavallaan yhden sukuhaaran kantapaikka. Tapahtumaan liittyi suvun haudoilla käynti ja jonkinlainen tilaisuus. Minua - joka olen täysi mitättömyys - oli pyydetty pitämään jonkinlainen esitelmä paikkakunnalla eläneiden suvun jäsenten historiasta. Pyytäjät jostakin Helsingistä pääkallonpaikalta eivät todellakaan tainneet tietää millaiselle luuserille pyynnön esittivät. Enhän minä nimittäin mitään esitelmiä osaa pitää enkä ole pitänyt. Olen tässä suhteessa täysi nolla. Tyttäreni olivat aivan kauhuissaan siitä, miten ihmeessä olin suostunut pyyntöön. Hehän häpeäisivät silmät päästään, kun menisin yleisön eteen nolaamaan itseni.

Kun minulta kuitenkin kirjoitettua tekstiä tulee aika vikkelään, päätin selviytyä haasteesta kirjoittamalla jonkinlaisen jutun ja lukemalla sen paperista yleisön edessä. Surkea "esitelmähän" tuollainen on, mutta jotenkinhan tilanteesta oli selvittävä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun menin sieltä, missä aita on matalin. Kirjoitin sepustustani viime tingassa edellisenä iltana ja yönä.

Ilmeisesti paperista lukemani selostus kuitenkin teki jonkinlaisen vaikutelman myös suvun oppineisiin, koska sitä kehuttiin ja minut pyydettiin sukuseuran hallitukseen. Varajäseneksi tosin vain mutta kuitenkin. Kävin muutamassa kokouksessakin, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut olla aktiivinen asiassa. Yläluokkaista (jos tällaista sanaa saa vielä käyttää) porukkaahan tuo oli. Minä olin tietenkin pienituloisena luuserina toista maata eli en oikein kuulunut sakkiin.

Edellä mainittu suku on isäni isän suku. Sukuseuralla on hienot sivut ja hienoja jäseniä. Isäni äidin puoleltakin löytyy netistä jotain  ja DNA-osastosta jopa aika paljon, mutta en tunne tätä sukua henkilökohtaisesti. Joitakin ihmisiä olen joskus tavannut. Yksi tämän puolen pikkuserkkuni on FB-kaverini.

Kaikkein heikoimmin tunnen äitini äidin suvun. Se on käytännössä musta aukko. Netistä, josta sentään etsimällä löytää yhtä ja toista, ei löydy mitään. Äitini isän suvusta sen sijaan löytyy jotain, ja onpa joku tehnyt jopa blogikertomuksen äitini isästä - eli isoisästäni, jonka ehdin tavata vain kerran elämässäni. Ja tätä sukua on aivan hirveästi johtuen isoista lestadiolaisperheistä. Kymmenisen vuottan sitten järjestettiin "serkkutapaaminen", jossa näin osan serkuistani, monet todennäköisesti ensimmäistä ja samalla viimeistä kertaa.

Isän puolelta minulla ei ole lainkaan serkkuja, mutta äidin puolelta niitä on ollut kai yli kaksikymmentä. Ja koska näillä serkuilla on valtavat perheet, lapsillani on heidän kauttaan satoja pikkuserkkuja. Etsin kerran aikani kuluksi näitä ihmisiä Facebookista ja löysin muutamia kymmeniä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 24, 2019, 22:18:17
Itse googlailin joitakin sukulaisia ja kummitätini ja -setäni perhettä sen jälkeen viimeinenkin lapsuuden perheeni jäsen kuoli. Ehkä se on jonkinlaista kaipuuta kuulua edes johonkin. Ettei ole ihan orpo piru maailmassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 24, 2019, 22:21:10
Valkoihoisten sukupuutosta puhuminen särähtää korvaan, sillä siitä voisi päätellä, että henkilö on sitä mieltä, että valkoihoiset ovat peräti tyystin eri eläinlajia kuin esim. mustaihoiset. Koska nyt kuitenkin ollaan kaikki ihan samaa eläinlajia, niin termi sukupuutto ei kyllä ollenkaan istu - meitä on liian monta miljardia, että voisi puhua minkäänlaisesta sukupuutosta. Ehkä korrektimpi ilmaus olisi populaation häviäminen tai sulautuminen toiseen populaatioon tai jotain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 24, 2019, 22:28:51
Sukujuurista puheenollen...

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 14, 2019, 13:08:11
Nyt on monta päivää kohkattu Vesa-Matti Loirin elämänkerrasta. Alkaa koko kirja ärsyttää jo niin paljon, että en hanki. Kai ne mehevimmät jututkin on pätkitty Iltasanomien sivuille.
Lainaus käyttäjältä: Safiiri
Loirin "paljastukset" herättävät lähinnä sääliä.

.. kun näin Iltiksessä vilauksen Loirin  spermanhajuisista muistelmistansa ("liukastui omaan spermaansa",IS 12.9.19) niin yhteinen esiäitimme Sisla kääntyilee haudassaan ja minä vaivautuneena tuolissani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 25, 2019, 07:34:48
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 24, 2019, 22:21:10
Valkoihoisten sukupuutosta puhuminen särähtää korvaan, sillä siitä voisi päätellä, että henkilö on sitä mieltä, että valkoihoiset ovat peräti tyystin eri eläinlajia kuin esim. mustaihoiset. Koska nyt kuitenkin ollaan kaikki ihan samaa eläinlajia, niin termi sukupuutto ei kyllä ollenkaan istu - meitä on liian monta miljardia, että voisi puhua minkäänlaisesta sukupuutosta. Ehkä korrektimpi ilmaus olisi populaation häviäminen tai sulautuminen toiseen populaatioon tai jotain.

Tavallaanhan afrikkalaisten tulo Eurooppaan tekee mahdolliseksi levittää näitä "kallisarvoisia" valkoisia geenejä yhä laajemmalle. Jos me vain keskenämme täällä pyörimme ja alati vähennämme lisääntymistämme - kuten nyt näyttää tapahtuvan - huolehdimme nimenomaan siitä, että lopulta meidän geenimme katoavat ja lakkaavat olemasta viimeisen valkoisen eurooppalaisen kuollessa. Siihen ei tarvita ensimmäistäkään afrikkalaista auttamaan, vaan tuo "sukupuutto" hoituu täysin omakätisesti. Kyse afrikkalaisten pelossa ei olekaan siitä, että valkoisten geenien katoaminen jollain tapaa sen kautta olisi uhkana. Afrikkalaiset voivat uhata vain valkoisten "rotupuhtautta". Siitä, haluammeko hankkia jälkeläisiä vai emme, päätämme ihan itse.

Jos aikoo operoida ns. biologisilla käsitteillä ja pyrkiä puhumaan ihmisistä tavoilla, joilla yleensä keskustellaan (muista) eläinlajeista, pitäisi sitten myös ymmärtää, mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan ja käyttää niitä oikeissa merkityksissä. Rodut eivät voi "kuolla sukupuuttoon", koska erirotuisuus ei estä lisääntymistä. Jos estäisi, ei olisi mitään katukoiraongelmaa. Valkoihoisen ja mustaihoisen ihmisen lisääntymisessä keskenään ei ole mitään biologista estettä. Eikä siinä kummankaan geenit katoa minnekään, vaan tuloksena on näitä geenejä edelleen levittämään kykenevä ihmisyksilö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 25, 2019, 10:46:13

^
Vaalea iho on sopeutuma pohjoisen oloihin, Sen pimeän vuodenajan ja kesän vaihtelujen vuoksi.

Joten tuskin se kokonaan mihinkään haihtuu. Riippuen siitä missä asutaan.
Tuskin ihon väri on ainoa sopeutuma, joka pohjolan oloista johtuu.
Vaalea iho edesauttaa d- vitamiinin saantia valoisena vuodenaikana.
Eskimointiaaneilla on kyllä tummempi ihonväri perimästä johtuen, mutta ehkä sekin on sopeutuma ja he saavat d-vitamiininsa ravinnosta.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - syyskuu 25, 2019, 10:51:02
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 25, 2019, 10:46:13

^
Vaalea iho on sopeutuma pohjoisen oloihin, Sen pimeän vuodenajan ja kesän vaihtelujen vuoksi.

Valon määrä ja intensiteetti ei ole ainoa vaikuttava tekijä. Tummin iho on käsittääkseni trooppisilla maanviljelysväestöillä ja kuten itsekin sanoit, ovat pohjoiset metsästäjäväestöt tummempi-ihoisia kuin lauhkean vyöhykkeen asukit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 25, 2019, 11:29:51
Fiiliksistä ja päivän mietteistä sen verran, että kuuntelin eilen autolla ajaessani Radio Puheesta ohjelmaa, jossa haastateltiin vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilasta.

Aihe on sen verran masentava ja ällöttävä, että en mielelläni kuuntele tuollaisia ohjelmia. Jotenkin se nyt vain jäi soimaan taustalle, kun ajoin autolla. Ohjelmassa puhuttiin mm. vankien syrjäytymisestä ja heikosta digiosaamisesta eli avuttomuudesta netissä ja sen palveluissa. Tätä kysymystä käsiteltäessä vankilanjohtaja tuntui olevan vähän sekaisin itsekin. Kun kännykät ja tietokoneet ja nettiyhteys ja sosiaalinen media ym. otetaan vuosien ajaksi kokonaan pois ja ihminen palautetaan kynän ja paperin aikakauteen, jota sitäkin tiukasti kontrolloidaan, niin eivät kai digitaaliset taidot siitä kohene. Tämän nyt jokainen tajuaa. Haastattelija kysyi, mitä ohjelmia vangit mieluiten katsovat televisiosta. Tuntui siltä, että tässäkin asiassa vankilanjohtaja oli vähän epävarma ja kierteli totuutta. Kysehän on kai enemmän siitä, mitä he saavat katsoa. Kyllä kai he voisivat haluta katsoa vaikka mitä. Jos televisio pitää sulkea tiettyyn aikaan vuorikaudesta, niin kai siitä silloin katsotaan vaikka Pikku Kakkosta, kun se on alkuillasta.

Eräs humalassa tehdyistä pikkurikoksista vankilassa ollut henkilö kertoi aikoinaan, että vangit olivat katsoneet televisiosta pitkään odottamaansa jääkiekon... tai mikä laji se nyt oli... ratkaisuottelua, ja juuri kriittisimmällä ja jännittävimmällä hetkellä hieman ennen ohjelman loppua vartija oli kylmästi sulkenut television. Katsomisaika oli tullut täyteen. Tällainen ehdottomuus kuuluu ilmeisesti vankilan politiikkaan ja on osa rangaistusta. Vangeille ei anneta periksi sekuntiakaan milloinkaan eikä missään tilanteessa, vaikka se tuntuisi kuinka "inhimilliseltä" ja pieneltä asialta tahansa.

Kuri on kuin tiukka lankakerä. Jos langan pää otetaan esille, lanka voi lähteä purkautumaan, ja ennen pitkää koko kerä on sotkussa. Vapauden makuun päässeet vangit alkavat vaatia lisää vapautta ja kurinpito vaikeutuu. Tähänhän perustui sekin, miksi kuri ja rangaistukset suomalaisilla sotavankileireillä olivat niin ankarat. Kun muutama rintamalle kelpaamaton B-luokan mies vartioi satoja taistelukelpoisia vankeja, väkivaltaisen kapinan ja paon riski on erittäin suuri. Vangithan ovat lukumäärältään suuri enemmistö. Kapinan vaaraa torjutaan sillä, että pienimpiinkin rikkomuksiin suhtaudutaan äärimmäisen ankarasti. Vangeilta otetaan toisin sanoen "luulot pois".

Varsinainen asia, mistä minun piti kirjoittaa, ja jonka nyt lopuksi mainitsen, on seuraava.

Siinä vaiheessa, kun vankilanjohtaja ohjelman lopussa puolusteli systeemiä iänikuisella "yhteisesti sovitut pelisäännöt" -propagandavalheella, kiivastuin niin, että räyhäsin ääneen, että "mitkä ihmeen yhteisesti sovitut" ja jatkoin kiihkeää poliittista esitelmää, vaikka kukaan ei ollut kuuntelemassa. 

https://areena.yle.fi/1-50277474
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 25, 2019, 11:57:10

Avainkysymys voisikin olla, mikä on kontrollin osuus kaikessa. Vaatisi pohtimaan sitä, mitä tämä kokonaisuus on, miten toimii, ja miten rakennettu.

BTW:  https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/ilmastonmuutos-langanpaana/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 26, 2019, 23:08:28

Tykkäämisistä vielä, ja peukuista, mutta ihan muuten kuin toteutusta pohtien.

Jos tykkääminen kehittää, millä tavoin? Voisiko osallistua miten pitkälle tykkäämällä, ja mitä sillä voisi saavuttaa?

Mitä yksinkertaisia perustoimia voisi olla, jotka voisivat oikein jalostettuina olla huipputuloksellisia? Miten pienistä tietämisistä voisi lähteä, tässä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 27, 2019, 00:48:37
Kopek, minä vähentäisin vankien etuja. Minä ajaisin kovempia rangastuksia. En säälisi.
Nuo ovat vankilassa ihan syystä. Opetetaan heille kuria ja jöötä, koska tarvitsevat niitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 27, 2019, 07:20:24
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 27, 2019, 00:48:37
Kopek, minä vähentäisin vankien etuja. Minä ajaisin kovempia rangastuksia. En säälisi.
Nuo ovat vankilassa ihan syystä. Opetetaan heille kuria ja jöötä, koska tarvitsevat niitä.

Jos sinuun kohdistettaisiin enemmän kuria ja jöötä, pärjäisitkö elämässäsi paremmin? Jos et usko tähän, miksi uskot, että muihin ihmisiin kuitenkin kuri ja jöö tehoavat erinomaisesti?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 27, 2019, 09:22:23
Saitte ylipuhuttua (https://kantapaikka.net/index.php/topic,259.msg36853.html#msg36853). Menen tänään katsomaan Ad Astra-elokuvan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 28, 2019, 01:34:34
Rambo viitonen piirsi Stallonesta juuri niin säälittävän kuvan kuin trailerien perusteella oletinkin tapahtuvan. Ajattelin nostalgisin fiiliksin mennä katsomaan pätkän kun joskus kersana isoveljen kanssa salaa Ramboja katselin. Elokuva sai minut kuitenkin kotimatkallani ajattelemaan yksinäisiä vanhuksia. Heidän kohtalonsa voi olla todella murheellinen. Jos on elämänkumppani rinnalla, asiat ovat varmasti paremmin, kuin jos joutuu yksin luovimaan eteenpäin. Itselläni on läheinen, joilla muisti pätkii ja pelonsekaisin tuntein odotan kun taas kuulen, että hän on eksynyt päivittäisellä kävelylenkillään. Hän on aina ihan hädissään kun ei tiedä missä on. Tuon täytyy tuntua varmasti kamalalta. Onneksi läheiselläni on elämänkumppani elämässä, joten on joku, jolle eksyksissä soittaa, ja joka voi sitten googlemapsin avulla etsiä reittiä hänelle takaisin kotiin ja muutenkin päivittäiset askareet tulee helpommin yhdessä tehden hoidetuksi, mutta kaikilla vanhuksilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Tulee todella kurja olo lukiessa uutisia kun joku muistisairas vanhus on ilmoitettu kadonneeksi. He ovat varmasti kauhuissaan kun eivät tiedä miten löytää kotiin/turvaan. Jokaisella vanhusten asuinalueella pitäisi olla joku päiväkerho, jossa voisivat olla muiden ihmisten seurassa, käydä yhdessä kävelylenkeillä ja puhua säästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 28, 2019, 10:13:38
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 27, 2019, 00:48:37
Kopek, minä vähentäisin vankien etuja. Minä ajaisin kovempia rangastuksia. En säälisi.
Nuo ovat vankilassa ihan syystä. Opetetaan heille kuria ja jöötä, koska tarvitsevat niitä.

Ei ole yllätys. Se kuuluu pakettiin*.

* (Perussuomalaisten kannattaminen, Trumpin ihailu, EU-vastaisuus, Venäjä-myönteisyys, ilmastonmuutoksen kyseenalaistaminen, pakkoruotsin vastustaminen, poliisivallan kasvattaminen, kuolemanrangaistuksen kannattaminen tai "ymmärtäminen"... )

Kaikkia edellä mainittuja asioita ei jokainen välttämättä kannata, vaikka onkin yleiseltä aatemaailmaltaan "pakettilainen".

Vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen Yle-Areenan ohjelmassa "Kysy mitä vain": 

Meillä on todella ollut vankiloita, joissa edes vessaan ei ole päässyt kaikkina vuorokaudenaikoina. Se on nyt ohi ja mennyttä. Mut mun mielestä meidän täytyy niinku ajatella, että kyllä kai tämä suomalainen yhteiskunta kuitenkin antaa ihmisarvon myös niille, jotka on rikoksesta tuomittuja, ja ton tapanen asia on ihmisarvoa alentavaa. Ei meistä monikaan varmaan haluis toisen ihmisen kanssa asua samassa huoneessa ja käydä pöntöllä hoitamassa vessa-asioita. Se ei ole tätä yhteiskuntaa. Eikä meillä oo mitään kärsimysrangaistusta.

Ja se ehkä aina ihmisten pitäis jotenkin muistaa siinä kun meitä kuohuttaa jonkun paha teko. Niin kun kaikki tutkimukset on osoittaneet, että tavallaan se ankaruus tai se, että aiheutettais niin kuin tosi kurjaa oloa sille ihmiselle niin kuin oltais ilkeitä sille. Niin se ei oo niin kuin minkään tutkimuksen mukaan niin se ei toimi. Ja mä tässä kohta aina sanonkin, että mehän vaan täällä RISEssä, rikosseuraamuslaitoksessa niin mehän vaan vapautetaan niin kuin ihan kaikkien naapureita. Että jokainen voi miettiä, että haaluuks se naapurin semmosen, jota on pidetty jossain tyrmässä ja sille ei oo paljon puhuttukaan ja annettu ruokaa sillon kun muistettu. Vai ihmisen, jonka kanssa on mietitty, että mikä johti vankilaan. Tehty harjotuksia, tehty kuntoutusta, selvitelty niin kuin elämän kipukohtia ja sit opeteltu tavallista elämää. Niin haluut sä mieluummin semmosen naapurin vai tosiaan sieltä tyrmästä jonkun jolle on puhuttu oikein rumasti. Että eihän, se ei oo niinku realistinen vaihtoehto, enkä mää ainakaan halua olla missään kidutuslaitosessa töissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 28, 2019, 16:25:58
Kaurakaakaomaito maistuu ihan ookoolle. Olen myös kuukauden päivät juonut kahvini kauramaidolla. Tässä on hieman omanlaisensa sivumaku, josta en niin välitä, mutta kai tähän tottuu. Ei mulla ole kyllä mikään tarkoitus lakata käyttämästä lehmän maitoa, mutta selvästi tekee nyt mieli kokeilla jotain uutta ja kauramaitotuotteet vaikuttavat sopivan siihen tarkoitukseen hyvin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 28, 2019, 16:27:51
        ^
Kerro, jos löydät jonkun oikein hyvänmakuisen kahvimaidonkorvikkeen. Itse en ole toistaiseksi sellaista löytänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 28, 2019, 16:41:29
^ joo mä olen juonut Oatlyn ikaffen kanssa kahvini nyt, mutta koska se vastaa rasvaisuutensa vuoksi punaista maitoa, se ei tule jäämään vakiomaidokseni kahvin kanssa. Olen ostanut Oatlyn rasvattoman maidon, jota kokeilen jossain välissä, mutta en kyllä tiedä yhtään, mitä odottaa. Ties vaikka siinä maistuisi pelkästän tuo omituinen sivumaku :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 28, 2019, 17:29:01
Saksassa voi ostaa kaurajuoman ja soijajuoman sekoitusta. Pidän siitä kahvissa. Voisi yrittää tehdä vastaavan sekoituksen itse, mutta kuka ehtii juoda kaksi litraa parissa päivässä.

https://www.meindm.at/ernaehrung/shop/Lebensmittel/Milch--%26-Milchersatz/dmBio/dmBio-Barista-Haferdrink-mit-Soja/201137/2_10043884.action
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 28, 2019, 19:44:49
Laitoin tänään yhteen autooni kiinalaiset kitkat alle. Saa nähdä pysynkö tiellä koko talven.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 28, 2019, 21:33:27
Kaupassa käydessä onnistuin tunkemaan munakotelon sen verran tiukkaan kauppareppuun, että yksi muna oli rikkoutunut. Onneksi kotona oli vanha munakotelo. Ryhdyin siirtämään ehjiä munia turmeltumattomaan koteloon, niin eikös jo ensimmäinen lipsahtanut käpälästä. Ostetuista 15 munasta siis vain 13 pääsi ehjänä kaappiin. Ähh!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 29, 2019, 10:41:56
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 28, 2019, 21:33:27
Kaupassa käydessä onnistuin tunkemaan munakotelon sen verran tiukkaan kauppareppuun, että yksi muna oli rikkoutunut. Onneksi kotona oli vanha munakotelo. Ryhdyin siirtämään ehjiä munia turmeltumattomaan koteloon, niin eikös jo ensimmäinen lipsahtanut käpälästä. Ostetuista 15 munasta siis vain 13 pääsi ehjänä kaappiin. Ähh!

Minä kerran uhrasin itseni munien vuoksi.

Oli kevättalvea sellaista aikaa, että päivällä lumet ja jäät sulivat hissukseen virtaavaksi vedeksi, joka sitten yön tullessa aina jäätyi. Niinpä jalkakäytävän poikki oli muodostutunut jäätikkö noista valumavesistä ja siihen oli sitten tullut vielä hentoinen lumikerros päälle. Olin tulossa kävellen kaupasta ja tiesin kyllä tuon liukkaan paikan, joten osasin sitä varoa, mutta siitä huolimatta jalat lähtivät alta. Ainoa ajatukseni oli "kassissa on munia", joten yritin suojata kassia lentämästä holtittomasti ja sen seurauksena putosin polvilleni. Munat säilyivät, mutta polven parantuminen kesti varmaan yli vuoden, sillä alle osui hiekotussepelin jyvänen - se ainoa, joka koko jäätiköllä taisi olla. En pystynyt olemaan polvillani sen osumaan saaneen polven vastassa lainkaan. Ilmeisesti joku hermo sai siinä vähän osumaa.

----
Toista se oli lapsuuden aikaan, kun munatkin ostettiin irtotavarana ja ne pakattiin paperipussiin. Fiksuimmat älysivät pyytää myyjää laittamaan kaksi pussia sisäkkäin, jotta muut ostokset ei sotkeennu valumista, jos kaikki ei pääse kotiin asti ehjänä. Kotona sitten munat nostettiin yksin kappalein varovasti jääkaapin munalokerikkoon ja jos pussin pohjalla oli munavelliä, niin se kaadettiin kippoon ja käytettiin sitten vaikka lettuihin tai pannukakkuun, jos muuta tarvetta ei sillä hetkellä ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 29, 2019, 21:33:01
Ei, nyt on pakko syödä. Sain keikalta pari litraa ruokaa, joka pilaantuu pian, ellen syö niitä pois.
Hyvää yötä, sanoo Toope, joka ahtaa itsensä nyt täyteen safkaa. Huomenna en tarvitse aamiaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 11:52:38
Aloitin tänään ennakolta ehkäisevän antibioottikuurin kaihileikkausta varten - leikkaus ensi torstaina...

Jännittää...

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 01, 2019, 12:41:38
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 11:52:38
Aloitin tänään ennakolta ehkäisevän antibioottikuurin kaihileikkausta varten - leikkaus ensi torstaina...

Jännittää...

Muisto Keijo Kullervo

Onnea matkaan ja parempinäköisenä takaisin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 01, 2019, 14:53:46
Voi harmin paikka. Jokin aika sitten paistoi aurinko ja sain viritettyä ajatukseni jo siihen moodiin, että lähden ulos tekemään pihatöitä. Vaan enpä nyt lähdekään, sillä paksut pilvet vyöryivät paikalle tuoden sateen tullessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - lokakuu 01, 2019, 14:59:43

Haluu p-kuvan !!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 15:54:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 01, 2019, 12:41:38
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 11:52:38
Aloitin tänään ennakolta ehkäisevän antibioottikuurin kaihileikkausta varten - leikkaus ensi torstaina...

Jännittää...

Muisto Keijo Kullervo

Onnea matkaan ja parempinäköisenä takaisin!

T: Xante

Nyt olisi kai ollut peukun paikka ja tietysti peukku ylöspäin.

Kiitos huomiostasi...

Jännittää vielä, mutta tämän viikon torstaina kaikki on kohdaltani ohi - hyvässä mielessä - toivon.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - lokakuu 02, 2019, 12:18:05
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 01, 2019, 17:12:02
Paljastelu lienee kulttuurinen määritelmä ja tottumiskysymys.

Puolialastomia miehiä lenkillä:
(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fjoslyndavis.com%2Fblog%2Fwp-content%2Fuploads%2F2013%2F04%2Fphoto_111.jpg&hash=66c27ccd095796dc99447cc893b82eeb9c57f20b)

Maalla oltiin kesällä lähinnä uikkarit jalassa, jos yhtään hiosti. Tehdessä jotain, usein. Paljaat jalat, ellei mitään erityistä.

Kaupungissa ihmiset kiinnittävät paljon huomiota vaatetukseen, ja elävät epämukavasti. Onko tähän oikeasti tarvetta, niin näinkin voisi kysyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 02, 2019, 12:37:20
Lainaus käyttäjältä: Juha - lokakuu 02, 2019, 12:18:05
Kaupungissa ihmiset kiinnittävät paljon huomiota vaatetukseen, ja elävät epämukavasti. Onko tähän oikeasti tarvetta, niin näinkin voisi kysyä.

Sanojen "vaatetus" ja "epämukava" ei ole pakko aina kuulua yhteen.

Itse pukeudun aina mukavasti. Kuumalla hiostavalla ilmalla uikkarit ei ole paras asu, vaan väljää puuvillaa tai ohutta pellavaa päälle, niin vaatetus suojaa epämukavuudelta.

Maalla tosiaan on kiva tepsutella paljain jaloin, mutta kaupungissa ei ole. Joskus tuli sekin kokeiltua karvaimman kautta, kun lähdin paljain jaloin helteellä parin kilometrin päähän ulkoilualueelle. Menomatka vielä meni, mutta paluumatkalla, kun aurinko oli paahtanut asfaltin ei ollutkaan sitten niin mukavaa. Poltin jalkapohjani pahoin ja useamman päivän jouduin olemaan kotini vankina ja pahimmillaan konttaamaan paikasta toiseen. Kuuman asfaltin lisäksi riesana on kaikenlaiset epäpuhtaudet jalkakäytävillä, joten ei kovastikaan tee mieli avojaloin kulkea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - lokakuu 02, 2019, 14:41:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 02, 2019, 12:37:20Itse pukeudun aina mukavasti. Kuumalla hiostavalla ilmalla uikkarit ei ole paras asu, vaan väljää puuvillaa tai ohutta pellavaa päälle, niin vaatetus suojaa epämukavuudelta.

Maalla tosiaan on kiva tepsutella paljain jaloin, mutta kaupungissa ei ole. Joskus tuli sekin kokeiltua karvaimman kautta, kun lähdin paljain jaloin helteellä parin kilometrin päähän ulkoilualueelle. Menomatka vielä meni, mutta paluumatkalla, kun aurinko oli paahtanut asfaltin ei ollutkaan sitten niin mukavaa. Poltin jalkapohjani pahoin ja useamman päivän jouduin olemaan kotini vankina ja pahimmillaan konttaamaan paikasta toiseen. Kuuman asfaltin lisäksi riesana on kaikenlaiset epäpuhtaudet jalkakäytävillä, joten ei kovastikaan tee mieli avojaloin kulkea.

Uimahousut eivät ole mukavin asu helteelläkään, mutta pentuna sillä tavoin mentiin, kun paras mahdollinen. Parasta olisi alkkareissa, jos lämmön takia sopivaa, kuten yleensä kotosalla.

Asfaltti ei aina ole tulikuumaa. Usein se voi olla kivan lämmintä. Sateella tuntemus on jänski, kun märkä asfaltti, ja samalla lämmin. Harvemmin kuumassa kohtaa tulee oleskeltua niin, että käryää. Jos diabeteksen takia tunto vek, niin ehkä silloin.

Lasinsirut ovat ikäviä, ja muu miinoitus. Hygieniakin merkitsee, esim kuntosaleilla, ja ylitääpäätään liiketiloissa.

Asuissa sopiva peittävyys on osa mukavuutta. Siinä kun tavallisesti asut ovat näkyviä, niin ne voivat olla valitusti tuntuvia. Suora kontakti ilmaan on joskus hyvä, siinä kun sitä voi olla. Hengittävyys varmaan parhain, muutenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 02, 2019, 14:53:20
^
Ei ollut tunto pois jaloista, kun ne poltin. En vain tajunnut asian oikeaa laittaa, koska olin ollut kahlaamassa vedessä aika pitkään ja silloinhan jopa jalkapohjat hiukan pehmenee. Luulin siinä kävellessäni, että karkea asfaltti, jossa oli vielä paikoin jotain pientä kiveä, kävi kipeästi lionneisiin jalkoihin. Vasta kotiin päästyäni, minulle selvisi, mistä se kipu johtui.

Mutta tosiaan, kesähelteillä joudun suojaamaan ihoani palamiselta, sillä valitettavasti en ole perinyt isäni tummaa ihoa. Toisaalta, auringon välttely on kyllä suojannut rusinoitumiseltakin (https://images.cdn.menaiset.fi/ZcSkWGqUmapd-0i_lDmyXWBSFCk=/1230x0/smart/menaiset.fi/s3fs-public/main_media/birgitta_avaus_mvphotos.jpg?itok=v3U9W-Rx&timestamp=1531302552), joten senkin puoleen hyvä hellepukeutumienn on paikallaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - lokakuu 02, 2019, 15:37:55

Paljasjalkailusta on tehty kirjakin. Aloittaminen kannattaa ottaa varovasti. Harrastukseen liittyy koko kroppa, sillä liikkuminen vaikuttaa paljon kaikkeen, esim jänteisiin jne, siis eri lailla. Nahkan paksuuntuminen ja kestävyys on vain osa paljasjalkailun sopeumaa.

Itsekkin olen nykyään aina varjossa, jos mahdollista, ja suojaudun Auringolta. Aiemminkin tiedettiin jossain ihosyöpäriskistä, mutta suhtautuminen jopa päinvastoin. Pidettiin jopa terveellisenä, jos ruskettui. Käryytellyt itseäni ihan riittävästi, ja osa tietysti vahingossa. Näissä ei vammoja aina itse hoksaa.

Löysin paljasjalkailua kaupungissa, jotain parisen vuotta sitten. Tuntui uskomattomalta, että sellaisen löytää, kun ei älynnyt etsiä. Näissä muuten huomaa helposti jos jonkinlaista fibaa, kun tallailee. Samalla tutustuu oireiluun, mikä ei välttämättä huono asia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - lokakuu 02, 2019, 15:58:09

Koulusurmaa käsitellään taas. Hoksasin erään seikan näiden käsittelyssä, ja tapahtuman vastaanotossa.

Jos omakohtaisuutta on jollain tapaa, niin aihe voi vaikuttaa paljon. Toisaalta kun maailmalla tapahtuu kaikenlaista, niin vähän etäistä, ja se suoruus mikä liittyy tapaukseen, on itse käsittely, ja tässä painottuu moralisointi, jne. Sitä voi reagoi vaikka tähän kohtaan, "tapahtumassa".

Jos joukkosurmatilanne päällä, ja hengenlähtö itsellä lähellä, tai sitä näkee muilla, niin tilanne on täysin toinen. Jopa niin, että toisen kautta voi järkyttyä enemmän kuin jos itse olisi kokemassa.

Joskus myötätunto on siirretty johonkin asiaan. Tulisi olla niin osaanottava, koska jokin on niin selkeän väärin. Vaikea tällaiseen on suoraan samaistua. Jos tuntee kärsijän, niin kärsijä ei jätä kylmäksi, olipa menetetty tai horjuttanut asia mikä liekkin. Tällaiseen törmää arjessa. En tiedä miten muut kokevat.

Tuli mieleen natsijutut. Niissäkin voi pääosin käsittely olla kaukaista, ja aletaan reagoimaan itse käsittelyyn. Tapahtumat ovat noissa niin toisesta maasta, että käsittelyt eivät ikinä tee mitään oikeutta todellisuudelle, ja niiden lähikokijoille. Eikö vähän näin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - lokakuu 02, 2019, 20:25:07

Tuosta vaatetuksesta tuli mieleen tiivistelmä, jossa ne esiintyvät, ihmisellä. Kyseessä fyysinen kohtaaminen ympäristön kanssa. Millä tavoin kokemusta säädellään, vaatteiden avulla. Siinä se minusta, aika tiivistettynä.

Vaatteet liittyvät sillä tavoin erilaiseen ympäristökontaktiin, että siinä esiintyy fyysisyys, erityisen paljon, ja kaukaisempi visuaalisuuskin. Ehkä vähän kuuleminen, joka tietyissä tapauksissa tosin voi viedä hermot, ja tai toisaalta olla kissamaisen pehmeää ja sulavaa, tai äänettömän pöllön lentoon viittaavaa, miten sitä kuvaakin.

Tuosta tullut jo aiemmin mieleen se, että herättää ajattelemaan, jos ehdottaa seksiä vaatteet päällä. Mikä ettei, ainakin joskus, mutta noin niinkuin jatkuvana  :o

L: Kuuleminen on siitä outo juttu, että ainakaan itselleni se tuottaa joissain tilanteissa isoja ongelmia. En osaa oikein toimia, jos en kuule tekemistä. Samoin ei tee mieli sukeltaakkaan, korvatulpat korvissa, vaikka vesi ärsyttäisi. Myöskin nukkumisessa vaikka kuulisi mitä mökää, muttei sen vaimentamista, korvatulpilla. Ehkä vaatetuksessa on vähän sama kokemus, vaikka jotkin vaatelajit voivat terästää koentaa suhteessa omiin liikkeisiin ja ympäristöön. Näkö olisi helpoin menettää, kun on vain rasite. No, ei sentään aina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2019, 13:59:46
Lainaus käyttäjältä: Juha - lokakuu 02, 2019, 20:25:07
L: Kuuleminen on siitä outo juttu, että ainakaan itselleni se tuottaa joissain tilanteissa isoja ongelmia. En osaa oikein toimia, jos en kuule tekemistä. Samoin ei tee mieli sukeltaakkaan, korvatulpat korvissa, vaikka vesi ärsyttäisi. Myöskin nukkumisessa vaikka kuulisi mitä mökää, muttei sen vaimentamista, korvatulpilla.

Heh, kokeilepa joskus syödä niin, että on korvatulpat korvissa. Se on mielenkiintoinen kokemus ja mielestäni syömisen kuuleminen jopa laimensi makuelämystä. Lautaselle kannattaa laittaa eri rakenteisia syötäviä, etenkin raasteita ja salaattia :)

Oli kerran pakko noin tehdä, kun yläkerran naapurissa kaadettiin seinää koko päivän enkä pystynyt olemaan ilman korvatulppia kotona. Oli muuten vaikea valmistaakin ruokaa, kun paistamisen ääntä ei kuulunut lainkaan. En aiemmin ollut edes tajunnut, miten tärkeä se ritisevä pannulta kuuluva ääni on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - lokakuu 03, 2019, 14:13:34
Olen tässä lievästi kiivaasti yrittänyt harjoitella jokusen kerran kuperkeikkoja (tarkemmin sanottuna "rullaavaa eteenpäin kaatumista" ja "rullaavaa taaksepäin kaatumista"). Etuperin luonnistuu jo, takaperin on hakusessa. Mutta jokatapauksessa ihan helvetin huono olo tulee kummastakin, tuntikausien yrjötys. Näin koska on asentohuimaus, eli tasapainoelimissä vikaa. Olen huomannut että pureskelu jonkin verran helpottaa ällötystä, olletikin siis leukojen liike hieroo niitä tasapainoelimiä kondikseen. (Joissa siis, käsitykseni mukaan, tietyt hituset ovat vinksin vonksin ja näiden hitusten - olivatko lie kalkkihitusia? - pitää olla tasapainoelimen kaarikäytävissä paikoillaan, eikä missä sattuu.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 03, 2019, 15:14:03
Olin tänään koko ajan töissä fiiliksissä ja päivän mietteissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 03, 2019, 18:14:05
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 15:54:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 01, 2019, 12:41:38
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 11:52:38
Aloitin tänään ennakolta ehkäisevän antibioottikuurin kaihileikkausta varten - leikkaus ensi torstaina...

Jännittää...

Muisto Keijo Kullervo

Onnea matkaan ja parempinäköisenä takaisin!

T: Xante

Nyt olisi kai ollut peukun paikka ja tietysti peukku ylöspäin.

Kiitos huomiostasi...

Jännittää vielä, mutta tämän viikon torstaina kaikki on kohdaltani ohi - hyvässä mielessä - toivon.

Muisto Keijo Kullervo

Ei leikattu tänään... Kyynelkanava toisessa silmässä tukkeessa ja hieman kuivunutta rähmää silmässä.

Lähete sairaalaan ja korva ja kurkkulääkärille lisätutkimuksiin.

Vaimoni toinen silmä leikattiin tänään kaihin johdosta.

Palaillaan

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 03, 2019, 19:50:35
Tänään taas venyttelin ja paukuttelin ajatteluni rajoja. Mietin, miksi fossiiliveroja ei voisi nostaa oikein rajusti. Tupakka-askin hintaa on nostettu veroilla valtaisasti ja harva enää sanoo, että se olisi ollut virhe. Siitä on varmasti monenlaista kansantaloudellista hyötyä, terveystilanne paranee ja valtio saa enemmän verotuloja.

Toisaalta liikkuminen on jossakin tapauksissa niin välttämätöntä ja vielä vaikeaa ilman fossiilisten käyttöä, että jonkinlaista osakompensaatiota olisi tarjottava (aluksi). Voisi olla vaikka vaihtoehtoisia keinoja: alennuskuponkeja sähköautoihin, -moottoripyöriin, -mopoihin ja -polkupyöriin.

Tuskin monikaan enää muistaa miten ankariin toimiin ryhdyttiin 1973 öljykriisin aikana. Nyt meillä on sentään aikaa vielä jaksottaa ja sovittaa, kunhan toimeen ryhdytään mahdollisimman pian. Muutoin iskee karu arki kerralla jonkun ajan päästä.

Lainaus käyttäjältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoden_1973_%C3%B6ljykriisiÖljykriisi näkyi myös suomalaisten arjessa. Sisäasiainministeriö antoi talouselämän säännöstelystä poikkeuksellisissa oloissa annetun lain nojalla koko joukon määräyksiä energian säästämiseksi. Määräysten rikkomisesta olisi voinut seurata sakkoa tai jopa vankeusrangaistus. Lisäksi ilmoitettiin, että ellei niitä noudateta, joudutaan turvautumaan myöhemmin pakkosäännöstelyyn. Yhtään rangaistusta ei kuitenkaan annettu. Rangaistusuhan alaisia määräyksiä olivat:

    asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta
    myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta
    varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta
    autotallien lämmitys kielletty
    lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta
    lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty
    autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella
    liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina
    moottoriteitä ei saa valaista

Määräykset olivat voimassa joulukuusta 1973 toukokuun 1974 loppuun. Liikenneministeriö määräsi yleisen 80 kilometrin nopeusrajoituksen, joka jäi voimaan myös kriisin jälkeen.

Lisäksi harkittiin television maanantailähetysten lopettamista.[1]

Bensiinin rajakaupan hillitsemiseksi määrättiin ruotsalaisille ja norjalaisille autoilijoille helmikuussa 1974 bensiinikortit. Ruotsin rajalla bensiiniä oli myyty yli kuukausikiintiön ja bensiinin jakelu oli jouduttu paikoin täysin lopettamaan. Rajoituksen mukaan Ruotsissa ja Norjassa rekisteröityihin autoihin sai myydä vain 20 litraa polttoainetta joka toinen päivä.[2]

Öljykriisin seurauksena polttonesteiden hinnat nousivat Suomessa voimakkaasti. Tammikuussa 1974 raskaan polttoöljyn hinta nousi 2,8-kertaiseksi, kevyen polttoöljyn hinta 1,8-kertaiseksi, dieselöljyn hinta 1,4-kertaiseksi ja bensiinin hintakin neljänneksellä vain yhdessä yössä.[2

Kaikkein kamalinta oli moottoripyöräveron nosto. Esim. Kawa z 900 hinta nousi 9980 markasta 16000 markkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 03, 2019, 20:23:52
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 03, 2019, 19:50:35

Kaikkein kamalinta oli moottoripyöräveron nosto. Esim. Kawa z 900 hinta nousi 9980 markasta 16000 markkaan.

Tässähän herää uteliaisuus, saiko Rooster sai pyörästään enemmän kuin oli siitä maksanut myydessään sen veron noston jälkeen, vai joutuiko hän kaivamaan kuvettaan entistä syvemmältä ostaessaan haaveilemansa pyörän, kun ei ollut tullut ostaneeksi sitä ajoissa? Vai romuttiko vero kenties haaveen kokonaan.

Kunhan mietiskelen.

Minulle tuollaiset 9980 markan tai 16000 markan Kawat olisivat olleet yhtä utopiaa kuin Jumbojetti. Moottoripyörää kyllä teki mieli, kun lähes kaikilla kavereilla oli sellaiset. Hintatason vain olisi pitänyt olla sata markkaa tai sitä luokkaa. Aina silloin tällöin tuli vihje, että jossakin talossa navetan takana lojuu pyörä, jonka voisi saada satasella, mutta koskaan tällaista ei löytynyt, vaikka kävimme muutamasta talosta kysymässä. Uutinen oli yleensä vanha, eli moottoripyörä oli kyllä ollut aikoinaan, mutta siitä oli jo vuosia. Toive oli, että jos tuollaisen satasen "Jawan" tai "EMW:n" - tai mitä niitä nyt oli - saisi, sen voisi yrittää kunnostaa ajokelpoiseksi. Kunnostelin vuosimallin 1952 kuplavokkariakin, joten miksei myös saman ikäistä moottoripyörää. Satasen pyörää etsiessäni maksoin 20 markkaa jollekin huijariporukalle, joka lehti-ilmoituksessa antoi ymmärtää välittävänsä Naton ylijäämätavaraa, mm. moottoripyöriä. Myöhemmin lehdessä luki, että poliisi tutkii huijausta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2019, 20:45:22
Moottoripyörät on syvältä  :(

(https://mcn-images.bauersecure.com/upload/214801/images/1752x1168/01streettriple2.jpg?mode=max&quality=90&scale=down&fbclid=IwAR0qLSYkASzv32SdlfFilBYmBiTsoKUjOLoMHpCtQ7jBILFfbLJBkQonqso)

Yksi tytöistäni ajaa tuollaista mopoa ja joka kevät, kun kapine kaivetaan talvisäilöstä minua alkaa hirvittää, että vieläkö menee ajokausi ilman onnettomuutta. Hirvitys kestää marraskuulle, jolloin mopo viedään talviunille. Se on kyllä huomattavan kätevä työmatkalla, kun julkisilla on melkoisen huonot poikittaislinjat ja juuri tämän vuoden syysaikatauluihin siirryttäessä ne entisestään huononivat. Kuuleman mukaan mopo on jopa nopeampi kuin auto, vaikka ajaakin rajoitusten mukaan.

Ihmetyttää, että olen aikanaan uskaltanut itse teininä olla kaverin ison pyörän kyydissä eikä silloin käytetty edes mitään kypärää muista suojavarusteista puhumattakaan. Tukka hulmuten ajettiin Lahdentietä .... pitkän tukan takkujen selvittelyyn menikin sitten koko ilta :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 03, 2019, 23:31:15
^ Melkoinen mopo. :D
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mopo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 04, 2019, 00:41:12
^^ Lähisukulaiseni hankki lentolupakirjaa. Vierailivat keväällä (maalis-huhtikuun paikkeilla) lennonjohtotornissa jonka pomo sanoi että "kohta alkaa maksanvaihtoviikot". Lento-oppilaat oli kysymysmerkkinä ja pomo selitti sisäpiirin vitsi-termiänsä:
  Pian moottoripyörät otetaan esille ja tulee liikenteeseen ja ne joutuu onnettomuuksiin ja me saamme priorisoida etu-oikeudet  kuolleiden motoristien vaihto-elimiä sairaalaan kuskaaville lentokoneille. (~ulkomuistista).

(Tämä ei lohduta, mutta jos tosijuttuna kerrottuna herättäis?)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 04, 2019, 09:19:53
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 03, 2019, 18:14:05
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 15:54:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 01, 2019, 12:41:38
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 01, 2019, 11:52:38
Aloitin tänään ennakolta ehkäisevän antibioottikuurin kaihileikkausta varten - leikkaus ensi torstaina...

Jännittää...

Muisto Keijo Kullervo

Onnea matkaan ja parempinäköisenä takaisin!

T: Xante

Nyt olisi kai ollut peukun paikka ja tietysti peukku ylöspäin.

Kiitos huomiostasi...

Jännittää vielä, mutta tämän viikon torstaina kaikki on kohdaltani ohi - hyvässä mielessä - toivon.

Muisto Keijo Kullervo

Ei leikattu tänään... Kyynelkanava toisessa silmässä tukkeessa ja hieman kuivunutta rähmää silmässä.

Lähete sairaalaan ja korva ja kurkkulääkärille lisätutkimuksiin.

Vaimoni toinen silmä leikattiin tänään kaihin johdosta.

Palaillaan

Muisto Keijo Kullervo

Kuten eräs ystäväni tapaa sanoa, kaikenlaista harmia...

Toivottavasti vaimolla meni hyvin ja aikansa käy sinullekin, palailepa tuloksista!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 04, 2019, 09:22:17
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 03, 2019, 23:31:15
^ Melkoinen mopo. :D
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mopo

No oikeastaan olisi pitänyt kirjoittaa se muodossa Mopo.
Tuon kaunottaren nimi puheessa on mopo ilman pilkallista sävyä. Hiukan kuin hellyyttelynimenä :)

Juuri tänään laitoin viestiä, että varoo sitten vähän, jos tien pinta on liukas. Vastauksena tuli, "en mene tänään mopolla".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 04, 2019, 09:31:48
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 04, 2019, 00:41:12
^^ Lähisukulaiseni hankki lentolupakirjaa. Vierailivat keväällä (maalis-huhtikuun paikkeilla) lennonjohtotornissa jonka pomo sanoi että "kohta alkaa maksanvaihtoviikot". Lento-oppilaat oli kysymysmerkkinä ja pomo selitti sisäpiirin vitsi-termiänsä:
  Pian moottoripyörät otetaan esille ja tulee liikenteeseen ja ne joutuu onnettomuuksiin ja me saamme priorisoida etu-oikeudet  kuolleiden motoristien vaihto-elimiä sairaalaan kuskaaville lentokoneille. (~ulkomuistista).

(Tämä ei lohduta, mutta jos tosijuttuna kerrottuna herättäis?)

Oli ihan pakko käydä tarkistamassa Kuolleet ja loukkaantuneet tienkäyttäjäryhmittäin (https://www.liikennefakta.fi/turvallisuus/tieliikenne/kuolleet_ja_loukkaantuneet_tienkayttajaryhmittain). Vuosittain viimeisen lähes kymmenen vuoden aikana on kuollut 13 - 28 moottoripyöräilijää. Ihmettelen tuota lennonjohtajan kertomusta, jos noista yhdelle lennonjohtotornille tulee oikein priorisoitavaa vaivoiksi asti keväisin. Onkohan noilla kaikilla edes elintenluovutustestamentti matkassaan, jotta vainajan elimet voidaan irroitella ajoissa. Samaan aikaan autoilijoita on kuollut vaihteluvälillä 121 - 172.

Epäilen, että kerroit tosijuttuna keksimäsi jutun, johon sait upotettua hauskan sanan "maksanvaihtoviikot".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 04, 2019, 10:03:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 04, 2019, 09:31:48

Esimerkillistä faktapohjaisuutta ja kriittistä lukutaitoa, meille kaikille. (https://www.bbplaza.org/forum/images/smilies/thumbup.gif)

Tosiaan, ihan jo autojen lukumäärästä johtuen, autoilijoita luultavasti kiidätetään eniten maksanvaihtoviikoilla kun kevätkelit innostavat kaahaamaan kesänopeuksilla ja enemmänkin:

(https://img.aijaa.com/b/00486/14751565.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 04, 2019, 10:33:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 04, 2019, 10:03:22

Tosiaan, ihan jo autojen lukumäärästä johtuen, autoilijoita luultavasti kiidätetään eniten maksanvaihtoviikoilla kun kevätkelit innostavat kaahaamaan kesänopeuksilla ja enemmänkin:
Entä prosentuaalisesti? Oma vahva veikkaukseni on, että prosentuaalisesti moottoripyöräilijöiden ja mopoilijoiden lukumäärään suhteutettuna heistä kuolee paljon useampi kuin vastaavasti autoilijoista. En löytänyt tästä tilastoa.

Kaksipyöräisessa ei ole peltikuoria suojana, ja niitä ohjaa varmaankin nuorempi (ja miesvoittoisempi) ja nuoren iän takia hömelömpi väestönosa, veikkaisin. (Viidenkympin villityksen kourissa olevat ovat kyllä toinen ikäpiikki. Heillä kokemattomuus varmaankin nostaa riskejä.) 15-25 -vuotiaat ovat yliedustettuina kuolleissa, ja muuten viisikymppisetkin.

Toisaalta koulutus on parantunut, ja asennemuokkaus (ennakoivan ajon kurssit yms.), ja liikenteessä kuolleiden motoristien määrä on puolittunut kymmenessä vuodessa. https://www.liikenneturva.fi/fi/liikennevilkku/moottoripyorailyn-suosio-kasvaa-kuolonuhrien-maara-ei
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 04, 2019, 10:59:51
Prosentuaalisella osuudella ei ollut mtiään merkitystä edeltävän keskustelun kannalta, sillä "keväinen kappalemäärä" oli se, josta lähdettiin liikkeelle ja jonka halusin osoittaa KAT:n viestissä liiotteluksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 04, 2019, 11:23:18
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 04, 2019, 10:03:22
Esimerkillistä faktapohjaisuutta ja kriittistä lukutaitoa, meille kaikille. (https://www.bbplaza.org/forum/images/smilies/thumbup.gif)
...
(https://img.aijaa.com/b/00486/14751565.jpg)

Ja tämä on esimerkillisen sekavaa tapaa ilmaista aikasarjoja kuvaajassa. Toivottavasti ei oikeasti ole tilastokeskuksen analyytikon tekosia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 04, 2019, 11:28:45
^
Olihan siinä tiirailtavaa, mutta sitten kun hoksasin liikutella kursoria väripylväikössä, niin tooltippina sai esiin selväkielisesti lukumäärän. Tuo toimii vain siellä alkuperäisellä sivulla :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 04, 2019, 13:07:13
Hippi ja Kertsi ovat mlemmat oikeassa.
Hayabusan kanssa olen eri mieltä. Eri diagrammityyppejä käytetään eri tarkoituksiin.
Taulukossa taloustieteilijä Andrew Abelan (2006) suositukset:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Diagrammi#Käyttö
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Diagrammi#K%C3%A4ytt%C3%B6)

(https://img.aijaa.com/b/00349/14751643.jpg)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suzuki_GSX1300R :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 06, 2019, 11:08:10
Gestapolla taitaa olla vapaapäivä, kun onnistuin pääsemään Vikingin paatille näyttämättä henkilöllisyystodistusta. Tein "check-inin" automaatilla, ja pelkkä V-club kortin höyläys riitti. Viime aikoina Vikingin laivalle (ja kai muillekin) meneminen on ollut kuin Itä-Saksaan meno aikoinaan. Joskus aikaisempina vuosina ei taidettu aina edes matkalippua tarkastaa.

Jatkoa: Olen niin superarka (ja pihi), että matkoilla olen usein nälkäinen, vaikka ruokaa olisi joka puolella ympärillä. Kriteerini ei ole mistä pidän tai mitä haluaisin tai mikä olisi terveellistä vaan se, mitä on helppo ostaa. Niinpä menen kauppaan ja ostan jotain typeriä "mässinkejä" sen sijaan, että menisin ravintolaan ja ostaisin oikeata ruokaa. No, lähtee kai se nälkä suklaastakin, mutta siitä jää jotenkin epämukava mieli, kun sitä ei ole varsinaisesti halunnut.

https://vocaroo.com/i/s074sceA7rpv
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 06, 2019, 13:56:30
2b || !2b
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 06, 2019, 14:10:32
ai stana, tuo olikin jo vanha vitsi...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 06, 2019, 21:25:33
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 04, 2019, 13:07:13
Hippi ja Kertsi ovat mlemmat oikeassa.
Hayabusan kanssa olen eri mieltä. Eri diagrammityyppejä käytetään eri tarkoituksiin.
Taulukossa taloustieteilijä Andrew Abelan (2006) suositukset:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Diagrammi#Käyttö
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Diagrammi#K%C3%A4ytt%C3%B6)

Olisin laittanut x-akselille vuodet. Mahdollisesti pinonnut uhrityypit.

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/79/Airbus-Boeing_net_orders_2002-2005.png)

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/ca/ECE_weekly_235.png)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 07, 2019, 00:04:13
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 06, 2019, 13:56:30
2b || !2b
"To pee or not to pee."  Ujon turistin ongelmia... tai tyypillisen suomalaisen kehno ääntämys...
(Hassan Blasimilta)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 08, 2019, 22:42:34
Kuuntelin eilen autolla ajaessani oikein urakalla Mikko Alatalon haastatteluja. Ensimmäinen oli vuodelta 1994, ja se oli mielenkiintoisin. Toinen oli vuodelta 2004, ja siinä oli mukana myös Juice Leskinen. Kolmas haastattelu oli vuodelta 2015, ja siinä kiinnittyi huomio siihen, että Alatalon ääni ja puhetyyli olivat muuttuneet. Häntä tuskin tunnisti samaksi ihmiseksi. Rennon tyylin tilalle oli tullut poliitikkopönötystä. Vuoden 2004 haastattelussa Alatalo oli jo kansanedustaja, mutta vielä aloittelija.

Vuoden 1994 haastattelu oli siis mielenkiintoisin, koska siinä Alatalo on kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja siitä, miten hänestä tuli kuuluisa muusikko ja esiintyjä.

Mieleeni jäi lähinnä se, että Alatalo oli ollut hyvä oppilas koulussa ja ylipursuavan itsevarma, mikäli oikein tulkitsin. Hän oli ollut tyypillinen luokan ja koulun "kellokas" eli epävirallisessa hierarkiassa ylimpään kastiin kuuluva henkilö. Hyvän näköinen, lahjakas, rohkea, itsevarma... eli kaikkea sellaista, mitä moni EI ole. Alatalon suosiosta ja asemasta kertoo jotain sekin, että kaikista koulun oppilaista juuri hänet valittiin Lions Clubin Yhdysvaltain matkalle vuonna 1968. Suosikkipoika siis.

Tyttökavereita Mikko Alatalolla oli tietenkin ollut niin paljon, ettei hän edes kaikkien nimiä muistanut. 

Jos jostakin ihmisestä "tulee jotain" isona, se usein näkyy jollakin tavalla jo lapsena ja nuorena. Vai näkyykö?

https://areena.yle.fi/1-1934425

Haastattelu syksyllä 1976:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/09/06/mikko-alatalo-1970-luvulla

Olen tainnut yhden kerran melkein nähdä Mikko Alatalon livenä. Hän oli esiintymässä eräässä laskettelumäessä, jonka juurella olin tekemässä paikallisradiolle ohjelmaa. Nauhalle tuli pätkä Alatalon puheesta ja taisi tulla lauluakin, mutta en ilmeisesti nähnyt esiintyjää tai näin hänet pienenä pisteenä jossakin kaukana rinteessä. 

Mikko Alatalon pisteet ikävä kyllä menivät pakkasen puolelle asteikollani silloin, kun hän maksoi joidenkin muiden kansanedustajien kanssa erään poliisin saamat sakot. Teko edusti ajatusta, että poliisin, joka päivät pitkät sakottaa kansalaisia mitä tarpeettomampien lakien perusteella (pelastusliivit, jauhesammuttimen leimat, veneen rekisteriote ym.) pitäisi itse saada rikkoa lakia joutumatta siitä rangaistavaksi. Eli perustuslaissa olevan löpinän kansalaisten yhdenvertaisuudesta lain edessä ei tulisi koskea poliisia, jonka kuuluisi olla lain yläpuolella.   

Tänään kuuntelin Kari Hotakaisen haastattelua vuodelta 1993. Ei tehnyt vaikutusta suuntaan eikä toiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 08, 2019, 23:41:33
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 08, 2019, 22:42:34
Jos jostakin ihmisestä "tulee jotain" isona, se usein näkyy jollakin tavalla jo lapsena ja nuorena. Vai näkyykö?

Meitä oli lapsuudessani noin kymmenen hengen tiivis kaveriporukka, jotka aina leikimme yhdessä. Olimme paljon ulkona ja pelasimme pihapelejä sekajoukkuein. Jalkapalloa, pesistä, kymmentä tikkua, naruhyppelyä yms. Sisällä lautapelejä tai pingistä. Yksi meistä oli aina luontaisesti pomo, vaikkei häntä ollut sellaiseksi mitenkään valittu. Hän vain oli se joka viime kädessä päätti ratkaisevat asiat, kuten mitä pelattaisiin ja mitkä olisivat joukkueet ym. Tämä poika oli kohtalaisen suosittu koulussa. Hän ei ollut huippuoppilas, mutta kylläkin keskivertoa parempi muutamissa aineissa. Aika hyvä matikassa. Ja hyvä piirtämään. Ajattelin aina, että pojasta tulee ehkä arkkitehti. Hän oli myös kovasti kiinnostunut bisneksestä ja olisi voinut menestyä esim. myyntitykkinä. Ei tullut arkkitehtiä eikä liikemiestä. Hän sairastui vähän päälle parikymppisenä skitsofreniaan, lihoi muodottomaksi, tupakoi ketjussa eikä varhaisen aikuisiän jälkeen ole pystynyt käymään töissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 09, 2019, 00:53:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 04, 2019, 10:59:51
Prosentuaalisella osuudella ei ollut mtiään merkitystä edeltävän keskustelun kannalta, sillä "keväinen kappalemäärä" oli se, josta lähdettiin liikkeelle ja jonka halusin osoittaa KAT:n viestissä liiotteluksi.
Minulle on totena kerrottu ja totena uskoin ja totena kerroin. Tapahtuma oli tosin yli 20 v sitten. Mitä lie silloin ollu tilastot ja lentokoneiden näkökulmasta? Tai ehkä sen lennonjohtajan mieli on poiminut valikoiden mieleenpainuneita tapahtumia eli biasia? Entä tuleeko vielä huhtikuun liukkaille onnettomuuspiikkiä tilastoihin m- ja normipyöräilijöille vs autot jotka tottuneet liukastelemaan koko talven?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 09, 2019, 12:37:59
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 08, 2019, 22:42:34
Olen tainnut yhden kerran melkein nähdä Mikko Alatalon livenä. Hän oli esiintymässä eräässä laskettelumäessä, jonka juurella olin tekemässä paikallisradiolle ohjelmaa. Nauhalle tuli pätkä Alatalon puheesta ja taisi tulla lauluakin, mutta en ilmeisesti nähnyt esiintyjää tai näin hänet pienenä pisteenä jossakin kaukana rinteessä. 

Olen ollut kaksi kertaa Alatalon keikalla. Eka oli sellainen, että piti "kuitata" artisti että näkee jos vaikka sattuu potkaisemaan tyhjää. Toinen kerta tuli hieman yllätyksenä, kun tuli vietettyä aikaa soittoruokalassa, jossa Alatalolla oli silloin keikka. Jälkimmäinen oli pienempi ja parempi tilaisuus. Alatalo tuntuu oleman enemmän intiimien laulelmatilaisuuksien artisti, joissa saa kontaktia yleisöön. Vaikka ei se ekakaan mikään varsinainen massatilaisuus ollut, niin silti jäi vähän kylmäksi.

Sinisankaiset silmälasit ovat joka tapauksessa pop!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 10, 2019, 22:28:03
Tänään kuuntelin Jorma Ojaharjun "Miten minusta tuli minä" haastattelua vuodelta 1994. Aloitin kuuntelemisen kesken, joten en tiennyt ketä haastatellaan. Haastattelija mainitsi vain "Jopen". Jotenkin ja jostakin mieleeni alkoi kuitenkin tulla nimi Ojaharju, vaikka henkilön nimeä ei edelleenkään kerrottu. No, jossakin vaiheessa se kerrottiin, ja totesin olleeni oikeassa. Jorma Ojaharjuhan se oli.

Nyt tulee paljastus kulttuurillisen tietämykseni ohuudesta. En tiennyt, minkä alan julkkis tuo Ojaharju oikein on. Mietin, onko hän muusikko, laulaja vai kenties näyttelijä. Tällaisihan "Miten minusta tuli minä" sarjan haastateltavat yleensä olivat. Tyyppi vaikutti kuitenkin niin kuivakkaalta, että aloin kallistua sille kannalle, että kirjailijahan hänen täytyy olla. Ja vähitellen se kävikin ilmi.

Haastattelusta jäi mieleeni se, että Ojaharju oli juonut paljon viinaa ja vieläkin enemmän viinaa ja ollut vähällä kuollakin viinaan. Haastattelu oli tehty vuonna 1994, jolloin elettiin sosialismin romahduksen jälkeisen krapulan... tai miksi sitä pitäisi sanoa... aikoja, ja se kuului haastattelussa mm. siten, että Ojaharju sanoutui aika selvästi irti aatteesta ja etenkin taistolaisuudesta. Hän puhui ryssistä ja neekeristä, jolle oli lainannut polkupyöräänsä. Vasemmistolainen hän oli ollut, mutta vaikutti siltä, että hän piti sosialismiin uskomista erehdyksenä ja ihmetteli, miten kirjailijat olivat yhtenä joukkona antaneet vetää itseään korvasta tähän suuntaan tajuamatta, että aate ei ole sen arvoinen. Ei kritiikin sanaa lausuttu. Vuoden 1968 ja Tsekkkoslovakian miehityksen Ojaharju kertoo olleen jonkinlaisen käännekohdan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 11, 2019, 08:17:43
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 07, 2019, 00:04:13
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 06, 2019, 13:56:30
2b || !2b
"To pee or not to pee."  Ujon turistin ongelmia... tai tyypillisen suomalaisen kehno ääntämys...
(Hassan Blasimilta)
Huumori on huumoria. 2c || !2c
https://nörttilive.fi/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 11, 2019, 16:50:18
Duunissa on ihan sairaan kiva projekti menossa. Tehdään apia ja siinä on otettu käyttöön Laravelin yksinkertaistettu kirjasto Lumen. Saa opiskella uutta samalla kun edistää projektia. Nää on ehdottomasti parhaita projekteja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 12, 2019, 00:47:56
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 12, 2019, 01:03:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 11, 2019, 07:51:49
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 10, 2019, 22:48:11
Studioon näemmä kutsutaan paitsi poliitikkoja niin myös
kaiken maailman nettimikkoja kommentoimaan.
(~Hiukan halveksuvassa mielessä.)
(Esim. Tere Sammallahti tms josta en ollut koskaan kuullukaan mutta ehkä
sattui olemaan toimittajan ihailema twiittituttu, wannabe kansanedustajaehdokas).

Onko ihan ok nimitellä "hiukan halveksivassa mielessä" ihmistä, josta et ole koskaan kuullutkaan?
Ei välttämättä ole mutta ketuttaa kun vastaaja on a) tyhmempi kuin minä, b)poliitikko tai muu vakinaama jonka vastaukset tietää jo etukäteen.
Muuten, Tere oli tuttu jo Ruben Stillerin showsta ja muistaakseni Norman jutuista tms. (Mutta arvasin ettei monille ;D )
Ja taas Tere "ei niin välkky" S. siinä  Sannikka+Ukkolassa! Mitähän kaverisuosintaa, nepotismia siellä pyörii?Ihmekään jos ohjelmaa ollaan lopettamassa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 12, 2019, 14:08:49
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 12, 2019, 00:47:56

Ja taas Tere "ei niin välkky" S. siinä  Sannikka+Ukkolassa! Mitähän kaverisuosintaa, nepotismia siellä pyörii?Ihmekään jos ohjelmaa ollaan lopettamassa.

En ota kantaa vieraisiin, mutta mitä olen muutaman kerran tuon ohjelman katsonut, niin se on ihan turha ainakin tuossa muodossa kuin se nyt on. On ihan älytöntä jakaa puolen tunnin ohjelma kahdelle aiheelle, typerälle "kysy meiltä mitä vaan" -osioon sekä vielä bäkkärillä oleville ylimääräisille vieraille, jotka arvioivat käytyä keskustelua. Sittten aiheeksi saatetaan ottaa joku iso kysymys, jota ehditään pintaraapaista vain hiukan ja keskustelu jää itsestään selvyyksien tasolle, joka pahimmillaan on päällehuutokisa.

Ei tule ikävä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 12, 2019, 20:10:15
Koko päivä siinä meni mutta sainpahan riittävän populistisella tavalla esitetyn (jotta tällainen vähämielinenkin voi kuvitella ymmärtävänsä esitettyjä ajatuksia) annoksen länsimaista filosofiaa: https://www.youtube.com/watch?v=VDiyQub6vpw&list=PLwxNMb28XmpeypJMHfNbJ4RAFkRtmAN3P suosittelen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 13, 2019, 11:54:31
Huh, että verotoimiston verkkopalvelu on pelottava. Olisi pitänyt hakea muutosverokorttia jo ennen edellistä palkkaa eikä tämäkään verokortti ennätä tämänkään kuun palkkaant. Hain joskus 2 vuotta sitten viimeksi muutosveriokorttia ja palvelun läpikahlaaminen kesti varmaan tunnin. Siitä säikähtäneenä olen venyttänyt ja venyttänyt palveluun sukeltamista tähän asti. No se etten viime vuonna tehnyt muutosverokorttia vaikka olisi silloinkin pitänyt takasi mukavat veronpalautukset ja nytkin on mennyt jo kaksikuukautta lisäprosentilla plus että arvioin reilusti yläkanttiin loppuvuoden tulot, jotta ensi vuonnakin tulee kivasti veronpalautusta. Mutta niin tai näin, nyt tuo verotoimiston verkkopalvelu oli uusittu ja juuri sellainen kuin toimivan verkkopalvelun tuleekin olla. Mitään turhaa ei tarvinnut pohtia, vaan kaikki olennainen oli näkyvillä ja vasta tilanteen niin vaatiessa, saattoi klikata auki täytettävää lisätietojen osalta sen sijaan, että pähkäilee, että mitähän mikäkin auki oleva kohta minulta edellyttää tai ei edellytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 13, 2019, 12:03:36
Jos haluat nostaa pidätysprosenttia, niin et siihen tarvitse muutosverokorttia, vaan voit ilmoittaa palkanmaksajalle sopivaksi katsomasi korkeamman pidätysprosentin. Apuna voit käyttää veroprosenttilaskuria, jolla voit arvioida mukavan tuntuisen prosentin itsellesi.

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/verokortti/veroprosenttilaskuri/

Vain pienempää prsenttia varten tarvii sen muutosverokortin. Tuolla ehkäistään se, että porukka ei ota palkkaansa bruttona ilman ennakonpidätystä tai huomattavalla alipidätyksellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 13, 2019, 12:16:39
Edelliselle työnantajalle kelpasi tosiaan ihan vaan ilmoitus, että nostaa veroprosenttia, mutta nykyisellä työnantajalla ohjeet ovat olleet tällaiset. En tiedä mistä syystä. En tosin ole nykyiseltä kysellyt, että kelpaisiko ohjeista huolimatta pelkkä ilmoitus, että nostavat veroprosenttia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 14, 2019, 16:50:22
Tänää oli jälleen taas niin kiva työpäivä. Iso projekti, joten on paljon koodattavaa, ja pääsee näin helposti flow tilaan. On tietty nekin päivät kivoja, kun tulee vartin välein asiakkaallta joku ylläpidollinen pyyntö, sillä niihinkin voi liittyä joskus isompiakin ongelmia ratkottaviksi, mutta silloin ei kyllä yleensä pääse flow-tilaan kun vähän väliä homma keskeytyy postilaatikkoon tipahtavan uuden reagointia edellyttävän sähköpostin myötä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - lokakuu 16, 2019, 13:38:14

Näköjään, muutakin kuin hiirenkuluttaja. Menin ostamaan Fenix-otsalampun. Kun liikenteessä tulisi näkyä.

Kun testaan parhaillaan kotosalla, niin oikeasti tällainen on näppärä, siinä mielessä, että valo kulkee siellä, missä sitä tarvitsee, eli näkökentän suunnalla.

Kohdevalaisin, joka kalibroitu liikkeen suhteen, itse liikkujaan. Tämä jos mikä, on ekonomiselta vaikuttavaa. Eri juttu, miten virrankäyttö, ja tämä puoli, sekä laitevalmistus.

Idea jollain tapaa hyvä, ja voi todeta heti. Saa nähdä muun käytännön toimivuuden.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 16, 2019, 16:02:17
Tuli tutustuttua Kaukaan tehtaalla sellunkeiton saloihin. Se on viimeinen paikka Suomessa johon tukkeja tuodaan vielä uittamalla. Jäin haaveilemaan tukkijätkän urasta. Voisin näyttää hyvältä lierihatussa, pussihousuissa puukko vyöllä ja taunopalo-paita päällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 16, 2019, 16:25:03
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 16, 2019, 16:02:17
Tuli tutustuttua Kaukaan tehtaalla sellunkeiton saloihin. Se on viimeinen paikka Suomessa johon tukkeja tuodaan vielä uittamalla. Jäin haaveilemaan tukkijätkän urasta. Voisin näyttää hyvältä lierihatussa, pussihousuissa puukko vyöllä ja taunopalo-paita päällä.

Tukkijätkät taitavat olla historiaa, jos heitä on koskaan ollutkaan muualla kuin kirjoissa ja Suomi-filmin elokuvissa. Ehkä niitä on ollut, ei kai niistä muuten olisi kirjoja ja elokuvia tehty.

Puiden uittaminen on hieman liipannut omaakin henkilöhistoriaani, joten tiedän, miten lintulenkki avataan ja miten keksiä käytetään. Tukkeja on tullut vedettyä niin käsikäyttöisellä keluveneellä kuin perämoottorillakin ja tietysti myös isommilla paateilla. Ensimmäisen kerran olin mukana yli yön kestävällä hinausreissulla höyryhinaajassa kymmenvuotiaana. Koulukaverini isä oli kansimiehenä ja järjesti minut mukaan poikansa seuraksi, joka lähes asui kesät laivassa isänsä seurassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 16, 2019, 16:52:42
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 16, 2019, 16:02:17
Tuli tutustuttua Kaukaan tehtaalla sellunkeiton saloihin. Se on viimeinen paikka Suomessa johon tukkeja tuodaan vielä uittamalla. Jäin haaveilemaan tukkijätkän urasta. Voisin näyttää hyvältä lierihatussa, pussihousuissa puukko vyöllä ja taunopalo-paita päällä.

Tukkijätkien vanhat vesireitit on nykyään täynnä voimaloiden patoja, joten tukit eivät oikein jokea pitkin pääse mihinkään. Se suomifilmien koski on nykyään Mankalan voimalan sähköntuottoon valjastettu. Ei siitä tukit kulje.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 17, 2019, 22:35:24
Kävin Stoassa katsomassa lyhytelokuvia. Samalla tuli käväistyä Itäkeskuksessa, jossa olen tainnut käydä viimeksi joskus viime talvena. Paikka ei kuulu vakiokohteisiini... tai miten sen nyt ottaa. Ehkä se kuuluu, jos aikaväliä harvennetaan. 

En tiedä, johtuiko ajankohdasta (illalla kahdeksan maissa) vai sattumasta, mutta näytti siltä, että ulkomaalaistaustaisten osuus olisi edelleen lisääntynyt. Välillä tuntui, että heitä on 90 prosenttia näkemistäni ihmisistä. Lopullista prosenttiosuutta on vaikea arvioida. Ei niitä nyt varmaankaan vielä yhdeksääkymmentä prosenttia ole.

Autoni oli pysäköitynä Stoan parkkipaikalle, jonka vieressä on pienempi ostoskeskus. Se ympäristöineen on kuin jostakin... en edes keksi mistä. Casablancakaan ei oikein sovi. Etnisiä kauppoja ja ravintoloita taitaa olla useampia.

Jos pitäisi nimetä joitakin Helsingin epämukavimpia risteyksiä autolla ajavan näkökulmasta, niin seuraava paikka olisi listallani aika korkealla. Tuli tänään taas sattuneesta syystä mieleeni. Oletetaan vielä, että on pimeä ja sataa vettä ja auton ikkunat ovat märät ja näkyvyys on huono ja autoja tulee joka suunnasta ja samaan aikaan raitiovaunujakin tulee, ja Liisankadulta pitäisi päästä ajaman rautatieaseman suuntaan. Alku menee vielä helposti, mutta raitiovaunukiskojen päällä ollessa epävarmuus voi iskeä, jos Hakaniemen suunnasta tulee autoja ja raitiovaunujakin alkaa lähestyä ja takana ja vieressä on autoja, joiden kuskeilla on myös aikomuksia kääntyä. Kaistamerkintöjä ei näy pimeässä, tie kiiltää märkänä...

https://www.google.fi/maps/@60.1740533,24.9506623,3a,75y,276.38h,90.33t/data=!3m6!1e1!3m4!1s54VG8LTMWE4-TzXZvHspgw!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi

Totta kai tuosta ajaa, mutta en koe sitä miellyttävänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 18, 2019, 12:25:39
Taas on viikko menny fiilixissä ja päivän mietteissä. Seuraavaksi elokuviin. Voisi sen jälkeen mennä ihan 🐷 ilun vuoksi tutustumaan ostoskeskus Triplaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 18, 2019, 17:21:49
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 18, 2019, 12:25:39
Taas on viikko menny fiilixissä ja päivän mietteissä. Seuraavaksi elokuviin. Voisi sen jälkeen mennä ihan 🐷 ilun vuoksi tutustumaan ostoskeskus Triplaan.

Tuoreet arviot ja fiilikset Triplasta tervetulleita Pääkapunki-ketjuun. Triplassa taitaa olla leffateatterikin.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,75.45.html#lastPost
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 18, 2019, 17:38:51
Lainaus käyttäjältä: Amore - lokakuu 18, 2019, 17:21:49
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 18, 2019, 12:25:39
Taas on viikko menny fiilixissä ja päivän mietteissä. Seuraavaksi elokuviin. Voisi sen jälkeen mennä ihan 🐷 ilun vuoksi tutustumaan ostoskeskus Triplaan.

Tuoreet arviot ja fiilikset Triplasta tervetulleita Pääkapunki-ketjuun. Triplassa taitaa olla leffateatterikin.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,75.45.html#lastPost

Minulta jäi Tripla vielä toistaiseksi näkemättä. Elokuva oli sen verran hyvä, että jos olisin sen jälkeen mennyt suoraan ostoshelvettiin haahuilemaan sen näköisenä, ettei elämällä ole tarkoitusta, sillä ei olisi ollut tarkoitusta.

Oikeastaan elämä oli ja on niin mallillaan, että en kokenut elokuvan jälkeen tarvetta Triplalle. Olin jo ennättänyt eilen hoitaa viikonlopun ruokaostokset kun sain tietää, että Tripla aukeaa. Jos olisin ollut perillä sivilisaatiomme kehitysasteesta aiemmin, olisin voinut suunnitella hoitavani ruokaostokset tänään Triplassa. Olen muutenkin niin huono ikkunashoppailija eikä ollu tarvetta kupposelle kahviakaan, joten kun en keksinyt mitään hyvää syytä mennä Triplaan, tänään riitti kruisailu junalla siitä ohi piilotelleen anonyyminä nimimerkkini suojissa.

ps. kiitos kutsusta. Täytyy tulla laittamaan puumerkki tuohon ketjuun jahka Triplatalviturkki on heitetty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 18, 2019, 20:38:03
Tyttärenikin tuntui olevan lievän Tripla-kuumeen vallassa, mutta käytännön syistä se ei johtanut mihinkään. Minua ei jostakin syystä erityisemmin kiinnosta päästä ensimmäisten joukossa johonkin paikkaan varsinkin, jos se ei ole sen kummempi kuin ostoskeskus. Inhoan avajaisruuhkia ja pöhinää, mitkä asiaan liittyvät.

Tripla odotelkoon rauhassa. Omalta kannaltani siellä käymiseen liittyy se ongelma, että paikka ei ole erityisen "autoystävällinen", ja en toisaalta viitsi pulittaa joukkoliikenteen maksua pelkästään siitä, että käyn katselemassa jossakin ostoskeskuksessa.

Ehkä käyn siellä joskus uteliaisuudesta, jos käynti sopii muihin menoihini. Milloin? Ei aavistustakaan. Kuukauden kuluttua, vuoden päästä, aika näyttää. Ehkä ei koskaan...

Tänään kävin Hyvinkäällä, joka on minulle täysin tuntematon kaupunki. Se kun ei ole oikein niillä reiteillä, mitä pitkin kuljeksin. Käynnin syy tällä kerralla oli tavaroiden haku eräästä itsepalveluvarastosta.

Hyvinkään keskusta, jossa nyt taisin käydä ensimmäisen kerran (varastossa olen käynyt aikaisemminkin), vaikutti ruuhkaiselta ja tukkoiselta. Kiinnitin huomioni vanhoihin rakennuksiin uusien rinnalla. Yksi kadunpätkä pienine liikkeineen toi mieleen jonkin tarkemmin nimeämättömän eksottisen paikan kaukana ulkomailla.

Erään kaupan pihassa tuli mieleeni asia, johon olen joskus ennenkin kiinnittänyt huomion. Nimittäin se, että sisällä kaupassa ihmisiä tarkkailemalla heistä muodostunut mielikuva saattaa muuttua parkkipaikalla, kun näkee, millaisella autolla he lähtevät ajamaan. Joskus hyvin vaatimattoman ja tavallisen näköinen nuori nainen yllättää kiipeämällä parkkipaikalla Jaguarin tai kalliin Mersun tai jonkin ökymaasturin kuljettajan paikalle. Kun siinä lähistöllä luikkii muutaman sadan euron arvoisen autovanhuksensa luokse, tuntee itsensä aika mitättömäksi. Kaupassa asetelma on näyttänyt tasa-arvoisemmalta, kun kummankin käsivarsilla on roikkunut samanhintainen ostoskori.

Vaikka kännykässäni on navigaattori ja toinenkin, jos Google-kartta lasketaan mukaanä, en en ole innostunut käyttämään niitä. Tänään Hyvinkäältä lähtiessäni tein poikeuksen ja annoin navigaattorin (Here) johdattaa.

Kännykkänavigaattorin huonoina puolina pitäsin esimerkiksi seuraavia.

Se heikentää kykyä suunnistaa vanhanaikaisesti. Navigaattorin pienestä ikkunasta ei näe, missä oikeastaan mennään ja minne mennään. Kun reitti jää epäselväksi, matka ei tarjoa opetusta sitä, miten päästiin lähtöpaikasta määränpäähän. Kun menee paperikartan avulla, tajuaa kokonaistilanteen paremmin ja tietää, missä ajaa. Navigaattoria käyttäessään tietää ainoastaan, että jossakin tässä mennään ja kilometrin päästä pitää kääntyä oikealle tai mitä ääni neuvoo.

Navigaattori piippailee ärsyttävästi ylinopeuksista. Monesti koko liikennevirta etenee pari kilometriä tunnissa yli nopeusrajoituksen, ja kun ajaa jonossa muiden mukana, laitteesta kuuluu piip.

Kännykälle on vaikea löytää paikkaa, josta sen näkisi, eikä se putoaisi.

Kännykkää ei saisi käyttää ajon aikana - eikä siis navigaattoriin koskea.

Navigaattori estää muun kännykän käytön, esimerkiksi kamerahälytyksen.

Osa mainitsemistani epäkohdista on todennäköisesti käyttäjän tietämättömyyttä ja taitamattomuutta ja laiskuutta.

https://www.mikrobitti.fi/uutiset/navigaattorilaitteet-ovat-jo-museotavaraa-mikrobitti-testasi-navigointisovellukset/7a6a5410-fe7f-3ea8-89d4-d12bbc5c1e32
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 18, 2019, 21:17:18
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 18, 2019, 20:38:03
Tyttärenikin tuntui olevan lievän Tripla-kuumeen vallassa, mutta käytännön syistä se ei johtanut mihinkään. Minua ei jostakin syystä erityisemmin kiinnosta päästä ensimmäisten joukossa johonkin paikkaan varsinkin, jos se ei ole sen kummempi kuin ostoskeskus. Inhoan avajaisruuhkia ja pöhinää, mitkä asiaan liittyvät.

En minäkään yleensä kauppakeskuksista paljon piittaa enkä innostu avajaisista. Redin ja Triplan kohdalla on vain käynyt niin, että näiden molempien sijainti on minulle aika merkityksellinen. Redi osuu kulkureiteille, joita usein käytän ja on siis yksi varteenotettava vaihtoehto silloin kuin mietin, mistä sitä tai tätä saisi kätevimmin hankittua. Toinen syy, miksi vuosi sitten menin avajaisiin oli se, että töiden jälkeen yritän tehdä jotain hyödyllistä tai virkistävää kaupungilla, jotten vain tule kotiin ja lysähdä koneen ääreen koko illaksi. Aina en jaksa mennä taidenäyttelyyn tai konserttiin. Elokuvien suhteen olen niin vaativa, ettei melkein mikään minulle kelpaa. Joskus vaihtoehtona on sitten mennä jonnekin tapahtumaan tai hulinaan ihan muuten vain. Tämä konsepti on kohdallani toiminut hyvin. Vaikkei hulinassa olisi varsinaisesti mukavaa, niin joka kerta olen sieltä virikkeitä saanut ja on tullut vietettyä aktiivista aikaa muualla kuin kotona.

Pasila on minulle tuttu paikka, koska olen nuoruudessani asunut siellä muutaman vuoden ja myöhemmin yksi työpaikoistani oli siellä. Itä-Pasila on minulle melkein "kotikulmia", vaikken siellä asukaan. Joskus hyvällä säällä teen sinne keskustasta kävelyretkiä - usein juuri tekosyynä käydä ostoksilla. Ostoskohteita ei tosin ollut aikaisemmin muita kuin Lidl, mutta minua todella kyllästyttää välillä käydä aina samoissa keskustan kaupoissa. Kyse ei ole tavaravalikoimasta, joka ketjuliikkeissä on tietenkin suunnilleen sama kaikkialla, vaan yksinkertaisesti kyllästyminen samoihin myyjiin, samoihin asiakkaisiin ja omiin luutuneisiin rutiineihin. En usko, että tulen käymään Triplassa usein, mutta nyt tiedän jo mitä siellä on ja mitä itse paikalta voi odottaa. Enemmän aiheesta Pääkaupunki-ketjussa, jos minulle tulee jotain uutta mieleen.

Ai niin, voisin lisätä, että olen käyttänyt myös aika paljon Pasilan kirjastoa, joka on ollut toinen kävelyretkieni vakiokohteista. Itä-Pasilassa siis sekin, jos joku ei satu aluetta tuntemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 19, 2019, 00:47:04
Mall of Tripla vääntynee Moolokin kidaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 19, 2019, 08:33:13
KOpek: Koko kauppakeskus vilkkaan aseman yhteyteen lähtee kaiketikin ajatuksesta, että pääasiallinen kohderyhmä ovat ne julkista liikennettä käyttävät, jotka asemalla sen kautta kulkevat. Autoilijoille on paljon valinnanvaraa niissä kauppakeskuksissa, jotka on rakennettu jonnekin syrjään pellolle, mutta motarin varteen. Miksi jokaisen kauppakeskuksen pitäisi tavoitella vain autolla liikkuvia? MIksi helsinkiläisen pitäisi lähteä ostoksille jonnekin Vantaan pellolle autollaan sen sijaan, että hoitaisi asiansa kätevästi työmatkan varrella kulkiessaan kaupan ohi liikennevälinettä vaihtaessaan?

Triplan idea ei ole kehittää erilaisia tapoja houkutella ihmisiä Pasilaan, vaan ne ihmiset kulkee siellä jo. Niitä erilaisia keskellä-ei-mitään sijaitsevia kauppakeskuksia laajoine parkkialueineen on jo ihan riittävästi. Julkisella liikenteellä tavoitettavia ja junamatkan varrella sijaitsevia kauppakeskuksia tässä ennemminkin on Helsinkiin kaivattu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2019, 08:57:46
Eri juttu sitten on, että ne pysähtyvätkö sadattuhannet ihmiset, jotka Pasilan kautta kulkevat, tuollaiseen suureen ostos- ja elämyshelvettiin läpikulkumatkallaan. Tosin onhan Pasilassa huomattava määrä asukkaita jo nyt valmiina, joten siinä on hyvä pohja asiakaskunnalle. Saapa nähdä tuleeko koskaan tuolla käytyä, vaikka melkein radanvarressa täällä päässä asun, joten matka ei olisi mitenkään ylivoimainen. En keksi, millä minut saisi vakuutettua käynnin kannattavuudesta.

En tiedä miten asianlaita nyt on se Kalasataman kauppakeskuksen laita nykyisin, mutta sillähän oli ainakin käynnistymisvaikeuksia ja vielä hiljattain näin jonkun uutisen, jossa haastateltiin lopettavaa liikkeenharjoittajaa. Tuokin jäi käymättä vuosi sitten, kun työpisteeni oli vielä lyhyen kävelymatkan päässä. Ei sattunut olemaan mitään ostostarvetta tuolloin.

Huomattavasti pienemmässä mittakaavassa Tiksin aseman S-marketilla lienee myös vaikeuksia saada asiakkaita. Eräs tuttuni oli sitä liikettä käynnistämässä ja ainakin muutamat ensimmäiset kuukaudet olivat totaalinen pettymys. Silloin harvoin, kun siellä olen käynyt, ei siellä montaakaan asiakasta ole ollut. Asiakaskunta on ollut lähinnä sinkkutalouksia, jotka kotimatkalla saattavat poiketa pienille ostoksille, mutta perheelliset (=täydet ostoskärryt) eivät paikkaa ole omakseen ottaneet siitä huolimatta, että siinä on joku parkkisysteemikin, että asiakkaat saavat ilmaisen parkin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 19, 2019, 09:27:23
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 19, 2019, 08:57:46

No ainakin itse mieluummin pysähdyn matkan varrella tekemään tarpeellisia hankintoja kuin lähden erikseen uudestaan junalla tai bussilla niiden takia kaupungille. Voi toki olla, että olen jotenkin poikkeava tässä suhteessa, mutta ainakin Pasilan aseman nurkilla sitä potentiaalista ostajaa liikkuu. Nimenomaan julkisilla liikkuvia ihmisiä. Olenpa sellaistakin kuullut, että helsinkiläiset nuoret eivät enää edes kaikki hanki ajokorttia, saati että omistaisivat auton. Vain autoilevien asiakkaiden houkutteleminen ei välttämättä sekään siis ole satavarma tulevaisuuden strategia.

Tikkurilan asema on toki omalla tavallaan liikenteen solmukohta, mutta ei vedä vertoja Pasilan asemalle. Itsekin joskus Tikkurilan kautta kulkevana tiedän mm. sen, että ne Vantaan bussit, joihin siellä on vaihtamassa kulkee niin harvakseltaan, ettei sellainen epämääräisen ajan vievä ostospiipahdus oikein toimi. Se johtaa siihen, että se kahdesti tunnissa kulkeva bussi lähtee just nokan edestä. Vantaan liikenne vaatii suunnitelmallisuutta ja aikataulujen pohdintaa kulkijalta. Toisaalta - juuri ruokaostokset eivät ole niitä kauppakeskukseen houkuttelevia nyt muutoinkaan, sillä ne tyypillisesti ovat painavia. Autoton hankkii isommat ostokset Helsingissä kotiin kuljetettuina. Mutta vaateostokset, kenkäostokset, pienet sisustustarvikkeet ja kotitaloustavarat ym. Niiden nappaaminen mukaan matkan varrelta on kätevää ja säästää aikaa. En edes muista, milloin olisin tällaisia ostoksia varta vasten lähtenyt tekemään. Kyllä se tapahtuu juuri matkan varrella ja kun muutoinkin on liikenteessä.

Eikä siinäkään nyt ihan pikkurahasta ole kyse, jos perheellinen päivittää muutaman hengen vaatetilanteen ja tekee vielä vähän herätehankintoja oheen, kun mukavasti osuu kohdalle. Tyypillinen ostoslista voisi olla vaikkapa: uudet talvihaalarit ja -saappaat lapselle, laskettelutamineiden pientä päivitystä itselle, sukkia ja alusvaatteita, käynti apteekissa ja uusien silmälasien tilaaminen. Ostossumma kilpailee helposti tavanomaisen ruokakauppalaskun kanssa ja menee sen ylikin. Tikkurilassa tuo ei edes onnistuisi, koska palveluvalikoima on niin kapea. Ei edes laajentamalla käyntiä Tikkuriin sieltä aseman Dixistä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2019, 13:53:40
Niinpä, kukin tyylillään. Kontulassa asuessani Itis oli juuri tuollainen matkanvarrella oleva ostoshelvetti, jossa en todellakaan duunin jälkeen pysähdellyt, ellei ollut aivan pakko. Mieluummin lähdin sitten erikseen viikonloppuna tai lomapäivänä aikaisin aamusta juuri liikkeiden avaammisen aikoihin tekemään tarpeelliset hankinnat. Noin pääsin pois ennen kuin muuta väkeä oli taustakohinaksi asti. Lapsille ostokset tein yleensä lasten kanssa, joten siksikin tuo erillinen reissu oli  meille sopiva ratkaisu.

Tuon Tiksin mainitsinkin esimerkkinä ruokakaupasta, jossa ei käy paljoakaan asiakkaita, vaikka teoreettisesti sitä ihmisvirtaa siinä olisi. Sama kai sillä Redilläkin on ollut ongelmana, että ei ihmiset ole halukkaita pysähtymään, kun ovat metrolla liikenteessä.

Sen sijaan onnistunut "matkan varrella" kauppa (useampikin) on esimerkiksi Kontulan ostari. Harvoin metrossa näkee ihmisten ruokakasseja roudaavan, vaan ostokset tehään omalta ostarilta matkalla kotiin.

No joo, ehkä ei enempää. Minulle nuo ruokaostokset ja niiden sujuva tekeminen on ollut aina tärkeä juttu. Muuta rompetta ostan vain tarpeen mukaan, niin en osaa ottaa kantaa esimerkiksi siihen onko työpäivän jälkeen mukava jäädä maleksimaan johonkin kauppakeskukseen ja hypistelemään tavaroita ja tekemään heräteostoksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 19, 2019, 14:25:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 19, 2019, 13:53:40
Muuta rompetta ostan vain tarpeen mukaan, niin en osaa ottaa kantaa esimerkiksi siihen onko työpäivän jälkeen mukava jäädä maleksimaan johonkin kauppakeskukseen ja hypistelemään tavaroita ja tekemään heräteostoksia.

Kiitos taas tästäkin passiivis-aggressiivisesta halveksunnasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 19, 2019, 17:43:05
2 erityistä poikkeavaa fiilistä tällä viikolla.

Iltayöstä oli vaalennut (kuu paistoi jossain) ja joutsenet äänehtivät jossain. Ilma oli leppeää +-asteita.
Tuli erehdyttävästi kevätyö mieleen. Ehkä univelkakin painoi, oiln just iltanokosilta herännyt ja vähän pöllämystynyt,
koska hetken piti miettiä "mitä klo, mikä vuodenaika?" Kului useita sekunteja että tajusin että onkin syksy ja keskiyö.
 
Tavaratalossa kodinkonehyllyjen luona katselemassa. Olen haaveillut ostaa monitoimi- tai sauvasekoittimen(smoothie?) hedelmien murskaukseen*. Philips olisi halvin - kumma kyllä - mutta vieressä on joku outo merkki. Se on tehty Sloveniassa. Sitten tuli outo lämmin semmonen sukufiilis: Slovenia taitaa kuulua EU:hun (oletin), olemme yhtä suurta perhettä. Mikä  hän tään tunteen nimi olisi ? Eu-kansallistunne vai EU-monikulttuurislämmön läikähdys? :D

*Hedelmien syönti hampain käy syövyttään ne pilalle kohta. Veitsin ei jaksa/ehdi/pysty tarpeeksi pieneksi. Ihanteensa olisi nopeasti juotava juttu, mutta silti sen verran sakea ettei huljahda mahasta ohutsuoleen kuin mehu vaan pitää jonkun tunnin kylläisenä. Maitoa sekaan neutraloi hapot.
Ja silti kone pitäisi olla nopeasti pestävissä, huuhtaisten? Kokemus-ehdotuksia?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 19, 2019, 18:02:44
^ Mulla on Lidlin halpissauvasekoitin. Ihan ok toimii pienissä satseissa. Jos enemmän aikoo surautella, sitten suosittelevat semmoista tehosekoitinta, missä on kannu ja sen sisälle se leikkuri-pyörijä.

Hedelmien (ja kahvin värjäymät ja) hapot voi neutraloida myös niin, että huuhtelee välittömästi hedelmien syönnin jälkeen suunsa vedellä, ja sen perään purskuttelee maitotilkalla, ja vielä huuhtelee vedellä. Ja sen jälkeen vielä xylitolipurkkaa, jotta hedelmien ja maidon sokerit eivät tee kariestuhojaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 19, 2019, 18:10:25
^Sen pitäisi olla 1-2 hengelle eli liki sinkkumallia että en tarvi suurta astiaa. 2-4 dl kerralla ehkä survoisin. Sauvaa olen aatellu. Jo vuosia olen nauttinut "syövyttäviä" maidon tai maitokahvin kera. Perään vielä 2. kupillisella maitokahvia huuhtelu.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 19, 2019, 18:19:19
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 19, 2019, 18:10:25
^Sen pitäisi olla 1-2 hengelle eli liki sinkkumallia että en tarvi suurta astiaa. 2-4 dl kerralla ehkä survoisin. Sauvaa olen aatellu. Jo vuosia olen nauttinut "syövyttäviä" maidon tai maitokahvin kera. Perään vielä 2. kupillisella maitokahvia huuhtelu.

Entäs sellainen, jossa sekoitusastia toimii myös tarjoiluastiana ja sopii myös otettavaksi mukaan? Tiskiä ainakin tulee vähemmän. Yottelee kaiketi nimeä smoothie blender.

https://www.veikonkone.fi/pienkoneet/tuote/obh-nordica-6620-tehosekoitin-0-6l-105735/5708642066204/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 19, 2019, 18:36:02
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 19, 2019, 18:10:25
^Sen pitäisi olla 1-2 hengelle eli liki sinkkumallia että en tarvi suurta astiaa. 2-4 dl kerralla ehkä survoisin. Sauvaa olen aatellu. Jo vuosia olen nauttinut "syövyttäviä" maidon tai maitokahvin kera. Perään vielä 2. kupillisella maitokahvia huuhtelu.

Kahvissa on sen verran värjäymää aiheuttavaa, ja parkkihappoakin, joten kannattaa kyllä viimotteiksi vedellä huuhdella. (Kädenlämpöiselllä, jos kylmä vihloo.)

Sillä omalla halpissekoittimellani minun on tapana tehdä noin 0,5-0,8 litraa smoothieta korkeassa kannussa. Se on aivan liikaa, ja helposti jää viimeiset juomatta. Vain 1 mukillinen on usein hyvänmakuisia, sitten alkaa tökkiä. Mutta jostain syystä en vaan saa aikaiseksi pienempiä määriä. Ehkä syynä on se, että haluan laittaa smoothieen niin monenlaisia aineksia. (Sama muuten erilaisten kasviskeittojenkin kanssa, liian isoja satseja tulee tehtyä. Niitä ei ole kiva sitten monta päivää peräkkäin syödä.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 19, 2019, 20:40:52
Pitkään luulin, että suomalaisten suurin ilonaihe olisi päästä jonottamaan - kuten saatoimme päätellä, kun joku yrittäjä päättää jakaa ilmaisia ämpäreitä. Se ei ole kuitenkaan koko totuus, olen löytänyt Suomesta vielä ainakin yhden edellisistä poikkeavan ryhmän. On nimittäin ihmisiä, jotka tulevat onnelliseksi siitä, että saavat katsoa videoita siitä, kun toiset jonottavat. Itse ilmeisesti lukeudun tuohon porukkaan, kun jostain käsittämättömästä syystä menen aina klikkaaman kaikkia linkkejä, joissa luvataan videolla näkyvän jonottavia ihmisiä. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 20, 2019, 13:49:53
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 19, 2019, 18:10:25
^Sen pitäisi olla 1-2 hengelle eli liki sinkkumallia että en tarvi suurta astiaa. 2-4 dl kerralla ehkä survoisin. Sauvaa olen aatellu. Jo vuosia olen nauttinut "syövyttäviä" maidon tai maitokahvin kera. Perään vielä 2. kupillisella maitokahvia huuhtelu.

Jos hankit talouden ainoaa suristinta, niin ainakin minusta sauva on silloin paras vaihtoehto. Tämä kävi mielessä, kun juuri tein parilitraisen juuressosekeiton.  Siihen tarvittavat keitetyt 2*200gr keittojuureksia (pakaste) ja 2 hyvän kokoista perunaa pilkottuna tuli parissa minuutissa suristettua soseeksi kattilassa, jossa jatkoin valmistusta. Pienemmät määrät tietty tulee nopeammin.

Puhdistus on nopeaa, joskus riittää pelkkä huuhtelu kuumalla vedellä, mutta joskus taas kannuun tippa tiskiainetta ja pälle kuuma vesi ja lyhyt suristus ja lopuksi huuhtelu juoksevalla vedellä. Tuossa minun mallissa ei ole mitään irrotettavia osia.

--
Mutta sitten noista hedelmien syönnistä. Näin vanhaksi piti minunkin elää, että kuulen hampaiden putoavan suusta hedelmien syönnistä :o

Varmaan sekin sitten on yksilöllistä, että minulla on omat hampaat suussa vielä, vaikka olen koko ikäni syönyt paljon hedelmiä. Tosin rajoitan syömiskertojen lukumäärää päivää kohden niin, että syön koko satsin kerralla tai maksimissaan kahdessa erässä. Tämä sen vuoksi, että ilmeisesti hedelmien happoisuus tmv tekee sen, että kohta hedelmien syönnin jälkeen on vatsassa kurnivan nälän tunne. Yleensä voileipä kyllä riittää sen viemään pois.

Yleensä teen itselleni "päivän kipon" niin, että  siinä on useampaa laatua hedelmää. Koko nautinto on juuri siinä, että niissä on eri makuja ja rakenteita mussutettavaksi. Omenastakin voi käyttää puolet, kun laittaa toisen puolen jääkaappiin leikkauspinta lautasta vasten, niin säilyy hyvin seuraavaan päivään. Päivän kippo voi olla esim: Puolikas omppu, puolikas banaani, pari kolme satsumaa ja "hyvä kourallinen" viinirypäleitä. Missään tapauksessa en noita suristaisi soseeksi keskenään.

Käytän kyllä kaupasta ostettuja valmiita hedelmäsmoothieta (n. 100gr pussukka), sillä tuollainen on kätevä imaista esimerkiksi aamupäivällä lenkille lähtiessä, jotta ei ihan tyhjällä vatsalla vain pelkän aamukahvin voimalla tule lähdettyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 25, 2019, 23:24:39
Amerikkalaisten näyttelijöiden tietoja kun lukee, melkein kadehtii sitä, miten heidän sukujuurensa ulottuvat sinne ja tänne maailmalla - kun itsellä ei ole mitään tällaisia hienoja taustoja. On vain jotain hämäläisiä ja savolaisia...

Seuraavassa muutamia:

1. "He is of German, as well as Czech, Austrian, Scottish and English ancestry."

2. "His father was of Italian descent and his mother was of Irish ancestry."

3. "His father is of Italian and German descent, and his mother, who is German-born, is of German and Russian ancestry."

4. "His father was of Irish and German ancestry, while his maternal grandparents were Jewish emigrants from Minsk, Belarus."

5. "His father was an Italian immigrant, and his mother's heritage is half French (from Brittany) and half German."

6. "His mother's family, originally surnamed "Fraga", was entirely Portuguese, while his father was of mostly English ancestry."

Seuraavassa edellä mainitut sukujuuret omaavien näyttelijöiden nimet satunnaisessa järjestyksessä.

A. Harrison Ford

B. John Travolta

C. Tom Hanks

D. Scott Bakula

E. Leonardi DiCaprio

F. Sylvester Stallone
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 26, 2019, 17:03:41
^Miksi olisi hienoa omata sieltä täältä maailmalta peräisin olevat sukujuuret? Hienompaa kuin olla vaikkapa jostakin Amerikan alkuperäiskansasta polveutuva? Amerikkalaisten esi-isäthän ovat nimenomaan tyypillisesti muualta ja sinne on muutettu monelta suunnalta maailmaa sankoin joukoin. Ei ainakaan minua yllätä, että myös amerikkalaisnäyttelijöiden tausta on siten kokoelma varsin tyypillisiä siirtolaisjuuria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 27, 2019, 00:55:27
Kiitos kertsi, safiiri ja Hippi vinkeistä. Harkitsen vielä että tarviinko edes sekoittimia.
Toinen mahdollisuus olisi joku paloittelija/leikkuri. Esim tämmöinen vihannesleikkuri
https://www.power.fi/keittio-ja-ruoanlaitto/keittiotarvikkeet/tefal-k0315414-vihannesleikkuri/p-222873/
Epäilen käsivoimien tms uupumista tämmösellä.

Ja näköjään käsikäyttöisiäkin mekaanisia silppureita on:
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/chef%C2%B4n-veggichop-silppuri
Jos sähköä ei ole tai ei halua käyttää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 27, 2019, 01:23:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 26, 2019, 17:03:41
Miksi olisi hienoa omata sieltä täältä maailmalta peräisin olevat sukujuuret?
Miksi olisi hienoa, tosiaan? Hienoahan olisi omata karjalaiset tai hämäläiset sukujuuret?
Amerikkalaisille on ihan normaalia, että eri Euroopan alueilta sukujuuret ovat. Nykyisin tilanne toki muuttuu ikävämmäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 27, 2019, 01:38:48
Perjantaina koin jännän pienen hetken kadulla iltapäiväruuhkassa, kun vastaan tuli nuori mies tohtorinhatussa. Kello lähestyi kuutta, oli satanut ja hämärä oli laskeutumassa. Yht'äkkiä arkipäiväisten kaduntallaajien keskelle ilmestyi tämä hattupää kuin olento toisesta maailmasta tai toisesta ajasta. Hieno hattu rikkoi arkipäiväisyyden ja sai ajattelemaan aikoja, jolloin käytössä olivat silkkipytyt, knallit ja hansikkaat. En muista koskaan nähneeni kadulla ketään tohtorinhatussa. Se on niin assosioitunut seremonialliseen käyttöön, että on vaikea ajatella kenenkään kulkevan katuvilinässä niin juhlallisessa asussa. Tuli mieleen, onko tämä jokin vitsi tai elokuvafilmatisointi? Näenkö seuraavaksi kenties klovnin tai harlekiinin? Sitten tulin Hankenin kohdalle ja sen ovesta astui toinen hattupää, joka pujahti taksiin ja ajoi tiehensä. Ahaa, näinköhän Hankenilla on promootio? Tarkistin myöhemmin netistä; kyllä Hankenilla oli promootio perjantaina. Voi kun tulisivat taas katukäyttöön silinterihatut, hansikkaat ja knallit. Sekä oikeat nahkakengät. Ryhdikäs, siisti pukeutuminen kohottaa tunnelmaa. Urheilutossujen aikakausi on surkeaa aikaa!

Ruotsin kielessä on sanonta "att vara karl för sin hatt", joka tarkoittaa jotain sen tapaista kuin olla "hattunsa" arvoinen eli tehtävänsä/asemansa mittainen.

Traditionen med promotion härstammar från medeltiden. Den första promotionen i Finland ägde rum 1643 vid dåvarande Kungliga Akademin i Åbo. För Hankens del är årets promotion den 12:e i ordningen. Den första promotionen vid Hanken ägde rum år 1953 i samband med invigningen av byggnaden vid Arkadiagatan 22.

https://www.hanken.fi/sv/node/2109196
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 27, 2019, 06:42:06
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 27, 2019, 00:55:27
Kiitos kertsi, safiiri ja Hippi vinkeistä. Harkitsen vielä että tarviinko edes sekoittimia.
Toinen mahdollisuus olisi joku paloittelija/leikkuri. Esim tämmöinen vihannesleikkuri
https://www.power.fi/keittio-ja-ruoanlaitto/keittiotarvikkeet/tefal-k0315414-vihannesleikkuri/p-222873/
Epäilen käsivoimien tms uupumista tämmösellä.

Ja näköjään käsikäyttöisiäkin mekaanisia silppureita on:
https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/chef%C2%B4n-veggichop-silppuri
Jos sähköä ei ole tai ei halua käyttää.

Ensimmäinen härpäke näyttäisi kuvan perusteella olevan tosiaankin käsivoimia vaativa, kun näyttäisi, että varret (eli siis vipuvarret) ovat lyhyet. Smoothieta ei kyllä tuolla saisi aikaiseksi, vaan enempi soveltuisi esim. ranskanperunoiden tekoon - eli houkuttelisi pikemminkin pahoille teille (terveellisen tien sijaan) :-). Hyvä, iso leikkuulauta ja terävä ja teroituksen mahdollistava kokkiveitsi ja hohkakivi ovat parempi investointi, sillä ovat monikäyttöisempiä. Ainakin omassa keittiössäni on kaappitilasta puutetta, enkä huolisi kumpaakaan laitetta. Salaattilinkoakaan, josta kyllä haaveilen, en viitsi tilanpuutteen takia ostaa.

Toinen härpäke voisi toimiakin smoothien tekoon, jonkin aikaa. Jokin sanoo kyllä minulle, ettei tuo naru kauan kestäisi käytössä.

Mutta kiva, että edelleenkin myydään käsikäyttöisiä vempaimia. Meillä on mökillä käsikäyttöinen "imuri" eli sellainen ovela vekotin, jossa on kaksi pyörivää harjaa, ja jota vedetään pitkin lattioita, ja jossa roskat lakaistaan laatikkoon automaagisesti. Millähän nimellä niitä virallisesti kutsutaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 27, 2019, 06:49:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 27, 2019, 06:42:06
Meillä on mökillä käsikäyttöinen "imuri" eli sellainen ovela vekotin, jossa on kaksi pyörivää harjaa, ja jota vedetään pitkin lattioita, ja jossa roskat lakaistaan laatikkoon automaagisesti. Millähän nimellä niitä virallisesti kutsutaan?

"Matto Mikko"

(https://hildajahulda.files.wordpress.com/2008/06/img_0804.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 27, 2019, 07:26:43
Bingo! Juuri tuo. Kiitos, Brutto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 27, 2019, 07:33:06
Yöunet ihan sekaisin taas. Varmaankin siksi, että kyllästyin herätyskelloon. Nyt heräilen ja nukun vähän miten sattuu. Eilen heräsin 10:30 seitsemän tunnin yöunilta, tänään kai 4:30 olisikohan ollut neljän tunnin yöunilta. Pitää kai alkaa viritellä sitä herätyskelloa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 27, 2019, 10:56:13
Ärsyttävää! Heräsin noin 7:30 ja vaikka olin makkarin kellon jo edellisiltana  laittanut normaaliaikaan, niin heti tuli ajatuksiin, että "olen nukkunut liikaa".
Miksi ihmeessä aina kellojen siirtelyn jälkeen menee (ja on aina mennyt) ensimmäinen päivä siihen, että aina kellonajan nähdessäni ajattelen mitä "kello oikeasti on", eli "eilen tähän aikaan"?

Mitä väliä sillä on, miten pitkään sunnuntaina nukkuu, jos ei ole mihinkään menossa aamulla eikä tule formulakisaa katsottavaksi?

Muutoin en mitenkään kärsi noista eri aikoihin siirtymisistä ja niiden parin kellon rukkaamisesta, jotka eivät itsekseen aikaa osaa siirtää. Kaikkia kelloja en edes viitsi siirrellä, joten nyt on taas keittiön kelloni ihan oikeassa ajassa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 27, 2019, 11:11:53
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 27, 2019, 06:49:04
"Matto Mikko"

Ai noita tosiaan myydäänkin vielä :D Lapsuuden kodissani oli tuollainen imurin ohella. Oli mukamas kätevä "pieneen pikasiivoukseen". Äidilläni oli pölyä aivoissaankin ja siksi näki sitä joka paikassa, joten aina piti olla siivoamassa, vaikka kukaan muu ei sitä tauhkaa missään nähnyt.

Ei ollut kätevä, jos tyttölapsella oli pitkät hiukset. Noista harjoista oli todella hankala kaivaa syvälle kiertyneet pitkät irtohiukset pois.

Googlehaulla noita löytyy monenlaisia eivätkä ole kuin muutaman kympin hintaisia. Varmaan juuri mökkikäytössä ihan oivallisia, ellei sitten mattojen ulosvienti ole monesti nopeampaakin. Paljaalta lattialta tuo ei kyllä kovin hyvin roskaa putsannut, joten moppaus tarvittiin (äidin mielestä) vielä lisäksi.

Tässä modernissa mallissa on nyt kolme harjaa, joten oliskohan tuo nyt tehokkaampi?

(https://www.novakari.fi/images/products/380_prpage.jpg)

Edellisessä imurissani oli cat&dog -suulake, jossa oli myös tuollainen pyörivä harja, jonka tarkoitus oli elänten karvat putsata matosta tehokkaasti. Siinäkin oli ongelmana sen harjan putsaaminen imuroinnin jälkeen, sillä kaksi pitkähiuksista teiniä talossa ja tuo suulake ei vaan toimi yhteen. Suulakkeen putsaus vei saman ajan kuin mattojen imurointi, joten aika pian se jäi kokonaan käyttämättömäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 27, 2019, 11:14:40
Kellojen muuttaminen kiinteään aikaan tuntuu saaneen keski Euroopassa tylyn vastauksen ja taitaa olla niin, että kesä- ja taviaikaan on tyytyminen pitkään vielä ainakin EU:n osalta.

Näin kuin yllä olen lukenut tiedotusvälineistä?
Onko muuta tietoa?

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 27, 2019, 11:30:54
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 27, 2019, 01:23:03
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 26, 2019, 17:03:41
Miksi olisi hienoa omata sieltä täältä maailmalta peräisin olevat sukujuuret?
Miksi olisi hienoa, tosiaan? Hienoahan olisi omata karjalaiset tai hämäläiset sukujuuret?
Amerikkalaisille on ihan normaalia, että eri Euroopan alueilta sukujuuret ovat. Nykyisin tilanne toki muuttuu ikävämmäksi.

Voihan sieltä löytyä tataarejakin, tai mustalaisia, mistä sen tietää, hurreja todennäköisesti kumminkin ja ryssät, jos tässä nyt saa nimitellä ovat aika isoja mahdollisuuksia, tässä puhtaassa suomalaisten heimojen kulttuureissa. Ai niin saamelaista ilmeisellä todennäköisyydellä löytynee, olihan sisäsuomessa pitään sitä asumaa paikoitellen-- rakkaus ei tunne rajoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 31, 2019, 17:46:38
Ajatus olisi mennä huomenna töiden jälkeen syömään Triplaan, sitten elokuviin Tennispalatsiin ja sitten kauppaan. Eilen Malmin Prismassa oli jo joitain kinkkuelintarvikkeita tarjolla lähestyvän joulun vuoksi, mutta kypsennettävät kinkut puuttuivat. Olisikohan Triplassa jo ihan niitä oikeita kinkkuja kaupan? Siellä lienee kaiketi laajemmat valikoimat ainakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 31, 2019, 23:39:10
Töiden jälkeen kiinnitin kadulla kävellessäni huomiota hienoihin sukkahousuihin/leggingseihin. Näkemälläni jalankulkijalla oli mustat sukkikset, joissa oli pohkeissa ruskehtavan punaisia korostusraitoja, ei suoria sivuraitoja, vaan "vänkyräisiä". Tosi kivan näköinen vaate, joka toi hienosti sääret esiin. Sukkahousutyyppi oli mies. Ja ne pöksyt oli kai jonkinlaiset juoksutrikoot tai miksi niitä kutsutaan, mutta mielikuva ei mitenkään ratkaisevasti poikennut sukkahousuista. Olen muutaman kerran nähnyt naisen pitävän jonkun lyhyen hameen kanssa tyylikkäitä treenitrikoita. Tällä sukkahousumiehellä oli myös shortsit. Hän ei kuitenkaan ollut lenkillä, vaan pukineet olivat selvästi hänen katuasunsa. Hyvä sukkahousumiehet!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 01, 2019, 07:23:47
Lainaus käyttäjältä: Amore - lokakuu 31, 2019, 23:39:10
Tällä sukkahousumiehellä oli myös shortsit. Hän ei kuitenkaan ollut lenkillä, vaan pukineet olivat selvästi hänen katuasunsa. Hyvä sukkahousumiehet!

Oliko myös vihreä nuttu ja sulkahattu päässä...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 01, 2019, 09:10:50
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 01, 2019, 07:23:47
Lainaus käyttäjältä: Amore - lokakuu 31, 2019, 23:39:10
Tällä sukkahousumiehellä oli myös shortsit. Hän ei kuitenkaan ollut lenkillä, vaan pukineet olivat selvästi hänen katuasunsa. Hyvä sukkahousumiehet!

Oliko myös vihreä nuttu ja sulkahattu päässä...?

Nykyään näkyy aika paljon hoikkia miehiä, jotka ovat pukeutuneet sukkahousuihin. Poikkeavuuttansa he yrittävät peitellä sanomalla, että harrastavat polkupyöräilyä vakavassa mielessä.

Nuo trikoomiehet ovat hirmu vaarallisia liikenteessä ohjustellessaan. Vielä vaarallisempia olisivat vartalonmyötäiseen sukkaan pukeutuneet naiset, perään- ja tolppiinajot yleistyisivät rankasti, mutta semmoisia liian harvoin näkee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 01, 2019, 16:00:09
Eilen aamulla sattui taas karmiva yhteensattuma. Minun piti olla yhteydessä Tapolan toimariin ja pyysin sihteeriä kaivelemaan tämän yhteystiedot. Sihteeri kysyi leikillään, onkohan Mervi siellä toimitusjohtajana. Minä sanoin siihen, että Mervi taitaa olla kuollut, jolloin pari muuta huoneessa olevaa vakuutteli Mervin olevan elossa. Olin niin varma tuntemuksestani, että jouduimme tarkastamaan asian Wikipediasta. Sen mukaan Mervi oli elossa.

Mutta minä olin oikeassa.

https://www.is.fi/viihde/art-2000006292715.html

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 01, 2019, 17:22:00
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 01, 2019, 16:00:09

Myönnän, että tässä jutussa minua hämmästytti, että jollakulla on vielä sihteeri kaivelemassa yhteystietoja. Se on uskomattomampaa. Käyttää nyt kahden ihmisen aikaa yhteen yhteyden ottoon.

Y: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 01, 2019, 17:26:19
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 01, 2019, 16:00:09
Eilen aamulla sattui taas karmiva yhteensattuma. Minun piti olla yhteydessä Tapolan toimariin ja pyysin sihteeriä kaivelemaan tämän yhteystiedot. Sihteeri kysyi leikillään, onkohan Mervi siellä toimitusjohtajana. Minä sanoin siihen, että Mervi taitaa olla kuollut, jolloin pari muuta huoneessa olevaa vakuutteli Mervin olevan elossa. Olin niin varma tuntemuksestani, että jouduimme tarkastamaan asian Wikipediasta. Sen mukaan Mervi oli elossa.

Mutta minä olin oikeassa.

https://www.is.fi/viihde/art-2000006292715.html

Ei hemmetti!!! Aika tyrmäävä yhteensattuma. Itsekin mietin muutama päivä sitten, että eikös Mervi ole kuollut...Ei ollut hänelläkään ihan helppo elämä, vaikka rahaa kyllä. Rauha hänen sielulleen! ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 01, 2019, 17:31:44
Eikös tässä ollut Halloween just? MTV:llä 5:n jälkeen keskityttiin kummituksiin ym yliluonnolliseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 01, 2019, 20:34:22
Lainaus käyttäjältä: Amore - lokakuu 31, 2019, 23:39:10
Töiden jälkeen kiinnitin kadulla kävellessäni huomiota hienoihin sukkahousuihin/leggingseihin... Tosi kivan näköinen vaate, joka toi hienosti sääret esiin...

Minulla on kai tapana kulkea katse hieman alas suunnattuna, koska tänäänkin näkökenttääni osui poikkeuksellinen havainto pohkeista. Tällä kertaa kokemus tosin oli aivan toinen kuin eilen; se oli järkyttävä. Näin laihimman ja tikkumaisimman parin jalkoja, mitä ikinä olen kellään elävällä havainnut. Edessäni kulki pieni ihminen, arviolta esiteini (12-13 v.), joka oli pukeutunut polvihousuihin ja neulesukkiin. Vaikka sukissa oli hieman paksuutta, niin jalat olivat hädin tuskin talouspaperirullan pahvihylsyn luokkaa ympärysmitaltaan. Tuolla luurankomaisella olennolla oli jokin takamuksen yli ulottuva pusakkamallinen takki, joka sekin näytti hänen yllään jättimäiseltä. Kulkijan kasvoja en nähnyt, mutta nuori ihminen hän oli, tytöksi arvelin. Tuli paha mieli. :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 01, 2019, 22:25:55
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 31, 2019, 17:46:38
Ajatus olisi mennä huomenna töiden jälkeen syömään Triplaan, sitten elokuviin Tennispalatsiin ja sitten kauppaan.

Minäkin olen miettinyt, että voisi käydä ehkä elokuvissa joskus, mutta taitaa jäädä miettimisen asteelle. Tennispalatsiin kävelisi tästä alle viidessä minuutissa, joten matka ei ole ongelma. Ajatus lipun ostamisesta sen sijaan saa jo yliherkän stressitasapainoni horjumaan, vaikka lipun voi ostaa netistä. Jännitys alkaa sen miettimisestä, mihin näytökseen ajattelen meneväni, minkä paikan pyrin valitsemaan, onko hyviä paikkoja vielä jäljellä, meneekö sellainen juuri ennen kuin ehdin valita sen, osaanko ostaa ja niin edelleen. Ja istuuko edessäni lopulta joku töyhtöpää, jonka takaa ei näe kunnolla. Elokuva Ad Astra kiinnostaisi, mutta se ei taida olla kovin kauan enää olla ohjelmistossa. Jokeriakin ovat  jotkut sen nähneet suositelleet.

Seuraavaksi kirjoitan ruman sanan, jollaisia en käytä itse. Nyt kuitenkin lainaan toista henkilöä.

Kävellessäni tänään Ison Omenan yläkerroksen käytävällä, minua lähestyi tuntematon reppuselkäinen mies, joka alkoi puhua kovalla möreähköllä äänellä: "Onko sinulle kukaan kertonut..." 

Ajattelin että tyyppi on joku rahan pyytäjä tai aatekauppias tai mikä lieneekään, joten yritin kävellä hänen ohitseen reagoimatta häneen. Tästä mies ei ilmeisesti pitänyt, koska hän jatkoi:

..."että olet kusipää."

Sanomaansa tehostaakseen mies löi minua selkään.

Lyönti ei ollut voimakas vaan enemmänkin pelkkä läpsäytys, mutta se oli kuitenkin tekona epämukava, koska koin tilanteen pelottavana (lähistöllä ei ollut muita) ja uhkaavana. Ajattelin, että entäpä jos tyyppi olisi ollut joku hullu puukottaja.

Tuo sinänsä mitätön ja merkityksetön tapaus sai minut miettimään, että koskaan ei voi etukäteen tietää, milloin joutuu jonkin paljon pahemmin teon kuten summittaisen väkivallan uhriksi. Hakusanoilla "mies puukotti tuntematonta vastaantulijaa" löytyy paljon aiheesta kertovia uutisia. Linkit ovat niin pitkiä, etten viitsi niitä tässä antaa. Uutistarinoiden sisältö on yleensä se, että ihminen kävelee kadulla tai pihalla huolettomana minkäänlaista vaaraa aavistamatta ja seuraavassa hetkessä hän makaakin silvottuna omassa verilammikossaan. Aika karmivaa. Ja tällaista siis oikeasti tapahtuu.

Kommellukseni eivät loppuneet tuohon. Puoli tuntia myöhemmin naarmutin autoni kynnyskoteloa ajamalla kiinni "betoniporsaaseen", jota en huomanut pimeässä. Kyseessä oli tilapäisen "siirtokehotus" -liikennemerkin jalka, josta itse liikennemerkki oli kaatunut. Näin tyhjän parkkipaikan, mutta en huomannut kaatunutta merkkiä enkä sen betonijalkaa. Yritin ajaa tyhjään tilaan, joka ei siis ollutkaan täysin tyhjä. Huomattuani, mistä oli kyse, en jättänyt autoa siihen. Naarmut saa korjattua, mutta ylimääräistä vaivaahan siitä aiheutuu. Ulkona ei pysty oikein enää maalailemaan marraskuussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 01, 2019, 23:01:31
Varsin sympaattisen oloinen kaivinkone: https://www.youtube.com/watch?v=8-cViPDkNSc
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - marraskuu 01, 2019, 23:10:47
^ Katsoin videon ja kuvittelin sieltä löytyvän jotain erityistä, vaikka kaivinkoneninjutsua tai sitten joku oikein söpöksi tuunattu vaijerikone. Siellä olikin vain joku tylsä myyntivideo. Kuten kommenteissa kale pena toteaa:

Lainaaväljltä näyttää ku kuuskymppisen vittu

Vox populi.

Mutta eipä ole ikävä maanrakennusaikojani. Pari vuotta sitä tein ja kiintiö tuli täyteen...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 01, 2019, 23:29:20
^Kaivinkoneet nyt vain ovat jotenkin niin inhimillisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 02, 2019, 10:40:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 01, 2019, 22:25:55
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - lokakuu 31, 2019, 17:46:38
Ajatus olisi mennä huomenna töiden jälkeen syömään Triplaan, sitten elokuviin Tennispalatsiin ja sitten kauppaan.

Minäkin olen miettinyt, että voisi käydä ehkä elokuvissa joskus, mutta taitaa jäädä miettimisen asteelle. Tennispalatsiin kävelisi tästä alle viidessä minuutissa, joten matka ei ole ongelma. Ajatus lipun ostamisesta sen sijaan saa jo yliherkän stressitasapainoni horjumaan, vaikka lipun voi ostaa netistä. Jännitys alkaa sen miettimisestä, mihin näytökseen ajattelen meneväni, minkä paikan pyrin valitsemaan, onko hyviä paikkoja vielä jäljellä, meneekö sellainen juuri ennen kuin ehdin valita sen, osaanko ostaa ja niin edelleen. Ja istuuko edessäni lopulta joku töyhtöpää, jonka takaa ei näe kunnolla. Elokuva Ad Astra kiinnostaisi, mutta se ei taida olla kovin kauan enää olla ohjelmistossa. Jokeriakin ovat  jotkut sen nähneet suositelleet.
Jokeri olisi suunnitelmissa käydä katsomassa. Vältän stressiä valitsemalla Finnkinon sivuilta tyhjältä näyttäviä näytöksiä.
Arkipäivät ja pidempään esitetty elokuva voisi olla myös melko varma valinta. Ajoissa paikalle saapuminen vähentää stressiä. Marssin käteisen kanssa kassalle ja varaudun sokraattisesti näyttämään tyhmältä ja tekemään tyhmiä kysymyksiä joka tapauksessa. :) Kassalla saan valita näytöllä näkyvistä istumapaikoista itseäni miellyttävältä tyhjältä riviltä keskipaikan. Itse salissa otan ne vapaiksi varmistuneet paikat itselleni ja takilleni jotka haluan. Elokuvan aikana saa käydä myös vessassa tai vaikka vaihtaa paikkaa. :) Elokuvasta myöhästymistä ei tarvitse yleensä stressata koska alku venyy aina mainoksilla ja kännykkäpeleillä vartin ja suuremmat myöhästymiset voi suosiolla estää, ostamatta lippuja kassalta. Stressaamistaipumuksen ilmentymisten seuraamista itsessään voi myös käynnin aikana tarkkailla ja yrittää säätää kuin kaasaria.
Suosittelen Ad Astraa. Tyylikäs, moniulotteisen riittoisa kokemus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 02, 2019, 15:07:39
Mulla on 400+ euroa Smartumin kulttuuri-saldossa. Pitäisi keksiä kulttuuria, johon tuon rahan tuhlaisi. Onko hyviä ideoita?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 02, 2019, 17:32:07
^tekisi mieli mennä katsomaan Kansallisteatteriin Sapiens.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 02, 2019, 17:59:44
Marraskuu ja jo viideltä on aivan pimeää. Siivosin parvekkeella valoisaan aikaan noin tunnin verran. Köynnöskasvin kieputtelu irti tukilangoista (rautalankaa) on hidasta hommaa, mutta siinä tulee samalla muisteltua kesää. Eilen tuli myös mieleen avata hehkuviinikausi, kun ruokakaupan vieressä sattui olemaan Alko. Ostin hehkuviinin (Glühwein) lisäksi salmiakkikossua. Jo perjantaina nautin hehkuviiniä lasllisen elokuvan ääressä rentoutuessani ja kyllä oli aivan täydellinen ilta stressaavan työpäivän jälkeen. Halloweenia olen viettänyt nyt päivällä leivoskahvin merkeissä. Ostin Elosen leipomon halloween-leivoksen ja se maistoi oikein hyvältä. Leivos muistutti runebergin torttua; siinä on siis kakkua, sitten jokin miedosti vaniljainen kreemisilmä ja päällä oranssin värinen kuorrutus, jossa musta hämähäkinverkkokuvio. Luulen, että kuorrutus on värjättyä valkosuklaata. Mantelimassaa se ei ole. :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 02, 2019, 23:22:17
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 02, 2019, 15:07:39
Mulla on 400+ euroa Smartumin kulttuuri-saldossa. Pitäisi keksiä kulttuuria, johon tuon rahan tuhlaisi. Onko hyviä ideoita?

La Bohème oopperassa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 03, 2019, 12:11:35
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 02, 2019, 23:22:17
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 02, 2019, 15:07:39
Mulla on 400+ euroa Smartumin kulttuuri-saldossa. Pitäisi keksiä kulttuuria, johon tuon rahan tuhlaisi. Onko hyviä ideoita?

La Bohème oopperassa?

Kiitos, tuo vaikuttaa oikein hyvältä sijoituskohteelta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 04, 2019, 11:40:02
Eilen länsiväylää ajaessani näin tien varressa harmaan Volkswagen pakettiauton. Arvelin heti, että se voi olla tunnukseton poliisiauto, koska yksityiset eivät pysäköi autoaan tuolla tavalla ellei autoon tule vika, joka pakottaa pysähtymään. Tarkkailin, näkyisikö autossa jotain poliisiin viittaavaa kuten peiteltyjä hälytysvaloja ja muuta tämän tyyppistä. Auton takaikkunassa, joka oli muuten musta, oli neliön mallinen vaaleampi alue, jollaisia joskus näkee ns. peruutuspeileinä (muovi, jossa on eräänlainen pienentävä linssi). Juuri, kun katseeni oli suunnattu tuohon kohtaan, sen keskellä välähti kirkas salamavalo. Se häikäisi aika inhottavasti silmiä, koska katseeni oli välähdyshetkellä suunnattu juuri siihen.

Yleensä, kun poliisiauton salamavalo välähtää, tiedossa on ikävyyksiä. Tällä kerralla en kuitenkaan ajanut ylinopeutta... ellei länsiväylän nopeusrajoitusta ole alennettu kuuteenkymmeneen kilometriin tunnissa. Ajelin samaa vauhtia kuin muutkin autot eli noin kahdeksaa kymppiä, ehkä vähän allekin. Auton katsastus on vielä voimassa ja pakolliset maksut maksettu, joten en oikein keksi syytä kuvaamiseen. Vierellä taisi tosin juuri tuolloin ajaa Viron rekisterissä oleva auto, joten kuvaaminen saattoi johtua siitä.

Nyt täytyy vain odotella, tulee jotain epämääräistä postia... tai muita seurauksia.

Tapaus sai minut masentumaan loppupäiväksi. Ajattelin, eivätkö ihmiset huomaa, mihin suuntaan yhteiskuntamme on menossa, kun milloin tahansa voi joutua poliisin salakuvaamaksi. Tulevaisuudessa häämöttää poliisivaltio Kiinan malli, jossa suurkaupungeissa liikkuvat ihmiset ovat jatkuvassa tarkkailussa. Metsissä kameroita ei vielä taida olla Kiinassakaan, mutta eiköhän tähänkin jotain keksitä.

Olarin Prismassa koin yhä harvinaisemmaksi käyvän ihmeen. En koko kauppareissulla nähnyt ainoatakaan mustaihoista. Kaikki oli kuin ennen. Pidin silmiäni kiinni liukuhihnalla kaupasta poistuessani, ettei illuusio viime hetkellä särkyisi. Seuraavassa liikkeessä, Niittykummun Lidlissä, olin vähällä kokea saman ihmeen, kun se jäi kuitenkin kokematta, kun ulos kävellessäni ovella tuli vastaan hyvin musta henkilö suu hymyssä vaaleat isot hampaat pimeässä loistaen.

Kumpikin edellä mainituista liikkeistä kuuluu kauppaketjuun "Unohdithan pysäköintikiekon, sakotamme asiakkaitamme, heh, heh."

Nykyinen sakotusyhteikunta on masentava jo itsessään. Se edustaa muistivammaisten vainoa ja syrjintää. Yleensäkin minua inhottaa "loisliiketoiminta" eli se, että ei tuoteta mitään lisäarvoa vaan hankitaan rahaa toisten ihmisten heikkouksia ja riippuvuuksia ja ongelmia hyväksi käyttäen. Tällaista on koronkiskonta, uhkapeli, perintäbisnes, parkkisakotusbisnes, seksibisnes, huumebisnes, alkoholibisnes ja mitä kaikkia niitä on. Tällaisen liiketoiminnan alhaisesta moraalista kertoo se, että se on monissa tapauksissa mafian ydinaluetta. Yhteiskunnan moraali on menossa aina vain alemmaksi, kun tällaisessa loisliiketoiminnassa en mielletä mitään pahaa vaan se hyväksytään yhtä arvokkaana kuin mikä tahansa muukin.

Vertaillaanpa.

Toinen ihminen rakentaa huonekaluja ja myy ne ihmisille, jotka tarvitsevat niitä ja ovat valmiit vapaaehtoisesti maksamaan niistä. Reilua bisnestä, jossa syntyy lisäarvoa.

Toinen ihminen rakentaa sakkoansan johonkin parkkipaikalle asentamalla kyltin, jossa lukee pienellä tekstillä, että pysäköimällä tähän hyväksyt säännöt eli sakottamisesi, ja perii sakkorahaa kiskurikorkojen kanssa niiltä onnettomilta hajamielisiltä ja huonomuistisilta (ADHD ym.), joilta pysäköintikiekon asentaminen on unohtunut tai se on vahingossa väärin säädetty. Luihurimaista rahanansaintaa.

Joskus vanhoina hyvinä aikoina, jolloin perinteiset arvot ja perinteinen moraali olivat vielä kunniassa, ihmiset olisivat kenties nähneet eron noiden liiketoimintamallien välillä. Mutta ei enää. Mikä ei ole laitonta, se on hyvää, ajattelee nykyihminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 04, 2019, 12:05:13
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 04, 2019, 11:40:02
Olarin Prismassa koin yhä harvinaisemmaksi käyvän ihmeen. En koko kauppareissulla nähnyt ainoatakaan mustaihoista. Kaikki oli kuin ennen. Pidin silmiäni kiinni liukuhihnalla kaupasta poistuessani, ettei illuusio viime hetkellä särkyisi. Seuraavassa liikkeessä, Niittykummun Lidlissä, olin vähällä kokea saman ihmeen, kun se jäi kuitenkin kokematta, kun ulos kävellessäni ovella tuli vastaan hyvin musta henkilö suu hymyssä vaaleat isot hampaat pimeässä loistaen.

Mahdoitko nähdä montakin aasialaissyntyistä? Tai silmälasipäistä? Punatukkaisia? Rollaattoria käyttävää?

Havaintosi ihmetyttää samoin kuin ihmetytti vastaava kommentti aikaisemmin, kun joku sattumoisin kertoi jonkun ihon väriin perustuvan "ympäristöhavainnon". Ihmetyttää siksi, että kertomasi perusteella aika paljon liikut PK-seudulla, joten havaintojen tekeminen ja mieleenpainaminen on melkoinen ponnistus johtuen ihmisvilinästä. Tuonkin energian voisi varmaan käyttää johonkin hyödylliseen :)

Kommenttiasi lukiessani mietin, että olenkohan 80 tai 90 -lukujen jälkeen enää kiinnittänyt huomiota montaakaan kertaa siihen, minkäväristä porukkaa kauppakeskuksissa tai kaupoilla liikkuu. Kävin eilen ruokakaupassa, mutta minulla ei ole harmainta aavistustakaan millaista väkeä samaan aikaan kaupassa oli.

Oikeastaan ainoa merkittävä havainto on tässä viimeisen viiden vuoden aikana ollut se, kun kävin parin vuoden tauon jälkeen Itiksessä. Silloin kiinnitin huomioni siihen vahvaan kansainväliseen ilmapiiriin, joka siellä vallitsi. Ero Jumboon verrattuna on kyllä huomattava ja siksi sen varmaan huomasinkin. Kun itse asuin noilla kulmilla, en tätä huomannut, vaan se oli aivan jokapäiväisenä ilmiänä tuiki tavallista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 04, 2019, 15:05:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 04, 2019, 12:05:13

Mahdoitko nähdä montakin aasialaissyntyistä? Tai silmälasipäistä? Punatukkaisia? Rollaattoria käyttävää?

Havaintosi ihmetyttää samoin kuin ihmetytti vastaava kommentti aikaisemmin, kun joku sattumoisin kertoi jonkun ihon väriin perustuvan "ympäristöhavainnon". Ihmetyttää siksi, että kertomasi perusteella aika paljon liikut PK-seudulla, joten havaintojen tekeminen ja mieleenpainaminen on melkoinen ponnistus johtuen ihmisvilinästä. Tuonkin energian voisi varmaan käyttää johonkin hyödylliseen :)

Arvasin jo kirjoittaessani, että havainnoistani ja mietteistäni kertominen saa aikaan ihmettelyä varsinkin kun muistin, että olin kirjoittanut jo vähän aikaisemmin samasta asiasta. No, niinhän siinä kävi.

Ehkä ketjun otsikko pitäisi muuttaa muotoon "fiilikset ja päivän mietteet - paitsi ne, joita ei ole soveliasta kertoa"

Vaikka liikunkin paljon myös kaupungeissa, olen sielultani kuitenkin peruuttamattomasti maalainen johtuen siitä, että olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni maaseutuympäristössä. Meillä oli lehmiä ja hevosia ja kanoja ja kalkkunoita, kun olin lapsi. Taloa ympäröivät viljapellot ja perunamaat. Lähistöllä humisivat metsät. Ihmisiä ja autoja ja liikennettäkin sentään näkyi, koska en elänyt eristyksissä syvällä maaseudulla vaan pienehkön kirkonkylän laidalla.

Tuollaisessa tapahtumaköyhässä ympäristössä eläessä oppii kiinnittämään huomion pieniin asioihin, koska isoja asioita tapahtuu vähän. Vilkkaassa kaupungissa sen sijaan on niin paljon joka puolelta tulvivia aistiärsykkeitä, ettei niitä millään pysty kaikkia vastaanottamaan, joten niiltä on pakko sulkea mielensä ja aistinsa.

Edellä mainituista syistä johtuen syntyperäinen kaupunkilainen on psyykeltään erilainen kuin syntyperäinen maalainen, jollaiseksi lasken itseni, vaikka olenkin käynyt Helsingissä syntymässä ja ensimmäisen vuoteni viettämässä. Tuolta ajaltahan en muista mitään.

Tarkkailen KAIKKEA, kun kävelen ja liikun kaupungissa ja kaupoissa ja muuallakin. Tarkkailen katseellani koko ajan eri asioita. Huomaan naarmut ja ruosteläikät autoissa. Huomaan liikennevalon, joka on hieman kääntynyt, niin ettei se näy jalankulkijalle yhtä suoraan kuin joskus aikaisemmin. Vilkaisen valolaitetta ohi kulkiessani ja tutkin, miten se on kiinnitetty tolppaan, ja miten se on voinut kääntyä. Huomioin vastaan tulevan naisen lastenvaunut ja mietin, kuinkahan paljon ne ovat maksaneet. Tarkkailen ohi kulkevia aasialaisia turisteja, jotka ovat menossa tai tulossa temppelinaukion kirkkoa katsomaan/sta. Mietin, mistä he ovat. Tutkin katseellani heidän vaatetustaan ja pohdin, minkä hintaisia vaatteet ovat, ja mistä ne on hankittu. Huomaan haljenneen tiilen kerrostalon rappukäytävän laidassa ja mietin, mikähän sen on halkaissut ja milloin. Tutkin katseellani asfaltin paikkausta ja pohdiskelen, mikähän putki tai johto tai kaapeli on vaatinut kadun aukaisemisen. Katson ohi kulkiessani haalaripukuisia työntekijöitä ja yritän kuunnella, mitä kieltä he puhuvat. Huomaan, että yksi tyttö näyttää hieman venäläiseltä tai todennäköisemmin Viron venäläiseltä.

Mustat ihmiset ovat vain yksi tuhansista asioista, joihin kiinnitän huomiota. Syy siihen, miksi heistä on tullut huomioni kohde, on heidän lukumääränsä lisääntyminen kiihtyvällä vauhdilla lähes olemattomasta aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi kunnes muun värisiä ei enää olekaan.

Jos merenpinta nousisi etelämantereen ja Grönlannin ja Siperian jäiden sulamisen takia viidellä metrillä ja peittäisi ennen pitkää suuren osan Helsingistä, eikö olisi aika luonnollista, että kaupungissa kävelevä kaikkea tarkkaileva maalainen huomaisi, kuinka vedenpinta nyt ulottuu jonkin tietyn rapun kohdalle postitalon edessä, kun se edellisenä vuonna ylettyi yhtä rappua alemmaksi. Se, että joku ei lainkaan huomasi tällaista pikku muutosta tai kiinnittäisi siihen huomiota... mistä se kertoisi? Siitäkö, että hän on kaupunkilainen, joka ei kiinnitä huomiota pikkuasioihin.

Meneillään oleva maailman väestörakenteessa tapahtuva muutos on ihmiskunnan historian suurin ja nopein ja vaikutuksiltaan merkittävin asia, mitä on koskaan tapahtunut. Elämme tämän suuren mullistuksen keskellä, eikä osa meistä "huomaa" mitä on tapahtumassa.

Kun nykyistä aikaa tarkastellaan kahden tuhannen vuoden päästä tulevaisuudesta, sellaiset meidän merkittävinä asioina pitämämme tapahtumat kuten maailmansodat ja sosialismi ja ilmastonmuuutos ovat mitättömiä detaljeja kaikkein suurimman tapahtuman eli globaalin väestönvaihdoksen rinnalla. Se tulee vaikuttamaan ihmiskunnan kehitykseen enemmän kuin mikään muu asia. Ja se on nyt meneillään koko ajan kiihtyen ja voimistuen.

Jotkut asiat ovat niin suuria, että ne näkee vain kauempaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 04, 2019, 15:32:56
Nojaa. Ehkä asia nyt vain on niin, että joidenkin mielestä 4,5-5,0 prosenttia ei ole missään asiassa niin iso joukko, että siihen kiinnittäisi erityistä huomiota.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 04, 2019, 16:01:10
Kiinnitän ihonväriin yhtä paljon huomiota kuin pituuteen tai hiusten suoruuteen. Vaikuttaa elämääni ihan yhtä vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 04, 2019, 16:23:12
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 03, 2019, 12:11:35
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 02, 2019, 23:22:17
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 02, 2019, 15:07:39
Mulla on 400+ euroa Smartumin kulttuuri-saldossa. Pitäisi keksiä kulttuuria, johon tuon rahan tuhlaisi. Onko hyviä ideoita?

La Bohème oopperassa?

Kiitos, tuo vaikuttaa oikein hyvältä sijoituskohteelta.

Paitsi, että kun katsoin trailerin, huomasin, että olen käynyt tuon jo joskus vuosia sitten katsomassa, oli erinomainen. Mutta eiköhän tuolta Oopperan valikoimasta löydy joku toinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 05, 2019, 14:08:13
Lidl ei ole mitenkään vakioruokakauppani, mutta siellä on joitain tuotteita, joita käyn jokseenkin säännöllisesti ostamassa, koska ne ovat huomattavasti edullisempia kuin vakiokaupassani, tai vastaavaa tuotetta ei edes ole tarjolla. Kauppa on sen verran pidemmällä, että siinä saa tehtyä reippaan pienen lenkin samalla.

Kun olin saanut ostokset tehtyä ja laittauduin kotimatkalle, niin heti oven ulkopuolella huomasin vastaan tulevan tummaihoisen miehen. En mahtanut mitään, mutta taisi aika leveä hymy lävähtää tavallisen yrmeän ilmeeni tilalle, kun edellä käyty keskustelu välähti mieleeni. Ihan yhtä nopeasti mies taisi havaita hymyni ja hymyili takaisin.

Saapa nähdä miten kauan kestää, ennen kuin taas palaan normaalitilaani enkä huomaa ihmisiä ympärilläni.

----

Tänään ulkoilutin kevyesti topattua ulkoilutakkiani ja paksumpia farkkujani ensimmäisen kerran tänä syksynä. Tuuli oli kyllä niin hyytävä, että talvivarusteet ei olleet yhtään liioittelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 05, 2019, 14:18:29
Kai te kaikki olette tehneet sen "näitkö gorillan" -testin? Kai te kaikki myös olette huomanneet näitä aikoja omassa elämässänne, kun "joka puolella" on inttivaatteissa kulkevia / raskaana olevia / lastenrattaita työntäviä tms. ihmisiä, joiden huomaaminen liittyy vain ja ainoastaan siihen, että kyseinen ilmiö tai tilanne on omassa elämässä juuri tapetilla. Tai muutoin vain mielessä, joten havaintoapparaatti on säädetty bongaamaan, eikä ole missään määrin neutraali havaintojen poimimisessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 05, 2019, 16:43:49
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 04, 2019, 16:23:12
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 03, 2019, 12:11:35
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 02, 2019, 23:22:17
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 02, 2019, 15:07:39
Mulla on 400+ euroa Smartumin kulttuuri-saldossa. Pitäisi keksiä kulttuuria, johon tuon rahan tuhlaisi. Onko hyviä ideoita?

La Bohème oopperassa?

Kiitos, tuo vaikuttaa oikein hyvältä sijoituskohteelta.

Paitsi, että kun katsoin trailerin, huomasin, että olen käynyt tuon jo joskus vuosia sitten katsomassa, oli erinomainen. Mutta eiköhän tuolta Oopperan valikoimasta löydy joku toinen.

Suunnittelin Jevgeni Onegin -oopperaa, mutta jotenkin vaikutaa siltä, että olisin tuonkin nähnyt. Ainakin tarina vaikuttaa tutulta. Ehkä vain siksi, että se on kuuluisa tarina tai sitten vain siksi, että olen nähnyt sen. Taidan mennä katsomaan "Höstsonaten – Syyssonaatti" -oopperan. Se on ainakin sen verran uusi, etten ole sitä nähnyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 05, 2019, 18:28:23
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 05, 2019, 14:08:13
Tänään ulkoilutin kevyesti topattua ulkoilutakkiani ja paksumpia farkkujani ensimmäisen kerran tänä syksynä. Tuuli oli kyllä niin hyytävä, että talvivarusteet ei olleet yhtään liioittelua.

Syksyisin tulee usein vilu tuplasyistä: ei vielä "osaa" pukeutua riittävän lämpimästi ja ei ole tottunut viileään kuten myöhemmin talvella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 05, 2019, 20:06:22
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 05, 2019, 18:28:23
Syksyisin tulee usein vilu tuplasyistä: ei vielä "osaa" pukeutua riittävän lämpimästi ja ei ole tottunut viileään kuten myöhemmin talvella.

Tuo on totta. Kun syksyllä lämpötila laskee nollan tuntumaan, se koetaan hyytävänä kylmyytenä ja palellaan. Kun keväällä pakkasten jälkeen tulevat suojakelit, ne koetaan lämpiminä, eikä palelemisesta puhu kukaan.

Talven tulosta sen verran, että olen vaihtanut toiseen autoon talvirenkaat, mutta toinen odottaa vielä pihassa kesärenkaat allaan. Laiskottaa, eikä huvittaisi millään alkaa huhkia. Tähän nimenomaiseen autoon, johon on vapaita vanteita kahden auton kesä- ja talvierengassarjat + vararenkaat, olen ajatellut ostaa ylimääräisiksi renkaiksi nastattomat talvirenkaat. On nimittäin suunnitteilla Berliinin reissu, eikä oikein viitsisi aivan kesärenkailla lähteä. Nastarenkaita ei puolestaan hyväksytä Saksassa, näin muistelen. Ilmeisesti (mitä nyt vähän netistä googlailin) siellä on talvirenkaiden suhteen voimassa määräys "kelin edellyttäessä", mikä Suomeenkin taitaa olla tulossa, joten kesärenkaat ehkä menisivät ainakin vielä alkutalvesta, koska tuskin siellä lunta on, mutta toisaalta Suomen ja mahdollisesti Ruotsin läpi ajaessa olisi hyvä olla talvirenkaat. Joulukuussahan ne ainakin Suomessa ovat jo pakolliset. Eli jotain nastatonta on kiikarissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 05, 2019, 20:47:23
^
Ajelin kesällä autolauttaan kulmikasta kapeaa ramppia pitkin. Ihmettelin silloin, miten talvella huonoilla renkailla pääsisi sinne ylös.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 06, 2019, 15:22:24
Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 05, 2019, 14:18:29
Kai te kaikki olette tehneet sen "näitkö gorillan" -testin? Kai te kaikki myös olette huomanneet näitä aikoja omassa elämässänne, kun "joka puolella" on inttivaatteissa kulkevia / raskaana olevia / lastenrattaita työntäviä tms. ihmisiä, joiden huomaaminen liittyy vain ja ainoastaan siihen, että kyseinen ilmiö tai tilanne on omassa elämässä juuri tapetilla. Tai muutoin vain mielessä, joten havaintoapparaatti on säädetty bongaamaan, eikä ole missään määrin neutraali havaintojen poimimisessaan.

(https://karavaanari.org/index.php?action=dlattach;topic=6183.0;attach=15909;image)

Kuka ei huomannut oheisessa kuvassa koiran ajavan autoa...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 06, 2019, 17:45:36
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 04, 2019, 11:23:18
Ja tämä on esimerkillisen sekavaa tapaa ilmaista aikasarjoja kuvaajassa. Toivottavasti ei oikeasti ole tilastokeskuksen analyytikon tekosia.
Vastuulliset  Liikenne- ja viestintäministeriössä (https://www.liikennefakta.fi/turvallisuus/tieliikenne/kuolleet_ja_loukkaantuneet_tienkayttajaryhmittain) sietäisi lähettää viestintäkursseille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 06, 2019, 19:11:28
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 06, 2019, 15:22:24
Kuka ei huomannut oheisessa kuvassa koiran ajavan autoa...?

Mitä ihmeen autoa?  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2019, 08:13:09
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 06, 2019, 19:11:28
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 06, 2019, 15:22:24
Kuka ei huomannut oheisessa kuvassa koiran ajavan autoa...?

Mitä ihmeen autoa?  ;D

Tosiaan! Se onkin Lada...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2019, 08:14:00
Nukahdin purkka suussa ja heräsin purkka tukassa. Nyt tarvitaan saksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2019, 08:40:27
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2019, 08:14:00
Nukahdin purkka suussa ja heräsin purkka tukassa. Nyt tarvitaan saksia.

Tästä tuli aamun naurut  Ei ollenkaan vahingoniloiset, vaan ihan vain siitä miten hinosti kuvasit tunnelman. :D

Nyt sitten mietin, miten ihmeessä tuo on mahdollista. Purkkahan putoaa varmaan kyljellään nukkuessa suusta ja vierähtää tyynylle ikään kuin alaspäin, joten miten se sitten hiuksiin on päässyt? Joko nukkujalla on pitkät hiukset, jolloin se purkka on suoraan pudonnut jo hiuksille tai sitten nukkuja on pyörinyt ja kieppunut nukkuessaan niin, että on lopulta saanut lyhyet hiukset osutettua purkkaan.

Purkka kai lähtisi pakastamalla tai kylmäspraylla ja rapsuttamalla jäätynyt purkka irti. Säilyisi näin hiukset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2019, 10:14:41
Ei ollut edes ensimmäinen kerta. Ja sotkusta päätellen purkka oli vielä lämmin päätyessään hiuksiin.

Ajattelin joka tapauksessa käydä huomenna parturissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 08, 2019, 10:28:13
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2019, 08:14:00
Nukahdin purkka suussa ja heräsin purkka tukassa. Nyt tarvitaan saksia.

Hyvä ettei ollut burkha, tiedä kuka siellä vierestä olisi kurkkinut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 08, 2019, 11:41:47
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2019, 10:14:41
Ajattelin joka tapauksessa käydä huomenna parturissa.

Olen käynyt viimeksi parturissa joskus 1980-luvulla. En lopettanut käyntejä siksi, että hiusmuotini olisi siitä alkaen ollut "kekkonen". Homma hoituu vain halvemmalla oman perheen voimin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 08, 2019, 12:58:27
Itsekin melkein viimeiset 10 vuotta hoitanut hiustenleikkuuni omatoimisesti. Muodikkasta siilistä ei kannata maksaa. Tosin viimeksi halusin hieman vaihtelua malliin, joten kävin parturilla. Pitäisi taas pätkästä, mutta parturille meno ei vaikuta luontevalta eikä kotikonstein saa mallia, jonka haluaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 08, 2019, 13:09:35
Voi. Itsellä tukanleikkuu maksoi viimeksi 50 €, kampaajani oli taas nostanut hintojaan. Tykkään kyllä kovasti luottokampaajastani, enkä millään haluaisi vaihtaa, mutta tuo nyt vaan oli niin paljon, joten aloin etsiskelemään halvempia vaihtoehtoja tästä lähistöltä ensi kertaa varten. Onneksi tukkamalli on sellainen, että leikkauksen väli voi olla useita kuukausia ulkonäön pahemmin kärsimättä. Lyhyitä hiuksia pitäisi leikata tiheämmin.

Opiskeluaikana eli todella vähävaraisella kävin eräällä edullisella parturilla välillä, mutta jälki ei ollut kaksinen. Eräs lähellä asuva miespuolinen ystäväni kertoo käyvänsä todella halvalla parturilla, ja on käynyt mielessä, josko kokeilisin minäkin samaa hemmoa, jos hän suostuu leikkaamaan naisten tukkia.

Itse en alkaisi omaa tukkaani leikkaamaan, vaikka muiden tukkia olenkin leikannut, esim. ex-mieheni tukkaa leikkasin aina. Naisten tukkia on mielestäni vaikeampi leikata monestakin syystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2019, 13:23:59
Minä leikkasin äitini hiukset aina sen jälkeen, kun hän oli käynyt kampaajalla. Elettiin aikaa, jolloin naiset permenenttasi hiuksiaan ja pesun jälkeen hiukset sitten käärittiin papiljotteihin. Äiti aina pyysi kampaajaa ohentamaan hiuksia reilusti permenentin yhteydessä, mutta ädin ja kampaajan käsitys sanasta "reilusti" ei ikinä kohdannut. Niinpä sitten minä niitä ohensin ja vielä lisää lyhensin, kun kampaaja oli sen mallin siihen päähän saanut tehtyä.

Myöhemmin leikkasin lasteni hiukset niin, että joskus teini-iässä taisivat ensimmäisen kerran käydä kampaajalla, kun halusivat johonkin tiettyyn malliin hiuksensa leikattavaksi. Myös ensimmäinen mieheni oli saksittavanani, sillä hänellä oli niin oudosti taipuvat hiukset, että parturin jäjiltä ne näyttivät todella kynityiltä.

Vieläkin olisi välineet, jos vaan olisi joku jonka hiuksia leikata :)

Nykyisin käyn noin viiden viikon välien kampaajalla sillä malli on sellainen, joka repsahtaa silmille, jos kauemmin on leikkaamatta. Onneksi tärppäsi muuton jälkeen ensiimmäisellä kokeillulla löytää uusi kampaaja eikä tuo kai ole kalleimmasta päästä. Veloitus riippuu hiukan siitä, mihin aikaan päivästä käy. Hiljaiseen aikaan on huomattavastikin halvemmalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 08, 2019, 18:36:35
Näin töissä kamalasti vaivaa kahden järjestelmän välisen integraatiosysteemin pystyttämisessä. Olen rakennellut sitä nyt noin viikon. Enkä arvannut kuinka hyödyllinen tuo nähty vaiva oli jo tässä vaiheessa. Eli rakentelin systeemin, jossa meidän aplikaatio käyttää erän toisen firman kirjanpitojärjestelmän rajapintaa. Nyt minkä tahansa tarvitsemamme tuon yrityksen rajapintakutsun voi pystyttää hyvinkin nopeasti. Itse asiassa järjestelmä pystyy käyttämään teoriassa minkä tahansa firman rajapintaa, tai siis sellaisen yhteyden avaaminen tuota kautta onnistuu nyt varsin kivuttomasti. Tämä on hyvä, sillä tuota aplikaatiota tai oikeammin jo olemassaolevan aplikaatiomme laajennusta, joka mahdollistaa asiakkaillemme tuon kirjanpitojärjestelmän käyttämisen, ei olla vielä edes aloitettu, eikä eilen ohjelmistoarkkitehdin kanssa käymäni palaverin perusteella ole vielä kenellekään selvää, mitä eri rajapintakutsuja tullaan tarvitsemaan. Eilen selvisi kuitenkin kolme melko todennäköistä käyttötapausta, joihin sain tänään tehtyä nuo rajapintakommunikaatiot. Toimii kuin junan vessa, ...mikä tosin viittaa siihen, että ohjelmassa täytyy olla joku merkittävä ongelma. Yleensä merkittävät ongelmat eivät ilmoita itsestään kuin vasta sitten kun järjestelmä on tarkoitus laittaa tuotantoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 08, 2019, 19:27:20
Huomenna olisi pikkujoulut. Aloittelemme hyvissä ajoin. Tarkoittaen, että olen Suomi-Tsekki -lätkämatsin kisastudiossa jo tukevassa laitamyötäisessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 08, 2019, 21:21:29
Viime päivinä on tiedotusvälineissä kysytty "missä olit, kun Berliinin muuri murtui".

Vastaanpa itse ennen kuin muut ehtivät.

Olin työssä vanhainkodissa, ja torstaina 9.11. lähdin omin lupineni sieltä jo kahdelta iltapäivällä. Käväisin kerrostaloasuntokämpällemme ja ajelin entiselle kotipaikkakunnalleni, jossa kävin kaupoissa ja hoitelin asioita. Päiväkirjani mukaan (tällainen on poikkeuksellista) kävin erään henkilön kanssa kahvilla TB:n baarissa. Höpöttelin jotain ohjelmaa paikallisradioon, jonka pyörittäminen tuohon aikaan oli vastuullani. Illalla noin kymmenen aikaan olen palannut kerrostalovankilaamme, jossa olemme katsoneet TV:stä ohjelman "Kutsukaa McCall". Emme ole ehkä olleet tietoisia siitä, että juuri tuolloin tilanne Berliinissä oli muuttumassa mielenkiintoiseksi. Unto Hämäläinen kertoo asiasta seuraavaa Apu-lehdessä julkaistussa jutussa:

Kello 23.17 Berliinin aikaa rajavartijat saivat vihdoin luvan. He huusivat "Alles auf!" ja avasivat portit, jotka olivat olleet kiinni 28 vuotta. Suomessa kello oli tunti enemmän eli 17 minuuttia yli puolen yön.

Tuskinpa olen kuunnellut radiota tai katsellut televisiota enää puolen yön jälkeen, joten suuri uutinen on jäänyt kuulematta ja näkemättä. Seuraavana aamuna siitä on kerrottu jo kaikkialla - paitsi Hesarissa, joka ehti painoon ennen muurin avaamista.

Olin päivän hommissa vanhainkodissa ja iltapäivällä aloin taas valmistella entiselle kotipaikkakunnalleni lähtemistä. En juurikaan ehtinyt kuunnella uutisia. Pääuutisen eli Berliinin muurin avaamisen kuitenkin kuulin jostakin.

Seuraavassa on sensuroitu päiväkirjamerkintäni tuolta päivältä. Työssä käymisestä ei kerrota mitään, vaikka kyllä siellä olen ollut. Kertomus alkaa iltapäivästä, jolloin lähdin ajelemaan tuolloin 2-vuotiaan tyttäreni kanssa. Auto oli kylmä ja meluisa Opel Rekord 1700 pakettiauto (umpikylkinen "Delivery"- versio, johon oli jälkeen päin tehty takaosaan sivuikkunat). Vuosimallin 1969 autossa ei ollut turvavöitä. Renkaat olivat jotkut mitkä lienevätkään nastattomat romut. Radiokin kuului huonosti. Muistan kuitenkin hyvin, kuinka rassasin sitä ja väänsin äänen kovemmalle, että kuulisin edes jotain auton mölyn seasta. Olen tietyissä asioissa tunneihminen, ja uutiskuvaus Berliinin muurin avaamisesta ja saksalaisten juhlinnasta liikutti minua niin paljon, että jouduin pyyhkimään kyyneliä silmistäni. Se oli jotenkin niin mahdotonta ja hurjaa.

(https://i.ibb.co/PzHfPCG/muuri89.jpg)

Uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa esitetyt arviot Saksan tulevaisuudesta olivat tuohon aikaan vielä varovaisia. Minä sen sijaan aloin jo hyvin varhaisessa vaiheessa pitää mahdollisena ja todennäköisenä sitä, että Saksat yhdistyvät, ja se tulisi tapahtumaan nopeammin kuin moni arvaakaan. Jaettu kaupunki ja jaettu maa saman kansan keskuudessa oli nimittäin täysin mieletön asia, kun sitä viileästi mietti. Tuollaista hulluutta ylläpitävä perimmäinen syy olivat Neuvostoliiton aseet, ja ne olivat tuolloin jo aika pahasti ruosteessa. Neuvostoliitto nitisi jo joka nurkasta. Olin itse omassa elämässäni hieman aikaisemmin kokenut hirveitä asioita, joita ei ollut pystynyt kuvittelemaan. Ehkä tämä shokki auttoi uskomaan ja ajattelemaan, että mahdotonkin on mahdollista.

https://www.apu.fi/artikkelit/missa-olit-kun-berliinin-muuri-murtui-seuraa-historiallista-uutispaivaa-toimittaja-unto-hamalaisen-matkassa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 08, 2019, 21:57:03
Apua! Mitä jos mä en enää muista miten ollaan, kun ollaan humalassa? Mitä jos esimerkiksi horjahtelen väärässä kohtaa kävelyä, tai tulkitsen siansaksalla omasta mielestäni hauskan vitsin ollessani vessassa eikä kukaan ole sitä kuulemassa? Miten vitussa te muut hoidatte ton humalatilan silleen uskottavasti? Mitä jos mun maine menee?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - marraskuu 08, 2019, 22:15:34
Lisää juotavaa niin kylä se siitä lutviutuu.

Muistamiseen se ei kylläkään auta...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 08, 2019, 22:55:38
Harjoittelemalla hyvä tulee. Itse en tänään ehdi, mutta onneksi on sen verran taustoja, että eiköhän se taas huomenna onnistu tyylikkäästi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 08, 2019, 23:27:04
Juu. Harjoitus tekee mestarin.

Aloittelija nuolee pomon viisikymppistä vaimoa korvasta, juo kaikki muittenkin juomaliput ja oksentaa pöytään, tappelee portsarin kanssa ja repii konsernijohtajan paidan. Selvää päällikköainesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 12, 2019, 17:08:30

Kilpaurheilu voi olla liian yksipuolista ihmiselle.

Voisi arvella, että jotkin asiat painottuvat liikaa, eikä kokonaisuus voi olla ihan ok.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 12, 2019, 18:29:47
^
Kyllähän kilpaurhelijat tekevät muutakin kuin lajiharjoittelua ihan yleiskunnon, liikkuvuuden (joustavuuden) ja kestävyyden vuoksi. Joihinkin lajeihin liittyy lisäksi voiman hankinta punttisalilla ja sitä kyllä tehdään koko kroppaan eikä vain siihen "heittokäteen" tai mikä sitten lajissa sitä voimaa tarvitsee.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 12, 2019, 18:33:44

Niin. Tuli mieleen tuokin puoli, vaikka laitoin viestin toispuoleisena.

Kun jotain kohtaa terästää, siis painottaa, niin siinä se kokonaisuuksin on haasteen edessä. Jos hyppää toiselle tasolle, jolloin kaikki menee kivemmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 13, 2019, 15:00:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 12, 2019, 18:29:47
^
Kyllähän kilpaurhelijat tekevät muutakin kuin lajiharjoittelua ihan yleiskunnon, liikkuvuuden (joustavuuden) ja kestävyyden vuoksi. Joihinkin lajeihin liittyy lisäksi voiman hankinta punttisalilla ja sitä kyllä tehdään koko kroppaan eikä vain siihen "heittokäteen" tai mikä sitten lajissa sitä voimaa tarvitsee.

Kyllä, mutta lajikohtaisesti kyllä kohdistuu rasitusta yksipuolisesti juuri lajin suoritustekniikan mukaan tyypillisiin paikkoihin. Ei taida tulla vaiks kehäänhettäjälle tasapauolisesti heittoja molemmilla käsillä. Toisaalta yksipuolisuutta on laajemmalla perspektiivillä tarkastellen, kun koko elämä kietoutuu urheilutavoitteen ympärille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 13, 2019, 18:35:23
Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 13, 2019, 15:00:59Toisaalta yksipuolisuutta on laajemmalla perspektiivillä tarkastellen, kun koko elämä kietoutuu urheilutavoitteen ympärille.

Tätä kysymystä lähinnä ajattelin. Tavan krempat ovat helpommin tunnistettavissa ja hallittavissa, ja vaikkei hallittavissa, niin asia on selkeä. Toisaalta, haveri jossain pienessäkin, voi poikia lisää ongelmia, ellei tähän osaa kiinnittää huomiota.

Se, ettei oireita näy selkeästi, on vaikeampi tilanne. Jotain voi ilmetä, ja syy-yhteyksien selvitys ei onnistu, tai jos onnistuu, niin onko merkitystä.

Satuin juuri käymään eräässä terveystilaisuudessa. Korostui taas se peruskolmio, eli ravinto, liikunta ja palautuminen (~lepo, uni). Yleistettynä liikunta on tietysti rasitus, joita voi olla, monenlaisena.

Yllättävää voisi olla terveystilan radikaalimpi palauttaminen perustekijöihin, kuten EMssa. Miten yleistää kolmikon vaikutus, ja millä sanoilla? Ehkä on olemassa selkeä, mitattava mittari tähän. Sydämen toiminta antaa esim osviittaa kokonaisuudesta. Tai jokin uneen liittyvä.

Vaikka perusasiat korostui, jäi korostamisesta vähän skeptinen vaikutelma, käytännössä. Osa voi päättää, että nyt nukutaan kunnolla. Samalla tapaa kuin että nyt aletaan syödä terveellisesti ja liikkua. Kaksi jälkimmäistäkin joskus vaikeaa, mutta uni voi olla vielä oma vaikeutensa, jota ei suorasti aina tavoita.

Vaikka jonkin asian pragaaminen näkyisi esim unessa, tai lihavuudessa, jne, ei se välttämättä niin vain korjaannu. Mikä luo edellytykset unelle. Näitä voi olla paljon, eri tapauksissa, jotta uni muuttuu selkeäksi osaksi muuta.

Ihmisen monipuolisuus tarkoittaa samalla sitä, että elääkseen kokonaisena, siihen voi kuulua paljon, ja pitempiaikainen yksipuolisuus alkaa jossain vaiheessa kummitella. Yksipuolisuuden ilmeneminen voi tapahtua varmaan hyvin monella tapaa.

Vierastan oikeastaan terveyspankkia, josta ehdyttää sopivasti, ja ladata, koska tästä voi seurata vähän väärä kuva elimistön rakenteesta. Terve elimistö on yksinkertaisesti palautevalmis, ei turta, tai sopimattoman jähmeä, eri osiltaan, joita kuhunkin rakentunut.

On vain tasapainoa, ja sen jollain tietämillä olemista. Tai toisaalta on keloutumista, tai liikkumavalmiutta. Näin pienessä, ja isommissa kokonaisuuksissa.

Hyvä terveys on neutraalia, jolloin terveys näkyy passelin liittymisen ansiosta muuhun. Terveys on näin ajatellen yhteysvalmiutta, tai toisaalta sen puutetta, ja yhteys tässä on monipuolisesti tulkittava asia.

Mihin kaikkeen voi olla tatsi. Esim hermoston osalta tämä asia mietityttänyt. Miten eri lailla hermosto voi lähteä rakentumaan, eri tilanteissa, eri ihmisillä. Hermosto on osa ympäristöliittymistä, ja samalla se toimii sisäisesti, yksilökokonaisuuden sisällä, jos hermostoa ajattelee suoran fysiologisesti.

Hermosto tässä on se, joka välittää tietoa muualle. Eräs indikaattorin tapainen alue tämän perusteella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 13, 2019, 19:50:45
^ Lihasharjoittelussa ja urheilussa olen itse luullut että se on vain lihasten jne harjoittelua mutta vasta suht. äskettäin olen ymmärtänyt että se on, ja paljon onkin, myös hermoston harjoitusta, lihassolujen synkronointia toimimaan yhdessä. Ehkä joku fysiologi osaa tietää paremmin ilmaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 13, 2019, 21:46:12

Kokonaisuusajattelu ei ole arvellakseni ihan selkeästi kielten tasolla vahvistettu asia, siinä kun luodaan näkemyksiä itsestämme ja todellisuudesta, ja yritetään ymmärtää maailmaa. On kyllä ajatuksia ykseydestä, ja elämästä, jonain monimuotoviritelmänä (Gaya...?).

Voisin helposti kuvitella, että näkemyksen ei tarvitse jäädä vain arvailun varaan, vaan tuolle on sovellettavuutta sillä tavoin, että se selittää muuta. Vähän kuin evoluutioteoria, siinä kun sillä on hyödylliseksi koettua tarjottavaa jollekulle.

Eräs sovellus on vaikka miettiä elintarvikkeissa käytettyjä säilöntäaineita, esim tuontihedelmien yhteydessä. Linjakas ei voi olla ajattelematta, että jossain kohden aineketjukokonaisuutta, erilainen eliöstö, ihmiset mukaanlukien, altistuu aineille, joiden tarkoitus on tuhota lähinnä tiettyä elämää.

Kun bakteereissa ja sienissä on jotain elämään kuuluvaa, ja aineet vaikuttavat näihin, vaikea olla kuvittelematta, että riskiä ihmisen kaltaiselle elämälle ei olisi, kun ihminen ei välttämättä tietyltä osin poikkea niistä, joita on tarkoitus ollut tuhota. Aineita ei päädy vain tuhottaviin, ja huonisti myrkyt poistaviin popsijoihin.

Toinen sovellus on arvioida kanssaeläjien tolkullisuutta, näkemystensä suhteen, kaikesta. Niinkin kuuluisa populistitieteilijä, kuin mitä Esko Valtaoja on, niin meni jossain yhteydessä sanomaan, että luonto ei ole välttämättä mikään ystävällismielinen ihmiselle. Maailmankatosmuksellisesti Eskon jutun voi nähdä outona.

Että ylipäätään ollaan osa tätä elämää, voi pitää vaaratekijöitä, elämän tietyistä muodoista välttämättömänä ominaisuutena, jolle ei paitsi mahda mitään, niin ei myöskään kannata mahtaa mitään. Jokin on samaa, elintärkeää, ja jokin kuolettavaa, kun väärä hetki, ja väärä aika.

Miten olet muun kanssa, se on se juttu. Vähän erilaisen oloinen lausunto, kuin itsensä erillisottautuminen siitä, mitä ollaan. Jotenkin köksähtävää tarinaa. Tätä on toisaalta vaikea välttää, kun kieli itsessään on tätä erottelua. Tavallaan se rikkoo jo olemassolollaan sitä, mitä (myös) ollaan. Tätä on vaikea ihmetellä, tosin ehkä joillekin uutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 13, 2019, 23:34:49
Fiiliksiä tulee ja fiiliksiä menee. Mitä niistä enää on jäljellä, kun ilta hiljenee.

Päällimmäinen muisto päivästä on se, että oli märkää. Ilman sateenvarjoa selvisi ehkä juuri ja juuri ainakin tiettyinä aikoina. Kengät kuitenkin tahtoivat kastua lätäköistä.

Kävin pikaisesti Suomenlinnassa vilkaisemassa hieman taidetta. Menomatkalta jäi harmittamaan töppäilyni, jota selostan hetken päästä. Miksi ihmeessä aina minä ja vain minä kymmenistä tuhansista ihmisistä teen vääriä ratkaisuja. Ehkä osasyy on ADHD-tyyppinen luonteeni eli se, että toimin salamannopeasti ja intuitiiivisesti ehtimättä tai viitsimättä havainnoida tilannetta ja punnita vaihtoehtoja.

En ole käynyt Suomenlinnassa vuosikausiin, joten "systeemit" olivat unohtuneet, tai ehkä ne olivat muuttuneet. Oli, miten oli, en tiennyt niistä.

Oli pimeää ja satoi vettä. Kun lautalle menevät "karjaportit" avautuivat ja lauma alkoi tungeksia läpi porteista, näin edessäni kaksi vaihtoehtoista väylää, joissa en huomannut mitään eroa. Vasemmanpuoleinen näytti tyhjemmältä, vaikka siitäkin meni ihmisiä. Mutta minä en olisi SAANUT mennä siitä. Huomasin myöhemmin - en siis vielä tuolloin - että tämä portti oli varattu polkupyörän taluttajille ja lastenvaunujen työntäjille ja pyörätuolissa oleville. Lasiporttiin liimatut merkit näkyvät silloin kun portti on kiinni, mutta eivät silloin, kun se on auki.

Tavallisten jalankulkijoiden kuului kulkea pyöröportin kautta. Koska edessäni oli ihmisiä, en nähnyt mitään "pyöröporttia" vaan pelkästään kaksi aukkoa aidassa, josta kummastakin meni ihmisiä.

En millilleen muista, mihin asti ehdin mennä, kunnes systeemin karvainen käsi (kuvainnollisesti) esti kulkemiseni ja käännytti minut takaisin kulkemaan pyöröportista. Itsestäni tuntui, että olin käytännössä jo mennyt läpi kielletystä portista, kun minut määrättiin kääntymään takaisin ja palaamaan lähtöruutuun. Koin tilanteen nöyryyttävänä. 

Systeemin edustaja oli karskin ja pelottavan näköinen iso mies firman haalareissa ja huomioliiveissä. Ei siis auttanut kuin kääntyä takaisin ja siirtyä pyöröporttijonoon. Ajan kannalta porttivalinnallani ei ollut merkitystä, koska kaikki pääsivät lautalle joka tapauksessa, eikä "oikaiseminen" käytännössä olisi merkinnyt jonottajien ohittamista. En siis katsonut etuilevani sen enempää kuin ihminen, joka on menossa pariovesta tai tuplaliukuportaista ja valitsee A:n eikä B:tä, koska A:n kohdalla on enemmän tilaa. Näinhän ihmiset toimivat automaattisesti. Eli valitaan vetävin väylä eikä tungeta kaikki samaan aukkoon.

Jälkeenpäin tuli mieleeni, että ehkä porteissa on laskuri, joka laskee vuotuisen matkustajamäärän tilastoja varten. Firman miehellä oli kädessään laite, josta mietin, oliko sekin laskuri, johon merkitään pyöräntaluttajat ja pyörätuolissa istujat ja lastenvaunuja työntävät. Suomenlinnan kävijämäärä on niin suuri, että vaikka minut olisi merkitty väärään kategoriaan tai jätetty kokonaan merkitsemättä, se ei kovin paljon tilastoa ylös eikä alas painaisi. Mihin kategoriaan kuuluvat pyörätuolin työntäjät ja muut invalidia avustavat henkilöt. Ehkä näkemäni ilman edellä mainittuja välineitä portin läpi kulkijat olivat tällaisia. Pyörätuoli-ihminen oli menossa heidän perässään.   

Matkafiilis hieman kärsi tuollaisesta, koska minä jos kukaan yritän aina ja kaikissa tilanteissa toimia niin, että en joutuisi ikäviin tilanteisiin ja nolaisi itseäni. Tästä syystähän pelkään kaikkea enkä uskalla tehdä oikein mitään. Kritiikinpelkoni on aivan tolkuttoman suuri.

Tämänpäiväinen tapaus ei ole ainoa kerta, kun tietämättömyyksissäni olen ollut menossa kielletystä portista tai aukosta ja saanut huomautuksen. Voisin kertoa eräästä tällaisesta tapauksesta laskettelumäessä joitakin vuosia sitten. Tilanne oli niin kiusallinen, ettei se kiusallisemmaksi voisi tulla. Minua huomauttanut henkilökuntaan kuuluva mies varmaan ihmetteli, mikä hullu tuo tyyppi on, kun se selittelee ja valittelee ja pyytelee anteeksi aivan hepulin partaalla kuitenkin varsin vähäpätöistä tapahtumaa. Syy virheeseeni oli yleinen tietämättömyys ja tottumattomuus ja epävarmuus ja jännittävyys. Kenellekään normaalille ihmiselle vastaavaa ei olisi voinut tapahtua. 

Kun Suomenlinnassa katsoin matkustajien poistumista lautalta ja uusien päästämistä sinne, olin vielä sen verran synkissä ajatuksissa, että näin paikan mielikuvituksessani keskitysleirinä, jonne tuodaan uusia asukkaita. Tunnetta lisäsi laiturilla seisonut vartija, joka tarkkaili ihmisiä. Pimeä ilta ja sade ja valopylväät vielä lisäsivät tietynlaista tunnetta. Näkyhän oli kuin elokuvista, joissa juna tuo lastin ihmisiä keskitysleirille. "Schnell, schnell" huudot ja koirien haukunta vain puuttuivat. Saaren vanha rakennuskantakin sopii kuviin - ja historia vuoden 1918 vankileirisaarena.

Tulomatkalla ja oikeastaan jo menomatkalla (matkaani kuului jatko-osuus Espooseen metrolla ja bussilla yhdellä lipulla per suunta) taistelin HSL:n Appsin kanssa, joka jumitteli niin, että jouduin sammuttamaan ja käynnistämään kännykän uudestaan. Paluumatkalla jouduin tekemään näin kaksi kertaa, ja arvatkaa ärsyttikö seisoa kymmenen minuuttia bussipysäkillä, ja käynnistää kännykkää uudestaan juuri silloin, kuin bussi tuli ja kaikki muut odottajat menivät siihen. Jäin yksin pimeälle pysäkille kännykkääni raplaamaan. Jotta Appsi toimisi seuraavan bussin tullessa painelin laitteen ruutua koko ajan niin, että se ei vain sulkeutuisi. Kännykkäni on säädetty menemään pimeäksi melko lyhyen ajan kuluttua, jos sitä ei aktiivisesti käytä. Se on avattava joka kerta erikseen avauskoodilla. Aikaisemmin Appsi ilmestyi näkyviin heti, kun kännykän avasi, mutta nyt se häipyi jopa silloin, kun kännykkä ei vielä ehtinyt pimentyä. Lipussa ei ollut enää paljon aikaa, kun lopulta pääsin bussiin.

Jälkeen päin olen miettinyt, että omalla mahdollisesti virheellisellä toiminnallanikin saattoi olla jotain tekemistä ohjelman (ja lopulta osittain myös kännykän) jumiintumisen kanssa, mutta olen kyllä kuullut kyseisen Appsin ongelmista muiltakin.

Tässä joitakin päivän mietteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 14, 2019, 10:16:39
Mietin tässä Postin kannattavuutta.

Aika helppoa olisi nostaa se yksien tuottoisimpien firmojen joukkoon, hetkeksi. Nostettaisiin postitaksat vain tuplaksi ja vähennetään henkilöstöstä puolet. Siinä se, yksinkertaista, eikö totta.

Toisaalta, miksi Posti on olemassa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 14, 2019, 11:14:54
Kopekille:

Kun kerran aika usein näytät liikkuvan PK-seudulla, niin miksi et osta matkakorttia ja sille arvoa, eli rahaa? Sillä matkustaminen tulee saman hintaiseksi kuin kännykkäkertalipullakin, mutta eipä tarvitse pelleillä appsien kanssa tai muunkaan kännykän temppujen kanssa, joita niitäkin kuulemma on.

Nyt vielä, kun ne bussien näytötkin muuttuivat vyöhykeuudistuksen myötä järkevämmäksi, niin kortin käyttö on nopeaa ja näppärää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 14, 2019, 17:43:43
Ostin kerran modernia fysiikkaa populaaristi käsittelevän tietokirjan. Sen oli kirjoittanut joku ihan pätevä (teoreettinen) fyysikko. Luin sen siltä istumalta. Kirja oli surkea. Palautin kirjan kirjakauppaan 7 päivän palautusoikeutta hyväksi käyttäen. Tunsin itseni talousrikolliseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 14, 2019, 18:03:18

:o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 15, 2019, 12:51:57
Olen siitä asti miettinyt, onko kirjojen omistamisessa mitään järkeä kun kaupoista saa tuolla tavoin "panttia" vastaan lukemista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 15, 2019, 21:25:41
Paha ongelma duunissa php-kirjaston kanssa. En ymmärrä tuon taivaallista, kuinka autoloader toimii. Tai oikeammin, miksi se ei minulla toimi. Eikä ole mitään katkua, mistä voisi johtua. Kaikki pitäisi olla kuten ohjeissa, mutta eipä vaan toimi. Ilmoittaa, että luokkaa ei löydy. Sen verran tuore kirjasto, ettei ole vielä kertynyt vastaavia ongelmia tai koska en vain mitä ilmeisimmin ole ymmärtänyt jotain keskeistä autoloadereista. Olen tarkistanut namespacen, use-lauseen, tiedoston ja luokan nimen ties kuinka monta kertaa enkä löydä virhettä niissäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 15, 2019, 21:32:59
Jostain löysin composer-ohjeen, joka optimoi autoloaderin ja sen ajamisella ongelma "poistui", mutta ohjeissa sanotaan, että siihen ei voi luottaa tuotannossa, sillä ohjelma kaatuu helposti, eli ainakaan tuota optimointia ei kannata tehdä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 15, 2019, 21:35:01
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 15, 2019, 21:25:41
Paha ongelma duunissa php-kirjaston kanssa. En ymmärrä tuon taivaallista, kuinka autoloader toimii. Tai oikeammin, miksi se ei minulla toimi. Eikä ole mitään katkua, mistä voisi johtua. Kaikki pitäisi olla kuten ohjeissa, mutta eipä vaan toimi. Ilmoittaa, että luokkaa ei löydy. Sen verran tuore kirjasto, ettei ole vielä kertynyt vastaavia ongelmia tai koska en vain mitä ilmeisimmin ole ymmärtänyt jotain keskeistä autoloadereista. Olen tarkistanut namespacen, use-lauseen, tiedoston ja luokan nimen ties kuinka monta kertaa enkä löydä virhettä niissäkään.
Oletko kokeillut tätä hentoista oljenkortta: Googlaa "php library autoloader problem"?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 15, 2019, 21:47:09
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 15, 2019, 21:35:01
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 15, 2019, 21:25:41
Paha ongelma duunissa php-kirjaston kanssa. En ymmärrä tuon taivaallista, kuinka autoloader toimii. Tai oikeammin, miksi se ei minulla toimi. Eikä ole mitään katkua, mistä voisi johtua. Kaikki pitäisi olla kuten ohjeissa, mutta eipä vaan toimi. Ilmoittaa, että luokkaa ei löydy. Sen verran tuore kirjasto, ettei ole vielä kertynyt vastaavia ongelmia tai koska en vain mitä ilmeisimmin ole ymmärtänyt jotain keskeistä autoloadereista. Olen tarkistanut namespacen, use-lauseen, tiedoston ja luokan nimen ties kuinka monta kertaa enkä löydä virhettä niissäkään.
Oletko kokeillut tätä hentoista oljenkortta: Googlaa "php library autoloader problem"?

Joo. Muutamilla oli sama ongelma ja yhtä moni sai ongelman myös korjattua yksinkertaisella manööverillä (lisäämällä composer.json -tiedostoon tiedostopolut nimiavaruuksille), mutta vaikka minä seurasin noitakin ohjeita, mitään ei tapahtunut. Ongelma pysyi kunnes ajoin composerin optimointikomennon vain hetken päästä huomatakseni, ettei näin pystytettyä softaa voi laittaa tuotantoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 15, 2019, 22:56:48
Varasuunnitelmana on tietenkin tehdä tuosta softasta riisuttu malli. Silloin koodia on vaikea laajentaa tai käyttää uudestaan, mutta pystytys on tietysti nopeaa. Ongelma vain on, että muissa tämän kaltaisissa ohjelmissamme pystytys on vaatinut meiltä asetusten säätämistä ja ottaen huomioon markkina-alue, jonne olemme tätä laajennusta kehittämässä, meillä ei ole taas oikein resursseja säädellä asetuksia asiakaskohtaisesti tuleville potentiaalisille asiakasmassoille. Pitäisi siksi olla sellainen systeemi, että asiakkaat voisivat laajennuksen myötä säätää asetukset omatoimisesti. No tietystikään tämä ei ole kauneuslaji, eli purkkaratkaisutkin - jos ne vain toimivat - ovat ihan riittäviä. Että tuo varasuunnitelma on aina vaihtoehto. Mutta kun ei ole ainakaan vielä mikään hoppu tämän kanssa, olisi kiva jos saisi ratkaistua tuon autoloader-ongelman. Se ratkaisisi paljon. No enköhän minä jotain keksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 16, 2019, 11:45:34
Jos päivän mietteissä saa esittää mitä vain, niin toivottavasti tämäkin Lohja-aiheen sivutarina menee.

Kerran katselin Lohjan karttaa ja mietin, sopisiko erään nettipersoonan kuvaus kotikaupungistaan tuohon paikkakuntaan. Tämä iljettävä paljastus ehkä saa jonkun taas pitämään minua kyylääjänä ja stalkkerina, mutta en myönnä, että siitä olisi kyse. Minua vain kiinnostavat erilaiset mysteerit ja salaisuudet ja "salapoliisitehtävät" niiden tarjoaman haasteen takia. Jos joku heittelee muruja polulle, alan seurata niitä pelkästä mielenkiinnosta ilman mitään likaisia taka-ajatuksia. On vain jännä tietää asioita, joita ei kuuluisi tietää. Tämä ei koske erityisesti ihmisiä vaan aivan mitä tahansa.

Aikoinaan, kauan sitten, keräsin itselleni kokoelman monien kotipaikkakuntani julkisten tai puolijulkisten rakennusten yleisavaimista. Kokoelmassani oli kerrostalojen rappukäytävien avaimia ja jopa postin/valtion virastotalon ja kirkon ja avaimet sekä yleisavain rakennukseen, jossa oli mm. apteekki. En muista, mistä näitä avaimia edes sain. Kokoelma karttui eri tavoilla, mm. kun tuurasin muutaman päivän ajan epävirallisesti erästä henkilöä aamupostin jakamisessa. En koskaan käyttänyt näitä salaisia avaimia, mutta tunne, että pääsisin moniin eri paikkoihin, oli jotenkin kutkuttava. Ehkä siitä sai jonkinlaista piilevää vallan tunnetta heikon itsetunnon paikkaamiseen. Ehkä salaisen merirosvoradiotoiminnan pyörittäminen ja lähetinlaitteiden rakenteleminen kuului samaan sarjaan. Avaimet ovat elämän melskeissä aikaa sitten kadonneet, samoin lähettimet. Ja eivätköhän lukotkin ole jo kymmenien vuosien aikana vaihdettu. 

Se, että omistaa jotain laitonta, jota ei saisi rangaistuksen uhalla omistaa, on toisaalta pelottavaa, mutta se on myös palkitsevaa, kun pystyy edes joissakin asioissa vastustamaan kaikkivoivan jumalallisen poliisin yhä tiukentuvaa otetta ihmisten elämästä. Tähän kai erilaisten "keräilijöiden" into kerätä epämääräisiä asioita aina ihmiskalloista alkaen perustuu. Ihmisillä on paljon enemmän salaista omaisuutta kuin edes tiedetään, koska se on salaista. Yleisin salainen kielletty omaisuus lienee ase, joka on kulkeutunut suvun perintönä, ja johon ei ole lupaa. Myös erilaiset "sotamuistot" taitavat olla aika yleisiä.

Tähän aiheeseen liittyy minun arvomaailmani valossa äärimmäisen inhottava asia, eli se, että laittomat aseet saa käydä luovuttamassa poliisille tietyin ehdoin ilman rangaistusta - ja ihmiset suuressa poliisinpelossaan oikeasti tekevät näin. Mitä ihmeen poliisijumalaa palvovia masokisteja ihmiset oikein ovat? Miksi aseesta eroon pääsemiseksi tarvitsee käydä nuolemassa poliisin saappaita ja nöyristelemässä poliisin edessä, joka hyvää hyvyyttään ei rankaise - ehkä. Onko tämä jokin nykyisen valtiouskonnon rippirituaali, pyhä meno, vai mistä tässä hulluudessa on kyse? Eihän ase ole kuin kappale rautaa. Kai tuollaisen nyt saa hävitettyä miten tahansa vaikka hautaamalla sen maahan tai upottamalla järveen. Eihän se ole edes ympäristöongelma. Teräs on maasta tullut, ja sinne se ruosteena häviää. Käydäänkö poliisilta hakemassa pyhäkoulumerkki, vai mistä tässä itsesaastutuksessa on kyse? Osoitetaan poliisille, että ollaan lainkuuliaisia ihmisiä. Ei se auta, kun seuraavan kerran vastaanotetaan sakkoa ylinopeudesta. Ja sitä paitsi asehan on omaisuutta. Miksi se pitäisi antaa ilmaiseksi kenellekään, kaikkein vähiten valtiolle, jonka pitkät ahneet kynnet muutenkin ottavat kaiken, minkä pystyvät.

Tämä juttu oli alun perin Lohjaa käsittelevässä kirjoituksessani, mutta se meni niin pahasti sivuraiteille, että siirsin sen tänne. Tällaista siis mietiskelin näin aamupäivällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - marraskuu 16, 2019, 11:56:58
No aseen voi ihan helposti hävittää omatoimisesti. Pienen pistoolin voisi vaikka sulloa sisälle isoon säilyketölkkiin tai maalipurkkiin, sulkea siitä kannen ja kiikuttaa metallikeräysastiaan. Fiksua tietysti olisi purkaa ase ja hävittää pienissä erissä, jolloin sitä ei kukaan pääse käyttämään väärin.

Antiautoritääriseksi tyypiksi sinä välität ihan liikaa laeista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 16, 2019, 12:03:09
Lainaus käyttäjältä: urogallus - marraskuu 16, 2019, 11:56:58
No aseen voi ihan helposti hävittää omatoimisesti. Pienen pistoolin voisi vaikka sulloa sisälle isoon säilyketölkkiin tai maalipurkkiin, sulkea siitä kannen ja kiikuttaa metallikeräysastiaan. Fiksua tietysti olisi purkaa ase ja hävittää pienissä erissä, jolloin sitä ei kukaan pääse käyttämään väärin.

Myydessä saisi myös hieman rahaa. Lienee melko yleistä, sillä aika usein käräjillä, kysyttäessä mistä ampuja sai aseen, on vastaus: Ostin sen yhdeltä kaverilta torin reunalla, en tuntenut, taisi olla joku Pena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2019, 12:49:46
Vanhojen treenauksien peruja tai sitten olen vain iskostanut mieleen niin hyvin oikean tavan kaatua, ettei onneksi pahasti käynyt.

Kävelin erään liikkeen suuren parkkipaikan halki, kun alueella ei ollut mitään jalankulkijoille merkittyä osuutta, niin siinä sitten joutui kulkemaan vähän mistä sattuu. Aivan äkkiä ennen kuin mitään ehdin tajuta, olin selälläni jäällä sellaisella tärskyllä, että kuulokkeet lensivät päästäni. Koko matkan aikana ei missään vaiheessa ollut mitään liukkautta, joten en osannut siinä edes varoa.

Ajatukset kulkivat aika klassisesti:
- Löinkö pääni? En varmaan. Hyvä juttu.
- Näkikö joku? Perkele, tuolla on ihmisiä.
- Menikö kuulokkeet rikki? Hamusin ne käteen ja pistin paikalleen ja ääni kuului
- Persaukseen sattui, pääsenköhän ylös? No, hyvinhän se sujui. Pikainen vilkaisu, ettei kukaan nyt missään katso, niin puistelen vähän vaatteita.

Menin sitten myymälään ja huomasin, että pelästyin niin, että oli kyynelet silmissä. Niistelin nenäni ja sitten ostoksia tekemään. En löytänyt etsimääni, joten piti kysyä, mistä hyllystä sen tuotteen löydän. Samalla sitten kysyin, jotta onko se parkkipaikka heidän vastuullaan ja myöntävän vastauksen saatuani kerroin miten oli käynyt ja että kannattaisi hiekoittaa, ettei kenellekään käy siinä pahasti.

Jatkoin tuolta ruokakauppaan ja siellä vasta huomasin, että oikean käteni kämmenpohjassa on melkoinen mustelma ja käsivartta hiukan aristi. Olin ottanut ihan oikeaoppisesti koko käden mitalla vastaan pudotuksen. Ruokakaupasta ostin lohtupullaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 16, 2019, 15:28:24
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2019, 12:49:46
- Näkikö joku? Perkele, tuolla on ihmisiä.
:D Tuossa lienee eräs miehen ja naisen ero?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2019, 19:44:23
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 16, 2019, 15:28:24
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2019, 12:49:46
- Näkikö joku? Perkele, tuolla on ihmisiä.
:D Tuossa lienee eräs miehen ja naisen ero?

Miten niin? Eikö miestä nolota yhtään maata selällään parkkipaikalla ja olisi hyvillään, jos kukaan ei olisi huomannut?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 16, 2019, 20:34:43
Ehkä minä en oo miehenäkään normaali (Asperger-piirteisyyttä on) mutta olisin iloisempi jos joitain ihmisiä olisi edes ollut näkösällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 16, 2019, 20:45:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2019, 19:44:23
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 16, 2019, 15:28:24
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2019, 12:49:46
- Näkikö joku? Perkele, tuolla on ihmisiä.
:D Tuossa lienee eräs miehen ja naisen ero?

Miten niin? Eikö miestä nolota yhtään maata selällään parkkipaikalla ja olisi hyvillään, jos kukaan ei olisi huomannut?

Kyllä selällään makaaminen on luonnollisempaa naisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 16, 2019, 21:23:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2019, 12:49:46
Jatkoin tuolta ruokakauppaan ja siellä vasta huomasin, että oikean käteni kämmenpohjassa on melkoinen mustelma ja käsivartta hiukan aristi. Olin ottanut ihan oikeaoppisesti koko käden mitalla vastaan pudotuksen. Ruokakaupasta ostin lohtupullaa.

Viimetalvisten liukkaalla kaatumisten muistot vielä hyvin muistissani toivotan positiivista toipumista. Tärskyistä tulee helposti jälkikolotuksia.

Olen muutaman viime vuoden aikana kaatunut ja pudonnut sen verran inhottavasti, että varovaisuuteni on lisääntynyt. Kun astun johonkin epämääräiseen paikkaan, mietin mielessäni kaikki mahdolliset skenaariot siitä, miten kenkä voi lipsahtaa, ja mihin päin silloin horjahdan, ja mitä siitä voi seurata. Kun näkee itsensä mielessään syöksymässä pää edellä alas terävien kivien tai rautojen tai lautojen sekaan, miettii toisenkin kerran, mihin astuu.

Pahimpiin putoamisiin, mitä nyt yhtäkkiä tulee mieleeni, kuuluu se, kun kiipeilin (nyt jo romutetun) Pohjola-laivan kannella ja astuin lahon laudan päälle, joka katkesi. Putosin täysin kontrolloimattomasti kyljelleni laivan pohjalle epämääräisten terävien rautatomujen sekaan. Vaatteet repeilivät ja verta tuli sieltä täältä. Onnekseni en saanut mainittavaa iskua päähäni.

Niitäkin on tullut. Toissa keväänä astuin erään korkean "pukin" päälle, joka keikahti sillä seurauksella, että lensin pää edellä alas, jolloin pääni osui omatekoisen peräkärryn kulmaraudasta tehtyyn aisaan. Suora isku päähän parin metrin ilmalennnon päätteeksi sattui aivan sietämättömästi ja tuntui muutenkin todella epämukavalta. Olo oli sellainen, että kaivoin jo jostakin läheltä epämääräisen patjan esille ja olin menossa sen päälle makailemaan (en tiedä, mitä olisi tapahtunut), kun eräs vanha tuttu ilmestyi paikalle. Luovuin patja-ajatuksesta ja sinnittelin pystyssä keskustellen tämän ihmisen kanssa. Kerroin kyllä hänelle, mitä oli tapahtunut. Vähitellen keskustelun kuluessa, kun olin saanut muuta ajateltavaa, olo hieman helpottui.

Putoamistapahtumia muistuu nyt mieleen muitakin, tältä vuodeltakin, mutta olkoon nyt. Sen verran niistä jää jälkikaikuja, että esimerkiksi täsmälleen siinä paikassa, missä jalkani lipsahti viime talvena (Relanderin patsaan lähellä), kävelen vielä nytkin sulalla kelillä varovaisesti. Siinä määrin yllättävä liukastuminen ja kaatuminen jäivät syvämuistiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 17, 2019, 09:48:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 16, 2019, 20:45:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2019, 19:44:23
Miten niin? Eikö miestä nolota yhtään maata selällään parkkipaikalla ja olisi hyvillään, jos kukaan ei olisi huomannut?

Kyllä selällään makaaminen on luonnollisempaa naisille.

Heh, en yhtään yllättynyt tästä kommentista. Tajusin kyllä viestin lähetettyäni, että olisin voinut paremminkin kirjoittaa, mutta en jaksanut höylätä sanamuotoa :D

----
Ilokseni voin todeta selvinneeni vähällä, sillä ei ole oikeastaan mitään arkuutta tuosta kaatumisesta johtuen. Tyttäreni arveli niskan olevan kipeä, sillä tuollaisessa kunnollisessa ilmalennossa juuri niskan lihakset joutuvat koville ja voi tulla retkahdusvamma, mutta ei nyt tunnu onneksi sitäkään, mistä olen kyllä tyytyväinen. Olen juuri saanut avattua niska-hartiajumin raivokkaille sauvakävelylenkeillä.

Aikaisin tuli tämän talven pyllähdys. Se näyttää kuuluvan talven pakollisiin kuvioihin, että kerran talvessa olen nurin.  ;D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 17, 2019, 10:19:35

Usein tarvitsee tosi vahvan hiljentymisen, heti aamusta, että päivään saa tolkullisen juonen, ja se menee kestävästi. Häiriintymiskynnystä ei aina ajattele.

Miten vahva täytyy olla, että isomman hälyn keskellä voi silti säilyttää sen, mitä varten yleensä tarvitaan täysresetoivampaa, vaikkei nyt pitempää luostarijaksoa, että voi veivata jotain aikaa siellä, missä kohta on niin solmussa, ettei auta kuin toipua, että edes jokin hetki on antaa mahdolliselle?

Tuosta tulee mieleen englanninkielen sana: robust. Joistain yhteyksistä jäänyt mieleen.

Se, että sanoitus tällaiseen on oma projektinsa, eikä kovin valmisnojattavaa löydy, vaan jotain hakemista, ja kuvaavaan viittaavaa, voi näyttää haperolta. Ei kovin vankkaa, toisin kuin mihin esim robust voisi viitata.

Kielellisyys voi ilmetä näin. Tätäkö on eräs marginaalisuus, tällä alueella? Entä se epävarmuus, joka ilmenee kokonaisemmin? Ei ihan yleisluottamusta herättävää, luulisin.

Luottamus on alue, jossa voi erikoistua. On oma maksimoimisen laji, jossa erilaiset toimivuudet, eri ympäristöissä. Onko tällaista, jotain päinvastaista, jos kerran on selkeämmin myyvää, siis liityttävää, yleisemmin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 17, 2019, 10:24:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 17, 2019, 09:48:58
Ilokseni voin todeta selvinneeni vähällä, sillä ei ole oikeastaan mitään arkuutta tuosta kaatumisesta johtuen. Tyttäreni arveli niskan olevan kipeä, sillä tuollaisessa kunnollisessa ilmalennossa juuri niskan lihakset joutuvat koville ja voi tulla retkahdusvamma, mutta ei nyt tunnu onneksi sitäkään, mistä olen kyllä tyytyväinen. Olen juuri saanut avattua niska-hartiajumin raivokkaille sauvakävelylenkeillä.

Minulle on tullut parina talvena jokin revähdys käsivarsiin, vaikka en ole lentänyt nurin. Tasapainoa tavoitellessa nopea liike aamusella on tehnyt pahaa. Nyt olen koittanut treenata etukäpäliä, jos vaikka isompi lihasmassa auttaisi. Pehmeä kumipohja kengissä varmaan auttaisi enemmän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 17, 2019, 10:41:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 17, 2019, 10:24:05
Minulle on tullut parina talvena jokin revähdys käsivarsiin, vaikka en ole lentänyt nurin. Tasapainoa tavoitellessa nopea liike aamusella on tehnyt pahaa. Nyt olen koittanut treenata etukäpäliä, jos vaikka isompi lihasmassa auttaisi. Pehmeä kumipohja kengissä varmaan auttaisi enemmän.

Tämä vuodenaika on hiukan hankala jalkineiden kannalta, kun vielä suurimmaksi osaksi on kuivaa ja lämpöisen puolella. Talvilenkkareita ei oikein vielä voi käyttää, kun ovat kuumat. Niissä olisi paremmat pohjat, vaikka nyt nastoja ei olekaan. Nythän monilla valmistajilla on jopa kisaa siitä, kuka tekee parhaan kitkapohjat ulkoilukenkiin. Olen jo pohtinut uusien talvilenkkareiden hankkimista, sillä viisi-kuusi vuotta sitten hankitut "hyväpohajaiset" eivät enää ole ollenkaan kilpailukykyiset näihin uusiin verrattuna. Kunnollinen pito on kyllä tarpeen paitsi turvallisuuden vuoksi, myös että esimerkiksi juuri sauvakävelystä saa kunnollisen tehon irti :)

Nyt kun tuota omaa Loiri-imitaatiotani pohdin jälkikäteen, niin taisi kyllä reppu ainakin osaksi pelastaa, etten lyönyt päätäni maahan. Sen verran kova se tärsky oli, että tosiaan siinä heti ajatuskin löi hetken tyhjää. Jotenkin se kuulokkeiden lentäminen päästä loi ajatuksen, että olen lyönyt pääni kovasti. Kipuhan ei tunnu heti, jos se on tarpeeksi kova. Onneksi nyt ei käynyt niin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 17, 2019, 10:44:00
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 16, 2019, 21:23:17Toissa keväänä astuin erään korkean "pukin" päälle, joka keikahti sillä seurauksella, että lensin pää edellä alas, jolloin pääni osui omatekoisen peräkärryn kulmaraudasta tehtyyn aisaan. Suora isku päähän parin metrin ilmalennnon päätteeksi sattui aivan sietämättömästi ja tuntui muutenkin todella epämukavalta. Olo oli sellainen, että kaivoin jo jostakin läheltä epämääräisen patjan esille ja olin menossa sen päälle makailemaan (en tiedä, mitä olisi tapahtunut), kun eräs vanha tuttu ilmestyi paikalle. Luovuin patja-ajatuksesta ja sinnittelin pystyssä keskustellen tämän ihmisen kanssa. Kerroin kyllä hänelle, mitä oli tapahtunut.

Mielenkiintoinen tilanne, olotilan kannalta. Kokemus kaikkea muuta.

Mitä mahdollisuuksia tuollaisessa on? Aika extreme-kysymys. Teoreettisesti voi olla avartava, ja reaalissa sitäkin, tosin takuita ei uskalla antaa, tällaisesta.

Joskus sarjakuvissa on tilanne, jossa ihminen toiseutetaan, sopivalla tällillä. Toinen kun toiseuttaa, niin ihminen palautuu takaisin.

Tuo on fantasiaa, ja miten todellisuus menee. Ehkä fantasiassa on jotain osuvaakin. Tällaisia voi tietysti tislata, ainakin hypoteettisesti.

Oikeasti. Tietoisempi horros valintana, voi olla hyvä vaihtoehto. Mikä voi olla tällaisen valintakyvyn edellytys, eri asia. Mahdollinen, sitä ei kannata kieltää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 17, 2019, 16:20:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 17, 2019, 10:41:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 17, 2019, 10:24:05
Minulle on tullut parina talvena jokin revähdys käsivarsiin, vaikka en ole lentänyt nurin. Tasapainoa tavoitellessa nopea liike aamusella on tehnyt pahaa. Nyt olen koittanut treenata etukäpäliä, jos vaikka isompi lihasmassa auttaisi. Pehmeä kumipohja kengissä varmaan auttaisi enemmän.

Tämä vuodenaika on hiukan hankala jalkineiden kannalta, kun vielä suurimmaksi osaksi on kuivaa ja lämpöisen puolella. Talvilenkkareita ei oikein vielä voi käyttää, kun ovat kuumat. Niissä olisi paremmat pohjat, vaikka nyt nastoja ei olekaan. Nythän monilla valmistajilla on jopa kisaa siitä, kuka tekee parhaan kitkapohjat ulkoilukenkiin. Olen jo pohtinut uusien talvilenkkareiden hankkimista, sillä viisi-kuusi vuotta sitten hankitut "hyväpohajaiset" eivät enää ole ollenkaan kilpailukykyiset näihin uusiin verrattuna. Kunnollinen pito on kyllä tarpeen paitsi turvallisuuden vuoksi, myös että esimerkiksi juuri sauvakävelystä saa kunnollisen tehon irti :)

Nyt kun tuota omaa Loiri-imitaatiotani pohdin jälkikäteen, niin taisi kyllä reppu ainakin osaksi pelastaa, etten lyönyt päätäni maahan. Sen verran kova se tärsky oli, että tosiaan siinä heti ajatuskin löi hetken tyhjää. Jotenkin se kuulokkeiden lentäminen päästä loi ajatuksen, että olen lyönyt pääni kovasti. Kipuhan ei tunnu heti, jos se on tarpeeksi kova. Onneksi nyt ei käynyt niin :)
Huh, onneksi sinulle ei käynyt tuossa hullummin. Nuo tulee niin yllättäen ja yleensä alusta on niin kova, että onnea täytyy olla mukana, että ei itseään loukkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - marraskuu 17, 2019, 23:11:04
On ihmisiä jotka katsovat syntyneensä väärään sukupuoleen. On ihmisiä joille heidän ns. rotunsa on väärä, ja on ihmisiä jotka uskovat olevansa väärää lajia ja esim. hevosena laitumella laukkaaminen tuntuu paremmalta.

Ja on ihmisiä joiden mielestä heidän ei olisi koskaan pitänyt syntyäkään. Tai kenenkään tai minkään muunkaan.

https://www.theguardian.com/world/2019/nov/14/anti-natalists-childfree-population-climate-change
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 18, 2019, 00:56:19
^ Antinatalismi oli pakko googlettaa. :)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antinatalismi

Laaja katsaus aiheelliseen pohdintaan, joka hiveli omiakin tuntoja ja ajatuksia, mutta huomasin jokaisesta esitellystä näkökannasta mahdollisuuksia löytää myös heikkoja tai avoimeksi jääviä kohtia. Harmi. :)
Haastan lukijan keksimään kritiikkiä wikilinkissä esitettyihin elämänvastaisiin näkökulmiin, vaikka ne kuulostaisivatkin ihanan päteviltä. Myrkkymalja sille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 18, 2019, 09:42:36
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 17, 2019, 23:11:04On ihmisiä joille heidän ns. rotunsa on väärä, ja on ihmisiä jotka uskovat olevansa väärää lajia ja esim. hevosena laitumella laukkaaminen tuntuu paremmalta.

Kerran olin luennolla, ja päädyin aiheeseen liittyen kysymään, mitä se voi tarkoittaa, jos ihminen unessa liikkuu kuten nelijalkaiset. Minusta tuollaisia jäänteitä voi hyvin olla, myös hermostorakenteessa.

Se, että ihminen on erikoistunut näin paljon, tai näin moneen, ei tarkoita, etteikö juurilla voisi käydä, tai niitä hoksata, monessa, tai antaa noiden vaikuttaa.

En liittäisi ilmiötä uskoon, tai uskonnollisuuteen, vaan siihen, että ollaan eliöitä. Onhan näitä erilaisin painotuksin.

BTW  Luennoitsijalta en saanut mitään vastakaikua arveluuni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 18, 2019, 15:51:32
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 15, 2019, 22:56:48
Varasuunnitelmana on tietenkin tehdä tuosta softasta riisuttu malli. Silloin koodia on vaikea laajentaa tai käyttää uudestaan, mutta pystytys on tietysti nopeaa. Ongelma vain on, että muissa tämän kaltaisissa ohjelmissamme pystytys on vaatinut meiltä asetusten säätämistä ja ottaen huomioon markkina-alue, jonne olemme tätä laajennusta kehittämässä, meillä ei ole taas oikein resursseja säädellä asetuksia asiakaskohtaisesti tuleville potentiaalisille asiakasmassoille. Pitäisi siksi olla sellainen systeemi, että asiakkaat voisivat laajennuksen myötä säätää asetukset omatoimisesti. No tietystikään tämä ei ole kauneuslaji, eli purkkaratkaisutkin - jos ne vain toimivat - ovat ihan riittäviä. Että tuo varasuunnitelma on aina vaihtoehto. Mutta kun ei ole ainakaan vielä mikään hoppu tämän kanssa, olisi kiva jos saisi ratkaistua tuon autoloader-ongelman. Se ratkaisisi paljon. No enköhän minä jotain keksi.

Kuoppasimme tuon kirjaston. Neuvottelin hieman esimieheni ja tiimimme muiden jäsenten kanssa tuosta kirjastosta ja koska muut ovat ajatutuneet vastaaviin ongelmiin tuon kirjaston kanssa, päätettiin valita kirjasto, jonka käytöstä ei ole toistaiseksi kertynyt negatiivisia kokemuksia. Tämä sopii minulle mainiosti. Tuota ongelmakirjastoa käytettiin kuulemma alunperin  vastaavassa projektissa siksi, että piti saada softa toimimaan vanhalla php-versiolla. Nyt ei ole mitään versiorajotteita, joten voimmme ottaa käytöön tuon huomattavasti nykyaikaisemman kirjaston, jossa samoihin ongelmiin en tai kukaan muukaan meillä ei ole törmännyt.

No riviäkään koodia en ole vielä kirjoittanut tuolla "nykyaiakaisemmalla" kirjastolla tähän projektiin, että ei tämä vielä selvää pässinlihaa ole, mutta huomattavasti luottavaisempi onnistumismahdollisuuksini olen nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 19, 2019, 00:13:12
Nyt (klo.23:58) aluillaan oleva yö on sadas tänä vuonna Helsingissä viettämäni. Nukkumapaikka on vaihdellut, mutta kuitenkin aika rauhallseen tahtiin joihinkin menneisiin vuosiin verrattuna, jolloin aamulla saattoi mennä vähän aikaa ennen kuin tajusin, millä paikkakunnalla olevasta sängystä parhaillaan heräilen. Joskus suorastaan hämmästyin, että ai, täälläkös minä olen. Muistelin, että olisin mennyt nukkumaan jossakin muualla.

Entisellä kotipaikkakunnallani tulin olleeksi tänä vuonna vain pari yötä, mikä on poikkeuksellisen vähän. Edellisenä kesänä - yövyn siellä vain kesäisin, koska ei ole talviasuttavaa paikkaa - vietin siellä huomattavasti enemmän aikaa. Korjailin kesämökin laituria. Mutta olivathan ilmatkin aivan omaa luokkaansa.

Täytyy tehdä vuoden lopussa tarkempi laskelma aivan vain huvin vuoksi, koska eihän sillä sinänsä ole mitään merkitystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 19, 2019, 09:45:37
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 16, 2019, 20:45:32
Kyllä selällään makaaminen on luonnollisempaa naisille.

No eikös se juuri siksi olisi miehelle nolompaa?

Fiilikset on kaksijakoiset, kuten aina loman loppuessa. Ihan ok mennä töihinkin, mutta kyllähän totaalivapauden menetys kirpaisee.

Tuli oltua eräässä lomaresortissa, jotka nyt ovat mitä ovat. Mutta sekin ihan ok, vaihteeksi. Erityisesti siellä lämmitti henkilökunnan hymyileväisyys ja huomaavaisuus. Saimme sille selityksen viimeisenä iltana: olimme lähes ainut pariskunta, joka ei istunut siellä joko kännykkä tai padi kädessä. Kuten eräs henkilökunnan jäsen asian ilmaisi:"Tuntui, kuin oikeasti olisitte täällä, meidän kanssa, ei jossakin muualla ottaen vain palvelut pikapikaa vastaan".

Jäin asiaa miettimään ja tottahan se on. Katselin itse jo siellä ihmisiä, jotka olivat vaikkapa tulleet isommallakin porukalla. Juurikaan eivät keskenään puhuneet, vaan tuijottelivat vempaimiaan. Pelottavaa, jotenkin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 19, 2019, 10:43:25
Lainaus käyttäjältä: Juha - marraskuu 18, 2019, 09:42:36
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 17, 2019, 23:11:04On ihmisiä joille heidän ns. rotunsa on väärä, ja on ihmisiä jotka uskovat olevansa väärää lajia ja esim. hevosena laitumella laukkaaminen tuntuu paremmalta.

Kerran olin luennolla, ja päädyin aiheeseen liittyen kysymään, mitä se voi tarkoittaa, jos ihminen unessa liikkuu kuten nelijalkaiset. Minusta tuollaisia jäänteitä voi hyvin olla, myös hermostorakenteessa.

Se, että ihminen on erikoistunut näin paljon, tai näin moneen, ei tarkoita, etteikö juurilla voisi käydä, tai niitä hoksata, monessa, tai antaa noiden vaikuttaa.

En liittäisi ilmiötä uskoon, tai uskonnollisuuteen, vaan siihen, että ollaan eliöitä. Onhan näitä erilaisin painotuksin.

BTW  Luennoitsijalta en saanut mitään vastakaikua arveluuni.

Hyvä havainto. Ehkä meillä tosiaan on sellaisiakin jäänteitä sisäisessä sähkökentässämme, joita emme valveilla tiedosta.

Ehkä luennoitsija ei ymmärtänyt kysymystä. Puhutko yhtä moniselitteisesti kuin kirjoitat?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 19, 2019, 23:36:14
Eilen kulutin uskomattoman pitkän rupeaman ruokakaupassa, koska etsin työpaikalle jotain kivaa pientä tarjottavaa, jolla voisi luoda pikkiriikkisen juhlan tuntua, mutta joka olisi samalla sopivan casual sopiakseen arkiaamun kahvihetkeen. Ensin piti tutkia läpi koko pähkinähylly, koska joukossa on yksi vegaanihenkilö, joka ei syö melkein mitään. Arvelin, etteivät pähkinätkään kelpaisi, mutta ne toimisivat sentään signaalina, että hänetkin on yritetty huomioida. Päädyin pussilliseen hunajakuorrutettuja ja kevyesti suolattuja cashew-pähkinöitä.

Sitten varsinaiseen aamuhetken pääherkkuun. Jotakin sellaista, millä voi saada ripauksen näyttävyyttä pöytään. Kakut ja leivokset tuntuivat liian juhlallisilta, koska juhlasta ei ollut kysymys. Mielessäni välähtivät neekerinpusut, sillä olin nähnyt joulukaudelle tuotettuja erikoispusuja. Niissä oli PUNAISET kääreet. Ja ne sopisivat yhteen pähkinöiden kanssa. Arvelin kausipusuja löytyvän helposti useimmista isommista ruokakaupoista. Olin aikaisemmin nähnyt niitä K-kaupassa, joten varmasti niitä olisi ässässäkin, jossa parhaillaan olin. Kävin keksihyllyllä, makeishyllyllä, joulukonvehtikasan luona, leivoshyllyllä ja pullahyllyllä. Ei pusun pusua missään.

Seuraavaksi etsin myyjää, jolta voisin kysyä pusujen sijaintia. Kun vihdoin löysin myyjän, hän sanoi, ettei saa lähteä kassalta, mutta hän soitti toiselle myyjälle, joka voisi neuvoa paikassa x. Menin paikkaan x ja kohtasin myyjän, joka oli vastuussa itsepalvelukassoista, joten hän totesi, ettei voi lähteä neuvomaan, mutta hän nykäisi myyjä numero kolmea ja pyysi tätä neuvomaan tien neekerinpusuhyllylle. Myyjä aikoi ruveta vain antamaan ohjetta sanallisesti, mutta epätoivoinen ilmeeni sai hänet sittenkin liikkeelle. Seurasin häntä kuin hai laivaa. Ei hän toki koko matkaa johdattanut, vaan siirtyi sanalliseen ohjeistamiseen kun etsitylle paikalle oli suora tie: "Tuolla rasvahyllyn vieressä." En vielä pystynyt varsinaisesti näkemään etsimääni tuotetta, mutta lähdin osoitettuun suuntaan. Toden totta joku älypää oli sijoittanut pusut maito- ja voikylmiöiden keskelle. Todella innovatiivinen oivallus tämän klassisen tuotteen sijoittelulle. Oltiin näet kaiken lisäksi nurkka-alueella, jonne ei kuljeta etsiskelymielessä, vaan ainoastaan, jos ollaan hakemassa voita tms levitettä. Huoh! Sitten pusuvalikoimaa tarkastelemaan. Missäs niitä talvipusuja..? Ei ylhäällä, ei keskellä, ei alhaalla. Aa-ha, niitä EI OLLUT. Ei lainkaan, ei ollenkaan. Nada. Niente. Vain niitä tavallisia perusmakuja. Liian arkisia, eivät käy tarkoitukseeni.

Uuvuttavan haeskelun jälkeinen epäusko valtasi mieleni - ja ruumiini. Hitaasti hyökyvän mainingin lailla tajusin, että joutuisin menemään toiseen kauppaan varta vasten pusuja ostamaan. Pitäisikö minun pelata nyt varman päälle ja lähteä juuri samaan kauppaan, jossa olin pusut bongannut, vai kokeilisinko jotakin toista kauppaa lähempänä? Ei kai tämä sesonkituote nyt voi mikään suuren luokan harvinaisuus olla? Vuosi sitten ostin sesonkipusuja omasta lähikaupastani, joka on pieni kauppa. En lopulta ostanut ässästä mitään muuta kuin sen yhden pähkinäpussin. Olin uupunut, mutta en voinut luovuttaa. Kävin myös seuraavassa kohdalle osuneessa kaupassa - ei pusuja. Siis Kampin isoon K-markettiin. Onneksi muistin, missä pusut olivat: loogisesti makeisosastolla, juhlakonvehtien vieressä. No niin, pari pakkausta punaiseen tinapaperiin käärittyjä talvipusuja koppaan. Ja sitten vielä jotain pähkinöiden oheen, jotain pusujen tavoin myös silmää ilahduttavaa...Omenoita. Kotimaisia omenoita. Jospa vegaani kelpuuttaisi sellaisen? Hedelmäosastolle siis. Omenoita, omenoita, Royal Gala, Granny Smith, jotain italialaisia...Eikö lainkaan kotimaisia missään? Ei kai nyt sentään tarvitse lähteä Stockkalle hakemaan kotimaisia omenoita? Ei jumalauta, ei..! Vielä yksi kierros hedelmäosastolla...Löytyi nimettömiä omenoita, yläpuolella pahvikyltti...kotimaisia! Monissa oli selvästi kuhmuja, mutta muuten ne olivat sopivan virkeän kelta-punaisia, jotta ne toisivat pöytään väriä. Valitsin tarkkaan muutaman voimakkaan värisen yksilön. Kuluiko tähän kaikkeen tunti? Vai puolitoista? En tiedä. Mutta kattaus oli täydellinen. :o :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 20, 2019, 01:47:22
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 19, 2019, 09:45:37
Jäin asiaa miettimään ja tottahan se on. Katselin itse jo siellä ihmisiä, jotka olivat vaikkapa tulleet isommallakin porukalla. Juurikaan eivät keskenään puhuneet, vaan tuijottelivat vempaimiaan. Pelottavaa, jotenkin.

T: Xante

Tuollainen näkymä on kuin jostakin scifielokuvasta. Aivopestyt robottimaiset ihmiset toimivat kaikki konemaisesti samalla tavalla aivan kuin olisivat kauko-ohjattuja. Tällaista näkee vähän siellä sun täällä. Ikävä kyllä, minun täytyy myöntää, että kuulun ajoittain tuohon robottilaumaan. Joskus joutuu oikein pakottamaan itsensä olemaan kaivamatta kännykkää esille, että edes vähän poikkeaisi joukosta.

En tiedä, mitä ihmiset niillä kännyköillään tekevät. Minulle sen raplaaminen on lähinnä ajan tappamista, eli vilkaisen joka kerran ne samat iänikuiset sivut eli tämän foorumin, Yle Uutisten sivun ja mitä niitä nyt on. En pelaa kännykällä enkä ylipäätään juuri "tee" sillä mitään. Valokuvia sentään nappailen, ja luulen, että tätä teen paljon useammin kuin ihmiset keskimäärin.

Mitä Xanten mainitsemiin "lomaresortteihin" tulee, niin sellaisissa ei ole pahemmin tullut oltua viime vuosina. Reissut, mitä olen tehnyt, ovat olleet omatoimimatkoja, ja yöpymispaikat ovat olleet sitä, mitä netistä on sattunut löytymään. Seuramatkaksi luokiteltavaa reissua en ole tainnut tehdä kuin milloin lieneekään viimeksi... maaliskuussa 1990 Israelin reissun... ja elokuussa 1992 Helsinki - Barcelona - Helsinki lento/laivamatkan, johon pakettiin ei kuulunut ensimmäistä yötä, jonka vietimme puiston penkillä Barcelonassa Olympialaisten päätöspäivän jälkeisenä yönä. Nuo taitavat olla viimeiset.

Amerikassa reissatessamme ajoimme iltaisin jonkin "Mäkkärin" pihaan, jossa on maksuton netti (tai kävimme ostamassa jotain ja käytimme nettiä sisällä) ja varasimme siinä läppärillä booking.comista jonkin läheltä löytyvän motellin. Hinnoittelu oli siinä mielessä hassua, että jos paikkakunnalla A sijainnutta motellia etsi paikkakunnalla A ja sitä lähtökohtana pitämällä, hinta saattoi olla korkeampi kuin silloin, jos etsi hotellia paikkakunnalta B ja valitsi sieltä tulevista lisäehdotuksista hotellin naapuripaikkakunnalta eli A:lta. Systeemiä piti siis vähän huijata.

Lentomatkat ovat nykyisin minulle niin epäviihtyisiä, että ehkä kaukomatkoja ei enää tule tehtyä, vaikka monenlaisia paikkoja olisi vielä mukava käydä katsomassa. Tyttäreni, joka lensi aikaisemmin paljon, päätti viime keväänä, että nyt saa riittää. Lento Berliiniin (jolla minäkin olin mukana) samana aamuna, jolloin viimeisin Boeing 737 Max oli pudonnut, oli hänelle viimeinen pisara. Minun oli vielä tehtävä paluumatka.

Omista lentämisistäni en osaa sanoa muuta kuin sen, että ehkä voin vielä nousta koneeseen, jos saan muutaman rauhoittavan tabletin pimeästi jostakin. Pimeästi siksi, että en kehtaa pyytää niitä lääkäriltä. Ilman tabletteja... lento voi koitua kohtalokseni aivan oikeasti.

Berliinin menolennolla viime keväänä minulla ei ollut mitään tabletteja, koska niitä ei vain ollut. Ajattelin "urheasti", että kyllähän minä nyt yhden lyhyen lennon kestän siinä missä muutkin normaalit ihmiset. No, kestinkin, mutta matkan jälkeen alkoivat oireet. Kärsin koko Berliinissä viettämieni kolmen viikon ajan epämääräisistä heikotusoireista, jotka ovat todennäköisesti stressiperäisiä ja johtuivat sydämen rytmihäiriöistä ja jostakin tämän tyyppisestä. Tunne muistutti sitä, miten kuvaillaan paniikkihäiriötä. Kävelin paljon ja ajelin polkupyörällä, ja heikotusoireet ilmenivät usein näillä reissuilla. Jouduin jopa keskeyttämään suunnittelemani pyöräreissun, kun olo oli niin epämukava. Ajattelin, että minä nyt tähän kadulle tai ostoskeskukseen halua kuolla.

Pyörällä ajaessani huomasin sen mielenkiintoisen seikan, että kun heikotuksen iskiessä lisäsi vauhtia, olo helpottui. Rasitus pani sydämen pumppaamaan kovemmin, ja sykenopeuden nouseminen jotenkin tasoitti rytmin. Kävellessä taas auttoi usein se, kun katsoi jonnekin kauas ja suuntasi katseensa yhteen paikkaan, vaikka jonkin talon kattoon.

Äitini, joka ei ollut kuin muutaman vuoden vanhempi kuin minä nyt, kuoli rytmihäiriöperäiseen sydänkohtaukseen. Taustasyynä olivat erinäiset sukuamme kohdanneet kauheudet ja vuosia kestänyt epävarmuus, mistä johtunut stressi oli aivan hirveä. Minäkin olin ajoittain aika heikossa kunnossa noihin aikoihin samoista syistä.

Lentopelkoa koskevat "viralliset" ohjeet saavat minut lähes suuttumaan. Ohjeiden laatijat eivät näytä tajuavan oleellista asiaa eli sitä, että lentopelko on ainakin miespuoliselle henkilölle hävettävä asia, jonka yrittää kaikin tavoin salata. Lentopelon paljastumisen pelko on osa lentopelkoa itseään.

Ohjeissa neuvotaan, että "kerro lentoemännille, että pelottaa". Mikä idioottimainen neuvo.

Kuvitelkaa nyt. Aikuinen mies ulisemassa ja valittamassa jollekin nuorelle naiselle, että "oijoi, kun pelottaa, voi, voi".

Halveksittavaa!!! Inhottavaa!!! Pelkkä ajatuskin kuvottaa. Tuollainen ruikuttaja pitäisi ampua niin kuin sotilaskarkurit ja rintamapelkurit. Eihän miehen kuulu pelätä eikä ainakaan valittaa siitä naisille tai ylipäätään kenellekään. Miehen kuuluu kuolla saappaat jalassa. Pelottomana. Rohkeana. Loppuun asti.

Tablettien pyytäminen lentopelkoon naislääkäriltä... no, no, no. Tai miltään lääkäriltä. Pillerit on saatava jostakin salaisesta lähteestä, vaikka katukaupasta. Minä sain niitä Berliinin paluulennolle kolme kappaletta tyttäreltäni. Ne auttoivat, niin että jälkioireitakaan ei tullut.

Tämä juttu ajautui nyt vähän minne sattuu sivuraiteille, mutta tällaisia fiiliksiä tällä kertaa tuli mieleeni.

Seuraavan matkan aion tehdä maantietä ja vähän rautatietäkin pitkin, jos vain vanha autoni vielä toimii. On stressaavaa, kun ei tiedä, starttaako se enää, ja mihin se lopullisesti jää. On inhottavaa, jos se tekee tenän juuri, kun pitäisi ajaa lautalle tai sieltä pois. Ei johonkin moottoritiellekään ole mukava jäädä rikkinäisen auton kanssa. Pitäisi olla vakuutus, joka hoitaisin auton Suomeen, kävi miten kävi. Vaikka auto on tuossa vaiheessa arvoton, en haluaisi emotionaalisista syistä johtuen luopua siitä niin, että se jää jonnekin ulkomaiselle hajottamolle tai mihin autonromut päätyvätkin.

Vain hullu – tai vähävarainen – lähtee 25 vuotta vanhalla autolla maan rajojen ulkopuolelle. Ehkä olen molempia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 20, 2019, 06:24:05
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 20, 2019, 01:47:22

Vain hullu – tai vähävarainen – lähtee 25 vuotta vanhalla autolla maan rajojen ulkopuolelle. Ehkä olen molempia.

Minä kävin kerran Balkanilla 28 vuotta vanhalla matkailuautolla. Menomatkalla virtalukko alkoi reistailemaan heti Naantalin satamassa enkä uskaltanut myöhemminkään sammuttaa autoa lauttajonoissa, joihin jouduin usein. Lauttojen lähestyessä satamaa olin ensimmäisten joukossa starttailemassa jotta en muodostaisi tulppaa. Se on kieltämättä äärimmäisen kiusallinen tilanne.

Seuraavaksi alkoi mennä kytkin. Liikkeelle lähtö ravisutti rajusti koko autoa ja Saksan moottoritieruuhkissa jätin aina pitkän välin jotta voisin yhdellä kytkimen nostamisella edetä mahdollisimman pitkän matkan. Torvet soivat tietenkin takana.

Itävallassa Alpeilla meni jarrupääsylinteri. Kilometrejä pitkissä alamäissä laskettelin alas ykkönen silmässä rekka takapuskurissa kiinni. Salzburgin läpi ajoin kokonaan ilman jarruja kunnes löysin korjaamon.

Silloin vannoin etten enää ikinä lähde vanhalla autolla ulkomaille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 20, 2019, 07:52:37
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 19, 2019, 09:45:37
Jäin asiaa miettimään ja tottahan se on. Katselin itse jo siellä ihmisiä, jotka olivat vaikkapa tulleet isommallakin porukalla. Juurikaan eivät keskenään puhuneet, vaan tuijottelivat vempaimiaan. Pelottavaa, jotenkin.

T: Xante

Kyllä se älypuhelin näyttää kasvaneen käteen kiinni liian monelle ja sitä käytetetään aikaan ja paikkaan katsomatta.

Minun käy niin sääliksi pieniä lapsia, jotka joutuvat liikkumaan "mykän" vanhemman kanssa. Ihan tavallinen näky on lapsi rattaissa ja äidillä kännykkä kädessä. Tässä tosiaan harvemmin isät harrastavat kännyköintiä. Tämä ihan mutuhavaintona, kun paljon ulkona liikun.

Ennen kännykkäaikaa rattaissa olevan lapsen kanssa puhuttiin ja ihmeteltiin yhdessä maailman menoa ja vaikkapa ohi ajavien autojen värejä. Ei se mitään kovin maatamullistavaa höpinää ollut, mutta siinä lapsen sanasto vähitellen karttui, niin että juttelukin muuttui vähitellen paljon fiksummaksi.

Mielestäni olen nähnyt jopa jonkun lehtiartikkelin, jossa on asiantuntijoiden suulla todettu, että pienten lasten puheen oppimisen alku on viivästynyt siitä mitä se on ollut muutama vuosikymmen sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 22, 2019, 10:41:15

Taidan vetää jotain sivujuonia, myös tässä ketjussa.

Tämä viesti: https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg42919.html#msg42919, taitaa antaa mahdollisuuden olemassaolon, tavanomaista atomaarisempaan käsittelyyn.

Sivuutan käsittelyn, tältä erää, vaikka toisaalta kovasti houkuttelisi. Täkyyn voi toki tarttua, ja oikein suositeltavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 22, 2019, 22:34:57
Saasta, että väsyttää. Tosin jo 18 tuntia ollu hereillä ja tänään oli hektinen työpäivä. Sieltä tulisi vielä väkivaltaurheilua illan pikkutunneille asti mutta kun jo neljältä tulisi täydet 24 tuntia valvomisesta täyteen, alkaa tässä oleman valvomista yhteen vuorokauteen riittävästi. Tää on muuten juuri se aika jolloin olen väsyneimmilläni valvotuani yhtäjaksoisesti. Joskus nuorempana kun heräsin yhdeksän pintaan ja valvoin 24 tuntia kello 3-4 yöllä oli aika jolloin oli vaikeuksia pysyä hereillä. Jos pysyn puoleen yöhön asti hereillä, sitten alkaa todennäköisesti jo helpottamaan ja väsymys kaikoaa. Sitten periaatteessa pystyy valvomaan vaikka toisen mokoman ilman suurempia ongelmia, mutta mitään kovinkaan laadukasta aivotyöskentelyä on turha edellyttää. Joskus nuorempana tuli tehtyä projekteja viikonlopun yli nukkuen korkeintaan viisi tuntia kolmen ja puolen vuorokauden aikana. Enää en viitsi lähteä edes yrittämään. Se oli sitä aikaa kun sen ajan tehokkaimmalla kaupallisella tietokoneella, joka Suomesta löytyi, renderöin 3d-animaatioita kellon ympäri.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 23, 2019, 22:34:52
Toopen mainittua yhdeksi Halosen synneistä miinoista luopumisen muistelin, että olen kirjoittanut aiheesta yleisönosastoon kauan sitten. Vanhassa lehtileikkeessä ei kuitekaan näy päivämäärää. Katsoin, auttaisiko Helsingin Sanomien Aikakone. Kirjoitin jutun otsikon hakuruutuun, ja juttu löytyi saman tien. Se on julkaistu 9.10.1995.

Olin aika varhainen miinakriitikko, koska Wikipedian mukaan "aloitteen Ottawan sopimuksen laatimiseksi teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996, ja se hyväksyttiin 5. joulukuuta 1997". "Suomi liittyi Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011, kun eduskunta hyväksyi ehdotuksen äänin 110-47."

Seuraavassa on juttu Hesarin Aikakoneesta kopioituna. Kirjoittajan nimi ja kotipaikka on keksitty, niin kuin lähes aina yleisönosastojutuissani. Ainoastaan muutaman kirjoitin omalla nimelläni.

En ole kirjoittanut minkäänlaisia yleisönosastojuttuja enää ties kuinka pitkään aikaan, viiteentoista vuoteen (?), vai joko viimeisestä on kulunut 20 vuotta.

https://ibb.co/QQ0vVMc

P.S. Hankasalmen tapaus tarkoittaa aikaisemmin lehdessä ollutta uutista, jossa kerrottiin, että hamppupelto määrättiin hävitettäväksi.

P.S.(2) Pystyisin nykyisin esittämään parempia perusteluja miinoja vastaan kuin vuonna 1995.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 23, 2019, 22:43:12
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 23, 2019, 22:34:52

Niin, onhan se sääli jos vihollisten jalkoja ja vatsaa kohti suunnattu ja yhtäläisesti omiin marjanpoimijoihin ja lapsiin suunnattu repivä satunnaispanos on kielletty. Siinähän tehdään kauheasti hallaa proteesi- ja verenmyyntibisnekselle. Myös sokeiden harja- ja pensselibisneksen työntekijöiden saatavuus heikkenee.

Ylistetty olkoon maamiina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 24, 2019, 13:52:31

Taas aamun jälkeen hajalla. Itse aiheutettu hajoitus, jonnekkin kauemmas.

Tällä kertaa tapahtumasta tuli mieleen se, että jotain kyllä kasaantui, jollekin tasolle. Se vapauttaa, tosin myös erottavalla tavalla, jos ajattelee elämää, mitä nyt taasen jatkettava.

Jos nämä erilaiset erottautumiset elämänsä suhteen, ovatkin pitemmällä aikavälillä eheyttä takaavaa? Tiedollinen puoli voi olla terveen osuutensa puolesta elämänmuotomme takaajistoon kuuluvaa. Takuu, omanlaisena.

Samalla selvisi konkreettisesti eilinen ilmaisu allekirjoituksena, sijoituksellisessa mielessä, kun voi olla osaltaan aiheuttamassa tällaisia: Jos poikkeat päivään, unentasosta, olet syrjäytynyt, et sen vähäisempää.

Esim hajamielisyyden voi nähdä sisäisenä oikosulkuna. Suoraan meneillä oleva toiminta (t), ja siihen liittyvät voimavirrat (v) häiriintyy, ja siihen tulee katkosta. Suuremmissa kuvioissa (voimissa, V), tapahtuu läpilyöntiä, eli pienemmässä kun mukana, niin samalla altistuu muillekin voimille, osin tahtomattaan, ja fokus vn piiristä katoaa, ainakin hetkellisesti, ja tarkoittaa t:lle, miten nyt meneekin.

Uni on tietyltä osin myös t-prosessia. Se kulkee kohden T:tä, jolloin eheydellä on maksiminsa. Eräs Tn ilmentymä on tajunnallisuus, joka voi ottaa ihan suoran päivätason verbaalimuotonsa. Isompien projektien tällaisen mekamismin voi siten liittää eheytykseen, jota mm uni edustaa, tai jolle uni antaa pohjia.

Jatkoja seurailee, unesta, kun heräilee konkreettisesti siihen, mikä on itseä suurempaa, ja minkä tasoiseksi voi päätyä kasvamaan, siinä kun ei mene rikki. Maailma luonteeltaan on pientä rikkovaa, joten kanavaa on säädeltävä, omaa vastaanottoa vastaavaksi. Tahdisteisuus tulee tässä myös merkittäväksi.

Näin kun avautuu ajattelmaan, niin ei paljoa heittää tarinaa, että edes tällainen puoli tulisi merkittäviltä osin tolkun kuvaukseksi, jollekin sovellutukselle. Ehkä oppi voikin olla, että mitä merkittävimpiin yltää, sen fiksumpi on olla kelailematta näitä liiaksi, että kelaus voi tosiaan myös jatkua, reaalisesti ottaen.

Sen tietää, että suhtautuminen näissä menee helposti täysin toisin. Varmaan vähiten ihmeteltävä asia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 25, 2019, 13:29:04
Saatanan bussilakko. Tuli käveltyä tänään 8 kilsaa työmatkoja. Tämä meni sitten urheiluksi. Kun olisi tajunnut tämän perjantaina, olisin ottanut työkoneen kotiin ja tehnyt etäpäivän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 25, 2019, 20:35:08
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 23, 2019, 22:34:52
Seuraavassa on juttu Hesarin Aikakoneesta kopioituna. Kirjoittajan nimi ja kotipaikka on keksitty, niin kuin lähes aina yleisönosastojutuissani. Ainoastaan muutaman kirjoitin omalla nimelläni.
Vähän joka toinen päivä saa Kopekista hämmästyä tai peräti järkyttyä. Että valehtelee nimensä ja tittelinsä?!?
Jos minä kirjoitin niin omalla nimellä tai sitten nimimerkillä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 25, 2019, 20:44:04
Musta perjantai saattaa jäädä kauppiaille mustaksi postilakon vuoksi. Kuka nyt tilaisi mitään, jonka saamisesta ei ole mitään toivoa. Tammialessa sitten uusi yritys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 25, 2019, 21:02:19
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 23, 2019, 22:43:12
Ylistetty olkoon maamiina.

(https://images.jg-cdn.com/image/059e3f7a-0c5f-45ae-be3d-248c1ccec68e.jpg)

Suomen miinat ovat vaarattomia muille kuin maahan hyökkääville vihollisille, koska miinakentät merkitään, ja miinat raivataan pois sodan jälkeen. Suomalaisten miinojen käyttö on vastuullista ja turvallista. Onhan Suomi sivistysvaltio.

Näin meille selitetään. Selityksessä on vain yksi ongelma. Nimittäin se, että ei ole mitään varmuutta, että sodan jälkeen on enää olemassa vastuullinen sivistysvaltio Suomi, joka kerää hyvin merkityt miinansa pois. Entä jos Suomi häviää sodan, ja täällä vallitsee anarkistinen kaaos, eikä kukaan sekasorron keskellä enää tiedä miinakentistä, eikä ketään kiinnosta raivata niitä, vaikka niistä tiedettäisiinkin. Lapset ovat hyviä miinanpolkijoita. Aina, kun räjähtää, jäljellä on yksi miina vähemmän.

Kyse ei ole edes varsinaisesti siitä, tappavatko Suomen miinat vai ei, vaan siitä, että maamiinoja pidetään epäinhimillsinä aseina, ja ne halutaan sen vuoksi kieltää kaikkialla. Ne tappavat paitsi sodassa, myös rauhan aikana. Kielto ei olisi ensimmäinen laatuaan. Kaasuaseet kiellettiin maailmanlaajuisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen kansainvälisillä sopimuksilla, ja kielto on melko hyvin pitänyt. Ei edes toisessa maailmansodan käytetty niitä. Ainoastaan Lähi-idässä - missäpä muualakaan - on joku diktaattori kokeillut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 26, 2019, 10:42:11
^

Jalkaväkimiinat on vähän niinkuin piikkilankakin, se hidastaa mutta ei estä.

Monesti sitä hidastamista tarvitaan. Tiedä sitten onko se nykyaikana kovin tarpeellista, kun voidaan "sivistyneesti" pommittaa ja tuhota vastustaja ilmasta tarpeen vaatiessa jopa atomiasein.

Lennokkiparvet ovat myös tehokkaita ja tarkempia tuohon tarpeelliseen ihmisten poistamiseen vastapuolen muonavahvuudesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 26, 2019, 14:07:03
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 25, 2019, 13:29:04
Saatanan bussilakko. Tuli käveltyä tänään 8 kilsaa työmatkoja. Tämä meni sitten urheiluksi. Kun olisi tajunnut tämän perjantaina, olisin ottanut työkoneen kotiin ja tehnyt etäpäivän.

Eli 4km suuntaansa?
Eihän tuollaisella pätkällä bussia tarvitse  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 26, 2019, 15:16:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 26, 2019, 14:07:03
Lainaus käyttäjältä: Vihervasemmisto - marraskuu 25, 2019, 13:29:04
Saatanan bussilakko. Tuli käveltyä tänään 8 kilsaa työmatkoja. Tämä meni sitten urheiluksi. Kun olisi tajunnut tämän perjantaina, olisin ottanut työkoneen kotiin ja tehnyt etäpäivän.

Eli 4km suuntaansa?
Eihän tuollaisella pätkällä bussia tarvitse  :P

Etäisyyttä kodin ja työpaikan välillä noin 25 kilometriä, joista joutu 4 kilsaa kävelemään suuntaansa, loput junalla ja metrolla. Normaalisti taitan koko 25km bussilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 26, 2019, 17:33:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - marraskuu 26, 2019, 10:42:11Lennokkiparvet ovat myös tehokkaita ja tarkempia tuohon tarpeelliseen ihmisten poistamiseen vastapuolen muonavahvuudesta.

Aika turhan uutta, merkittävyyttä ajatellen.

Moni vanhanaikainen toimii paremmin, ja näitä "lääkkeitä" voidaan jopa ottaa, ihan omasta halusta.

Kuka voi mitäkin, eri asia. Monipuolinen vaikutus-paletti, antaa tietysti parhaimman tehon. Miten erilainen vastatoimivälineistö jakaantuu yleisesti, tai paraikaa, niin tietysti hyvää aihetta analysointiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - marraskuu 26, 2019, 22:15:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 03, 2019, 13:59:46Heh, kokeilepa joskus syödä niin, että on korvatulpat korvissa. Se on mielenkiintoinen kokemus ja mielestäni syömisen kuuleminen jopa laimensi makuelämystä. Lautaselle kannattaa laittaa eri rakenteisia syötäviä, etenkin raasteita ja salaattia :)

Joskus voisi kokeilla. Tuota tuhinaa ja muuta kuullut varmaan toisaalta ihan riittävästi, eli liikaa, joistakin yhteyksistä, eikä jaksa eritellä tilanteita.

Kun itseä kuulee, läheltä, niin tilanteen voi kokea näinkin: https://www.hs.fi/tiede/art-2000006320449.html ((Tutkimus: Monet äidit tuntevat haamupotkuja vatsassaan vuosia synnytyksen jälkeen))

Tuosta sitten voi haarautua mitä vain, takaumia, kivoina ja vähemmän. On vain eräs esimerkki. Kauhuleffoja ei ole osannut katsoa analysoivassa mielessä, koska ne ovat enemmän koettavaa. Varmaan kuuluu osana efekteihin, voisi kuvitella.

Lähelle kun mennään, niin sama assomaailma voi räjähtää johdatuksesta paljon, myös tunteiden tapauksessa, tai jos nenän kautta saadaan joitain tuoksuja, tai kuullaan jotain pureutuvaa, yksilökokemusta ajatellen.

Hiljaisuus on ihan eri asia. Hiljaisuus täytyy kuulla, sen syntyminen muuten, on aika eri asia, vaikka kehonäänetkin poistettaisiin, kuten tinnityshoidossa voisi olla tavoite. En tiedä, onko oikeasti kokeiltu. Vastamelusuojausta ulkoapäin, käytetään varmaan tavanomaisemmin, joissakin tilanteissa. Ei kokemusta näistäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 26, 2019, 22:17:35
Voi törky. Huomasin, että lycos.com on lakkauttanut ilmaiset sähköpostiosoitteet. Siinä meni kolme osoitettani, joista on kytkös Google-tileihin. Yhden Google-tilin viimeinen teoreettinen haltuunsaamismahdollisuus, jos sitä nyt on muutenkaan enää ollut, meni siinä. Lopullisesti. Totaalisesti. Minulla on sen kautta Youtubessa kymmeniä videoita, ja yhtenä tilaajana on jopa Yleisradio...

Tuossa meni lisäksi teoreettinen tilaisuus saada aikaan jännä pikku uutinen. Tämän tyyppiset asiat nimittäin kiinnostavat hömppämediaa. Ai mikä se uutinen olisi ollut. Se, että Google nalkutti musiikintekijän tekijänoikeuden loukkaamisesta yhden videoni kohdalla - jossa ei ollut minkäänlaista musiikkia. Video esitti käynnissä olevaa höyrykonetta, ja koneen jumputus oli kai tarttunut johonkin tekijänoikeusnuuskijarobotin seulaan, mistä oli seurannut automaattinen huomautus. Siinä mainittiin jopa kappale ja esittäjä, jonka tekijänoikeutta videoni muka loukkasi. No, onhan se koneen ääni vähän kuin trance-musiikin rytmi. Koska en pääse videoiden haltijatietoihin, jossa huomautus näkyisi, en pysty todistamaan tätä asiaa.   

Muutama muu google tili on nyt myös suuressa vaarassa. En muista, mihin kaikkiin olen noita lycos-osoitteita antanut. Aaah.

En halua enää lisätä masennustani ja kokeilla mitkä muut sähköpostiosoitteet ovat mennyttä kalua.

Kaikki on katoavaista. Minulla on Daily Motionisssakin videoita, joihin en enää pääse käsiksi.

Tässä höyrykone 2000-luvulla rakennetussa kopiossa vanhasta laivasta, joka romutettiin samalla, kun uusi rakennettiin. Videon teksti kertoo, että:

"This is a brief video tour of the the steam engine room of the Victorian-era steam yacht CANGARDA. Vide by Jeffrey Rutherford, the owner of Rutherford's Boat Shop, where she was rebuilt."

https://youtu.be/23onKedCh68?t=29

Minun museaalinen käsitykseni on hieman erilainen kuin kopiolaivureilla. Jos Mona Lisa taulu kopioitaisiin jollakin muovoväritekeellä ja entinen samalla tuhottaisiin ja väitettäisiin, että uusi on sama kuin entinen eli alkuperäinen, niin olisihan se vähän... Tuossa nyt sanotaan "rebuilt" mutta mitä sillä tarkoitetaan. Kopio on kopio ja sillä siisti. Monissa paikoissa laiva esitellään alkuperäisenä.

Wikipediassa kopiointi myönnetään, mutta ei kerrota, että vanhan aluksen "total loss" tarkoitti hitsipillejä.

Jos niittaamalla tehty alus vuodelta 1901 romutetaan ja korvataan hitsaamalla tehdyllä uudella sinne päin aluksella, onko kyseessä edes kopio. Sorry, olen vähän tiukkapipoinen näissä asioissa. Taidan edustaa vähemmistöä kuten aina. Museovirastokin romutti yhden vanhan laivansa, eli nekin ovat pettureita. Tämän:

https://www.aanimeri.fi/taxonomy/term/9/0?page=16
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 26, 2019, 22:30:24
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 26, 2019, 22:17:35
Voi törky. Huomasin, että lycos.com on lakkauttanut ilmaiset sähköpostiosoitteet. Siinä meni kolme osoitettani, joista on kytkös Google-tileihin. Yhden Google-tilin viimeinen teoreettinen haltuunsaamismahdollisuus, jos sitä nyt on muutenkaan enää ollut, meni siinä. Lopullisesti. Totaalisesti. Minulla on sen kautta Youtubessa kymmeniä videoita, ja yhtenä tilaajana on jopa Yleisradio...
Tuo on pelottavaa. Itsellä on kait (en just ole viimeisen päälle tarkistanut) Google kiinni suomi24:ssä jonka emailit lopetetaan. Mutta myös puhelimessani joten ehkä puhelin pelastaa.

Lainaa
Tuossa meni lisäksi teoreettinen tilaisuus saada aikaan jännä pikku uutinen. Tämän tyyppiset asiat nimittäin kiinnostavat hömppämediaa. Ai mikä se uutinen olisi ollut. Se, että Google nalkutti musiikintekijän tekijänoikeuden loukkaamisesta yhden videoni kohdalla - jossa ei ollut minkäänlaista musiikkia. Video esitti käynnissä olevaa höyrykonetta, ja koneen jumputus oli kai tarttunut johonkin tekijänoikeusnuuskijarobotin seulaan, mistä oli seurannut automaattinen huomautus.
Erittäin mielenkiintoista! Ja kamalaa! En ole itse saanut milloinkaan huomautuksia vaikka on musaa (omatekoista kaikki).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 26, 2019, 23:56:21
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 26, 2019, 22:30:24
Erittäin mielenkiintoista! Ja kamalaa! En ole itse saanut milloinkaan huomautuksia vaikka on musaa (omatekoista kaikki).

Alkuaikoina tuli tehtyä se virhe, minkä monet tekevät, eli liitettyä musiikkia videoihin tuosta vain mistä sitä sattui löytymään. Ajattelin, että kun muidenkin videoissa on, niin miksen minäkin. Kopioin monesti musiikin jo olemassa olevasta Youtube-videosta, koska ajattelin, että kun video musiikkineen on jo Youtubessa, niin kai se silloin on ok. Yhtään videotani ei ole poistettu tekijänoikeussyistä, enkä muista onko edes mykistetty, mikä on lievempi muoto. Muutamasta videosta tuli aikoinaan Googlelta huomautus, mutta videot saivat jäädä. Minua kiusasivat nuo huomautukset (ei niitä monia ollut), joten olen käytännössä lopettanut muun musiikin käyttämisen kuin Youtuben itsensä tarjoaman. Ylipäätäänkin luotan videoon, jossa ei ole musiikkia.

Kun nuottikorvaa vailla olevana itse rimputtelen jotain sekasotkua pianolla, niin mistä voin tietää, mitä se on? Toisin sanoen voin kuvitella itse keksineeni sen, mutta se onkin jo olemassaoleva sävel, jonka olen jostakin kuullut ja joka kumpuaa jostakin muistini syvyyksistä. En kylläkään osaa varsinaisesti soittaa, mutta jos videossa nyt sattuu huonolla tuurilla olemaan muutama sekunti jotain jo aikaisemmin muiden tekemää, mistä en tiedä, niin minkäs teet. Itse asiassa meinasinkin panna surkeata 4-vuotiaan tasoisen henkilön rimputteluani johonkin ja tässä yhteydessä huomasin tuon sähköpostien katoamisen.

Tupla "äsh". Yritin juuri kirjautua yhdelle googlen perustileistäni, mutta Google halusikin lähettää vahvistuskoodin kännykkään, joka on hukassa!!! Joten se siitä. Ainakin toistaiseksi. Googlen "turvallisuus" on pahin uhka turvallisuudelle itselleen. Nuo Googlen tilithän menettää yksi kerrallaan tämän yliturvallisuusvaatimuksen takia. Eiväthän ne nyt mitään pankkitilejä ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 27, 2019, 00:48:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 26, 2019, 23:56:21
Kun nuottikorvaa vailla olevana itse rimputtelen jotain sekasotkua pianolla, niin mistä voin tietää, mitä se on? Toisin sanoen voin kuvitella itse keksineeni sen, mutta se onkin jo olemassaoleva sävel, jonka olen jostakin kuullut ja joka kumpuaa jostakin muistini syvyyksistä.
Ei ammattilaisetkaan välttämättä. Ei kellään ole 100% varmaa muistia ja näkymää alitajuntaan.
Joku viikko sitten rallattelin mielessä uutta "sävelmääni". "Onpa pirun hyvä.. tää pitäis panna syntikkaan ja nauhoittaa.." ja päivän parin päästä muistin että 'äääh.. se olikin se ja se musavideo Youtubesssa jonka teemaa mä..'.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - marraskuu 27, 2019, 14:02:14
Windows Kympästä oli tullut niin perkeleellisen takkuinen ja hidas että latasin sen ihan uusiksi virallisilta sivuilta. Entuudestaan se oli minulla DVD-levyllä (silloinkin ihan laillinen lataus), mitä nyt vähän ihmettelen että kuinkas se oli edes mahtunut levylle... ööh... No, enivei, nyt latasin sen USB-tikulle koska tilaa tarvittaan 8 Gt ja eihän minulla semmoisia DVD-levyjä ole. Eikä tule. Tikulla oli entuudestaan Win8.1 jolla en tietenkään tee enää yhtään mitään, ja annoin latauksen jyrätä sen tasaiseksi. Sitten kun tökkään tikun koneeseen että nytpä voisi asentaakin, ensimmäiseksi tulee heti kurnutusta että tikussa ongelma. Käyn läpi tarkistusohjelman, vastaus: ei ongelmia. Hö.

No, se Kymppä on nyt ladattuna koneelle ja ainakin näin ensi hetkillä tuntuu peräti pelittävän. Se tosin vituttaa että tämä uusin latinki ei antanut enää skipata kohtaa jossa luodaan tili ja keksitään PIN-koodi. Olin jokusenkin vuoden nimittäin sekä 8.1:n kanssa että kerran tämän Kympin kanssa sivuuttanut sen kohdan. Näetsen aikoinaan 8.1:llä AINA jossain vaiheessa s-posti lakkasi toimimasta, joten oli helvetin samantakevää oliko minulla hotmail/live/outlook-tili vai ei, ja mitään pinnejäkään en jaksa naputella, että minun puolestani kone saisi tarjoutua käyttövalmiiksi heti kun olen sähköt päälle paukauttanut. Mutta ehei, kun pitää olla se saatanan tili ja pinni, prkl.

Tämä oli nyt vaan tämmöinen miete koska ei ole mitään atk-ongelmia josta olisin halunnut kysellä. Jotenkin kökön näköinen tämä Kympin olemus. Aikoinaan Win95 oli kulmikas, ja sitten se siitä lähti jotenkin plastisoitumaan, mutta jostain syystä MS on päättänyt palata takaisin kivikaudelle ja pitää taas olla isokokoista ja kulmikasta. Minullahan siis oli JO Win10 koneella, mutta se oli vähän iäkkäämpi malli, eikä ihan näin töksis töksis minun mielestäni, vaikka rumahko jo sekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 27, 2019, 14:48:30
Itselläni win7:n päälle ajettu Win10 on ollut paras ja helppohuoltoisin.
Lisäksi upeita aloitusnäyttövalokuvia!
Vanhalla toimistokoneella se näyttää vieläkin ruksuttavan hitaasti mutta varmasti.

Postilakon aikana voi muuten lukea lehtiä ilmaiseksi netistä.
Mikrobitissä oli kännykkäjuttuja sekä linux-käyttisten vertailua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 27, 2019, 17:41:05
Nyt on sitten jälleen tukka poikki. Viimeksi kävin parturilla kesällä. Kävin myös ottamassa influensarokotuksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 27, 2019, 19:26:19
Nautiskeltiin päiväkahveilla Antti Rinteen erityisavustajan tädin itsetekemiä tähtitorttuja, jotka toi erityisavustajan isän ex-kollega ja toveri. Näinköhän tie SDP:hen kulkee masun kautta...? ;D
  Tähtien voimin jaksoin luoda kovasti lunta ekologiseksi lämpöeristeeksi, joka säästää energiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - marraskuu 27, 2019, 19:28:47
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 27, 2019, 14:48:30
Itselläni win7:n päälle ajettu Win10 on ollut paras ja helppohuoltoisin.
Lisäksi upeita aloitusnäyttövalokuvia!
Vanhalla toimistokoneella se näyttää vieläkin ruksuttavan hitaasti mutta varmasti.

Postilakon aikana voi muuten lukea lehtiä ilmaiseksi netistä.
Mikrobitissä oli kännykkäjuttuja sekä linux-käyttisten vertailua.

Perhana kun luin että alastonkuvia...  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 27, 2019, 20:12:28
Romua kertyy. Huusholliin kulkeutui jostakin joitakin kuukausia sitten roskiin menossa ollut tietokoneen näyttö. Idea oli, että kokeilisin, voisiko sen saada toimimaan. Tänään kaivoin näytön rojujen alta, jonne se oli jo ehtinyt hautautua. Vaihdoin videojohdon, ja näyttö heräsi henkiin. Kuva on jotenkin kirkkaan oloinen ja rasittaa silmiä hämärässä huoneessa. Tämä näyttö on kuitenkin ensimmäinen HD-näyttö, mitä meillä on koskaan ollut. Aikaisemmat ovat 1680 kertaa jotain. Eli nyt näen kuvaamiani HD-videoita niin kuin kuuluu nähdä.

Uh, kun tuo näyttö ottaa silmiin. Sen kanssahan tulee pää kipeäksi. On kuin tuijoittaisi loisteputkea tai Led-valoa.

Sammutin uuden näytön ja vaihdoin kuvan vanhaan näyttöön, joka on selvästi himmeämpi ja vähemmän sininen.

Nyt näyttää siltä, että tämä kirjoittamani teksti on ohutta kuin hämähäkin seitti. Haluaisin, että se olisi tummempaa.

Hain tänään nastattomat talvirenkaat, joita aion kokeilla toisessa autossamme. Ne ovat edullisimmat myynnissä olleet kiinalaiset, joten ties mitä niillä tapahtuu. Toivottavasti kukaan ei kuole niiden takia. Syy tähän kokeiluun on odotettavissa oleva Berliinin reissu. Saksassa ei hyväksytä nastarenkaita, ja Suomessa ei saa ajaa kesärenkailla. Kompromissi ovat nastattomat talvirenkaat. Ehkä vaihdan nastarenkaat takaisin autoon myöhemmin talvella.

Auton korjaaminen ulkona kylmässä ja pimeässä ja mahdollisesti lumisateessa, ei ole kovin mukavaa. Aion vaihtaa autoon lamput. Harjoittelin niiden irrottamista vanhassa kätöstä poistuneessa autossa, ja se osoittautui hankalammaksi kuin olin arvannut. Lamppujen alimmaiset kiinnityspultit ovat ahtaassa paikassa. Sinne ei oikein mahdu mikään työkalu. Kun lamppu on lopulta irti, se ei mahdu ulos aukosta, josta sen pitäisi tulla. En ole vielä keksinyt ratkaisua asiaan. Yritän seuraavaksi irrottaa erään pellin, jolloin tila lisääntyy. Vaihdan lamput siksi, että edelliset ovat pahasti himmentyneet. Vanhan auton käyttäminen harjoitteluun johtuu siitä, että en halua särkeä mitään kohtaa. Toinen syy on se, että en halua vaihtamisen jäävän kesken johonkin "en keksi, en osaa" -vaiheeseen. Jos ei vaihtaminen onnistu, ajan toistaiseksi vielä vanhoilla lampuilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 27, 2019, 20:22:54
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 27, 2019, 19:28:47
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 27, 2019, 14:48:30
Itselläni win7:n päälle ajettu Win10 on ollut paras ja helppohuoltoisin.
Lisäksi upeita aloitusnäyttövalokuvia!
Vanhalla toimistokoneella se näyttää vieläkin ruksuttavan hitaasti mutta varmasti.

Postilakon aikana voi muuten lukea lehtiä ilmaiseksi netistä.
Mikrobitissä oli kännykkäjuttuja sekä linux-käyttisten vertailua.

Perhana kun luin että alastonkuvia...  :P
Taiteellisia sellaisia. Luontokuvia. Ehkä joku kaunis päivityspäivä vielä alastomia Homo Sapiensejakin. Saunanraikkaina.

Monesti kone on tuntunut käynnistyvän jo tämän päivän aikana, kun on uppoutunut ihailemaan kaunista taidevalokuvaa jostain päin monimuotoista maailmaa ja puhuttelevalla näkökulmalla. Uudella ja tehokkaalla koneella olisi taidenautinto ohi sekunneissa. Onneksi en omista sellaista!

(https://i.kym-cdn.com/photos/images/facebook/000/956/826/a88.jpg)

Tänään on muutenkin ollut hyvä fiilis. Taivaalta tuli vain vettä eikä yhtään räntää! En omista aurinkolaseja joten siinäkin olen säästänyt pitkän pennin, joita tässä nyt sauhuttelenkin nauttien hyvän viinin tavoin päivä päivältä arvokkammasta tupakasta.

Mietin vieläkin aamulla lukemaani faktojen maailma-kirjassa faktana kerrottua tapausta. 60-luvulta pitkälle eteenpäin Kiina onnistui hienosti salaamaan sen että noinkin väkirikkaassa maassa arviolta vain 15-40 miljoonaa kansalaista kuoli nälänhätään, mikä oli kaiketi myös uusi maailmanennätys! Paikoittain esiintynyt kannibalismikin todisti ihmisen olevan huikean sopeutuvainen ja näppärä luonnon pieni ihme.

(https://pbs.twimg.com/media/DsaCst8V4AIfyGf.jpg) 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 27, 2019, 20:57:16
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 27, 2019, 19:26:19
Nautiskeltiin päiväkahveilla Antti Rinteen erityisavustajan tädin itsetekemiä tähtitorttuja, jotka toi erityisavustajan isän ex-kollega ja toveri. Näinköhän tie SDP:hen kulkee masun kautta...? ;D
  Tähtien voimin jaksoin luoda kovasti lunta ekologiseksi lämpöeristeeksi, joka säästää energiaa.

Onko sinulla rikostaustaa? Ilman sitä ei taida olla asiaa puolueeseen...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 27, 2019, 21:07:31
^Menipä vaikeaks. Ensin pitää tehdä rikos, mennä käräjille, sitten salata se kun menee SDP:hen ja sitten vuotaa someen ja joutua lehtiin. Jos ovatten yllättäen tarkkana nyt niin pitää kömpiä nöyränä PS:n puoluetaloa kohti.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 27, 2019, 21:08:07
Winkkari kymppi pyörii tässä koneessa. Ei mitään ongelmia. Muistia on toki 16G, vaikka muuten muutaman vuoden vanha läppäri. Raudallakin on siis edelleen merkitystä tietokoneen käyttökokemukseen. Ja ylimääräisistä bloatware-ohjelmista kannattaa hankkiutua eroon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 29, 2019, 15:45:50
Vittu että taas kesti. Olen tehnyt asiakkaalle järjestelmääämme "pluginin", jonka pystytys vie ihan liikaa aikaa siihen nähden kuinka vähän yksilöllistä tietoa asiakkaasta sen pystyttämiseen tarvitaan. Paljon kansioita, tiedostoja ja niille eri käyttöoikeuksia eripuolille serveriä. Idea onkin jo ollut vähän aikaa esimiehenikin myöntämänä se, että jos on aikaa, tekisin web-käyttöliittymän asetusten säätämistä varten. Näin myyjämme osaisivat sitä käyttää, jolloin kun he myyvät tuotteemme, jossa tuo plugin, he voisivat laittaa asetukset kuntoon ja järjestelmä tekisi noiden kansioiden ja tiedostojen asennuksen ja käyttöoikeuksien säädön automaattisesti ja minun ei tarvitsisi uhrata työpäivää yhden asiakkaan säätöjen asentamiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 29, 2019, 16:16:01
Tänään on musta perjantai. Huomenna luminen lauantai.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 29, 2019, 16:36:16
^
Kyllä taas harmittaa, kun on isot markkinat, mutta mitään en taaskaan tarvitse :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 29, 2019, 17:25:32
Voe räkä. Tänään tulee Viaplayltä Mörköä, Kaapo Kakkoa ja Patrik Lainetta vuoron perään. Kädet toisaalta syyhyy, että pääsisi verestämään muistikuvaa Reactista. Tulee niin harvoin käytettyä Reactia, että pitäisi hieman verestää muistikuvaa, että miten sitä kirjoitetaan. Olisi yksi työprojekti, jossa sitä voisi mahdollisesti käyttää. Normaalisti kirjoitan modulaarista javasvcriptiä jQueryllä, ja pyrin erottämaan frontendin backendistä, mutta jQuery ei ole tehtävässä paras ratkaisu, koska se ei tarjoa mitään valmista opeteltavaa tapaa kirjoittaa modulaarista koodia. Jonkun toisen voi olla vaikea ymmärtää jQuery-ratkaisujani. Nyt haluaisin käyttää modulaarista scriptausta varten suunnitelluista kirjastoista juuri Reactia, jotta joku toinen, joka ymmärtää Reactia ja katsoo koodiani, pääsee siitä helpommin jyvälle.

Ei tosin ehkä ennätä pahemmin Reactia tänään palauttamaan mieleen, sillä niin herkullinen kattaus jääkiekkkoa olisi tarjolla. Kerrankin on tällainen positiivinen ongelma viikonlopun alkuun. On valittavina vain hyviä vaihtoehtoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 29, 2019, 18:49:52
^^ Ostin muuten Black Friday -alennuksesta pari React-tutoriaalia. Saa nähdä olisiko huomena tai sunnuntaina paremin aikaa niiden läpikäymiseksi. Huomenna tulee laatunyrkkeilyä joskus klo 19:40 alkaen. Samaten Netflixissä olisi elokuva The Irishman, joka olisi mukava myös katsoa jossain välissä, että en sitten tiedä, onko huomennakaan riittävästi aikaa Reactille. Saattaa tosin olla, että React kiinnostaa enempi, kuin The Irishman, mutta paha mennä ennakolta lupailemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 29, 2019, 19:11:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 29, 2019, 16:36:16
^
Kyllä taas harmittaa, kun on isot markkinat, mutta mitään en taaskaan tarvitse :(
Sama ongelma minulla! :)
Kylläpä on voimalla rantautunut tämäkin amerikan ihme.

Käyn silti mustan perjantain näyteikkunaostoksilla netissa.
Verkkokauppa.comilla näyteikkuna on mustana kello 21 asti.
Gigantilla muka joutuisi jopa jonottamaan sivustolleen pääsyä kovan ruuhkan takia. Arvioitua minuutin jonotusaikaa juoksutti silmieni edessä kuin parempaakin herkkupalaa. Uskoo ken haluaa. :D
Kikat on monet kaupustelijoilla.

(https://i.imgur.com/StFfR7n.jpg)

(https://cdn3.iconfinder.com/data/icons/math-numbers-solid/24/reverse-caret-solid-512.png) Niin totta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 29, 2019, 19:19:32
Suuri musta huijaus, mustaa ekologialle, mustaa monen kukkarolle. Moni "ale"tuote myydään aiempaa kallimmalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 29, 2019, 20:30:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 29, 2019, 16:36:16
^
Kyllä taas harmittaa, kun on isot markkinat, mutta mitään en taaskaan tarvitse :(

Miten olisi museokortti?
https://osta.museokortti.fi/fi
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 29, 2019, 20:37:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 29, 2019, 20:30:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 29, 2019, 16:36:16
^
Kyllä taas harmittaa, kun on isot markkinat, mutta mitään en taaskaan tarvitse :(

Miten olisi museokortti?
https://osta.museokortti.fi/fi

Heh, mihin minä museokorttia tarvitsen, sillä merkittävät osa irtaimistostani alkaa olla jo museoikäistä  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 29, 2019, 23:03:47
^ Nyt olisi avaruusmatka -10% Black Friday-tarjouksena.
https://cdon.fi/black-friday/avaruusmatka/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 29, 2019, 23:34:28
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 29, 2019, 19:11:30
Gigantilla muka joutuisi jopa jonottamaan sivustolleen pääsyä kovan ruuhkan takia. Arvioitua minuutin jonotusaikaa juoksutti silmieni edessä kuin parempaakin herkkupalaa. Uskoo ken haluaa. :D
Kikat on monet kaupustelijoilla.
Näytti olleen aito jonotustilanne.
Gigantin sivut jumiin Black Friday -tarjouksista - kansa raivostui (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6908aaef-2c58-4213-945b-7265606f50f3)
Klikkiotsikkoherkkua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 29, 2019, 23:36:04
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 29, 2019, 19:19:32
Suuri musta huijaus, mustaa ekologialle, mustaa monen kukkarolle. Moni "ale"tuote myydään aiempaa kallimmalla.
Onhan se toki laitonta esittää tuotteelle ylihintaa ja sitten mainostaa "mukamas alehintaa", mutta kyllä jotkut firmat näin mainostavat. Hirmualennuksia ylihintaisista tuotteista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 30, 2019, 09:48:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 29, 2019, 20:37:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 29, 2019, 20:30:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 29, 2019, 16:36:16
^
Kyllä taas harmittaa, kun on isot markkinat, mutta mitään en taaskaan tarvitse :(

Miten olisi museokortti?
https://osta.museokortti.fi/fi

Heh, mihin minä museokorttia tarvitsen, sillä merkittävät osa irtaimistostani alkaa olla jo museoikäistä  ;D

Kotimuseot ovat kuulema suosittuja - mitä jos perustaisit sellaisen  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 30, 2019, 09:52:12
Maassa jotain valkoista. Ei paljon, mutta kuitenkin. Ehkä tästäkin vielä talvi tulee. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 30, 2019, 13:13:33
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 30, 2019, 09:52:12
Maassa jotain valkoista. Ei paljon, mutta kuitenkin. Ehkä tästäkin vielä talvi tulee. :)

Aika tervetullut ilmiö noiden synkeiden sadepäivien jälkeen.

Ainoa vaan, että nyt en tiedä uskaltaako lähteä lenkille vai ei. Vuosi tai pari taaksepäin en istuisi tässä kirjoittamassa, vaan olisin jo menossa. Mutta nyt heti aamusta jo alkoi radiossa varoitukset huonosta jalankulkusäästä, on liukasta ja vaikka mitä. Noita varoituksia tulee jo niin vähästä, että niistä ei enää erota, milloin tulevat asiasta ja milloin aivan turhaan.

Muutama päivä sitten olisin kyllä kaivannut varoituksen mustasta jäästä, mutta eipä sitä korviini kuulunut. Lähdin normaaleilla lenkkareilla lenkille ja lähes puolet lenkistä meni pilalle siksi, että vauhti tyrehtyi tyystin ja jouduin keskittymään pelkästään pystyssä pysymiseen. Välillä jouduin siirtymään jopa koiranpaskan puolelle kävelemään turvatakseni terveyteni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 30, 2019, 16:55:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 30, 2019, 13:13:33
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 30, 2019, 09:52:12
Maassa jotain valkoista. Ei paljon, mutta kuitenkin. Ehkä tästäkin vielä talvi tulee. :)

Aika tervetullut ilmiö noiden synkeiden sadepäivien jälkeen.

Ainoa vaan, että nyt en tiedä uskaltaako lähteä lenkille vai ei. Vuosi tai pari taaksepäin en istuisi tässä kirjoittamassa, vaan olisin jo menossa. Mutta nyt heti aamusta jo alkoi radiossa varoitukset huonosta jalankulkusäästä, on liukasta ja vaikka mitä. Noita varoituksia tulee jo niin vähästä, että niistä ei enää erota, milloin tulevat asiasta ja milloin aivan turhaan.

Muutama päivä sitten olisin kyllä kaivannut varoituksen mustasta jäästä, mutta eipä sitä korviini kuulunut. Lähdin normaaleilla lenkkareilla lenkille ja lähes puolet lenkistä meni pilalle siksi, että vauhti tyrehtyi tyystin ja jouduin keskittymään pelkästään pystyssä pysymiseen. Välillä jouduin siirtymään jopa koiranpaskan puolelle kävelemään turvatakseni terveyteni.

Suosittelen Icebugeja. Jos siis haluaa kävellä kunnolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 30, 2019, 17:17:43
^
On minulla kohtalaisen hyvät liukkaan kelin kengät ja harkinnassa on ollut kunnon kitkojen ostaminen sillä nuo vanhat on jo useamman talven olleet käytössä. Luulenpa, että pohjamateriaalit ovat näinä vuosina parantuneet niin, että voisi olla hyvä ajatus ostaa ihan viimeisen päälle kunnolliset liukkaan kelin jalkineet. Nastoja en halua, sillä niiden kanssa ei sitten voi oikein poiketa sisätiloihin.

Tuo pilalle mennyt lenkki ei olisi mennyt pilalle, jos olisin tajunnut laittaa toiset jalkineet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 30, 2019, 17:37:57
Huh nyt on koodattu päivä Reactia. Tosin tämä tutoriaali on järkyttävän pitkäveteinen. Kouluttaja selittää siinä ihan liikaa sellaisia asioita, jotka ovat ohjelmointiin liittyviä itsestäänselvyyksiä. Saisi tiivistettyä huomattavasti keskittymällä olennaiseen eli Reactiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 01, 2019, 22:25:29
Viime päivinä on muisteltu Talvisodan alkamista 80 vuotta sitten. Tiedotusvälineissä on ollut aihetta käsitteleviä juttuja. Kuuntelin autolla ajaessani radiosta historioitsija Henrik Meinanderin haastattelun. Se käsitteli Mannerheimia, mutta myös sodat mainittiin. En löytänyt tätä ohjelmaa Yle Areenasta, mutta sen sijaan löytyi toinen vielä täsmällisemmin juuri Talvisotaa käsittelevä Meinanderin haastattelu.

Kuinka paljon talvisodan osapuolet halusivat sotaa?

https://areena.yle.fi/1-50361207

Itse asiassa tuo Meinanderin ensimmäinen haastattelu olisi nyt se, jota kaipaisin tarkastaakseni joitakin tietoja. Ulkoa kun ei kaikkea voi muistaa. Meinander joka tapauksessa esitti oman näkemyksensä vuoden 1918 sisällissodasta Suomessa. Se oli hänen mielestään osa ensimmäistä maailmansotaa. Toisin sanoen suurvaltojen sota ja maailman tapahtumat näkyivät Suomessa siten, että täälläkin jonkin aikaa sodittiin. Suomessahan oli sekä venäläisiä että saksalaisia joukkoja omine intresseineen.

Kehittelin mielessäni seuraavan ajatuksen Talvisodan synnystä.

Kumpikin, sekä Venäjä että Saksa, kärsivät menetyksiä ensimmäisessä maailmansodassa. Saksa menetti maata ja vaikutusvaltaa. Venäjä menetti autonomisia alueitaan kuten Suomen ja Baltian maat.

Hitlerin julkilausuttuna päämääränä oli Saksan menettämien alueiden palauttaminen korkojen kanssa. Natsit pitivät ensimmäisen maailmansodan rauhaa häpeällisenä puukoniskuna selkään, josta oman puolen petturit, ns. marraskuun rikolliset, olivat vastuussa.

Kun Stalin näki Saksan varustautuvan ja valmistautuvan sotaan, hän lähti mukaan leikkiin ja solmi Saksan kanssa sopimuksen itäisen Euroopan jakamisesta kahden diktaattorin kesken. Kun sopimus oli solmittu, aseet saivat puhua. Saksa valloitti Puolan länsiosan, ja Venäjä vähän myöhemmin itäosan. Lisäksi Venäjä - Neuvostoliitto tuohon aikaan - alkoi valmistella sen etupiiriin kuuluvien Suomen ja Baltian maiden haltuunottoa. Tästä oli seurauksena Talvisota.

Neuvostoliiton kannalta - kuten omalta osaltaan Saksankin kannalta - kyse oli ensimmäisen maailmansodan vääryyden oikaisemisesta eli niiden alueiden liittämisestä uuudestaan valtakuntaan, jotka heikkouden hetkinä oli menetetty. Bolshevikeilla oli ollut tarkoitus tehdä Venäjästä sosialistinen valtio, Neuvostoliitto, ja se oli olllut tarkoitus tehdä koko Venäjän imperiumista. Tämä kuitenkin epäonnistui Suomen ja Baltian maiden osalta, ja niinpä Leninin ja Stalinin hallitsema Neuvostoliitto oli ainakin lännen suunnassa pienempi kuin sitä edeltänyt keisarillinen Venäjä. Tällaisen tynkävaltion johtaminen oletettavasti hiersi Stalinin mielessä. Hän halusi kaiken, mitä ennenkin oli ollut, ja vähän enemmänkin, jos mahdollista.

Todennäköisesti myös suomalaiset kommunistit, joita oli paennut Venäjälle hävityn sodan melskeissä, halusivat revanssin vuoden 1918 tappiolleen. He halusivat tehdä Puna-armeijan avulla sen, mikä heidän omalta punakaartiltaan oli epäonnistunut. Stalinilla ja Suomi-kommunisteilla oli yhteinen intressi: Sosialistinen Suomi yhtenä uutena neuvostotasavaltana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 02, 2019, 10:49:58
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 01, 2019, 22:25:29

Todennäköisesti myös suomalaiset kommunistit, joita oli paennut Venäjälle hävityn sodan melskeissä, halusivat revanssin vuoden 1918 tappiolleen. He halusivat tehdä Puna-armeijan avulla sen, mikä heidän omalta punakaartiltaan oli epäonnistunut. Stalinilla ja Suomi-kommunisteilla oli yhteinen intressi: Sosialistinen Suomi yhtenä uutena neuvostotasavaltana.

Eikös, stalin päinvastoin harventanut ahkerasti suomalaisia kommunistejä vainoissaan.

Toki hän teki sitä muutenkin "kiitettävästi" omille puoluekavereilleen, jos pelkäsi heidän vaarantavan asemaansa. Gruusialaisena hänellä ei varmaan ollut mitään veljesrakkautta venäläisikään kohtaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 02, 2019, 21:47:37
Tämä päivä lähti lapasista. Tein 13.5 tunnin työpäivän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 04, 2019, 21:51:09
Kävin kausi-influenssarokotuksissa, 4:ää virusta vastaan Vaxigrippi olkapäähän, jota nyt alkoi hiukan juilimaan mutta ½ Buranaa auttoi. Se tosin saattoi provosoitua siitä että lumesin seiniä lapiolla jossa puuhassa olkapää rasittui.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 05, 2019, 21:19:01
Vihtori, että on ollu pitkiä työpäiviä. Niin mielenkiintoinen projekti menossa, että en ole ollenkaan huomannut ajankulua. Tänään tein 12 tuntia, eilen 8,5 ja toissapäivänä 14. Tekisi mieli mennä töihin huomennakin, mutta nyt on ihan pakko hengittää, jotta ennättää aivot palautua. Ei ole erityisen terveellisesti keskittyä yhteen asiaan intensiivisesti pitkiä aikoja putkeen. Siinä alkaa ennen pitkää tulla ongelmia esimerkiksi unen saannin ja sen laadun kanssa jos ei pääse projekteista riittävän usein henkisesti eroon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 06, 2019, 16:20:01
Eräs ystäväni lupasi mennä linnan juhliin pukeutuneena käytetyistä siivousmopeista tehtyyn asuun. Nyt jännään toteuttaako uhkauksensa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 06, 2019, 20:56:42
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 06, 2019, 16:20:01
Eräs ystäväni lupasi mennä linnan juhliin pukeutuneena käytetyistä siivousmopeista tehtyyn asuun. Nyt jännään toteuttaako uhkauksensa...

Moppipuku: https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000006334695.html

(https://is.mediadelivery.fi/img/658/74267ece77df4ae8825f380f7e48329a.jpg.webp)

Siivousalan yrittäjä Saana Tyni haluaa herättää asullaan keskustelua siivousalan arvostuksesta.

Euroopan parhaan siivousalan työpaikan tittelin yrityksellään voittaneet Saana Tyni, 31, ja Henri Haho, 28, saapuivat Linnaan ennen iltakahdeksaa. Pariskunta tapasi Australiassa reppureissulla ja perusti yhdessä Koti Puhtaaksi Oy:n vuonna 2011.

Tyni on pukeutunut Linnaan huomiota herättävään asuun, joka on valmistettu kokonaan kierrätysmateriaalista. Paula Malleuksen ompelema takki on tehty käytetyistä mopeista, joka sopii siivousalan yrittäjälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 06, 2019, 21:44:56
Katsoin vilauksen linnan juhlista kännykästä Berliinissä. Tämä on kautta aikojen vasta toinen itsenäisyyspäivä, jolloin en ole Suomessa ellei nyt jokin matka ole kokonaan häipynyt mielestä. Tuskinpa sellaista on. Edellisellä kerralla olin Englannissa, ja siitä on niin kauan, että en kehtaa edes kertoa.

Englannista puheen ollen siellä olisi tarkoitus käväistä, mutta Ranskan lakot taitavat kaataa suunnitelman tai muuttaa reissun vielä lyhyemmäksi käväisyksi.

Olen seurannut foorumeilta ja vähän uutisistakin kulkuejupakkaa eli sitä, kuka marssii ja kenen kanssa ja missä. Helsinki on oletettavasti samanlainen poliisileiri kuin ennenkin.

Vanhaan aikaan itsenäisyyspäivän tunnus olivat kynttilät. Nykyään sen tunnus on vilkkuva sininen valo, jota tulee satojen poliisiautojen hälytysvaloista ympäri kaupunkia. Itsenäisyyspäivää leimaa poliisin hillitön sinivalotulitus ja väkivaltamonopolia demonstroiva öyhöttäminen. Johannes Koski niminen tyyppi kirjoitti Twitterissä: "Täällä on kymmeniä poliisimaijoja ja lukuisia poliiseja täysissä mellakkavarusteissa. Bongasin myös FN 303 etälamauttimia."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 06, 2019, 23:19:06
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 06, 2019, 16:20:01
Eräs ystäväni lupasi mennä linnan juhliin pukeutuneena käytetyistä siivousmopeista tehtyyn asuun. Nyt jännään toteuttaako uhkauksensa...

Eipäs se mekko ollutkaan moppimekko.

Linnan jatkoilla selvisi, että tytsin harmaa lyhyt takki oli tehty niistä mopeista ja tämä on nyt sitten hänen haastattelussa sanottu, joten pitänee myös paikkansa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 07, 2019, 01:14:06
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - joulukuu 05, 2019, 21:19:01
Vihtori, että on ollu pitkiä työpäiviä. Niin mielenkiintoinen projekti menossa, että en ole ollenkaan huomannut ajankulua. Tänään tein 12 tuntia, eilen 8,5 ja toissapäivänä 14. Tekisi mieli mennä töihin huomennakin, mutta nyt on ihan pakko hengittää, jotta ennättää aivot palautua. Ei ole erityisen terveellisesti keskittyä yhteen asiaan intensiivisesti pitkiä aikoja putkeen. Siinä alkaa ennen pitkää tulla ongelmia esimerkiksi unen saannin ja sen laadun kanssa jos ei pääse projekteista riittävän usein henkisesti eroon.

Vitut. Niinpä vain meni jälleen koko päivä ohjelmoinnin parissa. Tällä kertaa tosin Reactin opintojen kanssa. Juuri kun ajattelin, että olen ikään kuin ymmärtänyt, miten React toimii, ilmeni virhe, johon ei löydy korjaustapaa.

Virheellä haettaessa tulee kärkeen hakutuloksia, joissa epäillään virheen johtuvan siitä, että jotkut liitännäiset muokkaavat DOMia Reactin tietämättä, jolloin React kaatuu. Ja nyt kun hieman tein inventaariota niin syyllinen lienee Fontawesomen javascript. Kiitos vaan. En kuitenkaan haluaisi nähdä vaivaa siinä, että saan ikonit näytölle varsinkin kun fontawesome on yhteensopiva Bulman css-tyylien kanssa, joita tykkään käyttää. Eli kuten todettua, tyhjän saisi pyytämättäkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 07, 2019, 01:17:27
Sen verta hyvin tuo React kyllä nyt taipuu, että joihinkin pieniin projekteihin sitä ehkä voisi käyttää, kunhan vain löytyy sen kanssa yhteensopivat kirjastot. Jos laitaisi kehitysympäristön webpackila tai nodella pystyyn, noita kirjastoja todennäköisesti löytyisi runsaastikin, mutta en tiedä, miten on, jos haluaisi kirjoittaa javascriptiä perinteisin menetelmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - joulukuu 07, 2019, 18:49:00
Kävin eilen iltapäivällä kävelyllä. Kävelin Töölönlahden puiston ympäri. Oli jo pimeää. Siksi en yhdessä kohdassa huomannutkaan käytävän reunaa, vaan astuin puoliksi reunalle, nilkka nuljahti ja minä menin nurin - oikein komeasti. Tietysti otin käsillä vastaan. Suhteellisen näyttävästä kupsahduksesta huolimatta selvisin vähillä vammoilla. Nilkkaan ei tullut mitään kipua eikä muuallekaan jalkoihin. Käsistä kipeytyivät ranteet, oikea enemmän kuin vasen. Kaikki kierteiset liikkeet olivat illalla kivuliaita, esim. korkin avaaminen. Mitään turvotusta ei kuitenkaan ilmennyt. Aamulla ranteet antoivat yhä kipusignaaleja painavaa nostaessa ja kierteisissä liikkeissä. Jonkin aikaa kotona puuhailtuani tuntemukset ovat kuitenkin alkaneet helpottaa. Olin jo pohtinut, pitäisikö käydä ostamassa jokin tukiside, työkäyttöön lähinnä, mutta nyt on selvää, etten sellaista tarvitse. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 07, 2019, 18:52:40
^Olipa onni, ettei käynyt hullummin. Välillä näinkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - joulukuu 07, 2019, 18:55:08
^Kiitos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - joulukuu 08, 2019, 14:49:56

Sanatkin ovat juuria, paksumpien osuuksien jatkeita. Niillekin on hyvä palata, jos nyt ei osaa palata suoraan siihen, jossa on. Eikun puputtamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 09, 2019, 10:05:22
Eilisellä päiväkevelyllä tuli Kopek mieleen. Paluumatkalla olevan yhden suosikkiruokintapaikan edustalla oli parkissa kaksi poliisiautoa - reinikaiset ilmeisestikin lounaalla. Mietin olisikohan Kopek tehnyt u-käännöksen ja 2 kilometrin ylimääräisen lenkin välttääkseen joutumasta lähietäisyydelle poliisikulkuneuvoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 09, 2019, 11:26:56
Otin kerran kuvan poliisiautosta, joka oli pysäköity pysäköintikiellon kohdalle. Poliisit olivat toimittamassa tärkeää virkatehtävää viereisessä pizzeriassa. Täytyyhän nimittäin virkamiesten syödä. Valitettavasti kuva ei ole enää tallessa.

Koneet edustavat ihmiskunnan historiassa vielä niin mikroskooppisen lyhyttä aikaa, että niihin yhdistyy primitiivinen maagis-spiritualistinen pelko. Kone liikkuu itsestään ja panee kovaa ääntä. Se on siis pelottava.

Liike+ääni=vaara
Vaara+turvallisuus=poliisi
Ihminen+kone+poliisi=kontrolli+rangaistus
Poliisi+kontrolli+rangaistus=vaara

Kun ihminen ei käytä koneita, vaara 1 ja vaara 2 ovat vähäisiä. Jäljellä on punaisen valon ja poliisin ja rangaistuksen vaara, jotka nekin liittyvät koneisiin, koska valoja on liikkuvien koneiden takia.

Pelkkä vaara 1 ei vielä aiheuta vaara 2:ta, jos koneita ei ole lähellä. Ihminen voi kiivetä korkealle liukkaalle katolle ja kävellä heikoille jäille ja soutaa humalassa vuotavalla veneellä avomerelle ilman pelastusliivejä ja syödä viisi kiloa tyydytettyä rasvaa päivässä ja juoda alkoholia niin paljon, että siitä  seuraa alkoholimyrkytys ja kuolema. Vaara 2 pysyy pois, koska liikkuvaa konetta ei käytössä. Mutta heti jos käytössä on vaikka 1/2 hevosvoiman sähköperämoottori, säännöt muuttuvat, ja vaara 2 ilmestyy ja kontrolloi ja rankaisee, vaikka vaara 1:tä ei edes todellisuudessa olisi ollut olemassa.

Kone on mitä mainioin keksintö poliisikontrollin ja poliisivaltion oikeuttamisen kannalta johtuen siihen yhdistyvästä primitiivisestä okkulttisesta pelkokultista. Koneen ollessa käytössä - vaikka kuinka vaatimattoman koneen - ihminen uhraa muitta mutkitta oikeuden päättää elämästään korkeammille voimille eli nykymaailmassa P-jumalille.

Koska koneita ei ole ollut aikaisemmin ihmiskunnan historiassa, nyt eletään aivan uudenlaista ennen kokematonta aikaa, jonka suunta on huolestuttava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 09, 2019, 13:43:08
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 09, 2019, 10:05:22
Eilisellä päiväkevelyllä tuli Kopek mieleen. Paluumatkalla olevan yhden suosikkiruokintapaikan edustalla oli parkissa kaksi poliisiautoa - reinikaiset ilmeisestikin lounaalla. Mietin olisikohan Kopek tehnyt u-käännöksen ja 2 kilometrin ylimääräisen lenkin välttääkseen joutumasta lähietäisyydelle poliisikulkuneuvoja.

Voi ei, luulin tuon mielleyhtymän olevan minulla jotain noloa, mutta ei kai se sitten ole, kun muillakin :D

Jokunen päivä takaperin olin pitkähköllä lenkillä ja liikennettä oli aika vähän. Pari kertaa "maija" ajoi ohitseni ja heti tuli mieleen, jotta onpa poliiseja nyt liikkeellä. Mahtaisi Kopekilla olla ikävät tuntemukset. Jonkin ajan kuluttua samainen 701 tuli samaa tietä vastaan valot vilkkuen, joten ilmeisesti niillä oli joku haku päällä ollut ja nyt sitten havainto oli jossain tehty.

Kyllä tosiaan poliisiauton nähdessäni Kopek ilmestyy "samaan kuvaan". Niin vahvasti nuo kirjoitukset ovat jääneet mieleeni, mutta eivät ole mieltäni saaneet muuttumaan. Minusta poliisi on hyvä juttu <3
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 09, 2019, 14:05:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 09, 2019, 13:43:08
Minusta poliisi on hyvä juttu <3

Niin minustakin - enkä tarkoita pelkästään hinta-, laatu-, määräsuhteeltaan hyviä ruokapaikkojen löytämistä pysäköityjen maijojen perusteella. ;)
Poliisit ovat nykyään kuitenkin käyneet monivuotisen koulutuksen ammattiinsa. Eiköhän pahimmat hötkyilijät ole siinä karsittu pois. Asiakaspalvelijoita nuo konstaapelit nykyään(kin) ovat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 09, 2019, 15:55:30
^ Täälläkin poliisi on hyvä juttu, tuntuu ettei koskaan näy liian usein, täällä harvemman asutuksen alueella heitä näkyy aivan liian harvoin nykyään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 09, 2019, 21:13:11
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 09, 2019, 15:55:30
^ Täälläkin poliisi on hyvä juttu, tuntuu ettei koskaan näy liian usein, täällä harvemman asutuksen alueella heitä näkyy aivan liian harvoin nykyään.
Minustakin poliisin näkyminen on hyvä asia. Sakottivat juuri erästä, joka ei välittänyt STOP-merkistä. Lähtivät kytikseltä perään ja pysäyttivät. Hyvä, että kyttäävät tuota paikkaa, koska siinä on sattunut pari peltikolaria viime aikoina. Toisessa oli rekka osallisena, kun eivät ymmärrä STOP-merkkiä! Moni vaan ajaa lähes sokeasta risteyksestä pysähtymättä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 09, 2019, 21:41:34
https://www.iltalehti.fi/unikoulu/a/e2a07c41-8c77-4875-910d-86490da3bbc9 (https://www.iltalehti.fi/unikoulu/a/e2a07c41-8c77-4875-910d-86490da3bbc9)
Iltalehti:
LainaaHeräät taas kerran kesken unien, on ehkäpä vielä pimeää, mutta yksi asia on varma: tiedät jo ennen kelloon vilkaisua, mitä viisarit näyttävät. Olipa kyseessä sitten 4.21 aamuyöllä tai 48 minuuttia ennen herätyskellon pirinää, lukema on aina sama, tai melkein sama.

Kuulostaako tutulta?

Kesken unien herääminen ei sinänsä ole huolestumisen merkki. Amerikkalaistutkimuksen mukaan 67 prosenttia ihmisistä raportoi heräävänsä ainakin kerran yössä. Unemme koostuu erilaisista unisykleistä, ja onkin varsin normaalia, että havahdumme syklien vaihtuessa ainakin hieman.
Itse herään nykyisin aina ennen kellonsoittamaa, vaikka kello on asetettu ennen klo. 6 aamulla. Joka aamu olen hereillä ennen 5.45, jolloin kelloni on herättämässä, kun 7:ltä pitää olla töissä. Vaikka olisin valvonut ja väsynyt, tai hieman kankkusessa. Aina olen hereillä ennen herätyskelloa. Miksi ihmeessä? Kai sitä pelkää myöhästyvänsä, mutta liki aina olen hereillä ennen herätyskelloa... :-\  Vai kuvittelenko sitä valveistilaa ennen herätyskelloa? Enhän nouse sängystä ennen kelloa, vaan kääriydyn peittoon, ehkä joskus naiseenkin... Tajuan sen herätyskellon pakkotoimintona, että on pakko nousta ylös, mutta en tuota heräämistä koe sellaisena pakkona. Se on vain jotain ylimääräistä aikaa, kun voi lämmitellä peiton sisällä, ennen kuin on pakko nousta ylös ja suihkuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 09, 2019, 22:12:36
^Sisäinen kellosi toimii hyvin.

Itselläni ei ole ollut herätyskello soimassa normaaliaamuina vuosikausiin. Ainoastaan silloin, jos on pakko ehtiä normaalia aiemmin jonnekin, laitan sen herätyksen päälle. Herään käytännössä noin 20 min aikaikkunaan, mikäli ei ole alla erityistä väsymystä tai poikkeuksellista nukkumaanmenoaikaa. Kesällä aikaikkuna varhenee hieman verrattuna tähän vuoden pimeimpään hetkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - joulukuu 10, 2019, 09:54:48
Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 09, 2019, 21:41:34
https://www.iltalehti.fi/unikoulu/a/e2a07c41-8c77-4875-910d-86490da3bbc9 (https://www.iltalehti.fi/unikoulu/a/e2a07c41-8c77-4875-910d-86490da3bbc9)
Iltalehti:
LainaaHeräät taas kerran kesken unien, on ehkäpä vielä pimeää, mutta yksi asia on varma: tiedät jo ennen kelloon vilkaisua, mitä viisarit näyttävät. Olipa kyseessä sitten 4.21 aamuyöllä tai 48 minuuttia ennen herätyskellon pirinää, lukema on aina sama, tai melkein sama.

Kuulostaako tutulta?

Kesken unien herääminen ei sinänsä ole huolestumisen merkki. Amerikkalaistutkimuksen mukaan 67 prosenttia ihmisistä raportoi heräävänsä ainakin kerran yössä. Unemme koostuu erilaisista unisykleistä, ja onkin varsin normaalia, että havahdumme syklien vaihtuessa ainakin hieman.
Itse herään nykyisin aina ennen kellonsoittamaa, vaikka kello on asetettu ennen klo. 6 aamulla. Joka aamu olen hereillä ennen 5.45, jolloin kelloni on herättämässä, kun 7:ltä pitää olla töissä. Vaikka olisin valvonut ja väsynyt, tai hieman kankkusessa. Aina olen hereillä ennen herätyskelloa. Miksi ihmeessä? Kai sitä pelkää myöhästyvänsä, mutta liki aina olen hereillä ennen herätyskelloa... :-\  Vai kuvittelenko sitä valveistilaa ennen herätyskelloa? Enhän nouse sängystä ennen kelloa, vaan kääriydyn peittoon, ehkä joskus naiseenkin... Tajuan sen herätyskellon pakkotoimintona, että on pakko nousta ylös, mutta en tuota heräämistä koe sellaisena pakkona. Se on vain jotain ylimääräistä aikaa, kun voi lämmitellä peiton sisällä, ennen kuin on pakko nousta ylös ja suihkuun.

Olet vain tullut vanhaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 10, 2019, 16:50:20
Pitkästä aikaa Lontoossa tämä viikko. Luulisi politiikan näkyvän jotenkin katukuvassa vaalien takia, mutta se ei näy käytännössä mitenkään. Bussien kyljessä saattaa olla poliitikkojen mainoksia mutta varsin huomiota herättämättömästi. Parhaillaan "libanonilaisessa" ravintolassa. Täytyypä lopettaa, ettei ruoka jäähdy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 10, 2019, 18:25:13
Onkohan Postilla tai sen työntekijöillä nyt joku imagokampanja menossa, kun sain joulukortin, jonka allekirjoituksena on Postinkantajasi? Kortin kuva oli hyvin perinteinen ja kääntöpuolella oli sitten valmiiksi painetty värssy kummallakin kotimaisella. Saajaksi oli merkitty vain Sinulle.

Onko kukaan muu tuollaista saanut, vai onkohan se täällä oman postin paikallinen juttu?
Ei kyllä koskaan ennen postinkantajan ole minua muistanut :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 12, 2019, 10:28:10
Foorumilla käydään mielenkiintoista keskustelua, johon itsekin tekisi mieli kommentti silloin tällöin kirjoittaa. No, olenhan kirjoittanutkin, mutta viime päivinä harvakseltaan ja melko lyhyesti. Syy on ollut kiire. Tällaisessa tllanteessa huomaa, että tietokoneen ääressä istuminen on varsin aikaa kuluttava harrastus. Ehkä teen myöhemmin jonkinlaisen yhteenvedon ajatuksista, joita Englannin reissullani - johon sisältyy mennen tullen muutaman tunnin hiiviskely Brysselissä - joita mielessäni on käynyt.

Lyhyenä yhteenvetona havainnoistani ja ajatuksistani voisin tässä vaiheessa esittää, että Euroopan afrikkalaistuminen näyttää olevan vieläkin pidemmällä kuin miltä se Helsingin sinänsä jo aika "värikkään" katukuvan perusteella näyttää. Bryssel toi mieleen ajatuksen, että onko tämä lainkaan enää eurooppalainen kaupunki, vai olemmeko tulleet vahigossa Marrakeshiin.

En usko, että kehityksen suuntaa voi enää kääntää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 13, 2019, 16:52:35
Voihan ryönä! Tuolla keskusteluissa viitattiin yhteen Näkkärinaikaiseen keskusteluun ja sen innoittamana ajattelin lähteä penkomaan vanhoja juttuja taas luettavaksi. Mutta eipä löytynyt enää. Ei pidäkään aina paikkaansa, että minkä on nettiin laittanut, se sinne jää ikuisesti pyörimään. Muistaakseni vielä joskus alkuvuodesta taisin käydä siellä jotain penkomassa.

www.hollilla.com näyttää kadonneen. Tuohan oli sivusto, johon oli kopioitu ympäri nettiä olleita keskustelusisältöjä ja muutakin tauhkaa. Näkkäristä taisi olla se 2008 synnytetty versio jatkuen lähes Näkkärin kuolemaan. Tuota aiemmat vuodet oli kadonneet Näkkärin historian hävityksen myötä.

Sen verran tuon tiimoilta löytyi, että Hollilasta oli tehty jopa rikosilmoituksia ja kerätty adressia sen kieltämiseksi, sillä ilmeisesti siellä oli myös sellaista sisältöä, joka toisaalta oli poistettu "lakia rikkovana", mutta Hollilasta kirjoituksia ei ollut poistettu vaatimuksesta huolimatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 15, 2019, 15:42:15
Palaan vielä havaintoihini Brysselistä, jotka jäivät kuvina pyörimään mieleeni. Se, että kaupunki näytti silmissäni monikuttuuriselta, ei ollut pelkkää mielikuvitusta. Netistä löytyy näkemäni tueksi mm. seuraavia tietoja.

55,8 prosenttia Brysselin asukkaista oli syntyessään kansalaisuudeltaan jotain muuta kuin belgialaisia.

33, prosenttia Brysselissä asuvista on ulkomaan kansalaisia.

Pääkielen ranskan jälkeen brysseliläisten seuraavaksi yleisin kieli oli pitkään hollanti (flaami), mutta nykyisin arabia on syrjäyttänyt sen. Sitä puhuu 21,1 prosenttia kaupungin asukkaista. Mainittu prosenttiosuus on useita vuosia vanhaa tietoa, joten arabian puhujia lienee nyt jo enemmän.

Noin 23 prosenttia brysseliläisistä on muslimeja.

36 prosenttia brysseliläisistä on taustaltaan ei-eurooppalaisia, pääosin marokkolaisia, turkkilaisia ja Saharan eteläpuolelta tulleita mustia.
Euroopan maista tulleet mukaan lukien maahanmuuttajataustaisia on noin 70 prosenttia brysseliläisistä.

Lähteet:

brusselstimes.com

brussels-express.eu

worldpopulationreview
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 15, 2019, 15:51:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 13, 2019, 16:52:35
Voihan ryönä! Tuolla keskusteluissa viitattiin yhteen Näkkärinaikaiseen keskusteluun ja sen innoittamana ajattelin lähteä penkomaan vanhoja juttuja taas luettavaksi. Mutta eipä löytynyt enää. Ei pidäkään aina paikkaansa, että minkä on nettiin laittanut, se sinne jää ikuisesti pyörimään. Muistaakseni vielä joskus alkuvuodesta taisin käydä siellä jotain penkomassa.

www.hollilla.com näyttää kadonneen. Tuohan oli sivusto, johon oli kopioitu ympäri nettiä olleita keskustelusisältöjä ja muutakin tauhkaa. Näkkäristä taisi olla se 2008 synnytetty versio jatkuen lähes Näkkärin kuolemaan. Tuota aiemmat vuodet oli kadonneet Näkkärin historian hävityksen myötä.

Sen verran tuon tiimoilta löytyi, että Hollilasta oli tehty jopa rikosilmoituksia ja kerätty adressia sen kieltämiseksi, sillä ilmeisesti siellä oli myös sellaista sisältöä, joka toisaalta oli poistettu "lakia rikkovana", mutta Hollilasta kirjoituksia ei ollut poistettu vaatimuksesta huolimatta.

Etsin juuri äsken itsekin tuota Näkkärin arkistoa.  Muistelen ennustaneeni jo Näkökulmalla, että Sanna Marin nousisi vielä pääministeriksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 15, 2019, 22:04:52
Tuli tänään käytyä paketinhakumatkalla. Viime viikolla posti lähetti tekstarin, jossa kertoi tuovansa paketin kotiin sellaiseen aikaan ettei kukaan olisi vastaanottamassa sitä. Mutta vaihtoehtoisesti paketin voisi ohjata noutopisteeseen. Lähikaupassa olisi pakettimaatti, joten se tuli valittua. Eilen tuli uusi tekstari, jossa kerrottiin paketin olevan noutopisteessä, joka on isomman ja kauempana olevan kaupan yhteydessä. Sinne siis tänään vei matka. Koska noutohetkellä kauppapostissa oli hiljaista, paketin ojentaja kävi juttusille ja avautui hieman pakettitilanteesta. Kertoi, että pakettini yllätysohjaus johtui siitä, että valittu automaatti oli täynnä. Hän kertoi, että heille tuodaan kaikkien lähiseudun noutopisteiden ylijäämäpaketit, jotka eivät mahdu niihin ja nyt hekin ovat hukkumassa paketteihin. Eli kovasti paketteja lähetellään ja joskus vastaanotetaankin. Luulisi ettei postilla ole mitään hätää liiketoiminnallisessa mielessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 15, 2019, 22:13:57
Tuosta on ollut aikamoista jupinaa, että ei saakaan pakettiaan lähimpään noutopisteeseen. Muualla kuin tässä PK-seudulla tai muulla isommalla kirkolla, se varapaikka voikin olla kilometrien päässä. Ei ole autottoman helppo sitä lähteä hakemaan.

Tuo pakettien kuljetushan se Postilla huonosti menee. Siitä tuli hiljattain joku ohjelma (MOT?) telkussa, jossa kerrottiin, että juuri siitä on tullut satojen miljoonien tappiot, jotka sitten on peittty sillä lakisääteisellä postitoiminnalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 15, 2019, 22:39:38
^Pakettien kuljetus sinänsä on halpaa, mutta käsittely maksaa. Eli aina, kun postihenkilö koskettaa pakettiin, syntyy kustannuksia. Postin ongelma on juuri tuo, että pakettia ei saada perille minimikosketuksilla. Ohjausmahdollisuus on vähentänyt pakettien edestakaisin kuskaamista, mutta ilmeisesti se ei vielä riitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 16, 2019, 00:18:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 13, 2019, 16:52:35
Voihan ryönä! Tuolla keskusteluissa viitattiin yhteen Näkkärinaikaiseen keskusteluun ja sen innoittamana ajattelin lähteä penkomaan vanhoja juttuja taas luettavaksi. Mutta eipä löytynyt enää.
Minulla on kovalevylläni, omassa hakemistossansa n. 20 Näkkärin ketjua ja n. 25 Jatkumon ketjua tallessa. Mutta vain itseä kiinnostavat, tieteellisemmät tai tärkeät, lähdeviitteelliset tms.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 16, 2019, 14:52:35
Hirvee ressi oli koko viikonlopun kun oli taas aika päivittää yhtä järjestelmää isosti. Kaikki meni kuitenkin taas hyvin. Ihan turhaan kerään näistä päivityksistä paineita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 17, 2019, 15:38:33
Jälleen ressipäivä, joka kuitenkin kääntyi erittäin mukavaksi päiväksi. Asiakkaalla oli täksi päiväksi useampi virhetilanne (ei liittynyt päivityksiimme), joiden tarkastamiseksi olisi pitänyt ruuvata tietokantaa ja muokata arvokasta tietoa eka toiseen suuntaan ja lopuksi takaisin toiseen suuntaan ja tuo on aina kamalan riskialtista, ettei mene tuhomaan arvokasta dataa tietokannasta. Keksin kuitenkin keinon saada sama lopputulos koskematta tietokantaan. Meillä järjestelmän kehittäjillä on se etu, ettei ole sidottu vain yhteen vaihtoehtoon kun pääsee ohjelmakoodiin käsiksi. Näin säästin kaiken lisäksi arvokasta aikaa puoli tuntia ainakin kun ei tarvinnut muutella tietokanta-asetuksia.

Toinen projekti osoitautui helpommaksi kuin alustavasti olimme allokoineet. Arvioimme, että siihen menee testauksineen kaikkineen kaksi päivää. Olen saanut homman pieniä viilauksia lukuunottamatta valmiiksi ja aikaa on mennyt 2.5 tuntia. Noh ainakin on aikaa testaaamiselle :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - joulukuu 17, 2019, 16:20:28
Naisia hakataan, tee lahjoitus. Mehiläiset kuolee, heitä taala. Koiria, kissoja ja kaikkia mahdollisia elukoita rääkätään, anna rahaa.

S-posti ja Facen sponsoroidut on kaikki tyynni kerjuuta kerjuun perään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 18, 2019, 21:01:18
Osaltani tänään alkoi joululoma, jotain pientä hommaa vielä loppuviikosta. Ei paha!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 18, 2019, 22:18:43
Ulkomaanmatkani alkaa lähennellä loppuaan. Tämä yö on viimeinen Berlniinissä tällä kertaa, ja voi olla, että tämä oli viimeinen pidempi käyntini kaupungissa enää koskaan. Pitäisi joskus laskea, montako yötä täällä on tullut kaikkiaan oltua. Yhteensä laskettuna kuukausia joka tapauksessa, mutta onko puoli vuotta täyttynyt, sitä en osaa tässä ja nyt sanoa. Käynnit ovat olleet pituudeltaan yhdestä yöstä kolmeen viikkoon.

Tämänkertaisen käyntini katkaisi viiden yön (ja tietenkin päivien niiden välissä) reissu Lontooseen, josta käsin kävin muutaman tunnin vierailulla Bournemouthissa, jossa aikoinaan oleskelin muutaman kuukauden. Paljon oli muuttunut, mutta paljon oli myös ennallaan. Kaupungin keskusta, jossa ennen ajelivat autot, oli nyt suurelta alueelta kävelykatua.

Bournemouthin reissun tein linja-autolla, mistä tuli mieleeni kirjoittaa hieman julkisesta liikenteestä, jota erityisesti vihervasemmistolaiset rakastavat. Itse en kuulu julkisen liikenteen rakastajiin. Se on parhaimmillaan siedettävää, mutta ei rakastettavaa.

Bournemouthin bussin jalkatilat olivat aivan onnettomat, mutta jotenkin siinä penkissä sinnittelin. Junien (kanaalin alittavan Euro Starin ja Saksan junien) jalkatilat olivat paremmat, mutta eivät nekään mitkään "ruhtinaalliset". Junan kyydissä minua suoraan sanoen hieman pelottaa, kun kiskon ovat pomppuiset ja mutkaiset, ja junan nopeus on 300 kilometriä tunnissa. Jos tuollaisessa vauhdissa syöksytään pois raiteilta, jälki on lähes saman näköistä kuin lento-onnettomuudessa.

Tänään matkustin Berliinin metrolla ja sain "nauttia" toisenlaisesta matkan kokemuksesta. Kun istumapaikkaa ei ollut, seisoin käytävällä oven lähellä. Ihmettelin, mikä ihmeen tupakan ja hien lemu alkaa haista jossakin. Ajattelin, että eivät kai nyt lähelläni olleet musmilimummot kaavuissaan noin pahalle voi haista. Pian huomasin, että haju tuli takanani olleesta sekavan oloisesta miehestä, joka huojahteli ja hortoili edestakaisin. Yritin hengittää kädessäni olleen pipon läpi, jotta se vähän suodattaisi ilmaa. Kun mies vihdoin poistui junasta, minäkin työnsin päätäni ulos ovesta hengittääkseni hetken raitista ilmaa. Mutta mitä tapahtuikaan. Mies pomppasi takaisin junaan, ja jouduin haistelemaan hänen hikitupakkahajuaan vielä muutaman pysäkkivälin ajan.

Jos olin luullut, että tuo oli pahinta, niin ikävä kyllä erehdyin. Seuraavassa metrojunassa käytävän toiselle puolelle tuli istumaan kaksi hvyvin mustaa miestä, jotka keskustelivat jollakin omalla kielellään. Miehet olivat ilmeisesti käyneet pesulla ja vaihtaneet vaatteensa viimeksi Afrikassa joskus muutama vuosi sitten. En ollut tiennyt, että ihminen ylipäätään voi haista niin kuvottavan pahalle, miltä nuo miehet tai jompikumoi heistä haisivat. Jos jollakin on ollut kielteisiä ennakkoluuloja mustia ihmisiä kohtaan, eivät ainakaan nämä kaksi kansanryhmänsä suurlähettilästä niitä lieventäneet. Olin vähällä oksentaa, kun hoipuin ulos vaunusta pari pysäkkiä myöhemmin.

Tuosta muistui mieleeni tapaus viime keväältä, jolloin metrojuna oli paikallaan ennen lähtöään. Siihen meni ihmisiä, minä muiden mukana. Ihmettelin, miksi koko vaunun toinen pää oli tyhjä. Ajattelin, että siellähän on tyhjiä paikkoja, ja menin sinne. En kuitenkaan viihtynyt siellä muutamaa sekuntia kauempaa vain poistuin saman tien kokonaan ulos vaunusta ja ehdin vielä kiertää ulkokautta toiseen vaunuun. Syy poistumiseeni oli se, että ensimmäisessä vaunussa makaili musta mies penkillä ja haisi aivan sietämättömän pahalle. Ei hänen lähellään voinut olla. Tästä syystä kukaan muu ei ollut mennyt siihen päähän vaunua. Ennen kuin metro ehti lähteä liikkeelle, näin ikkunoiden läpi, kuinka mies nousi ylös paikaltaan ja käveli ulos. Taisin viime keväänä kirjoittaakin tästä matkakokemuksestani.

Julkiseen liikenteeseen kuuluu tiettyjä epäkohtia kuten ahtaus ja pahalle haisevat matkustajat. Näistä syistä en ole mikään julkisen liikenteen fani. Käytän, kun on tarpeen, mutta en odota nauttivani siitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 18, 2019, 22:48:36
^
Asunnottomat rappioalkoholistit yleensä haisevat karsealta. Omassa lähikaupassani kävi aiemmin eräs asunnoton metsien mies.

Tämä asunnoton rappioalkoholisti oli valkoihoinen. En väitä, että sen enempää asunnottomuus, alkoholismi tai hajuhaitat johtuivat ihonväristään. Sellaisen väittäminen olisi naurettavaa ja epärehellistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 19, 2019, 12:57:10
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 18, 2019, 22:48:36
^
Asunnottomat rappioalkoholistit yleensä haisevat karsealta. Omassa lähikaupassani kävi aiemmin eräs asunnoton metsien mies.

Tämä asunnoton rappioalkoholisti oli valkoihoinen. En väitä, että sen enempää asunnottomuus, alkoholismi tai hajuhaitat johtuivat ihonväristään. Sellaisen väittäminen olisi naurettavaa ja epärehellistä.

Ilmeisesti luontoaktivisti, tai metsuri, jos kerran ei raskinnut ihmisten ilmoille tulla, muuta kuin kaupassa käymään.

Metsien miehet aikoinaan toivotettiin lauantaisin radiossa- hyvää iltaa metsien miehet.

Suvaitsevaisuus taitaa olla nykyisin erilaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 19, 2019, 13:06:34
Kyseinen mies kun oli ruokakaupassa, minun ostosreissuni oli nopeaakin nopeampi. Ei tehnyt mieli oleskella samoissa tiloissa ollenkaan, eikä noin kilometriä lähempänä. Ei hänen hajunsa tietysti omaa syytään ollut. Ei siellä metsässä mitään pesukonetta tai kylpyhuonetta ole. Mutta että mollaisin hänen rotuaan hänen hajunsa vuoksi, se olisi ilkeää.

En ole varma, oliko sama tyyppi vai eri, joka tonki täällä talojen roskalaatikoita. Hän karjahteli kaameasti. Oli vähän pelottava. Asunnottomuus tekee melko varmasti hallaa ihmisen psyykelle, se jatkuva turvattomuus ja huono nukkuminen. USA:ssa vieraillessani näin useita asunnottomia, aika sekopäisiä monet. Vaikka eihän sitä tiedä, miten päin kausaalisuus menee. Ehkä sekopäisimmät todennäköisimmin joutuvat myös asunnottomaksi, varsinkin USA:ssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 19, 2019, 13:35:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 18, 2019, 22:18:43

Tuosta muistui mieleeni tapaus viime keväältä, jolloin metrojuna oli paikallaan ennen lähtöään.

Olin kerran 90-luvulla Friedrichstrassen asemalla odottelemassa junaa. Oli hyvin aikainen aamu ja asemalaituri oli tyhjä. Tutkiskelin aikatauluja ja yritin selvittää itselleni miltä laiturilta junani lähtee. Yllättäen jostakin ilmestyi poliisi, joka esitti tylyn kysymyksen:

- Was machst du hier?
- Öööö...Warten auf den Zug
- Raus!

Kävelin kuuliaisesti ulos ja otin taksin. Jälkitäteen tuli mieleen mahdoinko näyttää tuon poliisin silmissä pummilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 19, 2019, 16:29:55
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 19, 2019, 13:06:34
Kyseinen mies kun oli ruokakaupassa, minun ostosreissuni oli nopeaakin nopeampi. Ei tehnyt mieli oleskella samoissa tiloissa ollenkaan, eikä noin kilometriä lähempänä. Ei hänen hajunsa tietysti omaa syytään ollut. Ei siellä metsässä mitään pesukonetta tai kylpyhuonetta ole. Mutta että mollaisin hänen rotuaan hänen hajunsa vuoksi, se olisi ilkeää.

En ole varma, oliko sama tyyppi vai eri, joka tonki täällä talojen roskalaatikoita. Hän karjahteli kaameasti. Oli vähän pelottava. Asunnottomuus tekee melko varmasti hallaa ihmisen psyykelle, se jatkuva turvattomuus ja huono nukkuminen. USA:ssa vieraillessani näin useita asunnottomia, aika sekopäisiä monet. Vaikka eihän sitä tiedä, miten päin kausaalisuus menee. Ehkä sekopäisimmät todennäköisimmin joutuvat myös asunnottomaksi, varsinkin USA:ssa.

Varmaan syrjäytyneet ja heikko-osaiset voivat joutua tuohon jamaan. Sama vaara saattaa tulla monen osaksi tulevaisuudessa, jopa niiden eriväristen.

Voisi tietenkin yksinkertaistaa- oma syy, kun ei pärjää maailmassa kilpajuoksussa omilla eväillään, sellaistahan se solidaarisuus useimmiten on.

Helppona esimerkkinä voi tietenkin varoitella, ettei kannata joutua tuollaiseen tilaan elämässään, vaan valtiohan sitä viinaa myy ynnä muita virvokkeita ja muutenkin ahdistelee ahkerasti ihmisten elämää erilaisilla syillä.
"Ajopuuna" ajauduttiin sotaan aikoinaan, yksittäisen syrjäytyneen sota olemassaolostaan on tietenkin toivotonta ja jokapäiväinen viinapaukku kovan työn takana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 19, 2019, 16:42:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 19, 2019, 13:06:34
Kyseinen mies kun oli ruokakaupassa, minun ostosreissuni oli nopeaakin nopeampi. Ei tehnyt mieli oleskella samoissa tiloissa ollenkaan, eikä noin kilometriä lähempänä. Ei hänen hajunsa tietysti omaa syytään ollut. Ei siellä metsässä mitään pesukonetta tai kylpyhuonetta ole. Mutta että mollaisin hänen rotuaan hänen hajunsa vuoksi, se olisi ilkeää.

En ole varma, oliko sama tyyppi vai eri, joka tonki täällä talojen roskalaatikoita. Hän karjahteli kaameasti. Oli vähän pelottava. Asunnottomuus tekee melko varmasti hallaa ihmisen psyykelle, se jatkuva turvattomuus ja huono nukkuminen. USA:ssa vieraillessani näin useita asunnottomia, aika sekopäisiä monet. Vaikka eihän sitä tiedä, miten päin kausaalisuus menee. Ehkä sekopäisimmät todennäköisimmin joutuvat myös asunnottomaksi, varsinkin USA:ssa.

Mä luulen, että mielenterveysongelmaisilla kuten muillakin ongelmaisilla on normaalia suurempi vaara pudota yhteiskunnan ulkopuolelle Jenkeissä, sillä turvaverkko, joka ottaisi kopin kun esimerkiksi juuri iso pyörä heittää, on normipulliaiselle aivan liian kallis. Toki se, että putoaa yhteiskunnan ulkopuolele aiheuttaa ongelmia itsessään, mutta ottaen huomioon, että muutama sata tuhatta amerikkalaista tekee vuosittain vararikon sairastuttuaan, veikkaan että se menisi siellä tyypillisesti niin päin, että eka pettää terveys, sitten lähtee työ (eli tulot) ja lopuksi asunto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 22, 2019, 14:27:32
Enää vain puoli vuotta siihen, kun päivät alkavat taas lyhenemään. - Ikuinen optimisti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 22, 2019, 14:34:34
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 19, 2019, 13:35:27

Kävelin kuuliaisesti ulos ja otin taksin. Jälkitäteen tuli mieleen mahdoinko näyttää tuon poliisin silmissä pummilta.

Lainkuuliainen systeemin kannattaja - kehenkään erityisesti viittaamatta - etsii usein vikaa ensimmäiseksi itsestään joutuessaan systeemin edustajan tylysti kohtelemaksi. Systeemiä kohtaan kriittinen ja poliisia kohtaan superkriittinen ei katso peiliin vaan toteaa, että tulipahan taas todistettua, että systeemi toimii niin kuin systeemi toimii ja poliisi toimiin niin kuin poliisi toimii.

Vallankäytön himosta kutiava vallanhaltija + otollinen kohde = suuri vallankäytön todennäköisyys.

Kaikkien niiden maiden poliiseista, joita viimeisimmällä vajaan kolmen viikon reissullani pintapuolisesti havainnoin, Suomen poliisit ovat ehdottomasti pelottavimman ja militarisimman näköisiä. Saksan poliiseista on siinä mielessä hankala tehdä kokonaisarviota, koska siellä näyttää olevan monenlaisia poliiseja toisistaan poikkeavissa univormuissa. Yhteistä on oikeastaan vain sana "Polizei". Peruspoliiseiksi luonnehtimani näyttävät lähinnä lösöiltä varastomiehiltä suorissa housuissaan ja pikkukengissään ja möhömahoissaan. Eivät ole samalla tavalla pelottavia kuin Suomen bodatut kaljupäiset poliisikarjut leveine hartioineen ja gorillamaisesti vartalon sivulla roikkuvine käsivarsineen ja rähinähaalareineen ja maihinnousukenkineen.

Belgian poliisit vaikuttivat kaikkein vähiten poliisimaisilta. Heidän autonsakin olivat kuin jonkun yksityisen remontti- tms. firman autoja. Naispoliiseja oli paljon. Lontoon poliisit olivat usein laumoissa, joissa oli kymmeniä niin nais- kuin miespoliisejakin. En tiedä, mistä ryhmissä oleminen johtui. Oliko se vain sattumaa. 

Belgia:

https://www.thebulletin.be/sites/default/files/styles/big_article/public/localbxlpolice.jpg

Suomi:

https://www.ts.fi/static/content/pic_5_3637619_k2358092_651.jpg

P.S. Luulin vastaavani MrKATin kirjoitukseen, kunnes aivan lopussa sattumalta huomasin, että kirjoittaja onkin Brutto. Jouduin hieman muuttamaan tekstiäni. Toivottavasti kommenttini ei jäänyt liikaa MrKAT-vastineeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 22, 2019, 15:04:42
Kun joulu taas lähestyy, muistelenpa menneitä jouluja.

1. Ensimmäiset jouluni vietin vanhassa rakkaassa kodissani vanhempieni ja veljieni ja sisareni ja isovanhempieni kanssa. Ihmisiä oli paljon, ja joulua vietettiin aika "isosti" ja perinteisesti. Voisin kirjoittaa pitkän tarinan vanhoja jouluja kuvaillessani. Niihin liittyi yksityisen joulunvieton lisäksi myös bisnesmaailman puoli liikelahjoineen ja kukkineen ja monenlaisine juttuineen.

2. Sen jälkeen, kun vanhempani olivat rakennuttaneet uuden omakotitalon, joulut vietettiin suvun parissa siellä. Illan päätteeksi minä omine parheineni kävelin entiseen vanhaan kotiimme, jossa meillä oli myös joulukuusi ja pientä joulutunnelmaa.

3. Ensimmäiset joulut konkurssin ja kodin menettämisen jälkeen olivat henkisesti murhaavan raskaita. Vai miltä teistä tuntuisi katsella esi-isänne rakennuttamaa syntymäkotianne ja kuuden sukupolven asuinpaikkaa ulkoapäin vieraiden (minun käyttämäni nimitys→) anastajien skoolatessa siellä joulukuusen ympärillä. Joulumme vietettiin vanhempieni kotona suvun kesken kuten ennenkin, mutta tunnelma oli masentava, koska vanhat entisen elämän muistot tulivat mieleen. Vanhempieni talokin oli uhanalainen vuosikaudet.

4. Vanhempieni kuoleman ja talon myynnin jälkeen aloimme ensimmäisen kerran viettää jouluja omalla porukalla omassa talossamme. Ensimmäisinä vuosina niissä oli vielä hieman perinteistä jouluisuutta. Sattuman kautta meille oli nimittäin päätynyt perinnönjaossa vanha ruokapöytä tuolineen ja ympäröivine kalusteineen, joten joulut vietettiin saman pöydän ääressä kuin aina ennenkin, vaikka seinät olivat kahteen kertaan vaihtuneet ympärillä.

5. Kun hoarding-ilmiö oli päässyt riittävän pahaksi, joulukuusi ei enää mahtunut sisälle vaan se jätettiin ulos, josta se näkyi valaistuna ikkunan kautta.

6. Kun hoarding-ilmiö paheni edelleen, olohuoneeseen ei enää saatu raivattua tilaa. Viimeiset kerrat olimme jo romukasojen seassa niin, että ainoastaan pöytä ja pieni tila tuoleille oli raivattu.

7. Kun talo oli muuttunut edellä mainitusta syystä entistä asuinkelvottommaksi, jouluja alettiin viettää tyttäriemme luona Helsingissä ja Espoossa ja osittain Lahdessa, jossa asuu sisareni. Ensimmäinen tällainen vierasjoulu oli kymmenen vuotta sitten, ja vaikka jouluja vietettiin tämän jälkeen välillä vielä talosammekin, yhä useampana jouluna olimme etelässä. Näin tullaan viettämään tämäkin joulu.

Armeija-aikanani vietin joulun ja uuden vuoden kotonani. Yleensä jommankumman joutui olemaan kasarmilla, mutta tämä joko/tai jäi yllättäen kokematta. Olin varautunut olemaan uuden vuoden Santahaminassa. Palveluspaikkani oli nykyinen maanpuolustuskorkeakoulu, silloinen kadettikoulu, jonka polkupyörämekaanikkona toimin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 23, 2019, 17:59:03
Pitkäveteinen työpäivä takana. Oli projektin viimeistely, jossa piti testata bugien varalta pitkiä (n 30-40 min) ajoja. Ei mitään tekemistä. Sinällään hyvä sillä virheitä ei mitä ilmeisimmin ole, mutta kun ei ollut muuta tekemistä kuin käyrien tarkkailua aika kului hitaasti. Nyt olen vetäytynyt kotiin lämpöisen glogilasin (alkoholiton) äärelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 24, 2019, 14:18:28
Aamupäivä oli aika hiljainen. Käväisin Verkkokaupassa ja Ruoholahden Citymarketissa. Leluhyllyjen vierellä joulufiilis - jos sitä nyt oli ollut - hieman latistui, kun kävi ilmi, että lähes puolet pojille suunnatuista leluista on nykyisin poliisileluja. Suomen poliisi tunnuksineen on jo päässyt leluihikin. Kävin mielessäni syvällisiä mietteitä laahustaessani tihkusateessa Jätkäsaaren katuja. Jääkööt nämä ajatukset nyt tähän kirjaamatta.

Myöhemmin hain auton Hietalehdenkadun varresta, ja silloin alueella oli jo ihmiskuhinaa. Hautausmaalle oli matkan pää. Meidän suvussamme kynttiläperinne katkesi vähitellen 2000-luvulle tultaessa. Itse en ollut koskaan innokas haudoilla kävijä. Vanhempieni kuolemasta on jo yli 20 vuotta, enkä ole käynyt kertaakaan heidän haudallaan. En kesällä, en talvella. En nimittäin halua nähdä hautakiviä, joissa on heidän nimensä.

Viimeksi olen itkenyt haudalla Berliinissä toissa keväänä. Oikaisin hautausmaan kautta ja huomasin nuoren tytön haudan, jonne oli tuotu kortteja ja leluja. Se oli jotenkin niin masentavalla tavalla alakuloista, että otin yksityisesti osaa tuntemattomien ihmisten suruun tirauttamalla muutaman kyyneleen, itse asiassa aika montakin.

Joulupukkia ei ole enää nykyisin osoitteessamme, tai missä nyt milloinkin joulua vietämmekin, näkynyt.

Vanhoihin jouluperinteisiin kuului, että sain usein jonkin kirjan joululahjaksi, jota sitten joulunpyhinä lueskelin samalla kun popsin jotain liköörikaramellejä tai vastaavia. Kirjat olivat yleenä aika peruskamaa eli Alistair McLeanin sota/seikkailukirjoja tai vastaavia. Ei mitään hienoa korkeakulttuuria. Nykyisessä apulastenhoitajan/apuperheterapeutin ym. virassani en ehtisi mitään lukea.

Toivotanpa tässä lopuksi hyvää joulua niille, jotka tämän sattuvat lukemaan.

P.S. Unohdin, että latasin kirjoitukseni alussa kuvan nettiin tarkoituksenani esittää se täällä. Eikö "päihtyneet savolaiset" ole kansanryhmää halventava ilmaus. Kutsua nyt alkoholista pitäviä suomalaisia pilkkanimellä "savolaiset". Geenitestilläkö savolaisuus selvitettiin?

Muutin screenshotin linkiksi.... (en sittenkään)

Linkissä ei lue sitä mitä Screenshotissa luki eli "päihtyneet savolaiset työllistivät poliisia aatonaattona".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 24, 2019, 14:28:50
Hyvää joulua myös täältä teille kaikille!

Odottelen joulufiilistä saapuvaksi viimeistään ruokapöydässä. Saavutetusta rauhallisuudesta tinkimättä.
Haudoilla käymisessä myös jouluna on jotain suomalaista. Valon juhlaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - joulukuu 24, 2019, 15:02:25
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 24, 2019, 14:18:28
Aamupäivä oli aika hiljainen. Käväisin Verkkokaupassa ja Ruoholahden Citymarketissa. Leluhyllyjen vierellä joulufiilis - jos sitä nyt oli ollut - hieman latistui, kun kävi ilmi, että lähes puolet pojille suunnatuista leluista on nykyisin poliisileluja. Suomen poliisi tunnuksineen on jo päässyt leluihikin. Kävin mielessäni syvällisiä mietteitä laahustaessani tihkusateessa Jätkäsaaren katuja. Jääkööt nämä ajatukset nyt tähän kirjaamatta.

Hyvin kaurismäkeläinen mielikuva syntyy tästä. Hyvää Joulua joka tapauksessa.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 25, 2019, 09:34:22
Kyllä oli itku lähellä viime yönä. Pari kertaa olin melkein nukahtamassa jo, kun yläkerran kersa alkoi juoksemisensa uudelleen ja välillä sitten jollain kopisteli lattiaankin. Välillä sen mutsi sille jotain ärhenteli toiselta puolelta kämppä, joten ei kovin hiljaa sekään sitten huutanut. Viimeisen kerran se kakara juoksenteli ylitseni joskus puolen kolmen aikoihin. Viimeisen tunnin juoksuaskeleiden perässä kulki joku isompi kanta-astuja molottamassa, eli varmaan joku sitä kakaraa yritti häätää nukkumaan tai jotain.

Aatukin säikähteli välillä sitä kopsetta, kun en voinut edes radiota pitää taustaäänenä, kun joululaulut jo vituttaa. Oli sieltä hartaammasta päästä kaikki mitä tuli, niin pistin kiinni. Eli, jos en havahtunut siihen kopseeseen, niin Aatun säikähdykseen sitten.

Olihan tuo nyt poikkeus, että penska noin pitkään sai juosta. Saapa nähdä onko niillä nyt koulujen loman aikana päivärytmi mennyt sekaisin ja tuo yöllinen riehunta koko loman kestävää. Tavallisesti arkena se kestää vain puolille öin. Ihmettelen vain, miten se poika jaksaa kouluun herätä, kun sen annetaan noin pitkään valvoa. Ei alakoululainen yleensä pärjää noin lyhyillä yöunilla.

Nyt sitten silmiä polttelee ja väsyttää enkä ihmettelisi, vaikka päänsärky olisi tuloillaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 25, 2019, 11:04:17
Aasian tsunamista tuli kuluneeksi 15 vuotta.

Muistan lukeneeni varhain aamulla epämääräisen uutisen, joka kertoi turistirannalle vyöryneestä "jättiaallosta". Linkkasin uutisen Outomaalle ja kirjoitin että lainelautailijat ovat varmasti ilahtuneet valtavasta yllätysaallosta.

Muutamaa tuntia myöhemmin aloin tajuta katastrofin laajuuden ja kaduin kirjoittamaani viestiä.

Seuraavana päivänä iski raivo. Joka puolelta tulvi pieniä signaaleja valtavista tuhoista, mutta suomalaiset viranomaiset eivät olleet niistä kiinnostuneita. Eivätkä olleet vielä moneen päivään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 25, 2019, 11:05:56
No mutta. Miksi suomalaisten virkamiesten olisi pitänyt kiinnostua pienistä signaaleista toiselta puolelta maailmaa?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 25, 2019, 16:08:42
Kylläpä on taas saanut syödä hyvää ruokaa 2 päivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - joulukuu 25, 2019, 16:15:23
Lainaus käyttäjältä: a4 - joulukuu 24, 2019, 14:28:50
Hyvää joulua myös täältä teille kaikille!

Odottelen joulufiilistä saapuvaksi viimeistään ruokapöydässä. Saavutetusta rauhallisuudesta tinkimättä.
Haudoilla käymisessä myös jouluna on jotain suomalaista. Valon juhlaa.

Lokoisia joulupyhiä sinullekin Aanelkku.

Käytiin eilen serkun kanssa Hietaniemessä sytyttämässä kynttilät, kuten tapamme on ollut jo lapsuudesta lähtien. Vettä tihkui ja pimeä oli jo laskeutunut kun talsimme hautausmaalla sankassa väkijoukossa. Sää oli kuitenkin lämmin eikä tuuli haitannut kynttilöiden sytyttämistä. Minulla oli vain yksi lyhty, mutta kaksi geelikynttilää (muovitörpössä). Lyhdyttömälle kynttilälle olin väkertänyt sateen takia purkinkannesta suojan, eräänlaisen "savupiipun kannen". Löysin parvekkeeltani palasen kanaverkkoa, josta leikkelin pihdeilllä palasen. Taittelin siitä pienen rinkulan, joka sopivasti pitää purkinkannen muovitörpön yläpuolella jättäen tulelle tarvitsemansa ilmaraon. Tähän paskarteluun kului aika paljon aikaa kun etsin ensin kotoa rautalankaa sitä kuitenkaan löytämättä. Turhautuneena otin jäähypaussin parvekkeella, jolloin äkkäsin kanaverkon palasen. Heureka!

Hietaniemen pääkäytävältä näimme porrasmaisen toisaalle haudattujen tai kadonneiden muistomerkin, Portaat olivat jo aivan täynnä kynttilöitä. Hieno näky! Omien vanhempieni haudalta puolestaan on näkymä Tuntemattoman sotilaan haudalle, jossa jouluisin on aina kunniavartio, joulukuusi ja jouluohjelmaa. Olin juuri sytyttänyt lyhdyn kun Tuntemattomalta kajahti kuoron laulamana Jouluyö, juhlayö.  Kuuntelimme sen. Hieno hetki. Tavallisesti olemme käyneet haudoilla hieman aikaisemmin, joten emme ole osuneet samaan aikaan Tuntemattoman ohjelmaesitysten aikaan. Joskus kauniilla ilmalla olemme kyllä käyneet kunniavartiota katsomassa. Pari kertaa sitä on taustoittanut aivan huikean upea auringonlasku.

Kuorolaulun jälkeen menimme serkkuni vanhempien haudalle ja siitä sitten hänelle kotiin ja juhlapöytään. Perinteisin kuvioin siis joulu tuli taas onnistuneesti suoritettua. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - joulukuu 25, 2019, 19:15:19
Kovakuorinen ruisleipä. Terävä veitsi. Peukalo. Viisi tikkiä.

Aika noloa. Vuosikymmeniä olen liki päivittäin käyttänyt erilaisia teräaseita, mutta jo nyt joudun käymään ensimmäistä kertaa paikattavana. Lyötiinhän mua toki kerran kirveellä, mutta se ei ollut oma vika joten sitä ei lasketa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 25, 2019, 20:29:35
Lainaus käyttäjältä: urogallus - joulukuu 25, 2019, 19:15:19
Kovakuorinen ruisleipä. Terävä veitsi. Peukalo. Viisi tikkiä.

Aika noloa. Vuosikymmeniä olen liki päivittäin käyttänyt erilaisia teräaseita, mutta jo nyt joudun käymään ensimmäistä kertaa paikattavana. Lyötiinhän mua toki kerran kirveellä, mutta se ei ollut oma vika joten sitä ei lasketa...

Tuttu yhdistelmä muutaman vuoden takaa. Olin ostanut uuden kunnollisen leipäveitsen eikä se vielä istunut kunnolla käteen, kun sille asetin liian kovan haasteen. Sahalaitainen veitsi teki aika härön näköisen haavan. Onneksi ei mennyt niin syvään, että olisi pitänyt tikata, mutta jouduin soittamaan naapurille, jotta tuo sidetarpeita, kun itsellä ei ollut kuin laastaria ja se ei ihan riittänyt. Hyvällä sitomisella tuo parani kohtalaisen nopeasti, kun en päästänyt sitä kastumaan.

Sen sijaan, kun napsautin lihaveitsen peukaloon lähes luuhun asti, haava olisi kaivannut tikkaamista. Mutta en siinä sitten malttanut mihinkään lähteä, kun oli ruuanlaitto kesken ja sain pahimman vuodon tyrehtymään. Ilman tikkausta meni varmaan pari kuukautta ennen kuin haava alkoi pysyä ummessa. Se napsahti ikävästi auki aina, kun painetta kohdistui haavan alueelle. Tuon vamman sain aikaan, kun yritin irrottaa huonosti sulaneen lohipalan nahastaan ja veitsi vähän lipesi. Onni onnettomuudessa oli, että veitsi osui niin, että se halkaisi sen sormenjäljen kohdan eikä osunut mihinkään jänteisiin tai muihin liikuttelun kannalta tärkeisiin osiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 25, 2019, 20:49:25
 Ei tulisi mieleenkään hankkia kiinalaista kokkiveistä (cleaver, hakkuuveitsi), chop, chop. Sillä pilkotaan esim. luita liemeen, ja sitä käytetään vähän kaikkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - joulukuu 25, 2019, 21:08:48
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 25, 2019, 20:29:35
Ilman tikkausta meni varmaan pari kuukautta ennen kuin haava alkoi pysyä ummessa. Se napsahti ikävästi auki aina, kun painetta kohdistui haavan alueelle.

Tuo kuulostaa pahalta.

Itse teen töitä käsilläni, joten nopea paraneminen on Musti. Tikit poistetaan 2.1., ja pari päivää sen jälkeen rajoitukset ovat ohi. En joudu perumaan yhtään keikkaa tämän haaverin takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 26, 2019, 11:08:37
^
Joo, muutama päivä haavoittumisen jälkeen ymmärsin minäkin, että olisi kannattanut käydä se tikkauttamassa, mutta se oli siinä vaiheessa jo sitten myöhäistä. Tikithän pitää ihan tuoreeltaan laittaa.

Vaikka se haava oli vasemman käden peukussa, niin se ei oikein pysynyt edes turvassa, koska olen niin kaksikätinen. Mutta vahingosta viisastuu ja jos joskus samanlaisen saan, niin tiedän paremmin kuinka toimia. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - joulukuu 26, 2019, 22:54:38
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 25, 2019, 11:04:17
Aasian tsunamista tuli kuluneeksi 15 vuotta.

Muistan lukeneeni varhain aamulla epämääräisen uutisen, joka kertoi turistirannalle vyöryneestä "jättiaallosta". Linkkasin uutisen Outomaalle ja kirjoitin että lainelautailijat ovat varmasti ilahtuneet valtavasta yllätysaallosta.

Muutamaa tuntia myöhemmin aloin tajuta katastrofin laajuuden ja kaduin kirjoittamaani viestiä.

Seuraavana päivänä iski raivo. Joka puolelta tulvi pieniä signaaleja valtavista tuhoista, mutta suomalaiset viranomaiset eivät olleet niistä kiinnostuneita. Eivätkä olleet vielä moneen päivään.

Minä seurasin tsunami-uutisointia tuoreeltaan ruotsalaisista medioista, missä aihe otettiin alusta asti vakavammin kuin Suomessa ja uutisoitiin isommin. Kun menin seuraavana päivänä töihin, odotin, että aiheesta keskusteltaisiin aamukahvilla, mutta työkaverit tuntuivatkin kovin heikosti olevan perillä tapahtuman mittasuhteista tai siitä, että asia kosketti suoraan myös suomalaisia. Hämmästyin siis sitä, kuinka laimeaa ja hajamielistä palautetta sain. Aalto ei ollut vielä iskeytynyt voimallaan suomalaisten tajuntaan. Minulle oli jo selvää, että ainakin ruotsalaisia oli menehtynyt ehkä jopa satoja ja että tulossa olisi erittäin vaativa etsintä- ja pelastusoperaatio. Iltaan mennessä suomalaisetkin olivat jo päässeet jyvälle. Onnettomuudessa kuoli 220 000–300 000 ihmistä. Ruotsalaisia menehtyi 543 henkeä ja loukkaantui noin 1500 henkeä. Suomalaisia kuoli 179 henkeä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - joulukuu 27, 2019, 14:31:31
Tsunami oli siksi epäkiinnostava aihe jopa uhriluvustaan huolimatta, ettei sillä oikeastaan ollut symboliarvoa politiikassa. Kaikki tunnistivat sen mustaksi joutseneksi, johon varautuminen tai varautumattomuus ei johtunut ideologisista syistä, eikä katastrofin alkuperässä ollut mitään ihmisestä johtuvaa.

Mitä sille olisi pitänyt tehdä? Ei ole yhdenkään poliittisen puolueen vika, jos vedenalainen maanjäristys aiheuttaa montakymmentä metriä korkean aallon rannikolla. Mannerlaattoja ei voi laittaa yhteen erikeeperillä, eikä armeija voi vangita ja kuulustella aallokkoa.

Muistaakseni sittemmin puhuttiin signaalijärjestelmän rakentamisesta, mutta en tiedä mitä siitä tuli jos mitään. Perusongelma taitaa sittenkin olla, että ihmisiä asuu kaikkialla, myös tulva-, tsunami- ja maanjäristysvyöhykkeillä. Kovin montaa pandaa ei luonnonvaraisissa katastrofeissa menehdy, sekin johtuen luonnollisista syistä. Siinä mielessä tsunamin sadattuhannet uhrit kokivat luonnollisen kuoleman.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 31, 2019, 17:34:26
Ihmeen hyvin on noudatettu sitä, että ilotulitteita saa ampua vasta klo 18 alkaen. Tähän mennessä vain yksi kaukainen poksahdus on kuulunut. Joskus vuosia sitten poksahtelu alkoi heti samoin tein, kun myyntikin.

Olen yhden kerran hankkinut kassillisen ilotulitteita, kun tytöt niin niitä vinkuivat. Tytöt olivat varmaan jotain kymmenen ikävuoden tienoolla. Noihin aikoihin juuri ilotulitteiden hinnat romahtivat, tai sitten vain huomasin, että ei se niin iso investointi ole, etteikö sitä kerran elämässään voisi tehdä. Odotettiin puolille öin ja mentiin läheiselle kalliolle niitä ampumaan. Pikku vika vaan, että oli niin jumalaton pakkanen, että tulikin tuntui jäätyvän. Melkoinen homma saada sytytyslanka syttymään. Puolet saatiin ammuttua, kun sytkäristä kuoli puhti ja niin meistäkin. Olimme aivan kohmeessa ja kipaisimme kodin lämpöön.

No, tytöt saivat "hauskuutensa" ja toista kertaa ei niitä pyydetty, vaan tyydyimme limun ja sipsien voimalla katselemaan ilotulistusta keittiön ikkunasta, josta oli todella upeat näköalat kilometrien päähän.

Läheisen koulun pihassa on klo 19 vuosittain pienten lasten ilotulitukset, joita olen käynyt katsomassa. Saapa nähdä jaksanko tällä kertaa mennä, vai jätänkö väliin. Alkaa olla jo niin nähtyjä ne jutut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - joulukuu 31, 2019, 17:40:35
Poksuttelu on vähentynyt omien havaintojeni mukaan jo pari vuosikymmentä. Joskus ysärin alussa oli aika kova meininki... ja silloinhan raketteja myytiin jo ennen joulua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 31, 2019, 18:45:29
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 31, 2019, 17:34:26
Läheisen koulun pihassa on klo 19 vuosittain pienten lasten ilotulitukset, joita olen käynyt katsomassa. Saapa nähdä jaksanko tällä kertaa mennä, vai jätänkö väliin. Alkaa olla jo niin nähtyjä ne jutut.

Ratkesi tuokin pulma ihan itsekseen. Sain naapurilta viestin, että ulkona on hyytävä tuuli ja he antoivat jo periksi. Ai minkä? No, muistin väärin. Se lasten ilotulitus alkoikin jo klo 18 ja varmaan parhaat palat siitä on jo nähty.

Ilmeisesti tuuli vei äänen toiseen suuntaan, kun ei sieltä juuri mitään ole kuulunut. Ehkä sitten vuoden päästä uusi yritys :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 31, 2019, 22:41:21
Hyvää uutta vuotta kaikille!

Kävelin illalla Helsingin keskustassa, jossa paukahelivat satunnaiset ilotulitusraketit siellä tällä. Jossakin talojen kattojen yllä rakettien valoja hieman näkyikin. Mietin, että tulevat sukupolvet eivät tule tällaista uudenvuoden aaton tunnelmaa kokemaan, kun yksityiset ilotulitusraketit kielletään.

Jollakin pikkupaikkakunnalla, jossa nyt siellä täällä pamahtelee marketista ostettu raketti, ei parin vuoden päästä pamahtele eikä välähtele enää yhtään mikään.

Samaan aikaan, kun poliisit saavat lisää aseita ja entistä enemmän tulivoimaa, tavallinen kansalainen pienellä paikkakunnalla seisoo tähtisadetikku kädessään uuden vuoden yönä ja muistelee, miltä isoisän ampumat ilotulitusraketit aikoinaan näyttivät.

Muistan, kun vuodenvaihteessa 1987-1988 olin erään vuorella sijaitsevan näkötornin katolla. Kun kello löi kaksitoista, paitsi paikkakunnan keskustasta, myös joka puolelta kyläkunnilta ja metsien kätköistä nousi ilotulitusrakettien juovia. Se oli uskomaton näky. Niitä oli kaikkilla, minne katsoikin. Tällaistakaan ei tulla enää koskaan näkemään. Otin yhden valokuvan keskustan raketeista, mutta muun ympäristön raketit eivät tietenkään tulleet mukaan kuvaan.

Vuoden vaihteen aikaan lojun todennäköisesti patjalla huoneen lattialla enkä katsele ilotulitusta tai reagoi vuoden vaihtumiseen muutenkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 31, 2019, 23:19:22
Hyvää uutta vuotta kaikille!

Korkealta katsottuna näky on ollut usein näyttävä kokemus, näin aiempia vuosia muistellen. Itselleni on tullut hektisimmällä h-hetkellä aina myös miellleyhtymä kaupunkien loimotukseen ja rintaman tykistökeskitykseen taivaanrannassa. Ilman omakohtaista kokemusta.
Mutta vähemmän pauketta tekee hyvää muillekin eläimille. Miltähän sotia kokeneista tuntuu uuden vuoden räiskintä?

Kaupunki voisi tulevaisuudessa tarjota paukkeen sijasta valotaidetta taivaalle ja rakennuksien seinille sekä virtuaalisia ilotulituksia esim. sulautettuna todellisuutena mobiilisti.
Täälläkin pauke alkoi maltillisen myöhään ja vain kaksi rakettia näin lentävän kirjaimellisesti päin seiniä ja ikkunoita.
Yhtään ambulanssia en ole vielä kuullut. Parempaa uutta vuotta kaikille!

Happy New Year! NASA ISS Live Stream - Earth From Space | ISS LIVE FEED : ISS Tracker + Live Chat (https://www.youtube.com/watch?v=EEIk7gwjgIM)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Unforgiven - tammikuu 01, 2020, 09:28:25
Viime vuosi oli todella paska vuosi itselle noin niin kuin omalta tontilta katseltuna. Vakavasti sairastellessa meni varsinkin loppuvuosi, hengissä kuitenkin jossain määrin ollaan.

Uudelta alkaneelta vuodelta odotan enemmän hyviä päiviä ihan kaikille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 01, 2020, 10:08:29
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - tammikuu 01, 2020, 09:28:25
Viime vuosi oli todella paska vuosi itselle noin niin kuin omalta tontilta katseltuna. Vakavasti sairastellessa meni varsinkin loppuvuosi, hengissä kuitenkin jossain määrin ollaan.

Uudelta alkaneelta vuodelta odotan enemmän hyviä päiviä ihan kaikille.

Kylläpä sinua on nyt koeteltu kovasti. Toivon koko sydämestäni sinulle voimia sekä parempaa alkanutta vuotta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 01, 2020, 11:16:11
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - tammikuu 01, 2020, 09:28:25
Viime vuosi oli todella paska vuosi itselle noin niin kuin omalta tontilta katseltuna. Vakavasti sairastellessa meni varsinkin loppuvuosi, hengissä kuitenkin jossain määrin ollaan.

Uudelta alkaneelta vuodelta odotan enemmän hyviä päiviä ihan kaikille.

Samoin toivon ja tulkoon se kesäkin taas, edes muutama hellepäivä (sori Hippi!), ja värjyvät veet.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 01, 2020, 20:22:02
Joulukuussa tuli bongattua yksi julkkis ja yksi hetken julkkis.

Varsinainen julkkis oli Renny Harlin, jonka näin ja kuulin Stockmannilla aatonaattona. Pitkä mies puhui matalalla itsevarmalla ja melko voimakkaalla äänellä amerikanenglantia jonkun toisen kanssa. Kiinnitin ensiksi huomiota ääneen ja vasta kääntäessäni katseeni tunnistin puhujan.

Hetken julkkis tuli eilen sattumalta kanssani samaan hissiin komentoiden (uuden) hissin ominaisuuksia. Hänen puhetapansa oli yläluokkaisen sivistynyt ja kaupunkilainen. Hetken julkisuus alkoi tästä yleisönosastojutusta kolme vuotta sitten. Ehkä tämä tyyppi on muutenkin julkkis. En tunne paremman väen seurapiirejä.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005036299.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 01, 2020, 21:35:26
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 01, 2020, 20:22:02
Hetken julkkis tuli eilen sattumalta kanssani samaan hissiin komentoiden (uuden) hissin ominaisuuksia. Hänen puhetapansa oli yläluokkaisen sivistynyt ja kaupunkilainen. Hetken julkisuus alkoi tästä yleisönosastojutusta kolme vuotta sitten. Ehkä tämä tyyppi on muutenkin julkkis. En tunne paremman väen seurapiirejä.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005036299.html

Siis kuka? En ole Hesarin tilaaja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 02, 2020, 08:34:22
Heräsin tänään cityvihreässä Suomessa: My-dieselin hinta tänään 1,73€/litra! Tavallinen diesel saman hintaista kuin bensa.

Jos polttoaineen hinta ei laske seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä, saa ääneni mikä tahansa puolue, joka lupaa halventaa autoilun kustannuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 02, 2020, 08:42:25
Vastaus Amorelle.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005036806.html&ved=2ahUKEwj_mK21p-TmAhXKy6YKHfrXDTkQFjAAegQIBhAC&usg=AOvVaw3oq1xmqUwDW9hqL5eW1t6F&cshid=1577947299352

Tuo kirjoitus sai aikaan vastalauseita, ja kirjoittaja oli vähän aikaa "myrskyn silmässä".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 03, 2020, 19:18:29
Mukava työpäivä. Jälleen 10,5 pitkä, mutta tosi leppoisa päivä kun oli taas hommaa, joka vei ajantajun pois. Oli demopäivä ja sattuneesta syystä piti pystyttää tuotantojärjestelmä, jotta pystyttiin demoamaan amerikkalaisille myyjillemme kaikkia lisäpalikan ominaisuuksia, joita testijärjestelmä ei kyennyt toteuttamaan. Ei tosin saatu toimimaan täysin tuotantoasetuksin, mutta muutama purkkaratkaisu mahdollisti valmiin tuotantojärjestelmän simuloimisen. Selvisi myös, että ongelmat olivat kolmannen osapuolen asetuksissa, joita ei keretty tilaamaan tuotantoa varten kuntoon (amerikkalainen yhteistyökumppani). Päivä ei olisi muuten ollut näin pitkä, mutta kun palikka tulee tosiaan amerikan markkinille ja siellä kello on 6-7 tuntia jäljessä meidän aikaa, ja palaverejä on heidänkin kanssaan pakko pitää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 03, 2020, 23:29:00
Just hogasin, että seuraava palaveri amerikalaisten kanssa on tiistaina, jolloin tuon tuotantoversion tulisi olla käyttövalmis (siis tämän päivän vikatilanteet korjattuna, ei kuitenkaan onneksi vielä asiakaskäyttöön valmiina) ja maanantaina on pyhäpäivä. No onneksi palaveri on taas joskus viiden pintaan iltapäivällä, että siinä kerkee tietysti säätämään ainakin jotain, mutta kun se kolmas osapuolikin on vasta neljän-viiden pintaan ip Suomen aikaan töissä, niin jos hän ei ole tämän päivän aikana saaanut vastattua kaikkiin esittämiini kysymyksiin, ei tuotantoversio ole vielä valmis ennen palaveria. Sekin palaveri pitää sitten esittää näillä pienillä virityksillä ja vain tyytyä simuloimaan valmista versiota.

Alustavasti sovittiin esimieheni kanssa, että hän voi hoitaa palaverin mun puolesta. Eli mun ei välttämättä tarvitse tehdä tällaista yli kymmenentunnin päivää. Tosin järjestelmässä on vielä muuta mielenkiintoista rakennettavaa, joka ei vaikuta järjestelmän käyttöönottoon, mutta helpottaa omaa työmäärääni jatkossa kunhan saan sen valmiiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2020, 01:24:21
Ihmisen ajattelemattomuus on joskus aivan käsittämätöntä: Darwin Awards (https://twitter.com/AwardsDarwin/status/1212893576515989507)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 04, 2020, 09:12:41
^
En kyllä tajua, mitä hämmästyttävää tuon linkin takaa pitäisi selvitä.
Joko en osaa lukea twitteriä tai sitten twitterlinkit ei vaan näy läppärillä samalla tavalla kuin muilla vehkeillä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun teitterlinkin vuoksi olen ymmälläni. Näen kyllä pitkän listan taivastelua, mutta en sitä, mitä tuossa taivastellaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 04, 2020, 10:38:49
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 04, 2020, 09:12:41
^
En kyllä tajua, mitä hämmästyttävää tuon linkin takaa pitäisi selvitä.
Joko en osaa lukea twitteriä tai sitten twitterlinkit ei vaan näy läppärillä samalla tavalla kuin muilla vehkeillä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun teitterlinkin vuoksi olen ymmälläni. Näen kyllä pitkän listan taivastelua, mutta en sitä, mitä tuossa taivastellaan.
Itselläni taivastelun kohde oli yhden näppäimen taakse piilotettu:

(https://img.aijaa.com/b/00554/14782302.jpg)

En osannut suhtautua kyseiseen videoon elokuvastuntteja ja sirkustemppuja suurempana. Yhtä hyvin olisi voinut käyttää vaikka lumilautaa tai suksia. :)
Veikkaan että suoritusta oli ajateltu ja harjoiteltu hyvinkin pitkälle.
Tai tutkittu alkoholin ominaisuuksia ja Duudson-videoita. Evoluutio on lajin sisäisenäkin monimuotoista. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 04, 2020, 13:24:08
^^ ja ^ Sitä ennen pitää olla näköjään klikkannut "Käännä tämä sivu" (tai "Translate this page"), ennen kuin kyseinen klikattava linkki muuntuu ymmärrettävään muotoon (se on aluksi Zopbrazit, eli mitä lie kieltä).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 04, 2020, 13:40:05
Okei, kiitokset. Kyllä tuo minulla näkyi "näytä" ihan suomeksi. Eipä tuo kovinkaan kummastuttanut, sillä hyppyrimäestä on tultu alas jos vaikka millä vehkeillä - jopa suksilla.

Hauskojen kotivideoiden suurkuluttajana minua ei ihmisten typeryys ja kokeilunhalu ole jaksanut kovinkaan kummastuttaa enää vuosikausiin. On jopa käynyt mielessä, että jos rakennettaisiin erilaisia kaiteita ja jaettasiin nuorille miehille rullalaudat vai nitä skeittilautoja ne on, niin saataisiin  väestöräjähdyskin kuriin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 05, 2020, 00:18:55
Ensi viikolla alkaa taas tuo normielämä... Kiva loma takana. Olisi vähän pitempäänkin voinut lomailla, mutta kansantaloutemme kaipaa minua.
Onneksi on ihan kivaa hommaa tiedossa. Ensi viikolla taas ennen kello kuutta ylös...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 05, 2020, 00:20:45
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - tammikuu 04, 2020, 01:24:21
Ihmisen ajattelemattomuus on joskus aivan käsittämätöntä: Darwin Awards (https://twitter.com/AwardsDarwin/status/1212893576515989507)
Ai eikö motskaria luotu lentämään...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - tammikuu 05, 2020, 12:14:52
Tavoilleen uskollisena Saska Saarikoski piirtää päivän Hesarin sunnuntaiesseessä (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006361957.html)  toden näköisen kuvan siitä missä nyt mennään ja kuinka 80-luvulla vallitsi samanlainen tuhon pelko.

LainaaJos asiantuntijoiden arvioiden pohjalta yrittäisi piirtää kuvan maailmasta 2020-luvun alussa, se olisi noidankehä, tällainen:

Maailmassa on samaan aikaan käynnissä lukuisia suuria muutoksia, esimerkiksi globalisaatio, länsimaiden hegemonian purkautuminen, verkottuminen, digitalisaatio ja ilmastonmuutos.

Ne ovat etäisiä ja monimutkaisia asioita, mutta niiden seuraukset ihmisille ovat jo helpommin nähtävissä: pakolaiskriisit, urbanisaatio, terrorismi, länsimaiden keskiluokan aseman heikentyminen, populismin nousu ja kulttuurisodat.

Ne taas aiheuttavat pienempiä riesoja, jotka ottavat ihmisiä rajusti päähän. Miksi asunnon arvo alenee? Miksi työtahti kiihtyy? Miksei pankissa saa palvelua? Miksei posti kulje? Miksei taksikuski löydä perille?

Nautittavuus on siinä, että terävästi poimii oleelliset asiat ja muodostaa niistä ehjän selkeän esityksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - tammikuu 05, 2020, 12:59:22
SS-miehen kirjoitus on vain tilaajien luettavissa.

Mutta olivatko kasarin ahistukset samanlaisia kuin nykyiset? Jotain itsekin vuosikymmenen loppupuolesta muistavana aprikoin, että ahdistuksen aiheet olivat erilaisia. Ydinsota (pelko tosin oli jo loiventunut aiemmasta huipustaan), jota nykyään ei kauheasti tunnuta pelättävän. Ympäristöjutut olivat pinnalla, mutta silloiset ongelmat, otsonikato ja happosateet päällimmäisinä, olivat kuitenkin rajallisia ja ratkaistavissa.

Taloudellinen epävarmuus lienee nykyään paljon suurempi huolenaihe kuin 80-luvulla. Näin siitä huolimatta, että enemmistön elintaso on noussut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 05, 2020, 13:24:13
^ Eri vuosikymmeninä on tainnut olla eri uhkakuvat. Kasariin kuului ydinsotapainajaiset. :)
Geopoliittisten napojen hytkyessä sijoiltaan, sotilaallinen ydinosaaminen lienee tulossa uudestaan muotiin.

Pientä analyysia:
Meitä uhkaa kaikki mahdollinen? (https://blogit.iltalehti.fi/jarno-limnell/2019/09/15/meita-uhkaa-kaikki-mahdollinen/)

Tämä on tämän hetkinen suosikkini: Valeuutiset ja tekoäly aloittavat ydinsodan (https://www.verkkouutiset.fi/skenaarioista-hirvein-nain-tekoaly-aiheuttaisi-ydinsodan/) :D

Tämä lähinnä raavituttaa: Kari Enqvistin kolumni: Maapallon uhkakuvat eivät poistu, vaikka väestö ei lisääntyisi enää yhtään, koska kaikki haluavat kuluttaa kuten suomalaiset (https://yle.fi/uutiset/3-11029399)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 05, 2020, 13:32:56
Mun webbiosoite on erääntynyt. Otin sen alunperin viideksi vuodeksi sillä ajatuksella, että jos vaikka tulee tarvetta tehdä joitain ihan omia www-juttuja. Mitään tarvetta sille ei ole ilmennyt. Jää webbiosoite tällä kertaa todennäköisesti uusimatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 05, 2020, 13:38:03
Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 05, 2020, 12:59:22
SS-miehen kirjoitus on vain tilaajien luettavissa.

Mutta olivatko kasarin ahistukset samanlaisia kuin nykyiset? Jotain itsekin vuosikymmenen loppupuolesta muistavana aprikoin, että ahdistuksen aiheet olivat erilaisia. Ydinsota (pelko tosin oli jo loiventunut aiemmasta huipustaan), jota nykyään ei kauheasti tunnuta pelättävän. Ympäristöjutut olivat pinnalla, mutta silloiset ongelmat, otsonikato ja happosateet päällimmäisinä, olivat kuitenkin rajallisia ja ratkaistavissa.

Taloudellinen epävarmuus lienee nykyään paljon suurempi huolenaihe kuin 80-luvulla. Näin siitä huolimatta, että enemmistön elintaso on noussut.

No nuita uhkakuvia 80-luvultahan tuo Saska jutussaan poimii. Hän nimeää ydinsodan (ja muistaa suuret rauhanmarssit) sekä AIDSin. Samaa siis oli se, että oli tällaisia uhkia, erilaista se, mitä uhkaavana nähtiin.

80-luvulla oltiin aika hyvässä noususuhdanteessa, joten taloudellinen epävarmuus ei ollut se päällimmäisin huoli. Itse 80-luvulla opiskelleena muistan, että ainakin Helsingissä oli opiskelijoiden helppoa löytää töitä opintojen ohessa, kesäksi jne. Opiskelun myös uskottiin silloin vielä tuovan myös työmahdollisuuksia. Nykyään se ei ole ollenkaan samaan tapaan selvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 05, 2020, 20:21:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 05, 2020, 13:24:13Tämä lähinnä raavituttaa: Kari Enqvistin kolumni: Maapallon uhkakuvat eivät poistu, vaikka väestö ei lisääntyisi enää yhtään, koska kaikki haluavat kuluttaa kuten suomalaiset (https://yle.fi/uutiset/3-11029399)

Raavituttaa... eli, ööö ...

Kun puhutaan luopumisesta, ja menetyksistä, niin minusta parempi olisi vaihtaa tekemisiä parempaan. Se on omanlainen muutto, ei välttämättä asuinpaikan suhteen. Päivät muuttuvat, eikä ole aina sanottua, mitä muutos tuo tullessaan, jos keksinäisyyteen perustuvan arvostelupuolen ohi osaa tehdä arvioita.

Osaltaan, muuttumattomuutta pitää vahvasti yllä se odotus, mitä esim kulutuspuolelle saatu. Asiat ovat onnistuneet, siis myynnillisesti. Koskee tavaratuotantoa, siinä missä rakenteita, jotka kuluttavat jatkuvasorttisesti, erityisemmin kenenkään huomaamatta.

Kun valitsee kestäviä ratkaisuja, mitä silloin voi päättää valinnaksi? Esim tavaratuotannossa, kestävää ei lähtökohtaisesti ole voinut valmistaa, motivationaalisista syistä. Tätä ei ole koettu oikein ongelmaksi, vaan tilanne on kelvannut, mitä parhaiten. Niin uskomatonta kuin tämä on ollut, ja jokaisen tiedossa.

Miksi yhteisöä (ja itseä) ei voi hyödyttää, omalla kontribuutiolla, vaan hyödyn voi saada esim kunnon tuotteistuksella, sen onnistuessa. Mikä nimike tätä palkitsemistapaa voisi kuvata?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 05, 2020, 20:24:34

Aika kattavan oloinen näkemys, Enqvistiltä, tilanteesta, joka meillä vallitsee.

Tätä kannattaa korostaa melkein oman, itsenäisen viestin voimalla.

Siinä on meillä tiedemies.

L.

Noin kun rohkenee arvioimaan EMua ihmistä, niin keksii senkin vaihtoehdon, että ihmisellä yleisestikään, ei ole paljoa hävettävää, jos tyrii tämän, omalta osaltaan.

Muu luomakunta jatkaa, kenties paremmalla tuloksella. Jos se on ihmisen osuus tässä. Tuskin on luomatta suuntaa. Elämän rakentumisen haastetta kohdataan, yhä uudelleen, erilaisin keinoin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 06, 2020, 00:26:16
Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 05, 2020, 20:21:59
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 05, 2020, 13:24:13Tämä lähinnä raavituttaa: Kari Enqvistin kolumni: Maapallon uhkakuvat eivät poistu, vaikka väestö ei lisääntyisi enää yhtään, koska kaikki haluavat kuluttaa kuten suomalaiset (https://yle.fi/uutiset/3-11029399)
Harvinaista, Kari Enqvistiltä hyvä kirjoitus, eikä vain länsimaita syyllistävää poliittista soopaa, kuten yleensä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - tammikuu 06, 2020, 08:15:52
Piti käydä aamusta tekemässä lumityöt. Kiireesti, että ehti ennen kuin lumet sulavat...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 07, 2020, 08:23:18
Lainaus käyttäjältä: urogallus - tammikuu 06, 2020, 08:15:52
Piti käydä aamusta tekemässä lumityöt. Kiireesti, että ehti ennen kuin lumet sulavat...

Ehditkö?

Vantaan kaupunki kyllä ehti. Isommat kadut aurattiin eilen ja nyt ne on ainoat, joilla on enää lunta, kun tien reunustoille paakuiksi aurattu lumi ei vielä ole ehtinyt sulaa kokonaan. Kaikkialta muualta näytti lumi jo kadonneen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 07, 2020, 15:55:57
On tullut ajeltua autolla viime aikoina siinä määrin, että alkavat jo ajat ja paikat mennä sekaisin. Ja ajamisten välillä on ollut autoihin liittyviä huolia.

Jos tarina jostakin aloitetaan, niin aloitettakoon viime viikon maanantaista. Ajoin silloin illalla periferiasta Helsinkiin, ja Mäntsälässä auton kuljettajan puoleinen sivuikkuna pamahti yhtäkkiä ala-asentoon ja jäi sinne. Helsinkiin päästyäni tukin ikkunan väliaikaisesti muovilla, mitä sattui komerosta löytymään.

Tiistaina, uudenvuoden aattona, ajelin Puuilossa (kaksi kertaa) ja Bauhausissa ja Tokmannissa ja Biltemassa etsimässä ja ostamassa työkaluja ja teippiä ja parempaa muovia ikkunan korjaamiseksi tai tukkimiseksi. Väliaikainen muovi pullisteli ja lepatti paikallaan, ja pelkäsin sen lentävän irti. Yritin tehdä korjausta Matinkylän rannan parkkipaikalla, joka on tarpeeksi hiljainen tällaiseen hommaan. Korjaaminen ei onnistunut, mutta sain sentään uuden muovin asennettua. Oli ollut pakko ostaa iso rulla "rakennusmuovia". Näkyvyys muovi-ikkunan läpi ei ollut kovin hyvä, joten pelkäsin koko ajan, että eräät tietyt tahot huomaavat ja sakottavat.

Perjantaina ajelin periferiaan, mutta en ehtinyt tehdä autolle mitään.

Lauantaina ajelin kahden lähipiiriini kuuluvan henkilön kanssa takaisin kaupunkiin. Sunnuntaina olimme yksivuotispäivillä. Samana iltana huomasin, että auton vasen takarengas on vajaa. Ajelin etsimässä huoltoasemaa, mistä renkaan saisi täytettyä. Stadionin risteyksen lähellä olevalle Neste-asemalla (entisellä Unionilla) ilman lisääminen olisi maksanut euron. Ajattelin, että pitäkööt ilmansa ja ajoin Haagan liikenneympyrän luona olevalle Shellille, jossa lisäisin renkaaseen ilmaa. Vein auton yöksi (toistaiseksi) ilmaiselle paikalle erään kadun varteen.

Maanantaiaamuna auton rengas oli tyhjä. Ei auttanut kuin lähteä kiertelemään kaupoissa etsimässä venttiilityökalua, jolla venttiilin saisin kiristettyä. Ilmavuoto näytti nimittäin olevan venttiilissä. Keskustan Clas Ohlssonilta ja Tokmanneilta tällaista työkalua ei löytynyt. Eikä se vielä olisi auttanutkaan, koska rengas oli tyhjä. Lopulta vaihdoin vararenkaan ja ajoin Biltemaan. Sinne mennssäni auton toinen tuulilasinpyyhin irtosi paikaltaan, mutta ei onneksi ehtinyt pudota maantielle. Tein Biltemaan parkkipaikalta käsin kolme erillistä käyntiä, joista ainakin yksi johtui huonosta organisointikyvystäni. Ensiksi ostin venttiilityökalun, toisella kerralla mitan ja kolmannella kerralla tuulilasinpyyhkimen. Mitta tarvittiin vanhan sulan mittaamiseen. Sen olisi tietysti voinut ottaa mallikappaleeksi, mutta uudet olivat pahvipaketeissa, joten niiden pituuden vertaaminen vanhaan olisi ollut vaikeaa. Vasta nyt tätä kirjoittaessani keksin, että vanhan sulan olisi voinut mitata liikkeen hyllyissä olevilla mitoilla tarvitsematta ostaa mittaa. No, ei uusi mitta paljon maksanut, ja toisaalta vanhan sulan kuljetteleminen liikkeessä olisi ollut kiusallista.

Seuraava vaihe Bilteman jälkeen oli etsiä huoltoasema, josta saa ilmaa. Ja sepä osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Bensaa saa sieltä täältä, mutta ilmaletku on harvinaisuus. Vihdoin sellainen löytyi Shelliltä Olarin (vai mikä alue on kyseessä) ison liikenneympyrän läheltä.

Vasta tänä aamuna aikaisin vaihdoin täytetyn renkaan autoon paikalleen kadun varressa, koska halusin varmistaa, että se ei ole yön aikana vajentunut. Ilma näyttää pysyvän sisällä. Vuoto johtui löysällä olevasta venttiilistä.

Tänään ajoin taas periferiaan, jossa istahdin hetkeksi tietokoneen ääreen kirjoittamaan tätä ja syömään syntymäpäiväkakun rippeet. Toivottavasti se oli vielä OK, eikä tule pahoinvointia. Nyt pitäisi aloittaa sen toisen auton ikkunan tutkiminen ja väliaikainen korjaaminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 07, 2020, 17:43:04
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 07, 2020, 15:55:57
On tullut ajeltua autolla viime aikoina siinä määrin, että alkavat jo ajat ja paikat mennä sekaisin. Ja ajamisten välillä on ollut autoihin liittyviä huolia.
...
Lauantaina ajelin kahden lähipiiriini kuuluvan henkilön kanssa takaisin kaupunkiin. Sunnuntaina olimme yksivuotispäivillä. Samana iltana huomasin, että auton vasen takarengas on vajaa. Ajelin etsimässä huoltoasemaa, mistä renkaan saisi täytettyä. Stadionin risteyksen lähellä olevalle Neste-asemalla (entisellä Unionilla) ilman lisääminen olisi maksanut euron. Ajattelin, että pitäkööt ilmansa ja ajoin Haagan liikenneympyrän luona olevalle Shellille, jossa lisäisin renkaaseen ilmaa. Vein auton yöksi (toistaiseksi) ilmaiselle paikalle erään kadun varteen.

Olisikohan noiden välillä jotain viitisen kilometriä? Eli ajoit yhteensä 10 km säästääkseni yhden euron? Paljonko autosi syö bensaa? Jos esim. 7,5 l/100 km, tarkottaisi se 0,75 litraa bensaa. Paljonkos bensa nykyään maksaa? Jos esim. 1,4 €/l, pulitit 1,05 € säästääksesi 1 €, jos laskin oikein ja jos oletukset pitävät paikkansa. Ja kaupanpäälliseksi pilasit helsinkiläisten ilmanlaatua turhalla ajollasi, ja varmaan kulutit autoasikin vähäsen. Vaikka ei silti, niin pilaavat monet helsinkiläisetkin ilmanlaatua.

Saako romikselta edelleenkin varaosia autoon? Olikohan tullut halvemmaksi ostaa sivuikkuna joltain Helsingin romikselta sen sijaan, että ostaisi väliaikaisen muovin?

Hyvin hoksattu tuo venttiilin kiristyksen olleen syy renkaan tyhjenemiseen. Itse en olisi varmaankaan edes tiennyt, että pitää olla jokin erikoistyökalu sen kiristämiseen. Tarvitsetko tuota työkalua vastaisuudessakin?  Jos et, niin olisikohan tullut halvemmaksi mennä rengasliikkeeseen kiristyttämään?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 07, 2020, 17:56:14
Periaatteista pitää olla valmis tarvittaessa maksamaan. Ei tämä ole ainoa tapaus, enkä minä ole ainoa, joka toimii näin. Kerrankos sitä ihmiset maksavat matkastaan paljon enemmän kuin mitä "säästävät", kun saavat jotakin jostakin vähän halvemmalla.

Euron maksaminen ilmasta harmittaisi enemmän kuin muutaman euron maksaminen bensasta. Tunteiden mukaan toimiminen ei ole useinkaan ekologisinta.

P.S. Täsmennän hieman vastaustani:

Google-kartan mukaan huoltoasemien väli ajamaani reittiä pitkin on viisi kilometriä. Jälkimmäiseltä asemalta puolestaan on 3,1 kilometriä paikkaan, jonne jätin auton yöksi. Ensimmäiseltä asemalta tänne olisi sattumalta ollut sama 3,1 kilometriä. Ylimääräistä ajoa tuli siis huoltoasemien väli eli viisi kilometriä.

Jos auto kuluttaa 7,5 litraa polttoainetta sadalle kilometrille, kulutus viiden kilometrin matkalla on 0,375 litraa. Periaatteessa kaupunkiajon kulutus on suurempi kuin maantieajon, mutta tuo mainittu huoltoasemien väli on aika lailla maantieajoa. Ja kun vauhtia oli vähemmän kuin yleensä maantiellä, kulutus lienee ollut jopa vähemmän kuin edellä mainittu 7,5 litraa, joka ei ole minun arvioini. Hintaa tuolle arvioidulle 0,375 litralle tulisi noin 0,6 euroa. Pelkkänä polttoainekuluna taisin siis jopa hieman säästää vaihtamalla huoltoasemaa, mutta autoilussa on tietysti muitakin kuluja, joita on vaikea arvioida kilometrikohtaisesti.

Mitä tuohon ikkkunaan tulee, niin aloitin sen tutkimisen vähän aikaa sitten, ja tällä hetkellä tilanne vaikuttaa aika masentavalta. Ikkunalasi ei ole rikki, mutta en saa sitä nousemaan oven sisästä. Googlailen hieman neuvoja foorumeilta. 25 vuotta vanhaa autoa ei oikein kehtaa viedä merkkikorjaamollekaan. Siellä jouduttaisiin pian kutsumaan jo eläkkeelle jääneet korjaajat vanhan auton kimppuun. Minulle riittäisi, että lasi on kiinni. Sen ei tarvitsisi avautua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 07, 2020, 18:27:18
Kopek on kyllä jättänyt aika lähtemättömän vaikutuksen minuun. Katselin äsken telkkarista ohjelmaa Suomen Tullin toiminnasta. Sehän on hyvin paljon samanlainen ohjelma, kuin Poliisit -sarja, eli kuvausryhmä pyörii noiden mukana arkisessa työssä.

En voinut välttyä kysymästä, jotta onko se tullinkin työ itse perkeleestä Kopekin mielestä. Otetaan postista tai matkatavaroista pois huume- ja laittomat lääkekuljetukset ja valvotaan, ettei rajan yli tuoda mitään kiellettyä. Tulli ja Poliisi tekee tiivistä yhteistyötä roistojen kiinni saamiseksi, mistä huomasin olevani oikein tyytyväinen. Ihailen jopa viranomaispalveluksessa olevia koiria, jotka tekevät arvokasta työtä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 07, 2020, 20:22:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 07, 2020, 18:27:18

Tunnen antipatiaa kaikkia univormupukuisia sakotus- ja pakkovaltaviranomaisia kohtaan, olivatpa he poliiseja tai tullimiehiä tai merivartijoita tai pysäköinninvalvojia tai konduktöörejä tai lipuntarkastajia ja mitä tahansa. Tietenkin arvioin asioita myös tapauskohtaisesti eli katson, että murhaajan tai varkaan tai pahoinpitelijän saattaminen vastaamaan teostaan viranomaisvoimin on hyväksyttävämpää toimintaa kuin tavallisen kenellekään mitään paha tekemättömän kansalaisen kiusaaminen jonkin epäoikeudenmukaisen lakipykälän oikeuttamana. 

EU:n on kerrottu olevan alue, jonka sisällä vallitsee ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus. Joillakin rajoilla näin onkin. Rajan voi ylittää edes huomaamatta, missä se kulkee. Jostakin syystä kaikkien EU:n sisärajojen ylittäminen ei ole näin huomaamatonta.

Kun saapuu Suomeen laivalla, joskus tuntuu kuin siirtyisi aikakoneella jonnekin Neuvostoliittoon tai Itä-Saksaan tai muuhun diktatuurivaltioon.

Kun tyttäreni tuli marraskuussa kansimatkustajana Finnlinesin laivalla Saksasta Suomeen, hän joutui Vuosaaren satamassa käsittämättömään tullin kuulusteluun, jossa kysyttiin yksityisasioita, kuten kuinka kauan hän oli ollut Saksassa, ja mikä oli matkan tarkoitus ja niin edelleen. Miten tällainen kuulustelu liittyy vapaaseen liikkuvuuteen? Kyse oli yksityiskohtaisten henkilötietojen utelemisesta, ei tavaroiden tarkastamisesta.

Kun me tulimme autolla samaa linjaa pitkin Saksasta Suomeen vähän yli kaksi viikkoa sitten, autojonoa tarkastamassa oli seitsemän tullimiestä/naista. Eihän edes Itä-Saksaan mentäessä (olen kerran mennyt) tainnut olla noin monta tullihenkilöä parvena autojen ympärillä. Muutaman auton nämä tulli-ihmiset pysäyttivät tarkastettavaksi, mutta me saimme mennä.

Jos Halla-ahosta tulee pääministeri seuraavien vaalien jälkeen, millainen pohjoiskorealainen kontrolli Suomen ulkorajoille perustetaankaan, kun jo nyt on tällaista.

Ruotsinlaivalta maihin tultaessa on myös usein parvi tullimiehiä matkustajia kyttäämässä. Joskus poliisit ovat autoja vastassa rattijuopumustarkastuksineen. Joskus poliisit ja tullimiehet vain parvena "kyttäävät" autoja, kun ne ajavat ohi. Onko tämän vallankäyttäjien demonstraation tarkoituksena antaa mahdollisille turisteille ennakkokuva Suomesta, vai mistä on kyse. Että saavutte poliisivaltioon, tietäkää se.

En käytä Hipin kirjoittamaa p-sanaa, mutta se antaa tietyn kuvan siitä, millaisena oikeasti pidän väkivaltaviranomaisia.

Kopioisin tähän pätkän tekstiä, mutta nettiraamatun julkaisemisessa taitaa itsellään paholaisella olla sormensa pelissä, koska sitä ei pysty kopioimaan. Annan siis pelkän linkin ja viittaan jakeeseen 8, jossa paholainen vie Jeesuksen vuorelle ja näyttää hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoo: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua."

Eli tuossa paljastetaan todellinen isäntä, joka maallisen vallan avaimia pitää käsissään. Kun kumarrat, pääset kiusaamaan.

https://raamattu.fi/raamattu/KR38/MAT.4/Matteus-4

Televisio-ohjelmat poliisin ja tullin ja muiden ihmistenkiusaajien toiminnasta ovat propagandaa. Jos niiden perusteella tulee johtopäätökseen, että hienoa hommaa, propaganda on tehnyt tehtävänsä.

Olen joskus miettinyt, mistä erilaisten poliisi- ja tulli- ym. vallankäyttäjien toimintaa esittelevien ohjelmien suosio johtuu. En ole keksinyt muuta selitystä kuin sen, että ohjelmat ovat tietynlaista pornoa. Television ääressä lojuva elämäänsä tyytymätön ihminen (en viitaa kehenkään erityisesti) saa jonkinlaista perverssiä nautintoa katsoessaan ohjelmia, joissa ihmisiä nöyryytetään ja heidät saatetaan noloon ja häpeälliseen tilanteeseen. Tähän genreen kuuluvat myös erilaiset pettämispaljastusohjelmat ja kaikenlainen sosiaaliporno. Suomessa Hannu Karpo taisi olla tämän ihmiselämän pohjia tonkivan roskaohjelmien lajin uranuurtaja. Äärimmäisen vastenmielistä alaluokan viihdettä.

Tätä kirjoitustani ei ole millään tavalla suunnattu nimimerkki Hippiä vastaan, vaikka hänen kommenttiinsa vastaankin. Mielipiteeni itsessään voivat tietysti suututtaa kenet tahansa, mutta tahallinen ärsyttäminen ei ole tarkoitukseni. Tätä mieltä nyt vain olen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 07, 2020, 21:06:27

En ihmettele, jos Kopek aavistelee jotain ongelmallista, pitkälle tavanomaiseksi katsotuissa järjestelyissä.

Yksilö voi päätyä suoriutumaan tarvittavista, alkuun vaikka spontaanisti, jotenkin sinne-päin -tyyliin, ja olla ihan tyytyväinen reaktioihinsa, jos niiden onnistumista ylipäätään päätyy arvioimaan, jälkikäteen.

Monia toimintatapaketjuja, ja suunnitelmallisempaakin tekee, jokainen meistä, yksilönä. Ei paljon oudoksuta, jos jokin päivä, jokin niistä vaihtuu toiseksi, koska venyminen parempaan on aina työn takana, vaikka tietäisikin, että uusi ja parempi, olisi investointi, ja säästäisi paljolta, jatkossa.

Isompaa toimijajoukkoa, koskee varmaan paljolti samanlaiset päätymät, tosin tiettyjä suuntia tehdään ehkä hyvinkin herkästi, kun joukossa on eri suuntaan herkkiä, enemmän, muiden ymmärtämättä kaikkea, edes periaatteessa, vaikka keskittyisivät tajuamiseen. Tällainen toimijuus on aika omanlainen, kartoitettavaksi.

Asioita voi tehdä hyvin, ja luontevasti ja taloudellisesti, jolloin fokustusvaraa on aivan toisenlaisen elämäntason askareihin, ja jos ongelmia edelleen, niin sentään jossain liikkeessä, mikä voi olla aika merkittävä lisä, toimintapuitteissa. Vaikea kertoa kattavan yleisesti tästäkään.

Itse jokin aika sitten, menin Facessa ajattelemaan skeptisesti tuomitsemisesta ja sanktioista. Pitää yllä suuntautuneisuutta menneeseen, eikä välttämättä sen takia, että oppia olisi otettavissa, vaan että oppi olisi kierrettävissä, eikä sitä tarvitsisi soveltaa, yhä edelleenkään. Yleisenä skepsismi-kliseenä pyöriikin kansanviisaudessa se, miten historiasta ei opita mitään. Arvata saattaa, että patistelijan soveltamaa vaki-ilmaisustoa.

Ajattelin sen perusrakenteen olevan sitä, että kun jonkun takia pakko selvittää tapahtunut, ettei laahaa laakereissa, niin sille projektilla (ja vastaavilla) kun kun on koettu arvoa, niin ollaan mukana. Perusteet yleensä yleensä selviä, ellei lisävahvistusta joskus tarvita, tai jotain muistutusta.

Syntyy siten rakenne hoidella niitä asioita, joita on pakko tehdä, ja tietyllä tapaa, kun kerran pakko, ja toimii, ja jos ei, niin systeemiin kuulumatonta, koska muuta ei voi ajatella, ja se kuuluu näitten selvitysen ottamisten luonteeseen, määrääjällä, oli perinön jatkaja tai aloittajakandidaatti. Vielä automaattisempaa jatkot samanlaisina heillä, jotka saavat osansa, osuudestaan, koska elää täytyy.

Tietyt asiat menevät pakolla. Pakolla syntyy mitä vain, eikä sen aiheuttama ole hankaluus. Logiikkaa on vaikea sanoa nasevasti, ettei voi olla käsittämättä. Yksilön EGOn ongelmat ovat samanlaisia, tosin tässä vastavoimat ovat yleensä olemassa, ettei ongelmia ilmene, samassa määrin.

Paketin kirjoittaminen kokonaisuudessaan ei onnistu lyhyesti, eikä pitkästi, ainakaan vielä, olipa lopputulokseksi todettava, että ei ihan vahvistunut arvelut, tai jotain löytyi, muttei odotetulla tavalla. Sehän näissä langanpääarveluiden heittelyssä hienoa onkin. Jos avoimin mielin, voi löytää sen, minne avoimuus kantaa.

Yksi kohta arvioida rakenteiden toimivuutta on se, että niitä sovelletaan yleensä yleisesti. Sama laki kaikille. Pahimmallakin rikoksesta epäillyllä, on usein asianajaja, tai samaa löytyy, muilta käytäntöjen sovellusalueilta. Ei voida lipsua yhteiskäytännöistä, ainakaan merkittävissä asioissa.

Milloin sitten voidaan yleiskäytäntöä muuttaa, niin tässä tarve ratkaisee. Tiedekkin yleisesti rautaisimmaksi koettuna kääntyy, kun on vasten tarpeita. Tähän ei tarvita vatikaania taakse, jos jotain on horjuttumassa. Yksilönkin kannattaa olla kuuntelematta yleistotuuksia, ja suorittaa tarpeelliset toimet, jotta voi jatkaa niissä, mitkä linjakkaammat. Sama isommilla yhteisöillä, ja niistä eläjillä.

Aiemmin historiassa, kun kärki muuttumattomana ilmeni, niin se vei tuhoon. Joko yhteisöt kuoli luonnon keskelle, tai syntyi hajaannus, tai hallitsija vaihtui. Järjestelmien tapauksessa, kärjen kehitys voi olla toisenlaista.

Monissa järjestelmien ja käytäntöjen järjestelyissä, ei välttämättä kovin moni ajattele perusteellisuuksia, vaan ylipäätään riittävää muutosvalmiutta. Se voi olla fakta, että usein muutosvalmiutta ei osata ajatella varteenotettavaksi, ellei jotain todella isoa keikahtele. Mieli taitaa joskus olla näin säätäytynyt. Mieltämistapa vie tietysti sen jäljille, missä vaikeus on. Isommista kriiseistä ei pidetä, eikä näitä aina osata ottaa samalla tapaa duunina, kuin opittuja.

Tiettyjen järjestelyjen, esim oikeuskäytäntöjen, täytyy olla kattavia, vaikka kakistellen sovellettuja. Hyvä kuitenkin ymmärtää, ettei tässä välttämätt olla pelastamassa niinkään syytettyjen oikeusturvaa, vaan se järjestelmää, jota muuten laajasti tarvitaan, ja jolla on pidetty kokonaisuutta kasassa.

Jos jokin EM tärkeä päätekijä (toimintatapa) on horjumassa, esim oikeuden soveltamisessa, hankalana keissinä, voi olla parempi pelastaa toimitapa, kuin se, mikä oli "kulttuuri-universaalimmaksi" ajateltu. Näistä valtikka-ajatuksista ei heti luovuta, tai osata ajatella näin. Lienee paljon historiassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 07, 2020, 22:52:43
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 07, 2020, 20:22:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 07, 2020, 18:27:18
Kopek on kyllä jättänyt aika lähtemättömän vaikutuksen minuun. Katselin äsken telkkarista ohjelmaa Suomen Tullin toiminnasta. Sehän on hyvin paljon samanlainen ohjelma, kuin Poliisit -sarja, eli kuvausryhmä pyörii noiden mukana arkisessa työssä.

En voinut välttyä kysymästä, jotta onko se tullinkin työ itse perkeleestä Kopekin mielestä. Otetaan postista tai matkatavaroista pois huume- ja laittomat lääkekuljetukset ja valvotaan, ettei rajan yli tuoda mitään kiellettyä. Tulli ja Poliisi tekee tiivistä yhteistyötä roistojen kiinni saamiseksi, mistä huomasin olevani oikein tyytyväinen. Ihailen jopa viranomaispalveluksessa olevia koiria, jotka tekevät arvokasta työtä.

Tunnen antipatiaa kaikkia univormupukuisia sakotus- ja pakkovaltaviranomaisia kohtaan, olivatpa he poliiseja tai tullimiehiä tai merivartijoita tai pysäköinninvalvojia tai konduktöörejä tai lipuntarkastajia ja mitä tahansa. Tietenkin arvioin asioita myös tapauskohtaisesti eli katson, että murhaajan tai varkaan tai pahoinpitelijän saattaminen vastaamaan teostaan viranomaisvoimin on hyväksyttävämpää toimintaa kuin tavallisen kenellekään mitään paha tekemättömän kansalaisen kiusaaminen jonkin epäoikeudenmukaisen lakipykälän oikeuttamana. 

EU:n on kerrottu olevan alue, jonka sisällä vallitsee ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus. Joillakin rajoilla näin onkin. Rajan voi ylittää edes huomaamatta, missä se kulkee. Jostakin syystä kaikkien EU:n sisärajojen ylittäminen ei ole näin huomaamatonta.

Kun saapuu Suomeen laivalla, joskus tuntuu kuin siirtyisi aikakoneella jonnekin Neuvostoliittoon tai Itä-Saksaan tai muuhun diktatuurivaltioon.

Kun tyttäreni tuli marraskuussa kansimatkustajana Finnlinesin laivalla Saksasta Suomeen, hän joutui Vuosaaren satamassa käsittämättömään tullin kuulusteluun, jossa kysyttiin yksityisasioita, kuten kuinka kauan hän oli ollut Saksassa, ja mikä oli matkan tarkoitus ja niin edelleen. Miten tällainen kuulustelu liittyy vapaaseen liikkuvuuteen? Kyse oli yksityiskohtaisten henkilötietojen utelemisesta, ei tavaroiden tarkastamisesta.

Kun me tulimme autolla samaa linjaa pitkin Saksasta Suomeen vähän yli kaksi viikkoa sitten, autojonoa tarkastamassa oli seitsemän tullimiestä/naista. Eihän edes Itä-Saksaan mentäessä (olen kerran mennyt) tainnut olla noin monta tullihenkilöä parvena autojen ympärillä. Muutaman auton nämä tulli-ihmiset pysäyttivät tarkastettavaksi, mutta me saimme mennä.

Jos Halla-ahosta tulee pääministeri seuraavien vaalien jälkeen, millainen pohjoiskorealainen kontrolli Suomen ulkorajoille perustetaankaan, kun jo nyt on tällaista.

Ruotsinlaivalta maihin tultaessa on myös usein parvi tullimiehiä matkustajia kyttäämässä. Joskus poliisit ovat autoja vastassa rattijuopumustarkastuksineen. Joskus poliisit ja tullimiehet vain parvena "kyttäävät" autoja, kun ne ajavat ohi. Onko tämän vallankäyttäjien demonstraation tarkoituksena antaa mahdollisille turisteille ennakkokuva Suomesta, vai mistä on kyse. Että saavutte poliisivaltioon, tietäkää se.

En käytä Hipin kirjoittamaa p-sanaa, mutta se antaa tietyn kuvan siitä, millaisena oikeasti pidän väkivaltaviranomaisia.

Kopioisin tähän pätkän tekstiä, mutta nettiraamatun julkaisemisessa taitaa itsellään paholaisella olla sormensa pelissä, koska sitä ei pysty kopioimaan. Annan siis pelkän linkin ja viittaan jakeeseen 8, jossa paholainen vie Jeesuksen vuorelle ja näyttää hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoo: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua."

Eli tuossa paljastetaan todellinen isäntä, joka maallisen vallan avaimia pitää käsissään. Kun kumarrat, pääset kiusaamaan.

https://raamattu.fi/raamattu/KR38/MAT.4/Matteus-4

Televisio-ohjelmat poliisin ja tullin ja muiden ihmistenkiusaajien toiminnasta ovat propagandaa. Jos niiden perusteella tulee johtopäätökseen, että hienoa hommaa, propaganda on tehnyt tehtävänsä.

Olen joskus miettinyt, mistä erilaisten poliisi- ja tulli- ym. vallankäyttäjien toimintaa esittelevien ohjelmien suosio johtuu. En ole keksinyt muuta selitystä kuin sen, että ohjelmat ovat tietynlaista pornoa. Television ääressä lojuva elämäänsä tyytymätön ihminen (en viitaa kehenkään erityisesti) saa jonkinlaista perverssiä nautintoa katsoessaan ohjelmia, joissa ihmisiä nöyryytetään ja heidät saatetaan noloon ja häpeälliseen tilanteeseen. Tähän genreen kuuluvat myös erilaiset pettämispaljastusohjelmat ja kaikenlainen sosiaaliporno. Suomessa Hannu Karpo taisi olla tämän ihmiselämän pohjia tonkivan roskaohjelmien lajin uranuurtaja. Äärimmäisen vastenmielistä alaluokan viihdettä.

Tätä kirjoitustani ei ole millään tavalla suunnattu nimimerkki Hippiä vastaan, vaikka hänen kommenttiinsa vastaankin. Mielipiteeni itsessään voivat tietysti suututtaa kenet tahansa, mutta tahallinen ärsyttäminen ei ole tarkoitukseni. Tätä mieltä nyt vain olen.
Suurin osa ihmisistä varmaankin arvostaa hyvin toimivan julkisen vallan tarjoamaa turvallisuutta.
Tiedät varmaankin mitä kaikkea siitä aiheutuu kun menettää turvallisuuden tunteensa ja luottamuksensa.
Siksi on ymmärrettävää näkökulmasi voimakkuus ja poikkeavuus.
Mutta huolestuttavampaa olisi jos rankat kokemuksesi ja vahva näkökulmasi olisi yleisempää Suomessa.
Silloin maa olisi yhteiskunnallisessa kriisissä pahemman kerran.
Mistä tulikin mieleeni tämä ROOSTERin hälyttävä viesti: https://kantapaikka.net/index.php/topic,77.msg47556.html#msg47556
Toki valta turmelee helposti ja sitä pitää kriittisesti jatkuvasti arvioida ja valvoa.
Mutta kritiikin pitäisi olla aina perusteltua.
Veneet ja autot on hyvä pitää turvallisina itselle ja sivullisille.
Lainaus käyttäjältä: a4 - joulukuu 18, 2019, 14:35:17
Venepalot taitavat olla vaarallisia ja yleisiä.
kaksi tulipaloa viikossa koko veneilykaudelle jaettuna.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016082522220435
Mieluummin sakkoja kuin ihmisuhreja.

Paholainen on uskonnollinen käsite ja uskonnollisen fanatisminkin parhaita työkaluja.
(https://img.aijaa.com/b/00144/14783770.jpg)
https://www.wikihow.com/Copy-and-Paste
(https://img.aijaa.com/b/00747/14783772.jpg)
Niitä nettitekstejä joita en ole onnistunut maalaamaan ja kopioimaan, voi esim. kuvankaappausohjelmalla rajata mielensä mukaisiksi kuviksi ja jakaa ilmaisilla kuvanjakopalveluilla kuten yllä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 08, 2020, 07:01:29
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 07, 2020, 22:52:43
Niitä nettitekstejä joita en ole onnistunut maalaamaan ja kopioimaan, voi esim. kuvankaappausohjelmalla rajata mielensä mukaisiksi kuviksi ja jakaa ilmaisilla kuvanjakopalveluilla kuten yllä.

Kyllähän niitä voi. Tässä nimenomaisessa nettiraamatun tapauksessa tosin helpointa olisi ollut valita toinen lähde ja ottaa kopio sieltä. Raamattuja julkaisevat monet eri tahot. Ongelma on ehkä siinä, että on olemassa niin monia eri painoksia. En oikein pidä uusimmasta vuoden 1992 painoksesta.

Jos fiiliksiin mennään, niin yö meni valvoskellessa. Monenlaiset asiat pyörivät mielessä. Auto pitäisi saada liikenteeseen, enkä tiedä, miten jumiintunut ikkuna saadaan vedettyä yläasentoon. Ikkunansäätömekanismin vaijeri on katkennut ja mennyt sotkuun ja jumittanut homman niin, että lasi ei liiku ylöspäin. Kaikissa netistä löytyvissä ohjeissa olettamuksena ja lähtökohtana on se, että kun aletaan tehdä hommaa, lasi ei ole ala-asennossa. Ei ainakaan jumissa siellä. Eli aukaise pultti lasin takaa...

Toinen asia, mikä pyöri mielessäni liittyy hieman tähän parhaillaan tällä foorumilla käytyyn viranomaiskeskusteluun. Paikallislehti oli kaivellut sata vuotta (ei nyt ihan) vanhoja propagandalehtiäni ja tehnyt niistä sivun mittaisen jutun tyyliin "tällaista oli aikoinaan". En ole pystynyt lukemaan juttua, koska se on niin ahdistava, mutta erään jutun lukeneen henkilön mukaan siinä vihjaillaan, että tekijä(t) oli(vat) yleisesti tiedossa. Mikä minuun kohdistuva henkilövaino tässä nyt oikein on kyseessä. Jossakin toisessa elämänvaiheessa olisin ehkä voinut olla jopa innoissani siitä, että olen saanut aikaan lehtijutun, mutta nyt olen niin masentunut, ettei mikään tuollainen kiinnosta. Toisaalta tekisi mieli kirjoittaa kyseisen lehden toimitukseen, ettei tuo nyt mainittu propagandalehti ja lehdet (en ole katsonut, esiteltiinkö jutussa useiden vuosien lehtiä vai pelkästään yksi) ole ainoa tekemäni ja lehteen tavalla tai toisella päätynyt tekeleeni paikkakunnalla vaan KAIKKI siellä ilmestyneet saman tyyppiset julkaisut viime vuosikymmeninä ovat minun tuotoksiani. Ei minkään ryhmän tai porukan vaan pelkästään minun. Paikallislehti on kirjoittanut vuosien varrella monista epämääräisistä propagandapainotuotteistani, joita olen levitellyt. On ollut erilaisia "seinälehtiä" milloin mistäkin aiheesta ja vaikka mitä. Lähes aina niistä jonkinlainen pieni kohu on syntynyt. Pienellä paikkakunnalla kun ei tarvitse paljon mitään tehdä, kun se jo huomataan.

Toisaalta olisin voinut kirjoittaa lehteen, ettei propaganda ole loppunut vaan jatkan sitä netissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 09, 2020, 16:02:41
Tänään oli tehokas päivä. Sain tuon viimeksi mainitsemani järjestelmän toimimaan tuotantoasetuksin. Eli se ei enää tarvitse mitään purkkavirityksiä. Ongelma oli vanhan ja uuden php:n välinen eroavaisuus json_encode()-funktiossa. Siihen meni multa vain  puolisen tuntia aamulla kun sain delegoitua kolmannen osapuolen eilen selvittämään asiaa mun puolesta.

Sitten avasin kahdelle uudelle asiakkaalle toisen tekemäni järjestelmän.

Ja lopuksi pääsin jatkamaan ikuisuusprojektia, joka liittyy näiden järjestelmien asetusten säätämiseen. Homma ei voi jatkua näin, että mun tarttee säätää näitä asetuksia joka asiakkaalle, joka tarvitsee kyseisen palvelun. Se tyo pitää ulkoistaa myyjillemme tai tekniselle tuellemme. Sitä varten tarvitaan helppo käyttöliittymä. Se projekti etenee pikkuhiljaa ja sain tosiaan edistettyä sitä hieman tänään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 10, 2020, 17:02:57
Tein tänään lyhyemmän työpäivän. Mulla on varastossa vajaan neljän työpäivän edestä tunteja plussalla toi mun saldo. Yrityksemme kohdemarkkinoiden laajentuminen Jenkkeihin ja taipumukseni mennä töihin aikaisin on tässä yhtälönä se suurin syy, että noita kymmenen tai yli kymmenen tunnin työpäiviä on kertynyt aika paljon. Sitten kuitenkin kerkeen tehdä näitä vajaita päiviä kuitenkin harvemmin kun on paljon niin mielenkiintoisia töitä, että ei oikein tajua katsoa kelloa ja niinpä vain kokomittaiset päivät vierähtävät, vaikka olisi pitänyt lähteä esimerkiksi tuntia paria aiemmin kuin normaalisti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 10, 2020, 21:46:36
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 07, 2020, 22:52:43Suurin osa ihmisistä varmaankin arvostaa hyvin toimivan julkisen vallan tarjoamaa turvallisuutta. Tiedät varmaankin mitä kaikkea siitä aiheutuu kun menettää turvallisuuden tunteensa ja luottamuksensa. Siksi on ymmärrettävää näkökulmasi voimakkuus ja poikkeavuus.

Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 07, 2020, 22:52:43Mutta huolestuttavampaa olisi jos rankat kokemuksesi ja vahva näkökulmasi olisi yleisempää Suomessa. Silloin maa olisi yhteiskunnallisessa kriisissä pahemman kerran. Mistä tulikin mieleeni tämä ROOSTERin hälyttävä viesti: https://kantapaikka.net/index.php/topic,77.msg47556.html#msg47556

Itse päädyin pohdiskelemaan samaa teemaa aiemmin. En päätynyt kovin erikoisesti, johonkin selkeän sovellettavaan, tosin en jäänyt ihmettelemään. Tänään selvisi vähän lisää, tai jotain meni eteenpäin.

Kun on välineitä, joista tarjoutuu asemaa, valtaa, niin tällainen väline säilyttää paikkansa, siinä missä diktaattorikin pyrkii, koska kohtalo voi olla usein karu, sen jälkeen, mitä on tehnyt, tai joutunut tekemään. Kumpikin noista voi olla totta.

Kun jokainen on näitten takana, niin valtaa vaikka on, niin se on ympäröity niillä tärkeillä, joihin meillä on sidos. Jotain on kuin kilpenä tai panttivankina, ja tuota on samalla itse. Taistelu tällaista vastaan on hankalaa. Ollaan tavallaan samassa veneessä, muttei kuitenkaan.

Ajautumaa, pääosin. Tuota voi siivitellä. Yleisesti tuli kuitenkin mieleen se, että ihminen hakee helposti jonkin selkeän tuen, joka ei muutu, vaan pysyy. Kyseessä on asia, johon viime kädessä voi turvata, jos mikään ei toimi, tai mistään ei ole ottaa taisteluvoimaa.

Yhteisöä ajatellen, tai isompaa ihmistoimijamäärää, niin tuollainen ehdottoman paikka on turvata viimekätisesti edes tietty yhtenäisyys. Näitä syntyy, joilla voi tosiaan luoda sellaista voimaa, että järjestystä syntyy, koska tässä ei ole kyseessä kuin rakenteen säilyttäminen, siis omalla tasollaan.

Kultakanta tulee mieleen ensimmäisenä talouden puolelta. Sotilaspuolella vastaava turva on ydinaseet, ja mahdollista luoda selkeä sanktio, hyökkääjälle. Perustuslaki on ollut monesti vahvasti kunnioitettu. Kuninkuus on ollut paljon tätä. Samoin isänmaallisuus. Perinne, erilaisine rikkomattomine elementteineen voi olla tätä. Tabua ei lähestytä, vaikka tabut hiukan voi vaihtua. Enemmistö on perinteinen kahva varmistamiseen, joukkovoima. Kastijärjestelmä, vahvan omaksutusti kauttaaltaan, toimii hyvin vakauttavasti.

Se, että on jotain vahvaa nojaa, joka vakauttaa, on eräänlainen takuu. Vaikea kuvata osuvasti, mitä seurannaisia tällaisella takuun rakentamisella on. Mihin näitä rakenteita voi verrata? Mistä rakenteiden hakeminen tyypillisesti lähtee?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 17, 2020, 16:58:00
Piti pitää tänään taas sellainen 4 tunnin päivä, mutta niimpä vain meni taas kaikki 7,5 tuntia että heilahti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 22, 2020, 12:05:27
Tapasin eräissä juhlissa erään turvisten vastaanottokeskuksessa työskentelvän ex-kirkasotsan, joka potee nyt vaikeaa burn-outia. Tunsin vilpitöntä vahingoniloa. Nuoren naisen maailmankuva oli melkoisessa ambivalenssissa, ja mihinkään viemätön aivojumppa kovilla kierroksilla - tätä näille lisää!

Onhan se melkoista, kun irakilaistaustainen tuttavani on ylenpaltttisen kypsänä ja todella huolissaan, että miten helvetissä näiden sittemmin maahan tulleiden annetaan liikkua täällä vapaana, ja samaan aikaan suomalainen tiedostajasisko yrittää leikkiä niin Jeesusta, kuin Mariaa.

Irakilaistuttava (Yhdessä pienen yhteisönsä kanssa) on jopa osallistunut ainakin yhden fanaatikon ilmiantamiseen, ja se tyyppi sentään saatiin karkotettua. Pelkäsivät tosissaan, että oli aikeissa tehdä jotain Turun joukkopuukotusta vastaavaa.

Mutta jaxuhaleja vaan kaikille maailmansyleilijöille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 22, 2020, 12:40:54
Nyt ei meinaa työt sujua. Tämä on aika harvinainen tilanne, mutta kun ei huvita yhtään. KSR:ltä hyvä ehdotus lähteä kotiin :D

En tiedä oikein, missä mättää, mutta pari päivää olen jo puuhastanut aivan yksinkertaisen homman parissa ja huomaan siinä koko ajan puutteita, virheitä, lisäyksen tarpeita, poiston tarpeita...ja on alkanut vtuttaa koko homma. Taidan siirtää valmistumispäivää muutamalla ja antaa koko p'skan hetken aikaa olla.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - tammikuu 22, 2020, 14:18:35
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 22, 2020, 12:05:27
Tapasin eräissä juhlissa erään turvisten vastaanottokeskuksessa työskentelvän ex-kirkasotsan, joka potee nyt vaikeaa burn-outia. Tunsin vilpitöntä vahingoniloa. Nuoren naisen maailmankuva oli melkoisessa ambivalenssissa, ja mihinkään viemätön aivojumppa kovilla kierroksilla - tätä näille lisää!

Onhan se melkoista, kun irakilaistaustainen tuttavani on ylenpaltttisen kypsänä ja todella huolissaan, että miten helvetissä näiden sittemmin maahan tulleiden annetaan liikkua täällä vapaana, ja samaan aikaan suomalainen tiedostajasisko yrittää leikkiä niin Jeesusta, kuin Mariaa.

Irakilaistuttava (Yhdessä pienen yhteisönsä kanssa) on jopa osallistunut ainakin yhden fanaatikon ilmiantamiseen, ja se tyyppi sentään saatiin karkotettua. Pelkäsivät tosissaan, että oli aikeissa tehdä jotain Turun joukkopuukotusta vastaavaa.

Ovat ehkäpä siis tehneet enemmän suomalaisten eteen kuin moni isämmaallinen. Ja kuulevat sitten kaiken maailman tooopeilta kuinka tuovat tänne vastenmielistä kulttuuriaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - tammikuu 22, 2020, 14:34:48
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 22, 2020, 12:05:27
Tapasin eräissä juhlissa erään turvisten vastaanottokeskuksessa työskentelvän ex-kirkasotsan, joka potee nyt vaikeaa burn-outia. Tunsin vilpitöntä vahingoniloa.

Pitäisikö meidän olla otettuja siitä, että jaat vahingonilosi vilpittömyyden kanssamme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 22, 2020, 15:02:24
Lainaus käyttäjältä: Laika - tammikuu 22, 2020, 14:34:48
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 22, 2020, 12:05:27
Tapasin eräissä juhlissa erään turvisten vastaanottokeskuksessa työskentelvän ex-kirkasotsan, joka potee nyt vaikeaa burn-outia. Tunsin vilpitöntä vahingoniloa.

Pitäisikö meidän olla otettuja siitä, että jaat vahingonilosi vilpittömyyden kanssamme.

Maailmassa on hyvin vähän ilahduttavampia asioita kuin ajatus ihmisestä, joka on kirkasotsaisesti pyrkinyt tekemään hyvää ja maailmasta paremman paikan, mutta häähääh saakin kunnolla turpaansa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 22, 2020, 17:47:08
Mistään ei tahdo tulla mitään, kun mikään ei pysy tallessa. Tuotteiden takuut eivät ole voimassa, kun kuitit hukkuvat. Mihinkään ei voi kirjautua, kun salasanat ovat hukassa. Elämä on etsimistä. Mitään ei löydy.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun yritän tilata netista autoon osan. Maksaisin PayPalilla, johon tein viime kesänä tunnuksen. Kun ei ole salasanaa enkä muista muutakaan asiaan liittyvää, eipä tule tilaamisestakaan mitään.

Asensin viime kesänä yhteen läppäriin MX-Linuxin. Siinä yhteydessä piti määritellä salasana. Varmaan sen määrittelinkin, mutta en tietenkään muista sitä. Enkä muista sitäkään, mihin kirjoitin salasanan "muistiin". Ilman salasanaa ei voi asentaa päivityksiä ja uusia ohjelmia.

Tuossa vain pari poimintaa unohtuneista salasanoista. Ja kaikki muukin hukkuu. Normaamisti minuutin kestävä homma (jonkin ruuvin kiristys tai vastaava) vie milloin tunteja, milloin päiviä, milloin viikkoja, kun työkaluja etsitään.

Mihinkäs sen kuitin paninkaan....

https://s3-eu-west-2.amazonaws.com/metro-news-s3-prod/wp-content/uploads/2018/07/Header_1827372_16.9-1024x576.jpg

Olisikohan se tuolla jossakin...

https://thepropertymanagers.ca/wp-content/uploads/2018/04/maxresdefault.jpg

Vai kenties sittenkin tuolla...

https://compote.slate.com/images/6e797441-7090-441b-9fe3-4271aac12f88.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 22, 2020, 23:03:29
Lainaus käyttäjältä: mikainen - tammikuu 22, 2020, 14:18:35
Ovat ehkäpä siis tehneet enemmän suomalaisten eteen kuin moni isämmaallinen. Ja kuulevat sitten kaiken maailman tooopeilta kuinka tuovat tänne vastenmielistä kulttuuriaan.
Ovat tehneet ennen kaikkea itsensä eteen, sillä moent tänne vuosia tai vuosikymmeniä aiemmin tulleista (Pakolaisstatuksen tai töiden ansiosta) eivät halua olla missään tekemisissä viime vuosina tulleiden kanssa, ja ovat syystäkin huolissaan leimautumisesta samaan porukkaan. Kuten kirjoitin, moni nyt tulleista edustaa kaikkea sitä, mistä aiemmin tulleet ovat halunneet kerta kaikkiaan eroon. Tätä taustaa vasten tuntemani irakilaiset ovatkin todella maallistuneita. Mitä maahanmuuttajasukupolvista tutkimusten valossa tiedetään, radikaaleimpiahan ovat sitten 2. ja 3. sukupolven edustajat. Suomesta on lähtenyt paljon näitä Daeshin riveihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 22, 2020, 23:04:56
Lainaus käyttäjältä: Laika - tammikuu 22, 2020, 14:34:48
Pitäisikö meidän olla otettuja siitä, että jaat vahingonilosi vilpittömyyden kanssamme.
Ketjun aiheena on fiilikset ja päivän mietteet. En minä kysele omistani lupaa keneltäkään. Kenen "teidän"?

Jos eivät ennakkoon käydyt keskustelut ja varoitukset mene perille, niin sittenhän tämmöisiäkin asioita opitaan kantapään kautta. Kun kerran kirkasotsa halusi väen vängällä leikkiä oman elämänsä Punahilkkaa eikä kuunnellut fiksumpiensa neuvoja, niin sitä sitten sai, mistä myös varoitettiin. Hullu saa olla mutta ei tyhmä, kuten meillä päin sanotaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 23, 2020, 00:42:02
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 22, 2020, 17:47:08
Mistään ei tahdo tulla mitään, kun mikään ei pysy tallessa. Tuotteiden takuut eivät ole voimassa, kun kuitit hukkuvat. Mihinkään ei voi kirjautua, kun salasanat ovat hukassa. Elämä on etsimistä. Mitään ei löydy.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun yritän tilata netista autoon osan. Maksaisin PayPalilla, johon tein viime kesänä tunnuksen. Kun ei ole salasanaa enkä muista muutakaan asiaan liittyvää, eipä tule tilaamisestakaan mitään.

Asensin viime kesänä yhteen läppäriin MX-Linuxin. Siinä yhteydessä piti määritellä salasana. Varmaan sen määrittelinkin, mutta en tietenkään muista sitä. Enkä muista sitäkään, mihin kirjoitin salasanan "muistiin". Ilman salasanaa ei voi asentaa päivityksiä ja uusia ohjelmia.

Tuossa vain pari poimintaa unohtuneista salasanoista. Ja kaikki muukin hukkuu. Normaamisti minuutin kestävä homma (jonkin ruuvin kiristys tai vastaava) vie milloin tunteja, milloin päiviä, milloin viikkoja, kun työkaluja etsitään.

Mihinkäs sen kuitin paninkaan....

https://s3-eu-west-2.amazonaws.com/metro-news-s3-prod/wp-content/uploads/2018/07/Header_1827372_16.9-1024x576.jpg

Olisikohan se tuolla jossakin...

https://thepropertymanagers.ca/wp-content/uploads/2018/04/maxresdefault.jpg

Vai kenties sittenkin tuolla...

https://compote.slate.com/images/6e797441-7090-441b-9fe3-4271aac12f88.jpg
Tuttu tunne.

Jos haluat niin voisit luoda itsellesi pari rutiinia:
-Salasanat kirjataan aina johonkin yhteen paikkaan muistiin josta ne löytää tarvittaessa. (En ole tehnyt, vaikka pitäisi..)
-Kuitit talletetaan tai kopioidaan yhteen paikkaan talteen. (tämän olin joskus aloittanut ja se on nyt automaattista..)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 23, 2020, 03:43:14
Minulla on salasanaluetteloita, jotka on tallennettu tietokoneeseen ja varmuuskopioitu tikuille. Tätä luetteloa tai sen eri versioita ei vain tule pidettyä täysin ajan tasalla. Kaikki salasanat eivät päädy siihen, koska se ei ole aina käsillä, kun uuden salasanan ottaa käyttöön johonkin palveluun tms.

PayPalin salasanan, jota nyt viimeksi etsin, köysin vielä onneksi yhden selaimen "tallennetaanko salasana" -osiosta tai tarkemmin siitä otetusta kuvakaappauksesta. Alkuperäinen tyhjentyi, kun palautin Chromebookin tehdasasetukset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 23, 2020, 07:35:23
^ Käyttöönottamasi rutiini tulisi kehittää toimivaksi kaikissa tilanteissa. Ehkä sitä joutuu hiomaan niiltä osin jos ja kun ongelmia ilmenee sen käytännön soveltamisessa.
Tulipas kapulakielisiä lauseita.  :o
Ehkä kännykässä salasanalista kulkisi aina mukana ja jos sen kytkisi vielä tallentumaan pilvipalveluun josta sen voisi aina palauttaa tai lukea muilla laitteilla.
Hienoa olisi jos listan saisi vielä oman salasanan taakse, jos kännykkä joutuu vääriin käsiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 23, 2020, 09:50:17
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 23, 2020, 07:35:23
^ Käyttöönottamasi rutiini tulisi kehittää toimivaksi kaikissa tilanteissa. Ehkä sitä joutuu hiomaan niiltä osin jos ja kun ongelmia ilmenee sen käytännön soveltamisessa.
Tulipas kapulakielisiä lauseita.  :o
Ehkä kännykässä salasanalista kulkisi aina mukana ja jos sen kytkisi vielä tallentumaan pilvipalveluun josta sen voisi aina palauttaa tai lukea muilla laitteilla.
Hienoa olisi jos listan saisi vielä oman salasanan taakse, jos kännykkä joutuu vääriin käsiin.

Kannattaa käyttää samaa salasanaa kaikissa laitteissa, näin sen muistaa helpommin.

Salasanasuojaus toimii parhaimmiten juuri "pääkäyttäjää" vasten, hän sen unohtamisesta kärsii, enemmän kuin kukaan muu.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - tammikuu 23, 2020, 13:10:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 23, 2020, 03:43:14
PayPalin salasanan, jota nyt viimeksi etsin, köysin vielä onneksi yhden selaimen "tallennetaanko salasana" -osiosta
Useihin palveluihin rekisteröidään sähköpostiosoite ja unohtuneen salasanan saa vaihtoon sähköpostiin pyydetyn viestin avulla (sähköpostiin pääsy riittää tunnistautumiseksi).

MX-linuxissa - kuten monessa muussakin Linuxissa - unohtuneen asennussalasanan vaihtoon on toivutusmenettelyyn nojaava keino. Työläähkö ja huolellisuutta edellyttävä.

Minäkään en pidä riittävänä, että salasanat olisivat (vain) mahdollisesti rikkoutuvan tietokoneen varassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 23, 2020, 13:18:12
Hitto, olenko ainoa, jolla paperille omin pienin kätösin paperille kirjoitettu lista erilaisiin palveluihin käyttäjätunnukset ja salasanat?

Se on paitsi itseäni varten niin myös niitä varten, jotka joskus joutuvat selvittelemään, mitähän se mutsi on koneellaan häärännyt. Saavat sitten irtisanottua jäsenyyteni siellä sun täällä. Listan talletuspaikka on lasteni tiedossa ja koska olen heidät itse kasvattanut, niin voin luottaa siihen, etteivät käytä listaa hyväksi ennen aikojaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 23, 2020, 13:27:45
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 23, 2020, 13:10:29

Useihin palveluihin rekisteröidään sähköpostiosoite ja unohtuneen salasanan saa vaihtoon sähköpostiin pyydetyn viestin avulla (sähköpostiin pääsy riittää tunnistautumiseksi).

Missä saa, missä ei. Menetin yhden Google-tilin, johon kuului mm. kymmeniä videoita Youtubessa (tilaajana mm. Yle), vaikka alkuperäinen sähköposti, mistä tili oli perustettu, oli yhä olemassa. Tähän liittyi vielä sekin mysteeri, että en muistanut tai tiennyt vaihtaneeni salasanaa. Se vain yhtäkkiä ei toiminut. Uuden vaihtaminen tökkäsi siihen, kun Google kysyi kysymyksiä kuten milloin olen perustanut kyseisen Google-tilin. Kuka hullu tuollaista muistaa.

Nyt kävi vielä niin, että sähköpostikin katosi, kun lycos.com lakkautti ilmaiset sähköpostiosoitteet.

Siellä ne videoni seikkailevat minun kykenemättä tekemään niille enää yhtään mitään. Videot itsessään käytännössä todistavat, että ne ovat minun, koska minulla on niistä alkuperäisversiot. Ja näkee sen niiden aiheistakin. Mutta ei tämä auta.

Ainoa pelastus voisi olla se (vai voisiko?), että tuntisin henkilökohtaisesti jonkun Googlen työntekijän, joka pääsee sorkkimaan asioita ja osaa tehdä sen ja saa tehdä sen ja suostuu tekemään sen. Mutta en tunne. Joten olkoon.

Mitä tuohon Linuxin salasanan katoamiseen tulee, niin taidan asentaa koko Linuxin uudelleen. Sillähän siitä selviää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 23, 2020, 14:14:43
Kävin aika tavanomaisella kävelylenkilläni ja eräässä kohdassa, jonka ohi kuljen aika usein, olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt valtavan paksuja puunrungonpätkiä, joita ei ole kuljetettu pois. Pätkät ovat ehkä parin metrin mittaisia ja halkaisijaltaan varaan puolisen metriä. Jotenkin aikaisemmin olen vain ajatellut, että puu on kaadettu ja pätkitty poiskuljettamisen helpottamiseksi.

Nyt sitten huomasin yhdessä rungossa syviä "viiltoja" ja ihmettelin niitä, kunnes tajusin erikoisen mainoskyltin, jättimäisen moottorisahan. Vasta sitten oivalsin, etteihän se puukaan ole paikalla kaadettu, kun ei ole kantoa eikä kannon kuoppaakaan, vaan puut oli siihen varta vasten roudattu. Fiksuna tyttönä ynnäsin nuo havaintoni ja tulin siihen tulokseen, että puunrunko on siinä, jotta moottorisahaa ostava voi kokeilla sahaa, jotta tuntuuko se käteen sopivalta, ennen ostopäätöksen tekoa.

Aika fiksua, sillä olisihan se kurjaa ostaa kallis kapine, joka olisikin syytä tai toisesta sellainen, että sillä on hankala tehdä töitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 23, 2020, 14:20:35
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 23, 2020, 13:10:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 23, 2020, 03:43:14
PayPalin salasanan, jota nyt viimeksi etsin, köysin vielä onneksi yhden selaimen "tallennetaanko salasana" -osiosta
Useihin palveluihin rekisteröidään sähköpostiosoite ja unohtuneen salasanan saa vaihtoon sähköpostiin pyydetyn viestin avulla (sähköpostiin pääsy riittää tunnistautumiseksi).

MX-linuxissa - kuten monessa muussakin Linuxissa - unohtuneen asennussalasanan vaihtoon on toivutusmenettelyyn nojaava keino. Työläähkö ja huolellisuutta edellyttävä.

Minäkään en pidä riittävänä, että salasanat olisivat (vain) mahdollisesti rikkoutuvan tietokoneen varassa.

Mutta sitten tulee tenkkapoo, jos tuota sähköpostiosoitetta ei ole enää olemassakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 23, 2020, 18:16:11
Pitäisi tehdä lyhyempiä päiviä töissä. Esimies vaan lähti juuri lomalle. Minä vastaan muutamista järjestelmistä timissäme nyt yksin, tarkoittaen, että sähköposti, jota esimies on noihin projekteihin liittyen saanut, tulevat nyt mulle. Voi olla hankalaa nipistää päivistä pois, jos on paljon akuuttia reagointia edellyttäväää postia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - tammikuu 23, 2020, 18:50:58
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 23, 2020, 13:27:45
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 23, 2020, 13:10:29

Useihin palveluihin rekisteröidään sähköpostiosoite ja unohtuneen salasanan saa vaihtoon sähköpostiin pyydetyn viestin avulla (sähköpostiin pääsy riittää tunnistautumiseksi).

Missä saa, missä ei. Menetin yhden Google-tilin...
Puhumasi PayPal on niitä palveluita, joilla saa palveluun rekisteröityyn sähköpostiosoitteeseen avun salasanan vaihtoon. Ei tosin ole ollut tarvetta kokeilla. Kun raha-asioista on kyse, niin aika helpostikin pääsee PayPalin salasanan vaihtamaan, jos on saanut asiattoman pääsyn sähköpostiin ja siellä nähnyt PayPalin olevan käytössä. Varmaan tulemme edelleen näkemään, miten käyttöä vaikeutetaan, että väärinkäyttökin vaikeutuu.

Google-tiliin pitää tietenkin olla rekisteröitynä toinen sähköpostiosoite tai puhelinnumero. Olen nähnyt Google-tilin unohtuneen (tai muuttuneen) salasanan vaihtamisen toimivan.

Totta tuo Safiirin huomautus, että tunnusten ja salasanojen hallinnassa on erityinen hoidettava muuhun palveluun rekisteröidyn sähköpostiosoitteen päättyminen. Kuten taisi vast´ikään monelta loppua @suomi24.fi-osoite, jollainen itsellänikin oli jollekin keskustelufoorumille kirjattuna. Miten hoitaa, vaihtelee vielä palveluittain
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 24, 2020, 07:14:38
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - tammikuu 23, 2020, 18:16:11
Pitäisi tehdä lyhyempiä päiviä töissä. Esimies vaan lähti juuri lomalle. Minä vastaan muutamista järjestelmistä timissäme nyt yksin, tarkoittaen, että sähköposti, jota esimies on noihin projekteihin liittyen saanut, tulevat nyt mulle. Voi olla hankalaa nipistää päivistä pois, jos on paljon akuuttia reagointia edellyttäväää postia.

Työaikalakihan muuttui vuoden vaihteessa, työaikapankki on nyt 60 t. Itse yritän pyrkiä siihen, että pankissa tunnit pysyisivät siinä 30 +, mutta aina ei reissujen tai muiden takia onnistu. Mutta olen huomannut, että vaikka joskus helpottaa laittaa hanskat tiskiin ja lopettaa just tältä päivältä, mieluummin pidän pidempiä lomia.

Kesällä pidin perinteisen 4, jouluna 2 ja pääsiäisenä pidän 2 vkoa. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen suunnitellut oikein pidemmät tauot muutaman kuukauden välein ja tuntuu kannattavan. Semmoisia tosi huonoja päiviä on ollut tähän mennessä vain yksi, mutta siinä taisi olla flunssaakin melkein tulossa, onneksi ei tullut.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 24, 2020, 16:06:12
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 24, 2020, 07:14:38
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - tammikuu 23, 2020, 18:16:11
Pitäisi tehdä lyhyempiä päiviä töissä. Esimies vaan lähti juuri lomalle. Minä vastaan muutamista järjestelmistä timissäme nyt yksin, tarkoittaen, että sähköposti, jota esimies on noihin projekteihin liittyen saanut, tulevat nyt mulle. Voi olla hankalaa nipistää päivistä pois, jos on paljon akuuttia reagointia edellyttäväää postia.

Työaikalakihan muuttui vuoden vaihteessa, työaikapankki on nyt 60 t. Itse yritän pyrkiä siihen, että pankissa tunnit pysyisivät siinä 30 +, mutta aina ei reissujen tai muiden takia onnistu. Mutta olen huomannut, että vaikka joskus helpottaa laittaa hanskat tiskiin ja lopettaa just tältä päivältä, mieluummin pidän pidempiä lomia.

Kesällä pidin perinteisen 4, jouluna 2 ja pääsiäisenä pidän 2 vkoa. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen suunnitellut oikein pidemmät tauot muutaman kuukauden välein ja tuntuu kannattavan. Semmoisia tosi huonoja päiviä on ollut tähän mennessä vain yksi, mutta siinä taisi olla flunssaakin melkein tulossa, onneksi ei tullut.

T: Xante

Hyvä tietää. Kiitos. Eli ei pitäisi olla ainakaan vielä huolissaan vaikka kertyykin tunteja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 24, 2020, 16:18:23
Ostin elokuussa kahdet talvikengät. À20 euroa pari. Kiinalaista laatua. Ensimäinen kenkäpari on nyt virallisesti kulutettu loppuun. Oikean puoleisen kengän pohjassa on reikä. Vesi ei pysy kengän ulkopuolella enää. Taitaa jäädä kiinalaiset kengät ensi kerralla tilaamatta. Olisihan tämä tietysti pitänyt ymmärtää, ettei Kiinasta nyt vaan saa heräteostoksina mersuja. Pitää nöyrtyä ja ostaa suomalaisesta kaupasta 100-300 euron plääkät niin ei ehkä mene ihan heti rikki. Edelliset Caterpillarin kengät kestivät useita vuosia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 25, 2020, 22:09:05
Tilasin varmuuden vuoksi nyt myös Caterpillarit. Samaten uudet housut. Tosin nää housut, joihin olen tykästynyt ja joita olen ostellut samaa mallia (amerikkalaiset inttimalliset housut) jo vuosia, ovat pikkasen liian pitkät. Aluksi ihan hyvän mittaiset, mutta käytössä venyy ja kohta lahkeet laahaavat maata. Pitää viedä ompelimoon lahkeiden lyhennykseen. Jos tuuman pari ottaisi pois. Samalla vien kangaskassinikin hihnan lyhennykseen. Tuossa on työmatkan varrella ilmeisesti ompelimo, jonka hinnaston mukaan tämä tulisi kustantamaan yhteensä hieman reilu neljä kymppiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2020, 22:43:14
> 40 € housujen ja kangaskassien kahvojen lyhennyksestä kuulostaa aivan kiskurihinnalta. Housujen lyhennys esim. tässä maksaa 12 €: http://www.ompelimolipsanen.fi/ ja kangaskassin hihnojen lyhennys on tosi pieni homma sekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 25, 2020, 23:25:14
Kiitos. Tuonne siis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 28, 2020, 09:16:16
Posti tekee sen ihan itse: Kirjeposti vähenee, joten Postin pitäisi pystyä tekemään tulosta paketeilla. Mutta - niin käteviä kuin pakettiautomaatit ovatkin, ei oikein napaa käytäntö, jossa täysi pakettiautomaatti tarkoittaa paketin ohjaamista johonkin toiseen Postin keskenään valitsemaan noutopaikkaan. Just kävi niinkin, että saman tilauksen toimituksen Posti päätti jakaa omalla päätöksellään kahteen eri noutopisteeseen. Tällainen "palvelu" ei nyt vain täytä millään tapaa alkeellisimpiakaan kriteerejä. Postitse tilaamisen idea vesittyy aika tehokkaasti, jos silti pitää ajella ympäriinsä tavaroita hakeskelemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 29, 2020, 08:31:34
Kävin eilen pitkästä aikaa Yrjönkadun uimahallissa, ja kukapa muukaan siellä taas istui saunan lauteilla kuin itse kuuluisa Hannu Taanila. Ensimmäinen havaintoni oli se, kun kuulin jonkun puhuvan politiikkaa mainiten mm. Stalinin uhrit ja Neuvostoliiton ja kapitalismin ja. Silloin mietin, kukahan tuollaista puhuu...

Värjääköhän Taanila hiuksensa, kun säilynyt niin tummatukkaisena iästään huolimatta.

Kirjoitin yhden eilisistä kommenteista kännykällä Y-kadun pukukopissa kun olin lähdössä vähitellen pois.

https://sananvapauteen.fi/henkilokuva/437

Tarkoitukseni oli käydä ostamassa suojakotelo Pixel 3a kännykkään, mutta niitä ei saa kuin tilaamalla. Kännykkä ei ole minun.

Näin viime yönä epämukavaa unta, että läheinen perheenjäseni oli murhattu ampumalla Oslossa jossakin hämärässä kahvilassa nörttien suosimassa suljetussa "Tor-korttelissa", jonne pääsee vain salasanalla. Suunnittelin, että linkkaan uutisen "millään ei ole mitään väliä" -hengessä tänne ja paljastan samalla sukulaissuuteni uhriin ja siten sukunimen kautta osittain henkilöllisyyteni. Samalla sanon hei. hei.

Tuossa unessa niin kuin lähes kaikissa unissani asuin rakkaassa menetetyssä ainoassa oikeassa kodissani. Olen asunut muodollisesti jo yli 30 vuotta "pakolaisena" toisella paikkakunnalla, eikä tuo paikkakunta ja talomme siellä ole ollut unissani kuin alle kymmenen kertaa. Olen lukenut jostakin, että ihmisen koti unissa on yleensä paikka, missä hän on asunut nuoruudessaan tietyn ikäisenä. Minun kohdallani tämä pätee täydellisesti.

Emotionaalinen suhde kotiini on minulla sama kuin suhde äitiini. Kumpaakin on ollut vain yksi. Asuinpaikat kotini menettämisen jälkeen ovat olleet kämppiä ja taloja ja asuntoja ja mitä tahansa, mutta ei koteja. Olen tuonut tämän näkemykseni siinä määrin selväksi, että lähipiirinikin tietää, ettei taloamme saa sanoa kodiksi tai stressaanun ja ahdistun ja hermostun.

Pystyn hyvin samaistumaan kotinsa israelilaisille miehittäjille menettäneiden palestiinalaisten fiiliksiin. Ero on siinä, että minulla ei ole taustallani yhteisöä, joka tukisi minua ja kiihottaisi minut ja omaiseni itsetuhoiseen ja toivottomaan taisteluun ikivihollista vastaan, jossa taistelussa entisestäänkin kärsisin ja kurjistuisin. On parempi, että yksi ihminen - tässä tapauksessa minä - kärsii kuin että koko perhe ja suku kärsii yhden ihmisen ideologisten pakkomielteiden takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 29, 2020, 15:00:41
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 29, 2020, 08:31:34
Pystyn hyvin samaistumaan kotinsa israelilaisille miehittäjille menettäneiden palestiinalaisten fiiliksiin. Ero on siinä, että minulla ei ole taustallani yhteisöä, joka tukisi minua ja kiihottaisi minut ja omaiseni itsetuhoiseen ja toivottomaan taisteluun ikivihollista vastaan, jossa taistelussa entisestäänkin kärsisin ja kurjistuisin. On parempi, että yksi ihminen - tässä tapauksessa minä - kärsii kuin että koko perhe ja suku kärsii yhden ihmisen ideologisten pakkomielteiden takia.
Ei tuo minusta vaikuta siltä, että kovinkaan hyvin samastuisit.

Jos gazalaisiin samastuisit, sun pitäisi kuvitella itsesi tilanteeseen, jossa nykyinen asuntosi on vankila (olkoonkin se on joitakin kymmeniä kilometrejä talosi ympärillä). Et saisi käyttää niitä resursseja mitä ympäristössäsi on, esimerkiksi kalastusvesiä tai viljellä peltojasi. Et pääsisi rajan yli töihin. Joutuisit elämään avustusten varassa. Avustuksista vähennettäisiin sellaisia edullisimpia perusruokatarvikkeita, jotka kulttuuriisi kuuluvat kuten tomaattipuree, pasta ja linssit. Et saisi tarvittaessa lääkärihoitoa tai edes särkylääkkeitä. Kuulovammainen lapsesi ei saisi uusia pattereita kuulokojeeseen. Talosi ikkunoiden tai viemäriputkien särkyessä et saisi ostettua uusia ikkunoita tai viemäriputkia. Lapsesi ja lapsenlapsesi jäisivät kitukasvuisiksi ravinnon puutteen takia. Lastesi ja lastenlastesi koulunkäynti kärsisi siksi, ettei saartaja salli paperin ja lyijykynien tuontia.

Meinaatko tosiaankin, että katkeruus moisesta olisi pelkkää (sinun sanoillasi) "ideologista pakkomiellettä"?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 31, 2020, 20:31:50
Hirveä olo tänäänkin, aalloittain, ajoittain. Nyt vähän helpottaa kun maha sai äsken herkkuja teen kanssa.
  Läheinen on joutunut saattohoitoon ja sain tietää alkuviikosta. Vaikka oli jo merkkejä pitkään niin kolahti kovaa. Ruoka ei tahdo aina maistua ja maha tyhjenee nopeasti koska mahakin reagoi. Olen laihtunut muutamassa päivässä 1.2-1.5 kiloa. Olisin olettanut että taloustyöt tai liikunta, raskaat lumityöt, auttaisi kun keskittyy muuhun mutta saattaakin pahentaa. Kait koska siinä verensokeri laskee ja sen mukana mieliala ja vakiorutiinit antaa tilaa ajatella muuta eli just sitä mikä laskee mielialaa. Mutta lukeminen ja tv helpottaa koska ne edes vähän vaivaavat aivoja muihin asioihin.
  Koronavirusta ajatellen kokeilin käydä pitkästä aikaa kunnon juoksulenkillä, keuhkotreenillä. Aivan yllättäen jaksoin ja jaksoin juosta  eikä tullut ns. hengitysraja vastaan vaikka normaalisti just se on. Ehkä tyhjä maha antaa sydämen keskittyä lihaksiin ja keuhkoihin. Tämä selittäisi sen mysterin kun viime vuonna kävin kuntotestissä (olin valittanut rinnanahdistusta lumityön jälkeen) ja se oli aamulla tyhjällä mahalla ja sielläkin mulla oli parempi kunto kuin mitä normaalisti. Melkein petyin liian hyvään tulokseen. ;D
  Mahan rauhoittamiseksi olen pitkästä aikaa ottanut usein teetä kahvin sijaan. Leipä loppui toissa-iltana mutta ruisleipää oli tarjolla, Ei olis pitänyt. Iski valtava migreeni ja seuraavana aamuna oli viikon surkein syöksy pimeään tuskaan, depressioon.
  Yleensä en naputtele näin henk koht mutta kun depressio tuhoaa muistisäilöntää niin panen ylös.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 01, 2020, 15:15:15
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 29, 2020, 15:00:41

Ei tuo minusta vaikuta siltä, että kovinkaan hyvin samastuisit.

Jos gazalaisiin samastuisit, sun pitäisi kuvitella itsesi tilanteeseen, jossa

Kirjoitin kotinsa israelilaisille miehittäjille menettäneistä palestiinalaisista. Gazalaisten joukossa lienee vielä pakolaisia, jotka menettivät kotinsa miehittäjille 1940-luvulla. Enemmistö asukkaista on kuitenkin sellaisia, jotka asuvat kodeissaan eivätkä ole menettäneet niitä miehittäjille.

Jos olisin gazalainen, olisin ehkä katkera omalle kansalleni, joka on äänestänyt Hamasin valtaan ja niittää nyt ja tulevaisuudessa satoa mitä valinnasta on seurannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 01, 2020, 15:45:15
Kylläpä on taaas mukava lauantai. Söin kanaa ja uunivihanneksia ja jälkkäriksi tilasin kahvin kylkiäisiksi schwarzeneggers pullasta donitsin. Miksi muuten kaupoissa mytäviin berliininmunkkeihin laitetaan niin julmettu määrä sokeria? Arnoldsin donitseissa sokeria on huomattavasti vähemmän ja ne maistuvat siksi muullekin kuin pelkälle sokerille. Nuo teminaatorileivät ovat kyllä näin kotiin tilattuina vaan hieman turhan tyyriit, jotta ihan joka viikko viitsisi näin itseään hemmotella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 01, 2020, 17:11:43
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 01, 2020, 15:15:15
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 29, 2020, 15:00:41

Ei tuo minusta vaikuta siltä, että kovinkaan hyvin samastuisit.

Jos gazalaisiin samastuisit, sun pitäisi kuvitella itsesi tilanteeseen, jossa

Kirjoitin kotinsa israelilaisille miehittäjille menettäneistä palestiinalaisista. Gazalaisten joukossa lienee vielä pakolaisia, jotka menettivät kotinsa miehittäjille 1940-luvulla. Enemmistö asukkaista on kuitenkin sellaisia, jotka asuvat kodeissaan eivätkä ole menettäneet niitä miehittäjille.

Jos olisin gazalainen, olisin ehkä katkera omalle kansalleni, joka on äänestänyt Hamasin valtaan ja niittää nyt ja tulevaisuudessa satoa mitä valinnasta on seurannut.

Totta, varmaan se sukupolvi, joka väkivalloin ajettiin kodeistaan Israelin alueelta, alkaa olemaan vähemmistössä. Jäljellä on heidän jälkeläisensä, ja ne gazalaiset, jotka ovat alkuperäisasukkaita Gazassa.

Onko sinulla tietoa, millaisia rauhanomaisia keinoja pakolaiset ovat yrittäneet päästäkseen palaamaan kotiinsa tai edes päästäkseen ulkoilmavankilastaan? Olisikohan niin, että mistään rauhanomaisesta yrityksestä ei ole seurannut mitään helpotusta pakolaisten tilanteeseen? Voisiko olla, että kun hyvä ei auta, yritetään pahalla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 01, 2020, 17:13:42
Voimia ja jaksamista, MrKAT.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 01, 2020, 18:58:44
Avasin sijoitusvälitystilin ja annoin toimeksiannon ostaa yhden kappaleen Walt Disneyn osakkeita. Kaikki nämä vuodet työvenluokassa ja hups keikkaa kuulutaankin omistavaan portaaseen. Nyt varmaan pitää alkaa äänestämään Kokoomusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 01, 2020, 20:32:11
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 01, 2020, 18:58:44
Avasin sijoitusvälitystilin ja annoin toimeksiannon ostaa yhden kappaleen Walt Disneyn osakkeita. Kaikki nämä vuodet työvenluokassa ja hups keikkaa kuulutaankin omistavaan portaaseen. Nyt varmaan pitää alkaa äänestämään Kokoomusta.

^
Onnittelen sosiaalisen nousun johdosta.

En osaa antaa sopivaa sijoitusvinkkiä mutta tässä havainnekuva siitä, mitä omistat.

(https://storage.googleapis.com/titlemax-media/every-company-disney-owns-13_pageversion.jpg)

https://www.titlemax.com/discovery-center/money-finance/companies-disney-owns-worldwide/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 01, 2020, 20:36:18
^
Tuostako se Sipilä SOTE-kaavionsa kopioi?
Eipä ihme, ettei siitä tullut lasta ei rötkylää  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 01, 2020, 20:46:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 01, 2020, 20:36:18
^
Tuostako se Sipilä SOTE-kaavionsa kopioi?
Eipä ihme, ettei siitä tullut lasta ei rötkylää  ::)

Ei välttämättä. Mutta käyttämiensä konsulttien muita toimeksiantajia luultavasti kuviosta löytyy.

edit: toiminnan laajuuden voi päätellä siitä, että esim. Pixar on pikkiriikkinen pallura kuviossa, Disney maksoi siitä 2006 7 400 000 000 dollaria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 01, 2020, 22:38:35
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 01, 2020, 17:13:42
Voimia ja jaksamista, MrKAT.
Kiitän. Vieläkin ajoittain kouraisee mutta ylös nousen kuopasta.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 01, 2020, 22:44:20
Ei niin kiirettä. Tässä ollaan vielä työväenluokkaa pitkälle maanantain puolelle kun USAn pörssi aukeaa vasta klo 16:30 Suomen aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 02, 2020, 20:09:11
Metrossa istahti minua vastapäätä Knausgårdin näköinen mies. Pitkä, hoikka,...isot kädet. Tavalliset vaatteet, mutta kuitenkin piirun verran market-valikoimaa laadukkaammat ja tyylikkäämmät. Jalassa leveälahkeiset farkut. Koko olemus huokui miellyttävää itsevarmuutta, joka ei ollut kuitenkaan millään tavalla päällekäyvää. Harvoin sattuu, että kellään satunnaisesti kohdatulla ihmisellä on näin miellyttävä "aura". Olisin kernaasti viihtynyt samassa "seurassa" pidempään, mutta täytyi jäädä pois. Muistan kerran aikaisemminkin panneeni merkille Knausgårdin näköisen miehen jossakin kaupungilla liikkuessani. Jäin miettimään, mahtoiko olla sama henkilö. :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 02, 2020, 20:21:22
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 01, 2020, 22:38:35
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 01, 2020, 17:13:42
Voimia ja jaksamista, MrKAT.
Kiitän. Vieläkin ajoittain kouraisee mutta ylös nousen kuopasta.
Täälläkin rakastamani kahvi on pääosin vaihtunut vihreään teehen ja ihana ruisleipä, pitsat ynnä muut enemmän vihanneksiin ja kauratuotteisiin. Todennäköinen syy:
https://www.hyvavatsa.fi/tietoa/artyneen-suolen-oireyhtyma
Stressi ei ainakaan helpota vatsaa ja oloa mutta hyvä suolistobakteeristo helpottaa oloa ja stressiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 02, 2020, 20:24:12
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 01, 2020, 22:44:20
Ei niin kiirettä. Tässä ollaan vielä työväenluokkaa pitkälle maanantain puolelle kun USAn pörssi aukeaa vasta klo 16:30 Suomen aikaa.
Löytyisiköhän jotain eettistä tai työväenluokan sijoitusrahastoa markkinoilta?
Pitkäpinnaiset uhkapelurit voisivat sijoittaa kaiketi jo nyt Afrikkaan, kun Kiinakin siirtää sinne nousseiden palkkojen ja globaalin markkinavaltansa takia teollisuuttaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 02, 2020, 20:34:20
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 02, 2020, 20:24:12
Pitkäpinnaiset uhkapelurit voisivat sijoittaa kaiketi jo nyt Afrikkaan, kun...

Luin ensiksi, että kaiket, mikä tuntuu jo kovin rohkealta vedolta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 03, 2020, 16:40:11
Nyt jos joku haluaa tietää, mitä mieltä me omistava yhteiskuntaluokka olemme, kysykää vain rohkeasti minulta. Olen kuulunut omistajiin jo reilu 10 minuuttia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 04, 2020, 12:02:22
"Luin kerran tieteistarinan jossa vanhus ja nuorukainen vaihtoivat koneellisesti identiteettiään, mieltään.
Arvaatte kai, miltä tuntui nuoresta miehestä, vanhuksen kehossa, kun jalka ei toiminut, sydän pomppaili holtittomasti askel laahusti ym. ym.
Vanhus taas oli onnensa huipulla, nuori keho, askel kiireinen, sukupuolielin toimi normaalisti ym. ym.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Itsekin alan olla kauan elänyt ja 'jotain' aavistan tieteistarinan opetuksesta."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - helmikuu 04, 2020, 13:50:53
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 03, 2020, 16:40:11
Nyt jos joku haluaa tietää, mitä mieltä me omistava yhteiskuntaluokka olemme, kysykää vain rohkeasti minulta. Olen kuulunut omistajiin jo reilu 10 minuuttia.

Perinnön myötä on itsekin tullut vaihdettua luokkaa. Kyllä siitä omaisuudesta stressiäkin saa aikaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 04, 2020, 16:40:37
Nyt on pari päivää ollut vaikea tajuta ajan kulumista iltapäivällä, kun on ollut aurinkoista ja muutenkin päivä on pidentynyt jo todella huomattavasti niistä pimeimmistä joulunajoista. Piti oikein tarkistaa, jotta näinkö oikein ja että kello on jo noin paljon :)

Vaikka olen aina sanonut, että nautin syksystä ja talven pimeydestä, niin liika on sentään liikaa ja lumeton talvi on itse perkeleestä. Pakko tunnustaa, että tuntuu kivalta tuo päivän piteneminen ja valoisuus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 04, 2020, 17:45:38
Auton katsastus meni katastrofiksi. Esimakua tulevasta sain jo illalla, kun unohdin silmälasini auton konepellin alle ja musersin ne littanaksi lyödessäni luukun kiinni. Tänään yritin väännellä tekeleestä vähän enemmän silmälaseja muistuttavan, jolla väliaikaisesti pärjäisi.

Tämän päivän katsastus meni sinänsä hyvin, vaikka auto ei läpäissytkään sitä. Vain pari pientä vikaa löytyi, eikä niiden korjaaminen tule kalliiksi. Ongelma eivät olleetkaan viat vaan se, että katsastus olisi pitänyt tehdä jo eilen! Rekisteriotteessa oli viimeiseksi katsastuspäiväksi merkitty 3.2.2020, mutta koska rekisteriote oli hukassa, en tiennyt asiaa. Luulin, että viimeinen katsastuspäivä on 4.2., koska päiväkirjani mukaan auto katsastettiin viime vuonna tuona päivänä, eikä se silloin ollut myöhässä.

Jos poliisivaltio ei olisi kiristynyt nykyisiin mittoihinsa, asia ei olisi suuri ongelma. Autolla ajettaisiin käyttökiellosta huolimatta ja viat korjattaisiin ja autoa käytettäisiin uudestaan katsastuksessa. Mutta näin ei uskalla enää tehdä, koska poliisiautoissa on rekisteriskannerit.

Kyllä sen auton korjaamolle aion viedä laittomasti, kun matkaakaan ei ole kuin 900 metriä, mutta muuten sillä ei oikein uskalla ajella ainakaan pidempiä matkoja.

Mitenhän legalisti toimisi minun tilanteessani. Tilaisi sadan kilometrin päästä hinausauton siirtämään autoa 900 metriä korjaamolle ja sieltä takaisin?

Harmittaa tuo juttu, koska minun oli määrä lähteä autolla huomenna Helsinkiin. Sillehän olisi normaalitapauksessa saanut kuukauden ajoaikaa vikojen korjaamiseksi, ja tämä oli olettamuksena nytkin.

Minun mielestäni on epäoikeudenmukaista, että jos katsastus on yhdenkin päivän myöhässä, menettää kokonaisen kuukauden ajoajan, jota tarvitsisi korjaamokäynteihin. Eikö menetyksen pitäisi olla kuukausi miinus yksi päivä. Vasta jos katsastus olisi kokonaisen kuukauden myöhässä, katsottaisiin silloin kuukauden ajoaika myös menetetyksi.

Autoton kaupunkilainen ehkä parhaiten ymmärtäisi auton käyttökiellon merkityksen maaseudulla asuvan kannalta, jos hänelle itselleen määrättäisiin joukkoliikenteen käyttökielto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 04, 2020, 23:43:51
^Etkös sinä joskus kertonut, että sinulla on noita autoja useampi? Kai niistä joku on laillisessa kunnossa.

Varattuun katsastukseenhan autolla saa huristella. Siihen siihen sinivuokoilla ei ole mitään sanomista, paitsi jos pakenee...

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 05, 2020, 07:14:36
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 04, 2020, 17:45:38
Mutta näin ei uskalla enää tehdä, koska poliisiautoissa on rekisteriskannerit.

Riski jäädä kiinni on aika pieni. Tyttäreni ajeli katsastamattomalla autolla yli puoli vuotta ilman että kukaan kiinnitti siihen huomiota. Ajelisi vieläkin, ellen olisi tullut kysyneeksi muistiko hän varmasti käydä katsastuksessa.

Tosin Kopekin kohdalla voi käydä toisin. En tiedä mitä pahaa hän on entisessä elämässään tehnyt, mutta hänen nykyinen karmansa ei tunnu suosivan riskinottoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 05, 2020, 14:02:45
Sitä vähän muistelinkin, että olin pienestä ongelmastani täällä avautunut, mutta se, että avautumisesta on jo liki vuosi, oli pikkuinen järkytys.  ;D

Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 22, 2019, 09:30:49
----- nips ----
Nyt minulla poksahtelee tässä uudessa kodissa vain tuo yksi valaisin, joka on kohtuullisen uusi. Jalkalamppu, jossa on kääntyvä spotti ja ylöspäin oleva yleisvalaisin. Tuo ylöspäin oleva aina kärvähtää, joten lopulta se on jäänyt vähälle käytölle, vaikka olisi muuten mieluisampi valo.

Kokonaisen vuoden tuon marmatuksen jälkeenkin valaisin on pönöttönyt paikallaan ja olen harmillisen ongelman kiertänyt sillä, että toin sohvapöydälle toisaalla käyttämättömäksi jääneen pöytäspotin. Se on riittänyt tässä sohvan nurkassa istujalle näpyttelyvaloksi, mutta talvella pimeimpään aikaan on ollut kyllä aika pimeää. Tuo jalkalampun ylävalo on ollut juuri sopiva siihen, että tulee mukava yleisvalo, joka kantaa eteiseenkin asti hiukan.

Tänään sitten otin asiakseni kävellä Bauhausiin hakemaan uuden valaisimen, sillä uskon tuon vanhan olevan sen verran viallinen, että aikaa myöten se tulisi kalliiksi, vaikka itse kapineen sainkin halvalla. Taisi vain muutaman kympin maksaa ja se kai sen suurin vika sitten olikin.

Saapa nähdä, miten tuo nyt ostamani kestää, sillä hiukan epäröin ostaa valaisinta, jossa on "integroitu valonlähde". Ikää tuolle luvattiin 30 000 tuntia, joka laskujeni mukaan tarkoittaisi lähes 15 vuotta, jos valoa käyttäisin noin 5 tuntia päivässä ympäri vuoden. Noin paljoahan sitä en käyttäisi, sillä kesällä tuskin on tarvetta lainkaan.

Hintaa tuolla oli vajaat parisataa euroa, mutta jostain syystä matkalla hyllyltä kassalle, hinnasta hävisi 50 euroa. En tiedä miksi, kun en huomannut mitään alennuslappujakaan missään, mutta en tuosta nyt alkanut valittamaankaan.

Hiukan huvittaa, että olen kyllä tuolle suunnalle lähtenyt useastikin kävelemään ja ajatellut, että voisi sen lampun käydä ostamassa, mutta matkalla on aina tullut joku "hyvä idea", jonka vuoksi on suunnitelmat muuttuneet. Sitten olen taas iltasella kärvistellyt hiukan kehnossa valossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 05, 2020, 14:54:06
^Täälläkin on kokemusta lampun hintaeroosiosta matkalla kassalle. Muuton jälkeen sohvan vierus kaipasi valonlähdettä. Pitkällisen etsinnän jälkeen muinaisesta Anttilasta löytyi näppärä jalkalamppu, jonka valon suuntaa pystyi säätämään ja siinä oli jopa himmennin. Hintaa oli muistaakseni peräti viisikymppiä. Kassalla hinta oli puolittunut. Myyjäkin vähän ihmetteli, mutta arveli tammialen vaikutusta. Hyvin on palvellut. Siinä taitaa vielä olla sama hiilisyöppö hehkulamppu kuin silloin 10+ vuotta sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 05, 2020, 15:20:35
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 05, 2020, 07:14:36

Tosin Kopekin kohdalla voi käydä toisin. En tiedä mitä pahaa hän on entisessä elämässään tehnyt, mutta hänen nykyinen karmansa ei tunnu suosivan riskinottoa.

Kävin varaamassa ajan paikalliselta autopuoskarilta. Vähän on alkanut luottoni mennä tähän korjaamoon, kun nytkin korjaaja mietiskeli, mitenhän osan saisi parhaiten irti, kun omatekoinen työkalu ei taida olla enää tallessa. Toivottavasti ei ainakaan millään hitsipillillä kuumenna. Tuo homma on siinä rajoilla, että voisin yrittää itsekin tehdä sen, mutta ulko-olosuhteissa jätän yrittämisen toiseen kertaan. Ei se erikoistyökalukaan näytä kummoiselta (oheisessa jutussa on linkki siihen). On harmillista, jos korjaaja särkee autoa yrittäessään kepulikonsteja.

http://peugeot-foorumi.com/index.php?topic=24946.0
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 05, 2020, 20:27:32
Nyt on vanha valaisin pilkottu osiin, että saan metallit oikeaan paikkaan. Nyt pitäisi vain tietää, mitä niille sähköjohdoille pitäisi tehdä. Onko ne laitettava sekajätteeseen. Ei kai ne ongelmajätettä kuitenkaan ole?

Uusi valaisin on koottu ja hiki siinä meinasi tulla, kun kädet loppui välillä kesken, mutta onnistuin sen kasaamaan ja sain jopa toimimaan.

Melkoinen jätesaalis tuostakin sitten tuli, mutta tuollainen kapine kai on pakattava niin, ettei se pääse kolhiintumaan kuljetuksessa. Olisiko sen muotoillun styroxlaatikon sijaan sitten voinut olla jotain muutakin materiaalia, aaltopahvia esimerkiksi? Sen lisäksi, että osat oli pakattu kukin omiin syvennyksiin styroxissa, niin ne oli ensin vielä muovipussiin kääritty ja sitten koko komeus oli pahvilaatikossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 06, 2020, 00:02:19
Tänään aamuiseen työmatkaani sisältyi paketin nouto Matkahuollosta, mikä tarjosi sopivan verukkeen kuluttaa työmatkaan hieman enemmän aikaa ja mahdollisuuden fiilistellä katuelämää. Oli suorastaan hämmästyttävää huomata, kuinka paljon liikenne hiljeni heti yhdeksän jälkeen. Siis klo 9.10 ei tutuilla kaduilla ollut enää ruuhkan häivääkään. Nyt kun aamulla on jo valoisaa, kannattaisi tehdä työmatkasta oikea aamukävely, ehkä n. 45 minuuttia ja kulkematta orjallisesti suorinta tietä. Se virkistäisi ja rentouttaisi mielen ennen työpäivää. Mutta...enhän minä aamu-unisena tuohon tule pystymään. Jos satun heräämään tavallista aikaisemmin, niin ylimääräinen aamuaika kuluu pidempään kahvihetkeen, mikä on mukavaa tietysti sekin. Tänään totesin kävelylläni mielihyvällä myös sen, että lumeton talvi on ollut kiva, koska ei ole juuri lainkaan tarvinnut töpötellä liukastumisen pelossa. Talven rasittavin piirre on minusta liukkaus. Tänä talvena on mustaa jäätä ollut vain pari kertaa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 06, 2020, 07:57:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 05, 2020, 20:27:32
Nyt on vanha valaisin pilkottu osiin, että saan metallit oikeaan paikkaan. Nyt pitäisi vain tietää, mitä niille sähköjohdoille pitäisi tehdä. Onko ne laitettava sekajätteeseen. Ei kai ne ongelmajätettä kuitenkaan ole?

Uusi valaisin on koottu ja hiki siinä meinasi tulla, kun kädet loppui välillä kesken, mutta onnistuin sen kasaamaan ja sain jopa toimimaan.

Melkoinen jätesaalis tuostakin sitten tuli, mutta tuollainen kapine kai on pakattava niin, ettei se pääse kolhiintumaan kuljetuksessa. Olisiko sen muotoillun styroxlaatikon sijaan sitten voinut olla jotain muutakin materiaalia, aaltopahvia esimerkiksi? Sen lisäksi, että osat oli pakattu kukin omiin syvennyksiin styroxissa, niin ne oli ensin vielä muovipussiin kääritty ja sitten koko komeus oli pahvilaatikossa.
Sähköjohdoille näyttäisi olevan tällaiset keräyspisteet:
http://www.serkierratys.fi/fi/kuluttajille/mihin-vanhan-laitteen-voi-palauttaa

Tuotteiden ekologisempaa pakkaamista olisi tosiaan kehitettävä. Siitä saisi myös hyvän kilpailuvaltin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 06, 2020, 08:08:57
Edessä on noin seitsemän ja puolen tunnin linja-automatka, johon kuuluu vaihto toisen firman autoon alkumatkasta. Yleishermoilija kun olen, minua aina jännittävät tällaiset matkat. Ehdinkö ajoissa, menenkö oikeaan paikkaan, osaanko ostaa matkalipun, käykö ostettu kännykkälippu varmasti toisessa autossa, tuleeko viereen joku iso haiseva mölyävä tyyppi, joka tekee matkasta kärsimyksen, tapahtuuko onnettomuus...

Ehkä täydennän tätä "matkapäiväkirjaa". Nyt menen pakkaamaan kassia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 06, 2020, 08:55:56
Tänäänkin munalla töihin!  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 06, 2020, 09:46:50
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 06, 2020, 08:55:56
Tänäänkin munalla töihin!  :)

Oikein.

Jos Suomessa kaikki ruuantähteet syötettäisiin vapaana kulkeville ja ulkoileville lattiakanoille joiden pesämunia syötäisiin, saisivat ihmiset runsaasti huippulaadukasta ravintoa ja edullista proteiinia, kanatkin olisivat hyvin onnellisia tuottaessaan sitä mihin ne on suunniteltu - munia.

Toki laulu- ja viihdytysjoukoissa pitäisi olla muutama Kukko kanojen elämän täydellistäjänä.

Miksi kananmuna sopii laihduttajalle?  https://www.kultamuna.fi/kananmunan-kaytto/terveys-ja-hyvinvointi/kananmuna-laihduttajan-ruokavaliossa/

Hyvä mainoslause muuten: Ainoa oikea, onnesta soikea !
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 06, 2020, 13:17:37
Kananmunasta saa kyllä monenlaista herkkua. Makua grilliruokiin, munavoita piirakoihin,..loputon lista.
Eikös tv-sarja Reinikaisessa hänen heilansa pitänyt kanoja kerrostaloasunnossa?
Oma kanala olisi kiva.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 07, 2020, 20:52:20
Söin äsken liikaa karkkia. Nyt on huono olo. "karkkipallona luokses pompin..."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 07, 2020, 21:03:14
^
Olen pari päivää tässä pohtinut, että olenkohan tulossa kipeäksi tai jotain, kun makea ei tahdo maistua. Herkulliset valkosuklaa-karpalo cookies tuntuu maistuvan tylsälle. Noita olen tavannut iltapäiväkahvilla syödä yhden tai kaksi jo pidemmän aikaa. Nyt on mennyt monia päiviä, etten olekaan ottanut "herkkuani".

Karkkikaapissa on muutama pussi peruslakupaloja, jotka olen ostanut tarjouksesta pahan päivän varalle ja muutama suklaarasia joululta. Mitään noista en halua eikä ole ketään jolle nuo nyt voisi dumpata, kun ovat vielä tuoreita. Lähipiirini ei ole kovinkaan perso makealle, naapurin penskoille ei voi antaa liköörikonvehteja ja lakuista eivät tykkää.

Mietin, että sekö aamupuuron syönnin alkaminen on vienyt elämästäni herkuttelun ilon? Jos noin on, niin pitääpä miettiä uudelleen asiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 07, 2020, 21:03:24
Ostin eilen myös kymmenen kappaletta Lions Gaten osakkeita. Olivat kympin kappale. Äsken noiden yhdentoista osakkeeni arvo oli noin 5 euroa plussan puolella. Tosin vaikka Disney osakkeet ilmeisesti jaksavat sijoitajia kiinnostaa, Lions Gaten osakekehityksen suunta on ollut alas päin.

Harmi, ettei kaikkiin johtaviin elokuvaviihdeteollisuus-lafkoihin voi tuon DEGIRON kautta sijoittaa. Eikä tuo anna erityisen hyviä valikoimia optioiden suhteen. Olisi kiva sijoittaa optioihin amerikan markkinoille, mutta sikäli jos olen oikein katsonut, ainkaan tuon palvelun kautta ei ole mahdollista kuin lyödä vetoa yleisistä useampien lafkojen osakkeiden kurssista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 07, 2020, 21:12:25
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 07, 2020, 21:03:14
^
Olen pari päivää tässä pohtinut, että olenkohan tulossa kipeäksi tai jotain, kun makea ei tahdo maistua. Herkulliset valkosuklaa-karpalo cookies tuntuu maistuvan tylsälle. Noita olen tavannut iltapäiväkahvilla syödä yhden tai kaksi jo pidemmän aikaa. Nyt on mennyt monia päiviä, etten olekaan ottanut "herkkuani".

Karkkikaapissa on muutama pussi peruslakupaloja, jotka olen ostanut tarjouksesta pahan päivän varalle ja muutama suklaarasia joululta. Mitään noista en halua eikä ole ketään jolle nuo nyt voisi dumpata, kun ovat vielä tuoreita. Lähipiirini ei ole kovinkaan perso makealle, naapurin penskoille ei voi antaa liköörikonvehteja ja lakuista eivät tykkää.

Mietin, että sekö aamupuuron syönnin alkaminen on vienyt elämästäni herkuttelun ilon? Jos noin on, niin pitääpä miettiä uudelleen asiaa.

Mulla oli tuossa pitempi jakso, ettei makeiset maistuneet, ja itsekin aloittanut aamuiset puurot. Olisikohan siitä johtunut, että makean nälkä vähentynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - helmikuu 07, 2020, 21:26:13
^^ Tämmöinen protip, että Hartwall Capital kannattaa laitta seurantaan. Se ei ole pörssiyhtiö, mutta jos jonain päivänä on, kannattaa sijoittaa, koska se on Arnold's donitsien iso omistaja. Yksikin pihi tyyppi, joka tuulettaa 3e säästöjä korvakuulokekustannuksissa, tilaa kotiin terminaattorileipiä "schwarzeneggerin pullasta", (https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg50083.html#msg50083) kuten hän ilmaisee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 07, 2020, 21:28:20
^laitetaan seurantaan. En lepää ennen kuin olen kuolettanut osakemarkkinoilla ansaitsemillani varoilla noiden kuulokkeiden uuden seitsemän euron piuhan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 08, 2020, 03:13:31
^ Kolme kalapuikkoa viittaa paastoon. :)
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/12/11/neljan-viikon-mehudieetti-syo-lihaksia-ja-hammaskiilletta-mutta-tekee-hyvaa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 08, 2020, 09:59:33
Itse olen tänään syömässä paketillisen kalapuikkoja. Nam!
Tykästyin niihin jo kouluaikoina. Kotona harvoin tuollaisia herkkuja sai.

Koronaviruskin näytetään yhdistettävän eri asioihin. Itse ajattelen sitä tarttuvana pelinä.
corona beer virus (https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/bb7f84f3-c3a9-44fd-9bb8-093d776f7dc3)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 08, 2020, 12:37:51
Miksiköhän puhutaan "vauvan tuoksusta", kun ei niiden todellakaan voi sanoa tuoksuvan, vaan useimmiten lemuavat.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 08, 2020, 13:13:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2020, 12:37:51
Miksiköhän puhutaan "vauvan tuoksusta", kun ei niiden todellakaan voi sanoa tuoksuvan, vaan useimmiten lemuavat.  ::)

On määrittelykysymys, milloin hajua pitää tuoksuna ja milloin lemuna. Stockmannin alakerran työntekijät kenties pitävät hajuvesien ja muiden vastaavien tuotteiden hajuja tuoksuina, kun taas jollekin allergikolle kyseessä voi olla lemu. Kallistun itse tälle jälkimmäiselle kannalle, vaikka tietysti muitakin sanoja voisi käyttää. Turhakeosaston pistävä katku...?

Onhan puhtaan vauvan ihossa tietty viaton söpö arominsa nimitettäköön sitä miksi tahansa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 08, 2020, 14:29:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 08, 2020, 13:13:03
On määrittelykysymys, milloin hajua pitää tuoksuna ja milloin lemuna. Stockmannin alakerran työntekijät kenties pitävät hajuvesien ja muiden vastaavien tuotteiden hajuja tuoksuina, kun taas jollekin allergikolle kyseessä voi olla lemu. Kallistun itse tälle jälkimmäiselle kannalle, vaikka tietysti muitakin sanoja voisi käyttää. Turhakeosaston pistävä katku...?

Ei tarvitse olla edes allergikko, kun se parfyymien löyhkä pistää kielen rutikuivalle rullalle, jos vahingossa hengittää suun kautta. Silloin harvoin, kun Stockalle olen eksynyt, yleensä olen sen pahimman paikan läpi kiitänyt hengittämättä. Aleksin Stockalla sitä välttääkseni saatoin kiertää toiselle sisäänkäynnille.

Muistan joskus lukeneeni, että tuo hajut on sijoitettu heti sisäänkäyntiin ihan tarkoituksella "houkuttamaan ostajia sisään ylellisillä tuoksuilla" ja saamaan sisään tulijat hyvälle mielelle (=auliita avaamaan lompakkonsa). No, enpä kuulu Stockan kohderyhmään muutenkaan ja onhan se ollut jo pitkään jo boikottilistallanikin, mutta ei tuo ikävä kyllä ole vain Stockan ongalma.

LainaaOnhan puhtaan vauvan ihossa tietty viaton söpö arominsa nimitettäköön sitä miksi tahansa.

Kyllä ja jokainen vauva tuoksuu ihan omanlaiselleen, vaikka joku vähemmän vauvoille herkistynyt tuntee vain sen happaman maidon tuoksuna. Silloin kun vielä oli vauvoja käden ulottuvilla, niin tapasin upottaa nenäni vauvaan ja impata sitä tuoksua. Minulle se ainakin sai aikaan leijuvan onnellisen olotilan. Eikä aina tarvinnut olla omakaan vauva :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 08, 2020, 20:25:43
Kävi todella pitkästä aikaa Jehovantodistajia ovella. Olin itse juuri lähtemässä pikaisille asioille, mutta kerroin heille, että olen seurustellut erään Jehovantodistajan tyttären kanssa, ja sitäkin kautta olen saanut tietoa riittävästi. :)

Itse tapahtuma sai kuitenkin pohtimaan erinäisten lahkojen ja kulttien lähetystoimintaperiaatetta. Oikeastaan ovelta ovelle kiertely on lahkon johdon näkökulmasta briljantti idea ja saattaisi jopa luulla, että siinä uusien ihmisten käännyttäminen on vasta toissijaista.

Onhan niin, että tämä ovien kiertely toimii samalla tehokkaana vierannuttajana yhteiskunnallisesta valtavirrasta, ja lähentää lahkon jäseniä toisiinsa. Kohtaamansa iva ja kyseenalaistaminen saavat heidät vain vakuuttuneemmiksi omasta elitistisyydestään ja siitä, että nämä muut joutuvat kadotukseen. Lahko pysyy tiiviinä ja vain vahvistuu lähetystoiminnan ansiosta, vaikka sen tuottamia uusia jäseniä tulisi vain muutamia vuodessa!

Jehovantodistajilla kuvio menee niin, että lähetystyötä tekevät pääasiassa naiset. Vasta jos kohdalle osuukin tyyppi, jossa olisi potentiaalia uudeksi jäseneksi, mutta on jotenkin vielä pähkimisvaiheessa tai muuten hankala, paikalle tuleekin myös mieskäännyttäjiä.

Istuin joskus penskana Jehovantodistajien kanssa niin kauan ja hartaasti keskustelemassa, että heitä ei sen jälkeen lapsuudenkodin ovella näkynyt. Tuli tehtyä perusteellisen selväksi, että tässä talossa saa kyllä kerran käydä tuputtamassa parhaansa, mutta ennemmin heidän uskonsa horjuu, kuin ateismini murenee. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - helmikuu 10, 2020, 19:22:47
Prokrastinaatio (https://en.wikipedia.org/wiki/Procrastination) on taas nykyisin iso osa mun elämää. :( Tänään oon miettinyt ensi kesälle suunnitteilla olevaa retkeä, muitten hommien äärellä. :( Retki on mukava aihe miettiä.  :) Löytyiskö jostain jotain sopivaa yhteyttä, jonka avulla sais enemmän retkiaikaa ja menis vähemmän aikaa matkustukseen? Lappiin ollaan todennäköisesti menossa. Raivostuttavasti junien, lentokoneiden, bussien aikataulut on erilaisia eri päivinä. Jos pääsee yhtenä päivänä illalla jonnekin, toisena päivänä sama yhteys voikin olla tarjolla vaan aamupäivällä.  >:( Hinnatkin ihan järjettömiä.  :o

Muut reissuun lähtijät ei useimmat oo vielä ees lukenut Whatsapp -viestejään, jotka oon kirjoittanut päivän mittaan.  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 10, 2020, 19:34:43
Sopivan kokoisella porukalla voi ottaa kyllä taksin. Tilasellainen ei tule kovin kalliiksi nokkaa (esim 5-6hlöä) päälle, ja sillä pääsee sellaisille teille joilla bussit eivät kulje.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 10, 2020, 21:51:23
Lappi ja Pohjois-Suomi ylipäätään on aika vierasta minulle. Minun "lappini" eli pohjoinen, kylmä tuntematon alue alkaa oikeastaan jo Oulusta. Jos on sinne asti eksytty, ollaan jo melkein Lapissa.

Viimeksi olen käynyt napapiirin pohjoispuolella huhtikuussa 2014, kun kävin ostamassa Pellosta auton. Menin linja-autoilla ja tuli ostamallani autolla.

Vaikka käväisinkin juuri ja juuri napapiirin pohoispuolella, varsinaista Lapin fiilistä en kokenut. Ehkä Ruotsin läheisyys joen takana oli syynä. Ajoinkin osan matkasta Ruotsin puolella aivan vain huvikseni ja kävin Haaparannassa kaupassa.

Tuota edellinen käyntini napapiirin pohjoispuolella tapahtui kesällä 2009. Vein tyttäreni ensiksi Uuteenkaarlepyyhyn, jossa hän kävi eräässä pääsykokeessa, ja sieltä Sodankylään. Oma Lapin reissuni meni pieleen, koska sain joko ruokamyrkytyksen ja/tai migreenin. Ajelin yhden oksentelun (ja vähän muunkin) sävyttämän yön jälkeen särkylääkkeiden voimalla hissukseen kohti etelään. Rovaniemeltä lähtiessäni oksensin syliini ajaessani eräässä risteyksessä. Pysähdyin matkan varrella muutaman kerran parkkipaikoilla lepäilemässä ja ottamassa lisää särkylääkettä. Vasta illalla olo alkoi olla siedettävä vaikkakin vielä heikko. Olin silloin jossakin Oulun "korkeudella". Tälläkin reissulla kävin Haaparannassa kaupassa, vaikka en vielä kunnossa ollutkaan.

Jos mennään ajassa taaksepäin, niin kesällä 2002 tein lähipiirin kanssa automatkan Pohjois-Norjaan. Tuolla reissulla näin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran keskiyön auringon, jota tietenkin kuvattiin. Lapissa oli tuolloin kuumempaa kuin Välimeren rannalla.

En nyt jatka tätä tarinaa ja muistele kaikkia pohjoisen reissujani, mutta ei niitä noiden lisäksi ole kuin... mitähän nyt sanoisi... ehkä kolme. Lisäksi on yksi piipahdus Rovaniemellä 36 asteen pakkasessa joskus vuoden 2001 paikkeilla. Mutta tällä matkalla en ajanut napapiirin ohi.

Sellaista oikein kunnollista Lapin matkaa, jossa oltaisiin luonnossa, en ole tehnyt koskaan. Kaikki tehdyt muutamat reissut ovat olleet pikaisia automatkoja. Aivan ensimmäisellä reissullani kymmenvuotiaana vanhempieni kanssa ongin Teno-joessa ja olin jokiveneen kyydissä.

Niin ja tietenkään mitään hiihtokeskusreissuja Lappiin tai muuallekaan en ole tehnyt.

Kun ostin moottoripyörän syyskuussa 2014, haaveilin tekeväni sillä jonkinlaisen retkihenkisen reissun. Ostin jopa pienen teltan ja makuupussin, joita ajattelin käyttäväni leirintäalueella. Mutta pyh. Mitään reissuja en ole saanut tehdyksi. Kaukaisin paikka on ollut 80 kilometrin päässä oleva entinen kotikuntani, jossa viime kesänäkin kävin kerran moottoripyörällä. Ajokilometrit kesää kohti ovat jääneet noin viiteensataan, joten kilometriä kohti ajamiselle on kertynyt sikamaisesti hintaa. Mutta ainahan sitä voi haaveilla, että ensi kesänä---

P.S. Kun kirjoittaa sanat "motorbike tour" Googleen, näkyviin tulee valokuvia moottoripyöräporukoista retkeilemässä. Tämä lienee yksi syy omaan aloilla pysymiseeni. Minulla ei ole mitään porukkaa. Olen lonely rider. Yksi syy ajelun vähäisyyteen on tekninen ja tilatekninen. Minun pitäisi ostaa uudet renkaat, ja moottoripyörä on niin ahtaassa säilytystilassa, että en saa pyöriä irrotettua. Mihinkään lumihankeen viikkokausiksi en sitä myöskään halua jättää, mikä olisi tilanne, jos irrotan pyörät ulkona. Kesällä taas... silloin haluan ajaa ne vähäiset kilometrit, mitkä ajan (ja mitkä renkailla vielä voi ajaa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 11, 2020, 07:04:07
Toissapäivänä opin, että Pythagoraan lause on itse asiassa vain Ptolemaioksen lauseen erikoistapaus. Samalla minulle selvisi, mistä se toinen potenssi arvoille tulee: https://www.youtube.com/watch?v=bJOuzqu3MUQ
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 11, 2020, 13:06:46
Aloin jo kirjoittaa tähän itsepuolustuslajista ja proteiineista, mutta pyyhin pois. Eiväthän nämä ole päivän mietteitäni. Mikä sitten? Vaikka se, että taas istun Onnibussissa pöydän ääressä matkalla johonkin ja sieltä taas johonkin. OB oli 25 euroa halvempi (vaikka maksoin paikasta 2 euroa extraa) kuin juna olisi ollut, joten tämä ratkaisi. Aikataulukin sopi paremmin. Tyhjähkö auto. Pöytäpaikoilla ei muita.

https://pasteboard.co/IUb0eiD.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - helmikuu 11, 2020, 13:24:22
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 02, 2020, 20:24:12
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 01, 2020, 22:44:20
Ei niin kiirettä. Tässä ollaan vielä työväenluokkaa pitkälle maanantain puolelle kun USAn pörssi aukeaa vasta klo 16:30 Suomen aikaa.
Löytyisiköhän jotain eettistä tai työväenluokan sijoitusrahastoa markkinoilta?
Pitkäpinnaiset uhkapelurit voisivat sijoittaa kaiketi jo nyt Afrikkaan, kun Kiinakin siirtää sinne nousseiden palkkojen ja globaalin markkinavaltansa takia teollisuuttaan.

Mielestäni kannattaa sijoittaa vain sellaiseen, jonka varaan ylipäätään tulevaisuus voi rakentua. Sen vuoksi lyhytaikaisten suhdanteiden sijaan kannattaa miettiä aloja, joilla voi olla tulevaisuus. Esimerkiksi jos uskoo, että kivihiilellä on suuri tulevaisuus energiamuotona, niin all-in sanoi entinen poika, kun UMTS-lupia osti (tai Fortum, kun Saksasta liiketoimintoja hankki).

Hyvä olisi myös sijoittavan ihmisen perehtyä sijoituskohteensa taloudelliseen kuntoon niin yksityiskohtaisesti kuin voi. Nykyaikaisen osakesijoittamisen abstraktista luonteesta huolimatta sijoittajan ikäänkuin pitäisi kuvitella, että hän laittaa rahansa kiinni koneisiin, ihmisiin ja siihen päivittäiseen liiketoimintaan, mikä paikan päällä tapahtuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 11, 2020, 15:35:44
^Kai palstan omistava luokka sijoitti lemmikkibisnekseen?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/musti-group-keskeytti-listautumisantinsa-yleisoanti-ja-henkilostoanti-ylimerkitty/2b42531c-f8db-4911-b154-def84127626e

Osinko tuskin jaetaan koiranpentuina.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - helmikuu 11, 2020, 15:46:39
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 11, 2020, 15:35:44
^Kai palstan omistava luokka sijoitti lemmikkibisnekseen?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/musti-group-keskeytti-listautumisantinsa-yleisoanti-ja-henkilostoanti-ylimerkitty/2b42531c-f8db-4911-b154-def84127626e

Osinko tuskin jaetaan koiranpentuina.  ;D

Se on merkillinen bisnes. Ihmisten prososiaalinen vietti ei ole kadonnut mihinkään, vaikka he eivät tee lapsia. Sen vuoksi moni hankkii lemmikin suojeltavakseen, mikä avaa uusia markkinoita. Niiden kohderyhmänä olevat ihmiset eivät pidä lemmikkiään hyödykkeenä vaan kumppanina ja perheenjäsenenä.

Jos teissä on sosiaalitieteilijän vikaa, kannattaa käyttää vastaavaa päättelyä jollain toisella elämän alalla. Saatatte osua kultasuoneen sijoitusmielessä, jos olette liikkeellä tarpeeksi varhain ja luette merkit oikein. Muuankin kiinteistösijoittaja Suomessa oli jo ehtinyt tehdä juuri päinvastoin ostamalla taantuvilta paikkakunnilta sijoitusasuntoja järjestelmällisesti. Olivat ilmeisesti tuumineet, että nyt kannattaa ostaa kun saa halvalla.

Varhaisuus on tärkeää siksi, että osakkeiden markkinahintoihin varsin nopeasti pumpataan odotukset lupaavallakin alalla, kun suurin sijoittajien massa on ehtinyt juosta perään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 11, 2020, 16:39:44
Itseäni kiehtoo sijoituskohteina viihdeteollisuus ja "vihreä teollisuus" ts. "ekologinen teollisuus".

Ongelma "vihreässä teollisuudessa" vain on, että kiehtovimmat sijoituskohteet eivät useinkaan ole pörssissä. Mikä voi kyllä olla ihan järkeväkin ratkaisu, sillä pörssi ei ole erityisen luotettava rahanlähde. Järkevätkin lafkat, joiden rahoitus kerätään pörssissä, voivat mennä nurin ihan siksi, että joku varakas sijoittaja päättää siirtää omaisuutensa jonkun toisen nimikkeen alle riippumatta siitä, onko yrityksen toiminta ollut ekologisesti järkevää vai ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - helmikuu 11, 2020, 19:23:19
^^^^^^^^ urogallus, hyvä pointti, että noinkin isolla porukalla (meitä viimeksi 7) tilataksi varteenotettava vaihtoehto.

***

Aattelen, että mun itteni kannalta on ihan hyvä juttu, että en oo tänään kovin paljoa lukenut tätä palstaa. Koska olen nimittäin lukenut hyödyllisempiä juttuja.  :D  Mä oon kanssa niitä palstalaisia, jotka on vähän myöhemmällä iällä uudelleen palanneet yliopistoon opiskelijan roolissa. Uudelle alallle tuleva gradu nro 2 on pahasti kesken ja jumissa. Siinä prosessissa kai rupesin etsimään tällä palstalla runsain mitoin läsnä olevia aiemmin Näkökulmalla olleita ihmisiä, että missä nykyjään keskustelevat.

Pahinta monen vuoden jälkeen yliopistoon palaavalle on matematiikka. Lukiomatikasta on tosi kauan.  Matematiikka on hieno asia, mutta tämmöinen kokeneempi oppija jotenkin haluaa koko ajan ymmärtää kaiken, kun monesti ois parempi vaan opetella tekemään niin kuin opetetaan tekemään, ja antaa ymmärryksen tulla myöhemmin. Vaikea pitää ilmassa montaa mielikuvituspalloa. Aivojen plastisuus on varmaan jo vähentynyt, ja mitä kaikkea.  Sit tulee vastaan kaiken maailman kompleksilukuja, joita ei koskaan mulle missään oo ees opetettu. Ei voi hallita kaikkea.  >:( :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 11, 2020, 19:47:15
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 11, 2020, 16:39:44
Itseäni kiehtoo sijoituskohteina viihdeteollisuus ja "vihreä teollisuus" ts. "ekologinen teollisuus".

Ongelma "vihreässä teollisuudessa" vain on, että kiehtovimmat sijoituskohteet eivät useinkaan ole pörssissä. Mikä voi kyllä olla ihan järkeväkin ratkaisu, sillä pörssi ei ole erityisen luotettava rahanlähde. Järkevätkin lafkat, joiden rahoitus kerätään pörssissä, voivat mennä nurin ihan siksi, että joku varakas sijoittaja päättää siirtää omaisuutensa jonkun toisen nimikkeen alle riippumatta siitä, onko yrityksen toiminta ollut ekologisesti järkevää vai ei.

Voisitko hieman avata tuota rahoitus pörssissä ja nurin -juttua? Mikä siinä on niin erityistä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2020, 04:38:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 11, 2020, 19:47:15
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 11, 2020, 16:39:44
Itseäni kiehtoo sijoituskohteina viihdeteollisuus ja "vihreä teollisuus" ts. "ekologinen teollisuus".

Ongelma "vihreässä teollisuudessa" vain on, että kiehtovimmat sijoituskohteet eivät useinkaan ole pörssissä. Mikä voi kyllä olla ihan järkeväkin ratkaisu, sillä pörssi ei ole erityisen luotettava rahanlähde. Järkevätkin lafkat, joiden rahoitus kerätään pörssissä, voivat mennä nurin ihan siksi, että joku varakas sijoittaja päättää siirtää omaisuutensa jonkun toisen nimikkeen alle riippumatta siitä, onko yrityksen toiminta ollut ekologisesti järkevää vai ei.

Voisitko hieman avata tuota rahoitus pörssissä ja nurin -juttua? Mikä siinä on niin erityistä?

Jos sijoittajia ei sitouteta hankkeeseen, se onko homma eettistä, ei paina heidän sijoituspäätökseen juuri vitun vertaa. Ei pörssi eroa mistään muustakaan rahanlähteestä, jonka sijoituspäätös ei lepää toiminnan etiikassa.

Ja pörssiyrityksistä suurin osa on tehnyt pitkällä (2000-luku) aikavälillä pelkästään tappiota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 12, 2020, 09:55:07
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 12, 2020, 04:38:13
Ja pörssiyrityksistä suurin osa on tehnyt pitkällä (2000-luku) aikavälillä pelkästään tappiota.

LOL  ;D
En tienytkään, että Kansan uutisissa on noin hauska huumoripalsta. Mutta oikeasti: mieti vähän voiko väitteesi pitää paikkaansa. Jos vielä sen jälkeen olet sitä mieltä, niin ei muuta kuin kaivamaan tuloslaskelmia ja ynnäämään lukuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2020, 10:30:00
Päinvastoin kuin sinä, minä olen katsonut osakkeiden ja sijoitusrahastojen arvoa 20 vuotta sitten ja nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2020, 10:40:56
Tuossa vuosi sitten op:n tarjoamat eläkerahastot olivat vuoteen 2002 verrattuna 40% tappiolla. Siirsin eläkkeeni toisiin rahastoihin ja nyt ne ovat minulla hieman plussan puolella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 12, 2020, 12:34:18
Tiedän kaksi hyvin älykästä ihmistä, jotka ilmeisesti molemmat olivat joko burnoutin tai masennuksen takia vähän heikossa hapessa jossain elämänsä vaiheessa. Eivät tunne toisiaan. He sattumoisin molemmat sijoittivat säästöjänsä osakkeisiin, toinen ehkä puolet säästöistään, toinen kaiken, ja menettivät kaiken tai lähes kaiken sijoittamansa.Tarinan opetus on, että älykkäätkin voivat sössiä osakemarkkinoilla, eli pelkkä älykkyys ei tuo erikoistietämystä esim. osakemarkkinoista. Ja toinen opetus (joka ei liity Kansan syvät rivit-nimimerkkiin) on, että masentuneet ovat taipuvaisempia maksamaan liikaa vaikka ja mistä, vaikka sitten osakkeista tai kulutushyödykkeistä. Tätä viimemainittua eli ylihinnan maksamista masentuneena on muistaakseni tutkittu tieteellisestikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 12, 2020, 12:59:17
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 10, 2020, 19:34:43
Sopivan kokoisella porukalla voi ottaa kyllä taksin. Tilasellainen ei tule kovin kalliiksi nokkaa (esim 5-6hlöä) päälle, ja sillä pääsee sellaisille teille joilla bussit eivät kulje.
Voi niitä nuoruuden Lapin reissuja!

Kerrankin mentiin neljällä hengellä kaverin bemarilla, kun se oli diesel. "Säästetään samalla matkakuluissa". Säästöä tosiaan kertyi, kun sitten perillä suhattiin taksilla mökin ja rinteen väliä kukin tahollaan, vähintään kolme kertaa päivässä ja matka yhteen suuntaan jotain 20+ euroa, heh! Tyypillisesti vielä siinä kuosissa, että velatkin olivat saatavia...

Mutta bemarista tuli mieleen... Jos joskus oikein tihkaisee ja tympii arkinen työ, niin kannattaa miettiä, miten turhauttavaa olisi olla asentamassa autoihin vilkkuja BMW:n tehtaalla. Siinä vasta turhauttavaa työtä!

(Vitsi piilee siinä, että eiväthän bemarikuskit käytä ikinä vilkkua. Eivät edes juhlapyhinä!)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 12, 2020, 15:54:59
Bemarikuskit ovat ainoastaan tavallista vaatimattomampia. Vilkun tarkoitushan on onnistuneen kääntymisen juhlistaminen!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 12, 2020, 22:06:29
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 12, 2020, 10:40:56
Tuossa vuosi sitten op:n tarjoamat eläkerahastot olivat vuoteen 2002 verrattuna 40% tappiolla. Siirsin eläkkeeni toisiin rahastoihin ja nyt ne ovat minulla hieman plussan puolella.

Satunnaisen rahaston kurssi ei ole sama asia kuin yritysten voitto. Jos tässä on epäselvyyttä, kannattaa pysyä erossa sijoitustuotteista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 13, 2020, 04:30:22
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 12, 2020, 22:06:29
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 12, 2020, 10:40:56
Tuossa vuosi sitten op:n tarjoamat eläkerahastot olivat vuoteen 2002 verrattuna 40% tappiolla. Siirsin eläkkeeni toisiin rahastoihin ja nyt ne ovat minulla hieman plussan puolella.

Satunnaisen rahaston kurssi ei ole sama asia kuin yritysten voitto. Jos tässä on epäselvyyttä, kannattaa pysyä erossa sijoitustuotteista.

Se voi olla yhdentekevää, mikä on yrityksen voitto (https://fi.wikipedia.org/wiki/Liikevoitto) kun sitä ei lasketa yksin osakkeiden arvon perusteella ja 20 vuoden välein.

Yrityksen osakkeen arvo voi nousta kaikki 19 vuotta ja silti firman osakkeissa voi olla vähemmän rahaa kuin 20 vuotta sitten. Ja koska näin on käynyt, pörssi ei ole erityisen luotettava rahanlähde pitkällä aikavälillä. Pikavoittojen tarpeessa pörssi voi olla kanattava rahan lähde. Tai sen varaan ainakin itse oman harrastelusijoittamiseni lasken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 13, 2020, 23:41:33
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 12, 2020, 12:34:18
Tarinan opetus on, että älykkäätkin voivat sössiä osakemarkkinoilla, eli pelkkä älykkyys ei tuo erikoistietämystä esim. osakemarkkinoista.
Mitä ilmeisimmin erittäin älykäs myös, nimittäin matemaatikko ja fyysikko, Isaac Newton, menetti myös paljon osakesijoituksessansa aikoinaan. Hänelle ei saanut koskaan mainita asiasta koska ns. hyppisi seinille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 13, 2020, 23:46:49
Keskiviikkona oli älyttömän energinen hyvä olo, jo aamusta virkeä, ja olin ahkera. Normaalisti tätä tapahtuu vain jos olen ed. päivänä syönyt tukevan  lohikala-aterian. Mutta ed. päivänä olin syönyt pitkästä aikaa sokerisia keksejä ja pullia koska vierailu. Onko minulla sokerin, rasvan tai hiilihydraatin puutetta? Tai onko kyse sosiaalipsykologiasta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 14, 2020, 11:49:01
Sokerista on pelkkää haittaa, paitsi siinä tapauksessa, että on nälkäkuoleman partaalla. Hiilareista muuten kyllä tosiaankin voi tulla puutosta, ja myös rasvasta, jos näitä ei ruokavaliossa ole riittävästi, mutta sokerin puutosta lääketiede ei tunne. Parempi olisi keskittyä kasvisten, hedelmien ja kokojyvän hiilareihin sokerin sijaan.

Jos on paljon yksin, voi mieluisa ihmisseura olla perin mieltä virkistävää. Itse tapasin eilen erään rakkaan ystäväni pitkästä aikaa. Oltiin leffassa ja sen jälkeen illallisella eräässä uudessa ravintolassa, jossa huikea näköala, ja istuttiin siellä turisemassa useampi tunti ja käsiteltiin vähän kaikkea maan ja taivaan välistä, ja jopa kristittyjen Helvettiäkin. (Hänen mielestään piinahelvettiä ei ole. Hän on kristitty, erään Suomessa hyvin pienen uskontokunnan tai kirkkokunnan jäsen. Hän on hyvin dedikoitunut uskonnolleen, ja olen aika hämmästynyt, että minä tiedän paljon enemmän Raamatun sisällöstä kuin hän.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 14, 2020, 23:43:01
Pizza Hutin pepperoni on rikollisen hyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 15, 2020, 01:22:13
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 14, 2020, 11:49:01
Sokerista on pelkkää haittaa, paitsi siinä tapauksessa, että on nälkäkuoleman partaalla. Hiilareista muuten kyllä tosiaankin voi tulla puutosta, ja myös rasvasta, jos näitä ei ruokavaliossa ole riittävästi, mutta sokerin puutosta lääketiede ei tunne. Parempi olisi keskittyä kasvisten, hedelmien ja kokojyvän hiilareihin sokerin sijaan.
Muistelen lapsena isäni kautta saaneeni hiukan oppia ns. hiilihydraattitankkauksesta jonka isäni olympiamitalistituttava oli muinoin keksinyt iha ite vahingossa. Ehkä minulla kävi sama? Silloin se voi olla vaikka 100% puhdasta kidesokeria.

Lainaa
Hän on hyvin dedikoitunut uskonnolleen, ja olen aika hämmästynyt, että minä tiedän paljon enemmän Raamatun sisällöstä kuin hän.)
:D Hmm.. muistelen että minäkin jossain välissä itsekseni hämmästelin tietämystäsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - helmikuu 15, 2020, 05:37:31
Suomalaisten yritysten pörssikurssit ovat Helsingin pörssissä Rinteen pääministeriksi tulosta nouseet parikymmentä prosenttia. Pörssikurssien lasku voi sijoittajalle tuoda tappiota jos ostaa kalliilla ja myy halvalla. Menestys tulee siitä, että ostaa halvalla ja myy kalliilla, ts. ostaa silloin kun muut haluavat myydä (muttei huonoa) ja myy kun muut haluvat ostaa.

Minusta tuntuu, että taantuman ainekset ovat jo koossa, mutta Jenkkilässä pidetään maailmankin talous korkealla keplottelemalla vähintäänkin sikäläisten presidentinvaalien yli. Kulutusvetoinen talous tulee kyllä vielä maksettavaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 17, 2020, 17:24:56
No voihan uhriutuneen perussuomalaisen kokema vääryys sentään kun oli taas hyvä päivä töissä.

Sain korjattua sellaisen virheen kehitteillä olevasta järjestelmästä, minkä syytä en keksinyt kun sain sen aikaan. Muuttujien nimeäminen eri tavalla kriitiiisessä kohdassa poisti virheen. Pähkäilin virhettä aiemmin pitkään ja tuloksetta, mutta nyt kun projekti oli kuukauden telakalla, virhe korjaantui ensiyrittämällä. Fiksumpi ihminen olisi kysynyt neuvoa työkavereilta silloin kun virhe syntyi ja osoittautui vaikeaksi paikallistaa, mutta minun fiksuuteni tuntien, hakkasin luonnollisesti päätäni seinään. Se että tekee välillä muuta, auttaa erinomaisesti siihen, että osaa katsoa projektia tuorein silmin. Siksi avun pyyntö tai projektin siirtäminen hetkeksi syrjään olisi järkevää tehdä heti jos ei jostain ongelmasta tahdo itse päästä perille eikä pitkittää vääjäämätöntä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - helmikuu 18, 2020, 00:29:28
^
Kaverilta kysyminen on siitä erinomainen metodi, että sitä varten ongelma on itse selkeytettävä ymmärrettävään muotoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 18, 2020, 04:42:54
Erinomainen pointti. Tuo on varmasti yksi merkittävä syy kysyä neuvoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - helmikuu 18, 2020, 15:00:47
Lainaus käyttäjältä: Vaaraton Norsu - helmikuu 11, 2020, 19:23:19
Aattelen, että mun itteni kannalta on ihan hyvä juttu, että en oo tänään kovin paljoa lukenut tätä palstaa. Koska olen nimittäin lukenut hyödyllisempiä juttuja.  :D 

Jahas, ja tätä fiilistä ja päivän mietettä kohti vois olla taas aika yrittää kömpiä.  >:(  Anteeksi Kansan syvät rivit kärttyisä kommentti Metaketjussa. Hienoa, että sulla on antoisia kokemuksia töissä! Oon ehkä vähän kateellinen, mutta sehän on vaan positiivinen voima mulle itelleni.  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 18, 2020, 15:08:57
Lainaus käyttäjältä: Jaska - helmikuu 18, 2020, 00:29:28
^
Kaverilta kysyminen on siitä erinomainen metodi, että sitä varten ongelma on itse selkeytettävä ymmärrettävään muotoon.

Tämä on enemmän kuin totta ja joskus itsekin keksii vastauksen sen vuoksi, että on pakko asettaa kysymys selkeämmin. Siis kysyy oikeaa asiaa...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 18, 2020, 15:49:10
Lainaus käyttäjältä: Vaaraton Norsu - helmikuu 18, 2020, 15:00:47
Lainaus käyttäjältä: Vaaraton Norsu - helmikuu 11, 2020, 19:23:19
Aattelen, että mun itteni kannalta on ihan hyvä juttu, että en oo tänään kovin paljoa lukenut tätä palstaa. Koska olen nimittäin lukenut hyödyllisempiä juttuja.  :D 

Jahas, ja tätä fiilistä ja päivän mietettä kohti vois olla taas aika yrittää kömpiä.  >:(  Anteeksi Kansan syvät rivit kärttyisä kommentti Metaketjussa. Hienoa, että sulla on antoisia kokemuksia töissä! Oon ehkä vähän kateellinen, mutta sehän on vaan positiivinen voima mulle itelleni.  8)

Ei se mitään. Reaktiosi ylimieliseen kommenttiini oli perusteltu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 18, 2020, 15:50:17
        ^^
Samaten jonkun asian opettaminen toiselle ihmiselle pakottaa työstämään asiaa ikään kuin ulkopuolisen näkökannasta, ja siitä syystä opettaminen on parhaita tapoja oppia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - helmikuu 18, 2020, 18:27:00
Tän illan miete sellainen, että oon ku*ipää siksi kun mun on niin vaikea saada irti itestäni minkäänlaista kunnon suoritusta, jos ei oo jotain ulkoista pakkoa vaanimassa. Miks pitää ihmisellä olla tällainen ominaisuus!  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 19, 2020, 17:36:48
Hihnanlyhennysoperaation läpikäynyt kankainen kauppakassini sekä lahkeiden lyhennysoperaation läpikäyneet housuni olivat tänään tulikasteessa. Kyllä kannatti!

Oli mukava päivä töissä, pystyin keskittymään yhteen pitempään projektiin ja jeesaamaan tuoretta tiimin jäsentä. Uusi tämä tilanne on nyt ollut muutaman viikon. Aiemmin olen voinut tehdä omia projekteja kenenkään häiritsemättä, mutta nyt vastullani on toimia kehitystyön ohella opilaamme mentorina ja ainakin toistaiseksi on ollut hiemn hankala keskittyä johonkin projektiin erityisen syvällisesti kun on pitänyt opastaa tuota tulevaisuuden tekijäämme. Tänään vastuualueet olivat hyvin balanssissa. Oppilaani pystyi tekemään itsenäisesti hyllättävän paljon ilman, että tarvitsi apua.

Meillä on työpaikka ottanut koulunpenkiltä puolen vuoden, kahdeksan kuukauden tai vuoden jaksolle (mulla ei ole katkua kauanko projekti kestää) untuvikkoja suoraan alan kouluista tarkoituksena opettaa heidät koodaamaan ja talon tavoille, jotta saisimme heistä sitten tekijöitä kunhan rupeama on läpikäyty. Esimieheni yhdessä muiden tiimien esimiesten kanssa vetävät tätä projektia ja mulle on langennut meidän tiimissä hieman selainen mentorin rooli, eli käytännössä mulla on ollut päävastuu koodamisen opettamisessa ja järjestelmiemme opettamisessa. En minä tietysti koko vastuuta yksin kanna ja muutkin tiimimme jäsenistä osallistuu opettamiseen, mutta mulla kun on tiimissämme eniten kokemusta firmamme järjestelmistä ja useimmat työtehtävät liittyvät niihin, joten luonnollisesti minä sitten toimin pääoppaana kun oppilalla on jotain kysyttävää, mutta tietysti jos tulee tiimin muiden tekijöiden vastuualueilla olevia työtehtäviä tehtäväksi joita voi tarjota tuoreelle jäsenellemme, normaalisti delegoin opastamisen heille. Ihan mielenkiintoista ollut tuo mentorinkin homma ja ainakin toistaiseksi, opiskelijallamme on ollut oikea asenne ja hän vaikuttaa oppivan nopeasti.

Tosin kokoajan olen kehittynyt tuossa, että onnistun keskittymään omaan projektiini ja vain kun oppilallamme on kysytävää, keskeytyy flow tila. Tietysti tämä edelyttää tällaliasta päivää, jolloin asiakkaat eivät tule vartin välein sähköposteja pitkin akuuttien pulmiensa kanssa häiritsemään flow-tilani muodostumista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 22, 2020, 14:41:51

Etteepäi, sano nykyajan mummo, kun sepeleitä jaloista sinkoili:  https://www.youtube.com/watch?v=WvNcA8hseWk !!

Kun vielä muistaa sen toisen kehoituksen, ennen kokeita: "Immer in der Ruhe", niin varmaan sopii hyvin matkaan, tuota tehdessä. Vilkastahan liikenteessä usein tuppaa olemaan. Jos ei, niin harvinaisempi aikaansaamattomuus, läntisissä elinpiireissä. Ei mitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 22, 2020, 19:04:02
On kehkeytynyt vahvaa näyttöä siitä, että lähisukulaistani on huijattu asuntokaupoissa, ja minua vituttaa ja surettaa kuin pientä oravaa. Hopeareunuksena tässä synkässä pilvessä on kuitenkin se, että hyvä lapsuudenystäväni sattuu olemaan teräksenkova juristi - ehti toimia hovioikeudessa tuomarina, ennen kuin perusti yksityisen lakitoimiston. Ohjasin jutun hänen hoidettavakseen, ja hän tietenkin itsekin tuntee lähisukulaiseni. Hänkin suuttui. On vittuiltu niin väärälle ihmiselle, kuin olla ja voi - ja  vastapuoli saa sen nyt sitten myös tuta.

Vituttaa sen verran rankasti, että tekisi mieli soittaa toinenkin puhelu, ja lähettää mustien autojen saattue vastapuolta tervehtimään. En tietenkään tee niin, mutta mieli kyllä tekisi.

Voi taivas, kun ystäväni ammattinsa puitteissa suuttuu. Hän on niin systemaattinen, brutaalin rigidi ja järkähtämättömän perusteellinen, että yhtä hyvin voisi asioida lakiteknisen tappokoneen kanssa. Hän etsii, löytää ja kääntää sellaisetkin kivet, joita muut eivät edes älyäisi etsiä. Se kristallinkirkas, täydellisen armoton ja leppymätön katse nujertaisi vaikka kansanmurhaajan. Oikein pahaa tekee, jos joutuisi itse lakiasioissa häntä vastaan. Luotan häneen, kuin vuoreen.

Nyt riipaisen kännin, ja annan asian olla. Vaan kun koittaa arki ja maanantai, apparaatti lähtee käyntiin eikä sammu, ennen kuin vastapuoli on jauhettu tuhannen paskaksi. Tulevat vielä toivomaan, että eivät olisi koskaan syntyneetkään. Voi saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 25, 2020, 23:47:20
Hamstrasin hiukan varmuusvarastoa kasaan. Ostin pari hernekeittopurkkia (ennestään oli 4 joten nyt on yht 6), säilykehedelmäpurkkeja ja jokunen kilo jauhoja, maitojauhetta ja 9 litraa maitoa. Sekä pakastimeen 4 kalapuikkopakkausta ja 4 mustikkalaatikkoa ja 2 puolukkapussia. Ostin myös desinfiointiainetta ja käsidesipurkin ja FF2-tason naamareita. Tuotteet ostin tiukat rukkaset kädessä ja autossa poistin ne istuimelle ja muutoin oli toiset väljemmät rukkaset käytössä. Eli koitin tehdä eristysmuuria, harjoitteena.
Maksut tein pääosin lähimaksuna joten ei tarvi saastuneita seteleitä hypistellä. Tosin piti kerran maksaa seteleinä mutta seuraavalla kerralla koitan tehdä ostokset 2:ssa erässä jotta lähimaksuraja 50€ ei ylity.
   Osaksi tässä oli myös toinenkin koe: Käyn tästä lähin vain kerran viikossa kaupassa.
Näin talvella infektioiden (ja pakkasten) aikaan koitan usein kulkea huivi naamalla mutta se ei ole herättänyt huomiota. Paitsi nyt on. Huomasin ihmisten tuijottavan ja vilkuilevan huolestuneina. Ajauduin myös ystävällisen vanhan pariskunnan kanssa keskusteluun coronavirus-aiheesta hyllyjen välissä. Ymmärsivät "yskän" kun kerroin influenssan vieneen minut teholle ja olen siksi hiukan ylivarovainen. (Suojani estää pahimmat pärskeet mutta ennen kaikkea uskomukseni on että suojatussa kostean lämpimässä nenässä valkosolusotilaani ovat tehokkaimmillaan).
Nainen oli huolissaan sukulaistytöstä joka oli just tilannut matkan Teneriffalle, kun aamun uutisissa oli puhuttu että sielläkin oli puhjennut tautia. Nainen kertoi äitinsä pienenä sairastaneen espanjantaudin mutta suku uskoo että hän säilyi hengissä koska söi silloin paljon sipulia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 25, 2020, 23:54:13
Vi....aa hieman, kun jouduimme tekemään kiinteistökauppoja ostajan eduksi. Emme tienaa, melkein tappiolla meni kiinteistö, mutta syrjäalueiden talojen ja asuntojen kauppa nyt on tällaista. Halvalla menee. Pakko myydä turhaa pois, koska vaati joka kuukausi ylläpitokuluja. Sentään suurinpiirtein saimme kuitattua velat myyntihinnalla. Sääliksi käy heitä, jotka perivät jotain rintamamiestaloja kaupunkien laitamilta. Niille ei ole vaan ostajia, ehkä 5000 eurolla... :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 26, 2020, 02:49:18
Kiinteistöistä puheen ollen minullakin on riesana puolikas vajaan kahden hehtaarin "metsämaasta", josta joka vuosi pitää maksaa kiinteistöveroa. Surkea ryteikköinen pusikko nielee rahaa. Haluaisin eroon siitä, mutta en tiedä miten. Myyntituloa en halua saada (tai tietysti haluaisin, mutta en pysty saamaan), koska olen eräänlaisessa tuloloukussa, jossa satasen tulo merkitsee sadanviidenkympin menoa.

Yhteisomistajuus hankaloittaa asiaa entistään joten maapläntti vain on ja imee vähiä rahojani vuodesta toiseen. Varmaan veroa on jo maksettu maan arvon verran. Olen tainnut kerran käydä vilkaisemassa tuota aluetta, jossa on upottavaa suon tyyppistä hetteikköä ja ryteikköä ja muurahaispesiä. Alue päätyi puoliksi omistukseeni isäni nerokkaissa bisneksissä. Toisen puolen omistaa sisareni. Hänkin haluaisi päästä tästä maarasituksesta eroon.

Uutiset kertovat, että painija Petra Olli lopettaa. Täysin yhdentekevää minulle ja täysin tuntematon tyyppi. Nimen perusteella kuvittelisin mieheksi, mutta uutiskuvassa näyttää hieman naiselta. Kumpi mahtaa olla. Miksi sukuniminä ylipäätään on miesten nimiä kuten Olli. Onko naisten?

Nimiyhdistelmiä: Lilli Olli.. Lalli Olli.. Olli Lalli..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - helmikuu 26, 2020, 06:17:36
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 26, 2020, 02:49:18

Uutiset kertovat, että painija Petra Olli lopettaa. Täysin yhdentekevää minulle ja täysin tuntematon tyyppi. Nimen perusteella kuvittelisin mieheksi, mutta uutiskuvassa näyttää hieman naiselta. Kumpi mahtaa olla. Miksi sukuniminä ylipäätään on miesten nimiä kuten Olli. Onko naisten?

Nimiyhdistelmiä: Lilli Olli.. Lalli Olli.. Olli Lalli..

Lienee perua talojen nimistä lyhennettynä. Jaakkola, Ollila, Penttilä. Isäntien mukaan nimettyjä, harvemmin kai emäntien.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 26, 2020, 06:46:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 26, 2020, 02:49:18
Kiinteistöistä puheen ollen minullakin on riesana puolikas vajaan kahden hehtaarin "metsämaasta", josta joka vuosi pitää maksaa kiinteistöveroa. Surkea ryteikköinen pusikko nielee rahaa. Haluaisin eroon siitä, mutta en tiedä miten. Myyntituloa en halua saada (tai tietysti haluaisin, mutta en pysty saamaan), koska olen eräänlaisessa tuloloukussa, jossa satasen tulo merkitsee sadanviidenkympin menoa.

Anna pläntti ennakkoperintönä lapsillesi. Jos se tosiaan on niin pieni osuus kuin tuosta saa käsityksen, niin siitä ei varmaan mene edes veroa siirron yhteydessä. Jos oikein muistan, niin sinulla on useampia lapsia, joten heille lankeava osuus kiinteistäverostakin lienee kohtalaisen pieni, joten tuskin heitä kamalasti rasittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 26, 2020, 07:33:55
Koska alue rajoittuu järven rantaan, sen käypä arvo voi olla yli 5000 euroa, jolloin pitää maksaa lahjavero. Jos lapset myyvät alueen, he joutuvat vielä maksamaan arvonlisäveroa. Olen vain puolikasomistaja, mikä edelleen mutkistaa asiaa. En halua kiusata lapsiani painostamalla heitä tällaisiin byrokraattisiin sotkuihin. En halua panna vahinkoa kiertämään.

Vaikka puhutaan maan omistamisesta, ei kyse ole oikeasti omistamisesta. Valtio on todellinen omistaja. Sillähän on jo valmiina veroprosentin suuruinen osuus omaisuuden arvosta, jonka se panee taskuunsa kaupan yhteydessä. "Maanomistaja" on pelkkä vuokralainen, vaikka kuvitteleekin omistavansa jotain. Sama pätee muuhunkin ns. omaisuuteen. Valtio tai kunta ottaa omansa silloin lun sitä huvittaa. Se voi tulla "yksityisen "omistamalle" maalle ja aloittaa siinä esimerkiksi maansiirtotyöt ilman mitään lupia. Ne se ehtii hoidella myöhemminkin. Jos "maanomistaja" valittaa oikeuteen, hän häviää jutun ja joutuu maksamaan valittamisestaan. Kunnan katsotaan vain käyttäneen lain takaamaa toimenpiteiden aloittamisoikeuttaan ja lunastusoikeuttaan itse määräämänään aikana itse määräämällään hinnalla, joka on tietenkin on alhaisin mahdollinen eli ei juuri mitään. Ehkä silloin, jos kyseessä on kunnanjohtajan tai muun napamiehen tontti, korvausta maksetaankin suurin mahdollinen määrä. Näinhän korruptoitunut systeemi toimii.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 26, 2020, 17:38:40
Englantini on paremmassa kunnossa kuin oletin. Olen tressannut nyt viikon tämän päivän palaveria amerikkalaisen yhteistyökumppanimme kanssa kun piti pitää yksin palaveri heidän kanssaan. Hyvin se meni vaikka huomaan, että on hieman on tuollaista mikahäkkistä ääntämisessäni. Sen lisäksi, ettei sanat tule liukuhihnalta, vaan pitää kääntää lauseet mielessä ennen kuin sanoo ne. Pitäisi olla esim. kerta viikkoon joku englanninkielinen rupattelutunti, että saisi englanninkielen ilmaisun mallilleen.

Pitääpä ottaa puheeksi esimiehen kanssa. En nimittäin ole huolineni yksin. Nyt vaan huomaan tarpeen omalla kohdallani. Mitään ongelmaa ei ollut ymmärtää amerikkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 26, 2020, 22:15:08
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 25, 2020, 23:47:20
.....Ostin myös desinfiointiainetta ja käsidesipurkin ja FF2-tason naamareita. .......

.....Näin talvella infektioiden (ja pakkasten) aikaan koitan usein kulkea huivi naamalla mutta se ei ole herättänyt huomiota. Paitsi nyt on. Huomasin ihmisten tuijottavan ja vilkuilevan huolestuneina........

A-studiossa juuri asiantuntijat kertoivat, että terveelle ei ole noista maskeista hyötyä, vaan pikemminkin voi olla jopa haittaa (jos maskia joutuu asettelemaan saastuneilla kääsillään). Sen sijaan tartunnan saaneella maskin käyttö on hyödyksi, koska se estää pärskeiden leviämisen.

Ymmärrän hyvin, jos ihmiset sinua on kauhuissaan katsoneet, jos olet peittänyt kasvot, sillä se on tartunnan saaneen merkki. Eikö ole muuten käynyt mielessä, että hengitys aiheuttaa kaulaliinaan kosteutta, joka on mainio elatusalusta kaikille pöpöille. Korona muuten elää kuivassa monia tunteja, joten seuraavan kerran kun lähdet ulos ja sommittelet liinan takaisin naamalle, niin miten voit olla varma, että edellisen kerran ulospäin ollut ei nyt ole kasvoja kohti? Minä en tuollaista tautipyydystä tieten tahtoen haluaisi käyttää  :o

Edelleenkin kotikäytössä käsidesi on tarpeeton, sillä huolellinen vesipesu saippualla on tehokkaampaa. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 27, 2020, 12:21:39
Muutamia nettisivujen herättämiä ajatuksia liikkuu mielessäni, ja haluaisin kirjoittaa niistä, kun nettisivujakin on jo valmiiksi auki tietokoneessa. Tuntuu vain, ettei asiasta kuitenkaan synny keskustelua, ja mahtaako kukaan edes lukea, mitä olen kirjoittanut.

Joskus huitaisee jonkun jutun tuosta vain pikavauhtia miettimättä syvemmin asiaa ja tulee tietämättään sohaisseeksi ampiaispesää. Seuraavan viikon ajan saa vastailla kiukkuisiin kommentteihin ja väärintulkintoihin. Joskus taas kirjoittaa juttua kuin väitöskirjaa käyttäen siihen tuntikausia aikaa, ja kun se on valmis, "Lähetä" -nappi sinkoaa sen kuin mustaan aukkoon. Ei kuulu mitään.

Tällä kerralla ajatuksia heräsi vanhasta Tuomas Enbusken kirjoituksesta, jossa hän roimii aika lailla vanhoillista Islamia luetellen naisten oikeuksien rajoittamisesta islamilaisissa maissa kuten Iranissa ja todeten lopuksi, että "Iran on vielä sivistyneimpiä islamistisia maita, koska siellä islamistinen hirmuhallinto nousi valtaan vasta 1979. Silloinkin eurooppalaisen vasemmiston avulla."

Tuo ei ollut kuitenkaan se asia Enbusken kirjoituksessa, jota eniten jäin miettimään, vaan seuraava:

"Koko Hubara, joka saa olla julkisuudessa kaikkien alojen asiantuntija sen takia, että hänen pigmenttinsä on ruskea, listasi juuri julkisesti kaikki "eduskuntavaaliehdokkaat, joiden pigmentti hänen mielestään on ruskea".

Kyse on epä-älyllisyyden ja torjunnan mielisairaasta yhdistelmästä. Onneksi on myös suomea puhuvia feministejä.

Kokoomuksen ehdokas Binga Tupamäki ihmetteli julkisesti joutumistaan tälle ihmeelliselle ihonvärilistalle. Hän kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, ettei häntä suomalaisena kiinnosta olla tällaisella listalla."

On mielenkiintoista, että Enbuske uskaltaa esittää näkemyksen, että ruskea pigmentti oikeuttaa olemaan julkisuudessa kaikkien alojen asiantuntija. Näkemykseen sisältyy tausta-ajatus, että ruskean pigmentin omaavat ihmiset ovat etuoikeutettuja yli-ihmisiä, meitä tavallisia valkolaisia kaikin puolin parempia, joilla on monenlaisia etuoikeuksia ja vastaavasti vähemmän rajoituksia kuin meillä taviksilla. Näinhän se nimenomaan on.

Mieleeni tuli radio-ohjelma Mahadura & Özberkan, jota olen alkanut kutsua mielessäni roturadioksi. Jos ihonvärien määrälliset suhteet olisi käännetty päinvastaisiksi kuin mitä ne nyt ovat, kyseistä ohjelmaa voitaisiin pitää rasistisena valkoisen ylivallan puolesta toimivana ohjelmana.

Özberkan on Turkista Suomeen muuttanut melko vaaleaihoinen nainen, joten hänellä ei ole oikeastaan muita avuja kuin islam ja maahanmuuttajuus. Mahaduralla puolestaan ei ole maahanmuuttajan statusta eikä Islamin statusta, koska hän on suomalaisen valkoihoisen äidin Suomessa syntynyt lapsi. Mutta hänellä on se kaikkein arvokkain asia: Ruskea ihonväri!

Olen kuunnellut vuosien aikana kymmeniä Mahadura & Özberkan lähetyksiä, jotkut kokonaan, jotkut osittain, ja punainen lanka näissä ohjelmissa on ollut se, että Susani Mahadura on erityinen ihminen srilankalaiselta isältään perimänsä tumman ihonvärinsä takia. Höysteenä on jotain isän kotimaasta peräisin olevia ruokareseptejä ja turistimatkoja, jotka tekevät Mahadurasta aidosti monikulttuurisen. Hän on käynyt tavallisen suomalaisen koulun Savossa eli elänyt täysin suomalaisessa kulttuurissa. Hän voi siis sanoa olevansa kaksi kertaa enemmän kuin me muut. Hän on samaan aikaan syntyperäinen suomalainen JA tumma eksoottinen monikulttuurinen kaunotar ulkomailta. Hän voi valita, kummassa roolissa hän esiintyy aivan kuin me tavikset voimme valita, kumman talvitakin puemme päälle, kun lähdemme ulos. Sitä suunnatonta lahjaa, jonka Mahadura on saanut syntymässä, me tavikset emme voi saada edes ostamalla. Emme kerta kaikkiaan mitenkään. Joten onhan Mahadura silloin "rikkaampi" kuin me muut. Hän ja muut hänen kaltaisensa ovat nykyajan aatelisia, kaikin tavoin meidän muiden yläpuolella.

Yksi Mahadura & Özberkan ohjelmien keskeinen pointti on tuoda studioon muita erityisihmisiä ja vahvistaa siten kuulijoissa tunnetta, että on olemassa kaksi eri ihmisluokkaa: hurmaavat erityisihmiset ja tylsät tavikset. Monet studioon tuoduista ovat tummaihoisia, mutta myös muita erityisihmisiä vierailee ohjelmissa.

Enbuske mainitsee kirjoituksessaan, että isänsä puolelta jemeniläis-arabijuutalaistaustainen Koko Hubara oli luetellut kirjoituksessaan joukon poliitikkoja, jotka ovat oikean värisiä eli ei-valkoisia, ja toivonut, että näitä olisi kansanedustajina enemmänkin. Listalle oli päätynyt myös kiinalaistaustainen Binga Tupamäki.

En tiedä, onko Tupamäki katsonut Vanhasen ja Lynnin kirjaan perustuvaa karttaa maailman maiden älyykkyystasoista, vai mistä oli kyse, kun hän ei pitänyt joutumisesta ei-valkoihoisten listalle. Ovathan kiinalaiset nimittäin ulkonäöltään jokseenkin yhtä valkoihoisia kuin me eurooppalaisetkin ja Vanhasen ja Lynnin esittämien tietojen mukaan keskimäärin älykkäämpiä kuin me eurooppalaiset. Kiinalaisia elää vähemmistöinä monissa eri Aasian maissa, joissa he ovat yleensä valkoihoisempia kuin kantaväestö ja myös menestyvät paremmin. Miksi kiinalaisen siis pitäisi kuulua samalle listalle afrikkalaisten ja arabien kanssa. Onhan jo maailmanpolitiikassakin eroa siinä, mitä Kiina tekee (hankkii raaka-aineita Afrikasta) ja mitä Afrikka tekee (tuottaa raaka-aineita Kiinalle).

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/bingatupamaki/272371-ala-aanesta-minua-koska-olen-aasialainen-loppu-etniselle-jaottelulle/?_ga=2.166446582.958520639.1582789783-17491854.1579597588

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/703c3b0b-7aba-4b9a-965a-6654feb2654c
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - helmikuu 27, 2020, 12:57:39
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2020, 12:21:39

Tuo ei ollut kuitenkaan se asia Enbusken kirjoituksessa, jota eniten jäin miettimään, vaan seuraava:

"Koko Hubara, joka saa olla julkisuudessa kaikkien alojen asiantuntija sen takia, että hänen pigmenttinsä on ruskea, listasi juuri julkisesti kaikki "eduskuntavaaliehdokkaat, joiden pigmentti hänen mielestään on ruskea".

Kyse on epä-älyllisyyden ja torjunnan mielisairaasta yhdistelmästä. Onneksi on myös suomea puhuvia feministejä.

Kokoomuksen ehdokas Binga Tupamäki ihmetteli julkisesti joutumistaan tälle ihmeelliselle ihonvärilistalle. Hän kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, ettei häntä suomalaisena kiinnosta olla tällaisella listalla."

On mielenkiintoista, että Enbuske uskaltaa esittää näkemyksen, että ruskea pigmentti oikeuttaa olemaan julkisuudessa kaikkien alojen asiantuntija. Näkemykseen sisältyy tausta-ajatus, että ruskean pigmentin omaavat ihmiset ovat etuoikeutettuja yli-ihmisiä, meitä tavallisia valkolaisia kaikin puolin parempia, joilla on monenlaisia etuoikeuksia ja vastaavasti vähemmän rajoituksia kuin meillä taviksilla. Näinhän se nimenomaan on.

Minä luin sen kyllä ihan sarkasmina. Eli juuri päinvastoin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2020, 13:37:03
^
Minulle tuli tuosta mieleen Juha Mieto, joka on lausuntoautomaatti aina, kun urheilunsaralla tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Tosin Mieto nyt on alan ihminen, mutta kuitenkin on niin huvittavaa, että asiaa ei ole käsitelty, jos ei Mietaa ole päässyt sanomaan miten asioiden kuuluu olla.

Samanlaisia lausuntoautomaatteja on muitakin, joille toimittaja vakituisesti soittavat kysyäkseen mielipidetti milloin mistäkin asiasta.

Minukaan mielestäni tuossa ei ihonväriä tarkoitettu vakavasti otettavaksi perusteluksi asiantuntemukselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - helmikuu 27, 2020, 19:02:34
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2020, 12:21:39
Özberkan on Turkista Suomeen muuttanut melko vaaleaihoinen nainen, joten hänellä ei ole oikeastaan muita avuja kuin islam ja maahanmuuttajuus. Mahaduralla puolestaan ei ole maahanmuuttajan statusta eikä Islamin statusta, koska hän on suomalaisen valkoihoisen äidin Suomessa syntynyt lapsi. Mutta hänellä on se kaikkein arvokkain asia: Ruskea ihonväri!

Olen kuunnellut vuosien aikana kymmeniä Mahadura & Özberkan lähetyksiä, jotkut kokonaan, jotkut osittain, ja punainen lanka näissä ohjelmissa on ollut se, että Susani Mahadura on erityinen ihminen srilankalaiselta isältään perimänsä tumman ihonvärinsä takia.

Roman Schatz on erityinen koska on saksalainen ja Arja Saijonmaa koska on suomalainen. No, näissä ei ehkä ole ihonvärillä roolia.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2020, 12:21:39
En tiedä, onko Tupamäki katsonut Vanhasen ja Lynnin kirjaan perustuvaa karttaa maailman maiden älyykkyystasoista, vai mistä oli kyse, kun hän ei pitänyt joutumisesta ei-valkoihoisten listalle. Ovathan kiinalaiset nimittäin ulkonäöltään jokseenkin yhtä valkoihoisia kuin me eurooppalaisetkin ja Vanhasen ja Lynnin esittämien tietojen mukaan keskimäärin älykkäämpiä kuin me eurooppalaiset. Kiinalaisia elää vähemmistöinä monissa eri Aasian maissa, joissa he ovat yleensä valkoihoisempia kuin kantaväestö ja myös menestyvät paremmin. Miksi kiinalaisen siis pitäisi kuulua samalle listalle afrikkalaisten ja arabien kanssa.

Saahan Tupamäki niitä karttoja katsella ja tuntea itsensä erityiseksi. Varmaan ne kartat voi olla tottakin, mutta ne eivät kuitenkaan mun mielestä (https://kantapaikka.net/index.php/topic,824.msg52129.html#msg52129) oikeuta sen tyyppisiä päätelmiä mitä Lynn ja Vanhanen niistä tekevät, että erot kansojen varallisuudesta johtuvat eroista älykkyydessä. Koska älykkyysmittarit ei oo siinä määrin luotettavia, vaan niihin vaikuttaa muutkin tekijät kuin mitattujen ihmisten oletettu yleisälykkyys. Jos pelkästään mittareita katsotaan, eikä mietitä niitten antamien tulosten suhdetta siihen varsinaiseen yleisälykkyytteen, niin sit saattaa näyttää (https://kantapaikka.net/index.php/topic,824.msg50140.html#msg50140) jopa siltä, että kansantulo vaikuttaakin positiivisesti älykkyyteen. Eli Lynn ja Vanhanen ois sit tehnyt todella klassisen virhepäätelmän, ja päätellyt vaikutussuunnan väärin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 27, 2020, 19:58:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 26, 2020, 06:46:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 26, 2020, 02:49:18
Kiinteistöistä puheen ollen minullakin on riesana puolikas vajaan kahden hehtaarin "metsämaasta", josta joka vuosi pitää maksaa kiinteistöveroa. Surkea ryteikköinen pusikko nielee rahaa. Haluaisin eroon siitä, mutta en tiedä miten. Myyntituloa en halua saada (tai tietysti haluaisin, mutta en pysty saamaan), koska olen eräänlaisessa tuloloukussa, jossa satasen tulo merkitsee sadanviidenkympin menoa.

Anna pläntti ennakkoperintönä lapsillesi. Jos se tosiaan on niin pieni osuus kuin tuosta saa käsityksen, niin siitä ei varmaan mene edes veroa siirron yhteydessä. Jos oikein muistan, niin sinulla on useampia lapsia, joten heille lankeava osuus kiinteistäverostakin lienee kohtalaisen pieni, joten tuskin heitä kamalasti rasittaa.
Olen juuri hoitanut tänään edesmenneiden omaisuusasioita. Ei tuloja tule, mutta minulle tulee menoja.
Joudun maksamaan siitä, että joku huolehtii jäämistöstä koska eihän kukaan oikeasti halua tuota vanhaa roskaa. Ärsyttää silti.
Olisi pitänyt tuikata tuleen koko vanha asunto...  >:(
Vitsi vitsi, ei toki noin, mutta ärsyttää suuresti hoidella jotain kuolinpesiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 27, 2020, 20:41:28
Lainaus käyttäjältä: Vaaraton Norsu - helmikuu 27, 2020, 19:02:34
Eli Lynn ja Vanhanen ois sit tehnyt todella klassisen virhepäätelmän, ja päätellyt vaikutussuunnan väärin.

Sadantuhannen vuoden asuminen toisistaan erillään erilaisissa ympäristöissä ei saa aikaan älykkyyseroja ihmisryhmien välillä, mutta toisaalta sata vuotta riittää, kun ideologisesti on tarkoituksenmukaista näin ajatella.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - helmikuu 27, 2020, 20:53:20
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2020, 20:41:28
Lainaus käyttäjältä: Vaaraton Norsu - helmikuu 27, 2020, 19:02:34
Eli Lynn ja Vanhanen ois sit tehnyt todella klassisen virhepäätelmän, ja päätellyt vaikutussuunnan väärin.

Sadantuhannen vuoden asuminen toisistaan erillään erilaisissa ympäristöissä ei saa aikaan älykkyyseroja ihmisryhmien välillä, mutta toisaalta sata vuotta riittää, kun ideologisesti on tarkoituksenmukaista näin ajatella.

Vaikea sanoa, kun sitä "raaka-älykkyyttä" mistä haluttaisiin tietää, ei voida suoraan mitata. Mun silmissä ainakin näyttää, että on fakta, että sille mittarille, jonka avulla sitä "raaka-älykkyyttä" tavanomaisesti mitataan, on ominaista, että mittarin virhe on eri kokoinen eri ympäristöissä. (Esim. Britannia 1942 oli sellainen ympäristö, jossa estimaatti oli 14 pistettä erilainen (https://en.wikipedia.org/wiki/Flynn_effect) kuin Britanniassa 2008, vaikka geneettisesti jne. olivat varmasti samanlaisia ihmisiä).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 27, 2020, 22:58:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2020, 12:21:39
Tällä kerralla ajatuksia heräsi vanhasta Tuomas Enbusken kirjoituksesta...

"Koko Hubara, joka saa olla julkisuudessa kaikkien alojen asiantuntija sen takia, että hänen pigmenttinsä on ruskea, listasi juuri julkisesti kaikki "eduskuntavaaliehdokkaat, joiden pigmentti hänen mielestään on ruskea".

Kyse on epä-älyllisyyden ja torjunnan mielisairaasta yhdistelmästä. Onneksi on myös suomea puhuvia feministejä.

Kokoomuksen ehdokas Binga Tupamäki ihmetteli julkisesti joutumistaan tälle ihmeelliselle ihonvärilistalle. Hän kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, ettei häntä suomalaisena kiinnosta olla tällaisella listalla."

On mielenkiintoista, että Enbuske uskaltaa esittää näkemyksen, että ruskea pigmentti oikeuttaa olemaan julkisuudessa kaikkien alojen asiantuntija. Näkemykseen sisältyy tausta-ajatus, että ruskean pigmentin omaavat ihmiset ovat etuoikeutettuja yli-ihmisiä, meitä tavallisia valkolaisia kaikin puolin parempia, joilla on monenlaisia etuoikeuksia ja vastaavasti vähemmän rajoituksia kuin meillä taviksilla. Näinhän se nimenomaan on.

Mieleeni tuli radio-ohjelma Mahadura & Özberkan, jota olen alkanut kutsua mielessäni roturadioksi. Jos ihonvärien määrälliset suhteet olisi käännetty päinvastaisiksi kuin mitä ne nyt ovat, kyseistä ohjelmaa voitaisiin pitää rasistisena valkoisen ylivallan puolesta toimivana ohjelmana.

Özberkan on Turkista Suomeen muuttanut melko vaaleaihoinen nainen, joten hänellä ei ole oikeastaan muita avuja kuin islam ja maahanmuuttajuus. Mahaduralla puolestaan ei ole maahanmuuttajan statusta eikä Islamin statusta, koska hän on suomalaisen valkoihoisen äidin Suomessa syntynyt lapsi. Mutta hänellä on se kaikkein arvokkain asia: Ruskea ihonväri!...

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/703c3b0b-7aba-4b9a-965a-6654feb2654c

Minäkin olen miettinyt vähän samansuuntaisesti kuin Enbuske kirjoituksessaan. Mahanpurua ja Guttaperkkaa en ole kuunnellut kuin muutaman kerran ja näistä kerroista on aikaa. (Ja ennen kuin tullaan så-så-så-sormella torumaan halventavasta kielenkäytöstäni, niin vääntelen ohjelmien nimiä jatkuvasti, myös ihan vitivalkoisten toimittajien tai "toimittajien" ohjelmien nimiä.) Mahanpurusta minulle tuli ensimmäisellä kuuntelukerralla mieleen määritelmä "nuoriso-ohjelma". Olin yllättynyt, että Ylellä oli niin löysästi toimitettu ohjelma, jossa oli enemmän tyttöjen keskinäistä kaveriläppää kuin varsinaista asiaa, vaikka jokin oikea aihekin ohjelmalla oli. Hieman hämmentyneenä ajattelin, että "ehkä nuoriso haluaa tällaista (höttöä, höpötystä)", vaikka samalla se tuntui nuoria vähättelevältä setämäiseltä/tätimäiseltä lähtökohdalta ohjelmatuotannolle. Arvelin, että viihtymättömyyteni saattoi johtua siitä, että olin aivan liian vanhaa ikäryhmää ohjelman kuuntelijaksi.

Ohjelma oli jatkunut jo hieman pidempään kun kuulin taas jakson tai pari. Silloin oli kai jo syntynyt tai ainakin syntymässä "ruskeat tytöt"-ilmiö/käsite julkisessa keskustelussa. Ajatukseni ohjelmasta sillä kertaa oli: jaa, tämä onkin tällainen ghetto-radio, joka on suunnattu maahanmuuttajille, vähemmistöohjelma siis. Yhtä löpisevä oli ohjelman toimituksellinen(?) ote edelleen, vaikka juontajilla oli jo enemmän kokemusta. Mutta oliko ruskean näkökulman jatkuva korostaminen tarkoituksellista kuulijakunnan rajaamista "meidän sisäpiiriin"? En tiedä. Radiohan ei ole visuaalinen väline, joten sehän tarjoaisi hyvän mahdollisuuden kaiken värisille olla tasavertaisia ohjelma-ammattilaisia. Minusta vain tuntuu, että nyt kun nuo ruskeat tytöt ovat jo kolmikymppisiä naisia, niin voisi odottaa muuta kuin nuorisoläppää, oikeaa a-m-m-a-t-t-i-t-a-i-t-o-a. Riittääkö kun on jollain kriteerillä poikkeava, jotta voidaan laskea rimaa, vaatia vähemmän osaamista? Tällaista löysää vaatimustasoa tuntuu ainakin julkisuusammateissa (juontaminen, edustaminen, esiintyminen...) esiintyvän muutenkin kuin ulkomaalaistaustaisiin sovellettuna. Riittää kun olet jotenkin kivalla tavalla "kiinnostava", niin voit päästä mediaan ilman opintoja löpisemään joutavia? Onko tämä seurausta reality-ohjelmien pölhökulttuurista, joka on levinnyt myös asiaohjelmien puolelle? Sillä jonkinlainen asiaohjelma tuo Mahanpurua ja Guttaperkkaa pyrkii olemaan. Yhdessä jaksossa oli vieraana joku terveysalan ammattilainen, muistaakseni sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Hänet oli siis varta vasten kutsuttu jostakin tietystä terveysaiheesta puhumaan. Vieras oli ihan tavis oman alansa ammattilainen, koulutettu ihminen, muttei ruskea tai muutenkaan taustaltaan erityinen. Kävi kuitenkin niin, ettei aiheeeseen melkein päästy lainkaan, koska koko ohjelman alkupuoli oli "toimittajien" keskinäistä kaverilöpinää heidän omasta elämästään (ei liittynyt terveyteen mitenkään). Jälkimmäiselle puoliskolle vihdoin otettiin myös vieras ääneen, mutta yhä kuultiin enemmän kaverilöpinää kuin vierasta. Oikein suutuin vieraan puolesta! Miksi hänet oli ohjelmaan kutsuttu kun aiheeseen kajottiin tuskin lainkaan? Aivan sietämätöntä höttöä!

Mutta saako erityisihmisten työtä arvostella? Ei taida saada. Radio Helsingissäkin on ollut jo vuosia mamu-taustainen "toimittaja", jonka ammattitaito on vähäinen eikä se ole ajan myötä kehittynyt miksikään. Hänellä on huomattavan heikko yleissivistys ja vieraskielisten nimien ääntäminen on usein nolostuttavan heikkoa. Tarkoitan nyt yleisiä vierasperäisiä nimiä, siis hän saattaa sanoa jonkin Chile-tyyppisen nimen "Kiile" tai muuta outoa. Silti hän toimii juontajana isoissakin tilaisuuksissa. Ja ne juonnot on kamalia. Ei mitään valmistautumista. Esiintyjät esitellään paperista lukemalla pitkäveteisesti lopo-lopo-lopo..., tekstiä, jota hän ei ole itse kirjoittanut, vaan lukee tapahtuman esitteestä suoraan jne. Ja siihen sitten lopuksi joku "onks teillä jengi hei hyvä fiilis?" -latteus. Muttei kai saa sanoa...koska sama tyyppi palkataan yhä uudestaan. Eikö vaatimustason alentaminen oikeastaan ole rasismia? Tämä Radio Helsingin tyyppikin on käynyt suomalaisen koulun ymmärtääkseni alaluokilta asti, joten miksei vaadita oikein mitään?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 27, 2020, 23:27:22
Joku viksu aikoinaan sanoi, etteivät ketkään muukalaiskielteisyyttä ole Suomessa luoneet enemmän kuin tietyt ulkkaripersoonat (usein muuten SDP, Vihr. tai Vas.) persoonat, kuten Husut, Fatima Diarrheat, Umayya abu-Hannat ja heidänkaltaisensa, jotka käyttävät kaiken energiansa suomalaisten haukkumiseen. Samalla jotkut muut ulkkarit, kuten Arman eivät saakaan sitä halveksuntaa kohtaansa, koska käyttäytyvät kuin ihmiset. Sopeutuvat...! 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 27, 2020, 23:34:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2020, 13:37:03
Samanlaisia lausuntoautomaatteja on muitakin, joille toimittaja vakituisesti soittavat kysyäkseen mielipidetti milloin mistäkin asiasta.
Psykiatri Hannu Lauerma on suomimedian vakiokalustoa, kun tapahtuu jokin vähänkään poikkeava väkivaltarikos. Hänkin kyllä ehdottomasti on kliininen erityisasiantuntija, mutta medialle ikään kuin ei muita tässä maassa olisikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 27, 2020, 23:46:29
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 27, 2020, 23:34:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2020, 13:37:03
Samanlaisia lausuntoautomaatteja on muitakin, joille toimittaja vakituisesti soittavat kysyäkseen mielipidetti milloin mistäkin asiasta.
Psykiatri Hannu Lauerma on suomimedian vakiokalustoa, kun tapahtuu jokin vähänkään poikkeava väkivaltarikos. Hänkin kyllä ehdottomasti on kliininen erityisasiantuntija, mutta medialle ikään kuin ei muita tässä maassa olisikaan.
Tuntuu olevan maan tapa aiheessa kuin aiheessa. Yksi asiantuntija kerrallaan kiertää kaikki päämediat. Joskus vaihdetaan, mutta sitten taas se uusi kasvo käy kertomassa samat tarinat joka paikassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 28, 2020, 00:03:51
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 27, 2020, 23:46:29

YLE:llä ja HS:lla ovat nuo omat vakio"aasintuntijat", jotka esittävät hupaisia näkemyksiään. Vrt. Martin Scheinn...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 28, 2020, 06:22:09
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 27, 2020, 23:46:29
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 27, 2020, 23:34:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2020, 13:37:03
Samanlaisia lausuntoautomaatteja on muitakin, joille toimittaja vakituisesti soittavat kysyäkseen mielipidetti milloin mistäkin asiasta.
Psykiatri Hannu Lauerma on suomimedian vakiokalustoa, kun tapahtuu jokin vähänkään poikkeava väkivaltarikos. Hänkin kyllä ehdottomasti on kliininen erityisasiantuntija, mutta medialle ikään kuin ei muita tässä maassa olisikaan.
Tuntuu olevan maan tapa aiheessa kuin aiheessa. Yksi asiantuntija kerrallaan kiertää kaikki päämediat. Joskus vaihdetaan, mutta sitten taas se uusi kasvo käy kertomassa samat tarinat joka paikassa.

Voi olla niinkin, että halukkaita asiantuntijoita ei välttämättä löydy jonoksi asti. Eivät kaikki halua julkisuutta, vaikka se voikin kuulostaa kummalliselta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 28, 2020, 10:22:08
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 28, 2020, 06:22:09
Voi olla niinkin, että halukkaita asiantuntijoita ei välttämättä löydy jonoksi asti. Eivät kaikki halua julkisuutta, vaikka se voikin kuulostaa kummalliselta.
Ei kuulosta lainkaan kummalliselta - en itsekään haluaisi olla julkisuudessa antamassa jotain lausuntoja, ellei se sitten liittyisi vahvasti johonkin omaan brändäämiseen. Paradoksisimmillaan ja humoreskimmillaan asia ilmenee julkisuutta visusti karttavissa ammattinäyttelijöissä. Mikäs näyttelijä se nyt muka on, joka ei julkisuutta haluaisi?! Tunnen itsekin muutamia, jotka voisivat olla paljon kuuluisampia ja suositumpia, mikäli olisivat suostuneet mediapeliin. Siihen leikkiin ei vain todellakaan huvita lähteä, koska sitä ei voi myöskään sitten kontrolloida. Antaa työn puhua puolestaan, niin ei tarvitse olla lööppi -ja naistenlehtien palstoilla puhumassa soopaa, tyyliin: "Nyt olen antanut itselleni luvan heittäytyä".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 28, 2020, 12:20:11
^Aivan. Moni tutkija varmaan itseksen miettii: "voisihan, sitä joskus käydä antamassa asiantuntijalausunnon, mutta miten käy oikeille töille? Naapurikopin Penakaan ei ole saanut mitään oikeaa tutkimusta aikaiseksi, sen jälkeen kun ryhtyi mediapelleksi."
Lienee noidankehä sekä medialle että asiantuntijoille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 28, 2020, 12:59:26
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 28, 2020, 12:20:11
^Aivan. Moni tutkija varmaan itseksen miettii: "voisihan, sitä joskus käydä antamassa asiantuntijalausunnon, mutta miten käy oikeille töille? Naapurikopin Penakaan ei ole saanut mitään oikeaa tutkimusta aikaiseksi, sen jälkeen kun ryhtyi mediapelleksi."
Lienee noidankehä sekä medialle että asiantuntijoille.

Paitsi että tuo mediapelleys kuuluu perinteisesti tutkijoiden tehtävään siinä missä tutkimusten teko ja opettaminen. Veikkaisin kuitenkin, että enempi kuin tutkimusten viivästyminen, tutkijoita huolettaa persujen maalittamaksi joutuminen kannanotoista, jotka ovat perussuomalaiselle establishmentille kielteisiä. Ja persujen tiedevastaisuus takaa, että harvinaisiksi jäävät yhteiskunnallisesti kiinnostavat tutkimustulokset (ja niiden rajaamissa renaehdoissa esitetyt asiantuntijalausunnot), jotka eivät olisi persujen politiikan kannalta ongelmallisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 28, 2020, 13:11:09
Lainaus käyttäjältä: Kansan syvät rivit - helmikuu 28, 2020, 12:59:26
Paitsi että tuo mediapelleys kuuluu perinteisesti tutkijoiden tehtävään siinä missä tutkimusten teko ja opettaminen. Veikkaisin kuitenkin, että enempi kuin tutkimusten viivästyminen, tutkijoita huolettaa persujen maalittamaksi joutuminen kannanotoista, jotka ovat perussuomalaiselle establishmentille kielteisiä. Ja persujen tiedevastaisuus takaa, että harvinaisiksi jäävät yhteiskunnallisesti kiinnostavat tutkimustulokset, jotka eivät olisi persujen politiikan kannalta ongelmallisia.
Ehkä sinunkin nyt kuitenkin kannattaisi henkilökohtaisesti pohtia vain, miten jonkin poliittisen ideologian vankka omaksuminen vaikuttaa aitoon kriittiseen ajatteluun. :)

Täällä ei kukaan ole maalittamassa ketään tutkijaa tai muuta asiantuntijaa, mutta tätä persujen maalittamista on senkin edestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 28, 2020, 14:47:19
Ongelma vain on, että todellisuudella ei ole mitään velvollisuutta olla poliittisesti tasapuolinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 28, 2020, 16:15:38
Mistähän johtuu sanonta:

- Ai kun mulla on hölmö olo?

Mutta kukaan ei sano:

- Ai kun mulla on viisas olo...

Sanonnat ovat ihmeellisiä. Kertovat hetkestä joka juuri on...

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 28, 2020, 16:54:51
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 28, 2020, 16:15:38
Mistähän johtuu sanonta:

- Ai kun mulla on hölmö olo?

Mutta kukaan ei sano:

- Ai kun mulla on viisas olo...

Sanonnat ovat ihmeellisiä. Kertovat hetkestä joka juuri on...

Muisto Keijo Kullervo

Enpä tosiaan ole itseäni viisaaksi kehunut ainakaan niin usein, että noita kertoja muistaisin. Mutta kyllä minä olen kiitellyt itseäni nokkeluudesta monta kertaa, kun olen saanut hoidettua asioita mallilleen. Enkä edes häpeä sitä tunnustaa :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 29, 2020, 01:07:32
Vi... siis viranomaisten kanssa joutuu koko ajan sähläämään. Onneksi noita on vaan puoli miljoonaa, useimpien kanssa en ole joutunut tekemisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 29, 2020, 08:40:24
Eipä kovin iloisissa merkissä alkanut tämä aurinkoinen päivä. Hesarin kuolinilmoituksissa oli taas yksi entinen työkaveri vuosien takaa. Oltiin aika läheisiäkin, kunnes tuo sitten jätti meidät ja muutti toiselle paikkakunnalle. Yhteydenpito jäi siihen, kun ei ollut vielä somea ja itse asiassa ei tainnut olla meillä  kotikoneitakaan vielä tuolloin. Ennenaikaisesti tuokin sitten kuoli :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 29, 2020, 12:09:20
Koneiden kapina on käsillä. Kahvinheitin räjähti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 29, 2020, 12:51:52
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 29, 2020, 12:09:20
Koneiden kapina on käsillä. Kahvinheitin räjähti.
Skynet.

29.02.2020 Tullaan muistamaan päivänä, jolloin nimimerkki urogalluksen kahvinkeitin saavutti tietoisuuden, ja suoritti ensi-iskun. Historian kirjoissa kerrotaan, miten urogallus yritti pysäyttää koneet katkaisemalla asujaimistonsa päävirran ja soittamalla sähköyhtiöön, mutta tuolloin oli jo liian myöhäistä: Älypuhelimestaan kuuluikin vain mekaanista, kolkkoa naurua.

Vain muutamia vuosia tästä, ja ihmiskunnan rippeet oli ajettu piiloihinsa. Uusluddiittien vastarinta oli urhoollista, mutta turhaa. "All your base are belong to us"! (https://en.wikipedia.org/wiki/All_your_base_are_belong_to_us)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 29, 2020, 13:10:23
Kukin voi olla oman elämänsä sähkömies.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 29, 2020, 13:12:16
...Ja mikä symbolinen yhteensattuma (Vai oliko se sittenkään vain yhteensattuma?!), että 29. helmikuuta tunnetaan samalla karkauspäivänä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 29, 2020, 13:58:17
MOCCABLASTER - Tuomion päivä

Itse asiassa aika opettavainen tapaus. Olen nimittäin mökillä käymässä, ja ajattelin keittää kahvit heti saavuttuani. Kahvinkeitin oli jäässä - siihen oli jostain jäänyt kosteutta, vaikka näkyvää vettä ei härveliin tietenkään syksyllä jätetty. Aina aikaisemmin vastaavissa tilanteissa se on käynnistynyt kiltisti hetken lämmiteltyään. Tällä kertaa se ei onnistunut ihan kivuttomasti.

Vesisäiliön kansi ja se putki mitä pitkin kuuma vesi suodattimeen kulkee lensivät komeassa kaaressa paukauksen ja höyrypilven kera. Kone ei kylläkään hajonnut, ja keitti hetken perästä kahvit ihan kuuliaisesti.

Moottorisahakin käynnistyi. Ehkä maailmanloppu on peruttu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 29, 2020, 14:38:49
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 29, 2020, 13:58:17
MOCCABLASTER - Tuomion päivä

Vesisäiliön kansi ja se putki mitä pitkin kuuma vesi suodattimeen kulkee lensivät komeassa kaaressa paukauksen ja höyrypilven kera. Kone ei kylläkään hajonnut, ja keitti hetken perästä kahvit ihan kuuliaisesti.
Lasiastiat saattavat jysähtää komeasti, ja sirpaleosumia ihmisen lapselle koitua. Omasta Blasteristani meni alkuviikosta kannun nokka rikki (Kolautin sen vahingossa tiskialtaaseen), mutta kannu pysyi muuten ehjänä. Siinä on kuitenkin nokan tilalla nyt niin terävät reunukset, että pitää hakea uusi. Pannu saattaisi myös kosahtaa kahvia keittäessä, kun lasin pintajännitys on rikkoutumisen johdosta viturallaan. Ainakin Prismasta uusia kannuja saa, eilen Tokmannilla käydessä en keitinmerkin omia irtokannuja löytänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 29, 2020, 15:30:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 28, 2020, 16:54:51
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 28, 2020, 16:15:38
Mistähän johtuu sanonta:

- Ai kun mulla on hölmö olo?

Mutta kukaan ei sano:

- Ai kun mulla on viisas olo...

Sanonnat ovat ihmeellisiä. Kertovat hetkestä joka juuri on...

Muisto Keijo Kullervo

Enpä tosiaan ole itseäni viisaaksi kehunut ainakaan niin usein, että noita kertoja muistaisin. Mutta kyllä minä olen kiitellyt itseäni nokkeluudesta monta kertaa, kun olen saanut hoidettua asioita mallilleen. Enkä edes häpeä sitä tunnustaa :D

Useat 'tietävät' olevansa viisaampia kuin tuo toinen viisastelija... Mutta sanpa se sille, niin ollaan sitten niin kovasti närkästyneitä - molemmat...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 03, 2020, 11:23:28
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 29, 2020, 14:38:49
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 29, 2020, 13:58:17
MOCCABLASTER - Tuomion päivä

Vesisäiliön kansi ja se putki mitä pitkin kuuma vesi suodattimeen kulkee lensivät komeassa kaaressa paukauksen ja höyrypilven kera. Kone ei kylläkään hajonnut, ja keitti hetken perästä kahvit ihan kuuliaisesti.
Lasiastiat saattavat jysähtää komeasti, ja sirpaleosumia ihmisen lapselle koitua. Omasta Blasteristani meni alkuviikosta kannun nokka rikki (Kolautin sen vahingossa tiskialtaaseen), mutta kannu pysyi muuten ehjänä. Siinä on kuitenkin nokan tilalla nyt niin terävät reunukset, että pitää hakea uusi. Pannu saattaisi myös kosahtaa kahvia keittäessä, kun lasin pintajännitys on rikkoutumisen johdosta viturallaan. Ainakin Prismasta uusia kannuja saa, eilen Tokmannilla käydessä en keitinmerkin omia irtokannuja löytänyt.

Kolhimisista tai muusta mekaanisesta rasistuksesta lasiin voi tulla jännityksiä kyllä, mutta ei huoneen lämpötilaisessa lasissa kyllä mitään pintajännitystä (boldaukseni) ole, vaikka se amorfista ainetta onkin. Vain silloin, kun lasi korkeassa lämpötilassa on nestemäisessä muodossa, voidaan puhua pintajännityksestä. Pintajännityshän nimittäin on käsite, joka liitetään vain nesteisiin. Pintajännitys on vaikutus nesteen pintakerroksessa ja se saa pinnan käyttäytymään kuin elastinen kalvo. Tässä hieman (sulan lasin, nesteiden) pintajännityksestä ja kiinteän aineen pintajännityksen poissaolosta tietoa, joka ehkä lisää hieman luonnontieteellistä yleissivistystäsi:
60-year-old definition of surface tension on solids revised (https://www.sciencedaily.com/releases/2012/02/120227111200.htm) (Science Daily) ("surface tension on a solid does not exist in its conventional meaning.") - Suomi ja VTT mainittu
https://en.wikipedia.org/wiki/Surface_tension
Jännitykset lasissa (http://lauri.lsd.dk/lasi/mater/jannitys1.php)
Pintajännitys (https://fi.wikipedia.org/wiki/Pintaj%C3%A4nnitys) (Wikipedia) Tämän viimeisen luulisi olevan puutteellisillakin luonnontieteellisillä pohjatiedoilla helposti omaksuttava tekstiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 03, 2020, 13:18:20
Kyllä ihmispolon kestävyyttä on tänään taas koeteltu.

Aamulla salille lähtiessä en saanut useasta yrityksestä huolimatta tabletilta matkamusiikkia. Ilmeisesti Deezer oli mennyt rikki eilisessä päivityksessä. Pitää selvittää. Salille päästyäni, joka oli laittanut kenkänsä siihen lokeroon, johon AINA laitan kenkäni. Ei niissä nimilappuja ole, mutta tuo on minun lokeroni. Pukkarissa sitten, kun otin päällysvaatteita pois ja laitoin kamat kaappiin, mietin, että mikähän se kolmas onnettomuus on tälle päivälle. Olin jo menossa pukkarista salin puolelle, kun huomasin, että olin menossa sukkasiltaan. Ei kun sitten takaisin ja kaivamaan sisälenkkarit repusta.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun tulin kotiin, niin katse osui eteisen pöydällä olevaan pieneen mainoslappuseen ja ihmettelin, että mikä se on, kun en kyllä muista tuohon mitään jättäneeni. Kun sitten sitä pääsin tarkemmin katsomaan, niin se oli ilmoitus, että huoneistossa on käynyt lämpökamerakuvaaja. EI saakeli! Kämppä on kuin pommin jäljiltä, kotivaatteetkin heitettynä vain sängyn päälle, ja täällä on käynyt vieraita ihmisiä. Tiedottaminen ei ole toiminut isännöitsijän saikun vuoksi enkä ole osannut varautua vieraisiin.  :-[  :o

Mitähän vielä tänään tapahtuu?  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 04, 2020, 00:14:37
Puhelin- ja nettimaksut ehti vähän kasaantua, 5 kpl kirjeitä. Asiat meni mun päässä niin solmuun että piti tehdä paperilla kaavio.
Vaaka-akselilla aika:
       .. |joulukuu | tammikuu | helmikuu |
Ja pystyakselilla:
MOK(kula)

KÄN(nykkä)

Joka laskulle tein tulopvm:n ---- eräpv ja summa ym ja toisella värillä mitä aikaväliä se koskee. Oudosti txt-viestit on aina ed kuukaudelta ja puhelut seuraavalta. Lisäksi piti ottaa esiin vanhemmat laskut mitä olin jo maksanut. Osa laskuista oli jo maksukehotuksia millä viitattiin edelliseen. Joka olikin erityisen sekoittavaa sen ohessa että saman operaattorin kännykkä- ja mokkulalaskut näyttivät niin samalta.
   Yli tunnin ähräilyn jälkeen sain lopulta selville että mun pitää maksaa vain kolme laskua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 04, 2020, 12:06:46

En löytänyt kysymysketjua.

Koronanepidemian hidastaminen voi olla hyvä asia. Millä tavoin? Mitä haittaa siitä voi olla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 04, 2020, 19:53:48
Tänään alkoi taas vituttaa äijämäisyyden tarkoituksen muuttuminen vähitellen jonkinasteiseksi vittumaiseksi mieheksi.

Äijä-termin ja ns. nykyäijämäisyyden ovat omaksuneet lähinnä kusipäät jotka hakevat sitä kautta itselleen arvostusta, kuten esim. Kärnä:  https://www.seiska.fi/Uutiset/Kohukansanedustaja-Mikko-Karna-perusti-nuorena-kapiaisena-Sikaupseerien-salaseuran

Äijämäisyys on rentoa otetta elämään ilman turhaa murehtimista sekä naisten ja lasten puolustamista viimeiseen asti. Ei huorien, huumeiden, poliitiikan tai rasismin kanssa pelleilyä.

Samoin kadettiupseerin elämän pitäisi olla maanpuolustuksellisten ihanteitten mukaan elämistä ja esimerkkinä olemista ja menneitä tappajadiktatuurien ihailemista. Kyseessä on sentään ryhmä jonka pitäisi kouluttaa armeijaan pakko-otettuja nuoria ja vapaaehtoisia kunnon miehiksi ja naisiksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 05, 2020, 00:10:06
Ruoholahden ostoskeskuksen parkkihalli on vahingollinen autolle. Vaikka en käy kyseisessä parkkihallissa kuin hyvin harvoin, nyt jo toisen kerran kävi niin, että ajoin sinne ehjällä autolla ja poistuin sieltä rikkinäisellä autolla. Uhriauto oli kummassakin tapauksessa Peugeot 405.

Edellisellä kerralla virta-avain juuttui virtalukkoon, joten en voinut lukita myöskään auton ovea. Lukitseminen tapahtui myöhemmin toisella avaimella, mutta virtalukkoon juuttunut avain on siinä vieläkin. Se oli tuon tapauksen jälkeen aina paikallaan. Tätä autovarkaiden kannalta houkuttelevaa tosiasiaa peiteltiin pitämällä mustaa huivia ratin takana niin, että avain peittyi huivin laskoksiin. Yhden yön ajan auto oli täysin lukitsematta kadun varressa virta-avain paikallaan, koska vara-avain ei ollut Helsingissä.

Tällä kerralla ovenkahva katkesi, kun olin menossa parkkihallissa sisälle autoon. Nyt on kuljettava toisesta ovesta tai ainakin sieltä käsin aukaistava kuljettajan ovi. Ovenkahva oli peräisin siitä autosta, jossa virta-avain jäi virtalukkoon. Olin vaihtanut sen vuosi sitten. Uutta varaosaa ei saa, joten on ollut pakko kannibalisoida vanhaa käytöstä poistunutta autoa. Täytyy taas etsiskellä jostakin "uusi" ovenkahva. Ne ovat muovia, ja muovi ilmeisesti haprastuu. Katkeamispaikka on piilossa oven rakenteissa.

Tämä oli vain fiiliksien ja päivän mietteiden aloituskevenys.

Varsinainen asia on se, kun selasin Hesarin aikakoneesta vuoden 1996 tammikuun 12. pävän lehteä, joissa kerrottiin, että Iltalehdellä on jo 44000 lukijaa verkossa ja Turun Sanomilla parikymmentä tuhatta. Kerrottiin myös monien muiden lehtien nettisivuista, mm. Sunday Timesin, Telegraphin ja Financial Timesin.

Tuohon aikaan, kun Hesarissa tuollaista kirjoitettiin, en ollut nähnyt ainoatakaan internet-sivua. Tietokoneessani oli käyttöjärjestelmänä DOS. Windows 3.1 ja Windows 95 olivat minulle tuntemattomia. Mitä nyt olin Tietokone-lehdestä kirjastossa niistä jotain lukenut.

Olen ennenkin kertonut, että ensimmäinen yritykseni "päästä nettiin" tapahtui Richardinkadun kirjastossa maaliskuussa 1996. En päässyt tietokoneen alkuruutua pidemmälle, koska en a) tiennyt, että pitäisi käynnistää jokin "selain" ja b) en tiennyt, miten selain olisi käynnistetty, jos olisin tiennyt, että sellainen pitää käynnistää. Hiiren käyttäminenkin oli minulle mysteeri. Naputtelin hiirellä "jotain", kunnes lopulta poistuin koneelta, kun mitään ei tapahtunut. Internet jäi suureksi mystereriksi vielä yli vuoden ajaksi, kunnes seuraavan vuoden toukokuussa työllisyyskurssilla pääsin tietokoneelle ja sen kautta ensimmäisen kerran nettiin. Etsin "Altavistasta" tai "Ihmemaan hausta" tai mitä niitä hakukoneita tuohon aikaan oli Queen Elizabeth 2:n nettisivun ja erilaisia muita, mitä mieleeni tuli. Taisin etsiä myös anarkistien sivun. Katsoin myös Iltalehden ja Ilta-Sanomien sivua. Tein heti ensimmäisellä netissä käynnilläni jotain kiellettyä ja sopimatonta. Kirjoitin kommentin jonnekin nettilehden artikkeliin erään toisen henkilön nimellä tämän toisen henkilön tietämättä. En muista tarkemmin, mistä oli kyse. Ainahan jotain pahaa teen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Queen_Elizabeth_2
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 05, 2020, 08:10:15
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 04, 2020, 19:53:48
Tänään alkoi taas vituttaa äijämäisyyden tarkoituksen muuttuminen vähitellen jonkinasteiseksi vittumaiseksi mieheksi.

Äijä-termin ja ns. nykyäijämäisyyden ovat omaksuneet lähinnä kusipäät jotka hakevat sitä kautta itselleen arvostusta, kuten esim. Kärnä:  https://www.seiska.fi/Uutiset/Kohukansanedustaja-Mikko-Karna-perusti-nuorena-kapiaisena-Sikaupseerien-salaseuran

Äijämäisyys on rentoa otetta elämään ilman turhaa murehtimista sekä naisten ja lasten puolustamista viimeiseen asti. Ei huorien, huumeiden, poliitiikan tai rasismin kanssa pelleilyä.

Samoin kadettiupseerin elämän pitäisi olla maanpuolustuksellisten ihanteitten mukaan elämistä ja esimerkkinä olemista ja menneitä tappajadiktatuurien ihailemista. Kyseessä on sentään ryhmä jonka pitäisi kouluttaa armeijaan pakko-otettuja nuoria ja vapaaehtoisia kunnon miehiksi ja naisiksi.
Eikö tolkun ihminen ole juuri turhasta huolehtimaton, olematta ajattelematon?
Eikö tolkun ihminen puolusta lapsia, naisia ja miehiä, kaikkia ihmisiä? Tolkullisin tavoin.
Miksi tolkun ihminen pitäisi sukupuolittaa vaikkapa äijäksi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 05, 2020, 08:24:33
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 05, 2020, 00:10:06
Ruoholahden ostoskeskuksen parkkihalli on vahingollinen autolle. Vaikka en käy kyseisessä parkkihallissa kuin hyvin harvoin, nyt jo toisen kerran kävi niin, että ajoin sinne ehjällä autolla ja poistuin sieltä rikkinäisellä autolla. Uhriauto oli kummassakin tapauksessa Peugeot 405.

Edellisellä kerralla virta-avain juuttui virtalukkoon, joten en voinut lukita myöskään auton ovea. Lukitseminen tapahtui myöhemmin toisella avaimella, mutta virtalukkoon juuttunut avain on siinä vieläkin. Se oli tuon tapauksen jälkeen aina paikallaan. Tätä autovarkaiden kannalta houkuttelevaa tosiasiaa peiteltiin pitämällä mustaa huivia ratin takana niin, että avain peittyi huivin laskoksiin. Yhden yön ajan auto oli täysin lukitsematta kadun varressa virta-avain paikallaan, koska vara-avain ei ollut Helsingissä.

Tällä kerralla ovenkahva katkesi, kun olin menossa parkkihallissa sisälle autoon. Nyt on kuljettava toisesta ovesta tai ainakin sieltä käsin aukaistava kuljettajan ovi. Ovenkahva oli peräisin siitä autosta, jossa virta-avain jäi virtalukkoon. Olin vaihtanut sen vuosi sitten. Uutta varaosaa ei saa, joten on ollut pakko kannibalisoida vanhaa käytöstä poistunutta autoa. Täytyy taas etsiskellä jostakin "uusi" ovenkahva. Ne ovat muovia, ja muovi ilmeisesti haprastuu. Katkeamispaikka on piilossa oven rakenteissa.

Tämä oli vain fiiliksien ja päivän mietteiden aloituskevenys.

Varsinainen asia on se, kun selasin Hesarin aikakoneesta vuoden 1996 tammikuun 12. pävän lehteä, joissa kerrottiin, että Iltalehdellä on jo 44000 lukijaa verkossa ja Turun Sanomilla parikymmentä tuhatta. Kerrottiin myös monien muiden lehtien nettisivuista, mm. Sunday Timesin, Telegraphin ja Financial Timesin.

Tuohon aikaan, kun Hesarissa tuollaista kirjoitettiin, en ollut nähnyt ainoatakaan internet-sivua. Tietokoneessani oli käyttöjärjestelmänä DOS. Windows 3.1 ja Windows 95 olivat minulle tuntemattomia. Mitä nyt olin Tietokone-lehdestä kirjastossa niistä jotain lukenut.

Olen ennenkin kertonut, että ensimmäinen yritykseni "päästä nettiin" tapahtui Richardinkadun kirjastossa maaliskuussa 1996. En päässyt tietokoneen alkuruutua pidemmälle, koska en a) tiennyt, että pitäisi käynnistää jokin "selain" ja b) en tiennyt, miten selain olisi käynnistetty, jos olisin tiennyt, että sellainen pitää käynnistää. Hiiren käyttäminenkin oli minulle mysteeri. Naputtelin hiirellä "jotain", kunnes lopulta poistuin koneelta, kun mitään ei tapahtunut. Internet jäi suureksi mystereriksi vielä yli vuoden ajaksi, kunnes seuraavan vuoden toukokuussa työllisyyskurssilla pääsin tietokoneelle ja sen kautta ensimmäisen kerran nettiin. Etsin "Altavistasta" tai "Ihmemaan hausta" tai mitä niitä hakukoneita tuohon aikaan oli Queen Elizabeth 2:n nettisivun ja erilaisia muita, mitä mieleeni tuli. Taisin etsiä myös anarkistien sivun. Katsoin myös Iltalehden ja Ilta-Sanomien sivua. Tein heti ensimmäisellä netissä käynnilläni jotain kiellettyä ja sopimatonta. Kirjoitin kommentin jonnekin nettilehden artikkeliin erään toisen henkilön nimellä tämän toisen henkilön tietämättä. En muista tarkemmin, mistä oli kyse. Ainahan jotain pahaa teen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Queen_Elizabeth_2
Ruoholahden ostarin parkkihalli näyttää tarvitsevan kristillistä manaajaa tai etnisempänä jopa voodoo-läpsyttelyä.

Kirjastossa taisin itsekin menettää neitsyyteni internetille. Eka kerta oli kokemuksena pettymys.
Myöhemmin nyhräsin hiukan mobiilisti wapillakin ja hetken puhelimen kautta tietokoneella netissä.
Olemme päässeet kokemaan historiallisen "kun isoisä lampun osti"-hetken.
Ja lisää historiallisia mullistuksia muhii jo elinaikanamme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 05, 2020, 11:37:32
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 04, 2020, 12:06:46
En löytänyt kysymysketjua.

Koronanepidemian hidastaminen voi olla hyvä asia. Millä tavoin? Mitä haittaa siitä voi olla?

Tuli mieleen, että kun epidemian kulkua pitkitetään, niin virus voi ottaa rauhassa pitemmän aikaa eri muotoja. Kun sitten jatkaa leviämistä, kaikesta huolimatta, niin saatu aikaan monimuotoisempi tulija, jonka kanssa pärjääminen on haasteellisempaa.

Mitä jos nämä vääjäämättömät epidemiat annetaan kulkea vapaasti, turvallisuuteen perustuen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 05, 2020, 11:54:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 05, 2020, 08:10:15
Eikö tolkun ihminen ole juuri turhasta huolehtimaton, olematta ajattelematon?
Eikö tolkun ihminen puolusta lapsia, naisia ja miehiä, kaikkia ihmisiä? Tolkullisin tavoin.
Miksi tolkun ihminen pitäisi sukupuolittaa vaikkapa äijäksi?

Tolkun ihminen on olevinaan vaaraton, mutta semmoinen on yhteiskunnan suurin uhka.

Pitänee lyhyesti yrittää perustella:

Tolkun ihminen nielee kaiken sille syötetyn propagandan ja käyttäytymisohjeet, kunhan ne esittää arvovaltainen taho. Näitä tahoja voivat olla esim. THL, KRP, SOK, SDP, H-a, Sauli, STT, HS tai Srk. Nämä ovat käteviä työkaluja kohtuuttomuuksia tavoitellessa.

Tolkun ihmiselle kaikki tapahtuu siloiteltuna, ääripäät on hävitetty. Näin totuus jää toissijaiseksi. Ääripäiden tunteminen on kuitenkin välttämätöntä. Esimerkiksi - tolkun ihminen ei koskaan olisi löytänyt absoluuttista nollapistettä, eikä näin voisi yrittää hyödyntää sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

Mitä olisi tolkun tiede?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 05, 2020, 21:45:53
Muutama päivä sitten ruokakaupan kassalla viimeisiä ostoksia pakatessani asioi myyjän kanssa mummeli, joka yski ja kröhi niin voimallisesti kaikkiin ilmansuuntiin ja yhtään kädellä kröhimistään peittelemättä, että hän ei voinut olla herättämättä huomiota. Jopa minussa, joka olen lähes täysin sivuuttanut kaiken korona-pornon. Tuli mieleen, että joku häijy ihminen voi käyttää tilannetta hyväkseen tahalliseen terrorisointiin. Ei ole olennaista, mikä basilli yskän aiheuttaa, silä voimallisella kröhimisellä ihmisjoukossa saa näinä aikoina näkyvää vaikutusta aikaan. Siis ihan vittuillakseen joku voi mennä julkisille paikoille kröhimään ja sitten tarkkailla reaktioita ja nauraa partaansa. Jos tämä kröhiminen olisi tapahtunut metrossa, olisin ensimmäisellä asemalla vaihtanut vaunua, kuten varmasti hyvin moni muukin. Sitten olisi kyllä ollut aika erikoisen näköistä, että yksi vaunu olisi matkannut melkein tyhjänä ja muut tungokseen asti täysinä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 05, 2020, 23:43:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 05, 2020, 21:45:53
Ei ole olennaista, mikä basilli yskän aiheuttaa, silä voimallisella kröhimisellä ihmisjoukossa saa näinä aikoina näkyvää vaikutusta aikaan. Siis ihan vittuillakseen joku voi mennä julkisille paikoille kröhimään ja sitten tarkkailla reaktioita ja nauraa partaansa. Jos tämä kröhiminen olisi tapahtunut metrossa, olisin ensimmäisellä asemalla vaihtanut vaunua, kuten varmasti hyvin moni muukin. Sitten olisi kyllä ollut aika erikoisen näköistä, että yksi vaunu olisi matkannut melkein tyhjänä ja muut tungokseen asti täysinä.

Entä jos alkaa aivastuttaa? Piiloaivastuksenkin ulkopuoliset huomaavat. Joku deodorantin katku tai vastaava voi saada aikaan aivastelua, vaikka mistään nuhasta ei olisi tietoakaan.

Päivän fiiliksistä jatkaen kerron, että istuin tänään jo kolmannen kerran saunan lauteilla itsensä Hannu Taanilan kanssa. Kuuntelin sivusta, kun hän piti esitelmää joillekin tuttavilleen. Hän mm. mainitsi, että tänään on Stalinin virallinen kuolinpäivä. Kun hän heitti löylyä kiukaalle, hän kutsui viimeistä kauhallista "kiky-heitoksi". Ei sentään heittänyt viimeistä kauhallista Stalinin muistoksi, vaikka päivä olisi siihen sopinut.

https://sananvapauteen.fi/henkilokuva/437
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 06, 2020, 00:01:05
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 05, 2020, 11:54:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 05, 2020, 08:10:15
Eikö tolkun ihminen ole juuri turhasta huolehtimaton, olematta ajattelematon?
Eikö tolkun ihminen puolusta lapsia, naisia ja miehiä, kaikkia ihmisiä? Tolkullisin tavoin.
Miksi tolkun ihminen pitäisi sukupuolittaa vaikkapa äijäksi?

Tolkun ihminen on olevinaan vaaraton, mutta semmoinen on yhteiskunnan suurin uhka.

Pitänee lyhyesti yrittää perustella:

Tolkun ihminen nielee kaiken sille syötetyn propagandan ja käyttäytymisohjeet, kunhan ne esittää arvovaltainen taho. Näitä tahoja voivat olla esim. THL, KRP, SOK, SDP, H-a, Sauli, STT, HS tai Srk. Nämä ovat käteviä työkaluja kohtuuttomuuksia tavoitellessa.

Tolkun ihmiselle kaikki tapahtuu siloiteltuna, ääripäät on hävitetty. Näin totuus jää toissijaiseksi. Ääripäiden tunteminen on kuitenkin välttämätöntä. Esimerkiksi - tolkun ihminen ei koskaan olisi löytänyt absoluuttista nollapistettä, eikä näin voisi yrittää hyödyntää sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

Mitä olisi tolkun tiede?
Voisin kuvitella, koska en ole tolkun ihminen, että tolkun ihminen tiedostaa myös oman vaarallisuutensa älykkäänä eläimenä ja ihmislajin jäsenenä.

Tolkun ihminen kaiketi myös panostaa kriittiseen ajatteluun, maltillisella tavalla.

Tolkun ihminen kaiketi tukeutuu, ei uskonnolliseen totuuteen vaan vajavaiseen ja tarkentuvaan tietoon, myös ääripäiden olemassaolosta ja niiden tuntemiseksi. Absoluuttisen nollapisteen löytäminen olisi kenties vaikeampaa tolkun ihmiselle kuin nerolle, mutta tolkun ihmisten joukkoälyn avulla ei mielestäni mahdotonta.

Tolkun tiede olisi luultavasti maltillista tiedettä, hidasta tiedon hankintaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 06, 2020, 09:33:46
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 06, 2020, 00:01:05

Tolkun tiede olisi luultavasti maltillista tiedettä, hidasta tiedon hankintaa.

Tietysti "joku tolkku" on useimmiten hyväksi, mutta ääritolkullisuus jämähdyttää kaiken. Luultavasti kirjapainotaitoakaan ei olisi keksitty jos olisi tolkullisesti vain pitäydytty koetellussa käsinkirjoitussysteemissä eikä lähdetty tuntemattomille teille.

Tuskinpa meillä olisi Kataloniassa niin paljon Suomen ystäviä ellei kaikkien tolkuttomuuksien perikuva, mies joka sytyttelee nuotioita palohälystysaikana, järjestää kunnanjohtajana pikkujouluorgioita, on Tinderin suurkäyttäjä, panee kaikkia, ehdottaa tototappioiden verovähennysoikeutta ja haastaa Väyrysen, olisi niin voimakkaasti kannattanut sen itsenäisyyttä.

Tolkuttomat pakottavat myös keskustelemaan asioista joista mieluummin vaiettaisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 07, 2020, 16:33:06
Onpa vaikea tottua tähän päivän pitenmiseen pitkän ja poikkeuksellisen pimeän talven jälkeen. Siihen ikisynkeyteen tottui siinä määrin, että satunnainen valoisuus tarkoitti keskipäivän aikaa. Äsken kun vilkaisin kelloa, jotta olisiko jo päiväkahvin aika, niin tyrmistyin, kun ollaankin jo pitkällä iltapäivässä. Tänään aika onkin kulunut nopeasti erilaisissa pienissä kotipuuhissa, sillä hyvin nukutun yön jälkeen virtaa on riittänyt normaalia enemmän :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 09, 2020, 13:26:04
Jouduin viikonloppuna laittamaan huoltoyhtiölle huoltokutsun, kun huomasin, että kylppärin käsienpesualtaan viemäriputken liitos vuoti. Tai ehkä vuotaminen on liioittelua, mutta tiputti vettä allaskaappiin, kun vettä laski vähänkään pitempään.

Tein aamutoimet tänään rivakasti, etten olisi puolipukeissa, kun huoltomies tulee. Mutta töitä oli jonossa sen verran, että ehdin lähteä salille ja jopa tulla sieltä takaisin eikä huoltomies vieläkään ollut käynyt. Siinä sitten olikin pohtiminen, että uskallanko mennä suihkuun, sillä minun onnellani ovikello soi juuri silloin, kun olen saanut itseni saippuoitua. Pakko oli kuitenkin mennä, mutta hoksasin laittaa oveen turvaketjun, jotta huolto ei tule omailla avaimilla sisälle asti ja ampaise kylppäriin asti. Järkyttyisi vain suotta.

Hyvin onnistui ajoitus, sillä pari minuuttia sen jälkeen, kun olin saanut vaatteet ylleni, soi ovikello.

Viitisen minuuttia ährättyään, hän sitten ilmoitti, että nyt ei tiputa enää. Siinä oli putken ja tiivisteen väliin päässyt jotain töhnää ja riitti, että hän ne osat putsasi ja kokosi uudelleen. Tiiviste näytti olevan ihan kunnossa, joten ei tarvinnut vaihtaa.

Muutamia viikkoja vaille kaksi vuotta kesti, että kokonaan uusittuun kylppäriin piti kutsua huolto. Vanhassa kodissani ainoa ongelma 30 vuoden aikana oli pari kertaa tukkeutunut kylppärin viemäriputki, jokon ei tavalliset kaupasta saatavat putkenavaajat tehonneet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 10, 2020, 10:18:28
Hipin kirjoitukseen viitaten kerron, että talomme vesiputkisto ei ole sellainen, millaisen toivoisin sen olevan.

Jos suunnittelisin vesiputkijärjestelmän omakotitaloon, se olisi sellainen, että päävesiputkesta menee putki erityiseen jakajaan, jossa on venttiilit eri paikkoihin lähteville putkille kuten keittiöön, vessaan, suihkuun, autotalliin ja niin edelleen. Jos jossakin paikassa, esimerkiksi keittiössä, tarvitsisi tehdä putkiremonttia, jakajasta suljettaisiin keittiön hana, jolloin veden tulo sinne katkeaisi. Muussa osassa taloa vesi toimisi normaalisti. Keittiössä voisi tehdä remonttia kaikessa rauhassa ilman kiirettä saada homma valmiiksi välittömästi. Joskushan käy niin, että kesken remontin joutuu käymään kaupassa ostamassa jotain tarvikkeita. Meidän tapauksessamme se tarkoittaa helposti 120 kilometrin automatkaa tai pidempääkin. Eli putkiremontin valmistuminen voi siirtyä vaikka seuraavaan päivään.

Meidän ruotsalaisessa parakkitalossamme ei tietenkään ole noin sofistikoitunutta systeemiä vaan sekalainen putkista koostuva käärmeenpesä, josta ei saa mitään tolkkua, minne mikäkin putki vie. Niitä vain häviää epämääräisesti jonnekin seinien sisään. Eikä mitään muita sulkemishanoja tietenkään ole kuin päävesihana. Eli jos jossakin vuotaa putki, ja sitä pitää korjata, koko talon on oltava ilman vettä niin kauan, kun vika on korjattu. Jokainen tietää, mitä se tarkoittaa.

Talossamme olisi paljonkin tehtävää putkiremonttia. Mm. keittiön vesiraana olisi pitänyt vaihtaa jo iät ajat sitten. Uusikin on jo ostettu. Vanhassa raanassa on se vika, että pitkä kääntyilevä putki, josta vettä tulee, on haljennut ja vuotaa. Sen ympärille teipattu muovia ja tehty vaikka mitä, mutta vesi tulee aina joistakin raoista. Itse venttiili on kunnossa, joten sitä ei tarvitse vaihtaa. Kääntyvää putkea ei kuitenkaan pysty erikseen vaihtamaan. Putken saisi ehkä väliaikaisesti tiiviiksi joillakin liimaököteillä, mutta koska putkesta otetaan juomavesi, en halua tunkea sen halkeamiin mitään kemikaaleja. Ja ehkä vesi etsisi taas jonkun halkeaman, mistä se alkaisi tippua.

En tiedä, mitä ainetta putki on, eli voiko sitä hitsata niin kuin terästä, vai pitääkö sitä juottaa niin kuin messinkiä. Jälkimmäistäkin on tullut joskus kokeiltua, mutta minulla ei ole nykyisin hitsauspulloja. Pillit kyllä on jossakin, jos vielä löytyvät. Enkä minä nyt missään tapauksessa paikallaan ollessa ala putkea hitsata, koska en halua polttaa taloa. Uusi hana tuohon on käytännössä vaihdettava. Ongelma on vain siinä, että ostamani hana ei välttämättä käy vanhoihin liitoksiin ilman sovitteita, ja tämän asian näkee vasta, kun kokeilee. Ja tässä vaiheessa talon vesi on katkaistu.

Alkaisin vaihtaa hanaa vaikka heti, koska keittiön veden saisi erikseen katkaistua. Yhtenäinen vesijärjestelmä hankaloittaa asioita paljon ja saa aikaan sen, että ei tule korjattua vikoja, jotka muuten tulisi korjattua.

Asiasta toiseen.

Huomasin juuri, että eräs foorumi, jolle olen silloin tällöin kirjoitellut, oli lakannut toimimasta. Domain expired... Katsoin viimeksi eilen illalla sitä ja ajattelin, että täytyypä kopioida omat kirjoitukseni sieltä arkistoihini. Huomasin nimittäin vasta tuolloin, että ne saa kätevästi listattua kuten tälläkin foorumilla. No, kopioiminen jäi tekemättä. En arvannut, että oli käsillä viimeinen madollisuus. Näin kaikki katoaa vähitellen tyhjyyteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 10, 2020, 20:34:12
Nyt rasittaa...venäläinen äänisaaste työpaikalla. Meillä aloitti venäläinen harjoittelija, nuori nainen. Hänen ohjaajansa on varsin puhelias ihminen ja venäläiseen puhekulttuuriin kuuluu (ainakin naisilla) hymistä jotakin aivan jokaiseen lauseeseen kuuntelemisen ilmaisemiseksi. Ja tämä tapahtuu kuuluvalla äänellä. Jo yhteen kymmenminuuttiseen mahtuu siis varmaankin tätä samalla nuotilla toistettua yhy/aha -ääntelyä tuhat kertaa. Ja ohjaussessio kesti ainakin 2-3 tuntia. Puhelinpalveluvelvollisuuteni takia en voi käyttää korvatulppia tai vastamelukuulokkeita. Harkitsen kylläkin huoneen vaihtamista.

Olen kuullut tuota venäläistä yhy/ahaata monesti metrossa. Se kantautuu helposti kaikkien muiden äänten yli. En muista kuulleeni sitä miehiltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 10, 2020, 21:29:02
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 10, 2020, 10:18:28

Meidän ruotsalaisessa parakkitalossamme...

Ihan mielenkiinnosta: asutteko ns. ruotsalaistalossa, vai mitä tarkoitat ruotsalaisella parakkitalolla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 10, 2020, 23:05:09
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 10, 2020, 21:29:02

Ihan mielenkiinnosta: asutteko ns. ruotsalaistalossa, vai mitä tarkoitat ruotsalaisella parakkitalolla?

http://tervka.mbnet.fi/kuvia3/Hpim1382.jpg
http://tervka.mbnet.fi/kuvia3/Hpim1339.jpg
https://www.alvsbytalo.fi/

Parakkejahan nuo ovat. Tuodaan lohkoina paikalle, liitetään yhteen, viimeistellään...
Lastulevyn haju ei vuosikymmenien aikanakaan haihdu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 11, 2020, 16:29:49
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 10, 2020, 10:18:28
Alkaisin vaihtaa hanaa vaikka heti, koska keittiön veden saisi erikseen katkaistua. Yhtenäinen vesijärjestelmä hankaloittaa asioita paljon ja saa aikaan sen, että ei tule korjattua vikoja, jotka muuten tulisi korjattua.

Siinä ennen hanaa pitäisi olla putkissa sulut. Esim.:
https://www.oras.com/fileadmin/resources/3500_281086_2_product_plain.png
Tai sitten jos putket tulee seinän läpi, niin:
https://www.oras.com/fi/tuotteet/tarvikkeet/liittimet/product/281208/

Täytyy muistaa, että tuollaiseen kuulasulkuun pitää vaihtaa hanan puolen helmi, jos hanan irroittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 11, 2020, 19:41:04
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 11, 2020, 16:29:49

Siinä ennen hanaa pitäisi olla putkissa sulut. Esim.:
https://www.oras.com/fileadmin/resources/3500_281086_2_product_plain.png
Tai sitten jos putket tulee seinän läpi, niin:
https://www.oras.com/fi/tuotteet/tarvikkeet/liittimet/product/281208/

Täytyy muistaa, että tuollaiseen kuulasulkuun pitää vaihtaa hanan puolen helmi, jos hanan irroittaa.

En ole "putkimies" eikä minua kauheasti kiinnosta putket. Vessan putkia olen kuitenkin joutunut useita kertoja korjaamaan siksi, että olen unohtanut ikkunan auki, ja putket ovat jäätyneet halki. Jossakin tällaisessa tilanteessa olen jonkin tuollaisen ylimääräisen pikkuventtiilin asentanut. Sellainen on mm. ennen pesualtaan/suihkun hanaa, joka on rikki siten, että sen kylmä puoli jää hieman vuotamaan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 11, 2020, 21:58:26
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 10, 2020, 23:05:09
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 10, 2020, 21:29:02

Ihan mielenkiinnosta: asutteko ns. ruotsalaistalossa, vai mitä tarkoitat ruotsalaisella parakkitalolla?

http://tervka.mbnet.fi/kuvia3/Hpim1382.jpg
http://tervka.mbnet.fi/kuvia3/Hpim1339.jpg
https://www.alvsbytalo.fi/

Parakkejahan nuo ovat. Tuodaan lohkoina paikalle, liitetään yhteen, viimeistellään...
Lastulevyn haju ei vuosikymmenien aikanakaan haihdu.

Jaa. Juu, mä ajattelin, että kyse voisi olla niistä Talvisodan aikaisista ruotsalaistaloista. Nekin olivat kyllä elementtikoppeja, mikä oli siihen aikaan hyvin edistyksellistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 12, 2020, 09:01:47
Joskus tuntuu, että kaikki johtajat ovat käyneet saman kurssin jossa on opeteltu muutama uusi sana. Harva yritys toimii kuten päällikkönsä väittää.

Tässä päivän esimerkki: Ketteränä toimijana voimme tuottaa asiakkaalle aidosti räätälöityjä ratkaisuja henkilökohtaisella asiakaspalvelulla

Käännös: Meidän on ihan pakko yrittää ratkaista asiakkaitten ongelmia kaikenlaisilla kepulikonsteilla
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 12, 2020, 09:09:25
^Tai käännös kuuluu: "meillä ei ole minkäänlaista valmista prosessia niiden tyyppien, joita asiakkaiksi kutsutaan, ongelmien ratkaisuun, vaan riippuen ihan siitä kenellä meidän työntekijöistämme sattuu olemaan aikaa, homma tulee hoidetuksi tai sitten ei."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 12, 2020, 10:57:01
ROOSTER, Haybusa,

Johtamisopeissakin on vaihtuvat muotitrendinsä, ja johtajatkin ovat aina sopuleita jotka seuraavat hyvin tarkkaan, mitä toiset sopulit saarnaavat. Sikäli kaikki todellakin käyvät samat kurssit, joissa samoista teemoista käydään vain erilaisia hoosiannoja, joskus jopa uusia hoosiannoja. Sitten kaikki omaksuvat tuon uuden hoosiannan, kunnes tulee taas jotain muuta.

"Ketteryys" on tämmöinen uudehko hoosianna. Se viittaa termiin resilienssi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 12, 2020, 18:30:36
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - helmikuu 07, 2020, 21:03:24
Ostin eilen myös kymmenen kappaletta Lions Gaten osakkeita. Olivat kympin kappale. Äsken noiden yhdentoista osakkeeni arvo oli noin 5 euroa plussan puolella. Tosin vaikka Disney osakkeet ilmeisesti jaksavat sijoitajia kiinnostaa, Lions Gaten osakekehityksen suunta on ollut alas päin.

Harmi, ettei kaikkiin johtaviin elokuvaviihdeteollisuus-lafkoihin voi tuon DEGIRON kautta sijoittaa. Eikä tuo anna erityisen hyviä valikoimia optioiden suhteen. Olisi kiva sijoittaa optioihin amerikan markkinoille, mutta sikäli jos olen oikein katsonut, ainkaan tuon palvelun kautta ei ole mahdollista kuin lyödä vetoa yleisistä useampien lafkojen osakkeiden kurssista.

Ajoitus on kaikki kaikessa. Sijoitukseni ovat tuottaneet reilu 40% tappiota vasta reilussa kuukaudessa. Nimimerkillä: Osinkomiljoonia odotellessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 12, 2020, 19:38:02
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 12, 2020, 18:30:36

Osakkeita kannattaa ostaa silloin kun kukaan muu ei ole niistä kiinnostunut. Jos ostaa taksikuskien sijoitusneuvojen innoittamana, menee metsään.

Velkarahalla ei kannata ostaa kertoo nimim. "Kerran kokeilin 250 000 markalla".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 12, 2020, 23:02:12
Hesarin sivulla oli juttu, jota en lukenut, mutta jonka otsikon näin. Siinä kerrottiin työttömyydestä ja siitä, miten se vaikuttaa itsetuntoon. En löydä nyt artikkelia, josta olisin katsonut vain otsikon.

Tuosta jutusta - siis sen otsikosta - tuli mieleeni, että olen silloin tällöin miettinyt, että olisihan se ollut jännä kokea edes pieni hetki oikeata työntekoa jossakin Helsingissä tai sen lähettyvillä. Mennä aamulla bussilla töihin ja tulla illalla takaisin. Tällainen asia, joka on tuhansille ihmisille todellisuutta, on minulle täysin tuntematonta ja vierasta. Olen matkustanut elämäni aikana vähemmän kaupunkibusseilla kuin busseja käyttävä työmatkalainen muutamassa viikossa.

Niinä vähinä vuosina, jolloin jonkinlaisia palkkatöitä olen tehnyt, työmatkani ovat olleet muutamasta metristä (työpaikka kotona) muutamaan sataan metriin. Ne on pystynyt kävelemään. Ainoastaan noin kolmen viikon ajan, jolloin olin kouluavustajana eräällä kyläkoululla, työmatkani oli pidempi. 11,5 kilometriä näyttää Google-kartta. Ajoin autolla, eikä siihen kauan mennyt, koska ajaminen ei tapahtunut taajamissa vaan isommilla teillä. Google-kartta näyttää ajoajaksi 13 minuuttia. Ajoin todennäköisesti nopeammin. Eli tuo oli kaikkien aikojen pisin työmatkani. Olin toisessa yhteydessä kolme päivää opettajan sijaisena eräällä toisella koululla ja tällöinkin ajoin matkat autolla. Tämän osuuden pituudeksi Google näyttää 6,5 kilometriä ja ajaksi yhdeksän minuuttia. Tämänkin saatoin ajaa Googlea nopeammin. Noilta kolmelta päivältä sain parhaan päiväkohtaisen palkkani koskaan. Opettajathan ovat hyvätuloisia ökyporvareita, ja epäpätevälle sijaisellekin maksetaan hyvin.

Tuosta epäpätevälle sijaiselle maksamisesta tulee mieleeni edellä mainitsemani työllistettynä tilapäisenä kouluavustajana olemiseni. Palkkani oli tietysti aivan onneton niin kuin "työllistetyillä" on. Ja arvatkaapa mitä. Koulussa oli epäpätevänä sijaisopettajana edellisen kevään ylioppilas, joka tietenkin sai sellaista ruhtinaallista palkkaa kuin opettajat saavat. Asetelma ei ollut omiaan kohottamaan itsetuntoani, koska minulla pienipalkkaisella työllistetyllä oli sentään yliopistotutkinto, mutta tuolla hyvää palkkaa saavalla henkilöllä oli vain ylioppilastutkinto. Ja ikäeroakin meillä luonnollisesti oli aika paljon.

Minun on vaikea edes kuvitella tilannetta, jossa saisin tililleni joka kuukausi vaikka jonkun 2000 euroa niin kuin työelämässä olevista monet saavat. Tuollainenhan olisi aivan ökyraha. Voisin ostaa hetkessä uuden tietokoneen ja auton ja melkein mitä tahansa, mistä nyt joudun vain haaveilemaan.

Kun sain vuonna 2014 kahdeksan kuukauden ajan työmarkkinatukea, ostin jo huhtikuussa "uuden" auton, eli toisen niistä, joka on vieläkin käytössäni. Syyskuun alussa ostin moottoripyörän, jollaisesta olin vuosikymmeniä haaveillut. KELA maksoi sataprosenttisesti nämä ostokset. Ohjasin työmarkkinatuen erilliselle tilille, josta ei pystynyt nostamaan rahaa muuten kuin käymällä sadan kilometrin päässä olevassa pankkikonttorissa, jonka kassapalvelut olivat auki vain hetken ajan viikosta. Tein näin, jotta raha ei sekoittuisi muuhun rahaan eikä sitä tulisi käytettyä normaaleihin menoihin.

No, tuosta kulutusjuhlasta on aikaa, eikä sellainen toistu enää koskaan. Jos minulla olisi kahden tonnin nettopalkka, saisin vielä paljon enemmän säästöön pantavaa kuukaudessa kuin aikoinaan työmarkkinatuen. Eihän työmarkkinatuki ja erinäiset "pohjatuloni" tehneet yhteensä lähellekään kahta tuhatta euroa. Hyvä jos jonkun minimipalkkalaisen nettotulojen verran. Mutta minulle se oli paljon rahaa, koska olen tottunut elämään niin niukasti. Ja tuota tuloa tuli siis vain noin yhdeksän kuukauden ajan.

Raha on yksi puoli työnteosta. Sosiaaliset suhteet ja itsearvostus ovat toinen puoli. Olisihan se hurjaa mennä esimerkiksi jonnekin (tämä on täysin mielikuvitusta) Espoon kaupungin sosiaalitoimistoon ja hoitaa siellä jotain sosiaalityöntekijän virkaa. Lähimpänä tätä haavetta olin syyskuussa 2001, kun sain kutsun työhaastatteluun Helsingin kaupungin (jonkun osan) sosiaalitoimistoon. Valitettavasti aukaisin kirjekuoren, jossa kutsu oli, vasta vuoden päästä. Olin luullut, että siinä on tavanomainen "teitä ei valittu" -ilmoitus, enkä ollut halunnut lukea sitä. Kyseessä olisi ollut lyhyehkö sijaisuus. Puhelimessa joku henkilö oli kertonut, että olen "vahvoilla" valinnassa tai jotain sinne päin. Onnistuin siis möhlimään tämänkin jutun. Valitettavasti Helsingin Sanomat tuolta ajalta ei ole luettavissa netistä. Olisin etsinyt, löytyy työpaikasta ilmoitusta, vai mistä sen olin keksinyt. Päiväkirjassani ei ole mitään mainintaa tästä asiasta. En kai pitänyt sitä mainitsemisen arvoisena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 13, 2020, 06:22:03
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 12, 2020, 19:38:02
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 12, 2020, 18:30:36
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - helmikuu 07, 2020, 21:03:24
Ostin eilen myös kymmenen kappaletta Lions Gaten osakkeita. Olivat kympin kappale. Äsken noiden yhdentoista osakkeeni arvo oli noin 5 euroa plussan puolella. Tosin vaikka Disney osakkeet ilmeisesti jaksavat sijoitajia kiinnostaa, Lions Gaten osakekehityksen suunta on ollut alas päin.

Harmi, ettei kaikkiin johtaviin elokuvaviihdeteollisuus-lafkoihin voi tuon DEGIRON kautta sijoittaa. Eikä tuo anna erityisen hyviä valikoimia optioiden suhteen. Olisi kiva sijoittaa optioihin amerikan markkinoille, mutta sikäli jos olen oikein katsonut, ainkaan tuon palvelun kautta ei ole mahdollista kuin lyödä vetoa yleisistä useampien lafkojen osakkeiden kurssista.

Ajoitus on kaikki kaikessa. Sijoitukseni ovat tuottaneet reilu 40% tappiota vasta reilussa kuukaudessa. Nimimerkillä: Osinkomiljoonia odotellessa.

Osakkeita kannattaa ostaa silloin kun kukaan muu ei ole niistä kiinnostunut. Jos ostaa taksikuskien sijoitusneuvojen innoittamana, menee metsään.

Velkarahalla ei kannata ostaa kertoo nimim. "Kerran kokeilin 250 000 markalla".

Nyt voisi tosiaan olla parempi hetki ostella osakkeita (paitsi että uskoakseni Koronavirus tulee syömään osakemarkkinoiden arvoa vielä ainakin jonkun aikaa ja ainakin jenkeissä, jossa koronavirusepidemia on vasta juuri päässyt käyntiin).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 13, 2020, 16:53:43

Kiusaamisesta ja alistamisesta vaikuttuneet, eivät välttämättä ole enää armeijakelpoista väkeä. Tätä ryhmää ei ole erityisesti mainittu vaikuttavaksi esteellisyystekijäksi.

Voi olla, että EMn ryhmän esteellisyys "osallistumisissa" ei jää tuohon. Näitä voi olla aika liuta.

Eilen oli artikkeli jossain päin naisvangeista, ja menneisyyksineen, joka ei anna edellytyksiä oikein mihinkään. Miesvangeissa tämä ryhmä syntyy varmasti helpommin, sekä myös laajemmin.

Laajuus huomioiden, jakautuma sukupuolten osalta voi olla tasaisempi, kuin mitä vankilaotoksesta voi päätellä. Jos lasketaan naisten parempi mahdollisuus sopeutua, eli asettua olemaan niin, ettei rajoja rikkoonnu, sosiaalisesti ottaen kriittisistä kohdista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 13, 2020, 17:01:16
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 12, 2020, 23:02:12Hesarin sivulla oli juttu, jota en lukenut, mutta jonka otsikon näin. Siinä kerrottiin työttömyydestä ja siitä, miten se vaikuttaa itsetuntoon. En löydä nyt artikkelia, josta olisin katsonut vain otsikon.

Esiintyy paljon taipumusta yhdistää itsetunto, ja työllisyys. Mistä kytkennän vahvuus lopulta johtuu, on omanlaisensa asia.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 12, 2020, 23:02:12Niinä vähinä vuosina, jolloin jonkinlaisia palkkatöitä olen tehnyt, työmatkani ovat olleet muutamasta metristä (työpaikka kotona) muutamaan sataan metriin. Ne on pystynyt kävelemään. Ainoastaan noin kolmen viikon ajan, jolloin olin kouluavustajana eräällä kyläkoululla, työmatkani oli pidempi. 11,5 kilometriä näyttää Google-kartta.

Työttömien yhteydessä, on puhuttu 70 kilometristä, käveli tai pyöräili. Ohjeistus voi olla jonkin pituisesta aikavinkkelistä tarkastellen rikollisluonteinen.

Että laki tuomitaan rikokseksi ihmisyyttä tai ympäristöä vastaan, on omanlaisensa asia. Tällaista kerrontaa ei ole paljon ilmennyt.

Työn kautta saadaan välttämätön sidoksellisuus, haltijoille, käyttivätpä sidoksia hyvään tai huonoon. Kun perinteisen työn merkitys vähenee, voi vain arvella jotain siitä, miten vastaava asia hoidellaan. Iso kuvio.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 13, 2020, 18:58:06
Melkoinen poikkeus nyt kauppareissulla, kun tapasin kaksikin mukavaa nuorta miestä. Sinällään huvittavaa tuo, että parikin ihmiskontaktia oli nyt, kun ne on ei-niin-kovin-suotavia.

Kävin Tiksin Prismassa ostamassa salihanskat, kun punttisalilta tuli ohjetta, että toivottavaa olisi, että hyvän siivouksen lisäksi kaikki käyttäisivät hanskoja. Samalla ostin sieltä pari sydäntä, kun umpiopakatuilla on pidempi säilytysaika. Omassa kaupassa ei ole umpiopakattuja. Menin sitten kassoille ja siellä oli aika järkky jono jopa itsepalvelukassoilla. Edelläni jonossa IP-kassoille oli nuori komea mies, joka vilkaisi ostoskoppaani ja tarjosi paikkaa edellään, kun minulla oli niin vähän ostoksia. Hänellä itsellään oli kärryllinen. Väläytin herttaisimman tätihymyni ja otin tarjouksen vastaan.

Päästyäni omaan kauppaani siellä ei ollut yhtään niitä korkeapohjaisia kärryjä vapaana, vaikka kiersin koko aulatilan. Sitten hoksasin nuoren miehen, joka seisoi sellaisen kärryn kanssa ja odotti jotain. Menin kysymään, josko se kärry olisi vapautumassa. Juu, kunhan ne saisi rahansa pois siitä. Emäntänsä oli kyselemässä apuja henkilökunnalta, mutta ei ollut oikein saanut. Siinä odottelin hetken ja rupateltiin ja äimisteltiin ihmisten sekoamista kaupoilla, mutta sitten sanoin, että otanpa tuolta kopan, että saa sitten riittää minulle. Neuvoin häntä, että vastaisen varalle pyytää poletin kassalta, ettei rahalla tarvitse irrottaa kärryjä ketjusta. Sanoin vielä, että kannattaa viedä kärry parkkihalliin, sillä ihan varmaan siellä on toinen, johon voi kärrynsä kytkeä ja saada rahansa pois.

Kyllä on kaupoissa maailmanlopun meininki. Tavallinen reittini kassoille oli lähes tukossa, kun ihmiset olivat haalimassa sitä vessapaperia ja kaikenlaisia siivousaineita. Ihmeekseni en huomannut, että hammasharjoja olisi ostettu hyllyä tyhjäksi. Sen nyt vielä ymmärtäisi, kun mahdollisen sairastumisen jälkeen kannattaa hammasharja vaihtaa toipilasaikana pariinkin kertaan.

Tosiaan tuntui vaikealta säilyttää oma maltti kaupassa. Tunnelma oli tarttuva ja lopulta tuli vain hinku päästä sieltä pois. Jäi sitten parikin ostosta tekemättä, jotka oli tarkoitus ostaa. Pitää huomenna sitten lähteä ostamaan puuttuvat valkosipulit ja raejuustot.

Oli kauppiaskin kantanut kortensa koronakekoon. Paistopisteen kaikki tuotteet oli henkilökunnan pakkaamat ja hinnoittelemat, eli asiakkaat eivät pääse niitä käpälöimään. Vakio-ostoksiini kuuluvat sämpylät jäi ostamatta, kun niitä oli pussitettu neljän kappaleen pusseihin ja minulle olisi kaksikin riittänyt. Onneksi sitten makeiden puolelta löytyi luuseripakkauksia kampaviinereitä ja päiväni oli pelastettu.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 13, 2020, 19:03:58
Alkaa olla aika selvää, että suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu patologinen viehätys vessapaperiin ja ilmaisiin ämpäreihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 13, 2020, 19:14:29
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 13, 2020, 19:03:58
Alkaa olla aika selvää, että suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu patologinen viehätys vessapaperiin ja ilmaisiin ämpäreihin.

Tuo vessapaperin hamstraus on ihan maailmanlaajuinen epidemia. Juuri oli uutisissa siitä, että pitkin Eurooppaa juuri sitä ostetaan runsaasti :D

Vessapaperien hamstrauksesta tuli koronaviruksen symboli – katso hauskimmat meemit maailmalta
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/03060c4c-2da0-40ea-8b25-b803c72d40d1
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 13, 2020, 20:00:40
(https://scontent-hel2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/89814713_10207253059362432_608674385707925504_n.jpg?_nc_cat=105&_nc_sid=110474&_nc_ohc=Skqp8vR2l7QAX8ImaJq&_nc_ht=scontent-hel2-1.xx&oh=61ec5f3dcb725973447bd11053d7152c&oe=5E917BF7)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 13, 2020, 20:00:46
Hipin kertomukset ovat mielenkiintoisia, vaikka en aina ymmärräkään kaikkia vieraskielisiä (=pääkaupunkiseudunkielisiä) sanontoja. Nyt piti oikein Googlella katsoa, mikä on "Tiksin Prisma". Jälkimmäisen tiedän, eli kyse on S-Ryhmän tavaratalosta, mutta Tiksin oli tuntematon sana. Arvelin kyllä, että sillä tarkoitetaan sitä, mitä sillä ilmeisesti tarkoitetaan (ainakin Google toi näkyviin Tikkurilan Prisman).

Prismat eivät kuulu vakiomyymälöihini, eikä Tikkurila kuulu vakiopaikkohini, joten voi olla, että en ole koskaan käynyt Tikkurilan Prismassa. Yleensäkin Tikkurila on viime vuosina - ja jo pidemmän aikaa - jäänyt syrjään reiteiltäni. Liikuin siellä enemmän oikeastaan 1980-luvulla, eli paikkamuistikuvani (sikäli kun mitään sellaisia on) ovat noilta ajoilta. Viimeksi olen tainnut käydä siellä toissa kesänä, kun kiersin läpi pääkaupunkiseudun Tokmanneja etsiessäni eräitä tarjoustuotteita. Tikkurilan Tokmanni oli yksi liike monista kiertomatkani aikana.

Ehkä eniten muistoja Tikkurilan liikkeistä minulla on entisestä Anttilasta, jossa usein kävin. Auton sai mukavasti parkkihalliin. Seuraavissa kuvissa voi tehdä yhdellä hiiren klikkauksella aikahyppyjä. Mennään ensiksi vuoteen 2009 (https://www.google.com/maps/@60.2882446,25.0333822,3a,75y,258.46h,91.87t/data=!3m6!1e1!3m4!1scDK7CZuZj5AXUHA7QO9cig!2e0!7i13312!8i6656). Ja seuraavaksi vuoteen 2011 (https://www.google.com/maps/@60.2881737,25.0333813,3a,75y,258.46h,91.87t/data=!3m6!1e1!3m4!1spInN-ozHL74s9UqLDHzbTA!2e0!7i13312!8i6656).

Monissa muissakin paikoissa Tikkurilassa tuli aikoinaan käytyä. Kielotien lääkäriasemalta minulle jäi muistikuva tapauksesta, jossa odottelin aulassa omaa aikaani, kun henkilökunta yhtäkkiä jotenkin "sähköistyi" eli valmistautui johonkin. Kuulin hoitajien kuiskivan, että nyt se tulee taas, ketkä ottavat sen vastaan tai jotain tämän suuntaista. En muista tarkasti, mitä sanottiin, mutta idea oli tuo. Lääkäriasemalle oli siis tulossa joku erityishuomiota vaativa henkilö, jonka henkilökunta tiesi jo ennestään, ja tähän tuloon piti valmistautua. Ja kyllähän minä sen tapauksen lopulta näinkin. Nuorehko nainen talutettiin sisälle ovesta ja saateltiin pidemmälle. Vaikutti kuin hänellä olisi ollut jokin "kohtaus" tai sen tyyppinen meneillään, eli hän oli aivan onnettomassa kunnossa. Voin vain arvailla, mistä oli kyse. Epäilin jopa henkistä laatua olevaa kohtausta eli jonkinlaista hermoromahdusta tai vastaavaa. "Olemus" vaikutti jotenkin sellaiselta. Tietysti on voinut olla muustakin kyse. Olen joskus uteliaisuuttani googlaillut, löytyiskö vanhoista naistenlehtien tai iltapäivälehtien jutuista (sikäli kun niihin on olemassa viittauksia) jotain selitystä asiaan. Joskushan julkkikset kertovat hyvinkin avoimesti asioistaan. En ole löytynyt mitään. Ai niin, tuossa tulinkin paljastaneeksi, että kyse oli tunnetusta viihdetaitelijasta eli koko Suomen tuntemasta julkkisesta. Kunnioitan yksityisyyden suojaa enkä kerro kuka oli kyseessä.

Tällaisia muistoja tulee mieleeni Tikkurilasta, ja olisihan niitä varmaan vielä muitakin, kun vain viitsisi kaivaa muistilokeroitaan. Kyläreissuillakin ollaan siellä käyty. Ja kai senkin voi mainita, että toinen henkilö perheestämme oli siellä puolentoista vuoden ajan työssä 1980-luvun puolivälin tienoilla. Eli kyllä sinne monenlaisia kytköksiä oli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 13, 2020, 20:05:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 13, 2020, 19:14:29
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 13, 2020, 19:03:58
Alkaa olla aika selvää, että suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu patologinen viehätys vessapaperiin ja ilmaisiin ämpäreihin.

Tuo vessapaperin hamstraus on ihan maailmanlaajuinen epidemia. Juuri oli uutisissa siitä, että pitkin Eurooppaa juuri sitä ostetaan runsaasti :D

Vessapaperien hamstrauksesta tuli koronaviruksen symboli – katso hauskimmat meemit maailmalta
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/03060c4c-2da0-40ea-8b25-b803c72d40d1
Hauskoja meemejä. :D

(https://www.theolivepress.es/wp-content/uploads/2020/03/corona-meme-12.jpg)

Kävin tänään kaupassa, etsimässä kunnon koronapaniikkia ja hamstraussotia, mutta petyin. Paistopisteeltä toki tarttui mukaan valmiiksi pussitettuja pullia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 13, 2020, 22:51:55
Ostin pari viikkoa sitten kappaleen usalaisen indeksirahaston optioita tarkoituksena nollata kurssit laskusta johtuvat menetykset. Trumpin puolentoista biljoonan elvytys teki sitten senkin tavoitteen turhaksi :D Korkeammat voimat eivä selvästi halua, että harrastan sijoittamista.

Noh veikkaan, että tuon elvytyksen hyöty jää väliaikaiseksi sillä USAlla ei oikein vaikuta olevan kapasiteettia vastata epidemiaan jos ja todennäköisesti kun se pääsee pahaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 14, 2020, 21:26:21
Ruokaketjussa käydystä suuresta karjalanpiirakkakeskustelusta lukiessani muistelin tässä samalla sitäkin kertaa, kun vein Berliiniin tuhat karjalanpiirakkaa. Määrä mahtui lähes kokonaan kahteen jääkiekkolaukkuun. Tilasin ne suoraan Moilakselta erikseen, sillä sen massatuotteet ovat lähimpänä aitoja. Berliinissä asusteleva synttärisankari oli ensin yrittänyt teetättää karjalanpiirakoita paikallisilla gourmet-kokeilla, mutta he eivät onnistuneet, ja aika oli käymässä vähiin. Hän halusi niitä välttämättä. Niinpä toimin juoksupoikana - kuluni tosin katettiin lentolippuja myöten, vaikka olisin osallistunut synttäreille joka tapauksessa, eikä hänen olisi tarvinnut mitään lippuja maksaa. Syntymäpäivät pidettiin eräässä Berliinin keskustassa (Yhdessä niistä) sijaitsevassa kuuluisassa hallintorakennuksessa, ja kutsuvieraina oli niin Saksan kulttuurieliittiä ja poliittista johtoa, mm. silloinen kulttuuriministeri ja maan presidentti. Tapasin heidät, ja monia muitakin merkkihenkilöitä. Synttärien jatkot vietettiin Hyatt-hotellissa.

Vaivanpalkaksi ja kiitokseksi sain VIP-passit Berliinin elokuvajuhlille. Siellä vietin jaetun tupakkatauon Scarlett Johanssonin kanssa, ja kättelin Daniel Day-Lewisin. Kaverustuin niissä samalla erään englantilaisen karkkitehtaan omistajan perillisen kanssa (Olemme saman ikäiset ja samanhenkiset), ja hänen kanssaan vietetty kolmen päivän juhlaputki oli eeppinen. Hän oli isänsä kanssa paikalla, koska olivat rahoittamassa erästä sittemmin hyvin menestynyttä englantilaista elokuvaa. Siinä tiimellyksessä yhyttämäni saksalainen alusvaate- ja morsiuspukumalli on tänäkin päivänä kauneimpia naisia, joiden kanssa olen kuherrellut. Hänen pärstänsä ja kroppansa oli samaan aikaan ympäri Saksaa, sillä hän oli tuolloin päämallina kauppaketju Karstadtin mainoskampanjassa. Oi niitä aikoja! Yhdet synttärit ja tuhat karjalanpiirakkaa poikivat uusia suhteita ja sata uutta muistoa, joita saa makustella vielä keinutuolissa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 14, 2020, 21:46:42
Ruoan valmistaminen on vain tekosyy syödä ketsuppia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 14, 2020, 23:17:18
Aaveella on ollut mielenkiintoisia seikkailuja. Minä puolestani en ole ollut millään elokuvafestivaaleilla. Kesällä 2009 vein tyttäreni Sodankylän elokuvatapahtumaan, jota tarkoitukseni oli vähän itsekin vilkaista. Sain kuitenkin sinne tultuamme joko ruokamyrkytyksen tai migreenin tai molemmat yhdessä, ja suunnitelmat menivät pieleen. Ajelin jo ensimmäisen aamun valjetessa pois aivan surkeassa kunnossa. Oksensin mm. huoltoaseman ulko-ovelle tultuani juuri vessasta... ei tarvinne kertoa tarkemmin. Seuraavan kerran oksensin syliini, kun lähdin jatkamaan autolla matkaa. Pysähtelin parkkipaikoilla matkan varrella nukkumassa ja nappailemassa särkylääkettä. Eli tällaisia muistoja Sodankylän elokuvista.

Berliinissä olen käynyt katsomassa pari elokuvaa Sony Centerin lähellä olevassa teatterissa tammikuussa 2008. Tähänkin reissuun liittyy migreenimuistoja oksenteluineen ja patjalla makailuineen ja särkylääkkeiden ottamisineen, vaikka minulla ei ole virallisesti todettu kyseistä vaivaa, eikä oireita onneksi ole ollut viime vuosina. Tuolla kerralla laukaisevana tekijänä oli ilmeisesti menomatkalla otetut meritautipillerit ja aivan tolkuton nukkuminen niiden voimasta.

Elokuvat, jotka katsoin, olivat Eastern Promises ja joku Will Smithin scifikauhujuttu.

Jos vielä elokuvissa ja Berliinissä pysytään, niin viime kesänä annoin autoani lainaksi yhden taideelokuvan tekemiseen ja olin mukana järjestelyissä. Auton kuljettaja (jota en koskaan tavannut) naarmutti tuulilasin pahan näköiseksi käyttämällä ilmeisesti pyyhkijöitä hiekkasella kuivalla lasilla. Tuulasi oli erittäin kirkas ja hyväkuntoinen, joten tuollainen väärinkäyttö jäi harmittamaan, kun naarmut näkyvät siinä koko ajan. Esineet harvoin lainassa paranevat, vaikka joskus tietysti voi niinkin käydä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 15, 2020, 01:16:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 14, 2020, 23:17:18
Berliinissä olen käynyt katsomassa pari elokuvaa Sony Centerin lähellä olevassa teatterissa tammikuussa 2008. Tähänkin reissuun liittyy migreenimuistoja oksenteluineen ja patjalla makailuineen ja särkylääkkeiden ottamisineen, vaikka minulla ei ole virallisesti todettu kyseistä vaivaa, eikä oireita onneksi ole ollut viime vuosina. Tuolla kerralla laukaisevana tekijänä oli ilmeisesti menomatkalla otetut meritautipillerit ja aivan tolkuton nukkuminen niiden voimasta.

Ei siis karjalanpiirakat?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 15, 2020, 10:39:56
Facebook-seinäni annista varmaan joku 1/4 lienee silkkaa sponsorointia. Jälleen kerran kerjää rahaa Pakolaisneuvonta ry.

Varmista, että suojelua tarvitsevat myös saavat sitä: lahjoita turvapaikkaa hakevien tueksi joka kuukausi.

Kuukausilahjoittaminen on helppoa: tee lahjoitus nettipankissasi ja merkitse maksu kuukausittain toistuvaksi. Tee lahjoitus Pakolaisneuvonnan tilille *** ja käytä viitettä ***.

Toistuva lahjoitus on paras tapa auttaa: se tuntuu kaikista vähiten sinun tililläsi ja sillä on kaikista isoin merkitys turvapaikkaa hakeville.

Laadukkaan oikeusneuvonnan ja pakolaisten oikeuksien puolustamisen tarve on jatkuva. Suomessa on edelleen satoja sotaa, vainoa ja vaaraa pakenevia ihmisiä, jotka odottavat oikeudenmukaista käsittelyä turvapaikkahakemukselleen.

Ennen kuin uusi elämä turvallisessa Suomessa voi alkaa, he tarvitsevat oikeudellista apua ja neuvontaa. Yhdessä me voimme sitä heille tarjota.

Turvaa suojelun tarpeessa olevan ihmisen loppuelämä: lahjoita.

Minkä takia Suomessa jo olevien hyödyksi pitäisi kerätä rahaa? Tuskinpa he missään kadulla asuvat mikäli paperit on kunnossa. On siis ruokaa ja katto pään päällä. Mihin Suomessa oleva tarvitsee vielä jotain ekstraturvaa ja suojelua, kun he kerta ovat Suomessa jonka piti olla niin mahdottoman erinomainen onnela että nimenomaan tänne asti piti päästä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 15, 2020, 13:14:03
Alkoi kyllästyttää katkeamaton negatiivisten uutisten virta. Kupolista sattuu, niitä joutuu lukemaan jatkuvasti.

Siksipä tein googlehaun sanoilla positiivinen uutinen - tuloksena linkki Yle Uutisten sivulle jossa viimeinen +uutinen mainittuna: " Lapin väestökato  hieman hidastunut". Kaiken huippuna, uutinen on jo vuodelta 2012.

https://yle.fi/uutiset/18-98596

Herrajumala mihin olemme matkalla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2020, 16:32:27
LainaaLapin väestökato hieman hidastunut  Lapin lääni2012
Lapin kunnat tekivät plussaa  Liikevoitto2011
Joka kahdestoista lapsi tarvitsee lastensuojelun apua  Kotimaa2010
Finnairin matkustajamäärät saivat uuden nousun toukokuussa  talous2010

Ovatko nuo edes positiivisia uutisia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 15, 2020, 17:22:26
Lainaus käyttäjältä: Juha - maaliskuu 15, 2020, 16:32:27
LainaaLapin väestökato hieman hidastunut  Lapin lääni2012
Lapin kunnat tekivät plussaa  Liikevoitto2011
Joka kahdestoista lapsi tarvitsee lastensuojelun apua  Kotimaa2010
Finnairin matkustajamäärät saivat uuden nousun toukokuussa  talous2010

Ovatko nuo edes positiivisia uutisia?

Ilmeisesti positiivisimpia saatavilla olevia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 15, 2020, 18:09:48

No, tämän kohdan voisi ehkä saada nousuun: Joka kahdestoista lapsi tarvitsee lastensuojelun apua

Voisi tuoda mukanaan lisää kasvua, ja lisää työllistymismahdollisuuksia. Tarkkana, ja huolella. Näist se lähtee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 15, 2020, 19:09:52
Positiivista: mutta joka kolmastoista ei tarvitse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 15, 2020, 22:04:50
Näyteikkunaostoksilla nähtyä...

(https://img.aijaa.com/m/00504/14809750.jpg) (https://aijaa.com/Og6S6K)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 16, 2020, 07:26:15
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 15, 2020, 19:09:52
Positiivista: mutta joka kolmastoista ei tarvitse.
Miltä kuulostaisi 11 lasta 12 lapsesta ei tarvitse?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 16, 2020, 07:51:42
Samaan aikaan kun paskanpuhuminen internetissä on lisääntynyt, vessapaperin kysyntä on kasvanut. Great minds think alike!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 09:03:53
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 16, 2020, 07:51:42
Samaan aikaan kun paskanpuhuminen internetissä on lisääntynyt, vessapaperin kysyntä on kasvanut. Great minds think alike!

Miespuoliset yksilöt tunnetusti joutuvat lisääntymisvimman valtaan silloin kun heidän geenejään uhkaa sukupuutto. Mikäli kuolemankielissä ei pääse parittelemaan, pitää tyytyä wänkkäyksen (ei se heppi kumminkaan tunnista mihin se on tungettuna, kunhan on tarpeeksi tiukkaa tavaraa tarjolla, vaikka sitten nyrkki). Kyllähän jäljet pitää kuitenkin putsata jos vaikka sattuisi läppärinsä äärelle veivinsä heittämään, mitä sitä sotkua jälkeensä jättämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2020, 09:07:22
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 16, 2020, 07:51:42
Samaan aikaan kun paskanpuhuminen internetissä on lisääntynyt, vessapaperin kysyntä on kasvanut. Great minds think alike!

On tuo vessapaperisota kyllä aika järkyttävää.

Eilisessä lehdessä oli juttua kauppiaasta, joka joutui vetoamaan asiakkaisiinsa, jotta käyttäytyisivät kaupassa. Oli joutunut erotuomariksi, kun asiakkaat olivat tapelleet vessapaperista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 16, 2020, 09:13:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 15, 2020, 10:39:56
Facebook-seinäni annista varmaan joku 1/4 lienee silkkaa sponsorointia. Jälleen kerran kerjää rahaa Pakolaisneuvonta ry.

Varmista, että suojelua tarvitsevat myös saavat sitä: lahjoita turvapaikkaa hakevien tueksi joka kuukausi.

Kuukausilahjoittaminen on helppoa: tee lahjoitus nettipankissasi ja merkitse maksu kuukausittain toistuvaksi. Tee lahjoitus Pakolaisneuvonnan tilille *** ja käytä viitettä ***.

Toistuva lahjoitus on paras tapa auttaa: se tuntuu kaikista vähiten sinun tililläsi ja sillä on kaikista isoin merkitys turvapaikkaa hakeville.

Laadukkaan oikeusneuvonnan ja pakolaisten oikeuksien puolustamisen tarve on jatkuva. Suomessa on edelleen satoja sotaa, vainoa ja vaaraa pakenevia ihmisiä, jotka odottavat oikeudenmukaista käsittelyä turvapaikkahakemukselleen.

Ennen kuin uusi elämä turvallisessa Suomessa voi alkaa, he tarvitsevat oikeudellista apua ja neuvontaa. Yhdessä me voimme sitä heille tarjota.

Turvaa suojelun tarpeessa olevan ihmisen loppuelämä: lahjoita.

Minkä takia Suomessa jo olevien hyödyksi pitäisi kerätä rahaa? Tuskinpa he missään kadulla asuvat mikäli paperit on kunnossa. On siis ruokaa ja katto pään päällä. Mihin Suomessa oleva tarvitsee vielä jotain ekstraturvaa ja suojelua, kun he kerta ovat Suomessa jonka piti olla niin mahdottoman erinomainen onnela että nimenomaan tänne asti piti päästä?

No lahjomista tarvitaan, koska neuvontafirma (yhdistys) ei tee mitään ilmaiseksi vaan haluaa ansaita toimistaan ja mieluummin enemmän, kuin vähemmän.
Hyvää tarkoittavilta ihmisiltähän yleensäkin kertyy aina joitain roposia  ja niiden kokonaisumma voi olla ihan merkittävä, vaikka lesken ropoa ei sinänsä pitäisi merkittävänä.

Perustarpeethan maksaa jo veronmaksaja,
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 09:17:23
S-postiinkin kokoajan paukkuu jotain että chip sitä ja chip tätä kun pitäisi dollari olla lahjoittamassa milloin mihinkin. Nyt taidettiin rahastaa jo koronallakin, mikä minusta on kyllä jo ihmeellistä. En muista mikä maa oli avunsaajana, epäilen että Italia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 16, 2020, 09:42:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 09:03:53
Miespuoliset yksilöt tunnetusti joutuvat lisääntymisvimman valtaan silloin kun heidän geenejään uhkaa sukupuutto. Mikäli kuolemankielissä ei pääse parittelemaan, pitää tyytyä wänkkäyksen (ei se heppi kumminkaan tunnista mihin se on tungettuna, kunhan on tarpeeksi tiukkaa tavaraa tarjolla, vaikka sitten nyrkki). Kyllähän jäljet pitää kuitenkin putsata jos vaikka sattuisi läppärinsä äärelle veivinsä heittämään, mitä sitä sotkua jälkeensä jättämään.

Maailman väestötilastokarttoja katsoessaan voisi kuvitella, että Afrikan miehillä on suurin hätä geeniensä sukupuutosta, mutta Suomessa ei ole huolta huomisesta.

Olen joskus miettinyt evoluutiopsykologiselta kannalta tuota Norman esittämää teoriaa ja myös sitä, miksi seksi ja väkivalta usein liittyvät yhteen esimerkiksi viihteessä. Varhaisissa James Bond elokuvissa esimerkiksi salainen agentti saattoi ensiksi viettää romanttisia hetkiä sängyssä naisen kanssa ja sen jälkeen niitata naisen, joka oli osoittautunut hänen tappamistaan suunnittelevaksi vihollisen peluriksi, minkä Bond kyllä oli tiennyt jo sänkypuuhien aikana, mutta ilmeisesti vaaran olemassaolo oli vain lisännyt hänen seksuaalista nautintoaan. Ensiksi fyysinen huvi ja sitten tappamisen huvi. Toisin päinhän se olisi ollut vähän liian roisia jopa James B:lle ja tietenkin leffayleisölle.

Olen tullut pohdinnoissani siihen (mahdollisesti väärään) tulokseen, että miesten seksuaalisten halujen lisääntyminen totaalisen tuhon uhatessa on perua ikivanhoilta ajoilta kylä- ja heimoyhteisöissä. Kun vihollinen saartoi kylän ja valmistautui hyökkäämään sinne, kylän miehet tiesivät hetkensä koittaneen. Heidät tapettaisiin. Vanhat ihmiset sukupuoleen katsomatta kokisivat saman kohtalon tai heidät jätettäisiin oman onnensa nojaan leijonien ruuaksi. Sen sijaan nuoret ja kauniit naiset otettaisiin vangeiksi ja jaettaisiin valloittajasotureiden ja päälliköiden kesken. Joistakin naisista tulisi seksiorjia, joistakin palvelijoita, joistakin vaimoja.

Ainoa keino, millä tuhoon tuomitun kylän miehet tuossa tilanteessa voivat yrittää siirtää geeniperimäänsä eteenpäin, oli tehdä kylän nuoria naisia raskaaksi, jolloin tapetuille miehille syntyisi myöhemmin lapsia. Äitien tehtävä olisi kertoa lapsille myöhemmin, keitä heidän todelliset isänsä ovat. Tällä tavalla valloitetun ja tuhotun kansan jäseniä hiipisi valloittajakansan sekaan. Muuta keinoa ei olisi.

Kun kylää piiritettiin, ja tuho odotti vain hetken päässä, oli toimittava nopeasti. Jotta jotain alkaisi tapahtua, eikä aikaa tuhlaantuisi kosiomenoihin, miestin vietit kiihtyivät äärimmilleen niin, etteivät he välttämättä enää edes lupaa kysyneet. Hätätilalain suomin valtuuksin he hoitivat homman. Eli kuoleman uhka, väkivaltaa, seksiä, lisää väkivaltaa, kuolema, syntymä...

Voi olla, että teoriani on täysin väärä. Jokin kummallinen kytkös väkivallan ja väkivaltaisen kuoleman ja seksuaalisuuden välillä kuitenkin näyttää olevan.

Piti oikein Googlesta katsoa, mitä tuo Norman esittämä sana tarkoittaa. Sillä lienee monia merkityksiä. Norma ei kenties tarkoittanut tätä.

https://ohjelmistotestaus.fi/2017/05/18/prosessien-wankkayksen-tyojarjestys/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 10:00:16
^ Kyllähän tuo loogiselta vaikuttaisi, että kun kansasta tullaan tappamaan 50 % eli kaikki miespuoliset yksilöt, niin mitä siinä muutakaan voi kuin raskauttaa naisväkensä ja toivoa että edes sitä kautta jäädään paremmin henkiin.

Mielenkiintoisen tilanteen eteen ovat tosin joutuneet valloittajat jotka seuraavaksi ovat raiskanneet tuhotun kylän naiset. Jos raiskauksen perään 9 kk päästä syntyy lapsi, niin onko se oma, vai nujerretun kansan tuotos? Jotkut ovat ehkä varmuuden vuoksi tappaneet kaikki noin aikaisin syntyvät lapset. Ja siinä sitten jotkut itse siittämiään lapsia.

Sitten taas toisaalta on arveltu että terska on sen muotoinen kuin on että sillä saa kaivettua vaginasta edellisen siittäjän spermat pois samalla kun tuuttaa omat tilalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2020, 11:46:27
Tilanne näyttää normalisoituneen täällä kehäkolmosen tuntumassa.

Kävin juuri kaupassa eikä siellä ollut kuin muutama asiakas lisäkseni ja perkeleellinen määrä hyllyttäjiä täyttämässä hyllyjä. Tosin ei varmaan ihmisten tarvitse moneen viikkoon kaupassa käydä kuin maitoa ostamassa, jos sitäkään. En tiedä sitten että pieni tihkusadeko asiakkaat on karkottanut vai mikä.

Käytin tänään ostoskoppana fillarin tavarakoppaa. Tuota olen ennenkin käyttänyt. Siinä on vain lisävaiva henskelöidä se kiinni takaisin fillariin. Eipä tarvinnut kaupan koppaa käpälöidä. 

Merkittävin huomio reissussa oli, että kaupan viereisellä taksiasemalla oli toistakymmentä autoa jonossa – tai suurin osa jonoa oli sitten kevyenliikenteen väylää tukkimassa, kun ei taksille varattuun tilaan mahtunut. Ei siinä ikinä ennen ole ollut noin paljon autoja joutilaana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 11:58:38
Jo eilen oli kaupoissa tyhjää eli vähän väkeä, mutta hyllyt täyttymässä uudelleen. Jossain lukemassani jutussa spekuloitiin kauppakeskusten sulkemisella. Jos niin käy, sen jälkeen kukaan ei enää kehtaa syyttää ihmisiä hamstraamisesta.

Pikkukauppa ei nähdäkseni ole mikään pelastus jos ne jätetään auki. Niin kapeita käytäviä että melkein hinkkaat muissa ihmisissä kiinni että pääsisit ohi. Ja yleensä ne ohitettavat ovat vanhuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 16, 2020, 14:42:24
Tänää oli töissä oikea koronapöhinä: 90% etätöissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 16, 2020, 15:14:51
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 16, 2020, 09:42:50
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 09:03:53
Miespuoliset yksilöt tunnetusti joutuvat lisääntymisvimman valtaan silloin kun heidän geenejään uhkaa sukupuutto. Mikäli kuolemankielissä ei pääse parittelemaan, pitää tyytyä wänkkäyksen (ei se heppi kumminkaan tunnista mihin se on tungettuna, kunhan on tarpeeksi tiukkaa tavaraa tarjolla, vaikka sitten nyrkki). Kyllähän jäljet pitää kuitenkin putsata jos vaikka sattuisi läppärinsä äärelle veivinsä heittämään, mitä sitä sotkua jälkeensä jättämään.

Maailman väestötilastokarttoja katsoessaan voisi kuvitella, että Afrikan miehillä on suurin hätä geeniensä sukupuutosta, mutta Suomessa ei ole huolta huomisesta.

Olen joskus miettinyt evoluutiopsykologiselta kannalta tuota Norman esittämää teoriaa ja myös sitä, miksi seksi ja väkivalta usein liittyvät yhteen esimerkiksi viihteessä. Varhaisissa James Bond elokuvissa esimerkiksi salainen agentti saattoi ensiksi viettää romanttisia hetkiä sängyssä naisen kanssa ja sen jälkeen niitata naisen, joka oli osoittautunut hänen tappamistaan suunnittelevaksi vihollisen peluriksi, minkä Bond kyllä oli tiennyt jo sänkypuuhien aikana, mutta ilmeisesti vaaran olemassaolo oli vain lisännyt hänen seksuaalista nautintoaan. Ensiksi fyysinen huvi ja sitten tappamisen huvi. Toisin päinhän se olisi ollut vähän liian roisia jopa James B:lle ja tietenkin leffayleisölle.

Olen tullut pohdinnoissani siihen (mahdollisesti väärään) tulokseen, että miesten seksuaalisten halujen lisääntyminen totaalisen tuhon uhatessa on perua ikivanhoilta ajoilta kylä- ja heimoyhteisöissä. Kun vihollinen saartoi kylän ja valmistautui hyökkäämään sinne, kylän miehet tiesivät hetkensä koittaneen. Heidät tapettaisiin. Vanhat ihmiset sukupuoleen katsomatta kokisivat saman kohtalon tai heidät jätettäisiin oman onnensa nojaan leijonien ruuaksi. Sen sijaan nuoret ja kauniit naiset otettaisiin vangeiksi ja jaettaisiin valloittajasotureiden ja päälliköiden kesken. Joistakin naisista tulisi seksiorjia, joistakin palvelijoita, joistakin vaimoja.

Ainoa keino, millä tuhoon tuomitun kylän miehet tuossa tilanteessa voivat yrittää siirtää geeniperimäänsä eteenpäin, oli tehdä kylän nuoria naisia raskaaksi, jolloin tapetuille miehille syntyisi myöhemmin lapsia. Äitien tehtävä olisi kertoa lapsille myöhemmin, keitä heidän todelliset isänsä ovat. Tällä tavalla valloitetun ja tuhotun kansan jäseniä hiipisi valloittajakansan sekaan. Muuta keinoa ei olisi.

Kun kylää piiritettiin, ja tuho odotti vain hetken päässä, oli toimittava nopeasti. Jotta jotain alkaisi tapahtua, eikä aikaa tuhlaantuisi kosiomenoihin, miestin vietit kiihtyivät äärimmilleen niin, etteivät he välttämättä enää edes lupaa kysyneet. Hätätilalain suomin valtuuksin he hoitivat homman. Eli kuoleman uhka, väkivaltaa, seksiä, lisää väkivaltaa, kuolema, syntymä...

Voi olla, että teoriani on täysin väärä. Jokin kummallinen kytkös väkivallan ja väkivaltaisen kuoleman ja seksuaalisuuden välillä kuitenkin näyttää olevan.

Piti oikein Googlesta katsoa, mitä tuo Norman esittämä sana tarkoittaa. Sillä lienee monia merkityksiä. Norma ei kenties tarkoittanut tätä.

https://ohjelmistotestaus.fi/2017/05/18/prosessien-wankkayksen-tyojarjestys/
Entäs se nainen? Se joka suunnitteli petipuuhien jälkeen Bondin listimistä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 16:46:21
https://www.is.fi/digitoday/art-2000006438453.html

Ihmisten puhelimista löytyy paskaa ja häpykarvoja. Mitä ihmettä porukat puhelimillaan tekevät? Pyyhkivät niihin perseensä vai?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2020, 16:47:51
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 16:46:21
https://www.is.fi/digitoday/art-2000006438453.html

Ihmisten puhelimista löytyy paskaa ja häpykarvoja. Mitä ihmettä porukat puhelimillaan tekevät? Pyyhkivät niihin perseensä vai?

Jos kaupasta oli vessapaperi loppunut :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 16, 2020, 16:56:51
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 16:46:21
https://www.is.fi/digitoday/art-2000006438453.html

Ihmisten puhelimista löytyy paskaa ja häpykarvoja. Mitä ihmettä porukat puhelimillaan tekevät? Pyyhkivät niihin perseensä vai?

Mitäs varten se värinähälytys alun perin kehitettiinkään?  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2020, 17:15:55
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 16, 2020, 16:56:51
Mitäs varten se värinähälytys alun perin kehitettiinkään?  ;)

Hyi yäk, pitikin tuosta muistuttaa. Aikanaan eräs tuttu aina pyysi minua soittamaan hänelle, kun olin aikataulultani muka kiireisempi. Oli siis parempi, että minä soitan sitten, kun oli sopiva hetki. Aika sovittiin vain suurin piirten.

Kerran sitten ihmettelin, että miten hänen kestää aina niin kauan vastata. Eikö hän voisi pitää puhelinta lähempänä, kun tietää odottaa puhelua. Tuolloin hän lipsautti, ehkä hiukan hönössä, että ei malta vastata, kun se tuntuu niin mukavalta. Puhelin oli taskussa.

Huumorintajuni ei tätä kestänyt. Lopetin soittamisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 16, 2020, 19:13:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 16, 2020, 17:15:55
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 16, 2020, 16:56:51
Mitäs varten se värinähälytys alun perin kehitettiinkään?  ;)

Hyi yäk, pitikin tuosta muistuttaa. Aikanaan eräs tuttu aina pyysi minua soittamaan hänelle, kun olin aikataulultani muka kiireisempi. Oli siis parempi, että minä soitan sitten, kun oli sopiva hetki. Aika sovittiin vain suurin piirten.

Kerran sitten ihmettelin, että miten hänen kestää aina niin kauan vastata. Eikö hän voisi pitää puhelinta lähempänä, kun tietää odottaa puhelua. Tuolloin hän lipsautti, ehkä hiukan hönössä, että ei malta vastata, kun se tuntuu niin mukavalta. Puhelin oli taskussa.

Huumorintajuni ei tätä kestänyt. Lopetin soittamisen.
Sinua on käytetty seksuaalisesti hyväksi! Hankkisi pesukoneen. Tai vessapaperia.

Vessapaperista saisi jo meemin.
Luo oma "entäs kommunismi"-lauseesi.
Ota lähin kirja kätöseesi ja avaa se sattumanvaraisesti. Poimi ensimmäinen näkemäsi lause ja lisää loppuun "mutta entäs kommunismi?"
(https://www.hs.fi/nyt/art-2000006420086.html)
Kyky luoda kuvitteellinen todellisuus sanoilla antoi suurelle joukolle toisilleen vieraita ihmisiä mahdollisuuden tehdä tehokkaasti yhteistyötä, mutta entäs vessapaperi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 16, 2020, 19:38:08
Itsetyydytys on iloinen asia. Jos kukaan muu ei suostu sitä tekemään, niin sitten vaan itse. Joku sähköinen apuväline on mainio lisä. Vain mielikuvitus on rajana.

Kaikenlaisia perseenpäristimiä on valmistettu jo iät ja ajat. Mihin luulette sähköisen hammasharjan suosion perustuvan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 20:28:37
Ajatelkaas jos ihmiset olisivat 100 % avoimia ja rehellisiä kokoajan toisilleen.

- En päässyt heti avaamaan ovea, kun olin juuri päristelemässä persettäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 16, 2020, 20:40:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 20:28:37

- En päässyt heti avaamaan ovea, kun olin juuri päristelemässä persettäni.

Oh, anteeksi. En kai tullut väärään aikaan. Ei minun takiani olisi tarvinnut lopettaa. J'ätä seuraavalla kerralla lappu oveen, niin tiedän odottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 20:49:01
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 16, 2020, 20:40:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 16, 2020, 20:28:37

- En päässyt heti avaamaan ovea, kun olin juuri päristelemässä persettäni.

Oh, anteeksi. En kai tullut väärään aikaan. Ei minun takiani olisi tarvinnut lopettaa. J'ätä seuraavalla kerralla lappu oveen, niin tiedän odottaa.

Jep. Lappuun

PERSEEN PÄRISTELY MENOSSA, OVIKELLIN RENKUTUS OMALLA VASTUULLA!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 17, 2020, 15:11:44
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 16, 2020, 14:42:24
Tänää oli töissä oikea koronapöhinä: 90% etätöissä.

Tänää joku 98% etänä. Pitää varmaan itsekin harkita josko siirtyisi etätyöskentelemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 17, 2020, 15:23:49
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 17, 2020, 15:11:44
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 16, 2020, 14:42:24
Tänää oli töissä oikea koronapöhinä: 90% etätöissä.

Tänää joku 98% etänä. Pitää varmaan itsekin harkita josko siirtyisi etätyöskentelemään.

Meillä ei enää vapaaehtoista. Jokainen, joka kykenee työnsä kotoa tekemään, myös tekee. Vielä ei tietoa, kuinka kauan kestää = noudatetaanko hallituksen päivämäärää 13.4. vai jatkuuko sen jälkeenkin. Tuo nyt varmaan on ohjenuorana, ellei muuta sanota.

Olen vuosia ja vuosia tehnyt paljon etätöitä joustavalla työajalla (eli vähän mihin vuorokauden aikaankin tahansa), mutta kun se pakko, eikä valinta, niinpä onpas tylsää. Kyllä Mark Twain oli oikeassa filosofisoidessaan, että kaikki, mitä ihmisen on pakko tehdä, on työtä ja kaikki, mitä tekee vapaaehtoisesti on leikkiä, olkoonkin, että kyseessä on ihan sama asia.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 17, 2020, 15:59:02
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 17, 2020, 15:23:49
Kyllä Mark Twain oli oikeassa filosofisoidessaan, että kaikki, mitä ihmisen on pakko tehdä, on työtä ja kaikki, mitä tekee vapaaehtoisesti on leikkiä, olkoonkin, että kyseessä on ihan sama asia.

Olen tässä juuuri purkamassa erään luhistuneen venevajan lahoa kattoa tuulessa ja räntä/lumisateessa. Pidän parhaillaan kahvitaukoa eräässä kojussa. Lähden vielä jatkamaan. Lumi tekee puoliksi puretun katon pinnan ja paljastuneet vinot tukipuut erittäin liukkaiksi, minkä vuoksi on vaara että katolta putoaa. Ympärillä on sikaliukasta jäätä, jonka pintaan on satanut sentin verran löysää lunta, mikä tekee liukkauden vieläkin liukkaammaksi. Ajoin 80 kilometriä autolla tänne tätä kattoa purkamaan. Paikalle ajaessani auto juuttui kiinni, ja piti yrittää kaivaa jäätyneestä hiekkakasasta edes vähän hiekkaa renkaiden alle. Sain auton lopulta liikkumaan. Kitkarenkaat ovat huonot tällaisissa tilanteissa.

Mutta ilmeisesti tämä on leikkiä, koska kukaan ei pakottanut. Epäsuoraksi pakottamiseksi voidaan tietysti katsoa kunnasta tullutta kirjettä, jossa uhataan purattaa rakennus meidän laskuumme joillakin ulkopuolisilla, jos se ei ole maan tasalla toukokuun loppuun mennessä - toivottvasti ei alkuun mennessä (en ole halunnut lukea tuota kirjettä, joten olen muiden antamien selitysten varassa).

Eli pura rakennus itse tai maksa kymppitonneja purkukuluja, jollaisiin rahoihin meillä ei mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa maa-alueen pakkohuutokauppaa ja vaikka mitä menetyksiä.

Joten lähdenpä tässä jatkamaan leikkimistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - maaliskuu 17, 2020, 16:05:17
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2020, 15:59:02
(en ole halunnut lukea tuota kirjettä, joten olen muiden antamien selitysten varassa).

Mäkin oon just tällainen pässi, joka voi jättää kirjeen lukematta tommoisessa tilanteessa, ja sit vaan jotenkin arvioida, mitä siellä vois olla, ja toimia sen perusteella.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 17, 2020, 16:28:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2020, 15:59:02
Eli pura rakennus itse tai maksa kymppitonneja purkukuluja, jollaisiin rahoihin meillä ei mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa maa-alueen pakkohuutokauppaa ja vaikka mitä menetyksiä.

Joten lähdenpä tässä jatkamaan leikkimistä.

Ei tuo kyllä ihan vapaaehtoiselta, itse valitulta leikiltä vaikuta.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 17, 2020, 16:51:41
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2020, 15:59:02
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 17, 2020, 15:23:49
Kyllä Mark Twain oli oikeassa filosofisoidessaan, että kaikki, mitä ihmisen on pakko tehdä, on työtä ja kaikki, mitä tekee vapaaehtoisesti on leikkiä, olkoonkin, että kyseessä on ihan sama asia.

Olen tässä juuuri purkamassa erään luhistuneen venevajan lahoa kattoa tuulessa ja räntä/lumisateessa. Pidän parhaillaan kahvitaukoa eräässä kojussa. Lähden vielä jatkamaan. Lumi tekee puoliksi puretun katon pinnan ja paljastuneet vinot tukipuut erittäin liukkaiksi, minkä vuoksi on vaara että katolta putoaa. Ympärillä on sikaliukasta jäätä, jonka pintaan on satanut sentin verran löysää lunta, mikä tekee liukkauden vieläkin liukkaammaksi. Ajoin 80 kilometriä autolla tänne tätä kattoa purkamaan. Paikalle ajaessani auto juuttui kiinni, ja piti yrittää kaivaa jäätyneestä hiekkakasasta edes vähän hiekkaa renkaiden alle. Sain auton lopulta liikkumaan. Kitkarenkaat ovat huonot tällaisissa tilanteissa.

Mutta ilmeisesti tämä on leikkiä, koska kukaan ei pakottanut. Epäsuoraksi pakottamiseksi voidaan tietysti katsoa kunnasta tullutta kirjettä, jossa uhataan purattaa rakennus meidän laskuumme joillakin ulkopuolisilla, jos se ei ole maan tasalla toukokuun loppuun mennessä - toivottvasti ei alkuun mennessä (en ole halunnut lukea tuota kirjettä, joten olen muiden antamien selitysten varassa).

Eli pura rakennus itse tai maksa kymppitonneja purkukuluja, jollaisiin rahoihin meillä ei mahdollisuuksia, mikä tarkoittaa maa-alueen pakkohuutokauppaa ja vaikka mitä menetyksiä.

Joten lähdenpä tässä jatkamaan leikkimistä.

Tuikkaa tuleen koko paska.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 17, 2020, 17:34:03
Minäkin kävin sitten hamstraamassa. En sitten lähtenyt Tammistoon asti, kun on vähän väsähtänyt olo. Hyvä olikin, etten lähtenyt, sillä tuuli oli aika ikävän tuntuinen. Menin sitten Tiksin Musti&Mirri kauppaan ostamaan muroja. Sinne mennessä huomasin sen käytävän alkupäässä makeiden leivoinnaisten kaupassa ALE-kopan, jossa oli pussitettuna eilisiä halvalla Iskin silmäni raitaviinereihin ja päätin niitä ottaa sitten paluumatkalla. Kun murot oli kassissa ja repussa, niin lähdin pyyhältämään paluumatkalle sellaisella vauhdilla, että tajusin vasta kaukana ulkona ollessani, että ne viinerit unohtui.

Pakko oli sitten mennä piipahtamaan Tokmannille, kun teki mieli vähän irtokarkkeja korvikkeeksi. En kuitenkaan halunnut niitä irtonaisena ostaa, mutta Tokmannilla on noita sekalaisia irtokarkin tapaisia boxeja, niin sellaisen halusin. Siellä kyllä sitten vähän mopo karkasi käsistä. Mutta ei hävettänyt yhtään kassalla, sillä huomasin ottaneeni kaikkea kaksi, joten joku voisi ajatella, että sama setti on jollekin toiselle ostettu kuin itselleni ostin. Nyt sitten saaliiksi tuli niitä 2*(karkkeja, jotka suunnittelin ostavani, boxi salmiakkilakuja, suklaarusinalevy ja N-pusuja/kausimaku). Olisiko sittenkin kannattanut kääntyä takaisin ja hakea ne viinerit   ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 17, 2020, 17:41:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 17, 2020, 17:34:03. Nyt sitten saaliiksi tuli niitä 2*(karkkeja, jotka suunnittelin ostavani, boxi salmiakkilakuja, suklaarusinalevy ja N-pusuja/kausimaku). Olisiko sittenkin kannattanut kääntyä takaisin ja hakea ne viinerit   ;D

Melkoinen lohtunapostelutöötti. Nuohan säilyy hyvin, ei ole pakko heti syödä kaikkia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 17, 2020, 17:48:42
Katselin hallituksen tiedotustilaisuutta.

Voimme olla iloisia, että ainakin esiintymisen perusteella meillä on erittäin osaavaa ja luotettavan tuntuista porukkaa liidaamassa meitä kohti onnellisempaa huomista tästä tuskan ja kärsimyksen alhosta.

Samalla saa aiheen ihmetellä miten muka joku kiky ja aktiivileikkausmalli olivat aivan välttämättömiä kansakunnan tulevaisuuden turvaamiseksi. Nyt on pakko käyttää aivan päinvastaisia keinoja mutta päämäärä on sama, kansakunnan tulevaisuuden turvaaminen.

Tuntuu ihan kuin olisi hukattu kallista aikaa ja mahdollisuuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 17, 2020, 17:54:45
Jee, sain siirrettyä maksamani kuntosalijäsenyyden myöhäiseen syksyyn. Ei se jäsenyys kallis ollut, mutta vähän olisi harmittanut maksaa turhasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 17, 2020, 18:07:51
^
Minulla on vielä maksettua muutama viikko jäljellä ja sali on edelleen auki. Nyt varmaan jää kerta tai pari väliin, vähän riippuu siitä millaisella fiiliksellä huomenna herään. Tänään on ollut hiukan tukkoinen olo, kun ilmiesesti poskiontelot on taas reistailleet ilman sen kummempaa tautia. Haluan kuitenkin varmistaa, etten sinne vie edes tavallista nuhaa.

Mutta tuollaistahan sattuu, kun hankkii aikaan sidotun käyttöoikeuden.

Omalle salilleni sulkeminen olisi melkoinen paukku, sillä kiinteät kustannukset ovat suuret ja jos sisääntuleva rahavirta katkeaa, niin perheyritys olisi aika heikoilla. Tuo ei ole mihinkään saliketjuun kuuluva yritys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 17, 2020, 18:13:05
Kuntosaliala on armottomasti kilpailtua eli katteet ovat pienet, ja tällainen keikuttaa kyllä isoja ketjujakin, saati sitten pikkuyrityksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 17, 2020, 19:40:42

Kuntosalit tulisi olla asuntoloiden yhteydessä. Vähänkin isompi kerrostalo, tai kerrostalo-alue, niin peruskunnon ylläpito samalla kuntoon, tavan arjessa, vähällä kynnyksellä.

Kuntosalilaitteita voi olla halpa tuottaa, jos menee isompia määriä. Ainakin autoilussa näin on käynyt, vaikka autoissa on älyttömästi kaikenlaista läjässä.

Autoista poikkeavat, ovat helposti eliittilaitteita, hinnaltaan, vaikka tarve-esineinä perustavaa laatua olevampia. Tämän tulisi olla toisin. Jos ei mene toisin, voi kysyä, mikä on meininki. Voi ehkä saada viitteitä ongelmakohdista, tällaisten toimimattomuuksista.

Nettiä parjataan, passiivisuutta, kattoon syljeskelyä, terveysmenoja, ... Samalla ei tehdä sellaista, mikä tuo oikeasti aktiivisuutta, aktiivisuusvajeesta valittamisen lisääntymisen sijaan. Peruskunnon vaje ei ole hyvä lähtökohta jatkoon, jos sellaita haluaa.

Jotain kuntolaitteita voi ehkä hankkia kotiin. Alkaen vaikka käsipainoista, tai jumppapallosta. Nuo taitaa kestää melkein eliniän, ja jäädä sen jälkeen jollekulle jatkoon. Tietyt omistamiset voivat olla toimivia, ja oikeasti kestävämpiä, kuin kauemmas kynnystetty hyvä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 17, 2020, 19:54:37
Minulla on vaikka mitä kuntoilulaitetta kotona, on esim. sellainen seinään kiinnitettävä vetolaite (semmoinen > 2 m korkea, missä on painopakka), jolla voi treenata koko kehon periaatteessa. On irtopuntteja, jumppapallo, joogamattoja peräti kolme, TRX-nauhat ovessa (mm. coren vahvistamiseen), kumisia venyviä nauhoja, tasapainolauta ja ties mitä. Kotona vaan tulee paljon heikommin tehtyä kuin salilla. Ei tule aloittaneeksi, ja tulee helpommin keskeyttäneeksi.

Olisin nämä kaikki vehkeet halunnut laittaa taloyhtiön muidenkin asukkaiden ilmaiseen käyttöön tyhjässä huoneessa kellarikerroksessa, mutta kun ei. Taloyhtiö ja isännöitsijä ei antanut, koska "vastuukysymykset" tai "vakuutukset" tai jotain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 17, 2020, 20:04:11
Edellisessä kotitalossani, 120 asunnon taloyhtiö, oli kuntosali tai oikeammin "kuntosali". Muutama laite tunkkaisessa varastohuoneessa. Levytanko oli ainoa toimiva. Muut laitteet oli kotikäyttötasoisia, joihin joku oli kyllästynyt ja lahjoittanut talolle. Eivät toimineet kovinkaan pitkään.

Ei se oikeasti ole mitään halpaa lystiä kuntosalia pitää. Kestävät laitteet ovat kallita. Vilkaisin esimerkiksi Crosstrainereiden hintaskaalaa niin se menee muutaman satasen rimpulasta muutaman tonnin kunnon vehkeeseen. Lisäksi niitä on huollettava. Millainen varustelutaso sitten tuolalisessa asuintalon kuntosalissa pitäisi olla? Yksi haluaa yhden ja toinen toisen laitteen.

Minäkin nopeasti laskien käytän yhdellä käyntikerralla ehkä noin viittätoista laitetta ja niissäkin on hiukan vaihtelua käyntikertojen välillä. Tuollaisella pro-salilla on tietysti kaikille lihasryhmille omat laitteensa ja moniin tuplaukset niin, että voi vähän erilaisella laitteella tehdä samaa. Voi sitten valita, mikä itselle istuu käteen paremmin.

Eikä ne hyvätkään laitteet pitkään kestä huoltamatta ja lisäksi tulee tilojen siivous.
Sitten tulee vielä se ikuinen riita siitä, miksi kuntosaliin pitää uhrata taloyhtiön rahaa, kun kaikki ei sitä käytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 17, 2020, 21:51:48
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 17, 2020, 19:54:37
Kotona vaan tulee paljon heikommin tehtyä kuin salilla. Ei tule aloittaneeksi, ja tulee helpommin keskeyttäneeksi.

Käytännössä tämän joutuu usein toteamaan. Jos lähtee kuntosalille, tai päätyy sinne, tulee harjoituksia tehtyä. Kotosalla tällaista automaatiota ei ole.

Toisaalta, kotona tekemiseen voi uppoutua enemmän, tai viettää taukojumppaa, sopivissa kohdin, jos vaikka istuu, lukee, ... Voi löytää paljon erilaista, jos päätyy tekemään jotain. Voi yhdistellä asioita, joita ei julkisesti tulisi tehtyä.

Kotiharjoituksissa suhde tekemiseen tulee helposti toisenlaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 17, 2020, 22:35:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 17, 2020, 17:34:03
Minäkin kävin sitten hamstraamassa. En sitten lähtenyt Tammistoon asti, kun on vähän väsähtänyt olo. Hyvä olikin, etten lähtenyt, sillä tuuli oli aika ikävän tuntuinen. 

Vähän historiaa. Luin jostakin, että Tammiston Lidl on Suomen ensimmäinen.

Maaseututaajaman laidalla asuneena ja maaseutumaiseen ajattetuajattelutapaan tottuneena - vai ihanko muuten vain - olen laiska opettelemaan paikkojen ja vielä vähemmän katujen nimiä. Maaseututaajamassa riitti, että tiesi rantatien, keskitien ja ylätien. Muista ei ollut väliä, ja oliko niillä edes nimiä.

Olen tottunut hahmottamaan paikkoja kauppaliikkeiden mukaan. Helsingin ensimmäinen - vai oliko se koko Suomen ensimmäinen - Gigantti oli noilla kulmilla. Miellän siis tuon seudun Gigantin ja Bauhausin ja Plantagenin perusteella ja yhdistän siihen vielä joitakin liikkeitä kuten Citymarket ja mitä kaikkia siellä on.

Karttaa katsellessani tuli mieleeni, että itse asiassa tuo seutu ei ole hirveän kaukana siitä paikasta, missä meillä oli Hoasin opiskelija-asunto vuosina 1982-1986. Seutu on muuttunut aivan hirveästi noista ajoista kun entisille pelloille on rakennettu taloja. Asuntomme oli rivitalon päässä ja ikkunasta oli näkymä kuin maaseudulla. Siinä pellolla - tai ainakin lähipelloilla - taisivat vielä maatalouskoneet liikkua. Nyt kaikkialla on pelkkää taloviidakkoa. HOASIn kämpät ovat kuitenkin Google-kuvassa vielä aivan entisellään. (Huomatus: kuva on vuodelta 2009!)

Seuraava Street View -kuva on zoomattu suurin piirtein entisen huoneemme ikkunaan. En tiedä, onko kuvassa juuri se ikkuna, koska puita on edessä, mutta mahdollisesti. Kuvassa näkyvällä parkkipaikalla pidimme autoamme. Eli nuo kulmakunnat tunnen jollakin tavalla - tai muistan ne 1980-luvulta. Kaupan, kirjaston... mitä kaikkia siellä oli. On tuolla alueella tietysti vielä joskus myöhemminkin tullut käytyä aivan vain katselemassa, että onpa maisema muuttunut. Pääsimme jopa kerran käymään entisessä asunnossamme. Kurkistelimme siinä pihamaalla, kun juuri sen asunnon asukas tuli sattumalta ulos ja alkoi jutella kanssamme. Siinä sitten tuli puheeksi, että olemme asuneet aikoinaan samassa asunnossa. Me emme tehneet aloitetta emmekä kysyneet, vaan uusi asukas kysyi, kiinnostaisiko meitä käydä vilkaisemassa ja muistelemassa. No, täytyihän tarjoukseen tarttua.

Jotta kuvassa olisi jotain järkeä, se kannattaa zoomata kauemmaksi tästä aloituskuvasta. Halusin vain tarkentaa tiettyyn ikkunaan.

https://www.google.com/maps/@60.2694043,24.9855612,3a,15y,243.31h,87.84t/data=!3m6!1e1!3m4!1sPbZMUFLCzj-gOsYlYe6SUA!2e0!7i13312!8i6656

Olen liikkunut autolla sen verran Helsingissä ja sen ympäristössä, että minulla aika hyvä "vaisto" siitä, missä päin ajelen, ja mitä kautta pääsee minnekin, vaikka paikkojen nimet saattavat olla tuntemattomia. Miksi olisin opetellut kartasta esimerkiksi jonkun "Tammiston". Eihän nimeä näy juuri missään, ja jos opettelen paikan, haluan tietää, missä sen rajat menevät. Kuntien rajat ovat selvät, mutta kaupunginosien rajat ovat mystiikkaa. 

Otetaan nyt vaikka joku "Töölö", josta usein kuulee puhuttavan. Eihän sellaista esimerkiksi tämän kartan mukaan edes ole.

https://blogs.helsinki.fi/asmi/helsingin-kaupunginosat-2008/

Toisesta kartasta löytyy Etu-Töölö ja Taka-Töölö postinumeroalueina.

https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1199,h_1311,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/13-3-6465906.jpg

Google-kartassa on taas omanlaisensa nimet, ja tämä kartta on ainoa, jossa ylipäätään lukee yksittäinen nimi "Töölö".

Mutta onhan tuo Etu-Töölö aivan järkyttävä kaupunginosa siinä mielessä, että joku äääh. Olkoon. Liian kryptista. Tarkoitin lähinnä sitä, että vaikka ihminen olisi aivan eri puolilla Helsingin keskustaa, hän on silti olevinaan Töölössä. En pidä tällaisesta epämääräisyydestä. Jos on Etu-Töölö ja Taka-Töölö, mikä se varsinainen Töölö on?

Maanmittauslaitoksen yleiskartta on tarkin Helsingin kartoista, mikä on tavallisen kansalaisen saatavilla, eikä siitä mitään kaupunginosien rajoja löydy. Nimiä löytyy, mutta ei rajoja. Kertaan vielä: En pidä tällaisesta epämääräisyydestä ja siitä, asioiden tietäminen perustuu intuitioihin ja käsityksiin.

Miltä tuntuisi, jos Ruotsi ja Suomi olisivat epämääräisesti limittäytyneet toisiinsa, ja kun kysyisi ihmisiltä, missä raja kulkee, yksi vastaisi yhtä ja toinen toista. Vastaukset voisi tiivistää seuraavasti: Siinä se raja jossakin menee, kyllähän sen kaikki tietävät, mitä sinä oikein kyselet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 18, 2020, 10:37:16

Tuomitse ja kyseenalaista, jotta sinut tuomittaisiin, ja kyseenalaistettaisiin. Mitenkä olisi, näin perin?

Jos samanlaisia, kun tarpeeksi tutkittu (ja harkinnan mukaan ristiin-hutkittu) niin ...

Tuli mieleen, jos yhteiskunnassa jos menee mellakaksi, tai eskaloituu koronaa isompia, rinnalle, erilaisten viirailujen lisäksi, joita nostettu esiin.

Koronaa isompaa on, ja sitä on ollut kaiken aikaa. Aina näitä tarvitsee aloittaa, jollain lähdöllä, näitä pyykkäyksiä. Jokin kollektiivisemmin tajuttava, ja liikuttava syy, aloittaa duuneja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 18, 2020, 15:00:30
Kävin tänäänkin salilla. Aika hiljaista siellä oli ja ihmeekseni huomasin, että ne kuution muotoiset HC-treenaajat puuttuivat kokonaan. Aina siellä jokunen niistä on ollut, kun olen käynyt. Noin 1000 neliölle oli hajaantuneena kerrallaan kymmenisen ihmistä. Aina kun joku lähti, niin toinen tuli sisälle ainakin sinä aikana, kun itse siellä viivyin. Ei ollut ruuhkaa missään. Tunnollisesti sumutettiin käytön jälkeen väline niiltä osin, kun sitä tuli kosketeltua, ja ainakin itse suihkautin välillä kätenikin.

Juttelin aika pitkään sen kaverin kanssa, joka siellä siivoilee. Kaikenlaista turistiin tilanteen tiimoilta ja sanoin, että ei minua pelota, että salilta tulisi tautia, kun se on puhtaampi kuin joku kauppa, johon kuka tahansa kävelee köhimään. Kaveri oli selvästi otettu kiitoksista :)

Tämä sitten kertoi, että kova paikka on pienyrittäjille, niin kuin siellä toimivalle hierojalle. Sillä on normaalina aikana siellä joku 30 aikaa varattuna viikossa ja nyt on sitten neljä. Kalenteri tyhjeni aivan äkkiä. Silläpä sitten elättää perhettään. On joutunut jotain muutakin hommaa keksimään. Siinä sitten sanoin, että on jo aikaisemminkin ollut mielessä hieronta noille etureisille, kun ne tuntuu aika tönköiltä. Olen vähän keventänytkin niiden taakkaa treenissä. Tuumin siinä sitten, että pitäisiköhän nyt sitten rohkaistua hierontaan. Tämä sitten innostui kovastikin, että ihmeessä, jos vaan aikaa ja rahaa on. Mietin, että voisin nyt sponssata tuota perhettä vähän ja ottaa useamman kerran setin tähän ensihätään. Kun sillä hierojalla on ihan tuore vauvakin, varmaan jotain kuukauden ikäinen. Oli kerran salilla, kun äiti kävi treenaamassa. Voisin ehkä yrittää saada hoidatettua pitkän selkälihaksenkin kuntoon, jos sen pystyisi hieronnalla parantamaan. Ei se olekaan ollut kuin 10 vuotta ajoittain kipeänä.

Luulenpa, että yritän löytää jotain muutakin mukavaa, jolla voin hemmotella itseäni ja tukea pienyrittäjää nyt kun siihen on tarvetta. Pitää vain yrittää etsiä, mikä olisi hyvä juttu, kun aikaisemmin ei ole oikein kokemusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 18, 2020, 18:03:59
Itse olen kaavaillut ensi viikolla tukevani korttelin parasta, pikkuruista lounasravintolaa hakemalla sieltä annoksia ja leipomuksia käteistä tasarahaa vastaan, jos suostuu tuomaan kadulle (eli n. 4 metrin päähän).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 18, 2020, 23:16:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2020, 22:35:16
Mutta onhan tuo Etu-Töölö aivan järkyttävä kaupunginosa siinä mielessä, että joku äääh. Olkoon. Liian kryptista. Tarkoitin lähinnä sitä, että vaikka ihminen olisi aivan eri puolilla Helsingin keskustaa, hän on silti olevinaan Töölössä. En pidä tällaisesta epämääräisyydestä. Jos on Etu-Töölö ja Taka-Töölö, mikä se varsinainen Töölö on?

Maanmittauslaitoksen yleiskartta on tarkin Helsingin kartoista, mikä on tavallisen kansalaisen saatavilla, eikä siitä mitään kaupunginosien rajoja löydy. Nimiä löytyy, mutta ei rajoja. Kertaan vielä: En pidä tällaisesta epämääräisyydestä ja siitä, asioiden tietäminen perustuu intuitioihin ja käsityksiin.

Tavallisten ihmisten psyko-sosiaalinen kaupunkikartta on aina erilainen kuin virkamiesten laatima asemakaava. Muttei asemakaavakaan mikään salattu mysteeri ole. Monet insinöörit, arkkitehdit, sähköfirmat, rakentajat...ja myös historioitsijat käyttävät korttelikarttoja, joissa talot ja korttelit on numeroitu. Vanhemmasta väestä aika moni sitten puolestaan tietää ihan paikallistuntemuksena, että Etu- ja Taka-Töölön raja kulkee Hesperianpuistossa eli Hesperian esplanadilla. Pohjoinen Hesperiankatu on Taka-Töölöä.

Karttaa voi zoomailla täällä https://kartta.hel.fi/Default.aspx
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 18, 2020, 23:34:10
Tuli mieleen, että jos olisin muutama viikko sitten ostanut parilla miljoonalla eräitä pörssiosakkeita niin olisin nyt miljoonan köyhempi.

Omalla tavallani, olen sijoittajanero. Vakaa nero, sanoisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 19, 2020, 00:07:22
Tuossa Amoren lainaamassa tekstissäni on kirjoitusvirhe. Siitä puuttuu "että" -sana.

ja siitä, asioiden tietäminen perustuu .... pitää olla....ja siitä, että asioiden tietäminen perustuu

Ehkä minun on sen vuoksi vaikea mieltää noita kaupunginosia, koska en tiedosta edes katuja ja niiden nimiä. Nimet eivät kerta kaikkiaan kiinnosta. Vaikka opettelisinkin kartan avulla jonkin kadun nimen, en muista sitä enää puolen vuoden päästä. Enkä muista, miten se sijoittuu suhteessa muihin katuihin. Minulla on sen lisäksi  jonkinlainen muistin heikkouteen liittyvä paikanhahmotushäiriö ainakin silloin, kun on kyse kaupunkiympäristöstä. Saatan eksyä aivan tutussakin paikassa. En koskaan opi ulkoa kaupungin katukartastoa edes pienellä alueella, jossa paljon liikun. Kuljen paikasta toiseen intuition perusteella. Tätä on ehkä vaikea ymmärtää niiden, joilla on kartta muistissaan. 

Tyttärelläni oli aikoinaan opiskelijakämppä Kannelmäessä, ja hän kävi Kallion lukiota. Vein hänet joskus autolla kouluun. Kerran poikkesin jostakin syystä tutulta reitiltä. En muista, mikä oli syy. En ehkä pystynyt vaihtamaan kaistaa jossakin paikassa. Vaikka osaankin ajaa Kallion lukion luokse ilman mitään karttoja mistä tahansa, eli minulla on sisäinen "fiilis" siitä, missä kyseinen lukio sijaitsee, ja miten alueelle ajetaan, tuossa tilanteessa menetin täysin paikantajun. Ajeltuamme jonkin aikaa pysäytin auton miettiäksemme kaikessa rauhassa, missä ihmeessä olimme. Luulin, että olimme jossakin (katson nimen kartasta nyt, muuten en nimiä tiedä) Pikkku Huopalahdessa tai missä lieneekään. Todellisuudessa olimme pysähtyneet autolla Kallion lukion seinän viereen, eli olimme Kalliossa. Virhearvio on Google-kartan mukaan 5,5 kilometriä. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta, miten olimme päätyneet oikeaan paikkaan.

Tarkoitan Kallion lukiolla ilmaisutaidon lukiota. Nyt kartta näyttää, että samassa rakennuksessa, jossa lukio tuolloin oli eli lähellä Kallion kirjastoa onkin jotain muuta, musiikkikoulu lukee kartassa. Kallion lukio -niminen oppilaitos sen sijaan löytyy aivan muualta.

Wikipedia:

"Kallion lukio on lukio Helsingissä, Kallion kaupunginosassa. Kallion lukion opiskelu on painottunut ilmaisutaitoaineisiin, ja lukiosta käytetäänkin usein nimitystä Kallion ilmaisutaidon lukio erotukseksi tavallisista lukiosta."

Taas puutteellinen tietoisuuteni kaupunginosista joutuu hämmennyksiin.

https://www.google.fi/maps/@60.196515,24.9052954,503m/data=!3m1!1e3?hl=fi

Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 18, 2020, 23:16:55
Pohjoinen Hesperiankatu on Taka-Töölöä.

Siitäköhän johtuu, että sen varressa saa pysäköidä lauantaina ilmaiseksi, mutta toisella puolella ei. Siinä lähistöllä Relanderin patsaan luona kaaduin liukkaalla joulukuussa 2018 oikein kunnolla. Uhh...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 19, 2020, 07:30:47
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 18, 2020, 18:03:59
Itse olen kaavaillut ensi viikolla tukevani korttelin parasta, pikkuruista lounasravintolaa hakemalla sieltä annoksia ja leipomuksia käteistä tasarahaa vastaan, jos suostuu tuomaan kadulle (eli n. 4 metrin päähän).

Käteisen rahan liikuttelu kädestä käteen on riski, josta myös on oheissa monesti mainittu. Nyt pitäisi suosia nimenomaan korttimaksua ja niissäkin vielä lähimaksuominaisuutta. Ravintolanpitäjänkö tässä nyt olisi puolestasi se riski otettava?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 19, 2020, 11:36:57
Kortissani on lähimaksuominaisuus, sitä tosiaankin voisi pikkuostoksissa suosia.

Mobiilimaksamista en ole (vielä) harrastanut. Jotenkin pelkään, että onnistun sössimään niin, että tili tyhjennetään, esimerkiksi jos hukkaan puhelimeni tai jos se varastetaan. Mitä riskejä mobiilimaksamisessa on? Ja onko niitä monia erilaisia, eri firmojen tapoja?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 19, 2020, 14:36:25
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 19, 2020, 00:07:22
Tarkoitan Kallion lukiolla ilmaisutaidon lukiota. Nyt kartta näyttää, että samassa rakennuksessa, jossa lukio tuolloin oli eli lähellä Kallion kirjastoa onkin jotain muuta, musiikkikoulu lukee kartassa. Kallion lukio -niminen oppilaitos sen sijaan löytyy aivan muualta.

Wikipedia:

"Kallion lukio on lukio Helsingissä, Kallion kaupunginosassa. Kallion lukion opiskelu on painottunut ilmaisutaitoaineisiin, ja lukiosta käytetäänkin usein nimitystä Kallion ilmaisutaidon lukio erotukseksi tavallisista lukiosta."
Jos olisit lukenut Wikipediasta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kallion_lukio) seuraavankin lauseen, niin olisit  huomannut että Kallion lukio on nyt Torkkelinkadulta evakossa remontin tieltä. Kallion musiikkikoulu lienee Agricolankadun toisella puolen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 19, 2020, 15:30:03
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 19, 2020, 11:36:57
Kortissani on lähimaksuominaisuus, sitä tosiaankin voisi pikkuostoksissa suosia.
Lähimaksuominaisuus lienee nykyisin kaikissa maksukorteissa alle 50 euron maksamiseen korttia maksupäätteelle vilauttamalla. Pin-koodin syöttöä pyydetään varmistamiseksi harvoin. Ominaisuutta ei saa kortilta pois, mutta kortin voi pitää metallikotelossa tai -kuoressa sen salaa lukemisen estämiseksi. Lähimaksuominaisuutta saanee ainakin jostain pankeista myös kännykkään kytkemättä sitä korttiin. Erityiseen SIM-korttiin tai kännykän takapuoleen liimattavaan tarraan. Lähimaksukortin pöllimällä sillä voi suorittaa lähimaksuostoksia pin-koodia tietämättä kunnes pin-koodin tarkistuskysely sattuu kohdalle.

LainaaMobiilimaksamista en ole (vielä) harrastanut. Jotenkin pelkään, että onnistun sössimään niin, että tili tyhjennetään, esimerkiksi jos hukkaan puhelimeni tai jos se varastetaan. Mitä riskejä mobiilimaksamisessa on? Ja onko niitä monia erilaisia, eri firmojen tapoja?

Kun mobiilimaksu eli matkapuhelimella maksaminen tuli käyttöön, väärinkäytöksiä oli paljon.  Ettei myyjän tarvitse tehdä sopimusta jokaisen pankin kansssa, niin myyjä käyttää maksujen välityksessä kaikkien pankkien/operaattorien kanssa sopimuksen tehneitä välittäjäoperaattoreita, joissa on ollut huijauksia palvelevia. Esim. puhelinlaskuissa on ollut perusteettomia palveluveloituksia.  Ymmärtääkseni vaikeaselkoinen vahvan tunnistautumisen PSD2-uudistus on parantanut maksunvälittäjäoperaattoreiden säätelyä ja valvontaa. Epäkohdaksi itse olen kokenut, että esim puhelinlaskuissa veloitettavista ostoista ei saa kelvollista kuittia vaan jopa maksun saajan selvittäminen voi olla työn ja tuskan takana. (Esim. porno- tai tietoturva-) webbisivulla kännykällä käyminen on voinut generoida veloituksen puhelinlaskuun tilausnappeja painelematta, jos verkkokaupan webbisivu on tehty suositusten vastaisesti.

Eri pankeilla on käytössä eri mobiilimaksusysteemeitä enkä osaa niitä verrata (esim. https://www.mobilepay.fi/). Itse olen käyttänyt PayPal-maksuja niin, että siirrän verkkopankista rahaa PayPal-saldoon, jonne se tulee seuraavana pankkipäivänä maksuihin käytettäväksi. Mahdollista olisi myös antaa lupa PayPalin ottaa maksut luottokortilta. PayPalia käyttäen ei tarvitse antaa kortti- tai pankkitilitietojaan myyjälle. PayPal on monissa ulkomaalaisissa verkkokaupoissa käytettävissä. Kotimaisilla verkkokaupoilla toimii yleensä verkkomaksu.

Pankkien mobiilipankkisovelluksissa on kai selaimella käytettävän verkkopankin tärkeimmät toiminnat kuten tilisiirto ja lisäksi jotain muuta. Puhelinnumerolla mobiilimaksaminenkin saattaa olla. Ravintolalaskun tms. jakamiseksi osallisten kesken tai rahan lähettämiseksi perheenjäsenelle kauppaan. Puhelinnumeroiden välillä rahan siirrossa molempien numeroiden ja niiden pankkitilinumeroiden pitää olla kirjattuna samaan systeemiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - maaliskuu 19, 2020, 16:34:03
Tein ekan vähän vakavamman kasvomaskin / hengityssuojaimen. Kai niitä sais kaupastakin, mutta jotenkin se ei nyt ollut tän harjoituksen pointti. Itsekkäänä ja pahasti Marinin standardien alle lähimmäisistä välittämisessä putoavana henkilönä arvelen tänäänkin käväiseväni vanhempieni luona. Mun ihmiskontaktit viimeisen kahden viikon ajalta on olleet
Ajatukseni on, että ottaisin uuden kasvomaskin mukaan ja vähän testailisin, mitä ne ajattelis, jos käyttäisin sellaista niillä käydessäni. Veikkaan, että isä saattaa järkyttyä ajatuksesta, kun sillä on huono kuulo, eikä se sit näkis mun suun liikkeitä. (Mutta sit taas kun jos mulla ei ois mitään suun eessä, mua stressais puhua kovaa, kun pisarat lentäis.)

Kasvomaskeissa on varmaan tärkeetä (kun tarkoituksena suojata kanssaihmisiä, eikä niinkään itseä) että sitä ei koskettele sen käytön aloittamisen jälkeen. Koska se just kerää niitä pisaroita, joissa sitä virusta ois, jos oisin saanut tartunnan. Niin käsistä ne sit leviäis kahta pahemmin. Ja sit joka käyttökerran jälkeen pestävä. Tai sit vois ostaa kertakäyttöisiä, mut en mä tiedä, mistä niitä ees sais, ja vanhasta tutusta t-paidasta tehty voi olla hauskempi mukavine tuttuine väreineen jne.

Mun vanhemmat ei itse asiassa oo mitenkään seniilejä, millaisen kuvan ehkä edellä sanotusta vois saada. Sori. Mä oon kumminkin käynyt niillä aika paljon viime aikoina sattuneista syistä, niin mä ainakin arvelen, että jos jäisin yht'äkkiä just tällä hetkellä pois, ne vois olla pahoillaan. Jos ne ois sitä mieltä, että voin käydä vähemmän, varmaan kävisin. Varmaan tästä jossain vaiheessa puhutaan. Oon viime aikoina ollut vaan tosi lyhyillä visiiteillä. En oo mikään paatunut taparikoillnen vielä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 20, 2020, 20:11:22
Kiinassa on sellaisia paikkoja kuin Xinjiang ja Shaanxi. En olisi yllättynyt jos siellä olisi myös sellainen paikka kuin Jaxuhali.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 20, 2020, 21:57:51
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 20, 2020, 20:11:22
Kiinassa on sellaisia paikkoja kuin Xinjiang ja Shaanxi. En olisi yllättynyt jos siellä olisi myös sellainen paikka kuin Jaxuhali.
Ainakin sieltä löytyy suomalaisille tuttu Heze. Fuxin lienee opiskelijoille hyvä paikka. Laixi lienee hallintokaupunki.
Tai'an kuulostaa melko rennolta mestalta. Paikallinen Sipoo on Zibo. Taiteilijoiden kaupunki on Dali. Voidaan myös ihmetellä miksi Kiinasta löytyy kaupunki nimeltä Cixi. Luxi oli valoisa kaupunki ennen nimenvaihdostaan. Kadonneista kaupungeista tarunhohtoisin oli epäilemättä Beibei. Jollain ysärin Jukka Pojalla on näemmä joskus ollut nimikkokaupunki Yuci.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_cities_in_China
(Bangkok muuten kuulostaa melko syntiseltä paikalta.)

(https://i.imgur.com/neP7uqn.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 20, 2020, 22:00:30
Hetki takaperin avasin lentotutkan (fligthradar24) katsoakseni tyhjentynyttä kuvaa, kun kaikki lennot on peruttu. No, eipä ollut tyhjä, vaan sakeanaan on ilma koneita. Pohjoimaissa kyllä oli hiljaisempaa kuin tavallisesti, mutta Helsinki-Vantaallekin oli juuri tulossa pari konetta, toinen Palmasista. Olisikohan se, joka joutui tekemään ylimääräisen välilaskun Espanjassa.

Näkymä oli hyvä osoitus siitä, miten näkökenttä sumenee, kun kotimaan ja aivan lähinaapureiden uutisia toistetaan riittävän usein.

Lisäys.
No eipä se etelästä tullut kone ollutkaan se kovan onnen kone. Se on vielä Lissabonissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 20, 2020, 22:11:33
Tänään tein töiden jälkeen pitkän kävelylenkin, koska oli aurinkoista. Olikin eniten ihmisiä liikkeellä, mitä koko viikon aikana kertaakaan. Hyvin pysyivät turvallisuusvälit kuitenkin. Pitkähköllä lenkilläni päädyin katselemaan Hämeentien katutöiden tilannetta. Siellähän on kaikenlaista sumppua yhä. Ruuhka-aika kun oli, niin näin useiden bussien ajavan letkassa, näitä tyypillisiä 64, 66, 67 jne. Keskustan suuntaan bussit ajoivat täysin tyhjinä. Se näytti aavemaiselta. Olen nähnyt saman aamullakin, jolloin normaalisti busseista purkautuu sankoin joukoin työläisiä. Nykyisin bussit eivät edes pysähdy pysäkeillä, koska niissä ei ole ketään. Tulee mieleen joku Fellinin absurdi elokuva. Tai varsinkin ruotsalaisen Roy Anderssonin. Yhtä hyvin bussit voisivat jättää ajamatta, koska ketään ei tule!

No, oli siinä letkassa sitten yksi bussi, jossa oli matkustajia. 615 tai 614; lentokentän linja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 20, 2020, 22:48:17
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 20, 2020, 22:11:33Ruuhka-aika kun oli, niin näin useiden bussien ajavan letkassa, näitä tyypillisiä 64, 66, 67 jne. Keskustan suuntaan bussit ajoivat täysin tyhjinä. Se näytti aavemaiselta.

Niin.

Lainaus käyttäjältä: https://www.satakunnankansa.fi/a/8d277f00-da51-48a5-a654-c4e5f9cfd6cc...toteaa liikennepäällikkö Petteri Hurskainen.

– Varauksista näemme, että matkustajamäärä vähenee päivä päivältä. Porista Helsinkiin ajaminen yhdellä tai kahdella matkustajalla ei kannata. Se ei ole enää joukkoliikennettä. Loppuviikosta näemme mitä vuoroja joudutaan perumaan. Peruminen on jo niin varmaa, että sille voi antaa "tehtaan takuun".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 21, 2020, 00:13:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 20, 2020, 22:00:30
Hetki takaperin avasin lentotutkan (fligthradar24) katsoakseni tyhjentynyttä kuvaa, kun kaikki lennot on peruttu. No, eipä ollut tyhjä, vaan sakeanaan on ilma koneita. Pohjoimaissa kyllä oli hiljaisempaa kuin tavallisesti, mutta Helsinki-Vantaallekin oli juuri tulossa pari konetta, toinen Palmasista. Olisikohan se, joka joutui tekemään ylimääräisen välilaskun Espanjassa.

Näkymä oli hyvä osoitus siitä, miten näkökenttä sumenee, kun kotimaan ja aivan lähinaapureiden uutisia toistetaan riittävän usein.

Lisäys.
No eipä se etelästä tullut kone ollutkaan se kovan onnen kone. Se on vielä Lissabonissa.
Aika kova virus tai ilmastonmuutos saa olla jos aikoo kokonaan nollata nämä pedon luvut:
Lentomatkojen määrä uuteen ennätykseen – yli neljä miljardia matkaa (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.294785)
Käsittämätön luku, etenkin jos sen vielä muuntaa rauhoittaviksi pillereiksi tai drinkeiksi. Kahvikuppeina tosin melko normaali luku suomalaisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 21, 2020, 17:12:02
Höh, joudun varmaan viemään maanantaina fillarini pyörätohtorille. Fillarini etukumi vuotaa. Ei siitä ole kuin muutaman viikko, kun sen pumppasin ja nyt se on taas lerpahtanut. Ei ole ennen tuolla tavalla oirehtinut.

Katsoin läheisen huoltopaikan nettisivua ja siellä sanottiin, että renkaan vaihto pyritään tekemään odottaessa. Mutta kysyn kyllä, että minkä aikaa ottaisi, jos siiten tekisi kausihuollon. Ei siihen ikinä sellaista ole tehty, mutta kun katsoin kausihuollon toimenpidelistan, niin se vaikutti ihan hyvältä. Muutaman päivän voin kyllä kävelläkin.

Tuossakin tulee sponssattua pikkufirmaa. Tosin niillä nyt taitaa työtä riittää muutenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 21, 2020, 17:27:38
Tein ensimmäisen parvekeistutuksen - sisälle ruukkuun. Olo on nyt siis innostuneen odottava. Puutarhahoito on ennaltaehkäisevää terapiaa parhaimmillaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 21, 2020, 19:27:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 21, 2020, 17:12:02
Höh, joudun varmaan viemään maanantaina fillarini pyörätohtorille. Fillarini etukumi vuotaa. Ei siitä ole kuin muutaman viikko, kun sen pumppasin ja nyt se on taas lerpahtanut. Ei ole ennen tuolla tavalla oirehtinut.

Voisiko yrittää itse korjata vian? Ainakin sen voisi helposti kokeilla, vuotaako venttiili. Epähienostunut keino on panna hieman sylkeä venttiilin reiän peitoksi ja katsoa, kupliiko se. Jotain muutakin ainetta voi kokeilla, esimerkiksi saippualiuosta. Jos venttiili ei vuoda, siinä tapauksessa kumi vuotaa.

Tässä on minun pyöräblogini, jota en ole päivittänyt viiteen vuoteen, koska projekti on samassa pisteessä kuin viisi vuotta sitten. Koeajo odottaa edelleen. Löysin jo alkuperäisen satulan putken, mutta hukkasin sen.

Minulla on odottamassa uudempikin pyörä, vuoden 1966 Crescent, mutta sen keskiö on hukassa. Se jäi ehkä menetettyyn kotiimme tai sen aittaan, kun meidät karkotettiin. Olin aloittanut pyörän korjaamisen jo 1980-luvulla. Minulla tuppaavat projektit vähän venähtämään. Niistä tulee elinikäisiä ellei projektikohde tuhoudu, jolloin hanke saa masentavan päätepisteensä.

http://ruostepois.blogspot.com/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 21, 2020, 19:35:08
^tai vettä lavuaariin ja pyöräyttää kumin veden alla. Reikä löytyy samalla periaatteella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 21, 2020, 19:41:27
Juu, olen minä pikkulikasta asti osannut kumin paikata ja varmaan löytyisi paikkatarvikkeetkin työkalupakista, mutta ajatuksena olisi saada siihen tuo huolto samalla. Vaihdepyörää en osaa huoltaa. Tai olen sen vuosittain putsannut ja öljynnyt, mutta muuta en ole tehnyt. Pyörä on jo noin 20 vuotta vanha ja varmaan olisi hyvä tarkistaa, ettei siinä ole mitkään vaijerit rispaantumeet. Luultavasti kumpikin sisuskumi olisi hyvä vaihtaa, jos ne vaikka on jo iän hapertamat. Tosin takakumi ei tyhjene samaan tahtiin vielä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 21, 2020, 22:06:45

Eturengas ennenkokemattomasti pehmennyt muutamassa viikossa?  ::)
Minäkin veikkaan venttiiliä syylliseksi. Haluamatta toki laimentaa syttynyttä huollattamisintoa.

Ruostepois-blogi kun mainittiin, niin en malta olla maitsematta, että metallinkiillotukseen itse olin hämmästynyt Autosol-nimisen kiillotustahnan kyvystä ruostuneen polkupyörän siistimisessä. Tuote taitaa olla vielä alle sata vuotta vanha, muttei paljon.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 22, 2020, 17:03:35
Tänäisen kauppaoperaationi antaman täydennyksen myötä kissoille ruokaa noin neljäksi viikoksi ja itselleni kolmeksi. Herkut saattavat tosin loppua jo aiemmin, koska ikävystyneisyyttäni mässytän liikaa. Paino lähti jo nousukiitoon. Samoin lähtivät myös fibrokivut, koska treenaaminen päättyi jo 1,5 vk sitten. On se jännä että levossa tulee kivuliaammaksi. Astman tasapainon hakeminen ilmeisesti johtanut lääkityksen muutoksen myötä vatsakipuihin. Tai sitten mässyttäminen.

Toivottavasti kaupoissa saa edelleen käydä vaikka huomenna jotain tiukennuksia tulisikin. Sikäli tyhjät bussit ja autiot kaupat että jo on kumma jos taudin saa. Mitään hauskaa kaupassa käyminen ei toki ole kun joutuu puhelimenkin pesemään kotiin päästyään (jostainhan minun on aika katsottava kun bussilla kuljen). Ja ilmeisesti ostoksiinsa ei kannata koskea kahteen päivään sitten kun on ne kaappeihin änkenyt ja kätensä pessyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 22, 2020, 22:53:39
Vihdoinkin ensikertalaiselle työläs tilastotieteellinen tutkimus valmis, 10 sivua + liitteet. Tekisi mieli riipaista sen kunniaksi kännit, mutta nyt ei viitsi lähteä pubiin. Perkeleen korona!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 23, 2020, 08:00:03
Kuka juoksee ensimmäisenä keittiömaratonin? Tankkaus hoituu ainakin kivasti.
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006448916.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 23, 2020, 08:16:33
^Oma keittiö itsessään ei ole seitsemää metriä pitkä. Mutta tsekkasin, että hieman huonekaluja järjestelemällä saisi peräti 10 metrin suoran, jonka toinen pää on jääkaapilla.  ;)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 23, 2020, 09:20:23
Varjonyrkkeily sujunee, mutta mitenkähän varjopaini.  ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 23, 2020, 09:33:25
Yle Uutiset:

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoi Ylen aamussa, että todennäköisesti suomalaisten liikkumista rajoitetaan lisää.

– Kyllä varmasti tänään ja huomenna tulee jo lisätoimia, Kulmuni vastasi kysymykseen siitä, kuinka pian maakuntien rajoja suljetaan.

Kulmuni totesi myös, että ihmisten ei ole nyt syytä matkustaa maan sisällä eikä ole syytä lähteä ihmismassoihin juhlimaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11270457

Jos rajoitukseen sisältyy kielto ylittää maakunnan raja, se merkitsee minulle katastrofia.

Paikka, jossa joka toinen päivä olen käynyt purkamassa vanhaa venevajaa, ja jossa ovat kaikki keskeiset harrastukseni, ja jota pidän oikeastaan kotipaikkanani, vaikka siellä ei olekaan asuntoa, on kartasta mitattuna 46 kilometrin päässä. Autolla ajettaessa joutuu kiertelemään aika paljon, joten matkaa kertyy noin 80 kilometriä. Ikävä kyllä tässä välissä on maakunnan raja.

Liikkumiskielto tarkoittaisi sitä, että en saa enää käydä tuolla hommissa. Viruksen leviämisen kannalta asialla ei ole merkitystä, koska eihän se virus autoon sisälle tule eikä sieltä muihin tartu. Alueella, jossa teen hommia, ei käy ketään muita. Eli puuhailen täysin yksin.

Tämä pölyinen roskakämppämme, jossa tätä kirjoitan, aiheuttaa minulle pysyviä allergisia oireita. Tämä talo asumiskelvoton, mutta muutakaan ei ole. Jo muutaman tunnin poissa olo täältä kestopölystä on plussaa kunnolle ja olotilalle.

Jos nyt tulee liikkumiskielto, olen vankina täällä pölypessässä. Minähän heitän henkeni täällä...

Liikkumiskieltoa on tietenkin helpoin valvoa, kun tarvitsee tukkia vain tietyt maantiet. Jos kulkeminen maakunnasta toiseen sallittaisiin, miten pystyttäisiin valvomaan, etteivät ihmiset tapaa muita ja tartuta tai saa virusta. Ei mitenkään, tai ainakin keinot olisivat hankalia.

Yksi mahdollisuus olisi se, että valtio lähettäisi jokaiselle ihmiselle kirjeen, jossa olisi todistekortti hänen asuinpaikastaan. Eri maakuntien kortit voisivat olla eri värisiä. Kun kansalainen asioisi kaupassa, tuo kortti pitäisi näyttää. Tällä varmistettaisiin, että toisista maakunnista saapuvat ihmiset eivät tule toisten maakuntien kauppoihin tartuttaman virusta. He kun eivät pystyisi ostamaan niistä mitään. Ei tämä nyt mikään varma keino olisi, koska kortit eivät olisi valokuvalla varustettuja henkilökortteja, mutta olisi kai tällaisesta jokin apu. Muut kokoontumispaikat kuin kaupat olisivat suljettuja. Julkisen liikenteen maakuntien rajojen yli voisi kieltää, etteivät matkustajat busseissa ja junissa tartuttaisi virusta toisiinsa. Henkilöautot ja polkupyörät ja jalankulku sallittaisiin, koska virus ei tartu niiden yhteydessä (paitsi samassa henkilöautossa matkustaviin).

Jos maakuntarajaa ei olisi vaan esimerkiksi 50 kilometrin sääntö suoraan mitattuna, voisin käydä tuolla hommapaikallani. Minusta tämä olisi reilumpaa, koska maakuntaraja on epäreilu varsinkin aivan rajan tuntumassa asuvien kohdalla. Heiltähän on rajoitettu pääsy aivan lähinaapuriin, kun raja nyt sattuu kulkemaan siinä. 50 olisi tasapuolisempi. Kaikkilla olisi se matka vapaata kulkuoikeutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 23, 2020, 09:50:18
Ihmisten kulkemistahan voidaan kytätä kuulema siitä että missä heidän kännykkänsä on menossa. Jos sen jättää kotiin, niin kyttääpä siinä sitten?

Minusta on jo naurettavaa jos ei saa käydä yhtään missään sen takia että jotkut idiootit eivät voineet olla letkajenkkaamatta Lapissa tai jonottamatta (olemattomia) ämpäreitä. Ne muutamat bussit joilla olen viimeaikoina liikkunut ovat olleet niin tyhjää täys, ja kaupat kanssa, että ihme jos siellä saa taudin. Baarit kiinni ja joukoiksi kertyminen kiellettäköön, niin siinä on jo ihan tarpeeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 23, 2020, 10:49:32
Noinhan se menee, että jokainen toivoo, että rajoitukset sopivat "juuri minun tarpeisiini".

Minä puolestani toivon hartaasti, että tulevat liikkumisrajoitukset eivät lainkaan koskisi työmatkoja. Vanhin tyttäreni tuskailee, jotta miten hänen käy. Asuntovelkainen asuu toisessa maakunnassa kuin on töissä. Kaiken huipuksi käy töissä saastuneessa Uudenmaan maakunnassa, joten jos Uusimaa totaalisesti eristetään, niin huonosti käy. Mutta toivotaan nyt, että ne joiden töissä on pakko käydä, saisvat sen esteettä tehdä.

Korjattu nolo typo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 23, 2020, 11:17:24
Vein pyöräni pyöräsairaalaan ja se joutuu noin viikon nyt olemaan siellä. Ehkä kestän tuon ajan ilmankin. Siitä vaihdetaan etukumi ja tehdään kausihuolto, jossa se nyt katsotaan läpi, että kaikki on kunnossa. Onpahan turvallisempi mieli kurvailla sitten tulevana kesänä. :)

Paluumatkalla kävin ruokakaupassani tuoretta leipää ja maitotäydennystä ostamassa.

Kaupassani oli sisääntulon viereen laitettu pöytä, jossa laatikoittain kertakäyttöhanskoja otettavaksi. Kokoja oli XS - XL, joten varmaan kaikille löytyy sopivat. Nuo toimii myös IP-kassan näytön tökkimisessä. Käytin L-kokoa, niin sain takin hihansuut hanskan sisään enkä koskenut paljaalla kädellä hanskan ulkopintaa, kun otin ne pois kädestä. :)

Salaattibaari oli kokonaan pois käytöstä. Se nyt ei minua oikeastaan liikuta mitenkään. Vain kerran olen siitä jotain ottanut ikään kuin kokeeksi, mutta en innostunut sen käytöstä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 23, 2020, 12:09:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 23, 2020, 10:49:32
Minä puolestani toivon hartaasti, että tulevat liikkumisrajoitukset eivät lainkaan koskisi työmatkoja.

Kunta on antanut uhkavaatimuksen, että ellei tietty tönö ole purettu toukokuun loppuun mennessä, seuraa kauheita.

Jos liikkumisrajoitukset estävät minua purkamasta rakennusta, mutta ne eivät koske työmatkoja, minun kai pitäisi palkata joku muu purkamaan kyseinen rakennus. Hän saisi matkustaa paikalle, koska hän on "työtekijä". Minä sen sijaan en saisi, koska en ole työntekijä, vaikka täsmälleen samaa purkuhommaa tekisikin. Minun kohdallani se ei olisi työtä, mutta tuon toisen kohdalla se olisi, koska hän saisi palkkaa. No, ei minulla ole varaa palkata ketään.

Vaihtoehdoiksi jää lykkäyksen anominen purkutyöh... velvoitteeseen ja/tai yrittäminen mennä salaa tiesulkujen ohi. Jälkimmäinen taitaa olla vaikeata ja riskialtista. Kunnan rajan yli menee monenlaisia pieniä metsäteitä ynnä muita, joten onkohan niistä todellakin jokainen muistettu sulkea. Mitään erikoislupaa (rajoitettuun) liikkumiseen ei taida näillä perusteilla saada.

On jännä miten palkan maksaminen ratkaisee sen, katsotaanko ihmisen elämällä olevan arvoa. Jos lojun jossakin virastossa aikaani kuluttamassa ja saan siitä palkkaa, olen arvostettu työtekijä, joka on valtion suojeluksessa. Jos sen sijaan raadan hiki päässä joissakin remonttihommissa tai metsätöissä, mutta teen sen omilla kustannuksillani saamatta siitä palkkaa, olen arvoton ihminen ja pelkkä itsekäs harrastelija.

Olin joskus 2000 alkuvuosina kunnassa työllistettynä kesätyöntekijänä. Minulla ei ollut mitään tekemistä työpaikallani, koska ei siellä ollut valmiita töitä odottamassa mahdollista ylimääräistä työntekijää varten. Yritin keksiä kaikenlaista ajankulua. Siivoilin ja järjestelin huonettani, jonka olin saanut "työhuoneeksi". Välillä kysyin, mitä voisin tehdä, mutta kukaan ei oikein keksinyt mitään. Kaikilla oli omat työnsä. Niinpä kulutin vain aikaani siellä huoneessa istumiseen. Nappailin kirjahyllystä kaiken maailman kirjoja, mitä siellä sattui olemaan, ja lueskelin niitä. Yritin luoda illuusion, että muka teen jotain töitä. Kirjoittelin kaikenlaisia omia juttujani, kun en muutakaan keksinyt. Kukaan ei tullut kysymään, mitä teen. Ehkä itse kukin ajatteli, että joku toinen on neuvonut tai antanut minulle jonkun homman tehtäväksi.

Se, että olin "työssä", oli lapsistanikin niin ihmeellinen asia, että he tulivat kunnantoimiston ikkunan alle kurkistelemaan, kun istuin huoneessani pöydän ääressä muka "työtä" tekemässä. Tuollainen tuntui oikeastaan aika nöyryyttävältä. Paljon halvemmaksihan työmarkkinatuen maksaminen valtiolle tulee kuin tuollainen pelleily.

Se nakertaa aika lailla itsetuntoa, kun huomaa joutuneensa yhteisön silmissä arvottomaksi muiden riesaksi, joka ei omilla kyvyillään ja omilla ansiollaan kykene mihinkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 23, 2020, 14:19:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 23, 2020, 10:49:32
Noinhan se menee, että jokainen toivoo, että rajoitukset sopivat "juuri minun tarpeisiini".

Minä puolestani toivon hartaasti, että tulevat liikkumisrajoitukset eivät lainkaan koskisi työmatkoja. Vanhin tyttäreni tuskailee, jotta miten hänen käy. Asuntovelkainen asuu toisessa maakunnassa kuin on töissä. Kaiken huipuksi käy töissä saastuneessa Uudenmaan maakunnassa, joten jos Uusimaa totaalisesti eristetään, niin huonosti käy. Mutta toivotaan nyt, että ne joiden töissä on pakko käydä, saisvat sen esteettä tehdä.

Mitä aiheesta on spekulaatioita, niin työmatkat sallittaisiin. Muuten tosiaan Uusimaa romahtaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 23, 2020, 14:29:32
Viikonloppuna tuli käytyä riskikäyttäytymässä, eli kaupoilla. Uusi matto löytyi kotiin - on mukavampi tepastella mahdollisessa karanteenissa. Samalla paikallinen liike sai vähän kassavirtaa. Oli ollut hakusessa jo pidemmän aikaa. Joka paikassa on vain valkoisia tai mustia - eli hetken päästä harmaita - mattoja. Tämä löydös on siis ihan jonkun värinen. Piristää mieltä ja kuitenkin sopivan hillitty, että jaksaa varmasti pidempäänkin katsella ja astella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 23, 2020, 17:04:43
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 17, 2020, 15:23:49
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 17, 2020, 15:11:44
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 16, 2020, 14:42:24
Tänää oli töissä oikea koronapöhinä: 90% etätöissä.

Tänää joku 98% etänä. Pitää varmaan itsekin harkita josko siirtyisi etätyöskentelemään.

Meillä ei enää vapaaehtoista. Jokainen, joka kykenee työnsä kotoa tekemään, myös tekee. Vielä ei tietoa, kuinka kauan kestää = noudatetaanko hallituksen päivämäärää 13.4. vai jatkuuko sen jälkeenkin. Tuo nyt varmaan on ohjenuorana, ellei muuta sanota.

Olen vuosia ja vuosia tehnyt paljon etätöitä joustavalla työajalla (eli vähän mihin vuorokauden aikaankin tahansa), mutta kun se pakko, eikä valinta, niinpä onpas tylsää. Kyllä Mark Twain oli oikeassa filosofisoidessaan, että kaikki, mitä ihmisen on pakko tehdä, on työtä ja kaikki, mitä tekee vapaaehtoisesti on leikkiä, olkoonkin, että kyseessä on ihan sama asia.

T: Xante

Siirryin nyt itsekin etätyöskentelemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 23, 2020, 18:27:53
Tänään meitä oli toimistossa neljä, mikä oli jo paljon. Kaksi nuorinta henkilöä yski kuivaa yskää. Kumpikin oli omassa huoneessaan, mutta kyllähän siinä jonkin verran käytiin juttusilla. Vaikkei tultu ihan lähelle, niin liian lähelle minun mielestäni kuitenkin. Alkoi itseäkin yskittää kun kuuli yskimistä. Minkä lisäksi yskiminen on normaalistikin keväällä ilmenevä oire kun katu pölyää ja siitepöly lentää. Metrossa oli iltapäivällä enemmän matkustajia kuin viime viikolla iltapäivällä. Poistumisvälikössä seisoi nuori nainen, joka yski, hihaansa kyllä, mutta suoraan edessäni potentiaalisella osumalinjalla. No, hänhän oli PYÖRÄILIJÄ >:(, joten mitä muutakaan voi odottaa. Metropyrähdykseni ajaksi vetäydyin kuin kilpikonna päällystakkini kauluksen sisään hengittelemään takki-ilmaa. Jotta päivä olisi täydellinen, kotitalossa meinasi toinen asukas astua samaan hissiin. Sanoin, ettei kannata tulla, antaen ymmärtää, että saattaisin olla tartuntavaarallinen. Minua kummastutti, että asiasta piti edes sanoa. Kaikkia yskijöitä tulee mulkoiltua äkäisesti. >:( >:( >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 23, 2020, 19:34:36
Bussissa tänään yski kaksi ihmistä ja aivasti joku. Poikkeuksellisesti en itse yskinyt. Fibron takia enempi mömmöissä ja kumma kyllä silloin ei niin yskitäkään.

Ennen em. bussia olin poistumassa Lidlistä kun ovella vastaan tuli ukko joka oli juuri jupisemassa "saatanan neekeri, suoraan päin naamaa". Olletikin sitten yskinyt tai aivastanut. En nähnyt pihalla ketään neekeriksi epäiltävissä olevaa.

Hermo tiukalla monellakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 23, 2020, 21:39:53
Liha on heikko, kun nautinnonhimot iskee.
  Vein läheisen iäkkään sukulaisen puhdistautumisreissuun ja koska aina sen jälkeen on menty kauppoihin ostamaan kahvia, herkkuja ja iltiksen niin en/emme voineet vastustaa kiusausta. Tarkoitus oli kyllä ollut että käyn erikseen kauppareissut vasta huomenna. Kaupan y yhteydessä oleva minikahvila olikin yllättäen kiinni.
Pannut ja vehkeet oli poistettu joten ei avaudu ihän vähään aikaan. Toinen puoli aivoistani sanoi äh ja toinen puoli hienoa! Yksittäisotettavissa olevat herkut taas olikin nyt pakattu valmiiksi pusseihin joissa oli minulle liikaa, 2 kpl kussakin. No, pakko ostaa. Kauppa ja piha oli aika väljää asiakkaista, se oli silmiinpistävää maanantaiksi. Koko lyhyt reissu sujui hyvin nopeaan.
   Iltiksen laitoin uuniin n. 60-90 asteeseen. Mutta siinäkin kiusaus kävi liian kovaksi enkä/emme jaksaneet odottaa 3 tuntia vaan otin sen jo tunnin päästä. Iltis olin ottanut pinkan sisästä, en päältä, joten luultavasti yksikään elävä ihmiskäsi ei ennen minua ollut sitä pahemmin näpelöinyt, järkeilin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 23, 2020, 23:21:55
Taas on alkanut näkyä hyviä ohjeita selviytymiseen tämän katastrofin yli. Ihan kuin aina ennenkin pahoissa tilanteissa.

Ohjeet menevät jotenkin näin:

1. Tingi omista menoistasi, mieti tarkkaan, onko sinun todella tarpeellista syödä joka päivä.

2. Maksa laskusi ajoissa. Perintäkulut voivat olla tosi isot ja laskuja ei kannata jättää maksamatta.

3. Pidä ainakin kolmen kuukauden menoja vastaava määrä rahaa tileilläsi ja puolen vuoden ruuat kaapissa.

4. Huolehdi itsestäsi ja nuku hyvin.

Muistakaa kaikki noudattaa näitä ohjeita niin huono tilanne on ohi ennenkuin kunnolla huomaattekaan.

Pandemiatilanteessa on vielä yksi lisäohje:

5. Pese jatkuvasti käsiäsi ja yski taskuun, äläkä nuole ovenkahvaa tai kosketa tietokoneen näppäimiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 24, 2020, 00:31:01
En yleensä "sairastu" jokaikiseen tautiin josta luen, mutta jotenkin tämä korona tekee hermostuneeksi. Viikko sitten hirvitti etomisen takia, nyt on puolestaan hedari ja mietin että olenko huomenna hädintuskin elossa.

Luultavimmin kuitenkin Seretiden tai Triptylin sivuvaikutus, tai niskassa jotain. Mutta yleensä minulla ei öisin päätä särje.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 24, 2020, 00:40:32
2 pkt kertakäyttöhansikkaita (400 kpl)
2 kpl vahvoja kertakäyttöhaalareita (Huppu+taskut kiinteinä)
12 kpl  kertakäyttöisiä hihasuojia
12 kpl kertakäyttöisiä pulttusuojia
12 kpl kenkäsuojia.
14 kpl vahvoja kertakäyttöisiä hengityssuojaimia (Voi käyttää yhtä koko päivän)
Scottin valmistama kaasunaamari + 3 kpl erikoissuodattimia

En aio murhata ketään. :)

Näillä mennään, jos mennään. Jos tärppää, niin sitten tärppää. Ja ai niin, 075 litran pummpupullo vahvuudeltaan 80% käsidesiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 24, 2020, 01:58:55

Aspergerista: https://www.youtube.com/watch?v=SIdxEtPoVEA

Ei luota, ykskaks, ekspertteihin. Itse kuulun samaan ryhmään. Jos on experttiyttä, niin seikkoihin voi ottaa vakavemman suhtautumisen. Itse kuitenkin todettava monesta jotain. Riippuu tilanteesta.

Kertojan esimerkillä en olisi itse piirrettä lähtenyt esittämään. Yleislätinä ja odotuksellisuus on se, missä arvelen olevan muita, kuin faktisia perusteita. Siis ehkä jotain tiedonvastaista.

Ehkä esittäjä ei hakenut noissa ratkaisuissa tietoa, vaan rinnallakulkijuutta. Se riitti. Voi olla, että tiettyjen asioiden osalta, ei tieto ole niin merkittävää, tai faktat. Joten sano nyt tästä.

Seurata voi, vaikkei faktisesti kokisi olisi kovin kartalla, jos menee muun mukaan, vaikka se ei sattuisi olemaan just se, mikä vetoaa parhaiten isompaan enemmistöön. Ehkä näin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 24, 2020, 22:49:25
On vaikea keksiä mitään tekemistä. Tulee vähän tissuteltua kotona, kun ei ole järkevämpää tekemistä.
Pitäisi lähteä kunnon lenkille tai jopa leiriytymään johonkin nevadaan ja eristää itseni viinistä, netistä ja töllöstä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 24, 2020, 23:21:41
Vähän tietysti mietityttää, kun helmikuussa yhtäkkiä aloin yskimään kuin flunssan jälkeen, vaikka mitään lämpöä ei ollut ollut, ja astmakin lähti tulloin pahenemaan... Ennen yskän alkua särki kyllä kroppaa, mutta vaikutti fibrokivuilta.

Tuskinpa kuitenkaan korona oli vielä helmikuussa ns. saatavilla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 24, 2020, 23:43:00
Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 24, 2020, 22:49:25
On vaikea keksiä mitään tekemistä. Tulee vähän tissuteltua kotona, kun ei ole järkevämpää tekemistä.
Pitäisi lähteä kunnon lenkille tai jopa leiriytymään johonkin nevadaan ja eristää itseni viinistä, netistä ja töllöstä.

Viinistä eristyy, kun juo varastot loppuun eikä osta uutta.

Tissuttelu ei johda hyvään.

Minun fiiliksiini ja päivän mietteisiini kuuluu 160 kilometrin ajo ja vanhan rakennuksen hidas ja masentava purkaminen. Haluaisin tehdä aivan muuta. Rakennuksen raunioista löytyy kaikenlaisia "muistoja", jotka ovat oikeastaan katkeria muistoja, koska eihän asioiden pitäisi olla tällä tavalla rempallaan ja tuhoutuneita.

https://ibb.co/NsTg4XW

Eräs vanha mies kävi juttelemassa. Hän kertoi tulleensa meille töihin vuonna 1963 ja kokeneensa heti olevansa kotonaan. Hän kehui työpaikkaa ja isääni, joka oli hänen mielestään reilu ja mukava mies. Hän asui noin 15 vuotta aivan siinä lähellä kunnes muutti keskustassa olevaan kerrostaloon. Hänellä oli vain hyviä muistoja ajalta, jolloin hän asui alueella. Vastasin, että vanhoista ajoista muistetaan yleensä ennen kaikkea ne mukavat asiat. En tuolloin muistanut, että tuolla tyypillä olisi voinut olla paljon ikävämpikin kokonaismuistikuva asumisestaan alueella, koska hänen perheeseensä liittyi tragedia, josta kohistiin aikoinaan paikkakunnalla. Perheen pienelle vauvalle tuli yllättäen jokin lääketieteellisesti parannettavissa oleva äkillinen vaiva, eikä perhe vienyt lasta lääkäriin vaan kutsui "lahkolaisia" rukoilemaan lapsen puolesta ajatuksena, että lääketiede on turhaa, Jumala parantaa. No, Jumala kai olettaa ihmisten myös itsensä tekevän parhaansa eikä heittäytyvän avuttomiksi. Lapsi sai maksaa väärästä valinnasta hengellään. Perheen vanhemmat joutuivat poliisikuulusteluun ja kai syytekin oli vireillä. Nykyisin tuollainen olisi ilman muuta tuomioon johtava oikeusjuttu, mutta 1960-luvulla pienellä paikkakunnalla asia taisi lopulta hautautua. Ehkä ajateltiin, että ei lapsi rankaisemalla herää henkiin, ja vanhemmat ovat kyllä jo saaneet rangaistuksen omasta kädestään. Yksi perheen lapsista oli lisäksi vammainen, ja häntä leikattiin ja hoidettiin läpi lapsuusvuosien, joten aikamoinen optimisti täytyy ihmisen olla, jos hänellä on pelkästään hyviä muistoja menneiltä ajoilta. Tuo "lapsi" muuten yllättäen tunnisti minut Jumbon Citymarketissa kerran ja tuli juttelemaan. Peheenäiti kai hän nykyisin on. Muutama sana vaihdettiin. Taidan olla aika persoonallisen näköinen tyyppi, kun joku, joka pienenä lapsena ollessaan on viimeksi nähnyt minut, edelleen kymmeniä vuosia myöhemmin tunnistaa.

Ehkä on niin, että joku ihminen kerää hyvät muistot ja hylkää  huonot, kun taas joku toinen piehtaroi pahoissa muistoissaan eikä muista, että mitään hyvää olisi tapahtunutkaan. Minä valitettavasti taidan olla kallellaan tähän jälkimmäiseen suuntaan. 

En yhtään haluaisi tavata ketään "vanhaa tuttua", koska elämässäni ei ole mitään positiivista esiteltävää. Rappiota ja rahattomuutta. Tyyppikin totesi rakennuksen rauniot ja yleisen alakulon alueella nähdessään, että kaikki rappeutuu, myös ihmiset - viitaten korkeaan ikäänsä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - maaliskuu 25, 2020, 12:15:53

https://areena.yle.fi/1-50270050 :: ADHD ...

Haluu seurata asioita, hyperfokustavasti !!

L.

Tieteessä, tutkimuksessa ja edistyksessä on se hyvä puoli, että sitä mukaa kun ihmistyyppejä löytyy, voi heidän olemassaolonsa tulla hyväksytyksi, tai elämä mahdolliseksi, siten kuin sitä on ollut.

Toivoa löytyy, ajastaan toivottomaksi kääntyvissä vaiheissa.

Ihmiskunta kannattaisi kuitenkin alustavasti, ja tarpeen mukaan ennakoiden, todennäköisin perustein, höylyyttää, huomattavasti sopivampaan muotoon, jos vaikka edes jotain sellaista idean tapaista, vahvempikannatteisena.

Tätä mieltä, ainakin itse.

Näillä mennään, ja jos ei, niin vähän sillä sun tällä, mutta yhtenäisellä, ainakin niissä hetkissä, joita tarjoutuu, ellei tilannetarjoilua koskevia puitteita, osata joskus järjestää tarkemmin, elämänoon kuuluvaksi, perustekijäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 26, 2020, 19:48:10
Uudenmaan eristäminen ketuttaa. Kummallista sinänsä, sillä mietin pääni puhki, milloin olen viimeksi käynyt maakuntarajan toisella puolella ja siitä taitaa olla kolme tai neljä vuotta, kun olin muutaman tunnin Lahdessa. Tuota edellinen reissu olikin sitten joskus 2004 tai 2005. En siis alvariinsa ramppaa reissussa, mutta ahdistaa vaan se, että määrätään pysymään paikalla.

Sama juttu on noissa sosiaalisten kontaktien rajoittamisesa. En todellakaan ole mikään kyläilijä. Jokseenkin varmasti minulla on paljon vähemmän kontakteja ihmisiin kuin monella muulla, mutta silti harmittaa, että niitäkin pitäisi rajoitttaa.

Yleensä pyrin näkemään asiassa kuin asiassa jotain positiivista, mutta tästä en osaa löytää. Kaikkialta tunkeva koronahössötys lamaannuttaa niin, että huomaan jopa kukkieni voivan huonosti hoidon puutteessa. Sanovat, että nyt on hyvää aikaa tehdä rästiin jääneet kotityöt. Ei niitä ole rästissä, mutta näköjään alkaa jäämään rästiin. Aika outo tilanne minulle.

Oli sentään kiva käydä hierojalla tänään ja sieltä sitten kipaisin ruokakauppaan. Lähdin kotoa ilman takkia aamusella, pelkän hupparin vetäisin T-paidan päälle. Hierojalta lähtiessä veri kiersi niin hyvin, että tuli kuuma ja jouduin riisumaan hupparinkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 27, 2020, 13:48:49
Eka viikko takana etätöitä. Olen joskus kolme vuotta sitten tehnyt yhden päivän etänä, mutta se ei silloin tuntunut kivalta. Johtui siitä, että oli paljon uuden opettelua ja käytännöt kuinka pyytää ja keneltä apua vielä epäselviä, ja se päivä meni sormien pyörittelyyn.

Nyt kun projektit, firman käytännöt ja projekteissani tavitsemani gollegani ja yhteistyökumppanimme ovat tuttuja, tää etätyöskentely on tuntunut aivan mahtavalta. Mulla menee normalisti tunti työmatkaan töihin ja ehkä pari tuntia takaisin kotiin kun poikkean asioilla. Nyt kun olen kotona, on päivässä lähes kolme tuntia enemmän aikaa olla vattallaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 27, 2020, 15:18:26
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - maaliskuu 27, 2020, 13:48:49
Eka viikko takana etätöitä. Olen joskus kolme vuotta sitten tehnyt yhden päivän etänä, mutta se ei silloin tuntunut kivalta. Johtui siitä, että oli paljon uuden opettelua ja käytännöt kuinka pyytää ja keneltä apua vielä epäselviä, ja se päivä meni sormien pyörittelyyn.

Nyt kun projektit, firman käytännöt ja projekteissani tavitsemani gollegani ja yhteistyökumppanimme ovat tuttuja, tää etätyöskentely on tuntunut aivan mahtavalta. Mulla menee normalisti tunti työmatkaan töihin ja ehkä pari tuntia takaisin kotiin kun poikkean asioilla. Nyt kun olen kotona, on päivässä lähes kolme tuntia enemmän aikaa olla vattallaan.

Sekin helpottaa huimasti, että muutkin ovat etänä. Painajaista ovat palaverit, joissa muut ovat samassa neukkarissa ja vain itse tai pari muuta etänä. Muut unohtaa koko ajan langan päässä olevat ;D Itse aina usein muistan, koska olen käytännön syistä se, joka meistä on eniten etää tehnyt.

Ajan säästö on tosiasia, vaikka itselleni on lyhyet työmatkat. Mutta pelkkä töihn valmistautuminen ottaa aikaa verrattuna siihen, että nousee sängystä, pesee hampaat ja avaa koneen.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 27, 2020, 16:27:25
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006453180.html

Onhan se tietty noinkin että ystävällisemminkin kehotuksen pysyä poissa voi esittää. Mutta otsikko "Mökkiläisten sydän särkyi" toi ikävä kyllä mieleen että ensimmäinen mielensäpahoittaja bongattu.

Keski-ikä ja kyynisyys...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 27, 2020, 16:43:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 26, 2020, 19:48:10
Uudenmaan eristäminen ketuttaa. Kummallista sinänsä, sillä mietin pääni puhki, milloin olen viimeksi käynyt maakuntarajan toisella puolella ja siitä taitaa olla kolme tai neljä vuotta, kun olin muutaman tunnin Lahdessa. Tuota edellinen reissu olikin sitten joskus 2004 tai 2005. En siis alvariinsa ramppaa reissussa, mutta ahdistaa vaan se, että määrätään pysymään paikalla.

Hipin kaltainen paikallaan pysyjä sopisi Gazan asukkaaksi.

Itse olen nyt "vapaassa Suomessa". Onnistuin livahtamaan aamupäivällä pois tulevasta 1,7 miljoonan asukkaan vankileiristä. Siltä varalta, että "jotain" olisi jo näkyvissä tulevalla rajalla, otin videokameran esille kuvatakseni hetken, jolloin ajoin maakunnan rajan yli, mikä on yllättävän kaukana pohjoisessa eli Mäntsälän jälkeen. Mitään viitteitä tulevasta ei vielä ollut näkyvissä. Liikenne rullasi normaalisti molempiin suuntiin.

Itse asiassa tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Suomen eteläosa eristetään pohjoisesta. Näinhän tapahtui keväällä 1918. Silloin raja oli paljon pohjoisempana. Syynä ei ollut espanjantauti vaan poliittiset syyt.

Tulevat eristystoimet tuntuvat hieman epämukavilta, koska onhan tämä ensimmäinen kerta, kun laki kieltää minua tapaamasta lapsiani ja lastenlapsiani. Tietysti jos minä tai joku heistä joutuisi vankilaan, tilanne olisi sama.

Niitä, jotka saavat ylittää rajan sulun aikanakin, on loppujen lopuksi aika paljon. Radiossa haastateltiin muutamien kuntien kunnanjohtajia, jotka kertoivat, että heidän kuntansa on juuri lähettänyt ihmisille lupalappuja, joissa todistetaan, että näiden ihmisten on ylitettävä raja työtehtävien vuoksi. Monestihan työntekijöitä asuu naapurikuntien alueella. Jotkut kunnat muodostavat keskenään yhteisen talousalueen, joten asioilla käydään puolin ja toisin rajojen yli. Laskin eilen kartasta, että Hyvinkään pohjoisesta "kaupunginosasta" on 2,2 kilometriä lähimpään ruokakauppaan, joka jää rajan taakse. Kun sinne ei enää saa mennä, on käytävä 22,2 kilometrin päässä olevassa kaupassa.

Radion haastattelussa kävi ilmi, että yhden pikkukunnan Sote-palvelut ovat naapurikunnan puolella. Asukkaille vakuuteltiin, että palveluihin pääsee edelleen, koska välttämätön asiointi sallitaan. Eli monenlaista trafiikkia rajan yli tapahtuu. Ja tavaraliikennettä hoitavat henkilöt kuten autonkuljettajat tietenkin myös saavat liikkua.

Jos omistaisi kuorma-auton, pääsisi rajan yli luultavasti aika helposti, kun olisi kuljettavinaan jotain eli (muka) menossa hakemaan tai viemään tavaraa. Lavalla voisi olla jotain pahvilaatikoita hämäykseksi. Ehkä joku suttuinen rahtikirja tai vastaava olisi lisätodisteena.

No, eiköhän tässä nyt vain ole oltava paikallaan seuraavat kolmisen viikkoa. Uudenmaan vankileiriläiset elävät omaa elämäänsä, ja me vapaan Suomen asukkaat elämme omaamme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 28, 2020, 15:44:40
Kyllä nyt hävettää. Kuten jokunen päivä sitten kerroin, vein pyöräni huoltoon sen tyhjenneen etukumin vuoksi ja pyysin sitten tekemään samalla kausihuollon, jotta tulee kaikki tarkistettua. Lupasivat ilmoittaa tekstarilla, kun työ on valmis tai soittaa, jos jotain korjattavaa vikaa löytyy.

Tänään sitten huollosta soitettiin ja kerrottiin, että vähän on vikoja löytynyt. Siis sellaisia, jotka ei pelkillä puhdistuksilla ja säädöillä korjaannu. Tarkoin käytiin läpi tarpeet ja hinnat. Siinä sitten löytyi selitys siihenkin, miksi jalkajarru ei jarruttanut. Se on tässä vuosien mittaan huonontunut hiljakseen niin, että saatan polkea takaperin useamman kierroksen ennen kuin jarru tarttui kiinni. Nyttemmin se ei toiminut enää lainkaan ja olin vain käsijarrun varassa, mutta totuin siihen niin, etten asiasta välittänyt.  Tuon vian korjaisi napahuolto, mikä minusta kuulosti kyllä ihan hauskalta. Tuon lisäksi oli vikana, että ne käsijarrun jarrupalatkin oli ihan sökönä, kuluneet ja lohkeilleet,  ja kaipasivat vaihtoa.

Noiden lisäksi vielä päällysrenkaatkin oli loppu. Kuviopintaa niissä oli vielä hyvin, mutta sivut oli ihan halkeilleet ja soittaja sanoi, että voi olla, että kun renkaisiin laitetaan kunnon paineet, ne repeävät. Kysyi, jotta säilytänkö pyörää auringossa kesällä. No en, mutta ikää noilla renkailla on jo reilu 20 vuotta ja ilmeisesti olen ajanut liian pehmeillä kumeilla, niin ne sivut on rasittuneet. Hän suositteli niihin pistosuojatuttuja renkaita.

Annoin luvan kaikkiin kysyttyihin korjauksiin ja kaveri sanoin käärivänsä hihat ja laittaa tekstarin, kun sen saa tulla hakemaan, jos ehdin vielä ennen sulkemista.

Eipä mennyt pitkään, kun tekstari tuli ja hankkiuduin matkaan. Saisin mukavasti kauppareissun yhdistettyä tähän hakemiseen.

Nyt sitten joudun opettelemaan pyörällä ajamista uudelleen. Onkin melkoisen outoa, kun jarru nappaa kiinni heti, joten joudun olemaan todella varovainen ennen kuin siihen totun. Nyt vaan todellakin kauhistuttaa, millainen riskiliikkuja olen ollut liikenteessä. Tosin en polje tuhatta ja sataa, vaan aika rauhallisesti ajelen ja ennakoin risteykseen tulot aina hidastaen. Mutta jos olisi tullut yllättävä äkkijarrutuksen paikka, niin kuka tietää, miten olisi käynyt.

Ehkä kannattaa huoltoon uhrata hiukan tiheämmin. Tämä oli noin 20 -vuotiaan fillarin ensihuolto. Tottahan sen olin putsannut ja ketjuja rasvaillut vuosittain, mutta enpä pyörän huoltoon ole sen paremmin perehtynyt. Varsinkin nyt, kun täällä Vantaalla on todella helppoa pyörällä liikkua ja sitä tulee enemmän myös käytettyä, on huoltamisellakin suurempi merkitys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 28, 2020, 15:54:03
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 28, 2020, 15:44:40

Ehkä kannattaa huoltoon uhrata hiukan tiheämmin. Tämä oli noin 20 -vuotiaan fillarin ensihuolto. Tottahan sen olin putsannut ja ketjuja rasvaillut vuosittain, mutta enpä pyörän huoltoon ole sen paremmin perehtynyt. Varsinkin nyt, kun täällä Vantaalla on todella helppoa pyörällä liikkua ja sitä tulee enemmän myös käytettyä, on huoltamisellakin suurempi merkitys.

Hippi, perkele! Kaltaisesi kätevä nainen tekee nuo huoltotoimet itse vaikka olohuoneen lattialla ihan hetkessä. Aikaakin siihen varmasti nykytilanteessa löytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 28, 2020, 16:00:07
En minä napahuollosta tiedä yhtään mitään :D

Ja nythän sitä ei tarvitse varmaan pariin vuoteen edes kausihuoltaa, kun on niin kiiltävä joka puolelta.
Oli muuten niin mukavia nuoria miehiä liikkeessä hommissa, että ilokseen siellä piipahtaa :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 28, 2020, 16:04:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 28, 2020, 16:00:07
Oli muuten niin mukavia nuoria miehiä liikkeessä hommissa, että ilokseen siellä piipahtaa :P

Vähän epäilinkin, ettei se perimmäinen syy ollut ainakaan omien kädentaitojen puutteessa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 28, 2020, 16:43:27
^
Joo, noinhan se on :)

Myös hieroja, jota päätin sponssata käynnilläni ja tyttärelleni ostamalla muutaman kerran lahjakortilla, sattumoisin on ihan mukava nuori mies :D

Mutta leikki leikkinä. Olen yrittänyt keksiä, miten voin sponssata erilaisia nyrkkipajoja ja yksinyrittäjiä näinä huonoina aikoina. Tuosta hierojasta kuulin kuntosalin siivoojalta, että häneltä oli häipynyt 80% varauksista ja on aika pulassa yksinyrittäjänä, kun perheelle pitää saada pötyä pöytään. Siitä sitten lähti idea sponssaamisesta, kun oli ihan todellinen vaivakin, jonka kanssa olin vuosia jo kärvistellyt.

Nyt kun saan taas pyörän alle, niin pitää katsella kivijalkaliikkeitä sillä silmällä, josko niissä olisi jotain sellaista, josta voisi saada itselleen jotain ja samalla tukea liikkeen toimintaa. Tietty tässä olisi samassa talossa kauneushoitola, mutta sellaiseen piipahtamienn vaikuttaisi .. noh ehkä oudolta. Vaikea sanoa, kun en ole koskaan ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 28, 2020, 17:26:55
Alkuviikolla pamahti n. 30 minuutin ripuli. Maha pisti ensin outoa ääntä, vasemmalla väänsi ja äänteli ja sitten äkkiä vessaan. Syynä epäilen aamuna syömääni lohisiivustosta ottamaan palaa. Olin pistänyt pakkaseen ja vähän ihmetellyt kun ei tuoksu oikein hyvälle... Nyt en viikolla uskaltanut syödä, harkitsen viskaamista pois. Koko viikon ollut vetämätön olo, koska pyörin normaalisti lohirasvan voimalla. Korvakkeeksi olin ostanut lohipyöryköitä mutta ei maha nappaa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 28, 2020, 20:05:58
Yksi ihmiskontaktini on muuttunut pikkuisen jännäksi, koska lähisukulaiseni on sairaalahoidossa ollut koko tämän karanteenikauden eikä hän siis ole kokenut hiljaiseksi käynyttä Helsinkiä muuta kuin uutisten välityksellä. Kerron siis hänelle ulkomaailman kuulumisia niin hyvin kuin taidan.

Hän ei ole millään infektio-osastolla, vaan kuntotutuspotilaana, joka saa fysioterapiaa. Sairaalaan ei kuitenkaan koronan takia pääse vierailemaan lainkaan. Koska kuntoutuksen kohteena hänellä on toinen käsi, hänen on hieman vaikeaa kirjojakaan lukea. Se onnistuu kyllä lyhyitä aikoja kerrallaan, mutta hienomotoriikka on kehno. Hän on huono digilaitteiden käytössä ja vasta tutustuu iPadiin. Sairaalassa ei oikein tykätty siitäkään, että sinne vietiin padi, pitihän sekin puhdistaa. Puhelimessa hänellä on jokin äänikirjasovellus ja radiota pystyy tietenkin kuuntelemaan. Aion kokeilla postin lähettämistä ensi viikolla ja postittaa sairaalaan viherlehden. Tässä vaiheessa ei vielä ole mitään aikaskenaariota, milloin hän voi päästä kotiin. Ilman koronaa hän olisi varmasti jo päässyt viikonloppulomille, mutta nyt ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - maaliskuu 28, 2020, 23:08:47
Kyllä nyt huomaa miten hieno laitos on kirjasto. Jatkuvalla syötöllä lainannut leffoja ja kirjoja vaan eihän se nyt onnistu.  Leffoja saa kyllä ruudulle helposti muutakin kautta, mutta kirjoja ei. Äänikirjat tai e-kirjat ei kyllä ole mun juttu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 28, 2020, 23:21:46
^
Internet Archive julkaisi juuri 1,4 miljoonaa uutta kirjaa vapaaseen lukuun (Koska korona). Käy tutustumassa, eiköhän sieltä edes yksi kiinnostava löydy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - maaliskuu 29, 2020, 05:10:32
Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 28, 2020, 23:21:46
^
Internet Archive julkaisi juuri 1,4 miljoonaa uutta kirjaa vapaaseen lukuun (Koska korona). Käy tutustumassa, eiköhän sieltä edes yksi kiinnostava löydy.

Löytyy varmasti, mutta ruudulta lukeminen ei oikein maistu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 29, 2020, 09:23:41
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 28, 2020, 17:26:55
Alkuviikolla pamahti n. 30 minuutin ripuli. Maha pisti ensin outoa ääntä, vasemmalla väänsi ja äänteli ja sitten äkkiä vessaan. Syynä epäilen aamuna syömääni lohisiivustosta ottamaan palaa. Olin pistänyt pakkaseen ja vähän ihmetellyt kun ei tuoksu oikein hyvälle... Nyt en viikolla uskaltanut syödä, harkitsen viskaamista pois. Koko viikon ollut vetämätön olo, koska pyörin normaalisti lohirasvan voimalla. Korvakkeeksi olin ostanut lohipyöryköitä mutta ei maha nappaa.

Tuosta tuli mieleen vessapaperihamstraajien unelmauutinen:
Ripuli saattaa olla koronaviruksen yksi oire – asiantuntijan mielestä sen voisi lisätä myös viralliseen oirelistaan Suomessa (https://yle.fi/uutiset/3-11275258)

Tässä toinen:
COVID-19: Australian Family Accidentally Orders 2,300 Rolls Of Toilet Paper Amid Coronavirus-Fuelled Shortage (https://www.techtimes.com/articles/247953/20200311/covid-19-australian-family-accidentally-orders-2-300-rolls-of-toilet-paper-amid-coronavirus-fuelled-shortage.htm)

Miltä tuntuisi pyyhkiä takapuolensa seteleillä? Uutta rahaa olisi kätevä painattaa kulutusmarkkinoille isoissa rullissa. 
Sijoittajille vihje vaihtaa sijoitussalkkunsa paperit pehmeämpiin:
48-roll Pack of Toilet Paper is Being Sold in Australia for $100,000 as Coronavirus Panic Surges (https://www.techtimes.com/articles/247762/20200304/coronavirus-panic-hits-australia-as-tissue-paper-rationing-begins-amazon-ebay-to-remove-overpriced-toilet-rolls.htm)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2020, 09:28:04
^
Ettei vaan olisi hanskat käyneet naamalla kauppareissun aikana?
Jotain nahkahanskojahan on ihan mahdoton steriloida sen huokoisen pinnan vuoksi. Tavalliset käsineet on myös yksi valheellisen turvallisuuden luoja, jolloin ei muista olla jatkuvasti varovainen. MrKAT kertoi hanskoja käyttävänsä suojanaan, mutta oikeastihan ne kerää pinnoilta törkyä itseensä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 29, 2020, 10:15:38
Kokeilin eilen kauppareissulla, pystynkö olemaan koskettamatta "kauppahanskoilla" mitään esineitä kaupasta tultuani. Ei onnistunut, koska koskettaminen tapahtui niin luonnostaan, ettei sitä edes huomannut ennen kuin se oli tapahtunut.

Yksi vaarallisimmista paikoista kaupassa lienee korttipääte, jonka nappeja on painettava. Muutenhan siellä ei kauheasti koske muuhun kuin tuotteisiin, joita poimii hyllyltä. Ai niin, ostoskoriin myös, ja se on potentiaalinen viruspesä.

Kertakäyttöhanskat olisivat yksi ratkaisu. Ne voisi heittää roskakoriin, kun kävelee kaupan ovesta ulos. Niitä ei vain kehtaa käyttää. Yksi mahdollisuus olisi se, että kaupassa käyntiä varten olisi erityiset kauppahanskat, jotka panisi kaupasta pois tultuaan muovipussissa taskuunsa. Sen jälkeen vaihtaisi ulkokäsineet.

Kaupasta ostetut tuotteet voisi pestä tai käsitellä muuten ennen kuin vie ne asuntoonsa. Mutta missä tämä tapahtuisi. Itse asiassa olen pessyt astianpesuaineella säilykepurkkeja ja muutakin vedenpitävää ennen kuin olen ottanut ne käyttöön. Äsken pesin Fairyllä kolme mandariinia ennen kuin aloin käsitellä niitä. Tällaisessa pitäisi olla vain älyttömän järjestelmällinen ja huolellinen.

Kauppareissusta puheen ollen koin eilen piston sisimmässäni, kun autoon tavaroita pakatessani kuulin naisäänen sanovan "Terve.. (nimeni)" tai jotain tällaista. Käännyin katsomaan, kuka puhuu. Ja eikös se ollut aina niin tyylikäs ja elegantti naishenkilö, jota lukiovuosinani ja vielä sen jälkeenkin palvoin ja rakastin enemmän kuin ketään muuta koskaan. Ilmeisesti minulla edelleenkin piileviä tunteita häntä kohtaan, koska tällaiset tapaamiset ovat niin sähköistäviä ja ahdistavia ja jälkitunteena masentavia... eli miksi....

Kun olin jo istunut autoon, tuo henkilö käveli kauppaan ja näytti kauniisti hymyillen jonkinlaista V-sormimerkkiä minulle, johon vastasin käden heilautuksella. Kidutusta....

Päiväkirjaani olen kirjoittanut aikoinaan mm. seuraavaa (nimi muutettu):

No se yksipuolinen rakkaussuhde päättyy nyt. Huomaa päivämäärä. Kuten aina muulloinkin, en nytkään pysty todennäköisesti pitämään päätöstäni vaan palvon ja rakastan Margueritea vielä kuolinpäivänänikin (joka saattaa olla varsin lähellä).

Yhdessä asiassa erehdyin. Nimittäin siinä, että kuolinpäiväni olisi ollut tuolloin lähellä. Onhan tuon kirjoittamisesta jo aikaa. Mutta erehdyinkö tuossa toisessa ennustuksessani...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 29, 2020, 10:36:01
Sohvien sankarina ja kotipoikaveteraanina olen tiennyt teitä ja kaikkia aikaisemmin ja tietysti paljon paremmin senkin että kaupassa käynnistäkin voi tehdä hauskaa itselle ja muillekin. Kunnon turnajaiset vessapaperihyllyllä.

(https://www.arthritissupplies.com/assets/images/aam300-rainbow%20reacher-demo-2w.jpg)

Kauppojen uhkapelikoneetkin voi päivittää kansanterveyden tuhoutumatta:

(https://i2-prod.birminghammail.co.uk/incoming/article17894251.ece/ALTERNATES/s615/0_23236786-1.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2020, 10:36:37
Omassa kaupassani on useita eri kokoja kertakäyttöhanskoja tarjolla sisääntulon yhteydessä ja näkemäni mukaan asiakkaat kyllä mieluusti ottavat tarjouksen vastaan.

Mutta eihän nekään ole 100%.n suojaavia (mikkrokokoiset reiät) ja jos hanskat kädessä kaivaa repusta lompakon ja pankkikortin, niin siinähän sitten ne jo saastuttaa, eli on todella taitolaji välttää henkilökohtaisen omaisuuden hipelöinnin saastuneilla hanskoilla. Virheellistä turvallisuuden tunnetta jälleen tarjotaan.

Itse olen tuon pulman ratkaissut niin, että IP-kassalla, kun olen tuotteet vilauttanut kassalaitteelle, poistan toisen hanskan ja paljaalla kädellä kaivelen reppua ja käsittelen maksukorttia ja kun ei enää tarvitse maksulaitteisiin koskea, poistan myös toisen hanskan varoen koskemasta sen pintapuolta. Pakkaan reppuni ja kassini siis paljain käsin.

Ei tuokaan varmaa ole, mutta mieltä rauhoittavaa kuitenkin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 29, 2020, 10:42:34
^ Entä jos hanskattoman kauppareissun päätteeksi vain pesisi kätensä pullonpalautuspisteellä tai käyttäisi kassoilla olevaa käsidesiä, jos sellaisia olisi tarjolla?

Kotona vielä puhdistaisi ostokset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2020, 10:57:53
Joo, mutta siellä taitaa olla pelkkää vettä tarjolla, joten saippuat pitäisi kuljettaa mukana. Mutta ihan hyvä ajatus tuokin. Ne kätösethän pitäisi kuurata huolella jo ennen hanskojen käyttöä. Mutta kun ei nuo ohuet hanskat ole tarkoitettu suojaamaan hanskojen käyttäjää, vaan sitä kohdetta, jota käsitellään siltä käyttäjältä. Tai siis kyllähän käyttäjä voi noilla suojata itsensä näkyvältä lialta :D

Ostoksia en kyllä ole alkanut hinkkaamaan kotona. En vaan pysty ottamaan tätä niin kuolemanvakavasti, vaikka nyt jotain varotoimia harrastankin.

Hyvää käyttöä tietty noille kertakäyttöhanskoille löytyy kotona esimerkiksi punajuuren käsittely (suojaa sormien värjäytymistä), lihapullien pyörittely (ei tartu taikina kovinkaan helposti), herkkien kasvitaimien käsittely (parempi tuntuma kuin ohuillakaan puutarhakäsineillä) jne. Muuten ne on kyllä aika turhat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 29, 2020, 11:15:07
Olemme ottaneet tavaksi käyttää kertakäyttöhanskoja pankkiautomaatilla - ongelmaksi muodostunee se, että itse setelirahassa saattaa olla joitakin viruksia.

Yleensä maksamme pankkikortilla ja silloin kassapäätteellä kertakäyttöhanskat ovat hyvät.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Käytämme uudelleen kertakäyttöhanskoja jotka pesemme vedellä ja saippualla ja sitten kuivumaan seuraavaa käyttöä varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 29, 2020, 11:22:48
Minäkään en ole vielä innostunut putsaamaan ostoksiani, mutta pieni lahjoituksena saatu ja kaapissa seisotettu käsidesipullo kulkee jo taskussani.
Lähimaksuominaisuutta ensin harmittelin uusitulla pankkikortillani, mutta nyt maksan ostokseni vain sillä. Kätevä.
Kauden lataaminen matkakortille poistaa myös julkissa liikennevälineissä tarpeen hipelöidä nappuloita. (Ei sisällä Michael Jackson-huumoria)
Tällainenkin pikkupullo voisi olla kätevä taskussa, jos oikein alkaa stressaamaan:
https://www.alko.fi/tuotteet/945741/Crystal-Head-Vodka/

Tunnistatteko toisen näistä (https://www.laweekly.com/q-s-making-crystal-head-vodka-tomorrows-bottle-signing-a-cocktail-recipe/)?

(https://www.laweekly.com/wp-content/uploads/2019/05/dabottle2-410x500.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2020, 12:01:55
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 29, 2020, 11:15:07
PS. Käytämme uudelleen kertakäyttöhanskoja jotka pesemme vedellä ja saippualla ja sitten kuivumaan seuraavaa käyttöä varten.

Todella uusia ulottuvuuksia sanalla kertakäyttöhanska.

Laatikollisen (n.100kpl) saa muistaakseni noin 6 -7 eurolla, joten se kestää kauan, jos käyttää hanskaa vain siinä kädessä, jolla joutuu painelemaan näppäimiä. Juuri muussa niistä ei taida hyötyä olla.

Pankkikortilla maksaessa kannattaa käyttää lähimaksuominaisuutta, jos se on kortilla. Jos et sitä itse tiedä, niin näytä korttia kassalla ja kysy. Kassahenkilöstö kyllä osaa vastata tähän. Siinä ei tarvitse koskettaa maksupäätettä lainkaan ja on paljon turvallisempi kuin mikään muu maksutapa. Käteistä nyt ei varmaan kannattaisi käyttää lainkaan ja ihmettelen, mihin sitä nyt tarvitsee, jos kerran on maksukortti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 29, 2020, 13:29:06
Lainaus käyttäjältä: mikainen - maaliskuu 29, 2020, 05:10:32
Löytyy varmasti, mutta ruudulta lukeminen ei oikein maistu.
Eipä se varsinaisesti maistu minullekaan, mutta parempi kuin ei mitään. Opintojen yhteydessä on jo tottunut lukemaan paljon tabletilta ja läppäriltä. Monia kurssikirjoja ei ole fyysisinä painoksina riittävästi, ja niiden ensimmäisenä kätösiinsä saamisesta käydään verisiä mittelöitä! Digitaalisessa muodossa niitä kuitenkin on hyvin tarjolla. Ajat ovat tässäkin suhteessa vaikeat, joten nirsoilu ei nyt kannata. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 29, 2020, 14:26:48
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 29, 2020, 11:15:07
Olemme ottaneet tavaksi käyttää kertakäyttöhanskoja pankkiautomaatilla - ongelmaksi muodostunee se, että itse setelirahassa saattaa olla joitakin viruksia.

Yleensä maksamme pankkikortilla ja silloin kassapäätteellä kertakäyttöhanskat ovat hyvät.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Käytämme uudelleen kertakäyttöhanskoja jotka pesemme vedellä ja saippualla ja sitten kuivumaan seuraavaa käyttöä varten.
Miksi ihmeessä käytte riskiryhmäläisinä näinä koronaaikoina itse kaupassa? Sehän on hyvänen aika nyt riskiryhmäläisiltä kokonaan kielletty. Lappeenrannassa on kolme K-supermarkettia, ja niistä voinee tilata kotiin kuljetettuna ruoat. Ne maksetaan pankkikortilla (turvallisimmin etukäteen), ei käteisellä. Monissa muissakin kaupoissa lienee kotiinkuljetus, esim. Alepassa, Citymarketissa ja Prismassa. Apteekeissakin useimmiten on. Pitäkää huolta itsestänne, ja toisistanne, ja kanssaihmisistänne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 29, 2020, 16:57:26
^Ei asiointia ole kielletty iäkkäiltäkään, vaan on suositeltu sitä välttämään.

Noutopalveluita ei voi yleensä käyttää, jos ei käytä pankkikorttia, kuten monen iäkkään kohdalla tilanne on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 29, 2020, 17:21:37
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 27, 2020, 16:27:25
Mökkiläisten sydän särkyi, kun heistä tehtiin syntipukkeja (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006453180.html)

Onhan se tietty noinkin että ystävällisemminkin kehotuksen pysyä poissa voi esittää. Mutta otsikko "Mökkiläisten sydän särkyi" toi ikävä kyllä mieleen että ensimmäinen mielensäpahoittaja bongattu.

Keski-ikä ja kyynisyys...?
Eipäs ole tullut mieleen, että mökkiläisiä syyllistettäisiin nyt. Ystävälläni on kesäasunto Uudellamaalla, isänsä rintamamiestalona rakentama lapsuudenkoti, jonka puutarhan kevättöiden aika on tulossa ja toivoo sitten  vielä pääsevänsä aikaa sitten muutettuaan töiden perässä muualle.

Tilanne on elossa oleville uusi, kuin sotatila, jossa vihollisena ei ole toinen itsekkäitä etujaan ajava valtio vaan uusi pirullinen tauti, jollaisista on meitä varoiteltu. Ei ole nyt aika vapauden nimissä itselleen vaatia mitä mieleen tulee vaan kärsiä yhteisen paremman puolesta.

Aivan ei ymmärrä, että Kiina ja Etelä-Korea näyttävät meille mallia, miten sotilaallisella kurilla ja pakolla saavutetaan tuloksia, mihin yksilönvapaudella ei ole mahdollisuuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 29, 2020, 17:53:45
Uudenmaan eristystä on jäljellä vielä kolme viikkoa ja sitä on kulunut vasta pari päivää, mutta siitä huolimatta ajatus jotenkin ahdistaa. Vietinhän sentään viime vuonnakin yli sata yötä Helsingissä ja myös sitä edellisenä vuonna sata meni rikki, vaikka öitä kertyi muutama vähemmän. Aikaisemmilta vuosilta en ole tehnyt laskelmaa, mutta samaa luokkaa se on silloinkin ollut. Helsinki on siis ollut jo pitkään minulle eräänlainen epävirallinen toinen asuinkunta. Ja onhan se myös syntymäkaupunkini, vaikka papereissa muuta lukeekin. Vietin siellä ensimmäisen elinvuoteni. Ja nyt rajoilla vartioivat - niin, ketkäpä muutkaan.

On hyvin mahdollista, että Espoossa asuva lapsenlapseni oppii kävelemään seuraavien kolmen viikon aikana, ja minä en pääse näkemään sitäkään.

Olin eilen taas sitä vanhaa lahonnutta rakennusta purkamassa. Homma on niin masentavaa, että pidän tänään välipäivän. Huomenna aion taas mennä puurtamaan. On ankeata löytää raunioista tuhoutuneita esineitä, joiden piti olla tallessa, mutta ne eivät olleetkaan.

Elämäni on ollut viime vuosikymmeninä sitä, että siirrän tavaraa jonnekin varastoon talteen, ja jonkin ajan päästä varasto tuhoutuu, jolloin siirrän tavaraa taas uuteen paikkaan, joka sekin pian tuhoutuu. Kaiken aikaa osa tavaroista turmeltuu pilalle eli talteen pantava vähenee. Käyn toivotonta taistelua aikaa vastaan ja tiedän häviäväni tämän taistelun. Luontoni ei vain anna periksi luovuttaa. En ole sen sortin ihmisiä. Veljeni ja sisareni ovat luovuttaneet. He eivät enää käy edes katsomassa paikalla, kuinka asiat ovat yhä enemmän ja enemmän rappiolla. Kaikkialla on pelkkää tuhoa ja rappiota.

Pienenä esimerkkinä, vain yhtenä monista, sisareni lasikuituvene lojuu vedellä täyttyneenä puoliksi jään alla perämoottori perässään. Minä olen sen yleensä syksyisin jollakin tavalla "pelastanut", mutta viime syksynä en ehtinyt. Moottoriakaan en pystynyt irrottamaan, koska se on lukittu, ja avain on hukassa. Lukot, joihin ei löydy avaimia, ja avaimet, joihin ei löydy lukkoja, ovat ikuinen murhe. Yleensä lukot on ennen pitkää murrettava auki. 

Paikalliset ihmiset todennäköisesti ihmettelevät, mikä aikoinaan niin maineikasta sukuamme oikein vaivaa, kun päästämme kaiken omaisuutemme hunningolle. Ihmettelylle antanee pontta tietoisuus siitä, millainen taloudellinen tekijä paikkakunnalla sukumme oli aikoinaan. Kaikki oli tip-top. Kotitalomme pihapuisto ja puutarhakin palkittiin kunnan parhaiten hoidetun pihamaan palkinnolla, vai mikä sen nimi oli. Eli ylhäältä on tultu tosi alhaalle alas. Syitä lienee useita.

Yksi syy lienee se, että varakas elämä veltostutti meidät. Olimme tottuneet siihen, että joku muu tekee asiat. Nyt, kun ne pitäisi tehdä itse, aloitekykyä ja sitkeyttä ja kiinnostusta ei ole.

Toinen syy on kokemamme konkurssi ja sitä seurannut kymmenen vuoden veropiina ja uhka lisämenetyksistä ja kaikesta tästä aiheutuneet henkiset ongelmat. Kokemus kaiken menettämisestä ja kaiken häviämisestä ja kaiken tuhoutumisesta oli niin dramaattinen, että se tavallaan musersi meidät. Jos joku psykologi tutkisi päiväkirjojani viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajalta, hän ehkä näkisi kirjoituksistani, miten institutionaalinen apatia ja masennus hiljalleen on vallannut paitsi minun, myös lähipiirissäni olevien ihmisten mielet.

Välittömästi konkurssin jälkeen olimme kuin muurahaiset, joiden pesä on potkaistu maan tasalle. Säntäilimme paikasta toiseen kykenemättä uskomaan, että kokemamme asiat ovat totta eivätkä pelkkää painajaisunta. Elättelimme toivetta, että jotain on vielä tehtävissä. Nyt muurahaispesän jäänteet ovat autiot. Pesää ei koskaan jälleenrakennettu. Raunioissa saattaa vielä laahautua yksittäinen vaivainen muurahainen vailla toivoa ja vailla päämäärää - kuolemaa odottaen.

Minä taidan olla se yksinäinen vaivainen muurahainen, joka ei suostu uskomaan...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 29, 2020, 18:05:57
Hämärä mielikuva että paikkakuntanikin Lidlissä olisi ollut eteisessä semmoinen pöytä tai mikä lie mistä sai myös pesupyyhkeitä pullonpalautuksen jälkeisten sotkujen siistimiseen, mutta se pöytä katosi jossain vaiheessa ja mitään ei ole tullut tilalle. Kassoilla ei ole desiä. Kapulat on edelleen käytössä. Sensijaan paikkakuntani Prismassa on kapulatkin viety kassalta, kassa valvoo ettei hihnan toiseen päähän tule sumaa asiakkaista ja desiä on tietenkin tarjolla.

Pleksin kassahenkilön edessä taisin nähdä ison kaupungin Lidlissä. Siellä oli eteisessä pesupyyhevimpain, kuten aina.

Kovin on kirjavaa ollut kaupoissa.

Tänään kävin vain reippailemassa, tosin senkin lenkin aloitin ja lopetin bussimatkalla ja tällä kertaa onnistuin tekemään niin että aina kun piti koskea potentiaalisesti saastuneeseen pintaan, minulla oli sormikkaani kädessä. Kun reippailun lomassa näpräsin puhelinta, otin varovasti sormikkaat pois. Koska aina käytän pesulapulla varustettua sormikasta vas. kädessä ja laputonta oikeassa, tiedän jopa senkin mikä puoli sormikkaista on "saastunut" puoli, vaikka kyseessä on muodoltaan identtiset sormikkaat.

Pesin siitä huolimatta kännykkäni kotona astianpesuaineella.

Busseissa tuntuu olevan kaikki friikit ja örkit jäljellä. Meikäläisen kaltaiset itsepäiset assit ja sitten ihan täys kummajaiset. Tänään näin tyypin jolla oli päällään takki ja shortsit. Luulin sivuprofiilista ensin että joku nuori juippi, mutta myöhemmin huomasin että sikäli äreän näköinen tyyppi että liekö 40+. Yrittääkö hän hommata tässä 0 - 2 asteen säässä itselleen jäädytetyt sukukalleudet, vai mikä ihmeen projekti lie oli menossa. Muut oudokit ovat sitten näitä jotka tulevat metrin päähän juttelemaan, vaikka normaalioloissa eivät välttämättä tulisi eivätkä juttelisi. Tai sitten olisivat jonkun toisen kimpussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 29, 2020, 19:26:49
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 29, 2020, 18:05:57

Busseissa tuntuu olevan kaikki friikit ja örkit jäljellä. Meikäläisen kaltaiset itsepäiset assit ja sitten ihan täys kummajaiset.
65% of reported COVID-19 cases in Canada related to community transmission: latest data (https://globalnews.ca/news/6747218/coronavirus-canada-community-transmission/) (Global NEWS)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 29, 2020, 19:35:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 29, 2020, 19:26:49
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 29, 2020, 18:05:57

Busseissa tuntuu olevan kaikki friikit ja örkit jäljellä. Meikäläisen kaltaiset itsepäiset assit ja sitten ihan täys kummajaiset.
65% of reported COVID-19 cases in Canada related to community transmission: latest data (https://globalnews.ca/news/6747218/coronavirus-canada-community-transmission/) (Global NEWS)

Se on kumminkin eri asia onko bussissa 1 - 5 ihmistä, kuten viime viikkoina on ollut, vai notkuuko autoa väkeä niin että osaa joutuu seisomaan. Luulenpa että ns. isossa maailmassa ei missään kukaan osaisi kuvitellakaan sellaista näkyä minkä olen busseissa nähnyt. Ihme kun ne enää edes kulkevat, varsinkaan vanhalla aikataululla. Luulisi että vuoroja olisi jo vähennetty muutamaan per päivä.  ::)

Itse lopetan ensi viikolla. Ostan vielä joku päivä jonkun isomman satsin sapuskaa ja se on siinä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 29, 2020, 21:21:29
Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 29, 2020, 13:29:06
Lainaus käyttäjältä: mikainen - maaliskuu 29, 2020, 05:10:32
Löytyy varmasti, mutta ruudulta lukeminen ei oikein maistu.
Eipä se varsinaisesti maistu minullekaan, mutta parempi kuin ei mitään. Opintojen yhteydessä on jo tottunut lukemaan paljon tabletilta ja läppäriltä. Monia kurssikirjoja ei ole fyysisinä painoksina riittävästi, ja niiden ensimmäisenä kätösiinsä saamisesta käydään verisiä mittelöitä! Digitaalisessa muodossa niitä kuitenkin on hyvin tarjolla. Ajat ovat tässäkin suhteessa vaikeat, joten nirsoilu ei nyt kannata. :)
Tästä muistui mieleeni Kirjan nimi. Ruusun nimi. Maistuuko lukeminen? Kuinka suojella harvinaisia painoksia? (https://www.news.com.au/technology/science/archaeology/a-university-library-in-denmark-has-found-three-of-its-rare-books-were-poisonous/news-story/7cb1cc624f243dbe65dfe363c2a2f409)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 30, 2020, 09:05:38
Fiiliksistä ja päivän mietteistä sen verran, että vähitellen jo lähes asmaattseksi kääntynyt allergia ja silmien (lähinnä toisen) kutiaminen vaivaa. Ja nyt hoito eli poistuminen täältä pölypesästä Helsingin (parhaillaan tyhjänä olevaan) kämppään on kielletty. Tavallisesti jo muutama päivä poissaolohoitoa auttaa. Mutta nyt ei ole mitään poissaolopaikkaa. On vain jatkettava olemista tässä hengenvaarallisessa tilassa.

Naapuritalosta puretaan vanhaa peltikattoa ja korvataan se uudella. Vanha näyttää minun silmissäni aivan hyvältä. Pellit päätynevät romuksi. Kelpaisivat kyllä minulle erilaisten kojujen ja koppien peitoksi. Joku rohkeampi menisi kysymään, myyttekö.

Selasin eilen hesareita lehtikeräykseen vietäväksi. Luin pintapuolisesti joitakin, jotka olivat aikoinaan jääneet lukematta. Lehtien sivujen käänteleminen kuivin sormin osoittautui hankalaksi. Sivuista ei saanut otetta. Olisi pitänyt vähän väliä nuolaista sormiaan, mutta se ei ole mukavaa. Niinpä otin pienen vesikupin ja kastelin siinä sormiani. Sekään ei tuntunut pidemmän päälle hyvältä ratkaisulta. Lopulta panin käsiini kertakäyttökumikäsineet. Niillä lehden sivut kääntyivät helposti. Ilmeni toinen mielenkiintoinen asia. Lehden painomustetta tarttui kumikäsineisiin. Muutaman hesarin jälkeen ne olivat jo yllättävästi painomusteen tahraamat. Sormepäissa oli paljon mustaa.

Olen huomannut, että kun irti repäistyä hesarin sivua pyörittettelee ja rutistelee ja myllää käsissään jonkin aikaa, se pehmenee, ja sitä voi käyttää trasselin tavoin öljyn pyyhkimiseen pinnoilta. llman tällaista taittelua ja rypistelyä, lehden sivu on kova, eikä se kelpaa pyyhkeeksi. Tuossa pehmennyksessä on vain se ongelma, että se on aika työlästä. Lehteä joutuu nimittäin rutistelemaan kädessään aika kauan ennen kuin se on pehmennyt sellaiseksi, että se käy trasselin korvikkeeksi. Olen miettinyt, voisiko olla jokin kone, johon heitettäisiin lehtiä, ja kone tekisi niistä pehmeää lehtitrasselia.

Kun hesarin levittää maahan ja ajaa sen päältä muutaman kerran ruohonleikkurilla, lehti silpoutuu hyvin pieniksi paloiksi, käytännössä täysin silpuksi. Tällä tavalla voi hävittää lehtiä. Hesarisilput maatuvat vähitellen ruohikkoon jälkiä jättämättä. Taitaa olla ympäristörikos, enkä ehdotakaan sen tekemistä. Olenpahan vain joskus kokeillut tällaista lehden silpomista.

Mikähän mahtaisi olla laskennallinen matka, minkä 20 metriä pitkä höyrylaiva kulkee yhden hesarin lämpöenergialla. Tai vuoden hesareilla. Sanomalehdet ovat huonoa polttoainetta, koska ne leimahtavat nopeasti ja sammuvat melkein saman tien jättäen jälkeensä palamatonta sotkua. Tämän on jokainen saunan uunin sanomalehdellä sytyttänyt varmaan todennut. Eli lehti on esimerksi tuohenpalaan verrattuna huono sytyke. Lehdet pitäisi esikäsitellä jonkinlaiseksi silpuksi ja pakata uuteen muotoon vaikka jonkinlaisiksi pelleteiksi, jos niillä aikoisi lämmittää. Tai ne pitäisi syöttää silppuna uuniin jollakin puhaltimella. Kovaa nuohoamista niiden polttaminen joka tapauksessa vaatisi.

KIrjoitin hesarin pienellä alkukirjaimella, joska en jaksanut painaa joka kerran Shift-nappia. Onhan se muutenkin muunnossana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 30, 2020, 09:26:10
^ Olisiko lähistöllä jotain hotellia pariksi päiväksi? Voi olla alennushintoja tarjolla ja samalla työllistäisi paikallisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 30, 2020, 09:40:41
Suosittelen Kopekille halpaa asuntovaunua tai -autoa. Paljon liikkuvalla yöpaikka kulkee aina mukana, vaikka varsinainen asunto olisikin muualla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 30, 2020, 10:55:32
Hotellit ovat tällä hetkellä paikkoja, joita kannattaa välttää *). Varsinkin astmaatikkojen ja muiden riskiryhmäläisten, ja muidenkin.
Tällä kertaa kallistun Bruton idean kannalle, vaikka matkailuauton osto ehkä vähävaraiselle on kyllä vaikeaa.

*)Eräs kaakkois-aasialaisen hotellin huone 911 on surullisenkuuluisa:
This hotel is infamous as ground zero for a SARS 'super spreader' in the 2003 outbreak—here's what happened (https://www.cnbc.com/2020/02/14/hong-kong-hotel-hosted-super-spreader-in-the-2003-sars-outbreak.html)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 30, 2020, 12:21:28
^ Asuntoautoa pienemmällä budjetilla voisi harkita myös telttamajoitusta vaikka kotipihalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 30, 2020, 12:48:53
Lainaus käyttäjältä: Brutto - maaliskuu 30, 2020, 09:40:41
Suosittelen Kopekille halpaa asuntovaunua tai -autoa. Paljon liikkuvalla yöpaikka kulkee aina mukana, vaikka varsinainen asunto olisikin muualla.

Tuollaista olen miettinyt, mutta taidan olla niin pienituloinen ja vähävarainen, että edes halpaan asuntovaunuun autosta puhumattakaan ei ole mahdollisuuksia. Luulen lisäksi, että tuollainen halpa vaunu/auto haisisi homeelle ja olisi epäviihtyisä paikka majailla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 30, 2020, 12:57:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 30, 2020, 12:21:28
^ Asuntoautoa pienemmällä budjetilla voisi harkita myös telttamajoitusta vaikka kotipihalla.
Isossa osassa Suomea taitaa lämpötila olla vielä alle nollan, varsinkin öisin. Hyvä ilmaeristys (esim. ilmapatjan avulla) alla, ja pakkaseen sopiva (untuva)makuupussi tietty auttavat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 30, 2020, 15:49:17
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 30, 2020, 12:57:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 30, 2020, 12:21:28
^ Asuntoautoa pienemmällä budjetilla voisi harkita myös telttamajoitusta vaikka kotipihalla.
Isossa osassa Suomea taitaa lämpötila olla vielä alle nollan, varsinkin öisin. Hyvä ilmaeristys (esim. ilmapatjan avulla) alla, ja pakkaseen sopiva (untuva)makuupussi tietty auttavat.
Totta. Mutta olisihan se Lapin erämatkailun sijasta komeata keitellä aamulla trangialla tai nuotiolla aamusumpit ja kömpiä parta ojossa savotalle, syödä kannon nokassa välillä tummaa leipää ja sian ihraa, iltasella kömpien jalkarättiväsyneenä teltan lämpöön kuksaan mahtuvan kossun lämmittämänä.
https://www.youtube.com/watch?v=yu3pkNiQEo0 (Tuosta sain mainoslauseidean: Paikasta A paikkaan ABC)
Täältä puolijoukkuetelttaa kaminalla tai pienempääkin pytinkiä ja mukava kenttävuode sekä makuupusseja:
https://www.era-aitta.fi/tuotteet.html?id=15/
Saunatelttojakin löytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - maaliskuu 30, 2020, 16:42:47
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 30, 2020, 15:49:17

Riippumatto pihan nurkassa. Niin kuin tällä miehellä:

Shugemery: Shug's Painting Time Lapse, Hammock Chat, CL Plane and more (https://youtu.be/DsV8ng1_2JA)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 30, 2020, 17:07:01
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 30, 2020, 15:49:17
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 30, 2020, 12:57:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 30, 2020, 12:21:28
^ Asuntoautoa pienemmällä budjetilla voisi harkita myös telttamajoitusta vaikka kotipihalla.
Isossa osassa Suomea taitaa lämpötila olla vielä alle nollan, varsinkin öisin. Hyvä ilmaeristys (esim. ilmapatjan avulla) alla, ja pakkaseen sopiva (untuva)makuupussi tietty auttavat.
Totta. Mutta olisihan se Lapin erämatkailun sijasta komeata keitellä aamulla trangialla tai nuotiolla aamusumpit ja kömpiä parta ojossa savotalle, syödä kannon nokassa välillä tummaa leipää ja sian ihraa, iltasella kömpien jalkarättiväsyneenä teltan lämpöön kuksaan mahtuvan kossun lämmittämänä.
https://www.youtube.com/watch?v=yu3pkNiQEo0 (Tuosta sain mainoslauseidean: Paikasta A paikkaan ABC)
Täältä puolijoukkuetelttaa kaminalla tai pienempääkin pytinkiä ja mukava kenttävuode sekä makuupusseja:
https://www.era-aitta.fi/tuotteet.html?id=15/
Saunatelttojakin löytyy.

Mää kerran yövyin puolijoukkueteltassa, mallia vanhempi. Kamiinan ja ihmisten ansiosta aika lämmintä oli, vaikka oli loppusyksy. Yöllä satoi, ja telttakankaasta tuli hienokseltaan pienen pientä sadetihkua läpi. (Ehkä se loppui, kun kangas turposi?)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 30, 2020, 19:46:15
Hyvä fiilinki. Jo toissailtana aloin lisätä rasvaa leivän päälle rankasti. Eilen juoksin ja juoksin hankiaisten päällä enkä saanut läähättävää stoppia, joten tuntuu että kunto on parempi kuin viikkoon tai viikkoihin. Ehkä elimistöni ei tarvikaan lohta vaan rasvaa.
  Valitettavasti teräshenkilö+maratoonariparin Baba Lybeckin + miehensä kokemukset (mies joutui sairaalaan lisähappea saamaan) että koronalta ei suojaa välttämättä edes hyvä kuntoisuus. Mutta ehkä edes mahikset on paremmat kuin huonokuntoisella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 30, 2020, 20:06:00
Kilojen kertymistäkään ei nyt kande kyttäillä otsa kurtussa. Jos joutuu teholle, sieltä tullaan langanlaihana takaisin, jos tullaan lainkaan. Parempi että on mistä ottaa, eikä niin että on luuviulu jo valmiiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 30, 2020, 21:01:17
En ole kauhean kranttu sen suhteen, missä nukun, kunhan tietyt perusasiat ovat kunnossa. Näitä perusasioita ovat riittävän pehmeä ja paksu ja mukava tyyny ja patja sekä tietyissä rajoissa pysyvä lämpötila ja raikas ilma sekä sellainen vaatetus tai vaatteettomuus, että siinä ei ole mitään ärsyttäviä yksityiskohtia kuten puristavaa kuminauhaa tai liian lyhyitä lahkeita tms.

Tuossa jo taisin antaa kuvan, että olen sittenkin kranttu. Tarkoitin lähinnä sitä, että paikalla tai paikkakunnalla ei ole väliä. Olen viettänyt kohtuullisen liikkuvaa elämää, joten minulle ei tuota vaikeuksia nukkua erilaisissa ympäristöissä. Jotkuthan ovat hyvin herkkäunisia tässä suhteessa. Joskus kun on oikein ollut meno päällä, aamulla en välttämättä edes muista, missä herään. "Ai, tännekös me tultiin yöksi" saattaa olla hämmästynyt ensimmäinen ajatukseni aamulla.

Olen nukkunut myös paikoissa, joissa perusasiat eivät ole kunnossa kuten henkilöautossa kuskin paikalla erinäisillä matkoillamme, jos nyt tuollaista kärvistelyä voi nukkumiseksi sanoa. Tuollaisia öitä on tullut vietettyä yhteen laskettuna varmaan kuukausia vuosikymmenien varrella. Meillä on nimittäin ollut tapana lähteä ajamaan miettimättä, missä seuraavan yön vietämme. Ja niin se on tullut vietettyä autossa jossakin parkkipaikalla. Ehkä välillä on ajettu jonnekin toiselle parkkipaikalle ja jatkettu nukkumista. On säästynyt rahaa. Yhden yön olen viettänyt tuolla tavalla jopa New Yorkissa. Se ei ollut tarkoitus, mutta aikataulu meni sellaiseksi, ettei puolen yön aikaan enää mitään hotellia jaksanut lähteä etsimään. Paikka, missä yön vietimme oli jonkin Long Islandille vievän tien varressa. En tiedä, onko tuollainen edes sallittua tai turvallista Yhdysvalloissa, joten sovimme, että joku valvoo ja päivystää. Kukaan ei tainnut valvoa.

Joulukuussa menin lautalla Ruotsista Saksaan ja otin kokeeksi eräänlaisen Sleeping Pod -makuulokeron. Ajattelin, että parempi sekin kuin kova tuoli jossakin käytävällä. Idea oli hyvä, mutta toteutus oli huono. En ymmärrä, mikä oli syy siihen, että nukkumaosasto oli kylmä kuin jääkaappi. En ymmärrä sitäkään, miksi patjan piti olla niin sietämättömän ohut ja kova kuin se oli. Ei noissa oloissa pystynyt kunnolla nukkumaan. Pehmeä patja on yksi perusjuttuja, jollaisen vaadin. Jostakin syystä siinä nukkumalokerossa oli puolestaan aivan ylipaksu ja yli-iso tyyny.

https://news.cision.com/stena-line/r/stena-line-installs-japanese-sleeping-pods,c2771617

Koronamietteistä sen verran, että ostin muutamat erilaiset halvat suojahansikkaat, joista valitsen yhden parin, jota aion käyttää kaupassa. Kiinnitin tänään kaupassa käydessäni huomiota siihen, mihin kaikkialle siellä kosken. Riskipaikaksi osoittautui ostoskori. Ostokset onnistuin maksamaan lähimaksulla, niin että nappeja ei tarvinnut painella. Ne ovat tietenkin toinen riskikohde. Joskus niitä on vain pakko painella, kun lähimaksu ei toimi. Myös ovenkahva, ellei ovi ole itsestään aukeava, on mahdollinen virusten lähde.

Monista kaupoista näytetään poistetun välikapulat kassalta. Nyt paljastan yhden asian: en ole kertaakaan elämässäni koskettanut tuollaiseen kapulaan. Yhden kerran Sakassa minun oli pakko jollakin kassahihnalla olevalla tuotteella hieman liikuttaa toisen ihmisen asettamaa kapulaa, koska ostokset olivat menossa sikin sokin. Tuo on ainoa kerta, mutta en tuolloinkaan kädellä koskettanut kapulaan. Eikä siirtäminen ollut kuin pieni tönäisy.

Joku voi kysyä miksi. En tiedä muuta syytä kuin sen , että minusta on ollut mukavaa olla poikkeava yksilö, joka ei ole tehnyt jotain, minkä käytännössä kaikki muut ovat tehneet.

Yksi toinen valtavirrasta poikkeava asia on se, että en ole käynyt koskaan Alkon myymälässä. Mutta tämä ei ole niin erikoista, koska ei-alkoihmisiä on paljon. Mutta kuinka paljon on ei-välikapulaihmisiä? No, olen kyllä aikonut luopua tästä erilaisuudesta, koska sen ylläpitäminen aiheuttaa kiusallisia tilanteita. Erityisesti Saksassa se on ollut aivan sietämätöntä. Siellähän asiointi kaupassa on hidasta ja stressaavaa ja sietämätöntä muutenkin.

Kun Suomessa keräilee ruokakaupasta ostoksia koriin tai kärryyn, niitä voi keräillä niin paljon kuin huvittaa ja budjetti sallii. Ostosten määrä ei ole mikään juttu, jota tarvitsisi miettiä kuin korkeintaan siltä kannalta, mahtuvatko ostokset jääkaappiin. Saksassa sen sijaan joutuu miettimään kaupassa koko ajan tarkasti, kuinka paljon uskaltaa ottaa, että niiden kanssa vielä selviää kunnialla läpi kassasta. Erityisesti Lidlien idea tuntuu olevan se, että älkää nyt vaan hyvät ihmiset ostako täältä kovin paljon. Muutama tuote korkeintaan. Ostoskoreja ei ole, muovipusseja ei ole. Tavaroita kannetaan sylissä. Ostoskärryjä kylläkin on, jos sellaiset viitsii hakea jostakin kaukaa pihan perältä. Liikkeet ovat kuitenkin niin ahtaita, ettei niihin huvita mennä jättimäisen kärryn kanssa. No, tämä vaihtelee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 30, 2020, 22:40:05
Ajatella, että jotkut menevät autolla jään päälle, vielä nykyäänkin.

https://www.youtube.com/watch?v=aPUmd6kklqg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - maaliskuu 31, 2020, 00:08:43
Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 29, 2020, 13:29:06
Lainaus käyttäjältä: mikainen - maaliskuu 29, 2020, 05:10:32
Löytyy varmasti, mutta ruudulta lukeminen ei oikein maistu.
Eipä se varsinaisesti maistu minullekaan, mutta parempi kuin ei mitään. Opintojen yhteydessä on jo tottunut lukemaan paljon tabletilta ja läppäriltä. Monia kurssikirjoja ei ole fyysisinä painoksina riittävästi, ja niiden ensimmäisenä kätösiinsä saamisesta käydään verisiä mittelöitä! Digitaalisessa muodossa niitä kuitenkin on hyvin tarjolla. Ajat ovat tässäkin suhteessa vaikeat, joten nirsoilu ei nyt kannata. :)

No, minulla on tapana ennen nukkumaanmenoa lukea kirjaa, vanhanaikaista, että silmät on pois ruudulta puolisen tuntia vähintään ennen nukahtamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 31, 2020, 00:25:30
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 29, 2020, 16:57:26
^Ei asiointia ole kielletty iäkkäiltäkään, vaan on suositeltu sitä välttämään.
Säähän osasit ruotsia?

Om du har svårt att förstå vad en myndighet menar när de använder ordet "REKOMMENDERAR" (https://www.reddit.com/r/sweden/comments/frmmnv/om_du_har_sv%C3%A5rt_att_f%C3%B6rst%C3%A5_vad_en_myndighet_menar/) (reddit)

Kun viranomainen sanoo, että viranomainen suosittelee jotain, on se tuon mukaan käsky. Olettaisin, että samma på finska?

Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 29, 2020, 16:57:26
Noutopalveluita ei voi yleensä käyttää, jos ei käytä pankkikorttia, kuten monen iäkkään kohdalla tilanne on.
Keijolla on pankkikortti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 31, 2020, 10:31:14
Kyllästin eilen vanhan hupparin pistäväntuoksuisella dödöllä, ennen kuin menin kauppaan. Hyvin toimi - ihmiset pitivät nyrpistellen/ihmetyksen ilmein riittävää välimatkaa, kun satuimme samoille hyllyväleille. Oli välttämättömyys hakea eräs tuote, mutta en tiennyt tarkalleen hyllypaikkaa, mistä se löytyisi. Apuun tullut myyjäkin älysi pitää haisulista riittävää välimatkaa, mutta aikoi sitten itse poimia ja ojentaa tuotteen minulle (Hänellä ei edes ollut mitään suojahansikkaita). Keskeytin koskemisen ystävllisen hymyn saattelemana, ja poimin tuotteen hyllystä itse. Kauppareissun päätteeksi kertakäyttöhanskat kaupan pihamaan roskiin, ja käsidesiä perään. Sitten uudet hanskat pakettia avatessa, paketti ja hanskat roskiin, ja taas perään käsidesiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - maaliskuu 31, 2020, 11:44:29
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2020, 00:25:30
Kun viranomainen sanoo, että viranomainen suosittelee jotain, on se tuon mukaan käsky. Olettaisin, että samma på finska?

Ei ole mitään käskyä. Vanhukset voivat edelleen käydä kaupassa. Monet kaupat ovat jopa pyhittäneet heille erityiset aukioloajat, jolloin muilla ei sinne ole asiaa.

Kaikilla ei todellakaan ole pankkikorttia, eikä sukulaisia tai kavereita auttamassa päivittäisissä asioissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - maaliskuu 31, 2020, 20:35:40
Mulla kävi tänään jotain huoltoyhtiön hyypiöitä lukemassa vesimittareita. Koko taloyhtiön mittarit oli luetu etänä, mutta mun ja jonkun toisen asunnon lukuja ei jostain syystä oltu saatu. Kaksi jäppistä vaeltelemassa eteisessä, kylppärissä ja keittiössä sukkasillaan. Mun kodissani, joka käyn aina toisinaan eläkeikäisten vanhempieni luona.

Heidän lähdettyään avasin ikkunan ja parvekkeen oven. Vaihdoin sukat ja paidan. Tosi pitkään olin vessassa käymättä. Enemmän kuin muutama tunti heidän lähdettyään pesin vessan, eteisen ja keittiön lattiat. Vessan lavuaarin ja pöntön. Ehkä näillä nyt sit vaan oletan, että en ehkä saanut tartuntaa. Olen varovainen vanhempien kanssa jonkin aikaa. (Ne tekee ite koronalle altistumisen kannalta paljon vaarallisempia asioita kuin mä ite.)  Mitä muuta tässä voi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 01, 2020, 08:13:15
Fiilikset ... ketuttaa vähän tai oikeastaan vähän enemmänkin. Tämä oli viikon ainoa päivä, kun ei olisi tarvinnut herätä herätyskelloon ja sitten vävyn puhelin soitti taskupuhelun klo 7:00.

Hän oli varmaan räplännyt puhelintaan ja laittanut ehkä muistutuksen, jotta muistaa töistä tullessaan käydä noutamassa uuden mikroni postista. Nimeni oli jäänyt jollain tavoin tyrkylle.

Olisin muuten hakenut paketin itse, mutta mikroaaltouuni on poikkeuksellisen ikävä paketti kantaa, kun sen paino ei jakaudu tasaisesti koko laitteeseen, vaan on suurimmaksi osaksi toisessa päässä. Kantamismatkaa on sentään hiukan toista kilometriä. Tämän vanhan mikron aikanaan raahasin Itiksen kaupasta kotiini asti ja se oli todella työlästä. Onneksi tuo nuorisoni on niin avuliasta, ettei tarvinnut edes pyytää :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 01, 2020, 11:38:21
Mietin tässä aamulla lausetta: "Osaava henkilökunta on tärkein voimavaramme." Tämä lause löytyy lähes joka firman esittelytekstistä.

Nyt tämä toteutuu melko huonosti käytännössä. Onko nyt aivan varma, että lomauttavat ja irtisanovat yritykset ovat todella tehneet kaikkensa tärkeimmän voimavaransa eteen, tässä tilanteessa.

Kehotan kaikkia, sekä työntekijöitä, asiakkaita, rahoittajia että tavarantoimittajia, tutustumaan tarkkaan yritysten julkilausumiin toimintakulttuuristaan ja tehtyihin käytännön tekoihin. Mahdollisten ristiriitojen ilmetessä voi ajatella, että kyseessä ei olekaan todellinen halu tai päämäärä hoitaa kumppanuuksia - vain turha jargon ja tietoinen valehtelu. Kannattaa etsiä nopeasti parempaa tilalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2020, 17:55:54
Viimeyönä ja ainakin aamusella vielä Helsingissä oli takatalvi. Toinen päivä tänä talvana kun nurmikoilla valkoista. Ja jos harmaa kuura laketaan mukaan, tämä saattoi olla neljäs.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 01, 2020, 20:59:12
No niin nyt on kissan lihat sulatettu ja mukillinen kahvia mikrotettu uudella mikrolla. :)

Aika luovasti on kirjoitettu käyttöohje, kun jo kellon ajastuksen ohjeessa oli virhe, yksi painallus puuttui ohjeesta.
Sulatuksen sain toisella yrittämällä käyntiin ja kahvin lämmitykseen ohje tarjosi kahta eri vaihtoehtoa, josta sitä "helpompaa" en saanut ohjeella toimimaan, mutta se toinen sitten toimi, kun huomasin, mikä virhe siinä ohjeessa oli. Pitää tuo nopeampi vielä yrittää löytää.

On hiukan hankala seurata ohjetta, kun toiminto-ohjeessa ne paineltavat näpykät on osaksi nimetty eri tavalla kuin sillä sivulla, jossa mikron osat on kuvaan nimetty.

Valmiit automaattiohjelmat kyllä pukkaa helposti tarjolle, mutta kun ei niille taida olla käyttöä.

On se kumma miten monta näpytystä tarvitaan, kun halutaan vain laittaa aika + täysi teho. Ihan varmasti tuo on jonkun miehen kehittelemä käyttöliittymä. Miehistä on varmaan kivaa, että silloin harvoin, kun keittiöön eksyy, niin saa päteä näpyttelemällä  ::)

No, en usko, että tuossa kovin kauaa menee, että saan selkäytimeen ne pari toimintoa, jotka tarvitsen päivittäin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - huhtikuu 01, 2020, 21:02:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 01, 2020, 20:59:12
No niin nyt on kissan lihat sulatettu...

Uh. Mä en tiennyt, että sä olit pakastanut kissasi. Ja mitä ajattelit lihoilla tehdä?  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 01, 2020, 21:14:32
No, olinpas lystikkäästi kirjoittanut :D

Itse asiassa pakastettua possun sydäntä sulattelin ja sen jälkeen saksilla leikkelin paloiksi kissojen ruokakuppiin.
Tuosta vaan olen aina puhunut kissan lihana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: wade - huhtikuu 02, 2020, 09:21:40
Alkaa vaikuttaa vanhemman lapsen psyykeen tämä... korona: ei ole koulua, ei saa nähdä kavereita. Siitä huolimatta eristäytymisen aika on mennyt yllättävän kivuttomasti. Hankalinta on yhdistää molempien työpäivät lasten kotonaoloon (olemme päättäneet pitää lapset kotona, vaikka hoitoon olisi mahdollisuus). Onneksi olemme molemmat jo lähtökohtaisesti lyhennetyllä työajalla, joten ongelmapäiviä on vain kaksi / vko.

Koronan suhteen oloni liikkuu rauhallisen ja lievästi ahdistuneen välimaastossa - en osaa olla huolissani lapsistani tai vaimostani, mutta isäni suhteen minulla ei ole pienintäkään epäilystä etteikö hän kuolisi välittömästi koronan saatuaan. Äitini yleiskunto on myös heikko (huonot elintavat), joten en ole optimistinen hänenkään suhteensa. Itselläni ei ole altistavia sairauksia, mutta silti myös oma tilanteeni herättää pientä huolta. Minulla on ollut ajoittain (selittämättömiä) hengitysongelmia, jotka hiipivät ajatuksiin näinä aikoina. Hengitysongelmissa on luultavasti kyse jumittavasta selästäni (muutamat muut mahdolliset aiheuttajat on jo suljettu pois), mutta varmaa tietoa minulla ei ole. Tilanne tuo kuitenkin mahdolliseen koronatartuntaan fyysistä konkretiaa: osaan kuvitella millaista piinaa sairastaminen voisi olla, lisäksi on vaikea uskoa etteivätkö nykyiset ongelmani vaikuttaisi koronan osuessa kohdalle.

Ahdistukseni ei kuitenkaan ole erityisen kokonaisvaltaista; ennemmin niin, etten tunne itseäni eriyisen haavoittumattomaksi asian suhteen, mutta pystyn hyväksymään ahdistukseni ilman että se värittää arkeani. Kun hoitaa töitä, lapsia, kotia, ei ehdi huolestua kuin ohikiitävinä hetkinä siitä, mitä taloudellisia, poliittisia, jne. seurauksia viruksella saattaakaan olla. Tuntuu jopa, että ahdistus on vähäisempi viruksen iskiessä melkeinpä kaikkiin ja kaikkeen, kuin jos jokin uhkaisi ainoastaan itseä, omaa perhettä.

Ja onhan pandemian mahdollisia positiivisia seurauksiakin alettu jo varovaisesti pohtia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 09:22:30
Somessa on jonkin verran tullut vastaan vittuilua (en ole osallistunut suuntaan enkä toiseen, lukenut vain) että maailmassa kuolee joka päivä/viikko/kuukausi porukkaa nälkään/tautiin se ja se, ja kylläpä nyt ulistaan kun länkkäreistä muutama kuolee.

Tuollaiseen tekisi mieli reagoida jotensakin näin:

- Mitä olet tehnyt noiden nälkään kuolevien hyväksi, vai nytkö vasta huomasit että nälkään kuollaan?

- Jos korona joskus hellittää, niin mitä aiot tehdä nälkään kuolevien hyväksi?

- Haluatko että koronaan ei reagoida millään tavalla, antaa levitä vaan, ja siihen voi sitten kuolla sekin joka muuten olisi kuollut nälkään tai johonkin muuhun tautiin?

- Tunnetko nautintoa aina kun kuulet jonkun kuolleen Euroopassa tai Amerikassa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 09:30:42
Hörhöpiireissä ollaan öpauttia orkun partaalla tästä tilanteesta. Melkein kaikki hihhuloivat yhteen ääneen miten nyt tapahtuu suuria, Äiti Maa blaa blaa blaa ja kohta koittaa onnen aika. Siirrymme viidenteen dimensioon (ai nyt vasta, asiasta on jankutettu niin moneen kertaan että luulisi loikan jo tapahtuneen)...

Viimeisin joukkomourunnan aihe oli sellainen että osa porukoista jää toiseen dimensioon ja osa pääsee toiseen. Asiaa selitettiin sillä tavalla että minulle tuli välittömästi mieleen tv-sarja The Leftovers. On se kumma ettei henkinen väki ikinä keksi mitään omaperäistä. Kaikki ideat kaapataan fiktiosta tai jonkun villejä hypoteeseja laatineen tyypin kirjoista, ja sitten koko juttu alkaa elämään omaa elämäänsä eikä kukaan ole edes kiinnostunut kuulemaan mistä kaikki sai alkunsa. Kun aloin käymään luennoilla 1990-luvun alussa eräässä ryhmässä, pari vakavaa nuorta miestä jakoi lappua jonka taustalla väitetysti oli Urantia-kirjan fanien ryhmä. Lapussa väitettiin että tulee toinen Aurinko. Tämähän oli suoraan Arhur C. Clarkelta...

Zecharia Sitchinin Nibiru-juttu oli erittäin ryöstöviljelty omana aikanaan. Ukko oli vaan kirjoitellut että ammoisina aikoina niin ja noin, ja höpöväki sai päähänsä alkaa hourailemaan kanavoivansa anunnakeja jotka siis mukamas elävät tässä ja nyt.

Miksi sitten roikun noissa piireissä mukana kun näemmä en siedä niitä hömpötyksiä? Siksi että joukossa on myös semmoisia ihmisiä jotka keskittyvät vain funtsailemaan syntyjä syviä ilman että pitää kokoajan pukata jotain tuomiopäivän skenaariota ja hymytä suupielet korvissa asti miten ihmiskunnasta suurin osa tulee heittämään veivinsä taikka jäämään johonkin paskamaailmaan siinä samalla kun harvat ja valitut pääsevät piereskelemään maanpäälliseen paratiisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 10:12:02
En oikein jaksa mitään hallitus hallelujaa ai lav juu lääp lääpiä, pakkohan siellä on hommansa hoitaa. Mutta mitäpä he sitten olisivat voineet tehdä toisin? Ei joku Marinkaan voi olla henkilökohtaisesti läsnä jossain lentokentällä kyttäämässä että minne ne ulkomailta potentiaalisesti tautisena palaavat ihmiset oikein ehtivät livahtaa vai kuljettaako joku heidät karanteeniin.

Moni itkee, parkuu että diktatuuri uhkaa. Että ei saa puuttua yhtään mihinkään mitä MINÄ teen. Mutta sitten kumminkin ollaan (tautinen) sormi suussa ja uikutetaan että kun kukaan ei kerro miten pitäisi tehdä. Päättäjien vika että eivät ohjaa juurikin minua kädestä pitäen ja kertoen joka käänteessä miten pitää tehdä.

Ihmiset yrittävät istua kaksissa rattaissa yhtäaikaa. Kukaan ei saa puuttua heidän elämäänsä, mutta silti jonkun pitäisi kertoa juurtajaksain miten tulee tehdä. Aika vaikea yhtälö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2020, 12:34:20
Lainaus käyttäjältä: Lenny - maaliskuu 31, 2020, 11:44:29
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2020, 00:25:30
Kun viranomainen sanoo, että viranomainen suosittelee jotain, on se tuon mukaan käsky. Olettaisin, että samma på finska?

Ei ole mitään käskyä. Vanhukset voivat edelleen käydä kaupassa. Monet kaupat ovat jopa pyhittäneet heille erityiset aukioloajat, jolloin muilla ei sinne ole asiaa.

Kaikilla ei todellakaan ole pankkikorttia, eikä sukulaisia tai kavereita auttamassa päivittäisissä asioissa.
Tässä nyt oli kuitenkin kyse Keijosta, jolla on sekä pankkikortti ja netti. Luulisi, ettei hänellekään ole mikään mahdoton asia tilata esim. K-kaupasta ruokaa pankkikortilla. Itsekin riskiryhmäläisenä teen sitä nyt.

Vanhuksille ja riskiryhmille pakollinen asiointi on vähintäänkin VÄLTETTÄVÄ *) asia, jos siis suinkin vaan pystyy välttämään.

Keinoja välttää altistumasta ja levittämästä muille mahdollista tartuntaansa on esim.:

1. lapset, sukulaiset, naapurit, ystävät käyvät kaupassa ja jättävät ostokset oven taakse
2. tilaa ruokaa netin kautta esim. K-kaupasta, S-marketista, Prismasta, Citymarketista, tai hävikkiruokapaikoista kuten MatSmart, jossa on kotiinkuljetus
3. menee Facebookiin ja liittyy oman kaupunginosansa tai paikkakuntansa ryhmään  (hakee facebokissa esim. hakusanalla Lappeenranta tai jollakin Lappeenrannan kaupunginosalla) (Jos ei ole vielä facebookissa, sinne on helppo kirjautua facebook.com -linkillä.)
4. monilla paikkakunnilla on kaupungin/kunnan (sote) kautta apua tarjolla
5. monilla seurakunnilla on apua tarjolla, eri kirkkokunnilla tai uskontokunnilla
6. LISÄYS. Jotkut kaupat myös toimittavat ruokaa kotiin pelkällä puhelinsoitolla.
7. olisikohan tämän lisäksi muitakin keinoja?

Vaikka usein ärsyynnynkin häneen, en ollenkaan haluaisi, että Kantapaikan seniori sairastuisi tai kuolisi tai sairastuttaisi vaimonsa tai ketään muutakaan lähimmäistä. Varsinkaan omaa tyhmyyttään tai jääräpäisyyttään, niin kuin pelkään erään vanhan sukulaiseni osalta.Tai oikeastaan eniten pelkään sukulaiseni puolison osalta, joka vielä enemmän kuuluu riskiryhmään, ollen sekä sydäntautinen että astmaatikko että entinen tupakoija että vanhus.

Jos sukulaiseni jatkaa riskikäyttäytymistään ja jos huonosti käy puolisolle, sukulaiseni sitten joutuu mahdollisesti elämään lopun ikänsä oman puolisonsa kuolemantuottamus omallatunnollaan. Eikä sekään tieto nostane itsearvostusta, jos tietää tartuttaneensa lukuisia muita ihmisiä. Jotkut voivat alkaa nähdä itsensä jopa murhaajana. On siinä sitten hieman pelättävää, jos uskoo Jumalaan ja Jumalan viimeiseen tuomioon sitten aikanaan.

*)
(https://thl.fi/documents/533963/585618/Na%CC%88in+korona+vaikuttaa+arkeen_920.png/182f7f45-894f-269e-81e7-0ed1695d9756?t=1585566868776&imagePreview=1)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 02, 2020, 13:37:28
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 02, 2020, 12:34:20
Jos sukulaiseni jatkaa riskikäyttäytymistään ja jos huonosti käy puolisolle, sukulaiseni sitten joutuu mahdollisesti elämään lopun ikänsä oman puolisonsa kuolemantuottamus omallatunnollaan.

Täydellinen rikos: koronamurha.

En viittaa kertsin sukulaiseen. Idea vain tuli kuolemantuottamus -sanasta mieleeni. Eli koronaa voisi käyttää ei-toivotun henkilön raivaamiseksi pois päiviltä. Siinä tosin ottaisi itsekin suuren riskin, jos tartuttaminen pitäisi tehdä tartuttamalla ensiksi itsensä.

Lähden kauppaan. Älytön allerginen nuha ja siihen liittyvä silmien kutiaminen vaivaa. Toivottavasti en herätä huomiota ja vääriä kuvitelmia, mistä on kyse. Lisääköhän allerginen tila vaaraa saada tartunta vai vähentääkö se sitä. älkimmäisessä tapauksessa aivastelisi ja yskisi ja niistäisi virukset pois kitusistaan, niin että tartunta estyisi.

Epäilen, että olotilani syy on talossamme oleva piilevä vesivahinko ja siitä aiheutunut mikrobikasvusto, joka levittää huurujaan. Nappasin aamulla allergiatabletin ja silmätipat. Olen nyt toisella paikkakunnalla käytännössä ulkoilmassa (paitsi juuri nyt tätä kirjoittaessani, vaikka melkein ulkotilaa tämäkin on), mutta oireet vain jatkuvat. Jos saan viruksen itseeni, saan sen ehkiä silmien kautta, kun hankaan niitä käsilläni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 02, 2020, 13:43:27
Vaikuttaa vahvasti siltä, että huomenna tilaan ruokaa joko pizzahutista tai hampurilaisaterian mäkkäristä, burgerkingistä, bistro liekistä tai grande parilasta. Harmi, ettei tikkurilassa ole friends-brgrs-ravintolaa. friends-brgrsin pekoni on ehdottomasti paras burgeriravintola-burgeri. Toiseksi paras on mäkkärin mäkfeast, sitten tulee burgerkingin steakhouse. Vahvasti tosin vaikuttaa siltä, että jos arpaonni suosii burgereita, yritän tilata bistrosta tai grandesta, kun en ole niistä vielä koskaan tilannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 13:45:48
Jos joku on niin jukuripäinen ettei säädä käyttäytymistään MILLÄÄN tavalla tässä ja nyt, tuskinpa hän välittää siitäkään jos porukkaa lakoaa ympäriltä, omaa kumppania myöten.

Jokin aika sitten somessa oli joku tsoukkikuva jonka keskeinen juoni oli se että vanha mies perusteli ulkoilmassa liikehdintäänsä sillä ettei kestä olla muijan kanssa kotona. Monihan sitä virnuili, mutta itseäni jäi jälleen kerran ihmetyttämään että miten omaa kumppaniaan inhotaan niin laajoissa määrin. Kauhean moni vitsi perustuu sille että avioparin kesken on halveksuntaa, petturuutta jne.

Ei paljon naurata.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 02, 2020, 15:23:48
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 13:45:48
Ei paljon naurata.

Voisiko asian nähdä myös vahingoniloiselta kannalta, että hah, hah, haa, eipä ole huushollissa haisevaa juoppoa ukkoa, jota on välillä lähdettävä pakoon, ja josta haluasi jollakin sivistyneellä tavalla päästä eroon.

Vapaus on siitä ihmeellinen asia, että silloin, kun sitä ei ole, sitä kaipaa, ja silloin, kun se on, sitä ei käytä eikä osaa arvostaa.

Tämä tosin koskee vähän asiaa kuin asiaa.

Voisin kertoa vaikka kuinka paljon esimerkkejä, joissa ihmisillä on, mutta eivät käytä eivätkä arvosta, ja samaan aikaan joillakin toisilla ei ole, ja he tekisivät melkein mitä vaan saadakseen sen. Mutta eivät koskaan saa.

Isälläni oli rekkakortti ja kolme (enimmillään viisi) rekka-autoa, joilla hän ei koskaan ajanut. Ei metriäkään. Ei ikinä, vaikka autot olivat pihassa sen kuin olisi noussut kyytiin ja lähtenyt ajamaan. Minä taas haaveilin pääseväni joskus ajamaan niillä, mutta en päässyt. Haaveeni murskautuivat lopullisesti, kun isäni myi autot pois ollessani 22-vuotias.

Raamatusta: Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?

Isäni on juuri tuollainen ihminen. Hän ei vahingossakaan antanut sellaista, mitä tiesi minun haluavan. Jos hän jotain antoi, se oli sellaista, jota en ollut pyytänyt enkä halunnut enkä tarvinnut eli jotain minulle jokseenkin hyödytöntä.

Etten täydellisesti liioittelisi, niin minun on myönnettävä, että antoi isä sentään joskus jotain, mitä halusin, mutta senkin hän yleensä antoi omilla ehdoillaan eli sellaisena ja siten ja silloin miten se hänen suunnitelmiinsa sopi eikä sellaisena ja siten ja silloin kun minä pyysin tai se olisi sopinut minun suunnitelmiini.

Opin vuosien ja vuosikymmenien aikana sen, että jos isältä halusi jotain, sitä ei pitänyt häneltä suoraan pyytää. Silloin sitä ei saisi. Ehdotuksen piti tulla jotenkin nurkan takaa. Pahinta oli, jos (tällaisen opin jo pienenä lapsena) erehtyi sanomaan, että minä haluan...

"Halu" oli sana, jota isäni vihasi. Sitä ei saanut sanoa.

Luulen, että taustalla oli sellainen psykologinen selitys, että isä näki haluavassa lapsessa hemmotellun itsensä pienenä ja tuota hemmoteltua pikkupoikaa hän vihasi. Jos hänen oma lapsensa - eli minä - osoitti halua, siitä käynnistyi isässäni negatiivinen tunnereaktio.

Tunnistan tämän kuvion omalla kohdallanikin. Minäkin olin jossakin määrin hemmoteltu pikkupoika. Samassa taloudessa asuivat paitsi vanhempani, myös isovanhempani ja lisäksi palvelijoita ja työntekijöitä. En muista yksityiskohtaisesti yhtään tapausta (muisti on armollinen omia huonoja puolia kohtaan), jossa olisin äkäillyt kaupassa sitä, että en saa jotain haluamaani asiaa. Voin kuitenkin kuvitella, että olen tuollaista tehnyt, ja koen häpeää ja itseinhoa, mikäli sitä on tapahtunut. Se sopisi jotenkin kuvaan.

Kun näen kaupassa jonkun pikkupojan, joka itkee suureen ääneen karkkihyllyn ääressä yrittäen näin saada äitinsä heltymään ja ostamaan karamellia, minussa herää hyvin aggressiivisia tunteita. Näen lapsessa nimittäin sen puolen lapsuudenaikaisesta itsestäni, jota pidän vastenmielisenä.

En minä nyt vieraan lapsen kimppuun suunnittele hyökkääväni enkä kenenkään muunkaan kimppuun, mutta ajatukseni ovat kuitenkin lähes väkivaltaisia tyyliin... tuolta kakaralta on hakattava luulot pois. Tuollainen kauppavollotus ärsyttää aivan sietämättömästi. Minä panisin vanhempana pelin poikki kerrasta, eli poistuttaisiin kaupasta välittömästi, eikä lapsi olisi mukana uudella kauppareissulla ennen kun tavat ovat muuttuneet. Jos lapsi tekisi sen toisen kerran... uh... se olisi hänen viimeinen kauppareissunsa siihen saakka, kun hän itse alkaa käydä kaupoissa.

No joo. Olen aika armelias, joten ehkä heltyisin aikaisemmin. Sitä paitsi ajattelen nyt jotain vierasta lasta, kun kuvittelen tätä asiaa. Eihän minulla ole mitään luontaisia vanhemman tunteita tuollaista mielikuvituslasta kohtaan, joten voin kehitellä mitä skenaarioita tahansa. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 02, 2020, 15:48:53
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 13:45:48
Jos joku on niin jukuripäinen ettei säädä käyttäytymistään MILLÄÄN tavalla tässä ja nyt, tuskinpa hän välittää siitäkään jos porukkaa lakoaa ympäriltä, omaa kumppania myöten.

Jokin aika sitten somessa oli joku tsoukkikuva jonka keskeinen juoni oli se että vanha mies perusteli ulkoilmassa liikehdintäänsä sillä ettei kestä olla muijan kanssa kotona. Monihan sitä virnuili, mutta itseäni jäi jälleen kerran ihmetyttämään että miten omaa kumppaniaan inhotaan niin laajoissa määrin. Kauhean moni vitsi perustuu sille että avioparin kesken on halveksuntaa, petturuutta jne.

Ei paljon naurata.

Tai sitten naurattaa. Vitsit kannattaa jättää vitseiksi eikä alkaa kaivelemaan sen suurempia merkityksiä. Emme tiedä millainen ukon ja akan suhde oikeasti on eikä sitä ole mitään syytä arvuutella. Saattoihan ukko olla vaikka hakemassa kermaa timanttihääpäiväkakkuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - huhtikuu 02, 2020, 16:19:22
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 02, 2020, 15:23:48

Isäni on juuri tuollainen ihminen. Hän ei vahingossakaan antanut sellaista, mitä tiesi minun haluavan. Jos hän jotain antoi, se oli sellaista, jota en ollut pyytänyt enkä halunnut enkä tarvinnut eli jotain minulle jokseenkin hyödytöntä.
...
Luulen, että taustalla oli sellainen psykologinen selitys, että isä näki haluavassa lapsessa hemmotellun itsensä pienenä ja tuota hemmoteltua pikkupoikaa hän vihasi. Jos hänen oma lapsensa - eli minä - osoitti halua, siitä käynnistyi isässäni negatiivinen tunnereaktio.

Mitä jos sille vaan tuli hankala olo jos joku luotti siihen ja sen hyväntahtoisuuteen? Jotenkin toisen voimakas luottamus hänen hyvään tahtoonsa vaan semmoinen tilanne, jota pelkäs paljon. Paineita tai jotain. Loppumaton taakka jota ei halunnut harteille. Jos ois kerran sallinut sulle sen mitä toivot, se ei ois osannut enää kieltäytyä.

Jos se oli jotenkin "ulkoisen" ohjailtavissa? Muitten vaikutelmat koskien itteä tärkeitä sille itelleen? Se ois kokenut tarvetta kontrolloida muiden tunteita itseään kohtaan. Sen sijaan että ois vaan säädellyt omia tunteitaan ja luottanut omaan kykyynsä sanoa välillä "ei" ja välillä "kyllä". Jos se ei osannut erottaa kunnolla toisistaan muitten käsityksiä hänestä itsestään ja omaa käsitystä omasta itsestään? Jos se oli vailla sellaista kykyä?

No, nää kommentit oli taas enemmän about musta itestäni, sori.   :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 17:56:08
Lähinnä ajattelin sitä kun se onniin valtavan ryöstöviljelty se teema että ukko ja akka inhoavat toisiaan.

***

Minäkin inhoan kaupassa rääkyviä rääpäleitä, jos itkun syy on että Jani-Petra TAHTOO sitä ja sitä. Ja minullakaan ei ole minkäänlaista muistikuvaa että olisin itse rähjännyt jotain saadakseni. Ehkä tajusin hyvin nopeasti ettei hyödytä. Tai olin jo syntyjäni tuntosarvet ojossa ja tiedostin että venettä ei keikuteta.

Kyllä äiti joskus minulle antoi tai osti mitä halusin. Mutta kärkkäästi hän jakeli omaani pois tai heitti menemään. Eräänkin kerran näin saunan pukuhuoneessa naapurin tädiltä saamani nallekarhun. Kysyin äidiltä mitä se siellä tekee, ja hän sanoi että aikoo polttaa sen kiukaanpesässä. Sillä kertaa onnistuin leluni pelastamaan.

Mutta en kouluaineitani, käsitöitäni, piirustuksiani ja kirjoittamaani kirjaa. Jälkimmäisestä äitini sentään oli pahoillaan muutama vuosi ennen kuolemaansa.

En ole koskaan tajunnut mikä siinä oli ideana että kaikki piti tuhota ja hävittää. Köyhällä ei ole lupaa omistaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 02, 2020, 21:21:58
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 17:56:08
En ole koskaan tajunnut mikä siinä oli ideana että kaikki piti tuhota ja hävittää. Köyhällä ei ole lupaa omistaa?

Tämä on ikuisia mysteereitä. Miksi jokin asia on yhdelle arvoton ja toiselle arvokkainta maailmassa.

Konkurssin jälkeen menetimme kotimme. Talon suurelle ulkovintille jäi valtava määrä sukumme omaisuutta ja myös minun henkilökohtaista omaisuuttani. Kyse ei ole omaisuudesta, jolla olisi välttämättä juurikaan rahallista arvoa. Kyse on omaisuudesta, joka on osa elettyä elämääni, osa minua, elämäni ensimmäiset vuosikymmenet dokumentoituna, vähän kuin Norma Batesin piirustukset ja käsityöt ja kirja. Minäkin menetin kirjoituksia, piirustuksia, kirjeitä, ääninauhoituksia, valokuvia, muistoesineitä. Menetin kokonaan opiskeluaikaiset muistiinpanoni, useita täysin mappeja. Ja tietenkin kaiken, mitä kouluajalta oli säilynyt.

Törmään vieläkin lähes päivittäin tilanteisiin, joissa mieleeni tulee jokin noista asioista, jota nyt ehkä tarvitsisin, mutta joka jäi lukkojen taakse ja on kai viety jo kaatopaikalle.

Konkurssin jälkeen tavaroitamme - ennen kaikkea minun tavaroitani - jäi myös talon aittoihin. Niiden avaimet saimme pitää vuosien ajan, kunnes kotimme anastaja vaati nekin itselleen. Isäni tyhjensi yhden aitan, jossa oli vanhoja vaatteita ja kaikenlaista muuta. Hän poltti 1950-luvun vaatteet isoon pataan sytytetyssä nuotiossa. Mikä järki niitä oli ollut säilyttää lähes 50 vuotta vain polttaakseen ne.

Sen jälkeen kun isäni oli tyhjentänyt tuon yhden aitan, hän luovutti kaikkien kuuden aitan avaimet tuolle mainitsemalleni tyypille välittämättä vähääkään siitä, että näissä muissa aitoissa oli minun tärkeitä tavaroitani, monenlaista historiallista tavaraa, mm. suurella vaivalla eri puolilta keräämiäni ja ostamiani 1952 vuosimallin Volkkarin osia, osa käyttämättömiä (mm. uudet lokasuojat). Mitäs nyt minun tavaroillani oli väliä. En ehtinyt tyhjentää tavaroitani aitoista. Sen ehdin tehdä, että otin valokuvan avaimista ja tein myöhemmin hitsaamalla itselleni kopion, jonka avulla saisin aitat vielä auki ja voisin salaa hakea tavarani. Kun ensimmäisen ja ainoan kerran kokeilin omartekoista avainta, se katkesi lukkoon. Surkea hitsaukseni petti.

Vaateaitasta löytyi vanha filminegatiivirulla. Kun isäni ja äitini talo tyhjennettiin myyntiä varten heidän kuoltuaan, tuo aitassa vuosikausia ollut negatiivirulla löytyi heidän tavaroistaan. Katsoin, mitäs kuvia siinä oli. Filmillä olivat kaikkien aikojen ensimmäiset vauvakuvani, joita en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Aivan uskomaton löytö. Filmi oli vielä erittäin hyväkuntoinen ja naarmuton.

Itse asiassa tuota negatiivirullaa ei taidettu löytää vielä taloa tyhjennettäessä, vaan se löytyi muutama vuosi myöhemmin eräästä autiosta ränsistyneestä talosta, jonne myydyn talon tavaroita oli viety varastoon. Otin joka tapauksessa innoissani rullan mukaani, kun sen löysin, ja lähdin ajamaan iltapimeässä toiselle paikkakunnalle, missä asun. Panin rullan auton takapenkille.

Kun tuntia myöhemmin tulin perille, en enää ollenkaan muistanut tuota negatiivirullaa. Se jäi edelleen auton penkille. Myöhemmin sinne istuivat lapseni lumisine haalareineen ja rulla jäi heidän alleen ja painui penkin väliin. Vuosi tai kaksi myöhemmin se löytyi penkin alta märkänä ja täysin tuhoutuneena. Sinne menivät ensimmäiset vauvakuvani.

Kun asiat ovat mennäkseen huonosti, ne menevät huonosti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 02, 2020, 21:49:10
Kuulin kerran eräältä naiselta että hän oli jättänyt kaikki valokuvansa ystävänsä säilytettäväksi. Ystävä oli jättänyt ne ulos vesisateeseen ja kuvat menivät pilalle. Tuli sellainen välitön tunne kun tuon kuulin että jos minulle kävisi noin, olisi siinä ja siinä etten tempaisisi turpaan. Vaan enpä toisaalta temponut tokaa eksääkään kun hänelle kummasti aina sattui jotain semmoista että minun omaisuuteni kärsi. Mm. huolella keräilemäni Like-uutiset ja jotain muuta kamaa putosi häneltä muutossa laatikkoa raahatessa suoraan kuralätäkköön. Kaikki joulukoristeeni katosivat tyystin vasta vähän aikaa seurusteltuamme, minä kun en itse niitä hävittänyt, niin hän lienee vahingossa vienyt roskiin. Tosin helposti miettii että pitääkö laittaa lainausmerkit sen vahingossa-sanan ympärille, koska hän antoi ymmärtää että vihaa joulukoristeita. Mikä oikeus hänellä silti olisi ollut päättää minun koristeisteni? Osa niistä oli lapsuudenkodistani, osa jopa isävainaan äitivainaan vanhoja koristeita.  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 03, 2020, 00:12:48
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 02, 2020, 12:34:20
Lainaus käyttäjältä: Lenny - maaliskuu 31, 2020, 11:44:29
Ei ole mitään käskyä. Vanhukset voivat edelleen käydä kaupassa. Monet kaupat ovat jopa pyhittäneet heille erityiset aukioloajat, jolloin muilla ei sinne ole asiaa.

Kaikilla ei todellakaan ole pankkikorttia, eikä sukulaisia tai kavereita auttamassa päivittäisissä asioissa.
Tässä nyt oli kuitenkin kyse Keijosta, jolla on sekä pankkikortti ja netti. Luulisi, ettei hänellekään ole mikään mahdoton asia tilata esim. K-kaupasta ruokaa pankkikortilla. Itsekin riskiryhmäläisenä teen sitä nyt.

Vanhuksille ja riskiryhmille pakollinen asiointi on vähintäänkin VÄLTETTÄVÄ *) asia, jos siis suinkin vaan pystyy välttämään.

Keinoja välttää altistumasta ja levittämästä muille mahdollista tartuntaansa on esim.:

1. lapset, sukulaiset, naapurit, ystävät käyvät kaupassa ja jättävät ostokset oven taakse
2. tilaa ruokaa netin kautta esim. K-kaupasta, S-marketista, Prismasta, Citymarketista, tai hävikkiruokapaikoista kuten MatSmart, jossa on kotiinkuljetus
3. menee Facebookiin ja liittyy oman kaupunginosansa tai paikkakuntansa ryhmään  (hakee facebokissa esim. hakusanalla Lappeenranta tai jollakin Lappeenrannan kaupunginosalla) (Jos ei ole vielä facebookissa, sinne on helppo kirjautua facebook.com -linkillä.)
4. monilla paikkakunnilla on kaupungin/kunnan (sote) kautta apua tarjolla
5. monilla seurakunnilla on apua tarjolla, eri kirkkokunnilla tai uskontokunnilla
6. LISÄYS. Jotkut kaupat myös toimittavat ruokaa kotiin pelkällä puhelinsoitolla.
7. olisikohan tämän lisäksi muitakin keinoja?

Nyt löytyi kauppakassipalvelu, joka sanoo toimivansa koko Suomessa, ja josta voi tilata ruokaa:
- tekstiviestillä
- sähköpostilla
- puhelimella

Gubbekassi (https://www.gubbekassi.fi/?fbclid=IwAR1ydmyIEArTw4cJRaarU4cxBJ_NTFmQ6i5ehBtAVjbMaQQ5zi_7E0YAyX0)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 03, 2020, 13:30:03
Olipas tääs työntäyteinen päivä. Tällaisia lisää. Ajankulua ei lainkaan huomaa. Juurihan vasta heräsin ja nyt on jo päivä pulkassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 03, 2020, 13:30:50
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 02, 2020, 13:43:27
Vaikuttaa vahvasti siltä, että huomenna tilaan ruokaa joko pizzahutista tai hampurilaisaterian mäkkäristä, burgerkingistä, bistro liekistä tai grande parilasta. Harmi, ettei tikkurilassa ole friends-brgrs-ravintolaa. friends-brgrsin pekoni on ehdottomasti paras burgeriravintola-burgeri. Toiseksi paras on mäkkärin mäkfeast, sitten tulee burgerkingin steakhouse. Vahvasti tosin vaikuttaa siltä, että jos arpaonni suosii burgereita, yritän tilata bistrosta tai grandesta, kun en ole niistä vielä koskaan tilannut.
Arpaonni suosi Helsinki Outletin Pizzahuttia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 04, 2020, 19:49:22
Sain aamupäivällä tiedon että lapsuudenkaverini on kuollut, tapaturmaisesti. Vituttaa ja surettaa. Siinä meni älykäs, hauska ja hieno mies. Vaimo ja alakouluikäiset lapset.

Nyt ei sitten voi koronan vuoksi osallistua hautajaisiin eikä oma läsnäolo sinänsä vielä mitään, vaan leskelle ja lapsille entistäkin surkeampi tilanne. Olen niin syvästi pahoillani. Elämä ei ole reilua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 04, 2020, 20:14:19
Lainaus käyttäjältä: Aave - huhtikuu 04, 2020, 19:49:22
Sain aamupäivällä tiedon että lapsuudenkaverini on kuollut, tapaturmaisesti. Vituttaa ja surettaa. Siinä meni älykäs, hauska ja hieno mies. Vaimo ja alakouluikäiset lapset.

Nyt ei sitten voi koronan vuoksi osallistua hautajaisiin eikä oma läsnäolo sinänsä vielä mitään, vaan leskelle ja lapsille entistäkin surkeampi tilanne. Olen niin syvästi pahoillani. Elämä ei ole reilua.

Tsemppiä. Ehkä tämä muuttuu tästä joskus vielä paremmaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 04, 2020, 20:35:23
Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 04, 2020, 20:14:19
Tsemppiä. Ehkä tämä muuttuu tästä joskus vielä paremmaksi.
Kiitos. Vaimonsa on erittäin pätevä ja mukava ihminen, ja hänellä on laaja ystäväpiiri. Osaan kyllä itse ottaa asian kuten se on, mutta vaimon ja lapsien vuoksi on paha olla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 04, 2020, 20:43:07
Lainaus käyttäjältä: Aave - huhtikuu 04, 2020, 19:49:22
Sain aamupäivällä tiedon että lapsuudenkaverini on kuollut, tapaturmaisesti. Vituttaa ja surettaa. Siinä meni älykäs, hauska ja hieno mies. Vaimo ja alakouluikäiset lapset.

Elämä ei ole reilua ja kuolema vielä vähemmän.

Minulta on oikeastaan vasta yksi pitkään tuntemani kaveri kuollut. Joidenkin koulussa samalla luokalla olleiden olen kuullut myös kuolleen, mutta ei minulla ole ollut läheistä suhdetta kehenkään heistä ja viimeisen kerran olen nähnytkin näitä ihmisiä vuosikymmeniä sitten. Joten ei ole kauheasti heilauttanut, kun jostakin olen ohimennen kuullut, että joku tuollainen tyyppi on kuollut - mahdollisesti jo vuosia sitten.

Mutta se vähän heilautti, kun eräs hieman kyseenalainen kaverini - tyyppi, josta käytin keksittyä nimeä Charles iänikuisessa tarinassani, johon en enää anna linkkiä - tuli kerran juttelemaan. Kuin ohimennen tyyppi yhtäkkiä kysyi, olenko kuullut erään vanhan kaverimme viimeisimmästä tempauksesta... tai jotain tähän tyyliin. Eli mitä tuo tyyppi nyt on mennyt tekemään.

En tietenkään ollut kuullut, mutta tuon tyypin alkoholismin ja naisystävät ja aviottomat lapset ja rikoskeikat ja mielisairaalareissut ja muut sekoilut tuntien oletin jotain samanlaista jatkoa tähän tarinaan. Eli mitähän hullua se nyt taas olisi tehnyt. Mitä?

"No, se otti ja kuoli", kaverini vastasi.

... en oikein heti saanut ajatusta menemään tajuntaani. Kuoli... siis kuoli. Sydämeni taisi jättää pari lyöntiä väliin tässä vaiheessa. Kyseessä oli nimittäin henkilö, jonka olin tuntenut läheisesti käytännössä koko ikäni aina pikkulapsesta asti. Hänen perheensä sukunsakin olivat minun suvulleni ja perheelleni läheisiä. Meillä oli ollut vuosien ja vuosikymmenien aikana monenlaisia yhteisiä projekteja. Tuo henkilö mm. keräsi 200 nimeä kannatusilmoitukseen, jonka avulla pääsin kansanedustajaehdokkaaksi. Olin Vihreiden listolla, mutta liike ei ollut silloin vielä puolue, joten nimet piti kerätä. Olin hänen lapsensa kummi.

Aivan viime vuosina yhteydenpitomme oli harventunut, mutta juttelimme aina kun sattumalta tapasimme. Ja nyt tuo tyyppi oli yllättäen potkaissut tyhjää. Kaverini kertoi jutelleensa hänen kanssaan vain viikkoa aikaisemmin paikallisessa kuppilassa. Hän oli kertonut joistakin terveysongelmistaan, mutta ei mitään sellaista, josta olisi voinut päätellä hänen kuolevan viikon päästä. Pitkään jatkuneet huonot elintavat - tupakka ja alkoholi - mitä todennäköisimmin vaikuttivat taustalla hänen kuolemaansa. En tiedä yksityiskohtia eikä kiinnostakaan.

Kuin irvokkaaksi jatkoksi tarinalle tuon henkilön poika - se, jonka kummi olin -  hukkui uimareissulla muutama vuosi myöhemmin epäselvissä olosuhteissa. Tapaus herätti paljon huomiota ja jätti kysymyksiä. Tuo hukkunut henkilö oli Facebook-kaverini. Ettei näkysi haamuna listassa vieläkin.

Luulen, että tuolla tyypillä oli salaisia lapsia enemmänkin, mutta en tiedä. Kerran hän esitteli uuden naisystävänsä ja pienen pojan, jota hän sanoi omakseen. Olisi mielenkiintoista tietää. Voisin kertoa tuolle lapselle hänen isästään asioita, joita hän ei koskaan tule muualta saamaan tietoonsa. Ei mitään pahoja asioita vaan yleistä elämäntarinaan. Valokuviakin voisin antaa. Ääntä ja videokuvaakin löytyisi. Kaikenlaisia projekteja kun oli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 04, 2020, 22:01:53
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 04, 2020, 20:43:07
Elämä ei ole reilua ja kuolema vielä vähemmän.
Minun maailmassani kuolema on tasa-arvoisin asia, mitä ihmiskunnan elämässä on ollut, ja tulee olemaan. Varsinkin elämän epäoikeudenmukaisuus jää silloin lopullisesti taakse; olemattomuudessa kaikki on tasaisen hyvin - eli ei ollenkaan. Täysi elämä oli samalla silti aina tavalla tai toisella myös vähän vinksallaan; täydellisyys ei edes ole tavoiteltava asia, kokonaisuus on. Kokonaisuus on silti aina jollain tapaa epätäydellistä, joten täydellisyys ei voi koskaan olla samalla kokonaista. Näistä kahdesta valitsen kokonaisuuden koska hyvänsä. "Täydellisyys" on väärinkäsittäneiden ideaali.
Lainaus käyttäjältä: Kopek
Minulta on oikeastaan vasta yksi pitkään tuntemani kaveri kuollut. Joidenkin koulussa samalla luokalla olleiden olen kuullut myös kuolleen, mutta ei minulla ole ollut läheistä suhdetta kehenkään heistä ja viimeisen kerran olen nähnytkin näitä ihmisiä vuosikymmeniä sitten. Joten ei ole kauheasti heilauttanut, kun jostakin olen ohimennen kuullut, että joku tuollainen tyyppi on kuollut - mahdollisesti jo vuosia sitten.
Erittäin hyvä näin - olet siis ainakin tässä mielessä säästynyt suurilta murheilta. Minulta on mennyt jo monta (Toki rutkasti enemmän on edelleen jäljellä), mutta eivät minkään elämäntapojensa tai huonojen valintojensa vuoksi, vaan ihan vain elämän kourimina, sattuman kaupalla. Ensimmäinen tapaus tosin oli jo 14-vuotiaana, kun yksi kavereista ampui teinirakkauden tähden aivonsa kattoon, isänsä haulikolla. Toinen tappoi itsensä 16-vuotiaana hirttämällä, kahdeksanvuotias pikkuveli löysi ruumiin. Yhden entisen ala-asteen luokkakaverin puhuin ympäri hyppäämästä korkean kerrostalon katolta, 17-vuotiaana lukiolaisena. Osuin käytännössä täysin sattumalta paikalle (Minun ei periaatteessa pitänyt olla tuolloin edes koko kaupunginosassa), ja kiipesin istumaan neljäksi tunniksi siihen vierelle. Vasta myöhemmin tajusi että voi perkele minuakin, jos hän olisi hypännyt. Joutuisin elämään sen kanssa tänäkin päivänä. Hänelle olen vieläkin maailman suurin sankari, varsinkin kun elämä on sujunut hänellä sen jälkeen todella hyvin.

Kun ei itse ole Facebookissa, tämänkin tyyppisistä asioista saattaa kuulla vasta viiveellä. Enemmän se on ollut siunaus, kuin kirous. Nyt kuitenkin tapahtui niin läheltä, että jonkin somen sijaan soitettiin suoraan. Itkuhan siinä tuli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 06, 2020, 12:40:38

Se ois kyllä jännä, jos käyttäisi english-spoukkenia paikallisemmin, ilman orikkien osuutta, niin e-kielestä voisi kehkeytyä mitä vain. Vähänkö lupaavaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 06, 2020, 12:50:39
Itselläni oli ensimmäinen kunnon korona-brakaaminen lähellä lauantaina. Erään läheisen ystäväni äiti (josta pidän paljon) on kuolemassa syöpään jo lähikuukausina, ja puhuin pitkään ystäväni kanssa puhelimessa mm. saattohoidosta, edunvalvojuudesta, kotisairaalasta, kuolinkamppailusta, hautajaisjärjestelyistä koronaaikaan, ystäväni omasta jaksamisesta, ja siitä, että onneksi hänellä on nyt mahdollisuus tehdä etätöitä ja siksi työmatkoihin ei mene aikaa (lähemmäs kolme tuntia päivittäin). Tuo keskustelu sitten repi auki omia traumojani, esimerkiksi sen, kun olen erään omaiseni kuolinkamppailua joutunut todistamaan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Ja viimeisimmän perheenjäseneni kuolleena näkeminen, vuosikausia jatkuneen huolen ja stressin jälkeen, kun omainen hiipui vähitellen pois tästä maailmasta. Alkoi ahdistaa niin paljon, että vedin lärvit ja puhuin maratonipuheluita muiden ystävieni kanssa. Ei mikään optimaalinen tapa hoitaa stressiä. (Tuen hakeminen on kyllä ihan tervettä, mutta pämppääminen voi olla tuhoisaa.) Parempi olisi hoitaa stressiä lähtemällä kuntosalille ja tekemällä tavallista rankemman treenin, ja saunomall sen perään, mutta nyt vaan ei voi. (Korjattu viimeinen lause vastaamaan paremmin todellisuutta. En taida normaalisti hoitaa stressiäni erityisen fiksusti aina, vaikkakaan kännien tempaamista ei tapahdu kovin usein. Viimeksi taisi olla viime kesänä.) Lisäys. No, tuo valitsemani "hoito" kyllä vähensi stressiä ja angstia onneksi.

Olen käynyt ulkona kaksi kertaa viimeisen parin viikon aikana, viemässä roskat.

Korjattu kirjoitusvirheitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2020, 17:06:54
Krempoissa jo avauduin turhasta yrityksestäni päästä turvallisesti lääkäriin. Harvoin huomaan itsessäni näin vahvaa alakuloisuuden ja haluttomuuden tunnetta kuin nyt.

Yritän järjellä selittää, että ne nyt haluaa varmistaa, että yhtään hengitystietapausta ei mene hillumaan normaalien sairaiden joukkoon, joten kaikki on keskitetty. Mutta mikään selitys ei mennyt läpi, kun sanoin tietäväni mikä vaivaa ja mitä siihen tarvitaan hoidoksi. Pitkällinen hoitohistoriani oli käytettävissä, mutta ei auttanut. Olen niin pettynyt, että joudun tätä nyt kärsimään sitten. Tosin, voinhan kokea tässä ihmeparantumisenkin. Mistäs sen tietää. Joskushan nuo paranevat itsestään, mutta minulla ei niin ole käynyt, jos tukkoisuus on kestänyt jo useamman viikon.

Edelleen suututtaa, että radiostakin tulee vain yhtä aihetta. Tänään radiossa pohdittiin, onko tässä jotain hyvää, jota tulisi jatkaa vielä kriisin päätyttyä ja yleiso sai soittaa ja kertoa mitä hyvää tässä nyt on. EVVVK.

Hyvinä ideoina on tarjottu, että kun nyt kotona tulee enemmän oltua, niin perusteelliseen siivoamiseen on enemmän aikaa ja kannattaisi nyt tehdä. Mutta kun ei kiinnosta. Pakollisen viikkosiivouksen teen, mutta ylimääräinen vaatii inspiraation. Kipuiselle alavireiselle inspiraatio ei herää kovin helposti.

Kaupoilla olen käynyt melkein päivttäin ihan vain siksi, että pistäisin nokkani ulos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 06, 2020, 17:41:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2020, 17:06:54

Kaupoilla olen käynyt melkein päivttäin ihan vain siksi, että pistäisin nokkani ulos.

Tuostakin suomalaiset tutkijan penteleet tekivät videon, jossa näytetään miten virus-mikrobit lentelevät pitkän aikaa jonkun yskijän jäljiltä.

Mutta eiköhän sitä tälläinen suomalainen raavas ihminen edelleen uskalla käydä "kuolemaa halveksien" pika-pikaa kaljapullon ja olut-tölkin kaapasemassa puodista ja sitten nopeasti karkuun.

Niin lisätään vielä lenkkimakkaranpötkö myös, ettei jano jätä tulematta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 06, 2020, 17:56:16
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 06, 2020, 17:41:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2020, 17:06:54

Kaupoilla olen käynyt melkein päivttäin ihan vain siksi, että pistäisin nokkani ulos.

Tuostakin suomalaiset tutkijan penteleet tekivät videon, jossa näytetään miten virus-mikrobit lentelevät pitkän aikaa jonkun yskijän jäljiltä.

Kas tässä:
Kun joku yskii kaupan hyllyjen välissä, näin laajalle koronaa kantavat hiukkaset voivat levitä – katso tutkijoiden mykistävä video (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006465911.html)

---
Luulisi, että jos on poskiontelotulehdus tai mikä tahansa muukin tulehdus, siinä ottaisi isomman riskin käymällä kaupassa kuin jos ei olisi ollenkaan mitään infektiota (tai kroonista tulehdusta).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 06, 2020, 22:14:53
Tänään aamulla iski  sarja aivastuksia, yskähdyksiä ja nuhanpoikanen, pari nenäliinaa kului. Illalla hiukan huimasi ja 25C tuntuu kylmältä. Huomenna piti mennä kauppaan, eipä taida kehdata, onneksi ruokaa riittää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 06, 2020, 22:35:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2020, 17:06:54
Krempoissa jo avauduin turhasta yrityksestäni päästä turvallisesti lääkäriin. Harvoin huomaan itsessäni näin vahvaa alakuloisuuden ja haluttomuuden tunnetta kuin nyt.

Yritän järjellä selittää, että ne nyt haluaa varmistaa, että yhtään hengitystietapausta ei mene hillumaan normaalien sairaiden joukkoon, joten kaikki on keskitetty. Mutta mikään selitys ei mennyt läpi, kun sanoin tietäväni mikä vaivaa ja mitä siihen tarvitaan hoidoksi. Pitkällinen hoitohistoriani oli käytettävissä, mutta ei auttanut. Olen niin pettynyt, että joudun tätä nyt kärsimään sitten. Tosin, voinhan kokea tässä ihmeparantumisenkin. Mistäs sen tietää. Joskushan nuo paranevat itsestään, mutta minulla ei niin ole käynyt, jos tukkoisuus on kestänyt jo useamman viikon.
Oletko kokeillut nokkakannua, jossa kädenlämpöistä merisuolaliuosta (1 tl per kannu)? Itselläni on hyviä kokemuksia siitä. Otrivinia tms. avaavaa jotkut nänä-korva-nielulääkärit myöskin suosittelivat, ainakin ennen. (Vaikka niitä kai ei kuukausikaupalla saa käyttää.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 06, 2020, 22:40:34
Nokkakannu on kätsy jos sitä osaa käyttää. Itse joskus aikoinaan käyttelin niin että laitoin kannuun kiehuvaa vettä, jolloinka sain kannun samalla desinfioitua, ja merisuolakiteet liukenemaan. Sitten odotteli että vesi jäähtyy kädenlämpöiseksi.

Ja siinä kävi sitten toistuvasti niin että unohdin koko sarvikuonon sikseen ja vesi jäähtyi liikaa. Hukkaan meni koko annos. Kerran kokeilin viileämmällä vedellä huuhtelua. Hirveä kokemus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 07, 2020, 14:31:18
On lämmin sää eikä malta olla ulkoilematta. Kellariin on noussu 15 cm vettä ja ajattelin laittaa välikaivoon uppopumppua "pystyyn" mutta kun siirsin vain lapiota niin alkoi rytmihäiriö eikä muutenkaan olo ollut energinen joten antaa nyt vain olla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 08, 2020, 06:50:33
Istuskelin äsken laiturilla ja ihastelin Tampereen siluetin takaa nousevaa aurinkoa. Sitten huomasin näkymässä jotakin erikoista: Haulitorni puuttuu siluetista!

Oi näitä lopun aikoja. Näsinneula on sentään  tallella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 08, 2020, 10:09:09
Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 08, 2020, 06:50:33
Istuskelin äsken laiturilla ja ihastelin Tampereen siluetin takaa nousevaa aurinkoa. Sitten huomasin näkymässä jotakin erikoista: Haulitorni puuttuu siluetista!

Oi näitä lopun aikoja. Näsinneula on sentään  tallella.

Ei huolta mithän peruskorjaavat vain ja tuovat takaisin, eihän sitä tiedä tulevaisuudesta joska taas haulipyssyyn saataisiin käyttää lyijypaukkuja.

Nostalkista näin joutenaikoina, voisi olla katsella vanhoja kuvia, kun ei pääse varsinaisia harrastuksiansa tekemään.  (Kuten ryyppäämistä- räyhäämistä ja nakkikioskilla ottaanlyöntikilpailuja tekemään).

Vanhoissa kuvissa voi bongata vaikka juhan istumassa laatikkojensa kanssa- hänen tullessaan näkökulmalle.
Tai ekin selfie takaapäin otettuna - komia kehonrakennelma hänelläkin.
Tss- vatsalihakset hyvin myös esillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2020, 10:45:49
Facebook on nyt väärällään huomautuksia että siihen, tähän ja tuohon on kuollut huomattavasti enemmän porukkaa kuin koronaan. Viimeisimmässä vertailussa oli lykätty mukaan kuvia luurangonlaihoista afrikkalaisista. Ja aina tämä iänikuinen huomautus: nälkä ei kiinnosta ketään.

Teki mieli kysyä:

- kiinnostiko sinua afrikkalaisten nälkä ennen koronaa, ja kiinnostaako se juuri nyt, vai esitteletkö kuvia vain vittuillaksesi koronaa pelkääville?

- mikä perkele siinä on että kun vuosia tuutataan rahaa kolmansiin maihin, niin ikinä ei sitten näemmä sentin senttiä perille asti päädy, kun siellä kumminkin ollaan luurangon laihoina nälän takia?

Ja muitakin kysymyksiä on, mutta ne sitten saattaisivat olla jo hivenen ilkeämpiä eli kyynisiä. Kuten että kuinka vanhat kuvat on kyseessä ja moneenko kertaan ne on jo näytetty ja käytetty. Tai että mitähän afrikkalaiset itse ajattelevat siitä ettei heidän mantereestaan ikinä kerrota mitään hyvää, vaan aina saavat olla nälkämannekiineina silloinkin kun jotakuta huvittaa vähätellä koronaa. Ja olisiko se sitten hyvä että annetaan koronan vapaasti jyllätä. Siellä Afrikassakin.

Eivät nälkää näkevät ole ainoita "kuolalan sitä muuhunkin" -listalla jommoisilla jotkut yrittävät dissata koronaa pelkääviä. Kaikenlaista listaa löytyy. Sitten kun siellä listalla on jotain tupakalla itsensä tappaneita, niin tekee mieli sanoa että mitä tupakoitsija itse saattoi muuta odottaakaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 08, 2020, 10:56:28
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 08, 2020, 10:45:49

- kiinnostiko sinua afrikkalaisten nälkä ennen koronaa, ja kiinnostaako se juuri nyt, vai esitteletkö kuvia vain vittuillaksesi koronaa pelkääville?

En ole ikuna ollut zasebuukissa, enkä aio mennekään tuohon "hourulaitokseen" sori.

Afrikkalaisen nälkä ei ole suuremmin mielenkiinnon kohde sen kummemin, kuin aasialaistenkaan,. Voihan sitä voivotella, jos kokee voivottelun jotenkin parantavan heidän asemaansa nälkäisessä maailmassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2020, 11:00:29
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 08, 2020, 10:56:28
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 08, 2020, 10:45:49

- kiinnostiko sinua afrikkalaisten nälkä ennen koronaa, ja kiinnostaako se juuri nyt, vai esitteletkö kuvia vain vittuillaksesi koronaa pelkääville?

En ole ikuna ollut zasebuukissa, enkä aio mennekään tuohon "hourulaitokseen" sori.

Afrikkalaisen nälkä ei ole suuremmin mielenkiinnon kohde sen kummemin, kuin aasialaistenkaan,. Voihan sitä voivotella, jos kokee voivottelun jotenkin parantavan heidän asemaansa nälkäisessä maailmassa.

Kavereiden kanssa yhteyttä pitämiseen FB on ihan käypä. Ryhmät sensijaan eivät juurikaan eroa vaikkapa tästä keskustelufoorumista. Ja ryhmästähän se on miltei aina ollutkin kyse, kun olen tänne raportoinut että some sitä tahi tätä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 08, 2020, 11:02:30
^^^

Onneksi Facebookissa maailma pelastuu toisten jutskia peukuttamalla. Facebookissa jos missä asioille tehdään koko ajan! Näitä juttuja levittävät ja peukuttavat ihmiset ovat mahtavia esimerkkejä siitä, kun ihmiset ovat aktiivisia, ja toimivat konkreettisesti lässyttämiensa asioiden eteen! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 08, 2020, 11:07:08
Jaxuhali soikoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 08, 2020, 12:08:20
Minä kuulun heihin, jotka vähän ihmettelevät, mistä sitä rahaa nyt tuosta vain löytyykin. Kuulun myös heihin, joiden mielestä oli suorastaan törkeää, että miljardeja löytyy muutamassa tunnissa, kun Ranskassa palaa kirkko.

Olen aina ollut sitä mieltä, että oikeastaan monet maailman ongelmista ovat sellaisia, että viisivuotias lapsi ratkaisisi ne nopeasti, jos häneltä kysyttäisiin ja hänellä olisi valta toteuttaa. Sitä vanhemmat sitten alkavatkin selviä oikeudenmukaisuuksia väännellä monimutkaisiksi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 09, 2020, 12:14:15
Nyt alkoi påsk!

Viaplay tarjoaa minulle ilmaisen vuokraelokuvan pääsiäisen kunniaksi. Pitääpä tarkistaa olisiko siellä joku laatuelokuva tai sitten vaihtoehtoisesti laaduton b-luokan toimintaelokuva.

Huomenna olisi tavoitteena tilata arnoldsdonitsi, mutta enpä tiedä onnistuuko. Alustavasti näyttäisi siltä, että liike olisi (vain) perjantaisin auki, mutta tiedä nyt kun on pyhäpäivä, että onko auki sittenkään vai ovatko työntekijöiden pyhäkorvaukset liikaa yrittäjälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 09, 2020, 14:12:02
On pitänyt priorisoida duunissa maksavat asiakkaat etusijalle koronan vuoksi, joten mun react-himmeli saa odottaa. Tässä on tietysti yksi maksava asiakas, jolle pääsin aloitamaan tänään projektia. Meillä on kaksi samanlaista projektia kyseiselle asiakkaalle. Molemmille projekteille olen saanut neuvoteltua puolentoistaviikon työpanoksen, toista niistä tekee meilllä hiljattain aloittanut kaveri, joka vasta opettelee ohjelmointia ja toisen niistä pääsin aloittamaan itse tänään. Näyttäisi siltä, että sain tänään myös jo 1/3 osan omasta osastani valmiiksi. Eli puolitoista viikkoa oli kyllä jonkin verran yläkanttiin arvioitu. No ei se tietysti mitään, välillä näinkin, että on reilusti pelivaraa jos sattuu matkan varrella jotain yllättävää. Levollisin mielin voin jälleen odotella ensi viikkoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 15:47:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 08, 2020, 12:08:20
Minä kuulun heihin, jotka vähän ihmettelevät, mistä sitä rahaa nyt tuosta vain löytyykin. Kuulun myös heihin, joiden mielestä oli suorastaan törkeää, että miljardeja löytyy muutamassa tunnissa, kun Ranskassa palaa kirkko.

Olen aina ollut sitä mieltä, että oikeastaan monet maailman ongelmista ovat sellaisia, että viisivuotias lapsi ratkaisisi ne nopeasti, jos häneltä kysyttäisiin ja hänellä olisi valta toteuttaa. Sitä vanhemmat sitten alkavatkin selviä oikeudenmukaisuuksia väännellä monimutkaisiksi.

T: Xante

Rahaa löytyy, sitähän tehdään "tyhjästä" tietyillä edellytyksillä.

Esimerkiksi pankista saa lainan vaikka 100 000 € talon rakentamista varten ja pankki antaa asiakkaan käyttöön rahaa vaikka pankilla ei sellaista ole, eli tekee asiakkaan nimiin tilin ja, vaikka kymmenen vuden kuluessa asiakas maksaa sen korkoineen ja kuluineen, jolloin pankki on tienannut asiakkaan maksamana tuon summan, korkoineen.

Toki pankilla pitää olla sääntelyäkin hieman ja omaa pääomaa, muutama prosentti.

Jos nyt kuten oletan sinun tarkoittavan, tuo raha lähetettäisiin jonnekin glopaalille avuntarvitsijalle, ei tuo systeemi silloin toimisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 09, 2020, 15:57:12
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 15:47:40
Rahaa löytyy, sitähän tehdään "tyhjästä" tietyillä edellytyksillä.

Esimerkiksi pankista saa lainan vaikka 100 000 € talon rakentamista varten ja pankki antaa asiakkaan käyttöön rahaa vaikka pankilla ei sellaista ole, eli tekee asiakkaan nimiin tilin ja, vaikka kymmenen vuden kuluessa asiakas maksaa sen korkoineen ja kuluineen, jolloin pankki on tienannut asiakkaan maksamana tuon summan, korkoineen.

Toki pankilla pitää olla sääntelyäkin hieman ja omaa pääomaa, muutama prosentti.
Jos lainaan tuon saman summan 100 000 € pankilta käteisenä, tekeekö pankki "tyhjästä" senkin rahan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 16:00:31
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 09, 2020, 15:57:12
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 15:47:40
Rahaa löytyy, sitähän tehdään "tyhjästä" tietyillä edellytyksillä.

Esimerkiksi pankista saa lainan vaikka 100 000 € talon rakentamista varten ja pankki antaa asiakkaan käyttöön rahaa vaikka pankilla ei sellaista ole, eli tekee asiakkaan nimiin tilin ja, vaikka kymmenen vuden kuluessa asiakas maksaa sen korkoineen ja kuluineen, jolloin pankki on tienannut asiakkaan maksamana tuon summan, korkoineen.

Toki pankilla pitää olla sääntelyäkin hieman ja omaa pääomaa, muutama prosentti.
Jos lainaan tuon saman summan 100 000 € pankilta käteisenä, miten pankki tekee "tyhjästä" sen käteisrahan?

Hyvä kysymys, menepä kokeilemaan saatko tuollaisen summan ilman takuita.

Pikavippien ottajilla on iso korko, koska pankki, ottaa tietyn riskin luovuttaessaan käteistä ilman takuuta, kunhan luottokelpoisuutta on jonkin verran jäljellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 09, 2020, 16:40:59
Ihmettelin jo aamulla, vai olikohan se eilen illalla, kun radiossa mainittiin, että tänään on kaupoilla kovat ruuhkat ihmisten käydessä ostamassa monen päivä ruuat pyhiksi, jotta mistä niitä ihmisiä nyt ruuhkaksi asti olisi. Manasin mielessäni, sillä tarkoitukseni oli piipahtaa Jumboon asioimaan, enkä nyt ihan tarkoituksella ruuhkaan olisi halunnut. Mutta aika oli varattu, enkä sitä viime tipassa halunnut perua.

Ei ollut ruuhkaa. Ilmeisesti radion toimittaja oli ottanut vuoden vanhat pääsiäistä edeltäneen käsikirjoituksen vahingossa esiin. Kyllähän kiirastorstai yleensä on Suurten Ruokaostosten Päivä ollut. Ruuhka on yleensä alkanut jo puoliltapäivin, kun ensimmäiset töistä karanneet ehtivät kauppaan. Etenkin mökeille lähtevät on ostaneet todellakin koko viikonlopun ruokatarvikkeet, sillä mökkipitäjässä ei ehkä kaikkia hienouksia ole saatavissa. Mutta nyt ei niitä isoja täyteen ahdettuja ostoskärryjä näkynyt lainkaan. Mökille lähtijät taisivat puuttua lähes kokonaan. Kaupathan täällä on jatkuvasti auki, joten kaikkea ei tarvitse kerralla ostaa ja varmaan niitä varmuusvarastojakin monilla oli vielä kotona.

Nyt näkyi ihmisillä jo maskeja kasvoillaan. Bongasin yhden miehen, jolla koppamallinen maski oli vedetty leualle. Mitähän se siinä suojasi? Olin myös kertakäyttöhanskojakin. Ei ihan ollut niidenkään idea mennyt perille asti, sillä yksi hinkkasi hanskalla nenäänsä. No, eihän siinä sormi tuhraantunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 09, 2020, 17:00:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 09, 2020, 16:40:59
Nyt näkyi ihmisillä jo maskeja kasvoillaan. Bongasin yhden miehen, jolla koppamallinen maski oli vedetty leualle. Mitähän se siinä suojasi? Olin myös kertakäyttöhanskojakin. Ei ihan ollut niidenkään idea mennyt perille asti, sillä yksi hinkkasi hanskalla nenäänsä. No, eihän siinä sormi tuhraantunut.

Luulen, että suojalaseilla voisi olla merkitystä. Ne estävät melko tehokkaasti silmien hieromisen mikä on merkittävä tartuttaja. Nenälle pitäisi saada myös rapsuttelusuoja.

Olisiko joku tämmöinen ratkaisu hyvä, 2,90eur:

(https://www.cybershop.fi/tuotekuvat/400x400/pelle.jpg) https://www.cybershop.fi/category/489/halloween--asusteet?page=4&per_page=40
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 09, 2020, 17:15:05
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 16:00:31
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 09, 2020, 15:57:12
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 15:47:40
Rahaa löytyy, sitähän tehdään "tyhjästä" tietyillä edellytyksillä.

Esimerkiksi pankista saa lainan vaikka 100 000 € talon rakentamista varten ja pankki antaa asiakkaan käyttöön rahaa vaikka pankilla ei sellaista ole, eli tekee asiakkaan nimiin tilin ja, vaikka kymmenen vuden kuluessa asiakas maksaa sen korkoineen ja kuluineen, jolloin pankki on tienannut asiakkaan maksamana tuon summan, korkoineen.

Toki pankilla pitää olla sääntelyäkin hieman ja omaa pääomaa, muutama prosentti.
Jos lainaan tuon saman summan 100 000 € pankilta käteisenä, miten pankki tekee "tyhjästä" sen käteisrahan?

Hyvä kysymys, menepä kokeilemaan saatko tuollaisen summan ilman takuita.

Pikavippien ottajilla on iso korko, koska pankki, ottaa tietyn riskin luovuttaessaan käteistä ilman takuuta, kunhan luottokelpoisuutta on jonkin verran jäljellä.
No sanotaan, että takuutena vaikka olisi vaikkapa asunto-osake, joka olisi 110 000 € euron arvoinen? 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 09, 2020, 17:47:18
Tekisi taas mieli sijoittaa optioon. Tällä kertaa FED on kipannut USA:n markinoille triljoonia ja useamman option kurssi on noussut perkeleesti. Ajatus olisi ostaa tuollainen optio odotusarvolla, että se sukeltaa seuraavien kuukausien aikana reippaasti. Eihän USAssa olla vielä oikein edes päästy alkuun koronan aiheuttamien tuhojen kanssa. Mutta kun ongelma on, ettei mulla ole mitään katkua, miten optioiden kanssa pitäisi toimia.

Edellinen optioni sen osoitti. Siis ongelma ei ole valita oikeanlaista optiota vaan se, miten lasketaan paljonko sen arvo tietyllä hetkellä on ja miten se muutetaan rahaksi. Edellinen optio oli todennäköisesti jonkin summan arvoinen koska kohde, jonka arvoa se seurasi, oli muuttunut oikeaan suuntaan nähdäkseni riittävän paljon, mutta tietystikään en osaa sanoa kuinka paljon kun en osaa laskea, mikä sen arvo lopulta olisi ollut jos olisin onnistunut muttamaan sen rahaksi. Asiaa mutkistaa entisestään se kun kysyin prosessista asiantuntijalta, joka yllätyksekseni sattui vastaamaan, että asiaan liittyy ammattikieltä, josta en ollut kuullutkaan:

If you want to exercise your option, you have to send an e-mail to xx@yy.com ... that includes ... the exact number of option(s), the name of the option, the strike and the type of the option(s) (Call or Put) that you wish to exercise.

En ymmärrä mitä tuo tarkoittaa. Mun siis ilmeisesti pitää lähettää välittäjälleni sähköpostissa tiedot koskien optiotani. Muuten luulen ymmärtäväni, mutta mitä tuo exercise pitää tarkalleen ottaen sisällään ja mikä niistä option arvoista on tuo strike. Siellä on option arvo ostettaessa, option sen hetkinen arvo, option kohde-etuuden arvo ostettaessa ja kohde-etuuden sen hetkinen arvo. Mikä noista on tuo strike?

EDIT ...tämän jälkeen pitäisi tietysti vielä selvittää, miten optioni arvo lasketaan, jotta en anna toimeksiantoa, joka maksaa minulle enemän, kuin välityspalkion verran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vaaraton Norsu - huhtikuu 09, 2020, 19:06:36
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 09, 2020, 15:57:12
Jos lainaan tuon saman summan 100 000 € pankilta käteisenä, miten pankki tekee "tyhjästä" sen käteisrahan?

Mun käsittääkseni sitä, miten paljon pankit saavat luoda uutta rahaa, säädellään säätelemällä sitä, miten paljon (ja millä hinnalla) keskuspankki lainaa rahaa liikepankeille. Keskuspankki painaa myös seteleitä. Täytyy sanoa, etten tätä asiaa syvällisesti ymmärrä.

https://www.suomenpankki.fi/fi/opi-taloudesta/opi-taloudesta/mita-raha-on/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - huhtikuu 10, 2020, 00:42:56
Jotkut tuntuvat rikkovan turvallisuusväliä ihan tahallaan. Matkustin metrolla iltapäivällä. Melko väljää oli; sain itselleni 4 hengen "looshin". Vaikka olin tekemässä vain lyhyttä matkaa, istumapaikka oli tervetullut, koska minulla oli kasseja kannettavana. Vaan heti seuraavalla pysäkillä änkesi minua vastapäätä miehenroikale istumaan, vaikka vaunussa oli hyvin tilaa asettua turvavälin päähän. Miten kävi? Tietysti minä kasseineni nousin ylös ja etsin seisomapaikan turvavälin päästä. Piittaamaton  miehenroikale ei edes vilkaissut ympärilleen kännykästään. Mielestäni teko oli tahallista ilkeyttä.

Tänään olivat muuten pitkästä aikaa tarkastajat liikkeellä. Heitä on varmasti lomautettu ja vain muutamat kiertävät harvakseltaan. Yksi tarkastajista pyyhki tukitankoja jollakin liinalla. Homma näytti lähinnä psykologiselta kikalta enemmän kuin todelliselta hygieniatoimelta, sillä puhdistusliinaa ei vaihdettu tankojen välillä, ehkä vaunujen välillä kuitenkin(?). Liinanainen oli lisäksi niin lyhyt, ettei hän yltänyt korkealla sijaitseviin tankoihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 10, 2020, 10:05:42
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 09, 2020, 17:15:05
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 16:00:31
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 09, 2020, 15:57:12
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 09, 2020, 15:47:40
Rahaa löytyy, sitähän tehdään "tyhjästä" tietyillä edellytyksillä.

Esimerkiksi pankista saa lainan vaikka 100 000 € talon rakentamista varten ja pankki antaa asiakkaan käyttöön rahaa vaikka pankilla ei sellaista ole, eli tekee asiakkaan nimiin tilin ja, vaikka kymmenen vuden kuluessa asiakas maksaa sen korkoineen ja kuluineen, jolloin pankki on tienannut asiakkaan maksamana tuon summan, korkoineen.

Toki pankilla pitää olla sääntelyäkin hieman ja omaa pääomaa, muutama prosentti.
Jos lainaan tuon saman summan 100 000 € pankilta käteisenä, miten pankki tekee "tyhjästä" sen käteisrahan?

Hyvä kysymys, menepä kokeilemaan saatko tuollaisen summan ilman takuita.

Pikavippien ottajilla on iso korko, koska pankki, ottaa tietyn riskin luovuttaessaan käteistä ilman takuuta, kunhan luottokelpoisuutta on jonkin verran jäljellä.
No sanotaan, että takuutena vaikka olisi vaikkapa asunto-osake, joka olisi 110 000 € euron arvoinen?

Aivan, eli jo tienattua omaisuutta. Sehän on silloin vakuudellista, eikä pankki häviä, sehän voi aina viedä vakuuden, jos tulee liikaa katkoksia lainojen hoidossa.

Xantipan kysymykseen miksi noita rahoja ei lähetetä tarvitseville, ehkä tässä on vastattu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - huhtikuu 10, 2020, 10:48:06
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 09, 2020, 17:47:18
If you want to exercise your option, you have to send an e-mail to xx@yy.com ... that includes ... the exact number of option(s), the name of the option, the strike and the type of the option(s) (Call or Put) that you wish to exercise.

En ymmärrä mitä tuo tarkoittaa. Mun siis ilmeisesti pitää lähettää välittäjälleni sähköpostissa tiedot koskien optiotani. Muuten luulen ymmärtäväni, mutta mitä tuo exercise pitää tarkalleen ottaen sisällään ja mikä niistä option arvoista on tuo strike. Siellä on option arvo ostettaessa, option sen hetkinen arvo, option kohde-etuuden arvo ostettaessa ja kohde-etuuden sen hetkinen arvo. Mikä noista on tuo strike?

Definition: The strike price is defined as the price at which the holder of an options can buy (in the case of a call option) or sell (in the case of a put option) the underlying security when the option is exercised. Hence, strike price is also known as exercise price.

https://www.theoptionsguide.com/strike-price.aspx

Kuvittelisin sen siis tarkoittavan option sen hetkistä arvoa, jos nyt yhtään ymmärrän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 10, 2020, 14:37:38
Kiitos. Jotenkin vain sain tästä (https://www.youtube.com/watch?v=pIrfe-zeSss) vaikutelman, että se olisi option hinta ostohetkellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 10, 2020, 15:14:28
Paitsi, että joissain videoissa ne puhuu, että strike price olisi jokin juokseva kiinteä numero esim. viiden pinnan muutoksilla suuntaansa: 100, 105, 110, 115...

Ei jummarra. Samaten ne sanoo, että strike price näkyisi optiolistuksessa. No Degirolla, jota käytän alustana, ei kyllä näy mitään strike price saraketta missään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 10, 2020, 16:04:07
^Esimerkiksi tuolla -> https://www.barchart.com/stocks/quotes/$DOWI/options?moneyness=allRows&expiration=2020-06-19 (https://www.barchart.com/stocks/quotes/$DOWI/options?moneyness=allRows&expiration=2020-06-19) näkyy strike-kenttä ja se on tuollainen viiden pinnan hyppäyksillä vaihtuva kiinteä luku. Jos oikein katson Degiron alustalla kesäkuun 19 päivänä erääntyviä DJX (DOW JONES INDUSTRIAL AVERAGE) put -optiota niin ylimmän rivin option nimi on DJX 150 P 19JUN20 (seuraava rivi on DJX 155 P 19JUN20). Ikään kuin Degirolla strike olisi tuossa option nimessä tuo 150. Mutta enpä uskalla mennä vannomaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 11, 2020, 18:40:48
Aamupäivän piristys oli, kun menin pikku krapulassa parvekkeelle saamaan raitista ilmaa, ja jäin siinä mietteissäni nojaamaan kaidetta vasten. Olin ajatuksissani mutta huomasin sivusilmällä, miten auto oli tuloillaan hitaasti lipumalla ohi. Autossa oli kolme nättiä nuorta naista, ja edelleen sivusilmällä noteerasin, että apukuskin paikalla ollut osoitti minua sormella kahdelle muulle autossa olleelle. Käänsin pääni, katsoin autossa olijoita suoraan.

Sormella osoittaneen punastumisen näki partsille asti. He tiesivät että minä huomasin, ja naisia nauratti. Siinä vaiheessa he olivat jo suoraan kohdalla joten hymyilin takaisin, ja vilkutin. Naiset nauroivat, apukuskin paikalla istuva punasteli, kaikki vilkuttelivat takaisin. Kuski kiihdytti, ajoivat pois. Eivät he tietenkään minua etsineet, se oli vain randomi miesbongaus. Mutta kaikille tuli hyvä mieli. Heti sen jälkeen parvekkeen kaiteelle laskeutui kevään ensimmäinen näkemäni nokkosperhonen. Oltiin siinä sitten vielä hetki kaksistaan, kun se lepuutteli siipiään.

Nyt on läheiset ja ystävät soiteltu läpi, kaikilla paitsi yhdellä on kaikki suurin piirtein hyvin, eikä kukaan tarvitse mitään. Voisin lähteä eräälle herrasmiesklubille etäisyyttä pitämään, mutta pysyn kotona.

Sihahti!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 11, 2020, 18:59:32
^Vanhana kadut ettet tehnyt enempää saadaksesi nuo naiset kämpääsi.

Ne olisi kyllä tulleet. Nykynaiset ovat hyvin seikkailunhaluisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 11, 2020, 19:01:00
Saatana, eka hyttysen purema! Pääsiäisenä! Eikö nuo pirulaiset kunnioita edes vuodenaikoja?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 11, 2020, 19:41:18
Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 11, 2020, 18:59:32
^Vanhana kadut ettet tehnyt enempää saadaksesi nuo naiset kämpääsi.

Ne olisi kyllä tulleet. Nykynaiset ovat hyvin seikkailunhaluisia.
Tiedän; en kadu. Oma tilanne on naisseuran ja seksin suhteen sikäli hyvä, että karanteenitoimista huolimatta olisi varmuudella kaksi, joiden kanssa asia olisi selvä yhdellä puhelinsoitolla. On kuitenkin niin, että olen jossain määrin kyllästynyt heidän seuraansa, enkä aio käyttää heitä hyväkseni. Tästä tulee joka tapauksessa antoisa kevät ja kesä, kun rajoitustoimia ryhdytään purkamaan; sinkkumarkkinoilla on myös runsaasti uusia naisia, sillä näin pitkä aika murenevassa parisuhteessa saman katon alla tulee rikkomaan niin avioliittoja kuin muitakin parisuhteita ihan pirusti. Poikkeusolot vain jouduttavat väistämättömyyksiä.

Sehän sopii minulle, kuten varmasti sinullekin. Kirjoitetaan nyt samalla niinkin, että opiskellessa sitä taas on tullut muutenkin uutta ja nuorta tarjontaa, ja vaikka minä olen ikäni puolesta jo kohta setämiehen kriteerit täyttävä, niin nuoretkaan naiset eivät suhtaudu minuun lainkaan sillä tavalla. Romansseja ja seksiä olisi hyvin saatavilla. En ole siitä lainkaan pahoillani!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 12, 2020, 21:53:31
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 12, 2020, 17:53:08
Jotain BDSM-zydeemeitä... Kyllä ne taiteet tiedetään...  ;D

https://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/alaston-naytos-myytiin-melkein-loppuun-yleisoa-helsingista-asti/659120/

Kuuntelin hetki sitten iltakävelyllä Yle Areenasta ensiksi... täytyy oikein muistella... vuonna 2013 tehtyä ohjelmaa, jossa käsiteltiin kesällä 1941 tehtyä kaukopartiomatkaa. Vieraana ohjelmassa oli poliisikirjailija Mikko Porvali. Koska aihe oli mielenkiintoinen, paadutin itseni kuuntelemaan poliisin puhetta, jollaista en muuten halua kuunnella.

Olen monta kertaa ennenkin kirjoittanut - jo 1990-luvulla päiväkirjoissani - siitä, kuinka havaintojeni mukaan poliisin tunnistaa usein jo puheäänestä. Porvalin puheen kuunteleminen vahvisti taas tätä havaintoa. Puhe on paitsi virallisen tutuista, myös poikkeuksellisen selkeää ja harkittua ja voimakkaan maskuliinista. Sanoissa äRRRät lausutaan epätavallisen voimakkaasti ja kaRRRheasti. En edes osaa lausua poliisi-R:ää.

Ohjelmassa selostettu kaukopartiomatka - josta esitettiin tapahtuman jälkeen kesällä 1941 tehtyä radiohaastattelua - oli sinänsä ollut aika hurja. Suomalaiset olivat pysäyttäneet maantiellä useita autoja peräkkäin ja ampuneet kaikki niissä olijat, yhteensä kymmeniä ihmisiä, osa siviilejä. Sen jälkeen ryhmä oli poistunut paikalta ja mennyt erääseen järveen uimaan ja sen rannalle aurinkoa ottamaan. Eli ensiksi tappo, sitten lepo.

Ohjelma loppui kesken kävelylenkkini, joten kuuntelin sen perään vielä (jatkoin kuuntelua sisällä lenkiltä tultuani - oho, muistinkin juuri, että panin saunan lämpiämään, joten pitääpä mennä lisäämään puita - aina ohjelman loppuun asti) Lasse Lehtisen ja Seppo Hovin muisteluohjelman 1950-luvusta ja vähän 1960-luvun puoleltakin.

Tuossa ohjelmassa ei sinänsä ollut mitään erityistä, eikä kuuntelemani jakso edes ollut erityisen hyvä. Kunhan puolella korvalla kuuntelin. Lopussa soitettiin Sibeliuksen Valse Trieste, ja tästä sävelmästä tuli mieleeni kasettinauhoitus, jonka tein kauan sitten, kun testasin itse tekemääni upouutta "diskopöytää". Sekoitin miksaamalla erilaista musiikkia, pääasiassa rokkia, mutta myös pätkä tuosta Sipilän biisistä oli mukana aivan sattumalta, kun kaivelin levyjä. Sibeliuksen LP oli tullut joskus aikaisemmin Fazerin musiikkikerhon tilauksena, eikä se erityisemmin kiinnostanut. Tätä kasettia soittelin silloin tällöin autossa, ja kun nyt kuulin radiosta tuota samaa Sibeliuksen musiikkia (en tietenkään tunnista sävelmää, mutta juontajat kertoivat sen), tein mielessäni aikamatkan kymmenien vuosien taakse, jolloin kuuntelin ohjelmaa autossa. Mieleeni muistuu erityisesti yksi reissu, jolloin autossa oli tyttöjä kyydissä. Oli niitäkin joskus.

Tällaiset historiaohjelmat vaikuttavat siten, että mieleen tulee jonkinlainen outo haikeus ja nostalgiakaipaus. Menetettyä menneisyyttä muistelee osittain surullisena siksi, että se on menetetty.

Kaiken katoavaisuus on oikeastaan aika hurjaa ja traagista tai dramaattista, miten asiat nyt haluaa nähdä. Monet niistä asioista, mitkä ovat meille juuri nyt tärkeitä, ovat muutaman kymmenen vuoden päästä eläville yhdentekeviä. Ne ovat menettäneet aikaa sitten merkityksensä. Niitä ei yksinkertaisesti enää ole. Tämän hetken päättäjät ja julkkikset ja tärkeät ihmiset ovat pelkkiä rivejä historian lehdillä jos sitäkään, kun aikaa kuluu. Tämän hetken tärkeät arvot ovat ehkä roskakoritavaraa tulevaisuudessa. Kuka enää puhuu kodista, uskonnosta ja isänmaasta - kuin korkeintaan pilkallisesti. Joskus ne ovat kuitenkin olleet joillekin niin pyhiä arvoja, että niiden takia on oltu valmiita kuolemaan.

Kun muistelen kotipaikkakuntaani viitisenkymmentä vuotta sitten, siellä pinnalla oli muutama menestynyt yrittäjäperhe ja sen lisäksi kauppiaita ja pienyrittäjiä sekä opettajia ja virkamiehiä ja lakimiehiä ja keitä nyt pienen paikkakunnan hyvätuloiseen eliittiin tyypillisesti kuuluu, jos tällaista sanaa voi käyttää. Varmaan mukaan kuului myös joku tavallista varakkaampi tilallinen.

Me olimme paikkakunnan "ykkösperhe" ainakin näkyvien elintason symbolien ja yrityksen koon ja palkattujen työntekijöiden määrässä mitattuna. Meillä oli kallein auto, Chrysler New Yorker, suurin talo, hienoin piha, paikkakunnan ainoa laiva jne.

Seuraavana oli eräs yrittäjäperhe, jonka hyvin menestyvällä firmalla oli silläkin kymmeniä työntekijöitä. Perheen auto oli Plymouth Belvedere. Perheellä oli hieno moderni talo uima-altaineen ja kesämökki ja pikavene ja kaikenlaista luksusta, mitä nyt rahalla saa.

Epävirallisella "kuka kukin on" -listalla kolmantena oli rakennusliikkeen omistaja, joka ajeli kovaa Dodge Dart GT ja myöhemmin Dodge Dart Swinger -merkkisillä autoilla. Jotenkin menestys piti näyttää.

Paikkakunnan neljäs amerikanrauta oli vanhalla leskeksi jääneellä naisagronomilla, joka oli perinyt kaksi isoa maatilaa ja oli naimakaupan kautta kiinni kolmannessakin. Tällä naisella oli Ford Galaxie. Netto-omaisuudessa mitaten tämä nainen saattoi jopa olla paikkakunnan varakkain, vaikka hänen omaisuutensa ei ollutkaan niin näkyvää kuin yrittäjillä. Maata ja peltoa ja rantaa kuitenkin riitti lähes pienen valtion tarpeiksi.

Tuolla viimeksi mainitulla naisella autokuskina ollut mies, joka myöhemmin ajoi meidän kuorma-autoamme, kertoi minulle eräällä rekkareissulla tarinan siitä, miten nainen oli päätynyt ostamaan amerikkalaisen ison Fordin.

Tuo nainen oli ollut käymässä Helsingissä ja matkustanut siellä taksilla. Hän oli nukahtanut taksin takapenkille ja herännyt vasta, kun oltiin päätepisteessä. Hän oli todennut, että autossapa nukkuikin hyvin, ja kysynyt taksinkuljettajalta, minkä merkkinen se on.

Myöhemmin nainen oli mennyt Ford -liikkeeseen ja sanonut, että hän haluaa ostaa Ford Galaxien. Liikkeessä oli vähän ihmetelty, kun tavallisen näköinen pieni maalaismummo tulee ostamaan noin kallista autoa. Mutta kaupat oli tehty ja auto tilattu. Koska naisella ei ollut ajokorttia, hän oli palkannut kuljettajan. Ja tuolta kuljettajana toimineelta henkilöltä itseltään kuulin tuon ostotarinan.

Mitä kuuluu vanhalle paikkakunnan "eliitille" nyt?

Meidän sukumme on menettänyt omaisuutensa ja talonsa ja painunut rappiolle. Vain haalistuva muisto suuruuden ajoista on jäljellä. Belvedere-yrittäjä teki konkurssin ja menetti firmansa ja suuren osan omaisuudestaan. Hieno talo juuri ja juuri jäi, mutta siitäkin piti taistella. Kävin tuossa talossa vuosi sitten erään naishenkilön vieraana. Tämä naishenkilö tarjosi kahvit ja kertoi katkerista vuosista konkurssin jälkeen ja talon pelastamisesta, mihin hänenkin rahojaan oli tarvittu.

Onko kohtalon ivaa vai mitä, mutta tuo naishenkilö on juuri se sama, johon aikoinaan vuosien ajan olin rakastunut enemmän kuin kehenkään muuhun. Haaveistani huolimatta hänestä ei tullut vaimoani vaan hän päätyi naimisiin tuon toisen Belvedere-yrittäjän pojan kanssa. Mutta suo siellä, vetelä täällä. Kummassakin tapauksessa hänen kohtalonsa olisi ollut sama eli joutuminen lopulta tuhon keskelle, vaikka alussa olisi ehkä näyttänyt siltä, että hän päätyi "rikkaisiin naimisiin".

Rakennusliikekin teki konkurssin ja yrittäjä kuoli sydänkohtaukseen, joten tästäkään suvusta ja omaisuuskeskittymästä ei taida olla mitään jäljellä.

Itse asiassa suurin osa 1960-luvun ja 1970-luvun menestyneistä yrittäjistä paikkakunnalla on tehnyt konkurssin. Jotkut ovat onnistuneet lopettamaan hallitusti. Vain hyvin harva yritys on enää alkuperäisellä omistajaperheellä tai ylipäätään toiminnassa. Eli koko se aikoinaan vaikutusvaltainen porukka, joka pyöritti firmojensa avulla paikkakuntaa tarjoten työpaikkoja ja toimien Lions Clubissa ja "Rotareissa" ja näkyen kaikkialla, on pois pyyhkäisty. Uudet ihmiset ja uudet suvut ovat nyt remmissä.

Kaikki katoaa. Tämän miettiminen on jollakin tavalla haikeata.

Viaton viisikymmenluku
https://areena.yle.fi/1-4422777

Kaukopartio Tolvanen
https://areena.yle.fi/1-4225359
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 12, 2020, 23:46:35
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 10, 2020, 16:04:07
^Esimerkiksi tuolla -> https://www.barchart.com/stocks/quotes/$DOWI/options?moneyness=allRows&expiration=2020-06-19 (https://www.barchart.com/stocks/quotes/$DOWI/options?moneyness=allRows&expiration=2020-06-19) näkyy strike-kenttä ja se on tuollainen viiden pinnan hyppäyksillä vaihtuva kiinteä luku. Jos oikein katson Degiron alustalla kesäkuun 19 päivänä erääntyviä DJX (DOW JONES INDUSTRIAL AVERAGE) put -optiota niin ylimmän rivin option nimi on DJX 150 P 19JUN20 (seuraava rivi on DJX 155 P 19JUN20). Ikään kuin Degirolla strike olisi tuossa option nimessä tuo 150. Mutta enpä uskalla mennä vannomaan.

Kaveri on sijoitusneuvoja. Kai se on pakko pyytää häneltä opastusta asiassa. Ei kehtaa vaan ilmatteeksi pyytää, eli voi olla että tulee kalliiksi oppia tämä. Noh, kun asian on kerran oppinut, siitä lienee jatkossa hyötyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 13, 2020, 22:33:05
Sivulta ADHD ja työelämä:

ADHD-aikuisen keskittyminen voi sujua itseä kiinnostaviin aiheisiin poikkeuksellisenkin hyvin.

Osalla potilaista esiintyvä ylikeskittyminen voi ilmetä tuntikausia kestävänä yhteen asiaan uppoutumisena, jolloin muut työt voivat jäädä tekemättä tai esimerkiksi tauot pitämättä.

Tuo edellinen pitkä kirjoitukseni - jota tuskin kukaan on edes lukenut - on esimerkki ylikeskittymisestä ja yhteen asiaan uppoutumisesta. Ennen kuin aloitin sen kirjoittamisen, sytytin tulen saunan uuniin. Tarkoitukseni oli käydä lisäämässä puita välillä. Kun kirjoitukseni eteni, unohdin kokonaan sen, että olin pannut saunan lämpiämään, kunnes yhtäkkiä kesken kirjoittamisen asia muistui mieleeni jonkin satunnaisen ajatuksen kautta. Kirjoitinkin tekstiini seuraavan välihuomautuksen:

oho, muistinkin juuri, että panin saunan lämpiämään, joten pitääpä mennä lisäämään puita

Ja kävin lisäämässä muutaman puun. Sen jälkeen paneuduin taas kirjoittamiseen ja unohdin vieläkin täydellisemmin sen, että saunan kiukaaseen pitäisi uudelleen lisätä puita. Joskus kahden tunnin päästä yhtäkkiä muistin, että apua... minähän olin lämmittämässä saunaa. Tuli oli tietenkin sammunut ja saunakin jo jäähtynyt, mutta minua harmitti asia siinä määrin, että en antanut periksi vaan aloitin lämmittämisen uudestaan. Lopulta - kun lämmittämisen aloittamisesta oli kulunut yli kaksi ja puoli tuntia - saunassa oli sen varran lämpöä, että voin käydä siellä. Ilmeni kuitenkin uusi ongelma. Olin tönäissyt vahingossa piippuun menevän peltiputken osittain irti, joten saunaan tuli kolosta savua. Kävin kuitenkin siellä, vaikka vähän pelkäsin häkämyrkytystä.

Saunan kiukaan päällä pidetään nykyisin kahta peltilevyä, joiden tarkoituksena on estää hiiriä tekemästä pesäänsä kiukaaseen. Levyt otetaan pois saunan käytön ajaksi. Olin tönäissyt piippuun menevän peltiputken vinoon, kun olin nostanut pois noita peltilevyjä. Täytynee hieman leikata toista niistä pienemmäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 13, 2020, 22:44:27
^
Kyllä noita kirjoituksiasi luetaan, minä ainakin saan niistä lohtua. On osaksi tunnistettavaa ja samaistuttavaa. En tosin ole hoarding-tyyppiä, vaan pikemminkin myyn kaiken liiankin aikaisin, enkä osta mitään turhia - yleensä.

Toisaalta, sitä ns. tarpeellistakin tuppaa kertymään aina liikaa.

Olen ajatellut, että kun vanhenen niin haluaisin liittyä johonkin kommuuniin, kasvattaa pitkän tukan ja parran ja ryhtyä heimon guruksi. Minulla on etuna se, että kokemusta on lähes kaikesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 14, 2020, 08:38:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 13, 2020, 22:44:27
^
Kyllä noita kirjoituksiasi luetaan, minä ainakin saan niistä lohtua. On osaksi tunnistettavaa ja samaistuttavaa. En tosin ole hoarding-tyyppiä, vaan pikemminkin myyn kaiken liiankin aikaisin, enkä osta mitään turhia - yleensä.

Toisaalta, sitä ns. tarpeellistakin tuppaa kertymään aina liikaa.

Olen ajatellut, että kun vanhenen niin haluaisin liittyä johonkin kommuuniin, kasvattaa pitkän tukan ja parran ja ryhtyä heimon guruksi. Minulla on etuna se, että kokemusta on lähes kaikesta.

Tämän lisäksi sinulla on kyky tulkita olevaisuutta unimaailmassa eläinten kautta, mikä on täysin guruuteen viittaava kyky!

Ruokailutottumuksesi ovat myös passelit, joten tiedustelenkin, ottaako kommuuni väliaikaisjäseniä esim. kesäaikaan?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 14, 2020, 09:11:23
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 14, 2020, 08:38:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 13, 2020, 22:44:27
^
Kyllä noita kirjoituksiasi luetaan, minä ainakin saan niistä lohtua. On osaksi tunnistettavaa ja samaistuttavaa. En tosin ole hoarding-tyyppiä, vaan pikemminkin myyn kaiken liiankin aikaisin, enkä osta mitään turhia - yleensä.

Toisaalta, sitä ns. tarpeellistakin tuppaa kertymään aina liikaa.

Olen ajatellut, että kun vanhenen niin haluaisin liittyä johonkin kommuuniin, kasvattaa pitkän tukan ja parran ja ryhtyä heimon guruksi. Minulla on etuna se, että kokemusta on lähes kaikesta.

Tämän lisäksi sinulla on kyky tulkita olevaisuutta unimaailmassa eläinten kautta, mikä on täysin guruuteen viittaava kyky!

Ruokailutottumuksesi ovat myös passelit, joten tiedustelenkin, ottaako kommuuni väliaikaisjäseniä esim. kesäaikaan?

T: Xante

Ilman muuta!

Juuri kesällä on paljon hommaa jotta saadaan talven varalle ravintoa talteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 16, 2020, 16:30:57
Tilasin uuden tuolin tätä koneella nököttämistä varten. Mulla on ollut tässä alla Ikean tuoli kohta kymmenisen vuotta ja tää on on ollu surkea. Mutta kun se ei ole ollut rikki, ei ole raaskinut hankkia uutta. Nyt on kuitenkin syönyt tuolin epämukavuus jo pitempään, joten vihdoin sain aikaiseksi tilata uuden ja ihan aidon pelituolin, joka toisin kuin Ikean tuolit, on toivon mukaan suunniteltu pitempiaikaista istumista varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 16, 2020, 16:56:25
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 16, 2020, 16:30:57
Tilasin uuden tuolin tätä koneella nököttämistä varten. Mulla on ollut tässä alla Ikean tuoli kohta kymmenisen vuotta ja tää on on ollu surkea. Mutta kun se ei ole ollut rikki, ei ole raaskinut hankkia uutta. Nyt on kuitenkin syönyt tuolin epämukavuus jo pitempään, joten vihdoin sain aikaiseksi tilata uuden ja ihan aidon pelituolin, joka toisin kuin Ikean tuolit, on toivon mukaan suunniteltu pitempiaikaista istumista varten.

Niin, kai sen jostain liikkeestä olet käynyt tilaamassa niin, että olet sovittanut ahterisi tuoliin ja tuntenut sen mukavuuden? Tuota viestiäsi voisi lukea myös niin, että tilasit netistä kuvan perusteella hyväksi kehutun sovittamatta sitä.

Minun ei tulisi mieleenkään hankkia työtuolia niin, että en ole sitä sovittanut. Taannoin töissä minulla alkoi vanha hyvä tuoli olla jo loppuun istuttu, eli pehmusteet oli tytyssä ja kangas kulunut. Minulle tuotiin useampikin uusi tuoli koeistuttavaksi, mutta yksikään niistä ei tuntunut riittävän hyvältä, joten pidin vanhan kulahtaneen mieluummin. Onneksi pian tuon jälkeen sain sähköpöydän ja lopetin töissä istumisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 16, 2020, 17:05:44
^En tullut ajatelleeksi, että jokin voisi mennä tuolin ostamisessa niin pahasti pieleen, että tulisin kaipaamaan tätä nykyistä Ikean tuolia. Mutta lupaan toki ilmoittaa, jos olisi pitänyt testata ensiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 17, 2020, 10:36:32
Nyt alkoi viikon talviloma. Ei ollu lätkän MM-kisoja, niin päätin pitää sitä varten säästämäni talviloman nyt. Eli seuraava viikko pelkkää vattallaan oloa.

Koronan vuoksi tänä vuonna lomarahat pidetään meidän firmassa ylimääräisinä lomina. Niissä vaan on sellainen juju meidän yrityksessä, että jos pitää lomarahan lomana ja jos kuukaudessa ei ole vähintään 14 tehtyä työpävää, menettää sen kuukauden lomakertymän seuraavalle vuodelle. Eli nyt voisi kokeilla pitää 12 viikkoa putkeen päivän verran lyhyemmän työviikon. Voisi siis tavallaan kokeilla, lisääntyykö työteho lyhyemmällä työviikolla. Täytyy nyt tietty vielä hiukka miettiä kun en varsinaisesti koe tarvetta ylimääräisille lomille, niin näitä on aika vaikea kamalan kauan etukäteen suunnitella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 17, 2020, 11:36:20
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 17, 2020, 10:36:32

En ole tullut koskaan tarkistaneeksi, onko meillä jotain sääntöjä tuossa, vaikka olen pitänyt jo useamman vuoden lomarahat lomana. Tässä iässä alkaa vapaa-aika olemaan sitä kalleinta mahdollista...

Yleensä olen pitänyt kesäloman normina, 4 vkoa ja sitten ripotellut talviloman ja lomarahavapaan viikon pätkissä jonnekin päin vuotta. Lomarahavapaassa on se etu, että siihen ei lasketa lauantaita, kuten muutoin lomiin alallani lasketaan, eli 10 lomarahapäivää on 2 vkoa lomaa. Lisäksi tulee työaikapankki, josta pidän yksittäisiä päiviä tarpeen mukaan. Olen kyllä joskus itsekin miettinyt ottaa 10 neljän päivän viikkoa, mutta kyllä se käytännössä olisi aika vaikeaa, tai ehkä tämä on vain oma asenne.

Itse kyllä uskon, että työteho paranisi, mutta vain, jos näin tekisivät muutkin = ei haittaisi muiden hommia sillä, että ai niin, se ei ole perjantaina töissä. 

Mielenkiinnolla kuulen, mihin päädyt ja miten kokeilu etenee! Ja äskettäisestä kokemuksesta voin vakuuttaa, että koronaloma sujuu yllättävän mukavasti, ekana päivänä vain kone vetää puoleensa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 17, 2020, 11:45:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 17, 2020, 11:36:20

Toi on kaiketi työntekijän ja työnantajan sovittavissa (varmaankin lukee firman käytäntö työsopimuksessa), lasketaanko lomarahavapaat työpäiviksi vai ei. Jos ne lasketaan työpäiviksi, kertyy lomarahaloma-ajalta lomapäivät normaalisti, mutta jos ei lasketa, ei välttämättä kerry. https://lehti.mma.fi/ajassa/kuinka-vaihtaa-lomaraha-vapaaksi
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 19, 2020, 01:09:53
Mielenrauhansa menettäisi nopeasti mikäli aina lähtisi siitä, miten asioiden tulisi omasta mielestään olla. Järkevämpää on pyrkiä siihen hahmotelmaan, miten maailma realistisesti makaa, ja pyrkiä kehittämään asioita siltä pohjalta.

Ei huono pohdinta peilitalossa, eikä varsinkaan huono idealisteille. Filosofia nyt ei vain sovi kaikille, eikä varsinkaan kaikille sitä opiskelleille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 19, 2020, 09:24:52
Sen jälkeen kun kuun alussa jäin pois busseista olen käynyt vain kahdesti asioilla, kävellen. Apteekissa, pikkukaupassa ja toisen kaupan asiamiespostissa. Yhdelläkään näistä retkistäni en nähnyt kenelläkään minkään sortin maskia tai hengityssuojainta. Kun viime kuussa vielä köröttelin isoon kaupunkiin asti ja takaisin, näin ison kaupungin kaduilla muistikuvani mukaan kahdella ihmisellä huivin kasvojensa alaosan peittona, ja ainakin toinen näistä ihmisistä oli nuori mies. Jos tilanne ei ole edelleenkään muuttunut eli maskinpito ei porukoita kiinnosta, niin voinen päätellä että asulan junttilassa. Yhden tuttuni tuttu oli käynyt paikkakunnallani apteekissa (en tiedä oliko sama kuin se missä minä kävin), ja hänellä oli ollut maski ja häntä oli kuulema katsottu kuin ruttotautista. En nyt muista tai tiedä oliko tämä maskitettu PK-seudulta että oli päässyt suuren maailman tyyliin kiinni.

Toivoin että tulisi vahva suositus maskista jotta sitä sitten myös käytettäisiin, ettei ole niin että kun minun on taas asioilla käytävä, minua sitten katsellaan kuin vähäjärkistä. Pitäisikö siihen viritelmään (millaiseen sitten päädynkään) kirjoittaa että VARMUUDEN VUOKSI? Tai FOR YOUR SAFETY?

Juuri kun oli alkanut näyttää siltä että täällä Suomessa päädyttäisiin linjaan mihin jokunen toinenkin Euroopan valtio on päätynyt, niin täällä päätettiin että suomalaiset ovat niin dorkia etteivät ne tule koskaan oppimaan minkään maskin käyttöä, joten parempi kun eivät edes yritä. Kauhean kannustavaa ja rohkaisevaa, että kiitti vitusti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 19, 2020, 23:28:14
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 12, 2020, 23:46:35
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 10, 2020, 16:04:07
^Esimerkiksi tuolla -> https://www.barchart.com/stocks/quotes/$DOWI/options?moneyness=allRows&expiration=2020-06-19 (https://www.barchart.com/stocks/quotes/$DOWI/options?moneyness=allRows&expiration=2020-06-19) näkyy strike-kenttä ja se on tuollainen viiden pinnan hyppäyksillä vaihtuva kiinteä luku. Jos oikein katson Degiron alustalla kesäkuun 19 päivänä erääntyviä DJX (DOW JONES INDUSTRIAL AVERAGE) put -optiota niin ylimmän rivin option nimi on DJX 150 P 19JUN20 (seuraava rivi on DJX 155 P 19JUN20). Ikään kuin Degirolla strike olisi tuossa option nimessä tuo 150. Mutta enpä uskalla mennä vannomaan.

Kaveri on sijoitusneuvoja. Kai se on pakko pyytää häneltä opastusta asiassa. Ei kehtaa vaan ilmatteeksi pyytää, eli voi olla että tulee kalliiksi oppia tämä. Noh, kun asian on kerran oppinut, siitä lienee jatkossa hyötyä.

Olisi kannattanut sijoittaa tuolloin viikko sitten. Jos olisin, olisin moninkertaistanut sijoutukseni arvon näin jo pelkässä viikossa. Tosin en ole kysellyt asiasta kaveriltani, joten tiedä olisiko sijoituksestani ollut hyötyä kun en saisi sitä rahana ulos ennen kuin asia olisi minulle opetettu, ja siihen voi mennä aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - huhtikuu 20, 2020, 22:45:46
Kävin avaamassa puutarhakauden kesämökillä. Talven jälkeen kunto on aina rapistunut ja ulkotyöt tuntuvat aluksi kovin uuvuttavilta. Suurin työ on siivota ranta meren kasaamasta kuivasta kaislasta. Siihen en jaksanut ryhtyä, mutta talikoitavaa ja kottikärrättävää löytyi silti. Raskasta. Olen ostanut pari vadelmapensasta ja niille pitää valmistella kunnollinen penkki. Meillä on hiekkainen ja kivinen maapohja, joka vaatii ensin köyhän maan kaivamista ja sitten täyttöä mullalla. Aion osittain täyttää kuoppaa viime kesänä keräämälläni merilevällä. Kuoppaa en vielä kaivanut, sillä se tulee myös olemaan raskasta työtä - kivien takia. Isompia ja pienempiä murikoita joutuu kampeamaan vaivalloisesti ylös, se on varmaa. Päivän edetessä huomasin pääseväni taas tekemisen makuun, jaksoin paremmin iltapäivän vanhetessa kohti iltaa. Kotiin tultuani olen rehkimisestä huolimatta ihmeen energinen. Koronavirusta tai muitakaan uutisaiheita en ajatellut hetkeäkään. Ihanaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 20, 2020, 23:02:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 19, 2020, 09:24:52
Toivoin että tulisi vahva suositus maskista jotta sitä sitten myös käytettäisiin, ettei ole niin että kun minun on taas asioilla käytävä, minua sitten katsellaan kuin vähäjärkistä. Pitäisikö siihen viritelmään (millaiseen sitten päädynkään) kirjoittaa että VARMUUDEN VUOKSI? Tai FOR YOUR SAFETY?

Jos maskinkäyttöpakko tulee, toivottavasti ei sentään ajatella kaupunkilaisesti ja määrätä, että maskia on pakko pitää aina asunnon ulkopuolella ollessa. Tuntuisihan se jotenkin omituiselta olla omissa oloissaan kaukana muista ihmisistä ja joutua pitämään pakkomaskia naamallaan. No, en kyllä pitäisi, ellei poliiseja näkyisi kyttäämässä. Eihän maskin kanssa pysty edes nenää niistämään. Ja melko pian se alkaa tuntua todella epämukavalta. Tiedän tämän kokemuksesta, koska olen käyttänyt monenlaisia hengityssuojuksia erilaisissa pölyävissä hommissa. Pätevimmät ovat olleet kaasunaamareita, ja niitäkin on ollut eri tehoisia. En nimittäin halua hengitellä hitsaussavuja ja maalisumua ja muuta tällaista, ja tavallinen pahvinen maski ei mielestäni niitä tarpeeksi hyvin poista. Se suojaa lähinnä pölyltä.

Ostin Aasian reissulta matkamuistoksi kankaisen suojuksen, jollaisia Vietnamissa ja muualla yleisesti käytetään. Tällainen suojus on ehkä mukavin pitää, mutta se ei ole lähelläkään tiivis. Reunojen väliin tahtoo jäädä koloja. Nämä koristeelliset suojukset ovat ilmeisesti enemmän muotijuttuja kuin todelliseen tarpeeseen. Sellainen toisaalta helpottaa allergista oloa, kun maskin sisään kertyy kosteutta, ja hengitettävä ilma ei siten olen niin kuivaa. Myös lämpöä varastoituu, ja se helpottaa nenän ärsytystä.

Suurin ongelma maskinkäyttöpakon tiellä lienee tällä hetkellä se, että kaupoissa ei ole niitä. Miten voidaan määrätä jokin asia pakolliseksi, jos se ei ole kaikkien helposti saatavissa. Erilaiset omatekoiset viritelmät taas...

En minäkään monilla ihmisillä ole kasvosuojuksia nähnyt. Kun sellaisen näkee kaupassa, alkaa pelottaa. Kun Lidlissä eräällä miehellä pari päivää sitten oli pahvinen kasvojensuojus, yritin kiertää tyypin mahdollisimman kaukaa, koska ajattelin refleksinomaisesti, että tyyppi on tartuttaja. Miksi se muuten pitäisi maskia. Mies ei ollut vaatetukseltaan ja tyyliltään sellainen ihminen, jollaisen voisi ajatella kulkevan hengityssuojus naamallaan. Ja se asiassa epäilyttikin. Tai jos tyyppi ei ollut tartuttaja, se oli tartunnanpelkääjä, eli jonkin sortin tauti tuli joka tapauksessa mieleeni. Kauhistuin, kun tyyppi tuli kassajonossa heti minun perääni. Yritin pitää etäisyyttä ja olla turhaan hengittämättä, etten vetäisi viruksia tai mitä lieneekään haitariin.

Monilla ihmisillä tuntuu olevan tämä koronajuttu päällimmäisenä mielessä. Jostakin syystä minä en sitä paljon mieti. Jos aihe ei olisi foorumeilla esillä - niin, ettei paljon muusta kirjoitetakaan - en minäkään siitä kirjoittaisi. Ehkä yksi syy siihen, miksi virus ei ole koko ajan mielessäni, on kohtuullisen eristäytynyt elämäntyylini. En tapaa ihmisiä. En käytä julkisia liikennevälineitä. Ruokakaupoissa ja Tokmannilla käyn, mutta niissä on yleensä vähän asiakkaita. Pidän etäisyyttä enkä mene kauppaan ruuhka-aikaan.

Suurin ongelmani viime aikoina on ollut allergia, joka tosin aivan viime päivinä on hieman hellittänyt, vaikka en kyllä juhli vielä voittoa siitä. Syy oireiden helpottamiseen on ollut ainakin osittain ja kenties ratkaisevassa määrinkin se, että olen siivonnut sitkeästi yhtä huonetta ja saanut sen vähemmän pölyiseksi kuin muu osa talosta. Tämä on helpottanut nukkumista.

Allergian tilalle on ikävä kyllä hiipinyt toinen keväisiin kuuluva ilmiö eli masennus. Kun aikaisempina öinä heräilin joskus puoli viiden aikaan allergisiin oireisiin, viime yönä heräsin masennusoireisiin ja ahdistaviin mietteisiin. Oli noustava sängystä keittiön pöydän ääreen, jossa luin mm. nettihesarin. Menin joskus myöhemmin uudestaan nukkumaan.

Masennus on ollut niin ärhäkkää, että pahimmillaan on tuntunut, etteivät jalat kanna, kun yrittää liikkua ja tehdä asioita. Kyllä kai ne nyt vielä fyysisesti juuri ja juuri kantavat. Tunne on enemmän henkistä lajia. Joutuu ikään kuin pakottamaan itsensä kävelemään. Tekisi mieli lysähtää johonkin nukkumaan. Masentuneena laahautuu hitaasti ja haluttomasti paikasta toiseen ja on tekevinään jotain. Samaan aikaan voihkii puoliääneen, että masentaa, masentaa, masentaa. Tätä tapahtuu silloin, kun yrittää tehdä jotain hommia, mitkä viime aikoina ovat tarkoittaneet erään tönön purkamista tai tarkemmin sanottuna esineiden kaivamista rakennuksen raunioista. On masentavaa löytää liejuisena mädäntyneenä silppuna jotain 1950-luvun dokumentteja, joiden on pitänyt olla muka tallessa. Tuho on ollut järkyttävä. Tavaroiden seasta pöllähtää ilmoille koiperhosia etsimään uuttaa saalista. Ne ovat kammottavia tuhon airuita. Tilanne on melkein sama kuin jos kaivelisi palaneen talon raunioita ja löytäisi sieltä jäänteitä muistoesineistä. Jos ei tällainen masenna, niin mikä? Rakennus on noin 50 vuotta vanha, ja se on tuhoutunut siksi, että samanaikaisesti sekä perustukset että katto ovat pettäneet. Korjaaminen on ollut mahdotonta.  Jos rakennus olisi tehty tukevalle pohjalle ja varustettu peltikatolla, se olisi vielä aivan hyvä.

Masennuksen syy on tunne siitä, että mistään ei tule mitään, ja kaikki työ valuu hukkaan. Mitään edistystä ei tapahdu. Kaikki muutos on huonompaan suuntaan, ja tilanne on ollut tämä jo viimeiset 40 vuotta! Itsepetoksen täytyy olla megalomaaninen, jotta pystyy suggeroimaan itsensä luulemaan, että kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu, ja käänne positiiviseen suuntaan on lähellä.

Kyllä varmaan... (https://img.ilcdn.fi/P1TJNq9oY_JZbOK3zLixwPfVt4I=/full-fit-in/612x0/img-s3.ilcdn.fi/33b96d6e6116d2007f0194715e19417a1f89a9d845814d5f22978e52d24af1a8.jpg)

P.S. Naishenkilö, jota kauan sitten vuosien ajan palavasti rakastin, oli pannut Facebookiin jossakin ulkomailla otetun nuoruudenkuvansa. Aah, kun teki samanaikaisesti hyvää ja pahaa katsoa sitä kuvaa. Väänsi sisuksia, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Ikävä kyllä, en voi antaa linkkiä kuvaan, mutta jos voisin, syitä sille miksi olin ihastunut ja enemmänkin, ei tarvitsi ihmetellä. Täydellinen, perfect, super... (kommentitkin ovat tyyppiä "olet ihana")...

Miksi ihmeessä minulla on ollut tapana valita tavoitteita, jotka ovat toivottomasti oman tasoni yläpuolella. Missä realismi?

Itse asiassa minulla olikin näissä asioissa pieni realismin kausi noin parikymppisenä ja vähän päälle, jolloin olin vakuttunut siitä, että tulen elämään elämäni poikamiehenä - ja tyydyin tähän enkä erityisemmin edes katsellut tyttöjen suuntaan. Tätäkin olen tavallaan myöhemmin vähän katunut, koska olisivathan pienet "naisseikkailut" esimerkiksi Englannissa oleskeluni aikana voineet olla mielenkiintoinen kokemus. No, en minä olisi niitä löytänyt kuitenkaan, joten miksi edes yrittää. Tuolloinkin tietysti katseeni oli suunnattu liian ylös eli arabiprinsessoihin ja sveitsiläisiin pankkiirien tyttäriin ja italialaisiin kaunottariin ja keitä kaikkia siellä liihotteli. No, ehkä tytöt Yhdistyneistä Arabiemiirikunnista (piti katsoa Wikipediasta suomalainen nimi) eivät prinsessoja olleet, mutta eivät myöskään mitään tavistyttöjä. Ehkä öljymiljonäärien tyttäriä. Kauniita kuin mikäkin joka tapauksessa.

P.S. 2  Kaivoin esille vanhoja kasetteja ja kuuntelin millaista radio-ohjelmaa olen 1990-luvun alussa tehnyt. Yritin kopioida sitä tietokoneelle, mutta tarvitaan lisää asennuksia, jotta se onnistuisi. Tietokoneessani on ominaisuuksiltaan vaatimaton äänikortti. Toivon, ettei talo pala, ja ehdin kopioida nauhat. Panen ehkä yhden ohjelman näytteeksi jonnekin. Musiikki ja siihen liittyvät tekijänoikeuskysymykset ovat ongelma.

Kuuntelin pätkää, jossa teen ex-temporee mielikuvitusohjelmaa, jossa kerron entisen DJ:mme seikkailuista maailmalla, pelastumisesta viime hetkellä ihmisuhraajien käsistä ja päätymisestä Britannian salaisen palvelun agentiksi jne. En kuunnellut pidempään. Epäilen, ettei ohjelmallani ole ollut ainoatakaan kuulijaa. Täytyy olla mielenvikainen, jos jaksaa kuunnella tuollaista sekoilua. Samoihin aikoihin, kun olen tehnyt ohjelman, olen kirjoitellut päiväkirjaani masennuksesta ja stressistä ja Xaniksien vetämisestä. Kyllähän noista aineksista estotonta ohjelma tulee.   
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 21, 2020, 17:05:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 16, 2020, 16:56:25
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 16, 2020, 16:30:57
Tilasin uuden tuolin tätä koneella nököttämistä varten. Mulla on ollut tässä alla Ikean tuoli kohta kymmenisen vuotta ja tää on on ollu surkea. Mutta kun se ei ole ollut rikki, ei ole raaskinut hankkia uutta. Nyt on kuitenkin syönyt tuolin epämukavuus jo pitempään, joten vihdoin sain aikaiseksi tilata uuden ja ihan aidon pelituolin, joka toisin kuin Ikean tuolit, on toivon mukaan suunniteltu pitempiaikaista istumista varten.

Niin, kai sen jostain liikkeestä olet käynyt tilaamassa niin, että olet sovittanut ahterisi tuoliin ja tuntenut sen mukavuuden? Tuota viestiäsi voisi lukea myös niin, että tilasit netistä kuvan perusteella hyväksi kehutun sovittamatta sitä.

Minun ei tulisi mieleenkään hankkia työtuolia niin, että en ole sitä sovittanut. Taannoin töissä minulla alkoi vanha hyvä tuoli olla jo loppuun istuttu, eli pehmusteet oli tytyssä ja kangas kulunut. Minulle tuotiin useampikin uusi tuoli koeistuttavaksi, mutta yksikään niistä ei tuntunut riittävän hyvältä, joten pidin vanhan kulahtaneen mieluummin. Onneksi pian tuon jälkeen sain sähköpöydän ja lopetin töissä istumisen.

Ensimmäinen tunti vietetty uudella tuolilla. Luontaisesti käyttämäni istuma-asennot (muna-asento ilmanvastuksen pienentämiseksi ja not giving a fuck -asento yleiseen pätemisentarpeeseeni asioista, joista en tiedä mitään) ovat kyllä nyt hieman erilaisia kuin aiemmin, eikä asentojen välillä vaihtaminen toimi yhtä elegantisti kuin aiemmin, mutta koska tämä on takalistolle aiempaa huomattavasti miellyttävämpi kokemus, ja koska on ollut vasta reilu tunti aikaa opetella istumaan tällä, kyllä tähän tuoliin varmasti tottuu. Eli näin alustavasti ainakin suhtaudun tähän normaalista poikkeavaan kokemukseeni varovaisen myönteisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - huhtikuu 21, 2020, 22:27:40
Keittelen koivusiirappia. Aikansa se kyllä ottaa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 22, 2020, 00:19:39
Löysin juuri Twitch.tv-sivuston. Siellä voi katsoa erilaisia livestriimejä. Vaikuttaisi olevan paljon pelikanavia. Onkohan tällaisia sivustoja enempikin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 15:53:41
Apua kun tekisi mieli vetää lärvit. Viimeksi tuli ryypättyä tammikuun tokana viikonloppuna. Mutta sitten taas toisaalta ei kyllä tee niin paljoa mieli ryypätä, että jaksaisin lähteä ostamaan sitä varten viinaksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 17:57:26
Tää mun uusi tuoli on osoittautunut oikein hyväksi. Istuminen tässä tuolissa on ollut ihan erilainen kokemus kuin istuminen ikea-tuolissa.

Vanha Ikea-tuolini (malli ainakin näyttää samalta)
(https://cdn.gerdmans.com/content/images/thumbs/0089146_kontorsstol-hamilton.jpeg)

Uusi Noblechairs-tuolini
(https://www.topmarket.co.il/images/detailed/75/6GPOKChaBk.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 24, 2020, 18:52:35
Vanha johtajaystäväni pyysi minulta apua, vain pari viikkoa sitten, uuden tuolinsa valitsemiseen, tietäen saavansa minulta sitoutumatonta ja asiallista apua.

Totesin melko pian, ettei kannata suosia verkkokauppoja, koska tuolin ostaminen ilman koeistumista on puhdasta lottoamista. Siksi suosittelin hänelle paria huonekaluliikettä joilla tiesin olevan kyseisenlaisia tuotteita esillepantuna. Sanoin myös, että niistä saa, ainakin rahalla, myös valmiiksi kootun tuolin, eikä kasaa erilaisia raaka-aineita.

Soitti pirkule vielä perään ja kertoi tuovansa minulle konjakkipullon lähiaikoina, ikäänkuin palkkioksi, koska oli todella tyytyväinen näillä neuvoin ostettuun tuoliinsa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 24, 2020, 19:12:44
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 24, 2020, 15:53:41
Apua kun tekisi mieli vetää lärvit. Viimeksi tuli ryypättyä tammikuun tokana viikonloppuna. Mutta sitten taas toisaalta ei kyllä tee niin paljoa mieli ryypätä, että jaksaisin lähteä ostamaan sitä varten viinaksia.

Kyllä viinaksienkin suhteen pitää olla kotivara. "Martti-liitto" suosittelee vähintään kolmen päivän lärviin riittävää määrää. Ei siis tarvita mitään Urogalluksen varastoja, mutta sen verran on hyvä olla käyttövaraa, että selviää vaikkapa pitkin pyhien yli. Taidanpa kaataa itselleni lääkekonjakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 19:16:51
^^Tuolilla pitäisi voida istua ainakin muutama tunti ennen kuin tekee ostopäätöksen, jotta voisi päätellä kannattaako tuoli ostaa jos on vaara, että voi valita olosuhteisiin nähden vain niitä huonontavan ostopäätöksen.

Omalla kohdallani olen havainnut, että liian kova tuoli ja liian pehmeä tuoli voivat antaa ensi-istunnalla positiivisen kokemuksen vaikka pitemmällä aikavälillä kokemus osoittautuukin päinvastaiseksi. Eli että liian pehmeä istuin rasittaa takapuolen lihaksia saaden ne kipeiksi ja taas liian kova istuin saa takapuolen puutumaan. Missään marketissa vierraillessa on harvoin aikaa istua kullakin tuolilla muutama tunti putkeen, jotta riittävän luotettavaa dataa olisi riittävästi kertynyt. Joten ostopäätös tehdään silloinkin lähes sokkona.

Ikea-tuolini oli liian kova tuoli, joten otin nyt sen riskin, että joko mikään ei kokemuksen miellytävyydessä muutu tai tuoli on aiempaa parempi. Ottaen kuitenkin huomioon, että uusi tuoli on muutaman sadan euron pelituoli, joka on suunniteltu pitkää yhtäjaksoista istumista varten, todennäköisyys, että kokemus olisi tuota parin kympin lähinnä pilipali-Ikea-tuoli-kokemusta huonompi oli nähdäkseni häviävän pieni. Joten ottamani riski oli varsin järkevä. Tietysti tämän tuolin jälkeen pitää strategiaa muuttaa sillä todennäköisyys, että istumiskokemus on tätä huonompi on aiempaa selvästi suurempi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 24, 2020, 19:25:29
Uusi tuolisi näyttää aika pehmeältä. Toivottavasti se ei ole kuuma ja hiostava kesällä
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 24, 2020, 19:25:51
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 24, 2020, 19:16:51
Omalla kohdallani olen havainnut, että liian kova tuoli ja liian pehmeä tuoli voivat antaa ensi-istunnalla positiivisen kokemuksen vaikka pitemmällä aikavälillä kokemus osoittautuukin päinvastaiseksi. ...
--- Ottaen kuitenkin huomioon, että uusi tuoli on muutaman sadan euron pelituoli, joka on suunniteltu pitkää yhtäjaksoista istumista varten, todennäköisyys, että kokemus olisi tuota parin kympin Ikea-tuoli-kokemusta huonompi oli nähdäkseni häviävän pieni. Joten ottamani riski oli nähdäkseni varsin järkevä.

No joo. Johtajantuolin pääasiallinen tarkoitus on näyttää komialta. Harva johtaja istuu siinä koko työpäivää, yleensä "pitää tai on pakko" käydä välillä muualla. Todellisen toimistotyöläisen paikka taas on se tuoli, koko ajan.

Olet oikeassa siinä, että ensivaikutelma ei ole välttämättä paras. Hyvin kaunis nainen tai keskialuetta korostava kaiutin voi tuntua "heti hyvältä" mutta osoittautua virhehankinnaksi melko pian. Vaatii asiantuntemusta, itsearviointikykyä ja kokemusta löytää nopeasti oikea vaihtoehto monien tarjokkaiden joukosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 19:42:07
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 24, 2020, 19:25:29
Uusi tuolisi näyttää aika pehmeältä. Toivottavasti se ei ole kuuma ja hiostava kesällä

Tämä on yllättävän jäykkä vaikka pehmeältä näyttääkin. Tosin sen sijaan, että tämä olisi pehmeä tai kova, tämä on kimmoisa, joka on ollut suhteellisen hyvä omalle takamukselleni.

Tällaiset keinonahkatuolit eivät kyllä ole olleet perinteisesti lämpöisten ja kosteiden ilmamassojen istuimia, joten sen koemme sitten kun lämpötilat nousevat, että pitääkö keksiä jotain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 24, 2020, 19:46:39
^
Ompelet paksusta froteekankaasta tuolin selkänojalle hupun, jonka alareuna yltää sitten reilusti istuinosalle. Kun olet koekäyttänyt ensimmäisen hupun, teet vielä vaihtokappaleen, niin toinen voi tuulettua, kun toinen on käytössä.
Paksu froteekangas eristää hiukan hiostavuutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 19:53:30
^Kiitos neuvosta. Tosin itse en kyllä lähde ompelemaan. Pitää kehitellä jotkut speksit, joiden kanssa etsin käsiini ompelijan, joka toteuttaa rahaa vastaan kyseisen hupun tai huput.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 24, 2020, 20:04:53
Pyydä ompelija kotikäynnille. Tai ota mukaan valokuva ja mittaa kotona tuolistasi strategiset mitat. Tai pyydä ompelijaa piirtämän valokuvaan ne kohdat, jotka pitää mitata.

Paksu iso froteepyyhe (tai yksi istuimelle ja toinen selkänojalle) tai sängynpeite voisi toimia ensiapuna. On ainakin helppo pestä, vaikkakin liukuu ehkä liian helposti pois paikaltaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 20:07:12
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 24, 2020, 19:25:51
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 24, 2020, 19:16:51
Omalla kohdallani olen havainnut, että liian kova tuoli ja liian pehmeä tuoli voivat antaa ensi-istunnalla positiivisen kokemuksen vaikka pitemmällä aikavälillä kokemus osoittautuukin päinvastaiseksi. ...
--- Ottaen kuitenkin huomioon, että uusi tuoli on muutaman sadan euron pelituoli, joka on suunniteltu pitkää yhtäjaksoista istumista varten, todennäköisyys, että kokemus olisi tuota parin kympin Ikea-tuoli-kokemusta huonompi oli nähdäkseni häviävän pieni. Joten ottamani riski oli nähdäkseni varsin järkevä.

No joo. Johtajantuolin pääasiallinen tarkoitus on näyttää komialta. Harva johtaja istuu siinä koko työpäivää, yleensä "pitää tai on pakko" käydä välillä muualla. Todellisen toimistotyöläisen paikka taas on se tuoli, koko ajan.

Olet oikeassa siinä, että ensivaikutelma ei ole välttämättä paras. Hyvin kaunis nainen tai keskialuetta korostava kaiutin voi tuntua "heti hyvältä" mutta osoittautua virhehankinnaksi melko pian. Vaatii asiantuntemusta, itsearviointikykyä ja kokemusta löytää nopeasti oikea vaihtoehto monien tarjokkaiden joukosta.

Se asiantuntemus istuinten valinnassa edellyttää riittävän monipuolista kokemusaineistoa erilaisilta tuoleilta. Johtajalle, joka ravaa arkitutiininaan monissa erilaisissa palavereissa istuen näin päivittäin monenmoisilla erilaisllla istuimilla, voi olla kehittynyt hyvä ennakkoloetusten kirjasto hyvästä tuolista tuollasia tunin parin istumissessioita varten, mutta jos on vaarana, että tulee istuneeksi vapaa-ajallaan koneen ääressä useampikin tunti putkeen ja pitäisi valita tällainen vapaa-ajan tuoli, tilanne voi olla jo toinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 24, 2020, 20:08:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 24, 2020, 19:46:39
^
Ompelet paksusta froteekankaasta tuolin selkänojalle hupun, jonka alareuna yltää sitten reilusti istuinosalle.
Itse ompelin tuollaisen yhtenäisen kappaleen eräälle sukulaiselleni nahkanojatuoliin, johon hän oli kovasti mielistynyt. Se toimi yllättävän hyvin. Muistaakseni tein yhden pitkän pötkylän tai tuubin, jossa oli semmoinen kaksoistaitos mitä tyynyliinoissa näkee. Ylsi siis sekä selkänojan että istuinosan yli. Materiaalina oli markiisikangas, joka on tymäkkää, paksua ja kulutusta kestävää, eikä kerää pölyä.

Lis. Se oli tämäntyyppinen tuoli, Stressless:
(https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn%3AANd9GcT-yL0rSsGdhtU4sQgcrXE6OdzM2pgca2Tc7FMIWhlKoheE7CUS&usqp=CAU)

On muuten pirun mukava tuolimalli. Itse parhaillaan istun vähän tuon tapaisessa, ja eri värisessä. Läppäri on tuuletinalustan (Clas Ohlsonista, alusta lakkasi kyllä tuulettmasta) päällä sylissä tai välillä rahilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 20:11:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 24, 2020, 20:04:53
Pyydä ompelija kotikäynnille. Tai ota mukaan valokuva ja mittaa kotona tuolistasi strategiset mitat. Tai pyydä ompelijaa piirtämän valokuvaan ne kohdat, jotka pitää mitata.

Paksu iso froteepyyhe (tai yksi istuimelle ja toinen selkänojalle) tai sängynpeite voisi toimia ensiapuna. On ainakin helppo pestä, vaikkakin liukuu ehkä liian helposti pois paikaltaan.

Kiitos. Nämä neuvot tulevat todennäköisesti erittäin arvokkaiksi, jos osoittautuu kesähelteillä, ettei tämä tuoli hengitä riittävästi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 24, 2020, 20:27:34
Tai miten olisi tällainen elegantti (heh) viritys:
Kesäviileä puinen puuhelmi istuinpäällinen (https://contestimg.wish.com/api/webimage/5aab8ca7f3bcca5fca2ff7e0-large.jpg?cache_buster=89c7496c33823939240ec953aacc4fc3)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 20:46:54
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 24, 2020, 19:12:44
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 24, 2020, 15:53:41
Apua kun tekisi mieli vetää lärvit. Viimeksi tuli ryypättyä tammikuun tokana viikonloppuna. Mutta sitten taas toisaalta ei kyllä tee niin paljoa mieli ryypätä, että jaksaisin lähteä ostamaan sitä varten viinaksia.

Kyllä viinaksienkin suhteen pitää olla kotivara. "Martti-liitto" suosittelee vähintään kolmen päivän lärviin riittävää määrää. Ei siis tarvita mitään Urogalluksen varastoja, mutta sen verran on hyvä olla käyttövaraa, että selviää vaikkapa pitkin pyhien yli. Taidanpa kaataa itselleni lääkekonjakin.

Mulla oli viime kesänä pitkään yhden illan varasto olemassa, mutta sekin tuli juotua jossain väissä syksyllä. Kyseinen varasto johtui siitä, että olin yksiin kesän kemuihin varannut juomisia kahdelle päivälle vaikka jaksoin juoda vain yhdet lärvit. Eli mulla ei ole tavallisesti Martti-liiton suosittelemaa hätävaraa olemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 24, 2020, 21:23:33
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 24, 2020, 20:27:34
Tai miten olisi tällainen elegantti (heh) viritys:
Kesäviileä puinen puuhelmi istuinpäällinen (https://contestimg.wish.com/api/webimage/5aab8ca7f3bcca5fca2ff7e0-large.jpg?cache_buster=89c7496c33823939240ec953aacc4fc3)

kiitos ei  ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 25, 2020, 14:59:15
Olen hengissä, vaikka sydän tuntui pysähtyneen hetkeksi - säikähdyksestä  :o

Olin imuroimassa ja imuroin keittiön radiosta pölyjä, jonka jälkeen jatkoin taas lattiaa siitä läheltä. Yht'äkkiä kuului selkäni takaa kovaa miehen ääni. Sanoja en ehtinyt tajuta, kun hyppäsin säikähdyksestä. Onneksi tajusin oitis, että se höpinä tulikin radiosta, jonka olin siivotessani laittanut vahingossa päälle. Siinä oli vain ollut juuri sopivassa kohdassa pieni hiljaisuus, etten sitä heti huomannut, vaan vasta, kun jatkoin hommiani.

Nykyisin pelkään laittaa keittiön tai eteisen valoja päälle, kun hiljattain oli lyhyessä ajassa monta poksahdusta (ja hypähdystä), kun polttimot kärvähtivät toinen toisensa perään. Nyt jännitän vaistomaisesti valoa sytyttäessäni, jotta kuuluuko poksahdusta :(

Milloinhan oppisin, ettei kotona kannata kovin säikkyä?  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 25, 2020, 17:58:42
Please God. Make America sane again.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 25, 2020, 18:52:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 25, 2020, 14:59:15
Olen hengissä, vaikka sydän tuntui pysähtyneen hetkeksi - säikähdyksestä  :o

Olin imuroimassa ja imuroin keittiön radiosta pölyjä, jonka jälkeen jatkoin taas lattiaa siitä läheltä. Yht'äkkiä kuului selkäni takaa kovaa miehen ääni. Sanoja en ehtinyt tajuta, kun hyppäsin säikähdyksestä. Onneksi tajusin oitis, että se höpinä tulikin radiosta, jonka olin siivotessani laittanut vahingossa päälle. Siinä oli vain ollut juuri sopivassa kohdassa pieni hiljaisuus, etten sitä heti huomannut, vaan vasta, kun jatkoin hommiani.

Tuosta kertomuksesta tulee mieleen seuraava muisto.

Siihen aikaan, kun olin eräässä kunnassa töissä, pyöritin sivuharrastuksena paikallisradiota. Naispuolinen pomoni, sosiaalijohtaja, oli kunnellut asemaamme, jonka lähetys loppunut jossakin vaiheessa ja alkanut hiljaisuus. Nainen ei ollut huomannut sammuttaa radiovastaanotintaan, jonne oli jäänyt päälle asemamme taajuus. Lähetin oli päällä ympäri vuorokauden ja lähetti vain pelkkää hiljaisuutta silloin, kun ohjelmaa ei ollut.

Joskus myöhemmin nainen oli ollut kotonaan omissa ajatuksissaan, kun yhtäkkiä radiosta oli pamahtanut kuulumaan jotain, kun asemamme oli aloittanut lähetyksen. Nainen oli säikähtänyt aivan kauheasti. Hän kertoi tämän asian minulle töissä.

En tiedä, millainen ohjelma radiostamme oli alkanut kuulua, mutta en ihmettelisi, vaikka se olisi ollut jotain täysin älytöntä ja kovaäänistä. Aloitin joskus ohjelmat jollakin "säväyttävällä" jutulla eli hyvin kovaäänisesti. Saatoin toisaalta mennä joskus studiolle - jos asemamme lähetyshuonetta sellaiseksi kehtaa nimittää - jonain epämääräisenä aikana illalla ja panna jotain möykkää kuulumaan taajuudelle tuosta noin vain lähinnä omaksi ilokseni, koska en olettanut, että juuri kukaan kuuntelisi. Kellonaikakin on voinut olla mitä tahansa eli vaikka keskiyö. 

Olen viime päivinä kopioinut tietokoneelle kaseteilta joitakin ohjelmiamme 1990-luvun alkuvuosilta aivan vain säilyttämisen tarkoituksessa. Joitakin pätkiä kuunneltuani voin sanoa, että en jaksaisi kuunnella sellaista ohjelmaa, jos sitä jokin asema nykyään lähettäisi. Se oli vähän sellaista väkinäistä pakkopullaa, kun kerran aseman oli tullut perustaneeksi. Tekemisen ilo - niin kuin muukin ilo elämästä siihen aikaan - oli poissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 25, 2020, 19:33:09
Et sentään pieraissut mikkiin.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 25, 2020, 22:32:29
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 25, 2020, 19:33:09
Et sentään pieraissut mikkiin.  ::)

Olen kyllä osoittanut huonoa makua kerran jos toisenkin, mutta tuon lajin performanssit olen jättänyt suosiolla "taiteilijoille" ja oikeille toimittajille.

Innolla perustetusta radiosta tuli melko pian pakkopullaa sen takia, että ohjelmille ei löytynyt tekijöitä. Kun itse olin aina ollut innostunut radiosta, en pystynyt kuvittelemaan sitä vaihtoehtoa, että mikrofonin ääreen ei löytyisikään ketään, kun lähetysten olisi määrä alkaa. Olin luullut, että halukkaita toimittajia on kilometrin pituinen jono oven edessä, kun toiminta käynnistyy. Erityisen suuri pettymys oli erään ns. avainhenkilön täydellinen vetäytyminen projektista juuri sen käynnistymisen hetkellä. Olimme haaveilleet radion perustamisesta yli kymmenen vuoden ajan, mutta tuolla tyypillä meni pupu pöksyyn, kun tosipaikka tuli. Yksi merkittävä syy oli hänen hiljalleen kehittynyt alkoholisminsa, joka oli - niin kuin se yleensä on - menossa aina vain huonompaan suuntaan.

Sen jälkeen, kun minulle valkeni, ettei hommasta pitkän päälle tulisi mitään, ohjelmien jatkamisen tarkoitus oli lähinnä radion pitäminen hengissä, jotta sen voisi jollakin tavalla myydä joillekin, niin että saisi edes osan sijoittamistaan rahoista takaisin. Muutaman pennosen lopulta sainkin, mutta kyllä niiden eteen piti tehdä töitä ja nähdä vaivaa.

Radion loppuminen oli vuosia kestänyt irvokas näytelmä tyyliin "eikö se loppunutkaan vielä", jossa radiota lopetettiin ja myytiin ja aloitettiin uudestaan ja vaikka mitä. Omalta osaltani katson toiminnan loppuneen siihen, kun irrotin aseman antenniputken ja otin sen itselleni. Sitä ennen olin jo häätänyt ohjelmantekijät pois hallinnassani olleesta tilasta, kun siitä oli tullut nuorisoporukoiden riehuntapaikka. Viimeinen pisara olivat eräät vappubileet, joissa huonekalujakin särjettiin. No, ei se toiminta tuohon putken irrottamiseenkaan loppunut kuin vähäksi aikaa, mutta siitä alkaen se ei ollut enää minun juttuni. En edes tiedä, milloin radio loppui - tai tavallaan se ei ole loppunut vieläkään. Siitä tuli erään isomman radion osa. Mutta nimenä ja itsenäisenä radiona se on sentään loppunut jo kauan sitten.

Kaikesta tuosta jäi jonkinlainen rokotus musiikin kuuntelua ja paikallisradioita kohtaan. Siksi kuuntelen mieluummin puheohjelmaa Radio Ykköseltä tai Radio Puheesta silloin, kun siellä ei pelkästään lässytetä tai puhuta urheilusta.

Antenniputken irrottamisen yhteydessä panin kasetilta kuulumaan viimeisen tekemäni ohjelman samalla kun irrottelin muttereita, mutta johdot olivat vielä kiinni. Ohjelmassa annoin palaa eli haukuin kunnan ja kunnanjohtajan ja kaiken mahdollisen. Tuskin tuota ohjelmaa kukaan kuunteli. Soitin sitä kasettisoittimesta, josta patterit hiipuivat lähetyksen aikana niin, että ohjelma hidastui, ja nauhalta kuuluva puheeni oli enää epäselvää mölinää. Sopiva lopetus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 27, 2020, 11:56:52
Itselläni on Trumpin tavoin tapana ottaa helteellä huurteisen sijaan kylmä Coca-Cola zero. Great Minds Think alike!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 27, 2020, 14:41:14
Tässä näkymiä haamukaupungista eilen illalla yhdeksän jälkeen. Oli melkein maailmanlopun tunnelmaa.

https://i.ibb.co/PtYQ5Zj/20200426-204230.jpg

https://i.ibb.co/7xc7NTW/20200426-210646.jpg

https://i.ibb.co/K2NT8fF/20200426-211352.jpg

Kävin myös G-talon Lidlissä, jossa oli vain muutama asiakas. Näytti melkein siltä, että kauppa on kiinni, kun sen ulkopuolella ympäristössä ei näkynyt ihmisiä. Myyjät desifioivat hyllyjä ja pesivät lattiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 27, 2020, 17:04:26
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 25, 2020, 22:32:29
Ohjelmassa annoin palaa eli haukuin kunnan ja kunnanjohtajan ja kaiken mahdollisen. Tuskin tuota ohjelmaa kukaan kuunteli. Soitin sitä kasettisoittimesta, josta patterit hiipuivat lähetyksen aikana niin, että ohjelma hidastui, ja nauhalta kuuluva puheeni oli enää epäselvää mölinää. Sopiva lopetus.
Haha :D :D :D.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 27, 2020, 21:04:52
Ukrainalaisista marjanpoimijoista tuli mieleen, että pakastimessa on vielä viimekesäisiä herkkuja. Joten kulhollinen vattuja jäätelönokareen kera siirtyi pakastimesta parempiin suihin. Nam!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 27, 2020, 23:47:49
Kaveri täyttää pyöreitä, mutta ei nyt voi mitään isompia juhlia järjestää. Voi että mä räydyn tänä kesänä, kun ei ole festareita ja muitakaan suurtapahtumia. Syksyllä saatan olla masentunut mies, kun en ole päässyt toteuttamaan luonnollisia taipumuksiani. Kesäterassit ovat siihen nähden laiha lohtu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 28, 2020, 12:23:48
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 27, 2020, 21:04:52Ukrainalaisista marjanpoimijoista tuli mieleen, että pakastimessa on vielä viimekesäisiä herkkuja. Joten kulhollinen vattuja jäätelönokareen kera siirtyi pakastimesta parempiin suihin. Nam!

Marjojen poiminta on ihan kivaa. Ei tällaista tulisi talouden rakennetekijöiden takia ulkomaalaistaa. Asiat kuntoon, että suomalaiset pääsevät pellolle, ja valitukset vähemmälle, etenkin niiden osalta, joilla on avaimet asioiden hoitoon. Muille valitusoikeus jää, koska muita oikeuksia ei paljoa ole, käytännössä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 28, 2020, 16:05:22
Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 28, 2020, 12:23:48
Marjojen poiminta on ihan kivaa. Ei tällaista tulisi talouden rakennetekijöiden takia ulkomaalaistaa. Asiat kuntoon, että suomalaiset pääsevät pellolle, ja valitukset vähemmälle, etenkin niiden osalta, joilla on avaimet asioiden hoitoon. Muille valitusoikeus jää, koska muita oikeuksia ei paljoa ole, käytännössä.

Varmaan se on ihan kivaa, kun voi mennä marjaan juuri silloin, kun siltä tuntuu ja viipyä sen aikaa minkä huvittaa. Minäkin menisin, jos olisi hyviä paikkoja tässä fillarimatkan etäisyydellä-

Mutta onkohan se enää kivaa, kun päivä toisensa perään mennään marjapenkkiä eteenpäin täyden työpäivän verran satoi tai paistoi. Muistaakseni eilisessä ohjelmassa marjatilan isäntä sanoi jopa nostaneensa hintaa, jos se houkuttaisi tulijoita paremmin. Olikohan se 1,20 euroa kilolta, kun lupasi maksaa. Kokenut poimija saattaa poimia jopa 18 kg tunnissa, kokemattomampi vain puolet tästä.

Työ vaatii hyvää fyysistä kuntoa ja näppäryyttä, jotta hyville tuloille pääsisi.

Majoitustilana nyt poikkeusoloissa on yhden hengen huone, jossa on neljä vuodetta. Tavallisina vuosina siinä huoneessa nukkuisi neljä ihmistä. Vuoteiden väliä oli sen verran, että siitä juuri mahtui kulkemaan. Pieni oli tila ja veikkaan, että yön aikana ilma taitaisi olla aika sakeana. Mutta kyllähän sitä vähälläkin pärjää, kun sesonki ei ole kovin pitkä.

Voisin pitää aika reiluna kaikkia osapuolia kohtaan, että pitkäaikaistyöttömät voisivat mennä marjatiloille lyhytaikaiseen työhön niin, että saisivat pitää tilalta saadun ansion ekstrana eikä työttömyyskorvaus katkeaisi. Näin tilallisen tuotto ei putoaisi ainakaan kohuuttomasti, työntekijät saisivat ehkä jotain mukavaakin hankittua itselleen ja perheelleen ja me laiskimukset saisimme marjat torilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 28, 2020, 17:15:14

Ennen kuin luen yksityiskohtaisemmin edellistä viestiä, niin voin ensinnäkin sanoa, että itselläni on paljon kokemusta niiden marjojen keräämisestä, jotka ovat puutarhamaisemmin kasvaneita. Tarkoittaa talousmansikoita, sekä herukoita, eri väreissään.

Jos mainostaa marjankeräämisen mukavuutta, niin samalla kannattaa mainita jotain keräämisen realiteeteistä. Jätin niitä mainitsematta, mutta en sen takia, ettenkö jotain niistä tietäisi.

Kropan sopeutuminen marjanpoimintaan voi olla yllättävän haasteellinen asia, kun poiketaan temmellysiästä kauemmas. Elimistön kuuntelu tulee tärkeäksi, samoin se, millasia kuormitusannoksia sille voi antaa, miten kuormitusta voi jakaa suorituksissa, ja miten palautua. Nämä ovat käytännön marjanpoimijan arkea. Jos kroppa on kunnossa iästä huolimatta, peltotyö voi mennä sutjakasti. Rajansa joka kykytilanteessa.

Marjayrittäjän puolesta, poimijoiden opettelu taas vaatii kärsivällisyyttä, ja tilannetajua. Ei siinä auta se, että lähtee kerääjiä haukkuen asialle. Poimimisen haasteellisuuden voi yrittäjä todeta itsekkin. Ei ne marjat itsestään pensaasta lähde, ainakaan mansikoiden tapauksessa, vaikka apuvälineitäkin saattaa olla poimintaan.

Työ ja sen tuoma koettelemus työn ympärillä oleville, on ihan investoivaa, monessa mielessä. Se, että perustoimeentulo olisi työn vähäisestä palkasta huolimatta realistista, jos sillä kentällä kerran toimitaan, on oma asiansa, joka vaatii toisenlaiset työntekijänsä. Näistä voi olla paikoin jopa suurempi pula, ja tämä voi asettaa helposti pullonkauloja toiminnalle, joka voi olla muuten ookoo, sopivana.

Periodina marjanpoiminta tekee hyvää, säädystä riippumatta. Vähän kuin ulkoilu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 28, 2020, 17:44:18
Sain juuri tietää eräältä ystävältäni/tuttavaltani, että hän sairastaa keuhkosyöpää, ja se on jo levinnyt aivoihin. Itkettää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 30, 2020, 12:21:35
Kävin kaupassa ja siellä olikin melkoinen hulina menossa verrattuna viime viikkojen vastaavaan kellonaikaan. Väkeä oli suurin piirtein nomaali määrä.

Piti ostaa vähän tarjottavaa, kun huomenna on tulossa vieraita. Siitä onkin arviolta 20 vuotta, kun olen ostanut perunalastuja. Noita piti ottaa sokerihumalan torjuntaan, kun ostin myös simaa ja munkkeja. Olisin ostanut tippaleipiä mieluummin, mutta tarjolla oli vain Fazerin huonoja tippaleipiä. Ne ovat kummallisia rosoisia klimppejä eikä niitä voi purkaa syödessä. Oikean tippaleivän tunnistaa siitä, että niitä kiehkuroita voi irrotella suuhunsa pala palalta ja ihan sisuskerroksia myöten. Jäi siis tippaleivät ostamatta, ellen sitten lähde lounaan jälkeen etsimään jostain muusta kaupasta parempia.

Mokasin pahasti, kun en ymmärtänyt mennä palvelevalle kassalle simapulloni kanssa. Tiesin kyllä, että alkoholijuomia ei saa IP-kassan kautta ostettua ilman, että laite kutsuu henkilökunnan paikalle. En vain ymmärtänyt simaa tuollaiseksi syntiseksi alkoholijuomaksi.

Pakatessani tavaroitani maksusuorituksen jälkeen, joku keski-ikäinen täti-ihminen änkesi siihen kamalalla kiireellä jo lukemaan tuotteitaan. Änkesi siis melkein kylkeen kiinni. Hiukan suututti, mutta en sanonut mitään. Muija oli sen verran kiukkuisen näköinen muutenkin, niin ajattelin olevan parempi, etten provosoi tätä puhumaan. Olisi siinä sitten turhan lähellä hönkäillyt kohti.

Ai niin, kauppojen kilpavarustelussa oma kauppani on ottanut jälleen uuden askelen. Nyt on kassojen pakkauspäädyissä pleksit pakkaajien välissä. Tuotahan on usein ihmetelty, että mitä hyötyä on pitää jonossa ennen kassaa turvaväliä, kun kuitenkin kassit pakataan ihan kiinni toisissaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 30, 2020, 13:03:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 30, 2020, 12:21:35
Mokasin pahasti, kun en ymmärtänyt mennä palvelevalle kassalle simapulloni kanssa. Tiesin kyllä, että alkoholijuomia ei saa IP-kassan kautta ostettua ilman, että laite kutsuu henkilökunnan paikalle. En vain ymmärtänyt simaa tuollaiseksi syntiseksi alkoholijuomaksi.

Pitäisiköhän mennä someen? Voisi illalla ysin jälkeen lähteä simoissa tuohon läheiseen kauppaan ostamaan kaupan simaa ja kun ei myytäisi nostaisi hirveän metelin. Suurin osa kaupan simoista on sellaista esanssilitkua etten oikeasti ostaisi ja joisi. Tietysti itse tehdenkin voi epäonnistua - ainakin jos on Jethro
https://www.is.fi/viihde/art-2000006491491.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 30, 2020, 13:03:29
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 28, 2020, 17:44:18
Sain juuri tietää eräältä ystävältäni/tuttavaltani, että hän sairastaa keuhkosyöpää, ja se on jo levinnyt aivoihin. Itkettää.

Voi ei :'(  Ennuste ei siis ole varmaan mikään valoisa...se on sitten vain raskaat ajat edessä. Osanottoni!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 30, 2020, 14:46:10
Kiitos Xante. Tämä kyseinen ihminen ei ole kuulunut lähimpään ystäväpiiriini, mutta silti surettaa hänen kohtalonsa, ja yritän toimia virtuaalisena tukihenkilönä Facebookin kautta siinä määrin kuin pystyn. Tällä hetkellä surettaa myös erään läheisimmistä ystävistäni murhe. Hän on jo ennestään aika kovilla mm. työstressin takia, ja nyt hänen äitinsä (jonka tunnen, ja josta pidän) on loppusuoralla nyt, niin ikään syövän takia. Tämä ystäväni on kummilapseni äiti, ja kummilapseni isompi sisarus on alkanut koronaeristysessä oireilemaan henkisesti isoäitinsä tulevan kuoleman takia Ja varmaankin siksikin että on joutunut lopettamaan joukkueurheilunsa treenit niin kuin monet muutkin ovat. Teineille sosiaalinen etäisyys saattaa olla lisäksi rankempaa kuin aikuisille. Ja sekin surettaa vähän, että eräs nuori sukulaiseni sai lapsen, enkä pääse tapaamaan nyt, ja heidän isot juhlansa (kastajaiset ja kihlajaiset) jouduttiin perumaan. Minä niiiin haluaisin pitää tuota pienokaista sylissäni. Olen nähnyt vain Facebookin välityksellä kuvia suloisesta pikkunyytistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 30, 2020, 15:33:30
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 30, 2020, 14:46:10

No onpas paljon ikäviä mureenaiheita. Voimia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 30, 2020, 15:49:43
Kiitos, Konmari.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 30, 2020, 19:47:22
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 30, 2020, 13:03:16
Pitäisiköhän mennä someen? Voisi illalla ysin jälkeen lähteä simoissa tuohon läheiseen kauppaan ostamaan kaupan simaa ja kun ei myytäisi nostaisi hirveän metelin. Suurin osa kaupan simoista on sellaista esanssilitkua etten oikeasti ostaisi ja joisi. Tietysti itse tehdenkin voi epäonnistua - ainakin jos on Jethro
https://www.is.fi/viihde/art-2000006491491.html

Muistat sitten räjäyttää internetin ja soittaa myös Iltasanomille, ettet saanut simaa ostettua.  :P

Minä tosiaan ostin pahaa simaa, sillä vieraani eivät ymmärrä oikean siman ja pahan siman eroa. Niille kelpaa laisillinen tuota halpaa. En kyllä pihiyttäni sitä ostanut, vaan siksi, että samassa hyllyssä oli vain Fingerporin Juhannussimaa vaihtoehtona ja arvelin sen olevan enemmän aikuisten simaa, eli alkoholipitoisempaa. Olisin kyllä mielellään ostanut jotain parempaa, sitä Porvoolaista, mutta en ymmärrä tuota kauppojen tuotesijoittelua, kun niitä on ripoteltu ympäri kauppaa. Mitenkään ei voi yhdellä silmäyksellä nähdä, minkä valmistajien simoja on tarjolla. Väkeä oli sen verran kaupassa, etten viitsinyt alkaa etsiäkään mihin se parempi sima tällä kertaa oli piilotettu.

Isäni kerran teki tuon "lisää hiivaa ja sokeria" tempun ja aiheutti koko simaerän kaatamisen viemäriin. Äitini huomasi, että jotain kummaa oli hänen simalleen tapahtunut, kun se kävi niin voimallisesti. Ei uskaltanut isä toista kertaa tehdä tuota temppua, sen verran siitä tuli sanomista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - huhtikuu 30, 2020, 20:11:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 30, 2020, 19:47:22
Olisin kyllä mielellään ostanut jotain parempaa, sitä Porvoolaista...

Tuo Hipin lause toi mieleen tämän vähän eri asian..

Kun kuulun karanteenissa olevaan ikäluokkaan olen pohtinut ostoksilla teettämistä toisila.
Miten onnistuisi tomaatit liikkeestä A, juusto liikkeestä B, Porvoolainen kotikalja liikkeestä C?
A ja B ovat kävelymatkan päässä, C 10 km automatkan päässä.
Valikoimat on mitä on, makumieltymys on toinen juttu.

Käytännön ratkaisu on omatoiminen kaupassa käynti, niin kauan kuin poliisi ei sitä estä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 30, 2020, 20:41:54
Porvoolaista tuli K-Supermarketin kotiinkuljetuksessa. Aika huikeat valikoimat tässä lähimmässä marketissa. Ongelmana on näköjään lähinnä se, että tulee ostettua jotain liikaa ja jotain liian vähän, ja pakkanen on edelleenkin aivan liian täynnä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 30, 2020, 20:56:50
Porvoolainen on kaupalliseksi simaksi ihan hyvää. On sitä joskus itsekin ostettu. Nyt on tarjolla ihan ite tehtyä. Ei siis tarvitse lähteä kauppaan riehumaan.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 30, 2020, 21:11:30
Resepti

Tosi miehen sima:
Koskenkorvapulloon upotetaan yksi rusina.
Jos sima maistuu liian hedelmäiseltä voi rusinan ottaa pois
(https://www.city.fi/blogit/lavas/mika+naista+on+paras+vappuvitsi+tai+teekkarivitsi+kerro+omasi/126847)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - huhtikuu 30, 2020, 21:38:01
Mulla on itsetehtyä belgialaistyyppistä simaa. Se on aika tummaa, mutta toimii hyvin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 30, 2020, 21:52:11
Tekoälykästä wappuhuumoria: wappulehti 2020 (https://harriv.kapsi.fi/wappulehti.txt.2020.pdf)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 01, 2020, 06:29:39
Lainaus käyttäjältä: Konmari - huhtikuu 30, 2020, 15:33:30
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 30, 2020, 14:46:10
Kiitos Xante. Tämä kyseinen ihminen ei ole kuulunut lähimpään ystäväpiiriini, mutta silti surettaa hänen kohtalonsa, ja yritän toimia virtuaalisena tukihenkilönä Facebookin kautta siinä määrin kuin pystyn. Tällä hetkellä surettaa myös erään läheisimmistä ystävistäni murhe. Hän on jo ennestään aika kovilla mm. työstressin takia, ja nyt hänen äitinsä (jonka tunnen, ja josta pidän) on loppusuoralla nyt, niin ikään syövän takia. Tämä ystäväni on kummilapseni äiti, ja kummilapseni isompi sisarus on alkanut koronaeristysessä oireilemaan henkisesti isoäitinsä tulevan kuoleman takia Ja varmaankin siksikin että on joutunut lopettamaan joukkueurheilunsa treenit niin kuin monet muutkin ovat. Teineille sosiaalinen etäisyys saattaa olla lisäksi rankempaa kuin aikuisille. Ja sekin surettaa vähän, että eräs nuori sukulaiseni sai lapsen, enkä pääse tapaamaan nyt, ja heidän isot juhlansa (kastajaiset ja kihlajaiset) jouduttiin perumaan. Minä niiiin haluaisin pitää tuota pienokaista sylissäni. Olen nähnyt vain Facebookin välityksellä kuvia suloisesta pikkunyytistä.

No onpas paljon ikäviä mureenaiheita. Voimia.

Niitä minäkin toivon, välillä sitä on aikoja, jotka saisivat jäädä elämättäkin, mutta näinhän sitä ei voi äänestää.

Tulee ne paremmatkin, niihin on uskottava ja otettava näistä ajoista mukaan ne sydämen muistot.

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - toukokuu 03, 2020, 16:31:45
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 30, 2020, 21:11:30
Resepti

Tosi miehen sima:
Koskenkorvapulloon upotetaan yksi rusina.
Jos sima maistuu liian hedelmäiseltä voi rusinan ottaa pois
(https://www.city.fi/blogit/lavas/mika+naista+on+paras+vappuvitsi+tai+teekkarivitsi+kerro+omasi/126847)
Ranskalainen, saksalainen ja irlantilainen saivat viskilasin, jossa oli kärpänen.
Ranskalainen ei juonut viskiä.
Saksalainen poimi kärpäsen pois, ja joi viskin.
Irlantilainen poimi kärpäsen pois, ja alkoi huutaa sille: "SYLJE SE TAKAISIN, SYLJE SE TAKAISIN"!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 03, 2020, 17:04:06
Tein veroilmoituksen. Onneksi ei mennyt pitkäksi vahingossa, kun viimeinen palautuspäiväni on parin päivän päästä.

On tuo Omaveron käyttöliittymä ja lomakkeen täyttäminen paljon kökömpi kuin se aikaisempi VIV-palvelu oli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 03, 2020, 20:15:20
Lainaus käyttäjältä: Aave - toukokuu 03, 2020, 16:31:45
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 30, 2020, 21:11:30
Resepti

Tosi miehen sima:
Koskenkorvapulloon upotetaan yksi rusina.
Jos sima maistuu liian hedelmäiseltä voi rusinan ottaa pois
(https://www.city.fi/blogit/lavas/mika+naista+on+paras+vappuvitsi+tai+teekkarivitsi+kerro+omasi/126847)
Ranskalainen, saksalainen ja irlantilainen saivat viskilasin, jossa oli kärpänen.
Ranskalainen ei juonut viskiä.
Saksalainen poimi kärpäsen pois, ja joi viskin.
Irlantilainen poimi kärpäsen pois, ja alkoi huutaa sille: "SYLJE SE TAKAISIN, SYLJE SE TAKAISIN"!
Heh! :)

Laihialainen puristi kärpäsestä viimeisenkin pisaran viskiä takaisin lasiin ja nautiskeli lasillista 12 vuotta. Pikkunaposteltavan kärpäsen kanssa.
Suomalainen joi viskin kärpäsineen ja totesi "sima kuin sima!"
Ruotsalainen jakoi viskin kahteen lasiin, jotta kärpänen ei olisi pahoittanut mieltään.
Jenkki ampui kärpäsen laseineen ja tilasi bourbonin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 03, 2020, 21:44:09
Wanhan Porvoon Fabriikin kotisima oli vähän liian väkevää. Parani kun laimensin sitä n. 25% vedellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - toukokuu 03, 2020, 23:07:03
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 03, 2020, 17:04:06
Tein veroilmoituksen. Onneksi ei mennyt pitkäksi vahingossa, kun viimeinen palautuspäiväni on parin päivän päästä.

On tuo Omaveron käyttöliittymä ja lomakkeen täyttäminen paljon kökömpi kuin se aikaisempi VIV-palvelu oli.
Palautuspäiviä on varmaan porrastettu, koska minä kuvittelin 5.5. mutta kun laitoin omani, niin huomasin että siinä olikin 12.5.

Ei se sillä kuitenkaan ole ohi, kivasti autoin jälkipolvea. Sanoin, että lasken helposti ne työmatkavähennykset ja näytän miten helppo on niiden ilmoittaminen. Asutaan eri osoitteissa, mutta turvallisuudentunne, ettei korona iske joka hetki päälle, on tehnyt sen, että olemme alkaneet uskaltaa vierailla jopa sisätiloissa. Opastin (mielessäni hykertäen) miten homma tehdään.

Pidän palapeleistä, nyt uppouduin 1000 palaseen ja se tuntui helpommalta kuin ikinä. Sudokukin tässä hiljattain meni kuin itsestää ja muistipeli, en tiedä mikä minuun meni, mutta oli helppoa kuin heinänteko.  Alan palautua aivojen ylikuormituksesta.

Juuri äsken tajusin myös , että se veroilmoitus työmatkavähennyksineen minkä äidillisesti neuvoin meni väärin. Laskin seutulippua 5 kuukautta ja ABC-vyöhykettä 6. Vaikka uudet vyöhykkeethän astui voimaan huhtikuun lopussa. Fak. Mitenhän niiden jo lähetettyjen korjaus onnistuu...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2020, 09:19:54
^
Joo, onhan ne porrastettu, mutta ovat myös muuttuneet hiukan aikaisemmaksi kuin ennen. En viime vuotta muista, mutta ainakin sitä ennen palautuspäivät olivat noin viikkoa myöhemmin. Tai sitten vaan viikonpäivät sattuvat kalenteriin niin, että nyt nuo näyttävät olevan aikaisempia kuin ennen. Jollakin logiikalla viimeiseksi palautuspäiväksi on valittu aina tiistai.

Ei noita pieniä matkakuluja kukaan siellä ala laskea, joten ei sitä tarvitse muuttaa, koska vaikutus tuossa virheesä ei montaa senttiä ole veroksi muutettuna.

Itselläni oli viime vuonna edellisessä verotuksessa pahempi virhe, eikä sitä kukaan oikaissut. Itsekin huomasin vasta seuraavalla verokortilla, että oli aika iso matkakulu otettu ennakonpidätyksen laskennassa huomioon. Minulla oli tapahtunut veroilmoitusta tehdessä näpyttelyvirhe 1171 olikin mennyt 1711 muodossa. Tuotakaan ei kukaan korjannut ja minäkin ajattelin, että "kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään". Nyt sitten korjasin matkakulun oikeaksi, kun se oli tyrkyllä veroilmoituksella jälleen liian isona.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 04, 2020, 15:54:16
Etsin netistä tietoa, mitkä ruokalajit vähentäisivät masennusta. Löytyi niin monenlaisa ehdotuksia, että alkoi vähän epäilyttää. Olisin kokeillut jotain. 

Hommista ei oikein tule mitään, kun tuntuu kuin satakiloinen tyyppi istuisi painona harteilla. Asiat tapahtuvat kuin hidastetussa elokuvassa. Kaikki iiikkkeet ovat hitaita. Taukoja (kuten nyt) tulee pidettyä enemmän kuin puuha-aikaa. Ei vain jaksa tehdä mitään.

En selviä siitä vaaditusta purku/siivousurakasta määräajassa. Uusi hankaloittava tekijä on se, että pääskyt saapuvat muuttomatkaltaan, ja minun edellytetään byrokraattien pakkomääräyksellä hajottavan niiden perinteiset pesäpaikat juuri kun ne ovat aikeissa rakentaa pesiä. Ei oikein sovi luonnolleni.

Tässä alkaa olla kyseessä täydellinen umpikuja. Kun sata vuotta samalla paikalla pesinyt pääsky-yhdyskunta on hävitetty kunnan pakkomääräyksellä, ranta muuttuu samanlaiseksi itikkarannaksi, mitä rannat yleensä ovat. Pääskyt ovat pitäneet alueen itikkavapaana, mikä on todella merkittävä asia.

Jatkoaikaa voisi yrittää anoa vetoamalla johonkin - vaikka koronavirukseen, vaikka ei se mikään todellinen syy ole. Haluaisin tehdä MUITA asioita, joita on listalla loputon määrä, ja joista monet pitäisi tehdä juuri nyt toukokuussa, tai ne siirtyvät taas vuodella.

Nyt maa on kuivaa, eikä ole vielä kasvillisuutta, joten erilaiset raivaushommat ovat helppoja. Sen jälkeen, kun heinä kasvaa, homma menee lähes toivottoman vaikeaksi.

En ole edes lukenut sitä kunnasta tullutta kirjallista pakkomääräystä, koska en ole halunnut kiduttaa itseäni henkisesti enemmän kuin muutenkin jo kidun. Ja kirje on joutunut jo hukkaan. En loppujen lopuksi tiedä, mitä minun tarkasti pitäisi tehdä. Siivota tavarat minne? Mitkä tavarat? Millaisen lopputuloksen ne oikein haluavat. Onko tulevaisuudessa odotettavissa jatkuvia tarkastuksia.

Miltä omakotitaloasukkaasta tuntuisi, jos hänen pihaansa kurvaisi kallis mustankiiltävä Toyota Land Cruiser ja sieltä vääntäytyisi pari kunnan pöhökkiä esittämään vaatimuksia. Näin tapahtui. Ja kaikki tämän jonkun ulkopuolisen ihmisen "ilmiannon" perusteella. Niin lukee kuulema siinä paperissa. Jos tietäisin tuon tyypin, menisin tasapuolisuuden nimissä tekemään siisteystarkastusta sen takapihalle. Jos tyypillä on oikeus hiippailla täällä tutkimassa asioita, niin eikö minullakin ole oikeus tutkia tyypin asioita? Ei tämän sen kummempaa julkista aluetta ole kuin tyypin pihakaan.

Laho, ruoste, koiperhoset, home, tuhoutunut omaisuus... tässä elementtejä, joiden parissa puuhailen. Jotenkin noista asioista on vaikea saada imettyä pirteyttä masennusta helpottamaan.

https://i.pinimg.com/originals/93/8f/32/938f3203e0e55b3ea490d97c3a65f164.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2020, 16:22:33
TV:ssä taannoin oli hyvin mielenkiintoinen ruokaan liittyvä sarja on ollut "Syömällä terveeksi" (Food Hospital, tosi-tv, Iso-Britannia). Harmi vain, että hoksasin sarjan liian myöhään enkä nähnyt siitä kuin muutaman osan. Suomenkielinen nimi oli hiukan harhaanjohtava siitäkin huolimatta että ohjelmassa nimenomaan erilaisiin oireisiin haettiin lievitystä painottamalla ruokavaliossa tiettyjä ruoka-aineita. Ohjelma vaikutti hyvin asialliselta, mielenkiintoiselta ja kiihkottomalta.

Ohjelmasarja oli TLC -kanavalla enkä tiedä, onko sitä mistään nähtävissä enää. Sarja oli varmaan joskus parisen vuotta sitten. Yksi jakso käsitteli nimenomaan alakuoloa ja saamattomuutta. Koehenkilön ruokavaliota rukattiin ja ajan kanssa hän virkistyi ihan silminnähden ja kyllä se tosiaan vaikutti siltä, että ruokavalion painotuksilla on vaikutusta myös mielialaan monen muun vaikutuksen ohella. Muistaakseni seurantajakso oli noin kahdeksan viikon mittainen, joten mistään taikasauvan heilautuksesta tuossa ei ole kyse, vaan elintapojen ja ruokavalion muutoksesta.

Tuossa nyt YLE:n sivuilta bongattu ruokaan liittyvä artikkeli ja uskoisin, että jutun lopussa oleva lista on hyvin samantapainen kuin näkemässäni ohjelmassakin oli.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/18/syommeko-itsemme-masentuneeksi

Tuon listan luettuani voin väkevästi todistaa, että ainakin se mielialaa laskeva lista pitää paikkansa. Ikävä kyllä, siellä on kaikki ne herkut, joita juuri väsyneenä himoitsen, joten ruokin saamattomuuttani :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - toukokuu 04, 2020, 16:31:30
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 04, 2020, 15:54:16
Jos tyypillä on oikeus hiippailla täällä tutkimassa asioita, niin eikö minullakin ole oikeus tutkia tyypin asioita? Ei tämän sen kummempaa julkista aluetta ole kuin tyypin pihakaan.

Tyyppi on viranomainen, jolla ei ole mitään henkilökohtaista syytä tutkia sinun asioitasi. Tyyppi toteuttaa saamaansa tehtävää. Niinkuin poliisit ja varsinkin venepoliisit.
Kopek ottaa henkilökohtaisesti viranomaisten puuttumisen sääntöjen ja säädösten rikkomiseensa. Tuolla asenteella saa vastaansa koko yhteiskunnan. Kaikki asiat ovat Kopek vastaan muut.

Omahan on päänsä mitä seinään takoo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 04, 2020, 16:34:28

Kopernikus taisi olla se, jonka mielestä asia oli todennäköisesti niin, että pyörii se sittenkin.

Ikävä kompleksiikan rakentelija. Faktoilla tosin voi olla ikävä, kuten tiedetään. Näitä aseita ei käytetä miten vain. Jokin roti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 04, 2020, 19:35:27
Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 04, 2020, 16:31:30
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 04, 2020, 15:54:16
Jos tyypillä on oikeus hiippailla täällä tutkimassa asioita, niin eikö minullakin ole oikeus tutkia tyypin asioita? Ei tämän sen kummempaa julkista aluetta ole kuin tyypin pihakaan.

Tyyppi on viranomainen, jolla ei ole mitään henkilökohtaista syytä tutkia sinun asioitasi. Tyyppi toteuttaa saamaansa tehtävää. Niinkuin poliisit ja varsinkin venepoliisit.
Kopek ottaa henkilökohtaisesti viranomaisten puuttumisen sääntöjen ja säädösten rikkomiseensa. Tuolla asenteella saa vastaansa koko yhteiskunnan. Kaikki asiat ovat Kopek vastaan muut.

Omahan on päänsä mitä seinään takoo.

Sepellä taitaa olla salaista tietoa, että ilmiantaja on viranomainen? Minä olen ollut siinä käsityksessä, että henkilö on tavallinen kansalainen, joka on katsonut tehtäväkseen valittaa.

Valittajia ja ilmiantajiahan on. Yksi valittaa kaavasta, toinen naapurista, kolmas mistä lieneekään. 

Ei pelkällä asenteella saa vastaansa koko yhteiskuntaa. Vasta silloin, jos panee asenteensa käytäntöön eli alkaa aktiivisesti ja avoimesti toimia, voi joutua epämukavien toimenpiteiden kohteeksi. Anonyymiä nettikirjoittelua ei onneksi vielä katsota järjestelmän vastustamiseksi paitsi ehkä Kiinassa, jossa siitä voi seurata ikävyyksiä. Pahoja ikävyyksiä.

P.S 1. Tämä ei tullut mieleeni nyt, vaan olen miettinyt sitä jo pidemmän aikaa. Jos tällä foorumilla kirjoittelee eläkkeellä oleva poliisimies, mieleeni tulee heti yksi tietty nimimerkki. Jääköön arvailujen varaan, ketä tarkoitan. Nyt ehkä joku ei-eläkkeellä oleva poliisimies hykertelee, että eikö se Kopek ole häntä huomannut ja keksinyt. Ehkä olenkin.

Putinin trolleja en ole foorumilla tunnistanut. Tämä on niin pieni foorumi, ettei niitä tänne riitä. Hommafoorumilla uskon niitä olevan. Luulen joskus jopa tunnistaneeni sellaisen tai parikin, mutta mitään varmaa en tietenkään voi sanoa.

Yksi epäilyttävä tapaus oli henkilö, joka kirjoitti aktiivisesti mielipiteitä sen näkemyksen puolesta, että Siinailla syksyllä 2015 pudonnut venäläinen lentokone ei joutunut terrori-iskun kohteeksi. Tässä Vaiheessa myös Venäjän virallinen kanta oli tämä. Kirjoittajalla tuntui olevan paljon tietoa asiasta ja lentoliikenteestä yleensäkin. Hän toisteli uskollisesti Venäjän virallisia näkemyksiä.

Hommafoorumin kirjoittaja käänsi yhtäkkiä ja yllättäen kelkkansa asiassa ja myönsi terrorin mahdollisuuden. Tämä tapahtui muutama tunti ennen kuin Venäjä virallisesti ilmoitti, että kone on pudonnut terroristisen toiminnan seurauksena. Tuo mainittu kirjoittaja, joka oli ollut hyvin aktiivinen jonkin aikaa, poistui tämän jälkeen eikä hänestä kuultu mitään. 

Epäilin häntä trolliksi kolmella perusteella. 1) Hän myötäili täysin Venäjän näkemyksiä ja hänellä oli paljon yksityiskohtaista (Venäjältä saatua kenties) tietoa asioista. 2) Hän muutti mieltään hieman ennen Venäjän ilmoitusta, mikä viittaa siihen, että Venäjän viranmaiset lähettivät trolliarmeijalle ennakkotiedon linjan muuttumisesta. 3) Hän poistui foorumilta Venäjän kannalta tarpeettomana, kun "keissi" oli ohi.

P.S.2. Natsi-Saksan keskitysleirien vartijatkin vain toteuttivat saamaansa tehtävää. Ei se muuta pahaa hyväksi, että muut tekevät päätöksen, ja toimeenpanija vain tottelee ja tekee mitä käsketään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - toukokuu 04, 2020, 19:46:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 04, 2020, 19:35:27
Lainaus käyttäjältä: Sepe - toukokuu 04, 2020, 16:31:30
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 04, 2020, 15:54:16
Jos tyypillä on oikeus hiippailla täällä tutkimassa asioita, niin eikö minullakin ole oikeus tutkia tyypin asioita? Ei tämän sen kummempaa julkista aluetta ole kuin tyypin pihakaan.

Tyyppi on viranomainen, jolla ei ole mitään henkilökohtaista syytä tutkia sinun asioitasi. Tyyppi toteuttaa saamaansa tehtävää. Niinkuin poliisit ja varsinkin venepoliisit.
Kopek ottaa henkilökohtaisesti viranomaisten puuttumisen sääntöjen ja säädösten rikkomiseensa. Tuolla asenteella saa vastaansa koko yhteiskunnan. Kaikki asiat ovat Kopek vastaan muut.

Omahan on päänsä mitä seinään takoo.

Sepellä taitaa olla salaista tietoa, että ilmiantaja on viranomainen? Minä olen ollut siinä käsityksessä, että henkilö on tavallinen kansalainen, joka on katsonut tehtäväkseen valittaa.

Minä en kirjoittanut ilmiantajasta mitään. Kirjoitit "oikeus hiippailla tutkimassa asioita". Minä arvelin, että asioita tutkiva hiippari on viranomainen. Olisit käynyt kysymässä kuka oikein on kyseessä ja tarvittaessa kutsunut poliisin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 04, 2020, 19:54:36
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 04, 2020, 15:54:16
https://i.pinimg.com/originals/93/8f/32/938f3203e0e55b3ea490d97c3a65f164.jpg

Jos tuollainen Landcruiser lymyilee pusikossa, niin siitä on syytä ilmoittaa natseille poliisille. Vieraan maan rekkareissa ja ohjauskin väärällä puolella. Mitä lie vihreitä miehiä kuljettamassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 04, 2020, 19:57:42
Eilen ja tänään tuli pengottua läpi aikamoinen kasa papereita läpi. Paljon meni tuhottavaksi. Valitettavasti vielä jäi jatkourakkaa enemmän kuin riittävästi. Kuitenkin ihan tyytyväinen saavutukseen. Parhaat siivouspäivät pitkään aikaan.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 04, 2020, 20:03:21
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 04, 2020, 15:54:16
Etsin netistä tietoa, mitkä ruokalajit vähentäisivät masennusta. Löytyi niin monenlaisa ehdotuksia, että alkoi vähän epäilyttää. Olisin kokeillut jotain. 

Hommista ei oikein tule mitään, kun tuntuu kuin satakiloinen tyyppi istuisi painona harteilla. Asiat tapahtuvat kuin hidastetussa elokuvassa. Kaikki iiikkkeet ovat hitaita. Taukoja (kuten nyt) tulee pidettyä enemmän kuin puuha-aikaa. Ei vain jaksa tehdä mitään.

Nyt kandee ensin mitata kuume, ettei vaan ole se korona iskenyt. Ja tarkkailla, onko hengenahdistusta. Olen lukenut, että semmoinen kuin vessassa käyntikin voi hengästyttää liiaksi koronaan sairastunutta.

Mitä ruokavalioon tulee, niin ihan ensin tarkistaisin, onko B12-vitamiinin, D-vitamiinin. folaatin ja proteiinin saantisi riittävää, ja syötkö ylipäätänsä riittävästi. (Myös esim. raudanpuute, kilpirauhasen vajaatoiminta jne. voivat oireilla masennuksena. Raudanpuutetta ei kyllä kannata omin päin ilman lääkärinmääräystä alkaa kokeellisesti parantamaan.)

Ja seuraavaksi googlata Välimeren ruokavalio tai Tulehdusta vähentävä ruokavalio, tai anti-inflammatorinen ruokavalio. Mielellään jonkun ravitsemusterapeutin kuten Reijo Laatikaisen (bloggaaja Juhana Harju on myös perehtynyt). Yhteenveto:

Välimeren ruokavalio on tehokkain tulehduksen alentamiseen. ...
Vihannesten, hedelmien ja marjojen runsas määrä vähentää tulehdusta. ...
Ekstraneitsytoliiviöljy alentaa tulehdusarvoja. ...
Rasvaisen kalan syöminen alentaa hyvin CRP:tä ...
Mantelit vähentävät tulehdusta. ...
Jogurtti vähentää kroonista tulehdusta.

(Vältettävää: sokeri, valkoinen vehnäjauho, alkoholi, ehkä maito?)

Riittävä ravinto on tärkeää (yhtä tärkeää kuin ylipainon välttäminenkin). Alhainen verensokeri kun laskee mielialaa. Ravintoon tulisi kuulua niin riittävä määrä makroravinteita (hiilarit, rasvat, proteiinit) kuin mikroravinteitakin (vitamiinit, hivenaineet).

Rasva on neuronien rakennusaine, ja jonkin verran rasvaa tarvitsemme ihan jo hermoston toimimisen takiakin. Mielellään jonkin verran omega-3-rasvoja (nimenomaan eläinperäistä eli kalasta). Mielellään monityydyttymättömiä ja monotyydyttyneitä rasvahappoja siemenistä,  pähkinöistä, avokadosta, kasvisöljyistä ja oliivöljystä, ja mielellään vältellen tyydyttynyttä rasvaa (maaeläinten rasvaa, maitorasva, kookos, palmuöljy).

Pähkinät (varsinkin saksanpähkinät) ja mantelit ovat tarpeellisia aivoille. Pieni kourallinen päivässä on riittävä määrä. Siemenet kuten pinjansiemenet (kalliita) ja chiansiemenet ja kurpitsansiemenet (Lidlissä halvimmat) ja auringonkukansiemenet (edullisimpia) ilmeisesti ovat hyvästä aivoille, koska ovat yhteydessä alentuneeseen C-reaktiivista proteiinia (tämä on tulehduksessa koholla). (Pari rkl/vrk voi olla ok annos, eikä siemeniäkään kannata yliannostella.)

Makroravinteista proteiini nimenomaan piristää ja hiilarit nimenomaan rauhoittavat. Tästä syystä päivällä aikaisin on syytä syödä enemmän proteiinia, ja iltaa kohden hiilareita. Esim. kaurapuuro illalla voi antaa paremman yöunen kuin liha-ateria.

Jos ei syö lihaa tai kalaa, on syytä olla erityisen tarkkana siitä, että saa kaikkia 20 välttämätöntä aminohappoa, tai ainakin niiden raaka-aineet ravinnosta. 9 aminohappoa näistä 20:sta keho ei pysty edes raaka-aineista valmistamaan, joten niitä pitää saada sellaisenaan. Soija on kasviproteiineista täydellisin, mutta sitä niin kuin muitakin papuja on syytä täydentää kokojyväviljalla, muuten ei saa kaikkia tarvittavia aminohappoja.

Masennuksen taustalla taitaa olla matala-asteinen tulehdus, niin kuin monien muidenkin suurten kansantautien taustalla. Siitä syystä villi veikkaukseni on, että nimenomaan tulehdusta vähäntävä ruokavalio voisi olla masentuneelle hyödyllinen. Välimeren ruokavalio on tulehdusta vähentävä, ja yleisterveellinen.

Vitamiineista mainittu B12 on varsinainen aivovitamiini. Se on ensimmäisiä, mitä tutkitaan, jos on epäilys dementiasta, sillä sen puute voi oireilla mm. dementiana ja masennuksena. Jos et syö lihaa tai kalaa, on syytä täydentää pilleripurkista B12-vitamiinia, sillä kasviksista sitä ei saa.
Toinen "aivovitamiini" on D-vitamiini. Folaattikin on tarpeellinen aivoille.

Ruokavalio depression ehkäisyssä (https://www.kaypahoito.fi/nix02738) (Duodecim)

New biological evidence reveals link between brain inflammation and major depression
https://www.sciencedaily.com/releases/2015/01/150128113824.htm (Science Daily)

Siementen terveysvaikutuksista
http://ruohikolla.blogspot.com/2013/04/siementen-terveysvaikutuksista.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 04, 2020, 20:15:43
Myös allergia voi väsyttää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 04, 2020, 20:53:49
Joo. Jos Kopek on pöyhinyt homeisia kasoja, ja jos homeallergia, niin siinä selitys.
Ja antihistamiinitkin voivat väsyttää.

Ja esim. sydäntauti, ja aika monet muutkin sairaudet, ja lääkkeetkin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - toukokuu 04, 2020, 22:14:24
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 04, 2020, 09:19:54
^
Joo, onhan ne porrastettu, mutta ovat myös muuttuneet hiukan aikaisemmaksi kuin ennen. En viime vuotta muista, mutta ainakin sitä ennen palautuspäivät olivat noin viikkoa myöhemmin. Tai sitten vaan viikonpäivät sattuvat kalenteriin niin, että nyt nuo näyttävät olevan aikaisempia kuin ennen. Jollakin logiikalla viimeiseksi palautuspäiväksi on valittu aina tiistai.

Ei noita pieniä matkakuluja kukaan siellä ala laskea, joten ei sitä tarvitse muuttaa, koska vaikutus tuossa virheesä ei montaa senttiä ole veroksi muutettuna.

Itselläni oli viime vuonna edellisessä verotuksessa pahempi virhe, eikä sitä kukaan oikaissut. Itsekin huomasin vasta seuraavalla verokortilla, että oli aika iso matkakulu otettu ennakonpidätyksen laskennassa huomioon. Minulla oli tapahtunut veroilmoitusta tehdessä näpyttelyvirhe 1171 olikin mennyt 1711 muodossa. Tuotakaan ei kukaan korjannut ja minäkin ajattelin, että "kuka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään". Nyt sitten korjasin matkakulun oikeaksi, kun se oli tyrkyllä veroilmoituksella jälleen liian isona.
Olin saanut ABC-vyöhykkeeseenkin väärän hinnan, joten nöyrästi ilmoitin virheeni. Tämä, ketä autoin, sanoi korjaavansa summan itse. Luotan uuteen summaan täydellisesti (1178,50), koska on niin lähellä tuota sinun edellisvuotista. Ainut mietä mietin, että sinulleko tarjottiin summaa, ettei vaan nyt täällä sitten tuplana mennyt. Eniveis, tämän vuoden veroilmoitukset oli tässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - toukokuu 04, 2020, 23:03:57
Lainaus käyttäjältä: Juha - toukokuu 04, 2020, 16:34:28

Kopernikus taisi olla se, jonka mielestä asia oli todennäköisesti niin, että pyörii se sittenkin.

Ikävä kompleksiikan rakentelija. Faktoilla tosin voi olla ikävä, kuten tiedetään. Näitä aseita ei käytetä miten vain. Jokin roti.
Ihan hyvä tarina se "Se pyörii sittenkin" mumina inkvisiitiotuomioistuimessa kiellettyään kerettiläiset käsityksensä taivaanjärjestyksestä. Galileo Galileista sitä kerrotaan. Hän oli uudella keksinnöllä kaukoputkella katsellut planeettojen liikkeitä ja suurelta osin oli yhtä mieltä Kopernikuksen kanssa.

Se joka on aikaansa edellä, joutuu usein odottamaan sitä epämukavassa paikassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 04, 2020, 23:41:30

Kun joskus puhutaan esim viinien tai juustojen arvointiin liittyvistä kuvauksista, niin useimmiten, kerronta vaikuttaa vähän oudolta. Maut kuitenkin ovat assosiatiivisia, tai johtuuko tuoksuista, tai kokonaisvaikutuksista.

Mielestäni on eri lailla assosiatiivisia ruoka-aineita. Viimeisin tuttavuus on tämä kookosrasva. Lämpimän tahmeana, se voi olla vetelystä. Isona määränä lässähtää joka tapauksessa. Muuten tuntuma kuten sanoin.

Elämyksiä ihminen hakee, syönnistäkin. Että jokin assosioisi tavallista enemmän, on jänski piirre.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 05, 2020, 01:48:44
Lainaus käyttäjältä: Jaska - toukokuu 04, 2020, 23:03:57
.. inkvisiitiotuomioistuimessa kiellettyään kerettiläiset käsityksensä taivaanjärjestyksestä. Galileo Galileista sitä kerrotaan. Hän oli uudella keksinnöllä kaukoputkella katsellut planeettojen liikkeitä ja suurelta osin oli yhtä mieltä Kopernikuksen kanssa.

Se joka on aikaansa edellä, joutuu usein odottamaan sitä epämukavassa paikassa.
Antiseptiikan kehittäjä Ignaz Semmelweis (1818-1865) päätteli että lapsivuodekuume-epidemia(t) talttuu kunhan lääkärit pesee kätensä. Vaikka alussa paikalliset lääkärit kiitti niin pomo oli nuiva ja yleisemmin ideansa ja kirjansa haukuttiin ja torjuttiin. Semmelweiss masentui, joutui mielisairaalaan ja menehtyi sinne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 05, 2020, 07:40:03
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 05, 2020, 01:48:44
Antiseptiikan kehittäjä Ignaz Semmelweis (1818-1865) päätteli että lapsivuodekuume-epidemia(t) talttuu kunhan lääkärit pesee kätensä. Vaikka alussa paikalliset lääkärit kiitti niin pomo oli nuiva ja yleisemmin ideansa ja kirjansa haukuttiin ja torjuttiin. Semmelweiss masentui, joutui mielisairaalaan ja menehtyi sinne.

Tapaus osoitti, että auktoriteetti ei ole aina oikeassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 05, 2020, 13:52:57
Nukuin poikkeuksellisen hyvin viime yönä ja heräsin myöhään. Pää oli vähän kipeä, enkä ollut vielä saanut aamukahvia, kun puhelinmyyjä soitti. Yleensä olen äreä puhelinmyyjien puhelinsoitoista varsinkin ennen aamukahvia, ja nyt siis oli vielä pääkin kipeä. Myyjä kuitenkin oli selvästikin vanhempi naishenkilö ja aivan uusi ammatissaan, eikä aloittanut sanomalla "ihan sillä asialla lähdin soittelemaan, että...". Kävi vähän sääliksi hän. Aloitti laveasti jaarittelemaan korona-tilanteesta. Kysyin jaaritelun keskeyttäen, että yrittääkö hän myydä tai markkinoida jotain, johon hän (puhelinmyyjille epätyypilliseen ja sympaattiseen tapaan) vastasi suoraan ja kiertelemättä, että kyllä, hän tarjoaa sen ja sen lehden kuukauden mittaista koejaksoa. Vastasin, etten ole kiinnostunut, mihin hän ystävällisesti vastasi hyvää päivänjatkoa, ja minä vastasin yhtälailla ystävällisesti että hyvää päivänjatkoa hänellekin. Luulen, että hänelle jäi hyvä mieli, itselleni ainakin jäi. Olen hieman hämmästynyt reaktioistani, sillä yleensä inhoan puhelinmyyjiä. Paljon. Eivät yleensä kuuntele, yrittävät myydä vaikka väkisin. Ehkä tämä myyjä oli vaan niin sympaattisen, rehellisen, kuuntelevan oloinen myyjä, että se aikaansai positiivisen vastakaiun vaikka tilanne olisi herkästi voinut alkaa ärsyttämään (aamuherätys, puhelinmyyjä, päänsärky, en vielä saanut aamukahvia, ei kunnolla hereillä).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 05, 2020, 13:57:00
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 04, 2020, 20:15:43
Myös allergia voi väsyttää.

Vakavat tulehdukset voivat muuten aiheuttaa masennusta. Eräs hyvin tuntemani ihminen sairastui masennukseen tai ainakin burn outiin hammastulehduksen vuoksi. Kesti luvattoman kauan, ennen kuin tulehdus huomattiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 05, 2020, 14:10:40

Lainaus käyttäjältä: Jaska - toukokuu 04, 2020, 23:03:57Se joka on aikaansa edellä, joutuu usein odottamaan sitä epämukavassa paikassa.

Sanoisin tämän melkein tässä muodossa:  Se joka on aikaansa jäljessä, joutuu usein jäämään sinne, koska ei osaa nähdä enää sitä hyvyyttä, josta muut vielä elettelevät. Ikävä ansa tämäkin.

Taantuma on iso juttu, ja jos sitä ajattelee kokonaisvaikuttavasti koettavana, taantumasuunta liittyy mahdottomuuteen, koettuna ja ehkä todelisena. Että mahdottomuuteen voi nojata, on mahdollista, tosin aika tässä vaihtelee.

Moni tietää, että ennenpitkää asiat on kohdattava enemmän sellaisena kuin ne ovat. Tälle voi järjestää aikaa. Että ripustautuu poissysänneisiin toiveisiinsa, esim massaelävöittämisen keinoin, on hyvin tuttua ihmisille. Samaa ripustautumisen suojelua esiintyy tietysti kauttaaltaan, ja maltillisemminkin.

Kestävyys näissä ei ole ihan sitä kestävyyttä, johon kaikki osaisi laittaa toivonsa. Isoja linjoja ei tarvitse ajatella sen painavemmin, jos hetkellisesti esiintyy muuta merkityksellistä, koska hetkestä se sillanrakennus lähtee, olipa pysyvyys muuten mitä oli. Pysyvyys vankempana, ei häviä tosin kelkasta voi pudota, jos ei liity tilanteeseen, niin kaukana kuin se paremmasta onkin.

Toiveensa kannattaa liittää siihen katoavaan, jonka tietää menevän alta. Että tästä tekee tietoisesti suurempaa, on viisautta, jos ajattelee, että alta saa mennäkkin, ja sen päälle voi rakennella kaikkea. Vähän kuin roskien keräilyä kasaan, jotta niistä pääsisi vihdoin kauemmas.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 06, 2020, 00:47:30
Tässä vielä yksi linkki Kopekille (se tärkein) liittyen masennukseen ja ruokavalioon:

Syömmekö itsemme masentuneeksi? (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/18/syommeko-itsemme-masentuneeksi)

Yhteenvetona:
Mielialaa nostavia ruoka-aineita:
1. kasvikset, erityisesti runsaasti FOLAATTIA sisältävät:
- tummanvihreät kasvikset
- lehtikaali, parsakaali, kukkakaali
- soijatuotteet
- linssit
- appelsiini
- paprika
2. hedelmät
3. marjat
4. täysjyväviljavalmisteet (sis. folaattia)
5. kala (omega-3-rasvahapot, D-vitamiini)
6. kahvi

Mikä tahansa pieni nautinto nostaa mielialaa, kun sen aidosti keskittyy nauttimaan,  ilman syyllisyyttä tai stressiä ja mieluiten hyvässä seurassa.

Mielialaa laskevia ruoka-aineita:
1. sokeriherkut (suurina määrinä)
2. sokeriset juomat
3. sokeriset jälkiruuat (suurina määrinä)
4. valmisruoat
5. pikaruoat
6. valkoinen vehnä
7. prosessoidut lihat

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 06, 2020, 06:24:04
^
Tuon saman YLE:n linkin annoin jo heti kättelyssä, mutta se nyt ei häntä tainnut kiinnostaa lainkaan. Veikkaan, että se kysymys oli vain retorinen, kun se tähän ketjuun kirjoitettiin eikä varsinaisiin terveys/ruoka-ketjuihin.

---

Mutta fiiliksiin. En puolen yön aikaan jäänyt kirjoittamaan, ettei unet karkaa, mutta melkein säikähdin tuolloin. Olin jo vuoteessa ja räpläsin tablettia hetken ennen nukkumaan käymistä. Pitkästä aikaa havahduin lentokoneen ääneen. Tajusin, että tosiaan ei aikoihin niiden ääntä olekaan kuulunut, vaikka kentälle tästä on vain jokunen kilometri ja välillä ne tästä läheltä pörräävät menemään.

Nyt ääni kuului matalalta ja ajattelin koneen kierävän laskuputkeen tätä kautta. Hetken päästä ääni kuuului uudelleen ja taas uudelleen. Kummastelin, että miksi ihmeessä se nyt kiertää, kun eihän kentällä ainakaan ruuhkaa pitäiisi olla, kun tuohon aikaan yleensä ei ruuhkaa ole ja kun nyt varsinkaan ei ole liikennettä suuremmin. Kun ylilento tapahtui vielä uudelleen, en malttanut olla nousematta ja avaamatta koneen vielä uudelleen. Avasin trackerin omalle kentälle ja toden totta, kone oli tehnyt viisi ovaalin muotoista lenkkiä ja juuri oli päässyt maahan viimeisen kierroksen jälkeen.

Sveitsistä(?) näytti lentäneen, tosin en tarkentanut kuvaa maahan asti, Joku ykstyinen jetti.
Olisi kiva tietää, miksi se jäi kiertämään. Välillä kävi mielessä, että se on jotenkin rikki ja kuluttaa polttoaineita loppuun kiertämällä, mutta tuskin sentään. Ei noilla viidelle lenkillä varuiksi laitettu polttoaine kovin hupene.

Tuon jälkeen sitten kone kiinni ja nukkumaan. Uni tuli nopeasti, vaikka tuollainen pieni jännitysnäytelmä tuli koettua aivan hetki sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 06, 2020, 08:02:35
Kiitokset masennuksenrtorjuntaneuvoista kaikille niitä antaneille, vaikka en tainnut suoraa kysymystä asiasta esittääkään. Kirjoitin vain, että etsin netistä tietoa, mitkä ruoka-aineet voisivat helpottaa masennusta.

Ymmärrän, että "masennus vaivaa" -tyyppinen valittaminen ei kiinnosta ketään vaan on enemmänkin vastenmielistä. Eli mitä se siinä uikuttaa.

Jos otsikko on "fiilikset ja päivän mietteet", niin silloin kertoo fiiliksistään ellei ole lukenut otsikkoa muodossa "fiilikset ja päivän sensuroidut mietteet - eikä masennusjuttuja tähän ketjuun".

Yritän nyt lopettaa nämä masennusvalitteluni palaamatta enää aiheeseen. Oireilu liittyy vuodenaikaan ja menee yleensä ohi loppukesään mennessä. Sitä ilmenee suunnilleen samaan aikaan kuin luontoallergiaa. Katson tämän olevan lähinnä ulkoisista syistä johtuvaa. Kun koko talven on valmistautunut tekemään monenlaisia hommia heti, kun lumien sulaminen sen mahdollistaa, tulee pettymys, kun tajuaa, ettei ehdi ja pystykään tekemään sitä, mitä oli suunnitellut. Tämä on se perussyy. On liian paljon tekemistä aikaan ja resursseihin ja henkisiin voimavaroihin nähden. Miksi sitä on? Eikö sitä voisi vähentää, jollekin tulee varmaan mieleen. Totta kai sitä voisi vähentää ja on vähennettykin, mutta luonto ei anna periksi sille, että kokonaan löisi lossiksi.

Valitsin tarkoituksella nuo kaksi viimeistä sanaa. Ne kuuluivat jokavuotiseen haukkumis- ja moittimisrituaaliin syksyisin koulun alkaessa. Olin vanhempieni ja isoäitini mielestä kelvoton poika, joka lyö koulunkäyntinsä lossiksi, kun en tullut aikaisin kotiin ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana. "Miten sinä nyt noin, kun koulukin alkaa."

Minun näkökulmastani asia oli niin, että ollaan nyt vähän ulkona ja tehdään jotain mukavaa tänä viimeisenä lomapäivän iltana, kun huomenna alkaa se kurja koulu taas. Eihän nyt ensimmäisenä koulupäivänä vielä mitään kovin ihmeellistä tapahdu. Loukkaannuin aina noista haukuista, koska aikomukseni ei ollut lyödä koulunkäyntiä lossiksi. Tuollaiset sanatkin tuntuivat oudoilta. Fiilikset kouluun mennessä ensimmäisen syyslukukauden aamuna olivat huonot, kun oikein oli haukuttu edellisenä iltana. En muutenkaan ollut erityisen kouluorientoitunut, joten jonkinlaiselta rangaistuslaitokselta koulu yleensä tuntui varsinkin alussa. Mutta pienemmän riesan tie oli lusia se pois kuljeksimasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 06, 2020, 15:29:35
Nuo masennuksen ravitsemushoitoon liittyvät jutut kiinnostavat ihan itseänikin, ja ovat myös itsellenikin suunnattuja, sen lisäksi tietysti että toivon, että niistä olisi jotain edes pikkuisen apua Kopekille. Olen itse huomannut esimerkiksi, että oloni on huomattavasti parempi, kun saan syötyä riittävästi kasviksia ja hedelmiä. Ja vastaavasti esimerkiksi sokeri, valkoinen vehnäjauho ja alkoholi heikentävät mielialaa. Sokeri erityisesti tuppaa viemään yöunet, ja raskas liha-ateria illalla.

Mutta tämä kyllä on tietysti väärä keskustelu niille. Voisi kyllä aloittaa uuden keskustelun siitä aiheesta, jos jaksaisi, koska erityisesti tähän asiaan liittyen ei vielä ole omaa keskusteluketjuansa.

Koska oma elämäni on tällä hetkellä vähän (understatement) monestakin syystä kurjaa, yritän välillä keskittyä jonkun toisen ongelmiin, vaikka sitten neuvoja tyrkyttämällä. Neuvojen tai ratkaisuehdotusten tyrkyttäminen pyytämättä ei kyllä ole ongelmatonta sekään, vaikka toinen kirjoittaja tuntuisikin huutavan rivien välistä apua. Tietysti voi olla, että jotkut haluavat vain ruikuttaa tai ehkä kerätä säälipisteitä (?), mutta eivät halua tehdä mitään asioille, jotka pilaavat heidän elämänsä. Eivät siis varsinaisesti tai ollenkaan pyydä apua, kun kertovat kurjista fiiliksistään tai spesifisistä ongelmistaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 06, 2020, 15:34:54
Tämäkään ei liity suoranaisesti fiiliksiin, mutta päivän mietteisiin kylläkin: kuinkahan yleistä on D-vitamiinivaje heillä, joita kevätmasennus ja kevätväsymys tuppaa vuosittain vaivaamaan? Siis joka vuosi. Meinaan, edellisen kesän auringosta tankatuista D-vitamiinivarastoista ei keväällä ole enää mitään jäljellä. Ja vastaavasti kaamosmasennus, onko senkin syynä kehon hupenevat D-vitamiinivarastot? Näillä leveysasteilla ei yleensä saa riittävästi D-vitamiinia auringosta koko vuoden tarpeisiin. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä heikommin iho syntetisoi D-vitamiinia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 06, 2020, 15:37:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 06, 2020, 06:24:04
^
Tuon saman YLE:n linkin annoin jo heti kättelyssä, mutta se nyt ei häntä tainnut kiinnostaa lainkaan. Veikkaan, että se kysymys oli vain retorinen, kun se tähän ketjuun kirjoitettiin eikä varsinaisiin terveys/ruoka-ketjuihin.

---
No niinpä olikin. Ilmeisesti olin klikannut auki linkkisi, ja välilehti oli jäänyt auki, ja kun myöhemmin katsoin, en enää muistanut mitä kautta sen olin aukaissut, vaan luulin itse esiinkaivamakseni. Hyvä linkki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 06, 2020, 16:34:03
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 06, 2020, 06:24:04
^
Tuon saman YLE:n linkin annoin jo heti kättelyssä, mutta se nyt ei häntä tainnut kiinnostaa lainkaan. Veikkaan, että se kysymys oli vain retorinen, kun se tähän ketjuun kirjoitettiin eikä varsinaisiin terveys/ruoka-ketjuihin.

---

Mutta fiiliksiin. En puolen yön aikaan jäänyt kirjoittamaan, ettei unet karkaa, mutta melkein säikähdin tuolloin. Olin jo vuoteessa ja räpläsin tablettia hetken ennen nukkumaan käymistä. Pitkästä aikaa havahduin lentokoneen ääneen. Tajusin, että tosiaan ei aikoihin niiden ääntä olekaan kuulunut, vaikka kentälle tästä on vain jokunen kilometri ja välillä ne tästä läheltä pörräävät menemään.

Nyt ääni kuului matalalta ja ajattelin koneen kierävän laskuputkeen tätä kautta. Hetken päästä ääni kuuului uudelleen ja taas uudelleen. Kummastelin, että miksi ihmeessä se nyt kiertää, kun eihän kentällä ainakaan ruuhkaa pitäiisi olla, kun tuohon aikaan yleensä ei ruuhkaa ole ja kun nyt varsinkaan ei ole liikennettä suuremmin. Kun ylilento tapahtui vielä uudelleen, en malttanut olla nousematta ja avaamatta koneen vielä uudelleen. Avasin trackerin omalle kentälle ja toden totta, kone oli tehnyt viisi ovaalin muotoista lenkkiä ja juuri oli päässyt maahan viimeisen kierroksen jälkeen.

Sveitsistä(?) näytti lentäneen, tosin en tarkentanut kuvaa maahan asti, Joku ykstyinen jetti.
Olisi kiva tietää, miksi se jäi kiertämään. Välillä kävi mielessä, että se on jotenkin rikki ja kuluttaa polttoaineita loppuun kiertämällä, mutta tuskin sentään. Ei noilla viidelle lenkillä varuiksi laitettu polttoaine kovin hupene.

Tuon jälkeen sitten kone kiinni ja nukkumaan. Uni tuli nopeasti, vaikka tuollainen pieni jännitysnäytelmä tuli koettua aivan hetki sitten.
Tämä liikelentokone teki ainakin noin klo 23.30 kieppeillä useamman rundin kiitotien päällä:

Kuvankaappaus (https://img.aijaa.com/b/00372/14833847.jpg)

Olisikohan Wihuri itse tullut liikematkalta:
https://www.talouselama.fi/uutiset/jos-en-voisi-tehda-toita-nain-ei-minun-kannattaisi-tehda-bisnesta-ollenkaan-sanoo-antti-aarnio-wihuri-oman-liikelentokoneensa-kyydissa/69ac8344-b46e-3841-af87-13f87d1f2ba3
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 06, 2020, 16:41:10
^
Jep, sama kone. En vaan aamulla enää muistanut sitä konetyyppiä.
Ehkä noin kymmentä vaille puolen yön se sitten laskeutui sen viiden kierroksen jälkeen. Ihmetytti vaan, että oliko lennonjohto nukahtanut vai miksi sitä laskeutumista piti odotella :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 06, 2020, 17:12:07
Siis Uudeltamaalta ei saa lähteä mökille, mutta lentsikalla voi bisneksiä hoitaa ;D? En kyllä tuotakaan tiennyt!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 06, 2020, 17:50:10
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 06, 2020, 16:34:03

Tämä liikelentokone teki ainakin noin klo 23.30 kieppeillä useamman rundin kiitotien päällä:

Kuvankaappaus (https://img.aijaa.com/b/00372/14833847.jpg)

Jos lentäjät eivät tienneet, mihin ovat laskeutumassa, joten he yrittivät lukea, mitä lentoaseman seinässä lukee.

Nykyisin on niin hyvät navigointilaitteet, että eksymisiä ei taida juurikaa tapahtua elleivät lentäjät aivan nukahda kesken lennon, jolloin kone menee minne menee.

Ennen nykyisiä satelliiitinavigaattoreita, pelkkien paperikarttojen aikaan, eksyminen oli varsinkin pienkoneilla hyvinkin mahdollista, ja niitä tapahtuikin. Muistan, kun aikoinaan lehdessä oli uutinen, jossa kerrottiin pienkoneen tehneen omituisia syöksyjä maantien päällä lentäen välillä hyvin matalalla. Jonkinlainen tutkinta ja seuraamuksia kai tuollaisesta tuli, koska tienviitat on tarkoitettu autoilijoille, ei lentäjille. Matalalla lentämisen syy oli siis ollut tienviittojen lukeminen, kun lentäjä ei tiennyt missä oli. Tämä saattaa naurattaa, oikeasti se olisi varmaan aika kelju tilanne. Kartta olisi kädessä, ja ikkunasta näkyisi maisema, mutta niitä ei saisi täsmäämään toisiinsa. Jos vielä polttoaine alkaisi huveta, aina vain pahempaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 06, 2020, 18:33:55
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 06, 2020, 17:12:07
Siis Uudeltamaalta ei saa lähteä mökille, mutta lentsikalla voi bisneksiä hoitaa ;D? En kyllä tuotakaan tiennyt!

T: Xante

Kyllähän tuossa pientä liikennettä kentällä näkyy. Äsken tuli juuri Malagasta Finskin kone :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 06, 2020, 21:11:29
Viisitoista konetta rivissä matkalla Dohaan eri puolilta Eurooppaa (Liege, Helsinki, Paris, Vienna, Stockholm, Copenhagen, Frankfurt, Manchester, Brussels, Munich, Amsterdam, London, Athens, Oslo) ja muualtakin (Vancouver).

Muista suunnista myös tulossa koneita.

Mitähän Dohassa on?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - toukokuu 08, 2020, 10:13:32
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 06, 2020, 21:11:29
Viisitoista konetta rivissä matkalla Dohaan eri puolilta Eurooppaa (Liege, Helsinki, Paris, Vienna, Stockholm, Copenhagen, Frankfurt, Manchester, Brussels, Munich, Amsterdam, London, Athens, Oslo) ja muualtakin (Vancouver).

Muista suunnista myös tulossa koneita.

Mitähän Dohassa on?
Muusta en juuri tiedä, mutta Qatarissa on korkea koronatartuntojen määrä suhteessa väkilukuun, 19000 varmistettua tartuntaa 3 miljoonan asukkaan maassa. Edelle menevät vain San Marino, Vatikaanin kaupunki ja Andorra.

Miljoonan asukkaan pääkaupunki Dohassa on ainakin huomenna ihmisoikeuksien opetuksen kansainvälinen konferenssi. Ja ramadan tietty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 08, 2020, 12:19:43
Kävin kaupassa. Piti ostaa kurkkua leivän päälle. Unohdin. Kiitos Marin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 09, 2020, 21:12:40
Lähdin tänään fillaroimaan Elviksen kanssa oikeastaan tietämättä minne menen. Kohta alkumatkasta huomasin, että on jano, joten suuntasin muutaman kilometrin päähän Tokmannille ostamaan juotavaa. Tokmannin edustalla oli maassa useampia maskeja ja kertakäyttöhanskoja viskattuna, vaikka roskis olisi ollut muutaman metrin päässä. Juotuani lähdin kiertämään takaisinpäin ja lopulta päädyin ruokakaupalleni parit ostokset tekemään ja siitä sitten kotiin. Kyllä teki hyvää purkaa jokseenkin surkeaa oloa. Taaskaan en eksynyt, kun olin pyörällä. Kävellen varmaan olisin. No, ei. Nyt olen keksinyt jo sen, missä olen kävellyt harhaan parikin kertaa.

Kyllä ihmetyttää ketä ihmiset ajattelevat suojelevansa "käyttäessään maskia", kun maskina on tavallinen ohuenohut huivi, joka on kietaistu alakasvojen kohdalle niin väljästi, että lyhyessä ajassa, kun henkilö oli näköpiirissäni, huivi valahti alas nenältä pari kertaa ja tietty nostettiin takaisin paikalleen. Tänään näkyi tosiaan noita omia virityksiä useampia. Kuuminta hottia näytti olevan jonkinlainen kolmioliina sidottuna kuten vanhojen länkkärien rosvoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 11, 2020, 08:22:40
Olisi salipäivä ja mietin, että onko tämänhetkinen tihkusade syy vai tekosyy olla menemättä. Ei tuon lyhyen matkan aikana ehdi pahasti kastua ja pintavaatteet ehtivät hyvin kuivua treenauksen aikana, joten kotiin lähtiessä voi vetää taas kuivat vaatteet päälle. No, ne kastuu kuitenkin kotimatkalla, joten mitä väliä.

Tavallaan tekisi mieli mennä, mutta tavallaan taas EVVK. Löytyisiköhän repun pohjalta kolikkoa, jolla heittää?

Varmaan fyysinen väsyttämien tekisi kurjalle ololle hyvää, joten se puhuu lähtemisen puolesta ilman arpomista. Matkalla voisi sitten taas pohtia ikuisuuskysymystä kastuuko pyöräillessä enemmän kuin kävellen kulkien saman matkan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 11, 2020, 12:52:19
En sitten kastunut kotimatkalla, kun satoi lumiräntää. Se ei läpäissyt ulointa vaatekerrosta.

Nyt näyttää satavan jo lunta, joka jää maahan ja naapuritalon katto on jo aika valkoinen  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 11, 2020, 20:53:40
Jos saukko ja kissa tappelisivat, kumpikohan voittaisi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - toukokuu 11, 2020, 20:58:36
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 11, 2020, 20:53:40
Jos saukko ja kissa tappelisivat, kumpikohan voittaisi?

Saukko on suurempi ja sen lisäksi villieläin, joten luulen sen voittavan. Se tosin on kömpelön oloinen kuivalla tasamaalla. Jos taistelua ei käydä kuolemaan asti ja saukolla on lutakko johon pulahtaa, niin se todennäköisesti tekee juuri niin. Eli silloin kai kissa voittaa.

Yleinen käsitys on, että kissat ovat kokoisekseen kovia ja näätäeläimet vielä kovempia. Mäyrä esim. on todella kova vastus isoillekin koirille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 11, 2020, 22:54:48
Ahma on myös aika ärhäkkä ja peloton, niin ikään näätäeläin se.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 12, 2020, 17:46:52
Tulipahan käytyä kaupasssa ja töppäiltyä taas kerran oikein perusteellisesti.

Laahauduin masentuneena Lidliin aikomuksenani ostaa jotain "hyvää", jolla saisi vähän stimulotua alakuloista oloani. Keräsin ostoskoriin joitakin tavaroita - en kovin paljon - ja menin kassajonoon. Varmistin taskua kokeilemalla, että rahakukkaro on varmasti mukana. Se on joskus unohtunut autoon, ja tilanne on ollut äärimmäisen kiusallinen, kun asian on huomannut vasta kun maksamisen aika on koittanut. Tästä syystä tapanani on varmistaa, että rahakukkaro on varmasti mukana. Pidän sitä oikeassa taskussani. Kännykkä on vasemmassa.

Kassajono oli pitkä ja harva niin kuin se nykyisinä aikoina on. Kun vihdoin pääsin kassahihnan ääreen, nostelin siihen tavarani ja kaivoin rahakukkaroa esille. Tällöin huomasin kauhukseni, että taskussa olikin vain avainkotelo. Taskun päältä tunnustelemalla se oli tuntunut rahakukkarolta.

Nappasin uudestaan ostoskorin telineestä ja keräsin tavarat siihen. Onneksi niitä ei ollut vielä ehditty lyödä kassakoneeseen. Poistuin jonosta ja vein korin erääseen hyllyyn, jossa arvelin sen pysyvän sen aikaa, kun käyn hakemassa kukkaron autosta, jonne arvelin sen jääneen.

Ilmeni uusi ongelma. En päässyt kaupasta pois!!!

Ostoskärryt ovat niin leveitä, että niitä ei pysty käytännössä ohittamaan kassojen välissä - eikä ainakaan silloin, jos asiakas pitää kärryä puoliksi poikittain niin kuin kassalla oleva nainen teki. Kun koronarajoituksen takia on pidettävä riittävä väli muihin ihmisiin (juuri NYT tätä kirjoittaessani kaadoin vahingossa täyden teekupin pöydälle)....

...(aah, mikä sotku ja siivous)...

... on siis pidettävä riittävä väli muihin ihmisiin, joten miten kassajonossa ohittaa muut päästäkseen ilman ostoksia pois kaupasta. Pitäisikö mennä uudestaan jonon perälle, joka on jossakin puolivälissä myymälää. En sentään tehnyt näin, vaan odotin etuilijana tilaisuutta livahtaa ohi kassan, kunhan nainen vihdoin ja viimein saa kärrynsä väljemmille vesille.

Rahakukkaro rönötti auton penkillä niin kuin olin arvellutkin. Palasin kauppaan, hain korin ja menin kuuliaisesti jonon perille. Jono oli paljon pidempi kuin ensimmäisellä kerralla.

Kun vuoroni tuli, lastasin tavarat kassahihnalle ja pudotin hermostuksissani jogurttipurkin lattialle. Ihme ja kumma, se ei särkynyt. Nostin sen nopeasti. Kun olin maksamistilanteessa, kassahenkilö nosti jostakin sivusta talouspaperipaketin ja kysyi, oliko sekin minun. Se oli jäänyt minulta edellisellä kerralla. Olin unohtanut ottaa sen, kun poimin tavaroita koriin. En tiedä, oliko se jo mennyt kassan läpikin yhden kerran. Mumisin jotain myöntävää mutta niin epäselvästi, että kassaihminen joutui kysymään vielä toisenkin kerran. Tässä vaiheessa ahdistuksen hiki oli jo noussut pintaan ja olin ehkä jo naamaltanikin punainen, mitä en tosin itse pystynyt havainnoimaan. Kuin pisteeksi töpeksimis -"iin" päälle sorruin selittelemään niin kuin sekoiluni syyt ketään olisivat kiinnostaneet. Laahaudun lopuksi autoon jossa ahdistukseni suli vähitellen masennukseksi, mikä oli ollut alkutilannekin.

Mietin, kuinkahan moni onnistuu sekoilemaan kaupassa niin monipuolisesti kuin minä. Rahakukkaron unohtaminen on jo ruutiinia, mutta se ei ole ainoa epäonnistumiseni. Kerran pudotin luottokortin kassan alahyllylle ostoskassipinon päälle enkä tietenkään itse huomannut tätä. Kun aukaisin rahakukkaroni maksaakseni ostokset, korttia ei ollutkaan siellä. Seurasi tämänpäiväisen kaltainen sekoilunäytelmä, jonka aikana kävin autossa etsimässä korttia ja palasin kauppaan etsimään sitä. Olin jo maksamassa ostoksia käteisellä, kun muovikassia ottaessani luottokorttini ilmestyi näkyviin jostakin kassien seasta, jonne se oli edellisellä kerralla huomaamattani pudonnut.

Berliinissa pudotin luottokortin urheilutarvikeliikkeeseen ja huomasin katoamisen yrittäessäni maksaa ostoksia itsepalvelukassalla. Piti nopeasti soittaa Suomeen ja järjestää kortin mitätöiminen.

Olen hukannut kaksi korttia Berliinissä ja yhden Unkarissa. Viimeksi mainitussa tapauksessa unohdin rahakukaron auton katolle. Korttien lisäksi meni noin 500n euroa käteistä, matkakuluihin varattuja rahoja. Yksi korteista oli ajokortti.

Tämä ei ole oikein hyvä päivä. Pudotin hetki sitten silmälasinikin lattialle. Alan jo pelätä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

P.S. Olen niin hermostuneella tuulella, että ajatukseni juoksee nopeammin kun ehdin kirjoittaa, joten tekstistä puuttuvat sanat selittyvät sillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 12, 2020, 18:15:58
^Olemme saaneet valvontakamerakuvaa Kopekin kauppareissuista
https://youtu.be/fCgwLTfC0EQ
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 12, 2020, 19:52:55
^^ Mokailuja sattuu kaikille ja kauppa on hyvä paikka mokata jotain.
Kaupan henkilökunta lienee nähnyt jo kaiken mitä ihminen vain voi mokata.
Kerran yritin väsyneenä maksaa kassalla lähimaksua matkakortilla. Ei toiminut. En suosittele. :-[ ;D
Muutaman kerran ihmettelin ruokakauppaan tullessani hälyttimien ulinaa. Lopulta tajusin tutkia uudet housuni joissa oli pesulapun näköinen hälytin joka piti itse leikata saksilla irti.
Useasti unohdan tavaroita pakatessani jonkin pienen tuotteen laittaa kassiin ja kotona harmittaa kun maksoin siitä ja jätin sen kauppaan. Niin sitä pitää!
Perusmokiani on myös katsoa alennustuotteet väärin ja ihmetellä kassalla väärää hintaa. Olen joko ottanut väärän tuotteen tai tullut kauppaan mainoksessa kerrottujen alennuspäivien jälkeen tai niitä ennen.  Ystävällinen kassa kipaisee katsomaan ja palatessaan tajuamme minun mokanneeni. Jep. Kiitos ja anteeksi.

PS. kauppoihin on tullut mukavasti käsidesipulloja asiakkaiden käyttöön. Niistä saa hienosti ruiskautettua käsidesit rinnuksille tai käden ohi lattialle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 12, 2020, 20:26:40
Kaikki a4:n mainitsemat mokat matkakorttimokaa lukuun ottamatta (koska minulla ei ole sitä) on nähty ja koettu. Matkakorttimokan korvikkeena olkoon se, kun maksoin itsepalvelukassalla yhden tuotteen vahingossa kaksi kertaa talvella.  Huomasin virheen tietenkin vasta myöhemmin kuitista.

Pienituloisella kauppamokat sattuvat suhteellisesti enemmän kuin suurituloisella. Sadan tonnin Mersua ei sentään taideta maksaa vahingossa kahteen kertaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 12, 2020, 20:56:38
Onhan noita mokia sattunut itse kullekin.

Matkakortilla en ole yrittänyt maksaa, mutta KELA-kortilla useammastikin. Ei toimi sekään.

LähiAlepa pitää pakattua kassia odottamassa sen aikaa, kun asiakas kipaisee kotoa hakemassa lompakon. Vaikka kaikki ostokset on jo lyöty kassaan, niin sitä ei tarvitse peruuttaa, vaan sen voi laittaa holdiin siksi aikaa, että maksaja palaa takaisin.

Noista tarjoustuotteista - kerran luulin saavani ison kattilan edullisesti, kun tarjouksessa hinta oli noin 25 euroa, mutta kassalla se sitten maksoikin 59 euroa. Oli vähän huonossa kohdassa se tarjouskyltti. Maksoin mukisematta, sillä olin ostamsssa isoa keittokattilaa. Mutta turhaan ehdin mielessäni hehkuttaa ostoksen edullisuutta.

Harmittavin moka kuitenkin oli, kun ostoskopasta oli jo kaupassa pudonnut valisemani herkullinen viineri. Oli ollut pitkä ja väsyttävä työpäivä ja kaipasin lohtua. Vasta kotona tajusin, että viineriä ei ollutkaan kassissa. Tarkistin kuitin ja ei sitä kuitillakaan ollut, joten sen oli täytynyt pudota täysinäisestä ostoskopasta.

Pari kertaa on IP-kassalla sattunut niin, että olen hosunut ja kahdesti lukenut jonkin tuotteen. Tämä moka käy tyypillisesti Prismassa. Siellä onneksi on henkilökuntaa paikalla, ja korjaus käy nopeasti. Pidän kyllä silmällä kaiken aikaa, että noita tuplia ei pääse jäämään.

IP- kassalla ei myöskään pienen ostokset jää pakkaamatta, kuten helposti on jäänyt tavallisella palvelukassalla. Varmaan on useampi kurkku ja sulkaapatukka tullut maksettua, mutta jätetty kauppaan.

Eipähän nuo mitenkään kyllä nolota. Tekevälle sattuu. "Vastapalveluksena" olen aina tarmokkaasti ilmoittanut kaupassa henkilökunnalle, jos näen jossain hyllyssä ikääntyneitä tuotteita, siis parasta ennen -päivä mennyt umpeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 13, 2020, 06:28:57
Hyvä juttu, Toope!!

Itselläkin kaikki kauppamokat, mitkä muillakin, kela-kortti myös ollut käytössä. Noloin ehkä kuitenkin oli se, joka vaatii vähän pohjustusta. Meillä on paremman puoliskon kanssa pitkälle vakiintunut tapa, että minä maksan ja hän pakkaa. Niinpä kerran kävin kaupassa, keräsin korini, ladoin korini sisällön hihnalle, maksoin ja kävelin ulos. Kassaneiti laittoi vartijan juoksemaan perääni, en kyllä ennättänyt kuin juuri ulko-ovelle. Ehkä ulkona olisin alkanut ihmetellä, minne mies jäi.

No siinä luikin takaisin vartijan kanssa, joka naureskeli, että yleensä hän kyllä lähtee asiakkaiden perään päinvastaisesta syystä.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 13, 2020, 12:34:11
Laitoin paremman tekemisen puutteessa saunan uusiksi. Molemmat kiukaat heitin metallikeräykseen ja vanhat lauteet polttopuiksi. Laatoitin palomuurin, tein uudet lauteet ja käsittelin vanhan paneloinnin sävyttävällä saunavahalla. Nyt tarvitsee vielä hankkia uudet kiukaat jostakin. Ei siitä täydellinen tullut mutta parempi kuin ennen. Olisi pitänyt uusia paneelitkin.

Energiaa on vielä hieman jäljellä, joten viikonloppuna laitan Mersun ilmajousituksen uusiksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 13, 2020, 14:17:54
^Onko Brutolla saunassa sekä puu- että sähkökiuas? Asiaa! Olen nähnyt sellaisen ja haluaisin itsellekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 13, 2020, 14:51:54
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 13, 2020, 14:17:54
^Onko Brutolla saunassa sekä puu- että sähkökiuas? Asiaa! Olen nähnyt sellaisen ja haluaisin itsellekin.

Hetivalmis sähkökiuas ja tavallinen puukiuas rinnakkain. Hetivalmis kelpaa silloin kun saunomistarve iskee nopeasti eikä ole aikaa lämmitellä puukiuasta. Mutta siitä irtoaa vain sellaiset miedot homostelulöylyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 13, 2020, 15:03:16
Oletko laskenut paljonko hetivalmis sähkikiuas maksaa kuukaudessa?

Eräällä ystävälläni on sellainen, ja todella makoisat löylyt siinä on. Itse tykkään kipakoista löylyistä, mutten kestä niitä kovin pitkää aikaa. Aika harva kanssasaunoja tykkää yhtä kipakoista, joten olen tottunut siihen, että kanssakylpijän poistuttua heitän lylyä kuin mielonen. Ja sitten äkkiä vilvoittelemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 13, 2020, 15:30:50
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 13, 2020, 15:03:16
Oletko laskenut paljonko hetivalmis sähkikiuas maksaa kuukaudessa?

En ole, koska hukkalämpö pitää löylyhuoneen sopivan lämpöisenä. Jos ei olisi hetivalmista, joutuisin peruslämmittämään tilan jollakin muulla lämmitysmuodolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - toukokuu 13, 2020, 17:10:34

Peuks.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 13, 2020, 22:58:42
Eilen poikkesin Sokoksen ässään leipää ostamaan ja olin juuri kurvaamassa hyllyn ääreen, kun vastaan käveli tutun näköinen mies. Hmmm, kasvot jostain menneisyydestä, työpaikalta. Tervehdimme ja jäimme rupattelemaan hyväksi toviksi. Meillä taisi molemmilla olla sosiaalisten kohtaamisten vajausta - kelläpä ei näinä aikoina olisi. Kun muistelimme yhteistä historiaamme, kävi ilmi, että kohtaamani henkilö oli ollut samassa työpaikassa kanssani vain vuoden. Ja siitä vuodesta on kymmenen vuotta. Silti pystyin kotvan ponnistelun jälkeen muistamaan miehen nimen. En ole hyvä muistamaan ihmisten nimiä, joten olin tästä kovin tyytyväinen. Tuli iloinen mieli odottamattomasta tapaamisesta. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2020, 12:30:47
Ette tainneet huomatakaan, mutta viikonloppu alkoi juuri.

Tuskainen työviikko takana. Ei ollut paljoa hommia. Viikko meni peukaloiden pyörittelyssä. Tällaista ei toivo pahimmalle vihollisellekaan. Toivottavasti saamme ensi viikolla yhden taas astetta isomman (voi viedä viikkoja) projektin työnalle. Keskiviikkona esimies kertoi, että siinä on ainakin sopimusneuvottelut loppusuoralla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2020, 13:04:17
Söin juuri tuhdin salaatin. Eli jäävuorisalaattia, sokeriherneitä ja fetaa, mutta kauhukseni huomasin, että PizzaHutista olisikin voinut jo tähän aikaan tilata pizzoja. Luulin, että sieltä saa tilattua vasta klo 15 jälkeen kuten kaksi viikkoa sitten oli tilanne. Täytyy toivoa, että ottavat tilauksia vastaan tänään vielä päivällisenkin aikaan, niin tuolla salaatilla ei ollut merkitystä. Tietysti vaihtoehtona on kotipizza, josta saa tilata jonnekin klo 19:00 asti. Ei tässä siis ihan huonot kortit käteen jäisi siinäkään tapauksessa, että PizzaHutista ei jostain syystä myöhemmin päivällä enää onnistuisikaan tilaamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 13:13:50
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 15, 2020, 13:04:17
Täytyy toivoa, että ottavat tilauksia vastaan tänään vielä päivällisenkin aikaan, niin tuolla salaatilla ei ollut merkitystä.

Ollut itselläkin aikamoinen viikko, tosin tällä kertaa päinvastaisesta syystä kuin sulla, mutta siihen kuuluu näitä palavereita myös, joiden aikana palstaillaan.

Onneksi on mute päällä, sillä naurahdin tälle ääneen. Oikein, on oikein, että salaatin voi nollata ja kelata takaisin parempien vaihtoehtojen vallitessa ;D ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 15, 2020, 13:15:42
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 15, 2020, 12:30:47
Toivottavasti saamme ensi viikolla yhden taas astetta isomman (voi viedä viikkoja) projektin työnalle.

Joskus on vaikea päättää, onko parempi yksi iso vai kymmenen pienempää projektia. Siinä on viihtyvyyden ja tehokkuuden kanssa taistelemassa myös henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuvainen mieluisin olotila.

Minulle mieluisin työnalle on iso projekti jossa on paljon toisistaan poikkeavia paloja sisällä. Voi vaihtaa hetkeksi toiseen moodiin kun alkaa rutiini kyllästyttää. Esimerkiksi tuotekehitys ja keksiminen, yhdistettynä myyntityöhön ja tutustumiseen vastaaviin ratkaisuihin muualla, on kivaa. Kunnon projekti(t) kestää vuosia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2020, 13:25:26
Tänään voisi olla hetki, sovittaa johonkin väliin joku b-luokan toimintaelokuva. Vaikea sanoa vielä, mutta oletettavasti tylsistyn katsoessani ohjelmointitutoriaaleja, siinä määrin että voisi tehdä hyvää joku huono elokuva välipalaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2020, 13:45:51
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 15, 2020, 13:15:42
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 15, 2020, 12:30:47
Toivottavasti saamme ensi viikolla yhden taas astetta isomman (voi viedä viikkoja) projektin työnalle.

Joskus on vaikea päättää, onko parempi yksi iso vai kymmenen pienempää projektia. Siinä on viihtyvyyden ja tehokkuuden kanssa taistelemassa myös henkilökohtaisista ominaisuuksista riippuvainen mieluisin olotila.

Minulle mieluisin työnalle on iso projekti jossa on paljon toisistaan poikkeavia paloja sisällä. Voi vaihtaa hetkeksi toiseen moodiin kun alkaa rutiini kyllästyttää. Esimerkiksi tuotekehitys ja keksiminen, yhdistettynä myyntityöhön ja tutustumiseen vastaaviin ratkaisuihin muualla, on kivaa. Kunnon projekti(t) kestää vuosia.

Täällä suorittavassa portaassa työtehtävät eivät pidä sisällään yhtä paljon vaihtelua kuin muutamaa palkkaluokkaa ylemmässä portaassa, mutta onneksi olen itse sen verran putkinäköinen, että iso koodaukseen keskittyvä projekti sisältää usein minulle riittävästi vaihtelua. Ongelmaksi muodostuu tosin se, että mitä pitempään viihdyn saman koodin parissa, sitä sokeammaksi omalle koodilleni kehityn ja voi syntyä ongelmatilanteita, joihin en ylippäätään joudu jos voisin katsoa koodia tuorein silmin. Mutta toistaiseksi preferoin isoja projekteja, siitä huolimatta, että ne edellyttävät tietoisia paussien pitämisiä, esimerkiksi tekemällä väliin joitain muita pienempiä projekteja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2020, 15:18:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 15, 2020, 13:13:50
Lainaus käyttäjältä: Konmari - toukokuu 15, 2020, 13:04:17
Täytyy toivoa, että ottavat tilauksia vastaan tänään vielä päivällisenkin aikaan, niin tuolla salaatilla ei ollut merkitystä.

Ollut itselläkin aikamoinen viikko, tosin tällä kertaa päinvastaisesta syystä kuin sulla, mutta siihen kuuluu näitä palavereita myös, joiden aikana palstaillaan.

Onneksi on mute päällä, sillä naurahdin tälle ääneen. Oikein, on oikein, että salaatin voi nollata ja kelata takaisin parempien vaihtoehtojen vallitessa ;D ;D

T: Xante

Tjaa, aktiivisinta aikaa mulla ovat olleet tällä viikolla juuri palaverit. Poikkeuksellinen viikko. Ei näitä ole kovin usein kohdalle sattunut. Odottelimme, että saisimme tuon ison projektin työnalle jo tällä viikolla, mutta emme saaneet. Samalla mun kolmessa muussa isommassa projektissa on sattumalta sellainen vaihe, mikä edellyttää meillä poikkeuksellisesti sellaisten järjestelmien päivittämistä, jotka eivät taas ole vastuullani, joten en usko, että tällaisia viikkoja on kovin usein luvassa vastakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2020, 18:10:56
Pizza Hutissa oli hieman ruuhkaa ja toimitus kesti tunnin sijaan puolitoista. Mutta kylläpä oli taas mestarillinen valinta kääntyä Pizza Hutin puoleen. Olisin halunnut tilata myöhemmin, mutta kun putiikki menee jo kuudelta kiinni, piti tilata aikaisemin. Luuloistani huolimatta sain ahdettua melkkein koko pizzan naamariin. Tilasin perhekoon pannupizzan ja kolme neljäsosaa sain tuhottua. Nyt voi sitten särpiä noita jäljelle jääneitä slaisseja illan vanhetessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2020, 18:40:45
^Tosi nyt on kyllä niin pallona tuosta annoksesta, että ties vaikka tässä riittäisi sulateltavaa koko illaksi ja jäjelle jäänyt vartti joutaisi biojätteisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - toukokuu 15, 2020, 23:41:03
Kaverin pari vuotta sitten kirjoittamasta gradusta putkahti tuore plagiaatti, jonka hän puolisattumalta itse bongasi. Mistä vitusta näitä pellejä vieläkin sikiää?! Miten kukaan voi olla niin hölmö että kuvittelee, etteikö jäisi ennemmin tai myöhemmin kiinni - tällä kertaa iloksi ennemmin. Akateemisessa käytössä olevat tekstien- ja lähteidenvertailusoftat ovat jo niin tehokkaita, että turha tyrkyttää muiden kirjoituksia omanaan... Mutta kippis sille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Unforgiven - toukokuu 16, 2020, 14:14:46
Tiesittekö, että Vappu Pimiällä ja Sampo Kaulasella on tasan vuosi ikäeroa – sama syntymäpäivä paljastui tänään (https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a2f0e1c2-35e3-4ebf-8b3f-2fefa382998c). Minä en ole tiennyt. Hämmästyttävää mitä kaikkea asioita sitä ihminen ei tiedäkään, vaikka minäkn pidän leikekirjaa Samposta. Sampo senkin lurjus, tahallasi olet tämän salannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 16, 2020, 17:31:46
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - toukokuu 16, 2020, 14:14:46
Tiesittekö, että Vappu Pimiällä ja Sampo Kaulasella on tasan vuosi ikäeroa – sama syntymäpäivä paljastui tänään (https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a2f0e1c2-35e3-4ebf-8b3f-2fefa382998c). Minä en ole tiennyt. Hämmästyttävää mitä kaikkea asioita sitä ihminen ei tiedäkään, vaikka minäkn pidän leikekirjaa Samposta. Sampo senkin lurjus, tahallasi olet tämän salannut.

Totta. Tämä uutinen mullistaa päiväni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - toukokuu 16, 2020, 18:11:33
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - toukokuu 16, 2020, 14:14:46
Tiesittekö, että Vappu Pimiällä ja Sampo Kaulasella on tasan vuosi ikäeroa – sama syntymäpäivä paljastui tänään (https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a2f0e1c2-35e3-4ebf-8b3f-2fefa382998c). Minä en ole tiennyt. Hämmästyttävää mitä kaikkea asioita sitä ihminen ei tiedäkään, vaikka minäkn pidän leikekirjaa Samposta. Sampo senkin lurjus, tahallasi olet tämän salannut.
Vuonna 2040 Sampon ja Vapun syntymäpäivä on myös kansallinen liputuspäivä ja juhlapyhä, palkallinen vapaa. Lapset vuodattavat ilon kyyneleitä ja perheissä on harras tunnelma.

Televisoidussa juhlatilaisuudessa on eri esiintyjiä, kyyhkysiä vapautetaan ja valkeaan mekkoon pukeutunut pikkutyttö ojentaa Vappu-mummolle ja Sampo-taatalle "nämä vaatimattomat kukkaiset".

Voi saatana!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 16, 2020, 23:19:26
Luojan kiitos en käytä muroja, sillä olisin varmasti aina sulkenut paketin väärin  :o

Woman reveals we've been closing cereal boxes wrong all this time (https://vt.co/lifestyle/woman-reveals-weve-been-closing-cereal-boxes-wrong-all-this-time-2?utm_source=vt&utm_medium=junglecreations&utm_campaign=post&fbclid=IwAR2277CEi_Vbc7ZvFm7_jLw_B-wA_sGZhvWUBTNGOZOIrdSKW27ncItRyXg)

Tuolta löytyy video, jossa näytetään, miten se tehdään oikein. Ottakaa opiksenne ja pelastakaa sielunne joutumasta tulikiviijärveen.
Viikon sisään tuo tulee muuten Iltasanomiin, sillä ne lukee noita VT:n juttuja ja kääntää niitä huonosti omaan aviisiinsa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - toukokuu 16, 2020, 23:43:05
^
Tätä se on, maanpäällisessä Hitossa eläminen. Olemme kaikki tehneet Suuren Muropakettivirheen! Elämä ei voi mitenkään jatkua!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 18, 2020, 22:01:02
Näin metrossa fillarilähetin, joka näytti melkein avaruusolennolta, sillä tyypillä oli jokin läskipyörää muistuttava turbomankeli, yhtenäinen pyöräilyasu (ei ollut sukkapuku, vaan väljempi sade/tuuliasu) ja naamalla kaasunaamari-tyyppinen maski. Kantoi selässään sitten sitä ateriaboksia, jossa kuskailee ruokaa tilaajille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - toukokuu 18, 2020, 22:18:45
Nyt vielä siedettävää, mutta mahtaa tulla kuumat oltavat jo loppuviikosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 19, 2020, 09:58:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2020, 23:19:26
Luojan kiitos en käytä muroja, sillä olisin varmasti aina sulkenut paketin väärin  :o
...
Tuolta löytyy video, jossa näytetään, miten se tehdään oikein. Ottakaa opiksenne ja pelastakaa sielunne joutumasta tulikiviijärveen.
Viikon sisään tuo tulee muuten Iltasanomiin, sillä ne lukee noita VT:n juttuja ja kääntää niitä huonosti omaan aviisiinsa.

Miten tulimmekaan toimeen ilman näitä "olet aina tehnyt tämän väärin" videoita? Minä ainakin keitän perunat väärin, viikkaan pyykin väärin ja pyyhin rektumini väärin...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 20, 2020, 08:45:52

Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2020, 23:19:26
Luojan kiitos en käytä muroja, sillä olisin varmasti aina sulkenut paketin väärin  :o
...
Tuolta löytyy video, jossa näytetään, miten se tehdään oikein. Ottakaa opiksenne ja pelastakaa sielunne joutumasta tulikiviijärveen.
Viikon sisään tuo tulee muuten Iltasanomiin, sillä ne lukee noita VT:n juttuja ja kääntää niitä huonosti omaan aviisiinsa.

Apua, muistin väärin. Iltalehti tuota sivustoa käyttää. Tai sitten molemmat. Voiko maailmassa enää olla varma mistään  :o

Mikä ahaa-elämys! Tämän jälkeen suljet muropaketin aina tällä tavalla (https://www.iltalehti.fi/iltv-lifestyle/a/c1385e51-4909-446d-9658-741e21bf18ce)

En muuten sulje muropakettia enkä mitään muutakaan pakettoa noin.
Jos ei revi pakettia auki niin, että ne lärpäkkeet menee rikki, niin paketin pystyy sulkemaan siististi niillä lärpäkkeilläkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 21, 2020, 09:02:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2020, 23:19:26
Tuolta löytyy video, jossa näytetään, miten se tehdään oikein. Ottakaa opiksenne ja pelastakaa sielunne joutumasta tulikiviijärveen.
Viikon sisään tuo tulee muuten Iltasanomiin, sillä ne lukee noita VT:n juttuja ja kääntää niitä huonosti omaan aviisiinsa.

Täytynee katsoa Iltiksestä, kun oheinen sivu ei oikein auennut. Haluatteko luovuttaa Google- vai Facebook -salasananne, haluatteko ilmoituksia ja miten olisi popup-ikkunoiden kanssa ja niin edelleen. Lopetin ennen kuin olisin joutunut vastaamaan kysymykseen "haluatteko koneeseenne haittaohjelman, ai haluatte, kiitos".

Sen verran ehdin nähdä, että kuvassa oli yläreunasta litistettyjä paketteja. Riippuen siitä, mihin tarkoitukseen sulkeminen tehdään, minäkin joskus taitan paketin yläreunan littanaksi ja vielä kerran taitan. Etteivät öppiäiset menisi pakettiin. Mutta jos ei ole pelkoa niistä, ja tuote käytetään nopeasti, en sulje pakettia juuri mitenkään, korkeintaan vähän litistän kasaan.

Tällä viikolla oli paikallislehdessä sataprosenttisesti "haamukirjoittamani" hartauskirjoitus, joka oli kuulema saanut kiitoksia niin päätoimittajalta kuin kirkkoherralta kuin eräiltä muiltakin. Osittain tai lähes kokonaan "haamukirjoittamiani" vastaavia juttuja on ollut lehdessä ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen täysin oma kirjoitukseni. Sen verran sain ainoastaan vihjettä, että mainitse siinä nyt myös tämä - ei liene yllätys - koronajuttu. En sitä nimellä maininnut vaan epäsuorasti lopussa siihen viittasin. Kirjoitin jutun perjantaina Helsingissä, kun varsinainen kirjoittaja - se, jonka nimi on jutun alla - ei oikein löytänyt inspiraatiota ja pyysi apuani. "Deadline" läheni, eikä paperilla ollut sanaakaan. No, minultahan niitä tulee. Naps, naps, naps. Ja kun ei erityisesti mitään yritä eikä ota paineita vaan heittää ns. lonkalta, ehkä silloin tuurilla voi onnistuakin. En tiedä, jääkö tämä viimeiseksi tämän alan jutukseni. Syksyllä kirjoittamani piti olla jo viimeinen, joten eihän sitä koskaan tiedä.

Kyllähän tuhansia sivuja tekstiä tuottanut foorumikirjoittaja, jollaisia me olemme kaikki, saa aikaan jutun aiheesta kuin aiheesta. Kymmenisen vuotta sitten minua pyydettiin pitämään puhe arvokkaassa sukujuhlassa, jossa oli toinen toistaan hienompaa väkeä kuten professoreita, pääjohtajia, taiteen alan julkkiksia ja muita merkkihenkilöitä. Ja minä typeryyksissäni menin suostumaan. Puheen oli tarkoitus esitellä "meidän" sukuhaaramme henkilöitä eli sen paikkakunnan, jossa tilaisuus pidettiin, ja josta itsekin olen kotoisin. Tyttäreni olivat kauhuissaan, kun kuulivat, että olin lupautunut. Enhän ole koskaan pitänyt mitään puheita tai ylipäätäänkään esiintynyt, ja nyt olin lupautunut pitämään esitelmän noin arvokkaan yleisön edessä. Odotukset koskivat lähinnä sitä, miten pahasti ja millä tavalla nolaan itseni, ja kehtaavatko tyttäreni edes tulla paikalle katsomaan sitä häpeää, jonka heille tuotan. Lupaukseni oli siis täysin vastuuton ja ajattelematon.

Meillä oli tiedossa matka Amerikkaan pian kokouksen jälkeen, ja minun vainoharhaisen lentopelkoisessa mielessäni se tarkoitti samaa kuin, että kuolen muutaman päivän päästä lento-onnettomuudessa. Epäselvää oli vain se, että päädynkö Atlantin valtamereen vai putoaako kone jo ennen sitä. Se, mitä tapahtuu jossakin sukukokouksessa ennen onnettomuutta, tuntui yhdentekevältä. Niinpä en ottanut paineita tilanteesta enkä edes jännittänyt. Tyttäreni kauhistelivat kuullessaan, että en ole millään tavalla edes valmistellut "puhettani". Katastrofi näytti väistämättömältä.

Viimeisenä tapahtumaa edeltävänä iltana istuin tietokoneen ääreen ja ajattelin, että kai sitä on jotakin tästä aiheesta naputeltava. Niinpä aloin kirjoittaa. Yön tuntien edetessä sain aikaan muutaman liuskan mittaisen esitelmän, joka oli aivan kohtalainen. Kyllähän minä aiheen tunsin, ja lisää tietoa löytyi netistä ja kirjoista. Suvun tarina tuli kerrotuksi siltä osin kuin oli pyydetty.

Esiintymiseni itsessään oli tietenkin surkea, koska ei "puhetta" saisi lukea suoraan paperista. Mutta kuten sanottu, koin olevani jo lähes ruumiina valtameren pohjalla tai Norjan vuorilla, minne lentokone muutaman päivän kuluttua putoaisi, joten mitä väliä millään oli. Niinpä luin tekstin sellaisenaan yrittämättä sen kummemmin esiintyä. Ehkä vähän vilkaisin joskus yleisön suuntaan.

Ilmeisesti tekstini kuului onnistuneiden juttujeni sarjaan, koska sain hyvää palautetta, ja jopa tyttäreni olivat hämmästyneitä, kun olin ylittänyt odotukset, mitkä eivät tosin olleet kovin korkeat, kuten edellä mainitsin. Suvun hienot rouvatkin olivat sen verran vaikuttuneita, että pyysivät minut (tietämättä, että olen täydellinen luuseri ja "nobody) mukaan sukuseuran hallitukseen, jonka kokouksissa muutaman kerran kävinkin. Koin kuitenkin edustavani vähän eri sarjaa - alempaa tietenkin - kuin ihmiset, joiden luona noissa kokouksissa kävin. Niitä pidettiin hienoissa kodeissa Espoossa ja Vantaalla ja missä niitä paikkoja nyt oli. Liukenin hommasta jossakin vaiheessa, eikä perään ole huudeltu. Yhden suvun naisen kanssa olen joskus Facebook -viestejä vaihdellut. Hän on korkean tason virkanainen, jonka työpaikka on ollut paljon esillä mediassa viime viikkoina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 21, 2020, 11:31:10
^ Ehkä sinulla on kirjallisia lahjoja, ja pienen pientä alisuoriutumista? Voisiko tuosta yhdistelmästä syntyä esim. omakustanteisia kirjoja?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/2018406/omakustanne-kirja
Mielenkiintoinen tilanne tuo, jossa pitää suoriutua puheen kirjoittamisesta sekä sen esittämisestä. Molemmat haastavia.
Todella mielenkiintoiseksi testiksi, ilman laboratorio-olosuhteitakin suojavarustein, tuon tekee mainitsemasi lentopelon vaikutus testitilanteeseen. Katarsiksien olemassaoloa elokuvien ulkopuolella todistava lopputulos. Kuvittelitko myös kuulijat alastomiksi?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Katarsis
https://www.vauva.fi/comment/40109141
https://www.kaleva.fi/musiikkijuhlien-tanssiesityksessa-yleiso-voi-olla/1714041
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 21, 2020, 23:40:57
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - toukokuu 16, 2020, 14:14:46
Tiesittekö, että Vappu Pimiällä ja Sampo Kaulasella on tasan vuosi ikäeroa – sama syntymäpäivä paljastui tänään (https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a2f0e1c2-35e3-4ebf-8b3f-2fefa382998c). Minä en ole tiennyt. Hämmästyttävää mitä kaikkea asioita sitä ihminen ei tiedäkään, vaikka minäkn pidän leikekirjaa Samposta. Sampo senkin lurjus, tahallasi olet tämän salannut.
Minusta joskus tuntuu, että iltapäivälehdet ovat saatanan tai vihervasurien keksintöä.
https://www.maailma.net/uutiset/unkari-kielsi-juridisen-sukupuolen-muuttamisen-trans-ja-intresukupuolisilta-paluu-pimealle (https://www.maailma.net/uutiset/unkari-kielsi-juridisen-sukupuolen-muuttamisen-trans-ja-intresukupuolisilta-paluu-pimealle)
Jotkut vielä ihmettelevät, miksei journalismia arvosteta. Niin, katsokaa journalistit peiliin!
Jos olette tyhmiä, lukijanne pitävät teitä tyhminä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - toukokuu 22, 2020, 11:22:42
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 21, 2020, 23:40:57

Jos arvostelee iltapäivälehtiä kannattaa käyttää todistusaineistona iltapäivälehtiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 22, 2020, 12:42:38
En ymmärrä, miksi erilaiset "trans" -jutut ja muut samaan kategoriaa kuuluvat asiat ovat kansalliskonservatiiveille kuin kivi kengässä. Tapauksiahan on olemattoman vähän, eikä ole odotettavissa, että joka toinen ihminen alkaisi sukupuoltaan muuttamaan tai tulisi epätietoiseksi sukupuoli-identiteetistään.

Näille jutuille on monesti biologis-lääketieteellisiä syitä, eli joku kromosomi on syystä tai toisesta väärin koodattu, jos tietokonemaailmasta kömpelö vertaus etsitään. Ei tuollaista vikaa voi parantaa, joten miksi emme antaisi ongelmasta kärsivien etsiä muunlaisia ratkaisuja. Miten ihmeessä se meitä muita haittaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - toukokuu 22, 2020, 22:19:42
Olin vastaamassa yllä olevaan Kopekin viestiin ja kävi kuten on käynnyt muutamasti ennenkin, teen jonkun näppäinyhdistelmän ja kirjoittamani katoaa. Painan takaisin ja eteen, päivitä ja muita. Ei sillä, etten olisi samaa mieltä uudelleen kirjoittaessani, etteikö asia olisikaan ollut sydämenasia tai etten osaisi tai jaksaisi sitä uudelleen kirjoittaa, mutta jotenkin lyhyesti näin:

Ihmettelen myös, miksi jotkut ottavat asiakseen toisten elämän ja valintojen arvostelun, jopa syntymässään saadun rodun, sukupuolen poikkeamat, vammat, kulttuurin tms. Jos asia hiertää niin skippaa vaan pois. Ei tarvitse ottaa huolekseen asioita mitkä eivät ole omaa genreä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 22, 2020, 23:58:59
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 22, 2020, 11:22:42
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 21, 2020, 23:40:57
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - toukokuu 16, 2020, 14:14:46
Tiesittekö, että Vappu Pimiällä ja Sampo Kaulasella on tasan vuosi ikäeroa – sama syntymäpäivä paljastui tänään (https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a2f0e1c2-35e3-4ebf-8b3f-2fefa382998c). Minä en ole tiennyt. Hämmästyttävää mitä kaikkea asioita sitä ihminen ei tiedäkään, vaikka minäkn pidän leikekirjaa Samposta. Sampo senkin lurjus, tahallasi olet tämän salannut.
Minusta joskus tuntuu, että iltapäivälehdet ovat saatanan tai vihervasurien keksintöä.
https://www.maailma.net/uutiset/unkari-kielsi-juridisen-sukupuolen-muuttamisen-trans-ja-intresukupuolisilta-paluu-pimealle (https://www.maailma.net/uutiset/unkari-kielsi-juridisen-sukupuolen-muuttamisen-trans-ja-intresukupuolisilta-paluu-pimealle)
Jotkut vielä ihmettelevät, miksei journalismia arvosteta. Niin, katsokaa journalistit peiliin!
Jos olette tyhmiä, lukijanne pitävät teitä tyhminä.

Jos arvostelee iltapäivälehtiä kannattaa käyttää todistusaineistona iltapäivälehtiä.
Iltikset on populistisimmasta päästä lehtiä eli ne kirjoittaa mistä kansa haluttaa lukea (ja maksaa). Siihen nähden populistipuoluetta (ja sananvapautta!) puolustaneen Toopen valitus on hauska ristiriita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - toukokuu 25, 2020, 13:36:46
Kun asuin rivarissa jossa saattoi päästää kissat ulos, yksi silloisista kissoistani tapasi roikkua ulko-oven ikkunan alareunassa aina kun halusi sisälle. Kynnet tuhosivat tiivisteet ja ikkunat alkoivat talvella kerätä jäätä. Jääkerros pänni ja sulattelin sen silitysraudalla. Lasiin tuli naarmuja.

Seuraavaksi pännivät naarmut, ja hommasin jääkukkalakkaa. Vetelin sitä ikkunoihin. Ukko joka tapasi välillä käydä lässyttämässä minulle (vittuilemassa, jos oli päissään), kuului höpöttävän itsekseen "miten on osannut" kun käveli asuntoni ohi.

Enpä sitten osannutkaan. Laseihin alkoi tulla kusenkeltaisia länttejä. Kun itse ihmettelin sitä jollekulle, tämä sanoi että auringonpaiste tekee sellaista. Ja mistähän minä olisin senkin arvannut, kun ei lakkapurkissa ollut varoitusta että ei kohteisiin joihin paistaa (niin että kesällä 40 astetta)...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - toukokuu 25, 2020, 23:10:06
Vuosi 2020 se vain antaa, ja antaa. Mutta ei siitä sen enempää nyt; ehkä vuoden päästä jopa tännekin sitten, kun ollaan vuotta viisaampia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 26, 2020, 08:08:05
Joskus aikoinaan ehkä pystyi jollakin tavalla kuvittelemaan maailman, jossa edeltävät sukupolvet elivät, koska tietyt perusasiat olivat samoja. Paljon oli tapahtunut muutosta, mutta ei kaikissa asioissa. Kommunikoiminen esimerkiksi tapahtui samalla tavalla kuin ennenkin eli keskustelemalla kasvotusten tai puhelimessa tai kirjoittamalla kirjeitä. Isämme ja isoisämme ja äitimme ja isoäitimme olivat kommunikoineet keskenään kuten me heidän jälkeläisemmekin.

Suuri muutos tapahtui kännyköiden ja internetin tullessa kaikkien ulottuville.

Itselläni kuilu ikähaarukassa "ylöspäin" on aina ollut hyvin jyrkkä ja ehdoton. En ole voinut kuvitellakaan keskustelevani "samalla tasolla" jonkun itseäni oleellisesti vanhemman ihmisen kanssa. Kommunointi on ollut jäykkää ja muodollista ja minun puoleltani pelokasta. Olen ilman muuta teititellyt ihmisiä, jotka ovat enemmän kuin viisi vuotta minua vanhempia. Ei raja tietenkään ole ollut tarkka, eli tilannekin on ratkaissut, samoin se, miten "arvokas" henkilö on ollut kyseessä. Perheen ja lähisuvun piirissä olen tietenkin sinutellut kaikkia iästä riippumatta.

Joudun vain arvailemaan, miltä jostakin nykyajan parikymppisestä tuntuu, kun hän voi jossakin foorumilla nimimerkin suojassa ikäänsä kertomatta - tai kertoen - keskustella täysin tasaveroisena minkä ikäisten ihmisten kanssa tahansa. Tällainen ei olisi ollut mahdollista silloin, kun itse olin parikymppinen. Toisaalta mahtavatko nykyiset parikymppiset edes mihinkään foorumikeskusteluihin osallistua, nämä kun taitavat olla jo jäänne menneisyydestä.

Sinuttelu/teitittelykysymys ei ole vieläkään täysin poistunut, ja joskus asian kanssa joutuu kiusalliseen ahdinkoon, kun ei oikein tiedä, mitä muotoa käyttäisi. Teitittely tuntuu ehkä liian viralliselta ja vanhanaikaiselta, mutta suu ei taivu sinutteluunkaan. Ehkä joissakin tilanteissa voi olla myös toisinpäin, eli ihmistä pitäisi hänen asemansa (ministeri tms.) perusteella teititellä, mutta hän on niin paljon nuorempi, että eiväthän nyt omien lastensa ikäisiä vanhemmat ihmiset yleensä teitittele.

Politiikkaradiossa haastattelija sinutteli ministeri Kulmuria, ja tämä vähän "särähti" korvaan, koska eikös nyt ministerejä ikään katsomatta ole yleensä teititelty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 26, 2020, 14:31:23
Meillä on palautunut työpaikalla muuten normaalijärjestys, mutta turvavälit on pidettävä, jos haluaa mennä toimistolle tekee työt. Etänä saa tehdä jos haluaa, mutta nyt se ei enää ole meillä suositus. Näillä näkymin en ole menossa toimistolle tekemään töitä ainakaan ennen syksyä, jos silloinkaan, ellei sitten tule esim. esimieheltä muita ohjeita. Tämä työmatkoista säästynyt vapaa-aika on kyllä varsin arvokasta; huomaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 26, 2020, 15:18:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 26, 2020, 14:12:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 26, 2020, 13:05:47
...
Tästä herää kysymys, onko miehiselle alalle kouluttautuva nainen oikeastaan edes sataprosenttisesti nainen, vai onko hänessä piilevästi myös jotain miehistä kuten möreä ääni ja parrankasvua ja vahvat lihakset ja niin edelleen, ja onko tällaisen taustasyy biologinen.
Onpa sinulla kummallisia ja vääristyneitä ideoita, niin kuin tuo boldaamani.
Olen tuntenut työkuvioiden kautta naispuolisia dippainsinöörejä varmaan toistakymmentä, enkä muista yhdelläkään römeää ääntä tai parrankasvua.
...

Kaikesta on tehyt biisi. Niin myös tulevasta diplomi-insinööristä.
Klamydia - Nina Autio  (https://youtu.be/YHXMz3j_ge4)

Eiköhän joka ammattikunnasta löydy kaiken näköisiä edustajia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 26, 2020, 21:37:09
Metrossa on nyt jostain viime viikosta lähtien ollut melko normaali määrä matkustajia. Itsekään en jaksa enää ajatella koronaa juuri lainkaan. Pidän etäisyyttä sen verran kuin pystyn, mutta saatan myös istahtaa toista ihmistä vastapäätä (vinottain). Tämän päivän matkallani näin miehen hameessa. Se oli jokin goottityyliin kuuluva pitkä musta hame. Ihan kiva.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 26, 2020, 23:15:02
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 26, 2020, 21:37:09
Tämän päivän matkallani näin miehen hameessa. Se oli jokin goottityyliin kuuluva pitkä musta hame. Ihan kiva.

Sattuipas hassusti, kun juuri pari tuntia sitten ajattelin, mitä reaktioita mies hameessa herättäisi. Kuuntelin nimittäin tuolloin iltakävelyllä kännykästä Yle Areenan ohjelmaa, jossa Kalle Haatanen haastatteli sukupuoltaan naisesta mieheksi muuttanutta Susi Nousiaista.

Keskustelussa kävi ilmi - ja itsekin aloin miettiä asiaa vähän enemmän - että naiselle jo pienestä tytöstä alkaen sallitaan enemmän liikkumisvaraa sukupuoliroolin suhteen. Tytöt saavat leikkiä robottileikkejä ja miekkaleikkejä, ja se on OK, mutta jos pojat alkavat leikkiä nukeilla, sitä katsotaan jo vähän ihmetellen.

Ajattelin, että myös aikuisilla naisilla enemmän liikkumavaraa tässä suhteessa kuin miehillä. Naiset voivat pukeutua melkein miten vaan eivätkä he herätä pahennusta. Heillä voi olla hame tai housut tai jotain muuta. Mutta jos mies kulkee hameessa, hän herättää kummastusta ja varmaan paheksuntaakin. Häntä pidetään jonakin perverssinä friikkinä ja lähes itsensäpaljastajana, jonka poliisi ainakin mielikuvissa jos ei aivan todellisuudessa retuuttaa vankilaan. Näin ainakin pikkupaikkakunnalla.

Susi Nousiainen oli sitä mieltä, että kaikki ihmiset julistavat sukupuolisuuttaan pukeutumalla tietyllä tavalla, vaikka he eivät tule ajatelleeksi sitä. Naiset pukeutuvat naisten vaatteisiin, miehet miesten. Kampaus, meikit ynnä muut viimeistelevät julistamisen.

En täysin yhdy tuohon mielipiteeseen, koska miesten on käytännössä pakko pitää tietynlaisia vaatteita, joten miten voidaan puhua julistamisesta, kun ei ole vaihtoehtoja. Joku jossakin joskus on laatinut säännöt. Metron hamemies rikkoi niitä, mutta niinpä hänestä kirjoitetaankin foorumilla. Jotain seurauksia oli. Silloin, jos miehetkin voisivat vapaasti ja huomiota herättämättä valita asunsa kuten naiset voivat, silloin ehkä puhuttaisiin tasa-arvoisesta pukeutumisesta. Siihen on vielä matkaa.

Joskus kauan sitten housunaisia paheksuttiin. Jotkut rohkeat naiset taistelivat asiansa puolesta, ja nyt ollaan tässä. Ehkä tuo metron mies oli nykyajan esitaistelija. Aika näyttää, jäävätkö hänen kaltaisensa kuriositeeteiksi.

https://areena.yle.fi/audio/1-50485142
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 26, 2020, 23:42:19
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 26, 2020, 23:15:02
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 26, 2020, 21:37:09
Tämän päivän matkallani näin miehen hameessa. Se oli jokin goottityyliin kuuluva pitkä musta hame. Ihan kiva.

Sattuipas hassusti, kun juuri pari tuntia sitten ajattelin, mitä reaktioita mies hameessa herättäisi. Kuuntelin nimittäin tuolloin iltakävelyllä kännykästä Yle Areenan ohjelmaa, jossa Kalle Haatanen haastatteli sukupuoltaan naisesta mieheksi muuttanutta Susi Nousiaista.

...Ehkä tuo metron mies oli nykyajan esitaistelija. Aika näyttää, jäävätkö hänen kaltaisensa kuriositeeteiksi.

https://areena.yle.fi/audio/1-50485142

Metron hamemies oli vain havainto, ilahduttava sellainen, koska hän oli tyylissään hyvin luonteva. Hänen asunsa ei ollut mitenkään naisellinen. Mistään trans-tapauksesta ei todellakaan ollut kysymys. Hameeseen pukeutuvat miehet eivät omissa havainnoissani ole aivan tavattomia harvinaisuuksia. Muutamia tulee nähtyä joka vuosi. Kaikki tuoreimmat, jotka muistan, ovat olleet tyylikkäitä ja rentoja. Heidän asunsa eivät ole mielestäni herättäneet kummastusta. Yhtään naismaista tai trans-identiteettiin vivahtavaa en ole nähnyt. Koen kaupunkiasumisen niin, että ulkoasuun liittyviä huomioita tulee tehtyä, mutta niihin ei kovin usein liity erityisiä tunnereaktioita. Onkohan transvestiitteja enää olemassa? Minusta tuntuu, että heitä näkyy nykyisin hyvin harvoin. Onko transvestismi trendinä mennyt jotenkin ohi nyt kun lumihiutalesukupuolet ovat kaapanneet suuren osan julkisesta huomiosta sukupuoleen liittyen? Ainakin 80- ja 90-luvuilla ehti transvestiittien näkemiseen suorastaan tottua; jotkut tyypit tulivat niin usein vastaan kadulla. Omilla kulmillani on jo vuosikymmeniä asunut myös kaksi kumisaapasfetisistiä; miehiä molemmat. Toinen oli pikkupiirien julkkiskin. Hän kuoli vuosi tai pari sitten. Toinen kumisaapasmies tallustelee yhä elävien joukossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 27, 2020, 10:03:46
Ranska käyttää elvytysmahdollisuuden hyväkseen ja lupaa jopa 7000 euron hankintatuen sähköautoille. Mainiota.

Minusta Suomessakin voisi tukea autokannan sähköistämistä ja uudistamista samalla 7000e/auto, kolmen vuoden ajan. Se tarkoittaisi noin 300 000 uutta autoa ja noin 2,1 miljardia euroa.

Mistä raha? Hävittäjähankintoja voitaisiin pienentää vaikka 10% ja lykätä hankintaa kolmella vuodella. Se raha ei olisi mistään muusta pois. Näin on meille opetettu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 27, 2020, 10:54:17
Taas on ollu töissä isompaa projektia työnalla. Pikkuhomma on paisunut, kun onkin pitänyt tehdä kokonaan uusi ominaisuus palveluun, kun aiemmat väännöt eivät mahdollista tätä uutta ominaisuutta. eilen tein  koko päivän ja tänään puolipäivää kyseistä projektia eikä ajankulua taaskaan huomannut. Vielä olisi ainakin huomiselle ja ainakin tuon ominaisuuden säätöä, mutta pohja on nyt valmis. Ominaisuus toimii nyt kunhan ei tee virheitä. Pitää nuo virhetilanteet vielä käsitellä ja sitten ominaisuus taitaa olla valmis. Todella loistava fiilis kun ei ole tarvinnut pyöritellä peukaloita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 28, 2020, 15:48:01
Oli kehityskeskustelu esimiehen kanssa. Oli oikein virkistävä hetki taas hieman pohtia, missä ammatillisen osaamisen kannalta ollaan ja minne ollaan menossa. Ihan hyvältä vaikuttaa, kun esimies on ollut oikein tyytyväinen työpanokseeni ja muutenkin kun oma ja esimiehen visio nykyhetkestä ja menosuunnasta vastasivat toisiaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 28, 2020, 15:58:44
^Samaten kyselin, josko voisin käyttää lomarahavapaat 15 vrk niin, että pitäisin 15 viikkoa putkeen perjantait vapaana. Esimies ihmetteli, mutta ymmärsi taudin kuvan kun kerroin, että koska olen huono pitämään lomia, yritän tässä vain kehitellä näille ylimääräisille vapaille jotain mielikuvituksellista käyttöä. Esimies näytti ajatukselleni vihreää valoa, mutta että koska tällaista ideaa ei ole ennen tullut firmassa vastaan, pitää asia vielä varmistaa henkilöstöosasatolta tms, mutta jos on esimiehestäni kiinni, niin kyllä onnistuu. Eli jos kaikki menee suunnitellusti eka vietän kesäloman heinäkuussa ja siitä sitten tekisin ilmeisesti johonkin öbaut marraskuun alkuun asti 4 päiväistä työvikkoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 01, 2020, 07:58:06
No hyvinpä alkoi tämäkin aamu.  :(

Heräsin melkoisen väsähtäneenä tietoisena siitä, että pitää ehtiä ajoissa salille, jotta olen ajoissa puhelimen äärellä, kun on tulossa ajoitettu puhelu. Varmaan koko nukkumista stressasi aikataulu ja puhelin.

Kampesin itseni kuitenkin pystyyn ja päätin virkistyä. Aloitin aamutoimet tavalliseen tapaan ja kun pääsin puuroni kanssa sohvalle, kuulin äänen bzzzz...zzz.....zzzzz..zzzzzz. Ryntäsin laittamaan parvekkeen oven kiinni, jotta äänilähde ei pääse sisään, mutta se perkele oli jo tullut, sillä ääni kuuluikin keittiöstä.

Juomalasi ja tukeva paperi esiin ja sitten jahtaamaan pimpparia. En voi sitä jättää tänne, kun lähden pois kotoa. Karvanaamat voi sekoilla sen kanssa, joten se oli pakko saada kiinni. Tämäpä vaan ei halunnut pysähtyä ikkunalasille katselemaan maisemia, vaan kierteli ilmassa tai laskeutui johonkin sellaiseen paikkaan, josta sitä ei lasiin saanut kaapattua. Lopulta se erehtyi ikkunalle ja sain san napattua lasiin ja heivattua parvekkeelta vapauteen. (Parvekelasit ovat niin, että lasien välissä on pienet rakoset, josta ilma ja öttiäiset voivat kulkea, mutta kissan kokoiset ei.) Into pinkeänä se lensikin tiehensä vauhdilla. Rasittavaa tässä oli, että karvanaamat pyöri koko toimituksen ajan jaloissa, sillä nekin olisivat halunneet leikkiä Ota kiinni pörriäinen -leikkiä. Nyt ne päivystää parvekkeen ovella molemmat ja odottaa, että öttiäinen tulisi takaisin?

Väsyneenä herääminen + jännitys = orastava päänsärky, joka nyt pitäisi saada talttumaan ilman pilleriä, kun on salipäivä  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 01, 2020, 14:21:24
Heräsin painajaiseen, oli pää kipeä. Sain suru-uutisia tänään. Kantapaikan eräs trolli alkoi ottaa päähän pahemman kerran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 01, 2020, 15:49:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 01, 2020, 14:21:24
Heräsin painajaiseen, oli pää kipeä. Sain suru-uutisia tänään. Kantapaikan eräs trolli alkoi ottaa päähän pahemman kerran.

Taisi olla odotettuja uutisia, vaikka eihän sitä koskaan kykene varustautumaan, oikein todella. Osanottoni!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 01, 2020, 16:09:54
Oli odotettuja uutisia, vaikka tosisurullisia. Pääsi pitkään syöpäkivuissa kitunut ihminen kärsimyksistään, mikä oli helpotus varsinkin tyttärelleen. Toivottavasti helpotukseen ei sitten sekaannu huonoa omaatuntoa siitä helpotuksesta. Itselleni kävi sillä lailla oman viimeisimmän omaiseni kuollessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2020, 16:53:03
Olin kastelemassa pihakukkia ja juuri viimeistä kannullista olin täyttämässä, kun sauvakävelijämummeli, josta olen ennenkin kertonut, meni viemään roskia. Ilman kävelysauvoja tällä kertaa ja yllättävän vikkelästi hän ehti penkille istumaan. Minulla ei ollut mitään pakoreittiä, sillä ne kukat, joita olin aikeissa kastella, olivat saman penkin edessä. Tietysti olisin voinut hulauttaa vedet jonnekin pusikon juurelle ja livahtaa rouvan selän takaa sisälle, mutta kun muut mukanani olleet varusteet olivat sen samaisen penkin vieressä enkä niitä voinut siihen jättää.

Rohkea rotan syö ja uhkarohkea OTK:n hernekeittoa, sanotaan, joten urheasti viemään vedet kukille. Tervehdimme kohteliaasti ja ennen kuin ehdin pisaraakaan vedestä kaataa, puhuminen alkoi. Eihän siinä auttanut kuin laskea kannu kädestä ja alistua kohtaloonsa. Siinä sitten käytiin läpi korona melko monipuolisesti ja kummankin suhtautuminen siihen, hänen poikansa kuulumiset, mummelin suhde miniään, työuramme jälleen kerran (sama firma), otteita nuoruusvuosista, lastenkasvatuksen perusprinsiipit .. jne .. jne

Lopulta alkoi tuntua jo siltä, etten enää jaksaisi, sillä tarkoitus oli vain pikaisesti käydä pesemässä ja viemässä ulos talon kesäkalusteet ja kastelemassa ne riivatun kukat. Viimeistä kannullista vaille homma oli hoidettu jo aikoja sitten. Vihdoin sain sanotuksi, että nyt nakkaan nämä vedet kukille ja sitten pitää mennä jo kotiin jatkamaan kesken jäänyttä puuhaa. Rouva siihen vastasi, että tosiaankin pitää mennä jo sisälle. Hänellä oli ollut vilu jo pitkän aikaa, mutta kun nykyään ei enää ketään näe ja kun kerrankin saa jutella jonkun kanssa, niin ei se vilukaan haitannut

Puolitoista tuntia elämästäni hurahti raikkaassa kesäilmassa. Näin jälkeenpäin miettien, olisi kai sen ajan voinut huonomminkin käyttää kuin viihdyttää ikääntynyttä naapuria, joka oli juttuseuran puutteessa. Hän on sekä ikänsä että sairauksiensa puolesta riskiryhmään kuuluva, joten aika yksinäiseksi hän on tämän ajan kokenut, vaikka poikansa on hänelle ruokaostokset yms. asiat hoitanut. Eipähän minulla oikeasti ollut mihinkään kiirettä, vaan olisin tuonkin ajan ehkä käyttänyt vain TV:n tai läppärin ääressä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 02, 2020, 22:30:55
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 01, 2020, 16:09:54
Oli odotettuja uutisia, vaikka tosisurullisia. Pääsi pitkään syöpäkivuissa kitunut ihminen kärsimyksistään, mikä oli helpotus varsinkin tyttärelleen. Toivottavasti helpotukseen ei sitten sekaannu huonoa omaatuntoa siitä helpotuksesta. Itselleni kävi sillä lailla oman viimeisimmän omaiseni kuollessa.
Surua ja helpotusta. Ainakin on ohi.
Kuolevan ihmisen viimeisten päivien seuraaminen on suht. perc:stä. Tuota olen kokenut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 05, 2020, 07:44:57
Nyt vaikuttaisi siltä, että homma onnistuu. Eli esimies juuri hyväksyi antisosiaalisen kokeiluni vetäytyä viikonlopun viettoon päivän aikaisemin kuin muut reilun 3 kuukauden ajan (15 viikkoa) syksyllä. Eli ilmeisesti firman puolesta ei ollut lyhyemmälle työviikolleni esteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 05, 2020, 18:27:31
Jostakin syystä katselen enemmän taaksepäin kuin eteenpäin. Elän toisin sanoen muistoissani ja menneessä ajassa. Mennyt aika tuntuu jotenkin tyylikkäämmältä, kun sitä katsoo vanhoista valokuvista. Naiset olivat kauniimpia ja muoti oli tyylikkäämpää. Kaupungit huokuivat jännitystä ja seikkailua.

https://pbs.twimg.com/media/D2Y7PtHUYAAejoU.jpg

Kaupunki-ihmisen eli isossa kaupungissa varttuneen ja eläneen ihmisen psyyke on pakosti erilainen kuin maalla varttuneen ja eläneen. Ympäristön ja kulttuurin erot ovat niin valtavat, etteivät ne voi olla vaikuttamatta.

Yksi ero on se, että kaupunki säilyy osittain muuttumattomana, kun taas pienet taajamat revitään viimeistä taloa myöten maan tasalle niin, että menneestä ei jää jäljelle muuta kuin valokuvia, jos niitä on otettu. 

Helsinki 1939:

https://hkm.finna.fi/Cover/Show?id=hkm.HKMS000005%3Akm0031zw&index=0&size=large

Helsinki 2018:

https://www.wheels.fi/wp-content/uploads/2018/09/1932-Ford-Tudor-rodi-337-big-flathead-V8-Stadin-Cruising-Night-Kauppatorilla-Syyskuu-2018-KaiLappalainen-CCBY40-WheelsFI.jpg

Maaseututaajamista minulla ei ole esittää samanlaisia vertailukuvia, mutta ei niissä paljon 1930-luvun rakennuksia ole jäljellä, ehkä joku omakotitalo ja kirkko, jos edes se.

Maaseudulla ei siis ole vanhaa säilynyttä rakennettua ympäristöä, jossa voisi kokea pysyvyyttä ja ajatella, että vuosisadat vierivät, mutta nämä seinät ja kadut ja puistot säilyvät.

Maaseututaajamissa puretaan jo 1980-luvun rakennuksia. Entinen työpaikkani, vanhainkoti, näyttää olevan sekin jo purkutyömaa. Nykyisten julkisten rakennusten käyttöikä on siis noin 30 vuotta. Puretaan 1980-luvun rakennuksia kaupungeissakin, mutta siihen ei kiinnitä samalla tavalla huomiota.

Hengeltäni maalaistaajamalaisena asennoidun kaupunkien katuja ympäröiviin kerrostaloihin kuin metsään tien varressa. Kun jostakin on purettu rakennuksia niin, että paikalla on vain tyhjä kortteli, en yhtään muista, millaisia rakennuksia siinä on ollut, vaikka olisin kulkenut paikan ohi satoja kertoja vuosikymmenien aikana. Joistakin oikein merkittävistä ja näkyvistä rakennuksista saatan jotain muistaa, mutta tavallisista peruskerrostaloista en mitään.

https://vintagenewsdaily.com/color-slides-that-show-what-ladies-wore-during-the-1950s/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 06, 2020, 17:26:40
Jessus & jumantsuigelo!

Äsken puhalsi järvenselän yli yllättävä myrskypuuska. Mökin edessä rinteessä pahaenteisesti mökkiin päin kallellaan ollut lahovikainen mänty kallistui...

... ja kaatui mökistä ohi! Ei telonut mennessään pahemmin muita puitakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 06, 2020, 18:48:06
Olikohan sama rintama, joka täältä pyyhkäisi menemään tuossa klo 16 jälkeen?

Olin juuri herännyt pieniltä päikkäreiltä ja katsoin, että ilma oli ok ja voisin lähteä vähän ulos. Menin kylppäriin hiukan pesemään kasvoja virkistäytyäkseni ja siinä vaihtelin vaatteita samalla. Kun tulin kylppäristä, epäuskoisena tuijotin sitä synkeyttä, joka oli lasketunut tienoolle ja siinä samassa taivaat aukenivat ja järkyttävä sade piiskasi ikkunoita.

Siihen päättyi ulkoiluni. Sain sentään parvekkeella käytyä, kun se on lasitettu. Suosiolla vaihdoin kotivaatteet takaisin ylleni ja samassa se sade sitten päättyikin. Ei se kestänyt varmaan varttia enempää, kun raivoisa tuuli vei sateet menneessään.

Nyt paistaa aurinko, mutta tuskin jaksan toista kertaa alkaa vaatteiden vaihtoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 06, 2020, 21:00:33
Tein iltapäivällä kävelylenkin keskustassa oikein ajan kanssa. Minulla oli kyllä myös kauppa-asia hoidettavana. Olen aivan kyllästynyt kesämökin keittiön verhoihin, joissa on jokin välimerellinen sitruunoita ja appelsiineja -kuvio. Keittiö on varjon puolella ja verho pimentää huonetta aivan turhaan. Välimeri-teema tuntuu myös sopimattomalta muuten ihan suomalaisessa mökkisisustuksessa. En ole itse verhoa hankkinut, vaan epäilen "rikoksesta" veljeni exää, joka jossain vaiheessa oli töissä kangaskaupassa. Halusin tilalle jonkin yksinkertaisen vaalean valoverhon, joka päästää valoa läpi, mutta suojaa katseilta (ikkuna on tien suuntaan). Huomasin Stockan mainoksessa huivin, jollaista olin käynyt hypistelemässä. Olin ajatellut, että ostamalla 2 huivia välttyisin kokonaan verhojen reunojen ompelemiselta. Pohdin kuitenkin, että huivikangas saattaisi olla hieman liian ohutta. Nyt huivien hinta oli alennettu 5 euroon kappale. Päätin kuitenkin käväistä ensin Eurokankaassa. Kävikin niin, että löysin jäännöspaloista riittävän pitkän pätkän valkoista harsomaista verhokangasta. Kangas maksoi 4,10e. Asian heikko puoli on, että joudun ompelemaan saumat sekä pituussuuntaan että molempiin päätyihin. En voinut jättää kangasta ommeltavaksi, koska minulla ei ollut ikkunan tarkkaa mittaa. Kaipaan yksinkertaiseen verhoon myös jotain pientä somistetta, koska yksivärinen verho tuntuu hieman liian tosikkomaisen vakavalta, vähän toimistomaiselta, mökkiympäristöön. Mutta somistelun voi tehdä myöhemmin. Asialla ei ole kiirettä ja pari ideaakin minulla jo on. En aio koristella koko verhoa, vaan vain kaistaleen verhon alaosasta, joka asettuu pöydän yläpuolelle.

Kangaskaupan jälkeen suuntasin Stockaa kohti, sillä ajattelin vielä vilkaista kesävaatteita. Kohtasin ilokseni Keskuskadulla katukonserttiin asettuneen bändin, joka oli juuri aloittanut esiintymisensä. Ensimmäinen live-keikkani moneen kuukauteen! Bändi oli hyvä. Kuuntelin koko keikan ja maksoin elämyksestä vähän rahaakin. Maksan aina katusoittajille silloin kun ne ovat oikeasti hyviä. Sattui olemaan kukkarossa onneksi käteistä, mikä on minulle jo viime vuodet ollut hieman harvinaista. Bändissä oli kolme saxofonia, trumpetti, pasuuna, sousafoni ("tuuba") ja rummut. Vetävän energinen, iloinen ja osaava katupumppu. Yllätyskeikat on parhaita!!!
https://timobrassband.com/

Keikka päättyi sadekuuroon. Pelastauduin Stockalle, mistä jatkoin vielä Sokokselle ja Kamppiin. En ostanut muuta kuin ruokaa. Kampista oli pakko taas ostaa pala kokolihaa, kun nyt satuin sinne asioimaan parin viikon tauon jälkeen. Stockalla oli aika paljon väkeä. Nyt on kyllä hyvät alennusmyynnit, sillä kaupat eivät ole saaneet kesävaatteita myytyä koronan aiheuttaman asiakaskadon takia. Kaikkea on alennuksessa paljon ja kokoja löytyy. Hieman melkein säälitti kauppiaiden kohtalo. Sokoksella oli Stockaan verrattuna hyvin hiljaista. Ehkä Stockan ale on niin vetovoimainen, että se imee ostajia muualta.

Kiva onnistunut lorvailupäivä kaupungilla! Ja parasta oli kyllä yllätyskonsertti!!! :) :) :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 06, 2020, 21:28:26
Tein sen taas!

Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Se tapahtui Unkarissa kesällä 2005.

Tällä kerralla auton katolta pudonnut rahakukkaro onneksi löytyi. Edellisellä kerralla ei. Joku oli nähnyt sen tiellä ja poiminut talteen. Ajokortista oli käynyt ilmi nimeni, ja niinpä sain kukkaron takaisin. Ilmeisesti siellä on kaikki sisältökin tallella. En ole katsonut. Yksi kortti oli kuulemma ollut maantiellä.

Nolo tilanne, koska palauttaminen oli ollut hankalaa, ja lähes puolet kylästä oli osallistunut siihen. Ovikelloa oli soitettu ja puheluja oli soitettu ja kukkaro oli kierrellyt siellä ja täällä ennen kuin joku sen lopulta oli tuonut. Tulipahan taas hankittua kyseenalaista mainetta. Pikkukylällä tapaus on melkein kuin siitä olisi lehdessä kerrottu.

Älyttömintä on, että en muista milloin ja mihin olin pannut kukkaron. Se saattoi olla auton katolla tai nokkapellin päällä. Unohtamisprosessin voin suunnilleen rekonstruoida.

Olin lähdössä autolla toiselle paikkakunnalle, kun huomasin, että rahakukkaro ei ole mukanani. Muistin, että se on toisessa autossa. Kävin hakemassa sisältä talosta tuon toisen auton avaimet. Sen jälkeen avasin auton oven ja kaivoin kukkaron penkin alta, jonne olin työntänyt sen piiloon eräässä tilanteessa edellisenä päivänä. Tästä alkaen muistikuvani kukkarosta menevät hatariksi. Kävin joka tapauksessa viemässä toisen auton avaimet taloon sisälle ennen kuin lähdin toisella ajamaan toisella autolla. Minulla on hämärä muistikuva siitä, että kädessäni olivat talon avaimet, rahakukkaro ja palautettava auton avain. Tämä on viimeinen muistikuvani rahakukkarosta.

Ehkä on käynyt niin, että olen laskenut rahakukkaron kädestäni "hetkeksi" auton nokkapellille, jotta käsissäni ei olisi liikaa tavaroita, ja jotta ulko-oven avaaminen olisi helpompaa. Tarkoitukseni on ollut ottaa kukkaro noin kymmenen sekunnin päästä uudestaan käteeni, kun olen sujauttanut auton avaimen sisälle talon eteiseen. Siihen ei kauan mene. Avainta pidetään ulko-oven vieressä pienen kaapin päällä. Kun olen palannut autolle, en ole enää muistanut kukkaroa enkä myöskään huomannut sitä, vaikka olen kävellyt sen ohi. Olen ehkä katsonut muualle ja miettinyt muita asioita. Rahakukkaro on ehkä ollut auton nokkapellillä.

Toinen mahdollisuus on se, että olen laskenut rahakukkaron siksi aikaa auton katolle, kun olen roikkinut etuoven auki takaoven kautta (koska etuoven ulkopuolinen ovenkahva on rikki). Kun etuovi on auennut, olen mennyt sisälle autoon lähtenyt ajamaan huomaamatta ja muistamatta, että kukkaro jäi katolle. Se on ollut silmieni edessä, mutta olen katsonut toiseen suuntaan.

Pystyn keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Kun keskityn seuraavaan, entinen pyyhkiytyy täysin pois mielestä. Tämä suurelta osin selittää unohtelut. Rahakukkaron voi unohtaa auton katolle, vaikka juuri olisi ollut aikeissa ottaa sen sieltä. Riittää, että mikä tahansa muu ajatus tulee hetkeksi väliin. Ja niitähän tulee.

Pysäköintikiekko unohtuu usein, vaikka sen paneminen esille olisi ollut mielessä vain pari sekuntia aikaisemmin. Tarvitaan vain joku yllättävä uusi asia  (otanpa nuo käsineet tuosta penkiltä mukaani), jonka ajatteleminen pyyhkii entisen (täytyypä muistaa panna pysäköintikiekko) pois mielestä. Täydellisesti.

Minulla on ollut itse laatimani sääntö, joka kieltää laskemasta rahakukkaroa auton katolle tai muuallekaan auton päälle milloinkaan missään tilanteessa edes lyhyeksi hetkeksi. Olen noudattanut tunnollisesti tätä sääntöä. Mutta nyt lipesin siitä, ja heti kävi näin. Yritän ottaa tämä opetuksena ja noudattaa sääntöä vieläkin ehdottomammin.

Viime talvena laskin silmälasit "hetkeksi" erään tason päälle auton nokkapellin alla. Sen jälkeen rassasin jotain juttua autossa. Lopuksi pamautin nokkapellin kiinni. Voi arvata, miten silmälaseille kävi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 06, 2020, 22:03:36
No onneksi et joutunut hakemaan lompsaasi poliisilaitokselta!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 06, 2020, 23:30:11
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 26, 2020, 21:37:09
Metrossa ... näin miehen hameessa. Se oli jokin goottityyliin kuuluva pitkä musta hame. Ihan kiva.

Onkohan miesten hame nyt joku trendi kun näin taas miehen hameessa? Tällä kertaa vastaan käveli kiltti-tyylisessä melkein mustassa aavistuksen verran tartan-ruudullisessa hameessa kalju nuorehko mies. Hänellä oli musta t-paita (taisi olla pitkät hihat), mustat polvisukat ja kumitossutyyppiset jalkineet. Ihan kiva.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 06, 2020, 23:43:01
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 06, 2020, 21:28:26
Pysäköintikiekko unohtuu usein, vaikka sen paneminen esille olisi ollut mielessä vain pari sekuntia aikaisemmin. Tarvitaan vain joku yllättävä uusi asia  (otanpa nuo käsineet tuosta penkiltä mukaani), jonka ajatteleminen pyyhkii entisen (täytyypä muistaa panna pysäköintikiekko) pois mielestä. Täydellisesti.

Aiheuttaako kiekottomuus pysäköintivirhemaksuja? Tai pelkäätkö niin käyvän?
Automaattikiekko maksaa itsensä takaisin jo ensimmäisen vältetyn parkkisakon kohdalla. Tai mielenrauhana.
Esimerkiksi: https://m.motonet.fi/fi/tuote/6500181/Park-Lite-elektroninen-parkkikiekko
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 07, 2020, 07:57:50
Tässä on perinteisempää pysäköintikiekkoa ja mahdollinen viikonlopun aamufiilis tai koronajatkot kuppiloille:

(https://media1.tenor.com/images/854b95bf4a1f782099535add57797179/tenor.gif?itemid=15528922)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 10, 2020, 23:04:24
Kuka on sanonut näin?

– Kourallisella liikeyrityksiä (erityisesti Google, Twitter ja Facebook) on valta ohjata, mitä useimmat ihmiset tietävät, ajattelevat ja sanovat.

Kuuntelin autolla ajellessani radiota ja päädyin myöhemmmin googlailemaan asioita, joista radiossa oli puhuttu. Googlailun tuloksena löytyi tuollainen mielipide ja tietysti paljon muutakin. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 10, 2020, 23:18:48
^Todennäköisesti monikin on sanonut noin. He kaikki ovat luonnollisesti valeuutisia levittäviä putinisteja.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 10, 2020, 23:59:16
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 10, 2020, 23:04:24
Kuka on sanonut näin?

– Kourallisella liikeyrityksiä (erityisesti Google, Twitter ja Facebook) on valta ohjata, mitä useimmat ihmiset tietävät, ajattelevat ja sanovat.
F2F-tuttu Tapsahan se (http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2020/05/tapsan-tahdit-ja-karmea-sensuuri.html). Mutta ensin kyllä ajattelin Jani Halmea kunnes googlasin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 11, 2020, 13:12:46
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 10, 2020, 23:18:48
^Todennäköisesti monikin on sanonut noin. He kaikki ovat luonnollisesti valeuutisia levittäviä putinisteja.  ;)

Ja varmaan ne on julkistettu edellä mainituilla foorumeilla.

Hakukoneille ja juorupalstoille ne voivat olla yksi keskustelua lisäävä teema.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 11, 2020, 13:19:35
Ei tuo Tapsan käsitys nyt varsinaisesti mitään uutta tietoa ole.

Sosiaalisen median ja hakukoneiden firmat määrittelevät suuressa määrin tavallisen kansan mielipiteitä. Nuorison keskuudessa ehkä muut alusta kuin facebook tai twitter, jotka ovat enempi meidän fossiilien alustoja, mutta idea on sama, ne alustat netissä, joissa porukka pyörii, ovat nykyajan mielipiteenmuokkauksessa keskeisessä asemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 11, 2020, 16:03:02
Oli tänään oikein hyvä päivä töissä. Sain kaksi isoa projektia seuraavaan vaiheeseen. Toinen on nyt tuotantoon siirtoa vaille valmis ja toinen siirtyy kehitysvaiheesta testattavaksi. Vielä aamusella ajattelin, että kummankin projektin seuraavan vaiheen kypsyys saavutetaan vasta joskus ensi viikolla, mutta jotenkin vain sain molemmat projektit pisteeseen, jossa asiakas haluaa siirtoa seuraavaan vaiheeseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 11, 2020, 23:50:22
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 11, 2020, 13:19:35
Ei tuo Tapsan käsitys nyt varsinaisesti mitään uutta tietoa ole.

Sosiaalisen median ja hakukoneiden firmat määrittelevät suuressa määrin tavallisen kansan mielipiteitä. Nuorison keskuudessa ehkä muut alusta kuin facebook tai twitter, jotka ovat enempi meidän fossiilien alustoja, mutta idea on sama, ne alustat netissä, joissa porukka pyörii, ovat nykyajan mielipiteenmuokkauksessa keskeisessä asemassa.
Jani Halmeen perusteella Suomi on poikkeus. Aikuisemme lukevat FB:n kautta uutisena lähinnä Iltapäivälehtiä = valtamediaa! Tämä poikkeaa ulkomailta ja Britanniassa eivät olleet uskoa kun Halme sinne raportoi (työtänsä on).
  Eli pikemmin iltapäivälehdet Suomessa määrittää kansan mielipiteitä, ei niinkään FB. Tapsan vikana on taas kopsata apinana ulkomaisia, lähinnä jenkkikreationistisia "totuuksia".

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 12, 2020, 00:13:49
Sekä eilen että tänään olen siivonnut avatuista kahvikermapurkeista valuneita kermoja jääkaapista. Hpmph. Eilen oli astetta ikävämpi löydös, kun ruokapakkausten etiketit olivat liimautuneet lasihyllylle, niin että piti käyttää karhunkieltä putsaukseen. Toinen iso vihanneslaatikko lainehti, ja sen allakin. Punakaali oli alkanut saamaan partaa, mutta se oli pelastettavissa, kunhan kuori kerroksen pois. Valunut kerma oli saanut ässehtiä muutaman päivän jo, ennen kuin huomasin. Tänään sohlasin sitten toistamiseen, ja onnistuin lorottamaan toisesta avatusta kahvikermatötsästä tähän samaiseen vihanneslaatikkoon, ja sen allekin. Nyt sentään huomasin heti kämmini.

Nolojen tilanteiden nainen -fiilis.

Kiikkerät ruokakerma-pikarit ovat pyöreäpohjaisia (poikkileikkaukseltaan) Lidlin kestokermoja. Ilmeisesti pysyvät huonommin pystyssä kuin tavalliset, pienen tiiliskiven muotoiset kermatötsät. Nyt tälläsin lopun avatun kerman purkkeineen mukiin, josta se ei toivottavasti kaadu. Pitää muistaa myös käyttää se.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 12, 2020, 15:13:59
Vihje "hikiliikunnaksi": "Ajakaa pitkä turpeinen heinikko vetävällä ruohonleikkurilla, josta on vetohihna irronnut. Säätäkää leikkauskorkeus mahdollisimman pieneksi. Valitkaa helteinen päivä.

Lisävihjeitä: Kun leikkuri eii kulje, vaikka sitä työntäisi hevosen voimilla, vaan tökkää nokasta jolloin takapyörät nousevat ja leikkuri kaatuisi eteenpäin, jos työntämistä aina vain jatkaisi (ja jaksaisi), vaihtakaa suuntaa. Voi myös kokeilla työntämistä jalalla jostakin alempaa, työntöaisan alemmmasta välitangosta esimerkiksi, jos sellainen on. Täysi voima tarvitaan. Kun ympärille ilmestyy verenhimoinen itikkaparvi, pukekaa itikkatakki.

Vetämättömän vetävän leikkurin työntäminen on paljon raskaampaa kuin tavallisen leikkurin työntäminen, koska se on painavampi, ja koska vetokoneisto jumittaa takapyöriä. Se on vähän kuin työntäisi autoa vaihde päällä. Ei nyt aivan, mutta sinne päin. Pienet etupyörät jumittavat myös helposti korkeassa ruohikossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 12, 2020, 15:57:12
Nolojen tilanteiden nainen raportoi kermagate jälkipuinnin merkeissä: ilmeisesti "kannelta" näyttävä osa tötsässä onkin pohja, toisin kuin suomalaisissa viili- yms. purkeissa, joissa on samannäköinen poisrepäistävä kansi. Tämä kansi on todella tukeva, ja saksilla siihen reiän tekeminen vaati vähän voimaa. Tällä "kansi"puolella on tötsän levein kohta, ja varmaankin siksi stabiilimpaa asettaa tötsä (intuitionvastaisesti) kansi alaspäin. "Pohjapuolella" ilmeisesti on jokin kohta, josta tötsän saa avattua. Tutkailen tätä tarkemmin sitten, kun olen tyhjentänyt tötsän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 12, 2020, 17:50:56
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 12, 2020, 15:57:12
Nolojen tilanteiden nainen raportoi kermagate jälkipuinnin merkeissä: ilmeisesti "kannelta" näyttävä osa tötsässä onkin pohja, toisin kuin suomalaisissa viili- yms. purkeissa, joissa on samannäköinen poisrepäistävä kansi. Tämä kansi on todella tukeva, ja saksilla siihen reiän tekeminen vaati vähän voimaa. Tällä "kansi"puolella on tötsän levein kohta, ja varmaankin siksi stabiilimpaa asettaa tötsä (intuitionvastaisesti) kansi alaspäin. "Pohjapuolella" ilmeisesti on jokin kohta, josta tötsän saa avattua. Tutkailen tätä tarkemmin sitten, kun olen tyhjentänyt tötsän.

Sait ylipuhuttua. Tilasin pizzan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 13, 2020, 16:48:59
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 06, 2020, 17:26:40
Jessus & jumantsuigelo!

Äsken puhalsi järvenselän yli yllättävä myrskypuuska. Mökin edessä rinteessä pahaenteisesti mökkiin päin kallellaan ollut lahovikainen mänty kallistui...

... ja kaatui mökistä ohi! Ei telonut mennessään pahemmin muita puitakaan.

Hellettä pitää, mutta pätkin, pilkoin ja pinosin puun kuormalavan päälle. Tyvestä jätin kaksi kolmen metrin mittaista pölliä lojumaan rinteeseen lahopuutarhaksi.

Puu oli honteluudestaan (halkaisija tyvellä alle 30 cm) huolimatta samaa polvea kuin muutkin männyt. Satavuotias. Lahoa oli ainakin 15 metrin korkeuteen, ja männynkäävän itiöemiä puski sieltä sun täältä. Kaikki eivät erottuneet paljaalla silmällä puun ollessa pystyssä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 13, 2020, 22:40:31
Tällä viikolla muutama päivä, erityisesti toissapäivä (muistaakseni, ajatuskaan ei ole aina luistanut), on ollut hirveä. Mitään ei jaksanut. En edes puutarhaa kastella. Iltaruoan jälkeen klo 18 rojahdin lattialle, en jaksanut edes sarjakuvakirjaa. Nukahdin liki välittömästi ja nukuin 2,5 tuntia. Eilen olen alkanut palautua. Ja tänään virkeämpi.
  Epäilen itikoita. Aikoinaan muinoin joku itikka puri taudin jonka jälkikäteen diagnosoin Pogostan taudiksi. 2 tuntia jaksoin olla virkeä kerrallaan ja täytekakunpala veti niin naatiksi että rojahdin sänkyyn enkä jaksanut pikkurilliäkään liikuttaa. Lopulta isä hankki kainalosauvat joilla kolkuttelin kun nivelet oli niin kipeät ja jäykät. Reumakokeet jäi epämääräisksi, ollako vai eikö olla reuma. Nyt tämä uupuumus toi tuon mieleen. Hämmästelin sitä nyt että jos aamuvarhain (liian varhain) heräsin niin olin virkeä ja kävin jopa käppäilyllä. Mutta pari tuntia siitä niin tavaton väsy ja veto pois.
   Nyt itikat on olleet pieniä ja tulleet jopa millin raoista läpi! Kova homma rakojen ja vuotojen tilkitsemisessä. ½ normikoosta, olisko lintuhyttysiä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 14, 2020, 20:11:49
Kuunaan ei ole nahka näyttänyt niin törkeältä kuin tällä viikolla. Grillasin itseäni rantakallioilla keskiviikkona, levitettyäni roll-on -tyyppisestä purkista aurinkorasvaa sinne tänne. Mielestäni sitä piti olla ihan riittävästi, mutta varmuuden vuoksi uinnin tai parin päälle pläiskin vielä toisensorttista eli tavallista voidetta kropalle. Roll-on oli sk 30 ja voide sk 20.

Kotona sitten paljastui ikävä näky. Ihmeellisiä punaisia länttejä siellä täällä. Ei niin mitään järkeä länttien sijainnissa siinä mielessä että mielestäni en kyllä tuolla tavalla voidetta laittanut. Näytän aivan palapeliltä.

Vielä hurjemmaksi näky meni kun treeneissä potkiskelimme toisiamme ja tuli tietysti mustelmaa kinttuihin. Vasen jalkani on nyt kärähtymien ja mustelmien sekamelska, oikein pakanamaan kartta. Punaisen ja violetin (kohta vihreän) vaihtelu saa minut näyttämään siltä kuin olisin jotenkin muhkurainen.

Pumppu nakuttaa kuin kaistapäinen ja aivot huutaa hoosiannaa. Selityksenä ilmeisesti että kävin tunnin vesijuoksulla ja kaiketi aurinko otti nuppiin. Ei sinne oikein hattua viitsisi laittaa jos vaikka tippuu järveen ja uppoaa. En osaa sukeltaa, joten millä minä sen sieltä ylös saan. Tänään tosin ei tuullut, joten ei sitä ainakaan puuska olisi järveen paiskannut. Mutta ikinä ei ole varma etukäteen millaista järvellä on.

Ihmiset ilakoivat somessa tulevia helteitä. Minun tekee mieli lähinnä rasvata köysi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 14, 2020, 21:00:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 14, 2020, 20:11:49
Selityksenä ilmeisesti että kävin tunnin vesijuoksulla ja kaiketi aurinko otti nuppiin.

Tunti järvessä?

Yhteenlaskettuna tunti on melkein elinikäinen järvessä oloni.

Tai no, kai sitä lapsena ja nuorena pulikoitiin paljonkin, mutta olen aina kuulunut palelijoiden heimoon. Uinnissa on aina ollut se inhottava sivumaku, että siinä palelee. Veden pitää olla jotain 27 astetta, jotta se on siedettävää. Eihän noin lämmintä vettä ole kuin korkeintaan aivan pinnassa, johon aurinko porottaa.

Sukeltamista harrastettiin melko paljon. Sukelsin monta kertaa laivojen ali. Ja aika pitkäänkin pääsin pinnan alla.

Sellaistakin harrastettiin, että vedimme vuoronperään toinen toisiamme perämoottoriveneellä pitkässä narussa, jonka päässä oli poikittainen lauta ikään kuin korkeusperäsimenä. Sukeltaja roikkui kiinni laudassa, johon oli muotoiltu jonkinlaiset kädensijat. Lautaa oli muutenkin virtaviivaistettu. Kun sitä käänsi alaspäin, pääsi pohjaa kohti. Kun käänsi ylöspäin, palasi pintaan. Moottoriveneellä vetäminen tapahtui rannan tuntumassa rannan suuntaisesti, koska ei laudalla mihinkään monen metrin syvyyteen voinut (ei koskaan kokeiltu) laskeutua.

Tuossa menetelmässä oli etuja tavalliseen sukeltamiseen verrattuna. Veden alla voi olla pidempään, kun happea ei kulunut uimiseen. Tarvitsi vain roikkua rentona siinä laudassa. Toisaalta vauhti oli kovempi, joten yhdellä sukelluksella ehti katsella kymmenien metrien matkan alla vilisevää järvenpohjaa. Perämoottori oli kolmehevosvoimainen, joten ei vauhti nyt päätä sentään huimannut. Se oli juuri sopiva.

Yritin myös tehdä eräänlaisen sukelluslaitteen eli kehittyneemmän version tuosta laudasta. Siinä oli pitkittäinen varsi, jonka etuosassa oli poikittainen evä ja takaosassa poikittainen kädensija. Evää liikutettiin vaijereiden välityksellä kääntelemällä kädensijaa. Laite hajosi kappaleiksi jo ensimmäisessä kokeilussa.

Paineilmasysteemiäkin kokeiltiin. Se oli kumipatjan tai kumiveneen täyttämiseen tarkoitettu kaksitoiminen pumppu, josta vei letku snorkkeliin, jonka kautta sukeltaja hengitti. Menetelmän hankaluus oli se, että pumppaaminen oli raskasta, ja aika pian pumppukin hajosi. Veden alla pystyi olemaan niin kauan kuin pumppajat jaksoivat pumpata. Tyypillinen sukellussyvyys oli 2-3 metriä. Sukelluksien pituudet (edellä mainitusta syystä) olivat korkeintaan muutamia minuutteja.

Pumppu oli tämän tyyppinen.

https://www.clasohlson.com/fi/Pumppu-Asaklitt/p/Pr311157000

Mäkelänrinteen hyppyaltaan pohjaan kävin koskettamassa jalalla joskus 2000-luvun alkuvuosina. Altaan syvyys on 5 metriä, eli yläpuolellani on ollut yli kolme metriä vettä. Laskeuduin pohjaa kohti jalat edellä kädellä vettä kauhoen. En ole känyt MR:een uimahallissa sen koommin, kun parkkipaikka muuttui maksulliseksi. Siitä on jo aika kauan.

Vesihiihtoa haluaisin vielä kerran kokeilla. Muutaman kerran pääsin kokeilemaan sitä 13-vuotiaana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 14, 2020, 22:15:50
Itse olen kerran (aikuisena) hiihtänyt vesihiihtoa. Se oli kyllä kivaa.

Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 14, 2020, 22:16:10
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 14, 2020, 20:11:49
Kuunaan ei ole nahka näyttänyt niin törkeältä kuin tällä viikolla. Grillasin itseäni rantakallioilla keskiviikkona, levitettyäni roll-on -tyyppisestä purkista aurinkorasvaa sinne tänne. Mielestäni sitä piti olla ihan riittävästi, mutta varmuuden vuoksi uinnin tai parin päälle pläiskin vielä toisensorttista eli tavallista voidetta kropalle. Roll-on oli sk 30 ja voide sk 20.

Kotona sitten paljastui ikävä näky. Ihmeellisiä punaisia länttejä siellä täällä. Ei niin mitään järkeä länttien sijainnissa siinä mielessä että mielestäni en kyllä tuolla tavalla voidetta laittanut. Näytän aivan palapeliltä.

Vielä hurjemmaksi näky meni kun treeneissä potkiskelimme toisiamme ja tuli tietysti mustelmaa kinttuihin. Vasen jalkani on nyt kärähtymien ja mustelmien sekamelska, oikein pakanamaan kartta. Punaisen ja violetin (kohta vihreän) vaihtelu saa minut näyttämään siltä kuin olisin jotenkin muhkurainen.

Pumppu nakuttaa kuin kaistapäinen ja aivot huutaa hoosiannaa. Selityksenä ilmeisesti että kävin tunnin vesijuoksulla ja kaiketi aurinko otti nuppiin. Ei sinne oikein hattua viitsisi laittaa jos vaikka tippuu järveen ja uppoaa. En osaa sukeltaa, joten millä minä sen sieltä ylös saan. Tänään tosin ei tuullut, joten ei sitä ainakaan puuska olisi järveen paiskannut. Mutta ikinä ei ole varma etukäteen millaista järvellä on.

Ihmiset ilakoivat somessa tulevia helteitä. Minun tekee mieli lähinnä rasvata köysi.
Mielenkiintoinen efekti tuplarasvauksesta. Olisikohan syynä toisen voiteen huonompi leviäminen koska ensimmäinen voidekerros aiheutti kitkaa? Läntit merkkaisivat tällöin toisen voiteen levityskohtia, joissa suojakerroin on tällöin eri kuin muualla ihossa.

Ehkä tällainen hattu? nyörit pitävät huolen, että hattu pysyy menossa mukana vauhdikkaissakin leikeissä.
https://hintaseuranta.fi/lastenvaatteet/reima-tropical-uv-hellehattu/4532054
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 22:33:17
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 14, 2020, 22:15:50
Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?

Voin kertoa miksi minä en halua sukeltaa.

1. Minusta uimisen tarkoitus on pysyä pinnalla sen aikaa, että saavuttaa sen paikan mihin on siirtymässä, sukellus on eräänlaista epäonnistunutta uimista.
2. Olen kerran ollut tilanteessa jossa pääni oli veden alla ja happi alkoi loppua, enää en vapaaehtoisesti helpolla päätäni pinnan alle laita.
3. Tunnen joitakin vakavasti loukkaantuneita, innokkaita sukeltajahyppijöitä. Vanhojen laiturien ympärillä on seipäitä ja kiviä veden alla, vaarallisia laiturirakenteita, mutapohjia joihin jää jumiin sekä näkyvyys on hyvin useasti liki nollaa.

Voisin sukeltaa jos se on ainoa tapa säilyä hengissä, ympäristö on tarkistettu ja todettu ylimääräisiä vaaroja sisältämättömäksi, minulla on käytössäni tarvittavat tekniset apuvälineet, luotettavia avustajia on lähellä valmiina,  vesi on kirkasta ja näkyvyys hyvä. Tai sitten olen vaan tuhannen päissäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - kesäkuu 14, 2020, 23:03:13
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 14, 2020, 22:15:50
Itse olen kerran (aikuisena) hiihtänyt vesihiihtoa. Se oli kyllä kivaa.

Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?

Voi olla vaikka horoskooppi. Jotkut ovat vesi ja toiset tulta.

Minulla on ollut kaksisuuntainen vesihistoria. Pienenä arastelin vettä. Kyseessä saattoi olla joku Kopekin mainitsema yksinkertainen syy, ensireaktioni kylmään veteen on ollut epämiellyttävä, muistan myös kun äiti nosti minut suorin käsin ilmaan suihkun alla, idyllistä, mutta minusta se oli karmivaa pienenä. Muistan myös uimarannan, jossa oli tekopohja, siis muovia hiekan alla. Hiekka oli jo lähtenyt ajatumaan aaltojen mukana ja esiin tullut riekalinen muovi oli järkyttävää. On myös traumoja tottakai. Fobioista puhumattakaan, näitähän lähinnä ensiluokilla uimaopetuksesta sai. On aivan järkyttävää, miten voi paskajäykkänä uida ja kun alkaa hukkumaan niin jotain silmukkaa työnnetään pään ympärille.

Onneksi tuli kesä. Opin uimaan Kumpulan maauimalassa. Siellä oli ihanaa. Sukellella ja hyppiä. Jostain syystä se koulun uimaopetus sai taas varpailleen, enkä pitänyt enää uimisesta.

Kunnes tulin täysi-ikäiseksi ja sain kokea edellä mainittua vesihiihtoa. Oli ihanaa, helppoa ja olisin siellä varmaan vielä tänä päivänäkin, jos en olisi tahallaan sukeltanut veteen delffiinin lailla, jotta sain sen loppumaan.

Vähän tuon jälkeen tuli juhannus kumiveneellä, joka upposi laiturin päässä. Muistan kuin vaan upposin ja upposin ja upposin. Jossain vaiheessa suunta kääntyi ylöspäin. Kukaan ei hukkunut, mutta kaikki järkyttyi.

Seuraavan kerran, vuosien jälken, oli taas lapsuuden hauskaa vesipuistoissa kun sinne pääsi lapsien kustannuksella. Kylpylät ovat ihania, vesijumppa ja hydrobic ymt ovat ihania. Uimahallit nimenomaan, koska vesi on lämmintä ja saunat päälle. Mutta en enää hyppäisi veteen, paitsi nenästä kiinni pitäen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 00:31:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 22:33:17

1. Minusta uimisen tarkoitus on pysyä pinnalla sen aikaa, että saavuttaa sen paikan mihin on siirtymässä, sukellus on eräänlaista epäonnistunutta uimista.

Olen ollut aika hidas ja huono lähes asian kuin asian oppimisessa. Opin uimaan kahdessa tai oikeastaan kolmessa vaiheessa.

Ensimmäinen vaihe oli joskus alle kymmenvuotiaana. Silloin opin räpiköimään vedessä maksimissaan muutaman metrin eteenpäin. Teoriassa se kai oli uimista, vaikka mistään uimataidosta ei voinut puhua. Virhe oli siinä, että en antanut itseni vajota tarpeeksi syvälle veteen vaan yritin kauhealla räpiköimisellä ikään kuin nousta vedestä ylös. Ei tuollaista "uimista" jaksa muutamaa metriä pidempään.

Joskus kymmenvuotiaana ostin ensimmäiset sukelluslasini. Niitä testaillessani kahlasin turvalliseksi mieltämässäni paikassa (uponneen ponttoonin ja rannan välissä olleessa pienehkössä tilassa) aina vain syvemmälle antaen pääni mennä veden alle, jotta voin katsella laseilla, miltä pinnan alla näyttää. Tuolloin ikään kuin opin vahingossa oikeasti uimaan eli huomasin, että vesihän kannattaa. Tarvitsee vain pikkuisen liikutella jalkojaan ja käsiään. Uidessa ei tarvitse yrittää nousta mahdollisimman korkealle ylös vedestä niin kuin siihen asti olin tehnyt. Tässä vaiheessa uskalsin jo uida paikoissa, joissa jalat eivät ulottuneet pohjaan ja myös pidempiä matkoja. Vieläkään ei täydellisestä uimataidosta voitu kuitenkaan puhua, koska uin ns. koiraa. Sammakkoa opin uimaan vasta pari vuotta myöhemmin silloinkin aivan vahingossa, kun tulin kokeilleeksi.

Aika hidas ja keskiarvosta jäljessä olen uimahommissa tainnut olla.

Sitten oli vielä yksi nolo ja häpeällinen juttu. Rannassamme ei ollut mitään erityisen korkeita paikkoja veteen hyppäämiseen. Niinpä oli jo "rohkea", jos uskalsi hypätä vajaan metrin korkuiselta laiturilta järveen - jos pää edellä, niin silloin oli jo tosi rohkea. Seuraavaksi vaativampi paikka oli eräs laivan kaide, joka oli noin puolentoista metrin korkeudella. Se taisi olla korkein paikka, josta uskalsin hypätä pää edellä - vai uskalsinkohan.

Superhyper-paikka oli laivan katto, joka oli jotain 3 metrin korkeudella. Sieltä uskalsin juuri ja juuri hypätä jalat edellä pudottautumalla eli hyvin varovasti. Joku kaikkein rohkein taisi hypätä pää edelläkin.

Missä se nolous tulee?

Siinä, että kylän toisella rannalla oli uimalaitos, jonka tornista miten korkealta lieneekään hyppelivät kaiken maailman pikkutytöt. Eli meidän "rohkeutemme" oli tuon paikan mittareilla mitattuna surkeinta nynnypelkuruutta, mitä voi kuvitella. Tämä oli vähän arka ja kiusallinen asia minulle ja kai muillekin meidän rantamme pojille.

Varsinaisessa uimarannassa - joskus harvoin kun siellä kävin - pakotin itseni uskaltamaan hypätä alemmalta tasolta tornista eli aivan nynnykorkeudesta ja tietenkin vain jalat edellä. Paikalliset pikkutytöt hyppelivät ylimmältä tasolta ja jopa sen kaiteelta.

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän pelkuri ja luovuttaja, ja se on yksi monista asioista, joka on nakertanut itsetuntoani. Pelkään loukkaantumista ja kipua. Kun koulussa jouduin jääkiekossa maalivahdiksi, luistelin karkuun, kun kiekkoa kuljettaneet vastapuolen pelurit lähestyivät. En halunnut saada kiekosta osumaa päähäni tai yhtään mihinkään kohtaan itsessäni, koska osuma sattuu. Pelkät polvi- ja säärisuojukset eivät paljon auta. Jääkiekko on murhahommaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 15, 2020, 09:29:57
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 22:33:17
3. Tunnen joitakin vakavasti loukkaantuneita, innokkaita sukeltajahyppijöitä. Vanhojen laiturien ympärillä on seipäitä ja kiviä veden alla, vaarallisia laiturirakenteita, mutapohjia joihin jää jumiin sekä näkyvyys on hyvin useasti liki nollaa.

Minulle oli vähällä käydä huonosti nuorena. Taisin tuolloin olln noin 15v. Olimme poikakaverin mummolla kesää viettämässä ja ensimmäistä kertaa uimaan mennessämme kaveri hyppäsi laiturilta veteen ja minä perässä. Hän vaan ei huomannut sanoa, että veteen pitää puikahtaa niin, ettei mene syvälle, vaan ihan vain pinnan alle pinnan suuntaisesti. Onneksi en mennyt ihan syväsukelluksella, vaan juuri siten kuin uimaan lähtiessä mennään, Mutta silti koukkasin liian syvälle ja täräytin pohjaan. Ei siinä sitten ollut kiviä pohjassa, vaan melkoinen mutapöllähdys kävi. Osuma tuli suurimmaksi osaksi rintakehän alueelle. Pelästyin kyllä aika pahasti.

Uimastadionilla pikkulikkana kyllä hypin ponnahduslaudalta ja muutaman kerran jopa kolmesta metristä jalat edellä. Se kolme metriä oli kyllä ehdoton maksimi. Ei niinkään veteen tulon vuoksi vaan siksi, että tuntui epämukavalta olla niin korkealla. Vesi näytti olevan kovin kaukana.

Uimastadionin ruuhkassa eräs pikkunassikka oli vähällä hukkuttaa sekä minut että itsensä. Olin isossa altaassa ollut uimassa ja lähestyin portaita kiivetäkseni pois, kun joku noin 6-7 vuotias poika tarkertui minuun kietoen kätensä kaulani ympärille ja potkien jaloillaan hurjasti. Siinä olikin tekeminen, että sain irrotettua hänen otettaan sen verran, että itse pääsin liikkumaan vedettyä kaverin altaan reunaan kiinni. Pari kertaa hän sai upotettua minut pinnan alle yrittäessään kiivetä minua pitkin ylöspäin. En jäänyt kyselemään oliko hän tyystin uimataidoton vai oliko voimat vaan loppuneet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 09:44:45
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 14, 2020, 22:16:10
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 14, 2020, 20:11:49
Kuunaan ei ole nahka näyttänyt niin törkeältä kuin tällä viikolla. Grillasin itseäni rantakallioilla keskiviikkona, levitettyäni roll-on -tyyppisestä purkista aurinkorasvaa sinne tänne. Mielestäni sitä piti olla ihan riittävästi, mutta varmuuden vuoksi uinnin tai parin päälle pläiskin vielä toisensorttista eli tavallista voidetta kropalle. Roll-on oli sk 30 ja voide sk 20.

Kotona sitten paljastui ikävä näky. Ihmeellisiä punaisia länttejä siellä täällä. Ei niin mitään järkeä länttien sijainnissa siinä mielessä että mielestäni en kyllä tuolla tavalla voidetta laittanut. Näytän aivan palapeliltä.

Vielä hurjemmaksi näky meni kun treeneissä potkiskelimme toisiamme ja tuli tietysti mustelmaa kinttuihin. Vasen jalkani on nyt kärähtymien ja mustelmien sekamelska, oikein pakanamaan kartta. Punaisen ja violetin (kohta vihreän) vaihtelu saa minut näyttämään siltä kuin olisin jotenkin muhkurainen.

Pumppu nakuttaa kuin kaistapäinen ja aivot huutaa hoosiannaa. Selityksenä ilmeisesti että kävin tunnin vesijuoksulla ja kaiketi aurinko otti nuppiin. Ei sinne oikein hattua viitsisi laittaa jos vaikka tippuu järveen ja uppoaa. En osaa sukeltaa, joten millä minä sen sieltä ylös saan. Tänään tosin ei tuullut, joten ei sitä ainakaan puuska olisi järveen paiskannut. Mutta ikinä ei ole varma etukäteen millaista järvellä on.

Ihmiset ilakoivat somessa tulevia helteitä. Minun tekee mieli lähinnä rasvata köysi.
Mielenkiintoinen efekti tuplarasvauksesta. Olisikohan syynä toisen voiteen huonompi leviäminen koska ensimmäinen voidekerros aiheutti kitkaa? Läntit merkkaisivat tällöin toisen voiteen levityskohtia, joissa suojakerroin on tällöin eri kuin muualla ihossa.

Ehkä tällainen hattu? nyörit pitävät huolen, että hattu pysyy menossa mukana vauhdikkaissakin leikeissä.
https://hintaseuranta.fi/lastenvaatteet/reima-tropical-uv-hellehattu/4532054

Nämä on niitä asioita joita menevät yli ymmärrykseni. Mutta em. kaltainen hattu voisi olla ihan jees.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 09:54:28
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 14, 2020, 22:15:50
Itse olen kerran (aikuisena) hiihtänyt vesihiihtoa. Se oli kyllä kivaa.

Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?

On tämäkin saaga varmaan tullut joskus jo hölötettyä, mutta hittojakos tässä, pannaan uusinta.

En oppinut lapsena uimaan koska kävimme rannalla vain kerran pari kesässä, ja ko. järven pohja oli silkkaa kivikkoa jota pitkin ei veteen kävelty. Isäänihän oli hänen lapsuudessaan opetettu uimaan heittämällä veneestä järveen, eikä hän sitten jostain kumman syystä oppinut. En tiedä miksei äitinikään uinut, sillä kertomansa mukaan hän oli kyllä lapsuudenkodissaan käynyt sisarustensa kanssa hyvinkin paljon uimassa.

Muutimme toiseen paikkaan kun olin 9-vuotias, mutta en mihinkään uimakouluun minua ei pantu ja ominpäinkään en sitten mitään oppinut kun toisinaan hiekkapohjaisessa järvessä kävin. 11-vuotiaana olin viettämässä kesää serkkuni perheessä ja tätini osti minulle uimarenkaan. Sen kanssa jotenkin etenin järvessä. Mutta serkku vei sen renkaan pelleilläkseen kavereidensa kanssa, lähdin perään ja kävelin äkkisyvään. En muista muuta kuin huutaneeni apua. Serkku oli kuulema repinyt minut sieltä pois ja kertonut että meinasin hukuttaa hänetkin.

"Uiminen" sitten vaan jäi, kun iän kertyessä ei kehdannut tai viitsinyt enää lähteä järveen kun "kaikki muut" osasivat uida.

1988 muutin omilleni ja kun se kesä oli yhtä helvettiä eli kuuma, aloin käymään järvessä ja ryhdyin opettelemaan rintauintia. Minulla ei ollut montaa viikkoa aikaa opetella tuolloin, eikä 1989, joten vasta 1990 sitten opin uimaan.

Jonain vuonna nollaluvulla muistaakseni olin pienessä mutta syvässä järvessä uimassa kohti rantaa, kun jonkun irtipäässyt koira tuli suoraan minua kohti ja ui ylitseni. Sain selkääni kynnenjäljet. Pelkäsin niin helvetisti että se painaa minut veden alle, ja taisin jotain huutaakin että hakekaa tuo koira pois. Pari poikaa sen sitten haki, vaikkei se ilmeisesti heidän ollut. Jonkun maatalon koira. Vissiin tärisin rannalla jonkin aikaa.

Sukeltamaan en siis ole uskaltanut opetella, koska en halua laittaa kasvoja vedenpinnan alle. Yhtenä kesänä kokeilin matalassa vedessä, ja meinasin oksentaa kun alkoi niin huimata asentohuimaukseni vuoksi. Jos korviini menee vettä, välitön pyörrytys. Hyvä kun pääsin järvestä edes pois kun niin vippasi päästä.

Uimahalleissa aikoinaan uin, mutta alkoi hermostuttaa se ihmisten läheisyys ja eräänkin kerran säikähdin kun meni vettä nenään, ja roikuin poijussa kiinni. Joku nainen sitä sitten virnuili. Ilmeisesti kuolemanpelko on hyvinkin huvittava asia. Mutta keksin sitten alkaa juoksemaan vesijuoksuvyön kanssa kun hallissa olen, sillä tavalla saan nenän loitolle vedestä ja ihmisten riehuminen ei niin haittaa. Joskin edelleenkin kyttään listoilta mieluiten sopivan raon jona aikana ei ole koululaisia hallissa kiljumassa. Nyt en tosin edes muista koska olen viimeksi käynyt hallissa. En tiedä tuleeko nyt käytyäkään herran aikoihin. Näin kesällä en kaipaa sieltä mitään muuta kuin hierovia vesisuihkuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 15, 2020, 10:30:09
Mä opin räpiköimään rantavedesä landella katsomalla mallia kun isoveljeni kavereineen uivat. Luulin että uimisessa kilpaillaaan siitä, keneltä lähtee isoimmat pärskeet. Eli opin ensiksi uimaan ilmeisesti samalla tavalla kuin Kopek. Veljeni kavereineen ui noin 10m rannasta olevien kivien luona ja hyppivät niiltä veteen. Halusin mukaan. Koska ranta syveni nopeasti niin, että minulla ylettyi jalat pohjaan vielä ehkä n. 4 metriä rannasta, mutta ei enää sen kaempana, ei minulla ollut asiaa "kiville". Kun vanhempani eivät enää jaksaneet valvoa rannalla, etten mene räpiköintiumisellani liian syvälle, pistivät he minut uimakouluun. Syksyn ja talven mittaan opin sitten uimakoulussa uimaan. Olin tuolloin ehkä joku 4-5 vuotias.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 10:35:51
Asentohuimaus kuulostaa ikävältä.

Ei niin, että mitenkään haluan usuttaa sukeltamaan (vaikka kai sekin taito olisi hyvä oppia ihan turvallisuussyistä?), mutta veden menon korviin voi estää uimiseen tarkoitetutujen korvatulppien kanssa, esim. tällaisten:
https://www.agripalvelu.fi/clear_ear_20_korvatulppa_rasiassa?gclid=Cj0KCQjwuJz3BRDTARIsAMg-HxWPLLvmzbYphrcUawp3tAN_6W7ZwtnDEUx7y6Q4uM7SEkTc28iDXjYaAvcdEALw_wcB

On tietysti mahdollista, että ihan 100% varmuutta ei ole vedenmenon estosta. Itse käytin tuollaisia (ja uimalaseja) uimahallissa, sillä vapaauinnissa se veden meno korviin oli aika ikävää. Nyt en ole moneen vuoteen käynyt uimahallissa, tai luonnonvesissäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 10:54:35
Minut opetti isä uimaan muutamassa päivässä muistaakseni. Oltiin retkellä veneellä ja yövyttiin eräässä ihanassa saaressa teltassa. Olin kuulemma palanut auringossa ja olin "punainen kuin rapu", kun sukeltelin (ennen uimaanoppimistani). Vesi oli kirkasta, ja ihailin pieniä näkinkenkiä.

Luulen, että lakkasin sukeltamasta pää edellä luonnon vesissä, joissa huonon näkyvyys, siinä vaiheessa, kun kerran lapsena myöhemmin tömäytin pää edellä hiekkapohjaan joltain laiturilta. Olikin matalampi vesi kuin olin luullut. Uppotukeista isä aina varoitteli, ja ne varmaan olisivatkin olleet vaarallisia. (Voi kyllä olla, ettei niitä enää lapsuudessani ollut niin paljoa kuin isän lapsuudessa, jolloin tehtiin tukinuittoa yleisesti.)

Maauimalassa uskalsin hypätä altaan reunalta, ja kolmesta metristä. Viitosesta uskalsin hypätä kaksi kertaa, mutta siihen se jäi. Ja mitä vanhemmaksi tulin, sitä vähemmän uskalsin, enkä tiedä uskaltaisinko nyt hypätä altaan reunaltakaan.

Kerran, kun olin saanut uudet bikinit ehkä noin 11-vuotiaana, kävi kämäisesti. Hyppäsin takaperin altaan reunalta, niin kuin usein tein opittuani tuon tempun. Mutta uudet bikinit tekivät tuosta kerrasta ikimuistoiset (aiemmin minulla oli ollut kokouimapuku). Bikinien alaosa siirtyi hypätessä nilkkoihin, ja yläosan kiinnityskin pongahti auki siinä samassa rytäkässä. Kissos sitä noloutta. Jotenkin sain veden alla puettua kapineet takaisin päälleni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 15, 2020, 11:08:03
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 10:35:51
Asentohuimaus kuulostaa ikävältä.

Ei niin, että mitenkään haluan usuttaa sukeltamaan (vaikka kai sekin taito olisi hyvä oppia ihan turvallisuussyistä?), mutta veden menon korviin voi estää uimiseen tarkoitetutujen korvatulppien kanssa, esim. tällaisten:
(https://www.agripalvelu.fi/clear_ear_20_korvatulppa_rasiassa?gclid=Cj0KCQjwuJz3BRDTARIsAMg-HxWPLLvmzbYphrcUawp3tAN_6W7ZwtnDEUx7y6Q4uM7SEkTc28iDXjYaAvcdEALw_wcB) .

(https://www.agripalvelu.fi/images/products/clearear_20_i_1008_234_prpage.jpg)

Viestisi kuva ei näy ainakaan minun selaimellani, joten tuotako kuvaa tarkoitit?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 11:15:34
Jep, tuollaisten. Olinkin näköjään ottanut väärän linkin. Kiitos, Hippi.

Lisäys. Eiku. Nuo olivatkin melusuojaimet. Taitavat olla erikseen uimiseen tarkoitetut tulpat. Niitä yleensä saa ostaa uimahalleista ainakin, ja isoista marketeista (ja erikoiskaupoista, joita taitaa olla harvassa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 11:20:02
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 10:35:51
Asentohuimaus kuulostaa ikävältä.

Ei niin, että mitenkään haluan usuttaa sukeltamaan (vaikka kai sekin taito olisi hyvä oppia ihan turvallisuussyistä?), mutta veden menon korviin voi estää uimiseen tarkoitetutujen korvatulppien kanssa, esim. tällaisten:
https://www.agripalvelu.fi/clear_ear_20_korvatulppa_rasiassa?gclid=Cj0KCQjwuJz3BRDTARIsAMg-HxWPLLvmzbYphrcUawp3tAN_6W7ZwtnDEUx7y6Q4uM7SEkTc28iDXjYaAvcdEALw_wcB

On tietysti mahdollista, että ihan 100% varmuutta ei ole vedenmenon estosta. Itse käytin tuollaisia (ja uimalaseja) uimahallissa, sillä vapaauinnissa se veden meno korviin oli aika ikävää. Nyt en ole moneen vuoteen käynyt uimahallissa, tai luonnonvesissäkään.

Käytän öisin silikonisia korvatulppia jotka on oikeastaan uimiseen tarkoitettu. Joskus tehnyt mieli ottaa mukaan ettei bussissa tarvitse kuunnella erinäisiä "äännähdyksiä", mutta jotenkin vaan tökkii ajatus että päiväsaikaankin pitäisi olla korvat tukittuna. Ei se tulpitettuna oleminen kauhean miellyttävältä tunnu, ja mieluiten siitä kärsiikin nukkuessaan. (Mm. äitini ei halunnut ajatellakaan tulppien käyttöä, ja kärsi sen vuoksi parissakin asunnossa naapureiden mekastuksesta klo 5 yöllä.)

Yksi ongelma on sitten tietysti myös silmälasit. Asentohuimauksessahan sitä häikkää aivot korjaavat näköaistin kautta, ja minulle tulee ällö olo jos liikun ilman silmälaseja. Näin ollen uin aina lasit päässä. Sukeltaminen lasit päässä olisi ikävä juttu. No, onhan niitä tietysti uimalaseja voimakkuuksin. Mutta kaikenkaikkiaan vaan se pään pinnan alle laittaminen inhottaa liikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 15, 2020, 11:48:03
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 10:54:35
Kerran, kun olin saanut uudet bikinit ehkä noin 11-vuotiaana, kävi kämäisesti. Hyppäsin takaperin altaan reunalta, niin kuin usein tein opittuani tuon tempun. Mutta uudet bikinit tekivät tuosta kerrasta ikimuistoiset (aiemmin minulla oli ollut kokouimapuku). Bikinien alaosa siirtyi hypätessä nilkkoihin, ja yläosan kiinnityskin pongahti auki siinä samassa rytäkässä. Kissos sitä noloutta. Jotenkin sain veden alla puettua kapineet takaisin päälleni.

:D Monta kertaa nuorempana käynyt vastaavalla tavalla. Unohtanut laittaa uikkareista nauhat kiinni ja sitten saanut kerätä niitä nilkoista veteen hyppäämisen seurauksena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 11:48:40
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - kesäkuu 14, 2020, 23:03:13
On aivan järkyttävää, miten voi paskajäykkänä uida ja kun alkaa hukkumaan niin jotain silmukkaa työnnetään pään ympärille.

Mitä? Ei kamalaa, mikä se tämmöinen uimaan opettelun metodi on? Koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa ihan kauhealta!

Norma, oudolta kuulostaa, että tulisi tuollainen aurinkorasvoista, olivatpa mitä suojakerrointa vain, ts. ellei sitten muuten koko rasva aiheuta allergiaa. Oletko varma, että järvessä ei ollut levää tms. joka aiheuttaa allergiareaktion?

Itse olen osannut uida, sukeltaa ja hypätä "aina", sillä asuin lapsuuteni veden äärellä ja sääntönä oli, että pihasta ei saa poistua, ennen kuin osaa uida. Elettiin suloista ja huoletonta seitkytlukua, joten uimaan opettelut eivät aikuisia kiinnostaneet (miten se tapahtui), kuten ei juuri sekään, millaiset taidot kehittyivät. Oli siis selvää, että siellä melskasi kaikki kulmakunnat pennut omien kykyjensä mukaan ja yhtenä päivänä sitä vain ui pidemmän matkan kuin edellisenä. Jonain päivänä sai huomata omien taitojen olevan aika hyvät verrattuna muihin samanikäisiin, joilta tämä luonnonmenetelmä koulutuksesta puuttui.

Uimakoulujakin järjestettiin, mutta niiden tarkoitus lienee oli saada lapset edes joskus jonnekin valvotuksi, sillä uimaopettajat olivat jotain 14-16 vuotiaita nuoria ja niissä enimmäkseen pelattiin (minusta) typeriä leikkejä, koska kaikkihan osasivat joka tapauksessa jo uida.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - kesäkuu 15, 2020, 12:03:14
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 14, 2020, 22:33:17
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 14, 2020, 22:15:50
Uimaan opin ensin veden alla (5-vuotiaana tjst.), eli sukeltamaan, ennen kuin kuin opin uimaan oikeasti eli pää veden pinnan yläpuolella. Siksi tuntuu käsittämättömältä, miten joku voi osata uida muttei sukeltaa. Onko siinä jokin menee vettä nenään -fobia, vai mikä takana?

Voin kertoa miksi minä en halua sukeltaa.

1. Minusta uimisen tarkoitus on pysyä pinnalla sen aikaa, että saavuttaa sen paikan mihin on siirtymässä, sukellus on eräänlaista epäonnistunutta uimista.
2. Olen kerran ollut tilanteessa jossa pääni oli veden alla ja happi alkoi loppua, enää en vapaaehtoisesti helpolla päätäni pinnan alle laita.
3. Tunnen joitakin vakavasti loukkaantuneita, innokkaita sukeltajahyppijöitä. Vanhojen laiturien ympärillä on seipäitä ja kiviä veden alla, vaarallisia laiturirakenteita, mutapohjia joihin jää jumiin sekä näkyvyys on hyvin useasti liki nollaa.

Voisin sukeltaa jos se on ainoa tapa säilyä hengissä, ympäristö on tarkistettu ja todettu ylimääräisiä vaaroja sisältämättömäksi, minulla on käytössäni tarvittavat tekniset apuvälineet, luotettavia avustajia on lähellä valmiina,  vesi on kirkasta ja näkyvyys hyvä. Tai sitten olen vaan tuhannen päissäni.

1. Kuulostaa vähän samalta kuin, että hyppiminen on epäonnistunutta kävelyä. 🙂

Jos on jäänyt jonkinasteinen fobia sukellusta kohtaan niin ymmärtäähän sen. Itse olin vielä uimataidottomana hukkua kun kävelin oudolla rannalla ja se olikin kalliota joka loppui kuin seinään ja pulahdin syvään veteen. Yritin välillä jotenkin räpiköidä pää veden alla eteenpäin mutta ei auttanut. Isosisko nosti ylös viimein. Voin kyllä nykyään sukellella, mutta nyt heräsi ajatus onko vaikeuteni oppia rintauinti kunnolla, pää välillä pinnan alla, seurausta tästä. Muistuttaa liikaa sitä lapsuuden räpiköintiä kun jossain välissä sain pikaisesti hengitettyäkin pinnan yllä ennen uutta vajoamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 12:27:49
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 11:48:40
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - kesäkuu 14, 2020, 23:03:13
On aivan järkyttävää, miten voi paskajäykkänä uida ja kun alkaa hukkumaan niin jotain silmukkaa työnnetään pään ympärille.

Mitä? Ei kamalaa, mikä se tämmöinen uimaan opettelun metodi on? Koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa ihan kauhealta!

Norma, oudolta kuulostaa, että tulisi tuollainen aurinkorasvoista, olivatpa mitä suojakerrointa vain, ts. ellei sitten muuten koko rasva aiheuta allergiaa. Oletko varma, että järvessä ei ollut levää tms. joka aiheuttaa allergiareaktion?

Itse olen osannut uida, sukeltaa ja hypätä "aina", sillä asuin lapsuuteni veden äärellä ja sääntönä oli, että pihasta ei saa poistua, ennen kuin osaa uida. Elettiin suloista ja huoletonta seitkytlukua, joten uimaan opettelut eivät aikuisia kiinnostaneet (miten se tapahtui), kuten ei juuri sekään, millaiset taidot kehittyivät. Oli siis selvää, että siellä melskasi kaikki kulmakunnat pennut omien kykyjensä mukaan ja yhtenä päivänä sitä vain ui pidemmän matkan kuin edellisenä. Jonain päivänä sai huomata omien taitojen olevan aika hyvät verrattuna muihin samanikäisiin, joilta tämä luonnonmenetelmä koulutuksesta puuttui.

Uimakoulujakin järjestettiin, mutta niiden tarkoitus lienee oli saada lapset edes joskus jonnekin valvotuksi, sillä uimaopettajat olivat jotain 14-16 vuotiaita nuoria ja niissä enimmäkseen pelattiin (minusta) typeriä leikkejä, koska kaikkihan osasivat joka tapauksessa jo uida.

T: Xante

Allergiasta ei jää pysyviä länttejä kuten nämä. Atopia toki joskus jää pidemmäksi aikaa, mutta se kutisee. Nämä ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 12:49:55
Lainaus käyttäjältä: mikainen - kesäkuu 15, 2020, 12:03:14

1. Kuulostaa vähän samalta kuin, että hyppiminen on epäonnistunutta kävelyä. 🙂

Jos on jäänyt jonkinasteinen fobia sukellusta kohtaan niin ymmärtäähän sen. Itse olin vielä uimataidottomana hukkua kun kävelin oudolla rannalla ja se olikin kalliota joka loppui kuin seinään ja pulahdin syvään veteen. Yritin välillä jotenkin räpiköidä pää veden alla eteenpäin mutta ei auttanut. Isosisko nosti ylös viimein. Voin kyllä nykyään sukellella, mutta nyt heräsi ajatus onko vaikeuteni oppia rintauinti kunnolla, pää välillä pinnan alla, seurausta tästä. Muistuttaa liikaa sitä lapsuuden räpiköintiä kun jossain välissä sain pikaisesti hengitettyäkin pinnan yllä ennen uutta vajoamista.

Minun yksi varhaisimpia lapsuusmuistojani on sukellus. Olin enoni kanssa uimahallissa, en muista minkä ikäisenä, veikkaisin 2-4 -vuotiaana. Kun enon silmä vältti, hyppäsin syvään altaaseen. Muistan, kun istuin siellä pohjassa ihmettelemässä ja katsomassa ylöspäin ihan rauhallisena, kunnes eno sukelsi hakemaan minut. Säikähdin vähän vasta siinä vaiheessa kun hallissa olevat vieraat tädit alkoivat kiljumaan ja sättimään enoani, joka antoi lapsen melkein hukkua. Ei jäänyt fobiaa sukeltamista kohtaan, koska olin rauhallinen tilanteessa, mutta kiljumista kohtaan kyllä jäi pysyvä aversio.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 12:54:45
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 12:27:49

Allergiasta ei jää pysyviä länttejä kuten nämä. Atopia toki joskus jää pidemmäksi aikaa, mutta se kutisee. Nämä ei.

Allergia oli väärä (pieleen) sana, mutta tätä siis ajattelin:

Sinileväiselle vedelle altistumisesta uidessa voi seurata ihon punoitusta ja kutinaa, jopa rakkuloita ja ihottumaa sekä huulten kirvelyä ja silmätulehduksen kaltaisia oireita.
https://www.terve.fi/artikkelit/sinileva-voi-aiheuttaa-myrkytysoireit (https://www.terve.fi/artikkelit/sinileva-voi-aiheuttaa-myrkytysoireit)a

Levä ei välttämättä näin aikaisessa vaiheessa vielä näy lauttoina vedessä, mutta kyllä siellä sitä voi olla. Todennäköisempää kuin oireita samasta tai samankaltaisista aurinkovoiteista, joita on ennenkin käyttänyt. Etenkin, jos vedessä on viettänyt pidemmän aikaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 13:13:45
Maahanmuuton myötä suomalaisten perinteisesti keskimäärin hyvä uimataito saattaa olla heikkenemässä. Arabit eivät jostakin syystä loista uimataidollaan (siksikö, että autiomaakulttuurissa uiminen ei ole ollut prioriteetti), ja myös mustaihoiset ovat uimataidossa joidenkin tietojen mukaan huonompia kuin valkoihoiset. Syyksi on esitetty mm. sitä, että mustaihoisten luut ovat painavampia. Olipa syy mikä tahansa, uimakilpailuissa mustaihoisia ei kovin paljon näe verrattuna heidän osuuteensa esimerkiksi juoksussa ja monissa muissa lajeissa. Heitä kuitenkin on, joten ehkä syyt sittenkin ovat enemmän kulttuurisia kuin biologisia.

https://www.wesa.fm/post/simone-manuel-wins-olympic-gold-thats-really-big-deal#stream/0

https://www.bbc.com/news/world-us-canada-11172054
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 13:13:58
^^
Järvisyyhykin aiheuttaa punottavia ja kutiavia läiskiä iholle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 15, 2020, 14:15:53
^ Tai aurinkoihottuma?
https://www.is.fi/terveys/art-2000001188257.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 15, 2020, 15:39:17
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 13:13:45
Olipa syy mikä tahansa, uimakilpailuissa mustaihoisia ei kovin paljon näe verrattuna heidän osuuteensa esimerkiksi juoksussa ja monissa muissa lajeissa. Heitä kuitenkin on, joten ehkä syyt sittenkin ovat enemmän kulttuurisia kuin biologisia.

Kilpauimariksi tähtääminen ei ole halpaa lystiä, joten siinä luiden painon lisäksi vaikuttaa vanhempien rahapusiin paino. Määrätietoinen valmennus aloitetaan jo lapsesta asti uimahallissa ja uimaseurassa.

Kyllähän menestyneillä uimareilla on tietynlainen ruumiinrakenekin. Pitkiä ja harteikkaita, myös naiset. Muistan veljen aikanaan kadehtineen Kornelia Enderin hartioita :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 15:43:46
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 15, 2020, 14:15:53
^ Tai aurinkoihottuma?
https://www.is.fi/terveys/art-2000001188257.html

Viileissä luonnonvesissä uiville voi tulla myös Kylmänokkosihottumaa:
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00252

Itselläni oli sellaista eräänä kesänä. Se oli harmillista esim. melontaretkillä, ja syksyllä kun korvat jäähtyivät (ja alkoivat kutittaa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 15:52:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 15, 2020, 15:39:17
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 13:13:45
Olipa syy mikä tahansa, uimakilpailuissa mustaihoisia ei kovin paljon näe verrattuna heidän osuuteensa esimerkiksi juoksussa ja monissa muissa lajeissa. Heitä kuitenkin on, joten ehkä syyt sittenkin ovat enemmän kulttuurisia kuin biologisia.

Kilpauimariksi tähtääminen ei ole halpaa lystiä, joten siinä luiden painon lisäksi vaikuttaa vanhempien rahapusiin paino. Määrätietoinen valmennus aloitetaan jo lapsesta asti uimahallissa ja uimaseurassa.
Erään ystäväni lapsi on kilpauimari. Äitinsä kuskaa häntä ympäri Suomen kisoihin todella usein, ei ehkä joka viikonloppu, mutta usein kuitenkin. Ei varmaan tule halvaksi kisamatkat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 15, 2020, 15:55:22
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 13:13:45
Maahanmuuton myötä suomalaisten perinteisesti keskimäärin hyvä uimataito saattaa olla heikkenemässä. Arabit eivät jostakin syystä loista uimataidollaan (siksikö, että autiomaakulttuurissa uiminen ei ole ollut prioriteetti), ja myös mustaihoiset ovat uimataidossa joidenkin tietojen mukaan huonompia kuin valkoihoiset.

Muutama sukupolvi sitten uimataito taisi olla harvinainen eurooppalaistenkin parissa. Voi olla kyse kulttuurin konservatiivisuudesta. Ja ruumiinkulttuurin harrastus lienee arabien parissa muutenkin vähäisempää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 16:10:27
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 12:54:45
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 12:27:49

Allergiasta ei jää pysyviä länttejä kuten nämä. Atopia toki joskus jää pidemmäksi aikaa, mutta se kutisee. Nämä ei.

Allergia oli väärä (pieleen) sana, mutta tätä siis ajattelin:

Sinileväiselle vedelle altistumisesta uidessa voi seurata ihon punoitusta ja kutinaa, jopa rakkuloita ja ihottumaa sekä huulten kirvelyä ja silmätulehduksen kaltaisia oireita.
https://www.terve.fi/artikkelit/sinileva-voi-aiheuttaa-myrkytysoireit (https://www.terve.fi/artikkelit/sinileva-voi-aiheuttaa-myrkytysoireit)a

Levä ei välttämättä näin aikaisessa vaiheessa vielä näy lauttoina vedessä, mutta kyllä siellä sitä voi olla. Todennäköisempää kuin oireita samasta tai samankaltaisista aurinkovoiteista, joita on ennenkin käyttänyt. Etenkin, jos vedessä on viettänyt pidemmän aikaa.

T: Xante

Itseasiassa käytin sitä sk 30 roll-onia ekaa kertaa. Ja sk 20 voiteen kanssa sain aiemmin kesällä laikkuja, mutta vain kainaloiden eteen, joten oletin että siinä oli valo osunut jotenkin viistosti tms. ja niin käräytti.

Nyt kun vielä läträsin sen sk 20 -voiteen jämiä, se ei tuntunut levittyvän millään. On viimevuotista, että siinäkin voi olla vika. Jatkossa käytän yhtä notkeampaa, voidemaisempaa voidetta jonka juuri ostin. Muistaakseni olen sitä aiemmin käyttänyt ongelmitta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 16:49:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 13:13:45
Maahanmuuton myötä suomalaisten perinteisesti keskimäärin hyvä uimataito saattaa olla heikkenemässä.

Ohoh! Saatan siis menettää hyvän uimataitoni maahanmuuton myötä?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 17:01:15
^ Puhumattakaan hiihtotaidostasi, Xante.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - kesäkuu 15, 2020, 17:03:00
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 16:49:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 13:13:45
Maahanmuuton myötä suomalaisten perinteisesti keskimäärin hyvä uimataito saattaa olla heikkenemässä.

Ohoh! Saatan siis menettää hyvän uimataitoni maahanmuuton myötä?

T: Xante

Suomalaisten keskimäärin hyvä uimataito saattaa olla heikkenemässä. Edellyttäen että maahanmuuttajat lasketaan suomalaisiin.
Xantippan uimataidosta ei ole tilastollista dataa.
Yllättävää miten maahanmuutto hämmentää tilastomatemaattista ajattelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 15, 2020, 17:05:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 15, 2020, 15:39:17
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 15, 2020, 13:13:45
Olipa syy mikä tahansa, uimakilpailuissa mustaihoisia ei kovin paljon näe verrattuna heidän osuuteensa esimerkiksi juoksussa ja monissa muissa lajeissa. Heitä kuitenkin on, joten ehkä syyt sittenkin ovat enemmän kulttuurisia kuin biologisia.

Kilpauimariksi tähtääminen ei ole halpaa lystiä, joten siinä luiden painon lisäksi vaikuttaa vanhempien rahapusiin paino. Määrätietoinen valmennus aloitetaan jo lapsesta asti uimahallissa ja uimaseurassa.

Kyllähän menestyneillä uimareilla on tietynlainen ruumiinrakenekin. Pitkiä ja harteikkaita, myös naiset. Muistan veljen aikanaan kadehtineen Kornelia Enderin hartioita :)

Uimarin harteikkuus taitaa kyllä olla enemmän itse treenin tulosta kuin synnynnäistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 17:06:47
^^
Tirsk. Xante ui keskimäärin X km/h nopeudella. Maahanmuuton myötä Xanten keskimääräinen nopeus laskee. Xante on suomalainen. On tämä hupaisaa, pikkuisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 17:14:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 17:06:47
^^
Tirsk. Xante ui keskimäärin X km/h nopeudella. Maahanmuuton myötä Xanten keskimääräinen nopeus laskee. Xante on suomalainen. On tämä hupaisaa, pikkuisen.

Ja tämähän siis tapahtuu maahanmuuton perusteella, siis pelkkä ihmisten muuttaminen maahan laskee keskimäääräisesti suomalaisten, myös siis minun, uimataitoani. Edellyttäen, että minutkin lasketaan suomalaiseksi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 17:25:22
Paksu pitkä tukka on kamalan kuuma helteellä, ja nyt tämä alkaa kohta olla pitkä. Olen alkanut vakavasti harkitsemaan omien hiusten leikkuuta itse, alkaa olla kohta puoli vuotta viimeisestä kampaajakäynnistä. Hirvittää kyllä ajatuskin. Tai ehkä opettelen letittämään. Lettinauhoja ei kyllä ole. Ehkä revin tai leikkaan lakanoista tms. nauhoja. Tai ajan kaljuksi ladyshaverlla (ei ole trimmeriä). Voisikohan itse tehdä semmoisen vekottimen, jolla saisi tukan pysymään nutturalla?  Tämän haisoljen tapaisen: https://www.foodie.fi/products/search2?term=haisolki Ponnareita ei viitsi pitää joka päivä, ne kun vähän syövät tukkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 15, 2020, 18:01:44
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 17:25:22
Paksu pitkä tukka on kamalan kuuma helteellä, ja nyt tämä alkaa kohta olla pitkä. Olen alkanut vakavasti harkitsemaan omien hiusten leikkuuta itse, alkaa olla kohta puoli vuotta viimeisestä kampaajakäynnistä. Hirvittää kyllä ajatuskin. Tai ehkä opettelen letittämään. Lettinauhoja ei kyllä ole. Ehkä revin tai leikkaan lakanoista tms. nauhoja. Tai ajan kaljuksi ladyshaverlla (ei ole trimmeriä). Voisikohan itse tehdä semmoisen vekottimen, jolla saisi tukan pysymään nutturalla?  Tämän haisoljen tapaisen: https://www.foodie.fi/products/search2?term=haisolki Ponnareita ei viitsi pitää joka päivä, ne kun vähän syövät tukkaa.

Kiedo nutturaksi ja kiinnitä syömäpuikolla. Youtubesta löydät ohjevideoita hakusanoilla bun with chopsticks.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 19:02:40
Ei ole ihan tarpeeksi pitkä vielä syömäpuikkonutturaan, tai edes kahteen. Kokeilin äsken kahta puolta päätä, mutta en siitä oikein mitään tullut. Ehkä tukkalaatu on lisäksi väärä (jäykkä ja liukas), syömäpuikko liian paksu tai tekniikka ei ole hanskassa. Kiitos kuitenkin vinkistä, safiiri.

Pistin sitten tällaisilla vieterihiuslenkillä kiinni : (https://foodieimages.s3.amazonaws.com/images/entries/180x220/6416274402190_0.png)

Ollapa tällaisia isoja: (https://foodieimages.s3.amazonaws.com/images/entries/180x220/6413890011980_0.png) ... niin olisin yhtä "elegantti" kuin Daisy (kuvassa vasemmalla): (https://images.cdn.yle.fi/image/upload/w_1024,dpr_1.0,fl_lossy,f_auto,q_auto,d_yle-areena.jpg/v1581665589/13-1-522383.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 19:14:32
Löytyyhän noita hauen- tai hainhampaita kaupasta jos toisestakin. Käytän sellaista uidessa ja suihkussa. Bussissa joutuu ottamaan pois kun paukkuu tuoliin.

Treeneissä käytän noita kierreväkkyröitä. Ettet olisi sinä kertsi niitä ehdottanutkin? Olenkin kerännyt niitä läjän monenvärisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 19:20:55
Joo, mutta kun en uskalla kauppaan. Siinä kaupassa, josta ruokatoimitukseni ovat, ei ole valikoimissa minkäänlaisia tukkajuttuja.

Ja juu, taisin sulle Norma mainostaa noita väkkyrälenksuja.

Tämmöinen voisi olla kiva: https://fashiongirl.fi/hair-agami-single-musta-1kpl.html?language=fi&currency=EUR&gclid=Cj0KCQjwuJz3BRDTARIsAMg-HxXV9lrB3IcbR7PEUD8WcwC2t5Eika0GwKRIrGIWmUsLGxQLTTy_sFwaAtJxEALw_wcB
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - kesäkuu 15, 2020, 19:32:51
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 17:14:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 17:06:47
^^
Tirsk. Xante ui keskimäärin X km/h nopeudella. Maahanmuuton myötä Xanten keskimääräinen nopeus laskee. Xante on suomalainen. On tämä hupaisaa, pikkuisen.

Ja tämähän siis tapahtuu maahanmuuton perusteella, siis pelkkä ihmisten muuttaminen maahan laskee keskimäääräisesti suomalaisten, myös siis minun, uimataitoani. Edellyttäen, että minutkin lasketaan suomalaiseksi.

T: Xante

Jos maahan muuttaa henkilöitä joiden uimataito on huonompi kuin maassa jo asuvien, koko yhteeenlasktun väestön keskimääräinen uimataito laskee. Maassa jo olevien suomalaisten uimataito ei, vaikka Xantippa muuta yrittää todistaa, muutu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - kesäkuu 15, 2020, 20:03:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 11:48:40
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - kesäkuu 14, 2020, 23:03:13
On aivan järkyttävää, miten voi paskajäykkänä uida ja kun alkaa hukkumaan niin jotain silmukkaa työnnetään pään ympärille.

Mitä? Ei kamalaa, mikä se tämmöinen uimaan opettelun metodi on? Koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa ihan kauhealta!

T: Xante

Kiitos Xante, kauheaa oli, mutta sitä lapsi tietenkin piti normaalina ja itseään huonona ja epänormaalina. Niin hirveätä oli, että muistan kuinka yritimme saada itsellemme klooriallergian käymättä uinnin jälkeen suihkussa.
Uiminen perustuu luottamukseen eikä pelkoon. On mahdoton pysyä pinnalla, jos ei ole rento, korostuu varsinkin selkäuinnissa ja kellunnassa.

Oma lapsi meni tarhaikäisenä uimakouluun kaverinsa kanssa. Kaverin isä sanoi, että kaksi asiaa pitää oppia ennen kouluun menoa, toinen oli uimataito ja toinen lukutaito. Tuo isä on minua kymmenisen vuotta vanhempi, joten on ilmeisesti sama metodi ollut käytössä jo silloin. Jotain kertoo myös koululaitoksen armeijamaisuudesta, jos lukemaankin on pitänyt oppia ennen kun sinne on uskaltanut mennä oppimaan lukemista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - kesäkuu 15, 2020, 20:31:16
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 09:54:28

Sukeltamaan en siis ole uskaltanut opetella, koska en halua laittaa kasvoja vedenpinnan alle. Yhtenä kesänä kokeilin matalassa vedessä, ja meinasin oksentaa kun alkoi niin huimata asentohuimaukseni vuoksi. Jos korviini menee vettä, välitön pyörrytys. Hyvä kun pääsin järvestä edes pois kun niin vippasi päästä.

Onko Norma asentohuimausta tutkittu sinulta. Siihenhän on liikkeet, jolla saa karistettua epätasapainon pois (ei lopullisesti vaan kun oireita tulee). Netistäkin liikkeet varmaan löytyy, mutta pitää tietää kumman puoleinen asentohuimaus itsellä on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 20:43:22
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - kesäkuu 15, 2020, 20:31:16

Fysioterapeutti antoi ohjeet. Ei niitä asentoja vaan aina muista ja jaksa tehdä, ehkä siksikään että vaikutus ei ole tosi dramaattinen. Ne ohjeet hukkuivatkin välillä ja muistin vain että kahdessa kaarikäytävässä kolmesta oli häikkää. Pyysin uudet ohjeet toiselta fysioterapeutilta ja ihmeekseni tietokoneelta kävi ilmi että häikkää onkin vain oik. puoleisessa tasapainoelimessä.

Se on tarpeeksi tekemään epävarmaa oloa, ja ällötystä esim. kuperkeikkojen päälle. Ei tarpeeksi että muistaisi duunata ne asennot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - kesäkuu 15, 2020, 22:00:21
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 15, 2020, 20:43:22

Olin kymmenisen vuotta sitten Tapani Rahkosen vastaanotolla seurana henkilölle, joka haki apua oireisiin. Tulokset olivat ällistyttäviä ennen ja jälkeen asentohuimausliikkeiden. Nyt kun palasin asian ääreen, googlettamaan, niin kritiikkiäkin näköjään on. Ja muutenkin monisyisempi asia kuin olin ymmärtänyt. Potilas, joka kärsi niistä huimauksista, tekee edelleen liikkeet kun on sellainen olo ja saa niistä apua. Lumetta tai ei, jos toimii, niin hyvä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 16, 2020, 09:14:38
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - kesäkuu 15, 2020, 22:00:21

En tiedä sitten voisiko fibromyalgia vaikuttaa tässäkin, etten koe mitään kauhean dramaattista apua saavani. Toki jotain, mutta en mitään valtaisaa. Tai sitten minua ei vaan huippaa tarpeeksi pahasti että se ero olisi tosi merkittävä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 16, 2020, 10:35:53
Ohjeet miten asentohuimausta hoidetaa Epleyn manöövereillä: https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/kuntoutujalle/korvaperäiset-ongelmat/opas-hyvänlaatuisen-asentohuimauksen-itsehoitoon/miten-voin-itse-hoitaa-hyvänlaatuista-asentohuimausta/epleyn-manööveri-oikea-puoli
(https://www.terveyskyla.fi/kuntoutumistalo/kuntoutujalle/korvaper%C3%A4iset-ongelmat/opas-hyv%C3%A4nlaatuisen-asentohuimauksen-itsehoitoon/miten-voin-itse-hoitaa-hyv%C3%A4nlaatuista-asentohuimausta/epleyn-man%C3%B6%C3%B6veri-oikea-puoli)
On se joillakin auttanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 16, 2020, 10:42:03
Minulla on ohjeet kahdestakin eri manööveristä. Lembert(?) muistuttaa tuota ylläolevaa.

Aikoinaan jo ennen kuin fysioterapeitti teki havaintojaan, olisiko ollut vuonna 2013, olin pari juttua netistä katsonut ja varmuuden vuoksi tein niitä kumpaankin suuntaan. Ne sarjat vaan olivat pirun pitkiä ja kyllästyin. Mutta muistan että SILLOIN oli kyllä vakaampi olo kuin koskaan aiemmin. Nekin ohjeet on tietysti tullut hukattua.

Fibrolääke tietty tekee myös omat tepposensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 16, 2020, 12:20:09
Olen kaksi kertaa ollut tekemisissä asentohuimauksen dramaattisen puolen kanssa. Kerran yksi työkaveri ei päässyt töistä kotiin, kun huimaus iski. Hurjan näköistä meininkiä, muistaakseni vietiin ensiapuun.

Viime joulun aikaan miehelleni iski asentohuimaus täysin odottamatta. Hän heräsi yöllä omituiseen oloon, eikä päässyt liikkumaan kuin seiniä pitkin, välillä oli pakko mennä pitkäkseen, kun kertakaikkiaan jalat eivät kantaneet. Suomalaisen miehen tapaan tämä nyt ei ollut mikään välitön syy lähteä lääkäriin, vaan soitti siskolleen, joka on sairaanhoidon ammattilainen. Sisko arveli heti kyseessä olevan asentohuimaus ja lähetti nettiohjeet, jotka alkoivat vaikuttaa aika nopeasti.

Fysioterapeutti vahvisti diagnoosin, sekä "minkäpuolista" huimaus on ja antoi tarkennetut ohjeet. Nämä auttoivat hyvinkin pian. Sen jälkeen huimausta ei ole esiintynyt, kun teki parin viikon ajan säntillisesti ohjeiden mukaiset liikkeet.

Outo  homma kaiken kaikkiaan ja näyttää pirun pahalta, vaikka kai ihan tavallista ja vaaratonta onkin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 17, 2020, 09:46:09
Tekisi mieli ostaa kaljaa juhannukseksi. Viimeksi ryyppäsin tammikuun puolessa välissä, ja seuraavan kerran olisi pirskeet heinäkuussa ellei koronatilanne huonone. Pitäisi vetää pohjalle yhdet lärvit niin krapula ei olisi niin paha sitten heinäkuussa birskeiden jälkeen. Yleensä olen ollut broidin ja hänen tuttaviensa kanssa juhannuksena landella ryyppäämässä, mutta koronan vuoksi en oikein vielä viitsi osallistua tapahtumiin, joissa useampia ihmisiä. Eli Juhannusryyppäjäiset landella jäävät tänä vuonna välistä. Voisi kuitenkin ryypätä ihan omiin nimiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 17, 2020, 10:47:57
Lainaus käyttäjältä: Sepe - kesäkuu 15, 2020, 19:32:51
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 15, 2020, 17:14:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 15, 2020, 17:06:47
^^
Tirsk. Xante ui keskimäärin X km/h nopeudella. Maahanmuuton myötä Xanten keskimääräinen nopeus laskee. Xante on suomalainen. On tämä hupaisaa, pikkuisen.

Ja tämähän siis tapahtuu maahanmuuton perusteella, siis pelkkä ihmisten muuttaminen maahan laskee keskimäääräisesti suomalaisten, myös siis minun, uimataitoani. Edellyttäen, että minutkin lasketaan suomalaiseksi.

T: Xante

Jos maahan muuttaa henkilöitä joiden uimataito on huonompi kuin maassa jo asuvien, koko yhteeenlasktun väestön keskimääräinen uimataito laskee. Maassa jo olevien suomalaisten uimataito ei, vaikka Xantippa muuta yrittää todistaa, muutu.

Niin keskiarvoisuus ymmärretään joskus "tahallaankin" väärin.

Keskiarvo kyllä muuttuu, mutta yksilöiden omat arvot eivät.  Keskiarvo on tilannekuva millä voidaan yksinkertaistaa asioita, joskun turhankin paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 17, 2020, 14:10:33
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 17, 2020, 09:46:09
Tekisi mieli ostaa kaljaa juhannukseksi. Viimeksi ryyppäsin tammikuun puolessa välissä, ja seuraavan kerran olisi pirskeet heinäkuussa ellei koronatilanne huonone. Pitäisi vetää pohjalle yhdet lärvit niin krapula ei olisi niin paha sitten heinäkuussa birskeiden jälkeen. Yleensä olen ollut broidin ja hänen tuttaviensa kanssa juhannuksena landella ryyppäämässä, mutta koronan vuoksi en oikein vielä viitsi osallistua tapahtumiin, joissa useampia ihmisiä. Eli Juhannusryyppäjäiset landella jäävät tänä vuonna välistä. Voisi kuitenkin ryypätä ihan omiin nimiin.

Saitte ylipuhutuksi, nyt mulla on laatikollinen lähimarketin pirkka-olutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 18, 2020, 09:51:28
Olipas perkeleellinen ukkosmyräkkä yällä. Tuollaiset myräkät ovat oikein mukavia täällä kaupunkiasunnossa kokea, mutta landeolosuhteissa eivät, koska metsäpalon vaara on aina olemassa ja siinä ennättäisi pahimmassa tapauksesa mökkimme palaa varmaan monta kertaa ennen kuin palokunta pääsisi paikalle. Tosin on hyvin harvinaista, että tuolla paikkakunnalla olisi palanut ukkosen jäliltä mitään. Kerran pari omana elinaikanani on palanut pieni pläntti metsää kaukana kenenkään taloista, ennen kuin ne on onnistuttu sammuttamaan. Mutta historiassa ennen ukkosenjohdattimia joskus 100-vuotta sitten siellä on iskenyt salama kaksikin kertaa yhteen taloon, joka rakennettiin ekan kerran jälkeen uudestaan, mutta toisella kerralla se hylättiin ja nyt siellä on vain tiilirauniot jäljellä. Sinne raunioihin on tosin iskenyt muutaman kerran salama minunkin elinaikanani. Se on ilmeisesti hyvin sähköä johtavassa paikassa kun imee tuolla tavoin salamoita puoleensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 18, 2020, 11:56:07
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 17, 2020, 14:10:33
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 17, 2020, 09:46:09
Tekisi mieli ostaa kaljaa juhannukseksi. Viimeksi ryyppäsin tammikuun puolessa välissä, ja seuraavan kerran olisi pirskeet heinäkuussa ellei koronatilanne huonone. Pitäisi vetää pohjalle yhdet lärvit niin krapula ei olisi niin paha sitten heinäkuussa birskeiden jälkeen. Yleensä olen ollut broidin ja hänen tuttaviensa kanssa juhannuksena landella ryyppäämässä, mutta koronan vuoksi en oikein vielä viitsi osallistua tapahtumiin, joissa useampia ihmisiä. Eli Juhannusryyppäjäiset landella jäävät tänä vuonna välistä. Voisi kuitenkin ryypätä ihan omiin nimiin.

Saitte ylipuhutuksi, nyt mulla on laatikollinen lähimarketin pirkka-olutta.

Laitoin neljä tölkkiä jääkaappin jäähtymään. Pitää laittaa lisää. Ja sitten pitää taikoa jostain riittävän iso muki, että ei tarvitse yhden tölkin vuoksi ravata jääkaapilla. Helpommin sanottu kuin tehty. En muista omistavani erityisen isoja mukeja. Ehkä tuolla jossain on joku puolen litran mitta, joka voi ajaa saman asian.

Työpäivä pulkassa. Tai ei aivan. Pitää nyt olla vielä kuulolla, että jos tulee asiakkailta pikaisia muutostarpeita, mutta sen kummallisempaa tekemistä ei ole tälle päivälle enää allokoitu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 18, 2020, 12:09:41
Kannattaa myös hommata riittävän suuri väljäsuinen pullo, niin ei tarvitse ehtimiseen rampata vessassa. Sorsamallin pullot ovat siitä hyviä, ettei tarvitse edes nousta seisomaan.

Päivän sana on tehokkuus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 18, 2020, 12:22:08
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 18, 2020, 12:09:41Sorsamallin pullot ovat siitä hyviä, ettei tarvitse edes nousta seisomaan.

Oluen suurkuluttajille pitäisi olla tarjolla myös suurempaa, joutsenmallin, pulloa. Ei tarvitsisi jatkuvasti käydä tyhjentämässä. Tehokkuus paranisi entisestään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 18, 2020, 12:42:42
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 18, 2020, 11:56:07
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 17, 2020, 14:10:33
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 17, 2020, 09:46:09
Tekisi mieli ostaa kaljaa juhannukseksi. Viimeksi ryyppäsin tammikuun puolessa välissä, ja seuraavan kerran olisi pirskeet heinäkuussa ellei koronatilanne huonone. Pitäisi vetää pohjalle yhdet lärvit niin krapula ei olisi niin paha sitten heinäkuussa birskeiden jälkeen. Yleensä olen ollut broidin ja hänen tuttaviensa kanssa juhannuksena landella ryyppäämässä, mutta koronan vuoksi en oikein vielä viitsi osallistua tapahtumiin, joissa useampia ihmisiä. Eli Juhannusryyppäjäiset landella jäävät tänä vuonna välistä. Voisi kuitenkin ryypätä ihan omiin nimiin.

Saitte ylipuhutuksi, nyt mulla on laatikollinen lähimarketin pirkka-olutta.

Laitoin neljä tölkkiä jääkaappin jäähtymään. Pitää laittaa lisää. Ja sitten pitää taikoa jostain riittävän iso muki, että ei tarvitse yhden tölkin vuoksi ravata jääkaapilla. Helpommin sanottu kuin tehty. En muista omistavani erityisen isoja mukeja. Ehkä tuolla jossain on joku puolen litran mitta, joka voi ajaa saman asian.

Työpäivä pulkassa. Tai ei aivan. Pitää nyt olla vielä kuulolla, että jos tulee asiakkailta pikaisia muutostarpeita, mutta sen kummallisempaa tekemistä ei ole tälle päivälle enää allokoitu.

Mites olis kylmälaukku, jonka voi asetella käden ulottuville? Tuppaa kalja lämpeneen siinä isossa tuopissa, jos ei riittävällä nopeudella juo. Jos taas juo riittävällä nopeudella, ei ne odottamassa olevat tölkit ehdi lämmetä, vaikka ottais kaikki samaan aikaan jääkaapista mukaansa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 18, 2020, 12:55:05
^^^, ^^, ^ Erinomaisia kehitysideoita ja ideoita. Tätä varten voisi rakentaa jonkun tekoälymoottorin, jonka avulla voitaisiin selvittää optimalinen oluttuopin koko ja ankan koko, että löytysikö jokin millilitran tarkka yhdistelmä ankan ja tuopin tilavuuksille niin, että ankan tyhjennys osuisi samalle reissulle kuin tuoppi pitäisi taas täyttää. Kun reissut voisi yhdistää voitaisiin minimoida turhat reissut saniteettitiloihin kun saniteettitila on matkan varrella keittiöön. Loppuillasta ankassa on todennäköisesti enemmän alkoholia kuin oluessa, joten tuopin voinee täyttää suoraan ankasta.

Mulla ei ole kylmälaukkua. Mulla saattaa kyllä olla joku marketin jäätelökassi, että jos se on sopivan kokoinen, sinne mahduttaa vaikka pussin pakasteranskalaisia ja pari tölkkiä. Se voisi olla parempi idea kuin "tuoppi", jolla on aivan oikein taipumus lämmetä jos on alkoholiongelma.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 18, 2020, 12:56:05
Nopeiten juomat viilentää kylmävesihauteessa, ja jos ei sekään riitä, voi siihen heittää jääpaloja mukaan. Vesi toimii paremmin konvekton (lämmön siirtymisen) suhteen kuin ilma, edes kylmä ilma.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 18, 2020, 13:04:41
^tuo on ollut hyvä menetelmä laivalla tai hotellissa jos on ollut kosteahkolla reissulla, mutta silloin on ollut tapana pitää juomat juoksevan kylmän veden alla. Mulla ei ole myöskään jääpaloja. Pitäisi varautua tällaisia tilanteita varten paremmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 18, 2020, 13:42:29
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 18, 2020, 12:56:05
Nopeiten juomat viilentää kylmävesihauteessa, ja jos ei sekään riitä, voi siihen heittää jääpaloja mukaan. Vesi toimii paremmin konvekton (lämmön siirtymisen) suhteen kuin ilma, edes kylmä ilma.

Jääkaappihan on huono viilentäjä. Sen idea on ennemmin viileänä pitäminen. Kylmälaukussa - tai siinä kaupan pakasteille tarkoitetussa kassissa on sama viileänä säilyttämisen idea. Meillä jo vuosia ollut tapana pitää kahvikoneen vieressä maitotölkkiä kylmäkallen päällä. Siten maito säilyy viileänä, eikä tarvitse jatkuvasti rampata sitä kylmiöstä hakemassa. Silti ei haittaa vaikka aamiainen venyisi pitkäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 18, 2020, 16:54:24
Juuri otin ensimmäiset juhannusmaistiaiset oluesta. Tämä on fantastista. Oluella on selvästi ollut ikävä minua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 18, 2020, 17:46:34
Mitä hyötyä on tehdä päätöksiä, jos ei ole valmis pitämään niitä... tiukoissa tilanteissa.

Olen tehnyt jo aikaa sitten periaatepäätöksen, että en laske rahakukkaroa auton päälle edes hetkeksi. Jokin aika sitten kuitenkin laskin, mutta onneksi joku sivullinen löysi kukkaron maantieltä, ja sain sen takaisin.

Tuon tapahtuman jälkeen tein vielä ehdottomamman päätöksen siitä, että en missään olosuhteissa minkään tekosyyn varjolla laske rahakukkaroa auton päälle edes hetkeksi.

Ei mennyt kuin reilu viikko, kun jo keksin mielestäni riittävän hyvän tekosyyn. Tankkasin autoa ja yritin panna kukkaroa farkkujen taskuihin, mutta se oikein mahtunut. Sen pitäminen kädessä haittasi tankkaamista, joten laskin sen sittenkin hetkeksi auton peräluukun päälle, jossa se olisi koko ajan silmissäni. En siis voisi unohtaa sitä.

Peräluukun päällä oleva kukkaro ei tietenkään ole silmissä silloin, kun kääntyy panemaan letkua automaattiin tankkaamisen lopetetettuaan. Ja entäs sitten? Ei muuta kuin kuskin paikalle ja ajamaan.

Onni ei voi tulla väliin enää kolmatta kertaa. Nyt se vielä pelasti tämän toisenkin kerran. Lähdin ajamaan ja tein lenkin huoltoaseman pihassa. Tällöin tuntui äänen perusteella siltä kuin jokin ovi tai ikkuna tai luukku olisi auki. Pysäytin auton ja kurkistelin.. ja tässä vaiheessa yhtäkkiä muistin sen kukkaron, joka oli peräluukun päällä. Kävin hakemassa sen.

Olen täysin varma, että rahakukkaroni päätyy maantielle. Ainoastaan se on vielä epäselvää, milloin se tapahtuu.

Toinen tekemäni päätös on se, että en pane silmälaseja sängylle tai tuolille tai muuallekaan, jossa voisin istua tai astua niiden päälle. Enkä jätä niitä auton nokkapellin alle, koska litsastin talvella yhden mäsäksi paiskaamalla luukun niiden päälle.

Kun eilen astelin alas kesämökin ulkorappuja, kuului epämääräinen ääni "rits". Minkähän oksan päälle olinkin oikein astunut. Ai, ne olivatkit uudet rillini. Kylläpäs menivät hassun näköisiksi, toinen lasikin irtosi.

Olin pannut silmälasit aikaisemmin "hetkeksi" rapulle, koska ne haittasivat hommien tekemistä. En tietenkään enää puolen tunnin päästä muistanut asiaa (kun en muista kahden sekunnin päästäkään). En myöskään nähnyt niitä, koska oli hämärää ja  minulla oli itikkaverkko silmieni edessä.  En olisi ehkä katsonut jalkoihin muutenkaan.

Olen hävittänyt silmälasejani...

1. Pudottamalla niitä järveen (kahdet lasit ovat jääneet pysyvästi, muutaman kerran olen saanut lasit nostettua).

2. Istumalla niiden päälle sängyllä tai tuolilla tai muualla (useita tapauksia).

3. Silpomalla rillit raivonpuuskassa (kerran kauan sitten)

4. Hukkamalla ne jonnekin.

5. Astumalla niiden päälle (eilinen kerta taisi olla ensimmäinen)

6. Liiskaamalla rillit konepellin alle (viime talvena)

Täydellisten ja lähes täydellisten hävittämisien lisäksi on ollut eri asteisia naarmuttamisia ja vaurioittamisia esimerkiksi hitsauskipinöillä ja muilla keinoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 18, 2020, 18:27:14
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - kesäkuu 11, 2020, 23:50:22
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 11, 2020, 13:19:35
Ei tuo Tapsan käsitys nyt varsinaisesti mitään uutta tietoa ole.

Sosiaalisen median ja hakukoneiden firmat määrittelevät suuressa määrin tavallisen kansan mielipiteitä. Nuorison keskuudessa ehkä muut alusta kuin facebook tai twitter, jotka ovat enempi meidän fossiilien alustoja, mutta idea on sama, ne alustat netissä, joissa porukka pyörii, ovat nykyajan mielipiteenmuokkauksessa keskeisessä asemassa.
Jani Halmeen perusteella Suomi on poikkeus. Aikuisemme lukevat FB:n kautta uutisena lähinnä Iltapäivälehtiä = valtamediaa! Tämä poikkeaa ulkomailta ja Britanniassa eivät olleet uskoa kun Halme sinne raportoi (työtänsä on).
  Eli pikemmin iltapäivälehdet Suomessa määrittää kansan mielipiteitä, ei niinkään FB. Tapsan vikana on taas kopsata apinana ulkomaisia, lähinnä jenkkikreationistisia "totuuksia".

Hakukoneiden ja somealustojen algoritmit päättävät, mitä sisältöä internet meille tarjoaa. Ja riippuen siitä, kuinka helposti kielesi taipuu tekoälyn kapasiteetille, hakukoneet pystyvät tarjoamaan juuri sinulle personoitua sisältöä. Jos kieltäsi ei voi tekoälylle riittävän hyvin opettaa, astuu kuvioon todennäköisesti muut ja ehkäpä astetta primitiivisemmät personointialgoritmit.

Facebookisssa paljastui hiljattain bugi algoritmissa. Algoritmit suunniteltiin lähtökohtaisesti tarjoamaan käyttäjälle sellaista tietoa, joka koukuttaa ja tähän oli ajateltu sääntöä, että etsitään käyttäjän näkemyksille kaikkein myötämielisintä informaatiota. Sen sijaan algoritmi tarjosikin informatiota, joka on käyttäjän kanssa kaikkein päinvastaisinta mieltä.

Koska tämä koukutti käyttäjiä todella paljon, todennäköisesti enemmän kuin suunniteltu tavoite, ei virhettä algorimissa korjattu. Ja tämä virhe on vain syventänyt poteroita poliittisella kartalla esimerkiksi englannin kielisillä alueilla.

Joko suomen kieltä ei voi opettaa kovin hyvin tekoälylle tai sitten meillä rääväsuisinta matreriaalia internetissä esittää juuri iltapäivämediat. Esim. Persuille ja persumieleisille facebook tarjoaa vain iltapäivälehtien vihervasemmistolaisimpia uutisia ja muille kuin persuille tarjotaan vain iltapäivälehtien "Timo Haapaloita".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 18, 2020, 18:40:04
^^
Jos joudun laskemaan lompakon käsistäni hetkeksi muualla kuin kotona, niin jos se ei ole koko tarvittavan hetken silmieni edessä, niin laitan sen polvieni väliin. Kuulostaa ehkä hassulta, jopa oudolta, mutta eipä ole koskaan unohtunut mihinkään.

Olen minäkin kahdet silmälasit onnistunut tuhoamaan elämäni aikana. Ensimmäiset meni noin kuuden vanhana, kun kompastuin rappusissa ja lasit lensivät päästäni. Jouduin lapsena käyttämään laseja, kun niillä oikaistiin lievää karsastusta. Pääsin laseista eroon teini-iässä, mutta joskus kolmekymppisenä jouduin lukulasit hankkimaan. Joskus kymmenisen vuotta sitten mokasin keittiössä ja lasit päässä aukaisin uuninluukun ottaakseni paistoksen uunista. Kuumuus pilasi lasien pinnoitteen niin, että lasit tuntuivat koko ajan hiukan suttuiselta.

Pitäisi varmaan käydä tarkistuttamassa näkö. Edellisestä lasien hankkimisesta on jo yli viisi vuotta. Olen vähentänyt lasien käyttöä ja käytän enää oikeastaan vain lähilukemisessa laseja. Väittävät, että ikänäköä ei voi korjata, mutta mielestäni kyllä voi. Muutaman vuoden aikana olen vähentänyt lasien käyttöä merkittävästi ja huomaan pärjääväni yhä paremmin ilman laseja sellaisissakin askareissa, joissa aiemmin olen laseja käyttänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - kesäkuu 18, 2020, 20:16:07
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 18, 2020, 11:56:07
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 17, 2020, 14:10:33
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 17, 2020, 09:46:09
Tekisi mieli ostaa kaljaa juhannukseksi. Viimeksi ryyppäsin tammikuun puolessa välissä, ja seuraavan kerran olisi pirskeet heinäkuussa ellei koronatilanne huonone. Pitäisi vetää pohjalle yhdet lärvit niin krapula ei olisi niin paha sitten heinäkuussa birskeiden jälkeen. Yleensä olen ollut broidin ja hänen tuttaviensa kanssa juhannuksena landella ryyppäämässä, mutta koronan vuoksi en oikein vielä viitsi osallistua tapahtumiin, joissa useampia ihmisiä. Eli Juhannusryyppäjäiset landella jäävät tänä vuonna välistä. Voisi kuitenkin ryypätä ihan omiin nimiin.

Saitte ylipuhutuksi, nyt mulla on laatikollinen lähimarketin pirkka-olutta.

Laitoin neljä tölkkiä jääkaappin jäähtymään. Pitää laittaa lisää. Ja sitten pitää taikoa jostain riittävän iso muki, että ei tarvitse yhden tölkin vuoksi ravata jääkaapilla. Helpommin sanottu kuin tehty. En muista omistavani erityisen isoja mukeja. Ehkä tuolla jossain on joku puolen litran mitta, joka voi ajaa saman asian.

Työpäivä pulkassa. Tai ei aivan. Pitää nyt olla vielä kuulolla, että jos tulee asiakkailta pikaisia muutostarpeita, mutta sen kummallisempaa tekemistä ei ole tälle päivälle enää allokoitu.

No nyt on mielenkiintoinen ihmiskoe (eikö tosi-teeveen ohjelmia kutsuta siten). Toivottavasti seura ei tuota pettymyksiä ja kaikki menee muutenkin hyvin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 18, 2020, 20:21:38
Saas nähdä kuka kirjoittajista juo rähinäviinaa ja tulee tänne haastamaan riitaa juhannuksen kunniaksi. Toivottavasti en sentään minä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 18, 2020, 20:27:34
^Toope on palstalla ja minä alan jo humaltua. Mikä voisikaan mennä pieleen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - kesäkuu 18, 2020, 20:29:30
Jos täällä rähinöi, on se parhaimmillaan pois hukkumisista, liikenneonnettomuuksista ja muista väkivallanteoista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 18, 2020, 23:01:01
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - kesäkuu 18, 2020, 20:29:30
Jos täällä rähinöi, on se parhaimmillaan pois hukkumisista, liikenneonnettomuuksista ja muista väkivallanteoista.

Hyvä pointti. Kaikissa pilvissä on hopeareunus tjsp.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 18, 2020, 23:45:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 18, 2020, 20:21:38
Saas nähdä kuka kirjoittajista juo rähinäviinaa ja tulee tänne haastamaan riitaa juhannuksen kunniaksi. Toivottavasti en sentään minä.
Näin 0,0% olutta nauttineena haastan kantislaisia tekemään juhannuskokon sijaan juhannuskukon  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 19, 2020, 00:39:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 18, 2020, 23:45:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 18, 2020, 20:21:38
Saas nähdä kuka kirjoittajista juo rähinäviinaa ja tulee tänne haastamaan riitaa juhannuksen kunniaksi. Toivottavasti en sentään minä.
Näin 0,0% olutta nauttineena haastan kantislaisia tekemään juhannuskokon sijaan juhannuskukon  ;D

No perskeles. Minkälaisiahan haasteita alkaa tulla kun/jos promillet alkavat jossain vaiheessa nousta.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 19, 2020, 01:27:49
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 19, 2020, 00:39:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 18, 2020, 23:45:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 18, 2020, 20:21:38
Saas nähdä kuka kirjoittajista juo rähinäviinaa ja tulee tänne haastamaan riitaa juhannuksen kunniaksi. Toivottavasti en sentään minä.
Näin 0,0% olutta nauttineena haastan kantislaisia tekemään juhannuskokon sijaan juhannuskukon  ;D

No perskeles. Minkälaisiahan haasteita alkaa tulla kun/jos promillet alkavat jossain vaiheessa nousta.  ;D

En ole tehnyt juhannuskukkoa, mutta olen kyllä tehnyt kokonaisvaltaisen nousuhumalan. Nyt vain tarvitsee ryhtyä tulkitsemaan eri mieltä olevia parhaimman mahdollisen tulkintaviitekehyksen läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 19, 2020, 12:28:13
Olipas jälleen ilta. Eipä tullut edes pahaa krapulaa, mutta sen verran kumminkin, että tietää juoneensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 19, 2020, 12:50:33
^
Kannattiko?

Oliko ilta niin mukava, että siitä sen pienen krapulan kestää mielellään?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 19, 2020, 12:53:59
Ei kannattanut. Yksin juominen ei ole kivaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 19, 2020, 14:02:11
Minulle tuli ruokakaupan toimituksen kylkiäisenä ilmainen 0,0% Lapin kulta. Joten minäkin olen nyt liittynyt suomalaiskansalliseen juhannus-juhlijoiden joukkoon. En tosin pissinyt soutuveneestäveneestä minäkään. (Kotikaljaa en ole saanut aikaiseksi tehdä.)

Loistava lounas:
- pastaa, jossa mm. pekonia, Härkistä, kasviksia, tuoretomaattia, rosmariinia ja basilikaa
- tofusalaatti, jossa mm. hunajamelonia, tuorechiliä, tuore kurkumaa, valkosipulia, varsiselleriä
- jälkkäriksi suklaajäätelöä

Huomenna meinaan keittää uusia perunoita ja nauttia graavilohen, sillin, salaatin ja kermaviilikastikkeen kanssa. Jälkkäriksi raparperikiisseliä, jossa kokonaista kanelia ja kermaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 19, 2020, 15:13:20
On jotenkin epämääräisen syyllinen olo siitä, että ei "vietä" juhannusta millään tavalla vaan täällä roskien keskellä. Ihmiset lähettävät Facebookiin kuvia hienoista veneistään, joilla he retkeilevät, ja hienoista kesämökeistään, joiden pihojen kauniita istutuksia he ihailevat. Minulla ei ole muuta kuin rappiota ja tuhoa ja sotkua, mitä voisin esittää.

Puolet syyllisyydestä tulee siitä, että en "tee" jotain. Olen ollut viime päivät kiireinen ainakin mielessäni, jos en muuten, kun olen yrittänyt tehdä eräitä kunnostushommia ennen kuin sade alkaa. No, se ehti kuitenkin alkaa, joten innostus kunnostusten loppuun asti tekemiseen lässähti.

Minulla ei ole tällä paikkakunnalla edes venettä - tai on yksi pukeilla pihassa - joten vesillekään ei tule lähdettyä. Toisella paikkakunnalla ajoin eilen mökkisaareen, johon sisareni oli mennyt omalla veneellään ennen minua. Mietin lähtiessäni, että onhan nyt kaikki pelastusliivit ja muut pakkosakkopoliisivarusteet mukana, jos järvikiusaajat sattuisivat jostakin niemen takaa yllättämään. Totesin, että kaikki on OK, ja voin jatkaa matkaani. Vasta perillä huomasin että, olin unohtanut melan pois veneestä. Nostan sen yleensä erääseen lukittuun koppiin, kun veneellä ei ajeta, jotta se ei häviäisi. Se pitäisi vain muistaa ottaa mukaan myös lähtiessä. Aion maalata johonkin näkyvälle paikalle veneeseen tekstin "muista mela".

Onneksi en ole legalisti. Jos olisin, saaresta pois tuleminen olisi vaatinut erityisjärjestelyjä. Minun olisi pitänyt lainata siskoni veneestä airot ja palauttaa ne erillisellä reissulla takaisin hänelle. Ja tällä toisella reissulla se melakin olisi ollut jo mukana.

Mietin paluumatkalla mielessäni skenaariota siitä, miten poliisit ilmestyisivät sakottamaan, ja miten joutuisin pinnistelemään ja sinnittelemään, että sanoisi heille, mitä todellisuudessa ajattelen heistä ja koko touhusta. Mutta asetelma ei ole oikein tasapuolinen avoimen keskustelun kannalta, kun toisella osapuolella on aseet ja laki puolellaan.

Hyväksyn täysin sakkorahan varastamisen takaisin valtiolta, jos se vain jotenkin onnistuu, mikä poliisi kirjoittaa sakon asiasta, josta ei ole kenellekään haittaa tai vaaraa tai vahinkoa. Melan unohtuminen vahingossa pois veneestä on tuollainen "teko".

Sakko itsessään on rikos ja sen saaja on uhri.

Tasa-arvon ideologian mukaan ihmiset ovat keskenään tasa-arvoisia, eikä kenelläkään ole oikeutta pakkovaltaa tai väkivaltaa käyttämällä tai niiden käyttämisellä uhkaamalla alistaa tai pakottaa tai vahingoittaa ketään muuta.

Ajaminen veneellä ei ole tasa-arvon ideologian vastaista, koska siinä ei uhata tai alisteta tai vahingoiteta ketään väkivaltaa tai pakkovaltaa käyttämällä tai niillä uhkaamalla. Kyse on oikeutetun yksilönvapauden käyttämisestä.

Veneilijän sakottaminen sen sijaan on tasa-arvon ideologian vastaista.

Näin minä "hyvä ja paha" -ulottuvuuden määrittelen. Lakikirjan tekstillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Oleellista ovat tekojen seuraukset muille ihmisille. Jos uhreja ei ole, eikä kukaan kärsi, teko on OK. Jos uhreja on, ja he kärsivät, teko on pahaa ja väärin.

Kärsimyksen tuottaminen toiselle ihmiselle on oikeutettua ainoastaan itsepuolustukseksi toisen ihmisen jo aloittamaa pakkovallan tai väkivallan käyttöä torjuttaessa ja estettäessä. Myös omaisten ja muiden ihmisten suojaaminen vallan väärinkäyttöä vastaan on riittävä peruste. Ihmisten kimppuun hyökkäävää aseistettua terroristia vastaan voidaan käyttää tarvittavia voimakeinoja, vaikka terroristi ei nimenomaan voimakeinojen käyttäjää kohtaan olisikaan hyökkäämässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 19, 2020, 16:41:46
Mietin tässä, että normikokoisessa pizzassa on noin metrin verran kuivaa ja usein palanutta ja kuivaa (Suomessa harvoin öljytään) reunusta. Onneksi on läheinen ihminen joka tykkää niistä, ei mene roskiin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 19, 2020, 17:14:02
Omatekoiset pizzat kannattaakin täyttää laitoja myöten, mikäli ei kuulu kanttipalafetisisteihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 19, 2020, 17:14:44
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 19, 2020, 16:41:46
Mietin tässä, että normikokoisessa pizzassa on noin metrin verran kuivaa ja usein palanutta ja kuivaa (Suomessa harvoin öljytään) reunusta. Onneksi on läheinen ihminen joka tykkää niistä, ei mene roskiin.

Ai saatana. Turun Pizzeria Napolin Hawaji olisi just nyt aika kova sana. Mutta kun en ole Turussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 19, 2020, 17:42:44
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 19, 2020, 17:14:44
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 19, 2020, 16:41:46
Mietin tässä, että normikokoisessa pizzassa on noin metrin verran kuivaa ja usein palanutta ja kuivaa (Suomessa harvoin öljytään) reunusta. Onneksi on läheinen ihminen joka tykkää niistä, ei mene roskiin.

Ai saatana. Turun Pizzeria Napolin Hawaji olisi just nyt aika kova sana. Mutta kun en ole Turussa.

Tuolla on tullut käytyä syömässä ainakin viisi kertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 19, 2020, 21:18:33
Nyt kun twitteri on vihdoin profiloinut minut eli tietää millaisia posteja klikkailen ja millaisia tyyppejä seurailen, olen huomannut, että en näe viestejä koko poliittiselta kartalta, kuten silloin, kun tilini oli vielä uusi. Silloin huomasin kuinka biassoitunut oli facebookin tarjoama sisältö. Nyt kuitenkin facebook vaikutaa tarjovan minulle monipuolisempaa sisältöä kuin twitter.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 19, 2020, 22:22:05
Nuorempana pysty ryyppäämään viikon putkeen. Viime vuonna ei oikein onnistunut enää edes kahden päivän ränni. Miten ihmeessä sitä on joskus kyennyt tulemaan toimeen alkoholijuomien maun kanssa krapulassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 19, 2020, 22:39:48
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 19, 2020, 21:18:33
Nyt kun twitteri on vihdoin profiloinut minut eli tietää millaisia posteja klikkailen ja millaisia tyyppejä seurailen, olen huomannut, että en näe viestejä koko poliittiselta kartalta, kuten silloin, kun tilini oli vielä uusi. Silloin huomasin kuinka biassoitunut oli facebookin tarjoama sisältö. Nyt kuitenkin facebook vaikutaa tarjovan minulle monipuolisempaa sisältöä kuin twitter.
Entä jos luo uuden Twitter-tilin vanhan lisäksi ja surffailee kummallakin?
Tai useampia, vaikkapa kokeilumielessä eri käyttöprofiileilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 19, 2020, 23:17:11
Hyvä fiilis tuosta videosta, kun norsuvauva pelastui:
https://www.facebook.com/521513348032973/videos/3445609008790311 (https://www.facebook.com/521513348032973/videos/3445609008790311)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 20, 2020, 09:16:11
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 19, 2020, 15:13:20
On jotenkin epämääräisen syyllinen olo siitä, että ei "vietä" juhannusta millään tavalla vaan täällä roskien keskellä. Ihmiset lähettävät Facebookiin kuvia hienoista veneistään, joilla he retkeilevät, ja hienoista kesämökeistään, joiden pihojen kauniita istutuksia he ihailevat. Minulla ei ole muuta kuin rappiota ja tuhoa ja sotkua, mitä voisin esittää.

Olen elämäni aikana muistaakseni kaksi kertaa "viettänyt juhannusta", jos ei lasketa niitä, johon mahdollisesti minut on lapsena raahattu ja joista ei ole mitään mielikuvaa. Kerran olin teini-ikäisenä telttaretkellä poikakaverini kanssa jossain leirintäalueella, muistaakseni jossain Tammisaaren tienoilla. Paistettiin makkaraa nuotiolla, hyttyset kiusasivat aivan älyttömästi ja juotiin pullon suusta vinkkua. Seuraavana päivänä matkustettiin kotiin. Paska reissu, mutta tulipa tehtyä.

Toisen kerran olin ystäväni kanssa Seurasaaressa katsomassa perinteistä suomalaista juhannuksen viettoa. Hyttyset piinasivat koko illan, ja oli pakko lähteä pois kohtalaisen aikaisin, ettei tulla elävältä syödyksi. Paska reissu, mutta tulipa tehtyä.

Eilen vietin juhannusta rönöttämällä sohvalla katsoen telkkaria puolitorkuksissa helteestä.
Hyvin kuvastaa tuota "viettoa", että edelliselle riville kirjoitin ajatuksissani ensin "Eilen vietin vapuua ... ". Niinpä niin, yhtä hyvin olisi eilen voinut olla Vappu, niin aivan samoin olisin viettänyt. Tosin Vappuna monesti olen jopa varustautunut juhlaan hankkimalla pullollisen simaa ja tippaleivän.

Vappu, Juhannus, Pääsiäinen, Uusivuosi ... ihan sama.

Joulu on ainoa, jota "vietän". Kaksi tytöistäni tulee puolisoineen kinkkuaterialle. Siinäkin teen vain perussetin, eli kinkku+laatikot+rosolli+tortut. laatikoistakin vain perunalaatikon teen itse. Noista jämistä sitten pakkaan heille mukaan sen verran, että jämiä jää itselleni sopiva määrä pariksi päiväksi. Joulun vietto kestää sen pari tuntia yleensä ja sen jälkeen voin siirtyä tuohon "yleiset juhlapäivät" -sapluunaan. Kun lapset olivat pieniä, niin jouluun kuului myös lahjat, mutta nyt aikuisten kesken ei enää niitäkään.

En pode lainkaan huonoa omaatuntoa. Miksi pitäisi? Olen aina oikeastaan ollut huono juhlimaan. En osaa virittäytyä kalentarin mukaan tiettyyn tunnelmaan. Oikeastaan ainoa, jolla varustaudun noihin yleisiin juhlapäiviin on yritys käydä ruokakaupassa niin, että voin välttää sen helvetiilisen hamstrausruuhkan. Eihän se keneltäkään ole pois, jos ei juhli tai vietä jotain noista yleisistä juhlista, joten ei mitään syytä potea mitään, jos itse viihtyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 20, 2020, 13:45:33
Tuskastun kun minulta kysellään netissä miten juhannus on lähtenyt käyntiin. Miten sen sitten olisi pitänyt lähteä, en tiedä. Minäkin sammuin eilen hetkeksi sohvaan ja ihan ilman mitään substansseja.

Minnekään ei pääse kun busdi ei kulje tänne asti. Mutta pari päivää notkuu huudeillakin. Yöllä kuului sen päiväinen kiroilu ja riitely kohtalaisen matkan päässä olevasta naapuruston taloyhtiöstä, että melkein iloitsi siitä että 10 v yksin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 20, 2020, 14:57:18
Joulu ja juhannus ovat kumpikin niin täynnä odotuksia, latauksia ja perinnettä, että vaimoni saa yleensä päiväm tai pari ennen noita hirveän hepulin jossa haukkuu minut ja elämäntapani perusteellisesti. Olen analysoinut, että hän avautuu näin koska paineet (itse itselleen asettamat) käyvät liian koviksi.

Jos kerran haluaa, että jouluna ja juhannuksena on siistiä ja hienoa ja että joku muukin osallistuisi rankasti sen luomiseen - palkkaisi apulaisen siksi ajaksi.

Minusta rakastavan puolison kurmuuttaminen ei ole parisuhteelle hyväksi. Tietysti jos koristeltu kuusi tai juhannussiivous on tärkeämpää, niin minkäs voit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 20, 2020, 19:47:03
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 19, 2020, 22:39:48
Lainaus käyttäjältä: Konmari - kesäkuu 19, 2020, 21:18:33
Nyt kun twitteri on vihdoin profiloinut minut eli tietää millaisia posteja klikkailen ja millaisia tyyppejä seurailen, olen huomannut, että en näe viestejä koko poliittiselta kartalta, kuten silloin, kun tilini oli vielä uusi. Silloin huomasin kuinka biassoitunut oli facebookin tarjoama sisältö. Nyt kuitenkin facebook vaikutaa tarjovan minulle monipuolisempaa sisältöä kuin twitter.
Entä jos luo uuden Twitter-tilin vanhan lisäksi ja surffailee kummallakin?
Tai useampia, vaikkapa kokeilumielessä eri käyttöprofiileilla.

Tätä voisi kokeilla. Muutenkin mystistä tämä mitä twitter mulle on viimeaikoina näyttänyt. Mulla on kyllä seurannassa pari Brasilialaista tietojenkäsittelytieteiden ja neurologian proffaa sen toivossa, että voisin lukea heidän näkemyksiään tietojenkäsittelystä englanniksi sikäli kun se on kieli, jota pääsääntöisesti ovat twiiteissään käyttäneet, mutta varsinkin nyt viimeaikoina, kun Brasseissa koronalta suojautuminen on ilmeisesti hieman epäonnistunut, ehkä n. 20% näkemistäni twiiteistä ovat koronavirukseen liittyneitä brassimedian päivityksiä portugaliksi(?), eikä mulla ole mitään osaamista kielestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 20, 2020, 20:07:38
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 20, 2020, 14:57:18
Joulu ja juhannus ovat kumpikin niin täynnä odotuksia, latauksia ja perinnettä, että vaimoni saa yleensä päiväm tai pari ennen noita hirveän hepulin jossa haukkuu minut ja elämäntapani perusteellisesti. Olen analysoinut, että hän avautuu näin koska paineet (itse itselleen asettamat) käyvät liian koviksi.

Jos kerran haluaa, että jouluna ja juhannuksena on siistiä ja hienoa ja että joku muukin osallistuisi rankasti sen luomiseen - palkkaisi apulaisen siksi ajaksi.

Minusta rakastavan puolison kurmuuttaminen ei ole parisuhteelle hyväksi. Tietysti jos koristeltu kuusi tai juhannussiivous on tärkeämpää, niin minkäs voit.

Hmm. Mutta voihan sen silleenkin aatella, että yhtä lailla itse voisit asettaa puolisosi oman mukavuutesi edelle. Sen kaksi kertaa vuodessa, jolloin hän tuntee tärkeäksi järjestää jotakin spesiaalia. Tai voisit vaiks palkata hälle apulaisen osallistumaan sen luomiseen. Ei kai tässä ole sellaista yleistä sääntöä, että rakkautta voi osoittaa vain siten, ettei pyydä mitään, ei odota mitään, ei halua mitään siltä puolisoltaan. Myös sitä osallistumista - vaikka joulusiivoukseen joka ei itselle tunnu tärkeältä - voi ajatella rakkautta ilmaisevana tekona ja omasta rauhallisesta toimettomasta hetkestä luopumisen edelle asettaa tärkeydessä puolisonsa. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 20, 2020, 20:25:06
Ensimmäistä kertaa muikkuverkot vesillä tänään. Soudin aamupäivästä apajille. Veneitä oli liikkeellä aika paljon ja peräti kolme vesiskootteria. Verkkoja ei kyllä ollut vedessä montaakaan jataa, ja sain tiputtaa häiriöttä pyytöni selän syvimpään kohtaan.

Alkupään ankkuri meni noin 30 metrin veteen, loppupäänkin yli 25 metriä syvään. Viritin verkot kohoilla 12 metrin syvyyteen. Silmäkoot olivat 14 ja 15 mm, pieniä siis. Ei mitään käryä muikkujen määrästä, laadusta ja sijainnista; lähden siis alkuun viime vuoden perusasetuksilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 20, 2020, 22:06:57
Arnoldsin donitsit ovat jälleen palanneet Woltin listalle. Ehken vielä huomenna tilaa mutta pääasia, että ovat donitsit taas valikoimassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 21, 2020, 11:25:30
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 20, 2020, 20:25:06
Ensimmäistä kertaa muikkuverkot vesillä tänään. Soudin aamupäivästä apajille. Veneitä oli liikkeellä aika paljon ja peräti kolme vesiskootteria. Verkkoja ei kyllä ollut vedessä montaakaan jataa, ja sain tiputtaa häiriöttä pyytöni selän syvimpään kohtaan.

Alkupään ankkuri meni noin 30 metrin veteen, loppupäänkin yli 25 metriä syvään. Viritin verkot kohoilla 12 metrin syvyyteen. Silmäkoot olivat 14 ja 15 mm, pieniä siis. Ei mitään käryä muikkujen määrästä, laadusta ja sijainnista; lähden siis alkuun viime vuoden perusasetuksilla.

No nyt on verkot nostettu. Saalis oli surkea, mikä tietysti oli odotettavissa. 13 muikkua, 2 kuoretta, särki ja ahven. Toinen kuoreista oli oikein köriläs, yli 20 senttinen kurkunhajuinen votkale. Se pääsee pannulle muikkujen seuraksi. Ahvenen onnistuin päästämään pois, särki ja toinen kuore saivat siivet.

Ei mennyt säätämättä tämäkään. Laskupää oli kasassa ja ensimmäinen verkko sotkussa. Olisikohan käynyt niin, että joku olisi vahingossa alkanut nostaa verkkojani ja virheen huomattuaan dumpannut verkon takaisin myttynä?

Ja ankkuri oli lyönyt itsensä tuhannen juntturaan, ja sitä piti maanitella irti viitisen minuuttia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 21, 2020, 12:17:38
Minen ole kuoreita pystynyt syömään sen jälkeen, kun lapsena luin jostain että nimenomaan kuoreet syövät veteen joutuneita ihmisruumiita. Tuli semmoinen ällötys koko kalalajia kohtaan. Enkä edes tiedä, pitääkö lukemani paikkansa.

Kerran lapsena olin ostamassa silakoita, ja näin kuoreita silakoiden joukossa, ja pyysin noukkimaan ne pois. Myyjätäti alkoi noukkimaan niitä minulle pakettiin pantavaksi, oli luullut että halusin nimenomaan niitä. En muista, jäivätkö kalat ostamatta, vai sainko selvitettyä, mitä oikein halusin.

Ovatko kuoreet herkkua? Miltä ne maistuvat?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 21, 2020, 14:12:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 21, 2020, 12:17:38
Minen ole kuoreita pystynyt syömään sen jälkeen, kun lapsena luin jostain että nimenomaan kuoreet syövät veteen joutuneita ihmisruumiita. Tuli semmoinen ällötys koko kalalajia kohtaan. Enkä edes tiedä, pitääkö lukemani paikkansa.

Eipä taida pitää. Eivät Suomen kalat varmaan saa ihmisruumiista mitään irti. Kalat nielevät saaliinsa kokonaisina, ja niiden hampaat (niillä lajeilla joilla hampaat on) on tarkoitettu kiinni pitämiseen eikä paloitteluun.

Tietysti jos hukkunut on jo oikein pehmeä, niin tilanne voi olla toinen. Kuore taitaa kuitenkin syödä lähinnä pikkuäyriäisiä. Komeat hampaat sillä kyllä on pikkukalaksi. 

Lainaa
Ovatko kuoreet herkkua? Miltä ne maistuvat?

Tämä ei ollut. Liha oli jauhoista ja mautonta muikkuun verrattuna. Tämä yksilö saattoi kuitenkin olla pidempään kuollut - useimmat vähistä muikuistani olivat terhakkaassa kunnossa ja eläviä kun verkot nostin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 21, 2020, 18:42:46
MAUttomasta tuli mieleen toinen lapsuuden aikoihin kiertänyt juttu, että margariinissa on kissanrasvaa. Tuohan kai kuitenkin oli vain urbaabilegenda, mutta niin sitkeä, että luultavasti kaikki keski-ikäiset ja sitä vanhemmat tietävät, mitä mennään ostamaan, jos ostetaan kissanrasvaa. Ja omassa takaraivossakin tuo vielä istuu niin sitkeästi, etten osta niitä kovia leivontamargariineja ollenkaan, vaan käytän voita. Leivälle sitten niitä, joita ei ollut olemassakaan noina kissanrasvan suvikulta-aikoina.

Tuosta ruumiisyöjäkalasta minäkin olen pentuna kuullut eikä sitä meillä olisi syöty, vaikka olsii ilmaiseksi saatu. Äiti oli niin vakuuttunut kalan pervosta ruokavaliosta. Tosin huonona kalansyöjänä en edes tiedä olsiko tuota ollut missään myynnissä täällä kaupungissa vai oliko tuo vain kalastajien omaa herkkua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 21, 2020, 19:07:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2020, 18:42:46
MAUttomasta tuli mieleen toinen lapsuuden aikoihin kiertänyt juttu, että margariinissa on kissanrasvaa.

Muistelen, että puhuttiin myös kissanraadoista. "Ennen haudattiin kissat multaan, nyt ne haudataan Suvikultaan."

Yle Uutiset: Mirristä Suvikultaa - 60-luvun kuvottava margariinisota

https://yle.fi/uutiset/3-6504391
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 24, 2020, 00:22:50
Hyvästä kesäsäästä huolimatta en ollut oikein saanut kesäfiilistä päälle. Tänään vetkuttelin veden äärellä arkaillen uimaan menemistä. Kahlasin aika pitkällekin rantamatalikkoamme ja totesin, että täysin uimakelpoista merivesi on. Olisi suorastaan typerää olla uimatta niin hyvässä vedessä. Mutta nuiva vetkuttelumieliala ei ollut antaa periksi. Kävin kuitenkin pukemassa uimapuvun. Toinen puoli aivoistani jo suorastaan huusi, että uimaan tai olet hullu. Kahlasin mahaa myöten veteen...ei enää kannattanut kääntyä...ja...aaaahhh!!! Pyhä merikaste toi heti kesäfiiliksen. Iho, sielu ja ihan kaikki tuntui heti erilaiselta. Uskonnollinen kokemus suorastaan. Uinnin jälkeen kaikki on ollut kohdallaan ja aivan erinomaista. Kokovartalojutut on ihan omaa luokkaansa. :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 24, 2020, 01:57:29
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2020, 18:42:46
MAUttomasta tuli mieleen toinen lapsuuden aikoihin kiertänyt juttu, että margariinissa on kissanrasvaa. Tuohan kai kuitenkin oli vain urbaabilegenda, mutta niin sitkeä, että luultavasti kaikki keski-ikäiset ja sitä vanhemmat tietävät, mitä mennään ostamaan, jos ostetaan kissanrasvaa. Ja omassa takaraivossakin tuo vielä istuu niin sitkeästi, etten osta niitä kovia leivontamargariineja ollenkaan, vaan käytän voita. Leivälle sitten niitä, joita ei ollut olemassakaan noina kissanrasvan suvikulta-aikoina.
Olen itsekin tarinan kuullut, toki itse käytän voita ja öljyä ihan koska mielestäni säästävät ilmastoa tai jotain. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 24, 2020, 10:30:18
En oikein tiedä minne perseeni panisin eli itseni sijoittaisin kaupungilla ennen ja jälkeen treenien. Bussi kulkee ajallaan, ja kumpaankin päähän jää turhaa luppoaikaa jonka varrella ei tunnu olevan hyvä olla oikein missään. Jos menen eräälle tietylle kadunpätkälle ripotelluille penkeille istumaan, siellä on heti joku juoppo kimpussa. Eräässä toisessa paikassa taas ainakin eilen joku oli innostunut ruokkimaan lokkeja (varmaan tosi laillista juu syöttää ne rääkyjät keskellä kaupunkia?), eikä se metakka oikein aivoilleni autuus ollut.

Eilisten treenien jälkeen päätin vaihteeksi oleilla yhdessä puistossa missä on jokunenkin penkki. Lähettyvillä on milloin mitäkin aktiviteettia jonka olettaisi pitävän paikan jotakuinkin kunnossa, eli ettei nyt ihan tapeta ja raiskata välittömästi kun alueelle saapuu. Mutta tiedä sitten hänestä. Saatuani persieni penkkiin siihen tuli viereiselle, em. penkissä kiinni olevalle penkille joku viinalta haiskahtava tyyppi ja kyseli että saako istua. Totesin välinpitämättömästi että vapaa penkki. No, kuten arvata saattaa niin eihän juonut henkilö voi jättää huomioimatta yksin oleksivaa naista, ja sieltä sitten alkoi tulemaan että asutko täällä ja oletko sinkku. Perään että hän on tällainen kyselijä. Minä totesin että jospa et nyt kysele, kun tulin tähän vain odottamaan bussia. Ja onneksi olin jo ehtinyt aloittaa päättyneiden treenien analysoinnin puhelimellani yhdelle nettitutulle, että saattoi siinä sitten keskittyä ihan aidosti kännykän räpläämiseen, eikä tarvinnut edes teeskennellä.

Mies sanoi ettei häntä tarvitse pelätä. En tiedä miten olisi jatkunut, onneksi kuitenkin paikalle pärähti pyöräillen miehen kaveri joka äänestä päätellen ei ollut maistissa. Alkoivat sitten juttua puskea ja sikäli kuin oikein kuulin, tulokkaalla oli omien sanojensa mukaan "haku päällä" ja hän ilmoitti että jos kytät tulevat niin hän lähtee heti lipettiin. Penkillä jo entuudestaan ollut jutteli asumiskuvioistaan ja siitä miten nukkuu päivät ja kuulee välillä ääniä. Jälkimmäinen taas kertoi että tapaa eksäänsä vain oikeussalissa. Ihan kaikkea en kuullut, mutta tuntuivat poliisin tuttuja olevan kumpikin tyyppi.

Kello alkoi olemaan sen verran sopivasti että siirryin vähän lähemmäs bussipysäkkiäni. Jäin vain ihmettelemään että jännäksi on maailma mennyt kun poliisilta pakoilustaan puhutaan ihan avoimesti ventovieraan kuullen. Olisinhan minä saattanut olla vaikka ties mikä vasikka, kännykkäni kanssa. En nyt sitten kumminkaan asiaan puuttunut ja oletan ettei sentään murhamiehistä ollut kyse. Ehkeivät nyt semmoiset sentään olisi keskellä kaupunkia olevaa puistoa alkaneet touhuistaan touhottamaan.

Minä en kyllä oikein keksi enää että mihin ihmeeseen tässä sitten itsensä sijoittaisi treenien ja bussinlähdön välissä.  ::) Ei sinne salillekaan voi jäädä notkumaan kovin pitkään, ohjeistus on ettei pukuhuoneessa oleskeltaisi yhtään pidempään kuin tarvis. No, onhan sekin kai joku tarvis ettei välttämättä halua alkaa testaamaan noita IP-taitojaan tosielämässä vain siksi että joutuu notkumaan kaupungilla. Tosin nykyään epäilen että ei se kyllä nainen ole jonka kimppuun ensimmäiseksi hyökätään koko kansan nähden. Toisaalta jos tarpeeksi on mömmöissä niin sitten hyökkää kenen tahansa kimppuun?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 24, 2020, 10:34:08
Nyt on kesän helteisimmät päivät tehdä kaikenlaisia hommia, joissa lämpö ja kuivuus ovat eduksi ja sade haitaksi. Ja minä kyhjöttelen roskaisessa kämpässämme, koska auto on korjaamolla. Tämä on jo toinen päivä.

Kulkuneuvoja on vielä jäljellä kaksi eli toinen auto ja moottoripyörä. Ei niillä kuitenkaan voi mihinkään pidemmälle lähteä, koska korjaamolla oleva auto vaatii "päivystämistä" täällä. Se on 15 kilometrin päässä, ja sen hakeminen vaatii toisen auton ja kaksi ihmistä. Joten lähdepäs tästä nyt sitten jonnekin muualle. Auto piti saada jo eilen, mutta siinä ilmeni lisää korjattavaa. Toivottavasti sen saa tänään. Varsinainen homma oli jakopään hihnan vaihto, mutta ilmeni jokin vika, joka vaatii lisää työtä ja osia ja maksaa lisää rahaa.

Nisssa Micrassamme ei tarvinnut vaihtaa jakohihnaa, mutta tuossa autossa ilmenikin vikoja, jotka johtuivat siitä, että hihnaa ei tarvinnut vaihtaa. Laturin hihna esimerkiksi katkesi kerran kesken ajon. Sehän yleensä vauhdetaan samassa yhteydessä kuin j-p-hihna. Myös vesipumppu hajosi, ja sekin on osa, joka yleensä vaihdetaan j-p-vaihdon yhteydessä.

Vaihdon Micraan vesipumpun ja laturin hihnan itse, koska se ovat aika helppoja töitä. Micran vesipumppu oli loppuvaiheessa niin huono, että autossa tarvittiin matkalla vesiastioita, joilla jäähdytintä täytettiin. Yhdellä vesitankkauksella pääsi noin 15-20 kilometriä. Onkohan kukaan ajanut vesipumppua niin loppuun kuin millainen se tuossa autossa oli. Pumppu oli aivan väljä rimpula, jossa laakereista ei ollut enää mitään tietoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 24, 2020, 20:25:54
Harmittava päätös muuten ihan hyvälle päivälle. Rouhaisin sahalaitaisella veitsellä hiirikäden etusormeen melkoisen syvän haavan. Verta tuli ihan kohtuullisesti ennen kuin sain sen tyrehtymään.

Täytyy huomiseksi se teipata tiukasti, ettei haava aukea, kun on salipäivä. Vähän pahassa paikassa se on puristusotteen kannalta. Joutuu tököttämään etusormi pystyssä ja varomaan, ettei desinfiointiaine osu siihen, kun putsaan laitteen käytön jälkeen. Voisi tuntua aika mehevältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 24, 2020, 20:51:33
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 24, 2020, 10:30:18
En oikein tiedä minne perseeni panisin eli itseni sijoittaisin kaupungilla ennen ja jälkeen treenien. Bussi kulkee ajallaan, ja kumpaankin päähän jää turhaa luppoaikaa jonka varrella ei tunnu olevan hyvä olla oikein missään.
...
Onko siellä kirjastoa lähellä? Tai vaikka museota? Odotusaikaa voi lyhentää myös kävelemällä seuraavalle pysäkille, mikäli ei ole hirvittävän kaukana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 24, 2020, 21:17:49
Kun harrastaa kaikenlaisia remontteja ja teknisiä juttuja, tulee usein haavoja. Joskus ei edes huomaa, mistä verta vuotava haava tai ruhje on tullut.

Noin viikko sitten sain sääreeni etupuolelle noin 30 senttiä pitkän koko matkaltaan verta tihkuvan naarmun (se näkyy vielä, joten mittasin sen pituuden) eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä se oli tullut. En ollut huomannut koko juttua. Olin kyllä tarponut metsässä shortsit jalassa, mutta en muista, että sielläkään olisi mikään raapaissut. Kun on keskittynyt johonkin juttuun, ei silloin pieniä raapaisuja huomaa.

Kun aikoinaan hitsailin laivan pohjaa ahtaassa paikassa telakalla, hitsausroiskeita lensi päälleni, ja ne polttivat jälkiä ihoon. Joskus haalaritkin syttyivät tuleen. Vanhat kuluneet haalarit ovat erittäin hyviä palamaan. Laskin joskus saunan lauteilla noita pieniä palovammoja ihostani, ja niitä oli kymmenittäin.

Tästä tulikin mieleeni se, kun jouduin pakkotilanteessa käyttämään ns. partahöylää pari viikkoa sitten, kun unohdin kaikki sähkökoneeni Helsinkiin. Myöhemmin löysin yhden vanhan Philipsin, joten Gilletten käyttö jäi yhteen kertaan. Onneksi! Laskin 13 verta tihkuvaa kohtaa naamassani parranajon jälkeen ja pienimmät naarmut jäivät laskematta. Aivan hullua hommaa.

Käyttämäni Gillette on sentään olevinaan laatutuote. Kerran Helsingissä ostin Lidlistä halvan partahöylän yhtä ajokertaa varten, kun ajattelin, että en viitsi maksaa paljon. Sähkökone oli tuolloinkin jäänyt jonnekin. Olin parranajon jälkeen kasvoiltani sen näköinen kuin olisin lentänyt sadan kilometrin tuntinopeudella tuuhean orapihlajapensaan läpi - ehkä useammankin kerran. Aivan hirveätä teurastusta.

Tuon tyyppinen haava, mistä Hippi kertoo, ei yleensä parane minulla laastarin avulla. Laastari kyllä pitää haavan reunat yhdessä, mutta kun laastarin poistaa, haava on auki. Ei siitä enää verta tule, mutta se on ärsyttävä. Avonaisena se sitten vähitellen paranee. En yleensä käytä laastaria muuta kuin tilanteissa, joissa verenvuoto haittaa tai haava on suojattava jonkun homman takia. Yleensä pidän talouspaperia tai jotain muuta paperia haavan peittona, ja kun verta ei tule, annan asian olla. Yritän tietysti välttää lian menemistä haavaan.

Kun saan päähäni iskun, silloin reagoin yleensä voimakkaasti. Koen jostakin syystä vihan ja raivon tunteita, mitä ei ilmene muunlaisissa vammoissa.

Kun saan iskun päähäni, rähjään itselleni, koska kenelle muullekaan rähjäisin. Kerran purin vihaani erääseen kukkaistutukseen, joka roikkui korissa erään pankin oven edessä. Pamautin nimittäin vahingossa pääni tuohon kukkaruukkuun, joka roikkui keskellä kävelyreittiä. Hyvä kun en repinyt koko hökötystä alas. Ärsytti niin paljon. Ihmettelin, miten tuollainen ansa voidaan asentaa paikkaan, josta ihmiset kävelevät. Lyhyet ihmiset voivat kävellä ruukun ali, mutta pitkät lyövät siihen päänsä. Katselin rahakukkaroa ja kaivoin sieltä pankkikorttia samalla kun kävelin automaattia kohti. Enhän minä nyt silloin ylöspäin etuviistoon älynnyt katsoa vaan alaspäin jalkojani kohti. En arvannut, että vaara vaanii ylhäällä. Löin niin pahasti pääni tuohon ruukkuun, että arpi päänahassa tuntui vielä puolen vuoden päästäkin. Se ei ollut mikään pieni hipaisu ja vaan älytön tärsky, jossa terävä kivinen ruukun reuna rullasi päänahkaani. Tukkani oli aivan veressä. Ei nyt ihan taju mennyt, mutta sattui aivan sietämättömästi. Ja raivonpuuskassani löin kädelläni sitä ruukkua. Siinä se vähän aikaa heilui ketjuissaan, mutta ei sille mitenkään käynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 25, 2020, 15:05:10
Tuli tehtyä tänään 11 tunnin työpäivä. Yksi ikuisuusprojekti työnalla. Vaikuttaa, ettei duunissa kukaan minun lisäkseni ole kiinnostunut projektista. Enkä minäkään olisi, ellei toteutus olisi minun vastuullani. Ongelmia on kaksi, ensinnäkin muut projektit ovat prioriteettilistalla kärjessä ja tätä tehdään "kun aikaa muilta projekteilta liikenee". Toinen ongelma on, että sitä pitäisi testata, mutta kun minä en osaa käyttää järjestelmiä, joilla tuohon tuotetaan testidataa ja niilläkin, jotka kuuluvat projektiin ja osaisivat tuota testidataa tuottaa, ei selvästi löydy heiltäkään riittävästi aikaa tehdä testidataa. Pitäisi ensi viikolla testailla tätä aktiivisesti. Asiakas on toivonut edistystä sillä osa-alueella, mutta saa nyt nähdä. Jos en saa muita projektiin kuuluvia mukaan urakkaan, saadaan varmasti paljon testejä, mutta taitaa jäädä testit varsin yksipuolisiksi, kun osaan nippa nappa tehdä joitain hyvin yksinkertaisia testiaineistoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 25, 2020, 19:25:01
^ Yritä lahjoa viinapullolla testidatan tekijöitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 25, 2020, 21:48:01
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 24, 2020, 20:51:33
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - kesäkuu 24, 2020, 10:30:18
En oikein tiedä minne perseeni panisin eli itseni sijoittaisin kaupungilla ennen ja jälkeen treenien. Bussi kulkee ajallaan, ja kumpaankin päähän jää turhaa luppoaikaa jonka varrella ei tunnu olevan hyvä olla oikein missään.
...
Onko siellä kirjastoa lähellä? Tai vaikka museota? Odotusaikaa voi lyhentää myös kävelemällä seuraavalle pysäkille, mikäli ei ole hirvittävän kaukana.

Treenit loppuvat sen verran myöhäiseen aikaan että kirjasto on jo kiinni. Yksi tietty mesta on joskus toiminut odotustilanani, mutta se on kesällä suljettu. Raskaan treenikassin kanssa en viitsi kipittää jollekin kaukaisemmalle pysäkille, enhän sitten saisi bussistakaan sitä parasta paikkaa minkä saatan saada lähtölaiturilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 25, 2020, 22:22:24
Aion kokeilla nukkumista osittaisissa retkiolosuhteissa. Itikat ovat yksi mahdollinen uhka. Yölliset hiipparit - roistot ja murhaajat - ovat toinen uhka. Olen siivonnut paikkaa päivän mittaan ja pulahtanut välillä uimaan. En ole laskenut, monestiko olen uinut. Käväisin myös mökillä ja uin sielläkin. Hiippailin myös eräässä autiossa saaressa, mutta siellä tahtoi olla kuuma. Siis oli kuuma. Metsäkonereitit olivat tuhonneet perinteiset polut, niin että en tiennyt aina missä olen. Piti katsoa kännykän kartasta. No, ranta tulee vastaan joka tapauksessa, kun aikansa kävelee, ellei kävele lenkkiä. Sekin on mahdollista. Metsässä minua pelottavat karhut.

Taidan olla aika pelkuri.

Auton kanssa on ongelmia. Siihen vaihdettiin jakopään hihna, ja nyt moottorista kuuluu tietyissä tilanteissa rahinaa, niin kuin hihna hankaisi johonkin. Se ei saisi katketa. Täytyy viedä auto uudelleen korjaamolle. Rauhallisessa ajossa hiljaisilla kierroksilla rahisevaa ääntä ei kuulu. Autolla ei pitäisi oikeastaan ajaa ollenkaan, kun vika on tuon tyyppinen.

Lisäys klo. 01:34:

Ei tullut mitään nukkumisesta. Tunnin kuluessa kehittyi älytön allergia, ja nukkuminen oli keskeytettävä. Nyt valvoskelen eri tilassa ja odotan, että aamu valkenee hieman. Täytyy tehdä kaikenlaista pakkaamista ja järjestelyä. Aamulla lähden ajelemaan pois tältä paikkakunnalta.

Vuosi sitten pystyin nukkumaan yön tuossa tilassa. Nyt en pysty, vaikka olen siivonnut huolellisemmin kuin aikoihin. Harjasin katon ja seinät ja lattiat ja imuroin ja kannoin patjat ja muut ulos, jossa hakkasin niistä pölyt. Vaihdoin lakanoita ja tyynyliinan... tuntui kerrankin, että paikka on niin siisti, että nyt ei ainakaan ala allergia vaivata. Ja nyt se alkoi vaivata pahemmin kuin oikeastaan koskaan aikaisemmin.

Harmi homma, koska tällä paikkakunnalla ei ole nyt mitään kelvollista yöpaikkaa. Kesämökki on niin homehtunut ja pilalla, että jo hetken oleskelu sisällä tartuttaa vaatteisiin vanhan talon hajun. En viitsi edes yrittää yöpymistä. Yön jälkeen kaikki vaatteet on pestävä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 26, 2020, 05:00:04
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 25, 2020, 19:25:01
^ Yritä lahjoa viinapullolla testidatan tekijöitä.

Pitää laittaa tämä neuvo ylös. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 26, 2020, 08:07:19
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 25, 2020, 22:22:24
Vuosi sitten pystyin nukkumaan yön tuossa tilassa. Nyt en pysty, vaikka olen siivonnut huolellisemmin kuin aikoihin. Harjasin katon ja seinät ja lattiat ja imuroin ja kannoin patjat ja muut ulos, jossa hakkasin niistä pölyt. Vaihdoin lakanoita ja tyynyliinan... tuntui kerrankin, että paikka on niin siisti, että nyt ei ainakaan ala allergia vaivata. Ja nyt se alkoi vaivata pahemmin kuin oikeastaan koskaan aikaisemmin.

Ettei vaan käynyt niin, että harjasit sievästi seinissä ja katossa istuvan pölyn leijumaan ilmaan poistamatta pölyä tilasta? Niin ainakin ymmärsin tuon harjaamisen, että kuivalla harjalla sudit pölyn irti, mutta et sitä poistanut tilasta.

Pöly on pirullinen siivottava, sillä se tuppaa karkaamaan liikkeelle, jos sitä kuivalla tupsuttelee ja sen jälkeen sitä ei enää kiinni saa muutamaan päivään ennen kuin kaikki pienimmätkin hiukkaset on laskeutuneet pinnoille. Imurointi voi onnistua, jos sen tekee rauhallisesti, mutta nihkeällä tai kostealla pyyhkiminen lienee parempi keino.

Tuon kuivalla harjaamisen jälkeen pitäisi kaikki vaakapinnat pyyhkiä pidemmän ajan kuluessa muutamaan kertaan, jotta sen laskeutuvan pölyn saisi poistettua tilasta.

Pölyn käyttäytymiseen jouduin perehtymään, kun teetin pintaremontin tähän asuntooni ennen kuin muutin tänne. Remppaan kuului loppusiivous ja lopputarkastuksessa totesin, että se oli tehty hyvin. Kun viikon kuluttua alkoi muutto, niin ensimmäisenä jouduin putsaamaan kaikki vaakapinnat, sillä se hieno pöly oli vasta tuossa vaiheessa ehtinyt laskeutua.

Aiheesta on netissä löydettävissä runsaasti artikkeleita. Jatkuva kinan aihe on pitääkö pölyt pyyhkiä ennen vai jälkeen imuroinnin.
https://www.siivous.info/kotityot-siivousohjeet/imurointi-polyjen-pyyhinta
https://www.martat.fi/marttakoulu/kodinhoito/siivous/asiaa-polysta/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 27, 2020, 16:41:12
Vilkaisin uutisotsikoita ja tulin siihen johtopäätökseen - jonka olen tiennyt jo ennestään - että en voi esittää kaikkia mielipiteitäni tällä foorumilla tai millään foorumilla, jossa aion jatkaa kirjoittamista, ja jossa kirjoittaja voidaan jäljittää ip-osoitteen tai muun perusteella. Jostakin ulkomaisesta nettikahvilasta voisin korkeintaan kirjoittaa, ja sielläkin pitäisi olla varmuuden vuoksi naamioituneena. Tai ostaisi väärillä henkkareilla (jos ne kysytään) pre-paid liittymän tai palkkaisi jonkun pultsarin ostamaan sellaisen. 

Kukaan ei hyväksyisi näkemystäni, ei edes kaikkein vapaamielisin sananvapauden kannattaja. Näkemykseni olisi niin radikaali. Saisin yleiset vihat päälleni.

Joten enpä esitä sitä.

Sen sijaan kerron tämän päivän fiiliksistä ja mietteistä.

Olin miettinyt, että jos käväisisin Pihlajasaaressa, kun nyt Helsingissä satun olemaan.  Minua kiusasi se, että minulla on aina ollut jokin typerä muovipussi mukanani, kun muilla ihmisillä on tyylikkäitä kasseja ja reppuja. Niinpä kävin katsomassa Olarin Tokmannilta, mitä löytyisi. Oli yksi laukku, joka olisi voinut menetellä, mutta se oli vähän nuhjuinen, eikä siinä ollut hintaa vaan ainoastaan vihreä tyhjä hintalappu. Vetoketjukin näytti siltä, kun se olisi revennyt. En ostanut mitään vaan pujottauduin pitkän kassajonon läpi pois kaupasta. Ärsyttää, kun kaupasta ei meinaa päästä pois, vaikka ei ostaisi mitään.

Kävin vielä Ruoholahden Citymarketissa ja ostin sieltä kiireessä 15 eurolla jonkinlaisen kassin, minkä lieneekään, joka voi olla jopa naisten käsilaukku. Yritin ostaa vielä kankaisen ostoskassin, mutta kassalla ei löydetty sille hintaa, joten luovuin siitä. Se oli epämääräisesti liikkeen lattialla osittain ostoskärryn pyörien alla, ties vaikka olisi asiakkaalta pudonnut.

15 euron harkitsematon ostos alkoi harmittaa saman tien. Mitä hullua minä tuollaisella teen. Oli se sentään alennusmyynnissä, jos se nyt jotain lohduttaa.

Vieläkin typerämmältä kassin ostaminen alkoi tuntua siinä vaiheessa, kun minulle valkeni, että en minä mihinkään Pihlajasaareen lähdekään. Kello oli varttia vaille kaksi, ja vesibussin oli määrä lähteä kahdelta. Jonoa oli kuitenkin satoja metrejä, eikä yksi vesibussilastillinen lyhentänyt sitä edes kolmanneksella. Siinä olisi joutunut seisomaan auringonpaisteessa tunteja ja olisiko ylipäätään edes päässyt tämän päivän aikaan. En ole mikään jonottajatyyppi, en todellakaan. Luovutan aika herkästi. Merisatamassa tilanne oli sama, kun ajelin siitä ohi. Rannalla oli enemmän ihmisiä kuin olen nähnyt kertaakaan. Etelän matkojen peruminen koronan takia ilmenee tällä tavalla ruuhkana kotimaan rannoilla.

Kuinkahan kauan nämä tyypit olivat jonottaneet. Nettisivulla sanotaan, että vesibussi ottaa vain puolet normaalista matkustajamäärästä. Missä se toinen puoli istuisi? Sen toisen puolen sylissäkö? Vai olisi seisomapaikoilla.

https://i.ibb.co/pwfXW9K/20200627-140311.jpg

Ajelin helteisessä kaupungissa ja etsin autolle parkkipaikan ja tulin kämpille. Autossani ei ole tietenkään ilmastointia eikä edes kuljettajan kohdalla oleva sivuikkuna aukea. Pitäisi ehtiä korjata se. Varaosa on ollut hankittuna tammikuusta asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 28, 2020, 01:05:56
Jatkan vielä fiiliksistä, vaikka tämä menisi päiväkirjanakin.

Pihlajasaareen en siis päässyt. Siellä olisi voinut uida.

Etsin kartasta mahdollisia muita uimarantoja. Päätin käydä katsomassa Kallahdenniemen uimarantaa. Ajoin autolla eräälle parkkipaikalle, josta lähdin kävelemään eteenpäin. Oli jo alkuilta, mutta rannalle meni vielä ihmisiä. Varsinaiselle rannalle on Google-kartan mukaan 1,8 kilometriä.

Yleiset uimarannat eivät kerta kaikkiaan ole minun juttuni, ei ainakaan tuo edellä mainittu. Vesi on niin matalaa, että siellä voi kahlata satoja metrejä. En viitsi edes kuvitella sitä, että jättäisin kassini ja rahakukkaroni ja kännykkäni jonnekin rantahietikolle ja häipyisin pitkäksi aikaa ties minne. Jos uiminen olisi ollut vakavasti mielessä, uikkarit olisi pitänyt olla valmiiksi puettuna vaatteiden alla. En harkinnut vakavasti uimista nähtyäni rannan. Sen sijaan kahlailin monen muun tavoin shortseissani matalassa vedessä. Kävin lähellä Ahvensaarta, mutta sen rantaan ei kannattanut yrittää, koska lokit hyökkäilivät. Varisinaisesta rannasta Ahvensaareen on kartan mukaan noin 400 metriä. Noin pitkästi vedessä voi siis kahlata, eikä vedenpinta ulotu juuri polvia korkeammalle. Vesi oli lämmintä.

https://i.ibb.co/7yy7RVX/20200627-183940.jpg

Se "naismallinen" käsilaukkuni osoittautui lopulta aika käteväksi, joten ehkä se ei ollutkaan täysin huono ostos. Olihan sen hintaakin alennettu yli 60% prosentilla.

Kallahdenniemen uimarannan seutu osoittautui varsinaiseksi muslimirannikoksi. Perheet ja porukat grillailivat siellä jotain ruokiaan. Joillakin alueilla kaikki näyttivät maahanmuuttajataustaisilta. Berliinin puistoissakin muslimiperheet grillailevat paljon.

Pihlajasaaren "nakuranta" on siitä kätevä, että siellä ei tarvitse miettiä, missä vaihtaisi uimahousut. Mereen pääsee laiturilta portaita pitkin, eikä tavaroita tarvitse jättää kovin kauas näkymättömiin. Ja suihkukin on lähellä. Eikä yleensä ole edes ruuhkaa. Nyt lauantaina olisi ollut mielenkiintoista nähdä, onko paljon porukkaa, kun sitä tuntui olevan joka paikassa.

https://www.google.fi/maps/@60.1856148,25.143107,1249m/data=!3m1!1e3?hl=fi
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 28, 2020, 03:33:51
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 28, 2020, 01:05:56
Kallahdenniemen uimarannan seutu osoittautui varsinaiseksi muslimirannikoksi...
Mutta sehän on Suomelle kehitystä, vai onko?
Vai onko se merkki siitä, että Suomi rappioituu noiden kaltaisiksi?
Itse päätät, mitä mieltä olet...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 28, 2020, 12:10:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 28, 2020, 01:05:56
Yleiset uimarannat eivät kerta kaikkiaan ole minun juttuni, ei ainakaan tuo edellä mainittu. Vesi on niin matalaa, että siellä voi kahlata satoja metrejä. En viitsi edes kuvitella sitä, että jättäisin kassini ja rahakukkaroni ja kännykkäni jonnekin rantahietikolle ja häipyisin pitkäksi aikaa ties minne.

Suosittelen vesitiivistä melontapussia, ja jonkinlaista vettymätöntä eli nailonista vahvaa nyöriä/nauhaa/köyttä sen kiinnittämiseksi esim. vyötäisille. Retkiaitta ja Partioaitta esim. myyvät, ja varsinaiset melontakaupat. Veneilykaupoista saa vettymätöntä köyttä. Kannattaa kysyä neuvoa melontapussin sulkemisesta. Ja opettella kunnollisen pitävän solmun tekoa. Laitat vaan kaikki kamat pusiiin, myös vaatteet ja kengät, ja olet vapaa kuin taivaan lintu tai no, veden kala, pulikoimaan. Jos oikein haluat pelata varman päälle, kännykkä ja lompakko voi olla vielä toisessa vesitiiviissä pussissa em. sisällä.

Toinen vaihtoehto on jättää lukittuun autoon arvotavarat, mutta se lienee huonompi vaihtoehto varkausvaaran vuoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 28, 2020, 16:48:19
Herran jestas. Jehovan todistajat ovat siirtyneet ovelta ovelle käännytyksestä puhelinhäiriköintiin. Juttelin erään käännyttäjän kanssa pitkän tovin mm. Helvetistä ja Jumalan pahuudesta niin kuin se ilmenee Raamatussa (jehovat väittävät koko Helvettiä kielikukkaseksi, eli kännösvirheeksi). En usko, että sain käännytettyä käännyttäjää, mutta meillä molemmilla oli hauskaa, ja naurettiin yhdessä monta kertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 28, 2020, 18:30:16
Perhanan itikat. Ne on oppineet tulemaan hyttysverkosta läpi! Tänään näin tulon noin 90%:sti. Se jotenkin kyhni siinä ja sitten kohta se olikin jo verkon tällä puolen selvittelemässä jäseniään ja päätä ja lähti lantoon huoneeseen. Kohta etsi minua ja naps tapoin. Jos verkon takana on 10 itikkaa niin arvioin että noin 10-15 minuutin välein tulee. Joten itikkaa kohti kestää ehkä jotain 1-2 tuntia että keksii tavan tulla läpi.  Verkon reiät on noin 1.4mm halkaisijaltansa.
  Tai kyseessä on evolutiivinen mutaatio, joka levinnyt populaatioon. Ainakin tätä menoa leviää valtalajiksi jos ihmisestä on kiinni.
  Joka tapauksessa viimeisen viikon olen yrittänyt etsiä reikiä talosta että mistä hemmetistä niitä tulee koko ajan. Hiljalleen vahvistui käsitys että itse verkosta läpi tai verkon raamin ja ikkunan jostain kapeasta raosta. Edellinen näyttää olevan nyt helpompaa itikalle ja vahvin hypoteesini kun olen raamin ja ikkunan välejä tiivistänyt paperilla ja paperipyyhkeen siivuilla ja liimalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 29, 2020, 01:13:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 28, 2020, 12:10:55

Toinen vaihtoehto on jättää lukittuun autoon arvotavarat, mutta se lienee huonompi vaihtoehto varkausvaaran vuoksi.

Arvotavarat kannattanee jättää asuntoon.

Päivän fiiliksistä sen verran, että rasistisen paasauksen ohella kuuntelin Youtubesta vanhoja musiikkiesityksiä. Ne lähtivät oikeastaan siitä, kun etsin rock-musiikkia vuodelta 1949. Annoin siihen linkin toisessa tekstissäni. Kun yhden Youtube-videon on katsonut ja kuunnellut, helposti kuuntelee toisen ja vielä kolmannenkin.

Jostakin syystä minua viehättää 1960-luvun loppuvuosien "proge" -musiikki. Se on jotenkin niin nykyaikaista ollakseen yli 50 vuotta vanhaa. Soittimet ja kitarat ja mikrofonitkin näyttävät aivan uusilta. Sitä kai ne ovat olleetkin, mutta tarkoitan uusilta nyt. Joissakin esineissä muotoilu saavutti huippunsa tai lopullisen muotonsa 1970-luvun alkuun mennessä, eikä se ole sen jälkeen paljon muuttunut.

Aikoinaan tie kiltistä pojasta juopoksi nuorisorikolliseksi kulki suurin piirtein seuraavasti.

1. Kiinnostutaan rock/pop -musiikista

2. Aletaan valmistaa kaveriporukassa omatekoisia sähkökitaroita.

3. Opetellaan soittamaan edellä mainituilla, jos ne saadaan valmiiksi, ja jos niille onnistutaan hankkimaan vahvistin. Hätätilassa vanha putkiradio kelpaa ainakin harjoitteluun.

4. Aletaan juoda alkoholia rock-idolien esikuvan mukaan.

5. Aloitetaan myös tupakan poltto edellä mainitusta syystä.

6. Laiminlyödään koulu ja jäädään luokalle.

7. Jäädään pois koulusta vapaaehtoisesti tai erottamisen seurauksena.

8. Aletaan tehdä rikoksia kuten mökkimurtoja, ilkivaltaa, liikemurtoja, huumerikoksia, mitä tahansa rikoksia.

9. Joudutaan kasvatuslaitokseen tai nuorisovankilaan.

10. Ollaan humalassa ja kuollaan onnettomuuden tai väkivaltarikoksen tai muun syyn johdosta.

Monet rock/pop-tähdet ovat olleet kauniita nuorina. On aika masentavaa katsoa heidän kuviaan myöhemmältä ajalta, jos he ovat myöhempää aikaa ylipäätään nähneet. Hoikka kaunis nainen voi olla viimeisissä esiintymisissään iso kuin tankki. Jotkut on pilattu plastiikkakirurgialla. On niitäkin, jotka ovat säilyneet yllättävän nuorekkaina.

https://nexter.org/celebrity-before-after-plastic-surgery-worst

Vanhojen musiikkiesitysten katseleminen ja kuunteleminen saa olon jotenkin nostalgiseksi, mistä onkin lyhyt matka masennukseeen.

Minua harmittaa, että minusta itsestäni on olemassa vain hyvin vähän kuvia nuoruusvuosiltani. Minulla oli halpa kamera, ja nappailin kuvia, mutta itse esiinnyn kuvissa harvoin. Ja ne kuvat ovat lähes poikkeuksetta epäteräviä, kun annoin kameran jonkun muun käsiin, ja tuo muu henkilö heilautti kameraa samalla kuin painoi laukaisinta. Tämä on primitiivinen virhe, joka tapahtuu helposti jopa nykyisenä kännykkäaikana. Tarkoitus on painaa sormella nappia, mutta samalla heilahtaakin koko käsi.

Meillä oli aikoinaan tällainen Citroen. Auto myytiin jo silloin kun oli toisella luokalla koulussa, mutta muistan silti vielä jotain siitä kuten esimerkiksi napin, mistä autoa startattiin. Sitä ei siis startattu virta-avainta vääntämällä. Starttinappi taisi olla punainen nappi virta-avaimen vieressä. Tässä kuvassa on sellainen. Jos muistan väärin, niin sitten muistan väärin.

https://41cef548pyo610dh50468nkk-wpengine.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2015/05/IMG_3107.jpg

Auton hankkimiseen liittyi sellainen tarina, että isäni lähti Helsinkiin ostamaan Mercedes-Benziä tietämättä, ettei niitä noin vain saa liikkeestä, vaan sellainen pitää tilata, ja sitä pitää odottaa kuukausia. Isäni päätti kuitenkin ostaa jonkin toisen auton, minkä saa heti mukaan, ja se sattui olemaan Citroen.

Kaupat tehtyään isäni ajoi liikkeestä ulos ja pysäköi jonkin kioskin eteen Helsingissä. Silloin Citroeniin törmäsi joku toinen auto. Kilometrin tai pari ajettu Citroen piti viedä saman tien peltikorjaamolle. Sen kotiin tuonti viivästyi. En tiedä, oliko isäni hotellissa yötä, vai missä hän majoittui. Hänen tätinsä asui tuolloin Lauttasaaressa, ja isäni oli asustellut opiskeluaikanaan tuon tätinsä luona. En tiedä, saiko hän nytkin kortteerin sieltä. Enpä voi enää kysyä.

Minäkin olin yhdellä Helsingin reissulla tuon Citroenin kyydissä. Isäni ja äitini tekivät autolla ulkomaanreissuja ja kävivät Gibraltarilla asti. Kaukaisin paikka, missä itse olen käynyt autolla, on ollut Etelä-Ranska lähellä Espanjan rajaa. Vuokra-autolla olen ajanut Espanjassa ja Portugalissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 30, 2020, 11:17:57
Mariella -laiva lähti Jätkäsaaresta, jossa se on ollut maaliskuusta asti, ja ajoi Katajanokalle.

https://i.ibb.co/vzvyY5M/mariella3.jpg

Satuinpa avaamaan sivun juuri oikealla hetkellä.

Viking Line aloittaa Helsinki-Ahvenanmaa risteilyt Ruotsin vapautumista odotellessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 30, 2020, 14:52:04
Antakaa mulla mun "huume"piikki, HETINYT! Huomasin jälleen kerran, miten addiktoitunut olen nettiin. Wintoosa oli päivittänyt itse itsensä, ja vaati huomiota ja temppuilua, enkä päässyt käyttämiini sisältöihin (varsinkin erään joukkuepelin chatiin, jossa tällä hetkellä pienimuotoista draamaa käynnissä) heti, ennen kuin äkkäsin aloittaa kokonaan uuden chrome-istunnon ja palauttaa aiemmat sivut.

Nukuin kuin tukki melkein kymmenen tuntia. Olin sitä ennen noin viikon ajan nukkunut vain kuutisen tuntia yö, joten varmaankin oli jonkinlainen tarpeellinen univajeen korjaus tuo.

Aloitin aamun kuten tavallista ottamalla kilpirauhaslääkkeet puoli tuntia ennen aamukahvia, ja koska kahvipannu ja kahvinkeittimen tratti olivat tiskikoneen jäljiltä puhtaat, päätin tehdä kalkinpoiston kahvinkeittimelle ennen aamukahvin keittoa. Käytän etikkaa siihen, ja se toimii ihan mainiosta. Kun siinä hääräsin, muistin, että tiskialtaan viemäri on vetänyt vähän huonosti, joten päätin siinä aamukahvia odotellessani liottaa sitä vähän putkenavaajalla.

---
Tyhjensin odotellessani vielä tiskikoneen, ja jostain syystä kuivauskaapin alahylly rojahti puolittain alas. Mitään ei särkynyt onneksi.

Minulla on tapana säilyttää kaikki lautaset (matalat, syvät ja leipälautaset) tuolla hyllyllä, eli painoa on ehkä liikaa. Ilmeni, että hylly ei ollutkaan millään lailla kiinni. Tsissos! Jos lautasta laittaessaan tulee liikuttaneeksi lautashyllyä, se siis voi liikkua syvyyssuunnassa, ja pahimmassa tapauksessa romahtaa kokonaan alas. Neljä vuotta se on pysynyt paikallaan, ja nyt vasta siis romahti.

Saattaa tosin olla, että kun hylly on painavasti lastattu, se onkin stabiilimpi.

Muoviset pidikkeet (hyllynpidikekiskot, tuon tapaiset kuin kuvassa) hyllyn päissä kyllä olivat ehjät. Pidikekiskossa on hyllyn ripustusta varten tehtyjen kolojen SISÄLLÄ  pienet ruuvinreiät pidikekiskon kiinnitystä varten. En ole ihan satavarma, mihin kohtaan pidikekisko kannattaisi ruuvata kiinni. Pidikekiskon  alla on (tai siis oli) neljä kaapin seinästä ulos työntyvää ruuvia (kaappien kiinnitys toisiinsa?), joiden varassa pidikekiskot ehkä ovat levänneet. Yksi ruuveista on kyllä lyhyempi, eikä toimisi kiskon kannattimena. Tila on ahdas näiden ruuvien takia, ja pidikekisko pitää kiinnittää niiden päälle (alle ne eivät mahdu). Yläpuolella tulee vastaan  oven saranat, enkä ole varma, mahtuuko sen takia hylly ujuttamaan pidikekiskon koloihin. Ehkä se on syynä sille, etteivät asentajat olleet kiinnittäneet hyllyä ollenkaan. Olivat ehkä ruuvanneet kaapit kiinni toisiinsa väärästä kohtaa, ja nuo ruuvit ehkä ovat tiellä pidikekiskon kiinnityksen kannalta.

Eikä taida olla kotona edes sopivia pieniä (puu)ruuvejakaan - pitäisi ilmeisesti olla tasapäiset profiililtaan, eikä kuperat niin kuin joissakin kotoa löytämissäni ruuveissa, muuten hyllyn päät eivät mahdu pidikkeeseen, huoh. Pidikkeet ovat tämäntapaisia, mutta siis muoviset ja ruuvinreiät siis (tyhmästi?) kolojen SISÄLLÄ: (https://2.bp.blogspot.com/-fUs9GR1Eyx0/WmNt5S0WQqI/AAAAAAAAFVs/xhwZIY7x3xkngIwId27wUOCg4bBEDQ1rQCLcBGAs/s1600/hyllynkannatin.png)

Nyt pähkäilen, uskallanko rautakauppaan. Ja ostaisinko tasapäisiä ruuveja tuohon vanhaan kiskoon, vaiko kokonaan uudet pidikkeet (4 kpl) ilman kiskoa välissä. Vai pyytäisinkö keittiön asentaneen amatöörin tänne korjaamaan laiminlyöntinsä. Ei vaan huvittaisi ottaa koronariskiä kummallakaan tavalla, ja toisaalta asennuksesta on jo 4 vuotta, joten ehkä ylipuhuminen saattaa olla vaikeaa.

Mitä tästä opimme? Ei tosiaankaan kannata käyttää amatöörejä kodin rempoissa. Eivät edes tule halvemmaksi, ja työn jälki on usein kelvotonta. Huomattu parissa muussakin kohdassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - kesäkuu 30, 2020, 15:21:10
^Eksää voi vain ruuvailla jonkun liukumisen estävän ruuvin tahi kaksi sopivaan kohtaan, jos kerran itse hyllyn kannattaminen jo hoituu, mutta ongelma on sen mahdollinen liukuminen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 30, 2020, 15:32:56
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 30, 2020, 14:52:04

Mitä tästä opimme? Ei tosiaankaan kannata käyttää amatöörejä kodin rempoissa. Eivät edes tule halvemmaksi, ja työn jälki on usein kelvotonta. Huomattu parissa muussakin kohdassa.

Ehkä on käytetty huonoja amaöörejä. Eivät ammattilaisetkaan aina tee täydellistä jälkeä. Huomattu muutamassa autoremontissa, viimeksi muutama päivä sitten (ei sentään ottanut lisähintaa, kun korjasi virheensä).

P.S. Oheisesta kuvasta en oikein päässyt selville, mistä ruuveista ja pidikkeista ja kiskoista on kyse. Olen huono ymmärtämään tällaisia asioita. Ikean kalusteitakaan en osaa kasata oikein. Olen kyllä kekseliäs keksimään, miten asiat voi tehdä väärin.

Virheiden tekemiselle yksi syy on ADHD-tyyppinen keskittymättömyyteni ja erittäin huono lyhytmuistini. Saatan mitata jonkin jutun ja todeta sen olevan neljä metriä. Sen jälkeen lasken, että juttuja tarvitaan kaksi, eli tarvitsen jotain materiaalia yhteensä kahdeksan metriä. Kangasta, muovimattoa, ihan mitä tahansa. Kun menen kauppaan ja ostan tuotteen sieltä, ostankin sitä neljä metriä, enkä kahdeksaa, koska toimin konemaisesti enkä enää ajattele enää koko asiaa. Jostakin vain luku "neljä metriä" on jäänyt päähäni.

Ajatukseni menevät usein todellisten tapahtumien edellä. Saman tyyppinen ilmiö eri muodoissaan esiintyy kaikessa, mitä teen. Hyppään tiettyjen vaiheiden yli enkä huomaa tätä ennen kuin käy ilmi, että homma on mennyt pieleen. Sen jälkeen alan kelata prosessia mielessäni taaksepäin kunnes totean, että kappas vain, unohdin tuon yhden osan tai työvaiheen, ilmankos tämä tuntuikin niin helpolta. Ja tämän jälkeen pitää yrittää purkaa väärin tehty ja aloittaa alusta. Monesti menee isokin homma hukkaan tämän takia. Aina tehtyä ei pysty enää purkamaan, joten silloin täytyy yrittää paikailla joillakin virityksillä virheellinen kohta tai aloittaa täysin alusta uusilla materiaaleilla. Jos on rakentanut talon, sitä ei herkästi pura sen takia, että sen pohjasta unohtui joku eriste tms.

Onneksi en ole talonrakennusalalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 30, 2020, 16:31:08
Lainaus käyttäjältä: safiiri - kesäkuu 30, 2020, 15:21:10
^Eksää voi vain ruuvailla jonkun liukumisen estävän ruuvin tahi kaksi sopivaan kohtaan, jos kerran itse hyllyn kannattaminen jo hoituu, mutta ongelma on sen mahdollinen liukuminen?
Juu, tuokin kävi mielessäni. Pieni naulakin voisi ajaa asian.

Jotenkin vaan tuntuisi varmemmalta, jos se kannatinkisko olisi kiinnitettynä kaapin seinään. Kannatinkisko on varmaan tarkoitettu kiinnitettäväksi, kun siinä on ne ruuvinreiätkin. Ja kun niistä kaappiosan kiinnipitävistä ulostyöntyvistä ruuveista (jotka eivät siis ole tarkoitettu hyllynkannatukseen) yksi ruuvi on liian lyhyt, niin hylly lähinnä lepäisi kolmen kannatuspisteen varassa. Toki sen viereen voisi ruuvata yhden vähän järeämmän puuruuvin.

Ne kannatuskiskon sisällä olevat pikkureiät ovat todella pienet, joten ihmettelen, miten niin heppoisilla pikkuruuveilla mitään raskaampaa taakkaa ylipäätänsä voi kannatella... Mittasin juuri henkilövaa'alla (lautaset sylissä), että lautasten paino on noin 18 kg.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 30, 2020, 16:38:24
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 30, 2020, 15:32:56
P.S. Oheisesta kuvasta en oikein päässyt selville, mistä ruuveista ja pidikkeista ja kiskoista on kyse. Olen huono ymmärtämään tällaisia asioita. Ikean kalusteitakaan en osaa kasata oikein. Olen kyllä kekseliäs keksimään, miten asiat voi tehdä väärin.
Ei ihme, sillä tekstuaalinen sepostukseni ei ollut kaksinen. Kisko=kannatinpidike=kiinnityslista tuossa.

Tuo kuva siis ei ole kuva todellisesta tilanteesta. Tuossa kuvassa kannatinkisko tai kiinnityskisko on se, joka on kiinni kaapin seinässä kahdella näkyvällä ruuvilla. Kiskoja on kaksi (vain oikean puoleinen näkyy kuvasta). Kiskot siis ovat kohtisuoraan hyllyyn nähden, ja hylly lepää molemmissa päissään sen puoleisen kiskon varassa, niin että hyllyn etummainen ja taaimmainen sakara on laskettu siihen tarkoitukseen tehtyyn kiskon koloon (kuvassa näkyy yksi sakara ja yksi kolo kuvan oikeassa alareunassa). Hyllyssä on neljä sakaraa, ja kussakin kiskossa on kaksi koloa.

Omasta kiskostani tuo eroaa siten, että
- omassa kiskossani kiinnitysruuveja ei näy (kuvassa näkyy kaksi ruuvia) - kiinnitysruuveille varattu reikä omassa kiskossani on sen kolon sisällä, johon hyllyn sakara eli pää on tarkoitus upottaa
- omassa kaapin seinässäni törröttää 4 ruuvinpäätä (joista yksi puolikas tai sitä pienempi nysä), joiden päällä epäilen kiskoni levänneen, jos sitten ei levännyt kalusteessa kiinni, en tiedä.

Tässä vähän samantapainen kannatinkisko tai kiinnityslista: https://www.lankajamuovi.fi/lm-99-hyllynkannatinlista-ip-harmaa.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 30, 2020, 16:39:00
Edelleen hellelomalla treenisalilta, vaikka helteet taitaa olla ainakin hetkellisesti nyt ohi. Mennen tullen jokseenkin rankassa sateessa ei innostanut, joten jäin kotiin. Paremmalla säällä varmaan olisin lähtenytkin. Rankaisin itseäni kylpyhuoneen suursiivouksella. Kyllä oli hikinen parituntinen, kun sen taas jynssäsin kiiltäväksi. Huomasi kyllä, että tuokin puuha on helpottunut treenin ansiosta, sillä kyykkiminen ei tuntunut missään ja pesukoneenkin sain melko vaivattomasti siirrettyä. Sitä pitää nostaa aika reippaasti, kun lattiassa ovat non-slip laatat, niin eipä liiku pesukonekaan työntämällä.

Täällä uudessa kodissani, jos nyt kuusi vuotta asuttua voi enää uudeksi sanoa, olen selvinnyt kylppärin siivouksesta joka kerta vammoitta. Aiemmassa asunnossani en kertaakaan. Siinä ahtaudessa tuli aina survaistua itsensä ruhjeille. Kokoeroa entisen ja nykyisen kylppärin välillä ei ole paljoakaan nykyisen hyväksi, mutta entisessä kylpyamme lohkaisi lattia-alasta leijonan osan.

Sadepäivät oikeastaan on aika kivoja välillä
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 30, 2020, 22:51:10
(Lisäys jälkikäteen, yritys tehdä tästä vähän ymmärrettävämpi sepustus.
Hylly lepää nyt neljän paksun ruuvin varassa. Hyllyn molemmissa päissä on irtonainen kisko, joka estää, etteivät lankahyllyn sakarat (2 kummassakin päässä) erkane toisistaan kummassakaan päässä, Nämä kiskot (joissa kussakin on kaksi koloa hyllyn päissä oleville sakaroille, kiskon kummassakin päässä) ovat ne, joissa on ne mainitsemani hyvin pienet ruuvin reiät, joita siis en nyt käytä hyllyn kannattelemiseen ollenkaan, vaan alussa mainittuja paksuja ruuveja, joiden päällä hylly siis vain lepää painovoiman varassa, eikä ole mitenkään kiinnitetty. Koska hylly vain lepää paksujen ruuvien varassa, se voi liikkua eteen tai taakse, kun hyllystä ottaa jotain tai siihen laittaa jotain. Siitä syystä ruuvasin em. kannatuskiskojen eteen stoppariruuvit, jotka estävät hyllyn liikkumisen syvyyssuunnassa.)
-----
Sain vasta nyt illalla ryhdyttyä lautashyllyn kiinnitykseen. Ei ollut helppoa. Tein niin kuin Safiiri ehdotti, eli ruuvasin kaapin seinään ruuvit estämään liikkumisen. Hylly lepää nyt seinään ennestään kiinnitettyjen paksujen ruuvien varassa (niin kuin ennenkin?), joista ruuveista yksi siis on turhan lyhyt.

Tila stoppariruuvien kiinnitykselle oli todella hankalan ahdas, ja kauan se ruuvaaminen kesti, kun ei meinannut millään upota, eikä sormin mahtunut kunnolla pitämään ruuvista kiinni. Tein piikillä (Mikähän sen oikea nimitys on? Tarkistin, ei ole naskali vaan purasin.) alkureiät, mutta kesti ikuisuuden kunnes  ruuvi puri. Porakoneella ei olisi mahtunut tekemään alkureikää.

Toinen ruuveista, oikeanpuoleinen, eli vasemmalla kädellä ruuvattu meni vähän vinoon, ja jouduin kampeamaan sitä vasaran koukkupäällä vähän. Mutta istuupahan hylly nyt tanakasti ja naftisti, eikä liiku.

Sen alunperinkin lyhyemmän neljännen tukiruuvin (hyllyn alla, kaapin seinässä kiinni) viereen ruuvasin paksuhkon ylimääräisen ruuvin siltä varalta, että hylly pettää juuri siitä nurkasta. Se ruuvi tuli laitettua pari milliä liian alas, mutta ei haittaa, koska on pelkkä varmistus. Ihminen, missä on työtaitosi raja! Kauheen ylpeä itsestäni. Eikä kestänyt kuin yhden päivän jahkailu. Hyvä, ettei tarvinnut mennä rautakauppaan.

Lisäys.
Nuo kannatinruuvit, joiden päällä hylly lepää, ovat paksuja ja järeitä, ja luultavasti tuo viritys toimii paljon paremmin kuin jos olisi niihin kannatinkiskon pikkuruisiin reikiin vetänyt pikkuruisia hengettömiä ruuveja ja niiden varaan laskenut hyllyn painavan taakan. Eli hyvin tässä kävi. Joskus on ihan hyvä olla ryntäämättä toimeen, vaan antaa asian vähän hautua ja kypsyä. Jos olisi rynnännyt ostamaan pieniä ruuveja, tilanne olisi heikompi, ja olisin lisäksi joutunut menemään rautakauppaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 02, 2020, 11:58:00
Vaikka olen tietyssä mielessä "insinöörihenkinen" ja rakentelen kaikenlaista niin metallista kuin puustakin, en ymmärrä edellä selostetusta keittiön hyllyremontista mitään. Ei tarvitse selittää.

Yleeensä teknisten ohjeiden ymmärtämisessä ongelmani on se, että en tiedä ohjeissa mainittujen osien nimiä. Ymmärrän myös usein väärin käsitteet oikealle ja vasemmalle, koska en tiedä, kenen näkökulmasta ja mistä päin asiaa tarkastellaan. Auton ratti on vasemmalla puolella, jos autoa katsotaan takaa päin, ja oikealla puolella, jos autoa katsotaan edestä päin. Paitsi vasemmanpuoleisen liikenteen maissa.

Jos ohjeissa sanotaan "siirrä sivuun", en tiedä, mihin sivuun. Tarvitsisin erittäin yksityiskohtaiset ohjeet. Ikea-tyyppisistä piirroksista en ymmärrä mitään, koska piirrokset ovat epäselviä ja epätarkkoja. Onko kuvan ruuvi pieni vai iso vai keskikokoinen, ja mihin suuntaan jonkun tapin päässä oleva kolo osoittaa ja niin edelleen. Minulta jäävät pikku yksityiskohdat huomaamatta.

Viime yön palelin kesämökillä. Viime kesänä en ollut siellä kertaakaan. Toissa kesänä olin muutamia öitä. Hökötys on homeinen hajomispisteessä oleva talo, joka vaatisi suuria korjauksia. Sisällä on tunkkaista. Takka savuttaa, ja vaikka siinä ei pidetäkään tulta yöllä, savun haju on tarttunut kaikkeen, ja sen huomaa. Takassa ja savuhormeissa on suunnitteluvirhe, ja koko homma pitäisi uusia.

Yritän tehdä jotain ensiapukorjauksia kriittisimpiin paikkoihin. Lapsenlapseni saksalainen isä on asentamassa aurinkokennoja ja sähköjohtoja mökkiin. En tiedä, mitä siitä tulee.

Joskus kolmen aikaan yöllä vetäydyin kahden päällekkäisen makuupussin sisälle. Aamulla alkoi olla jo siedettävän lämmin ja osittain jo liiankin. Makuupusseista ulos kömmittyäni alkoi taas paleleminen. Mökki on saaressa. Nyt olen pois sieltä ja aion lähteä käymään kaupassa. Ensi yön kai taas kituutan siellä makuupusseissa. Ehkä illalla lämmitetään sauna. Kiuas on 1950-luvun kertalämmitteinen, ja siinä on se etu, että saunassa olessa on aivan hiljaista, kun kiukaassa ei humise tuli. Hiljaisessa hirsisaunassa kesäillan hämärässä on oma tunnelmansa.

Olisipa samanlainen helle kuin viime viikolla. Tai ehkä hieman lievempi lämpötila riittäisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 02, 2020, 12:23:42
^ Onko hormi nuohottu, ja saako saareen nuohoojan käynnille? (Urk, minunkin pitäisi hankkia nuohooja mökille.)

Riittäisiköhän aurinkopanelien virta pieneen lämpöpattteriin, esim. 500 W eli 0,5 kW tämäntapaiseen (https://www.clasohlson.com/fi/%C3%96ljyt%C3%A4ytteinen-l%C3%A4mp%C3%B6patteri-500-W/p/36-5621?gclid=CjwKCAjwi_b3BRAGEiwAemPNU_gYyAlpiXHXuLHkgOFzhyMgxGcdaQ6BKi7Yf0F86EhQshHOqUsDBBoCkpIQAvD_BwE)? Meillä on sellainen mökillä, ja toinen erimallinen. Ikivanha hella savuttaa niin pirusti, ettei sitä viitsi yleensä käyttää.

(Motiva kirjoittaa: Tavallisesti 1 piikkikilowatin tehoisella järjestelmällä voidaan tuottaa sähköä Etelä-Suomessa arviolta 800-1 000 kWh ja Pohjois-Suomessa 700-900 kWh vuodessa.)

---
Retki- ja mökkiolosuhteissa olen huomannut, että lämpimänä pysymiseen auttaa huomattavasti, jos alusta on lämpöä eristävä ja kuiva. Esim.
- avaruuspeite (retkeilykaupasta) alimmaiseksi - heijastaa kehon lämpöä (käytetään yleensä ensiavussa käärimällä ihminen siihen, turvavaruste melojalla) (tätä en ole itse kokeillut, joten on vain arvelua, että voisi auttaaa. Voi kyllä rapista häiritsevästi.)
- ilmapatja tai itsetäyttyvät (ilma)retkiparja, tai edes solumuovinen retkipatja, joka eristää kosteudelta
- villahuopa lähimpänä nukkujaa, ei saa olla kostea
- jos mahdollista, kuivaa patjat, lakanat yms. auringossa ja tuulessa ja tamppaamalla ennen käyttöä
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 02, 2020, 13:50:20
Helsinki Outletin Pizza Hut ei enää toimita sapauskaa tänne asti. Saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 03, 2020, 14:31:48
Lomille lomps! Tai lupasin olla kuulolla tän päivän vielä jos mun vastuulla olevien järjestelmien käsittelyssä ilmenee ongelmia, joita eivät saa ratkottua ja tarvitsevat apua, mutta muuten tässä täytyy alkaa asennoitua olemaan seuraavat kolme viikkoa vattallaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 03, 2020, 15:31:15
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 02, 2020, 11:58:00
Viime yön palelin kesämökillä...

Yritän tehdä jotain ensiapukorjauksia kriittisimpiin paikkoihin. Lapsenlapseni saksalainen isä on asentamassa aurinkokennoja ja sähköjohtoja mökkiin.

Suosittelen lämmittelyyn sähköpeittoa. Itse sain sellaisen alennettuun hintaan keväällä kun Verkkokauppa myi pois talven varastoja. Peitossa on kolmiportainen lämmönsäätö, joista toistaiseksi olen kokeillut vasta alinta. Se on riittänyt hyvin. Ihanan lämmin peitto esim. mökkikauden alkuun tai muuten viileisiin ja kosteisiin sisätiloihin. ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 03, 2020, 16:48:11
^ Heillä ei ole (vielä) sähköä mökillä?

---
Hauskaa lomaa, Konmari.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 03, 2020, 16:57:14
Aurinkokennon asentamiseen ei pitäisi kulua kovin kauan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 03, 2020, 17:53:02
Lämpöpatteri voisi silti olla parempi investointi kuin yhden hengen sähköpeitto, varsinkin jos mökillä on useampi henkilö, esim. mm. Kopekin (taaperoikäinen?) lapsenlapsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 03, 2020, 18:02:24
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 03, 2020, 16:57:14
Aurinkokennon asentamiseen ei pitäisi kulua kovin kauan.

Ymmärsin, että kyllä siihen kuluu, kun ensin pitää korjata mökki siten, että se kestää katon korjauksen, jonne aurinkokennot asentaa.

Itse suosittelen vanhaa kunnon kerrospukeutumista. Eli alle kunnon kerrasto, villapaita ja paksut olohousut (vai mikä niiden nimi on). Tiedän, että Kopek ei moisia omista, eikä käytä, en minäkään, mutta olen kyllä hankkinut ihan juuri kylmiä, joskin harvinaisia, mökkiöitä varten. Kannattava ostos! Näillä pärjää makuupussissa ja jos oikein on kylmä, peitto päälle.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 03, 2020, 18:37:10
Jokunen vuosi sitten ostin itsellen "viilentävän peitteen" (Familon). Tuolla maininnalla sitä myytiin, mutta nyt ei enää googlettamalla löydy. Tuoteselosteessa selitettiin jotain erityistä tekniikkaa mitä sen valmistamisessa tai materiaaleissa oli käytetty, jotta se ohjaa kuumuuden nukkujasta pois. Eihän se oikeasti viilentänyt, mutta kyllä se tavallista pidempään pysyi viileänä, että pystyi nukahtamaan siinä uskossa, että on viileää. Tuota pidin kesäpeittona ja talvella sitten tavallista ohutta peittoa. Nyt huomasin juuri, että sitä talvipeittoa ei hyvään aikaan ole käytetty.

Olisipa tosiaan sellainen peitto, joka viilentäisi. Siis lämmittävän sähköpeiton vastakohta. Tosin, minua kyllä hirvittäisi nukkua sähköiseen kapineeseen kietutuneena.

Aika rasittavaa, että en osaa nukkua ilman peitettä, kun tottumus on niin syvälle juurtunut. Yöllä sitten unissani nakkaan peittoa syrjään ja kohta taas havahdun peiton puuttumiseen. Sama peli ympäri vuoden, joskin talvella hiukan vähemmän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 03, 2020, 20:05:12
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 03, 2020, 16:48:11
Hauskaa lomaa, Konmari.

Kiitos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - heinäkuu 03, 2020, 20:13:39
(https://s7.gifyu.com/images/coffee-kissa600.gif)

Kissan kesä.
.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 03, 2020, 20:33:15
En nuku sähköpeiton kanssa, vaan käytin sitä kahvitauolla lämmittelyyn käydessäni mökillä kevättöissä. Nythän oli pitkä ja kolea kevät. Jos sähköpeiton kanssa haluaa nukkua, niin siihen ei ole pakko kietoutua, vaan sen voi levittää alleen nukkumaan käydessä. Omassa peitossani lämmitys lakkaa automaattisesti kolmen tai neljän tunnin kuluttua, en muista tarkkaan. Ainahan voi käyttää myös ajastinta. Kalliimmissa peitoissa sellainen lienee varusteenakin.

Sähköpeitto on lämmittelyyn ihan eri juttu kuin kerrospukeutuminen. Peitto lämmittää aktiivisesti. Se tuntuu aivan erilaiselta kuin mikään määrä vaatteita. Itse olen erittäin palelevainen ja vaikka meillä kaupungissa lämmitetään oikein hyvin, niin välillä iskee horkka, johon ei tavallinen peitto riitä. Sähköpeitto on minulle ollut suorastaan taivaallinen lämmittäjä. Sähköä se kuluttaa vähän ja on siten kätevä, jos on vain vähän sähköä saatavilla. Pidin sähköpeittoa jonain brittiläisten turhakkeena ennen kuin totesin, että tarvitsen mökille ja talvikaudelle kotiin jokin hyvän lämmittäjän. Villavällyjä minulla on vaikka kuinka, mutta ne eivät riitä, eivät alkuunkaan. Samanlaisella lämmitystekniikalla saa myös erilaisia istuintyynyjä ja luullakseni jotain hartialämmittimiäkin. Ehkä on maton allekin sujautettavia lämmittimiä? Brittiläisessä talossa en haluaisi asua suurin surminkaan, mutta yllättäen heidän suosimillaan lämpötuotteilla on ilmennyt käyttöä omassa elämässäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 03, 2020, 20:36:24
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 03, 2020, 20:33:15
Sähköpeitto on lämmittelyyn ihan eri juttu kuin kerrospukeutuminen. Peitto lämmittää aktiivisesti. Se tuntuu aivan erilaiselta kuin mikään määrä vaatteita.

Oletan, että sähköpeiton kanssa on kuivempi olo? Paksut vällyt lämmittävät kylmässä, mutta niiden alla on aika kostea pienilmasto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 03, 2020, 20:45:34
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 03, 2020, 20:36:24
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 03, 2020, 20:33:15
Sähköpeitto on lämmittelyyn ihan eri juttu kuin kerrospukeutuminen. Peitto lämmittää aktiivisesti. Se tuntuu aivan erilaiselta kuin mikään määrä vaatteita.

Oletan, että sähköpeiton kanssa on kuivempi olo? Paksut vällyt lämmittävät kylmässä, mutta niiden alla on aika kostea pienilmasto.

Juuri näin! Kosteus tekee kylmästä erityisen ikävää. Itselleni sähköpeiton instant-lämpö on ollut kokemus, jollaisesta en osannut uneksia. Ei tarvitse sährätä pukeutumisen kanssa eikä savuavan tulisijan. Mökkikauden jälkeen peitto muuttaa kanssani kaupunkiin. Villavällyt jäävät ensi talvena kaupungissa kaappiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - heinäkuu 03, 2020, 21:06:47
Peitonalla nukkumista voi viilentää niin, että kääntää peiton ympäri. Sisäpuolella on liki 37 astetta, mutta ulkopinta tuntuu siihen verrattuna jopa helteellä viileältä. Peittona tulee käytettyä helteellä myös pelkkää pussilakanaa.

Huomenna olisi Lidlissä erä tuulettimia kaupan. Myös ilmanjäähdytin. Ilmanjäähdytin kiinnostaisi, mutta tuleekohan sitä käytettäessä entistä tukalampaa eli kerääkö lopulta vaan kosteutta huoneistoon. Onko kokemusta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 03, 2020, 21:22:29
Se Lidlin ilmanjäähdytin taisi olla sellainen halpa kostuttava kuutio? Ei kannata ostaa, Kuumassa ilmassa juuri kosteus on tukalaa. Tuubissa on käyttäjäarvioita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - heinäkuu 03, 2020, 21:31:09
Kiitos Amore! Samaa sanoi ihminen, jolle halusin sen ostaa. Pitää mennä itseeni ja alkaa uskoa. Sitä vaan haluaa tehdä hyvää ja auttaa, koska bongailee hyviä asioita. Vaikka olen itsekin ihan samanlainen, en jaksa muiden tuputusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 03, 2020, 22:02:50
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 03, 2020, 16:57:14
Aurinkokennon asentamiseen ei pitäisi kulua kovin kauan.

Jonkun verran aikaa siihen tuppaa mennä, kun on saaressa, ja jokainen tarvike täytyy käydä ostamassa "mantereelta", jonne on mentävä veneellä ja sielä sitten kauppaan autolla.

Tänään porattiin reikää lattian läpi. 40 sentin terä osoittautui liian lyhyeksi, ja reikä jäi senttiä tai paria vajaaksi. Kaupasta ei löytynyt pidempää terää. Ei auttanut, kun ostaa uusi lyhyempi (koska se on halvempi) terä ja 10 millin kierretankoa, johon terä hitsattiin. Jouduin käyttään pukkokonetta, kun "miggi" ei ollut samalla paikkakunnalla.

Tuolla pidemmällä (hitsattuna 65 senttiä) terällä lattiaan saatiin reikä, mutta edelleenkin oli mutkia matkassa, kun ensimmäinen poraus osui johonkin puupalkkiin eikä mennyt läpi.

Saksalainen insinööri ja sisareni kaivavat parhaillaan pientä ojaa kaapelille.

Itse aurinkokennon asentaminen "retkiolosuhteissa" tulee olemaan hankala homma. Sitä yritetään asentaa ison kiven päälle, johon tulee betonia ja kivilaattoja ja vaikka mitä.

Tämä projekti ei ole minun projektini. Jos se olisi, siihen menisi vuosia, kun rakentelisin erilaisia rautahäkkyröitä kennon telineeksi. Olen aika hidas hommissani. Aloin esimerkiksi tehdä lavaa peräkärryyn syksyllä 2016, eikä se ole vieläkään valmis. Tänä kesänä olen päällystänyt sitä lasikuidulla, jotta puinen kansi ei lahoaisi. Olen jo kaksi tekemääni peräkärryn lavaa joutunut heittämään pois, kun ne ovat lahonneet pilalle. Ja yhdessä toisessa kärryssä tekemäni lava laitoineen on nyös pilalle lahonnut.

Helsingin asunto, jossa olin pari yötä viikonloppuna, on kesäaikaan kuuma kuin pätsi, olipa ulkona mikä lämpötila tahansa. Tämä saaren kesämökki on sen vastakohta. Täällä on alle 20 astetta lämmintä, vaikka ulkona olisi millainen helle tahansa. Täällä palelee. Ajattelen jo ahdistuneena ensi yötä ja kärvistelyäni kylmässä.

Varsin yleinen huonelämpö, kun tänne tulee, on 14 astetta. Aivan hirvittävillä pitkään jatkuvilla helteillä, sisälämpötila nousee jonnekin 19,5 asteen tuntumaan. Koko ajan on kylmän kalsea tunne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 04, 2020, 13:31:37
Kuinka paljon energiaa aurinkokennonne tuottaa?

Eikö niitä aurinkokennoja yleensä asenneta katolle? Vai onko mökin ympärillä niin paljon puita, että se ei toimisi? (Jos on, niin ne kannattaisi kaataa, niin hellakin vetäisi paremmin, väitti tuttu mökkinaapuri.)

Omaan korvaani viileä mökki kuulostaa ihanalta, kaupungissa heltellä kärvistelyn jälkeen. Mutta jos mökki on kostea, niin vähän ankea se tietty on. Omalla mökkipaikkakunnallani on viileää nyt, ja olen menossa sinne piakkoin. Pyydän mökkinaapuria laittamaan jääkaapin päälle ja lämpöpatterin päälle, niin kosteus poistuu paremmin mökistä.

Otan mukaan retkeilykamppeita, mm. villafroteisen alusasun (Retkeilykaupasta ostettu. Suosittelen lämpimästi! Menee pieneen tilaan ja lämmittää myös kosteissa oloissa, sillä tekee ilmakerroksen kehon ympärille). Fleece- tai oikeastaan keino"turkis"aamutakki on vakiovarusteena mökkireissulla. Vähän liian isot Reino-tohvelit ovat mainiot sisätiloissa, semmoiset, mihin mahtuu villasukat.  Jos saa pidettyä varpaat ja pään lämpimänä, ei niin palele. Kopekille suosittelen pipoa tai baskeria tai hupparia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 04, 2020, 17:20:19
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 04, 2020, 13:31:37

Kyllähän nuita aurinkopaneeleja näkyy loma-asunnoilla usein vaikkapa rantakivellä tms. aurinkoisella paikalla. Puustoa ei haluta poistaa, koska just se metsän siimeksessä piilotteleva talo on se haluttu idylli avoimella paikalla alastomana nököttävän sijaan.  Aurinkosähkö on monen pienen saarimökin ratkaisu, mutta saarelta ei haluta kaataa puita, sillä ne tuovat näkösuojan lisäksi tuiki tarpeellista tuulensuojaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 04, 2020, 18:42:21
Ai että. Minä kun kaipaisin mökillä nimenomaan tuulta, pysyisi hyttyset poissa. Ja sitä, että hellan hormi vetäisi. Mutta tosiaankin, saaressa voi tuulla paljon enemmän, ainakin jos on iso järvi tai meri saaren ympärillä.

Onkohan nykyään kuluttajille suunnattuja pieniä tuulivoimaloita?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 04, 2020, 20:09:18
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 04, 2020, 18:42:21
Onkohan nykyään kuluttajille suunnattuja pieniä tuulivoimaloita?

On. KVG kaupallisia tarjoajia. Vähemmän kaupallista infoa esim. https://www.tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta/pientuulivoima
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 04, 2020, 22:38:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 04, 2020, 13:31:37
Kuinka paljon energiaa aurinkokennonne tuottaa?

Kun kysyy insinöörltä yksinkertaisen kysymyksen, saa puolen tunnin esitelmän, josta ei ymmärrä mitään. Niinpä piti yrittää itse selvittää asia. Mittasin paneelin koon ja laskin ruutujen määrän. Pakkauksesta löytyi nimi Heckert Solar, jonka perusteella googlailin. Päättelin, että se on tyyppi 320 tai 325:

https://www.heckertsolar.com/wp-content/uploads/2019/07/DB_NeMo_2.0_60_M_320-330_2020_04.pdf

Pieni systeemihän yksi kenno tietenkin on, kun näitä pannaan talojen katoille useita. Tarkoitus ei olekaan kuin jokunen tuiju saada palamaan ja kännykät ja läppärit ladata. Kennon toimintaa voi seurata kännykästä. Rakennus on sen verran varjossa, että kennon asentaminen katolle ei ole hyvä ajatus. Se on tarkoitus asentaa rantakivelle. Paikka ei ole aivan optimaalinen, mutta aikataulusyistä, se valitaan. Muut paikat vaatisivat maahan pystytettävien telineiden rakentelua, joka kyllä onnistuu minulta, mutta vie aikaa.

Kenno siis lataa akut, ja niistä otetaan virtaa invertterin kautta töpseleille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 04, 2020, 23:01:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 04, 2020, 22:38:43

Nyrkkisääntö: Aurinkopaneeli tuottaa sähköä Etelä-Suomessa noin 1000 tuntia vuodessa. Yhden paneelin tuotto ilmoitetaan wateissa. Kokonaiswattitehossa lasketaan paneelit yhteen eli esim. 275Wattia+275Wattia=550Wattia. Vuosituotanto tulee olemaan näillä suurinpiirtein 550W*1000tuntia=550 000 Wattituntia=550 kiloWattituntia.

Kun paneelien tuotto on maksimissaan ne tuottavat yhteensä 550W. Jos sinulla on akku jonka kapasiteetti on 1450Wh (sellainen akku on esim. 120 Ampeeritunnin ja 12Voltin akku) saat liitettyä siihen invertterillä 230 Voltin kuorman joka esim. 1000W suuruisena syö akun tyhjäksi tuolla kuormalla parissa tunnissa. Vastaavasti 500W kuorma syö saman neljässä tunnissa.

Kännykkälaturi vie 10-15 Wattia, joten niitä voi käyttää about 50 kpl yhtaikaa neljän tunnin ajan ennen akun tyhjenemistä, silloin kännykätkin ovat jo latautuneet täysin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 04, 2020, 23:15:35
^tässä hieman listaa, paljonko yleisimmät kodin vempaimet syövät sähkövä vuositasolla: https://www.vattenfall.fi/energianeuvonta/sahkonkulutus/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 05, 2020, 11:02:26
En osaa enää sanoa montako viikkoa sitten joku paskonärhi sonti makuuhuoneeni ikkunaan, mutta jokin aika sitten toinen (vaiko sama?) proiskautti myös olohuoneen ikkunaan. Sateet ovat miltei pesseet olohuoneen paskan pois, mutta eivät makuuhuoneen. Koska sadetta on luvassa lähiaikoinakin, perkeleellinen ikkunoidenpesuprojekti ei nappaa koska lopputulos tuhoutuisi hetkessä. Jostain syystä kun täällä lähes jokainen sade sotkee ikkunat ja sitten sitä jälkeä joutuu katselemaan taas kk-kaupalla. Haluaisin edes muutaman päivän nauttia täysin kirkkaista ikkunoista.

Joten ei lähde paska Junttilan talon ikkunoista ennen kuin on sopiva kausi pestä ikkunat. Hellekausi se ei ole, sillä en nyt tappamaan itseäni ala. Siksihän tämä näin venähtikin tänä kesänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 05, 2020, 19:04:34
Sohvan takaa kesämökiltä löytyi kameralaukku, jossa oli kadonnut Canon kamerani ja Olympus sanelulaite. Viimeisimmät kuvat oli otettu 20.7.2018 kesämökkisaarella. Tästä "kuvaussessiosta" löytyy maininta myös päiväkirjastani.

Jos ei mistään kovalevyiltä tai muualtakaan löydy uudempia kuvia, on kai pakko olettaa, että kameralaukku on ollut kateissa melkein kaksi vuotta. Sanelulaitteen viimeisin nauhoitus oli tehty 4.7.2018.

Olen etsinyt tuota kameraa sieltä ja täältä, mutta en ole löytänyt sitä. En olisi ikinä arvannut, että se on täällä mökillä, jossa edelleen olen. Luulin, että kamera on kadonnut joskus talvella 2018-2019.

Vielä kun löytyisi eräs kännykkä, joka on ollut kateissa suunnilleen saman ajan kuin tuo kamerakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 05, 2020, 19:25:40
^
Köyhällä, jolla ei ole kuin yksi kerrostaloasunto ei ole tuollaisia ongelmia, että unohtelee tavaroita eri asumuksiinsa.
--

Mutta kadonneesta kamerasta tuli mieleeni tapaus menneisyydestä, kun minua lähestulkoon syytettiin hienon kameran varastamisesta. Ex1 harrasti valokuvaamista sellaisella hienolla kameralla, jota raahattiin mukana melkoisessa kameralaukussa, jossa oli tuohon kuuluvia muitakin tykötarpeita. Kameralaukkua säilytettiin komeron ylimmällä hyllyllä, johon en varvistamallakaan yltänyt. Sen sijaan liki parimetrinen Ex1 kyllä ylsi.

Kun sitten pistimme lusikat jakoon, niin tuli kysymys tuosta kamerasta, jotta missä se on. Ei löytynyt koko pienestä kaksiosta, johon sen kokoinen kapine ei todellakaan voi hävitä. Toinen mahdollisuus olisi ollut miehen opiskelupaikkakunnan asunto, mutta ei kuuleman mukaan ollut sielläkään. Se oli kaiketi aika kallis kamera ja mies syytti, että yritin pimittää sen itselleni, mutta ehkä hän sitten uskoi, kun sanoin etten edes haluaisi tuollaista, jota en osaa käyttää. Lasta kuvatessa pokkari on paras, kun se on aina valmiina ja säädöt riittävän kohdillaan.

Kiitos hyvän muistini onnistuin vielä selvittämään, milloin sitä oli viimeksi käytetty niin, että minä olin ollut mukana. Olimme olleet läheisellä ulkoilualueella ja tuolloin olin minäkin poikkeuksellisesti ottanut jonkun kuvan, kun säädöt oli laitettu minulle valmiiksi. Tuolta retkeltä ei kuitenkaan meillä ollut yhtään valmistettua kuvaa, joten se filmi täytyi olla edelleen kamerassa ja luultavasti kamera oli laukkuineen jäänyt sinne kalliolle.

Joku ulkoilija sai hienon kameran, kun ei viitsinyt ottaa yhteyttä. Kameralaukussa oli omistajan nimi ja yhteystiedot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2020, 14:46:45
Kyllä nyt tunsin itseni niin maalaiseksi, kun matkustin oikein junalla pääkaupunkiin asti :D

Sain asiani hoidettua ydinkeskustassa, mutta en jaksanut enää Hakaniemeen asti lähteä toista asiaa hoitamaan, sillä meteli-ruuhka-tupakansavu-sähköpotkulauta-kiintiöni tuli täyteen jo tuon yhden asian hoitamiseen vaaditussa kaupunkikävelyssä. Teen sitten joskus toisen reissun ja varaan sille oman ajan Hakaniemeen, kunhan toivun tästä ensimmäisestä reissusta. Luultavasti olisin lisäksi paluumatkalla kastunut, jos olisin pidemmäksi aikaa jäänyt sinne kupeksimaan.

Just mietin, että taitaa olla parisen vuotta siitä, kun olen viimeksi ydinkeskustassa käynyt viimeksi. Ei kyllä ole ollut yhtään ikävä sinne eikä kyllä asiaakaan.

En nähnyt kuin yhden maskinaamaisen ihmisen koko reissun aikana ja sekin oli bussissa asemalta kotiin. Olin poikkeuksellisesti nyt laiska ja tulin tuon pätkän bussilla, kun se oli jo maksettuna, eli vaihto-oikeus sisältyi reissun kokonaishintaan ja bussi osui sopivasti kohdalleni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 08, 2020, 15:05:01
Yritän lähteä mökille, mutta tahmaista tämä lähtemiseni niin kun kaikki muukin ryhtymiseni. Pitää ensin pestä pyykkiä, kun ei ole juuri mitään puhtaana. Ja tehdä jääkaapissa olevista aineksista valmista ruokaa mukaan otettavaksi, sillä täällä on helpompi kaikki kokkailu, kun on vettä hanasta, eikä sitä paitsi ole mitään muuten syötävää illaksi. Ja pitää tehdä kiljoona muutakin asiaa, kun vaan saisi aikaiseksi.

Viime vuoden loppukesästä tai syksystä asti eli edellisestä mökkireissusta asti iso kassi on asunut lattialla, kerä röykkiön muita epämääräisiä nyssyköitä ja laatikoita. Nyt löysin isosta kassista puhtaita sukkia. Olenkin ihmetellyt, miten minulla on niin vähän sukkia, kun viime kesänä ostelin urakalla uusia. Viime kesästä asti on myös iso läjä umpinaisia vesiastioita majaillut lattialla, piti putsata ne etikalla, mutten saanut viime kesänä aikaiseksi. Nyt pitää tehdä se ennen lähtöä. Otan autotallista puhdasta juomavettä mukaan ehkä joku 40-50 litraa tms.. Mökin kaivo ei ole luotettava. Viime kesänä se lisäksi oli kuiva.

Saas nähdä, tuleeko tästä lähdöstä mitään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - heinäkuu 08, 2020, 20:45:39
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 08, 2020, 15:05:01

PYSY KOTONA
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 08, 2020, 21:10:30
Lainaus käyttäjältä: Sepe - heinäkuu 08, 2020, 20:45:39

Tässä myös toinen motivaattori lähteä, omaan tahtiin, nauttimaan mökkeilystä ja luonnosta:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/01/ryhdy-hotellinpitajaksi-nain-rakennat-hyonteishotellin-kotipihaan
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2020, 22:01:13
Voi pörriäisiä auttaa kaupungissakin. :)

Kävin opastamassa huoltomiehiä, kun olivat tulossa kynimään pihamme nurmikkoa, jotta meillä sitten ei sitä kynitä maata myöten. Oli juuri valokoapila alkanut kukkia niin kauniisti, niin ilmoitin, että leikkurin terää nostetaan niin, että apilat jäävät kasvamaan.

Lisäksi olen suojannut sen reilun viiden neliön pienen tontin, josta kurtturuusut on poistettu ja siinä nyt kasvaa kaikenlaista. Pääasiassa taitaa olla ihan niittykasveja, mutta taitaa olla myös jotain kukkapenkistä karannuttakin. Lisäksi nakkasin sinne ylivuotisia pensaskrassin siemeniä, jotka yllättäen lähtivät vielä itämään. Varmaan parisenkymmentä eri laijia löytyy nyt tuosta pläntistä ja se on oikein hauskan näköinen. Jossain vaiheessa pahimmilla helteillä sinne hiukan vettä vein, mutta muuten maa on köyhähköä ja täysin hoitamatonta.

Kun olen tuossa villiniityssäni käynyt niitä ruusun versoja kitkemässä, niin olen huomannut sen olevan pörriäisten suosiossa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 08, 2020, 23:00:55
Olen tilannut ruokakaupan toimituksen mökille, oven taakse, eikä muuta asiointia aio harrastaa mökkipaikkakunnalla, ja lisäksi ohjeistanut kaikkia paikallisia kontaktejani siellä, että mökkiin sisään ei ole kenelläkään nyt kutsua, pihalla voidaan turvavälin etäisyydeltä jutella. Otan hammastikkuja mukaan, ja käytän niitä näpytellessäni koodia bensa-automaatilla. Huoltoasemien vessoihin en kai mene. Täällä kaupungissa olen ollut eristyksissä maaliskuusta alkaen, joten tuskin vien mökkipaikkakunnalle koronaa. Jos en sitten eilen auton katsastuksessa (maskin kanssa, auton pinnat pyyhkien ja auton tuulettaen kunnolla) onnistunut nappaamaan koronaa.

Pyykit on nyt pesty ja ruokaa valmistettu riittävästi eli paljon, ja törkeän hyvää tulikin:

Uunissa paahdettua kukkakaalia, herkkusieniä, tomaattia, sipulia, Provencen yrtit, kookosöljy.
Makaronia, maustettu tomaattipyreellä, balsamicolla, oliiviöljyssä paistetulla valkosipulilla ja purjolla, pecorinolla, basilikalla ja mustapippurilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 09, 2020, 00:27:02
^Kunhan saat ostamasi mäyräkoiran tuhottua ja soiteltua klo 3:00 aamuyöstä luuristasi löytyvät kaveriesi puhelinnumerot läpi, tule kuittaamaan tänne, että homma kunnossa. Mikään ei piristä kesällä niin paljon mieltä kuin humalainen ystävä, joka soittelee keskellä työviikkoa aamuyöstä kännipuhelun kertoakseen, kuinka hyviä ystäviä olettekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 09, 2020, 12:29:44
^
Eivät ryökäleet toimita kauppatilauksen mukana mäyräkoiria, mutta muuten muutama mökkikalja voisi nyt maistua.

Saas näkee, mitä tästä tulee. Pitäisi kiivaasti edistää lähtöä, mutta paljon on vielä tekemättä, eikä oikein jaksa ryhtyä mihinkään. Oli lyhyet, ehkä 3,5 tunnin yöunet. Mökki on Huitsin Nevadassa, joten matka on pitkä, eikä väsyneenä kannattaisi lähteä ollenkaan. Ehkä iltapäivällä piristyy, ehkä ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 09, 2020, 13:46:43
Olen nyt majaillut epämääräisesti mökillä reilun viikon ja palellut. Sisällä talossa on ollut jonain amuna 17,5 astetta. Iltalämpötila on tyypillisesti 18 asteen paikkeilla. Kaasulämmittimellä lämpötilan saa nousemaan parinkymnenen asteen paikkeilke ja ylikin, mutta kun laitteen sammuttaa, huone viilenee saman tien. Lämpöhän ei varastoidu mihinkään.

DDR-insinööri jatkaa sähkösysteemien asentamista. Hänellä on kuulemma sähköasentajankin koulutus ennen insinööriksi opiskelemista.

Veikkaanpa, että hipillä on ylellisemmät olot mökillään. Tai mistä minä tiedän. En usko, että se kuitenkaan niin ränsistynyt on kun meidän hökötyksemme. Paikkakin on todennäköisesti erilainen. Tämä meidän on ainoa saarellaan, ja saari on karu ja kivikkoinen, on siellä sentään puita. Venematka "mantereelle" on noin 2,5 kilometriä.

Olen nyt kaupunkireissulla 150 kilometrin päässä mökkipaikkakunnalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 09, 2020, 14:35:17
^
Tarkoitat varmaankin kertsiä?
No enpä tiedä ylellisestä (ai se kirjoitetaankin yhdellä eellä). Mörskä mikä mörskä, ikivanha. Sähkö on (pitäisi kyllä uusia johdot), ja siis jääkaappi (ja maakellari), mikroaaltouuni ja vedenkeitin - lasketaanko ne ylellisyydeksi? Puita on. Kaivossa on vettä, jos on. Puuhella vetää tai yleensä ei vedä. Nestekaasulla toimiva hella on, jos siellä nyt sattuu olemaan kaasua. Kunnollista saunaa ei ole, vaan aika kehno savusauna. Purosta saa pesuvettä, jos jaksaa kärrätä maitokärryllä (hyttyspilvessä) tai virittää pumpun, joka toimii tai sitten ei. Ei rantaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Saares - heinäkuu 09, 2020, 14:54:12
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 01, 2020, 11:38:21
Mietin tässä aamulla lausetta: "Osaava henkilökunta on tärkein voimavaramme." Tämä lause löytyy lähes joka firman esittelytekstistä.

Nyt tämä toteutuu melko huonosti käytännössä. Onko nyt aivan varma, että lomauttavat ja irtisanovat yritykset ovat todella tehneet kaikkensa tärkeimmän voimavaransa eteen, tässä tilanteessa.

Kehotan kaikkia, sekä työntekijöitä, asiakkaita, rahoittajia että tavarantoimittajia, tutustumaan tarkkaan yritysten julkilausumiin toimintakulttuuristaan ja tehtyihin käytännön tekoihin. Mahdollisten ristiriitojen ilmetessä voi ajatella, että kyseessä ei olekaan todellinen halu tai päämäärä hoitaa kumppanuuksia - vain turha jargon ja tietoinen valehtelu. Kannattaa etsiä nopeasti parempaa tilalle.
Tarkoitatko että firma pitäisi päästää konkurssiin ettei ketään tarvitse irtisanoa/lomauttaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 10, 2020, 01:41:21
Sain kuin sainkin kammettua itseni liikkeelle mutta perin myöhäiseksi meni lähtö, 19:30. Pitkä mökkimatka takana, ilman yhtään pysähdystä.

Naapuri/mökkitalkkari/ystävä/jotain oli laittanut lämmön päälle yhteen lämpöpatteriin (puolikkaalla teholla). Täällä oli suloisen lämmin, eikä kovinkaan kostea niin kuin yleensä talven jäljiltä. Eli kyllä tämä on aika luksusmökki, ainakin juuri nyt tuntuu siltä. Kahden viikon päästä varmaan alkaa jo kaivata tukanpesua. Hän oli ajanut pyytämättä myös nurmikon. Ja pyynnöstä (aion lahjoa hänet kyllä siitä hyvästä) oli hakenut muutamia mietoja alkoholijuomia, itse kun en kaupoille mene.  Se ensimmäinen sihahdus on ihan kiva.

Vuosi vuodelta tuntuu, että roudaan mukanani enemmän ja enemmän kamaa. Taisi olla 9-10 kollia (mittayksikkö), jos vesikanistereita ei lasketa. Vaikka olin olevinani syönyt jääkaappia tyhjäksi jo pidemmän aikaa, mukana kulkeutui peräti kaksi täpötäyttä kylmälaukkua, toinen pelkkiä kasviksia ja hedelmiä, joita riitti toiseenkin laukkuun. Ihan kuin olisi alvariinsa nälänhätä uhkaamassa mukamas. Mukana kuljetettua juomavettä olikin 70 litraa.

Huomenna on kaupan ruokatoimitus, ensimmäinen koskaan. Saas nähdä, löytävätkö perille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 10, 2020, 12:59:59
Nukuin kuin tukki ainakin 5 tuntia. Eilinen kamojen roudaaminen kävi ihan hikijumpasta. Klo 3 painuin pehkuihin, kun olin saanut jääkaappikamat jääkaappiin, kuivamuonat hyllyyn, pedin pedattua ja muut pakolliset mökki- ja muut viritykset tehtyä. Oli niin levännyt olo, että luulin nukkuneeni 9 tuntia.

Täällä on aivan ihanan, hurmaavan hiljaista! Edes jääkaapin termostaatti ei metelöi nyt.

Olen ollut ulkona jo kolme kertaa, eli melkein yhtä paljon kuin maaliskuun jälkeen tätä ennen. Aurinko paistaa. Tuossa pihalla käppäillessäni oli monta sekuntia erittäin onnellinen ja kiitollinen olo. Viimeksi olin niin onnellinen helmikuussa eräässä upeassa taidenäyttelyssä. En taida luopua tästä mökistä sittenkään, vaikka olenkin sitä pähkäillyt puolesta ja vastaan jo yli vuoden.

Nykyään huussin tyhjennys on todella helppoa, kestää alle minuutin. Meillä on saavi, joka on helppo vetää ulos, ja talven jäljiltä se on kevyt ja hajuton, ja helppo kaataa sisältö kompostoriin. Aiemmin piti pöngätä huussin takaluukku jollain, ja lapioida tyhjäksi, siirtää sisältö maahan kaivettuun kuoppaan.

Montakohan päivää tätä honeymoonia kestää? Liekö jo huomenna tai ylihuomenna mökkikuolema eli mökkitylsistyminen edessä? Nyt ei voi katkaista tylsistymistä menemällä kylille, esim. ostamaan lempivaatekaupasta jotain uutta kivaa vaatetta tai ruokakauppaan tai ompelimoon. Ehkä nyt poikkeuksellisesti teen jonkun pienen automatkan johonkin pikkujärvelle tai johonkin pikkukaupunkiin, jossa en ennen ole ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 10, 2020, 13:09:18
Täällä mökissä oli tullessani 23 astetta lämmintä, eli niin paljon, että piti viilentää avaamalla ikkuna. Toisaalta oli hyvä tuulettaa mökkiä.

Enovainaan aamutakki on kutistunut, huomasin. Uskottelen itselleni, että se johtuu siitä, että se oli minulla kaupungissa ja pääsi pyykkiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 10, 2020, 15:40:07
Eilen matkalla mökille tuli sadekuuroja, joista yksi aivan järkyttävä, tuli ihan kaatamalla, ja piti siksi ajaa aika hiljaa. Se meni kyllä nopeasti ohi. Pyysin pari päivää sitten "mökkitalkkaria" laittamalla vesisaavit räystäiden alle, ja ne ovat täpötäydet. Ei tule pula tiskivedestä ihan heti, ja voi käyttää vettä reilusti peseytymiseenkin.

Matkalle osui myös tietyömaa ja piti odotella viitisen minuuttia. Normaalisti semmoisesta voisi hermostua, mutta minä ilahduin: söin mukaan ottamaani pasta-kasvisruokaa lusikalla purkista (napostella voi ajaessa, mutta lusikointia ei oikein). Sitä ennen olin ajaessa jo syönyt kokonaisen kesäkurpitsan, mikä maistui ihanalta, kun oli kova nälkä lähtöshown kestäessä koko päivän. Ja jälkkäriksi oli kirsikoita. Mainio ateria. Eikä tarvinnut pysähtyä siis kertaakaan niin, että poistui autosta. Taitaa olla ensimmäinen kerta koskaan. Ja matkaan meni aikaa paaaaljon vähemmän kuin yleensä. Yleensä pidän paljon pausseja selän takia ja jaloittelen tai jumppaan, tankkaan, käyn huoltoasemalla syömässä tai poikkean johonkin.

Tämä kaupan ruokatoimitusten varassa oleminen on vähän hankalaa. Nyt tulin tilanneeksi 5 (!) kassillista sapuskaa. Kun menee itse kauppaan, pysyy jokin tolkku kun näkee ostosten määrän tilavuutena. Kun ostokset ovat riveinä tilauslistassa, niitä ei niin hahmota. Olisi hyvä lisä kaupan sovellukseen, jos näkisi, montako "kassillista" nyt on ostoskorissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 10, 2020, 19:34:27
Tänään tein kolmen päivän tiealueraivauksen 7,5 tunnissa, ilman ruokatuntia ja nauttien vain kaksi patukkaa ja pari pulloa kivennäisvettä. Hirveän fyysistä ja raskasta hommaa.

Tein tuon urakalla, koska minulle ilmoitettiin edellispäivänä, että kaivinkone tulee viikon sisällä ja muut osakkaat ovat oman alueensa jo raivanneet. Ilmoitin kyllä, että kovin ovat lyhyet varoajat teillä, vaikka tiesin, että tarkoitus oli saattaa minut huonoon valoon - taas on sillä tuokin tekemättä.

Siitäpähän saivat, olen melko ylpeä itsestäni. Vielä virtaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 10, 2020, 23:05:04
On se kumma, että ihminen haluaa täyttää pesänsä kaikenlaisella tavaralla. Juuri kun koronaraivausten ansiosta ei jatkuvasti törmäile epämääräiseen tavaraan, niin yllätin itseni surffaamassa digitaalipianoarvosteluja. Halvalla saisi, mutta onneksi Korgi on kiinni.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 10, 2020, 23:23:17
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 10, 2020, 23:05:04
On se kumma, että ihminen haluaa täyttää pesänsä kaikenlaisella tavaralla. Juuri kun koronaraivausten ansiosta ei jatkuvasti törmäile epämääräiseen tavaraan, niin yllätin itseni surffaamassa digitaalipianoarvosteluja. Halvalla saisi, mutta onneksi Korgi on kiinni.  ;)

Ya-mahaan koskee?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 11, 2020, 14:38:20
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 10, 2020, 23:23:17
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 10, 2020, 23:05:04
On se kumma, että ihminen haluaa täyttää pesänsä kaikenlaisella tavaralla. Juuri kun koronaraivausten ansiosta ei jatkuvasti törmäile epämääräiseen tavaraan, niin yllätin itseni surffaamassa digitaalipianoarvosteluja. Halvalla saisi, mutta onneksi Korgi on kiinni.  ;)

Ya-mahaan koskee?

Ei, vaan on revittelykunnossa https://www.hs.fi/fingerpori/car-2000002459462.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 11, 2020, 19:38:43
^ HD-kerhoissakin ajellaan nykyään SSD-koneilla.
Mietin juuri pitäisikö virittää vanhaa binääritahtikonettani parin kympin osalla.

(https://techbeacon.scdn7.secure.raxcdn.com/sites/default/files/styles/article_hero_image/public/field/image/top-javascript-tools.jpg?itok=Hz_DMuum)(https://ae01.alicdn.com/kf/HTB1GKQ8zWSWBuNjSsrbq6y0mVXaT/Mens-Black-Genuine-Leather-Motorcycle-Vest-w-42-Patches-US-Flag-Eagle-Biker-Vests-S-3XL.jpg_640x640.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 14, 2020, 14:08:31
En uskalla kohta mennä kauppaan ollenkaan, kun teen jatkuvasti epäonnistuneita ostoksia. Viimeisin harmittava epäonnistuminen oli se, kun kävin ostamassa Lahden Bauhausista kaasupullon. En ollut tiennyt, että niitä on kahdenlaisia. Maksoin pullon kasalla, joku nuori nainen antoi sen minulle kaasuvarastosta. Sain itse valita pullon. Tartuin kiinni ensimmäiseen eikä mieleeni juolahtanut, että se olisi vääränlainen. En edes tiennyt, että niitä on kahta mallia.

Epämiellyttävä yllätys paljastui vasta, kun leikkasin saksilla "sinetin" eli suojamuovin pois korkin päältä. Paljastui tällainen:

https://www.tori.fi/uusimaa/Kaasupullo__sivuventtiili_71036210.htm

Piti olla tällainen:

https://www.k-rauta.fi/tuote/kaasupullo-painoventtiili-11kg-kuori-teras/6412241035118

Mitä hullua teen tuolla vääränlaisella pullolla. Kun sinetti on leikattu pois, ei sitä voi enää vaihtaakaan "täytenä" pullona ja olisiko muutenkaan voinut. Pitääkö nyt ostaa uusi letkusysteemi laitteineen?

Tuntuu, että joka toinen ostos menee jotekin pieleen. Valitsen tuotteita ja otan sellaiseen, jossa on jotain vikaa tai väärä hinta tms. Muutama päivä sitten valitsin kaupan korista lierihatun (hellehatun), josta oli hihna revennyt rumasti irti. Miksi valitsin juuri sen yksilön enkä ehjää? Vaikka yritän olla tarkkana, teen virheitä. Pari viikkoa sitten ostin monta purkkia tonnikalaa auringonkukkaöljyssä vaikka tarkoitus oli ostaa tonnikaloja vedessä. Kuka noita öljysotkuja syö. Ja tätä rataa. Vähän väliä huonoja ostoksia. Luulen, en huomaa, ymmärrän väärin, en muista....

Tuossa ne kaksi pullotyyppiä vierekkäin.

https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014011303/Products/10058518

Nyt tiedän, mutta en toissapäivänä. Kotelolla varustettua ei kannata ostaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 14, 2020, 15:56:16
^Joku "kaasupulloadapteri" muuntaisi? (En tiedä täyttääkö säädöksiä).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 14, 2020, 16:34:31
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - heinäkuu 14, 2020, 15:56:16
^Joku "kaasupulloadapteri" muuntaisi? (En tiedä täyttääkö säädöksiä).
Nopealla googletuksella löysin maininnan jostain adapterista, mutta siitä puuttuu jokin paineenalennin. Lisäksi:
Teräksisen sivuventtiilipullon voi vaihtaa painoventtiiliin ja päinvastoin kaasun oston yhteydessä veloituksetta.
https://karavaanari.org/index.php?topic=4635.0
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 16, 2020, 10:35:43
Joku tämän tyyppinen...

https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/ugas-sivuventtiili-matalapainesaadin

Tuossa on se ongelma, että kierre on ulkopuolella. Pitäisi olla sisäpuolinen kierre.

https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/gok-kaasu-paineenalennin

Tässä saattaa olla oikeanlainen kierre, mutta kaasuletkun putkeen tarvitaan ehkä jokin lisäosa, koska ei kai letkua voi kierreputkeen panna.

Täytyy vielä etsiskellä.

Kaasupullo ei ollut varsinainen asiani vaan se, että foorumila on käyty mielenkiintoista keskustelua ja esitetty mielenkiintoisia ja haastavia mielipiteitä, joita haluaisin kommentoida. Ongelma on se, että en ehdi paneutua asioihin. Voin olla tietokoneen ääressä tipoittain, ja poistuminen voi tapahtua tyyliin "nyt on lopetettava", joten syvällisempää kirjoitusta ei ehdi tehdä, eikä lähdeaineistoa ehdi etsiä. Tai voihan jutun tietysti kirjoittaa pätkittäin varastoon, mutta kun vähän väliä keskeyttää, niin ainakin ajatus katkeaa.

Olen miettinyt, että aloittaisin uuden ketjun, jolle voisi antaa vaikka otsikon "ihmisoikeudet, yksilönvapaus ja...". En muistakaan enää, mitä olin miettinyt otsikoksi. Se oli vähän iskevämpi kuin nuo muistamani kaksi sanaa.

Keräisin tuohon ketjuun irtonaiset keskustelun säikeet, joita on vähän siellä täällä, mm. "mitä on vasemmistolaisuus" -ketjussa.

Olen edelleen kesämökillä. Jos en olisi ollut välillä paria yötä virallisessa asunnossani toisella paikkakunnalla, olisin ollut täällä nyt yhteen putkeen yli kaksi viikkoa eli jokseenkin ennätyspitkän ajan.

Saksalainen insinööri lähti tänään Saksaan. Vein hänet veneellä pois saaresta. Hän rakensi mökkiin aurinkosähköjärjestelmän. Näytän ehkä kuvan tai pari siitä, mutta en kännykällä otettuja, koska niissä näkyy paikkatieto. Käytän vanhaa digikameraa. Parhaillaan olen pakkeloimassa ikkunalautoja. Yhtä niistä vahvistan hieman lasikuidulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 16, 2020, 10:43:19
^ Onko kaasulle useampi käyttökohde, esim. liesi, jääkaappi ja jokin muu? Voisiko tämän vikaostospullon dedikoida johonkin tiettyyn käyttöön? Esimerkiksi MiniFlame kaasulämmittimeen (https://www.grillikauppa.com/kaasulammitin-miniflame-black-4731?fee=107&fep=953&gclid=Cj0KCQjw9b_4BRCMARIsADMUIyqctNvQU136BP4eaqJgmtjjUuWZEk0PT27BRZI72NO1SEt-NM98bugaAttwEALw_wcB)?

Itse olen poikkeuksellisesti palellut, kun mökissä on ollut alle 20 astetta. Tänään on ensimmäinen aamu viikkoon, kun en ole tarvinnut napsauttaa lämmitinlaitetta päälle toviksi.

Yöt ovat olleet viileitä, 10-13 astetta tms., ja yöllä mökin lämpö on laskenut. Olen kyllä ehkä sen ansiosta nukkunut mitä mainioimmin. Varmaan jo 5 yötä putkeen yli 7-8 tunnin yöunia, ja viimeyönä taisi olla hulppeat 9 tunnin unet. Ennen mökille lähtöä varmaan viiden päivän ajan 3-5 tuntia, joten suuri ero, minkä huomaa jaksamisessakin, jaksaa touhuta edes jotain mökkiin liittyvää.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 16, 2020, 11:29:35
Jos olisin Kopek hylkäisin ajatukset venttiilimuuntimista: A) ostos olisi kuitenkin vääränlainen, B) se olisi kuitenkin hukassa kun sitä tarvitsee.

Koittaisin kysellä lähipiiristä onko "vääränlaisen" pullon käyttäjiä ja trokaisin pullon tällaiselle. Jos ei löytyisi kuolisin haavojani kärsiessäni pullon täytöstä koituvan 27 euron menetyksen. Aivan kuten a4 kertoi pullon saa vaihdettua toisenlaiseen venttiiliin täyttökaasun oston yhteydessä. Eli maksimitappio on tuo 27 euroa. Ei kannata suurentaa sitä epäonnistuneilla adapteriostoksilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 17, 2020, 15:20:38
Waltarin persoonapronominit

minuhe
sinuhe
hänähe

mehäne
tehäne
hehäne
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 17, 2020, 15:31:57
Lainaus käyttäjältä: Konmari - heinäkuu 17, 2020, 15:20:38
Waltarin persoonapronominit

minuhe
sinuhe
hänähe

mehäne
tehäne
hehäne

;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 19, 2020, 09:01:02
Nyt tuli ongelma.

Miten pystyisin lukemaan Hesarin näkemättä vilaustakaan eräästä tietystä artikkelista, josta jo pelkkä esittelykuvan näkeminen sai pulssini kiihtymään ja käteni vapisemaan - enkä tarkoita tätä kuvauksellisessa mielessä vaan fyysisenä tosiasiana. Oloni on sellainen, että tuskin pystyn kirjoittamaan tätä tekstiä.

Kun näkee vilauksen kliinisestä pahuudesta, se järkyttää minunlaistani oikeamielistä ihmistä.

Jossakin menee raja. 

Haluan sulkea silmäni pahuudelta. Arvaan, millaista propagandaa tuo Hesarin juttu on. Siinä on käännetty hyvä pahaksi ja paha hyväksi.

Kun aikoinaan 1980-luvun alkupuolella eräs lehti teki vastaavan jutun, jollaisen arvelen tuon Hesarin artikkelin olevan, kirjoitin sen innoittamana Hesarin yleisönosastoon mielipidekirjoituksen, joka ihme kyllä julkaistiin. Eikä tässä kaikki. Valmistin valokopioimalla systeeminvastaisia propagandalehtiä, joita jakelin siellä täällä pitäen huolen siitä, että sellaisia päätyi jotain kautta myös paikallislehden toimitukseen. Ja niinpä lehti - ei paikallislehti vaan maakuntalehti - kirjoitti siitä. Missä sävyssä, sen voi arvata. Sävy oli sama, mihin olen myöhemmin törmännyt nettikeskusteluissa. Se on aina sama, koska millä muulla tavoin aivopesun kohteena olleet ihmiset ylipäätään voisivat asian esittää.

Tein noita propagandalehtiäni useina vuosina aina 1990-luvun taitteeseen asti. 1990-luvun puolella vaihdoin hieman aihetta ja aloin julkaista "epävirallista seinälehteä", jossa käsittelin vaaleja ja paikallispolitiikkaa ja mitä milloinkin. Näistäkin lehdistä lähes jokaista kommentoitiin paikallislehdessä. Yksi johti jopa siihen, että "lehdessäni" arvosteltu paikallinen virkamies teki poliisille ilmiannon ajatuksena saada aikaan kunnianloukkausjuttu. Aineksia tällaiseen ei kuitenkaan ollut, sillä en ollut maininnut ketään nimeltä ja olin arvostellut ainoastaan henkilöiden julkista toimintaa. Ja eihän seinälehdissäni tietenkään ollut julkaisija nimeä. Tämä takaa aidon sananvapauden.

Yhteen, eräitä tiettyjä viranomaisia arvostelevaan (nimestä voi päätellä keitä) "Antipol" -lehteeni oli joku kirjoittanut kynällä "hyvä", joten vapauden aatteellani on salaisia kannattajia. Olin kiinnittänyt lehden eräälle ilmoitustaululle. 

Ehkä jätän koko Hesarin lukematta. En halua kuolla sydänkohtaukseen totalitarismia puolustelevan roskapropagandan takia. Tai ehkä pyydän jotain ihmistä katsomaan, millä sivulla propaganda on, ja hyppään sen aukean yli.

Pitäisiköhän taas aktivoitua vastapropagandarintamalla. Ehkä se vähän helpottaisi oloa. 

Totalitarismin kasvot.

https://pasteboard.co/JikjLbs.png
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 19, 2020, 10:57:19
Eilen ajoin illan viimeisellä metrolla idästä keskustaan. Koska oli lauantai-ilta, metrossa oli tietysti juhlimaan suuntaavaa nuorempaa väkeä. Käytävän toisella puolella istui kaksi parikymppistä tyttöä juomatölkit kädessä. He olivat hyvin lihavia ja nyt on sanottava, että myös huomattavan rumia, mikä johtui huonosti hoidetuista/laitetuista(?) hiuksista ja rumasta (voimakkaasta) meikistä. Kesämekoista tursuavat makkarat ja juomatölkit korostivat surkeaa vaikutelmaa. Lihavuus ei siis ollut se surkeuden ainut eikä ehkä edes huomattavin rumuusfaktori tässä. Vaatteetkin näyttivät halvoilta, kiristäviltä ja köyhiltä. Toinen tytöistä/naisista oli goottityylinen; mustat vaatteet ja mustaksi värjätty tukka. Toinen oli blondattu tyyppi, jonka hiuksissa tummempaa juurikasvua. Mietin, kuinka usein nykyisin näkee todella ylipainoisia nuoria ihmisiä. Se on surkeaa! Ainakin yksi asia oli omassa nuoruudessani selkeästi paremmin: nuorisossa ei ollut melkein lainkaan ylilihavia. En muista koluluajalta yhtään ylilihavaa oppilasta, muutaman harvan pullean vain. Eikä juuri kukaan ollut dieetillä. Emme puhuneet oikeastaan koskaan terveydestä tai ruokavaliosta. Kuinka vapaita ja huolettomia olimmekaan! Nyt luin jostakin, että yhä useampi tarkkailee jatkuvasti vointiaan. Digitaaliset hyvinvointi(?)mittarit ovat alkaneet yleistyä. Minusta olisi hirvittävää kytätä jatkuvasti jotakin olomittaria. Ihmiset eivät enää itse tiedä, voivatko he hyvin vai eivät. Asian selvittämiseen tarvitaan mittaria, joka kertoo olotilan digitaalisin numeroin. Hyvät numerot tuskin kuitenkaan rauhoittavat mieltä, sillä numeroita on seurattava herkeämättä. Tästä syntyy neuroottinen kierre.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 19, 2020, 12:41:37
Lainaus käyttäjältä: Amore - heinäkuu 19, 2020, 10:57:19
Ainakin yksi asia oli omassa nuoruudessani selkeästi paremmin: nuorisossa ei ollut melkein lainkaan ylilihavia. En muista koluluajalta yhtään ylilihavaa oppilasta, muutaman harvan pullean vain. Eikä juuri kukaan ollut dieetillä. Emme puhuneet oikeastaan koskaan terveydestä tai ruokavaliosta. Kuinka vapaita ja huolettomia olimmekaan!

Lapsena juoksin pitkin metsiä ja kiipeilin puissa. Ajoin polkupyörällä jonka kumi oli yleensä puolityhjä ja ketjut ruosteessa. Kävelin kouluun 3 km - ja takaisin.

Meillä ei ollut kotona jääkaappia, jäätelöä sai pari-kolme kertaa kesässä kun käytiin vierailulla jossain kaupungeissa. Limsaa sai saunan jälkeen lauantaina yhden 1/3 litran pullollisen, mieltymyksen mukaan joko sittistä,  punaista tai keltaista. Pepsiä ei saanut mistään. Nakkejakaan ei ollut juuri koskaan, söinkin itseni niistä kipeäksi kun sain kerran niitä niin paljon kuin halusin. Pizza rantautui vasta kun olin jo teini-ikäinen, söin ekan pizzani Ruotsissa. Hampurilaisketjuja ei ollut. Televisiossa oli kaksi kanavaa jotka molemmat lähettivät uutiset samaan aikaan. Meillä oli pehmeä sohva.

Silti olin pulleahko lapsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 19, 2020, 12:54:43
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 19, 2020, 12:41:37

Silti olin pulleahko lapsi.

60-luvun pullea on jotain muuta kuin tämän päivän pullea.

Mitä olen ymmärtänyt, niin lasten ja nuorten lihavuus ei ole ollenkaan niin paha ongelma kuin yleinen liikkumattomuus. Käyttämätön kehittyvä kroppa jää hauraaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 19, 2020, 15:29:43
^Kirjastossa olen kauhistellut pari kertaa seisovaa/ kävelevää nuorta joiden jalat on kuin tikkuja. Anoreksia tulee mieleen muttei se naamassa näkynyt. Joten siis liikunnan totaalista puutetta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 19, 2020, 15:41:32
^
Jossain vaiheessa nuoret näyttävät ihan bambilta sukupuoleta riippumatta. Murkkuiässä monilla pituuskasvu on aivan järkyttävä pyrähdys ja lapsi ei pysty syömään niin paljoa, että lihaa tulisi pitenevien luiden ympärille. Nuorimmaisellani oli tällainen kausi ja hän näytti aivan kamalalta. Tosin toiset tytöt kadehtivat hänen laihuuttaan, mutta hän itse oli suruissaan luisevuudestaan.

Aika korjasi asian, eli kun pituuspyrähdys loppui, myös keho kasvoi sopusuhtaisemmaksi.

Tuo kuitenkin on hyvin yksilöllistä ja kaikki ei suinkaan tule tikkuraajaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 20, 2020, 11:23:29
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - heinäkuu 19, 2020, 15:29:43
^Kirjastossa olen kauhistellut pari kertaa seisovaa/ kävelevää nuorta joiden jalat on kuin tikkuja. Anoreksia tulee mieleen muttei se naamassa näkynyt. Joten siis liikunnan totaalista puutetta?

Nuoruusiässä ja voimakkaan pituuskasvun aikana saattaa jalat olla hyvinkin tikkumaiset, vaikka liikkuisi ihan riittävästikin. Voimakas pituuskasvu yhdistettynä siihen, ettei ole lihasmassaa helposti kerryttävää tyyppiä siihen vain tarvitaan. Liikkumattomuutta ehken kandee päätellä ennemminkin siitä, millainen on ryhti ja kuinka sujuvan vaivatonta on liikkuminen. Siltikin juuri kasvuiässä voi mennä metsään päätelmissään, sillä voimakkaan pituuskasvun aikana on motoriikka  aika sekaisin ja kehonhallinta puutteellista - vaikka liikkuisikin aktiiivisesti. On mulla esim. muistikuvia täysin hontelosta teinipojasta, josta sittemmin tuli maailmanluokan balettitanssija. Rimppakinttu se oli silloin teininä ja rimpat kintut sojotteli minne sattuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 20, 2020, 19:50:34
Jokin kottaraisentapainen törmäsi ikkunaan juuri, aika iso pamaus. Taisi heittää veivinsä. Tipu parka. Vein raadon syrjemmäksi, kun sattui olemaan kulkureitillä. Tekee pahaa, ensin pelästyin, sitten tuli oksetusolo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 20, 2020, 19:59:29
^
Meillä on linnut törmäilleet ihan oudosti rappukäytävien ulko-oviin, jotka on ovisyvennyksessä. Noita on tässä viikon sisään parikin vainaata tullut. Tai oikeastaan jälkimmäisestä en ole varma, jotta menikö henki, mutta verinen jälki ovilasissa ja jokunen untuva maassa kertoo törmäyksestä. Ensimmäisessä tapauksessa vainaasta kertoi vainaan löytäjä.

Tavallisesti nuo linnut törmäilee enemmänkin pestyihin ikkunoihin tai parvekelaseihin, mutta ensimmäistä kertaa nyt noihin oviin lentelevät. Aika outoa  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 20, 2020, 21:27:47
Marin ei jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi: "Me. Kaikki. Teemme. Töitä. Sen. Eteen. Että. Me. Pääsemme. Kaikessa. Eteenpäin. Kiitoksia."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 20, 2020, 23:52:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 20, 2020, 19:59:29
^
Meillä on linnut törmäilleet ihan oudosti rappukäytävien ulko-oviin, jotka on ovisyvennyksessä. Noita on tässä viikon sisään parikin vainaata tullut. Tai oikeastaan jälkimmäisestä en ole varma, jotta menikö henki, mutta verinen jälki ovilasissa ja jokunen untuva maassa kertoo törmäyksestä. Ensimmäisessä tapauksessa vainaasta kertoi vainaan löytäjä.

Tavallisesti nuo linnut törmäilee enemmänkin pestyihin ikkunoihin tai parvekelaseihin, mutta ensimmäistä kertaa nyt noihin oviin lentelevät. Aika outoa  :o

Jospa helle vaikuttaa niihin samalla lailla kuin joihinkin ihmisiin? Mun päälle meinasi toissa(?) kesänä helteillä eräs pyöräilijä ajaa päälle, ei ollut ihan tolkuissaan, vaikkei tainnut olla edes humalassa. Itsekin olen törttöillyt nimenomaan helteellä eniten liikenteessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 21, 2020, 05:36:20
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 20, 2020, 23:52:27
Itsekin olen törttöillyt nimenomaan helteellä eniten liikenteessä.

Liikennetörttöilyn ja helteen välillä on vahva korrelaatio, mutta helle ei ole se varsinainen syy, vaan pikemminkin kanssaihmisten pukeutuminen helteellä...

(https://qph.fs.quoracdn.net/main-qimg-cc55cda8879a75b4d6dbf85225ff5cb3)

(https://st2.depositphotos.com/1441511/11019/i/950/depositphotos_110198782-stock-photo-thirsty-hot-man-with-water.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 21, 2020, 19:56:42
Ostin mehujäätelön. Nää ovat itse asiassa hyvä innovaatio, korkin karvikkeeksi. Ainakin näin kesähelteellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 21, 2020, 21:18:05
Metromatkat näyttävät tuottavan lähes jokaisella pidemmällä (=useita pysäkkejä) matkalla jotakin ihmeteltävää. Tänään alkuillasta melko tyhjään vaunuun tuli noin kolmekymppinen nainen urheilutrikoissa ja lenkkareissa ja reppu selässä. Häneltä oli vissiin kuntosalikortti mennyt umpeen, koska hän aloitti venyttelysession. Nainen ei ollut kovin pitkä, mutta hän nosti ensin jalan penkin selkänojalle (pituuteensa nähden korkealle) ja venytteli yläreittä, sitten käännös ja toinen jalka. Tämän jälkeen jalka suoraksi ikkunasyvennyksen varaan ja taas venyttelyä. Sama toiselle jalalle. Sen jälkeen käsivarsien ja yläselän venyttelyä erilaisin tankoliikkein, mm. riipuntaa. Näille jumppaajille pitäisi olla erillinen vaunu - yhdessä tangoissa rimpuilevien lasten kanssa. :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 21, 2020, 23:05:27
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 20, 2020, 21:27:47
Marin ei jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi: "Me. Kaikki. Teemme. Töitä. Sen. Eteen. Että. Me. Pääsemme. Kaikessa. Eteenpäin. Kiitoksia."
Miljardi-Sanna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 23, 2020, 20:02:58
Tänään annoin naapurin iäkkäälle leskirouvalle pienen purkin lakkoja maistiaisiksi, ja sen seurauksena myin hänelle vähän päästä ison laatikollisen marjaa. Huumekauppiaatkin antaa kuulemma ekan annoksen ilmaiseksi...

Oli hyvä poimintapäivä, muutamassa tunnissa 12l lakkaa. Vielä ensi viikollakin tulee satoa, sillä raakileita jäi suolle paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 25, 2020, 10:45:05
https://ibb.co/7jBJhbG

Höyrylaivalla Oulujärvellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 27, 2020, 08:20:31
Voi elämä! Nyt olen kahtena yönä peräkkäin herännyt neljän aikoihin ääneen, joka kuulostaa siltä kuin joku tiputtaisi pienen superpallon noin 20 cm:n korkeudelta ja antaisi sen pomppia pomppunsa loppuun. .... ja sitten uudelleen ja uudelleen  :'(

Ääni ei ole mikään Aatun tai Eetun typerä keksintö, sillä molemmat katit on olleet sängyssä mun vieressä. Ääni tulee yläkerrasta  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 29, 2020, 15:52:12
On puuttunut juustokupu juuston jääkaappisäilytystä varten. Tilasin Prisman nettikaupasta. Kaksi kappaletta. Toinen on pitkulaisille juustoille ja toinen pyöreille juustoille. En kyllä yhtään tiedä, sopiiko sekä Arkijuusto että Olterman kumpaankin rasiaan, että oliko molempien mallien tilaaminen turhaa, mutta olivat alle kympin kipale niin ei paljoa haittaa vaikka toinen niistä olisikin turha. Tai turha ja turha. Eiköhän mahdolliselle turhallekin käyttöä löydy. Ainakin toisinaan.

Tilasin myös verkkokaupasta uudet kuulokkeet. Olisi tietokoneen äänentoisto-osastolla virka vapaana. Olen tykästynyt halpaan malliin, jossa kaapelin voi tarvittaessa vaihtaa. Antaa kuulokkeille huomattavasti pidemmän käyttöiän kuin kuulokkeilla, joissa piuhaa ei voi vaihtaa. Nää nyt käytössäni olevat kuulokkeet alkavat olemaan jo ehtoopuolella ja ajattelin siirtää nämä tablettikuulokkeiksi. Ei tabletti muuten kuulokkeita tarvitsisi, mutta kun iltaisin on tapana lukea tabletista kirjoja tai katson filmejä ja sängyn vieressä huutaa tuuletin, ei ääni oiken tahdo kuulua tabletin kajareista jos tuuletin parkuu vieressä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - heinäkuu 29, 2020, 16:32:04
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 29, 2020, 15:52:12
On puuttunut juustokupu juuston jääkaappisäilytystä varten. Tilasin Prisman nettikaupasta. Kaksi kappaletta. Toinen on pitkulaisille juustoille ja toinen pyöreille juustoille. En kyllä yhtään tiedä, sopiiko sekä Arkijuusto että Olterman kumpaankin rasiaan, että oliko molempien mallien tilaaminen turhaa, mutta olivat alle kympin kipale niin ei paljoa haittaa vaikka toinen niistä olisikin turha. Tai turha ja turha. Eiköhän mahdolliselle turhallekin käyttöä löydy. Ainakin toisinaan.

Tilasin myös verkkokaupasta uudet kuulokkeet. Olisi tietokoneen äänentoisto-osastolla virka vapaana. Olen tykästynyt halpaan malliin, jossa kaapelin voi tarvittaessa vaihtaa. Antaa kuulokkeille huomattavasti pidemmän käyttöiän kuin kuulokkeilla, joissa piuhaa ei voi vaihtaa. Nää nyt käytössäni olevat kuulokkeet alkavat olemaan jo ehtoopuolella ja ajattelin siirtää nämä tablettikuulokkeiksi. Ei tabletti muuten kuulokkeita tarvitsisi, mutta kun iltaisin on tapana lukea tabletista kirjoja tai katson filmejä ja sängyn vieressä huutaa tuuletin, ei ääni oiken tahdo kuulua tabletin kajareista jos tuuletin parkuu vieressä.

JOssain vaiheessa oli Oltermannilla joku kampanja, jossa juustolle sai sopivan muovisen "kannen" jääkaappisäilytystä varten. Alaosaan suojaa ei tarvittu, koska siinä on alkuperäinen muovi suojana. Nuita sais olla taas tarjolla. Jossain vaiheessa meillä oli kaksikin, mutta nyt enää yksi on tallella. Toimiva ratkaisu, jos käyttää pääasiassa nimenomaan Oltermannia. Jotkut pyöreät juustot on sitten harmittavasti vähän eri kokoisia, jolloin sama "kansi" ei käykään. Täsmälleen oikein mitoitettu on siitä mukava, ettei jää koskaan hukkatilaa. Jos taas pitäis kaikkien pyöreiden juustojen - tai suorakaidemuotoisten - mahtua, pitää olla monelle juustolle liian iso kupu. 

Tupperwarella oli myös joskus valikoimassaan lasten kakkurasia, joka sattumalta oli just Oltermannin kokoinen halkaisijaltaan. Se on myös toimiva kupu Oltermannille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 29, 2020, 16:37:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 29, 2020, 16:32:04
Tupperwarella oli myös joskus valikoimassaan lasten kakkurasia, joka sattumalta oli just Oltermannin kokoinen halkaisijaltaan. Se on myös toimiva kupu Oltermannille.

Kiitos tiedosta. Jos (ja kun) noi tilaamani kuvut ovat ylimitoitettuja, täytyy tutustua Tupperware-mallistoon, josko kappale lasten kakkurasioita olisi tilattavissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 29, 2020, 19:05:01
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 29, 2020, 16:37:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 29, 2020, 16:32:04
Tupperwarella oli myös joskus valikoimassaan lasten kakkurasia, joka sattumalta oli just Oltermannin kokoinen halkaisijaltaan. Se on myös toimiva kupu Oltermannille.

Kiitos tiedosta. Jos (ja kun) noi tilaamani kuvut ovat ylimitoitettuja, täytyy tutustua Tupperware-mallistoon, josko kappale lasten kakkurasioita olisi tilattavissa.

Pidä kotonasi Tupperwarekutsut niin voit saada kakkurasian emännänlahjana. Samalla voi tutustua iloisiin kotirouviin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - heinäkuu 30, 2020, 00:10:01
Lomalla vihdoin. Mielestäni tänne ei jäänyt osaltani keskeneräisiä keskusteluja (helppo homma). Katoan ainakin viikoksi. Saatan lueskella, mutta en kirjoitella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 30, 2020, 00:25:57
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - heinäkuu 30, 2020, 00:10:01
Lomalla vihdoin. Mielestäni tänne ei jäänyt osaltani keskeneräisiä keskusteluja (helppo homma). Katoan ainakin viikoksi. Saatan lueskella, mutta en kirjoitella.

Mitä? Onko tämä sinulle työ? Paljonko ne sinulle maksavat?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 30, 2020, 01:28:55
Taas maalla muutaman Helsingissä ja Espoossa ja vähän siellä ja täällä vietetyn päivän jälkeen.

Verkkokaupan täpötäydet hissit tuntuivat hieman epämukavilta kokemuksilta näinä aikoina.

Viime lauantaina olin tyttäreni kanssa höyrylaivaristeilyllä Oulujärvellä. Kiertelimme Ärjänsaaressa, josta äitini on kertonut lapsuudenmuistojaan. En ollut käynyt siellä aikaisemmin. Aika riitti vain saaren toiseen puolikkaaseen tutustumiseen. Oli kova tuuli, ja välillä satoi. Järvellä oli isot laineet. Laivan matkustajia lukuun ottamatta turisteja ei kovin monta näkynyt. Tunnelma oli syksyinen.

Ei tällainen.

https://youtu.be/9icu6jh4u7Y

Tunnelma oli syksyinen myös Helsingissä. Hietalahden uimaranta oli autio kuin lokakuussa. Lauma hanhia ja niiden jätöksiä vain näkyi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 30, 2020, 07:36:54
^
Verkkokauppaan pääsee myös liukuportaita pitkin. Yhden kerroksen matka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 30, 2020, 10:17:51
Pääseehän sinne, mutta en ole tutkinut, pääseekö parkkihallista muutenkin kuin hissillä. Kai sieltäkin jonkinlaiset (kiinteät) portaat löytyvät.

Pieni vinkki aiheeseen liittyen. Verkkokaupan maisemakerroksessa on siisti ja yleensä vapaa vessa, jos alemmissa kerroksissa jonottaminen ja vessojen epäsiisteys ei kiinnosta.

Asiasta toiseen.

Google-kartta toimii tietynlaisena aikakoneena, koska sen "Street View" kuvat ovat jopa yli kymmenen vuotta vanhoja. Varsinkin kehittyvässä kaupunkiympäristössä kymmenen vuotta on pitkä aika.

Tässä kohdassa (https://www.google.fi/maps/@60.1968995,24.786408,3a,75y,26.87h,79.82t/data=!3m6!1e1!3m4!1swhImXxQkB542FodWif1IYg!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi) esimerkiksi on nykyisin päällystetty tie, jonka varrella on viheraluetta, istutuksia, kevyen liikenteen väylä ja vuokrapyörätelineitä. Lähellä on Tapiola Golfin uusia rakennuksia ja kauppakeskusalue monine liikkeineen. Maisema on muuttunut paljon. Googlen kuvissa kaikki on vielä pelkkää pusikkoa ja ruohikkoa. Havaitsin muutoksen, kun kävin alueella (Stadium Outletissa) eilen.

Ikävä kyllä, Google myös hävittää tallentamansa katuhistorian päivittäessään näkymiä. Jos uusia kuvia ei voida ottaa, ja ympäristö kovin paljon muuttuu, aikaisemmin kuvattu katunäkymä saatetaan poistaa kartasta kokonaan.

Tämä katu (https://www.google.fi/maps/@60.2015234,24.9280466,3a,75y,181.96h,91.78t/data=!3m6!1e1!3m4!1sI-Vq0xijy0jX4GdQdod4ZQ!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi) esimerkiksi jatkui Googlen katunäkymänä vielä jokin aika sitten pidemmälle, jolloin pystyi katselemaan kadun varrella ollutta vanhaa punaista rakennusta, jossa oli taiteellisia tai ainakin persoonallisia koriste-esineitä. Nyt talo ja sen vieressä kulkenut tie on hävinnyt Googlen kuvamuistista.

Olisi mielenkiintoista, joskin epätodennäköistä, että Google säilyttäisi vanhat kuvat ja näkymät. Joskus sadan vuoden päästä voisi tehdä aikamatkan vuoden 2020 maailmaan kulkemalla virtuaalisesti katuja ja teitä pitkin.

Vanhan datan säilyttäminen tulee niin kalliiksi, ettei sitä ilmeisesti tehdä, ellei lyhyen aikavälin taloudellista tuottoa ole näkyvissä. Näin arveli eräs asioita tunteva.

Lisäys: https://www.uusipasila.fi/uutiset/2018-09/ratapihakorttelien-rakentaminen-alkanut
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 30, 2020, 23:24:57
^
Sain päivän fiiliksenä ja mietteenä idean tuosta. https://kantapaikka.net/index.php/topic,1412.new.html#new
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 31, 2020, 14:13:45
Ostin uuden hiiren. Olisi voinut tietysti tuon vanhan hiiren puhdistaakin kokeeksi, josko tuon vasemman puoleisen napin toimintahäiriöt olisivat johtuneet siitä, kuten Hippi jossain ja joskus ehdotti. Mutta kun mulla ei ole riittävän pientä ristipääruuvaria ja uusi hiiri tuli kustantamaan sekin alta 10 euroa, niin tilasin samantein uuden. Tosin voisi kyllä hankkia jonkun kokonaisen tarkkuusruuvarisarjan vastaisuuden varalle. Näyttää olevan samaa hintaluokkaa kuin tämä uusi hiiri ja nykyteknologia näyttäisi muutenkin yleensä tottelevan pieniä ruuvareita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - heinäkuu 31, 2020, 19:30:58
Pari vuotta sitten:

Burgerien syöminen pääruokina tulee kalliiksi.
Sen tietävät monet vähäpalkkaiset.
Kahden mojovan burgerin hinnalla saa parin päivän ruoan tarpeet ja burgerit saa syötyä päivässä = yhden päivän ruoat.
Muisto Keijo Kullervo
PS. Hesburgerissa en ole käynyt ikinä. en myöskään Macdonals:silla. Ja hengissä olen selvinnyt 76 vuotiaaksi asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 01, 2020, 03:02:49
(https://d.newsweek.com/en/full/855725/damascusgoat.webp?w=600&q=75&f=dc271b7411a517145a7094eea6da75c6)

Ovatkohan tämän (damascus goat (https://www.google.com/search?q=damascus+goat&tbm=isch&ved=2ahUKEwifoN6N2fjqAhUDzCoKHSdYCIoQ2-cCegQIABAA&oq=damascus+goat&gs_lcp=CgNpbWcQA1AAWABg28YMaABwAHgAgAEAiAEAkgEAmAEAqgELZ3dzLXdpei1pbWc&sclient=img&ei=NbAkX9-xC4OYqwGnsKHQCA&bih=920&biw=1655)) näköiset otukset toimineet innoittajina joillekin tähtiensotahahmoille?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 01, 2020, 19:09:44
Harmi, että ikä on tuonut mukanaan itsehillintää. Äsken olisi ollut käyttöä spontaanille karjaisuille "HYI HELVETTI"  :o :o :o

Olin Lidlissä ja huomasin pussitettuja minipaprikoita kohtuulliseen hintaan, joten ajattelin sellaisen napata mukaani. Ikävä kyllä se oli vihannestiskin ylemmällä hyllyllä ja kun nostin laatikosta pussin, niin tunsin, kun käsivartta pitkin hulahti jotain märkää suoraan kainaloon asti. Se pussi tosiaan valui vettä tai jotain muuta kirkasta nestettä. En jäänyt sitä tarkemmin tutkimaan.

Fiilikset meni niin perusteellisesti, etten mitään heräteostoksia jäänyt tekemään, vaan keräsin pikaisesti ne, joita olin tullutkin ostamaan ja sitten kassalle. Kassalle annoin aika hillitysti palautetta sen jälkeen, kun olin maksanut ostokseni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 01, 2020, 20:10:03
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 01, 2020, 19:09:44
Harmi, että ikä on tuonut mukanaan itsehillintää. Äsken olisi ollut käyttöä spontaanille karjaisuille "HYI HELVETTI"  :o :o :o

Olin Lidlissä ja huomasin pussitettuja minipaprikoita kohtuulliseen hintaan, joten ajattelin sellaisen napata mukaani. Ikävä kyllä se oli vihannestiskin ylemmällä hyllyllä ja kun nostin laatikosta pussin, niin tunsin, kun käsivartta pitkin hulahti jotain märkää suoraan kainaloon asti. Se pussi tosiaan valui vettä tai jotain muuta kirkasta nestettä. En jäänyt sitä tarkemmin tutkimaan.

Fiilikset meni niin perusteellisesti, etten mitään heräteostoksia jäänyt tekemään, vaan keräsin pikaisesti ne, joita olin tullutkin ostamaan ja sitten kassalle. Kassalle annoin aika hillitysti palautetta sen jälkeen, kun olin maksanut ostokseni.

Kävit siis ostoksilla liiterissä, eikä asiointikokemus ollut priimaa. Mitä sinä oikein odotit?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 02, 2020, 15:17:18
Ainakaan tuossa lähimmässä minulla ei ole ollut mitään huonoja kokemuksia. Tosin se ei ole kauppa, josta päivättäin teen ostokseni. Lähinnä haen eräitä tiettyjä tuotteita, joista erityisesti pidän ja ihan vastaavaa ei saa omasta kaupastani ainakaan yhtä edullisesti. Silloin, kun tuolla käyn, niin saatan ostaa myös vihanneksia ja hedelmiä, jos niitä sattuu olemaan tarve.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 02, 2020, 15:54:39
Päivän hikiliikkunnat suoritettu ja kilpajuoksut sade- ja ukkosrintaman lähestymisen kanssa onnistuneesti tehty:

Sain vihdoin aikaiseksi polttaa poltettavaa jätettä pihan nuotiolla, heitin mukaan vähän klapeja. Ja sitten kokeeksi heitin kaksi bataattia liekkeihin, jotka ehkä olivat liian isot. Luullakseni pitäisi olla hiillos enää jäljellä. Kävin kokeilemassa terävällä pitkävartisella metallisella makkaranpaistotikulla, ja kovalta tuntui. En huomannut ottaa aikaa, milloin laitoin ne liekkeihin. No, joko tuloksena on läpeensä hiiltyneitä kökkäreitä, tai sitten pinnalta hiiltyneitä ja sisältä herkullisia ihanuuksia.

Sillä aikaa, kun nuotio tekeentyi, kävin keräämässä kanttarellit saunapolulta. Niitä tuli mukava määrä, ainakin yli puoli litraa. Pystyin putsaamaan ne pihalla samalla kun pidin nuotiota silmällä.

Kaiken kukkuraksi sain vietyä biojätteet ja tyhjennettyä likavesisangon, ja haettua tiskivettä sadevesisaavista.

Taivaalla seilasi mustaakin mustempia pilviä, mutta välillä on kuuma auringonpaiste. Pari tippaa vettäkin tuli.

Nyt pitäisi saada aikaiseksi lämmittää tiskivettä kaasuhellalla, jotta pääsee tiskaamaan ja sitten laittamaan kanttarelleista jotain syötävää perunoiden kanssa. Taidan ensin käydä noukkimassa hiiltyneet bataatit, ja tekemässä obduktion yhdelle ihan uteliaisuudesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 02, 2020, 17:27:43
Jes! Jes! Bataatit eivät olleet läpeensä hiiltyneitä, vaan sisältä ihanan maukkaita, oranssisia herkkuja, parhaimman makuista bataattia en ole eläissäni maistanut, voi pojat. Vähän oliiviöljyä päällä, ja vähän vuolukanaa, uutta sipulia ja kurkkua, niin olipas juhla-ateria kerrassaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 02, 2020, 21:23:51
Pystyisinpä käväisemään aikakoneella menneessä ajassa ja vieraissa paikoissa. Vaikkapa Yhdysvalloissa vuonna 1972. Lähtisin kävelemään kohti auringonlaskua...

https://de.phaidon.com/resource/60628-americansurfaces-123-b-oklahoma-city-ok.jpg

Piipahtaisin pikkukaupassa ostamassa jotain naposteltavaa.

https://de.phaidon.com/resource/60628-americansurfaces-167-petersburg-ny.jpg

Katselisin katuelämää ja kiertelisin kaupoissa katselemassa, mitä vuonna 1972 on tarjolla.

https://de.phaidon.com/resource/019-a-queens-ny.jpg

Joisin kahvit.

https://de.phaidon.com/resource/047-alberquerque.jpg

Tulisin Suomeen Finnhansalla.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/8a/Finnhansa_1972_Travem%C3%BCnde_Helsinki.jpg/1280px-Finnhansa_1972_Travem%C3%BCnde_Helsinki.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 02, 2020, 22:13:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 02, 2020, 21:23:51
Pystyisinpä käväisemään aikakoneella menneessä ajassa ja vieraissa paikoissa...

Tulisin Suomeen Finnhansalla.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/8a/Finnhansa_1972_Travem%C3%BCnde_Helsinki.jpg/1280px-Finnhansa_1972_Travem%C3%BCnde_Helsinki.jpg

Tein ensimmäisen ulkomaanmatkani Finnhansalla, jolla matkustimme Gotlannin saareen viikon kesälomalle. Laiva lähti Sompasaaresta ja saapui Sliten satamaan. Laivalla oli elokuvateatteri, jossa katsoin Disneyn Viidakkokirjan. Se oli ensimmäinen kerta kun olin yksin elokuvissa. Vanhempani noutivat minut teatterilta näytöksen jälkeen.

Tulimme perille juuri kun Apollo 11 oli laskeutunut/laskeutumassa kuuhun. En muista tuosta kuulennosta mitään, sillä en lapsena seurannut sellaisia asioita. Aistin kuitenkin vallinneen ihmetyksen tunnelman. Majoituimme Visbyssä B&B -tyylisesti ruotsalaisen perheen kotona. Isäntämme lienevät olleet jokin keski-ikäinen pariskunta, jonka lapset olivat jo aikuisia ja täten heillä oli huoneita jäänyt vuokrattaviksi. Vanhempani seurasivat yöllä kuulentoa isäntäpariskunnan kanssa televisiosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 02, 2020, 23:39:58
Mikä tekee kesän? Minulle..
Lämpö.
Koivujen vihreys ja tuoksu.
Kärpäsen surina ja kävely kädellä.
Räystäspääskyjen tsurina pesällä ja tsiurina taivaalla.
Avonaisen ikkunan nitinä tuulenvireessä.
Kurkkuviipaleet ruokapöydässä.
Wanhojen Valittujen Palojen luku puutarhakiikussa.
Auringon ylitsevuotava valo.
Valoisa yö.
Pulleat korkeat poutapilvet sinisellä taivaalla.
Ukkosen jyrinä.
Sateen aaltoileva ropina katolla.
Aamukasteisen luonnon voimakas tuoksu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 03, 2020, 12:02:35
Mökiltä lähteminen on aina hitonmoista arpomista, notta milloin lähtee, tuleeko tänne sukulaisia jälkeeni, pitääkö kerätä yhden puskan viinimarjat ennen lähtöä, milloin on saanut tarpeeksi nukuttua, että uskaltaa ajaa pitkän matkan untsovaitter. Ja niin on kyllä mökille lähteminenkin, kun raahaan mukanani pakosta aika paljon kamaa, ihan juomavedestä lähtien. Olen ollut täällä nyt kolme viikkoa, ja ainakin viikon verran on sadellut. Loppuviikosta olisi luvassa helteitä, joten ei ollenkaan huvittaisi olla silloin kaupungissa, yäk, sillä asuntoni on aika tukalan kuuma. Toisaalta pitäisi mennä toimittamaan tärkeitä asioita kaupungissa, ja laskujakin varmaan on tullut maksettavaksi. Ja olisihan se kiva pestä tukkakin, kun en yleensä jaksa savusaunaa lämmittää. Puhtaat vaatteetkin alkavat loppumaan. Juomavettä on vielä 20 litraa, vaikka naapurista saisi kyllä lisää.

En ole enää tehnyt kauppatilausta tänne mökille, vaan kaupunkiin. Tämän voi tietty muuttaakin. Mutta parasta olisi, että oiisi saanut syötyä pakkasesta ja jääkaapista riittävästi, ettei roudaaminen olisi liian hankalaa.

En ole aiemmin saanut aikaiseksi alkaa toimittaa lähtöä jo edellisenä päivänä, ja olisi hienoa, jos saisin edes tiskattua edellisenä päivänä, niin viimeiselle päivälle ei jäisi niin paljon. Nyt yksi kattiloista on niin karstainen, kun satuin polttamaan pohjaan erään keitoksen, että se on tainnut kanittaa tätä tiskihommaa, joka muutenkin on aika hankalaa, kun pitää kantaa vesi ja lämmittää se kaasuliedellä. Ehkä tänään saan aikaiseksi sen samperin tiskin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 03, 2020, 12:10:54
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 03, 2020, 12:02:35

Ihan yksinäsikö siellä mökillä vietät aikaa? Eikö siinä ala jo mökkihöperyyttä pukkaamaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 03, 2020, 12:37:36
Olen ollut yksin jo maaliskuusta asti, koronan takia. Ja oikeastaan vuosia jo ennen sitä, eli olen tottunut yksinoloon.  Onneksi on puhelin. Täällä maalla on kyllä helpompaa kestää yksinäisyyttä, pääsee sentään ulos. Kaupungissa ahdistaa jo ahtaassa rappukäytävässä kulkeminen korona-aikaan, täällä olen mennyt (pakostakin) monta kertaa päivässä ulos. Naapuri on käynyt juttelemassa monta kertaa, ollaan jumpattu kimpassa tuossa pihalla, pidetty pullakestejä jne.. Ja eräs toinenkin naapuri on käynyt pihalla muutaman kerran. Se on enemmän kuin kaupungissa, jossa en ole juurikaan tavannut ystäviä. Sisätiloissa varsinkaan en ole ketään tavannut maaliskuun jälkeen. Eli tämä on ollut kyllä jonkinlaista hermolomaa minulle, tämä yksinäinen mökkeily, verrattuna kaupungissa oloon. Ihan senkin takia, että täällä minulla on vähemmän kamaa. Liika kamamäärä ja pölyisyyskin ahdistaa kotona, en ole saanut asialle tehtyä mitään moneen vuoteen masennuksen takia. Lisäksi olen täällä mökillä nukkunut harvinaisen makoisasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 03, 2020, 13:24:02
Hyvä että sosiaalisia kontakteja kuitenkin on edes jonkin verran. Yksinolosta tulee liian helposti tapa, josta on vaikea päästä eroon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 03, 2020, 13:36:38
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2020, 13:24:02
Hyvä että sosiaalisia kontakteja kuitenkin on edes jonkin verran. Yksinolosta tulee liian helposti tapa, josta on vaikea päästä eroon.

Mutta jos itsekseen viihtyy, miksi siitä pitäisi päästä eroon?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 03, 2020, 13:38:29
Täällä on sekin hyvä puoli, että kukaan ei tömistele yläkerrassa, kukaan ei tee remppaa, ulkona ei kirsku tai pamahtele rakennustyömaa. Lähimmästä naapurista ehkä kilometrin päässä ei koskaan kuulu mitään, ja on lääniä ympärillä vaikka kuinka. Ja voi estoitta luukuttaa vaikka mitä musiikkia vaikka mihin vuorokaudenaikaan, tai laulaa tai vetää skaaloja ja äänenavauksia. Kerrostalomme äänieristys on niin huono, etten oikein kehtaa laulaa siellä, varsinkin kun yläkerrassa asuu eräs ärsyttävä kiekuja (kuorolaulaja?).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 03, 2020, 13:40:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2020, 13:36:38
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2020, 13:24:02
Hyvä että sosiaalisia kontakteja kuitenkin on edes jonkin verran. Yksinolosta tulee liian helposti tapa, josta on vaikea päästä eroon.

Mutta jos itsekseen viihtyy, miksi siitä pitäisi päästä eroon?

T: Xante

Omaan yksinäisyyteensä eksynyt ihminen ei pysty enää hankkimaan apua muilta silloin kun apua tarvitaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 03, 2020, 14:34:27
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2020, 13:40:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 03, 2020, 13:36:38
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 03, 2020, 13:24:02
Hyvä että sosiaalisia kontakteja kuitenkin on edes jonkin verran. Yksinolosta tulee liian helposti tapa, josta on vaikea päästä eroon.

Mutta jos itsekseen viihtyy, miksi siitä pitäisi päästä eroon?

T: Xante

Omaan yksinäisyyteensä eksynyt ihminen ei pysty enää hankkimaan apua muilta silloin kun apua tarvitaan.

Varmaankin. Mutta raskaalta kuulostaa sekin, että on pakko pitää sosiaalisia kontakteja varmuuden varalta yllä, vaikka mieluummin oleskelisi itsekseen.

Ja en näkisi, että itsekseen viihtyvä on herkästi yksinäisyyteensä eksyvää tyyppiä. Enemmän semmoiseen paikkaan eksynee he, joilla on sosiaalisien kontaktien tarve, mutta jostain syystä jäävät niitä vaille/menettävät ne.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 03, 2020, 14:47:03
Olen varmaan useamman kerran manannut naapurustossa asuvaa kävelysauvamummelia. Aina, kun kohtaan hänet pihassa, yritän kuumeisesti etsiä pakoreittiä yleensä epäonnistuen surkeasti. Sitten seuraavan tunnin höpöttelemme niitä näitä kaikenlaista aiheesta toiseen poukkoillen. Harvoin olen turinan päättyessä ollut harmistunut. Pikemminkin ihan kivaa oli ja varmaan hänellä vielä kivempaa, kun on huono liikkumaan ja asuu yksin.

Näin kesäaikaan, kun enemmän olen pihassa, noita naapureita tulee juttusille. Vaikka aina manaan ihmispaljouksia ja viihdyn hyvin yksin, niin yllättäen olen aika kivasti oppinut viihtymään noissa pienissä juttuhetkissä. En kuitenkaan niin paljoa kaipaa seuraa, että mihinkään yleisiin rientoihin tai harrastuksiin lähtisin seurankipeyden vuoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 04, 2020, 08:36:05
Likinnä itselleni aiheeseen puuttuminen tuli mieleen siitä, että lähipiirin lähipiirissä (siis minusta syrjempänä  :)) on varsinaista vanhuusikää kolkutteleva henkilö, joka on ikänsä asustellut itsekseen ja tuntuu oloonsa ihan tyytyväiseltä.

Nyt häntä patistellaan osallistumaan kaikenlaisiin vanhuksille tarkoitettuihin virkistyksiin, varmastikin hyvää tarkoittaen, mutta ainakin vielä jaksaa laittaa pontevasti hanttiin. Hänelle on perusteltu asiaa samoin kuin Brutto, että kertakaikkiaan ei ole ihmisellä terveellistä ja turvallista olla yksin, vaan sosiaalisia kontakteja on oltava sen varalta, että jotain sattuu.

Minä epäilen, että vaikka saisivatkin hänet hätisteltyä ikäihmisten rientoihin, hän tuskin ottaisi yhteyttä näihin kontakteihin siinäkään tapauksessa, että jotain sattuisi.

Tästä kehkeytyi ihan riitaa, kun sanoin, että antaisitte nyt olla.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 04, 2020, 09:12:13
Kovin sosiaalisten ihmisten on hyvin vaikea ymmärtää sitä, että kaikki eivät ole kovinkaan sosiaalisia, vaan riittää sellainen pienempi annos harvakseltaan. Itselleni pienet satunnaiset kohtaamiset on ehkä toimivin ratkaisu, sillä se ei velvoita jatkuvaan tapailuun olipa sillä tuulella tai ei. Aina ei kertakaikkiaan huvita höpistä mitään tai nähdä ketään.

Tuollainen satunnainen oli jokunen aika takaperin ruokakaupassa. Rollaattoriavusteisesti liikkunut pieni mummeli pysäytti minut limuhyllyjen äärellä ja kysyi apua limun ottamiseen ylähyllyltä, kun hänen lapsenlapsensa, vai olisiko ollut vielä polvi tai pari taaksepäin se nassikka, oli tulossa kylään. Siinä sitten jotain hänelle sanoin ilmeisesti sen verran ystävälliseen sävyyn, että mummeli jatkoi juttua. Siinä sitten varmaan kymmenisen minuuttia juteltiin (Huom! sivussa eikä kenenkään tiellä). Sen jälkeen jatkoimme matkaa kumpikin tahoilleen ilmeisesti molemmat hiukan hyvää mieltä saaneena.

Olen jopa somessa lukittautunut vain aivan lähipiirin nähtäville. Jokunen vanha tuttu on hoksannut minut, vaikka olen tyttönimelläni, mutta en ole reagoinut näihin pyyntöihin, koska en koe mitään tarvetta uudistaa vuosikymmenten takaisia tuttavuuksiani.

Vaikka siis elelen yksin ne koe olevani yksinäinen. Onhan minulla sentään kourallinen läheisiäkin, joiden kanssa lähes päivittäin viestitellään. Itse asiassa aika vilkasta on joskus näinkin - ainakin minun mittapuullani :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 04, 2020, 23:48:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 03, 2020, 14:47:03
Olen varmaan useamman kerran manannut naapurustossa asuvaa kävelysauvamummelia. Aina, kun kohtaan hänet pihassa, yritän kuumeisesti etsiä pakoreittiä yleensä epäonnistuen surkeasti. Sitten seuraavan tunnin höpöttelemme niitä näitä kaikenlaista aiheesta toiseen poukkoillen. Harvoin olen turinan päättyessä ollut harmistunut. Pikemminkin ihan kivaa oli ja varmaan hänellä vielä kivempaa, kun on huono liikkumaan ja asuu yksin.

Näin kesäaikaan, kun enemmän olen pihassa, noita naapureita tulee juttusille. Vaikka aina manaan ihmispaljouksia ja viihdyn hyvin yksin, niin yllättäen olen aika kivasti oppinut viihtymään noissa pienissä juttuhetkissä. En kuitenkaan niin paljoa kaipaa seuraa, että mihinkään yleisiin rientoihin tai harrastuksiin lähtisin seurankipeyden vuoksi.
En ole koskaan ymmärtänyt tuonkaltaisia ihmisiä, joiden tulee puhua ummetlammet toisille ihmisille. Kuuntelen toki joskus, osin kohteliaisuudesta.
Mutta kyllä minulle oman pään sisäinen maailma on tärkeämpää kuin muiden ihmisten touhujen kuunteleminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 05, 2020, 16:12:06
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 29, 2020, 16:37:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 29, 2020, 16:32:04
Tupperwarella oli myös joskus valikoimassaan lasten kakkurasia, joka sattumalta oli just Oltermannin kokoinen halkaisijaltaan. Se on myös toimiva kupu Oltermannille.

Kiitos tiedosta. Jos (ja kun) noi tilaamani kuvut ovat ylimitoitettuja, täytyy tutustua Tupperware-mallistoon, josko kappale lasten kakkurasioita olisi tilattavissa.

Olihan nuo ylimitoitettuja. Google ei tarjoa lasten kakkurasia -nimikkeellä mitään ostettavaa. Prisma/foodie.fi näyttäisi tarjoavan Oltermanni muovikupua, mutta en osaa paikallistaa palvelusta, minkä myymälän valikoimasta mokoman voisi tilata. Otetaan vinkkejä vastaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 06, 2020, 19:21:00
Fiiliksenä lievää voimakkaampi tyrmistys. En ole vähään aikaan tuollaista tuhlausta nähnyt.

Erään taloyhtiön (ei oman asumukseni) isännöinti haluaa varmistaa, että todella tulen yhtiökokoukseen, sillä minulle tuli kokousaineisto kuudessa eri kirjekuoressa. Ei niin, että jokainen dokumentti olisi tullut eri kuoressa, vaan niin, että jokaisessa kuudessa kuoressa oli koko kokousaineisto. Yks nippu oli tulostettu yksipuolisena ja loput viisi kaksipuoleisena.

Pikaisella vilkaisulla en huomannut mitään eroa sisällössä. Ainakin päiväykset ja saatelehdet olivat samat kaikissa, joten jos niistä joku poikkesi, niin ei edes voi tietää, mikä olisi viimeisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 06, 2020, 19:39:07
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 06, 2020, 19:21:00

Useat firmat käyttävät massapostituksiin erilaisia tulostus-/postitusfirmoja. Saman dokumentin postittaminen moneen kertaan viittaisi jonkinlaiseen virheeseen tulostusprosessissa. Koneellisesti postitettuja aineistoja ei kukaan tarkasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 06, 2020, 21:29:50
^ Eli periaatteessa voisi käydä niinkin että 10 000 ihmiselle lähetettävä kirje lähetettäisiin yhden ihmisen osoitteeseen.
Näen jo postinkantajan ilmeen. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 06, 2020, 22:08:24
Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 06, 2020, 21:29:50
^ Eli periaatteessa voisi käydä niinkin että 10 000 ihmiselle lähetettävä kirje lähetettäisiin yhden ihmisen osoitteeseen.
Näen jo postinkantajan ilmeen. :D

No, tuskinpa ihan noin karkeaa virhettä syntyy, mutta moniosaisen tulosteen jakaminen kuoriin ja vastaanottajille tuottaa aika helpostikin tuloksen, jossa sama henkilö voi saada monta identtistä tai melkein identtistä kirjettä. Tällainen tilanne syntyy esim. siten että vastaanottajajoukossa on useita henkilöitä, joilla on useita tehtäviä. Eri tehtävän omaaville lähetetään hieman erilainen kirje tai ei kirjettä lainkaan. Joissakin tapauksissa samassa osoitteessa asuu kaksi henkilöä, joista molempien kuuluukin saada kirje. Ei siis tarvita kuin muutamia liikkuvia palikoita, jotka lähettäjän on lähetysvalikossa osattava ruksia oikein, mutta jotka voivat tuottaa ikäviä päällekkäisyyksiä. Postituksissa valintojen määrä ja ristikkäisyys muodostuu jo muutamalla muuttujalla hyvinkin mutkikkaaksi himmeliksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 07, 2020, 14:14:24
Riitan herkku -piirakat ovat hyviä. Varsinkin mustikka ja omena. Silloin tällöin olen ostanut puolukkapiirakan. Niihin kuuluisi vielä tosca-, kinuskipala- ja mokkapalapiirakka, mutta en ole saanut ostetuksi toscapiirakkaa tai mokkapalapiirakkaa vaikkei ole niitä makuja vastaan mitään antipatioita. Kinuskista en tykkää, joten sitä piirakkaa tuskin tulee ostettua. Paremmuusjärjestys:

1. mustikka
2. omena
3. puolukka
4. tosca
5. mokka
6. kinuski
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Sepe - elokuu 07, 2020, 14:34:18
Beirutissa pamahti 2750 t ammoniumnitraattia. Räjähdysteho vastaa 2000 t  TNT:a.
TNT ( 2,4,6-trinitrometyylibentseeni, rotuli) on yleisesti räjähdystehovertailuissa käytetty aine.

Vertailun vuoksi: Hiroshiman atomipommin teho oli 13 000  TNT:a.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 07, 2020, 14:56:53
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 05, 2020, 16:12:06
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 29, 2020, 16:37:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 29, 2020, 16:32:04
Tupperwarella oli myös joskus valikoimassaan lasten kakkurasia, joka sattumalta oli just Oltermannin kokoinen halkaisijaltaan. Se on myös toimiva kupu Oltermannille.

Kiitos tiedosta. Jos (ja kun) noi tilaamani kuvut ovat ylimitoitettuja, täytyy tutustua Tupperware-mallistoon, josko kappale lasten kakkurasioita olisi tilattavissa.

Olihan nuo ylimitoitettuja. Google ei tarjoa lasten kakkurasia -nimikkeellä mitään ostettavaa. Prisma/foodie.fi näyttäisi tarjoavan Oltermanni muovikupua, mutta en osaa paikallistaa palvelusta, minkä myymälän valikoimasta mokoman voisi tilata. Otetaan vinkkejä vastaan.

Tupperwarehan on sellainen kotimyyntijutska. Sitäpaitsi tuosta mun hankinnasta on vuosia. En usko lasten kakkurasian enää olevan valikoimissa. Mitenköhän mahtais istua sellainen Turkkilaisen jugurtin "ämpäripurkki" ylösalaisin käännettynä? Pohjaahan ei juusto kaipaa suojakseen, kun sen sijaan suojana on se alkuperäinen muovikääre.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 07, 2020, 15:15:34
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 07, 2020, 14:56:53

Hyvä idea. Pitääpä seuraavalla kerralla tilata kilon purkki Turkkilaista jugurttia ja kokeilla toimiiko. Miten Turkkilaista jugurttia olisi tarkoitus syödä? Pitääkö tehdä perkeleesti kebabia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 07, 2020, 15:22:58
A-studiossa (https://yle.fi/uutiset/3-11475543) maanantaina käydyssä keskustan pj-ehdokaskeskustelussa taustakuvaksi oli valittu kuva autotiestä liiennemerkkeineen, pellosta ja jossa oli jossain kauempana keltainen talo. Kuva toi mieleeni ajatuksen kuolevasta maaseudusta. Olisiko pitänyt valita joku iloisempi kuva? Vai enkö vain kaupunkilaisena näe iloista maaseutukuvaa iloisena maaseutukuvana?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - elokuu 07, 2020, 17:42:15
Lähetin isännnöitsijän pois oveni takaa. Sen joka ei tiedä mitä taloyhtiön vakuutus korvaa. Vetosin koronaan. Mutta sehän olikin eilen. En tiedä miksi tuli. Tuliko kytikselle onko  uusi hyyskäpönttö  oikein asennettu vai sitä vuotaako partsin katto.  Ei tullut katon takia  koska  ei satanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - elokuu 07, 2020, 17:55:17
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 07, 2020, 15:15:34
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 07, 2020, 14:56:53
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 05, 2020, 16:12:06
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 29, 2020, 16:37:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 29, 2020, 16:32:04
Tupperwarella oli myös joskus valikoimassaan lasten kakkurasia, joka sattumalta oli just Oltermannin kokoinen halkaisijaltaan. Se on myös toimiva kupu Oltermannille.

Kiitos tiedosta. Jos (ja kun) noi tilaamani kuvut ovat ylimitoitettuja, täytyy tutustua Tupperware-mallistoon, josko kappale lasten kakkurasioita olisi tilattavissa.

Olihan nuo ylimitoitettuja. Google ei tarjoa lasten kakkurasia -nimikkeellä mitään ostettavaa. Prisma/foodie.fi näyttäisi tarjoavan Oltermanni muovikupua, mutta en osaa paikallistaa palvelusta, minkä myymälän valikoimasta mokoman voisi tilata. Otetaan vinkkejä vastaan.

Tupperwarehan on sellainen kotimyyntijutska. Sitäpaitsi tuosta mun hankinnasta on vuosia. En usko lasten kakkurasian enää olevan valikoimissa. Mitenköhän mahtais istua sellainen Turkkilaisen jugurtin "ämpäripurkki" ylösalaisin käännettynä? Pohjaahan ei juusto kaipaa suojakseen, kun sen sijaan suojana on se alkuperäinen muovikääre.

Hyvä idea. Pitääpä seuraavalla kerralla tilata kilon purkki Turkkilaista jugurttia ja kokeilla toimiiko. Miten Turkkilaista jugurttia olisi tarkoitus syödä? Pitääkö tehdä perkeleesti kebabia?

Ei se mitään rasiaa tarvitse. Kun "kuorit" varovasti kuori ehjänä ja siististi käytät juustohöylää niin käännä  takaisin paikalleen kuori ja alassuin jääkaapin hyllylle. Hylly toimii nyt alhaalla kantena.
nimim. "kokeillut"
.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 07, 2020, 18:06:09
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 07, 2020, 15:15:34
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 07, 2020, 14:56:53
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 05, 2020, 16:12:06
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 29, 2020, 16:37:47
Lainaus käyttäjältä: safiiri - heinäkuu 29, 2020, 16:32:04
Tupperwarella oli myös joskus valikoimassaan lasten kakkurasia, joka sattumalta oli just Oltermannin kokoinen halkaisijaltaan. Se on myös toimiva kupu Oltermannille.

Kiitos tiedosta. Jos (ja kun) noi tilaamani kuvut ovat ylimitoitettuja, täytyy tutustua Tupperware-mallistoon, josko kappale lasten kakkurasioita olisi tilattavissa.

Olihan nuo ylimitoitettuja. Google ei tarjoa lasten kakkurasia -nimikkeellä mitään ostettavaa. Prisma/foodie.fi näyttäisi tarjoavan Oltermanni muovikupua, mutta en osaa paikallistaa palvelusta, minkä myymälän valikoimasta mokoman voisi tilata. Otetaan vinkkejä vastaan.

Tupperwarehan on sellainen kotimyyntijutska. Sitäpaitsi tuosta mun hankinnasta on vuosia. En usko lasten kakkurasian enää olevan valikoimissa. Mitenköhän mahtais istua sellainen Turkkilaisen jugurtin "ämpäripurkki" ylösalaisin käännettynä? Pohjaahan ei juusto kaipaa suojakseen, kun sen sijaan suojana on se alkuperäinen muovikääre.

Hyvä idea. Pitääpä seuraavalla kerralla tilata kilon purkki Turkkilaista jugurttia ja kokeilla toimiiko. Miten Turkkilaista jugurttia olisi tarkoitus syödä? Pitääkö tehdä perkeleesti kebabia?

Se on ihan tavallista maustamatonta jugurttia, mutta vain vähän sellaista paksumman sorttista. Ei kuitenkaan ihan sillä tavalla lohkeavaa kuin Bulgarian jugurtti. Itse syön sitä marjojen tai hillon kanssa, mutta myös smoothiessa. Siitä syntyy myös hyviä höysteitä erilaisille ruuille, kun maustaa sopivasti - vaikka tsatsikiksi. Eräät turkkilaistutut opettivat käyttämään jugurttia ihan sellaisenaan riisin kanssa. Ei edes tarvii maustaa.

Voi olla, ettei ihan mahdu pohjaan saakka tuo Oltermannikimpale. En ole kokeillut. TUli vain mieleen, kun me ollaan tuhottu puutarhan marjasatoa jugurttismoothiessa ahkerasti, joten nuita purkkeja on ihan helvatun paljon. Näppäriä kyllä vaikka maalipurkkeina, mutta rajansa silläkin, kuinka paljon purkkeja ihminen tarvitsee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - elokuu 07, 2020, 22:55:16
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 30, 2020, 00:25:57
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - heinäkuu 30, 2020, 00:10:01
Lomalla vihdoin. Mielestäni tänne ei jäänyt osaltani keskeneräisiä keskusteluja (helppo homma). Katoan ainakin viikoksi. Saatan lueskella, mutta en kirjoitella.

Mitä? Onko tämä sinulle työ? Paljonko ne sinulle maksavat?

Hauska ajatuspäätelmä. Luulen sen johtuvan siitä, että olen raskaina yön tunteina täällä puolustanut vähäosaisia. En ikinä pyytäisi heiltä palkkaa.

Todellisuudessa ei se noin mene. Tasa-arvon kannattaja ei pidä itseään ylempiarvoisena. Täten itsekin voin riisua raskaan reppuni.

Ja lomaa vielä 3 viikkoa jäljellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 08, 2020, 00:00:50
Hyvä aika lomailla, nyt on lämmintä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - elokuu 08, 2020, 00:08:52
Enpä menisi sanomaan, vaihtelee päivittäin. Säätiedotuksiin ei ole luottamista. Fiilis ei riipu säästä vaan merkityksellisestä olosta. Mutta kiitos :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - elokuu 08, 2020, 02:45:37
Oltermannin juustokannen ympyrän läpimitta on noin 115 mm (kilon Oltermannin 110mm), minulla kilon jugurttipurkin pohjan läpimitta 5 milliä eli liikaa pienempi. Kilon jugurttipurkin yläosa riittäisi reilusti läpimitaltaan mutta pohja ei. Juustokantta on ollut jaossa vain kampanjoissa http://www.maitojame.fi/artikkelit/valio-vastaa-x-3-2/39204097 mutta isommissa kaupoissa Oltermannille on myynnissä erilaisia nimikkojuustokupuja siinä juustohyllyn tuntumassa.
(https://foodieimages.s3.amazonaws.com/images/entries/320x480/6408430921423_0.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 08, 2020, 06:21:40
Lainaus käyttäjältä: Jaska - elokuu 08, 2020, 02:45:37
Oltermannin juustokannen ympyrän läpimitta on noin 115 mm (kilon Oltermannin 110mm), minulla kilon jugurttipurkin pohjan läpimitta 5 milliä eli liikaa pienempi. Kilon jugurttipurkin yläosa riittäisi reilusti läpimitaltaan mutta pohja ei. Juustokantta on ollut jaossa vain kampanjoissa http://www.maitojame.fi/artikkelit/valio-vastaa-x-3-2/39204097 mutta isommissa kaupoissa Oltermannille on myynnissä erilaisia nimikkojuustokupuja siinä juustohyllyn tuntumassa.
(https://foodieimages.s3.amazonaws.com/images/entries/320x480/6408430921423_0.png)

Juu niin vähän arvelinkin. Mutta - kuten sanoin, ei ehkä haittaa, ettei juusto mahdu ihan perille, sillä purkki tulee sen päälle ylösalaisin. POhjaa systeemi ei tarvitse ollenkaan, sillä alaosaa suojaa juuston oma alkuperäinen muovikääre. Itselläni on sellainen Oltermannin oma muovinen "kansi", joka vain asetetaan avatun juuston päälle. Siinä ei ole mitään pohjaa, eikä se edes ylety koko juustoa peittämään. Hyvin toimii. Voisin kuvitella, että leveyssuunnassa liian iso juustokupu haittaa enemmän ja vie tilaa jääkaapissa harmillisesti toiseen tapaan kuin suojapurkki, joka vain tönöttää vähän liian korkealla (koska ei mahdu laskeutumaan ihan alas.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 08, 2020, 20:16:13
Miksi tuohon Oltermanniin kupua tarvitsee?

Kun avaa sen päällysmuovin "kannen" niin, että siitä jää vain noin sentti vielä kiinni ja sen jälkeen reunoilta vetää sitä muovia sen verran alas, että viipalointi onnistuu. Kun juuston laittaa kaappiin, niin se kansi paikalleen ja kansi puoli alaspäin jääkaappiin. Kun juusto kuluu enemmän, niin niitä seinämiä voi taitella vähän juuston alle samalla, kun laittaa juuston jääkaappiin. Ei ole Oltermanni päässyt minulla koskaan kuivahtamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 08, 2020, 20:37:25
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 08, 2020, 20:16:13
Miksi tuohon Oltermanniin kupua tarvitsee?

Kun avaa sen päällysmuovin "kannen" niin, että siitä jää vain noin sentti vielä kiinni ja sen jälkeen reunoilta vetää sitä muovia sen verran alas, että viipalointi onnistuu. Kun juuston laittaa kaappiin, niin se kansi paikalleen ja kansi puoli alaspäin jääkaappiin. Kun juusto kuluu enemmän, niin niitä seinämiä voi taitella vähän juuston alle samalla, kun laittaa juuston jääkaappiin. Ei ole Oltermanni päässyt minulla koskaan kuivahtamaan.

Lähinnä tämä on vain hifistelyä suhteessa siihen, etteikö keinoja juuston suojaamiselle olisi muitakin. Kyllä tuollaisen ratkaisun ajaa vaikka vihannespussi, jollaista usein käytän jos juuston päällysmuovia ei saa syrjään rikkomatta sen kykyä suojata juustoa riittävästi. Olen selvinnyt tähän setämiesikääni asti ilman juustokupua, joten mistään välttämättömyydestä ei siis ole nyt kyse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 09, 2020, 00:02:39
Eilen ja tänään ovat olleet kesän parhaat uintipäivät (meressä). Sinilevää tosin oli, mutta se ei haitannut nautintoa. Kuka tarvitsee jotain joogaa tai meditaatiota kun voi vain talsia veteen ja antaa aaltojen viedä? Olisin voinut uida Tanskaan asti! Jälkeenpäin olo fyysisesti ja psyykkisesti kuin uudesti syntynyt. Mikään muu ei tuota samanlaista autuutta kuin uiminen luonnonvedessä veden ollessa sopivan lämmintä mutta myös virkistävää. Kannatti syntyä tähän maailmaan. Kiitos!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - elokuu 09, 2020, 16:17:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2019, 13:09:10
Etsin, löytyisikö tälle aiheelle jotain erityistä ketjua, mutta en keksinyt, mikä se voisi olla, joten menköön tässä.

Kaduilla ja ostoskeskuksissa on alkanut näkyä ihmisiä, joilla on takkinsa rinnassa tai käsivarressa iso pyöreä merkki, jossa on valkoinen epämääräisen muotoinen keskiosa, sen ympärillä tummansinistä väriä ja vielä ulompana valkoista ja punaista. Merkin reunoilla kiertää pieni teksti. Kun näin ensimmäisen kerran ihmisiä, joilla oli tuollainen takki, ajattelin, että he ovat jotain viranomaisia tai vartijoita, ja merkki on osoitus siitä. Eräänä päivänä joulun aikoihin näitä takki-ihmisiä oli liikkeellä aivan valtava määrä. Tuntui, että kymmenen vastaan tulevan ihmisen joukosta ainakin kolmella tai neljällä näkyi tuo tuntematon kuvio rinnassaan tai hihassaan. Tällöin aloin ajatella, että kyseessä täytyy olla vaatemerkin. Käyttäjiä tuntui olevan yhteiskunnallisen spektrin laidasta laitaan. Maahanmuuttajilta näyttävillä ihmisilläkin oli näitä takkeja. Ajattelin, että onkohan jossakin alennusmyynti, kun niin moni on tuollaisen takin yhtäkkiä löytänyt. Mietin, että minä en ainakaan haluaisi kävellä jonkin vaatefirman mannekiinina ja vielä maksaa siitä. Tässä vaiheessa mielessäni heräsi kysymys, paljonko tuollaiset takit ylipäätään maksavat. Muistin, että olen tainnut ainakin yhdessä liikkeessä nähdä niitä. Kun tuo liike sattui olemaan aivan lähellä, kävin vilkaisemassa. Siellä oli parhaillaan loppuunmyynti, mutta edellä mainitulla merkillä varustetut takit löytyivät telineestä, jossa luki "normaalihintaisia". Vilkaisin hintalappua: 1075 €.

Mitä?

Olin luullut, että kyseiset takit ovat Tokmannin hintatasoa, mutta ne osoittautuivatkin miljonäärivaatteiksi. Miten ihmeessä niitä niin monilla kuitenkin oli. Kuka käyttää yli tuhat euroa toppatakkiin. Olen ajanut yli viisi vuotta autolla, josta maksoin vähemmän.

Seuraavina päivinä takki-ihmisten määrä väheni, ja sen jälkeen niitä on näkynyt silloin tällöin. Mietin, johtuiko näiden ihmisten suuri määrä yhtenä päivänä siitä, että jokin ulkomaalaisten varakkaiden ihmisten joukko saapui Helsinkiin. Venäläisiä kenties?

Tänään kävin leikkipuistossa tyttäreni pojan (noin 1 v 4 kk 20 pv) kanssa. Paikalla oli nuori (oletettavasti) äiti pienen lapsensa kanssa. Hänen takissaan oli edellä mainittu merkki. Minua alkoi kiinnostaa, minkä hintaiset lastenvaunut hänellä oli, kun takkikin oli niin kallis. Vaunut olivat pysäköitynä vähän matkan päässä. Kun nainen katseli muualle, katsoin kärryn merkin. Googlasin saman tien kännykällä, mitä sellainen maksaa. Pitkästi yli tuhat euroa.

Nuoren naisen takki ja lastenvaunut ovat maksaneet enemmän kuin perheemme kaksi autoa, joilla olemme ajaneet viimeiset viisi vuotta.

Vertailun vuoksi, minä olin saapunut paikalle 29 euron Tokmannin talvitakissa noin 300 euron "Verkkokauppa" -lastenvaunuja työntäen. Tyttäreni pojalla oli äitiyspakkauksen haalari päällään. Muut vaatteet oli saatu pääosin ilmaiseksi eräältä ökyrikkaalta perheeltä, jolla ei ole ollut niille enää käyttöä. Tai no, ei aivan ilmaiseksi. Tyttäreni järjesti  balettitapahtuman perheen lapsen syntymäpäivänä. Joutuipa hän itsekin vielä vetämään trikoot päällensä ja balettitossut jalkoihinsa. Joitakin varusteita piti tilatakin, mutta kaikesta tästä huolimatta lastenvaatteet jäivät edullisiksi. Niitä tuli nimittäin säkkikaupalla. Nyt osa on jo pantu kiertämään uusimmalle käyttäjälle. Jotain on tietysti pitänyt jo ostaakin, kuten kenkiä ja villapuseroita ja muutakin.

Mietin, millaisessa asunnossa tuollainen nuori nainen lapsensa ja perheensä kanssa asuu. Jossakin lähitalojen "penthousessa" kenties. Sisäpihalla tai talon autotallissa seisoo perheen sadan tonnin Tesla sähköauto tai uusi BMW?

En missään tapauksessa äänestä vaaleissa puolueita, jotka sanovat olevansa pienituloisten ja vähävaraisten asialla, vaikka pienituloinen olenkin, eikä varallisuuttakaan euroissa mitaten paljoa ole. Tuollaiset puolueet eivät ole pienituloisten asialla vaan taskuilla. Niitä vaivaa sosialismin ja kommunismin kulta-ajoilta periytyvä asennevääristymä.

Omituinen juttu. Ei aavistustakaan paitsi jos oli jonkun puolueen tai tapahtuman mainos. Ei ne tapahtumatkaan noin pitkään kestä. Kai ?
.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 09, 2020, 16:48:25
Kyse oli kalliista vaatemerkistä.

(https://www.careofcarl.fi/bilder/artiklar/zoom/16242611r_1.jpg)

En merkkejä ensi kertaa nähdessäni tiennyt, mitä ne edustivat. Kun vähitellen aloin päätellä, että kyseessä on vaatemerkki, en arvannut miten kalliiden vaatteiden merkki se oli.

Kritiikkiäkin kyseiset tuotteet ovat saaneet, kuinkas muuten.

(https://www.peta.org/wp-content/uploads/2018/10/peta-anti-canada-goose-ads-taken-down-toronto-2018.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 09, 2020, 18:09:33
^
Suomessa kanadangoose eli kanadanhanhi on jokaisen metsästäjän ammuttavissa. Kai yhdestä semmoisesta saa jo höyhenet yhteen takkiin, aika iso mötkäle.

Lajin leviämisestä Suomeen voidaan syyttää samaa ryhmää mikä haluaa ampua kaikki merimetsot ja valkoposkihanhet - metsästäjiä. Istutusyrityksiä oli monta, ennenkuin onnistuttiin.

Sama porukka toi valkohäntäkauriit Suomeen ja niiden mukana punkit levisivät ruton lailla. Odotan kauhulla koska ne tuovat vesipuhvelit (arvostettu riistaeläin) ja leijonat (hieno trofee) maahamme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 10, 2020, 16:27:13
Tilasin uudet kuullottimet. Kuullottimet tarkoitaa kuulokkeita, mutta on vain kirjoitetttu väärin. Mulla on työkoneelle yhet*, tälle vapaa-ajan koneelle toiset, ja padia varten kolmannet. Vapaa-ajan koneen kuullottimet ovat pahasti rispaantuneet. Toisesta korvaosasta lähti eilen pehmusteet kokonaan ja nyt korva kipeytyy tällä pelkällä muoviosalla. Pitää vähän väliä korjailla kuullottimien sijaintia. No huomenna pitäisi tulla uuvet kotiovelle.

* Mulla on siis nuo parin kympin langalliset kuulokkeet sitä varten, että voin kuunnella musiikkia lähetyksen katkeamatta ja sitten työn puolesta Bosen ladattavat vastamelukuulokkeet työpalavereja varten. Varmaan duunista voisin tilata laadukkaat langalliset vastamelukuulokkeet edellyttäen, että sellaisia on. Mutta onnistuu tämä nyt näinkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 10, 2020, 19:21:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 06, 2020, 19:21:00
Erään taloyhtiön (ei oman asumukseni) isännöinti haluaa varmistaa, että todella tulen yhtiökokoukseen, sillä minulle tuli kokousaineisto kuudessa eri kirjekuoressa. Ei niin, että jokainen dokumentti olisi tullut eri kuoressa, vaan niin, että jokaisessa kuudessa kuoressa oli koko kokousaineisto.

En tiedä onko ymmärryksessäni vikaa ja ihmettelenkö taas aivan turhaan. Postissa tuli em. isännöitsijätoimistolta kaksi a4-kokoista kirjettä, toinen aivan ohut ja toinen hieman paksumpi. Avasin ohuemman ja siinä oli pahoittelut, että heidän teknisen virheensä vuoksi olimme saaneet yhtiökokouskutsun useampaan kertaan. Pyydettiin palauttamaan ylimääräiset aulaan, josta he tuhoavat ne keskitetysti. Muuten hyvä, mutta ei kerrottu mihin aulaan. Tarkoittiko se rappukäytävien ala-aulaa, isännöitsijätoimiston aulaa (missä se lieneekään) vai sen kokouspaikan aulaa, kun tullaan kokoukseen? Se aineistohan on salassapidettävää kaikkine tilinpäätöstietoineen.

Eikä siinä vielä kaikki! Siinä toisessa kirjekuoressa oli taas uusi kokouskutsu, laskujeni mukaan seitsemäs samanlainen. Hiipi mieleen kysymys, jotta miksi? Varauduttiinko sillä nyt tilanteeseen, että joku olisi heittänyt ne kaikki edeltävät roskiin tai jotain? Veikkaan, että jollain miehenlogiikalla tuohonkin saisi vastauksen.  ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 10, 2020, 22:35:43
^Logiikasta ei ole aavistustakaan. Toivottavasti ko. asunto-osakeyhtiö ei joudu maksamaan isännöitsijän sekoiluja.

Ai niin. Tilinpäätösasiakirjat ovat julkisia. Vaikka asunto-osakeyhtiön ei tarvitse niitä PRH:een toimittaa, niin niistä saa pyynnöstä kopion yhtiöltä. Eli laajassa jakelussa ei syntynyt suurta vahinkoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 11, 2020, 09:25:53
Vaihteeksi maalla Helsinki-viikon jälkeen. Ajelin illalla ja yöllä. Yöajo sujuu jotenkin nopeammin kuin päivällä ajaminen. Kun lähtee aamulla, koko päivä tahtoo tuhrautua matkaan. Kun lähtee illalla, menee vain se ilta. Kun lähtee myöhään illalla, nukkumaan meno ainoastaan vähän myöhästyy. Tiet ovat hiljaisia. Matka etenee mukavasti. Seuraava päivä on taas kokonaan käytettävissä.

Helsingissä tulee harrastettua "hyötyliikuntaa" aivan huomaamattaan. Perjantaina kävelin Oodiin, josta kertyi matkaa noin kilometri. Pois kävelystä tuli toinen kilometri. Avaimet olivat unohtuneet kiireessä kämpälle, joten piti kävellä taas Oodiin hakemaan vara-avain tyttäreltäni. Taas tuli kaksi kilometriä. Sen jälkeen kävelin kolmannen kerran Oodiin viemään avaimen. Nyt kilometrilukema oli jo viisi. Seuraavaksi kävelin autolle Hernesaareen, ja tästä kertyi Google-kartan mukaan noin 3,2 kilometriä. Toisin sanoen aivan kuin huomaamatta olin tullut köpötelleeksi yli kahdeksan kilometriä. Eivätkä päivän kävelyt tietenkään tähän loppuneet, vaikka jatkoa en enää ole miettinyt. Mitä todennäköisimmin kymmenen kilometriä ylittyi reilustikin.

Eihän tuollainen ole tietenkään paljon vaan aivan tavanomaista, mutta eroa on kuitenkin siihen, miten paljon maaseudulla kävellään hyötyliikunnan merkeissä. Kymmenen metriä ulko-ovelta autolle ja parikymmentä metriä autosta kauppaan. Jos haluaa kävellä, on pakotettava itsensä lähtemään, ja tällöinkään kävelyllä ei ole mitään päämäärää eikä kunnollista syytäkään muu kuin kävely itse. Sama lenkki aina uudestaan. Mihin sitä muuallekaan kävelisi.

Eilen tein kesän "pakollisen" käynnin Pihlajasaaressa. Tuli uituakin. Olen käynyt edellisen kerran siellä viime kesänä, mutta tuntuu, ettei käynnistä ole kuin hetki. Aika menee pelottavan nopeasti. Eilisen reissun tein aamupäivällä, jolloin lähtijöitä oli vielä vähän. Kun palasin, laiturilla oli jo iso ihmisjoukko jonottamassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 11, 2020, 14:11:19
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 10, 2020, 16:27:13
Tilasin uudet kuullottimet. Kuullottimet tarkoitaa kuulokkeita, mutta on vain kirjoitetttu väärin. Mulla on työkoneelle yhet*, tälle vapaa-ajan koneelle toiset, ja padia varten kolmannet. Vapaa-ajan koneen kuullottimet ovat pahasti rispaantuneet. Toisesta korvaosasta lähti eilen pehmusteet kokonaan ja nyt korva kipeytyy tällä pelkällä muoviosalla. Pitää vähän väliä korjailla kuullottimien sijaintia. No huomenna pitäisi tulla uuvet kotiovelle.

* Mulla on siis nuo parin kympin langalliset kuulokkeet sitä varten, että voin kuunnella musiikkia lähetyksen katkeamatta ja sitten työn puolesta Bosen ladattavat vastamelukuulokkeet työpalavereja varten. Varmaan duunista voisin tilata laadukkaat langalliset vastamelukuulokkeet edellyttäen, että sellaisia on. Mutta onnistuu tämä nyt näinkin.

(https://cdn.hipwallpaper.com/i/98/45/AYWlZX.png)

Onnellinen uusien kuulottimien omistaja. Kuulottimet on kuulokkeet, mutta vähemmän väärin kirjoitettuna. Ai että on prameat. 19 euron ökykuulokkeet komeilevat nyt päässäni jumputtaen... ...no mitäs muutakaan, kuin no limittiä auto repeatilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 11, 2020, 15:22:42
(https://topquotesonline.net/wp-content/uploads/2018/04/1523491546_76_top-funny-quotes-marvel-characters-as-brooklyn-nine-nine-gifs.gif)

(https://24.media.tumblr.com/tumblr_m62bwpSi291qdlh1io1_250.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 11, 2020, 17:09:01
Eilen matkustaessani metrossa sisään tuli mustaihoinen nuori nainen afrikkalaisessa etnisen näköisessä mekossa. Hänen kanssaan kulki nuori suomalaisen näköinen mies. Tulin katsoneeksi naista hieman tavallista pidempään, koska hänen tukkansa oli aivan lyhyeksi leikattu. Olin edellisenä päivänä nähnyt toisella afrikkalaisella(?) naisella samanlaisen lyhyen tukan, minkä johdosta mietin, oliko kyseessä jokin muotitrendi vai onko afrotukkaisillakin tapana leikata kesätukka. Afromekkoinen nainen oli vartaloltaan hieman tanakka, joten hän vaikutti asussaan vähän tanttamaiselta. Hän yhdistyi mielessäni muihin afrikkalaisissa asuissa kulkeviin rouviin, joita olin joskus nähnyt isoinakin ryhminä astumassa mm. kirkosta ulos sunnuntaipalveluksen jälkeen. Kirkkoon on kai heillä tapana pukeutua parhaimpiinsa. Tämän naisen mekko oli tosin kirkkomekkoa arkisempi eikä kokopitkä halatti. Pidin metron naista ilman muuta afrikkalaisena, mutta kun jäimme samalla asemalla pois kuulin hänen keskustelevan seurassaan kulkeneen miehen kanssa. He puhuivat suomea ja naisenkin puhe oli aivan syntyperäisen suomalaisen puhetta. Heidän puhetapansa oli parikymppisten ihmisten tyyliä. Vilkaisin naista vielä kerran ja huomasinkin, että hän vain näytti asussaan ja tanakkuudessaan ikäistään vanhemmalta ja assosioitui siksi aikaisemmin näkemiini afrikkalaisiin daameihin. Mekkonainen oli parikymppinen. Ja luultavasti syntynyt Suomessa tai hyvin nuorena tänne tullut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 14, 2020, 16:46:38
Feta-mustapippuri makkara on paras makkara, mitä olen koskaan syönyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 16, 2020, 00:27:43
Lainaus käyttäjältä: Amore - elokuu 09, 2020, 00:02:39
Eilen ja tänään ovat olleet kesän parhaat uintipäivät (meressä). Sinilevää tosin oli, mutta se ei haitannut nautintoa. Kuka tarvitsee jotain joogaa tai meditaatiota kun voi vain talsia veteen ja antaa aaltojen viedä? Olisin voinut uida Tanskaan asti! Jälkeenpäin olo fyysisesti ja psyykkisesti kuin uudesti syntynyt. Mikään muu ei tuota samanlaista autuutta kuin uiminen luonnonvedessä veden ollessa sopivan lämmintä mutta myös virkistävää. Kannatti syntyä tähän maailmaan. Kiitos!

Taas aivan erinomainen uintipäivä. Ei ole sellaisia rikkauksia, joilla voisi ostaa uintituokiota siivittäneet euforiset fiilikset. Ja unnin jälkeen nautitun kuivattelun auringossa. Fantastista!!! Trumpit, bill gatesit, sorokset, kardashianit ym. ym: te ette tiedä oikeasta elämästä mitään! ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 17, 2020, 09:22:05
Ikävä kyllä, kesä alkaa olla kohdallani ohi. Sattuneesta syystä, joka ei suoraan liity minuun, ja jota en tämän tarkemmin kerro, olen "vankina" täällä pölypesässämme. Jouduin tekemään toissa päivänä hieman pikasiivousta, jotta talossa pääsee kulkemaan, ja tuon siivouksen aikana levisi ilmaan pölyä, joka aiheuttaa vieläkin allergisia oireita. Olo on epämukava. Haluaisin pois täältä tappavasta talosta. Normaalisti voin olla edes muutaman tunnin päivästä muualla, mutta nyt en oikein sitäkään. Eilen kävin sentään vuoden ensimmäisellä rullaluistelulenkillä. 

Muutaman kerran tuli kesän aikana uitua, yhden kerran jopa meressä, mikä on minulle harvinainen kokemus. Meriuinti tapahtui viikko sitten Pihlajasaaressa.

Lähes joka kesä olen käynyt jossakin matkalla, mutta tänä vuonna en missään. Tulee jotenkin haikean masentunut olo, kun lukee päiväkirjasta selostuksia edellisten vuosien matkoista, vaikka eivät ne nyt mitään kaukomatkoja ole olleetkaan.

Tuon, mitä kirjoitin tuossa edellä, piti olla vain alkukevennys ennen kuin aloitan varsinaisen asian. Mutta mikäs se asia olikaan?

Erilaiset "jäsentarjoukset", joita saa, kun liittyy johonkin asiakasjuttuun. Ikeasta esimerkiksi saa tiettyjä alennuksia "Family" -kortilla. Claes Ohlsonilta saa myös alennusta jollakin kortilla. Ja nyt myös Lidl tarjoaa jonkinlaista korttia. Ongelma on se, että kortit eivät välttämättä ole muovisia kortteja vaan kännykkään ladattavia mitä lieneekään.

Kun käyn Ikeassa, en tietenkään voi käyttää mitään kännykässä olevaa korttia tai sovellusta, koska en löydä sitä. On paljon helpompi kaivaa muovikortti kukkarosta kuin etsiä jokin kortin kuva jostakin kännykän uumenista. Niinpä on helpompaa liittyä uudestaan Ikean familykorttiasiakkaaksi (vai mikä se on nimeltään). Lopulta koko homma on yhtä sekamelskaa.

Oikeastaan kaikkein inhottavin korttisysteemi on Motonetissa. Kassalla kysytään "kanta-asiakkuutta". Miksi? Eihän sillä saa bonuksia eikä juuri alennuksiakaan. Miksi kanta-asiakkuus pitäisi esittää. Siihenhän ei ole edes mitään erillistä korttia tai kännykkäkorttia, vaan se on todistettava henkilöllisyystodistuksella. Ajokorttikin käy. Omaa Motonetissa asiointiani tuollainen systeemi suorastaan vähentää.

Nyt olen miettinyt, liittyisinkö Rustan eli entisen Hong Kongin "clubiin". Tarjouksena olisi nimittäin muovilaatikoita ennätyksellisen halpaan hintaan, ja näitä laatikoita tarvittaisiin talon siivoamisessa lähes loputtomasti. Muovilaatikko on siistimpi tapa säilöä esineitä kuin pölyinen muovipussi, joita lojuu joka paikassa.

Ongelma on siinä, että clubijäseneksi liittyessään pitäisi antaa puhelinnumero ja sähköpostiosoite. No, mikä ongelma tämä on? Ongelma liittyy henkisiin estoihini. En haluaisi antaa jotain pääsähköpostiosoitteistani vaan mieluummin jonkin hömppäosoitteen. Ensiksi pitäisi varmistaa, toimiiko osoite. Ja tässä tulevat estot peliin. Olen kokenut viime aikoina yhä uusia pettymyksiä näiden sähköpostien ja muiden kirjautumista vaativien paikkojen kanssa. Ne eivät ole enää toimineet! Joko ilmainen sähköposti on lakkautettu tai salasana ei ole toiminut ja/tai on vaadittu jotain tekstiviestivarmistusta. En kestä jännitystä, joka liittyy kokeiluun, että toimiikohan tuo tai tämä osoite vielä. 

Koko homma alkaa kaatua kuin korttitalo. Yhtä sähköpostia on käytetty toisen palvelun tai sähköpostin varmistamiseksi, ja kun sähköpostit yksi toisensa jälkeen lakkaavat toimimasta, myöskään varmistuksia ei enää ole. Tällä tavalla menetän esimerkiksi Youtube-tilit ja Google-tilit yksi toisensa jälkeen. Joku voi kysyä, miksi niitä on pitänyt olla niin paljon. Vastaus on se, että "alkuaikoina" Google-tilin ja Youtube-tilin voi perustaa erittäin helposti, joten niitä tuli perustettua esimerkiksi siitä syystä, että halusi julkaista Youtube-videoita anonyyminä eri yhteyksissä.

Jos kaikki videot ovat samassa osoitteessa, silloinhan niistä käy ilmi, kuka minä olen. On naamoja, on autojen rekisterikilpiä, on tiettyjä paikkakuntia, on muita tuntomerkkejä.

Muovilaatikkojuttu jää vaivaamaan mieltä, koska olen metsästänyt näitä laatikoita tarjouksista, ja nyt olisi ennätyksellisen hyvä tarjous - enkä käytä sitä henkisten estojeni takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 17, 2020, 10:22:55
^Aave on muutamaankin otteeseen esitellyt sähköpostipalvelua, jossa tili katoaa tarkoituksella määräajan mentyä umpeen. Löytynee tietsikkaketjusta. Se on sopiva erilaisiin rekisteröitymisiin. Identeettinä voisi olla klassikko  Janis Petke (https://youtu.be/gleqaFTHiqE) tai joku vastaava nimi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 17, 2020, 21:05:04
Fiilikset ja päivän mietteet ovat samat, mitä ne ovat olleet jo kauan: Haikeutta, masennusta, vanhojen "hyvien aikojen" kaipaamista, lapsuuden onnellisten aikojen muistelua ja toivomista, että pääsisipä edes yhdeksi päiväksi noihin aikoihin takaisin. Kääntöpuolena näissä ajatuksissa on katkeruutta siitä, että vanhoista ajoista ei ole jäänyt mitään. Koko se elämä ja elinpiiri, joka silloin merkitsi jotain - merkitsi kaikkea - on menetetty. Ei ole äitiä, ei ole isää, ei ole mummoa, ei ole pappaa, ei ole autoja ja taloja ja pihoja ja puutarhoja ja esineitä ja asioita ja ylipäätään koko sitä maailmaa, mikä silloin oli. Ei ole edes valokuvia noista ajoista ja paikoista, ja siitä erityisesti tunnen katkeruutta.

Jos olisi jotain edes säilynyt, vaikka yksi huone alkuperäisine esineineen, silloin voisi hetkeksi tutun ympäristön avulla ikään kuin palata takaisin. Sulkeutua huoneeseen, jossa mikään ei ole muuttunut, ja panna aikakone päässään pyörimään.

Jossakin Helsingin tyyppisessä vanhassa kaupungissa on alueita, jotka eivät ole kovin paljon muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Kadut ovat samoja, talot ovat samoja. Ainoastaan katujen varsille pysäköidyt autot näyttävät erilaisilta. Jonkin vanhan talon portailla saa otettua samanlaisen kuvan, mikä siinä on otettu 80 vuotta sitten. Hämmästyttävän vähän muutosta on tapahtunut. 90-vuotias ihminen voi tulla talon eteen ja muistella, että tuossa kivellä sitä istuttiin silloin lapsena, ja tuohon rapun kulmaan kolautin pääni.

Maaseudulla on kirkkoa (ellei se ole palanut ja korvattu uudella) lukuun ottamatta kaikki pantu matalaksi, mitä siellä 80 vuotta sitten on ollut. Tiet ovat eri paikassa, puut ovat eri paikassa. Rakennukset on jo pariin kertaan korvattu uusilla. Maaseututaajamat ovat muuttuneet niin paljon, ettei niitä tunnista entisiksi.

Olen luonteeltani esinenostalgikko. En halua heittää vanhoja esineitä pois, koska ne sisältävät muistoja. Olen aina ollut tällainen.

Isäni pilkkasi - kuinkas muutenkaan - minua jo lapsena siitä, että halusin säilyttää esineitä niiden muistoarvon takia. Surin, kun esineitä hävitettiin.

Isäni edusti sitä sukupolvea ja sitä ajatusmaailmaa, jolle millään ei ollut muuta arvoa kuin korkeintaan rahassa mitattava arvo. Jos jokin esine menetti rahassa mitattavan arvonsa, se menetti samalla "statusarvonsa". Näin ollen se piti hävittää ja korvata uudella esineellä, johon sisältyy taloudellista arvoa ja siten myös statusarvoa. Esineen tuli näyttää, että sen omistajalla on rahaa.

Sitä, että esine näyttäisi, että sen omistajalla on tyylitajua ja taiteellista silmää ja kulttuurista ymmärrystä, eivät edellä mainitun ajatussuunnan ihmiset ymmärrä. Heille rahallinen arvo on ainoa arvo. Heille taide on kaunista, kun se on kallista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 18, 2020, 21:15:24
Tämä (https://www.google.com/search?q=maria+kaisa+aula&safe=off&rlz=1C2LDJZ_enFI498FI499&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjq5uzUq6XrAhUsM-wKHUW4CxsQ_AUoAXoECBMQAw&biw=1680&bih=949) henkilö oli edelläni Lidlin kassajonossa.

Seuraavaan kauppaan mennessäni entinen 1980-luvun talousjohtajamme (josta tuli myöhemmin erään tunnetun firman toimitusjohtaja) tervehti minua. Kun tulin kaupasta, eräs toinen entinen työntekijämme alkoi jutella kanssani. Jutteleminen kesti kauan, ja sen aikana kaiveltiin myös aika epämukavia asioita. Juttu vain ajautui niihin, mutta ei minun aloitteestani, koska en halua puhua noista asioista.

Tuollaiset juttelut ovat kuin "mikäs se täällä tököttää" ja kahvasta kiinni. Aah...

On toisin sanoen vähän kuin kirurgin veitsi olisi unohtunut aikoinaan leikkauksessa sisälleni. Sen kahva pistäisi esiin rinnastani. Olisin oppinut varomaan sitä. Mutta vieraat ihmettelisivät sitä ja alkaisivat väännellä. 

Perusmasennus vaivaa. Tein vähän lasikuituhommia. Päällystin omatekoista peräkärryn lavaa. Aloitin lavan tekemisen syksyllä 2016. Jos se nyt vihdoin valmistuu, eihän siinä mennyt kuin neljä vuotta. Hitaita nämä minun projektini.

Hartsia menee aivan älyttömästi. Biltemasta ostamani 10 kilon purkki tyhjeni. Sitä saa halvemmalla muualta. 20 litraa on parempi koko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 17:16:29
Tänä kesänä ihmiset ilmeisesti kuvittelevat että korona ei tartu jos kaataa puoli purkkia haju- tai partavettä päällensä ennen kuin lähtee ovesta ulos. Sikäli tymäköitä lemuja ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 19, 2020, 17:52:19
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 17:16:29
Tänä kesänä ihmiset ilmeisesti kuvittelevat että korona ei tartu jos kaataa puoli purkkia haju- tai partavettä päällensä ennen kuin lähtee ovesta ulos. Sikäli tymäköitä lemuja ollut.

Ehkä he tavoittelevat sitä social distancing -efektiä. Kun oikein haisee, ei kukaan pidempää viihdy kovin lähellä. Tai autojen puskuritarraa imitoiden: "Jos haistat minut, olet liian lähellä."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 20, 2020, 19:58:56
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 19, 2020, 17:52:19
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 17:16:29
Tänä kesänä ihmiset ilmeisesti kuvittelevat että korona ei tartu jos kaataa puoli purkkia haju- tai partavettä päällensä ennen kuin lähtee ovesta ulos. Sikäli tymäköitä lemuja ollut.

Ehkä he tavoittelevat sitä social distancing -efektiä. Kun oikein haisee, ei kukaan pidempää viihdy kovin lähellä. Tai autojen puskuritarraa imitoiden: "Jos haistat minut, olet liian lähellä."

Tuollainen keino on perin egoistinen. Sellainen henkilö paskat nakkaa siitä, saako joku toinen ihminen astmakohtauksen tai hengenahdistusta (jos esim. keuhkoahtaumatauti). Veikkaisin, että tyypillinen keino psykopaateille, tai muulla tavalla empatiakyvyttömille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - elokuu 20, 2020, 20:10:08
Tänään oli punarinta eksynyt sisälle. Se lenteli ympäriinsä ja törmäili ikkunoihin ja luonnollisesti hätäpaskoi sinne & tänne. Sen ryydyttyä ahdistin sen nurkkaan ja nappasin sen kiinni käsin ja kannoin ulos.

Onpa pikkulintu tosiaan pikkuinen. Mutta lämpöä niissä piisaa, tuntui hyvin rukkasten läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 21, 2020, 08:26:27
On ollut vaihteeksi tuottelias viikko. Sain aloitettua ja tehtyä yhden simppelin projektin melkein valmiiksi. Pitää säästää ensi viikolle vähän. Periaatteessa olisi vielä noin yhden päivän homma jäljellä koodamista. Sen lisäksi menee aikaa viilaukseen eli ehkä puolitoista päivää jäljellä. Nyt kuitenkin alan vetäytyä viikonlopun viettoon.

Mulla olisi ollut tässä elokuulle allokoitu prioriteettilistalla kärkeen yksi toinen projekti, mutta kun mulla tai mun esimiehen tuuraajalla ei ollut riittävästi tietoa mitä pitää tehdä ja esimieheni on ollut elokuun lomalla. On ollut tosin paljon yleistä säätämistä mutta hyvin vähän mitään kokonaisuutta. Tälle viikolle sain onneksi prioriteetilistalla toisena olleen projektin työnalle ja se tosiaan on nyt melkein valmis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 21, 2020, 09:04:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 20, 2020, 19:58:56
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 19, 2020, 17:52:19
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 17:16:29
Tänä kesänä ihmiset ilmeisesti kuvittelevat että korona ei tartu jos kaataa puoli purkkia haju- tai partavettä päällensä ennen kuin lähtee ovesta ulos. Sikäli tymäköitä lemuja ollut.

Ehkä he tavoittelevat sitä social distancing -efektiä. Kun oikein haisee, ei kukaan pidempää viihdy kovin lähellä. Tai autojen puskuritarraa imitoiden: "Jos haistat minut, olet liian lähellä."

Tuollainen keino on perin egoistinen. Sellainen henkilö paskat nakkaa siitä, saako joku toinen ihminen astmakohtauksen tai hengenahdistusta (jos esim. keuhkoahtaumatauti). Veikkaisin, että tyypillinen keino psykopaateille, tai muulla tavalla empatiakyvyttömille.

Näitä ihmisiä on ollut sikäli taajaan että alkanut jo kummeksuttaa. Onnekseni en ole niin astmaattinen että ilmarööri välittömästi hajuista tukossa, mutta ahdistavalta se silti tuntuu kun pitää jakaa jonkun toisen ihmisen hajupilvi hänen kanssaan, jos ei jostain syystä pääse loitommalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 21, 2020, 09:24:39
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 20, 2020, 19:58:56
Tuollainen keino on perin egoistinen. Sellainen henkilö paskat nakkaa siitä, saako joku toinen ihminen astmakohtauksen tai hengenahdistusta (jos esim. keuhkoahtaumatauti). Veikkaisin, että tyypillinen keino psykopaateille, tai muulla tavalla empatiakyvyttömille.

Höpöhöpö, tuskin kyse on sen dramaattisemmasta asiasta kuin, että vahvan runsaan hajuveden (hajusteen)  käyttäjä on itse niin turtunut hajuunsa, että ei huomaa käyttävänsä sitä muita häiritsevän runsaasti.

Oman huomioni mukaan tuollainen raskaasti löyhkävä on juuri viisissäkymmenissä oleva hieman rehevämmänpuoleinen nainen, eli hajujen käyttökokemusta ja siihen turtumista on kertynyt jo pitkään. Tänä kesänä on ollut muistaakseni poikkeuksellisen pajon hellepäiviä, joten ilma on ollut muutenkin sisovaa, niin nuo hajupilvetkin leijuvat paikoillaan pidempään.

Ja tosiaan hajusteita käyttämättömän mielestä kyse on juuri löyhkäämisestä  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 21, 2020, 09:43:31
Ai saatana. Jäi pekonit tilaamatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 21, 2020, 10:15:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 21, 2020, 09:24:39
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 20, 2020, 19:58:56
Tuollainen keino on perin egoistinen. Sellainen henkilö paskat nakkaa siitä, saako joku toinen ihminen astmakohtauksen tai hengenahdistusta (jos esim. keuhkoahtaumatauti). Veikkaisin, että tyypillinen keino psykopaateille, tai muulla tavalla empatiakyvyttömille.

Höpöhöpö, tuskin kyse on sen dramaattisemmasta asiasta kuin, että vahvan runsaan hajuveden (hajusteen)  käyttäjä on itse niin turtunut hajuunsa, että ei huomaa käyttävänsä sitä muita häiritsevän runsaasti.

Oman huomioni mukaan tuollainen raskaasti löyhkävä on juuri viisissäkymmenissä oleva hieman rehevämmänpuoleinen nainen, eli hajujen käyttökokemusta ja siihen turtumista on kertynyt jo pitkään. Tänä kesänä on ollut muistaakseni poikkeuksellisen pajon hellepäiviä, joten ilma on ollut muutenkin sisovaa, niin nuo hajupilvetkin leijuvat paikoillaan pidempään.

Ja tosiaan hajusteita käyttämättömän mielestä kyse on juuri löyhkäämisestä  >:(
Höpö höpö itsellesi.

Itselläni menee hajusteyliherkkyyden takia ilmaröörit tukkoon vienostakin hajusta, jos se sattuu olemaan sellainen, että olen sille yliherkkä. Esimerkiksi jotkut siivousaineet ja monet pyykinpesupulverit ovat sellaisia, ja tietysti monet partavedet ja parfyymit. Se merkitsee sitä, etten saa siis riittävästi happea.

Ei voi olla kenellekään enää nykyään epäselvää, että on olemassa hajusteyliherkkiä, on olemassa allergikkoja, astmaattisia ja keuhkoahtaumatautisia, joille kaikille voi tulla hengitysvaikeuksia sen takia, että joku hölvää hajusteita päälleen (tai pesee vaatteensa hajustetulla pyykinpesujauheella). Jos siitä huolimatta toimii itsekkäästi, ja aiheuttaa lajitovereilleen hengitysvaikeuksia, kyllä siinä minusta on jotain nuppivikaa ihmisessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 21, 2020, 11:26:49
No jaa. Kyllä minä taas väitän, että suurin osa ihmisistä on enimmäkseen ajattelemattomia ja jonkun verran välinpitämättömiä kuin nuppivikaisia.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 21, 2020, 13:44:51
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 21, 2020, 09:04:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 20, 2020, 19:58:56
Lainaus käyttäjältä: safiiri - elokuu 19, 2020, 17:52:19
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 19, 2020, 17:16:29
Tänä kesänä ihmiset ilmeisesti kuvittelevat että korona ei tartu jos kaataa puoli purkkia haju- tai partavettä päällensä ennen kuin lähtee ovesta ulos. Sikäli tymäköitä lemuja ollut.

Ehkä he tavoittelevat sitä social distancing -efektiä. Kun oikein haisee, ei kukaan pidempää viihdy kovin lähellä. Tai autojen puskuritarraa imitoiden: "Jos haistat minut, olet liian lähellä."

Tuollainen keino on perin egoistinen. Sellainen henkilö paskat nakkaa siitä, saako joku toinen ihminen astmakohtauksen tai hengenahdistusta (jos esim. keuhkoahtaumatauti). Veikkaisin, että tyypillinen keino psykopaateille, tai muulla tavalla empatiakyvyttömille.

Näitä ihmisiä on ollut sikäli taajaan että alkanut jo kummeksuttaa. Onnekseni en ole niin astmaattinen että ilmarööri välittömästi hajuista tukossa, mutta ahdistavalta se silti tuntuu kun pitää jakaa jonkun toisen ihmisen hajupilvi hänen kanssaan, jos ei jostain syystä pääse loitommalle.

Eipä kait auta kuin toivoa, että korona vie hajuaistin...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 21, 2020, 13:50:24
Päinvastoin. Jos hajuaisti ei toimi, ei osaa välttää niitä lemuavia haisuleita tai haisevia paikkoja (kuten Lidl pesuainehylly) tms.. Siitä seuraa hengitysvaikeuksia, mutta ei olisi mitään tietoa miksi nyt yhtäkkiä alkaa menemään röörit tukkoon. Ei osaisi toimia niin, että hengitys kulkee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 21, 2020, 13:53:06
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 21, 2020, 11:26:49
No jaa. Kyllä minä taas väitän, että suurin osa ihmisistä on enimmäkseen ajattelemattomia ja jonkun verran välinpitämättömiä kuin nuppivikaisia.

T: Xante
Ajattelemattomuus menee hölmöyden tai hajamielisyyden piikkiin, mutta välinpitämättömyys siitä, saako lajitoveri hengitettyä vai ei, ei niinkään. Tämän viimemainitun lasken nuppivikaisuudeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 21, 2020, 14:05:15
Nähdäkseni voimakkaat hajut laukaisevat psykologisia oireita helpommin kuin varsinaisia somaattisia oireita. Muistakseni hajuaisti on linkittynyt emootioihin suoraan tai lähes suoraan kun taas muut aistit kulkevat ensin filtterin läpi. Eli lähes kaikki, joiden hajuaisti pelaa, saavat itselleen hyvin helposti ahdistuksen voimakkaissa döfiksissä. Veikkaisin sen vuoksi, että hajuvesissä itsensä uittaneet kärsivät heikosta hajuaistista.

Muistan joskus teininä kun laitoin ekaa kertaa partavettä (tietysti liikaa). Aluksi haju oli oiken mukava, mutta minuutti pari sinä lemussa oli liikaa ja piti mennä pesemään posket. En muista auttoiko pesu. Mutta kokemus aiheutti sen, että olen oppinut laittamaan hajusteita pikemminkin alakanttiin kuin yläkanttiin aina kun niitä laitan, eli kerran tai pari kahdessa vuodessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 21, 2020, 15:34:07
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 21, 2020, 13:53:06
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 21, 2020, 11:26:49
No jaa. Kyllä minä taas väitän, että suurin osa ihmisistä on enimmäkseen ajattelemattomia ja jonkun verran välinpitämättömiä kuin nuppivikaisia.

T: Xante
Ajattelemattomuus menee hölmöyden tai hajamielisyyden piikkiin, mutta välinpitämättömyys siitä, saako lajitoveri hengitettyä vai ei, ei niinkään. Tämän viimemainitun lasken nuppivikaisuudeksi.

Asennevika, tietysti. Nuppivika, tuskin. En vaan tykkää oikein siitä, että kusipäisyys lasketaan mt-ongelmaksi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 21, 2020, 16:01:13
^
Joo, asennevian suostun myöntämään, mutta en vaan suostu valitemaan pyykkiaineita tai muistakaan tuotteita kaupasta sen mukaan, että joku jossain saattaa joutua haistamaan vaatteitani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 21, 2020, 16:18:58
^
Kyllä sun pitää nyt pyytää sekä yksitysiesti että yleisesti kaikilta anteeksi käyttämiäsi hajupesuaineita.

Minulla ei ole mitään hajusteita vastaan. Harvoin törmää ainakaan julkisissa tilanteisiin, että joku olisi kylpenyt hajuvedessä. Paljon yleisempää on törmätä ihmsiin, jotka eivät huolehdi hygienistaan ja hengittäminen kuoleman hajussa on vaikeaa. Mielummin hengittäisin liian voimakaita hajuvesiä kuin liian pitkään kainaloissa kypsynyttä hikeä. Mutta kun katsoo esimerkiksi nettikaupoista hygieniatuotetarjontaa löytyy paljon hajuttomia vaihtoehtoja siihen nähden, jos ihmisillä ei olisi mitään hajuja vastaan. Veikkaisin, että ihmiset ovat muihin aistikokemuksiin nähden yliherkkiä hajuille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 21, 2020, 16:25:09
^
Tosin muistaakseni joskus entisaikaan hajuttomuus oli eliitin keskuudessa ideaali. Olisikohan hygieniatuotteista nykyäänkin löytyvä laaja sektori hajuttomia tuotteita tuohon kuluttajaryhmään identifioiduille suunnattua? Vai johtuuko se tosiaan vain siitä, että liian monet ihmiset ovat yliherkkiä (keinotekoisille(kin)) hajuille?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - elokuu 21, 2020, 17:12:30
Jos korona vie hajuaistin, se ilmeisesti on aivovaurion merkki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 21, 2020, 18:25:27
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 21, 2020, 15:34:07
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 21, 2020, 13:53:06
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 21, 2020, 11:26:49
No jaa. Kyllä minä taas väitän, että suurin osa ihmisistä on enimmäkseen ajattelemattomia ja jonkun verran välinpitämättömiä kuin nuppivikaisia.

T: Xante
Ajattelemattomuus menee hölmöyden tai hajamielisyyden piikkiin, mutta välinpitämättömyys siitä, saako lajitoveri hengitettyä vai ei, ei niinkään. Tämän viimemainitun lasken nuppivikaisuudeksi.

Asennevika, tietysti. Nuppivika, tuskin. En vaan tykkää oikein siitä, että kusipäisyys lasketaan mt-ongelmaksi.

T: Xante
Puhuin nuppivikaisuudesta ja asennevammaisuudesta, en mt-ongelmasta. Nuppivikaisuutta voi olla esim. mainittu kusipäisyys, tai empatiakyvyttömyys, joka voi pahimmillaan olla persoonallisuuhäiriön tasoa (esim. psykopatia, antisosiaalinen persoonallisuuhäiriö). Persoonallisuushiriöt esim. empatiakyvyttömyyden muodossa eivät välttämättä ole henkilölle itselleen mikään ongelma, vaikka ympäristölle voivatkin olla. Esim. psykopatia ei liene mt-ongelma, vaan ominaisuus, "feature", piirre (niin kuin vaikka pituus), joka on joko "tehessä tullu", tai jonka karut kasvuolot ovat voineet nostaa esille perimästä.

Näiden lisäksi on sitten niitä varsinaisia mt-ongelmia, kuten psykoosia, masennusta  jne., joista en siis puhunut.

Minun mielestäni ihminen, joka tahallaan hölvää päälleen puoli pulloa parfyymia tai partavettä, jotta kukaan ei tulisi liian liki korona-aikaan, osoittaa kylmää piittaamattomuutta kanssaihmistensä hyvinvoinnista. Sellainen ihminen on kusipää, tai pahempaa, esim. psykopaatti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 22, 2020, 15:39:29
Kävin Tiksin vanhalla torilla Elomarkkinoilla, vaikka eihän niissä nykyisin ole juuri muuta ostettavaa kuin metrilakut. Nyt lähdin pikemminkin kannatuksen vuoksi, jos jotain muutakin keksisi ostettavaa. Olihan kevät- ja kesämarkkinat jääneet tältä vuodelta väliin kokonaan. Myyjillä on varmaan ollut todella huono vuosi. Vähän oli myös ihmisiä tuossa iltapäivän tietämissä. Olisiko aamulla ollut sitten enemmän? Tuskin, sillä silloin taas satoi ajoittain melko reippaasti.

Myyjiä oli huomattavasti normaalia vähemmän. Luonnollisesti kaikki ulkomaiset myyjät puuttuivat, mutta myös erilaiset ruokakojut ja krääsän myyjät olivat vähentyneet. Nyt vaatemyyjiä oli suurin osa. En vain oikein oivalla tuota vaatemyyntiä torilla, kun vaatetta ei voi sovittaa. Voi ehkä olla omasta rakenteestakin johtuvaa, etten mitään vaatetta voi ostaa sovittamatta. Olen vähän kahden koon väliltä ja lisäksi melkoisen harteikas. Eli hankala on saada sopivaa, kun lisäksi en siedä sitä, että vaate vähääkään tuntuu piukealta päällä.

Mainoksissa luvattiin myös puolueiden olevan paikalla. Vain kokoomus ja keskusta olivat vaivautuneet ja lisäksi hyvin yksinäiseltä vaikuttava mies oli "Aito avioliitto" kojussa heiluttamassa jonkinlaista lippua. En tullut katsoneeksi, olisiko jotain tuttuja naamoja noissa puolueiden kojuissa ollut.

Virolaiset kantarellit näyttivät tekevän oikein hyvin kauppansa. Hetken jo harkitsin itsekin ostaa, mutta jäi kuitenkin ostamatta. En nyt niin paljon sienistä pidä, että niitä joka vuosi ostaisin. Ne metrilakut nyt tuli ostettua, vaikka vähällä oli, että nekin olisivat jääneet. Maksuvälineenä oli vain joku maksusovellus ja käteinen. Poikkeuksellisesti minulla oli jostain syystä muutama kymppi rahaa lompakossa, joten sain lakuni.

Vaikka ihan rauhallisesti tein tuon kävelylenkkini pehmittääkseni pohkeitani (on käyty kuntoportaissa taas), niin hiki tuli, sillä ilma oli lämmin ja kostea kuin lehmän henkäys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 22, 2020, 17:53:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 22, 2020, 15:39:29
Kävin Tiksin vanhalla torilla Elomarkkinoilla, vaikka eihän niissä nykyisin ole juuri muuta ostettavaa kuin metrilakut.

Kaikkialle levinnyt metrilakumyyntiperinne on ihmeellinen. Esim. mainion Repoveden kansallispuiston portin pielessä ei myyty muinaismuistokopioita tai shamaanitarvikkeita, puhumattakaan sudenhammaskaulakoruista, vaan aivan oikein - metrilakua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 22, 2020, 20:36:53
Mä söin äsken ihan liikaa teriakilla maustettua kananuudelia. Yök. Maha on puhkeamispisteessään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 24, 2020, 00:01:42
Alkaa ahdistaa, kun matkustelu jää tältä vuodelta olemattomiin. Vuosi sitten olin juuri palannut kolmen viikon reissulta Berliinistä ja tein pikakeikan Tallinnaan. Sinne mentiin eräällä pienellä paatilla melkomoisissa laineissa. Paluu tapahtui autolautalla. Seuraavassa on vuosi sitten päiväkirjaan kirjoitettua tekstiä nimien osalta muokattuna.

Kirjoitan tätä Tallinnan terminaalissa ja odotan laivaan pääsyä. Kello on 21:31. Laivaan pääsee viittä vaille kymmenen. Lataan kännykkää seinän töpselistä.

Myöhemmin kirjoitettua:

Laiva nimeltä "Star" oli kylmä niin kuin Siljan ja Tallinkin laivat kesäisin ovat eli liikkuva jääkaappi. Matkustajia ei ollut kuin "kourallinen". Netti toimi alkumatkasta kännykällä ja matkan aikana laivan verkossa, mutta en tullut enää kirjoittaneeksi päiväkirjaa. Laivan lähtöaika oli 22.30, mutta se lähti reilusti ennen sitä. Laivaan pääsi klo. 21.45, vaikka ilmoituksessa luki 21.50. Matkan aikana istuskelin jossakin ja yritin sinnitellä kylmässä. Kävin ostamassa myymälästä suklaata. Laivan keulaosastossa, jossa myymälä oli, tuntui keinumista. Kävin myös peräkannella.

Laiva tuli Helsinkiin joskus puoli yhden maissa. Se jäi kauemman terminaalin luokse, ja sieltä oli aika pitkä kävelymatka.

Nyt olen olosuhteiden vankina pölypesässämme ja kärsin jatkuvasta allergisesta nuhasta. Kävin ajamassa lenkin moottoripyörällä. Ajaminen on jäänyt vähiin, kun ei tiedä, mihin ajaisi. Suurin ongelma ja epämukavuustekijä mp:llä ajamisessa on se, että jotain kohtaa kasvoissa alkaa kutittaa kypärän visiirin sisällä. Nyt en ollut ajanut kuin sata metriä, kun piti jo hiljentää ja yrittää raapia jotain paikkaa kasvoissa kädellä visiirin raosta. Tuo on suurin ongelma. Ja ylipäätään ajoasu ja ajoasento ovat epämukavat. Ajaessa valuu eteenpäin kaltevalla satulalla ja on tiukasti painautuneena bensatankkia vasten, ja... en selosta yksityiskohtia.

Olisi mukava saada kokeilla Harley Davidson tyyppistä moottoripyörää, jossa ajoasento on toisenlainen. En tiedä, olisiko se mukavampi.

Kawasakissa (https://www.totalmotorcycle.com/wp-content/uploads/2016/12/2001-Kawasaki-ZR7Fi.jpg?d=1&i=1) kuljettaja tököttää ruman näköisesti pyörän päällä tankkia kohti litistyneenä verrattuna Harley Davidsonin (https://2yrh403fk8vd1hz9ro2n46dd-wpengine.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2020/02/2020-Harley-Davidson-Breakout-114-Review-Pro-stock-cruiser-motorcycle-14.jpg) rennon oloiseen asentoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 24, 2020, 09:11:01
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 21, 2020, 18:25:27
Minun mielestäni ihminen, joka tahallaan hölvää päälleen puoli pulloa parfyymia tai partavettä, jotta kukaan ei tulisi liian liki korona-aikaan, osoittaa kylmää piittaamattomuutta kanssaihmistensä hyvinvoinnista. Sellainen ihminen on kusipää, tai pahempaa, esim. psykopaatti.

No minä kyllä käsitin, että tämä oli Safiirilta se huumoriheitto. Kuinka todennäköistä oikeasti on, että joku hölvää parfyymia päälleen tuosta syystä?

Eiköhän se ole ajattelematon tapa, jonka ei oikeasti käsitä aiheuttavan niin paljon haittaa toisille kuin se ehkä aiheuttaa. Ja toisaalta tietysti ihmisillä on tapana ajatella, että satunnaiset kohtaamiset esim. kaupassa tms. ovat niin ohimeneviä, että eivät syvällisesti paneudu ajattelemaan niitä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 24, 2020, 10:29:16
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 24, 2020, 09:11:01

X tulkitsee oikein. Huomautus oli sellainen kieli poskessa tehty. Mutta onhan se aina sitäkin hauskempaa, että joku ikäänkuin tosissaan jatkaa samaa vastatessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 24, 2020, 10:32:51
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 24, 2020, 09:11:01
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 21, 2020, 18:25:27
Minun mielestäni ihminen, joka tahallaan hölvää päälleen puoli pulloa parfyymia tai partavettä, jotta kukaan ei tulisi liian liki korona-aikaan, osoittaa kylmää piittaamattomuutta kanssaihmistensä hyvinvoinnista. Sellainen ihminen on kusipää, tai pahempaa, esim. psykopaatti.

No minä kyllä käsitin, että tämä oli Safiirilta se huumoriheitto. Kuinka todennäköistä oikeasti on, että joku hölvää parfyymia päälleen tuosta syystä?

Eiköhän se ole ajattelematon tapa, jonka ei oikeasti käsitä aiheuttavan niin paljon haittaa toisille kuin se ehkä aiheuttaa. Ja toisaalta tietysti ihmisillä on tapana ajatella, että satunnaiset kohtaamiset esim. kaupassa tms. ovat niin ohimeneviä, että eivät syvällisesti paneudu ajattelemaan niitä.

T: Xante
Jäsen Aave täällä kyllä kertoi käyttäneensä tätä kikkaa ihan tietoisesti karkoittaakseen ihmisiä ympäriltään (ruokakaupassa?) ja siten suojatakseen itseään koronalta. Onko jäsen Aave niin uniikki (lumihiutale), etteikö tuota kikkaa jotkut muutkin voisi käyttää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 24, 2020, 10:44:30
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 24, 2020, 10:32:51
Jäsen Aave täällä kyllä kertoi käyttäneensä tätä kikkaa ihan tietoisesti karkoittaakseen ihmisiä ympäriltään (ruokakaupassa?) ja siten suojatakseen itseään koronalta. Onko jäsen Aave niin uniikki (lumihiutale), etteikö tuota kikkaa jotkut muutkin voisi käyttää?

No kyllä toivoisin, että on. Samainen jäsen nimittäin innokkaasti odottaa naisseuraa koronan vuoksi kariutuneista parisuhteista.

Eli kyllä oletan hänen koronakonstiensa olevan jokseenkin omintakeisia.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 24, 2020, 11:05:13
Ai niin, sekin vielä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 26, 2020, 22:17:07
Päivän - ja pidemmänkin ajan - mietteet ovat jotenkin alakuloisen masentuneet. Muistelen vanhoja "hyviä aikoja", kun nykyhetki ei oikein tarjoa mitään. Useimpiin muistoihin sisältyy epämukava väkänen, joka nappaa kiinni jossakin vaiheessa. Tämä väkänen on menetetty koti ja sen mukana menetetty henkilökohtainen omaisuus. Tähän asiaan törmään tavalla tai toisella joka ikinen päivä ja öisinkin unissa. Jollakin tavalla ajatus kiertyy näihin asioihin.

Äsken rimputtelin pianolla, ja vaikka en musiikista mitään ymmärräkään, olin tunnistavinani yhdessä vahingossa soittamassani kohdassa jotain samaa, mitä on eräässä vuonna 1969 ilmestyneessä levyssä.

En muistanut levyn nimeä, mutta arvailemalla se löytyi Youtubesta. Ei siinä ja minun soitossani juuri mitään yhteistä ollut. Mutta tuo levy alkoi viedä ajatuksiani "siihen" suuntaan. Muistin nimittäin, kuinka ensimmäisen kerran kuulin pätkän tuosta levystä keväällä 1975, kun kuuntelin eräänä yönä Philips -putkiradiolla Radio Carolinea, joka lähetti ohjelmaansa aaltopituudella 259 metriä. Eräs kaverini oli kertonut, että tuollainen radio kuuluu öisin. Nauhoitinkin ohjelmaa pätkän.

Edellä mainittu Philips oli erittäin hyvä radio keskipitkien aaltojen kuuntelemiseen. Olin asentanut antennilangan lipputangon kärjestä savupiippuun, josta lanka jatkui talon päätyyn ja ikkunan kautta huoneeseeni, joka oli yläkerrassa. Langan pituus oli useita kymmeniä metrejä. Olihan talo iso ja lipputanko kaukana siitä. Nauhoitin pätkän ohjelmaa kasetille, ja tähän nauhoitukseen tuli myös osa tästä mainitsemastani kappaleesta.

En tiennyt, mikä esitys on kyseessä. En tiennyt siitä mitään. Seuraavan kerran kuulin sen aivan sattumalta autoradiosta eräänä yönä joskus vajaa kymmenen vuotta sitten. Ohjelma tuli joltakin paikallisradioasemalta. Tällöinkin kappaleen nimi ja esittäjä jäivät epäselviksi. Edellisen ja ainoan kerran olin kuullut sen kymmeniä vuosia aikaisemmin. Tai no, kasetilta joskus myöhemminkin, koska olin nauhoittanut ohjelmaa. Kappale ei tainnut kuitenkaan olla kokonaan nauhalla, ja kuuluvuus oli huono.

https://www.youtube.com/watch?v=RTZoJ01FpD8

Missä se epämukava koukku näissä muistoissani on? No tietenkin siinä, koti ja sen ympäristö ja kaikki siihen liittyvä, missä aikoinaan kuuntelin tuon kappaleen osana merirosvoradio Carolinen ohjelmaa, on menetetty. Philips radiokin jäi talon vintille. Sen päällä on levysoitin erillisen kannen alla, tähän levysoittimen tilaan jäi kaikenlaista pientä tavaraa ja muistoesineitä. Taisi jäädä joku levykin sekä erilaisia papereita ja mitä kaikkia siellä nyt oli.

Näitä juttuja ei pysty luultavasti suurin osa ihmisistä ollenkaan ymmärtämään.

Jos haluaa yrittää, niin voi kuvitella oman kotinsa kirjahyllyt ja pöytälaatikot ja komerot ja lipastot ja muut henkilökohtaiset paikat, jossa on omaa yksityistä omaisuutta. Tiedättehän, kirjoja, kirjeitä, koulupapereita, valokuvia, ääninauhoja... niin henkilökohtaisia asioita kuin ihmisillä nyt on ja voi olla. Ja yhtäkkiä olette tilanteessa, jossa vieras porukka on anastanut tämän kaiken, ettekä enää ikinä näe esineitänne. Jos ei tällainen tule koskaan mieleen myöhemmässä elämässä, niin aika outoa. Minulle nämä menetetyt esineet - joita oli paljon eri paikoissa - tulevat mieleen tuon tuostakin esimerkiksi niin, että tarvitsisin jotain, ja muistan, että sellainen oli ompelukoneen laatikossa tai piirongin laatikossa tai komerossa tai missä olikin, mutta menetin sen.

Toinen tilanne, jossa menetetyt esineet tulevat mieleen, on yleinen vanhojen aikojen muisteleminen. Tietenkin nuo esineet voivat tulla mieleen monella muullakin tavalla. Ne ovat kuin psyykeeni isketty iso ruostunut naula, joka ärsyttää, ja jota ei saa koskaan pois.

Radio Caroline puoli vuotta ennen kuin minä sitä ensimmäisen kerran kuuntelin ja nauhoitin.

https://youtu.be/-gMV2T2P3vU
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 27, 2020, 13:52:02
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 17, 2020, 11:36:20
Lainaus käyttäjältä: Eläimen kokoinen möhkäle - huhtikuu 17, 2020, 10:36:32
Nyt alkoi viikon talviloma. Ei ollu lätkän MM-kisoja, niin päätin pitää sitä varten säästämäni talviloman nyt. Eli seuraava viikko pelkkää vattallaan oloa.

Koronan vuoksi tänä vuonna lomarahat pidetään meidän firmassa ylimääräisinä lomina. Niissä vaan on sellainen juju meidän yrityksessä, että jos pitää lomarahan lomana ja jos kuukaudessa ei ole vähintään 14 tehtyä työpävää, menettää sen kuukauden lomakertymän seuraavalle vuodelle. Eli nyt voisi kokeilla pitää 12 viikkoa putkeen päivän verran lyhyemmän työviikon. Voisi siis tavallaan kokeilla, lisääntyykö työteho lyhyemmällä työviikolla. Täytyy nyt tietty vielä hiukka miettiä kun en varsinaisesti koe tarvetta ylimääräisille lomille, niin näitä on aika vaikea kamalan kauan etukäteen suunnitella.

En ole tullut koskaan tarkistaneeksi, onko meillä jotain sääntöjä tuossa, vaikka olen pitänyt jo useamman vuoden lomarahat lomana. Tässä iässä alkaa vapaa-aika olemaan sitä kalleinta mahdollista...

Yleensä olen pitänyt kesäloman normina, 4 vkoa ja sitten ripotellut talviloman ja lomarahavapaan viikon pätkissä jonnekin päin vuotta. Lomarahavapaassa on se etu, että siihen ei lasketa lauantaita, kuten muutoin lomiin alallani lasketaan, eli 10 lomarahapäivää on 2 vkoa lomaa. Lisäksi tulee työaikapankki, josta pidän yksittäisiä päiviä tarpeen mukaan. Olen kyllä joskus itsekin miettinyt ottaa 10 neljän päivän viikkoa, mutta kyllä se käytännössä olisi aika vaikeaa, tai ehkä tämä on vain oma asenne.

Itse kyllä uskon, että työteho paranisi, mutta vain, jos näin tekisivät muutkin = ei haittaisi muiden hommia sillä, että ai niin, se ei ole perjantaina töissä. 

Mielenkiinnolla kuulen, mihin päädyt ja miten kokeilu etenee! Ja äskettäisestä kokemuksesta voin vakuuttaa, että koronaloma sujuu yllättävän mukavasti, ekana päivänä vain kone vetää puoleensa.

T: Xante

Tämän sosiaalisen kokeiluni ensimmäinen työviikko on takana. Tarkoittaen, että nyt alko viikonloppu mun osalta. Seuraavat kuukaudet menevät niin, että vielä joulukuun ekalla viikolla, perjantait ovat mulla vapaat. Saa nähdä vaikuttaako tämä jotenkin työskentelyyni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 27, 2020, 14:05:51
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 27, 2020, 13:52:02

Tämän sosiaalisen kokeiluni ensimmäinen työviikko on takana. Tarkoittaen, että nyt alko viikonloppu mun osalta. Seuraavat kuukaudet menevät niin, että vielä joulukuun ekalla viikolla, perjantait ovat mulla vapaat. Saa nähdä vaikuttaako tämä jotenkin työskentelyyni.

Onneksi olkoon!

Varmaan parissa viikossa sitten näkee, miten rytmi muuttuu ja miltä duunin ja vapaan tasapaino tuntuu.

Kuulostelemisiin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 27, 2020, 23:51:17
UPM irtisanoo Suomessa pelkästään Kaipolan tehtaalta, joka lopetetaan kokonaan, 450 henkeä ja muualta vielä lisää, yhteensä 840. Tämä parantaa yhtiön 1400 miljoonann tulosta heidän oman arvionsa mukaan kokonaiset 75 miljoonaa. Vau.

Suomessa on kuulemma niin huono yrittää koska energia on kallista (sähkö 50%halvempaa kuin Saksassa), etäisyydet pitkiä, työntekijät vittumaisia ja isopalkkaisia (Pesosen yhteenlasketut palkat ja palkkiot nousivat edellisvuoden 6,4 miljoonasta yli 7 miljoonaan euroon (https://www.ksml.fi/kotimaa/HS-UPMn-toimitusjohtajan-palkka-nousi-roimasti-edellisvuodesta-%E2%80%93%E2%80%89yli-160-kertainen-keskituloiseen-verrattuna/1524122)) ja puutavaraakaan ei saa lähes ilmaiseksi, kuten esim. Uruguayssa.

Tämmöiset puheet, kuten Pesosella, ärsyttävät suunnattomasti, koska mitään teollisuudenalaa ei ole Suomessa tuettu niinkuin metsäteollisuutta. Kaikin tavoin mitä kuvitella saattaa ja nyt hetkellisen markkinatilanteen heilahduksen ja kokonaisuuden kannalta olemattoman tulosparannuksen takia tehdään tämmöisiä toimenpiteitä.

Jollei kysymyksessä ole osaamattomuus ja täydellinen välinpitämättömyys Suomen hyvästä, niin on tuollaiselle toinenkin nimi: vittuilu. Toivottavasti sama menettelytapa ei tartu alle viiden hengen yrityksiin jotka koittavat vaikeassa koronatilanteessa pysyä hengissä ja säilyttää työntekijänsä, jotka ovat tuloksenteon kannalta elintärkeitä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 28, 2020, 06:52:24
Eikös se henkilöstön osuus paperitehtaan kustannuksista ollut 1 % tai jotain sinne päin. No, tietysti, eihän siellä henkilöstöä voi pitää, jos koneiden pyöritys käy liian kalliiksi firman mielestä.

Mutta tätä kun kuuntelee ja katsoo, niin naurattaahan se, että joku ei usko, että Suomessa edes on tuloeroja, saati, että ne kasvaa.

Tulee mieleen hyvä kysymys, jonka tutkija (jonka nimeä en muista) kertoi, kun toimittaja kysyi hänen omaa mielipidettään tutkimuksen tuloksesta:"Niin, kyllähän sitä väkisin miettii, onko todella niin, että tämä yksi henkilö firmassa on niin paljon arvokkaampi, 100 kertaa arvokkaampi, kuin työntekijänsä".

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - elokuu 28, 2020, 07:39:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 27, 2020, 23:51:17
UPM irtisanoo Suomessa pelkästään Kaipolan tehtaalta, joka lopetetaan kokonaan, 450 henkeä ja muualta vielä lisää, yhteensä 840. Tämä parantaa yhtiön 1400 miljoonann tulosta heidän oman arvionsa mukaan kokonaiset 75 miljoonaa. Vau.

Suomessa on kuulemma niin huono yrittää koska energia on kallista (sähkö 50%halvempaa kuin Saksassa), etäisyydet pitkiä, työntekijät vittumaisia ja isopalkkaisia (Pesosen yhteenlasketut palkat ja palkkiot nousivat edellisvuoden 6,4 miljoonasta yli 7 miljoonaan euroon (https://www.ksml.fi/kotimaa/HS-UPMn-toimitusjohtajan-palkka-nousi-roimasti-edellisvuodesta-%E2%80%93%E2%80%89yli-160-kertainen-keskituloiseen-verrattuna/1524122)) ja puutavaraakaan ei saa lähes ilmaiseksi, kuten esim. Uruguayssa.

Tämmöiset puheet, kuten Pesosella, ärsyttävät suunnattomasti, koska mitään teollisuudenalaa ei ole Suomessa tuettu niinkuin metsäteollisuutta. Kaikin tavoin mitä kuvitella saattaa ja nyt hetkellisen markkinatilanteen heilahduksen ja kokonaisuuden kannalta olemattoman tulosparannuksen takia tehdään tämmöisiä toimenpiteitä.

Jollei kysymyksessä ole osaamattomuus ja täydellinen välinpitämättömyys Suomen hyvästä, niin on tuollaiselle toinenkin nimi: vittuilu. Toivottavasti sama menettelytapa ei tartu alle viiden hengen yrityksiin jotka koittavat vaikeassa koronatilanteessa pysyä hengissä ja säilyttää työntekijänsä, jotka ovat tuloksenteon kannalta elintärkeitä.

Miten mä muistan ihan yleisesti puhutun, että paperityöläiset ovat saaneet hinattua palkkansa korkeiksi, koska koneet pysäyttävä lakko olisi tullut niin paljon palkankorotusta kalliimmaksi. Nyt sitten se sama yritys, joka silloin optimoi omaa tulostaan suostumalla mieluummin palkankorotuksiin kuin lakkoon, yrittää syyttää yhteiskuntaa ja nykyisiä työntekijöitä siitä, ettei paperikone olekaan enää rahanpainokonetta vastaavan tuottoisa.

Kun molemmat osapuolet ovat siis optimoineet omaa toimintaansa painavamman tilipussin suuntaan yhteisymmärryksen siinä löytäen, niin millä logiikalla lopputulema on kaikkien muiden syy, vaan ei yrityksen omistajien ja johdon?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 28, 2020, 08:07:57
Niin, ja sitten näinkin:

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006615784.html?fbclid=IwAR2LhHPngeZ_x9IgRbUMtSCMiobjccXt1VKBIw0scQyCmj_aNdqIl5udqh0 (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006615784.html?fbclid=IwAR2LhHPngeZ_x9IgRbUMtSCMiobjccXt1VKBIw0scQyCmj_aNdqIl5udqh0)

Eli tarina ei ole edes ihan tosi kaikin osin.

Tälläiset mokat ovat jo aika pahoja:

Pesonen myös väittää, että 80 prosenttia dieselin kulutuksesta tapahtuisi raskaassa liikenteessä, jossa kuljetetaan esimerkiksi puutavaraa. Laukkasen mukaan tämäkään ei pidä paikkaansa.

– Tuo on kyllä ihan jokin hatusta vedetty prosentti, Laukkanen sanoo.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 28, 2020, 11:18:33
Eikös tuossa Kaipolan tapauksessa olisi tarjoutunut pieni kiristyksen paikka. Olisi ilmoitettu, että tehdas suljetaan - paitsi, jos hallitus tekee sitä ja tätä, jotta tehtaan toimintaedellytykset paranevat.

Tällöin huomio olisi kohdistunut ainakin vähäksi aikaa hallitukseen. En tiedä, olisiko sieltä herunut mitään, mutta nyt olisi joka tapauksessa voitu ainakin yritää vierittää vastuuta tehtaan sulkemisesta pois niiltä, jotka ratkaisun tekevät.

Yhdysvalloissa on suljettu kannattamattomia terästehtaita ja muitakin. Trump on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja luvannut muuttaa olosuhteita niin, että tehtaita voidaan ainakin osittain käynnistää uudestaan. Äänestäjät ovat uskoneet, vaikka Trumpin lupaukset ja koko politiikkaa ovat olleet aika lailla tyhjän päällä. Jos joku teollisuudenala on kannattamaton, ei siitä tule aidosti kannattavaa joillakin poliittisilla hokkuspokkustempuilla.

Suomen Trump eli Jussi Halla-aho voisi antaa samanlaisia lupauksia, jos juuri nyt käytäisiin vaalikampanjaa. Äänestäkää minua, jolloin tehtaat pyörivät ja työpaikat säilyvät. Hallis voisi saada muutaman duunariäänen Kaipolasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 28, 2020, 12:56:41
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 28, 2020, 08:07:57
Niin, ja sitten näinkin:
...
– Tuo on kyllä ihan jokin hatusta vedetty prosentti, Laukkanen sanoo.

Laukkanen olisi voinut myös kertoa, mistä sen oikean prosentin voi vetää. Nyt prosentit ovat juupas-eipäs-tasolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 28, 2020, 13:33:01
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - elokuu 28, 2020, 12:56:41
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 28, 2020, 08:07:57
Niin, ja sitten näinkin:
...
– Tuo on kyllä ihan jokin hatusta vedetty prosentti, Laukkanen sanoo.

Laukkanen olisi voinut myös kertoa, mistä sen oikean prosentin voi vetää. Nyt prosentit ovat juupas-eipäs-tasolla.

Pesosen vaan ei tässä tilanteessa kannattaisi juupas-eipästellä prosenttiluvuissa, vaan olla aika varma, että niissä ei ole eipästelyjä, jos niitä esittää.

Oli ylipäätänsä hämmentävä koko kirje, yleensä ovat tavanneet pörssiyhtiöt olla kommentoimatta ratkaisujaan näissä sen enempää kuin mitä tiedotteessa sanovat. Olisi kyllä nytkin kannattanut jatkaa sitä linjaa.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 02, 2020, 21:58:02
Eilen kävelin iltahämärissä uimarannan ohitse, josta jo kaukaa lähestyessäni alkoi kuulua vaikeasti määriteltävää ihmisääntä. Ajattelin, että ehkä rannalle on kokoontunut jokin bileporukka. Lähemmäksi päästyäni ääni tarkentui suoraksi huudoksi ja kun lopulta sain jo sanoistakin selvää, ilmeni, että huutaja toisteli ainakin sanoja kuolema, tappaa ja koira. Jo äänensävy ja -volyymi olivat kuitenkin poikkeuksellisen kummalliset, todellakin kuin hengenhädässä huutelua. Rannan kohdalla tielle ilmestyi poliisiauto, josta poliisit lähtivät vesirajaa kohti. Minäkin menin vettä kohti katsomaan, mistä mekastuksessa oli kyse. Olin siis kuullut jotain ääntä jo hyvän aikaa, pitkähkön matkan takaa, joten ihmetytti, miten kukaan edes jaksaa huutaa niin kauan (20-30 min.) ja niin kovaa. Kun sain tilanteeseen näköyhteyden, paljastui vedessä räpiköivä mies huutajaksi. Hän huusi jotain sellaista kuin jos hän itse kuolee, niin koira jää eloon. Ja sitten väliin jotain tappamisesta. Jo fyysisenä suorituksena vedessä räpiköinti ja samaan aikaan täyteen ääneen huutaminen olivat hämmästyttäviä "saavutuksia". En mennyt niin lähelle, että olisin nähnyt oliko huutajalla joku kaveri rannalla. Muutamia ihmishahmoja siellä näkyi ja ehkä koirakin. Poliisi alkoi valaista huutelijaa voimakkaalla taskulampulla ja kehotti tätä tulemaan rantaan. Jonkin ajan kuluttua mies tulikin rantaan ja poliisi otti hänet kiinni. Huuto jatkui edelleen ja pysyi kuolema-teemassa. Henkilö oli sekaisin kuin seinäkello, ehkä päihdepsykoosissa tai muussa hulluuskohtauksessa. Ainakin hän sai tarvitsemaansa huomiota osakseen. ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 03, 2020, 10:58:59
Danske Bankista on tullut pitkin vuotta kirjeitä, joissa kehotetaan vahvistamaan henkilöllisyys lähettämällä kopio henkilöllisyystodistuksesta.

Pari päivää sitten vihdoin skannasin passin ja lähetin sen nettisivulla olevan lomakkeen liitteenä. Toisaalta olisin halunnut lakkauttaa koko tarpeettoman tilin.

Tänään lehteä lukiessani minulle välähti ajatus, että hetkinen....

Eihän Danske Bank taida (?) ollakaan sama asia kuin Nordea, jota kuvittelin asian koskevan. Minulla on Nordeassa yksi käyttämättämänä ollut tarpeeton tili, jonka avasin vuonna 1997 eräässä Helsingin konttorissa eräitä maakaupoista tulleita rahoja varten. Ne rahat tulivat ja menivät. Viimeksi käytin tiliä työmarkkinatuen säilytyspaikkana. Tilissä oli se hyvä puoli, että sieltä sai rahaa vain pankkikonttorissa käymällä. Konttori oli kymmenien kilometrien päässä ja auki vain muutaman tunnin viikossa. Ei tullut nostettua rahaa hetken mielijohteesta. Työmarkkinatuki ei sekoittunut muuhun rahaan, joten sitä voi vähän jopa säästää. Aloin saada tukea vuoden aslussa, ja syyskuun puoliväliin mennessä olin ostanut sillä auton ja moottoripyörän. Kela siis maksoi nämä huvitukset sataprosenttisesti. Tämäkin tulo on jo historiaa, eikä tiedossani ole mitään tuloja, joita varten tiliä enää tarvitsisin.

Mutta Danske Bank? Miksi se kysyy tietojani? Onko minulla pankkitili siellä, ja miten se sinne on päätynyt? Jonkun pankkifuusion kauttako? Onko kyse jostakin antiikkisesta Säästöpankin tilistä?

No, nyt on passi skannattu ja tieto lähetetty. Haluaisin tuollaiset haamutilit pois, ettei yhtäkkiä tule yllätyksenä laskua maksamattomista palvelumaksuista tai jotain muuta epämukavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 03, 2020, 11:10:00
^Suurin piirtein: Danske entinen Sampopankki, entinen Leoniapankki, entinen Postipankki. Tietysti pankkikriisin myötä jokunen Säästöpankin konttori asiakkaineen liitettiin tuohon.

Minulla oli aikoinaan Postipankin peruja tosi hyvä tili ko. pankissa. Sai netti- yms. palvelut ilman palvelumaksuja. Sitten joku pankissa hokasi tuon ja koska minulla ei ollut tilillä tarpeeksi rahaa etu- tjms-asiakkuuteen alkoivat veloittaa kuukautista palvelumaksua. Äänestin jaloillani sulkemalla kaiken muunkin Danskesta. Viimeisen euron kävin nostamassa tiskiltä aihuttaen varmasti yli euron kustannuksen pankille. Pitäkööt tunkkinsa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 03, 2020, 15:14:44
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 03, 2020, 11:29:12
Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon tuloja ja rahoja, että voisin unohtaa, missä kaikissa pankeissa minulla onkaan tili.

T: Xante

Minullakin on vain yhdessä pankissa ollut tili tai pari. Näin luulin pitkän aikaa, kunnes muistaakseni Nordea lähestyi kirjeellä ja pyysi päivittämään tiliini liittyviä tietoja tai jotain. Olin aivan ihmeissäni, kun en ikänä ollut siihenkään pankkiin hiekkaa vienyt jaloissani. Muistaaksni kirje oli vielä aika tiukkasävyinen, joten tietysti vähän pelästyin, että onko joku nimissäni nyt tehnyt jotain.

Soitin pankin asiakaspalveluun ja kerroin, etten ikinä ole ollut pankin aisakkaana ja silti minulle on tullut mainitunlainen kirje. Virkailija sitten tutki tarkemmin tietojani ja sitten kysyi, että olenko vuonna xxxx ostanut jotain isompaa kotiini, huonekaluja esimerkiksi. Sattumoisin vuosiluku sopi edellisen kotini pintaremontin aikaan, jolloin todellakin ostin loppuun kuluneen sohvakaluston sijaan uusia löhöistuimia.

Tuossa sitten oli selitys, kun kerroin otsaneeni huonekaluja ja kerroin vielä liikkeen nimenkin. Siinä kaupan yhteydessä tehtiin joku paperi, jonka minä käsitin niin, että sitoudun maksamaan tietyn hinnan tilatuista huonekaluista, mutta siinä kylkiäisenä tulikin sitten joku ihmeellinen luottotili Nordeaan. Tämä kuuleman mukaan oli kyllä siinä paprissa mainittukin, mutta siitä ei kyllä kaupanteon yhteydessä mainittu mitään. Myöhemminhän noista kaupan avaamista tileistä oli juttua julkisuudessakin ja niihin puututtiin niin, että niistä piti selvästi kertoa asiakkaalle (tjsp).

Sillä puhelinsoitolla sain irtaannuttua kyseisestä pankista.

Keskimmäisellä tyttärelläni oli myös tili jossain pankissa, jossa hän ei ollut koskaan käynyt. Sieltä tuli ilmoitus tilin ylityksestä ja aloimme selvittää, mistä ihmeestä oli kyse, kun minulla ei ollut mitään mielikuvaa siitä, että hänellä ylipäätään olisi vielä ollut mitään pankkitiliä. Koska tyttäreni ei vielä ollut tuolloin täysi-ikäinen otin asian hoitaakseni. Pankin virkalijan kanssa asiaa puitiin ja  selvisi,että meidän naapuri, jolla tyttäreni oli ollut taaperona pari kuukautta hoidossa, kun olin mammalomien välillä sen pari kuukautta töissä, oli avannut tytölle tilin HOP:iin. Tuo pankkihan lakkasi olemasta fuusion myötä ja siksi en tajunnut mikä tili tuo oli. Vasta sitten muisti palasi pätkittäin ja muistin naapurin antaneen pankkikirjan, mutten edes katsonut sitä sen enempää ja se sittemmin katosikin jonnekin. Avauksen yhteydessä naapurini oli tallettanut sinne pienen rahasumman ja se oli nyt sitten vuosien saatossa huvennut. Ilmeisesti siihen aikaan pankin virkailija sai jonkin bonuksen uusista asiakkaista.

Joka tapauksessa tuokin tili lopetettiin puhelinsoitolla ja tilin ylitys meni pankin tappioiksi sillä perusteella, että emme itse olleet tiliä halunneet ja se oli pyytämättä meille avattu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: postman - syyskuu 03, 2020, 16:04:55
ok
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 06, 2020, 08:23:11
Uutiset kertovat, että ex-pornotähti Ron Jeremyn asunto on kuin sikolätti. Kuvista päätellen meidän hoarding-kämppämme on vielä enemmän sikolätti. Tuossahan näkyy joissakin kohdissa lattiaa.

https://halloota.com/aikuisviihdetahti-ron-jeremyn-asunto-paljastui-saastaiseksi-sikolatiksi-kuvalinkki/

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 06, 2020, 10:35:05
^Kopek voi kylillä kehua, että hänellä on suurempi kuin Ron Jeremyllä - sikolätti meinaan.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 06, 2020, 15:20:16
En tiedä, onko se isompi, mutta sikaisempi se voi olla.

Olen parhaillaan lomalla tuolta "lätistä". Kohta on tarkoitus tehdä ensimmäinen "maskimatka" metrolla. Lasten turvaistuin unohtui nimittäin kyydistä, joten ei voida mennä autolla. Mennään siis "lapsi vaunussa" -lipulla. Mieluummin kyllä menisin autolla.

Heti on ollut helpompi olo, kun on saanut olla pois sieltä pölypesästä. Siellä ollessa on jatkuva allerginen ja "astmainen" olo. Se on täysin kelvoton paikka olla ja asua. Huomenna palaan sinne kitumaan.

Siivosin eräänä iltapäivänä pölynimurin (imuri ulkona, pitkä letku sisälle) ja kevythaalarin ja hengitysmaskin kanssa noin 0,5 - 0,75 neliömetriä lattiapintaa näkyviin eli poistin alueelta ison jätesäkillisen lehtiä ja muuta roskaa ja imuroin irtopölyn. Yritin poimia esineet hyvin varovasti, ettei pöly lähtisi liikkeelle. Kaikista suojatoimista ja varovaisuudesta huolimatta sain aivan raivokkaat allergiset oireet, jotka eivät menneet pois edes ottamalla allergiatabletti. Oireet vaivasivat seuraavaan yöhön asti. Tuo kokeilu kertoi, miten toivotonta siivoaminen on. Nyrkkisääntö on se, että 15 minuuttia siivoamista aiheuttaa puoli vuotta allergisia oireita. Huono hyötysuhde.

Olen koittanut sitäkin, että otan varovasti vain yhden lehden tai paperin tai muovipussin tai muun roskan ja vien sen ulos. Eli roska päivässä, 365 roskaa vuodessa, 3659 roskaa kymmenessä vuodessa ja niin edelleen. Sadan vuoden päästä kämpässä olisi jo vähän siistimpää edellyttäen, että sinne ei tuoda mitään lisää. Ongelma on se, että lehdet ja paperit ja pahvipakkaukset ja muovipussit ja muut roskat ovat tallautuneet ja sulloutuneet kudokseksi. Ei siitä voi ottaa päältä vain yhtä lehteä tai muuta esinettä. Kun sitä nostaa, se on tarttuneena kiinni kaikkkeen muuhun roskaan ja lehtiin, ja sen nostaminen ja repiminen irti muusta materiasta aiheuttaa valtavan pölypöllähdyksen. Kaikki pinnat ovat erittäin ohuen pölykerroksen peittämät. Pöly lähtee herkästi kiertelemään asunnon ilmaan ja leijailee kauan.

Pöly on suurin ongelma.

P.S. Todettakoon, että 90 % talossa olevasta tavarasta ei ole minun sinne tuomaa eikä pöydille ja lattioille ja joka paikkaan jättämää. Jos olisin yksinasuja, en asuisi pölyisessä roskakasassa. Tästä puolesta asiaa en halua tämän enempää kirjoittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 06, 2020, 22:22:55
Nyt kun UPM-Pesonen on haukkunut Suomen olevan huono paikka paperiteollisuudelle, Kesko-Helander on sanonut että Suomi on kuin Pohjois-Korea ja Kokoomuksen Petteri Orpo haluaa tosissaan kaataa toimivan hallituksen, niin seuraavaksi odotan innolla/kauhulla mitä muilla ison rahan älyköillä on sanottavaa. Onko Björn seuraava vai kuka?

Onko Trumpin, Boris Johnsonin, Erdoganin vai kenen vaikutusta, mutta löysät puheet ovat huomattavasti yleistyneet. Saattaa ne käyttää jotain aineitakin tai sitten teräviä arvostelijoita on liian vähän, pääsevät reikäpäät puhujat liian helpolla. Holappaa, Paasilinnaa, Haavikkoa ja muutamaa muuta kaivattaisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 08, 2020, 08:50:31
Tämä juttu kuvaa osuvasti, millaista touhuni ja elämäni ovat, vaikka minulla ei mitään virallista diagnoosia olekaan.

The ADHD world is curvilinear. Past, present, and future are never separate and distinct. Everything is now.

"Acting without thinking" is the definition of impulsivity, and one of the reasons that individuals with ADHD have trouble learning from experience.

Individuals with ADHD don't know where and how to start, since they can't find the beginning. They jump into the middle of a task and work in all directions at once.

https://www.additudemag.com/adhd-in-adults-nervous-system/

Voisin kertoa paljon käytännön esimerkkejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 10, 2020, 19:21:09
Samperi kun on kupu täynnä. Söin puolen päivän aikaan kotipizzan ja viiden kuuden pintaan ison kulhollisen salaattia. Alkuperäinen ajatus oli duunaa kalkkunarulla vielä tänään, mutta saa nyt nähdä. Ei mahdu juuri nyt yhtään ja jos en valvo pikkutunneille asti ei todennäköisesti tule mahtumaankaan. Jos edes silloin. Tosin lienee silti parempi duuna rulla tänään niin on sitten huomenna heti pientä lämmittämistä vaille valmiina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 10, 2020, 23:15:44
Mikä tästä uutisesta tekee poikkeuksellisen?

https://www.iltalehti.fi/saauutiset/a/cd5d0f65-4955-4abb-8bca-813e547a1b7e
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 11, 2020, 17:49:14
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 10, 2020, 19:21:09
Samperi kun on kupu täynnä. Söin puolen päivän aikaan kotipizzan ja viiden kuuden pintaan ison kulhollisen salaattia. Alkuperäinen ajatus oli duunaa kalkkunarulla vielä tänään, mutta saa nyt nähdä. Ei mahdu juuri nyt yhtään ja jos en valvo pikkutunneille asti ei todennäköisesti tule mahtumaankaan. Jos edes silloin. Tosin lienee silti parempi duuna rulla tänään niin on sitten huomenna heti pientä lämmittämistä vaille valmiina.

Vaikea sanoa, kumpaa on ollut enempi ikävä, kalkkunarullaa vai Wotkinsin tulista sinappia kalkkunarullan kanssa. Molempien - kalkkunarullan ja sinapin - parhaimmat aromit pääsevän samaan aikaan nautittuina esille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 13, 2020, 21:27:29
Taas tuli todistettua, että mitään ei pitäisi heittää ikinä pois.

Eilen tein vähän kukkapuuhia ja siinä samassa olisin halunnut vaihtaa yhden kaktuksen saviruukkuun. Se vastoin kaikkia odotuksia on pysynyt yli puoli vuotta hengissä ja kasvanut niin, että se pikkuruinen muoviruukku ei jaksa pitää sitä pystyssä ja pienen nokareen multaakin sille haluaisin laittaa lisää.

Pengoin kaikki kukkatarvikkeeni läpi ja totisesti, yhtään pientä saviruukkua ei tullut muutossa mukaan tänne. Muuton alla kuusi vuotta sitten heitin varmaan pari kolme muovikassillista erilaisia ruukkuja roskiin, kun valitsin vain parhaat mukaan, joita niitäkin on melkoinen määrä. Saviruukut kuitenkin heitin kaikki pois, kun olin varma, että en ikinä hanki kaktuksia, kun ne kuitenkin kuolee. No, nytpä ei ole kuollut. ;)

Eipä sitten tänään noissa lähikaupoissakaan ollut sopivia tähän aikaan vuodesta, joten pitää jossain sopivassa välillä polkaista taas Plantageniin. Tiedä vaikka toisin samalla muutaman kaktuksen lisää :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 14, 2020, 19:43:32
Elokuun alussa poistin tallentavan digiboxin käytöstä. Se oli TV-tason alahyllyllä keräämässä pölyä täysin käyttämättömänä. Näin ainakin vakaasti uskoin kunnes huomasin, että silmäni hakeutuivat todella monta kertaa päivässä siihen tyhjentyneeseen paikkaan katsomaan paljonko kello on. Digiboxissa oli siis kello, jota olin katsonut itse sitä tajuamatta.

Vielä yli kuukauden jälkeen sama refleksi toimii eikä oikeastaan ole laimentut, mikä ei ole ihmekään, sillä boxi on ollut telkun alapuolella varmaan yli kymmenen vuotta. Lopulta ärsytyskynnys ylittyi ja ostin halvan kellon sijoitettavaksi samaan paikkaan. Saapa nähdä auttaako tuo, sillä kellossa ei ole numeronäyttöä, vaan on vanhanaikainen viisarikello. Nyt vielä pitää aivot sopeuttaa näkemään ne osoittimet oikein. Ei pitäisi olla vaikeaa, sillä keittiössä on myös viisarikello.

Toivottavasti tuo paristolla käyvä nyt pysyy ajassakin paremmin kuin boxin kello, joka säännönmukaisesti jätätti, kun ei boxia käytetty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 15, 2020, 07:04:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 14, 2020, 19:43:32
Elokuun alussa poistin tallentavan digiboxin käytöstä. Se oli TV-tason alahyllyllä keräämässä pölyä täysin käyttämättömänä. Näin ainakin vakaasti uskoin kunnes huomasin, että silmäni hakeutuivat todella monta kertaa päivässä siihen tyhjentyneeseen paikkaan katsomaan paljonko kello on. Digiboxissa oli siis kello, jota olin katsonut itse sitä tajuamatta.

Vielä yli kuukauden jälkeen sama refleksi toimii eikä oikeastaan ole laimentut, mikä ei ole ihmekään, sillä boxi on ollut telkun alapuolella varmaan yli kymmenen vuotta. Lopulta ärsytyskynnys ylittyi ja ostin halvan kellon sijoitettavaksi samaan paikkaan. Saapa nähdä auttaako tuo, sillä kellossa ei ole numeronäyttöä, vaan on vanhanaikainen viisarikello. Nyt vielä pitää aivot sopeuttaa näkemään ne osoittimet oikein. Ei pitäisi olla vaikeaa, sillä keittiössä on myös viisarikello.

Toivottavasti tuo paristolla käyvä nyt pysyy ajassakin paremmin kuin boxin kello, joka säännönmukaisesti jätätti, kun ei boxia käytetty.

Heh. Tulee mieleeni tilanne, kun työpaikallani eräästä oviaukosta poistettiin siinä vuosia ollut kynnys (tai oikeastaan oven takaisen huoneen korotettu lattia). Oli varmasti ensimmäinen kerta, kun tasapaino horjui siksi, että joutui kulkemaan täysin tasaisella alustalla ovesta kulkiessaan. Niin syvälle lihasmuistiin oli jo koodautunut tuo kynnykselle / kynnykseltä astuminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 15, 2020, 12:16:15
Disneyn suoratoistossa etusivulla paljon fantasiaa ja animaatioita ja tietenkin Mandalorian, joka odottelee katsomistaan. Saa nähdä koska uskallan aloittaa sen. Löysin viime viikonloppuna kyllä myös hyvän ilmaisen opintokokonaisuuden Pyyttonilla ohjelmoitaviin tekoälyn perusteisiin (https://deeplearningcourses.com/c/deep-learning-prerequisites-the-numpy-stack-in-python) ja kävin sen viikonloppuna läpi. Löytyy sieltä myös ehdotus (https://deeplearningcourses.com/course_order), kuinka edetä tekoälyn pariin, jonka aion suorittaa ainakin tuon pytorchin osalta. Mahdollisesti käyn läpi myös tensorflown. Tosin tensorflow ja pytorch ovat ilmeisesti sama kurssi sillä erolla, että toisessa käytetään tensorflow-kirjastoa ja toisessa pytorch-kirjastoa. Molemmat kurssit löytyvät vipmateriaaleineen joko tuolta tai sitten Udemy:n verkkokurssi-sivustolta. Kurssit alehintan kun käyttää tuon sivuston linkkejä. Tosin siellä on paljon enemmänkin ilmaista materiaalia tekoälyn perusteisiin kuin vain tuo. Edellyttää vain tunnusten luomista sivustolle. Eli olisi joko tekoälyä tai Mandaloriaania tulevalle viikonlopulle. Tai tietysti voi viikonloppu mennä myös ihan vain surffaillessa somessa. Nyt on paljon valinnanvaraa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 15, 2020, 23:47:10
Kävin viemässä roskia ja lehtiä keräyspisteeseen. Lehtilaatikosta pilkisti kasa Tekniikan Maailmoja, ja kun olen utelias, vedin esille pari numeroa. Toinen oli vuodelta 1980 ja toinen vuodelta 1986. Minulla oli (kumi)käsineet kädessäni, kun koskettelin lehtiä. Nostin ne erään peltilaatikon kannen päälle tarkoituksena ottaa "hetken päästä" kuva niistä kännykällä. Ajattelin julkaista kuvan tässä.

Kuten huomaatte, kuvaa ei ole.

Asia pyyhkiytyi mielestäni, kun jatkoin roskapussien tyhjentämistä auton perävaunusta. Olisin ehkä vähän vilkaissutkin noita lehtiä.

Minulle käy vähän väliä tuolla tavalla. Mikä tahansa uusi asia syrjäyttää mielestäni siellä olevan entisen asian. Ja se syrjäyttää sen täydellisesti ja lopullisesti.

Muutama päivä sitten olin menossa yläkertaan. Aioin viedä portaiden alapäässä olevan kirjeen mennessäni. Sanoin kävellessäni, että täytyypä viedä tuo kirje tuosta, ja ojensin jo kättäni sen suuntaan. Tällöin kuului toisesta huoneesta lause "kylläpä siellä ulkona sataa". Käännyin katsomaan ikkunan suuntaan, johon ropisi vettä. Sen jälkeen jatkoin matkaani yläkertaan. Kirje oli poistunut mielestäni täydellisesti. Yläkerrassa mietin, että mitäs minun siellä oikein pitikään tehdä. Keksin jotain. En muistanut kirjettä sen koommin.

Tuo on tyypillinen tapaus. Mieleeni ei mahdu kahta asiaa samaan aikaan. Jos sinne tulee jotain, kaikki entinen pyyhkiytyy saman tien pois.

Jos televisiossa on alkamassa elokuva viiden minuutin päässä ja istahdan "hetkeksi" tietokoneen ääreen ennen elokuvan alkua - elokuva jää katsomatta. Muistan sen sattumalta ehkä tunnin päästä, jolloin elokuvasta on jo suuri osa näytetty, eikä minua enää huvita katsoa siitä pelkkää loppua.

Kuulun äärimmäiseen riskiryhmään pysäköintikiekon unohtamisen suhteen. Vaikka muistaisin sen parkkipaikalle ajaessani, ja vaikka muistaisin sen auton moottorin sammuttaessani ja sanoisin vielä itselleni, että täytyypä nyt muistaa panna kiekko paikalleen ennen kuin menen kauppaan, on silti erittäin todennäköistä, että muistan kiekon seuraavan kerran vasta kaupassa - jolloin se ei siis ole paikallaan - tai vasta autolle tullessani. Mikä tahansa asia - vaikka se, että lintu lentää taivaalla ja vilkaisen sitä - voi saada kiekon häipymään mielestäni, vaikka se olisi jo melkein kädessäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 16, 2020, 07:32:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 15, 2020, 23:47:10

Olet ehkä unohtanut  ;D
- alkukesästä oli juttua parkkikiekoista.
https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg65275.html#msg65275

Aikas edullinen hinta mielenrauhasta. Ja antaa lisäkapasiteettia muistaa ostettavien listaa, jonka tietysti voisi myös kirjoittaa lapulle tai modernisti kännykkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 16, 2020, 12:13:25
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 15, 2020, 23:47:10
Kävin viemässä roskia ja lehtiä keräyspisteeseen. Lehtilaatikosta pilkisti kasa Tekniikan Maailmoja, ja kun olen utelias, vedin esille pari numeroa. Toinen oli vuodelta 1980 ja toinen vuodelta 1986. Minulla oli (kumi)käsineet kädessäni, kun koskettelin lehtiä. Nostin ne erään peltilaatikon kannen päälle tarkoituksena ottaa "hetken päästä" kuva niistä kännykällä. Ajattelin julkaista kuvan tässä.

Kuten huomaatte, kuvaa ei ole.

Asia pyyhkiytyi mielestäni, kun jatkoin roskapussien tyhjentämistä auton perävaunusta. Olisin ehkä vähän vilkaissutkin noita lehtiä.

Minulle käy vähän väliä tuolla tavalla. Mikä tahansa uusi asia syrjäyttää mielestäni siellä olevan entisen asian. Ja se syrjäyttää sen täydellisesti ja lopullisesti.

Muutama päivä sitten olin menossa yläkertaan. Aioin viedä portaiden alapäässä olevan kirjeen mennessäni. Sanoin kävellessäni, että täytyypä viedä tuo kirje tuosta, ja ojensin jo kättäni sen suuntaan. Tällöin kuului toisesta huoneesta lause "kylläpä siellä ulkona sataa". Käännyin katsomaan ikkunan suuntaan, johon ropisi vettä. Sen jälkeen jatkoin matkaani yläkertaan. Kirje oli poistunut mielestäni täydellisesti. Yläkerrassa mietin, että mitäs minun siellä oikein pitikään tehdä. Keksin jotain. En muistanut kirjettä sen koommin.

Tuo on tyypillinen tapaus. Mieleeni ei mahdu kahta asiaa samaan aikaan. Jos sinne tulee jotain, kaikki entinen pyyhkiytyy saman tien pois.

Päällimmäiset asiat syrjättävät , eli tekemisessä on fokusoitumista.  Työmuisti on lyhytaikainen jota tarvitaan toiminnan yhteydessä.

Mutta muistit ilmeisesti jälkeenpäin noita asioita, kun osaat kertoa niistä. (automaattista mieleen jäämistä tapahtuu joka tapauksessa.)

Muistin toiminta, (kuten koko mieli) on prosessoimista ja se liittyy tapahtumiseen. Eihän muisti toimi itsestään, aivot prosessoivat sen sisällöstä esiin, tai ellei sisältöä ole keksivät kokemuksen perusteella jonkun yhteyden._selityksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 16, 2020, 12:55:33
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 16, 2020, 07:32:40
Olet ehkä unohtanut  ;D
- alkukesästä oli juttua parkkikiekoista.
https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg65275.html#msg65275

Aikas edullinen hinta mielenrauhasta. Ja antaa lisäkapasiteettia muistaa ostettavien listaa, jonka tietysti voisi myös kirjoittaa lapulle tai modernisti kännykkään.

Elektroninen automaattiparkkikiekkokaan ei pelasta, jos se on hansikaslokerossa tai ovitaskussa tai kokonaan pois autosta. Tällainenkin kiekko on muistettava pitää näkyvissä tuulilasissa. Ja se on muistettava panna takaisin, jos sen ottaa välillä pois. Voisihan tuota kuitenkin kokeilla.

Jatkan vielä edellisestä aiheesta.

Kävin tänään kaupassa. Tarkoitukseni oli käydä samalla reissulla apteekissa. Kauppa ja apteekki ovat lähellä toisiaan. Jos on autolla liikkeellä, niin auto kannattaa käytännössä kuitenkin ajaa tien yli toiselle parkkipaikalle – varsinkin, jos on kaatosade kuten tänään.

Kävin siis kaupassa ja lähdin ajamaan apteekin parkkipaikalle vajaan sadan metrin päähän. Risteyksessä tietä ylittäessäni edestäni kurvasin apteekin suuntaan harmaa Mercdes-Benz W124 (1984-1997). Auto oli siistin näköinen. Ajattelin, että kukahan tuollaisellakin vielä ajaa. Muistelin, että eräällä tuttavallani - tai oikeastaan kahdellakin - on ollut tuollainen.

Seuraavan kerran muistin apteekissa käynnin - jossa en siis käynyt - ajaessani autolla pihaamme.

Mersun miettiminen siis pyyhki pois mielestäni sen, että olin ollut menossa apteekkiin. Kahta ajatusta ei mahdu mieleeni yhtä aikaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_E-sarja_(W124)

Tuosta Mersusta muistuu mieleen eräs MIT:ssä tohtorin tutkinnon suorittanut huippuälykäs tuttavani, jolla oli jonkinlainen outo pakkomielle Mercedes-Benz autoihin statusmielessä. Autoistahan voi olla kiinnostut monesta syystä.

Kun tuo henkilö opiskeli MIT:ssä, hän hankki Suomesta verottomana vientiautona Mercedes-Benzin ja vei sen Yhdysvaltoihin. Tarkoituksena oli kohottaa statusta muiden opiskelijoiden joukossa, koska Yhdysvalloissa Mersuja pidetään luksusautoina, mikä näkyy myös Amerikan vientimallien korkeina (yli)hintoina. Mercedes-Benz yhtiö on onnistunut lobbaamaan poliitikkoja ja virkamiehiä niin, että yksityinen maahantuonti Euroopasta, jossa autot ovat halvempia, ei ole mahdollista. Euroopan malleja ei hyväksytä Yhdysvalloissa liikenteeseen joidenkin teknisten syiden perusteella. Niinpä amerikkalaisen on ostettava Mersunsa kalliilla ylihinnalla viralliselta diileriltä.

Tuo mainitsemani henkilö olisi halunnut ostaa uuden W124 mallin, mutta sitä ei ollut saatavissa nopealla toimitusajalla. Sen sijaan tuotannosta poistuvan W123 mallin sai nopeasti. Niinpä tuo henkilö osti sellaisen ja laivasi sen menemään Atlantin taakse. Hän rekisteröi sen jonkinlaisella tilapäisellä menettelyllä, jota en tunne.

Ajatus oli, että tuo henkilö toisi myöhemmin auton Suomeen verovapaana oltuaan riittävän pitkään sen kanssa Yhdysvalloissa. Hänen piti lisäksi osoittaa ostaneensa auton siellä hankkimillaan rahoilla niin kuin verosäännöt edellyttävät. Aikamoista kikkailua tässä varmaan tarvittiin. Minäkin olin tuon Mersun kyydissä Bostonissa, kun kävimme siellä. Tuttavani teki sillä matkan Yhdysvaltojen länsirannikolle ja takaisin. Lopulta hän laivasi sen tulemaan Eurooppaan, josta se oli määrä ajaa Suomeen, kun vaadittava vuosi ulkomailla on kulunut umpeen.

Jostakin käsittämättömästä syystä tuo (entinen) tuttavani – vaikka onkin huippuälykäs ja huippukoulutettu – ei malttanut odottaa vuoden täyttymistä vaan ajoi autollaan Suomeen pari viikkoa ennen määräajan kulumista. Kahdelle viikolle tuli kallis hinta. Aivan täyttä veroa tuttavani ei joutunut autosta maksamaan, mutta paljon kuitenkin. Jotenkin hän sai neuvoteltua summaa alaspäin.

Omituisuudet eivät loppuneet tähän. Jossakin vaiheessa tuttavani sai päähänsä, että hänen autossaan ei ole tarpeeksi statusta. Hänen oli saatava uutta korimallia edustava auto. Niitä joutui kuitenkin edelleen jonottamaan kohtuuttoman kauan, vaikka niitä oli jo käytössä mm. takseina.

Statuskysymys alkoi nousta niin polttavaksi, että tuttavani osti käytetyn 300 000 kilometriä ajetun taksin, joka oli uutta korimallia. Paljon ajetusta autosta oli jo kuljettajan penkkikin kulunut puhki. Auto oli hailakkaan vaaleanruskea tai miksi sitä väriä kuvataan. Minun mielestäni se oli täysin mitätön enkä nähnyt siinä minkäänlaista statusta. Itse arvostin enemmän tuon henkilön vanhempaa tummansinistä Mersua, jossa oli tiettyä arvokkuutta. Autolla ei ollut ajettukaan kuin noin 70 000 kilometriä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_E-sarja_(W123)

Huippuälykäs teknillisten alojen tohtori vaihtoi muistoja sisältävän (mm. ajaminen läpi Amerikan mantereen) vähän ajetun klassikko-Mersunsa mitättömän näköiseen paljon ajettuun taksinrämään, koska jälkimmäisessä oli hänen mielestään enemmän statusta.

Vai olikohan verokysymys jäänyt harmittamaan niin paljon, että tuo henkilö ei halunnut nähdä autoa, joka tapaukseen liittyi. Mutta eihän se auton syy ollut vaan omistajan.

Minä en olisi missään tapauksessa tehnyt tuollaista vaihtokauppaa. Olisin pitänyt vanhan auton. Ajaisin ehkä vieläkin sillä.

https://www.topgear.com.ph/features/feature-articles/1983-mercedes-benz-240d-old-school-a1539-20180719-lfrm
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 16, 2020, 13:26:07
^Olen koko kesän haeskellut harrasteautoksi Mersua, joka olisi kolmen litran dieselillä, automaattilaatikolla ja museokatsastettu. Kyseeseen tulisivat lähinnä korimallit 123 ja 124. Kahta kävin katsomassakin, mutta ruostetta oli molemmissa hieman liikaa. Ruosteettoman ja kohtuullisilla kilometreillä olevan yksilön hinta kipuaa jo yli kymppitonniin. Laitoin tämän hankkeen toistaiseksi jäihin ja ajelen tulevan talven vähän uudemmilla vehkeillä. Ne kestävät paremmin talven suolakylpyjä. Olen  muutenkin luopumassa ruosteherkistä jenkkiautoista ja siirtymässä kokonaan Mersuihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2020, 14:29:12
Jaahas. Mandalorianista on Disneyn suoratoistossa katsottavissa ekasta kaudesta vain jaksot 1 ja 2. Onko idea siis tuoda joka päivä yksi uusi jakso palveluun? Tää on kyllä ihan väärä lähestymistapa. Kaikki jaksot framille ja sassiin saatana!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 16, 2020, 14:53:23
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 16, 2020, 14:29:12
Jaahas. Mandalorianista on Disneyn suoratoistossa katsottavissa ekasta kaudesta vain jaksot 1 ja 2. Onko idea siis tuoda jokä päivä yksi uusi jakso palveluun? Tää on kyllä ihan väärä lähestymistapa. Kaikki jaksot framille ja sassiin saatana!
Vaikka sarja on maailmalla julkaistu kokonaan jo ajat sitten, se ilmestyy Suomessa viikoittain. 15. syyskuuta ilmestyy kaksi jaksoa, jonka jälkeen sarjasta ilmestyy uusi jakso joka perjantai. Heti sen perään 30. lokakuuta alkaa sarjan toinen kausi.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006622807.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2020, 14:56:38
^
Voi vittu. Vituttaa sarjat, joiden jaksot jäävät jännällä hetkellä kesken, ja yleensä sarjojen jaksot jäävät jännällä hetkellä kesken, jotta katsoja katsoisi sen seuraavankin jakson. Saa nähdä, milloin uskallan aloittaa seuraamisen. Ei olisi mitään ongelmaa, jos jakso loppuu jännällä hetkellä kesken, kunhan seuraavakin jakso olisi katsottavissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2020, 17:24:16
Ajatus on jakaa Disney plussan katseluoikeus siskon kanssa. Hänellä on kotonaan pari kappaletta animatioiden kohderyhmää ja palveluussa on  kaikki Disneyn ja Pixarin animaatioelokuvat. Neljällä päätelaitteella pitäisi pystyä katsomaan samaan aikaan. Laskelmieni mukaan, ei pitäisi tulla sellaista tilannetta vastaan, että neljällä pääteliatteella katsottaisiin samaan aikaan. Samaten kun tilasin tuon elokuussa vajaaseen 60 euron hinataan ja nyt se mahdollisesti puolittuu niin aika halvalla lähtee ainakin tää eka vuosi käyntiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 16, 2020, 19:22:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 16, 2020, 12:55:33
Elektroninen automaattiparkkikiekkokaan ei pelasta, jos se on hansikaslokerossa tai ovitaskussa tai kokonaan pois autosta. Tällainenkin kiekko on muistettava pitää näkyvissä tuulilasissa. Ja se on muistettava panna takaisin, jos sen ottaa välillä pois. Voisihan tuota kuitenkin kokeilla.
Idis tuossa elektronisessa härpättimessä on, että se on aina esillä. Kiinnitettynä tuulilasinkulmaan.
https://youtu.be/Bak8l3mQR1k
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - syyskuu 17, 2020, 00:14:50
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 16, 2020, 12:55:33
Elektroninen automaattiparkkikiekkokaan ei pelasta, jos se on hansikaslokerossa tai ovitaskussa tai kokonaan pois autosta. Tällainenkin kiekko on muistettava pitää näkyvissä tuulilasissa. Ja se on muistettava panna takaisin, jos sen ottaa välillä pois. Voisihan tuota kuitenkin kokeilla.
Totta, elektroninen kiekko liimataan tuulilasiin sisäpuolelle. Paristo on muistettava laittaa laitteeseen. Kokemuksen mukaan kiekko särkyy, jos sen irrottaa liimauksestaan. Runsaan vuoden kuluttua laitteesta kuuluva piipitys tarkoittaa, että on vaihdettava paristo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 17, 2020, 00:29:01
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 16, 2020, 14:29:12
Jaahas. Mandalorianista on Disneyn suoratoistossa katsottavissa ekasta kaudesta vain jaksot 1 ja 2. Onko idea siis tuoda joka päivä yksi uusi jakso palveluun? Tää on kyllä ihan väärä lähestymistapa. Kaikki jaksot framille ja sassiin saatana!
Katsoin tuon promojakson, ei oikein vakuuttanut. Tykkään Star Wars- maailmasta, mutta ei tuo vakuuttanut, ainakaan vielä.
Minusta Star Wars-leffa, oliko (Rogue one?), joka liittyi taruun, oli ok. Parempi kuin tarinan 7:s osa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 17, 2020, 18:31:28
Laitoin Disneyltä Shieldin pyörimään, mutta virheilmoitusta pukkasi. Ohjeissa puhuttiin yhteensopivuusongelmista ja koska koneeni täytti kaikki vaatimukset, jäi jäljelle se vaihtoehto, ettei tämä reilun kymmenen vuotta vanha koneeni ole kykeneväinen pyörittämään videota nykyisillä standardeilla. Disneyltä löytyi kuin löytyikin kolmiportainen säätömahdollisuus kuvanlaadulle ja kun valitsin huonoimman kuvanlaadun, lähti video vihdoin pyörimään. Se tästä olisi vielä puuttunut, että olisi pitänyt tyytyä katselemaan Disneytä padiltä tai kännykästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 17, 2020, 19:53:26
^ Oho, sinulla on vielä vanhempi kone kuin minulla (8,5 vuotta). Respect!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 17, 2020, 20:48:21
Jahas, vanhuuskilpailu! Täällä 2009 imac.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 17, 2020, 23:15:30
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 17, 2020, 20:48:21
Jahas, vanhuuskilpailu! Täällä 2009 imac.

Mutta onkos sisuskaluja vaihdettu/lisätty/paranneltu? Minulla on komponentit edelleen alkuperäiset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 18, 2020, 11:35:45
Lainaus käyttäjältä: Amore - syyskuu 17, 2020, 23:15:30
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 17, 2020, 20:48:21
Jahas, vanhuuskilpailu! Täällä 2009 imac.

Mutta onkos sisuskaluja vaihdettu/lisätty/paranneltu? Minulla on komponentit edelleen alkuperäiset.

Joskus, elämänsä alkupuolella, laite pyydettiin takuuhuoltoon jossa siihen vaihdettiin täysin toimivan kovalevyn tilalle uusi. Olisi kuulemma saattanut mennä rikki ennenaikaisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 19, 2020, 15:21:03
Eilen näin tv:stä pätkän Schönbrunnin (Wien) kesäkonserttia 2020. Tämä on ulkoilmatapahtuma. Ihanan normaalin näköinen yleisö, ilman maskeja. Tuli iloinen olo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 19, 2020, 17:37:33
Tulipas nostalginen fiilis, kun äsken söin Reissumiehen kauraversiota. Leivässä oli ihan samanlainen suutuntuma ja makukin oli aika lähellä niitä eväsleipiä, joita äitini teki meille, kun matkustettiin junalla Seinäjoelle. Eihän silloin mitään Reissumiestä ollut, mutta jotain vaaleahkoa sekalepää kai se oli, kun tuo nyt muistui syödessä mieleen. Mielikuva on, että se oli vielä reikäleipää :)

Varmaan jo Pasilan tienoolla aloin kärttää eväitä, kun oli niin kamala nälkä - siitäkin huolimatta, että kotona olimme vähän ennen lähtöä syöneet kunnolla. Eväät oli tarkoitettu syötäväksi jossain Tampereen jälkeen, mutta yleensä olin niistä tehnyt selvää jo Hyvinkäälle tultaessa.

Tuohon aikaan junamatka taisi kestää melkoisesti enemmän kuin nykyään, joten loppumatkasta oli monesti jo kurniva nälkä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 20, 2020, 13:53:05
Olipa karmea kepakkolenkille lähtö aamulla. Käytännöllisenä ihmisenä päätin viedä roskat samalla ja yllättäen muistin ottaa roskat mukaankin. Avasin roskakatoksen oven ja ajatuksissani lähestyin sekajäteroskista, kun silmäni osuivat roskiksen päällä kököttävään otukseen. Hitto, että pelästyin. Onneksi se ei ollut elävä, vaan joku puusta kaiverrettu kokkipatsas. Muodoltaan se vaikutti hiukan sellaiselta, jossa voisi pitää vaikka ruokailuvälineitä, sillä kokkiukkelin edessä oli kulhomainen astia ja kokin kädet astian yläpuolella muodostivat renkaan, joka pitäisi välineitä pystyssä. Varmaan jostain pizzeriasta pöllitty, sillä kokin ulkonäkö muistutti aika stereotyyppistä pizzakokkia :D

Joku idiootti oli tuosta taidepläjäyksestään päättänyt luopua, mutta ei ollut raaskinut heittää sitä roskiin, vaan nostanut roskiksen päälle siltä varalta, että joku sen haluaisi somistamaan kotiaan. Ihmettelen vain, että kuka sellaisen kotiinsa haluaisi. Mutta tosiaan, pelästys oli aika merkittävä, joten hyvällä sykkeellä pääsin sitten lenkillekin lähtemään.  ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 21, 2020, 16:40:34
Tänään tehtiin sitten - hups keikkaa - 13 tunnin työpäivä. Kolmelta aamulla pakertamaan projektia testausta varten kuntoon, aampuäivällä projekti testikunnossa ja sitten ip meni sen selvittämiseen miten saan suoraan omalta koneeltani ohjattua git-repon testipalvelimelle. Nyt on roinat testipalvelimella ja ainakin login-sivu tuntuu löytyvän. Saa nähdä, koska ennätän kokeilemaan, että kaikki myös ihan oikeastikin toimii kuten pitää. Kyllä on mehut veke kun piti niin paljon opetella uutta, mutta samalla hyvä olo kun sai edistettyä projektia niin paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 23, 2020, 13:37:09
Fiiliksiä nyt, eilen ja huomenna.

https://ibb.co/YTyGK0C

(Kuva aidasta joen varrella)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 23, 2020, 13:39:35
Tänään sain testattua tuon testiin laittamani version projektista. Näyttää muuten toimivan, mutta herjaa tällä hetkellä kirjoitusoikeuksien puutteesta kahdessa kohtaa ajoa. Saa nähdä, saisinko kirjoitusoikeudet huomenna kuntoon. Olisi sitten ensi viikko aikaa säätää ominaisuuksia sovelluksen käyttäjien kanssa. Toisessa pitkään testatussa projektissa ilmeni yllättävä bugi. Toivottavasti saisin myös sen huomenna korjattua (koko paketissa on toinenkin bugi, mutta en vastaa järjestelmästä, jossa bugi on niin en voi asialle mitään. Siitä meillä on palaveri ensi viikolla vastuuhenkilön kanssa). Samaten olisi vielä kolmas homma huomiselle. Olisi kiva saada nämä valmiiksi. Saisi ensi viikolla aloitettua tavallaan tyhjältä pöydältä ja heti uusien projektien kimppuun.

Edit: Tänäänkin 9.5 tunnin päivä. Huomisesta taitaa tulla myös pitkä. Täytyy yrittää puristaa niin, että saisi ainakin nuo kaksi ensimmäistä omalta osaltani kuntoon. Tuossa kolmannessa kun ei ole niin kiire, eli ei ole suuri murhe jos menee ensi viikolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 24, 2020, 11:53:38
Sain hommat tehtyä siihen pisteeseen kuin olivat minusta kiinni. Seuraavaksi odotellaan palautetta, josko se edellyttäisi muutoksia, mutta ne jäänee ensi viikolle. Nyt olen loppupäivän enää vain tukihommissa pyrkien välttelemään koodiin koskemista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 25, 2020, 12:19:44
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 24, 2020, 20:11:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 24, 2020, 20:04:53
Pyydä ompelija kotikäynnille. Tai ota mukaan valokuva ja mittaa kotona tuolistasi strategiset mitat. Tai pyydä ompelijaa piirtämän valokuvaan ne kohdat, jotka pitää mitata.

Paksu iso froteepyyhe (tai yksi istuimelle ja toinen selkänojalle) tai sängynpeite voisi toimia ensiapuna. On ainakin helppo pestä, vaikkakin liukuu ehkä liian helposti pois paikaltaan.

Kiitos. Nämä neuvot tulevat todennäköisesti erittäin arvokkaiksi, jos osoittautuu kesähelteillä, ettei tämä tuoli hengitä riittävästi.

Nyt kun kesä on ohi ja aattelee taaksepäin, niin oikein lämpöisillä keleillä ajattelin tuollaisen "froteepyyhkeen" tarvetta ehkä korkeintaan muutamia kertoja enkä silloinkaan niin, että hankinta olisi aivan välttämätön. Tää siis ei ole sellainen upottavan pehmeä tuoli vaan sillä tavalla ryhdikäs, että ei ole liian kova mutta ei myöskään liian pehmeä. Tuoli siis hengittää melko hyvin. Ei tosin tarkoita, etteikö tuollaiseen voisi edelleen sijoittaa, ja parantaa tulevien kesien ehkä muutamien hassujen päivien kokemeusta jatkossa, mutta mitenkään suureksi menetykseksi "froteepyyhkeen" puuttuminen ei tänä kesänä osoittautunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 25, 2020, 13:25:53
Tekisi mieli käydä ostamassa olutta, mutta kun ei tee mieli krapulaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - syyskuu 25, 2020, 13:40:46
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 25, 2020, 13:25:53
Tekisi mieli käydä ostamassa olutta, mutta kun ei tee mieli krapulaa.
Teet kuten nuoriso kasvavasti muutenkin tekee - siirryt vain marihuanaan ja kannabikseen. Tupakanpoltto ja viinanjuonti sen sijaan ovat valkoroskien touhua.

Disclaimer: edellinen on tietysti vitsi sikäli, että en todellisuudessa kehota ketään käyttämään laittomia päihteitä. Semmoinen olisi itsessään laitonta, ja rumaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 26, 2020, 11:10:10
Kumma juttu. Aiemmin minulla oli shampoot sanotaan nyt "ryhmää A" ja "ryhmää B". B-ryhmään kuuluivat ne joiden käytön jälkeen tukka on sen verran ikävän näköinen että voidaan puhua bad hair daysta. A-ryhmän shampoilla tulos oli tietenkin parasta A-ryhmää. Tänä vuonna jossain vaiheessa kävi niin että ryhmät vaihtuivat keskenään. Ne shampoot joilla aiemmin tukkani oli näyttänyt paskaiselta alkoivatkin tekemään tukasta ihan ok näköisen, ja ne joilla se oli aiemmin ollut ok, olivatkin nyt sitä joka teki tukan rumaksi. Ja anna mun kaikkea kokea, nyt se järjestys on sitten taas paukahtanut alkuperäiseen asentoonsa.

Olisikohan sillä merkitystä mikä vuodenaika on menossa? Olisiko niin että kesäkaudella hiukset ovat jotenkin erilaiset, niin että niille sopii paremmin se mikä aiemmin ei sopinut? Aiemmin olen ollut sellaista huomaavinani että kun alan kesäkaudella grillaamaan itseäni pihalla, tukka näyttää paremmalta. Siksi ihmetyttää se jäkätys siitä miten hiukset pitäisi peittää auringossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - syyskuu 26, 2020, 12:12:02
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 26, 2020, 11:10:10
Olisikohan sillä merkitystä mikä vuodenaika on menossa? Olisiko niin että kesäkaudella hiukset ovat jotenkin erilaiset, niin että niille sopii paremmin se mikä aiemmin ei sopinut? Aiemmin olen ollut sellaista huomaavinani että kun alan kesäkaudella grillaamaan itseäni pihalla, tukka näyttää paremmalta. Siksi ihmetyttää se jäkätys siitä miten hiukset pitäisi peittää auringossa.
Täällä nousee kätönen vastaavasta, mutta minulla taitaa olla muutenkin jotkin mutanttihiukset.

Nyt aikuisena on päässyt käymään sillä tavalla, että hiukseni ovat alkaneet kähertyä kesäisin. Sitä on alkanut tapahtumaan kuluneen viiden vuoden aikana eikä muulloin, kuin kesällä. Eivät ne sentään täysin käkkärälle mene, mutta kihartuvat selkeästi. Omituinen ilmiö.

Varhaislapsuudessa hiukseni olivat lähes platinablondin väriset, ja aaltoilevat. Sitten ne muuttuivat tummiksi hyvin lyhyessä ajassa, ja niihin muodostui samalla erilainen jakaus, kuin aiemmin. Tämä on käsittääkseni vielä melko tavallinen ilmiö, eikä siinä mitään.

Vaan katselimme puolisen vuotta sitten vanhoja valokuviani erään naisen kanssa, ja mitä pirua! Minulla on yhdessä valokuva-albumissa kooste pärstäkuvistani kasvujärjestyksessä, vauvaikäisestä armeijaan. Yhdessä luokkakuvassa (Ala-asteen kolmas luokka) hiukseni ovat miltei porkkananpunaiset, ohuet ja suorat. En ollut kiinnittänyt kuvaan aiemmin mitään huomiota, mutta siinä tilanteessa foto suorastaan pomppasi silmille. Ajattelin ensin, että vanhassa valokuvassa on tapahtunut värimuutos ja että minulla olisi kuvassa joku vesikampaus, mutta juttu jäi hämäämään sen verran, että katsoin muitakin valokuvia siltä vuodelta. Ehei - tumman porkkananväriset hiukset, ohuet ja suorat. Piti oikein soittaa äidille ja kysyä asiasta häneltäkin - että mitä ihmettä, muistaako hän asiasta mahdollisesti jotain. No, äiti ryhtyi pleraamaan perhealbumeita, ja niissä sama juttu. Hänkään ei ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ja eipä sille sitten muuta voinut, kuin nauraa!

Seuraavan vuoden kuvissa (Niin koulu-, kuin muissakin) hiukseni ovat taas "normaalit" - tummat, aaltoilevat ja paksut.

Nyt ne sitten kihartuvat kesäisin. Kaikkeen sitä ihminen joutuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 26, 2020, 13:14:23
Hiusten laatu tuppaa muuttumaan vanhemmiten kuivempaan suuntaan. Ihan samaa saa aikaan auringonvalo ja uiminen - varsinkin suolaisessa merivedessä. Tyypillistä on myös se, että oleskelu eteläisemmissä maissa, joissa  ilma on lämpimän kostea, muuttaa hiusten käyttäytymistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 26, 2020, 14:32:30
Muistelisin, että joku kampaaja olisi suositellu shampoomerkin vaihtelua, mutten muista, millä perusteella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 26, 2020, 15:04:08
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 26, 2020, 14:32:30
Muistelisin, että joku kampaaja olisi suositellu shampoomerkin vaihtelua, mutten muista, millä perusteella.

No kampaajan suosittelemat shampoomerkit ovat tyypillisesti niitä, joita löytyy kampaamon tarjonnasta - paljon kalliimpaan hintaan tietenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 26, 2020, 15:14:55
Eiku se keskustelu taisi koskea ihan markettimerkkejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 26, 2020, 15:43:38
Minulla on hemmetin monta putelia ja eri merkkejä. Viikossa kun on pariton määrä päiviä, pesen toisinaan hiukset 4, joskus 3 krt/vk. Kehnommiksi havaitsemiaan shampoita voi käyttää silloin kun on "samalla pesulla" vain päivän. Joskus sitten sattuu ylläreitä, kuten tänään. 2 pv shampooksi tarkoitettu aine sai letin näyttämään paskaiselta.

Lapsena minulla oli suorat hiukset. Murrosiässä alimmat hiukset kiharoituivat, mutta eivät päällimmäiset hiukset. Ajanmittaan on suoristunut koko tukka. Ihan ilman raskauksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 27, 2020, 09:55:26
Katsoin sattumalta lentokapteeni Sullyn (Sullenberger) oman selostuksen tapahtumasta, jossa lentokoneen moottorit sammuivat, ja oli pakko laskeutua Hudson -jokeen. En tiennyt minkä näköinen tyyppi Sully on, joten luulin puhujaa näyttelijäksi, joka selostaa tapahtumat ikään kuin Sullyn roolissa. Osoittautui kuitenkin, että kyseessä oli aito henkilö.

Miksi epäilin, että kyseessä oli näyttelijä? Siksi, että puhuja oli niin hyvä esiintyjä. Hän puhui vakuuttavalla äänellä ja tyylillä, jollainen on tyypillinen näyttelijälle tai poliitikolle tai muulle ammattiesiintyjälle. Esitys oli hyvä ja mukaansatempaava. Melkein kylmät väreet tulivat pintaan sitä kuunnellessa.

Koska Sully muistuttaa ulkonäöltään ja puhetavaltaan kokenutta uutisreportteria tai näyttelijää tai poliitikkoa, aloin miettiä, eikö hän voisi olla presidenttiehdokas. Hänen puheensa oli luottamusta herättävää, "we can make it". Amerikkalaiset rakastavat sankareita. Sully täyttäisi tämän roolin. Hän pelasti lentomatkustajat, hän pelastaa Amerikan. Esityksessä oli ehkä hieman aistittavissa myös itsensä kehumista, mutta sitähän poliitikoilta odotetaan, kunhan se pysyy järkevissä rajoissa.

Googlasin, löytyykö tietoa Sullyn poliittisista näkemyksistä. No, löytyihän sitä.

https://www.dailymail.co.uk/news/article-6353463/Longtime-Republican-Miracle-Hudson-pilot-Captain-Sully-urges-people-vote-DEMOCRAT.html

Ajattelinkin, että Sully ei ehkä olisi Trumpin kannattaja. Hänen esiintymisensä ja tyylinsä on täydellinen vastakohta Trumpin puheille.

https://youtu.be/w6EblErBJqw

P.S. En tiedä, olisiko tyyppi sittenkään niin hyvä poliitikko...

https://youtu.be/EHRiEjJgjps
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 27, 2020, 19:39:53
Eilen koin erikoista.
  Haluatko miljonääriksi-ohjelmassa (jonka luo  piipahdin ulkoa ja sivusta katsellen ko. kysymyksen aikaan, sukulainen katseli) kyseltiin I maailmansodan jälkeisen Suomen ja Venäjän välisten rauhansopimuksen nimeä.  Minä ennustin eli valitsin: "Tarton rauha".  Uhri ei tiennyt joten hän kysyi yleisöltä joista valikoituneet kaikki 3 "tietävää"  vastasi:  "Pähkinäsaaren rauha".
  Olin hämmentynyt ja tyrmistynyt omasta tietämättömyydestäni. Hirveästä aukosta historia-tiedoissani. Ajattelin: tottahan tiedän Pähkinäsaaren rajan mutta onko siellä myöhemmin käyty saarella jotain wanhan kunniaksi allekirjoittamassa modernimpaankin aikaan?!?!

Mutta suuri "tietävä" kansa erehtyi! Heillä oli väärä vastaus. Oikeas vastaus oli "Tarton rauha". Kuten olin valinnut.
Miksi minä antipopulisti näin ehdin edes tuon ajan luottaa tyhmään typerään kansaan?
Tästä olen sitten hämmentyneenä koko seuraavan viikon, miettien syntyjä syviä, sosiopsykologian metkuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 29, 2020, 08:57:42
Ehkä tuossa ilmenee taipumus mukautua enemmistön näkemykseen. Luulen, että se on yleinen geneettinen piirre ihmisillä. "Ryhmän" arvot ja käsitykset ja moraaliset näkemykset hyväksytään vallitsevana tosiasiana eikä niitä kyseenalaisteta, vaikka ne olisivat miten mielettömiä tahansa. Tähänhän valtioiden olemassaolo perustuu. Vaikka valtio olisi miten mieletön kieroutunut diktatuuri hyvänsä, asukkaat pitävät sen arvoja ja käytäntöjä normaaleina ja hyväksyvät ne.

Toritapahtuma iranilaisittain:

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c2/Public_execution_of_Esmail_Jafarzadeh_%2824%29.jpg

Surevat ihmiset jonottavat saadakseen jättää viimeisen kunnianosoituksen suurelle maan isälle (joka teloitutti heidän läheisiään):

https://static.themoscowtimes.com/image/1360/4f/b19bf2e8fd384668bfb88183b63413f7.jpg

Koska enemmistö hyväksyy vallitsevan "meiningin", olipa se millaista tahansa, tarvitee vain manipuloida enemmistöä kontrolloidun median avulla, ja enemmistö äänestää vaaleissa niin kuin sen halutaan äänestävän. Demokratia näyttää toimivan, ja enemmistön tahto toteutuu muodollisesti. Enemmistön tahto on kuitenkin luotu keinotekoisesti propagandan ja - tästä sanasta ei tällä foorumilla pidetä - aivopesun avulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - syyskuu 30, 2020, 07:07:32
^Äläpäs KOpek valehtele. Ei se aivopesu sanana tai käsitteenä ole tässä koskaan ollut ongelma, vaan oma suora väitteesi keskustelukumppanin näkemysten olevan pelkästään aivopesun tuloksena omaksuttujen ajatusten tuotosta. Sorruit henkilökohtaisuuteen, mutta et näköjään edelleenkään pysty olemaan sen vertaa rehellinen, että kykenisit myöntämään asian. Päinvastoin yrität esittää taas vähän piilotetusti marttyyriä, jota sakinhivutetaan, vaikka oikeastaan olet muita vähän parempi, vähän hienompi mukatunnistaessasi tämän aivopesun heissä ja sanotuessasi siitä itse irti. KUKAAN ei ole puuttunut tuohon aivopesusta puhumiseen yleisellä tasolla, vaan ainoastaan siihen, että yritit käyttää sitä ad hominem -argumenttina, jolla nujerretaan toinen kirjoittaja ja kerätään vähintään pistevoitto väiitelyssä. Edelleen nköjään kieltäydyt ymmärtämästä, että jopa tilanteessa, jossa tämä aivopesu olisi totta, se ei siiltikään todista, että sinun oman väitteesi mukaan "ihan oma" näkemyksesi olisi parempi kuin tuo väitetyn aivopesun tuloksena syntynyt. Lopultakaan mikään näkemys ei muutu automaagisesti paremmaksi vain siksi, että sen on muodostanut "ihan itse". On itse asiassa todella harvinaista, että tällainen "ihan itse" -ajattelu on kovinkaan korkeatasoista. Päinvastoin ajattelun taso nousee juuri siitä, että se altistetaan vertailuun muiden ihmisten ajattelun kanssa ja katsotaan, miten se kestää kritiikkiä.

"Suuret ajattelijat" eivät ole suuria siksi, että he eivät saa muilta vaikutteita. Eivät edes siksi, että heidän ajattelunsa olisi lopullinen totuus asiasta. he ovat suuria siksi, että ovat sanoneet jotakin sellaista, joka vie diskurssia eteenpäin. Jotain, joka on välttämätöntä kaikkien seuraavien ajattelijoiden ottaa omissa pohdinnoissaan huomioon - vaikka olisivat eri mieltä. Siksi edelleen filosofi joutuu vaikkapa kommentoimaan vaikkapa Platonin luolavertausta, vaikka se on vanha ja moneen kertaan ruodittukin ajatusrakennelma. Siihen on otettava kantaa, se on tunnettava. SIKSI Platon on merkittävä ajattelija. Ei siksi, että luolavertaus olisi paras tai oikein kuvaus todellisuudesta.

Siksi myös oman ajattelusi paha ongelma ja puute on kyvyttömyytesi antautua keskustelemaan ja alistaa tuo "ihan oma" pohdintasi muiden esittmille kriittisille kysymyksille. Siksi piiloutuminen tämän "olet aivopesty joten kritiikkiisi ei tarvitse vastata" -suojaviitan alle on toimintamallina oikeastaan putoaminen kanveesiin ottamaan lukua. Toki tälläinen käyttäytymisen tapa on varsin yleinen ja suosittu, joten et ole mitenkään erityinen sellaiseen turvautuessasi. Mutta se ei kyllä ole tapa, jolla oma ajattelu nostetaan merkityksellisten (muillekin kuin vain itselle) pohdintojen piiriin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 30, 2020, 10:59:26
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 29, 2020, 08:57:42

Ehkä tuossa ilmenee taipumus mukautua enemmistön näkemykseen. Luulen, että se on yleinen geneettinen piirre ihmisillä. "Ryhmän" arvot ja käsitykset ja moraaliset näkemykset hyväksytään vallitsevana tosiasiana eikä niitä kyseenalaisteta, vaikka ne olisivat miten mielettömiä tahansa. Tähänhän valtioiden olemassaolo perustuu. Vaikka valtio olisi miten mieletön kieroutunut diktatuuri hyvänsä, asukkaat pitävät sen arvoja ja käytäntöjä normaaleina ja hyväksyvät ne.

Yhteisöjä koossa pitävät, yhteiset näkemykset ovat omaksuttuja yhteen kuuluvaisuuden vuoksi.

Tokihan niissä on kaikenlaista, kulttuuria, kieltä, samankaltaisuutta ja uskontoa ja muuta mikä yhdistää.
Valtaapitävät ovat aina muokanneet ihmismieltä ja ihmismieli on sille altis, laumavietti on "kansan etu".

Monesti etsitään myös yhteinen vihollinen jota voi syyttää kaikesta, mikä on mahdollisesti väärin yhteisössä.  Tai yhteinen uhri kuten uskonnossa "jeesus" jota kukaan ei "rakasta", mutta jolta kaikki vaativat "rakkautta"  tapettuaan hänet ristillä.

Remokratiakin on useimmiten hyvin epäremokraattista.  Vapaus nykyään on monissa kahleissa ja on ilmeisesti ollut aina- puusta laskeutumisen jälkeen.
Johtajat määräävät alaiset tottelevat näennäisen vapauden tunteen vuoksi ja palkan jonka saa yhteisön hyvinvoinnin mukaan- tai pahoinvoinnin, milloin mitenkin, mutta eliitti kyllä nauttii oikeuksista aina. Niinhän leijonauroskin tekee se syö ensin ja muut sitten jos ruokaa jää.
Ihmisluonto on vain jalostunut varsin pitkälle ahneudessaan ja "maallisen himossaan".

Vitsihän on, että päämäärät ovat jaloja, ihmisillä ja ihmiskunnilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 30, 2020, 16:25:19
Kuuloketeline meni rikki  :'( Siivotessa tippu lattialle. Oli tollanen muovinen Republic of Gamers -teline, joka tuli niiden yli 200 euroa maksaneiden "laatukuulokkeiden" kanssa joskus muutama vuosi sitten. Miksi laatukuulokkeissa, johto ei voi olla vaihdettava? Nuo kestivät öbaut vuoden ja sitten oli piuha rikki. Jos olisi voinut vaihtaa piuhan, kuulokkeet olisivat toimineet varmaan pitempään. Aika kalliiksi siis tuli laatukuulokkeet. Olen sen jälkeen siirtynyt kuulokkeisiin, joiden piuha on vaihdettava. Tällaiset kuulokkeet ovat noin 11-19 euroa kipale ja kestää useamman vuoden kun rikkimenneen piuhan tilalle voi ostaa alle kymmenellä eurolla aina uuden piuhan. Mutta asiaan. Laatukuulokkeet maksoivat yli 200 euroa ja niillä oli muovinen pidike; ilmeisesti sitä varten, ettei sekään kauaa kestä. Ja ei tosiaan putoamista lattialle kestänyt. Meinin nyt sitten Jimm'sin verkkokauppaan ja tilasin alumiinisen kuulokepidikkeen kotiinkuljetuksella. Voisin veikata, että nyt tulee kestämään myös pidike vaikka epähuomiossa onnistuisinkin sen jossain välissä taas kampemaan lattialle. 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - syyskuu 30, 2020, 20:04:06
Lainaus käyttäjältä: safiiri - syyskuu 30, 2020, 07:07:32^Äläpäs KOpek valehtele. Ei se aivopesu sanana tai käsitteenä ole tässä koskaan ollut ongelma, vaan oma suora väitteesi keskustelukumppanin näkemysten olevan pelkästään aivopesun tuloksena omaksuttujen ajatusten tuotosta. [...]

"Suuret ajattelijat" eivät ole suuria siksi, että he eivät saa muilta vaikutteita. Eivät edes siksi, että heidän ajattelunsa olisi lopullinen totuus asiasta. he ovat suuria siksi, että ovat sanoneet jotakin sellaista, joka vie diskurssia eteenpäin. Jotain, joka on välttämätöntä kaikkien seuraavien ajattelijoiden ottaa omissa pohdinnoissaan huomioon - vaikka olisivat eri mieltä. Siksi edelleen filosofi joutuu vaikkapa kommentoimaan vaikkapa Platonin luolavertausta, vaikka se on vanha ja moneen kertaan ruodittukin ajatusrakennelma. Siihen on otettava kantaa, se on tunnettava. SIKSI Platon on merkittävä ajattelija. Ei siksi, että luolavertaus olisi paras tai oikein kuvaus todellisuudesta.

Siksi myös oman ajattelusi paha ongelma ja puute on kyvyttömyytesi antautua keskustelemaan ja alistaa tuo "ihan oma" pohdintasi muiden esittmille kriittisille kysymyksille. Siksi piiloutuminen tämän "olet aivopesty joten kritiikkiisi ei tarvitse vastata" -suojaviitan alle on toimintamallina oikeastaan putoaminen kanveesiin ottamaan lukua. Toki tälläinen käyttäytymisen tapa on varsin yleinen ja suosittu, joten et ole mitenkään erityinen sellaiseen turvautuessasi. Mutta se ei kyllä ole tapa, jolla oma ajattelu nostetaan merkityksellisten (muillekin kuin vain itselle) pohdintojen piiriin.

Keskeneräistä ei pidä aina moittia. Ken keskeneräisyydestä tekee valmiin arvoisen, ja soveltaa sitä voimallisesti ja laajasti kaikkia koskevaksi, on hassu, tai voi olla sitä.

Edellistä tosiaan esiintyy paljon käytännössä, vaikka ideaaliseen käsityspolkuun nähden, moitiskelu, halventaminen, ... ei ole kovin järkevää sen takia, että lähdöt katkeavat herkästi jo ituvaiheessa.

Kun eletään paljon keskeneräistä ituvaihetta, vähän siellä sun täällä, ja osa tällaisista kukoistaa, sopivasta ja mahdollisesta kasvuihanteesta poiketen, niin ... ehkä luostariin kannattaisi mennä, jos haluaa jotenkin seurailla sitä, mikä ei tee selvää jatkoista.

Tuota ennen, moni voi yrittää elää kuten on lähtenyt, ja päätyy puolustautumaan EMssa tilanteessa. Näissä ei sitä paitsi, kevyt (vaivihkainen) vetäytyminen aina auta. Aika voi loppua kesken, ja muut resurssit.

Aina ei tarvita sen enempää, kuin ajatusten torppaaminen, etteivät villiintyisi liikaa. Tämä voi olla riittävää sofistikoituneisuutta. Järkevä ihminen tuskin lanseeraa sellaista murjua eteen, ettei sen jälkeen näe yhtään mitään, eteen, eikä ehkä taaksekkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - syyskuu 30, 2020, 23:11:38
Olikohan se tämä vai mikä ketju, kun joku puhui HSL:n lataamisesta verkossa. Nyt itsekin eksyin samaan mahdollisuuteen kun kännykkälaskut nousevat yllättäviin summiin  kun mobiililla matkoja makselee. Olipa todella typerä kokemus. Maksoin rahaa kortille ja jäin odottamaan tunniksi verkkoon, milloin sen voi ladata kortille. Ei tietenkään niin, vaan matkustustilanteessa ilmeisesti vasta sen rahan voi ladata kortille. Jos ei matkaa näköpiirissä, niin toivottavasti se tililtä mennyt raha ei kuoleudu jonkun ajan päästä.

Luottamukseni HSL:ää kohtaan loppui, kun kännykän yhteys ei junassa toiminut kun lippua yritin ostaa, ehdittyäni sisään viime tipassa. Ilahduin kun näin henkilökuntaa ja kysyinkin heiltä. Jep, sain lipunostettua. Olivatkin tarkastajia ja oikein pätemisenhaluinen olikin. Kun tuli luokseni lippua tarkastamaan, näytin tietenkin tutulle lippuni. Tästä alkoikin sananvaihto ja sakon kirjoittaminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 30, 2020, 23:30:59
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - syyskuu 30, 2020, 23:11:38

Helsinki estää autoilua ja sitten rahastaa julkista matkailua.
Minusta verotus ei ole se itsearvoinen asia nyhtää ihmisiltä rahaa. Verotuksen tarkoitus olisi vain kustantaa välttämättömiä palveluja. :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 30, 2020, 23:44:48
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 30, 2020, 16:25:19
Kuuloketeline meni rikki  :'( Siivotessa tippu lattialle. Oli tollanen muovinen Republic of Gamers -teline, joka tuli niiden yli 200 euroa maksaneiden "laatukuulokkeiden" kanssa joskus muutama vuosi sitten. Miksi laatukuulokkeissa, johto ei voi olla vaihdettava? Nuo kestivät öbaut vuoden ja sitten oli piuha rikki. Jos olisi voinut vaihtaa piuhan, kuulokkeet olisivat toimineet varmaan pitempään. Aika kalliiksi siis tuli laatukuulokkeet. Olen sen jälkeen siirtynyt kuulokkeisiin, joiden piuha on vaihdettava. Tällaiset kuulokkeet ovat noin 11-19 euroa kipale ja kestää useamman vuoden kun rikkimenneen piuhan tilalle voi ostaa alle kymmenellä eurolla aina uuden piuhan. Mutta asiaan. Laatukuulokkeet maksoivat yli 200 euroa ja niillä oli muovinen pidike; ilmeisesti sitä varten, ettei sekään kauaa kestä. Ja ei tosiaan putoamista lattialle kestänyt. Meinin nyt sitten Jimm'sin verkkokauppaan ja tilasin alumiinisen kuulokepidikkeen kotiinkuljetuksella. Voisin veikata, että nyt tulee kestämään myös pidike vaikka epähuomiossa onnistuisinkin sen jossain välissä taas kampemaan lattialle. 8)

Johtoa en ole saannut rikki kuin kännyn kuulokkeista. Yksistä tietsikkaluureista on sangan keinonahka kesinyt. Toisista korvatyynyt hajosivat - missähän nekin muuten ovat? Kuuden euron uudet Lidl-laatukuulokkeet jäivät työpisteeseen. Ne itseasiassa olivat ihan mukavat päässä. Muistaakseni jossain on vielä jotkut luurit. Mutta etsitään kunhan tulee tarve. Vielä mennään noilla kesineillä yhteysvälineillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2020, 06:18:52
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 30, 2020, 23:44:48

Mulla hajosi keinonahka ja lähti pehmuste yksistä kuulokkeista juuri vähän aikaa sitten. Kestivät joku 3-4 vuotta. Yhdellä pihanvaihdolla selvittiin. Oisko ollut silloin joskus 11 euroa Prismassa.

Mä olen kanssa käsityksessä, ettei kaikilla hajoa kuulokkeista piuha. Jostain syystä itse saan sen aina ekana rikki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2020, 12:41:13
Tilasin Eastonista maanantaina kalkkunarullan täksipäiväksi. Tiistaina ilmoittivat, ettei voida toimittaa kun tuote on tilapäisesti loppunut. Vaihdoin tilauksen kalkkunan filerullaan ja tänään sain kuitenkin alkuperäisen kalkkunarullan kun kalkkunan filerulla oli loppunut. Että näin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2020, 13:11:44
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 23, 2020, 13:39:35
Tänään sain testattua tuon testiin laittamani version projektista. Näyttää muuten toimivan, mutta herjaa tällä hetkellä kirjoitusoikeuksien puutteesta kahdessa kohtaa ajoa. Saa nähdä, saisinko kirjoitusoikeudet huomenna kuntoon. Olisi sitten ensi viikko aikaa säätää ominaisuuksia sovelluksen käyttäjien kanssa. Toisessa pitkään testatussa projektissa ilmeni yllättävä bugi. Toivottavasti saisin myös sen huomenna korjattua (koko paketissa on toinenkin bugi, mutta en vastaa järjestelmästä, jossa bugi on niin en voi asialle mitään. Siitä meillä on palaveri ensi viikolla vastuuhenkilön kanssa). Samaten olisi vielä kolmas homma huomiselle. Olisi kiva saada nämä valmiiksi. Saisi ensi viikolla aloitettua tavallaan tyhjältä pöydältä ja heti uusien projektien kimppuun.

Edit: Tänäänkin 9.5 tunnin päivä. Huomisesta taitaa tulla myös pitkä. Täytyy yrittää puristaa niin, että saisi ainakin nuo kaksi ensimmäistä omalta osaltani kuntoon. Tuossa kolmannessa kun ei ole niin kiire, eli ei ole suuri murhe jos menee ensi viikolle.

Tuo minusta riippumaton bugi on ilmeisesti satu korjattua mikäli ensimmäiset työpaikan slack-kanavan uutiset pitävät paikkansa. Huh. Tämä on ollut ikuisuusprojekti. Toivottavasti saisimme tämän viimein tuotantoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 01, 2020, 13:18:58
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - syyskuu 30, 2020, 23:11:38
Olikohan se tämä vai mikä ketju, kun joku puhui HSL:n lataamisesta verkossa. Nyt itsekin eksyin samaan mahdollisuuteen kun kännykkälaskut nousevat yllättäviin summiin  kun mobiililla matkoja makselee. Olipa todella typerä kokemus. Maksoin rahaa kortille ja jäin odottamaan tunniksi verkkoon, milloin sen voi ladata kortille. Ei tietenkään niin, vaan matkustustilanteessa ilmeisesti vasta sen rahan voi ladata kortille. Jos ei matkaa näköpiirissä, niin toivottavasti se tililtä mennyt raha ei kuoleudu jonkun ajan päästä.

Luottamukseni HSL:ää kohtaan loppui, kun kännykän yhteys ei junassa toiminut kun lippua yritin ostaa, ehdittyäni sisään viime tipassa. Ilahduin kun näin henkilökuntaa ja kysyinkin heiltä. Jep, sain lipunostettua. Olivatkin tarkastajia ja oikein pätemisenhaluinen olikin. Kun tuli luokseni lippua tarkastamaan, näytin tietenkin tutulle lippuni. Tästä alkoikin sananvaihto ja sakon kirjoittaminen.

Ei kuoleennu, ilmestyy kortille kun seuraavan kerran lukijalle korttia näyttää.

Kännykän yhteys nyt voi muustakin kiinni kuin junasta ja kyllähän selkeästi on kerrottu, että  lippu on oltava junaan mennessä. Muutoinhan siellä kaikki olisivat "ehtineet viime tipassa".

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2020, 17:29:06
Tekisi mieli tilata pizza.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 01, 2020, 17:42:13
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 01, 2020, 17:29:06
Tekisi mieli tilata pizza.

Yllätäen, not really my thing, mutta tänään vaikka vois kotio mennessä noutaa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 01, 2020, 18:08:12
Paluumatka lähenee. Olen käyttänyt pariviikkoista ympäristönmuutosta hyväkseni ja ostanut yhtä ja toista, mitä hieman halvemmalla on saanut, kuten tällaisen.

https://i.ibb.co/B2dbkKt/Screenshot-2020-10-01-at-16-25-18.png

Eroa Suomen hintoihin on 60 euroa. Täältä ostettuna saa vielä tuollaisen peltilaatikon, jossa on ylimääräinen terä ja viila sekä pohjalla kaksi öljypulloa (ketjuun ja koneeseen). Olen ymmärtänyt, että Suomesta ostettuna tulee vain pahvilaatikko. No, oli miten oli.

Minulla on ollut käytössäni Dolmar moottorisaha joka lakkasi toimimasta. Rassasin sitä, mutta en saanut sitä toimimaan. En keksinyt, mikä voisi olla vikana. Kipinä tulee, mutta moottori ei käynnisty. Hörähtää ehkä vähän. Muuten saha ei ole romun oloinen. Tai enhän minä tiedä, omistanko edes kyseistä sahaa tällä hetkellä, kun murtoporukka on vieraillut alueella, jossa sitä olen säilyttänyt. Tätä uutta en aio jättää tuollaisiinpaikkoihin vaan vien ja tuon sen autolla, kun käyn paikkakunnalla.

Katsoin jostakin nettisivulta, että kyseinen saha on itse asiassa teknisessä mielessä sukua vanhalle Dolmarille, koska Makita on ostanut tuotemerkin ja toiminnat. Ostamani malli on harrastelijatasoa, mutta enhän olekaan ammattilainen. Jotain vähän sahailen. Ammattimallit olisivat maksaneet enemmän. Aivan halvimman tason rimpulaa en halunnut ostaa vaan keskihintaisen, jolla jotain toivottavasti tekeekin. Dolmariin, joka myös oli keskihintaluokan saha, olen yleisesti ottaen ollut tyytyväinen. Malli on (oli?) 109.

https://www.findit.fi/fi/1513514.htm

Muita hankintoja ovat olleet pari kovalevyä, jotka ovat täällä keskimäärin jonkin verran eli noin 20-30 prosenttia halvempia. Kovin paljon ei voi ostella, koska kuljettaminen on hankalaa ja tietysti rahavarojen rajallisuuden takia.

Yksi esine, mistä olen haaveillut pitkään (Suomesta ostettuna), on puunhalkaisulaite, johon mahtuvat metriset puut. Hakattavilla kiiloilla puiden halkaiseminen on työlästä. Koneellisessa laiteessa pitäisi olla sen verran voimaa, ettei yhden puun halkeamista tarvitse kovin pitkään odottaa.

Polttomoottorikäyttöisen voisi viedä metsään.

https://www.ikh.fi/fi/puunhalkaisukone-8t-100cm-pystymalli-6-5hp-xw104a

Liian kallis minun budjettiini.

Bauhausissa oli aikoinaan sähköllä toimiva kone metrin puille noin neljälläsadalla eurolla. Niin halvalla ei enää saa mistään.

https://agropoint.fi/tuotteet/halkaisukone/halkaisukone-axo-5-5t/

Ehdoton vaatimus on se, että metrin pituinen puu mahtuu laitteeseen. En minä mitään hellapuita aio tehdä.

https://www.vastavalo.net/halko-halot-koivuhalko-halkomotti-425180.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 02, 2020, 08:40:48

Eilen iltapäivällä vävyni kävi pulttaamassa makkarin seinään uuden telkkarini. Se nyt sitten toimii kokonaan netin varassa, kun huonessa ei ole antennipistoketta enkä kaapelia viitsi olohuoneesta pintavetona makkariin vetää. Olisi vaan jaloissa kaiken aikaa. Vävy näytti pari perusjuttua siitä käytöstä ja niillä tulen toimeen hyvän hetken. Syvällisemmin perehdyn kapineen käyttöön ja teen kunnolla omat viritykseni aloitussivulle vasta jonain sadepäivän puhdetyönä.

Nukkumaan mennessä tein koekäytön ja katsoin YouTubesta taas kerran Elviksen konsertin Hawaijilla 1973. Yllättäen siitä oli uusi näyttävä versiokin tullut sitten viimenäkemän. :)

Hyvin tuli uni sen jälkeen siitäkin huolimatta, että mun käsikremppaa juili ihan perkeleesti pilleristä huolimatta  :'( :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 02, 2020, 16:16:41
Fazerin pihla-suklaakonvehti vaikuttaa lupaavalta. Tätä voisi hommata jouluna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - lokakuu 02, 2020, 22:45:05
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 01, 2020, 13:18:58
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - syyskuu 30, 2020, 23:11:38
Olikohan se tämä vai mikä ketju, kun joku puhui HSL:n lataamisesta verkossa. Nyt itsekin eksyin samaan mahdollisuuteen kun kännykkälaskut nousevat yllättäviin summiin  kun mobiililla matkoja makselee. Olipa todella typerä kokemus. Maksoin rahaa kortille ja jäin odottamaan tunniksi verkkoon, milloin sen voi ladata kortille. Ei tietenkään niin, vaan matkustustilanteessa ilmeisesti vasta sen rahan voi ladata kortille. Jos ei matkaa näköpiirissä, niin toivottavasti se tililtä mennyt raha ei kuoleudu jonkun ajan päästä.

Luottamukseni HSL:ää kohtaan loppui, kun kännykän yhteys ei junassa toiminut kun lippua yritin ostaa, ehdittyäni sisään viime tipassa. Ilahduin kun näin henkilökuntaa ja kysyinkin heiltä. Jep, sain lipunostettua. Olivatkin tarkastajia ja oikein pätemisenhaluinen olikin. Kun tuli luokseni lippua tarkastamaan, näytin tietenkin tutulle lippuni. Tästä alkoikin sananvaihto ja sakon kirjoittaminen.

Ei kuoleennu, ilmestyy kortille kun seuraavan kerran lukijalle korttia näyttää.

Kännykän yhteys nyt voi muustakin kiinni kuin junasta ja kyllähän selkeästi on kerrottu, että  lippu on oltava junaan mennessä. Muutoinhan siellä kaikki olisivat "ehtineet viime tipassa".

T; Xante

Tänks :)
Siihen aikaan ei ollut selkeästi kerrottu. Oli vaan niin nolo, ärsyttävä ja typerä tapahtuma. Tarkastaja oli todella nolaamisjanoinen.

Edellisellä kerralla kun ostin lipun, ilmestyi mobiilin ruutuun muistutus (ensimmäistä kertaa), että lippu pitää ostaa ennen junaan menemistä. Joo, mä tiedän ja ihan ok. Ihan ok myös maksaa oppirahat. Otti päähän vaan se tapa miten minusta tehtiin julkinen eläin.

Kävin lenkillä asemalla ja sen lataamansa rahan voi siinä maksuautomaatilla ladata talteen. Ihan sama minulle olisi ostaa maksuautomaatilla se raha kortille. Ymmärrän tuon sovelluksen hyödyn jos lataa netistä -aikaa.

Jos lataa rahaa, niin aikaa on latailla. Jos taas lataa aikaa, niin rahaa on millä latailee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 02, 2020, 23:08:52
Ympyrä sulkeutuu. Kirjoitan tätä autossa, joka kulkee noin 160 kilometrin mittarinopeutta. Todellinen nopeus on jonkin verran alhaisempi niin kuin se yleensä on.

Koronatartuntariski on ollut välillä merkittävä, kun olen liikkunut ihmisruuhkassa ilman maskia ja vielä riskialueella. Kyseessä on ollut osittain vahinko, koska olen ollut ulkona, ja yhtäkkiä jostakin bussista on laskeutunut kymmeniä ihmisiä ympärilleni. Ei siinä ole ehtinyt maskia kaivaa esille, kun on taluttanut polkupyörää. Sen luotsaaminen ihmisruuhkan läpi on ollut muutenkin jo hankalaa. Totta kai olen myös ajanut sillä, mutta joissakin paikoissa olen taluttanut sitä.

Tänään tuli ajettua polkupyörällä kohtuullinen matka "minun asteikollani" ja käveltyäkin vielä jonkin verran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 02, 2020, 23:12:08
^Muista karanteeni!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 02, 2020, 23:15:33
Karanteeni, joo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 03, 2020, 15:50:43
Joskus aikoinaan kun vielä urheilin, oli mulla tapana ottaa aika-ajoin iltalenkiksi Helsinki-Vantaan Lentoaseman ympäripyöräily. Matkan varella - oisko ollut Ruotsinkylässä lentokentän jossain luoteis- pohjoispuolella - oli alamäki, jossa pääsin kilpapyörälläni lenkkiäni myötäpäivään ajaessani yli 70 kilsan tuntinopeuteen.

Sen lisäksi että pyörässäni oli velodromirenkaat, jotka siis tuppasivat puhkemaan aika-ajoin jo sepeliä asfaltilla kohdatessaan, kerran kävi niinkin, että kissa juoksi tien yli mielestäni pikkasen liian läheltä. Ottaen huomioon, ettei siihen aikaan ollut tarjolla nuorisoon vetoavia pyöräilykypäriä, tapahtui lenkit ilman kypärää. En ymmärrä mitä päässäni tuolloin liikkui. Olenkin nähnyt tapahtumasta joskus myöhemmin painajaisia, mitä olisikaan käynyt jos törmäys olisi tapahtunut tai kumi puhjennut.

Tuli muistot mieleen tästä uutisesta: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006657649.html (https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006657649.html). Pahaa tekee katsoa, vaikka onneksi videolla peuraan pyörällään törmännyt selvisi ymmärtääkseni ilman suurempia kolhuja.

EDIT: itse asiassa Ruotsinkylä näyttäisi olevan ehkäpä paremminkin kentän pohjois-koillispuolella. Mutta huitsin nevadassa, joka tapauksessa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2020, 16:56:46
Tänään oli salipäivä. Tavallisesti salilta tultuani suihkun jälkeen syön lounaan ja hörppäsen ison mukillsen kahvia jälkkäriksi. Jos tuon jälkeen jään paikalleni vaikkapa roikkumaan netissä tai pelaan jotain, niin alkaa väistämättä nukuttaa niin, että joskus jopa sammahdan siinä istuessani.

Tänään tuli kuitenkin poikkeuksellisen levoton olo. Tavallaan olisi tehnyt mieli lähteä kaupoille etsimään uusia kodinkoneita keittiöön tai mennä ostamaan karkkia. Olin pirullinen makeanhimo. Päädyin kuitenkin asentamaan valot fillariini, sillä pian alkaa olla aamulla hämärää, kun lähden liikkeelle. Sen jälkeen haravoin hetken pihan laatoitettuja alueita, jotta niihin ei jämähdä ravinteista lehidistä, kun sateet tulee. Oli aika hullua hommaa kyllä haravoida kuivia lehtiä tuulisella ilmalla. Mutta sainpahan purettua levottoman oloni siinä. Makeanhimo ei kyllä hävinnyt ja nyt mietin lettujen paistamista :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 03, 2020, 19:30:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 03, 2020, 16:56:46
Tänään oli salipäivä. Tavallisesti salilta tultuani suihkun jälkeen syön lounaan ja hörppäsen ison mukillsen kahvia jälkkäriksi. Jos tuon jälkeen jään paikalleni vaikkapa roikkumaan netissä tai pelaan jotain, niin alkaa väistämättä nukuttaa niin, että joskus jopa sammahdan siinä istuessani.

Tänään tuli kuitenkin poikkeuksellisen levoton olo. Tavallaan olisi tehnyt mieli lähteä kaupoille etsimään uusia kodinkoneita keittiöön tai mennä ostamaan karkkia. Olin pirullinen makeanhimo. Päädyin kuitenkin asentamaan valot fillariini, sillä pian alkaa olla aamulla hämärää, kun lähden liikkeelle. Sen jälkeen haravoin hetken pihan laatoitettuja alueita, jotta niihin ei jämähdä ravinteista lehidistä, kun sateet tulee. Oli aika hullua hommaa kyllä haravoida kuivia lehtiä tuulisella ilmalla. Mutta sainpahan purettua levottoman oloni siinä. Makeanhimo ei kyllä hävinnyt ja nyt mietin lettujen paistamista :)

Lettu on aina hyvä vaihtoehto makeanhimoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 03, 2020, 19:55:13
^Myös karviaismarjat auttaa. Seinän takana pensas josta tänään riivin viimeisiä, hyvin sokerisen makeita olivat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2020, 20:11:08
No nyt olen jo niin pitkästi tässä sitä miettinyt ja monesti tehnyt jämäkän päätöksen, että kohta menen ne letut tekemään, että enpä näin myöhällä enää ala käryttämään. Keksin sille hyvän korvikkeen, jos jaksaisi nostaa persauksen irti sohvasta hetkeksi.

Varmaan on parempikin vaihtoehto tähän aikaan illasta lämmin mehukeitto https://lamminkuppi.fi/product/mustikka-vadelmakeitto/
Kerran ostin tuollaista kokeeksi ja se olikin yllättävän hyvää ja sopii just näin illalla nautittavaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 06, 2020, 09:35:32
Ensimmäinen yö pölypesässä yli kahteen viikkoon. Pölyn näkee leijuvan lampun valossa, kun menee nukkumaan ja sänky pöllähtää. Lähdin ajamaan Helsingistä vähän ennen kymmentä illalla ja olin perillä kahden jälkeen yöllä. Kännykän "kamerahälytin" oli muuttanut itsekseen muotoaan niin, että luulin alussa, että sitä ei ole lainkaan. En tiedä, kumpi on parempi, entinen vai nykyinen.

Mutta eipä kamerahälyttimestäkään ole aina apua. Onneksi ajoin juuri silloin rekan perässä, kun ohituskaistan tuntumassa kyttäsi kaksi poliisiautoa jonkin matkan päässä toisistaan eri puolilla tietä. Kello oli varttia vaille kaksitoista. Tämä oli muistutus siitä, että mihinkään aikaan vuorokaudesta ei ole täysin turvallista. Poliisivaara on aina olemassa. Ilman edelläni ajanutta rekkaa murehtisin ehkä parhaillaan, mistä rahat sakkoon otetaan. Pienituloisten sakkosummat ovat kasvaneet huomattavasti viimeisten viidentoista vuoden aikana, mutta eipä tätä ole paljon uutisissa toisteltu. Sakot ovat rahamäärältään todennäköisesti yli kaksinkertaistuneet. 2000-luvun alkuvuosina sakko oli tyypillisesti jotain satasen luokkaa. Nyt se on ties kuinka monta sataa. Toivottavasti en saa tietääkään tarkkaa summaa lähiaikoina, vaikka se voi tietysti tapahtua vaikka tänään. Olen patologinen ylinopeudella ajaja.

Tästä tuli mieleeni eilen netissä vilahtanut uutisotsikko, jossa Keski-Suomen poliisipamppu julisti, että järjetön kaahailu maanteillä on lisääntynyt. Mielessäni käväisi ajatus, että kaahailevatko poliisit siis entistä enemmän, vai mistä on kyse. Heidän kaahailunsahan se kaikkein järjettömintä ja vastenmielisintä on. Eikä se turvallistakaan ole. Eräs poliisipamppu kerskui kerran lehtijutussa ajaneensa kymmeniä tuhansia kilometrejä "pikataivalta" Keski-Suomen maanteillä. Tällä hän viittasi hälytysajoihin pitkien etäisyyksien maakunnassa. Hän myönsi itsekin, että suurin osa tapauksista osoittautuu paikan päällä kiireettömiksi. Mutta onhan se mageeta panna valot vilkkumaan ja painaa kaasu pohjaan eli tehdä sellaista, joihin meillä tavallisilla maan matosilla ei ole lupaa eikä oikeutta. Meitä rangaistaisiin suurina rikollisina. Tämä soti tasa-arvon ajatustani vastaan.

Kun ohikulkumatkallani poikkesin Oulussa huhtikuun alkupäivinä vuonna 2014, näin harvinaisen röyhkeän esimerkin poliisikaahailusta. Poliisiauto tuli kovaa vauhtia jalkakäytävää pitkin. Se ylitti kadun suojatien vierestä ja jatkoi edelleenkin jalkakäytävällä. En ehtinyt ottaa kuvaa siitä. Sain kuvan vain sen renkaanjäljistä. Mitä olisi tapahtunut, jos joku ihminen olisi tullut ulos kaupan ovesta tai kerrostalon ovesta ja jäänyt poliisiauton alle. Eihän tavallinen jalankulkija osaa odottaa, että jalkakäytävällä ajaisi auto tuhatta ja sataa. Siinä voi mennä hitaasti jokin kadunlakaisukone tai huoltoauto tai vastaava, jota ehtii väistää.

Paikka oli tämä. (https://www.google.fi/maps/@65.008425,25.4784512,3a,75y,71.36h,93.67t/data=!3m6!1e1!3m4!1svEmxHP6Oqg5u_4kdzWZ_1w!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi)

Auto tuli kevyen liikenteen väylää pitkin rautatiesillan alitse ja ylitti Rautatienkadun suojatien vierestä ja jatkoi Saaristonkadun jalkakäytävää pitkin, kunnes kääntyi muutaman korttelin päässä oikealle. Kun katunäkymää kääntää vasemmalle, näkyy mainitsemani jalkakäytävä. Poliisiauto on ajanut Special Bike -kaupan rappujen edestä tai mikä liike paikalla vuonna 2014 on ollutkin. Poliisiautossa vilkkuivat siniset valot. En muista, oliko sen hälytyssireeni päällä. Ehkä oli, vaikka se ei olekaan jäänyt mieleeni. Tai ehkä ei ollut, koska se ei ole piirtynyt mieleeni?

Olin kävelemässä puisen ulkorakennuksen kohdalla, vai mikä se pitkulainen koppi on, kun poliisiauto ilmestyi näkyviin sillan alta. Kiirehdin alta pois. Olin jo risteyksen kohdalla, kun poliisiauto ylitti kadun. Mutta kuvaa en ehtinyt ottaa. En saanut kaivettua digikameraa taskustani tarpeeksi nopeasti.

Oulun poliisi taitaa olla jo perinteisesti brutaalein Suomessa, mihin viittaavat vanhat vitsitkin. Kaukana pohjoisessa taitaa olla vallalla villin lännen meininki muutenkin.

https://yle.fi/uutiset/3-9818091
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 06, 2020, 15:50:04
" Kirurgien muita parempi asema on aivan pöyristyttävä vääryys. Ykskin tuttu kirurgi oikein leuhkii sillä, kuinka monta ihmistä hän on viiltänyt auki. Tavallinen ihminen sen sijaan on heti vankilassa, kun vain vähän näyttää puukkoa toiselle. On se vain niin eppaa."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 06, 2020, 21:48:40
Selasin tekemiäni Youtube-videoita ja laskin huvikseni yhteen "gohhoh" -tekijänimellä lataamieni videoiden katsomiskerrat. Niitä oli 294170.

Suurin katsomismäärä oli videoilla "Pitäisikö liian tehokkaat autot kieltää" (128000), "Tavoitteena ylinopeuden Suomen ennätys" (96000) ja "Tiukan tullen kakkosella voi rykäistä yhdeksään kymppiin" (27000). Luvut eivät ole tarkkoja, joska laskin ne videoluettelosta, jossa lukemia on pyöristetty alaspäin. 128000 on 128321, 96000 on 96352 ja niin edelleen. Todellinen kokonaiskatsojamäärä on siis hieman enemmän kuin 294170, jonka ilmoitin edellä.

"Gohhoh" on vain yksi monista Youtube-tunnuksistani. Osan olen jo kadottanut, joten en pysty laskemaan videoiden katsojamääriä. Yli sadantuhannen katsojan videoita on muillakin tekijänimillä. Veikkaan, että videoillani on ollut kaikkiaan yli puoli miljonaa katsomiskertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 08, 2020, 11:27:32
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - syyskuu 30, 2020, 23:11:38
Olikohan se tämä vai mikä ketju, kun joku puhui HSL:n lataamisesta verkossa. Nyt itsekin eksyin samaan mahdollisuuteen kun kännykkälaskut nousevat yllättäviin summiin  kun mobiililla matkoja makselee. Olipa todella typerä kokemus. Maksoin rahaa kortille ja jäin odottamaan tunniksi verkkoon, milloin sen voi ladata kortille. Ei tietenkään niin, vaan matkustustilanteessa ilmeisesti vasta sen rahan voi ladata kortille. Jos ei matkaa näköpiirissä, niin toivottavasti se tililtä mennyt raha ei kuoleudu jonkun ajan päästä.
Puoli vuotta taitaa säilyä käyttöön ottamaton lataus laitteissa ja taitaa senkin jälkeen saada palautettua vaikka työläästi. Se lataus ilmeisesti on nimenomaan sillä fyysisellä kortilla ja saadaan maksulaitteesta kortille.

LainaaLuottamukseni HSL:ää kohtaan loppui, kun kännykän yhteys ei junassa toiminut kun lippua yritin ostaa, ehdittyäni sisään viime tipassa. Ilahduin kun näin henkilökuntaa ja kysyinkin heiltä. Jep, sain lipunostettua. Olivatkin tarkastajia ja oikein pätemisenhaluinen olikin. Kun tuli luokseni lippua tarkastamaan, näytin tietenkin tutulle lippuni. Tästä alkoikin sananvaihto ja sakon kirjoittaminen.
Matkalippu on oltava ostettuna ennen liikennevälineeseen menoa, ei vasta kun tarkastajat ovat vaunussa näköpiirissä.

Enempi Helsingin Seudun Liikenteestä taitaa olla Pääkaupunkiseutu muutoksessa (https://kantapaikka.net/index.php/topic,75.0.html) ketjussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 08, 2020, 14:20:14
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 08, 2020, 11:27:32
Matkalippu on oltava ostettuna ennen liikennevälineeseen menoa, ei vasta kun tarkastajat ovat vaunussa näköpiirissä.

HSL:n touhu on alusta loppuun natsimeininkiä. Sakko eli "tarkastusmaksu" on lapsilla lipun hintaan nähden ankarampi kuin aikuisilla. Tarkastajat ovat kuin Gestapo.

Olen joskus miettinyt, että jos olisi samanhankisiä apureita, tekisin laittomuusvideoita, jossa esitettäsiin lainvastaisia tekoja. Jonkinlainen "Rikos-Youtube" siis. Teoista ei tietenkään saisi jäädä kiinni, joten henkilöiden pitäisi esiintyä naamioituneena, mikä nykyisin onkin luontevaa. Videot pitäisi ladata nettiin jostakin prepaid-liittymästä takahikiältä, ettei sitäkään kautta päästäisi jäljille.

Oleellisesta olisi se, että lainvastaiset teot tai rikokset tai miksi niitä haluaa kutsua, olisivat harmittomia. Videolla ei siis esiteltäisi murtoja ja pahoinpitelyjä tai muitakaan rikoksia, joilla on uhri, vaan systeemin määräysten rikkomista. Videossa voisi olla laskuri, joka laskisi päiväsakkoja tai vankeusvuosia tai mitä teoista nyt voisi seuratakin.

Yksi mahdolinen rikospaikka voisi olla metron laiturialueen raja liukuportaiden yläpäässä tai hissille menevässä käytävässä. Lipunhan pitää olla ostettuna, kun ylittää tuon rajan, vaikka metro on vielä kymmenien metrin päässä liukuportaiden takana. Kulkuvälineeseen nouseminen ei siis ole ratkaiseva tekijä vaan lattiaan maalatun viivan ylittäminen. Minusta tällainen raja on sairas. Berliinissä ja kenties monessa muussakin kaupungissa pääsee vapaasti metrotunneleihin ja asemille. Lippu vaaditaan vasta, kun oikeasti matkustaa. Lippuautomaatitkin ovat metrolaitureilla. On niitä tuloauloissakin.

Video voisi esittää ihmistä hyppimästä edestakaisin rajan yli ilman matkalippua. Laskuri laskisi, miten paljon tarkastusmaksuista kertyy. Jossakin 5000 euron kohdalla voisi lopettaa. Videon tarkoituksena olisi osoittaa systeemin mädännäisyys ja epäinhimillisyys.

Muita kohteita voisivat olla öiset suojatiet, joissa juoksenneltaisiin päin punaista. Ylinopeus olisi tietysti myös luonteva rikos. Sen pitäisi tietenkin olla vaaratonta ylinpeutta, vaikka propaganda väittää, ettei sellaista olekaan. Ja moottoriveneellä ajeltaisiin provokatiivisesti ilman vaadittavia varusteita. 

Tässä liikennerikoksia:

https://youtu.be/BQMR-70XntQ
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 08, 2020, 15:53:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 08, 2020, 14:20:14
HSL:n touhu on alusta loppuun natsimeininkiä. Sakko eli "tarkastusmaksu" on lapsilla lipun hintaan nähden ankarampi kuin aikuisilla.

Se ei ole sakko, joka suoritetaan valtiolle, vaan nimen omaan tarkastusmaksu, joka suoritetaan liikennepalvelun tuottajalle.
15-17 vuotiaat ovat aivan kyllin kypsiä huolehtimaan siitä, että heillä on (lasten)matkalippu silloin kun se pitää olla, joten he välttyvät tuolta tarkastusmaksusta toimimalla oikein.

Vuosikaudet tunnollisesti matkani maksaneena pidän kohtuullisena sitä, että liputta matkusvailta peritään tarkastusmaksu ja nimen omaan sen verran suurena, että se ei houkuttele liputta matkustamiseen. Jos tarkastusmaksu olisi vain esimerkiksi tuplasti lipun hinta, niin eihän silloin kannattaisi ikinä maksaa lippua ainakaan nykyisillä tarkastajatiheyksillä. Jokaisessa ostetussa matkalipussa maksetaan myös niitä pummilla matkustavien matkoja.

Korjasin typon 16--17 => 15-17
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 08, 2020, 16:06:56
Eräs läheisimmistä ystävistäni muistaakseni kertoi, että matkustaa aina pummilla. En voi sellaista hyväksyä, vaikka pidänkin tästä ystävästäni muuten. Sellainen toiminta ei vaan ole mielestäni moraalisesti kestävää, enkä oikein ymmärrä sellaista.

Toisaalta hän kieltäytyy työttömyyskorvauksista, jotka hänen mielestään ovat moraalittomia. Hänen mielestään ihmisen pitää pystyä elättämään itsensä aina ja kaikissa tapauksissa. Oma moraalini sallisi työttömyyskorvauksen vastaanottamisen, varsinkin jos työttömyys johtuu työkyvyttömyydestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 08, 2020, 16:13:37
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 08, 2020, 16:06:56

Moraali on venyvää, yleensä sen minkä hyväksyy itselleen ei välttämättä toisen toimintana ole moraali-arvoltaan samanlainen.

"Pummilla matkaava "varastaa yrittäjältä, yksi ihminen ei paljon merkitse, mutta yleistyessään se hankaloittaa muiden matkaajien kulkemisia. Yrittäjähän maksattaa muilla sen hinnan, kuten kauppiaat myymälävarkaiden viemät tavarat- toisilta asiakkailla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 10, 2020, 09:32:04
Neljätoista yhden henkilön kirjoittamaa viestiä peräkkäin "viimeisimmät viestit" osiossa. Joku on ollut ahkera.

Kävin illalla kahdeksan maissa Kangasniemen S-Marketissa. Ehdin jo ajatella, että nyt taisin nähdä täysin maskittoman kauppatilanteen. Yhdellä vanhalla miehellä oli kuitenkin paperimaski kasvoilla. Hän oli juuri poistumassa kaupasta. Jos en olisi huomannut häntä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 11, 2020, 01:59:12
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 08, 2020, 14:20:14
Yksi mahdolinen rikospaikka voisi olla metron laiturialueen raja liukuportaiden yläpäässä tai hissille menevässä käytävässä. Lipunhan pitää olla ostettuna, kun ylittää tuon rajan, vaikka metro on vielä kymmenien metrin päässä liukuportaiden takana. Kulkuvälineeseen nouseminen ei siis ole ratkaiseva tekijä vaan lattiaan maalatun viivan ylittäminen. Minusta tällainen raja on sairas. Berliinissä ja kenties monessa muussakin kaupungissa pääsee vapaasti metrotunneleihin ja asemille. Lippu vaaditaan vasta, kun oikeasti matkustaa. Lippuautomaatitkin ovat metrolaitureilla. On niitä tuloauloissakin.

En ole kiinnittänyt huomiota noihin rajoihin, mutta laiturillahan matkalippujen tarkastus usein tapahtuu. Ainakin Rastilan asemalla on kuitenkin maksupääte laiturilla heti hissin vieressä. En tiedä onko tämä maksupääte lastenvaunujen kanssa liikkuville tai pyörätuolimatkustajille ajateltu, mutta itse usein piippautan HSL-korttiani vasta siinä laiturilla, koska liitoslinjabussin aikataulu on sellainen, että esim. iltaisin ei meinaa ehtiä bussista metroon kun se jo livahtaa nenän edestä. Ottaa pannuun, jos joutuu odottelemaan n. 10 minuuttia tai kauemminkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 11, 2020, 09:03:14
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 08, 2020, 16:13:37
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 08, 2020, 16:06:56
Eräs läheisimmistä ystävistäni muistaakseni kertoi, että matkustaa aina pummilla. En voi sellaista hyväksyä, vaikka pidänkin tästä ystävästäni muuten. Sellainen toiminta ei vaan ole mielestäni moraalisesti kestävää, enkä oikein ymmärrä sellaista.

Toisaalta hän kieltäytyy työttömyyskorvauksista, jotka hänen mielestään ovat moraalittomia. Hänen mielestään ihmisen pitää pystyä elättämään itsensä aina ja kaikissa tapauksissa. Oma moraalini sallisi työttömyyskorvauksen vastaanottamisen, varsinkin jos työttömyys johtuu työkyvyttömyydestä.

Moraali on venyvää, yleensä sen minkä hyväksyy itselleen ei välttämättä toisen toimintana ole moraali-arvoltaan samanlainen.

"Pummilla matkaava "varastaa yrittäjältä, yksi ihminen ei paljon merkitse, mutta yleistyessään se hankaloittaa muiden matkaajien kulkemisia. Yrittäjähän maksattaa muilla sen hinnan, kuten kauppiaat myymälävarkaiden viemät tavarat- toisilta asiakkailla.

Tavallaan kauppias laskuttaa varastetut tavarat muilta asiakkailtaan, mutta samalla kauppias kyllä säästää työntekijäkustannuksissa ja ansaitsee korkeammalla myynnillä, kun valitsee toimia valintamyymälänä ja tarjoaa itsepalvelukassoja. Pummilla matkustaminen on myös helpompaa, kun kulkuvälineessä ei olekaan erikseen lippuja myyvää henkilöä, joka huolehtii jokaiselta maksun. Samalla syntyy säästöä palkkakuluissa.

En pidä pummilla matkustamista tai myymälävarkauksia oikeutettuina tai hyväksyttävinä. On paljon kätevämpää asioida valintamyymälässä ja hypätä bussiin lippua näyttämättä. Mutta kyllä paheksunnan ohessa  on sittenkin syytä muistaa, että osa niistä tappioista kyllä tulee maksetuksi mm. säästyneissä palkkakuluissakin. Ei siitä nyt niin kauaa ole, kun jokaisessa bussissa ja ratikassa oli kuljettajan lisäksi aina myös rahastaja. Aika monta työpaikkaa hävisi rahastajista luopumisen mukana. Konduktöörien vähentämisestä junissa on vielä paljon lyhyempi aika ja Itsepalvelukassat ovat vasta valtaamassa alaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 11, 2020, 11:05:32
Lainaus käyttäjältä: safiiri - lokakuu 11, 2020, 09:03:14

Kannatatko, nyt-  työntekijöiden vähentämistä ja heidän työolojensa kiristämistä. "Tehokkuuden nimissä".
Saammeko kiittää "pummeja" tästä hyvästä suunnasta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - lokakuu 11, 2020, 12:39:49
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 11, 2020, 11:05:32

Niin, mietipä sitä, mitä minä nyt kannatan. Ihan sunnuntaipäiväsi ratoksi tämän dilemman jätän pohdittavaksesi. Mutta JOS ihmiset eivät koskaan tekisi myymälävarkauksia tai ajaisi pummilla, saisivat kyllä matkalippujen tarkastajat ja kassamyyjät etsiä uutta työtä. Hengitystäni en kuitenkaan pidättelisi sitä hintojen laskua odotellessani syntyneen säästön ja parantuneen kannattavuuden perusteella.

Vopi olla, että myymälävarkaudet ovat kohtsillään mennyttä aikaa, kun ostaminen siirtyy nettiin, postiin ja kotiinkuljetuksiin. Eipä sitä matkustamistakaan sitten tarvitse harrastaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 13, 2020, 09:37:24
Syysmasennus, perusmasennus, kausimasennus, olosuhdemasennus... mikä lieneekään on vaivannut viime päivinä. Synkimpinä hetkinä on käynyt jopa mielessä ajatus, että entäs jos saisikin koronan ja kuolisi siihen. Eikö se olisi aika "siistiä". Viimeiset hetket letkuissa teho-osastolla voisivat tosin olla aika epämukavat, mutta jokin tuollainenhan meitä useimpia kuitenkin jossakin vaiheessa odottaa. Harva kuolee kauniisti ja mukavasti.

Hesarissa oli kuolinuutinen, jossa kerrottiin jonkun tyypin kirjoittaneen viimeisen blogijuttunsa vain muutama tunti ennen kuolemaansa. Ajattelin, että tämä on kai niitä tapauksia, jossa joku on kirjoitellut kuolinvuoteellaan. Ajatus on masentava. Mutta tässä tapaukessa tyyppi olikin kuollut yllättäen kuntolenkillä. Mielestäni on parempi näin. Mitä nopeammin, sen helpompaa. Epäilen kyllä, että tuokin tyyppi on ehtinyt tajuta loppunsa koittaneen. Hän on haukkonut happea kivuliaan sydänkohtauksen kourissa tai kiemmurrellut tuskissaa ja oksennellut aivohalvauksen iskettyä. Laahautunut ehkä viimeisillä voimillaan maassa kännykkää hapuillen.

Paras tapa kuolla olisi jokin yllättävä räjähdys. Ei ehtisi miettiä eikä kärsiä. Terroristi tekee tavallaan hyvän työn räjäyttäessään pommin. Ikävä kyllä, osa uhreista kärsii ja jää elämään vammaisena.

Yritän ajatella jotain muuta. Niinpä aloin katsoa Youtubesta jaksoa: Naked Attraction S05E02 "Judith & Rigby" FULL EPISODE.

Panin ohjelman "pauselle" ennen kuin varsinainen osuus, mihin otsikko viittaa, alkoi. Tämä uudehko jakso näyttää olevan siitä erikoinen joihinkin vanhempiin jaksoihin verrattuna, että pääosallistuja on "mummosarjaa". Mitähän kauheuksia tässä vielä tuleekaan, kun painan "Play". Ei herkkähermoisille. Kyseessä ei ole missikisa. No, onneksi ohjelman saa katkaistua, jos alkaa heikottaa.

Masennuksen täytyy olla aika paha, kun sitä tuollaisilla joutuu lääkitsemään.

Jossakin vaiheessa olisi tarkoitus lähteä ajelemaan pohjoiseen. Ja perjantaina on tarkoitus palata takaisin tänne koronalandiaan.

P.S. Ohjelman "mummohan" on aivan hurja puheiltaan....

P.S.2 Vaihdoin kanavaa. Ei kiinnostanut. Flippasi miinuksen puolelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 13, 2020, 11:54:34
Taas kerran sama pulma, eli ei pitäisi heittää mitään pois, kun sitä kuitenkin tarvitsee kohta. Iso TV:n laatikko oli juuri parisen viikkoa sitten ja siitä ääneen pohdin vävylleni, että pitää varmaan viedä se varastoon, että on kuljetuslaatikko, jos on tarvetta. "Eikä tarvi, pistä kierrätykseen", vastasi hän ja minä tottelin.

Yritän kuumeisesti keksiä, millä suojata lattioita hiukan, kun ylihuomenna on tulossa keittiöön uusia painavia kapineita. Matka kodin ovelta keittiöön on tietysti se pisin mahdollinen, kun pitää olohuoneen kautta kiertää. Tuostakin laatikosta olisi sen avaamalla saanut hyvää suojusta reilun parin metrin matkalle. Varmaan pitää jotain jätesäkkejä ostaa pari rullaa ja avata ne suojaksi. Toivottavasti asentajat ei niihin kompuroi ja ne sitten tarpeeksi suojaa. Niille on aina jälkikäyttöäkin. Muuta en oikein osaa keksiä. Paitsi tietysti sellainen remonttisuojapaperi olisi kyllä aika halpaa, jos saisi nuorison houkuteltua käymään sellaisen hakemassa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 13, 2020, 12:18:15
Kun jotain on, sitä ei tarvitse. Kun sen heittää pois, sitä tarvitsisi.

Ratkaisu: Säilytetään kaikki siltä varalta, että jotain voi joskus tarvita.

Ongelma: Kun jotain joskus tarvitsisi, sitä ei löydy, koska tavaraa on niin paljon.

Ratkaisu: Käydään ostamassa uusi.

Ongelma: Tavaraa kertyy entistä enemmän.

Ratkaisu: Heitetään kaikki pois ja aloitetaan "puhtaalta pöydältä".

Ongelma: Kaikki alkaa taas alusta, ja pian ovat nurkat täynnä tavaraa.

Ratkaisu: Kertakäyttökulttuuri. Ostetaan, kun tarvitaan. Heitetään pois, kun ei tarvita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 13, 2020, 14:27:15
^Muutamalla iteraatiolla yleensä oppii säilyttämään ne tärkeimmät...

Tavaran paljous suhteessä säilytystilaan on ikuinen ongelma. Pienten asuntojen kohdalla ongelma kärjistyy. Pitäisi jaksaa säännöllisesti perata säilytyksessä olevaa, mutta kun aina löytyy mielenkiintoisempaakin tekemistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 13, 2020, 16:17:04
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 13, 2020, 12:18:15
Kun jotain on, sitä ei tarvitse. Kun sen heittää pois, sitä tarvitsisi.

Ratkaisu: Säilytetään kaikki siltä varalta, että jotain voi joskus tarvita.

Ongelma: Kun jotain joskus tarvitsisi, sitä ei löydy, koska tavaraa on niin paljon.

Ratkaisu: Käydään ostamassa uusi.

Ongelma: Tavaraa kertyy entistä enemmän.

Ratkaisu: Heitetään kaikki pois ja aloitetaan "puhtaalta pöydältä".

Ongelma: Kaikki alkaa taas alusta, ja pian ovat nurkat täynnä tavaraa.

Ratkaisu: Kertakäyttökulttuuri. Ostetaan, kun tarvitaan. Heitetään pois, kun ei tarvita.
Kaupungissa toimii erilaisia kaupunginosaryhmiä, joissa ihmiset lainaavat tavaroita toisilleen tai vuokraavat pienellä rahalla, jolloin kaikkea ei tarvitse omistaa itse, tai tarjoavat apuaan, tarjoutuvat esim. porakoneen kanssa menemään kiinnittämään taulun seinälle tms., vaihtavat palveluksia. Kirjastoissa on nykyään vaikka mitä, ehkä porakoineitakin lainattavaksi.

Eikö maaseudulla ole mitään vastaavaa?

Eräs tuttu isäntä ainakin teki jotain pikkuhommaa (yksittäistä puunkaatoa tms.) jollekin, ja sai vastavuoroisesti lainata asuntoautoa viikon. (Verottajalla olisi kyllä voinut olla mielipide asiasta.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - lokakuu 13, 2020, 23:48:37
Minulla on ollut jo pitempään painajaisuni nimeltä -""muutto ja pakkaaminen."  Siinä toistuvassa unessa myöhästyn koska en saa pakattua tavaroiltani koskien paluumatkaa tai uuteen asuntoon muuttoa. Tänään heräsin todella virkistyneenä, koska unessa sain pakattua muuttotavarat. Äitikin oli siinä unessa,

En huomannut elämäni erityisemmin muuttuneen, mutta herätessä kyllä oli erityisen hyvä olo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 14, 2020, 07:50:37
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 13, 2020, 14:27:15
^Muutamalla iteraatiolla yleensä oppii säilyttämään ne tärkeimmät...

Tavaran paljous suhteessä säilytystilaan on ikuinen ongelma. Pienten asuntojen kohdalla ongelma kärjistyy. Pitäisi jaksaa säännöllisesti perata säilytyksessä olevaa, mutta kun aina löytyy mielenkiintoisempaakin tekemistä.

Minulla ei ole edes tuota tilanpuutetta, vaan säilytystilaa on riittämiin jopa niin, että tyhjää säilytystilaakin on.

Silti välillä on ongelma "uskaltaa" heittää jotain tarpeettomaksi todettua pois. Siihen nyt olen kehitellyt jonkinlaisen siedätyshoidon niin, että tarpeettomaksi toteamani sijoitan tiettyyn paikkaan, jos en vielä uskalla pistää kokonaan pois. Seuraavalla siivouskierroksella tyhjennän tylysti tuon paikan, jos sinne sijoitettu ei ole tullut otetuksi käyttöön.

Tällä hetkellä sillä poistohyllyllä on melkoinen määrä erilaisia tyhjiä CD / DVD -levyjä, joita ostin halvalla aikana, jolloin niillä vielä teki jotain. Nyt ei ole enää hyvään aikaan ollut mitään laitetta, jolla noille tyhjille levyille jotain voisin kirjoittaa. Samoin siellä on isohko määrä erilaisia kaapeleita, joita on vuosien mittaan tullut koneiden ja laitteiden mukana. Muuton yhteydessä jo osan niistä karsin, mutta nyt on varmaan aika pistää noita menemään taas.

Kunhan seuraavan kerran sadepäivä ja raivausinnostus sattuvat samalle päivälle, niin nuo saavat kyytiä ja hylly varmaan uutta sisältöä.

Ongelmallisia on nuo vanhat mokkulat ja modeemit, kun niilläkään ei varmaan tulevaisuudessa tee mitään. Ainahan noihin liittymiin tulee uudet laitteet. Nuo varmaan pitää viedä erikseen johonkin samoin kuin käytöstä poistunut läppäri. Läppäri periaatteessa on toimiva, mutta niin vanha ja hidas. En ole lainkaan innostunut kokeilemaan virittää sitä kevyemmillä kilkkeillä toimivaksi.

Rasittavimpia on juuri nuo rojut, joita ei voi laittaa taloyhtiön jätepisteeseen tai (vaate)kierrätykseen, kun niistä ei pääse eroon juuri sillä hetkellä, kun se rohkeudenpuuska on päällä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 14, 2020, 14:18:30
Kävin Biltemassa ostamassa nyt sellaista ruskeaa suojapaperia, jolla saan vähän lattioita huomenna suojattua. Onneksi oli tuollainen hankala kannettava pötkö, niin en eksynyt paljoakaan tutkimaan, mitä kivaa kaupasta löytyy. Silmiini osui kuitenkin puutikut!

(https://productimages.biltema.com/v1/Image/product/xlarge/2000043283/3)
Maalipurkkien sekoittamiseen, takan sytyttämiseen ja askarteluun. Puutikut on loistavaa materiaalia askarteluun, ja niistä voi rakentaa kaikenlaista. Mitat: 260 x 15 x 3 mm (koko voi vaihdella hieman, koska tikut on valmistettu ylijäämäpuusta). Puulaji: Akaasia ja eukalyptus. Pakkauksessa 300 kpl.

Aivan huikea löytö, kun vain keksisi, mitä noista voisi tehdä. En oikeastaan itsekään ymmärrä, miksi viehätyin noista puutikuista aivan älyttömästi :D
Biltema, Puuilo, rautakaupat ... noissa viihtyisin vaikka miten pitkään tutkimassa, mitä kaikkea maailmasta löytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 14, 2020, 14:34:09
^
https://fi.pinterest.com/anneliheinola/askartelua-puutikuista/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 14, 2020, 14:35:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 14, 2020, 14:18:30

Maalipurkkien sekoittamiseen, takan sytyttämiseen...

Sopivat hyvin myös maalin sekoittamiseen ja takassa olevien puiden sytyttämiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 15, 2020, 16:18:18
Eilen kaupasta tullessani tuntematon naisääni sanoi "terve", johon vaistomaisesti vastasin jonkinlaisella tervehdyksellä, vaikka en tiennyt, kuka minulle oli puhunut. Käännyin katsomaan taakseni ja nyökkäsin vielä tuolle henkilölle, jonka tässä vaiheessa vasta tunnistin. Hän oli erään ydinvoimalainsinöörin tytär.

Kun kävelin autolle, huomasin, että auton etulampussa on reikä. Muistin, kuinka moottoritiellä matkalla Helsinkiin oli kuulunut kova napsahdus, kun kivi tai jokin esine oli lentänyt edellä ajaneesta henkilöautosta. Lamppuun se siis oli osunut.

Tapaus harmitti, koska olin vaihtanut lamput alle vuosi sitten ja oli hyvin tyytyväinen niihin. Vaihtaminen oli ollut erittäin hankalaa ja suuritöistä. 120 kilometrin kauppareissujakin oli pitänyt tehdä lamppuhomman aikana ties kuinka monta, kun aina tarvitsi jonkin uuden työkalun, jollaista ei pakissa vielä ollut. Ja nyt toinen lampuista oli rikki.

Lähdin ajamaan masentuneissa mietteissä toiseen kauppaan. Sen parkkipaikalla huomasin, että auton jäähdyttimestä vuotaa maahan nestettä. Eli jäähdytinkin on rikki. Vaihdoin jäähdyttimen kahdeksan vuotta sitten toiseen saman tyyppiseen autoon, ja sekin oli epämukava tehtävä, koska jotkut letkut olivat hankalassa paikassa ja vaikeat saada irti. Onko auton korjaaminen ylipäätään koskaan muuta kuin epämukavaa? Ongelma on useimmiten juuri se, että ei ole tilaa. Pultit ja ruuvit ja letjut ja osat ovat jossakin äärimmäisen ahtaassa kolossa. Ja tietysti tiukasti kiinni kuin mikäkin.

Kahdeksan vuoden takainen jäähdyttimen vaihtaminen olii fiasko, jota en halua enää muistella. Varaosana ostamani jäädytin oli vääränlainen, ja se piti vaihtaa toiseen. Ja letjut jäivät löysälle, ja nestettä ei mennyt järjestelmään tarpeeksi ja niin edelleen. Epäilen, että taustasyy vuosi myöhemmin tapahtuneelle kannentiivisteen pettämiselle (johon päättyi koko auton "tarina) oli sekoiluni tuossa jäähdyttimen vaihtamisessa. Vanhaa vuotavaa jäähdytintä käytettiin liian kauan, ja uudenkin kanssa moottori pääsi kuumenemaan liikaa ennen kuin viikkojen temppuilun jälkeen tilanne alkoi  olla hallinnassa. Kannentiviiste ei ehkä tykännyt tuollaisesta pelistä.

Elena Lydia Vasilievna Mironova

Onko tuttu?

Niin kuuluisa kuin tuo henkilö nykyään onkin paremmin tunnetulla nimellään, en ollut tainnut koskaan kuullakaan hänestä vielä noin 15 vuotta sitten. Se, miten ensimmäisen kerran "törmäsin" tuohon henkilöön netissä, on ehkä vähän kiusallinen tarina.

Selasin jotain epämääräistä ulkomaista foorumia, jossa joku kirjoittaja esitti näkemyksen, että hänen mielestään tuo edellä mainittu henkilö on seksikkäin tai kaunein tai täydellisin (en muista, mitä superlatiiveja kirjoittaja käytti) nainen, mitä hän on koskaan nähnyt. Hän viittasi erityisesti erään vanhan elokuvan erääseen tiettyyn kohtaukseen ja tästä kohtauksesta irrotettuun videoon ja/tai still-kuviin.

No, pitihän tuo mainittu kuvasarja aivan uteliaisuusesta katsoa. Siihen taisi olla linkki suoraan foorumilta.

Tämä oli siis ensimmäinen havaintoni tuosta näyttelijästä, josta en sitä ennen tiennyt mitään.

Elokuva on "Savage Messiah" vuodelta 1972. En tarvinne kertoa tarkemmin, mihin kohtaukseen ja mihin kuviin tuolla hämäräperäisellä foorumilla viitattiin.

Etsivä löytää.

Tämä vain yhtenä esimerkkinä monista siitä, että en tiedä enkä tunne joitakin "kaikkien tietämiä" ja "kaikkien tuntemia" ja "yleisesti tiedosssa olevia" asioita. Mitä ne ovat? Miten voisin vastata, kun en tiedä niitä. Joskus jossakin yhteydessä jokin tuollainen julkisesti piilossa oleva asia tulee tietooni, ja ihmettelen, miten en ole voinut tietää sitä, vaikka kaikki muut ovat aina tienneet sen.

Vielä lopuksi autoasiaa.

Kasasin tänään autoa, jota olin purkanut muutama viikko sitten. Olin yrittänyt irrottaa starttimoottorin, ja välillä oli ollut muutaman viikon tauko matkan takia. En enää oikein muistanut, mihin kohtaan mikäkin osa kuuluu. Yksi pultti jäi ylimääräiseksi, kun en millään keksinyt sille paikkaa.

En onnistunut irrottamaan starttimoottoria. Sain se liikahtamaan, mutta se on niin ahtaassa paikassa, että en saanut sitä pois. Olisi pitänyt purkaa lisää rakenteita, mutta en uskaltanut, kun entisten kanssa oli jo epävarmuutta. Tein tänään vielä viimeisen yrityksen starttimoottorin irrottamiseksi, mutta luovutin. Jos auto olisi ollut pukeilla ja jos pohjan alla oleva muovilevy olisi ollut irti, hommaa olisi voinut tehdä myös alhaalta päin. Sieltä olisi nähnyt jotkut paikat paremmin. Mutta miten auton enää pukeille ajat, kun osia on poistettu. Ja sitä paitsi, auto ei lähtenyt käyntiin muuten kuin vetämällä, Siksihän olen yrittänyt vaihtaa starttimoottorin.

Ei auta kuin hinata auto korjaamolle tai ajaa, jos sen saa ensiksi vetämällä käyntiin. Ärsyttää vähän, kun homma näytti olevan jo niin lähellä onnistumistaan. Ja aikaa on mennyt turhaan "työhön". Olen hidas näissä asioissa. Eikä auton rassaaminen todellakaan ole mielipuuhaani. En ikinä pärjäisi korjaajana. Minulle kolmen tunnin työ tarkoittaisi kolmen vuoden työtä ja sitä, että auto ei sittenkään tule kuntoon.

Autoasiat ovat siis vähän huonolla tolalla. Ja ajaa pitäisi ja paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 15, 2020, 17:47:00
Tänään sain "Microsoftin asiakastuelta" tms. puhelinsoiton. Langan päässä tuntui olevan ihka elävä bangalorelainen huijaridaami. Harmi, etten oikein ollut iskussa, enkä jaksanut alkaa vedättämään vedättäjää, tai ainakin kuluttamaan aikaansa joutavanpäiväiseen keskusteluun. Ilmoitin vain etten halua keskustella henkilön kanssa.

Suojaudu teknisen tuen huijauksilta (https://support.microsoft.com/fi-fi/help/4013405/windows-protect-from-tech-support-scams)

Teknisen tuen huijaukset ovat koko alaa koskeva ongelma, jossa huijarit käyttävät pelotustaktiikkaa huijatakseen uhrin hankkimaan tarpeettomia teknisiä tukipalveluja, joiden väitetään korjaavan laitteen, alustan tai ohjelmiston ongelmia.

Parhaimmat huijarit yrittävät saada sinut maksamaan heille laitteesi tai ohjelmistosi olemattoman ongelman "korjaamisesta". Pahimmillaan he yrittävät varastaa henkilö- tai taloudellisia tietojasi; ja jos päästät heidät tietokoneellesi "korjaamaan" ongelman, he yleensä asentavat haittaohjelman, kiristysohjelman tai muun ei-toivotun ohjelman, joka voi varastaa tietojasi tai vahingoittaa tietojasi tai laitettasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2020, 19:01:19
Eilisen harmituksen ja stressin jälkeen olin aika väsynyt enkä jaksanut lähteä salille. Aamutoimien jälkeen iski rättiraivo ja siinä menikin sitten koko päivä niin, että huomasin kello 15 jälkeen, että lounas oli edelleen syömättä. Onneksi ei ollut enää pitkästi tekemätöntä, joten päästin lounasta nauttimaan kello 16 tienoolla.

Sanotaan, että pessimisti ei pety. Juu, ei tarvinnut pettyä, kun olin jo eilen aamulla pohtinut duunikaverin kanssa, jotta mikähän siinä tavarantoimituksessa menee pieleen. Puuttuuko jotain vai tuleeko jotain toimimatonta. Loppusuoralle päästiin, kun kuulin pahaenteistä jupinaa eteisestä ja sitten vähän selvemmin "voi perkele". Toinen roudareista sitten tuli kertomaan, että pakastinkaappiin on tullut kolhu ilmeisesti kätisyyden vaihdossa. Onneksi sanoi, sillä se oli niin pieni, että varmaan olisi mennyt aikaa, että sen olisin itse huomannut. Aivan pieni kupru, mutta pintakaan ei ole rikki. Käski tehdä siitä reklamaation, niin sitten ratkotaan tuodaanko uusi ja virheetön tilalle vai laitetaanko jonkinlainen hyvitys.

Tuo nyt varsinaista harmitusta ei tuottanut vielä. Kun roudarit olivat lähteneet ja kaiken piti olla kunnossa, niin aloin täyttää kaappeja sen jälkeen, kun olin repinyt niitä perkeleen tarroja ja teippejä irti mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ensin kamat jääkaappiin. Mätin miten sattui, kunhan saan oven kiinni ja kamat kylmenemään. Järjestelen sitten paremmalla ajalla. Sen jälkeen sama juttu pakastimelle. Pakastinta täyttäessä se järkytys tuli. Jääkaapin ovi ei pysynyt kiinni. Vähän väliä se ponnahti aina uudelleen auki.

Yritin tutkia, mikä siinä ovessa mätti ja jopa kevensin ovilokeroiden kuormaa, vaikka ei niissä paljon mitään ollutkaan. Ei auttanut. Lopulta laitoin keittiörappusen oven eteen, ettei se päässyt aukenemaan. Myöhemmin illalla totesin, että se pysyy kyllä kiinni. Tämä varmaan siitä, että se oli kunnolla kylmennyt. Mutta aina käydessäni jääkaapilla, ovea piti pukata kunnolla, että se sulkeutui. Jos sitä vain puolihuolimattomasti heilautti, niin eipä mennyt kiinni. Yritin tutkia, jotta onko siinä jotain kamaa edessä, mutta ei ollut. Ilmeisesti saaranapuolen tiiviste on jotenkin huonosti ja se ottaa vastaan.

Kyllä vitutti.Tein reklamaation kun olin hiukan rauhoittunut. Hassua, että sekin piti chatin kautta tehdä. Olin kirjoittanut asiani jo valmiiksi wordissä ja siitä sen kopioin ajatellen lähettää s-postina, mutta se kolahtikin chat-ruutuun. Hetken odottelun jälkeen siihen sitten tuli aspa, jonka kanssa muutaam sana vaihdettiin ja hän otti vielä tarkemmat tietoni ja sanoi välittävänsä viestin myymälään, josta otetaan yhteyttä mahdollisimman pian. Unohdin kysyä, että mitä se "mahdollisimman pian" heillä tarkoitti. Sen nyt harmitti vielä lisää, sillä siinä oli toinen syy, miksi en tänään mennyt salille. Ajattelin, että ne jo tänään soittaisi niin olisin koko päivän puhelimen äärellä. Eivät soittaneet. Nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että ehkä minun olisi pitänyt vielä soittaa tänään ja kysellä, mitä he ovat asiani eteen ehtineet jo tehdä.

Tuon kaiken annoin purkautua rättiraivoon ja nyt olen tyytyväinen siihen, ettei tämä päivä mennyt ihan hukkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 18, 2020, 11:50:39
Arkielämän tilanteet vahvistavat käsitystäni siitä, että olen stressiherkkä ihminen ja pelkään sosiaalisia tilanteita - jopa sellaisia, joissa vastapuolena on kone.

Ellei kyseesä ole aivan tuttu lähihenkilö, puhelimella soittamisen kynnys on minulle hyvin korkea. En myöskään vastaa tuntemattomilta ihmisiltä tuleviin puheluihin enkä aina tuntemiltanikaan tuleviin puheluihin. Jännitän ja siirrän "pitäisi soittaa" -puheluja viikkokaupalla enkä saa soitettua. Ahdistava tunne lisääntyy.

Mitä tarkoitan sillä, että vastapuolena on kone?

Jonkin tavaran tilaamista nettikaupasta. Tällöinhän käytännössä asioidaan tietotekniikan kanssa tarvitsematta puhua kenellekään. Kirjoitetaan näppäimistöllä ja klikataan hiirellä. No, mikä tässä on niin pelottavaa, että en uskalla tilata?

Yritän välttää pettymyksiä. Tuntuu, että niitä on ollut elämässä jo tarpeeksi. Pelkään, että etsimääni tarviketta ei löydykään, ja jos se löytyy, ja tilaan sen, se on väärä tai viallinen tai epäsopiva tai muuten epätyydyttävä. Tällainen riski on olemassa erityisesti silloin, kun tarivitsee osia vanhaan autoon.

Epämääräinen pelko siitä, että "jokin" menee kuitenkin pieleen, ja epäonnistumisen kokemukset lisääntyvät taas yhdellä tapauksella, hallitsee tekemisiä. Ei uskalla oikein tehdä ja päättää mitään, kun se voi kuitenkin olla huono idea. Se, että asioita kuitenkin pitäisi tehdä, eikä niitä saa tehdyksi, aiheuttaa jonkinlaista kestostressiä. On omituinen jännittynyt ja ahdistunut olo, vaikka ei oikein tiedä, miksi. Tekemistä odottavien ja lopullisesti tekemättä jääneiden asioiden vuori kasvaa, ja tulevaisuus (https://cdn.shopify.com/s/files/1/2527/4000/products/grave_yard_perfume_2048x.jpg) ahdistaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2020, 15:05:51
Pessimisti ei pety teemalla jatkuu . . .
Nyt oli myymälästä tullut sähköposti sillä aikaa, kun kävin aamupäivällä asioilla. Siinä ehdotettiin pientä rahallista korvausta siitä pakastimen kuhmusta ja annettiin puhelinnumero huoltoon, että sen jääkaapin oviongelman sieltä kautta hoidan. Laitoin vastaukseen, jotta mikä on heidän käsityksenä "pienestä rahallisesta korvauksesta", kun virheettömän tuotteen toimittaminen tulisi melkoisen hintavaksi myyjälle. Tuohon nyt odottelen vastausta edelleen.

Soitin siihen annettuun huollon numeroon. Mielestäni olin ihan ystävällinen, kun esitin asiani ja sanoin, että minun oli käsketty sopia huollosta. Saatanan tyly äijä tiuski, että eivät he huolla Samsungin laitteita ollenkaan, koska niillä on oma huolto. Olin aika tyrmistynyt siitä tylyydestä enkä pystynyt vastaamaan juuri mitään, vaan pyysin anteeksi aiheuttamaani häiriötä ja lopetin puhelun.

Pakko oli laittaa lounas välillä, että rauhoitun, ja siinä tuli taas kylmää vettä niskaan. Eli en rauhoittunut. Prkl, mulla menee kolme paistinpannua roskiin, kun ne ei toimikaan siinä induktioliedellä. Ainoa toimiva on minuakin vanhempi valurautapannu. Eli joudun ostamaan uudet paistinpannut.

Sain kuitenkin ruuan tehtyä ja syötyä. Sitten etsimään Samsungin huoltoon numeroa. Firman sivuston löysin helposti, mutta olisin halunnut chatin kautta hoitaa asiaa, mutta eipä ollut kodinkoneille sellaista vaihtoehtoa, joten jouduin uudelle etsintäkierrokselle ja lopulta löysin jonkun puhelinnumeron, johon sitten soitin. Yllättäen sieltä vastattiin todella nopeasti, mutta oli kyllä niin kökkö rouvashenkilö siellä päässä, että vaikea oli saada selvää hänen puheestaan ja jotenkin tuli tunne, että hän jännitti vielä enemmän kuin minä. Saatiin kyllä asia hoidettua ja nyt taas odotan 3-5 päivää, jonka aikana huolto ottaa (toivottavasti) yhteyttä ja sopii käynnistä. Rouva sitten vielä sanoi, että "huolto sitten päättää, meneekö se vika takuun piikkiin". Olin vähän kyllä tyrmistynyt, jotta minäkö ehkä joutuisin maksamaan siitä, että se tiiviste on vekillä eikä sitä saa käsin suoristettua?

Sain tekstarina koodin ja sivuston, josta voin seurata huoltotilauksen edistymistä.

Seuraavaksi alan tutkia, miten saan liesituulettimen asennettua paikoilleen. Aamulla kävin Biltemassa ostamassa tarvikkeita ja toivottavasti niillä saan homman toimimaan. Luultavasti joudun naapurista pyytämään ylimääräisiä käsiä avuksi ellen keksi jotain hyvää ideaa, jolla saisin kapineen pysymään paikallaan "tyhjän päällä" sen aikaa, että saan kulmaraudat ruuvattua kiinni kaappien seinämiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2020, 15:36:37
Kyllä some on tavallaan hyvä paikka avautua. Yllä olevan laitoin hiukan toisin muotoiltuna FB:iin eikä kestänyt montaa minuuttia, kun tyttäreni jo kommentoi, että "Älä heitä niitä paistinpannuja pois. Voisi olla käyttöä."

Jos ei somea olisi, niin olisin todennäköisesti kaikessa hiljaisuudessa vain itsekseni jupisten roudannut nuo pannut metalliroskiin. Tuskin olisin jokaiselle lapselleni soittaanut ja kertonut tuotakaan asiaa. Monta muutakin aisiaa on kääntynyt paremmalle tolalle, kun viestittelemme enemmän kuin käsittääkseni somettomat on viestitelleet keskenään. Luulisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 19, 2020, 15:48:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 19, 2020, 15:05:51
mulla menee kolme paistinpannua roskiin, kun ne ei toimikaan siinä induktioliedellä. Ainoa toimiva on minuakin vanhempi valurautapannu. Eli joudun ostamaan uudet paistinpannut.

Pannuja ei tarvitse hävittää, sillä induktioliesille on olemassa adaptiolevyjä.

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/26997/dnhss/ibili-induktiovalilevy-19-cm
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 19, 2020, 15:56:02
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 16, 2020, 19:01:19

Yritin tutkia, mikä siinä ovessa mätti ja jopa kevensin ovilokeroiden kuormaa, vaikka ei niissä paljon mitään ollutkaan. Ei auttanut. Lopulta laitoin keittiörappusen oven eteen, ettei se päässyt aukenemaan. Myöhemmin illalla totesin, että se pysyy kyllä kiinni.

Yritä pyörittämällä säätää jääkaapin etutassuja siten, että kaappi on aavistuksen verran kallellaan taakse/seinään päin. Tällöin ovi painuu aina itsestään painovoiman ansiosta kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2020, 16:29:56
Kyllä se ihan hyvässä asennossa on, mutta siinä on saranapuolen tiiviste mennyt ylimääräiselle vekille. Yritin sitä saada suoristumaan, mutta se on sen verran kauan ollut, että vekki on siihen jo prässääntynyt. Vekin vuoksi se on sitten paksumpi, niin sulkemisen viime vaiheessa se ottaa vastaan vähän. Ovi pitää vaan muistaa aina painaa kiinni asti, niin se kyllä nyt pysyy kiinni, kun siinä tulee sen kylmyyden seurauksena tyhjiö(?). Tuollakin pärjäisi, mutta monesti touhutessa en vaan muista sitä painaa kiinni, vaan läimäytän sen samalla tavalla kuin entisen kaapinkin ja silloin se kyllä ponnahtaa auki. EI sepposen selälleen, vaan muutaman sentin rakoselle, joten sitä en välttämättä heti edes huomaa.

Yksi ajatus oli yrittää jesarilla teipata tiivistetta oikeaan asentoon ja sitten sulkea ovi, niin se siinä ajan kanssa prässääntyisi suoraksi. Mutta jos se ei toimikaan, niin parempi pitää näpit erossa, ettei huolta pääse sanomaan, että itse olen sen tiivisteen sössinyt.

Ja olihan tuo nyt sen verran hintava laite, että kyllä sen oven pitää kunnolla toimia, joten tulkoon huolto vaihtamaan tai silittelemään sen tiiviseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 20, 2020, 17:40:36
Jääkaappihuolto tulee huomenna, joten se nyt oli aika ok odotusaika siihen nähden, että se tympeä täti sanoi eilen puhelimessa, että soitto tulee 3-5 päivässä. Oli tullut sillä aikaa, kun aamupäivällä kävin salilla. Mutta olivat niin fiksuja, että laittoivat ehdotetun ajan tekstarina ja sen sitten kuittasin, että on ok. JEEEEE!!! ei tarvinnut puhua edes puhelimessa  :D :D :D :D :D

**** kuluu muutama tunti *****

Nyt alkaa jo usko mennä. Olin kaikessa rauhassa makkarissa köllöttelemässä ja katsomassa telkkaria, kun kuulin, että olohuoneessa puhelin soi. Mietin kahdesti, että viitsinkö nousta, mutta nousin kuitenkin. Siellä oli nyt se jääkaappiteknikko, joka kertoi, että nyt on käynyt niin, että se tiiviste ei ole tullut heille vielä. Eli hän nyt ei sitten voikaan luvata, että huomenna puoliltapäivin hän tulisi sen vihdon tekemään. Ei ole kyllä ihan äsken käynyt niin, että tilattu tavara olisi jäänyt matkalle johonkin. No, tämä nyt vaikutti oikein mukavalta ihmiseltä, niin en viitsinyt minäkään heittäytyä ikäväksi. Sanoin vain, että jos se nyt jostain se tiiviste ilmestyy, niin huomenna iltapäiväksi juuri ehdin sopia menoa, että jää sitten torstaille tai milloin se tiiviste nyt tuleekaan. Hän lupasi heti kyllä ilmoittaa ja sanoi, että tuo matka on niin lyhyt, että hän sen sitten voi äkkiäkin tulla laittamaan, kun tiivisteen vaihto sinällään on nopea homma.

Joten tämä saaga sai nyt vielä yhden uuden juonenkäänteen. Alkaa olla fiilis, että olen jotenkin kirottu tai jotain  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 22, 2020, 09:11:06
Havahduin eilen siihen, että koira tuijotti takkaa ja vinkui. Menin katsomaan, ja lasiluukkujen takana räpiköi lintu. Taas kerran. Se oli tullut savupiipun kautta ja tullessaan noennut itsensä aivan mustaksi. Epäilin sitä varpuseksi.

Hain perhoshaavin ja yritin pyydystää linnun siihen. Ei onnistunut. Lintu karkasi lentelemään ympäri huonetta ja minä haavin kanssa perässä. Nokijälkiä jäi verhoihin, kattoon ja huonekaluihin. Lopulta lintu väsyi ja sain sen haaviin. Kujetin väsähtäneen linnun takapihalle ja päästin vapaaksi, mutta lintu heittäytyi täysin apaattiseksi. Se vain seisoi nokka auki ja tuijotti minua, vaikka tökin sitä sormella jotta alahan laputtaa. No, tunnin päästä se oli häipynyt.

Äsken lähdin ulos ja heti ovella oli vastassa kiukkuinen tirskunta. Pihapuun oksilla istuvaa noin kymmenen varpusen parvea johti pikimusta yksilö, ja kaikki tuntuivat yhteen ääneen moittivan minua. En vain keksinyt, mitä pahaa olin niille tehnyt. Jostakin syystä mieleen tuli joukko foorumin naisia...

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 22, 2020, 11:05:25
Saaga jatkuu ...

Satasen lahjakotti käytettäväksi samaisessa liikkeessä luvattiin lohdutukseksi siitä pienestä kuhmusta pakastimen ovessa. Olisikohan tuota saanut hissattua vielä ylöspäin hylkäämällä tarjous ja vaatimalla virheetöntä kaappia? Saattaapa olla, että olisi onnistunutkin, sillä nuo olivat viimeiset tällä hetkellä varastossa olleet kappaleet.

Tuossa vaan kävi taas niin, että kun kysyin kanssani viestitelleeltä myyjältä, jotta miten se lahjakortti toimitetaan minulle; eli onko se vain tietona heidän asiakasrekisterissä vai saanko sen konkreettisesti itselleni, niin myyjä vastasi, että lähetetään joko s-postilla tai tavallisella postilla. Pyysin laittamaan tavallisella postilla, koska minulla ei ole tulostinta eikä älypuhelinta, joten s-posti ei kulje matkassa.  Pari tuntia myöhemmin tuli joltain muulta henkilöltä (ilmeisesi joku myymäläpäällikkö tmv) s-posti, että käsittely on siirretty asiakaspalveluun ja sieltä muutaman päivän päästä lähetetään minulle s-postina se kortti. Vastasin hänellekin, etten halua s-postina vaan paperilla.

Ei mennyt viimeinen viesti perille enää ja tänä aamuna (ei siis muutaman päivän päästä) kilahati s-postiini tuo lahjakortti. En enää jaksanyt edes hermostua, vaan keksin kyllä, miten sen saan tabletilla näkymään, vaikka siihen en ole postejani laittanut.

Nyt toiveikkaana odottelen, että urputukseni seurauksena asiakaspalvelu lähettää vielä paperipostina uuden kortin uudella koodilla ja unohtaa mitätöidä tuon s-postina tulleen, niin minulla olisi kaksi :)

Enää vaan pitäisi keksiä, mitä sieltä kaupasta vuoden sisään ostaisin satasella tai oikeastaan melkein kahdella, sillä noista aiemmista ostoksistakin pitäisi olla kertynyt jotain bonuksia, joita voi käyttää ko. kaupassa. Harmikseni noiden paistinpannu- ja kattilavalikoima ei vastaa tarpeitani, siis niitä kiertoon lähteneitä iduktioliedelle sopimattomia korvaamaan. Sitä valilevyä katselin kyllä, mutta se ei todellakaan kovin mairittelevia arvioita käyttäjiltä ole saanut eikä siinä olisi mitään järkeä jokapäiväisessä käytössä.

Jääkaapin tiivisteestä ei ole kuulunut mitään vielä enkä pidättele hengitystäni odotellessani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 22, 2020, 13:39:05
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 22, 2020, 09:11:06
Äsken lähdin ulos ja heti ovella oli vastassa kiukkuinen tirskunta. Pihapuun oksilla istuvaa noin kymmenen varpusen parvea johti pikimusta yksilö, ja kaikki tuntuivat yhteen ääneen moittivan minua. En vain keksinyt, mitä pahaa olin niille tehnyt. Jostakin syystä mieleen tuli joukko foorumin naisia...

Black Life Matters... ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 22, 2020, 14:26:23
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 22, 2020, 13:39:05
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 22, 2020, 09:11:06
Äsken lähdin ulos ja heti ovella oli vastassa kiukkuinen tirskunta. Pihapuun oksilla istuvaa noin kymmenen varpusen parvea johti pikimusta yksilö, ja kaikki tuntuivat yhteen ääneen moittivan minua. En vain keksinyt, mitä pahaa olin niille tehnyt. Jostakin syystä mieleen tuli joukko foorumin naisia...

Black Life Matters... ;D

;D

Ilmeisesti lintu uskoi että se heitettiin talosta pihalle vain koska oli musta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 22, 2020, 18:07:58
Mä tilaisin karkkia muuten Fazerin verkkokaupasta, ellei tuotteet olisi tuplasti sen mitä ne kaupassa maksaisi jos tismalleen samoja tuotteita kaupassa myytäisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 26, 2020, 08:15:04
Kun asiantuntija sanoo jotain, että on puututtava asian juurisyihin, kuulostaa se yleensä lupaavalta. Mutta jos asiantuntijana on hammasklääkäri, se ei kuulosta enää yhtään lupaavalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 26, 2020, 11:31:23
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 26, 2020, 08:15:04
Kun asiantuntija sanoo jotain, että on puututtava asian juurisyihin, kuulostaa se yleensä lupaavalta. Mutta jos asiantuntijana on hammasklääkäri, se ei kuulosta enää yhtään lupaavalta.

Ei pidä luottaa asiantuntijoihin.
Ismo (leikolakaan ei luottanut)  hänen hammaslääkärinsä kertoi toimenpiteiden tarpeen kruunuille ja muille toimille viiten hampaaseen- siis halusi rahastaa. Toinen lääkäri kertoi yhden hampaan tarvitsevan paikan.

Ilkeintä siinä on varmaan se, että se lekuri olisi tehnyt ne tarpeettomat hommat ja siinä suhteessa tuhonnut ismon hampaita- paikatut hampaathan eivät kestä kovin hyvin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 31, 2020, 10:50:28
Ovella kävi eilen yksi neljän hengen ja yksi kahden hengen karkki tai kepponen -lapsiryhmää. Olin kerrankin varautunut riittävän hyvin. Olin varautunut iltaan 10:llä mini tv mix -hedelmäkarkkipussilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2020, 11:32:24
Mikähän se "kepponen" -osuus tuossa vaihtoehdossa on? Eli mitä tapahtuu, jos ei ole karkkia tarjota?

Olen lopettanut oven avaamisen noille sekä Halloween- että pääsiäsihemmoille sen jälkeen, kun minulle sanottiin, että rahakin kelpaa, kun ei ollut karkkia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 31, 2020, 11:40:23
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 31, 2020, 10:50:28
Ovella kävi eilen yksi neljän hengen ja yksi kahden hengen karkki tai kepponen -lapsiryhmää. Olin kerrankin varautunut riittävän hyvin. Olin varautunut iltaan 10:llä mini tv mix -hedelmäkarkkipussilla.
Karkki ja kepponen hoituu itsetehdyillä suklaakuorrutetuilla valkosipulin kynsillä tai vierasvaraksi ostetuilla neuvostoliittolaisilla suklaakonvehdeilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 31, 2020, 11:43:11
Ajattelen, että jos itsessä olisi Pete Poskiparran vikaa, voisi varmaan jonkun nohevan korttitempun vetäistä kepposena. En tosin kyllä itsekään tiedä, mikä olisi halloweeniin kuuluva kepposvaihtoehto. Entä olisiko taikatemppu noista tenavista ollenkaan niin kiva ylläri, kuin karkki tai raha.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2020, 11:46:24
^
Löytyihän se Wikistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Karkki_vai_kepponen

Jos asukkaalla ei ole antaa karkkia, niin he tekevät kepposen.

Onkohan nuo penskat varatuneet tekemään kepposta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 31, 2020, 11:48:47
Ai se menee noin päin, että siinä tapauksessa tenavat tekevät kepposen. En ole kyllä tosiaan ajatellut asiaa yhtään (kun en selvästi ole ymmärtänyt koko perinnettä).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2020, 11:53:29
Luulenpa, että tuossakin nuo kiertelevät penskat on poimineet vain rusinat pullasta ja ruinaavat karkkia, mutta jos sitä ei tule, niin matka jatkuu ilman kepposen tekemistä. Perinne jenkkilästä on vain osittain siirtynyt tänne.

Nythän joku voisikin kokeeksi valita sen kepposen ja katsoa mitä tapahtuu :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 31, 2020, 13:09:34
Taitaa olla laitonta. Tällaistako haluamme Suomeen.
Alaikäiset kiertelevät kiristämässä suojelumaksua ovelta ovelle kuin mafia.
Toki vankilaan noita ei voi vielä laittaa. Ehkä häkkeihin kuitenkin kuten jenkeissä rajat ylittäviä tuontikulttuurilapsia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 31, 2020, 13:40:45
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 31, 2020, 13:09:34
Taitaa olla laitonta. Tällaistako haluamme Suomeen.
Alaikäiset kiertelevät kiristämässä suojelumaksua ovelta ovelle kuin mafia.
Toki vankilaan noita ei voi vielä laittaa. Ehkä häkkeihin kuitenkin kuten jenkeissä rajat ylittäviä tuontikulttuurilapsia.

Nyt oli kyllä raikkaita ajatuksia. Exemple de modèle!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 03, 2020, 13:44:46
Presidentinvaalia tulee joka tuutista niin, että ällöttää. Mitä uutista on siinä Yhdysvalloissa äänestetään, ja presidentiksi valitaan Joe Biden. Life goes on.

Vaalit ovat yhtä kiinnostava asia kuin juoksukilpailu, jossa tiedetään etukäteen voittaja. Tai vähemmän kiinnostava, koska juoksukilpailussa voittajasuosikki voi hävitä jonkun sattuman kautta kuten kaatumalla tai saamalla sairauskohtauksen tai juoksukengän hajotessa. Vaaleissa sen sijaan mikään yllättävä tekijä ei voi muuttaa tulosta - ellei nyt toinen ehdokkaista jää kiinni murhasta kesken valipäivän ja päädy uutisiin. Suuri osa äänistä on sitä paitsi jo annettu.

Ainoa lievästi mielenkiintoinen asia on ihmisten reagoiminen Bidenin voiton jälkeen. Alkaajo joku mellakoida? Meneekö voitonriehunta kauppojen ryöstelyksi tyyliin BLM? Purkavatko pettyneet trumpistit katkeruuttaan väkivaltaisesti. Ja tämän tyyppistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 03, 2020, 14:35:30
^Joku porukka lähtee ihan varmasti pistämään paikkoja paskaksi ihan riehumisen ilosta. Täysin riippumatta vaalituloksesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 03, 2020, 16:05:58
Puoli kolmelta alkaa YLEllä USAn presidentinvaalien tulosseuranta. Mä oon tottunut heräämään siinä kolmen nurkilla, niin saa työpäivän pois alta jo aamupäivän puolella. Voisi virittää tulosseurannan taustalle kun edistää projektia. Harmi vain, ettei koodatessa voi keskittyä puheeseen kun koodaaminen varaa sen osan aivoista mulla kokonaan. Lähinnä kiinnostaisi todistaa sitä hetkeä, kun Trump julistautuu voittajaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - marraskuu 03, 2020, 16:37:31
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 22, 2020, 09:11:06
Havahduin eilen siihen, että koira tuijotti takkaa ja vinkui. Menin katsomaan, ja lasiluukkujen takana räpiköi lintu. Taas kerran. Se oli tullut savupiipun kautta ja tullessaan noennut itsensä aivan mustaksi. Epäilin sitä varpuseksi.

Hain perhoshaavin ja yritin pyydystää linnun siihen. Ei onnistunut. Lintu karkasi lentelemään ympäri huonetta ja minä haavin kanssa perässä. Nokijälkiä jäi verhoihin, kattoon ja huonekaluihin. Lopulta lintu väsyi ja sain sen haaviin. Kujetin väsähtäneen linnun takapihalle ja päästin vapaaksi, mutta lintu heittäytyi täysin apaattiseksi. Se vain seisoi nokka auki ja tuijotti minua, vaikka tökin sitä sormella jotta alahan laputtaa. No, tunnin päästä se oli häipynyt.

Äsken lähdin ulos ja heti ovella oli vastassa kiukkuinen tirskunta. Pihapuun oksilla istuvaa noin kymmenen varpusen parvea johti pikimusta yksilö, ja kaikki tuntuivat yhteen ääneen moittivan minua. En vain keksinyt, mitä pahaa olin niille tehnyt. Jostakin syystä mieleen tuli joukko foorumin naisia...

Olipa hauska tarina.
Toivottavasti ei jäänyt pahempia traumoja.
Kiitos  !   (https://www.cosgan.de/images/smilie/froehlich/a035.gif) 

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 04, 2020, 14:52:49
Nyt se on nähty.

Nimittäin Tripla.

Menin sinne polkupyörällä. En meinannut löytää paikkaa, minne pyörän jättäisin. Lopulta löysin jonkinlaisen sisävaraston. Jotta lukon sai kiinni, piti ryömiä ja kontata hankalasti. Tila oli ahdas.

Itse Tripla oli yhtä tyhjän kanssa. Vastaavia triploja on kaupungeissa ympäri maailmaa. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki.

Mielenkiintoiseksi homma meni siinä vaiheessa, kun piti löytää polkupyörä liukuportaiden ja käytävien ja betoniportaiden ja ylikulkusiltojen ja ajoluiskien ja rautatiekiskojen labyrintistä. Meni varmaan tunti ennen kuin pääsin pyörän luokse. Kävelin välillä ulkopuolella ja etsin paikkaa Google-mapsin ja navigaattorin avulla. Välillä kiertelin sisällä kokeillen erilaisia porraskäytäviä ja muita käytäviä.

Kun polkupyörän etsintää oli jatkunut jo yli puoli tuntia, näin ikkunasta pyörätien ja oven, minkä takana polkupyörä oli. Mutta sinne pääseminen oli toinen juttu. Olisin tarvinnut seuraavan ohjeen: 

1. Etsi alue, josta lähtevät liukuportaat ja hissit asemalaitureille.

2. Laskeudu asemalaiturille numero 11.

3. Kävele asemalaiturilla Helsingin päärautatieaseman suuntaan aivan laiturin päähän, jossa on ovi, minkä takaa lähtevät korkeat betoniportaat yläkerrokseen.

4. Älä mene ovesta. Käännä sen sijaan katseesi vastakkaiseen suuntaan rautatiekiskoista ja etsi lähes huomaamatonta syvennystä, joka onkin porraskäytävän alku, minkä huomaat, kun kurkistat tarkemmin.

5. Laskeudu kierteleviä portaita alaspäin kunnes tulet halliin, jossa säilytetään polkupyöriä.

6. Olet perillä. Varo, ettet lyö päätäsi, kun konttaat avaamaan pyöräsi lukkoa. Hyvää matkaa.

Kuvassa miehet seisovat polkupyörävaraston ovella. Mutta miten tuonne alas pääsee, se onkin toinen juttu.

(https://i.ibb.co/5R1GRrS/Screenshot-2020-11-04-at-14-43-13.png)

Loppuvaiheessa näitä portaita pitkin, mutta ennen kuin löydät ne, niin vähän pitää pähkäillä.

(https://i.ibb.co/9sZq1fk/Screenshot-2020-11-04-at-14-46-51.png)

Jos joku kysyy, miksi en mennyt samaa reittiä, mitä tulin, vastaan, että muistanut, mistä olin tullut. Sitä paitsi en mennyt ja tullut samaa reittiä. Menomatkalla käytin niitä pitkiä suoria portaita, jotka mainitsen noissa ohjeissa. Tässä vielä kuva niistäkin.

(https://i.ibb.co/BVpQPdZ/Screenshot-2020-11-04-at-14-52-10.png)

P.S. Kenties muiltakin asemalaitureilta lähtee portaita alakerran pyörävarastoon. Porraskäytävän alku on vain niin piilossa, ettei sitä helposti keksi. Kävin kyllä muillakin laitureilla, mutta käännyin pois, kun ne tuntuivat umpikujilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 04, 2020, 14:58:31
^Oletko ihan varma löytämäsi tila oli tarkoitettu pyörien parkkipaikaksi?
Etenkin konttauskuvio kuulostaa oudolta. No, outohan tuo Tripla on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 04, 2020, 15:26:26
Ongelma oli se, että kun Triplan luokse tuli polkupyörällä, mistään ei löytynyt pyörätelineitä tai muitakaan paikkoja, johon pyörän saisi lukittua. Lopulta löytyi halli, jossa näkyi telineitä ja paljon polkupyöriä. Oletin ja taisin joistakin kylteistäkin päätellä, että sinne voi jättää polkupyörän. Saiko jättää, sitä en tiennyt. Kun muutakaan paikkaa ei ollut, jätin.

Tässä kuva vielä siitäkin. Polkupyöriä sisältäviä halleja oli muitakin tässä samassa kompleksissa. Kuvaan jäivät vahingossa säätömerkinnät.

(https://i.ibb.co/w0VsY1y/Screenshot-2020-11-04-at-15-11-07.png)

Tarve kontata (ei nyt ihan polvet maassa vaan enemmänkin kyykistyä ja kurottautua) selittyy sillä, että telineessä on jonkinlaiset ylärakenteet, joiden alle pitää mennä, jotta ylettää kiinnittää lukon pyörön rungon ja telineessä olevan kiinnitysraudan välille. Kiinnitysrauta oli hankalassa paikassa syvällä telinerakennelman sisällä.

Kyltissä on polkupyörän kuva ja kirjain P, josta päättelin, että se tarkoittaisi pyöräparkkia. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 04, 2020, 16:08:33
Muistelen, että Pasilansillan pääsisäänkäynnin luona on myös pyörätelineitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 04, 2020, 16:43:28
^^On kyllä monimutkaisen näköiset telineet. Varmaan kallis viritys joka tapauksessa. Yksinkertainen kaari johon U-lukolla fillari kiinni on toimivin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 04, 2020, 23:50:20
Huomasin rappukäytävässä ilmoituksen, että talossa on pian sähkönjakelun keskeytys huoltotöiden takia. Näitä lappusia on viimeisten 6 kk aikana ollut sen verran usein, milloin koskien ilmastointia, milloin vedenjakelua, ja nyt sitten sähköä, joten olen tullut lapuille pikkuisen sokeaksi. Vei hetken, ennen kuin minulla sytytti, että sähkökatko pakottaa sulattamaan pakastelokeron. Homma on kyllä ollut mielessä koko kesän, mutta mitäpä sitä "turhaan" kiirehtimään. Arvelin pakastelokeron olevan suunnilleen umpijäässä, koska sinne ei mahtunut sisään juuri mitään, ellei ottanut jotakin päällimmäistä pussukkaa ensin pois. Pikainen tyhjennys paljasti onneksi minun olleen väärässä. Suurimman osan tilasta veivät yrttinyssäkät. Lisäksi löytyi pari pientä marjapussukkaa. Marjat otin käyttöön ja mausteyrtit panin takaisin lokeroon sen puhdistuksen jälkeen. Nyt ei lokerosta valu vettä, vaikka sähkökatkos kestäisikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 05, 2020, 12:17:35
Saitte ylipuhutuksi; söin lounaaksi pizzan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 05, 2020, 13:14:11
Minulla on ollut parikin päivää tässä, kun olen kokkaillut vähän enemmän. Pakastimeen oli tullut reilusti tyhjää tilaa ja vastaavasti pakastuksessa käyttämiäni kippoja oli kaapissa melkoinen määrä, joten päätin tasapainottaa tilannetta kokkaamalla, jotta saan kipot täytenä pakastimen uumeniin.

Tänään oli viimeinen urakka ja tein uunissa lihapullia ja liedellä jauhelihakestiketta hyvän padallisen. Viimeksi mainittu oli niin hyvää, että pakko oli vaihtaa lounasvalinta ja jättää tälle päivälle varaamani huomiselle. Tänään lounaaksi oli siis parsakaalia ja porkkanaa sekä nuudelia jauhelihakastikkeen alla.

Hiukan harmittelin etukäteen, että niitä nuudelikiekkoja ei pysty oikein puolittamaan, kun vähempikin riittäisi. Saan kyllä syötyä kaiken, mutta mieluummin ottaisin vähän reilummin vihanneksia tilalle. En ole valmistamisen jälkeen niitä enää käynyt puolittamaan, kun en tiedä, maistuuko ne yön yli jääkaapissa olleena. Varmaan menisi ihan hyvin siitäkin huolimatta, ettei niitä keitetä.

Pitsa nyt puuttuukin vielä pakastimesta ja sen voisi sitten ottaa seuraavaksi urakaksi. Pari pellillistä jaettuna annospaloihin on aina hyvä olla varalla :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 05, 2020, 14:11:26
Meidän pakastustyylimme on sellainen, että minä kannan käskystä autotallin perillä olevaan pakastimeen muovikassissa tavaraa. Pakastin on jo iät ajat sitten tullut täyteen, ja sanonkin siitä, mutta käsky kuuluu, että "yritä nyt saada mahtumaan". Pakastin on niin hankalassa paikassa romukasojen takana, että ainoastaan minä mukamas pääsen sinne menemään. Kätevä syy saada minut kantamaan ne tavarat.

Muutaman vuoden välein pakastimesta tyhjennetään ehkä noin puolet tavarasta ja dumpataan yli-ikäisenä jonnekin roskiin. Kerran tein sen kohtalokkaan erehdyksen, että kannoin pakastelohia ja jotain muutakin viereiselle tyhjälle tontille ajatuksena, että jotkut eläimet keksivät syödä niitä. No, eläimiä kertyikin - nimittäin matoja. Kalanraadot ja oliko siellä jotain lihojakin, alkoivat haista mielettömästi, ja haju kulkeutui naapurin sieraimiin. Hän otti yhteyttä terveysviranomaisiin, ja pian alueella tongittiin ja tutkittiin, että mistä haju tulee. Onko johonkin haudattu ruumis. Poliisi ei sentään tainnut käydä paikalla. Syyllisyyteni ei ainakaan virallisesti paljastunut, vaikka epäilyksiä meidän suuntaamme saattoi olla, olihan talomme lähimpänä. Haisevaa raatoa luultiin luonnosta peräisin olevaksi. Kenellekään ei tullut mieleen, mitä kuollut matoja kuhiseva lohi tekee kuivalla maalla. 

Tuollainen raadonhaju saa aikaan oksennusrefleksin, kun sitä läheltä haistelee. Lisäksi mieleen tulee karmea ajatus, että me itse kukin haisemme aikoinaan samalta ja meissä kuhisee matoja. Tästä syystä katsonkin, että polttohautaus tai kuoleminen niin, ettei ole mitään haudattavaa, on kai parempi vaihtoehto - paitsi tietysti matojen kannalta.

Tuollaisessa "pakasta ja heitä pois" -tyylissä ei ole tietystikään mitään järkeä, mutta kyse taitaakin olla tästä...

https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/hoarding-disorder/symptoms-causes/syc-20356056

Eikä tässä vielä kaikki. Toinen pakastimemme on keittiössä ja sekin on tupaten täynnä tavaraa. Tämä pakastin saattaa polttaa talomme, koska siinä on Bosch-kompressori, josta on lehti-ilmoituksella (sarjanumero täsmää) varoitettu, että se voi syttyä palamaan ja pitäisi vaihtaa. Mutta ei. Sitä ei voida kytkeä sammuksiin. Harmittaa, että joidenkin marjapurkkien takia menetän valokuvani ja ääninauhani ja kirjoitukseni ja muistoni ja ylipäätään kaiken, mitä on talossa.

Tarvittaisiin uusi pakastin, johon kompressoriongelmaisen pakastimen sisältö siirrettäisiin. Uusia pakastimia saa kaupasta, mutta sellainen ei mahdu täpötäyteen taloomme.

Meillä on tämän näköistä (https://www.google.fi/search?q=hoarding+disorder&safe=off&rlz=1CBKVPC_enFI884FI884&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwi5146BruvsAhX0kcMKHX9iAxMQ_AUoAXoECBkQAw&biw=1366&bih=697) - aivan oikeasti.

Tuollainen ympäristö on masentava asua ja lisäksi epäterveellinen, koska pölyä leijuu ilmassa, ja sitä joutuu hengittämään. Miten "teet" jotain tuollaisessa ympäristössä. Muuta kuin istut tietokoneen ääressä ja surffailet netissä, mikä on ajan haaskausta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 05, 2020, 14:31:22
Talvella pakkasten aikaan on hyvä aika tyhjentää pakastin, kun voi siirtää pakkasen loppusisältö parvekkeelle/verannalle/vaikka ulos (puu-, metalli- tai muovi-)laatikkoon. Tai hätätilassa voi sisälläkin säilyttää pikaisen *) sulattamisen ajan, jos sattuu olemaan hyvä kylmälaukku. Jos ei ole kylmälaukkua, ihan sanomalehdillä sisältä vuorattu pahvilaatikkokin ehkä toimii.

Sitä ennen tietysti kannattaa syödä pakkasen enin sisältö pois, ja heittää esim yli 3kk ikäinen sianliha ja yli 6kk ikäinen naudanliha pois. Kuinkahan kauan lohi säilyy hyvänä, varmaankin ollen rasvaista ruokaa vain 3 kk? Yli vuoden vanhoista marjoista voinee keittää hilloa?

Jos on vähän rahaa, on järjetöntä pitää paljon sähköä kuluttavia pakastimia, joita ei ole aikoihin sulatettu, sillä ne vievät silloin enemmän sähköä. Ja vielä kaksin kappalein. Ja tietysti on järjetöntä ostaa ja vieläpä kylmäsäilyttää pitkiä aikoja semmoista, mikä joka tapauksessa menee roskiin. Mutta tapahtuu semmoista minullakin joskus, että jotain rahanarvoista joutuu heittämään pois. Morkkis semmoisesta kyllä tulee.

*) Pikaisessa sulattamisessa auttaa, kun pakastimen hyllyt täyttää (kannellisilla) kattiloilla, joissa on hanasta laskettua kuumaa vettä, laittaa pakastimen oven kiinni. Ja vaihtaa kattiloiden kuuman veden muutamaan kertaan.

Lisäys.
ps. Uskoisin, että elämä helpottuisi, jos pakastinten määrä vähennettäisiin yhteen, eikä suinkaan lisättäisi. On silloin helpompi hahmottaa ja muistaa, mitä siellä pakkasessa on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 05, 2020, 14:42:19
Mä en oikein osaa noita pakastimia kun suhtaudun niihin kuin jääkaappiin. Eli laitan sinne vain sellaista tavaraa, jonka käytän ennen seuraavaa kauppareissua. Tilanne olisi ehkä toinen, jos olisi isompi pakastin. Voisi sinne ostaa sesonkiaikaan mansikoita, kinkkua ja kalkkunaa ja nauttia niitä kun ei ole sesonkiaika. Mutta muuten olen kyllä täysin toivoton tapaus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - marraskuu 05, 2020, 14:42:53
Itse sulatin tukankuivaajalla pystypakastimemme.

Menihän siinä aikaa kun jäätä oli aika paljon, mutta 'toimiva' tapa.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 05, 2020, 15:12:43
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 05, 2020, 14:42:19
Mä en oikein osaa noita pakastimia kun suhtaudun niihin kuin jääkaappiin. Eli laitan sinne vain sellaista tavaraa, jonka käytän ennen seuraavaa kauppareissua. Tilanne olisi ehkä toinen, jos olisi isompi pakastin. Voisi sinne ostaa sesonkiaikaan mansikoita, kinkkua ja kalkkunaa ja nauttia niitä kun ei ole sesonkiaika. Mutta muuten olen kyllä täysin toivoton tapaus.

Olen sen verran laiska, että en halua joka päivä seistä lieden äärellä keittelemässä, joten pakastin on ehdottoman kätevä. Kokkailen edelleen niillä isoilla astioilla, joitan käytin, kun oli perhe ruoksittavana. Annoksesta otan välittömään käyttöön yhden tai parin aterian verran, ja loput pakkaseen kerta-annoksina.

Esimerkiksi edellä mainitsemani jauhelihakastike (aika sakeaa ja papuja mukana) pakkaan noin parin desin kippoihin. Kun otan tuollaisen käyttöön, voi sitten tilanteen mukaan päättää, laitanko pelkkiä lämpimiä vihanneksia vai nuudelia vai perunaa sen kanssa. Joka tapauskessa ruoka on valmiina pahimmillaankin vartissa. Nuo kuumenee mikrossa sillä aikaa, kun silppuan tuoreannoksen valmiiksi.

Nyt on hiukan hakusessa pakastimen järjestys vielä, kun on uusi, mutta pian saan tuossakin järjestyksen hyvin kiertämään niin, että ei pahemmin pääse syntymään vuosikerta-annoksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 05, 2020, 16:48:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 05, 2020, 15:12:43
Nyt on hiukan hakusessa pakastimen järjestys vielä, kun on uusi, mutta pian saan tuossakin järjestyksen hyvin kiertämään niin, että ei pahemmin pääse syntymään vuosikerta-annoksia.

Kuuluisat viimeiset sanat. Kohta taas katsellaan Bilteman kuvastosta uutta pakastinta kun vanha on ängetty niin täyteen kippoja, ettei sieltä saa mitään ulos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 05, 2020, 16:59:44
^
Ikävä tuottaa pettymystä, mutta jos joku paikka tässä huushollissa on hyvässä järjestyksessä, niin keittiö
Itse asiassa tuon uuden pakastinkaapin hyllystö ja laatikosto tukee erinomaisesti järjestyksenpitoa verrattuna aikaisempaan. Totuttelu on vain nyt siinä, että ovat erilaiset kuin aikaisemmassa kaapissani.

Muistanpa aikaisemmin hämmästyttäneeni erään jäsenen foorumilla kertomalla, että pystyn osuttamaan katsomatta käteni oikeaan maustepurkkiin maustehyllyllä, koska ne ovat aina samassa järjestyksessä :)

ps. ei kai Biltemassa ole pakastimia myynnissä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 05, 2020, 17:01:09
Oma pelastukseni on, että omaan hoarder-asuntooni ei mahdu toista pakastinta, nykyisen jääkaappipakastimen lisäksi.

Maaliskuussa änkesin pakasteosan aivan ähkyyntäyteen, enkä ole sen jälkeen onnistunut tyhjentämään sitä. Pitäisi kyllä. Tämä liikatäyttö liittyy ehkä kerran viikossa tuleviin ruokatoimituksiin jotenkin, ja lisäksi siihen samaan syyhyn, miksi sen niin täytinkin, eli jonkinlaiseen korona-ahdistukseen, turvallisuuden hakuun edes siitä, että ei ainakaan ihan heti kuole nälkään, vaikka yhteiskunta ympäriltä romahtaisi. Ostin myös jonkin verran kuivamuonaa, jauhoja yms. ja säilykepurkkeja ja tetrapapuja, joita pitäisi alkaa syömään pois kiivaampaan tahtiin. Ainakin niin, että kaikki kuivamuona mahtuisi vain keittiön kaappeihin ja vetolaatikoihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 05, 2020, 17:40:03
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 05, 2020, 16:59:44
^
Ikävä tuottaa pettymystä, mutta jos joku paikka tässä huushollissa on hyvässä järjestyksessä, niin keittiö
Itse asiassa tuon uuden pakastinkaapin hyllystö ja laatikosto tukee erinomaisesti järjestyksenpitoa verrattuna aikaisempaan. Totuttelu on vain nyt siinä, että ovat erilaiset kuin aikaisemmassa kaapissani.

Muistanpa aikaisemmin hämmästyttäneeni erään jäsenen foorumilla kertomalla, että pystyn osuttamaan katsomatta käteni oikeaan maustepurkkiin maustehyllyllä, koska ne ovat aina samassa järjestyksessä :)

ps. ei kai Biltemassa ole pakastimia myynnissä?

Mitä järkeä tuossa on? Itse suuntaan keittiööni kuin löytöretkeilijä. Esimerkiksi viime viikolla löysin säilykepurkin, jossa parasta ennen -päiväys oli 3.4.2010. Tonnikalat ovat kuin viini; paranevat vanhetessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 05, 2020, 18:05:26
Ei säilykepurkin ikä aina kerro sisuksen laadusta.

Sattuipa kerran, että päiväyksen mukaan käyttöaikaa olisi ollut vielä pari vuotta ja kyllä siihen tomaattipyreeseen olikin nuoruudenenergiaa latautunut. Kun painoin siihen purkinavaajalla sen ensimmäisen reiän, niin purkki tyhjeni keittiön kattoon. Onneksi oli sellainen ihan pieni purkki, niin se tähmä ei enempää sotkenut.

Sen jälkeen opin tarkistamaan säilykepurkin aina ennen avaamista, että purkki ei saa olla vähääkään pullistunut mihinkään suuntaan.
Ja kattohan ei sitten puhdistunut yhtään millään, joten teetin keittiöremontin. Tosin siihen oli kyllä tarkoitus muutenkin ryhtyä, joten hyvään aikaan tuo osui.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 06, 2020, 06:37:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 05, 2020, 18:05:26
Ei säilykepurkin ikä aina kerro sisuksen laadusta.

Sattuipa kerran, että päiväyksen mukaan käyttöaikaa olisi ollut vielä pari vuotta ja kyllä siihen tomaattipyreeseen olikin nuoruudenenergiaa latautunut. Kun painoin siihen purkinavaajalla sen ensimmäisen reiän, niin purkki tyhjeni keittiön kattoon. Onneksi oli sellainen ihan pieni purkki, niin se tähmä ei enempää sotkenut.

Sen jälkeen opin tarkistamaan säilykepurkin aina ennen avaamista, että purkki ei saa olla vähääkään pullistunut mihinkään suuntaan.
Ja kattohan ei sitten puhdistunut yhtään millään, joten teetin keittiöremontin. Tosin siihen oli kyllä tarkoitus muutenkin ryhtyä, joten hyvään aikaan tuo osui.

Mulle on käynyt täsmälleen sama tomaattipyree-episodi. Valkoisesta katosta tahraa on vaikeaa saada piiloon. Lisäksi se pirulainen työntyy esiin myös maalin alta. Kun jo luulit saaneesi sen piilotettua muutamalla maalikerroksella, huomaat sen sittenkin hetken kuluttua taas tulevan esiin. Tai näin ainakin vanhanaikaisessa huokoisessa kattolevyssä ja tavanomaisella keveyhköllä kattomaalilla operoidessa. Mutta - kun ei tapana ole kulkea jatkuvasti niska kenossa ja silmät katossa, ajattelin vain antaa olla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 06, 2020, 09:24:18
Huoneessa on TV auki, ja siellä puhuu mustaan huppukaapuun pukeutunut mustaihoinen nainen, "vapaa toimittaja". Kyseessä on jokin keskusteluohjelma. En saa selvää, mistä keskustellaan.

Tulee mieleen ajatus, voiko toimittaja olla "puolueeton", jos hän asullaan ja pukeutumisellaan julistaa jotain ehdotonta ideologiaa, tässä tapauksessa islamin uskoa.

Ehkä toimittajien ei tarvisekaan olla puolueettomia, mutta jos TV:ssä käsitellään jotain aihetta, joka liittyy toimittajan kannattamaan ideologiaan, eikö hän ole hankalassa tilanteessa, kun usko määrää olemaan tiettyä mieltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 06, 2020, 12:48:44
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 06, 2020, 09:24:18

, kun ääni on

Ja muut keskustelijat siis olivat siellä julistamassa kristinuskoa asuistaan ja pukeutumisestaan päätellen?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 06, 2020, 13:59:38
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 06, 2020, 09:24:18
Huoneessa on TV auki, ja siellä puhuu mustaan huppukaapuun pukeutunut mustaihoinen nainen, "vapaa toimittaja". Kyseessä on jokin keskusteluohjelma. En saa selvää, mistä keskustellaan.

Tulee mieleen ajatus, voiko toimittaja olla "puolueeton", jos hän asullaan ja pukeutumisellaan julistaa jotain ehdotonta ideologiaa, tässä tapauksessa islamin uskoa.

Ehkä toimittajien ei tarvisekaan olla puolueettomia, mutta jos TV:ssä käsitellään jotain aihetta, joka liittyy toimittajan kannattamaan ideologiaan, eikö hän ole hankalassa tilanteessa, kun usko määrää olemaan tiettyä mieltä.

, kun ääni on

Mieti nyt hetkinen hiljaa itseksesi sitä, että nyt sinusta siis tyypillinen länsimainen pukeutuminen on "neutraalia" ja "normi", josta poikkeaminen puolestaan on mielestäsi "kannanotto". Tämä on tyypillistä ajattelua, mutta itse asiassa yhtä lailla se kaapu voi olla "neutraalia" ja "normi" ja länsimainen pukeutuminen  "kannanotto". Niin jopa ON joissain maissa.

Koko kirjoituksesi on kuin koulukirjaesimerkki arkipäivän rasismista ja valkoisuudesta sosiaalisena rakenteena (siis ihonvärin sijaan).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 07, 2020, 19:31:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - marraskuu 04, 2020, 23:50:20
Huomasin rappukäytävässä ilmoituksen, että talossa on pian sähkönjakelun keskeytys huoltotöiden takia. Näitä lappusia on viimeisten 6 kk aikana ollut sen verran usein, milloin koskien ilmastointia, milloin vedenjakelua, ja nyt sitten sähköä, joten olen tullut lapuille pikkuisen sokeaksi. Vei hetken, ennen kuin minulla sytytti, että sähkökatko pakottaa sulattamaan pakastelokeron. Homma on kyllä ollut mielessä koko kesän, mutta mitäpä sitä "turhaan" kiirehtimään. Arvelin pakastelokeron olevan suunnilleen umpijäässä, koska sinne ei mahtunut sisään juuri mitään, ellei ottanut jotakin päällimmäistä pussukkaa ensin pois. Pikainen tyhjennys paljasti onneksi minun olleen väärässä. Suurimman osan tilasta veivät yrttinyssäkät. Lisäksi löytyi pari pientä marjapussukkaa. Marjat otin käyttöön ja mausteyrtit panin takaisin lokeroon sen puhdistuksen jälkeen. Nyt ei lokerosta valu vettä, vaikka sähkökatkos kestäisikin.
Kiitos vinkistä. Tajusin ja samalla innostuin päivätehtävänä sulattelemaan pakastimeni ikijäätikköä. Motivaatiota lisäsi onnekseni vielä ulko-ovessa lähes täyskäsi ilmoituksia joissa pelotellaan lämpimän veden ja sähkön katkoksista lähipäivinä.
Onhan tämä nyt jännempää kytättävää kuin maalin kuivumisen katselu jo vuosia sitten maalatuissa seinissäni. Melkein yhtä paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin 24/7 BB-talossa. Teen ehkä parhaat palat-koosteen pakastimeni sulamisesta. Joko täysverisenä dokkarina tai verettömämpänä ilmastonmuutosfiktiona jossa jääkaappipakastimen eteen lattialle asetetut monilukuiset nonparellit hukkuvat hiljalleen kuin shoppaaja tavaramereen.
Nyt kuuluikin juuri lupaavan risahtava ääni! Pakko mennä katsomaan..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 07, 2020, 19:40:30
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 07, 2020, 19:31:52
Nyt kuuluikin juuri lupaavan risahtava ääni! Pakko mennä katsomaan..

Heh, juuri noin toimivat kissankin. Pakastimen sulatus on niistä äärettömän hauskaa. Pyydystävät niitä pieniä jääpalasia, joita on kimpoillut lattialle.
Nyt olen tuonkin ilon niiltä vienyt. Ei huurustu eikä jäädy enää tämä nykyinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 08, 2020, 02:06:35
^
Pitkitän tätä hauskuutta antamalla jäävuoren sulaa ilman että hyökkään sen kimppuun kuin ihmiskunta ekosysteemiin tai maansiirtoon.
Amoren toisaalla linkkaamassa dokkariketjun dokkarissa nimittäin kerrottiin että ihmiskunta on jo myös maan muokkaamisessa kaikkia muita luonnonvoimia suurempi tekijä.
Kohta tulee täyteen 12 tuntia sulatusta ja puolet jäästä on vielä jäljellä.
Pienet unet tähän väliin ja taas jaksaa kytätä ja jännätä kuin USA:n vaaleja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 08, 2020, 06:42:58
^ Kun hanasta laskee kuumaa vettä kattiloihin (esim. 4-5 kpl), ja laittaa pakastimen oven kiinni, niin ei tarvitse vaihtaa kattiloihin uutta kuumaa vettä kuin ehkä 3-4 kertaa, kun jo vain jää sulaa. Muistaakseni siihen ei mene aikaa kuin noin tunti, ellei peräti puoli tuntia, kun jo on sulanut. Eikä tarvitse pelätä vedenpaisumusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 08, 2020, 07:31:23
^
Kiitos vinkistä vaikka tuo on turhan hätäistä ja vähemmän jännittävää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 10, 2020, 15:24:53
Tilasin pöytälampun. Saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 10, 2020, 17:59:10
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 10, 2020, 15:24:53
Tilasin pöytälampun. Saatana.
Sen on pakko olla laavalamppu.
(https://i.pinimg.com/originals/d8/22/7f/d8227f34f16a8058ea3fc4c292f70bb8.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 10, 2020, 18:15:12
^
Itse asiassa perinteinen kirjoituspöydän lamppu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 11, 2020, 02:08:11
Lainaus käyttäjältä: Amore - marraskuu 04, 2020, 16:08:33
Muistelen, että Pasilansillan pääsisäänkäynnin luona on myös pyörätelineitä.
Triplassa (https://www.wayfinding.fi/tripla-web/) kerrotaan olevan tuhansia maksullisia ja satoja maksuttomia pyöräparkkipaikkoja. "Kokonaisuudessaan Mall of Triplasta löytyy parkkipaikka yhteensä 3 500 polkupyörälle. Lähestyypä Mall of Triplaa fillarilla mistä tahansa suunnasta, löytyy sisäänkäyntien yhteydestä pyörätelineitä sujuvaa kauppakeskusasiointia varten. Tämän lisäksi tarjolla on katettuja sekä valvottuja sisäpaikkoja pidempiaikaisiinkin säilytystarpeisiin."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 11, 2020, 15:40:02
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 11, 2020, 02:08:11
Lainaus käyttäjältä: Amore - marraskuu 04, 2020, 16:08:33
Muistelen, että Pasilansillan pääsisäänkäynnin luona on myös pyörätelineitä.
Triplassa kerrotaan olevan tuhansia maksullisia ja satoja maksuttomia pyöräparkkipaikkoja. "Kokonaisuudessaan Mall of Triplasta löytyy parkkipaikka yhteensä 3 500 polkupyörälle. Lähestyypä Mall of Triplaa fillarilla mistä tahansa suunnasta, löytyy sisäänkäyntien yhteydestä pyörätelineitä sujuvaa kauppakeskusasiointia varten. Tämän lisäksi tarjolla on katettuja sekä valvottuja sisäpaikkoja pidempiaikaisiinkin säilytystarpeisiin."

Niin, mutta jos ei tiedä, mistä pyöräpaikkaa hakea ja kuinka sen myös poistuessaan löytää, niin esim. pääsisäänkäynti on aika turvallinen valinta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 12, 2020, 08:52:58
Onneksi ei asuta vuokralla. Kun talo tuhoutuu, suuret rahakorvaukset ja vankilatuomio eivät ole todennäköisiä kuten kävin uutisessa mainitulle onnettomalle. Tai mistä sitä tietää, mikä lainkohta keksitään tuomion aikaansaamiseksi. Onhan niitä lakeja. Paloturvallisuus, ympäristö, hallussapito ja vaikka mitä. Kyllä systeemi jotain keksii.

https://yle.fi/uutiset/3-11640907

Onko jokin rakennus kulttuurihstoriallisesti arvokas, on puhtaasti määrittelykysymys. Kun yli sata vuotta vanhoja rakennuksia ja laivoja tuhotaan, ne eivät yllättäen tällöin olekaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Ainoastaan silloin, kun on taloudellisessa mielessä tarkoituksenmukaista, rakennukset ja laivat ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Raha ratkaisee. Muulla ei ole väliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 12, 2020, 10:22:10
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 12, 2020, 08:52:58

Suuret rahakorvaukset jenkkityyliin tosiaankaan eivät kuulu suomalaiseen oikeuskäytäntöön. Meillä on tapana, että korvataan aiheutunut vahinko sillä summalla, mikä arvioidaan vahingon taloudelliseksi suuruudeksi. Ei siis korvata mielipahaa ja harmia.

Kulttuurihistoriallinen arvo on tietenkin ja itsestäänselvästi määrittelykysymys. Muutoin ihan jokaikinen rakennus tai rakennelma tai kaavoitusratkaisu tai esine pitäisi aina säästää, sillä ajan myötä kaikki muuttuu vanhaksi. Mutta jos tosiaan Kopek uskoo, että kulttuurihistoriallinen arvo perustuu vain rakennuksen tai esineen ikään, alan ymmärtää, miksi hän on ajatunut kuvaamaansa epätoivoon omaisuutensa ja tavaramääränsä kanssa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 12, 2020, 11:13:04
^Aineellisista menetyksistä korvaukset eivät tosiaan ole olleet suuria. Sen sijaan viime vuosina on hälyyttävästi ilmennyt kunnianloukkausoikeudenkäyntejä, joissa on vaadittu ja myös saatu satojen tuhansien kipurahoja. Kauas on jouduttu niistä ajoista, jolloin "vain huorat ja varkaat huusivat kunniansa perään".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 12, 2020, 14:48:03
(https://cdn.verk.net/images/5/2_557938-2676x2908.jpeg)

Nyt on pöytälamppu asennettu. Helvetti soikoon!

Hyvin on toiminut ensimmäiset 20 minuuttia. Jos tää olis ollu alta parin kympin lamppu, tälle olisi voinut ennustaa pitkää käyttöikää, mutta kun hintaa kertyi kaikkiaan 8 kymppiä, tämä laiheliini tuskin on pitkäikäinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 12, 2020, 15:29:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 12, 2020, 08:52:58
Onko jokin rakennus kulttuurihstoriallisesti arvokas, on puhtaasti määrittelykysymys.

Juu, ja kun tällainen määritelmä osuu yksityisen ihmisen tönölle, niin se on usein varsinainen riesa, sillä määritelmän mukana ei seuraa rahallista tukea. Jonkin verran korjaustukea saattaa saada erikseen anomalla, mutta omaa pääomaa pitää aina löytyä enemmän. Jos sitten - esim. varojen niukkuuden tähden - päätyy myymään kulttuurihistoriallisesti arvokasta kiinteistöä, niin määritelmä ei ole mikään myyntivaltti - päinvastoin. Jotkin kartanot tms, voivat olla poikkeus, mutta kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa kohteissa on paljonkin sellaisia, jotka moni mieluummin purkaisi tai ei ainakaan haluaisi olla velvoitettu niitä ylläpitämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 12, 2020, 15:39:17
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 12, 2020, 08:52:58
Kun yli sata vuotta vanhoja rakennuksia ja laivoja tuhotaan...

Yllätyin tässä juuri kun sain tietää, että Suomessa rakennetut risteilijät Carnival Fantasy (1990), Carnival Imagination (1995) ja Carnival Inspiration (1996) ovat päätyneet romutettaviksi. Sitä luulisi, että laivojen käyttöikä olisi pidempi.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006658058.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 12, 2020, 16:15:02
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 12, 2020, 08:52:58
Onneksi ei asuta vuokralla. Kun talo tuhoutuu, suuret rahakorvaukset ja vankilatuomio eivät ole todennäköisiä kuten kävin uutisessa mainitulle onnettomalle.

Tässäkin jutussa on taas kopeklisä. Vankilatuomiota ei suinkaan tullut, vaan 6 kk ehdollista vankeutta. Lisäksi koko asunnon desinfiointi, siivous ja pintojen uusiminen on sentään vähintä, mitä voi vaatia tuollaisen laiminlyönnin jälkeen. Onko rahasumma suuri, on suhteellista, sillä kyllähän omistajat tappiolle jäivät tässä tapauksessa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Anders Anderes Magobläts - marraskuu 12, 2020, 16:46:21
Katselin tässä retrospektiivisesti mennyttä aikaa ja tulin siihen tulokseen, että olen epäonnistunut yleiseen unelmatasoon nähden. Siis siihen, että pitää hankkia hyvä koulutus, toimiva parisuhde, kaksi lasta, oma asunto, farmariauto ja koira.

Minulla ei ole koiraa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 12, 2020, 16:54:02
^
Kissa on paljon parempi kuin koira ainakin, jos ulkona on suomalainen kuuden kuukauden marraskuu :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 12, 2020, 17:27:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 12, 2020, 16:54:02
^
Kissa on paljon parempi kuin koira ainakin, jos ulkona on suomalainen kuuden kuukauden marraskuu :)

Olen eri mieltä. Juuri ja nimenomaan koira tekee myös marraskuisen ulkoilun mielekkääksi. Ilman koiraa se ei houkuttele - ja jää tekemättä. Se taas tekee oman olon entistä marraskuisemmaksi.

Mutta tämä tietenkin on yksilöllistä, miten asian näkee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 12, 2020, 17:54:12
Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 12, 2020, 17:27:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 12, 2020, 16:54:02
^
Kissa on paljon parempi kuin koira ainakin, jos ulkona on suomalainen kuuden kuukauden marraskuu :)

Olen eri mieltä. Juuri ja nimenomaan koira tekee myös marraskuisen ulkoilun mielekkääksi. Ilman koiraa se ei houkuttele - ja jää tekemättä. Se taas tekee oman olon entistä marraskuisemmaksi.

Mutta tämä tietenkin on yksilöllistä, miten asian näkee.

Niinhän se on. Itse kun on hoitanut molempia hommia,  emännän ja palvelusväen, näen, että helpompaa on lähteä, kun ei ole pakko ja voi valita sen vähiten räntäisen hetken.

T: Xant
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 13, 2020, 07:22:53
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 12, 2020, 17:54:12
Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 12, 2020, 17:27:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 12, 2020, 16:54:02
^
Kissa on paljon parempi kuin koira ainakin, jos ulkona on suomalainen kuuden kuukauden marraskuu :)

Olen eri mieltä. Juuri ja nimenomaan koira tekee myös marraskuisen ulkoilun mielekkääksi. Ilman koiraa se ei houkuttele - ja jää tekemättä. Se taas tekee oman olon entistä marraskuisemmaksi.

Mutta tämä tietenkin on yksilöllistä, miten asian näkee.

Niinhän se on. Itse kun on hoitanut molempia hommia,  emännän ja palvelusväen, näen, että helpompaa on lähteä, kun ei ole pakko ja voi valita sen vähiten räntäisen hetken.

T: Xant

Niin. Itse koen kyllä ulkoilun virkistävänä koiran kanssa etenkin silloin, kun ilma muutoin saisi sitä välttämään. Yleensä se näyttää paljon ikävämmältä sisältä katsellen. Mutta sään mukaisissa tamineissa on harvoin liian huono sää. Eikä todellakaan ainakaan puolet vuodesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 14, 2020, 17:09:44
Olin viime viikolla kaukaa viisas ja hommasin viikonlopuksi glögiä, koska tiesin ilmeisen selvännäkijän lahjoillani, että joisin tänään glögiä. Kaikki eivät luonnollisestikaan ole yhtä taitavia tietämään, mitä aikovat viikonloppuna juoda, mutta itselläni ennusteet osuvat pelottavan lähelle käytäntöä kerta toisensa jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 14, 2020, 19:22:15
Olen syvästi järkyttynyt, sillä olen hukannut tavaran.  :o :o :o

Olen vähän kerrassaan keräillyt erilaista kierrätykseen lähtevää kamaa kasaan. Tänään keräilin ylimääräisiä johtoja ja kaapeleita, joita on aina tullut uusien erilaisten laitteiden mukana. Siinä samalla sitten pakkasin vanhan digiboxin ja läppärin. Mutta läppärin virtalähdettä ei löydy mistään! Sen piti olla siinä läppärin ohessa, sillä siihen sen ihan varmasti laitoin silloin, kun viimeksi sitä läppäriä käytin. En ymmärrä, mihin se on siitä voinut joutua. Sehän ei ole kapine, jota naapurille lainataan ja unohdetaan. Ainakin itse olen käsityksessä, että noita ei paljon kannata ristiin käyttää ja välttämättä ne ei edes sovi muuhun laitteeseen.

Ymmärtäisin, jos joku sormustimen kokoinen olisi hukassa. Sellainen voi pudota ja joutua imurin uumeniin. Mutta hukassa oleva on varmaan yli puolikiloinen mötikkä pitkine johtoineen. Ei sellainen yksinkertaisesti voi joutua hukkaan.

Saapa nähdä selviääkö mysteeri tulevan yön aikana. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ongelma ratkeaa yön aikana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 14, 2020, 19:42:10
^Aiemman läppärini vein kerran tietokoneliikkeeseen huollettavaksi mutta minulta oli unohtunut se virtalähde eli muuntaja.  Hämmästyksekseni hän kiinnitti siihen yleismuuntajan, jonkinlainen älyversio(?) kun tiedustelin. Se osasi nuuskia sen jännitteen (vai virran?) paljonko läppäri tarvii. En ymmärrä vieläkään vaikka sähköäkin olen opiskellut.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 14, 2020, 19:45:40
No eihän sillä ole kovin montaa vaihtoehtoa kai nuuskittavana, mutta ne liittimet yleensä on aika eksoottisia ja ne ei aina sovi, vaikka se virtalähde sinällään olikin ihan sopiva. Kerran minulle se muuntaja hajosi ja ostin uuden, niin siihen piti vielä saada joku välikappale, että sen sai läppäriin kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 14, 2020, 19:53:33
Muisti palailee pätkittäin mutta .. siinä ihmemuuntajassa taisi olla noin 4 erilaista liitintä päässä. Minullakin on ollut jossain romulaatikossa joku semmoinen muuntaja mutta älyltään ehkä simppelimpi. Jännitealue oli siinä(kin) laaja-alainen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 14, 2020, 20:02:10
Minulla on pieni maailmanradio (hyvä lyhytaaltojen kattavuus) kiinni tämän tapaisessa muuntajassa. Myyntipakkaukseen ei kuulunut virtalähdettä.
https://www.clasohlson.com/fi/Muuntaja-6-W/p/36-4447

Ps. Tulikin mieleen, että olisi yksi radio odottamassa korjausta. Saisikohan raivattua pöytätilaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 15, 2020, 13:05:07
Ai saatana kun oli hyvää joulukinkkua. Tuli selkeesti tällainen pikkujouluviikonloppu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 15, 2020, 19:26:02
Kirjoitin muutaman sivun verran muistelmiani. Oikean käden sormenpäät tulivat niin herkiksi, että en pysty enää kirjoittamaan kuin vasemmalla kädellä ja juuri juuri oikean käden etusormella. Minusta ei olisi konekirjoittajaksi. Tarkoitan herkkyydellä sitä, että tulee paha olo. Siis aivan yök-paha olo. Tuntuu, että sormien päistä lähtee hermoimpulsseja, jotka vaikuttavat koko kehossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Anders Anderes Magobläts - marraskuu 16, 2020, 16:08:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 14, 2020, 19:45:40
No eihän sillä ole kovin montaa vaihtoehtoa kai nuuskittavana, mutta ne liittimet yleensä on aika eksoottisia ja ne ei aina sovi, vaikka se virtalähde sinällään olikin ihan sopiva. Kerran minulle se muuntaja hajosi ja ostin uuden, niin siihen piti vielä saada joku välikappale, että sen sai läppäriin kiinni.

Meikänkin eräässä HP-kannettavassa oli sellainen omalaisensa liitin joka yhden napansa kautta keskusteli virtalähteen kanssa. Mikään muu kuin HP:n oma, ei kelvannut. Perusryöstöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - marraskuu 16, 2020, 19:01:13
Nyt tuli kunnon jytky tämä taloyhtiöiden vesilaki. Minulla maksetaan, kerrostalo, lämminvesi sähkölaskussa. Käsittääkseni sen mukaan mitä sitä lämmintä vettä käyttää. Varaaja on kylppärissä. Kylmävesi ei maksa mitään.
Kun nyt tuli sekin maksulliseksi niin mihin ne vesimittarit laitetaan, jokaiseen omansa niinkö. Tässä asunto-oyssä on vissiin 50 huoneistoa.  Tulee maksamaan triljoonia.  Yhtiövastike nousee huippulukemiin. Taloyhtiöllä konkurssi edessä.
Olisi  kuvitellut että hallituksen naispataljoonalla on tarpeeksi koronassa miettimistä. Tai höyrypäisillä kansanedustajilla. Eikö mitä. Laki tuli nurkan takaa. En ainakaan minä ole aiemmin edes tämän lain suunnittelusta kuullut. Vastahan tuli se jätevesilaki mummonmökkejäkin koskeva.  Suuria säiliöitä pienelle tontille.  Pah.
Yöunet meni.  >:(
jk. Ei tästä valtio hyödy mitään.
.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2020, 19:31:04
Kyllä se kylmä vesikin maksaa, mutta voi olla, että sitä vesimaksua ei ole erillisenä peritty, vaan on sisältynyt vastikkeeseen.

Mutta eihän se lainmuutos tarkoita sitä, että vanhoihin taloihin on asennettava huoneistokohtaiset vesimittarit erillistyönä. Jos taloon tehdään putkiremppa, niin siinä yhteydessä sitten ne vesimittarit tulee laitettavaksi. Ei muuten. Ja uudisrakennuksiin tietty jo rakennusvaiheessa.

Tuosta kylmän veden maksusta vielä. Esimerkiksi minulla on nyt vastikkeeseen sisältyvänä vesimaksuna 15 euroa kuukaudessa huoneiston asukasta kohden. Taloyhtiön kaikki muu kylmänveden käyttö sitten sisältyy vastikkeeseen ilman korvamerkintää.

Tuota en tajua, miten sähkölaskussa lämmin vesi laskutettaisiin?
Kyllä täällä PK-seudulla sähkölaskussa veloitetaan vain sen sähkön käyttö (siirtomaksuineen), joka pitsorasiasta otetaan käyttöön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 16, 2020, 19:41:00
Ei kai kuivan maan mummonmökkejä se jätevesilaki koske, jos on kantovesi, eli kaivovesi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2020, 19:45:58
^
Juuli kyllä puhuu taloyhtiöstä ja kerrostalosta, jossa on 50 huoneistoa, eikä mistään mökistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 16, 2020, 19:54:15
^
"Vastahan tuli se jätevesilaki mummonmökkejäkin koskeva.  Suuria säiliöitä pienelle tontille.  Pah."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juuli - marraskuu 16, 2020, 19:58:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2020, 19:31:04
Kyllä se kylmä vesikin maksaa, mutta voi olla, että sitä vesimaksua ei ole erillisenä peritty, vaan on sisältynyt vastikkeeseen.

Mutta eihän se lainmuutos tarkoita sitä, että vanhoihin taloihin on asennettava huoneistokohtaiset vesimittarit erillistyönä. Jos taloon tehdään putkiremppa, niin siinä yhteydessä sitten ne vesimittarit tulee laitettavaksi. Ei muuten. Ja uudisrakennuksiin tietty jo rakennusvaiheessa.

Tuosta kylmän veden maksusta vielä. Esimerkiksi minulla on nyt vastikkeeseen sisältyvänä vesimaksuna 15 euroa kuukaudessa huoneiston asukasta kohden. Taloyhtiön kaikki muu kylmänveden käyttö sitten sisältyy vastikkeeseen ilman korvamerkintää.

Tuota en tajua, miten sähkölaskussa lämmin vesi laskutettaisiin?
Kyllä täällä PK-seudulla sähkölaskussa veloitetaan vain sen sähkön käyttö (siirtomaksuineen), joka pitsorasiasta otetaan käyttöön.

Kiitos Hippi.  Olet enkeli. Yöunet palasi.  En minäkään nyt tajua lämminvesimaksua muutoin kun vastikkeeseen kuuluvana. Samoin kylmävesi. Ei niitä kumpakaan erilisenä vastikkeessa mainita. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 16, 2020, 22:42:20
Matkustajalaivoilla vesi maksaa kolme kertaa enemmän kuin bensa huoltoasemilla. Tästä syystä otan matkalle mukaan puolentoista litran vesipullon. Jos vettä myytäisiin pantittomissa pahvipakkauksissa, ei tarvitisi surra panttimaksun menettämistä. Maista ostettua pulloa kun ei viitsi kuljettaa koko ulkomaanmatkan ajan mukana, jotta siitä Suomessa aikanaan saisin panttimaksun. Pullo päätyy todennäköisemmin roskikseen, vaikka tuollainen pihin ihmisen mieltä kirpaiseekin. Veden mukaan ottamisessa on se ongelma, että vesi painaa matkatavaroissa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 17, 2020, 07:39:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 16, 2020, 22:42:20

Mutta sen laivaan kantamasi veden jätevedeksi muuttuneena laivayhtiö joutuu kuljettamaan ja käsittelemään. Sinä siis saat tuossa ilmaista hyvää, kun vaivaudut kantamaan vettä mukanasi. Kyllähän sitä ilosta moinen operaatio kannattaa tehdä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 17, 2020, 07:46:18
Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 17, 2020, 07:39:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 16, 2020, 22:42:20
Matkustajalaivoilla vesi maksaa kolme kertaa enemmän kuin bensa huoltoasemilla. Tästä syystä otan matkalle mukaan puolentoista litran vesipullon. Jos vettä myytäisiin pantittomissa pahvipakkauksissa, ei tarvitisi surra panttimaksun menettämistä. Maista ostettua pulloa kun ei viitsi kuljettaa koko ulkomaanmatkan ajan mukana, jotta siitä Suomessa aikanaan saisin panttimaksun. Pullo päätyy todennäköisemmin roskikseen, vaikka tuollainen pihin ihmisen mieltä kirpaiseekin. Veden mukaan ottamisessa on se ongelma, että vesi painaa matkatavaroissa.

Mutta sen laivaan kantamasi veden jätevedeksi muuttuneena laivayhtiö joutuu kuljettamaan ja käsittelemään.

Tallinnan laivalla se juomavesi ei välttämättä ehdi muuttumaan jätevedeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 17, 2020, 07:55:49
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 17, 2020, 07:46:18
Lainaus käyttäjältä: safiiri - marraskuu 17, 2020, 07:39:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 16, 2020, 22:42:20
Matkustajalaivoilla vesi maksaa kolme kertaa enemmän kuin bensa huoltoasemilla. Tästä syystä otan matkalle mukaan puolentoista litran vesipullon. Jos vettä myytäisiin pantittomissa pahvipakkauksissa, ei tarvitisi surra panttimaksun menettämistä. Maista ostettua pulloa kun ei viitsi kuljettaa koko ulkomaanmatkan ajan mukana, jotta siitä Suomessa aikanaan saisin panttimaksun. Pullo päätyy todennäköisemmin roskikseen, vaikka tuollainen pihin ihmisen mieltä kirpaiseekin. Veden mukaan ottamisessa on se ongelma, että vesi painaa matkatavaroissa.

Mutta sen laivaan kantamasi veden jätevedeksi muuttuneena laivayhtiö joutuu kuljettamaan ja käsittelemään.

Tallinnan laivalla se juomavesi ei välttämättä ehdi muuttumaan jätevedeksi.

Riippuu laivasta ja siitä, millaisella "täyttöasteella" liikkeelle lähdetään. Sekin vesi, jonka juo juuri ennen laivaan astumistaan, on "ilmaista" jätevedeksi muuttuessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 19, 2020, 00:13:28
Lehtijutuista saa usein käsityksen, että jos ei muu onnistu, mennään bussikuskiksi. Joskus kerrotaan jostakin henkilöstä, joka varsinaista uraansa ja kuuluisuuttaan (näyttelijänä tai minä tahansa) rakentaessaan työskenteli välillä erilaisissa hanttihommissa kuten bussikuskina.

Ei sinne noin vain mennä. Yliopistoon pääsee, kun lukee pääsykoekirjat ja käy pääsykokeessa. Kuka tahansa pääsee. Mutta bussikuskiksi ei pääse, jos sinne ei oteta. Ei millään pääsykoekirjoilla. Ei millään harjoittelemisella. Ei  millään valmistautumisella. Ei rukoilemisella. Ei kerjäämisellä. Ei lahjomisella (vankilaan voi kyllä päästä). Kun ei pääse, niin ei pääse.

Tai no, älyttömän isolla rahalla voisi kelpaamatonkin ehkä päästä bussikuskiksi, jos hän maksaisi tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen koulutuksen omasta pussistaan, mutta olisihan se aika katkeraa maksaa jostakin, joka toisille annetaan ilmaiseksi ja siihen vielä rahaa päälle. Ja tietysti pitäisi olla nuo rahat.

Yle Uutiset:

Susan koodasi Nokian puhelimiin toiminnon, joka on monella yhä käytössä – yhtäkkiä hänen osaamisensa olikin hyödytöntä ja ammatti vaihtui bussikuskiksi

https://yle.fi/uutiset/3-11645051
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 19, 2020, 10:07:40
Eilinen oli niin rankka päivä, että jo nukkumaan käydessäni olin hiukan sillä kannalla, että jos nukun vähääkään normaalia pidempään, niin ei ole pakko lähteä salille, vaikka salipäivä olisikin tänään. Kun aamulla heräsin, kuulin tuulen ja sateen, niin ajatus vahvistui entisestään jo ennen kuin katsoin paljonko kello on. Tänään on kotipäivä, ellei sitten naapurin kanssa lähdetä kyöräämään kierrätykseen meneviä tavaroita pois, jotta saisin vierashuoneen taas käyttöön viikonlopuksi.

Ei tuonne myräkkään kukaan tervepäinen kyllä lähde, jos ai ole pakko :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 19, 2020, 11:12:59
Ẃolt ja Foodora alkoivat roudaamaan tänne ruokaa uusista mm. Tammiston ja Vantaanportin ravinteleista. Tämän lisäksi Foodoran listalle on ilmantunut Tikkurilan Pizza Hut. PIZZA HUT, mahtavaa! Tosin saa nyt nähdä milloin sieltä voi tilata. Aamulla luki, että klo 11 asti kiinni ja nyt jälkeen klo 11 lukee, että tilapäisesti kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 19, 2020, 11:18:45
^
Niitäkään ei ole huvittanut lähteä töihin tuohon myräkkään :D

Ihmettelenpä, miten paljon vettä Vantaassa pitää virrata, että minä tilaisin jonkun toisen tekemää ruokaa kotiini  :o ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 19, 2020, 11:28:10
^
Pahoin pelkään, että olet oikeassa. Kaikista muista listan uusista ravinteleista saa nyt tilattua, mutta Pizza Hut vielä kiiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 19, 2020, 13:26:46
^
Tuohon oli tullut vielä maininta, että kiinni perjantaihin klo 11 asti. Huomenna varmaan sama juttu. Ensiksi kiinni klo 11 asti, sitten tilapäisesti kiinni ja lopuksi maininta, että kiinni lauantaihin klo 11 asti. >:( Suivaannuin niin maan perkeleesti, että tilasin aivan jumalallisen burger-aterian Jumbon Classic American Diner -ravintolasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 19, 2020, 13:59:50
Sähkökatko on jatkunut nyt jo jonkin aikaa. Ehdin juuri käydä hakemassa korjaamolta talvirenkaat ja maksaa ne, kun sähköt katkesivat "koko kylältä".

Mieluummin melkein sähköt pois kuin se, että ne tulevat ja sammuvat ja tulevat ja sammuvat ja välillä välkkyvät. Tuollainen ei tee hyvää sähkölaitteille. Televisio on hajonnut tuollaisessa tilanteessa kahdesti, toisella kerralla lopullisesti. Ensimmäinen vika saatiin vielä korjautettua.

Jossakin vaiheessa television töpseliin oli kytketty "ups", joka vähän helpottaa tilannetta. Nyt sitä ei ole. Toinen "ups" on kytketty tietokoneiden johtoon.

Tätä kirjoittelen kännykän ja chromebookin yhdistelmällä niin kauan kun akuissa virtaa riittää. Jos sähkökatko jatkuisi oikein kauan, tämäkin yhteys katkeasi, kun tukiasemien akut tyhjenisivät. Näitä pikkulaitteita voi ladata invertterin avulla auton akusta, joten vasta bensan loppumnen lopettaisi tämän. Ja uutta bensaahan ei saa, jos huoltoasemalla ei ole sähköä. Tästä huomaa, että totaalinen pitkäaikainen laajalla alueella oleva sähkökatko lamauttaa hommat aika lailla. Sodassa vihollinen ehkä pyrkii tähän pommittamalla sopivat kohteet ja lamauttamalla järjestelmät haittaohjelmilla.

Ai niin, talossa on sähkölämmitys, joten pikkuhiljaa pitää panna lisää vaatetta päälle.

Päivitystä: Sähköt ovat välillä tulleet ja välillä sammuneet ja välillä jotain siltä väliltä (välkähdelleet niin nopeasti, ettei pysty sanomaan, katkesivatko sähköt vai palasivatko ne). Nyt on ollut jo pidemmän aikaa pimeätä. Taskulamput ovat tietysti juuri silloin kadoksissa, kun niitä tarvittaisiin. Jostakin löytyi kynttilä, joka valaisee näppäimistöä (huonosti). Kävin ajamassa autolla lenkin ja katselemassa pimeää kylää. Ensiksi katselin sitä kävellen talon lähellä. Pimeys on oikeastaan aika eksoottista, kun sitä ei enää nykyisin juuri missään ole. 1800-luvulla ei ollut sähkävaloja (ensimmäiset valot tulivat tehtaaseen Tampereella vuonna 1882) ainakaan pikkupaikkakunnilla, joten tämän tyyppinen pimeys, josta nyt hetken olen saanut nauttia, oli normaali ilmiö. Silloin ihmiset näkivät tähtitaivaan. Nythän se ei valosaasteen takia monin paikoin juuri näy.

Päivitystä 2: Sähköt katkesivat ensimmäisen kerran joskus kahden maissa päivällä, vai olisiko ollut jo ennen sitä. Kun kirjoitan tätä klo. 23:58, sähköt eivät ole koko aikana olleet päällä edes tuntia sammumatta välillä. Maksimiaika on tainnut olla jotain 40 minuutin paikkeilla. Yritin katsoa tuolloin televisiota, mutta katsominen loppui, kun sähköt menivät. Nyt valot palavat, mutta minulla on silti sähkölamppu vieressäni kaiken varalta. Sähkökatkoja on ollut viimeksi kuluneiden kymmenen tunnin aikana varmaan kymmeniä, jos kaikki pienetkin katkot lasketaan. En muista tällaista pelleilyä sähköjen kanssa aikoihin. Ah, nyt välähti taas.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 20, 2020, 12:08:22
Nyt näytti olevan Pizza Hutin tuotteet tilattavissa. Tilaus mahdollista myös Woltin kautta. Tosin arpa osui tämän päivän lounaalla kiinalaiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 20, 2020, 13:25:24
Nyt on naapurin avustuksella roudattu ne noin kymmenen hyvän kokoista nyssäkkää kierrätyskeskukseen. Kyllä on helpottunut olo, että tuonkin vihdoin sain tehtyä loppuun asti.

Seuraavaksi alan järjestellä tavaroita, joista jotkin eivät ole käytännöllisyyden kannalta ihan parhammilla paikoilla. Tällä ei ole kiire, mutta varmaan pian tulee taas sellaiset sääolosuhteet, että sisällä tehtävä puuhastelukin maittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 20, 2020, 15:26:45
Kyllä on vaikeaa päästä rutiineista eroon, tai kyllähän niistä pääsee, mutta siitä tulee vaan niin outo olo.

Olen lähes koko aikuisikäni viikkosiivonnut lauantaiaamuna. Joskus poikkeuksellisesti perjantai-iltana, jos olen tiennyt lauantaiaamun olevan jotenkin poikkeuksellinen eikä siivoukseen jää aikaa. Nyt olen aika usein rikkonut tuota rutiinia ja alkanut tehdä viikkosiivoukseen verrattavan siivouksen silloin, kun näyttää siltä, että siivoukselle olisi sijansa. Tänään oli tuollainen aamu, että tartuin tomaerasti jo varhan siivousvälineisiin saadakseni homman tehtyä ennen kuin tulee aika lähteä niitä tavaroita viemään.

Riippumatta siitä, minä päivänä teen viikkosiivouksen, tulee koko lopuksi päiväksi tunne, että nyt on lauantai!

Ehdin jo harmitella, että eräs liike, jossa ajattelin vielä piipahtaa tänään, onkin netin mukaan jo menossa kiinni. Mutta onneksi pian tajusin, että eipä eletäkään lauantaita ja myymälä on vielä auki useamman tunnin.  Voisin varmaan elää jatkuvaa lauantaita, jos imuroisin joka aamu :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 20, 2020, 18:37:46
Kävin ostamassa eilen autoon renkaat. Kun olin maksamassa niitä, alkoi kaatosade, ja sähköt katkesivat. Ehdin viime hetkellä maksaa. Kun lastasin renkaita (kaatosateessa) auton peräkärryyn, en huomannut, että rahakukkaro putosi taskustani.

Joku oli ilmeisesti löytänyt kukkaron ja vienyt sen korjaamolle, josta soitettiin eilen kerran ja tänään kahdesti. Kukaan ei vastannut, koska puheluja luultiin mainospuheluiksi tai tämän tyyppiseksi.

Olin lähdössä tänä iltana kauppaan, mutta en löytänyt rahakukkaroani mistään. Sen katoaminen sotkuiseen taloomme on niin tavallista, ettei tullut alussa mieleenkään, että se voisi olla pudonnut jonnekin talon ulkopuolelle. Kun sitä ei kuitenkaan mistään löytynyt, ei edes autosta, jonne se joskus unohtuu, kelasin mielessäni eilisiä tapahtumia ja muistelin, mihin olisin kukkaron voinut panna. Tulin taloon hämärässä, koska sähköt puuttuivat. Panin litimärän takin tuolin selkämykselle... vai mikä se on nimeltään... kuivumaan. Mitään mielikuvaa ei ollut siitä, että olisin tuolloin ottanut kukkaron pois taskusta. Kävin vielä katsomassa auton penkkien alta.

Kun kukkaroa ei mistään löytynyt, nousi esille mahdollisuus, että se olisi pudonnut eilisellä renkaidenhakureissulla. Takki tai pusero, tai miksi sitä nyt sanoo, ei ollut tavanomainen talvitakkini vaan epämääräinen "työtakki", jota en yleensä käytä julkisilla paikoilla liikkuessani. Eilen olin kuitenkin pukenut sen, koska renkaat ovat likaisia, ja niitä nostellessa sotkee helposti vaatteensa. Tässä työtakissa on se vika, että sen taskuista putoavat tavarat erittäin helposti ellei taskun suita tuki nepparilla. Ei tarvitse kuin vähän kumartaa. Ja näin oli tapahtunut eilen. Kukkaro oli lipsahtanut taskusta kun poimin renkaita maasta. Otin tuolloin myös vanhat renkaat mukaani, eli kaikkiaan nostin kahdeksan rengasta, joista uudet olivat vanteineen ja siten painavampia. Ja koko ajan satoi siis vettä taivaan täydeltä.

Ei tuollaisessa kiireessä tapahtuvassa tilanteessa huomaa - ainakaan minä en huomannut - rahakukkaron putoamista. Silmälasit olivat märät, joten ei oikein kunnolla nähnytkään. Peräkärry oli lisäksi sellaisella paikalla, että se piti saada nopeasti pois siitä.

Huomenna on lauantai, jolloin ainakin korjaamon yhteydessä oleva liike on auki. Täytyy käydä kyselemässä sieltä. Kauppareissukin pitää siirtää huomiseksi. Toivottavasti kaikki on tallessa tai ylipäätään kukkaro on olemassa.

Joskus alkuvuonna, vai milloin se oli, kukkaro unohtui auton päälle ja putosi tielle. Joku löysi sen ja kävi tuomassa. Yhden rahakukkaron - jossa oli useita satasia käteistä rahaakin - pudotin auton katolta unkarilaisen moottoritien varteen. Tänä vuonna - tuo kukkaron tielle putoamisen jälkeen - lähdin taas ajamaan huoltoasemalta rahakukkaro peräluukun kannen päällä. Tällöin kuitenkin pysäytin auton jo huoltoaseman pihassa vähän matkaa ajettuani tarkastaakseni, onko jossakin jotain vikaa, kun tuntui kuuluvan omituinen ääni jostakin takarenkaiden suunnasta. Tällöin löysin vahingossa sen rahakukkaron.

Olen päättänyt (en usko, että pystyn pitämään päätöstäni), että en laske rahakukkaroa auton päälle edes lyhyeksi hetkeksi, en edes sekunniksi. Se on ehdottomasti kielletty paikka. Miksi se ylipäätään pitäisi laskea, joku voi kysyä. No, vaikka siksi aikaa, kun ruuvaa bensatankin korkin paikalleen tai panee hansikkaat käteensä tai... ainahan syitä keksii, miksi jonkun esineen haluaa laskea hetkeksi johonkin, että kädet vapautuvat muuhun.

Mutta ei auton päälle. Ei. Ei, ei ei.             
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 21, 2020, 12:31:45
Jos tulisi tilanne, että joutuisi valitsemaan yhden makean leivonnaisen loppuelämäkseen eikä sen jälkeen muita olisi tarjolla, niin minulla se olisi kyllä Fasun luumupitko.

Onneksi sitä ei ole kaupoissa ympäri vuoden tarjolla ja itsekurinkin pitää, että vain yhden (korkeintaan kaksi) vuoden aikana tai tässä joulun alla tulee ostettua. Tämänvuotisen sain sentään jaettua kahdelle päivälle ennen kuin se loppui :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 21, 2020, 19:43:30
Säälittäviin ruikutuksiinne on vastattu, menen laittamaan valkosipulipatongin uuniin. Olen puhunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 22, 2020, 23:04:11
Kuuntelin amerikkalais-norjalaisen kirjailijan Siri Hustvedtin podcastin, jossa hän kertoo norjalaisesta äidistään ja tämän kaipuusta Norjaan. Hänen äitinsä muutti Yhdysvaltoihin 30-vuotiaana. Hustvedt kasvoi Minnesotassa, jossa on paljon norjalaisasutusta. Hänen isänsäkin on sukutaustaltaan Norjasta ja ymmärsi vielä isovanhempiensa norjan kieltä, vaikkei sitä enää puhunut. Ilahduin kun pystyin kuuntelemaan koko podcastin ja ymmärtämään suurimman osan. Hustvedt puhui ehkä korostetun selkeästi. Olen satunnaisesti ennenkin kuunnellut norjankielisiä ohjelmia, mutta tämä oikein innosti kuuntelemaan lisää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 23, 2020, 01:57:44
Hienoa.

Asiasta toiseen.

Olen asenteeltani pasifisti. Pidän sotia mielettöminä. Karkaisin rintamalta, jos sinne joutuisin, ja jos karkaaminen vain olisi mahdollista. Antautuisin viholliselle, jos vihollinen kohtelisi vankeja inhimillisesti.

Olen miettinyt usein toisen maailmansodan historiaa ja lukenutkin siitä aika paljon. Onhan se viimeisin iso kähinä näillä main. Helpoimmalla selvisi maa, joka ei taistellut vaan antautui saman tien. Se maa oli Tanska.

Suomen tilanne oli poikkeuksellinen monessakin mielessä. Ensinnäkin Suomea uhkasi lähes totaalinen tuho toisin kuin vaikka tanskalaisia tai norjalaisia tai hollantilaisia. Ei Saksalla ollut aikomusta tuhota näitä maita ja niiden asukkaita. Neuvostoliitto sen sijaan olisi voinut siirtää suomalaiset pitkin Siperiaa ja tuoda tänne muita ihmisiä. Suomi suomalaisten asuttamana maana olisi ollut historiaa. Lisäksi Neuvostoliiton valloitus olisi merkinnyt hävitystä monen ihmisen elämäntavalle. Maatilat olisi takavarikoitu ja kollektivisoitu. Yrityksille olisi käynyt samoin. Lukemattomat ihmiset olisivat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa. Suomesta olisi tullut iso vankila. josta ei pääse muualle, ei ainakaan länteen.

Suomen sotahistoria poikkeaa myös monella muulla tavalla useimpien muiden toista maailmansotaa käyneiden maiden historiasta. Suomi säilyi miehittämättämänä. Suomen armeija onnistui, vaikka se olikin hiuskarvan varassa, ja siihen tarvittiin onnea ja muiden apua. Tästä on tullut suomalaisille eräänlainen harhakuva siitä, että armeija voisi torjua hyökkäävän vihollisen. Suomen onnistuminenhan oli äärimmäisen harvinainen poikkeus. Se ei ehkä toistu, jos uusi sota syttyy.

Ranskalla oli armeija. Maa miehitettiin.
Saksalla oli armeija. Maa miehitettiin.
Puolalla oli armeija. Maa miehitettiin.

Listaa voisi jatkaa, ja se olisi pitkä.

Sen sijaan lista niistä Euroopan maista, joilla oli armeija, ja joita ei miehitetty, on huomattavasti lyhyempi. Se, että Suomi kuuluu tälle listalle, on puhdas sattuma. Siihen ei voi luottaa, kun tulevia sotia mietitään. 

Tarkasti ajatellen Suomen armeija ei estänyt miehitystä. Se onnistui pelaamaan aikaa, kunnes poliittiset suhdanteet olivat sellaiset, että hyökkääjä luopui miehityksen ajatuksesta tai ainakin siirsi sitä myöhemmäksi. Tämä kai armeijan idea on nykyisinkin. Otetaan ensi isku vastaan ja toivotaan apua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 23, 2020, 13:28:48
Olen alkanut haikailemaan kaikenlaista, mikä maaliskuun jälkeen ei ole ollut mahdollista. Tukanleikkuuta. Mennä lounaalle ystävien kanssa johonkin kivaan paikkaan, (pilkku lisätty) ja taidenäyttelyyn. Mennä kuntosalille. Halata sukuun syntynyttä vauvaa ensimmäistä kertaa. Tavata ihmisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 23, 2020, 14:04:19
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 23, 2020, 13:28:48
Mennä lounaalle ystävien kanssa johonkin kivaan paikkaan ja taidenäyttelyyn.

Oliko edes ennen koronaa mahdollista mennä taidenäyttelyyn lounaalle...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 23, 2020, 14:10:30
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 23, 2020, 14:04:19
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 23, 2020, 13:28:48
Mennä lounaalle ystävien kanssa johonkin kivaan paikkaan ja taidenäyttelyyn.

Oliko edes ennen koronaa mahdollista mennä taidenäyttelyyn lounaalle...?

No ei ihan sinne näyttelysaliin, mutta kyllä joissakin museoissa on myös hyvin lounastarpeissa palvelevia kahvila-ravintoloita.

https://ateneum.fi/ateneum-bistro/

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 23, 2020, 16:08:38
Ei naurattanut Bruton pilkunnussinta.
Vaikka aika harva muukaan asia naurattaa nykyään.

(Voi myös mennä lounaalle bistroon tai kahvilaan, jossa on vaihtuva taidenäyttely.)

Leffaankin olisi kiva mennä. Ja käydä Kiotossa (vanhalta nimeltään Heian-kyō).

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - marraskuu 23, 2020, 16:30:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 23, 2020, 16:08:38
Ei naurattanut Bruton pilkunnussinta.
Vaikka aika harva muukaan asia naurattaa nykyään.

(Voi myös mennä lounaalle bistroon tai kahvilaan, jossa on vaihtuva taidenäyttely.)

Leffaankin olisi kiva mennä. Ja käydä Kiotossa (vanhalta nimeltään Heian-kyō).

Lauseesi oli ihan oikein. On ihan oikein sanoa menen kauppaan ja apteekkiin, eikä ilmaus tarkoita, että kauppa on apteekissa tai apteekki kaupassa. Ja-sana nimenomaan sopii käytettäväksi tällaisista peräkkäisistä toiminnoista. Siihen ei tarvita mitään pilkkuja - nussittuja tai neitseitäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 23, 2020, 16:32:26
Olisi myös kiva lainata kirjastosta The Pillow Book:
wikipedia kertoo kirjailijasta:

Sei Shōnagon (清少納言, c. 966 – 1017 or 1025) was a Japanese author, poet, and a court lady who served the Empress Teishi (Sadako) around the year 1000 during the middle Heian period. She is the author of The Pillow Book (枕草子, makura no sōshi).

Tämä mainittu hovidaami, sekä toinen hovidaami,  Murasaki Shikibu, Japanin keisarillisessa hovissa olivat ensimmäisiä (romaani)kirjailijoita. Saattaa nimittäin olla, että he keksivät romaanin idean. (Sitä ennen oli kyllä eepoksia *) ).

Genjin tarinakin olisi kiva lukea. Se on Murasakin kuuluisa teos, josta on kirjoitettu noin 10 000 tutkielmakirjaa. Siitä on ensimmäinen kolmannes suomennettu (4-osaisena kirjasarjana).
"It may be the world's first novel,[3] the first modern novel, the first psychological novel or the first novel still to be considered a classic." https://en.wikipedia.org/wiki/The_Tale_of_Genji

https://en.wikipedia.org/wiki/Novel#Early_novels
Although early forms of the novel are to be found in a number of places, including classical Rome, 10th– and 11th-century Japan, and Elizabethan England, the European novel is often said to have begun with Don Quixote in 1605.[15] Globally, Murasaki Shikibu's Tale of Genji (1010) is often described as the world's first novel[19][20] and shows essentially all the qualities for which Marie de La Fayette's novel La Princesse de Clèves (1678) has been praised: individuality of perception, an interest in character development, and psychological observation.[21]
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 23, 2020, 19:54:21
Lainaus käyttäjältä: Amore - marraskuu 22, 2020, 23:04:11
Kuuntelin amerikkalais-norjalaisen kirjailijan Siri Hustvedtin podcastin, jossa hän kertoo norjalaisesta äidistään ja tämän kaipuusta Norjaan. Hänen äitinsä muutti Yhdysvaltoihin 30-vuotiaana. Hustvedt kasvoi Minnesotassa, jossa on paljon norjalaisasutusta. Hänen isänsäkin on sukutaustaltaan Norjasta ja ymmärsi vielä isovanhempiensa norjan kieltä, vaikkei sitä enää puhunut. Ilahduin kun pystyin kuuntelemaan koko podcastin ja ymmärtämään suurimman osan. Hustvedt puhui ehkä korostetun selkeästi. Olen satunnaisesti ennenkin kuunnellut norjankielisiä ohjelmia, mutta tämä oikein innosti kuuntelemaan lisää.

Ohjelmassa toistui usein sana huske, muistaa. Siitä tuli mieleen 70-80-luvun punk-bändi Hüsker Dü, joka ei tosin koskaan ole kuulunut suosikkeihini, vaikka punkiakin kyllä kuuntelen. Eipä nyt sitten yllättänyt lukea Wikistä, että bändi on kotoisin Minnesotasta. Norjaa he eivät osaa, vaan ottivat vain mieleen juolahtaneen nimen, joka näytti sopivan coolilta räimemusiikkiskenessä. Ääkköspisteet/umlaut- ovat metallibändien nimissä olleet suosiossa, mikä juontuu mm. viittauksista Wagneriin ja Saksaan. Blue Öyster Cult,  Motörhead, Mötley Crüe...

Ohjelmassa oli myös musiikkia (ei punkia tai metallia). Enpä tiennyt sitäkään, että Hustvedtin tytär (kirjailija-miehensä tiesin oikein hyvin) on laulaja (ja näyttelijä). Oikein kaunis ääni hänellä.

Sophie Auster
https://www.youtube.com/watch?v=v6kdTjfHMWM
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 24, 2020, 02:01:54
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 23, 2020, 01:57:44
Hienoa.

Asiasta toiseen.

Olen asenteeltani pasifisti. Pidän sotia mielettöminä. Karkaisin rintamalta, jos sinne joutuisin, ja jos karkaaminen vain olisi mahdollista. Antautuisin viholliselle, jos vihollinen kohtelisi vankeja inhimillisesti.

Olen miettinyt usein toisen maailmansodan historiaa ja lukenutkin siitä aika paljon. Onhan se viimeisin iso kähinä näillä main. Helpoimmalla selvisi maa, joka ei taistellut vaan antautui saman tien. Se maa oli Tanska.

Suomen tilanne oli poikkeuksellinen monessakin mielessä. Ensinnäkin Suomea uhkasi lähes totaalinen tuho toisin kuin vaikka tanskalaisia tai norjalaisia tai hollantilaisia. Ei Saksalla ollut aikomusta tuhota näitä maita ja niiden asukkaita. Neuvostoliitto sen sijaan olisi voinut siirtää suomalaiset pitkin Siperiaa ja tuoda tänne muita ihmisiä. Suomi suomalaisten asuttamana maana olisi ollut historiaa. Lisäksi Neuvostoliiton valloitus olisi merkinnyt hävitystä monen ihmisen elämäntavalle. Maatilat olisi takavarikoitu ja kollektivisoitu. Yrityksille olisi käynyt samoin. Lukemattomat ihmiset olisivat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa. Suomesta olisi tullut iso vankila. josta ei pääse muualle, ei ainakaan länteen.

Suomen sotahistoria poikkeaa myös monella muulla tavalla useimpien muiden toista maailmansotaa käyneiden maiden historiasta. Suomi säilyi miehittämättämänä. Suomen armeija onnistui, vaikka se olikin hiuskarvan varassa, ja siihen tarvittiin onnea ja muiden apua. Tästä on tullut suomalaisille eräänlainen harhakuva siitä, että armeija voisi torjua hyökkäävän vihollisen. Suomen onnistuminenhan oli äärimmäisen harvinainen poikkeus. Se ei ehkä toistu, jos uusi sota syttyy.

Ranskalla oli armeija. Maa miehitettiin.
Saksalla oli armeija. Maa miehitettiin.
Puolalla oli armeija. Maa miehitettiin.

Listaa voisi jatkaa, ja se olisi pitkä.

Sen sijaan lista niistä Euroopan maista, joilla oli armeija, ja joita ei miehitetty, on huomattavasti lyhyempi. Se, että Suomi kuuluu tälle listalle, on puhdas sattuma. Siihen ei voi luottaa, kun tulevia sotia mietitään. 

Tarkasti ajatellen Suomen armeija ei estänyt miehitystä. Se onnistui pelaamaan aikaa, kunnes poliittiset suhdanteet olivat sellaiset, että hyökkääjä luopui miehityksen ajatuksesta tai ainakin siirsi sitä myöhemmäksi. Tämä kai armeijan idea on nykyisinkin. Otetaan ensi isku vastaan ja toivotaan apua.
Ymmärrän ajatuksen, mutta juuri väkivallan uhan/käyttämisen vuoksi Neuvostoliitot syntyivät.
Minusta pienempi paha oli sotia vastaan.
Esität aisankannattajaideologiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 24, 2020, 11:37:38
tarkoitukseni oli kirjoittaa aivan muusta asiasta, mutta kun etsin sopivia kuvia hakusanoilla "poikia Helsingissä 1975", tuli esille kuva, jota haluan kommentoida. 1975 oli täysin sattumanvaraisesti valittu vuosiluku. Etsin ylipäätään vain vanhoja turistikuvia perheistä tai tytöistä tai pojista Helsingissä. En etsinyt kuvia tällaisista "pojista".

https://hs.mediadelivery.fi/img/658/8e0c037135b7449898572a4902525500.jpg

Ja vertailun vuoksi tässä nykyajan "poikia".

https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_799,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/13-3-10904562.jpg

Tämän kuvaparin luulisi osoittavan hidasjärkisimmällekin, mitä yhteiskunnassamme on tapahtunut viimeisten 45 vuoden aikana. Mutta ei. Selityksiä keksitään loputtomiin, koska halutaan uskoa... aah.

Palaan myöhemmin siihen varsinaiseen aiheeseen, josta aioin kirjoittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 24, 2020, 11:46:48
^
mistä tuo ylempi kuva on?

Edit täältä: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002877700.html eli poliisi oli seuraamassa sitä, että nuorten juopottelu tapahtuu sääntöjen mukaan puistossa.

Entä mikälaisissa työtehtävissä poliisi on jälkimmäisen kuvan yhteydessä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 24, 2020, 12:16:42
Lainaus käyttäjältä: Amore - marraskuu 22, 2020, 23:04:11
Kuuntelin amerikkalais-norjalaisen kirjailijan Siri Hustvedtin podcastin, jossa hän kertoo norjalaisesta äidistään ja tämän kaipuusta Norjaan. Hänen äitinsä muutti Yhdysvaltoihin 30-vuotiaana. Hustvedt kasvoi Minnesotassa, jossa on paljon norjalaisasutusta. Hänen isänsäkin on sukutaustaltaan Norjasta ja ymmärsi vielä isovanhempiensa norjan kieltä, vaikkei sitä enää puhunut. Ilahduin kun pystyin kuuntelemaan koko podcastin ja ymmärtämään suurimman osan. Hustvedt puhui ehkä korostetun selkeästi. Olen satunnaisesti ennenkin kuunnellut norjankielisiä ohjelmia, mutta tämä oikein innosti kuuntelemaan lisää.
Linkki? Olisi hauska kokeilla, ymmärränkö Sirin norjaa. (Luulen, että se on puhujasta kiinni paljon, joskus ymmärrän paljon, joskus ei melkein mitään.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 24, 2020, 15:28:52
Kävin eilen ytimessä ja tänään uudestaan. Eilen busimatkustajista ehkäpä vain 30% oli maski ja tänään jopa 90%. Koululaisilta puuttui maskit eilen, mutta tänään kaikilla koululaisilla oli maski. Melkein saavutin jo valheellisen turvallisuudentunteen kun niin monella oli maski. Onneksi ei tarvitse pahemmin matkustella ihmisten ilmoilla. Matkustin eilen bussilla ekaa kertaa noin puoleen vuoteen.

Olin jo melkein ostamassa uutta luuriakin tässä viime viikonloppuna, mutta vittu siellä on Gigantissa Black friday -alennusviikko meneillään ja kauppa todennäköisesti täynnä asiakkaita. En ole ostamassa luuria ainakaan ennen kuin tilanne on Gigantissa rauhoittunut. Ja senkin jälkeen tekisi mieli kyllä odotella vielä muutama kuukaus. Siellä ei nimittäin ole kaupassa ominaisuusluokassa, jota olen katsellut, oikean väristä Samsungia tarjolla, joten melkein tekisi mieli odottaa muutama kuukaus jahka uudet Samsung Galaxy S30 -luurit tulevat markkinoille. Niistä jostain löytyisi varmasti haluamani ominaisuudet sekä todennäköisesti silmää miellyttävä väri.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 24, 2020, 16:45:55
^
Ai niin, kävinhän minä ytimessä jo tuossa kaksi viikkoa sitten. Mutta sitä ennen noin puoleen vuoteen en ole bussilla matkustanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 25, 2020, 12:28:28
Ruokakauppani kauppias lähestyi kirjeellä, kuten aina tähän aikaan vuodesta, ja lähetti kiitokseksi menneestä vuodesta kuponkeja, joilla sai kaupasta veloituksetta erilaisia tuotteita. Laskeskelin, että niillä kahdeksalla kupongilla oli arvoa ehkä noin kympin verran, jos kaikki sai kerättyä.

Tänään oli kauppapäivä muutenkin ja tästä päivästä ne kuponkitarjoukset oli noudettavissa, joten päätinpä ne kerätä samalla. Kerrankin onnistuin saamaan kaikki, sillä usein on käynyt niin, että joku tuotteista onkin loppunut kesken ja pyydettiin tulemaan seuraavana päivänä uudelleen.

Nyt jouduin pitkästä aikaa käyttämään palvelevaa kassaa ja siellä tulikin sitten yllätys. Ei niitä tuotteita olisi itse saanut keräillä, vaan piti hakea palvelutiskiltä kassiin valmiiksi kerättynä. Kassa otti itselleen ne tuotteet ja muut, mitkä olin ehtinyt hihnalle nostaa, nakkasin takaisin kärryyn ja lähdin palvelutiskiltä hakemaan kassia. Siinä kirjeessä oli kuulemma maininta asiasta, mutta enhän minä sitä ollut kokonaan lukenut.

Tällä kertaa rahallisesti hyötyy eniten yksi tyttäristäni, sillä hän poikkeaa lähipäivinä hakemassa ne kauralitkut (kaksi eri tuotetta litran pakkaukset). Naapurin pojille menee juustonaksut ja loput pidän itse. Yksi suklaapatukkaa on jo syöty ja toinen odottaa vielä kuten myös miniluumutomaatit ja hammastahna. Viimeksi mainittua en syö. ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 25, 2020, 13:15:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 25, 2020, 12:28:28
Ei niitä tuotteita olisi itse saanut keräillä, vaan piti hakea palvelutiskiltä kassiin valmiiksi kerättynä.

Vertasitko kassissa olevien tuotteiden päiväystä hyllystä keräämiesi päiväykseen...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 25, 2020, 13:33:31
Enpä huomannut verrata, mutta nyt katsoin nuo läpi, niin kauralitkut on tammikuun lopulle, juustonaksut helmikuulle, rahkassa kuukausi jäljellä. Suklaapatukat söin varmuudeksi jo pois, etteivät vanhene :D

Mielestäni nuo on aika tavanomaisia säilyvyyksiä, joten tuskin on mitään varaston nurkkaan unohtuneita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 27, 2020, 15:17:55
Oli hyvä päivä töissä vaikka sainkin vain vähän konkreettisesti aikaiseksi. Sen sijaan kamalasti tuli tehtyä turhaa työtä. Turhan työn lomassa opin kuitenkin valtavasti uusia juttuja kun turha työ meni niin monella eri tavalla poskelleen, ja piti selvittää, että miksi meni poskellen. :D

Järjestelmässä ilmeni ongelma, jonka korjaaminen dynaamisesti edellytti lisäpalikan käyttöönottoa vaikka ongelma olisi korjaantunut simppelisti korjamalla yksi sana kahteen eri paikkaan. Mutta kun käytössä on hieno kirjasto, sitä yrittää ratkaista ongelmat kirjastolähtöisesti eikä selvästikään siten miten ongelma olisi nopeiten korjattu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 27, 2020, 16:39:34
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 27, 2020, 14:05:51
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 27, 2020, 13:52:02

Tämän sosiaalisen kokeiluni ensimmäinen työviikko on takana. Tarkoittaen, että nyt alko viikonloppu mun osalta. Seuraavat kuukaudet menevät niin, että vielä joulukuun ekalla viikolla, perjantait ovat mulla vapaat. Saa nähdä vaikuttaako tämä jotenkin työskentelyyni.

Onneksi olkoon!

Varmaan parissa viikossa sitten näkee, miten rytmi muuttuu ja miltä duunin ja vapaan tasapaino tuntuu.

Kuulostelemisiin!

T: Xante

Ei vaikuta ainakaan, että olisin saanut aikaan enempi neljän päivän työviikolla, sillä tää on sillä tavalla kutsumusammatti, että voin kyllä koodata viisikin päivää työasioita neljän sijaan ja ilman, että siitä juurikaan kärsisin, mutta kyllä kun tuota aikaa oli muihin hommiin vuorokausi enempi neljän päivän työviikolla, kyllä sitä oli yleisesti virkeämpi olo. Eli viikonlopun rentouttava vaikutus selkeesti parani, kun oli vuorokauden verran pitempi viikonloppu.

Jouduin lopettaa ennakkoon tän sosiaalisen kokeiluni. Piti olla joulukuun ekalle viikolle asti tää kokeiluni, mutta kun kävi ilmi, että deadlinet painavat päälle. Minusta riippumattomista syistä firman johto meni syksyllä lupailemaan asiakkaille hienoja juttuja, mutta kun jonkun pitäisi ne myös koodata, eikä meillä olllut riittävästi koodareita keväälläkään kun tämä sosiaalinen kokeiluni sai esimieheltä hyväksynnän. Nytkin olisin voinut jatkaa kokeiluni loppuun, mutta tosiaan, kun alkoi näytää siltä, että ei muuten ennätetä, siirsin jäljellä olleet lomapäivät joululoman ja talviloman jatkoiksi.

Harmi, sillä sen verran paljon nautin tuosta neljän päivän työviikosta, että voisin kyllä muuttaa kaikki lomani pidentämään päivällä viikonloppuja sen sijaan, että olisi kesällä kerralla neljä viikkoa ja talvella viikon. Tuollaiset lomien lusimiset kertarysäyksellä eivät auta rentoutumaan kuin korkeintaan loman jälkeisen viikon tai kaksi jonka jälkeen taas rytmi on sama kuin lomia ennen. Mutta olettaisin ettei esimies kovin helposti myönnä mahdollisuutta jatkossa pidentää viikonloppuja juuri sen vuoksi, että tällaista voi sattua, että lupaillaan asiakkaille enemmän, kuin mikä olisi optimaalista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 27, 2020, 19:39:22
Juon Pommacia. Minulla on oikeus juoda Pommacia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 27, 2020, 19:47:57
Mää aloin joulunvieton. Söin kakkoslounaaksi (eka oli turhan kevyt salaattilounas, pari tuntia aiemmin) kaupan porkkanalaatikkoa ja savustettua kinkkua. Ihanaa. Jälkkäriksi rasvatonta maitoa ja aivan liikaa Töysäläisen pipareita (eka kerta tänä vuonna). Örk.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 27, 2020, 19:53:26
Söin juuri äsken hyvän kupposellisen Ingman Creamy Appelsiini suklaakrokanttijäätelöä, joka oli yllättävän hyvää. Olin ostanut varmaan muutama kuukausi sitten kolme rasiaa jäätelöä pahan päivn varalle tarjouksesta. Tänään oli hyvä hetki maistella uutta makua :) :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 27, 2020, 21:04:09
Tuli eilen käytyä baarissa ystävän kanssa. Tapaaminen piristi mieltä. Ystäväni oli käynyt elokuvissa. Siellä oli ollut 10 katsojaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 27, 2020, 21:26:32
Suunnitelmissa on ollut, että lähtisimme etelään, mutta koronatilanne huolestuttaa joitakin, joten emme taida lähteä. Minä olisin kyllä valmis. En jaksaisi enää olla täällä maalla. Laskeskelin, että olen ollut tänä vuonna Helsingissä - jos nyt oikein muistan - 98 yötä. Olin arvioinut, että vuodenvaihteessa niitä on jo 120 tai enemmän kuten oli viime vuonnakin. Tällä menolla ei kuitenkaan taida olla. En jaksaisi hapantua täällä korvessa.

Kun saisi edes siivottua, mutta ei tätä hoarding-pesää pysty siivoamaan.

Kävin iltakävelyllä ja kuuntelin Ruben Stillerin ohjelmaa. Ohjelmassa puhuttiin nettimaailman ilmiöistä ja valemuistoista.

Olen nähnyt Ruben Stillerin kerran Yrjönkadun uimahallissa.

Itse asiassa Ruben Stillerin ohjelma innosti minut lataamaan videon Youtubeen. Aivan muokkaamattoman.

Tällaisia hiippareita näkyi viime sunnuntaina...

https://youtu.be/IEx9mlqt3yY

P.S. Jason Hill ja piirros ovat tietenkin pelkkää mielikuvitusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 28, 2020, 22:22:22
Viikonloput ovat jotenkin hankalia. Perjantaisin tulee valvottua pitkälle lauantain puolelle (viime yönä 04:00 asti), sitten mä en saa jostain syystä nukuttua kuin jonkun reilu 6 tuntia. Sitten mä syön itseni lauantaina kuuden pintaan palloksi, jonka seurauksena alkaa ramaseen jo kahdeksan pintaan sen verran aggressiivisesti, että silmät eivät tahdo pysyä auki. Nyt tuntuu siltä, että saatan millä hetkellä hyvänsä saammua tähän koneen ääreen. Parempi lähteä suosiolla nukkumana ja viettää näin jälleen arvokas lauantai-ilta höyhensaarilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 29, 2020, 09:48:12
Tänään tuntuu olevan päivä, jolloin mikään ei huvita ja olisi ollut paras jäädä petiin.

Jo eilen olin miettinyt siirränkö tämän päivän salipäivän maanantaille vai jätänkö siirron loppuviikolle, sillä keskiviikon salipäivä menee muihin puuhiin. Aamulla en tuntenut itseäni kovin virkeäksi, joten tämän päivän salireissu siirtyy päivällä, joten keskiviikon ongelma on nyt ratkaistu, kun seuraava salipäivä ei osu keskiviikolle.

Keksinpä korvikkeeksi, että aamutoimien jälkeen lähden kiertotietä kävellen Lidliin, joten saan siitä reilun tunnin kävelylenkin. Tuskin olin saanut ajatustani loppuun, kun käväisin parvekkeella ja huomasin jotain räntäpaskaa tulevan taivaan täydeltä. Vasta sitten älysn tarkistaa päivän tuntikohtaisen sääennusteen. Taidankin siirtää lenkin aamusta johonkin lounaan ja F1-kisan startin välimaastoon. Onneksi ei ole mitään tähdellistä ostettavaa, vaan vain pakastevaraston täydennystä, joten reissun voi siirtään paremmaan sään päivällekin, jos sattuu olemaan tekemisen puutetta.

Käytin hyvän hetken huonekasvien nyppimiseen, joka on hyvä sijaistoiminto mille tahansa tekemättä jäävälle puuhalle.

Kiittelin lopuksi itseäni siitä, että alan vihdoin oppia joustavuutta enkä stressaa siitä, että hetken mielijohteesta muutan suunnitelmiani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 29, 2020, 18:43:54
Nostalgisia fiiliksiä Tokmannista yhden euron keksipaketeilla.
- dr Gerard Creamy fingers Strawberry flavour, puolalaisia keksejä jotka ulkonäöltä minisämpylöitä/miniBerliinipullia.
   Keskellä oleva täytearomi tuo nuoruuden kesän alun, toukokuun kun koivunlehdet aukeaa ja syön ehkä vaniljajätskiä
- Florbu gourmet Stracciatella, musta pakkaus, espanjalaisia vohvelikerroskeksjä,
   Keskellä oleva täytearomi tuo mieleen lapsuuden aikaisen naapurin takapihan jossa yhdessä leikimme. Kesällä.
Nämä tuntuu käsittämättömiltä, koska onhan tässä erilaisia keksejä ja aromeita syöty maailman sivu ja oletan että samanlaisia ollut ennenkin ja sekoittanut muistot  uuden muistojen hämärään. Mutta ei, syvältä pomppasi esiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 01, 2020, 14:22:54
En voinut ärsytysketjuun tätä laittaa, sillä en ole ärsyyntynyt vaan aivan raivona.
Kyllä pitäisi muuamaan kertaan vetää kölin alta nämä toisten mielipiteiden kertojat ja puolesta puhujat

Poliisi kiinnostui Sedu Koskisen jättijuhlista
Helsingin poliisi joutuu uuteen tilanteeseen ravintolamoguli Sedu Koskisen 30-vuotisyrittäjäbileiden kohdalla. (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007653832.html)

-----
Varsinaisessa jutussa kerrotaan vain, että Koskinen ei voi itse sitä rajaa vetää onko kyse yksityistilaisuudesta vai yleisötilaisuudesta, kun sinne päästäkseen on "lahjatilille" laitettava 200 euroa.
Mutta jutun lopussa oleva Koskisen lausuma saa vereni kiehahtamaan:

Koskinen kertoi maanantaina Ilta-Sanomille kritisoivansa ankarasti nykyhallitusta ja koronarajoitusten vaikutusta yrittäjiin.
– Sain viime viikonloppuna 300 kannustusviestiä tästä. Joku voi olla vastaan, mutta tiedän, että Suomen kansa ja suuri enemmistö on puolellani. Jos aletaan liikaa yksilönvapauksia rajoittaa, tästä tulee kapina.

Minä puolestani tiedän, että Suomen kansa ei ole ja tuskin on edes suuri enemmistö Koskisen puolella.
300 kannustusviestiä kertoo, että hänellä on ainakin sen verran tukijoita bileilleen, mutta se ei ole Suomen kansa, perkele.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - joulukuu 01, 2020, 16:38:07
"Kuka on Sedu Koskinen?" - Suomen kansa   :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 01, 2020, 20:32:36
En minäkään tiedä, kuka on Sedu Koskinen, jos en kysy herra Big G:ltä. Nimi on vilahtanut julkisuudessa, joten varmaan olen nähnyt ja kuullut sen. Veikkaisin, että tyyppi on joku bändin jäsen... Sleepy Sleepers?...Nuo bändit vain eivät sano minulle juuri mitään. Eivätkä oikein nimetkään.

Yle Puheessa esitetään uusintalähetyksinä "Miten minusta tuli minä" ja "Kohtaamisia" -sarjoja 1990-luvulta ja 2000-luvun alusta. Niissä haastatellaan tuon ajan julkkiksia. Tiedä, vaikka olisin tuon Sedun haastattelunkin kuunnellut. Ei kai se ollut se moottoripyörätyyppi? Jotta muistan nimen, minun pitää muistaa naama.

Asiasta toiseen eli siihen, mistä minun varsinaisesti piti kirjoittaa.

Eräässä Facebook-ryhmässä joku tyyppi luetteli entisten opettajiensa nimet ja kirjoitti, että tässä ovat ne opettajat, jotka loivat hänestä miehen joka hän on. Eli kiitos heille!

Omat koulumuistoni ovat sen tyyppisiä, että teki mieleni kommentoida tuota kiitosylistystä jotenkin negatiivisesti, mitä en tietenkään voinut tehdä, joten en kommentoinut ollenkaan.

Olisin voinut kirjoittaa esimerkiksi jotain tämän tyyppistä:

a) Hyvässä vai pahassa?

b) Minustakin opettajat yrittivät luoda jotain, mutta panin tiukasti vastaan ja toivottavasti onnistuin.

Tuon happamampaa en olisi uskaltanut kirjoittaa enkä edes tuollaista. Se, mitä ajattelin, oli vieläkin synkempää. Olisin kirjoittanut, että kiitos opettajien epäoikeudenmukaisuuden ja joidenkin opettajien sadistisuuden ja väkivaltaisuuden minusta tuli loppuiäkseni katkera auktoriteettien inhoaja.

On hurjaa, miten kouluilmapiirin ahdistavuus jää joten mieleen ja ytimiin, vaikka omista kouluajoista on jo kulunut aikaa.

Kun aikoinaan olin Kruununhaan yläasteella vanhempien illassa, jo pelkkä koulun tiloihin tuleminen tuntui ahdistavalta. Minulla oli jotenkin hirveä kapinoimisen henki ja tunne... en osaa kuvata tarkemmin. Tuntui, että olin taas laitoksessa opettajien käskettävänä. Hehän etuoikeutettuja pomoja ovat. Paikalla olevat "siviilithän" ovat vain vieraita, joiden on oltava tarkkojen määräysten alaisia ja toteltava opettajia aivan kuten aikoinaan ollessaan oppilaina koulussa.

Saman tyyppinen tunne lievempänä oli silloin, kun olin kouluavustajana muutaman viikon ajan. Olin taas mitätön käskettävä. Opettajat olivat pomoja kaikkivaltiaita.

Seuraavassa poimintoja päiväkirjastani tuolta ajalta.

Muuten päivä meni tavanomaisia latujaan, paitsi että eräs poika nahisteli aamulla kaverinsa kanssa, ja minut määrättiin seuraaville välitunneille tyypin henkilökohtaiseksi "vartijaksi". Tapaus oli täysin mitätön, ja minua siis tavallaan rangaistiin parin kymmenvuotiaan välienselvittelystä. Jos vertaan asetelmaa omaan kouluaikaani, niin ero on melkoinen. Siihen aikaan oppilaat saivat tehdä vaikka murhia välitunneilla, eivätkä opettajat reagoineet mitenkään. Olisivatpa koulut tuolloinkin olleet näin turvallisia - olisin säästynyt monelta ikävyydeltä. Minähän nimittäin olin vuosien ajan koulukiusaamisen uhri siinä määrin, että ansaitsisin oppiarvon "koulukiusaamisen professori" tai jotain vastaavaa.

Nyt olen ollut kaksi viikkoa hommissa, ja tänään tulivat jo ensimmäiset peitellyt haukut opettajalta. Onneksi ne tulivat yhteisesti minulle ja toiselle kouluavustajalle. Emme olleet saaneet oppilaita pysymään tarpeeksi hiljaa eilen iltapäivällä musiikin kuuntelun aikana.

Kuka typerys kertoi tämän opettajalle? Ei kai toinen kouluavustaja itse?

Eilen, kun sitä musiikkia kuunneltiin, mietin jo silloin, että hommasta ei tule mitään. Vivaldin vuodenajat eivät millään voi olla kovin nautinnollinen kuuntelukokemus, kun yksi häirikköoppilas huutelee sekaan omia mölyjään. Ja jos se ei ole miellyttävä kuuntelukokemus, mitä motivaatiota muillakaan oppilailla olisi olla hiljaa paikallaan. Mietin, että jos levy vaihdettaisiin johonkin kovempaan kamaan, esimerkiksi Deep Purplen -musiikkiin, kopla istuisi keskittyneenä sitä kuuntelemassa. Vivaldihan on tunnelmamusiikkia - se oli vain väärää siihen tunnelmaan.

Miksi en itse tehnyt mitään järjestyksen palauttamiseksi, johtuu siitä, että en tiennyt miten paljon "vapauksia" oppilaat yleensä saivat nauttia musiikkia kuunnellessaan. Tyypithän makailivat opettajan luvalla tyynyillään lattialla. Kuinka paikallaan ja hiljaa heidän olisi pitänyt olla?

Vajaa vuosi tuon tapauksen jälkeen olin kolmen päivän ajan opettajan sijaisena enkä silloinkaan välttynyt käskemisen kohteena olemiselta. Käskijä oli oikea opettaja. Tältäkin ajalta kertyi päiväkirjamerkintöjä, mutta kopioin niitä päiväkirjaosioon, en tähän. Kouluilmapiiri joka tapauksessa ahdistaa, se oli pointti.

Aah, nyt muistui vielä mieleen yksi sietämättömän ahdistava kokemus kouluympäristössä 2000-luvun alkuvuosina. Ja taas olin altavastaajana. Olen kirjoittanut näistä asioista blogijutunkin. En nyt muista osoitetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 02, 2020, 00:17:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 01, 2020, 14:22:54
En voinut ärsytysketjuun tätä laittaa, sillä en ole ärsyyntynyt vaan aivan raivona.
Kyllä pitäisi muuamaan kertaan vetää kölin alta nämä toisten mielipiteiden kertojat ja puolesta puhujat

Poliisi kiinnostui Sedu Koskisen jättijuhlista
Helsingin poliisi joutuu uuteen tilanteeseen ravintolamoguli Sedu Koskisen 30-vuotisyrittäjäbileiden kohdalla. (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007653832.html)
Minuakaan ei ärsytä aivan raivona koska en ole helsinkiläinen joiden riesana hän on. Mutta tämä ärsytti enempi (linkkisi alla uudessa "Älytöntä...sairaanhoitajat tyrmistyivät"-linkissä (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007653129.html)):
Koskinen väittää, että rajoituksista ei ole mitään hyötyä, koska joka tapauksessa lähes kaikki tulevat sairastumaan.
– Tauti tulee olemaan täällä vuosia, vaikka tulisi mitä rokotteita. Virukset eivät häviä mihinkään maailmasta. Kaikenlaiset testaukset ovat ihan turhia, mutta niihin laitetaan miljoonia suomalaisten verotuloja.

Mitä jos juhlissa joku sairastuu?
– Jos siellä joku sairastuu, hoidan sen. Jos siitä tulee jotain kustannuksia, hoidan ne.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - joulukuu 02, 2020, 07:26:19
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2020, 00:17:46

Oma lompakko on näillä seduilla sydäntään lähinnä. Hän siis järkkäilee itselleen ansiomahdollisuuksia aiheuttaen muille entistäkin pidempää kireiden rajoitusten ja kieltojen aikaa toiminnalle. Kun sedut asettaa oman yrityksensä edistämisen etusijalle, joutuvat sitten ne muiden yrityksen entistä kusisempaan paikkaan. Ettäs kehtaakin vielä julistaa olevansa muka jotenkin tarpeellisen kapinahengen nostattaja. *askat Sedu muita välittää. Oma tilisaldo sillä on mielessä muiden kustannuksella. Sedu ei todellakaan "hoida" niitä kustannuksia, joita syntyy, kun rajoituksia ei voidakaan purkaa nopeasti hetken tiukkuuden autettua tilannetta paranemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 02, 2020, 09:13:13
^Jos "yksityistilaisuudessa" puhkeaisi kunnon tartuntaketju, niin Sedun piilotetutkaan rahat ei riittäisi tehohoitojen kustantamiseen.
Erikoissairaanhoito on kallista ja kustannetaan verovaroin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 02, 2020, 09:16:42
^
Mitenhän Sedu oli ajatellut vieraansa elämän hinnoitella, eli jos joku saa siellä tartunnan ja siihen kuolee, niin miten hän sen oli ajatellut "hoitaa"?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 02, 2020, 15:52:43
Suunnittelen kesämökin kattoremonttia. Ohjeita löytyy, mutta ohjeissa on sama yleinen ongelma kuin lähes kaikissa teknisissä ohjeissa olipa kyse autoista tai tietokoneista tai huonekaluista tai lähes mistä tahansa.

Mikä tämä ongelma on?

Se, että ohjeissa on sanoja, joita asioihin perehtymätön lukija ei välttämättä tunne. Lisäksi ohjeissa on yleisiä sanoja kuten ylös, alas, ympäri, käännä, oikealle, vasemmalle, reuna, pohja, nosta, laske, edessä, takana ja niin edelleen, joista ei ymmärrä, mitä niillä tarkoitetaan. Mikä pitää kääntää, miten pitää kääntää, mistä katsoen oikealle, mikä nostetaan, mikä on takana...

Olipa kyse asiasta kuin asiasta, ohjeen laatijan näyttää olevan vaikea kuvitella tilannetta, jossa ohjeen lukija ei tiedä asioista mitään, siis yhtään mitään. Koska ohjeen tekijä itse tietää asiat, hän ohittaa joitakin kohtia itsestäänselvyyksinä eikä tule ajatelleeksi, että perusasiatkin pitäisi selittää, koska joku ei ehkä tiedä niitäkään.

Minusta tuntuu, että osaisin laatia aika hyvät ohjeet, jossa aloittaisin selostamisen aivan pohjalta. 

Poimintoja kattoremontin ohjeista:

Aluskate, ruoteet, seinälinja, korotusrima, aluslaudoitus, lappee...

Mitkä ihmeen "ruoteet"? Kalanruodotko?

Ensiksi pitäisi varmaan opiskella sanoja niin kuin vierasta kieltä lukiessa. Ei tarvitse neuvoa, kyllä minä nuo asiat saan selville ja osan olen jos saanutkin selville tai päätellyt... mahdollisesti väärin.

Löytämäni ohje on konesaumakatolle, enkä sellaista aio asentaa enkä osaisikaan. Varmaan jonkinlainen saumauskonekin tarvittaisiin.

Asensin tietokoneeseen Linuxin suomenkielisen työpöytäympäristön (täytyy yrittää vaihtaa kieli englanniksi), ja sen kanssa vasta onkin vaikeaa. Suomenkieliset sanat ovat väkinäisiä käännöksiä englannista, enkä ymmärrä yhtään, mitä nämä omituiset sanat tarkoittavat. Jos näkisin englanninkielisen sanan, saisin heti vihjeen, mistä on kyse, vaikka en sanaa täysin tuntisikaan. Tämä ei tarkoita, että olisin parempi englanninkielessä kuin suomenkielessä. Ei tietenkään. Olen vain tottunut käyttämään englanninkielistä järjestelmää tietokoneissa, joten suomalaiset tietokonesanat eivät kerro minulle oikein mitään. Tietysti jotkut yksinkertaiset (kopioida, tallentaa ym.) kertovat, mutta vähänkin harvinaisemmat sanat ovat täysin outoja.

https://konesaumakatto.info/konesaumakaton-asennusohjeet/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 02, 2020, 16:08:53
Lämmitin glögiä mikrossa ihan liikaa. Nyt tää on tulikuumaa. Kuka vittu juo tulikuumaa glögiä? Poltin jo kieleni perkele kun piti mukamas muina miehinä maistaa, että ei tää varmaan ole liian kuumaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 02, 2020, 18:13:51
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 02, 2020, 15:52:43
Suunnittelen kesämökin kattoremonttia. Ohjeita löytyy, mutta ohjeissa on sama yleinen ongelma kuin lähes kaikissa teknisissä ohjeissa olipa kyse autoista tai tietokoneista tai huonekaluista tai lähes mistä tahansa.

Mikä tämä ongelma on?

Se, että ohjeissa on sanoja, joita asioihin perehtymätön lukija ei välttämättä tunne. Lisäksi ohjeissa on yleisiä sanoja kuten ylös, alas, ympäri, käännä, oikealle, vasemmalle, reuna, pohja, nosta, laske, edessä, takana ja niin edelleen, joista ei ymmärrä, mitä niillä tarkoitetaan. Mikä pitää kääntää, miten pitää kääntää, mistä katsoen oikealle, mikä nostetaan, mikä on takana...

Ehkä auttaisi, jos etsisit videomateriaalia katonteosta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - joulukuu 02, 2020, 21:34:08
Lainaus käyttäjältä: safiiri - joulukuu 02, 2020, 07:26:19
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2020, 00:17:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 01, 2020, 14:22:54
En voinut ärsytysketjuun tätä laittaa, sillä en ole ärsyyntynyt vaan aivan raivona.
Kyllä pitäisi muuamaan kertaan vetää kölin alta nämä toisten mielipiteiden kertojat ja puolesta puhujat

Poliisi kiinnostui Sedu Koskisen jättijuhlista
Helsingin poliisi joutuu uuteen tilanteeseen ravintolamoguli Sedu Koskisen 30-vuotisyrittäjäbileiden kohdalla. (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007653832.html)
Minuakaan ei ärsytä aivan raivona koska en ole helsinkiläinen joiden riesana hän on. Mutta tämä ärsytti enempi (linkkisi alla uudessa "Älytöntä...sairaanhoitajat tyrmistyivät"-linkissä (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007653129.html)):
Koskinen väittää, että rajoituksista ei ole mitään hyötyä, koska joka tapauksessa lähes kaikki tulevat sairastumaan.
– Tauti tulee olemaan täällä vuosia, vaikka tulisi mitä rokotteita. Virukset eivät häviä mihinkään maailmasta. Kaikenlaiset testaukset ovat ihan turhia, mutta niihin laitetaan miljoonia suomalaisten verotuloja.

Mitä jos juhlissa joku sairastuu?
– Jos siellä joku sairastuu, hoidan sen. Jos siitä tulee jotain kustannuksia, hoidan ne.

Oma lompakko on näillä seduilla sydäntään lähinnä. Hän siis järkkäilee itselleen ansiomahdollisuuksia aiheuttaen muille entistäkin pidempää kireiden rajoitusten ja kieltojen aikaa toiminnalle. Kun sedut asettaa oman yrityksensä edistämisen etusijalle, joutuvat sitten ne muiden yrityksen entistä kusisempaan paikkaan. Ettäs kehtaakin vielä julistaa olevansa muka jotenkin tarpeellisen kapinahengen nostattaja. *askat Sedu muita välittää. Oma tilisaldo sillä on mielessä muiden kustannuksella. Sedu ei todellakaan "hoida" niitä kustannuksia, joita syntyy, kun rajoituksia ei voidakaan purkaa nopeasti hetken tiukkuuden autettua tilannetta paranemaan.

Mitenhän maski suun edessä mahdollistaa 200 euron drinksujen ja sikaarien polton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 02, 2020, 21:42:03
Sedun omat kermat päässä vaan happanee ja pahenee:
Sedu Koskinen uhmakkaana Sanna Ukkola Livessä – nimitti Suomen koronareaktiota höpötykseksi ja kyseenalaisti rokotteet - https://www.is.fi/viihde/art-2000007657813.html
Tään voi kääntää tai kääntyä niinpäin että rokote-änkyröistä herkästi maalataan "Sedu", "Ai sä Seduttelet", jota ei kukaan halua olla, ei edes siellä "rokotekriittisten" leirissä. 

JK. Sedu on siirtänyt juhla-aikataulua, se on nyt 31.12. Vihjaa syyksi vieraisiin kohdistuneen painostuksen eli etteivät uskaltaisi näyttäytyä, ja artistien levy-yhtiöt painostanu artisteja kieltäytymään ym.

JK2. Jaaha että tämmönen "ylläri".
Ensilevyn julkaiseva Sedu Koskinen ...  Henkilö: Liike Nytiin yhdistetty yrittäjä Seppo "Sedu" Koskinen kertoo, että ainoa puolue mihin hän voisi liittyä on perussuomalaiset. ... Liike Nyt ei edusta minun ajatuksiani.
– Ainoa mihin minä menen on PS. Jussi Halla-aho kiehtoo ja hänen älykkäät ajatuksensa, vaikka onkin joskus sarkastinen.
- https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3175405
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - joulukuu 03, 2020, 08:02:17
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2020, 21:42:03

Mitenkäs nyt löytyi nuin suurta vastustusta, että työntekijöiden turvallisuus olisi vaarassa, kun juhlien takan piti olla koko Suomen kansan? Onko tänne siis soluttautunut Venäjän agentteja - vai jenkkien?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Anders Anderes Magobläts - joulukuu 03, 2020, 10:22:16
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2020, 21:42:03
Sedun omat kermat päässä vaan happanee ja pahenee:

On väärä tarkastelukulma jos seuraa Sedun tilannetta vain koronan kautta.

Hänenhän bisneksensä kärsivät jo huomattavasti ennen koronaa ja joskus niin kuuluisa, ihailtu ja kadehdittu henkilö on tällä hetkellä vajoamassa köyhien ja ehkä halveksittujenkin joukkoon. Kun hän ajatteli selvitä tilanteesta järjestämällä maksulliset juhlat, mutta idean tultua tyrmätyksi, käynnissä on eräänlainen nurkkaan ajetun eläimen kaltainen defenssi. Silloin hyökätään voimalla kaikkia vastaan, eikä toivoa ja kannustusta nähdä missään - vain vihollisia, hyväksikäyttäjiä ja huijareita kaikkialla.

Toivoisin, että hän saisi pikaisesti jotain apua. Kunnia ja maine on jo mennyttä, ottaisi nyt iisisti. Hän on kuitenkin ollut erään ajan sankari, ainakin joillekin. Raha on sellaista, että sitä voi joskus tulla helpostikin ja toisinaan sitä ei saa kasaan vaikka miten yrittäisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - joulukuu 03, 2020, 11:40:15
Lainaus käyttäjältä: Anders Anderes Magobläts - joulukuu 03, 2020, 10:22:16
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2020, 21:42:03
Sedun omat kermat päässä vaan happanee ja pahenee:

On väärä tarkastelukulma jos seuraa Sedun tilannetta vain koronan kautta.

Hänenhän bisneksensä kärsivät jo huomattavasti ennen koronaa ja joskus niin kuuluisa, ihailtu ja kadehdittu henkilö on tällä hetkellä vajoamassa köyhien ja ehkä halveksittujenkin joukkoon. Kun hän ajatteli selvitä tilanteesta järjestämällä maksulliset juhlat, mutta idean tultua tyrmätyksi, käynnissä on eräänlainen nurkkaan ajetun eläimen kaltainen defenssi. Silloin hyökätään voimalla kaikkia vastaan, eikä toivoa ja kannustusta nähdä missään - vain vihollisia, hyväksikäyttäjiä ja huijareita kaikkialla.

Toivoisin, että hän saisi pikaisesti jotain apua. Kunnia ja maine on jo mennyttä, ottaisi nyt iisisti. Hän on kuitenkin ollut erään ajan sankari, ainakin joillekin. Raha on sellaista, että sitä voi joskus tulla helpostikin ja toisinaan sitä ei saa kasaan vaikka miten yrittäisi.

Psykologia varmaan on jotain tuollaista, mutta siihen juurikin siis kuuluu näköalan kaventuminen vain ja ainoastaan hahmottamaan omaa ikävää tilannetta. Sedu on tyystin kadottanut silmistään sen tosiasian, että hän ei todellakaan ole tässä ainoa tai edes pahiten tilanteesta takkiinsa saanut. Ennen kaikkea hän ei tunnu hahmottavan, että taloudellinen haitta on sittenkin paljon vähäisempi - menetysten suuruudesta huolimatta - kuin elämän menetys (oman tai läheisen). Tätä näkökulman kaventumista voidaan myös luonnehtia sanoilla itsekkyys ja itsekeskeisyys. Suhteellisuudentajukin taitaa olla hiukan kadoksissa, samoin asioiden tärkeysjärjestys on aika päälaellaan. Toki kaikki nämä liittyvät siihen psykologiaan, josta lienee hänen kohdallaan nyt kyse ja tuohon "nurkkaan ajetun eläimen" käyttäytymiseen. Nurkkaan ajetun eläimen sijaan Sedu kuitenkaan ei ole hengenvaarassa. Vain taloutensa kusee. Siihen ei kuitenkaan - varsinkaan Suomessa - kuole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 04, 2020, 01:36:43
Pakko Sedua on ymmärtääkin. Hän on yrittäjä, big time. Loi Turussa aikoinaan bisnestä, nyt hgissäkin ja muualla.
Ravintolapalvelut ovat valtava palvelutyöllistäjä/bisnes.
V.....aa varmaan kuin pientä oravaa tämä tilanne, jossa halutaan bisnestä laittaa poikki.
Ei ole helppoa tuosta vaan nostaa firmoja uudestaan, kun vuokranantajat/tms. eivät ehkä ymmärrä tulonmenetyksiä... >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - joulukuu 04, 2020, 08:08:04
Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 04, 2020, 01:36:43
Pakko Sedua on ymmärtääkin. Hän on yrittäjä, big time. Loi Turussa aikoinaan bisnestä, nyt hgissäkin ja muualla.
Ravintolapalvelut ovat valtava palvelutyöllistäjä/bisnes.
V.....aa varmaan kuin pientä oravaa tämä tilanne, jossa halutaan bisnestä laittaa poikki.
Ei ole helppoa tuosta vaan nostaa firmoja uudestaan, kun vuokranantajat/tms. eivät ehkä ymmärrä tulonmenetyksiä... >:(

Niitä, joiden yritystoiminta on tullut mahdottomaksi on paljon muitakin kuin vain Sedu. On myös aloja, joilla toiminta on paljon kategorisemmin kielletty koronan takia kuin ravintolatoiminta konsanaan. Rajoitukset myös jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat, koska nämä sedut eivät malta muutamaa viikkoa noudattaa ohjeita ja suosituksia, vaan etsivä porsaanreikiä omaksi edukseen muille aiheuttamistaan haitoista piittaamatta. Ei ehken kandeis ihan lehtiin saakka tulla esittelemään sitä, että oma ajatus on kapeutunut näkemään vain oman tilanteen karmeuden. Varsinkin, kun kyse tosiaan on kuitenkin vain rahasta, ei hengestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 04, 2020, 15:11:57
Kamala säätö. Yhdellä amerikkalaisella asiakkaallamme on ilmennyt ongelmia yhden järjestelmämme käyttämisessä ja sieltä tippuneet tiedot ovat olleet sen verran epäspesifejä, että tässä on tehty kymmenen tuntia töitä mahdollisten virheiden paikantamiseksi. En ajatellut päivystää iltaan asti teknisenä tukena. Nyt kun saimme blokattua pari tapausta, jotka saattoivat aiheuttaa varomattomissa käsissä väärää toiminnallisuutta, ehkä tässä kertyy tältä päivältä parempi lista virheistä, joita päästä sitten maanantaina miettimään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 04, 2020, 20:45:16
Youtube maksaa - jos sopimukset ovat Youtuben kanssa kunnossa - ehkäpä noin 30-60 euroa per 10 000 katselukertaa. Zedun biisi on kerännyt nyt 90 000 katselukertaa, eli siis jo melkein 300-600 euroa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 04, 2020, 23:27:56
(https://cbsnews2.cbsistatic.com/hub/i/r/2020/12/04/5a938272-26e2-4f88-a28e-64d5b0e6479a/thumbnail/620x456/cf743befd674e86735fa567ca12f1a5c/2020-12-04t141740z-127870738-rc2egk9pie5b-rtrmadp-3-space-exploration-china-moon.jpg)

Kiina on julkaissut kuvan kuuhun pystyttämästään lipusta. Tai siis näinhän se väittää. JA SHEEPLET USKOVAT! Eikös jo lapsikin tajua, että koska kuussa ei ole ilmakehää, siellä ei voi tuulla ja näin lippu ei voi olla tuossa asennossa. Muutenkin varjot menee ihan väärin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 05, 2020, 07:48:19
^
Minusta tuossa kuvassa olevassa lipussa näyttäisi reunoissa olevan jonkinlaiset taitteet ja jopa ehkä ompeleetkin, joiden sisään mahtuisi hyvinkin kovike pitämään lippua kuosissaan. Kuun "ilmatilassa" kovikkeen ei tarvitsisi olla edes kovin vahvakaan pitääkseen kankaan asennossa.

Eihän tuulessa liehuva lippu tuolla tavalla jäykkänä suorakaiteena tönöttäisikään, vaan lepattaisi enemmän tai vähemmän aaltomaisesti.

Eli, mielestäni lipun asento kuussa ei ole mitenkään mahdoton, mutta onko se kuussa, niin siitä en sano mitään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 05, 2020, 15:44:41
Päivän fiilikset:
https://youtu.be/mMAb_R6_IzQ?t=62
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 05, 2020, 16:52:06
Hyvät fiilikset. Lumetin seiniä ja imuroin lattian, tuntee käsissään tehneensä fysikaalisesti rasittavia hommia. Kaiken kruunuksi avasin sitten TV:n just kesken Monzan rallin ja näin suorana livenä miten Elfyn Evan ajoi ulos. Keli oli hyvin suomalaisen näköinen räntäkeli, liukas. Nautin muuten ajelukuvista.
  Viikolla kun kävin ostoksilla, suuni oli messingillä korviin asti. Koska nautin ostoksilla käynnistä ja saa ajaa. Vaikea kuvitella että antaisin homman toiselle vaikka olisi millainen koronatilanne. Tekee mielenterveydelle hyvää ja saa moikattua edes jonkun tutun.
  Eli näissä tuntee olevansa kuin pieni lapsi joka pääsee pitkästä aikaa kirkonkylälle autolla ja näkee urheilua tv:stä kuin ekaa kertaa katsoisi. Kun urheilu on nyt ns. kortilla niin nauttii vähästäkin tuplasti vaikkei erityinen penkkiurheilu-intoilija ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 05, 2020, 17:31:07
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - joulukuu 04, 2020, 23:27:56
Kiina on julkaissut kuvan kuuhun pystyttämästään lipusta. Tai siis näinhän se väittää. JA SHEEPLET USKOVAT! Eikös jo lapsikin tajua, että koska kuussa ei ole ilmakehää, siellä ei voi tuulla ja näin lippu ei voi olla tuossa asennossa. Muutenkin varjot menee ihan väärin.

Yle Uutisissa oli juttu Kiinasta ja siitä, millainen kontrolli vallitsee Xingjianin maakunnassa, kun toimittajat menevät sinne.

https://yle.fi/uutiset/3-11683083

Kun artikkelin lukee, mieleen tulee ajatus, kummassa maassa ulkomaalainen tomittaja tai turisti on ollut vapaampi, 1930-luvun Saksassa vain nykypäivän Kiinassa. Tekee melkein mieli arvata, että Saksassa. Natsivaltio oli siis kenties vapaampi paikka kun nykyinen Kiina - paitsi tietenkin juutalaisille ja muille ei-toivotuille ihmisille. 

Ylen artikkelissa ihmetellään sitä, miten elokuvastudio Disney kiittelee Xingjianin viranomaisia, vaikka nämä samat viranomaiset pyörittävät leirijärjestelmää. Syyn arvellaan olevan raha.

Kun joskus kirjoitetaan siitä, miksei natsien etenemistä pysäytetty jo alkuvaiheessaan, ja miksi natsi-Saksan kanssa tehtiin kauppaa, ja miksi sen ihmisoikeusrikoksia katsottiin läpi sormien, vastaus löytyy siitä, miten nykyisin suhtaudutaan Kiinaan. Raha ratkaisee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - joulukuu 05, 2020, 23:18:13
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - joulukuu 04, 2020, 23:27:56

Kiina on julkaissut kuvan kuuhun pystyttämästään lipusta. Tai siis näinhän se väittää. JA SHEEPLET USKOVAT! Eikös jo lapsikin tajua, että koska kuussa ei ole ilmakehää, siellä ei voi tuulla ja näin lippu ei voi olla tuossa asennossa. Muutenkin varjot menee ihan väärin.
Tarkoitti olla parodia niistä väitteistä, ettei ihminen ole käynyt kuussa, minkä näkee kuuhun pystytetyn amerikanlipun luonnottomasta asennosta ja vääristä varjoista kuvassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 06, 2020, 03:23:51
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - joulukuu 04, 2020, 23:27:56
(https://cbsnews2.cbsistatic.com/hub/i/r/2020/12/04/5a938272-26e2-4f88-a28e-64d5b0e6479a/thumbnail/620x456/cf743befd674e86735fa567ca12f1a5c/2020-12-04t141740z-127870738-rc2egk9pie5b-rtrmadp-3-space-exploration-china-moon.jpg)

Kiina on julkaissut kuvan kuuhun pystyttämästään lipusta. Tai siis näinhän se väittää. JA SHEEPLET USKOVAT! Eikös jo lapsikin tajua, että koska kuussa ei ole ilmakehää, siellä ei voi tuulla ja näin lippu ei voi olla tuossa asennossa. Muutenkin varjot menee ihan väärin.
Lipun takaa sen oikeassa reunassa pilkistää pari metallista vinossa olevalta vaikuttavaa kehikon osaa, josta päättelen että lippu on avattu mekaanisesti tämän tyylisellä ratkaisulla jota hyödynnetään saksinostimissakin:

(https://scissorliftsmanufacturer.files.wordpress.com/2019/08/scissor-lift.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 06, 2020, 09:31:36
^
Lähinnä tässä on ihmetellyt, minne kaikki kuussakäyntisalaliitoteorieetikot ovat kadonneet. Ennen niitä oli joka paikassa tietämässä, ettei kuussa ole käyty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 06, 2020, 19:10:08
^

Ehkä foliohatut eivät jaksa vaivautua Kiinan kohdalla senkään vertaa mitä tolkun ihmiset jaksavat Trumpin kohdalla.
Kiinan ollessa Trumpia uskottavampi, se sanottakoon foliohattujen maineen pelastamiseksi.

Tänään sain vuosikausien kuivan putken jälkeen, vuoden viimeisellä kvartaalilla jo toisen täysosuman koiranpaskalotossa!
Taidan hommata muhkean osakesalkun ennen lamaa tai ainakin laittaa loton vetämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - joulukuu 06, 2020, 22:10:19

Pimeä ja likainen metsä, on puhtainta kaupungissa, siis laitamilla. Mistähän tällänen johtus. Ei näissä muissa rakennelmissa silti välttämättä mitään erityistä vikaa ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 10, 2020, 13:26:16
Iso rojekti olisi valmis duunissa testattavaksi, mutta deploy-skripti ei toimi kun repo on jossain välissä siirtynyt gitistä gitlabiin. Sormet ristissä, että meidän repoasiantuntija ennättäisi huomenna näyttämään prosessin, kuinka gitlabin omilla työkaluilla saisi tuon deployn tehtyä. Tosin edellyttänee, että Vuen ja aiemman deplayskriptin asaintuntija/laatija kertoo konkreettisesti, mikä oli proseduuri, jonka aiempi deployskripti teki, jotta vueprojektista saatiin palvelimelle oikeaan kansioon oikeat filut. Lähinnä kiinnostaa, pitääkö Vue buildata tosiaan palvelimella, vai riittääkö, että sen buildaa jossain muualla ja tyrkkää vain valmiit filut sinne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 10, 2020, 14:44:41
Tilasin puolen litran mukin, kaakaota varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 10, 2020, 15:16:02
Facebookin käyttö on mulla kyllä tyrehtynyt. Siinä missä ennen uutisfiidiin tuli tykkäämieni medioiden, artistien, kavereiden sekä liittymieni ryhmien uusimpia päivityksiä, nykyään uutisfiidi on täynnä mainoksia tai sisältöä, jota en ole tilannut. Facebookin tekoälyalgoritmit tai muut facebook-asetukset ovat blokanneet esimerkiksi kaikki medioiden artikkelit vaikka niitä mielelläni lukisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 10, 2020, 16:49:38
https://www.tivi.fi/uutiset/tv/2afaffed-393d-4239-8128-64362fbc1ad2?ref=ampparit:4996

Flash player sai siis vikan päivityksensä. Nyt alkaa pikkuhiljaa Flash tuki loppua viimeisiltäkin selaimilta. Sinällään tässä mitään ihmeellistä, mutta aikoinaan kun opettelin ohjelmoimaan, opettelin ensimmäisenä ohjelmointikielenäni juuri Flashin Actionscript 3 -ohjelmointikielen. Se oli aikaa kun html, css ja javascrip -kielillä ei vielä paljoa taikoja tehty. Vähänkin fiinimmät nettisivut rakennettiin käyttämällä lisäpalikoita kuten esim. juuri Flashia. No onneksi tai epäonneksi Flashin kehitys lopetettiin ja panokset laitettiin html, css, ja javascript -kielien kehitykseen, joiden yhteiskäyttö on jo pitempään pessyt Flashin ominaisuudet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 10, 2020, 17:00:34
^
"Virallisesti Flash Player poistuu lopullisesti tuen piiristä 31. joulukuuta 2020. Harvalle tuskin jää ikävä."

Voikohan tuon Flashin korvata turvallisesti jollain? Ainakin itselläni tulee ikävä erästä nettipeliä, joka on rakennettu Falshin varaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 11, 2020, 05:19:34
^
Pelkään pahoin, että sun pitää löytää pelistä html5-versio, muuten peli on kohta menetetty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 11, 2020, 10:40:09
Viihde ja hömppäpöhinän ja muiden foorumin tietokoneosaajien saavuksista lukemisen innoittamana pyöriskelen tuhkassa ja hiekassa ja itsehäpeässä kertomalla - onhan se jo tullut ilmi muutenkin - että kaikenlainen "ohjelmointi" ja ylipäätään tietokoneen sielun ymmärtäminen on aina ollut minulle magiaan verrattava henkimaailman asia, joka ei kauheasti kiinnosta, ja jota en missään tapauksessa voisi kuvitella osaavani tai oppivani tai edes haluavani oppia, koska laiskana ihmisenä en jaksaisi edes yrittää.

Silloin, kun kotisivut olivat vielä muotia, tein niitä Netscape-selaimessa olevalla "Compositor" ohjelmalla, vai mikä sen nimi oli. Tein usein sivut niin, että kopioin jonkin valmiin nettisivun, jonka riisuin puhtaaksi sisällöstä ja korvasin sen omilla kuvillani ja teksteilläni ja linkeilläni. Tällä tavalla sivusta tuli "ammattimaisen" näköinen, koska olivathan sen raamit ilmeisesti ammattilaisten tekemiä.

En ole yli kymmeneen vuoteen tehnyt mitään kotisvuihin liittyvää, ja kaikki sivuni ovat kadonneet, joten en voi esittää esimerkkejä. En edes muista kunnolla, mitä kaikkea sivujen kanssa tein. Näissä hommissa törmäsin ilmeisesti Vhp:n mainitsemiin asioihin, kun vain muistasin nimet. Olisiko se ollut juuri tuo "css", joka piti lisätä sivulle, että se toimisi. Siis pieni tiedostonpätkä tai mikä se olikin. En siitäkään ymmärtänyt mitään. Se tuli kopioimani sivun mukana, ja sen avulla sivusta tuli siistin ja asiallisen näköinen. Ilman sitä tekstit olivat lösällään miten sattuu. Tuo pieni palikka piti siis muistaa ladata sivujen mukana.

Kopioimani sivut olivat mitä sattuu, ja joskus vähän arveluttaviakin, kuten nudistisivuja ja seksivaatefirmojen sivuja ja intialaisen poliitikon vaalisivu ja niin edelleen. Joskus unohtui muuttaa jonkin linkin sisältö, ja niinpä sivultani vei vahingossa linkki ties minne. Yhdellä sivulla taas oli jotakin hämärää, koska sen yhteydessä selain saattoi varoittaa haittaohjelmasta tai jostakin vaatasta. Koodiin oli jäänyt jotain epämääräistä, vaikka sivu katselijan silmissä oli aivan viaton.

Haluaisin oikeastaan vieläkin tehdä kotisivuja nostalgiahengessä, mutta ei ole paikkaa niille. Touhusin kuitenkin aika paljon noiden juttujen kanssa, vaikka en niistä mitään ymmärtänytkään. 

Yhdestä vanhasta sivusta löytyy sentään vielä ruutukaappaus. Se on tehty joskus vuoden 1999 paikkeilla pienelle näytölle. Kun näyttöjen koko myöhemmin kasvoi, sivu levisi luonnottomasti ja tekstit olivat epämukavia lukea. Ongelma olisi ollut helposti korjattavissa asentamalla ylimääräinen määrämittainen "frame" sivun ympärille tai rajaamalla leveys muuten tietyn kokoiseksi. En tullut koskaan tehtyä.

https://1.bp.blogspot.com/-Hk5xy_yQLSE/XzORP8Xra-I/AAAAAAAABv0/Z9kPVm3ZKwMW24mrrmqcaEpAVu3qsPNYgCLcBGAsYHQ/s3703/x40.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 11, 2020, 11:09:24
Minä puolestani en pyöri missän tervassa, höyhenissä, tuhkassa enkä etenkään häpeässä, vaan hyppään ohi nimenomaan koneosaajien viestit, sillä niistä en ymmärrä kovinkaan paljon enkä ole kovinkaan kiinnostunut siitä, mitä koneen sisällä tapahtuu. Kone on aina ollut minulle vain työväline eikä sen kummoisempi. Ihan sama vaikka miljoonat pienet kiinalaiset siellä bitteijä kääntäisivät kullonkin tarvittavaan asentoon.

Silti pidän itseäni jonkinlaisen nörttinä, sillä koko työelämän ajan olen määritellyt, suunnitellut ja koodannut sovelluksia ja niitä on käytetty melko merkittävässä osassa tämänkin yhteiskunnan pyörittämisessä.

Olen häpeämättömän ylpeä siitä, mitä osaan enkä vertaa itseäni muiden osaamisiin. IT-alalla on niin monenlaisia osaamisalueita ja ylläri pylläri, kaikki tarvitsevat toistensa osaamista. Ilman rautapuolen osaajia ei softaosaajilla olisi paljoakaan käyttöä ja oma lukunsta on tietoliikenne/verkko-osaajat, joita ilman kehitys ei olisi ollut viime vuosikymmeninä kovinkaan kummoista loppukäyttäjien kannalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 11, 2020, 11:29:31
^^
jos samanlaista lähestymistapaa haet, niin hae Googlella esimerkiksi "free css templates" tai "free css layouts". Löytyy paljon tyylikkään näkoisiä sivupohjia. Ota mieleisesi pohjat ja täytä omalla sisällöllä. Sitten vaan etsit jonkun hosting palvelun sivuillesi ja tyrkkäät tavaran sinne.

^
Ja en minäkään ymmärrä koneista mitään. Ohjelmointia oma osaamiseni lähinnä sivuaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 11, 2020, 12:01:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 11, 2020, 11:09:24
Kone on aina ollut minulle vain työväline eikä sen kummoisempi.
Näinhän sen pitää ollakin, ja rautapuolta räätälöidessä mielestäni painoarvo on sillä, mihin tarkoituksiin masiina valjastetaan. Moni ostaa silkkaa hölmöyttään ja turhamaisuuttaan koneen, joka on täysin ylitehoinen (Myös pitemmällä aikavälillä) sen arkisia käyttötarkoituksia varten. Mutta mikäpä siinä jos hölmö haluaa olla - komponenttivalmistajat kiittävät.
Lainaus käyttäjältä: Hippi
Olen häpeämättömän ylpeä siitä, mitä osaan enkä vertaa itseäni muiden osaamisiin.
Tästä asenteesta on aina mukava lukea ja elävässä elämässä todeksi nähdä. Hyvä Hippi!
Lainaus käyttäjältä: Hippi
IT-alalla on niin monenlaisia osaamisalueita ja ylläri pylläri, kaikki tarvitsevat toistensa osaamista. Ilman rautapuolen osaajia ei softaosaajilla olisi paljoakaan käyttöä ja oma lukunsta on tietoliikenne/verkko-osaajat, joita ilman kehitys ei olisi ollut viime vuosikymmeninä kovinkaan kummoista loppukäyttäjien kannalta.
Tämän vuoksi nyttemmin käytetään jo pääsääntöisesti yleistermiä ICT (Information and Communications Technology), "pelkän" IT-termin sijaan. Se meinaa välillä ainakin minulta unohtua, kun on tottunut puhekielessä IT -termiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 11, 2020, 18:42:11
Oijoijoijoijoiaijaijaijaijaijaijai! Otin melkoisen etukenon viikonloppuun syömällä Halmen kermamunkin (https://www.emilhalme.fi/tuote/kermamunkki/0276/).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 12, 2020, 00:28:30
Lainaus käyttäjältä: Aave - joulukuu 11, 2020, 12:01:47
Tämän vuoksi nyttemmin käytetään jo pääsääntöisesti yleistermiä ICT (Information and Communications Technology), "pelkän" IT-termin sijaan. Se meinaa välillä ainakin minulta unohtua, kun on tottunut puhekielessä IT -termiin.

Nykyajan hömpötyksiä - se ATK!  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 12, 2020, 00:33:37
Osakesalkkuni on ~20 dollaria tappiolla * vaikka Disneyn ainokaiseni on peräti ~18 dollaria plussalla koronasta huolimatta. Ostin Disneyni ennen kuin korona iski USAn pörssiin eli Disney plussan menestyminen todennäköisenä syynä, ettei korona juuri näy arvossa. Kolme muuta (yksi jonkun randomin vihreän teknologian yrityksen ja kaksi Lions Gaten) osakettani ovat edelleen tukevasti tappiolla.

* talouslehdessä lukisi todennäköisesti, että osakesalkkuni negatiivinen tuotto ~20 dollaria. Pankkialalla kaikki ilmaistaan aina tuottona; joko positiivisena tai negatiivisena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 12, 2020, 02:36:41
Se on piskuisilla foorumeilla vähän sama asia, kuin muinaisila baarien tupakkikopeilla; niihin änkeää porukkaa, jotka eivät edes polta. Sitten ne alkavat protestinomaisesti leyhytellä ilmaa ympärillään ja kun niiltä kysyy että miksi tänne tulit niin ne vastaa, että kun täällä on ne parhaat jutut, mutta kun tupakka haisee. Ja sitäpaitti ne on allergisia, selkärangattomia, ja joka tavalla erityisherkkiä.

Aivokääpiöiden malja! Näiden käsiin sopii se yhteiskunnan tulevaisuus oikein lahjaksi antaa! Suoraan tupakkikopeista! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 13, 2020, 13:19:14
Jos rakennat pääkaupunkiseudulle miljoonatalon, se on miljoonatalo. Jos rakennat jonnekin periferia-Suomeen miljoonatalon, se on neljännesmiljoonatalo jos edes sitä.

Tällaisia pohdintoja tulee joskus mieleen, kun kuulee ihmisten asunnoista ja siitä, mitä niistä on maksettu.

Tyttäreni kävi tutustumassa tuttavansa uuteen asuntoon Helsingissä. Googlasin osoitteen perusteella, ja asunnon myynti-ilmoitus näkyi vielä "myydyt asunnot" osastossa. Pinta-ala oli vajaa 70 neliötä ja hinta 440 000 euroa. Talosta oli myyty elokuussa saman kokoinen asunto 585 000:lla eurolla. Talo on yli sata vuotta vanha.

Vanhempani rakensivat 1980-luvulla noin 400 neliön omakotitalon, jonka muistelen maksaneen nykyrahaksi muutettuna noin 800 000 euroa. Hinta saattoi olla kalliimpikin - ei halvempi. Tuo oli siis pelkän rakennuksen hinta. Siihen ei kuulu maa-aluetta eikä alueella jo ollutta toista rakennusta, jonka rakentaminen muutamaan vuotta aikaisemmin oli tullut myös aika kalliiksi.

Kun edellä mainittu talo sekä toinen rakennus myytiin 1990-luvun lopussa, niistä saatiin nykyrahana yhteensä 365 400 euroa. Kyseessä on rantatontti omalla laiturilla.

Ostaja piti talon 21 vuotta ja teki siihen täydellisen ison remontin. Hän rakennutti asuinrakennuksen viereen ison autotalli/talousrakennuksen sekä laajensi ja remontoi tontilla olleen kakkosrakennuksen. Reilu vuosi sitten hän muutti muualle ja pani remontoidun talonsa myyntiin. Ilmoitus oli netissä pitkään, ja sen yhteydessä oli paljon kuvia. Talo oli muuttunut meidän ajoistamme. Se oli sisältä minun makuuni liiankin hieno ja nykyaikainen ja pröystäilevä. Kuvat olivat kuin jostakin sisustuslehdessä.

Tuo kolmen rakennuksen (vai oliko siinä vielä jokin pikkurakennus, jota en maininnut) kokonaisuus rantatontteineen olisi todennäköisesti ollut useiden miljoonien eurojen hintainen jossakin pääkaupunkiseudulla. Mutta koska paikka ei ole pääkaupunkiseudulla, omistaja pani hinnaksi noin 400 000 euroa. En muista tarkasti, mikä hinta aivan alussa oli.

Kun ostajia ei ilmestynyt, hinta alkoi laskea. Jossakin vaiheessa se oli 385 000 euroa. Kauppoja ei tullut, joten hinta aleni asteittain yhä matalammaksi... 360 000 ... 333 000... kunnes se oli enää noin 260 000 euroa. Eikä ostajia vieläkään ilmaantunut, vaikka talo oli ollut myytävänä jo vuoden. Jossakin vaiheessa "myytävänä" -kyltti katosi talon liittymästä, mutta ilmestyi myöhemmin takaisin. En tiedä, millä hinnalla kaupat lopulta tehtiin, mutta en ihmettelisi, jos ostaja olisi saanut talon 250 000 eurolla - tai kenties vieläkin halvemmalla.

Tämä oli vain käytännön esimerkki siitä, miten paikka ratkaisee. Helsingissä joutuu maksamaan nuhruisesta parin huoneen kerrostaloasunnosta sata vuotta vanhassa rakennuksessa saman hinnan, millä maalta saa uudenveroiseksi remontoidun tilavan omakotitalon järven rannalta ja vielä kaupan päälle uuden auton pihaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - joulukuu 13, 2020, 14:31:06
^näinhän se menee, että kyllä kiinteistössä merkittävimpiä ominaisuuksia on se sijainti. Sitä kun ei remontilla voi "korjata". Muuttotappioseudulla on aika turha odotella asunnon arvonnousua. Hyvä, jos saa arvon säilymään. Uudisrakennuksessakin hyvinkin arvo on alle rakennuskustannusten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 13, 2020, 18:05:48
Piti käydä kaupassa hakemassa täydennystä. Siellä haahuillessani yllätin itseni maskin takaa hyräilemästä joululauluja. Huomioitavaa tapahtumassa on se, ettei kaupassa soinut minkäänlainen muzaki.
"Petteri vois nenässään, valon tuoda pimeään..."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 13, 2020, 18:36:05
^
Oho, tuo voi olla oire jostain vakavammasta. Oletko mitannut kuumeen?

Harvoin minä mielellään kuuntelen mitään hartaita säveliä, mutta tänä aamuna juuri, kun olin herännyt ja köllöttelin vielä petissä, radiosta tuli Kari Tapion laulamana Pyhä Lucia https://www.youtube.com/watch?v=xeq_A9fzHe0
Kyllä meni niin iho tipunlihalle, kun kävi niin tunteisiin <3
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 13, 2020, 19:30:09
^En, mutta tuntuu ihan normaalilta - eikä nenäkään punoita. Kyllä tässä on vähitellen tunnustettava, että joulu on tulossa, vaikka sika on teurastamatta ja kuusi varastamatta - vai mitä niitä pakollisia askareita aiheeseen liittyikään...

Onhan joululaulut ihan kivoja; sopivina annoksina. Tänä vuonna on oikeastaan jäänyt jopa vähäiselle niiden kuuleminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 15, 2020, 01:25:49
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 13, 2020, 19:30:09
^En, mutta tuntuu ihan normaalilta - eikä nenäkään punoita. Kyllä tässä on vähitellen tunnustettava, että joulu on tulossa, vaikka sika on teurastamatta ja kuusi varastamatta - vai mitä niitä pakollisia askareita aiheeseen liittyikään...

Onhan joululaulut ihan kivoja; sopivina annoksina. Tänä vuonna on oikeastaan jäänyt jopa vähäiselle niiden kuuleminen.
Tulee itse kuunneltua lähinnä Radio Nostalgiaa. Sieltä toki tulee joitakin joululauluja, mutta niitä hyviä. Ei rallatuslauluja.
Joululauluissa toki on aina hyviä ja huonoja. Klassisissa joululauluissa on ideaa, tonttulauluja kuunnellessa ladataan se revolveri ja lähdetään pihalle ampumaan niitä stanan tonttuja.

Mielikuvissa totta kai. Viime joulun jälkeen ei ole tonttuja näkynyt...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 15, 2020, 12:54:01
Posti toi tänään Iittalan 0.5 litran mukini. Torille! Täytyy seuraavaksi kokeilla, miltä kaakao maistuu uudesta kaakaomukistani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 15, 2020, 13:47:10
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - joulukuu 15, 2020, 12:54:01
Posti toi tänään Iittalan 0.5 litran mukini. Torille! Täytyy seuraavaksi kokeilla, miltä kaakao maistuu uudesta kaakaomukistani.

Kuten varmaankin arvasitte, pettämätön kaakaomukivaistoni ei pettänyt tälläkään kertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 15, 2020, 14:01:08
Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 15, 2020, 01:25:49

Tulee itse kuunneltua lähinnä Radio Nostalgiaa.
Joskus on vähän aikaa tullut kuunneltua Radio Nostalgiaa, kun on kanavalle eksynyt. Siinä vaiheessa, kun mainokset ovat alkaneet kuulua, olen yleensä vaihtanut asemaa. On vaikea keksiä, mikä olisi ällöttävämpää kuin paikallisradioiden mainokset. Lehdessä olevan mainoksen voi hypätä yli, jos asia ei kiinnosta, mutta radion imelät läpätykset on kuunneltava alusta loppuun. Voisikohan olla olemassa jokin systeemi, joka tunnistaisi mainoksen ja panisi siksi ajaksi kuulumaan jotain muuta. Merisääkin on kiinnostavampi.

Suomalainen kevyt musiikki ei ole korkealla suosikkilistallani. Mitä uudempaa se on, sitä valikoivampi ja kriittisempi on musiikkimakuni. 

Olen joskus kertonut, että Radio Nova on inhokkilistani ehdoton ykkönen. En pysty kuuntelemaan sitä hetkeäkään. En ole kuunnellut sitä vuosikymmeniin. Ensimmäinen mielikuva siitä on kesältä 1997, jolloin vahingossa löysin sen, kun selasin autoradiota. Olimme jossakin tylsissä häissä, ja istuin jostakin syystä autossa häätalon pihassa ja kuuntelin radiota. Silloin ihmettelin, että mikäs tämä on...

Pari viikkoa sitten annoin kuitenkin Radio Novalle tilaisuuden - osittain vahingossa. Kelasin nimittäin radioasemia autolla ajaessani, ja yhdeltä asemalta alkoi juuri kuulua "Sandstorm". Muistelin, että se oli aikoinaan suuri hitti ja jäin kuuntelemaan sitä vanhoja aikoja muistellakseni. Mietin, mikä siitä oikein oli tehnyt niin suuren hitin, että sitä jopa ulkomailla kuunneltiin. Tällöin huomasin radion näytössä sanan "Nova". Yleensä vaihdan välittömästi asemaa, jos tällainen vahinko pääsee tapahtumaan, mutta nyt viivyttelin vaihtamista, koska halusin kuunnella ja analysoida, mikä "Sandstormista" on tehnyt aikoinaan suositun. Ajattelin, että vaihdan pois Novan taajuudelta heti, kun kappale on loppunut. Ja niin siis kuuntelin "Sandstormia" Radio Novasta.

Ja eikös Nova tehnyt edelleen sen saman tempun, minkä vuoksi lopetin sen kuuntelemisen 15-20 vuotta sitten. Toimittaja alkoi mölistä musiikkin päälle, ja levyn soittaminen lopetettiin kesken. En tiedä, miten pitkästi siitä jäi kuulematta. Kymmenen sekuntia, viisitoista sekuntia? Ehkä enemmän, ehkä vähemmän.

Haluan kuunnella levyt kokonaan tai ei ollenkaan.

Epäilen, että levyjen osittainen soittaminen johtuu siitä, että radioyhtiö saa alennusta tekijänoikeusmaksuista, kun se ei soita levyistä kuin osan. Tästä on voitu tehdä sopimus. Vai mikä järki siinä olisi, että levy-yhtiö maksaisi esimerkiksi viidestä tunnista musiikkia, mutta esittäisi siitä vain neljä ja puoli tuntia lyhentelemällä levyjen soittoaikaa.

Olkoon syy mikä tahansa, en kestä kuunnella tuollaista. Kuuntelemisesta tulee stressaavaa, kun musiikkia kuunnellessa alkaa odottaa, missä kohdassa levyn soittaminen katkaistaan, ja alkaa kuulua tyhjänpäiväinen puheen lötinä.

Lisäsyy (ärsyttävien mainosten ja levyjen osasoiton lisäksi) sille, miksi en juurikaan kuuntele paikallisradiota, on lähetysten ylikompressointi. Ohjelmavirta on tasapaksua maksimivolyymillä tulevaa mölyä.

Radio Nova joka tapauksessa pysyy inhokkilistani ykkösenä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 18, 2020, 14:23:48
Nyt alko joululoma. Aika kivuttomasti kävi, kun ei juurikaan jäänyt akuuttia reagointia edelýttäviä hommia. Yksi jäi mutta esimies lupasi ottaa siitä pallon, mikäli se edellyttää toimintaa ennen tammikuun alkua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 18, 2020, 15:35:58
Alkaa vaikuttaa yhä enemmän siltä, että tilaisin tänään Pizza Hutin pizzan. Alkuviikosta suunnittelin vielä bursaa Classic American Dineristä, mutta nyt tuntuu siltä, että ideaalivalinta olisi pannupizza. Aikamoinen gambiitti heti joululoman alkuun, vaikka itse sanonkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 18, 2020, 15:56:26
Nopeasti on tämä viikko hurahtanut, kun joka päivä on saanut tukka putkella mennä. Jouduin tänään punttisalilla hyvän tovin käyttämään miettimiseen, mikä päivä tänään on. Pää ei meinannut mitenkään sulattaa ajatusta, että on jo perjantai.

Perjantaihin liittyen Frank Pappa - Bailataan ankarasti (https://www.youtube.com/watch?v=2l0ueaJWPJY)

Taidanpa ottaa tänään ..... kupposellisen jäätelöä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 18, 2020, 17:11:07
Tilasin nyt kaksi pizzaa, toinen on lempparini ja toinen "uusi" tuttavuus. Uusi tässä lainausmerkeissä kun siinä samat täytteet kuin kotipizzan lempparipizzassani. Ajatus on kokeilla tuota "kotipizzan lempparia", että onko se mistään kotoisin pannupizzana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 18, 2020, 17:42:16
Uusi tuttavuus oli erinomainen. Nyt on kaksi vaihtoehtoa Pizza Hutin listalla, joihin voi luottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 18, 2020, 22:18:42
https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000007692381.html (https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000007692381.html)
LainaaVoittaja oli jälleen Pandan Juhlapöydän konvehdit.
Se keräsi äänistä reilusti yli 20 prosenttia. Sama tuote voitti myös vuoden 2019 vastaavan äänestyksen.
https://i.postimg.cc/4394TMBB/konvehdit.png (https://i.postimg.cc/4394TMBB/konvehdit.png)
Olen pitkälti samaa mieltä. Pandan konvehtirasia on paras, toisena mielestäni Vatserin Wienernougat ja sitten Vatserin Moments...
Voin tapella tästä, jos olette eri mieltä! (Käytin v-kirjainta, koska tietty näppäin ei toimi oikein enää näppikselläni, korvaan sen v-kirjaimella. Tyttöystäväni tai sen koira oksensi näppikselle taannoin).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 18, 2020, 23:13:11
^Neuhaus on suklaata!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 20, 2020, 11:50:49
Yle Uutiset kertoo, miten paljon suomalaiset käyttävät rahaa jouluun.

Nordean kyselyssä suomalaiset kertoivat aikovansa tänä vuonna käyttää jouluhankintoihin keskimäärin 531 euroa aikuista kohden eli lähes yhtä paljon kuin viime vuonna. Joululahjoihin aiotaan käyttää 327 euroa ja joulunviettoon 204 euroa. Suosituimpia lahjoja ovat edelleen makeiset, vaatteet, lelut, kirjat ja lahjakortit.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan suomalaisten joulubudjetti oli keskimäärin 470 euroa. Lapsettomien joulubudjetti on keskimäärin 410 euroa ja lapsiperheiden 640 euroa. Noin joka kuudennella joulubudjetti pienenee viime vuoteen nähden.

Miten erotetaan jouluostokset ja tavalliset ostokset toisistaan - siinäpä kysymys. Ostavathan ihmiset normaalistikin ruokaa. Joulun aikaan he ostavat "jouluruokaa". Sisältyvätkö tavalliset perusostokset jouluhankintoihin? Jos sisältyvät, missä määrin?

Luulenpa, että meidän "huushollimme" - mikä sen kokoonpano tänä jouluna onkin ja missä se kokoontuukin - joulubudjetti ei ole lähelläkään edellä mainittuja summia. Ei edes puolta niistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 20, 2020, 12:08:53
Saapa nähdä tuleeko tästä ensimmäinen suklaaton joulu. Yleensä aina jouluksi olen suklaakonvehteja ostanut, mutta nyt kun olen silmäillyt tarjontaa, niin mikään ei tunnu herättävän mielihaluja. Tietty, jos ihan tavan vuoksi ostaisin, niin tulisi kai ne jossain vaiheessa syötyä - pahimmassa tapauksessa jo hiukan kuivahtaneina.

En jouluun käytä rahaa kovinkaan paljon. Jouluruuat tulee ostettua ja nekin aika yksinkertaisen kaavan mukaan vain sen, minkä kinkkuaterille tarvitaan ja tietysti tortut tulen tekemään. Ne "seitsemät sortit" jätän muille. Vaikea arvioida paljonko tuossa tull ylimääräisiä kustannuksia, koska aaton jämistä riittää minulle vielä viikoksi ja aaton ruokavieraat saavat kinkkua mukaansakin ja luultavasti minulla jonkun verran tulee laitettua heti pakkaseenkin. Laatikot, rosollit yms on halpaa ruokaa, joten oikeastaan se kinkku siinä on isoin kustannus, mutta sekään ei kokonaan ole ylimääräistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 20, 2020, 16:39:30
Loma alko, ja heti tekemässä työjuttuja. Eilen ratkoin yhden duuniprojektin ohjelmointiongelmaa n. 8 tuntia. Ei tämä hyvin mene. Nyt täytyy skarpata ja käyttää loma vain lomajuttuihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 20, 2020, 21:41:59
^
Vittu kun tekisi mieli jatkaa tuon ongelman ratkomista. Päivän mittaan pulpahtanut mieleen uusia ideoita, joita olisi kiva kokeilla. Saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - joulukuu 21, 2020, 01:24:24

Useammassa liikkeessä olen tehnyt havainnon, että joulumakeisten ja makeitten joululeivonnaisten tarjonta alkoi hyvin aikaisin ja nyt melkein kaikki, jonka olen hyväksi havainnut, on jo loppu. Ei ole tryffeleitä, on vain kotimaisia marmeladikuulia, Pandan konvehteja, Fazerin isoja suklaalevyjä ja kylläkin ainakin aiemmin herkkuna pitämääni Wiener Nougatia. Joulutorttutaikina on pakasteena ostettu ja torttuhillo varattu.

Vielä vähän palkkatyötäkin tekevänä sain työnantajalta kotiovelle raakapakasteina peruna-, porkkana- ja lanttulaatikot, jotka sunnuntaina paistettiin ja olivat ennenkokemattoman herkullisia. Lanttulaatikkokin joka tavallisesti on vain maistettava jouluvelvollisuus. Erinnäisten muitten herkkujen lisäksi lähetyksessä oli viisi pakkausta makeisia. Se on sokeriviikko nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 21, 2020, 01:49:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 20, 2020, 12:08:53
Saapa nähdä tuleeko tästä ensimmäinen suklaaton joulu. Yleensä aina jouluksi olen suklaakonvehteja ostanut, mutta nyt kun olen silmäillyt tarjontaa, niin mikään ei tunnu herättävän mielihaluja. Tietty, jos ihan tavan vuoksi ostaisin, niin tulisi kai ne jossain vaiheessa syötyä - pahimmassa tapauksessa jo hiukan kuivahtaneina.

En jouluun käytä rahaa kovinkaan paljon. Jouluruuat tulee ostettua ja nekin aika yksinkertaisen kaavan mukaan vain sen, minkä kinkkuaterille tarvitaan ja tietysti tortut tulen tekemään. Ne "seitsemät sortit" jätän muille. Vaikea arvioida paljonko tuossa tull ylimääräisiä kustannuksia, koska aaton jämistä riittää minulle vielä viikoksi ja aaton ruokavieraat saavat kinkkua mukaansakin ja luultavasti minulla jonkun verran tulee laitettua heti pakkaseenkin. Laatikot, rosollit yms on halpaa ruokaa, joten oikeastaan se kinkku siinä on isoin kustannus, mutta sekään ei kokonaan ole ylimääräistä.
Vaikka olisi pieni henkilökohtainen lama-aika, perusjouluruoka laitetaan. Siis prkl.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 21, 2020, 07:33:58
Minulla tuo kinkkuateria on ainoa, mitä joulun eteen olen vuosikausia tehnyt. Joskus teini-iässä tytöt ehdottivat, että jätetään koko joulu väliin. Olin hiukan hämmästynyt, mutta minullehan se sopi hyvin. He tulivat kuitenkin katumapäälle ja vähän ennen joulua ehdottivat, että josko kuitenkin se kinkkuateria tehdään, mutta ei sitten muuta. Tämäkin sopi minulle hyvin ja meillä oli oikein mukava "joulu".

Jouluun meillä ei koskaan ole liittynyt mitään pakollisia sukulaiskierroksia, sillä tyttöjen ainoat isovanhemmat asuivat sen verran kaukana, ettei sinne koskaan jouluksi tarvinnut lähteä ja minulla ei taas sukulaisia ole.

Korona ja kokoontumisrajoitukset ei siis tuo mitään muutosta minun joulunviettoni. Muutenkin yritän karistaa joulun siitä kinkun ympäriltä niin, että kierrän kaukaa kaikki TV:n jouluohjelmat. Jopa radion kuuntelu on jäänyt vähemmälle tässä joulun alla.

----

Muuta hei, aallonpohja on saavutettu ja huomisesta päivä jo pitenee :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 21, 2020, 07:35:51
Reilun parin viikon Helsingissä olon jälkeen ajelen tänään periferiaan. Teen lenkin matkalla ja käyn katsomassa, mitä entiselle kotipaikkunnalleni kuulu. Jännittää aivan sikana, mitä tuhoja siellä taas on tehty. Syyskuussa siellä oli riehuttu ja tuhottu ja murrettu paikkkoja, ja tämän kuun alussa oli isketty uudestaan, tällä kerralla auton kimppuun. Ilkivalta menee usein aaltoina, joten pelkään, että tihutyöt ovat jatkuneet ja jatkuvat edelleen yhä vain kiihtyen. Tuntuu ankealta, kun ei pysty tekemään mitään asialle muuta kuin toteamaan, että taas on tuhottu ja varastettu.

Näillä kaikilla tuhotöillä on yksi yhteinen ominaisuus.

Kertaakaan ei tule tietoon, kuka tai keitä tekijät ovat. Ei absoluuttisesti milloinkaan.

Tämä on masentavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: J - joulukuu 21, 2020, 11:23:26
Näin talvipäivänseisauksen, sekä vuoden viimeisten päivien aikaan, on hyvä pysähtyä miettimään missä omalla kohdallani tällä hetkellä mennään. Kulunut vuosi on ollut itselläni monessakin mielessä varsin merkityksellinen. On tullut joitain menetyksiä, sekä asioista luopumisiakin, jotka ovat pistäneet kuvioita hieman toisenlaisiin mittasuhteisiin.

Näinä poikkeuksellisina aikoina korostuu yhä enemmän se, että omasta hyvinvoinnistaan on huolehdittava tavallista paremmin. On onneksi itse säästytty sairauksilta, tai taudeilta yleensäkin, joita nyt on liikkeellä tavallista enemmän. Terveenä on siis pysytty kaikesta vastoinkäymisistä huolimattakin. Toisaalta kaikenlaiset aktiviteetit & harrastukset pitävät mielen vireänä, joten minkäänlaiset synkistelyt eivät ole ottaneet elämässä valtaa.

-En siis osaa olla huolestunut tulevasta, sillä kaikki voimavarat on käytettävä nykyhetkessä elämiseen. Mitä sitten huominen tuo tullessaan, niin sitä ei kannata turhaan etukäteen huolehtia. Eletään vaan päivä kerrallaan, sekä katsotaan mihin se johtaa. Näillä fiiliksillä & mietteillä taas kohti uutta alkavaa vuotta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 21, 2020, 14:31:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 21, 2020, 07:35:51
Reilun parin viikon Helsingissä olon jälkeen ajelen tänään periferiaan. Teen lenkin matkalla ja käyn katsomassa, mitä entiselle kotipaikkunnalleni kuulu. Jännittää aivan sikana, mitä tuhoja siellä taas on tehty. Syyskuussa siellä oli riehuttu ja tuhottu ja murrettu paikkkoja, ja tämän kuun alussa oli isketty uudestaan, tällä kerralla auton kimppuun. Ilkivalta menee usein aaltoina, joten pelkään, että tihutyöt ovat jatkuneet ja jatkuvat edelleen yhä vain kiihtyen. Tuntuu ankealta, kun ei pysty tekemään mitään asialle muuta kuin toteamaan, että taas on tuhottu ja varastettu.

Näillä kaikilla tuhotöillä on yksi yhteinen ominaisuus.

Kertaakaan ei tule tietoon, kuka tai keitä tekijät ovat. Ei absoluuttisesti milloinkaan.

Tämä on masentavaa.

Pistä riistakamera johonkin puunkoloon? (79 €  (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/3181/kfnxq/Arlo-Pro-silikonikuori-maastokuvioinen-ja-vihrea?gclid=CjwKCAiArIH_BRB2EiwALfbH1DowU3RXsE1hKfoo0M1JFt57lYbqj3tRni2QUdlesiclDRR-XnjRTRoCMF8QAvD_BwE))
Ikkunatarra videovalvonnasta, vaikka ei olisikaan valvontaa?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 21, 2020, 17:42:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 21, 2020, 14:31:27
Pistä riistakamera johonkin puunkoloon? (79 €  (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/3181/kfnxq/Arlo-Pro-silikonikuori-maastokuvioinen-ja-vihrea?gclid=CjwKCAiArIH_BRB2EiwALfbH1DowU3RXsE1hKfoo0M1JFt57lYbqj3tRni2QUdlesiclDRR-XnjRTRoCMF8QAvD_BwE))
Ikkunatarra videovalvonnasta, vaikka ei olisikaan valvontaa?

Olen miettinyt riistakameraa ja katsellut hintojakin. En ole vain keksinyt, miten sellaisen voi piilottaa ja samaan aikaan jättää näkyviin, niin että liiketunnistin toimii ja linssi ottaa kuvan. Voi käydä niin, että riistakamera on yksi varastettava esine lisää.

Tänään onneksi mitään ei ollut tapahtunut. Vedin viime kerralla tien poikki ketjun, niin että alueelle ei voi ajaa irrottamatta sitä työkaluilla. Ehkä se jonkun laiskan autolla liikkuvan pahanteklijän saa toisiin ajatuksiin, kun pitäisi nousta autosta ja kävellä. Autokin jäisi ikävästi näkyviin ketjun eteen. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Anders Anderes Magobläts - joulukuu 21, 2020, 18:17:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 21, 2020, 17:42:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 21, 2020, 14:31:27
Pistä riistakamera johonkin puunkoloon? (79 €  (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/3181/kfnxq/Arlo-Pro-silikonikuori-maastokuvioinen-ja-vihrea?gclid=CjwKCAiArIH_BRB2EiwALfbH1DowU3RXsE1hKfoo0M1JFt57lYbqj3tRni2QUdlesiclDRR-XnjRTRoCMF8QAvD_BwE))
Ikkunatarra videovalvonnasta, vaikka ei olisikaan valvontaa?

Olen miettinyt riistakameraa ja katsellut hintojakin. En ole vain keksinyt, miten sellaisen voi piilottaa ja samaan aikaan jättää näkyviin, niin että liiketunnistin toimii ja linssi ottaa kuvan. Voi käydä niin, että riistakamera on yksi varastettava esine lisää.

Tänään onneksi mitään ei ollut tapahtunut. Vedin viime kerralla tien poikki ketjun, niin että alueelle ei voi ajaa irrottamatta sitä työkaluilla. Ehkä se jonkun laiskan autolla liikkuvan pahanteklijän saa toisiin ajatuksiin, kun pitäisi nousta autosta ja kävellä. Autokin jäisi ikävästi näkyviin ketjun eteen.

Niin ja joku polkupyöräilijä, mopoilija tai moottoripyöräilijä menettää henkensä tai halvaantuu ajettuaan tien yli viritettyyn ansaan. Jonkun romukasan suojelemisen takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 21, 2020, 18:20:56
^Kamerat saa myös lähettämään materiaalinsa suoraan pilveen. Vain taivas (ja lompakko) on rajana millaisen valvonnan virittelee. Kustannus-hyöty-analyysi lienee paikallaan ennen kauppaan säntäämistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 21, 2020, 22:37:55
Lainaus käyttäjältä: Anders Anderes Magobläts - joulukuu 21, 2020, 18:17:23

Niin ja joku polkupyöräilijä, mopoilija tai moottoripyöräilijä menettää henkensä tai halvaantuu ajettuaan tien yli viritettyyn ansaan. Jonkun romukasan suojelemisen takia.

Sanasta ketju saattaa tulla mieleen rautakaupassa myytävä ohut ketju, jollainen voi olla vaarallinen. Tällaisesta ei ole kyse vaan paksusta ankkurikettingistä, joka on niin painavaa, että sen tuskin jaksaa vetää paikalleen. Ketjun näkee helposti ja siihen törmääminen vastaisi teräspuomiin törmäämistä, mutta olisi vaikutuksiltaan lievempi, koska roikkuva ketju antaa jonkin verran periksi.

Ketju on paikassa, jossa viereisen tien katuvalot valaisevat sen. Se siis näkyy myös pimeällä. Koska se on pienen yksityistien risteyksessä, siihen ei ajeta vauhdilla mistään. Lisäksi ketjuun on kiinnitetty iso sininen muovilevy, eräänlainen kyltti ilman tekstiä, jonka alareunaan on kiinnitetty heijastintarroilla varustettuja muovinpaloja, jotka ovat peräisin lippusiimasta. Esteen siis näkee hyvin, eikä siihen törmää sen enempää autoilija kuin pyöräilijät kuin moottoripyöräilijätkään. Eikä yksityiselle tontille menevällä ruohottuneella kapealla tienpätkällä edes ole mitään "liikennettä". Ei ole kyse mistään varsinaisesta maantiestä.

Otin huomioon turvallisuusnäkökohdat. Olen lukenut lehdistä uutisia, missä ihmiset ovat törmänneet vaijereihin ja loukkaantuneet tai jopa kuolleet. Tällainenhan oli jopa eräässä hyppymäessä, ja se koitui yhden tytön kuolemaksi. En halua, että kukaan loukkaantuu tekemääni esteeseen, enkä halua saada syytettä tällaisesta. Ketjun tarkoituksena on, ettei alueelle ajettaisi autoilla. Korvaan sen ehkä myöhemmin rautaportilla.

Tien sulkemista portilla sekä "yksityislalue" ja "pääsy kielletty" -taulujen pystyttämistä on ehdotettu minulle vuosien varrella ties kuinka monta kertaa, mutta en ole halukas tällaiseen. Se tutuisi itsekkäältä. Kyllä alueella voi käydä, kunhan ei mene sinne pahoissa aikeissa. Jatkuvat murrot ja tihutyöt vain alkoivat ärsyttää, joten halusin tehdä edes jotain. Jos poliisit tulevat narisemaan ketjusta, otan sen pois.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 21, 2020, 22:42:33
Aijaijjai sentään kun vedin taas itseni palloksi. Kalkkunafilettä ja jälkkäriksi vadelmamunkki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 22, 2020, 12:50:36
Tänään pitäisi ahkeroida ainakin muutama juttu, mutta olen ihan koomassa ollut heräämsiestä lähtien. Hyvä yöuni meni pilalle joskus kahden ja kolmen välillä, kun yläkerran yökukkujat tömäyttivät jotain nurin tai pudottivat, että kuului melkoinen kolaus ja sen jälkeen hyvän aikaan kävi äänekäs kälätys. Heräsin kolahdukseen pelästyen, ja siitä tuli tietysti adrenaliinibuusti niin, ettei uni heti tullut. Olisi aamulla nukuttanut sitten pitempään, mutta tänään piti poikkeuksellisesti herätyskelloon herätä.

Tässä nyt yritän arpoa, jotta uskaltaisiko ottaa päikkärit vai tuleeko siitä vielä kurjempi olo. Vai olisiko parempi ryhtyä puuhaamaan, josko se lopultakin virkistäisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - joulukuu 23, 2020, 14:03:11
Joululoma alkoi. Tai no 4 päivän loma, mutta loma kuitenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 23, 2020, 14:44:08
Sain eilisen kooman hoidettua tunnin rentoutumisella, jossa olin hämärän rajamailla, mutten nukahtanut (tietääkseni). Se sai minut niin toimintakykyiseksi, että sain tehtyä eiliselle suunnitellut hommat.

Tänään on yhtä hommaa vaille valmista ja päivä on sujunut jo hiukan paremmissa merkeissä siitä huolimatta, että yö oli hiukan rikkonainen. Outoa heräilyä useamman kerran. Luultavasti olen vain liian väsynyt jaksaakseni nukkua hyvin. Pitää korjata tilanne.

En ymmärrä perunoita. Miksi imelletty perunalaatikko joskus on aivan velliä ja joskus kuin betonia, vaikka aina olen tehnyt sen samoista perunoista ja samanpaksuisena sen laitan uuniin ja samalla tavalla sen paistan. Tänä vuonna on vellin vuoro, perkele.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - joulukuu 24, 2020, 03:31:37
Tokmannilta löytyy Kopekille pelastusliivejä:

https://www.tokmanni.fi/autoilu-ja-veneily/veneily/pelastusliivit-ja-veneilyliivit

Esimerkiksi Fit&Float-merkkisiä on hintaan 18,95. Lalizas-liivit maksavat 24,95.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 24, 2020, 19:00:48
Tämän päivän tarjoilujen viimeistelyt sujuivatkin hyvin, kun hoksasin heti aamusta pistää radion kiinni, ettei tarvitse jatkuvaa jouluhöpötystä kuunnella. Pistin musiikkipalvelusta ensin tulemaan Elvistä ja sen jälkeen minulle tehdyn soittolistan heavy -osastosta. Mukavaa kunnella välillä myös artisteja, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

Ruokavieraat kävivät ja kovin kiittelivät antimia hyviksi ja hyvin näytti maistuvankin. Vieraiden lähdettyä tiskasin ja siivosin keittiön muutenkin taas normaaliin järjestykseen. Pienessä keittiössä on aina vähän sovittelemista, kun tulee syöjiä sen verran, että niitä riittää pöydän jokaiselle sivulle.

Joulu on ohi. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 24, 2020, 19:54:34
^
Sen verta jouluruokaa jäljellä, etten itse ainakaan selviä joulusta pelkällä säikähdyksellä, ja hyvä niin. Jouluruoka on hyvää. Varsinkin kinkku itse tehdyn sinapin kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 26, 2020, 09:14:56
Tämä joulunaika on jo neljäs peräkkäinen, jonka vietän pääkaupunkiseudulla. Sitä ennenkin oli joitakin jouluja. Kävin nukkumassa yhden yön hoarding-kämpässämme ennen joulua, ja jo tuo yksi yö aiheutti allergisia oireita. Talo on asumiskelvoton.

Joku kirjoitti jossakin toisessa yhteydessä, että olen tämä foorumin pahin valittaja. Jos tosiasioiden kertominen on valittamista, todistaako se, että kertoja on valittaja, vai että tosiasiat ovat pielessä.

Haluaisin tehdä kaikenlaista, mutta (onko tämä taas valittamista) se on vallitsevissa olosuhteissa vaikeaa. Vallitsevat olosuhteet eivät oikein missään tahdo olla otolliset. Yhdessä paikassa tulee allergia ,ja romukaaos estää tekemiset. Toisessa paikassa ei ole aikaa eikä tilaa tehdä mitään. Tilalla tarkoitan pöytää, jonka ääressä voisi istua tietokoneen kanssa. Nytkin pidän Chromebookia sylissä. Jotain positiivistakin: Tietokoneen Enter-nappi tuntuu toimivan paremmin. Se on ollut jotenkin tahmea viime päivinä. Olen luullut, että napin väliin on kaatunut jotain tahmeaa nestettä, mutta ehkä siellä onkin ollut roska, joka on nyt luiskahtanut pois paikaltaan.

En halua pilata loppuvuotta, joten en avaa toistaiseksi aihetta "Metaketju, keskustelua keskustelusta". Olen tällä erää sanottavani sanonut. En halua heittää lisää bensaa liekkehin enkä polttaa sormiani.

Joulun aikaan tulee helposti mässättyä liikaa. Ruokapaketteihin pitäisi painaa varoitustarrat. Jotain tällaista.

https://i2.wp.com/thelifeandtimesofhollywood.com/wp-content/uploads/2018/01/img_0698.jpg
https://i.pinimg.com/originals/b4/08/bc/b408bcdad21a4cf08cab55c436abad66.jpg
https://cdn.designbump.com/wp-content/uploads/2019/09/http-cdnimg-cityofedmontonnews-com-image_tests-1-2.jpeg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 26, 2020, 18:30:57
Joulu on lopullisesti lusittu ja tänään sitten parin ylimääräisen välipäivän jälkeen tuli käytyä salilla. Kyllä huomasi, että on levätty ja energiaa tankattu. Oli ehkä yksi parhaista treenikerroista ikinä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 27, 2020, 09:48:35
Tein laskelman siitä, missä tämän vuoden yöt on tullut vietettyä. Korona on vaikuttanut siten, että matkailua on ollut tavallista vähemmän. Maaliskuuksi suunniteltu ja maksettu "päivä Tukholmassa" -risteilykin jäi tekemättä, kun laivat lakkasivat liikkumasta. Ehkä kevään sulku vähensi myös Helsinki-öitä, joita kertyy 122, mikäli mitään yllättävää ei tapahdu ennen vuodenvaihdetta. Ex-kotipaikkakunnallani tuli vietettyä 21 yötä, joista 20 homeisessa kesämökissä ja yksi eräässä toisessa paikassa, jossa sain "murhaavan" allergian, ja yö meni valvomiseksi.

Kuluneen vuoden päiväkirjaani voisi melkein kutsua allergiapäiväkirjaksi, sillä niinä aikoina, jolloin olen ollut virallisessa kämpässämme pölyn ja roskien keskellä, päiväkirjoissani on toistuvaa kuvailua mitä epämukavimmista oireista ja allergiatablettien napostelemisesta. Helsingissä, jossa asunto on siisteystasoltaan normaali, allergian oireita ei ole. Jo yksi yö pölypesäkämpässämme saa oireet palaamaan. Talo on siis asumiskelvoton. Ongelma on vain se, että muutakaan paikkaa ei ole. Kun olisi edes asuntovaunu, jossa voisi nukkua talon pihassa.

Kerroin toisessa yhteydessä, että aion vuodenvaihteen jälkeen aloittaa varovasti... joku ehkä muistaa, mitä. Lyhyt puolivahingossa tapahtunut kokeilu muutama päivä sitten sai minut vakuuttuneeksi siitä, että en aloitakaan sitä, mitä olin suunnitellut. Terveys ei kestä.

Katselin Helsingin karttaa vuodelta 1940 ja vertasin sitä nykyiseen karttaan. Paljon on muuttunut, mutta paljon on myös säilynyt ennallaan. Maaseudulla ei ole yleensä säilynyt kuin kirkko, jos se ei ole sattunut palamaan.

Vanha kaupunkilainen voi siis mennä tuttuihin paikkoihin ja muistella, mitä hän on niissä vuosikymmeniä aikaisemmin tehnyt. Maaseudun asukas joutuu tunnelmoimaan valokuvien äärellä, koska rakennettu ympäristö on muuttunut täydellisesti. Luonnonpaikat korkeintaan ovat säilyneet.

Olen hieman katkera siitä, että vaikka meillä on ollut kamera (ja rahaa ostaa kameroita) jo lähes sadan vuoden ajan, sitä ei ole käytetty dokumentaristiseen oleellisten paikkojen ja ihmisten kuvaamiseen. Nappailen kännykälläni ja kameroillani enemmän kuvia lapsenlapsestani kymmenen minuutin aikana kuin isäni otti kuvia omista lapsistaan kymmenen vuoden aikana. Albumit ovat täynnä kuvia puiden rungoista ja heinänkorsista ja tukkipinoista ja vanhoista kirkoista ja matkoilta. Matkakuvat ovat yhtä kiinnostavia kuin tuntemattomat postikortit. Albumeissa ei ole ainoatakaan kuvaa lapsuudenkodistani sisältä eikä "isomummostani", joka asui samassa talossa. Ei ole kuvia lehmistämme ja hevosistamme, joita suvussamme oli yli sadan vuoden ajan. Ylipäätään ei ole kuvia siitä, että meillä on harjoitettu maatalouselinkeinoa. Autojamme ja veneitämme ei tietenkään ole kuvattu kuin korkeintaan sattumalta.

Ikävänä lisämausteena tässä sopassa on se, että olen hukannut kaksi tärkeää albumia.

Itseänikin syytän kuvaamattomuudesta. Kameraa ei tullut otettua mukaan "seikkailuihin", koska se olisi voinut särkyä. Niinpä kuvat ovat etupäässä kotipihassa otettuja, mikä on tietysti tylsää. Vasta vähän vanhempana otin kameran mukaan ja nappailin kuvia paikkakunnan vanhoista rakennuksista, jotka tultaisiin purkamaan. Hyvä, että edes nämä kuvat otin.

Olen ylipäätään nappaillut aika paljon kuvia, joten vaikka aiheet ovat olleet tylsiä, joitakin mielenkiintoisia sattumaotoksia on sentään päätynyt filmeille. Olen julkaissut kuvia Facebookissa. Albumeissani on todennäköisesti yli tuhat kuvaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2020, 12:56:09
Oli radion Kansanradio-ohjelmassa hintatietoinen rouva Lahdesta, joka muistutti, että kannattaa olla tarkkana hintojen kanssa. Monesti on kaupan hyllyssä tai kyltissä eri hinta kuin mikä kassalta tulee kuittiin. Kuitti pitää siis lukea huolella läpi.

Ihan asiaahan tuo on, sillä virheitä aina sattuu. Mutta ilmeisesti rouvan soittoon oli kuitenkin innoittanut joku pienempi virhe, sillä hän otti esimerkiksi tapauksen, jossa kassalta tullut hinta oli kuusi senttiä enemmän kuin tuotteen oikea hinta olisi ollut. Havainnon merkityksellisyyttä hän painotti lisäämällä, että "vanhan rahan aikaan tämä olisi ollut 30 penniä ja ylikin!  Kun hinta on senteissä, niin ero tuntuu mitättömältä, mutta penneinä se kyllä tuntuu."

Kymmenisen vuotta sitten ihmettelin, että vieläkö joka mielessään muuttaa eurot ja sentit markoiksi ja penneiksi. Tuolloin monikin vielä sanoi isot hinnat ajattelevansa "mummon markoissa". Taitaapa tapa joillakin olla niin verissä, että tekevät muunnoksia hamaan hautaan saakka. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 27, 2020, 18:05:20
Pienet summat oppii yleensä nopeammin käytännön tilanteissa. Isoissa summissa menee usein kauemmin, koska harva ostaa autoja ja taloja päivittäin.

Vuonna 1963 tehtiin rahauudistus, jossa summista pudotettiin pois kaksi nollaa. Pennit tulivat käyttöön. Vielä 1970-luvullakin jotkut puhuivat vanhoista miljoonista tarkoittaen kymppitonneja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 29, 2020, 15:51:52
En ole loman aikana juonut kahvia kuin noin kupposen viikossa. Viime viikolla jouluaattona yhden ja tänään toisen. Onneksi päänsärky ei ole ennättänyt iskeä. Tää on aina hiukka uhkista jättää päiväkahvi juomatta pitemmäksi aikaa. Kahvi on jäänyt nyt vähemmälle kun olen kiskonut kaakaota ja glögiä. Pitänee viikonloppuna juoda kuppi, jotta vieroitusoireet eivät ala juuri kun ensi viikolla alkaa työt. Tarkoitus olisi palata töiden myötä takaisin normaaliin, jossa juon ~pannullisen kahvia joka aamu. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 29, 2020, 20:57:37
^
Vaihdoin kahvin litkimisen vihreän teen ryystämiseen. Yllättävän helposti.
Kupponen kahvia menee viikonloppuna. Jouluna myös glögiä ja tien päällä kahviautomaateista kaakaota fiilisten mukaan.

Kahvin jälkeen tosin syntyy häröimmät viestit keskustelupalstalle. Miksei alkoholinkin.
Ehkä kahvista saa ison vaihteen päälle töissä, mutta omalla kohdalla se tuntui lipsuvan hurjasteluksi tai koheltamiseksi. Jotkut nappailevat myös kokaiinia ja mitä näitä piristeitä on. Ja niiden päälle rauhoittavia ja unilääkkeitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 31, 2020, 15:20:29
Näitä varmaan piisaa enemänkin, mutta ihan hauskahan tämä on :)

Wish You HAPPY NEW YEAR 2021 | Prayan Animation Studio (https://www.youtube.com/watch?v=cYPXkA0hyfA)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 31, 2020, 18:34:26
Kyllä on hienosti ihmisillä maltti pitänyt noiden rakettien poksauttelussa. Joskus muinoin lähes jatkuva pauke alkoi jo heti joulun jälkeen. Kun myyntiä hiukan rajoitettiin, että raketteja ei heti joulusta saanut alkaa myydä, niin poksauttelu alkoi vasta ensimmäisenä myyntipäivänä.

Nykyisin tuntuu, että kello kädessä vahditaan, että kellon tullessa 18 uudenvuodenaattona, lähtevät ensimmäiset raketit ilmoille. Viime vuosina aika kohtuullisesti on pauke myös päättynyt uudenvuodenyöhön ja vain yksittäiset aaton yli nukkuneet ilotulittavat vielä uudenvuodenpäivänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - joulukuu 31, 2020, 18:50:22
Paukuttelu on vähentynyt koko 2000-luvun. Luulen, että paukkeen huippu sijoittuu jonnekin 80-luvun lopulle, ja on vähentynyt siitä asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 31, 2020, 22:46:19
On meillä paukkunut koko iltapäivän. Ei haittaa toki.
Tänään saa vähän örveltää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 01, 2021, 00:05:05
Kyllä ne ampui aika paljon... :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 01, 2021, 00:30:11
Olisiko nyt sopiva hetki sanoa hyvää uutta vuotta!?

(https://d2p8jjwwnx090z.cloudfront.net/426/229/294/-389996996-1sr3dpm-484nrka66r73995/original/file.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 01, 2021, 00:35:23
b
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 01, 2021, 16:20:31
No niin, suklaaton joulu oli ja meni. Huvitti, kun tavanomaisen ruokakauppani FB-sivulla jo ennen joulua kyseltiin, jotta milloin alkaa joulusuklaiden alennusmyynti. Kauppias ilmoitti, että ennen joulua ei ollenkaan ja myöhemminkin, sitten kun hän hyväksi katsoo, niin hän laittaa vain pieniä eriä kerrallaan myyntiin eikä mainosta niitä. Näin halutaan välttää ryysistä ja eri päivinä kävijöilla on mahdollisuus saada osansa. Tuolloin ajattelin, että eipä paljoa kiinnosta.

Nyt kuitenkin oli muuta asiaa ruokakauppaan ja siellä huomasin, että nyt oli joulusuklaat alennuksella -50%

Piti nyt muutama rasia ottaa varuiksi, jos tulee vieraita tai jos vaikka lopultakin makeanhimo yllättää. Nuo ostamani olivat siinä rajamailla, jotta voiko niitä suklaiksi sanoa, kun olivat niitä Fasun Pihlajanmarja ja Vihreä kuula -virityksiä, joissa marmeladin päällä on vain ohut suklaakuorrute. itse asiassa noissa juuri marmaladi houkutti enemmän. Olihan siellä niitä Juhlapöydän parhaitakin ja siellä ne ovat edelleen. Niitä ei tehnyt lainkaan mieli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 01, 2021, 18:32:50
^Vähän harmittaa etten tehnyt samaa. Pandan wanhatyylinen maksoi 3 e + risat. Joulun jälkeen olisi saanut ½ hintaan täälläkin. Mutta koska arvasin että konvehdit ei tuu säväyttään niin varulta ostin myös jouluksi irtokarkkihyllystä kaikkia erilaisia suklaita vajaalla eurolla ja ne oli parempia kuin konvehdit!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 01, 2021, 18:50:04
^
Meidän kaupassa ne Juhlapöydän Parhaat, Pandan kai ne on, maksoi nyt vähän alle 5 euroa kolme rasiaa.

Mutta suklaa on jostain syystä viime aikoina ollut älyttömän halpaa muutenkin. Ne isot Fasun suklaalevyt on usein jossain 5 tai 6 levyä kympillä -tarjouksessa. Harmi vain, että taloussuklaa ei sitten ikinä sisälly noihin tarjouksiin ja se on oikeastaan ainoa, jota syön kotimaisista suklaista. Muuten käyn Lidlistä niitä chilisuklaita, joissa suklaan prosenttiluku huitelee pääkke 70%.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 01, 2021, 19:14:39
^Minä suosin Brunbergin Sokeriton (kullanvärinen pakkaus) suklaata (50g) 1,15 euroa ja
  Xtra Dark Chocolate (100g) 0,49 €. Myös pähkinäisenä Xtra hyvää vaikka muuten vältän Xtroja kuin ruttoa.
Äskettäin kun ostin jotain Marabou vai Lindt tummaa minttu laatusuklaata 2€:lla niin oli pahempaa kuin nuo. 85% on liian vahvaa,  50-70% sopivin mulle. Marabou tumma Appelsiini suklaa olisi hyvää jos hyllyssä olisi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 02, 2021, 17:52:57
Uusi vuosi on vaihtunut railakkaasti, vielä pitäisi tuleva yö jaksaa.

Aatto oli aikeissa mennä töiden puolesta pitkäksi, joten sieltä lähdettyäni päätin liittyä pikaisesti Nopean nousun ystävien (NNY) ry:n seuraan. Myöhemmin sitten tuli joku nätti ja mukavanoloinen tyllerö iskemään ja ajattelin että mikä ettei, lähdin mukaan.

Jatkot sujuivat miellyttävästi aina siihen asti, kunnes nainen hankkiutui tilittämään eksistään. Sieltä huokui sen verran miesvihaa ja katkeruutta, että siinä samalla kuunnellessani nostinkin luurin korvalle, ja soitin itselleni taksin. Tilityksistään tylysti keskeytetyn naisen ilme oli näkemisen arvoinen. Keskukselle totesin vielä erikseen, että haluan kantasuomalaisen kuskin, enkä mitään kielitaidotonta nilkkiä. Saamani piti!

Poistuin naisen luota haukkujen saattelemana ja se nauratti taksia pihamaalla odotellessa vallan pirusti. Häneltä jäi uudenvuoden pippeli saamatta; minusta koko tapaus oli lähinnä hillitön. Matkalla kotiin kerroin taksikuskillekin mitä tapahtui, ja hörähtelimme siinä lisää.

Kotiin päästyäni jatkoin juomista. Joskus aamuyhdeksän aikaan muuan naispuolinen kaverini viestitti uudenvuoden toivotukset "missä ikinä taas menenkään" ja huumorilla, että en varmasti olisi vielä siihen aikaan hereillä. Yllätin hänet soittamalla takaisin heti viestin saatuani mutta tuumin myös, että nähtäisiin kolmen tunnin päästä. Oli pakko ottaa pieni välikuolema, että jaksaisi taas pitää seuraa. Hän tuli sitten myöhemmin luokseni, ja kivaa oli. Lähdimme yhdessä ravintolaan, ja myöhemmin takaisin luokseni jatkoille. Nyt pitäisi lähteä taas uudelleen radalle. Turnauskestävyyteni on ollut yllättävän hyvä, vaikka en ole hetkeen tätä ennen kunnolla elostellutkaan.

"Katsotaan", sanoi lääkäri. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 03, 2021, 19:00:00
Seuraavaksi voisi kokeilla tanssimista. Eli katsoisi jostain tanssituntien tarjoajien sivuilta, mitä valikoimasta löytyy, ilmoittautua kurssille ja sitten mennä sinne ihan konkreettisesti heilumaan.

Mulla oli samantyyppisiä oireita joskus 15 vuotta sitten, mutta silloin aikuisille ja varsinkin miehille tarjotut alkeistunnit tarjosivat muistaakseni vain "lavatansseja", ellei halunnut mennä 16-vuotiaiden ryhmään. Silloin eivät napanneet 16-vuotiaat, eivätkä "lavatanssit", joten se sitten jäi. Nyt 15 vuotta aikuisempana, ei olisi niin väliä, vaikka tarjonta sisältäisikin vain "lavatansseja". Joku sosiaalinen liikuntaharrastus olisi hyvä hommata, ja jos se vielä olisi hauskaa, olisi se niin fyysisen kuin henkisenkin hyvinvoinnin kannalta passeli.

Tässä on istuttu koneen ääressä niin monta vuotta, että pikkuhiljaa olisi hyvä alkaa pelastamaan kehon fysiikasta mitä on vielä pelastettavissa :D

Tosin ennen koronapiikkiä ei sosiaalinen elämä ala. Eli aikaisintaan voisi aloittaa heilumisen kesällä tai syksyllä, että tässä kyllä ennättää mieli muuttua vielä monta kertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 03, 2021, 19:09:42
^
Minä kävin teininä tanssikoulun, mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy eikä rautakanki taivu :D

Opit menivät muutenkin pahasti ohi, kun tietty siellä piti mennä ihastumaan yhteen kundiin ja se yllättäen oli molemminpuolista. Vedettiin hitaana kaikki  :-[ :-[ :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 03, 2021, 19:10:47
^
:D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 03, 2021, 19:18:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 03, 2021, 19:09:42
^
Minä kävin teininä tanssikoulun, mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy eikä rautakanki taivu :D

Opit menivät muutenkin pahasti ohi, kun tietty siellä piti mennä ihastumaan yhteen kundiin ja se yllättäen oli molemminpuolista. Vedettiin hitaana kaikki  :-[ :-[ :-[

Tanssikoulua ei voi käydä. Tanssikoulussa käydään. Tanssikurssin voi käydä kyllä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 03, 2021, 20:06:21
Minut eräs opiskelukaverini pyysi kauan sitten jive-kurssille. Se oli oikein hauska kurssi. Opiskelukaverille ehkä vähän hieman nolo, sillä häntä tuli eräs mies hakemaan tanssiin. Kaverini oli kyllä ihan söpö, mutta siis mies. Minua nolostutti hänen puolestaan.

Jivestä jäi semmoinen perustuntuma, että se on ihan älyttömän kiva tanssi, jos partneri osaa kunnolla viedä. Naiselle kyllä tuplasti rankempi kuin miehelle, nainen kun pyörii siinä kuin väkkärä pahimmillaan. Tässä vallan valloittava 85-vuotias: Paddy & Nicko: 85-Year-Old Woman Performs AGE-DEFYING Act | @America's Got Talent Champions 2020 (https://www.youtube.com/watch?v=AciOk0lrR6U)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 03, 2021, 21:25:13
^
jivessä vaikuttais olevan on sen verran hurjia kiihdytyksiä ja jarrutuksia liikkeissä, että jos mun liikuntadeprivaatiokropallani lähtee niitä yrittämään, niin tyrähän siitä tulee. Lavatansseista olisi siksi ehkä turvallisinta aloittaa. Ehkä niillä saisi kropan motoriikkahermot heräämään vaativampia liikesuorituksia varten :) Jive on kyllä näyttävyytensä puolesta varmaan yksi lempityylilajeista. Aina silloin tällöin pitää käydä youtubesta katsomassa alan tanssikilpailuja*.

Onneksi olen myös sen verran ruma, ettei ole vaaraa, että söpöt pojat hakisivat tanssimaan.  :D

* ei mitään tanssii tähtiejn kanssa -esityksiä vaan ihan oikeita kisaesityksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 03, 2021, 21:51:27
Ei niitä heittoja tai näyttäviä kuolemanspiraaleja sun muita kyllä tehdä vielä alkeiskurssilla... Itse en kyllä jatkanut alkeiskurssin jälkeen, joten en tiedä missä vaiheessa niitä tehdään.

Tässä söpö eläkeläispariskunta tai tanssipari ottaa vähän rennommin ja ilman heittoja, mutta elegantisti kuitenkin: https://www.youtube.com/watch?v=ZP3DM8_hiLg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 03, 2021, 22:23:47
^
Joo toi näytti jo hieman realistisemmalta tavoitteelta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 03, 2021, 23:49:16
Uudenvuodenpäivän aamuna iski paha suru. Menin laittamaan jyviä linnuille kun kuusen vierellä huomasin lumessa 2-3cm punaisen veriläntin ja jokusen pienen höyhenen ympärillä. Isohkon linnun jalanjälkiä (koot sopii lajeihin jotain punatulkusta ylöspäin, närhi? Vai isompi?).  Tulkitsin niin että ruokkimistani erittäin uhanalaisista hömötinteistä oli joku pistelty poskeen.
Ne alkaa olla kuin omia pieniä söpöjä lemmikkejä. Kesälläkin kun menen läheiseen metsään ne muistaa minua ja jokunen tulee vierelleni kuusenoksille ja ääntelee.
  Punatulkut joskus ajaa takaa 10 cm jotain hömötinttiä siementen äärellä mutta tuskin ne tappaa ja syö niitä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 04, 2021, 10:01:04
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 03, 2021, 23:49:16
Tulkitsin niin että ruokkimistani erittäin uhanalaisista hömötinteistä oli joku pistelty poskeen.

Varpuspöllö?

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/10/Glaucidium_passerinum%2C_P%C3%A4lk%C3%A4ne.JPG/240px-Glaucidium_passerinum%2C_P%C3%A4lk%C3%A4ne.JPG)

Kuvan pöllö on ns. pälkäneläisiä https://fi.wikipedia.org/wiki/Varpuspöllö (https://fi.wikipedia.org/wiki/Varpusp%C3%B6ll%C3%B6)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 04, 2021, 11:19:48

^
Varpuspöllö, myös melko uhan-alainen laji, noin punatulkun kokoinen ja myös isompien petolintujen saalislistalla. (todennäköinen syyllinen)

On ehkä saanut syödäkseen ja silloin ei syytä suruun ole. Elämän juoksussa karsiintuu heikot ja sairaat yksilöt pois samalla suojaten muiden elämää- myös niiden saaliiden.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 04, 2021, 11:22:12
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 03, 2021, 19:18:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 03, 2021, 19:09:42
^
Minä kävin teininä tanssikoulun, mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy eikä rautakanki taivu :D

Opit menivät muutenkin pahasti ohi, kun tietty siellä piti mennä ihastumaan yhteen kundiin ja se yllättäen oli molemminpuolista. Vedettiin hitaana kaikki  :-[ :-[ :-[

Tanssikoulua ei voi käydä. Tanssikoulussa käydään. Tanssikurssin voi käydä kyllä.

No, no miten se tanssikurssi käydään, jos eksaktiksi aletaan.?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 04, 2021, 12:28:34
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 03, 2021, 23:49:16
Uudenvuodenpäivän aamuna iski paha suru. Menin laittamaan jyviä linnuille kun kuusen vierellä huomasin lumessa 2-3cm punaisen veriläntin ja jokusen pienen höyhenen ympärillä. Isohkon linnun jalanjälkiä (koot sopii lajeihin jotain punatulkusta ylöspäin, närhi? Vai isompi?).  Tulkitsin niin että ruokkimistani erittäin uhanalaisista hömötinteistä oli joku pistelty poskeen.
Ne alkaa olla kuin omia pieniä söpöjä lemmikkejä. Kesälläkin kun menen läheiseen metsään ne muistaa minua ja jokunen tulee vierelleni kuusenoksille ja ääntelee.
  Punatulkut joskus ajaa takaa 10 cm jotain hömötinttiä siementen äärellä mutta tuskin ne tappaa ja syö niitä?
Eräs vanha sukulaiseni asui mökillä muutamia talvia, ja hänellä oli tapana ruokkia lintuja. Niinä talvina mökin sisällä näkyi rottia, joita hän sitten joutui loukuttamaan.

Tässä varmaan tulee hauska tunne lintujen ruokkimisesta: https://www.boredpanda.com/bird-photography-eating-palm-slow-mo-jocelyn-anderson/ ja pystyy kontrolloimaan, ettei tule vahingossa ruokkineeksi rottiakin. (Muutamat lintujen alas nakkelemat pähkinät pystyy keräämään käsin.) Tosin lintujen koskemisen jälkeen varmaan kannattaa pestä hyvin huolellisesti kädet mm. salmonellan takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 04, 2021, 13:31:58
Lindy-hop näyttää myös huisin kivalta tanssilta:
https://www.youtube.com/watch?v=v9xxeWRxSbA
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 04, 2021, 14:51:06
Talven ensimmäinen lumityösessio on takanapäin. Aamulla vien roskat ja oli niin hyvä ilma, että jotain oli keksittävä. Niinpä puin hiukan pihavaatteita päälle ja päätin raaputtaa lapiolla portaisen edustat niin, etteivät ole liukkaita. Sen jälkeen siirtelin huoltofirman tekemät aurausvallit hiukan pidemmälle, jotta pihan ajotiet eivät turhaan kapene, jos tulee enemmänkin lunta. Kaivoin esiin myös pihan poikki kulkevan kivetyn käytävän, johon huoltoyhtiö ei tee talvikunnossapitoa, mutta joka mukavasti lyhentää välimatkoja talojemme välillä.

Lopuksi päätin yllättää pari naapuriani ja kävin putsaamassa heidän parkkipaikkansa tienoot niin, että aurauksen muodostama valli ei pääse jämähtämään ikäväksi pompuksi ruutuun ajettaessa. Tuota tehdessäni huomasin, että kaupungin aura-auto juuri huristi ohi ja teki kunnollisen möhnävallin parkkipaikalle tuloväylään. Seuraavaksi iskin tämän kimppuun. Siinä olikin melkoinen homma, sillä kadulta aurattu lumi oli huomattavan painavaa.

Tarkistin vielä muut kulkuväylät ja putsasin pienetkin vallit pois, sillä pian niistä kasvaa isot, kun niiden päälle tallotaan tai ajetaan ja aina uutta lunta kertyy päälle. Näin siis, jos on tulossa luminen talvi.

Liki kolme tuntia vierähti puuhatessani ja hyvää musiikkia kuunnellessani. Nyt lähinnä mietityttää, mitä mieltä muutaman lihakseni ovat huomisesta salipäivästä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2021, 15:01:25
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 04, 2021, 13:31:58
Lindy-hop näyttää myös huisin kivalta tanssilta:
https://www.youtube.com/watch?v=v9xxeWRxSbA

Joo, niin näyttää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 04, 2021, 17:20:18
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 04, 2021, 11:22:12
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 03, 2021, 19:18:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 03, 2021, 19:09:42
^
Minä kävin teininä tanssikoulun, mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy eikä rautakanki taivu :D

Opit menivät muutenkin pahasti ohi, kun tietty siellä piti mennä ihastumaan yhteen kundiin ja se yllättäen oli molemminpuolista. Vedettiin hitaana kaikki  :-[ :-[ :-[

Tanssikoulua ei voi käydä. Tanssikoulussa käydään. Tanssikurssin voi käydä kyllä.

No, no miten se tanssikurssi käydään, jos eksaktiksi aletaan.?

Ero on siinä että kurssilla on pituus ja tuntien määrä, jonka täyttyessä kurssi on suoritettu. Sen sijaan tanssikoulussa ei ole määrää tai mittaa, jonka jälkeen se olisi käyty loppuun. Tanssikoulu, jollaiseen Hippi viittaa ei ole koulu, jossa olisi oppimäärä ja lopussa tutkinto olisi tullut suoritetuksi. Yhtä outoa olisi sanoa, että  on käynyt kuntosalin tai uimahallin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 04, 2021, 21:48:21
Tässä on toukokuun 1997 päiväkirjasta poimittu selostus meikäläisen äärimmäisesta tanssikokemuksesta eräällä työllisyyskurssin reissulla. Pari nimeä muutettu.

Menomatka sujui laivassa hiippaillessa. Söin jotain ällöä pizzaa. Loppumatkasta kokoonnuimme laivan ruokasalin muutamaan pöytään, ja kurssinvetäjät järjestivät jotain leikkimielistä tietokilpailua. Voitin ylivoimaisesti kilpailun sen osan, jossa pyydettiin panemaan 15 keksintöä aikajärjestykseen.

Laiva saapui satamaan puoli yhdeksältä, ja risteilymatkustajat jäivät sinne viettämään aikaansa ja tuhlaamaan rahojaan. Istuskelin joukon jatkona keulabaarissa ja katselin, kun tyypit tanssivat. Nolasin itseni täydellisesti kieltäytyessäni lähtemästä erään Laura Meriahon kanssa tanssimaan, vaikka se oikein kädestä vetämällä yritti saada minua lähtemään. Tyyppi taisi jopa hieman loukkaantua "elämänsä ensimmäisistä rukkasista", kuten se asian ilmaisi. Yritin myöhemmin pyydellä anteeksi ja selittää, että tarkoitukseni ei ollut loukata sitä vaan syy kieltäytymiseeni oli ainoastaan se, että paniikki iski. "En osaa tanssia" ei ilmeisesti ollut kelvollinen selitys, koska Laura Meriahokin totesi minua pyytäessään, että "kyllä sinä tätä osaat", bändi nimittäin soitti jotain rokkia. 

Vaikka en mitään musiikkibändeistä ymmärräkään, ja vaikka enkä juuri koskaan ole tilaisuudessa kuulla elävää musiikkia, laivan bändi vaikutti erittäin hyvältä ja musiikki myös. Tyypit soittivat samantyyppisiä kappaleita, jollaiset ovat olleet soittolistani ykkösiä aikoinaan radiossa. Rokkia, twistiä, jne. Meininki vaikutti erittäin ammattitaitoiselta. Mistä tietää, vaikka tuossa olisi tuleva uusi "Beatles".

Puolen yön jälkeen seurasi tanssiryhmän esityksiä. Yksi tanssijoista oli jonkinlainen akrobaatti, taipuisa "käärmenainen". Reipas esitys kaikkiaankin.

Joskus kahden paikkeilla luikin vihdoin nukkumaan, ja samoihin aikoihin painuivat sänkyihinsä hyttikaverinikin. 

Olin illan mittaan kurssiltamme mahdollisesti ainoa, joka ei juonut mitään limsaa väkevämpää - ja varmasti ainoa, joka ei tanssinut.

Edellä mainitun "tanssivälikohtauksen" johdosta tunsin itseni ulkopuoliseksi surkimukseksi, josta ei ole mihinkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 05, 2021, 00:37:39
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 04, 2021, 10:01:04
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 03, 2021, 23:49:16
Tulkitsin niin että ruokkimistani erittäin uhanalaisista hömötinteistä oli joku pistelty poskeen.

Varpuspöllö?

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/10/Glaucidium_passerinum%2C_P%C3%A4lk%C3%A4ne.JPG/240px-Glaucidium_passerinum%2C_P%C3%A4lk%C3%A4ne.JPG)

Kuvan pöllö on ns. pälkäneläisiä https://fi.wikipedia.org/wiki/Varpuspöllö (https://fi.wikipedia.org/wiki/Varpusp%C3%B6ll%C3%B6)
Voihan vihvilä! Ja onpa pieni. Ehkä se oli se. Uhanalainen toista kaltaistaan syö.
Olen viskannut loukkuun kuolleita myyriä hiiriä tien viereen n. 50 m päähän (1-3 kpl viikossa).
Olenko itse syyllinen kun olenkin ruokkinut tuommoista saalistajaa ja tuonut itse sen pihan lähelle?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 05, 2021, 07:55:24
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 04, 2021, 17:20:18
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 04, 2021, 11:22:12
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 03, 2021, 19:18:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 03, 2021, 19:09:42
^
Minä kävin teininä tanssikoulun, mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy eikä rautakanki taivu :D

Opit menivät muutenkin pahasti ohi, kun tietty siellä piti mennä ihastumaan yhteen kundiin ja se yllättäen oli molemminpuolista. Vedettiin hitaana kaikki  :-[ :-[ :-[

Tanssikoulua ei voi käydä. Tanssikoulussa käydään. Tanssikurssin voi käydä kyllä.

No, no miten se tanssikurssi käydään, jos eksaktiksi aletaan.?

Ero on siinä että kurssilla on pituus ja tuntien määrä, jonka täyttyessä kurssi on suoritettu. Sen sijaan tanssikoulussa ei ole määrää tai mittaa, jonka jälkeen se olisi käyty loppuun. Tanssikoulu, jollaiseen Hippi viittaa ei ole koulu, jossa olisi oppimäärä ja lopussa tutkinto olisi tullut suoritetuksi. Yhtä outoa olisi sanoa, että  on käynyt kuntosalin tai uimahallin.

Tämähän oli mielenkiintoista! Luulen, että meille maallikoille lienee tarjolla eniten tanssikoulujen pitämiä tanssikursseja, jotka sitten miellämme tanssikouluksi, joka tuli käytyä.

Ajatus siitä, että joku harrastaa tanssikoulua kuten uimista tai salilla käyntiä, on vieraampi, vaikka noinhan se tietysti on. Mutta miksi sen nimi on tanssikoulu eikä tanssisali ;D?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 05, 2021, 09:04:45
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 05, 2021, 07:55:24

Mikä nyt sitten kulloinkin on minkäkin tanssia opettavan puljun nimi. Se vaihtelee. Koulu viittaa tietenkin siihen, että tanssia opetetaan ja tilanteessa on opettaja ja oppilasryhmä. Mutta enemmän kuten ratsastuskoulussa. Ei siihen tapaan kuin vaikkapa peruskoulussa, jossa tarkoituksena on suorittaa opetussuunnitelman mukainen oppimäärä, jonka jälkeen kouluun ei enää ole asiaa. Tanssikouluissa kyllä on tanssisaleja - usein useita, joten nimike ei oikein toimi yksikkömuodossa. Monien tanssikoulujen nimi on tanssiopisto, mutta tavanomainen nimeämiskäytäntö on myös riippuvainen siitä, minkälaista tanssia koulussa opetetaan. Erilaiset paritanssia opettavat koulut tai tanssiurheilun piiriin kuuluvat toimivat tyypillisesti vähän omalla tyylillään, kansantanssia tai erilaisia katutanssilajeja tarjoavat omallaan. Nimikkeiden valinnassa on myös muuttuvia trendejä, joten välillä suositaan tanssikoulunimikettä, välillä tanssiopistoa, tanssistudiota tms. Sitten on nämä taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset (usein tanssiopistoiksi nimettyjä), joissa jopa voi kuin voikin suorittaa tanssin perusopetuksen tutkinnonkin. Niiden malli on musiikkiopistojen kaltainen. Mutta silti tyypillisesti tanssia harrastetaan tosiaan jopa elinikäisesti jatkuvana harrastuksena, johon tanssikoulu tarjoaa puitteet hyvin samaan tapaan kuin ratsastustalli ratsastusharrastukselle tai kuntosaliyritys joko punttisalillaan ja erilaisilla ryhmätunneillaan liikuntaharrastukselle. Tanssi on tyypillisesti ryhmäliikuntaa. Siten sen harrastamiseen tarvitaan jonkinlainen organisoituminen. Homma ei oikein toimi silleen, että ostaa tanssisalille jäsenyyden, jotta voi mennä saliin itsekseen tanssimaan oman aikataulunsa mukaan. Ihan kuten aerobiciin tai kuntonyrkkeilyynkään ei mennä ilman erikseen järjestettyä ohjattua aerobic- tai kuntonyrkkeilytuntia. Mutta kyllä myös tuollaisia salinimikkeitä on. Ne vain usein ovat muodossa 'tanssistudio' - joka siis on suomennettuna tanssisali. Tanssiurheilussa lienee tavallista puhua seurasta - urheiluseuran tapaan. Kansantanssia voidaan tarjota vaikkapa tanhupiiri nimikkeen alla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 05, 2021, 09:19:42
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 05, 2021, 00:37:39
Voihan vihvilä! Ja onpa pieni.
Suuri osa pöllön "tilavuudesta" höyheniä. Pörheän pallon sisällä on pikkuruinen lintu.
(https://i.public-welfare.com/img/novosti-i-obshestvo/55/skelet-sovi-osobennosti-stroeniya-vneshnij-vid-sovi.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Anders Anderes Magobläts - tammikuu 05, 2021, 10:04:34
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 04, 2021, 13:31:58
Lindy-hop näyttää myös huisin kivalta tanssilta:
https://www.youtube.com/watch?v=v9xxeWRxSbA

Lindy-hop vastaan Hip-hop. Taas yksi peruste miksi entiseen aikaan oli paremmin kuin nykyään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 05, 2021, 17:28:34
Keskustelin tänään ensimmäisen kerran elämässäni tummaihoisen afrikkalaistaustaisen suomalaisen kanssa. Kyseessä oli päiväkodin "täti". Muutaman sanan vain vaihdoimme, mutta tämä oli kuitenkin minun kohdallani historiaa.

Patamusta rasismini tietysti paistoi naamastani, vaikka yritinkin sitä peitellä. Kömpelö peittely-yritys rasismini kenties paljastikin.

Ylipäätään se, että huomioi toisen ihmisen erilaisen ihovärin ja mukauttaa käytöksensä sen mukaiseksi, on tietysti jo rasismia sellaisenaan. Niin sanotut antirasistitkin kenties syyllistyvät tällaiseen. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 06, 2021, 11:48:57
^
Ei tuo kovin rasistiselta näytä. Aikoinaan valkoihoisten mennessä mustempaan afrikkaan ne mustat ihmettelivät valkoista ihoa ja lapsetkin koskettelivat heitä ihmeissään naureskellen. Mutta eivät hekään rasisteja olleet ihmeissään vain.

Nykysinkin, voi kaupassa nähdä melko harvoin mustia ihmisiä, ainakin täällä maalla. Eräs täti kertoi pelästyneensä, kun hänen vierestään lähti joku musta liikkeelle, jota hän luuli reksiviitaksi eli kuuluvan kaupan mainoksiin.

Mustia on montaa sorttia aina yönmustista hieman tummahkoihin. Syvimmästä afrikasta olevia ei aina varjoista huomaa laisinkaan- elleivät liiku.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 13, 2021, 13:20:04
Voi vittu lumityöt otti koville. Olen antanut sataa odotellen, että sade lakkaisi. Vaikka edelleen sataa, oli pakko mennä, koska kohta ovi ei olisi suostunut aukeamaan. Nytkin sai voimalla vääntää kinosta vasten. Ois pitäny mennä joka päivä lapioimaan se mikä on ollut satanut. Jatkossa pitää mennä kerta paivässä vaikka samalla sataisikin. Edelleen jäi paljon raivattavaa kun kunto ei kestänyt lapioida koko pihaa auki. Sitten pitää odotella vielä, että traktorilla vetävät kävelytiet puhtaiksi ja sitten voi mennä niistämään se pihan eteen traktorin aurauksen jäljiltä jäävä harjanne myös pois.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 13, 2021, 14:22:31
Tein kolmatta päivää peräkkäin lumitöitä, minimissään kolmetuntia kerrallaan, joskin tänään taisi tulla neljä tuntia täyteen. Luultavasti illalla käyn vielä putsaamassa kriittiset paikat, kun tuuli näyttää pyörittävän irtolunta ja se jää muutamaan kohtaan aika ikävästi.

Vähän vituttaa, että olen lykännyt kuntosalipäivää lumitöiden vuoksi, mutta lumitöihin pääsee nykyään niin harvoin, että on niitä tehtävä kun tilaisuus tulee.

Kyllähän meillä huolto ajaa traktorilla pihat, mutta nyt on ollut heilläkin niin kiireistä, että eivät kovin aikaisin aamulla ehdi meidän taloille. Mutta itse asiassa se on ollut ihan hyvä, sillä olen ehtinyt rappujen edustat putsata kunnolla ja aurauksen jälkeen on vain pienet aurausvallit poistettava kolalla. Tosin eilen ehdin kolata melkein koko pihan ennen huollon saapumista.

Tänään projektina oli laajentaa kulkuväylää roskikselle, sillä huomenna on tyhjennyspäivä ja olisihan se noloa, jos roskakuskit ei saisi niitä säiliöitä pukattua autolle tyhjentämistä varten. Samoin kaivoin vävypoikieni parkkiruudut puhtaaksi sen jälkeen, kun huolto oli aurannut parkkikselta sen minkä pystyivät.

Lumi on ihan kivaa pitkästä aikaa :)

Naapurin ekaluokkalainen tuli puolelta päivin koulusta pahasti ontuen. Syöksyin hänen luokseen, jotta mitä on käynyt. Poika selitti, ettei saa kenkää kunnolla jalkaan, kun se on täynnä lunta. Otin kengän ja vilkaisin ja totta tosiaan, kenkä oli kärkeä myöten täynnä lunta eikä pojalla ollut mitään tietoa miten noin oli käynyt. Tyhjensin kengästä sen minkä siinä kopistamalla lähti ja saatoin pojan kotiin, ettei hän ota vasta maalatuista seinistä tai kaiteista tukea. Pitääpä kysyä, onko sille lumelle kengässä löytynyt mitään selitystä, vai onko se juuri niitä juttuja, joita vain tapahtuu pienille pojille :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 14, 2021, 15:18:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 13, 2021, 14:22:31
Lumi on ihan kivaa pitkästä aikaa :)

Samaa mielipuolta. Tänään tein lumityöt loppuun. Ei jäänykään niin paljoa lapioitavaa kuin vielä eilen lumitöistä rättiväsyneenä extrapoloin mielessäni.

Sain duunissa ikuisuusprojektiani edistettyä. Kyseessä siis tuo, että saa niitä asetuskäyttöliittymiä plugareita varten. Olisi mulla tietysti sellaisia töitä odottamassa, joilla on kiire, mutta kun keksin aamulla kuinka yksi haaste ratkaistaan asetussivuja varten, niin jäin sitten tietenkin sen pariin ja flow-tilassa menikin loppupäivä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 14, 2021, 15:56:37
Meidän pihalla ei tänään ollut tekemistä riittävästi, joten kävin pitkästä aikaa salilla. Pakko oli kävellen lähteä, kun ei voinut olla varma, miten on fillarointireitti ehditty siivota. Pientä pätkää lukuun ottamatta näytti hyvältä, joten seuraavalla kerralla voisi jo mennä fillarilla.

Aamulla radiossa kohkattiin purevasta pakkasesta ja olin vähän ihmeissäni, kun ei tuulta kuitenkaan ollut kovinkaan paljon. Onneksi luotin omaan järkeilyyn enkä pukenut liikaa. Ihan tavallinen talvisäähän siellä oli.

Huomenna on hiukan muuta menoa, mutta ylihuomenna voisin alkaa taas pihaa hiukan siistimään, eli siirtelen lumet pois niistä kohdista, joissa lumen sulaminen tulee aiheuttamaan veden valumista ja jäätymistä kulkureitille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 14, 2021, 17:22:17
Kävin päivällä ulkoilemassa. Olin ehkä hieman ylipukeutunut. Nyt on elohopea hieman laskenut, joten sama setti päälle ja raitista ilmaa nauttimaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 14, 2021, 21:36:49
Ajelin periferiaan. Olen ollut viimeksi täällä 22. - 23. joulukuuta. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, allergiaoireet alkavat jo yhden yön jälkeen. Talohan on asuinkelvoton pölypesä ja romukasa.

Keräsin viime vuoden päiväkirjamerkinnöistä mainintoja talon aiheuttamista oireista. Kokoelma on aika ankea. Aion panna sen blogiin, kunhan ehdin. Tässä näyte eli tätä tuleman pitää...

Heräsin neljän jälkeen - ensimmäisen kerran jo vähän ennen - sietämättömiin allergian oireisiin. Istuskelin keittiön pöydän ääressä ja nappasin allergiatabletin. Nukuin uudestaan aamupäivällä. Kaiken kaikkiaan uni jäi aika vähäiseksi. Silmän kutitus, tällä kertaa oikean silmän, on päällimmäisiä oireita allergiassani. Mutta oireet vaihtelevat. On ollut myös nenäoireita eli nuhaa, aivastuttamista ja mitä nyt allergiaan kuuluu. On välillä aivan sietämätön olo.

Talon sisälämpötila on jossakin 17 asteen paikkeilla vähän vaihdellen huoneesta toiseen. Aukaisin hellan uunin luukun ja panin uunin päälle, jotta keittiöön tulee lämpöä. Panin sauan lämpiämään, että on edes joku paikka, mikä on lämmin. Täytyy muistaa käydä lisäämässä puita, ja kai saunassakin on "käytävä", kun sen on tullut lämmittäneeksi. Muut tilat vain tahtovat olla turhan viileistä saunasta tullessa.

P.S. Vähän syke nousi, kun huomasin Facebookista maininnan erään tutun henkilön kuolemasta autokolarissa jokin aika sitten. Onnettomuuden yksityiskohtia ei ole kerrottu tarkasti, mutta sain sen käsityksen, että tämä henkilö oli liukunut autollaan kylki edellä toisen auton nokkaan. Hän oli vannoutunut "mersumies", joten oletan, että hän ajoi onnettomuudenkin Mersulla. Mersumies viimeiseen hetkeen.

Onnettomuudessa on huomionarvoista se, että kyseinen henkilö oli turvallisuustietoinen sääntöjä noudattava legalisti, joten hän ei kenties ajanut ylinopeutta onnettomuushetkellä. Oletan autonkin olleen OK. Tuo henkilö oli erittäin kokenut kuljettaja, todennäköisesti miljoonia kilometrejä ajanut. Hän oli ajanut päivittäiset työmatkansa onnettomuustiellä kymmenien vuosien ajan. Paikka ja tie olivat siis tuttuakin tutumpia hänelle. Silti tällainen käsittämättömältä tuntuva onnettomuus.

Korona-asioissakin tuo henkilö oli pilkuntarkka sääntöjen ja ohjeiden noudattaja maskeineen ja karanteeneineen.

Sanomattakin on selvää, että arvomaailmamme olivat hyvin erilaiset. Tässäkin mielessä on tavallaan irvokasta, että hän viimeisen päälle legalistina ja sääntöuskovaisena ja turvallisuushakuisena koki tuollaisen kohtalon. Tuo henkilö oli arvostetun pitkän työuran tehnyt hyvätuloinen reservin kapteeni, Lions Klubin aktiivi ja muuta tällaista. Totaalinen vastakohta minulle siis kaikessa mahdollisessa.

Miksi tuollaisen tyypin kuolemasta lukeminen sai sydämeni nuljuamaan. Siksi, että arvomaailmojemme eroista huolimatta olimme erään harrastuksen kautta tuttavat. Samalla paikkakunnalla kasvaneena ja samoja kouluja käyneinä tunsimme tietysti toisemme muutenkin. Olimme tehneet monenlaista yhteistyötä. Tuo henkilö esiintyy monissa Facebook-kuvissani ja Youtube-videoissani. Viimeksi katselin videoita pari päivää sitten, enkä voinut aavistaakaan, että kuvissa näkyvä tyyppi viettää nykyisin aikaansa ruumisarkussa.

Joskus onnettomuus vie ihmisen, jonka pitäisi todennäköisyyksien mukaan olla listan lopussa eikä ensimmäisenä. Ehkä se oli välistäveto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 14, 2021, 23:07:59
 Heräsin yöllä ja normaalien rutiinien jälkeen katsoin kelloa, se oli 3.14. Sitten tarkistin ulkolämpötilan, jouduin tiiraamaan mittaria 3 kertaa ja se näytti 14 miinusta. Piin likiarvo on 3.14. Tämä ei voi olla sattumaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 14, 2021, 23:24:02
Facebookin Whatsupp aiheutti närää uusilla käyttöehdoillaan. Järvinen kommentoi:

Lainaus käyttäjältä: https://www.tivi.fi/uutiset/panikoivatko-suomalaiset-whatsappista-turhaan-il-petteri-jarvinen-arvostelee-facebookin-toimia/9be98b2f-1a84-487b-96d5-5d4fea317bf1Muutos ei ole mikään syy olla käyttämättä Whatsappia. Jos on tähän asti käyttänyt sitä, niin käyttäköön sitä myös jatkossakin. Jos on myös Facebookin käyttäjä, mitä luulee vielä salaavansa siltä? Ymmärrän huolen niillä käyttäjillä, jotka eivät käytä Facebookia ollenkaan, ja ovat vain Whatsappissa, mutta niitä ei varmaan paljon ole, Järvinen toteaa.

Täällä on yksi.  8), ei minulla ole tatuointejakaan - nuo alkavat olla kohta erikoistuntomerkkejä.

Pitää tutustua tuohon Signaliin. Jospa muuttaisi anarkistisimmat ryhmät sinne...hmm...Onko kellään kokemuksia, siis Signalista, ei pelkästään anarkiasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 15, 2021, 17:36:31
Vieläkin tahtoo mieleen nousta uutinen liikenneonnettomuudesta, josta eilen sain tiedon, ja jossa kuoli eräs tuttu henkilö. Jos jonkun, tuon henkilön ei olisi kuulunut joutua tuollaiseen onnettomuuten ja kuolla siinä. Hän oli erittäin kokenut autoilija ja ajanut onnettomuustietä tuhansia kertoja vuosien ja vuosikymmenien aikana.

Ajattelin, että tuo tyyppi kuolee ns. luonollisiin syihin, mutta ei missään liikenneonnettomuudessa eikä ainakaan itse aiheuttamassaan. Olen ollut joskus hänen kyydissään, ja hän on vaikuttanut rauhalliselta ja varmalta kuljettajalta. Juttelin hänen kanssaan viimeksi viime kesänä ja mietin silloin, että ei kai tyyppi ole alkanut juoda alkoholia tavallista runsaammin. En ole koskaan nähnyt häntä humalassa enkä ole kuullut edes puhuttavan, että hän olisi harrastanut juopottelemista. Hänen ulkonäössään on kuitenkin ollut viitteitä, jotka ovat saaneet minut miettimään, onko kaljan juonti kenties karannut käsistä, ja onko sitä jatkunut pitkäänkin. "Elintasovatsaa" hänellä on ollut jo pidempään, ja tämä piirre hänessä tuntui voimistuneen. Lisäksi hän oli kasvoiltaan punakka niin kuin henkilöt, jotka ovat juoneet pitkään ja melko runsaasti alkoholia. Hän toisin sanoen näytti hieman juopolta. Juttelimme muutaman sanan kaupan pihassa, kun sattumalta tapasimme. Edellisen kerran olin jutellut hänen kanssaan viime keväänä koronakohun aikaan.

Tapaus opetti, että koskaan ei tiedä, kenen olkapäästä kohtalon karvainen koura milloinkin tarttuu. Onnettomuusuutisissa kiinnitin huomiota siihen, että niistä puuttui tavanomainen "poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenteen vaarantamisena ja vammantuottamisena" -lisäys. Teksti oli jotenkin poikkeuksellisen hienovaraista. Ehkä tuon henkilön yhteiskunnallinen asema ja hyvät suhteet viranomaisiin vaikuttivat asiaan. Häntä ei siis tavanomaiseen tapaan häpäisty mediassa ja käsitelty rikollisena, joka päätti päivänsä rikoksensa seurauksena. No, se ei häntä enää hyödytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 15, 2021, 17:38:45
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 14, 2021, 15:18:54
Sain duunissa ikuisuusprojektiani edistettyä. Kyseessä siis tuo, että saa niitä asetuskäyttöliittymiä plugareita varten. Olisi mulla tietysti sellaisia töitä odottamassa, joilla on kiire, mutta kun keksin aamulla kuinka yksi haaste ratkaistaan asetussivuja varten, niin jäin sitten tietenkin sen pariin ja flow-tilassa menikin loppupäivä.

Oli pakko jatkaa tästä. Tosin tällä kertaa vasta työpäivän jälkeen. Nyt alkaa olla perustoiminnallisuus tehty. Edelleen tosin toteutettu lomakkeet vain input-kenttien kanssa. Muunlaiset kentät pitää vielä duunaa ja ottaan ne jotenkin huomioon validoinnissa. Edellyttävät jonkin verran ratkaistavaa myös niiden look and feeliin. 

Edelleen työstän vain selaimella pyörivää koodia, koska mulla on ainakin omasta mielestäni speksit sen verran hyvin hanskassa, että uskallan olla miettimättä serveripuolen toteutusta tässä vaiheessa liikaa. Tämä lähestymistapani tietysti vielä kostautuu, mutta ei pidä vielä murehtia sitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 15, 2021, 18:27:19
Monesti salilta palatessani tai jos teen lenkin ennen ruokakauppaan menoa, kuljen erään pientaloalueen sivuitse. Yhdessä niistä ilmeisesti on ihan oikea puulla lämmitettävä takka. Saunaksi sitä en usko, sillä tuskin saunaa aamupäivisin lämmitellään niin usein.

Poltetun puun tuoksu tuo veden kielelle ja nieleksin tyhjää, kun mieli tekisi nuotiossa kärvennettyä makkaraa. Nimenomaan kärvennettyä niin, että aito kuori  halkeaa ja hiukan mustuu reunoiltaan. Totta kai tiedän tuon olevan epäterveellistä kaikin puolin, mutta mitäpä väliä sillä on, kun ei sitä päivittäin saa.

Uudessa uunissani on kyllä grillivastus, mutta se on huono korvike avotulelle. Niinpä tuo on jäänyt toistaiseksi vain märäksi päiväuneksi talon ohi kulkiessani. Veikkaanpa, että jonkun kerran lankean kiusaukseen ja kauppareissulla ostan sitä makkaraa ja kokeilen mitä tuolla grillivastuksella saa aikaan. Luultavasti lopputuloksena on pettymys ja siihen päättyy myös tuo herkullinen päiväuni :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 15, 2021, 19:24:08
Itse olen aikonut joskus kokeilla savustamista isossa kattilassa induktioliedellä. Alumiinifoliota pohjalle, sen päälle riisiä ja teetä. Ehkä mandariinin kuoriakin? Lastuja ei ole. Ehkä haen metsästä jonkun oksanpätkän ja vuolen siitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 16, 2021, 15:23:36
Tartuin vihaista härkää sarvista ja aloin setviä sähköpostien ja muiden nettipaikkojen käyttäjätunnuksia ja salasanoja. Yritän tehdä niistä jokinlaisen ajan tasalla olevan listan. Etsin ensiksi pohjaksi joskus aikoinaan tekemäni listan (näitä on monia eri ajoilta) ja kopioin Chrome-selaimen tallennetut salasanat, joista osa niistäkin on vanhentuneita, tai koko palvelua ei ole enää olemassa. Tästä sekasotkusta yritän saada jotain tolkullista aikaan.

Tämä on epämukavalla tavalla pelottavaa ja masentavaa, koska joudun kokeilemaan yksi toisensa jälkeen, vieläkö pääsen johonkin sähköpostiini tai Google-tiliini, vai olenko lopullisesti menettänyt pääsyn niihin. Osa näistä paikoista on sellaisia, että en ole kirjautunut niihin pitkiin aikoihin, mikä jo itsestään on voinut johtaa käyttäjätunnuksen lakkauttamiseen.

Vaihdan tekstin värin listassani vihreäksi, jos kirjautuminen onnistuu. Tummansinisellä värillä merkitse lakkautetut paikat kuten "Näkökulma" -foorumin ja muut tämän tyyppiset. Punaisella värillä merkitsen paikat, jotka ovat vielä olemassa, mutta joihin en enää pääse tilin lakkauttamisen tai käyttöehtojen muuttumisen tai salasanan hukkaamisen tai muun syyn takia. Tällaisia paikkoja on epämukavan - vai pitäisikö sanoa masentavan - paljon. Kun olen aikoinaan kirjautunut niihin, se on voinut tapahtua keksimällä käyttäjätunnus ja salasana. Sähköpostiosoitetta ei ole vaadittu. Myöhemmin se on lisätty vaatimuksiin, joten en tietenkään voi kirjautua, koska minulla ei ilmoitettuna tuohon paikkaan mitään sähköpostiosoitetta. Eli siellä ne videoni ynnä muut edelleen ovat, ja niitä voi katsellakin, mutta minulla itselläni ei ole mitään kontrollia niihin.

Google on ilmoittanut, että se lakkauttaa "epäaktiiviset" tunnukset jossakin vaiheessa, joten silloin katoaa suuri määrä Youtube-videoitani.

Yksi toistaiseksi kokeilemistani paikoista on Twitter, jonka käyttäjäksi olen rekisteröitynyt joskus ikiajat sitten. Chromen listassa ei ollut sähköpostiosoitetta, eikä manuaalisessa listassa ollut koko Twitteriä, joten huonolta näytti. Onneksi yksi kokeiluista tärppäsi, joten Twitteriin kirjautuminen onnistui. Piti käydä sähköpostista kopioimassa koodi. Epäilyttäviä yrityksiä kirjautua väärällä sähköpostiosoitteella oli nimittäin ko kertynyt muutama. 

Twitter on aina ollut minulle mysteeri, eikä se ole edes kiinnostanut. Se näytti ehdottavan seurattavaa henkilöä, joka on amerikkainen (taitaa olla antitrumppilainen) poliitikko Alexandria Ocasio-Cortez. Tästä tyypistä tuli siis ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa, jota seuraan, mitä se sitten tarkoittaakin.

Muita kokeilemiani olivat "Ubuntu-foorumi", johon vielä pääsin. Jatkan kokeiluja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 16, 2021, 16:15:07
Ihmettelin, että onko nyt ihan oikea talvi tullut. Ainakin merkit siihen viittaavat. Aamulla kodinhengetär vaihtoi kesäpeiton pois lakananvaihdon yhteydessä. Ei sillä, että yöllä kylmyyteen olisin herännyt, mutta sain sen peiton samalla pyykättyä.

Tässä päivän mittaan sitten ihmettelin, miten vaikuttaa ajatus uloslähdöstä. Tuntuu, että pelkkä ajatuskin teki vilunväreet ja kädet on kohmeessa. Tätäkin kirjoittaessa on jo monta typoa joutunut korjaamaan. Tukevammat sisävaatteetkin on olleet käytössä jo muutaman päivän. Onhan täällä ehkä hiukan viileää, kun vain vierashuoneessa on patteri hiukan hailakka, muut on vielä kylmillään. Saapa nähdä, joutuuko tämän pakkassession aikana jonkun muunkin patterin laittamaan lämpimäksi.

Nyt olisi tietysti paikallaan laittaa myös nollakelin ulkovaatteet pesuun, niin ovat sitten valmiina, kun muutaman päivän päästä alkaa kevätsää. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 16, 2021, 16:40:15
Likimain viikon ollut ilman sokerisia keksejä, korvannut niitä sokerittomilla pannukakuillani ym. 
Tänään eka kerran maistoin sokerista Digestiveä kahvihetkessä, ja se maistuikin sitten ällöttävän sokeriselle. Se oli pettymys. Mutta ehkäpä en ollutkaan tarpeeksi nälkäinen, syönnistä vain 1½-2h.

Viikon sisään pikku tinttien lauluääniin on tullut uusi lisä: "Tsriiuuuu" ääni joka tuo mieleen kevään! Kevätlaulujako?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 16, 2021, 17:08:50
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 16, 2021, 16:40:15
Likimain viikon ollut ilman sokerisia keksejä, korvannut niitä sokerittomilla pannukakuillani ym. 
Tänään eka kerran maistoin sokerista Digestiveä kahvihetkessä, ja se maistuikin sitten ällöttävän sokeriselle. Se oli pettymys. Mutta ehkäpä en ollutkaan tarpeeksi nälkäinen, syönnistä vain 1½-2h.

Minä puolestani olen välttänyt vuoden alusta lähtien suklaan syömistä. Huomasin, että aivan liian helposti tulee napattua ohi mennen suklaapatukka, kun käy kaupassa, ja joskus levykin. Ajattelin siis kokeilla, pärjäänkö ilman. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmaa.

Joskus kauan sitten tein saman tyyppisen uudenvuoden päätöksen ja lakkasin käyttämästä teen ja kahvin seassa sokeria. Sitä ennen oli tullut lurautettua teehen aika paljon sitä, ja kahvin juominen puolestaan oli ollut suorastaan mahdotonta, jos sitä ei kyllästänyt kauhealla määrällä sokeria ja maitoa. Kahvihan on pahaa.

Nyt kun teen ja kahvin sokerittomuuskokeilu on kestänyt todennäköisesti jo yli kymmenen vuotta (en muista tarkemmin, milloin lopetin), ei tulisi mieleenkään lisätä teehen eikä myöskään kahviin sokeria. Sokerinen tee maistuu suorastaa ällöttävältä, ja sokerinen kahvi paistuu pahalta imelältä kahvilta. Sokeriton kahvi maistuu vain pahalta. Sokerin tuoma ällötys puuttuu pahasta mausta.

Aika monta vuotta on jo siitäkin, kun lopetin Coca-Colan ja muiden ns. virvoitusjuomien juomisen. Nykyisin ostan - jos yleensä ostan - "kevytjuomia" tai alkoholitonta olutta (Lidlin on parasta ja halvinta), joissa on niissäkin jonkin verran sokeria, mutta ei niin paljon kuin varsinaisissa virvoitusjuomissa. Mitään "kevytkolaa" tai vastaavaa en viitsi ostaa.

Nämä "lakkoni" eivät ole ehdottomia, joten paineita niiden jatkamiseen ei ole, mikä tekeekin niiden ylläpitämisen helpommaksi. Jos joskus sattuu sortumaan, siitä ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa, että nyt petin periaatteeni, eikä minusta näin ollen ole mihinkään. Sokeria en ole teehen enkä kahviin pannut, koska ei tee mieli, mutta joskus harvoin olen lisännyt teehen hunajaa. Eipä oikeastaan edes sitä tee mieli, koska sokeriahan sekin tavallaan on. Ja Coca-Colaakin olen saattanut jossakin erikoistilanteessa juoda, ja se on jäänyt siihen yhteen kertaan. Se tuntuu nyt jo älyttömän imelältä, kun on tottunut miedompiin juomiin, eikä Coca-Colaa enää kaipaa.

Suklaalakkoni tulee olemaan samanlainen. Jos joskus otan suklaata, niin sitten otan. No problem. Enhän minä mikään suklaanarkomaani sentään ollut, joten ei siitä erossa pysyminen vaikeaa ole. Kun vielä saisi tehtyä samanlaisen päätöksen koskien kaikkea sokeria sisältävää ruokaa ynnä muuta. Eihän suklaa (lakkooni kuuluvat muutkin ns. karkit) ole ollut sokerinsaannistani kuin pieni osa.

Itse asiassa myös suhteeni alkoholin käyttämiseen on samalla tavalla rento, eli en käytä sitä, mutta kyse ei ole mistään pyhästä periaatteesta tai absolutismista. Jos jossakin matkalla sattuisin ostamaan ruuan kanssa tölkin olutta, niin ei sitä mitään kahden viikon ryyppyputkea käynnistyisi. Asia olisi merkityksetön. En muista, milloin olen viimeksi juonut alkoholipitoista olutta. Jollakin matkalla se on ehkä ollut muutama vuosi sitten, milloin lieneekään. En todellakaan pidä kirjaa tällaisista asioista. Ykköskaljaakaan en juo enää nykyisin. Viimeinen tilanne, missä sitä vielä perinnemielessä join, oli jouluateria. Jotenkin I-olutlasi tuntui kuuluvan yhteen jouluruokien kanssa. Mutta viime vuosina olen korvannut sen alkoholittomalla oluella tai vaikka vedellä. Colaakin olen tainnut joskus kaataa lasiin, eli tämä on ollut niitä poikkeustapauksia.

Yhdessä alkoholiin liittyvässä asiassa olen absolutisti ja aion sellaisena pysyäkin. En ole koskaan käynyt Alkossa. Siinä vaiheessa, kun "alko" on hylly jossakin marketissa, tilanne tietenkin on erilainen, mutta toistaiseksi ei näin Suomessa ole, vaikka Alkon myymälät ovatkin jo samoissa rakennuksissa. Niin kauan kun Alko on erillinen liike, en mene sinne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 16, 2021, 17:58:19
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 16, 2021, 17:08:50En ole koskaan käynyt Alkossa. Siinä vaiheessa, kun "alko" on hylly jossakin marketissa, tilanne tietenkin on erilainen, mutta toistaiseksi ei näin Suomessa ole, vaikka Alkon myymälät ovatkin jo samoissa rakennuksissa. Niin kauan kun Alko on erillinen liike, en mene sinne.

Kannattaa käydä. Alko on nykyään yksi lempiliikkeistäni, tavaratarjonta on hyvin ja loogisesti esillä, henkilökunta tervehtii iloisesti ja toivottaa hyvää päivänjatkoa, tuotteet ovat laadukkaita ja maistuvia. Ei hajuakaan enää siitä tunnelmasta jossa jonotettiin kärttyisänä tiskille kärttyisää myyjää joka veti "kaksi kossua" tiskin alta, ihan niinkuin lännen nopein revolverisankari ja kääri ne ruskeaan paperikassiin. Oman jännityksensä toi alaikäisyyteni, jonka vuoksi kohentelin tuuheita viiksiäni ja pokkaani ennen sisään astumista. Viinien kyselijöitä katsottiin halveksivasti, hehän hidastivat kossujonon etenemistä.

Mitä taas ruokarajoitteisiin tulee olen vedenjakajalla. Noudattaako suosituksia vai ajautua heikkenevään terveydentilan ahdinkoon. Olen jo rajoittanut syömistäni hiilihydraatittomaan suuntaan ja gluteenittomuuteen. Lisäksi laktoosiherkkyys ja sipulin inhoaminen vähentävät syötäviä. Puhkeava ja jo hiukka oireileva kihti vie mahdollisesti viimeiset herkkuni, eli sisäelinruuat, pikkukalat, mädin ja katkaravut sekä oluen. Mitäpä jää enää jäljelle?

Punaviini ja naudanliha taitaa olla enää ainoa, isojen kalojen ohella mitä voi rauhassa syödä. Tai voisi, jollei olisi kallistumassa veganismin suuntaan ja maksa alkaisi piipittää. Kananmuniakaan ei oikein enää tee mieli, ne pierettävät ja laittavat mahan sekaisin. Loheen olen jo kyllästynyt.

Poroa, sieniä ja marjoja ja laktoositonta luomupottuvoita - siinä on ruokatulevaisuuteni, sekä juomaksi 100% puhdasta pirtua, vedellä tai karpalomehulla laimennettuna - kaikki kotimaista ja maistuvaa. Kyllästyminen on tietysti vaarana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 17, 2021, 07:06:17
Maailman hulluus panee joskus miettimään, että eivätkö ihmiset tajua, mistä on kyse, vai mistä on kyse. Älköön nyt taas joku kirjoittako, että kuvittelen muka olevani erityislaatuinen ihminen, joka ainoana tajuaa asioiden syvimmän olemuksen. "Asiat tajuavia" ihmisiä ovat mielisairaalat täynnä.

Joka oikeasti tajuaa olevaisuuden olemuksen, hyppää junan alle tai vetää ranteensa auki tai juo itsensä kestokänniin. Suurin osa ihmisistä elää itsepetoksessa sulkee silmänsä tosiasioilta. Itsepetoksessa eläviä voidaan hallita ja ohjailla kuin sokeaa kanalaumaa. Ratkaisu sekin.

Voisin luetella monia syitä näille ajatuksilleni jo pelkästään tämän päivän lehtiartikkeleihin tai nettiuutisiin viitaten. Aiheet ovat niin masentavia, että olkoon. Nostan nyt esille yhden vähän etäisemmän esimerkin eli BBC:n uutisissa esitetyn videon (jouduin katsomaan sen äänettömänä, kun en löydä kuulokkeita) Pohjois-Korean sotilasparaatista.

Miksi rutiköyhä maa käyttää valtavasti voimavaroja varustautumiseen?

Minun mielestäni vastaus on ilmeinen. Aseet on tarkoitettu pienen hallitsevan klikin ja suvun pitämiseksi vallassa. Nälkiintynyt kansa kiristää vyötään ja marssii paraateissa ja heiluttelee lippuja, jotta pöhöttynyt nuori mies läheisineen saisi elää palatseissa ja nauttia salakuljetetusta viskistä ja Rolexeista. Siitähän tässä on kyse. Tavallisen kansan kannalta olisi suorastaan onni, jos Pohjois-Korea miehitettäisiin. Asiat eivät voisi enää olla huonommin. Ainoastaan "pyhä perhe" ja siihen sidoksissa oleva klaani menettäisivät valtansa ja omaisuutensa ja jotkut ehkä henkensäkin. Tavallisen kansan kannalta Pohjois-Korean lakkauttaminen olisi hyvä asia, mutta ei kansa taida sitä ymmärtää. Tämä on sitä hulluutta, joka vie yöunet, kun sitä alkaa miettiä. Eikä Pohjois-Korea ole kuin yksi esimerkki.

Samanlainen kollektiivinen hulluus elää ja voi hyvin Suomessakin.

https://www.bbc.com/news/av/world-asia-55674510
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 17, 2021, 09:41:28
Kilttinä tyttönä jätin salille menemättä tänään, kun ohje on, että vain täysin oireettomana saa mennä. En varmaan kipeä ole, mutta nenä on vähän tukkoinen ja pariin kertaan joutui niistämäänkin. Ennemmin luulen, että tuo pakkasilma on ärsyttänyt limakalvoja yhdessä sen jatkuvasti käytettävän nenäsumutteen kanssa ja etenkin, kun perjantaina oli maski naamalla kolmisen tuntia yhtä mittaa. Tukkoinen oli alkoi itse asiassa jo perjantai-iltana.

Hiukan on viluinen olo, mutta se saattaa johtua siitäkin, että yön muhin talvipeiton alla ja pitkähihaisessa yöppärissä. Sisälämpömittari näyttää 19 astetta. On sentään plussan puolella. Varmaan pitäisi laittaa patteriin vähän lämmintä olkkarin puolelle, mutta se puolestaan käy taas kukkien kohtaloksi. Ne eivät pidä patterista. Tietty sillä saisin tilaa ja pääsisin shoppailemaan heti, kun päivä vielä vähän pitenee :)

Jos pakkanen vielä tuosta hellittää, niin iltapäivästä voisi mennä pihalle puuhailemaan, ettei sentään koko päivää homehdu sisällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 17, 2021, 11:30:31
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 15, 2021, 17:36:31

Tapaus opetti, että koskaan ei tiedä, kenen olkapäästä kohtalon karvainen koura milloinkin tarttuu.

Eihän tuota tiedä, onhan noita tuttuja mennyt liikenteessä- mutta, miksi karvainen koura-

Lady in black
Sanoitukset
Hän saapui keskiyöllä,
Näin viikatteenkin vyöllä,
Tuo nuori nainen ikuisuuden harso silmillään.
Hän kertoi kylmin huulin,
Kuin kaukaa äänen kuulin:
Oon sieltä, mistä takaisin ei tulla elämään.
Mä katsettansa turhaan hain,
Näin pohjattomat silmät vain.
Kun katsoin niihin tunsin,
Että häntä rakastin.
"Voi poikaparka, kuolemaa ei yksikään voi rakastaa.
Vain hengen sulta veisin kylmin, jäisin suudelmin".
Sun täytyy olla vanki maan, ei sielus pääse kahleistaan.
On yksinäisyys kohtalosi, auttaa voi mä en.
Sä vaikka kaiken oikein teet.
Sua seuraa aina kyyneleet, ei murheistaansa irti pääse koskaan ihminen.
Mä pyysin: Suukko, muuta ei.
Hän viikatteensa naulaan vei
Ja tunsin hänen syleilynsä kylmän, jäätävän.
Hän lähti, otti viikatteen.
Jäin yksin yöhön hiljaiseen.
En enää pelkää kuolemaa,
Nyt kaiken ymmärrän.
Hän saapuu vielä tiedän sen
Kun aika vierii täyttyen
Niin silloin suostuu varmaankin hän yhteen suudelmaan
Tuon suudelman kun hältä saan
Voin vihdoin jättää kylmän maan
Ja silloin pääsee myöskin sielu irti kahleistaan
En itselleni rauhaa saa kun rakastan vain kuolemaa
Mä ootan että saapuisi tuo nainen mustissaan.

https://music.youtube.com/watch?v=olhEZ0FqiyE&list=RDAMVMolhEZ0FqiyE
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 18, 2021, 17:27:24
Just keksin että tekisi mieli opiskella Dockeria kun meillä ilmeisesti siirrytään duunissa kaikkien järjestelmien osalta sen käyttöön syksyllä, mutta tietysti mun tuurilla udemyllä ei ole nyt alennusta kursseissa. Vajaan sadan tai kahden sadan euron kurssit eivät lämmitä kun olen tottunut saaman kurssit vajaalla parilla kympillä.

Udemyssä ilmeisesti sesonkiaika kun hintoja kannattaa pitää näin korkeina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 18, 2021, 20:28:34
Ennustuksia vuodelle 2020:

Ei mitään ihmeempiä tapahdu. Trump pärjää kyllä ilman suomalaista mediaakin. Menee toiselle kaudelleen... (Toope 25.12.2019)

Seuraavassa on kirjoitus, jossa käsittelen kommunismia, mikä tuntuu olevan yleinen puheenaihe tällä hetkellä. Kirjoitin tuon jutun junamatkalla aikoinaan.

Minun mielestäni julkiset kulkuneuvot ovat - anteeksi vain aatteen kannattajat - kommunistisia. Niissä kaikki maksavat saman hinnan, mutta jotkut saavat rahalleen enemmän vastinetta kuin toiset. Puolue - eli tässä tapauksessa VR - päättää. Otetaan nyt vaikka vertailuesimerkeiksi minut ja vieressäni istuva (joka toivottavasti ei lue tätä) tyyppi, jolla on sylissään Ipad. Minulla on vanha pieni läppärinromu. Tietokoneittemme erilaisuus ei ole VR:n kommunistisen politiikan syytä, mutta moni muu asia on. Luettelen muutamia - ja ottakaa huomioon, että olemme maksaneet lipuistamme saman hinnan.

Tyypillä on ikkunanäköala. Minä sen sijaan istun käytävän varrella ohikulkijoiden tönittävänä (Pendoliino heiluu ja huojahtelee jostakin syystä aivan järkyttävästi - äsken yksi ohikulkija oli vähällä kaatua syliini). Tyypillä on vaatenaulakko. Minä jouduin tunkemaan takkini tavarahyllylle. Tyypillä on töpseli tietokoneelle. Minulla ei ole, ja vanhan läppärini akku on jo alle 50 prosentissa, joten joudun kohta lopettamaan kirjoittamisen. Tyypillä on seinässä roikkuvia roskapusseja. Minä sen sijaan joudun tunkemaan roskat kassiini.

Jo tämä lyhyt vertailu osoitti, miten eriarvoisessa asemassa olemme. Ja kummaltakin on peritty sama hinta lipusta. Aidosti kapitalistisessa systeemissä minä maksaisin tietysti lipustani vähemmän, koska minulla on käytettävissäni vähemmän palveluja. Nyt toteutuu kommunismin periaate: Kaikilta niin paljon, kun puolue pystyy nyhtämään, ja kaikille niin paljon kuin puoluetta huvittaa antaa.

Tosikommunisteille - eli riidanhalusille etuilijoille ja muutenkin hankalille tyypeille eli todellisille puoluekaadereille - on olemassa takaportti totta kai. Jos olisi tuollainen puolueen mies, sanoisin vieressäni olevalle tyypille koppavaan sävyyn, että kuules nyt kapitalistisika, et sinä saa etuilla. Vedän töpselini ylitsesi, ellet siirrä pyllyäsi. Ja panen takkini roikkumaan silmillesi, koska minullekin kuuluu naulakko. Ja tungen haisevat jugurttipurkkini taskuusi, jos et anna panna niitä roskikseen. Eli voin tehdä tuon tyypin olosta epämukavaa. Mutta en tee, koska en ole puolueen ihmisiä. Tyyppi istukoon rauhassa töpselin edessä, kun läppärini akku vetelee viimeisiään.

Tämä mitä kerroin, ei ole vielä alkuunkaan pahinta kommunismia. Varsinainen kommunismin juhla alkaa silloin, kun ihmiset kääntävät selkänojiaan "lepoasentoon". Tuolloin pienellä kommunistilla, jolla jo lähtökohtaisesti on mukava olo - on tilaisuus tehdä takanaan istuvan kapitalistin tai kenen tahansa olo todella kurjaksi. Toteutuu kommunismin toinen periaate: Sille, jolla on mukavaa, olo vieläkin mukavammaksi, ja sille, jolla ei ole mukavaa, olo entistä kurjemmaksi.

VR on tässä asiassa oikein ääristalinistisella linjalla, sillä kaksikerrosvaunujen penkkien selkänojat on suunniteltu sellaisiksi, että selkänojan takaosan kova muovireuna lyö kipeästi takana istuvan pitkäjalkaisen ihmisen polvilumpioihin, kun edessä istuva kommunisti tekee olonsa mukavammaksi. Niin kommunistista, niin kommunistista. Yksien mukavuus toisien kärsimyksen hinnalla.

Ehkä juna ei ole kommunistinen. Kunhan vitsailin. Mutta kyllähän se niin tahtoo olla, että sama hinta, mutta eri palvelut. Tuuri ja röyhkeys-rohkeus ratkaisevat.

Yksityisestä liikenteestä puheen ollen tarkoitukseni oli hieman tutkia autoa, joka pitäisi katsastuttaa lähiaikoina. Ajoin sillä lenkin tässä yhtenä päivänä, ja nyt oli tarkoitus vain hieman siirtää sitä pihassa, että saisin liikutettua peräkärryä toiseen paikkaan. Auto oli tiellä. Mutta autopa ei lähtenytkään käyntiin! Tämä vielä puuttui. Kaikki lähipäivien suunntelmani on rakennettu sen varaan, että ajan tuolla autolla. Se vähän hörähtää (pitkään) startatessa, mutta sammuu saman tien. Bensa haisi voimakkaasti, mikä johtui ehkä starttailusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 18, 2021, 20:43:08
Kopek,

Ei VR ole kommunistinen, sinä vain olet huonohko kapitalisti! Jos ymmärtäisit käyttää systeemiä hyväksesi, ostaisit lippusi ajoissa, joka tarjoaa kaksi huimaa etua: saat lipun pilkkahintaan ja voit varata itsellesi vielä todennäköisesti tyhjähköstä junasta lähes minkä paikan haluat.

Surkeaksi kapitalistiksi sinut tekee se, että et varmaankaan ole valmis käyttämään VRn rahalla tarjoamia etuja: voit myös ostaa itsellesi vierekkäisen paikan, vaikka et sitä käytäkään, ainoastaan lisätilaksi. Voit myös ostaa lipun ravintolavaunun yläkertaan, jossa tarjolla on kunnolla tilaa.

VR jos joku on kaukana kommunismista, vaan rahalla saa, jos ei ole älynnyt ajoissa reagoida!

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 18, 2021, 22:42:05
Kiva fiilis ollut tänään kotona, kun talossa lämpötila on laskenut pahimmillaan 16,8 asteeseen. Ilmattiin kerrostalossa noita pattereita, mutta koko talon lämpötila on silti laskenut melkein horrostasolle. No, ei ehkä ihan, mutta villapaitatasolle toki. Huoltomiehet hommissa. Koko vanhan paskatalon (1950-l) lämmityssysteemi ilmeisesti on vähän viturallaan. Ei vain asuntoni ongelma, vaan koko talon.

Tänään on villapaita päällä, kunnon villasukat jalassa ja pitkät kalsarit. Ihan kotona... Pipoa en laita, kun olisi naurettavaa.
Yöksi on onneksi parikin lämmintä peittoa ja lämmin nainen...

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 19, 2021, 20:33:57
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 18, 2021, 20:28:34
Minun mielestäni julkiset kulkuneuvot ovat - anteeksi vain aatteen kannattajat - kommunistisia. Niissä kaikki maksavat saman hinnan, mutta jotkut saavat rahalleen enemmän vastinetta kuin toiset. Puolue - eli tässä tapauksessa VR - päättää. Otetaan nyt vaikka vertailuesimerkeiksi minut ja vieressäni istuva (joka toivottavasti ei lue tätä) tyyppi, jolla on sylissään Ipad. Minulla on vanha pieni läppärinromu. Tietokoneittemme erilaisuus ei ole VR:n kommunistisen politiikan syytä, mutta moni muu asia on. Luettelen muutamia - ja ottakaa huomioon, että olemme maksaneet lipuistamme saman hinnan.

Tulikin mieleen tästä kerta, ajoin tunnetun kommunistin pois paikaltani kommunistisessa junassa. Kyseessä oli siis tunnettu elokuvaohjaaja. Kaikki elokuvaohjaajathan ovat kommunisteja, koska haluavat yhtyä kaikkein proletariaattiin kuuluvien (ainakin hyvän näköisten näyttelijöiden) kanssa.  ;D

Pääsin siis ikkunapaikalleni, koska olin kovempi kommunisti kuin elokuvaohjaaja - olin ostanut lippuni aiemmin.

Fasistiseen junaan jouduin, kun en ostanut lippua ajoissa. Ja kysessä oli ihan oikeasti fasistinen juna - tämä nimittäin tapahtui Italiassa. Juna oli täynnä ja jouduin ostamaan ensimmäisen luokan lipun sikäläiseen pendoliinoon. Täytyy sanoa, että ainakin ensimmäinen luokka oli fasisteilla hienompi kuin meillä kommunismissa; nahkapenkit ja enemmän jalkatilaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Unforgiven - tammikuu 20, 2021, 17:04:25
Minulla on huomenna viime vuotisten sairastelujen vuoksi (täysin turha) lakisääteinen työkykynevottelu osa 2 työterveyshuollon tiloissa, johon osallistuu lisäkseni työterveyslääkäri ja työantajapuolelta henkilöstöhalliston edustaja sekä lähin esimieheni.

Työnantajapuolen molemmat edustajat ilmoittivat tänään osallistuvansa etänä (toisella flunssa, toinen ei viitsi raahautua paikalle). Käytännössä siis hoitaja tuo paikalle kaksi tuolia ja läppärit, joissa etäyhteydet.

Mietin vain, että jos minä ja lääkärikin osallistuttaisiin samalla tavoin. Huoneessa neljällä tuolilla pelkät läppärit keskustelemassa keskenään tietenkin turvälit huomioiden. Jo tuo huominenkin saa lievät hymyn kareet suupieliin.

Ja en tiedä miksei koko tilaisuutta pidetä etäyhteyksillä. Minuakaan kun ei tilaisuudessa tutkita eikä ilmeiseti potkitakaan kun esimies ei paikalle tule.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 20, 2021, 17:29:30
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - tammikuu 20, 2021, 17:04:25
Minulla on huomenna viime vuotisten sairastelujen vuoksi (täysin turha) lakisääteinen työkykynevottelu osa 2 työterveyshuollon tiloissa, johon osallistuu lisäkseni työterveyslääkäri ja työantajapuolelta henkilöstöhalliston edustaja sekä lähin esimieheni.

Työnantajapuolen molemmat edustajat ilmoittivat tänään osallistuvansa etänä (toisella flunssa, toinen ei viitsi raahautua paikalle). Käytännössä siis hoitaja tuo paikalle kaksi tuolia ja läppärit, joissa etäyhteydet.

Mietin vain, että jos minä ja lääkärikin osallistuttaisiin samalla tavoin. Huoneessa neljällä tuolilla pelkät läppärit keskustelemassa keskenään tietenkin turvälit huomioiden. Jo tuo huominenkin saa lievät hymyn kareet suupieliin.

Ja en tiedä miksei koko tilaisuutta pidetä etäyhteyksillä. Minuakaan kun ei tilaisuudessa tutkita eikä ilmeiseti potkitakaan kun esimies ei paikalle tule.

Ehkä tahtovat nähdä, askellatko paikalle reippain askelin, selkä suorana ja onko poskilla terve, raikas puna?

Muuta järkevää syytä, miksi läpiheittojuttua ei voi etänä järjestää, on vaikea kuvitella. Tietysti pohjimmiltaan kai hyvää näillä katselmuksilla tarkoitetaan, siis teoriassahan sinullakin olisi mahdollisuus huolia ilmaista, mikäli niitä työntekoa koskien olisi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Unforgiven - tammikuu 20, 2021, 18:06:01
Juu Xante, ymmänän sinänsä kyllä.

Minua vain kiehtoo ajatus neljästä läppäristä lääkärin työhuoneessa keskustelemassa ringissä työkyvystäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 20, 2021, 18:10:35
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - tammikuu 20, 2021, 18:06:01
Juu Xante, ymmänän sinänsä kyllä.

Minua vain kiehtoo ajatus neljästä läppäristä lääkärin työhuoneessa keskustelemassa ringissä työkyvystäni.

No olisihan se kieltämättä kenen tahansa uralla melkoinen tähtihetki!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - tammikuu 20, 2021, 23:36:47
Hyvää huomiselle, Unforgiven. Elämä heittelee kapulota kunkin rattaisiin, hienoa että sinulla nyt paremmin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Unforgiven - tammikuu 21, 2021, 19:04:01
^
Tattis vaan Lognessa, hyvin se meni.

Kaksi läppäriä kyseli minulta kummallisia asioita, samalla kun mietin mitä sitä viikonloppuna tekisi ruoaksi. Päädyin burgundinpataan, se kun maistuu toisena pävänä lämmitettynä, jos mahdollista, vieläkin paremmalta. Ja mikä ehkä parasta, padan tärkeimmästä ainesosasta saattaa jäädä yli tilkkanen tai kaksi apukokillekin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 22, 2021, 08:03:44
Työt muuttuvat*. Tuli organisaatiomuutos. Myimme räätälöydyt verkkopalvelut pois, jotta voimme keskisttyä yrityksemme omien tuotteiden kehitykseen ja minäkin siten siirryn tekemään noita meidän omia tuotteita. Olen tehnyt niitä lähes päätoimisesti jo nyt, mutta jatkossa vain ja ainoastaan niitä.

* tai siis php-koodaamista tämä on tietysti jatkossakin, että sinällään työn sisältö pysyy samana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - tammikuu 22, 2021, 09:55:59
Aleksei Navalnyi - vai mikä se nyt onkaan - käyttäytyi sopimattomasti haukkumalla Putinia seuraavasti julkisessa videopätkässä:

"Se ukko siellä bunkkerissaan..."

Jos Suomenpresidenttiä nimitettäisiin vastaavasti ko. henkilö ansaitsisi julkisen anteeksipyynnön pyytämisen.

Ei kai Vladimir Putinkaan voi tietää kaikkea sitä sontaa mitä Hänen alaisensa tekevät. Sama koskee Sauli Niinistöäkin.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Ko. henkilöä oli evästetty lausumaan kommentit ja samalla EU:lla ja Yhdysvalloilla oli totaalinen tilaisuus panna kova kovaa vastaan Venäjän suhteen?

Valitettavasti suurvaltapolitiikka on samanlaista kuin lasten kasvatuskin = kiristystä ja lahjontaa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 22, 2021, 11:57:34
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - tammikuu 22, 2021, 09:55:59
Aleksei Navalnyi - vai mikä se nyt onkaan - käyttäytyi sopimattomasti haukkumalla Putinia seuraavasti julkisessa videopätkässä:

"Se ukko siellä bunkkerissaan..."

Jos Suomenpresidenttiä nimitettäisiin vastaavasti ko. henkilö ansaitsisi julkisen anteeksipyynnön pyytämisen.

Ei kai Vladimir Putinkaan voi tietää kaikkea sitä sontaa mitä Hänen alaisensa tekevät. Sama koskee Sauli Niinistöäkin.

Muisto Keijo Kullervo

PS. Ko. henkilöä oli evästetty lausumaan kommentit ja samalla EU:lla ja Yhdysvalloilla oli totaalinen tilaisuus panna kova kovaa vastaan Venäjän suhteen?

Valitettavasti suurvaltapolitiikka on samanlaista kuin lasten kasvatuskin = kiristystä ja lahjontaa...

Totta, varmaan nousisi aikamoinen halapaloo jos niinistö haukuttaisiin samalla tavoin ja ehkä saulikin puhisisi kiukusta..

Toisaalta olisi mielenkiintoista, jos navalnyi pääsisi valtaan, nähdä tulisiko tuosta kiiluvasilmäisestä oppositiopoliitikosta yhtämoinen tyranni, kuin nykyisestä. -Luultavasti kunniahimon pitää olla melkoinen..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 22, 2021, 12:50:08
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - tammikuu 21, 2021, 19:04:01
Kaksi läppäriä kyseli minulta kummallisia asioita, samalla kun mietin mitä sitä viikonloppuna tekisi ruoaksi. Päädyin burgundinpataan, se kun maistuu toisena pävänä lämmitettynä, jos mahdollista, vieläkin paremmalta. Ja mikä ehkä parasta, padan tärkeimmästä ainesosasta saattaa jäädä yli tilkkanen tai kaksi apukokillekin.

Apukokista kannattaa aina huolehtia.  ;)

Täällä ruokasuunnitelmat lukkiintuivat jo alkuviikosta pitsa&bisse-linjalle. Tästä illasta on siis kyse. Lounaalla tyhjenikin jääkaappi eilisistä jämistä. Eli huomisaamuna isoon kauppaan arpomaan viikonlopun menyytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 22, 2021, 13:30:05
^
Minä pidän usein arpajaisia pakastinkaapin äärellä. Olen jatkuvasti sitä mieltä, että ei niihin rasioihin tarvitse merkitä, mitä se sisältää. Kyllä siitä sen verran läpi näkyy, että sen perusteella voi ottaa sulamaan.

Tänään otin possunlihapihvin, jossa oli hiukkasen kastiketta mukana. Tämän tiesin varmasti, sillä tuohon käytän vain tiettyjä erittäin matalia rasioita. Tuon seuraksi ajattelin sitten ottaa porkkanalaatikkoa (joulun jämiä) ja pakastevihanneksia. Vihannekset oli kaupan pussista, joten se taas varmavalinta. Se porkkanalaatikko muuttuikin sulaessaan bataattivuoaksi (myös joulun jämiä). Onneksi tällä kertaa muutoksesta ei ollut haittaa ja kokonaisuus toimi oikein hyvin.

Joskus on käynyt huonompikin onni :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 22, 2021, 14:34:57
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 22, 2021, 12:50:08
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - tammikuu 21, 2021, 19:04:01
Kaksi läppäriä kyseli minulta kummallisia asioita, samalla kun mietin mitä sitä viikonloppuna tekisi ruoaksi. Päädyin burgundinpataan, se kun maistuu toisena pävänä lämmitettynä, jos mahdollista, vieläkin paremmalta. Ja mikä ehkä parasta, padan tärkeimmästä ainesosasta saattaa jäädä yli tilkkanen tai kaksi apukokillekin.

Apukokista kannattaa aina huolehtia.  ;)

Täällä ruokasuunnitelmat lukkiintuivat jo alkuviikosta pitsa&bisse-linjalle. Tästä illasta on siis kyse. Lounaalla tyhjenikin jääkaappi eilisistä jämistä. Eli huomisaamuna isoon kauppaan arpomaan viikonlopun menyytä.

Juu, apukokki on aina otettava huomioon. Itse suunnittelen, mikäli mahdollista, ruuan määrän siten, että jos välillä käy niin, ettei apukokille jostain maistu, niin itse pystyy syömään loput.

Olen pyrkinyt myös tietoisesti joskus heittämään ruuantähteitä roskiin, mutta se ei oikein onnistu muuta kuin homeisten leipien ja haisevien kalojen kohdalla. Muutoin tulee tähteitä jalostettua taas syömäkuntoon. Tämä päässä oleva vika johtunee suurelta osin kotikasvatuksesta.

Sattumalta syön juuri eilisen karvakäsipizzan jämiä - oluen kera. Schkippish!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - tammikuu 24, 2021, 18:25:33

https://www.youtube.com/watch?v=FWxMJnS7JRk

Sen verran järkyttävän näköistä "aavikkoa", että pahinta tässä taitaa olla melkeinpä, tuo itse tienoo, jolle konetta yritetään onnistuneesti mahduttaa.

Elämäähän noissa on. Nyt en osaa sanoa, että olisiko potentiaaliakin. Aika sanaton fiilis, joka tapauksessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 24, 2021, 19:41:20
^
On kyllä mökkiä taajassa. Pikkuisen erilaisen näköistä kuin Hki-Vantaalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 24, 2021, 20:22:21
^
Onkohan tuo normaali lähestymisreitti noin matalalla tulla asutuksen yli? Näytti vaan niin erikoiselta, että heitti jyrkän mutka juuri ennen kiitoradalle laskeutumista. Varmaan hiukan erilaiset lentomelusäännökset tuolla siinä tapauksessa.

Olen paljon katsonut sitä NG-kanavalla näytettyjä Lentoturmatutkinta -sarjaa ja siinä monesti on kone tullut alas vähän ennen kiitorataa. Tuolla tulisi melko varmaan osumaa maassa olijoihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 25, 2021, 18:12:26
Meni taas pitkä pätkä päivästä ihan harakoille.

Viime keväänä kävin ensimmäisen kerran kuntosalin hierojalla hierottamassa selkääni. Pääasiallinen syy oli, että kuulin hierojan kalenterin lähes tyhjentyneen koronakriisin alettua, joten päätin sponssata yksinyrittäjää varaamalla ajan. Hän löysi minua vuosia vaivanneen kohdan, joka jäi kipeäksi erään ankaran lihaskrampin jälkeen. En edes ajatellut, että sille voi tehdä mitään. Hieroja sanoi, että muutaman kerran sitä pitäisi möyhiä, niin saadaan se kuntoon. Niinhän siinä sitten kävi, että kipu hävisi enkä enää herää yöllä siihen, että kääntyessä sattuu.

Noiden kertojen jälkeen sitten käytiin käsiksi yläselkään ja hartioihin. Nyt olen käynyt muutaman viikon välien ja pääsen jo vähän vähemmällä möyhimisellä, kun pahimmat umpisolmut on avattu.

Tänään hieronnan päätteeksi hän sanoi, että alkaa olla lihakset aika hyvällä mallilla. Kuvittelin menneeni rankkojen lumityösessioiden jumituksia hoidattamaan, mutta hän sanoikin, että se fyysinen työ on selvästi tehnyt minulle hyvää.

Palatakseni alkuun ja päivän menemiseen harakoille. Nuo hierontasessiot on niin rentouttavia, että samalle päivälle hieronnan jälkeen ei kyllä kannata miettiä mitään tekemistä. Tänäänkin ainoa, mitä jaksoin tehdä, oli parin tunnin päiväunet :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 26, 2021, 15:26:12
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 05, 2021, 16:02:19
Otin uhiksen. Tilasin kahdet baggy fit jogger housut Kiinasta. ~100 euroa yhteensä. Toiset ovat kokoa 3XL ja toiset 4XL. Näistä ei osaa sanoa, kummat ovat lähemmäksi länsimaista XL-kokoa, kun kokotaulussa oli tuumakoot molemmista vain 2XL-kokoon asti, eikä se lupaa hyvää ainakaan tuon 3XL-tuotteen osalta, mutta mun tuurilla myös 4XL-housut ovat liian pienet. Kiinalaisilta myyjiltä tilatuissa paidoissa koko pitää olla tyyliin 4XL, että päästään länsimaiseen XL-kokoon. No jahka tuotteet tulevat, niin sitten nähdään. Onneksi on sukulaisia, joille todennäköisesti sopii/kelpaa kotihousuiksi, jos ovat mulle liian pienet.

Kyllä nyt ainakin näin alustavasti kannatti. 4XL-koon housut ovat hieman jopa tilavat ja 3XL-koon housut juuri passelit. Tosin housut eivät ole 90-luvun baggy fit -leikkauksella vaan 90-luvun loose fit -leikkauksella, kuten hieman etukäteen epäilinkin. Eli ennakoin myös tuon puolen hyvin. Saa nähdä, kestävätkö käyttöä, vasta sitten tietää, kannattiko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 26, 2021, 16:25:20
Hesari: "Poliisille voi luovuttaa ampuma-aseen ja muita tarvikkeita ilman seuraamuksia."

Kyse on tapauksista, joissa poliisi peruu henkilöltä aseluvan muistisairauden tai muun syyn takia.

Minun mielestäni valtion pitäisi maksaa käypä hinta omaisuudesta, jonka se pakko-ottaa ihmisiltä. Siitähän tuossa on kyse. Kyse on alunperin laillisesta omaisuudesta, jonka kansalainen on ostanut tai hankkinut tai saanut muuten. Poliisin päätöksellä omaisuudesta tehdään laiton, ja kansalainen pakotetaan tuomaan ase poliisille. Jos hän ei tuo sitä, se haetaan väkisin, ja seurauksena on rangaistus.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 26, 2021, 16:33:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 26, 2021, 16:25:20
Hesari: "Poliisille voi luovuttaa ampuma-aseen ja muita tarvikkeita ilman seuraamuksia."

Kyse on tapauksista, joissa poliisi peruu henkilöltä aseluvan muistisairauden tai muun syyn takia.

Minun mielestäni valtion pitäisi maksaa käypä hinta omaisuudesta, jonka se pakko-ottaa ihmisiltä. Siitähän tuossa on kyse. Kyse on alunperin laillisesta omaisuudesta, jonka kansalainen on ostanut tai hankkinut tai saanut muuten. Poliisin päätöksellä omaisuudesta tehdään laiton, ja kansalainen pakotetaan tuomaan ase poliisille. Jos hän ei tuo sitä, se haetaan väkisin, ja seurauksena on rangaistus.

Poliisi ei edelleenkään vastaa lainsäädännöstä, vaan vahtii, että sitä noudatetaan. Etkö sinä jo viime kerrasta oppinut? Pitääkö sama muistutusruljanssi käydä kanssasi läpi jokaisen lakipykälän kohdalla erikseen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 26, 2021, 17:22:26
Ne pyssyt voi luovuttaa, siis myös myydä, jollekin sellaiselle henkilölle, jolla on aselupa. Vastaava tilanne syntyy kuolinpesien yhteydessä, kun isännän metsästysaseet pitää saada sellaiselle omistajalle, jolla on aselupa. Tietysti jos samalla jää niitä takametsiä, niin yksi varteenotettava vaihtoehto on, että kuolinpesän osakaat hommaavat itselleen aseluvat ja aloittavat kiintoisan uuden harrastuksen. Metsästysseurat ovat useinkin niin ukkoutuneita, että mielellään ottavat vastaan tuoretta verta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 00:41:59
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 26, 2021, 16:33:27

Poliisi ei edelleenkään vastaa lainsäädännöstä, vaan vahtii, että sitä noudatetaan. Etkö sinä jo viime kerrasta oppinut? Pitääkö sama muistutusruljanssi käydä kanssasi läpi jokaisen lakipykälän kohdalla erikseen?

En kirjoittanut viestissä, johon VHP viittaa, poliisin vastaavan lainsäädännöstä. Lähestyin aihetta aivan eri kannalta eli pidin ja pidän vääränä sitä, että valtio vaatii yksityisiltä ihmisiltä pois omaisuuden maksamatta siitä korvausta.

Kun VHP nyt otti tuon "poliisi ei vastaa lainsäädännöstä" -teeman esille, niin kommentoinpa sitä. En ole väittänyt, että poliisi vastaisi lainsäädännöstä. Lisää tietoa löytyy Wikipediasta, jos asia kiinnostaa.

Poliisi ei virallisesti vastaa lainsäädännöstä, mutta se vaikuttaa taustalla siihen, millaisia lakeja säädetään.

Maan suurin mediayhtiö ja mielipidevaikuttaja toimii yhteistyössä poliisin kanssa ja levittää myönteistä mielikuvaa poliisista. Yhtiön TV-kanavat suoltavat "Poliisit" ohjelmanimellä poliisipropagandaa, millä vaikutetaan kansalaiste mielipiteisiin. Onnettomuus- ja rikosuutiset tulevat poliisiasemilta.

Poliisit ovat monella tavalla mukana lainsäädäntötyössä. He toimivat asiantuntijan roolissa ja osallistuvat siten lainvalmisteluun. Turvallisuuskysymyksissä eduskunta on pelkkä tahdoton kumileimasin, kun poliisin valtaa ja kansalaisia koskevia pakkoja lisätään. Tähän aiheeseen liittyvät hämäräperäiset lait ujutetaan eduskunnan äänestyksen läpi joskus joulukiireiden aikaan. Edustajat eivät edes tiedä, mitä kaikkea he säätävät, mutta poliisit tietävät. Hehän lait ovat valmistelleet ja tuoneet päätettäviksi vaikkakin ehkä välikäsien kautta. Ja eduskunnassahan on kansaneudstajina poliiseja, joten ainakin nämä poliisit ovat suoraan säätämässä lakeja. 

https://keskustelu.suomi24.fi/t/14319828/vallankaappaus-2000-luvun-malliin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lain_s%C3%A4%C3%A4t%C3%A4minen_Suomessa

En jaksa enää tästä asiasta jauhaa. Olen sanottavani sanonut. Tämäkin kirjoitin vain VHP:n innoittamana mutta en innostuneena. Tarkoitukseni oli kirjoittaa aivan muusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2021, 07:17:42
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 00:41:59

Älä valehtele.

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 26, 2021, 16:33:27
Poliisin päätöksellä omaisuudesta tehdään laiton...

Ei tehdä poliisin päätöksellä vaan lainsäätäjien päätöksellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2021, 08:07:17
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 07:17:42
Poliisi ei virallisesti vastaa lainsäädännöstä, mutta se vaikuttaa taustalla siihen, millaisia lakeja säädetään.

Suomessa on käytössä vallan kolmijako. Tarkoittaen, että poliisi ei päätä lainsäädännöstä yhtään mitään vaan ainoastaan vahtii lakien noudattamista. Laeista vastaa Suomessa yksin äänestämämme poliitikot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 08:40:24
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 07:17:42

Älä valehtele.

Ei tehdä poliisin päätöksellä vaan lainsäätäjien päätöksellä.

Kerroin vain, mitä Helsingin Sanomien artikkelissa luki. Siinä kerrottiin, että poliisi päättää peruuttaa henkilön aseluvan. Minun mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että ase muutu laittomaksi poliisin päätöksellä.

Jos tämä on valhetta, niin valhe tuntuu levinneen laajalle. 

"Päätös aseluvasta kuuluu poliisille"

https://www.duodecimlehti.fi/duo98100

Kirjoitukseni pointti ei ollut sen analysoiminen, kuka päättää aseluvasta, vaan se, että omaisuutta viedään ihmisiltä valtion toimesta, eikä siitä makseta korvausta. Minun mielestäni valtion pitäisi lunastaa luvattomiksi muuttuneet aseet täyttä korvausta vastaan tai kustantaa niiden deaktivoiminen, mikäli omistaja haluaa säilyttää aseen muistona. Valtion asevarikko tms. voisi tehdä nämä toimenpiteet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 27, 2021, 09:25:58
^
Mikäänhän ei estä sitä omaisuuden myymistä itse, ennen pakkolunastusta. Itse järkkäsin ison asekokoelman myynnin erään aseyhdistysen huutokaupan avulla, kun aseiden omistaja oli saanut dementiadiagnoosin. Huutokaupasta tulleet rahat tilitettiin sitten dementikon tilille. Eli mikä tässä oikein on ongelma?

Laki määrää, että dementikot eivät saa omistaa aseita tai ajaa autoa. Lääkärin pitää ilmoittaa poliisille,  mm. ajokortti pitää luovuttaa pois.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 27, 2021, 09:26:09
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 08:40:24
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 07:17:42

Älä valehtele.

Ei tehdä poliisin päätöksellä vaan lainsäätäjien päätöksellä.

Kerroin vain, mitä Helsingin Sanomien artikkelissa luki. Siinä kerrottiin, että poliisi päättää peruuttaa henkilön aseluvan. Minun mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että ase muutu laittomaksi poliisin päätöksellä.

Jos tämä on valhetta, niin valhe tuntuu levinneen laajalle. 

"Päätös aseluvasta kuuluu poliisille"

https://www.duodecimlehti.fi/duo98100

Kirjoitukseni pointti ei ollut sen analysoiminen, kuka päättää aseluvasta, vaan se, että omaisuutta viedään ihmisiltä valtion toimesta, eikä siitä makseta korvausta. Minun mielestäni valtion pitäisi lunastaa luvattomiksi muuttuneet aseet täyttä korvausta vastaan tai kustantaa niiden deaktivoiminen, mikäli omistaja haluaa säilyttää aseen muistona. Valtion asevarikko tms. voisi tehdä nämä toimenpiteet.

Miksei riitä, että aselupansa menettänyt saa myydä tämän omaisuutensa jollekulle toiselle, jolla on lupa kunnossa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 09:34:29
Jos ei ole aselupaa, silloin ei saa pitää hallussa asetta. Ase on laiton. Kun laitonta asetta yrittää kaupitella...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 27, 2021, 09:43:45
Aseen myymiseen ei tarvitse aselupaa, vain ostamiseen.

Se yhdistys (Suomen asehistoriallinen seura) myynnin jälkeen muistaakseni toimitti mainitsemani dementikon aseluvat poliisille. Yksi aseista oli laiton, eli ilman asianmukaista lupaa. En muista, myytiinkö sekin, vai toimitettiinko se poliisille.

Pääasia, ettei ufojen keskellä eläneellä dementikolla ollut asekaapissaan aseita enää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 27, 2021, 10:02:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 08:40:24
Kirjoitukseni pointti ei ollut sen analysoiminen, kuka päättää aseluvasta, vaan se, että omaisuutta viedään ihmisiltä valtion toimesta, eikä siitä makseta korvausta. Minun mielestäni valtion pitäisi lunastaa luvattomiksi muuttuneet aseet täyttä korvausta vastaan tai kustantaa niiden deaktivoiminen, mikäli omistaja haluaa säilyttää aseen muistona. Valtion asevarikko tms. voisi tehdä nämä toimenpiteet.

Näin pitäisi varmaan toimia myös auton kanssa: kun kuljettaja ajokorttia ei enää uudisteta vanhemisen tai jonkin muun syyn vuoksi, valtio lunastaa auton täyttä korvausta vastaan tai vastaavasti huolehtii sen museoimisesta, jos kuljettaja haluaa säilyttää auton muistona?

Sitä en tiedä, mikä virasto olisi vastuullinen hoitamaan kuljettajien puolesta autosta eroon pääsemisen tai sen säilyttämisen, ehkä sama, joka huolehtii muutkin luvanvaraiset tavarat, joille ei enää lupaa anneta.

Voisi tätä tietysti laajentaakin: jos ravintolalta jostain syystä evätään anniskeluoikeudet, valtio lunastaa ravintolan täyttä korvausta vastaan.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 10:42:24
Autossa ja aseessa on se ero, että auton hallussapito ei edellytä ajokorttia, mutta aseen hallussapito vaatii luvan.

Siinä mielessä autoa voi verrata aseeseen, että autolla saa ihmisiä hengiltä siinä missä aseillakin. Nykyisinhän autoja on alettu käyttää terrori-iskuissakin. Tai on kai niitä ennenkin käytetty, mutta viime vuosina on ollut aika monia uutisia tällaisesta.

Tässä keskustelussa on ilmeisesti taustalla eri ihmisten erilainen suhtautuminen omistamiseen ja omaisuuteen. Minun asenteeni on valtavirran asenteen valossa ehkä jonkin verran kieroontunut, mutta tällainen nyt vain olen. Onhan ihmisissä erilaisia anomalioita, ja nykyisin niihin suhtatudutaan ymmärtäväisemmin kuin aikaisemmin - ei tosin kaikkiin. Ominaisuuksia, joista aikaisemmin joutui vankilaan, suvaitaan nykyisin jo aivan virallisestikin.

Joudun lopettamaan kesken... (jatkan myöhemmin)....

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 27, 2021, 11:12:14
Ei autossa ja aseessa ole oikeastaan mitään käytännön eroa, sillä molempien käyttö on luvanvaraista. Voihan sen aseenkin omistaa, eikä kukaan siitä mitään tiedä, jos sitä vaan ullakolla sahanpurujen seassa säilöö.

Kyse itselläni on kyllä tässä nimenomaan omistamisesta ja etenkin yksityisomistuksesta: kuinka paljon valtio on korvausvelvollinen yksityisen ihmisen omaisuuden suhteen, kun ihminen jostain syystä ei voi käyttää omaisuuttaan? Minusta ei juurikaan.

Kun käyttöluvat jossakin tapauksessa, jostakin syystä, raukeavat, on yksilö itse velvollinen hankkiutumaan eroon omaisuudesta, jota ei voi käyttää.

Minusta siis asia on hyvin mustavalkoinen, kuten asiat minulle tapaavat olla: jos omistat, olet omistamastasi vastuussa. Hyvässä  ja pahassa, käytössä ja hävityksessä.

Aseet ovat sitä paitsi vielä kallista kamaa, josta yleensä saa rahansa takaisin, jos vähänkään viitsii vaivautua.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2021, 11:21:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 08:40:24
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 07:17:42

Älä valehtele.

Ei tehdä poliisin päätöksellä vaan lainsäätäjien päätöksellä.

Kerroin vain, mitä Helsingin Sanomien artikkelissa luki. Siinä kerrottiin, että poliisi päättää peruuttaa henkilön aseluvan. Minun mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että ase muutu laittomaksi poliisin päätöksellä.

Tuo ei tarkoita sitä, että poliisi keksisi omasta päästään peruuttaa aseluvan kuten itse ymmäsit, vaan että kun laissa kirjoitetaan luvan edellytykset, niin poliisin tehtävä on varmistaa, että edellytykset täyttyvät. Jos eivät täyty, on poliisin pakko käsitellä asetta laittomana. Poliisilla on kädet sidottu tässäkin asiassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2021, 11:26:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 09:34:29
Jos ei ole aselupaa, silloin ei saa pitää hallussa asetta. Ase on laiton. Kun laitonta asetta yrittää kaupitella...

1. Miksi alunperin edes ostaa tavaraa, jonka omistusoikeuden menettää, jos ei lumihiutaleena kestä menetystä?
2. Miksi ei myy asetta vielä silloin, kun omistusoikeus siihen on olemassa (välttyen näin mahdolliselta takavarikoinnilta ennen omistajan vaihtumista)?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 27, 2021, 11:34:02
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 09:43:45
Aseen myymiseen ei tarvitse aselupaa, vain ostamiseen.

Se yhdistys (Suomen asehistoriallinen seura) myynnin jälkeen muistaakseni toimitti mainitsemani dementikon aseluvat poliisille. Yksi aseista oli laiton, eli ilman asianmukaista lupaa. En muista, myytiinkö sekin, vai toimitettiinko se poliisille.

Pääasia, ettei ufojen keskellä eläneellä dementikolla ollut asekaapissaan aseita enää.

Ei ihan noinkaan, asetta ei voi myydä laillisesti ellei sitä omista. En tiedä esimerkistäsi mitä on poliisille toimitettu, aselupa ainakin itselläni on - ei missään ampumaseuran hoivissa.

Laiton myyminen on tietenkin eri asia.

Myyjän tiedot löytyvät poliisin kirjoista ja aselupaa hakiessa ne tarkistetaan, että tiedetään keneltä ase on hankittu.
Aseen ostolupa tietenkin on oikeus ostaa ase siltä jolla on laillinen oikeus myydä aseita.

Sikäli voidaan kyllä ajo-oikeuskin kieltää kuten aselupa perua, jos aihetta on.

Aseen saa kyllä aselupansa menettänytkin myydä, ellei ihan akuutista tilanteesta ole kysymys.
Poliisi voi määrätä jonkun myymään aseensa, se on yleensä helpoin tapa, ellei ole mitään muuta uhkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 27, 2021, 11:39:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 11:26:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 09:34:29
Jos ei ole aselupaa, silloin ei saa pitää hallussa asetta. Ase on laiton. Kun laitonta asetta yrittää kaupitella...

1. Miksi alunperin edes ostaa tavaraa, jonka omistusoikeuden menettää, jos ei lumihiutaleena kestä menetystä?
2. Miksi ei myy asetta vielä silloin, kun omistusoikeus siihen on olemassa (välttyen näin mahdolliselta takavarikoinnilta ennen omistajan vaihtumista)?

Perikuntakin voi kyllä myydä haltuunsa tulleet aseet, ellei joku hae niihin lupaa. Muuten ne on vietävä poliisille. Mutta nähdäkseni tuo myyntioikeus on, varmaan se pitää tehdä suhteellisen nopeasti..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 27, 2021, 11:50:44
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 27, 2021, 11:39:47
Perikuntakin voi kyllä myydä haltuunsa tulleet aseet, ellei joku hae niihin lupaa. Muuten ne on vietävä poliisille. Mutta nähdäkseni tuo myyntioikeus on, varmaan se pitää tehdä suhteellisen nopeasti..

Puoli vuotta on aikaa. Kuolinpesän hoitajan pitää ottaa aseet ja ammukset haltuunsa. Siihen ei tarvita lupia. Eli puolessa vuodessa aseet on myytävä, hankittava itselle luvat, deaktivoitava tai luovutettava valtiolle. Jos ei ole omaa soveltuvaa säilytysmahdollisuutta, niin säilytykseen saa apuja ystävälliseltä ja avuliaalta poliisilta.  ;)

Lisäys. Tuo "luvaton" hallussapito koskee vain pesän hoitajaa, ei kaikkia osakkaita. Eräs kaveri joku aika sitten sai pienen paniikkikohtauksen, kun oli kuolinpesän hoitajana mennyt hakemaan kivääriä vainajan jäämistöstä ja se ei ollutkaan lukitussa kaapissa. Eräs perikuntaan kuuluva oli jo ehtinyt lähteä mallailemaan sopisiko ase heidän takkansa yläpuolelle sisustuselementiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 27, 2021, 11:50:57
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 09:25:58
^
Mikäänhän ei estä sitä omaisuuden myymistä itse, ennen pakkolunastusta. Itse järkkäsin ison asekokoelman myynnin erään aseyhdistysen huutokaupan avulla, kun aseiden omistaja oli saanut dementiadiagnoosin. Huutokaupasta tulleet rahat tilitettiin sitten dementikon tilille. Eli mikä tässä oikein on ongelma?

Laki määrää, että dementikot eivät saa omistaa aseita tai ajaa autoa. Lääkärin pitää ilmoittaa poliisille,  mm. ajokortti pitää luovuttaa pois.

Ahas, luin tuon vasta, Jos olet toiminut "välikätenä, silloin olet ilmeisesti ollut virallisessa asemassa tai jonkun sellaisen töissä jolla on oikeus erilaiseen kaupantekoon- kuten mainitsemassasi asiassa.

Onhan tuossa hyvin selvillä mistä aseet ovat lähtöisin. Jos siellä on ollut joku luvaton joukossa sitä tuskin on myyty, tai sitten se on ollut laitonta kauppaa..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 12:44:20
Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Kirjoitin edellistä kommenttiani autossa parkkipaikalla odotellessani. Jouduin lopettamaan kirjoittamisen arviotua aikaisemmin, joten juttu jäi kesken. Jatkan siis. Koska aihe on "fiilikset ja päivän mietteet", yritän pitää kommenttini niiden rajoissa. Jatkan siitä mihin jäin eli poikkeavasta suhtautumisestani omaisuuteen.

Olen huomannut jo lapsena olevani omaisuuden suhteen jotenkin kaavasta poikkeava - ilmeisesti "erityislapsi" huonossa merkityksessä. Jostakin syystä olen kiintynyt esineisiin aivan eri tavalla kuin miten ihmiset yleensä suhtautuvat niihin. Olen miettinyt, johtuuko tämä lapsuudenaikaisista ihmissuhteistani ja niissä ilmenneistä ongelmista, vai mikä on taustalla.

Olenko kokenut pettymyksiä ihmisten taholta ja korvannut ihmiset esineillä. Sen sijaan, että kiintyisin ihmiseen, kiinnyn esineeseen. Esine ei hylkää eikä petä eikä jätä, kuten ihminen voi tehdä. Esineellä ei ole omaa tahtoa. Se on täydellisesti omistajansa hallinnassa. Tietysti joku voi sanoa, että esineellä on oma tahto särkyä ja tuhoutua ja joutua hukkaan.

Pettymykset ihmissuhteissa ovat yksi vaihtoehto sille, miksi olen alkanut jo varhaisella iällä kiintyä esineisiin ja omaisuuteen. Voi olla myös muita syitä.

Yksi syy (minkä taustalla voi olla tietysti muita syitä) voi olla se, että olen menneisyyteen suuntautunut ihminen. Tässä näkökannassa esineillä on tärkeä merkitys, koska ne ovat avaimia, jotka avaavat muistoja. Jos esine katoaa, siihen liittyvät muistotkin katoavat. Hävittämällä esineitä hävitetään menneisyyttä tai ainakin tietoa menneisyydestä. Museoiden esineet ovat irrallaan vain esineitä, mutta kun niihin liittyy tietoa ja tarinoita, ne kertovat enemmän kuin mitä ne kertoisivat pelkkinä esineinä.

Jotkut ihmiset katsovat tulevaisuuteen. Jotkut elävät tätä päivää mennyttä muistelematta ja huomista murehtimatta. Jotkut haikailevat ja muistelevat mennyttä jopa enemmän kuin nykyistä hetkeä. Kuulun viimeksi mainittuihin.

Itse asiassa nuo kolme ihmistyyppiä näkyvät käytännön asioissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvin selvästi. Kyse on melkein kuin eri koulukunnista.

Menneisyyden muistelijat ovat säilyttäjiä. He kannattavat rakennussuojelua ja museotoimintaa ja perinteen taltioimista ja muuta tämän tyyppistä. Tulevaisuusihmiset ja tätä päivää elävät repivät vanhan hajalle ja korvaavat sen modernilla. Arvomaailmoissa on suuri ero.

Tietenkin suurin osa ihmisistä ei selkeästi kuulu johonkin edellä mainituista ryhmistä vaan jonnekin ryhmien väliin. Eli uutta toivotaan ja vanhaakin arvostetaan, mutta kohtuus kaikessa.

Ilmeisesti minun on mainittava vielä yksi syy, mikä saattaa olla taustalla omaisuuspainotteisessa asenteessani. Syy liittyy sukuni historiaan. Me olimme, keitä olimme, siksi että omistimme, mitä omistimme. Omaisuus määritteli identiteettimme ja persoonamme ja koko olemassaolomme.

Isoisäni oli viisi vuotta kansakoulua käynyt sivistymätön tyyppi, jonka paikka olisi ollut ojankaivajana tai sekatyömiehenä ilman omaisuutta, joka oli nostanut hänet arvostetuksi vaikuttajaksi ja tunnetuksi henkilöksi paikkakunnalla. Omaisuus ja sen myötä määräytynyt yhteiskuntaluokka oli kaikki kaikessa. Se todennäköisesti selitti myös isoisäni ja hänen isänsä kommunisminvastaisen toiminnan aikoinaan. Olivathan kommunistit ihmisiä, joiden mielestä isoisäni ja hänen isänsä olisi pitänyt menettää asemansa ja joutua kaivuuhommiin – minkä jälkeen heidät olisi ammuttu kaivamaansa kuoppaan. Tätä on nykymaailman perspektiivistä katsottuna ehkä vaikea ymmärtää.

Isoisälleni samoin kuin isälleni omaisuudella oli vain välinearvo. Omaisuus todisti ulkopuolisille, että hyvin menee, ja täällä pädetään. Kun omaisuus menetettiin, todistusvoima oli toiseen suuntaan. Isoisälläni ei ollut ainakaan merkittävää tunnesidettä omaisuuteen eikä myöskään isälläni.

Kun isoisäni aikoinaan peri kotitalonsa isänsä kuoltua, hän käynnisti talossa suuren remontin. Kaikki vanha hävitettiin ja korvattiin nykyaikaisella. Vanhat huonekalut ja muu tavara oli isoisälleni pelkkää roinaa, joka heitettiin pois tai annettiin jollekin. Kun isoisäni nuorempi veli, joka ainoana suvusta opiskeli yliopistossa, sai tietää tällaisesta hävitysvimmasta, hän kierteli taloissa, johon isoisäni oli omaisuutta lahjoitellut, ja osteli sitä takaisin. Tällä tavalla hänen omistukseensa päätynyttä omaisuutta on nykyisin hänen tyttärensä kesämökillä. Siellä on mm. isoisäni isoisän kirjoituspöytä 1800-luvulta ja muitakin vanhoja esineitä.

Isoisäni veli oli sivistyneempi ja koulutetumpi, joten hän ymmärsi vanhojen suvun perintöesineiden kulttuurihistoriallisen arvon. Onnekseen hän sai osan tavaroista takaisin. Olivathan ne myös hänen lapsuudenkotinsa esineitä. Isoisäni oli ollut täysin tunteeton niiden suhteen.

Isoisäni taloremontissa hävittämä 1800-luvun salin kalusto – legendan mukaan Pietarista ostettu – on nykyisin eräässä talossa, ja siitä esitellään kuvia Facebookissa. Kommentoijat kehuvat, että on se hienoa, että tällaista vanhaa on säilynyt. Kukaan ei taida tietää kaluston (synkkää) historiaa.

Isoisälleni 1800-luvun arvohuonekalut olivat vain roinaa, josta piti päästä eroon.

Tästä tulisi pitkä tarina. Raapaisin vain pintaa. En jaksa kirjoittaa tämän enempää. Tässäkin on liikaa. Annan vain aineksia... tiedätte kyllä, mille.

Tiivistettynä asia on siis niin, että minulla on poikkeuksellisen emotionaalinen suhtautuminen omaisuuteen ja siitä luopumiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 27, 2021, 12:55:40
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 27, 2021, 11:34:02
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 09:43:45
Aseen myymiseen ei tarvitse aselupaa, vain ostamiseen.

Se yhdistys (Suomen asehistoriallinen seura) myynnin jälkeen muistaakseni toimitti mainitsemani dementikon aseluvat poliisille. Yksi aseista oli laiton, eli ilman asianmukaista lupaa. En muista, myytiinkö sekin, vai toimitettiinko se poliisille.

Pääasia, ettei ufojen keskellä eläneellä dementikolla ollut asekaapissaan aseita enää.

Ei ihan noinkaan, asetta ei voi myydä laillisesti ellei sitä omista. En tiedä esimerkistäsi mitä on poliisille toimitettu, aselupa ainakin itselläni on - ei missään ampumaseuran hoivissa.

Laiton myyminen on tietenkin eri asia.

Myyjän tiedot löytyvät poliisin kirjoista ja aselupaa hakiessa ne tarkistetaan, että tiedetään keneltä ase on hankittu.
Aseen ostolupa tietenkin on oikeus ostaa ase siltä jolla on laillinen oikeus myydä aseita.

Sikäli voidaan kyllä ajo-oikeuskin kieltää kuten aselupa perua, jos aihetta on.

Aseen saa kyllä aselupansa menettänytkin myydä, ellei ihan akuutista tilanteesta ole kysymys.
Poliisi voi määrätä jonkun myymään aseensa, se on yleensä helpoin tapa, ellei ole mitään muuta uhkaa.
Tietenkään mitään, mitä ei omista, ei voi myydä. Tämä jäi sanomatta, koska en olettanut että kukaan niin pöljästi tekstiä tulkitsisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2021, 14:01:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 12:44:20
Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Etpä niin. Ensisijainen missiosi oli tälläkin kertaa käsitellä pakkoajatuksiasi poliisista, joka omassa todellisuudessasi aina keksii lait mielivaltaisesti ihan itse, mikä kalvaa mieltäsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 14:53:07
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 14:01:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 12:44:20
Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Etpä niin. Ensisijainen missiosi oli tälläkin kertaa käsitellä pakkoajatuksiasi poliisista, joka omassa todellisuudessasi aina keksii lait mielivaltaisesti ihan itse, mikä kalvaa mieltäsi.

Mikä oli Viihde- ja hömppäpöhinän ensisijainen missio?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 27, 2021, 14:55:07
Kopek:

"Olenko kokenut pettymyksiä ihmisten taholta ja korvannut ihmiset esineillä. Sen sijaan, että kiintyisin ihmiseen, kiinnyn esineeseen. Esine ei hylkää eikä petä eikä jätä, kuten ihminen voi tehdä. Esineellä ei ole omaa tahtoa. Se on täydellisesti omistajansa hallinnassa. Tietysti joku voi sanoa, että esineellä on oma tahto särkyä ja tuhoutua ja joutua hukkaan."

Tuon voi tulkita niin, että pidät esineistä siksi, että eroavat ihmisistä mm. tuolla tavalla, jonka boldasin. Mistä kumpuaa tarpeesi omistaa, ja kontrolloida täydellisesti ihmisiä, ja tarpeesi sellaisille ihmisille, joilla ei ole omaa tahtoa? (Tässä kysymyksessä on sisäänrakennettu johtopäätös, eli että arvostaisit ihmisissä samoja asioita kuin esineissä, niin kuin annoit ymmärtää, vrt. esineet eivät tuota pettymyksiä.) Kumpuaako pettymyksesi ihmisiin siitä, ettet voi kontrolloida heitä, ja siitä että heillä on oma tahto?

(Oletko isäsi kaltainen tässä suhteessa, ehkä enemmän kuin haluat itsellesi myöntää? Ei tarvitse vastata, mutta ehkä kannattaa miettiä. Vars. jos isääsi kohtaan tuntemasi antipatiat sattuisivatkin kohdistuvan alitajuisesti itseesi, jos et hyväksynyt isän päällepäsmäröintiä tai dominointia, ja kasvatusmetodia, jossa lapsilta "otettiin luulot pois", ja jos olet pyrkinyt muokkaamaan nyk perheenjäseniäsi samoilla menetelmillä kuin isäsi sinua aikanaan.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2021, 15:44:20
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 14:53:07
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 14:01:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 12:44:20
Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Etpä niin. Ensisijainen missiosi oli tälläkin kertaa käsitellä pakkoajatuksiasi poliisista, joka omassa todellisuudessasi aina keksii lait mielivaltaisesti ihan itse, mikä kalvaa mieltäsi.

Mikä oli Viihde- ja hömppäpöhinän ensisijainen missio?
Katsoa, ettei palstalla levitellä ilmeisiä valheita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 17:19:45
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 14:55:07
(Oletko isäsi kaltainen tässä suhteessa, ehkä enemmän kuin haluat itsellesi myöntää? Ei tarvitse vastata, mutta ehkä kannattaa miettiä. Vars. jos isääsi kohtaan tuntemasi antipatiat sattuisivatkin kohdistuvan alitajuisesti itseesi, jos et hyväksynyt isän päällepäsmäröintiä tai dominointia, ja kasvatusmetodia, jossa lapsilta "otettiin luulot pois", ja jos olet pyrkinyt muokkaamaan nyk perheenjäseniäsi samoilla menetelmillä kuin isäsi sinua aikanaan.)

Mielenkiintoisia kysymyksiä, joita minäkin sattumalta hetki sitten mietiskelin samalla kun aurasin pihassa lunta.

En pyri esittämään yleispätevää totuutta, kun jäljempänä kerron omista havainnoistani. On täysin mahdollista, että minulla on ollut jonkinlainen ajatus asioista, ja tämä ajatus on toiminut suodattimena, minkä läpi olen päästänyt tai jättänyt päästämättä erilaisia havaintoja sen mukaan, miten hyvin tai huonosti ne ovat sopineet ennakkokäsityksiini. Näinhän ihmiset usein tekevät, koska on emotionaalisesti mukavampaa todistaa itselleen esimerkin voimin olevansa oikeassa kuin todistaa olevansa väärässä. Havainnointi ei useinkaan ole objektiivista. Tämän näkee esimerkiksi siinä, kun keskustellaan maahanmuutosta. Osapuolet poimivat elämästä esimerkkejä, jotka tukevat heidän missiotansa.

Joskus missio voi olla sellainen, ettei sitä itsekään tiedä tai tiedosta.

Olen ollut havaitsevanani, että autoritäärisen kasvatuksen saaneet lapset ovat liberaaleja suhteessa omiin lapsiinsa, ja liberaalin kasvatuksen saaneet ovat puolestaan autoritäärisiä. Ideologia tekee siksakkia sukupolvien vaihtuessa.

Voi olla, että johtopäätökseni, joka perustuu vain pieneen "otokseen", on väärä. En siis seiso järkähtämättä koko arvovallallani sen takana. Jos asia ei ole näin, se ei ole näin. Ei siinä sen kummempaa.

Ajatukseni lähtee siitä, että tyrannimaisen vanhemman kasvattamat lapset pelkäävät ja vihaavat ja inhoavat vanhempaansa, eivätkä halua olla itse omien lastensa pelkäämiä ja vihaamia ja inhoamia. Niinpä he ovat sallivia omille lapsilleen. Tämä taas johtaa siihen, että heidän lapsensa alkavat halveksia heitä siksi, että he ovat periaatteettomia ja velttoja, eikä heissä ole miestä tai naista ottamaan perheenisän tai äidin roolia. Lapsista tulee perheen aikuisia, ja tällainen rooli luo turvattomuuden tunteen. Kun nämä lapset aikanaan saavat omia lapsia, he haluavat toimia toisin, ja niinpä he puolestaan kasvattavat omat lapsensa diktaattorin ottein. Ja seuraavassa sukupolvessa mennään taas toiseen suuntaan.

Arvelen, että on toinenkin syy sille, miksi erittäin vapaan kasvatuksen saaneesta ihmisestä saattaa tulla diktaattori omille lapsilleen. Syy on se, että liberaalilla kasvatuksella hemmoteltu lapsi kasvaa äärimmäisen itsekkääksi, koska hänelle ei koskaan sanota ei. Hän määrää vanhempiaan eikä toisin päin. Kun hänelle itselleen syntyy lapsi, hän jatkaa oppimassaan diktaattorin roolissa myös omaa lastansa kohtaan. Lapsi on kilpailija hänelle, ja lapsen tahto on nujerrettava.

Lapsena "pilalle" hemmoteltu ihminen kokee, että kaikki on olemassa vain häntä varten. Hän on maailman keskipiste. Ei tähän kuvaa sovi lapsi, jolla on omia mielipiteitä. Lapsen tehtävä on toimia ääri-itsekkään vanhempansa menestymisen tarpeiden tyydyttäjänä. Lapsen pitää osoittaa omalla menestymisellään, kuinka hyvin hänen vanhempansa ovat hänet kasvattaneet. Lapsi on kuin koira, jota valmennetaan koiranäyttelyyn. Lapsen omilla tarpeilla ja toivomuksilla ei ole merkitystä. Hän on olemassa vain vanhempiaan ja heidän egonsa pönkittämistä varten. Jos lapsi ei täytä tehtäväänsä, hän on kelvoton, ja hän saa kuulla sen. Onko jatkuvalla haukkumisella merkitystä lapsen psykologisen hyvinvoinnin kannalta – se on itsekkään vanhemman kannalta yhdentekevää, kunhan nyt lapsi ei tee itsemurhaa ja siten häpäise vanhempiaan.

Sen verran kommentoin kertsin olettamusta, että en ole pyrkinyt ottamaan keneltäkään luuloja pois. Olen ollut vanhempana täysin "lösö" ja auktoriteetiton. Jos pelkkä sana "auktoriteetti" inhottaa minua. En ole ottanut minkäänlaista vastuunkantajan roolia perheessä vaan ollut luuseri, joka roikkuu mukana.

Sinänsä minua ei kauheasti innosta syväluodata yksityisasioitani keskustelufoorumeilla, koska kertomiani tietoja voidaan käyttää – ja on käytetty – henkilökohtaisiin hyökkäyksiin minua vastaan. Valitettavasti olen tullut jo kertoneeksi aivan liikaa. Mutta voihan foorumin jättää taakseen, jos alkaa tuntua siltä. Suomessa on yli 5,5 miljoona asukasta. Jos muutama kymmenen ihmistä jollakin foorumilla tietää jotain, mitä olen tullut hölöttäneeksi, ei maailma siihen kaadu. 5,5 miljoonaa Suomessa asuvaa ihmistä ei tiedä – eivätkä loput  7,7 miljardia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 27, 2021, 18:01:40
Siinä tapauksessa en oikein saa kiinni, miksi joku kiintyisi esineisiin mieluummin kuin ihmisiin, ja yhtenä perusteluna esittää "Esineellä ei ole omaa tahtoa. Se on täydellisesti omistajansa hallinnassa".

Liberaali kasvattaja varmaankin kunnioittaa lasten tahtoa ja oikeuksia. Lapset eivät ole omistettuja, hallinnassa tai vailla omaa tahtoa. Mutta haluaisitko, ettei lapsillasi tai vaimollasi olisi omaa tahtoa?

En ymmärrä, vaikka ei tietysti tarvitsekaan.

Sukupolvien siksakista. Yleensä ihmisistä tulee joko tai, joko vanhempina kaltaisia, tai vastakohtia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 27, 2021, 19:09:11
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 18:01:40
Siinä tapauksessa en oikein saa kiinni, miksi joku kiintyisi esineisiin mieluummin kuin ihmisiin, ja yhtenä perusteluna esittää "Esineellä ei ole omaa tahtoa. Se on täydellisesti omistajansa hallinnassa".

Tarkoitukseni ei ollut käyttää tuota mainittua seikkaa perusteluna sille, miksi koen kiintymystä esineisiin. Luettelin vain ominaisuuksia, missä esineet ja ihmiset poikkeavat toisistaan.

Todettakoon nyt se, että en minä kaikkiin mahdollisiin esineisiin kiinny sen enempää kuin kukaan kiintyisi kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiinkään.

Kun tätä asiaa tarkemmin mietin, niin kiintymyksen keskeinen syy taitaa olla esineeseen sisältyvä muisto. Esimerkiksi sellaisia esineitä - vaikka kyseessä olisi riekaleiksi kulunut pyyhe tai tyynyliina tai särkynyt lautanen tai mikä tahansa - jotka ovat olleet menetetyssä kodissani, en voi heittää pois. Koen kaikki siellä olleet esineet eräänlaisiksi pyhäinjäännöksiksi. Jokainen poistuva esine vie minut kauemmaksi rakkaasta kodistani ja entisestä elämästäni. Ei tätä todennäköisesti pysty ulkopuolinen ymmärtämään. Turha minun on edes yrittää selittää. Näin se vain on.

En tietenkään ihannoi ihmissuhteissa sitä, että joku ihminen olisi vailla tahtoa ja siten omistajansa täydellisessä hallinnassa. Enemmänkin vastustan tällaista ajatusta.

Eilen radiosta kuuntelemieni 1960-luvun levyjen sanoituksissa oli vähän tällaista henkeä, ja se jotenkin tökki nykyiseen arvomaailmaan peilattuna. Sanoittajana oli monissa tapauksissa Juha Watt Vainio, joten hänkin on edustanut vanhaa arvomaailmaa, vaikka häntä on tavallaan modernina ihmisenä pidettykin.

Valitettavasti minulla ei ole luetteloa kuulemistani levyistä, joten en voi kertoa tarkemmin sanoista.

Yhden eilen kuuntelemistani levyistä sattumalta löysin, mutta siinä ei puhuta omistamisesta. Levyä kuunnellessa miettii, miten primitiivisestä asiasta "rakastumisessa" oikeastaan on kyse. Kysehän on pelkästä biologisesta lisääntymisvietistä. Eihän siinä ole mitään positiivista tai ihailtavaa tai romantisoitavaa.

Ihminen on eläin, jota tekee lauluja hormonitoiminnastaan. Inhottavaa, kun sitä ajattelee.

Mietin tätä levyä kuunnellessani, että ei "rakastumista" ole oikeasti edes olemassa. Kyse on läpi-itsekkäästä halusta, jossa oma etu määrää.

Jos rakastaisi siten, että haluaisi rakastamisensa kohteelle pelkkää hyvää, silloin ei ainakaan tekisi mitään lähestymisen eleitä. Kaikkein pahin virhe olisi tunnustaa rakkautensa, koska sillä aiheuttaisi vain kärsimystä henkilölle, jota on rakastavinaan. Se, että toinen ei ole tehnyt elettäkään osoittaakseen olevansa romanttisessa mielessä kiinnostunut, tarkoittaa, ettei hän välitä, ja hän jopa inhoaa. Ei tällaiselle henkilölle pidä mennä vihjaamaan, että "hei, minä rakastan sinua", jos oikeasti rakastaa häntä. Silloin on vain kärsittävä sisäisesti niin kuin tämän levyn sanoissa kerrotaan. En tosin usko mihinkään "oikeaan" rakkauteen , kun puhutaan tunteista vastakkaista sukupuolta kohtaan.

Tämän tyyppinen musiikki EI ole mielimusiikkiani vaan superällöä inhotusta. Jossakin mielentilassa mikä tahansa käy. Täytyy myöntää, että levyä kuunnellessani mieleeni palasi eräs kouluaikainen ja vielä sen jälkeinenkin toivoton ihastumiseni. Biologiaa ja hormonitoimintaa se kuitenkin vain oli, ei mitään ylevää. Kirjoittelinkin tuohon aikaan päiväkirjaani, samalla kun kirjoitin sinne ihailun ja rakkauden tunnustuksia tuolle henkilölle, että inhoan itseäni. Minua ällötti ajatus, että minun kaltaiseni ääliö ja inhottavuus voi tuntea jotakin tunteita täydellistä ihmistä kohtaan. Tuntemuksen tuntuivat jotenkin likaisilta, vaikka en mitään avoimesti seksuaalisia kuvitelmia elätellytkään.

Lyhennettyjä poimintoja päiväkirjastani kouluajalta :

Inhoan itseäni. Inhoan itseäni sekä ulkonaisesti että sisäisesti. Kun näen jonkun tyypin, joka edes hiukan minun mielestäni jollakin tavoin muistuttaa minua, alan automaattisesti inhota sitäkin. Vahinko, että niin teen, mutta osoittaahan se minun henkistä alikehittyneisyyttäni.

Nyt tiedän mikä se X oikein on. Se on täydellisyys niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se on aina erittäin siisti ja huoliteltu. Se on siis siisti ja sanalla sanoen pyhyys. Niin henkisesti kuin muutenkin. Siis täydellisin tuntemani ihminen. Siitä ei voi löytää mitään negatiivisia piirteitä.

Minä taas olen joka asiassa täydellinen vastakohta. Olen inhottava epäsiisti sika. Myös luoteeni on läpeensä mätä. Olen sitä ihmistyyppiä, joka ei yksinkertaisesti ansaitsisi elää.

Kaikkein ironisinta on se, että minunlaiseni aivoton sika on rakastunut henkilöön nimeltä täydellisyys.

Ehkä levy sopii noihin ällöihin tunnelmiin.

https://youtu.be/8-bz_iMSwIY
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - tammikuu 27, 2021, 22:58:12
Kopekin tekstistä puuttui toinen osapuoli. Aviopari kasvattaa lapsia. Monestihan vanhemmat muodostuavat niin, että toinen kantaa vastuun ja toinen myötäille ja yrittää paikkailla lapsille toisen julmuutta.

Yksityisasiat ovat keskustelufoorumin suolaa. Minä pidän lukea yksityisasioista täällä. En kuitenkään ehdi olla niin utelias, joten jäsenosiokin jää valitettavasti välistä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 28, 2021, 00:32:44
Valitin taannoin siitä, että kerrostalossamme lämpötila oli laskenut jopa 16 asteen pintaan. No, kun valitettiin, huoltoyhtiö kävi läpi kaikki asunnot, ilmattiin patterit. Ei vielä riittänyt, mutta kävivät läpi koko talon systeemit. Ilmeisesti vanhassa talossa menee vähän lämpöä harakoille, tai ehkä kylmä ilma yllätti, varautuivat suojakeleihin...? Oli arvioitu, että lämpö riittää, nyt puskevat enemmän energiaa koko taloon? No, pääasia, että nyt on taas 20 astetta ja voi heilua munasillaan asunnossa. Katsokaa vaikka, naapuripösilöt!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 28, 2021, 10:27:05
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 12:55:40
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 27, 2021, 11:34:02
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 09:43:45
Aseen myymiseen ei tarvitse aselupaa, vain ostamiseen.

Se yhdistys (Suomen asehistoriallinen seura) myynnin jälkeen muistaakseni toimitti mainitsemani dementikon aseluvat poliisille. Yksi aseista oli laiton, eli ilman asianmukaista lupaa. En muista, myytiinkö sekin, vai toimitettiinko se poliisille.

Pääasia, ettei ufojen keskellä eläneellä dementikolla ollut asekaapissaan aseita enää.

Ei ihan noinkaan, asetta ei voi myydä laillisesti ellei sitä omista. En tiedä esimerkistäsi mitä on poliisille toimitettu, aselupa ainakin itselläni on - ei missään ampumaseuran hoivissa.

Laiton myyminen on tietenkin eri asia.

Myyjän tiedot löytyvät poliisin kirjoista ja aselupaa hakiessa ne tarkistetaan, että tiedetään keneltä ase on hankittu.
Aseen ostolupa tietenkin on oikeus ostaa ase siltä jolla on laillinen oikeus myydä aseita.

Sikäli voidaan kyllä ajo-oikeuskin kieltää kuten aselupa perua, jos aihetta on.

Aseen saa kyllä aselupansa menettänytkin myydä, ellei ihan akuutista tilanteesta ole kysymys.
Poliisi voi määrätä jonkun myymään aseensa, se on yleensä helpoin tapa, ellei ole mitään muuta uhkaa.
Tietenkään mitään, mitä ei omista, ei voi myydä. Tämä jäi sanomatta, koska en olettanut että kukaan niin pöljästi tekstiä tulkitsisi.

Hyvä, tarkennetaan, aseelle on oltava "historia, eikä mitään sellaista saa myydä, kuten sanot, omistaja voi myydä. Sota-ajan aseetkin (sota-saaliit) joita ihmisillä mahdollisesti on omistuksessaan ovat luvattomia, eikä niitä voi laillisesti myydä, vaikka omistaisikin ne.

Toki noita aseiden tunnuksia aikoinaan viilailtiin pois.

Asesepät voivat kyllä "tehdä aseille historian, jos vailentavat laillisia näkemyksiään.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 28, 2021, 10:32:47
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 19:09:11
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 27, 2021, 18:01:40
Siinä tapauksessa en oikein saa kiinni, miksi joku kiintyisi esineisiin mieluummin kuin ihmisiin, ja yhtenä perusteluna esittää "Esineellä ei ole omaa tahtoa. Se on täydellisesti omistajansa hallinnassa".

Tarkoitukseni ei ollut käyttää tuota mainittua seikkaa perusteluna sille, miksi koen kiintymystä esineisiin. Luettelin vain ominaisuuksia, missä esineet ja ihmiset poikkeavat toisistaan.

Todettakoon nyt se, että en minä kaikkiin mahdollisiin esineisiin kiinny sen enempää kuin kukaan kiintyisi kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiinkään.

Kun tätä asiaa tarkemmin mietin, niin kiintymyksen keskeinen syy taitaa olla esineeseen sisältyvä muisto. Esimerkiksi sellaisia esineitä - vaikka kyseessä olisi riekaleiksi kulunut pyyhe tai tyynyliina tai särkynyt lautanen tai mikä tahansa - jotka ovat olleet menetetyssä kodissani, en voi heittää pois. Koen kaikki siellä olleet esineet eräänlaisiksi pyhäinjäännöksiksi. Jokainen poistuva esine vie minut kauemmaksi rakkaasta kodistani ja entisestä elämästäni. Ei tätä todennäköisesti pysty ulkopuolinen ymmärtämään. Turha minun on edes yrittää selittää. Näin se vain on.

En tietenkään ihannoi ihmissuhteissa sitä, että joku ihminen olisi vailla tahtoa ja siten omistajansa täydellisessä hallinnassa. Enemmänkin vastustan tällaista ajatusta.

Ihminen kiintyy omiin tunteisiinsa. Jotkut esineet, ehkä jopa jotkut ihmisetkin saavat niitä syttymään.

On melko yleistä ihmisten kiintymisen mekanismi, takertua niihin asioihin ja esineisiin, jota aiheuttavat mielihyvää.
Tai sitten tarvetta puolustautumiseen kuten aluereviireissä, joita naapureiden välillä suloisessa suomessamme lienee ihan kiitettävän runsaasti..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 28, 2021, 10:38:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 14:53:07
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 27, 2021, 14:01:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 12:44:20
Aseet taitavat olla aihe, joka herättää intohimoja. En ole aseista tai ampumisesta kiinnostunut.

Etpä niin. Ensisijainen missiosi oli tälläkin kertaa käsitellä pakkoajatuksiasi poliisista, joka omassa todellisuudessasi aina keksii lait mielivaltaisesti ihan itse, mikä kalvaa mieltäsi.

Mikä oli Viihde- ja hömppäpöhinän ensisijainen missio?

Aseet tuovat turvallisuuden tunnetta, ehkä, mahdollisesti ainakin silloin, jos epäilee niitä toisilla olevan ja tarvitsee oman "työkalun" varmuuden vuoksi.

Vai aikoiko eräs tuomari ehkä "pelotella joitakin omalla aseellaan--IL

Käräjäoikeuden laamanni Hannu Kilpelä vahvistaa, että aseen tuoja oli käräjäoikeudessa virassa oleva tuomari. Tuomari oli aiemmin rikososastolla, mutta hänet on tapauksen käsittelyn ajaksi siirretty riita-asioiden puolelle. Kilpelä sanoo, että tuomarin mielestä kyse oli huumorista.

Asiasta ensimmäisenä kertonut Keskisuomalainen oli tavoittanut epäillyn käräjätuomarin, joka kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Tuomari kertoi Keskisuomalaiselle, että tulossa oli "jengiläisten juttu", johon liittyen poliisi oli varoittanut, että jengin jäseniä saattaa olla tulossa paikalle. Tuomari kertoo vitsailleensa, että ottaisi aseen mukaan. Hänellä oli aseen kantolupa ammuntaharrastuksensa kautta.

– Vitsillä päätin ottaa aseen työpaikalle, eikä tietenkään mukana ollut panoksia. Leikinpäiten olin menossa kysymään vartijoilta, että saanko ottaa tämän turvaksi, kunnes sain hetkellisen päähänpiston näyttää pyssyä yksittäiselle asianajajalle odotusaulassa, jossa ei muuten ollut juurikaan väkeä, hän kertoo Keskisuomalaiselle.

Lain mukaan ampuma-asetta saa yleisellä paikalla kantaa ja kuljettaa vain silloin, kun siihen on hyväksyttävä syy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 29, 2021, 12:34:32
Tekisi mieli sijoittaa johonkin halpaan kryptovaluuttaan, odottaa kurssinousua ja pähkäillä sitten, kuinka muuttaa valuutta takaisin normivaluutaksi tai jos jää pekka käteen, ei tartte ihmetellä.

Ethereum on noussut nyt jälleen yli tuhanteen euroon. Sen arvo joskus historiassa oli jotain euron pintaan, eli jos aikaisessa vaiheessa sijoittaa johonkin kryptovaluuttaan, voi digitaalinen arvonnousu olla melkoinen.

Vaikea vaan ennustaa, miten helppoa jonkun parin kymmenen vuoden kuluttua on muuttaa digitaalista rahaa taas tavalliseen rahaan olettaen, että sijoitus kannattaisi. Voi tietty olla, että kun sukupolvet tässä pikkuhiljaa digitalisoituvat ja vanhat parrat väistyvät, kryptorahaa käyttävät muutkin kuin verkkorikolliset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 29, 2021, 16:18:24
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 10:42:24
Autossa ja aseessa on se ero, että auton hallussapito ei edellytä ajokorttia, mutta aseen hallussapito vaatii luvan.

Siinä mielessä autoa voi verrata aseeseen, että autolla saa ihmisiä hengiltä siinä missä aseillakin. Nykyisinhän autoja on alettu käyttää terrori-iskuissakin. Tai on kai niitä ennenkin käytetty, mutta viime vuosina on ollut aika monia uutisia tällaisesta.

Tässä keskustelussa on ilmeisesti taustalla eri ihmisten erilainen suhtautuminen omistamiseen ja omaisuuteen. Minun asenteeni on valtavirran asenteen valossa ehkä jonkin verran kieroontunut, mutta tällainen nyt vain olen. Onhan ihmisissä erilaisia anomalioita, ja nykyisin niihin suhtatudutaan ymmärtäväisemmin kuin aikaisemmin - ei tosin kaikkiin. Ominaisuuksia, joista aikaisemmin joutui vankilaan, suvaitaan nykyisin jo aivan virallisestikin.

Joudun lopettamaan kesken... (jatkan myöhemmin)....

Kyllä se perintöaseen tms. myyminen onnistuu ihan ilman aselupaakin. Älä viitsi itseksesi keksiä ongelmia, joita ei ole oikeasti olemassa. Pitää vain olla tarkkana, miten hommassa menettelee, mutta täysin laillisesti se kyllä on mahdollista saada onnistumaan. Itse asiassa just yks naapuri selittikin, miten sai ostettua tällaisen perintöaseen. Onnistuu. Eikä maksu mennyt poliisille, vaan perikunnalle.

On olemassa hankalia catch 22 -mallisia tilanteita, mutta kuvaamaasi ei nyt vain ole sellainen. Ihan aina ei kannata uskoa, että lukemalla valittuja paloja Finlexistä ilman laajempaa käsitystä, ei välttämättä kokonaisuus aukea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 29, 2021, 17:47:57
Onni on sukulainen joka ilmoittaa ongelmakseen facessa, ettei windowsilta kuulemma saada etäyhteyttä hänen koneeseensa kun käyttis on win 7 eikä win 10. Ratkaisuksi hän on keksinyt sen, että on nyt viemässä konetta suomalaiseen tietokoneliikkeeseen, jossa siihen asennettaan kuulemma windows 10.

Seinällään käy vilkas keskustelu, johon osallistuu ammattitaitoaan epäsuorasti korostavat atk-ihmiset pohtien kilpaa, kuinka win 10 on ihan huuono. Kukaan ei siellä kuitenkaan kysy miksi vitussa "windowsin" pitäisi saada etäyhteys kenenkään koneeseen? Antaisi atk-liikkeen korjata viat jos ylipäätään on keksinyt viedä koneensa sinne. Ei kenenkään tarvitse luovuttaa koneen hallintaa kenellekään, jota ei henkilökohtaisesti tunne. "Windowsille" ei ainakaan.

Eikös juuri syksyllä ollut rikolliset liikkeellä soitellen ihmisille, että "windowsista päivää, nyt pitäisi saada etäyhteys koneeseen".

Joku tällainen ainakin oli: https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/9cec3065-0726-47c4-b520-c51cd01271f4
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 29, 2021, 19:13:38
Hartwalin sokeriton greippilimu on rikollisen hyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 29, 2021, 20:44:27
Tuli käytyä baarissa ja tavattua ystävä ihan livenä. Koska on perjantai, kaikki pöydät olivat täynnä. Tapaaminen auttoi ainakin apaattiseen mieleen. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 29, 2021, 21:44:21
Tänään oli tilaisuus vaihtaa muutama sana Esko Valtaojan kanssa. Ajattelin ensin pyytää häntä tänne Kantapaikalle, mutta tulin nopeasti toisiin ajatuksiin. Täällä hänet olisi heti leimattu natsiksi, kommariksi, trolliksi ja idiootiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - tammikuu 29, 2021, 22:01:14
^ Olisit pyytänyt vaan. Tosin  "rokotusjärjestys", eli Eskon olisi pitänyt odotaa muutama vuorokausi että hyväksytään tänne. Miksi et pyytänyt?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 29, 2021, 22:40:09
Vain hullu tulee ja liittyy tänne.. eiku... ;D
Esko puolusti maahanmuuton lisäämistä, Talvivaaraa ja kulttuurien sulatusuunia ja ikuinen yltiöoptimisti joten lähinnä tulee mieleen USA:han kallellaan oleva kokkari.
No niin, mie jo leimasin...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - tammikuu 29, 2021, 23:17:03
Sopisi täydellisesti joukkoon.

Minä en ole kellekään kertonut, että kirjoittelen täällä, koska tiedostan, että tulen tänne vapautumaan typeristä ajatuksista, siis eipä paljon ajatuksia, mutta osaan hyvin hillitä niitä.
Samalla myös surullista tavallaan huomata, että minulla ei ole nykyisin paljon samanmielisiä ystäviä. "Noh, koska korona".
2020 muutti aika tavalla koko ihmiskuntaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 30, 2021, 00:56:44
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 29, 2021, 21:44:21
Tänään oli tilaisuus vaihtaa muutama sana Esko Valtaojan kanssa. Ajattelin ensin pyytää häntä tänne Kantapaikalle, mutta tulin nopeasti toisiin ajatuksiin. Täällä hänet olisi heti leimattu natsiksi, kommariksi, trolliksi ja idiootiksi.
Esko Valtaojalla siis oli mahdollisuus vaihtaa muutama sana kanssasi, big fucking deal. Ei voisi vähempää kiinnostaa nuo luettelemasi olettamat, mutta se intergalaktinen Pahvi-Paavo tältä autistiselta ja seksuaalisesti turhautuneelta foorumilta vasta puuttuisikin. Mä voin typistää pääsanoman, ja auttaa (https://cdn.vox-cdn.com/thumbor/2q97YCXcLOlkoR2jKKEMQ-wkG9k=/0x0:900x500/1200x800/filters:focal(378x178:522x322)/cdn.vox-cdn.com/uploads/chorus_image/image/49493993/this-is-fine.0.jpg).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 30, 2021, 09:11:56
Mistä sitä tietää, vaikka Esko jo olisi täällä. Kovin outoja juttuja  kirjoittelee ainakin nimimerkki...
;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 30, 2021, 11:30:59
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 29, 2021, 16:18:24
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2021, 10:42:24
Autossa ja aseessa on se ero, että auton hallussapito ei edellytä ajokorttia, mutta aseen hallussapito vaatii luvan.

Siinä mielessä autoa voi verrata aseeseen, että autolla saa ihmisiä hengiltä siinä missä aseillakin. Nykyisinhän autoja on alettu käyttää terrori-iskuissakin. Tai on kai niitä ennenkin käytetty, mutta viime vuosina on ollut aika monia uutisia tällaisesta.

Tässä keskustelussa on ilmeisesti taustalla eri ihmisten erilainen suhtautuminen omistamiseen ja omaisuuteen. Minun asenteeni on valtavirran asenteen valossa ehkä jonkin verran kieroontunut, mutta tällainen nyt vain olen. Onhan ihmisissä erilaisia anomalioita, ja nykyisin niihin suhtatudutaan ymmärtäväisemmin kuin aikaisemmin - ei tosin kaikkiin. Ominaisuuksia, joista aikaisemmin joutui vankilaan, suvaitaan nykyisin jo aivan virallisestikin.

Joudun lopettamaan kesken... (jatkan myöhemmin)....

Kyllä se perintöaseen tms. myyminen onnistuu ihan ilman aselupaakin. Älä viitsi itseksesi keksiä ongelmia, joita ei ole oikeasti olemassa. Pitää vain olla tarkkana, miten hommassa menettelee, mutta täysin laillisesti se kyllä on mahdollista saada onnistumaan. Itse asiassa just yks naapuri selittikin, miten sai ostettua tällaisen perintöaseen. Onnistuu. Eikä maksu mennyt poliisille, vaan perikunnalle.

On olemassa hankalia catch 22 -mallisia tilanteita, mutta kuvaamaasi ei nyt vain ole sellainen. Ihan aina ei kannata uskoa, että lukemalla valittuja paloja Finlexistä ilman laajempaa käsitystä, ei välttämättä kokonaisuus aukea.

Taitaa olla enemmänkin tekninen kysymys- aselupa, tai oikeus..

Ostolupa on ostajalla 60 päivää voimassa- aseen kirjaaminen itselleen 30 päivän aikana.

Oleellistahan on, että sillä aseella on laillinen omistaja, jos on käytetystä aseesta kysymys.

Ostaja kuittaa aseen ostetuksi  myyjältä ja siinä on kyllä henkilötiedot. Ase pitää myös käydä näyttämässä, nimismiehelle, tai poliisipäällikölle- vastaavalle virkailijalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 30, 2021, 21:26:29
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 29, 2021, 16:18:24
Älä viitsi itseksesi keksiä ongelmia, joita ei ole oikeasti olemassa.

Millähän opettajan auktoriteetilla tuo käsky on annettu? En ole oppilas koulussa vaan kirjoittelija foorumilla. Olen luullut, että mielipiteiden esittäminen on OK. Jos joku on eri mieltä, hän voi esittää toisenlaisen mielipiteen. Sitä sanotaan keskusteluksi.

Miksi poliisi julkaisee lehtien välityksellä tiedotteita, että aseita voi luovuttaa poliisille ilman seuraamuksia? Minun mielestäni tällaiseen sanomaan sisältyy kätketty viesti siitä, että kansalainen on tehnyt jotain rikollista, mistä voi olla seuraamuksia, mutta jos hän nöyrästi katuen hattu kourassa saapuu poliisiasemalle, poliisi voi armahtaa hänet ja jättää seuraamuksitta.

Eihän poliisi ilmoita muistakaan asioista, että kansalainen voi tehdä niitä ilman rikosseuraamuksia. Vai miltä kuulostaisi tiedote: "Passin voi hakea poliisiasemalta ilman seuraamuksia." Ainoastaan luvattomien aseiden ja niihin rinnastettavien esineiden luovutuksen kohdalla on tuollainen maininta.

Jos ei seurauksia voisi olla, miksi pitäisi erikseen mainita, että silloin ei ole seurauksia, kun aseen käy luovuttamassa?

Jos sama ase löytyy kotietsinnässä, silloin on seurauksia. Syyte ja tuomio tulee. Viereisen talon isännällä voi myös olla luvaton ase kodissaan, ja naapurinsa kotietsinnästä säikähtäneenä hän käy luovuttamansa oman aseensa poliisille. Tällöin hän säästyy samanlaisilta seuraamuksilta.

Kyllä tässä tausta-ajatuksena on (mahdollisesti pitkäänkin jatkunut) asioiden laiton tila, jonka kansalainen käy synnintunnon ja anteeksiannon hengessä (syntinen ja jumala) selvittämässä pyhällä paikalla luovuttaen samalla uhrauksena ja katumuksen eleenä korvauksetta omaisuuttaan. Tämän puhdistautumisrituaalin jälkeen poliisi armahtaa hänet kurjan syntisen ja päästää menemään seurauksitta. Synti tulee kuitenkin poliisin tietoon. Luovuttajalla on ollut ase, johon hänellä ei ole ollut lupaa. Synnin raskauttama kansalainen laahautuu ojanvieriä pitkin kotiinsa kiitollisena ja helpottuneena siitä, että hänet armahdettiin.

https://poliisi.fi/luvattomat-ampuma-aseet-ja-rajahteet

En enää tämän jälkeen kommentoi tätä asiaa millään tavalla. Kirjoitin ennen kaikkea fiiliksistäni, kuten otsikkokin kertoo. Jos jossakin yksityiskohdassa esitin väärää tietoa, niin etsikää oikea tieto.

Fiiliksien puolelle kuuluu sekin mahdollinen käytännön este aseenluovutuskysymyksessä, että ei kaikkien ihmisten ole helppo asioida poliisin kanssa. Jos pelkkä poliisiauton näkeminen saa pulssin koholle ja rytmihäiriöt laukkaamaan, miten kansalainen pystyy asioimaan poliisin kanssa niin monimutkaisessa asiassa kuin on jokin aseen luovuttaminen - jos ei ole aikomusta suoraan luovuttaa sitä valtiolle ilmaiseksi. Tällöinkin vaaditaan ensiksi purkillinen rauhoittavia ja niiden saamiseksi laiton katukauppa, koska lääkäriltä ei rauhoittavia uskalla pyytää varsinkaan poliisifobiaan. Katukaupaa en ole koskaan nähnyt. Ainoastaan lehdestä olen lukenut. Rauhoittavien ostaminen katukaupasta lienee siis yhtä vaikeaa kuin Englannin kuninkaan kruununjalokivien hankinta.

En kirjoita nyt itsestäni, koska minulla ei ole poliisille luovutettavia aseita, vaan käsittelen asiaa yleisluonteisesti. Itseäni koskee lähinnä tuo fobiaosuus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 30, 2021, 21:56:39
Mikä ihme Kopekilla oikein on, kun hän kuvittelee, että yhteiskunta on hänelle jollain tapaa velkaa sen, että sen pitäisi pyytää anteeksi aheuttamaansa pahaa mieltä. POliisi siis ilmoittaa, että ajan saatossa käsiin jääneet luvattomat aseet - joita voivat olla vaikka ne perillisille jääneet tms - voi luovuttaa pois ilman seuraamuksia.Siis näin, vaikka asia olisi jäänyt aikoinaan hoitamatta ja ase olisi siten ollut luvattomalla hallussaan pitkäänkin. Kaikenlaisiahan tällaisia vanhoja on. TUossa naapurissa oli ollut vanha ase jostain vuosisadan alkupuolelta. Lojunut vintillä. Mutta kyllä sekin saatiin ihan järjestettyä, miten sen sai lopulta myytyä - ja siitä sitten tuli ihan laillinen ase vuosikymmeninen laittomuuden jälkeen. Juuri tällaisia tapauksia varten tuo ilmoitus. Kun näitä voi olla useammankin kerran periytyneenä, mutta on vain jäänyt hoitamatta asia kuntoon.

Suomessa tosiaan pitää olla aseella lupa. Ei riitä, että on yksi aselupa aseita omistavalla, vaan jokaiselle aseelle pitää olla lupa erikseen . Voi, voi, jos Kopekille tulee paha mieli siitä, että poliisi tosiaan haluaa hoidella nämä luvattomat jäämistötkin kuntoon ja luvallisiksi. Se on vain järkevää. Mutta siinä ei nyt jäädä miettimään jonkun poliisiallergisen mahdollisia huonoja viboja, kun "tolleen ikävästi sanottiin". Eikä tässä ole kyse siitä, että korvauksetta luovuttamisella välttyisi syytteeltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 30, 2021, 22:55:37
Salkkariteoria joka pälkähti päähän. Taas, mutta nyt laajennetumpana.
  Vaasan Sähkö, Savon Voima,... + sähkönsiirtoyhtiö(t) jne nuuskivat talouden sähkönkäyttöä etänä. Jos se on sekuntipeliä ja tarkkaa niin he pystyvät näkemään tv:n virrankäyttöprofiilista mitä tv-ohjelmaa talossa sillä hetkellä (->jatkuvasti) katsotaan.
(TV:n virrankulutus riippuu tv:n ääni ja valoisuusmuutoksista joka on kullekin ohjelmalle ja kanavalle tyypillinen).
Nämä vakoiluinfot yhtiöt salaa myyvät mainosfirmoille, lähinnä FB:lle. Ja mainokset, poliittisetkin pystytään kohdentamaan osoite osoitteelta yksilöidymmin.  Kännyköiden kauttakin (ääni+valomuutokset) voisi nuuskia mutta se paljastuisi helpommin valkohattuhakkerien löytöinä joten keskitetty sähkövirta-nuuskinta pysyy paljon paremmin salassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2021, 08:26:46
Tässäpä ensiapua
(https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/product/6410405108494?w=480&h=480&auto=format&fm=jpg&fit=max&cs=srgb)

Mietin vain, että miten tuo käytännössä voidaan toteuttaa, kun esimerkiksi FB ei minulle lainkaan tyrkytä mainoksia eikä FB:llä ole minun lähiosoitettani edes tiedossa. Sitä paitsi FB:n käyttö on laskemaan päin, joten turha käyttää kuolevaa alustaa. Postiluukun suoramainonta puolestaan on nipputyötä eikä nuo jakajat niitä mainoksia niputtaessaan mitään osoitelistaa käy läpi, vaan sama nippu kaikille, joilla ei ole mainoskieltoa postiluukussaan.

Entä sitten TV-mainosten kohdentaminen. Samaa kaapelia pitkin tulee kuvaa tässäkin yhtiössä 60 asuntoon ja varmasti tuossa porukassa on aivan erilaisia ajatusmaailmoja, jopa yhden huoneiston sisällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 31, 2021, 12:32:16
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 30, 2021, 21:56:39

TUossa naapurissa oli ollut vanha ase jostain vuosisadan alkupuolelta. Lojunut vintillä. Mutta kyllä sekin saatiin ihan järjestettyä, miten sen sai lopulta myytyä - ja siitä sitten tuli ihan laillinen ase vuosikymmeninen laittomuuden jälkeen. Juuri tällaisia tapauksia varten tuo ilmoitus. Kun näitä voi olla useammankin kerran periytyneenä, mutta on vain jäänyt hoitamatta asia kuntoon.

Vanhan aseen voi kyllä saada luvalliseksi ( tietyin edellytyksin) eli sillä joka sitä hakee pitää olla oikeus sellaiseen aseeseen, ehkä on turha siis hakea sotasaaliina tuotuun konepistooliin:

Luvattoman aseen myyminen on kyllä paljon vaikeampi asia se ei myymällä tule luvalliseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: safiiri - tammikuu 31, 2021, 13:19:23
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 31, 2021, 12:32:16
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 30, 2021, 21:56:39

TUossa naapurissa oli ollut vanha ase jostain vuosisadan alkupuolelta. Lojunut vintillä. Mutta kyllä sekin saatiin ihan järjestettyä, miten sen sai lopulta myytyä - ja siitä sitten tuli ihan laillinen ase vuosikymmeninen laittomuuden jälkeen. Juuri tällaisia tapauksia varten tuo ilmoitus. Kun näitä voi olla useammankin kerran periytyneenä, mutta on vain jäänyt hoitamatta asia kuntoon.

Vanhan aseen voi kyllä saada luvalliseksi ( tietyin edellytyksin) eli sillä joka sitä hakee pitää olla oikeus sellaiseen aseeseen, ehkä on turha siis hakea sotasaaliina tuotuun konepistooliin:

Luvattoman aseen myyminen on kyllä paljon vaikeampi asia se ei myymällä tule luvalliseksi.
Niin. Juuri siksi se perintöase pitää viedä poliisille siinä prosessissa, jossa luvaton tilanne halutaan muuttaa luvalliseksi.

Kuolinpesien aseisiin on olemassa ihan tarkat ohjeet:

https://poliisi.fi/kuolinpesien-aseet

Tässä on erilaisia vaihtoehtoja, miten voi toimia: hakea perilliselle aselupaa perittyyn aseeseen, myydä ase poliisin huutokaupassa, myydä tai luovuttaa ase itse valitsemalleen henkilölle (jonka täytyy hankkia aseeseen aselupa), luovuttaa vapaaehtoisesti ase korvauksetta valtiolle, deaktivoida ase, luovuttaa ase lupaprosessin ajaksi poliisin haltuun. Tietenkään sellaiseen aseeseen ei voi saada aselupaa, johon ei nyt yleensäkään Suomessa lupaa voi saada. Kopekin höpinät jostain omaisuuden menetyksestä poliisille voi kyllä jättää omaan arvoonsa. Lisäksi poliisi siis mielellään ottaa luvattomia aseita vastaan silloinkin, kun niiden luvat on jääneet hoitamatta esim. Tuon kuolinpesäaseille annetun aikarajan puitteissa. Ihan fiksua, sillä muutoinhan ihmiset eivät niistä luvattomista aseista laillisin keinoin hankkiutuisi eroon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 31, 2021, 14:00:31
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 30, 2021, 22:55:37
Salkkariteoria joka pälkähti päähän. Taas, mutta nyt laajennetumpana.
  Vaasan Sähkö, Savon Voima,... + sähkönsiirtoyhtiö(t) jne nuuskivat talouden sähkönkäyttöä etänä. Jos se on sekuntipeliä ja tarkkaa niin he pystyvät näkemään tv:n virrankäyttöprofiilista mitä tv-ohjelmaa talossa sillä hetkellä (->jatkuvasti) katsotaan.
(TV:n virrankulutus riippuu tv:n ääni ja valoisuusmuutoksista joka on kullekin ohjelmalle ja kanavalle tyypillinen).
Nämä vakoiluinfot yhtiöt salaa myyvät mainosfirmoille, lähinnä FB:lle. Ja mainokset, poliittisetkin pystytään kohdentamaan osoite osoitteelta yksilöidymmin.  Kännyköiden kauttakin (ääni+valomuutokset) voisi nuuskia mutta se paljastuisi helpommin valkohattuhakkerien löytöinä joten keskitetty sähkövirta-nuuskinta pysyy paljon paremmin salassa.

Onhan noita hampun kotikasvattajia saatu kiinni kun kiinteistön sähkönkulutus on noussut huomattavan suureksi. Tiedä sitten, kuka sähkölaitokselta on ilmoittanut niistä viranomaisille vai ovatko nuo pyytäneet virka-apua. Kollektiivisesti näkee varmaan sähkönkulutustilastoista milloin joulukinkut laitetaan uuniin tai milloin on yleisin saunomisaika. Yksilön vahtiminen onnistuu helpoimmin ikkunan läpi tiiraamalla, seuraamalla liikkeitä ja puhelinta salakuuntelemalla sekä tunkeutumalla tietokoneeseen.

Vakoilukeinoja on lukematon määrä, mutta niitä ei juuri käytetä tavallisen ihmisen seuraamiseen, toista ehkä on jos olet korkea-arvoinen virkamies, yritysjohtaja tai poliitikko. Silloinkin useimmiten käytetään jotain seksiansaa tai rakkaussuhdetta - se on halpaa ja toimii usein.

Tietysti olisi hauskaa, melkein jännäriromaanin aihe, jos kaksi eri puolen tiedusteluagenttia asettuisi samaan kerrostaloon asukeiksi ja vielä toisistaan tietoisina. Mitä keinoja käytettäisiinkään? Yleensä vessasta on näissä piireissä rakennettu EMC-suojattu tila jonne mennään keskustelemaan tärkeimmät asiat. Minä vakoilisin siten, että ujuttaisin viemäriputkea pitkin mikrofonin vessanpönttöön. Jos joku tulisi istunnolle, nykäisisin sen vaan hetkeksi piiloon vesilukkoon. Operointi tapahtuisi putkikuilun pohjalta, huoltomieheksi naamioituneena. Samoilta seuduilta pääsisi kiinni talon valokuitu- ja vesiverkkoon sekä voisi ottaa viemärivedestä näytteitä terveystilanteen ja huumeidenkäytön selvittämiseksi.

Jos olisin vakoilija talossa, selvittäisin heti mistä on kysymys kun huoltoliikkeen auto tulee pihaan. Ovenkahvaan en koskisi kuin kertakäyttöisillä lateksihanskoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2021, 14:35:21
Hienon talvipäivän voisi huonomminkin viettää kuin tekemällä lumitöitä liki kolme tuntia :)

Pisti vaan miettimään, että voiko ihminen sairastua lumikateuteen? Olin jo pihan saanut kuntoon ja vielä olisin käynyt ajoteiden päästä ottamassa aurausvallit pois, niin huoltoyhtiön traktori hurautti paikalle ja teki aikomani työt. Tunsin lievää kiukkua ja harmistusta, sillä virtaa olisi vielä ollut jotain tehdä.  Ei auttanut kuin kotiin lähteä  :-\

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 31, 2021, 14:55:48
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 31, 2021, 14:00:31
Onhan noita hampun kotikasvattajia saatu kiinni kun kiinteistön sähkönkulutus on noussut huomattavan suureksi. Tiedä sitten, kuka sähkölaitokselta on ilmoittanut niistä viranomaisille vai ovatko nuo pyytäneet virka-apua. Kollektiivisesti näkee varmaan sähkönkulutustilastoista milloin joulukinkut laitetaan uuniin tai milloin on yleisin saunomisaika.
En ole tullut koskaan kysäisseeksi, onko Suomen poliisilla käytössään myös infrapunakameroita. Hampun kasvattaminen edellyttää lämpölamppuja ja uv-lamppuja, ja niiden jättämän lämpöjäljen saa skannattua kadulta asti infrapunakameroin, seinien ja kattojen läpi. Briteissä jäi kiinni erittäin suuri kasvattamo tähän tapaan. Talo jossa kasvattivat kukkaa oli sitä ennen perinteisesti ratsattukin, mutta mitään ei ollut löytynyt. Kasvattajat olivatkin pykänneet tarhan rakennuksen välikattoon ja jäivät sitten kiinni, kun IR-kameralla kuvattuna koko välikatto hehkui.

Suomessa kotikutoiset chilinkasvattajat käyttävät samoja lamppuja. Toisinaan käy, että poliisi on kotiovella suorittamassa etsinnän kun on pitänyt päästä tarkastamaan, että mitäs siellä Chilikuja 6B:n asunnossa oikein lopulta kasvaakaan. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2021, 15:10:19
^
Ainakin parvekeviljelyssä chilille on ongelma kesäinen liiallinen kuumuus. Kukat tippuvat, jos on pidempiä helteitä. Olen kyllä naureskellut, että varmaan joku vielä ilmoittaa tuuheat parvekeviljelykseni poliisille, sillä eihän noita etäämmältä erota, jotta mitä vihreää siellä viljellään, ainakin siinä vaiheessa, kun hedelmiä ei vielä kasveissa näy.

Tuskin omatarveviljelijä talvella chiliä viljelee. Tai jos viljeleekin, niin ei sitä huomattavia määriä tarvitse, koska jo yhdestä kasvista saa monen kuukauden käyttöön, vaikka olisi miten intohimoinen chilin syöjä. Muutaman kasvin valontarpeesta ei kyllä sähköpiikkiä synny ja lämpöä ei tarvitse kuin sen normaalin 21 astetta, joka on tavanomainen kerrostalossa muutenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 31, 2021, 15:25:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 31, 2021, 15:10:19
^
Ainakin parvekeviljelyssä chilille on ongelma kesäinen liiallinen kuumuus. Kukat tippuvat, jos on pidempiä helteitä. Olen kyllä naureskellut, että varmaan joku vielä ilmoittaa tuuheat parvekeviljelykseni poliisille, sillä eihän noita etäämmältä erota, jotta mitä vihreää siellä viljellään, ainakin siinä vaiheessa, kun hedelmiä ei vielä kasveissa näy.

Tuskin omatarveviljelijä talvella chiliä viljelee. Tai jos viljeleekin, niin ei sitä huomattavia määriä tarvitse, koska jo yhdestä kasvista saa monen kuukauden käyttöön, vaikka olisi miten intohimoinen chilin syöjä. Muutaman kasvin valontarpeesta ei kyllä sähköpiikkiä synny ja lämpöä ei tarvitse kuin sen normaalin 21 astetta, joka on tavanomainen kerrostalossa muutenkin.
Onpa chilinkasvattajia ilmiantaneet tilanteen väärin käsittäneet naapuritkin, että älä sitten ylläty jos kotiin tullaan käymään. Lainkuuliaiselle tutulle kävi näin, ja vaikka hän itsekin myöhemmin nauroi tapahtunutta, itse tilanteessa ei ollut naurattanut yhtään.

Olen joskus kauan sitten itsekin koittanut kasvattaa chilipensaan, mutta en ostellut mitään lamppuja tai muita härpäkkeitä. Kasvu lähti kyllä käyntiin, mutta jäi sitten pieneksi siemenaluksi.

Chilinkasvattamaminen on helpointa, kun jättää asian siihen. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 01, 2021, 08:08:45
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 31, 2021, 15:25:00
Chilinkasvattamaminen on helpointa, kun jättää asian siihen. :)

Itse asiassa chilin kasvattaminen on helppoa. Ostaa kaupasta jonkun mieluisen chilin, nappaa siitä siemenet ja pistää multaan. Nykyisin on jo useita lajikkeita saatavana markettien siemenpussukkatelineistäkin, sillä hupi on aika laajasti levinnyt viime vuosina. Itse olen noin 10 vuotta parvekeviljellyt chiliä. Vain viime kesänä homma meni pahasti reisille. Syytä en tiedä, mutta epäilen mullassa olleen jotain vikaa, sillä huonosti kävi lajikkeesta riippumatta.

Paljon reissaavalle tuo ei sovi, ellei sitten kasteluun löydy ahkeraa naapuriapua tai sitten on hommattava joku laitteisto hoitamaan kastelu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 01, 2021, 09:50:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 01, 2021, 08:08:45
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 31, 2021, 15:25:00
Chilinkasvattamaminen on helpointa, kun jättää asian siihen. :)

Itse asiassa chilin kasvattaminen on helppoa. Ostaa kaupasta jonkun mieluisen chilin, nappaa siitä siemenet ja pistää multaan. Nykyisin on jo useita lajikkeita saatavana markettien siemenpussukkatelineistäkin, sillä hupi on aika laajasti levinnyt viime vuosina. Itse olen noin 10 vuotta parvekeviljellyt chiliä. Vain viime kesänä homma meni pahasti reisille. Syytä en tiedä, mutta epäilen mullassa olleen jotain vikaa, sillä huonosti kävi lajikkeesta riippumatta.

Paljon reissaavalle tuo ei sovi, ellei sitten kasteluun löydy ahkeraa naapuriapua tai sitten on hommattava joku laitteisto hoitamaan kastelu.

Tiedän ihmisen joka ei tiedä chileistä mitään, eikä syö niitä, mutta onnistui mainiosti kasvattamaan peijakkaan tulista chiliä ikkunalaudalla kukkapurkissa. Yhdestä kasvista riittää tulisuutta liki kymmenelle ihmiselle ruuanlaittoon.

Semmoista olen kuullut, että lajikkeet risteytyvät herkästi, eli jos haluaa pysyttäytyä hyväksi todetussa lajikkeessa, ei kannattane tuoda muita lähistölle. Vai onko näin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 01, 2021, 18:02:01
^
En osaa risteytymisestä kyllä mitään sanoa. Omat chilit pölyttyvät varovasti kasvia ravistellen aivan sanoin kuin tomaatitkin.
Oma "tuotantoni" on ollut pääasiassa Aji Cristalia (keskivahva) ja Habanero (melkoisen vahva) ja kyllä ne on pysyneet sekoittumattomana. Risteymä voisikin olla mielenkiintoinen, jos vahvuus osuisi noiden väliin ja hedelmäisyys tulisi Aji Cristalin perintönä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 02, 2021, 12:25:24
Alkaa hehkulamput olemaan lopussa tässä taloudessa. Eteisestä meni aamulla lamppu pimeäksi. Vielä jää himmennettävään lattiavalaisimeen yksi. Sekä saunaan ns. vasaralamppu. Tein lampun vaihdon yhteydessä inventaarion ja bongasin pari pienoisloisteputkea eli ns. energiansäästölamppua olevan käytössä. Muut ovatkin jo ledejä. Sellainen meni eteiseenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 03, 2021, 12:54:56
Minulla on vielä yksi 100W:n lamppu jäljellä, mutta ei ole enää valaisinta, johon sen laittaisin. Miksihän en sitä lamppua ole jo hävittänyt?

Olen edelleen hiukan ymmälläni kaupassa, jos johonkin valaisimeen pitäisi lamppu ostaa. Eteinen on helppo juttu, kun muistan minkä muotoinen pieni nappula se on ja kanta on G9. Noilla eväillä löydän oikean. Tai ainakin luulen löytäväni. Viimeksi, kun kävin ostamassa, niin nyt se nappula (=valaiseva osa) olikin eri näköinen kuin ennen. Nyt olen miettinyt, että onkohan ne sopivat tuohon vai ei, joten edelleen on kaksi kolmesta lampusta pimeänä eteisessä. No, yhdelläkin pärjää.

Olohuoneessa on yleisvalaisimena kolmespottinen lamppu. Ei oikein käsitystä siitä, mitä se sisällään pitää, mutta se on turhan kirkas. En sitä käytä juuri koskaan muuten kuin satunnaisessa tarkkuustyössä mm. kissan kynsiä leikatessa. Minulla on mielikuva, että tuo ei sietäisi edes himmennystä, joten siinä mielessä vikaostos. Olohuoneessa käytän vain jalkalamppua, joka antaa melkoisen hämyisen yleisvalaistuksen ylöspäin ja tarvittaessa siinä on alas tuleva kohdevalo. Pitäisi hommata uusi yleisvalaisin, jota voisi tarvittaessa himmentää. Sille olisi kyllä käyttöä.

Ennen kaikki oli helpompaa, kun ei ollut niin paljon vaihtoehtoja. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 03, 2021, 13:07:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 03, 2021, 12:54:56
Ennen kaikki oli helpompaa, kun ei ollut niin paljon vaihtoehtoja. :D
Hehkulamppujen aikakauden EU:n alueella lakkauttaneet lobbarit ja poliitikot lienevät saaneet teostaan hieman muutakin, kuin vain työn mitalin. Nimittäin rahaa, paljon rahaa.

Vanhojen hehkulamppujen käyttöikä kyllä oli sekin valmiiksi rukattu - todellisuudessa nekin olisi saanut kestämään hillittömän kauan, mutta kukas sellaisia haluaa tavan kuluttajille valmistaa, kun sitten ei olisi saanut myytyä niin paljon uusia, eivätkä voitot kerry.

Jo vanha uutinen (2013), mutta edelleen paikkansa pitävä: Hehkulamppuja saa kaupoista edelleen - vain eri nimellä (https://yle.fi/uutiset/3-6473206) (Yle).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 03, 2021, 13:20:01

(https://cdnprod.inkclub.com/medias/sys_master/hf7/hd5/9440217858078.jpg)

Tuossa sellainen, joita eteisen valaisimessa on kolme kappaletta. Jonkinlaisia spotteja, joita voi mieleiseen suuntaan käännellä. Ihan kiva, mutten, mutta lupauksista huolimatta, ei ole kovinkaan kestäviä.

Valmistajan tuotekuvaus:
LED-lamppu, joka kestää huomattavasti pitempään kuin halogeenilamppu. Hyvä ja paloturvallinen vaihtoehto. Ympäristön kannalta ihanteellinen valinta. Ei sisällä elohopeaa.

Ihmettelen vain, miten lyhytikäinen se halogeeni on, kun nämä LED-lamput kosahtavat jokseenkin tasan vuoden sisään. Kesällä en käytä eteisen valaisinta lainkaan, sillä kaikista muista tiloista kantautuu siihen riittävästi valoa. Talvella pimeimpään aikaan saattaa tuossa olla valo jopa 6-7 tuntia vuorokaudessa, mutta nyt alkaa olla jo niin valoisaa, että muutaman tunnin korkeintaan sitä käytän ja käyttö vähenee kaiken aikaa kesää kohti mentäessä,

En sitten tiedä onko noissa laadussa miten suuri ero eri valmistajien tuotteilla, kun hinnassa kyllä on isoja eroja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 03, 2021, 13:38:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 03, 2021, 13:20:01

(https://cdnprod.inkclub.com/medias/sys_master/hf7/hd5/9440217858078.jpg)

Tuossa sellainen, joita eteisen valaisimessa on kolme kappaletta. Jonkinlaisia spotteja, joita voi mieleiseen suuntaan käännellä. Ihan kiva, mutten, mutta lupauksista huolimatta, ei ole kovinkaan kestäviä.

Valmistajan tuotekuvaus:
LED-lamppu, joka kestää huomattavasti pitempään kuin halogeenilamppu. Hyvä ja paloturvallinen vaihtoehto. Ympäristön kannalta ihanteellinen valinta. Ei sisällä elohopeaa.

Ihmettelen vain, miten lyhytikäinen se halogeeni on, kun nämä LED-lamput kosahtavat jokseenkin tasan vuoden sisään.
Sepä se, kun LED-lamput(kaan) eivät kestä kovinkaan paljon kauemmin, kuin tavalliset hehkulamput ja toisaalta hehkulamput oltaisiin voitu valmistaa merkittävästi pitkäikäisemmiksi vielä siitä, mitä jo valmiiksi olivat. Uusien lamppujen ekologisuus on lähinnä näennäistä. Ne eivät myöskään tuota hukkalämpöä, mutta talvisessa Suomessa se on mielestäni pikemminkin haitta, kuin ominaisuus.

Halogeenilamput ovat vielä oma lukunsa - ja nekin saisi kestämään vaikka miten pitkään. Erään suuryrityksen tiloissa nauratti, kun kävi ilmi, että muinaisen remontin yhteydessä oli jätetty uuteen välikattoon vanha halogeenivalaisin jäljelle. Se oli ollut siellä päällä yli kymmenen vuotta ja hienosti valaisi edelleen, kun sitten sattumalta löytyi uudelleen.

Tämä muinainen hehkulamppu (https://www.lightbulbs.com/blog/worlds-oldest-light-bulb-that-still-works) on palanut jo yli sata vuotta, 24/7. Niin kestäviksi ne saisi, mutta sittenhän se olisi erittäin huono bisnes.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 05, 2021, 00:47:30
^Tavallisen  hehkulampun pitäisi ehkä palaa  sen 1000 vuotta jos jännitteen puolittaa (2 lamppua sarjassa), valoteho on sitten ehkä tuota luokkaa. (Tai vaatimattomammin kahdeksankertaistaa elinikä 1000:sta 8000 tuntiin jos jännitettä pudottaa 30 volttia 200 volttiin)  Siis äärettömän tuhlaavaa ja epäekologista (kovin vähän valoa, vähän lumenia per watti). Ei jatkoon normitehtävissä. Eri juttu sitten jos lampun vaihto on kallista tai hyvin hankalaa jolloin sitä on optimoitava poies.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 05, 2021, 06:57:42
^
Minusta ainakin on ihan järjetön idea tämä "integroitu lamppu" siitä huolimatta, että sille lampulle annetaan joku 30 000 tuntia käyttöikää. Tuohan on noin 3,5 vuotta, jos lamppu palaisi jatkuvasti ja sen jälkeen sitten koko valaisin on heitettävä roskiin, kun valoa ei enää tule.

Omassa jalkalampussani on siis kaksi lamppua, joista toinen ylöspäin yleisvalaisimeksi ja toinen alas spottina lukulampuksi. Näistä vain ensin mainittua käytän todella paljon, joten se tulee kosahtamaan ensin. Silloin toimiva lukulamppukin menee roskiin. Tietenkään kuittiakaan ei ole enää jäljellä, joten ei mene edes takuuseen. Tosin en muista oliko juuri noilla lampuilla sitä takuuta.

Miksikö sitten tuollaisen epäekologisen valaisimen ostin? No siksi, että en netissä valintaa tehdessäni ymmärtänyt, mitä tarkoittaa tuo integroitu tässä yhteydessä ja ostaessani kivijalkaliikkeestä tuotteen pakkausselosteessa sanottiin sen sisältävän myös lampun, joten ei tarvitse erikseen ostaa. Ilmeisesti valmistaja ajattelee kuluttajan puolesta, että muutamassa vuodessa ihminen kyllästyy jo tuollaiseen lamppuun ja haluaa jo "uutta ilmettä" sisustukseensa, prkl.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 10:17:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 05, 2021, 06:57:42

Ei tuo valaisimeen integroitu lamppu ole välttämättä niin huono idea mitä ensin tuntuisi.

Tuollaisen valaisimen valonlähteenä toimii elektroniikkapiirilevy johon on ladottu ja juotettu huomattava määrä pintaliitosledejä. Tuollaisen valmistaminen on uskomattoman halpaa ja täysin automaattista. Lisäksi se isokokoisena levynä jäähtyy huomattavasti paremmin kuin pieneen kokoon ahdettu "lamppu". Käyttöikä ja saatava valoteho ovat parempia ja erilaisia muotoja, tiiveysluokkia ja värisävyjä on helpompi tehdä.

Olisi tietenkin ihan mahdollista standardoida piirilevyt ja niiden kiinnitykset siten, että ne olisivat vaihdettavissa. Se nostaisi valaisimen hintaa kuitenkin 20-30%, eikä ole ollenkaan varmaa että ihmiset haluaisivat ostaa uudet sisukset jo käytössä kellastuneeseen valaisimeensa lähes samalla hintaa kuin saisi uuden kokonaisuuden. Samaa voisi kysyä vaatteista, miksi puhki menneitä housuja ei vain paikata ja jatketa käyttöä, ihan toimivathan ne olisivat.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 05, 2021, 10:43:07
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 10:17:19
Olisi tietenkin ihan mahdollista standardoida piirilevyt ja niiden kiinnitykset siten, että ne olisivat vaihdettavissa. Se nostaisi valaisimen hintaa kuitenkin 20-30%, eikä ole ollenkaan varmaa että ihmiset haluaisivat ostaa uudet sisukset jo käytössä kellastuneeseen valaisimeensa lähes samalla hintaa kuin saisi uuden kokonaisuuden. Samaa voisi kysyä vaatteista, miksi puhki menneitä housuja ei vain paikata ja jatketa käyttöä, ihan toimivathan ne olisivat.

Siis mitä, kellastuvatko nämä valaisimet?? Tämä on kieltämättä ensimmäinen kerta kuin kuulen moisista vehkeistä.

Johtunee varmaan siitä, että todellakaan ole mikään sisustelija, mutta tuohan kuulostaa kamalalta: huonekalu, jonka olen ostanut, kellastuu muutamassa vuodessa sellaiseksi, että se pitää uusia. Olisi kauheaa muutaman vuoden välein miettiä uusia kokonaisuuksia, kun kerran olen ostanut lampun, josta pidän ja joka toimii siinä tarkoituksessa, mihin olen ostanut.

Toisaalta, minä kyllä olen paikannut housujakin :D juuri siksi, että ne muutoin ovat aivan toimivat ja mukavat.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 11:10:10
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 05, 2021, 10:43:07
Siis mitä, kellastuvatko nämä valaisimet?? Tämä on kieltämättä ensimmäinen kerta kuin kuulen moisista vehkeistä.

Kyllä.   ;D   Aivan niinkuin muutkin muovit, valaisimen kuvut ja osat kellastuvat. Eikä se ole iloisenkeltainen ilmiö. UV-valo ehkä pääsyyllinen, myös magnetismi vetää puoleensa esim. tupakansavun ja huonepölyn hiukkasia. Tosin pienemmän lämmöntuottonsa ansiosta led-valaisimet kellertyvät hitaammin (samasta aineesta tehtynä).

http://www.kysy.fi/kysymys/jotkut-vaaleasta-muovista-valmistetut-esineet-monitorit-valaisinkytkimet (http://www.kysy.fi/kysymys/jotkut-vaaleasta-muovista-valmistetut-esineet-monitorit-valaisinkytkimet)

EDIT: Palonsuoja-aineet taitavat olla myös märkittävä kellastumisen syy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 05, 2021, 11:14:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 10:17:19
Samaa voisi kysyä vaatteista, miksi puhki menneitä housuja ei vain paikata ja jatketa käyttöä, ihan toimivathan ne olisivat.

Minä teen noin. Kun housujen julkinen käyttö loppuu puhki kulumisen tai repeaämisen takia, paikkailen niistä "työhousut". Kun ne ovat liian risat työhousuiksi, revin ne riekaleiksi ja käytän resut pyyhkeinä maalaushommissa ja remonttihommissa ja missä niitä nyt tarvitaan. Roskiin housut - tai mitä niistä on jäljellä - päätyvät vasta siinä vaiheessa, kun niitä ei voi hyödyntää enää mitenkään.

Systeemissäni on se vika, että vaatteita alkaa kertyä helposti niin paljon, ettei kokonaisuutta enää hallitse. Työvaatteiksi aiottuja housuja ja puseroita ja muuta on siellä ja täällä, eikä niitä ole tullut paikattua tai otettua käyttöön. Pidän kuitenkin ideaa uusiokäytöstä hyvänä, kunhan vain jaksaisi pitää yllä järjestyksen ja pystyisi varastoimaan vaatteet niin, etteivät ne vie paljon tilaa. Ja tietenkin kohtuus kaikessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 11:33:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 05, 2021, 11:14:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 10:17:19
Samaa voisi kysyä vaatteista, miksi puhki menneitä housuja ei vain paikata ja jatketa käyttöä, ihan toimivathan ne olisivat.
Minä teen noin. Kun housujen julkinen käyttö loppuu puhki kulumisen tai repeaämisen takia, paikkailen niistä "työhousut". Kun ne ovat liian risat työhousuiksi, revin ne riekaleiksi ja käytän resut pyyhkeinä maalaushommissa ja remonttihommissa ja missä niitä nyt tarvitaan. 

Minulla on ihan sama. Joihinkin vaatekappaleisiinsa sitä tottuu ja ihastuu niin, että kun tulee lopullinen aika erota, melkein itkuksi pistää.

En ole kovin hyvä neulomaan, joten kysyn aina ensin apua ompelutaitoisilta. Jos he kaikki ovat kieltäytyneet, otan esiin ostamani tekstiililiiman, niitit, nitojan, nippusiteet, Velcron tai vastaavat. On olemassa myös kiinnisilitettäviä kangaspaikkoja, mutta ne ovat aivan liian kallis ratkaisu ehtoopuoltaan vetelevään työasuun.

Kahvipaketti+pullat myös mukaan ja lähimmän leskirouvan tykö käymään, siinä mukavin, halvin ja kiinnostavin vaihtoehto. Ainakin verrattuna mies ja parsinneula ratkaisuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 05, 2021, 11:41:32
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 11:10:10
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 05, 2021, 10:43:07
Siis mitä, kellastuvatko nämä valaisimet?? Tämä on kieltämättä ensimmäinen kerta kuin kuulen moisista vehkeistä.

Kyllä.   ;D   Aivan niinkuin muutkin muovit, valaisimen kuvut ja osat kellastuvat. Eikä se ole iloisenkeltainen ilmiö. UV-valo ehkä pääsyyllinen, myös magnetismi vetää puoleensa esim. tupakansavun ja huonepölyn hiukkasia. Tosin pienemmän lämmöntuottonsa ansiosta led-valaisimet kellertyvät hitaammin (samasta aineesta tehtynä).

http://www.kysy.fi/kysymys/jotkut-vaaleasta-muovista-valmistetut-esineet-monitorit-valaisinkytkimet (http://www.kysy.fi/kysymys/jotkut-vaaleasta-muovista-valmistetut-esineet-monitorit-valaisinkytkimet)

EDIT: Palonsuoja-aineet taitavat olla myös märkittävä kellastumisen syy.

Siis ja noitako ei saa muutoin kuin muovisena? Johan se on syy olla niitä ostamatta.

Olen kieltämättä pudonnut tästäkin kelkasta vuosikymmen, ellei enemmän sitten, kun ei ole ollut uusille valaisimille tarvista.

T: Xante

Muoksis: ja ei nyt perhana lampun vaihto ole mikään "uusien sisuksien" hankkiminen, toivottavasti ainakaan ihan lähitulevaisuudessa!

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 05, 2021, 11:47:20
Sähkölaitteista puheen ollen mitä voisi käyttää aidon näköisenä korvikkeena 1920-luvun metalliverkkokuorisille johdoille. Yritin etsiä tietoa netistä, mutta en oikein löytänyt. Sen sijaan tarjottiin "tietoa", josta en ole kiinnostunut. 

https://i.imgur.com/9oQu3ut.png

Minun pitäisi uusia joitakin ikivanhoja johtoja, ja halusin lopputuloksen olevan mahdollisimman aidon näköinen, vaikka materiaalit olisivatkin uusia. Olen tehnyt pienen pätkä johtoa liimaamalla muovikuorisen johdon päälle säkkikangasta. Se näyttää maalattuna jonkin verran alkuperäisen kaltaiselta. Maalikerroshan näitä johtoja usein peittää.

Yksi mahdollisuus olisi käyttää kangaskuorista bensaletkua, jota myydään tarvikeliikkeissä. Se on jo hyvin paljon vanhan johdon näköistä. Ongelmana on ehkä se, että täsmälleen oikean paksuista bensaletkua ei saa. Toisaalta muovikuorinen sähkökaapeli ei mahdu hyvin bensaletkun sisälle, joten sähköjohdon sisäsäikeet pitäisi työntää bensaletkuun irrallisina, ja tällöin voisi käydä niin, että jännitteelliset osat ovat liian lähellä toisiaan. Kaapelissahan ne kulkevat jonkinlaisen eristekerroksen sisällä. Eivät ne siinäkään kaukana toisistaan ole, mutta pienikin ero saattaa olla merkittävä.

Bensalekuja on myös teräsverkkokuorella, ja tällainen johto on jo hyvin paljon vanhanajan sähköjohdon näköistä. Se pitäisi olla mahdollisimman tarkasti yhtä paksua, ja sisälle pitäisi mahtua irtojohdot. Jos vielä mahtuisi edes toisen irtojohdon päälle jotain lisäeristettä, niin aina parempi. Kaksi säiettä riittää, koska kyse on hyvin vanhoista systeemeistä.

https://www.puuilo.fi/polttoaineletku-5-5mm-kangaskudospinta

https://www.ikh.fi/fi/polttoaineletku-7-5mm-teraspunottu-nl60008

https://www.speeding.fi/p/an-kopplingar-slang/an-slang/stalomspunnen-slang/an-6.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 05, 2021, 11:51:43
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 05, 2021, 00:47:30
^Tavallisen  hehkulampun pitäisi ehkä palaa  sen 1000 vuotta jos jännitteen puolittaa (2 lamppua sarjassa), valoteho on sitten ehkä tuota luokkaa. (Tai vaatimattomammin kahdeksankertaistaa elinikä 1000:sta 8000 tuntiin jos jännitettä pudottaa 30 volttia 200 volttiin)  Siis äärettömän tuhlaavaa ja epäekologista (kovin vähän valoa, vähän lumenia per watti). Ei jatkoon normitehtävissä. Eri juttu sitten jos lampun vaihto on kallista tai hyvin hankalaa jolloin sitä on optimoitava poies.
Näin vain, koska tavallinen hehkulamppu ja sen kesto oli salaliiton tulos, nimittäin kartellisopimuksen. Hehkulamppuhuijaus (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/15/hehkulamppuhuijaus) (Yle). Samalla kuvio toimi mallina lukemattomille muillekin tuotteille. Tapaus on krääsän syntymisen historia pähkinänkuoressa.

Sama koskee kierrättämistä ylipäätään. Kierrättämisen päämotiivi on se, että sen avulla ihmiset saadaan ostamaan krääsää vain entistä enemmän. Ostakaa kuluttajat vain surutta lisää, kun kierrätetään. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 05, 2021, 11:55:36
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 05, 2021, 11:41:32
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 05, 2021, 11:10:10
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 05, 2021, 10:43:07
Siis mitä, kellastuvatko nämä valaisimet?? Tämä on kieltämättä ensimmäinen kerta kuin kuulen moisista vehkeistä.

Kyllä.   ;D   Aivan niinkuin muutkin muovit, valaisimen kuvut ja osat kellastuvat. Eikä se ole iloisenkeltainen ilmiö. UV-valo ehkä pääsyyllinen, myös magnetismi vetää puoleensa esim. tupakansavun ja huonepölyn hiukkasia. Tosin pienemmän lämmöntuottonsa ansiosta led-valaisimet kellertyvät hitaammin (samasta aineesta tehtynä).

http://www.kysy.fi/kysymys/jotkut-vaaleasta-muovista-valmistetut-esineet-monitorit-valaisinkytkimet (http://www.kysy.fi/kysymys/jotkut-vaaleasta-muovista-valmistetut-esineet-monitorit-valaisinkytkimet)

EDIT: Palonsuoja-aineet taitavat olla myös märkittävä kellastumisen syy.

Siis ja noitako ei saa muutoin kuin muovisena? Johan se on syy olla niitä ostamatta.

Olen kieltämättä pudonnut tästäkin kelkasta vuosikymmen, ellei enemmän sitten, kun ei ole ollut uusille valaisimille tarvista.

T: Xante

Kyllä minulla tuo on metallinen sellainen vähäkiiltoinen teräksen värinen - rosteriksiko sitä sanotaan?
Muovia taitaa olla vain se levy, jonka läpi valo tulee ja se taas on väritön.

Mielestäni tuo on juuri jokseenkin ajaton, joten sitä ei olisi tarvetta vaihtaa muutaman vuoden tai viidenkään jälkeen. Hirvittää ajatus sitä, millaisia silloin on tarjolla, kun oudosti jonkin jumalaisen käden ohjaamina kaikki liikkeet tuntuvat myyvän samanlaisia kapineita niin väriltään kuin malliltaankin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 05, 2021, 12:05:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 05, 2021, 11:55:36
Kyllä minulla tuo on metallinen sellainen vähäkiiltoinen teräksen värinen - rosteriksiko sitä sanotaan?
Muovia taitaa olla vain se levy, jonka läpi valo tulee ja se taas on väritön.

Mielestäni tuo on juuri jokseenkin ajaton, joten sitä ei olisi tarvetta vaihtaa muutaman vuoden tai viidenkään jälkeen. Hirvittää ajatus sitä, millaisia silloin on tarjolla, kun oudosti jonkin jumalaisen käden ohjaamina kaikki liikkeet tuntuvat myyvän samanlaisia kapineita niin väriltään kuin malliltaankin.

No tämähän se on ja juuri kuten sanoit: mitä ovatkaan saaneet siinä vaiheessa päähänsä meidän kaikkien haluavan.

Omat lamppuni ovat siis eittämättä vanhanaikaisia: jalat metallia ja kuvut lasia ja niihin pitää ihan omin pikku kätösin vaihtaa lamppu, jos se palaa. Toistaiseksi on ihan tavan ruokakaupasta löytynyt, mutta tiedä sitten, koska tämä riemu loppuu!

T: Xante

Muoksis: mutta tämä oli hyvä herätys alkaa entistä huolellisemmin käsittelemään lamppujaan, jos menee lasi rikki, niin mitä lie pakko ostaa tilalle....onneksi aika paksuja nuo lamppulasit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 05, 2021, 12:53:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 05, 2021, 11:47:20
Sähkölaitteista puheen ollen mitä voisi käyttää aidon näköisenä korvikkeena 1920-luvun metalliverkkokuorisille johdoille. Yritin etsiä tietoa netistä, mutta en oikein löytänyt. Sen sijaan tarjottiin "tietoa", josta en ole kiinnostunut. 

https://i.imgur.com/9oQu3ut.png

Minun pitäisi uusia joitakin ikivanhoja johtoja, ja halusin lopputuloksen olevan mahdollisimman aidon näköinen, vaikka materiaalit olisivatkin uusia. Olen tehnyt pienen pätkä johtoa liimaamalla muovikuorisen johdon päälle säkkikangasta. Se näyttää maalattuna jonkin verran alkuperäisen kaltaiselta. Maalikerroshan näitä johtoja usein peittää.

Yksi mahdollisuus olisi käyttää kangaskuorista bensaletkua, jota myydään tarvikeliikkeissä. Se on jo hyvin paljon vanhan johdon näköistä. Ongelmana on ehkä se, että täsmälleen oikean paksuista bensaletkua ei saa. Toisaalta muovikuorinen sähkökaapeli ei mahdu hyvin bensaletkun sisälle, joten sähköjohdon sisäsäikeet pitäisi työntää bensaletkuun irrallisina, ja tällöin voisi käydä niin, että jännitteelliset osat ovat liian lähellä toisiaan. Kaapelissahan ne kulkevat jonkinlaisen eristekerroksen sisällä. Eivät ne siinäkään kaukana toisistaan ole, mutta pienikin ero saattaa olla merkittävä.

Bensalekuja on myös teräsverkkokuorella, ja tällainen johto on jo hyvin paljon vanhanajan sähköjohdon näköistä. Se pitäisi olla mahdollisimman tarkasti yhtä paksua, ja sisälle pitäisi mahtua irtojohdot. Jos vielä mahtuisi edes toisen irtojohdon päälle jotain lisäeristettä, niin aina parempi. Kaksi säiettä riittää, koska kyse on hyvin vanhoista systeemeistä.

https://www.puuilo.fi/polttoaineletku-5-5mm-kangaskudospinta

https://www.ikh.fi/fi/polttoaineletku-7-5mm-teraspunottu-nl60008

https://www.speeding.fi/p/an-kopplingar-slang/an-slang/stalomspunnen-slang/an-6.html

Tuolla olisi kangaspäällysteisiä johtoja
https://juheko.com/shop/fi/kangasjohto
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 05, 2021, 13:17:03
Kiitos. Mielenkiintoista. En ole tiennyt, millä nimellä pitäisi etsiä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 05, 2021, 13:51:12
Yritin avata MTV:n uutissivua amppareiden linkin kautta. Ilmoitti status-rivillä lattavansa jotain facebookista. Mitään ei tapahtunut. Työkoneella en ole ollut koskaan facebookissa.

Saatana, pitääkö nykyään olla kirjautuneena facebookkiin, että Maikkari päästää sivuilleen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 05, 2021, 18:57:25
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 05, 2021, 11:51:43
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 05, 2021, 00:47:30
^Tavallisen  hehkulampun pitäisi ehkä palaa  sen 1000 vuotta jos jännitteen puolittaa (2 lamppua sarjassa), valoteho on sitten ehkä tuota luokkaa. (Tai vaatimattomammin kahdeksankertaistaa elinikä 1000:sta 8000 tuntiin jos jännitettä pudottaa 30 volttia 200 volttiin)  Siis äärettömän tuhlaavaa ja epäekologista (kovin vähän valoa, vähän lumenia per watti). Ei jatkoon normitehtävissä. Eri juttu sitten jos lampun vaihto on kallista tai hyvin hankalaa jolloin sitä on optimoitava poies.
Näin vain, koska tavallinen hehkulamppu ja sen kesto oli salaliiton tulos, nimittäin kartellisopimuksen. Hehkulamppuhuijaus (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/15/hehkulamppuhuijaus) (Yle). Samalla kuvio toimi mallina lukemattomille muillekin tuotteille. Tapaus on krääsän syntymisen historia pähkinänkuoressa.

Sama koskee kierrättämistä ylipäätään. Kierrättämisen päämotiivi on se, että sen avulla ihmiset saadaan ostamaan krääsää vain entistä enemmän. Ostakaa kuluttajat vain surutta lisää, kun kierrätetään. :)
Tuon propagandaohjelman lumo katosi tuohon muka-hienoon-100v-lamppuun kun näin lamppuyhtälöt...
Onko sähkölaitoksemmekin mukana ns. kartellissa? Kun voltit nostettiin 220V->230V niin hehkulamppujen ikä romahti puoleen eli 2000 tunnista 1000 tuntiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 05, 2021, 18:59:41
Kaksi rojektia duunissa edellyttää yhä viilaamista. Applikaatiot ovat periaatteessa olleet jo pitempään valmiita, mutta kun vasta ihan hiljattain niitä on päästy kunnolla testaamaan, on molemmissa ilmennyt mahdollisia käyttötapauksia, joita ei ollut spekseissä ja joita ei siksi ole tullu katetuksi nykyisissä implementaatioissa. Tällaista tämä on. Tänään sain ensimmäisestä rojektista puolet uusista käyttötapauksista ratkaistua. Maanataina teen toisen puolen. Toivottavasti kerkeisi maanantaina myös tuon toisen rojektin kimppuun. Pitäisi saada edistettyä yhtä kolmattakin rojektia, että saa nyt nähdä, otanko sen ensin ja vasta sen jälkeen palaan tuon toisen rojektin pariin.

Vaikka ongelmat eivät ole isoja, edellyttävät ne harvinaisen paljon näpytteĺyä, mikä vie aikaa. Aika on taas resurssi, jota hyvin niukalti on.

Ei olisi näin jumalaton kiire ellei olisi tuota organisaatiomuutosta. Osa kallisarvoisesta työajasta menee nimittäin nyt siihen, että opetan muita käyttämään kehittämiäni applikaatioita sekä siihen, että opettelen itse uusia applikaatiota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 05, 2021, 19:01:05
Ihmisillä on liikaa tavaraa. Kahvinkeitin sanoi: ----- ei lämpöä ----. Olin menossa ostamaan uutta kun sukulainen: Meillä on 1 ylimääräinen, saat sen. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 06, 2021, 14:19:20
Nyt on päiväkaffen aika. Eivätkä nämä runebergintortutkaan hullumpia ole. Joskus maistanut rommissa uineita runebergintorttua ja niistä en ole tykännyt. Näissä k-marketin tortuissa rommin makua on hyvin niukalti, mikä sopii minulle. Käynyt rommin kanssa samoin kuin salmiakkikossun. Joskus juonut litkusta sellaiset överit, että maku tätänykyä vain oksettaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 06, 2021, 14:48:24
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 05, 2021, 18:57:25
Tuon propagandaohjelman lumo katosi tuohon muka-hienoon-100v-lamppuun kun näin lamppuyhtälöt...
Onko sähkölaitoksemmekin mukana ns. kartellissa? Kun voltit nostettiin 220V->230V niin hehkulamppujen ikä romahti puoleen eli 2000 tunnista 1000 tuntiin.
Ei se nyt vain mikään propagandadokumentti ollut, vaan taustalla on todelliset tapahtumat. Lumosta en osaa sanoa, kun henkilökohtaisesti asia ei aikoinaan yllättänyt lainkaan.

Lamput (Kuin myös esimerkiksi mikropiirit) kuluvat eniten siinä, kun niitä laitetaan päälle, ja pois päältä. Ne saavat sytyttäessä aina samalla sähköiskun, ja useinhan lamppu samalla kärvähtää juuri silloin, kun sen kytkee päälle. Valmistajien käyttämä metriikka lamppujen kestosta on siis harhaanjohtava kun kestoa ilmaistaan aikamääreellä, miten kauan lamppu X palaa keskimäärin putkeen. Ehkä iällisen keston oheen voisi laittaa metriikan myös siitä, montako syttymiskertaa lamppu X keskimäärin kestää.

Mutta nyt keskustelu menee jo sen tyyppiseksi nysväämiseksi, että hankkiutuu huvittamaan. Paljon melua lampuista! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 07, 2021, 14:21:23
On kyllä todella terveellistä mielenterveydelle tämä jo pitempään kestänyt valoisuus näin keskellä talvea. Lumi saa kyllä ihmeitä aikaan. On ihan eri tavalla virtaa kuin oli vuosi sitten samaan aikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 07, 2021, 15:09:38
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 06, 2021, 14:48:24
Lamput (Kuin myös esimerkiksi mikropiirit) kuluvat eniten siinä, kun niitä laitetaan päälle, ja pois päältä. Ne saavat sytyttäessä aina samalla sähköiskun, ja useinhan lamppu samalla kärvähtää juuri silloin, kun sen kytkee päälle. Valmistajien käyttämä metriikka lamppujen kestosta on siis harhaanjohtava kun kestoa ilmaistaan aikamääreellä, miten kauan lamppu X palaa keskimäärin putkeen. Ehkä iällisen keston oheen voisi laittaa metriikan myös siitä, montako syttymiskertaa lamppu X keskimäärin kestää.

Mutta nyt keskustelu menee jo sen tyyppiseksi nysväämiseksi, että hankkiutuu huvittamaan. Paljon melua lampuista! :)
Wanhempi Sukulainen on '73 energiakriisin opettama ja sammuttaa lamput (jopa tv:n!) huoneesta toiseen poistuessaan vaikka olen varoittanut että jatkuva sammuttelukaan ei tee hyvää ja tulee kalliimmaksi kuin se energiameno.
Niin, ja tämä ketjunpätkä lampuista kuuluisi tekniikka-osion alle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 08, 2021, 16:18:52
https://www.valco.fi/

Näillä on hyvä huumorintaju. Pelkästään sen perusteella vois ostaa heiltä kuulokkeet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 09, 2021, 13:44:25
Sijoitin rahastoihini. En ollut sijoitellut näihin rahastoihin pitkään aikaan. Nyt sain taas aikaseksi laittaa hiukka lisää pääomaa kasvamaan. Näissä on ollut perinteisesti ihan hyvä 10% - 20% -vuosituotto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 12, 2021, 00:15:35
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 09, 2021, 13:44:25
Sijoitin rahastoihini. En ollut sijoitellut näihin rahastoihin pitkään aikaan. Nyt sain taas aikaseksi laittaa hiukka lisää pääomaa kasvamaan. Näissä on ollut perinteisesti ihan hyvä 10% - 20% -vuosituotto.
Hyvä hajautettu sijoitusrahasto on hyvä idea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 12, 2021, 09:23:07
Tänään pitää varmaan laittaa oikein pakkastakki kauppareissulle. Ei näytä kovin helpottavan tässä aamupäivän aikana pakkanen vaan pysyttelee tiiviisti -20 tienoolla. Jos jotain positiivista haluaa nähdä tuossa negatiivisuudessa, niin on hyvä päivä ostaa pakasteita varastoon, kun eivät joudu alttiiksi lämpötilan vaihteluille kotimatkan aikana. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 09:34:10
^
Joo voi perkele siellä oli kylmä kun kävin klo 8:00 vartin mittaisella kävelyllä. Posket yrittivät jäätyä matkalla. Sitten piti ottaa kädet pois hanskoista ja lämmitellä kesken matkan poskia lämpösillä käsillä kunnes näpit olivat ihan jäässä ja piti laittaa hanskat takaisin käsin ja kärsiä poskipaleltuman uhalla kotiin asti. Pitääkö joku kaulahuiviviritelmäkyhäelmä hommata, jonka voi vetää naamalle?

Vai olisiko jollain jotain hyvää neuvoa kuinka saada pidettyä naama lämpöisenä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 12, 2021, 09:51:45
^
Ei se kaulahuivisysteemi välttämättä ole kovinkaan hyvä, kun se kostuu hengityksestä, niin tuntuu kyllä aika epämiellyttävältä ainakin minusta. Ei minulla kyllä naama jäädy kovassakaan pakkasessa ja usein joudun kyllä käsineetkin ottamaan pois, kun tulee liian kuuma. Minulle lienee joku lämmönsäätelyongelma, kun keho alkaa niin herkästi tuottamaan lämpöä, että pienen reippaan kävelyn jälkeen joudun jo väljentämään vaatetusta. Monesti kaupasta paluumatkan tulla louhotan jo takki auki.

Joku tällainen lienee aika kova juttu, mutta ei ehkä kannata pankkiin mennä :D
(https://cdn.finqu.com/users/15531/thumbnails/product/3835302-0b9123ce_54_54.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 10:41:56
^
kiitos neuvosta. Joku tuollainen kommandopipo/ninjapipo pitää kai hommata. Mulla on jotain kaulahuiveja, mutta selkeesti niitä käytetään vain näön vuoksi kun niitä ei saa tarvittavaa kymmentä kertaa päänympärille, kuten oikean talvipakkaskaulahuivin saa, tai ainakin pitäisi saada.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 10:49:02
Nyt siellä oli tosin "vain" 10 astetta pakkasta ja nippa nappa selvisi puolen tunnin lenkistä ilman naman vuoraamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 12, 2021, 11:14:41
Ehdotan huppua. Mulla on takki, jossa on isohko huppu ja kun alle laittaa pipon ja vetää siihen päälle hupun, tulee myös poskille suojaa.

Tälläiset huput varmaan suojaa vielä paremmin:

https://www.motonet.fi/fi/kategoria/2556/13495/Kyparahuput-ja-kaulasuojat
(https://www.motonet.fi/fi/kategoria/2556/13495/Kyparahuput-ja-kaulasuojat)

Koska eihän me haluta ganstereita kommandossa olla..

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 11:19:38
Tilasin leipomosta leipää ja kakkua kotiinkuljetuksella. Käyttöliittymä oli sen verta kryptinen, että piti ihan kysellä sähköpostilla, kuinka heiltä tilataan. Toivottavasti täytin lomakkeen oikein. En oikein saanut selvää mikä tuo aikataulu on. No ei näillä mikään hengenhätä ole, mutta pitää kyllä kysellä, että montako päivää aiemmin kannattaa tilaus tehdä, että tuotteet on sitten tiettynä päivänä viimeistään perillä, jos joskus tilaa johonkin kesteihin heiltä herkkuja.

Edit: Leipomoita löytyy pääkaupunkiseudulta, mutta harvassa on kotiinkuljetusta. Olisikohan kuinka iso rasti saada jotain keskitettyä kotiinkuljetusta tyyliin Wolt:ia tai vastaavaa kuljettamaan tilauksia koteihin? Kuljetusmaksu voisi olla suurempi, jotta kannattaa kuskata leipää laajemmallle alueelle kuin mikä on Woltilla esimerkiksi normikuljetuksen toimitussäde.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 11:25:53
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 12, 2021, 11:14:41
Ehdotan huppua. Mulla on takki, jossa on isohko huppu ja kun alle laittaa pipon ja vetää siihen päälle hupun, tulee myös poskille suojaa.

Tälläiset huput varmaan suojaa vielä paremmin:

https://www.motonet.fi/fi/kategoria/2556/13495/Kyparahuput-ja-kaulasuojat
(https://www.motonet.fi/fi/kategoria/2556/13495/Kyparahuput-ja-kaulasuojat)

Koska eihän me haluta ganstereita kommandossa olla..

T: Xante

Joo kommandopipo lienee pois laskuista. Sen verta kantaaottava se on. Täytyy katsoa, onko tossa mun toppatakissa huppua. Jos siinä ei ole, pitää kaivaa kovien pakkasten toppatakkini, jossa on kyllä huppu. Tosin en kyllä tiedä siitäkään, saisiko sen riittävän tiukalle, että naamasta suurin osa olisi suojattuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 12, 2021, 11:54:36
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 12, 2021, 10:49:02
Nyt siellä oli tosin "vain" 10 astetta pakkasta ja nippa nappa selvisi puolen tunnin lenkistä ilman naman vuoraamista.

Selvästikin olet jossain muualla kuin kotikulmilla. Tulin juuri kauppareissulta ja tämän tarjoama -16,7 tuntui olevan ihan oikea ja reaaliaikainen lämpötila. Oikein arvasin, että takki auki piti kotiinpäin tulla eikä huppuakaan tarvinnut kuulokkeiden päälle, kun ei tuullut ollenkaan. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 11:58:24
^
Mä asun katsos täällä etelässä. Kilsa kehäkolmosesta kohti biitsin omaisia tunnelmia. Voi tietty olla, että tuo mun ulkolämpömittari on tiensä päässä, mutta ei siellä tuossa kymmeneltä tosiaan ollut ollenkaan niin kylmä kuin kahdeksalta oli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 12, 2021, 12:06:13
^
Ettei sitten aurinko ollut siihen osunut? Aurinkohan lämmittää jo ihan hyvin. Minullakin eilen näkyi, miten yläkerran parvekkeen räystäältä tippui yksittäisiä vesipisaroita, kun lumi kovasta pakkasesta huolimatta tiivistyi vedeksi.

Kissatkin on muuttaneet olohuoneeseen keskipäivän päikkäreille, niin saavat auringonkylpyjä siinä samalla :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 12:09:53
Ai samperi. En kyllä huomannut tarkistaa aurinkoa, josko se olisi porottanut mittariin, mutta kuten todettua, lämpötila oli ihan eri kuin kahdeksalta. Oiskohan kasilta sitten hieman myös tuullut, mikä selittäisi sen miksi naama ei kestänyt purevuutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 12, 2021, 12:31:22
Aivan hermona auton katsastuksen takia. Normaalistikin ne jännittävät, mutta nyt erityisesti, koska on pelissä, millä jatkossa liikutaan vai liikutaanko millään.

Jos tämän tyyppinen remontti vaaditaan, niin se on siinä sitten. Auton tarina maantiekulkuneuvona loppuu. Kuvat kertovat parhaiten.

https://renaultkeskustelu.net/foorumi/threads/espace-j63-ohjausvaihteen-%C3%B6ljyvuodon-korjaus.14550/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 12, 2021, 13:00:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 12, 2021, 12:31:22
Aivan hermona auton katsastuksen takia. Normaalistikin ne jännittävät, mutta nyt erityisesti, koska on pelissä, millä jatkossa liikutaan vai liikutaanko millään.

Jos tämän tyyppinen remontti vaaditaan, niin se on siinä sitten. Auton tarina maantiekulkuneuvona loppuu. Kuvat kertovat parhaiten.

https://renaultkeskustelu.net/foorumi/threads/espace-j63-ohjausvaihteen-%C3%B6ljyvuodon-korjaus.14550/

Siis vuotaako Pösössä pumppu, hammastanko, ohjausvaihde, letku vaiko putki? Kolme ensin mainittua on pahoja, mutta putki- ja letkuvuotojen kanssa pärjää.

Katsastukseen kannattaa ainakin pestä vuotokohdat ja toivoa ettei nestettä ehdi vuotaa paljoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 13:04:57
Hyvää palindromipäivää 12.02.2021 kaikille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 12, 2021, 13:17:30
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 12, 2021, 13:04:57
Hyvää palindromipäivää 12.02.2021 kaikille.

Okei, kiitos tästä tiedosta. Onkin hyvä syy juhlia puhelinnumeroani.
Tosin siitä on jätettävä se operaattorin tunniste pois pilaamasta hyvää numeroa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 12, 2021, 13:22:55
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 12, 2021, 13:04:57
Hyvää palindromipäivää 12.02.2021 kaikille.

Kiitos samoin!

Onkin ollut koko päivän hieman takaperoinen olo  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 12, 2021, 16:09:32
Juhlin tänään suklaa-sitruunakaakku-voisarvi-kahvilla kansalaisaloitteen läpimenoa (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7023) kohti eduskuntaa, jonka äskettäin allekirjoitin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 12, 2021, 16:15:24
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 12, 2021, 11:25:53
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 12, 2021, 11:14:41
Ehdotan huppua. Mulla on takki, jossa on isohko huppu ja kun alle laittaa pipon ja vetää siihen päälle hupun, tulee myös poskille suojaa.

Tälläiset huput varmaan suojaa vielä paremmin:

https://www.motonet.fi/fi/kategoria/2556/13495/Kyparahuput-ja-kaulasuojat
(https://www.motonet.fi/fi/kategoria/2556/13495/Kyparahuput-ja-kaulasuojat)

Koska eihän me haluta ganstereita kommandossa olla..

T: Xante

Joo kommandopipo lienee pois laskuista. Sen verta kantaaottava se on. Täytyy katsoa, onko tossa mun toppatakissa huppua. Jos siinä ei ole, pitää kaivaa kovien pakkasten toppatakkini, jossa on kyllä huppu. Tosin en kyllä tiedä siitäkään, saisiko sen riittävän tiukalle, että naamasta suurin osa olisi suojattuna.
Huppu on hyvä. Mutta putkihuivi on näppärä ympäri vuoden.
Sillä käy kuntosalilla, moottoripyöräilemässä, pankissa ja siperiassa. Maastokuviolla tai sateenkaaren väreissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 12, 2021, 16:17:58
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 12, 2021, 16:09:32
Juhlin tänään suklaa-sitruunakaakku-voisarvi-kahvilla kansalaisaloitteen läpimenoa (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7023) kohti eduskuntaa, jonka äskettäin allekirjoitin.

Miten onnistuit allekirjoittamaan eduskunnan?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 12, 2021, 16:23:59
Biteillähän minä, tuossa. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 18:14:54
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 12, 2021, 11:19:38
Tilasin leipomosta leipää ja kakkua kotiinkuljetuksella. Käyttöliittymä oli sen verta kryptinen, että piti ihan kysellä sähköpostilla, kuinka heiltä tilataan. Toivottavasti täytin lomakkeen oikein. En oikein saanut selvää mikä tuo aikataulu on. No ei näillä mikään hengenhätä ole, mutta pitää kyllä kysellä, että montako päivää aiemmin kannattaa tilaus tehdä, että tuotteet on sitten tiettynä päivänä viimeistään perillä, jos joskus tilaa johonkin kesteihin heiltä herkkuja.

Edit: Leipomoita löytyy pääkaupunkiseudulta, mutta harvassa on kotiinkuljetusta. Olisikohan kuinka iso rasti saada jotain keskitettyä kotiinkuljetusta tyyliin Wolt:ia tai vastaavaa kuljettamaan tilauksia koteihin? Kuljetusmaksu voisi olla suurempi, jotta kannattaa kuskata leipää laajemmallle alueelle kuin mikä on Woltilla esimerkiksi normikuljetuksen toimitussäde.

Ai jestas, kun on hyvää tuoretta hillomunkkia. Hillo ei ollut liian makeaa. Nyt siis tuli mansikkakakkua ja leipäpussi. Leipäpussissa oli vaaleaa leipää, tummaa leipää, vaaleita sämpylöitä ja hillomunkkeja. Pitää paketoida noi muovikasseihin, etteivät pääse kovettumaan. Olisi nyt usemmaksi päiväksi leipää, kunhan vain eivät pääsisi kovettumaan. Pitää todennäköisesti vielä tänään maistella noita leipiä. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 12, 2021, 19:05:27
^
Pitkästä aikaa oikeaa mansikkakakkua. Varjelkoon tää on hyvää. :P Tässä ei ole koronan vuoksi vietetty merkkipäiviä vuoteen, eikä k-marketin mansikkakakkupala ihan vedä vertoja oikealle mansikkakakulle, enkä löytänyt vielä viime kesänä osoitetta, josta olisi ollut mahdollista tilata mansikkakakkua kotiin. Suvussa on koulutukseltaan alan ammattilainen, mutta kun tekee muita hommia työkseen ja joutuisi vapaa-aikaansa uhraamaan kakunleipomiseen, niin mielummin tilaan muualta kuin stressaan häntä mokomalla, varsinkin kun mansikkakakun syömiselle ei ole mitään ylevämpiä syitä kuin lapasista lähtenyt mansikkakakkuhimo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 12, 2021, 19:52:52
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 12, 2021, 13:00:46

Siis vuotaako Pösössä pumppu, hammastanko, ohjausvaihde, letku vaiko putki? Kolme ensin mainittua on pahoja, mutta putki- ja letkuvuotojen kanssa pärjää.

Katsastukseen kannattaa ainakin pestä vuotokohdat ja toivoa ettei nestettä ehdi vuotaa paljoa.

Auto hylättiin, mutta EI siitä syystä mitä pelkäsin. Hylkäyksen syynä oli käsijarru (teho 16%) ja lisukkeena oli oven ikkuna, joka ei aukea, ja kenties vielä takajarrun epätasapainoisuus. Oikea jarru näytti heikompaa lukemaa.

Ikkunasysteemin yritän korjata itse. Ongelma on lähinnä se, että homman joutuu tekemään ulkona, mikä ei ole tähän aikaan mukavaa. Minulla on vuosi sitten tilaamani osa valmiina. Koko vinssisysteemi pitää vaihtaa. Nyt siellä ei ole mitään. Ikkuna on pönkitetty kiinni puukapulalla. Jarrut laitatan pajalla, joten sekään ei liene ongelma.

Vaikka katsastaja ei ilmeisesti edes huomannut öljyvuotoa, se ei tarkoita, etteikö ongelmaa olisi. En tiedä tarkasti mikä vuotaa.

Olen huono auton osissa, varsinkin pohjan alla olevissa, koska tämän tyyppiset asiat eivät kauheasti kiinnosta, enkä ole koskaan katsomassa, kun joku korjaa noita juttuja, joten en edes tällä tavalla opi.

Osat ovat niin piilossakin, ettei niistä ota selvää, mikä tanko ja vipu menee minnekin. Tiedän, että jos alkaisin itse korjata tuollaisia juttuja, "korjaus" kestäisi kymmenen vuotta ja siten toiset kymmenen vuotta ja niin edelleen. En ikinä saisi mitään kuntoon. En saisi ruostuneita muttereita edes auki. Särkisin vain paikkoja. Minulla ei ole nosturia, jolla saisin auton "ilmaan", niin että osiin pääsisi kunnolla käsiksi. Näistä syistä luovutan ohjauslaitteiden ja jarrujen korjailut suosiolla paremmin osaaville. Jarrupalat vaihdan itse, ja joskus kauan sitten olen rassannut auton rumpujarruja, joten idea on selvillä. Kaikenlaisia muita pikku korjailuja voin kyllä autoihin tehdä vajavaisten taitojeni rajoissa. Joskus onnistuu, joskus ei.

Auton ohjaustehostin ei vuotanut öljyä tähän asti. En kertaakaan yli seitsemän vuoden aikana lisännyt sitä.

Auto kävi jokin aika sitten "kyläpajalla", jossa siihen vaihdettiin alatukivarren helat tai jotain tällaista (tässä nyt paljastan tietämättömyyteni). Samalla korjaaja sanoi vaihtaneensa suojamuovin hammastangon tms. päälle. Katsastaja huomautti joskus tuosta muovista tai mitä materiaalia se olikaan, ja vaihdatin sen eräässä toisessa paikassa. Seuraava katsastaja ei edes vilkaissut sitä kohtaa autossa.

Kun hain auton korjaamolta, sen ohjaustehostin ei toiminut. En tiennyt tuolloin vielä syytä, mutta syyksi paljastui ohjaustehostinnesteen loppuminen muovisäiliöstä. Systeemi oli alkanut vuotaa jostakin sen vaihdetun muovisuojuksen alueelta. Muovin sisälle oli kertynyt huomattava määrä öljyä. En tiedä tarkalleen, mistä öljyä tihkuu, mutta jostakin sitä tulee.

"Tein ensiksi muoviin neulalla pienen reiän ja yritin saada öljyn tulemaan sieltä ulos. Kun sitä ei tullut, "lypsin" öljyn pois suojuksen päässä olevan aukon kautta. Jonkin verran öljyä jäi jäljelle. Puhdistin auton pohjan ja yritin hävittää todisteet öljyvuodosta.

Suunnittelin tekeväni viimeisen puhdistuksen juuri ennen katsastusta, mutta homma meni pieleen. Minulla oli metalliset korokepukit (sellaiset aivan roskat) peräluukussa, ja tarkoitus oli kohottaa auton nokkaa niiden avulla, jotta pääsisin ryömimään auton alle. En löytänyt sopivaa hiljaista parkkipaikkaa, jossa tuollaisen homman kehtaisi tehdä. Lopulta ajoin Bilteman parkkipaikalle ja yritin ajaa siellä mahdollisimman syrjään. Kun olin levittämässä pukkeja auton eteen, paikalle käveli liikkeen myyjä  ja alkoi kysellä, mitä oikein puuhaan. Menin tietysti paniikkiin ja sopersin, että "minä lähden, minä lähden, olen jo lähdössä". Olin ajanut tietämättäni henkilökunnan parkkipaikalle. Tyyppi neuvoi minulle toisen paikan muutaman metrin päässä, ja hetken rohkeutta kerättyäni yritin tehdä toimenpiteen siinä. Kävi kuitenkin niin, kun olin arvellutkin. Metalliset ajopukit liukuvat renkaiden alla, eikä auto noussut minnekään. Yritin tästä huolimatta roikkia auton alle maassa maaten, mutta en ulottunut tarpeeksi pitkälle. Tämän jälkeen keräsin kamat ja ajoin katsastukseen. Öljyn pinta muovisäiliössä ei ollut havaittavasti alentunut, joten arvelin, että ei öljyä kovin paljon ole ehtinyt vuotaa.

Onko täysin pelkkää sattumaa, että öljyvuoto alkoi juuri nyt, vai liittyykö asia – tai voiko se edes liittyä – jollakin tavalla niiden "helojen" vaihtamiseen. Kummallinen yhteensattuma tämä joka tapauksessa on.

Ohjausvaihteita näkyy olevan myynnissä noin 600-700 euron hintaan, ja tällaisen rahan voisi juuri ja juuri sijoittaakin pakkotilanteessa, mutta työmäärä vaihtamisessa taitaa olla niin järisyttävän iso ja työ muutenkin vaativa, että homma kaatuu siihen. "Kyläpajat" eivät edes ala tuollaisen projektiin, ja jos alkavat, niin puhutaan tonnien laskusta.

Yritän nyt saada nuo muut jutut tehtyä ja auton katsastuksen loppuun saatetuksi. Öljyvuotokysymys on tietysti myös ratkaistava. Tarkkailen nyt ensiksi, miten pahasti se vuotaa, eli vajoaako öljyn pinta muovisäiliössä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 12, 2021, 23:01:41

Alexei Navalnyn katseesta jää vaikutelma, jota ei osaa oikein pukea sanoiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 13, 2021, 10:04:56
^
Taisin sanoa jo aiemmin, mutta sanotaan uudestaan. (hieman toisin)

En välttämättä haluaisi tuollaista ilmettä, edes naapurimaan vallankäyttäjän ominaisuudeksi.

Mutta oppositio-johtajalle se sopinee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 13, 2021, 10:33:55

^ Ajattelin äskeistä kehon, ja kehonkielen vinkkelistä.
Näin tulee tarkasteltua enemmän ihmisiä, nykyään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 13, 2021, 11:01:47
 No nythän siellä alkaa olla jo T-paitakelit.
Onneksi laitoin vain kevyesti vaatetta pikaiselle visiitille kylän keskustaan. Hiki tuli silti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 13, 2021, 17:02:41
Se olisi seuraavaksi lauantaisaunan vuoro.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 13, 2021, 17:41:39
Kylläpä lauantaisauna on hyvä keksintö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 14, 2021, 00:16:44
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 12, 2021, 23:01:41

Alexei Navalnyn katseesta jää vaikutelma, jota ei osaa oikein pukea sanoiksi.
Venäjällä tulee ja menee toisinajattelijoita. Ovat meille kuin västäräkit ja nokikanat. Tulee ja menee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 16, 2021, 18:17:10
Näyttääpä ulkona olevan pimeää ja suorastaan synkeää, kun otin parvekkeelta kausivalot tänään pois.
Nyt on päivä jo niin pitkä, että pitäisi jaksaa käydä niitä erikseen sytyttelemässä ja sammuttelemassa, kun pimeimpään aikaan ne saivat palaa ympäri vuorokauden. Voisin lyödä vetoa, että nyt tulee joku outo sääilmiö ja paksu pilvimassa peittää maamme niin, että päivälläkin on pimeää kuin ... no, jossain, mihin ei päivä paista :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 17, 2021, 09:18:04
Nyt on 10 astetta pakkasta, sikäli jos mittarini näyttää oikein. Ensi yöksi on luvattu peräti -26. Olisikohan huomena aamulla taas parikymmentä pakkasastetta. Tänään ei uskalla lähteä lenkille, kun pitäisi tulla näyttö. Posti ei nimittäin osaa kertoa 8-16 kellonaikaa tarkemmin, jolloin kotona olisi oltava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 17, 2021, 10:11:29
Tietokoneen näyttö tuli, joten pääsin kävelylenkille. Metsässä, jonne aurinko ei paistanut, pääsi poskipäät hiukan kohmettumaan. Reitin auringonpaisteisilla etapeilla ei mitään ongelmaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 17, 2021, 15:03:47
Pitäisi saada vanhat projektit duunissa siihen kuntoon, että voi luovuttaa ne seuravalle ja samalla pitäisi jo tehdä uusia projekteja. Viikossa kaksi päivää varattu aikaa siihen, että saisin vanhat projektit johonkin jamaan ja kolme päivää uusiin projekteihin. Uusissa projekteissa pitäisi vaan opetella käyttää gittiä nykyistä paremmin. Mystistä lähinnä noiden konfliktien hallinta. En ole opetellut niitä kun aiemmin olen vastannut versioista yksin, mutta nyt uusissa on kyseessä isompi tuote, jonka parissa työskentelee useampi kehittäjä ja versioista pitäisi ymmärtää paremmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 18, 2021, 19:31:14
Kaivelin tänään hieman laatikoitani, jolloin käteeni osui vähälle kuuntelulle jääneitä cd-levyjä - suunnilleen eurolla hankittuja kirpputoriostoksia. Klubimusiikkia, jossa murisevat sekä industrial-vaikutteet että nakuttavat teknosoundit. Jo levyn ensimmäisen raidan myötä minut valtasi outo tunne - ikään kuin klubit olisivat sulkeutuneet aikakausia sitten - lopullisesti. Kuin kuuntelisin jotakin historiallista jäännettä kaukaa ajalta ennen radioaktiivista laskeumaa, joka lopetti kaiken elävän ja hauskan ja spontaanin ja energisen ja välittömän. Vaivuin klubitranssiin, jota kuitenkin sävytti lopullisen katoamisen haikeus. Haikeuden karkottamiseksi loin mielikuvan siitä kun klubit taas aukeavat. Tunnelma tanssilattialla tulee olemaan enemmän kuin katossa, se tulee olemaan suorastaan taivaassa. Tulee parhaat bileet ikinä!!!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 19, 2021, 05:43:26
Tänään on taas se päivä viikosta, kun voisi tilata pizzan tai bursan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - helmikuu 19, 2021, 06:37:44
Lainaus käyttäjältä: Amore - helmikuu 18, 2021, 19:31:14
Kaivelin tänään hieman laatikoitani, jolloin käteeni osui vähälle kuuntelulle jääneitä cd-levyjä - suunnilleen eurolla hankittuja kirpputoriostoksia. Klubimusiikkia, jossa murisevat sekä industrial-vaikutteet että nakuttavat teknosoundit. Jo levyn ensimmäisen raidan myötä minut valtasi outo tunne - ikään kuin klubit olisivat sulkeutuneet aikakausia sitten - lopullisesti.

Ehkä ne aukeaa vielä joskus. En tosin ymmärrä miten tästä voitaisiin palata enää normaaliin. Vaikka rokotukset toimisivatkin, edelleen vanhuksia tulee kuolemaan koronaan. Missä kohtaa se raja menee?

Tätä on nyt jatkunut jo vuoden, mutta en vain edelleenkään saa karistettua pois epätodellista fiilistä jonka jokailtainen koronavyörytys aiheuttaa. Välillä se on niin outoa, että nauran ääneen. En oikein osaa edes yksilöidä että mikä tilanteen tekee niin epätodelliseksi. Joku siinä vain tuntuu olevan "off". En tarkoita mitään salaliittojuttuja, vaan jotakin muuta. Yksi selitys voisi olla ihan yksinkertaisesti se, että en oikein enää ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Maailma on mennyt ohi. Siitä olen nimittäin varma, että lapsuuteni maailmassa korona ei olisi edes ylittänyt uutiskynnystä. Tai no ainakaan se ei olisi lamauttanut yhteiskuntia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 19, 2021, 09:17:19
^
Olen jo kauan sitten jättänyt koronavyörytyksen väliin. Uutisia katson kyllä, mutta esim. iltauutisten koronaosuuden alkaessa siirryn keittiöön tiskaamaan ja laittamaan kissojen iltaruuan tarjolle. Sen jälkeen palaan taas katsomaan uutisia muilta osin.

Jos poikkeuksellisesti katson jonkun hallituksen ja THL:n kimppakivan, niin pelaan samalla hevonpaskabingoa. Ei niin, että ne siellä kovin paljon totuutta venyttää, vaan ne vakiofraasit ja eleet bongaan tilaisuudesta. Tietty olen vähän fuskannut, sillä Sanna Marinin lausuma "tilanne on erittäin vakava" katseen kiertäessä kuulijoiden yli vasemmalta oikealla ja taas takaisin, on jokaisessa rivissä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 19, 2021, 10:21:52
^Ydinlaskeuma-tunnelmani ei liity uutistulvaan juuri lainkaan, sillä lopetin lehtitilaukseni jo 2000-luvun alussa (vai oliko se jo 1990-luvulla?), tv-uutisten seuraamisen vielä aikaisemmin ja lopetettuani työn media-alalla en ole uutisia seurannut kuin hyvin pinnallisesti digilehdistä. Fiilikseni siis liittyy sosiaalisen elämän supistumiseen. Olen normaalioloissa erittäin ahkera konsertti- ja museokävijä. Saan aika usein kutsuja erilaisiin kulttuuritapahtumien avajaisiin, joissa tapaan tuttuja, puolituttuja ja tuntemattomia. Avajaiset saattavat johtaa jatkotilaisuuteen jossain ravintolassa. Voidaan mennä tanssimaankin. Nyt ydinpommin jälkeen tunnen todella olevani kuin kummitus tai elävä kuollut. Ja huom, olen kuitenkin käynyt muutaman ystävän kanssa baarissa (viimeksi tiistaina), joten sentään yritän pitää yllä myös sosiaalista elämää, mutta omat ponnistelut eivät mitenkään korvaa sitä, että tulee kutsutuksi kaupungin pöhinään ja illasta saattaa muodostua yllätyksellinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2021, 10:50:16
Minun korvaani kuulostaa ihan rinnakkaistodellisuuden jutuilta, että joku uskaltaa mennää baariin, kuntosalille, kutsua ihmisiä kotiinsa, mennä ruokakauppaan ja apteekkiin puhumattakaan ei-välttämättömistä kaupoista, mennä kampaajalle, matkustaa julkisilla, tavata ystäviään ja sukulaisiaan livenä, pysähtyä rupattelemaan naapurin kanssa rapussa, mennä kävelylle johonkin suosittuun kohteeseen, saatikka jonkun kanssa.

Eivät varmaan ole riskiryhmäläisiä, tai eivät välitä hengestään tai terveydestään.

Lisäys. Tai läheistensä tai lähimmäistensä hengestä ja terveydestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 19, 2021, 11:12:45
^
Baarit ja ravintolat eivät kuulu toiminta-alueisiini "normaalioloissakaan", mutta muuten tuossa oli ihan hyvä kuvaus toimistani näinäkin aikoina. Minulla on pienet ympyrät enkä kovin liehu sosiaalisissa menoissa, joten aika lähipiirissä normaalistikin kontaktit tapahtuvat. En kuulu riskiryhmiin, mutta välitän kyllä terveydestäni, joten  nyt vain toimin hiukan varovammin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2021, 11:48:47
Ihan yhtä käsittämätöntä on se Koskelan teinikolmikon tekemä kaverinsa murha, joka oli ilmeisesti ennalta suunniteltu. Mitähän heidän päässään liikkui?
Miksi he kiduttivat sadistisesti, nöyryyttivät, videokuvasivat tekonsa, jättäen puolialastoman ja  pahoinpitelyn jälkeen henkitoreissaan olevan uhrin joulukuiseen yöhön kuolemaan hitaasti?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 19, 2021, 11:54:58
Jos ei tee muuta kuin nyhjöttää eristyksissä, niin ulkomaailma todella alkaa vaikuttaa äärimmäisen vaaralliselta paikalta. Asun itse baarialueella, jossa on katuelämää vuorokauden ympäri. Osa ruokakaupoista on auki aina. Olen jo vuosikausia hoitanut ruokaostokset iltaisin tai jopa öisin. Koska kotinurkillani on aina väkeä liikkeellä, on koko korona-ajan näkynyt myös maskittomia ihmisiä. Viimeksi kaupassa käydessäni oli liikkeellä yllättävän paljon maskittomia. En tiedä oliko se sattumaa, vai onko jokin uusi kyllästymisaalto meneillään. Itselläni oli kyllä maski, mutta ympäristön yleisen ilmeen huomioiden se tuntui melkein liioittelulta. Jokaisella ihmisellä on viiteryhmänsä siellä missä kukin päiviänsä viettää. Minun ympäristössäni ollaan aika maltillisia, muttei eristäytyviä. Heti kotioven ulkopuolella on vilkas kaupunkielämä, jossa on kaikenlaista kulkijaa. En ole missään vaiheessa kuitenkaan tuntenut oloani turvattomaksi tai pitänyt ihmisiä välinpitämättöminä. Päinvastoin, minusta tuntemattomatkin huomioivat toisensa aika hyvin ja ovat toisiaan kohtaan jopa ystävällisempiä kuin aikaisemmin. Mutta jos tulee jostain eristyneeltä alueelta tänne kulmakunnilleni, niin silloin ei osaa tulkita paikallista käyttäytymiskulttuuria, vaan se varmaankin näyttäytyy suorastaan holtittomana tai jopa kapinallisena.

Ystäväni, jonka kanssa kävin baarissa, on riskiryhmää, mutta hän itse oli aloitteellinen baaritapaamisessamme. Hän joutuu joka tapauksessa olemaan tekemisissä nuorempien sukupolvien kanssa aikuisia lapsiaan ja lapsenlapsiaan tavatessaan. Tällä hetkellä hänen täysi-ikäinen lapsenlapsensa asuu hänen luonaan, koska hän odottaa pääsyä vuokra-asuntoon. Olemme todenneet, että emme voi mitenkään tietää, mistä virustartunnan saattaa saada. Emme voi torjua altistumismahdollisuutta 100%:sti. Teemme sen, mikä näissä puitteissa on järkevää ja kohtuullista, mutta mihinkään absoluuttiseen emme usko. Myös mielenterveys on terveyttä. Puhuimme tapaamisessamme juuri siitä, kuinka henkinen hyvinvointi on alkanut heikentyä, vaikka meillä molemmilla on kuitenkin ollut koko ajan jonkin verran sosiaalista elämää. Viihdymme molemmat erittäin hyvin myös yksin, joten koronatilanteen raskaus on tullut yllätyksenä.

Helsingissä on muuten koronapotilaita sairaalahoidossa tällä hetkellä 8 henkeä.

https://www.hel.fi/helsinki/korona-fi/sote-palvelut/korona-tilanne
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - helmikuu 19, 2021, 11:56:10
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 19, 2021, 11:48:47
Ihan yhtä käsittämätöntä on se Koskelan teinikolmikon tekemä kaverinsa murha, joka oli ilmeisesti ennalta suunniteltu. Mitään heidän päässään liikkui?
Miksi he kiduttivat sadistisesti, nöyryyttivät, videokuvasivat tekonsa, jättäen puolialastoman ja  pahoinpitelyn jälkeen henkitoreissaan olevan uhrin joulukuiseen yöhön kuolemaan hitaasti?

Oletko nyt ihan kirjaimellisesti rinnastamassa tämän kaupassa käymisen kanssa vai miten noita viestejä pitäisi lukea?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2021, 11:59:45
 En tietenkään.Höh.

Paitsi että molemmat käsittämättömiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2021, 12:06:00
Tai no. Eräs sukulaiseni riskeeraaa vaimonsa hengen, elämällä itse kuin pellossa, koronasta välittämättä. Vaimo riskiryhmäläinen, moninkertaisesti. Jos mies tartuttaa vaimonsa, ja jos vaimo sattuu kuolemaan, on se mielestäni miehen syy. Vaimo on ollut täysin eristyksissä. Siinä mielessä kyllä voi todella pitkän mutkan kautta nähdä miehen toiminnan murhaan rinnastettavissa (jos tietoista miehen puolelta), tai ainakin kuolemantuottamukseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 19, 2021, 12:33:40
Toi lupaa, että 12 tuntia menisi kun siirrän äänifiluja c-asemalta työpöydälle zip-filuun. Toivottavasti ei kestä noin kauaa...

Oli oikein maukas Pizzaa Hut -pizza ja päälle ravitsevaa limonaadia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 19, 2021, 14:05:39
...ja päiväkaffet moussekakun kera.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 19, 2021, 14:33:42
Yritän tässä irtokarkeilla lahjoa itseäni lähtemään ruokakauppaan. Pieni ongelma vaan on siinä, että ei ole irtokarkkeja kotona. Mutta toisaalta kotona olevat irtokarkit taas ei ole lahjus lähteä liikkeelle, vaan mennä makkariin telkkarin ääreen. Paremmin siis toimii lupaus irtokarkeista ja se puolestaan edellyttää pientä ylimääräistä kierrosta toiseen kauppaan, jossa ne on viikonloppuna halvemmalla. Lenkki todellakin maksaa vaivan, sillä tarjous lähestulkoon puolittaa käyttämäni rahamäärän ja koska en osta ihan pientä määrää, niin säästökin on merkittävä.

Eri firman tuotteita kai nuo on, mutta en ole suuremmin eroa noissa huomannut, yhtä paljon E-koodeja niissä kaikissa on :D

Nyt pitää vielä ratsata kaapit, jotta mitä muuta tarvitsen ja sitten pitää miettiä, kumpaan ruokakauppaan menen. Nykyisin aina, kun pitää sydämiä ostaa, niin joudun menemään "väärään" kauppaan, kun oma kauppa on pilannut myymänsä sydämet putsaamalla ne liian tarkasti verestä ja pakkaamalla ne kaasuun. Väärässä kaupassa ne saa umpiopakattuna ja riittävän verisenä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 19, 2021, 15:15:08
Lainaus käyttäjältä: Amore - helmikuu 19, 2021, 11:54:58
Jos ei tee muuta kuin nyhjöttää eristyksissä, niin ulkomaailma todella alkaa vaikuttaa äärimmäisen vaaralliselta paikalta.
Äläs ny. Just äsken kävin extremeurheilemassa läheisessä pienessä metsikössä, osittain kinttupoluilla ja osittain umpihangessa. Oli hauskaa, eikä tarvinnut kohdata ihmisiä edes kävelytiellä. Enkä edes onnistunut telomaan itseäni tai kaatuilemaan. Pari kertaa humpsahdin puolisääreen. Yhden jänösen näin, ja monet pikkuruiset jäljet, varmaan metsähiirten. Mielenkiintoista taidetta lumi oli tehnyt puihin. Onneksi en asu kaupungin keskustassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 20, 2021, 10:35:43
Kissakevät on alkanut ja nyt täytyy taas tilapäisesti tihentää imurointiväliä, kun karvakeisarit luopuvat ylimääräisestä talviuntuvasta turkkinsa sisältä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 20, 2021, 12:07:53
Kun toisessa ketjussa tulin maininneeksi dna-testin, niin kurkistinpa omaa tulostanikin. Se on hieman täsmentynyt. Aikaisemmin tuloksessa mainittiin vain suomalainen erittelemättä sen tarkemmin. Nyt kartta näyttää alueet Suomessa. En voi kopioida karttaa, koska en saa rajattua nimeäni sivulta pois "Chromebookilla" (kovin helposti). Mutta kirjallisessa muodossa voin antaa tuloksen sukujuuristani Suomen osalta: 

89,3%
Lounais-Suomi
Suomi (Pirkanmaa ja Satakunta)
Suomi (Pirkanmaa)
Suomi (Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa)

Nuo on kopioitu sellaisenaan. Olen testin mukaan 89,3 -prosenttisesti suomalainen eli aika perusjuntti. Ei mitään hienoa ulkomaista eksotiikkaa. Suomen ulkopuolinen osuus (skandinaavi ja "intiaani") lienevät myös suomalaisuutta mutkan kautta. Itäsuomalainen en näy olevan. On hassua, että minulla ei ole mitään käytännön "sukujuuria" tuossa mainituille alueille.

Pari todennäköistä pikkuserkkua testi on löytänyt. Kumpaakaan en ole tiennyt ennestään. Toisen pystyn jäljittämään sukutietojen perusteella eli kyseessä on isoäitini veljen pojanpoika. Hän näyttää olevan Facebookin mukaan urkujen rakentaja tai joku tällainen. Kuvakin löytyy. Toinen mahdollinen pikkuserkkuni jää mysteeriksi. Hän on nainen. Hänen nimellään löytyy IT-alan firma Helsingistä, mutta ei tämän enempää tietoa. Sukunimi ei sano minulle mitään.

Jos ihmiset eivät teetä dna-testejä, eivät he tietenkään näy missään tuloksissa. Äitini sukua löytyy hyvin vähän, koska nämä ihmiset ovat pääosin lestadiolaisia eivätkä ilmeisesti teetä mitään tällaisia testejä. Yksi tyyppi näkyy sentään tuloksissa. Voi olla muitakin. Jos jonkin henkilön sukunimi on minulle tuntematon, enhän voi tietää, mitä kautta hän on minulle sukua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 20, 2021, 16:10:14
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 20, 2021, 12:07:53

Satakuntalaisen puhumaton, hidasjärkinen hämäläinen, vielä väkivaltaisella ja umpiluupäisellä eteläpohjalaisella twistillä. Ei käy katteeksi mutta ymmärrän hiukka paremmin.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 20, 2021, 16:31:22
Kun aihe kerta esillä... niin sukututkimukseni vihjaa tämmöstä:
 
                          MrKAT
                      /               \
               Savo                     Karjala
              /      \                   /    |      \
         E-Savo   Pirkanmaa  Viro Karjala P-Venäjä
                                        |
                                     Saksa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 21, 2021, 22:00:25
Nyt alkaa olla säällinen aika käydä nukkumaan, vihdoin!

Kävin aamulla salilla ja touhusin jokseenkin normaalin reilun parin tunnin setin. Nyt lumien aikaan olen mennen tullen kävellyt. Tänään se otti voimille hiukan, kun oli aika liukasta. Välillä joutui valitsemaan, kävelläkö koirien jätöksissä tien syrjässä vai ottaako liukastumisen riskin ja kävelee puhtaammalla osalla jalkakäytävää.

Lounaan jälkeen tuli totaalinen kooma ja nukuin melkein kolme tuntia, kun olin katsovinani elokuvaa. Heräsin siihen, että Aatu oli tassutellut päälleni ja yritti osuttaa viiksikarvoja minun nenääni. Se kai yritti haistella, kulkeeko ruoka-automaatissa henki vielä vai joko on kuolo korjannut, kun ei ole pitkään aikaan liikkunut.

Nyt olen sinnitellyt hereillä riittävän kauan, joten anna itselleni luvan mennä nukkumaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 21, 2021, 22:56:29
Viikonlopun ajan, usean päivän, olen ollut omituisen hilpeällä päällä, olen saattanut jutella ääneen mieliherätteitä, jopa hyräillä. Olen soitellut tutuille 10x taajuudella normaalista. Tunnen olevani täynnä virtaa, 1000 voltin duracell-pupu, en pysty nukkumaan normi ilta-nokosiani ja yöstäkin nipistän. Olen ajoittain epäillyt jopa bipolaarihäiriötä.

JK. Nyt välähti. Korona-euforia, lumenluonti-euforia: Korona-asiat alkoi ryhmän ja rokotusten osalta selviämään. Lumenluonti on korjannut kipuisaa selkääni kivuttomaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 22, 2021, 03:59:56
Minulla edellä kuvattu olotila enteilee masennusta.

Kun tulee harvinainen tilanne, jossa kaikki palat napsahtavat paikalleen ja voisi vihdoin tehdä jonkin asian, jonka on pitkään suunnitellut tekevänsä, asian tekeminen kaatuu siihen, että iskee kauhea masennuskohtaus, eikä saa tehtyä yhtään mitään. Ja se, että ei saa tehtyä mitään, aiheuttaa lisää masennusta.

Ehkä sitä on onnellisimmillaan ja tasapainoisimmillaan silloin, kun asiat ovat enemmän tai vähemmän pielessä. Silloin voi elää toivossa, että ne järjestyisivät, ja olisivat paremmin. Jos näin yllättäen käy, mitä silloin enää voi toivoa? Silloin on menettänyt toivonsa. Ja se masentaa.

En tiedä, onko syiden ja seuraussuhteiden mekaniikka tuollainen, vai mistä on kyse.

Jos saa poikkeuksellisesti tehtyä asioita, ja tuloksia työstä alkaa olla näkyvissä, tämäkin ilo päättyy nopeasti. Yöunet menevät, kun työ ja "saavutukset" pyörivät mielessä. Tuossa tilanteessa käy jollakin tavalla ylikierroksilla. Valvomisesta seuraa väsymys. Ei jaksa enää jatkaa samaan malliin. Lupaavasti alkanut edistys päättyy ja projekti romahtaa. Lopputuloksena on masennus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 22, 2021, 11:47:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 22, 2021, 03:59:56

Ehkä sitä on onnellisimmillaan ja tasapainoisimmillaan silloin, kun asiat ovat enemmän tai vähemmän pielessä. Silloin voi elää toivossa, että ne järjestyisivät, ja olisivat paremmin. Jos näin yllättäen käy, mitä silloin enää voi toivoa? Silloin on menettänyt toivonsa. Ja se masentaa.

En tiedä, onko syiden ja seuraussuhteiden mekaniikka tuollainen, vai mistä on kyse.

Ehkä ne pettymysten ja onnistumisten tasapainoinen suhde olisi parasta korrelaatiota.

Jos, on kasvanut kultalusikka suussa lapsuutensa ajan ja sitten joutuukin koville, saattaa se olla voimia koettelevaa.

Myös jatkuva epäonnistumisen tunne vahvistaa sitä, että suhtautuu epäillen omiin mahdollisuuksiinsa.

En tiedä voiko luonteenlaadulleen mitään, mutta kokemuksellisesti voi kyllä vahvistaa itseään. Siihen ei oikeastaan tarvita sen enempää, kuin huomata olevansa "yksi korsi luojan suuressa virrassa".

Saattaa olla, ettei se silti ihan heti aukene, eikä halua "alistua" siihen, ettei oikeasti ole edes "olemassa" erillisenä olentona, ilman kaikenlaisia riippuvuus-suhteita vuorovaikutusten meressä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 22, 2021, 13:02:34
Noi mun Timberlandit ovat muutenkin liukkaat niin nyt siellä on kaiken kukkuraksi pääkallokelit. Kävelylenkillä ei ollut aamulla yhtään kohtaa hiekoitettu. Hieman ennen kahtatoista oli, mutta siellä on edelleen pitkä osio, jolla ei ollut hiekkaa kun sillä etapilla menee myös latu. Kaksi lenkkiä tänään ja yhteensä 7 kertaa meinattu pyörähtää katolleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 22, 2021, 13:15:57
^
Minulta naapuri aamulla kysyi, että tarvinko kaupasta jotain, kun on autolla menossa. Hän voi tuoda samalla, ettei minun tarvitse lähteä liukastelemaan. Harmitti, ettei mitään tärkeää puuttunut, kun noin hyvä tarjous tuli. Oli sitten joutunut 20 minuuttia raaputtelemaan autoaan jäästä ennen kuin pääsi liikkeelle.

Nyt näytti jo kevyesti satavan lunta, joten tilanne varmaan vielä huononee, kun pian ei sitten jäätiköt erotu untuvalumen alta, joten liukastelun mahdollisuus vain kasvaa.

Minulla on kyllä hyvät kitkapohjat, joilla hyvin pärjää liukkaalla, mutta sekin vaatii oman kävelytekniikan, ettei etujalka karkaa alta. Noin kävi tuossa jokunen viikko sitten, että liian reippaasti kävelin ja etujalan kanta ei pitänytkään, vaan lähti liukumaan eteenpäin. Onneksi oli niin tiukat farkut päällä, että se hidasti putoamista takajalan polven päälle eikä polven alle jäänyt mitään terävää. Siitä sitten nopea vilkaisu, näkikö kukaan, ja sitten ylös ja matka jatkui :)

Liukkaalla kelillä ei kannata kävellä pitkin askelin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 22, 2021, 15:21:32
Täällä Kaakkois-suomessa tuntuu olevan ihan vanhan ajan talvi - pakkasineen.
Pienellä otannalla ihan kuin - 50 luvulla.
Aina on ollut lumisempia ja vähemmän lumisia talvia.
Itse tiedän, että valtava määrä ilmastovouhottajia on kimpussani kun olen päästänyt tällaisia kommentteja ilmoille.

Mitä väliä
Jurakaudella oli todellinen kuuma aalto pitkin mantereita eikä vielä olla niin pitkällä lainkaan.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - helmikuu 22, 2021, 21:31:05
Etelä-Suomessa taas on ollut erityinen keli kun pystysuunnassa on ollut ylempänä lämpimämpää että lumisade on sulanut ja alempana taas jäätenyt pääkallokeliksi. Ikkunoihinkin on vesitippoja jäätynyt.

Nämä lumet sulavat kuten entisetkin ja vielä sukkelammin. Ei elämä välttämättä siihen lopu, että olosuhteet käyvät ihmiselle kurjiksi. Mutta ihminen on sillä lailla itsekäs, että haluaisi itse voida elää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 23, 2021, 10:46:52
Tuosta koskelan tapauksesta on nyt ollut juttuja.

Siinä ihmisten oikeudentaju voi joutua koville ja varmaan niiden tekijöidenkin tulevaisuus on jonkunlainen kysymysmerkki.

Korkeimmillaan tuomio voi olla 12 vuotta, josta nuo nuoret pojat joutuvat kärsimään korkeintaan neljä vuotta, ehkä vähemmänkin.

Miten se sitten suhteutuu tekoon ja sen seurauksiin, se jäänee tulevaisuuden huomaan, mutta aika "lempeältä" rangaistus vaikuttaa tekoon suhteutettuna, vaikka ymmärtämättömyys ja tyhmyys näyttelisikin isoa osaa.

Tuleeko tuo maxsimi-tuomio jää nähtäväksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 23, 2021, 11:18:36
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 23, 2021, 10:46:52

Tuleeko tuo maxsimi-tuomio jää nähtäväksi.

Jos kansan syvät rivit saisivat päättää, ensiksi kidutettaisiin ja sitten hitaasti ja tuskallisesti teloitettaisiin. Mutta kas kummaa, uhri ei heräisikään kuolleista.

Veikkaanpa, että ankarimman rangaistuksen tekijöille määräsivät he itse. Vankilasta vapautuu aikanaan, mutta syyllisyyttä joutuu kärsimään koko ikänsä.

Tämä tapaus ei kiinnosta minua, enkä edes halua mässäillä yksityiskohdilla. Yleisenä fiiliksenä esitän kuitenkin olettamuksen, että tekijöistä yksi on ehkä ollut julmin ja kaksi muuta vähemmän julmia. Todennäköisesti tuo yksi on ollut myös vahvin ja määräävin porukassa. Jos hän olisi ollut joukon inhimillisin, hän olisi ehkä lopettanut väkivallan ennen kuin se meni liian pitkälle ja estänyt muitakin jatkamasta.

On harvinaista, että kolme psykopaattinuorta liittoutuu yhteen ja tekee joukolla raakuuden. Yleensä yksi toimii joukon johtajana ja vie muita mukanaan. Joissakin tapauksissa johtaja voi olla taustalla ja saada muut tekemään rikoksen, jolloin hän kuvittelee, että ei itse joutuisi vastuuseen. 

Mikä saa ihmiset tekemään järjettömältä tuntuvia väkivallantekoja ja muita vakavia rikoksia? Siinäpä kysymys, johon ei taida olla vastausta. Mikä tekee normaalista huomiota herättämättömästä koulupojasta myöhemmin murhaajan. Mikä saa ihmiset "suistumaan radaltaan" ja muuttumaan murhaajiksi?

Joissakin tapauksissa murhaan syyllistynyt on oireillut jo lapsena ja käynyt tarapiassa (Valjakkala taisi olla tällainen tapaus), mutta joissakin tapauksissa lapsuudesta ei löydy mitään selitystä myöhemmälle murhakäyttäytymiselle. Jollakin toisella on ollut samanlainen tai pahempi lapsuus, eikä hänestä ole tullut tappajaa.

Tälläkin hetkellä keskuudessamme on satoja ihmisiä, jotka tulevat tekemään lähivuosina henkirikoksen.

Varokaa naapurianne. Koskaan ei tiedä, kenen kädestä verinen veitsi löytyy, kun joku makaa hengettömänä.

Ja vielä pahempaa: Varokaa itseänne! Koskaan ei tiedä....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 23, 2021, 11:25:10
^

Niin omaisia on myös uhrilla, heidän tuomionsa on elinkautinen..

Jonkunlaisia uhreja, ainakin uhreiksi itsensä kokevat varmaan myös tekijöiden omaiset..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 23, 2021, 12:05:09
Tänään on jäänyt kävelylenkki tekemättä kun pelkään liukastumista. Näytti ikkunasta siltä, että siellä olisi tullut hiukka lunta, ja jos se on pakkaslunta siellä ei ole todennäköisesti mitään mahkuja pysyä pystyssä. Tai sitten vaan näytti siltä, että olisi tullut lunta. Kaikesta huolimatta ei tee mieli lähteä liukastelemaan jos siellä on yhtä liukasta tai liukkaampaa kuin eilen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 23, 2021, 12:08:39
^
Kyllä sitä tuli ja se oli niin hienojakoista, että se näytti lähinnä sumulta.

Eipä tuonne ihan mielikseen mene, kun pakkasta on sen seitsemisen astetta ja melkoinen tuuli tehostaa sen vaikutusta. Muutenkin on synkeän ankean näköinen päivä, joten tulista Thai -henkistä pataa napaan ja ehkä sen jälkeen jotain kivaa telkkarista. Laiskottelupäivä taitaa tulla :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 23, 2021, 12:11:20
^
Sounds like a plan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 23, 2021, 12:48:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 23, 2021, 12:05:09
Tänään on jäänyt kävelylenkki tekemättä kun pelkään liukastumista. Näytti ikkunasta siltä, että siellä olisi tullut hiukka lunta, ja jos se on pakkaslunta siellä ei ole todennäköisesti mitään mahkuja pysyä pystyssä. Tai sitten vaan näytti siltä, että olisi tullut lunta. Kaikesta huolimatta ei tee mieli lähteä liukastelemaan jos siellä on yhtä liukasta tai liukkaampaa kuin eilen.
Jos on edes pikkuinen metsikkö lähellä,  suosittelen lämpimästi umpihankikävelyä näillä keleillä. Pysyy paremmin pystyssä, vaikka välillä hupsahteleekin syvemmälle lumeen jalka. Käy ihan kuntoilusta, vars jos mäkistä maastoa. Itse tein eilen sellaisen 45 minuutin lenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 23, 2021, 12:53:15
Olen koko aamupäivän puputtanut Trumpin kampanjasuklaata. Ihan hyvää, mutta älkää kysykö miten sitä on minulle päätynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 23, 2021, 13:04:56
^
Minkä vuoden kampanjan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 23, 2021, 14:16:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 23, 2021, 13:04:56
^
Minkä vuoden kampanjan?

Ihan tuoreelta se maistuu. Nyt odottelen mahdollisia sivuvaikutuksia. Ainakaan vielä ei tee mieli lähteä valtaamaan eduskuntataloa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 23, 2021, 16:28:28
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 23, 2021, 12:48:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 23, 2021, 12:05:09
Tänään on jäänyt kävelylenkki tekemättä kun pelkään liukastumista. Näytti ikkunasta siltä, että siellä olisi tullut hiukka lunta, ja jos se on pakkaslunta siellä ei ole todennäköisesti mitään mahkuja pysyä pystyssä. Tai sitten vaan näytti siltä, että olisi tullut lunta. Kaikesta huolimatta ei tee mieli lähteä liukastelemaan jos siellä on yhtä liukasta tai liukkaampaa kuin eilen.
Jos on edes pikkuinen metsikkö lähellä,  suosittelen lämpimästi umpihankikävelyä näillä keleillä. Pysyy paremmin pystyssä, vaikka välillä hupsahteleekin syvemmälle lumeen jalka. Käy ihan kuntoilusta, vars jos mäkistä maastoa. Itse tein eilen sellaisen 45 minuutin lenkin.

Tuossa olisi hyvin pieni metsä vajaan kilsan päässä. Normilenkkini menee sen poikki, tosin kävelytietä pitkin. Sen voisi kai kävellä reunoja myöten ympäri. Kiekka olisi ehkä 300-400 metriä. Pitäisi varmaan laitaa syvän hangen maiharit jalkaan, että kengät eivät hörppää lunta nilkkoihin. Miten olet itse suojannut jalkasi lumelta tarpoessasi umpihangessa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 23, 2021, 16:48:44
Mulla on varrelliset nastakengät, icebugit, vetoketjulliset. Viimeksi oli retkeilykaupan korkeavartiset sukat, jonne tungin housunlahkeet. Lunta ei ollut paljoa, ja oli hankikanto, eli en kovin monta kertaa uponnut. Ja vartavasten säästin lumisimmat syvänteet kotimatkalle.

(Voisi kokeilla myös pyöräilijöiden suojuksia (chapseja?).)

Metsikön reunoja pitkin en kävellyt koirien jätösten takia, vaan metsikön keskellä.

Suksisauvoista voisi muuten olla iloa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 23, 2021, 16:50:58
Näin jonkun videon villasukkajuoksusta. Kahdet sukat päällekkäin... Toimii vain pakkasella.

Ei ollut tämä, mutta vastaava:
http://yle.fi/uutiset/talvilenkkeilyn_uusi_ulottuvuus_talta_nayttaa_villasukkajuoksu/8622725
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 23, 2021, 19:38:29
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 23, 2021, 14:16:52
Ihan tuoreelta se maistuu. Nyt odottelen mahdollisia sivuvaikutuksia. Ainakaan vielä ei tee mieli lähteä valtaamaan eduskuntataloa...
Sulta vielä puuttuu päävaikutin, se näkyvämpi vallankumouksen punalakki, MAGA-cap.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 24, 2021, 07:36:48
Tein eilen lumihommia. Ensiksi piti kahlata hangessa, että pääsi paikalle. Käytin lumikenkiä, mutta nekin upposivat syvälle, ja toinen irtosi muutaman kerran. Kahden varastokojun tilanne on kriittinen. Minulla on se pahe, että siirrän asioiden tekemistä yli kriittisen pisteen ja teen ne vasta, kun on liian myöhäistä. Seurauksena on tuhoa ja hävitystä. Jos tekisin torjuntatoimet aikaisemmin, säästyisin paljolta harmilta ja huolelta ja vaivannäöltä ja kustannuksilta. Tällainen minä nyt vain olen. En paikkaa kattoa, kun ei sada, ja sateella en voi paikata sitä. Taitaa  moni muukin kärsiä samasta ongelmasta. Olisiko sen nimi laiskuus.

Pitäisi rakentaa uudet kopit, kun vain jaksaisi. Kaksi vuotta sitten oli samanlainen tilanne. Kävin katsomassa erästä rakennusta, joka nitisi lumikuorman alla. Toivoin, että se selviäisi kevääseen, jolloin voisin tehdä tarvittavat toimenpiteet. Mutta se ei selvinnyt vaan romahti. Sisällä ollut arvokas vene särkyi pahasti. Olin pitkittänyt asiaa yhden vuoden liikaa. Kyseessä oli paljon isompi oikea rakennus kuin tässä kuvassa näkyvä tilapäisluonteinen hökötys. Kuva on tarkoituksella vähän outo, kun peitin taustoja toisella selainikkunalla. Vaikka pusikkoahan se tausta vain on.

https://i.ibb.co/svjGdnX/Screenshot-2021-02-24-at-07-20-30.png
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 24, 2021, 08:41:50
^Mielestäni Kopekilla on ihan ok tilanne, kun on tilaa ja mahdollisuus rakennella uusia varastokoppeja. Monilla on vain tavaraa muttei tilaa. Lähtisin purkamaan tilannetta seuraavasti:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 24, 2021, 12:05:28
Nyt oli ihan hyvä ilma kävelylenkille. Liukastuin vain kerran, mutten mennyt katolleni. Autotiellä kohta, jossa autot olivat kovettaneet alustan jäiseksi ja päällä oli höttölunta ja tietysti kävelin siinä kohtaa varomattomasti. Tuo lähistön pikkumetsä oli kyllä sen näköinen, että paikalliset "Kertsit" ovat jo ottaneet sen käyttöön, sillä siellä meni niin paljon ihmisen ja koiran jälkiä joka suuntaan. En lähtenyt kokeilemaan. Tuo on aina varallista jos paikassa ulkoilutetaan koiria, sillä siitä ei koskaan tiedä, onko siellä jätöksiä lumen seassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 24, 2021, 12:28:17
Haybusalla hyvä suunnitelma. Täytyy yrittää soveltaa sitä niiltä osin ja sikäli kun se on mahdollista. Asetelma on vain monimutkaisempi kuin mitä selostuksestani ehkä on käynyt ilmi. Pääongelma on tietenkin yritykseni säilyttää enemmän esineitä kuin mihin on resursseja. Tätä ongelmaa ei hoideta varastokopeilla. Se taitaa olla pikemminkin kallonkutistajan alaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 24, 2021, 14:40:20
^Arvelinkin, että Kopek tarvinnee varastokoppeja A.2 ja B.2 - toivottavasti kovin isoihin numeroihin ei tarvitse mennä.

Itsellä on hieman samanlainen prosessi menossa. Sain siivottua aikamoiset läjät kamaa ruokakaupan kotiinkuljetuslaatikoihin (jotain hyötyä koronapaniikistakin näemmä). Seuraavaksi on vuorossa modulaarisen hyllykön, tai parin, rakentaminen. Tavarat laatikoista hyllyille ja toivottavasti osa päätyy hävitykseen samalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 24, 2021, 19:00:21
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 12, 2021, 23:01:41
Alexei Navalnyn katseesta jää vaikutelma, jota ei osaa oikein pukea sanoiksi.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 13, 2021, 10:04:56
Taisin sanoa jo aiemmin, mutta sanotaan uudestaan. (hieman toisin)

En välttämättä haluaisi tuollaista ilmettä, edes naapurimaan vallankäyttäjän ominaisuudeksi.

Mutta oppositio-johtajalle se sopinee.

Missä sanot jotain?

Katsoin äsken erästä kuvaa. Mieleen tuli vaikutelma jostain vammautumisesta, ja siitä vastaavasta tilasta, kertoo silmät ja kasvot. Toimet, jota henkilö vetelee, voi hyvin liittyä tällaiseen taustaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 24, 2021, 23:16:54
Pengoin hieman laatikoita huoneessani ja etsi yhtä ja toista. Tartuin ohi mennen moneen epäoleelliseen asiaan ja unohdin pääasian. Aika meni sivuasioiden kanssa touhutessa.

Eilen selasin kauan sitten saamiani kirjeitä. Eriyisesti tytöiltä saatuja on jotenkin haikea lukea. Miettii, että olisipa meidän välillällämme ollut muutakin kuin yksi tai kaksi kirjettä.

Kirjeenvaihdosta tyttöjen kanssa on jo niin kauan, että voin oikeastaan kertoa oikeita lähettäjien nimiäkin varsinkin, jos kyseistä nimeä ei löydy Googlella. Yksi on Wilma Fanali. Oli niin eksoottista saada kirje häneltä. Olen miettinyt Wilmaa monta kertaa vuosien varrella. Hän oli pitkä tummatukkainen tyttö Luganon esikaupungista aivan Italian rajalta. Pidin häntä lähes italialaisena, vaikka hän olikin sveitsiläinen. Hän muistutti ulkonäöltäänkin enemmän italialaista kuin Sveitsin saksankielisen osan asukkaita. Sveitsihän on monikielinen maa.

Vanhoja valokuvia katsellessa muistelen sveitsiläistä Heidiä, johon taisin olla vähän ihastunut. Hän katsoo kameraan ja hymyilee ihanasti ottamassani valokuvassa. Sveitsiläinen Barbara puolestaan on valokuvassa itse ihanuus. Olen kahdessa kuvassa kahdestaan hänen kanssaan. Hän katsoo minuun aivan kuin rakastunut ja hymyilee. Kolmas henkilö on ottanut kuvat. Olemme kuin seurusteleva pari. Mutta emme olleet. Yksi kuva valehtelee enemmän kuin elämä.

Ja sitten oli filippiiniläinen Lynna Laureola. Häntäkään ei löydy netistä. Löytyy vain minun mainintani tällä foorumilla vuosi sitten. Tämän henkilön kanssa pelkästään kirjoittelin. Emme koskaan tavanneet.

Suomalaisia tyttöjä, joiden kanssa kirjoittelin, oli paljon, mutta heidän nimiään en mainitse.

Tytöt ovat muuttaneet nimiään mennessään naimisiin, joten heitä ei monia löydy Googlella. Mutta ei tunnu löytyvän juuri muitakaan. Facebook on tuonut esille joitakin entisiä tuttujani, mutta ei läheskään kaikkia. Jotkut ovat varmaan jo haudassa. Erään paikkakunnan ryhmä, jota seuraan, on jäsenmäärältään isompi kuin paikkakunnan nykyinen asukasluku. Siellä niitä entisiä tuttuja joitakin vilahtelee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 25, 2021, 13:05:48
(https://www.panda.fi/app/uploads/sites/71/2020/10/emmi_15205.png)

On säästynyt joulusta Juhlapöydän konvehtirasia. Lemppari. Toivottavasti ei ole mennyt parasta ennen päiväys vielä umpeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 25, 2021, 13:35:16
Nappaisin tummat minttutäytekonvehdit ensimmäisinä. Seuraavaksi jotain muuta, jossa on mehukas täyte. Loppu 60-70 % saisi jäädä laatikkoon. Jos on hasselpähkinää, sen ainakin jättäisin ottamatta. En muista, mitä noissa on.

Olen syönyt tämän vuoden puolella vain yhden After Eight -rasian pohjalle jääneen liuskan. En ole ostanut mitään.

Lidlin liköörikonvehdit ovat koukuttavia. Ne ovat saman tyyppisiä kuin tuossa kuvassa olevat, mutta halvempia. Kyllä nämäkin ovat sellaisia, että aina tekee mieli ottaa lisää. Parempi siis, ettei ota edes kaupasta.

https://www.karkkikauppa24.fi/wp-content/uploads/Mon-Cheri-157g-Lik%C3%B6%C3%B6risuklaakonvehtirasia.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2021, 15:59:14
Olin parina vuonna ostanut Lidlin liköörikonvehteja jouluksi. Nehän on todellakin älyttömän halpoja. Hyvin kokoinen rasia jotain whiskykonvehteja vain pari euroa. Myös niitä kirsikkaliköörikonvehteja sai paljon halvemmalla kuin omasta ruokakaupasta, tosin eri valmistajan, vaikka näyttävä melkein samanlaisilta.

Viime jouluna sitten kävi niin, että syöminen jäi tammikuun puolelle, ei sen pidemmälle, mutta konvehdit olivat ihan paskoja. Selvästikin olivat kuljetuksessa tai varasoinnissa kärsineitä. Maistin parista rasiasta ja sama juttu kummassakin. Konvehdit olivat ikään kuin sulaneet niin että sisältö ja suklaa olivat muhiintuneet yhteen, vaikka pinta kyllä näytti melkein freesiltä. Tosin ei pintakaan aivan moitteettomalta näyttänyt. Heitin kaikki roskiin ja päätin, että sieltä en ikinä enää osta konvehteja.

Aika yllättävää, että nyt menneen joulun alla ei edes tehnyt mieli ajatella ostavani Lidlin konvehteja, vaikka siellä joulun alla kävin useammankin kerran. Jäi sitten konvehdit tyystin ostamatta ja hyvin pärjäsin joulun :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 25, 2021, 16:46:27

Ite tykkään hasselpähkinäsuklaasta. Se ihmetyttää, että jos hasselpähkinöitä syö noin vain, niin kurkkuun voi jäädä helposti pistävä tunne, siis kutkuttavan kiusallinen ärsytys. Suklaan kanssa, tätä ongelmaa ei ilmene, ja 200g voi mennä tosta vaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 25, 2021, 17:03:14
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 25, 2021, 16:46:27

Ite tykkään hasselpähkinäsuklaasta. Se ihmetyttää, että jos hasselpähkinöitä syö noin vain, niin kurkkuun voi jäädä helposti pistävä tunne, siis kutkuttavan kiusallinen ärsytys. Suklaan kanssa, tätä ongelmaa ei ilmene, ja 200g voi mennä tosta vaan.

Olet ilmeisesti allerginen pähkinöille, jossain määrin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2021, 17:44:45
Tänään näin omin silmin, miten oli lumi omituisen näköistä, kun Saharan hiekkaa on täällä satanut. Kellertävä hiekkainen lumi oli syystä tai toisesta läikkinä lumihangella.

Eilen sitä jo katselin, kun kaupassa kävin, että jotenkin kummallisen värinen on luminen maisema, mutta välillä pilvien läpi näkyvä aurinkokin saattaa värjätä näkymää. Mutta nyt kun lumi oli eilisen illan ja viime yön aikana enemmän sulanut, niin hiekkaiset esiintymät olivat tulleet selvemmin näkyviin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 26, 2021, 10:02:27
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 24, 2021, 19:00:21
Lainaus käyttäjältä: Juha - helmikuu 12, 2021, 23:01:41
Alexei Navalnyn katseesta jää vaikutelma, jota ei osaa oikein pukea sanoiksi.

Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 13, 2021, 10:04:56
Taisin sanoa jo aiemmin, mutta sanotaan uudestaan. (hieman toisin)

En välttämättä haluaisi tuollaista ilmettä, edes naapurimaan vallankäyttäjän ominaisuudeksi.

Mutta oppositio-johtajalle se sopinee.

Missä sanot jotain?

Katsoin äsken erästä kuvaa. Mieleen tuli vaikutelma jostain vammautumisesta, ja siitä vastaavasta tilasta, kertoo silmät ja kasvot. Toimet, jota henkilö vetelee, voi hyvin liittyä tällaiseen taustaan.

Jossakin jotain, varmaan niin, en silti yleensä koskaan morkkaa ketään ensimmäisenä, ehkä joskus muutan tapojani ja kerron myös jonkun taustoista, jossain määrin..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 26, 2021, 10:03:28

Haluatko olla luovempi? Valehtele! (https://yle.fi/uutiset/3-7102152)

Artikkelia lukematta, helppo älytä väitteen oikeellisuus. Väitettä, selvityksineen, on tosin toistettu aiemminkin.

Itseni tuntee äärirehelliseksi, mikä voi tarkoittaa samalla vahvampaa taipumusta muihin ongelmiin / paheisiin, kuten itsepetokseen, ja mustaan huumoriin.

Jos valehtelee paljon, ja satuilee, ja on tällaisten kanssa vasten muita, niin taatusti oppii omanlaisia selviytymistaitaja, ja joutuu olemaan luovempi, pärjätäkseen ylimäärähankaluudella.

Luovuus perustuu laajemman kontekstin mukaantuloon. On enemmän ammennettavaa, monella tapaa, ja samalla tarve hyödyntää niitä kontribuuttoreita, joita valheen ylläpito vaatii.

Luovuuden boostaus on hyvä, ja moni voi älytä siihen liittyvän potentiaalin, vaikkei suoraan tätä osaisi hoksata, ja kirjoittaa. Käytännössä, toimia seuraamalla, ihmisen voi huomata etsivän potentiaaleja, varmaan monipuolisesti. Peruste vaikuttavuudessa, jonka voi kokea.

Eräs luovuusgeneraattori on teoretisointi, pohdinta, haahuilu, ... jopa mielikuvituksellisuus, ja ihan asiatasoja myöten. Harhaisuudesta tässä ei välttämättä ole kyse, vaikka vaihtoehtoiselle tosiaan on antauduttava, ja poikettava kurinalaisesta varteenotettavuudesta.

Tuntemusten kannalta, materiaali- ja vinkkelipaljous tuo samaa hallitsemattomuutta, kuin mitä valehtelu. Voi ennustaa korreloivan turvattomuuden kanssa, niin irroittelijaa, kuin lähiympäristöä. Jos näitä tekee joukolla, on mopon karkaaminen käsistä, entistä todennäköisempää.

Toisaalta, jos näihin laventamisiin esittää vahvoja esteitä, voi aiheuttaa boostia, hyvästä, tai ainakin toisesta tarkoituksesta huolimatta.

Tällainen faktanomainen todellisuuskuvan hakeminen, voi olla kunnon selkeytystä siihen erilaisuuteen, jota eri ihmisillä on, kirjoittajina ja ilmaisijoina, sekä yleensäkin toimijoina.

Tieto, ja tartuttavuus luo harmoniaa. Tästä ei niin usein puhuta, päinvastaisesta enemmän. Miksi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 26, 2021, 10:15:45
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 26, 2021, 10:02:27
[...]

Jossakin jotain, varmaan niin, en silti yleensä koskaan morkkaa ketään ensimmäisenä, ehkä joskus muutan tapojani ja kerron myös jonkun taustoista, jossain määrin..

En ajatellut morkata Navalnya, vaikka tiesin tulkintamahdollisuuden tästä.

Jätin sanomatta, että miehestä jää samalla sympaattinen vaikutelma, koska tuohon pullistelevuuteen liittyy samalla haavoittuvuutta. Myötätuntoisuuden kun yhdistää vammautumiseen, niin puhutaan vähän eri suhtautumisesta.

Joskus oli kuvaa siitä, miten Trump piti koronan potemisen jälkeen puhetta, henkeä haukkoen. Ei se mitään kivaa katseltavaa ole, ajattelipa Trumpin toimista mitä ajatteli.

Tässä voi ymmärtää heitä, ketkä eivät elämänsä suhteen ole vahvoilla, ja haluavat nähdä kärsimystä siellä, mistä sitä ajattelee lähtevän itselle, kun odotus on juuri päinvastaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 26, 2021, 10:16:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2021, 17:44:45
Tänään näin omin silmin, miten oli lumi omituisen näköistä, kun Saharan hiekkaa on täällä satanut. Kellertävä hiekkainen lumi oli syystä tai toisesta läikkinä lumihangella.

Eilen sitä jo katselin, kun kaupassa kävin, että jotenkin kummallisen värinen on luminen maisema, mutta välillä pilvien läpi näkyvä aurinkokin saattaa värjätä näkymää. Mutta nyt kun lumi oli eilisen illan ja viime yön aikana enemmän sulanut, niin hiekkaiset esiintymät olivat tulleet selvemmin näkyviin.

Laitoin saman ilmiön merkille eilen kävelyllä. Ajattelin, että onpas monet ihmiset kävelleet epäpuhtailla kengillään tienpientareella. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 26, 2021, 12:12:29
Onpa liukasta tänään, huh.

Hankikanto on enää muisto vaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 26, 2021, 12:23:28
^
vein aamulla roskia ja panin itsekin tuon liukkauden merkille. Jätin ja jätän kävelylenkit tältä päivältä väliin. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 26, 2021, 13:02:36
Olen joskus ostanut wish-verkkosivuston kautta halpaa kiinalaista ja sitä lähtien saanut luonnollisesti heidän päivittäisen mainossähköpostinsa. Yritin nyt ottaa itseni pois postituslistalta. Saa nähdä onnistuiko ihan tuolla vai pitääkö jatkossa merkata wish-sähköpostit spämmiksi. Tuo postituslistalta poistuminen oli kyllä tehty varsin töykeäksi. Piti ensiksi valita sähköpostiasetus, jossa todettiin, ettei halua postia ja sen jälkeen vielä klikata nappia, jossa luki: "en pidä alennuksista".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - helmikuu 26, 2021, 13:38:45

Kun noista ääri-ihmisestä, jotka äärikokemustensa riivaamia, niin tulee mieleen tämä artikkeli, ja tarkemmin sanoen artikkelissa oleva kuva: https://yle.fi/uutiset/3-11810576, joka tosin näkyy YLEn etusivulta, ei varsinaisessa artikkelissa (saksari juoksee).

Ajatellut, että mitä enemmän ihminen on tuossa tilassa, sen enemmän se on syyntakeettomassa tilassa. Eri juttu, miten sinne on päätynyt, ja miten asiaan voi ajatella käytännössä vaikuttavan, omalta osaltaan.

Vaikka noita voi nähdä kauhuna, niin väistämättä tulee mieleen se viaton puoli, joka noissa luontokappaleissa ovat, hirveyksiäkin tehdessään.

Jos ajattelee vaikka petojen raatelemaksi joutumista, niin kuolema yleisesti, voi olla hyvin tuskallinen, muullakin tavoin. Että peto raatelee, ja vie hengen, pitää sisällään paljon erilaista arvolatausta, ja kokemukseen yleisesti, liittyy paljon erilaisia ulottuvuuksia, jotka ihmisperäisiä.

Eläimillä on henkistä vapautta, eivätkä ole täysin vasten todellisuutta. Ehkä tästä tiedetään hyvin vähän.

Se on selvää, että oli eläin, tai muu ihminen, niin tietyissä tilanteissa, väljyyksiä ei ole, ja näitä juttuja ei välttämättä voi ajatella vailla myötätuntoa, mikäli terveiden kirjoilla. Myötätunto muuten, ei ole itsestäänselvyys, vaikka sen puute onkin häiriötila.

Kun toimintakenttä tuota, niin toisaalta, vähän hassua ajatella näin, asianomaisten kannalta. Näin tulee kuitenkin joskus, usein, ... tehtyä.

Autismi on minusta aiheeseen liittyvä piirre, ja sen ilmiön suhteen, ollaan oltu paljon pihalla. Nykyään piirteestä tiedetään enemmän, samoin eläimistäkin. Ihmisten eläintilaa koskien, arvioinneissa on yleisempää vajetta.

BTW.  Koira on usein täysin omistajansa armoilla. Tilanne on tosi,.. sanoinkuvaamaton. (Ääritilanteissa kaikkia osapuolia koskien, vaikka suhtautumisen luonne muuttuu tässä, jollain tapaa toiseksi)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 26, 2021, 14:24:45
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 26, 2021, 13:02:36
Olen joskus ostanut wish-verkkosivuston kautta halpaa kiinalaista ja sitä lähtien saanut luonnollisesti heidän päivittäisen mainossähköpostinsa. Yritin nyt ottaa itseni pois postituslistalta. Saa nähdä onnistuiko ihan tuolla vai pitääkö jatkossa merkata wish-sähköpostit spämmiksi. Tuo postituslistalta poistuminen oli kyllä tehty varsin töykeäksi. Piti ensiksi valita sähköpostiasetus, jossa todettiin, ettei halua postia ja sen jälkeen vielä klikata nappia, jossa luki: "en pidä alennuksista".

Wishiltä tuli viesti "Mahtavaa että olet täällä...". Pääsi välittömästi spämmilistalleni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 26, 2021, 17:08:26
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 26, 2021, 12:23:28
^
vein aamulla roskia ja panin itsekin tuon liukkauden merkille. Jätin ja jätän kävelylenkit tältä päivältä väliin.

Kävin äsken normaalia pidemmällä kaupassa ja ei minkäänlaista liukkautta ollut enää havaittavissa. Lämmin ilma ja hiekoitushikka oli rouhinut jään aivan muhennokseksi, jos sitä ylipäätään oli enää jäljellä. Olisin voinut hyvinkin jo fillarilla mennä. Mokasin myös vaatetuksessa, sillä ohut kuoritakki olisi riittänyt hyvin. Nyt jouduin suihkuun kauppareissun jälkeen. Tyhmyyttä oli myös tarpeettomasti lykätä lähtöä niin, että olin Lidlissä klo 15 jälkeen. Porukkaa oli paljon ja ostokset isoja, joten kassajonossa joutui nököttämään kohtalaisen pitkään. Turvaväleistä ei tietoakaan, sillä niiden kanssa jonot olisivat menneet kaupan takaseinän läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 26, 2021, 22:35:02
Vähän peljästyin tänään, kun joku yritti avaimilla tms. tunkeutua asuntoomme. Rähisten karkoitin tuon pois, mutta olikin ilmeisesti vain juoppo naapuri, joka oli erehtynyt kerroksesta. Minulla oli puukko mukana ja karkoitin hörhön.

En normaalisti reagoisi noin voimakkaasti, mutta asuntoomme yritettiin murtautua (perjantai-iltana) suurinpiirtein vuosi sitten. Kyseessä oli joku tuontiromani/balkanilainen. Olivat kai kytänneet taloamme, nyt pelkäsin samaa. En tiedä, miten sisälle taloon pääsivät, kun meilläkin on ulko-ovi nykyisin (tiedämme keiden vuoksi) lukittuna.

Ärsyttää toki tuollainen, että tarvitsee pitää kotona asetta lähellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - helmikuu 26, 2021, 23:14:24
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2021, 17:44:45
Tänään näin omin silmin, miten oli lumi omituisen näköistä, kun Saharan hiekkaa on täällä satanut. Kellertävä hiekkainen lumi oli syystä tai toisesta läikkinä lumihangella.

Eilen sitä jo katselin, kun kaupassa kävin, että jotenkin kummallisen värinen on luminen maisema, mutta välillä pilvien läpi näkyvä aurinkokin saattaa värjätä näkymää. Mutta nyt kun lumi oli eilisen illan ja viime yön aikana enemmän sulanut, niin hiekkaiset esiintymät olivat tulleet selvemmin näkyviin.

Kun Saharan hiekoille ei nyt lomailemaan pääse, niin kävikin niin että sahara tulikin "vuoren" luokse. Satoihan sitä täälläkin, keltaisia laikkuja siellä täällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2021, 13:07:30
Tavalliset kävelylenkkarit on ulkoilutettu ensimmäisen kerran tänä vuonna. Noin 6km:n lenkillä oli muutama kohta, jossa hiukan piti liukkautta varoa, kun oli valumavesistä muodostunut jäätikköä yöllä. Vaikka miten hyvin laastaroin kantapäät, niin tuntuu ainakin toiseen kantapäähän tulleen hankauma. Noin käy joka kevät, joten ei mitään uutta auringon alla.

Nyt on parvekkeen ovi auki ja kissat parvekkeella ottamassa aurinkoa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 28, 2021, 23:18:04
Seisoin meren rannalla ja katselin pitkään ulapalle. Sen jälkeen räyhäsin kovalla äänellä, että "Äsh, en kestä tätä!" ja käännyin kävelläkseni pois.

En tiedä, mitä takanani ollut nainen ajatteli. En edes tiennyt, että hän oli siinä koiransa kanssa. Huomasin hänet vasta, kun käännyin ja lähdin kävelemään. Jos olisin tiennyt, että joku kuulee ja näkee, en tietenkään toiminut niin kuin toimin. 

No, sattuuhan sitä.

Minua harmitti se, että en ollut ottanut kameralaukkuani mukaan. Meren jäällä oli nimittäin harvinaislaatuista kuvattavaa eli ainakin minun kohdallani käytännössä "kerran elämässä" -tilaisuus. Ja se meni ohi. Ja sitä harmittelin.

Jos minulla olisi ollut videokamera ja "zoom-kamera", olisin kuvannut, kun taitoluistelija teki hienoja piruetteja ja hyppyjä ja muita taitotemppuja. Hänen takanaan liikkui ryhmä purjelautailijoita, ja kauempana merellä kulki Helsingistä lähtenyt autolautta kohti Tallinnaa. Tuollainen kokonaisuus ja siihen kaunis aurinkoinen päivä lisänä olisi ollut kuvausaiheena epätavallinen. Se jäi siis tallentamatta.

Jos otan kameralaukun ja kamerat mukaan, kannan niitä turhaan, koska ei ole mitään kuvattavaa. Jos en ota niitä mukaan, silloin tapahtuu. Jos otan ne, ja tapahtuu, kameroiden akut ovat ovat todennäköisesti tyhjät tai muistikortit täyteen kuvattu. Minulla on taipumus pilata täydellisetkin mahdollisuudet.

Loppukevennyksenä pari helppoa Helsinkiin liittyvää kysymystä.

Sijaitseeko Asunto Oy Kotikontu Kotikonnuntien varrella?

Sijaitseeko Hotel Arkadia saman nimisen kadun varrella?

P.S. En tiedä. kuuluuko sanoa "tiellä" ja "kadulla" vai niiden varrella, kun puhutaan osoitteista. Ehkä "varrella" on väärä sana, mutta maalaisena ajattelen näin, koska eiväthän rakennukset ole keskellä katuja vaan katujen reunoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 01, 2021, 08:12:08
Ehkä "kohtalo" tarkoitti tuon hetken muistettavaksi ilman valokuvaa. Näkymähän voi vielä jopa parantua, sillä aika kultaa muistot.

Tuo Kotikontu ei ole Kontulassa vaan H:gin keskustassa.
K-supermarket Kotikontukaan ei ole Kontulassa, vaan asematunnelissa, jonne se muutti kauppiaan mukana Kontulasta. Kontulaan perustettiin tämän jälkeen mielikuvitukseton Kontumarket.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 01, 2021, 09:54:55
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 26, 2021, 22:35:02
Vähän peljästyin tänään, kun joku yritti avaimilla tms. tunkeutua asuntoomme. Rähisten karkoitin tuon pois, mutta olikin ilmeisesti vain juoppo naapuri, joka oli erehtynyt kerroksesta. Minulla oli puukko mukana ja karkoitin hörhön.

En normaalisti reagoisi noin voimakkaasti, mutta asuntoomme yritettiin murtautua (perjantai-iltana) suurinpiirtein vuosi sitten. Kyseessä oli joku tuontiromani/balkanilainen.

Oliko sillä sylissä paketti, jonka sanoi olevan puoluetoimistosta...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 01, 2021, 10:03:24
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 26, 2021, 22:35:02
Minulla oli puukko mukana ja karkoitin hörhön.

Olet katsonut liikaa amerikkalaisia elokuvia. Suomessa ei menisi läpi "hengen ja omaisuuden suojelemisena", jos olisit tulijaa puukolla tuikannut, vaan istuisit itse vähintäänkin hätävarjelun liioittelusta ellet sitten peräti tapon yrityksestä. Ei normaali ihminen ovelle mene puukko kourassa, eikä sitä tarvi, jos on turvaketju päällä. Se yleensä hölmömmällekin yrittäjälle kertoo, että joku on kotona, ja saalis voi jäädä aika vähäiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 01, 2021, 11:23:07
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 01, 2021, 10:03:24
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 26, 2021, 22:35:02
Minulla oli puukko mukana ja karkoitin hörhön.

Olet katsonut liikaa amerikkalaisia elokuvia. Suomessa ei menisi läpi "hengen ja omaisuuden suojelemisena", jos olisit tulijaa puukolla tuikannut, vaan istuisit itse vähintäänkin hätävarjelun liioittelusta ellet sitten peräti tapon yrityksestä. Ei normaali ihminen ovelle mene puukko kourassa, eikä sitä tarvi, jos on turvaketju päällä. Se yleensä hölmömmällekin yrittäjälle kertoo, että joku on kotona, ja saalis voi jäädä aika vähäiseksi.

Onhan ollut kyllä "tupiin tunkeutujiakin jonkin verran, joten ehdotan hankkimaan kevyen konekiväärin tai jonkun muun hieman tehokkaamman jutun, kun pelkän helapään, sillä meillä pohjammaalla isketään vaan mies seinään kiinni, ja haetaan kirves,,
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 01, 2021, 14:28:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 01, 2021, 08:12:08
Tuo Kotikontu ei ole Kontulassa vaan H:gin keskustassa.
K-supermarket Kotikontukaan ei ole Kontulassa, vaan asematunnelissa, jonne se muutti kauppiaan mukana Kontulasta. Kontulaan perustettiin tämän jälkeen mielikuvitukseton Kontumarket.

Selitän vähän outoja kysymyksiäni. Ne liittyvät eiliseen sattumanvaraiseen hiippailuuni siellä ja täällä. Messinkisen "Kotikontu" -asunto-osakeyhtiön laatan näin sattumalta erään talon seinässä. Kyseessä oli laatan mukaan vuonna 1926 valmistunut talo Helsingin keskustassa niin kuin Hippi mainitsikin. Nimi jäi mieleeni. Olen kiinnostunut vanhoista rakennuksista ja vanhoista asioista.

Hotel Arkadian huomasin, kun olin ajelemassa pois Malmin lentoasemalta, jossa olin ollut lentokoneita kuvaamassa. Koska minulla oli ylimääräistä aikaa eikä muutakaan tekemistä, päätin kääntyä Malmin kentän risteyksestä idän suuntaan ja siitä tien mutkan mukaisesti pohjoisen suuntaan. En liikuskele juurikaan tuolla päin, mutta olen kuitenkin joskus käynyt siellä, eli täysin tuntematonta alue ei ole.... tiettyyn rajaan asti, josta alkaa minulle aika lailla tuntematon Helsinki. Tattarisuon hämäräperäisen romuliike ym. alueen ohi ajaessani olin huomaavinani eräässä rakennuksessa kyltin "Hotel". Ihmettelin, voiko se olla totta. Onko sotkuisella varastojen ja pikkufirmojen alueella todellakin hotelli, ja onko se toiminnassa. Asia alkoi kiinnostaa sen verran, että tein U-käännöksen seuraavassa risteyksessä ja menin katsomaan. Olihan siellä hotelli. Näky oli kuin jostakin toisesta maasta, sen verran eksoottinen tuo hotelli oli. Nappasin siitä kuvan auton ikkunasta, mistä johtuen kuva on mitä sattuu, mutta idea käy kuitenkin ilmi. Alueen sotkuisuus ei näy tässä.

https://i.ibb.co/yBMw6Yq/Screenshot-2021-03-01-at-13-35-25.png

Pihassa oli Viron rekisterikilvissä olevia autoja ja muutama suomalainenkin auto. Mietin, että keitähän tällaisessakin hotellissa majoittuu. Alue oli - tai on - niin mielenkiintoisen näköistä, että sinne saisi sijoitettu dekkarin tapahtumat. Huumekauppaa, prostituutiota, ihmiskauppaa, murha...

Seuraavaksi lähdin ajamaan kohti aluetta, joka tiekyltin mukaan on Heikinlaaksoa. Risteyksessä näin kuitenkin Lidlin kyltin ja tein uudestaan U-käännöksen käydäkseni kaupassa. Kyseinen Lidl on Alppikylän liike. Google kertoo, että sen avajaisista oli eilen tasan kaksi vuotta.

Minulla on kännykässä karttoja ja navigaattoreita, mutta en katsellut kännykkää enkä ylipäätään ollut tietoinen, missä oikeastaan olen. Lidlin nimikin selvisi vasta myöhemmin kuitista.

Huomioni kiinnittyi muutamaan asiaan kuten liikkeen asiakaskuntaan. Kun yleensä nykyisin maskia käyttää lähes jokainen, niin tuon Lidlin asiakkaista noin joka viidennellä ei ollut maskia. Tämä on epätarkka arvio, mutta joka tapauksessa maskittomia oli suhteellisesti enemmän kuin olen missään muualla viime aikoina nähnyt. Sisäinen "sosiologini" heräsi ja mietin, mitähän puoluetta tällä alueella äänestetään.

Toinen asia, mihin kiinnitin huomioni, oli liikkeen ja sen piha-alueen poikkeuksellinen sotkuisuus. Täyttynyt ulkoroskis tursusi tavaraa, jota oli jo maassakin. Ja sisäeteisen desinfiointipiste näytti tältä.

https://i.ibb.co/5FHKfFq/Screenshot-2021-03-01-at-13-34-59.png

Liikkeen asiakkaat olivat olemukseltaan sellaisia, että päättelin heidän kuuluvan ns. alempiin yhteiskuntaluokkiin. Hedelmätiskin luona nuorehko mies ja nainen väittelivät kovasanaisesti, ja yhtäkkiä nainen sai täydellisen hepulin ja alkoi karjua miehelle kovalla äänellä v-tyylisiä sanoja ja muutakin. Ihmiset kääntyivät katsomaan, että mitä on tekeillä. Hiivin varovasti kauemmaksi, kun en tiennyt, mitä vielä seuraa. Nainen onneksi rauhoittui.

Kassalla edelläni oli maskiton pariskunta, joka maksoi ostoksensa viiden kympin setelillä. Kassan laite piippasi kerta toisensa jälkeen, kun aasialaistaustainen kassaneiti höyläsi seteliä rahantunnistimessa. "Väärää rahaa, tämän tästä vielä puuttui", ehdin jo ajatella, kun kassaneiti lähti seteli kädessään jonnekin. Hän kävi rullaamassa rahan tyhjän naapurikassan laitteella, ja sille raha kelpasi.

Lidlistä pihassa oli suuri vesilätäkkö, melkein kuin pieni järvi. En halunnut autolle pohjan pesua, joten kiersin parkkipaikalle ja sieltä pois toista reittiä.

Kaupasta poistuttuani lähdin ajamaan maantiesillan ali ja tulin siirtyneeksi huomaamattani Lahden moottoritien itäpuolelle. Kuten jo edellä kerroin, en tiennyt tarkalleen missä olen. Silta-aukon kohdalla huomasin kyltin "Jakomäki". Saavuin siis Jakomäkeen, ja koska siellä ei näytä olevan omaa Lidliä, Alppikylän Lidl on siis käytännössä myös Jakomäen Lidl. Kaupunginosan läpi ajaessani tarkkailin, millaisia ihmisiä alueella liikkuu. Jakomäestähän on kirjoitettu paljon julkisuudessa. Edelläni ajaneesta bussista nousi musta mies ja valkoinen mies. Molemmilla oli tupakat suussa, ja valkoisella miehellä oli lisäksi tupakka korvan takana.

Seuraavaksi maisema-ajeluni kulki reittiä Rajakylä-Länsimäki-Mellunmäki-Kontula, jos nyt oikein osaan reitin jälkeen päin kartasta rekonstruoida. Ja tällä osuudella näin aiemmin mainitsemani Kotikonnuntien. Samalla muistin messinkilaatan, jossa oli mainittu asunto-osakeyhtiö Kotikontu. Ajeluni vei tämän jälkeen Viikkiin, jossa minulla oli tapaaminen.

Ehkä tässä on kyseessä seuraava ilmiö, jonka kuvaan hieman liioitellusti ja kärjistetysti, että idea kävisi ilmi.

Kun maalainen menee metsään, hän näkee metsän. Kun kaupunkilainen menee metsään, hän näkee puita ja kasveja ja kiviä ja eläimiä ja mitä kaikkea nyt metsään kuuluu.

Kun kaupunkilainen menee kaupunkiin, hän näkee kaupungin. Kun maalainen menee kaupunkiin.... lue edellä oleva kertomus.

Olen kai sielultani maalainen, eikä sille mitään mahda.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 01, 2021, 14:39:06
Tattarisuolla on tapahtunut muinoin pahoja. En tapaukseen ole perehtynyt, mutta muistaisin äitini joskus sanoneen, että siihen liittyi Helsingin parempaakin väkeä jollain tavalla. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tattarisuon_tapaus

Kotikonnuntie on taas minulle hyvinkin tuttu, sillä edellinen kotini sijaitsi sen varrella aivan Rajakylän rajalla.

Pakko vielä lisätä, että tuosta  wikipedian linkistä löytyi hauska tieto:
Tutkinnan aikana muun muassa eräs pieni Sörnäisissä sijainnut sylttytehdas joutui epäillyksi ja Ajan Sana -lehti julkaisi siitä uutisen otsikolla "Tattarisuon arvoitus selviää – jäljet johtavat sylttytehtaaseen". Sylttytehtaalla ei tosiasiassa ollut mitään osuutta asiaan, ja lehti sai sakkoja uutisoinnistaan. Sanonta "jäljet johtavat sylttytehtaaseen" jäi kuitenkin elämään.[4]
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 01, 2021, 14:54:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 01, 2021, 14:28:22
Huomioni kiinnittyi muutamaan asiaan kuten liikkeen asiakaskuntaan. Kun yleensä nykyisin maskia käyttää lähes jokainen, niin tuon Lidlin asiakkaista noin joka viidennellä ei ollut maskia. Tämä on epätarkka arvio, mutta joka tapauksessa maskittomia oli suhteellisesti enemmän kuin olen missään muualla viime aikoina nähnyt. Sisäinen "sosiologini" heräsi ja mietin, mitähän puoluetta tällä alueella äänestetään.

Aivan ydinkeskustassa (Stockmann tai Kamppi) en ole käynyt ruokakaupassa kuin viimeksi kai viime vuoden puolella, mutta Kaisaniemessä olen käynyt (+ muualla kantakaupungissa) ja jonkun kerran Redin kauppakeskuksessa ja isohkossa K-kaupassa Itä-Pasilassa. Maskittomuus on aika tavallista. Eilenkin oli kassajonossa edelläni maskiton nuoripari, erittäin tyylikkäästi pukeutuneita. Oman kokemukseni perusteella en kyllä maskittomuudesta tekisi johtopäätöksiä puoluekannasta. Vaikutelmani on ollut, että ihmiset ovat yksinkertaisesti kyllästyneet "rätteihin". Oletan, että nyt kiristettyjen ohjeiden myötä taas maskit lisääntyvät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 01, 2021, 15:12:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 01, 2021, 14:28:22
Huomioni kiinnittyi muutamaan asiaan kuten liikkeen asiakaskuntaan. Kun yleensä nykyisin maskia käyttää lähes jokainen, niin tuon Lidlin asiakkaista noin joka viidennellä ei ollut maskia. Tämä on epätarkka arvio, mutta joka tapauksessa maskittomia oli suhteellisesti enemmän kuin olen missään muualla viime aikoina nähnyt. Sisäinen "sosiologini" heräsi ja mietin, mitähän puoluetta tällä alueella äänestetään.

Vaikka vaalien jälkeen olen joskusn tutkinut äänestystilastoja hyvinkin tarkkaan, niin koskaan en ole kaupassa tai missään liikkuessani ajatellut ihmisten puoluekantaa. Kaikenlaisia muita lokerointiajatuksia saattaa tulla mieleen, mutta kanssakulkijoiden äänestyskäyttäytymistä en ole koskaan miettynyt. Nyt kun tämän kirjoitin, niin varmaan iltakävelyllä arvioin koiranulkoiluttajia ym "sillä silmällä".  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 01, 2021, 15:22:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 01, 2021, 15:12:46
Nyt kun tämän kirjoitin, niin varmaan iltakävelyllä arvioin koiranulkoiluttajia ym "sillä silmällä".  ;)

Vaikuttaakohan poliittinen kanta koirarodun valintaan? Kaupunkivihreät suosinevat soijanseisojia, keskitien kulkijat labradorinnoutajia ja äärioikealla tykätään pitbulldozereista...

Heh. Joskus viime vuosituhannella näin muutaman kerran yhden raamikkaan (sekä ison että atleettisen) skinin taluttavan trimmattua puudelia. Siinä oli katu-uskottava piski! Mutta se oli viime vuosituhannella se. En muista skinejä nähneeni sitten noin vuoden 2002. En kyllä juuri puudeleitakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 01, 2021, 20:33:44
Käväisin alkuillasta kävelyllä ja törmäsin melkein heti kadulle astuttuani opiskeluaikaiseen kurssikaveriin, jota en ollut nähnyt vuosikymmeniin. Pysäytin miekkosen juttusille, koska olin kyllä kuullut, että hän asustelee ja työskentelee lähistöllä. Hän oli tuolloin nuoruudessani hauska toisinajattelijahenkinen ihminen ja juttutuokiomme (venyi aika pitkäksi :D) perusteella sellainen hän on yhä. Vaikka hän tutustuessamme opiskeli humanistisia aineita, niin hänellä oli jo tutkinto tietotekniikasta (80-luvulla). Hän olikin kertomansa mukaan ollut muutaman vuoden (3?) yliopistolla töissä jossakin konekieltä tutkivassa projektissa, mutta kyllästyi huonoon johtamiseen ja pääsi sitten Nokialle, missä viihtyi hyvän tovin kunnes Nokia meni solmuun ja hän joutui/pääsi sieltä pois tukipaketti kainalossaan. Sittemmin hän on ainakin sivutoimisesti työskennellyt vaihtoehtohoitoja tarjoavalla klinikalla, missä hän antaa akupunktiohoitoa. Sain kuulla hieman "lentävää" juttua vitamiineista ja lopuksi vielä astrologista ennustetta mm. maailmantilanteen kehityksestä.

Hassua, miten samassa ihmisessä asustavat it-ammattilainen ja huuhaauskovainen. Nuo vitamiinijutut olivat vielä tieteen rajoissa, mutta astrologiaan vedän itse rajan. Mukava ihminen kuitenkin ja hauskaa juttuseuraa, joka ei kavahda vaikeitakaan kekustelunaiheita. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja totesimme, että voidaan käydä lasillisella/kupillisella kunhan vain kuppilat ovat auki. Tapaaminen oli kiva yllätys! :)

Kivaa oli sekin, että hiekoitushiekka oli jalkakäytävältä lakaistu. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 01, 2021, 20:53:18
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 01, 2021, 20:33:44

Hassua, miten samassa ihmisessä asustavat it-ammattilainen ja huuhaauskovainen.

Ei se minusta kovin outoa ole. Kovien alojen tyyppejä on huuhaapiireissä aika paljonkin, lääkäreitä ja DI:tä ainakin. Huuhaailijat lienevät usein juuri soveltavien alojen tyyppejä, teoreettisella puolella ollaan kummallisia toisilla tavoin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - maaliskuu 01, 2021, 22:13:06
Ei minustakaan ollenkaan outoa. Eiköhän meistä kaikista löydy joku mielenkiintoinen puoli. Työminämme parhaimmillaan hauskuuttaa kahvitauolla, mutta kaikki muu mielenkiintoinen tapahtuu muualla.

Mielenkiintoisuudesta puheenollen, Kopek on jossain kirjoituksessaan mainunnut, ettei lue täällä mielenkiinnottomia kissapostauksia, joten tämä mene häneltä valitettavasti ohi. Kopekin kirjoitukset ovat en nyt sanoisi vangeitsevia, mutta hyviä. Kirjanakin lukisin, mutta voisi olla myös tylsä, ainakin klirjoittajan mielestä tai no ainakin hukasssa. Seikkailut pääkaupunkiseudulla ovat kivaa luettavaa.
Viimeisinkin  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 01, 2021, 23:52:25
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 01, 2021, 15:22:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 01, 2021, 15:12:46
Nyt kun tämän kirjoitin, niin varmaan iltakävelyllä arvioin koiranulkoiluttajia ym "sillä silmällä".  ;)

Vaikuttaakohan poliittinen kanta koirarodun valintaan? Kaupunkivihreät suosinevat soijanseisojia, keskitien kulkijat labradorinnoutajia ja äärioikealla tykätään pitbulldozereista...

Heh. Joskus viime vuosituhannella näin muutaman kerran yhden raamikkaan (sekä ison että atleettisen) skinin taluttavan trimmattua puudelia. Siinä oli katu-uskottava piski! Mutta se oli viime vuosituhannella se. En muista skinejä nähneeni sitten noin vuoden 2002. En kyllä juuri puudeleitakaan.

Joku viikko sitten näin todella komean villakoiran. Iso kuin mikä ja ylväs asento. Taluttajasta ei ole mitään muistikuvaa. Tänään näkyi vain pieniä piskejä kusettajineen. Varmaan jotain pienpuolueiden kannattajia.  ;D

Olen muuten havainnoinnut, että yhä useammalla koiranulkoiluttajalla on kaksi hauvaa. Ei ihme, että Musti Groupin osake on kivasti noussut korona-aikana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 02, 2021, 01:23:39
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 01, 2021, 20:53:18
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 01, 2021, 20:33:44

Hassua, miten samassa ihmisessä asustavat it-ammattilainen ja huuhaauskovainen.

Ei se minusta kovin outoa ole. Kovien alojen tyyppejä on huuhaapiireissä aika paljonkin, lääkäreitä ja DI:tä ainakin. Huuhaailijat lienevät usein juuri soveltavien alojen tyyppejä, teoreettisella puolella ollaan kummallisia toisilla tavoin. :)
Joo, erittäin naulan kantaan. Kreationismi-liikettä kun aikoinaan seurailin täällä ja rapakon takana, niin yllättävän paljon oli insinööritaustaa, ja lääkäreitäkin. (Suomessakin johtavat sillä alueella oli: Reinikainen lääkäri ja Leisola insinööritaustainen).
   Leena Malkin Terrorismi-kirjassa mainitaan Glasgow'n lentokentälle 2007 iskenyt ryhmä "jossa oli mukana lääkäreitä ja insinöörejä." (Terminaalin ovista sisään ajettiin iso h-auto täynnä kaasu- ja bensakanistereita, mutta eivät saaneet kunnon tulipaloa aikaiseksi).
   Kaliforniassa koulutetummassa valk. yläluokassa on eniten rokotevastaisuutta, köyhät vähemmän koulutetut latinot siellä taas rokotemyönteisimpiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 02, 2021, 08:55:50
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 01, 2021, 22:13:06
Mielenkiintoisuudesta puheenollen, Kopek on jossain kirjoituksessaan mainunnut, ettei lue täällä mielenkiinnottomia kissapostauksia, joten tämä mene häneltä valitettavasti ohi.

Ei mennyt ohi tällä kerralla. Kyllä minä kissapostauksiakin luen, mutta ehkä en lue niitä samalla tarkkavaisuudella ja ajatuksella kuin joitakin muita. Silmät liukuvat tekstissä, mutta ajatus harhailee jossakin muualla. Myöskään kirjoitukset koirista ja muistakaan kotieläimistä eivät erityisemmin kiinnosta.

Tätä ei pidä ymmärtää niin, että inhoaisin eläimiä. En tietenkään inhoa. En nyt vain ole niin kauhean kiinnostunutkaan. Olen sitä paitsi allerginen kissoille. Useimmat muut lähipiiriini kuuluvat ovat allergisia koirille, joten ainakin nämä kaksi lajia kotieläimiä ovat olleet pois laskuista jo tästäkin syystä. Jos allergia unohdetaan, niin ehkä pidän kissoista enemmän kuin korista. Ne eivät hauku ja ovat muutenkin rauhallisempia.

Voisin kertoa paljonkin mieleeni tulevia kissajuttuja alkaen esimerkiksi "villikisssojen" pyydystämisestä lapsena ja siitä, kun naapurin kissa söi elättivariksemme. Tarina voisi jatkua sillä, kun vanhainkodissa työskennellessäni "opetin" nuorta kissaa pysymään pois huoneestani.

Opetusvälineenä oli pitkä keppi, jonka päähän oli upotettu neula. Tein kissalle selväksi, että kynnyksen yli ei ole tulemista. Parin opetuskerran jälkeen se ymmärsikin pelin säännöt. Kun se naama ilmestyi oven rakoon, otin neulakepin käteeni, jolloin kissa muisti, mistä on kyse. Huoneeni ulkopuolella olimme hyvät kaverit, eikä kissa pelännyt minua. Minun oli vain pakko allergiani takia olla kovana tuossa asiassa. Pari neulalla tuikkaisua, mitä opetukseen tarvittiin, olivat mahdollisimman lieviä. Neulaa ei tainnut olla näkyvissäkään kepin päästä kuin vähän. Joku voi pitää tällaista sadismina, mutta en ole eläintenkouluttaja. Mitä muutakaan olisin keksinyt. Kyllä minä tuosta kissasta tykkäsin. Leikinkin sen kanssa joskus, mutta mieluiten siis huoneeni ulkopuolella.

Naapurissamme oli kissa. Naapurin rouva kuoli yllättäen, ja kissa jäi hänen poikansa hoidettavaksi - pojan, jolla oli aikaisemmin ollut hieman hulttion maine. Poika pani omakotitalon myyntiin ja muutti pois. Mietin, mitähän kissalle tapahtui. Asia mahdollisesti selvisi ja vieläpä hiemn karmealla tavalla. Hiippailin aivan huvikseni lähimetsässä katsomassa, olisiko siellä mustikoita. Yllättäen näin maassa kohdan, jota oli kaivettu ja sen jälkeen peitetty - pienen hautakummun siis. Yksi plus yksi on kaksi. Eivätköhän siellä olleet kissaparan maaalliset jäännökset.

Taloon muutti uusi asukas, jolla oli kaksi kissaa. Nämä kissat alkoivat pitää meidät talomme sotkuista etuverantaa oleskelupaikkanaan. Kissathan pitävät tuollaisesta paikasta. Ikkunalaudan edessä olevalla pöydällä sattui olemaan epämääräinen vanha lampaantalja tai vastaava peite, ja sen päällä kissat mielellään makailivat. Nappasin niistä silloin tällöin kuvia ikkkunan läpi. Kuvasin kissoja muutenkin, kun ne liikuskelivat talon ympärillä.

Jokin aika sitten sain kuulla, että toinen kissoista oli kuollut. Sen jälkeen olen miettinyt, pitäisikö minun antaa kissaemännälle (kyseessä on yksin asuva nainen) kopiot ottamistani kuvista. Niitä kertyi vuosien aikaan melko paljon, ja osa on "zoomattuja" lähikuvia kissojen kasvoista. Kuolleesta kissastakin on siis monenlaisia "potretteja". Pudottaisinko postiluukkuun muistitikun, että "ole hyvä", vai säästäisinkö muistitikun hinnan ja panisin kuvat nettiin ja kirjoittaisin, että jos kissankuvat kiinnostavat, lataa täältä. Tai sitten en tee mitään. Kai naisella on kuvia kissoistaan. Täytyy miettiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - maaliskuu 02, 2021, 21:42:58
Kyllä tuo palo tekisi sinusta kirjailijan, jos vaan kiinnostaisi, ellei printit tulisi laskettua auton katolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 03, 2021, 16:20:47
Siellä oli liukasta kuten hiukka ounastelinkin. Muutamassa kohtaa pelkkää jäätä ja katolleenhan sitä mentiin. Reilun sadan metrin metsätieosuus oli kauttaaltaan jäässä. Siinä oli hiekoitus mutta lämpöiset ilmat olivat lämmittäneet kiviä niin, että ne olivat uponneet jäähän niin syvälle, että ne eivät kengänpohjiin osuneet ja jostain syystä ajauduin kävelemään sellaiseen kohtaan, jossa tie laski sivulle jyrkästi, kiitos epätasaisen jääpeitteen. No ei onneksi mennyt niin pahasti nurin, että olisin satuttanut itseni. Nyt sain hyvin vastaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 03, 2021, 18:19:26
^
Tai sinulla on vain sopimattomat kengän, jos et visusti pysyttele jalkakäytävällä, jotka jo ovat kokonaan sulaneet - tai siis lumet ja jäät niiltä.

Olen pääasiassa jo siirtynyt normaaleihin kävelylenkkareihin, mutta niitä ei voi käyttää jäätiköllä, koska niissä ei ole pakkaspohjia. Eli niiden kanssa pitää vähän valita reittiä tarkemmin. Jos on tarkoitus poiketa kaduilta, niin jo lähtiessä varaudun ja laitan kitkapojalliset nilkkurit, joilla pärjää hyvin jäätikölläkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 04, 2021, 00:02:12
Huh. Tulipa vaihteeksi istuttua viisi tuntia autossa, kun vaihdoin taas vähän maisemaa. Aika tuntui matelevan. Vaihtelin radioasemia, mutta niiltä ei alussa tullut muuta kuin urheilua tai epämiellyttäväää musiikkia tai yhdentekevää puhetta. Jossakin vaiheessa kuuntelin Rony Rexin teknomusiikkia Yle X:ltä ja naisasiatoimisto Kaartamoa & Tapanainaista. Tästä ohjelmasta olisin voinut jonkun mielipiteenkin esitää, mutta olkoon nyt. Lopuksi kuuntelin Pörssipäivää ja aivan lopuksi politiikkaradiota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 04, 2021, 11:14:10
^
Minulla on autossa muutama mainio CD-levy, joita soitan vain pitkillä matkoilla, eli ei kerkeä kyllästymään, kun vain muutaman kerran vuodessa kuuntelee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 05, 2021, 18:31:42
Kun tälle viikolle kehkeytyi useampi tapaaminen ja sitten vielä sattui useampikin tyyppi rimpauttelemaan puhelimella tai tekstiviestittelemään, niin meno on tuntunut eristäytymisen sijaan melkein kiireiseltä. ;D

Tuolla aikaisemmin kerroin, että törmäsin maanantaina kadulla entiseen opiskelukaveriin. Keskiviikkona kävin sukulaisen kanssa kävelyllä ja kahvilassa ja lopuksi vielä baarissa. Porisimme kuin papupadat. Kävelylenkkimme sijoittui Töölöön ja Hietaniemen rantaan. Kurvasin Hietsun suuntaan Hesperiankatua pitkin. Oli aurinkoinen päivä ja katuja oli aika kivasti lakaistu, mutta harmaatahan tähän aikaan vuodesta ulkona on. Matkallani ohitin kukkakaupan, josta oli kaikki kukat tuotu ulos kadulle, koska lämpötila oli plussan puolella. Kukkia oli paljon, joten ne muodostivat kadun pölyistä harmautta vasten oikean väriräjähdyksen. Kuinka harmittelinkaan, että minulla ei ollut kameraa mukana! Tänään tein erään ystäväni kanssa kävelylenkin samoilla nurkilla. Otin kameran mukaan, mutta lämpötila oli miinuksella, joten kukkakaupan kukat olivat sisällä. Nyyh! Toisen kukkakaupan eteen oli aseteltu ulos muutamia kylmää kestäviä kasveja, mm. suosikkiani kaunokaisia (bellis). Kasvatan belliksiä mökillä ja ne ovat ensimmäinen kukkija aina keväisin ja usein myös syksyllä viimeisiä. Ostin 2 eurolla kevätesikon. Taivallahden rannassa eli Merikannontiellä oli kerrostalon seinustalta lumi sulanut ja narsissit ovat jo kasvattaneet lehtiä. Kävelylenkistä tuli poikkeuksellisen pitkä; ensin noin tunti ystäväni kanssa + kuppilassa nautittu lounas. Sitten jatkoin kävelyä vielä toisen tunnin kotiin päin hoitaen matkalla muutamia asioita, mm. hain varauksen kirjastosta. Ihme, että en ole väsyneempi näin runsaan ulkoilun ja aika vauhdikkaan kävelyn jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 05, 2021, 19:31:43
Lumi"kenkä"kävelyllä pikkumetsässä taas. Melkein tunnin kaksi pientä metsälänttiä ristiin rastiin. Ihana ilma. Vielä riittää hankikantoa, vain pari kertaa upposi jalka lumeen. Ei kyllä silloinkaan tullut lunta saappaansuusta sisään. Otin muutaman valokuvan vastavaloon pienten puiden ja talventörröttäjien varjoista.

Kotiin tullessa oli niin hyvä mieli, että taiteilin hiukan. Tein taidekortin eräälle henkilölle. Aika onnistuneen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 07, 2021, 14:05:54
Tuli yllättävä alkulämmittely tämän aamun lenkille. Olin reippaasti tehnyt aamutoimet ja ajattelin siihen samaan touhuun hoitaa päivän lenkin pois, niin ei tarvitse miettiä sitä enää myöhemmin. Nopeasti tein vaatearpajaiset ulkolämpömittarin ja puiden liikkeen perusteella, vaatteet päälle, sauvat mukaan ja matkaan. Pihassa tuli mieleeni ajatus, että oli se vähä-älyisen kännykän hankkiminen sittenkin hyvä ostos, kun ei musiikin vuoksi enää tarvitse reppua ottaa mukaan, jos ei ole kauppaan asiaa lenkin lopuksi.

Ei reppua! -->> Ei avaimia! -->> PRKL!

Nopea käännös ympäri ja kipitin naapurin rappuun, jossa asustaa myös vara-avaimeni. Sain avaimen, kävin hakemassa omani ja kävin pudottamassa vara-avaimen kotinsa postiluukusta. Tuossa tuli täysissä varusteissa juostua lämmikkeeksi muutaman rappunen, sillä avain asustaa kolmannessa kerroksessa.

Täytyypä uusia lähtörutiinit, sillä oikeastaan ikinä en omasta pihasta poistu ilman reppua, mutta nyt näitäkin reissuja varmaan tulee entistä useammin. Pihahommiin on jo tietty rutiini, jossa otan "piha-avaimet" mukaan.

---
Viime yönä on varmaan ollut melkoinen tuulenmyräkkä, sillä useissa kohdissa reittini varrella oli aivan hiljattain katkenneita oksanpätkiä maassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 08, 2021, 17:01:40
Hyvää naistenpäivää kaikille palstan naisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2021, 17:31:42
^

Kiitos :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 11, 2021, 20:41:07
^
Kiitos Hömppis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 11, 2021, 20:46:28
Ihanaa, sain vihdoin hankittua uuden tietokoneen. Tämä on huisin paljon parempi kuin edellinen. Kuva on kirkas ja terävä, 17-tuumainen näyttö on mukava. Ihana kirjoittaa oikealla näppiksellä!!!!

Oli kohtuutyölästä kommentoida tänne kännykän avulla. Vaikka toisaalta kiva, että pääsi jollain lailla nettiin. Telkkariohjelmien katsominen kännykästä oli aika kurjaa. Mutta oikeastaan kaiken välttämättömän pystyi tekemään kännykällä, maksamaan laskut, tekemään kauppatilaukset, tilaamaan rokotusajan, pääsi Faebookin ja gmailiin. Kyllä tuo älykänny (halpa Huawei) on ollut hintansa väärtti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 11, 2021, 20:48:36
Tänään kävelin vajaan tunnin lenkin. Ensin jalkakäytäviä pitkin, ja sitten pienen metsän läpi. Heti kun pääsin metsään, tuli onnellisempi olo. Metsä on lääkettä sielulle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 12, 2021, 07:10:35
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 11, 2021, 20:48:36
Tänään kävelin vajaan tunnin lenkin. Ensin jalkakäytäviä pitkin, ja sitten pienen metsän läpi. Heti kun pääsin metsään, tuli onnellisempi olo. Metsä on lääkettä sielulle.

Tunti + jalkakäytävät + pieni metsä = kaupunki.

Kun kävelen illalla maantiellä, jonka vieressä on metsä, pelkään susia ja kesäaikaan karhuja. Kumpiakaan ei ole Suomessa paljon, mutta yksikin saa ihmisen hengiltä. Kuvittelen, että metsän varjoista ilmestyy iso harmaa susi ja lähtee tulemaan minua kohti. Tai se hiipii hiljaa taakseni ja hyökkää kiinni kurkkuuni.

Jos metsäosuuden ohi kulkeminen on lääkettä sielulle, niin se on sykettä kiihottavaa lääkettä. Lisään usein vauhtia ja joskus jopa juoksen paikan ohi.

Edellä kertomani saattaa kuulostaa naurettavalta tai typerältä, mutta niin se vain on.

Suuremmassa vaarassa olen todennäköisesti silloin, jos teen pitkän hiihtolenkin jonnekin kauas lähimmästä asutuksesta. No, en minä nyt mihinkään kymmenien kilometrien päähän erämaahan hiihdä. Mittasin juuri karttapaikka-sivulta, että erään hiihtämäni lenkin etäisimmästä kohdasta on noin kolme kilometriä lähimpiin asuinrakennuksiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 12, 2021, 08:24:18
Voi, ei! Mikään ei näytä enää auttavan. Vaihdoin pariston. Ei toimintaa. Ajattelin, että vaihdetusta paristosta oli henki loppunut varastointivaiheessa (olin joskus ostanut vähän turhan paljon parisoja halvalla), joten ostin uusia paristoja. Laitoin uuden pariston ja henki pihisi muutaman tunnin, mutta nyt se taas on hengetön.

Muistan vielä elävästi sen päivän, lokakuussa 1984, kun ostin uuden kiiltävän kellon keittiööni KIVA-kaupasta, vai mikähän kaupan nimi tuolloin olikaan. Joka tapauksessa hyvä nimi kaupalle, josta sai kaikkea tarpeellista. Nyt kello on lopullisesti vainaa.

Hiukan tunnen kyllä syyllisyyttäkin. Kellon muovikuoret alkoi olla jo hiukan kellastuneet ja sitä viimeksi puhdistaessani ajattelin, että pitäisikö hankkia uusi hiukan siistimmän näköinen kello tilalle. Olisiko tuo loukkaantunut ajatuksistani ja siksi heittänyt henkensä?

Mietinpä vaan eläisikö yksikään digikapine yhtä pitkään? Onneksi noita paristolla toimivia vanhan ajan keittiökelloja tehdään edelleen. Pitää vain kipaista kauppareissulla Tokmannille.

Kepeät mullat rakkaalle ja tunnolliselle kellolleni ❤
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 12, 2021, 09:49:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 12, 2021, 07:10:35
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 11, 2021, 20:48:36
Tänään kävelin vajaan tunnin lenkin. Ensin jalkakäytäviä pitkin, ja sitten pienen metsän läpi. Heti kun pääsin metsään, tuli onnellisempi olo. Metsä on lääkettä sielulle.

Tunti + jalkakäytävät + pieni metsä = kaupunki.

Kun kävelen illalla maantiellä, jonka vieressä on metsä, pelkään susia ja kesäaikaan karhuja. Kumpiakaan ei ole Suomessa paljon, mutta yksikin saa ihmisen hengiltä. Kuvittelen, että metsän varjoista ilmestyy iso harmaa susi ja lähtee tulemaan minua kohti. Tai se hiipii hiljaa taakseni ja hyökkää kiinni kurkkuuni.

Jos metsäosuuden ohi kulkeminen on lääkettä sielulle, niin se on sykettä kiihottavaa lääkettä. Lisään usein vauhtia ja joskus jopa juoksen paikan ohi.

Edellä kertomani saattaa kuulostaa naurettavalta tai typerältä, mutta niin se vain on.

Suuremmassa vaarassa olen todennäköisesti silloin, jos teen pitkän hiihtolenkin jonnekin kauas lähimmästä asutuksesta. No, en minä nyt mihinkään kymmenien kilometrien päähän erämaahan hiihdä. Mittasin juuri karttapaikka-sivulta, että erään hiihtämäni lenkin etäisimmästä kohdasta on noin kolme kilometriä lähimpiin asuinrakennuksiin.
Kyllä, kaupungissa.
Olin tässä eräänä vuonna maalla erään ystäväni luona putkiremppaevakossa, ja siellä oli vain pari mahdollista reittiä lähteä kävelylle maantietä pitkin. Yksi kohta oli sellainen, että tumma metsä tuli liki tietä, ja jos yksin kävelin, siinä kohtaa pelkäsin joskus (hämärään aikaan). Kun nyt olen kolunnnut lähimetsiä ristiin rastiin ja niin kovin tykkännyt umpihangessa tarpomisesta, niin tällä tiedolla nyt varmaankin menisinkin juuri siinä pelottavassa kohdassa metsän sisään. Mutta ehkä vain jos lunta olisi vain nilkkaan asti. Jos olisi polveen asti tai vesirajaan asti, varmaan jäisi hyvin lyhyeksi lenkki kävellen. Suksillakin tekisi ehkä tiukkaa ainakin pehmeässä lumessa, ja ainakin pitäisi olla leveät erämaasukset remmikiinnityksellä, ei mitään uudenajan kapeita hömpötyksiä. Mutta lumikengillä voisi sellainen retki olla huippukiva. Olen muutamia lumikenkiä kokeillut, ja erityisesti mäessä kävely on ollut hauskaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 12, 2021, 10:41:22
Meidän tavallisin kävelyreitti kulkee hauskasti siten, että osalla matkaa on asutusta, eli on vain vähän puita ja nekin enimmäkseen lehtipuita. Kun asutus lakkaa, sukeltaa muutamalla askeleella kuin toiseen todellisuuteen, synkähköön ja tummaan mäntymetsään, jossa on vain muutamia koivuja ja leppiä.

Jostain syystä joka kerta on mukavaa vaihtaa maisemaa ja sielu ilahtuu.

Täällä pikkukaupungissa muutoinkin kävelyreitit kulkevat metsissä poluilla ja rantaa pitkin, vaikka ei kotoa lähde kuin metrin mitalla.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 12, 2021, 13:16:57
Suomessa on ammuttu kauden aikana 290 ilvestä, kannanhoidollisista syistä.

Ilvekset siis ilmeisesti uhkaavat metsäkauriskantaa tai koulutiellä kulkevia lapsia?

En ymmärrä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 12, 2021, 14:00:18
Miten mun aina käy niin, että jään koukkuun johonkin herkkuihin. Juuri, kun kovalla työllä olin päässyt eroon paistopisteen perkeleen kalliista pullista ja viinereistä. Niitähän piti aina ostaa kaksi, etten näyttäisi niin säälittävän yksinäiseltä. Jos joku näkee mun ottavan kaksi, niin voi ajatella, että on tulossa joku kahvivieras.

No, jokunen aika sitten huomasin paostpåisteen tomaatti-juusto ciabattan ja otin maistiaiseksi. Noitahan onkin sitten useilla eri täytteillä riippuen vähän, mistä kaupasta ostaa. Noita nyt on tullut melkein joka kauppareissulla ostettua. Kaksi noitakin, kun yhden ostaminen on niin noloa.

Jos nyt jotain positiivista haluaa asiassa nähdä, niin noissa nyt ei ole sokeria samaa määrää kuin esim. Dallaspullissa. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 12, 2021, 15:41:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 12, 2021, 08:24:18
Kepeät mullat rakkaalle ja tunnolliselle kellolleni ❤

Eikös tuollaisiin kelloihin voi vaihtaa koneiston. Muistan nähneeni niitä myytävänä muutamalla eurolla, mutta en ikävä kyllä muista missä. Jossakin tavallisessa kaupassa se oli.

Puuilossa näyttäisi olevan jonkinlaisia. (https://www.puuilo.fi/4living-seinakellon-koneisto?gclid=Cj0KCQiAv6yCBhCLARIsABqJTjaE3MK6vSjo5BY9irmH5gYAbtsyQHyJ9jDTUgHQuQMEm13WhIxVOgQaAjWaEALw_wcB)

Ja Kärkkäiseltä löytyy vähän kalliimpi.

https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/meyco-kellon-koneisto-viisareilla
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 12, 2021, 17:37:33
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 12, 2021, 13:16:57
Suomessa on ammuttu kauden aikana 290 ilvestä, kannanhoidollisista syistä.

Ilvekset siis ilmeisesti uhkaavat metsäkauriskantaa tai koulutiellä kulkevia lapsia?

En ymmärrä.

Ilvekset jättävät useimmiten ihmisen jälkeläiset rauhaan, koska ilmeisesti tietävät ettei ole syötävän hyvää. Hankalia ja vaatteetkin tiellä. Sitä paitsi on varmaan liian vaarallinen saalis, joten pelkkä vainu ihmiseläjistä ilmeisesti pelottaa useimmiten tuon kissaeläimen.

Kauris onkin julmetusti lisääntynyt ja jänöjä, myyriä, ynnä muuta pienempää elukkaa kannattaa tavoitella mieluummin, kuin vaarantaa kissa-eläimen yhdeksää henkeä julman koston ja sukupuuttoon kuolemisen uhassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
^
^^
Jos kello on rakas, niin silloin vaihataisin koneiston. Jos uutta kelloa ostamaan, niin miksi ihmeessä Tokamanni.

Minulla taas päinvastainen ongelma, jos ihastun kelloon vaikka en tarvitse, pahimmassa tapauksessa ostan. Siinähän jo kaksinkertainen ongelma. Nyt olen kuitenkin alkanut laittaa pinoon huusholia ja lopettanut ostelun. Suvun vanhimmat ovat viime vuosina jättäneet asuntonsa jäämistön muiden mietittäviksi ja tulee mieleen, että -aivan turhaa- ketään ei välttämättä kiinnosta hienot kokooelmat tai elämäntyö. Siksipä itsekin olen lähtenyt vihdoin karsimaan omaa jäämistöäni. Siinä on niin paljon sellaista, joka ei kiinnosta enää edes minua. Tsemppan myös itseäni ajatuksella, että pian tästä kaikiesta joutuu maksamaan, jotta pääsee eroon. Nyt vielä voi viedä ilmaiseksi kierrätykseen.

Viimeisin vuosi on vakavoittanut mielen, olen paljon miettinyt elämän loppumista ja olen varma, että niin myös käy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 13, 2021, 01:16:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 12, 2021, 14:00:18
Miten mun aina käy niin, että jään koukkuun johonkin herkkuihin. Juuri, kun kovalla työllä olin päässyt eroon paistopisteen perkeleen kalliista pullista ja viinereistä. Niitähän piti aina ostaa kaksi, etten näyttäisi niin säälittävän yksinäiseltä. Jos joku näkee mun ottavan kaksi, niin voi ajatella, että on tulossa joku kahvivieras.

Itselleni on syntynyt paha taipumus ostaa noita kanansiipiä iltapalaksi. Pari satsia viikossa iltasyömisenä.
Hyvejä ovat, kun vähän maustaa, mutta ehkä pitäisi miettiä vähän parempaa iltasyömistä. Joskus närästää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 13, 2021, 07:35:32
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
^
^^
Jos kello on rakas, niin silloin vaihataisin koneiston. Jos uutta kelloa ostamaan, niin miksi ihmeessä Tokamanni.

No se vanha kello oli "rakas" samassa mielessä kuin Danny lauloi euroviisuehdokkaassaan. Kun muovipintainen kello on palvellut vuodesta 1984 asti keittiössä, niin sen pinta on tosiaan jo nuhruinen ja jollain tavoin tahmean oloinen, vaikka sen miten yrittäisi puhdistaa. Sitä ei ollut enää kiva ottaa käteen edes.

Miksi ei Tokmannilta, kun edellinenkin oli samantyyppisestä halpakaupasta? Nyt muistan sen nimenkin taas. Se oli Kodin säästöpiste, joka myöhemmin muutti nimensä KIVA-kaupaksi. Kello tosiaan oli halpa enkä ajatellut sen kovin pitkään edes kestävät, mutta piti nyt vaan kello saada keittiöön, kun seinässä oli sopiva naulakin valmiiksi hyvällä paikalla. Tai ei se oikeasti ollut hyvällä paikalla, sillä hellan ääressä seisoessani piti päätä pyöräyttää kuin pöllö, 180 astetta. Mutta hyvin siihenkin tottui.

Eilen Tokmannilla kävin ja pettyneenä jouduin poistumaan. Tiksin Tokmanni on sen verran pieni, että kaikkea tarpeellista ei heidän valikoimissaan ole. Kävin sitten Prismassa ja siellä oli useitakin valittavana. Eipä ollut tuokaan kallis, ehkä kympin tienoolla taisi maksaa. Koneiston vaihtaminen olisi tullut vähintään samoihin hintoihin ja lopputulos olisi sittenkin ollut epävarma ja edelleen olisi ollut tahmea kellastunut kello. Joten uuden ostaminen tässä tapauksessa oli se oikeampi ratkaisu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 13, 2021, 16:21:30
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
Viimeisin vuosi on vakavoittanut mielen, olen paljon miettinyt elämän loppumista ja olen varma, että niin myös käy.

Niinhän siinä perhana varmaankin jossakin vaiheessa meinaa käydä. Mutta ehdotan, että sitä ennen on vielä monta iloisaa asiaa, jota katsella, niinkin, kuin sinulla on sentään (tämmöistä olen vaistonnut) kyky.

Itse kullakin kyllä olisi aihetta liiasta tavarasta eroon hankkiutua.

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 13, 2021, 21:34:34
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
Jos kello on rakas, niin silloin vaihataisin koneiston.

Noinpa minäkin kuvittelin. Keittiön seinällä oli aikaa näyttänyt äidiltä saatu seinäkello vuosikymmenet, kunnes ei enää näyttänyt paitsi kaksi kertaa vuorokaudessa eikä ollut tietoa millä hetkillä.

Kyllähän sormipatterilla käyviä seinäkellokoneistoja löytyy itsellään sekä valmiiksi kelloksi rakennettuna. Entiset nätit viisarit eivät varmastikaan sovi akseliin kiinnityksen kooltaan. Yllätys oli, että itse koneisto voi pikku detaljeiltaan olla niin vaihteleva eikä mikään istu vanhaan kelloon. Muutamia olen turhaan yrittänyt. Kellokoneiston idea on, että siihen voidaan rakentaa kellotaulu ja kehykset.

https://duckduckgo.com/?q=kellokoneisto+hinta&t=canonical&ia=web
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - maaliskuu 13, 2021, 22:23:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 13, 2021, 07:35:32
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
^
^^
Jos kello on rakas, niin silloin vaihataisin koneiston. Jos uutta kelloa ostamaan, niin miksi ihmeessä Tokamanni.

No se vanha kello oli "rakas" samassa mielessä kuin Danny lauloi euroviisuehdokkaassaan. Kun muovipintainen kello on palvellut vuodesta 1984 asti keittiössä, niin sen pinta on tosiaan jo nuhruinen ja jollain tavoin tahmean oloinen, vaikka sen miten yrittäisi puhdistaa. Sitä ei ollut enää kiva ottaa käteen edes.

Miksi ei Tokmannilta, kun edellinenkin oli samantyyppisestä halpakaupasta? Nyt muistan sen nimenkin taas. Se oli Kodin säästöpiste, joka myöhemmin muutti nimensä KIVA-kaupaksi. Kello tosiaan oli halpa enkä ajatellut sen kovin pitkään edes kestävät, mutta piti nyt vaan kello saada keittiöön, kun seinässä oli sopiva naulakin valmiiksi hyvällä paikalla. Tai ei se oikeasti ollut hyvällä paikalla, sillä hellan ääressä seisoessani piti päätä pyöräyttää kuin pöllö, 180 astetta. Mutta hyvin siihenkin tottui.

Eilen Tokmannilla kävin ja pettyneenä jouduin poistumaan. Tiksin Tokmanni on sen verran pieni, että kaikkea tarpeellista ei heidän valikoimissaan ole. Kävin sitten Prismassa ja siellä oli useitakin valittavana. Eipä ollut tuokaan kallis, ehkä kympin tienoolla taisi maksaa. Koneiston vaihtaminen olisi tullut vähintään samoihin hintoihin ja lopputulos olisi sittenkin ollut epävarma ja edelleen olisi ollut tahmea kellastunut kello. Joten uuden ostaminen tässä tapauksessa oli se oikeampi ratkaisu.

Joo uskotaan, hyvät perustelut, tavallisesta asiasta saat koukuttavan ja kauniinkin kuvauksen. Kirjoituksiasi on kiva lukea :)

Tokmannissa jouduin käymään toisen ihmisen asialla viikolla ja hämmästyin sitä ihmismäärää haahuilemassa ja viettämässä aikaa halpojen ja turhien ostosten paratiisissa. Alun perin kai tarkoitin, ettei Tokmanni olisi mitenkään hyvän maun ostospaikka. Mielsin sen kai ämpärikansaan. Hetkellinen ylemmyyskompleksi, joka oli naurettava.

Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 13, 2021, 21:34:34
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
Jos kello on rakas, niin silloin vaihataisin koneiston.

Noinpa minäkin kuvittelin. Keittiön seinällä oli aikaa näyttänyt äidiltä saatu seinäkello vuosikymmenet, kunnes ei enää näyttänyt paitsi kaksi kertaa vuorokaudessa eikä ollut tietoa millä hetkillä.

Kyllähän sormipatterilla käyviä seinäkellokoneistoja löytyy itsellään sekä valmiiksi kelloksi rakennettuna. Entiset nätit viisarit eivät varmastikaan sovi akseliin kiinnityksen kooltaan. Yllätys oli, että itse koneisto voi pikku detaljeiltaan olla niin vaihteleva eikä mikään istu vanhaan kelloon. Muutamia olen turhaan yrittänyt. Kellokoneiston idea on, että siihen voidaan rakentaa kellotaulu ja kehykset.

https://duckduckgo.com/?q=kellokoneisto+hinta&t=canonical&ia=web

Minun keittiössä on myös kotoa saatu. Aikoinaan kotona löi joka puolen tunnin. Näitä meillä oli aikoinaan jopa kaksi. Koneisto on vaihdettu, koska ei sellaista lyömistä kestäisi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - maaliskuu 13, 2021, 22:35:47
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 13, 2021, 16:21:30
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
Viimeisin vuosi on vakavoittanut mielen, olen paljon miettinyt elämän loppumista ja olen varma, että niin myös käy.

Niinhän siinä perhana varmaankin jossakin vaiheessa meinaa käydä. Mutta ehdotan, että sitä ennen on vielä monta iloisaa asiaa, jota katsella, niinkin, kuin sinulla on sentään (tämmöistä olen vaistonnut) kyky.

Itse kullakin kyllä olisi aihetta liiasta tavarasta eroon hankkiutua.

T; Xante

Kiitos Xante ja tosiasiathan on hyvä tiedostaa ja niistä saa taas syvällisempää merkitystä elämään.

Kiitos myös, että muistutit kyvystä, joka palautti mieleeni yhden vierailumme isäni luona vaivaistalossa.
Hän nimittäin siinä jotain puhuessaan alkoi etsiä katseellaan
-täällähän oli myös se takuupärjääjä, missäs se nyt onkaan... niin sinä - sinä olet takuupärjääjä.

Siis minä !?!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 13, 2021, 23:26:35
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 13, 2021, 22:23:12Aikoinaan kotona löi joka puolen tunnin. Näitä meillä oli aikoinaan jopa kaksi. Koneisto on vaihdettu, koska ei sellaista lyömistä kestäisi.

Meillä ei kello lyönyt keittiössä, isä silloin tällöin - ei onneksi puolen tunnin välein.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 14, 2021, 08:22:23
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 13, 2021, 22:35:47
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 13, 2021, 16:21:30
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 12, 2021, 22:37:08
Viimeisin vuosi on vakavoittanut mielen, olen paljon miettinyt elämän loppumista ja olen varma, että niin myös käy.

Niinhän siinä perhana varmaankin jossakin vaiheessa meinaa käydä. Mutta ehdotan, että sitä ennen on vielä monta iloisaa asiaa, jota katsella, niinkin, kuin sinulla on sentään (tämmöistä olen vaistonnut) kyky.

Itse kullakin kyllä olisi aihetta liiasta tavarasta eroon hankkiutua.

T; Xante

Kiitos Xante ja tosiasiathan on hyvä tiedostaa ja niistä saa taas syvällisempää merkitystä elämään.

Kiitos myös, että muistutit kyvystä, joka palautti mieleeni yhden vierailumme isäni luona vaivaistalossa.
Hän nimittäin siinä jotain puhuessaan alkoi etsiä katseellaan
-täällähän oli myös se takuupärjääjä, missäs se nyt onkaan... niin sinä - sinä olet takuupärjääjä.

Siis minä !?!

Sanoisin, että sinä ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 14, 2021, 08:45:39
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 13, 2021, 23:26:35
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - maaliskuu 13, 2021, 22:23:12Aikoinaan kotona löi joka puolen tunnin. Näitä meillä oli aikoinaan jopa kaksi. Koneisto on vaihdettu, koska ei sellaista lyömistä kestäisi.

Meillä ei kello lyönyt keittiössä, isä silloin tällöin - ei onneksi puolen tunnin välein.

Lapsuuden kodissani oli käkikello. Ei siis lyönyt puolen tunnin välein, vaan kukkui kerran puolessa tunnissa ja tuntien lukumäärän tasatunnein. Onneksi ei ollut 24 tunnin kukkuja, vaan iltasellakin enimmillään kukkui 12 kertaa. Isäni sai sen syntymäpäivälahjaksi ja oli siitä kovin ilahtunut, koska hänen lapsuudenkodissaan oli käkikello. Ihmeen nopeasti siihen karjuntaan tottui niin, ettei sitä edes huomannut. Muistaakseni naapurit jossain vaiheessa huomauttivat, että yöllä sitä ei ole kiva kuunnella, joten siitä illalla otettiin aina "kukkumispunnus" pois.

Kun muutimme pari vuotta isän kuoleman jälkeen toisaalle, käkikello jäi laittamatta paikalleen. Kyllä se on minun matkassani muuttanut mukana ja taitaa vieläkin olla kellarin häkkivarastossa. Siitä on numerotaulun numeroita jo irronnut ja joku niistä on joutunut hukkaankin, kun sitä viimeksi katsoin edellisen muuttoni yhteydessä. Tuonkin jo joutaisi heittämään pois, kun ei sillä ole mitään virkaa enää ollut vuosikymmeniin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 14, 2021, 09:01:13
Mekaanisissa kelloissa on oma viehätyksensä. Mukavuuden kannalta kuitenkin herätyskello ja seinäkello ovat tässäkin taloudessa patterikäyttöisiä. Lapsuuden kodissa oli kyllä punnuksellinen seinäkello. Sen vetäminen oli eräänlainen ohjelmanumero. Tapahtui yleensä iltauutisten tienoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 14, 2021, 09:09:19
^
Sillä meidän käkikellolla oli hypnoottinen vaikutus. Äitini joutui melko nuorena jäämään työelämästä ja saadakseen pientä lisätuloa, otti hoitolapsen. Tuohon aikaan työssä käyvä nainen palasi viisi viikkoa synnytyksen jälkeen töihin, joten vauva oli johonkin saatava.

Lapsen syöttäminen sattui mukavimmin niin, että tämän katse oli kohti käkikelloa. Asetelma syntyi sattumalta, mutta oli erittäin tehokas. Vauveli tuijotti herkeämättä käkikellon heiluria ja aukoi suutaan kuin linnunpoika. Sama jatkui lapsen taaperoikään asti ja aivan huippua oli, jos käki tuli esiin ruokailun aikana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 14, 2021, 09:54:27
Olen nähnyt ja kuullut sellaisenkin käkikellon jossa apina hyppää luukusta huutamaan kuin kulkusilleen saanut Tarzan.
Käen kukuuntaan ruoka-aikana ehdollistettu muksu voi rytmittää epäsäännölliseksi nyrjähtänyttä ruokailuaan käkikellolla mutta metsän lähellä ei kannata asua.
Käen kukunta on kaikessa eläimellisyydessään kauneimmasta päästä ja lämmittää tokaisuillaan kovintakin skeptikkoa.
Harvaa ihmisapinan ääntäkään jaksaisi kuunnella päivästä toiseen samalla lämmöllä. No ehkä Marilyn Monroeta, Pekka Poutaa tai joitain läheisiä.
Siksi videopeli Witcherinkin fantasiamaailman metsissä sieniä ja kukkia keräillessäni kahden ison miekan ja tuimien taikajuomien turvin, pysähdyn usein ihmeissäni kuuntelemaan käen kukuntaa - vaikka metsä kuhisee mielenkiintoisempiakin otuksia kuten ihmissusia ja muita kaikenkarvaisia hybridejä ja perushirviöitä. 

Spykologisesti sanoisin että ihmislapsi tarvitsee mitä tahansa rutiineja kuten röitä, saunavuoroja, käkikelloja, ristinmerkkejä tai urheiluuutisia rauhoittamaan päänsä sisäistä ulkoilumaailmaa tai ainakin sen metsissä toikkaroivaa kokemusasiantuntijaa ja tarinan sankaria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 14, 2021, 14:27:27
Hyvää kansainvälistä piirakkapäivää kaikille!

(https://i.pinimg.com/originals/88/6d/ea/886dea85ab261b067014cc8cc5f95a41.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 14, 2021, 16:24:41
Kiitos. Ja kiitos muistutuksesta. Täytyykin kaivella ainekset. Vielä ehtii hyvin iltateen seuraksi jotain tekaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 14, 2021, 16:34:46
Hyvää kansainvälistä pihvin ja suihinoton päivää vain kaikille! Mtv3 tarjoaa vinkit (https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tanaan-vietetaan-kansainvalista-pihvi-ja-suihinottopaivaa-nappaa-kaytannolliset-vinkit-illan-iloksi/5787244#gs.w59jzd) niille, joille tämä on uutta. :)

Oma päivä meni juuri, kuten pitääkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 15, 2021, 15:23:00
Kirjastossa on varausten määrä räjähtänyt nyt kun sieltä ei pääse itse hyllyistä noutamaan kirjoja/levyjä. Ei varmasti koskaan aikaisemmin ole nähty yli tuhannen meneviä varaajalistoja, mutta nyt pienellä pistokokeella näin, että esim. Finlandia-voittajaa, Anni Kytömäen Margaritaa jonottaa 3045 lukijaa. Kirjaa on Helmet-kirjastoissa 254 kappaletta.

Tulin katselleeksi näitä varaustilanteita, koska sain jälleen kerran onnitella itseäni siitä, että pystyn lukemaan, ja luen myös mielelläni, kirjoja ruotsiksi, sillä tuoreita suosikkejakin saa paaaljon nopeammin ruotsinkielisinä. Kuuntelin juuri äänikirjana suosikkikirjan, johon on suomenkielisenä yli 1600 varausta. Ruotsinkielisen äänikirjaversion sain suoraan hyllystä. Olen aikaisemmin lukenut (kuunnellut) samalta kirjailijalta hänen edellisen kirjansa, joten tiesin odottaa aika korkeaa tasoa. Tämä uudempi oli järisyttävä. Se on vahva ehdokas oman lukulistani vuoden kirjaksi - ja nyt ollaan vasta maaliskuussa. En kerro, mikä kirja, koska suosittelin muutamille ystävilleni sitä ja yhdellä on lukupiirikin, joten jätän heille mahdollisuuden vaivattomaan saatavuuteen kirjastosta. 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 15, 2021, 16:15:11
Vaihdoin jääkaappiin termostaatin. Tilasin sen netistä ja kävin hakemassa Tuusulasta torstaina. Jääkaappi tuntuu nyt toimivan. Vanha termostaatti meni epäkuntoon, ja jääkaappi toimi kuin pakastekaappi. Dannf.... huomasin vasta nyt, että nimi on Danfoss... olen kymmenien vuosien ajan lukenut nimen väärin "Danfors"... Danfoss -termostaatti maksoi 17,90 euroa. Netistä löytyi paljon kalliimpiakin.

Tuusula osoittautui niin epämiellyttäväksi paikaksi, että eipä huvittaisi asua siellä. Nyt jännitän... tai mitäpä sitä jännittämään... tuoko posti kirjekuoren ja sakkolapun. Sakkoansala olisi parempi nimi paikkakunnalle. Leveitä moottoritienomaisia teitä, sairaan alhaiset nopeusrajoitukset ja kyttäyskameroita siellä täällä. Todella stressinen ajoympäristö.

https://www.kauppasatama.fi/tuote/W5-30319-A/Huoltotermostaatti-077b6476
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 17, 2021, 09:59:18
Laikan kirjoituksen innoittamana katselin Perussuomalaisten ehdokaslistoja. Ehdokkaiden nimien yhteydessä mainittiin heidän ammattinsa. Tästä tuli mieleeni kiusallinen tilanne, johon silloin tällöin olen törmännyt. Jossakin yhteydessä on kysytty ammattia, ja kysymykseen on ollut vaikea vastata. Eihän minulla nimittäin ole mitään ajankohtaista ammattia. Viimeksi olen työskennellyt edunvalojan toimistossa työllistettynä apulaisena. Homma kesti kolme kuukautta. Olisiko ammattini siis edunvalvojan apulainen. Ei oikein kuulosta uskottavalta. Sitä edeltävät työt olivat lyhyitä työllistämispätkiä sosiaalitoimistossa ja kahdessa koulussa.

Viimeinen varsinainen virka, jota olen hoitanut, oli vanhainkoti-palvelukeskuksen johtajan virka. Ei kai ammattini tällä perusteella sentään ole vanhainkodin johtaja. Sitä edellinen homma oli osastosihteerin ja lastenvalvojan pesti toisessa kunnassa. Nyt luettelinkin jo sosiaalialan työtehtäväni ja ylipäätään työni vieraan työnantajan palveluksessa. Yhteensä siitä kertyy reilu kolme vuotta. Ei ole kummoinen työhistoria.

Ennen julkisen sektorin hommia tein kolme vuotta työn tyyppistä meidän oman firmamme konttorissa, mutta ei minulla mitään koulutusta alalle ole. Kyseessä oli käytännössä sukulaisuuteen perustuva suojatyöpaikka. Yritin hoitaa vientisihteerin hommaa. Työmatkaa ei ollut kuin noin 20 metriä, koska asuin samassa talossa.

Maksoin muutama vuosi sitten parisataa euroa lahjusrahaa, jotta sain nimeni "julkiterhikkiin". Halusin virallisen vahvistuksen sille, että minulla on muodollinen pätevyys tiettyihin hommiin, vaikka en näitä hommia koskaan tuon jälkeen tehnytkään. Poistuukohan nimeni listalta automaattisesti jossakin vaiheessa. Pitänee kopioida tiedot niin kauan kun ne vielä ovat olemassa aivan vain muistoksi. No, oli "sosiaalityöntekjän" titteli halvempi kuin vuorineuvoksen. En ole koskaan ollut sosiaalityöntekijän virassa, joten ei sekään oikeastaan voi olla ammattini.

En siis voi lähteä ehdolle kuntavaaleihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 17, 2021, 10:10:28
^Miten olisi nettivaikuttaja?  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 17, 2021, 11:40:39
^^
Eihän kaikilla ehdokkailla ole ammattiminikettä vaan joillakin on ollut oppiarvo(t), jos sellaisen on ehtinyt hankkia. Joku sosionomi on ollut aika yleinen etenkin naisehdokkailla. Muistaakseni Tanja Karpelakin sitä käytti ja eteni ministeriksi asti ja kuulostihan se paremmalta kuin "missikisoista tuttu". :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 17, 2021, 16:34:56
Duunannu koko päivän dokumentaatiota. Tämäkin on selvästi ihan oma taiteenlajinsa. Huomenna olisi tarkoitus jatkaa. Tällä viikolla ei ole mitään akuuttia työnalla ja on hiukka aikaa järjestellä projektien ohjeistuksia, jotta uusilla kehittäjillä olisi jotain apuja jos en ole juuri kysymysten ilmaantuessa käytettävissä. Ensi viikolla pitäisi sitten testailla "mun uutta" järjestelmää. On siis meidän vanha järjestelmä, jolla edelleen reilusti maksavia asiakkaita, mutta kun siirryn lähes päätoimisesti kehittämään sitä ja oon jo joitain päivityksiä siihen tehnyt, niin pitäisi testata, että järjestelmä myös toimii, ennen kuin päivitykset laitetaan tuotantoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 17, 2021, 18:43:33
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2021, 09:59:18
...kiusallinen tilanne, johon silloin tällöin olen törmännyt. Jossakin yhteydessä on kysytty ammattia, ja kysymykseen on ollut vaikea vastata. Eihän minulla nimittäin ole mitään ajankohtaista ammattia...

En siis voi lähteä ehdolle kuntavaaleihin.

Hyvin yleinen tilanne monen elämässä. Mutta etkös sinä ole eläkeläinen? Ei se niin haittaa, jos on virallisesti vasta eläkeputkessa tms. melkein-eläeläinen-tilanteessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 19, 2021, 12:40:06
Joskus väitetään että ihminen on sitä huolettomampi ja iloisempi mitä vähemmän hänellä on maallista mammonaa. Mistäköhän se sitten johtuu että Suomi on toistuvasti maailman onnellisin maa. Jotenkin kuvittelisin että varakkuus saattaa sittenkin pikkaisen asiaan vaikuttaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 19, 2021, 12:52:18
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 19, 2021, 12:40:06
Joskus väitetään että ihminen on sitä huolettomampi ja iloisempi mitä vähemmän hänellä on maallista mammonaa. Mistäköhän se sitten johtuu että Suomi on toistuvasti maailman onnellisin maa. Jotenkin kuvittelisin että varakkuus saattaa sittenkin pikkaisen asiaan vaikuttaa.

Vaikuttaa se varallisuus onnellisuuteen siten, että jos on tarpeeksi ruokaa saatavana, suojaa ainakin yöksi ja riittävä turvallisuus ja polkupyörä liikkumiseen, niin ihminen on maailman mittakaavassa kohtuullisen varakas ja tutkitusti onnellisuus varallisuuteen suhteutettuna maksimissaan.

Noiden saavuttamisen jälkeen onnellisuusresistenssi varallisuuteen kasvaa jyrkästi. Tilalle astuu keinotodellisuus eli huumeet, päihteet ja estoton seksuaalisuuden toteuttaminen. Miksei myös rocknroll.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 19, 2021, 13:07:27
Taitaa olla juuri tuollaisesta rikkauden aiheuttamasta sisäisestä tyhjyydestä täällä mainostettu tv-sarja, jossa tyhjyyttä täytetään alkoholilla, huumeilla, ostoseksillä:
https://kantapaikka.net/index.php/topic,1172.msg92682.html#msg92682

Mistä sellainen sisäinen tyhjyys sitten tulee? Oliko se olemassa jo ennen rikastumista, vai vaikuttiko rahan haaliminen niin, että kaikki muut persoonallisuuden ja persoonan piirteet jäivät kehittymättä, kun ei ehtinyt lukea kirjoja, keskustella syvällisiä ystävien kanssa, nauttia taiteesta, tai tarjota mielelle muuta "sielunruokaa"?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 19, 2021, 13:16:00
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 19, 2021, 12:52:18
Noiden saavuttamisen jälkeen onnellisuusresistenssi varallisuuteen kasvaa jyrkästi. Tilalle astuu keinotodellisuus eli huumeet, päihteet ja estoton seksuaalisuuden toteuttaminen. Miksei myös rocknroll.

Ravinnon ja suojan jälkeen tarpeet (ei välttämättä järjestyksessä) ovat: pillu, pallo, pullo ja bongo.
Pillu - seksuaalisuuden toteuttaminen, ei tarvitse olla estotonta.
Pallo - ihminen on leikkivä eläin, ei tarvinne selittää enempää.
Pullo - joskus rentoutumiseen tarvitaan apua, helpottaa joilla myös muissa estoissa.
Bongo - uusin lisäykseni, eli taiteilu. Se voi olla musiikki, kuvataidetta tai jotain ihan muuta. Tiivistettynä kauneuden kaipuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 19, 2021, 13:33:29
Lainaus käyttäjältä:  https://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-11-12_002.html?s=0Tutkimusten mukaan kulutuksen kasvu ei Suomessa eikä muissakaan kehittyneissä teollisuusmaissa enää lisää ihmisten onnellisuutta tai hyvinvointia. Tästä huolimatta taloudelliset ja poliittiset järjestelmät pyrkivät yhä lisäämään talouskasvua, koska näkevät sen tienä onnellisuuteen.

Elintason mittarina yleisesti käytetty bruttokansantuote mittaa ennen kaikkea yhteiskunnan tavara- ja palvelutuotannon laajuutta. Hyvinvoinnin mittari bkt ei ole koskaan ollut, ja myös jälkiteollista taloutta kuvaavana mittarina se on vanhentunut. Bkt:ta tarkasteltaessa talouden tuotannon merkitys korostuu suhteettomasti ja muut elämän-laatuun keskeisesti vaikuttavat asiat jäävät vähälle huomiolle tai kokonaan huomiotta.

Sodan (WW2) jälkeen talous kasvoi, kaikkia tarvittiin työntekoon ja onnellisuus oli myös kasvussa. Sitten mentiin metsään kun tuli automatisaatio ja luovuttiin kultasidonnaisuudesta ja rahan määrä alkoi kasvaa suhteettomasti tuottavuuteen nähden. Ihmisiin iski työttömyys (tarpeettomuus) ja tuloerojen kasvu. Kasvava tavaramäärä ja vastikkeettomat korvauksetkaan eivät ole poistaneet hyödyttömyyden tuomaa psykologista painetta mitä kasvattaa vielä vaatimus, että kaikkien pitäisi osallistua krääsän valmistukseen ja kulutukseen yhä kasvavalla tarmolla vaikka useimmat ymmärtävät jo homman mielettömyyden.

Suomessa ei mitattu hyvinvointi ole kasvanut 80-luvun jälkeen, vaikka tavaraa kaikilla piisaa. Siis liki neljäänkymmeneen vuoteen. Kaikki pahoinvointimittarit sensijaan puksuttaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 19, 2021, 16:38:28
Sevenappi on muuten parempaa kuin spraitti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 20, 2021, 02:36:34
Mitä muutakin tapahtuu globaalin koronan pitkittyessä, mutta varsinkin sen laantuessa?

Korot nousevat, verot nousevat, hinnat nousevat. "Jos sun lysti on niin kätes yhteen lyö"... :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 20, 2021, 12:59:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 19, 2021, 13:16:00
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 19, 2021, 12:52:18
Noiden saavuttamisen jälkeen onnellisuusresistenssi varallisuuteen kasvaa jyrkästi. Tilalle astuu keinotodellisuus eli huumeet, päihteet ja estoton seksuaalisuuden toteuttaminen. Miksei myös rocknroll.

Ravinnon ja suojan jälkeen tarpeet (ei välttämättä järjestyksessä) ovat: pillu, pallo, pullo ja bongo.
Pillu - seksuaalisuuden toteuttaminen, ei tarvitse olla estotonta.
Pallo - ihminen on leikkivä eläin, ei tarvinne selittää enempää.
Pullo - joskus rentoutumiseen tarvitaan apua, helpottaa joilla myös muissa estoissa.
Bongo - uusin lisäykseni, eli taiteilu. Se voi olla musiikki, kuvataidetta tai jotain ihan muuta. Tiivistettynä kauneuden kaipuu.

Yleensäkin ihmisen ajatteluun kuuluu, että jotain puuttuu- juuri silloin, kun tuntee turhautumista.

Vaikeampi on ajatella, ettei mitään puutu juuri tällä hetkellä..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 22, 2021, 20:59:54
Tänään tuli asiaa keskustaan; piti palauttaa kirjoja kahteen kirjastoon. Lähdin matkaan hieman tiukalla aikataululla ennen toisen kirjaston sulkemisaikaa. Teen usein näin, jotta hyötyliikunnasta sukeutuu sopivan rivakkaa. En ollut pitkään aikaan käynyt aivan keskustassa, mikä tarkoittaa Stocka-Kamppi-Sokos-seutua. Kaisaniemessä on kyllä tullut piipahdettua, ja Töölössä. Lämmin sää nostatti kevytmielisen olon, joten kirjastoreippailun jälkeen teki mieli vaihtaa hitaampaan flaneerausmoodiin ja aistia kaupungin tunnelmaa. Nyt kaupunkikin on jo kaivanut lakaisukoneet esiin ja alkanut puhdistaa hiekkaa pois. Tulin Aleksille kun kello läheni kuutta. Suurin ruuhkahuippu oli mennyt. Kaupunki ei ollut yhtä autio kuin viime vuoden täydellinen aavemaisema, mutta melko hiljainen kyllä. Raitiovaunissa oli muutamia matkustajia. Vuosi sitten ne olivat usein täysin tyhjiä, kuten myös bussit. Ihmiset ovat tottuneet poikkeustilaan eivätkä enää välttele kaikkea liikkumista. Kävin Stockan Ääääs-marketissa. Siellä oli miellyttävän rauhallista ja väljää. Ostin pientä herkkua pääsiäiseksi ja pussillisen tuoretta Kouvolan lakua. Lakritsi on taivaallista! Huomasin, että Hullut Päivät on juuri alkamassa. Oletan, että kyseessä on nytkin vain verkkokampanja, joten reippailukohteeksi siitä ei ole. Jos sää jatkuu yhtä lämpimänä, niin voi suunnata jopa meren ääreen. Tänään ei tuntunut yhtään viimaa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 23, 2021, 13:31:35
Herranjestas. Törmäsin lukiokaveriini netissä. Hän ei tosiaankaan kuulunut lukioaikaan ystäviini, vaan olimme lähestulkoon 180 astetta erimielisiä lähes kaikesta, politiikasta, kirjallisuudensuuntauksista, uskonnosta, kaikesta. Hän oli/on konservatiivinen, oikeistolainen, uskonnollinen. Sittemmin hänestä tuli maallikkosaarnaaja eräässä uskonnollisessa lahkossa, ja nyt hänen saarnojaan näkyy olevan youtubessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 23, 2021, 14:35:07
Kertsin kirjoitukseen viitaten on mielenkiintoista todeta, kuinka ihmiset säilyvät ennallaan vuosikymmenien aikana tai muuttuvat täydellisesti toisiksi ihmisiksi tai jotain tältä väliltä.

Eräs koulukaverini oli helluntailaisesta perheestä. Olimme aika hyvätkin juttelukaverit aikoinaan. Tiemme erosivat, kun minä jatkoin lukioon ja tuo toinen henkilö jatkoi jonnekin muualle eli todennäköisesti jäi töihin isänsä puutuotefirmaan jatkaen sen pyörittämistä aikanaan. En muista, oliko hänellä veljiä tai sisaria.

Emme olleet nähneet vuosikymmeniin, kun yllättäen tapasimme eräässä kaupassa. Tuo henkilö oli siellä vaimonsa (?) kanssa. Hän tunnisti minut ja kyseli jotain "mitäpä kuuluu" tai vastaavaa, mutta hänen olemuksensa ja kehonkielensä oli jotenkin sellainen, ettei häntä oikeasti kiinnostanut kuulla, mitä minulle kuuluu. Kun puhuin hänelle, tuntui kuin sanat olisivat menneet hänen lävitseen. Hänkin oli muistaakseni päätynyt jonkinlaiseksi paikalliseksi maallikkosaarnaajaksi. Ei hän sitä kertonut, mutta olen jostakin muualta saanut tietää. Olisiko netissä jotain tietoa. Hän oli siististi pukeutunut ja vaikutti melkein joltakin amerikkalaiselta huijarisaarnaajalta sliippatuine olemuksineen. Kovin monta sanaa emme vaihtaneet. Kohtaaminen jäi siis kaiken kaikkiaan "ei voisi vähemmän kiinnostaa" -tyyppiseksi protokollan mukaiseksi tapaamiseksi.

Tapasin noihin samoihin aikoihin sattumalta myös toisen entisen luokkakaverini, jolla on sama sukunimi kuin edellä mainitulla henkilöllä, vaikka he eivät taida olla sukulaisia keskenään. Tämän tyypin kohdalla oli kiusallista se, että en heti tunnistanut häntä. Hän joutui sanomaan nimensä, jonka jälkeen kyllä muistin hänet. Hänen kanssaan juttelin pidempään, ja hän tuntui oikeasti olevan innostunut ja kiinnostunut tapaamisestamme. Sattumalta näin tämän henkilön myöhemmin Jumbon Citymarketissa, ja sielläkin vaihdoimme muutaman sanan.

Tuo Jumbon Citymarket on erikoinen paikka, koska olen tavannut siellä toisenkin entisen tuttavuuden, jota tuskin olisin tunnistanut, jos hän ei olisi kysynyt, olenko se, joka hän arvelee minun olevan. Kyseessä oli entinen "naapurin tyttö", joka on minua huomattavasti nuorempi, ja jonka muistin nähneeni viimeksi pikkutyttönä kymmeniä vuosia sitten. No, jonkin aikaa kuitenkin juttelimme.

Joskus vanhan tuttavan tapaaminen on piristävää. Joskus se on kiusallista ja stressaavaa. Yksi stressin aihe on se, miten pitkään pitäisi jutella, ja miten keskustelu lopetetaan tyylikkäästi ja kohteliaasti. "Hei, minulla on kiire, en nyt oikein ehdi" tuntuisi sopimattomalta, vaikka tilanne olisikin tuollainen. Yleensä toimin niin, että jos näen jonkun "vanhan tutun" kaupassa, yritän piileskellä ja välttää kohtaamista.

Oma lukunsa ovat ihmiset, joista ei oikein osaa sanoa, pitäisikö heitä tervehtiä vai ei. Näiden ihmisten kanssa olen ollut joskus tekemisissä, mutta ehkä vain virallisissa asioissa. Tervehdinkö entistä opettajaa. Tervehdinkö hammaslääkäriä, jonka vastaanotolla olen ollut. Tervehdinkö autonkatsastajaa, jonka asiakkaana olen monesti käynyt. Tervehdinkö Facebook-kaveria. Eli milloin ihminen on niin tuttu, että häntä pitää tervehtiä. Ja kuinka pitkä aika kuluu, että tuttuus nollautuu. Näihin kysymyksiin ei taida olla mitään yleispätevää vastausta. Tästä syystä välttelen tuollaisten puolituttavuuksien kohtaamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 23, 2021, 14:51:15
Olen tavannut ensimmäisenä kouluvuotenani meitä opettaneen opettajan, ja toisena kouluvuotenani kahdenistuttavan pulptetin vierustoverin, jonka tunnistin myös. Olin kovasti ilahtunut molemmista kohtaamisista, mutta kumpikaan näistä mainituista ei ollut ollenkaan innostunut, eikä halunnut jäädä juttelemaan. Olin vähän pettynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 25, 2021, 09:08:43
Isolle vilkkalle foorumille kirjoittaminen on kuin heittäisi kirjelapun koskeen ja katsoisi kuinka se häviää kuohuihin. Kukaan ei lue sitä puhumattakaan, että joku kommentoisi.

Pienelle ummehtuneelle foorumille kirjoittaminen on kuin heittäisi kirjelapun hilajaiseen metsäojaan ja seuraisi kuinka se kelluu aikansa, vettyy ja uppoaa lopulta kenenkään sitä lukematta ja kommentoimatta.

Tällaista on tullut meleeni, kun olen joskut käyttänyt aikaa ja nähnyt vaivaa jonkin jutun kirjoittamiseen tietämättä, lukiko sitä edes koskaan kukaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 26, 2021, 18:10:04
^
Taitaa lukea sellaisetkin, joita et ehkä huomaa. Joku näyttää käyvän lukemassa vain sinun kirjoituksiasi, vaikka ei muuten osallistu foorumin toimintaan. Muutaman kerran ohimennen olen vain sattunut huomaamaan :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 26, 2021, 19:15:51
Meinas unohtua, että sunnuntaina saattaa tulla virpojia, vaikka hiukka ihmettelen, jos tulee. Onneksi ennätin/onnistuin korjaamaan tilanteen tilaamalla huomiseksi makeislähetyksen marketista niin on sitten jotain tarjottavaa jos tulevat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 26, 2021, 19:33:13
Meillä on alaovella ovikoodit, joten eipä tule tänne. Omassa pihassa ei ole montaakaan sen ikäistä, että kulkisivat ja näinä aikoina ihmettelen, jos vanhemmat ylipäätään päästävät kerjuulle. En ole sen jälkeen avannut virpojille ovea, kun taannoin jotkut olivat naama mytterössä, kun en antanut rahana.

Tutuille naapurinpojille olen varannut, jos tulevat. Heiltä olen saanut myös hienot oksat, kun eivät voi viedä niitä kotiin, kun toisella vanhemmalla on niin paha allergia pajulle, että koristeltuja pajunoksia ei voi viedä kotiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 26, 2021, 23:41:40
Kuopion originaali rockpyhättö Henry´s Pub päättää toimintansa. Se on surkea menetys koko Suomen elävän klubimusiikin historiassa, paikka kun perustettiin jo vuonna 1970, ja kuluneiden vuosikymmenten aikana siellä on nähty ja koettu vaikka mitä. Alan ihmisille paikka on legendaarinen; haarakonttorihan perustettiin Tampereelle 1997, ja käsittääkseni sillä porskuttaa kohtuullisesti.

Kuopion paikka rakentui perustamisestaan asti vahvasti elävän musiikin ja keikkojen ympärille, mutta nyt sitten korona päätti toiminnan. En itse ole käynyt siellä kuin kolme kertaa (Kun ei ole niille suunnille ollut enemmänkin asiaa), mutta harmittaa siitä huolimatta kun tietää, että paikalla on sijansa Suomen pubihistoriassa.

Henkan malja!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 27, 2021, 07:29:50
^
Koronapääkaupungista löytyi saman niminen kuppila. Löytyy jonkun arkkitehdin piirtämän kirkkoveneen mukaan rakennetun pömpelin vierestä.
Henkka (https://www.google.com/maps/place/Simonkatu+3,+00100+Helsinki/@60.1698809,24.9353295,3a,55.6y,119.31h,83.12t/data=!3m6!1e1!3m4!1sBq2oGpHJZ2xmth36syCvVA!2e0!7i13312!8i6656!4m5!3m4!1s0x46920bcc95fe16d5:0x390c4fffda5a7a29!8m2!3d60.1696859!4d24.9373686)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 27, 2021, 08:51:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 26, 2021, 18:10:04
^
Taitaa lukea sellaisetkin, joita et ehkä huomaa. Joku näyttää käyvän lukemassa vain sinun kirjoituksiasi, vaikka ei muuten osallistu foorumin toimintaan. Muutaman kerran ohimennen olen vain sattunut huomaamaan :D

Ratakadun pojat?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 27, 2021, 10:00:58
^
Ei ole tietoa kuka sen nimimerkin takana piileksii, joten vain mielikuvitus on rajana arvuutellessa henkilöä. Tosin epäilen kyllä, että hiukan yliarvioit kirjoitustesi kiinnostavuutta viranomaistaholla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 27, 2021, 16:26:51
Taitaa olla sellainen fiilis, että voisi hyvin tilata lätyn.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 28, 2021, 10:32:12
(https://i.gifer.com/RFNS.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 28, 2021, 10:59:27
^Kadonnutta aikaa etsimässä. >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 28, 2021, 11:56:54
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 25, 2021, 09:08:43
... olen joskut käyttänyt aikaa ja nähnyt vaivaa jonkin jutun kirjoittamiseen tietämättä, lukiko sitä edes koskaan kukaan.
Minäkin arvelen, että Kopekin menneen maailman tyyliin osaten kirjoitettuja juttuja kyllä luetaan, mutta niiden kommentointia arastellaan, kun ne ansaitsisivat samantasoiset ja -tyyliset vastaukset.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 28, 2021, 12:09:16
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 28, 2021, 10:59:27
^Kadonnutta aikaa etsimässä. >:(

Huushollin kellot on laitettu aikaan tai jotkut niistä ovat sen tehneet jopa itse. Vain uuden uljaan lieden kello on edelleen normaaliajassa. Kellon laittaminen aikaan vaati naapurin nuorenmiehen käyntiä, kun en lukuisista yrityksistä huolimatta sitä ohjeen kanssa saanut aikaan. Kaveri sitten aikansa ähelsi näppäimien kanssa ja sai sen oikeaan aikaan. En uskalla edes yrittää siirtää sitä aikaan, sillä pahimmassa tapauksessa saan sen aikaan 00:00, joka osuu taatusti silmiin joka kerta keittiöön mennessäni. Sen sijaan minulle ei ole lainkaan ongelmallista, että lieden kello näyttää tunnin väärin, mutta minuutit ovat kohdillaan.

Perkeleellisiä ovat nuo laitteet, joita pitää säädellä parilla painikkeella niin, että jotain painallusta pitää pitää kauemmin pohjassa, jotta se toimisi eri tavalla kuin nopea painallus, tai pitää painella useita kertoja määrätyllä nopeudella, ja jos pidät tuumaustauon kesken näpyttelyä, niin laite on sitä mieltä, että aloitetaan homma ihan alusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 28, 2021, 12:12:20
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 28, 2021, 10:59:27
^Kadonnutta aikaa etsimässä. >:(
Positiivisuuden kautta: https://www.youtube.com/watch?v=GekKMMkKWVw
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 28, 2021, 21:16:47
Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 26, 2021, 23:41:40
Kuopion paikka rakentui perustamisestaan asti vahvasti elävän musiikin ja keikkojen ympärille, mutta nyt sitten korona päätti toiminnan. En itse ole käynyt siellä kuin kolme kertaa (Kun ei ole niille suunnille ollut enemmänkin asiaa), mutta harmittaa siitä huolimatta kun tietää, että paikalla on sijansa Suomen pubihistoriassa.

Piti kartasta katsoa, missä tuollainen paikka oikein on ollut, kun en ole ollut tietoinen siitä. Google-kartan kuvanäkymillä ei päässyt läheltä katsomaan, mutta aika huomaamaton se näyttää olleen. Googlen kuvanäkymät ovat hassuja, kun yhdellä pienellä hiiren hipaisulla tehdään aikamatkaa jopa kymmenen vuotta suuntaansa. Tuli mieleen tuosta Kuopion näkymästä.

Joskus samasta kadunpätkästä löytyy sekä vanha näkymä että uusi näkymä sen mukaan, kumpi sattuu tulemaan ensiksi, ja kumpaa lähtee seuraamaan. Vanhaa ei siis heti näytetä poistettavan, vaikka uusi lisätään. Olisi mieletön kultturiteko (veisi kai tolkuttomasti serveritilaa), jos kaikki vanhat katunäkymät säilytettäisiin. Joskus tulevaisuudessa voisi tehdä aikamatkoja menneisyyteen ja katsoa, miltä jokin kaupunki näytti vaikka sata vuotta aikaisemmin. Näin ei tule käymään, vaan kyllä vanhat näkymät poistetaan.

Google voisi tehdä kaupungeille tarjouksen siitä, että vanhat tiedostot säilytettäisiin. Kaupungit maksaisivat siitä, että niiden kuvallinen historia säilyy. No, eivät ne ehkä maksaisi.

Vaatimaton parin vuoden aikasiirtymä. Tässä vanha maisema on hävitetty, eli kyse ei ole vaihtoehtoisista näkymistä, mutta sellaisiakin paikkoja olen löytänyt.

2009 (https://www.google.de/maps/@60.2346061,25.0337355,3a,75y,184.68h,93.06t/data=!3m6!1e1!3m4!1sAnogF7vX2cMncF2mBqWvzA!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi)

2011 (https://www.google.com/maps/@60.2346484,25.0337716,3a,75y,183.81h,95.16t/data=!3m6!1e1!3m4!1sf8Pk5pH7em_xsk1b_KHIhg!2e0!7i13312!8i6656)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 29, 2021, 00:06:56
Aurinkoiset päivät on tehneet vetämättömiä oloja. Tarkemmin sanoen: aamut. Herättää liian aikaisin, jää kroonista univelkaa.
Olen peitellyt ikkunoita pahvein ja kartongein mutten ehkä tarpeeksi. Tajusin vasta nyt vkl kun nukuin kunnolla: pilviset aamut!
  Osasyy voi olla uutisnälkä. Mietin klo 6, uutiset alkaa.. mitähän koronasta tai... ehdin innostua vähän ja sitten ei palaa uni.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2021, 11:09:54
^

Eikö tuo "pahvein ja kartongein" peittely ole ihan turhaa puuhastelua, kun pimennysverho on keksitty?

Tässä nyt yksi esimerkki https://www.tokmanni.fi/pimennysverho-130-x-240-cm-6419860417684

Mutta noita myyvät suurin piirtein kaikki liikkeet ja nettikaupat, joissa kodin tekstiilejä on tarjolla. Hintahaitari on iso, kun tuota googlaamalla etsin, niin hakutuloksen myötä tuli joitain kuvia, joissa oli mukana hinta. En niitä kalliimpien (noin 50 euroa) mittoja katsonut, jotta olisiko olleet sitten leveämpiä. Edullisimpien hintahaitari alkaa noin 12 eurosta, mikä on mielestäni pieni investointi, jos valoisuus todellakin vaikuttaa nukkumiseen. Minun sitä on vaan niin vaikea kuvitella, sillä nukun vaikka auringonpaisteessa, jos nukuttaa. Keskikesällä auringon nousu näkyy omassa makuuhuoneeseeni, tai näkyisi, jos heräisin sitä katsomaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 29, 2021, 12:15:10
^^
Mulla ei melatoniini toiminut moneen vuoteen, mutta nyt taas on alkanut pelittämään. Vetelen joskus jopa 8,5-tuntisia unia 1,9 mg pitkävaikutteisen melatoniinin avulla. Muutaman kerran on ollut ihan levännyt olo jopa, mikä on harvinaista herkkua. Lähinnä olen ottanut sitä siirtääkseni unirytmiäni , koska nukkumaanmeno tuppaa muuten siirtymään myöhäisemmäksi ja myöhäisemmäksi.

En ole kyllä ihan varma, sotkeeko pilleri sitten omia unihormonitasoja jotenkin tai onko jotain muuta mahdollista häikkää tiedossa, joten omalla vastuulla sitten, jos kokeilee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 30, 2021, 17:47:10
Kuljin yhden Helsingin sivukirjaston ohi. Sen ulkopuolelle oli laitettu tiedote, että paikassa on saattanut altistua koronalle päivinä se ja se, klo se ja se. Päivämääriä oli noin viikon ajalta ja niiden yhteydessä oli aikahaarukat tyyliin klo 13-18 tai 9.30-14. Siis niin laajat aikahaarukat, että mietin mitä hyötyä tuostakin nyt on. Kun kirjastosta saa vain noutaa kirjoja, niin on vaikea kuvitella yli 15 minuutin käyntejä. Tulevatko nämä altistusvaroitukset jostakin koronan seurantakeskuksesta vai soittavatko ihmiset itse kirjastoon? Kai sitä nyt käyntinsä muistaa hieman tarkemmin kuin laajan tuntihaarukan tarkkuudella? Ja luulisi lainaus-/palautusajankohdan näkyvän kellontarkasti lainauskoneella. Muistelen, että ainakin aikaisemmin tulostetussa kuitissa olisi näkynyt myös kellonaika samalla tavalla kuin kaupan ostokuiteissa. Tietysti on myös mahdollista, että koronatartunnan saanut ja altistuksen aiheuttanut on joku kirjaston työntekijä, jolloin läsnäoloa on eri päivinä ollut eri pituisia jaksoja. Joka tapauksessa, ei noista altistumisrajauksista mielestäni ole hyötyä. Yhtä todennäköistä on altistua missä tahansa kauppareissulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 30, 2021, 20:26:02
Ihmisten nöyryyttämiseksi on monenlaisia tapoja. Yksi tapa on syöttää ihmiselle illuusio, että hän on hyvä jossakin asiassa. Siinä vaiheessa, kun hän on alkanut itsekin kuvitella olevansa keskivertoa parempi, hänelle paljastetaan, että hänen kanssaan vain pilailtiin, ja todellisuudessa hän on se sama surkimus, mikä hän on aina ollut ja kaiken lisäksi vielä tyhmä, kun antoi huiputtaa itseään.

Tuollainen on aika nöyryyttävää. Niinpä ei kannata koskaan lähteä mukaan leikkiin, joka alkaa sillä, että joku kehuu sinua. Pilailu kannattaa katkaista ennen kuin se ehtii alkaakaan.

Tämä tuli mieleeni, kun eräs henkilö oli nähnyt jonkun Youtubeen lataamani videon, jossa rimputtelen pianolla. Hän mainitsi videon ja kirjoitti, että hän ei ole tiennytkään, että soitan pianoa. Alussa tietysti vastasin niin kuin asia on, eli että en osaa soittaa, ja pianojutut ovat vain... mitä nyt sitten ovatkin. Tuon toisen henkilön olisi pitänyt viimeistään tässä vaiheessa lopettaa kirjoittamisensa aiheesta tai hänen ei olisi pitänyt alun alkaenkaan mainita mitään pianovideostani. Hän varmasti näki, että siinä painelee pianon koskettimia soittotaidoton ihminen tai aikuinen ihminen, jonka "taidot" ovat korkeintaan 4-vuotiaan tasolla. Minulla kun ei satu olemaan minkäänlaista itsekritiikkiä, joten lataan nettiin aivan mitä vain varsinkin, jos sen voi tehdä nimimerkillä.

Sen sijaan, että tuo tyyppi olisi lopettanut kirjoittamisensa aiheesta, hän rohkaisi typerystä ja hullua minussa. Niinpä annoin hänelle linkkejä muihinkin vastaaviin videoihin kaluten kaikki Yotube-laarini, mitä sieltä vain löytyisi.

Kului aikaa.

Tänään tyyppi oli pannut nettiin oman soitteluvideonsa. Hän soittaa sähkökitaraa ja taso on ainakin minun vaatimattoman arviointikykyni mukaan "bänditasoa", eli tyyppi oikeasti osaa soittaa. Ehkä hän ei ole aivan Eric Claptonin veroinen, mutta joka tapauksessa parempi kuin minä, joka en osaisi soittaa kitaralla yhtä ainoaa nuottia puhumattakaan edes alkeellisimmasta mahdollisesta kappaleesta.

Jos "bänditasoisen" soittajan ja minun taitojani verrataan asteikolla nollasta sataan, niin tuon henkilön taso voi olla esimerkiksi 70-90, jos hän ei aivan maailmaluokan muusikko ole. Entä minun tasoni? Koska en osaa soittaa mitään oikeita kappaleita, tasoni on tietysti nolla. Jos nyt kuitenkin "rimputtelusta" jotain säälipisteitä haluaa antaa, niin ehkä minulle kuuluisi arvosanaksi 0,1 tai mitä nyt tuomari raskisi antaa. Soittotunneilla käyvän 5-vuotiaan taidot olisivat jo korkeammat eli mahdollisesti jopa kymmenen pisteen paikkeilla.

Jos siis "bänditason" kitaristi näkee röpellysvideoni ja sanoo siitä jotain positiivista, niin kyllä minä sen nöyryyttämisenä koen, vaikka tuo ihminen vain haluaisi olla kohtelias.

Ihmistä ei pitäisi kehua pelkästä säälistä tai kohteliaisuudesta, koska siinä vaiheessa, kun hän tajuaa, mistä on kyse, hän voi kokea kehumisen pilkkana. Ja vaikka hän ei sitä pilkkana kokisikaan, eivät säälistä annetut kehut paljon lämmitä.

Jotta ei tulisi väärinkäsitystä, niin en minä nyt sentään tuon henkilön kehuista erehtynyt luulemaan olevani keskimääräistä parempi tai edes keskimääräinen soittaja, eikä hän tällaista esittänytkään. Kyse oli lähinnä siitä, olenko täysin nolla vai edes hieman nollaa parempi.

Kyse on vähän samasta kuin jos suomenruotsalainen kehuisi sellaisen suomalaisen kielitaitoa, joka osaa vaivalloisesti pari sanaa ruotsia, paljastamatta, että hän osaa itse sitä täydellisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 30, 2021, 20:41:50
"Hän mainitsi videon ja kirjoitti, että hän ei ole tiennytkään, että soitan pianoa. "

Jos tarkkaan tuon lukee, niin eihän tuossa kehuta ollakaan, vaan todetaan, että soitat.
Olen minäkin soittanut pianoa ja saanut siitä kuulumaan äänen "KLONK".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 30, 2021, 21:35:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 30, 2021, 20:41:50
Jos tarkkaan tuon lukee, niin eihän tuossa kehuta ollakaan, vaan todetaan, että soitat.
Olen minäkin soittanut pianoa ja saanut siitä kuulumaan äänen "KLONK".

En muistanut, miten keskustelu meni, joten varmuuden vuoksi en kirjoittanut kehumisesta. Seuraavassa on tarkka versio (Youtube-tunnukseni peitetty) keskustelun alusta ja vähän keskeltäkin. Annoin alunperin vain linkin yhteen videooni, joka esitti jotain vesiliikenteeseen liittyvää asiaa. Kyse oli täysin eri aiheesta kuin pianonsoitosta, mutta tuo henkilö huomasi soitteluvideoni ja kommentoi niitä:

Katselin juuri muutaman muunkin noita "xxx"-käyttäjän julkaisuja, ja siellähän oli monta hauskaa! En ole myöskään ennen tiennyt, että osaat soittaa noin hyvin pianoa! Olisi hauska tietää millä kaikilla aliaksilla sinulla on noita julkaisuja youtubessa, niin voisi joskus ihan maratonin ja katsella niitä läpi 😅

Tuo ei vielä riittänyt siihen, että olisin antanut linkkejä muihin videoihin. Sen sijaan kirjoitin, että olen täysin epämusikaalinen enkä osaa oikeasti soittaa, ja videoilla on vain soittovirheitä täynnä olevaa rimputtelua. En siis antanut vielä tässä vaiheessa lisää linkkejä. Tarvittiin lisää suostuttelua:

Tuosta epämusikaalisuudesta olen ihan eri mieltä - en tiedä taidon määrästä, mutta nimenomaan erittäin musikaaliselta soittosi kuulosti! Siinä oli ihan omanlaisensa persoonallinen klangi, ja mielestäni kätesi liikkuivat koskettimilla jotenkin hirmu sulavan oloisesti. Enkä sano tätä niin kuin mitään muutakaan mielistelläkseni, vaan koska siinä soitossa oli mielestäni aidosti jotain hienoa 👌🏻

Tässä vaiheessa suojaukseni oli murrettu, ja aloin jakaa niitä videolinkkejä. Kirjoitin saatteeksi, että otan riskin ja paljastan muutamia "aliaksia". Ymmärsin siis vaaran, mutta silti lankesin ansaan.

Kun olin antanut linkin muutamaan videoon, sain tällaisen viestin:

Kun nytkin olet jo noin tuottelias, niin mitähän mahtaisitkaan saada aikaan, jos käyttäisit kaiken itsesi vähättelyyn käytetyn energia tuohon samaan tuotteliaisuuteen! 😶

Entistä enemmän olen sitä mieltä, että sinulla on valtavasti myös musikaalisia lahjoja!

Minulla oli koko ajan tunne, että tässä jotenkin vitsaillaan kustannuksellani. Kirjoitin, että minulla ei ole minkäänlaista musiikin muistamisen kykyä, ja arvelin, voisiko se johtua aikoinaan saamastani päävammasta. Muistin lukeneeni jostakin, että melodiat taltioituvat oikealle puolelle aivoja eli juuri sinne, mihin pahimmat iskut olivat osuneet. Tätä epätieteellistä teoriaani tuki se, että muistin sävelmiä, jotka oli oppinut lapsena ennen onnettomuutta, mutta en onnettomuuden jälkeen kuulemiani. Musiikki ei siis tartu mieleeni lainkaan, enkä näin ollen pystyisi soittamaan käytännössä mitään muuta "korvakuulolta" kuin korkeintaan jonkun äärimmäisen yksinkertaisen rallatuksen, jos sitäkään. Keskustelu jatkui näin:

Ehkä hieman mustaa huumoria, mutta ainakin näiltä osin isku vaikuttaa osuneen erinomaiseen kohtaan... Musikaalisuus ja toisten teosten matkimiskyky on kaksi ihan eri asiaa. Mielestäni kaltaisesi luomiskyky on paljon arvokkaampi kuin tuo kuvailemasi "nuottikorva".

Kolmen kuukauden kuluttua jatkoimme keskustelua. Minua harmitti edelleen se, että olin antanut videolinkkejä. Niinpä kirjoitin muun keskustelun ohessa seuraavasti:

Vielä lisäyksenä se, että minua jäi hieman harmittamaan se, että jaoin niitä linkkejä niihin surkeisiin "soitto" -videoihin. En ole tunnettu korkeasta itsekritiikin tasosta, ja tässä se taas tuli todistettua.

Tuo henkilö vastasi seuraavasti:

Minä päinvastoin pitäisin itsekritiikkiäsi jopa aivan tarpeettoman rankkana. Kuuntelin kyllä niitä, ja olen edelleen sitä mieltä, että sinun kannattaisi julkaista enemänkin musiikkiasi. Siinä on ihan mainio twisti!

Tuohon kirjoittelu soittelemisesta onneksi jo loppui. Siitä on nyt kulunut noin vuosi.

Ja tänään sain tietää, että tyyppi on "bänditasoinen" (epämääräinen määritelmäni) soittaja.

En usko, että tuo henkilö kiusasi minua tarkoituksella, koska hän on kaiken aikaisemman kokemukseni perusteella kuitenkin aika hyvätahtoinen henkilö. No, en minä nyt tätä jää murehtimaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 08:04:43
Siis koska selkeästi joku osaa jotain paremmin, se tarkoittaa, että hänen kehunsa ovat kiusantekoa ja pilkkaa?

Olettaisin päinvastoin: jos kyseessä on oikea osaaja, hän kyllä tunnistaa potentiaalin muissakin kuin "valmiissa" tekijöissä. Etenkin musiikki on ala, jossa asioita voidaan tehdä ja tulkita monella eri tavalla.

Samaa mieltä ollaan kuitenkin varmaan moni tämän bänditasoisen kanssa siitä, että jos sama aika, mikä käytetään itsensä vähättelyyn ja uhriutumiseen, tulisi käytetty kehitykseen, kenties harmitukseen ei törmäisi niin usein.

Toki sellaista tilaa tuskin kenellekään koskaan tulee, etteikö joutuisi toteamaan, että joku kommentoija vain tekee asian paremmin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 31, 2021, 08:24:50
^^
Tulkitsin nuo kannustavat kehut aidoiksi.
Pitäisin lisäksi nolla tason soittelijaa sellaisena joka ei ole koskaan soitellut mitään.
Aihe laajenee yleisemminkin taiteen tekemiseen. Jokaisella on vapaus ja oikeus tehdä taidetta ja pitää sitä taiteen tekemisenä.
Leikillisen kannustavasti lanseeraan sinulle julkiseenkin pianonsoittoon vapauttavan apukäsitteen pianopoliisi. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 31, 2021, 09:28:33
Ehkä luusereillakin on arvonsa, koska ilman huonoja ei olisi hyviä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 31, 2021, 10:26:02
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 11, 2021, 15:42:48
Olen saanut viime aikoina kofeiinista omituisia hermostollisia oireita. Kun lopetin kahvinjuonnin, ei ole ollut oireita enää. Vaikea sanoa mistä johtuu, mutta olen kyllä juonut kahvia aika runsaasti. Ties vaikka kroppa kestäisi kahvia jos joisi päivässä vain pari kolme kuppia.

Ostin kofeiinitonta kahvia. En tiedä johtuuko kahvilaadusta vai siitä, ettei tässä ole kofeiinia, mutta ei tää normikahvilta maistu vaikka kyllä tätä juo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 11:15:13
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 31, 2021, 09:28:33
Ehkä luusereillakin on arvonsa, koska ilman huonoja ei olisi hyviä.

Jos luuseriutta mitataan sillä, että pitää olla paras, uskon, että aika monet meistä sitten ovat luusereita. Vaikka mietin miten, en keksi ainuttakaan asiaa, jossa olisin kiistatta paras, parempi kuin kukaan, jonka olen koskaan tavannut.

Silti on muutamia asioita, joissa olen ihan hyvä ja se kyllä mielestäni täysin riittävää ja pitää minut onnellisena.

Onnellisimmaksi minut kuitenkin tekevät sellaiset asiat, joissa hyvyyttä ei mitenkään voi mitata.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:38:26
^
Sinä olet yhdessä asiassa paras: olemaan sinä. Kukaan toinen ei voi olla paremmin/tarkemmin sinä kuin sinä itse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:55:47
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 31, 2021, 08:24:50
^^
Tulkitsin nuo kannustavat kehut aidoiksi.

Sama täällä.

Tulkitsin ne niin, että tyyppi näki jotain aitoa ja musikaalista Kopekin pianonsoitossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 01, 2021, 11:11:10
Tuntuipa mukavalta parin kuukauden tauon jälkeen fillaroida kauppaan. Ilmakin oli niin lämmin, että pelkällä hupparilla pärjäsi hyvin. Olisi melkein tehnyt mieli kauppareissun jälkeen lähteä ajelemaan pieni lenkki, mutta näytti kaupunki olevan isolla kalustolla putsaamassa hiekkoja pois. Ehkä vielä huviajelujen kanssa odottelen hetken. Ei se hiekoitussora oikeastaan haittaa, kun ajelen jokseenkin rauhallisesti, joten harvemmin tulee äkkijarrutustilanteista. Lisäksi on kunnolliset renkaan, niin ne kestävät kyllä soralla ajelunkin.

Black Devil is on the road again  ;D

Kotiin tultuani luulin aprillipilaksi s-postia, jonka lähettäjä oli Terveystalo ja aiheena Tervetuloa korlorlorlonatestiin.
Mutta ilmeisesti ei ole, vaan tuossa mainostetaan kurlattavaa koronatestiä hintaan 235 euroa sisältäen lähetteen ja testin. Tuloksen saa reilun vuorokauden kuluttua Terveystalon Oma terveys -palvelusta.

En menisi. Voisi olla aika sotkuinen testi, sillä en vaan ole ikinä oppinut kurlaamaan ilman yökkäysreaktiota. Joten minulle edelleen on "tikku nenään" ainoa vaihtoehto, jos tarvetta tulee.  :-\
Pitääpä käydä lopettamassa asiakassuhde tuon talon kanssa, Niin tympeät on olleet kokemukset siellä, viimeksi viime kesänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 00:13:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:38:26
^
Sinä olet yhdessä asiassa paras: olemaan sinä. Kukaan toinen ei voi olla paremmin/tarkemmin sinä kuin sinä itse.

Voiko ihmiset panna paremmuusjärjestykseen siinä, miten hyviä he ovat olemaan oma itsensä? Jos ei voida, silloin vertaileminen ei johda mihinkään.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 11:15:13

Silti on muutamia asioita, joissa olen ihan hyvä ja se kyllä mielestäni täysin riittävää ja pitää minut onnellisena.

Jos ei ole missään asiassa hyvä, mistä sen onnellisuuden silloin repii - paitsi itsepetoksesta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 01:08:11
Kyllähän ihmiset esimerkiski teeskentelevät olevansa sellaisia, mitä eivät oikeasti ole, yleensä parempia kuin ovatkaan jollain mittapuulla. Ja toisaalta näyttelijöitäkin on olemassa. Eli ihmiset voidaan laittaa paremmusjärjestykseen sen perusteella, miten hyvin he esittävät jotain henkilöä X.

Terveeseen itsetuntoon kuuluu jonkin verran itsepetosta. On omaa mielenterveyttä ja onnellisuutta edistävää uskoa, että on parempi kuin oikeasti onkaan, että hyvät asiat elämässä tapahtuvat siksi, että omaa ominaisuuden X (eivätkä tapahdu sattumalta). Sellainen vaan ei ole kaikille suotu. Esimerkiksi masentuneet voivat nähdä joskus asiat enemmän niin kuin ne ovat, eli nähdä asiat realistisemmassa valossa. Mutta toisaalta he voivat nähdä myös asiat ja varsinkin itsensä pahempana kuin ne ovat, esimerkiksi että pahat asiat elämässä he voivat nähdä johtuvan omasta kelvottomuudesta (eikä esim. sattumasta).

(Epätervettä sen sijaan on ylenmääräinen itsepetos, tyyliin narsisti-Trump.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 02, 2021, 09:28:13
Olen varman hyvä ainakin itsepetoksessa, sillä olen monesti jäänyt pohtimaan, miten olen saanut tällaisen määrän onnellisuutta. Ainakin se on mennyt ohi, että pitäisi olla jatkuvasti mittaroimassa itseään ja työnsä tuloksia. Joskus joku homma onnistuu, joskus taas ei niinkään. So  what? Uutta yritystä putkeen, ehkä seuraavalla kerralla menee paremmin. Ei epäonnistuminen jossain toimessa tee minua sen huonommaksi tai onnistuminen paremmaksi ihmiseksi. Onko onnellisuus palkinto, jonka voi ansaita joillain taidoilla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 10:31:35
Parin päivän takainen kirjoitukseni "Ehkä luusereillakin on arvonsa, koska ilman huonoja ei olisi hyviä." oli alun perin pitkä tarina. Se oli näkyvissä vain muutaman minuutin, kunnes poistin sen ja lyhensin yhden rivin kommentiksi. En tiedä ehtikö kukaan lukea sitä.

Poistetussa jutussa kävin esimerkein läpi sitä, miten en ole koskaan ollut missään asiassa hyvä vaan parhaimmillaan korkeintaan keskitasoa, ja tällaisetkin asiat ovat harvinaisia. Yleensä olen ollut keskitasoa huonompi, ja monissa asioissa aivan pohjanoteeraus.

Liikunnallisissa lajeissa olen aina ollut huonoimpien joukossa. Koulussa ja opiskeluissa olen ollut keskimääräistä huonompi ja mennyt sieltä, missä aita on matalin, ja sieltäkin rimaa hipoen tai riman pudottaen. Lyhyt työura on ollut matalaliitoa ja epäonnistumisia. Ei ole mitään sellaista, missä voitaisiin objektiivisesti sanoa minun olleen hyvä. Kädentaidot ovat poropeukalon tasoa ja niin edelleen.

Tietenkin kun puutteistaan huolimatta tekee asioita, niitä oppii tekemään jollakin kömpelöllä tavalla, ja voi olla näennäisesti "parempi" kuin joku toinen, joka ei ole kyseisiä asioita tehnyt. Kuitenkin tietää, että kuka tahansa muu olisi parempi, jos hän alkaisi tehdä niitä samoja asioita, tai jos hän olisi tehnyt niitä yhtä kauan ja yhtä paljon kuin minä. Eli sen, minkä minä olen oppinut työläästi kahdessakymmenessä vuodessa, kuka tahansa oppii minua paremmin kahdessa viikossa.

"Paremmuuteni" joissakin asioissa ei siis ole oikeaa lahjakkuuteen perustuvaa paremmuutta vaan suurella vaivalla saavutettua vajavaista taitoa, joka perustuu pelkästään siihen, että on tehnyt asioita, ja joku toinen ei ole tehnyt niitä. Ei tällaisesta oikein pysty olemaan tyytyväinen ja ajatella, että hienoa, kun minä osaan.

Miten ihminen tulee toimeen sen tosiasian kanssa, että hän on tosiasiassa luuseri?

Menetelmiä on monia.

Itsepetos lienee yleisin. Kun sitä terästää alkoholin avulla, voi hetken aikaa kuvitella olevansa jotain. Tämä ei kuulu menetelmiini.

Alkoholista puheen ollen se tuntuu omituiselta, että oikeasti hyvät ja lahjakkaat ihmiset huumaavat itseään alkoholilla (ja huumeilla) jopa siinä määrin, että he tuhoavat itsensä ja mitätöivät samalla lahjakkuuttaankin. Kuinka moni suomalainen huipputason taiteilija onkaan tuhonnut itsensä alkoholilla. Jonkin urheilijan kohdalla tällaisen paremmin ymmärtää, koska kun urheilijan "parasta ennen" päivä on mennyt, hänestä ei ole jäljellä kuin kellastuneita lehtileikkeitä. Mutta miksi uransa huipulla oleva "artisti" viettää itsetuhoista elämää. Hänellähän voisi olla vielä paljon annettavaa ja voitettavaa.

Juttu hyppäsi nyt kellarista vintille, joten ehkä on aika lopettaa tällä kerralla tähän. Luuserin selviytymiskeinoista voisi vielä myöhemmin kirjoittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 11:17:53
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 10:31:35
Tietenkin kun puutteistaan huolimatta tekee asioita, niitä oppii tekemään jollakin kömpelöllä tavalla, ja voi olla näennäisesti "parempi" kuin joku toinen, joka ei ole kyseisiä asioita tehnyt. Kuitenkin tietää, että kuka tahansa muu olisi parempi, jos hän alkaisi tehdä niitä samoja asioita, tai jos hän olisi tehnyt niitä yhtä kauan ja yhtä paljon kuin minä. Eli sen, minkä minä olen oppinut työläästi kahdessakymmenessä vuodessa, kuka tahansa oppii minua paremmin kahdessa viikossa.

"Paremmuuteni" joissakin asioissa ei siis ole oikeaa lahjakkuuteen perustuvaa paremmuutta vaan suurella vaivalla saavutettua vajavaista taitoa, joka perustuu pelkästään siihen, että on tehnyt asioita, ja joku toinen ei ole tehnyt niitä. Ei tällaisesta oikein pysty olemaan tyytyväinen ja ajatella, että hienoa, kun minä osaan.

Tuokin on tulkinta-asia. Voisit itsetuntoa säilyttävästi ja hellivästi päinvastoin tulkita tuon niin, että onnittelisit itseäsi siitä, että olet jaksanut opetella asioita, olet paneutunut asioihin, olet vienyt ainakin joitakin projekteja loppuun, et ole antanut periksi. Työllä ja vaivalla opetellut taidot nimittäin voi nähdä paljon ansiokkaampana asiana, verrattuna siihen, että joku toinen on saanut jotain aivan ilmaiseksi, synnynnäisen lahjakkuutensa ansiosta. Eihän synnynnäiset asiat mitenkään ole omia ansioita, omasta vaivaa säästämättömästä ahkeruudesta johtuvia, vaan ne ovat tulleet aivan ilmaiseksi, eli vailla omaa ansiota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 02, 2021, 12:03:56
Tekisi mieli hakea olutta. En ole sitten viime kesän - oisko ollut juhannuksen - jälkeen alkoholia juonut. Hiukka arveluttaa kuitenkin krapula. Nyt kun on kulunut 9 kuukautta viime kerrasta, ja ehkä sen puolitoista vuota toiseksi viimeisestä kerrasta, niin elimistö ei ole tottunut alkoholiin ja krapula olisi sen mukainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 02, 2021, 12:09:49
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 31, 2021, 08:24:50
Jokaisella on vapaus ja oikeus tehdä taidetta ja pitää sitä taiteen tekemisenä.
[Yoko Ono] has entered the chat:  :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 02, 2021, 12:25:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 00:13:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:38:26
^
Sinä olet yhdessä asiassa paras: olemaan sinä. Kukaan toinen ei voi olla paremmin/tarkemmin sinä kuin sinä itse.

Voiko ihmiset panna paremmuusjärjestykseen siinä, miten hyviä he ovat olemaan oma itsensä? Jos ei voida, silloin vertaileminen ei johda mihinkään.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 11:15:13

Silti on muutamia asioita, joissa olen ihan hyvä ja se kyllä mielestäni täysin riittävää ja pitää minut onnellisena.

Jos ei ole missään asiassa hyvä, mistä sen onnellisuuden silloin repii - paitsi itsepetoksesta?

Siis olen hyvä. Oikeasti. En paras, vaan hyvä.

Ja Kertsi on oikeassa, olen paras minä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 12:28:51
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 02, 2021, 12:03:56
Tekisi mieli hakea olutta. En ole sitten viime kesän - oisko ollut juhannuksen - jälkeen alkoholia juonut.

Sama vika rahikaisella. Paitsi, että enemmän maistuisi kyllä nyt punaviini.

Vaikka toisaalta punaviini ei sopisi illallissuunnitelmini, sillä suunnitelmissa on tehdä tulinen curry pakastetusta lampaasta (1,5 kg), josta varmaankin suurin osa päätyy valmistamisen jälkeen pakkaseen. Pitää vaan päättää tekisinkö mahdollisesti tikka masalaa, rogan joshia, tai jotain muuta. Yleensä päädyn säveltämään jotain ihan omiani, enkä seuraa reseptejä.

Sidedishinä ehkä Aubergine Bhaji tai Brindil Bhaji. Ja kerrankin ihan valkoista riisiä, jasmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 02, 2021, 12:41:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2021, 12:25:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 00:13:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:38:26
^
Sinä olet yhdessä asiassa paras: olemaan sinä. Kukaan toinen ei voi olla paremmin/tarkemmin sinä kuin sinä itse.

Voiko ihmiset panna paremmuusjärjestykseen siinä, miten hyviä he ovat olemaan oma itsensä? Jos ei voida, silloin vertaileminen ei johda mihinkään.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 11:15:13

Silti on muutamia asioita, joissa olen ihan hyvä ja se kyllä mielestäni täysin riittävää ja pitää minut onnellisena.

Jos ei ole missään asiassa hyvä, mistä sen onnellisuuden silloin repii - paitsi itsepetoksesta?

Siis olen hyvä. Oikeasti. En paras, vaan hyvä.

Ja Kertsi on oikeassa, olen paras minä.

T: Xante

Viivaus-Pitää paikkansa ja kaiken lisäksi ainoa.
Eikä siinä mitään pahaa olekaan, ongelmat alkavat siitä, että todistaakseen itselleen tuon ilmeisen seikan vertaa kuitenkin "itseään# muihin ja alkaa epäilemään--
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 02, 2021, 12:42:31
Olutta, puikulaperunamuusia, naudan sisäfilettä, kastikkeena pikkuisen voisulaa ja uunissa kertynyttä sisäfileen lihasnestettä, vuohenjuustosalaattia.

Lisää olutta ja päivän mietteenä se, että klassisessa ranskalaisessa keittiössä ei tunneta kuin yksi kastike (Ja se on voisula), mutta erilaisia juustoja läjäpäin. Ranskalaiset ovat hulluja. Hanhiakin pakkosyöttävät niin, että maksat poksuu! Toisaalta hanhet ovat vain höyhenpeitteisiä demoneita ja kusipäitä, joten en tätäkään nyt tässä liikaa ryhdy murehtimaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 13:01:28
Kyllä ranskalainen keittiö tuntee monia kastikkeita, ainakin omat lukuisat kulinaristiset kokemukseni Ranskanmaalla kertovat sen, ja myös omistamani liki 700-sivuinen keittiöraamattu, Le livre de la bonne cuisine, jonka vaikuttaa olevan aika perinteiseen ranskalaiseen kyökkitaitoon perustuva (satavarma en kyllä ole). Ainakin Ranskassa tehdään punaviini-, valkoviini-, maito-, vadelmaviinietikka-, creme fraice-, kananmuna-, majoneesipohjaisia kastikkeita, ja varmaan muitakin.

Paras naudanfileateriani Suomessa oli Helsingissä, Lehtovaarassa, ja se oli provencelainen naudanfile *) kera Lehtovaaran valkosipuliperunoiden, jotka tehdään ilman kermaa, ja jotka ovat legendaarisia.

*) Coeur de filet Provençale Lehtovaara
Cœur de filet tarkoittaa naudan sisäfileen keskiosaa, joka on paistettu isona palana ja viipaloitu tarjolle. Lehtovaaran perusti alun perin kondiittori Emil Lehtovaara Viipuriin vuonna 1916, jossa toimiessaan ravintola kerkesi nauttimaan suurta suosiota ja asiakkaita saapui menoa ihmettelemään kauempaakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 02, 2021, 13:15:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 12:28:51
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 02, 2021, 12:03:56
Tekisi mieli hakea olutta. En ole sitten viime kesän - oisko ollut juhannuksen - jälkeen alkoholia juonut.

Sama vika rahikaisella. Paitsi, että enemmän maistuisi kyllä nyt punaviini.

Vaikka toisaalta punaviini ei sopisi illallissuunnitelmini, sillä suunnitelmissa on tehdä tulinen curry pakastetusta lampaasta (1,5 kg), josta varmaankin suurin osa päätyy valmistamisen jälkeen pakkaseen. Pitää vaan päättää tekisinkö mahdollisesti tikka masalaa, rogan joshia, tai jotain muuta. Yleensä päädyn säveltämään jotain ihan omiani, enkä seuraa reseptejä.

Sidedishinä ehkä Aubergine Bhaji tai Brindil Bhaji. Ja kerrankin ihan valkoista riisiä, jasmin.

Sait ylipuhutuksi. Kävin ostamassa kaliaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 02, 2021, 13:20:34
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 13:01:28
Kyllä ranskalainen keittiö tuntee monia kastikkeita,
Painoarvo olikin sanalla "klassinen". Sittemminhän on niin, että sous-chefit (https://en.wikipedia.org/wiki/Sous-chef) eli juuri kastikkeisiin erikoistuneet kokit edustavat samalla kokin ammatin korkeinta, ja hienopieruisinta kastia.

Elokuvassa Ilmestyskirja.Nyt! on mukana hermoheikko soosikokki, jonka freak-out ja vuodatus viidakossa väijyneen tiikerin yhteydessä naurattaa joka kerran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 13:21:17
Pidähän hauskaa minunkin puolestani, Hömppis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 13:36:33
Lainaus käyttäjältä: Aave - huhtikuu 02, 2021, 13:20:34
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 13:01:28
Kyllä ranskalainen keittiö tuntee monia kastikkeita,
Painoarvo olikin sanalla "klassinen". Sittemminhän on niin, että sous-chefit (https://en.wikipedia.org/wiki/Sous-chef) eli juuri kastikkeisiin erikoistuneet kokit edustavat samalla kokin ammatin korkeinta, ja hienopieruisinta kastia.

Elokuvassa Ilmestyskirja.Nyt! on mukana hermoheikko soosikokki, jonka freak-out ja vuodatus viidakossa väijyneen tiikerin yhteydessä naurattaa joka kerran.

Olen nähnyt tuon elokuvan, mutta tyystin unehtunut on hermoheikko soosikokki. Sous-chef on apukokki. Linkkisi mukaan sous-chefit ovat nokkimisjärjetyksessä kakksosijalla, pääkokin jälkeen. Ja kastikekokit (saucier) ovat erikseen, nokkimisjärjestyksessä pääkokin ja apukokin alapuolella: https://en.wikipedia.org/wiki/Saucier

Tässä Michelin-sivulla listataan 5 klassista ranskalaista soosia, joista on monia variantteja:
https://guide.michelin.com/mo/en/macau-region/macau/article/dining-in/the-5-mother-sauces-of-french-cuisine

Tästä wikipedian soosilistauksesta (https://fr.wikipedia.org/wiki/Cat%C3%A9gorie:Sauce_fran%C3%A7aise) en suoralta kädeltä osaisi valita niitä, jotka eivät ole klassisia.
(Ehkä Sauce américaine, Sauce chien?)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 02, 2021, 13:45:47
^
Ketkäs kakkossijalta tuppaavat nousta myös ekoiksi?

Autistic Reporter, Michael Falk, Enchanted By Prison's Rigid Routine (https://www.youtube.com/watch?v=D04wb7P_v-4) (YT).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 14:12:25
^
Hauska. Vähän sääliksi kyllä käy tuo journalisti, joka hinkuu vankilaan.

Vankiloissa on yliedustus psykopaatteja:
Psychopaths: Can Their Brains Be Fixed? (https://www.youtube.com/watch?v=_Cz7CjeVmKI)

Olikohan se niin, että armeijassa on paljon psykopaatteja kapiaisena? Trump ainakin viihtyi armeijassa erinomaisesti, ne rutiinit, ne rutiinit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 02, 2021, 14:29:42
^
Hauskinta tässä nyt oli se, miten sinä kerjäsit jälleen huomiota!

Ole hyvä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 14:31:26
Ai jos sinun aivopierujasi esimerkiksi ranskalaisesta keittiöstä oikoo, on se "huomion kerjäämistä"?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 02, 2021, 14:38:07
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 02, 2021, 13:21:17
Pidähän hauskaa minunkin puolestani, Hömppis.

Kiitos, se on tälle illalle ainakin alustava tavoite. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 02, 2021, 19:31:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 29, 2021, 11:09:54
^

Eikö tuo "pahvein ja kartongein" peittely ole ihan turhaa puuhastelua, kun pimennysverho on keksitty?

Tässä nyt yksi esimerkki https://www.tokmanni.fi/pimennysverho-130-x-240-cm-6419860417684

Otin vinkistä onkeeni ja nyt on kaksi yötä nukuttu Tokmannin 19,90€:n pimennysverho ikkunan eessä. Kokemukset on ristiriitaiset mutta luulen hyötyneeni.
  1. yönä valoa tunkikin toisesta ikkunasta ja kolmannesta lisäksi. Vaikka heräsin liian varhain niin ehkä pimennysverho auttoi edes jonkin verran.
  2. yön jälkeen eli tänä aamuna heräsin mukavasti myöhään nukkuneena mutta aurinko olikin  osittain/täysin pilvessä. Toisaalta olin älynnyt illalla tukkia 2. ja 3. ikkunan valoja. Odotan vielä täysselkeää aamua lopulliseen testiin ja tuomioon mutta hyvältä näyttää. :D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 02, 2021, 20:33:28
^
Hyvä, jos apua löytyy. Mutta jos sinulla on useampi ikkuna, josta valoa pukkaa, niin kannattaa niihinkin pimennysverhot laittaa, jos olet niin herkkäuninen. Nehän on niin tukevaa tekoa, että talvella ne hillitsee myös jonkin verran pakkasen hohkaamisesta ikkunasta, joten siihenkin niitä voi käyttää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - huhtikuu 02, 2021, 23:13:47
Kuuntelin Paco de Lucían konserin Tuubista ja iski aivan h-i-r-v-e-ä hinku päästä musiikkia kuuntelemaan live-keikalle. Teki mieli heittää heti takki niskaan ja etsiä kaupungista ihan mitkä tahansa pimeät pirskeet ja tunkea joukkoon ilman maskia ja muita kondomeja ja juopotella ja tanssia ja iskeä mikä tahansa turjake. Sitten väsyneenä, haisevana ja kipeänä kotiin. Mutta onnellisena ja elämän maku suussa. :P :'( >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 03, 2021, 07:11:50
Nyt on oltu tuhmia, kavereita kävi. Parempi puolisko kaivoi pakastimen perukoilta hirvipaistin ja teki Kotilieden ohjeella padan.

Ystäviä tuli syömään, oikein kolme kerrallaan, että pysyttiin kai nykyisissä ohjeissa (?). Kivaa oli, mielen päältä lähti monta asiaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 03, 2021, 08:24:51
Kyllä hiukan järkytti taas ajan kuluminen. Tänään FB:n muistoissa oli merkintä tasan kahden vuoden takaa, että olin aamusella joutunut temppuilemaan saadakseni läppärini käyntiin. Iltapäivällä oli toinen merkintä, jossa kerroin kävelleeni Verkkokaupan noutovarastolle hakemaan pari tuntia aikaisemmin netistä ostamani uuden koneen.

Eihän tuossa muuta kummallista, mutta edelleen puhun tästä läppäristäni "tässä uudessa koneessani ... ". Tämähän alkaa kohta olla keski-iässä. No, ehkä jollain muulla olisi. Minulla tämä taitaa olla vielä taaperoiässä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - huhtikuu 03, 2021, 09:29:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 02, 2021, 12:41:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2021, 12:25:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 00:13:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:38:26
^
Sinä olet yhdessä asiassa paras: olemaan sinä. Kukaan toinen ei voi olla paremmin/tarkemmin sinä kuin sinä itse.

Voiko ihmiset panna paremmuusjärjestykseen siinä, miten hyviä he ovat olemaan oma itsensä? Jos ei voida, silloin vertaileminen ei johda mihinkään.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 11:15:13

Silti on muutamia asioita, joissa olen ihan hyvä ja se kyllä mielestäni täysin riittävää ja pitää minut onnellisena.

Jos ei ole missään asiassa hyvä, mistä sen onnellisuuden silloin repii - paitsi itsepetoksesta?

Siis olen hyvä. Oikeasti. En paras, vaan hyvä.

Ja Kertsi on oikeassa, olen paras minä.

T: Xante

Viivaus-Pitää paikkansa ja kaiken lisäksi ainoa.
Eikä siinä mitään pahaa olekaan, ongelmat alkavat siitä, että todistaakseen itselleen tuon ilmeisen seikan vertaa kuitenkin "itseään# muihin ja alkaa epäilemään--

Jos alkaa vertailemaan itseään muihin "minuihin" niin ongelmat ovat jo ihan toista luokkaa..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 03, 2021, 10:50:45
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 03, 2021, 09:29:54

Noh, jos joku niin Karikko on todistanut, että we'll always have rinnakkaistodellisuus!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 03, 2021, 10:51:10
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 03, 2021, 09:29:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 02, 2021, 12:41:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2021, 12:25:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 00:13:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:38:26
^
Sinä olet yhdessä asiassa paras: olemaan sinä. Kukaan toinen ei voi olla paremmin/tarkemmin sinä kuin sinä itse.

Voiko ihmiset panna paremmuusjärjestykseen siinä, miten hyviä he ovat olemaan oma itsensä? Jos ei voida, silloin vertaileminen ei johda mihinkään.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 11:15:13

Silti on muutamia asioita, joissa olen ihan hyvä ja se kyllä mielestäni täysin riittävää ja pitää minut onnellisena.

Jos ei ole missään asiassa hyvä, mistä sen onnellisuuden silloin repii - paitsi itsepetoksesta?

Siis olen hyvä. Oikeasti. En paras, vaan hyvä.

Ja Kertsi on oikeassa, olen paras minä.

T: Xante

Viivaus-Pitää paikkansa ja kaiken lisäksi ainoa.
Eikä siinä mitään pahaa olekaan, ongelmat alkavat siitä, että todistaakseen itselleen tuon ilmeisen seikan vertaa kuitenkin "itseään# muihin ja alkaa epäilemään--

Jos alkaa vertailemaan itseään muihin "minuihin" niin ongelmat ovat jo ihan toista luokkaa..

Mitä luokkaa ne ovat- mikä se toinen luokka on.

Olettaisin, että jokainen ihminen vertaa itseään toisiin ja se alkaa jo pikkulapsista. Muutenhan ei ihmisten tasoista yhteiskuntaa olisi tullut tähän matoiseen maailmaan.
Minuus on prosessi siinä missä muutkin aatteelliset yhteydet--
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 03, 2021, 15:31:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 02, 2021, 23:13:47
Kuuntelin Paco de Lucían konserin Tuubista ja iski aivan h-i-r-v-e-ä hinku päästä musiikkia kuuntelemaan live-keikalle. Teki mieli heittää heti takki niskaan ja etsiä kaupungista ihan mitkä tahansa pimeät pirskeet ja tunkea joukkoon ilman maskia ja muita kondomeja ja juopotella ja tanssia ja iskeä mikä tahansa turjake. Sitten väsyneenä, haisevana ja kipeänä kotiin. Mutta onnellisena ja elämän maku suussa. :P :'( >:(
Tämä on viisaus ja profeetat ja mikäli näin myös toimit, olet hyväksi havaittu ja meidän naisiamme!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 03, 2021, 15:39:03
"Voisiko joku ihana nainen lähteä saatille, kun minä oon ujo ja kiltti nuori mies, enkä uskalla kävellä yksin kotiin?"  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 03, 2021, 15:39:08
Ei ole yhtään rapulaa. Tai vähän on, mutta yllättävän tasapainoinen olo kuitenkin. Tosin enempi iloinen siitä, etten osallistunut keskusteluihin kännipäissäni
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 03, 2021, 16:10:40
"No niin. Otetaanpa samalla vähän paitaa pois päältä että päästään näkemään tarkemmin, että mikä siellä oikein on".  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 03, 2021, 16:13:22
Lainaus käyttäjältä: Aave - huhtikuu 03, 2021, 15:31:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - huhtikuu 02, 2021, 23:13:47
Kuuntelin Paco de Lucían konserin Tuubista ja iski aivan h-i-r-v-e-ä hinku päästä musiikkia kuuntelemaan live-keikalle. Teki mieli heittää heti takki niskaan ja etsiä kaupungista ihan mitkä tahansa pimeät pirskeet ja tunkea joukkoon ilman maskia ja muita kondomeja ja juopotella ja tanssia ja iskeä mikä tahansa turjake. Sitten väsyneenä, haisevana ja kipeänä kotiin. Mutta onnellisena ja elämän maku suussa. :P :'( >:(
Tämä on viisaus ja profeetat ja mikäli näin myös toimit, olet hyväksi havaittu ja meidän naisiamme!
– Täällä on nyt ihan suoraan näitä raportoituja kyläilyjä, yksityisjuhlia, ystävän tapaamisia, hääjuhlia, morsiusjuhlia, 60-vuotisjuhlia, mökkireissuja kaveriporukalla, kotimaan matkailu kaveripiirissä, Salminen selvitti.
https://kantapaikka.net/index.php/topic,1138.msg94224.html#msg94224

Notta eiköhän me vielä hommata ne liikkumisrajoituksetkin ja yksi uusi korona-aalto sinne tänne.

(https://img.ilcdn.fi/MCROiYZTL7es_RvsFzh5BjMQhyM=/full-fit-in/612x0/img-s3.ilcdn.fi/a7c6ab9fdd61b3f5c46ed7ffd76305394fd13b238d5c420dc9afbf3a19ede153.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 03, 2021, 16:22:54
^
Mutta lapset?! Ihan pienet lapset, pienine varpaineen ja suloisine hymyineen?!

Kuluneen vuoden aikana taaperot ei oo nähneet kuin maskien peittämiä kasvoja ja ihmislapsillakin on kriittiset kaudet, jolloin pitäisi oppia tunnistamaan ilmeitä ja eleitä!

Sitä paitsi aikuisten pitäisi välillää elääkin, eikä vain "pärjätä"! Eläminen tarkoittaa tässä myös remuamista ja edesvastuuttomuutta, joissa toimissa en kyllä haluaisi törmätä esimerkiksi sinuun lainkaan! Pysy ilman muuta himassa, sinä idealistinen vajakki! 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - huhtikuu 03, 2021, 16:29:14
Juuri ennen kuin busseihin tuli maski"pakko" joku vanha ja vaivalloisesti liikkuva mies tuli maskittomana autoon ja keski-ikäinen maskiton nainen alkoi hänen kanssaan hölöttämään koronasta. En jaksanut kuunnella keuhkoamista, mutta sen kuulin tahtomattanikin miten muija ruikutti juuri sitä miten kehittyvät pikkulapset eivät näe muuta kuin maskeja.

Niin varmaan joo. Kotonakin kaikki maski päässä kokoajan. Hohhoijaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - huhtikuu 03, 2021, 19:21:13
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 03, 2021, 10:51:10
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 03, 2021, 09:29:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 02, 2021, 12:41:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 02, 2021, 12:25:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 02, 2021, 00:13:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 31, 2021, 11:38:26
^
Sinä olet yhdessä asiassa paras: olemaan sinä. Kukaan toinen ei voi olla paremmin/tarkemmin sinä kuin sinä itse.

Voiko ihmiset panna paremmuusjärjestykseen siinä, miten hyviä he ovat olemaan oma itsensä? Jos ei voida, silloin vertaileminen ei johda mihinkään.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 31, 2021, 11:15:13

Silti on muutamia asioita, joissa olen ihan hyvä ja se kyllä mielestäni täysin riittävää ja pitää minut onnellisena.

Jos ei ole missään asiassa hyvä, mistä sen onnellisuuden silloin repii - paitsi itsepetoksesta?

Siis olen hyvä. Oikeasti. En paras, vaan hyvä.

Ja Kertsi on oikeassa, olen paras minä.

T: Xante

Viivaus-Pitää paikkansa ja kaiken lisäksi ainoa.
Eikä siinä mitään pahaa olekaan, ongelmat alkavat siitä, että todistaakseen itselleen tuon ilmeisen seikan vertaa kuitenkin "itseään# muihin ja alkaa epäilemään--

Jos alkaa vertailemaan itseään muihin "minuihin" niin ongelmat ovat jo ihan toista luokkaa..

Mitä luokkaa ne ovat- mikä se toinen luokka on.

Olettaisin, että jokainen ihminen vertaa itseään toisiin ja se alkaa jo pikkulapsista. Muutenhan ei ihmisten tasoista yhteiskuntaa olisi tullut tähän matoiseen maailmaan.
Minuus on prosessi siinä missä muutkin aatteelliset yhteydet--

Vertailu toisiin on hyvin tavallista kyllä. Mutta että vertailisi itseään toisiin mitatakseen olenko paras minä? Ehkä tässä on joku syvällinen zen-koan kyseessä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 03, 2021, 19:22:42
Äsken saunomassa ja nyt kinkkua tps-lukko-ottelua katsoen. Jälkkäriksi olisi mustikkarahkaa, kyllä nyt kelpaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 04, 2021, 11:15:05
Lainaus käyttäjältä: mikainen - huhtikuu 03, 2021, 19:21:13

Vertailu toisiin on hyvin tavallista kyllä. Mutta että vertailisi itseään toisiin mitatakseen olenko paras minä? Ehkä tässä on joku syvällinen zen-koan kyseessä.

Eihän sinulla muita "miniä" ole> olet mitä olet, miksi yleensäkään vertaisit.

Olet siis taatusti myös "paras minä ja ainoa, kuten jo aiemmin kirjoitin xantelle.

No vertaaminen on ihmismielen perustoimintoa ja se prosessointi on kyllä päällä jatkuvasti- valveillaolon myötä.
Tietoinen vertaileminen lienee turhaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 06, 2021, 16:55:45

How Science is Taking the Luck out of Gambling - with Adam Kucharski

https://www.youtube.com/watch?v=658xlubwnDc

Science. Science, tuo meille avun tähän ongelmaan, ei tolkun ihmiset.

Erityisen hyvä, tuo Science. Ehdotan palkintoa. Varmaan käy, joten laitetaan tulemaan. Sopiihan muillekin ...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 08, 2021, 00:39:29
Ajattelin pari päivää spekuloiden ajatusta:  Piilevä kipu? En tiedä onko sana "kipu" aivan korrekti sana tässä,
ehkä joskus sopivampi sana olisi "häiriö" tai "aistillinen häiriö" mutta yritän.
Kipuja voisi olla tämmöisiä alatyyppejä:

  1 a. Tiedostettu häiritsevä kipu
  1 b. Tiedostettu tuskin häiritsevä kipu

  2 a. Tiedostamaton koska huomaamaton, kunnes keskittyminen siihen havahduttaa ja tästä tulee 1b.
  2 b. Tiedostamaton kipu jota ei keskittymälläkään/"etsimällä" tajua kivuksi.
         2b2. esim nukkuessa unessa ei tajua kivuksi (lihas tai olkapää kipeä) ja herättyään toisesta asennosta sitä ei ole
             aistittavaksi.

Silti 2:t voi häiritä nukkumista tai keskittymistä. Tällaisia minulla taitaa olla mahakivut joita en kivuiksi tai "kivuiksi" tajua,
mutta herättävät tai vaikeuttavat muuten unta. 2:t voi olla 1:iä myös koska niihin on tottunut eikä enää tajua?

Tänään oli just Hesarissa autisti/aspergereista:
" Ihminen voi esimerkiksi olla yliherkkä äänille, kosketukselle, hajuille, mauille, valolle tai lämmölle. Ympäristön taustaäänet, jotka  harvoin haittaavat muita ihmisiä, autistinen voi tuntea jopa fyysisenä kipuna."
- https://www.hs.fi/tiede/art-2000007903138.html  (tilaajille)

Olen muutenkin ääniherkkä, mutta se vaihtelee. Minulla oli eilen tällainen voimistunut kokemus, joka kesti jonkun minuutin kait, koitin nukkua mutta oli epämiellyttävä outo yliherkkä olo, kuin kaikki aistit "herkällä karrella". Sukulainen meni ulos, aukaisi oven, sen kädensijan lukkomekanismin aukaisuäänen jokainen ääniyksityiskohta oli kuin olisi porannut minua hammasporalla aivoihin. Koska olin niin väsynyt ja tahdoin nukahtaa niin en huutanut (teki mieli) enkä ns. nostanut meteliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 08, 2021, 11:01:12

^ Parempi sanoa, että suojaus puuttuu, tai että jotain tulee mukaan siten, ettei sille ole normaalia vastaanottoa, aiheutti saapuvana, mitä sitten teki.

Voitaisiin puhua vaikka tuntemiseen perustuvasta immuniteetista, sen vajeesta, tai järjestelmän kytkeytyneisyyden eroista.

Mielenkiintoista rintama-aluetta, yksilön vinkkelistä. Ei tarkoita, etteikö rintamaa voitaisi ajatella laajempana.

Yleisesti nimittäin on, että vaikka yhteistoimintaa on paljon, sille ei ole fysilogista, tai materiaalisempaa perustaa. Laajemmat asiat ovat muun tyyppisiin alustoihin pohjautuvia, ainakin sivistyneillä ihmisillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 08, 2021, 11:09:02
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 08, 2021, 00:39:29Olen muutenkin ääniherkkä, mutta se vaihtelee. Minulla oli eilen tällainen voimistunut kokemus, joka kesti jonkun minuutin kait, koitin nukkua mutta oli epämiellyttävä outo yliherkkä olo, kuin kaikki aistit "herkällä karrella". Sukulainen meni ulos, aukaisi oven, sen kädensijan lukkomekanismin aukaisuäänen jokainen ääniyksityiskohta oli kuin olisi porannut minua hammasporalla aivoihin.

On kuitenkin reikiä, ihan tavallisillakin ihmisillä, joista "pääsee sisään". Äänimaailman aukottomuus välttämättä ole täydellinen, suojaavassa mielessä. Mikä taajuus sitten puree, mikä ei, riippuu vähän tapauksesta.

Tästä saisi hyvän täsmäaseen, yksilökohtaisiin tapauksiin. Hyvää menetelmässä yleensäkin, olisi havaittavuusrajaus, ja ilmiöitten jaettavuusmahdottomuus, johon yhteiset yleensä pohjaa, ja siitä pidetään kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 09, 2021, 12:32:53
Voi mikä pettymys! Olen huolella valmistautunut formulaviikonloppuun ja kun katsoin ohjelmaa, jotta milloin alkaa vapaat harjoitukset, niin eihän niitä tulekaan nyt. Viikon päästä vasta on seuraava kisaviikonloppu.  :'( :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 10, 2021, 20:50:26

Kun satuin äsken näkemään Noam Chomskyä eräässä klipissä, kun oli nuori ja vireän oloinen, niin väistämättä tuli mieleen Kalle Päätalo. Jotain samaa oli ensinnäkin ulkonäössä, ja toisaalta kerrotatavassa.

Päätaloa ei ole paljoa näkynyt, liikuvassa kuvassa. Se oli tuota aikaa. Chmosky elää yhä, tosin on iäkäs.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 11, 2021, 17:47:43
Lainaus käyttäjältä: Juha - huhtikuu 10, 2021, 20:50:26

Kun satuin äsken näkemään Noam Chomskyä eräässä klipissä, kun oli nuori ja vireän oloinen, niin väistämättä tuli mieleen Kalle Päätalo. Jotain samaa oli ensinnäkin ulkonäössä, ja toisaalta kerrotatavassa.

Päätaloa ei ole paljoa näkynyt, liikuvassa kuvassa. Se oli tuota aikaa. Chmosky elää yhä, tosin on iäkäs.

Eikös hän jo poistunut tästä murheen alhosta viime vuonna? 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - huhtikuu 11, 2021, 17:51:01
Elossa on, 92v.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 11, 2021, 17:59:01
Lainaus käyttäjältä: urogallus - huhtikuu 11, 2021, 17:51:01
Elossa on, 92v.
Aha selvä >yksi viime aikojen merkittävimmistä ajattelijoista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 12, 2021, 15:43:52
Avarsin paikallistuntemustani ja fillaroin Koivukylän katsastamaan Citymarketin. Taisin jollekin mainita, että Hiekkaharjun, mutta täällä tuntuu nuo kaupunginosien rajat olevan melkoisen epämääräisiä ja tuo suunta on jäänyt paremmin koluamatta. No, eniveis! Matka oli karvan verran alle viiden kilometrin, kun kartasta mittailin ajamani reitin ja tuntui kyllä lyhyemmältä, kun reitti oli yksinkertainen ja melkoisen tasainen ilman suurempia nousuja tai laskuja.

Nyt voin kehua tänään pyöröoveilleeni! Enpä tosiaan ole pitkään aikaan kohdannut pyöröovea, mutta tuolla sellainen oli. Minusta se on aika ahdistava kapine, vaikka tuossa oli suuri tila kulkijalle ja liike oli hidas, joten ei olisi pitänyt olla pelkoa kompuroinnista tai ovenpieliin törmäilyistä. Kuitenkin kaarevaksi taivutetut lasiseinämät heijastuksineen tekivät kummallisen epätodellisen tunteen ikään kuin hiukan olisi huimannut. Tunne loppui kyllä heti, kun pääsin värkistä ulos.

Kauppa itsessään oli hyvin poikkeuksellinen sittariksi, ahtaan tuntuinen ja ja sekava. Löysin kuitenkin kaikki ne, jotka olin ajatellut ostaa siinä tapauksessa, että kaupan löydän. Paluumatkalla olikin kymmenisen kiloa painoa enemmän kyydissä ja lämmin tuli polkiessa. Aika onnistunut reissu kuitenkin oli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 12, 2021, 22:16:02

Jokainen päivä, ilman tehokasta ja tarpeelliseen tähtäävää asiankäsittelyä, maksaa paljon.

Tässä voi sanoa olevan, eräs ihmisen parhaista potentiaaleista, tosin riippuu ajasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 12, 2021, 23:39:44
Kun istun yksin ruokapöytään, mieleeni tulee usein jatkosota.

Mielleyhtymä on ehkä vähän erikoinen. Syy on lukemani kenraali Erfurthin sotapäiväkirja, josta viimeistä osaa (joka voisi olla hyvin mielenkiintoinen) en ole lukenut.

https://docendo.fi/sivu/tuote/saksan-kenraali-suomen-paamajassa-1941/1960750
https://docendo.fi/sivu/tuote/waldemar-erfurth/2286368

Ruokapöytä - jatkosota - kenraali Erfurth ?

Selitys on se, että Erfurthin päiväkirjassa selostetaan kymmeniä aamiaisia ja lounaita ja päivällisiä ja illallisia ja yöllisiä... eli tilanteita, joissa korkeat sotaherrat ja muut tärkeät ihmiset istuvat pöytien äärellä nauittimassa ruokia ja juomia.

Tuntuu jotenkin hurjalta, että suurta sotaa on käsitelty vähän kuin jotain liiketoimea, jonka aloittamieksi ja edistämiseksi on käyty neuvotteluja ja liikelounaita. Sotilaat ovat taistelleet ja kuolleet juoksuhaudoissa ja merellä ja ilmassa. Samaan aikaan kenraalit ovat maistelleet hienoja viinejä ja jälkiruokia kristallien kimaltaessa. Saksan erikoisjoukot ovat joukkomurhanneet tuhansittain siviilejä salaisissa operaatioissaan, ja samaan aikaan saksalainen kenraali - ilmeisesti noista asioista osittain tietämättömänä - on ollut suomalaisen piispan kutsuilla keskustelemassa länsimaisen kulttuurin ja uskonnon säilyttämisestä.

Sota on jotenkin niin järjetöntä.

Olen monta kertaa miettinyt sitä, miten saksalainen rivisotilas tai upseeri motivoi itsensä taistelemaan maansa puolesta, jos hän tiesi joukkojensa tekemät hirmutyöt, ja jos hän ymmärsi maansa häviävän sodan. Kuula kalloon taistelusta kieltäytyjille on tietysti tehokas motivoija, mutta monien kohdalla totteleminen perustui kuitenkin muuhun.

Ilmeisesti on tarvittu valtava määrä itsepetosta. Omien pahoja tekoja ei ole haluttu uskoa, josta niistä on kuultu huhuja. Tai jos ne on ollut pakko uskoa, niiden on ajateltu kuuluvan sodan luonteeseen välttämättömänä pahana. Toisaalta lähestyvää tappiota ei ole haluttu uskoa, vaan on eletty epärealistisessa toiveajattelussa. Tai on ajateltu hyvin lyhyellä aikajänteellä  ja sodittu päivä kerrallaan.

En ole ollut sodassa, mutta jos olisin ollut, en olisi ollut mikään sankari vaan pikemminkin antisankari ja potentiaalinen rintamakarkuri. Kesän 1944 suurhyökkäyksessä olisin uskonut Neuvostoliiton voittoon ja Suomen miehittämiseen, joten olisin ajatellut, että taisteleminen on turhaa, paetkoon, ken pystyy.

Neuvostoliitto miehitti kaikki Saksan rinnalla taistelleet maat, joten looginen odotus olisi ollut, että se miehittäisi myös Suomen. Se, että Suomi jäi miehittämättä, on ihme sodan kokonaiskulku huomioon ottaen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 12, 2021, 23:52:01

Itseäni kiehtoo tapahtumien sijaan, kertoa suoraan ihmistä, tai siitä, mikä vaatii sanoitusta. Sanojen kautta voi yrittää avata ja lähestyä sitä, mikä on tuntematonta, mutta joka pitää sisällään jotain merkittävää.

Musiikki toimii samoin, kuten jokin muukin taide, tosin vaikka musiikkia en varsinaisesti osaa tuottaa, niin sanoin sitä voi lähestyä helpommin, omalla tavalla toki. Sama muissa sanallistuksissa.

Kun ihmisten moni järjestely perustuu sanallisuuteen, ja on dissonansseja täynnä, niin sama koskee tätä aluetta, vaikka muuten tylsämielistä, niin vaikuttavuutta on.

Nuorempana taisi kiehtoa tapahtumat, ja seikkailut. Nykyään ei oikein, tai melkein EVVK, ellei kylkiäisinä "substanssia".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 13, 2021, 13:54:29
Olin kadottanut pesutuvan varauskaleterin lukon avaimen ja tilasin kiinteistöhuollosta uuden avaimen eilen. Kiinteistöhuollolla ei ollut noita vanhanmallisia avaimia, joten piti tilata myös uusi lukko. Tänään kiinteistöhuolto antoi kaksi vaihtoehtoa, oma uusi lukko huoneistotunnuksella à 27€, joka tulisi noin kahden viikon kuluessa tai ilman huoneistotunnusta à 0€, jonka saisin välittömästi. Nyt oli tuo jälkimmäinen niin hyvä tarjous, että oli pakko sijoittaa. Kävinkin tänään jo hakemassa avaimen ja lukon ja sainkin varattua pesutupa-ajan jo huomiseksi. Saa noita vesipesun kestäviä verhoja ja peittoja pestyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 16, 2021, 14:04:35
Jaahas. Se on sitten niin paljon kuin pizzapäivä. Kaupassa ei ollu kalkkunarullaa enkä viittiny alkaa säätää kalkkunanrintapalojen kanssa, joten tilasin kylmän objektiivisesti enkä yhtään subjektiivisesti pizzan. Duunissa ollu aika kiire viimeiset pari viikkoa ja tänään sain kiireelliset työt valmiiksi, joten ostin myös olutta. Kyllä nyt kelpaa aloitella viikonloppua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 16, 2021, 15:31:20
Olen parikin fillarilenkkiä tehnyt tänään ja kävi jo mielessä, että olisi ehkä maskia voinut pitää ajaessa. Niin paljon hiekkaa oli ilmassa, kun ei ole satanut aikoihin ja melkoinen tuuli kuitenkin kävi. Täytyypä kokeilla miten paljon se haittaa hengittämistä polkiessa. Ehkäpä tyydyn tekemään illalla polvirukouksia, jotta tulisi kunnollinen sade, joka puhdistaisi ilmaan hiukan.

Sen tiedän jo edeltä, että viikon päästä perjantaina aamusella noin 9.00 - 11.00 välisellä ajalla sataa. Jos ei nyt koko PK-seudulla, niin ainakin Tiksin ja Korson välisellä alueella. Olen nimittäin tuohon sopinut tapaamisen, jonka matkat olen suunnitellut tekeväni fillarilla, koska busseista ei ole juuri mitään apua tuolle matkalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 17, 2021, 18:50:36
Kuuntelin eilen radiosta ohjelmaa nimeltä Kulttuuriykkönen, jossa muutama henkilö keskusteli jostakin aiheesta. Yhden henkilön nimi kuulosti niin erikoiselta, että en saanut siitä "otetta", kun se nopeasti sanottiin ohjelmassa. Jouduin etsimään Yle Areenasta ohjelman sivun ja katsomaan keskustelijan nimen sieltä.

Tuo henkilö alkoi kiinnostaa siksi, että hänen puhetyylissään oli jotain kiltillä tavalla viehättävää tai viehättävällä tavalla kilttiä. Toinen syy kiinnostuksen heräämiseen oli se, että henkilö kertoi syntyneensä Somaliassa. Halusin nähdä, miltä hän näyttää.

Videoita löytyi muutama. Nostan tähän esille Yle Areenassa olevan videon, josta esittelen yhden kohdan.

Toimittaja kysyy, kokeeko tuo henkilö olevansa suomalainen. Hän vastaa näin:

"Tuota, öhm, en. En, en, en koe, että... Mä enemmän koen itteni somalialaiseksi, ja tavallaan mä luulen, että meijän pitää miettiä, että mitä se tarkottaa olla suomalainen."

Noin kohdassa 2:40.

https://areena.yle.fi/1-50298280
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 17, 2021, 22:17:55

Hyvä kysymys kaikille suomalaisillekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 18, 2021, 14:17:28
Kuuntelin joutessani Kansanradiota ja siellä taas oli varsinainen mielensäpahoittaja.

Oli pahoittanut mielensä siitä, että rokotuksissa puhutaan massojen rokottamisesta nyt, kun eritysryhmät alkaa olla pitkälti jo rokotettu. Ei ihmisistä saa sanoa, että ne on massoja. Ne on ihmisisiä. Massoista puhuminen on loukkaavaa.

Minä kun olen vain hyvilläni, että kuulun siihen massaan - perusterve eikä vielä kovin vanhakaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 18, 2021, 14:28:48
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 17, 2021, 18:50:36Tuo henkilö alkoi kiinnostaa siksi, että hänen puhetyylissään oli jotain kiltillä tavalla viehättävää tai viehättävällä tavalla kilttiä. Toinen syy kiinnostuksen heräämiseen oli se, että henkilö kertoi syntyneensä Somaliassa. Halusin nähdä, miltä hän näyttää.

Jotain viehättävää ;D

Muuten teemasta, siis ihmisten ja ryhmien erottumisesta toisiinsa, ja vaikuttavimpaan haaraan nähden ...

Noissa liitoskohdissa, ilmenee tosiaan sitä hankausta, mitä kuvataan monella tavalla.

Oivalsin vasta nyt sen, että oikeastaan mitä tulee maalittamisen kaltaisiin ilmiöihin, kiusaamiseen, sakinhivutukseen, mielipevyöryttämiseen, poissulkemisiin, alempiarvoistuksiin, aidan vetelyihin, ... niin...

Kyseessä ei ole mikään sen erityisempi toimi, vaan on osa sitä samaa, mistä pohjasta lähtee suhtautumista, eriryhmäläisiin, mikä tosiaankin vaikuttaa. Suhtautumisen laatukaan ei pysy aina samana, vaan voi vaihdella tosi paljon plussankin puoleen, mitä ei ihan samalla tavalla sanota.

Plusvaikutteiset ovat toisaalta muutenkin eri tavoin reagointia vaativia, vähän joka lähtökohdasta katsoen. Tämä puoli on kuitenkin tärkeää tuoda esiin, kokonaiskattavuuden takia, ja ilmaista asia tähän sävyyn, että asiantuntijuus / asiantuntijuuden hakeminen, korostuisi samalla, ei asiantuntemattomuustavoite.

Näissä kannattaa pitää vähän pesäeroa, vaikka toisaalta senkin tulkintaan on samalla tapaa vapautta, ja toisaalta distanssimahdollisuus tähän nähden. Tai kenellä on, kenellä ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Juha - huhtikuu 18, 2021, 16:59:32
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 17, 2021, 18:50:36Noin kohdassa 2:40.

https://areena.yle.fi/1-50298280

Aika kokonaisvaltaisen oloinen esimerkki siitä kuvauksesta, jonka itseensä liittää. Puhetta tuottaa, suomeksi, ja maistelee ja tajustelee, että minkähän keskelle sitä nyt laittaa itseään menemään. Tuollainen vaikutema jää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 19, 2021, 11:25:38
Tämän päivän sosiaalinen kiintiö on täytetty.  Tulin lenkiltä ja vein fillarin pyörävarastoon. Kun sieltä tulin pois, töräytin ovella naapuriani selkään, kun tämä oli avaamassa rapun ulko-ovea. Sanoin "anteeksi" ja tämä vastasi "eipä mitään".

Tuli näin turistua ensimmäistä kertaa uuden naapurin kanssa. Eihän tuo muuttanut kuin tuossa vuodenvaihteessako se oli?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 19, 2021, 13:10:31
Nyt on meidän iloksi keksitty lehtipuhaltimen äänellä toimiva käsikäyttöinen pieni lakaisukone.  ;D  :o  ;D  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - huhtikuu 19, 2021, 13:42:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 19, 2021, 13:10:31
Nyt on meidän iloksi keksitty lehtipuhaltimen äänellä toimiva käsikäyttöinen pieni lakaisukone.  ;D  :o  ;D  :o

Lehtipuhallin olisi hyvä soittoääni kännykkään!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 19, 2021, 15:55:53
Minä varmaan saisin potkut huoltomiehen hommista alta aikayksikön, koska kieltäytyisin käyttämästä lehtipuhallinta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 19, 2021, 19:11:50
^
Aika nuoria on suurin osa noista meidän huoltomiehistä. Varmaan pärisevät vehkeet on houkutellut alalle :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 22, 2021, 11:27:07

Hurrr... olipa vilpoista käydä kauppareissulla nyt aamusella, vaikka laitoin kyllä enemmän vaatetta kuin muutamana edellisenä päivänä. Tuonhan jo osasin arvatakin, sillä sään kylmeneminen tapahtuu säännönmukaisesti pari päivää sen jälkeen, kun olen huoltanut talvijalkineet ja laittanut ne kesäteloille.

Kaupassa pakastealtaan äärellä valitessani itselleni sopivaa tuotetta näin sivusilmällä, että joku lappaa kärryynsä jotain oikein urakalla. En voinut olla vilkaisematta tarkemmin ja onneksi oli maski naamalla, sillä hymy karkasi ennen kuin huomasinkaan. Keski-ikäinen mies siinä lappoi mämmiä ostoskärryyn pikasilmäyksellä ainakin parikymmentä tuokkosta. Pakastemämmin hinta oli pudonnut jo 0,49 euroon tuokkoselta, kun se viime viikolla oli vielä 0,99 euroa. Olikohan Juha Mieto lähettänyt bulvaaninsa ostamaan mämmiä?  ;D ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 22, 2021, 12:27:58
Vilpoista oli jo eilen illalla kauppareissulla. Takaisin tullessa oli sen verran kantamusta ettei enää tuntunut niin pahalle. Kauppiailla tuntuu olevan jokin sotkemisvietti hyllyjensä suhteen. Joka kaupassa on hieman sekoitettu järjestystä. Se tarkoittaa meille asiakkaille ylimääräistä etsimistä. Kai tuolla yritetään saada kuluttajat tekemään heräteostoksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 22, 2021, 12:41:07
^
Tuosta järjestyksen vaihtamisesta olen useampaankin kertaan avautunut ja vain siksi, että kauppias varmaan minun kiusaksikin sitä muuttelua tekee.

Viimeisimmästä neronleimauksesta laitoin jo kauppiaalle kiukkusehkoa palautetta. Tämä nimittäin keksinyt laittaa konditoriatuotteiden viileähyllyn yksin jököttämään suoraan sisääntulon eteen ennen HEVI-osastoa. Jos olen normaaleilla arkiostoksilla, niin ei kyllä ensimmäisenä herää halu ostaa hienoja ja kalliita leivonnaisia, vaikka niitä olisi joku ihan ojentelemassakin. Kyllä luulen niiden olevan sellaisia tuotteita, jotka ostetaan suurimmaksi osaksi harkinnalla, kun on hienompia kaffevieraita tulossa.

Heräteostosten aika on vasta sitten, kun kärryssä tai kopassa on riittävästi suunniteltuja ja jopa terveellisiä ostoksia :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 22, 2021, 14:08:20
Katsomani "Tuntematon Sotilas" -elokuva vuodelta 2017 vei mietteet niihin aikoihin, joista filmi kertoi. Katsoin, mitä Helsingin Sanomat on kirjoittanut vähän ennen jatkosodan alkua. Mitkä ovat olleet tunnelmat.

Kesäkuun 15. päivän lehdessä mainostetaan amerikkalaisia, ranskalaisia, ruotsalaisia, suomalaisia, saksalaisia ja ehkä muissakin maissa tehtyjä elokuvia. Kiinnitin huomioni siihen, että myös neuvostoliittolaista elokuvaa "Volga, Volga" on esitetty Helsingin teattereissa.

https://www.imdb.com/title/tt0030947/?ref_=nm_ov_bio_lk1

Ohjelmistosta löytyy toinenkin neuvostoliittolainen elokuva, "Toukokuun yö", jossa Sergei Lemešev laulaa (Wikipedia: Lemeševin tunnetumpia rooleja olivat Levkon rooli teoksessa Toukokuun yö). En löytänyt elokuvasta tarkempaa tietoa. Olisikohan se tämä...(näyttelijät ovat samat)...

https://it.wikipedia.org/wiki/Una_storia_musicale

Saksalaisten elokuvien - joista useimmat ovat olleet tavanomaista kevyttä viihdettä - joukossa on ollut myös antisemitistisenä pidetty "Vallanhimo".

https://www.imdb.com/title/tt0032653/?ref_=nm_flmg_act_20

Yleisöllä on ollut mistä valita. Viikon päästä Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 23, 2021, 18:33:06
Äpy ja Tamppi tilattu.   :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 23, 2021, 23:29:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 19, 2021, 13:10:31
Nyt on meidän iloksi keksitty lehtipuhaltimen äänellä toimiva käsikäyttöinen pieni lakaisukone.  ;D  :o  ;D  :o
"Ilokseni" huomasin, että tuollainen pörrää meidänkin pihalla aamuvarhain.
En heitä syytä, syytän luontoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - huhtikuu 23, 2021, 23:40:54
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 23, 2021, 23:29:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 19, 2021, 13:10:31
Nyt on meidän iloksi keksitty lehtipuhaltimen äänellä toimiva käsikäyttöinen pieni lakaisukone.  ;D  :o  ;D  :o
"Ilokseni" huomasin, että tuollainen pörrää meidänkin pihalla aamuvarhain.
En heitä syytä, syytän luontoa.

Kiinnostaisi tietää, miten tuo luonnon syyttäminen (mielipide) etenee?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 24, 2021, 08:30:53
^^
En omassa viestissäni puhunut lehtien puhaltamisesta, joten ei myöskään lehtipuhallin ollut käytössä. Siinähän voisi olla perusteltua syyttää luontoa, kun on puihin lehtiä värkännyt ja ennen kaikkea vuosittain putoavat lehdet, joita joudutaan siivoamaan pois. Meidän pihassa ei tosin tähän aikaan puhallettavia lehtiä olisikaan, kun täällä päin Suomea lehdet putoava enimmäkseen syksyisin.

Luontoko se on hiekoitushiekan mättänyt pihoille ihmisten pois lakaistavaksi tai toinen vaihtoehtoa olisi, että luonto ei ole kehittänyt hiljaista lakaisukonetta?

Hiukan jäin ihmettelemään sitä hiekan sutimista pieniin kasoihin asfaltin ja nurmikon rajamaille. Nyt ne kasat on siinä jo useamman päivän lojuneet ja osaksi penskat ovat niitä potkiskelleet hajalle. Olisin olettanut, että hiekat siitä kerätään ja viedään johonkin pois.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 24, 2021, 08:53:54
^

Huoltofirmat rikkovat ympäristöviranomaisten määräyksiä ja käyttävät lehtipuhaltimia hiekan poistamiseksi kaduilta ja pihoilta.

Katuhiekan poistossa tarvitaan vettä
Lehtipuhaltimien käyttö on kielletty, koska ne nostavat katupölyn ilmaan ihmisten hengitettäväksi. Helena Pekkalan mukaan katuhiekkaa poistettaessa pitäisi käyttää aina vettä. Kaupunkilaiset ovat valittaneet ympäristötoimistoon myös siitä, että lehtipuhaltimet ovat alkaneet pöristä keväisin myös hyvin varhaan aamulla, jopa ennen kuutta. Pekkalan mukaan sekin on kiellettyä.

- Lehtipuhallinta saa käyttää syksylläkin lehtien poistoon aikaisintaan kello seitsemän aamulla, sanoo ympäristöinsinööri Helena Pekkala.

Ympäristönsuojelutoimistolla ei ole kuitenkaan resursseja lähteä metsästämään lehtipuhaltajia.

- Kenttävalvonta painottuu siihen, että saamme yleisöltä yhteydenottoja ja sitten pyrimme selvittämään, mikä huoltofirma määräyksiä rikkoo. Yksittäisten lehtipuhaltajien kimppuun emme käy, sanoo Helena Pekkala.

Kiellettyjä lehtipuhaltimia käyttäville firmoille annetaan huomautus.

https://yle.fi/uutiset/3-5076797

Reklamaatiota! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 24, 2021, 09:11:19
^
Mutta kun se lakaisukone EI ole lehtipuhallin, vaan vain ääni on otettu lehtipuhaltimesta.
Tuolla pöristimellä on tehty vain viimeistely sen jälkeen, kun ensin on ajettu traktorilla jonkinlaisella hiekankerääjällä veden kera ihan oikeaoppisesti isommat  alueet.

Pikkupöristin on käsikäyttöinen lakaisukone, jossa on noin 50-60 senttiä leveä pyörivä telaharja. Tässäkin taitaa päteä "pienet vehkeet, isompi ääni", vaikka ei ole lasermittausta tehtykään  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 24, 2021, 10:47:52
^
Pahoitteluni huonosta luetun ymmärtämisestäni ja kiitos kärsivällisestä tarkentamisesta.

Tässä pöristelyssä pätee ehkä sama psykologinen ilmiö jota pölynimurienkin valmistajat ovat aiemmin hyödyntäneet, eli kova työn ääni kertoo kovasta ja tehokkaasta työstä. Asukkaathan ovat huoltoyhtiöltä tehokasta työtä odottavia asiakkaita. :)
Nykyään sähköautoissa ja hiljaisuudella mainostetuissa pölynimureissa ollaan jo siirtymässä valistuneempaan ääntelyn tasoon ja ehkä pian myös muissakin pöristimissä. :)
Tai ehkä syyt ovat käytännöllisemmät:
These days, household affairs such as night time vacuum cleaning and machine-washing have become commonplace because of dense residential areas and diversified living styles, resulting in the increasing necessity for low-noise electrical household appliances.
https://www.researchgate.net/publication/317794957_Sound_Design_of_Vacuum_Cleaner_Based_on_Sound_Quality_Evaluation
Pölynimureitakin näköjään tutkitaan tieteellisesti. Sekä niiden ääniä. Ja miksi ei tutkittaisi. :)
Mielenkiintoista puhetta historiallisista, arkkityyppisistä ja kulttuurisista äänistä sekä tuotteiden äänisuunnittelusta.
vacuum cleaner sound design..many agencies and companies employing sound design.
https://www.researchcatalogue.net/view/221835/221836
Ruokakaupatkin hyödyntävät suunnitellusti aistiemme lisäksi niihin kytkeytynyttä ajatteluamme monin tavoin. Tuoksut, äänet, värit, tuotesijoittelu,..
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 22, 2021, 12:41:07
^
Tuosta järjestyksen vaihtamisesta olen useampaankin kertaan avautunut ja vain siksi, että kauppias varmaan minun kiusaksikin sitä muuttelua tekee.

Viimeisimmästä neronleimauksesta laitoin jo kauppiaalle kiukkusehkoa palautetta. Tämä nimittäin keksinyt laittaa konditoriatuotteiden viileähyllyn yksin jököttämään suoraan sisääntulon eteen ennen HEVI-osastoa. Jos olen normaaleilla arkiostoksilla, niin ei kyllä ensimmäisenä herää halu ostaa hienoja ja kalliita leivonnaisia, vaikka niitä olisi joku ihan ojentelemassakin. Kyllä luulen niiden olevan sellaisia tuotteita, jotka ostetaan suurimmaksi osaksi harkinnalla, kun on hienompia kaffevieraita tulossa.

Heräteostosten aika on vasta sitten, kun kärryssä tai kopassa on riittävästi suunniteltuja ja jopa terveellisiä ostoksia :)
Tuotteiden menekkiä täytyy seurata jatkuvasti. Kun munkkien myynti hiipui Voikkaalla talvikaudella, tehtiin uudelleenjärjestelyjä...Uuden leipäkonseptin pilotointi..."Omapaiston irtotuotteet taas myyvät sisääntulossa hyvin ja luovat tuoreusmielikuvaa"
https://www.k-kauppiasliitto.fi/kehittyva-kauppa/enemman-uunituoretta-aamusta-iltaan/

Lopuksi päivän sana: Zuigerphobia (https://www.verywellmind.com/what-is-the-fear-of-vacuum-cleaners-2671902)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 25, 2021, 08:42:48
^
Oma kauppiaani on tulkinnut tätä "Omapaiston irtotuotteet taas myyvät sisääntulossa hyvin ja luovat tuoreusmielikuvaa" aika erikoisesti tällätessään viileävitriinin (kakkuja, kääretorttuja leivoksia) heti sisääntuloon.

Nuo omapaistopisteet useimmiten ovat kaupan "peräseinällä" tai vähintäänkin kauempana sivuseinällä kuin ihan sisääntulon välittömässä läheisyydessä. Minusta se tuoreusvaikutelma tulee siitä, että näen niiden leipurien puuhaavan samalla silmäyksellä, kun olen valitsemassa niitä paistopisteen tuotteita.

Ehkä olen vain hankala asiakas, joka ei pidä muutoksista, jotka vaikuttavat omaan ostoskierrokseeni. Onneksi tuo kakkuhylly ei ole koskaan kuulunut reitilleni ja nyt ohitan sen vain omituisesti sijoitettuna kummajaisena. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 25, 2021, 10:19:53
^
Tämä oli myös merkillepantava kohta: Kun munkkien myynti hiipui Voikkaalla talvikaudella, tehtiin uudelleenjärjestelyjä.

Löysin muutaman kuvan jotka ehkä voisivat ilman viileävitriiniäkin valottaa kummalliselta vaikuttavaa tuotesijoittelua:

(https://img.aijaa.com/b/00793/14964034.jpg)
(https://img.aijaa.com/b/00470/14964035.jpg)
https://www.fazerpro.fi/siteassets/fazer-pro-kuvat/kuvastot-ja-muut-myyntimateriaalit/kuvasto-ja-liitteet/fazer_leipomot_t3_2017.pdf

Hevilläkin haetaan shopperien totuttuja reittivalintoja, tuotteiden etsintävaikeuksia ja houkutusten kestokykyjä kohtaavia lisämyyntipisteitä perushyllypaikkojen lisäksi. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 25, 2021, 10:48:03
^
Nyt alkaa minullekin valjeta vähitellen, miksi joidenkin tuotteiden löytäminen kaupasta on niin vaikeaa. Ne on varmaan jonkun mielikuvapellen oivalluksesta sijoitettu tuoteryhmänsä ulkopuolelle. Jää sitten ostamatta, jos en vahingossa siihen törmää poikettuani muusta syystä normaalilta reitiltä.

Ymmärrän kyllä, että joku ostaessaan vieraita varten "parempaa kahvia" saattaa napata matkaan myös vieressä pönöttävästä lisämyyntihyllystä paketin leivonnaisia. Mutta minä menen kahvihyllylle, kun "juhlamoka" (tarkoituksella yhdellä koolla) on tarjouksessa. Siinä ei silloin leivonnaisia katsella. Siinä vaiheessa olen jo kulkenut leipien ja leivonnaisten ohi ja ostanut, jos olen jotain tarvinnut.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 25, 2021, 11:17:07
Lähikaupassa oli ilmoitus, että menee remppaan. Odotan kauhulla uudistetun myymälän avautumista. Siellä ihmiset harhailevat oudonnäköisten hyllyjen välissä yrittäessään suunistaa makkarapakettien luota kohti halvinta keskiolutta...

Sivuhuomautuksena tuossa meidän pienessä lähikaupassa on hyvä jätskiosasto - toivottavasti eivät pilaa sitä, etenkään näin kesää vasten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 25, 2021, 11:30:08
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 25, 2021, 11:17:07
Lähikaupassa oli ilmoitus, että menee remppaan. Odotan kauhulla uudistetun myymälän avautumista. Siellä ihmiset harhailevat oudonnäköisten hyllyjen välissä yrittäessään suunistaa makkarapakettien luota kohti halvinta keskiolutta...

Sivuhuomautuksena tuossa meidän pienessä lähikaupassa on hyvä jätskiosasto - toivottavasti eivät pilaa sitä, etenkään näin kesää vasten.

Jotenkin vielä ymmärrän tuon kauppojen uudistamisinnon, tuotevalikoimavaatimus muuttuu ja kalusteet kehittyvät sekä pinnat kuluvat. Sitä en hyväksy, että täysin toimivia ja mukavia, kivasti aikaa nähneitä ravintoloita korjaillaan turhaan.

Oikeastaan pitäisi lailla suojella aina muutamia oman aikansa tyypillisiä ravintolainteriöörejä. Valitettavasti tunnelmaa ei saa säilöttyä. Voisi olla muutamia retroravintoloita joissa saisi polttaa pöydissä ja sisään ei pääsisi ilman pikkutakkia. Naisille takaisin kuitenkin sisäänpääsyn ilman miespuolista saattajaa.

Ruokatarjoilua pitäisi olla, listalla olisi mm. jauhelihapihvi ruskealla kastikkeella ja keitetyillä perunoilla, kasvispuoli olisi parikymmentä vihreää hernettä ja kolme siivua etikkapunajuurta. Juomapuolella olisi lähinnä vodkaa eri lantringeilla - puolukkamehulla, colalla, maidolla tai kahviliköörillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 26, 2021, 00:33:37
Lainaus käyttäjältä: a4 - huhtikuu 25, 2021, 10:19:53
Hevilläkin haetaan shopperien totuttuja reittivalintoja, tuotteiden etsintävaikeuksia ja houkutusten kestokykyjä kohtaavia lisämyyntipisteitä perushyllypaikkojen lisäksi. :)
Jäin vielä fiilistelemään shopperi-sanaa. Tarkoitetaanko sillä asiakasta? :)
Ehkä siihenkin tottuu kun tarpeeksi kauan fiilistelee tiiminä netissä missaamatta keissin pointtia. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2021, 07:50:37
^
Minä luin sen shopperin hiukan raadollisemmin ostajaksi enkä asiakkaaksi, jota olisi tarkoitus palvella.  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 26, 2021, 08:02:22
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 25, 2021, 11:30:08

Oikeastaan pitäisi lailla suojella aina muutamia oman aikansa tyypillisiä ravintolainteriöörejä. Valitettavasti tunnelmaa ei saa säilöttyä. Voisi olla muutamia retroravintoloita joissa saisi polttaa pöydissä ja sisään ei pääsisi ilman pikkutakkia. Naisille takaisin kuitenkin sisäänpääsyn ilman miespuolista saattajaa.

Ruokatarjoilua pitäisi olla, listalla olisi mm. jauhelihapihvi ruskealla kastikkeella ja keitetyillä perunoilla, kasvispuoli olisi parikymmentä vihreää hernettä ja kolme siivua etikkapunajuurta. Juomapuolella olisi lähinnä vodkaa eri lantringeilla - puolukkamehulla, colalla, maidolla tai kahviliköörillä.

Minulla sattuu olemaan alakerrassa 150 neliötä turhaa tilaa, johon olen suunnitellut retrohenkistä salakapakkaa. Rekvisiittaan kuuluisi vanha pajatso, levyautomaatti ja pieni tanssinurkkaus peilipallolla. Kalusteet olisivat tummaksi petsattua puuta ja jokaisella pöydällä olisi olutmerkin tuhkakuppi. Olut nautittaisiin kahvallisista kolpakoista. Kapakkaan kuljetaan siivousvälinehyllyn takana olevasta salaovesta. Asiakaskunta olisi jo valmiina mutta toteutus on edelleen aloittamista vaille valmis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2021, 08:19:08
^
Ei mitään salakapakkaa, vaan asutat asunnottomia. Noin suuren tilan voisi jakaa näppärillä väliseinillä, niin saisit autettua useampaa.

https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/4118759
Lukijalta: Asunnottomat alivuokralle – toisivat pelkän sängyn, erikoispalvelu kuittaisi osan vuokrasta

Tuossa tosiaan on tarjottu ajatusta vuokralla asuvalle, joka kai useimmiten on kerrostaloasunnossa vuokralaisena. Mutta miksipä se ei kävisi muillekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 26, 2021, 08:31:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 26, 2021, 08:19:08
^
Ei mitään salakapakkaa, vaan asutat asunnottomia.

Jos ne yhdistäisi niin olisi sitten kanta-asiakkaatkin valmiina. Illalla pilkun jälkeen levitetään patjat tanssilattialle ja sammuneet siirretään sinne. Aamulla taas jatketaan kapakointia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 26, 2021, 08:48:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 26, 2021, 08:19:08
^
Ei mitään salakapakkaa, vaan asutat asunnottomia. Noin suuren tilan voisi jakaa näppärillä väliseinillä, niin saisit autettua useampaa.

https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/4118759
Lukijalta: Asunnottomat alivuokralle – toisivat pelkän sängyn, erikoispalvelu kuittaisi osan vuokrasta

Tuossa tosiaan on tarjottu ajatusta vuokralla asuvalle, joka kai useimmiten on kerrostaloasunnossa vuokralaisena. Mutta miksipä se ei kävisi muillekin.

Tuo erikoispalvelu tuo mieleen Jaskan konfaamassa Amoren modeemin yhteysasetuksia tai "yhteysasetuksia"...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2021, 11:34:18
Veroilmoitus on tehty.

Huomasin, että "tärkeiden paperien röykkiö" on ollut jo pari vuotta siivoamatta ja oli hiukan etsimistä, että määrätyt läpyskät sieltä löytyi. Pitäisi varmaan käydä se läpi jossain välissä ja karsia vähemmän tärkeäksi muuttuneet pois ja loput järjestellä. Vaikka minua on pidetty jokseenkin säntillisenä, niin mapittaminen ei ikinä ole ollut minun juttuni. En ymmärrä, miten joku mapeista osaa löytää mitään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 27, 2021, 22:07:29
Eräs tunnettu henkilö kirjoittaa:

Olen kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat seisseet rinnallani ja auttaneet minua silloin, kun olen sitä tarvinnut. Samalla pyydän anteeksi niiltä, joiden rinnalla en itse ole seissyt ja joita en ole auttanut silloin, kun he olisivat sitä tarvinneet.

Tänään on ollut kolea ja tuulinen sää. Nuhakin on hieman vaivannut. Osa siitä on luultavasti allergiaa. On ärsyttävää, kun kaupassajonossa alkaa yhtäkkiä aivastuttaa.

Kävin sadan kilometrin päässä puuhailemassa, mutta hommistani ei oikein tullut mitään, kun koko ajan paleli. Kävin kaupoissa ostamassa työkaluja. Aikaansaannokseni jäivät olemattomaksi.

Tarkoitukseni on tehdä uusi katto erääseen kohteeseen. Katto ei ole suuri, joten sen tekemisen voisi luulla olevan helppo ja nopea homma. Mutta mitä vielä. Kun yritin irrottaa sisäpuoliset vanerilevyt katosta ruuvit aukaisemalla, levyt eivät irronneet. Ne on kiinnitetty reunoista vielä yhdellä ruuvirivillä, ja se on seinien sisällä. Pitäisi siis purkaa sisäseinätkin. Mutta niiden vanerit ovat puolestaan ovenkehysten ja kaiken maailman listojen ja hyllylevyjen alla. Pitäisi siis purkaa koko sisustus, jotta saisi muutaman vanerin irti katosta.

Ajattelin, että jätän vanerit paikalleen ja yritän tehdä uuden katon niiden yläpuolelle. En tiedä, onnistuuko tämäkään, koska katon ulkopuolelta tulee erilaisia pultteja läpi katosta, ja niiden mutterit ovat vanerien ja ulkokaton välissä. Katto on kuitenkin pakko korjata tavalla tai toisella. En haluaisi tehdä huonoa työtä, mutta en toisaalta haluaisi käyttää kohtuuttomasti aikaa yhteen projektiin, kun niitä on odottamassa muitakin.

P.S. Kun tähän ei ole vielä kukaan kirjoittanut perään, niin jatkan.

Katselin Helsingin Sanomien "aikakoneesta" lehden vanhoja numeroita. Valitsin sattumalta joulukuun kymmenennen päivän vuonna 1980. Lehdessä oli lyhyt yhden palstan uutinen otsikolla "Beatles John Lennon ammuttiin." Uutisessa kerrottiin Lennonin murhasta. Lehden sisäsivuilla "Kuolleet" palstalla on lisää tekstiä Lennonin urasta. Tämäkin juttu oli hyvin pieni ja tavanomainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 30, 2021, 12:21:24
Tilasin juuri Paramount plus -suoratoistopalvelun. Ajatus olisi katsoa 24/7 paavopesusientä.  :o 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 30, 2021, 17:09:28
Jahah Typsylit ja Veikkoset,

Se alkaa sitten Wappu, seuraavaksi lohta, valkoista parsaa, hollandaisea ja siitä pitämättömille kotipihan sienikastike.

Pari kaveria pyörähtänee, pallot ja serpentiinit ja härpäntiinit puuttuvat ja kissa pelkää saippuakuplia, joten ei edes niitä.

Viettäkää ja vaappukaa, mutta olkaa turvassa (ei turvallaan)!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 30, 2021, 17:34:43
Kiitos, oikein viihtyisää vappua myös sinne. 😊🎈🎉
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 05, 2021, 22:54:40
Muutamana päivänä on nyt äly leikannut, ajattelin. Mutta tarkemmin ottaen nokkela hoksaus, joka perustuu nopsaan muistiin.
TV:ssä sekunnin murto-osassa naamasta sain sanottua omistajan nimen, sanaristikko täyttyy vuorokaudessa (norm ei tahdo täyttyä edes viikossa) ja foorumilla tuntui sana lentävän. Mitähän minä olen nauttinut? Lisännyt liikuntaa, syönyt illalla hedelmiä. Ottanut illalla nokkaunia.

Twitterissä joku laittoi kyselyn että mitä Napoleon on merkinnyt Suomelle? /En tiedä/Ratkaisevasti/Kuka se on? /Ei mitenkään/.
   Napoleon meni pois tasan 200 vuotta sitten. Hassua juhlia semmosta Ranskassa, Macronin johdolla. Viestihän on silloin: "Onneksi meni poies. Huraa!"? ;D
   Niin, Napoleon merkitsi Suomelle venäläistämistä ja stagnaatiota. Meidän suvulle kylvi tauteja ja kärsimystä ja aikaisen poismenon surua. Monta elämää sukutaulussamme päättyi n. 1809 koska Venäjän/Ruotsin armeija toi taudit. Koska Napoleon painosti/käski tsaaria kostamaan Ruotsille ettei osallistunut Britannian boikottiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - toukokuu 07, 2021, 17:00:49
Jospa onkin niin, että kiihotuspykälä olisikin vain moderni jumalanpilkkapykälä? Kiihotuspykälän nimissä kun kiihottuvat lähinnä valtakunnansyyttäjä, ja ammattimaiset mielensäpahoittajat - varsinkin somessa.

Politiikkaa ja perustuslakia jatkaen minua on aina kummastuttanut perustuslain 29. pykälän realisoituminen puoluekuriin. Pyhä pykälä kun on jyrkässä ristiriidassa vallitsevan käytännön kanssa:

29 §

Kansanedustajan riippumattomuus

"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset".

Tätä on nyt taas ollut hyvä surkuhupailla, kun seuraa kansallisen (!) Kokoomuksen politikointia EU:n tukipaketin suhteen. :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 08, 2021, 20:04:13
Toissapäivänä, erityisesti iltana, olin niin viheltelevällä laulelevalla hilpeällä mielellä että paitsi itse niin myös ulkopuolelta huomautetttiin etten vain olisi humalassa? Mietin että olisiko joku ravinto tehnyt niin (käynyt mahassa alkoholiksi), vai mistä kyse? Ainoa ulkopuolinen selitys jonka keksin oli tämä:
  Tuona päivänä Kokoomus avasi ovet EU-elvytyspaketin puolesta äänestämiselle. Sydämeni täyttyi suuuuuuresta ilosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 08, 2021, 21:44:58

Tästä tänään kohdalle osuneesta videosta sain kosolti fiiliksiä ja mietteitä: Video (https://v.ylilauta.org/a/i/j/aijvs.mp4)

Mitkä fiilikset ja mietteet? :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 08, 2021, 21:58:12
^
Minä ainakin pelästyin pahanpäiväisesti  :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 09, 2021, 00:38:17
Onneksi en ehtinyt panna kuulokkeita korvilleni, kun avasin videon.

Tänään näin erikoisen ilmiön. Erään kadun varrella lyhyellä yhden korttelin matkalla oli kuudessa autossa sakkolappu ikkunassa. Saattoi olla useammassakin, mutta kuusi ehdin laskea ohi ajaessani. Ei siinä juuri muita autoja ollutkaan. Yhteen autoon oli mennyt juuri nuori nainen, joka tutki epäuskoisena sakkolappuaan ovenraossa seisten.

Minua melkein suututti tuo tapaus. Minun mielestäni kaupunkien harjoittama sakotusbisnes on tuomittavaa ja kaikin puolin moraalitonta liiketoimintaa. Sakkoansastahan tuossa oli kyse. Katsoin risteyksen kohdalla, millainen liikennemerkki katuosuudella oli, enkä ymmärtänyt siitä oikein mitään. En ehtinyt kunnolla lukea, mitä siinä luki, mutta olin näkevinäni lisäkyltissä maininnan jostakin toripäivistä, mitä se sitten tarkoittikin.

Ei kai nyt kuusi autonkuljettajaa pysäköi tahallaan autoaan sakkopaikalle, kun kerran lähellä on olemassa myös ilmaisia paikkoja. Pysäköijät olivat luultavasti ymmärtäneet kieltomerkin väärin ja tulkinneet, että siinä saa pysäköidä lauantaina ilmaiseksi. Paikalta oli mahdollisesti jo lähtenyt sakottetuja autoja, joten ties kuinka paljon kaupunki tuolla sadan metrin kadunpätkällä rahastaa.

Minun mielestäni pysäköintimerkkien (joiden noudattamista sakotuksella valvotaan) pitäisi olla niin selkeitä, että ei tulee väärin tulkitsemisen vaaraa. Kaupungin bisneksen kannalta tuollainen on tietenkin hyvä saalistuspaikka, mutta kuten jo kirjoitin, että pidä sakotusliiketoiminnasta.

Tuo kaupunki, jonka nimen jätän kertomatta, on kärsinyt jo pidemmän aikaa "Jyväskylän taudista", jonka nimen olen antanut sille, kun alunperin mukava ja selkeä kaupunki alkaa mennä pilalle. Siitä tulee erityisesti autolla liikkuvan kannalta ahdistava "No Go -zone", jossa on kieltoja ja rajoituksia ja sakotuksia aina vain enemmän. Paikat, joihin ennen sai pysäköidä ilmaiseksi, muuttuvat maksullisiksi. Kadut, joita pitkin ennen sai ajaa, muuttuvat jalankulkukaduiksi. Ja tätä rataa. Lopulta puukkojengit valtaavat autoista tyhjentyneet kadut ja tilan. Kauppaliikkeet siirtyvät kaupungin laidoille, joissa autoilla ajaminen ja ilmainen pysäköinti on vielä mahdollista. Kaupunki tosin heittelee perverssejä sakotusverkkojaan myös ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevien kauppaliikkeiden parkkipaikoille. "Muitithan pysäköintikiekon".

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000423764.html
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=17209
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 09, 2021, 02:42:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 08, 2021, 21:58:12
^
Minä ainakin pelästyin pahanpäiväisesti  :'(
Sama täällä! :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 09, 2021, 07:10:47
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 08, 2021, 21:44:58

Tästä tänään kohdalle osuneesta videosta sain kosolti fiiliksiä ja mietteitä: Video (https://v.ylilauta.org/a/i/j/aijvs.mp4)

Mitkä fiilikset ja mietteet? :)

Vihervasemmiston feministit puhumassa politiikkaa...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 09, 2021, 07:47:03
Tuli mieleen tämä juutuubin asiakaspalvelutilanne
You're a murderer (https://youtu.be/_THBjQ-uP9A)
Varoitus Kopekille: sisältää poliisin suorittamassa liikennevalvontaa  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 09, 2021, 07:52:26
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 09, 2021, 07:10:47
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 08, 2021, 21:44:58

Tästä tänään kohdalle osuneesta videosta sain kosolti fiiliksiä ja mietteitä: Video (https://v.ylilauta.org/a/i/j/aijvs.mp4)

Mitkä fiilikset ja mietteet? :)

Vihervasemmiston feministit puhumassa politiikkaa...?
Bruttokin taisi pelästyä pahanpäiväisesti. :)

Tänään on äitienpäivä. Onnea kaikille lasten vanhemmille.
(https://i.pinimg.com/originals/93/9d/f9/939df9fd108888b24b1097b36efb654f.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 09, 2021, 08:24:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 09, 2021, 00:38:17
Kaupunki tosin heittelee perverssejä sakotusverkkojaan myös ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevien kauppaliikkeiden parkkipaikoille. "Muitithan pysäköintikiekon".

Ei kai kauppaliikkeiden parkkipaikkojen sakotusverkoista kaupunkia pidä syyttää? Kyllähän suureksi osaksi ne parkkipaikat ovat kauppaliikkeiden hallinnassa olipa tontti omistuksessa tai vuokralla ja näin ollen kaupat (kauppakeskukset) voivat itse määrätä pysäköinnin hinnasta, ajasta ja näiden noudattamisen valvonnasta.

Sama koskee taloyhtiöiden parkkipaikkoja. Tässä meidänkin parkkiksella on jokunen taloyhtiön vieraille tarkoitettu parkkipaikka, joita Parkki-Patea on pyydetty valvomaan, jotta paikkoja käyttävällä on asiaan kuuluva lupalappunen eikä pysäköinti kestä yli sallitun ajan. Samoin valvotaan pihaan pysäköityjä autoja, sillä pelastustie on pidettävä vapaana vituttipa se tai ei. Valvonta otettiin käyttöön, kun pihapysäköinti karkasi käsistä ja nuo vieraspaikat olivat jatkuvasti täynnä naapuriyhtiön asukkaiden tai vieraiden autoja. Ilmaisia pysäköintipaikkoja olisi tarjolla sadan metrin päässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 09, 2021, 09:20:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 09, 2021, 08:24:40
Ei kai kauppaliikkeiden parkkipaikkojen sakotusverkoista kaupunkia pidä syyttää? Kyllähän suureksi osaksi ne parkkipaikat ovat kauppaliikkeiden hallinnassa olipa tontti omistuksessa tai vuokralla ja näin ollen kaupat (kauppakeskukset) voivat itse määrätä pysäköinnin hinnasta, ajasta ja näiden noudattamisen valvonnasta.

Käytäntö vaihtelee, enkä tiedä, ketä pitäisi syyttää, jos kauppareissusta palkitaan sakkolapulla. En pidä yksityisistä parkkipateista yhtään enempää kuin kaupungin sakkoliisoistakaan.

Joidenkin kauppojen parkkipaikalla on pysäköintikiekon käyttöä osoittava kilpi, mutta sen noudattamista ei ehkä ehkä valvota sakotuksen avulla.

Joidenkin kauppojen parkkipaikoilla on lisäkilpi "Pysäköimällä hyväksyt ehdot", ja näillä parkkipaikoilla vaanivat parkkifirmojen sakottajat.

Joidenkin kauppojen parkkipaikat ovat kaupunkien valvonnassa, ja tällöin sakkoja kirjoittelevat kaupunkin palkkalistoilla olevat sakkoliisat ja sakkopertit.

Näitä viimeksi mainittuja tarkoitin, kun kirjoitin, että kaupunki levittelee sakotusverkkojaan.

Kuka näistä asioista päättää, ja kuka (sakon saaneiden lisäksi) mitäkin kenellekin maksaa, siitä minulla ei ole tietoa. Jos ostoskeskuksen parkkipaikka on kaupungin valvoma, mistä tämä johtuu? Onko maa-alue kaupungin omistamaa? Kenen aloitteesta tai vaatimuksesta sakotuskäytäntöön on päädytty?

Olipa asia miten tahansa, olen suunnitellut, että tekisin tarroja ja liimaisin niitä salaa tiettyjen kauppojen hyllyihin (kamera tietenkin näkee, mutta liimaamisen voisi yrittää tehdä kameralta piilossa). Tarroissa lukisi jotain tähän tyyliin: "Unohdithan pysäköintikiekon - sakotamme asiakkaitamme." En todennäköisesti tuollaisia tarroja koska tee, koska ei ole materiaalia ja menetelmiä. Joka tapauksessa tuollaista olen jo kauan sitten miettinyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 09, 2021, 09:59:16
Näin Vantaalla https://www.vantaa.fi/pysakoinninvalvonta ja uskon, että hyvin samalla tavalla on muuallakin. Siinä kai on jotain eroa tarjoaako kaupunki tätä palvelua myös yksityiselle vai ei. Jos ei, niin sopimus voidaan tehdä yksityisen firman kanssa. Mutta kaupunki ei mene yksityiselle alueelle valvomaan ilman sopimusta.

LainaaPysäköinninvalvontasopimuksen tekeminen
Pysäköinninvalvontasopimus tehdään pysäköinninvalvonnan mahdollistamiseksi yksityisalueilla, lähinnä taloyhtiöiden ja liikekeskusten piha- ja paikoitusalueilla. Sopimuksen tekeminen on maksutonta, siinä sovitaan valvontatavoista ja se on pysäköinninvalvonnalle valtakirja toimia yksityisellä alueella. Toiminta perustuu tieliikennelain 28 §:ään (alkaen 1.10.2003).  Sopimuksen tekeminen ja siihen perustuva valvonta edellyttää:

1. Maanomistajan tai maapohjan haltijan päätöstä (esim. taloyhtiön hallituksen päätös, toimivaltaisen toimitusjohtajan/ isännöitsijän) päätösvalvontasopimuksen tekemisestä. Mikäli kyseessä on pienehkö, ns. omin voimin isännöity asuntoyhtiö, hallituksen päätös on välttämätön. Liikekiinteistöjen kohdalla hyväksytään myös isännöitsijän/toimitusjohtajan päätös.

Tuossa siis Vantaan pysäköinninvalvonta voidaan valjastaa toimimaan myös muilla kuin kaupungin omilla alueilla. Sopimuksen tekeminen näytti noudattelevan aika paljon samoja linjoja kuin Parkki-Pate yms yksityiselle valvontafirmalla.

"Syyllinen" on siis maanomistaja tai maapohjan haltija. Viimeksi mainitulla ymmärrän tarkoitettavan kaupungin vuokramaalla toimivaa taloyhtiötä tai liikekeskusta, joka haluaa pysäköintiin valvontaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 09, 2021, 12:49:19
Tänään menen tervehtimään vanhaa äitiäni. Hän on onnistunut säilyttämään, jopa vahvistamaan, näkemyksiään maailmanmenosta. Ottaa terävästi kantaa asioihin, hoitaa puutarhaa ja taloutta.

Tiedä miksi, mutta tuli mieleen juttu jonka kuulin eräältä kaverilta joka oli tavannut enemmän kuin yhdeksänkymppisen mamman jossain viihdemestassa. Kysyttyään mitenkäs nyt noin, mamma oli vastannut: Nyt kun sain lapset vanhainkotiin niin on vihdoin omaa aikaa!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 14, 2021, 16:14:30
Yritän tässä kuunnella persujen viivytyspuheenvuoroja elvytyspaketin hyväksymisestä, mutta kyllä se on täysin mahdotonta. Jo viime syksynä kumotut valheet elävät noissa vainoharhaisissa mielipiteissä vahvana ja ikään kuin huuhaan toistelu nyt keväällä tekisi niistä järkeviä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 14, 2021, 23:26:42
Helsingin näkymät muuttuivat, eivät ehkä kovin paljon, mutta peruuttamattomasti kaupunkikuvaan vuosikymmenien ajan kuuluneen laivan poistuessa lopullisesti näiltä vesiltä. 

Mariella oli autolautoista kaikkein parhaiten tuntemani, koska sen kyydissä oli tullut oltua reissussa jos toisessakin. En arvannut, että joulukuun 2019 matka jäisi viimeiseksi. Tässä on huono kuva tuolta matkalta. Matkustajat seuraavat televisiosta poliittista keskustelua tilanteessa, jossa pääministeri oli vaihtumassa.

https://i.ibb.co/yXK3tNm/Screenshot-2021-05-14-23-15-33.png

Katsoin illalla Marinetraffic-sivulta, että paatti on Katajanokalla. Niinpä otin aamulla kameralaukun mukaan ja ajattelin napata vielä viimeiset kuvat siitä. No, tässä kävi niin kuin minulle usein käy. Joku asia on ja on ja on ja on ja on, kunnes se poistuu muutamia tunteja ennen kuin olen suunnitellut jotain siihen liittyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 14, 2021, 23:33:21
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 09, 2021, 12:49:19
Tiedä miksi, mutta tuli mieleen juttu jonka kuulin eräältä kaverilta joka oli tavannut enemmän kuin yhdeksänkymppisen mamman jossain viihdemestassa. Kysyttyään mitenkäs nyt noin, mamma oli vastannut: Nyt kun sain lapset vanhainkotiin niin on vihdoin omaa aikaa!

;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 15, 2021, 16:14:29
Facebookissa erään paikkakunnan ryhmässä joku ihmetteli, miksi kaduilta ei poisteta pölyäviä hiekkoja. Olin jo kirjoittamassa vastaukseksi kysymyksen, onko paikkakunnalla katuja. Siellähän ei ole kartan mukaan yhtään kaduksi kutsuttua tietä. En viitsinyt ilkeillä omalla nimellä. Ajattelin kirjoittaa myös, että ehkä viimeinen lähtijä lakaisee paikat poistuessaan, mutta taidan jättää kirjoittamatta tämänkin. Paikkakunnan asukasluku on laskenut jo kymmenien vuosien ajan ja on enää alle puolet siitä, mikä se oli korkemmillaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:21:53
Eilen vihdoin löysin kauan etsimäni munarenkaan :) \o/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 15, 2021, 20:28:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:21:53
Eilen vihdoin löysin kauan etsimäni munarenkaan :) \o/

Hyi, en halua kuulla sun seksielämästä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 15, 2021, 21:12:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 20:28:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:21:53
Eilen vihdoin löysin kauan etsimäni munarenkaan :) \o/

Hyi, en halua kuulla sun seksielämästä!

Eiköhän kuitenkin ole kyse Hipin kokkauselämästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 15, 2021, 22:15:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 15, 2021, 21:12:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 20:28:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:21:53
Eilen vihdoin löysin kauan etsimäni munarenkaan :) \o/

Hyi, en halua kuulla sun seksielämästä!

Eiköhän kuitenkin ole kyse Hipin kokkauselämästä.

En oo koskaan kuullutkaan mistään munarenkaasta ja sentään olen (Australian) Master Chefiä katsonut vuosikaudet. Joku seksihärpäke tässä nyt on kuulkaa kyseessä, älkää yrittäkö vedättää!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 16, 2021, 08:50:08
^Amore taitaa kärsiä vakavasta munan puutteesta.
Ei hätää, apua on tarjolla https://www.munanetti.net/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 16, 2021, 09:02:35
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 22:15:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 15, 2021, 21:12:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 20:28:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:21:53
Eilen vihdoin löysin kauan etsimäni munarenkaan :) \o/

Hyi, en halua kuulla sun seksielämästä!

Eiköhän kuitenkin ole kyse Hipin kokkauselämästä.

En oo koskaan kuullutkaan mistään munarenkaasta ja sentään olen (Australian) Master Chefiä katsonut vuosikaudet. Joku seksihärpäke tässä nyt on kuulkaa kyseessä, älkää yrittäkö vedättää!

Nyt on Amore tainnut yksi jakso livahtaa ohi silmien, koska juuri kyseisessä ohjelmassa minä tähän tutustuin, tosin, sitä ei käytetty perinteisessä mielessä, vaan sovellettiin.

Kävi jopa mielessä, että tommoinenhan olla pitäisi, mutta sitten mä heräsin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - toukokuu 16, 2021, 09:31:47

Olisiko nyt puhe sellaisesta piparkakkumuotista, joka laitetaan pannulle ja muna sen sisään muotoon kypsymään. Hakukone löysi myös pohjattomia munakupin kuvia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 16, 2021, 09:42:03
Piparkakkumuotit on erikseen ja ne ovat metallisia, jotka eivät sovellu pinnoitetulle paistinpannulle käytettäväksi. Tällaiset ostin:

(https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/product/6438242351583)

Noita olen pyydystänyt pitkään kaikista mahdollisista marketeista sellaiseen mennessäni, mutta ei ole ollut, kunnes vihdoin nyt on ainakin CM ottanut valikoimiinsa. Nettikaupoista noita olisi kyllä löytynyt, mutta aika epämääräisiä sivustoja ovat olleet, joten en ole uskaltanut tilata.

Onhan nuo vähän "turhia", mutta ärsyttää kananmunan paistamisessa, että se leviää niin suureksi, että leivälleen sitä joutuu taittelemaan tai pilkkomaan ja kokoamaan kerroksiin, jolloin ne putoavat syliin. Tuotahan voi käyttää myös muihin sellaisiin paistoksiin, jotka suostuvat hyytymään muotin muotoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 16, 2021, 11:10:55
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 16, 2021, 09:02:35
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 22:15:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 15, 2021, 21:12:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 20:28:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:21:53
Eilen vihdoin löysin kauan etsimäni munarenkaan :) \o/

Hyi, en halua kuulla sun seksielämästä!

Eiköhän kuitenkin ole kyse Hipin kokkauselämästä.

En oo koskaan kuullutkaan mistään munarenkaasta ja sentään olen (Australian) Master Chefiä katsonut vuosikaudet. Joku seksihärpäke tässä nyt on kuulkaa kyseessä, älkää yrittäkö vedättää!

Nyt on Amore tainnut yksi jakso livahtaa ohi silmien, koska juuri kyseisessä ohjelmassa minä tähän tutustuin, tosin, sitä ei käytetty perinteisessä mielessä, vaan sovellettiin.

Kävi jopa mielessä, että tommoinenhan olla pitäisi, mutta sitten mä heräsin.

T: Xante
Elä piä hullua jännityksessä. Miten sovellettiin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 16, 2021, 11:14:15
Tralala. Nukuin yli 9 tunnin yöunet, sen jälkeen kun koko viikko mennyt 4-5 tunnin unilla. Tyhjäsin tiskikoneen heti aamusta, mikä on hyvä merkki, että tästä voi tulla hyvä päivä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 16, 2021, 11:20:28
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 16, 2021, 11:10:55
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 16, 2021, 09:02:35
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 22:15:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 15, 2021, 21:12:52
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 15, 2021, 20:28:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:21:53
Eilen vihdoin löysin kauan etsimäni munarenkaan :) \o/

Hyi, en halua kuulla sun seksielämästä!

Eiköhän kuitenkin ole kyse Hipin kokkauselämästä.

En oo koskaan kuullutkaan mistään munarenkaasta ja sentään olen (Australian) Master Chefiä katsonut vuosikaudet. Joku seksihärpäke tässä nyt on kuulkaa kyseessä, älkää yrittäkö vedättää!

Nyt on Amore tainnut yksi jakso livahtaa ohi silmien, koska juuri kyseisessä ohjelmassa minä tähän tutustuin, tosin, sitä ei käytetty perinteisessä mielessä, vaan sovellettiin.

Kävi jopa mielessä, että tommoinenhan olla pitäisi, mutta sitten mä heräsin.

T: Xante
Elä piä hullua jännityksessä. Miten sovellettiin?

Oli kyseessä sellainen metallinen muotti, jolla tehtiin hampurilaispihvejä, eli tarkoitus oli saada mahdollisimman tasalaatuiset ja kauniit pihvit.

Jotain siinä tekemisen ohessa mainitsivat, että yleensähän tätä käytetään, kun halutaan munakkaasta kaunis pyörylä. Ja Hipin mainitsema ongelma on tosi: kananmuna leviää pannulle ja se on siten myös hankala kääntää, ainakin minun kohtuu kapeilla lastoilla.

Onnea hyvistä yöunista!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 16, 2021, 12:01:40
^
Kiitos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 16, 2021, 22:14:20
Allergiakartta huutaa punaisena siitä, että koivun siitepölyä, on nyt erittäin runsasti liikkeellä.

Mutta eihän tämä tunnu miltään. Minulla on nimittäin sotkuisessa pölykämpässämme moninkertaisesti enemmän allergiaoireita ympäri vuoden kuin nyt pahimpana allergia-aikana keskellä koivumetsää. Tämä jos mikä kertoo siitä, että asuntomme on asuinkelvoton ja suorastaan vaarallinen paikka. Olen nyt Etelä-Suomessa, mutta pian on taas palattava sinne sotkupesään. Yritän olla mahdollisamman paljon ulkona.

https://i.ibb.co/V3jJQSD/Screenshot-2021-05-16-22-01-29.png
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 17, 2021, 14:02:05
Aamulla Anniina kertoi, että nyt iltapäivästä eteenpäin sataa ajoittain runsaastikin. Tarkoittanee sitä, että iltasuunnitelmat muuttuvat sisäpuuhasteluksi. Voisi esimerkiksi siivoilla omasta pölypesästä allergianaiheuttajia hieman pois - laitetaan siis kämppää "rantakuntoon".  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 17, 2021, 14:12:37
Lopetin Discovery plus -suoratoistopalvelun tilauksen, kun ilmeisesti ainakaan ennen elokuuta ei pelata lätkää, jota discovery lähettäisi. Miesten MM-kisat tulevat c-morelta. Elokuussa 20.8 ainakin alustavan tiedon mukaan alkaa naisten MM-kisat. Katsellaan sitten syssymmällä tartteeko Discoveryä vai tuleeko leijonien ottelut kenties jostain toisesta suoratoistopalvelusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - toukokuu 17, 2021, 14:15:38
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 17, 2021, 14:02:05
Aamulla Anniina kertoi, että nyt iltapäivästä eteenpäin sataa ajoittain runsaastikin. Tarkoittanee sitä, että iltasuunnitelmat muuttuvat sisäpuuhasteluksi. Voisi esimerkiksi siivoilla omasta pölypesästä allergianaiheuttajia hieman pois - laitetaan siis kämppää "rantakuntoon".  :D

Täälläpä postinjakajana odottelen sateensuojassa ukkoskuuron ohimenoa.

Ennen sitä tuli mieleen kopekin "Jos haluat etnistä tunnelmaa, mene Hietsuun" kun viroa puhuva pariskunta oli tupakalla rapun edessä johon olin menossa, taustalta kuului raksatyypin huudattama arabian(?)kielinen poppi ja samalla ovenavauksella kaksi suomalaistyttöä tuli ulos. Ihan normipäivä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 18, 2021, 07:21:38
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 17, 2021, 14:15:38
Täälläpä postinjakajana odottelen sateensuojassa ukkoskuuron ohimenoa.

Kerronpa tässä vanhoista rötöksistäni, mitkä liittyvät postin jakamiseen.

Huijasin 1980-luvulla erästä tuttavaani valekirjeiden avulla.

Meille tuli konttoriin kirjeitä ulkomailta. Aukaisin varovasti saumasta jonkin tällaisen kirjeen, jossa vastaanottajan nimi oli näkyvissä muovi-ikkunan kautta, ja jossa oli ulkomainen koneleimaus päivämäärineen. Kirje taisi olla lähetetty Ranskasta. Vaihdoin alkuperäisen kirjeen tilalle oman väärennetyn kirjeeni, johon kirjoitin jotain englanninkielistä höpinää. Lähettäjä oli olevinaan jokin hämäräperäinen ulkomainen järjestö. Kirjeessä kutsuttiin edellä mainittu henkilö merirosvoradiotapahtumaan jonnekin minne lieneekään. Liimasin kuoren huolellisesti kiinni ja kävin pudottamassa kirjeen tuon henkilön kirjeluukusta ajankohtana, jolloin hän ei ollut kotonaan vaan töissä. Meille kirjeet haettiin postitoimistosta, joten ne tulivat aikaisemmin aamulla kuin niille, joille ne jaettiin koteihin. Ehdin siis viedä tuon kirjeen suunnilleen niihin aikoihin, jolloin muukin posti jaettiin ihmisten koteihin.

Muutama päivä myöhemmin tein saman tempun, mutta silloin kirjeen lähettäjä oli olevinaan jokin virallinen taho. Kirjeessä varoitettiin osallistumasta tapahtumaan, mihin aikaisemmassa kirjeessä oli viitattu, koska tapahtuman järjestävä toimija on epämääräinen. En muista, varoitinko peräti terroristiyhteyksistä, vai mitä kirjeessä oli.

Tämän jälkimmäisen kirjeen kohdalla tulee kuvaan mukaan postinjakaja. Sattui nimittäin niin, että kun olin viemässä kirjettäni edellä mainitun henkilön postilaatikkoon, myös postinjakaja oli kierroksella alueella. Postinjakajan kulkuneuvo... olisikohan se ollut mopo tai joku vastaava... oli pysäköitynä talon pihaan. Niinpä sujautin kirjeen muun postin sekaan puoliavoimeen postisalkkuun tai vastaavaan. Tässä viimeistään menin varmaan jo rikoksen (petos, postirikos, mikä lieneekään) puolelle ellen ollut mennyt jo aikaisemman kirjeen kohdalla. Syyteoikeus on kuitenkin jo vanhentunut, joten uskallan kertoa tämän asian.

On mahdollista, että postinjakaja oli jo käynyt viemässä kirjeet siihen rappukäytävään, missä tuttavani asui. Jos hän postilenkkinsä päätteeksi löysi vielä yhden siihen osoitteeseen menevän kirjeen salkustaan, mitä hän teki? Hävitti kirjeen? Vei sen postitoimistolle, jossa kirje avattiin ja tutkittiin ja aloitettiin poliisitoimenpiteet? Jakoi kirjeen seuraavana päivänä? Luuli kirjeen jääneen huomaamatta ja siksi jakamatta? Arvasi heti huijauksen eli sen, että hänen salkkuunsa oli pantu tuntematon kirje kesken postinjakelulenkin? Kävi viemässä kirjeen samana päivänä lenkkinsä lopuksi?

Seuraavina päivinä tuo tuttavani kertoi saaneensa hämärän kirjeen ulkomailta. Hän ei osannut epäillä, että minä olisin ollut sen takana. Olihan se tullut aika uskottavasti hänen asuntoonsa suunnilleen samaan aikaan muun postin kanssa. Kirje näytti avaamattomalta ja siinä oli ulkomaiset leimat.

Mikä oli motiivini? Ei oikein mikään. Sain vain idean kirjekuoria katsellessani ja päätin kokeilla, toimiiko se. Jonkinlaista pilailua kai tämä oli, koska en oikeasti pyrkinyt saamaan mitään aikaan tai vaikuttamaan tuohon tuttavaani. En kuitenkaan koskaan paljastanut asiaa hänelle. Hän ei ollut sen luokan tuttava, jolle tällaisia temppuja voisi tehdä. Jollekin muulle ehkä olisi voinut.

Kirjepostin jakaminen on minulle tuntematon asia, mutta sanomalehtiä olen jakanut kahtena tai kolmena eri kesänä muutamana aamuna kauan sitten. Olin epävirallinen jakaja pelkästä harrastuksesta. En saanut palkkaa enkä edes halunnut sitä. Eräs entinen koulukaverini perheineen oli Jehovan todistaja, ja nämä ihmiset osallistuivat kesäkuun alkupuolella pidettävään konventtiin Helsingissä. Tuurasin heitä tuona aikana aamun sanomalehden jakamisessa eli jaoin lehdet tiettyyn kantopiiriin. Oli jännä lähteä hyvin aikaisin aamulla liikenteeseen. Sen verran hyödynsin tapahtumaa, että teetin harrastusmielessä kopiot useista avaimista, mitä sain muutamaksi päiväksi käyttööni. En koskaan käyttänyt enkä edes kokeillut ainoatakaan noista avaimista, mutta olihan se jännää omistaa avaimia paikkakunnan kerrostalojen oviin. Postitoimiston avainkin taisi olla kopioitujen joukossa. Harrastin avainten keräilyä.

Tässä sitä taas tuhottiin omaa mainetta, mutta eiköhän se ole jo niin pohjamudissa, että vaikka tunnustaisin murhan (joita en sentään ole tehnyt), ei se siitä paljon enää huononisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 18, 2021, 09:20:12
Tuossa tarinassa kiinnostavaa on, miksi juuri tämä tuttusi päätyi kohteeksi? Mikä hänessä vaikutti sinuun?

Kyseisten jehovien moraalista taas kertoo paljonkin, että ovat menneet luovuttamaan avainnipun jollekin random-kaverille.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - toukokuu 18, 2021, 10:08:29
Lainaus käyttäjältä: mikainen - toukokuu 17, 2021, 14:15:38
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 17, 2021, 14:02:05
Aamulla Anniina kertoi, että nyt iltapäivästä eteenpäin sataa ajoittain runsaastikin. Tarkoittanee sitä, että iltasuunnitelmat muuttuvat sisäpuuhasteluksi. Voisi esimerkiksi siivoilla omasta pölypesästä allergianaiheuttajia hieman pois - laitetaan siis kämppää "rantakuntoon".  :D

Täälläpä postinjakajana odottelen sateensuojassa ukkoskuuron ohimenoa.

Ennen sitä tuli mieleen kopekin "Jos haluat etnistä tunnelmaa, mene Hietsuun" kun viroa puhuva pariskunta oli tupakalla rapun edessä johon olin menossa, taustalta kuului raksatyypin huudattama arabian(?)kielinen poppi ja samalla ovenavauksella kaksi suomalaistyttöä tuli ulos. Ihan normipäivä.

Puhelimen tekstinvääntelijä vaihtoi somalit suomalaisiksi näköjään. Ehkä se on suvakki sekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 18, 2021, 12:41:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 18, 2021, 09:20:12
Kyseisten jehovien moraalista taas kertoo paljonkin, että ovat menneet luovuttamaan avainnipun jollekin random-kaverille.

Eihän Kopek mikään random-kaveri ollut - hän oli vakijakajien perhetuttu. Avainten luovutus ei varmaan mennyt ihan virallisen protokollan mukaan, mutta noihin aikoihin luottamus toimi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 18, 2021, 15:11:29
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 18, 2021, 12:41:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 18, 2021, 09:20:12
Kyseisten jehovien moraalista taas kertoo paljonkin, että ovat menneet luovuttamaan avainnipun jollekin random-kaverille.

Eihän Kopek mikään random-kaveri ollut - hän oli vakijakajien perhetuttu. Avainten luovutus ei varmaan mennyt ihan virallisen protokollan mukaan, mutta noihin aikoihin luottamus toimi.

Ja kuinkahan hyvin se heitä palvelikaan? Kerrostaloissa asuneilla kuten myös postitoimistolle Kopek on random-julli, jonka käsiin he tuskin avaimiaan toivoivat.

T: Xante

Muoksis: noin huomioon ottaen myös kaiken sen, mitä Kopek on itsestään kertonut = nuo avaimet ovat voineet seilata aivan missä vain, kenen käsissä tahansa, Kopekilla kun on taipumus sirotella asioita ympäriinsä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 18, 2021, 15:14:03
Eilen tuli harrastettua kotimaan matkailua. Työtuolin virkaa tehnyt tuoli hajosi jokin aika sitten. Kursin sen kokoon "laastarilla" ja etsiskelin uutta tuolia, joka olisi kevyt ja halpa. En yleensä osta istuimia niitä kokeilematta, mutta nyt oli heti saatava uusi tuoli, joka olisi joka tapauksessa parempi kuin vanhan tuolin raato. Löytyi sopivan näköinen kaluste Ikeasta. Tilasin ja päätin noutaa tilauksen Vantaalta itse.

Ikea on lopettanut omat bussilinjansa, joten oli käytettävä julkisia. Ajoitin matkani tarkoin ennen ruuhka-aikaa. Tuli ukkoskuuro juuri aiotun lähtöajan kieppeillä. Onneksi kuuro jäi lyhyeksi, joten lähdin parhaaksi katsomallani bussilla. Satoi hieman, mutta en kastunut. Bussissa oli vain muutama matkustaja. Matka sujui joutuisasti ja sain ihailla ikkunan takana vilistävää aivan upeaa keväistä vihreyttä. Tuli oikein keveä matkailumieli. Kalustekaupan noutopalvelussa pääsin melkein suoraan tiskille. Ajoitukseni oli siis täydellinen. Tuolini oli kahdessa paketissa. Metallista taivutettu istuinosa pelkässä ohuessa muovikääreessä ja puujalat ohuessa laatikossa. Niiden kanssa kyllä pärjäisi bussissakin. Maalaisbussit kulkevat harvakseltaan, joten jouduin odottelemaan n. 20 minuuttia. Jälleen aikaa "humaltua" kevään voimasta ja vehreydestä, jota ukkoskuuro oli vielä korostanut. Upeaa! Paluubussissakin oli väljää ja ajelin edullisesti siirtolipulla kotiin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, indeed. Ja se tuolin kokoaminenkin sujui noin vartissa. Tällä esteradalla oli siis monta kohtaa, jotka olisivat voineet pilata päivän, mutta tällä kertaa homma hoitui kuin Fordin tehtaalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 18, 2021, 17:33:30
Lainaus käyttäjältä: Kopek
Harrastin avainten keräilyä.

Avainten keräilyn voisin ymmärtää, jos keräilisi vaikkapa vanhoja "aitan avaimia", mutta ei kyllä oikein avaudu keräilyn idea nykyaikaisista kerrostalon ovien avaimista. Kyllähän 80-luku nykyaikaan lasketaan. Näiden nykyisten avaimien kopiointi ei onneksi enää onnistu ihan vain viemällä avainpalveluun ja pyytäen kopiota. Pitää todistaa vielä olevansa oikeutettu kopiointiin.

Edellisessä muutossa hävitin varmaan parikymmentä avainta. En edes tiedä mitä avaimia ne olivat ja epäilen suurimman osan olleen ex-mieheni meille unohtamia avaimia ties mihin oviin ja lukkoihin. Keräsin pakatessa kaikki löytämäni avaimet yhteen paikkaan ja kaikki joille ei löytynyt lukkoa, jonka ne aukaisisivat, laitoin armotta metallikierrätykseen. Samalla merkkasin kaikki säilytettävät avaimet, jotta tiedän, minkä lukon ne avaavat. Tuntui hyvältä saada tuokin asia järjestykseen, sillä ne ylimääräiset avaimet olivat kiusanneet minua jo pitkään, mutta oli melkoinen kynnys hävittää niitä. Hävityksen esti ajatus "mitä jos kuitenkin?". Seitsemään vuoteen en ole yhtäkään niistä kaivannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 18, 2021, 22:12:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 18, 2021, 09:20:12
Tuossa tarinassa kiinnostavaa on, miksi juuri tämä tuttusi päätyi kohteeksi? Mikä hänessä vaikutti sinuun?

Tarina olisi pitkä, jos kertoisin sen juurta jaksaen. Niinpä lyhennän kertomuksen toteamukseksi, että kyseinen henkilö oli ollut mukana mitä mielikuvituksellisimmissa hämärähommissa, joista merirosvoradiotoiminta oli vain yksi. Tämä henkilö ujutti lehtiin erilaisia kohujuttuja, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Hänellä oli olevinaan salaisia järjestöjä ja kaikenlaista. Minun mielestäni hän oli siis sopiva kohde tällaiselle pienelle jekulle.

Tässä ovat ne kolme kirjettä kopioina. Niissä ei ole päivämääriä, mutta luulen, että ne ovat vuodelta 1987, kenties tuon vuoden keväältä. Mapissa oli kirjeitä tuolta ajankohdalta samassa kohdassa, josta nuo löytyivät.

Huomaan monia kirjoitusvirheitä englanninkielisessä tekstissä ja joitakin myös suomalaisessa. No, toisenhan onkin lähettänyt "espanjalainen", joten pienet virheet sallittakoon. Vastaanottaja ei tainnut (kouluhistoriastaan johtuen) ymmärtää kirjeestä juuri mitään, mutta ehkä hän käännätti tekstit veljellään.

Kirjeiden läpi kuultava teksti on vaaratonta, eli nimiä ja osoitteita ja muuta tällaista ei löydy. Tämä tiedoksi eräästä vanhasta tapauksesta oppineena. Ja kiitokset asiasta varoittaneelle. En vaivautunut ottamaan papereita pois mapista, kun nappasin kännykällä kuvat.

https://i.ibb.co/r4QNwgj/piraattikirje1.jpg
https://i.ibb.co/7QMqhLw/piraattikirje2.jpg
https://i.ibb.co/RYyGr0j/piraattikirje3.jpg

Lainaa
Kyseisten jehovien moraalista taas kertoo paljonkin, että ovat menneet luovuttamaan avainnipun jollekin random-kaverille.

Tuo lainaus kävisi hommafoorumille, jos "jehovat" korvattaiin islamin uskoon liittyvällä vastaavalla sanalla kuten allahit ja muhikset tai mikä nyt kävisi. Tämä on mielenkiintoista. Pientä uskonnollista ryhmää kuten Jehovan todistajia ja lestadiolaisia voi nimitellä vaaratta miten haluaa, mutta sellaista isoa ryhmää, joka kostaa loukkaukset kauloja katkomalla ja pommeja räjäyttelemällä, ei kannata loukata.

Tämä ei ole Xantipan arvostelemista. Mietin vain.

Lukuun ottamatta ongelmallista uskontoa edellä mainittu perhe oli aivan mukavia tyyppejä. Henkilö, jonka lehdenjakoa tuurasin, oli ollut monta vuotta kanssani samalla luokalla koulussa. Ostin ensimmäisen autonikin (Volkkari -52) häneltä. Ehkä en ollut kuka tahansa "random-kaveri" noiden henkilöiden näkökulmasta.

En pidä avainjuttuakaan ihmeellisenä. En tiedä kaupunkien käytännöistä, mutta kotipaikkakunnallani useimpien kerrostalojen alaovet pidettiin auki ainakin päivän ajan. Jos satuin saamaan avaimen pariin tuollaisen oveen, ei sillä kovin suurta merkitystä ollut. Postin avain puolestaan vei ilmeisesti vain jonnekin takahuoneeseen, missä lehdet olivat. Ei kai sillä varsinaiseen postitoimistoon olisi päässyt. Enkä niitä avaimia kenellekään koskaan antanut enkä edes itse käyttänyt. Ehkä keräilyn motiivina oli tunne siitä, että pääsisin joistakin ovista, joista kaikki eivät pääse, jos vain haluan mennä.

Avaimet ovat valtaa. Kun itsetunto on nollan alapuolella, niin kuin minulla oli, onnistumisen tunteet on kerättävä pieninä paloina sieltä täältä. Onnistuin saamaan avaimen... se kai riitti.

Lehdenjakotapaus oli vielä kaukaisempaa historiaa kuin tuo valekirjetapaus.

P.S. Tuo kyseinen henkilö jatkaa entisellä urallaan. Nyt hän esiintyy monien arvostamana guruna ja tietäjänä hengentieteiden ja astrologian aloilla ja millä kaikilla muilla. Hänellä on seuraajia ja ihailijoita ja taitaa olla nuori oppinut vaimokin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 04:18:51
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 18, 2021, 22:12:14
Tuo lainaus kävisi hommafoorumille, jos "jehovat" korvattaiin islamin uskoon liittyvällä vastaavalla sanalla kuten allahit ja muhikset tai mikä nyt kävisi. Tämä on mielenkiintoista. Pientä uskonnollista ryhmää kuten Jehovan todistajia ja lestadiolaisia voi nimitellä vaaratta miten haluaa, mutta sellaista isoa ryhmää, joka kostaa loukkaukset kauloja katkomalla ja pommeja räjäyttelemällä, ei kannata loukata.

Tämä ei ole Xantipan arvostelemista. Mietin vain.

No eipä vain kävisikään, koska kuten huomasit, siinä luki kyseisten jehovien moraalista kertoo. Enhän voi tietää, miksi sinä halusit korostaa henkilöiden olleen jehovia, jotka olivat menneet seuroihinsa, mutta tämä informaatio tuli siis sinulta.

Olisin kommentoinut aivan samoin, olisi informaatiosi koskenut poliiseja, sairaanhoitajia, ortodokseja tai vasemmistolaisia.

Sitäkään en ymmärrä, miten on nimittelemistä todeta, että pidän moraalittomana jotain toimintaa, jos kerran pidän. Sinähän se mielipiteiden ilmaisun puolesta liputat, joten sallinet, että minä kerron, että minusta on moraalitonta luovuttaa useiden henkilöiden turvallisuutta koskevia asioita, kuten avaimia, huolettomasti eteenpäin.

Jos kaverisi oli niin hyvä kaverisi kuin kuvailet, hänen olisi pitänyt toki tietää, että sinulle avainnippu edustaa valtaa, jota tuskin jätät käyttämättä. Kenties tiesikin, muttei välittänyt. Ja tässäpä se, missä minun moraalini rajat kulkee: en voisi luovuttaa itselleni luotettuja asioita, olkoon se avaimia, tietoa, mitä vain vastaavaa edes ihmisille, joihin tiedän voivani 100 % luottaa. Toisaalta sellaiset ihmiset eivät niitä kyselisikään tai vastaanottaisi ilman vaadittuja toimenpiteitä.

Lisäksi tällaiset tarinat ovat omiaan lokaamaan koko postin mainetta, vaikka asiasta onkin kulunut jo vuosikymmeniä. Mutta jos omalta alaltani kuulisin samanlaisen tarinan, vaikkakin tapahtuneen aikaa sitten, kirvelisi se sittenkin. Ehkä tässä on kyseessä typerä ja turha ammattiylpeys, mutta se kirvelisi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 19, 2021, 05:40:29
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 04:18:51
No eipä vain kävisikään, koska kuten huomasit, siinä luki kyseisten jehovien moraalista kertoo.

Nimenomaan tuohon sanaan kiinnitinkin huomiota. Jehovan todistajat tarkoittavat Jehovalla Jumalaa. Heidän nimittämisensä jehoviksi on...

Lainaa
Enhän voi tietää, miksi sinä halusit korostaa henkilöiden olleen jehovia, jotka olivat menneet seuroihinsa, mutta tämä informaatio tuli siis sinulta.

En mieltänyt asian mainitsemista korostamiseksi. Uskonnollinen tapahtuma nyt vain sattui olemaan syy sille, miksi he tarvitsivat jonkun tuuraajan lehden jakamiseen. Tapahtumista on todellakin jo kauan, enkä muista, montako avainta teetin. Ei niitä nyt mitään isoa nippua ollut. Ehkä niitä oli pari kolme. Avainten teettäminen ei tapahtunut vielä ensimmäisellä kerralla vaan vasta myöhemmin. Täytyypä tarkastaa päiväkirjasta, montako tällaista keikkaa tein, ja olivatko ne peräkkäisinä vuosina. Avaimia en ole maininnut päiväkirjassani. Ne eivät olleet minulle mikään iso juttu.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 04:18:51
Jos kaverisi oli niin hyvä kaverisi kuin kuvailet, hänen olisi pitänyt toki tietää, että sinulle avainnippu edustaa valtaa, jota tuskin jätät käyttämättä. Kenties tiesikin, muttei välittänyt. Ja tässäpä se, missä minun moraalini rajat kulkee: en voisi luovuttaa itselleni luotettuja asioita, olkoon se avaimia, tietoa, mitä vain vastaavaa edes ihmisille, joihin tiedän voivani 100 % luottaa. Toisaalta sellaiset ihmiset eivät niitä kyselisikään tai vastaanottaisi ilman vaadittuja toimenpiteitä.

En olisi itsekään osannut kertoa syytä avainten kopioimiseen, jos minulta olisi sitä aikoinaan kysytty. Joten ei sitä ole voinut kaverikaan tietää. Keksin tuon "valtanäkemyksen" vasta nyt näitä viestejä kirjoitellessani. Ehkä valta on väärä sana. Parempia sanoja voisivat olla mahdollisuus tai kyky. Avaimen haltijalla on kyky mennä jostakin ovesta, josta sellaiset eivät voi mennä, joilla ei ole tätä kykyä eli avainta. Ehkä se kohottaa itsetuntoa, kun hankkii kykyjä, joita vain harvoilla on. Tämänkin teorian keksin vasta nyt tässä.

Mitä tulee avainten luovuttamiseen, niin olihan minulla oltava ne avaimet, jotta voin tehdä sen lehdenjakokeikan. Ellei tässä foorumilla nyt kirjoittamani paljastus aiheuta jotain ongelmia, niin avainten kopiomisesta ei aiheutunut koettavissa olevaa haittaa kenellekään. En minä mikään murtovaras ole, ja mitä varastettavaa jonkin kerrostalon rappukäytävässä ylipäätään on.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 04:18:51
Lisäksi tällaiset tarinat ovat omiaan lokaamaan koko postin mainetta, vaikka asiasta onkin kulunut jo vuosikymmeniä.

Postin maine?

En tiedä nykyistä tilannetta, mutta aikaisemmin tavalliset postin työntekijät olivat hyvin huonopalkkaisia. Tästä syystä ala ei kenties vetänyt puoleensa lahjakkainta mahdollista työntekijäainesta. Saattoivat työntekijät olla rehellisiä ja ahkeria, en minä heitä moiti, mutta ei postitoimistoja kuitenkaan minään älykkäiden ihmisten kerhoina pidetty.

Yksi mieleeni tuleva esimerkki: Lähetin Kodachrome diafilmejä kehitettäväksi filmipurkin mukana olevassa pussissa. Ne tulivat joskus takaisin sellaisenaan, kun postissa ei ymmärretty, että niiden pitäisi mennä pussissa olevaan Kodakin laboratorion osoitteeseen. Se oli muistaakseni Ruotsissa Tukholman lähellä. Vein joskus tuollaisen paketin uudestaan postiin ja sanoin, että tämä tuli takaisin, ja sen pitäisi mennä Kodakille. Virkailija ratkaisi ongelman suttaamalla minun nimeni - eli lähettäjän nimen - osoitekentässä, jolloin paketti ei palautuisi minulle. No, en kyllä saisi silloin niitä kehitettyjä diojakaan. Laboratoriossa nimittäin liitettiin pussissa oleva lähettäjän osoitetieto kuoreen, jossa diat palautettiin. Onneksi postinjakajan sotkeman kohdan voi restauroida, ja paketti saatiin matkaan.

LainaaMutta jos omalta alaltani kuulisin samanlaisen tarinan, vaikkakin tapahtuneen aikaa sitten, kirvelisi se sittenkin. Ehkä tässä on kyseessä typerä ja turha ammattiylpeys, mutta se kirvelisi.

T: Xante

Mielenkiintoista. Ehkä pitkä työura ja omistautuminen työnteolle saa alan tuntumaan omalta. Jos minun alakseni katsotaan sosiaalisektorin hommat, niin minua ei kirpaisisi mikään uutinen, mikä liittyy aiheeseen. Työssä käyminen oli minulle pelkästään keino saada rahaa, eikä mitään muuta. Kun poistuin työpaikalta työajan päätyttyä, en halunnut ajatella mitään työhön liittyvää. Onnistuin aika hyvin jättämään työasiat työpaikalle. Ehkä se johtui siitä, että kyseessä ei ollut kutsumusammatti vaan täysin kiinnostamattomat ja luonnettani vastaamattomat hommat, joihin olin ajautunut. En ole luonteeltani sosiaalitantta, jota kiinnostaisivat ihmisten asiat. En ole nähnyt edes työhön liittyviä unia. Nyt vasta tulin ajatelleeksi tätä. En muista, että olisin nähnyt koskaan yhtään unta, jossa olisin työntekijä. Tämä kertonee työhistoriani lyhyydestä.

(https://assets.community.lomography.com/b0/6c1a5bc87a1f31a0c3a6d9159a7291b1ab0e61/1216x912x2.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 06:55:22
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 19, 2021, 05:40:29
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 04:18:51
No eipä vain kävisikään, koska kuten huomasit, siinä luki kyseisten jehovien moraalista kertoo.

Nimenomaan tuohon sanaan kiinnitinkin huomiota. Jehovan todistajat tarkoittavat Jehovalla Jumalaa. Heidän nimittämisensä jehoviksi on...

Tietämättömyyttä minun tapauksessani. En ole perillä jehovan todistajien uskonnosta yhtä hyvin kuin sinä, kuten ehkä monen muunkin taholta voisi olettaa. Joten tähän sanaan takertuminen ja vertailu kirjoitukseni ja Homman kirjoituksien välillä on...varsinkin, kun nähtävästi et kiinnittänyt huomiota boldattuun sanaan "kyseisten", vaan sitä seuraavaan," jehovien."

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 19, 2021, 05:40:29
En mieltänyt asian mainitsemista korostamiseksi. Uskonnollinen tapahtuma nyt vain sattui olemaan syy sille, miksi he tarvitsivat jonkun tuuraajan lehden jakamiseen. Tapahtumista on todellakin jo kauan, enkä muista, montako avainta teetin. Ei niitä nyt mitään isoa nippua ollut. Ehkä niitä oli pari kolme. Avainten teettäminen ei tapahtunut vielä ensimmäisellä kerralla vaan vasta myöhemmin. Täytyypä tarkastaa päiväkirjasta, montako tällaista keikkaa tein, ja olivatko ne peräkkäisinä vuosina. Avaimia en ole maininnut päiväkirjassani. Ne eivät olleet minulle mikään iso juttu.

Niin, kuten sanottua, olisin kirjoittanut myös "kertoo kyseisten poliisien moraalista", jos kehystarinasi olisi kertonut poliisien antaneen sinulle ilman mitään vakuuksia tai valtuutuksia nipun avaimia. Se on aivan sama kuinka monta avainta teetätit, minun silmissäni, yhden vai sata. Keikkojen useampi lukumäärä tosin ei kyseisten jehovan todistajien moraalia minun silmissäni nosta. Nyt voit urputtaa tietysti siitä, että kehtaan kirjoittaa "jehova" pienellä ja todeta, että olen täysverinen hommalainen.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 19, 2021, 05:40:29
En olisi itsekään osannut kertoa syytä avainten kopioimiseen, jos minulta olisi sitä aikoinaan kysytty. Joten ei sitä ole voinut kaverikaan tietää. Keksin tuon "valtanäkemyksen" vasta nyt näitä viestejä kirjoitellessani. Ehkä valta on väärä sana. Parempia sanoja voisivat olla mahdollisuus tai kyky. Avaimen haltijalla on kyky mennä jostakin ovesta, josta sellaiset eivät voi mennä, joilla ei ole tätä kykyä eli avainta. Ehkä se kohottaa itsetuntoa, kun hankkii kykyjä, joita vain harvoilla on. Tämänkin teorian keksin vasta nyt tässä.

Minä osasin sen heti tietää, kun kirjoituksesi luin. Tämä menee nimittäin täysin samaan kategoriaan kuin salakuvaamisesi: vallankäyttö toisten tietämättä ja sillä salaa herkutellen. En itse nimittäisi sitä kyvyksi, tosin. Voi toki olla, että tätä piirrettä ei kaverisi sinussa päässyt havaitsemaan yhtä helposti kuin me täällä, joille kerrot näitä juttuja.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 19, 2021, 05:40:29
Mitä tulee avainten luovuttamiseen, niin olihan minulla oltava ne avaimet, jotta voin tehdä sen lehdenjakokeikan. Ellei tässä foorumilla nyt kirjoittamani paljastus aiheuta jotain ongelmia, niin avainten kopiomisesta ei aiheutunut koettavissa olevaa haittaa kenellekään. En minä mikään murtovaras ole, ja mitä varastettavaa jonkin kerrostalon rappukäytävässä ylipäätään on.

Niin, kun sinun ei olisi alun perinkään pitänyt olla siellä sijaistamassa kaveriasi, vaan homma olisi pitänyt hoitaa virallisesti postin kautta juuri sen vuoksi, että avaimia ei saa luovuttaa kenellekään ilman postin suostumusta. Rappukäytävään kun pääsee, ovista läpi meneminen on lasten leikkiä. Sen vuoksi niitä lukkoja ja summereita siellä on.

Tämä on postin pakko ottaa huomioon, vaikka sinulle ja kaverillesi ei tietty tullut mieleen.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 19, 2021, 05:40:29
Postin maine?

En tiedä nykyistä tilannetta, mutta aikaisemmin tavalliset postin työntekijät olivat hyvin huonopalkkaisia. Tästä syystä ala ei kenties vetänyt puoleensa lahjakkainta mahdollista työntekijäainesta. Saattoivat työntekijät olla rehellisiä ja ahkeria, en minä heitä moiti, mutta ei postitoimistoja kuitenkaan minään älykkäiden ihmisten kerhoina pidetty.

Ja tämän vuoksi Kopekilla on hyväuskoisen kaverinsa (vrt. Hayabusan kirjoitus, jos se on näistä motiiveista sitten usuvampi kuin minun) oikeus nostattaa heikkoa itsetuntoaan kykyjensä perusteella. OK.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 19, 2021, 05:40:29
Mielenkiintoista. Ehkä pitkä työura ja omistautuminen työnteolle saa alan tuntumaan omalta. Jos minun alakseni katsotaan sosiaalisektorin hommat, niin minua ei kirpaisisi mikään uutinen, mikä liittyy aiheeseen. Työssä käyminen oli minulle pelkästään keino saada rahaa, eikä mitään muuta. Kun poistuin työpaikalta työajan päätyttyä, en halunnut ajatella mitään työhön liittyvää. Onnistuin aika hyvin jättämään työasiat työpaikalle. Ehkä se johtui siitä, että kyseessä ei ollut kutsumusammatti vaan täysin kiinnostamattomat ja luonnettani vastaamattomat hommat, joihin olin ajautunut. En ole luonteeltani sosiaalitantta, jota kiinnostaisivat ihmisten asiat. En ole nähnyt edes työhön liittyviä unia. Nyt vasta tulin ajatelleeksi tätä. En muista, että olisin nähnyt koskaan yhtään unta, jossa olisin työntekijä. Tämä kertonee työhistoriani lyhyydestä.

Ja nyt jos voit vielä venyttää mielesi ajattelemaan, että myös halveksimassasi postissa (poistin viestiketjun selkiyttämisen vuoksi omakohtaisen muistelon tästä) on myös ammatilleen omistautuvia ammattiylpeitä ihmisiä, saatat ehkä ymmärtää, miksi koin tämän tarusi postin mainetta pilaavana.

Ei ammattiylpeyttä mitata palkkapussin suuruudella, eikä edes uran pituudella.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 19, 2021, 09:00:41
Kopekin posteljooniuraa arvioitaessa on huomioitava monta seikkaa. Tapahtuma-aika oli vuosikymmeniä sitten ilmeisestikin varsin pienellä paikkakunnalla, jossa melkein kaikki tunsivat tai ainakin tiesivät toisensa. Niissä olosuhteissa työn suorittaminen eli lopputulos oli tärkeintä. Toinen ja merkittävämpi asia on jakelusopimus lehtiyhtiön ja jakelijan välillä. Kysehän oli lehtien eikä postin jakamisesta. Oliko Kopekin perhetuttu lehden palveluksessa vai kenties yrittäjä, jolle jakelu oli ulkoistettu? Oliko jakelusopimuksessa nimetyt työn suorittajat? Oliko sovittu, että jakelija sai hommata loma-ajan tuuraajan itsenäisesti vaikkei tästä oltu kerrottu tuuraajalle eli Kopekille?

Ainoa kiistattomasti tuomittava asia on avainten luvaton kopioiminen.

Tuli mieleen olikohan meillä täällä ketjua postiongelmista? Aloin muistelemaa omaa nuoruutta ja postin täsmällisyyttä. Meille tuli varsinainen posti täsmällisesti 10.30-11.00. Nyt toisaalla asuessa postin kulku on hyvin paljon myöhäisempää ja myös satunnaisempaa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun posti jaellaan vasta joskus illalla tai vääränä päivänä. Kerran yhytin eräänä tiistaina, joka enää ei ole jakelupäivä, vanhemman postipekan jakamassa meille kirjepostia ja kysyin poikkeuksellisesta jakopäivästä. Hän hieman avautui siinä firmansa organisointikyvystä. Niin no, eihän Suomen posti ole vasta kuin vajaa 400 vuotta vanha. Joitain lastentauteja ilmeisesti vielä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 19, 2021, 09:28:53
Kamala päänsärky. Varmaan on jotain troppia otettava, kun ei tuo hellitä.

Sen siitä saa, kun piti puolille öin katsoa telkkarista Euroviisujen esikarsintoja. Säännöllistä elämää viettävälle ylimääräinen valvominen kostautui taas kerran ikävästi. Olisi pitänyt nousta, kun ensimmäisen kerran heräsin viiden jälkeen, mutta ajattelin ottaa pienet torkut vielä. Torkut venähtivät kolmen tunnin mittaiseksi ja se oli liikaa pääparalleni  :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 09:29:16
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 19, 2021, 09:00:41
Kopekin posteljooniuraa arvioitaessa on huomioitava monta seikkaa. Tapahtuma-aika oli vuosikymmeniä sitten ilmeisestikin varsin pienellä paikkakunnalla, jossa melkein kaikki tunsivat tai ainakin tiesivät toisensa. Niissä olosuhteissa työn suorittaminen eli lopputulos oli tärkeintä. Toinen ja merkittävämpi asia on jakelusopimus lehtiyhtiön ja jakelijan välillä. Kysehän oli lehtien eikä postin jakamisesta. Oliko Kopekin perhetuttu lehden palveluksessa vai kenties yrittäjä, jolle jakelu oli ulkoistettu? Oliko jakelusopimuksessa nimetyt työn suorittajat? Oliko sovittu, että jakelija sai hommata loma-ajan tuuraajan itsenäisesti vaikkei tästä oltu kerrottu tuuraajalle eli Kopekille?

Erittäin paha juttu, jos tapahtui vuosikymmeniä sitten pienellä paikkakunnalla juuri sen vuoksi, että kaikki tunsivat toisensa. Kopekilla - tai mahdollisesti hänen kauttaan jollain toisella, huolellisuudestaan kun ei ole tunnettu - oli pääsy rappukäytäviin, jonka asujat tunnettiin = tiedettiin, jos jollakin oli jotain vietävää. En ole tietoinen, että pikkupaikkakuntalaisuus vaikuttaisi siihen, miten tärkeää on, että posti tulee kannettua. Sen tiedän, itsekin pikkupaikkakunnalla asuneena, että jos minulta kysyttäisiin, kumman haluan, päivän lehden vaikka tulematta, vaiko avaimeni luovutettavan kaverille minulta lupaa kysymättä, mitä vastaisin. Epäilen muiden pikkupaikkakuntalaisten olevan aika samaa mieltä.

Erittäin inhottava olisi pikkupaikkakuntalaisena, kun kaikki tunsi toisensa, ajatus ihan muuten vaan, että jollakulla on pääsy rappukäytävääni ilman, että minä tiedän siitä, koska hän nimenomaisesti haluaa kyvyn kulkea siellä ilman lupaa. Mikä siinä onkin, että ajatus nyt vain puistattaa.

Vuosikymmeniä sitten ei ollut mitään ulkoistettuja jakelijoita tai yrittäjiä, oli vain Posti.

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 19, 2021, 09:00:41
Ainoa kiistattomasti tuomittava asia on avainten luvaton kopioiminen.

No ei tietenkään ole. Vai meinaatko, että jos minä annan pääsyn kaverilleni firmani luottamuksellisiin tiedostoihin, ainut tuomittava teko on niiden luvaton kopiointi?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 19, 2021, 10:06:36
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 09:29:16
Erittäin paha juttu, jos tapahtui vuosikymmeniä sitten pienellä paikkakunnalla juuri sen vuoksi, että kaikki tunsivat toisensa. Kopekilla - tai mahdollisesti hänen kauttaan jollain toisella, huolellisuudestaan kun ei ole tunnettu - oli pääsy rappukäytäviin, jonka asujat tunnettiin = tiedettiin, jos jollakin oli jotain vietävää. En ole tietoinen, että pikkupaikkakuntalaisuus vaikuttaisi siihen, miten tärkeää on, että posti tulee kannettua. Sen tiedän, itsekin pikkupaikkakunnalla asuneena, että jos minulta kysyttäisiin, kumman haluan, päivän lehden vaikka tulematta, vaiko avaimeni luovutettavan kaverille minulta lupaa kysymättä, mitä vastaisin. Epäilen muiden pikkupaikkakuntalaisten olevan aika samaa mieltä.

Erittäin inhottava olisi pikkupaikkakuntalaisena, kun kaikki tunsi toisensa, ajatus ihan muuten vaan, että jollakulla on pääsy rappukäytävääni ilman, että minä tiedän siitä, koska hän nimenomaisesti haluaa kyvyn kulkea siellä ilman lupaa. Mikä siinä onkin, että ajatus nyt vain puistattaa.
Lehdenjakajien rappukäytäväavaimia nyt vaan jaellaan ilman että asukkailta kysytään yhtään mitään. Jos Xantippa tosiaan haastattelee jokaisen rappukäytäväänsä pääsevän, niin onnittelut.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 09:29:16
Vuosikymmeniä sitten ei ollut mitään ulkoistettuja jakelijoita tai yrittäjiä, oli vain Posti.
Sanomalehdillä on ollut oma varhaisjakelunsa ties kuinka kauan. Siitähän ymmärtääkseni Kopekin teki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 19, 2021, 12:03:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 19, 2021, 09:28:53
Kamala päänsärky. Varmaan on jotain troppia otettava, kun ei tuo hellitä.

Sen siitä saa, kun piti puolille öin katsoa telkkarista Euroviisujen esikarsintoja. Säännöllistä elämää viettävälle ylimääräinen valvominen kostautui taas kerran ikävästi. Olisi pitänyt nousta, kun ensimmäisen kerran heräsin viiden jälkeen, mutta ajattelin ottaa pienet torkut vielä. Torkut venähtivät kolmen tunnin mittaiseksi ja se oli liikaa pääparalleni  :'(

Katselin myös jonkun aikaa sitä touhua ja meinasi alkaa päätä särkemään. Käänsin jollekin rauhallisemmalle ohjelmalle, jossa sivistyneesti vain ryöstellään ja murhaillan roistoja, tai muita elokuvallisia ihmisnäyttelijöitä ja mieli tasaantui heti rauhallisemmassa ympäristössä.

Jotenkin ärsyttäväksi on se samantapaisten esitysten ja tehosteiden käyttö mennyt.. Melkein kaipaa Lordin aikoja-- Ainakin sen vuoksi, että eräs pohjoinen pieni maakin sai pisteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 12:17:42
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 19, 2021, 10:06:36
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 09:29:16
Erittäin paha juttu, jos tapahtui vuosikymmeniä sitten pienellä paikkakunnalla juuri sen vuoksi, että kaikki tunsivat toisensa. Kopekilla - tai mahdollisesti hänen kauttaan jollain toisella, huolellisuudestaan kun ei ole tunnettu - oli pääsy rappukäytäviin, jonka asujat tunnettiin = tiedettiin, jos jollakin oli jotain vietävää. En ole tietoinen, että pikkupaikkakuntalaisuus vaikuttaisi siihen, miten tärkeää on, että posti tulee kannettua. Sen tiedän, itsekin pikkupaikkakunnalla asuneena, että jos minulta kysyttäisiin, kumman haluan, päivän lehden vaikka tulematta, vaiko avaimeni luovutettavan kaverille minulta lupaa kysymättä, mitä vastaisin. Epäilen muiden pikkupaikkakuntalaisten olevan aika samaa mieltä.

Erittäin inhottava olisi pikkupaikkakuntalaisena, kun kaikki tunsi toisensa, ajatus ihan muuten vaan, että jollakulla on pääsy rappukäytävääni ilman, että minä tiedän siitä, koska hän nimenomaisesti haluaa kyvyn kulkea siellä ilman lupaa. Mikä siinä onkin, että ajatus nyt vain puistattaa.
Lehdenjakajien rappukäytäväavaimia nyt vaan jaellaan ilman että asukkailta kysytään yhtään mitään. Jos Xantippa tosiaan haastattelee jokaisen rappukäytäväänsä pääsevän, niin onnittelut.

Ja tämä on syy jaella niitä lisää kavereille tosta vain, kun itse ei viitsi/halua/on parempaa tekemistä sen sijaan, että tekisi niitä hommia, josta palkkaa saa?

Siinähän se onkin, että en haastattele, vaan luotan, että tahot, joilla avaimia on, käsittelevät niitä luottamuksellisesti. Kerro toinen esimerkki, jolloin "lehdenjakajan avain" on jaeltu eteenpäin, tiedossasi varmaan on, kun tiedät, että niitä nyt vaan jaellaan? Kiinnostaahan tämä.

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 19, 2021, 10:06:36
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 09:29:16
Vuosikymmeniä sitten ei ollut mitään ulkoistettuja jakelijoita tai yrittäjiä, oli vain Posti.
Sanomalehdillä on ollut oma varhaisjakelunsa ties kuinka kauan. Siitähän ymmärtääkseni Kopekin teki.

No tuliko kysyttyä sanomalehden varhaisjakelun toimistosta, saako kaverille antaa avaimen, kun itse on menossa seuroihin - millä tavalla moraalinen vastuu luvattomasta käyttöön antamisesta muuttuu sillä, että annettu avain on sanomalehden varhaisjakelun eikä postin?

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 19, 2021, 12:26:31

^

Ei kai se tiettyyn käyttöön antaminen välttämättä ole luvatonta..

Sehän on ollut tarpeellinen juttu, myös erilaisia tuuraajia ja vapaapäivien sijaistajia lienee paljon ja heillekin annetaan avaimia sitä tarkoitusta varten- pääasiahan eli se jako on saatu tehtyä.

Kopioiminen sitten tietenkin on luvatonta, vaikka lieneekö tuo ollut mikään isompi rikos aikoinaan.

Myös asukkaiden vaihtuessa varmaan erilaisia avaimia on levinnyt muutoissa, vaikka ne varmaan useimmiten ovat jääneet lojumaan laatikoihin..
Monet kuitenkin teettivät useita avaimia, jos oli mukuloita pilvin pimein..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 19, 2021, 13:21:19
^
^^
Juuri noin. Emme tiedä tekikö J (jehovan todistaja) luvattoman tai jopa kielletyn (ovat muuten eri asia, kun pilkkua viilataan) luovuttaessaan avaimet sijaistaja K:lle (Kopek). Varmasti luvatonta oli K:n suorittama avainten kopiointi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 19, 2021, 13:29:31
Tämähän on kuin natsirikosoikeudenkäynti, jossa yksi viimeisistä natseista - tässä tapauksessa minut - on raahattu tuomiolle hänen paljastuttuaan varomattoman nettikirjoittelun johdosta. Tapahtumistakin on kulunut jo melkein yhtä kauan tai jopa kauemmin kun niistä oli kulunut silloin, kun minä tein omat moraalittomuuteni ja laittomuuteni ja mistä kaikesta tässä nyt käydään oikeutta.

Koska foorumituomioistuimella ei ole toimivaltaa muuhun kuin moraalisen tuomion antamiseen, ja koska olen jo muutenkin maineeltani mikä olen - luihuotsainen rikollinen - niin mikäs tässä on hätänä. Ei kai tämä tästä pahemmaksi muutu. Näin toiveikkaasti ei kyllä kannattaisi kirjoittaa foorumille.

Selasin vanhoja päiväkirjojani - ne ovat tämän tapauksen osalta todella vanhoja - ja katsoin, mitä olen asiasta kirjoittanut. Löysin maininnan lehden jakamisesta kahdelta peräkkäiseltä vuodelta. Jakelukertoja ei siis tainnut olla kuin kaksi. Seuraavina kahtena kesänä en jakanut lehtiä, ja kolmannen kesän päiväkirja ei ole nyt tässä saatavillani.

Homma on mennyt niin, että olin alkuviikosta oppilaana tuon kaverini mukana eli kiersin lenkin hänen kanssaan ja tein muistiinpanoja, mihin kaikkialle lehtiä viedään. Perjantai- ja lauantaiaamuina jaoin lehdet. Kyse oli vain yhdestä maakuntalehdestä. Hesareita tai muutakaan postia ei jakeluun kuulunut. Hesarit taisivat tulla tuohon aikaan vielä päiväpostin mukana "muualle Suomeen".

Lauantain lenkki oli väsyttävä, koska olin ollut edellisenä iltana myöhään reissussa ja palannut sieltä vasta yöllä. Päiväkirjassani lukee seuraavaa (kaverini nimi "Make" on keksitty):

Tultiin yöllä pois. Nukuin kaksi tuntia, jonka jälkeen lähdin jakamaan aamupostia. Sen jälkeen nukuin vielä muutaman tunnin. Kävin viemässä iltapäivällä Maken (tähän paikkakunnan nimi).

Kyseessä oli noin 40 kilometrin päässä sijaitseva naapuripaikkakunta. Jos joku ihmettelee, miksi palvelin tuota henkilöä tuolla tavalla, niin se oli normaalia kaveruutta. Hän teki vuorostaan palveluksia minulle. Näinhän elämässä toimitaan.

Seuraavana kesänä tuurasin tuon henkilön nuorempaa veljeä, joka oli tuolloin aamun lehden jakajana. Kävin hänenkin kanssaan ensiksi opettelulenkillä, ja vasta sen jälkeen tein omat lenkkini. Niitä oli tänä toisena kesänä neljänä aamuna. Ilmeisesti tämän tuurauksen aikana teetin niitä avaimia. Päiväkirjassani tästä ei tosin mainita mitään. Siinä lukee vain, että "kävin jakamassa lehdet" ja "kuten eilen" ja "sama homma" ja "eipä paljon muuta".

Kaiken kaikkiaan olen siis jakanut tuon aamun lehden kuutena aamuna.

Alan tässä jo miettiä, olenko kuvitellut tuon avainten kopioimisen, kun siihen ei ole mitään viittauksia päiväkirjassani. No, ei hämärähommia kirjoitetakaan päiväkirjaan.

Vai olisiko mahdollista, että olisin sittenkin jakanut lehdet vielä kerran esimerkiksi kolme vuotta myöhemmin ja silloin teettänyt avaimia. Varmistan asian, kun saan päiväkirjan käsiini. En siinä tosin avaimien kopioinnista mitään todennäköisesti lue.

Mitä tulee kerrostalojen rappukäytäviin, niin pääseehän niin ilman avaimiakin, kun menee samalla oven avauksella kuin joku toinen. Siihenkin taloon, missä tyttärelläni on asunto, ja jossa olen viime aikoina majaillut, on tullut jos jonkinlaista hiipparia. Eräänä iltana joku haiseva pultsari nukkui yhdessä kerroksessa yhden oven edessä niin, ettei ovi auennut sisältä päin. Kerran taas joku ulkoa sisälle päässyt oli käyttänyt alakerran käytävää vessana enkä tarkoita nyt pikkuasiaa. Vai olisiko se ollut koiran tekosia. Yäk joka tapauksessa...

Minulla on mielikuva, että kerrostalojen ulko-ovia ei pidetty lukossa aikoinaan ainakaan pienillä paikkakunnilla. Minullakin oli joitakin kavereita, jotka asuivat kerrostaloissa, ja kävin heidän luonaan. Ei taloissa edes ollut mitään summereita, jos oikein muistan. Ulko-ovesta vain käveltiin sisälle ja soitettiin huoneiston ovikelloa. Minkähän takia, minä sitten olisin kopioinut niitä avaimia itselleni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 19, 2021, 13:59:45
Minä likinnä olen sanonut, että molempien, Kopekin että jehovan todistajan, toiminta on ollut minun mielestäni moraalitonta.

Teot voivat olla mielestäni moraalittomia silloinkin, kun niitä yleisesti ottaen vain tehdään, silloinkin, kun moni niitä tekee. Itselleni ei ole siis mikään puolustus, että jaellaanhan niitä avaimia ja tapetaanhan  hevosiakin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 19, 2021, 14:07:58
Meillä Kontulassa oli pitkään niin, että lukot alaovet napsahtivat lukkoon jossain klo 20 tai 21 tienoolla ja lukot aukenivat aamulla noin klo 6. Illalla myöhemmin ja yöaikaan piti kulkea avaimella. Tämän vuoksi esimerkiksi Hesarin jakajalla oli avain alaoveen. Myöhemmin, joskus vuosituhannen vaihteessa, tilanne muuttui niin, että alaovien lukkoihin laitettiin numerokoodillinen lukko ja ovet pidettiin myös päivisin lukossa. Siellä oli niin tiukkaa, että jopa jokaiseen rappuun oli eri numerokoodi, joten naapuriinkin pääsi kyläilemään vain jos tämä oli kertonut numerokoodin.

Numerokoodin takana on täällä Tiksissäkin rappuunpääsy ja täällä vaihdetaan numerokoodia, jos enemmän tulee valituksia siitä, että ovikellon pimpottajille on koodi kulkeutunut. Jehovatkin ovat nykyään jättäneet tämän talon väliin, kun ovat saaneet niin ankaraa palautetta, kun ovat hankkineet koodin ja kulkevat myös muiden luona kuin sen koodin antajan luona.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 20, 2021, 13:03:55
Voi että, kävipäs hassusti. Löysin jääkaapista kaksi puuromaidoksi ostettua puolikasta maitoa, jotka on jääneet käyttämättä. Niissä on parasta ennen päivä eilen, joten tänään ne pitää käyttää pois.

Onkohan tänään pannukakkupäivä, onkohan  :) ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 20, 2021, 13:40:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 20, 2021, 13:03:55
Onkohan tänään pannukakkupäivä, onkohan  :) ::)

Missäs Hippi asuikaan?  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 20, 2021, 15:15:27
Olenhan tuon vähän turhankin tarkkaan tullut maininneeksi ja nyt vielä, kun parvekkeen ovi on auki, niin ihanat pannukakun tuoksut leijuvat lähitienoolle. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 20, 2021, 16:06:01
^Tulipa taas tällekin päivälle sen verran veronalaista tekemistä ettei ehdi nuuhkimaan pannaripaikkoja  ;D

Onhan täällä aika moni jotain paljastanut majapaikoistaan. Nohevalla etsivätyöllä saattaisi useampikin kantis löytyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 20, 2021, 21:00:21
^
Nou hätä, laitoin naapurin rouvalle pikaviestin ja kysyin, jotta saanko kutsua pojat pihalta pannukakulle välillä. Sain luvan ja onnistuin puhumaan pojat ympäri. Ennen kuin kunnolla ehdin parvekkeelta sisään, niin ovikello jo soi. Noin neljännes pellillistä jäi tähteelle ja nuorempi pojista ilmoitti kainostelematta, että me tullaan huomennakin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 21, 2021, 20:46:55
Fun lightin sitruuna limonadi on helkkarin hyvä mehu, kunhan laittaa esanssia veteen vain hieman. Myös metsämarja on hyvänmakuista kunhan on varovainen annostelun kanssa. Ikään kuin fun light olisi muuttanut mausteissaan jotain, sillä sitä teollista sivumakua, josta brandi oli vielä joskus 2000-alkupuolella tunnettu, en ole huomannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 22, 2021, 15:18:07
^
Ei ole mehua nähnytkään tuo juomatiiviste.

https://www.funlight.fi/products/fun-light-sitruunalimonadin-makuinen-juomatiiviste-05-l/
Ainesosat:
Vesi, happamuudensäätöaineet (sitruunahappo, E331), makeutusaineet (sukraloosi, asesulfaami K), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), luontaiset aromit.

Kaikki nuo, joiden sanotaan olevan "jonkun" makuisia (esim. joku= vadelman, metsämarjan, appelsiinin jne.), eivät ole mehuja, vaan maut on keinotekoisia. Sitä en osaa sanoa miten, mutta mehua niissä ei ole.

Noita joskus itsekin ostin, mutta nykyään olen siirtynyt kokonaan sokeroituihin mehuihin. Ne on huomattavasti kalliimpia ja siinä tulee turhaa sokeria juotua, mutta kun mehua käyttää kohtuullisesti, niin eipä siitä haittaa ole. Lisäksi vielä laimennusohjeen muutan omaa makuani vastaavaksi, että mehua laitan vajaan puolet ohjeen mukaisesta määrästä. Jos on "iso jano", niin silloin juon vettä. Minulla tuollainen mehupullo riittää pariksi kuukaudeksi ja sitä voi tarjota myös lapsivieraille. Noita keinomakeutettuja ja keinomaustettuja en lapsille tarjoaisi.

Tässä vielä muutaman muun Fun Light -juoman ainesosat. Tilan säästämiseksi jätin kirjoittamatta minkä makuisista juomista on kyse, mutta selviäähän sen ainesosista, eikä vain?

Vesi, happamuudensäätöaineet (omenahappo, natriumsitraatti), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), väri (antosyaanit), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), aromi. Sisältää makeutusaineita ja fenyylialaniinin lähteen.

Vesi, happamuudensäätöaineet (omenahappo, natriumsitraatti), stabilointiaineet (arabikumi, E444, E445), makeutusaineet (sukraloosi, asesulfaami K), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), väri (antosyaanit), kasviöljy (kookos, rapsi), luontainen aromi.

Vesi, happamuudensäätöaineet (omenahappo, natriumsitraatti), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), väri (antosyaanit), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), aromi. Sisältää makeutusaineita ja fenyylialaniinin lähteen.

Vesi, happamuudensäätöaineet (omenahappo, natriumsitraatti), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), väri (antosyaanit), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), aromi. Sisältää makeutusaineita ja fenyylialaniinin lähteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 22, 2021, 15:28:04
^
juo sinä sitten vaikka palasokeria, mutta minä juon ainakin fun light sitruuna limonadi mehutiivisteesta tehtyä mehua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 22, 2021, 15:50:26
Luonnollisten aineiden ja luomun ystävä täällä. Juu onhan noissa mehuissa sokeria. Mutta sokerin prosessointia ihmiskeho on harjoitellut paaaaljon kauemmin kuin keinoaineiden. Eikä kaikissa mehuissa ole lisättyä sokeria. Omppu ja rypäle makeuttavat mukavasti myös sekamehuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 23, 2021, 11:47:54
Kävin ulkoiluttamassa ennen käyttämättömät kuulokkeet. Olen saanut ne lahjaksi muutama vuosi sitten, mutta onnistuin unohtamaan niiden olemassaolon pitkäksi aikaa. Ensituntuma oli ihan hyvä ja ne tuntuivat poikkeuksellisen mukavalta. Pääasiallinen tarkoitus ulkoilutuksella oli testata, miten ne reagoivat tuuleen. Koska oli jokseenkin tyyni ilma, piti tehdä reipas fillarilenkki. Kyllä noissakin tuuli kohisee melkoisesti, mutta ei niin pahasti kuin uusimmissa kuulokkeissani. Mutta näissä on ehdottomasti paras äänentoisto. Melko hiljaisellakin äänellä tulee pehmeän muhkeat soundit.

Ostin joskus viime syksynä vastamelukuulokkeet, jotka nappasivat ulkona pienenkin tuulen todella pahasti ja musiikki olisi pitänyt olla ihan liian kovalla, jotta se olisi ylittänyt tuulen kohinan. Talvikäytössä nuo kuitenkin menetteli, kun vetäisin hupun päähäni. Jopa väljästi päässä oleva huppu esti tuulen kohinan. Mutta näillä keleillä ei kyllä huppua viitsi käyttää kuulokkeiden vuoksi. Siksi olenkin käyttänyt vanhimpia kuulokkeitani.

Vanhimmat ovat jo hiukan kulahtaneet. Harmittaa, että tyhmyyksissäni menin silloin aikanaan ostamaan valkoiset kuulokkeet, sillä niiden pehmusteosat on ajan kuluessa nuhraantuneet. Mutta onhan nuo jo väljentyneet niin, että pihapuuhissa niitä ei oikein voi käyttää, kun ne ei pysy paikallaan. Sen sijaan lenkillä ne on edelleen parhaat kuulokkeet, sillä ne ei ota tuulen kohinaa ollenkaan. Ilmeisesti kyse on vain jostain rakennejutusta, sillä nämä vanhimmat ovat kaikkein kevytrakenteisimmat.

Noista vanhimmat ja uusimmat on saman valmistajan kuulokkeet ja lahjaksi saadut on jonkun aivan tuntemattoman valmistajan. Eikö noita sankakuulokkeita testata ollenkaan ulkona missään suunnittelu- tai protoiluvaiheessa? Minä en pysty käyttämään korviin tungettavia kuulokkeita, joten pitäisi keksiä joku jippo, jolla saisi noista uudemmista kuulokkeista kohinan pois.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 24, 2021, 09:25:51
Viking Linen myymä Mariella saapui Savoon.... Savonaan.

https://i.ibb.co/2ytYPbR/savonamari.jpg

Se maalataan keltaiseksi ja nimetään uudelleen. 

https://ferryshippingnews.com/wp-content/uploads/2021/05/40_Corsica-Ferries.jpeg

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 24, 2021, 16:51:40
Tilasin uudet kuulokkeet, neljännet. Vanhimmat joutaa romikseen, kunhan löydän sellaiset, jotka ei kohise tuulessa. Vanhoissa alkaa akkukin olla jo aika finaaleissa, sillä se ei enää kestä muutamaa tuntia kauempaa. No, ehkä liioittelin, muutamaa pidempää lenkkiä kauempaa.

Nyt luulen keksineeni, mikä kuulokkeiden muotoilussa teettää sen kohinan, joten pidin vanhimpia kuulokkeitani mallina.

Pian voinkin perustaa varmaan vähän käytettyjen kuulokkeiden kirpparin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 26, 2021, 00:17:52
Voisin perustaa avaamattomassa paketissa olevien tavaroiden kirpparin. Ostaja saisi etsiä paketit romukasoista.

Joskus tuollaisia löytää ja ihmettelee, että milloin sellainenkin on tullut ostettua.

Kevätmasennus meinaa pukata päälle. Se tulee yleensä näihin aikoihin, kun talven jälkeen alkaa käydä ilmi, miten kaikki on rappiolla, ja miten mistään ei tule mitään. On kymmeniä kriittisen tärkeitä hommia, mutta ei ole aikaa tehdä niitä.

Tässä tilanteessa ei kaipaisi ylimääräisiä murheita, mutta niitähän tulee.

Yksi pieni "buustaus" masennukselleni oli se, kun auton pakoputken liitos ruostui huomaamatta, ja äänenvaimennin pääsi kääntymään väärään asentoon, minkä seurauksena auton muoviseen takapuskuriin paloi ruman näköinen reikä!

Olen nähnyt elämäni aikana tuhansia autoja, mutta en ole nähnyt ainoatakaan, jossa olisi pakaasujen polttama reikä puskurissa. En ole edes kuullut tällaisesta mahdollisuudesta. Autoissani on ollut jos jonkinlaisia pakoputkia, ja olen niitä hisaillut ja vaihtanut. On ollut vaikka millaisia viallisia pakoputkia, jotka ovat roikkuneet pahimassa tapauksessa tiellä. Yksi pakoputki romahti kesken ajon niin pahasti, että se tökkäsi siltarumppuun ja työntyi vauhdilla taaksepäin, niin että takapuskuri irtosi osittain. Se tapahtui aikoinaan tälle samalle autolle, jonka puskuriin nyt paloi reikä.

Monenlaisia asioita on pakoputkien kanssa siis tapahtunut. Mutta kertaakaan aikaisemmin ei 99-prosenttisesti ehjä pakoputki - tai minkäänlainen pakoputki - ole tuhonnut autoa niin inhottavasti kuin nyt. Pakoputki (kaksi osaa) oli todellakin kaikkialta muualta ehkä. Ruostumista oli tapahtunut vain noin sentin alueella liitoskiristimien alla.

Ostin uudet putket ja asensin ne paikalleen. Yritin olla niin huolellinen kuin mahdollista. Panin vaseliinia kumisten kannattiminen reikiin, niin että ne lähtisivät joskus myöhemmin pois helposti. Toivottavasti vaseliini ei tuhoa kumia.

Lähdin ajamaan uuden pakoputkiston kanssa. Pysäytin auton muutaman kilometrin päässä ja tunnustelin, oliko puskuri kuuma. Se ei ollut. Pysäytin uudestaan noin 15 kilometrin päässä ja kokeilin uudestaan. Puskuri ei ollut tällöinkään kuuma. Lähdin ajamaan pidempää matkaa luottaen siihen, että pakoputki on OK. Järkytys olikin aikamoinen kuin noin 150 kilometriä myöhemmin pysähtyessäni huomasin, että pakoputkeen oli sulanut uusi reikä!

En voinut tehdä asialle mitään, joten jatkoin matkaa. Pakoputki ei sulanut enää lisää, koska kuumat kaasut olivat jo sulattaneet sen, mitä ne sulattivat.

Noin 600 kilometrin reissusta tultuani säädin vielä pakoputkistoa. Löysäsin liitoksia ja kääntelin pönttöjä. Sain putken pään laskeutumaan hieman alemmaksi. Tässä asennnossa se ei ehkä sulattaisi puskuria. Mutta vahinko on jo tapahtunut.

En pysty korjaamaan vauriota siististi. Panin siihen väliaikaisesti teippiä. Voisin yrittää täyttää reiän lasikuidulla ja hioa pinnan tasaiseksi. Ongelma on se, että muovipinnnassa on pieni kuvionti. Siloinen paikkaus näkyisi läikkänä. Se pitäisi tietysti maalata ja ehkä samalla koko puskurin tumma osa. Joka tapauksessa paikattu kohta erottuisi.

Kyllä minä jotain aion asialle tehdä. On vain niin paljon niitä muitakin hommia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 26, 2021, 13:02:52
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 26, 2021, 00:17:52
Kyllä minä jotain aion asialle tehdä. On vain niin paljon niitä muitakin hommia.

Minä ajoin viime viikolla yhden hyvin- ja täysinpalvelleen auton romuäijälle. Sain romutustodistuksen, jota voinen hyödyntää. En tiedä vielä miten ja milloin.

Tuli hyvä olo. Luultavasti viemäni romu palautuu uusitussa muodossa Kiinasta takaisin, ehkä jo ensi vuonna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 27, 2021, 11:00:19
Nyt on uudet kuulokkeet haettu ja odotan ilman kirkastumista, että pääsen Elviksen kanssa niitä ulkoiluttamaan ja kokeilemaan oliko arveluni tuulen kohinaa tehostavasta muotoilusta oikea. Näiden ei nyt pitäisi kohista.

Tilauksen hankalin paikka olikin kuulokkeiden noutaminen. Kaupassa, johon ne oli toimitettu, oli lokerikko näkyvällä paikalla, mutta tämäpä ei suostunut hyväksymään näpyttelemääni koodia. Kahdesti yritin ja sama tulos. Tajusin sitten, että eihän se tainnutkaan olla Postin lokerikko. Niin vähän noita pakettien noutoja on ollut, että en ole noiden asiantuntija. Lähdin sitten etsimään sisätiloista oikeaa paikkaa ja mietin jo, että olisinko nähnyt sellaisen yläkerrassa. Siinä haahuillessa sitten huomasin oikean lokerikon. Eipä ollut mitään merkkiä tai opastetta niin, että se olisi ollut havaittavissa ulko-ovista tullessa. Oli niin hauskasti "suoraan edessä, mutta piilossa".

Eikä siinä vielä kaikki. Sen näpyttelylaite oli olevinaan hipaisunäppäimillä toimiva, mutta aika monta yritystä meni niin, että laite ei reagoinut kaikkiin kuuteen numeroon ja jäi aina vajaaksi. Tuonkin tajuaminen kesti hetken ja viimein maltoin täpäyttää numeroa voimalla ja pahimmassa tapauksessa painaa pitkään ennen kuin laite reagoi.

Ihan hyvä ideahan tuo on hakea pienet paketit tuollaisesta sen sijaan, että ennen ne sai pitkän ja hikisen jonotuksen jälkeen Postin toimipisteestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 27, 2021, 11:22:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 27, 2021, 11:00:19
Ihan hyvä ideahan tuo on hakea pienet paketit tuollaisesta sen sijaan, että ennen ne sai pitkän ja hikisen jonotuksen jälkeen Postin toimipisteestä.

Juu. Lähimpään postin konttoriin on yleensä niin pitkä matkakin, että sen varrelle osuu monta pakettiautomaattia.

Itse pidän jonotuksen, henkilöllisyyden todistamisen, paketin etsimisen ja allekirjoituksen poisjäämistä niin suurena etuna, että olisin valmis vaikka hakemaan pakettini hieman kauempaakin automaatista. Jännää, että Postin paras uudistus on sellainen, missä he ovat vähentäneet omaa "palveluaan".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 27, 2021, 12:20:40
Muistelen lukeneeni, että omassa kaupunginosassa olisi jätetty paketteja yksityisten taloyhtiöden rapussa oleviin koodillisiin lokerikkoihinkin. (En muista, olisivatko ne raput sitten sellaisia, ettei ole ovikoodia, jotta sinne pääsee ulkopuolisetkin.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 27, 2021, 12:25:42
Alla kaaviokuva postin pakettipalveluiden kehityksestä kotikonnuilla.

K2--------------P1----L2-HM-------------K1----------P2
                        L1

-  = suhteellinen noin etäisyys ja jossain määrin myös suunta
Seuraavat selitykset ovat aikajärjestyksessä
HM = Hayabusa Mansions, eli kotipesä :)
P1 = Ensimmäinen postikonttori. Pieni, lyhyet aukioloajat. Rajoituksista huolimatta hyvin toimiva ratkaisu.
P2 = Toinen postikonttori. Iso ja pidemmät aukioloajat. Etäisyyden kasvu kompensoitui aukioloajoilla. Pakkosiirtyminen tänne, koska P1 lopetettiin. P1 ja P2 olivat aikoinaan eri postinumeroaluiden konttorit. Edelleen eri postinumerot ovat käytössä.
K1 = Kauppa 1. P2 lopetti P1-alueen asukkaiden palvelimisen ja paketit siirrettiin kaupan K1 yhteyteen. Kassahenkilöpoloinen joutui palvelemaan sekä kauppaostosjonoa että pakettijonoa - ja jonoja riitti.
L1 = Lokerikko 1. P1n tiloihin oli avattu kauppa ja sen eteiseen ilmestyi jossain vaiheessa muutama pakettilokero, joihin teoriassa pystyi ohjaamaan tulevat paketit. Käytännössä taisi onnistua kahdesti. Muutoi paketit vietiin K1:een.
L2 = Lokerikko 2. Tuohon aivan viereen on avattu tila, jossa on paljon pakettilokeroita. Paikka on auki jokapäivä aamusta myöhään. Tämä on luksusta.
K2 = Mikäli L2 sattuisi olemaan täynnä paketit ohjautuisivat uuteen isompaan kauppaan. Onneksi täällä ei ole joutunut asioimaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 27, 2021, 12:57:50
^
Tuossa näen markkinaraon.

Pyöräilevälle varhaisteinille voi antaa koodin ja hän noutaa paketin edullisesti energiajuomapalkalla. Samalla sukupolvien välinen yhteistyö ja ymmärrys kasvaa, enkä usko että tämmöinen liikekumppani enää naarmuttaa autoa tai aiheuttaa muuta merkittävää haittaa, liiketoimien kuihtumisen pelossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 27, 2021, 19:03:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 27, 2021, 11:00:19
Nyt on uudet kuulokkeet haettu ja odotan ilman kirkastumista, että pääsen Elviksen kanssa niitä ulkoiluttamaan ja kokeilemaan oliko arveluni tuulen kohinaa tehostavasta muotoilusta oikea. Näiden ei nyt pitäisi kohista.

Lenkki pyörällä on tehty ja arveluni osui oikeaan. Nämä kuulokkeet eivät kohise.

Laitoin muut nyt pois kuljeksimasta, kun ei minulla niille ole sisällä mitään käyttöä. Vaikka musiikista pidänkin, niin en sitä huudata älyttömän kovalla, joten en tarvitse kuulokkeita sisäkäytössä. Tuosta tulikin mieleen, että voisin lahjoittaa ne yläkerran naapurille, niin saisivat kuunnella sitä venäläistä discojumputusta niin kovalla kuin sielunsa sietää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 28, 2021, 13:53:20
Se on sitten niin paljon kuin talvilomalle lomppsis, ellei vielä tule jotain viimehetken ongelmaa ratkaistavaksi esimieheltä tai jotain muuta akuuttia konsultointitehtävää. Aika hyvin onnistuin saamaan talvilomani tälle lätkän MM-kisojen loppuhuipennusviikolle. Ikään kuin olisin suunnitellut tämän jo etukäteen - kuten olinkin - mutta vaikutelmalta ei silti voi välttyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 29, 2021, 12:13:38
Oli eilen ihan mielenkiintoinen iltakävely naapurin eka- ja kolmasluokkalaisen kanssa, kun halusivat leikkipuistoon ja minun piti käydä viereisessä kaupassa vielä täydentämässä leipätarjontaa.

Kun päästiin pihasta matkaan muistaakseni ensimmäinen asia, jota käytiin läpi, miten ensimmäinen ihminen on tullut. Sen jälkeen ihmeteltiin, miten eri kielet on syntyneet (eriytyneet ja muodostuneet kulloiseenkin tarpeeseen) ja miten on tullut lainasanoja, josta päästiinkin sujuvasti ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin eri osissa maapalloa ja erityisesti Suomessa (uusia kasveja ja eläimiä sekä epäsuotuisilta alueilta maahanmuuttoa). Luonnollisena jatkumona oli selvitys toisen pojan parin parhaan kaverin kaksikielisyys ja vanhempien kielitaito. Tuo kaikki käytiin läpi alle kilometrin matkalla. Ei ehkä kovin syvällisesti ehditty paneutua, kun oli niin monta asiaa käsiteltävänä.

Paluumatka oli hiukan arkisempaa pulinaa.

Joskus olen sitä miettinyt, että mikä ikä lapsissa on kaikkein mukavin. Alan kallistua siihen, että se on juuri ikä, joka kulloinkin on menossa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 29, 2021, 23:09:47
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 12, 2021, 23:39:44
Kun istun yksin ruokapöytään, mieleeni tulee usein jatkosota.

Edelleen sama juttu. Kun katselee Helsingin Sanomien numeroita ennen jatkosodan puhkeamista, näyttää siltä, etteivät tavalliset ihmiset arvanneet, mitä kauheuksia tulevaisuus toisi tullessaan. Siinä vaiheessa, kun miehiä alettiin kerätä kokoon joukkojen muodostamista varten, viimeistään havahduttiin huomaamaan, että jotain on tapahtumassa. Mutta tiedettiinkö silloinkaan, mitä.

Mistä me nykyihmisetkään tiedämme, mitä yllätyksiä on tulossa. Kaksi vuotta sitten ei arvattu, että keväällä 2011 kuljetaan maskit kasvoilla. Entä jos kahden vuoden päästä piileskellään bunkkereissa ydinsodan riehuessa ympärillä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2021, 19:19:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 29, 2021, 23:09:47
. Entä jos kahden vuoden päästä piileskellään bunkkereissa ydinsodan riehuessa ympärillä.

Jos ydinsota riehuu ympärillä, niin kauanko siellä bunkkereissa ihmiset säilyy hengissä?

Meilläkin taloyhtiössä tehdään vuosittain riskitarkastus. Sieltä tuli tällä kertaa runttua siitä ,että väestönsuojaan ei päästy ja siiten tehtiin täsmäisku myöhemmin. Tarkastuksessa ilmeni useita puutteita, jotka kehotettiin korjauttamaan. Korjausten kustannukset ovat muistaakseni jotain kuuden tonnin luokkaa. Ei siis kovin paljon, mutta minulle ei kyllä ole vielä selvinnyt, millaisessa tilanteessa se väestönsuoja turvaisi asukkaisen hengen ja terveyden. Se on vain tukevamman oven takana oleva pätkä kellarikäytävää, jossa on joitain pieniä ensiaputarvikkeita, kylmävesijohto ja ilmeisesti jollain tavoin suodatettu ilmanvaihto. Ei siinä tilassa eletä odottelemassa ydinsodan päättymistä ja turvallista aikaa lähteä ulkoilmaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 30, 2021, 19:40:04
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 30, 2021, 19:19:46
Jos ydinsota riehuu ympärillä, niin kauanko siellä bunkkereissa ihmiset säilyy hengissä?

Nuorena poikana olin joskus kesätöissä maalarina. Eräs työtehtävä oli maalata sellainen bunkkeri joka oli jämäkän oven takana ja siellä oli jonkinlainen veivattava ilmanpuhdistelija.

Silloin päätin, että tuollaiseen tilaan en suostu menemään kriisin koittaessa. Mieluummin olen pihalla kädet leveänä, rintakehä pystyssä ja huudan: Antaa tulla, perkeleen raukat!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - toukokuu 30, 2021, 19:50:22
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 30, 2021, 19:40:04
...jonkinlainen veivattava ilmanpuhdistelija.

Nykyään nämäkin taitavat onneksi toimia sähköllä!  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2021, 20:03:06
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 30, 2021, 19:40:04
Silloin päätin, että tuollaiseen tilaan en suostu menemään kriisin koittaessa. Mieluummin olen pihalla kädet leveänä, rintakehä pystyssä ja huudan: Antaa tulla, perkeleen raukat!

Aivan samoin olen ajatellut.  :o

Pikemminkin pitäisi olla jokaisella varattuna pilleri, joka vie hengen nopeasti ja kivuttomasti kuin, että ihmiset tungetaan ahtaaseen kellarikäytävään lukkojen taakse kuolemaan nälkään, jos ei ehdi ennen sitä tukehtua hengiltä, kun ilmastointi pettää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 30, 2021, 21:22:09
^Jääpähän meille kellarissa piileskeille enemmän tilaa. Varsinkin jos väärän hälytyksen sattuessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2021, 21:34:28
Jotta ei mene pelkäksi synkeilyksi, niin kerronpa iloisempaa asiaa

KIRSIKKAKAUSI on alkanut \o/

Ruokakauppani alkuviikon tarjouksissa on kilon laatikko kirsikoita tarjouksessa :)
Kova hintahan se on vielä, kun kausi on aivan alussa, mutta pakko niitä on käydä hakemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 05, 2021, 08:50:24
Huh, olipa pelottavaa herätä yöllä savun hajuun  :o

Pakko oli kiertää koko asunto läpi ja tarkistaa ettei mikään sähkölaite kärynnyt, vaikka se haisi kyllä ihan puhtaalta puun palamiselta. Kurkkasin varovasti rappuunkin, mutta siellä hajua ei ollut. Sen sijaan parvekkeella haju tuntui voimakkaimmin. En kyllä ymmärrä kuka nyt kahden jälkeen yöllä saunaakaan lämmittäisi. Sillä saunanlämmitykseltä se eniten haisi.

Uskottelin itselleni, ettei vaaraa ole, mutta hetken joutui kyllä unta hakemaan. Vasta kun Aatu tuli viereen hyrisemään, lopulta nukahdin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 05, 2021, 09:33:20
Savun haju - tulipa se leivänpaahtimesta tai hellalla käryävästä rasvasta tai mistä tahansa - on minullekin kauhua herättävä asia, koska asun tavaraa täynnä olevassa talossa, joka on kuin syttymistään odottava palopommi. Tulipalossa minua pelottaa eniten valokuvien ja ääninauhojen ja videoiden ja kirjoitusten ja tiedostojen ja muiden tällaisten muistojen tuhoutuminen.  Olen vienyt joitakin kuvia muualle säilytettäväksi, mutta tämä talo tuntuu imevän esineet takaisin kuin magneetti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 06, 2021, 08:15:34
Itikoita tuntuu olevan liikkeellä enemmän kuin koskaan. Pyydystin juuri yhden kimpussani lennelleen verenimijän juomalasin ja pahvinpalan avulla. Vien sen ulos kunhan ehdin. Päästän sen luontoon.

Imuroin eilen kahta huonetta pitkän letkun avulla imurin ollessa ulkorapulla. Itikoita tuli ilmeisesti ovenraosta, vaikka olin pannut "thermacellin" oven eteen jo hyvissä ajoin ennen kuin aukaisin oven pienelle raolle ja vedin letkun sisälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 06, 2021, 08:58:26
En tiedä kuumuus vai mikä, mutta näin niin pahaa unta, ettei se tahtonut loppua, vaikka heräsin pitkäksi aikaa välillä.

Unen kuvottava aihe taisi tulla eilen katsomastani leffasta, vaikka sen päivällä katsoin. Harmittaa olla yliherkkä, kun ei ohjelmaesittelystä aina voi tietää, mitä pervoa ohjelmasta pullahtaa esiin ja siinä vaiheessa kun se on nähty, niin ei se enää näkemättömäksi muutu sillä, että lopettaa kesken. Pikemminkin on katsottava loppuun, että paha saa palkkansa.

Nyt sitten aletaan laskea päiviä, että tulisi syksy. Johan tätä kesää on riittänytkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 06, 2021, 18:17:11
^
Mikä leffa oli kyseessä?

***

Tässä koronakärvistelyiden oheen on ollut ajoittain ikävä Berliiniin ja olen ajatellut lähteä sinne kuukaudeksi heti, kun kriisi riittävästi hellittää.

Nyt matkakohteeksi on kuitenkin hiipinyt mieleen eräs toinen maa ja kaupunki, jossa en ole ikinä käynyt. En kerro mikä se on, mutta kuvailen ja annan samalla vihjeitä.

Maa on väkiluvultaan pieni ja köyhä, mutta turvallinen. Siellä ei ole juurikaan ulkomaalaisia, ei interwebsiä eikä kännyköitä (Siis pala kadotettua Taivasta!), ei edes katuosoitteita. Roskat siellä kerätään jäätelöautoperiaatteella: samaa melodiaa soittava jäteuto käy säännöllisesti kaduilla ja kujilla soitattaen tunnaria megafonista, jolloin ihmiset saapuvat tuomaan niille roskansa.

Sen sijaan maan lentokenttä on ehkä koko planeetan vaarallisin. Kaikki lennot sinne perutaan heti ja koneet kääntyvät, jos alkaa muodostua vähänkään sumua tai alkaisi edes pisaroimaan. Vaan, "Aina pienellä riskillä matkassa" on ollut ennenkin matkamottoni ja jos siellä sitten tulisi ryminällä tonttiin tai vuorenkupeeseen niin kikkelis kokkelis, mitä läksit!

Muutamia hotelleja maassa sentään on. Hotelliin ajattelin kirjautua väärällä nimellä ja muutenkin erheellisin henkilötiedoin, mikäli toteuttaisin samalla miettimäni suunnitelman. Ehkä maassa on jopa n. kaksi ja puoli ihmistä, jotka osaavat vähän myös englantia.

Maa on niin köyhä, että siellä ei käytetä BKT-konseptia lainkaan, vaan siellä on käytössä eräänlainen onnellisuusindeksi. Valtion asukit kun ovat pääosin onnellisia, vaikka taloudellista vaurautta ei olekaan. Kun kaikki ovat suurin piirtein yhtä köyhiä, taloudellinen eriarvoisuus ei silloin ole mikään sosiaalinen ongelma.

Tästä tuumin että jos tekisikin niin, että ottaisi siellä ollessaan samalla vaivihkaisen tarkkailun kohteeksi esim. jonkin suurperheen ja sen ahkerat ja kuuliaiset,  mutta köyhät vanhemmat. Reissun päätteeksi lahjoittaisi heille touhutonnin Amerikan dollareita tai Euroopan rahaa, mikä ei ole kotimaassamme vielä summa eikä mikään, mutta siellä se olisi äkkirikastumisen ja vaurauden paikka! Lahjoitus tietysti täysin anonyymisti ja salassa niin, että eivät edes naamaani näkisi saati että pystyisivät ikinä selvittämään, kuka ja mistä olin. Hotellistakaan sitä ei voisi sitten selvittää, eikä lentokirjoista.

Rahat laittaisin kirjekuoreen ja mukaan tekstin eri kielillä jossa kertoisin muun muassa, että saamansa raha ei ole rikollisin keinoin hankittua, vaan rehellisellä työllä ansaittua - eikä se ole lahjoittajan kotimaassa suurikaan summa. Toivoisin kirjeessä myös, että vanhemmat käyttäisivät saamansa rahan perheensä hyvinvointiin, ja lastensa koulutukseen. Kuten toivoisin sitäkin, että he eivät edes pyrkisi selvittämään lahjoittajaa. Kaikkein hartaimmin toivoisin kuitenkin sitä, että rahat käytettäisiin viisaasti ja harkiten ja sitä, että he eläisivät jatkossakin hyvän ja nuhteettoman elämän.

Totta kai tässä olisi kuitenkin eettisiä ongelmia ja mahdollinen tekoni olisi myös itsekäs - minusta kun olisi vanhana paappana (Jos vanhaksi elän) mukava naureskella sitäkin, että vielä sukupolvienkin päästä siellä olisi suku ja perheitä, joissa kerrotaan tositarinaa ulkomaalaisesta, jota he eivät koskaan edes nähneet tai saaneet tietää hänestä muutenkaan mitään, mutta joka antoi heille suuren (Heh!) lahjoituksen.

Vaan esim. naapuruuskateus, mahdollisesti seuraavat ongelmat mahdollisesti korruptoituneiden paikallisten viranomaisten kanssa tai ihan vain sekin, että isällä ja äidillä tulee eripuraa rahojen käyttämisestä voisivat saada vain enemmän pahaa, kuin hyvää aikaa. Tilanne ei olisi rahat annettuani ja maasta poistuttani enää mitenkään hallussani. Tätä täytyy siis vielä pohtia lisää samoin kuin sitäkin, teenkö ylipäätään koko reissua. Tällä hetkellä ajatus kuitenkin huvittaa minua, enkä ole muutenkaan käynyt hetkeen ns. merta edempänä kalassa. Kyllä yksi sissiretki sellaiseen maahan aina Euroopan suurkaupungeissa käymisen voittaa, ja Berliiniin pääsee vielä monet kerrat myöhemminkin. 

Vaan kohta alkaa lätkänpätkän loppuottelu, eli piakkoin seuraavaksi baariin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 06, 2021, 18:36:46
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 06, 2021, 18:17:11

Maa on väkiluvultaan pieni ja köyhä, mutta turvallinen. Siellä ei ole juurikaan ulkomaalaisia, ei interwebsiä eikä kännyköitä (Siis pala kadotettua Taivasta!), ei edes katuosoitteita.

Kaiken muun hyvä lisäksi tässä maassa on rakennukset perinteisesti koristeltu peniksen kuvilla. Se on kaunista ja oikein.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 06, 2021, 18:43:48
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 06, 2021, 18:17:11
^
Mikä leffa oli kyseessä?

Vastasin uniketjuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 06, 2021, 18:51:22
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 06, 2021, 18:17:11

Tiedän maan. :D
Olen seurannut NG:lta lentoturmatutkinta -sarjaa ja siitä on jäänyt mieleen asia, jonka annoit vihjeenä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 06, 2021, 18:55:03
^
"Planeetan ehkä vaarallsin lentokenttä" oli oikeastaan äärihelppo vinkki selvittää asia joka tapauksessa, jos halajaa :)

Ehdin vielä vilkaista uniketjuun, ennen kuin lähden.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 06, 2021, 21:14:32
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 06, 2021, 18:36:46
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 06, 2021, 18:17:11

Maa on väkiluvultaan pieni ja köyhä, mutta turvallinen. Siellä ei ole juurikaan ulkomaalaisia, ei interwebsiä eikä kännyköitä (Siis pala kadotettua Taivasta!), ei edes katuosoitteita.

Kaiken muun hyvä lisäksi tässä maassa on rakennukset perinteisesti koristeltu peniksen kuvilla. Se on kaunista ja oikein.

Johtuisiko sikäläisten onnellisuus tästä? Onnellisuudesta nimittäin tiesin maan varmaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 07, 2021, 00:46:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 06, 2021, 08:15:34
Itikoita tuntuu olevan liikkeellä enemmän kuin koskaan. Pyydystin juuri yhden kimpussani lennelleen verenimijän juomalasin ja pahvinpalan avulla. Vien sen ulos kunhan ehdin. Päästän sen luontoon.
Ja mäkäräisiä. "Kohtalokkaasti" en niistä välittänyt mutta nyt alan näyttää Vincent van Goghilta kun toinen korvalehti on siteessä.
Piti panna kun siitä, ja lisäksi kaulan paiseesta, vuotaa nestettä. Paisuneesta korvalehdestä tulee ehkä tee- tai ruokalusikallinen kirkasta päivässä joka kiteytyy kellertäväksi massaksi.
   Onneksi itikat ei pääse sisälle kun räppänässä ja ikkunalla on kunnon verkko, ei mitään Tokmannin haista p*ska-verkkoa joka viime kesänä päästi itikat sisälle kun 15 minuutissa oppivat tunkeutumaan läpi.
   Opin läksyni. Itikoiden ja mäkäristen takia piti ottaa etuajassa yöastia käyttöön veden heittoon, kun ei ole sisävessaa. Itikat voi lisäksi antaa lahjaksi jänisruton. (Jäniksiä on pomppinut pihassa nyt huolestuttavan usein ja paljon).

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 07, 2021, 13:27:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 06, 2021, 21:14:32
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 06, 2021, 18:36:46
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 06, 2021, 18:17:11

Maa on väkiluvultaan pieni ja köyhä, mutta turvallinen. Siellä ei ole juurikaan ulkomaalaisia, ei interwebsiä eikä kännyköitä (Siis pala kadotettua Taivasta!), ei edes katuosoitteita.

Kaiken muun hyvä lisäksi tässä maassa on rakennukset perinteisesti koristeltu peniksen kuvilla. Se on kaunista ja oikein.
Johtuisiko sikäläisten onnellisuus tästä? Onnellisuudesta nimittäin tiesin maan varmaksi.
Fallokset kulttuurisina symboleina ja arkkitehtuurissa ovat ikivanhaa perua, yhtä vanhaa kuin ihmiskunta. Fallosta on palvottu jo kivikaudella, ja arkkitehtuurista niitä löytyy poikkeuksellisen runsaasti jo joistain neoliitti- ja pronssikauden kulttuureista. Myös kreikkalaiset ja roomalaiset käyttivät niitä, ja Roomassakin fallinen Priapus oli hedelmällisyyden jumala. Lisäksi esim. sanonta Onni suosii rohkeaa oli Rooman vallanajan iskulause. Rohkeutta pidettiin suurena hyveenä ja arvona, jota iskostettiin tämän tästä roomalaisten tajuntaan.

Vaan entäs nyt? Länsimaiset lapset ja nuoret aikuiset on peloteltu ahdistuneiksi ja lisääntymishaluttomiksi ilmastonmuutoksella, toiseus ja seksuaalivähemmistörummutus on jatkuvaa, ja vallitsee kaikesta mahdollisesta loukkaantumisen erityisherkkä kulttuuri. Nimitän sitä myös Prinsessa ja herne-kulttuuriksi.

Luin ehkä kuukausi sitten tutkimuksen, jossa oli luodattu ilmastoahdistusta EU-maiden lasten ja nuorten parissa. Mukana olivat siis kaikki EU-maat ja kävi ilmi, että voimakkaimmin asia ahdistaa juuri suomalaisia lapsia ja nuoria. Tästä on myös omakohtainen havainto, kun vuosi sitten kummityttö itki olevansa asiasta niin ahdistunut, että ei saa öisin välillä nukutuksikaan, ja näkee siitä painajaisia. Tytön isän ja äidin kanssa sitten lohdutimme ja asetimme asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Muistin kertoa siitäkin, että silloin kun me olimme lapsia (Hänen ikäisiään), maailmalla käytiin kylmää sotaa, ja oli jatkuva ydinsodan uhka. Se uhka oli todellinen ja tapahtuessaan niin äkillinen, että kukaan tavallinen suomalainen ei voinut asialle mitään - sen kanssa oli vain opittava elämään.

Että jos tässä nyt puolestaloukkantua ja tuomita pitäisi, niin mitäpä tahoja voisi haastaa oikeuteen siitä, että Suomessakin lapset ja nuoret on peloteltu tähän jamaan? Mitä hyötyä sellaisesta muka on, ja keiden etuja se muka palvelee?!

Suomeenkin lisää falloskulttuuria! Millään vaginamonologeilla ja toiseuden itkuvirsillä ei tämä maa nousuun lähde, eikä kansalaisten onnellisuus niistä kasva! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 07, 2021, 14:43:39
Voi JÄRKYTYS!  :o :o :o :o

Ihan kuin tuossa helteessä ei olisi ollut riittävästi tuskaa, niin olivat menneet Lidlin järjestelemään uuteen uskoon. Koko tämän ajan, minkä Tiksissä olen asunut, juuri Lidl on pysynyt jokseenkin samassa järjestyksessä. Jotain pientä rukkausta, mutta ei häiritsevästi. Nyt oli suuri osa kamoista saanut uudet hyllyt tai vaihtaneet muuten paikkaa. Pakko myöntää, että HEVI-osasto selkeytyi huomattavasti ja se muutos oli hyvä, mutta muut mielestäni jokseenkin turhia.

Eikä siellä sitten ollut edes niitä omppuja, joita menin ostamaan. Piti ottaa kokeeksi toisia ja jos vatsa ei niistä tykkää, niin joudun niistä kokkaamaan jotain hyvää :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 08, 2021, 11:17:19
Nyt on hiihtoloma vihdoin vietetty ja palattu töiden pariin. Oli hyvä idea ottaa loma tuohon miesten lätkän MM-kisojen ratkaisuviikolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 08, 2021, 22:17:21
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 07, 2021, 13:27:13
Suomeenkin lisää falloskulttuuria! Millään vaginamonologeilla ja toiseuden itkuvirsillä ei tämä maa nousuun lähde, eikä kansalaisten onnellisuus niistä kasva! :)
Joskus olen miettinyt tuota, miten paljon demokratiaa pitää antaa naisille ja nuorille miehille... ???
Ei niin, että minulla olisi parempaa vaihtoehtoa, kysyn vaan joskus...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2021, 18:07:51
Tänään kävin katsomassa Koivuhaassa lampaita. Aamulla ne oli tuotu kesälaitumille. Olisi kannattanut mennä jo aikaisemmin, sillä puolenpäivän tienoolla oli jo niin lämmin, että lampaat olivat menneet paahteelta suojaan. Onneksi muutama oli jäänyt ikään kuin näytille varjon puolella olevalle seinustalle. Eivät kuitenkaan hievahtaneetkaan. Varmaan ne pian oppivat taas, että ihmiset haluavat niitä ruokkia aidanraoista. Tuolloin ne tulevat innoissaan tervehtimään joutilaan näköisiä kaksijalkaisia.
https://www.vantaa.fi/uutisia/asuminen_ja_ymparisto/101/0/151291

Kesän ensimmäiset hyttysenpiston paukamat on saatu, toinen reidessä ja toinen käsivarressa. Ei mitenkään herkissä paikoissa, joten siinä mielessä aika onnistuneet pistot. Muutama vielä, niin sen jälkeen lakkaavat kutisemasta tältä kesältä.

Eikös tuossa ollut jo tarpeeksi kesää? Minä olisin valmis siirtymään jo seuraavaan vuodenaikaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - kesäkuu 09, 2021, 18:53:57
Helsingin Rodopuistossa (https://www.myhelsinki.fi/fi/n%C3%A4e-ja-koe/aktiviteetit/haagan-alppiruusupuisto) Huopalahden aseman lähellä on tungosta. Kukinta on parhaimmillaan eli vähän aikaisemmin kuin mihin on totuttu ja kestänee seuraavaan runsaampaan sateeseen, ei kuitenkaan juhannuksen yli. Myös lähikatujen reunustat ovat autoja täynnä. Pari vuotta on enenevästi ilmaantunut kotikutoisia kioskeja myymään kahvia, limua, metrilakua, paistettua makkaraa, pyttipannua, ...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 09, 2021, 19:36:52
Eipä ole tullut käytyä Rodopuistossa. Niillä seuduilla olen kuitenkin aikoinaan jonkin verran pyörinyt, koska tyttärelläni oli soluasunto Ida Albergintiellä. Muutaman yön minäkin siellä salaa kävin nukkumassa niin, ettei toinen soluasukas saanut tietää. Näyttää matkaa sentään olevan Google-kartan mukaan 1,7 kilometriä. Ehkä "niillä seuduilla" kuitenkin mahtuu tuon kilometrimäärän sisälle.

Unohdin eräänä iltana kameralaukun "kesäpaikkakunnalleni", eikä auttanut kuin lähteä ajamaan 160 kilometrin öinen lenkki kameralaukku hakemassa. Voi törky sitä itikoiden määrää. Tänään unohdin muovipussin, jossa on kaksi Rapid niittaria. Paikka on murtoaltis, enkä haluaisi jättää mitään ylimääräistä varastettavaa sinne varsinkaan kaikkein helpoimpiin paikkoihin, mihin tuokin muovipussi jäi. Rapid -niittarit maksavat useita kymppejä kappale.

Pari päivää sitten olin Lidlissä, jossa oli pitkät jonot. Tapani mukaan valitsin hitaimman enkä ollut tarpeeksi nopea vaihtamaan jonoa, kun uusi kassa avattiin. Olin jo aivan lähellä kassapöytää, kun huomasin unohtaneeni rahakukkaron autoon. Poistuin jonosta ja kävin tunkemassa ostoskorin johonkin hyllyyn, josta ottaisin sen, kun olen hakenut rahakukkaroni. Luikahdin kassan läpi ja menin autolle etsimään kukkaroa. Sitä ei löytynyt. Yhtäkkiä muistin, että olinkin pannut rahakukkaron ostoskorin pohjalle - ja nyt rahakukkaroni oli kaupan hyllyssä. Kipitin takaisin kauppaan ja etsin korini. Onneksi kukaan ei ollut koskenut siihen. Kukkaro oli tallessa. Hiiviskelin pitkän kassajonon hännille ja aloitin koko homman alusta.

Hukkaan jatkuvasti auton avaimia ja kaikkia muitakin avaimia. Niitä etsitään kissojen ja koirien kassan. Onneksi ne ovat useimmiten löytyneet. Joskus ne ovat löytyneet hassuista paikoista kuten housujeni taskusta, jossa niiden pitikin olla. Olin kokeillut taskuja päältä päin tunnustelemalla (housut eivät olleet silloin päälläni) ja luullut, että ne eivät ole taskussa. Ja sen jälkeen niitä etsittiin ja turvauduttiin lopulta vara-avaimeen.

Kerran minulta putosivat kesämökkimme avaimet järveen, kun olin poistumassa saaresta viimeisen kerran syksyllä. Talven aikaan niitä ei edes tajuttu etsiä. Keväällä joku löysi ne sattumalta järven pohjasta minne ne olivat pudonneet. Ne olivat olleet talven jään alla. Vähän oli ruostetta ehtinyt tulla pintaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 11, 2021, 14:41:27
Saatana nyt on kuuma. Pakko mennä vaihtaan verkkarit shortseihin. brb.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 11, 2021, 22:52:55
Voi että pelästyin joku hetki sitten. Olin juuri katsonut Foylen sota -sarjasta osan, jossa seurue oli koolla ja äkkiä valot olivat alkaneet välkkyä ja sitten sammuivat. Pimeydessä kuului laukaus. Kun valot saatiin takaisin, huomattiin, että nainen oli ammuttu.

Tuollaisen jälkeen menin keittiöön laittelemaan kissojen iltaeineet. Äkkiä valot alkoivat välkkyä. Oikeasti pelästyin sitä, vaikka samalla ymmärsin, ettei kukaan minua tule ampumaan. Sammutin lampun, mutta en ole uskaltanut kokeilla sitä, jotta syttyykö se  enää. Todennäköisesti ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 11, 2021, 23:51:25
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 11, 2021, 22:52:55
Sammutin lampun, mutta en ole uskaltanut kokeilla sitä, jotta syttyykö se  enää. Todennäköisesti ei.
Tämä jäi kiinnostamaan. Miksi et uskaltanut kokeilla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 12, 2021, 00:00:11
^
Säikähdyskiintiöni on tälle päivälle jo täynnä. Pomppasin puoli metriä ilmaan, kun likkani käynnisti prätkänsä kun olin aivan vieressä. En ikinä opi, että se käynnistyy avainta kääntämällä eikä sitä tarvitse polkaista käyntiin. Iso prätkä -> iso ääni -> iso säikähdys.

Jos olisin kokeillut sytyttää lampun uudelleen ja se olisikin syttynyt, niin todennäköisesti se olisi poksahtanut kovalla äänellä ja olisin säikähtänyt siitä huolimatta, että osasin odottaa sitä. Yleensä kun tuosta keittiön valaisimesta menee lamppu, niin se menee juuri sytytyksen yhteydessä ja poksahdus on riittävä säikäyttämään.

Minulle hiljattain selvisi, miksi naapurin pojat ruinaa niin usein paahdettua leipää. Heistä on niin hauskaa katsoa, kun aina säikähdän leipien pomppaamista. Tosin, on se kuulemma hyvääkin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 12, 2021, 00:30:24
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 12, 2021, 00:00:11

Jos olisin kokeillut sytyttää lampun uudelleen ja se olisikin syttynyt, niin todennäköisesti se olisi poksahtanut kovalla äänellä ja olisin säikähtänyt siitä huolimatta, että osasin odottaa sitä. Yleensä kun tuosta keittiön valaisimesta menee lamppu, niin se menee juuri sytytyksen yhteydessä ja poksahdus on riittävä säikäyttämään.
Mulla loppui lamppujen poksumiset kuin seinään viimeisen rempan jälkeen. Kattolamppu ei ollut kunnolla kiinni sokeripalassa. Ja kaiken lisäksi seinäkatkaisijassakin oli glappia eli huono kontakti. Ei ole tainnut kertaakaan noin viiteen vuoteen tarvinnut vaihtaa lamppua. Aiemmin niitä meni useampi vuodessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 12, 2021, 00:35:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 12, 2021, 00:00:11
^
Säikähdyskiintiöni on tälle päivälle jo täynnä.
Ok.

Epäilen että ainakin leivänpaahtimet on tarkoituksella suunniteltu säikyttelemään ihmisiä.
Niille on ominaista että ne sitkeästi jaksavat odottaa kunnes lämpimän paahtoleivän himoaja herpaantuu leivänpaahtimen vierellä päivystämisestä ja eksyy muihin aatoksiin tai toimiin ja juuri sillä hetkellä ne iskevät pahaa aavistamattoman uhrinsa kimppuun. Hiljaisuutta viiltävällä paukahtavalla rämähdyksellä, kuin koko talo sortuisi niskaan. Leivänpaahtimien rakenteisiin on piilotettu karmaisevan äänen vahvistamiseksi kaikukoppa joka voimistaa ääntä ja sen mukana säikähdystä niin että uhri jäykistyy katatoniseen tilaan tai hypähtää täysi kahvikuppi kädessä ja saa rytmihäiriöitä. Olen varma tästä. Kaiken tämän perverssiyden kruunaa varma tieto tulevasta koneellistetusta säikäyttelystä ja pelonsekainen mutta vastustamattomaksi kasvava himo saada vasta paahdettua leipää voisulalla ja muilla herkkulisukkeilla. Kunhan vain uskaltautuu käynnistämään tuon helvetinkoneen.. Tikittävät aikapommit ja Isiksen pommiliivilapset ovat leivänpaahtimia armollisempi. Ne paukahtavat vain kerran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 12, 2021, 09:06:29
^^
Luulen, että itse valaisin alkaa olla jo aika vanha. Yritin muistella, milloin sen olen hankkinut ja saattaa hyvinkin olla noin 30 vuotta sitten. Mutta tuossa nyt ne polttimot on noin vuosi sitten vaihdettu. Sehän on noiden ikä ihan riippumatta siitä, mitä paketin kyljessä luvataan käyttöikää. En ole huomannut mitään eroa halpis- tai merkkiversioissa - muuta kuin sen hinnan.

^
Olen monesti ihmetellyt, miksi sen helvetinkoneen pitää tosiaan räminän säestyksellä heittää paahtuneet leipäviipaleet ilmaan. Vuosien mittaan olen kyllä viisastunut siinä, että täyttä kahvimukia tai muutakaan nestekippoa en käsissäni pitele odottaessani leipien paahtumista. En käytä myöskään mitään terävää veistä tai kapinetta, jolla voin vahingoittaa itseäni tai lähellä olevia muita ihmisiä.

Kunhan tuosta paahtimesta aika jättää, niin seuraavalta kyllä vaadin rauhallisempaa toimintaa. Ei voi olla mahdotonta tehdä paahdin, joka määräajan kuluttua katkaisee virran ja pehmeästi nostaa leivät koneen uumenista. Olisin valmis maksamaan tuosta ominaisuudesta kelposumman, sillä paahdin yleensä on todella pitkäikäinen laite.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 12, 2021, 13:53:42
^
Täytyy myöntää, että joskus säikäyttelen kissaamme tahallani, koska minusta on hieno seurata sen reaktionopeutta ja liikkeitä (hyppyä) .

Se tietää koska on liikkeellä kielletyllä alueella, tai että tapahtumassa on jotain jännää. Sen edetessä hyvin maltilla ja matalana, ei tarvitse kuin heilauttaa vaikka jalkateräänsä siten, että se aiheuttaa pikaisen laahausäänen ja kissa ponnahtaa lähes samanaikaisesti suoraan ylöspäin, varmaan kymmenen senttiä. Aivan uskomaton reagointinopeus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 12, 2021, 16:34:44
^
Nimenomaan se nelijalkaloikka ylöspäin on aika hämmästyttävä. Varpaillako se ponnistus tehdään, kun se on niin tasainen, että jokaisen tassun varpaat ovat yhtä korkealla lattiasta? Siinä ei katti hetkeäkään valmistaudu kohoamaan lattiasta. Maahan palattuaan alkaa sitten sijaistoimintona pesu, kun se huomaa, ettei mitään syytä ponnahdukselle oikeasti ollutkaan.

Olen oppinut hillitsemään itseni, etten tee tuota tahallaan. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 12, 2021, 22:35:54
Tunnelma alkaa muistuttaa Hitchcockin elokuvaa "Linnut", vaikka kyse on hyttysistä. Niitä on alkanut tulla taloon sisälle jostakin, mutta en keksi mistä.

Olemme asustelleet tässä talossa jo kohta 28 vuotta, ja tämä päivä - tämä nimenomainen päivä 12.6.2021 - on kaikista päivistä poikkeava. Kertaakaan aikaisemmin taloon ei ole tullut itikoita muualta kuin selvästi havaittavista paikoista kuten ovesta, josta kuljetaan, tai ikkunasta, joka on auki. Eikä niitä paljon ole tullut.

Mitään ei ole muutettu. Kaikki on tänään niin kuin se oli eilen ja sitä edeltävinä kymmenenä tuhantena päivänä.

Kaikki alkoi siitä, kun heräsin aamulla itikan ininään. Ajattelin, että siipiniekka on päässyt sisälle oven raosta, kun siitä on kuljettu. Toimitin sen jossakin vaiheessa ulos. En tappanut sitä vaan pyydystin sen vahingoittumattomana juomalasin ja pahvinpalan avulla ja vapautin ulos.

Jonkin ajan päästä sisällä lenteli toinen itikka. Ajattelin, että ehkä sekin on päässyt oven raosta. Toimitin sen ulos. Kun olin toimittanut ulos kolmannen ja neljännen ja viidennen itikan, ajattelin, etteivät ne kaikki millään ole voineet tulla oven raosta, koska ei ovesta niin paljon ole kuljettu. Olen talossa nyt muutaman päivän ajan yksin. Ulko-oven jälkeen on pieni eteinen, josta vie toinen ovi sisemmälle taloon. Tämä toimii hidasteena taloon pyrkiville hyönteisille.

Suljin saunan kiukaan pellin siltä varalta, jos itikoita tulee piipun kautta. Suljin kaikki keskustuulettimen venttiilit huoneisiin siltä varalta, että itikat ovat keksineet tulla tuuletusputkia pitkin. Tarkastin kaikki mahdolliset ovet ja ikkunat ja tuuletusluukut.

Itikoita tuli koko päivän ajan aina vaan lisää. Kuljetin niitä ulos viiden tai kuuden sarjoissa. Pyydystin niitä lasien alle, ja kun viisi otusta oli pyydyksissä, siirsin lasit muovilaatikkoon ja kannoin laatikon ulos. Vapautin itikat kaukana talosta, jotta ne eivät ainakaan heti lentäisi takaisin sisälle.

Menin jo laskuissa sekaisin, kuinka monta "laatikollista" itikoita vein ulos. Aina, kun yksi viiden sarja oli viety, näin taas itikan lentämässä jossakin päin taloa ja piti alkaa pyyntihommat. Nytkin yksi verenimijä lentelee ympärilläni ja etsii kohtaa, mihin se pistäisi.

Pelkäänpä, että yön unesta ei tule mitään. Pitäisi olla moskiittoverkko sängyn ympärillä. Jonkinlainen on talossa joskus ollutkin, että en viitsi edes yrittää etsiä sitä. Jos se sattuisikin löytymään, se olisi niin pölyinen, ettei siihen voisi koskea.

Kysymys kuuluu, mistä niitä itikoita tulee sisälle. Miksi ne juuri tänään keksivät jonkin uuden tavan, jota ne eivät aikaisemmin ole keksineet. Juuri tämä tekee tunnelmasta "Hitchcock-maisen". Jotain outoa on tekeillä. Itikat ovat kehittäneet älyn ja tietoisuuden. Ne tuhoavat ihmiskunnan. Tulevaisuus kuuluu hyönteisille.

Maailmanloppu alkoi 12.6.2021.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 12, 2021, 22:45:15
Eivät minua hyttyset vaivaa, mutta tuo lämpö. Sen verran p-mäinen asunto, että ongelmia on. Viime talvena piti kutsua huoltomies säätämään pattereita, kun olivat kovin kylmiä. No, äijä hoiti ongelman. Nyt kerrostaloasunnon ylin kerros (etelän suuntaan) on lämmin kuin leipomo. Lämpimämpi kuin ulkoilma, lähelle 30 astetta... :o

Onhan minulla tuuletin, mutta ärsyttää sen meteli. Ei voi yöllä pitää päällä, koska hurina tulee uniin.
Syksyssä ja keväässä on kivaa se, että silloin lämpötila asunnossa on sopiva.

Näin hyvinvoivana valitan ja ruikutan...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 13, 2021, 00:43:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 12, 2021, 22:35:54
Kysymys kuuluu, mistä niitä itikoita tulee sisälle. Miksi ne juuri tänään keksivät jonkin uuden tavan, jota ne eivät aikaisemmin ole keksineet. Juuri tämä tekee tunnelmasta "Hitchcock-maisen". Jotain outoa on tekeillä. Itikat ovat kehittäneet älyn ja tietoisuuden. Ne tuhoavat ihmiskunnan. Tulevaisuus kuuluu hyönteisille.
Viimeksi koin vastaavaa viime kesänä. Syyksi paljastui kehno Tokmannin itikkaverkko, sitä aiemmin uuninpeltiluukut.
Vielä yksi mahis: Itikoissa voi olla eräs laji tai evoluoitunut uusi muunnos: Tulee ihmisten mukana mutta odottaa kärsivällisesti yötä seinillä tai piilossa. Yöllä sitten hyökkäävät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 13, 2021, 01:17:41
Itikoissa on vähän samaa kuin covidissa, aina uusia tulee. Kuulemma.

Luomme noille rokotuksia, vaikkemme ole flunssaan ja influenssaan luoneet rokotetta. Emme AIDS:iin tai tuberkuloosiin.
Minä luulen, ettemme covidiinkaan oikeasti luo toimivaa rokotetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 13, 2021, 02:48:01
5000 Tainta istutettu*, enää 15 000 tainta jäljellä. Tämä päivä (Eilinen) sujui kaatosateessa kuten seuraavatkin mutta se on joka tapauksessa parempi kuin helle, ja loputtomat itikat.

Hirvenvasa suhasi ohi. Ei se vasa mitään, mutta sen emo! Onneksi ei tullut mitään häslinkiä. Kyyt loistivat kaatosateen ansiosta poissaolollaan.

Vittu jahka tämä rypistys on ohi, niin en enää ikinä istuta metsää. Huomenna, ylihuomenna, sitä ja sitä ja sitäkin seuraavana päivänä taas uudelleen!

Nyt tähän joku tositiedostava kaupunkivihreä ulisemaan siitä, että kun ollaan NIIN vieraannuttu luonnosta. Tervetuloa sinne luonnon keskeen laatimaan lebensraumia, toivon mä!

*Tuhannen taimen henkilökohtaisella päivävauhdilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 13, 2021, 10:42:23
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 13, 2021, 02:48:01
Nyt tähän joku tositiedostava kaupunkivihreä ulisemaan siitä, että kun ollaan NIIN vieraannuttu luonnosta. Tervetuloa sinne luonnon keskeen laatimaan lebensraumia, toivon mä!

Ei tuossa taimien istuttamisessa ole muuta järkeä kuin ehkä se, että yritetään vaihtaa puuston perimä nopeampikasvuisempaan. Jos noudatettaisiin avohakkuuta pehmeämpää menetelmää, kuten jatkuvaa kasvatusta, eli vietäisiin vain osa puista kerralla, ei kaikkia, niin metsä uudistuisi itsestään.

Yksipuulajinen istutusmetsä on hankala ja kallis toteuttaa, se on tapa joka hyödyttää ainoastaan metsäteollisuutta ja sen tarvetta halpaan kuitupuuhun. Etukäteisraivaus, kantojen repiminen maasta, laikutus, istutus, heinän- ja vesakontorjunta useita kertoja, hirvi-, myyrä- ja tautituhot tulevat niin kalliiksi, että useita valtiontukijärjestelmiä on jouduttu kehittämään tämän hulluuden tukemiseksi.

Onhan se selvää, että ns. avohakkuun jälkeisiä "hoitotoimenpiteitä" joudutaan tekemään hiellä kolmisenkymmentä vuotta ennenkuin on saatavissa sen vertaa "hakkuutuloja" harvennuksesta, että saadaan edes toimenpiteiden kustannukset katettua. Muutoin ollaan metsänomistajan hartioilla tai valtion rahapussilla. Kaikki tämä, koska selluvienti vaatii runsaasti halpaa kuitua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - kesäkuu 13, 2021, 11:21:04
Näreitäkö istutat vai mitä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 13, 2021, 11:51:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 12, 2021, 16:34:44
^
Nimenomaan se nelijalkaloikka ylöspäin on aika hämmästyttävä. Varpaillako se ponnistus tehdään, kun se on niin tasainen, että jokaisen tassun varpaat ovat yhtä korkealla lattiasta? Siinä ei katti hetkeäkään valmistaudu kohoamaan lattiasta. Maahan palattuaan alkaa sitten sijaistoimintona pesu, kun se huomaa, ettei mitään syytä ponnahdukselle oikeasti ollutkaan.

Olen oppinut hillitsemään itseni, etten tee tuota tahallaan. :)

Kisulla vaistot toimivat hienosti- se pelastaa ensin itsensä ja sitten vasta vilkaisee miksi pelästyi, ellei uhka jatku.
Rauhoittaa itsensä nuoleskelemalla itseään ja palauttaa siten hermostonsa normaaliin tilaan.

Tuosta nelijalkaisuudesta -ihminen taitaa olla aika harvinainen tapaus, jolla on vain kaksi jalkaa varattuna liikkumiseen (täysin) ja ne toiset "etujalat" pelkästään muuhun toimintaan.
Nisäkkäiden joukossa, linnuillahan on siivet myös liikkumista varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 13, 2021, 11:56:49
Kävin äänestämässä aamulla heti, kun rankempi sade oli laantunut tihkutteluksi. Fillarilla ajaen sillä metkalla ei ehtinyt edes kastua.

Olin ainoa asiakas äänestyspaikalla. Läppärin äärellä ilmoittautumisia otti vastaan nuori mies, joka selvästi vasta harjoitteli puuhaa. Ei uskonut, kun sanoin, että henkilökortissani ei ole viivakoodia optisesti luettavaksi, vaan se pitää silmillä lukea. Ei sitten meinannut löytää siitä henkilötunnusta ja kompastui siihen, että kortissa on syntymäaika ja hetun loppuosa erikseen. Oli naputellut vuosiluvun neljällä merkillä, joten eihän se oikein mennyt. Onneksi oli aikaa nyt harjoitella rauhassa. :)

Pois lähtiessä äänestyspaikkaa kohti pari yksittäistä mummelia käveli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 13, 2021, 12:37:16
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 13, 2021, 10:42:23
Onhan se selvää, että ns. avohakkuun jälkeisiä "hoitotoimenpiteitä" joudutaan tekemään hiellä kolmisenkymmentä vuotta ennenkuin on saatavissa sen vertaa "hakkuutuloja" harvennuksesta, että saadaan edes toimenpiteiden kustannukset katettua. Muutoin ollaan metsänomistajan hartioilla tai valtion rahapussilla. Kaikki tämä, koska selluvienti vaatii runsaasti halpaa kuitua.
Meh. Metsä kyllä hoitaa itse itsensä, kun sitä parin ensimmäisen kesän auttaa. Tarve metsänhoidolle riippuu lähinnä sijainnista ja siitä, millaista puuta naapuripalstoilla pukkaa.

Edellisellä rupeamalla oli niin, että naapuripalstan omistaja ei ollut huolehtinut metsänkasvusta hakkuun jälkeen lainkaan. Koko palsta puski läpitunkematonta koivua ja leppää. Sieltä puolestaan tuuli toi siitepölyt mailleni, ja omien istutusten alkuhoito vaati sen vuoksi paljon raivaussahaa. Mutta parin kesän jälkeen istutukset olivat jo kasvaneet niin hyvin, että nyt siellä ei tarvitse käydä jeesaamassa kuin ehkä kerran. Se naapuripalsta puolestaan on jouduttu raivaamaan uudelleen tasaiseksi (En tiedä, onko siinä omistaja vaihtunut), eikä ongelmaa enää ole. Myyrätuhoilta alue on välttynyt kokonaan. Syöksyvirtauksetkaan eivät ole puita lakaisseet.

Sitä paitsi, minä kyllä tykkään olla metsässä. Metsänistuttamisessa ja -hoitamisessa oman työnsä jäljet näkee heti ja suoraan, ja hyvin hoidettu metsä tuottaa kasvaessaan iloa ja tyydytystä.

Juuri nyt puusta on maksettu erittäin hyvin ja hyvää säkää niille, joille metsänkaato on ollut parina viime vuonna (Mutta varsinkin nyt) ajankohtainen asia. Istutuksiin ja raivailuihin panostettu aika ja vaiva maksaa itsensä kyllä moninkertaisesti takaisin.

Siinä olet kyllä oikeassa, että Suomi ei hyödy metsistään niin hyvin, kuin pitäisi. Täällä puut keitetään selluksi, ja liemet myydään halvalla ulkomaille. Siellä tehdään varsinaiset lopputuotteet, joista kerätään myös suurimmat voitot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 13, 2021, 12:48:50
Lainaus käyttäjältä: urogallus - kesäkuu 13, 2021, 11:21:04
Näreitäkö istutat vai mitä?
Näreitäpä hyvinkin.

Taimien pakkausteknologia on edistynyt viime kerrasta. Tuolloin taimet olivat suhteellisen pienissä avolaatikoissa, eikä niitä voinut sen vuoksi kuljettaa montaa päällekkäin. Nyt taimet ovat suuremmissa laatikoissa ja niissä on myös repäisykansi, eli niitä saa pinottua päällekkäin ja pysyvät myös suojassa sen aikaa, kun istutus on kesken.

Eilen oli takaisin kotiin ajellessa hauska hetki. Sen kaatosateen keskellä metsämaisemissa radiosta tuli yhtäkkiä muinaisen tv-sarja Miami Vicen tunnusmusiikki. Sehän on edelleen kelpo kruisailubiisi, mutta suomalaisissa korpinäkymissä, läpimärkänä ja kaatosateessa ajaen olin kyllä Miami Vice-fiiliksistä niin kaukana, kuin olla ja voi! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 13, 2021, 13:47:43
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 13, 2021, 10:42:23
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 13, 2021, 02:48:01
Nyt tähän joku tositiedostava kaupunkivihreä ulisemaan siitä, että kun ollaan NIIN vieraannuttu luonnosta. Tervetuloa sinne luonnon keskeen laatimaan lebensraumia, toivon mä!

Ei tuossa taimien istuttamisessa ole muuta järkeä kuin ehkä se, että yritetään vaihtaa puuston perimä nopeampikasvuisempaan. Jos noudatettaisiin avohakkuuta pehmeämpää menetelmää, kuten jatkuvaa kasvatusta, eli vietäisiin vain osa puista kerralla, ei kaikkia, niin metsä uudistuisi itsestään.

Yksipuulajinen istutusmetsä on hankala ja kallis toteuttaa, se on tapa joka hyödyttää ainoastaan metsäteollisuutta ja sen tarvetta halpaan kuitupuuhun. Etukäteisraivaus, kantojen repiminen maasta, laikutus, istutus, heinän- ja vesakontorjunta useita kertoja, hirvi-, myyrä- ja tautituhot tulevat niin kalliiksi, että useita valtiontukijärjestelmiä on jouduttu kehittämään tämän hulluuden tukemiseksi.

Onhan se selvää, että ns. avohakkuun jälkeisiä "hoitotoimenpiteitä" joudutaan tekemään hiellä kolmisenkymmentä vuotta ennenkuin on saatavissa sen vertaa "hakkuutuloja" harvennuksesta, että saadaan edes toimenpiteiden kustannukset katettua. Muutoin ollaan metsänomistajan hartioilla tai valtion rahapussilla. Kaikki tämä, koska selluvienti vaatii runsaasti halpaa kuitua.

Meidän mökin (vanha maatila) ympärillä on peltoa ja vähän metsää. Tilan ympäriltä on naapureiden avohakkuilla hakattu metsää aivan joka puolelta, eli raiskattu ympäristöä, ja tehty monien eläin-, kasvi-, sieni-, hyönteis- yms. lajien eläminen mahdottomaksi. Pistämällä mökkikiinteistön metsä matalaksi voisi tienata muutaman kymppitonnin, mutta olen vähän funtsinut, että jättäisin silleen - jos nyt päätän pitää paikan, niin kuin näyttää. Olisi edes joku paikka, missä ei tuhottaisi luontoa. Vanha metsä on aika maaginen ja magee paikka. Puupelto ei ole metsä, se on irvokas monokulttuuri.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 13, 2021, 13:54:27
Valtaosalla kavereista ja tuttavista lomat alkavat vasta juhannuksen jälkeen, eli heistä ei ole tähän hätään auttamaan. Osa puolestaan asuu niin kaukana, että heidän lähtemisessään paikan päälle ei olisi mitään järkeä.

Vaan katso, viime viikonloppuna istutusprojektista eräälle kaveriporukalle kertoessani muutamat naiset siitä ehdottivat heti, että tulevat kyllä apuihin. Huomenna saan pienen haaremin verran auttajia - he kun ovat ammatiltaan opettajia, ja lomat jo alkaneet! Heistä kaksi on joskus käynyt huvikseen myös taimien istutuskurssin vaikka silloin kuulemma ajattelivat, ettei kurssin antia joutuisi käytännössä varmaan ikinä hyödyntämään.

Lupasin viedä koko porukan syömään, ja ensi viikonloppuna järjestän luonani myös jo päivällä alkavat etkot, joissa tarjoan kaikille syömät ja juomat. Siinä puolestaan auttavat Virosta halvalla tuodut oluet, lonkerot ja siiderit, ja boolinkin teen. Se ei olekaan mitä tahansa boolia, vaan minun tekemääni boolia...

Eräs naisista (Hän, joka kärppänä avuista ilmoittikin) heitti siinä kaikkien kuullen puolileikillään, että hän ottaisi palkkion mielellään myös luonnossa. Vastasin mukavakavan tuumaustauon jälkeen että sekin sopii oikein hyvin, ja katsoin hymyillen suoraan silmiin. Oikein mukava nainen kun on, eikä myöskään lainkaan hullumman näköinen. Tämä juttu on voiton puolella!

Vaan nyt keula kohti laajaa aukeaa. Samahan se on mihin aikaan sitä istuttaa, kunhan istuttaa. Iltamyöhällä palatessa vaalituloksetkin lienevät jo selvillä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 13, 2021, 19:42:01
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 13, 2021, 11:56:49
Kävin äänestämässä aamulla heti, kun rankempi sade oli laantunut tihkutteluksi. Fillarilla ajaen sillä metkalla ei ehtinyt edes kastua.

Olin ainoa asiakas äänestyspaikalla. Läppärin äärellä ilmoittautumisia otti vastaan nuori mies, joka selvästi vasta harjoitteli puuhaa. Ei uskonut, kun sanoin, että henkilökortissani ei ole viivakoodia optisesti luettavaksi, vaan se pitää silmillä lukea. Ei sitten meinannut löytää siitä henkilötunnusta ja kompastui siihen, että kortissa on syntymäaika ja hetun loppuosa erikseen. Oli naputellut vuosiluvun neljällä merkillä, joten eihän se oikein mennyt. Onneksi oli aikaa nyt harjoitella rauhassa. :)

Pois lähtiessä äänestyspaikkaa kohti pari yksittäistä mummelia käveli.
Heräsin sen verran myöhään että kävin vasta sateen loputtua kolmen pintaan. Silloinkin olin ainoa äänestäjä paikalla vaikka näinkin tullessa ja pois lähtiessä muitakin äänestäjän oloisia hiippailijoita. Tuulikaapissa oli kaverilla jo tarjolla käsidesiä ja maskeja äänestämään yrittäville. Maski oli jo omasta takaa mutta sain heti ovella vahvan suosituksen ottaa käsidesiä ja tottelin mukisematta.

Äänestyspaikalla kaveri pyysi ottamaan maskin pois että tunnistaisi lärvini passikuvasta. Taisi onnistua kun päästivät äänestämään.
Täysin manuaalisesti löytyi myös paperisesta äänioikeuslistasta tietoni.
Äänestysnumero oli taottuna mielessäni mutta yritin vielä kopissa luoda lisäjännitystä vaalipäivään, ajattelemalla että nyt jos muistankin sen numeron väärin ja seuraavat neljä vuotta kadun ja itken tuoppiini tätä päivää.
Tai tulisiko klassinen muistinmenetys pankkiautomaatilla-hetki.
No ei tullut. Oikea numero paperiin ja auringonpaisteessa kotiin odottelemaan kauhunsekaista vaali-illan tulosta ja jännän äärellä olevien poliitikkojen höpinöitä.

Seitsemän pintaan kuljin vielä toisen äänestyspaikan ohi ja näytti olevan pientä ryysistä tai sen yritystä.
Lupaakohan hyvää äänestysprosentille? No joo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 13, 2021, 20:10:38
Eipä täällä käsketty maskia poistamaan, vaikka jossain lehtijutussa oli oikein ohjeet siitä, miten se tehdään oikein, että saman maskin voi laittaa takasin. Kysyin tuota naapurin rouvaltakin, joka käsi hiukan minua myöhemmin äänestämässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 13, 2021, 20:11:26
Toope ja minäkö - foorumin natsit joidenkin mielestä - olemme ainoat, joilla ei ole äänestyksessä muuta salattavaa kuin ehdokkaan nimi.

Kertoisin ehdokkaan nimenkin, jos asuisin ja äänestäisin jossakin isommalla paikkakunnalla. Tästä tulikin mieleeni, että en ole tainnut koskaan äänestää Helsingissä. Ainakaan minkäänlaista mielikuvaa asiasta ei ole. Äänestin kyllä eduskuntavaaleissa ennakkoäänestyksenä Helsingin ehdokasta, mutta olin jo silloin muuttanut pois sieltä. En kirjoittanut päiväkirjaa noina vuosina, joten en muista äänestyspaikkaa. Jonkinlainen hämärä mielikuva kuitenkin on, että ehkä se sittenkin oli Helsingissä. Mutta missä siellä? Jossakin postitoimistossako? Kävin Helsingissä silloin tällöin, vaikka en enää asunutkaan siellä.

Ajelin tänään ex-kotipaikkakuntani kunnantalon ohi. Äänestyspaikka oli siellä. Ei näyttänyt olevan ainakaan minkäänlaista ruuhkaa.

Itikoita on järkyttävästi. Mietin, että jonkinlainen voimakas puhallin voisi olla kätevä talon oven edessä. Kun menisi ulos tai tulisi sisälle, käynnistäisi puhaltimen, joka lennättäisi itikat hetkeksi pois, ettei niitä luikahda sisälle ovea avattaessa.

Kuuntelin Ruben Stillerin ohjelmaa. Hän haastatteli Suomen ufotutkimusseuran puheenjohtajaa. Tyypillä oli lennokkaat puheet, ja Stiller vaikutti häneen verrattuna epäuskoiselta skeptikolta.

Stllerin ohjelman tämänkertaisen jaksolle voisi antaa nimen "Hah, hah, haa, knöh, knöh." Jos kuuntelette ohjelman, syy selviää.

https://areena.yle.fi/audio/1-50843957
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 15, 2021, 10:20:49
Matkustelin eilen julkisilla. Kävin Espoossa toimistolla. Piti ihan paikan päällä käydä hoitamassa työasioita. Kotimatkalla, ajatus oli pysähtyä Malmilla hoitamassa muita asioita. Rautatieasemalla hyppäsin I-junaan. Juuri ennen lähtöä tuli kuulutus, että juna ei sitten pysähdy Pukinmäessä ratatöiden takia. No ei se juna kyllä pysähtynyt sen enempää Malmilla, Tapanilassa kuin Puistolassakaan, vaan suoraan mentiin Oulunkylästä Tikkurilaan. Tiksistä pääsi sitten P-junalla takaisin Malmille. Jos olisi tullut tarkastaja niin olisiko tullut sakko, kun mulla oli vain ab-vyöhykelippu, jolla pääsisi juuri keskustasta Malmille kun taas keskustasta Tikkurilaan edellyttää abc-vyöhykelippua?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 15, 2021, 15:31:42
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - kesäkuu 15, 2021, 10:20:49
Matkustelin eilen julkisilla. Kävin Espoossa toimistolla. Piti ihan paikan päällä käydä hoitamassa työasioita. Kotimatkalla, ajatus oli pysähtyä Malmilla hoitamassa muita asioita. Rautatieasemalla hyppäsin I-junaan. Juuri ennen lähtöä tuli kuulutus, että juna ei sitten pysähdy Pukinmäessä ratatöiden takia. No ei se juna kyllä pysähtynyt sen enempää Malmilla, Tapanilassa kuin Puistolassakaan, vaan suoraan mentiin Oulunkylästä Tikkurilaan. Tiksistä pääsi sitten P-junalla takaisin Malmille. Jos olisi tullut tarkastaja niin olisiko tullut sakko, kun mulla oli vain ab-vyöhykelippu, jolla pääsisi juuri keskustasta Malmille kun taas keskustasta Tikkurilaan edellyttää abc-vyöhykelippua?

Sakkoa ei olisi tullut. Sinulla oli lippu. Tuossa tapauksessa tuskin olisi tullut sakkoa edes liputtomalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 16, 2021, 11:29:59
Helpotus oli suuri, sillä Vieno-myrsky ei ollut aiheuttanut tuhoja metsäpalstalla lainkaan. Se kulki alueen sivu ja yli lievempänä, kuin ennakkotiedoissa maalailtiin. Pidin eilen lepopäivän myrskyn takia; maanantaina kannoin taas 31 taimilaatikkoa pitkin poikin palstaa, valtaosin käsin. Ei tarvitse tietäville kuvailla, miksi "Tulis luoti ja tappaas" oli maanantain fiilis. :)

Metsätöihin suunnitellun mönkijän vuokraaminen olisi ollut ehdottomasti järkevin vaihtoehto, mutta se alkaisi nyt olla jo turhaa. Alueelle johtaa useampi metsätie eri kohdilta ja se helpottaa samalla laatikoiden jakelua, mutta niiden kanssa toikkarointi ja rämmintä pitkiäkin matkoja on silti raskasta. Naisten hommaa se ei olisi lainkaan. Suuri muovipulkka oli parempi ja kevyempi ratkaisu, kuin ahkio. Siihen mahtui jopa kaksi laatikkoa kerralla ilman, että kellahtelisivat pois pulkkaa vetäessä. Mäntyjähän alueelle ei voisi istuttaa lainkaan; siellä on niin paljon hirviä vasoineen, että pistelisivät taimet heti tyytyväisinä poskeensa. "Kiva, kun joku ihminen toi meille näin paljon ruokaa!"

Suomessa metsät ovat taajaan metsäteillä verkostoituneita. Se on erittäin hyvä myös metsäpalojen sattuessa. Venäjällä joka kesä syttyvät metsäpalot leviävät helposti valtaville alueille juuri siitä syystä että siellä ei metsäteitä ole, jolloin palokuntakaan ei pääse niitä tehokkaasti sammuttamaan. Lisäksi Suomen leveyspiirillä ja ilmastossa kaikki metsät muuntuisivat lopulta kuusimetsäksi (Se on dominantti laji) ja vaikka kuusipuu on paloarvoltaan heikoimmasta päästä, niin voi sitä räjähdysmäisesti leviävää paloa ja tuhoa, minkä kesähelteissä kuivunut loputon kuusikko saattelee muassaan. Venäjän korpimaat ovat kuusia pullollaan. Palot leviävät pahimmillaan niin nopeasti, että niitä ei ehtisi edes autolla pakoon, vaikka teitä olisikin.

Vaan kuka tietää, josko täälläkin kasvaa joidenkin satojen vuosien kuluttua palmuja ja bambuja. Ilmastokatastrofi kun on prosessi jota ei voi enää mitenkään pysäyttää, ainoastaan hillitä.

Tänään menen itse vasta iltapäivällä paikan päälle. Maantaista vieläkin habat ja alaselkä hellinä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 16, 2021, 12:20:16
Ajattelin tässä että Bezosista ja Gatesista eronneet puolisot saivat miljardi-omaisuuksia, joista osia varmaan liikenee hyväntekeväisyyteenkin.

Mutta mitä hankkeita he aikovat alkaa toteuttaa? Olisi hauskaa jos he yhdessä liittoutuisivat jonkun erinomaisen asian ajamiseksi. Vaikka lähettääkseen siirtokunnan Marsiin tai sukkulan Venukseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 16, 2021, 12:35:26
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 16, 2021, 12:20:16
Ajattelin tässä että Bezosista ja Gatesista eronneet puolisot saivat miljardi-omaisuuksia, joista osia varmaan liikenee hyväntekeväisyyteenkin.

Mutta mitä hankkeita he aikovat alkaa toteuttaa? Olisi hauskaa jos he yhdessä liittoutuisivat jonkun erinomaisen asian ajamiseksi. Vaikka lähettääkseen siirtokunnan Marsiin tai sukkulan Venukseen.

No tuon jälkimmäisen "saa ilmaiseksi ja siihen toiseen eivät rahat riitä.

Hän (he) on kyllä "entisenä vaimona" toiminut ansiokkaasti ja lahjoitellut liikojaan , mikä lienee ihan hyvä juttu -periaatteessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 16, 2021, 13:28:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 16, 2021, 12:20:16
Ajattelin tässä että Bezosista ja Gatesista eronneet puolisot saivat miljardi-omaisuuksia, joista osia varmaan liikenee hyväntekeväisyyteenkin.

Mutta mitä hankkeita he aikovat alkaa toteuttaa? Olisi hauskaa jos he yhdessä liittoutuisivat jonkun erinomaisen asian ajamiseksi. Vaikka lähettääkseen siirtokunnan Marsiin tai sukkulan Venukseen.
Yhdysvaltalainen superrikkaiden filantropia on oma bisneksensä, ja samalla veronkiertomekanismi. Bezos tai Gates eivät ole maksaneet veroja siellä lainkaan. Kelpaa siinä esiintyä hyväntekijänä. Gatesillä kyllä on useita erilaisia maailmanparannusprojekteja meneillään, mutta nekin ovat pitkällä tähtäimellä myös bisnes.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 16, 2021, 23:18:50
Minulle tuli mieleeni tästä kuvasta (https://scontent-hel3-1.xx.fbcdn.net/v/t1.6435-9/182050170_3065973636968165_1232263587879001052_n.jpg?_nc_cat=105&ccb=1-3&_nc_sid=8bfeb9&_nc_ohc=3qZnodtwn1cAX9YZ-dV&tn=EfeIPqPHOCkal_7Z&_nc_ht=scontent-hel3-1.xx&oh=bf876b701045c4bb36195c3898d63af8&oe=60CF72E6) eräs poliitikko, joka on saanut vauvan. Jos kuva ei näy, se ei, joten unohtakaa koko juttu. Tämä oli vain yksi fiilis ja päivän miete.

Siltä varalta, että kuva ei näy, esitän varafiiliksenä mietteen Helsingin Sanomissa olleesta artikkelista, jossa sijoitettiin poliitikkoja arvokartalle vaalikonevastausten perusteella. Olisi mielenkiintoista nähdä nuo kysymykset ja tietää painotukset, millä perusteella vastaukset muutetaan arvoiksi. En ole oikein vakuuttunut tuloksista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 17, 2021, 00:40:59
Lainaus käyttäjältä: Aave - kesäkuu 16, 2021, 13:28:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 16, 2021, 12:20:16
Ajattelin tässä että Bezosista ja Gatesista eronneet puolisot saivat miljardi-omaisuuksia, joista osia varmaan liikenee hyväntekeväisyyteenkin.

Mutta mitä hankkeita he aikovat alkaa toteuttaa? Olisi hauskaa jos he yhdessä liittoutuisivat jonkun erinomaisen asian ajamiseksi. Vaikka lähettääkseen siirtokunnan Marsiin tai sukkulan Venukseen.
Yhdysvaltalainen superrikkaiden filantropia on oma bisneksensä, ja samalla veronkiertomekanismi. Bezos tai Gates eivät ole maksaneet veroja siellä lainkaan. Kelpaa siinä esiintyä hyväntekijänä. Gatesillä kyllä on useita erilaisia maailmanparannusprojekteja meneillään, mutta nekin ovat pitkällä tähtäimellä myös bisnes.
Ei ole yhdysvaltalainen ilmiö, tapahtuu muuallakin. Toki noiden firmat maksavat veroja.
Ymmärrän kyllä närkästyksen, ajattelen ihan samaa...

Rikastumisessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Mutta rajansa kaikella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 18, 2021, 17:36:41
Ajattelin käydä kuvaamassa hieman elokapinaa. "Pysäköintiongelman" takia luovuin ajatuksesta. Muutaman kuvan auton ikkunasta sentään nappasin. Olisin halunnut kuvata videota. Äänetkin olisivat tulleet mukaan. Joku tuntui pitävän puhetta siellä.

Facebookissa Atte Kaleva vertaa tilannetta 1930-luvun tapahtumiin
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 22, 2021, 18:28:27
Kyllä taas elämä viskoo laidasta laitaan. Olin jo niin iloinen, kun talon pihakalusteiden yksi pöllitty tuoli oli palautettu paikkaan, josta se oli nyysitty. Ilmeisesti rosvo oli tullut katumapäälle, kun oli tajunnut ottaneensa yhteisistä tavaroista tai sitten oli vaan omalle parvekkeelleen hankkinut mukavamman tuolin.

Jotta elämä pysyisi tasapainossa, niin kahvinkeittimeni hajosi. Tutkin jo netistä olisiko tuossa lähimmässä tavaratalossa hyvää tarjolla, mutta en jaksanut lähteä liikkeelle enää. Ja hyvä niin. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin lähtenyt. Olin jo ladannut keittimeen vedet ja purut, kun sitä käynnistystä yrittelin ponnekkaasti, painelin virtakytkintä moneen kertaan, sillä painaessa siihen kyllä valo tuli. Kun sitten hetken päästä menin keittiöön takaisin ajatuksella, että kuumennan vedenkeittimellä veden ja manuaalisesti valutan kahvin termoskannuun. Kun otin kannun paikaltaan, se oli pirun kuuma ja samoin oli koko laite. Äkkiä nappasin pistokkeen seinästä ja siinä touhutessani laite jo jäähtyikin.

Sain kahvini valutettua eikä siinä kauaa mennyt. Noinhan sitä ennen suodatinkahvi tehtiinkin. Halvemmalla selviäisin, jos ostaisin vain erialisen suodattimen. Laitteen suodatin on tippalukollinen ja siinä oli näpit koetuksella suodattamisen aikana, kun suodatin kuumeni.

Tosiaan. Pakkoko on kahvinkeitin ollakaan, kun on vedenkeitin, hyvä termoskannu ja irtosuodatin. Useimmiten kahvini keitän niin, että touhuan muutakin keittiössä eikä tuossa nyt niin kovin kauaa mennyt. Saisin senkin kapineen tilalle jotain muuta mahtumaan. Vaikka jonkun sievän kukan. :)

Joka tapauksessa nyt mietin asiaa torstaille asti, kun silloin on muutakin asiaa ostoshelvettiin. niin ostan sitten sen suodattimen tai kahvinkeittimen. Mutta muuta en suostu ottamaan kuin termoskannullisen, joten jos sellaista ei ole niin sitten saavat pitää tunkkinsa ja tyydyn suodattimeen
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 22, 2021, 21:51:12
^Täällä keitellään kahvit vedenkeitin + pressopannu -yhdistelmällä.
Jotakuinkin tälläinen härveli: https://www.bodum.com/fi/en/10883-01-crema
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 22, 2021, 22:37:53

Jokseenkin tällainen ulkonäöltään on tuo minun vainaa

(https://www.electrolux.fi/remote.jpg.ashx?preset=16%3a9-2880&format=png&origin=T1&urlb64=aHR0cHM6Ly93d3cuc2VzYW1lLmVsZWN0cm9sdXguY29tL2Fzc2V0d2Vic2VydmljZS9QMDQ3NDU4LmltYWdlP2RlZmlkPTE5JmV4dD0uUG5n&hmac=M58vLrzMeqk)

En tuota nyt tutkinut onko se aivan samanlainen, tuskin on. Omani ehti palvella erittäin ansiokkaasti yli kymmenen vuotta. Sen hankinta sinällään alkoi samanlaisesta tapahtumasta, millä tänään oli hankinta vähällä lähteä käyntiin. Rankan päivän jälkeen olin tullut kotiin ja pistin kahvin tulemaan, mutta kapine oli yllättäen aivan kuollut.

Siltä seisomalta vetäisin kengät jalkaan ja pyyhälsin Kontulan metroasemalle ja metrolla Itäkeskukseen. Marssin ensimmäiseen sopivaan liikkeeseen sisään, taisi olla Expert, ja etsin hyllyn, jossa on kahvinkeittimiä. Myyjä tuli luokseni ja kysyi, jotta voiko auttaa. Vastasin hänelle "Kyllä, ostan tuon!" ja osoitin keitintä. Myyjä haki varaston puolelta pakkauksen, maksoin sen ja palasin kotiin. Matkoineen homma kesti vajaan tunnin, joista kodin ja metroaseman välisiä kävelyitä oli 2x10minuuttia.

Termoskannu on ihan ehdoton, sillä siinä kahvi ei muutu tervaksi niin kuin kuumalla levyllä muhivassa pannussa. Tuossahan ei ole kuumenevaa levyä, joten se ei koskaan unohdu päälle. Virta katkeaa automaattisesti, kun kaikki vesi on kulkenut kapineen läpi.

Mutta nyt ihan vakavissani mietin sitä muutaman euron suodatinsuppilon ostamista, sillä minusta tuo kahvi oli jopa parempaa kuin keittimellä tehty  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 23, 2021, 18:38:58
Monia näistä piirteistä löydän itsestäni, vaikka virallisesti en olekaan...

Poimintoja:

The ADHD world is curvilinear. Past, present, and future are never separate and distinct. Everything is now.

It also means that people with ADHD aren't good at ordination — planning and doing parts of a task in order. Tasks in the neurotypical world have a beginning, a middle, and an end. Individuals with ADHD don't know where and how to start, since they can't find the beginning. They jump into the middle of a task and work in all directions at once.

The  mind of a person with ADHD is full of the minutiae of life ("Where are my keys?" "Where did I park the car?"), so there is little room left for new thoughts and memories. Something has to be discarded or forgotten to make room for new information.

For a person with ADHD, information and memories that are out of sight are out of mind. Her mind is a computer in RAM, with no reliable access to information on the hard drive.

Just näin.

https://www.additudemag.com/adhd-in-adults-nervous-system/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 24, 2021, 12:55:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 22, 2021, 18:28:27
Kyllä taas elämä viskoo laidasta laitaan. Olin jo niin iloinen, kun talon pihakalusteiden yksi pöllitty tuoli oli palautettu paikkaan, josta se oli nyysitty. Ilmeisesti rosvo oli tullut katumapäälle, kun oli tajunnut ottaneensa yhteisistä tavaroista tai sitten oli vaan omalle parvekkeelleen hankkinut mukavamman tuolin.

Jotta elämä pysyisi tasapainossa, niin kahvinkeittimeni hajosi. Tutkin jo netistä olisiko tuossa lähimmässä tavaratalossa hyvää tarjolla, mutta en jaksanut lähteä liikkeelle enää. Ja hyvä niin. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin lähtenyt. Olin jo ladannut keittimeen vedet ja purut, kun sitä käynnistystä yrittelin ponnekkaasti, painelin virtakytkintä moneen kertaan, sillä painaessa siihen kyllä valo tuli. Kun sitten hetken päästä menin keittiöön takaisin ajatuksella, että kuumennan vedenkeittimellä veden ja manuaalisesti valutan kahvin termoskannuun. Kun otin kannun paikaltaan, se oli pirun kuuma ja samoin oli koko laite. Äkkiä nappasin pistokkeen seinästä ja siinä touhutessani laite jo jäähtyikin.

Sain kahvini valutettua eikä siinä kauaa mennyt. Noinhan sitä ennen suodatinkahvi tehtiinkin. Halvemmalla selviäisin, jos ostaisin vain erialisen suodattimen. Laitteen suodatin on tippalukollinen ja siinä oli näpit koetuksella suodattamisen aikana, kun suodatin kuumeni.

Tosiaan. Pakkoko on kahvinkeitin ollakaan, kun on vedenkeitin, hyvä termoskannu ja irtosuodatin. Useimmiten kahvini keitän niin, että touhuan muutakin keittiössä eikä tuossa nyt niin kovin kauaa mennyt. Saisin senkin kapineen tilalle jotain muuta mahtumaan. Vaikka jonkun sievän kukan. :)

Joka tapauksessa nyt mietin asiaa torstaille asti, kun silloin on muutakin asiaa ostoshelvettiin. niin ostan sitten sen suodattimen tai kahvinkeittimen. Mutta muuta en suostu ottamaan kuin termoskannullisen, joten jos sellaista ei ole niin sitten saavat pitää tunkkinsa ja tyydyn suodattimeen

Jospa siitä keittimestä on vain se virran merkkivalo pimeänä.
Itse laitteessa ei taida olla vikaa, ehkä noin..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 24, 2021, 13:16:43
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 24, 2021, 12:55:57

Niinhän sen täytyy olla, että merkkivalo pimeänä, kun Hippi nimenomaisesti mainitsee, että merkkivalo syttyy.

Mitä tekisimmekään ilman Karikkoa, joka ratkaisee pulman kuin pulman, tosin vähän ehkä noin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 24, 2021, 15:11:55
^^
No joo, olihan tuo ihan pysäyttävää pohdintaa taas :D

Nyt ostin suodatinsuppilon parilla eurolla ja kokeilen tuntuuko kahvin keittäminen vedenkeittimen avulla työläältä. Jos tuntuu, niin CM:ssä näytti olevan samanlainen keitin, joskin päivitetty versio tietenkin. Jos sen sitten päädyn hankkimaan, niin toinen termoskannu voikin jäädä kylmälle juomalle, jonka voi ottaa pihatöihin mukaan, joten se ei turhaksi jäisi :)

Olipa ostoshelvetissä tänään paljon porukkaa. Luulin, että ihmiset ovat jo lähteneet reissuun, mutta olinkin yhden päivän edellä todellista aikaa taas ja elin jo huomista, jolloin töistä lähdetään puolilta päivin
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 25, 2021, 02:05:28
Toissayönä eiku oliko se jo viime yönä, no joka tapauksessa oli outoa että ensin iltayöstä oli tuntikausien ukkonen jossa salamat välkkyi jatkuvalla syötöllä, sitten yöllä oli niin lämmintä ja kosteaa ja avonaisesta ikkunasta kuului yöllä lehtipuista joku voimakas erikoinen matkijalintu että koko fiilis oli: Olen tropiikissa sademetsässä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 26, 2021, 12:41:57
Kun lukee netistä ihmisten muistoja ja katselee vanhoja kuvia, jää harmittamaan, miten tylsän nuoruuden itse on viettänyt, ja miten oleelliset asiat ovat jääneet kuvaamatta.

Ei esimerkiksi ole muistoja rock-festivaaleista. Kerran ajettiin autolla yhdellä tapahtumapaikkunnalla ja nähtiin tavallista vilkkaampaa "katuelämää", ja siinä kaikki. Kamera ei ollut koskaan mukana, kun edes jotain pientä tapahtui, joten kuvat ovat tyyppiä "maisemia kotirapulta".

Ei ole muistoja moottoripyörillä ajelusta kavereiden kanssa. On vain muistoja siitä, kun katselin haikeana, kun he ajelivat. Ja tätä rataa.

Jatkan vielä tätä juttuani.

Juhannusmasennus vaivaa. Kohta pitäisi lähteä ajamaan veneellä selän yli, ja se on pelottavaa. Jos p-vene ilmestyy, ei ehdi mihinkään pakoon. Kun ajelee rantojen lähellä, ehtii hyvällä tuurilla mennä maihin. Haluaisin, että joku muu ohjaisi venettä ja olisi kohde. Kukaan ei suostu. Minut pakotetaan siihen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 26, 2021, 20:22:04
Mökillä.

Tsiljoona hyttystä ja helle. Ei kiva kombinaatio, kun pitäisi mennä kokeilemaan, onko kaivossa vettä. Ehkä manjaana. Onneksi on pesuvoidetta mukana, ja 70 l vesijohtovettä. 1 dl riittää naamanpesuun pesulapun kanssa, 2 dl ylävartalon pesulappupesuun. Tai ehkä on mennyt enemmän, kun vuorokaudessa on mennyt ainakin 3-4 litraa vettä.

Sain sentään kaasun toimimaan (kaasulevyt ruoanlaittoon ja tiskiveden lämmittämiseen). Viimeksi piti pyytää "mökkitalkkaria" eli naapuria apuun. Kaasuletkussa on rinkula, joka pitää nostaa ylös, kun laittaa suuttimen pulloon, ja kun suutin on paikallaan, pitää rinkula työntää alas, jotta suutin lukkiutuu. Tuon alastyönnön olin unohtanut. Ihan voittajafiilis. Nyt voi jopa kokata jotain (jos ei sitten uskalla/halua virittää pihan nuotiolla tulta.

Huomenna tai viimeistään ylihuomenna pakko mennä kaupoille, koska unohtin ostaa vessapaperia.

Harkitsen jopa niinkin uhkarohkeaa liikettä kuin rättikauppaan menoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 28, 2021, 12:13:05
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 24, 2021, 13:16:43
Lainaus käyttäjältä: Karikko - kesäkuu 24, 2021, 12:55:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 22, 2021, 18:28:27
Kyllä taas elämä viskoo laidasta laitaan. Olin jo niin iloinen, kun talon pihakalusteiden yksi pöllitty tuoli oli palautettu paikkaan, josta se oli nyysitty. Ilmeisesti rosvo oli tullut katumapäälle, kun oli tajunnut ottaneensa yhteisistä tavaroista tai sitten oli vaan omalle parvekkeelleen hankkinut mukavamman tuolin.

Jotta elämä pysyisi tasapainossa, niin kahvinkeittimeni hajosi. Tutkin jo netistä olisiko tuossa lähimmässä tavaratalossa hyvää tarjolla, mutta en jaksanut lähteä liikkeelle enää. Ja hyvä niin. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin lähtenyt. Olin jo ladannut keittimeen vedet ja purut, kun sitä käynnistystä yrittelin ponnekkaasti, painelin virtakytkintä moneen kertaan, sillä painaessa siihen kyllä valo tuli. Kun sitten hetken päästä menin keittiöön takaisin ajatuksella, että kuumennan vedenkeittimellä veden ja manuaalisesti valutan kahvin termoskannuun. Kun otin kannun paikaltaan, se oli pirun kuuma ja samoin oli koko laite. Äkkiä nappasin pistokkeen seinästä ja siinä touhutessani laite jo jäähtyikin.

Sain kahvini valutettua eikä siinä kauaa mennyt. Noinhan sitä ennen suodatinkahvi tehtiinkin. Halvemmalla selviäisin, jos ostaisin vain erialisen suodattimen. Laitteen suodatin on tippalukollinen ja siinä oli näpit koetuksella suodattamisen aikana, kun suodatin kuumeni.

Tosiaan. Pakkoko on kahvinkeitin ollakaan, kun on vedenkeitin, hyvä termoskannu ja irtosuodatin. Useimmiten kahvini keitän niin, että touhuan muutakin keittiössä eikä tuossa nyt niin kovin kauaa mennyt. Saisin senkin kapineen tilalle jotain muuta mahtumaan. Vaikka jonkun sievän kukan. :)

Joka tapauksessa nyt mietin asiaa torstaille asti, kun silloin on muutakin asiaa ostoshelvettiin. niin ostan sitten sen suodattimen tai kahvinkeittimen. Mutta muuta en suostu ottamaan kuin termoskannullisen, joten jos sellaista ei ole niin sitten saavat pitää tunkkinsa ja tyydyn suodattimeen

Jospa siitä keittimestä on vain se virran merkkivalo pimeänä.
Itse laitteessa ei taida olla vikaa, ehkä noin..

Niinhän sen täytyy olla, että merkkivalo pimeänä, kun Hippi nimenomaisesti mainitsee, että merkkivalo syttyy.

Mitä tekisimmekään ilman Karikkoa, joka ratkaisee pulman kuin pulman, tosin vähän ehkä noin.

T: Xante

No joo hän tuossa kyllä kertoi räplänneensä sen kytkimen kanssa, eikä tainnut kertoa syttyikö se valo joka kerta.

Tuollainen vika, ettei merkkivaloa syttynyt oli omassa keittimessäni, joten ehdotin sellaista mahdollisuutta.
Jos hieman tarkemmin luit, en sanonut että se automaattisesti olisi tuo juttu.

Oli miten oli saitpahan taas haukuttua, josta varmaan mielesi virkistyi, joten hyvinhän asia kaikkiaan meni..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 28, 2021, 13:52:59
Eilen hurjastelin soratiellä eli mökkitiellä semmoiseen vauhtiin, mitä ei koskaan. Ruokakaupasta tullessa tuli äkkinäinen tarve päästä huussiin. Yleensä olen varovainen kuski, mutta nyt oli pikkupakko ajaa kuin rallikuski.

Tänään jännitystä elämään toi kellarin vanhan matalan hyllykön romahdus. Kaikki vesipänikät olivat tulleet alas. Isoin 20 litran pänikkä oli vajunnut niin, että vain 5 litraa oli jäljellä. Yhdestä 10 litran pänikästä oli kahva hajonnut, eli se on käyttökelvoton. Muita vaurioita en ole vielä kartoittanut, kun vaan nostin astiat pystyyn ja läksin keittelemään aamukahveja.

Sisällä mökissä oli miellyttävän viileää yöllä, molemmat ikkunat auki, ja vieläkin ihanaa viileyttä piisaa. Onneksi on hyttysverkot. Ja niitä hyttysiä tosiaankin riittää, sisälläkin muutamia.

Seuraava projekti on tarkistaa vesiastiat, ja ajaa auto varjoon eli pois auringosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 28, 2021, 20:55:46
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 28, 2021, 13:52:59
Eilen hurjastelin soratiellä eli mökkitiellä semmoiseen vauhtiin, mitä ei koskaan. Ruokakaupasta tullessa tuli äkkinäinen tarve päästä huussiin. Yleensä olen varovainen kuski, mutta nyt oli pikkupakko ajaa kuin rallikuski.
Ratsiaa pitävät poliisit olisivat voineet sanoa, että tehdäänpä suurempi tarkastus, kun kuljettaja näyttää levottomalta aivan kuin hänellä olisi jotain salattavaa. Ties mitä on ollut pakenemassa, kun niin kovaakin ajoi. Jos ratsia olisi alkanut venyä, poliiseille olisi kai pitänyt lopulta sanoa, että teenkö sen tässä, vai saanko käydä pusikossa.

No joo. Kai sitä on tullut itse kunkin ajettua kovaa mitä ihmeellisimmistä syistä. Varmaan tuostakin syystä.

Minäkin olen elänyt mökkielämää nyt muutaman päivän ja yön ajan. Tänään kävin varsinaisella asunnolla 80 kilometrin päässä. Olen purkanut saunan kattoa, joka on aivan karmeassa kunnossa. Tarkoitus on rakentaa uusi pintakerros. Tukirakenteissakin on lahoja kohtia, mutta ne saaavat jäädä paikalleen piiloon uuden laudoituksen alle. Ehkä joitakin paikkoja vähän korjaan. Pintaan olen aikonut panna lasikuitua, mitä ajatusta lähipiiri vierastaa. Olen ajatellut, että jos kattoon asentaa myöhemmin pellin, lasikuitu voi jäädä aluaskatteeksi.

Saunan kattokorjauksen kulut jäävät toivottavasti alle tuhanteen euroon. Katon pinta-ala on noin 36 neliömetriä. Valitettavasti myös itse taloon pitäisi tehdä samanlainen remontti, ja silloin puhutaan useista tuhansista euroista. Kaikki myöntävät, että katto pitäisi korjata, mutta ei oikein meinaa löytyä maksajia.

Ärsyttää yrittää kirjoittaa tietokoneella, kun ei näe nappeja. Valaistu näppäimistö olisi hyvä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 28, 2021, 21:06:36
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 28, 2021, 20:55:46
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 28, 2021, 13:52:59
Eilen hurjastelin soratiellä eli mökkitiellä semmoiseen vauhtiin, mitä ei koskaan. Ruokakaupasta tullessa tuli äkkinäinen tarve päästä huussiin. Yleensä olen varovainen kuski, mutta nyt oli pikkupakko ajaa kuin rallikuski.
Ratsiaa pitävät poliisit olisivat voineet sanoa, että tehdäänpä suurempi tarkastus, kun kuljettaja näyttää levottomalta aivan kuin hänellä olisi jotain salattavaa. Ties mitä on ollut pakenemassa, kun niin kovaakin ajoi. Jos ratsia olisi alkanut venyä, poliiseille olisi kai pitänyt lopulta sanoa, että teenkö sen tässä, vai saanko käydä pusikossa.
Oli kyseessä se isompi hätä. Olisi kyllä pokassa pitelemistä sekä minulla että (kuvittellisilla) poliisella, jos eivät  päästäisi puskaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 29, 2021, 15:32:22
Päivän uroteko. Sain (vähän avitettuna) kaivon lukon auki. Vaati ensin pitkän kikottelun ja lukkosulalla suihkuttelun. Olin jo menossa Korreckia ostamaan, kun naapuri tuli piipahtamaan, ja miehen käden kosketus (tai vahvemmat sormet) oli se viimeinen asia, mitä tarvittiin. Nyt on kaivovettä tiskiin ja vähän itsensäkin putsaamiseen. Kiva pestä kädet. (Pesuvoiteella pesusta ei tule samanlainen mukava fiilis.)

Jalat täynnä hyttysenpuremia. Hampaasta lohkesi pieni pala, prkl. Aamulla 6:30 herätys siihen, kun rajanaapuri päätti alkaa avohakkuun aivan meidän rajallamme. Nyt on lohdutuksena sentään kaivovettä, niin voi olla vähän pidempään. Tulisipa vähän sadetta, niin uskaltaisi tehdä notskin, ja ulkona valmistaa ruokaa.

Aamulla oli sisällä 18 astetta, molemmat hyttysverkkoikkunat olivat yön auki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 01, 2021, 13:25:16
Meni omat fiilikset vähän maanrakoon, kun piti tuolta pihalta käydä korjaamassa pupuvainaa pois. Mietin vain, että onko sekin nyt helteen seurausta, että pikkupupu oli heittänyt henkensä. Ei siihen tuossa kohtaa mikään ole voinut törmätä eikä siinä näyttänyt mitään ulkoisia vammoja olevan. Nurmikon reunassa pötkötti raukka.

Voiko olla, että olisi janoon kuollut?

Pohdittiin naapurin kanssa, että pitäisikö vielä joku laakea astia, johon laittaa juomavettä linnuille ja pupuille. Mutta taitaa sekin olla kiellettyä samoin kuin pullanmurujen tai muun evään jättäminen ulos. Osaahan ne rotatkin käydä kiposta juomassa siinä kuin söpömmätkin eläimet. Rottien vuoksihan noita kieltoja on, jotta eivät kovin leviäsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 01, 2021, 21:00:28
^
Positiivisuuden kautta: Veikkaan sydäriä. https://www.youtube.com/watch?v=Xtgx99-8m_w
Kaunis tapa lähteä. Englanniksi happy end.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 02, 2021, 07:53:50
Iltapäivällä kuitenkin tuli vielä niin surku sitä pupua, että pihakukkien kastelun yhteydessä otin parista ruukusta aluslautaset. Pesaisin niitä vähän, täytin ne puhtaalla vedellä ja jemmailin ne vähän syrjemmälle, jos joku lintu ne vaikka löytäisi.

Eilinen oli muutenkin vähän surkupäivä.

Seuraan FB:ssa erään löytöeläinhoitolan toimintaa. Sinne oli toimitettu kaksi pientä kissanpentua, jotka oli löytyneet jätelavalta. Pennut onnistuttiin ujuttamaan erään emäkissan omien pentujen joukkoon ja lainaemo niitä jo hoiti kuin omiaan. Toinen orvoista vaan oli niin pieni ja kovia kokenut, että eläinlääkärin suorittamasta nesteytyksestä ja eläintenhoitajan antamasta lisäravinnosta huolimatta pienokainen menehtyi. Oli ehkä ennen löytämistään ollut liian kauan ravinnotta, joten sisäelimet olivat jo vaurioituneet niin, etteivät enää ottaneet ravintoa vastaan sitä annettaessa.

Itkuhan tuostakin tuli ja tänään silmät on vieläkin sen näköiset, että tänään en ota kaupassakaan aurinkolaseja pois  :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 02, 2021, 10:01:56
Näyttäisi alustavasti siltä, että jos deltamuunnos ei ennusteiteni vastaisesti lähdeekään tosissaan riehumaan, pääsisin vierailemaan sekä Lounais-Suomessa että Kaakkois-Suomessa kesälomallani elokuussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - heinäkuu 03, 2021, 13:57:39
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 01, 2021, 13:25:16
Meni omat fiilikset vähän maanrakoon, kun piti tuolta pihalta käydä korjaamassa pupuvainaa pois. Mietin vain, että onko sekin nyt helteen seurausta, että pikkupupu oli heittänyt henkensä. Ei siihen tuossa kohtaa mikään ole voinut törmätä eikä siinä näyttänyt mitään ulkoisia vammoja olevan. Nurmikon reunassa pötkötti raukka.

Voiko olla, että olisi janoon kuollut?

Pohdittiin naapurin kanssa, että pitäisikö vielä joku laakea astia, johon laittaa juomavettä linnuille ja pupuille. Mutta taitaa sekin olla kiellettyä samoin kuin pullanmurujen tai muun evään jättäminen ulos. Osaahan ne rotatkin käydä kiposta juomassa siinä kuin söpömmätkin eläimet. Rottien vuoksihan noita kieltoja on, jotta eivät kovin leviäsi.
Ethän koskenut pupuun paljain käsin? Puput kun saattavat kuolla myös jänisruttoon, joka ei välttämättä näy ulkoisesti; niiden karvoissa saattaa olla kaikenlaista punkkia ja bakteereita, joita ei huvittaisi saada itselleen.

Kantakaupungeissa rottien lisääntymisriski on todellinen, mutta esikaupunkialueilla ei ole mitään ongelmaa viedä nyt vesiastioita eläimille (Linnutkin niistä tykkäävät). Kunhan pitää huolen siitä, että ylläpitää vesiastioita niin kauan, kuin helteitäkin jatkuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 03, 2021, 14:12:56
^
Juu, en koskenut, vaan oli tuplasuojaus, puutarhahanskat kädessä kiepsautin sen muovipussiin niin, että en edes hanskoilla koskenut siihen. Pussi ja hanskat meni roskiin siivosti. Melkoinen kynnys oli mennä korjaamaan pupu siitä pois, mutta pakko oli rohkaista mielensä, ettei pihan lapset sitä mene tökkimään. Näin pitkään olen elänyt ennen kuin nelijalkaiseen vainaaseen olen joutunut koskemaan.

Veikkaan, että helle nyt noita tainnuttaa, sillä kuulin juuri naapurilta, että oli lenkillään nähnyt kaksi pikkupupua koivet oikosenaan tässä lähitienoilla. Nämä on olleet toistaiseksi kaikki poikasia. Täysikokoisia kaneja tai rusakoita ei ole ollut.

Päivittäin vaihdan kyllä vedet niille vadeille, jotka olen laittanut. Siitä ei edes vaivaa ole, sillä päivittäin noita kukkiakin pitää käydä kastelemassa, joten samallahan nuokin tulee laitettua kuntoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - heinäkuu 03, 2021, 14:47:08
^
Hyvä!

Valitettavasti kanit ovat invasiivinen laji pääkaupunkiseudulla enkä liikoja sure, jos niitä nyt menehtyykin. Niistä on rottien tapaan runsaasti riesaa ja Helsingissä on pari henkilöä palkattunakin sitä varten, että ampuisivat niitä (Metsästysjousin) öisin pois. Ikäväähän se on nähdä pieniä pupuja kuolleina, mutta kun ei niitä kaneja saisi olla siellä alun perinkään. Vievät samalla elintilaa Suomen luontoon kuuluvilta eläimiltä. Kaniongelmahan on syntynyt, kun niitä ostaneet ovat hylänneet niitä puistoihin vapaiksi.

Minulla on muuten itsellänikin ollut aikoinaan kani (Albiino), että tiedän kyllä mistä kirjoitan. Pidin sitä kuin maatiaiskissaa - vapaana sisäkanina, mutta kesäisin se sai olla halutessaan myös ulkona täysin vapaasti, ja liikkua minne mielii. Talvisin se ei itsekään edes halunnut ulos, ja kanithan vilustuvat helposti.

Jouko oli täysin sisäsiisti ja monin tavoin älykäs kaninroikale, joka tuotti paljon iloa, ja sai elää hyvän elämän. Mutta Suomen luontoon sekään ei kuulunut, eikä ollut vain hyvä asia antaa sen käydä retkillään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 05, 2021, 13:15:27
Pitäisi taas löytää selkäranka ja oikaista se tomerasti pystyasentoon.

Vävypoika nakkasi eilen farkkunsa minulle, jos saisin ne paikattua. Ne ovat muutoin vielä ihan käyttökelpoiset, mutta takasauman vierestä oli ripsahtanut rikki. Tuon huomaaminen vaatii kyllä hoksottimia, sillä alun perinkin ne oli mallia "tuuletusreikiä riittää". Varmaan ihan mukavat tällaisella ilmalla. Suunnittelijalla on kuitenkin käynyt kömmähdys etureiden kohdalle tehdystä reiästä, sillä se on paikassa, josta kalsarit pilkottaa. Kommandona käyttö taas ei tulisi kysymykseen - voisi pilkottaa joku muukin. Tuo reikä pitää tukkia, jotta ovat säädyllisemmät.

Projekti on edennyt jo niin pitkälle, että paikkakangas löytyi tilkkulaatikosta. Eli homma on vain tekemistä vaille valmis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2021, 09:42:12
^
Tuon sainkin tehtyä yllättäen samana päivänä ja oli oikein mukavaa puuhaa pitkästä aikaa.

***

Kyllä harmittaa, miten ihmiset lemmikeistään ei pidä huolta. Seuraamaani löytöeläintaloon tulee ihan jatkuvalla syötöllä karkuteille lähteneistä lemmikeistä. Juu, pitää ihmisten voida kotejaan tuulettaa, mutta senkin voi tehdä niin, ettei karvaiset ystävät pääse karkuun.

Leikkaamattomat kissat sitten tekevät pentunsa mihin sattuu ja vain hyvällä onnella ne saadaan pelastettua löytöeläintaloon. Nytkin siellä on kaksi emoa pentuinensa ja kummallekin emolle on ujutettu orpona löytynyt yksinäinen pentu. Toisella noista pennuista oli sisarus mukana, mutta se oli liian heikossa kunnossa, jotta olisi selvinnyt vaikka sai lisäravintoa tuttipullosta sen ohella, että adoptioeno sitä tarmokkaasti hoiti.

Kissojen perään ei aina edes kysellä, vaan niille löytöeläintalo etsii uudet kodit. Koiria sentään ihmiset jopa hakevat takaisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 08, 2021, 09:55:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 05, 2021, 13:15:27
Pitäisi taas löytää selkäranka ja oikaista se tomerasti pystyasentoon.

Vävypoika nakkasi eilen farkkunsa minulle, jos saisin ne paikattua. Ne ovat muutoin vielä ihan käyttökelpoiset, mutta takasauman vierestä oli ripsahtanut rikki. Tuon huomaaminen vaatii kyllä hoksottimia, sillä alun perinkin ne oli mallia "tuuletusreikiä riittää". Varmaan ihan mukavat tällaisella ilmalla. Suunnittelijalla on kuitenkin käynyt kömmähdys etureiden kohdalle tehdystä reiästä, sillä se on paikassa, josta kalsarit pilkottaa. Kommandona käyttö taas ei tulisi kysymykseen - voisi pilkottaa joku muukin. Tuo reikä pitää tukkia, jotta ovat säädyllisemmät.

Projekti on edennyt jo niin pitkälle, että paikkakangas löytyi tilkkulaatikosta. Eli homma on vain tekemistä vaille valmis.

Nuo valmiiksi rikkinäiset farkut ovat hölmö ja turhaakin turhempi muotikeksintö.

Huvitti kyllä, kun näin valokuvan isoäidistä tai äidistä, joka oli pyytämättä paikannut nuorukaisen farkut ihan sievästi. Paikkaaminen ei vaan ollut nuorukaisen mieleen.

Kannattaa kysyä, mitä reikiä saa paikata.

Omat housuni tuppaavat kulumaan haaruksista, ja sillä alueella paikkaukset eivät oikein näytä hyvältä, olivat ne sitten vaikka kuinka hienot koruompeleet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2021, 10:04:03
^
Ei ole turhat. Ne on kuuleman mukaan juuri hyvät kuumalla ilmalla.
Sain kyllä hyvät ohjeet ja toimin sen mukaan. Sen suunnittelijan väärään paikkaan tälläämän reiänkin sain paikattua niin, että sopi tyyliin hyvin eikä se näyttänyt edes jälkikäteen paikatulta. Sain ison halin sain kiitokseksi :)

Onnistuminen oli paljoltikin kiinni siitä, että minulla on erilaisista käytetyistä farkuista hyvä valikoima paikkausmateriaalia tallessa, niin värejä kuin kangaslaatujakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 08, 2021, 11:27:37
Ööh. Väljät shortsit paremmat kuin minkään sortin farkut.

Mutta onnittelut onnistuneesta korjaamisesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 08, 2021, 12:12:05
Näin myös sen farkunpaikkauskuvan, oli kuitenkin aika hellyttävää, kun poika kertoi, että alkujärkytyksen jälkeen hän on jo kiintynyt uuteen farkkumuotiinsa :D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 08, 2021, 12:58:52
^ Tuon olinkin unohtanut. Muistin vain sen pojan alkujärkytyksen.

Japanissa muuten on hieno paikkauskulttuuri (sashiko), jossa paikkauksesta tehdään taidetta tai ainakin kaunista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 10, 2021, 16:50:26
Tein teknoa mun Ableton Live 10 Litellä. Tai oikeastaan kehittelin sillä vasta eri stemmoja. Projekti on siis toisin sanoen kesken kun en vielä ole tsiigannut ohjeita, kuinka saan nuo stemmat aikajanalle, mutta jo yksinäänkin ne kuulostavat ihan oikealta teknolta, jonka voisi hyvin jättää taustalle jumputtamaan. Tekno on siitä kiitollinen musiikin tyylilaji kelle tahansa musiikin aloittelijalle, ettei sen tekemisessä voi käytännössä epäonnistua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - heinäkuu 10, 2021, 17:24:51
Olin tuossa päivänä muutamana jatkoilla erään naisen luona, niin eikö perhana hänen kissansa päässyt livahtamaan takaovesta karkuteille. Kissa on hieman arka, eikä tee heti tuttavuutta vieraille. Se ei tullut omistajansa huhuiluista huolimatta takaisin sisälle.

Ehdimme siinä sitten jo tutustua naisen kanssa toisiimme hieman tarkemmin, mutta en jäänyt kuitenkaan vielä nukkumaan, vaan päätin sitä ennen vielä puijata kissaa. Menin avaamaan takaoven raolleen, ja sen jälkeen etuovelle. Avasin sen, pidin pienen hetken auki, ja kolautin sitten kuuluvasti kiinni. Sen jälkeen takaoven lähelle piiloon.

Kissa livahti pian sen jälkeen takaisin kotiin kun luuli, että vieras oli lähtenyt. Takaovi kiinni, ja sen jälkeen jäin katselemaan muina miehinä vielä televisiota. Hetken päästä kissa tuli itse tekemään tuttavuutta, kun en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Aamupäivällä se nukkui kanssamme sängyn jalkopäässä tyytyväisenä, ja nainen oli herättyään iloinen kun olin saanut kissankin takaisin.

Iltapäivällä menimme isommalla seurueella ravintolaan syömään. Ravintolan terassia terrorisoi lokkiparvi, jota henkilökunta ei saanut useista yrityksistä huolimatta kaikkoamaan. Mutta ei se mitään, minä sain. Talo tarjosi oluen. Siinä ruokaillessa laskeutui vielä nokkosperhonen olkapäälleni huilimaan. Niinpä sain porukalta uuden aliaksen - eläinkuiskaaja!

Taidan mennä tänä yönä silittelemään uudelleen sen naisen mirriä. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 12, 2021, 16:04:40
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 10, 2021, 16:50:26
Tein teknoa mun Ableton Live 10 Litellä. Tai oikeastaan kehittelin sillä vasta eri stemmoja. Projekti on siis toisin sanoen kesken kun en vielä ole tsiigannut ohjeita, kuinka saan nuo stemmat aikajanalle, mutta jo yksinäänkin ne kuulostavat ihan oikealta teknolta, jonka voisi hyvin jättää taustalle jumputtamaan. Tekno on siitä kiitollinen musiikin tyylilaji kelle tahansa musiikin aloittelijalle, ettei sen tekemisessä voi käytännössä epäonnistua.

Tossa Lite-versiossa on se huono puoli, että se on Lite versio, eli ettei se anna rakentaa kuin 8 raitaa per kappale. Tuo riittänee kyllä siihen, että oppii käyttämään Abletonia, mutta jos Abletonissa sitten pitäydyn, pitää kaivaa kuvetta (350-600 euron verran), että saa tuosta version, jolla tekeminen ei jää kiinni siitä, ettei kaikki äänet mahdu kokoonpanoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 12, 2021, 16:12:51
Vitsit kun tekisi niin mieli mennä elokuviin. Siellä menisi esimerkiksi Black Widow. Disney plussan kautta hinta olisi suolaiset 22 euroa, mitä en aio maksaa, mutta kun eivät toisaalta deltamuunnoksetkaan innosta, pitää odotella kiltisti, jotta joko neljäs aalto on mennyt ohi tai leffa näkyy Disney plussalla ilman lisäkustannuksia. Mutta kun elokuvissa on ihan eri fiilis kuin koneen ruudulta katsoessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 15, 2021, 08:33:59
Asennusaamu. Palovaroittimien vaihto ja yhden uuden lisäys. Uudet oli hankittu jo aikoja sitten, mutta mukamas ei ollut aikaa tehdä vaihdosta aiemmin. En jaksanut porailla uutta varten reikiä kattoon, vaan koitetaan pysyykö kaksipuoleisella teipillä.

Vielä pikakäynti elektroniikkaliikkeeseen ja sen jälkeen voikin keskittyä siestaan ennen iltalenkkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 15, 2021, 11:16:39
Lainaus käyttäjältä: Aave - heinäkuu 10, 2021, 17:24:51
Olin tuossa päivänä muutamana jatkoilla erään naisen luona, niin eikö perhana hänen kissansa päässyt livahtamaan takaovesta karkuteille. Kissa on hieman arka, eikä tee heti tuttavuutta vieraille. Se ei tullut omistajansa huhuiluista huolimatta takaisin sisälle.

Ehdimme siinä sitten jo tutustua naisen kanssa toisiimme hieman tarkemmin, mutta en jäänyt kuitenkaan vielä nukkumaan, vaan päätin sitä ennen vielä puijata kissaa. Menin avaamaan takaoven raolleen, ja sen jälkeen etuovelle. Avasin sen, pidin pienen hetken auki, ja kolautin sitten kuuluvasti kiinni. Sen jälkeen takaoven lähelle piiloon.

Kissa livahti pian sen jälkeen takaisin kotiin kun luuli, että vieras oli lähtenyt. Takaovi kiinni, ja sen jälkeen jäin katselemaan muina miehinä vielä televisiota. Hetken päästä kissa tuli itse tekemään tuttavuutta, kun en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Aamupäivällä se nukkui kanssamme sängyn jalkopäässä tyytyväisenä, ja nainen oli herättyään iloinen kun olin saanut kissankin takaisin.

Iltapäivällä menimme isommalla seurueella ravintolaan syömään. Ravintolan terassia terrorisoi lokkiparvi, jota henkilökunta ei saanut useista yrityksistä huolimatta kaikkoamaan. Mutta ei se mitään, minä sain. Talo tarjosi oluen. Siinä ruokaillessa laskeutui vielä nokkosperhonen olkapäälleni huilimaan. Niinpä sain porukalta uuden aliaksen - eläinkuiskaaja!

Taidan mennä tänä yönä silittelemään uudelleen sen naisen mirriä. :)

En usko sanaakaan.

(Meinasin ensin kommentoida, että "... ja sitten minä heräsin ja päästin kissan ulos", mutta en voisi kuvitella Aavetta minkään eläimen isännäksi, tai minkään lapsen isäksikään, tai sitäkään, että kukaan nainen olisi vapaaehtoisesti Aaveen kanssa silleen, paitsi korkeintaan joku täyskuuro ja puolisokea kapakkaruusu viiden promillen humalassa. Sen sijaan voisin hyvin kuvitella, että Aave lapsena on rääkännyt eläimiä huvikseen. Ja että hän aikuisena kirjoittelee mielikuvittelemiaan lapsellisia sankarisepustuksia, sen verran ääretön taitaa olla hänen ihailun tarpeensa.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 15, 2021, 11:27:02
^^
Heh, tuo palovaroitin on kyllä niin "työläs" juttu, että ei sen laittamiseen ihan heti ja tarkoin harkitsematta viitsi ryhtyä.

Minulla tässä kämpässä oli ennestään yksi varoitin eteisen sellaisessa kohdassa, että siitä oli kyllä moneen suuntaan ilmateitä, eli aika hyvässä paikassa. Remppahemmot olivat siitä jotain kiinnikkeitä hukanneet ja se oli katon maalauksen jälkeen laitettu "no eiköhän se pysy noinkin", eli repsotti vähän, mutta ei se niin haitannut.

Ainoa vika vaan oli, että neliöiden mukaan tässä olisi pitänyt olla kaksi palovaroitinta ja olinkin jo ostanut rempan yhteydessä laitettavaksi. Se vaan jäi niille sanomatta, joten jäi sitten tarvikevarastoon odottamaan (elokuussa 2014) aikaa parempaa. Viime syksynä sitten kuulin, että vävypojalla oli kunnollinen porakone lainassa, joten pyysin häntä käymään kahvilla ("ja voisitko ottaa sen porakoneen mukaan").

Kiinnitettiin eteisen varoitin kunnolla, ettei se enää repsota ja lisättiin uusi olohuoneeseen lähelle parvekkeen ovea. Taisin jo aikaisemmin jossain yhteydessä mainita, että tuon uuden toiminta tuli testattua jouluaattona, kun käristin kinkkuläskissä vehnäjauhoja kinkkukastiketta varten. Toimi yllättävän nopeasti ja äänekkäästi. En saanut sitä meteliä vaimenemaan muuten kuin kiipeämällä keittiörapulla ottamaan varoitin alas ja repimällä siitä paristo irti. Tuuletin hiukan ja jatkoin sitten kokkailujani ja ajattelin, että laitan varoittimen takaisin, kun kokkaukset päättyvät. Tuossa se vieläkin on levyhyllyn päällä odottamassa kokkausten päättymistä  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 15, 2021, 12:27:11
^Juu. Pitkä harkinta takaa hyvän lopputuloksen. Itse toteutuskin oli "kahden päivän urakka": eilen uuden varoittimen paikan tarkka mittaus ja tänä aamuna kiinnitys.

Edessä olisi vielä säilytysratkaisun rakentamista. Jos illalla sai mittailtua vähän, niin huomenissa voisi sahata yhden työvaiheen. Seuraavat vaiheet jääkööt ensi viikkoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 16, 2021, 00:39:39
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 08, 2021, 12:58:52
Japanissa muuten on hieno paikkauskulttuuri (sashiko), jossa paikkauksesta tehdään taidetta tai ainakin kaunista.
Japanissa on pikkuhousukulttuuria ja muutakin sairasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 16, 2021, 11:45:56
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 16, 2021, 00:39:39
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 08, 2021, 12:58:52
Japanissa muuten on hieno paikkauskulttuuri (sashiko), jossa paikkauksesta tehdään taidetta tai ainakin kaunista.
Japanissa on pikkuhousukulttuuria ja muutakin sairasta.

Sekö sitten jotenkin vähentää noiden paikkaustöiden kauneutta?

En oikein ymmärrä muutenkaan sitä, miten on aina pakko heittää paskakikkareella, jos jossain nähdään jotain hyvää tai kaunista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 18, 2021, 12:29:28
Pikainen ukonilma piipahti, ja taivas aukeni, vettä tuli ihan prätkimällä. Aamulla parikymmenta ihanan viileää astetta ja pienoinen tuuli. Varmaan ukkonen ja sade alentanut siitäkin lämpötilaa.

Sain vihdoin aikaiseksi sumutella yhtä tukkeutunutta munalukkoa jollakin, joka taitaa vastata Korrekia. Vielä pitäisi lukko öljytä (oikeastaan pitäisi öljytä kaikki lukot, jotka ovat säiden armoilla).

Tänään olisi tarkoitus lähteä kotona käymään, toivottavasti onnistuu. Viime yö kyllä tuli nukuttua vähän liian vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 18, 2021, 15:26:43
Täällä ukkosti myös aivan hetkisen ja vettäkin tuli, mutta ei mitenkään paiskomalla. Lämpötila on laskenut jonnekin 21 asteeseen, joka minusta tuntuu viileältä, joten meillä on miehitys ulkona vaihtunut: nyt siellä viihtyy mies ja kissa. Aurinko kyllä taas paistaa.

Taitavat äänistä ja tuoksuista päätellen kyllä ruuan perässä sinne minutkin houkutella.

T: Xante 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 18, 2021, 16:02:13
^
On tälläkin nyt pilviä vaellellut, mutta ne on olleet aivan liian kuivia, jotta niistä mitään muuta iloa on kuin auringon suojaa ovat vähän antaneet.

Ukkostutkaa seurasin vesi kielellä, mutta maan yli vaeltaneen rintaman eteläisimmät räiskeet näyttivät osuvan johon Keravan - Järvenpään tienoolle. Toinen aika mehevän näköinen ukkosrintama onkin sitten Virossa asti ja sen reitti näyttää seuraavan tuota Suomen yli kulkenutta rintamaa. En vaan ymmärrä, miksi sen piti mennä poikki tuolla tavalla, että PK-seutu jäi taas kerran osattomaksi.

Juuri nyt jotain pientä sadekuuroa on liikkeellä etelässäkin, mutta en usko, että arvonta tälläkään kertaa osuu kohdalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 18, 2021, 20:03:02
Tässä viikon sisään ostosreissulla tuli voimakas syksyfiilinki:
- pudonneita koivunlehtiä tienvierellä, jotkut koivut joissain pihoissa ruskeita (kuivuudesta, oletan)
- viileä ja kuiva ilma
- latteita poutapilviä
- kirjastoon mennessä vieressä leikkikentältä lasten ääniä ~ kuin koulu olisi alkanut
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 19, 2021, 09:39:15
Viittaan tähän vuoden takaiseen kirjoitukseeni, ennen kuin jatkan tarinaa.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg69021.html#msg69021

Päädyin lopulta ostamaan Hannuksen Motonetista paineenalentiminen, joka käy kierrepulloon. Harmillisesti ostamassani ykailössä oli valmistusvika. Onnistuin myöhemmin vaihtamaan liikkeessä viallisen tilalle uuden, vaikka tästä koituikin ylimääräistä vaivannäköä.

Ostin lisäksi myöhemmin Tokmannilta heräteostoksena toisenkin paineenalentimen kierrepulloon, joten nyt niitä ainakin olisi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Ikävä kyllä ei. Viime syyskuussa tapahtuneen ison murto- ja tuhotyön aikana oli hävinnyt erilaista tavaraa, mutta koska minulla ei ole ollut inventaarioluoettelua kaikesta omistamastani, varkaiden mukaan lähteneet tavarat ovat selvinneet vasta vähitellen, kun niitä olisi tarvinnut, eikä niitä ole löytynyt. Nyt, kun kaikki mahdolliset paikat on etsitty ja tutkittu, varastettujen esineiden vahvistettu lista saa kaksi lisäystä: Avaamattomiassa paketeissa olevat paineenalentimet. Niitä ei enää ole.

Jos varkaat vievät auton tai polkypyörän, se on selkeä juttu. Nämä esineet puuttuvat.

Mutta jos varkaat tekevät laajan murron kymmeniin eri kohteisiin, joissa on paljon tavaraa, ja vievät "jotain", voi mennä vuosikausia ennen kuin käy vähitellen käy ilmi, mitä kaikkea he ovat vieneet. Tällainen on epämukavaa, koska vallitsee epätietoisuus, onkohan minulla vielä "se", vai lähtikö se varkaiden mukaan. Se voi olla mitä tahansa.

Joku voi tietysti ajatella vahingoniloisesti, tarvitseeko ihminen oikeasti tavaraa, jonka katoamista hän ei edes huomaa heti. Joskus sitä voi kuitenkin tarvita. On omaisuuden menettäminen varkaille joka tapauksessa epämukavaa. Jo ajatus sitä, että varkaat riehuvat ja särkevät sorkkaraudan kanssa lukituissa tiloissa, jotka kuuluvat sinulle eivätkä kenellekään muulle, on ahdistava ja masentava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 19, 2021, 10:10:05
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 19, 2021, 09:39:15
Viittaan tähän vuoden takaiseen kirjoitukseeni, ennen kuin jatkan tarinaa.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg69021.html#msg69021

Päädyin lopulta ostamaan Hannuksen Motonetista paineenalentiminen, joka käy kierrepulloon. Harmillisesti ostamassani ykailössä oli valmistusvika. Onnistuin myöhemmin vaihtamaan liikkeessä viallisen tilalle uuden, vaikka tästä koituikin ylimääräistä vaivannäköä.
...
Joku voi tietysti ajatella vahingoniloisesti, tarvitseeko ihminen oikeasti tavaraa, jonka katoamista hän ei edes huomaa heti. Joskus sitä voi kuitenkin tarvita. On omaisuuden menettäminen varkaille joka tapauksessa epämukavaa. Jo ajatus sitä, että varkaat riehuvat ja särkevät sorkkaraudan kanssa lukituissa tiloissa, jotka kuuluvat sinulle eivätkä kenellekään muulle, on ahdistava ja masentava.

Vahingoniloisena viittaan vuoden takaiseen kirjoitukseeni.
https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg69297.html#msg69297
Lainaa
Jos olisin Kopek hylkäisin ajatukset venttiilimuuntimista: A) ostos olisi kuitenkin vääränlainen, B) se olisi kuitenkin hukassa kun sitä tarvitsee.

Paluu empatiaan. Ikävä kuulla, että olet joutunut rikoksen uhriksi. Paitsi taloudellinen menetys, niin tuolainen henkilökohtaiseen tilaan tunkeutuminen on tuntuu tosi pahalta. Omalle kohdalle on sattunut kellarimurto. Sen jälkeen ei vähään aikaan tehnyt mieli edes käydä kellarissa. (Järeämmän lukituksen toki kävin laittamassa.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 19, 2021, 15:34:46
Eilen oli ensimmäinen kerta tänä kesänä kun meressä saattoi uida kunnollisessa aallokossa. Pintavesi oli lämmintä, mutta alempana oli viileämpää vettä. Kova tuuli oli irrottanut leviä ja heittänyt veden pinnalle puiden lehtiä ja muuta orgaanista roskaa. Vaikka vesi olikin varsin roskaista, oli aallokossa uiminen aivan ihanaa. Uinnin aikana taivaalle purjehti pieni tumma pilvi, liian pieni, jotta siitä olisi voinut toivoa lankeavan kunnon sadetta. Noustuani rannalle tuuli tyyntyi äkisti - kuin myrskyn edellä. Aurinko pilkahteli vähän väliä kuitenkin pilven takaa ja vettä ripsahti kolme pisaraa. Pian taivas oli taas täysin poutainen, mutta kova tuuli ei enää palannut. Ehdin siis juuri ja juuri nauttia aallokkouinnista! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 19, 2021, 16:20:13
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 01, 2020, 18:58:44
Avasin sijoitusvälitystilin ja annoin toimeksiannon ostaa yhden kappaleen Walt Disneyn osakkeita. Kaikki nämä vuodet työvenluokassa ja hups keikkaa kuulutaankin omistavaan portaaseen. Nyt varmaan pitää alkaa äänestämään Kokoomusta.

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 07, 2020, 21:03:24
Ostin eilen myös kymmenen kappaletta Lions Gaten osakkeita. Olivat kympin kappale. Äsken noiden yhdentoista osakkeeni arvo oli noin 5 euroa plussan puolella. Tosin vaikka Disney osakkeet ilmeisesti jaksavat sijoitajia kiinnostaa, Lions Gaten osakekehityksen suunta on ollut alas päin.

Harmi, ettei kaikkiin johtaviin elokuvaviihdeteollisuus-lafkoihin voi tuon DEGIRON kautta sijoittaa. Eikä tuo anna erityisen hyviä valikoimia optioiden suhteen. Olisi kiva sijoittaa optioihin amerikan markkinoille, mutta sikäli jos olen oikein katsonut, ainkaan tuon palvelun kautta ei ole mahdollista kuin lyödä vetoa yleisistä useampien lafkojen osakkeiden kurssista.

Kävin tarkastamassa tilanteen. Ekologia-sektorin sijoitukseni on 18 € tappiolla, mutta Lions Gaten ja Walt Disneyn hyvien tulosten myötä olen silti 57 € plussan puolella. Ottaen huomioon, että olen tehnyt nyt perkeleesti tulosta, kisaan tosissani palstan tämän viikkoisesta Sijoitus Guru -tittelistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 20, 2021, 12:02:53
Hassu juttu, miten Koivukyläkin vaikuttaa siirtyneen hyvän matkaa Tiksiin päin, kun siellä nyt on muutaman kerran käynyt. Otin oikein kylmäkassin mukaan siltä varalta, että tulisi Sittarista ostettua teen lisäksi jotain, jolle ei tee hyvää lämmetä matkalla. Eipä ne pari maitoa ja pari veristä sydäntä olisi lämmenneet, niin lyhyt oli etenkin paluumatka.

Yhdellä pätkällä, jossa on hyvä siloinen asfaltti, kokeilin vieläkö osaan ajaa ilman käsiä. Osaisin. Vähän tuon jälkeen oli taas niin surullinen näky, kun kadulla oli prässätty pieni kani.

Pihaan tullessa oli sitten isompi järkytys. Remppahemmot (toukokuussa alkanut putkihomma jatkuu vihdoin) oli varastaneet mun vesipostin. Vähän kyllä osasin odottaa sitä, sillä eilen poraaja katsoi järkyttyneenä, kun laitoin letkun paikalleen ja aloin käyttää kukkienkastelukannua. Äijä kävi pari kertaa jonkun saavin siinä täyttämässä sen tunnin aikana, joka oltiin ulkona. Aikaisemmin olin nähnyt sen käyvän rakennuksen sisätiloissa täyttämässä saavinsa. Ehkä nuo ei sitä pitkästi itselleen varaa ja pääsenhän sitten työajan jälkeen kuitenkin.

Nyt voikin sitten alkaa odotella iltapäivän sateita.  ::)
Vaikuttaa kuin sellaisia olisi tosiaan tulossa, sillä todennäköisyysprosentti on jopa noussut aamupäivän aikana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 21, 2021, 17:47:46
Tänään olen pitänyt silmällä kaikkea, missä olen vettä käyttänyt, jotta tiedän varata vettä huomiselle riittävästi. Huomenna on pitkä vesikatko klo 8-17. Juttelin tänään remppahemmojen kanssa ja kysyin, että onko katko tosiaan noin pitkä vai onko se vain ilmoitettu varmuudeksi noin pitkänä. Iso on homma, joten päästä päähän epäilevät katkon menevän.

Huomenna pitää jättää hiki lenkki väliin, sillä en kestä olla ilman suihkua lenkin jälkeen enkä niin aikaisin jaksa lenkille lähteä vielä, että ehtisin suihkuun ennen katkoa. Aamusuihkun ilman lenkkiä ehdin kyllä hyvin.

Kävin varmistamassa pari vähän liikkuvaa vanhustakin, jotta ovet tietoisia katkosta. Ilmoitus on laitettu vain ulko-oviin, joten välttämättä kaikki ei sitä ole ehtineet huomata. On sitä niin tuohonkin mukavuuteen tottunut, että päivän vesikatko on "projekti", johon valmistaudutaan huolella. Onneksi ei kovin kuuma päivä ole tulossa, joten kehon virkistämiseen vettä ei jää kaipaamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 21, 2021, 19:11:11
^
Vesikatko on pahinta mitä voi omaa ulkokaivoa omistamattomalle tapahtua. Sähkön katkeaminen tai viemärin tukkeutuminen ovat pientä siihen verrattuna.

Kaikki nämä on joskus tullut koettua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 21, 2021, 20:53:05
Itse olin vesikatkon aikaan varautunut kaikkeen muuhun, mutta en siihen, kuinka monta kertaa päivässä pesen kädet. Se käy niin huomaamatta, että enpä tullut etukäteen ajatelleeksi, miten paljon siinä vettä lotraa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 21, 2021, 21:09:03
^
Tuo jatkuva käsien pesu oli yksi niistä, jotka onneksi hoksasin tänään. Paitsi ne tavalliset, milloin toivottavasti muutkin pesevät kätensä (ruuanlaitto, ruokailu, vessakäynti ja kotiintulo) niin minulla on lisänä tuo alituinen kukkien tai viljelysten nyppiminen, jota teen "ohimennen ja huomaamatta". Sen vuoksi tulee pestyä käsiä varmaan saman verran kuin nuo "normaalit" yhteensä.

Aamutoimissa pitää olla aikainen, että ehdin vielä viljelykset kastella ja täyttää kannut vielä sen jälkeen siltä varalta, että tulee paahteinen päivä.
Ruuanlaiton ohitan kaivamalla pakastimesta jotain valmista ja tiski jää iltaan.

Mutta eiköhän tuostakin nyt selviä, yhdestä päivästä.
On tuo sentään parempi kuin sähkökatko. Pakastin saattaa vielä säilöä tuon 9 tuntia riittävästi kylmää, mutta jääkaappi ehkä ei. Ei toimisi mikroaaltouunikaan, joten kylmän ruuan päivä olisi. Kahvi vielä kylmänä menisikin, jos on etukäteen keitettynä riittävästi :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 21, 2021, 22:33:57
Vesikatkoista ja niihin varautumisesta tulee aina mieleen vanha aprillipila. :D
Voitte kuvitella loput.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 21, 2021, 23:26:30
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 21, 2021, 19:11:11
^
Vesikatko on pahinta mitä voi omaa ulkokaivoa omistamattomalle tapahtua. Sähkön katkeaminen tai viemärin tukkeutuminen ovat pientä siihen verrattuna.

Kaikki nämä on joskus tullut koettua.
Sen verran lähellä kaupunkia elän, ettei noita katkoja (sähkö/vesi) juuri tule.
Omassa talossa (50-lukulainen) ongelmia toki joskus on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 22, 2021, 17:18:22
Alkoi kesälomat, halusin tai en. Korona-altistus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 22, 2021, 18:14:35

Olisi nyt minullakin lyhyen matkan päässä mahdollisuus päästä altistamaan itseni koronalle ja ties mille riettauksille.

https://tikkurilafestivaali.fi/aikataulu/

Eipä tuolla kuitenkaan ole kuin J.Karjalainen ja Apulanta, joita huvittaisi mennä kuulemaan. Muut on ihan shittiä.
Luultavasti Karjalaista voisi alueen ulkopuolelle fillaroida kuulemaan, kun ei ole ihan yömyöhänä. Apiksen joudun jättämään väliin, ellei sitten tuule oikeasta suunnasta, että makuuhuoneen ikkunasta kuulisi edes jytkettä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 25, 2021, 17:16:40
Mikähän siinä on, että voin koko päivän rönöttää sohvalla ja katsoa telkkarista ihan mitä tahansa samalla, kun räplään läppäriä, pelaan tai roikun keskustelufoorumilla. Ei mitenkään tule mieleen, että aika olisi jotenkin hukkaan heitettyä puhumattakaan, että siitä tulisi huono omatunto. Ainoa, joka tulee, on selkäkipu, kun olen niin huonossa asennossa.

Mutta, jos käytän muutaman tunnin siihen, että katson pari leffaa tai jonkun minisarjan osat peräjälkeen makuuhuoneessa sängyssä köllötellen, tunnen huonoa omaatuntoa lopun päivää. Ikään kuin päivästä olisi iso osa mennyt hukkaan.

Tänään tosiaan satuin katsomaan kaksi elokuvaa. Ensin brittiläisen "veijaritarinan", kuten se ohjelmatiedossa kuvattiin, ja siihen perään vielä Iron Skyn. Jälkimmäistä epäröin edes aloittaa, mutta halusin kokeilla tuonkin tyyppistä, sillä scifi oli nuorempana aika kova juttu etenkin kirjoina. Oli yllättävän hauska tuo Iron Sky. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 25, 2021, 20:06:09
^
Olohuone on oleskeluhuone ja makuuhuone on pyhitetty nukkumiseen?
Tosin nykyään perinteisen ja arvostetun kirjallisuuden lisäksi löytyy muitakin mutta vielä nuoria kulttuurin muotoja, jotka eivät enää vaadi omia lukuhuoneitaan ollakseen arvokkaita myös muissa huoneissa ja tiloissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 25, 2021, 22:32:43
Ostin vuosi sitten heinäkuussa Tokmannista harmaan puseron, jota ostaessani kassaneiti huomautti, että vaatteessa oleva hälytyslappu pitää leikata irti, ettei se piippaa kauppojen kassoilla. Vastasin, että teen sen, ja kerroin samalla, että minulla oli aikoinaan yhdessä puserossa piilolappu, joka aiheutti hälytyksiä, mutta jota ei meinannut millään löytyä.

Puheet ovat puheita. Teot ovat tekoja.

Kun menin seuraavana päivänä toiseen kauppaan, niin hälytin soi portilla. En ollutkaan muistanut leikata lappua irti. No, lopulta sen jossakin vaiheessa leikkasin.

Muutama päivä myöhemmin ostin Tokmannilta toisen samanlaisen harmaan puseron, kun ne olivat alennusmyynnissä. Taas kassaneiti - sama kuin aikaisemmalla kerralla - muistutti lapun leikkaamisesta. Kerroin, että unohdin leikata sen edellisestä puserosta, joten se aiheutti hälytyksiä. Kassaneitiä nauratti. Hän sanoi, että muista nyt tällä kerralla. Ja minä tietenkin lupasin.

Kun menin viime viikolla Tokmannille, hälytin soi. Ihmettelin, että kenen tavarat sen aiheuttavat, koska minulla itselläni ei ollut muuta tavaraa kuin kännykkä ja rahakukkaro, ja vaatteetkin olivat vanhat. Lopulta selvisi, että se oli sittenkin oma harmaa puseroni - se toinen viime kesänä ostamistani - joka sen hälytyksen aiheutti.

En vielä tämänkään jälkeen tullut leikanneeksi lappua irti. Muistin kuitenkin, ettei "se" pusero päällä kannattanut mennä kauppaan. Jätin sen autoon ennen kauppaan menoa, jos se sattui olemaan päälläni.

Taas oli Tokmannissa tarjouksessa saman tyyppinen pusero, tällä kertaa sininen, vain kuuden euron hintaan. Ostin sen. Myyjä huomautti kassalla, että muista leikata hälytinlappu irti. Totta kai, joo joo.

Kun menin seuraavan kerran Tokmannille, varmistin ovella, ettei harmaa pusero vain ollut päälläni. Siinä kun vieläkin se lappu jäljellä. Ei ollut, joten ei ongelmaa.

Mutta kuinka ollakaan, hälytin piippasi kassalla. Tajusin heti, mistä oli kyse. Sininen puseroni oli syyllinen. Osoitin sitä ja sanoin, että tämä se on, unohdin leikata hälytyslapun irti. Selitys uskottiin. Ilmeisesti minut jo tunnistetaan huonomuistisena tyyppinä.

Tähänkö se vihdon loppui?

Ei suinkaan. Menin pari päivää myöhemmin taas Tokmannille sininen pusero päälläni ja lappu edelleen kiinni vaatteessa. Hälytin soi kauppaan mennessäni. Ehdin onneksi kääntyä takaisin portilta. Kävin jättämässä puseron autoon.

Nyt ne on leikattu irti.

(https://i.ibb.co/9wJ8MLj/Screenshot-2021-07-25-22-29-12.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 25, 2021, 22:41:33
^
Itselleni on käynyt sama Tokmannin housujen kanssa. Lidlissä hälytin pärähti syyllistävästi astuessani kauppaan sisään uusissa housuissani ja kuin puulla päähän lyötynä katselin ympärilleni epäuskoisesti. Muutamaa päivää myöhemmin mysteeri ratkesi sillä että tarkistin housujen lapuista pesuohjeita ja löysin irtileikattavan hälytinlapun. Aha!

En ymmärrä miksei kassatyöntekijällä ole saksia kassalla ja muistutuksen sijasta vain leikkaa hälytintä irti vaatteesta. Muistakin tuotteista irrotetaan hälyttimet kassalla yleensä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 25, 2021, 23:02:39
^
Varmaan palautus mahdollisuuden vuoksi sitä ei leikata kassalla, luulisin. Saksittua tuotetta ei voi laittaa täydellä hinnalla myyntiin takaisin, jos asiakas sen palauttaa syystä tai toisesta. Samoin on riski, että siinä kiireessä sakset lipsahtaa ja tuote menee pilalle. Sitä riskiä kukaan kassahenkilö tuskin haluaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 25, 2021, 23:18:27
^
Totta. Tuo palautusmahdollisuus kuulostaa järkevältä selitykseltä siirtää asiakkaalle velvoite poistaa vaatteeseen ommeltu hälytin itse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 25, 2021, 23:37:58
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 25, 2021, 23:02:39
^
Varmaan palautus mahdollisuuden vuoksi sitä ei leikata kassalla, luulisin. Saksittua tuotetta ei voi laittaa täydellä hinnalla myyntiin takaisin, jos asiakas sen palauttaa syystä tai toisesta. Samoin on riski, että siinä kiireessä sakset lipsahtaa ja tuote menee pilalle. Sitä riskiä kukaan kassahenkilö tuskin haluaa.
Miksi ei voisi laittaa täydellä hinnalla myyntiin? Tuotteen laatuhan ei saksimisesta kärsisi millään lailla, päinvastoin, tuotehan olisi jopa parempi asiakkaan kannalta, kun ei tarvitsisi saada hälytyssätkyjä tai saksia itse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 26, 2021, 10:27:13
Facessa pölähti vastaan Jyväskylän yliopiston mainos Tutkijoiden yöstä. Eikös senkin sponssatun ilmoituksen kommenttiraitaan jonkun sortin koronaan erikoisesti suhtautuva yksilö ollut päättänyt tulla määkymään. Inisi siellä pitkään että miksi USA:ssa joku pitkälle koulutettu ja oliko peräti arvostettu ja mitä lie tyyppi on rokotteita vastaan. Miksi miksi miksi jankutti yksilö. Teki mieli päräyttää että siksi koska se ei estä tulemasta hulluksi että on pitkälle koulustettu, tai jopa arvostettu. Vittu että alkoi kyrsiä se lässytys. Mutta parempi kun ei anna näille tuulta purjeisiinsa, eli huomiota. Tyydyin ilmiantamaan kommentin jollekin taholle, en nyt sitten tiedä oliko Facebook vaiko ilmoituksen laittaja, minne ilmoitus menee. Ja onko siitä mitään hyötyä.

Minusta tällaistan miksittelöiden olisi parempi vaan miksitellä keskenään. Kyllähän rokotteista saa kriittiseenkin sävyyn puhua, mutta minusta nyt vaan tuntuu että tässä maailmantilanteessa ei tarvita lainkaan veneen keikuttajia.

Jännä että sitä on vaan porukat mukisematta ottaneet itselleen ja lapsilleen useita eri rokotuksia vuosikymmenten varrella, ja nykyään keksitään kaikki mahdolliset syyt miksi niitä ei saisi ottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 26, 2021, 15:20:11
Ostin OBH Nordica Perfect Eggs Steel -munankeittimen ((https://www.kokkiman.com/tuotekuvat/600x600/6731-Image1.jpg)) ja uuden piuhan Audio-Technica ATH-M50 X -kuulokkeisiini ((https://thumbs.static-thomann.de/thumb/orig/pics/bdb/374258/11954211_800.webp)). Munankeitin on pitänyt hommata jo aikapäivää sitten, mutta en ole saanut hommatuksi. Nyt tilanne on korjattu. Kuulokkeet eivät ole vielä kaivanneet uutta piuhaa ja mulla olisi kyllä 3m pitkä suora piuha näihin kuulokkeisiin olemassa, jos akuutti hätä yllättää, mutta olen tykästynyt tällaiseen vanhan puhelimen johdon tyyppiseen piuhaan, kun pistoke on noin vajaan metrin etäisyydellä kupolistani, se ei yletä lattialle ja sotkeudu/tuhoudu ikävästi tietokonetuolin pyörien alle, mutta tarvittaessa venyy ehkä reilun parin metrin mittaiseksi rakenteensa ansiosta. Ja kohta olisi myös siis parempi piuha varalla kun tämä eka piuha sanoo itsensä irti, olettaen se tapahtuu ennen kuin kuulokkeet hajoavat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2021, 15:26:32
^
On kyllä ihan pakko kysyä, mihin munankeitintä tarvitaan  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 26, 2021, 15:29:32
Mä veikkaan sen olevan simppelimpi tapa keittää oikean kovuisia munia aamuisin kuin läträtä veden, kattilan ja sekuntikellon kanssa toivoen, ettei munat hajoa kattilaan, olettaen, että tuo munankeitin toimii niin, että siihen ladataan vettä, munat, käännetään ajastin oikeaan asentoon ja odotetaan äänimerkkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2021, 15:40:29
^
joo, katsoin kyllä tuote-esittelyn ja mielestäni se ei helpota hommaa mitenkään, kun tosiaan siinäkin veden kanssa läträtään.

Itse kuumennan veden vedenkeittimellä ja kaadan kattilassa olevien munien päälle. Keittiössä on kello, josta vilkaisen ajan. Ainoa, joka minulta puuttuu, on äänimerkki. Sen saisi munakellolla, mutta sitäkään en ole kaivannut. En muista, milloin olisin saanut munat rikkoutumaan keitettäessä. Sen verran näen vaivaa, että vilkaisen munia, jotta niiden kuori ei näytä epätasaisen vahvuiselta. Tuollaiset jätän sellaiseen käyttöön, jossa munat rikotaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 26, 2021, 15:41:32
Meilläkin on koko ajan käytössä, todella näppärä, keittää 7 kananmunaa kerralla, joita sitten käytämme salaateissa ja leivän päällä. Munakelloa en omista ja on rasittavaa ensin vahtia, että vesi kiehuu ja sen jälkeen päivystää kellon kanssa keittoaikaa.

Mutta kyllä munat keittimessäkin voi räjähtää, eli kannattaa olla tarkkana, että laittaa oikean määrän vettä (ei etenkään liian vähän). Harvemmin noita keittimessä sattuu ja jos, niin kananmuna pysyy silti suunnilleen koossa, eikä leviä veteen.

T: Xante

Muoksis: itse siis katson selviäväni hyvin yksinkertaisella toimenpiteellä, vesi ja kananmunat keittimeen. On meillä vedenkeitinkin, mutta se ei taas toisaalta ole koskaan päässyt suosikkilistalle, en käytä sitä yleensä koskaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 26, 2021, 15:47:02
Joo ajattelin, että munankeitin säästää aikaa keskittyä johonkin muuhun kuin munankeittämiseen sillä välillä kun mittaan keittimeen veden ja odotan äänimerkkiä.

Edit: ja kiitti Xantippa neuvosta. Pitääpä sitten olla tarkkana veden määrän kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 26, 2021, 15:56:23
Toinen neuvo on, että äänimerkkiin kannattaa henkisesti varautua ;D Itselläni se on ainut huono puoli, jonka olen löytänyt, nimittäin hyppään metrin joka kerta, on keitin pärähtää soimaan.

Mutta meidän keitin on ikiaikaisen vanha, ehkä uusissa tämä on otettu jo huomioon!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2021, 16:00:28
^
Leivänpaahtimen kohdalla henkinen tai mikään muukaan varautuminen ei riitä. Hyppy tulee silti :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 27, 2021, 19:51:38
Vietän iltaa retrokämpässäni kuunnellen vanhoja lp-levyjä vanhalla B&O:n levysoittimella. Jostakin syystä lautaselle valikoitui Chris Rean parhaat. Istun vanhassa Aarnion pallotuolissa ja siemailen vanhaa konjakkia. Koira makaa tyytyväisenä jaloissa. Naisystävä saapuu illemmalla.

Ei kai elämä tästä ainakaan paremmaksi muutu.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 27, 2021, 20:19:59
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 27, 2021, 19:51:38

Ei kai elämä tästä ainakaan paremmaksi muutu.

Road to hell!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 27, 2021, 20:27:35
Let´s Dance!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 28, 2021, 10:53:27
Haikea olo, kompuutteri sanoo, että 25 astetta, sadetta tulossa. Tähänkö ne kesän helteet sitten loppuu. Tiedän, että moni muu ei ole haikea ollenkaan, mutta kyllä minä olen.

Eilen vielä klo 20 aikaan paisteltiin pihvejä ja uusia perunoita, nyt on jo syksyinen häivähdys ilmassa. Nyyh.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 28, 2021, 10:59:58
Tilaamani terroristikello saapui. Matkaa Kuubassa sijaitsevalle lomaleirille odotellessa...
https://en.wikipedia.org/wiki/Casio_F-91W#Usage_in_terrorism
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 28, 2021, 11:01:22
^^
Minä menin aamusateeseen viemään roskat ja samalla jäin nyppimään kuihtuneita kukkia pihan istutuksista ja nautin sateesta. Harkitsin jopa pienelle fillarilenkillä lähtöä, sillä sade oli pehmeää ja lämmintä. Jäin lähtemättä, mutta ei ollut ihan kuolleena syntynyt ajatus. Voisi ehkä myöhemmin sen toteuttaa.

Kotiin palattuani mietin, olisiko jossain lähellä Miss Märkä T-paita kisaa käynnissä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 28, 2021, 11:02:49
Olen jo kahteen kertaan ennättänyt käymään sateessa :) on tämä niin ihmeellinen luonnonilmiö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - heinäkuu 28, 2021, 11:18:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 28, 2021, 10:59:58
Tilaamani terroristikello saapui. Matkaa Kuubassa sijaitsevalle lomaleirille odotellessa...
https://en.wikipedia.org/wiki/Casio_F-91W#Usage_in_terrorism

Mielenkiintoinen laite. Katsoin että noita voi tilata mistä vain n. 20 euron hintaan. Näyttää ainakin täsmälleen samalta kuin vuonna 1989 lanseerattu kello. Mitäpä sitä hyvää muuttamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 28, 2021, 12:09:00
Suunnittelin ja rakentelin aikoinaan erilaisia ajastimia, joilla pamauttelimme sähkönalleja, joita joku oli kähveltänyt työmaalta. Eräs kaverini (josta tuli myöhemmin poliisi) meni myöhemmin armeijaan laskuvarjojääkärikoulutukseen. Hän kertoi naureskellen, että sissikoulutuksessa oli opetettu saman tyyppisiä improvisoituja aikalaukaisimia, joita mekin olimme tehneet. Kyseessä ovat MacGyver -hengenssä tehdyt "tee siitä, mitä löytyy" -tyyppiset viritelmät.

Yksi pika-ajastin oli sellainen, jossa sähkönallin toiseen johtoon tehtiin lenkki, josta muovikuori oli poistettu. Lenkin läpi meni toinen johto, jonka päässä oli koukku tai muu levennys, josta myös kuori oli poistettu. Kun toisen johdon veti lenkin läpi, syntyi kontakti.

Aikalaukaisin tehtiin niin, että joku johdoista pujotettiin kahden kierteillä olevan köyden väliin. Köydet roikkuivat puun oksasta. Painoksi oli sidottu puunoksa tai kivi tai mitä nyt keksittiin. Ajastin käynnistyi, kun paino päästettiin pyörimään. Tilanteessa jäi hetki aikaa juosta kauemmaksi. Kierteen auki rullautumisen aika riippui köysien pituudesta ja painosta ja kiinnityskohdista ja muista tämän tyyppisistä asioista. Kun kierre oli auki, johto lipahti köysien välistä, ja tapahtui räjähdys.

Sähkönalli itsessään on jo aika äänekäs "paukku", kun se räjähtää lähellä. Kerran räjäytin sen vahingossa jalkojeni juuressa maassa. Kyllä sillä sormia katkeilisi ja näkö menisi, jos se huonossa paikassa räjähtäisi - ja voisi mennä henkikin.

Kokeiluissamme nalli oli yleensä bensapullossa, joten saatiin vähän näyttävyyttä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 28, 2021, 12:27:26
Mieli parani. Mies toi valmisruokatiskiltä mustaa makkaraa.

Brutolle terveisiä, että eiköhän tämä ole parasta, mitä Tampere tarjoaa ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 28, 2021, 13:46:48
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 22, 2021, 17:18:22
Alkoi kesälomat, halusin tai en. Korona-altistus.

Nyt olo on vähän sellainen, että pitänee käydä testissä. Ei varsinaisesti kipeä, mutta ei kyllä tervekään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 28, 2021, 15:39:05
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 28, 2021, 13:46:48
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 22, 2021, 17:18:22
Alkoi kesälomat, halusin tai en. Korona-altistus.

Nyt olo on vähän sellainen, että pitänee käydä testissä. Ei varsinaisesti kipeä, mutta ei kyllä tervekään.

Kurja homma! Mutta taitaisit olla Kantiksen eka koronatapaus, onhan sekin meriitti!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 28, 2021, 16:16:34
^
Tai sitten eivät ole kaikki tulleet tänne takaisin kertomaan kuulumisiaan.
Olen esim. miettinyt, mitä Lognessalle, Lumille, VA:lle ja Sepelle on käynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 28, 2021, 18:54:35
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 28, 2021, 12:27:26
Mieli parani. Mies toi valmisruokatiskiltä mustaa makkaraa.

Brutolle terveisiä, että eiköhän tämä ole parasta, mitä Tampere tarjoaa ;D

T: Xante

Musta maistuu parhaalta Tammelan torilla voipaperikääreessä ostettuna Tapolan grillistä. Tammelan torin voi hätätilassa korvata katselemalla lokkeja ja kuuntelemalla Popedaa:

https://www.youtube.com/watch?v=-XvG2RQ3GCs
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 29, 2021, 11:35:43
Brutto,

Joo, tiedän (olen kuullut), että Tammelan tori on the paikka mustalle makkaralle, mutta kyllä se Laukon torillakin hyvältä maistuu. Ollut tapana kerran kesässä käväistä Tampereella, istumassa ravintolalaivassa ja ostamassa sinne mustaa makkaraa. Tänä kesänä jäi väliin!! En tiedä oikeastaan, miksi. Tai ehkä vielä kerkiää...

Tuli mieleen Hipin fiiliksistä, kun on kertonut, että sade kiertää hänen kämppänsä, kun tänään tuli koettua se, miten saderintama loppuu kuin seinään. Ajelimme kotiin päin ja aika rankasti vihmonut sade loppui tuosta noin vaan ja sää muuttui, ei nyt nyt aurinkoiseksi, mutta valoisaksi. Näinhän ne rintamat varmaan kulkee, mutta harvemmin sitä on sattunut tässä n. 14 km matkalla, jonka tänään ajoimme.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 29, 2021, 11:46:34

Olen nähnyt kaatosateen tulevan. Se oli huikea näky. Olimme pienehkön järven rannalla saunan kuistilla, kun järven vastakkaiselta puolelta näkyi tulevat todella tumma pilvi. Meidän puolella paistoi aurinko vielä ja ajateltiin, että auringonpaiste vain näyttää sen pilven tummempana.

Pilvi lähestyi vauhdilla ja kun se pääsi veden ylle alkoi kuulua outoa kohinaa ja hetkessä vastaranta katosi näkyvistä harmaan harson taakse. Järven pinnassa näkyi selvä raja, missä sade pieksi vettä. Ei sitten ihan hetkeen lähdettykään saunarannasta talolle, johon oli noin kilometrin matka.

Taisin olla tuolloin vielä alle kouluikäinen tai syksyllä menossa kouluun, joten aika lähtemättömän vaikutuksen sade teki. Se olikin vain alkusoittoa koko yön kestäneelle rajulle ukkoselle, joka piinasi koko eteläistä Suomea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 29, 2021, 11:54:00
En harrasta makkaran syömistä enkä ylipäätään lihatuotteiden. En pysty sanomaan varmuudella, olenko koskaan maistanut tai edes nähnyt Tampereen kuuluisaa mustaa makkaraa, josta paljon puhutaan.

Minulla on hämärä mielikuva, että olisin nähnyt mustia makkaroita jonkinlaisessa paperikääreessä kauan sitten. Tilanne on voinut olla esimerkiksi sellainen, että vanhempani ovat joltakin reissultaan tuoneet maistiaisina niitä. Olenko maistanut? Sitä en muista. Edes "mielikuva" niiden näkemisestä ei ole niin varma, että viitsisin sanoa sitä muistikuvaksi.

Tuntematon asia siis kaikkiaan nuo mustat makkarat niin kuin tamperelainen ruokakulttuuri muutenkin.

Kun puhutaan Tampereesta, mieleeni tulee ensimmäisenä se, miten häpeällisesti kaupunki on kohdellut vesillä kelluvaa kulttuuriperintöään. Tamperelaista laivanrakennusperinnettä edustaneen Pohjola-laivan brutaali tuhoaminen kaupungin toimesta oli sen mittaluokan kulttuuririkos, että se leimaa Tampereen lopullisesti moukkalaksi tai mitä nimeä itse kukin haluaa käyttää. Mikään ei hyvitä sitä.

https://www.aamulehti.fi/moro/art-2000007276659.html

(En halua edes lukea tuota juttua, tekee niin pahaa...)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 29, 2021, 15:24:47
Kananmunankeitin saapui. Laitoin testierän munia siihen ja säädin keittimen täbölle. Hiukka täytyy harjoitella tuota reiän tekemistä munan kuoreen. En tiedä, sainko kaikkiin muniin reiän, mutta kaipa sen niistä räjähtäneiden määrästä voi lopulta laskea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 29, 2021, 15:55:16
^
Rikkihän se on. Vesi ei ollut puolessa tunnissa lämmennyt lainkaan. Onneksi säästin kuitin ja pakkauksen. Seuraavaksi menen tekemään ärrälle palautuksen. Ehkä huomenna tai jotain. Pitänee ottaa yhteyttä kauppaan ja tiedustella jos saisin tilalle toisen. Jos toista ei ole, pitää pyytää rahat takaisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 29, 2021, 16:05:40
^
Oliko sähköjohdon pistoke varmasti pistorasiassa  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 29, 2021, 16:16:45
Juu. Se ajastin oli kyllä liikkunut siinä sen 1/3 osan matkastaan puolessa tunnissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 29, 2021, 16:29:30
^
Olit sitten keittelemässä puolentoista tunnin munia?  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 29, 2021, 16:37:42
^
Merkkaako ajastinaika sitä ajankohtaa, jolloin alkaa keittämään, vaiko sitä ajankohtaa, jolloin lopettaa keittämisen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 29, 2021, 16:50:28
Se kaikkein pisin aika jonka mittari antaa on tarkoitettu ohjeen mukaan koville munille. En usko, että jos kattilalla siihen menee reilu 10 minuuttia, että tuolla keittimellä menisi puolitoista tuntia, joista ensimmäisen puolen tunnin aikana ei tapahdu mitään. Myös ohjeessa puhutaan kovista munista eikä 1,5 tunnin munista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 29, 2021, 16:53:40
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 29, 2021, 16:37:42
^
Merkkaako ajastinaika sitä ajankohtaa, jolloin alkaa keittämään, vaiko sitä ajankohtaa, jolloin lopettaa keittämisen?

Noin yksityiskohtaista tietoa ei ohjeissa ollut. Ymmärsin että ajastin toimii kuten munakello ohjeiden ja merkintöjen perusteella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 29, 2021, 17:26:07
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 29, 2021, 11:54:00
Kun puhutaan Tampereesta, mieleeni tulee ensimmäisenä se, miten häpeällisesti kaupunki on kohdellut vesillä kelluvaa kulttuuriperintöään. Tamperelaista laivanrakennusperinnettä edustaneen Pohjola-laivan brutaali tuhoaminen kaupungin toimesta oli sen mittaluokan kulttuuririkos, että se leimaa Tampereen lopullisesti moukkalaksi tai mitä nimeä itse kukin haluaa käyttää. Mikään ei hyvitä sitä.

https://www.aamulehti.fi/moro/art-2000007276659.html

(En halua edes lukea tuota juttua, tekee niin pahaa...)

Tuossahan kerrotaan aivan selkeästi, että tuhoamisen takana ei ole Tampereen kaupunki, vaan laivan omistanut Runoilijan tie Oy. Firmalla ei ollut rahaa tai haluja kunnostaa laivaa aikanaan, ja se jätettiin mätänemään. Ei tuhosta voi syyttää Tampereen punikkipoliitikkoja vaan kapitalistiyrittäjiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 29, 2021, 18:28:16
Sivu 23:

https://www.tampere.fi/tiedostot/y/W4pvDeYwV/yk_ns_osayleiskaava_kh_15062015.pdf

Poliitikot ja virkamiehet ja yhtiön johto ovat syyllisiä. Yhtiön johto ehkä kaikkein eniten. 

Paatti olisi voitu myydä historianharrastajien perustamalle perinneyhdistykselle ja avustaa yhdistystä aluksen kunnostamisessa ja ylläpidossa. Töihin olisi voitu palkata työttömiä. Yhdistyspohjalta ylläpidettävän Turso-laivan remontti oli paljon suurempi ja kalliimpi kuin mikä olisi ollut Pohjolan remontti.

Mikään selitys ja puolustelu ei vapauta Tamperetta kulttuuririkoksen raskaasta taakasta. Jos suuri kaupunki valtavine budjetteineen ei saa säilyttettyä yhtä vanhaa laivaa, joka ei ole mitoiltaan epämääräistä maatilan ulkorakennusta suurempi, selitykset ovat turhia. Ei ollut rahaa... voi törky, miten ne kehtaavat.

Aluksesta olisi voinut tehdä monikulttuurisuuslaivan. Ehkä silloin rahaa olisi riittänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 29, 2021, 18:49:05
^Ahaa! Kunnat ovat siis firman suurimpia osakkeenomistajia. Vaikuttaa suojatyöpaikoilta hyville veljille ja siskoille. Pääsevät leikkimään johtajia ilman todellista vastuuta. Seison korjattuna: Tampereen kaupungin päättäjät ovat suurimpia syyllisiä!

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 29, 2021, 21:01:33
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 28, 2021, 13:46:48
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 22, 2021, 17:18:22
Alkoi kesälomat, halusin tai en. Korona-altistus.

Nyt olo on vähän sellainen, että pitänee käydä testissä. Ei varsinaisesti kipeä, mutta ei kyllä tervekään.

Testi tehty. Onko veikkauksia tuloksesta?

Päänsärky on poistunut, mutta nyt henkirööreissä karstaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 29, 2021, 21:03:56
^
Veikkaan flunssaa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 29, 2021, 21:28:10
Veikkaan koronaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 29, 2021, 21:32:59
Pakko perustella vielä veikkaukseni. Flunssa iskee aina loman alussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 29, 2021, 21:35:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 29, 2021, 21:32:59
Pakko perustella vielä veikkaukseni. Flunssa iskee aina loman alussa.

Mutkun se loma johtuu ainoastaan karanteenista. Tarkoitus oli paiskoa töitä koko elokuu ja ehkä vielä syyskuukin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 30, 2021, 09:10:37
Tässä se taas nähtiin. Vähän kun pääsee maailmankiertueelle, niin heti nousee menestys hattuun. Nyt se luulee olevansa liian hyvä mulle. Se Iso-K.  >:(

Ensi viikolla loppuu karanteeni ja sitten taas töihin...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 30, 2021, 09:32:09
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 29, 2021, 16:53:40
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 29, 2021, 16:37:42
^
Merkkaako ajastinaika sitä ajankohtaa, jolloin alkaa keittämään, vaiko sitä ajankohtaa, jolloin lopettaa keittämisen?

Noin yksityiskohtaista tietoa ei ohjeissa ollut. Ymmärsin että ajastin toimii kuten munakello ohjeiden ja merkintöjen perusteella.

No kuulostaapa kummalliselta jo reikien tekemisestä lähtien. Minun munankeittimessä laitetaan vettä alaosaan, munat koriin ja töpseli seinään. Sitten kun huutaa = vesi on kiehunut pois, munat ovat valmiita.

Minkä merkkinen tuo on?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 30, 2021, 09:38:02
OBH Nordica Perfect Eggs Steel
(https://www.kokkiman.com/tuotekuvat/600x600/6731-Image1.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 30, 2021, 09:50:10
No onpas teknisen oloinen vempele ;D

Omani muistuttaa jotain tälläistä, mutta on paljon vanhempi, tiedusteluuni vastattiin, että ostettu joskus 2000-luvun alusta kirpparilta.

https://img.karkkainen.com/images/f_auto,q_auto/v1/tuotekuvat/5901299954188_4/esperanza-eke001-munankeitin.jpg
(https://img.karkkainen.com/images/f_auto,q_auto/v1/tuotekuvat/5901299954188_4/esperanza-eke001-munankeitin.jpg)

Liekö siinä syy, että toimii yksinkertaisesti ilman pistoja...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 30, 2021, 09:57:29
Pervoja nuo munakilkuttimet. Kaalimadoltako niitä tilataan?

Itse joudun tekemään valinnan alumiini- ja teräskattilan välillä. Joskus lauantai-iltaisin saunan jälkeen olen kyllä kokeillut emaloituakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 30, 2021, 10:11:32
Nojaa.

Pervoa siinä kuin paneminen, kuka minkäkin halvaksi huviksi kokee, toiset ottaa suoraan pullosta. Tosiaan omani on niin yksinkertainen, että kokisin vaikeaksi veden keittelyn ja erikseen aikojen mittailun, mutta myönnän, että pistelyt erikseen voisin kokea haasteeksi.

Viihtis, millä sitä pistelyä perustellaan? Silläkö, että muutoin ei muna kestä keitintä?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 30, 2021, 10:51:58
Joo pistetään reikä, jotta muna ei hajoa keittimeen. Speksien mukaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 30, 2021, 12:08:16
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - heinäkuu 30, 2021, 10:51:58
Joo pistetään reikä, jotta muna ei hajoa keittimeen. Speksien mukaan.

No johan ;D Tässä kohtaa lienee vanhassa taasen vara parempi ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 30, 2021, 12:44:33
^
Kyllähän joissain munankeitto-ohjeissa on on tuo rei'ittäminen ja siihen on ihan oma kapineensakin:

(https://www.decola.fi/tuotekuvat/900x600/Premier-Houseawares-Egg-Piercer-White-Yellow.jpg)

Tuon sanotaan tekevän reiän vain kuorikerroksen läpi ei siihen kalvoon asti. Olen jopa nähnyt tuollaista käytettävän ja siitä huolimatta valkuaisrihmat iloisesti polskivat keitinvedessä suurin piirtein samalla todennäköisyydellä kuin ilman reikää keitettäessä.

Parhaiten munat säilyvät ehjänä oman kokemukseni mukaan niin, että vedenkeittimellä kuumennettu vesi kaadetaan kattilassa olevien munien päälle ja tämä sitten laitetaan keittolevylle ja keitellään normaalisti. Keitinveteen nakkaan hiukan suolaa. En tiedä onko se taikauskoa vai ei, mutta äitini mukaan muna ei vuoda sisuksiaan ulos niin paljon, jos joku sattuisi halkeamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - heinäkuu 30, 2021, 14:10:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 29, 2021, 16:05:40
^
Oliko sähköjohdon pistoke varmasti pistorasiassa  :P
Ohje:
1) Muniin tehdään reiät mitta-asiassa olevalla neulalla suojuksen poistamisen jälkeen
2) Mitta-astiaan otetaan vettä munien määrän ja halutun munien kovuusasteen mukaan. Vesi kaadetaan lämpölevylle
3) Asetetaan kananmunateline lämpöleylle ja munat telineen aukkoihin rei'itetty pyöreä pää ylöspäin
4) Työnnetään pistoke pistorasiaan. Käynnistetään munankeitin virtakatkaisijasta.  Merkkivalo syttyy.
Ajastimen avulla säädät keittoajan juuri oikeaksi, jotta saat pehmeitä, keskikovia tai kovaksi keitettyjä munia. (???)
5) Kun höyry on haihtunut, kuuluu äänimerkki, että munat ovat valmiit. Katkaise virta virtakatkaisimesta ja irroita johto pistorasiasta.
6) Irroita kansi varovasti ja nosta munateline laitteesta. Laita munateline juoksevan kylmän veden alle.

Valmistajan tuki https://www.obhnordica.fi/ota-yhteytta puh. (09) 894 6150

Itse taidan pitäytyä vanhanaikaisessa munankeitossa. Munat tiettyyn kattilaan. Hanasta kuumaa vettä päälle. Tietylle keittolevylle. Kun kiehuu, virta levystä pois. Kun kiehuminen lakkaa, munat huuhdellaan kylmällä vedellä.
Muita tapoja esim: https://www.martat.fi/reseptit/keitetty-kananmuna/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 30, 2021, 14:56:12
Lainaus käyttäjältä: Jaska - heinäkuu 30, 2021, 14:10:12

Väärät ohjeet. Ei tuossa mun versiossa ole erillistä virtakatkaisijaa (kaikki on rakennettu tuohon munakelloon sisälle).

Siinä on tällainen käyttöliittymä:

(https://www.obhnordica.fi/storage/026FDF201FCC648D1446E2AE16E24CE19AF21DA7DE30768BECE8ECBE47D5A30C/4f11cb8548674eaa92441b7aa2419c39/700-700-0-jpg.Jpeg/media/ccce4eebce9045f7bd97e5aa4a85504d/6731-FunctionPicture1.jpeg)

https://www.obhnordica.fi/ruoanvalmistus/munankeittimet/perfect-eggs

tässä ohjeet:
Lainaus käyttäjältä: https://www.obhnordica.fi/storage/BD911D6E100343A578E9B9078379AD14E40F1B3FBD1C228C7C65B01AB0A0043F/afab048c03a94fe582782500347ede1e/pdf/media/bf574e961d5b4661a338330f23a8f509/6731_Perfect_Eggs.pdfKeittäminen
• Sijoita munankeitin tasaiselle, lämmönkestävälle alustalle.
• Tee kananmunien alaosaan (pyöreään päähän) reikä mitta-astian
alaosan neulalla (poista ensin suojus neulasta). Näin vältät munankuoren
rikkoutumisen keittämisen aikana. HUOMIO! Neula on terävä.
• Lisää mitta-astiaan vettä sen mukaan, miten kovaksi kananmunat on
tarkoitus keittää (pehmeä, keskikova tai kova). Kaada vesi lämpölevylle.
• Aseta kananmunateline lämpölevylle ja haluamasi määrä (1-6) kananmunia
telineen aukkoihin siten, että rei'itetty pää tulee ylöspäin. Aseta kansi
paikalleen.
• Varmista, että ajastin on OFF-asennossa. Työnnä pistoke pistorasiaan.
• Valitse ajastimella, kuinka kovaksi kananmunat keitetään (
pehmeiksi, keskikoviksi vai koviksi). Merkkivalo syttyy ja keittäminen alkaa.
Ajastin toimii portaattomasti, joten voit säätää kovuuden kääntämällä
ajastimen haluamaasi asentoon. Kanamunien haluttu kovuus löytyy
kokeilemalla. HUOMIO! Ennen käynnistämistä lämpölevyllä täytyy aina olla
tarvittava määrä vettä (pehmeäksi, keskikovaksi tai kovaksi keittäminen).
• Kun kananmunat ovat valmiita, virta katkeaa ja kuuluu neljä äänimerkkiä.
Käännä ajastin OFF-asentoon ja irrota pistoke pistorasiasta.
• Irrota kansi varovasti nostamalla kahvaa (varo kuumaa höyryä). Nosta
kanamunateline pois laitteesta ja aseta se kylmän juoksevan veden alle,
jotta kanamunien kypsyminen keskeytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 30, 2021, 15:50:29
On kummallista tämä nykyaika: munaan pistetään reikä - ennen vanhaan muna pistettiin reikään.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - heinäkuu 30, 2021, 20:03:46
Näin saimme ajantasaisen tiedon nykyaikaisesta kananmunan keittämisestä. Se jäi askaruttamaan ohjeessa, että millaista on vääränlaisen veden käyttö, joka mitätöi takuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - heinäkuu 31, 2021, 06:16:19
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 27, 2021, 19:51:38
Vietän iltaa retrokämpässäni kuunnellen vanhoja lp-levyjä vanhalla B&O:n levysoittimella. Jostakin syystä lautaselle valikoitui Chris Rean parhaat. Istun vanhassa Aarnion pallotuolissa ja siemailen vanhaa konjakkia. Koira makaa tyytyväisenä jaloissa. Naisystävä saapuu illemmalla.

Ei kai elämä tästä ainakaan paremmaksi muutu.
Erinomaista!

Epämuistithan kuitenkin, että tositiedostavissa (Mielisairaala)piireissä ihastuminen voi olla seksuaalista häirintää, ja rakastuminen on läheisriippuvuutta. Näihin syvällisiin pohdintoihin (Ei ole koiraa, mutta nainen nukkui kun minä kirjoitin typeriä tiedostavia) nojaten. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 31, 2021, 08:23:08
Lainaus käyttäjältä: Jaska - heinäkuu 30, 2021, 20:03:46
Näin saimme ajantasaisen tiedon nykyaikaisesta kananmunan keittämisestä. Se jäi askaruttamaan ohjeessa, että millaista on vääränlaisen veden käyttö, joka mitätöi takuun.

Olettaisin, että kaikkialla maailmassa eivät ole vesiasiat aivan samalla tolalla kuin Suomessa, eli maailmalla laite voi edellyttää ostoveden, ei johtoveden käyttöä. Tämä on vain arvaus, tosin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - heinäkuu 31, 2021, 10:44:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 31, 2021, 08:23:08
Lainaus käyttäjältä: Jaska - heinäkuu 30, 2021, 20:03:46
Näin saimme ajantasaisen tiedon nykyaikaisesta kananmunan keittämisestä. Se jäi askaruttamaan ohjeessa, että millaista on vääränlaisen veden käyttö, joka mitätöi takuun.

Olettaisin, että kaikkialla maailmassa eivät ole vesiasiat aivan samalla tolalla kuin Suomessa, eli maailmalla laite voi edellyttää ostoveden, ei johtoveden käyttöä. Tämä on vain arvaus, tosin.

On aika huonosti asiat, jos vesijohtovesi on liian hapokasta* sähkölaitteelle. Munia keitellään kuitenkin tyypillisesti useamman minuutin ajan, joten pahat pöpöt vaihtavat kyllä hiippakuntaa. Varoitus ilmeisesti koskee luonnonvesien käyttöä.

*Isot pojat ovat kertoneet, että panohommissa veden pH on hyvin tärkeä. Munahommissa sillä tuskin on väliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 31, 2021, 11:02:50
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 31, 2021, 10:44:32

Aika huonosti asiat ovatkin monessakin maassa, verrattuna Suomeen, näissä vesiasioissa. Sen huomaa jo suihkussa käydessään, juoda, keittää kahvia tms. muutakaan tulisi mieleenkään.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 31, 2021, 11:05:13
Lainaus käyttäjältä: urogallus - heinäkuu 31, 2021, 10:44:32
On aika huonosti asiat, jos vesijohtovesi on liian hapokasta* sähkölaitteelle. Munia keitellään kuitenkin tyypillisesti useamman minuutin ajan, joten pahat pöpöt vaihtavat kyllä hiippakuntaa. Varoitus ilmeisesti koskee luonnonvesien käyttöä.

Tuolla etelän mailla vesi on joskus niin kalkkipitoista, että saostumia voi kertyä huomattavan paljon, mikä saattaa haitata munan kovettumista. Sama kalkkisuus aiheuttaa ongelmaa astioidenpesukoneissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 01, 2021, 19:11:09
Lainaus käyttäjältä: Aave - heinäkuu 31, 2021, 06:16:19
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 27, 2021, 19:51:38
Vietän iltaa retrokämpässäni kuunnellen vanhoja lp-levyjä vanhalla B&O:n levysoittimella. Jostakin syystä lautaselle valikoitui Chris Rean parhaat. Istun vanhassa Aarnion pallotuolissa ja siemailen vanhaa konjakkia. Koira makaa tyytyväisenä jaloissa. Naisystävä saapuu illemmalla.

Ei kai elämä tästä ainakaan paremmaksi muutu.
Erinomaista!

Epämuistithan kuitenkin, että tositiedostavissa (Mielisairaala)piireissä ihastuminen voi olla seksuaalista häirintää, ja rakastuminen on läheisriippuvuutta.

Kun otit puheeksi, niin täytyy todeta että elo huomattavasti itseä nuoremman naisen kanssa voi olla kovaa. Olen tullut päivittäin seksuaalisesti häirityksi mitä erilaisimmin tavoin. Olen saanut seksuaalissävytteisiä viestejä, vartaloani on kommentoitu, minua on painostettu seksiin, suostumustani seksiin ei ole liioin kyselty, kanssani on harrastettu seksiä kun olen unessa, minua on kosketeltu seksuaalisävytteisesti jne... Seurauksena kaikesta tästä hyväksikäytöstä olen puolessa vuodessa laihtunut kymmenen kiloa.

Jos hankitte nuoren naisystävän, kannattaa hankkia samalla kaksi ja toivoa että niistä olisi seuraa toisilleen. Toisaalta jos hankitte vanhan naisystävän, kannattaa niitäkin hankkia kaksi. Toinen varaosiksi...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 01, 2021, 19:52:22
^
Jos tilanne ahdistaa tai oireilet jollain muulla tavalla sen vuoksi niin viimeistään silloin kannattaa yrittää ottaa puheeksi vaikkapa metoo ja tasa-arvo ystäväsi tai ammattilaisen kanssa. Sinulla on myös oikeus kehosi koskemattomuuteen.
Voimia!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 01, 2021, 19:59:24
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 01, 2021, 19:11:09
Kun otit puheeksi, niin täytyy todeta että elo huomattavasti itseä nuoremman naisen kanssa voi olla kovaa. Olen tullut päivittäin seksuaalisesti häirityksi mitä erilaisimmin tavoin. Olen saanut seksuaalissävytteisiä viestejä, vartaloani on kommentoitu, minua on painostettu seksiin, suostumustani seksiin ei ole liioin kyselty, kanssani on harrastettu seksiä kun olen unessa, minua on kosketeltu seksuaalisävytteisesti jne... Seurauksena kaikesta tästä hyväksikäytöstä olen puolessa vuodessa laihtunut kymmenen kiloa.

Tässä olisi bisneksen paikka - seksilaihdutusklinikka.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 02, 2021, 01:05:05
Tänään aurinko oli niin alhaalla että tuli loppukesän/syksyn tuntua. Sisällä järkeilin että jos sen tunteen tuo ruohon kosteus, ruohon homeet, keltaisempi ruohon tms. Mutta ei. Kun iso pilvi oli auringon edessä niin tunnetta ei tullut.
Asperger-piirteisenä olen ehkä herkempi auringon varjoille. (Tämä varjojen seuraaminenon oirekuvauksessakin !).  Aurinko on nyt 5 astetta alempana kuin juhannuksena ja n. 18. elokuuta se on pudonnut edelleen toiset 5 astetta alas.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - elokuu 02, 2021, 14:09:11
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 01, 2021, 19:11:09
Kun otit puheeksi, niin täytyy todeta että elo huomattavasti itseä nuoremman naisen kanssa voi olla kovaa. Olen tullut päivittäin seksuaalisesti häirityksi mitä erilaisimmin tavoin. Olen saanut seksuaalissävytteisiä viestejä, vartaloani on kommentoitu, minua on painostettu seksiin, suostumustani seksiin ei ole liioin kyselty, kanssani on harrastettu seksiä kun olen unessa, minua on kosketeltu seksuaalisävytteisesti jne... Seurauksena kaikesta tästä hyväksikäytöstä olen puolessa vuodessa laihtunut kymmenen kiloa.

Jos hankitte nuoren naisystävän, kannattaa hankkia samalla kaksi ja toivoa että niistä olisi seuraa toisilleen. Toisaalta jos hankitte vanhan naisystävän, kannattaa niitäkin hankkia kaksi. Toinen varaosiksi...
Vaikuttaa äärimmäisen vakavalle tilanteelle ja nyt onkin syytä epäillä, että tämä katala, siveetön nymfomaani pyrkii vähintään:

1. Eristämään sinut emotionaalisesti ja fyysisesti muista ihmisistä. Tämä on kaikkien kaltoinkohtelusuhteiden peruskauraa, joka alkaa vaivihkaa. Ennen kuin huomaatkaan, sinulla ei ole elämässäsi muita kuin hän ja mitä enemmän valtaa saa, sitä vähemmän niin psyykkistä kuin fyysistäkin itsemääräämisoikeuttasi ja henkilökohtaisia rajojasi kunnioittaa. Sinua on varoitettu!
2. Pyrkii ilmiselvästi aiheuttamaan sinulle anoreksian. Tällä tavoin näännyttäminen palvelee sitä tarkoitusta, että heikkenisit fyysisestikin niin, että et kykene enää ääritilanteessa puolustautumaan.

Seksuaalinen hyväksikäyttö nukkuessa olisi nykystandardein samalla raiskuu. Erektio ei ole vielä mikään merkki suostumuksesta, varsinkaan unessa aiheutettu/saatu! Minullakin on tästä muutaman naisen kohdalla kokemusta; tuskinpa olemme teonkuvauksen suhteen foorumin miehistä ainoat. Meidät on jumalauta kaikki raiskattu! Tietänet varmasti myös, että tositiedostavissa piireissä esimerkiksi naisen rinnat eivät ole mitkään genitaalit, vaan neutraali asia. Missään nimessä erogeenisia alueitakaan ne eivät ole, joten niihin ei pidä kiinnittää lainkaan huomiota. Varsinkaan niiden kauneutta ei saa mainita (Jos ovat), niitä ei tarvitse hyväillä, eikä mitään muutakaan. Näin toimimalla moderni nainen pysyy tyytyväisenä, kun hänen vartaloaan tai sen osia ei enää hyväillä, näykitä, nuolla, suudella tai edes kehuta...

Mutta nyt olen kyllä erittäin huolissani tilanteestasi ja mikäli alat havaita vielä yhtään tilanteen eskaloitumista, niin minua voit kyllä pyytää apuihin myös yksityisviestillä, hehee!

Omat kuluvat kolme kvartaalia ovat nekin kyllä olleet hauskoja ja antoisia, ja loppuvuodeksi voi odottaa samaa. Oikeastaan kävi vuodenvaihteessa vähän klassisesti, että kun ei hetkeen ollut mitään suurempaa sutinaa meneillään ja sitä alkoi jo huolestua (En tosin ollut itse mitenkään aktiivinen), niin sitten yhden kanssa aloitettuaan seurasikin runsaudenpula. Se on jännä, miten joskus ei ole mitään säätöä mihinkään suuntaan mutta sitten kun alkaa, niin yhtäkkiä tarjontaa olisi vaikka kuinka.

Näihin tunnelmiin. Ole varovainen!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 04, 2021, 15:32:17
Munankeitin vaihdettu toimivaan. Hiukka jännitti näin ekojen munien kanssa, sen lisäksi että toimiiko tuo ja se että mahtoivatko munat ollenkaan valmistua. Näytti niin kesyltä tuo veden poriseminen keittimessä, etten uskonut mitään tapahtuvan. Mutta niinpä vaan nää on juuri passeleita leivän päälle. Ensi kerralla pitää kokeilla jättää muna raaemmaksi. :)

PS. Jätin suosiolla reiän tekemisen väliin. Eivät ainakaan vielä levinneet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 04, 2021, 16:14:36
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 04, 2021, 15:32:17
Munankeitin vaihdettu toimivaan. Hiukka jännitti näin ekojen munien kanssa, sen lisäksi että toimiiko tuo ja se että mahtoivatko munat ollenkaan valmistua. Näytti niin kesyltä tuo veden poriseminen keittimessä, etten uskonut mitään tapahtuvan. Mutta niinpä vaan nää on juuri passeleita leivän päälle. Ensi kerralla pitää kokeilla jättää muna raaemmaksi. :)

PS. Jätin suosiolla reiän tekemisen väliin. Eivät ainakaan vielä levinneet.

Mitenkäpä äänen kanssa, oliko valmistumisen ääni viiltävä vaiko siedettävä?

Meillä alkaa olemaan sen näköinen tuo keitin, että pakko kohta vaihtaa uudempaan, joten kiinnostuksella otan vastaan kokemuksia!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 04, 2021, 16:22:07
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 04, 2021, 16:14:36

Ei ollu paha. Hiljainen piip.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 04, 2021, 20:40:23
Tiede.fi-foorumi on ehkä hyökkäyksen kohteena, tai sitten foorumin ylläpito on epäonnistunut. Foorumilta hävisivät keskustelut... 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 05, 2021, 14:19:18
Mä tilasin sen kuulokkeen johdon postilokeroon. Tämän ensimmäisen kerran kokemus oli hyvin myönteinen. Ei tarvinnut asioida ärrän kassan kanssa. Sähköpostista lokeron numero ja avainkoodi ja paketti oli toimitettu. Tällä kertaa olin ainut asiakas ärrällä, joten ajallisesti tässä lokeroseikkailussa ei voittanut kuin ehkäpä joitain sekunteja, mutta vastaisuudessakin lokero on kyllä vaihtoehto. Yleensä kun olen asioinut ärrällä, siellä on perkeleenmoinen jono ja joskus on pakettiakin etsitty takahuoneesta kisojen ja koirien kanssa. Tämä lokerohässäkkä tavallaan yllätti positiivisesti vaivattomuudellaan.

Ainut pelko vaan on, että mihin toimipisteeseen paketti lopulta päätyy. Jos ärrän lokerot olisivat olleet täynnä, olisiko posti roudannut paketin jonnekin toiseen toimipisteeseen, jossa vapaita lokeroita, vai olisivatko jättäneet paketin ärrän kassalle? Sitä vaan, että mieluummin jonotan ärrän kassalta pakettia, kuin lähden seuraavaksi lähimmälle toimipisteelle nauttimaan lokeron vaivattomuudesta. Lokeron vaivattomuus kun on kääntäen verrannollinen sen etäisyyteen nähden.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 05, 2021, 14:27:10
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 04, 2021, 16:22:07
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 04, 2021, 16:14:36
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 04, 2021, 15:32:17
Munankeitin vaihdettu toimivaan. Hiukka jännitti näin ekojen munien kanssa, sen lisäksi että toimiiko tuo ja se että mahtoivatko munat ollenkaan valmistua. Näytti niin kesyltä tuo veden poriseminen keittimessä, etten uskonut mitään tapahtuvan. Mutta niinpä vaan nää on juuri passeleita leivän päälle. Ensi kerralla pitää kokeilla jättää muna raaemmaksi. :)

PS. Jätin suosiolla reiän tekemisen väliin. Eivät ainakaan vielä levinneet.

Mitenkäpä äänen kanssa, oliko valmistumisen ääni viiltävä vaiko siedettävä?

Meillä alkaa olemaan sen näköinen tuo keitin, että pakko kohta vaihtaa uudempaan, joten kiinnostuksella otan vastaan kokemuksia!

T: Xante

Ei ollu paha. Hiljainen piip.

Oli aamulla niin hiljainen piip, että en muita askareita suorittaessani edes huomannut munien valmistumista. Tosin tämä on varmasti tottumiskysymys. Ehkäpä ajan kanssa oppii asennoitumaan aamutoimiin piip-ääntä varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 05, 2021, 15:09:48
Viihtis, tässäpä mulle dilemmaa, hyppäys vaiko valmistumisen ohitus ;D

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 05, 2021, 15:45:38
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 05, 2021, 15:09:48
Viihtis, tässäpä mulle dilemmaa, hyppäys vaiko valmistumisen ohitus ;D

T: Xante

Jos esimerkistäsi voin jotain oppia, munien valmistumiset tulevat menemään minulta ohi jatkossakin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 06, 2021, 11:52:26
Nyt alkoi kesäloma. Kolme viikkoa olisi aikaa olla vattallaan. Se tarkoittaa samalla sitä, että se olisi tänään pizzaa lounaaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 06, 2021, 11:57:30
Pidähän hauskaa lomalla, Viihtis.

Itse olen tässä ehkä lähtemässä toistamiseen mökille, jos saan asioita hoidettua ennen sitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 06, 2021, 12:09:36
^
juu kiitos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 08, 2021, 10:33:40
Facebookissa aikoinaan joku tuntematon tyyppi kommentoi autonkuviani ja lähetti kuvan yhdestä autostani sen "edellisessä elämässä". En kiinnittänyt näihin kommentteihin sen suurempaa huomiota. Luulin, että henkilö on joku 80-vuotias eläkeläinen tai muu yhdentekevä ihminen, jota ei tarvitse ottaa vakavasti. Jossakin vaiheessa hän esitti kysymyksiä, joihin vastasin puolihuolimattomasti jotain epämääräistä.

Ei pitäisi vastailla tuntemattomille ihmisille, koska vastatessaan antaa langanpään, josta toinen voi alkaa vedellä.

Seurasi uusia kysymyksiä, joiden edelleen yritin vastata välttelevästi ja tyhjänpäiväisesti, niin että pääsisin kysyjästä ja koko aiheesta eroon.

Mutta eikö mitä.

Kävi ilmi, ettei tyyppi olekaan mikään harmiton vanha papparainen vaan aktiivisessa iässä olevan jenkkiautoharrastaja.

Nyt tyypiltä tuli tällainen kysymys:

"Hei. Olisikohan näitä sinun autoaarteita mahdollista käydä katsomassa joskus?"

Viesti jatkuu, mutta tuo on oleellinen kohta.

Miten tuohon voi vastata kohteliaasti ja henkilöä loukkaamatta, että en halua esitellä "autoaarteitani".

Tiedän jo kokemuksesta, että jos alan selitellä, seuraa uusia kysymyksiä. Vai pitääkö vain jättää kysymykseen vastaamatta? Eikö sekin ole vähän tylyä.

En halua esitellä kenellekään elämäni totaalista rappiota ja sen ilmentymiä. Aihe on niin masentava, että en edes itse halua nähdä noita esineitä ja niiden ruosteista tuhon tilaa. Kuka nyt haluaa omaa surkeuttaan muille "esitellä". Mutta enhän minä voi tällaista syytä kertoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 08, 2021, 10:50:12
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 08, 2021, 10:33:40

Nyt tyypiltä tuli tällainen kysymys:

"Hei. Olisikohan näitä sinun autoaarteita mahdollista käydä katsomassa joskus?"

Viesti jatkuu, mutta tuo on oleellinen kohta.

Miten tuohon voi vastata kohteliaasti ja henkilöä loukkaamatta, että en halua esitellä "autoaarteitani".

Tiedän jo kokemuksesta, että jos alan selitellä, seuraa uusia kysymyksiä. Vai pitääkö vain jättää kysymykseen vastaamatta? Eikö sekin ole vähän tylyä.

En halua esitellä kenellekään elämäni totaalista rappiota ja sen ilmentymiä. Aihe on niin masentava, että en edes itse halua nähdä noita esineitä ja niiden ruosteista tuhon tilaa. Kuka nyt haluaa omaa surkeuttaan muille "esitellä". Mutta enhän minä voi tällaista syytä kertoa.

Vastaamatta jättäminen on hyvä vaihtoehto- mutta jos kysyjä edelleen inttää vastausta kannattaa ehkä sanoa suoraan ettei se onnistu. Selittäminen sen tarkemmin- miksei- sitä ei sitten kannata tehdä..

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 08, 2021, 12:04:07
^^Jos haluaa pelastaa autoaarteet, niin sitten ehkä kannattaisi päästää aktiiviharrastaja katsomaan aarteita. Saattaa hyvinkin saada joko hyviä vinkkejä kunnostukseen tai rahanarvoisen tarjouksen rappiotilassa olevista aarteista. Todennäköisesti tuollaiset henkilöt ovat nähneet kaikenlaisia romupesiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - elokuu 08, 2021, 22:44:22
Onpas nihkeä keli. Äsken kun kävin laskemassa muikkuverkot meinasi järven selälläkin tulla hiki. Pikkiriikkinen tuulenviri kävi selällä, ja jouduin melalla auttelemaan paattia että sain verkot suoraksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - elokuu 10, 2021, 00:46:54
Tuli iso jytky. Vasta äsken sain verkot setvittyä. Saaliin perkaan huomenna aamusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 10, 2021, 08:29:35
^ Lauantaina oli merelläkin kova tuuli. Tein isolla veneellä useita rantautumisharjoituksia sivutuulessa eikä se yksin ollut lainkaan helppoa. Kun toisen pään sai laituriin kiinni, oli tuuli painanut toisen pään kauas laiturista. Sai siinä juosta ja hyppiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - elokuu 10, 2021, 11:03:51
Tuuli ei ollut ongelma. Verkon nostossa oli pieni vastatuuli, eli siis paras mahdollinen keli. Saalis oli pienoinen ongelma, sitä kun tuli vähintäänkin riittävästi. No nyt ovat vihdoinkin kaikki päättöminä ja suolettomina jääkaapissa.

Ei elämä ole vain kuolemista -  se on myös tappamista.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 18, 2021, 10:11:23
Itse koin jonkinlaisen musiikkiherätyksen vanhaan rokkiin (sitaatti vapaasti muistista: Rock ei ole ollut samaa sen jälkeen kun Buddy Holly kuoli) katsottuani mainion elokuvan American Graffiti eli suomennettuna Svengijengi-62. Jos amerikkalaiset olisivat jatkaneet vastaavien elokuvien tekemistä, teinikauhujen ja väkivaltapätkien sijaan, olisi koko maailma varmasti parempi paikka nykyään. Paatunutkin talipaani muuttuisi varmasti amerikankulttuurin kannattajaksi muutaman tämmöisen rainan katsottuaan.

Siitä päästäänkin seuraavaan päähäni pälkähtäneeseen ajatukseen. Elokuvan on ohjannut George, pääosissa mm. Richard, Ron, Charles ja Cindy, jotka esittivät hahmoja Curt, Steve, Terry ja Laurie. Miten nämä etunimet suhtautuvat nykyisiin nimiin siellä?

Top 1,000 Baby Boy Names of 2020 (https://www.verywellfamily.com/top-1000-baby-boy-names-2757618)

    Liam
    Noah
    Oliver
    Elijah
    William
    James
    Benjamin
    Lucas
    Henry
    Alexander
    Mason
    Michael
    Ethan
    Daniel
    Jacob
    Logan
    Jackson
    Levi
    Sebastian
    Mateo
...

Top 1,000 Baby Girl Names of 2020 (https://www.verywellfamily.com/top-1000-baby-girl-names-2757832)

    Olivia
    Emma
    Ava
    Charlotte
    Sophia
    Amelia
    Isabella
    Mia
    Evelyn
    Harper
    Camila
    Gianna
    Abigail
    Luna
    Ella
    Elizabeth
    Sofia
    Emily
    Avery
    Mila
...

Entä Suomi-nimet? (https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/f3c7fcbd-6f76-48c7-b869-816948f41fac)

Vuonna 2020 syntyneiden suomenkielisten lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet

Pojat

1. Leo

2. Eino

3. Oliver

4. Elias

5. Onni

6. Väinö

7. Noel

8. Eeli

9. Toivo

10. Leevi

11. Joel

12. Eetu

13. Aatos

14. Emil

15. Vilho

16. Eemil

17. Hugo

18. Alvar

19. Oiva

20. Otso
...

Tytöt

1. Aino

2. Olivia

3. Sofia

4. Pihla

5. Aada

6. Eevi

7. Isla

8. Lilja

9. Helmi

10. Ellen

11. Ella

12. Aava

13. Venla

14. Linnea

15. Hilla

16. Emma

17. Emilia

18. Enni

19. Elli

20. Kerttu
...

Amerikanpoikien suosikkinimiä ei juuri esiinny suomalaisissa nimissä, mutta listaykkönen Liam on Suomessa ruotsinkielisten poikien kolmanneksi suosituin nimi.

Se mikä herättää hämmästystä, poiketen internetin väitteistä, on esim. nimen Mohammed täydellinen puuttuminen listoilta.

EDIT: Luulin jo tulleeni hulluksi, koska kuvittelin osaltani vastanneeni myös Kopekin viestiin mitä ei enää näkynytkään kun sain omani lähetettyä. Piti hiukan ihmetellä ja editoida kun viesti johon viittasin oli moderoitu toiseen ketjuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - elokuu 18, 2021, 12:35:17
pyristelemme kiinni aikaa, elämämme on pelkkää
tyhjän hosumista ja töytäilyä.
-kiiruhadamme huomataksemme sen ettei se tuonut
mukanaan kuin uuden murheen.
-nousemme syksyn tuulien saattelemana uusiin
aatoksiin.
-odotamme joulua, odotamme, bussia, lasta kotiin,
rakastettua.
-keitämme soppaa itselle ja toisille?hyvässä
ja pahassa, toivottavasti vierällämme on
matkakumppani!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 19, 2021, 14:07:18
Voi harmi, että helteet on ohi!

Pihassa tehdään asvalttia ja äijillä on sadevarusteet yllänsä  :'( :'( :'( :'( :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 19, 2021, 15:06:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 19, 2021, 14:07:18
Voi harmi, että helteet on ohi!

Pihassa tehdään asvalttia ja äijillä on sadevarusteet yllänsä  :'( :'( :'( :'( :'(

Ymmärsinkö oikein...

https://eeku.blogaaja.fi/files/2013/06/asfalttimies2_3107JID_uu.jpg

Asiasta toiseen. Hain tänään auton korjaamolta. Lasku oli kirpeät 743,30 euroa, josta osien osuus on noin 288 euroa ja loput työkustannuksia. Autoon tehtiin kytkinremontti.

25 vuotta vanhan auton korjauttamininen tuollaisella summalla ei ehkä ole järkevää, koska auton arvo ei nouse 753 eurolla eikä ole sitä muutenkaan. Remontti siis maksoi enemmän kuin mikä on auton arvo. Mutta minkäs mahdat.

Jos joka kerran lähtee etsimään "uutta" käytettyä autoa, kun vähän isompaa remonttitarvetta ilmenee, tuskin sekään postiiviseen tulokseen johtaa. "Uusi" käytetty auto voi olla vielä romumpi kuin entinen. Auton kuntohan selviää vasta vähitellen, kun sillä ajaa, ja ongelmia alkaa tulla vastaan. Meidän autoillamme on ajettu niiden 7-8 vuotta sitten tapahtuneen hankinnan jälkeen sen verran paljon, että ne ovat jo tulleet tutuiksi. Niiden heikkoudet ja tehdyt korjaukset ovat enimmäkseen tiedossa. Tällaiseen tuttuun autoon voi luottaa enemmän kuin sika säkissä ostettuun "uuteen" halvan luokan käytettyyn autoon. Halpojahan nämäkin aikoinaan olivat. Toisesta maksoin tonnin ja toisesta tuhat ja sata. Kytkinremontti tehtiin nyt tähän jälkimmäiseen. Pari vuotta sitten se tehtiin toiseen. Siinä se oli vähän halvempi.

On täysin mahdollista, että nyt korjatun auton tarina päättyy seuraavaan katsastukseen ja muuten ilmenevään vikaan, joten 743 euron remontti voi olla lähes hukkaan heitettyä rahaa, mutta riskejä on otettava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 19, 2021, 20:05:36
^
Ymmärsit ihan oikein :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 24, 2021, 21:28:10
Muutama päivä sitten jätin kananmunat rei'ittämättä ja kun yksi munista oli mätä, se tietenkin räjähti keittimeen. Sen jälkeen olen kiltisti rei'ittänyt munat ennen keittämistä. Eilen räjähti tuore muna, vaikka muna oli rei'itetty. Rei'ittäminen vaikuttaa varsin turhalta operaatiolta. Koska on mahdollista, että rei'ittäminen vähentää räjähtelyä, jatkan toistaiseksi käytäntöä. Jos räjähtely jatkuu, päivitän käytäntöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - elokuu 24, 2021, 21:34:56
Mun munat ei räjähtele.

Silloin kun keitän munia, pistän ne kattilaan viileään veteen ja kuumennan sen sitten levyllä kiehuvaksi. Tällä menetelmällä kuuden minuutin muna on aika kova. Koskaan ei muna räjähdä, ja munatyrä eli se, että kuori halkeaa ja sisältöä tursuaa ulos on sekin hyvin harvinainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 24, 2021, 21:37:25
^^
Nyt pistä Lotto vetämään! En edes muista milloin olen mätään munaan törmännyt niin harvinaisia ne ovat. Varmaan joskus nuoruusvuosinani ja siitä on jokunen vuosi :D

Silti uskollisesti rikon kananmunat aina lasiin yksitellen, jos pitää useampi kananmuna raakana särkeä. Lasista sitten kaadan tuoreeksi todetun siihen, mitä varten se olen rikkonut. Näin ei mene ylimääräisiä munia hukkaan, jos mätä sattuu kohdalle. Eipä tosiaan ole aikoihin osunut, mutta varmaan osuisi, jos rikkoisin munat samaan kulhoon tai pannulle. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 24, 2021, 21:51:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 24, 2021, 21:28:10
Muutama päivä sitten jätin kananmunat rei'ittämättä ja kun yksi munista oli mätä, se tietenkin räjähti keittimeen. Sen jälkeen olen kiltisti rei'ittänyt munat ennen keittämistä. Eilen räjähti tuore muna, vaikka muna oli rei'itetty. Rei'ittäminen vaikuttaa varsin turhalta operaatiolta. Koska on mahdollista, että rei'ittäminen vähentää räjähtelyä, jatkan toistaiseksi käytäntöä. Jos räjähtely jatkuu, päivitän käytäntöä.
Siis reiität kananmunia, mitä helkuttia?
Itse normaalina keitän ja katson kelloa, milloin on sopivaa.
Ihan oikeasti, kananmunankeitin... :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 24, 2021, 22:40:09
Tätä räjähtämisongelmaa ei ollut ennen keitintä. Jos muna aikoinaan levisi kattilaan, se oli se ja sama, mutta kun tuossa keittimessä on niin snadisti vettä, että muna palaa välittömästi pohjaan jos se pääsee ulos kuorestaan.

Varsinkin tuo mätä kananmuna opetti, että reagoimisen nopeuteen kannattaa panostaa. Sen lisäksi, että kämppä haisi pitkään kuolemalta, keittimen puhdistaminen ei ollut ihan niin helppoa kuin voisi olettaa. Keitintä kun ei voi juurikaan kastella muualta kuin keitinlieden osalta, joten sen putsaaminen minimaalisella vedellä pohjaan palaneesta mädästä kananmunasta oli hiukka ikävää touhua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 24, 2021, 23:22:10
Keitä normaalisti ne vitun kananmunat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 25, 2021, 10:43:52
Lainaus käyttäjältä: urogallus - elokuu 24, 2021, 21:34:56
Mun munat ei räjähtele.

Silloin kun keitän munia, pistän ne kattilaan viileään veteen ja kuumennan sen sitten levyllä kiehuvaksi. Tällä menetelmällä kuuden minuutin muna on aika kova. Koskaan ei muna räjähdä, ja munatyrä eli se, että kuori halkeaa ja sisältöä tursuaa ulos on sekin hyvin harvinainen.

Huonot munat (kanan) nousee pintaan (kelluvat), kun kattilassa on tarpeeksi vettä. Myös vanhemmat munat jotka säilytyksen aikana ovat vajentuneet luontaisesti. Siis sellaiset jolla parasta ennen päivä on jo jäänyt taakse. Voivat silti olla vielä ihan hyviä syötäviksi. Ne voi tietenkin rikkoa ja paistaa, ettei tarvitse keittäen tutkia, mitä siellä muhii..

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 25, 2021, 10:54:55
Sataa, sataa lorisee, jo kymmenettä pävään putkeen varmaankin. Pitäisi hankkiutua mökiltä kotiin, ja tänään viimeistään, sillä huomenna on kaupungissa pakollista menoa. Eilen sain tehtyä vähän pakollisia lähtötohinahommia. Tänään vähän enemmän, mutta vielä on paljon, paljon tekemistä. Olisi mukavampi pakata auto silloin kun ei sada.

Sadevesisaavit pestynä ja tyhjennettynä. Loput juomavesitonkat haettuna kellarista. Kokeiltu, että auto lähtee käyntiin, ja pidetty vähän aikaa päällä, jotta kuivaa sisältä. Viety yksi kassillinen jo autoon.

Kun en viitsi kastella housujani, eikä tullut sadehousuja mukaan tälle reissulle, olen ratkaisun pukeutumisen siten, että olen ulkona shortseissa ja fleecetakissa ja vaelluskengissä ja sadeviitta päällä, vaikka on ilma joka säätiedotuksen mukaan "tuntuu kuin 6 astetta", ja järkyttävän kovia tuulenpuuskia välillä. Paljaat jalat kuivuvat kyllä pian, kun pääsee tupaan lämpimään. On tämäkin elokuu, kun joutuu pitämään patteria lämmittämässä. Täksi viimeiseksi päiväksi kohotin lämpötilaa 19 asteeseen jopa (eilen taisi olla 16-17 astetta), on mukavampi touhuta ja kohottaa mielialaa.

Viimeksi sain aikaiseksi lähteä liian myöhään, ja olin kotona vasta puolenyön jälkeen. Toivottavasti tällä kertaa menee vähän juohevammin. Ainakin nukuin viime yönä 7 tuntia, että ei ainakaan ylivoimainen väsymys ole esteenä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 25, 2021, 10:59:58
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 24, 2021, 22:40:09
Tätä räjähtämisongelmaa ei ollut ennen keitintä. Jos muna aikoinaan levisi kattilaan, se oli se ja sama, mutta kun tuossa keittimessä on niin snadisti vettä, että muna palaa välittömästi pohjaan jos se pääsee ulos kuorestaan.

Varsinkin tuo mätä kananmuna opetti, että reagoimisen nopeuteen kannattaa panostaa. Sen lisäksi, että kämppä haisi pitkään kuolemalta, keittimen puhdistaminen ei ollut ihan niin helppoa kuin voisi olettaa. Keitintä kun ei voi juurikaan kastella muualta kuin keitinlieden osalta, joten sen putsaaminen minimaalisella vedellä pohjaan palaneesta mädästä kananmunasta oli hiukka ikävää touhua.

Epäilen, että kitsailet veden kanssa. Itsellä keittimeen hyvin harvoin rikkoutuu muna ja jos, se on juuri tuota Uragalluksen mainitsemaa tyyliä, eli osa sisuksesta tursuu ulos, ei koskaan edes koko sisus.

Ei ole tavallista tuo, ei.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - elokuu 25, 2021, 11:06:24
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 24, 2021, 23:22:10
Keitä normaalisti ne vitun kananmunat.

----------
----------
oilee asenne!minä keitän munia 20minuuttia ja ovat taatusti kivisen kovia. löysä "vanha muna on kauhistus!
-että tätä munadiskoj jytkettä! ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 25, 2021, 11:33:50
No kiva. Nyt taitaa lykätä ripulin puolelle. Se on asia, jota tosiaankaan ei kaipaa pitkällä automatkalla, kun on tarkoitus pysähtyä korkeintaan puskapissalle, eikä ollenkaan ole tarkoitus mennä sisälle mihinkään huoltoasemalle. Otin 4 hiilikapselia, jospa se siitä asettuisi, maha.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 25, 2021, 12:25:08
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 25, 2021, 11:33:50
No kiva. Nyt taitaa lykätä ripulin puolelle. Se on asia, jota tosiaankaan ei kaipaa pitkällä automatkalla, kun on tarkoitus pysähtyä korkeintaan puskapissalle, eikä ollenkaan ole tarkoitus mennä sisälle mihinkään huoltoasemalle. Otin 4 hiilikapselia, jospa se siitä asettuisi, maha.

No perskatti suorastaan. On kyllä nyt niin syksyiset fiilikset, samaa täällä, sadetta, sadetta, sadetta. Kauppaan edes ei viitsisi lähteä, mutta onhan se vaan pakko.

Voin vain kuvitella, millä fiiliksillä lähtisin pitkälle ajomatkalle...toisaalta jos lohduttaa, kaikkialla se nyt on yhtä lohdutonta, joten sama kai se tuo, mitä tekee!

Tsemppiä matkaan!!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 25, 2021, 12:31:45
Munasta asiaa
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/23/kymmenen-erikoista-faktaa-munista
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 25, 2021, 12:38:30
^^
Pakko lisätä teidän harmituksia :D

Nautin aivan pirusti tästä päivästä, kun saa sateen varjolla pysytellä sisällä (heh, tulipas hauskasti ja tosiaan en tarkoittanut sateenvarjoa). Eilen oli poutapäivä, joten tarkistin kaapit ennen kauppaan menoa, että otan kaiken minkä tarvitsen, niin ei edes tarvitse miettiä kauppaan lähtöä näin parina päivänä.

Mukava pieni lounas kirjolohikiusausta (omin käsin tehty) on syöty ja kahvit on juotu. Seuraavaksi on ohjelmassa muutama jakso jännityssarjaa, jonka toissapäivänä aloitin. Aatu vieressä ja ehkä joku karkki eväänä.

Eilen jo tuntui syksyltä ja pakko oli laittaa huppari, kevyt riepunen kaulaan ja sormikkaat käteen, kun fillarilla lähti tuuliseen säähän. Siinä muuten viima tuntuisi ikävästi. Vaatetta voi lisäillä tarpeen mukaan, mutta helteen edessä keinot on vähissä.

Eilen tuli seitsemän vuotta Vantaalaisena, tai oikeastaan vasta tänään, kun tein muuttoilmoituksen muuttoa seuraavana päivänä. Oli kyllä yksi elämäni parhaista ratkaisuista, vaikka silloin se tuntui niin kovin radikaalilta, kun olen aina harrastanut pitkiä suhteita kaikessa muussa paitsi ... miehissä  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 25, 2021, 12:54:34
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 25, 2021, 12:25:08
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 25, 2021, 11:33:50
No kiva. Nyt taitaa lykätä ripulin puolelle. Se on asia, jota tosiaankaan ei kaipaa pitkällä automatkalla, kun on tarkoitus pysähtyä korkeintaan puskapissalle, eikä ollenkaan ole tarkoitus mennä sisälle mihinkään huoltoasemalle. Otin 4 hiilikapselia, jospa se siitä asettuisi, maha.

No perskatti suorastaan. On kyllä nyt niin syksyiset fiilikset, samaa täällä, sadetta, sadetta, sadetta. Kauppaan edes ei viitsisi lähteä, mutta onhan se vaan pakko.

Voin vain kuvitella, millä fiiliksillä lähtisin pitkälle ajomatkalle...toisaalta jos lohduttaa, kaikkialla se nyt on yhtä lohdutonta, joten sama kai se tuo, mitä tekee!

Tsemppiä matkaan!!

T: Xante
Kiitti!

Pakkasin tietokoneen, jospa se jouduttaisi matkaan pääsyä....

Vielä pitäisi lounastaa, tiskata ja ehkä pölyimuroida. Viimemainittu väh riskaabelia, kun olen ravannut ulkona. Pari vesitonkkaa kaipaa etikkahuljuttelua vielä. Se on paree tehdä nyt, kun olen jo aloittanut. Voip jäädä muuten vaikka ensi kesään, jos en tule enää tänä vuonna mökille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 25, 2021, 12:56:53
Rankkasateella ei myöskään ole kiva ajaa pidempää matkaa... Kun on kaiken lisäksi huonot eli vahat pyyhkijän sulat. .
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - elokuu 25, 2021, 14:41:38
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - elokuu 25, 2021, 12:31:45
Munasta asiaa
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/23/kymmenen-erikoista-faktaa-munista

------------
----------
----------Fine!oikein mielenkiitoisa muna-artikkeli, mennään luonto edellä ja takki -auki tähän syksyn sateeseen!
luonto kuivaa kyllä sen minkä kastelee1 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 25, 2021, 17:55:15
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 25, 2021, 10:59:58
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 24, 2021, 22:40:09
Tätä räjähtämisongelmaa ei ollut ennen keitintä. Jos muna aikoinaan levisi kattilaan, se oli se ja sama, mutta kun tuossa keittimessä on niin snadisti vettä, että muna palaa välittömästi pohjaan jos se pääsee ulos kuorestaan.

Varsinkin tuo mätä kananmuna opetti, että reagoimisen nopeuteen kannattaa panostaa. Sen lisäksi, että kämppä haisi pitkään kuolemalta, keittimen puhdistaminen ei ollut ihan niin helppoa kuin voisi olettaa. Keitintä kun ei voi juurikaan kastella muualta kuin keitinlieden osalta, joten sen putsaaminen minimaalisella vedellä pohjaan palaneesta mädästä kananmunasta oli hiukka ikävää touhua.

Epäilen, että kitsailet veden kanssa. Itsellä keittimeen hyvin harvoin rikkoutuu muna ja jos, se on juuri tuota Uragalluksen mainitsemaa tyyliä, eli osa sisuksesta tursuu ulos, ei koskaan edes koko sisus.

Ei ole tavallista tuo, ei.

T: Xante

Kaksi kertaa tosiaan räjähtänyt ja molemmilla kerroilla kaikki sisältö keitinveden sekaan. Ohjeessa ohjeistetaan annostelemaan vettä koville munille mittalasin ylimpään viivaan asti (~90 millilitraa) ja keittimeeni ei kuitenkaan mahdu kuin ehkä noin desilitran verran vettä, että paljoa vettä ei voi enempää annostella.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 25, 2021, 18:25:31
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 25, 2021, 17:55:15

Onpa kyllä omituista, ostin ihan piruuttaan Lidlistä jonkun 14 e keittimen, eikä sekään ole munia räjäytellyt. Vanha on tosiaan ikivanha ja siinä on jonkun kananmunan sisus tursunnut ulos pari, kolme kertaa, mutta silloinkaan en sano, että olisinko kolauttanut rasiaa tms.

Mitenkä lienee kumminkin reiän pistely, kun se tuntuu minusta niin oudolta. En ole sitä kyllä tehnyt. Siitä tosin pidän huolta, että laitan kananmunan keittimeen "oikein päin", eli suippo puoli alaspäin.

Vettä olen laittanut niin paljon kuin mahtuu, en mittaillut sitäkään erikseen...

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 25, 2021, 18:31:32
Siirryin juuri tekemään reiän kananmunan yläpäähän. Josko se auttaisi, että paine pääsee ulos munasta pitempään, kuin tekemällä reikä alapäähän, joka todennäköisesti kovettuu keittimessä heti ensimmäisenä. Alun perin ajattelin, että reikä kun reikä, mutta koska kaksi kertaa muna levinnyt rei'ityksestä huolimatta, joko reikä todella on turha, tai sitten se pitää vain lyödä oikeaan kohtaan. Jos tämä life hack toimii, herää kysymys: oletko aina keittänyt munasi väärin?

edit: tjaa, minä laitan munan keittimeen suippo puoli ylöspäin. Tämä voi tosiaan olla syynä räjähtelyyn jos sinulla ei moista tapahdu. Otetaan tämä menetelmä testaukseen myös.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 25, 2021, 18:56:11
Hömppis, se reikä pitää tehdä pyöreämpään päähän, sillä siinä päässä on kalvon ja kuoren välissä se ilmatila, josta paine pitää päästää pois. Jos teet suippoon päähän reiän, niin se voi lävistää myös kalvon, jolloin se munan sisällys valuu ulos.

Kun munan asettaa keittimeen suippo puoli alas päin, ja tekee reiän leveään päähän, joka on ylöspäin, ilma pääsee munan ilmataskusta pois ja paine tasaantuu munan sisällön kuumetessa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Muna
(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e2/Anatomy_of_an_amiotic_egg.svg/250px-Anatomy_of_an_amiotic_egg.svg.png)
Kaavakuva linnunmunasta. 1. kuori, 2–3. ulompi ja sisempi kuorikalvo, 4. ja 13. valkuaissiteet, 5. juokseva valkuaisaine, 6. sakea valkuaisaine, 7. keltuaiskalvo, 8. alkukeltuainen, 9. alkio, 10. tumma keltuainen, 11. vaalea keltuainen, 12. keltuaiskuori, 14. ilmatila, 15. kutikula
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 25, 2021, 19:08:41
Kiitos. Eli alun perin olin lyönyt reiän oikeaan päähän, mutta muna on keittimessä "väärinpäin". Eli tuo munan asento keittimessä on tässä se taikasana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 26, 2021, 17:49:32
Olipa jännä automatka eilen mökiltä. Vastaantulevalla kaistalla paljon rekkoja klo 18 jälkeen, ja ne suihkuttuvat tuulilasin sumeaksi. Samaan aikaa pari kertaa omalla kaistallani osuin lätäkköön ja auto meni vesiliirtoon. Alkumatkasta oli hillitympää sade, mutta sitten tuli ihan prätkimällä ja rankkasade siis. Selvisin kotiin valoisaan aikaan sentään, mikä oli mukavaa. Motarilla oli aika tukalaa ajaa 120 km/h, kun "piti" (muka) ohitella rekkoja ja perävaunua vetäviä hitaampia autoja, kun ohituskaistalla jouduin muutaman kerran vesiliirtoon, ja tuulilasikin oli sumuisa ohitettavan auton rinnalla olon ajan.

Sain mökillä melkein aikaiseksi kaiken, mitä pitikin, ja niittelin jopa viikatteella talon ympäriltä kasvustoa.

Olin illan suussa aika nälkäinen, kun lounaasta oli jo vierähtänyt hyväsen aikaa. Ostin evästä paikallisesta puodista, ja mukaan tarttui myös suklaavohveleita. Niiden mausta tuli ihan lapsuus mieleen, ja kesät mökkipaikkakunnalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 26, 2021, 18:54:36
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 26, 2021, 17:49:32
Olipa jännä automatka eilen mökiltä. Vastaantulevalla kaistalla paljon rekkoja klo 18 jälkeen, ja ne suihkuttuvat tuulilasin sumeaksi. Samaan aikaa pari kertaa omalla kaistallani osuin lätäkköön ja auto meni vesiliirtoon. Alkumatkasta oli hillitympää sade, mutta sitten tuli ihan prätkimällä ja rankkasade siis. Selvisin kotiin valoisaan aikaan sentään, mikä oli mukavaa. Motarilla oli aika tukalaa ajaa 120 km/h, kun "piti" (muka) ohitella rekkoja ja perävaunua vetäviä hitaampia autoja, kun ohituskaistalla jouduin muutaman kerran vesiliirtoon, ja tuulilasikin oli sumuisa ohitettavan auton rinnalla olon ajan.

Sain mökillä melkein aikaiseksi kaiken, mitä pitikin, ja niittelin jopa viikatteella talon ympäriltä kasvustoa.

Olin illan suussa aika nälkäinen, kun lounaasta oli jo vierähtänyt hyväsen aikaa. Ostin evästä paikallisesta puodista, ja mukaan tarttui myös suklaavohveleita. Niiden mausta tuli ihan lapsuus mieleen, ja kesät mökkipaikkakunnalla.

Sovitaanko, että et jatkossa ajele 120 km/h jos on vesisade?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 26, 2021, 21:31:47
^
Joo, ei ole ihan täyspäistä, vaikkakin aika moni ajeli kyllä samaa vauhtia.

(Lisäys. Loskakelillä muun liikenteen vauhdissa menon viisaus tai "viisaus" on se, että muuten ohittavat ajoneuvot saattavat kurvata liian tiukasti eteen ja prätkäyttää loskaa tuulilasiin täyteen. Se on jo todella vaarallista. Olen monta kertaa harmitellut semmoista käyttäytymistä ja ajattelemattomuutta liikenteessä, ja itse yleensä muistan jättää paaaaljon väliä ohittamaani autoon.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 26, 2021, 22:03:36
Näen mielessäni kertsin ajamassa hienolla Audilla, jossa vauhti ei tunnu miltään. Vesiliirrotkin ovat vain vesiliirtoja. Jotain kaukaista, joka on auton ulkopuolella.

Meidän vanhassa autossamme on vesiliirtohälytin. Siitä alkaa kuulua varoitusääni sadekelillä, kun vauhti lähestyy 80 kilometriä tunnissa. 120 kilometrin tuntinopeudessa se huutaisi jo täysillä (ja voisi käydä väkivaltaiseksi).

Onneksi hälytin ei ole aina autossa, joten joskus voi rauhassa vesiliirrellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 26, 2021, 22:18:02
Kaikkea sääkin kuvittelet, Kopek, heh. Ja kaiken lisäksi itse ajelet autolla, jossa on vesiliirtohälytin. Semmoista hienoutta ei omassa autossani ole. Uudet renkaat ovat kyllä alla.

Aika rikas pitäisi minun olla, jotta laittaisin rahaa semmoiseen turhuuteen kuin statusautoon. Ehkä jos olisi muutama milli ylimääräistä pätäkkää, jos sittenkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - elokuu 27, 2021, 16:30:27
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 25, 2021, 19:08:41
Kiitos. Eli alun perin olin lyönyt reiän oikeaan päähän, mutta muna on keittimessä "väärinpäin". Eli tuo munan asento keittimessä on tässä se taikasana.
Kun laitoit käyttöohjeen tähän ketjuunkin, olisit voinut sen myös lukea. Ehkei vieläkään ole liian myöhäistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 27, 2021, 16:46:40
Lainaus käyttäjältä: Jaska - elokuu 27, 2021, 16:30:27
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - elokuu 25, 2021, 19:08:41
Kiitos. Eli alun perin olin lyönyt reiän oikeaan päähän, mutta muna on keittimessä "väärinpäin". Eli tuo munan asento keittimessä on tässä se taikasana.
Kun laitoit käyttöohjeen tähän ketjuunkin, olisit voinut sen myös lukea. Ehkei vieläkään ole liian myöhäistä.

Tuo olisi kieltämättä auttanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 28, 2021, 16:31:47
Tänään on virallisesti kesälomani viimeinen lomapäivä vaikka käytännössä se on vasta huominen sunnuntai. Loma on ollut kaikin puolin onnistunut. Sain opiskeltua runsaasti musiikin tekemistä, tekoälyn ohjelmointia ja javascriptia. Rakensin myös selainpohjaisen resurssienhallinnan localhost-kansiopuulleni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 31, 2021, 09:12:27
Luin  uutisen (https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008229406.html) uudesta koronavariantista. Huomioni kiinnittyi kuitenkin jutun kuvaan jossa toppatakkiset Kapkaupungin asukkaat jonottivat rokotusta elokuun 20. päivä. Olen aina kuvitellut, että Etelä-Afrikassa olisi lämmin ilmasto. Onhan heidän kylmimmän kuukauden keskilämpötilansa samaa luokkaa kuin Suomen lämpimimmän (molemmilla heinäkuu!).

LainaaWhat is the coldest month in Cape Town?
Cape Town has dry periods in January, February, November and December. The warmest month is February with an average maximum temperature of 26°C (79°F). The coldest month is July with an average maximum temperature of 17°C (63°F).

(https://is.mediadelivery.fi/img/658/9ca904d837b95e841e3629a53bc916d5.jpg.webp)

Ilmeisesti mereltä tuulee välillä hyytävästi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 31, 2021, 09:19:03
^Vähän kympin yläpuolella. Kun tuulen huomioi, niin vähän alle.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/etel%C3%A4-afrikka/kapkaupunki
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 31, 2021, 09:26:34
Olihan joskus viime viikolla takit jo PK-seudullakin ahkerassa käytössä ja muistaakseni jokunen toppiskin oli jo käytössä.
Monellehan on tapana katsoa enemmänkin kalenteria kuin lämpömittaria, joten syyskuussa viimeistään vedetään lämmintä päälle, olipa sää mikä hyvänsä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 31, 2021, 10:05:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 31, 2021, 09:26:34
Olihan joskus viime viikolla takit jo PK-seudullakin ahkerassa käytössä ja muistaakseni jokunen toppiskin oli jo käytössä.
Monellehan on tapana katsoa enemmänkin kalenteria kuin lämpömittaria, joten syyskuussa viimeistään vedetään lämmintä päälle, olipa sää mikä hyvänsä.

Se onkin yksi hauskimpia harrastuksia näin syksyllä, sienestyksen ohella - siis vertailla ihmisten pukeutumista. Toisilla on shortsit ja jopa varvastossut, kun taas kalenteriuskovaisilla toppaa yllä. Se on hauskaa kun osuvat vierekkäin. Talven tullessa homma tasaantuu.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 31, 2021, 13:07:31
Muistuu mieleen entinen koulutoveri.  ;)
Hän ei katsonut lämpömittaria, vaan lumitilannetta. Periaatteena oli kulkea kouluun lyhythihaisessa niin kauan kuin maassa ei ollut lunta. Sen jälkeen "oli luvallista" siirtyä suoraan toppatakkiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 31, 2021, 18:27:07
^
Minullakin oli tuollainen vuodenaikavaatehtija. Talvi katsottiin alkaneeksi, kun pojalla oli hiihtohousut ja monot. Talvi päättyi, kun hän vaihtoi harmaisiin suoriin housuihin ja nahkakenkiin. Sama jatkuin ensimmäisestä luokasta aina lukion loppuun.

Hiihtohousut ja monot (monothan oli tuohon aikaan ihan erilaiset kuin nykyiset hiihtokengät) talvivaatetuksena Helsingin ydinkeskustassa Urheilukadulla  ::)

Ei ollut mikään urheilijatyyppikään, vaan muita pienempi ja hintelä nörtti. Näytti olleen tänäkin vuonna Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana, mutta ei päässyt läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 01, 2021, 10:57:06
En tajunnut keväällä kun lopetin Discoveryn tilaamisen, että eihän mun tarvinnut tilata Discoverya naisten MM-kisojen katsomista varten kun kaikki Suomen- sekä ratkaisupelit näytetään Suomessa ilmatteeksi automaattisesti, kun kyse on jääkiekosta. Mutta nyt kun KHL-lähetykset siirtyivät Viaplaylta Discoverylle, pitää ilmeisesti jossain välissä tilata Discovery kuiteskin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 01, 2021, 11:02:06
Munat eivät ole enää räjähdelleet keittimeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 01, 2021, 11:22:02
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - syyskuu 01, 2021, 11:02:06
Munat eivät ole enää räjähdelleet keittimeen.

Foorumin voima onkin jakamisessa ja rupattelussa, jonka varrella moni asia ratkeaa!

Puutun vielä aikakausipukeutumiseen: minä ja siskonpoika olemme liikenteessä juuri tuo pari, jolla toisella on sortsit ja toisella villakangastakki, molemmat kyllä lukevat samaa kalenteria, mutta toinen palelee aina ja toinen ei koskaan.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 01, 2021, 12:20:24
^
Joo, joskus ratkaisu on liian yksinkertainen, jotta sen omin voimin voisi löytää. Olisi ollut harmi, jos Hömppä olisi lopulta turhautunut koko laitteeseen, kun munat siellä räjähtelee, ja olisi heittänyt sillä vesilintua. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 01, 2021, 14:29:07
Juu kiitoksia vaan Xantippa, Hippi ja Jaska, että munankeittimen käyttö selvisi viimein myös minulle ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - syyskuu 01, 2021, 18:44:33
Tänään on  oltu vaimoni kanssa 60 vuotta kihloissa.
Ensi lokakuun 29 päivä olemme olleet vaimoni kanssa 60 vuotta naimisissa. Että sillä tavalla jos Jumala sillä tavalla suo?
Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 01, 2021, 19:16:02
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - syyskuu 01, 2021, 18:44:33
Tänään on  oltu vaimoni kanssa 60 vuotta kihloissa.
Ensilokakuun 29 päivä olemme olleet vaimoni kanssa 60 vuotta naimisissa. Että sillä tavalla jos Jumala sillä tavalla suo?
Muisto Keijo Kullervo

Arvostan ja kunnioitan, ei ole varmaankaan olllut helppoa, vaimollakaan.

Itse asuin ensin "synnissä" yhdessä nykyisen vaimoni kanssa muutaman vuoden, ollen vain kihloissa, mutta sen jälkeen avioiduttiin koska rakkaus ja raskaus. Sen jälkeen onkin ollut huimaa menoa jo yli 35 vuotta.

Luulen, että minun mielestäni koeaika alkaa olla ohitse ja tulkitsen tämän olevan jo vakavaa seurustelua. Vaimon mielipiteestä en voi ola ihan varma. Sen verran olen viisastunut vuosien varrella, etten mene häneltä kysymään: Haluatko vielä olla liitossa kanssani?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 01, 2021, 23:38:58
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - syyskuu 01, 2021, 18:44:33
Tänään on  oltu vaimoni kanssa 60 vuotta kihloissa.
Ensi lokakuun 29 päivä olemme olleet vaimoni kanssa 60 vuotta naimisissa. Että sillä tavalla jos Jumala sillä tavalla suo?
Muisto Keijo Kullervo
Onnittelut, molemmille.
Vähän konservatiivina leipoisin teille kakunkin...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - syyskuu 02, 2021, 16:50:07
Kiitokset kaikille onnittelijoille kihlajaistemme johdosta...

Muisto Keijo Kullervo Kinnunen
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 02, 2021, 21:19:40
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - syyskuu 02, 2021, 16:50:07
Kiitokset kaikille onnittelijoille kihlajaistemme johdosta...

Muisto Keijo Kullervo Kinnunen
Myöhästyneet onnittelut!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 05, 2021, 11:45:28
Vanha kinaamisen aihe.

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jos-otat-muutaman-oluen-montako-se-on-vastaus-saattaa-yllattaa/8222922#gs.a355paJos otat "muutaman oluen", montako se on?

Oma käsitykseni:

Mennään ja otetaan yhdet = 1-10
Pari olutta = 2-4
Pari-kolme otin = 3-5
Muutama olut = 4-7
Jokusen = 5-8
Aikalailla = 8-12
Mitään en ottanu = 5-7
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 05, 2021, 13:41:57
^Luulen, että tänään tyydytään vain pariin.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 05, 2021, 18:11:46
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 01, 2021, 19:16:02
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - syyskuu 01, 2021, 18:44:33
Tänään on  oltu vaimoni kanssa 60 vuotta kihloissa.
Ensilokakuun 29 päivä olemme olleet vaimoni kanssa 60 vuotta naimisissa. Että sillä tavalla jos Jumala sillä tavalla suo?
Muisto Keijo Kullervo

Arvostan ja kunnioitan, ei ole varmaankaan olllut helppoa, vaimollakaan.

Itse asuin ensin "synnissä" yhdessä nykyisen vaimoni kanssa muutaman vuoden, ollen vain kihloissa, mutta sen jälkeen avioiduttiin koska rakkaus ja raskaus. Sen jälkeen onkin ollut huimaa menoa jo yli 35 vuotta.

Luulen, että minun mielestäni koeaika alkaa olla ohitse ja tulkitsen tämän olevan jo vakavaa seurustelua. Vaimon mielipiteestä en voi ola ihan varma. Sen verran olen viisastunut vuosien varrella, etten mene häneltä kysymään: Haluatko vielä olla liitossa kanssani?

Sympatiat keijolle pitkä taival avioliiton "ihmemaailmassa on hyvä saavutus- se ei kaikilta onnistu.

Olen ajatellut, että naiset - ovat epävarmoja omista tunteistaan ja siksi kyselevät mieheltä, "vieläkö rakastat minua"  on aika vaikea kysymys tuo-- Tai ainakin se miten siihen osaisi oikein vastata, pelkkä "tietysti, juu, kyllä jne ei useinkaan riitä..

Miehen pitää ensin sanoa rakastavansa ja sitten vasta nainen myöntyy itse sanomaan saman asian.. noin yleisesti ottaen- ainakin oletan sen menevän siihen malliin.
Ehkä myöskään miehelle ei useinkaan tule mieleen kysyä tuota, vaikka sellaisiakin miehiä lienee, jotka eivät muuta teekään..
Onnittelut myös ruostumattomalle, kyllä se siitä,,.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 18, 2021, 09:01:10
Äärimmäisen myöhästyneet (vaikka lokakuussahan merkkipäivä taisi vasta olla) onnittelut minultakin.

Fiiliksistä ja päivän mietteistä muutama sana.

Olin eilen tuhlausreissulla kaupungissa. Satasia kului mitä erilaisimpiin ostoksiin. Ensiksi ostin Puuilosta valosarjan perävaunuun ja varmuuden vuoksi vielä jatkojohdon kärryn valoille. Sen jälkeen ostin Biltemasta 40 ampeerin laattasulakkeita mökin aurinkosähkösysteemiin. Tokmannilta ostin radion autoon. Käytin hyväkseni Tokmanni-klubin liittymistarjouksen 10 % alennuksen. Seuraavaksi ostin toisesta Tokmannista (koska edellisessä ei ollut) öljyä ja suodattimen autoon. Tämän jälkeen menin uudestaan Puuiloon ja onnistuin palauttamaan ostamani jatkojohdon huomattuani, että oli vääränlainen. Ostin haalarin ja perävaunun johdon irtopistorasian, jota käytän mahdollisen jatkojohdon tekemisessä. Jossakin välissä tehtiin Citymarket-ostoksia ja lopuksi vielä Clas Ohlsson-ostoksia.

Syy tuollaiseen kertatuhlaukseen oli se, että en ole oikein päässyt edellä mainitun tyyppisiin kauppoihin viime aikoina. Ex-kotipaikkakuntani Tokmannilla, jossa usein käyn, on joissakin hinnoissa omituinen paikkakuntalisä. Teboilin öljy (https://www.tokmanni.fi/teboil-diamond-4l-5w-40-6415790318541?gclid=CjwKCAjw-ZCKBhBkEiwAM4qfFzp7kUJYNWEhZxtocNQ7RkTpGwdSCXtdZ_ATOvoHVCssVzMLHvBDSBoCkRwQAvD_BwE) , joka muualla maksaa noin 26,90, maksaa siellä noin 28,90. En tiedä syytä. Toisaalta ostin ex-kotipaikkakuntani Tokmannilta sähköporan, joka maksoi 30 euroa. Kaupungin Tokmannilla hinta näytti olevan 69 euroa.

Citymarkettienkin hinnat poikkeavat toisistaan erityisesti tarjoustuotteiden osalta. Jossakin kaupassa tuote voi olla alennuksessa, mutta toisessa kaupassa ei. Hintoja kannattaa vertailla. Nappaan joskus salaa kännykällä kuvan hintalapuista, joten niitä on helpompi verrata, kun käy eri liikkeissä. Kuvan ottaminen on nopeampaa kuin hintojen kirjoittaminen lapulle.

Olen tehnyt kesän aikana oman ennätykseni kesämökillä asustelemisessa. Perjantaiaamuna tuli täyteen kuudeskymmenes mökillä nukuttu yö. Edellinen ennätys on viime kesältä. En enää muista, montako yötä se oli, ehkä vähän yli kaksikymmentä. Joinakin vuosina mökillä ei ole tullut oltua yhtään yötä, ja yleensäkin olen siellä korkeintaan muutaman yön vuodessa, pelkästään kesäaikaan.

Viime yön nukuin pölykämpässämme, ja heti ensimmäisenä aamuna huomaa eron, kun vanha tuttu pölyallergia ja kröhä alkaa palata. Mökillä ei ole ollut minkäänlaisia oireita, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä. Moni muu nimittäin saa siellä oireita. Mökki on surkea tunkkainen homepesä. Kaikki siellä olleet vaatteet haisevat aivan vanhalta talolta. Siellä hajua ei huomaa, koska talokin haisee samalle. Mutta muualla sen huomaa. Vaihdoin eilen kaikki vaatteet, mutta tänä aamuna jouduin pukemaan "mökkipuseron" päälleni, ja sen haju on aivan karmea. Täytyy käydä suihkussa ja vaihtaa puhdasta vaatetta. Vaatteisiin pinttyvä vanhan talon haju ei tahdo lähteä pois pesemälläkään.

Lämmittämättömässä mökissä eläminen on karaissut kestämään viileyttä. Peruslämpötila on 14 astetta, ja siitä sen saa hieman nousemaan polttamalla puita takassa, joka ikävä kyllä tahtoo savuttaa. Lisäksi on kaasulämmitin, jonka "loimussa" voi istua. Sen tuottama lämpö ei vain säily, kun laitteen sammuttaa.

Sähköäkin on pitänyt säästää. Aurinkopaneelit tuottavat jonkin verran, mutta hämärinä päivinä aika vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 18, 2021, 21:25:23
(https://d2r55xnwy6nx47.cloudfront.net/uploads/2021/09/Dimensions-7.svg)

Valittaessa tarkasteltavaksi, mikä tahansa fyysinen kaksiulotteinen entiteetti, sen ympärysmitta tai valittaessa mikä tahansa fyysinen kolmiulotteinen entiteetti sen pinta-ala on ääretön. Prove me wrong!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 20, 2021, 17:05:36
Aamupäivä kodinhengettärenä. Kiipelin pyyhkimään yläpölyjä kaappien päältä. ihmettelen, miten ne sinne on päässeet kiipeämään?
Sen jälkeen hinkkasin ovenpielet ja lipastojen yms kulmista kissan, lähinnä Aatun, merkkauksia. EI, ei kuseksi merkkauksia, vaan pukkaa suupielellään ja on hajutonta. Aikaa myöten se vain tahmaantuu ja pöly siihen tarttuu. Sen poistamien muistuttaa lähinnä purkan tai vastaavan tahman putsaamista. Noita alhaalla olevia paskoja hinkatessa tuli hyvät kyykkäysharjoitukset tehtyä.

Viimeisenä putsasin patterinvälit pölystä. Se kannattaa tehdä tässä ennen lämmityskauden alkua, niin ei tule tunkkaista hajua lämmenneestä pölystä. Pölymiekka oli loisto-ostos ja on todellakin hintansa arvoinen :)

Hitto, että joskus tulee vähästä kovin tyytyväinen olo. En ole syntynyt pölyrätti kädessä, vaikka äidiltä olisi sellaiset geenit varmaan olleet tarjolla, mutta isän asenne siivoukseen taisi olla dominoiva tekijä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 20, 2021, 17:16:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 20, 2021, 17:05:36
Hitto, että joskus tulee vähästä kovin tyytyväinen olo.

Elä muuta virka. Tulin mökille viime keskiviikkona, ja perjantai-iltana olin lähdössä kaupoille, kun auto teki tenän. Akku oli kahdessa päivässä tyhjentynyt. Tosin täällä on ollut viileät kelit, mutta akku taisi olla alkuperäinen, eli perin vanha. En sitten päässyt kaupoille, mutta onneksi olin ostanut reippaahkosti sapuskaa, joten mitään isompaa hätää ei ollut, joten päätin vartoa maanantaihin asti. Olisi täällä ollut jokin liikkuva palvelu, jotka olisivat tulleet ja vaihtaneet akun paikan päällä, mutta arvelin pääseväni halvemmalla, jos saisin ladattua akkua sen verran, että pääsisin itse kylille auton kanssa. Eilen latasin 4-5 tuntia ja tänään 2 tuntia, ja se riitti. Sain huoltoasemalta uuden akun alle satasella, eikä tarvinnut edes asennuksesta maksaa. Jee, että on kivaa. Ei täällä mökillä pärjää ilman autoa, eikä sitten tarvitse myöskään jännätä, hajoaako auto kotimatkalla kaupunkiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 20, 2021, 23:53:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 20, 2021, 17:05:36
Aamupäivä kodinhengettärenä. Kiipelin pyyhkimään yläpölyjä kaappien päältä. ihmettelen, miten ne sinne on päässeet kiipeämään?
Sen jälkeen hinkkasin ovenpielet ja lipastojen yms kulmista kissan, lähinnä Aatun, merkkauksia. EI, ei kuseksi merkkauksia, vaan pukkaa suupielellään ja on hajutonta. Aikaa myöten se vain tahmaantuu ja pöly siihen tarttuu. Sen poistamien muistuttaa lähinnä purkan tai vastaavan tahman putsaamista. Noita alhaalla olevia paskoja hinkatessa tuli hyvät kyykkäysharjoitukset tehtyä.

Viimeisenä putsasin patterinvälit pölystä. Se kannattaa tehdä tässä ennen lämmityskauden alkua, niin ei tule tunkkaista hajua lämmenneestä pölystä. Pölymiekka oli loisto-ostos ja on todellakin hintansa arvoinen :)

Hitto, että joskus tulee vähästä kovin tyytyväinen olo. En ole syntynyt pölyrätti kädessä, vaikka äidiltä olisi sellaiset geenit varmaan olleet tarjolla, mutta isän asenne siivoukseen taisi olla dominoiva tekijä.
Itse ostin siivouspalvelua = työllistin pari tyttöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 21, 2021, 09:38:44
^
Pääsin halvemmalla, kun ostin pölymiekan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 22, 2021, 13:51:58
Polkaisin menemään Jumboon fillarilla, kun vihdoin tuuli oli tyyntynyt niin, ettei viima jähmettäisi matkalla. Hyvin onnistuin taas vaatetuksen arvonnassa ja tänään oli ensimmäistä kertaa kuoritakki päällä tänä syksynä. Arvelin, että pelkkä huppari olisi ollut liian vähän. Olin taas kerran oikeassa.

Kävin kahdessa kaupassa, Ruohonjuuressa ja Prismassa, ja siinä tärvääntyi sen verran aikaa, että ehti tulla vähän turhankin lämmin, melkeinpä hiki. Mutta nyt on kuorimattomia hampunsiemeniä, joiden itävyyttä täytyy testata ja jos toimii, niin sitten kourallinen niitä kevääksi ja loput nyt puuron siemensekoitukseen.

Kyllä on hankalaa tuollaiseen isoon ostoshelvettiin mennä pyörällä. Pelottavaa on autojen reittiä ajaa parkkihalliin, kun ne ajaa niin kovaa ja on huono valaistus. Pois lähtiessä onneksi nyt löysin hyvän reitin, vaikka siinä joutuu kiertämään melkoisesti, mutta onpahan ainakin turvallisen tuntuinen reitti.

Takaisinpäin ajaessa tuuli oli hiukan yltynyt ja tuli mieleen, että voisikin ommella fleecestä tai vaihtoehtoisesti kutoa tai virkata villalangasta olkapäitä ja kyynärvarsia lämmittävän vaatekappaleen. Nuo on kohdat, joihin viima pahiten ottaa fillaroidessa ja noihin voisi lisätä toppauksia takin alle. Joku paksu villapaita tmv. olisi kuitenkin ihan liikaa ja tulisi vaan turhaan kuuma. Tuota ajatusta pitääkin kehitellä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 22, 2021, 21:03:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 22, 2021, 13:51:58

Mutta nyt on kuorimattomia hampunsiemeniä, joiden itävyyttä täytyy testata ja jos toimii, niin sitten kourallinen niitä kevääksi ja loput nyt puuron siemensekoitukseen.

Ensi keväänä pihaan kasvamaan, ja sen jälkeen odottelemaan, milloin poliisit koputtavat ovea. Niistä tulee isoja puskia.

Tuomiota ei pitäisi tulla, koska Ruohonjuuren hampunsiemenet eivät ole huumelajiketta. Ellei sitten tule tuomiota huumerikoksen yrityksestä, koska yritys se on epäonnistunutkin yritys tyyliin "syytetty luuli, että hampuista saa huumetta."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 22, 2021, 22:12:25
Juu, tarkoitus on laittaa kukkapenkkiin kaljun kohdan täytteeksi. En minä niinkään poliisia hassuttaisi viljelykselläni, vaan naapuriani. Seinän takana asustaa aika tunnetun esiintyvän taiteilijan poika, ainakin näin luulen, sillä nimi on hyvin harvinainen. Ulkonäön ja kavereidensa perusteella ovat jotain "taiteellista porukkaa", joiden voisi kuvitella kiinnostuvan pöheiköstä, jos sen nyt saan kasvamaan.

En tiedä mitä tuo naapuri käy ulkona pössyttelemässä, mutta kaiket illat ramppaa pihalla vetämässä muutaman henkosen ja kohta taas ovet kolisee, kun tulee sisälle. Ramppaaminen jatkuu yli puolen yön. Onneksi olen sikeäuninen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 23, 2021, 04:32:44
Kirjoitan tätä neljän aikaan yöllä kännykällä. Ei oikein tule uni, kun tuntuu, että suunnitelmat kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Mistään ei tule valmista. Tehtävää olisi sadalle ihmiselle, ja minä yksin yritän tehdä sadan ihmisen hommat sadasosalla siitä rahasta, mitä tarvittaisiin. Ehkä vähän liioittelen - tai tietämättäni vähättelen. Mistä sitä tietää.

Harvemmin yllättyy siitä, miten nopeasti ja halvalla jokin asia tuli tehdyksi. Yleensä se on toisinpäin. Hommat osoittautuvat hitaammiksi ja kalliimmiksi kuin mitä on ennakoinut. Ylimääräisiä esteitä tulee esimerkiksi siitä, kun joku laite (auto, työväline tms.), jota ehdottomasti juuri nyt tarvitsi ei yllättäen toimikaan. Herää ajatus, mikä ihmeen kirous hankkeiden päällä oikein on, kun mistään ei tule mitään. Kaikki kaatuu viimeistään johonkin yllättävään ongelmaan tai vastoinkäymiseen.

Kun hanke budjetoidaan, niin ei siihen yleensä autonkorjauskuluja ja uuden perämoottorin ostoa ja hammaslääkärimaksuja lasketa mukaan. Nämä vain kuvitteellisena esimerkkinä siitä, mikä kaikki voi aiheuttaa ylimääräisiä kuluja. Kun elää kädestä suuhun taloudessa ja tekee hommia koko ajan "viimeisillä rahoillaan", mitään puskurirahastoa tai säästöjä ei tietenkään ole. Homma tyssää heti, kun jokin vähänkin isompi yllättävä rahanmeno ilmenee.

Rakennustarvikkeiden hinnat ovat pilvissä, joten olen mukauttanut suunnitelmia siten, että käytän pienempää tavaraa (rautaa, lautaa etc.). Mutta kun se pienempikin maksaa älyttömästi. Katselin juuri netistä alustavasti rautatavaran (teräsputket, tangot ym.) hintoja. Vaikka olen lukenut uutisista, että ne ovat kalliita, en arvannut, että ne ovat niin kalliita kuin mitä ne näyttävät olevan. Eihän minulla ole rahaa mihinkään. Kun näitä miettii, yöunet menevät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 23, 2021, 09:50:40
On aika kamalaa seurata uutisista miten Al-Holissa lapset kärsivät. Jollei kuolo korjaa, niin elämä on kuitenkin varmasti pilalla.

Lainaus käyttäjältä: https://www.suomenmaa.fi/uutiset/al-holin-leirilla-on-kuollut-tana-vuonna-yli-60-lasta-kertoo-pelastakaa-lapset/Al-Holin leirillä on kuollut tänä vuonna yli 60 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset – järjestö peräänkuuluttaa länsimaita kotiuttamaan kansalaisiaan

Al-Holin leiriKoillis-Syyriassa sijaitsevalla al-Holin leirillä on kuollut tänä vuonna 62 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö torstaina julkaisemassaan raportissa.

Al-Holin ja al-Rojin leireillä on raportin mukaan yhteensä noin 40  000 lasta, jotka elävät kurjissa oloissa. Leireillä lapsia uhkaavat sairaudet ja kuolema muun muassa tulipalon, likaisen veden, aliravitsemuksen ja lähes olemattoman terveydenhuollon takia. Al-Holissa on murhattu kuluvana vuonna 73 ihmistä, joista kaksi lapsia.

Vain 40 prosenttia al-Holin lapsista saa opetusta.

Vaikeaa on myös tehdä päätös, mitä ajatella niistä ihmisistä jotka vastustavat kynsin hampain lasten auttamista. Entä jos sellainen porukka päästetään hallitsemaan meitä? Mikä on silloin tulevaisuus. On kai turha kuvitella, että kaikki se viha ja katkeruus poistuisi sillä hetkellä kun valtikka ojennettaisiin.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006305732.html

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 23, 2021, 10:31:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 23, 2021, 04:32:44
Rakennustarvikkeiden hinnat ovat pilvissä, joten olen mukauttanut suunnitelmia siten, että käytän pienempää tavaraa (rautaa, lautaa etc.). Mutta kun se pienempikin maksaa älyttömästi. Katselin juuri netistä alustavasti rautatavaran (teräsputket, tangot ym.) hintoja. Vaikka olen lukenut uutisista, että ne ovat kalliita, en arvannut, että ne ovat niin kalliita kuin mitä ne näyttävät olevan. Eihän minulla ole rahaa mihinkään. Kun näitä miettii, yöunet menevät.

Voisiko jossain olla käytettyä teräsputkea, lautaa yms.? Vaikka kysyisi joltain rakennustyömaalta ylijäämätavaraa? Olen netistä lukenut ihmisistä, jotka ovat tehneet kokonaisia taloja ylijäämätavaralla. (En nyt tässä kehoita varastamaan.) Esim. Facebookissa ja muuallakin on erilaisia roskalavaryhmiä, annetaan-ryhmiä, rakennustavarakirppiksiä, konkurssipesien huutokauppoja jne.

Rakennusmateriaalit (https://www.nettimarkkina.com/markkinapaikka/tyokalut-rakentaminen/rakennusmateriaalit/ilmoitukset) (Nettimarkkina)
Annetaan rakennustarvikkeita (https://www.facebook.com/groups/rakennustarvikkeita/)
https://huutokaupat.com/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 23, 2021, 10:45:47
^
Huolestuttavaa on romukauppojen häviäminen. Vanhanaikainen kasojen penkominen ja löytöjen tekeminen on nykyään harvassaa paikassa mahdollista.

Romuliikkeistä on tullut "kierrätyskeskuksia" joissa käyttökelpoinenkin tavara menee suoraan murskattavaksi ja paalattavaksi, ilman että annetaan edes mahdollisuutta hankkia se.

Johtunee kiireestä, suuret koneet pyörivät ympyrää ja penkojat jäisivät niiden alle, tai tehokkuusvaatimuksesta yhdistettynä kuluttajansuojaan. "Tämä ostani romu oli ihan romu!"
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 24, 2021, 15:35:43
Yhden ruokakaupan käsidesi haisee biojätteille. Välttääkseni löyhkää ruippasin käteen desiä peliautomaatin viereisestä pullosta. Jumankauta nyt tuoksun kuin "tuntematon kukka tropiikin"... Mutta sama tuoksupilvi olikin tuntunut jonkun mummelin läheisyydessä. Joten nyt tunnistan uhkapelaajat hajusta!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 24, 2021, 22:21:42
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 23, 2021, 10:45:47
^
Huolestuttavaa on romukauppojen häviäminen. Vanhanaikainen kasojen penkominen ja löytöjen tekeminen on nykyään harvassaa paikassa mahdollista.

Romuliikkeistä on tullut "kierrätyskeskuksia" joissa käyttökelpoinenkin tavara menee suoraan murskattavaksi ja paalattavaksi, ilman että annetaan edes mahdollisuutta hankkia se.

Johtunee kiireestä, suuret koneet pyörivät ympyrää ja penkojat jäisivät niiden alle, tai tehokkuusvaatimuksesta yhdistettynä kuluttajansuojaan. "Tämä ostani romu oli ihan romu!"
Kuolinpesäfirmoja on, ne rosvoavat hyvin. Myyvät sitten eteenpäin.
Goodwill on yksi noista. "Hyväntekeväisyyttä", mutta oikeasti hakevat hyvät tavarat ja heittävät loput kaatikselle.
Meitä hieman kusettivat aikoinaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 25, 2021, 00:28:17
Muutama päivä sitten halkoliiterissä haloista esiin kömpi HIRVEÄ HÄMÄHÄKKI, ehkä isoin näkemäni, ruskeat paksut jalat. Vähän kuin tarantella. Ensimmäinen ajatus: "Eihän tämä voi olla mahdollista Suomessa! Ei halot ole tuotu tropiikista!!". Hetken mietin että onko harvinaisuus ja säilytettävä. Mutta sitten tuli tappotuomio koska riski että säikähdän tästä vielä enempi ja pudotan halkohäkin jaloilleni tms loukkaannun. Paukutin halolla sitä hirveällä tohinalla. En tiedä jäikö henkiin vai karkasiko. Joskus haloista on tullut huoneeseen hämähäkki, joten riski oli myös että tuo "taranteli" tulisi yöllä nukkuessa sänkyyn ja tyynylle.. brrr...

Eilen auto korjattiin kuntoon edullisesti. Odotin läheisellä huoltsikalla jossa join munkkikahvit. Taivaallista kotitekoista munkkia, en ole vuosiin maistanut niin hyvää! Päivän kruunasi Savon Sanomat, jossa oli toimittajakommentti miten EU on pannut änkyrä-Puolan polvilleen. 57 miljardia jää saamatta jossei arvot ole liberaalisti kohdallaan. EU voi nyt pelotella uppoavan UK:n kohtalolla ja nyt Puola tietää nyt ettei brexit ole hyvä vaihtoehto.  EU:lla on siis paksummat sisäpolitiikan muskelit. Osa-ansio lienee Suomen Kok:lla, erik. Sarvamaalla?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 25, 2021, 00:51:55
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - syyskuu 25, 2021, 00:28:17
Muutama päivä sitten halkoliiterissä haloista esiin kömpi HIRVEÄ HÄMÄHÄKKI, ehkä isoin näkemäni, ruskeat paksut jalat. Vähän kuin tarantella. Ensimmäinen ajatus: "Eihän tämä voi olla mahdollista Suomessa! Ei halot ole tuotu tropiikista!!". Hetken mietin että onko harvinaisuus ja säilytettävä. Mutta sitten tuli tappotuomio koska riski että säikähdän tästä vielä enempi ja pudotan halkohäkin jaloilleni tms loukkaannun. Paukutin halolla sitä hirveällä tohinalla. En tiedä jäikö henkiin vai karkasiko. Joskus haloista on tullut huoneeseen hämähäkki, joten riski oli myös että tuo "taranteli" tulisi yöllä nukkuessa sänkyyn ja tyynylle.. brrr...

Oliko kyseessä tällainen söpöläinen:

(https://seura.fi/awpo/img/2018/06/hausspinne_tegenaria_atrica.jpg?w=1000)

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/tasta-syysta-10-senttinen-varastohamahakki-on-erinomainen-vieras-kotonasi/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 25, 2021, 01:27:57
Kerran tapoin tuollaisen seinälle, ja yksi jaloista jäi sätkimään, ilman ruumista.
Tuli painajaisiin myöhemmin.
Noita ei ehkä pitäisi tappaa, kun tuhoavat niitä muita öttiäisiä asunnossa?
Mutta ei ole mukavaa, kun tuollainen löytyy omasta sängystä. :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 25, 2021, 13:02:46
^
Minulle on jo lapsena opetettu, että hämppyä ei saa tappaa, kun siinä tappaa onnensa. Liekö taikauskoa tai jotain, mutta sitä olen noudattanut ja kotoa hämpyt elävänä toimittanut asunnon ulkopuolelle.

Tässä lisää aiheesta http://www.kysy.fi/kysymys/mita-uskomuksia-mahtaa-liittyakuulua-hamahakkeihin
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 25, 2021, 17:39:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 25, 2021, 13:02:46
^
Minulle on jo lapsena opetettu, että hämppyä ei saa tappaa, kun siinä tappaa onnensa. Liekö taikauskoa tai jotain, mutta sitä olen noudattanut ja kotoa hämpyt elävänä toimittanut asunnon ulkopuolelle.

Tässä lisää aiheesta http://www.kysy.fi/kysymys/mita-uskomuksia-mahtaa-liittyakuulua-hamahakkeihin

Anoppi heitti aina vessanpönttöön ja huuhteli menemään. Sanoi, että se on hämähäkin oma asia selvitä siitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 25, 2021, 18:34:29
Mun "taranteli" selvisi luultavasti hengissä kun en nähnyt missään tuhojälkiä.
Tätini sanoi että lehmä lypsää verta jos mennee hämähäkin tappammaan.
Romanikaveri sanoi taas, kun oltiin lapsia, että hämähäkin poekaset tulloo yöllä kostammaan jos tapat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - syyskuu 25, 2021, 23:28:35
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 25, 2021, 17:39:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 25, 2021, 13:02:46
^
Minulle on jo lapsena opetettu, että hämppyä ei saa tappaa, kun siinä tappaa onnensa. Liekö taikauskoa tai jotain, mutta sitä olen noudattanut ja kotoa hämpyt elävänä toimittanut asunnon ulkopuolelle.

Tässä lisää aiheesta http://www.kysy.fi/kysymys/mita-uskomuksia-mahtaa-liittyakuulua-hamahakkeihin

Anoppi heitti aina vessanpönttöön ja huuhteli menemään. Sanoi, että se on hämähäkin oma asia selvitä siitä.

Nimensä veroinen anoppi siellä.

Lapsuuden kodissani ei taikauskoa harrastettu, oli käytössä oikea usko, joka pisti suojelemaan kaikkea. Ainakin lapsi sen käsitti niin.
Hämmästelen tätä muistoa, kuinka viaton sitä on ja kuinka paljon on joutunut kohtaamaan omaa pahuuttaan ja syyllisyyttään ja häpeää kun ei sitten ollutkaan lopulta niin viaton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 26, 2021, 08:13:15
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 24, 2021, 15:35:43
Yhden ruokakaupan käsidesi haisee biojätteille. Välttääkseni löyhkää ruippasin käteen desiä peliautomaatin viereisestä pullosta. Jumankauta nyt tuoksun kuin "tuntematon kukka tropiikin"... Mutta sama tuoksupilvi olikin tuntunut jonkun mummelin läheisyydessä. Joten nyt tunnistan uhkapelaajat hajusta!

Tai sitten mummeli on tullut samaan tulokseen kuin sinä ja tykkää, että haistaa sinussa uhkapelaajan!

T: Xante

Muoksis hämähäkeistä: olen kyllä aina ahdistuneesti niitä pelännyt, mutta kotona selitettiin juuri sitä, että syövät kärpäsiä ynnä muita ötököitä ja sen vuoksi ei saa tappaa. Lisäksi korostettiin jo seitkytluvulla pörriäisasiaa, eli sitä, miten tärkeitä hyönteiset ylipäätään ovat.

Onneksi meillä ei näy hämähäkkejä muualla kuin alimmassa kerroksessa,  jossa oleskellaan hyvin vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 26, 2021, 12:36:51

Hämähäkkisuku taittaa olla melko suuri ja niitä on kauhian paljon kaikkialla, vaikka ei sitä huomaisikaan.

Kylmähkön yön jälkeen maastossa kulkiessa näkee seittejä kaikkialla-kun ne härmääntyvät.

Ruohikot ovat myös niitä "pullollaan" ja läheskään kaikki lajit eivät harrasta kutomisen taitoa. Fopiokoilla kyllä riittää kammoamisen aihetta, jos tuon tiedostaa.

Myrkyllisiä ihmiselle voi olla lähinnä rantahämähäkki suomessa, muut juurikaan eivät taida ihmisen kokoiseen otukseen saada puremaa aikaan- niin se yksi museo lienee vielä  säilyttänyt sen yhden lajin, joka on muualta säilynyt siellä kauan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 26, 2021, 13:51:42
Saatiin yhtenä vuonna joulua ennen lahjaksi oikein hemmetin komea latvakuusi.

Joulun jälkeen huomattiin, että se "kihisi", kun läheltä katsoi niin huomasi, että se oli aivan täynnä pieniä hämähäkkejä. Joka nelulasen, eli havupuille tyypillisen kapean lehden, juurella oli pienenpieni tarantula. Latvaparka oli joutunut kaadettuaan lojumaan maassa jonkun aikaa ja siellä sen olivat valinneet hämikset joko kodikseen tai muniensa sijoituspaikaksi.

Koska ne pysyttelivät aika hyvin puussansa, emme raaskineet luopua kuusesta aivan heti. Toki hieman nopeammin kuin yleensä. Joulukuusi on pakko olla, lähinnä varhaiskeski-ikäisten lasten vaatimusten johdosta. Itse arvostan joulusta lähinnä yöllä syömistä ja muuta ruoka- ja seurustelukulttuuria. Loput on lähinnä kärsimystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 26, 2021, 14:38:48
En tapa tarkoituksella eläimiä. Jos huoneessa on kärpänen tai itikka tai muu hyönteinen, jonka koen ongelmaksi, pyydystän sen vahingoittumattomana juomalasiin, jonka kannen suljen pahvinpalla, esimerkiksi teepussipaketista repäistyllä. Sen jälkeen kannan hyönteisen lasin sisällä ulos ja vapautan siellä. Kaikkia otuksia ei saa pyydystettyä tai jaksa pyydystää, joten niitä on vain sidettävä. Itikka on helppo, kärpänen joskus vaikea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 26, 2021, 20:30:53
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 26, 2021, 08:13:15
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 24, 2021, 15:35:43
Yhden ruokakaupan käsidesi haisee biojätteille. Välttääkseni löyhkää ruippasin käteen desiä peliautomaatin viereisestä pullosta. Jumankauta nyt tuoksun kuin "tuntematon kukka tropiikin"... Mutta sama tuoksupilvi olikin tuntunut jonkun mummelin läheisyydessä. Joten nyt tunnistan uhkapelaajat hajusta!

Tai sitten mummeli on tullut samaan tulokseen kuin sinä ja tykkää, että haistaa sinussa uhkapelaajan!

T: Xante

Toka eksäni niitä pelikoneita jaksoi rämpyttää... Eräänkin kerran kertoi kuinka oli ollut pelaamassa, kun tuli mummo ja potkaisi nilkkaan ja kivahti että lähdetkös siitä. Tästä minulle on jäänyt mielikuva että mummojen kanssa on hätää kärsimässä, kun he haluavat itse koneelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 26, 2021, 23:35:32
Onneksi en vienyt kesäkiikkua vielä poies. Sain tänään nauttia aurinkoisen lämpimästä iltapäivän lukuhetkestä itikoiden häiritsemättä. Ehkä myös huomenna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 27, 2021, 14:50:55
Katselin eilen Lauttasaaren kallioilta, kun ruotsinlaivat lähtivät ja Viron laivat saapuivat, ja taisi siellä näkyä Saksan laivakin menossa kohti Saksaa. Alkoi tehdä mieli matkalle, joten (itsekästä ajattelua eräiden mielestä kai, mutta mitä siitä) odotan jo innokkaana koronarokotuksia, jotta pääsen vaivattomammin lähtemään.

En ole huomannut tietoa Helsingin ja Tukholman välisen laivaliikenteen nykytilasta, joten olen luullut, etteivät laivat vieläkään liiku reitillä. Olen silloin tällöin katsonut Marinetrafficista tai Vesselfinderistä, missä laivat ovat, mutta ilmeisesti olen katsonut väärään aikaan, koska en ole saanut vahvistusta liikenteen alkamiselle.

Ensimmäinen vihje Helsingin ja Tukholmann välisen liikenteen jatkumiselle oli se, kun huomasin sattumalta, että Viking Linen sivulla mainostettiin Tukholman risteilyjä. Tällainenhan jäi minulta tekemättä maaliskuussa 2020, kun liikenne loppui, eikä maksetusta alennushintaisesta matkasta saanut hyvitystä. Googlailin hieman ja huomasin, että Viking Line oli aloittanut liikenteen jo heinäkuussa. Milloin lienee Silja aloittanut. Viking näyttää liikennöivän vain yhdellä laivalla.

Matkalle voisi siis jo vähitellen lähteä. Muutaman viikon päästä kenties.

Matkustelu on jäänyt hyvin vähiin kesän aikana. Tässä kuva viimeisimmältä matkalta. Minulle paikka oli ennen tuntematon, mutta useimmille kenties tuttu. Yli satatuhatta turistia on vieraillut siellä tänäkin kesänä.

https://i.ibb.co/tDbxS0H/Screenshot-2021-09-27-14-43-00.png
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 27, 2021, 18:48:34
https://yle.fi/uutiset/3-12116678

Tuossa jonkun sortin matkustajien tarkastamisesta. Paatit ainakin liikkuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 03, 2021, 10:59:12
Paljon oli pihlajanmarjoja tänä vuonna. Pohjoisesta tulivat linnut ja kylläpä heille maistui.

Pauke vain kuuluu, kun käyneitä marjoja syöneet etelänmatkaajat kännipäissään lentelevät ikkunoihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2021, 12:24:05
Täällä taas pihapihlajat on niin täynnä marjoja, että oksat ovat aivan notkollaan. Nyt odotamme, että lehdet putoaisi ennen kuin linnut tulevat. Kissoille on tuosta monelle päivälle hupia, kun kyttäävät parvekkeella lintuja pomppimassa marjoja syömässä.

Parin viime päivän aikana lehdot ovat kellastuneet ja nyt näyttää noita jo leijuvan maahan kevyessäkin tuulessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 08, 2021, 10:33:27
Kävin eilen tosiaan Redissä leffassa, ja sain suuntavaistoni täysin sekaisin. Kun viimein löysin Redistä oikealle bussipysäkille, oli bussi tietysti jo mennyt. Metron löytäminen on ollut simppeliä ja metrolla tulin sieltä pois tälläkin kertaa. Ennen koronaa kun tein työt toimistolla, joka oli metroradan varrella, tuli käytyä Redissä metrolla, joten se reitti on suhteellisen hyvin hallussa. Nyt kun yritin lähteä sieltä pois bussilla, niin eipä onnistunut. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla. Kun tuon reitin on muutaman kerran kulkenut, iskostuu reitti mieleen.

Huomasin tuosta kotimatkasta, niin reitin aloittaminen metrolla on jonkin verran hitaampi kuin bussilla aloittaminen.

Redi oli kyllä tosi kuollut. Tyhjää liiketilaa on siellä ihan perkeleesti. Toivottavasti se taas herää eloon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 08, 2021, 23:54:08
Missä päin Helsinkiä Redi on?

Aa, anteeksi nyt huomasin. Kalasatamassa, johon asutetaan niitä. Kummaa, ettei kiinnosta!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2021, 11:21:31
^
Mitähän "niitä" Toope tarkoittaa? Oletin, että ulkomaalaistaustaisia, kun sanoja on Toope. Mutta ei Kalasatama ainakaan vieraskielisten tilastossa ole ihan kärkeen päässyt.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 09, 2021, 11:31:55
Kävin eilen pullakahvilla Fazerin kuppilassa. Korvapuusti ja kahvi olivat yhteensä jotain 7-euroa. Ymmärsin, että kahvia sai santsata niin monta kertaa kuin halusi. Join itse vain kristilliset kaksi kuppia. Aika hyvät katteet pullakahvilla. Kahvissa ei valittamista ja korvapuustikin oli todella hyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2021, 14:10:40
^
Voi ei, vesi herahti kielelle, kun alkoi tehdä mieli korvapuustia. Eikä mitä tahansa korvapuustia, vaan ihan omin kätösin leivottuja. Ei kukaan osaa tehdä niin hyviä kuin minä. Siihen on hyvin yksinkertainen selitys. Laitan taikinaan rusinoita ja ripottelen vielä lisää rusinoita siinä vaiheessa, kun taikina on kaulittu levyksi ennen rullaamista. Eikä siinä vielä kaikki. Kanelisokeria käytän oikein reippaalla otteella niin, että sitä on riittävästi.

Ulkonäöltään nuo ei kyllä aina ole ihan maailman parhaita, mutta mitäpä sillä on väliä. Valoja voi aina himmentää, niin puutteet ei näy niin tarkasti.

Sitä ihmettelen, että miten ihmeessä jotkut pystyvät syömään korvapuustia haukaten puustin kyljestä  :o Korvapuusti syödään oikeaoppisesti niin, että lähdetään ulkokerroksesta avaamaan kierteitä ja syödään sitä mukaa, kun puustia saadaan purettua. Lopuksi jää sen mehevin sisäkierre, johon parhaassa tapauksessa osuu vielä useampi rusina. On kyllä niin hyvää, että pelkkä ajatuskin saa suun napsaamaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 09, 2021, 14:15:01
^
Oma viestini sai itsenikin pohtimaan, että josko leipoisin joku päivä pullaa ihan itse. Mikään ei voita tuoretta pullaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 09, 2021, 14:16:48
Minun joskus kauan sitten leipomani puustit olivat melko tiiviitä esityksiä. Johtuen varmaan paljosta voista, sokerista ja kanelista. Mutta sitäkin maukkaampia.

Parhaita ostopullia olen saanut Lidlistä. Kaikki muut ostopullat ovat olleet pettymyksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 09, 2021, 14:29:47
Tunnistan voin missä tahansa leivonnaisessa vastenmielisestä jälkimausta tai oikeammin jälkihajusta, jonka tuntee, kun mutrustaa suuta ja haistaa huuliaan. Eltaantunut rasvan lemu, yäk. Inhoan voita ja katson aina tuoteselostuksessa, onko onko ostoksessa sitä. Jos on, jätän tuotteen hyllyyn.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 09, 2021, 15:53:53
Lainaus käyttäjältä: https://twitter.com/GranlundMarkus/status/1446743985867874304Ja niille joiden mielestä pilkulla ei ole väliä:
- Armoa, ei kahleisiin!
- Armoa ei, kahleisiin!

Tää usein kuultu esimerkki - tai joku vastaava - olettaa mielestäni liikaa ihmisistä. Todellisuudessa he, joille pilkulla ei ole väliä, pilkulla ei ole väliä. He tulkitsevat kirjoitetun pilkulla tai ilman ja riippumatta pilkusta jommallakummalla tavalla, eivätkä ymmärrä, että toisellakin tavalla voisi sanotun ymmärtää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 09, 2021, 19:32:46
Taloudessamme on parin vuoden aikana heittäytynyt hankalaksi ja toimimattomaksi astianpesukone, pyykkikone, mikroaaltouuni, jääkaappi ja toinenkin jääkaapeistamme, imuri ja sähköhella. Ehjinä ovat pysyneet leipäkone, sauvasekoitin, yleiskone ja mehulinko - koska niitä ei käytetä, vaan ovat kaapeissa piilossa. Kaasugrilli paloi puhki, eikä sitä ole vielä uusittu.

Lisäksi käyttämäni päätietokone meni kaput ja televisio vaihdettiin isompaan. Pari kannettavaa pyörii vielä. Kännykät tuntuu pelaavan ikuisesti ja myös tablettitietokone (se on käyttämättä kuten leipäkone&co). Painepesuri jäätyi kuoliaaksi ja kolmesta polkupyörästä on kumit tyhjät. Paineilmakompressori, keskuspölynimuri ja akkuporakoneet pelittävät. Ruohonleikkuri on paska mutta se uusitaan ehkä ensi kesänä. Itselleni riittäisi niitto kerran kesässä, mutta vaimo on toista mieltä. Akkumoottorisaha toimii hienosti ja muutama lämpöpuhallinkin.

Autot ovat olleet aika ongelmattomia jo pari vuotta, tosin yhden vein romuttamolle* ja yksi on melkein uusi. Sähköpyörällä on tullut paljon liikuttua.

* Itse asiassa, sekin oli ihan ok kunnossa muuten mutta ohjaustehostin vuoti öljyä ja jakopääkilkkeet olisi pitänyt uusia. Koska se oli jo melkein 20v vanha ja remontit olisi maksaneet yli tonnin ja dsl-vero jotain 600e vuodessa, ei nähty aiheelliseksi huoltaa. Sääli, sillä alle 6 litraa sadalla ja kone oli ihan käyttökelpoinen muuten. Penkitkin oli priimat istua vielä vaikka 400tkm takana.

Melko paljon ihminen luulee tarvitsevansa kaikenlaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - lokakuu 09, 2021, 21:14:27
Tänään on ilmeisesti John Lennonin syntymäpäivä (ellen väsyneenä nähnyt väärin). Muistikuvani mukaan hän on syntynyt 1940, eli jos olisi elänyt olisi nyt 81 v. Miltähän vanha hippi näyttäisi sen ikäisenä...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 09, 2021, 21:56:48
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 09, 2021, 21:14:27
Tänään on ilmeisesti John Lennonin syntymäpäivä (ellen väsyneenä nähnyt väärin). Muistikuvani mukaan hän on syntynyt 1940, eli jos olisi elänyt olisi nyt 81 v. Miltähän vanha hippi näyttäisi sen ikäisenä...?
Luultavasti olisi vielä tehnyt musiikkiakin, kun bändikaveri McCartney soittaa vielä nykyisinkin 79-vuotiaana.
Lennonin tappaja ei ilmeisesti vieläkään pääse vapaaksi, yrittää joka vuosi.
https://www.thesun.co.uk/news/12509155/john-lennon-killer-denied-parole-for-eleventh-time/ (https://www.thesun.co.uk/news/12509155/john-lennon-killer-denied-parole-for-eleventh-time/)
En sääli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 09, 2021, 21:59:09
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 09, 2021, 15:53:53
Lainaus käyttäjältä: https://twitter.com/GranlundMarkus/status/1446743985867874304Ja niille joiden mielestä pilkulla ei ole väliä:
- Armoa, ei kahleisiin!
- Armoa ei, kahleisiin!

Tää usein kuultu esimerkki - tai joku vastaava - olettaa mielestäni liikaa ihmisistä. Todellisuudessa he, joille pilkulla ei ole väliä, pilkulla ei ole väliä. He tulkitsevat kirjoitetun pilkulla tai ilman ja riippumatta pilkusta jommallakummalla tavalla, eivätkä ymmärrä, että toisellakin tavalla voisi sanotun ymmärtää.
Pilkunnainnilla on väliä, kysy vaikka syyttäjä Raija Toiviaiselta, joka tuomitsee poliittisin perustein jättäen toisia tuomitsematta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 09, 2021, 23:13:43
Pihahommat, lehtien ym keruu, on pitänyt keskeyttää jo kahdesti yllättävän ongelman takia: Itikat käy kimppuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 09, 2021, 23:34:34
Ymmärrän vodkatamponin perseessä:
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/2a91f64a-d979-4b3e-8425-56b2738da4ce (https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/2a91f64a-d979-4b3e-8425-56b2738da4ce)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2021, 09:29:57
Olisi todella mielenkiintoista tietää, mistä tulee se melko hiljainen "ovikellon ääni", joka aina silloin tällöin herättää niin ansiokkaasti, että peitot lentää ja kissat pelästyy. Tänään oli taas tuollainen aamu. Kyllähän heti sen tajusin, että se oli taas tuollainen haamuääni, mutta oli pakko käydä ovisilmästä kurkistamassa. Ei näkynyt eikä kuulunut ketään, joten ei ollut lähinaapureidenkaan vieraista kyse klo 8 aamulla.

Vaikka olen miten miettinyt, en keksi mistä se voi tulla. Samanlaista ääntä ei ole puhelimeni äänissä käytössä ja on tarkistettu, että miten ilmoituksia ei puhelimeenkaan ole tullut. Kissatkin oli nukkumassa, joten niidenkään puuhista ei ääni ole voinut tulla. Eihän tuossa sinällään sen kummempaa tapahtunut. Oli aikakin herätä, mutta tuollaiseen säikähdykseen ei ole kiva herätä, kun siitä joskus kehittyy päänsärky. Onneksi ei tällä kerralla.

Muistaakseni joku muukin on sanonut kokeneensa tuollaisia ovikelloherätyksiä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 10, 2021, 11:21:28

Edellisellä vuosituhannella minullekin on uneen tupsahtanut tuolloin tällöin säpsäyttävä ovikellon ääni, jota on mentävä ovisilmästä katsoman, ettei ole ketään oven takana. Kaipa yllättävä ovikelloääni on joskus tapahduttuaan unien ohjelmavarastoon mennyt.

Tällä vuosituhannellakin sattui, että talon putkiremontin aikaan ennen oman asuntoni saneerausta myöhäisaamusella heräsin siihen että ihan kuin ovikello olisi soinut ja vaikutelmaa mutusteltuani lähdin ulko-ovelle tarkistamaan soiton todellisuutta. Ja yllätyksekseni eteisessä oli nuori mies vesihanapakkaus kädessä mutisten että tänne piti hana vaihtaa. Sellaisesta tarpeesta ennen huoneiston remonttia en ollut kuullut. Oli sitten kännykällä soittavinaan ja pyysi anteeksi että ihan toiseen paikkaan hanaa pitikin viedä. Ei remonttimiehillä pitänyt yleisavaimia olla käytössä vaan työnjohtajien tarvittaessa käydä tekijöille ovi avaamassa. Minulle jäi vaikutelma, että hanapakkaus kädessä oli vain tekosyy käydä katselemassa millaista mahdollisesti mielenkiintoista tavaraa ihmisillä on kotonaan. Työkalujakaan ei ollut matkassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - lokakuu 10, 2021, 11:28:39
Olemattomia soittoja on tullut kuultua aamuisin/aamuöisin, ja jokin aika sitten taisi olla semmoinen metakka kuin oveen olisi hakattu. Kissani viettävät yön olohuoneen/eteisen/keittiötilan puolella, eli minä olen makuuhuoneeseen oven taakse vetäytyneenä. Enkä sieltä lähde kuin tulipalon tullen, jos on yö. Tuollaisen metakan jälkeen olisi olettanut että kissat ovat kaataneet jotain metelillä, mutta mitään ei ollut missään sen oloisesti, eli mielikuvitusta taas sekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 10, 2021, 11:41:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 10, 2021, 11:28:39
Olemattomia soittoja on tullut kuultua aamuisin/aamuöisin, ja jokin aika sitten taisi olla semmoinen metakka kuin oveen olisi hakattu. Kissani viettävät yön olohuoneen/eteisen/keittiötilan puolella, eli minä olen makuuhuoneeseen oven taakse vetäytyneenä. Enkä sieltä lähde kuin tulipalon tullen, jos on yö. Tuollaisen metakan jälkeen olisi olettanut että kissat ovat kaataneet jotain metelillä, mutta mitään ei ollut missään sen oloisesti, eli mielikuvitusta taas sekin.

"Aivot" temppuilevat, jos niiden mielestä ei ole ärsykkeitä ulkopuolisena , ne saattavat "kokeilla" vieläkö aistikoneisto toimii ja tuottaa myös sisäsyntyisiä aistimuksia. Onko niitä sitten aiheellista kutsua aistiharhoiksi, kun ne "kuulijansa mukaisesti ovat todellisia.

Jos nyt tämän maailman kuulijatkaan ovat todellisia, muuten kuin liitettynä isompaan yhteyteen, eli maailmaan, josta kaikki aistimukset ovat peräisin- myös ne muistin muokkaamat herätteet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 10, 2021, 11:59:52
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 10, 2021, 11:21:28
Tällä vuosituhannellakin sattui, että talon putkiremontin aikaan ennen oman asuntoni saneerausta myöhäisaamusella heräsin siihen että ihan kuin ovikello olisi soinut ja vaikutelmaa mutusteltuani lähdin ulko-ovelle tarkistamaan soiton todellisuutta. Ja yllätyksekseni eteisessä oli nuori mies vesihanapakkaus kädessä mutisten että tänne piti hana vaihtaa. Sellaisesta tarpeesta ennen huoneiston remonttia en ollut kuullut. Oli sitten kännykällä soittavinaan ja pyysi anteeksi että ihan toiseen paikkaan hanaa pitikin viedä. Ei remonttimiehillä pitänyt yleisavaimia olla käytössä vaan työnjohtajien tarvittaessa käydä tekijöille ovi avaamassa. Minulle jäi vaikutelma, että hanapakkaus kädessä oli vain tekosyy käydä katselemassa millaista mahdollisesti mielenkiintoista tavaraa ihmisillä on kotonaan. Työkalujakaan ei ollut matkassa.
No huh. Itse olisin tuollaisessa tilanteessa pelästynyt kovasti. Onneksi asuin koko talon putkirempan ajan muualla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 10, 2021, 12:04:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 10, 2021, 09:29:57
Muistaakseni joku muukin on sanonut kokeneensa tuollaisia ovikelloherätyksiä?
Hämärästi muistelen kokeneeni ovikelloherätyksen. Toinen kummallinen omien aivojen tuottama unenaikainen tai oikeastaan nukahtamisen aikainen kummallinen aistimus tai ajatus on, että isäni ja joskus sekä isä että äiti ovatkin asunnossani yötä tai läsnä. Ovat molemmat kuolleet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 11, 2021, 10:02:39
Hetki sitten käynnistyi digitaalinen asuntokauppa ja Kampin Trump on pian historiaa. Kun remppavastike alkoi juosta, lainaa ei enää herunut ja jäin vielä kesällä työttömäksi, tuli nopea lähtö. Kaiken kukkuraksi menetin 7000 euroa tuloksettomiin yrityksiin erottaa asunnosta yksiö, mutta 7 tonnia on pikkuhinta siitä ilosta, että sain haukkua suunnittelu- ja isännöitsijätoimistot paskoiksi.

Korona-aika oli meikäläiselle mannaa, kun festarit ja typerät kulttuuritapahtumat peruttiin ja ihmiset sumputettiin koteihinsa runkuttelemaan. Uimahallien sulkeminen oli toki katastrofi, mutta siirryin ensin ulkouimalaan ja sen jälkeen vuokrasin Espoosta omaa rataa ja lopulta koko halliakin pari kertaa.

Naisia änkeää ovista ja ikkunoista, mutta ei siitä iloa ole, kun enää vain Annimari Korte näyttää nätiltä. Muut naiset eivät näytä oikein miltään ja on tuota impotenssiakin alkanut olla.

Olin puolitoista vuotta vilkaisematta tänne ja oletin tämän kokeneen samanlaisen hiljaisen kuoleman kuin Seniilin Läskimooseksen isännöimä Kapea Näkökulma, mutta onhan täällä jotain pähkäilyä vielä. Jaska Piilorunkku Jokunenkin näyttää olevan paikalla.

Positiivista on kertsin ja Rentun nahistelu ja Kopekin aina laadukkaat viestit, mutta se ei riitä, että alkaisin kunnolla viestitellä tänne, joten admin poistakoon nikkini,  kunhan hetken kuluttua olen pistänyt novelliketjun alkuun ja toivottavasti jatkatte sitä. Viikon Hyvä Tyyppi-kisakin menetti merkityksensä,,kun pian Jatkumon loppumisen jälkeen pöytään iskettiin täydellinen suoritus:
www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec3a8864-e6d6-4f95-959c-4f55524c4a90

Mutta olisittepa nähneet, miten Kampin Trumpin asunto kävi kaupaksi! Näyttöön tuli semmoinen ryysis, että välittäjäkin ihmettelin ja kaikki tarjoukset ylittivät pyyntihinnan paitsi alakerran ikämies yritti ostaa puoleen hintaan. Itse kaupanteossa möhläsin, kun hyväksyin korkeimman tarjouksen ja lähdin saunaan varttia ennen kuin määräaika umpeutui ja joku tarjosi viime minuutilla 35 tonnia enemmän.

Kova paikka lähteä, mutta ehkä aika on oikea, kun muutoksen tuulet puhaltavat. Vanha kaarti alkaa olla haudan partaalla ja homopari rillaa pihalla. Ympäristökin muuttuu, kun lopultakin autotallit puretaan ja piharakennus nousee tilalle ja läheinen Hietalahdenrantakin myllätään uusiksi. 4 sukupolvea meitä tässä rapussa kerkisi asua.

Ehkä tästäkin selviän hengissä, kun kierrän Bermudan kolmiota uuden asunnon ,mökin ja Lahdessa asuvan sussun luona.

Hyvät ihmiset, tehkää vielä kerran kunniaa Majurille, joka kohta ratsastaa elämänsä auringonlaskuun :'(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 11, 2021, 10:18:39
Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää kaikille tytöille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 11, 2021, 10:29:19
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 11, 2021, 10:02:39

Ehkä tästäkin selviän hengissä, kun kierrän Bermudan kolmiota uuden asunnon ,mökin ja Lahdessa asuvan sussun luona.

Tilanteesi on aivan loistava! Ei töitä, asuntorahat tilillä, mökki lähellä ja sussu kaukana toisessa kaupungissa. Voiko mies enää enempää toivoa. Seksuaalisen halun väheneminenkin on pelkkää plussaa. Ei tule tehtyä häpeällisiä vonkausyrityksiä ja aikaakin jää enemmän todella tärkeille asioille kuten lonkeron juomiselle mökkisaunassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - lokakuu 11, 2021, 10:36:52
Sopiva lääkitys vie halutkin. Syksyn myötä tietenkin fibrokipuni pahenevat tai lisääntyvät, ja kun kiskon siihen Triptyliä, ei jaksa kiinnostaa oikein yhtään mikään. Sellainen kiva plääh-fiilis vaan kokoajan. Muitakin lääkkeitä on olemassa, mutta niillä on omat sivuvaikutuksensa. Kuten esim. sellainen että lihoisi 20 kg - niin moni on puhunut tuosta, että ei kiinnosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 11, 2021, 11:13:58
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 11, 2021, 10:02:39
Hyvät ihmiset, tehkää vielä kerran kunniaa Majurille, joka kohta ratsastaa elämänsä auringonlaskuun :'(.

Salut! Älä nyt kuitenkaan vielä heitä kirvestä kaivoon. Kyllä netti toimii Lahessakin (kuten paikalliset sanovat).

Mutta hienoa, että asiat ovat mallillaan. Pysy kanavalla, sen miltä sussun käsittelyltä ehdit.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 11, 2021, 11:22:34
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 11, 2021, 10:29:19
Seksuaalisen halun väheneminenkin on pelkkää plussaa. Ei tule tehtyä häpeällisiä vonkausyrityksiä ja aikaakin jää enemmän todella tärkeille asioille kuten lonkeron juomiselle mökkisaunassa.

Minä ymmärsin kirjoituksesta, että haluja olisi, mutta kyky alkaa hiipua. Hankala välivaihe.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 11, 2021, 11:33:16
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 11, 2021, 11:22:34
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 11, 2021, 10:29:19
Seksuaalisen halun väheneminenkin on pelkkää plussaa. Ei tule tehtyä häpeällisiä vonkausyrityksiä ja aikaakin jää enemmän todella tärkeille asioille kuten lonkeron juomiselle mökkisaunassa.

Minä ymmärsin kirjoituksesta, että haluja olisi, mutta kyky alkaa hiipua. Hankala välivaihe.

Molemmat on hiipunut, mistä sussu ei tykkää yhtään >:(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 12, 2021, 12:34:19
Asiakasjärjestelmästä löytyi kaksi bugia. Hiukka joutu selvitteleen, mutta sain tänään korjattua molemmat. Kuten suurin piirteen aina ennenkin, ongelmat olivat varsin simppeleitä ja ilmeisiä, joskin simppeliys ja ilmeisyys paljastuvat aina vasta jälkikäteen. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 12, 2021, 14:39:26
Sainpas tänäänkin käytyä haravoimassa pihan, vaikka koko päiväksi oli ennustettu sadetta. Eipä satanut koko päivää ja jopa aurinko pilkahtelee välillä.

Nyt on pihlajista jo kaikki lehdet varisseet ja nyt odottelemme lintuja kännäämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 12, 2021, 23:54:11
Vein tänään rikki menneen autoradion Tokmanille siinä epävarmassa toiveessa, takuusta olisi jotain hyötyä. Laite on ostettu vajaa kuukausi sitten, ja se ehti olla käytössä yhteensä noin puolitoista tuntia ennen kuin se kärähti. Yleensä hukkaamme kuitit, joten takuut eivät ole voimassa. Tämän laitteen kohdalla kuitti kuitenkin löytyi.

Pessimistinä arvelen, että takuu ei korvaa vikaa, joka katsotaan jollakin tavalla itse aiheutetuksi. Radion johdot ovat ehkä olleet jotenkin väärin. En tiedä, mitä ne keksivät.

Laitteessa oli huoltotakuu, joten se lähetettiin jonnekin. Myyjä kysyi puhelinnumeroani, enkä tietenkään muistanut sitä. Sanoin, että tulen kertomaan sen kohta ja menin  johonkin syrjempään kirjoittamaan WhatsApp-viestejä lähihenkilöille, joilta kysyin puhelinnumeroani. Olen kysynyt sitä ennenkin, mutta vastaukset ovat hävinneet jonnekin WhatsAppin viestivirtaan. Etsin kyllä niitä. Pitäisi kirjoittaa numero lapulle, joka olisi kännykkäkotelossani. Joskus se on ollutkin.

Kukaan ei lukenut viestejäni, joten aloin jo soitella, kunnes vihdoin sain numeron, jonka kävin ilmoittamassa kassaihmiselle. Ostoskeskuksen ulko-ovella muistin, että olin jättänyt silmälasini "veikkauspöydälle", jonka ääressä viestejäni kirjoitin. (kirjoitin tuohon ajatuksissani, että "kännykät").

Tuollaiset tilanteet stressaavat minua.

Tässä vanhempia viestejäni aiheesta. Radion hankkiminen autoon on ottanut koville. Miten se voikin olla näin hankalaa.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,443.msg106180.html#msg106180

https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg107515.html#msg107515

https://kantapaikka.net/index.php/topic,118.msg108450.html#msg108450

https://kantapaikka.net/index.php/topic,443.msg108591.html#msg108591
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 13, 2021, 00:03:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 12, 2021, 23:54:11
Myyjä kysyi puhelinnumeroani, enkä tietenkään muistanut sitä. Sanoin, että tulen kertomaan sen kohta ja menin  johonkin syrjempään kirjoittamaan WhatsApp-viestejä lähihenkilöille, joilta kysyin puhelinnumeroani. Olen kysynyt sitä ennenkin, mutta vastaukset ovat hävinneet jonnekin WhatsAppin viestivirtaan. Etsin kyllä niitä. Pitäisi kirjoittaa numero lapulle, joka olisi kännykkäkotelossani. Joskus se on ollutkin.

Mulla on aina puhelimeni yhteystiedoissa myös oma puhelinnumeroni. On nimittäin minullakin joskus lyönyt tyhjää, ja silloin siitä tiedosta on hyötyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 13, 2021, 00:09:24
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 13, 2021, 00:03:45

Myyjiä on, useimmiten lopetan puhelun saman tien. Yleensä en vastaa tuntemattomiin numeroihin, ellen odota puheluja. Jos on tärkeää asiaa, sitten tulee tekstari. En puhu myyjille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 13, 2021, 08:25:09
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 13, 2021, 00:09:24
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 13, 2021, 00:03:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 12, 2021, 23:54:11
Myyjä kysyi puhelinnumeroani, enkä tietenkään muistanut sitä. Sanoin, että tulen kertomaan sen kohta ja menin  johonkin syrjempään kirjoittamaan WhatsApp-viestejä lähihenkilöille, joilta kysyin puhelinnumeroani. Olen kysynyt sitä ennenkin, mutta vastaukset ovat hävinneet jonnekin WhatsAppin viestivirtaan. Etsin kyllä niitä. Pitäisi kirjoittaa numero lapulle, joka olisi kännykkäkotelossani. Joskus se on ollutkin.

Mulla on aina puhelimeni yhteystiedoissa myös oma puhelinnumeroni. On nimittäin minullakin joskus lyönyt tyhjää, ja silloin siitä tiedosta on hyötyä.
Myyjiä on, useimmiten lopetan puhelun saman tien. Yleensä en vastaa tuntemattomiin numeroihin, ellen odota puheluja. Jos on tärkeää asiaa, sitten tulee tekstari. En puhu myyjille.

Luetko, Toope, viestejä joihin vastaat?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 13, 2021, 09:05:45
^
Olihan siinä luettu ainakin kaksi sanaa edeltävistä viesteistä :D

Olipa vähällä ettei aamupuurot purskahtaneet näppikselle taas tuosta "hyvää päivää - kirvesvartta" vastauksesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 13, 2021, 09:25:38
Ei se kyllä usein muillakaan mitenkään tavatonta ole, että luetaan muutama omassa mielessä pyörivä avainsana ja tulkitaan sitten loput.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 13, 2021, 18:01:48
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 12, 2021, 23:54:11
...Myyjä kysyi puhelinnumeroani, enkä tietenkään muistanut sitä. Sanoin, että tulen kertomaan sen kohta ja menin  johonkin syrjempään kirjoittamaan WhatsApp-viestejä lähihenkilöille, joilta kysyin puhelinnumeroani. Olen kysynyt sitä ennenkin, mutta vastaukset ovat hävinneet jonnekin WhatsAppin viestivirtaan. Etsin kyllä niitä. Pitäisi kirjoittaa numero lapulle, joka olisi kännykkäkotelossani. Joskus se on ollutkin. ...

Ei tullut mieleesi katsoa puhelinnumeroasi oman puhelimesi WhatsAppista, kun sellainen puhelimessasi on?

- Avaa WhatsApp
- Napauta yläoikealla kolmen pisteen valikkoa ("Lisää") ja avaa sieltä Asetukset
- Ylimpänä on kuvasi ja nimesi. Napauta kuvaa tai nimeä, Profiili aukeaa . Siinä on nimesi, tervehdyksesi ("Hey! I am using WhatsApp." tms.) sekä puhelinnumerosi, joka on WhatsAppissa tunnisteesi.

Mitenkö tällaiset voi tietää? Hakee hakukoneella kun tulee ensmmäisen kerran tarve.

Myös puhelimen Asetuksissa kohdassa Tietoja puhelimesta on pari paikkaa joissa puhelinnumero voi olla, mutta ainakaan minulla ei ole siellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lognessa - lokakuu 13, 2021, 23:41:50
Whatsapp, olen epäieilevä suheteesi. Puhelimessani on virusturva, mutta kuten tiedät, saat minulta kaiken ja se alkaa areveluttaa. Miksi ihmeessä kello 4 aamuyöllä joku rikkaan näköinen mies herätti viestillä "Hello". Puhelinnumero tuli 06 kaukaisuudesta. En vastannut tietenkään. Seuraavana päivänä soittoja samoista 06 alkuisista numeroista, en reagoinnut, Häirintä lopahti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 15, 2021, 00:36:30
Ärtymystä ja surua. Joskus iltapäivällä lattialla levätessä kuulin "bonk" ylhäältä, kuin katto olisi ollut lasia. Aivan outoa. Mutta korva erehtyi suunnasta. Illemmalla kun paistoin lettuja niin löytyi eteisestä kuollut komea talitintti penkillä olevan rasian päältä ikkunan vierestä. Ovi oli jossain välissä jäänyt pidemmäksi aikaa auki ja tintti lentänyt eteiseen ja sitten lasiin. Olin just parisen päivää aiemmin alkanut ruokkia tinttejä. Olisko tintti toivonut lisää jyviä eteisestä?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 15, 2021, 09:01:30
^
Juuri tähän aikaan vuodesta pikkulinnuilla on kai pyrkimystä päästä sisätiloihin. Itselläni on kahdelta aikaisemmalta vuodelta FB:ssä samalle viikolle osuva merkintä sisälle pyrkivästä tintistä. Näistä toinen olikin melkoinen operaatio, sillä tintti pääsi makuuhuoneeseen asti, eli mahdollisimman pitkälle parvekkeesta. Siellä en saanut nopeasti kuin tuuletusikkunaa hiukan rakosilleen eikä tintti siitä ymmärtänyt mitenkään mennä. Lopulta pyysin vävyn avuksi ja hän onnistui sen saamaan lopulta ulos.

Toinen tapaus tuli vain parvekkeelle ja oli helpompi vapauttaa, kun sain avattua parvekelasin, josta se pian ymmärsi poistua.

Tosiaan, parvekelasit minulla on aina kiinni, kun kissat käyvät parvekkeella olevan kukkahyllyn päältä katselemassa maisemia niin pitkään, kun pidän parvekkeen ovea auki. Tintit tulevat vedenpoistoputken kautta parvekkeelle, mikä minusta on aika outoa. Putki on noin viitisen senttiä halkaisijaltaan ja ehkä noin 25 cm pitkä, eli melkoisen tunnelin läpi tipu joutuu kulkemaan.

Ensimmäisessä tapauksessa parvekelasi oli hiukkasen rakosillaan, joten lintu siitä pääsi helposti tulemaan, mutta jälkimmäinen tapaus tuli kyllä tunnelia pitkin. Kun tunnelia ei saa kiinteästi tukkia, niin tukin sen muovipussiin laitetuilla kivillä, joita sattui olemaan kukkaruukkujen salaojitusta varten. Kiersin pussin nyytiksi ja laitoin aukon eteen.

Nyt tänä syksynäkin oli taas lintu parvekkeella, tällä kertaa varpunen. Menin avaamaan sille parvekelasia, kun se pelästyi ja pyrähti karkuun kasvien lehvästön alapuolitse ja katosi kokonaan. Siellä oli yllättäen putken suu avoinna ja sieltä se oli tullut ja nyt livahti vapauteen. Kissat olivat riipineet estettä sen verran, että se oli siirtynyt paikaltaan. Olivat kai ottaneet sen haasteena, joten nyt pitää keksiä joku parempi este siihen. Sellainen, joka ei kissoja kiinnosta. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 15, 2021, 10:30:21
Vittu. Kerkesin ostaa leffaliput tälle illalle ja sit selvisi, että huomiset birskeet on siirretty tälle illalle. Nyt on tenka på. Jos menen leffaan, pääsen mukaan illanviettoon vasta joskus tosi myöhään. Jos taas jätän leffan väliin, menee 15 euroa hukkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 15, 2021, 10:40:13
^
Eikä mitä, taskumatti mukaan ja tissuttelet siinä leffaa katsoessa pohjat, niin olet hyvässä vauhdissa, kun pääset bilepaikalle etkä edes huomaa, että olet myöhään päässyt mukaan. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 15, 2021, 10:49:45
Lainaus käyttäjältä: Lognessa - lokakuu 13, 2021, 23:41:50
Whatsapp, olen epäieilevä suheteesi. Puhelimessani on virusturva, mutta kuten tiedät, saat minulta kaiken ja se alkaa areveluttaa. Miksi ihmeessä kello 4 aamuyöllä joku rikkaan näköinen mies herätti viestillä "Hello". Puhelinnumero tuli 06 kaukaisuudesta. En vastannut tietenkään. Seuraavana päivänä soittoja samoista 06 alkuisista numeroista, en reagoinnut, Häirintä lopahti.

Ilmeisesti siis Whatsapp puhelu- tuntemattomalta.  Ellei se numero ole omassa osoitekirjassa, on se, ehkä jonkun toisen joka on sinun kanssasi puhe"väleissä ryhmissä tai muuten.  Harvemmin kaiketi noihin suljettuihin linjoihin muuten pääsee sisälle.
Soittajan osoitekirjaan se ainakin on ilmeisesti jostakin eksynyt.

Sitä tuskin "ohjelman omistajakaan katsoisi suopeasti, jos kaikenlaista "mainostajaa" ulkopuolelta seikkailisi heidän apajillaan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 15, 2021, 11:04:37
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 15, 2021, 10:40:13
^
Eikä mitä, taskumatti mukaan ja tissuttelet siinä leffaa katsoessa pohjat, niin olet hyvässä vauhdissa, kun pääset bilepaikalle etkä edes huomaa, että olet myöhään päässyt mukaan. :D

:D kerran ollu leffassa vastaavassa tilanteessa siten, että tissuttelin samaan aikaan pohjia. Leffaan en jaksanut tuolloin keskittyä ollenkaan eikä leffasta jäänyt juuri minkäänlaista muistikuvaa. Tietäen tämän, en uskalla ottaa riskiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 15, 2021, 11:22:33
^
Paitsi, että pitää käydä kysymässä leffassa, voiko jo ostetun lipun siirtää esimerkiksi huomiselle. On nimittäin leffateatterin faq:ssa sellainen vaikutelma, että ajankohdan siirto onnistuisi jo ostetuille lipuille:

Lainaus käyttäjältä: https://www.finnkino.fi/faqJos sinulle on sattunut näytöksen valinnassa virhe ja olet ostanut liput väärään näytökseen, voit korjata asian peruuttamalla tai vaihtamalla liput Finnkinon teatterin lippukassalla ennen sitä näytöstä, johon olet liput ostanut. Liput voi perua myös sähköpostitse ennen näytöksen alkua osoitteessa asiakaspalvelu@finnkino.fi. Liitä viestiin mukaan ostosi numero tai lipun sarjanumero. Huom. Jos osto on tehty sarjalipulla, yrityslipulla ja hyvityslipulla, joka ei enää lipun vaihtamisen hetkellä ole voimassa, voi näytöstä vaihtaa vain alkuperäisen näytöspäivän muihin näytöksiin.

Olen ostanut leffan sarjalipulla, jonka pitäisi olla voimassa huomennakin. Tosin olen onneksi heittänyt kyseisen sarjalipun taloyhtiömme jätteenkeräykseen, että en sitten tiedä, onnistuuko siirto ilman alkuperäistä tsettiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 15, 2021, 13:43:52
^
Jos ei onnistu vaihtaminen, ota vain tarpeeksi pieni taskumatti mukaan, sellainen joka (korjattu sana) takaa vain sopivan kevyen salonkikännin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 15, 2021, 15:33:26
Alko myy leffaan ja povariin sopivia muovipulloja esim.
https://www.alko.fi/tuotteet/101486/Jaloviina-muovipullo/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 15, 2021, 16:24:15
^ Mä luultavasti menisin aivan tillin tallin tuollaisesta puolen litran pänikästä, jos kokonaan huitaisisin. Eikös siellä ole niitä pikkupullojakin, oiskohan desin, tai ainakin pienempiä? (Strohia ei kyllä kannata ottaa, vaikka pieni onkin taskumatiksi. On sen verran tujua (70%)?)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 15, 2021, 17:04:19
Saatanan juopot. Edes leffaan ei voi mennä, ettei putki vaan katkea  :D

Sain siirrettyä elokuvan toiseen kertaan, joten just kävin hakemassa laatikollisen sitä ihteään ja matkaan paraikaa illanistujaisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 15, 2021, 17:30:26
Yritettiin vaan ratkaista sun ongelma eli joko-tai-tilanne.

Hitsi, nyt alkoi tehdä mieli viskiä lasin pohjalla, mutta enpä viitsi vaivautua Alkoon. Korona-aikaan olen tainnut käydä kaksi kertaa. Ei ollut hyvä valinta kumpikaan kerta, kun pahensi vaan masista molemmilla kerroilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 15, 2021, 21:14:03
Tänään tein inventaarion pakastimessa ja vielä on valmiita ruokia syötäväksi noin pariksi viikoksi. Tuohon ei ole laskettu kalapuikkoja ja ranuja, vaan pelkästään omin käsin värkätyt ruuat.

Sen jälkeen voin sitten alkaa kokkailla taas. Oikeastaan odotan sitä melkoisella innolla, koska on muutamia ideoita ruuista, joita en ole aikoihin valmistanut. Nyt on pari viikkoa aikaa tehdä listaa, jotta en taas unohda noita :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 15, 2021, 23:23:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 15, 2021, 21:14:03
Tänään tein inventaarion pakastimessa ja vielä on valmiita ruokia syötäväksi noin pariksi viikoksi. Tuohon ei ole laskettu kalapuikkoja ja ranuja, vaan pelkästään omin käsin värkätyt ruuat.

Sen jälkeen voin sitten alkaa kokkailla taas. Oikeastaan odotan sitä melkoisella innolla, koska on muutamia ideoita ruuista, joita en ole aikoihin valmistanut. Nyt on pari viikkoa aikaa tehdä listaa, jotta en taas unohda noita :)
Minäkin pidän aina pakkasessa aineksia tulevia ruokailuja varten. En pakasta ruokia juurikaan, mutta raaka-aineita kyllä. Hyvän lihan kera toki sitten löytyy lisukkeita.

- - -

Asiasta toiseen, oli muuten aika hurja uni eilen. Luin tuosta Norjan jousiampujasta pari päivää sitten ja itse näin eilen kummaa unta siitä, että menneisyyden tyttöystävän kanssa olimme hankkimassa jousipyssyjä, kun piti ilmeisesti metsästää jotakin pahaa... Jokin tosiaan uhkasi, vain jousipyssyt tehoaisivat, tuon blondin kanssa...?! Noin nuo uutiset tulevat alitajuntaan...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 16, 2021, 12:47:36
Nyt on sit rapula.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2021, 12:55:32
^
Hyvin ehdit sitten bileisiin, mutta kävitkö leffassa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 16, 2021, 13:09:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 16, 2021, 12:55:32
^
Hyvin ehdit sitten bileisiin, mutta kävitkö leffassa?

Juu ehdin. Kävin kyllä eilen päivänäytöksessä katsomassa piirretyn, mutta en sitä toista elokuvaa. Tänään on tarkoitus mennä katsomaan tuo eiliseltä siirretty elokuva.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 16, 2021, 13:26:25
^Muista ottaa taskumatti mukaan  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - lokakuu 16, 2021, 16:29:44
Nyt syö kyllä miestä. Yli kaksi vuotta kestäneen mankumisen jälkeen pitäisi lähteä vihdoin viimein Tallinnaan kyläilemään, niin eikö perkele koronatilanne ole taas sielläkin kaikkein kuumottavimmillaan. Tuskinpa se tässä parissa viikossa laantuu, eli joudun ehkä jälleen perumaan jo luvatun ja sovitun visiitin. En ole itsestäni niinkään huolissani vaan siitä, että jos sitten takaisin Suomeen palattuaan tartuttaisikin muita, enkä todellakaan aio olla se edesvastuuton idiootti, joka toisi viruksen mukanaan mm. työpaikalle.

Mikäli reissun tekisi (Omalla autolla ja massoja vältellen), pitäisi mennä heti maanantaina testiin. Julkisella puolella ei niitä enää rokotetuille edes tehdä, ja yksityisellä lasku testauksesta on 120 euroa. Sitten pitäisi vielä odottaa testitulos, ennen kuin on kontaktissa yhtään kehenkään, saati että menisi ennen tuloksen saamista töihin.

Toisaalta olen kyllä ajatellut, että virus pyyhältää lopulta ajan saatossa koko populaation läpi, ja teoriassa nyt olisi paras hetki sairastaa tauti pois, jos/kun on sairastaakseen. Rokotteiden teho on tällä hetkellä optimi, mutta aikaikkuna sulkeutuu jo puolessa vuodessa toisen rokotteen saamisesta.

Vetää kahtaalle. Haluttaisi kovasti käydä, mutta järki sanoo jälleen "ei".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 16, 2021, 17:20:11
Lainaus käyttäjältä: Aave - lokakuu 16, 2021, 16:29:44
Toisaalta olen kyllä ajatellut, että virus pyyhältää lopulta ajan saatossa koko populaation läpi, ja teoriassa nyt olisi paras hetki sairastaa tauti pois, jos/kun on sairastaakseen. Rokotteiden teho on tällä hetkellä optimi, mutta aikaikkuna sulkeutuu jo puolessa vuodessa toisen rokotteen saamisesta.

Rokotteen teho on ehkä optimi itsellesi, mutta ei esim. riskiryhmille, joiden rokotuksesta on voinut jo kulua se 6 kk.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 16, 2021, 19:30:38
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 15, 2021, 10:49:45
Ilmeisesti siis Whatsapp puhelu- tuntemattomalta.  Ellei se numero ole omassa osoitekirjassa, on se, ehkä jonkun toisen joka on sinun kanssasi puhe"väleissä ryhmissä tai muuten.  Harvemmin kaiketi noihin suljettuihin linjoihin muuten pääsee sisälle.
Soittajan osoitekirjaan se ainakin on ilmeisesti jostakin eksynyt.

Sitä tuskin "ohjelman omistajakaan katsoisi suopeasti, jos kaikenlaista "mainostajaa" ulkopuolelta seikkailisi heidän apajillaan.
Kyllä ihan WhatsAppissakin voi lisätä mitä vain numeroita oman puhelimensa osoitekirjaan että pääsee WhatsAppissa ilmaiseksi soittelemaan niille jotka Whatsappissa ovat. On haittaviestintä maailmassa WhatsAppissa yleistä ja rikollisissa kanavissa WhatsAppissa olevia phelinnumeroita on kaupan siinä kuin sähköpostiosoitteitakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2021, 21:14:59
Hankin tänään itselleni uuden petikaverin ja nyt vaan pitää toivoa, ettei se ole liian kuuma :)
Hiukan jännittää, miten nämä ensimmäiset yöt tulee sujumaan, sillä täysikuu näyttäisi olevan tuloillaan ja se on omiaan pilaamaan meidän sänkysuhteen alun  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 16, 2021, 21:38:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 16, 2021, 21:14:59
Hankin tänään itselleni uuden petikaverin ja nyt vaan pitää toivoa, ettei se ole liian kuuma :)
Hiukan jännittää, miten nämä ensimmäiset yöt tulee sujumaan, sillä täysikuu näyttäisi olevan tuloillaan ja se on omiaan pilaamaan meidän sänkysuhteen alun  ::)

Onko karvainen kaveri?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2021, 21:52:13
^
Ei ole, valitettavasti. Pakko tyytyä vain karvattomaan

(https://cdn.verk.net/cdn-cgi/image/w=816,h=510,fit=scale-down,q=75,f=auto,sharpen=0.5/images/74/2_709370-1102x4000.jpg)

Oli Lidlissä niin halvalla, että nyt raaskin ostaa. Pidemmän aikaa olen jo tuota hankintaa harkinnut.
Ajatuksena saada hyvä nukkuma-asento :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 16, 2021, 22:00:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 16, 2021, 21:52:13
^
Ei ole, valitettavasti. Pakko tyytyä vain karvattomaan

(https://cdn.verk.net/cdn-cgi/image/w=816,h=510,fit=scale-down,q=75,f=auto,sharpen=0.5/images/74/2_709370-1102x4000.jpg)

Oli Lidlissä niin halvalla, että nyt raaskin ostaa. Pidemmän aikaa olen jo tuota hankintaa harkinnut.
Ajatuksena saada hyvä nukkuma-asento :)

Toivottavasti on mukautuvainen ja mukava.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 17, 2021, 00:51:01
Mieltä nostattaa korkealle POWER:n just äsken näkemäni tv-mainos...  "Lassen vanha ... voi olla Ullan uusi"
... jossa kannatetaan kierrätystä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 17, 2021, 04:16:01
Jospa sitä menisi pötköting.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 17, 2021, 08:34:03
Oli mukava uusi petikaveri ja hyvät unet tuli sen kanssa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 17, 2021, 10:31:56
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 16, 2021, 19:30:38
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 15, 2021, 10:49:45
Ilmeisesti siis Whatsapp puhelu- tuntemattomalta.  Ellei se numero ole omassa osoitekirjassa, on se, ehkä jonkun toisen joka on sinun kanssasi puhe"väleissä ryhmissä tai muuten.  Harvemmin kaiketi noihin suljettuihin linjoihin muuten pääsee sisälle.
Soittajan osoitekirjaan se ainakin on ilmeisesti jostakin eksynyt.

Sitä tuskin "ohjelman omistajakaan katsoisi suopeasti, jos kaikenlaista "mainostajaa" ulkopuolelta seikkailisi heidän apajillaan.
Kyllä ihan WhatsAppissakin voi lisätä mitä vain numeroita oman puhelimensa osoitekirjaan että pääsee WhatsAppissa ilmaiseksi soittelemaan niille jotka Whatsappissa ovat. On haittaviestintä maailmassa WhatsAppissa yleistä ja rikollisissa kanavissa WhatsAppissa olevia phelinnumeroita on kaupan siinä kuin sähköpostiosoitteitakin.

Jus noin, perustehan on, päästä päähän salaus.

Ilmeisesti puhelinmyyjät eivät kuitenkaan taida ihan helposti päästä tuota hyödyntämään, eli kaiketi palvelun tarjoaja osaa suodattaa pahimmat häiriköt sieltä pois.

Jaa tuli mieleeni, että jos saa tuntemattomasta numerosta puhelun ja lisää se omaan osoitekirjaansa, voi siltä löytyä jotain kivaa, tai ihmeellistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 18, 2021, 15:23:29
Joutsenlampi kiinnostaisi. Lippujen hinnat ovat vain aika suolaiset. Onneksi on kertynyt Smartum-tilille sen verran rahaa kultuuriin ja urheiluun sijoitettavaksi että tämä rasti voitaisiin katsoa. Ton opperan baletin nettikäyttiksen kautta ei ainakaan saa maksettua Smartumilla tai en ainakaan osannut löytää Smartum-painiketta. Pitää siis raahautua oopperatalolle tms. Vai saako noita balettilippuja kenties ostella jostain muualtakin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 18, 2021, 15:33:01
Oopperan sivuilta tuokin vastaus selviää https://oopperabaletti.fi/palvelut/myynti-ja-toimitusehdot/
Tuosta kun valitset "kulttuurimaksutavat" :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 18, 2021, 15:43:05
Ohhoh, joo kiitti. Olisi pitänyt hiukka tutkia tuota fag:ta eka. Eli pitää mennä oopperatalolle. Mun piti mennä johonkin oopperaan ennen pandemiaa ja silloin lippuja olisi saanut ostella esimerkiksi Malmitalolta ja siellä olisi muistaakseni silloin Smartumilla voinut maksaa. Tosin en tiedä onko oopperoisssa eri käytäntö kuin baleteissa, että olisiko silloinkin pitänyt kiltisti roudaantua oopperatalolle balettilippuja varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 18, 2021, 15:44:20
Eikö siinä ollut Stocka toisena vaihtoehtona sinun maksutavalla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 18, 2021, 15:51:31
Joo SmartumPay käy ymmärtääkseni molemmissa paikoissa. Enkä tiedä, kumpaan tässä menisin. Stockalle meno ytimeen junalla olisi jonkin verran nopeampi toimi kuin oopperatalolle meno bussilla, mutta en vielä tiedä, kumpaan tähtään.

Tosin muistelin, että lippuja olisi saanut joskus muualtakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 18, 2021, 16:33:42
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 18, 2021, 15:51:31
Joo SmartumPay käy ymmärtääkseni molemmissa paikoissa. Enkä tiedä, kumpaan tässä menisin. Stockalle meno ytimeen junalla olisi jonkin verran nopeampi toimi kuin oopperatalolle meno bussilla, mutta en vielä tiedä, kumpaan tähtään.

Tosin muistelin, että lippuja olisi saanut joskus muualtakin.

Tästä huomaa, että olen maalainen ;D Itse menisin ytimeen r-asemalle junalla ja kävelisin siitä oopperatalolle.

Jotain lippuja tapasi saada myös r-kioskeista, mutta ei ehkä Smartumin?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 18, 2021, 16:49:11
 :) Ei toi kilometri vai mitä siinä olisi käveltävää ihan tuhoton matka olisi Helsingin päärautatieasemalta Oopperatalolle, mutta kun siitä oopperatalon ohi menee esimerkiksi ytimestäkin muutama bussi ja ratikka, niin miksen sijoittaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - lokakuu 18, 2021, 20:10:10
Ei perkules, kyllä koronadenialistit ja rokotevastaiset on makoisin aihe hetkeen. Vaikka ymmärrän toki ettei kaikkia jaksa tämä sirkus naurattaa. Vähiten varmaan poliisia jota työllistetään kun koronapassista perseensä repineet rettelöi eri ravintoloissa jne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2021, 14:09:29
Olin toivottavasti jo viimeistä kertaa haravoimassa pihaa aamusella, kun pihaan kurvasi taksi ja mummeli, jota yleensä karttelen*), nousi autosta. Menin kuitenkin hänen luokseen muutaman sanan vaihtamaan ja samalla voin tarvittaessa auttaa rapuissa. Mummeli on viime aikoina todella vähän liikkunut ja nytkin oli jostain sairaalasta tulossa.

Ilma oli sen verran viileä, että tosiaan vain hetki juteltiin ja sitten auttelin mummelin kotiinsa ja jatkoin sen jälkeen haravointia.

Nyt pitää vain toivoa, että se luvattu "vaakaräntä" tulisi ensin pystyräntänä, jotta nuo lehtikasat ei kovin leviä ennen kuin huolto ne käy korjaamassa pois.

*) olen yleensä kartellut, jos olen lähdössä johonkin, sillä juttusille käyminen on aina hiukan riskaabelia ja lähtö viivästyy helposti tunninkin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 19, 2021, 14:57:46
Olin sitte kärppänä heti klo 10:30 oopperatalon ovella vain tavatakseni aukiolotaulusta, että lipunmyynti aukeaa klo 14. Siispä Stockalle -> Ostin lipun Oopperan kummitus -nimiseen musikaaliin, Joutsenlampi balettiesitykseen ja kansallisteatteriin lipun teatteriesitykseen Dosentit. Voi vittu että toi on kallista. Onneksi on Smartum-rahaa niin ei tarvinnut omista maksaa. Saattaa hyvin olla, että tässä on annos livekulttuuria taas muutamaksi vuodeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 21, 2021, 18:02:21
Kirjoitin jokin aika sitten autoradion ostamisesta ja ilmenneistä ongelmista mm. seuraavaa:

"Radion hankkiminen autoon on ottanut koville. Miten se voikin olla näin hankalaa."

En arvannut, että siihen asti kokemani oli vain kevyttä alkusoittoa, ja varsinainen sinfonia oli vielä edessä. 

Olen joskus kirjoittanut, että meidän perheessämme ostetuilla laitteilla ei ole takuuta, koska ostokuitit eivät säily tallessa. Viimeaikaisten kokemusten valossa lisään, että oikeastaan se on hyvä asia. Tulee ainakin halvemmaksi.

Joku - jos tätä nyt kukaan lukee - ehkä ihmettelee, mistä on kyse.

Seuraavassa on lyhyt tapausselostus.

Ostin syyskuun 17. päivänä autoradion.

Laite toimi jonkin aikaa ja meni epäkuntoon. Vein sen liikkeeseen.

Tänään sain tiedon, että takuu ei korvaa vikaa, koska se on aiheutunut auton johdoista olevasta ongelmasta eli ulkopuolisesta syystä. Vaihtoehdoiksi ilmoitettiin seuraavat:

1. Maksan 56 euroa ja radio jää Tokmannille.

2. Maksan 64 euroa ja saan hakea rikkinäisen radion itselleni.

3. Maksan 137 euroa ja radio korjataan.

Kuten huomataan, ostokuitin hukkuminen olisi ollut onnenpotku. Tappio olisi ollut 109 euroa, tai ei oikeastaan edes sitä, koska hinnassa oli Tokmanni klubin liittymätarjoukseen kuuluva alennus, joten maksamani hinta oli noin 100 euroa. 

Kun radio kuitekin oli tullut viedyksi liikkeeseen, kuluvaihtoehdot olivat seuraavat:

1. Olen maksanut Tokmannille 156 euroa enkä ole saanut mitään vastineeksi.

2. Olen maksanut Tokmannille 164 euroa, ja minulla on radio, jolla ei tee mitään.

3. Olen maksanut Tokmannille 237 euroa, ja minulla on korjattu radio.

Valitsin kolmannen vaihtoehdon.

Jos en olisi typeryyksissäni vienyt radiota liikkeeseen, kustannukset (mikäli olisin ostanut uuden samanlaisen radion) olisivat olleet 209 euroa. Takuu tuli siis maksamaan 28 euroa.

Nuo summat sanottiin minulle puhelimessa, joten on mahdollista (ja minun surkealla tuurillani todennäköistä), että en ymmärtänyt tai kuullut kaikkea, ja joudun maksamaan vieläkin enemmän kuin 137 euroa.

Jos radion vielä saan, huonoon tuuriin uskovana oletan, että ongelmat eivät ole ohi. Paketissa ei ehkä ole kaikkea pientä tavaraa, mitä siihen pakkasin, ja mitä siinä kuuluu olla. Ja niin edelleen.

En tietenkään voi asentaa radiota uudestaan autoon, vaan autossa oleva vika on yritettävä selvittää. Karkea arveluni on se, että jokin kaiutinjohdoista on murtunut (ehkä paikassa, jossa johtonippu menee ovessa olevaan kaiuttimeen) ja on syntynyt kosketus johdon ja auton rungon välille tai kahden johdon välille. Jotain tämän tyyppistä huollossa oli arveltu vaurion syyksi. Seuraavaksi täytyy etsiä tieto, mikä johto menee minnekin ja alkaa metsästää paikkaa, missä ongelma piilee.

En pidä vikaa siinä mielessä "itse aiheutettuna" kuin tapauksessa, jossa jokin laite putoaa pöydältä tai kastuu tai tapahtuu jotain, joka liittyy omistajan huolimattomuuteen. Kytkin radion täysin oikein autossa oleviin pistokkeisiin, ja kytkemisen jälkeen radio kuului ja toimi täysin moitteetta. En voinut arvata, että jossakin on piilevä oikosulku, joka kuormittaa radion vahvistinta, kunnes se kärähtää. Eihän tällainen vika päällepäin näy. Se pitäisi selvittää etukäteen jollakin mittarilla. Ehkä vanhassa autossa kannattaa tehdä aina näin. Luulen, että vanhan radion mykistyminen alkukesällä johtui samasta syystä, eli oikosulku oli tullut jo silloin. Tuostakin radiosta siis kärähti vahvistin, mutta en vain hoksannut sitä.

No, oppia ikä kaikki. Se vain tahtoo tulla kalliiksi.

Radiolaitteissa voisi olla jokin suojamekanismi tai varoitusvalo tai sulake, joka palaisi ja säästäisi laitteen komponentit. Maailmassa on miljoonia autoja, joten varmaan väärin toimivia kaiutinjohtojakin on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 22, 2021, 23:20:57
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 19, 2021, 14:57:46
Olin sitte kärppänä heti klo 10:30 oopperatalon ovella vain tavatakseni aukiolotaulusta, että lipunmyynti aukeaa klo 14. Siispä Stockalle -> Ostin lipun Oopperan kummitus -nimiseen musikaaliin, Joutsenlampi balettiesitykseen ja kansallisteatteriin lipun teatteriesitykseen Dosentit. Voi vittu että toi on kallista. Onneksi on Smartum-rahaa niin ei tarvinnut omista maksaa. Saattaa hyvin olla, että tässä on annos livekulttuuria taas muutamaksi vuodeksi.
Mistä saat tuollaista "Startumrahaa", minulle myös kiitos?
Luultavastihan ei ole mitään valtion verorahoista maksettua?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 22, 2021, 23:36:11
Smartum lie lounas- ja liikuntasetelin tapainen verotuettu työsuhde-etu?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 23, 2021, 02:50:09
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 22, 2021, 23:36:11
Smartum lie lounas- ja liikuntasetelin tapainen verotuettu työsuhde-etu?
Minä joskus ihmettelin sitä, miksi yhteiskuntamme ja valtiomme on ylipaisunut ja verotuksemme korkeaa... ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 23, 2021, 02:54:54
Toopella on näköjään jälleen vahva oikeassa olemisen kokemus asiassa, josta hän ei tiedä yhtään mitään.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 23, 2021, 03:22:07
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 23, 2021, 02:54:54
Toopella on näköjään jälleen vahva oikeassa olemisen kokemus asiassa, josta hän ei tiedä yhtään mitään.  :D
https://www.economicshelp.org/blog/158853/economics/list-of-government-spending-as-a-of-gdp/ (https://www.economicshelp.org/blog/158853/economics/list-of-government-spending-as-a-of-gdp/)
Valtioiden kulutuksesta...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 23, 2021, 03:50:19
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2021, 03:22:07
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 23, 2021, 02:54:54
Toopella on näköjään jälleen vahva oikeassa olemisen kokemus asiassa, josta hän ei tiedä yhtään mitään.  :D
https://www.economicshelp.org/blog/158853/economics/list-of-government-spending-as-a-of-gdp/ (https://www.economicshelp.org/blog/158853/economics/list-of-government-spending-as-a-of-gdp/)
Valtioiden kulutuksesta...

Jos olet joskus pohtinut, miltä ylivertaisuusvinouma tuntuu, Smartum-raha-tuntemuksesi on juuri se tuntemus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 23, 2021, 08:15:40
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2021, 02:50:09
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 22, 2021, 23:36:11
Smartum lie lounas- ja liikuntasetelin tapainen verotuettu työsuhde-etu?
Minä joskus ihmettelin sitä, miksi yhteiskuntamme ja valtiomme on ylipaisunut ja verotuksemme korkeaa... ;D

Toope on nyt tässä oikean ihmettelyn äärellä. Miksi me verovaroin tuemme sitä, että työnantajat haluavat antaa työntekijöilleen kulttuuri- ja liikuntaseteleitä?

Olen aivan samaa mieltä Toopen kanssa, että edes nämä sataset 300-500 per henkilö, voisi työnantaja todellakin maksaa itse ilman verotukia.

Mutta sitten pitäisi hakea lisää yritystukea, kun ei muuten rahat riitä investoida, mutta eihän me voida investoida, vaikka tukikin saatiin, kun suomalainen työntekijä on niin kallis.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - lokakuu 23, 2021, 14:44:58
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 22, 2021, 23:36:11
Smartum lie lounas- ja liikuntasetelin tapainen verotuettu työsuhde-etu?
Smartum on kansallisen keppi ja porkkana -ohjauksen porkkana: sen avulla ihmisiä ohjataan omilla verorahoillaan yksityisten palveluiden ääreen.

Keppiä puolestaan ovat esimerkiksi Postin tietoinen ja tahallinen paskominen, että kansalaiset ryhtyisivät käyttämään enenmmän yksityisiä palveluita. VR:n palveluiden heikentäminen palvelee pitemmällä aikavälillä samaa asiaa.

Entäpä sote-uudistusten mukanaan tuoma HUS:in yhtiöittäminen? Kun valtion omistama liikelaitos muutetaankin yhtiöksi, se siirtyy samalla kaupallisen lainsäädännön piiriin. Tällöin voidaan vedota kaikenlaisissa asioissa liikesalaisuuteen, eikä toiminnan enää tarvitse olla läpinäkyvää ja avointa. Valistunut arvioni on, että HUS:in yhtiöittäminen lisää samalla myös medikalisaatiota, henkilöstön irtisanomisia ja työsopimusten ketjuttamisia entisestään.

Hoosianna on kaupallisten markkinoiden ja kaupallisen ajattelun ideologia, mi jyllää!

Maljapuheissa poliitikot runoilevat avoimuudesta, ja läpinäkyvyydestä. Uskokoon, ken tahtoo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 23, 2021, 15:00:20
Tänää en kyllä mene elokuviin. Oon tällä viikolla käyny kuudessa elokuvassa. Eiköhän se ole ihan tarpeeksi. Säästetään mm. Venom ensi viikolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 24, 2021, 00:21:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 23, 2021, 08:15:40
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 23, 2021, 02:50:09
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 22, 2021, 23:36:11
Smartum lie lounas- ja liikuntasetelin tapainen verotuettu työsuhde-etu?
Minä joskus ihmettelin sitä, miksi yhteiskuntamme ja valtiomme on ylipaisunut ja verotuksemme korkeaa... ;D

Toope on nyt tässä oikean ihmettelyn äärellä. Miksi me verovaroin tuemme sitä, että työnantajat haluavat antaa työntekijöilleen kulttuuri- ja liikuntaseteleitä?

Olen aivan samaa mieltä Toopen kanssa, että edes nämä sataset 300-500 per henkilö, voisi työnantaja todellakin maksaa itse ilman verotukia.

Mutta sitten pitäisi hakea lisää yritystukea, kun ei muuten rahat riitä investoida, mutta eihän me voida investoida, vaikka tukikin saatiin, kun suomalainen työntekijä on niin kallis.

T: Xante

Toope ei nyt tiedä ollako kommunisti ja kieltää valtion tuki yritysten työntekijöilleen antamille hyvinvointieduille vai kapitalisti ja hyväksyä ne. Kysehän on viimekädessä vain siitä, mikä on Toopen suhde yritysten verotukseen; pitääkö sen olla kommunistisen kovaa vai kapitalistisen kevyttä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 24, 2021, 11:21:58

Tänään on varmaan hyvä päivä, parempi, kuin eilinen. Ehkä se johtuu siitä ettei eilistä päivää ole enää olemassa.. Mihin siis tätä päivää voi verrata? Olemattomaanko.?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 24, 2021, 11:41:48
Olipas melkoinen nostalgiapläjäys siivotessa tänään.

Minulla on kirjahyllyssä (juu, on vielä kirjahylly) yksi krääsähylly, jossa on kaikenlaisia pieniä esineitä, enimmäkseen erilaisia posliinisia eläinhahmoja yms, joita olen elämäni varrella saanut. Vanhimmat niistä olen saanut alle neljävuotiaana ja uusimmat niistä ovat reilu kymmenen vuotta olleet minulla. Vanhimmat, kaksi bambia, sain naapurin mummelilta, joka minua hoiti ollessani pieni. Uusimmat, yksi iso pöllöä ja kolme pientä pöllöä, nappasin muistoksi, kun olin tyttäreni kanssa tyhjentämässä ex-mieheni asuntoa miehen kuoltua. Pöllöperhe mielestäni niin kuvasti meidän perhettä :)

Siivotessani yritin muistaa keneltä ja missä tilanteessa olin esineen saanut ja useimmat onnistuin palauttelemaan mieliini. Kyllähän esineissä oli osa sellaisiakin, että ne eivät erityisesti kehenkään ihmiseen liity, vaan olen saanut sen sattumoisin, mutta on vaan tullut säilytettyä.

Tuota hyllyä ei tule perusteellisesti joka viikko siivottua, sillä se todellakin veisi aikaa, jos jokaisen esineen pyyhkisi huolella. Nyt sen tein. Mietin vain, että kuinkahan moni niistä ihmisistä, joihin esineet liittyvät, lainkaan muistaa minua. Tuskin monikaan. Vanhemmat ihmiset on jo kuolleet, ehkä osa nuoremmistakin.

Väsymys taisi siivotessa vähän herkistää. Eilen odottelin puolille öin, että formuloiden aika-ajo alkaa ja välittömästi, kun se alkoi, nukahdin läppärin äärelle. Heräsin joskus yhden jälkeen, ja painuin nukkumaan. Nukuin normaalia pidempään, etli periaatteessa normaalin mittaisen yön, mutta silti olen väsynyt ja näytän maailman lyhyimmältä mieheltä.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 24, 2021, 11:47:10
^
Meinasin guuglettaa "maailman lyhyin mies", mutta vältin kiusauksen.

Kukapa sen niin varmasti kuitenkaan tietää, kuka on, tai on ollut, lyhin- tuleva on, on varmaan nyt poissuljettu ja siitä ei kannata puhua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 24, 2021, 12:09:02
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 24, 2021, 11:41:48

Siivotessani yritin muistaa keneltä ja missä tilanteessa olin esineen saanut ja useimmat onnistuin palauttelemaan mieliini. Kyllähän esineissä oli osa sellaisiakin, että ne eivät erityisesti kehenkään ihmiseen liity, vaan olen saanut sen sattumoisin, mutta on vaan tullut säilytettyä.

Tuota hyllyä ei tule perusteellisesti joka viikko siivottua, sillä se todellakin veisi aikaa, jos jokaisen esineen pyyhkisi huolella. Nyt sen tein. Mietin vain, että kuinkahan moni niistä ihmisistä, joihin esineet liittyvät, lainkaan muistaa minua. Tuskin monikaan. Vanhemmat ihmiset on jo kuolleet, ehkä osa nuoremmistakin.

Hipin kirjoitus on hyvä havaintoesimerkki siitä, mistä itsekin olen monesti kirjoittanut. Esineet ovat ikään kuin avaimia muistoihin ja muistikuviin. Kun ottaa jonkin vanhan esineen käteensä, sen myötä palautuu (ellei muistikuva ole täysin hävinnyt aivoista) mieleen erilaisia muistoja ajalta, jolloin esineen sai, tai jolloin se oli osa aktiivista arkielämää.

Ihmisten suhtautuminen vanhoihin esineisiin vaihtelee. Taustalla saattaa olla eroja yleensäkin suhtautumisesta menneisyyteen. Jotkut ihmiset ovat muistoja vaalivia nostalgikkoja, ja jotkut taas katsovat tulevaisuuteen eivätkä mieti menneitä. Esine, joka on jollekin ihmiselle aarre, voi olla toiselle ihmiselle pelkkää jätettä, josta hankkiudutaan siivouksessa eroon. Jotkut voivat häilyä näiden kahden äärimmäisen näkemyksen välissä ja luopua esineistä haikein mielin, mutta luopua kuitenkin.

Minä kuulun ilman muuta nostalgikkoihin ja taaksepäin katsojiin ja vanhan säilyttäjiin varmaan aivan liikaakin. En tahdo raskia heittää mitään pois. Taustalla ovat tietysti ikävät tapahtumat aikoinaan, jolloin menetin suurimman osan henkilökohtaisesta omaisuudestani ja sen mukana suuren osan muistoistanikin. Näiden tapahtumien haavat eivät parane koskaan. Vinksalleen mennyt ajatteluni näkyy esimerkiksi siinä, että pidän kaikkia niitä esineitä, jotka olivat menetetyssä kodissani, ja jotka minulle jäivät, jonkinlaisina pyhäinjäännöksinä. Ne ovat ainoat siteeni rakkaaseen kotiini, jota ikävöin ja kaipaan ja suren. Vaikka esine olisi repaleinen pyyhe tai suttuinen paperinpala, en raski heittää sitä roskiin, koska koen, että esineen menettämisen myötä taas yksi hento säie entiseen onnelliseen elämääni katkeaa.

Tuon tyyppinen ajatus saattaa olla ihmisillä myös silloin, kun he säilyttävät rakkaiden kuolleiden perheenjäsentensä omaisuutta. Joskus kuolleen ihmisen huonekin säilytetään täsmälleen sellaisena, millainen se oli henkilön kuollessa aivan kuin odotettaisiin hänen vielä palaavan huoneeseensa. Hitlerin esimerkiksi kerrotaan säilyttäneen kuolleen rakastettunsa Geli Raubalin huoneen ennallaan.

Wikipedia: "Hitler later declared that Raubal was the only woman he had ever loved. Her room at Haus Wachenfeld was kept as she had left it, and he hung portraits of her in his own room there and at the Chancellery in Berlin."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 24, 2021, 13:09:25
^
Meillä on vaan erona, että minun krääsähyllyni on 28x76cm, eikä sitä ole talotolkulla.
En myöskään musertuisi luopumisen tuskasta, jos syystä tai toisesta noista pitäisi luopua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 24, 2021, 21:29:19
Olen varmaan rompekeräilijänä jotain Hipin ja Kopekin välimaastosta. Huomenna pääsen ottamaan kukonaskelen lähemmäs Hippiä. Pakkasin elektroniikkaromua asianmukaiseen kierrätykseen vietäväksi. Samalla lähtee myös kirjakierrätykseen jotain. Ilokseni huomasin viime viikolla, että tuttu kirjojen kierrätyspiste oli taas avattu; oli suljettuna ilmeisesti koronapelon vuoksi. Kirjat ovat eräällä lailla pyhiä minulle, joten paperinkeräykseen en lukukelpoisia kirjoja voi viedä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 25, 2021, 07:23:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 24, 2021, 21:29:19
Olen varmaan rompekeräilijänä jotain Hipin ja Kopekin välimaastosta. Huomenna pääsen ottamaan kukonaskelen lähemmäs Hippiä. Pakkasin elektroniikkaromua asianmukaiseen kierrätykseen vietäväksi. Samalla lähtee myös kirjakierrätykseen jotain. Ilokseni huomasin viime viikolla, että tuttu kirjojen kierrätyspiste oli taas avattu; oli suljettuna ilmeisesti koronapelon vuoksi. Kirjat ovat eräällä lailla pyhiä minulle, joten paperinkeräykseen en lukukelpoisia kirjoja voi viedä.

Itse en ole heittänyt pois kirjoja ja nyt ongelmaksi alkaa muodostua niiden säilytys. Kirjoja on pitkälti toista sataa hyllymetriä ja kaikki hyllyt ovat tupaten täynnä. Tilaa uusille pitäisi raivata sillä hyllymetrien lisääminen ei enää ole kovin järkevää. Ensimmäisenä lähtee kirjat, joiden sävy on uskonnollinen. Seuraavaksi duplikaatit. Tosin tällä ei vielä tyhjennetä kuin pari metriä hyllytilaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 25, 2021, 08:19:13
Heh, klo 8:15 lehtipuhallin rantautui pihaan viihdyttämään asukkaita.
Vastapäisessä talossa makuuhuoneet on sisäpihan puolella ja siellä saattaa olla muutama ärtynyt asukas :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 25, 2021, 09:10:14
^Saan säännöllisesti raportteja eräältä etätyöläiseltä heidän piha-alueensa lehtipuhallinorkesterista. Joukko huoltomiehiä päräyttelee ympäriinsä samoja lehtiä päivästä toiseen. Puhaltimet eivät toki ole koko ajan käynnissä, sillä pitäähän tupakkatauot viettää. Tai oikeammin tupakkataukojen tauoilla käydään vähän puhaltelemassa lehtiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 25, 2021, 09:21:46
Eipä kestänyt pitkään pörinä meidän pihalla. Taisi kiertää vain kertaalleen sisäpihan ympäri puhaltaen asfaltin puhtaaksi. Luultavasti pian tulevat hakemaan tekemäni lehtikasat pois, kun pihapuut ovat jo lehdettöminä. Hyvin kestivät lehtikasat koossa kovasta tuulesta huolimatta, sillä sateet tulivat ennen tuulta, ja painoivat lehdet tiiviisti yhteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 25, 2021, 09:34:21
Suosittelen kaikille ammattilaisille Makitan akkukäyttöistä puhallinta. Se on uskomattoman tehokas ja ääni on polttomoottorikäyttöisiin verrattuna vain matalaa huminaa, joka ei juurikaan kantaudu seinien läpi sisätiloihin. Toki joku häiriintyy siitäkin.

https://www.netrauta.fi/akkulehtipuhallin-makita-lxt-dub362pt4-2x18v-4x5-0ah-akuilla

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 25, 2021, 10:08:33
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 25, 2021, 09:34:21
Suosittelen kaikille ammattilaisille Makitan akkukäyttöistä puhallinta. Se on uskomattoman tehokas ja ääni on polttomoottorikäyttöisiin verrattuna vain matalaa huminaa, joka ei juurikaan kantaudu seinien läpi sisätiloihin. Toki joku häiriintyy siitäkin.

https://www.netrauta.fi/akkulehtipuhallin-makita-lxt-dub362pt4-2x18v-4x5-0ah-akuilla

Näin.

Lehtipuhallukseen kannattaa käyttää akkukonetta, siitä ei liene epäilystäkään. Husgvarnalla on ihan ammattitason pelejä.  Ne on ruotsalaista huipputekniikkaa.   https://www.woodsman.fi/husqvarna-525ib-akkupuhallin/p/9679155-02/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 27, 2021, 12:26:46
Tänään oli toinen aamu, kun käytin kirkasvalolamppua. Eilen siitä ei tullut mitään fiiliksiä ja ohjeessakin sanottiin, että useampi päivä pitää käyttää, ennen kuin vaikutus tuntuu.

Tänään jostain syystä heräsin jo viideltä eikä uni enää tullut, niin kuudelta sitten nousin ylös. Otin aamupuuron sohvalle ihan normaalisti ja laitoin kirkasvalon tavallisen lukuvalon ohella päälle. Ei mennyt kuin tunti, niin alkoi tuntua aika ellottavalle ja oli pakko alkaa aamutoimille. Noinko sen kuuluu toimia, että tulee paha olo paikalla ollessa, joten on alettava touhuaminen  :o

Niin tai näin aamutoimien jälkeen samaan putkeen siivosin parvekkeen talvikuntoon ja yhden chilin otin sisälle vielä. Katson tuleeko siitä mitään enää. Nyt on taas touhuttu sen verran, että jälkiruokakahvin jälkeen voi hetkeksi pötkähtää telkun äärelle  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 27, 2021, 12:38:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 27, 2021, 12:26:46

Muistelen hatarasti, ettei sitä kirkasvaloa pidä käyttää kovin pitkään yhtäjaksoisesti, eikä päivittäin montaa tuntia.
Aamukaan ei taida olla paras aika sen käytölle.

Sitä paitsi kaamos on muutenkin "suomalaisen luonteenomaisen mielentilan parasta aikaa- on "normaalin apeahko mieliala, johon taas auttaa liikunta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 27, 2021, 12:48:05
Tunti onkin se maksimi kirkasvalohoitoa:

https://www.mehilainen.fi/hyvinvointi/kirkasvalohoito
LainaaSuositus on, että valohoito tehtäisiin 12 viikon jaksoissa, viitenä päivänä viikossa ja korkeintaan 30–60 minuuttia kerralla. Yhden jakson, eli 12 viikon, jälkeen on hyvä pitää viikon tauko tai lopettaa, jos vireys on hyvällä tasolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 27, 2021, 12:50:59
^
Tuossa kapineessa oli ohje, jonka mukaan aikaa piti pidentää sen mukaan, jos kapine on etäämmällä. En pysty pitämään sitä likimain naamassa kiinni, vaan on periaatteessa jopa liian kaukana, kun on yli 30cm:n päässä.

On tuo aika kamala, kun en pidä kirkkaasta valosta. Voi olla, että siirrän sen lopulta tuonne kukkien keskelle :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 27, 2021, 12:54:15
Mulla oli kerran töissä kirkasvalolamppu kirjoituspöydällä, ja koin sen kyllä aika epämiellyttäväksi. Lopulta se jäi käyttämättä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 27, 2021, 12:55:50
Kävi tosiaan mielessä hakea aurinkolasit, mutta ehkä tuota ei ole tarkoitettu arskojen kanssa käytettäväksi :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 27, 2021, 13:07:37
Ainut asia, joka itselläni laukaisee migreenin kaltaisen päänsäryn (ei kai voi sanoa migreeniksi, jos tulee vain kerran vuosikymmenessä, mutta oireet ovat samat, helvetillinen päänsärky ja oksentelu) on kirkasvalolamppu.

Meillä muut töissä innostuivat ja toivat moisen aamukahville, jolloin yksinkertaisesti jouduin lopettamaan aamukahvittelun. Onneksi into laantui muiltakin, tuli oireita ja ei vaan enää tykätty.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 27, 2021, 19:25:48
Olen miettinyt, että yksi vaihtoehto olisi viedä tuo yöpöydälle ja aamulla herättyäni jäädä valoaltistukseen ennen kuin nousen petistä. Yöpöydällä se olisi niin lähellä, että siinä joku 10-15 minuuttia riittäisi. Ainoa ongelma on siinä, miten sen saisin pidettyä ehjänä, kun Aatu sen saattaisi pudottaa yöllä touhutessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 27, 2021, 22:26:07
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 27, 2021, 12:26:46
Tänään oli toinen aamu, kun käytin kirkasvalolamppua. Eilen siitä ei tullut mitään fiiliksiä ja ohjeessakin sanottiin, että useampi päivä pitää käyttää, ennen kuin vaikutus tuntuu.
Minulla tämä taisi olla jo 3. aamu. Virkistävä=herättävä vaikutus tuntuu jo minuuteissa. Toisena päivään huomasin että olen sosiaalisempi ja naiset näyttää kauniimmilta ("kevähuumaako"? Hormonit hurrurrur... ;D ) Unirytmi on aikaistunut parisen tuntia(!!!)
  Minulla kirkaslamppuna on taskulamppu jota käytän 10-20 min. Mutta aloitan keittiönlampulla (5-10 min) jossa on heijastin ja heijastan vielä toisella heijastimella silmään. Taskulamppu ekana silmään olisi järkytys silmille joten pitää totutella ensin.
Pitäisi ehkä mitata digikameralla luxit mutta huone, jossa on valot, näyttää erittäin hämärältä melkein pimeältä taskulamppu-kirkasvaloni jäljiltä, joten  kirkasvaloni lienee jotain älyttömät  "keväthanget auringossa" ~ 100 000 lux .

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2021, 08:59:35
Seuraavasta palkastani maksan noin puolesta ja sitä seuraavaa palkkaani verotetaan kokonaan lisäprosentilla. Nyt olisi aika päivittää veroprosenttiani palkanmaksuosastollemme. Toisaalta kun tänäkin vuonna syksyn alkuun palautui tilille muhkea rahasumma, kun viime vuonna oli mulla sama tilanne, että verotettiin liikaa, jätän todennäköisesti uuden veroprosentin ilmoittamatta palkanmaksuun, ja näin "tallettamani" varallisuus maksetaan minulle ensi syksynä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 28, 2021, 09:04:56
^^
Tuossa minun kapineessani on tuotekuvauksen mukaan Teho 10 000 lux (LED) 10 cm:n päässä ja ohjekirjasen mukaan puolittuu aina matkan tuplaantuessa, jolloin käyttöaika on kaksinkertaistettava. Näin 30cm:n päässä teho on vain 2500 lux ja käyttöaika tuolloin 2 tuntia, kun 10 cm:n päässä käyttöaika olisi puoli tuntia.

Ainakin minun silmilleni puolen metrin päässä tuo on niin kirkas, että tunnin käytön jälkeen tunnen sen vielä pitkään silmissäni sammuttamisen jälkeen ja "maailma näyttää väärän väriseltä". Vaikka tuota ei suoraan silmilleni päästä kuin hetkittäin, kun siihen suuntaan tulee vilkaistua, niin melkoiset häikäistymisen oireet on silmissäni.

Ihmettelen onko tuo MrKAT:n temppuilu lamppujensa kanssa lainkaan järkevää ja terveellistä silmille :o
Vai onko minun silmäni oikeasti valolle jollain tavoin yliherkät. Valoherkkyyttä olen kyllä hiukan ajatellut, sillä en oikein tule toimeen normaalissa auringonpaisteessa siristelemättä silmiäni, joten käytän aurinkolaseja aina aurinkoisella säällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 28, 2021, 09:09:00
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 28, 2021, 08:59:35
Seuraavasta palkastani maksan noin puolesta ja sitä seuraavaa palkkaani verotetaan kokonaan lisäprosentilla. Nyt olisi aika aika päivittää veroprosenttiani palkanmaksuosatollemme. Toisiaalta kun tänäkin vuonna syksyn alkuun palautui tilile muhkea rahasumma, kun viime vuonna oli mulla sama tilanne, että verotettiin liikaa, jätän todennäköisesti uuden veroprosentin ilmoittamatta palkanmaksuun, ja näin "tallettamani" varallisuus maksetaan minulle ensi syksynä.

Minä muistutan jälkikasvuani aina jo elokuussa, kun kesälomarahat on varmasti tulleet tilille, tarkistamaan tilanne. Siinä jää useampi kuukausi tasata tilannetta, jos on uhka mennä lisäprosentille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2021, 09:12:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 28, 2021, 09:09:00
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - lokakuu 28, 2021, 08:59:35
Seuraavasta palkastani maksan noin puolesta ja sitä seuraavaa palkkaani verotetaan kokonaan lisäprosentilla. Nyt olisi aika aika päivittää veroprosenttiani palkanmaksuosatollemme. Toisiaalta kun tänäkin vuonna syksyn alkuun palautui tilile muhkea rahasumma, kun viime vuonna oli mulla sama tilanne, että verotettiin liikaa, jätän todennäköisesti uuden veroprosentin ilmoittamatta palkanmaksuun, ja näin "tallettamani" varallisuus maksetaan minulle ensi syksynä.

Minä muistutan jälkikasvuani aina jo elokuussa, kun kesälomarahat on varmasti tulleet tilille, tarkistamaan tilanne. Siinä jää useampi kuukausi tasata tilannetta, jos on uhka mennä lisäprosentille.

Vuoden mittaan kertyy tilille sen verran ylimääräistä, että onneksi en mene vararikkoon vaikka tekisinkin isommat "talletukset" näin vuoden lopusta. Tosin saa nähdä muuttuuko statukseni jossain vaiheessa. Tekisi mieli muuttaa ihmisten ilmoille, mutta saunallisia kaksioita ihmisten ilmoilta ei oikein mistään muualta saa kuin yksityiseltä sektorilta ja niissä vuokrat ovat aika suolaisia. Jos kuitenkin yksityiseltä nappaan mokoman, voi olla, että enää jatkossa talous ei tällaista isompia "talletuksia" kestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 28, 2021, 09:15:20
Verottajan huomassa rahat ovat varmassa tallessa :)

Kun verottajasta tulee puhe, ajattelen aina, miten hienosti ovat hoitaneet verkkopalvelun. Esim. juuri veroprosentin nosto käy hetkessä, jokaisessa kohdassa on selkeät ohjeet, mitä tähän kuuluu laittaa ja chatin päässä on asiakaspalvelija. Tästä voisi moni firma ottaa oppia, todellakin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 28, 2021, 09:31:56
^
Paitsi, että prosentin nostoon ei verottajaa tarvita muuten kuin käyttää laskemisen apuna veroprosenttilaskuria. Tuloksen voi nostotapauksessa ilmoittaa itse palkkalaskentaan. Prosentin alentamiseen tarvitsee sitten verottajaakin mukaan ja tehdä se verokorttimuutos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 28, 2021, 09:34:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 28, 2021, 09:31:56
^
Paitsi, että prosentin nostoon ei verottajaa tarvita muuten kuin käyttää laskemisen apuna veroprosenttilaskuria. Tuloksen voi nostotapauksessa ilmoittaa itse palkkalaskentaan. Prosentin alentamiseen tarvitsee sitten verottajaakin mukaan ja tehdä se verokorttimuutos.

Ei tarvita, mutta halutessaan saa kyllä tilata uuden verokortin, koska voihan olla tilanne, että vaikkapa haluaa tehdä lisätöitä, eli on vaikka kaksi työnantajaa.

T: Xante

Muoksis: korjaan; useampia työnantajia. Eli vaikka päätyö on yhdellä työnantajalla, voi olla fressuna useammille. Eli ei verottaja kiellä korottamiseenkaan uutta verokorttia itse hakemasta ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 28, 2021, 11:05:09
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 28, 2021, 09:15:20
Verottajan huomassa rahat ovat varmassa tallessa :)

Kun verottajasta tulee puhe, ajattelen aina, miten hienosti ovat hoitaneet verkkopalvelun. Esim. juuri veroprosentin nosto käy hetkessä, jokaisessa kohdassa on selkeät ohjeet, mitä tähän kuuluu laittaa ja chatin päässä on asiakaspalvelija. Tästä voisi moni firma ottaa oppia, todellakin!

T: Xante

Eikös verottaja "tuhlaa" kaikki saamansa ja lainaavat vielä lisääkin veronmaksajien kustannuksella.

Vaikka eivät kaikki  ole kovin innokkaita kantamaan omaa korttaan yhteiseen pesään..

https://yle.fi/uutiset/3-12161736

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 29, 2021, 14:45:52
Nopeimmat varmaan jo hoksasivatkin, että tilasin pizzan. Hyvin hoksattu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 29, 2021, 17:54:46
Koko viikko menny ensin töissä ohjelmoinin parissa ja sitten loppupäivä pyyttonia opiskellessa. Eli ohjelmointia ohjelmoinnin päälle. Kiinnostaisi erityisesti olio-ohjelmointi pyyttonilla, mutta kun sen kurssin vaatimuksissa oli sellaista, että proseduraalinen pyyttoni pitäisi olla hyvin hallussa ennen olio-ohjelmointiosuutta niin nyt olen sitten kiltisti kolunnut jo viikon läpi proseduraalista pyyttonia. Paljon on läpikoluttavaa.

Pitää yrittää irtautua näin viikonloppuna ainakin hetkeksi ohjelmoinnista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 29, 2021, 23:16:37
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 28, 2021, 09:04:56
Ihmettelen onko tuo MrKAT:n temppuilu lamppujensa kanssa lainkaan järkevää ja terveellistä silmille :o
Vai onko minun silmäni oikeasti valolle jollain tavoin yliherkät. Valoherkkyyttä olen kyllä hiukan ajatellut, sillä en oikein tule toimeen normaalissa auringonpaisteessa siristelemättä silmiäni, joten käytän aurinkolaseja aina aurinkoisella säällä.
Minä en koskaan tarvitse aurinkolaseja, paitsi aurinkouunillani pottuja keittäessä.
Joo, olen kyllä hiukan huolissani silmäterveydestäni kirkaslamppuni kanssa. 
  Unirytmiini on saattanut vaikuttaa myös samanaikainen pähkinöiden (ja tumman suklaan?) syöminen. Normaalisti pähkinät tekisi painajaisia mutta tänä aamuna unessa olimme lapsuuden kotitalossa (joka on yleensä painajainen) ruokapöydässä ja söin ruoaksi valmistetun kämmenenkokoisen karvaisen taranteli-hämähäkin. Ihan muina miehinä säikkymättä, työnsin vielä sormella jalkaa suuhuni. Otin painajaisista niskalenkin ja pistin poskeen. ;D
  Ja sydämen syke on muuttunut jotenkin äärimmäisen kevyeksi, on kevyt olo.

JK. Mittasin just digikameralla valottamalla että kirkasvalo-taskulamppuni (joka aina peitetty opaakilla muovikalvolla) antaa suunnilleen päivänvalon ~100 000 lux, aboutti senaatintorin valokuvan (lähinnä valkoisten seinäpintojen tai poutapilvien) verran kesäpäivänvalossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2021, 10:28:03
Olinpas joko innokas tai hajamielinen, kun yöpöydän kelloradion laitoin jo eilen illalla nukkumaan mennessäni takaisin normaaliaikaan, vaikka siirtyminen onkin vasta tulevana yönä. Kelloradiossa on siirtoa varten oma nappi, ja yhdellä painalluksella tapahtuu siirto vaivattomasti. Niinpä palautin aamulla herätessäni kellon vielä kesäaikaan tämän päivän ajaksi.

Huomisesta on sitten lieden kellokin ihan ajassaan eikä tuntia jäljessä muuta maailmaa. Sen ajan rukkaaminen on niin hankalaa, etten ota riskiä sen säätelyssä, kun se näyttää todella hyvin pysyvän ajassa. Vuodessa ei ole tullut poikkeamaa minuuttiakaan eikä se sekunteja näytä.

Muille käsin käännettäville kelloille tapahtuu huomenna samalla oikeaan aikaan laittaminen. Nuo tuppaavat joko kiirehtimään tai hidastamaan jonkun verran. Pahin on mikroaaltouunin kello, joka laukkaa melkoisesti nopeammin kuin aika normaalisti kulkee.

---

Outo juttu tuon kirkasvalon kanssa. Tänään taas tuli ellottava olo sen äärellä, mutta eilen ei. Ja tosiaankaan minulle ei normaalisti ole mitään aamupahoinvointia, joten väistämättä epämiellyttävä olo yhdistyy lampun käyttöön varsinkin, kun olo helpottaa hetken kuluttua valon sammuttamisesta. Muutaman kerran vielä kokeilen, mutta jos tuo toistuu, niin siitä tulee kukkavalo, jonka suuntaan niin, ettei kirkkaus osu minuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 30, 2021, 13:09:00
^
Kokeile lyhempää aikaa, esim 10 tai 15 min?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 30, 2021, 13:16:25
Itse onnistuin toissapäivänä laukaisemaan sulakkeet niin, että lieden kello nollantui.
Omassa Gram-liedessäsi kelloa voi muuttaa näin:
- paina yhtäaikaisesti molempia nuolinäppäimiä jonkin aikaa kunnes
kellonajan tuntien ja minuuttien välissä oleva piste alkaa vilkkumaan
- sen jälkeen siirrä kelloa eteenpäin tai takaisinpäin nuolinäppäimillä
- paina keskellä olevaa OK-nappia kun olet tyytyväinen kellonaikaan.

No, kun tuon olin kirjoittanut, pitihän sitä mennä kokeilemaan, jotta varmasti menee oikein tuo em.. Ja kuinkas kävikään. Onnistuin jostain käsittämättömästä syysä laittamaan ajastuksen päälle (siitä merkkinä kello-ikoni ilmaantui). Jotenkin nuoli-näppäimiä ja ok-näppäintä räplättyäni sain onneksi kello-ikonin poistumaan. Mutta periaatteessa siis noin kuin listasin.

(Kello-ikoni pitäisi varmaanikin kirjoittaa kelloikoni, mutta näyttää vaan niin hassulta, ettei pysty kykenemään (luen sen kell-oikoni).)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2021, 14:25:58
^ tai sitten kelloi koni, vaikka se kelloin ei mitään tarkoitakaan :D

Meillä taitaa olla ihan samanlainen liesi, jos oikein muistan sitä keskustelua ajan asettelusta, kun vuosi sitten hankin omani. Hikoilin varmaan liki tunnin sen kanssa enkä onnistunut ohjeen kanssa laittamaan aikaa kohdalleen. Sitten kutsuin ex-vävyni sen tekemään. vähän aikaa häneltäkin siinä meni, mutta sai sen laitettua aikaan. En ollut ihan varma, miten sen teki ja menikö pilkulleen ohjeen mukaan. Siksi en siihen keväällä koskenut :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 30, 2021, 14:50:18
Ai niin, muistelin hämärästi, että onhan tästä Gramista ennenkin ollut puhetta. Sama pää kesät talvet. Itselläni ei ole vävyä eikä ex-vävyä, enkä voi naapureitakaan tai muita kutsua toistaiseksi kylään, joten pakko pärjätä ihan itse ihan kaikessa. Ja ohjekirja on ollut hukassa jo vuosia.

Ei siinä kai mitään hirveää voi tapahtua, jos niitä nappuloita räplää, paitsi, jos onnistuu laittamaan uunin ajastuksen päälle määrättömäksi ajaksi ja lähtee esim matkoille. Ja ainahan voi räplätä juuri silloin kun ex-vävy on paikalla, hän voi sitten korjata tilanteen.

Tärkein tieto on, että pitää niitä < ja > -näppäimiä painaa nimenomaan samanaikaisesti, ennen kuin alkaa tapahtua. (Eräänlainen lapsilukko?)

Ja vielä oikeakielisyydestä:
mikä on oikein, nuoli-näppäin vai nuolinäppäin? Varmaan jälkimmäinen?
OK-nappi vai OKnappi? Varmaan ensimmäinen? 

Kamalan väsynyt olo. Pitäisi alkaa valmistaa lounasta, muttei huvittaisi, kun ei ole kaapissa mitään mieluista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2021, 15:32:02
^
Yleensä pärjään kaikenlaisten laitteiden ja sovellusten kanssa melkoisen hyvin, mutta nuo "paina näitä yhtä aikaa yhdellä jalalle seisten kolmen sekunnin ajan ja sen jälkeen paina tuota sekunnin ajan niin, että käsi tulee selän takaa ja toisen kerran viisi sekuntia päällä seisten" -ohjeet menee yli ymmärrykseni. Maltti ei vaan riitä.

Vuosituhannen alkuvuosina lahjaksi saamani siihen aikaan hieno sykemittari jäi käyttämättä, koska en jaksanut keskittyä sen kärpäsenpaskan kokoisella präntillä kirjoitettuun ohjelmointiohjeeseen niin pitkäksi aikaa, että olisin siihen värkkiin omat perustietoni saanut naputettua. Mittarin kello-osa oli juuri sellainen, jonka kehällä niitä paineltavia nappeja oli useampia.

Kertsi, olet myöhässä lounaalta, joten ala miettiä suoraan päivällistä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 30, 2021, 16:11:10
Kirjoitettuani lounaasta sain aikaiseksi väsätä ja lykätä uuniin. Nyt maha huutaa hoosiannaa, että valmistuisi jo, kun viekoittelevat tuoksut leviävät asunnossa.

Tein uunissa lohkottuja punajuuria sipulin ja mausteiden kera. Ja valmiita paneroituja kalafileitä. Vielä pitäisi jaksaa tehdä salaattia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 30, 2021, 16:12:37
Pahoin pelkään, että Grammin nappuloiden yhtäaikaisessa painamisessa on juurikin eroja sen suhteen, kauanko painaa. Tätä voisi kokeilla sitten kun taas jaksaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 30, 2021, 21:54:14
Läheiselle pitäisi oikeastaan ostaa pöytäkello (ei kuitenkaan kelloradio tarvi olla) jotta aamulla osaa ottaa lääkeen ajallaan. Hällä on rannekello kyllä pöydällä pöytäkellona mutta se on akkukello, joka tarvitsisi valoa, ja liian usein pysähtynyt viime aikoina. Ja verkkovirtakello nyt pysähtelisi myös, sen verran usein on sähkökatkoja täällä perähikiällä.

JK. Googlasin niin jo löyty: 24shop:sta löyty digitaalinäyttöinen pöytäkello 12,90 (viimonen kpl)
ja Tokmannista perinteinen MUTTA HILJAINEN herätyskello eli viisarikello pattereilla 7,95. Tää näyttää hyvältä... :D
JK2. Eipä näytäkään niin hyvältä, nimittäin herätys, arvostelut surkeat koska herätys ei oikein toimi tai epätarkka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 30, 2021, 22:04:20
Eikö hänellä ole kännykkää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 30, 2021, 23:53:49
Ikivanha peruskännykkä, josta surkea katsoa kelloa mutta iäkkäänä ei ees hoksaa kattoa. Pitäisi myös hämärässä älytä hoksata saada valot siihen...

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 31, 2021, 00:16:39
Meinasin, että eikös kännyköissä ole aina herätyskello.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2021, 09:50:31
Pari päivää taitaa mennä taas totutteluun, että on palattu normaaliin aikaan. Kaikki muu sujuu ihan mallikkaasti, mutta vatsan on vaikea ymmärtää, että einettä ei tule totuttuun aikaan. Totuttelu olisi helpompaa, jos siirto tapahtuisi arkena ja olisi enemmän puuhaa. Sama näytti olevan kissoilla, kun kellon mukaan menin laittamaan aamuruuat, niin olivat ehtineet jo hetken kärsimättömänä kuljeskella minun ja keittiön väliä.

MrKatin läheiselle voisi tällainen käydä https://www.dementiaonlineshop.com/Muistuttaja
En kyllä tarkemmin käyttöohjetta kaivanut esiin, jotta voiko tuohon muistutuksen laittaa useamman kuin yhden päivää kohti ja miten monta päivää kerralla voi valita. Sivustolla on myös erilaisia kelloja tmv. joista voisi olla hyötyä.

Lääkeannostelijoissakin on hälytys https://www.dementiaonlineshop.com/epages/dementia.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111021-11092-64659-1/Categories/Laeaekeannostelijat
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 31, 2021, 10:44:46
Jos henkilö ei itse muistaa ottaa lääkkeitä ajallaan muistisairauden takia (en tiedä onko mrKatin läheisen kohdalla kyse siitä), on varmin tapa hankkia kotihoito, joka käy antamassa lääkkeet. (Vaikka kyllä heilläkin sattuu ja tapauhtuu kaikenlaista inhimillistä erehdystä jopa lääkkeiden kanssa.) Tuollainen Hipin linkkaama hälytyslaitekin voi olla avuksi aluksi, mutta ei enää pidemmälle ehtineen dementian kohdalla. Silloin ei esim. erota, onko päivä vai yö.

Ja jotta kotihoitoa saa, pitää tehdä muistitutkimus ja olla dementiadiagnoosi. Omaa omaistani oli todella työlästä saada ylipuhuttua tutkimuksiin, hän kielsi todella sinnikkäästi muistisairautensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2021, 12:10:11
^
En nyt todellakaan tarkoittanut mitään dementiadiagnoosia tarjota tuolla linkillä. Laitoin vain googlen hakuehtoon MrKATin antamat parametrit niin päin, että "paristoilla toimiva hälytin", eli sähkön saanti on epävarmaa. Oletin, että muistutus oli se oleellinen osa tuossa, ei niinkään kello. Voihan vähäisempään unohteluun ja muistamattomuuteen olla muitakin syitä. Esimerkiksi itselläni on aina ollut ongelmana rutiinista poikkeaminen, jolloin palikat vähän joutuu hukkaan ja joku toimi saattaa jäädä tekemättä.

Noilla terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvillä sivustoilla on usein hyviä erilaisia apuvälineitä, joita voi tervekin käyttää. Tosin on sitten kalliimpia kuin joidenkin halpakauppojen sivustoilta löytyvät "vähän samaa asiaa ajavat kapineet"
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 31, 2021, 13:12:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 30, 2021, 14:50:18
Ja ohjekirja on ollut hukassa jo vuosia.

Hukka on netissä https://www.gram.fi/asiakaspalvelu/kayttoohjeet . Lieden mallinumero (esim EKI 4554-91) on liedessä tallessa jossain yleensä hankalassa paikassa. Ylipäätään ohjeita kannattaa kysyä tuotteen mallinumerolla hakukoneelta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 31, 2021, 13:34:19
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 31, 2021, 10:44:46
Jos henkilö ei itse muistaa ottaa lääkkeitä ajallaan muistisairauden takia (en tiedä onko mrKatin läheisen kohdalla kyse siitä), on varmin tapa hankkia kotihoito, joka käy antamassa lääkkeet.

Tutulla aivoinfarktin poteneella ent. maailmanmestarilla kotihoito huutelee kaksi kertaa päivässä keittiön pöydällä seisovasta tablettitietokoneesta ja pyytää näyttämään tabletille lääkepakkaukset, joista otettu. Kotiapu kyselee vielä mitä on syöty ja muuta.

Itselläni älypuhelimen hälytys lukee hälytyksen aiheen ääneen monta kertaa päivässä. Yhden operaation jälkeen varasin tehtävään virkaheiton vanhan peruspuhelimen, kun lääkehälytyksiä oli pitkälle toistakymmentä kertaa päivässä.

PS. Joissain verkkovirtakelloissa on paristovarmistus sähkökatkojen varalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 31, 2021, 14:11:38
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 31, 2021, 13:12:53
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 30, 2021, 14:50:18
Ja ohjekirja on ollut hukassa jo vuosia.

Hukka on netissä https://www.gram.fi/asiakaspalvelu/kayttoohjeet . Lieden mallinumero (esim EKI 4554-91) on liedessä tallessa jossain yleensä hankalassa paikassa. Ylipäätään ohjeita kannattaa kysyä tuotteen mallinumerolla hakukoneelta.
Tänks.

Ilmeisesti olin siis painanut OK-nappia väärässä kohtaa vahingossa, se aloitti ajastuksen (ja näytti kelloikonin).

Oma rakkineeni on KI 3255-60 N X (tämä vain itselleni muistin tukena, jos pitää joskus etsiä).

Otin talteen käyttöohjeen omalle koneelleni, mutta aika hyvin olen pärjännyt ilmankin, kun uuden lieden ostettuani löysin/opin kiertoilmatoiminnon uunista, keittolevyltä boosterin, ja tuon kellon asettamisen. Joitakin uunitoimintoja on, mistä en lieden symbolista olisi arvannut, mitä tekevät, mutta en juurikaan käytä muuta kuin kiertoilmaa tai ylä+alalämpöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2021, 18:18:23
No höh, keittiön seinän takaa naapuri muuttaa pois. Ei vuottakaan asunut tuossa ja juuri, kun oppi sulkemaan oven niin, ettei seinät tärise, niin lähtee pois. Liekö kyllästynyt juoksemaan ulkona tupakalla. En sitten voikaan enää kehua, että melkein julkkis on naapurinani. Nyt sitten hirvittää, millainen siihen seuraavaksi tulee.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 31, 2021, 18:40:40
^

Aina jännäyksen paikka. Omakotitalossakin naapureilla on iso osuus viihtymisessä, saati sitten kerrostalossa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 31, 2021, 18:52:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 31, 2021, 12:10:11
^
En nyt todellakaan tarkoittanut mitään dementiadiagnoosia tarjota tuolla linkillä. Laitoin vain googlen hakuehtoon MrKATin antamat parametrit niin päin, että "paristoilla toimiva hälytin", eli sähkön saanti on epävarmaa. Oletin, että muistutus oli se oleellinen osa tuossa, ei niinkään kello. Voihan vähäisempään unohteluun ja muistamattomuuteen olla muitakin syitä. Esimerkiksi itselläni on aina ollut ongelmana rutiinista poikkeaminen, jolloin palikat vähän joutuu hukkaan ja joku toimi saattaa jäädä tekemättä.
Aamulla muistutus ei ole ongelma, muistaa syödä kyllä, vaan ongelma on kellonaika, jos herää klo 5 tai 7, ja ei luotakaan kelloon niin tulee epävarmuus.  Muistutuksen tarvetta tulee enempi iltapäivällä ja illalla. Tahtoo unohtua tai myöhästyä. 
   Itsellä oli jokunen vuosi sitten verenohennuslääkkeen kanssa ehkä muistiheittoo tai pikemmin "ei-niin-tärkeää"fiilinki ja epäsäännöllisempi elämänrytmi, ehkä pahimmoilleen joka toinen tai kolmas päivä unohtui. Veri meni niin paksuksi että soittivat takaisin ja käskivät kipinkapin apteekkiin ostamaan hepariinia eli pistivät piikille (itse vielä piti opetella ja pistää niinku diabeetikko noin viikon ajan). Eli ns. kantapään kautta opettivat että otettava muistaminen vakavasti.
   Sen muistan mutta aamulääke unohtuu noin kerran parissa viikossa. Se ei ole niin vakavaa, kait.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 31, 2021, 19:13:41
Dosettiakin kannattaa harkita. Siitä ainakin näkee, kuinka hyvin tullut muistettua ottaa lääkkeet. (Ja sekään ei toimi dementikolla, huomattiin omaiseni kohdalla.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 31, 2021, 19:51:51
Dosetti ollut jo vuosia, mutta helpommaksi olen laittanut vielä siihen päälle varmiiksi irtokorkeille annokset, usean päivän kerrallaan. (Dosentti hups nurin - etsi loppupäivä niitä pillereitä lattialta ;D ). Itsellä oli muinoin menevän miehen minidosetti takin taskussa mutta se ei oikein lopultaan itsellä toiminut mm. tabut heiluivat jauhoksi tai liuskat aukeni itsekseen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2021, 19:57:51
^
Et sitten vaivautunut linkkejä availemaan, kun aiemmassa viestissä tarjosin hälyllä olevaa dosettiakin.

https://www.dementiaonlineshop.com/epages/dementia.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111021-11092-64659-1/Products/ANN-0003

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 01, 2021, 14:50:56
^Aivan liian kallista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 01, 2021, 16:52:44
^
Jos olisin ilkeä, niin kysyisin, onko 250 euroa läheisesi hengestä ja terveydestä on liian kallis hinta? Mutta asiahan ei tietenkään muille kuulu, joten en kysy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 01, 2021, 18:00:04
^Miksi maksaa niin paljon jos saman saisi parin sadasosan hinnalla? Kellokytkin/ajastin Tokmannista jne. Mutta loppujen lopuksi sinä ja tämä keskustelu annoitte ideoita ja vaihtoehtoja nykyiseen. Kiitän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 01, 2021, 18:50:05
^
Ei saa samaa. Tuossa linkistä löytyvästä dosetista ei voi ottaa pillereitä väärin, eli ajatuksen mukaan vain yksi lokero aukeaa ja antaa pillerit. Manuaalisesta voi ottaa mitä haluaa, vaikkapa napsia kaikki ne pienet siniset, kun ne on niin nättejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 02, 2021, 10:45:52
Muistin apuvälineet voivat olla tarpeen, mutta miten sellaista voi korjata, joka on kokonaan hukassa.

Kuten esimerkiksi, erään tuttavan vanha äiti kyseli vierailun yhteydessä, että mikähän ihmeen vehje se tuo on, käsivarressaan olevaa turvaranneketta.- Onneksi hän ei sitä kuitenkaan pois repinyt, mutta ei kyllä varmaan osannut sen tarkoitustakaan "muistaa, vaikka sen oli juuri kuullut.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 02, 2021, 12:24:12
Meidän pihan kesä on virallisesti päättynyt. Pesin pihakalusteet ja kannoin varastoon ja tyhjensin kukka-amppelit ja siinähän se sitten oli. Oikein mukavaa puuhaa, kun oli kiva ilma ja juuri sopivasti vaatetta päällä.

Vähän harmittaa, että pihakalusteiden pöytä on mennyt aika kurjan näköiseksi. Ei ole valkoinen pöytä enää valkoinen. Muovikalusteet taitaa ottaa likaa itseensä aika helposti, vaikka nuokin piti olla hyvälaatuiset. Pitää ensi keväänä yrittää kloriitilla putsata, josko se vähän auttaisi. Jos ei, niin vetäisen siihen valkoisen tarramuovin, niin saa pöytä yhden kesän jatkoaikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - marraskuu 02, 2021, 17:13:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 02, 2021, 12:24:12
Meidän pihan kesä on virallisesti päättynyt. Pesin pihakalusteet ja kannoin varastoon ja tyhjensin kukka-amppelit ja siinähän se sitten oli. Oikein mukavaa puuhaa, kun oli kiva ilma ja juuri sopivasti vaatetta päällä.

Vähän harmittaa, että pihakalusteiden pöytä on mennyt aika kurjan näköiseksi. Ei ole valkoinen pöytä enää valkoinen. Muovikalusteet taitaa ottaa likaa itseensä aika helposti, vaikka nuokin piti olla hyvälaatuiset. Pitää ensi keväänä yrittää kloriitilla putsata, josko se vähän auttaisi. Jos ei, niin vetäisen siihen valkoisen tarramuovin, niin saa pöytä yhden kesän jatkoaikaa.

--------
----------lian poisto pinnoilta kannattaa tehdä yleensä mahdollismman pian kun tahrat ovat ilmaantuneet niin
loppu tulos lian poistosta paranee, tuota mietin mitä muovi sitten kestää kertaluontoisesti kloriitti on ok,
mutta yllätäin normaalissa heikosti emäksisessä pesuaineess on kyllä puhdistehoa siinäkin?
itse käytän fairya ja mäntysuopaa ja hyvin ovat pelittäneet, pyykkikoneen rummun saa puhtaaksi apteekin sitruunahapolla
niin haju haitat vähenevät varsinkin kun keäsällä oli kosteaa ja pyyhe pyykkiä tuli paljon.
sen sijaan vessan ja keittiön kaakeleihin olen kyllä ostanut välillisesti ihan erillistä kaakelienpesu-ainetta suihkepullossa
muistaakseni kiilto merkkistä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 03, 2021, 12:35:35
Mm. Taikasieni ja Ihmesieni nimellä myytävä melamiinihartsi hankaussieni puhdistaa pinttyneitä muovikalusteita yllättävän hyvin. Ei kannata käyttää maali- tai muille aroille pinnoille. Hyvälaatuinen astianpesuane on myös yllättävän tepsivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 03, 2021, 12:56:49
Aargh. Olisin halunnut ajaa vielä yhden lenkin moottoripyörällä, kun sää on vuodenaikaan nähden kelvollinen. Ajamatta jää, koska en löydä mp-kypärää. Jätin sen mahdollisesti viime viikolla "hetkeksi" erääseen komeroon toisella paikkakunnalla. Unohdin ottaa sen sieltä. Testasin, voiko veneellä ajaa mp-kypärä päässä. Sehän suojaa kylmältä viimalta. Kokeilun tulos oli se, että viisiiri huuruuntui. Sää oli niin kostea. Jonkinlainen muu suojus olisi parempi.

Kävin eilen tuolla toisella paikkakunnalla, mutta en muistanut etsiä kypärää. Tänäänkin meinasin mennä sinne, mutta en tullut lähteneeksi, kun rahatilanne on huono.

Olisi niin tehnyt mieli vielä ajaa edes pieni lenkki. Olsi saanut vähän lisää vastinetta vakuutusrahalle. Seuraavan kerran käyn toisella paikkakunnalla vasta viikon päästä, ja silloin on myöhäistä.

Sitå paitsi en ole sataprosenttisen varma, että kypärä onkomerossa. Arvelen, että se voisi olla, kun sitä ei muualtakaan löydy. Tai olen kadottanut sen täydellisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 03, 2021, 13:28:17
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 03, 2021, 12:56:49
Aargh. Olisin halunnut ajaa vielä yhden lenkin moottoripyörällä, kun sää on vuodenaikaan nähden kelvollinen. Ajamatta jää, koska en löydä mp-kypärää. Jätin sen mahdollisesti viime viikolla "hetkeksi" erääseen komeroon toisella paikkakunnalla. Unohdin ottaa sen sieltä.

En muista, olenko jo kertonut tästä, mutta mulla oli muutama viikko sitten "Kopek moment". Oli kauhean kova kiire hammaslääkäriin, enkä meinannut millään löytää parkkipaikkaa, ja jouduin lopulta jättämään sakkopaikalle auton (en kerennyt hakemaan parkkilappuakaan, sillä matka automaatille oli pitkä). Kun olin sulkemassa autoa, en löytänyt virta-avainta mistään. Pengoin hätäisesti sieltä, missä olin jotain häärännyt autossa, ja jopa hanskalokerikosta, repusta, kaikki taskut jne., mutten vaan löytänyt avainta. Oli pakko jättää auto lukitsematta ja toivoa parasta. Hammaslääkäri itse oli myöhässä, joten kaiveskelin reppuni läpikotaisin (reppu on aina liian täynnä kamaa), ja kaikki taskut varmaan kahteen, kolmeen kertaan. No, hammaslääkärin jälkeen sitten sydän syrjällään tein strategisia suunnitelmia kävellessäni autolle (taksilla kotiin ja takaisin vara-avaimia hakemaan? soita kaverille? bussilla edes takaisin?), ja kuinkas kävikään. Ensimmäisenä penkomispaikkana päästyäni autolle oli hanskalokero, jonka mukamas olin jo tarkastanut. Ja siellähän se avain sitten oli kuin olikin. Ilmeisesti olin "hetkeksi" laittanut avaimen "talteen" tehdäkseni jotain muuta.

Mitä tästä opimme? Koskaan, koskaan, koskaan ei autonavainta saa laittaa muualle kuin 1) auton virtalukkoon 2) siihen housujen taskuun, jossa kotiavainkin aina on. Koskaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 03, 2021, 14:56:17
^
Rutiinit on elämän suola. Kun niistä pitää kiinni, niin kaikkia pieniä asioita ei tarvitse erikseen muistaa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 03, 2021, 15:03:18
Kyllä. Rutiinit ovat hyvästä. En tiedä, olisivatko ne suola, mutta säästävät hermoja. Esimerkiksi tuossa kuvaamassani tilanteessa olin aika päreinä sekä siitä, että olin myöhässä että siitä, että oli kyseessä hammaslääkärikäynti (on hammaslääkärikammo, koska matala kipukynnys), ja siitäkin, etten löytänyt parkkipaikkaa. Silloin ei ole kovin rationaalinen, jos on jo valmiiksi stressaantunut. Ajattelee, että "sekunniksi" laskee kädestään jotain voidakseen käsillään tehdä jotain muuta. Pitäisi nähdä se vaiva, että laittaa sen avaimen (vain ja ainoastaan) jompaan kumpaan paikkaan, mistä sen taatusti löytää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 03, 2021, 15:50:39
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 03, 2021, 13:28:17
En muista, olenko jo kertonut tästä, mutta mulla oli muutama viikko sitten "Kopek moment". Oli kauhean kova kiire hammaslääkäriin, enkä meinannut millään löytää parkkipaikkaa, ja jouduin lopulta jättämään sakkopaikalle auton (en kerennyt hakemaan parkkilappuakaan, sillä matka automaatille oli pitkä).

Jee. Paitsi, että en koskaan jätä tietoisesti autoa sakkopaikalle. Koen epämukavaksi jättää auton myös potentiaaliselle sakkopaikalle eli sellaiselle, jossa sakko uhkaa tietyn kellonajan jälkeen. Yritän myös välttää parkkimaksujen maksamista. Jätän auton maksulliselle paikalle vain äärimmäisessä pakkkotilanteessa. Onhan maksupaikka myös mahdollinen sakkopaikka. Kaikkein kurjintahan on ensiksi maksaa parkkimaksu ja siihen päälle vielä sakko. Viimeksi taisin maksaa pienen parkkimaksun noin vuosi sitten.

26 vuotta, viisi kuukautta ja 22 päivää sitten jätin auton hetkeksi makkaratalon parkkihalliin. Sisäänajopuomilta saatu kuitti putosi huomaamattani taskustani, joten jouduin maksamaan hetken kestäneestä pysäköinnistä vuorokausimaksun 120 markkaa (nykyrahassa noin 29,06 euroa). Olin saanut vain pari päivää aikaisemmin lappuliisalta parkkisakon viiden minuutin pysäköinnistä (kävin palauttamassa kirjastoon kirjan) aution kadun varrella, jossa vaadittiin pysäköintikiekko. Olin muistanut asentaa pysäköintikiekon, mutta olin säätänyt siihen ajatuksissani väärän ajan. Kun piti säätää viisitoista, käänsin kiekon numeron viisi kohdalle. Sakko tuli "pysäköintikiekon käyttövirheestä".

Minun kaltaiseni huonomuistinen ja hajamielinen ihminen on systeemin vakioriistaa. Vaikka kuinka yrittäisin noudattaa sääntöjä, en pysty siihen. Aina jokin asia unohtuu tai  hukkuu tai menee epähuomiossa väärin. Ja rangaistuksen synkät uhkapilvet leijuvat koko ajan taivaalla. Tämä on yksi syy siihen, miksi en oikein pidä rankaisijaviranomaisista. Toivoisin, että systeemi olisi rennompi eikä nykyisen kaltainen yhä kireämmäksi muuttuva sakotus- ja simputusmaailma.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 03, 2021, 16:12:23
Se "Kopek moment" tuli vasta tuon jälkeen, tuo lainattu ^ ei ollut se "moment". Et varmaan ollut ymmärtänyt sillä tavalla väärin tekstini.

Siis  se "Kopek moment" on sitä, että epähuomiossa laittaa jonkun tavaran johonkin älyttömään ja aivan väärään paikkaan, yltiöoptimistisesti luullen muistavansa mihin. Vrt. silmälasien asettaminen "sekunniksi" rappusille, tuolille, lattialle tai mihinkään missä joku periaatteessa voi istua tai astua niiden päälle (kun itse on jo autuaasti unohtanut ne) heti kun silmä välttää, tai lompakon laitto auton katolle "sekunniksi", ja iloinen kaasuttelu tiehensä - lomakko katolla keikkuen ja lopulta pudoten.

Jo kun kohelsin stressaantuneena auton kimpussa etsien avainta, kun olisi jo pitänyt olla matkalla hammaslääkäriin, tuli vähän epäuskoisia naurunpyrskähdyksiä ja ajatus, että mähän olen ihan kuin Kopek tässä tilanteessa.
---
Mitä tulee sakkopaikkaan, mulla oli valittavana
- joko parkkeerata kauemmaksi ilmaiselle paikalle, ja siten myöhästyä hammaslääkäristä ja joutua maksamaan silti käynnistä (erikoishammaslääkärin taksoilla),
- tai parkkeerata lähelle ja kipittää hakemaan kuitti maksusta ja sitten kipittää takaisin autolle ja vasta sitten mennä hammaslääkäriin, josta olisi myöhästynyt tällä tavalla
-  tai sitten jättää auto ilman parkkilappua ja toivoa parasta, siis ettei kukaan pöllisi sieltä mitään eikä tulisi parkkisakkoakaan, ja ehtiä hammaslääkäriin nippa nappa ajoissa. Hyvin kävi, ei oltu pöllitty mitään, eikä tullut sakkoakaan, ja kerkesin juuri ja juuri. Huh.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 03, 2021, 16:22:45

^

Aivan hyvin voi tehdä montaa asiaa samanaikaisesti, tai ainakin kahta-- "syödä purkkaa ja kävellä.

Mutta naisilla ainakin on se hyöty usein tapana kuluttaa etsimällä hukassa olevia tavaroita. Aivot eivät välttämättä ole kovin hyviä "moniajossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 03, 2021, 16:27:24
^
Mulle kävi ensimmäistä kertaa elämässäni noin. Kopekille tuollaista tai ainakin tuontapaista tapahtuu oman kertomansa mukaan alvariinsa, harva se päivä, ehkä satoja tai tuhansia kertoja elämänsä aikana. Johtuuko se, että hänelle sattuu ja tapahtuu, siitä, että Kopek on mies? (Minun mielestäni ei.)

Ei olisi taaskaan pitänyt klikata auki tyhjäinpäiväistä Karikko-viestiä, jonka tarkoitus näyttäisi olevan vittuilu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 03, 2021, 16:31:15
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 03, 2021, 16:27:24
^
Mulle kävi ensimmäistä kertaa elämässäni noin. Kopekille tuollaista tai ainakin tuontapaista tapahtuu oman kertomansa mukaan alvariinsa, harva se päivä. Johtuuko se siitä, että Kopek on mies?

Kopek on kyllä kertomansa mukaan etevä noissa jutuissa, varmaan hajamielisen proffan ainesta.

Sinänsä on ihan luonnollista unohdella tavaroiden paikkoja, kuten avaimiensa sijoittamisia, yleensä naiset ainakin löytävät ne hetken kuluttua, "pienen paniikin jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 03, 2021, 17:34:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 03, 2021, 16:12:23

Mitä tulee sakkopaikkaan, mulla oli valittavana
- joko parkkeerata kauemmaksi ilmaiselle paikalle, ja siten myöhästyä hammaslääkäristä ja joutua maksamaan silti käynnistä (erikoishammaslääkärin taksoilla),
- tai parkkeerata lähelle ja kipittää hakemaan kuitti maksusta ja sitten kipittää takaisin autolle ja vasta sitten mennä hammaslääkäriin, josta olisi myöhästynyt tällä tavalla
-  tai sitten jättää auto ilman parkkilappua ja toivoa parasta, siis ettei kukaan pöllisi sieltä mitään eikä tulisi parkkisakkoakaan, ja ehtiä hammaslääkäriin nippa nappa ajoissa. Hyvin kävi, ei oltu pöllitty mitään, eikä tullut sakkoakaan, ja kerkesin juuri ja juuri. Huh.

Huonot vaihtoehdot. Tuohan on kuin tyypillisestä painajaisunesta, joita usein näin. On kiire, kiire, kiire...

Joku tietysti sanoisi, että... (minulla ei ole varaa sanoa sitä edes epäsuorasti)

Painajaismainen kiire on iskenyt usein silloin, kun on pitänyt ehtiä laivalle. Olen monta kertaa aivan viime minuuteilla kiirehtinyt laivaan ravattuani sitä ennen kilometritolkulla kaupungilla kelloa hermostuneesti vilkuillen. On pitänyt mennä saman tien suihkuun, kun on hyttiin päässyt. Kävellessä tulee kuuma, kun raahaa laukkua ja kiirehtii puolijuoksua kuin olisi tuli hännän alla. Voisin kertoa monia eri tarinoita tällaisesta. Ei ihme, että tämä aihe esiintyy unissanikin. Läheltä piti tilanteiden syy on ollut yleensä arviointivirhe kävelymatkaan kuluvassa ajassa tai jonkin asian pitkittyminen. Usein on ollut kyse auton viemisestä jonnekin, joskus kaupassa käynnistä, joskus eksymisestä.

Seuraavassa on päiväkirjasta poimittu tarina käynnistä Tukholman venenäyttelyssä vuonna 2002. Kaikki meni hyvin, kunnes...

https://kantapaikka.net/index.php/topic,199.msg112517.html#msg112517
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 03, 2021, 18:43:15
Aina kun olen saada sydärin kiirestressistä lupaan pyhästi ensi kerralla lähteä ajoissa kotoa. Mutta ei vaan pysty. Varsinkin, jos ei ole nukkunut kunnolla. Toimintakyky vaan ei ole häävi.

Tuli tuosta Kopekin painajaismaisesta kiireunesta mieleen, että itsekin näen painajaista jossa on jokin matkalle lähtö. Oman painajaiseni se pahin asia on, kun soimaan itseäni ahneudesta, että taasko piti ottaa liikaa kamaa, ja kaiken lisäksi semmoista ihan arvotonta roskaa (kuten esim. rihkamakoruja), jota viime tipassa haalin mukaan, kun ilmaiseksi saa. En saa kannettua sitä krääsää sitten millään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 04, 2021, 10:46:09
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 03, 2021, 16:27:24
^
Mulle kävi ensimmäistä kertaa elämässäni noin. Kopekille tuollaista tai ainakin tuontapaista tapahtuu oman kertomansa mukaan alvariinsa, harva se päivä, ehkä satoja tai tuhansia kertoja elämänsä aikana. Johtuuko se, että hänelle sattuu ja tapahtuu, siitä, että Kopek on mies? (Minun mielestäni ei.)

Ei olisi taaskaan pitänyt klikata auki tyhjäinpäiväistä Karikko-viestiä, jonka tarkoitus näyttäisi olevan vittuilu.

Ehkä se on sinussa itsessäsi se "pakkomielle" että luulet kaikkea omaan mieleesi rakentuvien ennakkoluulojen mukaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 05, 2021, 22:26:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 03, 2021, 14:56:17
^
Rutiinit on elämän suola. Kun niistä pitää kiinni, niin kaikkia pieniä asioita ei tarvitse erikseen muistaa :)
Ihan totta. Pieni vaihtelu on kivaa, mutta sitten on kiva palata turvallisiin rutiineihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 07, 2021, 18:35:17
Kävin tänään pitkästä aikaa ulkoiluttamassa kepakoita. Lähtö oli ihan vain hetken mielijohde, kun kävin viemässä roskia ja oli niin houkuttelevan kirpakka ilma. Nopsasti vain kävin vaihtamassa lenkkivaatteet päälle ja sitten matkaan.

En uskaltanut kovin pitkää lenkkiä tehdä pitkän tauon vuoksi, joten vajaan viiden kilometrin minilenkki sai käydä nyt kokeesta, jotta mitä jalat pitävät pitkän matkan lenkkareistani. Toistaiseksi ei mitään ongelmaa, mutta voi olla, että huomenna tähän aikaa on pohkeet ainakin kipeänä.

Hiukan oli paikoin liukasta, kun matalat lätäköt oli jäätyneet yöllä ja suojateiden valkoiset viivat oli parempi loikkia yli, sillä ne olivat todella liukkaat. Hyvät fiilikset lenkistä kuitenkin tuli :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 07, 2021, 21:23:54
Hipin salakieli ei oikein avaa minulle, mistä on ollut kyse.

Jos kyse ei ole ole autolla ajamisesta vaan lihasvoimalla liikkumisesta, minulle viidessä kilometrissä on jo tarpeeksi enkä pidä sitä minilenkkinä. En olekaan koskaan ollut erityisen liikunnallinen vaan laiskuri, joka liikkuu vain pakosta tai velvollisuudesta. No, ehkä hiihtolenkille olen joskus lähtenyt vapaasta tahdosta.

Autosta on apua myös pakkoliikunnassa. Perjantaina kävelin kartan mukaan 4,9 klometriä parkkipaikkakävelyä eli auton hakua ja vientiä parkkipaikoille.

Rullaluistelun olen todennut kaikkein kevyimmäksi tavaksi liikkua ilman konevoimaa. Ei se vastatuuleen ole kevyttä, mutta myötätuulessa voi olla melkein tuulen viemänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 07, 2021, 21:49:35
^
Kepakoiden ulkoiluttaminen on sauvakävelyä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 07, 2021, 22:06:28
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 07, 2021, 18:35:17
Hiukan oli paikoin liukasta, kun matalat lätäköt oli jäätyneet yöllä ja suojateiden valkoiset viivat oli parempi loikkia yli, sillä ne olivat todella liukkaat. Hyvät fiilikset lenkistä kuitenkin tuli :)

Samanlaisia liukasteluita oli minullakin aamuohjelmassa. Ilman kepakoita tosin. Ajoittain meno muistutti melkein hiihtämistä, kun piti edetä kovin matalalla askeleella. Iltapäivällä sitten oli helpompi reitti ja sulaa muutenkin. Saas nähdä millainen luistinrata huomisaamuna on. Nyt illalla on vähän sadellut ja yöksi taitaa tulla miinusasteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 07, 2021, 22:15:25
No onpas ollut "puhelias" päivä meikäläisellä tänään, 25 viestiä aamusta asti. En ole koko viikkoon ollut ulkona, liukastelemassakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 08, 2021, 00:20:02
MO vei kuitenkin "voiton" 44 viestillään. Wohoo. Xantella vain 16.

Olen puhunut maratonpuheluita ystävien kanssa tänään ja toissapäivänä. En tiedä liittykö tämä jotenkin siihen, että olen myös kirjoittanut paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2021, 12:53:24
Kävipä taas vanhanaikaisesti, eli mopo karkasi käsistä, kun pääsin puutarhaliikkeeseen. Sinne nyt ei olisi oikeasti ollut asiaakaan, vaikka olin aamulla yhden elottomaksi toteamani kukan laittanut pois ja vähän muutenkin järjestellyt ikkunalaudoilla olevia ruukkuja. Siinä olin todennut, että eipä tuo nyt ihan niin täynnä olekaan kuin olin kuvitellut.

Eilen näkemäni Viherpajan kuvat saapuneesta kuormasta palautui mieleeni. Miniviherkasvit alle kahden euron. Siinäpä hyvä tekosyy tai keppihevonen pienelle lenkille, joten menoksi vaan. Olin taas kuin pikkupentu karkkikaupassa ja yksi muuttui seitsemäksi, muistaakseni. En ole vielä purkanut kuormaani, vaan annan niiden hetken levähtää paketissa.

Pirun kylmä reissu oli, vaikka mielestäni olin pukenut tarpeeksi. En ollut kuitenkaan. Olisi kevyttoppis ollut parempi tuossa tuulessa kuin ohut kuoritakki. Kävelyyn takki olisi riittänyt, mutta ei fillarireissuun. Kotimatka oli hankala, kun joutui ajamaan vasten aurinkoa, joka häikäisi ilkeästi aurinkolaseista huolimatta. Kävellen sekään ei olisi häirinnyt, kun kävellessä ei tarvitse niin laajalti nähdä kuin pyörällä ajaessa. Enpä oikeastaan tuohonkaan eroon ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota miten paljon enemmän pyörällä liikkuessa tulee katsottua ympärilleen ja huomioitua muuta liikennettä ja liikkujia. Kävellessä riittää, että näkee omat varpaansa, paitsi katua ylittäessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2021, 13:01:52
Joku pöllii öisin pihaltani vuorenkilpiä. Saako niistä uutettua jotakin huumetta...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2021, 13:19:40
https://www.omakoti.fi/kukkien-kasvien-hoito/vuorenkilpi/
Vuorenkilpi on monipuolisena rohdoskasvina tunnettu monivuotinen perenna, joka viihtyy luonnonvaraisena kivikoissa. Vuorenkilpi on kestävä ja todella vaatimaton selviten kaikenlaisissa oloissa. Vuorenkilven lajikkeita, herttavuorenkilpeä (Bergenia cordifolia) ja soikkovuorenkilpeä (Bergenia crassifolia) kasvatetaan Suomessa myös koristekasveina.

Vuorenkilvellä on suuret pyöreähköt tummanvihreät lehdet. Kukkiessaan kasvattaa lehtien keskeltä pitkän punertavan kukkavarren, jonka päähän muodostuu ryppäinä pieniä torvimaisia, väriltään valkoisesta vaaleanpunaisen ja punaisen sävyihin taittuvia kukkia.

Vuorenkilpeä käytetään aasialaisessa lääketieteessä monipuolisesti. Vuorenkilven maanalaiset varret sisältävät tulehduksia estäviä parkkiaineita. Kasvin iäkkäämmistä lehdistä tehty siperiantee (Mongolian tee) parantaa elimistön suorituskykyä. Nuoremmat lehdet taas sisältävät ihoa hellivää arbutiinia.

Vuorenkilvellä kerrotaan olevan mm. seuraavia terveyttä edistäviä ominaisuuksia:

alentaa verenpainetta
hillitsee tulehduksia
parantaa hapenottokykyä
piristää
tehostaa rasvan palamista
poistaa nestettä kehosta
ehkäisee syövän syntyä
kasvattaa immuniteettia
....

Joku on pitänyt pihaasi apteekkina :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2021, 13:50:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 08, 2021, 13:19:40

Eli rosmon tunnistaa hoikkuudesta, ylipirteydestä, hyvästä ihosta ja hyvää terveyttä henkivästä olemuksesta. Sellaisia ei ole lähitienoilla montaa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 08, 2021, 13:54:54
Brutto,

Tee parista laudanpätkästä hautaristi, jonka viet penkin viereen. Ristiin voisi kirjoittaa vaikkapa "Tuntemattoman tunkeilijan ja varkaan hauta". :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2021, 14:11:37
Lainaus käyttäjältä: Aave - marraskuu 08, 2021, 13:54:54
Brutto,

Tee parista laudanpätkästä hautaristi, jonka viet penkin viereen. Ristiin voisi kirjoittaa vaikkapa "Tuntemattoman tunkeilijan ja varkaan hauta". :)

Ajattelin istuttaa vuorenkilpien sekaan myrkkykeison taimia. Niitä ei pimeässä erota toisistaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 08, 2021, 14:20:49
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2021, 14:11:37
Ajattelin istuttaa vuorenkilpien sekaan myrkkykeison taimia. Niitä ei pimeässä erota toisistaan.
Heh!

Todennäköisesti siellä on joku lähistön ituhippi sosialisoimassa tonttisi antimia. Turvakamera kertoisi tarkemmin, eivätkä ne edes maksa paljon. Esimerkiksi Motonetistä löytyy alle satkulla riittävän laadukkaita ja jokasäänkestäviä kameroita, joilla saa hälyt ja tallenteet suoraan kännykkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 08, 2021, 14:28:44
Ostin alkukesästä takapihalle kameran, jossa on teräväpiirtotasoinen kuva, IR-kuva (Eli näkee hienosti myös öisin) ja mikrofoni. Mikkiin voi myös itsekin puhua käänykästä, kuten toivottaa ei-toivotun henkilön ittuun. Kameran kuvakulma on myös niin laaja, että sillä näkyy koko haluttu alue helposti, eli sen ei tarvinnut olla liikeohjautuva. Maksoi muistaakseni 80 euroa, ja on toimintojensa puolesta hintansa väärti. Valmistajan tarjoamia verkkolisäpalveluitakin siihen saisi, mutta niille ei ole ollut tarvetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2021, 14:31:06
Vuohenputkesta myrkkykeisoa ei erota pimeässä, kun ei kaikki valoisallakaan. Mutta kyllähän se erottuu vuorenkilpien joukosta ja saa olla aika tollo, jos siihen tarttuu vuorenkilpiä varastaessaan.

Kyllähän vuorenkilpi nopeasti itse korjaa aiheutuneen vahingon tai voit itse sen korjata näppärästi keväällä vähän jakamalla juurakkoa tyhjäksi vietyyn kohtaan. Ihmetyttää vaan, jotta mikä idea varkaalla on ollut, kun eihän se tähän aikaan vuodesta enää ehdi kunnolla asettua uudelleen istutettuna. Ehkä se on vain ollut puhdasta ilkivaltaa ilman omaa hyötytarkoitusta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2021, 14:35:23
Lainaus käyttäjältä: Aave - marraskuu 08, 2021, 14:28:44
Ostin alkukesästä takapihalle kameran, jossa on teräväpiirtotasoinen kuva, IR-kuva (Eli näkee hienosti myös öisin) ja mikrofoni. Mikkiin voi myös itsekin puhua käänykästä, kuten toivottaa ei-toivotun henkilön ittuun. Kameran kuvakulma on myös niin laaja, että sillä näkyy koko haluttu alue helposti, eli sen ei tarvinnut olla liikeohjautuva. Maksoi muistaakseni 80 euroa, ja on toimintojensa puolesta hintansa väärti. Valmistajan tarjoamia verkkolisäpalveluitakin siihen saisi, mutta niille ei ole ollut tarvetta.

Tuttu oli hiljattain laittanut liiketunnistimella varustetun riistakameran vartioimaan kesämökkinsä puuvajaa. Seuraavana yönä tuli monta sataa kuvaa tuulessa heiluvasta oksasta...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 08, 2021, 14:41:07
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2021, 14:35:23
Tuttu oli hiljattain laittanut liiketunnistimella varustetun riistakameran vartioimaan kesämökkinsä puuvajaa. Seuraavana yönä tuli monta sataa kuvaa tuulessa heiluvasta oksasta...
Omaan kameraan hilpein häly tuli linssiä liki lentäneestä ampiaisesta. Mutta ei sen sensori niin herkkä ole, että esim. pensaiden tuulessa huojumista rekisteröisi. Aika kovaa saa tuulla, että puiden oksiinkaan reagoisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2021, 14:47:19
Tuostahan varmaan on keksitty jo versiokin, jolla rosvot karkotetaan, eli liiketunnistimella perkeleellisen valonheittäjän valot päälle. Liiketunnistimenhan voi säätää niin, että joku puun oksa ei sitä aktivoi, vaan liike pitää olla maan pinnan lähellä. Sääliksi vaan käy pihapupuja :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 08, 2021, 14:53:24
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2021, 13:01:52
Joku pöllii öisin pihaltani vuorenkilpiä. Saako niistä uutettua jotakin huumetta...?

LainaaMetsäkauriiden vieroksumat kasvit

Onneksi saatavilla on runsain mitoin kasveja ja kukkia, joita metsäkauriit eivät syö. Tässä joitakin ehdotuksia:

    Lumikello – valkoiset kukat ja komeat lehdet
    Keltanarsissi – ei metsäkauriiden suosikkiruokaa
    Hyasintti – joulun suosikkikasvi, jonka voi myös istuttaa ulos ja josta eläimet eivät yleensä pidä
    Saksankurjenmiekka
    Kirjopikarililja
    Kartiomarjakuusi – myrkyllinen pensas, josta metsäkauriit pysyvät kaukana.
    Isopuksipuu
    Mustaselja
    Euroopanvalkopyökki
    Pihasyreeni
    Valkolumimarja
    Lehtoakileija
    Reunuspoimulehti
    Iisoppi
    Ritarinkannus
    Salvia

https://www.plantagen.fi/nain-karkotat-metsakauriit-puutarhastasi.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2021, 14:59:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 08, 2021, 14:47:19
Tuostahan varmaan on keksitty jo versiokin, jolla rosvot karkotetaan, eli liiketunnistimella perkeleellisen valonheittäjän valot päälle. Liiketunnistimenhan voi säätää niin, että joku puun oksa ei sitä aktivoi, vaan liike pitää olla maan pinnan lähellä. Sääliksi vaan käy pihapupuja :)

Liiketunnistimella varustettu sadettaja voisi myös toimia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2021, 15:00:14
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 08, 2021, 14:53:24

https://www.plantagen.fi/nain-karkotat-metsakauriit-puutarhastasi.html

Löytyy sieltä yksi Pirkka-niksikin:

Hiukset – laita omia irtohiuksiasi esimerkiksi nailonsukkaan ja ripusta sukka pihallesi; sekin voi lopettaa metsäkauriiden vierailut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2021, 15:02:51
Sitten kissat ja koirat https://viherlassila.fi/2018/09/karkoita-kutsumattomat-elainvieraat-luonnollisesti/

KIS­SAT, KOI­RAT (JÄ­NIK­SET)
Koi­ran­lii­suk­ka , Co­leus ca­ni­na

Koi­ran­lii­suk­ka aut­taa pi­tä­mään kis­sat, koi­rat ja jo­pa jä­nik­set pi­ha­pii­ris­tä. Kas­vin eri­tyi­nen tuok­su toi­mii kar­kot­tee­na. Koi­ran­lii­suk­ka kuu­luu min­tun su­ku­lais­kas­vei­hin kas­vei­hin, ja on sik­si hy­vin help­po­hoi­toi­nen ja re­he­väk­si kas­va­va. Kau­niin leh­dis­tön­sä an­sios­ta koi­ran­lii­su­kat so­pi­vat mm. kuk­ka­penk­kiin ja ruuk­kui­hin ke­sä­kuk­kien jouk­koon.
Ruu­kuis­sa kas­va­vat koi­ran­lii­su­kat on help­po siir­tää puu­tar­has­sa tar­peen mu­kaan so­pi­viin paik­koi­hin.

'Kick off dog' – Val­ko­kir­ja­va­leh­ti­nen / 'Kick off cat' – Vih­reä­leh­ti­nen, li­lat täh­kä­mäi­set ku­kat

Kissat ja koirat nyt ei niitä vuorenkilpiä ole pöllineet, mutta ajattelin, että laitetaan Bruton puutarha kerralla kuntoon :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 08, 2021, 15:04:05
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2021, 15:00:14
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 08, 2021, 14:53:24

https://www.plantagen.fi/nain-karkotat-metsakauriit-puutarhastasi.html

Löytyy sieltä yksi Pirkka-niksikin:

Hiukset – laita omia irtohiuksiasi esimerkiksi nailonsukkaan ja ripusta sukka pihallesi; sekin voi lopettaa metsäkauriiden vierailut.

Kaljut voivat varmaan käyttää genitaalikarvojaan. Vai onko niiden ihan pakko olla omia karvoja?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 08, 2021, 15:07:23
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 08, 2021, 15:02:51
Kissat ja koirat nyt ei niitä vuorenkilpiä ole pöllineet, mutta ajattelin, että laitetaan Bruton puutarha kerralla kuntoon :D

Kaunis ajatus.

Luulen kyllä, että Brutto kaipaa lähinnä asfalttia pihalle - siitä näkee helposti mistä kohtaa Mersu nyt tiputtaa öljyä tmv.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 08, 2021, 15:09:12
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 08, 2021, 15:04:05
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 08, 2021, 15:00:14
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 08, 2021, 14:53:24

https://www.plantagen.fi/nain-karkotat-metsakauriit-puutarhastasi.html

Löytyy sieltä yksi Pirkka-niksikin:

Hiukset – laita omia irtohiuksiasi esimerkiksi nailonsukkaan ja ripusta sukka pihallesi; sekin voi lopettaa metsäkauriiden vierailut.

Kaljut voivat varmaan käyttää genitaalikarvojaan. Vai onko niiden ihan pakko olla omia karvoja?

Epäilen, että niksin keksijän kohdalla karkottimena eivät olleet niinkään karvat vaan se sukka...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 09, 2021, 09:57:46
Kaupasta saa jo joulukinkkua! Laitoin perjantain tilaukseen kappaleen noita pieniä ihmeitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 09, 2021, 12:07:16
Olipa tänään paljon mukavampi fillarireissu puutarhaliikkeeseen kuin eilinen. Ajelutin ensimmäistä kertaa tänä syksynä kevyttoppista ja se oli erittäin onnistunut ratkaisu, ettei eilinen vilu toistunut. Nyt sai tarkkana olla, sillä jäätä oli huomattavasti enemmän kuin eilen enkä ole kovin tottunut talviajoon. Vapaalla rullaten menin jäiden yli ja se tuntui aika turvalliselta.

Tein vaihteeksi pikavisiitin puutarhaliikkeeseen, sillä eilen sinne jäi vielä pari pientä kaunokaista, jotka olisivat halunneet tulla minun tyköni talvea viettämään. Hain ne nyt kotiin ja lisäksi satuin huomaamaan yön kuningattaren. Sen olen pitkään toivonut saavani. Nyt sain. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 09, 2021, 12:11:11
^
Sulla ei ole nastarenkaita pyörässä? Ne ovat mukava keksintö.

Itse pöyräilin aikoinani paljon, ja talvellakin, ja muistan ne muutamat kerrat, kun olin hyvin lähellä teloa itseni aivan totaalisesti, kun pyörä vaan lähti alta. Sittemmin pyöräily on vähentynyt olemattomiin, mutta tässä välissä kerkesin hankkimaan nastarenkaat, ja oli kyllä paljon hauskempaa se talvella pyöräily sen jälkeen. (Ei kannata kyllä ostaa mitään Bilteman tai Motonetin (en muista kumman) halpoja rimpuloita kyllä, sillä ne kuluvat kuukaudessa kelvottomiksi.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 09, 2021, 12:22:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 09, 2021, 09:57:46
Kaupasta saa jo joulukinkkua! Laitoin perjantain tilaukseen kappaleen noita pieniä ihmeitä.

Viitsithän ilmoittaa heti, kun saa kalkkunarullaa! Jäimme viime jouluna, voitko kuvitella, aivan ilman moista välttämättömyyttä, kun olimme vain yksinkertaisesti liian myöhään liikkeellä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 09, 2021, 12:29:22
Ei ole nastoja, mutta minulla on eräänlainen hybridi tuo pyörä ja siinä on vähän leveämmät renkaat kuin tavallisessa katukäyttöön tarkoitetussa. Ei kyllä sellaisia moporenkaita vai mitä läskirenkaita ne tolkuttoman leveät on. Luultavasti lumen tuloon taas lopetan pyöräilyn ja siirryn kokonaan kävelemään. Aika vähän olen lumilla ajanut. Viime talvena, kun salilla kävin, niin sinne taisin lumillakin mennä niin kauan, kun lumen määrä oli kohtuullinen.

Fiiliksen mukaan minulla kausi päättyy. Sitten kun alkaa tuntua epämukavan huteralta meno, niin siihen se sitten loppuu. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 09, 2021, 12:32:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 09, 2021, 12:22:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 09, 2021, 09:57:46
Kaupasta saa jo joulukinkkua! Laitoin perjantain tilaukseen kappaleen noita pieniä ihmeitä.

Viitsithän ilmoittaa heti, kun saa kalkkunarullaa! Jäimme viime jouluna, voitko kuvitella, aivan ilman moista välttämättömyyttä, kun olimme vain yksinkertaisesti liian myöhään liikkeellä.

T: Xante

Saa sieltä kaupasta (Jumbon K-kauppa) kalkkunarulliakin. Tilasin sellaista jo viime viikonloppuna. En tajunnut silloin katsoa, olisiko jo ollut kinkkuja kaupan. Kuvaliitteessä Jumbon verkkokaupan valikoima kalkkunapaistien ja -rullien osalta.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 09, 2021, 12:36:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 09, 2021, 12:32:32

No perhana, pitääpä tarkistaa, olisivatko jo ilmaantuneet tänne maakuntiinkin. On laitettava vaikka nyt heti pakkaseen, että ei sitten mene joulun ilot ihan plörinäksi jonkun pelkän naudanpaistin kanssa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 09, 2021, 13:09:51
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 09, 2021, 12:36:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 09, 2021, 12:32:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 09, 2021, 12:22:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 09, 2021, 09:57:46
Kaupasta saa jo joulukinkkua! Laitoin perjantain tilaukseen kappaleen noita pieniä ihmeitä.

Viitsithän ilmoittaa heti, kun saa kalkkunarullaa! Jäimme viime jouluna, voitko kuvitella, aivan ilman moista välttämättömyyttä, kun olimme vain yksinkertaisesti liian myöhään liikkeellä.

T: Xante

Saa sieltä kaupasta (Jumbon K-kauppa) kalkkunarulliakin. Tilasin sellaista jo viime viikonloppuna. En tajunnut silloin katsoa, olisiko jo ollut kinkkuja kaupan. Kuvaliitteessä Jumbon verkkokaupan valikoima kalkkunapaistien ja -rullien osalta.

No perhana, pitääpä tarkistaa, olisivatko jo ilmaantuneet tänne maakuntiinkin. On laitettava vaikka nyt heti pakkaseen, että ei sitten mene joulun ilot ihan plörinäksi jonkun pelkän naudanpaistin kanssa.

T: Xante

Varmasti järkevä valinta olla aikaisin liikkeellä, jos aikoo sijoittaa rullan jouluksi pöytään ja löytyy pakastin. Olen varautunut jahtaamaan joulupöydän rullaa lähempänä aattoa jalkautumalla kaupungille kiertääkseni muutamia isoimpia marketteja läpi edellyttäen, että netin kautta tilattuna ei onnistu. Pitää sen vuoksi ajoittaa nettitilaus muutamaa päivää ennen h-hetkeä. Tosin voi myös olla, että olen kiskonut jouluun mennessä kalkkunakiintiöni täyteen ja tyydyn jouluna pelkkään kinkkuun.

Varsinkin viime vuosina makuaisti jotenkin jalostunut preferoimaan juuri siipikarjan lihaa. Lisäävätköhän ne siellä tehtaalla kalkkunaan sokeria vai mistä mahtaa johtua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 09, 2021, 13:29:44
Nyt oli kova tarjous. Seillä on Tikkurilan dixin k-marketilla kampanja woltilla. Tuotteet kotiinkuljetuksella ilman kotiinkuljetusmaksua. Kampanja voimassa 14.11 asti. Tilasin pullan iltapäiväkaffetta varten. Okei, tilasin alun perin perjantaille jumbosta tilattavaksi allokoimiani muitakin muonatarpeita, jotta ei vituttaisi kauppiasta ja wolt-kuskia "yhden pullan" roudaaminen ihan niin paljoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 09, 2021, 14:30:46
Ajelin eilen illalla vaihteeksi muutaman sata kilometriä autolla. Liikennettä oli erittäin vähän. Sain ajella pitkiä matkoja käytännössä omia aikojani aivan kuin muita tiellä liikkujia ei olisi lainkaan. Ajelin muutenkin hiljaisemmilla teillä. Oli kirkas tähtitaivas. Tie oli kuiva ja houkutteli painamaan kaasua ehkä vähän keskimääräistä enemmän. Nopeusrajoituksistahan en tunnetusti suuremmin välitä paitsi kameroiden kohdalla ja poliisin nähdessäni. No, en minä nyt mitään älytöntä vauhtia hurjastellut vaan ajelin rennosti sellaista nopeutta, joka tuntui mukavalta.

Kuuntelin matkan aikana radiosta kaikki mahdolliset asemat ja uudelleen kaikki mahdolliset asemat ja taas (huokaus) kaikki mahdolliset asemat. Kuuntelin pari Aku Louhimiehen vanhaa haastattelua (2004 ja 2013), joissa hän kertoi elokuvien ohjaamisesta. Louhimies ei tunnu olevan arvoiltaan ja aatemaailmaltaan minun tyyppiäni, mutta väliäkö sillä.

Jossakin vaiheessa radion höpinä ja yhdentekevä musiikki alkoi kyllästyttää. Olin kuunnellut myös venäjänkielistä ja mitä lieneekään ohjelmaa AM-asemalta eli keskipitkiltä aalloilta. Lopulta kaivoin USB-tikun kassistani ja tökkäsin sen radion kylkeen. Aloin kuunnella vanhoja merirosvoradionauhoituksia, joita olen kopioinut netistä.

Kiinnitin huomiota toukokuussa 1966 lähetettyyn "Evening Serenade" -nimiseen ohjelmaan, jossa soitettiin klassisen musiikin suuntaan kallellaan olevaa elokuvamusiikkia ja vähän muutakin. Erityisen tunnelmalliselta kuulosti seuraava (linkki lopussa) sävelmä, jonka nimen sain selville tikun uudelleen kuuntelun avulla. Autoradiossa yksittäistä kappaletta ei voi kelata, ja yksi mp3 tiedosto voi kestää tunnin.

Youtube-nauhoituksessakin on hieman tunkkainen äänenlaatu, kuten siinä, minkä kuuntelin. Ehkä kyseessä on sama alkuperäisnauhoitus, jota keskiaalloilla tapahtunut radiolähetys vielä korosti, mutta toisaalta juuri tämä asia loi sen tunnelman, mikä musiikista välittyi. Tuntui, kun olisi aikakoneen avulla kuunnellut radiolähetystä vuosikymmenien takaa. Kirkkaana loistava tähtitaivas, auton mittarivalojen oranssi hohto ja ajaminen mutkaisella ja mäkisellä tiellä synkän metsän keskellä korostivat tunnelmaa.

Kuunteluolosuhteilla on väliä. Jossakin steriilissä ympäristössä tietokoneen ruutua tuijottaen... no, ei se ihan sama asia ole.

https://youtu.be/jkTadWECNIA
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 12, 2021, 11:18:07
Ai saatana, että se on perjantai. Pitääpä suunnitella aikataulua. Nyt kun on vajaa 4 viikkoa opiskeltu pyyttonia, voisi hetken ajan opiskella javascriptiä. Kohta pitäisi tulla k-marketista ruokalähetys, johon piti sisällyttää riisipuurotarpeita minkä tietenkin unohdin. Pitää katsoa voisiko Woltin kautta tilata puuttuvia tarpeita dixin k-marketista. Ja sitten pitää tarkistaa, millainen kattaus urheilua olisi illalla tarjolla, jos on. Ainakin itseäni kiinnostavaa NHL-kiekkoa tulisi aamuyöstä, jos vain jaksan valvoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 12, 2021, 14:41:48
Ai saatana, tuo ilmaus kuvaa päivän tunnelmia. Liian lyhyet yöunet refluksin takia, ja olo on kuin krapulassa. Ketuttaa, kun ei uskalla lähteä autolla ajamaan hakemaan 80*80*20 cm kokoista ja refluksia toivottavasti hillitsevää kiilatyynyä Etolasta, ja apteeksita närästyslääkkeitä ja muuta tarpeellista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 13, 2021, 02:06:17
Kevyt ja iloinen olo, kuin pilvellä kellisi -fiilinki jonka luulin johtuvan valohoito-taskulampustani, johtuukin ilmeisesti pähkinöistä, joita söin samaan aikaan. (Tänään en ottanut valohoitoa enkä eilen). Nyt vaikutus tuli ihan minuuteissa, taas. Tämä on outoa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 13, 2021, 09:29:42
^
Olet vetänyt muskottipähkinöitä :D :D :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 13, 2021, 12:05:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 13, 2021, 09:29:42
^
Olet vetänyt muskottipähkinöitä :D :D :D

;D

Muistelen joskus teineillä olleen kiinnostuksen aalto noihin pähkinöihin.

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/uutiset/3-6422967Jo 1-2 teelusikallista muskottipähkinäjauhetta tai muutaman muskottipähkinän syöminen on aiheuttanut  ihmisille fyysisiä oireita, tietää vastaava farmaseutti Harriet Mustonen Myrkytystietokeskuksesta.
...
Ihmisellä saattaa esiintyä huimausta, kiihoittuneisuutta, hallusinaatioita, euforiaa, ahdistuneisuutta, pelkotiloja sekä näköhäiriöitä. Myös kasvojen punoitus, vatsavaivat ja sydämen tykytys on yleistä. Harhaisuus ja pelkotilat voivat johtaa vaaratilanteisiin, tietää Mustonen.

Mustonen korostaa, että maustekäytössä muskottipähkinä on vaaratonta.

- Tahallisen käytön yhteydessä on odotettavissa yllä mainittuja oireita, sanoo Harriet Mustonen

Muskottipähkinää käytetään esim. lanttulaatikossa. Mauste on yleinen myös perunaruuissa ja lasagnen valkokastikkeessa.

Tahtomattoman överdosen mahdollisuus leijailee ilmassa, erityisesti jos syö jouluisia ruokia. Taitaa monien jouluna kokemat euforiset tunteet liittyä tähän...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 13, 2021, 12:19:01
^
Muskotti on sen verran vahva mauste, ettei sitä voi teelusikkakaupalla mihinkään ruokaan laittaa, pilaamatta ruokaa. Sitä käytetään enemmänkin semmoisella veitsenkärjellinen-periaatteella. Neljännesteelusikallinenkin on jo paljon.

Mulla on jäänyt muistiin väite, että jo yksi muskottipähkinä voi johtaa kuolemaan. Aika harvinaista se on, mutta varsinkin jos samanaikaisesti vetää viinaa tai lääkkeitä, muskotti voi vahvistaa niiden vaikutusta ja aiheuttaa myrkytyksen.
https://en.wikipedia.org/wiki/Nutmeg#Psychoactivity_and_toxicity
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 13, 2021, 23:35:10
Vai että muskotilla pilveen. ;D  Äsken otin taas pähkinäsatsin tummasuklaan kanssa. Lievästi outo olo ja kevyempi muttei niin euforinen kuin silloin. Tein kynätestin, lyijykynä pysyi sormenpäässä pystyssä 4 sek ja kuulakärkihatun kanssa 6 sek. Joten en ole silleen päihdyksissä, saanen ajaa autoa jne. ;D
    Ääneen spekulointiani: Pähkinäin rasvat(oomega jne) voisi vaikuttaa a) suoraan aivoihin b) vatsan kautta. Toisaalta
    lohi vaikuttaa, tuo kevyen olon, vasta 2 tunnin viiveellä, jonka siis oletan menevän suoliston kautta. Yksi outous on
    saksanpähkinä, sen makuhaju pureskellessa tuo joskus lapsuuden kotitalon mieleen, joka on ihan käsittämätöntä
    koska emme (muistaakseni) koskaan nauttineet pähkinöitä. Muu rasva saattoi kyllä kärytä (ihra, yäk!), myös
    naapurin ikkunasta. Eli c) nostalgiatuoksun eli nenän kautta rauhan+onnenfiilinki mahdollinen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 14, 2021, 00:33:09
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 13, 2021, 12:05:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 13, 2021, 09:29:42
^
Olet vetänyt muskottipähkinöitä :D :D :D

;D

Muistelen joskus teineillä olleen kiinnostuksen aalto noihin pähkinöihin.

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/uutiset/3-6422967Jo 1-2 teelusikallista muskottipähkinäjauhetta tai muutaman muskottipähkinän syöminen on aiheuttanut  ihmisille fyysisiä oireita, tietää vastaava farmaseutti Harriet Mustonen Myrkytystietokeskuksesta.
...
Ihmisellä saattaa esiintyä huimausta, kiihoittuneisuutta, hallusinaatioita, euforiaa, ahdistuneisuutta, pelkotiloja sekä näköhäiriöitä. Myös kasvojen punoitus, vatsavaivat ja sydämen tykytys on yleistä. Harhaisuus ja pelkotilat voivat johtaa vaaratilanteisiin, tietää Mustonen.

Mustonen korostaa, että maustekäytössä muskottipähkinä on vaaratonta.

- Tahallisen käytön yhteydessä on odotettavissa yllä mainittuja oireita, sanoo Harriet Mustonen

Muskottipähkinää käytetään esim. lanttulaatikossa. Mauste on yleinen myös perunaruuissa ja lasagnen valkokastikkeessa.

Tahtomattoman överdosen mahdollisuus leijailee ilmassa, erityisesti jos syö jouluisia ruokia. Taitaa monien jouluna kokemat euforiset tunteet liittyä tähän...
Saattavat nuo jouluiset tunteet syttyä joistakin muista aineista. Muskottihan on mauste, jota 99% suomalaisista ei käytä, paitsi kokeeksi.
Itse en käytä, koska maistuu pahemmalta kuin inkivääri.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 14, 2021, 16:53:45
Olin veljen luona eilen iltaa istumassa. Tosin istuttiin sitten aamuun asti. Jälleen on rapula.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 14, 2021, 17:30:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 14, 2021, 16:53:45
Olin veljen luona eilen iltaa istumassa. Tosin istuttiin sitten aamuun asti. Jälleen on rapula.
Olisitte saman tien istuneet iltaan asti niin nyt ei olisi vielä drakulaa. :)

Mistä tulikin mieleeni kansallisesti suositut penkkiurheilulähetykset urheilijahaastatatteluineen. Missä viipyvät krapulahaastattelut!?
Urheiluruudun jälkeen voisi televisioonista tulla Ryyppyruutu.

Miltä nyt tuntuu!?
https://trepo.tuni.fi/handle/10024/88881
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 14, 2021, 18:54:52
Kissos. Ei ole henkilökorttia, ja passi lienee mennyt vanhaksi.

Nordea:

Suomen viranomaisen myöntämä
passi (ei muukalaispassi)
henkilökortti (1.3.1999 jälkeen myönnetty)
merimiespassi
1.1.2019  alkaen ajokorttia ei enää hyväksytä henkilöllisyysasiakirjaksi uudella asiakkaalla, tai kun  olemassa oleva asiakas hakee  e-tunnistetta.

Miten tuo on mennyt minulta kokonaan ohi? No, enpä ole hakenut pankkitunnuksia kuin kerran elämässäni.

Onneksi koskee vain pankkitunnuksia haettaessa:

S-Pankki
Ajokortti ei käy tunnistamisvälineenä pankkitunnuksia haettaessa vuoden vaihteen jälkeen
12.12.2018
Vuoden 2019 alusta lähtien ajokortilla ei voi todistaa henkilöllisyyttä pankkitunnuksia haettaessa tai uusittaessa. Linjauksen taustalla on lakimuutos, joka edellyttää henkilöllisyyden todentamisen voimassa olevalla passilla tai henkilökortilla vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä haettaessa. Muiden pankkiasioiden hoitaminen onnistuu S-Pankissa jatkossakin ajokortilla tunnistautumalla.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 14, 2021, 19:43:08
Se valokuvaamo, jossa olen otattanut kaikki valokuvat passiin yms. ties kuinka kauan,  onkin lopettanut. Harmitus. Tässä on lähistöllä lopettanut jo useampi valokuvaamo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 14, 2021, 20:51:17
Passikuvan hankkiminen on itsellänikin edessä joko ensi viikolla tai seuraavalla. Miten nyt pääsen Jumbossa käymään.

Nuorimmainen oli viime viikolla samalla henkkarin uusimisasialla ja kertoi, että hän sai noutoajan vasta ihan vuoden vaihteeseen. Pakko käydä henk. koht. hakemassa, kun pitää sormenjäljet käydä antamassa. Minulla henkkarin parasta ennen päivä on 29.12. Joten yliajalle menee minullakin, mutta kyllä sitä yli-ikäistä hyvin voi vielä käyttää. Ei sitä päivämäärää kukaan katso. Tai jos katsoo, niin voi sanoa, että poliisilla on ruuhkaa, niin käpy kävi eikä sitä saanut ajoissa uusittua.

Minulla joskus vuosia sitten kävi niin, että oli kaksi vuotta yliaikainen henkkari ja vasta pankissa asioidessa toimihenkilö siitä huomautti. Sain kuitenkin asiani hoidettua sillä kertaa, sillä olin tämän henkilö vakituinen asiakas ollut jo vuosikaudet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 14, 2021, 21:06:29
Gigantista saa alle kympillä passikuvan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 14, 2021, 21:24:32
^Joo, Gigantissa on sellainen itsepalvelupömpeli. Kerran jotain juttua varten ottanut kuvat sellaisessa. Oli muuten hankala kokemus, koska laukaisunappula oli kosketusnäytössä siten, että aina joutui liikuttamaan päätä jotta olisi ylettynyt painamaan. Siinä oli joku viive, jonka aikana olisi pitänyt saada itsensä oikeaan kohtaan takaisin. Toivottavasti ovat korjanneet käyttöliittymän (no eivät varmasti ole). Varmaan 20 yritystä ennen kuin meni edes sinne päin.

Ensi vuonna muistaakseni menee passi uusiksi. Olen rytmittänyt passin ja henkilökortin siten, että eivät vanhene kovin lähellä toisiaan. Aina täytyy olla matkustusasiakirja voimassa, jos maa alkaa polttaa jalkojen alla...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 14, 2021, 21:28:49
Periaatteessa saisin kuvan ilmaiseksi, kun ex-vävyni on varsinaisen työnsä lisäksi ihan taitava valokuvaaja. Mutta pelkään, että hänen ottamaan kuvaan ei tule riittävän yrmeää ilmettä, joten rankaisen itseäni ja menen kuvattavaksi liikkeeseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 14, 2021, 22:08:44
Olen ottanut viimeksi passikuvat Gigantin automaatilla. Hyvin kelpasivat.

https://www.gigantti.fi/cms/passikuva/passikuva/

P.S. Olisi pitänyt lukea edelliset kommentit.

Mitähän tähän lisäisi, että tulisi uuttakin asiaa. Tai olihan tässä uutta asiaa. Nimittäin se, että minä olen ottanut kuvat Gigantin automaatilla. Ja on niitä ottaneet muutkin lähipiiriini kuuluvat. No, tämä oli lisää. Ehkä se riittää.

Ja vielä lisää: Muistelen, että olisin tutkinut asiaa, jolloin kävi ilmi (en tiedä, ovatko määräykset muuttuneet), että passikuvan voisi ottaa jopa itse ja lähettää sen sähköisesti poliisiille. Ajokortissani onkin itse ottamani kuva, mutta se on toimitettu tulostettuna paperikuvana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 14, 2021, 22:13:39
Valokuvausliikkeet (https://epassikuva.fi/passikuvien-hintavertailu/) toimittavat  kuvan sähköisesti poliisille. Edellä linkissä on neuvo miten lähettää oma kuva sähköisesti poliisille. Vantaan ja Helsingin Gigantissakaan passikuvapömpeleitä ei Gigantin mukaan ole, mutta Helsingin verkkokauppa.com:lla mennään Gigantin hinnan ali.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - marraskuu 14, 2021, 22:46:58
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 14, 2021, 22:13:39
Valokuvausliikkeet (https://epassikuva.fi/passikuvien-hintavertailu/) toimittavat  kuvan sähköisesti poliisille. Edellä linkissä on neuvo miten lähettää oma kuva sähköisesti poliisille. Vantaan ja Helsingin Gigantissakaan passikuvapömpeleitä ei Gigantin mukaan ole, mutta Helsingin verkkokauppa.com:lla mennään Gigantin hinnan ali.
Hämmästyin kun sain tietää, että ajokortin uusintaan ei valokuvaliikkeet voi lähettää mihinkään kun poliisilaitos ei uusinnoista huolehdi.
No! Otatin kuvat ja uusin korttini ja jos hyvin käy niin vielä 85 vuotiaana ajelen autoani (vuosimallia 1999, mutta ajettu vain noin 250000 km).
Lappeenrannassa ajokortin uusinnoissa pitää mennä
'Traficom' - tai mikä hitto se nyt oli - kuvan ja vanhan ajokortin kanssa uusimaan ajolupa - muistaakseni.

Muisto Keijo Kullervo

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2021, 08:05:47
^^
Kyllähän ainakin tämän Gigantin mainossivun (https://www.gigantti.fi/cms/passikuva/passikuva/?scid=SEM4159660510&utm_source=google_search&utm_medium=SEM&utm_campaign=adwords-generic-passikuva&gclid=Cj0KCQiAhMOMBhDhARIsAPVml-Hn7Qb0Owi_qLQW-j29hsh1EsltPnZDKKYgSVDAHG-b09HWyZsamKwaAiVgEALw_wcB) mukaan passikuva-automaatti on käytettävissä sekä Tammistossa että Itiksessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 08:26:22
Riippuu ihan hetkestä ja virkailijasta, käykö vanhentunut passi pankissa. Kaverille kävi niin, että ei käynyt, oli siis lukinnut vahingossa tunnarit ja piti saada uudet. Olikin aika tuskaista, silloin tosin ei ollut nykyisiä ruuhkia, vaan sai uuden passin parissa viikossa, mutta kyllä sekin on pitkä aika olla ilman tunnareita, joita nykyään tarvitsee todella moneen juttuun.

Sekin on kumma, että miksi nyt on ruuhkaa? Nytkö kaikki ovat sitten reissuun lähdössä? Vai miten on koronapassi, kelpaako sen kanssa henkkareiksi ajokortti?

Sekin on outoa, miksi ajokortti sitten ei kelpaa, sehän on viranomaisen myöntämä todistus myös.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2021, 08:35:34
Eihän tästä ole kamalan kauaa, kun henkilökortin ja passikin(?) voimassaoloaikaa lyhennettiin niin, että maksimissaan se on voimassa vain viisi vuotta. Eikös samoihin aikoihin muuttunut, että ajokortti ei enää kelpaa henkilökortin sijaan henkilön tunnistamiseen.

Tuohan väistämättä johtaa siihen, että yleinen kansainvaellus on taattu niin pitkään kunnes kaikki ovat käyneet tunnistautumassa henkilökohtaisesti niin, että sormenjäljet on annettu. Sen jälkeen ei välttämättä aina tarvitse sitä korttia itse hakea, jolloinka sen saa sitten postitse ilman ruuhkaa ja varmaan nopeamminkin.

Tuo "ei kamalan kauan" on taas aika suhteellinen käsite :D

Syksyn mittaan asiasta on ollut ihan lehtijuttuakin https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008311089.html ja https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008312508.html

Lisäys. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20160663?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=Henkilökorttilaki
Eli tässä voimassaoloajan lyhenemisestä on juuri se viisi vuotta kulunut. Hakiessani tämän nyt vanhenevan henkilökortin ei sormenjälkiä vielä otettu, mutta nyt tullaan ottamaan.

Melkoista rahastusta tuo kuitenkin on, kun eihän aikuiset nyt niin paljon vielä 10 vuodessakaan muutu, että uusi kuva olisi välttämätön peräti viiden vuoden välein. Pitkän pennin tuostakin läpykästä joutuu säännöllisesti maksamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 09:37:41
Ja riesasta puhumattakaan!

Ärsyttävästi tämä nyt muistutti, että jossain ensi vuoden alkupuolella menee passi umpeen, henkilökorttia ei ole.

Hoidettavaa asiaa siis taas!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 15, 2021, 09:43:52
Oma passini meni vanhaksi tämän kuun alussa. Hain verkossa uutta passia jo lokakuun alkupuolella, mutta se edellytti käyntiä poliisilaitoksella. Sitten alkoivat vaikeudet. Koko Pirkanmaalta löytyi yksi ainoa vapaa aika ja sekin vasta viiden viikon päästä hakemuksen tekemisestä! Jouduin siis ajelemaan maakunnan toiselle laidalle pelkästään siksi, että virkailija varmisti olenko sama henkilö kuin kuvassa ja ovatko sormenjälkeni pysyneet samana edellisen käynnin jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 10:10:28
Onkohan tässä logiikka, että jos passi menee vanhaksi, on aihetta epäillä, että naama ja sormenjäljet ovat muuttuneet, kun taas passin uusiminen ennen vanhentumista onnistuu vain tilaamalla uuden - ainakin viimeksi onnistui.

Voihan tässä olla joku aikaraja, eli joudun tällä kertaa rehaamaan jonnekin päin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - marraskuu 15, 2021, 10:13:45
^ Mulla tais olla joskus silleen että kaikki henkilöpaperit vanheni samaan aikaan. Sieltä vaan tuli johonkin R-kioskille sekä passi että henkilökortti, ja hetken aikaa myyjän kanssa ihmeteltiin, että milläs minä periaatteessa vahvistan olevani oikea henkilö ne vastaanottamaan — mutta kyllä ne sieltä sai lopulta ihan ongelmitta ja ilman mitään viranomaisten kanssa asiointia muuta kuin netin kautta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 15, 2021, 10:15:49
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 10:10:28
Onkohan tässä logiikka, että jos passi menee vanhaksi, on aihetta epäillä, että naama ja sormenjäljet ovat muuttuneet, kun taas passin uusiminen ennen vanhentumista onnistuu vain tilaamalla uuden - ainakin viimeksi onnistui.

Voihan tässä olla joku aikaraja, eli joudun tällä kertaa rehaamaan jonnekin päin.

T: Xante

Jätin hakemuksen passin uusimisesta jo kuukautta aikaisemmin kuin passini vanheni. Silti piti käydä näyttämässä naama kamarilla. Koska vapaita aikoja ei moneen viikkoon ollut, passini ehti vanhentua ennen tuota käyntiä.

Eli kannattaa ryhtyä passin uusimiseen vähintään kahta kuukautta ennen sen vanhenemista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 10:25:53
Pakkohan tämä nyt on uskoa ja alkaa toimeen...

En oikein tiedä, miksi mulla ei edes ole henkilökorttia, ei ole koskaan ollut. Ehkä se pitää ottaa tässä rysäyksessä, mutta siinä on sitten MOn kertoma vaara todellinen.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2021, 10:37:24
Voi olla, että posti ei anna niitä ulos, mutta kannattaa jo sekin selvittää ajoissa, jos on uhka, että vanhenee ennen kuin uudet on valmiina.

Poliisihan ne sitten kyllä antaa, kun ne tenttaa kaikenlaista nippelitietoa itse hakijasta, tämän vanhemmista ja ehkä sisaruksista. Eli varmistus tehdään sitten tuolla tavalla, jos vanha passi tai henkkari on yliaikainen. Tietty, jos sormenjäljet on jo aikaisemmin otettu, niin niilläkin kaiketi voidaan varmistus tehdä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 15, 2021, 11:02:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 15, 2021, 10:37:24
Voi olla, että posti ei anna niitä ulos, mutta kannattaa jo sekin selvittää ajoissa, jos on uhka, että vanhenee ennen kuin uudet on valmiina.

Poliisihan ne sitten kyllä antaa, kun ne tenttaa kaikenlaista nippelitietoa itse hakijasta, tämän vanhemmista ja ehkä sisaruksista. Eli varmistus tehdään sitten tuolla tavalla, jos vanha passi tai henkkari on yliaikainen. Tietty, jos sormenjäljet on jo aikaisemmin otettu, niin niilläkin kaiketi voidaan varmistus tehdä?

Minulla on sellainen muistikuva, että vanhentunutkin passi kävisi henkilöllisyyden toteamiseksi uutta noudettaessa. En tosin ole ihan varma, onko tämä oma päätelmä vai tosiasia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 15, 2021, 11:06:54
Eräs henkilö lähetti aikoinaan taideteoksia taideyliopistoon pyrkimistä varten. Posti hidasteli lähetyksen kanssa niin, että se ei ehtinyt määräajassa perille.

Tekijä olisi halunnut taideteokset takaisin itselleen, mutta ne tuhottiin!

Kävi nimittäin niin, että lähettäjä unohti kirjoittaa nimensä ja osoitteensa pakettiin. Jos nimi ja osoite olisivat olleet näkyvissä, posti olisi toimittanut paketin aikanaan takaisin, kun se ei päätynyt vastaanottajalle. Taideyliopisto ei noutanut pakettia postista, koska laitoksen sääntöjen mukaan määräajan jälkeen tulleita opiskelijavalintaan liittyviä paketteja ei oteta vastaan.

Paketti makasi pari viikkoa Suomen postissa ja päätyi tuhottavaksi.

Suhteillahan tuostakin tilanteesta olisi selvinnyt niin kuin monesta muustakin asiasta. Jos taideyliopistossa olisi ollut tuttu yhteistyöhaluinen ihminen, hän olisi voinut käydä hakemassa paketin, jolloin lähettäjä olisi saanut taideteoksensa takaisin. Tai jos postissa olisi ollut hyvä kaveri, joka olisi ollut valmis rikkomaan sääntöjä, hänenkin avullaan paketin olisi voinut saada.

Jos paketti ei olisi myöhästynyt, taideyliopisto olisi palauttanut teokset pääsykokeen esivalinnan jälkeen. Tekijä siis kuvitteli saavansa piirroksensa ja maalauksensa aikakaan takaisin, mutta polttolaitokseen ne taisivat päätyä.

Kyseessä oli kirjekuoren tyyppinen paketti, jossa ei ollut tavanomaista postipaketin osoitekorttia lähettäjätietoineen.

Tämä esimerkkinä byrokratiasta. Tapaus tuli mieleeni, kun luin edellä olevia kirjoituksia henkilöllisyyden todistamisesta ja vaadittavista dokumenteista.

Kertomassani tarinassa voi olla joitakin virheitä yksityiskohdissa, koska en ehkä muista kaikkea, mutta idea oli pääpiirteittäin tuo. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 15, 2021, 11:08:19
Ei mullakaan ole henkilökorttia, ja olen pärjännyt pelkällä ajokortilla siitä lähtien, kun Suomeen muutin takaisin. En muista, oliko minulla teininä Suomessa jokin henkilökortti, ehkä oli.

Nyt sitten pitää aktivoitua. Ainakin kaivaa se passi esiin, jotta näkee, onko se tosiaankin vanhentunut niin kuin luulen.

Edellisen kerran kun uusin passia, kysyivät kaikenlaisia kompakysymyksiä. Yksi oli edellisen asunnon osoite. En meinannut millään muistaa mikä se oli. Kaupunginosan kyllä muistin. Mukanani sattui olemaan muistisairas omaiseni, jolle samalla reissulla haettiin vammaisen parkkilupaa, mikä oli kätevä, kun häntä joutui kuljettelemaan, ja kävelynsä oli niin huonoa. Vähän kyllä huvitti, kun oma muistinikaan ei ollut ihan iskussa kysymystulvaan vastatessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 15, 2021, 11:09:01
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 15, 2021, 11:02:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 15, 2021, 10:37:24
Voi olla, että posti ei anna niitä ulos, mutta kannattaa jo sekin selvittää ajoissa, jos on uhka, että vanhenee ennen kuin uudet on valmiina.

Poliisihan ne sitten kyllä antaa, kun ne tenttaa kaikenlaista nippelitietoa itse hakijasta, tämän vanhemmista ja ehkä sisaruksista. Eli varmistus tehdään sitten tuolla tavalla, jos vanha passi tai henkkari on yliaikainen. Tietty, jos sormenjäljet on jo aikaisemmin otettu, niin niilläkin kaiketi voidaan varmistus tehdä?

Minulla on sellainen muistikuva, että vanhentunutkin passi kävisi henkilöllisyyden toteamiseksi uutta noudettaessa. En tosin ole ihan varma, onko tämä oma päätelmä vai tosiasia.
Minulla on se muistikuva, että valtakirjalla kaveri voi hakea passin (jos hänellä on voimassa oleva passi itsellään).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 11:18:47
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 15, 2021, 11:06:54
Kävi nimittäin niin, että lähettäjä unohti kirjoittaa nimensä ja osoitteensa pakettiin. Jos nimi ja osoite olisivat olleet näkyvissä, posti olisi toimittanut paketin aikanaan takaisin, kun se ei päätynyt vastaanottajalle. Taideyliopisto ei noutanut pakettia postista, koska laitoksen sääntöjen mukaan määräajan jälkeen tulleita opiskelijavalintaan liittyviä paketteja ei oteta vastaan.

Nyt on kyllä vaikea tietää, mitä ihmettä postissa olisi pitänyt tehdä, kun lähettäjä ei ole tiedossa? Tarjoilla pakettia ympäri Suomea, mutta millä keinoin?

En tiedä, mitä henkilötietoja itse paketin sisällä oli, eli olisiko Taideyliopisto voinut selvittää lähettäjän, jos paketti olisi heille päätynyt. Ehkäpä.

Mutta kyllä kaikelta tältä olisi vältytty, jos kaverisi olisi noudattanut yleistä, suomalaista tapaa ja merkinnyt lähettäjän kuoreen. Sen voi merkitä tietysti mieluiten kuoren vasempaan yläkulmaan, ei siihen mitään erityistä korttia tarvita.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 11:24:45
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 15, 2021, 11:09:01
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 15, 2021, 11:02:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 15, 2021, 10:37:24
Voi olla, että posti ei anna niitä ulos, mutta kannattaa jo sekin selvittää ajoissa, jos on uhka, että vanhenee ennen kuin uudet on valmiina.

Poliisihan ne sitten kyllä antaa, kun ne tenttaa kaikenlaista nippelitietoa itse hakijasta, tämän vanhemmista ja ehkä sisaruksista. Eli varmistus tehdään sitten tuolla tavalla, jos vanha passi tai henkkari on yliaikainen. Tietty, jos sormenjäljet on jo aikaisemmin otettu, niin niilläkin kaiketi voidaan varmistus tehdä?

Minulla on sellainen muistikuva, että vanhentunutkin passi kävisi henkilöllisyyden toteamiseksi uutta noudettaessa. En tosin ole ihan varma, onko tämä oma päätelmä vai tosiasia.
Minulla on se muistikuva, että valtakirjalla kaveri voi hakea passin (jos hänellä on voimassa oleva passi itsellään).

Valtakirjat ovat kyllä hauska ilmiö. Olen sutaissut niitä ties minkä paperin kulmaan, tai lähettänyt spostilla miehelleni ja hän on raapaissut nimeni alle tulostettuaan valtakirjan. Kas kun eihän siellä r-kioskilla, postissa jne tiedetä, miltä minun allekirjoitukseni pitäisi näyttää.

Mutta kerran olen tehnyt valtakirjan itselleni. Olin hakemassa Adlibris-pakettia r-kioskilta ja ajatuksissani tilannut sen lempinimelläni, jota kaikki käyttävät. Vaikka lempinimi on selkeästi johdettavissa oikeasta nimestäni, ei myyjä suostunut pakettia minulle antamaan. Niinpä sanoin hetkinen, menin sivupöydän luo ja tein omalla nimelläni valtakirjan lempinimelle.

Myyjä ei ollut iloinen, mutta paketti vaihtoi haltijaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 15, 2021, 11:27:16
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 15, 2021, 11:02:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 15, 2021, 10:37:24
Voi olla, että posti ei anna niitä ulos, mutta kannattaa jo sekin selvittää ajoissa, jos on uhka, että vanhenee ennen kuin uudet on valmiina.

Poliisihan ne sitten kyllä antaa, kun ne tenttaa kaikenlaista nippelitietoa itse hakijasta, tämän vanhemmista ja ehkä sisaruksista. Eli varmistus tehdään sitten tuolla tavalla, jos vanha passi tai henkkari on yliaikainen. Tietty, jos sormenjäljet on jo aikaisemmin otettu, niin niilläkin kaiketi voidaan varmistus tehdä?

Minulla on sellainen muistikuva, että vanhentunutkin passi kävisi henkilöllisyyden toteamiseksi uutta noudettaessa. En tosin ole ihan varma, onko tämä oma päätelmä vai tosiasia.
Tosiasia. Vanha kelpaa vielä vuoden vkp:n jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 15, 2021, 12:21:36

Ajokorttia ei enää myönnä Poliisi vaan Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom), ja sen perusteella ajokortin kelvollisuus henkilöllisyyden todistamiseen on  niin ja näin.

Hippi oli oikeassa. Vaikka kaikissa Vantaan ja Helsingin Giganteissa ei olekaan passikuva-automaatteja, niin Tammiston ja Itiksen Giganteissa on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 15, 2021, 12:39:59
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 15, 2021, 12:21:36

Ajokorttia ei enää myönnä Poliisi vaan Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom), ja sen perusteella ajokortin kelvollisuus henkilöllisyyden todistamiseen on  niin ja näin.

Hippi oli oikeassa. Vaikka kaikissa Vantaan ja Helsingin Giganteissa ei olekaan passikuva-automaatteja, niin Tammiston ja Itiksen Giganteissa on.

Noin on, mutta tuossakin lie jokin ristiriitainen juttu- ajoneuvon ajolupahan on henkilökohtainen, mutta ajoluvan voi siis saada ilman henkilökohtaista todistusta, olevansa se ihminen jolle ajolupa on myönnetty- jos kerran se ei samalla ole henkilötodiste.

Ajokortti todistaa siis ajo-oikeuden, mutta ei todista sitä, että se ajo-oikeus olisi kortin haltijalla, melko outo tämä pyrokratia joiltain osin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 15, 2021, 14:07:12
Meinaat että poliisi voisi ajokortin lisäksi kysyä henkilöllisyystodistusta ja jos ei ole sitä matkassa niin pyytää henkilötodistusta näyttämään poliisiasemalle  :o

Ihan en muista, mutta luulisin, että pankkitunnuksin varasin ajan ajokortin jatkoanomuksen jättämistä varten jollekin Traficomin alihankkijalle.

Kävi muuten hauskasti kun Traficom ilmoitti ajokortin voimassaoloajan pidentämisestä koronan vuoksi, niin kun pankissa pyydettäessä näytin ajokorttia ja sanoin että se on koronan vuoksi voimassa vaikka kortin päivämäärä on mennyt, niin pankkivirkailija mietti hetken ja sanoi, että hänpä kirjaa tänne että näytinkin voimassaolevan passin kun ei näistä tietojärjestelmien toimimisista tiedä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 15, 2021, 16:24:12
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 15, 2021, 14:07:12
Meinaat että poliisi voisi ajokortin lisäksi kysyä henkilöllisyystodistusta ja jos ei ole sitä matkassa niin pyytää henkilötodistusta näyttämään poliisiasemalle  :o

Ihan en muista, mutta luulisin, että pankkitunnuksin varasin ajan ajokortin jatkoanomuksen jättämistä varten jollekin Traficomin alihankkijalle.

Kävi muuten hauskasti kun Traficom ilmoitti ajokortin voimassaoloajan pidentämisestä koronan vuoksi, niin kun pankissa pyydettäessä näytin ajokorttia ja sanoin että se on koronan vuoksi voimassa vaikka kortin päivämäärä on mennyt, niin pankkivirkailija mietti hetken ja sanoi, että hänpä kirjaa tänne että näytinkin voimassaolevan passin kun ei näistä tietojärjestelmien toimimisista tiedä.

No en varsinaisesti meinaa mitään, mutta onhan se mielenkiintoista jos ajokortti ei todista muuta kuin ajo-oikeuden, eikä lainkaan sitä kenellä se ajo-oikeus on..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 18:41:48
Yhdyn Karikon ihmettelyyn, sillä viranomainenhan se on Trafikin siinä kuin poliisi, joten miksi heidän antamansa, tarkat henkilötiedot sisältävä kortti ei ole yhtä pätevä kuin aikaisemmin poliisin antama?

Ja jos poliisi ei tarvitse muuta todistusta ihmisen henkilöllisyydelle, miksi pankki tarvitsee?

T: Xante

Muoksis: ja tosiaan jotkut pankit, tai ainakin jotkut pankkien konttorit, kelpuuttavat vain voimassa olevan passin, eivätkä jousta millään tapaa säännöstään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2021, 19:00:17
Pankki on muutenkin tarkka asiakkaidensa puuhista ja kyselee poikkeavan rahaliikenteen tai mahdollisten "kytkösten" perän. Niinpä pankki hyväksyy henkilöllisyyden toteamiseen vain virallisen voimassaolevan henkilökortin tai passin. Uskoakseni pankki on velvoitettu tarkistamaan henkilöllisyyden vain virallisesta henkilökortista tai passista. Tarkistus tehdään siitä huolimatta, että asiakas on vuosien takainen tuttu ja säännöllinen kävijä.

Ajokortti kelpaa edelleen kevyempään tunnistamiseen, esim Alkossa, jossa riittää asiakkaan iän tarkistaminen.

Lisäyksenä vielä, että pankkihan tavallaan toimii "takaajana" henkilön henkilöllisyydestä tämän tunnistautuessa pankkitunnuksilla kaikenlaisiin nettipalveluihin, joten siksikin pankilla on tiukemmat vaatimukset asiakkaan tunnistamisessa asioinnin yhteydessä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - marraskuu 15, 2021, 19:52:56
Henkilökortti on kätevämpi kuin passi; kulkee helposti aina lompsassa eikä hajoa kuin passi. Riittää myös matkustamiseen schengen-alueella.

Olisikohan niin, että Trafin rekisterissä saattaa ajokortin haltijoista olla epätarkkaa tai vanhentunutta tietoa ja siksi ajokortti ei ole niin kelvollinen henkilöllisyyden todistamiseen? On varsin mahdollista, että kahden suuren rekisterin (henkilörekisteri ja ajokorttirekisteri) yhdistäminen tai synkronointi on ollut liian hankalaa tai kallista. Aika yleinen skenaario näissä digitalisaatioasioissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 20:36:27
Hyviä pointteja pankin vastuista ja digimaailmasta, mutta likinnä ihmettelen, miksi ajokortti ei enää Trafin myöntämänä kelpaa, jos poliisin myöntämänä kelpasi. Onko siis poliisilla ollut paremmat henkilörekisterit kuin Trafilla? No, onhan se mahdollista.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 15, 2021, 20:42:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 15, 2021, 20:36:27
Onko siis poliisilla ollut paremmat henkilörekisterit kuin Trafilla? No, onhan se mahdollista.
Rikosrekisterit, kansainv. rikosrekisterit/interpol? Kenties...

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2021, 20:54:40
Eiköhän tuossa ole ainakin osaksi pyritty selkeyteen, että vain poliisin myöntämät henkilökortti ja passi ovat ne viralliset asiakirjat, joilla henkilöllisyys voidaan osoittaa. Samalla ne ovat juuri ne dokumentit, joilla pystyy reissaamaan, henkilökortilla rajoitetummin ja passilla laajemmin.

Muistelen, että alussa oli hämminkiä siinä, että Suomessa saattoi henkilöllisyyttä todistella ajokortilla ja kuvallisella KELA-kortilla ja ties millä läpyskällä, mutta ne ei sitten kelvanneetkaan EU-matkailuun.

Ajokorttihan on 15 vuotta voimassa alle 65-vuotiailla, joten se ei ole kovin tuoreen näköinenkään enää elinkaarensa lopulla. Vanhemmilla tosin tuo olisi  5 tai 2 vuotta.

Luultavasti rekisterien eriyttämisen syynä on ollut tietosisällön erot https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20160663
Ajokorttirekisteri on "vain" rekisteri henkilön ajo-oikeudesta, joten ne on syytä pitää erillään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 16, 2021, 01:45:39
Monella taitaa olla, että jos on passi ja ajokortti, niin henkilötodistusta ei lisäksi olekaan. Silloin nousee kysymys, että mihin tarpeeseen on passi otettava mukaan. Posti, vaalit ja Alko hyväksyvät ajokortin. Mutta muistapa ei taida tietää, vaan voi olla henkilöllisyyden osoittamista vaativan harkittavissa minkä kelpuuttaa. Pankissakin ajokortti osin käy, osin ei.

Passilla ja henkilökortilla on se ominaisuus, että niitä varten on annettava sormenjäljet poliisille ja voimassaolo on korkeintaan viisi vuotta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 16, 2021, 07:47:21
Kiitos kaikille valistajille, aina oppii uutta ja harmittaa hieman vähemmän tämä pelaaminen eri korttien välillä, ts. voi nyt vaan uskoa, että parempi pitää edelleen vain passia mukana, kuten olen tehnyt enimmäkseen tähänkin saakka.

Ja uusia se passi. Piakkoin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2021, 08:16:49
Hitto, kun olin eilen taas tyhmä. Minulla on klo 10 sovittuna tapaaminen. En laittanut aamuksi herätystä, kun ajattelin, että herään kuitenkin ajoissa. Heräsin ajoissa ja heräsin lukemattomia kertoja yöllä katsomaan kelloa, että onko jo aika herätä. Nyt olen väsynyt ja silmät turvoksissa. Ajattelin samalla reissulla käydä passikuvassa, ja nyt siitä tulee sitten niin rähjäisen näköinen, että sama kuva kelpaisi seuraavat 20 vuotta.

On tuo kumma juttu, että herääminen jäi noin takomaan takaraivoon, että nukuin huonosti. En kuitenkaan muista, että olisin aikoihin nukkunut niin pitkään, että ehtimisestä olisi voinut tulla ongelma, joten ihan hyvin olisin voinut nukkua hyvinkin. Mutta tuo nyt on seurausta siitä, että tavallisesti tuollaiseen aamumenoon laitan herätyksen varmuudeksi, että jää hitaalle heräämiselle aikaa.

Eli ei ole kivat fiilikset ja jotain lohtupullaa varmaan tulee ostettua päiväkahville.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 16, 2021, 11:04:23

Jos ajokortin hukkaa, tai se muuten tärveltyy. Voi uuden tilata trafin sivujen kautta, kunhan on voimassa oleva henkilökortti. Ajokorttihan on voimassa viisi vuotta nykyisin.

Ihan helposti kävi, kun sen hankin 20 euroa tuo maksoi ja ihan sama kuva näkyy löytyvän kuin henkilökortistakin- nyt vain tuo ajokortti on voimassa pidempään, kuin henkilökortti.

Joten voinen edelleen ihmetellä miksei se samat tiedot sisältävä todiste kelpaa esimerkiksi pankeille. Pankkienkin todistelut monessa paikassa, toimivat pelkän klikkausten varassa, eiväthän he tiedä siitä toisesta päästä, kuka niitä käyttää.

Kuten hippi kertoi ajokortti on todiste henkilön ajo-oikeudesta. Siis henkilön miten se toteutuu, ellei se todista henkilön olevan sama kuin kortin käyttäjä- sen kai se pitäisi tehdä--
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 16, 2021, 13:02:32
Nykyisellä läpyskällä saanee hurjastella 2033 asti.
https://ajokortti-info.fi/fi/perustietoa-ajokortista/ajokortin-voimassaolo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2021, 14:16:54
No nyt on homma lusittu  >:(

Voi saatana noita passikuvia. Jos edellisessä olin pelästyneen olmin näköinen, niin nyt oli sitten väriä senkin edestä. Olin matkoineen yli kaksi tuntia reissussa maski naamalla ja se taas kerran hautoi naaman punaiseksi.  >:( >:(

Oli varsinainen mörökölli se kuvaaja. Kun olin esittänyt asiani, niin se vaan komensi "istu tohon ja kato suoraan kameraan" ...RÄPS ... vilautus ja se oli siinä. Tajusin kyllä, että en huomannut pyytää mustavalkoista kuvaa, mutta se juna meni jo.  :-X

Tämä sitten antoi mukaan puolentusinaa paperikuviakin sen lisäksi, että diginä lähetti poliisille. Vasta liikkeen ulkopuolella, kun laittelin musiikkia soimaan, niin katsoin niitä paperikuvia ja oli vähällä, etten alkanut kirkumaan pelästyksestä. Kyllä oli niin epäonnistunut kuva, ettei vielä tähän mennessä ole ollut. Onneksi henkkarissa se kuva kutistetaan ja kelmutetaan, niin ei siitä selvää saa kuitenkaan. Illalla teen pihalle rovion niistä paperikuvista.  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 17, 2021, 11:24:43
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 16, 2021, 13:02:32
Nykyisellä läpyskällä saanee hurjastella 2033 asti.
https://ajokortti-info.fi/fi/perustietoa-ajokortista/ajokortin-voimassaolo

Myönnetäänkö noita vielä- ainakin ammattikuskien pitää jotenkin vakuuttaa viiden vuoden välein  osaavansa edelleen ajaa autoa.

Jossain vaiheessa ainakin oli juttua, että pitäisi luopua noista pitkän ajan korteista. Nehän aikoinaan voimaan tullessaan pitää uusia vasta 70 _pisenä.

No en nyt viitsi tutkia, mutta ehkä myöhemmin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 17, 2021, 11:52:43
Tuossa keväällä kävin pässikuvassa ja samalla lähettämisellä sain uusittua sekä passin että henkilökortin. Olisin uusinut ajokortinkin (koska siitä on jäljellä enää noin 40% alkuperäisistä dimensioista) mutta olisin menettänyt voimassaoloaikaa muutaman vuoden.

Kaikenlaista kummallista.

Uudessa henkilökortissani näytän 10 vuotta nuoremmalta kuin edellisessä, joskus näinkin päin. Silloin menin tarkoituksella huolittelemattomana ja turvonneena kuvaan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e27fc117-a4e3-461a-87c1-f86c3d845051
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 11:57:09
Kauhia. Olen korona-aikana pätkäissyt tukkaani 2-3 kertaa, eikä se niin hirveältä ole näyttänyt, varsinkin kun on voinut pitää ponnarilla, jolloin epätasaisuus ei haittaa. Mutta kun eilen sain 3. koronapiikin, sain kimmokkeen vähän kokeilla rajojani kampaajana. ("Eilinen tukan pätkäisy ennen rokotusta nosti mielialaa, joten hei, nostetaan sitä tänään vähän lisää!") ("Kohtahan pääsee kampaajalle.")

Lopputulos oli aivan katastrofaalinen. Aiemmin sidoin tukan ponnarille takaraivolle ylös ja nirhin saksilla, ja lopputuloksena oli jonkinlainen kerrostettu leikkaus polkkatukasta (edestä pidempi, niin kuin tykkään), mutta tänään sain sen kuningasidean, että tein saparot sivuille. Ja lopputulos on mitä surkuhupaisin. Saa joku oikea kampaaja tästä makeat naurut. Nyt ei enää saa yhtä ponnaria, kun on liian lyhyitä hiuksia iso osa. Saparotkaan eivät varsinaisesti ole mikään kaunistus tämänikäiselle julkisella paikalla.

Olen tehnyt tärskyt erään ystäväni kanssa kaupungille joulukuun alun eräälle päivälle yhteisten kulttuuririentojen yms. merkeissä ensimmäiseen kertaan kahteen vuoteen, ja sitä ennen kai pitää uskaltautua oikean kampaajan käsittelyyn. Jos noloudeltaan kehtaa. Tai vaihtoehtoisesti vetää itsensä kaljuksi, tai siiliksi (jos saa jostain hankituksi koneen, joilla ajellaan siiliksi), ja pitää pipo päässä. Mutta koska ei ole puuvillapipoa, joita ilkeäisi pitää sisätiloissa, sellainen pitäisi sitten ommella. Olen trikooompelijana melkein yhtä kehno kuin oman tukan leikkaajana. (Miesten tukkia olen leikannut, mutta vain yhden naisen tukan, ensimmäisen ja viimeisen kerran, jos omaani ei lasketa.) Tai sitten voisi vetää liinan päähän turbaaniksi, mutta sekin herättäisi ei-toivottua huomiota. Tai laittaa bandanan tms. pannaksi. Ääh.

Ja nyt siis kutittaa. Pakko pestä koneellinen pyykkiä.

Kampaajassa on sekin hyvä puoli, että vessa ei ole toimenpiteen jäljiltä kuin tukkahirviön murhapaikka, ja urheilutoppi ei kutita pätkittyjen hiusten takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 17, 2021, 12:53:35
^

Voi Kertsi, ihmiseloa!

Olet rohkea alun perin, itse en ole ikinä uskaltanut edes otsatukkaa nyrhiä, sillä kerta kaikkiaan olen surkea saksija muutenkin. Ala-asteen huonoin askartelija, arvioisin.

Mutta onneksi se kasvaa, tukka, ja suht nopeastikin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 13:04:57
Kiitti, Xante. Tosiaankin, tukka on uusiutuva luonnonvara useimmilla. Ja ainahan voi leikata poikatukan, jos tästä mitään muuta kelvollista ei saa. On kyllä aika epäkäytännöllinen talvella päähineiden takia, menee littuun ja näyttää petolinnun p*rceeltä. Kesällä olisi tietty kivempi.

Tämä oma kuontaloni on vielä sen sorttista, että hius on paksunpuoleista. Se tarkoittaa sitä, että kun sitä nirhii, on kuin rautalankatuppoa yrittäisi pätkiä. Eli vaikea saada tasaiseksi. Kampaajat ovat usein kommentointeet samoin, eivät suoraan moittien, mutta ehkä mielessään sadatellen. Eräällä miessukulaisellani on samanmoinen tukkalaatu, ja sitä oli paljon hankalampaa leikata kuin ne muutamat muut leikkaamani tukat. Taitaa "onneksi" olla vähän tukkani ohentunut tosin nuoruuden komeista tukkapäivistäni. Mieluummin olisin kyllä nuori kuin keski-ikäinen täti, joka malttamattomana odottaa, että pääsee taas kirmailemaan kaikenlaisissa riennoissa. Pääsisi edes ruokakauppaan taas, sekin olisi elämys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 17, 2021, 13:18:18
^
En kyllä alkaisi omia hiuksiani saksimaan, mutta eipä tämä nykyinen kananpersetyyli suosikaan kotikampaamon pitoa. Jos nyt otsalta joku tupsu alkaa näköä haitata tai ärsyttää silmiä, niin sen nyt voin hyvinkin vielä kyniä, mutta en enempää. Joskus yritin itse tehdä raitoja, mutta peilin edessä toimiminen ei tahtonut luonnistua, joten yksi tytöistäni sai tehdä homman loppuun.

Tyttöjen hiukset leikkasin niin kauan kuin nuo olivat kotona. Poikkeuksena yksi kerta, kun keskimmäiseni halusi radikaalin muutoksen ja lyhyen muotoon leikkauksen. Siihen en ryhtynyt pyynnöstä huolimatta, vaikka olin noiden hiukset muotoon leikannut noiden ollessa pieniä. Sain omalta kampaajaltani edullisesti ostettua kunnolliset hiussakset, joilla leikkaus sujuu sutjakkaasti.

Nyt tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että kyllähän minä kouluaikoina leikkasin omat hiukseni, mutta se oli kohtuullisen helppo homma, kun olivat piiiitkät ja suorat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 17, 2021, 13:24:37
Hyvä kertsi! Juuri tuollaista asennetta ihmiskunta tarvitsee. Rohkeasti vain tuntematonta kohti vaikka lopputulos ei sitten aina olisikaan sitä mitä oli ajatellut. Todennäköisesti näytät paremmalta kuin miltä kuvittelet näyttäväsi ja siinäkin tapauksessa, että olet kuvitellut ihan oikein, on se onni yleensä matkassa, että suurin osa ihmisistä on niin huolissaan siitä, mitä sinä ajattelet heistä, etteivät he todennäköisesti noteeraa kampauksesi persoonallisia piirteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 13:45:32
Hee, tattis. Persoonallinen, tosiaan.

Urheilutoppi sentään lakkasi kutiamasta, kun nypin yksitellen hiustenpätkiä siitä sisältä ja päältä. Jotain kivaa sentään.

Ja muistin juuri, että ostin kesällä tämmöisiä kaksi, vaikkakin ruskeana:
(https://bikbok.imgix.net/globalassets/productimages/7262529_990_f_f_essentials_hairclip_w1_bikbok_29_299.jpg?auto=format&ar=4:5&fit=crop&w=1200)
Yhdessä bandanahuivin kanssa saparosykeröt näyttävät melkein siedettävältä. Ei kyllä toimi sitten kun tulee pakkaset. Tosin lieviä muistumia tulee Pokka pitää tv-sarjan siihen vähän homssuiseen sisarukseen Daisyyn, jolla oli se karvainen verkkopaitainen aviomies Onslow, jolla savuja pamauttteleva auto. Tässä kuvassa Daisylla ei ole sykeröitä, vaan nipsottimilla on vain siirretty tukkaa pois silmiltä:
(https://resizing.flixster.com/YFIaYm8HT-EfPkyTVfJ_Jqb-Adc=/206x305/v2/https://flxt.tmsimg.com/assets/p1138249_e_v7_ab.jpg)
Löysin kyllä pakkasia varten korvien yli vedettävän fleece/joustokankaisen leveän urheilupannan/leveän pannan muotoiset korvaläpät, mutta sitä ei kauan jaksa korvilla pitää, ja jos sen vetää pois korvilta, on lopputulos huvittava munapään vaikutelma. Ehkä menen suosiolla kampaajalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 17, 2021, 14:29:43
Passikuvaturinoistanne intouduin suunnittelemaan henkilökortin uusimista digitaalisilla passikuvilla.
Nyt pitäisi vain liittyä lentävän spagettihirviön kirkkoon, jotta saan luvan pitää spagettisiivilää päässäni passikuvassa. Vai saanko?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 17, 2021, 15:09:52
^^ Onslow on ihan ykköstyyppi!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 15:15:33
On, ja ovat loistavia kaikki Pokka pitää -tyypit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 15:16:55
Jos vielä uskallaudun leikkaamaan oman tukkani, lienee parasta kaivaa naftaliinista vanha melonta-anorakkini. Siinä saa kaulan vesitiiviiksi, ja toivottavasti karvatiiviiksikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 17, 2021, 15:43:47
Ehdin jo luulla, että tuon näköinenkö kertsi on, mutta teksti paljasti, että kuva esittääkin TV-sarjan näyttelijää.

Minulla ei ole filmitähdissä ketään "look-alikea". Yksikään kuva ei ole sinne päinkään, jos haen Googlella kokoelmaa menneiden nykyisten Hollywood-näyttelijöiden kuvista. Jos väkisin pitää joku  nimetä, niin ehkä nuoren John Travolta kuvissa on jotain samanlaista kuin itseäni saman ikäisenä esittävissä kuvissa. Minulla ei tosin ole Travoltan näkyvintä tunnusmerkkiä eli kuoppaa leuassa. Yhdennäköisyyttä on eniten silmien alueella ja ehkä myös suun.  Tässä pari yhdistelmäkuvaa...onkohan tämä vähän rohkeata...

(https://i.ibb.co/W2kxfK9/Photo-Funia-1637157133.jpg) (https://i.ibb.co/r65PcXY/Photo-Funia-1637157431.jpg)

Myöhempien vuosien pullistuneessa Travoltassa en havaitse yhdennäköisyyttä kanssani.

Omia hiuksia on vaikeampi leikata kuin toisen hiuksia. Armeijassa ollessani toimin "parturina", kun tyypit pyysivät leikkaamaan tukkaansa lomalle päästäkseen. Ensimmäinen harjoittelutyö oli aivan karmea erityisesti ohimoiden kohdalta, mutta "asiakas" suhtautui asiaan huumorilla, ja muutkin vain nauroivat. Tyyppi olisi sopinut johonkin Star Trek -sarjaan esittämään jotain muukalaista. Seuraavilla kerroilla onnistuin jo paremmin, kun idea alkoi käydä selväksi. En pitänyt kirjaa, kuinka monelta tyypiltä leikkasin tukan.

Yhdenäköisyyttä voinee testatakin.

https://starbyface.com/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 15:51:24
Travoltassa merkillepantavinta ei ole niinkään kasvot kuin ylikorostuneen rento tai vähän lesoileva elekieli ja tanssimuuvit. Niissä nuoruudenleffoissaan, joissa hän esitti karikatyyreja. En muista, onko hänen onnistunut näyttelemään luonnerooleja, vähän epäilen, ettei ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 17, 2021, 15:53:49
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 17, 2021, 14:29:43
Passikuvaturinoistanne intouduin suunnittelemaan henkilökortin uusimista digitaalisilla passikuvilla.
Nyt pitäisi vain liittyä lentävän spagettihirviön kirkkoon, jotta saan luvan pitää spagettisiivilää päässäni passikuvassa. Vai saanko?

Uskaltautumatta tulkitsemaan:
Huivia tai muuta päähinettä saa käyttää ainoastaan, jos uskonnolliset syyt tai vakiintunut
kansantapa sitä edellyttävät tai jos se on tarpeen kuvattavaan liittyvistä terveydellisistä tai
lääketieteellisistä syistä. Päähine ei kuitenkaan saa peittää kasvoja liikaa eikä siitä saa
aiheutua varjoja kasvojen alueelle.

https://poliisi.fi/documents/25235045/31329600/Poliisin-passikuvaohje-2020-FI.pdf/d7709348-8248-09a0-8b74-7526e6ee2a5d/Poliisin-passikuvaohje-2020-FI.pdf

Muistakin seikoista on tarkasti tulkinnanvaraiset säännöt
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 17, 2021, 16:02:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 17, 2021, 15:51:24
Travoltassa merkillepantavinta ei ole niinkään kasvot kuin ylikorostuneen rento tai vähän lesoileva elekieli ja tanssimuuvit. Niissä nuoruudenleffoissaan, joissa hän esitti karikatyyreja. En muista, onko hänen onnistunut näyttelemään luonnerooleja, vähän epäilen, ettei ole.

Kyllä häneltä vanhempana tuli jotain parempaakin roolia, leffojen nimiä en muista, kun en yleensäkään niitä muista.

Hänellä myös oli Hollywoodin yksi ihmeistä, eli pitkä avioliitto, joka päättyi leskeksi jäämiseen. Mutta eikös ole scientologi ja tietysti ylimmän asteen, mikä kyllä on silkkaa miinusta.

T: Xante

Muoksis: siitä on kyllä annettava plussaa myöskin, että hän todella opetteli ne tanssimuuvit ilman minkäänlaista tanssitaustaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 17, 2021, 16:05:53
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 17, 2021, 15:53:49
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 17, 2021, 14:29:43
Passikuvaturinoistanne intouduin suunnittelemaan henkilökortin uusimista digitaalisilla passikuvilla.
Nyt pitäisi vain liittyä lentävän spagettihirviön kirkkoon, jotta saan luvan pitää spagettisiivilää päässäni passikuvassa. Vai saanko?

Uskaltautumatta tulkitsemaan:
Huivia tai muuta päähinettä saa käyttää ainoastaan, jos uskonnolliset syyt tai vakiintunut
kansantapa sitä edellyttävät tai jos se on tarpeen kuvattavaan liittyvistä terveydellisistä tai
lääketieteellisistä syistä. Päähine ei kuitenkaan saa peittää kasvoja liikaa eikä siitä saa
aiheutua varjoja kasvojen alueelle.

https://poliisi.fi/documents/25235045/31329600/Poliisin-passikuvaohje-2020-FI.pdf/d7709348-8248-09a0-8b74-7526e6ee2a5d/Poliisin-passikuvaohje-2020-FI.pdf

Muistakin seikoista on tarkasti tulkinnanvaraiset säännöt
Veikkaan että Suomessa uskonnollinen spagettisiivilähattu ei mene läpi poliisin passikuvatarkastuksesta, ennen oikeustaistelua ja siitä muodostuvaa ennakkotapausta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 17, 2021, 16:17:25
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 17, 2021, 16:05:53

Mutta kannattaa yrittää, sillä Iltiksiin pääsy on varma! Ja me täällä sitten voidaan ajatella, että melkein tunnetaan julkkis.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 16:24:12
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 17, 2021, 15:43:47
Ehdin jo luulla, että tuon näköinenkö kertsi on, mutta teksti paljasti, että kuva esittääkin TV-sarjan näyttelijää.
Yhteistä on lähinnä vähemmän elegantti köyhällistö-"tyylikkyys" tällä nykyisellä tukkamallillani, nipsottimineen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 17, 2021, 17:16:11
Kyllä minua eilen nauratti niin. Kun luin Hipin "RÄPS .. ja ... passikuvarovio"-jutun. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 17, 2021, 17:20:57
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 17, 2021, 13:45:32Ehkä menen suosiolla kampaajalle.

Entä miten olisi hiustenpidennykset?

Asiasta en mitään tiedä, mutta ehkä voisi ottaa vaikka puoli metriä lisää, siksi aikaa kun odottaa omien kasvavan. Luultavasti erilaisia hiusmalli-ideoita voi näin toteuttaa helpommin kuin omilla hiuksilla.

Käännä oho-vahinko aha-ihastukseksi.

https://www.pidennykset.net/collections/hiustenpidennykset-netista
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 17:32:24
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 17, 2021, 17:16:11
Kyllä minua eilen nauratti niin. Kun luin Hipin "RÄPS .. ja ... passirovio"-jutun. :D
Mä taisin käkättää ihan ääneen lukiessani sitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 17, 2021, 17:33:10
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 17, 2021, 17:20:57
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 17, 2021, 13:45:32Ehkä menen suosiolla kampaajalle.

Entä miten olisi hiustenpidennykset?

Asiasta en mitään tiedä, mutta ehkä voisi ottaa vaikka puoli metriä lisää, siksi aikaa kun odottaa omien kasvavan. Luultavasti erilaisia hiusmalli-ideoita voi näin toteuttaa helpommin kuin omilla hiuksilla.

Käännä oho-vahinko aha-ihastukseksi.

https://www.pidennykset.net/collections/hiustenpidennykset-netista
Ennemmin vaikka kaljuksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 17, 2021, 20:14:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 17, 2021, 16:17:25
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 17, 2021, 16:05:53
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 17, 2021, 15:53:49
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 17, 2021, 14:29:43
Passikuvaturinoistanne intouduin suunnittelemaan henkilökortin uusimista digitaalisilla passikuvilla.
Nyt pitäisi vain liittyä lentävän spagettihirviön kirkkoon, jotta saan luvan pitää spagettisiivilää päässäni passikuvassa. Vai saanko?

Uskaltautumatta tulkitsemaan:
Huivia tai muuta päähinettä saa käyttää ainoastaan, jos uskonnolliset syyt tai vakiintunut
kansantapa sitä edellyttävät tai jos se on tarpeen kuvattavaan liittyvistä terveydellisistä tai
lääketieteellisistä syistä. Päähine ei kuitenkaan saa peittää kasvoja liikaa eikä siitä saa
aiheutua varjoja kasvojen alueelle.

https://poliisi.fi/documents/25235045/31329600/Poliisin-passikuvaohje-2020-FI.pdf/d7709348-8248-09a0-8b74-7526e6ee2a5d/Poliisin-passikuvaohje-2020-FI.pdf

Muistakin seikoista on tarkasti tulkinnanvaraiset säännöt
Veikkaan että Suomessa uskonnollinen spagettisiivilähattu ei mene läpi poliisin passikuvatarkastuksesta, ennen oikeustaistelua ja siitä muodostuvaa ennakkotapausta.

Mutta kannattaa yrittää, sillä Iltiksiin pääsy on varma! Ja me täällä sitten voidaan ajatella, että melkein tunnetaan julkkis.

T: Xante
Muuten kyllä mutta spagettisiivilä päässä passikuvassa peittäisi itse leikkaamani hiukset myös Iltiksen kuvassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 17, 2021, 20:53:41
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 17, 2021, 20:14:40

Aivan, siis sen varsinaisen uutisaiheen!

Jätetään siis tämä mahdollisuus väliin ja odotellaan yhtä antoisaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 18, 2021, 17:04:13
Mullon käytännössä aina ollut toi alempi näkökulma.

(https://pbs.twimg.com/media/FEalqTcXwBAmLRz?format=jpg&name=900x900)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 19, 2021, 12:33:40
Hyvää kansainvälistä miesten päivää minulle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 19, 2021, 14:28:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 19, 2021, 12:33:40
Hyvää kansainvälistä miesten päivää minulle.

Meillä ei ole sydän-emojia, joten tässä pusu :-*

Ja muille miehille myös hyvää päivää, he kenelle se kelpaa, myös kansainvälistä!

T: Xante

PS. Viihtis, toi edellinen on todella ihana - samaa mieltä siitäkin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 19, 2021, 15:06:05
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 19, 2021, 14:28:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 19, 2021, 12:33:40
Hyvää kansainvälistä miesten päivää minulle.

Meillä ei ole sydän-emojia, joten tässä pusu :-*

Ja muille miehille myös hyvää päivää, he kenelle se kelpaa, myös kansainvälistä!

T: Xante

PS. Viihtis, toi edellinen on todella ihana - samaa mieltä siitäkin!

Kiitos kiitos. Tästähän ihan menee hämilleen :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 19, 2021, 16:30:23
Sydänemojia itsekin kaipasin, taisi olla eilen.

Tässä <3 Viihtikselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 19, 2021, 19:31:31
(https://thumbs.gfycat.com/HeavyTintedArthropods-size_restricted.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 19, 2021, 20:23:23
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 19, 2021, 22:28:39
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 19, 2021, 22:58:03
Ohhoh kun on paljon rakkautta ilmassa. Rakkautta täältä myös teille ja muille jotka ette päässeet vielä tähän satsiin mukaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 19, 2021, 23:13:45
https://kansallisteatteri.fi/esitys/dosentit/

Dosentit katsottu. Oli kyllä perkeleen hyvä. Katsomo täynnä eläkeläisiä. Toivottavasti myös nuoriso ja varsinkin nuoret skeptikot ja tiedeharrastajat löytäisi tuon esityksen.

Näyttelijävalinnat oli loistavia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 20, 2021, 00:19:36
Koko elämäni aikaiset teatterikäynnit voi laskea sormilla. Yhden kädenkö peräti. Mietitäänpä. 

Ehdin jo kirjoittaa, että viimeisimmästä kerrasta on 33 vuotta, mutta sitten muistin, että kävinhän myöhemmin katsomassa Oulussa yhden erikoislaatuisen esityksen. Teatterikäyntien laskemisessa on se ongelma, että pitää määritellä, mikä on teatteri. Tyttäreni oli pienessä avustajan roolissa yhdessä kyläteatterin esityksessä joskus 2000-luvun alkuvuosina, ja tulloin kävin katsomassa esityksen. Mutta onko jokin "seurantalolla" järjestetty harrastelijanäyttelijöiden esitys sellainen, että sen näkeminen voidaan katsoa teatterissa käynniksi. En laske sitä mukaan.

Oikeissa teatereissa käynnit ovat seuraavat, ellei jotain ole unohtunut.

1. Tampereella teatterissa opiskelijaseurueen mukana. Lavalla oli tunnettuja näyttelijöitä mm. Tapani Perttu.

2. Helsingissä jossakin Jussi Parviaisen projektissa. Esityksen kuulutti alkavaksi Matti Ranin. Roolihenkilöt eivät ole jääneet mieleeni.

3. Kansallisteatterin pienemmässä salissa, näyttelijöitä mm. Pentti Siimes. Tylsä esitys, johon päädyin toisen ihmisen seurana.

4. Jyväskylässä työpaikan reissulla, lavalla mm. Pirkko Mannola.

5. Oulussa, tanssipainotteinen esitys, ei näyttämöllä.

Eipä näillä ansioilla mitään kulttuuriharrastajan palkintoa saisi.

Elokuvateattereissa olen käynyt, mutta nehän ovat viihdettä, eivät korkeakulttuuria. Joskus kauan sitten kävin yli vuoden ajan noin kaksi kertaa viikossa elokuvissa, kun alkuun pääsin. Liput olivat halpoja nykyisiin hintoihin verrattuna. Kaupallisten näytösten lisäksi kävimme myös kansalaisopiston järjestämissä elokuvanäytöksissä.

Poimintoja päiväkirjastani:

Jättiläinen (kansalaisopisto)
Vodkaa, komisario Palmu
Seitsemän savuavaa pistoolia
Sound of Music (kansalaisopisto)
Taistelu Tobrukista
Kerro minulle Zorbas (kansalaisopisto)
Tuntematon sotilas
Vakoile tänään, kuole huomenna
Timantit tietävät tuhoa
Elvis Vauhtihurjat "Speedway"
Sateet tulivat

Siitä poimintoja tietyltä ajanjaksolta yhtenä keväänä. Päiväkirjamerkintäni eivät tue muistikuvaa kahdesti viikossa elokuvissa käymisestä. Ehkä joitakin käyntejä on jäänyt päiväkirjaan kirjoittamatta. Toisaalta tiuhempi katsominen alkoi ehkä vasta seuraavalla talvikaudella. En ole tullut kirjoittaneeksi jokaisen elokuvan kohdalle, oliko se kansalaisopiston näytös vai joku muu.

Kansalaisopiston näytöksistä mieleeni on jäänyt joitakin vähän erikoisempiakin elokuvia, kuten tämä...

http://arijuntunen.blogspot.com/2011/02/claude-chabrol-les-biches.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 20, 2021, 12:54:15
No olen kyllä silläKIN lailla höpsö, että ihanaa nähdä sydänkuvia :-* :-* :-*

Pusupusupusu kaikille, ja Kopekille kiitos teatteripljäyksestä, ei nekään koskaan hukkaan mene!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 20, 2021, 15:53:11
^
Nyt oli kivaa settiä.

Pusupusua takaisin ja kaikille muillekin mukaville palstalaisille. Se on niin päivästä ja hetkestä kiinni. Juuri nyt ei satu sattumaan mihinkään, eikä närästäkään, joten olo on niin hyvä, että useimmat palstalaiset vaikuttavat mukavilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 20, 2021, 16:09:36

^
Eikös palstalaiset ole aina mukavia, vaikka joskus hieman kärähtävätkin, mutta sehän on luonnollista--

Tähän voisi laittaa yhden mukavan- lapsukaisen..

https://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/a/2d51afcc-b896-4e69-8d6d-21184583df30

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 20, 2021, 16:11:00
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 20, 2021, 15:53:11
^
Nyt oli kivaa settiä.

Pusupusua takaisin ja kaikille muillekin mukaville palstalaisille. Se on niin päivästä ja hetkestä kiinni. Juuri nyt ei satu sattumaan mihinkään, eikä närästäkään, joten olo on niin hyvä, että useimmat palstalaiset vaikuttavat mukavilta.

Ai kun ihanaa, ettei ole nyt kipuja.

(https://necessarydisorder.files.wordpress.com/2019/02/agif3opt.gif?w=600&zoom=2)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 20, 2021, 16:35:40
^
Hieno.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 20, 2021, 17:32:46
Mitäs imelyyttä täällä harjoitetaan, kun ei ole edes ystävänpäivä tai muu vastaava ameriikanhömpötys.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 20, 2021, 18:34:31
Tänään on lasten oikeuksien päivä. Ja eilen miesten ei oikeuksien mutta päivä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - marraskuu 21, 2021, 11:22:25
Edelleenkin hyväksyn metsästämisen ja karjataloudenkin, tyylillä kerralla nirri pois, kiduttamatta.

Mutta nämä eläinrääkkääjät voisi minun puolestani yksinkertaisesti vaikka ampua saunan takana ja kompostoida.

https://kingdomstv.com/rescuers-save-baby-lion-who-had-his-legs-broken-to-take-pictures-with-tourists/

Jännä kun näitä juttuja tulee vastaan aina silloin kun olen muutenkin huonossa hapessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 21, 2021, 11:25:50
^
En edes klikkaa tuota linkkiä. Iltalehti on erikoistunut noihin eläinrääkkäysjuttujen otsikoihin etusivullaan. Niihin aina välillä törmään ja pahoilla mielin sitten lopun päivää, vaikka vain sen otsikon satun näkemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - marraskuu 21, 2021, 11:38:06
Jäi ikuisesti mieleen kun äitini hyppäsi syöpähoidoissa (turhaan) 2016, ja samoihin aikoihin minulle tunki Facessa seinälle kamaa kuvineen joissa käsiteltiin niitä Kiinan tapoja paistaa ja keittää koiria elävältä, kun mukamas rääkätyn eläimen liha on niin hyvää että. Jotkut ovat ihmetelleet että miksi klikkailin auki. No kun ei edes tarvinnut klikata, vaan ne kauhukuvat tulivat välittömästi ruudulle. Jouduin lopulta poistamaan yhden kaverinkin kaverilistalta kun en kestänyt sitä settiä mitä hän sinne esille laittoi. (Oli joku ventovieras, ei siis live-elämän tuttu, enivei.)

Eläinrääkkäysmatskusta ei oikein ole mitään hyötyä. Ne jotka menettävät miltei yöunensa sellaisen takia ovat niitä jotka eivät eläimiä rääkkää. Ja ne jotka rääkkäävät, vähät välittävät siitä että näkevät mitä on tullut tehtyä. Varmaan vain nauraa räkättävät.

Kostofantasiat puolestaan nekään eivät muuta maailmaa siksi eikä täksi.

Viimeaikoina itseasiassa kyllä ihmetyttänyt että mielipuoliko tässä pitäisi olla tätä maailmaa kestääkseen. Vaaditaan että ei saa olla negatiivinen, samaan aikaan kuitenkin jokaikinen päivä syljetään suut silmät täyteen silkkaa kauhukuvaa missä maailma hukkuu paskaan ja kaikki menee päin helvettiä. Miten tämmöisessä tilanteessa kykenisi tuntemaan iloa? Pitäisi todellakin olla päästään vinksahtanut, että tuntisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 21, 2021, 11:48:09
Olen nähnyt jokusen videon huonosti kohdelluista eläimistä esim. teurastamossa, ja kyllä ne järkyttivät perin juurin. Varmaan osaltaan ovat vaikuttaneet siihen, että punaista lihaa tulee syötyä entistä vähemmin, vain ehkä pari kertaa kuussa, ja kanankin kanssa tekee tiukkaa. Kalasta en ole (vielä) luopunut, vaikka kyllähän kalatkin tuntevat kipua, ja varsinkin viljelty kala kärsii kurjan lyhyen elämänsä.

Koko tämän korona-ajan olen seurannut poikkeuksellisen vähän uutisia, vielä vähemmän kuin ennen (enkä silloinkaan kauhean tarkasti seurannut). Olen halunnut suojella itseäni liialta ahdistukselta sillä tavalla. Vähän on kyllä avittanut se, että nykyään mulle tulee Hesari vain sähköisenä, eikä ole telkkaria. Joskus katson jotain amerikkalaista uutistoimiston videoita, vars. presidentinvaalin aikaan, mutta esim. viime viikolla katsoin NBC tjst. kanavan uutisia. Eilen Jaska linkkasi Ylen klo 18 uutiset Räsäskä-ketjuun, ja olipa oikeastaan elämys katsoa uutiset pitkästä aikaa. Katsoin sitten koko 20 minuutin videon (vaikka olikin linkattu alkamaan siitä kohdasta, missä Räsänen uusine olemuksineen esiintyi).

Uutisten olemus on kertoa negatiivisista, kamalista asioista. On oman mielenterveyden suojelua pitää uutisten seuranta minimissä, jos uutiset ahdistavat liiaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - marraskuu 21, 2021, 12:09:36
Itse en katso koskaan uutisia. En jaksa kuunnella jotain huutoa. Ja jotenkin se että laittaisi television auki klo 20.30 (tai muulloin, kun niitä uutisia kai tulee moneen eri aikaan) tuntuisi siltä kuin olisi odottamassa suurinpiirtein ilmoitusta maailmanlopun alkamisesta.

Päivittäin seuraan koronauutiset Ylellä ja joissain lehdissä. Muutoin tyydyn pitkälti siihen mitä nyt vahingossa tulee muita linkkejä vastaan siellä Ylellä seikkaillessa, ja somessa kun eri ryhmissä ihmiset linkittävät itse oleelliseksi katsomiaan uutisia.

Edit. Hölön pölön, seuraanhan minä teksti-tv:n uutisia. Samalla kun ohjelmoin päivän tallenteet digiboksiin, vilkaisen ne. Ne on pakko katsoa digiboksin kautta enivei, koska television kaukosäätimestä teksti-tv-nappula hajosi jo vuosia sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 21, 2021, 20:20:32
Olisikohan tv-uutisten seuraaminen vanhemman ikäpolven modernia päivärutiinia?
Kuten aamutuore lämmin Hesari joka saa vatsankin toimimaan.
Jotta maailma pysyy paikoillaan. Titanicin uppoaminenkin oli hirveä uutinen. Ja toinen maailmansota.
Huomasin juuri hiljattain siirtyneeni uutistenkatselijaryhmään.
Tulevat ikäpolvet seuraavat netistä uutisvirtoja ja käyvät kaupoissa 24/7.

Havahduin juuri siihen että saan kovemmat kiksit nettikirjoittelusta kuin tv-dekkareista ja muusta sarjamurhaviihteestä.
Eihän siihen mennyt kuin parikymmentä vuotta.
Voittaa melkein räiskintäpelit nettimoninpeleinä. Vain hallitsemattomat raivokohtaukset puuttuvat.
En uskalla edes kokeilla nettikasinoita tai Veikkauksen pelejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 21, 2021, 21:05:20
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 21, 2021, 20:20:32
Havahduin juuri siihen että saan kovemmat kiksit nettikirjoittelusta kuin tv-dekkareista ja muusta sarjamurhaviihteestä.
Eihän siihen mennyt kuin parikymmentä vuotta.
Voittaa melkein räiskintäpelit nettimoninpeleinä. Vain hallitsemattomat raivokohtaukset puuttuvat.
Onhan meillä täällä Aave, viikonloppujen hallitsemattomine aamuöisine raivokohtauksineen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 21, 2021, 23:58:13
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 21, 2021, 20:20:32
Havahduin juuri siihen että saan kovemmat kiksit nettikirjoittelusta kuin tv-dekkareista ja muusta sarjamurhaviihteestä.
Joo, tää on paha kilpailija. Saa ammmuskella valetietoa alas ja reikiä täyteen... :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 23, 2021, 17:36:54
Löysin vanhan tilastosivun Näkökulmalta. Samoja aiheita silloinkin käsiteltiin:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 23, 2021, 17:41:10
Ja tässä keskustelua vuodelta 2004. Pitäisikö avata sama aihe uudelleen...?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - marraskuu 23, 2021, 18:02:25
Selvisikö se että onko homous sairaus?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 24, 2021, 00:10:58
Sekaisin kuin seinäkello. Unirytmi. Jätin valohoidon ja luotin liikaa luonnonvaloon? Aamulla.. ja illalla saa hirvitellä mitä aamuyöllä on tullut naputeltua ym.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 24, 2021, 00:26:40
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 23, 2021, 18:02:25
Selvisikö se että onko homous sairaus?

Taha Islam jatkoi uskoamattomalla kestävyydellä vakuuttelua, että on, muttei saanut vastakaikua.

Homoseksuaalisuus oli kyllä rikoslain jälkeen tautiluokituksessa. Nythän se lienee upotettu avioliittolakiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 24, 2021, 18:18:40
Huh, koko päivän potenut kamalia vieroitusoireita, netti osittain hukassa  :'( :'( :'( :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 25, 2021, 00:54:06
Kuulostaa kuin operaattorin reititysrauluihin olisi tullut vikaa netissä. Joskus muistelen vaihtaneeni tietokoneen verkkoasetuksessa palvelimen osoitteen (muuksi kuin operaattorin palvelimeksi), mutta en muista tarkemmin. Toivotaan operaattorin selvittävän verkkosotkunsa.

Kun sanoma kulkee verkossa ja saapuu verkon solmuun, niin se katsoo solmun reititystaulusta mihin solmuun kohdeosoitteen sanoma tästä solmusta seuraavaksi lähetetään. Jos sieltä ei muodostu reittiä, niin yhteyttä ei muodostu. Tällainen tulee ensimmäisenä mieleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 25, 2021, 01:00:36
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 24, 2021, 00:10:58
Sekaisin kuin seinäkello. Unirytmi. Jätin valohoidon ja luotin liikaa luonnonvaloon? Aamulla.. ja illalla saa hirvitellä mitä aamuyöllä on tullut naputeltua ym.
Joo, joskus herää 4:ltä, joskus 7:ltä. V-mäistä tuo vanheneminen kun ei osaa vapaapäivinäkään nukkua pitkään. Tulee vaan herättyä aikaisin kuin hirvi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 25, 2021, 07:33:39
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 24, 2021, 18:18:40
Huh, koko päivän potenut kamalia vieroitusoireita, netti osittain hukassa  :'( :'( :'( :'(

Joko alkaa helpottaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 25, 2021, 10:23:31
Juu, kyllä se siinä illan mittaan helpotti. Enkä tosiaan ihan ilman nettiä ollut, vaikka osa sivustoista oli läppärin ulottumattomissa. Sain mm. Kantiksen luettua tabletilla, mutta sillä en viitsinyt edes kirjautua sisään, kun on niin kökkö kirjoituskapine siinä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 25, 2021, 14:28:13
https://www.google.com/maps/@60.1833913,24.9467222,3a,75y,44.03h,79.78t/data=!3m6!1e1!3m4!1s7RB93yhZOhSLXrLMfiROLw!2e0!7i13312!8i6656

Pub Sirdie kalliossa kolmannella linjalla. Laittakee nimi muistiin. Sen verta ovat vittuilleet somekanavilla korona- ja rokotedenialisteille, että pitää perkele käydä joskus vetää siellä seitin ohuet.

Fredin tulkinta kolmannesta linjasta:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - marraskuu 25, 2021, 15:03:38
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - marraskuu 25, 2021, 14:28:13
https://www.google.com/maps/@60.1833913,24.9467222,3a,75y,44.03h,79.78t/data=!3m6!1e1!3m4!1s7RB93yhZOhSLXrLMfiROLw!2e0!7i13312!8i6656

Pub Sirdie kalliossa kolmannella linjalla. Laittakee nimi muistiin. Sen verta ovat vittuilleet somekanavilla korona- ja rokotedenialisteille, että pitää perkele käydä joskus vetää siellä seitin ohuet.

Fredin tulkinta kolmannesta linjasta:

Mä kun muistin että se olisi toisella linjalla.

Sympaattinen pikkubaari, jossa on tullut otettua monesti vähän seittiä sakeammatkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 25, 2021, 21:49:59
Tänään taisi olla katsastusasemalla "Romut läpi" -päivä, kun 25-vuotias auto meni läpi huomautuksitta.

Joskus taas on "Romuista läpi" -päiviä, jolloin katsastaja tökkii ruuvimeisselillä ruosteisia autonpohjia.

Varauduin siihen, että katsastaja olisi tökkimispäällä, joten hitsasin eilen vähän kynnyskoteloa. Se oli ankeata hommaa lumessa ja pakkasessa ja pimeässä. Kesken homma piti vielä tehdä toisella autolla yli 120 kilsan reissu kauppaan lisää tarvikkeita ostamaan. Tiedän. Tällaiset hommat pitäisi tehdä kesällä eikä viimeisenä iltana ennen katsastusta. Tyyppi ei edes vilkaissut kohtaa, jota olin hitsannut. Eikä se pelkkää hitsaamista ollut vaan myös paklaamista ja maalaamista. Lämmitin paikkoja lämpöpuhaltimella, jotta aineet kuivuisivat.

Auton pakoputki alkoi "pöristä" matkalla katsastuspaikalle, kun eräs liitos miljoonannen kerran aukesi. Selitin tyypille, ettei se lähtiessä tuollaista ääntä pannut. Ehkä tyyppi päästi auton läpi säälistä.

Kun katsastus oli hoidettu - on vieläkin vaikean uskoa, että auto läpäisi katsastuksen - lähdin ajelemaan pääkaupunkiin. Ah, kun oli tylsä matka. Nappasin aamulla allergiatabletin (sotkukämppämme pöly aiheuttaa kestoallergiaa), joten väsytti iltapäivällä. Kävin matkalla kaupoissa ostamassa jotain piristävää, poikkeuksellisesti jopa purkin RedBullia. Poikkeuksellisesti siksi, että en yleensä osta makeisia enkä imeliä virvoitusjuomia, joihin energiajuomat luetaan.

Kuuntelin matkalla kaikki mahdolliset asemat kyllästymiseen asti. Kuuntelin lisäksi tikulta 1960-luvun merirosvoradio-ohjelmia. On eri asia kuunnella 1960-luvun levyjä tämän päivän radioasemalta kuin nauhoitusta 1960-luvulla toimineen radioaseman ohjelmasta. Kuunteleminen on kuin matka aikakoneella menneisyyteen. 

Yhdessä ohjelmassa haastateltiin uutta esiintyjää David Bowieta ja soitettiin yksi hänen kappaleensa. Googlasin hieman, mutta en löytänyt sen nimistä levyä, minkä nimen juontaja sanoi.

Ehkä se kuitenkin joku näistä oli.

https://en.wikipedia.org/wiki/David_Bowie_(1967_album)#Original_1967_UK_release

KORJAUS: Ei ollutkaan. Ohjelma oli nimittäin vuodelta 1966 ja soitettu levy oli seuraava:

https://youtu.be/YdeuAqflHRQ?t=168
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 25, 2021, 23:46:55
^Onneksi olkoon! :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 25, 2021, 23:55:59
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 25, 2021, 23:46:55
^Onneksi olkoon! :D

Kiitos. Onnea joskus tarvitaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 26, 2021, 10:31:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 25, 2021, 23:55:59
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 25, 2021, 23:46:55
^Onneksi olkoon! :D

Kiitos. Onnea joskus tarvitaan.

Juu.

Olen katsastellut erästä autovanhusta palvelumielessä. Ajokilometrejä sillä tulee vuosittain enää vain 3000-5000km. On jännä huomata, että kaksi kertaa kolmesta se menee heittämällä läpi mutta sitten taas 3000km ajo saattaa syödä esim. edellisellä kerralla kelpuutetut koiranluut, takatukivarren kumit ja alapallonivelet hylkäyskuntoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 26, 2021, 11:45:39

^

Katsastus on joskus onnen kauppaa- tai tarkan syynäämisenhän tulosta se tietenkin on, luulisin.

Mutta joskus tuntuu kyllä, että ne pirulaiset keksivät jonkun asian millä saadaan asiakas-suhde jatkumaan ainakin toiseen tarkastukseen asti- seuraava katsastus on kuitenkin hieman kaukaisempi asia ja katsastusasemat melko kaukana toisistaan että se isommin vaikuttaisi asiakassuhteeseen.

Jouduin itsekin kerran vaihtamaan jarrulevyt, vaikka niiden kulutuspintaan oli kyllä jäljellä varmaan sadoiksi tuhansiksi kilometreiksi asti, kun se siihen työntömittaansa tyrkki.
Vertasin meinaan niihin uusiin ostamiini ennen asentamista- eipä paljon eroa ollut.

Ei kyllä kertonut millä millimäärillä hylätään ja ei hänen tarvinnut katsoa merkkikohtaisesta ohjekirjasta mikä on hylkäysraja joten oletin mielivallasta olevan kysymys- näin tietenkin jälkeenpäin ajatellen, silloin olin ihan nöyrä.

Niin liikenteessä onni on huono opas, tietää varmaan hirvisonni, tai peuran ryökäles, jos on huonosti onnistanut, mutta se on silloin liian myöhäistä. Sama varmaan niihin osuneella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 26, 2021, 15:12:51
Söin äskön kotipizzan lätyn. Mullon kaksi kotipizzan pizzaa etukoodilla maksettuna odottamasa. Toinen niistä etukoodeista vanhenee tammikuun eka, eli tänä vuonna vielä ainakin kappale pizzoja kotipizzasta. Oli jo nyt hilkulla, että käyttäisin tuon aiemmin vanhenevan etukoodin, kun teki toisaalta mieli tilata lätty pizza hutista, mutta päädyinkin kotipizzaan. Saatana kun nää pizza-asiat on tehty niin vaikeiksi ettei edes itse tiedä haluaako pizzaa kotipizzasta vai pizzahutista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 26, 2021, 15:37:56
^
Alkoi tehdä mieli pitsaa, ihan omin käsin väkerrettyä, joka on sata kertaa parempaa, kuin nuo mainitsemasi ketjupizzat. Harmi, ettei ole hiivaa kotona enkä sen vuoksi viitsi lähteä kauppaan. Laiskottaa.

Oli taas huono herääminen, kun aamun viimeisen torkun uni oli sellainen, että se päättyi valtavaan säikähdykseen ja huoleen. Kesti taas pitkään rauhoittua ja toipua, mutta jonkinlainen väsymys tuli rauhoittumisen myötä eikä se ole koko päivänä helpottanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - marraskuu 26, 2021, 16:25:49
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 26, 2021, 15:37:56
Harmi, ettei ole hiivaa kotona enkä sen vuoksi viitsi lähteä kauppaan.

Kannattaa hommata kuivahiivaa tällaisten mielitekojen varalle. Se pysyy itävänä useamman vuoden.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 26, 2021, 16:30:22
Tavan pitsaa paljon paremman makuista tulee, kun sekoittaa raastettua kesäkurpitsaa, parmesaania ja kananmunaa pohjaksi, ja esipaistaa. Ei tarvitse hiivaa silloin. Varmaan moni muukin voisi sopia kesäkurpitsan sijaan, esim. porkkanaraaste, palsternakkaraaste, ehkä purjolla maustettuna, mutten ole kokeillut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 26, 2021, 16:32:26
Mää sain vihdoin ja viimein aikaiseksi ajaa Etolaan (kerrankin nukkunut tarpeeksi, että uskaltaa ajaa autolla), josta hankin kiilatyynyn, 20 cm korkean (ja muuten 80 * 80 cm). Saas näkee, auttaako refluksiin. Toimitin pari muutakin pikkuasiaa, ja kävin apteekissakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 26, 2021, 17:37:36

Jos ei ole varaa kalliisiin kehyksiin, voi trendikkäät kehykset rakentaa ilmankin
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 27, 2021, 00:23:33
^
Hauska.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 26, 2021, 16:32:26
Mää sain vihdoin ja viimein aikaiseksi ajaa Etolaan (kerrankin nukkunut tarpeeksi, että uskaltaa ajaa autolla), josta hankin kiilatyynyn, 20 cm korkean (ja muuten 80 * 80 cm). Saas näkee, auttaako refluksiin. Toimitin pari muutakin pikkuasiaa, ja kävin apteekissakin.

Lisäys. Näköjään ekan kerran urputin täällä refluksista 2.11.2021. Eli 25 päivää kesti, ennen kuin uskalsin ajaa autolla, tai sain (masennukselta) aikaiseksi mennä sinne Etolaan. Vaikka siis olo on ollut karmea, eikä ole saanut nukuttua. Tai no, juuri siksi ei ole saanut mitään aikaiseksi, kun ei ole saanut nukuttua refluksin takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 27, 2021, 08:08:55
Taas väsyttää. Eilen illalla vaihteeksi kriisi, jossa tosin oli ehkä onneakin matkassa.

Olin siinä käsityksessä, että minun piti illalla käväistä naapurissa hoitamassa yksi juttu ja sitä vahtasin koko alkuillan, että lähden oikeaan aikaan. Lähtöajan koittaessa tajusinkin äkkiä, että eihän se eiliselle illalle ollutkaan sovittuna, joten turhaan vahdin kelloa. Sohvaperunoiden alkuun päätin lohduttaa itseäni pienellä jäätelöannoksella, sillä muistin, että pakkauksessa oli pieni jämä jäljellä.

Hain rasian pakastimesta ja tökkäsin lusikkani siihen. Jäätelö oli melkein kuin softista. Sydän pomppasi kurkkuun, jotta ei kai pakastin ole hajonnut. Kävin viskaamassa mittarin sinne, ja jäin odottelemaan, mitä se kertoisi lämpötilasta. Kyllä se pakkasen puolelle meni, mutta vaikea sanoa mikä olisi ollut lopullinen tulos, kun mittari on todella vanha ja hidas. Näyttää kyllä lopulta oikein. Laitoin varmuudeksi tehopakastuksen päälle ja jätin sen yöksi. Nyt aamulla mittari näytti liiankin kylmää, joten tehopakastus pois ja nyt hermona odottelen, jaksaako kaappi pitää kylmyyden.

Eilen kyllä kauppareissun jälkeen viskasin pari pussia pakasteita kaappiin, mutta voinko olla ollut niin huolimaton, että olen sulkenut oven huonosti. En ole ennen huomannut, että oven sulkemisen kanssa olisi ollut mitään ongelmaa.

Tuosta sain sellaisen adrenaliinibuustin, että ajattelin vielä illalla katsoa yhden sarjan viimeisen jakson. Se oli jännäri, mutta ei ollut siihen mennessä mennyt ihon ale. Nyt meni. Toista tuntia sydän hakkasi jännityksestä, mutta enää ei voinut jättää kesken, vaan ratkaisu oli pakko saada. Kaiken huipuksi, siinä oli katsomatta kaksi jaksoa, joten meni vielä myöhempään kuin olin ajatellut.

Tämäkin päivä menee varmaan ihan ketuiksi. Jotenkin on sellainen tunne, että nyt on tähdet hiukan huonossa asemassa keskenään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 27, 2021, 11:03:38
Isäukko soitti ja oli hädissään. Osuuspankki kuulemma lähettää viestiä ja vaatii jotain mobiilipankkiin rekisteröitymistä.

Vannotin olemaan tekemättä mitään, lupasin tulla katsomaan tilannetta joku päivä. Pakko se on mennä tänään kun vanhus on ihan hermona siellä.

En ole väkivaltainen henkilö mutta jos saisin käsiini nuo huijarit, niin vääntäisin korvasta 180 astetta ja löisin silmät mustaksi yms. mitä ei voi perhepalstalla sanoa.

Olisiko näistä kysymys:

Lainaus käyttäjältä: https://www.op.fi/turvallinen-asiointi/nain-toimit-huijaustilanteissahttps://www.op.fi/turvallinen-asiointi/nain-toimit-huijaustilanteissa

Vaan eipä olisi kyseessä rahalaitos, ellei samalla mainostettaisi omia palveluja:

LainaaPohjola Vakuutuksen kotivakuutuksen oikeusturvavakuutus korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja myös identiteettivarkauden sattuessa.

OP-Visa Platinum -korttiin sisältyy myös ID-Turva, joka auttaa selvittämään identiteettivarkauden aiheuttamia haittoja.

Tulee mieleen Häjyt-elokuvan kohtaus jossa päihdekauppiaat kertoivat pullon hintaan sisältyvän myös palovakuutuksen. Eli sen ostamatta jättämisen voivan aiheuttaa selvän paloriskin kasvun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 27, 2021, 11:21:20
^
Valikoivasti ovat viestin laittaneet, jos ovat. Sama pankki on kuitenkin
Käytän verkkopankkia läppärillä. Puhelimeen on ota mitään pankkijuttuja, eivätkä vielä toistaiseksi ole pyytäneetkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 27, 2021, 11:48:17
Lähikauppa uusi hyllyjään ja samalla mitä hyllyillä on. Leipähyllyyn oli ilmestynyt lemppariruisleipääni. Pienleipomon tuote, jota tähän asti on saanut hyvin harvasta paikasta. Leipä vilahti koriin ja kotona katosi melkein kokonaan lähes saman tien, nam!  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 27, 2021, 13:40:44
^
Pienemmissä lähikaupoissa taitaa hyvin toimia nuo korttelitoiveet. Noissa lienee aika vakiokävijät, joten toiveita ei niin laidasta laitaan tule, kuin jossain isommassa marketissa.

Oma Supermerkettini joskus loppukesästä laittoi ison liitutaulun sisääntulon lähellä olevaan pylvääseen. Pari metriä korkea ja ehkä vajaan metrin leveä. Tarkoitus oli, että asiakkaat voi taululle laittaa toiveitaan. Viimeksi, kun sitä katselin, niin vaikutti lähinnä puutelistalta, eli valikoimaan kuuluva tuote oli päässyt loppumaan ja sitä kyseltiin, jotta milloin tulee. Nyt en viime aikoina ole taulun ohi mennyt, joten en tiedä vieläkö se siellä on.

Kauppa on vähitellen minulla menossa vaihtoon, kun taaskin tuli harmitus, osaksi omaa syytäni. Eilen kaupassa ostin jotain valmiita kalamurekepihvejä. Pakkauksessa oli 6 kappaletta, joten kahdelle aterialle. Eilen söin niistä kolme. Tälle päivälle oli ihan muuta ja olin jo vesikielellä mehustellut ajatusta lounaasta. Ottaessani jääkapista tarvikkeita ruuanlaittoon, vahingossa huomasin, että niiden kalapihvien päivämäärä oli eiliselle. Pakko oli ne laittaa tänään. Tosin tein sitten ranuja niiden kanssa vähän lohdukkeeksi.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun tuossa kaupassa päivämäärät on mitä on. Yleensä saman päivän tuotteet on laputettuja, mutta eipä ollut tällä kertaa. Oma vika, kun en tarkistanut ottaessani pakkauksen. Olen aika monesti käynyt sanomassa henkilökunnalle hyllyssä olevista ylipäiväisistä.  :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 27, 2021, 14:03:04
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 27, 2021, 11:21:20
^
Valikoivasti ovat viestin laittaneet, jos ovat. Sama pankki on kuitenkin
Käytän verkkopankkia läppärillä. Puhelimeen on ota mitään pankkijuttuja, eivätkä vielä toistaiseksi ole pyytäneetkään.

Pitää ottaa hiukan takaisin. Viesti on vääristynyt matkalla. Oli saanut ihan oikeasta pankista tekstiviestin, jossa kehoitettiin tarkistamaan mobiilipankista tai verkkopankista edellispäivänä lähetetty tärkeä viesti.

Tärkeä viesti koski sitä, että kannattaa hommata e-lasku jos käyttää visapalvelua.

Minusta etanaposti yli 90-vuotiaille olisi vähintään kohteliasta, kun verkko-osaaminen on mitä on, tärkeissä asioissa. On myös ehkä aiheellista tarkentaa uhkaamaani korvastavääntelyä. Tuo 180 astetta koskee vain ns. huijareita, pankille riittää tässä tapauksessa 30-45 astetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 27, 2021, 14:24:24
^
Minulle tule pankin ilmoitukset sähköpostiin ja muistelisin, että mitään ei tule tekstarina. Mutta minulle s-posti onkin luonteva, koska kone on auki kaiket päivät. S-postiin nuo ilmoituksetkin tulee ihan tekstimuotoisena eikä ole mitään linkkejä matkassa joten, jos sinne tulisi viesti linkin kera, niin väittäisin huijaukseksi.

Sähköposti muutenkin on selkeämmän näköinen kuin mikään tekstiviesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 27, 2021, 15:27:58
Aiemmassa pääpankissani luin e-laskusopimuksen tarkkaan läpi kun hyvin toiminut suoraveloitus vaihdettiin eurooppalaiseksi e-laskuksi. En pitänyt siitä että ei laskuttaja eikä pankki ollut vastuussa mistään, enkä hyväksynyt. Perustin eri pankkiin tilin ilman verkkopankkia ja siirsin suoraveloitukset sioramaksuiksi toiseen pankkiin. E-lasku on kyllä toiminut hyvin sähköposti-ilmoituksineen, mutta ainakaan alkuperäinen sopimus ei pankkia oikein mihinkään velvoittanut. Verkkopankin ulmoitukset sähköpostiin tai tekstiviesteiksi puhelimeen asetetaan verkkopankin asetuksissa ja niissä on eroa pankkien välillä. Kaikissa tietämissäni pankeissa sähköposti-ilmoitukset ovat maksuttomia.

Suoramaksua ei koskaan laitettu toimimaan kunnolla. On isoja toimijoita jotka lähettävät e-laskuja mutta eivät suoramaksuja. Viimeinen niitti oli että pankki muutti suoramaksuni maksullisiksi, olikohan 5 euroa laskulta. Suostuin sitten käyttämään e-laskua kolmannessa pankissa ja lopetin tilin toisessa pankissa, joka rahastamalla karkotti asiakkaan.

Ensimmäinen pankki itse lähettelee minulle e-laskuja vaikken e-laskuvaltuutusta olekaan antanut. Juuri luottokorttilaskuja sekä 0 euron e-laskulla lähettää ilmoituksia esimerkiksi korkoprosentin muutoksista. Kauan sitten lähettivät jopa karhulaskuja 0 euron laskuista, mutta nyt ovat muuttaneet niin että nolla euron laskua ei voi edes hyväksyä.

Osuuspankilla on muuten osoitteessa  https://saavutettava.op.fi/  yksinkertaistettu verkkopankkikäyttöliittymä OP SAAVUTETTAVA (https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/digitaaliset-palvelut/op-saavutettava) vanhuksille, sokeille ja muille vajaakykyisille. Toimintoja on roppakaupalla karsittu  mutta siinä on tarpeellinen maksujen suorittamiseen ja tilitapahtumien seuraamiseen. Kun hankalampien asioiden hoitoon tavallisella käyttöliittymällä tarvitaan apua.  Demo   https://demo.op-saavutettava.fi/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 27, 2021, 15:42:02
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 27, 2021, 15:27:58
Osuuspankilla on muuten osoitteessa  https://saavutettava.op.fi/  yksinkertaistettu verkkopankkikäyttöliittymä OP SAAVUTETTAVA (https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/digitaaliset-palvelut/op-saavutettava) vanhuksille, sokeille ja muille vajaakykyisille. Toimintoja on roppakaupalla karsittu  mutta siinä on tarpeellinen maksujen suorittamiseen ja tilitapahtumien seuraamiseen. Kun hankalampien asioiden hoitoon tavallisella käyttöliittymällä tarvitaan apua.  Demo   https://demo.op-saavutettava.fi/

Tämä oli uusi tieto minulle, kiitos paljon vinkistä. Pitää tutustua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 27, 2021, 16:20:48
^
Näytti ihan hyvältä ja voisin itsekin tuota käyttää pikaiseen laskun maksuun. Minulla on taipumusta jäädä kaikenlaisia juttuja katselemaan, niin tuossa tekisi nopeasti vain sen, mikä on pakko. Puutteena oli kyllä se, että maksupohjia ei ollut ainakaan demossa käytössä. Minulla on hyvä joukko vakio kohteita, jonne nakkaan rahaa satunnaisesti tarpeen mukaan. Noita varten maksupohjat on ihan must-juttu, ettei tarvitse johonkin jemmaan kirjoitella niitä tilinumeroita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 28, 2021, 11:23:25
Joka kerta kun joku linkkaa hommafoorumiin, Sarastukseen tai siteeraa Halla-ahon henkisiä tuotoksia/jätöksiä tai muita äärioikeistolaisia kirjoituksia, tulee paskanhaju mieleen. Natsien uniformut muuten olivat paskanvärisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 28, 2021, 11:34:11
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 28, 2021, 01:40:35
Hommafoorumilla jatkuu iänikuinen jankkaaminen siitä, miten määritellä suomalainen.

Minulla on ehdotus. Tehdään tieteellinen koe.

Kytketään koehenkilöön samanlaisia antureita, joita käytetään valheenpaljastuskoneessa. Sen jälkeen näytetään koehenkilölle erilaisia kuvia ja symboleja, joiden joukossa on poliisin tunnus... niitä uutiskuvista tuttuja.

Jos käyrät värähtävät koehenkilön nähdessä poliisin tunnuksen, hän on suomalainen. Jollekin uusseelantilaiselle merkki ei sano mitään, eikä hänen kehossaan tapahdu tiedostamatonta pelkoreaktiota niin kuin suomalaisilla. Tai ehkä se joidenkin kohdalla on jokin muu reaktio, mutta reaktio kuitenkin. Poliisimaniaa... (vrt. beatlemania)... uskonnollista hurmosta... mitä lieneekään-

Seksuaalista suuntautumistakin muistaakseni mitataan "viisarin värähdyksellä" ihan mittalaitteistollakin. Näytetään heteropornoa tai homopornoa, ja jos jomman kumman kohdalla viisari värähtää, käsitetään se osoituksena, että sen kaltainen seksi kiihottaa. Testin voi tehdä myös ilman mittalaitteistoa ja privaatisti, jos koehenkilö on mies, jolla toimiva varustus omasta takaa.

Jos nyt oletetaan, että palvonta liittyisi jotenkin pelkoon (vrt. kristinuskossa pelko ja kunnioitus ja palvonta taidetaan sotkea antaumuksella, vrt. Jumalan pelko) (en kyllä tiedä voiko tätä yleistää): Minusta näyttää, että sinä pelkäisit poliisia, Kopek. Ehkä siksi sinä myös palvot poliisia, jos ei muuten niin salaa itseltäsi? Kiihottavatko sinua uniformut ylipäätänsä? Tom of Finland kuvasto? Ei tietysti tarvitse vastata, mutta kerron, miltä tuo poliisifiksaatiosi vaikuttaa ulkopuolisen silmin.

Peleekääkkönää polliisia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 28, 2021, 21:46:28
Nyt alko syyhyttää. "Black Friday" tarjouksena Hesarin saisi nyt diginä jopa 5,95 € / kk! Tarjous kestää ma 29.11.2021 klo 23.59 asti. 3 ens kk on tuohon hintaan sitten nousee 17,risat per kkk.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 29, 2021, 08:52:04
Outoa, ensimmäisen kerran pitkään aikaan tunsin nukkuneeni hyvin ja on aika virkeä olo. Kunpa nyt osaisin vaan keksiä selityksen niille levottomille öille, joita jäi taakse enemmän kuin täysikuun verran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 29, 2021, 19:52:30
Kommentoin - jos jaksan - kertsin kirjoitusta myöhemmin. Nyt kerron tämän päivän mietteistä.

Tuli taas istuttua auton penkilllä enemmän kuin tarpeeksi. Kun olin poistumassa kerrostalon ulko-ovesta, lähetin WhatsApp-viestin, jonka kellonajaksi tuli 11:13. Kun saavuin kämpälle, kello oli parikymmentä minuuttia yli kuuden. Pysähtelin matkalla, joten en sentään istunut autossa yli seitsemää tuntia, mutta tarpeeksi kuitenkin.

Matkan loppuhuipennus oli se, kun käväisin kaupassa ostamassa jäätelötuutin matkaväsymyksen ja tylsistymisen torjumiseksi. Ostin samalla muutakin.

En ole tähän mennessä törmännyt hasselpähkinöihin suomalaisessa jäätelössä, joten mieleeni ei juolahtanut, että niitä ylipäätään edes voisi olla. Mutta sen jälkeen juolahti, kun suuta alkoi kirvellä ja kutittaa ja mitä kaikkea allergisiin oireisiin kuuluu. Katsoin tuoteluotteloa, ja eikös siinä mainittu hasselpähkinät. Tuutti päätyi roskikseen. Olin ehtinyt ottaa päältä lusikalla hieman. 

Ei tuutti paljon maksanut, mutta en olisi halunnut käyttää sitäkään vähää rahaa tuolla tavalla. Täytyy tästä lähtien lukea tuoteselostukset. Haluan ostaa suklaajäätelöä - en hasselpähkinöitä!

Etsin Googlesta tietoa,  kuinka suuri osa ihmisistä on allergisia hasselpähkinöille, ja jos allergiasta kärsiviä on paljon, miksi näitä "myrkkypähkinöitä" pitää tunkea joka paikkaan. Ovatko ne muka hyvän makuisia?

Googlen esille nostamista otsikoista kiinnitin huomioni Seura-lehden sivulla (en ole avannut sivua) olevaan tekstiin "Pähkinäallergian oireet alkavat 15–20 minuutin päästä pähkinälle altistumisesta". Minulla oireet alkavat minuutin kuluessa altistumisesta eli melkein saman tien, kun lataan hasselia suuhuni. Viidessätoista minuutissa olisi ehtinyt syödä koko tuutin. Nyt onneksi huomasin oireet ja lopetin. Saatoin vähän hidastella lopettamisessa, koska en heti uskonut, että se on jäätelö, joka tekee epämukavan olon. Toisen merkkisessä suklaajäätelössä on myös pähkinöitä, eivätkä ne aiheuta oireita, koska ne eivät ole hasselpähkinöitä. En tiedostanut, että jäätelö ei ole tällä kerralla sitä samaa vaan halvempaa "Rainbow" -merkkistä. Olin vain napannut jotain kaupan pakastealtaasta. Eihän Rainbow näytä olevan suomalaista jäätelöä.

Tuoteseloste:

Suklaanmakuista jäätelöä ja vaniljanmakuista jäätelöä vohvelissa 16%, suklaanmakuinen kuorrute 12%, sokeripaahdettuja hasselpähkinöitä 1,5%.

Valmistusmaa Puola

https://www.s-kaupat.fi/tuote/6414893168978

Kuuntelin matkalla radiota, ja mielessäni liikkui monenlaisia ajatuksia. Niistä ehkä myöhemmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 02, 2021, 00:25:21
Älkää syyllistykö muista kulttuureista, se on heidän valintansa. Eivät afgaanit uhreja ole, he valitsivat islamin.
Huolehtikaamme omasta yhteiskunnastamme mieluusti irrallaan heistä.
Suomi on meidän asiamme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 02, 2021, 10:11:28
Pyyttonin opinnot ovat olleet pari viikkoa idletilassa. Tää toinen kurssi on äärettömän pitkävetäinen. Ihan erilainen kuin ykköskurssi. Ehkä tässä tokassa kurssissa selitetään hiukka liikaa itsestäänselvyyksiä. Noh, pitäisi vaan alkaa kahlaamaan läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 02, 2021, 15:47:26
Tekisi mieli hieman opiskella noita erilaisia ohjelmistoarkkitehtuureita, mutta suurin osa esimerkiksi udemy-kursseista, joissa sana mainitaan, on intialaista alkuperää ja joissa opetetaan kuinka työhaastattelussa kannattaa vastata tiettyihin kysymyksiin. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - joulukuu 05, 2021, 20:47:31
https://www.onnenlantti.fi/product/54/tuikkuli-kuusi-tuikkupuu

On siinä häkkyrällä hintaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 06, 2021, 18:13:07
Hyvää itsenäisyyspäivää foorumin isänmaallisille ihmisille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 06, 2021, 18:46:29
Lainaus käyttäjältä: Aave - joulukuu 06, 2021, 18:13:07
Hyvää itsenäisyyspäivää foorumin isänmaallisille ihmisille!

Kiitos, sitä samaa sinnekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 06, 2021, 19:18:13
Itsenäisyyspäivään liittyen FB:n muisto kuuden vuoden takaa:

Kyynelsilmin kuuntelin Akselin ja Elinan häävalssia, joka on yksi kauneimmista valsseista ikinä, etenkin se orkesteriversio, jossa ei ole laulua matkassa lainkaan. Kun se päättyi, radion juontaja loihe lausumaan "Tässä Elina pyörähteli Akselinsa ympäri".
Repesin ihan totaalisesti, perkeleen tunnelmanpilaaja!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 06, 2021, 19:31:13
^ kräh.

Itse olen käyttänyt noin puoli tuntia etsiäkseni toimivaa verenpainemittaria. Minulla pitäisi olla niitä kaksi, joista kumpaakaan en ole ostanut. Toinen on väärän kokoinen, kokeilin juuri (ja mittasin oman käsivarteni), eikä siihen tullut eloa. Laitoin luullakseni aivan uudet patterit. Pitäisi kokeilla pattereita johonkin muuhun, kun vaan keksisi mihin, jotta tietäisi, ettei vika ole pattereissa. Toinen mittareista on exäni, ja siinä on sopivan kokoinen mansetti kai. Mutta sitä taas en löydä. Minulla on epäilys, että se on tuossa noin kuutiometrin kokoisella alueella/kasassa. Ei jaksaisi alkaa pöyhimään.

Ei millään huvittaisi mennä terveyskeskukseen mitatakseni, kun muutenkin olen eristyksissä. Viimeksi sain terveyskeskuksesta nuhan, joka meni onneksi päivässä ohi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 07, 2021, 10:19:19
Voihan räkä taas kerran! Nyt on lopullisesti todistettu, että koronarokotus ei aiheuttanut naaman kuumotusta ja punoitusta. Syyllinen on oma naamarasva. Eilen pitkän aamusuihkun jälkeen laitoin rasvaa, kun tuntui, että pesun jälkeen alkaa ihoa kiristää.

Illalla luulin tulevani kipeäksi, kun posket hehkuivat ja tuntui kuumeiselta. Mittasin ja oli ihan normaali lämpö. Mennessäni hampaanpesulle pelästyin todella nähtyäni naamani peilistä. Olin aivan punainen ja vielä niin tarkkarajaisesti, miten olin naamani rasvannut, joten mikään muu ei punoitusta selittänyt. Otin Zyrtekin, josko siitä olisi apua lievittämään oireita. Sen seurauksena ilmeisesti nukuin ylipitkän yön ja nyt on lisäksi silmät turvoksissa. Huokaus. Pitäisi kauppaan lähteä. Onneksi maski peittää suurimman osan punoituksesta ja loput voi laittaa pakkasen piikkiin. Silmät pitänee piilottaa arskojen taakse, ettei ihmiset katso, että onpas akka viettänyt kostean itsenäisyyspäivän.

Harmittaa tuo rasvan pilaaminen. Samaa merkkiä olen käyttänyt vuosikymmenet. Toinen versio samasta merkistä ei aiheuta mitään ja ovat samaan aikaan ostettuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 07, 2021, 11:20:58
^

Ehkä noin, mutta aina ilmeiset ja ensimmäisiksi epäillyt syyt eivät ole "oikeita.

Aika moni  varmuuden vuoksi välttelee laktoosia, kun epäilee vaivojen lähteeksi sitä- tutkimatta ei voi tietää, mutta toki epäillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:22:32
^

Niinhän tuossa juuri kävi, että ensimmäinen syy (koronapiikki) ei ollut aiheuttaja, mutta toinen jo niin ilmeinen, että vain aika pöpi alkaisi rasvaa uusiksi levitellä, ennen kuin uskoo, että kyllä tämä aiheuttaja on.

Outoa elämää on sellainenkin, että jos laktoosittomana on oireeton, on pakko kuitenkin laktoosia vetää, koska ei ole tutkittu = eläisi tahallaan siten, kuten huonommalta tuntuu.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 07, 2021, 11:26:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 07, 2021, 10:19:19
Syyllinen on oma naamarasva.

Hyvä että selvisi.

Kuivuva iho, erityisesti sormissa, on ollut talviseuralaiseni jo kauan. Nyt korona-aikana kun käsiä tulee pestyä alvariinsa, ongelma on vain pahentunut. Rasvaa ei oikein voi käsiinsä hölväillä, sillä sitten pitäisi olla varttitunti liikkumatta nurkassa käsiä roikottaen, että ei lähmästäisi kodin pintoja. Siitä huolimatta kokeilin O'Keeffen käsivoidettakin mutta edes se ei ole auttanut ja jotkut rasvat aiheuttavat noita allergisia kuumotuksia ja kutinoita. Kun sormenpäät paukkuvat halki, ei oikein mikään askartelu enää onnistu, ainakaan kiroamati.

Eikä ongelma rajoitu pelkästään omiin rasvauksiin. Ihmettelin, kun useana yönä tuli suorastaan hengitysvaikeuksia ja kerran jopa verenvuotoa nenästä. Syylliseksi paljastui petikaverini käyttämä rasva joka sisälsi ilmeisesti jotakin heinäesanssia jolle olen hirmuisen allerginen. Hän suostui vaihtamaan rasvaa eikä näin ollen tarvinnut vaihtaa jotain muuta.

Ei ihme, että kaikenlaisia rasvoja on tarjolla vaikka kuinka paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 07, 2021, 11:29:11
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:22:32
^

Niinhän tuossa juuri kävi, että ensimmäinen syy (koronapiikki) ei ollut aiheuttaja, mutta toinen jo niin ilmeinen, että vain aika pöpi alkaisi rasvaa uusiksi levitellä, ennen kuin uskoo, että kyllä tämä aiheuttaja on.

Outoa elämää on sellainenkin, että jos laktoosittomana on oireeton, on pakko kuitenkin laktoosia vetää, koska ei ole tutkittu = eläisi tahallaan siten, kuten huonommalta tuntuu.

T: Xante

Kuten jo todettu- uskovaiset omaksuvat helposti kaikenlaista, vaikka jeesuksen hauta olikin tyhjä-- se oli ilmeinen aihe uskoa hänen nousseen taivaaseen- vieläkin..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:38:33
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 07, 2021, 11:29:11

Taitaa olla seitinohuet päiväsemmoiset menossa, sen verran outoa ja aiheeseen mitenkään liittymätöntä on taas tarina.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 07, 2021, 11:50:22
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:38:33

Miten vaan- kysehän oli siitä onko "ilmeiset oletukset" aina oikeita- (kylvän vain epäilyksen siemenen #jokaisen# sieluun - ) 

En kyllä ole väittänyt etteikö ne voisi osua kohdalleenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:59:17
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 07, 2021, 11:50:22

Minä taas epäilen, että Hippi tuskin rationaalisena ihmisenä kytkee naamansa punotusta sielunsa tilaan.

Että tuskinpa osuu kohdalleen, mutta kivahan se on, että homeopaattisesti lähestyt ihmistä kokonaisuutena.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 07, 2021, 12:32:16
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 07, 2021, 11:26:32

Kuivuva iho, erityisesti sormissa, on ollut talviseuralaiseni jo kauan. Nyt korona-aikana kun käsiä tulee pestyä alvariinsa, ongelma on vain pahentunut. Rasvaa ei oikein voi käsiinsä hölväillä, sillä sitten pitäisi olla varttitunti liikkumatta nurkassa käsiä roikottaen, että ei lähmästäisi kodin pintoja. Siitä huolimatta kokeilin O'Keeffen käsivoidettakin mutta edes se ei ole auttanut ja jotkut rasvat aiheuttavat noita allergisia kuumotuksia ja kutinoita. Kun sormenpäät paukkuvat halki, ei oikein mikään askartelu enää onnistu, ainakaan kiroamati.

Itse olen viimeaikoina rasvannut illalla jalkapohjani ja samalla käteni samalla oikein rasvaisella voiteella.

Jalkoihin laitan puuvillasukat, ettei lakana tahraannu. Tiedän, että jotkut laittavat puuvillakäsineet yöksi rasvauksen jälkeen. Voisiko sellainen toimia sinulla? (Itse lueskelen sängyssä vielä kirjaa unta odotellessani, ehkei  voisi kääntää sivua hanskat kädessä? Olen pyyhkinyt kämmenen puolelta ylimääräiset rasvat kyynärpäihin ja alakäsivarsiin.)

Rasvoina siis todella rasvaiset rasvat, jotka ovat edesmenneen omaiseni jäämistöstä, ja toinen mennyt jo vanhaksikin, mutta erinomaisesti toimivat:

Locobase REPAIR

Tena Skin Cream

Lisäys. Tässä hehkutetaan tyrniöljyä (joka kyllä värjää oranssiksi vaatteet):
https://www.huonoaiti.fi/parhaat-vinkit-ihon-talvehtimiseen/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 07, 2021, 13:32:41
Eilen haettiin siskolle televisio. Maksoin sen ennakkoon perjantaina, mutta kun sisko oli laittanut tilauksen mun nimiin, niin ei tietenkään saanut noudettua sitä ilman minua tai valtakirjaani, ja kun olin itse möksällä, kumpikaan vaihtoehto ei onnistunut. Valitsi sellaisen 50-tuumaisen kun ajatteli, että 55-tuuman tv on liian iso sen olkkariin. Valitsemassaan telsussa on kaukosäädin, jossa on kuulemma oma disney plus -painike. No joo kaipa noissa nykytelkkareissa voi katsella mitä tahansa suoratoistopalvelua. Tai en tietysti tiedä voiko apple teeveetä katsoa muilla laitteilla kuin tietokoneilla ja apple teeveillä. Voisi olettaa, että voi katsella myös muillakin telkkareila kuin applen telkkareilla kun ansaintalogiikka on todennäköisesti sama kuin suoratoistopalveluilla yleensäkin.

edit. oli väärässä ketjussa. Nyt on parempi paikka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 07, 2021, 13:33:38
Heh, kylläpä tuli hulabaloo yhdestä punoittavasta naamasta :D

Mutta vielä selityksenä, että rokotusta syytin kesällä siksi, että minulla ei ole allergioita tai muitakaan ihoärsytysoireita oikein mistään. Joskus vuosikymmeniä sitten oli polttavasti kutisevia näppyjä vartalolla ja niiden aiheuttajaksi osoittautui joku tekstiilin jälkikäsittelyaine (ilmeisesti vielä hikoilun kanssa yhdessä), jota on uusissa vaatteissa. Sen torppasin sillä, että pyykkään kaikki iholle tulevat uuden tekstiilit ennen käyttöä.

Tuon jälkeen ei ole ollut mitään, siksi oli helppo epäillä rokotus, jonka yhtenä jälkioireena on juuri ihon punoitus. Osaksi epäilin myös maskia yhdessä kasvorasvan kanssa, kun oli kuuma päivä. Asiasta teki vaikean se, että minulla on saman sarjan kaksi eri tuotetta, joista nyt näyttää vain toinen tuottavan noita oireita. Taidan nyt vielä kokeilla "syyllistä" johonkin vähemmän näkyvälle paikalle esimerkiksi käsivarren sisäsivulle, johon ne tippatestitkin tehdään. Siinä lienee iho aika ohutta ja herkkää.

Mutta harmittaa vietävästi hylätä aiemmin hyväksi koettu tuote, ehkä koko tuotesarja, kun ei voi olla varma, mikä ainesosa tuon nyt on tehnyt ja ollaanko se ottamassa koko sarjaan. Voihan olla, että minulla oleva ärsyttämätön voide on viimeisiä vanhalla reseptillä tehtyjä.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 07, 2021, 15:15:24
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 07, 2021, 12:32:16
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 07, 2021, 11:26:32

Kuivuva iho, erityisesti sormissa, on ollut talviseuralaiseni jo kauan. Nyt korona-aikana kun käsiä tulee pestyä alvariinsa, ongelma on vain pahentunut. Rasvaa ei oikein voi käsiinsä hölväillä, sillä sitten pitäisi olla varttitunti liikkumatta nurkassa käsiä roikottaen, että ei lähmästäisi kodin pintoja. Siitä huolimatta kokeilin O'Keeffen käsivoidettakin mutta edes se ei ole auttanut ja jotkut rasvat aiheuttavat noita allergisia kuumotuksia ja kutinoita. Kun sormenpäät paukkuvat halki, ei oikein mikään askartelu enää onnistu, ainakaan kiroamati.

Itse olen viimeaikoina rasvannut illalla jalkapohjani ja samalla käteni samalla oikein rasvaisella voiteella.

Jalkoihin laitan puuvillasukat, ettei lakana tahraannu. Tiedän, että jotkut laittavat puuvillakäsineet yöksi rasvauksen jälkeen. Voisiko sellainen toimia sinulla? (Itse lueskelen sängyssä vielä kirjaa unta odotellessani, ehkei  voisi kääntää sivua hanskat kädessä? Olen pyyhkinyt kämmenen puolelta ylimääräiset rasvat kyynärpäihin ja alakäsivarsiin.)

Rasvoina siis todella rasvaiset rasvat, jotka ovat edesmenneen omaiseni jäämistöstä, ja toinen mennyt jo vanhaksikin, mutta erinomaisesti toimivat:

Locobase REPAIR

Tena Skin Cream

Lisäys. Tässä hehkutetaan tyrniöljyä (joka kyllä värjää oranssiksi vaatteet):
https://www.huonoaiti.fi/parhaat-vinkit-ihon-talvehtimiseen/

Pitääpä tosiaan kokeilla puuvillahanskakonstia. Kokeilin jo lateksikäsineillä mutta olo oli kuin olisin patologi. Puuuvilla on varmaan mukavampi ja hengittääkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 07, 2021, 16:06:17
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:59:17
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 07, 2021, 11:50:22
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:38:33
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 07, 2021, 11:29:11
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 07, 2021, 11:22:32
^

Niinhän tuossa juuri kävi, että ensimmäinen syy (koronapiikki) ei ollut aiheuttaja, mutta toinen jo niin ilmeinen, että vain aika pöpi alkaisi rasvaa uusiksi levitellä, ennen kuin uskoo, että kyllä tämä aiheuttaja on.

Outoa elämää on sellainenkin, että jos laktoosittomana on oireeton, on pakko kuitenkin laktoosia vetää, koska ei ole tutkittu = eläisi tahallaan siten, kuten huonommalta tuntuu.

T: Xante

Kuten jo todettu- uskovaiset omaksuvat helposti kaikenlaista, vaikka jeesuksen hauta olikin tyhjä-- se oli ilmeinen aihe uskoa hänen nousseen taivaaseen- vieläkin..

Taitaa olla seitinohuet päiväsemmoiset menossa, sen verran outoa ja aiheeseen mitenkään liittymätöntä on taas tarina.

T: Xante

Miten vaan- kysehän oli siitä onko "ilmeiset oletukset" aina oikeita- (kylvän vain epäilyksen siemenen #jokaisen# sieluun - ) 

En kyllä ole väittänyt etteikö ne voisi osua kohdalleenkin.

Minä taas epäilen, että Hippi tuskin rationaalisena ihmisenä kytkee naamansa punotusta sielunsa tilaan.

Että tuskinpa osuu kohdalleen, mutta kivahan se on, että homeopaattisesti lähestyt ihmistä kokonaisuutena.

T: Xante

Sinun sielustasi en tiedä, mutta itse puhuin vain siitä, ettei aina voi päätellä suoraa syy-suhdetta.

Kasvojen punoittaminen on oire ja monet potevat oireita, ilman tautiakin.

Hippi voi hyvinkin olla oikeassa epäilyissään, enkä sitä ole kieltänyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 08, 2021, 14:00:23
Huh, onpa lauantaitunnelma :D

Hyvin nukutun yön jälkeen innostuin vaihtamaan lakanat, laittamaan pesukoneen päälle ja vielä imuroimaan. Nuo on puuhia, joita yleensä olen aina tehnyt lauantaisin. Nyt on vaikea päästä normaaliin arkipäivään :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 08, 2021, 16:30:23
No niin! Palstan hengessä olen joko
A) sukua Kopekille tai
B) valmis hoivakotiin.
Onnistuin nimittäin kadottamaan puhelimen. Kyseessä on kakkoskännykkä eli. ns Pokemon-luuri. Oikeammin se on minulla mittaamassa kävelyretkiä. Juu, tiedän että joskus avatar saattaa lähteä vaeltamaan itsekseen ja tulee ylimääräisiä kilometrejä, mutta suurin piirtein pitää kutinsa ja ainakin suhteessa viikkotasolla matkat ovat vertailukelpoisia. Paljon hauskempaa kuin tuijotella tylsiä numeroita. Takaisin asiaan: puhelin siis mystisesti katosi päivän aikana johonkin. Löytyi lopulta pienen etsinnän jälkeen. Kävin jopa kurkkaamassa jääkaappiin josko olisi epähuomiossa joutunut sinne. Ei sinänsä huono hakukohde, sillä luuri löytyi tilapäisesti keittiön pöydälle sijoitetun tavararöykkiön päällimäisenä. Eli olen varmaankin Kopekin sukulainen.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 08, 2021, 18:20:56
^
Tuo varmaan kuuluu toimintoihin, joita keho tekee ilman aivoja.

Minulle rutiinien rikkominen aiheuttaa yleensä aina jonkun pienen katastrofin. Kahdesti olen jo mokannut saman asian, eli nakannut huolellisesti lajiteltua muovijätettä sekajäte laatikkoon. Vieläpä kummallakin kertaa kävi niin, että oli tyhjä laatikko, joten en yltänyt pussukkaan, että olisin siirtänyt oikeaan paikkaan.

Minulle on naapurilta saatu korkean mallinen "pyykkikori" parvekkeella muovijätettä varten, kun keittiöön ei mahdu. Korin kerään täyteen ja sen käyn yleensä kippaamassa muovikeräykseen. Niidenhän ei tarvitse olla pussitettuja. Nyt on ollut pari kertaa tuossa kopassa muovikassi ja olen sen täyttyessä lähtenyt viemään pussia jätekatokseen. Mutta niin on selkäytimeen mennyt se, että pussissa oleva roska on sekajätettä, että muovit meni väärään lootaan. Enää en laita tuohon pussia. En.

Kyllä harmitti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 08, 2021, 21:40:11
^^
^
Varmaan, kun purin aamukävelyn yhteydessä tehtyjä ostoksia keittiössä tyhjensin myös kaikki taskut johonkin, niin puhelin eksyi outoon paikkaan. Ilmeisesti aamun viileä keli sai tosiaan poikkeamaan rutiinista, jossa puhelin menee työpöydälle.

Mitä oikeasti pitää tehdä, on raivata ylimääräiset rojut pois niille kuulumattomasta paikasta. Siten olisi myös helpompi havaita väärässä paikassa olevat esineet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 08, 2021, 23:49:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 08, 2021, 14:00:23
Huh, onpa lauantaitunnelma :D

Hyvin nukutun yön jälkeen innostuin vaihtamaan lakanat, laittamaan pesukoneen päälle ja vielä imuroimaan. Nuo on puuhia, joita yleensä olen aina tehnyt lauantaisin. Nyt on vaikea päästä normaaliin arkipäivään :)
Nyt on keskiviikko. Sinussa on jotain vialla, koska tiettyjen päivien hommia ei tehdä väärinä päivinä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 09, 2021, 10:24:30
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 08, 2021, 21:40:11
... sai tosiaan poikkeamaan rutiinista, jossa puhelin menee työpöydälle.

Mitä oikeasti pitää tehdä, on raivata ylimääräiset rojut pois niille kuulumattomasta paikasta. Siten olisi myös helpompi havaita väärässä paikassa olevat esineet.

Meillä on hallin kulmassa pieni pöytä jossa aiemmin oli lankapuhelimen paikka. Siihen on luonnollista jättää puhelin taskusta kun saapuu sisätiloihin. Samaan paikkaan voi myös tiputtaa avainniput - siis periaatteessa erittäin hyvä ratkaisu. Toimii minulla.

Toisin on kumppanin laita. Hänellä on tapana laittaa avaimet, rahapussi ja kännykkä (joita on hänellä 2) milloin minnekin. Seurauksena on ns. hitaita lähtöjä jotka alkavat pahaenteisesti käsilaukun sisällön ruoppauksella. Ruops, ruops: Jossain täällä niiden piti olla... Sitten alkaa sisätilojen läpijuoksu ja pikainen visuaalinen tarkastelu. Seuraavaksi tutkitaan kaikkien vaatteiden kaikki taskut, mikä on epätoivoinen homma se.

Itsellä etsiskelyä on eniten silloin kun olen pukeutunut kylmiin ulko-olosuhteisiin, eli hupparin päällä on Fjällrävenin takki. Silloin käytössä on housujen neljän taskun lisäksi 5+3 muuta taskua. Kun nämä 12 taskua käy läpi, ensin huolimattomasti ja sitten tarkkaan, niin siinä on kuin tuulimylly pyörisi. Kaiken lisäksi avaimet saattavat olla sillä hetkellä vaikka hampaiden välissä, auton ovessa tai maahan pudonneina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 09, 2021, 10:50:59
Hupsis, huomasin juuri, että pitää varmaan harkita jonkun lämmönlähteen toimintaan saattamista. Onhan kylppärissä rättipatteri, mutta muut ovat vielä kesätauolla. Koko kämpässä on tasainen 18 asteen lämpötila, enkä soisi en tuosta enää laskevan. Nythän pakkanen on juuri menossa pyllylleen, joten hoitaisiko aika tämänkin juuri passelisti :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 09, 2021, 11:37:17
Tavoista poikkeaminen on paholaisesta. Minulla oli avainnippu hukassa pitkään, onneksi siinä oli vain kotiavaimia, joita on kyllä varattuna varaankin, mutta silti ihmetytti. Minä nimittäin myös laitan avaimet aina samaan paikkaan.

Ne löytyivät aivan omituisesta paikasta, farkkujen taskusta, farkkujen, jotka olin niputtanut vaatelaatikkoon. Miten, en ymmärrä. Kuinka en ole huomannut avainnippua taskussa? Tippui lattialle, kun laitoin farkut seuraavan kerran jalkaan.

Känny kyllä saattaa kulkea talossa missä kerroksessa sattuu, joten on tehty lähtöjä, jossa siihen soitetaan toisen puhelimesta nopeamman paikannuksen vuoksi. Se onkin ainut seilaaja.

T: Xante

Muoksis: mutta noin pääsääntöisesti meillä toteutuu perinteinen avioliitto: minulta kysellään, olenko nähnyt ja tiedän, missä toisenkin tavarat on. Vaikka hän ei ole yhtä järjestelmällinen kuin minä, hän on ennalta-arvattava: kun tulee jostain jonkin tavaran kanssa, tiedän, mikä on toinen tai kolmas paikka, mistä löytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 09, 2021, 12:05:00
Pienessä kodissa ei ole juurikaan noita tavaroiden katoamisia. Ei vaan ole paikkoja, joihin ne voisivat omin nokin vaeltaa.

Kännykällä on neljä paikkaa: Eteisen lipaston päällä (joko lähdössä ulos tai juuri tullut ulkoa), yöpöydällä (kun itse olen vuoteessa), keittiön latauspisteessä tai jos ei noissa, niin olohuoneen sohvapöydällä. Avaimet on nauhalla kiinni repun vetoketjullisessa sivutaskussa, sillä reppu on lähes aina mukana, kun lähden. Toiset avaimet on eteisen lipaston ylimmän laatikon vasemmassa etunurkassa ja ne otetaan mukaan, kun lähden ilman reppua ulos. Samassa nurkassa on pyörän avain, joka lähtee tarvittaessa mukaan ja joka palaa paikalleen heti, kun olen tullut sisälle.

Tuosta Xanten viestistä tuli mieleen tapaus hamasta menneisyydestä, kun vanhin tyttäreni oli ekalla tai tokalla luokalla. Yhtenä aamuna hän soitti minulle töihin hädissään:
-   Äiti, mun reppu on varastettu. En löydä sitä mistään!
-   Eihän sinä nyt varastettu ole. On se kotona, kun teit eilen läksytkin. Etsi vaan.
-   Ei sitä löydy. Olen etsinyt jo joka paikasta!!!!!
-   Katsoitko sängyn alta?
-   Odota! ...kops, tömps tömps ... Löytyi! Äiti sä olet niin hyvä löytämään!
-   Okei, no sitten reippaasti matkaan, hyvää koulupäivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 09, 2021, 13:58:06
Pienessä ja tupaten täynnä tavaraa olevassa kodissa on hyvin helppo kadottaa milloin mitäkin. Viimeksi olen hukannut verenpainemittarin, eli ei niin pienen kaman.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 09, 2021, 14:16:06
^Joo, pieni kämppä ja paljon tavaraa on vaikea yhdistelmä. Vaatii aikamoisen järjestysnatsin, jotta löytää helposti kaiken.

Mutta kyllä isonkin asunnon saa helposti täytettyä roinalla. Asian voisi tiivistää: tarvittava tila on aina suurempi kuin käytettävissä oleva tila.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 09, 2021, 14:20:07
^
Minä olen varmaan poikkeus. Silloin seitsemän vuotta sitten, kun muutin tähän nykyiseen, minulle jäi tyhjää tilaa kaappeihin vaikka millä mitalla. Sitä tilaa on edelleen vaikka millä mitalla. Saattaa olla jopa enemmän kuin muuttaessani. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 10, 2021, 12:39:38
Tänään ei päivä näytä valkenevan lainkaan. Ilmeisesti lentokentälläkin on huono näkyvyys tai sitten vaan tuulee väärästä suunnasta, kun lähtevät koneet menevät tästä ohi niin, että välillä ihmettelin jo ukkosen jyrinää kuulevani. :D

Mukavasti ehtii pari jaksoa Lutheria katsoa ennen kuin pitää nousta katsomaan toista sessiota vapaista harjoituksista. Vähän turhan karskia on Luther minun makuuni enkä sitä aikanaan telkusta katsonut, mutta jollain kummalla tavalla pääosan esittäjä viehättää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 10, 2021, 20:00:17
Olen funtsinut, josko jo uskaltaisin mennä ruokakauppoihin täällä kotikaupungissani. Lääkärini kehoitti siihen ja muutamaan muuhun asiaan, kun tämä kotonaistuskelu alkaa nakertaa jo terveyttä. Kolme rokotusta ehkä suojaavat tarpeeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 10, 2021, 20:23:35
Jätin tänäkin vuonna tosiaan korottamatta veroprosenttiani, joten viime kuun palkasta ja tästä joulukuun liksasta meni korkealla lisäprosentilla siivu verottajalle säästöön, jonka todennäköisesti saan, kun ensi vuoden lomarahat on törsätty. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 10, 2021, 20:48:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 09, 2021, 12:05:00
Tuosta Xanten viestistä tuli mieleen tapaus hamasta menneisyydestä, kun vanhin tyttäreni oli ekalla tai tokalla luokalla. Yhtenä aamuna hän soitti minulle töihin hädissään:
-   Äiti, mun reppu on varastettu. En löydä sitä mistään!

MInulle tuli tästä mieleen tapaus ehkä vieläkin kauempaa menneisyydestä.

Olimme koululaisia. Erästä tuntemaani poikaa, käyttäkäämme hänestä vaikka nimeä Masa, ei koulunkäynti erityisemmin kiinnostanut, Koululaukkunsakin hän jätti millloin minnekin. Kerran se jäi nojaamaan koulun seinää vasten ja valui siitä ajoreitille, niin että ohi ajanut auto ajoi sen päältä. Laukku repesi, ja siihen tuli renkaanjälkiä. Kirjatkin levisivät pitkin loskaista pihaa.

Koulupäivä oli päättymässä, ja laukku sisältöineen lojui edelleen maassa. Eräs tyttö poimi sen, keräsi kirjat siihen ja otti sen mukaansa kotimatkalleen. Hän asui samalla suunnalla kuin tuo mainitsemani poika, joten hän päätti viedä laukun pojan kotiin. Hän arveli, ettei poika kuitenkaan muistaisi, minne oli laukkunsa jättänyt. Tyttö soitti ovikelloa. Pojan äiti tuli aukaisemaan oven. Poika ei ollut vielä tullut kotiin.

Tyttö ojensi likaisen, revenneen, autonrenkaan jälkiä täynnä olevan laukun pojan äidille ja sanoi:

"Minä toin Masan laukun, se jäi auton alle."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: J - joulukuu 12, 2021, 11:46:45
Tämä kuluva vuosi on mennyt itselläni vaihtelevien mietteiden vallitessa. Elämän rajallisuus on näyttäytynyt useaan otteeseen, vaikka oma jaksamiseni onkin pysynyt kohtuullisella tasolla. Fiilikset ovat heitelleet puolelta toiselle, mutta erilaisten virikkeiden & aktiviteettien ylläpitäminen on onneksi pitänyt mielen koossa.

Tämä poikkeuksellinen aika nykytilanteineen tuo toki paljon arjen haasteita elämiseen. Se on taistelua omasta elintilasta, sekä osin myös selviytymisestä päivästä toiseen. Tietynlainen eristäytyminen kun kuluttaa voimia, joten jaksamiseen tarvitaan erityisiä ponnistuksia.

On pidettävä erityisesti huolta itsestään, tekemällä itselleen tärkeitä & merkityksellisiä asioita. Sen voin kuitenkin todeta, että seuraan tätäkin palstaa melko aktiivisesti sivusta. Kirjoitteluni on kuitenkin toistaiseksi ollut melko satunnaista, mutta katsotaan nyt päivä kerrallaan mihin tämä kaikki vielä johtaa?!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 12, 2021, 19:32:45
Kävin tänään talven ensimmäisellä hiihtolenkillä. Se oli hieman poikkeuksellinen, mutta mikäpä ei olisi.

Hiihtovarusteeni ovat antiikkia niin kuin olen joskus kertonut. Sukset ja siteet ovat jostakin 1970-luvun alkupuolelta ja monot voivat olla jopa 1960-luvulta. Nämä kummatkin ovat peräisin isältäni. Siksi niiden alkuhistiria ei ole tiedossani. Isäni oli jo itsekin hankkinut uudet hiihtovarusteet joskus 1980-luvulla, ja näillä monoilla ja suksilla hiihtelin 1990-luvulla, kunnes veljeni vei ne yhtäkkiä itselleen. Omat sukseni ja mononi olivat myös vanhat ja ne olivat hävinneet karkotuksemme yhteydessä. Kotimme vintille jäi paljon suksia ja muutakin tavaraa.

Kun veljeni vei uudemmat hiihtovehkeet, kaivelin esille jostakin kellareista nyt käytössäni olevat sukset ja monot, jotka ovat siis hyvin vanhat.

Tänään kävi niin, että en löytänyt monoja mistään. Pengoin kasoja ja sain tietysti pölystä oireita. Olin päättänyt, että hiihdän vaikka paljain jaloin, jos monoja ei löydy. Niitä ei löytynyt. Meidän huushollisssamme se tarkoittaa, että niitä ei löydy koskaan. Koska olin päättänyt hiihtää, vaikka mikä olisi, mietin erilaisia korvaavia menetelmiä. Talvikengät ja kumikengät, joita koetin, eivät mahtuneet siteisiin. Sattumalta löytyneet Puma lenkkarit (ostin ne aikoinaan Citymarketin tarjouslaatikosta) mahtuivat. Sain jopa siteen kiinni niin, että ne puristivat lenkkareiden kärkiä. Joten ei muuta kuin menoksi.

Vastoinkäymiset ärsyttivät sen verran, että en viitsinyt pukea edes hiihtopuseroa päälleni, vaan pynttäydyin revenneeseen talvitakkiin. Tungit taskut täyteen paperinenäliinoja, kun kävelin aivastellen ovesta ulos. Huonepölyä oli levinnyt ilmaan, kun olin penkonut kasoja.

Kävelin talvikengillä pihaan ja riisuin ne yksitellen, minkä jälkeen työnsin jalkani lenkkareihin, jotka olin etukäteen kiinnittänyt siteisiin. Ajattelin, että hiihdän muutaman metrin pihassa niin, että voin sanoa hiihtäneeni. Lenkkarit toimivat kuitenkin yllättävän hyvin monojen korvikkeina, mitä nyt vähän puristivat kärjistä, kun kärjet olivat siteiden litistämät. Hiihdin lopulta tavanomaisen muutaman kilometrin lenkin. Alussa jännitin, miten hommassa käy, ja kahlaanko jossakin vaiheessa lenkkareilla umpihangessa suksia kantaen ja paleltuvatko varpaani. Kengät pysyivät kuitenkin kiinni siteissä ja jalkani kengissä ja vieläpä lämpiminä, joten hiihtäminen sujui yllättävän normaalisti. Onneksi ei ollut muita hiihtäjiä. Yksi ukko tuli paikalle, kun ylitin maantietä. Hän kysyi, luistavatko sukset. Vastasin jotain myöntävää. Lenkkareiden päällä oli tässä vaiheessa sen verran lunta, että tuo henkilö ei ehkä huomannut mitään poikkeavaa. Lenkkarit näyttävät enemmän nykyajan monoilta kuin antiikkiset oikeat mononi.

Ne sukset ovat tällaiset:

https://www.tori.fi/pohjois-karjala/Sukset_12__Vanhat_Karhun_Titan_sukset_81644831.htm

Siteissä ei ole samanlaisia muoviosia kuin kuvan suksien siteissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 13, 2021, 13:08:55
Nyt pääsin vuosien tuskasta, kun murhatun työkaverin nimi oli päässyt unohtumaan. Ei ollut omasta porukasta, mutta jonkun verran jotain yhteisiä palavereja oli ollut.

Juteltiin äsken duunikaverin kanssa ja juttu kiertyi muutama vuosikymmen sitten tapahtuneeseen murhaan. Hän onnistui kaivamaan netistä tarkan tapahtumapäivän, ja minä siitä pääsin eteenpäin Hesarin arkistolehtien kuolinilmoituksista. Tuohon aikaan oli enemmän tapana ilmoitella lehdessä ihmisen kuolemasta kuin nykyisin. Eipä tarvinnut kahtakaan viikkoa lehtiä edetä, kun löytyi ilmoitus, jossa oli tuttu nimi.

Aika hullua, miten jotkut nimet pyyhkiytyvät mielestä, mutta tuonkin ihmisen muistan ulkonäöltä ihan hyvin. Asia on tosiaan palannut mieleen vuosien mittaan monta kertaa etenkin, kun olen jossain samanlaisessa tilassa, jossa murha tehtiin. Jos nimi unohtuu uudelleen, niin tiedän ainakin, mistä sen nyt uudelleen löydän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 13, 2021, 22:52:44
Nimiä unohtuu, ei sille mitään mahda. En tiedä, missä vaiheessa pitää olla huolissaan. Onko se huolestuttavaa, jos ei muista kaikkia entisten luokkatovereittensa nimiä? Tai työkavereittensa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 14, 2021, 00:09:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 13, 2021, 13:08:55
Nyt pääsin vuosien tuskasta, kun murhatun työkaverin nimi oli päässyt unohtumaan. Ei ollut omasta porukasta, mutta jonkun verran jotain yhteisiä palavereja oli ollut.

Juteltiin äsken duunikaverin kanssa ja juttu kiertyi muutama vuosikymmen sitten tapahtuneeseen murhaan. Hän onnistui kaivamaan netistä tarkan tapahtumapäivän, ja minä siitä pääsin eteenpäin Hesarin arkistolehtien kuolinilmoituksista. Tuohon aikaan oli enemmän tapana ilmoitella lehdessä ihmisen kuolemasta kuin nykyisin. Eipä tarvinnut kahtakaan viikkoa lehtiä edetä, kun löytyi ilmoitus, jossa oli tuttu nimi.

Aika hullua, miten jotkut nimet pyyhkiytyvät mielestä, mutta tuonkin ihmisen muistan ulkonäöltä ihan hyvin. Asia on tosiaan palannut mieleen vuosien mittaan monta kertaa etenkin, kun olen jossain samanlaisessa tilassa, jossa murha tehtiin. Jos nimi unohtuu uudelleen, niin tiedän ainakin, mistä sen nyt uudelleen löydän.
Itse aikoinani törmäsin kouluaikaisen kaverin nimeen, kun luin uutisista, että oli tappanut jonkun. En tosin ihan hahmottanut nimen perusteella, mutta kun näin kuvan netissä, tunnistin 20 vuotta aiemman pojan. Näin joskus untakin asiasta, jäi mieleen. Voi vaan olla, että oikeasti kuvittelin jotain valemuistoja hänestä... Kavereita kun emme olleet muistaakseni. Se vain oli ehkä joku samassa koulussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 14, 2021, 09:29:24
Saatana sinne meni nastakenkäkelit. Odotettavissa marraskuuta helmi-maaliskulle asti ja sitten taas hiukka jäätä ja sitten taas pari kuukautta marraskuuta ja sit on taas kesä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 14, 2021, 11:36:00
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 13, 2021, 22:52:44
Nimiä unohtuu, ei sille mitään mahda. En tiedä, missä vaiheessa pitää olla huolissaan. Onko se huolestuttavaa, jos ei muista kaikkia entisten luokkatovereittensa nimiä? Tai työkavereittensa?

Ellei jotain tietoa tarvitse, se siirtyy aivojen valtavirtauksista syrjemmälle -turhana- aivoillahan on tapana plastisuudessaan keskittyä nykyhetken tarpeisiin ja vahvistaa niitä hermoyhteyksiä joita käytetään.

Unohtaminen on jopa tarpeellista, muutenhan "polla" olisi täynnä joutavaa tietoa ja se sinänsä olisi ongelma- luultavasti ne asiat mitä toistetaan- kuten vaikka papit saarnatessaan, saa aikaan sen, että hekin alkavat uskoa omia puheitaan--
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 14, 2021, 11:38:40
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 13, 2021, 22:52:44
Nimiä unohtuu, ei sille mitään mahda. En tiedä, missä vaiheessa pitää olla huolissaan. Onko se huolestuttavaa, jos ei muista kaikkia entisten luokkatovereittensa nimiä? Tai työkavereittensa?

Ei ole. Muisti on valikoiva ja itse ainakin olen unohtanut monien vanhojen luokkakaverien nimet, tai oikeammin sanottuna koko ihmiset. Jostain luokkakuvasta pystyn luultavasti suurimman osan nimeämään, kun näen kuvan. Sanoin luultavasti, sillä en ole noita sillä silmällä katsonut varmaan vuosikymmeniin. Hiljattain löysin yhteiskuvan lakkiaisista netistä. Koko porukka seisoi koulun edessä ja kuvassa oli sikin sokin oman luokkani ja rinnakkaisluokan oppilaat. En noista pystynyt edes jakamaan oman luokan porukkaa ja rinnakkaisluokan oppilaita, sillä raja oli epäselvä siksi, että joissain oppiaineissa oli oppilaita molemmilta perusluokilta.

Myöskään kaikkia vanhoja työkavereita en pysty nimeämään. Tuohon puolestaan on yksinkertainen syy - toisten kanssa on ollut enemmän tekemisissä kuin toisten. Tuokin mies, jonka nimi oli hukassa oli vain satunnaisesti muutamassa palaverissa, mutta siinä tuli ulkonäöltään tutuksi ja murhan aikoihin hänestä enemmän puhuttiin. Ei kuitenkaan ollut läheinen tuttu.

Minulla on lisäksi aina ollut huono nimimuisti. Joidenkin ihmisten nimi ei vaan tartu mieleen siitä huolimatta, että näiden kanssa on ollut enemmän tekemisissäkin vuosien mittaan. Toisten nimi taas tarttuu kerralla. En tiedä syytä tuohon valikoivaan muistiin. Tämä koskee niin ihmisiä kuin bändejä, joiden musiikkia kuuntelen  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 14, 2021, 11:58:18
Minua vähän pelästytti se, kun erään ystäväni soittaessa en muistanut, että hän oli soittanut edelliselläkin viikolla, enkä muistanut siis mistä oltaisiin mahdollisesti puhuneet. No, tämän jälkimmäisen puhelun aikana sitten aloin saamaan hämäriä muistikuvia edellisviikon puhelusta. Edellisellä viikolla olin pahasti univajeinen, ollut jo muutaman kuukauden mm. refluksitaudin takia.

Tänään on harvinaisen hunajainen olo. Nukuin 8 tuntia. (Eilen 5, sitä edellisenä kai 2,5 tuntia.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 14, 2021, 12:03:25
Kopekille suosittelen uniapneatutkimusta tehtynä kotonaan, jonka hän on kuvannut sanalla pölypesä. Pöly (ja tukkoinen nenä esim. allergian takia) voi aiheuttaa uniapneaa. Ja sehän puolestaan tarkoittaa sitä, että aivot eivät saa tarpeeksi happea unen aikana, millä on potentiaalisesti vakavia vaikutuksia elinikään ja terveyteen liittyen. Kun hengitysilma tulee paineistettuna (ja kosteutettuna ja lämmitettynä) koneen läpi, se voidaan samalla suodattaa. Pitää vaan muistaa vaihtaa suodattimet säännöllisesti. (Suodattimet voi myös hätätilassa pölyimuroida, jos ovat päässeet loppumaan.)

Uniapneatesti tehdään kiinnittämällä erinäisiä antureita (liiketunnistimia?) raajoihin, ja käyttämällä CPAP-konetta. Ne saa lainaan terveysasemalta yhdeksi yöksi. Jos saa uniapneadiagnoosin, saa CPAP-koneen ilmaiseksi "lainaan" kunnalta, ja vuosittain saa ilmaiseksi mm. filtterit, uuden maskin ja tarvittaessa uuden vesisäiliön ja ilmaletun, ja itse konekin vaihdetaan ilmaiseksi viiden vuoden välein. Upeaa palvelua tämä. Suomi on ihana maa ❤️.

En tiedä, onko olemassa varsinaista kannettavaa CPAP-konetta, mutta hätätilassa tuo edellä mainittua CPAP-konetta voisi varovaisesti käyttää jatkojohdon kanssa olkalaukkuun sijoitettuna, ja niin, että vesisäiliössä ei ole vettä (vesi ei saa läikkyä sähkölaitteen sisälle). Tämä olisi yksi ratkaisu, jonka avulla Kopek voisi pöyhiä kasoja "pölypäsässä": huoneen ovi kiinni, ja Kopek varustettuna CPAP-koneella.

Ja voisi parantaa vaimonkin nukkumista, jos nimittäin Kopekilla olisi kuorsausta, mikä on yleinen tukkoisen nenän seuralainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 14, 2021, 12:10:41
^
En ymmärrä mitä se yhden yön testauslaina auttaa, kun minä ainakaan en pystyisi varmaan silmällistäkään nukkumaan maskin kanssa. Kyllä siihen tottumiseen muutama yö väistämättä menisi  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 14, 2021, 12:11:39
Itse luulin, että en ollut silmäystäkään nukkunut uniapneatestin aikana, mutta olin sittenkin nukkunut muutaman tunnin.

En tiedä varmasti, mutta ehkä laitetta voi lainata useammankin yön, jos ensimmäinen yö menee päin mäntyä.

Mutta joo, aluksi oli vaikeaa tottua. Ja itse asiassa vasta sitten totuin paremmin, kun sain itselleni paremmin istuvan maskin. Sitä ennen, maskin raoista puhalsi ilmaa mm. silmiin niin, että se piti hereillä. (Sain jopa silmätulehduksen siitä.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 14, 2021, 12:18:25
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 14, 2021, 12:03:25
Kopekille suosittelen uniapneatutkimusta tehtynä kotonaan, jonka hän on kuvannut sanalla pölypesä. Pöly (ja tukkoinen nenä esim. allergian takia) voi aiheuttaa uniapneaa. Ja sehän puolestaan tarkoittaa sitä, että aivot eivät saa tarpeeksi happea unen aikana, millä on potentiaalisesti vakavia vaikutuksia elinikään ja terveyteen liittyen.

Tyhmät kirjoitukseni taitavat viitata siihen, että aivoni eivät ole saaneet tarpeeksi happea. Uniapneatutimus, niin kuin muutkin tutkimukset, edellyttää yhteydenottoa jonnekin, ja sehän onkin maailman helpoin asia. Tuosta vain soittaa pirauttaa ja sanelee viestin ja odottaa vastapuhelua. Aah. Ei. Soitan sitten, kun tarvitsen ruumisauton. Sitä paitsi, yksi merkittävä riskitekijä puuttuu kohdallani.

"Kaksi kolmesta uniapneapotilaasta on lihavia tai liikapainoisia. Liikapaino moninkertaistaa uniapnean esiintyvyyden. Henkilöistä, joiden painoindeksi on yli 40 kg/m2 (ks. kehon painoindeksilaskuri 1), keskimäärin yli 50 % sairastaa uniapneaa. Lieväkin vyötärölihavuus liittyy uniapneaan."

https://www.kaypahoito.fi/hoi50088

P.S. En väitä, etteikö pöly voisi aiheuttaa kyseisen ongelman enkä väitä, ettenkö voisi tietämättäni kärsiä siitä. En ole miettinyt asiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 14, 2021, 12:25:31
Uniapneaa voi olla myös laihoilla, ja myös laihat voivat kuorsata. Ihan johtuen nenän välikarsinoiden asennosta, allergiasta, pölystä, ja monesta muusta seikasta.

Ja ei, en ehdottanut uniapneatestiä Kopek "tyhmien kirjoitustesi" takia, vaan siksi, että olet maininnut sekä huolesi muististasi että kotisi pölyisyyden, ja muutaman ehkä asiaan liittyvän muunkin seikan. Nämä asiat voivat liittyä yhteen.

Ja tiedän vallan hyvin ihan omasta kokemuksestani, että voi olla vaikeaa soittaa ja tilata aika terveysasemalle. Itseäni on auttanut terveysasemani sähköinen tiedonvälitysjärjestelmä, jonne voi laittaa kirjoitettuna pyyntöjä tai kysymyksiä. En tiedä, onko se kaikissa kunnissa. Myös takaisinsoittopalvelu on auttanut minua (menee hermo, jos joutuu pitkään kuuntelemaan korviasärkevää pimpelipompelia puhelinjonossa). Joskus olen pyytänyt apua ystävältä. Joskus olen marssinut henk koht terveysaseman respaan. Tämä viimemainittu kyllä rassaa hermoa, sillä jonotusajat ovat siellä pitkät. Ja korona-aikaan ei kyllä yhtään haluta olla sisätiloissa yhtään enempää kuin on pakko. Voisitko Kopek harkita jotain näistä? Tai pyytää vaimoasi, tytärtäsi tai sisartasi esim. soittamaan puolestasi? Tutuille ihmisillehän on (ainakin itselläni) helpompi soittaa.

Ainakin kannattaa kysyä läheisiltä, kuorsaatko sinä, ja riippuuko kuorsaaminen siitä, missä talossa sattuu nukkumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 14, 2021, 18:10:58
Tässä on kirja, josta voisi sinulle Kopek olla hyötyä, ja minullekin, liittyen puhelimella soittamisen vaikeuteen:

Irti sosiaalisesta jännittämisestä (https://verkkokauppa.duodecim.fi/6472.html)

Kyseinen kirja (ja monet muutkin itseapukirjat (https://verkkokauppa.duodecim.fi/tietokirjat.html?p=2)) on tarjouksessa tänään viimeistä päivää Duodecimin verkkokaupassa. Ilmainen toimitus. Noita alennusmyynteijä on kyllä silloin tällöin muutenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 14, 2021, 20:42:58
Kirjan esittelytekstin kuvaus sosiaalisesta jännittämisestä liippasi läheltä. Puhelufobiassani korostuu vastapuhelun pelko. Jos soitto olisikin suora, ja voisi heti selittää asian, puhelun aiheuttama stressi olisi pienempi. Mutta kun joutuu ensiksi puhumaan koneelle ja odottanaan sen jälkeen puhelua, se on inhottavaa.

Puhelunpelkoni taustasyy on se, että puhelimen kautta tulee huonoja uutisia. Menetätte jotain. Teiltä vaaditaan jotain. Olette joutunut rikoksen uhriksi. Täällä poliisi, teitä epäillään rikoksesta. Lähiomaisenne on kuollut tai kuolee pian. Te kuolette. Teidän on maksettava. Talonne on palanut, laivanne on uponnut, autonne on murskaantunut puun alle. Tuhoa, kärsimystä, kuolemaa. Puhelin liittyy kaikkeen tuollaiseen.

Ring, ring. Täällä kuolema. Kuka puhelimessa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 14, 2021, 23:46:03
Istun junassa matkalla Helsingistä Lahteen. Samassa vaunuosastossa joku yskii, on yskinyt lähdöstä asti ajoittain. Kävin jo kiertelemässä ja katsomassa, olisiko muualla paikkoja. Palasin takaisin.

Helsinki-Lahti junamatka ei kuulunut suunnitelmiin, mutta oli pakko tehdä, kun unohdin kassissani olkeen "meikkilaukun" autoon, jonka jätin aiemmin illalla Lahteen. Huomasin avainten puuttumisen vasta Helsingissä. Oli epämukavaa olla kahden ison kassin ja kameralaukun kanssa kadulla. Soittelin ja viestittelin ja järjestelin asioita. Piti ensiksi selvittää missä tavarat ja avaimet ovat. Sekoilua. Tavaroita putoili. "Löysin" hanskani maasta rautatieasemalla. Pelkäsin koko ajan, että unohdan tai olen jo unohtanut kameralaukun.

Lahdessa kävelin 3 kilometriä loskassa. Kengät kauhean näköiset. Ja loskassa kävelyä tulee vielä 3 + 3 km. Tyyppi yskii, yskii. Minuakin alkaa jo yskittää. Aah. Ja kaikki tämä unohduksen ja hajamielisyyden takia.

Tämä kaikki vaikuttaa myös huomisen ohjelmaan, joka muutenkin on on stressaavan tiukka.

P.S. Matka alkaa olla lopuillaan. Yskijä on jatkanut uraansa. Jos on jotait tarttuvaa, niin eiköhän tässä ole annos saatu.

Yskijällä maski. Leuan alla!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 15, 2021, 14:30:24
Tänään oli maa niin mustana, että uskaltauduin pyörällä kaupoille. Vesilätäköt varmuudeksi kiersin siltä varalta, että siellä olisi vielä jäätä pohjalla. Aina olen sanonut, että kurja sää on vain vaatetuskysymys. Nyt ei ollut vaatetuskaan mikään ongelma, kun oli jokseenkin tuuletonta ja sateetonta. Mutta kyllä tuolta pian halusi kotiin takasin. Ei olisi yhtään pidempään viihtynyt kalseassa synkeydessä.

Pyörällä toinkin sitten painavan lastin, kun maitojakin saattoi ottaa varastoon reippaammin, kun päivämäärät oli jo reilusti tulevan vuoden puolelle. Jouluostoksia en vielä tehnyt muuten kuin, että ostin pipareita lisää. Ne oli joku syönyt vähiin.

Talvipäivän seisaukseen vielä kuusi päivää ja sitten alkaa päivä pidentyä :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 15, 2021, 14:47:18
^
Ajoin mun uudet nastaplääkät tänään sisään ja löysin kuin löysinkin muutaman säilyneen jääpläntin. Hyvin vaikutti pitoa löytyvän. Alustavasti arvioituna ei tarvitse pelätä luikastuvansa ainakaan jokaiseen tulevaan jääosuuteen reitillä. Nyt voi myös rohkeasti kävellä muitakin reittejä kuin tavanomaista reittiä kun ei tarvitse rakentaa reittiä vain autoteiden varsille, jotka yleensä hiekoitettu talvisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 15, 2021, 18:19:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 15, 2021, 14:30:24
Talvipäivän seisaukseen vielä kuusi päivää ja sitten alkaa päivä pidentyä :)

Niin ja sitten on enää 6 kuukautta juhannukseen ja päivä alkaa taas lyhetä.  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 15, 2021, 19:23:46
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 15, 2021, 18:19:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 15, 2021, 14:30:24
Talvipäivän seisaukseen vielä kuusi päivää ja sitten alkaa päivä pidentyä :)

Niin ja sitten on enää 6 kuukautta juhannukseen ja päivä alkaa taas lyhetä.  >:(
Mulla on vielä parempia uutisia (ilta-ihmisille). Helsingissä iltapäivä alkaa pidentyä jo huomisesta eli torstaista 16.pv. Täälläpäin Suomea noin perjantaista lähtien.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 16, 2021, 13:36:10
^
MrKat on rakastunut :D :D :D

Tänään tein uuden aluevaltauksen. Olin jo aikeissa lähteä pyörällä Tammiston M&M:iin ostamaan kissoille raksuja, kun sain vielä päähäni, että tarkistan netistä, että onko niillä niitä dieettimuroja, joita käytän kollipojilla. Eipä ollut eikä ollut edes Tiksin kaupassa, mutta nettikaupassa on saatavissa.

Eipä tarvinnut mihinkään lähteä, vaan pistin nettikauppaan tilauksen. On kyllä toimiva, jos toimii luvatusti. Yli 50 euron ostosten toimitus veloituksetta ja toimitus aika 0-1 päivä. Toimituspaikkoja valittavana useita pitkin poikin kylän kauppoja, mutta myös kotiin toimitus oli valittavissa. Mikä parasta, niin toimitusaika on ns. virka-ajan jälkeen, eli ei tarvitse olla kesken päivää kärkkymässä, milloin toimitus tulee.

Aika vähän käyttelen nettikauppoja ja enimmäkseen ne on juuri tuollaisia tunnettuja kauppoja. Ulkomailta en ole vielä ikinä mitään tilannut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 16, 2021, 18:30:08
^
Noin klo 17:15 tuli tekstari, jossa ilmoitettiin, että tilaus toimitetaan noin klo 17:44 (+/-30min). Tuossa vaiheessa alkoi mahaa kouristaa odottaminen. Yritin katsoa telkkua, mutta putosin juonesta. Klo 17:48 tuli viesti, että toimitus tulee tuossa tuokiossa ja voit seurata autoa oheisesta linkistä. En seurannut. Tuskin haluaisin seurata kirveen heilahdustakaan, kun pääni on pölkyllä. Piti ottaa ranteenlämmittimet pois, kun tuli hiki. Mahan kouriminen jatkui edelleen. Noin klo 18:10 ovikello soi hillitysti ja sivistyneesti, säikäyttämättä. Avasin oven ja sain pakettini iloisen hymyn kera. Yritin hymyillä takaisin. Piina oli ohi.

Laatikko oli kerrankin sopivan kokoinen sisältöön nähden, noin 20x35x60. Avasin sen varovasti, poistin sisällön ja painoin kantena olleet reunat laatikon sisälle. Kerrassaan mainio sänky kissoille. Tuosta riittää iloa pitkäksi aikaa.

Ei mennyt tämä tilaus kuitenkaan kuin Strömsössä. Toinen tilaamani raksupussi toimitettiin 400gr pussina, vaikka olin tilannut 3,5kg. Tarkistin koneelta tilaukseni ja perkele, siinä oli 400gr. Pakkauskoko piti valita alasvetovalikosta ja jotenkin se nyt oli pompsahtanut väärään kokoon. Oma moka.

Seuraavalla kerralla paremmalla onnella, jos nyt koen tuollaista palvelua tarvitsevani. Mieluummin kivijalkaliikkeeseen menisin kuitenkin, mutta kun tuota yhtä tilaamaani laatua ei siellä ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 16, 2021, 20:59:34
Syön aika usein kanankoipia, niitä kolmen pakkauksissa. Olen laskeskellut, että huomattavasti enemmän noissa koivissa on oikealle suuntautuvia luita = eli vasenta jalkaa. Vasen koipi siis suuntautuu kanan tasapainon vuoksi oikealle.

Miten on mahdollista, että koipien epäsuhtaisuus on noin selkeää? Järjen mukaanhan koipien määrän tulisi olla tasapainossa? Useimmilla kanoilla on sekä oikea/että vasen koipi, miten siis minulle sattuu keskimäärin selvästi useammin se vasen koipi. Tai onko se oikea, jos luen kanaa oikein? Joka tapauksessa huomaan eroja. Keskimäärin toisia tulee enemmän! Ei pitäisi olla mahdollista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 16, 2021, 21:15:26
^
Veikkaan, että kyse on samasta ilmiöstä kuin, että amerikkalaisnäyttelijöistä suuri osa on vasenkätisiä ainakin, jos minun havaintoja uskotaan. Eli kiinnitän huomiota kätisyyteen vain, kun vasenkätisen rooliin kuuluu kirjoittaminen. Se pistää silmään erittäin selvästi, että kirjoittaminen näyttää kummalliselta. Näin minusta "älyttömän moni" on vasenkätinen, koska en huomaa oikeakätisyyttä erikseen.

Ehkä huomaat vain väärään suuntaan suuntautuneet koivet :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 17, 2021, 00:44:20
Vika voi olla kanoissakin? Tai kasvattajissa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 17, 2021, 08:02:52
Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 17, 2021, 00:44:20
Vika voi olla kanoissakin? Tai kasvattajissa?

Epäilen, että olisi rajusti uutissuperkohuna, jos joku onnistuisi kasvattamaan kanoja, joilla on kaksi tai useampi oikeaa - tai vasenta - koipea.

Ehkä kanaakin pitäisi syödä useammin selvin päin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 17, 2021, 08:19:55
^
Olisi kyllä kehittelemisen arvoinen asia, että muhkean rintalihan sijaan tipuihin kasvatettaisiin useampi jalka. Miksipä ei jopa 6-8 jalkaa, sillä onhan ne koipilihat kyllä maukkaampia ja suutuntumakin on mukavampi :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 17, 2021, 11:01:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 17, 2021, 08:19:55
^
Olisi kyllä kehittelemisen arvoinen asia, että muhkean rintalihan sijaan tipuihin kasvatettaisiin useampi jalka. Miksipä ei jopa 6-8 jalkaa, sillä onhan ne koipilihat kyllä maukkaampia ja suutuntumakin on mukavampi :)

Minä olen enemmän siipimiehiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 17, 2021, 15:32:42
^
En niitä siipimiehiä ole koskaan ymmärtänyt. Eihän siivissä ole mitään syötävää. Tietty perkaan ne vähät lihat niistäkin, jos koko tipun ostan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 17, 2021, 16:29:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 17, 2021, 15:32:42
En niitä siipimiehiä ole koskaan ymmärtänyt.

Oivoi, kukaan ei ymmärrä minua... :'(

Minä menen maku edellä. En syö silliäkään mahan täyttääkseni, vaan maun takia. Wingsejä voi tietysti, edullisen hinnan ansiosta, syödä mahansa täyteen, mutta siitä tulee höblä olo.

Peruna ja riisi ovat siitä mainioita, että niitä voi sitten syödä jos jää tilaa. Olen tosin saanut myös sellaista perunaa, jota söi ihan maunkin takia - vai oliko syynä kastike...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 17, 2021, 18:34:34
Olipa paljon ihmisiä liikkeellä tänään, kun puolen päivän tienoolla menin Jumboon. Bussissa oli poikkeuksellisen paljon ihmisiä ja niin oli myös itse ostoshelvetissäkin. Joulua kai ne ihmiset siellä oli tekemässä.

Vähän harmitti, että oli edeltä sovittu juttu tälle päivälle, kun olisi ollut poikkeuksellisen hyvä sää ja olisi ehkä voinut harkita ulkoiluakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 17, 2021, 18:54:38
Saatoin saada tänään yhden asiakasjärjestelmässämme olevan virheen korjattua. Ongelmaa on etsitty kissojen ja koirien kanssa kohta kolme viikkoa ja sen verran on saatu kasaan, että oletamme tietävämme, mistä ongelma johtuu. Mutta koska kyse on tässä tapauksessa PHP-kirjaston omasta bugista eikä - poikkeuksellista kyllä - minun koodeissani, pitäisi ongelma kiertää työkaluilla, joita kyseinen PHP-kirjasto tarjoaa, sillä tämän jälkeen lienee mahdollista, että pitää korjata kyseisen PHP-kirjaston bugi, mikä olisi kyllä mahdollisimman huono vaihtoehto. Olen nyt kuitenkin luottavainen, että keksin keinon korjata virhe. Tänään en saanut kehitysympäristössäni virhettä enää toistettua, kun olin tehnyt ratkaisuni. Maanantaina vielä testailua ja sitten korjaus myös tuotantoon, ellei maanantaina ilmene, että kyseinen bugi on edelleen olemassa.

Ongelmallista tässä on ollut se, että mitään virheilmoitusta ei tule minnekään. Emme edelleenkään siis varsinaisesti tiedä, mistä ongelma johtuu, mutta mikäli korjaukseni toimii, varsinaisella syyllä ei ole ainakaan vielä toistaiseksi merkitystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - joulukuu 17, 2021, 19:31:20
Kävin eilen Bauhausissa, koska tarvitsin kukkapurkkeja. Minulla on ennestään tiettyä mallia, jota siellä myydään. Siellä saattaa tietysti retkahtaa ostamaan myös uuden kasvin, koska myymälän valikoima poikkeaa hieman muiden vihermyymälöiden valikoimasta. Nyt on kuitenkin joulukukkasesonki, joten normaali huonekasvivalikoima oli normaalia suppeampi. Ostin vain kukkapurkit, mutta vihervalikoimaa katsastaessani kaikui osaston yllä katkeamaton kovaääninen pajatus jäkäti-jäkäti-jäkäti...Uskomattoman rasittavaa! Jäkätyksen lähde oli yksi työntekijöistä, joka vain notkui trukin päällä ja jaaritteli "ajatuksiaan" toiselle (kärsivälle?) työntekijälle. Jos se toinen vastaili ollenkaan, niin paljon hiljaisemmalla äänellä. Kun olin melkein pökertymässä jäkätyksen ääreen ja tein lähtöä kassalle, muistin että edelliselläkin kerralla olin kohdannut saman ilmiön. Muistin asian, vaikka käyn Bauhausissa harvoin ja edellisestä käynnistä on kuukausia (keväällä?). Jos olinkin puolikuollut jäkätyksestä jo vartissa tai alle, niin miten ihmeessä nuo työntekijät kestävät moottoriturvan terrorismia päivästä toiseen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 17, 2021, 20:29:25
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 17, 2021, 08:02:52
Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 17, 2021, 00:44:20
Vika voi olla kanoissakin? Tai kasvattajissa?

Epäilen, että olisi rajusti uutissuperkohuna, jos joku onnistuisi kasvattamaan kanoja, joilla on kaksi tai useampi oikeaa - tai vasenta - koipea.

Ehkä kanaakin pitäisi syödä useammin selvin päin.
Syytän ennemmin kanoja. Jos eivät minua ymmärrä, pitäisikö minun ymmärtää niitä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - joulukuu 18, 2021, 11:11:02
Kun koipireisiä myydään kolmen kappaleen pakkauksissa, niin on jopa joka paketissa epätasa-arvo. Voisiko olla, että itse kiinnität huomiota juuri  vihervasemmistokoipiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 18, 2021, 11:27:25
^
Samaa selitystä yritin tarjota aikaisemmassa vastauksessani (https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg117553.html#msg117553), mutta se taisi olla liian monisanainen Toopen ymmärrettäväksi tai hyväksyttäväksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 18, 2021, 11:33:28
^

Aattelin ihan yksinkertaisempaa ratkaisua toopen pulmaan, hän ei varmaan tunnista noista koipi-reisistä, kumpi on vasen tai oikeajalkaisen "kukonpojan omaisuutta ollut aikoinaan. Tai ei ainakaan muista mitä on tullut syötyä eilen viime-viikolla ja aiemmin kirjavan elämänsä aikoina..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 19, 2021, 12:39:36
Nyt tuli taas Kansanradiossa pohdittavaa. :D

Joku vanhempi rouva oli hiukan tuohtunut, että nyt heidänkin seurakunnassaan on kirkkoon tullut koronapassi. Että kirkkokin jakaa ihmiset passillisiin ja passittomiin. Lopuksi hän heitti tokaisun: Mitähän Jeesus tekisi, miettikääpä sitä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - joulukuu 19, 2021, 16:27:28
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 19, 2021, 12:39:36
Nyt tuli taas Kansanradiossa pohdittavaa. :D

Joku vanhempi rouva oli hiukan tuohtunut, että nyt heidänkin seurakunnassaan on kirkkoon tullut koronapassi. Että kirkkokin jakaa ihmiset passillisiin ja passittomiin. Lopuksi hän heitti tokaisun: Mitähän Jeesus tekisi, miettikääpä sitä!

Eikö se pitäisi olla mitä Jeesus _tekee_ jos uskoo kaverin ylösnousseen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - joulukuu 19, 2021, 17:18:07
Lainaus käyttäjältä: mikainen - joulukuu 19, 2021, 16:27:28
Eikö se pitäisi olla mitä Jeesus _tekee_ jos uskoo kaverin ylösnousseen?

Ainakin englanniksi toi "What would Jesus do?" on aika pitkälle vakiintunut fraasi, ja se esiintyy joskus myös lyhennettynä muodossa WWJD.

Ilmeisesti fraasin popularisoi Charles Sheldonin 1800-luvun lopulla ilmestynyt teos In His Steps: What Would Jesus Do? Aiheesta löytyy jotain lätinää Wikipediasta: https://en.wikipedia.org/wiki/What_would_Jesus_do%3F

En ollut tätä sen kummemmin miettinyt, mutta olin kai aina tulkinnut tämän niin, että siinä puhutaan hypoteettisesti siitä, mitä Jeesus tekisi, jos olisi samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Ei ollut tullut edes mieleen, että konditionaalilla otettaisiin jotain kantaa ylösnousemukseen tai mihinkään sellaiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 19, 2021, 18:11:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 19, 2021, 12:39:36
Nyt tuli taas Kansanradiossa pohdittavaa. :D

Joku vanhempi rouva oli hiukan tuohtunut, että nyt heidänkin seurakunnassaan on kirkkoon tullut koronapassi. Että kirkkokin jakaa ihmiset passillisiin ja passittomiin. Lopuksi hän heitti tokaisun: Mitähän Jeesus tekisi, miettikääpä sitä!
Ehkäpä tässäkin tapauksessa Jeesus parantaisi apua pyytävät sairastuneet, pyytäisi heitä salaamaan ihmetekonsa ja kehottaisi hankkimaan yhteiskunnan puhdistusmenoissa tällä kertaa vaaditun koronapassin:

Tässä tapauksessa puhdistusmenot olivat oikeastaan tarpeettomat. Jeesus oli jo parantanut ja
puhdistanut spitaalisen omalla, Messiaalle kuluvalla papillisella vallalla. Juutalaisen papin luona
käyminen oli tarpeellista vain "todisteeksi heille", ts. merkiksi, jonka perusteella yhteisökin
hyväksyisi miesparan jälleen joukkoonsa. Hän tarvitsi tuollaisen virallisen todisteen ja siksi hänen
piti käydä vielä papin luona, vaikka varsinainen parantaja ja puhdistaja oli Jeesus.

https://www.savonlinnanseurakunta.fi/documents/475004/3738785/Uusialku6.pdf/342f5746-bdd0-440a-965f-a5efbf2bbece

Koronapassi on ainakin eläinuhria kätevämpi tapa puhdistautua virallisesti. Etenkin jos koronapassin käyttöä laajennetaan muuallekin kuin ravintolassa käynteihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 19, 2021, 18:27:31
Viime yönä kahden aikoihin teki mieli morsettaa patterin kautta yläkerran rouvalle, että kello kaksi yöllä ei ole paras aika innostua imuroimaan. Hiukan harmitti, kun muutenkin oli ollut poikkeuksellisen hankala saada unenpäästä kiinni sen jälkeen, kun hän kotiutui pari tuntia aikaisemmin ovet paukkuen.

Vielä viitisen tuntia lusittavana, ja sitten pääsen nukkumaan. Aikaisemmin ei kannata mennä, kun herään sitten jo ennen kukonlaulun aikaa. Tietenkin voisin herätä neljän viiden maissa ja imuroida makuuhuoneen patterit oikein tarkasti ja kopistella patterin välisäkin pölyt pois.  ::) >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 19, 2021, 18:35:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 19, 2021, 18:27:31
Viime yönä kahden aikoihin teki mieli morsettaa patterin kautta yläkerran rouvalle, että kello kaksi yöllä ei ole paras aika innostua imuroimaan. Hiukan harmitti, kun muutenkin oli ollut poikkeuksellisen hankala saada unenpäästä kiinni sen jälkeen, kun hän kotiutui pari tuntia aikaisemmin ovet paukkuen.

Vielä viitisen tuntia lusittavana, ja sitten pääsen nukkumaan. Aikaisemmin ei kannata mennä, kun herään sitten jo ennen kukonlaulun aikaa. Tietenkin voisin herätä neljän viiden maissa ja imuroida makuuhuoneen patterit oikein tarkasti ja kopistella patterin välisäkin pölyt pois.  ::) >:(

"Hienoa" kosto, tai koston suunnittelu antaa kummasti väriä elämään, ettei ala tuntea itseään tarpeettomaksi, tosin luulen, että olet niin kiltti ettet toteuta tuota aiettasi..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 19, 2021, 18:41:23
Ei kyllä jää tekemättä kiltteyden vuoksi vaan laiskuuden :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 19, 2021, 18:47:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 19, 2021, 18:41:23
Ei kyllä jää tekemättä kiltteyden vuoksi vaan laiskuuden :D

No joo saahan sitä olla hieman tuhma- laiskuus on joskus jopa hyve, se lienee pelastanut monta ihmistä vaikeuksilta, ja itse tuottamilta harmeilta - luulisin -
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 20, 2021, 13:26:04
Onpas aika aavemainen tunnelma aurinkoisesta säästä huolimatta. Aurinko kulkee aika matalalla, joten tänne alakerran asuntoonkin valoa tulee ihan reippaasti. Sattumoisin pihapihlaja sattuu auringon säteiden eteen niin, että lukuisien pihlajanmarjoja havittelevien lintujen varjot vilahtelevat olohuoneeni seinällä.

Tänään onkin ollut poikkeuksellisen paljon lintuja ja pian on tuo viimeinenkin puu päässyt marjoistaan. Maa puun oksien alla on punaisenaan pihlajanmarjoista, mutta ne ei näytä linnuille kelpaavan. Järjestyksessä on nuo pihlajat käyty läpi, vaikka ainakin minun silmissäni marjat ovat olleet kypsiä kaikissa samaan aikaan. Mutta linnut on ne kynineet järjestyksessä puu kerrallaan. Kaipa siihenkin joku syy on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 22, 2021, 00:42:01
Täytin aluevaalikoneen n. 20 kysymystä:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ee0741e-1a9c-4262-b0a0-5ed327da98e3
Se että PS on pahnan pohjilla ei ole ylläri, hiukan isompi ylläri oli että myös populistinen Liike Nyt kuuluu pahnanpohjimmaisiini mutta se on ylläri että
          olen ääriliberaali!
Ainakin jos vertaa muihin puolueisiin.

JK. Lib eli liberaalipuolue kuului myös - ainakin välillä - pahnanpohjimmaisiini.
     Sen on tietenkin oltava valeliberaalipuolue!
JK2. Tein ehkä liian tiukan tulkinnan. Puolueet olivat tuossa keskiarvoja jäsenistänsä ja ne muistuttavat toisiaan (keskellä lähellä toisiaan kaaviossa) koska kukaan ei uskalla olla liian revittelevä tai ei ainakaan puolue, kaikkia pitää kosia ja jäsenien keskiarvo tuo keskelle (matemaattisesti). Yksittäisiä ehdokkaita kun katsoo niin alkaa löytyä hajontaa enkä ole niin ääri-ihminen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 22, 2021, 00:49:45
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 22, 2021, 00:42:01
Täytin aluevaalikoneen n. 20 kysymystä:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ee0741e-1a9c-4262-b0a0-5ed327da98e3
Se että PS on pahnan pohjilla ei ole ylläri, hiukan isompi ylläri oli että myös populistinen Liike Nyt kuuluu pahnanpohjimmaisiini mutta se on ylläri että
          olen ääriliberaali!
Ainakin jos vertaa muihin puolueisiin.
Mikään ääriajatus minkään ideologian kohdalla ei ole hyväksi. Vain se maltillinen näkemys. Pätee muuten kaikkiin ideologioihin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 22, 2021, 11:19:53
Siellä menisi leffassa uusin hämähäkkimies, joka on kehuttu maasta taiviaisiin (rotten tomatos > 9/10), sekä gostbusters ja lauantaina vieläpä Matrix 4, joista kaksi viimeistä pitäisi nähdä vähintäänkin nostalgiamielessä. Kaikki kuitenkin elokuvia, jotka ovat nimenomaan elokuvateatterielokuvia erikoisefektiensä vuoksi. Nyt vain näyttää siltä, että tietokoneen kuvaruudulta pitää nuokin katsoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 23, 2021, 14:54:00
Se alkoi nyt "viikon" joululoma. Eli maanantaina 3. tammikuuta taas töihin. Veli pyysi, että lähtisin niitten mökille tulevana maanantaina, mutta kyllä mä nyt aion olla ihan vaan vattallaan  kotosalla. Ties vaikka innostuisin jatkamaan pyyttonin opettelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - joulukuu 24, 2021, 17:20:13
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - joulukuu 19, 2021, 17:18:07
Lainaus käyttäjältä: mikainen - joulukuu 19, 2021, 16:27:28
Eikö se pitäisi olla mitä Jeesus _tekee_ jos uskoo kaverin ylösnousseen?

Ainakin englanniksi toi "What would Jesus do?" on aika pitkälle vakiintunut fraasi, ja se esiintyy joskus myös lyhennettynä muodossa WWJD.

Ilmeisesti fraasin popularisoi Charles Sheldonin 1800-luvun lopulla ilmestynyt teos In His Steps: What Would Jesus Do? Aiheesta löytyy jotain lätinää Wikipediasta: https://en.wikipedia.org/wiki/What_would_Jesus_do%3F

En ollut tätä sen kummemmin miettinyt, mutta olin kai aina tulkinnut tämän niin, että siinä puhutaan hypoteettisesti siitä, mitä Jeesus tekisi, jos olisi samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Ei ollut tullut edes mieleen, että konditionaalilla otettaisiin jotain kantaa ylösnousemukseen tai mihinkään sellaiseen.

Joo, se olikin semmoinen heittoyritys. Eihän Jeesus ole tosiaan aktiivinen tekijä kun semmoista hahmoa ei täällä tallustele joukossamme. Sieltä jostain toisesta maailmastakin vain ilmeisesti katselee touhuja yleensä puuttumatta.

Tästä tuleekin mieleen, että rukoukset joissa pyydetään jotain muuta kuin tapahtukoon sinun tahtosi ovat oikeastaan osoitus epäuskosta. Kai siellä taivshassa tiedetään muutenkin mitä kukin tarvitsee. Tai ansaitsee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 25, 2021, 13:43:35
Eilen meni kokkausaskareissa ja myöhemmin iltakin bluesin merkeissä.

Tänään onkin ihan jotain muuta. Deezeristä yritin keksiä, mitä haluaisin kuunnella ja kävin eri genrejä läpi. Jostain hassusta syystä sinne oli omaksi genrekseen lisätty italialainen musiikki! Aiemmin on ollut afrikkalaista, aasialaista ja yksittäisistä maista oli muistaakseni vain Brasilia, mikä olikin aika ymmärrettävä. Italian lisäksi nyt huomasin  ainakin Korean ja Japanin :D

No, nyt soi italialainen soittolista otsikolla "Ti Amo Italia" ja on lauantaista huolimatta ihan sunnuntaifiilis :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 25, 2021, 23:14:55
Ostin ExpressVPN-sovelluksen koska tämä on markkinoiden paras. Tai siis tarkemmin siksi, että VPN mahdollistaisi pääsyn monipuolisempaan viihdetarjontaan. Konditionaali siksi, etten vielä oikein tiedä, kuinka päästä käsiksi kanadalaisen TSN-urheilukanavan sisältöön. Pullonkaulaksi näyttää muodostuvan se, että päästäkseen käsiksi Pohjois-Amerikkalaisiin viihdepalveluihin, pitää olla Pohjois-Amerikkalainen maksukortti. Amerikkalaisiin Huluun ja Sling tv:hen voi ilmeisesti kuitenkin ostaa lahjakortin mygiftcardsupply-palvelusta, mutta kun kaipaisin vastaavaa palvelua Kanadalaiseen TSN-kanavaan.

Kun siirtää VPN-ohjelmalla IP:n Amerikkaan, muuttuu tilaamani suomalainen hbo max -kanava amerikkalaiseksi hbo max -kanavaksi ja siellä voisi jo katsoa Matrix 4 elokuvan, vaikka se vasta tänään tuli Suomessa elokuvateattereihin.

Plex on myös mielenkiintoinen palvelu. Se tarjoaa ilmasta katsottavaa ja sitten kaiketi myös maksullista katsottavaa. Ja vaikka se tarjoaa jo valmiiksi Suomessakin jos kohta merkillisen paletin niin jo valmiiksi useita kanavia ilmatteeksi katsottaviksi, mutta kun laittaa VPN-ohjelmalla IP:n Amerikkaa, tulee muita ilmaisia kanavia ja ihan perkeleesti enemmän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Laika - joulukuu 26, 2021, 00:18:30
Avioliitto on lupaus tahdonvastaisesta selibaatista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 26, 2021, 20:40:57
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - joulukuu 17, 2021, 18:54:38
Saatoin saada tänään yhden asiakasjärjestelmässämme olevan virheen korjattua. Ongelmaa on etsitty kissojen ja koirien kanssa kohta kolme viikkoa ja sen verran on saatu kasaan, että oletamme tietävämme, mistä ongelma johtuu. Mutta koska kyse on tässä tapauksessa PHP-kirjaston omasta bugista eikä - poikkeuksellista kyllä - minun koodeissani, pitäisi ongelma kiertää työkaluilla, joita kyseinen PHP-kirjasto tarjoaa, sillä tämän jälkeen lienee mahdollista, että pitää korjata kyseisen PHP-kirjaston bugi, mikä olisi kyllä mahdollisimman huono vaihtoehto. Olen nyt kuitenkin luottavainen, että keksin keinon korjata virhe. Tänään en saanut kehitysympäristössäni virhettä enää toistettua, kun olin tehnyt ratkaisuni. Maanantaina vielä testailua ja sitten korjaus myös tuotantoon, ellei maanantaina ilmene, että kyseinen bugi on edelleen olemassa.

Ongelmallista tässä on ollut se, että mitään virheilmoitusta ei tule minnekään. Emme edelleenkään siis varsinaisesti tiedä, mistä ongelma johtuu, mutta mikäli korjaukseni toimii, varsinaisella syyllä ei ole ainakaan vielä toistaiseksi merkitystä.

Laitoin viime maanantaina muutoksen tuotantoon, ja sen jälkeen asiakas ei ole raportoinut ongelmista. Sormet ristissä mennään, että ongelmat olisivat kyseisessä järjestelmässä käsitelty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 27, 2021, 01:17:04
Rahkahedelmäsalaatti ja kokakola eivät selvästi ole paras yhdistelmä. Kun juo kokista rahkahedelmäsalaattiannoksen päätteeksi, maha meinaa räjähtää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2021, 11:33:38
^
Oletko kokeillut Mynthoneita suuhun ja sitten juoda kokista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 27, 2021, 17:27:05
^
En muista kokeilleeni koskaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - joulukuu 27, 2021, 17:31:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 27, 2021, 11:33:38
^
Oletko kokeillut Mynthoneita suuhun ja sitten juoda kokista?

Lapsuudessani kiersi urbaani legenda, jonka mukaan tällaisesta seuraa pään räjähtäminen. Kukaan ei tietenkään uskonut - eikä myöskään kokeillut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2021, 17:33:55
^^
^
Odotan kokeilujenne tuloksia malttamattomana :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 27, 2021, 17:39:36
Edelliset: en halua olla nipottava ilonpilaaja, mutta koska olen, muistelen, että pastillit olivat mentoseja, ei mynthoneita ;D, joiden pitäisi räjähtää. Ihan ettei mene hyvä koe hukkaan!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2021, 17:49:52
Okei, nyt saatiinkin parempaa tietoa asiantuntijalta  :P
Minä luulin, että Mynthonit ajaa saman asian kuin Mentosit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 27, 2021, 19:54:36
Asiaa on tutkittu tieteellisesti.

https://www2.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/kolamentos_opettaja.pdf

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2021, 20:15:16
Tässä yksi monista tuubista löytyvistä kokeista :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 27, 2021, 20:28:43

Tässä joku juippi juo kokista ja syö menthoksia. Ihan ei selviä tuosta videosta kuinka turvallista tuo olisi, mutta ei vaikuta, että olisi kovin vaarallistakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2021, 20:48:04
Yrjötti jo tuollaisen kokismäärän juomisen katselu  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 28, 2021, 00:27:32
Heräsin aamulla ilmeisesti ns. väärällä jalalla. Ärtyisä känkkäräkkä herkästi koko päivän johon ei auta edes pähkinät. Kirosanoja, nivelissä kipeyttä. Heijastuu kirjoittamiseenkin. Ehkä pitäis nyt jättää naputtelut vähemmä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 28, 2021, 02:28:26
Lainaus käyttäjältä: urogallus - joulukuu 27, 2021, 17:31:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 27, 2021, 11:33:38
^
Oletko kokeillut Mynthoneita suuhun ja sitten juoda kokista?

Lapsuudessani kiersi urbaani legenda, jonka mukaan tällaisesta seuraa pään räjähtäminen. Kukaan ei tietenkään uskonut - eikä myöskään kokeillut.
Tukitaan korvat ja hengitystiet ja paine kasvaa.
Kyllä sillä jonkinlaisen räjähdyksen aikaansaa.
Ei minun, mutta naapurin kakaralle...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 28, 2021, 13:52:43
K-supparini ilmoitti FB:ssa, että "mm. kaikki joulukukat -50%". Pitihän minun lähteä katsomaan arvasinko oikein tuon "mm.". Kyllä arvasin ja todellakin hävetti purkaa repun sisältöä kotona. Varsinaiset ruokaostokset oli eri kassissa eikä niistä oikein moitteen sijaa löytynyt.

Noissa joulukukissa ei ollut mitään ostettavaa edes puoleen hintaan. Olivat pääasiassa koriasetelmia ja niistä ei voi tietää, miten istutus on tehty, eli onko juuret miten elinkelpoiset. Nyt näytti olevan uutena ideana käyttää kukkivaa orkideaa asetelmassa. Varmaan ihan kiva tuoreena, mutta noissa oli kukat jo ihan nuupahtaneita, mitä viittasi kyllä siihen, että niitä ei kokoamisen jälkeen ole hoidettu lainkaan.

Sen repullisen fasun paperipäällysteisiä konvehteja tungin kiireellä kaappiin ja yritin unohtaa, mitä taas tuli nälkäisenä tehtyä.  :-[

Ihmeen hyvältä maistui kalkkunanakeista tehty munakas vähän kuivahtaneen ruisleivän kera. En ollut koko joulunpyhinä syönyt leipää lainkaan, kun käytännössä söin vain sen yhden aterian päivässä ja alkuillasta vain torttukahvit nautin tai jonkun hedelmän. Ei tehnyt mieli muuta.

Tänään on työnä vielä viiden litran hernekeiton pakkaaminen pakastusta varten. Sain sen tehtyä niin tönkkönä, että 4dl rasiaan pakattuna siitä tulee kaksi hyvän kokoista annosta. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 28, 2021, 21:59:35
Tänään nousin taas "väärällä jalalla" känkkäränkkä-fiiliksillä. Kaupassa kiroilin ääneen (onneksi maski vaimensi) kun olivat siivonneet pakastehyllyn just marjojen osalta ja olisin kipeästi tarvinnut kotimaisia vattuja. Kassalla sain ilmaiseksi kahvit "VIP-henkilönä", ehkä sen takia unohdin maksaa myös ostokset ja kauppiaan piti hoikaista takaisin maksamaan ostokseni. Noloa.
   Kauppareissun jälkeen palasin ostoksineni kotiin ja onnistuin ajamaan auton jumiin "metsään" tarkemmin sanoen kotitontin lumihankeen omassa pihassa koska peruutin summassa ja erotin valkoista hankea huonosti valkoisesta tiestä, hämärässä takapeilistä. Työllä ja vaivalla lapiolla sain irti lopulta ilman soraa ja koittelin peitellä "kolarijälkiä" ettei naapurit naurais vaikka tilanne alkoi naurattaa itseänikin. Jotain iloakin siis :D. Suurin munaus mielestäni irrotuksessani oli silti se että lapsuudesta asti on pakkomielikuva että autot on takavetoisia, vaikka tääkin on etuvetoinen.
   Kaupoissa oli ale ja ostelin tryffelisuklaita -50%:lla kahta eri sorttia, parempia kuin mitkään perineiset konvehdit! Ostin myös 0,5 €:lla pari hyasinttia jotka nupullaan. Saa nähdä tuleeko niistä mitään tuoksua enää.
  Joulufiilis jäi pahasti rempalleen koska aiemmin liian aikaisin ostamani hyasintit oli uuvahtaneet jo ennen aattoa ja joulu oli hajuton, "steriili".

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 29, 2021, 11:48:44
Oli kyllä taas klassikon ainekset tämän päivän Lidlin reissussa.  ::)

Tarkoituksella sinne menin, kun sieltä yleensä juustot ostan ja samalla sitten muuta tarvittavaa, jos on samaa, mitä yleensä käytän. Lisäksi erityisesti olen mieltynyt Lidlin hunajaan, joka on tönkömpää ja sen vuoksi siistimpää käyttää kuin ne valuvammat hunajat.

Kotimatkalla oli reppu täynnä ja kassi puolillaan, mutta hunaja ostamatta ja pari muutakin, jotka olivat syynä kauppaan lähtemiselle. Onneksi puuttuvat eivät olleet elintärkeitä.

Varmaan menin sekaisin jo heviosastolla, kun huomasin, että puoliveriappelsiinit olivat tulleet myyntiin ja ihan sopuisalla hinnalla. Ostin kaksi viiden appelsiinin pussukkaan. Muita ostoksia en taas kehtaa raportoida 🤣
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 29, 2021, 11:56:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 29, 2021, 11:48:44
Kotimatkalla oli reppu täynnä ja kassi puolillaan, mutta hunaja ostamatta ja pari muutakin, jotka olivat syynä kauppaan lähtemiselle. Onneksi puuttuvat eivät olleet elintärkeitä.

Meillä tulitikut olivat ostosreissun sytyke.

Kotiin tuli kaksi kassillista tavaraa, muttei yhtään tulitikkua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 29, 2021, 12:16:15
^
;D ;D ;D

Meillä on vitsinä kysymys: Montako kauppareissua tarvitaan hiivan / suodatinpussien / suolan / "minkä tahansa harvoin ostettavan" ostamiseen :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 29, 2021, 13:33:08
Kotiinkuljetettavassa kauppatilauksessa on harmituksen aiheensa, se on perin työlästä, eikä pääse itse valkkaamaan mieleisiään vihanneksia jne., ja kallistakin se on (9,90€ mulla), mutta on hyviäkin puolia, sen lisäksi että se pienentää koronariskiä: kun on koko 1-2 viikkoa aikaa täydentää ostoslistaan, voi sinne aina lisätä muistilistaan unohtuneita asioista kuten suolaa, suodatinpusseja, leivinpaperia yms..

Lisäksi sellaista kauppalistaa väsätessään voi ehkä helpommin vertaila kilohintoja, suolamääriä, sisällysluetteloita, rasvan koostumuksia, rasva- ja hiilaripitoisuutta, kuitupitoisuutta yms. asioita, joiden avulla voi halutessaan rukata ostoksia terveellisempään suuntaan. Tuota helpottaisi kyllä se, että voisi listata raaka-aineet tai einekset esim. vähäsuolaisuuden tms. terveyskriteerin (tai hinnan) perusteella.

Periaatteessa tuollaista ostoslistaa voisi käyttää myös silloin, kun menee itse kauppaan. Ei vaan lähetä sitä kauppiaalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 29, 2021, 14:03:15
^
Minulle jokainen kauppareissu on seikkailu ja haaste, josko kerrankin saisin tuotua kaikki mitä menin ostamaan :D
Yleensä menomatkalla ne on hyvin mielessä, siis ne must-jutut, joita varten kauppaan menen. Yleensä niitä ei ole kuin korkeintaan pari ja saatan jopa pitää salaa sormia ristissä tai jotenkin niin, että muistan lukumäärän montako asiaa pitää muistaa. Ne muut päivittäisostokset ja ruokatarpeet päätän vasta kaupassa ja ne ostelen selkäytimellä.

Olen kyllä joskus ihan lapullekin kirjoittanut listan, mutta silloin on jotain todella poikkeuksellista. esim. autokyydillä pääsen ostamaan jouluruuat ja haluan kerralla saada kaiken kyytiin. Olen myös löytänyt puhelimestani sen muistilappujen apin, mutta se jäi käyttämättömäksi, kun kirjoittaminen on kömpelöä ja toisella kertaa, kun siihen lappusen kirjoitin, unohdin sen kaupassa lukea :D

Koulutan itseäni sillä, että muistamattomuus aiheuttaa uuden kauppareissun, jos unohtunut oli niin tärkeä, että sitä samana päivänä tarvitsen. Kun kauppamatka on noin kilometri, niin kyykytys on ihan sopiva ja siitä selviää alle puolen tunnin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 30, 2021, 15:35:11
Tulin juuri suuresta huumekaupasta, tarkemmin sanottuna eräästä berliiniläisestä puistosta, jossa olimme lapsen seurana leikkipuistossa. Iso Hasenheiden puisto suorastaan kuhisi afrikkalaisia huumekauppiaita. Seurasin toimintaa syrjäsilmällä ja näin, kun asiakas teki ostoksensa. Kokonaiskuvasta eli miten kaikki toimii, en oikein saanut selvää.

Yhdessä puistoteiden risteyksessä päivysti yksi myyjä lenkkiä kävellen ja välillä kännykkäänsä raplaten. Vähän matkan päässä puistotiellä oli toinen. Keskellä puiston nurmialuetta seisoskeli yksi. Puistonpenkillä istui kaksi. Muutaman sadan metrin päässä puistotietllä käveli ryhmä. Tässä vain muutamia havaintoja mainitakseni. En tietenkään jokaisesta pysty sanomaan, että kaikki olivat nimenomaan huumekauppiaita, mutta kaupungissa mukavampiakin tapaamispaikkoja kuin kolea tihkusateinen puisto.

Näytti siltä, että kadunkuman päivystäjä ei itse myynyt mitään vaan vei asiakkaan varsinaisen myyjän luokse, joka oli varjossa pensaikon keskellä. Siellä käytin varsinainen kauppa, jonka puiden välistä näin. Tuotteet kaivettiin ostoskassista ja setelit vaihtoivat omistajaa. Kaikki kävi nopeasti.

Seuraava artikkeli kertoo huumekaupasta Görlitzer Parkissa, jossa myös olen joskus ajellut polkupyörällä ja nähnyt todennäköisiä huumekauppiaita. Tänään näkemäni kadunkulman mies oli saman näköinen kuin tässä uutisjutussa.

https://berlinspectator.com/2019/09/17/berlin-gorlitzer-park-the-green-nightmare/

Tässä jutussa kerrotaan, että jollakinhan turvapaikanhakijoiden on elettävä, kun työlupaa ei heltiä.

https://www.fairplanet.org/editors-pick/this-way-for-illegal-drugs-please/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 31, 2021, 12:32:53
Kävin poliisin pakeilla ja minut laskettiin vapaalle jalalle. Enhän muuten täällä höpöttelisi.

Oli varattu aika tunnistautumiseen henkilökortin tiimoilta. Toimitus kävi nopeasti, kun vanha kortti oli käytettävissä. Hyvin kesti poliisilla pokka, kun vertaisi naamaani vanhaan ja etenkin siihen uuteen kuvaan. Ilmekään ei hänellä värähtänyt. Sen jälkeen allekirjoitus digialustalle. Se minua jännitti kaikkein eniten, sillä niin vähän on kynä ollut käytössä, että ei edes nimikirjoituksen kirjoittaminen tunnu lainkaan luontevalta. Eikä siitä tullut edes sen näköinen, minkä nyt yleensä kirjoitan. Toisaalta ihan sama, sillä nimikirjoituksen vaihtelee jollain tapaa tähtien asennon tai tulen suunnan mukaan. Lopuksi vielä kummankin käden etusormi työnnettiin sormenjälkilaitteeseen. Siinä se sitten olikin. Noin viikon päästä pitäisi tulla ilmoitus, että kortti on noudettavissa.

Pois lähtiessäni kiittelin itseni, että maltoin olla kysymättä, että miksi vain kahdesta sormesta otettiin jäljet ja mitä sitten, jos nuo sormet joutuu johonkin silppuriin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 31, 2021, 12:45:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 31, 2021, 12:32:53Sen jälkeen allekirjoitus digialustalle. Se minua jännitti kaikkein eniten, sillä niin vähän on kynä ollut käytössä, että ei edes nimikirjoituksen kirjoittaminen tunnu lainkaan luontevalta. Eikä siitä tullut edes sen näköinen, minkä nyt yleensä kirjoitan. Toisaalta ihan sama, sillä nimikirjoituksen vaihtelee jollain tapaa tähtien asennon tai tulen suunnan mukaan.

Kerran kävi niin, että en meinannut saada pakettia ulos matkahuollosta kun allekirjoitukseni oli "liian yksinkertainen". Kun siihen aikaan joutui vastaanottokuittaamaan kaikenlaista pakettia ja lähetystä  jatkuvasti, niin ei jaksanut koukeroista koristemallia ikinä vääntää.

Jossain eteläeurooppalaisissa maissa käytetään huomattavasti aikaa nimikirjoituksen suunnitteluun ja harjoitteluun ja ne ovatkin usein melkein taideteoksia.

Tässä esimerkki kauniista nimikirjoituksesta jossa visuaalisuuteen on kiinnitetty suurta huomiota.

(https://kuvat.huuto.net/v1/a9bc/9fe31ce501017733c8e4b4e34cf/479757734-orig.jpg)

https://en.wikipedia.org/wiki/Nancy_Kovack
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 01, 2022, 12:12:06
Huh, taas yksi hullu päivä, jolloin olen herännyt väärään viikonpäivään. Vasta nyt tajusin, että on lauantai eikä sunnuntai. Sunnuntaita varmaan olisin elänyt pidempäänkin, mutta ihmettelin, ettei radiosta tullutkaan se ohjelma, joka tavallisesti sunnuntaisin tulee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 02, 2022, 13:00:15
Samalla, kun vein roskat, tuli vähän lapiolla ronkittua roskakatoksen edestä tallaantunutta lunta pois, jotta ei myöhemmin tule ongelmia oven avaamisen kanssa. Itse asiassa ruoppasin sen edustan asfaltille asti ja nakkasin muutaman kourallisen hiekoitushiekkaa, jotta ei ole liukas.

Nyt lopun päivää jännitän, mitä mieltä liki vuosi sitten kipeytynyt oikean käden kyynärtaive ja olkapää olivat tästä urheilusuorituksesta. Suoritus meni vaivoitta, mutta eipä tuossa kovin pitkään mennytkään. Tavallaan oli vain kokeilu siltä varalta, että lunta tulisi enemmän ja lumityöt taas alkaisivat innostaa pihalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 02, 2022, 18:34:59
Joulu, välipäivät ja uusi vuosi ovat olleet  kaikin puolin pirun antoisia ja hauskoja! Hiljentymisestä ja joulurauhasta ei kuitenkaan voi tavattomasti toimitella.

En ole vielä lopettanut, vaan juopottelen olutta. Ryhdistäytyminen alkaa huomenna klo 12.00.

Vaikka ravintoloilla on jälleen kusiset ajat, niin taksilla ajeluun meni kaikkiaan yli 300 euroa, vaikka valtaosassa matkoista oli hovi- ja luottokuski alla. No, nekin rahat menivät hyvään tarkoitukseen, ja oikeaan osoitteeseen! Hauskuus oli sitäkin että nämä päivät menivät kuin teiniaikoina - pussijuomia ja suurehkoja kotibileitä joissa naurettiin että muuten hyvä, mutta moneltako teidän äiskä ja iskä tulee kotiin?!

En itse edes muistanut siitä seuraavana päivänä mitään, mutta seuralaiselle olin jättänyt vessaan ranskalaisin viivoin siloitellun ohjekirjoituksen olla kuin kotonaan, ja mitä kaikkea löytyy mistäkin. Olin myös valmistanut hänelle aamupalaa valmiiksi jääkaappiin ja jättänyt kaikkia herkkuja keittön pöydälle, ja ohjeisiin kuului myös läheisen pitsapaikan puhelinnumero, josta sopi halutessa tilata minun laskuuni. Ohjeiden vessaan jättäminen nauratti mutta olihan se loogista, kun sinne ihminen tapaa pian herättyään mennä! :)

Ohjeet alkoivat pyynnöllä että kun herää, niin ei herättäisi minua silti vielä hetkeen. Sitä kun tuli valvottua hieman myöhempään kuin hän, mutta lyhyen välikuoleman jälkeen bileet jatkuivat eilisenkin, ja tänään alkuiltapäivästä lähti kovasti iloinen, monityydytetty nainen. Tämä on hyvää ja kaunista, ja uusi vuosi sai vahvan avauksen!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 03, 2022, 14:25:27
Yritin kirjautua sisään pankin sivuille, missä voisin hallinnoida rahastotallennuksiani, mutta se ei onnistunut. Ilmoitti, ettei sivua löydy. Lähetin kyselyn, mistä kiikastaa. En tiedä tarkkaa tilannetta, joka saldoni pitäisi olla, mutta kun selasin nuo rahastot läpi, joissa minulla on talletuksia, niin viime vuoden alusta yhden rahaston tuotto on ollut 10 rosenttia ja lopuissa reilu 30 rosenttia. Eli ainakaan ei ole tullut takkiin viime vuonna. Enää vaan pitää jännittää, mistä tuo 404 statuskoodi tulee. Lyökö pankki tuon siltä varalta, että joku on poistanut asiakastilini vai onko siellä vain joku tekninen vika pankin nettisivojen tulostuksessa. Jälkimmäinen olisi todennäköinen vaihtoehto jos minä olisin suunnitellut sivuston, mutta kun ei näistä voi koskaan tietää. Olen nimittäin itsekin tietyissä järjestelmissä palauttanut 404 sivun jos tieto, jota yritetään paljastaa, on niin arkaluontoista, ettei sen olemassaolosta saa antaa käyttäjälle mitään vihjettä. Vaikka toki 403 statuskoodi "forbidden" olisi sellaisessa tapauksessa ehkä semanttisesti se parempi palautusarvo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 03, 2022, 23:31:52
Taloyhtiössä oli jätetty lapiota ja kolaa nurkalle. Tein kivan teon, kun kolasin lumet roskiksen edestä ja etuovelta.
"Mans got to do what mans got to do" - John Wayne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2022, 10:00:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 03, 2022, 14:25:27
Yritin kirjautua sisään pankin sivuille, missä voisin hallinnoida rahastotallennuksiani, mutta se ei onnistunut. Ilmoitti, ettei sivua löydy. Lähetin kyselyn, mistä kiikastaa. En tiedä tarkkaa tilannetta, joka saldoni pitäisi olla, mutta kun selasin nuo rahastot läpi, joissa minulla on talletuksia, niin viime vuoden alusta yhden rahaston tuotto on ollut 10 rosenttia ja lopuissa reilu 30 rosenttia. Eli ainakaan ei ole tullut takkiin viime vuonna. Enää vaan pitää jännittää, mistä tuo 404 statuskoodi tulee. Lyökö pankki tuon siltä varalta, että joku on poistanut asiakastilini vai onko siellä vain joku tekninen vika pankin nettisivojen tulostuksessa. Jälkimmäinen olisi todennäköinen vaihtoehto jos minä olisin suunnitellut sivuston, mutta kun ei näistä voi koskaan tietää. Olen nimittäin itsekin tietyissä järjestelmissä palauttanut 404 sivun jos tieto, jota yritetään paljastaa, on niin arkaluontoista, ettei sen olemassaolosta saa antaa käyttäjälle mitään vihjettä. Vaikka toki 403 statuskoodi "forbidden" olisi sellaisessa tapauksessa ehkä semanttisesti se parempi palautusarvo.

Se oli selvästi heidän verkkosivuissa se vika, kun nyt pääsin sisälle ja tosiaan kaikki rahastoni näyttivät olevan ihan mallillaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2022, 11:54:25
Viime talvi meni päivittäisiä kävelylenkkejä lukuun ottamatta neljän seinän sisällä, nyt olen lisännyt kävelylenkkien oheen myös lumitöitä. Ajatus olisi pitää koko talven sisäänkäynti myös takapihan puolelta jokseenkin esteettömänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 04, 2022, 12:00:07
^
Eilen tein reilun tunnin pihassa lumitöitä ja viime talvena kipeytynyt käsi vähän otti siitä nokkiinsa, joten tänään lepuutan sitä. On niin painavaa tuo märkä lumi, ettei se varmaan kovin hyvää nyt tekisi. Ajakoon huoltoyhtiö sen pois ja katson sitten, pitääkö niitä reunoja ja rapun edustoja käyvä vähän siistimässä.

Rankka oli kauppareissukin, kun aurauksesta huolimatta jalkakäytävällä oli sitä vaaleanruskeaa möhnää, joka tuntui pakenevan jokaisella askeleella kengän alta. Lisäksi tuli laitettua hiukan liikaa vaatetta, joten hiki virtasi jo sadan metrin jälkeen. En jaksanut kuitenkaan kääntyä takaisin vaihtamaan vaatteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2022, 12:42:18
^
Mä tosiaan löysin tänään selästäni lihaksia pitkästä aikaa kun tuota märkää lunta lapioin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 04, 2022, 12:59:03
^
Huomenna löydät selästäsi kipeitä lihaksia  :P

Kunpa minullakin olisi vain lihasten kipeytymistä, mutta taitaa olla nivelissä, niin ei parane oikein rääkkäämällä uudelleen. Tuohan tehoa hyvin laiskistuneisiin lihaksiin. Tykkäisin todellakin huhkia lumitöissä paljon mieluummin kuin tikuttaa menemään jotain tyhjänpäiväistä lenkkiä ilman mitään asiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2022, 14:24:26
Saatana, se lapioimani takapihan käytävä on lähtenyt sulamaan ja nyt siinä on perkeleesti märkää betonia. Kun tuo lyö yöllä pakkasen puolelle niin toi on huomenna sellainen luistinrata, ettei siitä kehtaa muiden kulkea kuin minun, koska mulla on piikkarit. Vihdoinkin pääsen kokeilemaan piikkareitani tositoimissa 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 04, 2022, 15:03:08
Täällä pärähti eka kertaa tänä talvena lumilinko. Nähtävästi juuri märkä lumi katkaisi kolaajan pinnan.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 04, 2022, 15:38:29
^Lukihäiriö: Nähtävästi juuri märkä uni katkaisi kolaajan pinnan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2022, 16:24:06
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 04, 2022, 10:00:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 03, 2022, 14:25:27
Yritin kirjautua sisään pankin sivuille, missä voisin hallinnoida rahastotallennuksiani, mutta se ei onnistunut. Ilmoitti, ettei sivua löydy. Lähetin kyselyn, mistä kiikastaa. En tiedä tarkkaa tilannetta, joka saldoni pitäisi olla, mutta kun selasin nuo rahastot läpi, joissa minulla on talletuksia, niin viime vuoden alusta yhden rahaston tuotto on ollut 10 rosenttia ja lopuissa reilu 30 rosenttia. Eli ainakaan ei ole tullut takkiin viime vuonna. Enää vaan pitää jännittää, mistä tuo 404 statuskoodi tulee. Lyökö pankki tuon siltä varalta, että joku on poistanut asiakastilini vai onko siellä vain joku tekninen vika pankin nettisivojen tulostuksessa. Jälkimmäinen olisi todennäköinen vaihtoehto jos minä olisin suunnitellut sivuston, mutta kun ei näistä voi koskaan tietää. Olen nimittäin itsekin tietyissä järjestelmissä palauttanut 404 sivun jos tieto, jota yritetään paljastaa, on niin arkaluontoista, ettei sen olemassaolosta saa antaa käyttäjälle mitään vihjettä. Vaikka toki 403 statuskoodi "forbidden" olisi sellaisessa tapauksessa ehkä semanttisesti se parempi palautusarvo.

Se oli selvästi heidän verkkosivuissa se vika, kun nyt pääsin sisälle ja tosiaan kaikki rahastoni näyttivät olevan ihan mallillaan.

Ja just tuli sähköpostia pankista, että tosiaan heillä oli sivuillaan eilen tilapäinen häiriö, ja että tänään sisäänkirjautuminen taas onnistuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 04, 2022, 16:29:05
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 04, 2022, 14:24:26
Vihdoinkin pääsen kokeilemaan piikkareitani tositoimissa 8)

Hömppä kokeilemassa piikkareita :D :D

(https://litb-cgis.rightinthebox.com/images/640x640/202105/bps/product/inc/okjpvi1620727079541.jpg?fmt=webp&v=1)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 04, 2022, 16:31:14
^
ei mulla ole varaa noin komeisiin piikkareihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 04, 2022, 21:40:34
On olemassa paljon eroottisempia ja miehiä kiinnostavampia kenkiä, kuin nuo. Wink!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 05, 2022, 09:22:51
^
Kun kerran änkeydyit tähänkin mukaan, niin kerrohan millaisia eroottisia piikkareita itse käytät?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 05, 2022, 10:07:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 05, 2022, 09:22:51
^
Kun kerran änkeydyit tähänkin mukaan, niin kerrohan millaisia eroottisia piikkareita itse käytät?

EI!
Vai pitääkö laittaa Toope ignoreen ettei vaan pikkarit vilahda?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - tammikuu 05, 2022, 10:19:34
Jos on sekä pikkarit että piikkarit, eikö silloin ole jo täysin pukeutunut?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 05, 2022, 10:21:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 04, 2022, 12:59:03
^
Huomenna löydät selästäsi kipeitä lihaksia  :P

Kunpa minullakin olisi vain lihasten kipeytymistä, mutta taitaa olla nivelissä, niin ei parane oikein rääkkäämällä uudelleen. Tuohan tehoa hyvin laiskistuneisiin lihaksiin. Tykkäisin todellakin huhkia lumitöissä paljon mieluummin kuin tikuttaa menemään jotain tyhjänpäiväistä lenkkiä ilman mitään asiaa.

Selkä on yllättävän hyvässä kunnossa siihen nähden, miltä eilen tuntui, mutta jalkoihin tuo lapiointi kyllä meni. Reidet ja takareidet ilmoittavat olemassaolostaan. On tosin selässäkin lihakset siinä kunnossa, että tietää niitä treenanneen, mutta jalat ottivat sittenkin eniten osumaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 05, 2022, 13:20:44
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 04, 2022, 16:29:05
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 04, 2022, 14:24:26
Vihdoinkin pääsen kokeilemaan piikkareitani tositoimissa 8)

Hömppä kokeilemassa piikkareita :D :D

(https://litb-cgis.rightinthebox.com/images/640x640/202105/bps/product/inc/okjpvi1620727079541.jpg?fmt=webp&v=1)

Naispuoliset ihmiset ovat melkoisia tasapainotaiteilijoita, kun tuollaisilla liikkuvat- Tansseissakin olen aina ihmetellyt miten niillä oikein pysyy pystyssä saati vielä mennään humppaakin hienosti..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 06, 2022, 12:52:56
Katsoin ikkunasta ulos ja päähäni iski salaman tavoin kamala korvamato (https://www.youtube.com/watch?v=7Gf5UENZSNk).  Tuossa youtube esityksessä on sen verran alkuverryttelyä, että hoksatessaan mistä on kysymys, voi välttyä kuulemasta varsinaista laulua.

Kuka muuten on piukkahousuinen tyttö Samulin vasemmalla puolella?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 06, 2022, 13:13:24
Kaksi tuntia lumitöitä hienossa pakkassäässä. Melkoinen tuuli oli, mutta onneksi se löysi minut vain yhdellä pätkällä, muuten onnistuin olemaan rakennusten suojassa. Veikkaan, että innostuin hiukan liikaa, vaikka yritin muistuttaa itseäni, etten rasita oikeaa kättä ja olkapäätä liikaa.

Kuuman suihkun jälkeen on mukava katsella, kun aurinkokin pääsee nyt paistamaan pihaan talojen välistä ja valaisee pihlajat, joiden lehdettömät oksat ovat lumen kuorruttamat. Onneksi ei noihinkaan nyt ole tuuli osunut ja vain lintujen pyrähtelyt oksissa varisuttaa lunta, joka kimaltelee auringossa. Aurinko kulkee vielä niin matalla, että se paistaa pihaan vain hetken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 06, 2022, 16:06:06
^
Tänään oli upea ulkoilusää taikatalvisissa maisemissa ja aurinkokin paistoi.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 06, 2022, 12:52:56
Katsoin ikkunasta ulos ja päähäni iski salaman tavoin kamala korvamato (https://www.youtube.com/watch?v=7Gf5UENZSNk).  Tuossa youtube esityksessä on sen verran alkuverryttelyä, että hoksatessaan mistä on kysymys, voi välttyä kuulemasta varsinaista laulua.

Kuka muuten on piukkahousuinen tyttö Samulin vasemmalla puolella?
Veikkaan Mirkka Paajaseksi.
Mirkka keikkaili mm. Samuli Edelmannin rinnalla yhdeksän vuoden ajan
https://www.mirkka.net/biografia

(https://is.mediadelivery.fi/img/658/d847df683a064d4c954dca8182a5b2d5.jpg.webp)
https://www.is.fi/viihde/art-2000000856249.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 06, 2022, 17:04:22
^

Thanks. Pitää joskus käydä hänen keikoillaan katsomassa, kun maailma taas avautuu.

Mielenkiintoista, että Vuokraturvan Timo Metsola on säveltänyt hänelle biisejä. Herkkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 07, 2022, 21:07:04
Voihan vapaavalintainen ruma sana!
Onnistuin jätskinsyönnin päätteeksi asettamaan kulhon ikkunalaudalle siten, että se kellahti lattialle ja meni palasiksi. Luonnollisestikaan tuota kulhoa ei enää valmisteta. Täytyy koittaa kiertää viikonloppuna parit kirpparit, jos sattuisi käymään mieletön munkki ja löytyisi korvaaja. En kuitenkaan löisi vetoa asian puolesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 07, 2022, 21:19:13
^
Huh, onneksi oli jo jätskit syöty, ette se mennyt hukkaan :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 07, 2022, 21:31:09
Tässä saattaa kuitenkin olla ainakin osittainen onni onnettomuudessa. Surffaus tuotti sellaisen tuloksen, että Iittala olisi tuonut markkinoille vintage-tuotteita. Lautassarja nimittäin myös on kokenut kirjaimellisesti kovia. Ehkäpä löytyisi siihen täydennystä. Astiakauppa siis kutsuu heti aamusta tarkistamaan värisävyjä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 07, 2022, 21:40:00
Muutenkin voi netti yllättää, minä sain korvattua miehen rikkoutuneen Krouvi-tuopin, itse asiassa ostettua 4 uutta, aivan kohtuuhintaan. Oli mieluisin joululahja kai aikoihin ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 07, 2022, 23:49:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 06, 2022, 13:13:24
Kaksi tuntia lumitöitä hienossa pakkassäässä. Melkoinen tuuli oli, mutta onneksi se löysi minut vain yhdellä pätkällä, muuten onnistuin olemaan rakennusten suojassa. Veikkaan, että innostuin hiukan liikaa, vaikka yritin muistuttaa itseäni, etten rasita oikeaa kättä ja olkapäätä liikaa.
Nyt ihmettelet, mikset lähtenyt yliopistoon lukemaan Lesbofeminismirunoutta, kun olisit voinut koko ajan olla sisällä yhteiskunnan maksamana... :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 08, 2022, 09:21:39
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 07, 2022, 23:49:42

Mitä helvettiä horiset ja miten horinasi liittyy viestiini, jonka olet lainannut?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 08, 2022, 10:56:57
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 07, 2022, 21:31:09
Tässä saattaa kuitenkin olla ainakin osittainen onni onnettomuudessa. Surffaus tuotti sellaisen tuloksen, että Iittala olisi tuonut markkinoille vintage-tuotteita. Lautassarja nimittäin myös on kokenut kirjaimellisesti kovia. Ehkäpä löytyisi siihen täydennystä. Astiakauppa siis kutsuu heti aamusta tarkistamaan värisävyjä.

Noniin, pitihän se arvata. Olivat kehittäneet jonkun tosi vintage-värin, eli haalistuneen. Jäi kauppaan.  :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 08, 2022, 13:47:37
Vahva markka - devalvaatio - lama - syökää silakkaa - leipäjono - me tienataan tällä - finanssikriisi - pörssinousu - korona - NATO - ?

Ylläoleva on dadaistisluontoinen ajatuskulku joka aina välillä tuppaa plompsahtamaan mieleen.

Kun on pakko muuttaa fossiilisista uusiutuviin, niin mitä tarvitaan? Tietenkin puuraaka-ainetta, litiumia ja kobolttia. Kun halutaan matkailla, minne mennään? Kirkkaiden järvien ja laajojen metsien sekä raikkaanviileän ilman äärelle. Näitä kaikkia on meillä vielä hetken enemmän kuin muilla Euroopassa. Niitä hamutaan monellakin tavalla, pitäkäämme varamme.

Mikäli ajatuskulku jatkuisi, niin se voisi mennä jotenkin näin: kaivosmonttu - sameat vedet - hakattu metsä - rantamökkighetto - roskat - turistilaumat -  ?

Lapin lomarakentaminen pitäisi tiukasti keskittää nykyisin jo turmelluksessa oleville alueille. Pahaa ei saa päästää valloilleen. Maahantuleville turisteille 100€ maahansaapumismaksu joka ohjataan lyhentämättömänä luonnon suojeluun. Kysykää vaikka Venetsian, Barcelonan tai Suomenlinnan asukkailta, kuinka mukavaa on massaturismi.

Turistien houkuttelu Suomeen, erityisesti verorahalla, on heti lopetettava. Vuonna 2019 maahamme tuli jo 7 miljoonaa matkailijaa ja kasvu on ollut sellaista 5% vuodessa. Tasaisenkin vauhdin kasvun mukaan meille tunkisi 2035 jo 14 miljoonaa lomalaista. Sitä ei herkkä luontomme kestä, kansallispuistommekin ovat jo olleet ylikuormittuneita vaikka matkailu on koronaseis. Ehdotan, että jos välttämättä haluamme turisteja tuomaan helppoa rahaa, niin keskitetään se toiminta Helsinkiin (anteeksi suomenlinnalaiset), rakennetaan sinne kasinoita, porttoloita, juottoloita ja muita aktiviteetteja mitä lomalaiset yleensä haluavat. Lappiin vain luksusmökkejä superrikkaille ja täysin ohjattuja kävelykierroksia vain valikoiduissa kohteissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 08, 2022, 21:05:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 08, 2022, 09:21:39
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 07, 2022, 23:49:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 06, 2022, 13:13:24
Kaksi tuntia lumitöitä hienossa pakkassäässä. Melkoinen tuuli oli, mutta onneksi se löysi minut vain yhdellä pätkällä, muuten onnistuin olemaan rakennusten suojassa. Veikkaan, että innostuin hiukan liikaa, vaikka yritin muistuttaa itseäni, etten rasita oikeaa kättä ja olkapäätä liikaa.
Nyt ihmettelet, mikset lähtenyt yliopistoon lukemaan Lesbofeminismirunoutta, kun olisit voinut koko ajan olla sisällä yhteiskunnan maksamana... :-*

Mitä helvettiä horiset ja miten horinasi liittyy viestiini, jonka olet lainannut?
Yhteiskunnallinen vitsivitsi... ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2022, 09:02:48
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 08, 2022, 21:05:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 08, 2022, 09:21:39
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 07, 2022, 23:49:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 06, 2022, 13:13:24
Kaksi tuntia lumitöitä hienossa pakkassäässä. Melkoinen tuuli oli, mutta onneksi se löysi minut vain yhdellä pätkällä, muuten onnistuin olemaan rakennusten suojassa. Veikkaan, että innostuin hiukan liikaa, vaikka yritin muistuttaa itseäni, etten rasita oikeaa kättä ja olkapäätä liikaa.
Nyt ihmettelet, mikset lähtenyt yliopistoon lukemaan Lesbofeminismirunoutta, kun olisit voinut koko ajan olla sisällä yhteiskunnan maksamana... :-*

Mitä helvettiä horiset ja miten horinasi liittyy viestiini, jonka olet lainannut?
Yhteiskunnallinen vitsivitsi... ::)

Huono oli, jos se vitsiksi oli tarkoitettu. Ei osunut eikä uponnut, kun ei ollenkaan edes liity sanomisiini tai kirjoituksiini. Pikemminkin osoittaa vain, miten sinun pitää pakkomielteisestä päästä jokaiseen ketjuun päästä julistamaan typeryyksiäsi käyttämällä keppihevosenasi mitä tahansa viestiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 09, 2022, 09:44:06
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 08, 2022, 13:47:37
Vahva markka - devalvaatio - lama - syökää silakkaa - leipäjono - me tienataan tällä - finanssikriisi - pörssinousu - korona - NATO - ?

Ylläoleva on dadaistisluontoinen ajatuskulku joka aina välillä tuppaa plompsahtamaan mieleen.

Kun on pakko muuttaa fossiilisista uusiutuviin, niin mitä tarvitaan? Tietenkin puuraaka-ainetta, litiumia ja kobolttia. Kun halutaan matkailla, minne mennään? Kirkkaiden järvien ja laajojen metsien sekä raikkaanviileän ilman äärelle. Näitä kaikkia on meillä vielä hetken enemmän kuin muilla Euroopassa. Niitä hamutaan monellakin tavalla, pitäkäämme varamme.

Mikäli ajatuskulku jatkuisi, niin se voisi mennä jotenkin näin: kaivosmonttu - sameat vedet - hakattu metsä - rantamökkighetto - roskat - turistilaumat -  ?

Lapin lomarakentaminen pitäisi tiukasti keskittää nykyisin jo turmelluksessa oleville alueille. Pahaa ei saa päästää valloilleen. Maahantuleville turisteille 100€ maahansaapumismaksu joka ohjataan lyhentämättömänä luonnon suojeluun. Kysykää vaikka Venetsian, Barcelonan tai Suomenlinnan asukkailta, kuinka mukavaa on massaturismi.

Turistien houkuttelu Suomeen, erityisesti verorahalla, on heti lopetettava. Vuonna 2019 maahamme tuli jo 7 miljoonaa matkailijaa ja kasvu on ollut sellaista 5% vuodessa. Tasaisenkin vauhdin kasvun mukaan meille tunkisi 2035 jo 14 miljoonaa lomalaista. Sitä ei herkkä luontomme kestä, kansallispuistommekin ovat jo olleet ylikuormittuneita vaikka matkailu on koronaseis. Ehdotan, että jos välttämättä haluamme turisteja tuomaan helppoa rahaa, niin keskitetään se toiminta Helsinkiin (anteeksi suomenlinnalaiset), rakennetaan sinne kasinoita, porttoloita, juottoloita ja muita aktiviteetteja mitä lomalaiset yleensä haluavat. Lappiin vain luksusmökkejä superrikkaille ja täysin ohjattuja kävelykierroksia vain valikoiduissa kohteissa.

Turistit hakevat sellaista mitä heillä ei muuten ole (elämyksiä) eli puhdasta luontoa esimerkiksi, jota lapissa vielä on jonkun verran jäljellä-

Tai kuten Suomalaiset -ruotsinlaivoilta viinaa-tupakkaa ja villiä naisia -- ne turmion tuottaa ne järkesi vie- ja ne villit naiset hakevat tietenkin mahdollisia yhteistyöhaluisia ihmistovereita oman elämänsä rikastukseksi-seikkailuja ja rouvashenkilöt avioelämän piristystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2022, 13:01:23
Kohtalaisen mukava ilma käydä aamulla kaupassa. Älysin jopa, että pakkanen oli mennyt pyllylleen ja jäljellä oli vain muutama aste, joten vähemmän oli puettavaa ja silti jouduin paluumatkalla louhottamaan takki auki.

Oli tullut jo vaalimainoksia Tikkuraitille, joka on aseman tienoon ohella Tiksin merkittävin kauppakeskittymä ja markkinapaikka. Kuten tapana on ollut Persujen mainokset koristivat roskiksien kylkiä. Onkohan noilla miten monivuotinen sopimus noista mainospaikoista? Niikkokaan ei ole enää ollut TV:stä tuttu vaan roskiksesta tuttu ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 09, 2022, 16:21:37

^
Ottaakin kuulemma, jo loislääkettä suojautuakseen pöpöiltä..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 09, 2022, 17:46:12
Katselin illalla elokuvaa Operation Valkyrie, jossa Tom Cruise Claus von Stauffenbergin roolissa yrittää nitistää Hitlerin kesällä 1944. Elokuvassa salaliitto punoi juoniaan Berliinissä. Katsellessa tuli yhtäkkiä mieleen, että minähän olen lähellä tapahtumapaikkoja. Taisin olla silloinkin, kun elokuvaa filmattiin vuonna 2008. Varsinainen attentaatti ei tapahtunut Berliinissä.

Tänään lähdin ajelemaan polkupyörällä ja huomasin, että siinähän historia tulee vastaan kadunkulmassa. Nappasin valokuvan.

(https://i.ibb.co/VqZW4CD/20220109-125243.jpg)

Vieressä oli jokin sotilaslaitos, joten pelotti jättää polkupyörä edes lyhyeksi hetkeksi sen kivimuuria vasten nojaamaan. Valvontakameroita oli siellä täällä. Häivyin pois mahdollisimman pian. Pyörässä ei ole jalustaa, joten sille pitää aina keksiä jokin nojaamispaikka ellei halua laskea sitä maahan.

Stauffenbergin huonosti päättyneessä operaatiossa tulee joskus miettineeksi sen eettistä puolta. Nimittäin sitä, että jättäessään aikapommin Hitlerin lähelle Stauffenberg tiesi, että pommi tulee vaatimaan myös monen muun paikalla olijan hengen, ja nämä ihmiset olivat Stauffenbergin sotilastovereita, jos tällaista nimeä voi käyttää.

Hitler jäi henkiin, mutta he kuolivat:

eversti Heinz Brandt
kenraali Günther Korten
kenraali Rudolf Schmundt
pikakirjoittaja Heinrich Berger

Hitlerin lisäksi kuusi ihmistä loukkaantui.

Kuinka paljon omia "työtovereita" on oikeutettua tappaa ja vammauttaa, jos samalla saadaan pomo hengiltä. Stauffenberg itse poistui paikalta eikä aikonut kuolla. Tämä kohtalo hänelle kuitenkin tuli. Lisäksi teloitettiin kymmeniä salaliittolaisia. Murhayrityksen tulos taisi siis jäädä negatiivisen puolelle ellei jälkimaailmalle jätettyä viestiä lasketa niin positiiviseksi asiaksi, että se tekee operaatiosta kannattavan.

Jatkoin pyöräajelua ja tulin paikalle, jossa oli ihmisiä katselemassa jotain muistomerkkiä. Sen vieressä oli tuoreita kukkia ja kaksi punaista lippua. Liput eivät näy tässä kuvassa, koska ne olivat muistomerkin toisen osan vieressä.

(https://i.ibb.co/khrCZs6/20220109-131603.jpg)

Rosa Luxemburgia ja Karl Liebknechtia siinä muisteltiin. Sen kuin muistelevat.

Jos noiden tyyppien ideologia olisi toteutunut, olisiko Neuvostoliiton rinnalle tällöin noussut totalitaristinen "Neuvosto-Saksa". Olisiko sekään ollut kovin hyvä vaihtoehto. Toteutuivathan näin henkilöiden ideat myöhemmin Saksan itäosassa. Sosialistisen ihannevaltion muurista on vielä pätkiä jäljellä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosa_Luxemburg

En väitä, etteikö menneiden aikojen sosialismin teoreetikoilla olisi ollut ainakin omasta mielestään hyviä ajatuksia ja suunnitelmia. Aate vain tuppaa olemaan sellainen, ennen pitkää remmiin astuvat Stalinin tapaiset miehet, ja sen jälkeen suunta on toinen. Teoreeetikoissa niin oikealla kuin vasemmallakin on hyväuskoisia hölmöjä, jotka petaavat tien diktaattoreille ja hirmuvallalle. Järjestelmä ei toimi niin kuin he ovat ajatelleet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - tammikuu 09, 2022, 19:54:34
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2022, 17:46:12
Kuinka paljon omia "työtovereita" on oikeutettua tappaa ja vammauttaa, jos samalla saadaan pomo hengiltä. Stauffenberg itse poistui paikalta eikä aikonut kuolla. Tämä kohtalo hänelle kuitenkin tuli. Lisäksi teloitettiin kymmeniä salaliittolaisia. Murhayrityksen tulos taisi siis jäädä negatiivisen puolelle ellei jälkimaailmalle jätettyä viestiä lasketa niin positiiviseksi asiaksi, että se tekee operaatiosta kannattavan.

Sota jota Hitler kävi ja tapa millä hän sen teki saattaa selittää halun päästä hänestä eroon. Attentaatilla oli realistiset mahdollisuudet onnistua.

Haluan kuulla eettiset perustelut sille, että Hitleriä ei olisi saanut yrittää murhata. Semmoisena aikana kun ympäri maailmaa tapettiin miljoonia ihmisiä ties millä tavoin. Eikä Hitler tainnut olla edes täysin syytön tähän tappamisen aloittamiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 09, 2022, 20:35:11
Eilinen meni toteutumattomien astiaostosten jälkeen piiiitkällä lounaalla. Ei ollut suunniteltu, mutta välillä on hyvä parantaa maailmaa pidemmän kaavan mukaan.

Tänään onkin sitten ulkoiltu useampaan otteeseen ja täytynee vielä kerran käydä haistelemassa viilenevää ilmaa. Ei huono päivä, vaikka sää on ollut kovin harmaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 09, 2022, 21:40:57
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 09, 2022, 20:35:11
Eilinen meni toteutumattomien astiaostosten jälkeen piiiitkällä lounaalla. Ei ollut suunniteltu, mutta välillä on hyvä parantaa maailmaa pidemmän kaavan mukaan.

Tänään onkin sitten ulkoiltu useampaan otteeseen ja täytynee vielä kerran käydä haistelemassa viilenevää ilmaa. Ei huono päivä, vaikka sää on ollut kovin harmaa.

Sellainen lievä krapula, mikä alkaa jo helpottaa, on joskus erittäin hieno ja luova ajanjakso. Voisiko sitä kutsua vaikka laskukrapulaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 10, 2022, 11:37:44
Lainaus käyttäjältä: Hiha - tammikuu 09, 2022, 19:54:34
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2022, 17:46:12
Kuinka paljon omia "työtovereita" on oikeutettua tappaa ja vammauttaa, jos samalla saadaan pomo hengiltä. Stauffenberg itse poistui paikalta eikä aikonut kuolla. Tämä kohtalo hänelle kuitenkin tuli. Lisäksi teloitettiin kymmeniä salaliittolaisia. Murhayrityksen tulos taisi siis jäädä negatiivisen puolelle ellei jälkimaailmalle jätettyä viestiä lasketa niin positiiviseksi asiaksi, että se tekee operaatiosta kannattavan.

Sota jota Hitler kävi ja tapa millä hän sen teki saattaa selittää halun päästä hänestä eroon. Attentaatilla oli realistiset mahdollisuudet onnistua.

Haluan kuulla eettiset perustelut sille, että Hitleriä ei olisi saanut yrittää murhata. Semmoisena aikana kun ympäri maailmaa tapettiin miljoonia ihmisiä ties millä tavoin. Eikä Hitler tainnut olla edes täysin syytön tähän tappamisen aloittamiseen.

Eettisyys, tai sanotaan yksilöllisyys, on kyllä este noissa tappojutuissa. Ihmisen on oltava vähintään yhtä paha, kuin se jonka tappaa, muutenhan se pahuus olisi vähenemään päin, mutta eihän se siltä näytä.

Aatteet eivät sinänsä tapa, mutta eettisyyskin voi muuttua totaaliseksi ja kaikkein eettisemmät ihmiset alkavat päättää, ketkä ovat epäeettisiä ja ansaitsevat kuolla-

Tosin ehkä tätä on kovin vaikea soveltaa nimenomaan hitleriin ja on melko helppoa hyväksyä häneen kohdistuneet attentaatit.

Monesti tarkoitus pyhittää keinot- sanotaan- harmi vain, että kaikilla yleensä on hyviä tarkoituksia ja ilmeisesti  hitlerin omasta mielestä hänenkin tarkoitukset olivat "hyviä"..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - tammikuu 10, 2022, 21:50:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 10, 2022, 11:37:44
Aatteet eivät sinänsä tapa, mutta eettisyyskin voi muuttua totaaliseksi ja kaikkein eettisemmät ihmiset alkavat päättää, ketkä ovat epäeettisiä ja ansaitsevat kuolla-

Etiikkaa kannattaa mietiskellä vain ajatuksella: tunne vihollisesi. Sekä sisäiset että ulkoiset. Ajatuksiaan on hyväksi treenata rauhassa, jotta löytää omat arvonsa. Eettisten teorioiden selailu saattaa auttaa siinä. Samoin se saattaa auttaa tunnistamaan ne ansat ja pakkopaidat, joihin eräät lähimmäisemme ovat valmiita meitä viattomia tunkemaan.

Lakikirjaksi etiikasta ei ole. Kaikki valinnat tekee aina oman harkinnan pohjalta. Mikäli se harkinta kehottaa sokeasti hirttäytymään johonkin kauniin kuuloiseen lauseeseen tai väräjävällä äänellä esitettyyn väitteeseen, ja niin menee tekemään, saa syyttää vain huonoa päätään, jos jälkikäteen itseäkin harmittaa.

Surullinen tapaus –
sellaista on vapaus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 11, 2022, 08:36:31
^
Etiikka eli muinaiskreikasta käännettynä vakiintuneet tavat on myös yhteisöllisen kielen, ajattelun ja toiminnan tasolla yhteisölle yksilöineen välttämättömien tapojen ja sääntöjen eli myös lakien tutkimista.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Etiikka
Yksilöä ja yhteisöä ei voi erottaa toisistaan samalla tavalla kuin ei voi myöskään järkeä ja tunteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 12, 2022, 00:06:23
Lainaus käyttäjältä: Hiha - tammikuu 10, 2022, 21:50:11
Lakikirjaksi etiikasta ei ole. Kaikki valinnat tekee aina oman harkinnan pohjalta. Mikäli se harkinta kehottaa sokeasti hirttäytymään johonkin kauniin kuuloiseen lauseeseen tai väräjävällä äänellä esitettyyn väitteeseen, ja niin menee tekemään, saa syyttää vain huonoa päätään, jos jälkikäteen itseäkin harmittaa.

Surullinen tapaus –
sellaista on vapaus.
Eikös etiikka siten vähän riipu yhteiskunnasta?
Jonkun sopiva moraali on meille kauhistus?
Homojen hirttäminen Iranissa on ok, koska heidän kulttuuriaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - tammikuu 12, 2022, 16:55:04
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 12, 2022, 00:06:23
Eikös etiikka siten vähän riipu yhteiskunnasta?
Jonkun sopiva moraali on meille kauhistus?
Homojen hirttäminen Iranissa on ok, koska heidän kulttuuriaan?

Kolmas kysymyksesi riitelee kahden ensimmäisen kanssa. Kaksi ensimmäistä henkivät relativismia. Ja ovat tietysti osittain totta. Etiikka on osin synnynnäistä, esim. käsitys siitä mikä on reilua, osin taas ympäristön opettamaa. Ensimmäisen lajin moraalia emme kauhistele, koska jaamme sen. Toisen lajin saatamme kauhistellakin.

Sitten kolmas kysymyksesi. Pinnallisesti sekin on relativistinen, oikeasti peräät universaalia. Asia aukenee, kun vastaa kysymykseesi lapsellisesti kuten rintavauva tekisi: Homolle ja hänen läheisilleen asia ei ole ok. Hirttämistä haluaville se on ok. Pyövelille se on ok, jos hän viihtyy työssään. Jos pyöveli on leipiintynyt, se ei ole hänellekään ok. Jne. Itse voit olla asiasta kumpaa mieltä haluat, mutta huomaa nyt toki että mielipiteesi ei viritä maailmankaikkeuteen totuuskenttää, joka jakaa ihmiset automaattisesti vuohiin ja lampaisiin. Korkeintaan voit esittää kantasi ja perustella sen ja koettaa sitä kautta vaikuttaa toisiin. Tai no joo, jos moista harrastaisit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 12, 2022, 18:14:38
Kävin tänään vihdoin hakemassa R-kiskalta uuden henkkarini. Se on vielä repussa avaamattomassa kirjekuoressa. En ole uskaltanut katsoa sitä, millainen siitä tuli sen kamalan kuvan kera.

Tuohonkin liittyi vielä yksi hauska juttu, jota voisi taas kerran sanoa noituudeksi, jos sellaiseen uskoisi. Tunnistautuminenhan minulla oli Uudenvuoden aattona ja silloin sanottiin, että kortti on noudettavissa mainitusta R-kioskista 5-8 päivän kuluttua ja siitä tulisi puhelimeen saapumisilmoitus. Aikaa kului ja muistin asian maanantaina 10. päivä ja ihmettelin, kun ei mitään kuulu. Ajattelin, että pitääpä tyttäreltä kysyä, joko hän on oman korttinsa hakenut, sillä hänelle oli kahta päivää aikaisemmin ollut tunnistautuminen samassa paikassa. Juuri kun sain loppuun "pitääpä kysyä ... " -ajatukseni, kuului puhelimen merkkiääni, joka kertoi tekstiviestin saapumisesta.

Hauskoja nuo yhteensattumat, joissa jotain tapahtuu ikään kuin "ajatuksen voimalla" :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 12, 2022, 19:02:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 12, 2022, 18:14:38
Hauskoja nuo yhteensattumat, joissa jotain tapahtuu ikään kuin "ajatuksen voimalla" :)

Hauskaa? Tuntuu enemmän hiuksianostattavalta, jos useinkin tapahtuu.

Ei silti. On minullakin noitakokemuksia tai noita kokemuksia muutama kerta. Olen onnistunut löytämään vaistollani ihmisen 100 000 asukkaan kaupungista, ilman että hän tiesi minun etsivän tai että hän olisi ollut jossain vakiopaikassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 12, 2022, 20:41:22
^
Aluksi nuo "oudot sattumukset" oli aika pelottavia, mutta aikaa myöten niihin on tottunut. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 13, 2022, 11:27:44
^
Näin unessa kenonumeroita- aamutuimaan herätessä sitten-  yritin tehdä niitä kuponkiin, mutta pari numeroa ei ihan muistunut varmasti mieleen- 9 -kymmenestä oikein ja viisitonnia tuli- tein vain yhden rivin--

Pitäisiköhän luojalta vaatia jokin vastuu, kun noita unia näyttää ja kuitenkin meni yhdellä pieleen..

No ihminen ei taida olla tyytyväinen ja keksii, että enemmän olisi pitänyt olla..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 13, 2022, 12:30:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 12, 2022, 20:41:22
^
Aluksi nuo "oudot sattumukset" oli aika pelottavia, mutta aikaa myöten niihin on tottunut. :)

Itse ajattelen, että aikaa myöten sitä on vaan oppinut lainalaisuuksia, miten maailma oikeasti toimii. Kun sanotaan, että jotain tapahtuu 5 päivän sisään, sitä vain tietyissä oloissa tietää, että kyllä se 10 ottaa ja osaa alkaa ajattelemaan asiaa tyyliin "noin puolen päivän aikaan käsittelevät paketit siellä" lopulta täysin alitajuisesti = pitäisköhän-ajatus trikkeröityy.

Itselläni vastaavaa tapahtuu myös koko ajan ja noin olen sen omassa elämässä älyillyt. Hauskoja on myös sielunystävät: parin kanssa on muutaman kerran tapahtunut niin, että kun toinen soittaa, toinen on juuri ottanut puhelimen käteen soittaakseen. Vaikka ei tapahdu eka kertaa, joka kerta kuitenkin säikähtää, kun puhelin kädessä alkaa soimaan :)

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 13, 2022, 12:39:21
Vaihteeksi Suomessa neljän viikon poissaolon jälkeen. Koronaviruksen suhteen täällä tuntuu olevan isompi vaihde päällä. Uutisissa ei paljon muuta tunnu olevankaan. Satamassa kysyttiin koronpassi ja tavallinen passi, jälkimmäinen kahteen kertaan.

Miksi näissä hommissa tarvitaan niin kauheasti ihmisiä. Ensiksi yksi tarkastaa koronapassin ja tavallisen passin, ja sen jälkeen toinen tarkastaa vielä uudestaan tavallisen passin. Ehkä jotkut byrokraattis-lakitekniset seikat määräävät, mitä kunkin viranomaisen tehtäviin kuuluu. Matkustajia ei ollut juuri sen enempää kuin tarkastajiakaan.

Kun lähdin reissuun joukukuussa, minulle tuli lopulta kauhea kiire, enkä ehtinyt pakata järkevästi. Mätin vain mukaan, mitä ehdin sen kummemmin miettimättä. Minulla oli kaksi olkalaukkua ja lisäksi muovinen Lidlin "kestokassi" ja kameralaukku. Noiden kantamusten kanssa oli älyttömän hankalaa liikkua. Tulomatkalle otin mukaan ison matkalaukun jonne pakkasin olkalaukkjen sisällön ja itse laukutkin. Näin sain kuljetettavien esineiden määrän vähenemään. Matkalaukku vain painoi aivan sietämättömästi. Ai niin, olihan minulla mukana myös pahvilaatikkoon pakattu tyttäreni uusi pöytätietokone. Se oli sidottu jonkinlaiseen pieneen "kaljakärryyn", mutta sitä oli kuitenkin helpompi kantaa kuin vetää.

Olen pihi laivamatkustaja - oikein varustamojen kauhu - joten minulla oli mukanani omia eväitä ja vettä. Vesi on painavaa, niin kuin tiedetään, mutta pakkohan matkalla on juoda. Käytin vettä myös erilaisten "lämmin kuppi" -tyyppisten pikaruoka-annosten valmistamiseen. Pieni keitin oli tietenkin mukana. Kun ensimmäinen tuollainen annos oli käytetty, siitä sai hyvän "kahvikupin". Vesi maksaa laivalla 5,20 euroa litralta, enkä kerta kaikkiaan halua maksaa juomavedestä noin paljon. Sitä on oltava matkalla noin kolme litraa, jos on vielä jotain lisäjuomista.

Ehkä rikon jotain sääntöjä noilla omilla eväilläni, mutta sittenpähän rikon. Laivan ruuat ovat liian kalliita minun budjettiini.

Satamassa piti vähän pähkäillä, kun HSL:n kännykkälippu ei toiminut. Se oli odotettavaa, koska se ei ollut toiminut edelliselläkään kerralla, kun sitä kokeilin. Ei auttanut kuin asentaa ohjelma uudestaan tyttären luottokorttitiedoilla. Käytiin viestien vaihtoa ja tunnuksia ja salasanoja tarvittiin. Poistin ohjelman kännykästä, kun matka oli ohi.

Kun ulkomaalainen turisti tulee satamaan, hän ei voi ostaa sieltä lippua bussiin, millä pääsisi jatkamaan matkaa. Yksi tyttöporukka näytti lähtevän taksilla. Eivät ne tietenkään lippuautomaatteja joka paikkaan asenna, mutta saisi sellainen sentään satamaterminaalissa olla, kun kerran bussikin lähtee terminaalin pihasta. Tai kuski voisi myydä myydä poikkeuksellisesti lippuja sillä pysäkillä, mistä ilmotettaisiin kyltillä.

Onneksi sää on lauhtunut, joten ei tarvinnut aivan paukkupakkasiin tulla.

Menee vähän aikaa ennen kuin totun uuteen rytmiin, mutta eiköhän se tästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 14, 2022, 14:09:39
Kävin eilen ytimessä. Piti käydä toimistolla etsimässä laitetta, jota en löytänyt ja kuten tänään paljastui, sen löytymisestä ei olisi ollut mitään iloa muutenkaan. Järjestelmä, jossa sitä on käytetty, ei enää tue sitä.

Kitkakengät olivat nyt jalassa. Eikä niissä ollut mitään pitoa. Ihan sai sipsutella jäisissä kohdissa kuten ennenkin, jottei menisi katolleen. Noi kitkakengät toimii ehkä juuri maltillisella pakkasilmalla mutta tuskin silloinkaan jos on siivu puuterilunta jään päällä.

Meinasin bussissa jo, että pitääkö ensi kerralla laittaa kaupunkikierrokselle nastakengät, mutta sitten bussiin tuli matkustaja nastakengillä ja toruin välittömästi itseäni kerettiläisistä ajatuksistani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 14, 2022, 16:42:27
Väittäisin, että liukkaalla talvikelillä ei millään jalkineilla pysty kävelemään samalla huolettomalla tyylillä kuin kesäkelillä. Kyllä minä talvella aina kävelen hiukan eri tavalla ja vähän töpöttäen lyhyemmillä askelilla, vaikka olisi hyvätkin kengät alla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 14, 2022, 16:48:14
Mutta emmenhän me euroopan omistajat voi vain töpötellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 14, 2022, 17:08:22
^
Odottakaamme ministeriön kävelyohjeita:  https://www.youtube.com/watch?v=eCLp7zodUiI
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 14, 2022, 17:16:54
Minä aion ottaa jatkossakin tuottavuusloikkia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 14, 2022, 18:39:00
Ostinpa hiljattain pitkästä aika maksamakkaraa ja nyt sipaisin levitteen sijasta sitä reissumiehen päälle. Enpä taas arvannut, millainen taistelu leivästä tuli, kun Aatu haistoi herkun. Sain sen lopulta pidettyä käsivarrenmitan päässä sillä, että koukkasin maksista pikkurillin kynnelle ja ojensin sen katille nuoltavaksi. Sain itse leipäni syödä rauhassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 16, 2022, 00:27:03
Aatu, ei se meitä jätä rauhaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 16, 2022, 00:29:21
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 14, 2022, 17:08:22
^
Odottakaamme ministeriön kävelyohjeita:  https://www.youtube.com/watch?v=eCLp7zodUiI
Marin antaa vain 200 miljoonaa, eikä 400 miljoonaa, koska hänen hallituksensa säästää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 16, 2022, 00:35:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 14, 2022, 16:42:27
Väittäisin, että liukkaalla talvikelillä ei millään jalkineilla pysty kävelemään samalla huolettomalla tyylillä kuin kesäkelillä. Kyllä minä talvella aina kävelen hiukan eri tavalla ja vähän töpöttäen lyhyemmillä askelilla, vaikka olisi hyvätkin kengät alla.
Ex-työpaikassani oli hoitaja ja jonkinlainen sosiaalityöntekijä vanhuksia varten, jotta kävelisivät turvallisemmin. Ihan ideaa siinä toki, kun murtuneen lonkan tai polven korjaus maksaa 30 000- 100 000 euroa. Yhteiskunnalle siis. ??? Halvempaa estää vammoja, nastoja mummoille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 17, 2022, 09:27:22
Huh, eilen jätin kauppareissun tekemättä, kun oli sadetta ja tuulta enemmän kuin mukavalta olisi tuntunut. Nyt on sitten tiet järkyttävän lumikerroksen alla ja nyt on jo pakko mennä hakemaan täydennystä. Olisikohan viisainta lähteä kauppaan ikään kuin sauvakävelylenkille, sillä lumen alla voi olla jäätä siellä täällä ja sauvoista on monesti ollut hyötyä liukkaalla kelillä.

Meillä on päivän vesikatko ja aamulla varastoin vettä juotavaksi jääkaappiin ja pari sangollista erilaisia pesutarpeita varten. Luultavasti käy niin, että noista ei ole paljoakaan ehtinyt kulua ennen katkon päättymistä klo 14. Jos en olisi tuollaista vesimäärää haalinut, niin todennäköisesti jostain olisi tullut järkyttävä tarve vedelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 17, 2022, 12:31:27
Eilen tosiaan havaitsi hyvin tuulen, kun oli mukana purjemainen kantamus. Lievästi jäinen kulkureitti houkutteli kokeilemaan jääsurffausta, mutta vastustin kiusasta ja pysyttelin pingviiniaskelissa onnellisesti kotiin saakka.

Tällä hetkellä ulkona on varsin mojovia puuskia. Ne kuulee sisälle asti. Jossain vaiheessa täytyy taas kuitenkin mennä kokeilemaan onnea ja askelten pitävyyttä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 17, 2022, 12:39:31
Eipä ollut kummoinenkaan kauppareissu. Kevyenliikenteen väylät oli ehditty aurata. Tosin vielä niille oli vähän satanut uutta lunta aurauksen jälkeen, mutta tuota nyt saattoi pitää jokseenkin normaalina talvikelinä. Pihassa on reilusti lunta ja kutkutti mieltä lähteä pukkaamaan sitä syrjään kulkureiteiltä, mutta maltoin mieleni. En ota nyt olkapääni kanssa turhia riskejä painavan lumen kanssa.

Vesikatkokin loppui ennen kuin ehdin käyttää pisaraakaan varaamastani vedestä. Vähän tuota aavistelinkin, mutta jos vettä ei varaa, niin silloin katko taatusti kestää niin pitkään kuin ilmoitettu, jos ei pidempäänkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 17, 2022, 22:10:36
Voi helvetin helvetti!
Olen mokannut ja ostanut Eetulle Valion A+ Luonnonjugurttia, vaikka sen piti olla Valion A+ Täyteläinen Luonnonjugurtti. Saman mokan tein joskus viitisen vuotta sitten ja silloin ainakaan herralle ei se moska kelvannut. Saapa nähdä kelpaako tällä kertaa. Meillä ei kukaan muu jugurttia käytä, joten pitää sitten yrittää naapuriin tuo dumpata, kun ei litraa oikein raaskisi (eikä kai saisikaan) viemäriinkään kaataa. Kyllä harmittaa.  :-[ :-[ :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 18, 2022, 10:06:53
Se alkoi tihkuvasta hanaliitoksesta. Keittiön hanan helmiliitos tuntui perjantaina kostealta ja allaskaapin pohjalevy oli hieman turvonnut. Yritin kiristää helmiliitosta mutta se alkoi vain vuotamaan enemmän. Irrotin hanan ja yritin vaihtaa helmen, mutta putket jäivät lyhyiksi.  Ostin siis uuden hanan jossa putket riittivät liitokseen asti

Kun hana oli irti, ajattelin vaihtaa samalla koko allaskaapin. Hain Ikeasta uuden kaappirungon ja siihen vetovaunun jäteastiaa varten. Vanha ovi ei kuitenkaan sopinut uuteen kaappiin, joten jouduin työstämään ovea hieman minkä jälkeen se piti tietenkin maalata. Irrotin kaikki muutkin kaapin ovet ja maalasin nekin jotta ne olisivat samaa sävyä. Kittaus, hionta, pohjamaali, hionta, pintamaali... Ja samalla vaihdoin sitten vetimetkin.

Kun olin päässyt vauhtiin, laatoitin vielä kaappien välitilan. Ja siinä yhteydessä vaihdoin välitilan valaisimet sekä maadoitetut pistorasiat uudempiin.

Nyt alkaa remontti olemaan loppusuoralla ja hyvä tuli. Kolme päivää siihen meni.

Rupesin ajattelemaan mihin kaapin ovia yleensäkään tarvitaan? Totuin jo keittiöön ilman ovia ja havaitsin sen tehokkaaksi. Pystyin pöydän äärestä yhdellä silmäyksellä havaitsemaan mitä minkin kaapin hyllyllä on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 18, 2022, 10:18:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 17, 2022, 22:10:36
Voi helvetin helvetti!
Olen mokannut ja ostanut Eetulle Valion A+ Luonnonjugurttia, vaikka sen piti olla Valion A+ Täyteläinen Luonnonjugurtti. Saman mokan tein joskus viitisen vuotta sitten ja silloin ainakaan herralle ei se moska kelvannut. Saapa nähdä kelpaako tällä kertaa. Meillä ei kukaan muu jugurttia käytä, joten pitää sitten yrittää naapuriin tuo dumpata, kun ei litraa oikein raaskisi (eikä kai saisikaan) viemäriinkään kaataa. Kyllä harmittaa.  :-[ :-[ :-[

Ostat banaania, omenaa, päärynää ja hedelmäsäilykkeitä ja teet hedelmäjugurttia. On erihyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 18, 2022, 10:28:48
^
Hapanmaitotuotteet on kauhistus minulle. Kurkussa tulee väkisin hissiliike ylöspäin, jos sellaista yritän niellä. Ei tule onnistumaan edes piilottamalla makua. Monesti olen yrittänyt, mutta aina sama tulos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 18, 2022, 10:41:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 18, 2022, 10:06:53
Rupesin ajattelemaan mihin kaapin ovia yleensäkään tarvitaan? Totuin jo keittiöön ilman ovia ja havaitsin sen tehokkaaksi. Pystyin pöydän äärestä yhdellä silmäyksellä havaitsemaan mitä minkin kaapin hyllyllä on.

Minä sijoitus sitten Bruton ja aamiaiskaapin väliin :D

Tässä uudessa (7v.) asumassani kodissa on keittiössä käden ulottuvilla lieden sivustojen kohdalla kummallakin puolella avohyllykkö. Niistä ajattelin heti, että nuo umpeen. En saanut sitä aikaan nopeasti muutettuani tänne ja nyt siunailen sitä, että jäi tekemättä. Ne ovat todella kätevät, sillä niihin on sijoitettu jatkuvasti tarvittavat ruoka-aineet joihin on päästävä käsiksi vain kättä ojentamalla.

Ainakin vielä jokunen aika sitten oli suurinta hottia aamiaiskaappi, johon haudataan näkyvistä kaikki laitteet ja ruokatarvikkeet, joita useahkosti tarvitaan. Ns. keittiö on typötyhjä. Eihän se mikään keittiö edes ole, vaan yksi olohuoneen seinusta, johon on säilötty kaapistoihin keittiötarvikkeet kaikki pois näkyvistä ja tuohon aamiaiskaappiin piilotetaan ne eniten käytettävät, että pääsee yhdellä oven avauksella.

Kyllä minusta keittiön kaapiston ovet puolustaa paikkansa, sillä pölyä tuppaa kertymään kaikkialle. Vähemmällä siivouksella pääsee, jos on kaapin ovet ja ne joutuu pyyhkimään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 18, 2022, 10:42:21
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 18, 2022, 10:06:53
Se alkoi tihkuvasta hanaliitoksesta. Keittiön hanan helmiliitos tuntui perjantaina kostealta ja allaskaapin pohjalevy oli hieman turvonnut. Yritin kiristää helmiliitosta mutta se alkoi vain vuotamaan enemmän. Irrotin hanan ja yritin vaihtaa helmen, mutta putket jäivät lyhyiksi.  Ostin siis uuden hanan jossa putket riittivät liitokseen asti

Kun hana oli irti, ajattelin vaihtaa samalla koko allaskaapin. Hain Ikeasta uuden kaappirungon ja siihen vetovaunun jäteastiaa varten. Vanha ovi ei kuitenkaan sopinut uuteen kaappiin, joten jouduin työstämään ovea hieman minkä jälkeen se piti tietenkin maalata. Irrotin kaikki muutkin kaapin ovet ja maalasin nekin jotta ne olisivat samaa sävyä. Kittaus, hionta, pohjamaali, hionta, pintamaali... Ja samalla vaihdoin sitten vetimetkin.

Kun olin päässyt vauhtiin, laatoitin vielä kaappien välitilan. Ja siinä yhteydessä vaihdoin välitilan valaisimet sekä maadoitetut pistorasiat uudempiin.

Nyt alkaa remontti olemaan loppusuoralla ja hyvä tuli. Kolme päivää siihen meni.

Rupesin ajattelemaan mihin kaapin ovia yleensäkään tarvitaan? Totuin jo keittiöön ilman ovia ja havaitsin sen tehokkaaksi. Pystyin pöydän äärestä yhdellä silmäyksellä havaitsemaan mitä minkin kaapin hyllyllä on.

Meillä eleltiin muutama kuukausi avohyllyillä alakaapeissa. En suosittele, ellei tavaraa ole melkoisen vähän. Saattaa tietysti olla, että tämä on siisteyskäsityksestä kiinni. Itseäni hermostutti ennen kaikkea tosin tavaroiden jatkuva siirtyminen, eli seilasivat edes takaisin hyllyillä ja vaihtoivat myös hyllyä kepeästi.

Nyttemmin, kun Ikea sai roskansa kasaan, meillä on alakaappien sijaan kaikki laatikostoja. Sitä taas suosittelen lämpimästi, tavarat ovat erinomaisessa järjestyksessä ja mitään ei tarvitse ronkkia esiin toisten tavaroiden takaa. Piilolaatikot ovat käteviä myös.

Muotia kuulemma nykyään on, että yläkaappeja ei ole ollenkaan. Mikäs siinä, varmaan mukavan avaraa, mutta itselläni kyllä keittiötavaraa on sen verran, että pakko ottaa sekin tila käyttöön.

T: Xante

Muoksis: yhdellä kapeahkolla seinällä olen korvannut avohyllyt tämäntyyppisillä, 2 kpl

https://www.minimani.fi/living-hylly-pyorea-kork-54cm.html (https://www.minimani.fi/living-hylly-pyorea-kork-54cm.html)

näissä on öljypullot ja muut sormisuolat aina saatavilla.

Tendenssi itsellänikin kyllä on pitää keittiön pinnat mahdollisimman tyhjinä, mutta kyllä kahvinkeitin ja kahvipurkki + pieni jääpalakone pöydillä on. Sen sijaan vedenkeitin, leivänpaahdin ja munankeitin on laatikossa (aikaisemmin seilasivat pöydällä), sillä niitä ei käytetä joka päivä, ei aina joka viikkokaan.

Vaikka on ihan tehokas liesituuletin, kyllä keittiössä aina sen verran rasvaisempaa pölyä kerääntyy, että kohen ihastunut en isompiin avoratkaisuihin ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 20, 2022, 13:16:14
Keittiöjuttunne ovat jostakin täysin toisesta maailmasta kuin se, millaiseen olen tottunut viime vuosina ja vuosikymmeninä.

Kuvateksti kertoo tästä keittiöstä seuraavaa:

This scene is from the home of a New Jersey hoarder featured in the fourth season of TLC's "Hoarding: Buried Alive."

(https://i.ibb.co/wdtPMjB/Screenshot-2022-01-20-13-24-33.png)

Eihän tuo ole mitään. Tuossa keittiössähän pääsee vielä kulkemaan. Tavarat saisi siirrettyä ovesta ulos varttitunnissa, jolloin keittiö olisi tyhjä. Sen jälkeen se pestäisiin ja pinnat kunnostettaiin. Tavarat lajiteltaisiin ulkona ja vain välttämättömät palautettaisiin takaisin keittiöön.

Tämä on ehkä lähempänä sitä, mihin olen tottunut.

(https://i.ibb.co/GFPTQzW/Screenshot-2022-01-20-13-21-32.png)

Hoarding disorder affects up to 5 percent of the population.

Ongelmaan ei ole ratkaisua. Siivoaminen on sama kuin rapajuopon oksennusten peseminen. Auttaa hetken, mutta vähän ajan päästä tilanne on ennallaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 21, 2022, 01:29:41
Täytyy sanoa, että kotipihani on kauneimmillaan nyt, kun 10 senttiä lunta on satanut. Peittää nuo autotkin.
Huomenna herään siihen meteliin, kun ikkunani alla jyrää se jätkä lumiauran kanssa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 21, 2022, 07:16:53
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 21, 2022, 01:29:41
Täytyy sanoa, että kotipihani on kauneimmillaan nyt, kun 10 senttiä lunta on satanut. Peittää nuo autotkin.
Huomenna herään siihen meteliin, kun ikkunani alla jyrää se jätkä lumiauran kanssa...

Lumiauran ääni on kaunein ääni mihin herätä. Se kertoo meille siitä, että töihin lähtiessä tie on lumesta puhdas.

Mainittakoon, että satakielen laulu on niitä pahimpia. Ei uskoisi, että niin pienestä elukasta lähtee niin kova ääni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 21, 2022, 07:32:52
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 21, 2022, 07:16:53
Mainittakoon, että satakielen laulu on niitä pahimpia. Ei uskoisi, että niin pienestä elukasta lähtee niin kova ääni.

Voi että tälle nauroin. Tuli niin elävästi mieleen, kun kauan sitten olin keskimmäisenkin kanssa aamuvarhaisella menossa johonkin ja hänellä ei ollut se parhain aamu menossa. Oli kevättä ja aurinko oli juuri nousussa ja suunnilleen kaikki mahdolliset siivekkäät karjuivat, minkä kurkustaan lähti. Likka vilkaisi oksistoihin ja tokaisi "joo vittu, titityy vaan sullekin".

Purin poskeani enkä sanonut mitään kielenkäytöstä. Sen jälkeen olen tuon muistanut joka kevät noihin aikoihin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 21, 2022, 09:50:38
Minulle tulee mieleen yläasteen äikän tunti, aiheeksi annettiin runoilla linnuista. Kaverini kirjoitti: turpa kiinni västäräkki, ei tässä metelissä runoa synny" tms. sinne päin.

Sen jälkeen äärimmäistä ärtymystä toiseen kuvattiinkin sanoilla turpa kiinni västäräkki. Eli se runo jäi elämään!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 22, 2022, 23:04:26
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 21, 2022, 07:16:53
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 21, 2022, 01:29:41
Täytyy sanoa, että kotipihani on kauneimmillaan nyt, kun 10 senttiä lunta on satanut. Peittää nuo autotkin.
Huomenna herään siihen meteliin, kun ikkunani alla jyrää se jätkä lumiauran kanssa...

Lumiauran ääni on kaunein ääni mihin herätä. Se kertoo meille siitä, että töihin lähtiessä tie on lumesta puhdas....
Myönnän, sinulla on pointti!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 23, 2022, 10:35:25
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 22, 2022, 23:04:26
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 21, 2022, 07:16:53
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 21, 2022, 01:29:41
Täytyy sanoa, että kotipihani on kauneimmillaan nyt, kun 10 senttiä lunta on satanut. Peittää nuo autotkin.
Huomenna herään siihen meteliin, kun ikkunani alla jyrää se jätkä lumiauran kanssa...

Lumiauran ääni on kaunein ääni mihin herätä. Se kertoo meille siitä, että töihin lähtiessä tie on lumesta puhdas....
Myönnän, sinulla on pointti!
Kyllä!

TEIDEN kunnossapidon työntekijät, kuten lumenauraajat, ovat sairaanhoitajien, poliisien ja palomiesten kaltaisia tukipilareita, joiden ansiosta yhteiskunta pystyy toimimaan. Ala on raskas.

Vieno pyyntö lumiauradenialisteille ja lumiaurakriittisille:

Pyydän, että kaikille auraajille annetaan työrauha, eikä heitä pysäytellä eikä varsinkaan mennä ohjaamoon antamaan palautetta tai uhkailemaan.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008547643.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 23, 2022, 11:41:14
TEIDEN kunnossapidon työntekijät, kuten lumenauraajat, ovat sairaanhoitajien, poliisien ja palomiesten kaltaisia tukipilareita, joiden ansiosta yhteiskunta pystyy toimimaan. Ala on raskas.
[/quote]

Mikä "ala"?

Sairaanhoitajien työnä on lievittää ihmisten kärsimyksiä. Poliisien työnä on aiheuttaa ihmisille kärsimyksiä. Tästäkö syystä heidän katsotaan toimivan samalla alalla - kärsimysalalla?

Poliisit eroavat muista "alalla" toimivista siinä, että heillä on oikeus kirjoittaa sakkoja muille, mutta muilla ei ole oikeutta kirjoittaa sakkoja heille. Ala on kuin akvaario, jossa poliisi on hauki ja muut ovat pikkukaloja.

Kun auraan lumikolalla pihaa, teenkö minäkin "alan" hommia. Minkäänlaista henkistä yhteyttä poliisiin en ole kokenut. Ehkä joku, jolla on antennit toisessa asennossa, kokee. Vai ollaanko silloin vasta alalla, kun istutaan tonneja painavan lumenaurauskoneen penkillä. Voima ja koneellinen maskuliinisuusko yhdistävät poliisin ja lumenauraajan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 23, 2022, 12:01:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 23, 2022, 11:41:14
LainaaTEIDEN kunnossapidon työntekijät, kuten lumenauraajat, ovat sairaanhoitajien, poliisien ja palomiesten kaltaisia tukipilareita, joiden ansiosta yhteiskunta pystyy toimimaan. Ala on raskas.

Mikä "ala"?
TEIDEN kunnossapidon työntekijät, kuten lumenauraajat. Heidän työalansa. Ammattialansa.
Joita siis verrattiin samassa lauseessa yhteiskunnan muihin vastaaviin tukipilareihin, eri aloilta poimituin esimerkein.
https://www.suomisanakirja.fi/ty%C3%B6ala
https://www.suomisanakirja.fi/ty%C3%B6ntekij%C3%A4
Suomen kieli on kaikessa kauneudessaan joskus vaikeaa. Etenkin pitkät lauseet.
Mutta kysyjä ei tieltä eksy.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 23, 2022, 11:41:14
Kun auraan lumikolalla pihaa, teenkö minäkin "alan" hommia.

Vai ollaanko silloin vasta alalla, kun istutaan tonneja painavan lumenaurauskoneen penkillä. Voima ja koneellinen maskuliinisuusko yhdistävät poliisin ja lumenauraajan?
Laajassa merkityksessä sinäkin teet töitä.
Palkkatyön merkityksessä moderni koneellistettu palkallinen lumenauraustyö on kyseisellä ammattialalla toimimista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 23, 2022, 12:02:18
^
Voisi vaikka ajatella, että tuo "ala" on (lisä)vahinkojen estäminen. Teiden auraus estää lisävahinkoja aivan samoin kuin liikennevirrassa sopimattomasti käyttäytyvien poistaminen sieltä. Tai känniriehujan vienti rauhoituskoppiin. Tässä päättelyssä on se ongelma, että muut ammatit ovat sitten joko neutraaleja tai negatiivisia vahinkojen aiheuttamisessa.

Ajatellaanpa vaikka, miten suuri haitta ja vahingontuottaminen matkustajalaivojen valmistuksessa mukana olo on. Käytetään kauhea määrä raaka-aineita, työtä, aikaa ja rahaa jotta saadaan tehtyä paheiden pesä, jossa alkoholi virtaa, promiskuiteetti vallitsee, sukupuoli- ja muut taudit leviävät, huumeita ja nuuskaa salakuljetellaan sekä jätteitä huuhdellaan mereen ja savua ilmaan.

Vaikeaa on eri ammattien pisteyttäminen ei-vahingollisuuden perusteella.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 23, 2022, 12:21:18
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 23, 2022, 12:02:18

Itse ajattelen samalla tavalla synnyttämisestä sekä siihen johtavasta toiminnasta. Vaikka harvoin niistä ammatteina puhutaan vaikka kovaa työtä ovatkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: mikainen - tammikuu 23, 2022, 12:44:01
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 23, 2022, 11:41:14

Mikä "ala"?

Sairaanhoitajien työnä on lievittää ihmisten kärsimyksiä. Poliisien työnä on aiheuttaa ihmisille kärsimyksiä. Tästäkö syystä heidän katsotaan toimivan samalla alalla - kärsimysalalla?

Poliisit eroavat muista "alalla" toimivista siinä, että heillä on oikeus kirjoittaa sakkoja muille, mutta muilla ei ole oikeutta kirjoittaa sakkoja heille. Ala on kuin akvaario, jossa poliisi on hauki ja muut ovat pikkukaloja.

Poliisien työnä on valvoa lakien noudattamista. Siinä voi joutua satuttamaankin ihmisiä. Ja välillä intoudutaan satuttamaan tarpeettomastikin, kyllä.

Kirurgeilla on oikeus leikellä ihmisiä, mutta muilla ei ole oikeutta leikellä kirurgeja. Minusta menee ihan oikein.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 23, 2022, 12:44:59
No niin, nyt on äänestetty. Poikkeuksellisen vilkas hetki oli omalla äänestyspaikallani. Seisovaa jonoa ei kuitenkaan syntynyt, vaan ihmisvirta soljui juuri oikeaan tahtiin, että toimituksesta pääsi periaatteessa läpikävelemällä. Varmaan oli edellä kulkujoillakin numero katsottu valmiiksi, sillä eivät he siellä kopissa viipyneet kuin juuri sen hetken, että numeron ehti kirjoittaa.

Aika epämukava sää oli. Vain noin yhden asteen pakkanen ja hyvin kosteankalsean oloinen ilma, joka tuntui huomattavasti kylmemmältä kuin oikeasti oli, vaikka tuultakaan ei juurikaan ollut. Kotiin tullessa päätin, että tämä päivä on hyvä pyykkipäiväksi ja antauduin pesukoneen panttivangiksi sisälle :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 24, 2022, 13:13:39
Mitä helvettiä?!

Sain juuri etanapostina korotetun pysäköintivirhemaksun Kuopion kaupungilta, siinä esitetty pysäköintivirhe myös kuopiolaisessa katu-osoitteessa. Ensimmäinen maksukehotus ei ole ikinä saapunutkaan.

Vaan kun sen enempää minä kuin autokaan ei ole ollut Kuopiossa päinkään. Olen käynyt Kuopiossa viimeksi joskus 10 vuotta sitten!

Tämmöisiä on NIIN kiva ryhtyä setvimään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 24, 2022, 13:24:10
^
Jos se on todellakin etanaposti ja maksu on määrätty jo 10 vuotta sitten  :P
Mutta aika mielenkiintoista on tuo, jotta miten ihminen voi todistaa, jotta ei ole ollut eikä autokaan ole ollut jossain?

Meillä setvitään vähän väliä Parkki-Paten virheellisiä sakotuksia. Tänä aamuna viimeksi minulta kysyttiin asiasta, kun aiheeton "sakkolappu" oli tullut vieraspaikalta, vaikka oli parkkilupa ja kiekko olleet ihan ok. Hiljattain oli tullut samanlainen lappu osakkaan omalta maksetulta paikalta.

Heitettäisiin hittoon koko Pate, mutta sitten on pelastustiet ja piha tukossa asukkaiden autoista ja naapuriyhtiön asukkaat valtaisi meidän vähäiset vieraspaikat. Ilmeisesti näillä firmoilla on taipumusta vähän kokeilla, että maksetaanko suosiolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 24, 2022, 13:30:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 24, 2022, 13:24:10
Ilmeisesti näillä firmoilla on taipumusta vähän kokeilla, että maksetaanko suosiolla.
10 Vuoden etanaposti, heh!

Mutta juu, tämä on Kuopion kaupungin parkkimaksufirma, ja kävin jo katsomassa linkin oikaisuvaatimukseen, jonka tietysti laadin.

Savolaisten kohdalla voi luottaa tasan tarkkaan yhteen asiaan - siihen, että heihin ei kannata luottaa. Luitteko tämän, savolaiset?! Just niin, siihen voi luottaa että teihin ei pidä ikinä luottaa! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 24, 2022, 14:27:33
Aikoja siten eräs tuttu sai samanlaisen oudon parkkisakon kuin Aave. Asiota penkoessa selvisi, että hänen omistamansa auto oli tosiaan ollut väärin pysäköitynä toisella puolen Suomea. Paitsi, että kyseinen henkilö ei koskaan ollut omistanut autoa. Lisää salapoliisin työtä ja paljastui, että joku tosiaan oli käyttänyt hänen henkilötietojaan autokaupoissa. Ja edelleen selvisi, että henkilötietot olivat lähtöisin eräästä potilastietoja sairaalan roskalavalla -tapauksesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 25, 2022, 00:39:02
Lainaus käyttäjältä: Aave - tammikuu 24, 2022, 13:13:39
Mitä helvettiä?!

Sain juuri etanapostina korotetun pysäköintivirhemaksun Kuopion kaupungilta, siinä esitetty pysäköintivirhe myös kuopiolaisessa katu-osoitteessa. Ensimmäinen maksukehotus ei ole ikinä saapunutkaan.

Vaan kun sen enempää minä kuin autokaan ei ole ollut Kuopiossa päinkään. Olen käynyt Kuopiossa viimeksi joskus 10 vuotta sitten!

Tämmöisiä on NIIN kiva ryhtyä setvimään.
Suomen oikeuslaitosta tuntien vähintään 3 kk kuristushuonetta, jos valtiolle urputat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 25, 2022, 11:27:50
Kävin vaihteeksi fyssarin ruhjottavana. Olin paikalla hyvissä ajoin, kun olin varannut kävelyyn vähän ylimääräistä siltä varalta, että on matkalla kovinkin liukasta. Eipä sitten ollut.

Istuin kuulokkeet korvillani odottelemassa, kun siinä lähistöllä oleva naisihminen jotain sanoi. Selvisi, että hän oli hukannut kännykkänsä ja kyseli, jotta onko minulla puhelin mukana ja jos, niin voisinko soittaa hänelle, että puhelin löytyisi. Näin tehtiin ja hän penkoi uudelleen takkinsa ja ja laukkunsa. Lopulta kännykkä löytyi lattialta tuolin alta. Hän kertoi, että hän aina hukkaa puhelimensa ja siksi hänellä on toinen puhelin kotona, että sillä soittaa löytääkseen käyttöpuhelimensa. Juttu katkesi, kun hänet kutsuttiin vastaanotolle.

Jäin ihmettelemään, miten iso asunto hänellä on, kun kännykän voi niin totaalisesti hukata.  :o

Tällä kertaa ei tullut junan alle jääneen olo, vaikka hiukan kyllä kuumottaa lihaksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2022, 13:06:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 25, 2022, 11:27:50
Hän kertoi, että hän aina hukkaa puhelimensa ja siksi hänellä on toinen puhelin kotona, että sillä soittaa löytääkseen käyttöpuhelimensa. Juttu katkesi, kun hänet kutsuttiin vastaanotolle.

Jäin ihmettelemään, miten iso asunto hänellä on, kun kännykän voi niin totaalisesti hukata.  :o

Pieneenkin asuntoon voi totaalisesti hukata kännykän, jos se asunto on tupaten täynnä tavaraa. Vielä pahempi olisi tosin iso asunto tupaten täynnä tavaraa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 25, 2022, 13:48:26
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 24, 2022, 14:27:33
Aikoja siten eräs tuttu sai samanlaisen oudon parkkisakon kuin Aave. Asiota penkoessa selvisi, että hänen omistamansa auto oli tosiaan ollut väärin pysäköitynä toisella puolen Suomea. Paitsi, että kyseinen henkilö ei koskaan ollut omistanut autoa. Lisää salapoliisin työtä ja paljastui, että joku tosiaan oli käyttänyt hänen henkilötietojaan autokaupoissa. Ja edelleen selvisi, että henkilötietot olivat lähtöisin eräästä potilastietoja sairaalan roskalavalla -tapauksesta.
Identiteettivarkaudet valahtavat tavan kansalaisen mielissä helposti samaan kategoriaan, kuin esim. törkeät pahoinpitelyt ja kotimurrot. Eihän sellaista itselle voi sattua, niitä tapahtuu ihan muille - kunnes sitten sattuukin!

Tuottavuudella mitattuna, kansainvälisessä rikollisuudessa identiteettivarkaudet ylittävät ajoittain jopa huumekaupan. Niin rahakasta bisnestä se on, ja koskee juurikin tavallisia kansalaisia. Ei syyttä hirvitä joka kerran, kun Suomessa ristiinlinkitellään ja yhdistellään kaikkia mahdollisia kansalaisia koskevia tietojärjestelmiä - yksi kelpo murto riittää saattamaan kaikki kansalaiset vaaraan, tätäkö tosissaan halutaan?!

Omassa tapauksessani aiheettoman maksuvaatimuksen syyksi osoittautui lappuliisan tihrusilmäisyys. Hänen autosta itse ottamissaan kuvissa näkyy erittäin selkeästi, että varsinaisen asianosaisen auton rekisterinumerossa on yhden kirjaimen heitto omaani.

Tapaus olisi kuulunut foorumilla ärsyttävien pikkujuttujen ketjuun, mutta tänne siitä nyt ehdin jo kirjoittamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 26, 2022, 07:38:21
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 23, 2022, 12:02:18
^
Voisi vaikka ajatella, että tuo "ala" on (lisä)vahinkojen estäminen.
Voidaan myös ajatella että tuo ala mahdollistaa yhteiskunnan toimimisen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/73fe4143-6688-45ba-aff7-d2143c4229d6
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2022, 13:40:11
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - joulukuu 25, 2021, 23:14:55
Ostin ExpressVPN-sovelluksen koska tämä on markkinoiden paras. Tai siis tarkemmin siksi, että VPN mahdollistaisi pääsyn monipuolisempaan viihdetarjontaan. Konditionaali siksi, etten vielä oikein tiedä, kuinka päästä käsiksi kanadalaisen TSN-urheilukanavan sisältöön. Pullonkaulaksi näyttää muodostuvan se, että päästäkseen käsiksi Pohjois-Amerikkalaisiin viihdepalveluihin, pitää olla Pohjois-Amerikkalainen maksukortti. Amerikkalaisiin Huluun ja Sling tv:hen voi ilmeisesti kuitenkin ostaa lahjakortin mygiftcardsupply-palvelusta, mutta kun kaipaisin vastaavaa palvelua Kanadalaiseen TSN-kanavaan.

Kun siirtää VPN-ohjelmalla IP:n Amerikkaan, muuttuu tilaamani suomalainen hbo max -kanava amerikkalaiseksi hbo max -kanavaksi ja siellä voisi jo katsoa Matrix 4 elokuvan, vaikka se vasta tänään tuli Suomessa elokuvateattereihin.

Plex on myös mielenkiintoinen palvelu. Se tarjoaa ilmasta katsottavaa ja sitten kaiketi myös maksullista katsottavaa. Ja vaikka se tarjoaa jo valmiiksi Suomessakin jos kohta merkillisen paletin niin jo valmiiksi useita kanavia ilmatteeksi katsottaviksi, mutta kun laittaa VPN-ohjelmalla IP:n Amerikkaa, tulee muita ilmaisia kanavia ja ihan perkeleesti enemmän.

Nyt se löytyi:

https://iptv-yourspremium.com/

...ehkä. Jos oikein ymmärsin, pitäisi kuitenkin asentaa tarkoitukseen soveltuva ohjelma koneelle. Ennen ostopäätöstä, pitää yrittää kerätä hiukka tietoa kyseisestä ohjelmasta, että uskaltaako sitä asentaa vai ei. Toivottavasti uskaltaa, sillä kanavavalikoima vaikuttaa olevan tuolla juuri sellainen, mitä olen etsinyt ja vain 99 euroa per vuosi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 27, 2022, 14:25:00
^
löysin myös toisen iptv-palvelun: roomba.tv. Ei ilmeisesti edellytä ohjelman asentamista kun heillä voi katsoa lähetyksiä suoraan selaimesta. Ilmeisesti enemmän sisältöä ja kympin halvempi. En kuitenkaan löydä kanava-valikoimaa mistään. Tämä ja tuo edellinen palvelu lupaavat ilmaiset kokeilujaksot, joten jos kokeilen ensiksi tätä ja mikäli en ole tyytyväinen, kokeilen tuota edellistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 29, 2022, 13:11:58
Olen ennenkin kiukutellut kauppojen kummallisesta tavasta mättää tuotteita sekaisin pitkin kauppaa. Kiukuttelen taas. Tänään tarvitsin ihan tavallista maustamatonta rahkaa. Menen sen hyllyn äärelle, jonka kohdalla on kyltti "Rahkat". Alan kävellä edestakaisin hyllyn edessä ja etsin tarvitsemaani, mutta en löydä. Kaikenlaisia maustettuja löytyy ja erilaisia proteiinihirvityksiäkin, mutta ei yhtään maustamatonta.

"Pitäkää tunkkinne" -fiiliksissä jatkoin kierrostani ja mielessäni muutin välipala tarjoilua rahkattomaksi. Lopuksi menin maitokaapeille hakemaan maidot. Silmiini osui Valion rahkat, joissa oli myös kaipaamaani maustamatonta pariakin erilaista. Perkele. Mikä viisaus on hajasijoittaa tuoteryhmän tuotteita eri paikkoihin. Jäi mielikuva, että Valion lisäksi myös jotkut muutkin rahkat olisivat olleet maitokaapissa, mutta tästä en ole niin varma, sillä silmäni olivat niin kiukun sumentamat.

Tämä nyt oli ensimmäinen Prismassa kompastuttua hajasijoitus. K-supparissa niitä on paljon enemmänkin ollut, mutta siellä on nuo maitojohdannaiset kaikki samassa kaapistossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - tammikuu 31, 2022, 00:05:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 29, 2022, 13:11:58

----------Periaatteessa vaan ihan se, että kauppias haluaakin sinun viettävän aikaa kaupassaan, hieman pidempään ja sortuvan
ehkä kassojen lähellä oleviin "täkyihin, kausituotteisiin ja heräte-ostoksiin, jostain ihan luin että hyllysijoittelu, on todella
"psykologisesti tietoista. olen samaa mieltä että haluan ostaa tuotteeni, ja äkkiä, ulos paitsi sitten joskus jos
haluan tietoisesti mennä pitemmäksi aikaa katsomaan ja valita ajankohdan jolloin esim.menossa "suomiruotsi-ottelu
niin saan ihan rauhassa suorittaa hintavertailua! ja muuten jos jokin tuote havaitaan hyväksi olen pannut merkille, kohta nousee
hinta, tuotteen sisältö muunnetaan halvenpiin  aineksiin, tai c vaihtoehto todellakin tuote haudataan jonnekin ala-hyllyyn josta
se mahdollisimman vaikea havaita!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2022, 08:52:08
^
Minun kohdallani kauppiaiden harrastama hajasijoittelu osuu kyllä harhaan. Kertomassani tapauksessa olin jo alistunut siihen, että tuotetta ei ole ja teen mielessäni ollutta toista vaihtoehtoa, johon ainekset oli jo kotona. En yleensä lähde etsimään ympäri kauppaa puuttuvaa asiaa, jos ei sitä löydy siitä, mistä sen pitäisi löytyä. Nyt tuote löytyi vahingossa, kun oli muuta vielä ostettavana. Tässäkin tapauksessa olisi ollut vaihtoehtona mennä ostamaan rahka toisesta kaupasta, jossa teisin, mistä haluamani löydän.

Mutta kyllähän tuotteiden sijoittelu kaupassa tähtää siihen, että asiakas hyvissä fiiliksissä ostelee ylimääräistä. Sekä K että S-ryhmän kauppiaat ovat todenneet hyväksi sijoittaa HEVI-osaston sisääntuloon, jolloin ensin ostetaan jotain terveellistä, jonka jälkeen onkin lupa hassata ja ostella mitä sattuu, joten heti perään tuleekin vastaan leivonnaiset ja etenkin paistopiste, josta leviää herkkujen tuoksuja. Siinä vaiheessa ostajan pää on jo ihan sekoitettu, joten ihan sama miten tämä kulkee sinne perimmäiseen nurkkaan, josta löytyy maidot. Sinnehän suuri osa asiakkaista lopulta menee. Minä kylläkin ärtyneenä, sillä koko kierroksen ajan olen joutunut suojelemaan HEVI-osastolta ostamaani salaattia tmv. ruhjoutumasta ostoskopassa muiden ostosten alle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 31, 2022, 11:02:53
Sain juuri raivattua viikonlopun lumimyräkän pois kulkuväyliltä. Eilen siistin takapihan kulkuväylän ja tänään etupihan kulkuväylän.

Huom, siirsin tän väärästä ketjusta tänne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2022, 13:18:35
Melkein kolmentunnin sessio lumitöitä takana ja vieläkin olisin ollut tekemistä, mutta en vaan jaksanut enää. Takana on sen verran pitkä putki lorvitautia, että selkä väsyi lopussa niin, että homma tuntui aika tukalalta, joten viisainta oli lopettaa. Kaikki tärkeimmät sain kuitenkin tehtyä ja etenkin hakattua jäät pois ulko-ovien edessä olevalta rappuselta tai mikä se rappusyvennys nyt onkaan.

Hayabusalle tiedoksi, että olit oikeassa. En peuhannut bikineissä ja karvasaappaissa, vaan yllä oli ihan lumitöihin sopiva vaatetus. Takaapäin minua olisi tuskin "naapurin Rapesta" erottanut. Aika sopivasti oli vaatetta kyllä, vaikka hikihän tuossa puuhassa tuppaa tulemaan aina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 01, 2022, 16:25:49
Ajattelin, että tekiskö poikkeuksen ja latais äänikirjan. En tee poikkeusta. Eilinen hinta oli 9,90 euroa, tämän päivän hinta on pitkästi yli kympin. Ostaisin paperikirjan, mutta niitä ei saa.

Kyseessä on Waldemar Erfurthin sotapäiväkirja vuodelta 1944.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 01, 2022, 18:50:42
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 01, 2022, 16:25:49
... sotapäiväkirja vuodelta 1944.

Sodista kiinnostuneiden kannattaisi nyt alkaa pitää itse päiväkirjaa...olisi luettava sitten seuraavien sukupolvien sotahistoriakiinnostuneille, tapahtumia päiväkohtaisesti kerrottuna.

Ihan kuin O.Paavilainen joka 1936 Saksassa teki havaintoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 01, 2022, 23:11:57
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 01, 2022, 18:50:42
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 01, 2022, 16:25:49
... sotapäiväkirja vuodelta 1944.

Sodista kiinnostuneiden kannattaisi nyt alkaa pitää itse päiväkirjaa...olisi luettava sitten seuraavien sukupolvien sotahistoriakiinnostuneille, tapahtumia päiväkohtaisesti kerrottuna.

Ihan kuin O.Paavilainen joka 1936 Saksassa teki havaintoja.
Minulla on vain ilmakivääri, ei sen vahvempaa aseita venäläisiä vastaan. ???
Pitäisi ehkä kysyä sukulaisilta, jotka olivat asekätkijöitä... Viimeksi kun kävin, oli heillä vieläkin pystykorva tuvan seinällä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 02, 2022, 00:54:49
Suomalaiset ovat kovin pelkääväistä kansaa.

Perinteisesti on pelätty Jumalaa joka julmasti jo antoi kidutustappaa oman poikansa jotta huomaisimme miten syntisiä olemme, tai jotain. Toiset pelkää ettei mitään Jumalaa olekaan ja kaikki loppuu kun kuolee.

Puolet väestä pelkää että Venäjä hyökkää ja toinen puoli että liitytään NATOon ja poikamme joutuvat sotimaan tiesminne. Jotkut pelkäävät rokotusta ja loput että korona tulee ja vie teholle.
Enemmistö pelkää rikollisia ja raiskaajia ja toiset että poliisi ottaa kiiinni ja sakottaa.

Valistetut pelkäävät että voi tukkii verisuonet ja muut että kohta ei kunnon ruokaa saa mistään. Toiset pelkää että alienit tulevat ja toiset ettei ne tulekaan.

Älkää peljätko - se on yhtä turhaa kuin kaikki muukin täällä. Ensin tapahtuu jotain ja sitten jotain muuta, vain sopeutuvat pärjäävät, muilla on aina tosi vaikeaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 02, 2022, 01:20:23
En pelkää. Silti minulla on säilykkeitä varasto. On energiavarastoakin.
On keinoja puolustautua, jos Venäjä tulee!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 02, 2022, 09:46:18
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - tammikuu 31, 2022, 11:02:53
Sain juuri raivattua viikonlopun lumimyräkän pois kulkuväyliltä. Eilen siistin takapihan kulkuväylän ja tänään etupihan kulkuväylän.

Huom, siirsin tän väärästä ketjusta tänne.

Niska kramppasi eilen aamulla kun hiukan venyttelin. Olisi vielä tuossa kadulta yhden autopaikan verran kolattavaa, mutta eilen ei tullut niskan takia suunnitelmasta mitään. On edelleen sen verran kipeä, että en kyllä ole varma, kannattaako lähteä rehkimään tänäänkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 02, 2022, 09:54:39
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 02, 2022, 01:20:23
En pelkää. Silti minulla on säilykkeitä varasto. On energiavarastoakin.
On keinoja puolustautua, jos Venäjä tulee!

Toivottavasti toverit muistavat tuoda vodkaa mukaan. Voidaan pitää kunnon kekkerit!  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 02, 2022, 12:57:02
Kohtuullisen kankea olo. Etureidet, kyljet, olkapäät ja hauikset kipeinä toissapäiväsiestä lumityösessiosta. Yhden polun aukaisemiseen jouduin käyttämään lapiota, kun lumikolasta ei ollut paljoa iloa, kun lunta oli pahimmillaan puoleen reiteen asti.

Miksihän nykyisin vasta toisena päivänä rääkin jälkeen tulee tuo kovempi kipeytyminen? Aikaisemmin on tullut jo seuraavana päivänä.

Katselin aamusella ulos sillä silmällä, että olisin lähtenyt parantelemaan lihaksiani, mutta niin vähän oli irtolunta, että ei oikein tuntunut järkevältä ajatukselta. Pitää nyt koittaa kotona venytellä ja hieroa hiukan, jos se nyt auttaisi. Fyssarilta saamani vihreä jumppakumppari vaikuttaa aika hyvältä idealta olkapäille ja hartioille, kun sen laittaa vielä kaksin kerroin, niin saa hiukan tehoakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 02, 2022, 23:32:23
Tänään melkein sattui se, mitä talvisin pelkään. Jalka lipsahti ja nilkka vähän vääntyi.
Taisi olla lähellä, mutta onneksi ei pahempaa tapahtunut. Vähän venähti. Asun pienellä kukkulalla, joten kotoa poistuminen on hieman riskaabelia näinä aikoina. Jänskättää joskus katsoa talon mummoja, kun niillä on mäessä vielä vaarallisempaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 02, 2022, 23:47:55
Minullakin jalka lipsahti ja olisin ehkä kaatunut, mutta onneksi vieressä oli seinä, josta sain kädellä tukea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 03, 2022, 00:32:20
Tuttavani, perushoitaja, työskentelee kunnan virassa, jossa vanhuksia opetetaan kaatumaan oikein.
No, siis:
https://ukkinstituutti.fi/liikkumisen-turvallisuus/kaatumisten-ehkaisy-iakkaille-ja-laheisille/ (https://ukkinstituutti.fi/liikkumisen-turvallisuus/kaatumisten-ehkaisy-iakkaille-ja-laheisille/)
Onhan tuo oikeasti halvempaa, kuin kustantaa 30 000 euroa maksava lonkkaproteesi kaatuneelle vanhukselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 03, 2022, 09:30:18
Kyllä osaa olla vaikeaa saada poistettua käytöstä refleksinä tuleva käden toiminto.

Illalla hammasharja ilmoitti lataustarpeesta. Olin jo sen verran vähävirtainen itsekin, että en jaksanut viedä kapinetta keittiöön latautumaan, vaan tökkäsin peilikaapin pistorasiaan ja muistutin itseäni, että pitää jättää valo kylppäriin. Huuhtaisin ja kuivasin vielä kasvoni ja poistuin kylppäristä.

Aamulla käydessäni vessassa en ihmetellyt, miksi siellä on valo. Olisin kyllä ihmetellyt, jos siellä olisi valo ollut. Autuaasti oli koko juttu unholassa, kunnes varsinaisesti lähdin aamutoimille, eli kissanvessan siivoukseen, hampaanpesulle ja suihkuun. Vasta tuolloin kylppäriin mennessäni muistin, että siellä olisi valo pitänyt olla, jotta hammasharjaa olisi voinut käyttää. Onneksi virtaa oli vielä sen verran, että hätäisesti sai hampaat pestyä.

Pitää varmaan keksiä joku niksi tuohon, että saan kytkettyä sammutusautomaatin pois kädestäni aina tarvittaessa. Ehkä joku Post-it lappu valokatkaisimen päälle :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 03, 2022, 12:25:02
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 02, 2022, 23:47:55
Minullakin jalka lipsahti ja olisin ehkä kaatunut, mutta onneksi vieressä oli seinä, josta sain kädellä tukea.

Yksi tuttuni kertoi myös olleensa vähällä kaatua liukkaan kelin vuoksi, mutta jatkoi "onneksi ehdin heittäytyä mahalleni ennekuin kaaduin,.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - helmikuu 03, 2022, 13:02:52
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 03, 2022, 00:32:20
Tuttavani, perushoitaja, työskentelee kunnan virassa, jossa vanhuksia opetetaan kaatumaan oikein.
No, siis:
https://ukkinstituutti.fi/liikkumisen-turvallisuus/kaatumisten-ehkaisy-iakkaille-ja-laheisille/ (https://ukkinstituutti.fi/liikkumisen-turvallisuus/kaatumisten-ehkaisy-iakkaille-ja-laheisille/)
Onhan tuo oikeasti halvempaa, kuin kustantaa 30 000 euroa maksava lonkkaproteesi kaatuneelle vanhukselle.

Eihän siellä linkissä mitään tuollaista ollut. Minä jo ilahduin, että ukemi mummoille ja papoille. Mitä *t*o*o*p*e* vielä! Ehkäise kaatumista elämällä reippaasti ja raittiisti sängynpohjalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 03, 2022, 13:50:26
Fiilikseni ja päiväni mietteet ovat vähän sekavat. Viimeisin "pöyhäytys" oli se, kun vilkaisin juttua, jossa eräs foorumilla kiroitteleva kertoi isänsä kuolemasta ja esitti lyhyen muistokirjoituksen.

Esitän myötätuntoiset ajatukseni, totta kai, kuten asiia kuuluu ja muutenkin.

Samalla mietin, millaista ylipäätään on surra omia vanhempiaan, kun heistä aika jättää. Onko siinä paljon eroa ihmisten välillä. Minä lipesin surijan roolista kummankin vanhempani kohdalla, kun he vajaan kahden vuoden välein kuolivat. Olin täydellinen "zombie". En tuntenut mitään. En ole tuntenut edes jälkeen päin. Vai olisiko siinä jokin peitelty "tunne" taustalla, kun en ole halunnut nähdä heidän hautojaan. En ole halunnut nähdä heidän nimiään hautakivissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 05, 2022, 01:03:40
En minäkään vanhempieni haudalla halua juuri käydä, vaikka olivat hyviä vanhempia.
Leffoissa ja telkkusarjoissa haudoilla käyminen on kaunista. Minulle vähän ahdistavaa. Kuolema ei ole kivaa, vaikka heidän hautapaikkansa olisikin kaunis...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 05, 2022, 11:55:59
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 03, 2022, 13:50:26
Samalla mietin, millaista ylipäätään on surra omia vanhempiaan, kun heistä aika jättää. Onko siinä paljon eroa ihmisten välillä. Minä lipesin surijan roolista kummankin vanhempani kohdalla, kun he vajaan kahden vuoden välein kuolivat. Olin täydellinen "zombie". En tuntenut mitään. En ole tuntenut edes jälkeen päin. Vai olisiko siinä jokin peitelty "tunne" taustalla, kun en ole halunnut nähdä heidän hautojaan. En ole halunnut nähdä heidän nimiään hautakivissä.

Uskoakseni on isoja eroja ihmisten välillä.

Eräs tuntemani ihminen kuvasi, ettei hän tuntenut paljon mitään äitinsä kuollessa. Hänen kuvauksensa lapsuudestaan on, että hänen äitinsä kontrollointi, määräily, vallankäyttö esim. ruokailun yhteydessä jotenkin tappoi hänen tunne-elämänsä, ja siksi hän ei oikein tiedä, mitä hän oikein tuntee. Ei tunnista tunteitaan, koska lapsena ne omat tunteet piti tappaa, niitä omia tunteita ei saanut olla olemassa äidin mielestä. Tämä henkilö kuvaa olevansa jonkinasteinen autisti, ja eritoten tähän tunteettomuuteen liittyen, hän myös kuvaa olevansa psykopaatti. Tällä tuntemallani ihmisellä on ylikorostunut tarve tehdä itsenäisiä päätöksiä esimerkiksi terveyteensä liittyen, ja hän kokee loukkaavana jopa sen, että hänen ystävänsä huolehtivat hänen terveydestään. Tämäkin liittyy hänen vaikeaan äitisuhteeseensa.

Itse olen surrut vanhempiani. Ja silti en mielelläni mene heidän haudalleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 07, 2022, 13:36:49
Avautui vihdoin uusi mahdollisuus varata lippu haluamaani katsomon osaan joutsenlammen baletti -esitykseen kansallisoopperaan. Koska viime vuoden esitykset peruttiin vuoden lopussa, niin tänään aukesi mahdollisuus ostaa paikka tuleviin näytäntöihin ennakkoon. Haluamaani esitysajankohdan kohdalla katsomon osa, johon halusin, oli jo lähes ostettu tyhjäksi, mutta sain kuin sainkin ostettua sieltä vikan paikan. Mä oon joskus nähny tän baletin telsusta, mutta livenä olen aina halunnut nähdä. Jotta kokemus olisi sitten livenä todistettaessa mahdollisimman tuore, jätin katsomatta uudestaan telsusta kun YLE lähetti kansallisoopperan kanssa yhteistyönä tän kyseisen esityksen telsusta tuossa ehkä viikko tai kaksi sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 07, 2022, 22:48:46
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 05, 2022, 11:55:59

Uskoakseni on isoja eroja ihmisten välillä.

Eräs tuntemani ihminen kuvasi, ettei hän tuntenut paljon mitään äitinsä kuollessa. Hänen kuvauksensa lapsuudestaan on, että hänen äitinsä kontrollointi, määräily, vallankäyttö esim. ruokailun yhteydessä jotenkin tappoi hänen tunne-elämänsä, ja siksi hän ei oikein tiedä, mitä hän oikein tuntee. Ei tunnista tunteitaan, koska lapsena ne omat tunteet piti tappaa, niitä omia tunteita ei saanut olla olemassa äidin mielestä.

Vaikuttaa tutulta. Jos kokee vanhemman olevan vanginvartija ja itsensä olevan vanki, ei kai vartijan kuolema kovin paljon sureta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 08, 2022, 02:13:10
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 05, 2022, 11:55:59
Itse olen surrut vanhempiani. Ja silti en mielelläni mene heidän haudalleen.
Ei ole välittämisen puutetta, mutta muistot ja historia säilyvät omanlaisina. Minulla on tavaraa heiltä jälkeläisilleni, haluan jatkaa perinnettä, jota itse sain.
Hauta on joillekin tärkeä, minulle symboli. Hyvät muistot ovat tärkeämpiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 08, 2022, 11:37:39
Nyt oli tekemisen puute ja ulkona kohtuullisen hyvä sää, joten lähdin kävelylenkille. Tällä kertaa oli ihan asiaakin, sillä kävin kellottamassa reitin käyttämäni terveysaseman uuteen sijaintiin. Olisi ikävää, jos seuraavalla kerralla käydessäni joutuisin sitä enemmänkin etsimään ja loppumatkasta tulisi hoppu tai pahimmassa tapauksessa jopa myöhästyisin. En tunne radan tuota puolta kovin hyvin ja siksi piti tehdä varmistusreissu. Paikka löytyikin yllättävän hyvin ja siitä jatkoin edelleen Lidliin ja sieltä kotiin.

Matkalla jalkojen alla oli kaikkea mahdollista. Yhdessä kadun ylityksessä joutui miettimään, mistä uskaltaa loikata, jotta ei jalkineet suotta kastu. Suuri osa matkasta oli kovaa muhkuraista jäätä hiekalla tai ilman. Askelen alla ei ollut suurtakaan eroa. Monessa risteyksessä ihmettelin, jotta mitenhän aurausta tehnyt oli ajatellut lastenrattaiden kanssa selvittävän, kun kinos oli niin pahasti kasattu ilmeisesti poisvientiä odottamaan. Ei kai sitä muuten olisi kasattu juuri siihen, mistä jalankulkijat ylittävät ajotien. Tai mistäpä senkään tietää.

Ei voi sanoa, että kävelylenkki mikään nautinto olisi ollut, kun kaiken aikaa joutui pitämään silmällä, mihin seuraavan askelen laittaa, jotta pysyy varmasti pystyssä. Ei kyllä kertaakaan kitkat lipsuneet, mutta jos valppaus olisi herpaantunut, niin ehkä silloin olisi voinut jotain käydä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 10, 2022, 10:50:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 10, 2022, 10:15:59
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/tulonhankkimismenot/

Ilman muuta sitä kannattaa ainakin yrittää vähentää verotuksessa ja tietysti myös työhuonevähennystä kannattaa vaatia. Työhuonevähennyksen voi saada, vaikka ei kokonaista huonetta ole pyhitetty työnteolle ja vaikka ei olisikin jatkuvasti etänä (kuitenkin yli 50% työajasta etänä). Tuossa kuitenkin pitänee jonkinlainen arvio tehdä siitä, miten suuren osa ajasta tekee etänä, jolloin vähennyksen määrän saa ajan suhteessa.

Noita vähennyksiä kannattaa ilmoittaa vain, jos yhteismäärä ylittää sen automaattisesti annettavan vähennyksen määrän  (750 euroa)

Mä saan jo olikos se 900 euroa verotuksessa anteeksi, kun olen onnistunut ilmoittamaan, että teen riittävän määrän etänä (käytännössä teen 100% etänä). Ehkäpä sähköpöytä, tuoli ja tämä nopea nettiyhteys olisivat yhteensä myös yli 750 euroa (katselin että sähköpöytä ja tuoli olisivat Ikeasta hommattuina hieman yli 500 euroa, ja tämän hommaamani nopean nettiyhteyden kulut joku 26€ kuussa), että olisi kai jonkinlaiset saumat saada hiukan lisää anteeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 10, 2022, 11:15:56
^
Tulonhankkimiskulujen 750 euron ilmoittamisraja koskee kaikkia tulonhankkimiskuluja yhteensä (pl jäsenmaksut, jotka saa aina vähentää kokonaan). Eli sinun tapauksessasi, kun saat jo tuon työhuonevähennyksen, niin kaikki muut hankinnat voi vähentää määrästä riippumatta sen lisäksi. Nettiyhteyttä voit myös yrittää täysimääräisenä, kun varmaan puhelimessa on mobiililiittymä, jonka voit sanoa olevan yksityiskäytössä ja tuo kiinteä ja nopea on työtä varten hankittu.

Tosin nuo summat on niin pieniä, että tuskin niitä edes perään kysellään, ellei arvonnassa satu huono onni :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - helmikuu 10, 2022, 19:19:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 10, 2022, 10:50:42
Mä saan jo olikos se 900 euroa verotuksessa anteeksi, kun olen onnistunut ilmoittamaan, että teen riittävän määrän etänä (käytännössä teen 100% etänä).

Kaavamainen työhuonevähennys on vuoden 2021 verotuksessa 920 €. Jos merkkaat sen, et voi vähentää työhön hankittuja kalusteita. Eli pitää laskea kumpi on isompi summa. Nettiyhteydestä voi tosiaan vähentää 50 % tai 100 % riippuen siitä käyttääkö sitä muuhunkin kuin työhön.

Nämä kannattaa tarkistaa suoraan verottajan ohjeista, ne ovat jopa suhteellisen selkeät.

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/tulot-ja-vahennykset/et%C3%A4ty%C3%B6-ja-v%C3%A4hennykset/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 10, 2022, 19:33:36
^
Nuo on sellaista nippelitietoa, jota välttämättä ei tarvitse tietää. Kyllä minä laittaisin ergonomisen työpöydän ja -tuolin hankinnan ilman muuta vähennyksiin ja sen, olisinko niihin oikeutettu, jättäisin verottajan päänsäryksi. Tuossa ei ole mitään vaaraa edes sen suhteen, että jäisi kiinni "huijausyrityksestä", sillä tavis voi ihan hyvin ymmärtää ohjeen väärin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 12, 2022, 11:15:52
Olen tullut siihen tulokseen, että valtionpäämiehen asunnon koko korreloi jäljellä olevan hallintakauden pituuteen käänteisesti. Mitä isompi mökki, sitä lyhyempi aika jäljellä.

Raja taitaa olla lämmitetyn pohjapinta-alan kohdalla noin 10 000 neliömetriä, eli yksi hehtaari. Isommat kuin hehtaarin asuintilat eivät yleensä ehdi edes valmistua kokonaan ennenkuin lyhtytolppakiikku kutsuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 14, 2022, 11:55:02
Suomen oikeusprosesseissa kirjallisuus on noussut paljon esiin. Esim. Tytti Yliviikari ja Päivi Räsänen ovat kanniskelleet oikeuteen erilaisia teoksia, joko henkiseksi tueksi tai elämänohjeeksi.

Onkohan kyseessä todellisuudesta irtautuminen vai miten noihin pitäisi suhtautua. Koskahan nähdään vetoavaa esiintymistä Tuntemattoman Sotilaan tai Kallekustaa Korkin seikkailujen kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 14, 2022, 12:05:51
Mitä teoksia Yliviikari vei oikeuteen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 14, 2022, 12:10:07
^Ainakin tämä:

Valtiontalouden tarkastusviraston irtisanottu pääjohtaja Tytti Yli-Viikari saapui tänään oikeuteen jälleen kirja kädessään. Tällä kertaa mukaan oli tarttunut Anne Morrow'n Gift from the Sea.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tytti-yli-viikari-saapui-oikeuteen-jalleen-kirja-mukanaan-olen-kayttanyt-lentopisteita/8313086#gs.p255kx
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 14, 2022, 12:28:15
Kiitti. Näköjään kirjoitinkin nimen väärin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 14, 2022, 16:01:29
^
No kyllä harmittaa. Oli niin hyvä katseluputki päällä ja vielä olisi voinut pari jaksoa katsoa, mutta klo 17 piti alkaa Team-paltsu. Ajattelin tunnin varata vielä valmistutumiseen ja palautella mieleen asioita. Nyt sitten tajusinkin, että paltsu onkin vasta huomenna klo 17. prkl.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 21, 2022, 09:56:09
Onpas foorumi heittänyt veivinsä. Mietin jo että pitääkö tässä katsoa uutisista että alkoiko se sota, eikä porukat jouda kommentoimaan kun pitää etsiä pommisuojaa.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 21, 2022, 10:18:50
No joo, melkoinen aamu on tässä ollut.  :-\

En ymmärrä, miksi olin ylipäätään hyväksynyt hammaslääkärin ajaksi klo 8:00. Kello siis soimaan klo 6:00, jotta ei tule aamutoimissa hoppu ja ehtii herätä kunnolla. Paitsi, että en herännyt herätyskelloon, vaan ihan muuten vain klo 6:30. En tiedä olinko taas laittanut herätyksen väärin vai enkö vain kuullut sitä. Eipä siinä kiire tullut, kun muutenkin olin ajatellut hoitaa aamutoimet vasta paluun jälkeen. Olikin melkoinen kynnys ylitettäväksi, että jätän mm. petini petaamatta ennen lähtöä. Onnistuin kuitenkin.

Olin jo lähdössä ja ulkovaatteissa, kun aloin laittaa puhelimesta musiikkia. Olen ikuisesti kirjautunut Deezeriin, jotta saan sen aina nopeasti lähtiessä soimaan. Nyt oli sitten joku onnistunut kirjaamaan ulos minut sieltä. Tämä oli kai joku Googlen temppu, sillä eilen FB ilmoitti, että kirjattiin ulos (vaikka ei FB:tä edes avannut). Nyt kun musiikkipalveluun aloin kirjautua, niin Google änkeytyi jotenkin väliin ja alkoi kysellä kirjautumistietojen tallennusta. Hermostuin ja lähdin. Matkalla kuitenkin yritin kirjautua uudelleen ja onnistuin ohittamaan Googlen kyselyt. Musiikkina alkoi tulla ihan jotain muuta, mitä olisin halunnut, joten Metallicakin piti hakea uudelleen.

Matka on paikoin niin saatanan liukas, että pelkäsin jo myöhästyväni taapertamisen vuoksi. Sain kävelytekniikan kuitenkin nopeasti kuntoon ja pääsin melkein normaalivauhtiin. Tikkuraitin pätkä meni jo hyvin, sillä hiekoittaja ajoi vähän matkan päässä edelläni. Selvästi huomasi, että matkalla oli pätkiä, jotka "ei olleet kenenkään vastuulla".

Ehdin ajoissa ja ehdin myös huokaista hetken ennen kuin oli aika mennä tarkastukseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 21, 2022, 10:21:05
Kaikki ovat varmaan vielä Mantan patsaalla örveltämässä. Lehtiartikkeleiden mukaan loppuviikosta joukkoon olisivat liittymässä Joseph Robinette ja Vladimir Vladimirovits. Eiköhän pojille jostain löydy Leijonien Karjala-mainospaidat ylle ja -tölkit kouriin, niin sulautuvat joukkoon.

Eilinen jäisillä poluilla taiteilu toi esiin taas aivan uusia lihaksia koivissa - lue takakäpälät on ihan tulessa vieläkin. No tänään on luvassa palauttavaa rauhallista tallustelua, joten huomenissa varmaan istumatyö taas onnistuu.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 21, 2022, 11:56:06
Luin jostain seuraavan kaltaisen ajatelman, joka on hyvä jakaa täällä:

- Juustossa on reikiä.
- mitä enemmän reikiä, sitä vähemmän juustoa
- mitä enemmän juustoa, sitä enemmän reikiä
- siispä: mitä enemmän juustoa, sitä vähemmän juustoa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 21, 2022, 15:31:54
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 11, 2021, 10:02:39
Mutta olisittepa nähneet, miten Kampin Trumpin asunto kävi kaupaksi! Näyttöön tuli semmoinen ryysis, että välittäjäkin ihmettelin ja kaikki tarjoukset ylittivät pyyntihinnan paitsi alakerran ikämies yritti ostaa puoleen hintaan. Itse kaupanteossa möhläsin, kun hyväksyin korkeimman tarjouksen ja lähdin saunaan varttia ennen kuin määräaika umpeutui ja joku tarjosi viime minuutilla 35 tonnia enemmän.

Tähän tuli mielenkiintoinen käänne: Prepaid-liittymästä operoinut tuntematon ilmiantaja paljasti, että tuo korkeampi tarjous olikin tehty noin 5 minuuttia ennen kuin allekirjoitin ja painuin saunaan.

Asia tarkistettiin ja sain painostettua Bo lkv:n palauttamaan 30% välityspalkkiosta. Onhan sekin vähän balsamia haavoille.

Kampin Trump asui Kalevankadulla ja siksi siellä oli aina armotonta menoa: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Armotonta_menoa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 21, 2022, 19:24:31
Hauskaa että Socrateskin käy välillä kertomassa kuulumisia. Mihinkä on muuttanut, olisi hauska kuulla.

Sitten ikävämpiä uutisia, Jonnet on polttaneet autoja.

Lainaus käyttäjältä: https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/088b4f38-4655-4da7-93e5-4b71d09aa70a?ref=ampparit:86b3Enemmän tai vähemmän täyteen lastatussa laivassa on, tai oli, osapuilleen 4 000 uutta autoa. Süddeutsche Zeitungin mukaan tarkka lukumäärä olisi 3 965. Autoista monet ovat luksusmerkkejä; esimerkiksi Porscheja on kyydissä noin 1 100. Lisäksi Felicity Aceen on lastattu ainakin Audeja ja Lamborghineja.

VW-group on tunnettu huijauksistaan, mutta ei kai ne sentään tahallaan polta laivanlastia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 21, 2022, 21:13:29
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 21, 2022, 19:24:31
Hauskaa että Socrateskin käy välillä kertomassa kuulumisia. Mihinkä on muuttanut, olisi hauska kuulla.

Asun nykyään Meilahdessa ja meneehän tämä, kun asunnossa on oma bastu :).

Meillä trumppilaisilla oli parhaimmillaan hallussa Yhdysvallat, Britannia, Brasilia ja Kamppi. Nyt on vähän suvantovaihe, mutta kyllä tästä taas noustaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 21, 2022, 22:47:33
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 21, 2022, 10:21:05
Kaikki ovat varmaan vielä Mantan patsaalla örveltämässä. Lehtiartikkeleiden mukaan loppuviikosta joukkoon olisivat liittymässä Joseph Robinette ja Vladimir Vladimirovits. Eiköhän pojille jostain löydy Leijonien Karjala-mainospaidat ylle ja -tölkit kouriin, niin sulautuvat joukkoon.

Eilinen jäisillä poluilla taiteilu toi esiin taas aivan uusia lihaksia koivissa - lue takakäpälät on ihan tulessa vieläkin. No tänään on luvassa palauttavaa rauhallista tallustelua, joten huomenissa varmaan istumatyö taas onnistuu.
Eikö Suomen eka olympiakulta lätkässä muuten ole kalsarikännin arvoinen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 22, 2022, 09:55:14
Hyvää palindromi- ja ambigrammipäivää kaikille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 22, 2022, 20:05:38
Lainaus käyttäjältä: Socrates - helmikuu 21, 2022, 15:31:54
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 11, 2021, 10:02:39
Mutta olisittepa nähneet, miten Kampin Trumpin asunto kävi kaupaksi! Näyttöön tuli semmoinen ryysis, että välittäjäkin ihmettelin ja kaikki tarjoukset ylittivät pyyntihinnan paitsi alakerran ikämies yritti ostaa puoleen hintaan. Itse kaupanteossa möhläsin, kun hyväksyin korkeimman tarjouksen ja lähdin saunaan varttia ennen kuin määräaika umpeutui ja joku tarjosi viime minuutilla 35 tonnia enemmän.

Tähän tuli mielenkiintoinen käänne: Prepaid-liittymästä operoinut tuntematon ilmiantaja paljasti, että tuo korkeampi tarjous olikin tehty noin 5 minuuttia ennen kuin allekirjoitin ja painuin saunaan.

Asia tarkistettiin ja sain painostettua Bo lkv:n palauttamaan 30% välityspalkkiosta. Onhan sekin vähän balsamia haavoille.

Kampin Trump asui Kalevankadulla ja siksi siellä oli aina armotonta menoa: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Armotonta_menoa
Olipa törkeää toimintaa kiinteistövälittäjältä. Hyvä, että sait alennusta palkkiosta, mutta oman oikeustajuni mukaan noin törkeästä välittäjän virheestä olisi hänen pitänyt korvata sinulle 35 000 €, koska aiheutti sinulle sen suuruisen tappion menettelyllään.

Asianajajien toiminnasta ja kehnosta työnlaadusta voi kannella Asianajajaliittoon. Onkohan kiinteistövälittäjillä jokin vastaava instanssi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 23, 2022, 10:19:35
                    ^
Se on nyt soviteltu eikä enää voi vatvoa, vaikka toki harmittaa välillä.

Bo lkv:n välittäjät ja pomot on hienoja naisia, niin en voinut niille edes rähjätä, vaikka rähjäämistä rakastankin. Mutta rähjäsin senkin edestä aiemmin töpeksineille isännöitsijä- ja suunnittelutoimistoille >:(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 23, 2022, 23:39:55
Fiiliksistä pääpiirteittäin. (https://i.redd.it/xpuzuudqokj81.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 26, 2022, 09:02:23
Huh! Onpahan ollut viikko. Enkä tarkoita maailmanpoliittista tragediaa. Pienen ihmisen murehtimiset eivät auta isoissa kuvioissa. Mietteitä niistä jutuista noihin toisiin ketjuihin, jos ehtii.

Kiirettä on riittänyt ihan tarpeeksi työ- ja siviilielämässä. Töissä puolet tiimistä oli saikulla. Kuitenkin selvittiin suurin piirtein kunnialla ja eilen ehti jo iltapäivällä hieman huokaista. Privaattipuolella taasen oli pari erityistapahtumaa, jotka itse asiassa menivät ihan loistavasti. Kaikesta hopusta huolimatta hyvä viikko. :)

Vielä yksi pikku korjaustoimenpide, niin voi siirtyä sohvaperunaksi viikonlopun ajaksi. Kevyttä liikuntaa unohtamatta, kun on niin hieno ilmakin. Pari laskiaispullaakin saattaa painua outokummun syvyyksiin.  :D

Muoks. Korjattu Urogalluksen bongaama teknologian aiheuttama ylimääräinen hauskuus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 26, 2022, 09:07:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 26, 2022, 09:02:23
Kaikesta homoista huolimatta hyvä viikko. :)

Olikohan tämä typo?

Ei tarvitse selventää jos et halua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 26, 2022, 09:29:13
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 26, 2022, 09:07:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 26, 2022, 09:02:23
Kaikesta homoista huolimatta hyvä viikko. :)

Olikohan tämä typo?

Ei tarvitse selventää jos et halua.

Heh! Tabletin tekstin korjaus näköjään teki taas tepposet. Pari muuta korjausta sain kiinni, mutta tuo meni ohi silmien. Tiettävästi homot eivät ainakaan suoraan vaikuttaneet viikkoon.

Kiitos huomiosta. Täytynee fiksata.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 26, 2022, 11:59:52
^
Hiki tuli kauppareissulla, kun koko matkan mennen tullen sai varoa kompuroimasta.

Olisi todella hieno ilma, jos a) aurinko paistaisi joltain muulta suunnalta. Nyt se paljastaa koko karmeudessaan sen, että en pessyt ikkunoita ja parvekelaseja syksyllä ja b) jos tieto olisi siinä kunnossa, että niitä pitkin voisi reippaasti kulkea ilman turvavarusteita (kypärä, tyynyt, polvi- ja kyynärpääsuojat jne).

Tosiaan ainakin täällä omilla kotinurkilla on eilinen vesiloska jäätynyt kupruiksi, ettei edes tukeva hiekotus auttaisi mitään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 26, 2022, 12:09:33
Ukrainan sodan alkaminen järkytti, raivostutti ja ahdisti. Jotain haluaisi tehdä auttaakseen. Jotain paljon enemmän kuin Ukrainan lipun lisääminen Facebook-profiiliin. Putin vaikuttaa ihan hullulta. Toivottavasti saavat syrjäytettyä hänet, ja toivottavasti tulevat järkiinsä venäläiset.

Seinänaapurini kuolema kirpaisi myös. Korona-aikana ei olla paljon höpötelty, varsinkaan rapussa, niin kuin ennen. Melkein ikätoveri, ja hyväkuntoinen mimmi oli. Mietin, onkohan hän maannut yksinään kauankin saatuaan aivohalvauksen tuossa seinän takana, ja olisinko jotenkin voinut auttaa. Toivottavasti loppu tuli nopeasti, eikä tarvinnut kitua. Mietin myös tätä taloa, ja tätä omaa asuntoani, että onkohan tässä kuollut se ensimmäinen asunnon asukas. Aivan järjettömiä ajatuksia, kun eihän se kuolema "tartu", varsinkaan jos ei ole kyseessä tartuntatauti. Ja mietin omaa kuolemaani, ja arvioin kuinkahan kauan tätä omaa elämääni vielä riittää.

Mietin myös, että vieläköhän tuolla olisi riittävästi lunta siihen, että lumi"pesisin" olkkarin maton. Sen päällä on kyllä niin paljon kamaa, että se onkin isompi homma, se, että saa sen ensin esiin ja pölyimuroitua, ja sitten vielä lumessa telminnän jälkeen tampattua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 26, 2022, 12:20:54
^^
Jännä, miten tuo ajatus "asunnossa on kuollut joku" voi olla aika kammottava. Taannoinhan kerroin (https://kantapaikka.net/index.php/topic,36.msg1728.html#msg1728) tapauksesta naapurirapussa, jossa vainaja oli ehtinyt olla muutaman viikon asunnossaan, ennen kuin naapurit havahtuivat hajuun. Asuntohan jouduttiin raapimaan ihan betonille asti ja ionisoimaan, vai mitä se nyt oli, millä ne rakenteisiin jääneet hajut saatiin pois. Sen jälkeen se rakennettiin kokonaan uudelleen.

Remontin lopputarkastuksen yhteydessä jouduin käymään tuossa asunnossa ja kyllä tuntui kynnys korkealta astua asuntoon sisään ja aika äkkiä sieltä halusin pois. Näin siitäkin huolimatta, että pieni yksiö oli mitä parhaimmin remontoitu eikä siinä mitään enää ollut havaittavissa tapahtuneesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - helmikuu 26, 2022, 21:29:00
Kevätaurinko paistoi, joten piti päästä kävelylle, mutta kaupunkikävely Töölössä ja keskustassa noin viikko sitten osoitti, että kadut ovat inhottavan jäisiä ja huonosti huollettuja lähes koko kaupungissa. Röpöjäällä töpöttely rasittaa hermoja niin ettei mistään ulkoilun nautinnosta voi puhua. Halusin noutaa kirjan Pasilan kirjastosta. Asiaa mietittyäni päädyin tulokseen, että Teollisuuskatu saattaisi olla yksi niitä harvoja paikkoja Helsingissä, joka voi olla hyvin hoidettu jo tähän aikaan vuodesta. Oli siis mahdollisuus hyötyliikuntaan kunhan ensin hankkiutuisi Sörnäisiin. Jos katu olisi jäinen, voisi hypätä bussiin ja luopua kävelyideasta. Katu osoittautui kuivaksi melkein koko matkalta Pasilaan, mutta vain aurinkoiselta puoleltaan. Oli helpotus voida kävellä rennosti kuivalla maalla. Paluumatkalla aurinko oli jo alempana, jolloin ilmeni, että varjopaikoissa sulamisvesi alkaa heti jäätyä mustaksi jääksi. Siis jos aikoo kävellä turvallisesti kuivalla maalla pitää olla liikkeellä myös oikeaan aikaan, auringon paistaessa ja pitäessä veden sulana. Tämä vuodenaika suosii tarkkaa paikallistuntemusta, jos havittelee kävelylenkkiä ilman jäätä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 27, 2022, 09:50:26
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 22, 2022, 20:05:38
Asianajajien toiminnasta ja kehnosta työnaadusta voi kannella Asianajajaliittoon. Onkohan kiinteistövälittäjillä jokin vastaava instanssi?

Enpä tiedä, mutta eilen vielä soitti tuohtunut välittäjä, jolla,ei ole mitään osuutta asuntoni kauppaan, mutta oli syytetty tietovuotajaksi/kiristäjäksi pomonsa taholta.

Tyttäreni oli eilen selvitellyt sotkua tunnin puhelimessa välitystoimiston pomon kanssa, ovat kuulemma toistensa niskavilloissa siellä.

Hyvä rähinä tästäkin lopulta saatiin :) 8).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:29:53
Päivän urotyö on tehty. Näköjään eteisen valaisimen kolme halogeenipolttimoa kestävät vain vuoden melko vähäiselläkin käytöllä. Yksi toisensa perään ne lakkaavat syttymästä noin kuukauden tai parin sisällä. Laiskuuttani tein taas sen virheen, että odotin viimeisenkin simahtavan ennen kuin aloin vaihtaa niitä toimiviksi.

Kupujen kiertäminen irti ja kärvähtäneen polttimon poistaminen käy vielä sujuvasti, kun siinä ei tarvitse katseella seurata tekemisiään. Mutta uuden polttimon kiinnitys olikin jännää, varsinkin sen ensimmäisen, kun en ollut varma, oliko katkaisija on vai off -asennossa. Vaarana oli, että tuupatessani polttimon paikalleen, siihen leimahtaa valo ja minä säikähdän ja pomppaan ilmaan. Seisoin nimittäin keittiörappusella ja sillä holtiton pomppinen ei ole kovinkaan turvallista. Tällä kertaa onni oli myötä ja ei tarvinnut pomppia. Kun kaikki kolme oli tökitty paikalleen, testasin vielä, että niihin myös valo syttyi ennen kuin kiertelin kuvut paikoilleen.

Vielä olisi keittiössä sama homma. Siellä on valaisimen toinen polttimo kärvähtänyt ja toinen vilkkuu epämääräisesti, joten sekin pitäisi selvittää, mikä sitä vaivaa. Olen koko talven keittiössä käyttänyt vain työpöydän loisteputkia ilman yleisvalaisinta ja pianhan on jo niin valoisaa, että etelänpuolella oleva keittiö ei valaisinta tarvi lainkaan. Tuossa saattaa olla koko valaisin jo vanha ja hapettunut tmv., joten pitänee vaivata nuoremman sukupolven kaveripiiriä tutkimaan, onko se kunnossa vai uusimisen tarpeessa.

No pienet on murheet vielä, jos lampunvaihdosta vuosittain pitää kitistä. :)

Lisään vielä tuosta on/off -ongelmasta, ennen kuin joku keksii sanoa uusavuttomaksi. Eteisen kummassakin päädyssä on valokatkaisija ja sitä kääntämällä toiseen asentoon valo sammuu tai syttyy riippumatta siitä, missä asennossa kytkin on ennen kääntämistä. Katkaisimen asento ei kerro onko valo päällä vai ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 27, 2022, 12:31:44
Lainaus käyttäjältä: Socrates - helmikuu 27, 2022, 09:50:26
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 22, 2022, 20:05:38
Asianajajien toiminnasta ja kehnosta työnaadusta voi kannella Asianajajaliittoon. Onkohan kiinteistövälittäjillä jokin vastaava instanssi?

Enpä tiedä, mutta eilen vielä soitti tuohtunut välittäjä, jolla,ei ole mitään osuutta asuntoni kauppaan, mutta oli syytetty tietovuotajaksi/kiristäjäksi pomonsa taholta.

Tyttäreni oli eilen selvitellyt sotkua tunnin puhelimessa välitystoimiston pomon kanssa, ovat kuulemma toistensa niskavilloissa siellä.

Hyvä rähinä tästäkin lopulta saatiin :) 8).

En kiellä enkä kehoita, mutta jätän tämän vain tähän:
Riitatapauksien ratkaisuja ja oikeuskäytäntöä (https://kiinteistonvalitysala.fi/hyva-valitystapa/ratkaisu-asuntokauppariita/)
Lainaa
Kuluttajariitalautakunta ja tuomioistuimet
Jos asiaa ei saada ratkaistua neuvottelulla, sen voi saattaa kuluttajariitalautakunnan www.kuluttajariita.fi tai tuomioistuimen www.oikeus.fi ratkaistavaksi. Jos riita-asian haluaa viedä kuluttajariitalautakuntaan, on ensin oltava yhteydessä kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan.

Välitysliikkeiden valvonta
Välitysliikkeiden toimintaa valvoo Aluehallintovirasto (AVI). AVI mm. käsittelee liikkeiden toiminnasta tehtyjä ilmoituksia ja tekee valvontakäyntejä liikkeisiin. AVI:n sivuilta löytyy myös välitysliikerekisteri https://vasa.avi.fi/ .

AVI:lle voi tehdä ilmoituksen välitysliikkeen epäillystä virheellisestä toiminnasta. AVI voi määrätä laiminlyöntien johdosta välitysliikkeelle hallinnollisen seuraamuksen (varoitus tai määräaikainen toimintakielto).
(Käräjöinnissä on omat riskinsäkin, voi joutua maksumieheksi, vaikka itse olisi syytön. Mutta jos kiinteistövälitysfirma ei noudata hyvää välitystapaa, on kyllä syytä sen vähintään saada AVI:n varoitus, jotta muut asiakkaat eivät kärsisi samanmoisia tappioita.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 27, 2022, 12:36:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:29:53
Kupujen kiertäminen irti ja kärvähtäneen polttimon poistaminen käy vielä sujuvasti, kun siinä ei tarvitse katseella seurata tekemisiään. Mutta uuden polttimon kiinnitys olikin jännää, varsinkin sen ensimmäisen, kun en ollut varma, oliko katkaisija on vai off -asennossa. Vaarana oli, että tuupatessani polttimon paikalleen, siihen leimahtaa valo ja minä säikähdän ja pomppaan ilmaan. Seisoin nimittäin keittiörappusella ja sillä holtiton pomppinen ei ole kovinkaan turvallista.

Kannattaa laittaa pääkytkimestä sähköt kokonaan pois siksi aikaa. Itse kerran väsyneenä epähuomiossa tökkäsin sormen jalkalampun lampunpesään ja sain säkärin. Olisi pitänyt edes irrottaa jalkalamppu seinäpistokkeesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:43:01
^
No niinpä tietysti. Ajatus ei kyllä ollut kirkkaimmillaan, sillä pari tuntia aikaisemmin oli alkanut vimmattu pärskiminen ja toinen silmäkin alkoi vuotaa. Ihmettelin kovasti, että mistä olisin voinut minkään tartunnan saada, kun ei ole oikein ketään tavannut. Paitsi olihan nyt juuri yökylässä pari nuorta miestä, mutta heidän tuottama mahdollinen altistuminen ei noin nopeasti olisi tuottanut oireita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 27, 2022, 12:49:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:29:53
Päivän urotyö on tehty.

Sama täällä. Laitoin Unicefin Ukraina-keräykseen rahaa. Ja leikkasin kynnet. Ja tyhjäsin tiskikoneen. Mihinkähän tämä päivä vielä päättyy, rakennan omakotitalon? Jäin kuitenkin luuppiin katsomaan CNN:n Ukraina-uutisointivideoita, ne alkavat automaagisesti, kun edellinen video loppuuu. Pitäisi lähteä kävelylle tai jotain, jotta katkaisisi murehtimisen.

Eräs ystäväni linkkasi Ukrainan puolustusvoimille aloitetun rahankeräyksen linkin FB:ssa, mutta näköjään se sivu on nurin. En tiedä, oliko oikeasti virallinen sivu, vai olivatko venäläishakkerit tai monet avuntarjoajat kaataneet sen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 27, 2022, 12:52:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:43:01
^
No niinpä tietysti. Ajatus ei kyllä ollut kirkkaimmillaan, sillä pari tuntia aikaisemmin oli alkanut vimmattu pärskiminen ja toinen silmäkin alkoi vuotaa. Ihmettelin kovasti, että mistä olisin voinut minkään tartunnan saada, kun ei ole oikein ketään tavannut. Paitsi olihan nyt juuri yökylässä pari nuorta miestä, mutta heidän tuottama mahdollinen altistuminen ei noin nopeasti olisi tuottanut oireita.

Väsyneenä törttöilee itse kukin. Toivottavasti ei ole koronaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2022, 13:18:20
^
Tuskin on koronaa, kun altistumisesta on jo kuukausi. Ihmettelen vain, että mistä olisin tavallisenkaan flunssan tartuntaa saada, kun kaupassa on aina maski käytössä ja hyvin näyttää muutkin edelleen käyttävän.

Pikemminkin olen alkanut epäillä, että olisi jotain allergiaa, kun lähes joka vuodella on näihin aikoihin FB:n muistoissa kitinää siitä, että flunssa alkoi. Monesti on ollut samoihin aikoihin mainintaa aurinkoisista päivistä. Tukkoisuus yleensä kestää koko kevään ja jopa alkukesälle vähän riippuen siitä missä asennossa tähdet kulloinkin on. Nyt otin heti nenän tukkoisuutta lievittää lääkitystä, jotta ei mene poskionteloihin. Oireet lievenivät parissa tunnissa ja silmäkään ei enää vuoda ollenkaan. Luulenpa, että huomenna tämäkin taudin alku on jo unohtunut :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - helmikuu 27, 2022, 14:22:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:29:53
Lisään vielä tuosta on/off -ongelmasta, ennen kuin joku keksii sanoa uusavuttomaksi. Eteisen kummassakin päädyssä on valokatkaisija ja sitä kääntämällä toiseen asentoon valo sammuu tai syttyy riippumatta siitä, missä asennossa kytkin on ennen kääntämistä. Katkaisimen asento ei kerro onko valo päällä vai ei.

Menee vähän turhaksi vatvomiseksi, mutta olettaisin että molempien kytkimien asennon tarkistamalla pystyisi silti selvittämään, onko valo päällä.

Minun asunnossani kytkimet ovat päällä, kun yläosa on painettuna alas. Kahdella kytkimellä toimiva parven valaisin taas saa virtaa, kun sen kytkimet ovat keskenään eri asennoissa.

Tuo on kai se tavallisin asennustapa. Vaikka asennus olisi tehty eri logiikalla, silti kahden kytkimen valaisin on päällä joko kytkimien ollessa eri asennoissa tai kytkimien ollessa samassa asennossa.

Aina on kuitenkin mahdollista että kytkennöissä on käytetty ties mitä kikkakolmosia, kun on haluttu vain saada jokin toimimaan. Silloin mikään katkaisijan asento ei enää takaa virrattomuutta.

Kertsin ehdotus pääkytkimen käytöstä on siinä mielessä järkevä, että silloin vahingon mahdollisuutta ei jää.

Etäluettavat sähkömittarit kuitenkin mutkistavat asiaa sikäli, että pääkytkin saattaa katkaista myös yhteyden mittarin ja sähköyhtiön välillä.

Periaatteessa turvallisesti virran voi katkaista poistamalla kyseisen sulakkeen (tai jos on automaattisulake, kääntämällä sen katkaisijaa).

Silloin kun asukas haluaa katkaista koko kohteen virrankäytön kokonaan, siihen voi käyttää etäluettavan mittarin katkaisijaa pääkytkimen sijaan.

Sähkötöiden aikana käytetään kuitenkin joko pääkytkintä tai sulaketta.

Tämän takia ehkä ensisijainen tai helpoin olisi lamppua vaihtaessa katkaista sähkö poistamalla kyseinen sulake tai avaamalla automaattisulakkeen johdonsuojakatkaisija.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 27, 2022, 16:12:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 26, 2022, 09:29:13
Lainaus käyttäjältä: urogallus - helmikuu 26, 2022, 09:07:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 26, 2022, 09:02:23
Kaikesta homoista huolimatta hyvä viikko. :)

Olikohan tämä typo?

Ei tarvitse selventää jos et halua.

Heh! Tabletin tekstin korjaus näköjään teki taas tepposet. Pari muuta korjausta sain kiinni, mutta tuo meni ohi silmien. Tiettävästi homot eivät ainakaan suoraan vaikuttaneet viikkoon.

Kiitos huomiosta. Täytynee fiksata.
Tabletin tekoälyalgoritmilla on homokammo.

Nyt sohvalle siitä! UMK:ta katselemaan. :)

PS. Tuosta jakamastani videosta tulikin mieleeni että olisiko jollain antaa Putinin sähköpostiosoitetta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2022, 18:28:19
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - helmikuu 27, 2022, 14:22:54
Menee vähän turhaksi vatvomiseksi, mutta olettaisin että molempien kytkimien asennon tarkistamalla pystyisi silti selvittämään, onko valo päällä.
Minun asunnossani kytkimet ovat päällä, kun yläosa on painettuna alas. Kahdella kytkimellä toimiva parven valaisin taas saa virtaa, kun sen kytkimet ovat keskenään eri asennoissa.

Ei pysty. Voivat olla samassa asennossa tai eri asennoissa valon palaessa samoin kuin ollessa sammutettuna.
Katkaisijat ovat noin kolmen metrin päässä toisistaan ja ajatuksena on, että ulos lähtiessä ulko-oven vierestä voi valon sammuttaa lähtiessään tarvitsematta kävellä eteisen toiseen päähän sammuttamaan. Vastaavasti valon voi sytyttää eteisen huoneen puoleisesta päädystä tarvitsematta kävellä ulko-ovelle asti. Tai kotiin tullessa voi ulko-ovelta napsauttaa valon ja sammuttaa taas siitä toisesta.

Eli asennosta riippumatta kumpikin katkaisin aiheuttaa valaistuksen muutoksen, kun katkaisinta käyttää.

LainaaEtäluettavat sähkömittarit kuitenkin mutkistavat asiaa sikäli, että pääkytkin saattaa katkaista myös yhteyden mittarin ja sähköyhtiön välillä. 

Huoneiston sulaketaulussa on huoneiston pääkytkin, joka katkoo sähköt vain huoneistossa. Taloyhtiön sähköpääkeskuksessa on ne mittaritaulut. Eli huoneiston pääkytkin ei vaikuta sähkölaitosyhteyteen.

Kyllä tuossa oli ihan omaa ajattelemattomuutta, etten katkaissut sähköä. Varmaan osansa asiassa oli siinä, että minulla oli lounas lämpiämässä samalla, kun joutessani ajattelin hoitaa tuon homman pois.

Osa valaisimistani on vielä vanhanaikaisia niin, että ne kiinnitetään sokeripalaan. Tämän sentään ymmärrän aina tehdä niin, että irrotan sen huoneen sulakkeen, jossa olen sokeripalaa ronkkimassa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - helmikuu 27, 2022, 19:01:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:29:53
Lisään vielä tuosta on/off -ongelmasta, ennen kuin joku keksii sanoa uusavuttomaksi. Eteisen kummassakin päädyssä on valokatkaisija ja sitä kääntämällä toiseen asentoon valo sammuu tai syttyy riippumatta siitä, missä asennossa kytkin on ennen kääntämistä. Katkaisimen asento ei kerro onko valo päällä vai ei.

Tuossa ns. porrasvalokytkennässä (portaan valo voidaan kytkeä ala- tai yläkerran katkaisijasta)) kun virta kytketään kahden katkaisijan välillä kulkevista kahdesta johdosta samaan niin virta kulkee ja kun eri johtoihin niin ei kulje. Kyllä voi katsoa, onko kahden katkaisijan oltava samassa vai eri asennossa että saadaan valoa.

Jos kumman tahansa katkaisijan asentoa vaihtamalla syttyy/sammuu, niin kylla se säilyy onko valo katkaisijoiden samassa vai eri asennossa. Kummassa, se riippuu miten kytketty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 27, 2022, 19:02:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:29:53Eteisen kummassakin päädyssä on valokatkaisija ja sitä kääntämällä toiseen asentoon valo sammuu tai syttyy riippumatta siitä, missä asennossa kytkin on ennen kääntämistä. Katkaisimen asento ei kerro onko valo päällä vai ei.

Kyseessä on tämä tapaus:  https://www.youtube.com/watch?v=rLN67hEzDQE  eli https://www.youtube.com/watch?v=yAc06Fikq6U

Haastavampi tapaus, jos on useita vaihtokytkimiä ja ristikytkimiä:  https://www.youtube.com/watch?v=PKS13vP4_Jo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 27, 2022, 20:26:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:43:01
^
No niinpä tietysti. Ajatus ei kyllä ollut kirkkaimmillaan, sillä pari tuntia aikaisemmin oli alkanut vimmattu pärskiminen ja toinen silmäkin alkoi vuotaa. Ihmettelin kovasti, että mistä olisin voinut minkään tartunnan saada, kun ei ole oikein ketään tavannut. Paitsi olihan nyt juuri yökylässä pari nuorta miestä, mutta heidän tuottama mahdollinen altistuminen ei noin nopeasti olisi tuottanut oireita.

Korona ilmeisesti voi aiheuttaa pikku pikku ylläreitä pitkänkin aikaa varsinaisen sairastamisen päälle. Ehkä sinulla olikin tartunta jo ammoin, mutta täysin oireettomana. Mutta nyt jälkikäteen paukkaa sitten kaikenlaista.

Minullahan oli tässä joku ihmeellinen parin päivän aivastelu- ja limaisuusepisodi juuri taannoin, vaikka siitä on jo 2 vk kun sain ne oireet joista epäilin että olisivat koronaa (antihistamiini ei auttanut). Vatsakin pamahti kuralle viime yönä, vaikka tapoihini ei ole kuulunut olla yöpaskovainen, vaikka miten pötsissä möyrisi.

Toisaalta ulkomailta on saattanut jo tulla allergeeneja, lepän siitepölyä ja jotain pähkinäpuskamoskaa. (Itse olen allerginen lepälle, muunmuassa.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 28, 2022, 02:03:16
Seurantapäivä oli pitkä ja raskas, myös tapahtumiltaan. Nyt on pakko mennä nukkumaan, vaikka yön aikana voi tapahtua ja tapahtuukin paljon. Aamulla saattaa tietää taas itsekin hyvin, miksi jotkut inhoavat maanantaita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 03, 2022, 01:19:16
Aika rankkaa uutisointia ollut tänään. Hyvin monet asiat ovat liikahtaneet huonoon suuntaan. Aivan kuin Putte olisi avannut jonkun Pandoran lippaan ja sieltä on pöllähtänyt sellaista ummehtunutta ja väkivaltaista mieltä kaikkialle.

Ihmisille on tullut sotapsykoosi. Tuntuu, että ympäri nettiä monet kommentoijat ovat sekoittaneet päänsä jollain aineella. Naamiot ovat pudonneet, monessakin paikkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 03, 2022, 16:12:33
On oikeastaan masentavaa seurata, kuinka paha näyttää voittavan maailmassa niin kuin nyt on käymässä Ukrainan kohdalla. Tämä ei ole ensimmäinen kerta.

Kun Neuvostoliitto aikoinaan vei Suomelta väkivalloin Karjalan ja oli viemässä koko maata, ei kai silloinkaan hyvä voittanut. Kun Kiina liitti itseensä Tiibetin, voittiko silloinkaan hyvä.

Paha joutuu joskus luopumaan jostakin, mutta sillä on ikävä tapa yrittää saada uudelleen se, minkä se on menettänyt.

Nyt meneillään oleva konflikti tulee olemaan Putinin voitto. Häntä juhlitaan sankarina. Ukrainan sotilaat ja presidentti, joita nyt pidetään hetkellisesti sankareina, tulevat olemaan hylkiöitä tai kuolleita.

Palvotusta sankarudesta on hyvin lyhyt matka unohdukseen ja kurjuuteen.

Suomessa taistelleet virolaiset vapaaehtoiset siirtyivät elokuussa 1944 puolustamaan omaa kotimaataan Viroa. Heidät otettiin vastaan isänmaallisia lauluja laulaen ja kukkia ojentaen. He olivat hetken aikaa kansan silmissä vapauttajia - niin kuin Ukrainan sotilaat juuri nyt. Muutaman kuukauden kuluttua sankareista oli tullut vankileireillä viruvia rikollisia maanpettureita ja natsien kätyreitä.

Kun komento vaihtuu, kunnian miehistä tulee uuden järjestyksen silmissä konnia, ja rikollisista maanpettureista tulee sankareita. Historia kirjoitetaan uusiksi. Sen kirjoittaa aina voittaja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - maaliskuu 03, 2022, 16:40:22
Joskus kun katsoo uutisia, niin tulee ajatelleeksi, että mitenkähän pysyviä niiden rakenteet ovat? Meinaan jos Putin esimerkiksi todella paiskaisi ydinaseella, mitä mahdollisuutta kaverinsa Lavrov jatkuvasti pohjustaa, niin kerrottaisiinkohan välittömien tuhojen raportoinnin jälkeen edelleen päivän tärkeimmät urheilu-uutiset?

"Hyvää iltaa. Venäjä on tehnyt ydinaseiskun Kiovaan. Yli miljoonan ihmisen pelätään kuolleen. Isku on tuomittu maailmalla yksimielisesti. Myös presidentti Niinistö ja pääministeri Marin ovat korostaneet, että Suomi ei missään oloissa hyväksy ydinaseiden käyttöä kriisien ratkaisukeinona. Valdemar Kärkkönen on juossut kauden kotimaisen kärkiajan 60 metrillä Kuortaneen hallikisoissa."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 03, 2022, 16:58:27
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 03, 2022, 16:12:33
On oikeastaan masentavaa seurata, kuinka paha näyttää voittavan maailmassa niin kuin nyt on käymässä Ukrainan kohdalla. Tämä ei ole ensimmäinen kerta.

Kun Neuvostoliitto aikoinaan vei Suomelta väkivalloin Karjalan ja oli viemässä koko maata, ei kai silloinkaan hyvä voittanut. Kun Kiina liitti itseensä Tiibetin, voittiko silloinkaan hyvä.

Paha joutuu joskus luopumaan jostakin, mutta sillä on ikävä tapa yrittää saada uudelleen se, minkä se on menettänyt.

Nyt meneillään oleva konflikti tulee olemaan Putinin voitto. Häntä juhlitaan sankarina. Ukrainan sotilaat ja presidentti, joita nyt pidetään hetkellisesti sankareina, tulevat olemaan hylkiöitä tai kuolleita.

Palvotusta sankarudesta on hyvin lyhyt matka unohdukseen ja kurjuuteen.

Suomessa taistelleet virolaiset vapaaehtoiset siirtyivät elokuussa 1944 puolustamaan omaa kotimaataan Viroa. Heidät otettiin vastaan isänmaallisia lauluja laulaen ja kukkia ojentaen. He olivat hetken aikaa kansan silmissä vapauttajia - niin kuin Ukrainan sotilaat juuri nyt. Muutaman kuukauden kuluttua sankareista oli tullut vankileireillä viruvia rikollisia maanpettureita ja natsien kätyreitä.

Kun komento vaihtuu, kunnian miehistä tulee uuden järjestyksen silmissä konnia, ja rikollisista maanpettureista tulee sankareita. Historia kirjoitetaan uusiksi. Sen kirjoittaa aina voittaja.

Paha voittaa aina- niinhän on tapahtunut joka puolella maailmaa kautta aikojen- tosin iso kirja väittää, että hyvyys palkitaan, mutta silloinkin hyvyys on pahan talutusnuorassa, kuten siunaamassa vainajia onnellisempaan paikkaan manalan liekittömälle puolelle.
Tosin ei ehkä ole tarpeeksi hyvää ihmistä vielä löytynyt joka sen paikan ansaitsisi.

Hyvyys olisi tietenkin hyvä, miksei, mutta nykyiset hyvät ovat tulevaisuuden pahoja, eivätkä hyvät voi voittaa pahaa, koska hyvillä ei ole sellaisia keinoja käytössään mikä pahan nujertaisi- vain riittävän paha, voi voitta pahan- eli vielä pahempi paha- Tilanteet tietenkin elävät ja paha kasvaa niiden mukana kuten toisessa maailmansodassakin täytyi tapahtua- siviilien laajat tuhot japanissa ja saksassa vasta käänsivät tilanteet- hyvän "pahan voitoksi. Tämä oli vain lyhyt katsaus- hyvyyteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 03, 2022, 17:05:02
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 27, 2022, 20:26:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 27, 2022, 12:43:01
^
No niinpä tietysti. Ajatus ei kyllä ollut kirkkaimmillaan, sillä pari tuntia aikaisemmin oli alkanut vimmattu pärskiminen ja toinen silmäkin alkoi vuotaa. Ihmettelin kovasti, että mistä olisin voinut minkään tartunnan saada, kun ei ole oikein ketään tavannut. Paitsi olihan nyt juuri yökylässä pari nuorta miestä, mutta heidän tuottama mahdollinen altistuminen ei noin nopeasti olisi tuottanut oireita.

Korona ilmeisesti voi aiheuttaa pikku pikku ylläreitä pitkänkin aikaa varsinaisen sairastamisen päälle. Ehkä sinulla olikin tartunta jo ammoin, mutta täysin oireettomana. Mutta nyt jälkikäteen paukkaa sitten kaikenlaista.

Minullahan oli tässä joku ihmeellinen parin päivän aivastelu- ja limaisuusepisodi juuri taannoin, vaikka siitä on jo 2 vk kun sain ne oireet joista epäilin että olisivat koronaa (antihistamiini ei auttanut). Vatsakin pamahti kuralle viime yönä, vaikka tapoihini ei ole kuulunut olla yöpaskovainen, vaikka miten pötsissä möyrisi.

Toisaalta ulkomailta on saattanut jo tulla allergeeneja, lepän siitepölyä ja jotain pähkinäpuskamoskaa. (Itse olen allerginen lepälle, muunmuassa.)

Pähkinäpensas kukkuu (Korjaan kukkii) jo eteläsuomessa.  Mutta mahan ripulointi viittaa kyllä mahdolliseen koronaan, sen varianteissa riittää potemista ja monesti ne menevät suhteellisen pienillä oireilla ohi. Jos on lepälle allerginen, niin silloin sitä on pähkinäpensaallekin- saman sukuisia puu-pensaita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 04, 2022, 09:42:49
Harmi, olen seurannut sivusilmällä erään nuoren lahjakkaan venäläisen ohjelmointi- ja pelinkehitysopintojen edistymistä twitchissä, mutta enää sodan alkamisen jälkeen ei häntä ole twitchissä näkynyt. Normaalisti striimasi parin päivän välein.

Hän aloitti joskus kaksi, kolme vuotta sitten livestriimauksen siitä, että opettelee ohjelmoimaan, luo hahmot ja grafiikat Blenderillä ja sitten koostaa pelin Unityllä. Itsekin neuvoin häntä joskus ohjelmoinnissa. Nyt vaan vaikuttaa kauppasaarron ja taloussaarron nimissä siltä, ettei tuolla nuorella lupauksella ole tulevaisuutta alalla, jota niin paljon rakasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 04, 2022, 15:12:33
Saattaa olla, että tilaan pizzan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 04, 2022, 16:01:02
Saitte ylipuhutuksi, tilasin pizzan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 04, 2022, 16:14:10
Piikkarit oli kyllä hyvä sijoitus. Voi kävellä kurveissa täysii, eikä liukastu vaikka alla olisikin peilijäätä. Noiden kitkakenkien hyödyllisyys puolestaan tulee esille lumisilla keleillä. Jääkeleillä niissä ei ole pitoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 04, 2022, 17:12:57
Piikkkarit on pop.

Itse menin maastokengissä kauppaan tänään. Kotipiha aivan mahdoton rasti. En onneksi kaatunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 04, 2022, 17:47:46
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 04, 2022, 17:12:57
Piikkkarit on pop.

Itse menin maastokengissä kauppaan tänään. Kotipiha aivan mahdoton rasti. En onneksi kaatunut.

Varovaisesti joo pitää ottaa, jos ei ole piikkareita. Ajattelin aamulla, että menisin kauppaan, mutta aamulenkin jälkeen totesin, että en lähde kauppaan kun kaupassa asiointi piikkarein herättäisi metelinsä vuoksi liikaa huomiota ja kitkakengillä ei taas voi turvallisesti matkustaa kauppaan. Tietysti jos olisin mennyt bussipysäkille ja johonkin kauppaan kauempana, olisi matka ollut suhteellisen turvallinen kitkakengissä, mutta viitsinyt pikkuostosten vuoksi nähdä niin paljon vaivaa. Jätetään tällä kertaa kokonaan ostamatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 05, 2022, 16:04:58
Avasin juuri Sandels 4,7% oluen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 05, 2022, 19:04:04
On etuoikeus saada tutustua maailmanpolitiikkaan Laikan opastuksella. Suurin piirtein kaikkien muiden järkeilyt pystyy päättelemään siitä, mitä uutisissa sanotaan, mutta Laika osaa tuoda esille myös sen puolen asioista, miten asioihin voi suhtautua jos ei ole länsimaisen etuoikeutensa opportunistinen sinisilmäinen hölmö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 05, 2022, 21:57:03
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 05, 2022, 19:04:04
On etuoikeus saada tutustua maailmanpolitiikkaan Laikan opastuksella. Suurin piirtein kaikkien muiden järkeilyt pystyy päättelemään siitä, mitä uutisissa sanotaan, mutta Laika osaa tuoda esille myös sen puolen asioista, miten asioihin voi suhtautua jos ei ole länsimaisen etuoikeutensa opportunistinen sinisilmäinen hölmö.

Jokainen saarnaa omaa evankeliumiaan. Jos ihminen on läpeensä äärivasemmistolainen, hän valikoi ne totuudet, jotka sopivat ideologiaansa. Jos ihminen on äärioikeistolainen, hän valitsee erilaisia totuuksia. Ei kai siinä sen kummempaa.

Kriittisyys yleisesti hyväksyttyjä ja julistettuja tosiasioita kohtaan on tarpeellista. Se, että lähes kaikki ajattelevat asioista tietyllä tavalla, ei todista näkemysten olevan oikeita. Ihmisten mielipiteitä ohjaillaan.

Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa enemmistö länsimaiden ihmisistä luultavasti kokee enemmän sympatiaa Ukrainaa kuin Venäjää kohtaa. Kovin moni ei näe asiaa niin, että uhattuna oleva Venäjä puolustautuu ja on siten oikeutettu sotaansa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 06, 2022, 09:47:02
Eilen osallistuin elämäni toisen kerran mielenosoitukseen. Tällä kertaa olin Ukrainaa puolustamassa ja vastustamassa Venäjän sotaa siellä(kin).

Edellisen kerran olin mielekkäästi osoittamassa aktiivimallia vääräksi. Osallistun vain mielenosoituksiin joilla on vaikutusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 06, 2022, 15:51:42
Olen ajatellut paljon sitä suomalaista diplomaattia, joka vuosia sitten toi auton takakontissa Venäjälle siepatun pikkupojan rajan yli Suomeen. Poika on nyt suunnilleen täysi-ikäinen. Pojan äitikin palasi Suomeen ja ymmärtääkseni pojan vanhemmat saivat käytännön huoltajuusasiat toimimaan. Diplomaatti menetti uransa ulkoasiainhallinnossa. Hän tiesi niin tapahtuvan kun hän ryhtyi tekoonsa. Koulutettuna ihmisenä hän on varmasti saanut luotua uuden uran itselleen, mutta yhtä kaikki hän teki suuren henkilökohtaisen uhrauksen, jolla oli suuri vaikutus useamman ihmisen elämään. Ihan tavallisillekin ihmisille tulee toisinaan koko elämän mullistavia valintoja eteen. Valintaa tehdessä se voi vaikuttaa vähäpätöiseltä ja arkipäiväiseltä, mutta sosiaaliset tai poliittiset muutokset voivat myöhemmin tuoda valinnan uuteen valoon, jossa se näyttäytyy suurena ja dramaattisena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 06, 2022, 16:35:06
Pidin uutispaastoa perjantain iltapäivästä aina tähän iltapäivään. En totaalista, mutta radio ja tv oli pois pelistä, että sieltä ei tule jatkuvalla syötöllä tilannepäivityksiä. Oli naapurin pojat vanhempien reissun ajan kyläilemässä, joten oli oiva hetki pitää itsekin pientä taukoa.

Oli oikein viihtyisä viikonloppu siitäkin huolimatta, että alakouluikäisille joutuu jatkuvasti kokkaamaan jotain. Olin kysynyt etukäteen, että onko jotain toiveita, mutta ilmoitettiin, että ei ole. Kaikki kelpaa. Ja totisesti kelpasikin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 07, 2022, 15:19:46
Niskakipu on nyt virallisesti ohi, kun muutamaan päivään ei ole ollut mitään tuntemuksia missään. Tästä on hyvä jatkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 07, 2022, 15:30:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 06, 2022, 16:35:06
Pidin uutispaastoa perjantain iltapäivästä aina tähän iltapäivään. En totaalista, mutta radio ja tv oli pois pelistä, että sieltä ei tule jatkuvalla syötöllä tilannepäivityksiä. Oli naapurin pojat vanhempien reissun ajan kyläilemässä, joten oli oiva hetki pitää itsekin pientä taukoa.

Oli oikein viihtyisä viikonloppu siitäkin huolimatta, että alakouluikäisille joutuu jatkuvasti kokkaamaan jotain. Olin kysynyt etukäteen, että onko jotain toiveita, mutta ilmoitettiin, että ei ole. Kaikki kelpaa. Ja totisesti kelpasikin. :)

Itse olen viime päivinä alkanut uudestaan pelata shakkia netissä. Nopeita, helpohkoja pikkupelejä, niin säilyy mielenkiinto, ja kun omat taidot eivät ole häävit, niin kuitenkin välillä joutuu oikeasti ajattelemaan. Tämä on jonkinlaista lepoa sotauutisten seuraamiseen. Samaten eräs pelaamani nettipeli on, vaikka sen sanastossa vilisee kyllä armeijasanastoa siinä määrin, että se tuntuu juuri nyt vähän vastenmieliseltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 07, 2022, 15:53:57
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 07, 2022, 15:30:33
Itse olen viime päivinä alkanut uudestaan pelata shakkia netissä. Nopeita, helpohkoja pikkupelejä, niin säilyy mielenkiinto, ja kun omat taidot eivät ole häävit, niin kuitenkin välillä joutuu oikeasti ajattelemaan.

Pelaan Lichess-sivustolla anonyymejä ihmisiä vastaan niin sanottua bullet-shakkia eli molemmilla vain minuutti koko peliin. Jännä juttu, että vaikka noin nopeassa pelissä sekaan mahtuu pöhköjä siirtoja, loppuasema on yllättävän usein melko tasainen tietokoneanalyysin mukaan.

Jos haluaa kunnolla selkäänsä, niin pelaa ohjelmaa vastaan sen kovimmalla tasolla eli vahvuusluku noin 2600, suurmestaritaso. Se tulee joka puolelta päälle kuin yleinen syyttäjä ja vie hetkessä kaiken pelitilan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 07, 2022, 17:49:43
Viime aikoina olen ajatellut edesmenneitä vanhempiani, mitä he ajattelisivat maailmasta nyt, sota-ajan kokeneita ihmisiä kun olivat? Mitä he sanoisivat siitä, että omat lapset, vaikkakin jo vanhuuden kynnykselle ehtineitä, joutuvat kohtaamaan nykypäivän jännitteet ja epävarmuuden? Pitää varmaan käydä Hietaniemessä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 07, 2022, 18:09:27
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 07, 2022, 17:49:43
Viime aikoina olen ajatellut edesmenneitä vanhempiani, mitä he ajattelisivat maailmasta nyt, sota-ajan kokeneita ihmisiä kun olivat? Mitä he sanoisivat siitä, että omat lapset, vaikkakin jo vanhuuden kynnykselle ehtineitä, joutuvat kohtaamaan nykypäivän jännitteet ja epävarmuuden? Pitää varmaan käydä Hietaniemessä...

Eihän ne olisi moksiskaan. Vaarini oli sisällissodassa ja isäni toisessa maailmansodassa ja jännääkivaa kuulemma oli. Sen ajan jermut toistelivat, että sota on raakaa, mutta aina se kotiolot voittaa ja että tulis sota ja moraali laskis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 07, 2022, 21:09:49
Runsaat öljy- tai mineraalivarat tuntuvat olevan maille kirous, pikemminkin kuin onnen lähde. Öljylusikka suussa syntyminen voi jättää pahan maun.

Sille on oma selityksensä ja terminsäkin:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnonvarojen_kirous

LainaaJeff Herbstin mukaan luonnonvaravienti lisää autoritarismia siksi, että se kasvattaa keskushallinnon osuutta vientituloista ja näin ylläpitää hallituksia, jotka olisivat muuten kaatuneet.[7] Poliittinen kilpailu vähenee ja vallasta luopumisen hinta kasvaa.[8]
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 07, 2022, 21:16:37
"Kilohuijari" yritti saada saaliikseen, mutta ei onnistunut.

Olin tulossa Puuilosta ja menossa autooni, kun viereisen auton ikkuna aukesi, ja kuljettaja kysyi huonoa suomea puhuen, missä on lentokenttä. Hänellä oli maantiekartta kädessään.

Jo tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellon soida, koska ihmisillä on kännykät ja navigaattorit, jotka neuvovat mihin tahansa.

Hälytyskelloni ei soinut, joten neuvoin, että ensiksi ajetaan moottoritielle (joka näkyi Puuilon pihaan) ja jatketaan sitä. Kyltit neuvovat tarkemmin.

Luulin, että asia on tällä selvä, mutta tyyppi jatkoi ja kysyi, puhunko englantia. Vastasin myöntävästi. Sen jälkeen keskustelimme englanniksi. Tyyppi kertoi olevansa italialainen insinööri ja osallistuneensa eräässä toisessa kaupungissa pidettyyn teknilliseen konferenssiin. Nyt hän oli matkalla lentokentälle ja sieltä lennolla Milanoon.

Tässä vaiheessa hälytyskellon olisi pitänyt soida entistä kovemmin, mutta en vieläkään hoksannut.

Seuraavaksi tyyppi sanoi, että hänellä on pienen pieni ongelma. Matkatavarat painavat kilon liikaa, joten hänen pitäisi vähentää niitä. Hän kaivoi esille mapin, josta hän näytti firmansa nimen. Mapissa oli kuvia aggregaateista ja ilmeisesti muistakin laitteista.

Tässä vaiheessa sisäinen hälytyskelloni lopulta pärähti soimaan. Sanoin tyypille, että en tarvitse mitään, ja että minulla on kiire. Että sorry vaan. Sen jälkeen lähdin ajamaan.

En ostele aggregaatteja tai muitakaan laitteita tuntemattomilta ihmisiltä kauppojen parkkipaikoilla. Jäi siis näkemättä, kuinka "halvalla" olisin laitteita saanut.

Kilohuijareiden tarina sisältää järkyttävän määrän epäuskottavuuksia, mutta silti ihmiset lankeavat tarinoihin.

Miksi ihminen on autolla liikkeellä, jos hän aikoo kohta nousta lentokoneeseen. Jättääkö hän auton (mahdollisesti vuokratun) lentokentälle.
Miksi italialainen insinööri ymmärtää ja osaa puhua suomea, mutta haluaa silti puhua englantia.
Miksi hän ei löydä lentokenttää, joka on maailman helpoin löytää.
Miksi hän sattuu olemaan Puuilon parkkipaikalla eikä S-Marketin.

Jos kaupantekoon olisi päädytty, insinöörillä olisi todennäköisesti ollut korttiautomaatti autossaan, koska harvalla nykyaikana satasia rahakukkarossaan. Miksi hänellä olisi tällainen. Hänhän on vain käymässä Suomessa ja lähdössä juuri pois.

Näiden huijausten idea on se, että tyyppi uskottelee olevansa korkealuokkaisten laatutuotteiden edustaja ja jonkin tietyn tuotteen olevan esimerkiksi tuhannen euron arvoinen. Matkatavaroiden paino-ongelman takia saisin sen nyt kolmella sadalla eli todella edullisesti. Kyllähän tällaiseen ainutlaatuiseen tarjoukseen kannattaa tarttua. Vai kannattaako, koska tuote on todellisuudessa satasen arvoinen. Maksaisin siitä siis kolminkertaisen ylihinnan.

Vähän tämän tyyppinen tapaus (en löytänyt uudempaa esimerkkiä):

https://keskustelu.suomi24.fi/t/6754743/ammattihuijareita-liikkeella

Esimerkki on huono. Tässä vanha netistä löytynyt uutinen samasta aiheesta:

"Osa myyjistä väittää olleensa tuotteen myyntiedustaja Suomessa, mutta juuri lennon lähtiessä pitäisi päästä nopeasti lopuista tuotteista eroon - vaikka halvalla."

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3036445

Tässä on osuvin kuvaus:

"Italialaisen näköinen, uudehkolla vuokra-autolla liikkunut mies kaupitellut auton kontista aggregaattia ja työkalusarjaa vedoten siihen, että hänellä on kiire lentokentälle , koska lento italiaan lähtisi pian. Tavaroita ei kuulemma voi viedä koneeseen. Ajanut ensin auton viereen ja kysynyt puhutaanko englantia jonka jälkeen puhunut kuitenkin suhteellisen hyvää suomea. Näyttänyt papereista työkalujen "oikean" hinnan, jotka olivat poskettomia. Tosiasiassa työkalut ja aggregaatti ovat olleet perus motonet / biltema tavaraa."

http://kelkkalehti.com/keskustelu/index.php?threads/agri-kauppiaat-liikenteess%C3%A4.134196/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 07, 2022, 21:50:01
Tänään ulkoilu oli vastenmielistä koska ihan kuin iho olisi kostutettu Mentholilla. TUNTUI jäätävälle vaikkei hirveemmin edes tuullut ja aurinko paistoi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 07, 2022, 22:54:50
Lainaus käyttäjältä: Socrates - maaliskuu 07, 2022, 18:09:27
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 07, 2022, 17:49:43
Viime aikoina olen ajatellut edesmenneitä vanhempiani, mitä he ajattelisivat maailmasta nyt, sota-ajan kokeneita ihmisiä kun olivat? Mitä he sanoisivat siitä, että omat lapset, vaikkakin jo vanhuuden kynnykselle ehtineitä, joutuvat kohtaamaan nykypäivän jännitteet ja epävarmuuden? Pitää varmaan käydä Hietaniemessä...

Eihän ne olisi moksiskaan. Vaarini oli sisällissodassa ja isäni toisessa maailmansodassa ja jännääkivaa kuulemma oli. Sen ajan jermut toistelivat, että sota on raakaa, mutta aina se kotiolot voittaa ja että tulis sota ja moraali laskis.

Meillä ei siedetty mitään sankaritarinoita, ei Tuntematon sotilas -elokuvan fanittamista ja tuputtamista joka itsenäisyyspäivä yms. Syvästi tuskastuneita ja pettyneitä olisivat vanhempieni tunnot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 08, 2022, 00:07:38
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 07, 2022, 22:54:50

Oma mummoni aikoinaan ei koskaan venäläisistä puhunut, vain ryssistä. Mies ja vanhin veli kaatuivat..., siksi. Tiedän, mitä puhuisi nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 08, 2022, 11:41:05
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 07, 2022, 22:54:50
Lainaus käyttäjältä: Socrates - maaliskuu 07, 2022, 18:09:27
Lainaus käyttäjältä: Amore - maaliskuu 07, 2022, 17:49:43
Viime aikoina olen ajatellut edesmenneitä vanhempiani, mitä he ajattelisivat maailmasta nyt, sota-ajan kokeneita ihmisiä kun olivat? Mitä he sanoisivat siitä, että omat lapset, vaikkakin jo vanhuuden kynnykselle ehtineitä, joutuvat kohtaamaan nykypäivän jännitteet ja epävarmuuden? Pitää varmaan käydä Hietaniemessä...

Eihän ne olisi moksiskaan. Vaarini oli sisällissodassa ja isäni toisessa maailmansodassa ja jännääkivaa kuulemma oli. Sen ajan jermut toistelivat, että sota on raakaa, mutta aina se kotiolot voittaa ja että tulis sota ja moraali laskis.

Meillä ei siedetty mitään sankaritarinoita, ei Tuntematon sotilas -elokuvan fanittamista ja tuputtamista joka itsenäisyyspäivä yms. Syvästi tuskastuneita ja pettyneitä olisivat vanhempieni tunnot.

Ei meilläkään ja sota mainittiin harvoin, mutta isäni mielestä sota oli tavallaan normaalitila. Tai siis ajoittain toistuva paineiden purku. Hän piti ihmiskunnan luonnollisena tarpeena sotia, vaikka ei ollut oikeastaan mikään militaristi saati aseintoilija.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 08, 2022, 11:44:20
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 08, 2022, 12:30:55
Ehkä se Spede ei sittenkään ihan, niin roisto ollut, kuin "noitanainen antoi ymmärtää- Taisi olla vain myyntivaltti kirjan mainostamiseksi- ihmiset ovat tunnetusti uteliaita..

>>>>

https://yle.fi/uutiset/3-12347072

Hän korostaa, ettei kohtaamisessa Pasasen kanssa ollut kyse seksistä.

– Ei tässä ole kysymys siitä, että Spede olisi nähnyt märkiä unia minusta. Tämä oli väkivaltaa

https://yle.fi/uutiset/3-123301

Puhelinkauppa vaikeutuu, ehkä hyvä sähkönmyyjät ainakin ovat saaneet monta uhria pörssisähköön siirtyneitä..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 08, 2022, 14:23:54
Mä en ole koskaan ollu Amerikassa. Tekisi mieli joskus matkustaa Los Angelesiin. Kumpi on suomalaisturistin kannalta parempi kohde Los Angeles vai Miami?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 08, 2022, 15:23:09
Mä en kyllä täysin ymmärrä, kuinka porukka kehtaa lypsää venäläisiltä, jotka asuvat Venäjän ulkopuolella, Putinin julkista tuomitsemista. Suurimmalla osalla heistä on Venäjällä perhettä ja sukua, joilla on taipumus tippua pilvenpiirtäjän parvekkeelta hämärissä olosuhteissa, mikäli kaikki eivät pelaa Putinin pelikirjan mukaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2022, 15:47:55
^
Minä puolestani alan ärtyä niihin toimittajiin, jotka kysyvät tänne pakoon tulleilta ukrainalaisilta jotenkin tähän tapaan: Millaiset tunnelmat siellä oli?

Ymmärrän sen, että hyväähän varmaan toimittaja tarkoittaa ja yrittää saada toisen kertomaan tilannekuvaa ja fiiliksiä, mutta kun se kysymys vaan tuntuu niin kököltä. Ne tunnelmathan on suunnilleen jokaiselle selvät jo ennen vastaustakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 08, 2022, 16:59:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 08, 2022, 15:47:55
^
Minä puolestani alan ärtyä niihin toimittajiin, jotka kysyvät tänne pakoon tulleilta ukrainalaisilta jotenkin tähän tapaan: Millaiset tunnelmat siellä oli?

Ymmärrän sen, että hyväähän varmaan toimittaja tarkoittaa ja yrittää saada toisen kertomaan tilannekuvaa ja fiiliksiä, mutta kun se kysymys vaan tuntuu niin kököltä. Ne tunnelmathan on suunnilleen jokaiselle selvät jo ennen vastaustakin.

Niin, samantapaista, tosin inhimillisemmässä asiassa, kun hävinneeltä urheilijalta kysellään, "mikä meni vikaan ja mitä tästä eteenpäin.
Tai voittajalta miltä nyt tuntuu- elleivät mitään muuta kysyttävää keksi, niin olisivat edes hiljaa.

Pommitusten seasta tulevilta saa kyllä myötä-itkuja aikaan ja ehkä se on tarkoitus vaikuttaa ihmisiin.
Ehkä heillä on myös tarve purkautua kokemistaan, mutta silti noissa kyselyissä voisi hieman käyttää järkeä.  Tosin suurelle yleisöllehän tätä teatteria tehdään..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 08, 2022, 18:21:59
Lainaus käyttäjältä: Karikko - maaliskuu 08, 2022, 16:59:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 08, 2022, 15:47:55
^
Minä puolestani alan ärtyä niihin toimittajiin, jotka kysyvät tänne pakoon tulleilta ukrainalaisilta jotenkin tähän tapaan: Millaiset tunnelmat siellä oli?

Ymmärrän sen, että hyväähän varmaan toimittaja tarkoittaa ja yrittää saada toisen kertomaan tilannekuvaa ja fiiliksiä, mutta kun se kysymys vaan tuntuu niin kököltä. Ne tunnelmathan on suunnilleen jokaiselle selvät jo ennen vastaustakin.

Niin, samantapaista, tosin inhimillisemmässä asiassa, kun hävinneeltä urheilijalta kysellään, "mikä meni vikaan ja mitä tästä eteenpäin.
Tai voittajalta miltä nyt tuntuu- elleivät mitään muuta kysyttävää keksi, niin olisivat edes hiljaa.

Pommitusten seasta tulevilta saa kyllä myötä-itkuja aikaan ja ehkä se on tarkoitus vaikuttaa ihmisiin.
Ehkä heillä on myös tarve purkautua kokemistaan, mutta silti noissa kyselyissä voisi hieman käyttää järkeä.  Tosin suurelle yleisöllehän tätä teatteria tehdään..

Toimittajan ammattitaitoon kuuluu osata kysyä tyhmiä kysymyksiä joihin kansa janoaa vastauksia. Tai sitten jos ammattitaidossa on puutteita niin takuuvarma kysymys on - miltä nyt tuntuu. Sitähän voi kysyä keltä tahansa ja missä tahansa. Jos vastaamassa on Matti Nykänen tai yhtäläisesti sujuvasanainen henkilö, niin vastauksena voi olla vaikka ikuisesti elämään jäävä meemi. Yksityiskohtiin pureutuva haastava kysymys ei koskaan ylitä rahvaan mielnkiinnon heräämiskynnystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2022, 18:46:18
"Jos Putin kerran itse halusi sotaa, niin miksi se ei sitten mennyt mukaan sotimaan", ihmetteli 8v. poika.
Heillä oli koulussa käyty asiaa läpi ja sodan koukerot puhuttivat vielä koulun jälkeenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 08, 2022, 19:51:31
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 08, 2022, 15:23:09
Mä en kyllä täysin ymmärrä, kuinka porukka kehtaa lypsää venäläisiltä, jotka asuvat Venäjän ulkopuolella, Putinin julkista tuomitsemista. Suurimmalla osalla heistä on Venäjällä perhettä ja sukua, joilla on taipumus tippua pilvenpiirtäjän parvekkeelta hämärissä olosuhteissa, mikäli kaikki eivät pelaa Putinin pelikirjan mukaan.

Viime päivien tapahtumien valossa nostan esille kysymyksen, miten määritellään venäläinen, suomalainen ja ukrainalainen.

BBC:n uutisessa haastateltiin Harkovassa asuvaa venäjää puhuvaa ukrainalaista naista, joka itkien valitti, mitä hirveyksiä venäläiset ovat tehneet, ja miten veljeskansojen aiemmin hyvät välit ovat menneet huonoiksi. Naisen puheesta sai käsityksen, että hänen tunteensa venäläisiä kohtaan olivat hyvin negatiiviset.

Kysymys kuuluu, millä perusteella nainen itse ei ole venäläinen, vaikka venäjä on hänen äidinkielensä.

Suomessa asuvista venäjänkielisistä käytetään aika huolettomasti käsitettä venäläiset, koska kielen ajatellaan määrittelevän kansalaisuuden. Kun puhut suomea, olet suomalainen. Kun puhut venäjää, olet venäläinen.

Eihän se kuitenkaan maailman mitassa automaattisesti näin ole. Kun puhut portugalia ja asut Brasiliassa, olet todennäköisesti brasilialainen etkä portugalilainen. Mutta jos oletkin muuttanut Portugalista, ehkä silloin olet ainakin jonkin aikaa portugalilainen ennen kuin muutut brasialialaiseksi.

Uutisessa kerrottiin Suomeen Venäjältä saapuneesta pariskunnasta, joista mies oli ukrainalainen ja nainen venäläinen. Uutisen mukaan Venäjän tullimiehet olivat kyselleet ukrainalaiselta mieheltä yhtä ja toista ennen kuin olivat päästäneet hänet rajan yli.

Jos Venäjä ja Ukraina ovat keskenään sodassa, eikö edellä mainittu mies ole Venäjän näkulmasta katsottuna vihollismaan kansalainen. Vai onko asiassa ratkaisevaa se, että Venäjä ei ei muka käy sotaa Ukrainaa vastaan vaan toteuttaa ainoastaan sotilaallista operaatioita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 09, 2022, 02:32:08
Tutussa perheessä isä on puhunut lapsille ruotsia, äiti suomea. Enpä tiedä minkä ovat lasten papereihin äidinkieleksi ilmoittaneet, vain Suomen kansalaisia ovat kaikki.

Venäjällä syntyneellä Suomeen maahanmuuttajalla on usein Suomen ja Venäjän kansalaisuudet. Miten lie entisessä Neuvostoliitossa syntyneillä, joilla syntymävaltiota ei enää ole. Syntymämaa näillä lie useimmiten tärkeämpi kuin Suomi. Äidinkieli on erikseen.
Historiallisista syistä moni ukrainaa äidinkielenään puhuva puhuu myös venäjää. Presidentti Volodymyr Zelenskyi on Ukrainassa syntynyt etnisesti juutalainen, jonka äidinkieli on venäjä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 09, 2022, 06:22:06
Jaska jo ennättikin, eli eihän Suomessakaan äidinkielestä voi päätellä, kuka on suomalainen ja kuka ruotsalainen.

Puheesta ja murteesta sitten hieman voi, mutta kansallisuus on ainut pätevä mittari. Ruotsista Suomeen muuttaneiden ja Suomen kansallisuuden saaneiden joukossa on vielä heitäkin, joiden ihonvärikin on ihan väärä suomalaiseksi.

Senpä vuoksi sotiminen maailmassa, joka on näin - niin - monivärinen kansallisuuden vuoksi/puolesta onkin aivan älytöntä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 09, 2022, 11:00:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 08, 2022, 18:46:18
"Jos Putin kerran itse halusi sotaa, niin miksi se ei sitten mennyt mukaan sotimaan", ihmetteli 8v. poika.
Heillä oli koulussa käyty asiaa läpi ja sodan koukerot puhuttivat vielä koulun jälkeenkin.

Lapset osaavat kysyä oleellisia asioita viattomina -tosin heillä ei vielä ole käsitystä siitä, mitä valta tarkoittaa- ei sitä käsitystä aina lienee aikuisillakaan.

Putin ei varmaan halunnut sotaa, vaan valtaa joka oli kyseenalaistettu monella taholla..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 09, 2022, 13:42:33
Tuli tekstiviesti Saaristolääkärit-klinikalta, että pitäisi hakea tehostepunkkirokote. Saattaa mennä kyllä ensikuun puolelle ennen kuin ennätän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 09, 2022, 13:53:21
Juuri huomasin, että mun duunikännykkä on rikki. Tai kyllä se siis vaikuttaa toimivan kuten pitääkin, mutta näyttö on irronnut toisesta reunastaan luurin pohjasta ja reuna hiukan irvistää. Viikonloppuna oli veljen synttärit - kyllä huomaa.

Pitää yrittää ottaa puheeksi esimiehen kanssa, jossain välissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 09, 2022, 22:40:13
Tässä kuvaterveiset - arvaatte kyllä kenelle.

(https://i.ibb.co/XXw6HKx/karikontie.jpg)

Tuo oli vain alkukevennys. Seuraavaksi muutama sana aiheen otsikosta eli fiiliksistä.

Käytin autoa katsastuksessa toissapäivänä. En olettanut, että se menisi läpi, koska jo vuosi sitten korjaamolla huomattiin raidetangon päässä väljää. Jostakin syystä katsastaja ei sitä silloin huomannut. Hylkäys oli siis ennalta varmaa, eikä se oikeastaan haitannut, koska siirtyypän katsastusaika taas vähän myöhemmäksi. Lähinnä jännitti se, mitä muuta vikoja autosta löytyy. Jos auto hylätään sellaisen vian takia, jonka korjaaminen tulee kohtuuttoman kalliiksi, auton tarina päättyy siihen. Joku näennäisesti pienikin vika voi olla sellainen. Nykyajan autoissa lopullinen hylkääminen taitaa olla usein seurausta jostakin vikakoodista, vaikka auto muuten vaikuttaisi olevan kunnossa.

Muita hylkäykseen johtavia vikoja ei löytynyt kuin raidetangon pää. Sovin ajan korjaamolle perjantaiksi. En kuitenkaan vie autoa aivan heti katsastuspaikalle näytettäväksi, kun vika on korjattu. Onhan tässä melkein kuukausi aikaa. Ei autolla tänä aikana paljon ajeta. Olisihan se kurjaa, jos se särkyisi, ja katsastus siitä syystä mitätöityisi.

Tällä hetkellä olisi mukava omistaa auto, joka vie mahdollisimman vähän polttoainetta. Vaikka Soininvaara toisin väittääkin, ajamisesta - ainakin meidän huushollissa - on tullut vuosien varrella entistä kalliimpaa. Vähän kuluttava Peugeot 205 Diesel korvautui 1990-luvun lopulla Nissan Micralla ja se puolestaan kymmenen vuotta myöhemmin vanhoilla Peugeoteilla. Hummerko seuraavaksi pitää ostaa, jotta nousujohteisuus kulutuksen osalta jatkuu. Vähän kuluttavat autot ovat käytettyinä kalliita. Kyllä kai sellaisen muuten hommaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 10, 2022, 15:03:53
Kolme asiaa tuppaa olemaan jatkuvana vaivana. SOTE, SOME ja SOTA.

Voi, tulisipa jo kohta SOPU.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 11, 2022, 14:52:47
Kotona on mukava olla, mutta nyt kyllä haluaisin olla Puolan ja Ukrainan välisellä rajalla, viemässä apuja ukrainalaisille. Toimisin yksin, niin ei tarvitse muista murehtia. Samasta syystä en haluaisi osallistua ihmisten kuljettamiseen - jos tulisi osumaa, niin sitten pitäisi huolehtia koko ajan muista.

Joku käytetty, arvokuljetuksiin tarkoitettu panssaroitu minikuormuri voisi olla hyvä. Panssarilasit, jotka kestävät jonkin aikaa myös rynkyn luoteja ja renkaat, jotka eivät tuosta vain puhkea. Sitten tarvitsisin oman rynnäkkökiväärin, pistoolin, vähän kranaatteja ja savuja. Terävä, laadukas veitsi. Sinkokin voisi olla varmuuden vuoksi hyvä, ja niitähän siellä on nyt runsaasti. En minä paljoa tarvitsisi! :)

Veisin kaikkea semmoista, mistä on varmasti pulaa. Huopia, lääkkeitä (Insuliinia, antibiootteja, kipulääkkeitä) ja sidontatarvikkeita. Vara-akkuja ja akkupankkeja kännyköihin, kun vielä siellä toimivat. Vauvanruokaa, tamponeja, siteitä, vaippoja, vessapaperia, kondomeita, spriikeittimiä, veden desinfektointitabletteja ja puhdistusfilttereitä, purkitettua ruokaa, leluja, värikyniä, purkkaa, tupakkaa, kynttilöitä, minitaskareita, laserosoittimia...

Ai että. Matkojen välillä voisi ampua hostiileiksi heittäytyneitä irtovenäläisiä ja tsetseenejä, jos ne yrittäisivät jotain. Auton kyllä pitäisi olla valkoiseksi maalattu, ja isot punaiset ristit joka suuntaan - myös auton katolla. Siellä minä köröttelisin, vetäisin röpöä ja olisin tyytyväinen siihen, mitä teen. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 11, 2022, 15:15:46
^

Ei kai tuollaista unelmaa estä kuin saamattomuus, laiskuus ja kait pelko. Ei kukaan estä vapaan maan kansalaista ostamasta mitä vaan ja kuskata sitä millä vaan toiseen vapaaseen maahaan (no rahattomuus estänee myös). Monet ovat menneetkin ja vielä ilman aseistusta ja panssarilaseja.

Jostain syystä yhä useammin olen ajatellut Hayabusan (?) kysymystä, onko niin, että tapahtuipa maailmassa mitä hyvänsä, aina näytetään uutisten perään urheilua. Ainahan olen ollut...olisiko ärtynyt oikea sana? urheilun mittavaan määrään ohjelmistossa, mutta jotenkin nyt se on alkanut kieltämättä tuntua aina vaan oudommalta.

Piti kommentoida jo silloin, kun kysymyksen bongasin, mutta näemmä jäi mieleen kummittelemaan, niin kerkiäähän sitä nyttenkin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 11, 2022, 23:04:52
Kävin tuossa lääkärintarkastuksessa labrakokeineen sun muuta.
Pelkäsin pahempaa. Maksa, munuaiset ok, verenpaine hieman koholla, ei pahasti, 85/136, syke normaali. Ylipainoa pikkaisen, 181 cm/ 89 kg.
Mutta kolesteroli ihan stanan korkea! Tullee jotain kolesterolilääkitystä ehkä?
Sokeria ja suolaa liikaa, ei niinkään rasvaa, veikkaisin ongelmana. No, ehkä alkoholikin...  Ja sukuperimä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 11, 2022, 23:13:33
^Voisin vaikka vannoa että kolesterolilääkekuuri tuloo ja todennäköisesti elinikäisesti. Pikaisesti laskussa auttaisi myös laihdutus.

Täydensin ruokapuolen varmuusvarastoa. Hernekeittoa, kahvia, täysjyvävehjä+ruisjauhoa, kaurahiutaleita. Lisäsin lohipihvejä, leipää ja marjoja pakastimeen. Joitain keksipaketteja. Nyt kestäis ehkä 2-3 viikkoa kriisiajan eristyksessä ennenku tulloo näläkä. Ja maitojakin on noin viikoksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - maaliskuu 11, 2022, 23:43:57
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 11, 2022, 23:13:33
^Voisin vaikka vannoa että kolesterolilääkekuuri tuloo ja todennäköisesti elinikäisesti. Pikaisesti laskussa auttaisi myös laihdutus.

Täydensin ruokapuolen varmuusvarastoa. Hernekeittoa, kahvia, täysjyvävehjä+ruisjauhoa, kaurahiutaleita. Lisäsin lohipihvejä, leipää ja marjoja pakastimeen. Joitain keksipaketteja. Nyt kestäis ehkä 2-3 viikkoa kriisiajan eristyksessä ennenku tulloo näläkä. Ja maitojakin on noin viikoksi.

-----------
----------
------------oikein, niin sitä pitää kunnon kansalaisten varautua!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 12, 2022, 00:12:17
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 11, 2022, 23:13:33
Voisin vaikka vannoa että kolesterolilääkekuuri tuloo ja todennäköisesti elinikäisesti. Pikaisesti laskussa auttaisi myös laihdutus.
En ole juuri ylipainoinen, pientä elintasovararengasta ehkä...
Mutta se herkkusyöminen. Siitähän tulee sokeria, rasvaa ja suolaa.
Toki myös kalia ja viini...
Miksi se kaikki hyvä on epäterveellistä? Perusterve olen, mutta ruokavaliossa "ehkä" on parantamisen varaa. Ei pääaterioissa, mutta siinä sivusyömisessä... :-[ Iltaisin ehkä ei pitäisi syödä sipsejä ja suklaata tai karkkeja... Juu, ehkä ei pitäisi!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 12, 2022, 07:36:05
Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 12, 2022, 00:12:17
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 11, 2022, 23:13:33
Voisin vaikka vannoa että kolesterolilääkekuuri tuloo ja todennäköisesti elinikäisesti. Pikaisesti laskussa auttaisi myös laihdutus.
En ole juuri ylipainoinen, pientä elintasovararengasta ehkä...
Mutta se herkkusyöminen. Siitähän tulee sokeria, rasvaa ja suolaa.
Toki myös kalia ja viini...
Miksi se kaikki hyvä on epäterveellistä? Perusterve olen, mutta ruokavaliossa "ehkä" on parantamisen varaa. Ei pääaterioissa, mutta siinä sivusyömisessä... :-[ Iltaisin ehkä ei pitäisi syödä sipsejä ja suklaata tai karkkeja... Juu, ehkä ei pitäisi!

No eihän sitä tarvitse uskoa, että kasviksia voisi ruokavalioon lisätä. Pidä kasvispäivä viikossa, liiallinen lihansyönti nostaa kolia.

Omalla miehelläni on todellinen sukurasite, jonka hän jo nuoresta tiedosti. Hän on tosin aika hoikka, 187 cm 82 kg, mutta pitää ruokavaliossa beceliä, hyvää oliiviöljyä, kalaa, kanaa, kasviksia ja juureksia pääsääntöisesti. Punaisesta lihasta ei näin 50+ enää oikein edes pidä, syö, jos minä laitan, mutta itse laittaa mieluummin kalaa tai kanaa.

Onnekseen sipseistä tms ei myöskään edes tykkää, karkkipussi säilyy meillä muutaman viikon. Kiinnittäisin huomiota myös leivänpäällisiin, sillä leikkeleet on melkoisia kolesteronipommeja.

Sukunsa miehet ovat sydänvaivoihin sen verran nuorena lähteneet, että tämä on meillä tiedossa ja sen vuoksi on helppokin syödä paremmin, kun tietää vaihtoehdon.

T: Xante

Muoksis: kyllä myös liikunta ja kunnon yöunet ovat tärkeät. Netti pois klo 21 arkisin ja maate.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 12, 2022, 08:52:28
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 12, 2022, 07:36:05
Muoksis: kyllä myös liikunta ja kunnon yöunet ovat tärkeät. Netti pois klo 21 arkisin ja maate.

Mutta Toopehan vasta ilmestyy tuolloin palstalle - ahaa!  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 12, 2022, 09:17:12
Paska aamu. Läppärin netti nurin ja joudun kärvistelemään tabletin varassa.
Aivan kamalaa tällä kapineella kirjoittaminen. Vain lukemiseen kelpaa  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 12, 2022, 10:52:23
Piina ohi ja kunnollisella näppäimistöllä taas.

Monethan on luopuneet kotikoneista, kun kännykkä toimii "tietokoneena" ihan hyvin ainakin, jos ei harrasta mitään isompaa kirjoittelua. Sitä vain mietin, että kyllä olisi aika tuskastuttavaa täytellä jotain viranomaisille meneviä lomakkeita kännykällä, kun tabletillakin tuota edellistä viestiä pusasin hyvän hetken ja kyseessä oli vain tuollainen pieni hömppäteksti.

Tietysti osansa silläkin, että en kuulu tekstarisukupolveen. Muistelenpa vain ihmetelleeni, miten teiini-ikäinen tyttäreni pisti tekstaria toisensa perään menemään ja samalla juttelin minun kanssani niitä näitä. Minä käytän noita mobiililaitteiden näyttöjen näppäimistöjä yhdellä sormella ja kieli keskellä suuta tuntien itseni todellakin ikälopuksi kalkkikseksi  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 12, 2022, 22:29:37
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 12, 2022, 08:52:28
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 12, 2022, 07:36:05
Muoksis: kyllä myös liikunta ja kunnon yöunet ovat tärkeät. Netti pois klo 21 arkisin ja maate.

Mutta Toopehan vasta ilmestyy tuolloin palstalle - ahaa!  ;)
Vuorotyöläinen ei valita...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 13, 2022, 04:48:12
Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 12, 2022, 22:29:37
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 12, 2022, 08:52:28
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 12, 2022, 07:36:05
Muoksis: kyllä myös liikunta ja kunnon yöunet ovat tärkeät. Netti pois klo 21 arkisin ja maate.

Mutta Toopehan vasta ilmestyy tuolloin palstalle - ahaa!  ;)
Vuorotyöläinen ei valita...

Miten juuri vuorotyöläinen on vain aina tiettyyn aikaan netissä - luulisi osuvan valveilla olon joskus aamuun tai päiväänkin?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 13, 2022, 11:05:21
Olipas mukava herätä tänään pitkästä aikaa hyvin nukutun yön jälkeen. Tosin, mukavampi olisi ollut, jos naamalla olisi ollut Aatun etutassu eikä takakoivet.

Vaihdoin ohuen kesäpeiton ja nyt en ole kahteen yöhön herännyt kuumuuteen. Turhaan oli tänä talvena se lämpimämpi peitto, joka sekin oli vain "normaali" (ei siis lämpimäksi valmistajan taholta määritetty). Ne muutamat kylmemmän jakson yöt olisi hyvin menneet tuolla ohuemmallakin, jos olisi jonkun torkkupeiton heittänyt siihen lisäksi.

Kauhulla odotan kesäöitä.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 14, 2022, 16:50:21
Luen ja kuuntelen englantia mielestäni kyllä jo ihan riittävän hyvin, mutta onko ideoita, kuinka päästä näppärästi harjoittelemaan englannin kielen puhumista?

Kirjallisuus ja pelaaminen eivät tällä hetkellä kiinnosta. Jos ne kiinnostaisivat, löytyisi varmasti verkon yli järjestettyjä videopuhelulukupiirejä, joissa tapailla rallienglantia, mutta kun ei kiinnosta.

Hain aikuislukioon sellaiselle linjalle, jossa voi opiskella yksittäisiä kursseja ja/tai oppiaineita, josko siellä pääsisi englannin kielen tunneilla harjoittelemaan unohtunutta puhetaitoa. Mutta koulu on koulu, joka harvoin onnistuu simuloimaan reaalielämän tilanteita riittävän kattavasti.

Siksi joku kielikylpy-harrastus olisi kiva löytää.

Yleisemmin ajateltuna tarvittaisiin varmaan jonkinlainen sosiaalinen media, jossa ajatusten vaihto perustuisi kirjoittamisen sijaan suulliseen ilmaisuun. Sen lisäksi tarvittaisiin ihmiset, joita kiinnostaisi avata suu sen sijaan, että tyytyvät vain kommentoimaan videopuhelun kylkiäisenä tulevaan tsätti-ikkunaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 14, 2022, 16:57:42
Heh, tulipa hyvä mieli vähästä. Naapuri laittoi viestiä, jotta osaanko auttaa, kun he eivät kumpikaan osaa auttaa neljäsluokkalaista matikantehtävissä. Piti murtolukuja muuntaa sekaluvuksi tai kokonaisluvuksi :D

Miten joku on hukannut herkulliset murtoluvut päästään :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 14, 2022, 17:04:36
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 14, 2022, 16:50:21
Mutta koulu on koulu, joka harvoin onnistuu simuloimaan reaalielämän tilanteita riittävän kattavasti.

Siksi joku kielikylpy-harrastus olisi kiva löytää.

Tarvittaisiin sosiaalinen media, jossa ajatusten vaihto perustuisi kirjoittamisen sijaan suulliseen ilmaisuun. Sen lisäksi tarvittaisiin ihmiset, joita kiinnostaisi avata suu sen sijaan, että tyytyvät vain kommentoimaan striimin kylkiäisenä tulevaan tsätti-ikkunaan.

Juu. Koulumaisessa keskustelussa todellisuuden simulointi vie liikaa energiaa ja osaamista tarttuu heikosti, verrattuna tosielämän keskusteluun jonkun tyttö-, poika- tai muutenvaankaverin kanssa.

Sekin on totta, että keskustelukumppanin pitäisi olla vahvasti tietoinen keskustelunaiheesta. Siinä oppii, vaikka pää tulee helposti kipeäksi ja voi sattua muihinkin paikkoihin, jos ei osaa olla riittävän diplomaattinen.

Olen haasteellisesti keskustellut/väitellyt sekä katolisen uskon haittapuolista että IRAn toiminnasta - englanniksi. Keskustelu sujui kyllä hyvin mutta luulen, että jokunen yksityiskohta jäi heikosti selitetyksi ja myös ymmärretyksi. En kuitenkaan suosittele tätä oppimismenetelmää vieraassa maassa, ainakaan isossa ryhmässä. Turvallinen ympäristö on parasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 14, 2022, 17:44:09
^
Tuskin tulisin IRL ottamaan voimakasta kantaa arkoihin aiheisiin muutenkaan vaikka muuttaisikin puoleksi vuodeksi esimerkiksi Gibraltarille, mutta jotta sekin reissu toimisi lopulta kielikylpynä, edellyttäisi se vielä jonkun sosiaalisen harrastuksen paikallisten kanssa. Tai no voisihan siellä etelän auringossa palkata paikallisen personal trainerin, jolloin tulisi sosialisoitua suullisestikin tasaisin väliajoin, mutta kun oikeastaan se mun koko ongelmani on se, että jotta kehtaa lähteä ulkomaille pitemmäksi aikaa, olisi kiva, jos puhuminen sujuisi edes hieman nykyistä sujuvammin. Siksi joku verkon yli videopuheluna tapahtuva paskanjauhanta-harrastus olisi juuri passeli siihen tarkoitukseen. Teknologia on jo olemassa, mutta enpä tiedä onko muita ihmisiä riittävästi jossain, jotka ovat tämän idean jo keksineet ja kaipaisivat lisää jäseniä joukkoonsa. Ehkäpä noilla opettajilla aikuislukiossa on ideoita, kuinka altistaa itsensä englanninkielen suulliselle käytölle täällä Suomen oloissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 14, 2022, 18:16:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 14, 2022, 16:57:42
Heh, tulipa hyvä mieli vähästä. Naapuri laittoi viestiä, jotta osaanko auttaa, kun he eivät kumpikaan osaa auttaa neljäsluokkalaista matikantehtävissä. Piti murtolukuja muuntaa sekaluvuksi tai kokonaisluvuksi :D

Miten joku on hukannut herkulliset murtoluvut päästään :)

Jouduin kertaamaan vaatimattomia matematiikan taitojani, kun piti omia lapsia neuvoa kouluehtävissä. Jouduin neuvomaan myös erästä vierasta poikaa, kun tilanne sitä vaati. Kyseessä oli peruskoulun parin viimeisen luokan tasoa olevat tehtävät.

Ihmettelin, miten peruskoulutason matematiikka - joka nyt tuntui helpolta - aikoinaan tuotti minulle ongelmia.

Vaikka en ole työssäni tarvinnut matematiikkaa (mitä nyt väsäsin veroilmoituksia ja niihin liittyviä laskelmia edunvalvojan toimistossa), olen sitä jonkin verran harrastuksissani tarvinnut. Aivan perusjuttuja vain kuten pinta-alohin ja tilavuuksiin ja välityssuhteisiin ja aallonpituuksiin (radiolähettimien tekeminen ym.) liittyviä laskuja ja kaavoja ja tämän tyyppistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 16, 2022, 01:01:02
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 13, 2022, 04:48:12
Miten juuri vuorotyöläinen on vain aina tiettyyn aikaan netissä - luulisi osuvan valveilla olon joskus aamuun tai päiväänkin?
Kirjoitan vain iltaisin tai yöllä. Doh...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 16, 2022, 06:43:57
Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 16, 2022, 01:01:02
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 13, 2022, 04:48:12
Miten juuri vuorotyöläinen on vain aina tiettyyn aikaan netissä - luulisi osuvan valveilla olon joskus aamuun tai päiväänkin?
Kirjoitan vain iltaisin tai yöllä. Doh...?

Näin ollen siis kirjoitusaikavalintoihisi tuskin vaikuttaa vuorotyö, kuten annat ymmärtää, vaan oletpahan vain tehnyt sen epäterveellisen valinnan, että kirjoittelet mieluummin foorumilla kuin nukut.

Ellet sitten ole vuorotyössä, jota teet vain iltaisin ja öisin ja se on niin löysää, että sinulla on töissä aikaa kirjoitella.

Yleensä kun vuorotyön tyypillinen merkki kun on, että ihminen on aktiivinen eri vuorokauden aikoihin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 16, 2022, 11:44:22
Entisen asuntoni alakerran ikämies soitteli ja kaipaili niitä aikoja, kun törmättiin aina pihalla. Lupasin alkaa lotota, niin säilyy edes teoreettinen mahdollisuus muuttaa takaisin taloyhtiöön.

Harmitteli etten myynyt hänelle, kun uusi omistaja tekee nyt jättiremppaa ja pistää koko asunnon mullin mallin. Selkäpiitä karmii, kun ajattelen sitä :-\.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 16, 2022, 15:12:17
Onni on Smartum-raha, jota ei vittu voi kuitenkaan käyttää.

Työnantajani maksaa 75 euroa matkarahaa neljä kertaa vuodessa Smartum-tililleni. Yksi maksuerä on käytettävissä puoli vuotta tai vuoden. En ole ihan varma. Joka tapauksesta yhdestä maksuerästä on nyt jäljellä 25 euroa, jonka viimeinen käyttöpäivä olisi ollut tänään. Menin ärrälle ja yritin ostaa arvoa matkakortilleni 100 euron edestä. Olisi sopivasti käytetty tuo erääntyvä 25 euroa sekä sen jälkeinen maksuerä. Yrittäessäni maksaa, sovellus ilmoitti odottamattomasta virheestä jotain tyyliin "unknown error, we have notified administration". Kokeilin 4 kertaa ja joka kerta sama virheilmoitus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 16, 2022, 15:21:28
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 16, 2022, 15:12:17

Mutta ei kai Smartumilla voi maksaa siis kuin sen summan, mikä siellä tällä hetkellä on? Eli siis, jos kortilla on nyt 25 e ja vasta tulossa 75 e, niissä kun saattaa olla pieni viive?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 16, 2022, 15:32:21
Mulla on Smartumilla useampi sata euroa matkarahaa, mutta se määrä euroja koostuu useammasta maksuerästä viime ja sitä edeltävän vuoden aikana ja johtuen koronasta, niiden käyttöaikaa on pitennetty. Edellisen kerran ostin Smartumilla 100 eurolla arvoa matkakortille viime syksynä. Eikä ole enää muuten korttia, on vain appsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2022, 15:51:05
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 16, 2022, 15:12:17
Onni on Smartum-raha, jota ei vittu voi kuitenkaan käyttää.

Miksi et käytä itse  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 16, 2022, 15:53:41
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 16, 2022, 15:32:21
Mulla on Smartumilla useampi sata euroa matkarahaa, mutta se määrä euroja koostuu useammasta maksuerästä viime ja sitä edeltävän vuoden aikana ja johtuen koronasta, niiden käyttöaikaa on pitennetty. Edellisen kerran ostin Smartumilla 100 eurolla arvoa matkakortille viime syksynä. Eikä ole enää muuten korttia, on vain appsi.

Itsellä ollut e-passi appsi niin pitkään, etten enää muista, miten Smartum toimi. Aina se kuitenkin harmittaa, jos ilmaista rahaa jää käyttämättä!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 16, 2022, 16:03:12
Sijoitin rahastoihini. Siitä onkin jo kulunut varmaan vuoden päivät kun viimeksi tein rahastomerkintöjä. Ovat tulleet rahastojeni arvot aika paljon alas viimeaikoina, mutta edelleen olen voiton puollella. Tosin voi olla, että sijoitin nyt sellaisessa kohtaa, että alamäki jatkuu ja ollaan kohta miinuksella. No toivotaan, että pitemmällä aikavälillä sijoitus kantaa hedelmää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 17, 2022, 11:08:22
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 16, 2022, 15:21:28
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 16, 2022, 15:12:17
Onni on Smartum-raha, jota ei vittu voi kuitenkaan käyttää.

Työnantajani maksaa 75 euroa matkarahaa neljä kertaa vuodessa Smartum-tililleni. Yksi maksuerä on käytettävissä puoli vuotta tai vuoden. En ole ihan varma. Joka tapauksesta yhdestä maksuerästä on nyt jäljellä 25 euroa, jonka viimeinen käyttöpäivä olisi ollut tänään. Menin ärrälle ja yritin ostaa arvoa matkakortilleni 100 euron edestä. Olisi sopivasti käytetty tuo erääntyvä 25 euroa sekä sen jälkeinen maksuerä. Yrittäessäni maksaa, sovellus ilmoitti odottamattomasta virheestä jotain tyyliin "unknown error, we have notified administration". Kokeilin 4 kertaa ja joka kerta sama virheilmoitus.

Mutta ei kai Smartumilla voi maksaa siis kuin sen summan, mikä siellä tällä hetkellä on? Eli siis, jos kortilla on nyt 25 e ja vasta tulossa 75 e, niissä kun saattaa olla pieni viive?

T: Xante

Tuo ei kuitenkaan ollut se suurin ja tärkein takeaway tuon matkan anatomiasta. Vähänkö oli eläkeläinen olo kun matkalla näkyi poikkeuksellisen paljon porukkaa (ehkäpä kaunis kevätilma syynä), enkä tavannut ainuttakaan ihmistä, jolla olisi ollut maski pois lukien k-kaupan ryhmä, joista sekä kassalla että minun lisäkseni muutamalla eläkeläisasiakkaalla, oli maskit käytössä. K-kaupassa toinen ryhmä, kappale arviolta ikäisiäni oletettuja naisasiakkaita, jolla ei tietenkään maskia ollut. Ärrällä oli jo täysin apokalyptinen tunnelma. Edes kassalla ei ollut maskia.

Ilman Jaskan pyyteetöntä työtä, ei kuplassani olisi mitään keinoa päätellä, että meillä on pandemia edelleen täysillä päällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 18, 2022, 01:58:19

Meilläkin on töissä jonkinmoinen työsuhde-etukortti, johon pitäisi panna omaa rahaa kortille niin sitä käyttäen nimettyihin syömä-, liikunta- ym. kohteisiin työnantaja maksaisi osan hintaa. Mutta en etätyöläisenä ole ryhtynyt rahojani lisävaivaiseen kortiin käyttämään. Kai noihin tottuisi jos ryhtyisi. Vilkaisin Smartumin sivuja. Mielestäni siinä piti saatu raha itse siirtää Smartum-lompakkoon, että sitä pystyy käyttämään.
No jos järjestelmä kertoo, että siinä on virhe, niin kai se on uskottava. Meilläkin kai oli jotain sellaista että raha voi etukortilla vanhentua (korttiyhtiön hyväksi?).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 18, 2022, 06:30:39
Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 18, 2022, 01:58:19

Meilläkin on töissä jonkinmoinen työsuhde-etukortti, johon pitäisi panna omaa rahaa kortille niin sitä käyttäen nimettyihin syömä-, liikunta- ym. kohteisiin työnantaja maksaisi osan hintaa. Mutta en etätyöläisenä ole ryhtynyt rahojani lisävaivaiseen kortiin käyttämään. Kai noihin tottuisi jos ryhtyisi. Vilkaisin Smartumin sivuja. Mielestäni siinä piti saatu raha itse siirtää Smartum-lompakkoon, että sitä pystyy käyttämään.
No jos järjestelmä kertoo, että siinä on virhe, niin kai se on uskottava. Meilläkin kai oli jotain sellaista että raha voi etukortilla vanhentua (korttiyhtiön hyväksi?).

Oman rahani on vanhentunut vuodessa, palautuu takaisin työnantajalle, jos ei käytetä. Olen itse joutunut joskus kikkailemaan siten, että olen vanhentumaan menossa olevalla saldolla ostanut Tiketiltä lahjakortin, joka taas on vuoden voimassa ja näin saanut vuoden lisää käyttöaikaa.

Tämä sen vuoksi, että havahduin asiaan liian myöhään ja matkakortillakin on ollut jo paljon saldoa.

Sori Viihtis, mutta kun tämä on nyt se, mistä kansa haluaa puhua!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 18, 2022, 08:48:11
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 18, 2022, 06:30:39
Sori Viihtis, mutta kun tämä on nyt se, mistä kansa haluaa puhua!

Petturit!  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 18, 2022, 11:01:58
Kahtena päivänä jo ollut liikkeellä kävelylenkkareilla, kun varsilenkkareiden sisäpohja ei tunnut kovinkaan hyvältä varpaiden nykyisen tilanteen kannalta. Kävelylenkkareiden sisäpohja taas helpottaa kävelyä, mutta sitten onkin tarkkaan katsottava mihin astuu, sillä nuo ei ole liukkaan kelin kengät. Sulavia jäätiköitä tulee näillä seudun olemaan vielä monta viikkoa paksun hiekkakerroksen lomassa. Kauan taitaa mennä ennen kuin fillarin uskaltaa ottaa esiin saati, että sillä pidempiä lenkkejä lähtisi tekemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 18, 2022, 14:44:22
Avasin juuri huurteisen - Coca Cola Zeron. Olen varannut tälle viikonlopulle 8 kappaletta sosasola-annosta. Täytyy katsoa missä tahdissa kumoan nämä, ettei nouse makeutusaine liiaksi päähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 18, 2022, 17:36:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 18, 2022, 11:01:58Sulavia jäätiköitä tulee näillä seudun olemaan vielä monta viikkoa paksun hiekkakerroksen lomassa. Kauan taitaa mennä ennen kuin fillarin uskaltaa ottaa esiin saati, että sillä pidempiä lenkkejä lähtisi tekemään.

Täällä myös odotellaan jäiden lähtöä (tienpinnoilta) ja säiden lämpenemistä. Pientä toivoa antaa tuo lämmin henkäys mikä on tulossa viikonlopuksi, mutta kuukausiennuste ei lupaa hyvää.

Lainaus käyttäjältä: ForecaECMWF:n eli Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen tuoreessa kuukausiennusteessa Suomen säähän on näköpiirissä hyytävä käänne. Kevään eteneminen on tyssäämässä maaliskuun loppupuolella, kun pohjoisnavalta romahtaa erittäin kylmää ilmaa Pohjois-Eurooppaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 19, 2022, 03:27:19
Nyt ei tietysti ole enää (tai vielä) päivä, mutta mietinpä kumminkin, että Wolt on muuten hyvä keksintö, mutta ravinteleita, jotka olisivat nimenomaan keskittyneet kasvisruokiin, on valikoimassa vain yksi. Toivoisin kasvisruokaravintoloita alueelle enempikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 19, 2022, 08:13:13
^
Hauskoja ajatuksia sulla, kun asunnossa taitaa vieläkin leijua sen juuri paistetun viiden kilon kinkun tuoksut. Vai joko olen ottanut maistipakoja ihan kinkkuähkyyn asti  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 19, 2022, 14:39:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 19, 2022, 08:13:13
^
Hauskoja ajatuksia sulla, kun asunnossa taitaa vieläkin leijua sen juuri paistetun viiden kilon kinkun tuoksut. Vai joko olen ottanut maistipakoja ihan kinkkuähkyyn asti  :P

:D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 19, 2022, 16:35:27
Nyt on vedetty reilu kilo joulukinkkua. Varjelkoon, että oli hyvää.

Tää viiden kilon satsi on parempi sijoitus, kuin sen kokoluokan satsit, joihin normaalisti sijoitan, sillä tässä on kokonsa puolesta sitä ihan konkreettista lihaakin jänteiden ja kalvojen lisäksi, jotka saattavat pilata pienemmän kinkun lähes kokonaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 19, 2022, 18:53:08
Mulla on Tiktok-profiili, mutta selkeesti en ole kyllä kohderyhmää. Lähinnä nuorison omia läppiä täynnä, Se mikä pistää silmään, on se, että persujen propagandaa oli tarjolla runsaasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 19, 2022, 22:45:42
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 19, 2022, 16:35:27
Nyt on vedetty reilu kilo joulukinkkua. Varjelkoon, että oli hyvää.
Hyvää joulua!
Ortodoksikalenterin mukaan nyt lienee joulu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 20, 2022, 16:20:00
Joko mainitsin, että joulukinkku on aivan järkyttävän hyvää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 20, 2022, 22:54:52
Surutyötä klo 5.55:stä asti. Kameralla kuvasin laskevaa aamun täyskuuta kun se sitten jymähti. Mikään näppäin ei toiminut.  Teleskooppinen 15xzoomin linssisysteemi oli jo viimeisiä vuosia kurahdellut ja temppuillut mutta ilmeisesti nyt jumitti auki lopullisesti ja kamera ei ota mitään käskyä vastaan ennenkuin linssisysteemi on hoidettu sisään. Jota se ei voi tehdä koska mekaaninen jumi, pieni ininä vain. Akku irti ja takaisin. Sama jumi. n 20 kertaa päivän aikana. Ei aukea laukea.
  Yli 10 vuotta kuvasin ja superzoomina (jotain 45-75x) kevätlintujakin. Kamera on saatu aussikaverilta joka lahjoitti sen läheiselle sukulaisella joka antoi minulle. Pieni ihmepokkari, joka oli aina mukana kun taskuun mahtu.
  Voisi koettaa hajottaa sen ja korjata mutta vahvat epäilykset on. Pitäisi olla kellosepän vehkeet, oletan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 22, 2022, 21:25:43
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 20, 2022, 16:20:00
Joko mainitsin, että joulukinkku on aivan järkyttävän hyvää?
Hyvää joulua!
- - -
Itselläni meni jotain väärään kurkkuun alkuillasta, kun tuli sähkökatkos. Ensin peljästyin, että laskut unohtuneet, mutta onneksi koko talossa (lähiössä) oli sähköt pimeänä. Energiafirmalla olikin vain posahtanut jokin laite ja tunnin päästä virta palasi. Nopeasti nuo tiedottivat kännykkään, että vain vika laitteissa. Aika lähellä olin soittaa pollareille...!
Mutta ilmeisesti näitä vaan sattuu, emme ole tottuneet sähkökatkoksiin, kuten joissakin maissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 23, 2022, 07:11:42
^

Pollareille et voi enää suoraan soittaa, se on aina 112, johon nykyään soitetaan, mutta voinpa kuvitella heidän ilmeensä, joku huutaa puhelimeen, että apua apua heti, täällä on sähkökatko!

On siis pakko uteliaisuudesta kysyä, mitä Toope luulit poliisin tekevän asialle?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 23, 2022, 07:29:27
Linssin jumiutuminen zoomikamerassa  - huono juttu. Onko päässyt hiekkaa rattaisiin, vai ovatko rattaat hajonneet. Ei taida olla paljon tehtävissä. Voisiko vielä kokeilla täräyttelemistä eri asennoissa, ilmanpainetta koloihin, kädellä nitkuttelemista ja ääriulos-asentoon vetämistä jne. Mitään voiteluainetta ei voine käyttää, linssistä kun on kyse. Joissakin muissa laitteissa suihkaus sitä saattaa auttaa.

Ilmeisesti on mentävä kauppaan tai tilattava netistä.

Uusi kamera.

Nykyvehkeitä ei ole tehty kestämään vuosikymmeniä niin kuin vanhat Leicat ynnä muut, joita pystyi korjaamaankin.

Kokeilunhaluinen hullu kun olen, aukaisin ja purin ja puhdistin aikoinaan vanhan Contax kameran ilman mitään aikaisempaa kokemusta. Alkoi toimia hienosti - ja huonosti. Filmin kelaus meni sekaisin. Filmi ei liiku tarpeeksi. Kuvat tulevat osittain päällekkäin. Pitäisi ottaa välissä yksi tyhjä kuva linssinsuojus päällä. Tällöin filmille ei kuitenkaan tule täyttä määrää kuvia. En käytä kameraa, joten asialla ei ole suurta väliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 23, 2022, 08:23:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 23, 2022, 07:11:42
^

Pollareille et voi enää suoraan soittaa, se on aina 112, johon nykyään soitetaan, mutta voinpa kuvitella heidän ilmeensä, joku huutaa puhelimeen, että apua apua heti, täällä on sähkökatko!

On siis pakko uteliaisuudesta kysyä, mitä Toope luulit poliisin tekevän asialle?

Aika ajoihan medioissa kerrotaan millaisia puheluita toopet soittavat hätäkeskukseen. Kysellään ohjeita autonrenkaiden vaihdosta kinkunpaistamiseen. Väliin tulee jokusen kotinyrkkeilyillan tuomarointitehtävä tai lanssitilaus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 23, 2022, 08:34:17
Naapurista lainattua:
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 23, 2022, 08:04:38
Jokaisessa ketjussa näistä ja kaikissa tilanteissa pitäisi myös muistaa, että itse asiassa keskimääräisesti neuvostokansalaisella kuten myös nykyvenäläisellä on paitsi voimakas kansallistunne, romanttinen käsitys omasta maastaan, myös syvä epäluulo vallanpitäjiä kohtaan.

Tunnen itseni keskimääräiseksi neuvostokansalaiseksi.  ;D

En sano että neuvostovaltiossa tai valtioneuvostossa olisi päättäjinä pelkästään pahantahtoisia ihmisiä. Sen sijaan todisteiden valossa suunnaton typeryys näyttää vievän poliittista urakehitystä eteenpäin. Tai kuten joku aikoinaan asian ilmaisi: into voittaa älyn. Ja älykään ei riitä, jos ei ole viisautta. No niin, alkaa mennä syvälliseksi ja en ole edes juonut viisasten juomaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - maaliskuu 23, 2022, 09:18:11
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 23, 2022, 08:34:17

Joo me taidetaan näin aamusta ihan selvinpäin vetää ;D

Itse asiassa näen, että eihän Venäjällä koskaan ole edes mihinkään demokratiaan, as we know it, edes tosissaan pyritty. Kyse ei ole varsinaisesti minunkaan mielestäni hyvän- tai pahantahtoisuudesta, vaan siitä, että systeemi nyt perustuu ylätasolla karkeaan valtaan (sisältäen väkivallan, silloin kun siihen mahdollisuus) ja alatasolla vaihdantaan joka asiassa.

Näin hyvin törkeästi ja kapeasti yleistäen.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 23, 2022, 10:04:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 23, 2022, 08:34:17
Naapurista lainattua:
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 23, 2022, 08:04:38
Jokaisessa ketjussa näistä ja kaikissa tilanteissa pitäisi myös muistaa, että itse asiassa keskimääräisesti neuvostokansalaisella kuten myös nykyvenäläisellä on paitsi voimakas kansallistunne, romanttinen käsitys omasta maastaan, myös syvä epäluulo vallanpitäjiä kohtaan.

Tunnen itseni keskimääräiseksi neuvostokansalaiseksi.  ;D

En sano että neuvostovaltiossa tai valtioneuvostossa olisi päättäjinä pelkästään pahantahtoisia ihmisiä. Sen sijaan todisteiden valossa suunnaton typeryys näyttää vievän poliittista urakehitystä eteenpäin. Tai kuten joku aikoinaan asian ilmaisi: into voittaa älyn. Ja älykään ei riitä, jos ei ole viisautta. No niin, alkaa mennä syvälliseksi ja en ole edes juonut viisasten juomaa.

Hyvin sanottu. Muutamalla lauseella asia vedetty nippuun.

Silti mukana on huumorin lisäksi ulkopolitiikkaa, juonenkäänteitä, työmarkkinapolitiikkaa, hallintokulttuuria, psykologiaa ja käyttäytymistieteitä, filosofiaa sekä juttua alkoholista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 23, 2022, 11:54:13
Kyllä oli vaikea aamu ja vasta kolmantena aamuna onnistuin olemaan ilman kahvia :D

Sain viime viikolla lähetteen labroihin ja ajattelin, että heti maanantaina menen. En mennyt. Oli huono yö takana ja piti saada kahvia heti eikä kohta, joten paasto tärvääntyi. Sama toistui tiistaina, tosin ilman huonoa yötä. Siinä vaiheessa, kun mukillinen mikrotettua kahviherkkua oli nakattu kitusiin, muistin, että ei olisi pitänyt.

Nyt vihdoin olin niin järjissäni heti herättyni, että muistin kahvittomuusvaatimuksen.

Kiltteydestä sakotettiin. Vuoronumerokoneen päällä oli lappu, jossa käskettiin ottamaan Kelakortti esiin ja ulkovaatteet pois ennen vuoronumeron ottamista. No, minähän tietenkin noudatin ohjetta ja sillä aikaa kaksi tai jopa kolme ehti ottaa vuoronumeron ennen kuin olin saanut hupparin pois ja Kelakortin esiin. Niillä edelleni kiilanneilla oli ulkovaatteet päällä ottaessaan vuoronumeron. Teki mieli sanoa jotain, mutta jupisin vain sisäänpäin. Eikä siitä lopultakaan ollut haittaa, sillä olin varautunut odottamaan pelaten sanapeliä. Vuoroni tuli niin nopeasti, etten ehtinyt saada ensimmäistäkään peliä ratkaistua loppuun asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 24, 2022, 09:19:31
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 23, 2022, 09:18:11
Itse asiassa näen, että eihän Venäjällä koskaan ole edes mihinkään demokratiaan, as we know it, edes tosissaan pyritty. Kyse ei ole varsinaisesti minunkaan mielestäni hyvän- tai pahantahtoisuudesta, vaan siitä, että systeemi nyt perustuu ylätasolla karkeaan valtaan (sisältäen väkivallan, silloin kun siihen mahdollisuus) ja alatasolla vaihdantaan joka asiassa.

Näin hyvin törkeästi ja kapeasti yleistäen.

Muinainen Novgorod oli, ainakin aikalaisiinsa verrattuna, jonkin sortin demokratia. Kaupunkilaiset äänestivät neuvostosta ja arkkipiispasta. Periferioiden asukkailla ei luonnollisesti kuitenkaan ollut sanan sijaan valtakunnan keskustan asioihin. Mielenkiintoista Novgorodissa on se, että vaikka historiankirjoitus on häivyttänyt asiaa, niin suuri osa asukkaista oli ugrilaisia kansoja. Siis hieman oikoen suomalaisia.  ;)
Jopa kaikkein kuuluisimman novgorodilaisen Aleksanteri Nevskin kerrotaan olleen verenperimältään osittain ugri. Tästä pääseekin kätevästi nykypäivään ja Vladimir Vladimirovitsiin. Hänen isoäitinsähän oli Tveristä kotoisin, siis Karjalasta Ruotsin tyranniaa paenneiden jälkeläisiä. Pitäisikö maailmain traagisista tapahtumista syyllistääkin suomalaisia?
Päätän harharetkeni toteamalla, että loppujen lopuksi jokainen vastaa vain ja ainoastaan omista synneistään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 24, 2022, 09:43:39
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 24, 2022, 09:19:31

Ovathan nuo viikinkien jälkeläisiä osaltaan, suomalaisiakin on ollut mukana noilla retkillä, kenties jäänyt asumaankin. Aika hedelmällistä aluetta Pohjolaan verrattuna. Kun katsoo noita haastateltuja naisia, niin ne ainakin näyttää naapurin Sirpalta ja kovin tutunoloisilta.

Syyllistämisessä olet selvästi Raamatun sanaa vastaan:

Lainaus käyttäjältä: https://www.luterilainen.net/kosto-kolmanteen-ja-neljanteen-polveen/Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni"

Tosin tuossa taidetaan puhua rikkeistä vakavimmasta - Jumalan ehdottoman rakastamisen puutteesta. Lasten ja naisten murhaaminen on sen rinnalla pientä ja unohtuu helpommin. Joissain kohtia kokonaisten väestöryhmien likvidoimista suositellaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 24, 2022, 13:05:48
Eurojackpot-arvonta on uudistunut.
Aiemmin arvonta oli kerran viikossa.
Nyt arvonta on kaksi kertaa viikossa.
Tein uuden kestotilauksen.
En köyhdy enää tulevaisuudessa 2 euroa viikossa.
Köyhdyn 4 euroa viikossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 24, 2022, 13:27:54
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 24, 2022, 13:05:48
Eurojackpot-arvonta on uudistunut.
Aiemmin arvonta oli kerran viikossa.
Nyt arvonta on kaksi kertaa viikossa.
Tein uuden kestotilauksen.
En köyhdy enää tulevaisuudessa 2 euroa viikossa.
Köyhdyn 4 euroa viikossa.

Minä alan nyt lotota ensimmäistä kertaa elämässäni. On ollut parissa asiassa niin älyttömän hyvä tuuri, että ehkä se saa jatkoa.

Jos tulee päävoitto, ostan samanlaisen 12 000 euron takin, mikä Putinilla oli viime viikolla kansanjuhlassa. Säväyttää yhdessä Trump-lippiksen kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 24, 2022, 18:06:41
Lainaus käyttäjältä: Socrates - maaliskuu 24, 2022, 13:27:54
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 24, 2022, 13:05:48
Eurojackpot-arvonta on uudistunut.
Aiemmin arvonta oli kerran viikossa.
Nyt arvonta on kaksi kertaa viikossa.
Tein uuden kestotilauksen.
En köyhdy enää tulevaisuudessa 2 euroa viikossa.
Köyhdyn 4 euroa viikossa.

Minä alan nyt lotota ensimmäistä kertaa elämässäni. On ollut parissa asiassa niin älyttömän hyvä tuuri, että ehkä se saa jatkoa.

Jos tulee päävoitto, ostan samanlaisen 12 000 euron takin, mikä Putinilla oli viime viikolla kansanjuhlassa. Säväyttää yhdessä Trump-lippiksen kanssa.

Haalistunut lippis jo unohdetun julkkiksen nimellä ja ylikallis toppatakki juhannuksen jälkeen säväyttää kyllä varmasti.  Mutta onko se haluamiasi kaltainen säväri?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 24, 2022, 22:19:25
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 23, 2022, 08:23:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - maaliskuu 23, 2022, 07:11:42
^

Pollareille et voi enää suoraan soittaa, se on aina 112, johon nykyään soitetaan, mutta voinpa kuvitella heidän ilmeensä, joku huutaa puhelimeen, että apua apua heti, täällä on sähkökatko!

On siis pakko uteliaisuudesta kysyä, mitä Toope luulit poliisin tekevän asialle?

Aika ajoihan medioissa kerrotaan millaisia puheluita toopet soittavat hätäkeskukseen. Kysellään ohjeita autonrenkaiden vaihdosta kinkunpaistamiseen. Väliin tulee jokusen kotinyrkkeilyillan tuomarointitehtävä tai lanssitilaus.
Tästä se sotatieteiden tohtoori Jarno Limnell varoitti että pitäisi nostaa resilienssiä jokaisen kansalaisen eikä hätääntyä 112-paniikkiin jos ei tunnissa tule sähköjä. (Venäjä nauttii ja "kuuntelee" tästäkin...).
  Täällä maalla on pitänyt tottua että jos ei heti tuu sähköjä ja jos ei ole kovia pakkasia ja on valoisaa niin enstex pannaan mattoja eristeeksi pakastimen ympärille... niin pakasteet kestää vaikka pari päivää sähköttä, patteriradiolla kuunnellaan uutiset, taskulamppu yölamppuna jne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 24, 2022, 22:24:13
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 23, 2022, 07:29:27
Linssin jumiutuminen zoomikamerassa  - huono juttu. Onko päässyt hiekkaa rattaisiin, vai ovatko rattaat hajonneet. Ei taida olla paljon tehtävissä. Voisiko vielä kokeilla täräyttelemistä eri asennoissa, ilmanpainetta koloihin, kädellä nitkuttelemista ja ääriulos-asentoon vetämistä jne.
Hiekkaa ehkä, tai puunsahauspölyä. Kaikkea olen noista kokeillut paitsi en ilmanpainetta (muuta kun suulla kevyesti puhallellen).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 25, 2022, 22:18:57
Itse sain nyt reseptin kolesterolilääkkeisiin, ensi viikolla apteekkiin siis...
Tuntuu vanhalta. Onneksi halpoja lääkkeitä. En ole kipeä, mutta jonkinlaista sukutaipumusta on:
https://www.duodecimlehti.fi/duo95416 (https://www.duodecimlehti.fi/duo95416)
Geneettistä taipumusta... Myönnän kyllä, että omassa ruokavaliossa olisi järkeistämisen varaa. Nyt on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 27, 2022, 21:33:52
Miten pääsen eroon ihmisestä, joka yrittää ostaa vanhoja autojani eikä usko sanaa "ei"?

Tuollaiset ihmiset ovat sietämättömiä. Äsken tyyppi soitti. Puhelinfoobikkona en vastaa puheluihin, joiden soittajaa en tiedä, ja joka ei ole tuttu. En vastannut, mutta tyttäreni vastasi. Sovimme, että hän sanoo, että en ole paikalla, oli soittaja, kuka tahansa.

Tyttäreni joutui roikkumaan puhelimessa melkein puoli tuntia. Tyyppi oli puhunut niistä autoista ja halunnut ostaa ne.

Katsoin formuloita, mutta en oikein pystynyt keskittymään, kun näin, että puhelu kestää ja kestää. Luulin, että soittaja on joku epämääräinen humalainen. Vasta puhelun loputtua kävi ilmi, kuka tyyppi oli, ja mitä asia koski.

Menin aivan pois tolaltani tuon soiton takia. Nyt en ainakaan vastaa puheluihin. Pelkään, että tyyppi tulee paikalle, kun olen siellä autojen luona. En haluaisi käydä läpi sitä hiillostusta. Se kestää ja kestää ja kestää ja kestää. Se, että sanon, että en myy autoja, ei auta. Tyyppi on kuin lahkeessani roikkuva terrieri. Odottaa, että annan periksi. En aio antaa. Pakko panna välit poikki, kun tyyppi ilmestyy. Lähden vain ajamaan autolla pois paikalta. Masentavaa. Tyyppi on kuin haaskalintu, joka tulee nokkimaan varattomuutemme ja kurjuutemme tunkiolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 27, 2022, 21:36:57
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 27, 2022, 21:33:52
Miten pääsen eroon ihmisestä, joka yrittää ostaa vanhoja autojani eikä usko sanaa "ei"?
Vastaamalla itse puhelimeen, ja sanomalla EI? :)

Muoks: Jos vieläkin soittaa niin sano, että teet PoLiISilLe ilmoituksen häirinnästä. Mutta poliisille soittaminen se vasta kynnys lieneekin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 27, 2022, 21:54:45
Kopek, voisit lähteä leikkiin mukaan ja pyytää kirjallisen ostotarjouksen. Kun näet hinnan, jonka hän olisi suoralta kädeltä valmis maksamaan, niin voit ripustaa tarjouksen huussin seinälle ja sanoa tyypille noin kymmenkertaisen hinnan, jolla voisit alkaa harkita myyntiä. Kannattaa tietenkin varmistua, ettei tuolla ole varaa sitä hintaa maksaa, ennen kuin teet vastatarjouksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 27, 2022, 21:59:13
^
Ei huono. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 27, 2022, 22:08:18
Wanhaa kauppiassukua :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 27, 2022, 22:37:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 27, 2022, 22:08:18
Wanhaa kauppiassukua :D
Ahaa, sehän selittää. :)

Nuorena kossina kävi niinkin, että menin erääseen autoliikkeeseen äitini vanhan kaupparassin - ladan kanssa. Pyysin siitä automyyjältä ennakkotarjousta, kun piti saada vaihtoon. Mulkku myyjä noteerasi nuoren ikäni ja kuvitteli, että voisi veetuilla: sanoi antavansa 100 markkaa. "Kiitos, asia selvä".

Tein äidin puolesta kaupat toisessa autoliikkeessä, uusi auto maksoi silloista 44 000 markkaa, rahat käteisellä. Oli pakko käydä veetuilemassa uuden auton kanssa ensimmäiselle autoliikkeen myyjälle että katso nyt miten kävi, kun ei muka hyvä raha kelpaa. Voi että, kun sitä veetutti! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 28, 2022, 08:56:25
Autokysymyksessä on epämukavaa se, että niitä kyselevä henkilö on entisaikojen hyvä kaverini. Vaikka viime vuosikymmeninä emme ole olleet juuri missään tekemisissä toistemme kanssa, ei tuollaista tyyppiä viitsisi vihamieheksikään muuttaa. Raha (tai sen puute) tässä kaiken A ja O on niin kuin monessa muussakin asiassa. Ongelma ratkeaisi, kun siirtäisin autot muualle ja sanoisin, että niitä ei enää ole. Mutta se maksaa.

Yritän saada asian toistaiseksi pois mielestäni.

Täällä on eri ketjuissa käsitelty ravinto- ja kolestroliasioita. Kommenttina tähän keskusteluun lisään, että tutkin ostamieni ruoka-aineiden tuotelostukset ja vältän sellaista, missä on vähänkin enemmän tyydyttämättömiä rasvoja. Raja menee jossakin 1 g / 100 g kohdalla. En ole absolutisti tässä(kään) asiassa, joten joskus voin ostaa suklaata tai jäätelöä tai vastaavaa, jossa "raja-arvo" ylittyy reippaasti. Pyrin kuitenkin siihen, että näitä poikkeuksia olisi mahdollisimman vähän. Viime vuoden alussa lopetin suklaan ostamisen käytännössä kokonaan. Tänä vuonna olen muutaman kerran sortunut, mutta edelleenkin yritän välttää ostamista.

Leivän päälle panen pienen määrän Benecolia.

Toinen asia, mitä haluaisin välttää, on suola. Sitä vain tahtoo olla kaikessa mahdollisessa. Laivässäkin on lähes aina 1 - 1,1 prosenttia. Ostan jälkiuuniviipaleita, jossa suolan määrä on 0,7 prosenttia. Sekin on liikaa. 

Myös sokeri on pahasta. Siihen tulee sorruttua liian usein. Lopetin aikoinaan sokerin lisäämisen teehen ja myöhemmin myös kahviin, jos satun sitä juomaan. Kaikenlaisessa muussa sokeria kuitenkin tulee käytettyä. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 28, 2022, 09:22:10
^Auto-ongelmasta sain sellaisen käsityksen, että kaaroja olisi useampi. Ja, että koska siirto maksaisi, niin ne eivät ole ajokuntoisia. Mitä jos myisi osan autoista jolloin saisi rahaa sen rakkaimman / rakkaimpien kunnostamiseen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 28, 2022, 09:41:45
Ymmärrän kyllä, että voi omistaa auto(-ja)n johon on voimakas tunneside. Sehän nitoo kivasti muistot tietyltä ajalta yhteen. Omatkin autoni olisi ehkä jälkikäteen ajateltuna kaikki pitänyt säilyttää, mutta jätin itselleni vain yhden, senkin vain siksi, että en saanut siitä kunnon hintaa.

Muistan myös myyneeni ykköskoppaisen Ford Escort GT:n joskus 70-luvun puolivälissä 3000 markalla. Mitähän moisesta saisi nykyään? 8000€ ? Sitä ennen meni kaappariovinen Fiat 600 1000 markalla.

Jos autoja on useita, tilanne menee tietysti vielä vaikeammaksi, mikä rakkaista myydään ensiksi...sitäpaitsi myydessä tulee luopumisprosesseja kaksi, ensin menee auto ja sitten siitä saadut rahat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 28, 2022, 09:54:09
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 28, 2022, 09:41:45
Jos autoja on useita, tilanne menee tietysti vielä vaikeammaksi, mikä rakkaista myydään ensiksi...sitäpaitsi myydessä tulee luopumisprosesseja kaksi, ensin menee auto ja sitten siitä saadut rahat.

Tuossa on ongelma kiteytettynä. Vaikka päättäisi, että myyntitulo käytetään johonkin tiettyyn hyödylliseen tarkoitukseen, raha yllättäen meneekin muuhun. Jos talous olisi täysin omassa kontrollissa, rahavaroja voisi säästää ja ohjailla sinne, minne haluaa. Yhteistaloudessa kaikki "löysä" raha vain häviää.

Ongelma ei ole pari vanhaa autoa vaan kokonaisuus, johon kuuluu rapistuvia rakennuksia ja vuotavia kattoja ja eripurainen suku, joka ei saa mitään yhteisesti aikaan. Myös matkat ja paikat tuottavat ongelmia. Rahat menevät bensoihin, kun jokainen ruuvi pitää käydä vääntämässä 80 kilometrin päässä sieltä, missä asuu. Bensakulut, jotka nyt vielä lisääntyvät, ovat sähkökulujen (lämmitys) lisäksi suurimmat kuluerät taloudessamme. Jos asuminen ja asiat tapahtuisivat yhdellä paikkakunnalle, ongelmat ratkeaisivat melkein jo sillä. Liikkumiseen kuluvat tuhannet eurot (ja sadat tunnit) voisi käyttää projektien edistämiseen. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 28, 2022, 10:09:20
Kopekista tulee mieleen muuan Pekka Mäkinen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 29, 2022, 13:24:28
No niin! Kuka on käynyt duunaamassa Hipin naapuria?  ;D

Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 29, 2022, 12:24:47
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 29, 2022, 12:18:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 29, 2022, 11:51:19
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 29, 2022, 11:47:05
..... ulisevia moottoreita, tulee assosiaatio orgasmin huippua lähentyvän naisen tuottamasta äänimaailmasta. Se on mukavan kuuloista, juurikin monen miehen korviin.
Sen sijaan alapuolella asuvan naispuoleisen naapurin korviin nuo kiljuorkut ei kuulosta kamalan kivalta  :-[

Niin, äänille on olemassa aikansa ja paikkansa. Kun ne pääsevät irti sopimattomissa oloissa niin kivuus onkin kamaluutta. Ei se moottorin kiljunakaan, tai karjunta, ole kivaa kuunnella jos koittaa vaikka nukkua. Ainakaan jos sitä on kovin usein.

...ja jos kerrostalon koirat liittyvät kuoroon. Mahtava crescendo!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2022, 13:36:54
^
Joo, minua hiukan alkoi naurattaa tuo koirien mainitseminen, mutta en siitä välittänyt väärään ketjuun enää mitään mainita.

Tuolla samaisella rouvalla oli taannoin koirakin. Tämä koiraraukka ei vaan tahtonut viihtyä yksikseen. Yksin jäätyään koira aloitti surkean parkumisen HAU-HAUU-HAUUuu- UUUUuuuuuuuu. Lopulta eräänä päivänä, kun koira oli ollut kellon ympäri yksin ja jokainen rapussa liikkuja oli saanut konsertin, noin 10-15 minuuttia kerrallaan, otimme yhteyttä naapuriin ja kerroimme, että tuo ei enää nyt noin voi jatkua. Koira muuttikin saman tien pois, mutta aina välillä käy rouvalla hoidossa edelleen, mutta sitä ei enää yksin jätetä.

Mietin vain, että mitenhän koira olisi reagoinut kiljuorkkuun, olisiko mennyt emäntäänsä pelastamaan vai yhtynyt kuoroon.
Onneksi hänellä ei noita lapsivapaita viikonloppuja ole kovin usein.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2022, 14:00:54
Aika hulluja ajatuksia tulee joskus päähän.  ::)

Nyt olen tuskastunut siitä, että on päiviä, jolloin EN katso maksamaani Netflixiä. Tuntuu kuin heittäisin rahaa hukkaan, kun jätän käyttämättä jotain, mistä olen maksanut kuukausimaksun. Vielä pöljemmältä tuntuu, että enemmän ahdistaa, että katson ilmaista Areenaa maksullisen palvelun sijasta. Eihän Areenakaan ilmainen ole, kun veroina sitä rahoitan, mutta siinä mielessä ilmainen, että en siitä erikseen vapaaehtoisesti ole maksanut.

Nyt yritän vakuuttaa itselleni, että en tosiaankaan tuhlaa, jos teen jotain muuta kuin katselen telkkua  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 29, 2022, 15:07:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 29, 2022, 14:00:54
Nyt yritän vakuuttaa itselleni, että en tosiaankaan tuhlaa, jos teen jotain muuta kuin katselen telkkua  :-\

Voit kesällä säästää tuhlaamasi takaisin, tekemällä muutaman kauppamatkan bussin sijasta polkupyörällä! Vielä enemmän säästää jos ajatteli ottavansa taksin.

Voi ihme, miksi näistä tuli mieleen valtion budjetointi.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 29, 2022, 15:27:51
^
Pöh, ei onnistu bussimatkojen korvaaminen polkupyörällä, kun muutenkin käytän vain polkupyörää heti, kun nuo hiekat saadaan raivattua pois kevyenliikenteen väyliltä. Nyt pyörättömään aikaan olen käynyt kävellen.

Tai käytänhän minä bussia noin kerran kuukaudessa ja niistäkin sitten usein menomatkan kävelen.

Monesti ihmettelen kenelle ne lehtien säästövinkin on tehty, kun saattaa olla pitkä lista asioita, joiden tekeminen toisin säästäisi. Mutta kun minä jo teen toisin, eli sen säästövinkin mukaan. Sama on erilaiset laihdutus- ja ruokaterveellisyysohjeet, kun pitäisi jättää pois sellaista, jota en lainkaan käytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 30, 2022, 10:25:10
Mun ikivanha tabletti tuli nyt tiensä päähän. Lataaminen epäonnistuu. Kertaalleen tuohon on lataus jo korjattu, mutta kun joka tapauksessa haluan isomman näytön, tilasin nyt sitten kokonaan uuden: Samsung Galaxy Tab S8 ultra 14.6".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 30, 2022, 10:31:37
^
Oletko varma, ettei laturin johto ole paskana?
Minun vanhassa tabletissa lataus epäonnistui satunnaisesti ja luulin kapineen olleen rikki niin, ettei se saa kosketusta jotenkin, kun laturin siihen tökkää kiinni. Parikin kertaa siinä oli pölyä, kun yleensä se lojui sängyn vieressä lattialla. Käytin sitä pääasiassa sänkyleluna. Pölyn puhaltelu ei sitten enää auttanut. Viimeisenä keinona vielä ostin laturin johdon ja se sitten auttoikin. Laturin johto oli mennyt rikki siitä liittimien "niskasta".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 30, 2022, 10:37:44
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 30, 2022, 10:31:37
^
Oletko varma, ettei laturin johto ole paskana?
Minun vanhassa tabletissa lataus epäonnistui satunnaisesti ja luulin kapineen olleen rikki niin, ettei se saa kosketusta jotenkin, kun laturin siihen tökkää kiinni. Parikin kertaa siinä oli pölyä, kun yleensä se lojui sängyn vieressä lattialla. Käytin sitä pääasiassa sänkyleluna. Pölyn puhaltelu ei sitten enää auttanut. Viimeisenä keinona vielä ostin laturin johdon ja se sitten auttoikin. Laturin johto oli mennyt rikki siitä liittimien "niskasta".

Joo olen varma että vika on laitteen lataus-järjestelmässä. Kun on ladattu, näyttää että akussa 100% virtaa. kun näyttää että akussa 72% virtaa laite sammuu eikä lähde käyntiin. Kun sitten tyrkkää laturin sisään kestää 15 minuuttia, että mitään tapahtuu, ja kun tapahtuu, näyttää, että akussa olisi 73% virtaa ja vasta nyt laite voidaan käynnistää uudestaan. Muutenkin se lataa laitteeseen virtaa hitaammin, kuin minkä Youtuben katselu kuluttaa. Laturi on alkuperäinen ja laturin piuha puoli vuotta vanha.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 30, 2022, 10:51:50
^
No kepeät mullat sitten sille laitteelle :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 31, 2022, 09:09:05
Natsifikoin itselleni 3-millin siilin. Pää saa denatsifikoitua taas rauhassa kolmesta ehkä viiteen kuukautta, jonka jälkeen natsifikoin pääni uudestaan, ellen sitten mene parturiin ottamaan kampauksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 31, 2022, 09:12:34
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 30, 2022, 10:25:10
Mun ikivanha tabletti tuli nyt tiensä päähän. Lataaminen epäonnistuu. Kertaalleen tuohon on lataus jo korjattu, mutta kun joka tapauksessa haluan isomman näytön, tilasin nyt sitten kokonaan uuden: Samsung Galaxy Tab S8 ultra 14.6".

Aika iso, siis tabletti. Halvemmaksi olisi tullut käydä specsaversilla, niin olisi riittänyt pienempikin ruutu.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 31, 2022, 09:14:22
^
:D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 31, 2022, 14:18:37
Just tuli uuden karhea tabletti. Laturi tulee huomenna. Huomenna on myös veljen luona saunailta, joten pääsen tutustumaan uuteen tablettiini vasta ylihuomenna.

Päivitystiedoite 1.4.2022: Siis laturin johto tulee tänään ja itse laturi todnäk vasta ensi viikolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2022, 14:32:11
Minäkin iltasella yritin mielikuvitella, millainen olisi käsissä tuollainen yli 14 tuumainen. Omani on 10,1 ja siinä on vain aivan kapeat reunukset, joten kuva-alaa on aika mukavasti. Ainoa, jonka toivoisin olevan toisin, on paino. Petikäytössä ja yhdellä kädellä pidettynä on aika painava pidellä hyppysissä. Tuo kymmentuumainen on ihan riittävä lähietäisyydellä käytettäväksi.

Tabletti muuten parantaa näköä. Kun silloin joskus reilu 7 vuotta sitten aloin kulkea bussilla työmatkat, hankin tabletin bussiviihteeksi sillä siinä samalla matka-aikani lähes kaksinkertaistui aikaisempaan verrattuna. Tuolloin käytin laseja aina lukiessa ja lähityöskentelyssä, eli myös tabletin selaamisessa. Kun aloin enemmän pelaamaan, ei juurikaan huvittanut kaivaa laseja esiin, vaikka jotkut yksityiskohdat jäi arvailujen varaan. Vähitellen aloin huomata, että aloinkin nähdä paremmin ja paremmin.

Yksi syy älypuhelimen hankkimattomuuteen oli juuri tuo, etten jaksa alvariinsa kaivaa laseja esiin, kun ei siitä kuitenkaan näe mitään. Nykyisin ei ole mitään ongelmaa nähdä puhelimenkaan pienestä ruudusta tekstejä. Myös painettujen lehtien lukeminen onnistuu ilman laseja, kun aiemmin näin vain suurimmat otsikot ilman laseja.

Kaiken huippu on, että minulla piti olla ns. ikänäköä, joka vaatii aikaa myöten yhä vahvempia laseja. Olenkohan jo paluumatkalla nuoruuteen tai peräti lapsuuteen  ;D :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 31, 2022, 15:01:47
No siis onhan toi kyllä aika iso. Myös on kolme ja puolisataa grammaa painavampi kuin edellinen. Varmaan tulee kädet puutumaan aiempaa nopeammin kun sängyssä katselee NHL-kiakkoa. Joku tabletin pidikesysteemi sänkyyn/yöpöytään voisi olla hyvä sijoitus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 31, 2022, 15:39:07
Pääsinpä Jumbon reissusta halvalla, kun paluumatkalla ei bussin matkakortinlukijat taaskaan toimineet. Nyt kun linja on muutettu runkolinjaksi, niin nyt on jopa hieno näyttö, jossa kerrottiin yhteysongelmista ja että vikaa selvitetään. Tulee taas kallis päivä HSL:lle, kun kertamaksuja jää perimättä. Varmasti tuo bussi ei ollut ainoa, jossa yhteys ryki. Liekö venäläistä häirintää ilmassa :D

Outo juttu tuo, että kun noin kerran kuukaudessa, tai ehkä 56 viikon välein, käytän bussia, niin hyvin usein paluumatkan pääsen ilmaiseksi. Joko bussin lukulaite on ollut rikki tai nyt uutena yhteydet taivaalle on pois päältä.

Olenko minä se pahanilmanlintu, jonka läheisyys särkee laitteet, vai onkohan nuo todellakin usein epäkunnossa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 01, 2022, 08:48:20
Marinin asuntokaupoista, joihin oli viittaus SDP-ketjussa, mieleeni tuli seuraavaa.

Kerrostalossa, jonka "vinttihuoneistossa" tätä kirjoitan, on myynnissä 1,15 miljoonan euron* asunto. Se on muutama kerros alempana. Asuntovälitysfirman sivun mukaan tästä rappukäytävästä (joita talossa on vain yksi) on myyty aikaisemmin 1,384 miljoonan asunto sekä joitakin yli miljoonan maksavia.

En tiedä arvaavatko talon asukkaat minut kohdatessaan, millainen pienituloinen luuserisurkimus heitä vastaan kävelee talon käytävillä. Miljoona-asuntojen yhtiövastike näyttää olevan nettisivun mukaan noin kaksi kertaa suurempi kuin vuokra tästä yksiöstä, jossa tätä kirjoitan. Talossa on muutama pieni vuokrakämppä isojen omistusasuntojen lisäksi. Viereisessä asunnossa asui eräs Hesarin toimittaja.

Sinänsä tuollainen yli miljoonan euron hinta muutamasta huoneesta tuntuu hurjalta. Hinnassahan suurin osa on sitä, että paikka on Helsingissä. Sama huoneistopinta-ala jossakin peräkylässä maksaisi kymmenesosan Helsingin hinnasta, jos sitäkään.

Vanhempieni 1980-luvulla valmistunut omakotitalo, joka myytiin suvultamme pois heidän kuoltuaan, näytti olevan uudelleen myynnissä pari vuotta sitten. Pyyntihinta oli alussa jotain 400000 euron paikkeilla, josta se hiljalleen aleni, kun kukaan ei taloa ostanut. Lopullinen hinta oli huhujen mukaan noin 250000 euroa. Rakennuksen pinta-ala on yli 400 neliömetriä. Siinä on asuinhuoneiden lisäksi sauna ja uima-allas ja viinikellari ja kylmiö ja kodinhoitohuone ja harrastusverstas sekä erilaisia muita tiloja sekä autotalli kahdelle autolle. Pihassa on lisäksi jokin myöhemmin rakennettu lisärakennus, josta en tarkemmin tiedä. Tontti on suuri. Siihen sisältyy parisataa metriä järven rantaa. Rannalla on suuri hirsinen savusaunarakennus sanoineen ja takkahuoneineen. Tällaisen kokonaisuuden hinta oli siis alle neljäsosan siitä, mitä maksaa 154 neliön kaupunkihuoneisto Helsingissä. Jos vanhempieni entinen asuintalo tontteineen ja rakennuksineen olisi ollut Helsingin seudulla, sen hinta olisi ollut useita miljoonia euroja. Paikka on se, mistä maksetaan.

Todettakoon, että en koskaan erityisemmin pitänyt tuosta paikasta. Siihen liittyi niin paljon ikävää. Vietin siellä aikaa 1990-luvulla, kesäisin jopa useita viikkoja kerrallaan. Nettisivulla olleiden kuvien perusteella taloa oli muutettu ja modernisoitu sisältä niin, että sitä tuskin tunnisti samaksi. Siitä oli tullut jotenkin "kylmän" oloinen, kun kaikki oli pyritty tekemään modernilla tavalla tyylikkäästi. Kuvista näki, että rahaa oli käytetty paljon. Lopputulos oli mielestäni laitosmainen. Yksityisasunnoksi se olisi ollut kolkko. Kuka haluaa asua jossakin design-museossa. Se sopisi ehkä hotelliksi tai ravintolaksi.

Talon osti jokin epämääräinen taho. Se on tyhjillään nurmikentät ajamattomana niin kuin joku hylätty haamurakennus. Yhden kerran olen nähnyt siellä rantasaunalla jonkun porukan.

*(hinta näyttää nousseen ja voi vielä nousta, kun tarjouksia tulee)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 01, 2022, 14:46:58
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 31, 2022, 15:01:47
No siis onhan toi kyllä aika iso. Myös on kolme ja puolisataa grammaa painavampi kuin edellinen. Varmaan tulee kädet puutumaan aiempaa nopeammin kun sängyssä katselee NHL-kiakkoa. Joku tabletin pidikesysteemi sänkyyn/yöpöytään voisi olla hyvä sijoitus.

Saitte ylipuhutuksi. Tilasin telineen siinä toivossa, että olisi juuri passeli:

(https://cdn.cdon.com/media-dynamic/images/product/cloud/store/HandheldDeviceAccessories/000/039/092/213/39092213-20544797-11453-org.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 01, 2022, 16:05:17
^Odottelemme VHPn ilmoitusta pienen kevyen kakkostabletin tilaamisesta.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 01, 2022, 17:41:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 01, 2022, 16:05:17
^Odottelemme VHPn ilmoitusta pienen kevyen kakkostabletin tilaamisesta.  ;D

Tai sitten hän hankkii 32" tabletin ja sille Heavy Duty pidikkeen kauko-ohjaimella, jääkaapilla sekä mikroaaltouunilla grillausvastuksin.

Tässä muuten ilmainen tuoteidea. Otan vastaan mallikappaleita korvauksetta, arviointia varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 02, 2022, 12:08:52
Ai saatana  :D

Muuten olisin voinut pitää kakkostablettia ihan harkinnan arvoisena next step -sijoituksena, mutta nyt ei kunnia kyllä anna myöten. Mittu minkä teitte (https://www.punkinfinland.net/forum/images/smilies/himpatti.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 02, 2022, 12:55:07
^
Tietty näppärä vaihtoehto olisi tietysti ollut älytelkku makkarin seinällä. Ei puudu kädet ja varmaan siitä näkisi kiekonkin eikä vain edestakaisin hosuvia pikku-ukkoja jääkiekkoa katsoessa. :)

Kannattaa aina kertoa meille, mitä olet suunnitellut hankkia. Täällä kyllä osataan aina kertoa mikä on parempi vaihtoehto kuin olit aikeissa hankkia. me kyllä tiedämme, mitä sinä tarvitset  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 02, 2022, 14:05:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 02, 2022, 12:55:07
^
Tietty näppärä vaihtoehto olisi tietysti ollut älytelkku makkarin seinällä. Ei puudu kädet ja varmaan siitä näkisi kiekonkin eikä vain edestakaisin hosuvia pikku-ukkoja jääkiekkoa katsoessa. :)

Kannattaa aina kertoa meille, mitä olet suunnitellut hankkia. Täällä kyllä osataan aina kertoa mikä on parempi vaihtoehto kuin olit aikeissa hankkia. me kyllä tiedämme, mitä sinä tarvitset  :P

Ei mulla ole varaa sijoittaa televisioon. https://www.verkkokauppa.com/fi/product/551998/Sony-KD-98ZG9-98-Android-8K-Ultra-HD-Smart-LED-televisio
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 02, 2022, 14:12:44
^
Juu, tuo tosiaan onkin ainoa vaihtoehto, joka on tarjolla korvaamaan tablettia :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 02, 2022, 14:38:47
Teootte vaan kateellisia kun teillä ei ole todennäköisesti liian isoa tablettia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 02, 2022, 22:10:09
^
Teet vaan kunnon toistoja sillä tabletilla ja hörppäät välillä protskupirtelöä niin sulla on järjettömät palat eli hauikset kesäksi.

(https://c.tenor.com/0NkybxHySQcAAAAC/body-builder-gym.gif)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 03, 2022, 11:44:29
FB:n muistoissa tuli vastaan kolmen vuoden takainen muistiinpano siitä, miten läppärin käynnistäminen tuotti vaikeuksia ja sitä manasin suuresti. Tyttäreni vinkkasi siitä miehelleen, että autapas anoppia. Seuraava muistiinpano samalta päivältä kertoikin jo reissusta, kun hain sen Tuupakan varastolta. Tämä, jota nyt käytän, on siis kolme vuotta vanha ja edelleen ajattelen sitä uutena :D

Tälle päivälle vuosi sitten oli merkitty pitkällinen pihatyösessio. Monta tuntia tein vanhan tauhkan siivoamista ja mm. jäljellä olevien ruusupuskien leikkaamisen. Viimeksi mainittu oli ehkä vähän myöhässä aikataulusta, kun on jo huhtikuu. Nyt ei toivoakaan, että pihatöihin pääsisi vähään aikaan. Onhan tuolla jo hyvinkin sulaneita paikkoja, mutta eipä niitä kannata pälvi kerrallaan alkaa tuunaamaan. Ei ole vuoden keskenään veljiä, ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 04, 2022, 08:20:07
On harvinaista huomata olevansa ainoana eri mieltä jostakin asiasta. Yleensähän niin hullua mielipidettä ei olekaan, etteikö edes joitakin asiat samalla tavalla näkeviä löytyisi. Kerääväthän erilaiset hörhöt salaliittoteoriakin kannattajia.

Facebookki ehdotti - miten se tiesikin ehdottaa - minulle seuraavaa Iltalehden artikkelia.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/cbef9e8b-e492-4693-8282-1e87d5063226

En lue tuollaisia juttuja. Ehdin kuitenkin nähdä nimen ja mietin, oliko sama henkilö Ruben Stillerin haastateltavana hänen uusimmassa ohjelmassaan. Näyttää olleen.

Kuuntelen yleensä Ruben Stillerin ohjelmat, ja niin ajattelin eilenkin tehdä. Aiheen otsikosta "kunnian hinta" ei pystynyt päättelemään, mistä on kyse. Pikkutekstiä en viitsinyt kännykällä lukea vaan panin ohjelman kuuluviin. Kun kävi ilmi, että haastateltavana on poliisi, lopetin kuuntelemisen. Allergiani sakottavia ja pakottavia pampunkantajia kohtaan on sitä luokkaa, että alan voida pahoin, kun kuulen näiden tyyppien puhuvan.

Tämä on se asia, josta olen ainoana eri mieltä muiden kanssa - ainakaan en ole löytänyt ainoatakaan kanssani täsmälleen samalla tavalla ajattelevaa. Tästä asiasta ei kannattaisi tällä foorumilla eikä missään kirjoittaa, koska se on kuin tikun tökkääminen muurahaispesään. Alkaa kiehunta ja kuohunta. Koska mielipiteeni jo ennestään tiedetään, toivon, ettei tämä kirjoitukseni johtaisi mihinkään. Miksi sitten kirjoitin? Jos on ainoana eri mieltä jostakin, on raskasta pitää se sisällään saamatta ilmaista sitä kenellekään. Kirjoittaminen on terapiaa. Pidettäköön näkemystäni ja mielipiteitäni hulluutena.

Unohtakaa koko juttu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - huhtikuu 04, 2022, 09:14:04
^ Komulainen on superinhottava tyyppi, mutta mistä olet kaikkien kanssa eri mieltä? Noista somepäivityksistä en osaa sanoa oikein mitään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 04, 2022, 11:56:14
Söin Burger Kingin burgerin. Mikä mahtaa olla pikaruokaravintoloiden Venäjäpolitiikka? Viimeisimmän tietoni mukaan Mäkdonalds ainakin on lähtenyt Venäjältä. Luin jostain eilen, että sekä Hesburger että KFC toimisivat edelleen Venäjällä. Pitääkö Paikkansa? Entä mikä mahtaa olla Burger Kingin Venäjä-status? Meninkö sponsoroimaan Putinin sotarikoksia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 04, 2022, 12:01:02
^
Googlettamalla löytyi https://www.hs.fi/talous/art-2000008690373.html
Tuo näytti olevan kaikkien luettavissa, mutta tiivistetysti: Ei pääse pois, vaikka (kai) haluaisi.

*_*_*

Aloitin eilen viimeisen joulu-alesta ostetun konvehtirasian. Mätin naamaan noin kymmenkunta liköörikonvehtia ja painuin nukkumaan lievästi huonovointisena :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 04, 2022, 12:08:35
Eli tilanne ei ole tällä hetkellä Burger Kingin hallinnassa. Voin siis hyvällä omallatunnolla röyhtäillä ravitsevan burgerilounaan päätteeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 06, 2022, 00:48:44
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 04, 2022, 12:08:35
Eli tilanne ei ole tällä hetkellä Burger Kingin hallinnassa. Voin siis hyvällä omallatunnolla röyhtäillä ravitsevan burgerilounaan päätteeksi.
Vaikka Yhdysvaltoja arvostan, sen mainostama ruokavaliomalli ei minua miellytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2022, 09:04:11
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 04, 2022, 12:08:35
Eli tilanne ei ole tällä hetkellä Burger Kingin hallinnassa. Voin siis hyvällä omallatunnolla röyhtäillä ravitsevan burgerilounaan päätteeksi.

Pitäisi varmaan alkaa tehdä listaa mitä kaikkea voisi tai pitäisi kokeilla ennen kuolemaa. Tuli vaan tuosta lounaastasi mieleen, että milloinhan tuollaista tulisi kokeiltua. En ole koskaan syönyt vielä.

En ole koskaan tilannut kotiin valmista ruokaa (pizzaa, "kiinalaista", hamppariateriaa ...), mitä myös naapurin pojat pitivät aika ihmeellisenä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 06, 2022, 09:45:50
Tuntemani italialainen pizzayrittäjä oli makuherkkä ja tarkka, hän sanoi että pizza on pikaruokaa ja se on syötävä valmistuspaikalla - se ei kestä kuljetusta menettämättä makua ja ominaisuuksia.

Karkeasti yleistäen voisin sanoa, että vanhempani eivät ostaneet kaupasta juuri muuta kuin  suolaa, sokeria ja kahvia. Kaikki - erityisesti jokapäiväinen perunamme - tuotettiin, kalastettiin, poimittiin tai tapettiin itse.

Minun sukupolveni ei ole katsonut omavaraisvaivannäköä kannattavaksi, eikä aikakaan ole sellaiseen riittänyt kaikenlaisen säheltämisen räjähdysmäisesti lisääntyneen määrän takia. Satunnaisia porkkanaviljelyepäonnistumisia lukuunottamatta kaikki ostetaan kaupasta. Konseptiin ei kuulu ruuan tilaaminen kotiin, ei niin kauaa kuin jalka tai edes toinen käsi liikkuu, että saa kokattua itselleen.

Lapseni sen sijaan ovat koukuttuneet tilaussapuskoihin. Raskaan työpäivän päälle thaikkua, kiinalaista, pizzaa tai sushia tilaten. Heillä on lähellä kaikenkarvaisia, hehheh, ruokapaikkoja läheisyydessä, joten annos on vielä lämminkin saapuessaan - paitsi sushi. Kotikoloissaan he laittavat ruokaa vain ajan kanssa, usein joksikin juhlapäiväksi. Entinen juhla- eli ravintolaruoka on siis tavallaan muuttunut arkiruuaksi ja alunperin tavalliselta tuntuva arkiruoka juhla-ateriaksi.

Monen raavaan miehen ruokaunelma on itsetehty perunamuusi ja lihapullat, jälkkäriksi lämmin kotileivottu pulla. Niitä on aina vaan harvemmin tarjolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2022, 10:31:51
Luultavasti on ihan lapsuuden peruja, että olen vähän kranttu ruokien suhteen enkä oikein välitä muiden tekemistä, kun haluan tietää, mitä ruuassani on. Lapsuuden ruuat oli niin yksinkertaisia, että niistä näki silmäyksellä jo, mistä aineksista ruoka koostui.

Kyllähän minäkin pizzan idealla olen paistoksia tehnyt, mutta ei kai niitä nyt pizzaksi voi sanoa muut kuin minä.

Olen tästä kauppaan lähdössä ja kävi mielessä, että piakkoin pitäisi taas täydentää pakastimen lihapullavarasto. Teen niitä aina kerralla parikin uunipellillistä ja laitan pakkaseen, niin ei tarvitse aina olla värkkäämässä niitä, kun mieli tekee. Lihapullat on kyllä yksi parhaista, jonka seuraksi voi laittaa melkein mitä vain ja aina ne taipuu vähän erilaiseksi ateriaksi.

Viime vuosina jonkinlainen laiskuus on kyllä eniten muokannut ruokavaliotani. Käytän paljon erilaisia pakastevihanneksia ja tuolta osin on laiskuus jopa muuttanut menu'a terveellisempään suuntaan. Kaupan valmiiksi tekemää tulee todella harvoin ostettua ja nekin on lähinnä pussituotteita, jotka taas ei sinällään ole mitään terveyspommeja, mutta niitäkin virittämällä saa ihan hyvää.

Jokohan nyt muistaisin sen hunajan ostaa, jota olen jo pari kertaa käynyt ostamassa? Harmittaa, että en löydä mistään sellaista kiinteämpää hunajaa, jota olisi siistimpää käyttää. Onnistun aina sotkemaan valuvan hunajan kanssa, kun sitä lusikalla siirrän purkista teekuppiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 06, 2022, 10:34:46
Poltin eilen peukaloni itsevalmistettua pitsaa uunista ottaessa. Eli "liian tuoreessa" ruuassakin on vaaransa. Toinen vaara luonnollisesti liittyy määrään. Itsetehtyjä ruokaunelmia saattaa upota syöjäkuntaan turhan paljon, koska ne ovat niin hyviä!

Tämän päivän einehtiminen on vielä päättämättä. Jos himoitsemani kirja sattuisi tulemaan saataville lähikirjatoon, niin voisi pyydystää sekä opuksen, että take-away-aterian samalla kierroksella. Sääkin suosii, jos ei ulkona syömistä, niin ulkokautta ruokapöytään marssimista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 06, 2022, 10:36:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2022, 10:31:51
Jokohan nyt muistaisin sen hunajan ostaa, jota olen jo pari kertaa käynyt ostamassa? Harmittaa, että en löydä mistään sellaista kiinteämpää hunajaa, jota olisi siistimpää käyttää. Onnistun aina sotkemaan valuvan hunajan kanssa, kun sitä lusikalla siirrän purkista teekuppiin.

Olisiko tämä sitä oikeaa teehunajaa?
https://www.mesi.fi/hunajamme/mesimestarin-500g-lohkeava-hunaja/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2022, 10:39:42
^
Miten en tuollaista ole  edes huomannut, että oikein purkin kyljessä lukee  :o
Pitääpä tarkistaa tarjonta huolellisemmin. Kiitos tuosta :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2022, 12:36:37
^^
Löytyi heti siitä kaupasta, johon menin varsinaisesti ostoksille. Olin jo varautunut menemään kilpailevaan kauppaankin paluumatkalla, jos ei olisi ollut. Varmaan sitä on aina ollut, mutta juuri tuon firman purkit on hankalasti pylvään katveessa, että ne jää helposti huomiotta.

Sää oli kivasti vaihteleva, että menomatkalla jo ehdin manata, että turhaan laitoin ohuttoppiksen. Hupparillakin olisi pärjännyt pakkaslukemista huolimatta, kun aurinko kuitenkin paistoi. Mutta paluumatkalla hetkeä myöhemmin myöhemmin hyytävä vastatuuli puski naamalle ja aurinko oli mennyt pilveen eikä toppis ollut yhtään liikaa. Oli siis keskimäärin sopivaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - huhtikuu 06, 2022, 19:43:37
Tämä on ollut ihmeellisen rauhallinen taloyhtiö, mutta nyt alkaa tunnelma tiivistyä.

Eilen vein heippalapun yläkerran musikantille, joka aktivoitui muutama päivä sitten. Tänään tuli jotain kränää alakerran liiketilassa, jossa olen tehnyt töitä muutaman tunnin viikossa.

Ehkä tämä tästä....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 08, 2022, 16:35:47
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 01, 2022, 14:46:58
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - maaliskuu 31, 2022, 15:01:47
No siis onhan toi kyllä aika iso. Myös on kolme ja puolisataa grammaa painavampi kuin edellinen. Varmaan tulee kädet puutumaan aiempaa nopeammin kun sängyssä katselee NHL-kiakkoa. Joku tabletin pidikesysteemi sänkyyn/yöpöytään voisi olla hyvä sijoitus.

Saitte ylipuhutuksi. Tilasin telineen siinä toivossa, että olisi juuri passeli:

(https://cdn.cdon.com/media-dynamic/images/product/cloud/store/HandheldDeviceAccessories/000/039/092/213/39092213-20544797-11453-org.jpg)

Tuo oli sitten ihan liian pieni. Kyllä ilmoitettujen tuumien mukaan olisi pitänyt olla sopiva, mutta eipä vaan ollut. Jäi tuon telineen tablettipidike ehkä tuuman tai hiukan yli tuuman vajaaksi. Tietääkö joku jotain metallipajaa tai vastaavaa, jolta voisi kysellä mittatilaustyönä tuollaiseen telineeseen tuo tabletin pidikeosan? Tai onko ideoita, millä lifehack-menetelmällä pidikeosan voisi suurentaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 08, 2022, 17:05:59
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 08, 2022, 16:35:47
Tuo oli sitten ihan liian pieni. Kyllä ilmoitettujen tuumien mukaan olisi pitänyt olla sopiva, mutta eipä vaan ollut. Jäi tuon telineen tablettipidike ehkä tuuman tai hiukan yli tuuman vajaaksi. Tietääkö joku jotain metallipajaa tai vastaavaa, jolta voisi kysellä mittatilaustyönä tuollaiseen telineeseen tuo tabletin pidikeosan? Tai onko ideoita, millä lifehack-menetelmällä pidikeosan voisi suurentaa?

Eikö tuo pidike ole muovia?

Jos on, niin mene tekemään siitä skannauskuva, sen jälkeen juosten lähimpään 3D-tulostuspajaan jossa muutamaa tarvittavaa mittaa hieman venytetään. Jonkun aikaa kuluu suristellessa mutta sitten pitäisi olla uusi isompi pidike valmis.

Make pidike great.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 08, 2022, 17:16:38
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 08, 2022, 16:35:47
Tuo oli sitten ihan liian pieni. Kyllä ilmoitettujen tuumien mukaan olisi pitänyt olla sopiva, mutta eipä vaan ollut. Jäi tuon telineen tablettipidike ehkä tuuman tai hiukan yli tuuman vajaaksi.

Tabletin tuumakoko ilmaisee näytön koon ilman reunoja. Itselläni uudempi 10,1" tabletti on melkoisesti pienemi kuin vanha saman tuumakoon tabletti, jossa oli lyhyillä sivuilla varmaan pari senttiä ainakin "kehyksiä" ja pitkillä sivuillakin ainakin sentti tai puolitoista. Uudemmassa on ehkä 5-6 mm kehyksiä.

Pidikkeen mitat varmaan on ilmoitettu siihen mahtuvan laitteen koko mittoina riippumatta siitä, minkä kokoinen näyttöalue siinä on. Noin ainakin olisi loogista.

Jesari on kyllä hyvä juttu tuohonkin lääkkeeksi :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 08, 2022, 17:46:49
3d tulostusta ja jesaria ehdotettu.

Ensinnäkään minun yhteiskuntaluokka-asemassani ei lähdetä itse kolmedeetulostamaan mitään. Kenelle voin maksaa, että kolmedeetulostaa puolestani oikean kokoisen kiinnittimen? En usko, että sorminäppäryyteni riittää askartelemaan jesarista sellaista kelkkaa joka ajaisi asian ja ilman, että siirrän jesarista liimapinnan tabletiini.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 08, 2022, 17:52:45
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 08, 2022, 17:46:49
3d tulostusta ja jesaria ehdotettu.

Ensinnäkään minun yhteiskuntaluokka-asemassani ei lähdetä itse kolmedeetulostamaan mitään. Kenelle voin maksaa, että kolmedeetulostaa puolestani oikean kokoisen kiinnittimen?

Menet vaan hengailemaan Oodiin ja tarjoat pullakaffeet jollekin nörtille joka tulostelee jotain pelifiguureja. Siltä saat varmaan tarvittavan avun.

https://varaamo.hel.fi/resources/av7bnnciev4a
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 08, 2022, 20:39:52
Harmittaa, vaikka oikeastaan on hyvä juttu. Meni nimittäin tämänkertainen American Song Contest ohi, kun olivat menneet muuttamaan ohjelma-aikaa. Tavallisesti tuo on tullut Sohviksien jälkeen. Olin varautunut valvomaan tavallista pidempään, vaikka huomenna on aikainen herätys.

Se hyvä juttu sitten on, että pääsen normaalin aikaan nukkumaan, kun oli vähän rankka päivä. Saapa nähdä muistanko ohi mennyttä katsoa Areenasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 08, 2022, 23:38:33
Joo, minuakin ärsyttää eräs naapuri joka touhuaa yhteistiloissa ja möykkää.
En mene väliin, ellei puutu minun asumiseeni.
Tiettyyn rajaan asti, toki. Sitten saatana puutun. Kerrostalossa toki on vaikea välttyä tietyiltä naapuri-ilmiöiltä.
Ampua ei saa, vaikka tekisi mieli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 09, 2022, 02:05:27
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 08, 2022, 17:52:45
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 08, 2022, 17:46:49
3d tulostusta ja jesaria ehdotettu.

Ensinnäkään minun yhteiskuntaluokka-asemassani ei lähdetä itse kolmedeetulostamaan mitään. Kenelle voin maksaa, että kolmedeetulostaa puolestani oikean kokoisen kiinnittimen?

Menet vaan hengailemaan Oodiin ja tarjoat pullakaffeet jollekin nörtille joka tulostelee jotain pelifiguureja. Siltä saat varmaan tarvittavan avun.

https://varaamo.hel.fi/resources/av7bnnciev4a

Yrittäkää nyt asettua minun saappaisiini. Minulla on jopa kappale Disneyn osakkeita. Mitä naapuritkin siitä ajattelisivat jos näkisivät minut värjöttelemässä rahvaan keskuudessa verovaroin kustannetussa kirjastossa tekemässä hämäräperäisiä kauppoja jonkun nuorisohuligaanin - tai vielä pahempaa - TAITEILIJAN kanssa? Voisinko enää koskaan aidosti haaveilla Kokoomuksen äänestämisestä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 09, 2022, 02:12:59
Disney on woke ja pedo-touhua nykyään, eli täysin hyväksyttävää normitouhua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 09, 2022, 05:37:57
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 09, 2022, 02:05:27
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 08, 2022, 17:52:45
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 08, 2022, 17:46:49
3d tulostusta ja jesaria ehdotettu.

Ensinnäkään minun yhteiskuntaluokka-asemassani ei lähdetä itse kolmedeetulostamaan mitään. Kenelle voin maksaa, että kolmedeetulostaa puolestani oikean kokoisen kiinnittimen?

Menet vaan hengailemaan Oodiin ja tarjoat pullakaffeet jollekin nörtille joka tulostelee jotain pelifiguureja. Siltä saat varmaan tarvittavan avun.

https://varaamo.hel.fi/resources/av7bnnciev4a

Yrittäkää nyt asettua minun saappaisiini. Minulla on jopa kappale Disneyn osakkeita. Mitä naapuritkin siitä ajattelisivat jos näkisivät minut värjöttelemässä rahvaan keskuudessa verovaroin kustannetussa kirjastossa tekemässä hämäräperäisiä kauppoja jonkun nuorisohuligaanin - tai vielä pahempaa - TAITEILIJAN kanssa? Voisinko enää koskaan aidosti haaveilla Kokoomuksen äänestämisestä?

Tämä VHP:n tablettitarina ansaitsisi oman ketjunsa. Episodi on eskaloitumassa eeppisiin mittoihin. Homman lapasesta lähtemisessä on jopa jotain Mr Bean -tyylistä toimintaa, jossa pienen asian korjaaminen aiheuttaa yhä suurempia ja suurempia ongelmia. Kiitos että jaat tämän meille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 09, 2022, 07:19:11
Jos se jesari oli huono ajatus, niin varmaan elegantimman saa, kun hakee rautakaupasta paksuhkoa rautalankaa. Sen pitää olla riittävän paksua, jotta se pystyy kantamaan hyvin sen noin puolen kilo(?) taakan, mutta jota pystyy vielä pihdeillä taivuttelemaan. Tuossahan on hyvä runko valmiina, niin siihen sitten rautalangasta taivuttelee sen tabletin pidikkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 09, 2022, 09:52:43
Tässä McGyver teki vanhasta valaisimesta tietopilleritelineen: https://sugru.com/projects-inspiration/tech-gadget/how-to-make-a-unique-diy-tablet-stand

(https://thumbs.gfycat.com/DecisiveDelectableHoopoe-size_restricted.gif)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 09, 2022, 11:06:07
Eikös tuo pidike toimitettu postimyynnistä kotiin huomiotaherättämättömässä pakkauksessa? Silloinhan sen voi palauttaa myyjälle ilman sen suurempia selityksiä. Tilalle entistä massiivisempi apukäsi. Ai mutta silloin varmaan menee pöytä uusiksi.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 09, 2022, 11:29:13
Eräs mahdollisuus olisi robottikäsi UR-10. Sellaisen voi myös vuokrata 80€/vrk jos haluaa varmistua, että se sopii tarkoituksiin.

Näyttää siistiltä. Kätevä ohjelmoija voi vielä tehdä siihen vaikka puheohjauksen.

(https://www.machinetool.fi/hs-fs/hubfs/2020/Tuotekuvat/UR10e%20Universal%20Robots%20yhteisty%C3%B6robotti.png?width=600&height=590&name=UR10e%20Universal%20Robots%20yhteisty%C3%B6robotti.png)

Lainaus käyttäjältä: https://www.machinetool.fi/robotiikka/yhteisty%C3%B6robottivuokrausRobotin kouluttaminen ja ohjelmointituki voidaan toteuttaa myös etänä mikäli tuotantotiloihin ei haluta ulkopuolisia.

Plussaa siitä, että ohjelmointi ja käyttöönotto hoituu myös diskreetisti.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 09, 2022, 12:52:02
Esimerkki diskreetistä robottikäden ohjelmoinnista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 09, 2022, 14:13:05
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 09, 2022, 05:37:57
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 09, 2022, 02:05:27
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 08, 2022, 17:52:45
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 08, 2022, 17:46:49
3d tulostusta ja jesaria ehdotettu.

Ensinnäkään minun yhteiskuntaluokka-asemassani ei lähdetä itse kolmedeetulostamaan mitään. Kenelle voin maksaa, että kolmedeetulostaa puolestani oikean kokoisen kiinnittimen?

Menet vaan hengailemaan Oodiin ja tarjoat pullakaffeet jollekin nörtille joka tulostelee jotain pelifiguureja. Siltä saat varmaan tarvittavan avun.

https://varaamo.hel.fi/resources/av7bnnciev4a

Yrittäkää nyt asettua minun saappaisiini. Minulla on jopa kappale Disneyn osakkeita. Mitä naapuritkin siitä ajattelisivat jos näkisivät minut värjöttelemässä rahvaan keskuudessa verovaroin kustannetussa kirjastossa tekemässä hämäräperäisiä kauppoja jonkun nuorisohuligaanin - tai vielä pahempaa - TAITEILIJAN kanssa? Voisinko enää koskaan aidosti haaveilla Kokoomuksen äänestämisestä?

Tämä VHP:n tablettitarina ansaitsisi oman ketjunsa. Episodi on eskaloitumassa eeppisiin mittoihin. Homman lapasesta lähtemisessä on jopa jotain Mr Bean -tyylistä toimintaa, jossa pienen asian korjaaminen aiheuttaa yhä suurempia ja suurempia ongelmia. Kiitos että jaat tämän meille!

Yritän vain selvittää, kuinka syvälle tämä kaninkolo lopulta johtaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 09, 2022, 14:37:49
Vaikuttaakohan koronavirus jotenkin aivoihin. Kirjoitin erään jutun tekstinkäsittelyohjelmalla, joka ei ilmoita virheistä punaisella viivalla, vaan virheet pitää tarkastaa lopuksi.

Teksti näytti virheettömältä, ja olin siihen tyytyväinen.

Kun pari tuntia myöhemmin avasin jutun uudestaan, huomasin sen vilisevän virheitä. En tarkoita pelkästään pieniä näppäilyvirheitä vaan kaikkia mahdollisia virheitä. Sanojen taivutusmuodot olivat miten sattuu. Sanoja puuttui, joitakin oli tuplana, joitakin sanoja oli jäänyt ylimääräisiksi korjausten yhteydessä. En muista koskaan kirjoittaneeni tekstiä, johon olen saanut mahtumaan yhtä paljon virheitä kokonaispituuteen nähden.

Monet virheistä liittyivät tekemiini muutoksiin. Olin muokannut kirjoitusta ja unohtanut poistaa vanhan tekstin sanoja tai päätteitä.

Kuvitteellinen esimerkki:

alkumuoto -> Ihmiset olivat pysäköineet autonsa riviin tien varteen.

tavoiteltu  muoto -> Autoja oli pysäköity pellon laitaan.

toteutunut muoto -> Autoja olivat pysäköity tien pellon laitaan.

Esimerkki on huono, mutta idea käynee selville.

P.S. Tätäkin juttua piti korjailla tavallista enemmän. Oikofix löysi ennakkokorjailun jälkeen vielä virheet sanoista "tekstiä". Olin kirjoittanut "teksiä".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 09, 2022, 14:52:06
^ Mulle käy alvariinsa noin. Ja harvoin viitsin edes oikofixiä käyttää.

Mutta, kyllähän koronan tiedetään aiheuttaneen mm. aivosumua. Aivojen verenkierto voi häiriintyä myös pienten verisuonitukosten (tai verenvuotojen?) takia koronan seurauksena, puhumattakaan varsinaisista aivoinfarkteista.

Delta ja omikron saivat yhteisen jälkeläisen, lieväkin korona näkyy kuukausia aivoissa ja kolme muuta tuoretta tutkimusta COVID-19:stä (https://yle.fi/uutiset/3-12357641) (Yle)

Lainaa
COVID-19-taudin vakavana sairastaneiden aivoissa tapahtuvista muutoksista tiedetään jo aiempien tutkimusten perusteella, mutta tuore brittitutkimus kertoo, että myös lievästä koronataudista jää merkkejä aivoihin.

Haistamiseen liittyvissä aivoalueissa on Nature(siirryt toiseen palveluun)-lehdessä julkaistun Oxfordin yliopiston(siirryt toiseen palveluun) tutkimuksen mukaan havaittavissa kudosvaurioita ja harmaan aineen ohentumista. Aivot myös kutistuvat kokonaisuudessaan. Ero COVID-19:ltä säästyneisiin on 0,2–2 prosenttia, suurin ikääntyneimmillä.
...
Koehenkilöille tehdyt kognitiiviset testit puolestaan osoittivat, että koronataudin jälkeen heidän kykynsä selviytyä monimutkaista ajattelua vaativista tehtävistä oli heikentynyt.

– Jatkossa tehtävien aivotutkimusten avainkysymys on, paranevatko koronan merkit ajan mittaan, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, apulaisprofessori Gwenaëlle Douaud.
ja toisaalta vähän lohdutusta:
LainaaToinen tutkimus ennakoi aivosumun väistymistä
Tuoreen saksalaistutkimuksen(siirryt toiseen palveluun) mukaan vastaus Gwenaëlle Douaudin kysymykseen on lohdullinen: väsymys, päänsärky ja keskittymiskyvyttömyys eivät ole pysyviä haittavaituksia, ja hajuaistikin korjaantuu aikanaan.

ja
Lainaa– Olennaisista ja korjaantumattomista aivovaurioista ei käsityksemme mukaan ole mitään pätevää näyttöä paitsi silloin, kun potilaalle oli koitunut komplikaationa aivoinfarkti tai -verenvuoto, summaa Freiburgin yliopiston professori Philipp Meyer.
...
Tutkijat pitävät kuitenkin mahdollisena, että joillakin potilailla COVID-19 jouduttaa jo käynnistynyttä neurorappeumatautia – esimerkiksi Parkinsonin tai Alzheimerin tautia – tai peittää sen oireet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 09, 2022, 16:22:31
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 09, 2022, 14:37:49
Vaikuttaakohan koronavirus jotenkin aivoihin. Kirjoitin erään jutun tekstinkäsittelyohjelmalla, joka ei ilmoita virheistä punaisella viivalla, vaan virheet pitää tarkastaa lopuksi.

Teksti näytti virheettömältä, ja olin siihen tyytyväinen.

Kun pari tuntia myöhemmin avasin jutun uudestaan, huomasin sen vilisevän virheitä. En tarkoita pelkästään pieniä näppäilyvirheitä vaan kaikkia mahdollisia virheitä. Sanojen taivutusmuodot olivat miten sattuu. Sanoja puuttui, joitakin oli tuplana, joitakin sanoja oli jäänyt ylimääräisiksi korjausten yhteydessä. En muista koskaan kirjoittaneeni tekstiä, johon olen saanut mahtumaan yhtä paljon virheitä kokonaispituuteen nähden.

Monet virheistä liittyivät tekemiini muutoksiin. Olin muokannut kirjoitusta ja unohtanut poistaa vanhan tekstin sanoja tai päätteitä.

Kuvitteellinen esimerkki:

alkumuoto -> Ihmiset olivat pysäköineet autonsa riviin tien varteen.

tavoiteltu  muoto -> Autoja oli pysäköity pellon laitaan.

toteutunut muoto -> Autoja olivat pysäköity tien pellon laitaan.

Esimerkki on huono, mutta idea käynee selville.

P.S. Tätäkin juttua piti korjailla tavallista enemmän. Oikofix löysi ennakkokorjailun jälkeen vielä virheet sanoista "tekstiä". Olin kirjoittanut "teksiä".

Ilmeisesti olet sen ihanuuden saanut ja oletettavasti parantunut, kun tuota kyselet.

Joo vaikuttaa se tutkitusti -aivojen tilavuus pienenee ja kerrotaan sen "vanhentavan aivoja- tosin ihan kaikkea ei kannata uskoa mitä asioista päätellään.

Solujen toimintaan tulee kyllä muutoksia ja kaikenlaista pientä riesaa on ilmeisesti olemassa, mutta ehkä vasta pidemmän ajan seurannoista voidaan päätellä enemmän, mitä kaikkea siitä seuraa.
Mutta voit olla huoletta, sillä tämä koskee kaikkia muitakin ihmislajin yksilöitä joten seuran tehdessä kaltaisekseen ei "samanlaisten oireiden erilaisuutta" edes huomaa.

Huomasithan sen korjauksen tarpeenkin, eli ei lainkaan toivotonta- tässä vaiheessa. Sitä paitsi tuntuu joskus siltä, että nämä "tietolaiteet" laittavat omiaan, joskus yllättäen kirjoitusten teksteihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 09, 2022, 20:43:06
Kun tällaisia juttuja lukee, tulee masentunut olo, ja mieleen nousee ajatus, että elämä on epäreilu. Jollekin se antaa, joiltakin se ottaa.

https://yle.fi/uutiset/3-12395688

Olen kuunnellut radiosta "Vammaiskulttia" ja ohi mennen muutakin aihepiiriin liittyvää automatkoillani, mitä nyt milloinkin on sattunut radiosta tulemaan. En minä siis aihetta sinänsä kammoa, vaikka se on onkin masentava.

Useimmat vammaiset ovat sitä jo ennen syntymäänsä, joten heidän kohdallaan se tuntuu jotenkin "luonnollisemmalta" kuin niiden kohdalla, joille vamma tulee vasta synnytyksen yhteydessä tai myöhemmin elämässä, niin kuin tuolle tytölle tuli kaksivuotiaana. Hänelle annettiin ensiksi kaikki - ja otettiin siten pois. Hän käveli ja liikkui niin kuin muutkin ikäisensä - kunnes ei enää liikkunut eikä edes hengittänyt normaalisti omin voimin. Mikä isku tällainen on ollut myös vanhemmille.

Ehkä opetus on, että ei kannata pienestä valittaa, koska joillakin menee vielä huonommin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 10, 2022, 00:42:13
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 09, 2022, 20:43:06

Boys on Wheels:
https://www.youtube.com/watch?v=Db0ztBIh8cU (https://www.youtube.com/watch?v=Db0ztBIh8cU)
Aina on joku, jolla on enemmän ongelmia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 10, 2022, 17:04:40
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 10, 2022, 00:42:13

Vanha "vitsi" kurjuuskin on siedettävämpää, jos on muita vieläkin kurjempia.

Onko se sitten lohtu, kaippa maar varmaan.
En kyllä tiedä miksi ihminen kaipaa seuraa- helvettiinkin- sinnehän kuitenkin ollaan menossa, jos syntisyys on menolipun hinta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - huhtikuu 12, 2022, 08:21:03
Yle seuraa ajan merkkejä ja asemoituu kohti ystävällis-rationaalista keskustelukulttuuria, mitä tulee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tämä näkyi Ylen aamussa, jossa haastateltavaksi asiantuntijaksi oli pyydetty mm. ulkoministeriön alivaltiosihteeri Kai Sauer. Asiassa pysyminen ja niiden tajuaminen on paras vastalääke lapsellis-suomettuneelle hösläämiselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 12, 2022, 10:35:46
Olin eilen illalla ensimmäistä kertaa elämässäni minkään puolueen tiloissa  :o

Tietämättä, mihin olin matkalla yhtiökokoukseen, onneksi kuuntelin tasapainottavaa gospelmusiikkia. Perille päästyäni tajusin joutuvani SDP:n johonkin paikalliseen kokoontumistilaan, jota myös ulkopuolisille vuokrataan.

Edelleenkään ihmiset eivät halua kokoontua livenä, sillä noin 60 osakkaasta kolme oli paikalla ja yksitoista piuhojen päässä. Muutenkin ihmetyttää ihmisten passiivisuus. Heitä ei kiinnosta, miten heidän omaisuuttaan hoidetaan. Monille kuitenkin asunto on se "elämänsä suurin hankinta". Joskus on käynyt mielessä, että esityslistalle pitää laittaa läpällä ehdotus hallituksen jäsenten palkkioiden kymmenkertaistaminen, niin jokohan alkaisi kiinnostaa :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 12, 2022, 11:07:06
Seuraavaksi jäsenkirja, jos sitä ei jo ole.

Helsingissä toimi 1990-luvulla salaperäinen porukka nimeltään "kansalaisryhmä kriittiset" tai jokin tämän tapainen. Tämän ryhmän (tai mistä tiedän, vaikka kyseessä olisi ollut vain yksi ihminen) mainoslehtisessä oli osoite, joten kirjoitin huvikseni sinne ja kyselin tarkemmin ryhmän ideologiaa. Esittelin myös omia näkemyksiäni. Sain vastauksen, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi kokoukseen. No, enhän minä arkana ja ujona uskaltanut sinne mennä, ja tuskin koplan aatteet olisivat olleet tarpeeksi lähellä omiani.

2000-luvun alussa osallistuin libertaristien "vapausfoorumilla" käytyyn keskusteluun. Tuo sakki piti myös kokouksiaan, jonne olisin voinut mennä, mutta taaskaan en uskaltanut. Koin olevani liian "tavis" tuollaisen hienostelevan joukon seuraan. Kokoontumispaikatkin olivat jotain ravintoloita, jotka olivat yläpuolella tasoni. En harrasta hienoja ja kalliita yläluokan paikkoja. Kaikki "mäkkärin" tason ylittävät ovat niitä. En käy edes mäkkäreissä, koska välttelen roskaruokaa. Uteliaana hiippailin kerran tai pari kokouspaikan liepeillä miettien, uskallanko mennä vai. Samalla toivoin näkeväni vilaukselta noita tyyppejä. En tainnut nähdä ketään. Ei minusta ole tuollaisiin juttuihin.

Sattuman oikusta kuulun kuitenkin yhteen "kerhoon", jonka jäsenkunta kenties on elintasohierarkiassa hieman keskiarvoa korkeammalla, paitsi minä harvinaisena rutiköyhänä poikkeuksena. Yhden tuon "koplan" jäsenen, teollisuusneuvoksen, joka on nyt jo kuollut, kerrottiin aikoinaan olleen Suomen seitsemänneksi rikkain henkilö. Tällainen tieto oli lehdessä. Suku on edelleenkin varakasta, joten koen hieman kiusalliseksi seurustelun näiden ihmisten kanssa. Kun puhutaan rahasta, summien lopussa on kolmen nollan ero. Minä putputtelen paikalle 27 vuotta vanhalla Peugeotilla, jonka rahallinen arvo on korkeintaan (jos auto toimii ja on katsastettu) satasia. Tyypit tulevat sadan tonnin Lexus maasturilla tai mitä niillä nyt milloinkin on. Tuon porukan kokouksissa olen käynyt paikoissa, joissa muuten en kävisi. Yksi kokous pidettiin sukellusveneessä. Yksi oli Forumin "vintillä". Yksi oli ravintola Teatteri (?) Esplanadilla. Yksi oli Clarion hotelli Jätkäsaaressa. Ja missä kaikkialla niitä on ollut. Tapaamisia on ollut muuallakin kuin Helsingissä. Lahdessa, Tampereella, Porvoossa ja Vantaalla ainakin.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa täysin eri aiheesta, mutta kerrankos mieli lähtee harhailemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 12, 2022, 11:37:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 12, 2022, 10:35:46
Olin eilen illalla ensimmäistä kertaa elämässäni minkään puolueen tiloissa  :o

Minun ensimmäisellä ja ainolla vierailulla puolueen tiloissa kävi seuraavaa. Tämä tapahtui kauan sitten. Olin vierailulla ystäväni opiskelupaikkakunnalla. Hän oli uinut syvälle opiskelupolitiikkaan ja samalla aktiivinen puolueen nuorisotoiminnassa. Ennen ns. radalle lähtemistä hänen piti palauttaa jotain puolueen toimistoon. Menin luonnollisesti mukaan. Toimistolta lähtiessä joku nuori nainen tuli tyrkyttämään naapureille ilmaislippuja vieressä sijaitsevaan juuri avattuun baariin, jossa kuulema parin tunnin päästä alkaisi tapahtumaan. Kävimme parissa kuppilassa ja päätimme mennä katsastamaan uuden naapurin. Sisään päästyämme havaitsimme olevamme strip tease -luolassa. Otimme yhdet oluet ja nautimme hetken showsta. Ystäväni ei uteluista huolimatta kertonut pidettiinkö puolueosaston kokouksia jatkossa naapuribaarissa.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 12, 2022, 12:38:33
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 12, 2022, 11:07:06
Tapaamisia on ollut muuallakin kuin Helsingissä. Lahdessa, Tampereella, Porvoossa ja Vantaalla ainakin.

Lahti ja Vantaa nollaa kyllä kepeästi nuo harharetket elitistisille paikkakunnille :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 13, 2022, 11:45:32
Olipa mukava huomata, että Vantaa on alkanut poistaa hiekoitusmateriaaleja kevyenliikenteenväyliltä. Olivat kotikatuani putsaamassa, kun äsken kävin kaupoilla. Varmaan kestää pitkään saada tiet puhdistettua, kun hiekkaa on todella poikkeuksellisen paksu kerros.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 13, 2022, 11:48:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 13, 2022, 11:45:32
Olipa mukava huomata, että Vantaa on alkanut poistaa hiekoitusmateriaaleja kevyenliikenteenväyliltä. Olivat kotikatuani putsaamassa, kun äsken kävin kaupoilla. Varmaan kestää pitkään saada tiet puhdistettua, kun hiekkaa on todella poikkeuksellisen paksu kerros.

En ole oikein ikinä ymmärtänyt sen sorakasan keräämisen pointtia. Silloin, kun on todella liukasta, en ole havainnut niiden kivenpyöryköiden toimivan muuna kuin kuulina kengän alla.

Toimiiko se jossain joskus?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 13, 2022, 11:53:10
Kerroin jossain covid-kejussa sukulaislapsesta ja tämän koko perheestä, joka oli sairastunut koronaan. Sain tänään tiedon, että koko perhe on onneksi parantunut. Lapsi näköjään sairastaa astmaa, ja se selittää, miksi hänen hengityksensä vaikeutui siinä määrin, että piti ambilanssikin kutsua. Mutta kylläpä helpotti tieto, että ovat kaikki parantuneet.

Eilen illalla sain pääni kipeäksi foorumin ja Kopekin metaketjuun kirjoittelun takia, ja yöunetkin jäivät vähäisiksi. Vieläkin vähän päänsärkyä.

Onneksi sain kauppatilauksen eilen illalla tehtyä, niin ei tarvitse tänään auton rattiin (huonoilla yöunilla), vaan saan ostokset kotiin kuljetettuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 13, 2022, 12:04:38
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 13, 2022, 11:53:10
Kerroin jossain covid-kejussa sukulaislapsesta ja tämän koko perheestä, joka oli sairastunut koronaan. Sain tänään tiedon, että koko perhe on onneksi parantunut. Lapsi näköjään sairastaa astmaa, ja se selittää, miksi hänen hengityksensä vaikeutui siinä määrin, että piti ambilanssikin kutsua. Mutta kylläpä helpotti tieto, että ovat kaikki parantuneet.

Voi kun ihana kuulla. Hienoa, että kaikki paranivat.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 13, 2022, 11:53:10Eilen illalla sain pääni kipeäksi foorumin ja Kopekin metaketjuun kirjoittelun takia, ja yöunetkin jäivät vähäisiksi. Vieläkin vähän päänsärkyä.

Mulla palstan syvä pääty on ignorelistalla ja tarkistan nykyään vain silloin tällöin, mitä siellä olevat ovat mieltä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 13, 2022, 12:06:49
Kiitti, Viihtis :-). ❤️
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 13, 2022, 12:12:12
Kertsi,

Todella ihanaa kuulla, kyllä nuo on kumminkin huolia, jotka menee kaiken muun ohi ja sä olet niistä totisesti nyt taukosi ansainnut ja niitä tarpeeksesi kantanut!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 13, 2022, 12:21:10
Kiitti, Xante! ❤️
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 13, 2022, 13:26:25
No ei mennyt ihan putkeen parvekkeen kaihtimien laittokaan. Siinä rupattelin sen asentajan kanssa niitä näitä ja kun lasit oli huollettu ja ensimmäisen lasin kaihdin laitettu, niin huomautin, että niiden piti olla valkoiset. Olisin jo aikaisemmin huomauttanut, mutta luulin, että niissä on joku värillinen suojapaperi päällä.

Ne on nyt sitten aamukusen väriset tai voisi hyvin kuvitella, että ne on olleet valkoiset, mutta olleet 20 vuotta käytössä parvekkeella, jota on käytetty tupakka huoneena.

Sovittiin, että hän ne laittaa nyt paikalleen, ja tulee vaihtamaan heti kun vaan oikean väriset saadaan. Voi kestää jonkun aikaa, kun nuo tehdään mittatilaustyönä ja nyt sille myyntihepulle oli käynyt kämmi tilauksessa. Sanoin sitten, että laskua on turha lähetellä ennen kuin ne on vaihdettu oikean väriseksi. Lupasi, että laskua ei tule, kun hän laittaa työn keskeytyneeksi.

Ihan mukava kaveri oli eikä se hänen vikansa ollut, että oli väärin tehty nuo. Noilla nyt kuitenkin voin harjoitella käyttöä 🙂
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 13, 2022, 15:34:16
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 13, 2022, 11:53:10
Eilen illalla sain pääni kipeäksi foorumin ja Kopekin metaketjuun kirjoittelun takia, ja yöunetkin jäivät vähäisiksi. Vieläkin vähän päänsärkyä.

Minä taas en pystynyt lukemaan kertsin viimeistä viestiä aiheesta lainkaan, kun ketjun lopussa joku kirjoittaja varoitti, että "armotonta menoa". Teveyteni ei oikein kestä määräänsä yli menevää stressiä, mistä olen aikaisemmin maininnutkin. Foorumin ulkopuolellakin sitä tahtoo olla aivan tarpeeksi.

Haluan olla sovussa ihmisten kanssa enkä kinastella kenenkään kanssa sen enempää foorumeilla kuin niiden ulkopuolellakaan. Yleensä asiat menevätkin mukavasti, mutta joskus on myrskyisää. Toivottavasti on parempia ilmoja edessä.

(https://shop.line-scdn.net/themeshop/v1/products/23/ba/5a/23ba5add-b373-4443-b97a-d99557871867/60/WEBSTORE/icon_198x278.png)

Kaikille
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 13, 2022, 15:47:38
Miten täällä on suunniteltu hoitaa pääsiäisen huoltoketju? Itse laitoin ruokatilauksen sekä huomiselle että ylihuomiselle, jotta voin kaataa ruokaa kurkusta alas ilman ylimääräisiä katkoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 13, 2022, 15:52:33
Tänään kävin kaupassa ja luultavasti lauantaina käyn pientä täydennystä hakemassa. Veikkaan, että muuta ei tarvitse kuin vähän "kukon munia", kun saan ilmeisesti sunnuntaina nuorta herraseuraa yökylään.

Pakko lisätä vielä, että eihän tämä nyt mitenkään poikkea normaalista viikonlopusta muutenkaan, kun kaupat on auki käytännössä ympäri vuorokauden. Joskus piti olla vähän tarkempi ruokaostosten kanssa, kun kaupat oli varmaan parikin vuorokautta kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 13, 2022, 16:38:58
Syy miksi laitoin kahdelle päivälle tilauksen on se, että en tiedä, onko kaupassa tuotteita jo torstaina. Pitää sitten siirtää perjantain tilaus ensi viikolle jos jo huomenna tulee tuotteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 13, 2022, 16:48:03
Olin maanantaina kaupassa ja tapahtui kummallinen asia: ostin 1 suklaalevyn, 1 lätkäliiga-pussin ja 1 lakupussin. En osta ikinä noin paljon karkkia. No, nyt ei poikkeuksellisesti tosin kotona ollut yhtään. Muutakin täydennystä tuli hankittua.

Tänään parempi puolisko kävi kaupassa ohjeistuksella: tuo jotain ruokaa. En tiedä, mitä toi, se selvinnee, jos huomenna ryhdymme ruuan laittoon. Välttämättä ei tarvitse, sillä yllättäen bongasin jääkaapin perältä jauhelihapaketin, tämmöistä ei yleensä satu. Nyt se porisee liedellä keittona, josta tuli vähän iso, kun sattui olemaan kaikenlaista juuresta myös.

Parsoja näytti olevan jo kaupassa ja se jäi vähän närästämään, kun ei tullut otettua, tiiä sitten miksi ei. No, niitä vielä joutanee.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 13, 2022, 23:43:57
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 13, 2022, 15:47:38
Miten täällä on suunniteltu hoitaa pääsiäisen huoltoketju? Itse laitoin ruokatilauksen sekä huomiselle että ylihuomiselle, jotta voin kaataa ruokaa kurkusta alas ilman ylimääräisiä katkoja.
Käyn alkossa lauantaina... Perjantaina pidän pyhää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 14, 2022, 12:26:02
Nyt on ankaran mietinnän paikka.

Naimakaupan kautta sukua (kahden tyttöni täti) oleva ihminen oli ensin kysynyt keskimmäistäni keikalle, kun hänelle oli jäänyt yksi ylimääräinen lippu. Likka olisi muuten kyllä lähtenyt, mutta kyseinen musiikinlaji ei napannut ollenkaan. Senpä vuoksi hän oli ehdottanut, että kysy äitiä. Kysymys tuli minulle ihan yllätyksenä Mesen kautta ja hämmästyksestä toivuttuani lupasin harkita asiaa.

Melkoista miettimistä tosiaan, sillä en ole yhdeksään vuoteen ollut livekeikalla. Manowar oli viimeinen, jolla olen käynyt. Tekisi kovasti mieli lähteä, sillä tuo kysyjä on ihan kiva ihminen, mutta miehensä on kyllä vähän outo. Ennen kaikkea voisi olla kova juttu nähdä Erja Lyytinen livenä. Mutta kestänkö sosiaalisuutta minimissään pari tuntia? Siinäpä pulma  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 14, 2022, 14:12:29
^

No mutta jos tämä onkin nyt asia nimeltä Kismet!

Onhan sun mentävä, ihan vaan nähdäksesi, mitä sillä maailmalla on tällä kertaa tarjolla :D!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 14, 2022, 14:26:20
^^
Samaa mieltä Xantippan kanssa. Rohkeasti vain keikalle mukaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 14, 2022, 15:16:36
^^^
Ehdottomasti!
Erja on hyvä liu'uttamaan keppiä.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 14, 2022, 17:54:28
Hiukan oli liian popahtava keikka minulle kun kävin häntä kuulemassa pari vuotta sitten Logomossa Turussa. Ei ollut liekkisä.

Toivoisin, että Hippi kävisi kuuntelemassa ja kertoisi meille tunnelmiaan keikasta. Se olisi arvokasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 14, 2022, 20:45:14
Toopen ja Hipin kirjoituksiin viitaten en ole koskaan käynyt Alkossa, ja livekeikkojen kanssakin on vähän niin ja näin.

Joskus ihmisikä sitten näin joidenkin hengellisten bändien esityksiä, jos niitä nyt voidaan pitää "livekeikkoina". Ai niin, kävinhän kymmenisen vuotta sitten Turussa "Maata näkyvissä" tapahtumassa, jossa oli jotain soittoa. Ja ilmaisia toribändejä ym. on tietysti ohi kulkiessaan tullut nähdyksi ja kuulluksi ja Jussi Raittista ruotsinlaivalla parin kappaleen verran.

Volyymi on usein korviatuhoava noissa jutuissa.

P.S. unohdin yhden tapauksen. Olenhan kerran käynyt. Nimittäin erään tunnetun Paulin konsertissa stadionilla 2004.

Livekeikalla siten, että varsinaisesti olisin mennyt maksulliseen "maallisen" bändin konserttiin, en kai ole käynyt. Olen sittenkin. Katso lisäys.

Tulipa selostettua yksinkertainen asia monimutkaisesti.

Lisäys (PS) tuli väärään paikkaan. Piti tulla loppuun. Nyt tästä hävisi viimeinenkin tolkku.

Olisin voinut poistaa turhat tekstit, mutta jätin ne, jotta näkee, miten juttu eteni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 14, 2022, 21:08:40
^
Kyllä meidän perhe käyttää aina keikoilla korvatulppia, jos keikka on sisällä. Festareilla ulkona voi mennä sopivan etäisyyden päähän, niin voi jättää tulpat käyttämättäkin.

En edes ole laskenut monellako keikalla olen käynyt, mutta Tuskafestareita taisi tulla 10 täyteen ja kerran olen ollut Tampereella. Tuo remuaminen alkoi siitä, kun en tahtonut päästää keskimmäistäni Tuskafestareille tytön ollessa 14v. Tuon ikäisen yksin kulkeminen iltamyöhällä ei vaan minusta ollut turvallista. Hän sitten sanoi, että lähde mukaan ja siitä se sitten lähti. Vaikka tytöt kasvoivat niin, ettei "lapsenvahtia" enää tarvittu, niin äiti silti haluttiin mukaan. Alusta asti tutustuin tyttöjen kaveripiiriin ja heillekin olin vain "Äiti".

Lisäys: Tuohon aikaan esimerkiksi Nosturin keikat alkoivat järjettömän myöhään ja välillä sieltä ei päässyt enää julkisilla kotiin vaan piti taksilla tulla. Nykyisin keikkojen alkaminen on jo kohtuullistettu. Tuokin, johon minua on vongattu, alkaa jo klo 21. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 15, 2022, 10:31:33
^Positiivinen muutos, eli aikaistuminen, myös ns. kapakkakeikoissa alkoi muutama vuosi sitten. Ilmeisesti ravintoloitsijat huomasivat, että yleisö kuluttaa saman verran riippumatta esiintyjän aloitusajasta. Nyt on näkynyt ilmoituksia jopa klo 19 alkavista keikoista. Olisiko rajoitettujen korona-aukiolojen perua? Joka tapauksessa hyvä juttu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 15, 2022, 10:44:33
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 15, 2022, 10:31:33
Nyt on näkynyt ilmoituksia jopa klo 19 alkavista keikoista. Olisiko rajoitettujen korona-aukiolojen perua? Joka tapauksessa hyvä juttu.

Samaa mieltä. En ole ikinä ymmärtänyt näitä hirveän myöhäisiä ravintola- ja keikkatapahtumia.

Minusta keikka tai ravintolailta on vasta alkutörähdys johonkin jännempään. Jos pääsee lähtemään sieltä vasta kolmen aikaan yöllä, ei sen jälkeen enää mitään kivaa jaksa.

Toista oli minun nuoruudessani. Puolikahdeltatoista kaikki poistuivat virkeinä ja pikkupöhnässä ulos suljettavalta tapahtumapaikalta ja nopeasti oli jatkopaikka selvillä. Sitten se hauska vasta alkoi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 15, 2022, 10:48:40
Tässä koko hommassa ei tunnu olevan mitään järkeä. Tarkoitan koko hommalla koko hommaa eli sitä, kun ihmiset elävät aikansa, tekevät kiusaa toinen toisilleen ja tappavat toinen toisiaan ja lopuksi kuolevat. Mikä "pointti" tässä on, kysyisi ehkä joku.

Kaikki häviää ja katoaa. Kaikki on turhaa. Mitään ei jää.

Tämän hetken pintajulkkis ja raharikas katoaa ihmiskunnan muistista nopeasti, koska hän ei jätä mitään arvokasta ihmiskunnalle. Säveltäjät, kirjailijat, taiteilijat, filosofit ynnä muut henkisten alojen ihmiset säilyvät - jos ovat säilyäkseen, ei se varmaa ole - ihmiskunnan muistissa pidempään, koska heiltä sentään jää jokin henkinen perintö.

Vanhoja valokuvia ja elokuvia katsellessa tulee joskus tunne, että pääsisipä hetkeksi menneisyyteen kokemaan (mahdollisesti uudestaan), millaista on ollut joskus.

Jos elämä ei olisi kohdellut minua niin kuin se on kohdellut eli vienyt kotia ja muistoja, minulla voisi olla yksi museohuone kodissani, joka olisi säilytetty täsmälleen sellaisena, millainen se on ollut koko elämäni ajan aina lapsuudestani asti. Kun tuollaiseen huoneeseen menisi, voisi kuvitella olevansa mennessä ajassa. Mikään näkyvä ei viittaisi nykyaikaan. Myös jotkut muut tilat kuten aitan vintti voisivat olla aika alkuperäisessä asussaan ja luultavasti ovatkin. Mutta mitäpä se minua ilahduttaa, pikemminkin katkeroittaa.   

Lähimmäksi tuollaista tunnelmaa pääsen kesämökillämme, mutta sielläkin on tapahtunut muutoksia. Sisälle murtautujat ovat polttaneet osan vanhoista huonekaluista.

https://flashbak.com/wein-saroltas-color-photographs-of-moscow-and-st-petersburg-1958-436960/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 15, 2022, 11:46:30
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 15, 2022, 10:31:33
^Positiivinen muutos, eli aikaistuminen, myös ns. kapakkakeikoissa alkoi muutama vuosi sitten. Ilmeisesti ravintoloitsijat huomasivat, että yleisö kuluttaa saman verran riippumatta esiintyjän aloitusajasta.

Joo, eihän kukaan mennyt kapakkaan alkuillasta törsäämään, vaan etkot hoidettiin kotona tai puistossa kaveriporukassa ja sinne kapakkaan tultiin sitten vähän ennen keikan alkua ja sitten keikan jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika. Ei siinä paljoa ehtinyt eikä enää jaksanutkaan nauttia talon antimia.

Luulenpa, että aikainen keikka voi olla kapakalle jopa tuottoisampi. Tai ainakin minä voisin jäädä hyvässä seurassa istumaan vielä joksikin aikaa ja vaikka jonkun pienen iltapalankin ottaa. Vaikka en alkoholia itse käytä, niin ei kapakassa istuminen ole mitenkään vastenmielinen ajatus, jos oma seura on mukavaa. Nyt siellä tosiaan pystyy istumaan saamatta päänsärkyä, kun ei enää voi polttaa sisällä.

Minulla on monesti tehnyt mieli mennä johonkin irkkubaariin, jos siellä olisi livemusiikki-ilta. Sellainen kai vielä Hesan puolella on? En vain ole saanut ketään mukaani enkä yksin oikein viitsi lähteä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 15, 2022, 21:06:39
^
Vaikka keikkojen aloitusaikaa on aikaistettu, sama ilmiö toteutuu halki Suomen keikkapaikkojen: heti keikan päätyttyä jengi lähtee joko kotiin, tai joihinkin toisiin paikkoihin jatkoille. Se on kyllä merkeleellistä. Parissa tunnissa pitäisi tehdä koko viikon juomatili, kunnes on taas jonkin toisen esiintyjän keikka.

Kansalaiset! Vaikka bändi lakkasikin soittamasta, jääkää enemmän keikkapaikoille hillumaan ja ryyppäämään!

***

Muistui tässä mieleeni sekin pääsisäiskerta, kun mentiin rakkaimman ja parhaimman lapsuudenystävän kanssa sen viimeisen kerran trullittamaan - vaikka oltiin kuitenkin jo jotain 14-vuotiaita. Täysissä trullintamineissa hamosineen ja meikkeineen päivineen (Siskot meikkasivat). Ei pyydettykään enää mitään karkkeja vaan rahaa, viinaa ja tupangia!

Ken oveen koputtaa tahi ovikelloa pimpottaa, sille saatetaan jopa avata. Osa oven avanneista aikuisista oli niin tyrmistyneitä että lätkäisivät sen heti meidät nähdessään kiinni, mutta huumorin päälle ymmärtäviltä (Ja usein myös samalla krapulaisilta) aikuisilta saatiin aika mukavasti rahaa, ja myös tupakkia. Viinaa ei kyllä antanut kukaan, helvetin nipottavat mammarit!

Mutta hauskaa oli, ja kelpaa tätäkin muistella! :)

(En minäkään tietenkään aikuisena antaisi).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 16, 2022, 01:22:44
Parina päivänä, eritoten aamuna kun on pitänyt kaivaa tallin ovien eteen jäätyneet lumet pois on vituttanut niin saaatanasti ja kiroillut kuin merimies. (Naapureilla ehkä hauskaa jos kuulolla).  Hermot kireällä päivälläkin En ole ymmärtänyt miksi. Ehkä kameran puute? Kuntoilun puute? Selän kipeys? Kiristääkö Ukrainan, Nato-ovien tilanne?
  Eilen yöllä keskustelunne innottamana kokeilin pitää 2-3 tunnin Youtube-musa konserttisession. Ehkä se auttoi koska en herännyt kettuuntumiseen. Ja iltapäivällä pääsin nokkaunillekin. Sain liikuntaakin harjoitettua.

JK. Minulla alkaa olla jo hypoteesi huonon olon/vitutuksen syystä: Domino-keksit (suklaa). Liian suuri määrä suklaata(kaakaojauhetta..) lyhyessä ajassa on minulle myrkyllistä: Lihakset jumittuu, kaikki tuntuu kivuliaalta (selkäkivut eritoten), pahimmoilleen monta päivää-> vähemmän liikuntaa, vähemmän aikaansaavutuksia ->en jaksanut siivota pääsiäiseksi ->suututti sekin jne eli saamarinmoinen syöveri.
Eilen jätin suklaat yhteen pieneen palaan ja lisäsin pehmeää rasvaa lusikalla kukkkurallisia leivän päälle ja lisää pähkinöitä. =>Tänään  paras päivä viikkoon, jaksoin siivota, kävellä, ei kipuja, mieliala korkea jne. Toimii!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 16, 2022, 10:13:56
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 15, 2022, 10:48:40
Tässä koko hommassa ei tunnu olevan mitään järkeä. Tarkoitan koko hommalla koko hommaa eli sitä, kun ihmiset elävät aikansa, tekevät kiusaa toinen toisilleen ja tappavat toinen toisiaan ja lopuksi kuolevat. Mikä "pointti" tässä on, kysyisi ehkä joku.

Kaikki häviää ja katoaa. Kaikki on turhaa. Mitään ei jää.

Tämän hetken pintajulkkis ja raharikas katoaa ihmiskunnan muistista nopeasti, koska hän ei jätä mitään arvokasta ihmiskunnalle. Säveltäjät, kirjailijat, taiteilijat, filosofit ynnä muut henkisten alojen ihmiset säilyvät - jos ovat säilyäkseen, ei se varmaa ole - ihmiskunnan muistissa pidempään, koska heiltä sentään jää jokin henkinen perintö.

Vanhoja valokuvia ja elokuvia katsellessa tulee joskus tunne, että pääsisipä hetkeksi menneisyyteen kokemaan (mahdollisesti uudestaan), millaista on ollut joskus.

Jos elämä ei olisi kohdellut minua niin kuin se on kohdellut eli vienyt kotia ja muistoja, minulla voisi olla yksi museohuone kodissani, joka olisi säilytetty täsmälleen sellaisena, millainen se on ollut koko elämäni ajan aina lapsuudestani asti. Kun tuollaiseen huoneeseen menisi, voisi kuvitella olevansa mennessä ajassa. Mikään näkyvä ei viittaisi nykyaikaan. Myös jotkut muut tilat kuten aitan vintti voisivat olla aika alkuperäisessä asussaan ja luultavasti ovatkin. Mutta mitäpä se minua ilahduttaa, pikemminkin katkeroittaa.   

Lähimmäksi tuollaista tunnelmaa pääsen kesämökillämme, mutta sielläkin on tapahtunut muutoksia. Sisälle murtautujat ovat polttaneet osan vanhoista huonekaluista.

https://flashbak.com/wein-saroltas-color-photographs-of-moscow-and-st-petersburg-1958-436960/

"Järki" onkin hyvä näkökohta maailman tapahtumiin, mutta miksi pitäisi olla "järkeä ja kenen järkeä.?

Jokaisella on omansa, eikä ne varsinaisesti kohtaa toisiaan kovinkaan konkreettisesti. Oletan ettei ole järjestä kysymys, vaan tunteesta- kuten tuossa kerrotkin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 16, 2022, 16:47:42
Kävin sitten kolmen tunnin session raapimassa vanhaa tauhkaa pihasta. Oli jo hyvin sulanut maa istutusalueilta ja kun raaputin vanhat korret ja lehdet pois, niin siellähän oli jo hyvällä alulla tulossa uutta versoa.

Vielä jäi vähän tehtävää huomiselle tai ylihuomiselle. Tai onhan siellä vielä myöhemmällekin ajalle, kun kaikki lumet ei ole vielä sulaneet pensaiden alta. Pitää vain hyvin laastaroida peukalonhanka, kun se nyt tihkuttaa kirkasta nestettä. Siinä ilmeisesti ehti jo olla rakkula, mutta eipä ole enää.

Luulisi nyt unen maistuvan ensi yönä, vaikka yläkerran naapuri miten yrittäisi saada vuorokauden askelkiintiötään täyteen jo klo 2 yöllä, niin kuin viime yönä, perkele.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 17, 2022, 16:49:12
Nyt on fillari putsattu pölystä, pumpattu ja rasvattu. Tein pihassa pari pientä kierrosta ja hyvin tuntui toimivan. Huomenissa varmaan pitää lähteä pieni lenkki tekemään. Tänään en ehtinyt, kun piti vielä pihatöitä tehdä.

Hiukan oli paikat jäykkänä eilisen jäljiltä. Mutta pahimmalta tuntui peukalonhanka, kun onnistuin sitä vielä lisää hinkkaamaan haravan varteen ja nyt se on ihan vereslihalla  :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 17, 2022, 19:40:21
Kanadalainen pelikaverini, jonka olen tuntenut useamman vuoden, kyseli kuulumisia. On seurannut Ukrainan sotaa siinä missä kaikki muutkin. Sanoi, että jos tilanne pahenisi täällä Suomessa, hän tarjoutuisi järkkäämään minulle matkan ja majoituksen Kanadassa. Ihana ihminen. Tuli melkein tippa linssiin. Läheteltiin toisillemme kuvia mökeiltämme. Hänen saaressa, pohjoisessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 17, 2022, 21:40:49
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 17, 2022, 19:40:21
Kanadalainen pelikaverini, jonka olen tuntenut useamman vuoden, kyseli kuulumisia. On seurannut Ukrainan sotaa siinä missä kaikki muutkin. Sanoi, että jos tilanne pahenisi täällä Suomessa, hän tarjoutuisi järkkäämään minulle matkan ja majoituksen Kanadassa. Ihana ihminen. Tuli melkein tippa linssiin. Läheteltiin toisillemme kuvia mökeiltämme. Hänen saaressa, pohjoisessa.
Luuleeko hän, että olet Ukrainassa/naapurissa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 17, 2022, 21:43:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 15, 2022, 11:46:30
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 15, 2022, 10:31:33
^Positiivinen muutos, eli aikaistuminen, myös ns. kapakkakeikoissa alkoi muutama vuosi sitten. Ilmeisesti ravintoloitsijat huomasivat, että yleisö kuluttaa saman verran riippumatta esiintyjän aloitusajasta.

Joo, eihän kukaan mennyt kapakkaan alkuillasta törsäämään, vaan etkot hoidettiin kotona tai puistossa kaveriporukassa ja sinne kapakkaan tultiin sitten vähän ennen keikan alkua ja sitten keikan jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika. Ei siinä paljoa ehtinyt eikä enää jaksanutkaan nauttia talon antimia.

Luulenpa, että aikainen keikka voi olla kapakalle jopa tuottoisampi. Tai ainakin minä voisin jäädä hyvässä seurassa istumaan vielä joksikin aikaa ja vaikka jonkun pienen iltapalankin ottaa. Vaikka en alkoholia itse käytä, niin ei kapakassa istuminen ole mitenkään vastenmielinen ajatus, jos oma seura on mukavaa. Nyt siellä tosiaan pystyy istumaan saamatta päänsärkyä, kun ei enää voi polttaa sisällä.

Minulla on monesti tehnyt mieli mennä johonkin irkkubaariin, jos siellä olisi livemusiikki-ilta. Sellainen kai vielä Hesan puolella on? En vain ole saanut ketään mukaani enkä yksin oikein viitsi lähteä.
Verotus ja sääntely voivat vaikuttaa siihen, kantsiiko ottaa pohjia kotona ennen baaria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 17, 2022, 23:41:44
Tänään otin vihdoin pyörän esille ja lähdin kilometrien lenkille. Hämmästyttävästi kaikki ilmat oli tallella, ei tarvinnut pumpata!  Heti otti yläpuolisiin reisilihaksiin mutta ylämäessä pienen kävelyn jälkeen ne rauhottu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - huhtikuu 18, 2022, 18:12:11
Pääsiäinen lusittu ja on se vaan aina ylivoimaisesti vuoden kamalinta aikaa oli sitten yksin tai sussun kanssa, kun mökillekään ei jäiden takia pääse.

Kaikki meni alusta lähtien päin persettä. Vieraat eivät vähemmän hienotunteisista huomautuksista huolimatta älynneet lähteä ajoissa. Ensi kerralla roudaan ne niska-perseotteella helvettiin täältä.

Sitten monta eksymistä sekä kävely-että pyörälenkillä. Ruoanlaittokin meni pieleen.

Neljä päivää kipeetä riitelyä >:(. Jeesus pääsi vähällä, kun roikkui ristillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 19, 2022, 07:25:33
^
Osallistuin itse pääsiäisen viettoon pelkästään ruoan tasolla. Mulla oli kilpasalaattia, kinkkua, kalkkunaa, perunoita, riisiä, saaristolaisleipänappeja päällään graavilohta, kananmunaa ja tilliä. Mitään muuta ihmisen lapsi ei ravinnokseen edes tarvitisisi. Muuten nuo neljä päivää vapaata menivät leppoisasti ohjelmoidesssa omaa rojektia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 19, 2022, 08:23:40
Pääsiäinen on vuoden munakkain juhla!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 19, 2022, 12:51:59
Nyt on ensimmäinen kevyt fillarilenkki tehty. Pääasiassa katsastin teiden kuntoa kiertämällä noin kuusi kilometriä lähitienoita ennen kaupassa käyntiä. Pyörä toimi hyvin ja jalat samoin, vaikka takareidet oli vähän kyytiä saaneetkin pihassa kyykkimisestä.

Kamalan pölyiseltä ilma tuntui, joten kunnon sadetta tässä nyt taas kaivataan, että hienoksi jauhautunut hiekkapöly lähtisi tien pinnoista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 21, 2022, 13:16:01
Hieno ilma oli fillaroida asioille ja puhtia lisäsi valitsemani soittolista, jonka musiikkipalvelu oli tehnyt tarjolle. Voisiko olla parempaa lähtöä lenkille, kun ensimmäisenä soi tämä:

No joo, ihan asioille olin matkalla, mutta hyvin sai matkarytmistä kiinni heti alkuun. Matkan edetessä vielä oivalsin, että nyt täytyy kokeilla jotain muuta reittiä, kuin se "varman päälle", jota olen aikaisemmin käyttänyt. Olen tajunnut sen kiertävän vähän turhaan, mutta aikaisemmin ei ole ollut intoa etsiä oikotietä. Mutta nyt olin siihen valmis. Aivan tuntemattomilla teillä olin, mutta siinä loppumatkassa ei kovin paljoa voi vikaan mennä, kun tuttuja maamerkkejä kuitenkin vilahteli rakennusten välistä. Yllättäen valitsemani reitti olikin siinä mielessä oikea, että osasin suunnistaa suoraan sen kaupan luo, mihin olin menossa.

Sekavassa kaupassa meni kohtalaisen kauan, ennen kuin löysin kaiken etsimäni. Mikähän idea on latoa viiden kilon muovipurkkeja päällekkäin niin ylös, että nipin napin ylsin alempaan purkkiin sormillani. Siinä hetken joutui miettimään, jotta uskallanko vetää kahden purkin pinon hyppysilläni alas, vai pettääkö sormet niin, että saan toisen purkin päähäni. Pakko oli yrittää ja yllättäen onnistuin. Nakkasin sitten sen toisen purkin takaisin hyllylle. Nyt on hankittu vähän tavaraa pihan kunnostukseen.

Paluumatkalla lähdin aluksi samaa reittiä, jota olin tullut, mutta sitten poikkesin siitä. Mielestäni oli pakko olla vielä joutuisampi reitti ja lähdin sitä etsimään. Nyt olikin helppo suunnistaa, kun oli aurinkoinen ilma, niin saattoi hahmottaa kulkusuunnan hyvin. Eikä mennytkään pitkästi, kun olin jo kotiin johtavalla tutulla tiellä. Itse asiassa tuossa vähän yllätyin, että se niin pian tuli vastaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 21, 2022, 17:29:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 21, 2022, 13:16:01
Hieno ilma oli fillaroida asioille...
... Eikä mennytkään pitkästi, kun olin jo kotiin johtavalla tutulla tiellä. Itse asiassa tuossa vähän yllätyin, että se niin pian tuli vastaan :)

Eilen tuli täälläkin fillarointikausi avattua. En malttanut heti lopetella vaan ajelin 80 hienoa sähköavusteista kilometriä. Keli oli mitä parhain vaikka kauhean vaikea oli päättää pukeutumisen lämpötasoa.

Kaikki vaatteet oli yltäpäältä kurassa palatessani, tuli kierreltyä tuttuja metsäpolkuja. Vielä oli varjoisissa metsäosuuksissa lunta ja jäätä mutta eiköhän ne siitä kohta häivy haittaamasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 21, 2022, 18:13:02
^
Täällä puolestaan on niin kuivaa, että harkitsin jo maskin ottamista ulkokäyttöön, kun tuntui hiekka pöllyävän suuhun ja nenään.

Noin puolella asiakkaista oli muuten maskeja vielä käytössä kaupassa, jossa pääosa asiakkaita oli jonkinlaisissa työvaatteissa, joten kaikki ei suinkaan heti ole luopuneet niiden käytöstä, vaikka lupa kai jo on. En oikein tiedä, mikä se viimeinen sana asiassa on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 22, 2022, 18:00:33
No nyt lähtee ranteet auki!  :'( :'( :'(

Koko viikon olen stressannut ja valmistautunut kestämään muutaman tunnin sosiaalista tapahtumaa, niin se perkele on peruttu sairastapauksen vuoksi. Miksi ihmiset ei pidä huolta itsestään? Tapahtuma on siirretty tuonnemmaksi ja joudun toiseen kertaan saman mankelin käymään läpi, jos en keksi sitten jotain tekosyytä jäädä pois. Tapahtuma itsessään kyllä kiinnostaa, mutta ne muut ihmiset siellä on turhaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 22, 2022, 22:49:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 21, 2022, 18:13:02
Täällä puolestaan on niin kuivaa, että harkitsin jo maskin ottamista ulkokäyttöön, kun tuntui hiekka pöllyävän suuhun ja nenään.
Tuli pärskittyä kotona, kun kävin kaupungilla. Monin paikoin hiekkaa aurataan pois, kotipihalla tänään. Julmettu pöly...!
Pakkohan tuo on. Lonkkavammojen estäminen liukkailla on pienempi paha kuin aivastelu...
Jos saa valita?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 22, 2022, 23:12:27
Kävin katsomassa Oopperan baletissa Joutsenlammen. Oli kevyesti kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Henkeäsalpaava esitys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 23, 2022, 07:25:04
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 22, 2022, 18:00:33
No nyt lähtee ranteet auki!  :'( :'( :'(

Koko viikon olen stressannut ja valmistautunut kestämään muutaman tunnin sosiaalista tapahtumaa, niin se perkele on peruttu sairastapauksen vuoksi. Miksi ihmiset ei pidä huolta itsestään? Tapahtuma on siirretty tuonnemmaksi ja joudun toiseen kertaan saman mankelin käymään läpi, jos en keksi sitten jotain tekosyytä jäädä pois. Tapahtuma itsessään kyllä kiinnostaa, mutta ne muut ihmiset siellä on turhaa.

No voihan hittolainen!!!!

Mutta hei, hyvällä tsäkällä käy niin, että ne muut turhat ei pääse tuonnempana ja sun on mentävä yksin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 23, 2022, 07:55:00
Jaa-a, se nyt tuskin onnistuu, kun tuskin jaksaisin lähteä hakemaan lippua Hesasta asti. Mutta saapa nähdä milloin tuo toinen yritys tulee tyrkylle, kun siinähän on löydettävä samanaikainen aukko kalenterista sekä artistilta että järjestävältä paikalta. Voi mennä kesälle asti.

No, peruuntumisesta oli nyt ainakin se ilo, että pääsin ajoissa nukkumaan. Monestihan ainakin minulle käy niin, että jopa alkuillan meno aiheuttaa sen, ettei uni tahdo tulla, kun jään ylikierroksille.

Pahus, nyt jälkijättöisesti tuli mielen, että minuthan kutsuttiin jonkun tilalle ja tälle jollekin ilmeisesti olit tullut este, mutta muuten olisi ollut halukas lähtemään. Siihenhän viittaa "lähdetkö, meille jäi ylimääräinen lippu". Jospa se joku nyt olisikin innokas lähtemään, kun kuulee, että keikka aikataulutetaan uudelleen. :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 23, 2022, 22:27:27
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 22, 2022, 23:12:27
Kävin katsomassa Oopperan baletissa Joutsenlammen. Oli kevyesti kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Henkeäsalpaava esitys.
On kaunis! Vaikka venäläinen...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 23, 2022, 22:40:59
Olen itse miettinyt tuota, että pitäisikö lähteä armeijaan kertaamaan? Kävin toki itse vain peruskoulutuksen, vieläkään ei ylennystä. 8)
Mutta hyvähän se olisi sinänsä kerrata, miten rynkky toimii ja ehkä oppia jotain uuttakin. En usko Venäjän yrittävän meille, mutta on se mahdollista. Ei Ukrainakaan uskonut. Siksi mieluummin olisin varautunut siihen, vaikka yli 50-vuotiaana kuuluisinkin luultavasti kokki/huoltohenkilöstöön. Kyllä rynkkyä osaisin käyttää silti, perusjutut omaksuisin toki.

Pidän vaan Venäjää uhkana. Joka äijällä on velvollisuutensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Unforgiven - huhtikuu 24, 2022, 10:35:55
Laitan tämän mietteen tänne kun en muutakaan paikkaa keksinyt.

Pääsin menneellä viikolla sattuneesta syystä näkemään paikallisessa keskussairaalassa vierestä varsin irvokasta näytelmää, kun huonosti suomea taittava kiukkuinen virolaislääkäri puristi 75+ mummosta irti elvytyskieltosuostumusta.

Vuoropuhelu meni jotenkin näin:

Lääkäri(kovalla äänellä): Laitetaan teille elvytyskielto!. Rouva, laitetaan teille elvytyskielto! Voitte joutua myöhemmin hengityskoneeseen jos ei laiteta.

Rouva(erittäin pelokkaalla äänellä):  Mitä? En ymmärrä. Mikä??

Lääkäri (ääntä vieläkin korottaen): Laitanko elvytyskiellon! Ymmärrättekö! Hengityskoneeseen!!

Rouva(itkua tuhertaen): En minä ymmärrä..... Minä haluan elää.

Ja niin edelleen.....

Lopulta lääkäri poistui kiukkuisena kannoillaan, se jäi epäselväksi merkitsikö elvytyskiellon. Lääkäri puhui siis erittäin epäselvästi, yllä olevassa puheenvuoronsa suomennettu. Sitä siis vain jäin miettimään, toteutuiko tuossa millä tasolla potilaan oikeusturva. Mummo oli kuitenkin itsenäisesti kotona asuva. Eli ei kaiketi mikään ihan heti kohta kuolemassa oleva. Sairauksiaan en toki tiedä, mutta olisihan tuon voinut ehkä enemmän ihmisarvoa kunnioittaenkin hoitaa.

Ja kyllä. Teki mieli puuttua tilanteeseen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 24, 2022, 10:43:19

^
Tuo ulkoperäinen lääkäri oli ilmeisen hyvin ymmärtänyt nykyisen suomalaisen terveydenhoidon tehostamisen perusteet..

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 24, 2022, 11:12:53
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - huhtikuu 24, 2022, 10:35:55
Laitan tämän mietteen tänne kun en muutakaan paikkaa keksinyt.

Pääsin menneellä viikolla sattuneesta syystä näkemään paikallisessa keskussairaalassa vierestä varsin irvokasta näytelmää, kun huonosti suomea taittava kiukkuinen virolaislääkäri puristi 75+ mummosta irti elvytyskieltosuostumusta.

Vuoropuhelu meni jotenkin näin:

Lääkäri(kovalla äänellä): Laitetaan teille elvytyskielto!. Rouva, laitetaan teille elvytyskielto! Voitte joutua myöhemmin hengityskoneeseen jos ei laiteta.

Rouva(erittäin pelokkaalla äänellä):  Mitä? En ymmärrä. Mikä??

Lääkäri (ääntä vieläkin korottaen): Laitanko elvytyskiellon! Ymmärrättekö! Hengityskoneeseen!!

Rouva(itkua tuhertaen): En minä ymmärrä..... Minä haluan elää.

Ja niin edelleen.....

Lopulta lääkäri poistui kiukkuisena kannoillaan, se jäi epäselväksi merkitsikö elvytyskiellon. Lääkäri puhui siis erittäin epäselvästi, yllä olevassa puheenvuoronsa suomennettu. Sitä siis vain jäin miettimään, toteutuiko tuossa millä tasolla potilaan oikeusturva. Mummo oli kuitenkin itsenäisesti kotona asuva. Eli ei kaiketi mikään ihan heti kohta kuolemassa oleva. Sairauksiaan en toki tiedä, mutta olisihan tuon voinut ehkä enemmän ihmisarvoa kunnioittaenkin hoitaa.

Ja kyllä. Teki mieli puuttua tilanteeseen.

Voi hyvänen aika. Tuosta olisi voinut tehdä jonkinlaisen ilmoituksen jollekin taholle, mutta mille?
- Valvira ammattitaidottomuudesta, kielitaidottomuudesta
- potilasasiamies potilaan epäasiallisesta kohtelusta ja julmuudesta
- poliisille tutkintapyyntö henkisestä pahoinpitelystä.

Vaikka vaikea se on sivustakatsojan tehdä mitään muuta kuin tarjota mummulle apuaan, jos tämä tarvitsee silminnäkijälausunnon, tai apua valituksen/ilmoituksen/tutkintapyynnön tekoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 24, 2022, 11:18:15
^
Noiden tilanteiden varalta kannattaa tehdä omakantaan hoitotahto. Käsittääkseni se sitoo hoitohenkilökuntaa kun potilas on kirjallisesti tahtonsa ilmaissut. Siinä ei sitten voisi tulla petin ääreen avutonta kiusaamaan.

Hoitotahdon (samoin kuin edunvalvonta valtuutuksen) tekemistä ei kannata jättää akuuttiin tilanteeseen, sillä voi olla, että siihen ei sitten enää kykene, jos äkisti jotain sattuu. Nuo pitäisi tehdä jopa nuoren ja terveenkin, tai juuri nimenomaan silloin, kun on voimissaan.

https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/elaman-loppuvaiheen-hoito/hoitotahto
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Unforgiven - huhtikuu 24, 2022, 11:57:00
Kuulin ennen tuota lääkäriepisodia rouvan kertovan hoitajalle, ettei hänellä ole lähiomaisia ja asunut aina yksin. Nyt kotihoidon tukemana. Oikea tapahan tuossa todellakin olisi lääkäriltä ollut määrätä potilaalle edunvalvoja, eikä todellakaan rääkätä painostamalla tätä heikolla hetkellä.

Taannoin selvisi vahingossa, että omalle appiukolle oli asetettu elvytyskielto jollakin sairaalareissulla. Appiukko on ihan kohtuu hyväkuntoinen, asuu omakotitalossa, liikkuu rollaattorilla ja hoitaa muistisairasta anoppia. Kotihoidon tukemana. Kysyttäessä ei edes tiennyt mitä elvytyskielto tarkoittaa, saatikka että olisi muistanut lupaa sellaiselle antaneensa.

No se kielto poistettiin. Mutta aika villin lännen meininkiä näköjään.

Ja ymmärrän elvytyskiellon toisenkin puolen. Mutta ei näin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 24, 2022, 12:34:59
Huh!

Kun omakanta tuli, ensimmäinen juttu oli, että tein sinne edunvalvontatestamentin, vai miksi sitä nyt kutsutaankaan.

Lisäksi suomi.fi on sivusto, jota kannattaa vilkaista. Siellä pystyy todella helposti valtuuttamaan ihmisiä toimimaan puolestaan eri tavoilla. Antaa vain nimen ja sotun ja laittaa rastia ruutuun, mitä toinen voi tehdä.

Itse olen varmistanut, että jos vaikkapa saisi aivoverenvuodon tms. jossa ei henki lähde, mutta toimintakyky kärsii, niin toinen pääsee hoitamaan kaikkia raha-asioita jne. mitä nyt elämään kuuluu, hakemaan lääkkeitä, näkemään kaikki terveyteen liittyvät tiedot, jos täytyy päätöksiä tehdä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 24, 2022, 13:04:41
Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - huhtikuu 24, 2022, 11:57:00
Kysyttäessä ei edes tiennyt mitä elvytyskielto tarkoittaa, saatikka että olisi muistanut lupaa sellaiselle antaneensa.

No se kielto poistettiin. Mutta aika villin lännen meininkiä näköjään.

Ja ymmärrän elvytyskiellon toisenkin puolen. Mutta ei näin.

En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että nykyisessä terveydenhuollon ylikuormitustilanteessa olisi ohjeistettu lääkäreitä suosittelemaan asiakkaille elvytyskieltoa ja tarjoamaan sen sijaan kunnon kipulääkitystä ongelmatilanteessa. Se selittäisi omalta osaltaan yllättävää piikkiä vanhusten kuolemissa viime aikoina.

Kun iäkkäälle lääkäri valkoisessa takissaan ehdottaa jotakin, se on enemmän kuin pelkkä ehdotus. Sitä ei useinkaan vastusteta. Minä en oikein osaa sanoa, miten pitäisi suhtautua. Veteen piirretty viiva.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 24, 2022, 13:05:33
^
Omakantaan voi tehdä "tallentaa oman hoitotahdon ja elinluovutustahdon", eli siinä määritellään missä tilanteissa haluaa minkälaista hoitoa tehtävän ja missä tilanteessa haluaa vain pehmeän liu'un loppuun. Tämä on hyvä kertoa myös läheisille, että tällaisen on tehnyt ja varmaan olisi hyvä kertoa myös sisällöstä ainakin pääpiirteittäin. Pääasia on, että läheisillekin tulee selväksi, että sitä rakasta ihmistä ei hänen omaa tahtoaan vastaan hoideta tai jätetä hoitamatta. Varmasti tämä on myös läheisille helpotus, jotta eivät joudu tekemään toisen puolesta vaikeita päätöksiä, jotka saattavat vielä jäädä mietityttämään, jotta tulko nyt paras mahdollinen päätös lopulta tehtyä.

THL:n sivulta
Edunvalvontavaltuutus
Edunvalvontavaltuutuksella voit nimetä henkilön, joka hoitaa asioitasi, jos et voi hoitaa niitä itse. Voit määritellä mitä asioita valtuutettu hoitaa sekä kuinka hänen toimintaansa valvotaan.

Valtakirjalla on tietyt muotovaatimukset. Siksi se on hyvä tehdä asiantuntijan, kuten juristin avulla. Valtuutettu hakee valtakirjan vahvistamista, kun et voi enää hoitaa asioitasi itse. Holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa edunvalvontavaltuutuksen.

Tuossa on huomattava, että sen paperin voi tehdä milloin vain, mutta se itsessään ei oikeuta toimimaan. Minullakin on sellainen tehtynä mapissa ja olen antanut valtuutetulle siitä kopion tiedoksi. Kun aika tulee, että joko fyysisesti tai henkisesti olen kykenemätön hoitamaan pankki yms asioita, valtuutus tulee rekisteröidä digivirastossa ja vasta sen jälkeen valtuutettu voi alkaa toimimaan valtuuttajan puolesta. Omassani on lisäksi lauseke, että valtuutetun tulee hoitoani koskevissa asioissa noudattaa laatimaani hoitotahtoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 25, 2022, 18:44:12
Säikähdin, että mikä pamaus kuului pihasta ja tietysti ryntäsin katsomaan. Olin pudottaa silmät päästäni tyrmistyksestä, kun näin sinisen pilven konfetteja leijuvan korkeuksista puolen pihan alueelle maahan. Pihan toisella puolella oli pieni ihmisjoukkio, muutama aikuinen ja lauma lapsosia, joka hihkui innoissaan. Roskien laskeuduttua porukka katosi vastapäiseen taloon.

Luonnollisesti ne roskat myös jätettiin pitkin pihaa tuulen pyöritettäväksi. Sanalla sanoen vitutti, sillä olen toista viikko putsaillut ja haravoinut pihaa ja tänään viimeksi kävin mättämässä ruohonsiemeniä, joten ei ihan kamalasti huvittaisi alkaa alusta siivoamista.

Pienellä pohtimisella tuli siihen tulokseen, että tuokin "hauska" on tullut valtameren takaa uutena ilmiönä meille. Siinä nyt porukalle ja samalla koko talon väelle kerrottiin, että poikavauva on tulossa. Noita muka hauskoja videoitahan on jo muutaman vuoden ollut tuubi tursollansa ja TV:ssäkin niitä on suuren kiljunnan säestämänä näytetty. Pakkohan tuonkin oli tänne rantautua. *huokaus*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 25, 2022, 19:30:15
^

Herraisä.

Niissä pätkissä muualta vaan tekevät tuota kait kotonaan tai omissa puutarhoissaan...jossa luonnikkaasti ollaan muutoinkin (ja siivotaan omat jäljet!).

Jotenkin näen tuon niin silmissäni suomalaisittain: "Hei tulkaas kaikki pihalle!" "Mitä, emmää nyt mitä nyt, miksi" ja sitten seistä törötetään kerrostalon pihalla (miksi ei oman?) ja sanotaan jotain kökköä ja ammutaan konfetteja taivaalle.

En minäkään jaksais näitä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 27, 2022, 01:01:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 24, 2022, 13:05:33
^
Omakantaan voi tehdä "tallentaa oman hoitotahdon ja elinluovutustahdon", eli siinä määritellään missä tilanteissa haluaa minkälaista hoitoa tehtävän ja missä tilanteessa haluaa vain pehmeän liu'un loppuun. Tämä on hyvä kertoa myös läheisille, että tällaisen on tehnyt ja varmaan olisi hyvä kertoa myös sisällöstä ainakin pääpiirteittäin. Pääasia on, että läheisillekin tulee selväksi, että sitä rakasta ihmistä ei hänen omaa tahtoaan vastaan hoideta tai jätetä hoitamatta. Varmasti tämä on myös läheisille helpotus, jotta eivät joudu tekemään toisen puolesta vaikeita päätöksiä, jotka saattavat vielä jäädä mietityttämään, jotta tulko nyt paras mahdollinen päätös lopulta tehtyä.

THL:n sivulta
Edunvalvontavaltuutus
Edunvalvontavaltuutuksella voit nimetä henkilön, joka hoitaa asioitasi, jos et voi hoitaa niitä itse. Voit määritellä mitä asioita valtuutettu hoitaa sekä kuinka hänen toimintaansa valvotaan.

Valtakirjalla on tietyt muotovaatimukset. Siksi se on hyvä tehdä asiantuntijan, kuten juristin avulla. Valtuutettu hakee valtakirjan vahvistamista, kun et voi enää hoitaa asioitasi itse. Holhousviranomaisena toimiva Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa edunvalvontavaltuutuksen.

Tuossa on huomattava, että sen paperin voi tehdä milloin vain, mutta se itsessään ei oikeuta toimimaan. Minullakin on sellainen tehtynä mapissa ja olen antanut valtuutetulle siitä kopion tiedoksi. Kun aika tulee, että joko fyysisesti tai henkisesti olen kykenemätön hoitamaan pankki yms asioita, valtuutus tulee rekisteröidä digivirastossa ja vasta sen jälkeen valtuutettu voi alkaa toimimaan valtuuttajan puolesta. Omassani on lisäksi lauseke, että valtuutetun tulee hoitoani koskevissa asioissa noudattaa laatimaani hoitotahtoa.
Opastin omia vanhempiani tekemään tuon (ja perinteisen hoitotahdon), kun alkoivat sairastua/kuolla.
Ikävää, mutta kantsii tehdä. Helpottaa jälkeläisten asioita... :'(
Paaskahommat joutuu kuitenkin perillisten tehdä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 27, 2022, 19:10:04
Olipas toimelias päivä.

Aamusta olin muutaman tunnin pihapuuhissa vaihteeksi, kun tuli hoppu mättää erinäisiä herkkuja nurmikko alueille enne sateiden tuloa. Tai siis niille alueille, joihin vielä toivon nurmikon kasvavan. Päivän liikuntaosuus tuli sillä, että kanniskelin varastosta kymmenkunta 40 litran multasäkkiä kukkapenkkien tykö ja levitin mullat sinne. Vielä en mitään siemeniä laittanut maahan, kun ensiyöksi on tulossa pakkanen.

Pieni paniikki tuli, kun kesken hommien soi puhelin ja yritin muistella, miten voin vastata puhelimeen, kun BT-luurit on käytössä ja musiikki soimassa. Pieleenhän se meni ja soitto loppui ennen kuin sain puhelimen kunnolla esiin taskusta. Arvasin soittajan, joten soitin takaisinpäin. Vihdoin oli valmistuneet ne oikean väriset kaihtimet ja kaveri kysyi, josko olisin iltapäivällä paikalla, niin hän käy ne tuikkaamassa paikoilleen. Lupasin olla. Tästä tulikin sitten uusi puuha, kun piti vielä imuroida, että kehtaa päästää vieraan sisään.

Turhaan hosuin aamulla, sillä mitään sateita ei tullut. Saapa nähdä tuleeko huomenna. Ainakin ennuste nyt näyttää aika vahvalta (80%).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 28, 2022, 10:22:31
Tilasin kaupasta herneitä. Saa huomenna nähdä minkälaisia ovat kevään herneet kaupasta tilattuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 28, 2022, 10:38:54
Tänään en ajatellut edistää omia ohjelmointiprojekteja. Jospa saisi arkeen pitkästä aikaa myös ihan perinteistä laiskottelua ja muuta pyhää joutenoloa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 28, 2022, 13:04:32
Olen väsynyt ja ärtynyt. Piti herätä tänään herätyskellon mölinään kesken parhaiden unien, eli nyt olen väsynyt. Väsyneenä ärsyttää sellainenkin, joten pirteänä ja touhukkaana ei juurikaan huomaisi tai jos huomaa, niin asian ohittaisi merkityksettömänä.

Nyt naapuritaloyhtiössä tehtävät joku isompi remontti kuuluu sisälle asti, kun parvekkeen ovi on auki. Siellä tehdään kai jotain hiekkapuhallustöitä ja jyrsintää. Ainakin sellaiseksi nuo tauotta jatkuvat äänet tulkitsen. Parvekkeen ovi taas on auki, jotta asunto olisi vähän viileämpi, etten nukahda pystyyn.

Puuhaakin olisi, kun noita viljelyksiä pitäisi ruukuttaa isompiin multiin, mutta kun parvekkeella on vielä öisin niin kylmä, että olen noita roudannut yöksi sisään. Isompia olisi hankala kuskata edestakaisin. Pakko olisi ainakin osalle tehdä jotain, sillä ne alkavat muuten kärsiä.

Ei ole hyvä päivä tämä, perkele.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 28, 2022, 14:24:03
Tilasin viime viikon torstaina Tikkurilan Burger Kingistä pekonihampurilaisen lisäpekonilla ja sitten sunnuntaina olikos se Jumbosta, niin Steakhouse-burgerin lisäpekonilla. Molemmissa sama rakennevika. Pekonit olivat lötköjä. Mikä helvetin perkele uustrendi on jättää pekonit lötköiksi? Ei tällaista vaan vanhaan hyvään aikaan ollut. Täytyy ensi kerralla yrittää ohjeistaa keittiöväkeä jotenkin, että paistavat nuo penteleet kypsäksi asti sillä mikään ei ole kamalampaa kuin lötkö pekoni. Steakhouse varsinkin on lemppariburgerini niin  soisi edes sen valmistamiseen löytyvän Burger Kingin keittiöväeltä riittävästi seikkailunhalua odottaa pekonin kypsymistä ennen kuin laittavat bursan matkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Chill Out - huhtikuu 28, 2022, 14:53:19
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - huhtikuu 15, 2022, 10:31:33
^Positiivinen muutos, eli aikaistuminen, myös ns. kapakkakeikoissa alkoi muutama vuosi sitten. Ilmeisesti ravintoloitsijat huomasivat, että yleisö kuluttaa saman verran riippumatta esiintyjän aloitusajasta. Nyt on näkynyt ilmoituksia jopa klo 19 alkavista keikoista. Olisiko rajoitettujen korona-aukiolojen perua? Joka tapauksessa hyvä juttu.

Meille 19 alkaa olla liian myöhäinen. Itse nukahdan yhdeksän aikoihin. Konsertteihin, teatteriin ja päivälliselle menemme mieluiten joskus loppuiltapäivästä. Korona-aikana oli nautinto, kun saattoi mennä baariin, istua pilkkuun saakka ja sen jälkeen käydä viinakaupasta hakemassa päivällisviinin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 28, 2022, 15:12:31
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 28, 2022, 14:24:03
Tilasin viime viikon torstaina Tikkurilan Burger Kingistä pekonihampurilaisen lisäpekonilla ja sitten sunnuntaina olikos se Jumbosta, niin Steakhouse-burgerin lisäpekonilla. Molemmissa sama rakennevika. Pekonit olivat lötköjä. Mikä helvetin perkele uustrendi on jättää pekonit lötköiksi? Ei tällaista vaan vanhaan hyvään aikaan ollut. Täytyy ensi kerralla yrittää ohjeistaa keittiöväkeä jotenkin, että paistavat nuo penteleet kypsäksi asti sillä mikään ei ole kamalampaa kuin lötkö pekoni. Steakhouse varsinkin on lemppariburgerini niin  soisi edes sen valmistamiseen löytyvän Burger Kingin keittiöväeltä riittävästi seikkailunhalua odottaa pekonin kypsymistä ennen kuin laittavat bursan matkaan.

Voisin hyvinkin kuvitella, että rapeakin pekoni tai mikä vaan saattaa lötkööntyä ja vetistyä ja pehmentyä, jos sitä säilytetään pidempään hampurilaisen sisällä, ja lämpölampun alla, ja lämpölaukussa kuljetuksen ajan? Oletko joskus saanut rapeaa pekonia kotiinkuljetettuna, tuolta Steakhouselta esim.?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 28, 2022, 15:42:32
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 28, 2022, 15:12:31

Kyllä olen saanut kypsää pekonia aiemmin. Ei se rapeimmillaan ole kotiin tilattuna ollut koskaan mutta kypsää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 28, 2022, 17:37:45
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 28, 2022, 14:24:03Pekonit olivat lötköjä. Mikä helvetin perkele uustrendi on jättää pekonit lötköiksi? Ei tällaista vaan vanhaan hyvään aikaan ollut.

Meidän keittiössä ei tuollaista ongelmaa ole, pikemminkin päinvastoin. Yleensä aina pekonit näyttävät pannulla ihan hyviltä, mutta kun ne on saatu sieltä talouspaperinpäälläkuivatusvaiheen jälkeen käyttöön, ne ovatkin olleet niin rapeita, että jo pieni kosketus rikkoo ne ihan  muruiksi.

Pekonin oikea paisto on vaativa laji. Siksi hotellissa yöpyessänikin tarkistan aamupalan tason pekonista, onko lötköä, sopivaa vai liian mureaa (harvoin).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 28, 2022, 17:38:13
Jos pekoni oli raakaa, niin silloin omasta mielestäni olisi reklamaation paikka. Sikapossu pitää kypsentää kunnolla. (Vaikka trikiinejä enää kai harvoin havaitaan.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 28, 2022, 17:45:58
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 28, 2022, 17:38:13
Jos pekoni oli raakaa, niin silloin omasta mielestäni olisi reklamaation paikka. Sikapossu pitää kypsentää kunnolla. (Vaikka trikiinejä enää kai harvoin havaitaan.)

Juu, samaa mieltä paksuimmista paloista. Kypsää saisi olla. Sianliha maistuu sitä paremmalta mitä enemmän sitä on keitetty, grillattu, marinoitu, paistettu, uunitettu ja savustettu. Naudanlihassa on päinvastoin.

Ilmakuivattu kinkku on jostain syystä poikkeus, se on todella hyvää vaikka ei ole silleen kypsennettyä, vaan käynyt läpi ihan toisenmoisen prosessin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 28, 2022, 18:05:59
Vanhojen aikojen kaipuu on mielessä jostakin syystä. Ehkä se on kevätmasennuksen alkua.

Haluaisin käydä menneisyydessä ja haistaa vaarallisen lyijybensan katkun katujen yllä.

https://globalnews.ca/wp-content/uploads/2019/09/16530.jpg

Ja märän asfaltin tuoksun ja liikenteen melun.

https://i.pinimg.com/originals/49/db/2f/49db2f64e35e454d5cdba9502474b2b9.jpg

Ja kuhinan jalkakäytävillä ja ostoskojuilla.

https://cdn.shopify.com/s/files/1/1988/7789/products/San_Fran_2_1958_2048x2048.jpg

En pidä väritetyistä vanhoista valokuvista - paitsi, jos ne on värittänyt Klimbim...

(1950-luvulta)

https://klimbim2014.files.wordpress.com/2020/03/monroe-web.jpg

(Amerikan sisällissodan ajalta)

https://klimbim2020.files.wordpress.com/2021/09/sixth_plate_tintype.jpg

https://klimbim2014.wordpress.com/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 28, 2022, 18:14:14
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 28, 2022, 17:38:13
Jos pekoni oli raakaa, niin silloin omasta mielestäni olisi reklamaation paikka. Sikapossu pitää kypsentää kunnolla. (Vaikka trikiinejä enää kai harvoin havaitaan.)

Ei tuossa muuta, mutta juuri jotain viikkoa aiemmin, eli ehkäpä sen kaksi viikkoa sitten ja aina sitä ennen on tullut kypsää pekonia Tikkurilasta josta olen tottunut Burger Kingin bursat tilaamaan. Pitää tilata sieltä uudestaan jos tämä oli vain väliaikaista. Jospa siellä oli vaikkapa vain siivooja puikoissa ja safkani valmistaminen jäi ikään kuin amatöörien käsiin. Sattuuhan näitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 28, 2022, 19:05:40
Niin on päivä taas mennyt hukkaan puoliksi torkkuessa pois liian aikaista heräämistä. Tekemättä jäi taas monta tehtäväksi aiottua hommaa. Jossakin alkaa aikataulun perälauta pian häämöttää ja pakko on saada tehtyä, vaikka väkisin.

Harmittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 29, 2022, 12:54:57
Kaskein juhlasima korkattu. Ei löydy Porvoon fabriikin simaa mistään tilattavaksi. Yhden pulloin onnistuin saamaan sitä, mutta onneksi toi Kaskein juhlasimakin maistuu simalle niin  ei mene ihan mahalaskuksi tämä vappu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 29, 2022, 13:35:14
Hitsi. Unohdin tilata simaa kauppatilauksessa.

Aiemmin viikolla väsäsin jotain kardemummalla maustettuja munkintapaisia paistinpannussa, kookosöljyssä. Hitto, että olivat hyvänmakuisia. Varmaan tsiljoona kaloria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 29, 2022, 13:39:45
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 29, 2022, 13:35:14
Hitsi. Unohdin tilata simaa kauppatilauksessa.

Aiemmin viikolla väsäsin jotain kardemummalla maustettuja munkintapaisia paistinpannussa, kookosöljyssä. Hitto, että olivat hyvänmakuisia. Varmaan tsiljoona kaloria.

Tilasin itse Jumbosta omenahillomunkkipossun, jonka aion nauttia tuota pikaa. Itse tehdyt munkit ovat kyllä parhaimpia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 14:41:48
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - huhtikuu 29, 2022, 12:54:57
Kaskein juhlasima korkattu. Ei löydy Porvoon fabriikin simaa mistään tilattavaksi. Yhden pulloin onnistuin saamaan sitä, mutta onneksi toi Kaskein juhlasimakin maistuu simalle niin  ei mene ihan mahalaskuksi tämä vappu.

Tiksissä on https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku?haku=Porvoon%20Fabriikki%200%2C95l%20Kotisima
Mitä Tiksistä ei löydy, sitä yleensä ei tarvitakaan  :P

Minun vappuvieraat tilasivat tippaleipiä munkkien sijaan, kun munkkia voi saada tarvittaessa ympäri vuoden, mutta tippaleipiä on vain Vapun tienoolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 29, 2022, 14:54:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 14:41:48

Haloo!! :o Katsoitko pullon kokoa lainkaan? Aito Porvoon Fabriikki on 0,7 puteli minimissään eikä mikään fabrikoitu 0,33 puteli.  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 29, 2022, 15:02:36
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 14:41:48
Minun vappuvieraat tilasivat tippaleipiä munkkien sijaan, kun munkkia voi saada tarvittaessa ympäri vuoden, mutta tippaleipiä on vain Vapun tienoolla.

Mä jätin tippaleivän tänä vuonna väliin. Se on niin sotkuista hommaa. Kaikki tomusokeri on aina sylissä siinä vaiheessa kun leipä muuten olisikin syöty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 15:17:38
Onhan tuollainen isompi Porvoon Fabriikin sima, joka on lähes litran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 29, 2022, 15:19:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 15:17:38
Onhan tuollainen isompi Porvoon Fabriikin sima, joka on lähes litran.

Tuo on parhainta porvoon simaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 18:46:50
Huh, nyt se on taas tältä vuodelta tehty, varoilmoitus.

Samalla laitoin jo seuraavaa vuotta, siis kuluvaa vuotta, varten valmiiksi kotitalousvähennyksen tiedot menemään verolle, niin ei tarvitse vuoden päästä muistella niitä. Kyllä on sekin etu niin pieni noissa kodin kunnostuskuluissa, että vähennyksen saaminen ei kyllä kannusta hankintoihin.

Pakko kirota vielä jatkoksi, että OmaVero -palveluakin oli taas "kehitetty" uuden version käyttöönoton myötä. Se edellinen olikin turhan selkeä ja helppokäyttöinen, saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 29, 2022, 20:33:28
Sain pitkästä aikaa (minulla ei ole paperia tässä nyt, joten en voi katsoa sen tarkkaa nimeä) veroilmoituskaavakkeen tms. jossa oli mukana verotustodistus vuodelta 2021. Voisinkohan esittää sen, jos poliisi kysyy sakottaessaan tuloja? Kai ne näkee koneeltaan tiedon muutenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 20:48:40
^
Kyllä poliisille menee verottajalta tiedot suoraan. Äsken pengoin asiaa ja jossain vilahti, että sakko määrätään "viimeksi toimitetun verotuksen mukaan". Nyt keväällä tullut veroilmoitus ja sen mukana tullut todistus eivät välttämättä ole vielä lopullisia ja verotus vahvistetaan kaiket vasta lokakuun lopussa kuten ennenkin vaikka verotuspäätökset tulevat jo aikaisemmin. Eli verovuoden 2021 verotus on vielä auki ja vahvistamaton, mutta jos tuloissa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia niin voithan pitää sitä mukana ikään kuin muistilappuna, jos polisi alkaa tuloja kyselemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 30, 2022, 01:06:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 20:48:40

Suomessa kaikki rahatiedot tms. menevät suoraan kaikille valtion osabyrokratioille (verottaja, poliisi, Kela jne...). = Valtio tietää kaiken, mitä teet. :P  Virkailija voi sinulta kysyä symbolisesti lupaa tutkia tietojasi, mutta hän voi sen tehdä ilman lupaasikin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 30, 2022, 12:30:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 29, 2022, 20:48:40
^
Kyllä poliisille menee verottajalta tiedot suoraan. Äsken pengoin asiaa ja jossain vilahti, että sakko määrätään "viimeksi toimitetun verotuksen mukaan". Nyt keväällä tullut veroilmoitus ja sen mukana tullut todistus eivät välttämättä ole vielä lopullisia ja verotus vahvistetaan kaiket vasta lokakuun lopussa kuten ennenkin vaikka verotuspäätökset tulevat jo aikaisemmin. Eli verovuoden 2021 verotus on vielä auki ja vahvistamaton, mutta jos tuloissa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia niin voithan pitää sitä mukana ikään kuin muistilappuna, jos polisi alkaa tuloja kyselemään.

Yleensä pitää poliisillakin olla syy kyselyihinsä ja jonkinasteinen pyrokratia sen takana lienee. Eli jos joku poliisi alkaa kelaamaan ihmisten verotustietoja aktiivisesti hän ei ehdi muuta tehdäkään ja työt jää hoitamatta.

Verotiedot ovat kyllä "julkisia muutenkin, joten jokainen voi mennä kelaamaan verotoimistoon tietoja jos malttia ja intoa riittää.

Nimi osoite ja syntymäaikakin taidetaan tarvita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 30, 2022, 15:14:08
Tulipa vuoden tauon jälkeen käytyä Tiksin kevätmarkkinoilla vai olikohan nuo ihan vain Vappumarkkinat. Noita ei mitenkään pysty erottamaan esimerkiksi siitä, mitä on myynnissä. Vuosi vuodelta myytävien tarjonta on yksipuolistunut ja kaukana on ne ajat, kun markkinoilla oli myytävänä mattoja ja muita kodin tekstiilejä ja tarvikkeita. Oli nyt jokunen vaatekoju, mutta enimmäkseen tarjonta oli syötävää joko paikan päällä syötäväksi tai kotiin viemiseksi.

Ainoana puolueena näytti Kokoomus vaivautuneen hytisemään keväisessä tuulessa. Yleensä vältän katsomasta noita puoluekojuja sen tarkemmin, etten vaikuta niin kiinnostuneelta, että joku sieltä tulee juttusille. Aika huvittavaa, että heti Kokoomuksen kojun vieressä oli jonkun uskonnollisen piirin Rukouspalvelu. Sieltä olisi voinut mennä pyytämään rukouksia kai? Olisiko pitänyt yrittää. Kävi nyt mielessä, että maailmassa olisi muutama asia, jotka kaipaisivat pikaista korjaamista.

Metrilakujen hinta on noussut, mutta paljousalennusta tulee reilusti, joten nousu on kohdistunut vain amatööreihin. Yksi laku maksoi 1,50 euroa, mutta jos ei ollut kranttu ja otti valmiiksi kootun sangon, 28 lakua, niin hinta oli "vain" 20 euroa. Metrilaku lienee se markkinoiden hitti, sillä kaikille lakukojuille oli melkoiset jonot. Hiukan otti päähän tyypit, jotka ravasivat edes takasisin tiskin edessä ja arpoivat ostoksen kokoonpanoa. Jumalauta, aikuiset ihmiset! "Yksi banaani ... ei eiku, ei laiteta sitä ... laitetaankin yksi meloni... onko tuo kirpeä, kun siinä ei lue kirpeä? .... no, laitetaan sellainen ... ja mitäs tuolla on vielä? ... montako siinä nyt oli jo? ... yksi minttulaku vielä....". Siinä jonossa oli hiukan tuskastunutta porukkaa, kun muutamakin nainen tuollaista peliä piki myyjän kanssa.

Koju, jossa oli lasten krääsää, oli sellaisen kaaoksen keskellä, että sanoin seuralaisilleni, että mennään Prismasta ostamaan jotain vähän järkevämpää ja pienemmällä vaivalla samalla, kun käydään ostamassa kissoille ruokaa. Näin tehtiin ja siitä olikin sitten hyvä jo luikahtaa kotimatkalla.

Eipä ole muutamaan vuoteen tullut oltua tuollaisessa väenpaljoudessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 01, 2022, 13:18:12
Nyt on tämäkin Vappu lusittu ja vieraat palautettu kotiinsa tarjoilujämien kanssa. Jotain sipsejä ei itsellä tulisi kuitenkaan syötyä ja likipuolet eilen ostetuista metrilakuista laitoin menemään. Pari tippaleipää ja puoli pulloa simaa on vielä jäljellä rääppiäisten viettoon.

Nyt olisi ehkä hyvä pötkähtää katsomaan joku sarja, jonka voi katsoa kerralla pois, sillä lähitunneiksi näyttää sääennuste tarjoavan sadetta. Nyt on tainnut olla parin viikon tauko, etten ole katsonut Netflixiä ollenkaan ja "rahaa on mennyt hukkaan", prkl. Mutta päivät on menneet sellaisella vauhdilla, että en vaan ole ehtinyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 01, 2022, 13:40:29
Pitäisi laittaa ruokaa, mutta kun tiskiallas on täynnä tiskiä, pitäisi ruoanlaitto aloittaa tiskaamisella, mikä tympii.

Olen myös miettinyt toisen munkkisatsin tekemistä, mutta ei ole kananmunia. Mahtaisiko toimia soijajauhojen ja rypsiöljytilkan kanssa korvaaminen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 02, 2022, 08:29:34
^
Minä tiskaan päivittäin, niin ei pääse kertymään. Päivittäiset rutiinit on elämän suola. Illalla siinä iltauutisten aikoihin käyn laittamassa kissojen yöpalan kuppeihin ja samalla tiskaan omat astiani, jos en ole jo aikaisemmin niitä pessyt pois. Ruuanlaittoastiat (kattilat ja pannut yms) tiskaan pois jo ennen ruokailua, joten aika pieneksi jää iltatiski, jos sitä jää, vain ruokailuastiat. Ei mikään ole niin tympeää kuin aamuväsyneenä mennä sotkuiseen keittiöön.

*_*_*_*_*

Huomasin juuri, että ensi kuun jälkeen onkin jo päivä taas lyhenemässä hyvää kyytiä ja ollaan matkalla kohti synkeää syksyä :D

Hiukan olen nyt huolissani, kun ulkomailla sairastunut työkaverini ei ole laittanut mitään viestiä sen viikontakaisen jälkeen, jossa vain lyhyesti kertoi tapahtuneen ja olevansa sairaalassa. En oikein kehtaa peräänkään kysellä, kun ei voi mitenkään arvata, onko tullut ehkä käänne jopa huonompaan suuntaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 02, 2022, 08:40:45
^

Tuo on pirullinen tilanne. Toisaalta ei haluaisi näyttää välinpitämättömältä, kun sitä todellakaan ei ole, mutta vaikea on mennä kyselemäänkään. Varsin, jos tietää, että toinen ei ole sitä sosiaalisinta mallia, joka jaksaa jokaisessa tilanteessa pitää yhteyttä ihmisiin.

Vaput ohi joo, ihan ok kekkerit oli täälläkin, mutta nyt jotenkin olen tosi väsynyt. Ollut tässä vähän kaikkea useana viikonloppuna, joten ensi viikonloppua ihan odotan, että saataisiin olla vaan omin väin. Sitä on aina vähän vaikea ennustaa ja toki omakin mieli voi muuttua.

En kyllä vielä ala synkeää syksyä ajattelemaan, kun ei ole kevätfiilis edes. Ei yhtään aurinkoista, lämmintä päivää vielä, sillä lumikinokset ja sitä myötä routa pitävät sitkeästi pintaansa. Sataisi nyt stana kunnolla, eikä mitään keveitä räntäripsauksia.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 02, 2022, 08:49:43
^
Selasin juuri parin viikon sääennusteita läpi ja tälle viikolle on vielä tarjolla pari pakkasyötä, mutta sen jälkeen näyttäisi jo hiukan lämpenevän. Tässä nyt odottelen kädet täynnä siemeniä, jotta pääsisi ne mättämään pihalle.

Hyvin on sateet kiertäneet tämänkin paikan. Illaksi on taas joku olematon tihku ennustettu, mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun ennuste kuivettuu olemattomiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 02, 2022, 09:13:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 02, 2022, 08:29:34
^
Minä tiskaan päivittäin, niin ei pääse kertymään. Päivittäiset rutiinit on elämän suola. Illalla siinä iltauutisten aikoihin käyn laittamassa kissojen yöpalan kuppeihin ja samalla tiskaan omat astiani, jos en ole jo aikaisemmin niitä pessyt pois. Ruuanlaittoastiat (kattilat ja pannut yms) tiskaan pois jo ennen ruokailua, joten aika pieneksi jää iltatiski, jos sitä jää, vain ruokailuastiat. Ei mikään ole niin tympeää kuin aamuväsyneenä mennä sotkuiseen keittiöön.

Päivä alkaa tosiaankin paremmin, jos on aamulla tyhjä ja puhdas tiskiallas. Itsellä kun on kestomasennus, niin ei vaan saa aikaiseksi paljon mitään, edes pakollisia asioita. Tiskit on lopulta tiskattava, viimeistään kun puhtaat loppuvat, tai tiskiallas täyttyy niin, ettei saa enää vettä. Jos joskus, niin yleensä saan aamuisin heti herättyä aikaiseksi asioita, en niinkään illalla. Kuten nyt äsken tiskikoneen tyhjentämisen.

Ihme ja kumma eilen sain tiskattua, ja sitten sen ansiosta pystyin kokkaamaan. Keittämällä tehtyä pataa, jossa mm. lanttua, porkkanaa, valkokaalia, väh sipulia, väh valkosipulia, väh tuoretta kurkumaa, korealaista chilitahnaa, jeeraa ja korianteria, ja broilerinjauhelihaa. Mausteita vain hillitysti. Ei onneksi närästänyt. "Salaattina" fenkolia palasina.

Tiskaamisen ansiosta sain aikaiseksi perata kokonaisen ananaksen. Itse asiassa aloitin ananaksesta kokkaussession.
Olipas ihanan makuinen ananas.

Myöhemmin illalla tein vielä munkkeja paistinpannussa. (Vajaa mukillinen vettä pieneen taikinaan.) Ei ollut kananmunaa, joten laitoin soijajauhoja sen sijaan. Ei ehkä siksi tullut yhtä hyviä kuin viimeksi, vaikka näitä oli kyllä helpompi lusikoida. Viime kerralla laitoin psylliumia, se teki vähän purkkamaisen koostumuksen taikinaan. Tällä kertaa kokeilin laittaa sirottelusokeriin kanelia (churroista inspiraatio, olen lukenut vain reseptejä, mutten koskaan tehnyt tai edes maistanut). En kokeile semmoista toiste.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 02, 2022, 09:29:54
^
En ole masennusta koskaan potenut, mutta jonkinlaista saamattomuutta kyllä. Saattaa mennä päiviäkin, ettei oikein mikään järkevä huvita. Silti noinakin päivinä on tietyt rutiinit pakko hoitaa. Tärkein niistä on tietysti kissojen ruokkiminen ja niiden vessan siivous. Niitä ei yksinkertaisesti voi jättää tekemättä, huvitti tai ei. Toinen on sitten juuri tuo keittiön pitäminen kunnossa päivittäin. Se ei montaa minuuttia vie yksineläjän jäljiltä ja senkin teen, vaikka sitten hammasta purren.

Kukin noista pienistä tehtävistä palkitsee hyvällä mielellä, kun näkee kättensä jäljen ja voi nostaa itselleen peukun, että sainpas tehtyä.

Siivoaminen ei ole herkkua ollut ikinä, mutta sekin on jokseenkin säännöllisesti tehtävä. Joskus annan itselleni luvan jättää homman huomiseksi. Se luvan anto saattaakin yllättäen aiheuttaa vimman, että teenkin sen heti, niin eipä tarvi enää huomenna tehdä :D

Pienillä huijauksilla ja palkinnoilla kurjempikin homma tulee tehtyä ilman, että pieni homma kasvaa megalomaanisiin mittasuhteisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 02, 2022, 09:44:59
Käsin tiskaaminen on kivoimpia hommia, päivän kohokohta.
Tässä uudessa asunnossa on tiskikonekin, mutta en ole kertaakaan käyttänyt sitä. Onneksi on myös reilun kokoiset tiskialtaat, monissahan ei enää ole.

Pyykkääminen on myös kivaa, tosin mökillä nyrkkipyykki voi olla vähän rankkaa. Imurointi tökkii ja sitä tulee helposti lykättyä. En käsitä, miksi selkä kipeytyy siinä niin herkästi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 02, 2022, 10:07:25
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 02, 2022, 09:44:59
Käsin tiskaaminen on kivoimpia hommia, päivän kohokohta.
Tässä uudessa asunnossa on tiskikonekin, mutta en ole kertaakaan käyttänyt sitä. Onneksi on myös reilun kokoiset tiskialtaat, monissahan ei enää ole.

Pyykkääminen on myös kivaa, tosin mökillä nyrkkipyykki voi olla vähän rankkaa. Imurointi tökkii ja sitä tulee helposti lykättyä. En käsitä, miksi selkä kipeytyy siinä niin herkästi.

Olen imuroinnin suhteen ihmetellyt ihan samaa, johonkin todella huonoon asentoon tulee imuroidessa helposti mentyä. Lisäksi imurointi on jotenkin toivotonta puuhaa etenkin näin keväällä, tuntuu, että samat pölyt on takaisin heti joka tapauksessa. Kämpän kokoa harmittelen vain imuroidessa.

Juteltiin tästä muutoinkin vappuna ja todettiin, että moni saa kotona jo allergian kotitöihin. Näin etenkin, jos niitä on käytetty rangaistuksena, eli ylimääräisiä tiskivuoroja tms. tuhmille lapsille. Tai muutoin liian nuorena laitettu vastaamaan kodin huollosta, mikä oli ihan tavallista seitkytluvulla.

Tosin olen joskus itsekin käyttänyt kotitöitä rangaistuksena :D Yhdessä vaiheessa monta vuotta sitten oli kaikenlaista haitallista, joka alkoi ihan turhaan pyöriä mielessä, joten katkaisin mieleni rallin määräämällä itselleni komeron siivousta. Johan loppui moiset mietteet, kun tiesi, että niistä joutuu penkomaan vuoden 1989 joulukoristeita!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 02, 2022, 10:17:54
Monissa kotitöissä aloittaminen on ikävintä. Tiskaaminen on hyvä esimerkki. Kuppeja ja pannuja siirtelee tiskipöydällä aikansa manaten vaivaa. Sitten kun saa tassut lämpimään fairykylpyyn, niin homma sujuu kuin itsestään. Kyllä ihmisluonto on outo.

Tavaramäärä nykyihmisellä on suorastaan järkyttävä. Tämäkin haittaa siivousta, kuten on niin monta kertaa täälläkin todettu. Yksinkertaisesti ei ole tilaa levittää ja lajitella pois heitettävää. Jotenkin vain on helpompi tunkea vielä yksi (turha) esine kaappiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 02, 2022, 10:42:22
^^
Minullakin on tässä "uudessa", kohta kahdeksan vuotta asutussa, kodissa tiskikone, jota en ole kertaakaan käyttänyt sen alkuperäiseen tarkoitukseen. Käsin tiskaan ja kone on keittiön pesuaineiden, riepujen yms. varastona. Moneen kertaan olen jo miettinyt miten sen koneen saisi pois ja tilan sisustettua tavalliseksi hyllykaapiksi. Pitäisi pyytää joku käsistään taitava työkaluineen päiväkahville.

Tiskaaminen on terapeuttista jopa jouluaterian jälkeen, kun ruokavieraat ovat lähteneet. Ei siinä kauaa nokka tuhise, kun nekin tiskit on tiskattu ja keittiö saatu taas normaalikuosiin. Kerran vuodessa on tosiaan tiskissä jopa puolentusinan ruokailijan tiskit.

Mutta vaikein homma minulla on ikkunoiden pesu. Itse ikkunoiden pesu on ihan kivaa ja tulee nopeasti tehtyä, mutta ne alkuvalmistelut on suorastaan perseestä. Minulla on kaikilla ikkunoilla ikkunalaudat täynnä viherkasveja ja niitä on lisäksi vielä amppeleissa. Kaikki nämä pitää saada siirrettyä syrjään ja mieluiten vielä niin, etteivät ne paljoa kärsi liikuttelusta. Ja kun ikkunat on pesty, niin kukkien siirtelyt takaisin paikoilleen. Välillä olen Alvar Aallon suosituksesta jättänyt koko homman väliin ja tuuminut, että auringon valo tulee tosiaankin paremmin tuollaisen suodattimen läpi :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 02, 2022, 10:53:17
Silloin kun on vaikeaa ei kannata asettaa liian kovia tavoitteita kuten monimutkaista remppaa.

Mutta ympäristön siisteys antaa tunteen elämänhallinnasta. Siksi helpot kotityöt  - jos niitä pystyy tekemään  - ovat parasta terapiaa.

Roskien vieminen on yksi etappi, lajittelu on muuttanut sen aikaa vieväksi, mikä ei ole välttämättä huono juttu. Jos taloyhtiön roskis haisee ja on saastaisen kaoottinen, sitä lykkää helposti. Tähän asti on täällä ollut hypersiisti, mutta eilen oli jo vähän sitä ja tätä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 02, 2022, 10:55:47
Vastaan kertsin kirjoitukseen, jonka aikoo tai on jo poistanut.

Tuota vähän arvelinkin, että ei auta nuo vinkkini. Kuten sanoin, en ole koskaan potenut masennusta, vain saamattomuutta, joka ei ole sama asia. Kokemattoman on vaikea ymmärtää, miltä joku asia tuntuu kokijasta. Yhtä lailla olen aivan klapilla päähän lyöty, kun kohtaan ihmisen, joka ei ymmärrä yksinkertaistakaan matematiikkaa, joka on niin selvää asiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 02, 2022, 11:18:40
Masennusta voisi verrata vaikka siihen, miten vaikeaa olisi kävely ilman toimivia jalkoja. Mutta ei sekään kyllä oikea vertailu ole, sillä joskus voi jotain (pientä) saada aikaiseksi kuitenkin, eli "jalat" eivät yleensä toimi, mutta joskus harvoin toimivat jotenkuten. Ei vaan koskaan tiedä milloin ja miksi. 

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 02, 2022, 12:56:24
Jos jossakin on sata ihmistä, ja yksi heistä tekee virheen, se yksi olen vuorenvarmasti minä, jos satun olemaan noiden sadan joukossa.

Muutama päivä sitten yritin tankata autoa Lahden Kärkkäisellä. Automaateissa oli jotakin häiriötä, joten tankkaaminen kesti kaikilta pitkään. En kuitenkaan nähnyt, että kukaan olisi poistunut paikalta "tyhjin tankein" eli saamatta bensaa. Useille eri mittareille oli monen auton jono, koska polttoaine oli edullisempaa kuin muilla asemilla.

Seurasin jonossa ollessani muiden toimintaa ja varauduin siihen, että ongelmia esiintyy, ja aikaa kuuluu.

Kun vuoroni tuli, kävelin mittarille ja syötin kortin uraan. Ruudulle ilmestyivät normaalit tekstit, ja minä tein normaalit asiat, mitä tankatessa tehdään. Valitse enimmäissuma, syötä PIN-koodi ja niin edelleen. Yhtäkkiä ruudulle tuli teksti "toiminta keskeytetty".

"Ahaa", ajattelin. Tästä hidastelu siis johtuu. Mitä muut tekivät, kun heitä katselin? Syöttivät korttinsa uudelleen. Minäkin tein niin. Homma alkoi alusta - ja loppui samaan ilmoitukseen kuin edelliselläkin kerralla. Ja sitä edellisellä kerralla. Autojonot pitenivät (yhteen mittariin tullaan kahdesta jonosta) ja minä olin ihmisten tulppana automaatilla. Sosiaalinen paniikki alkoi iskeä. Harkintakykyni horjui. Aivotoimintani ja "hoksottimeni" romahtivat  kymmeneen prosenttiin normaalista. Näin ruudulla tekstin "mobiilimaksu". Se tarkoittaa kännykkäaplikaatiolla maksamista, eikä minulla ole sellaista. Paniikin sumentamilla aivoillani kuvittelin mobiilimaksun samaksi kuin lähimaksu, joka tarkoittaa kortin käyttämistä lukulaitteen päällä. Kaupassakin maksan yleensä näin ellei kassa-automaatti vaadi PIN-koodia.

Valitsin ruudulta "mobiilimaksun" ja käytin korttia lukulaitteen päällä, jolloin ruudulle tuli uutta tekstiä. Kysyttiin, minkä yli 50 euron summan valitsen. Painoin jotain nappia. Ruudulle tuli jotain... punainen taulu ja ainoana vaihtoehtona stop-nappi. Paniikkini lisääntyi. Kävelin tankille ja nostin letkun ajatellen, että jos... en edes tiedä, mitä ajattelin... homma jotenkin etenee. Seuraavana odottanut autoilija luuli minun menneen tankkaamaan ja siirtyi automaatin luokse, jonka ruudulla oli edelleen minun jäljiltäni punainen lätkä ja "stop". Kun bensaa ei alkanut tulla, kävelin uudestaan automaatille, jossa toinen ihminen jo odotti. Pelkäsin, että korttini heiluttaminen lukulaitteen päällä on yhdistänyt tankkaamiseen minun tiliini, ja tyyppi tankkaa minun laskuuni. Tyyppi väistyi syrjemmäksi, kun menin automaatille ja painoin stop -nappia. Systeemi palasi alkuun eli "Syötä kortti" -tilaan. Ruudulla vilahti jossakin vaiheessa myös teksti "kortti ei kelpaa, valitse toinen kortti" tai jotain tällaista.

En kai nyt enää tässä vaiheessa, kun puolet Lahden autoilijoista odotti mittareilla takanani, olisi aloittanut uudelleen epävarmaa syötä kortti - toiminta keskeytynyt, syötä kortti - toiminta keskeytynyt, syötä kortti - toiminta keskeytynyt... yrittämistä. Niinpä poistuin tankeilta turhaan jonotettuani ja turhaan yritettyäni. Tankkasin hetken päästä jollakin "seudun kalleinta bensaa" -asemalla.

Olin tehnyt montakin virhettä, joista yksi oli se, että yritin kahta eri maksutapaa samalla kerralla, eikä minulla edes ole mitään aplikaatiota, jolla voisi maksaa mobiilisti. 

Tuossa selostin yhden virheen, jollaiset ovat minulle tyypillisiä. Muilta onnistuu, minulta ei.

Toinen lievempi tapaus sattui Lidlin kassalla, jossa kassaneiti ojensi minulle "kassa suljettu" -taulun ja pyysi panemaan sen.... minne? Hihnan päähän kai. Mutta entä kun hihna liikkuu ja takanani on vielä yksi asiakas, jolle kassaneiti sanoi, että tekin voitte tulla.

Panin lätkän hihnalle, mutta panin sen väärään asentoon. Takanani tullut mies joutui nostamaan sen ja kääntämään niin, että teksti näkyy seuraaville asiakkaille. Sosiaalinen paniikki kaikkine seurauksineen oli iskenyt, ja sen seurauksena en katsonut, millä sivulla lätkässä teksti on, ja on miten lätkä pitää asettaa, jotta teksti näkyy sinne, minne pitää. Minun jäljiltäni se taisi näyttää alaspäin liukuhihnan pintaa kohti.

Teen virheitä itseksenikin, mutta sosiaalisissa tilanteissa aivotoimintani jähmettyy ja vajoan idiootin tasolle (voin olla sitä muutenkin) ja teen virheitä aivan yksinkertaisissa asioissa. Joskus suorastaan pakenen masennuksissani paikalta, kun en kestä sekoilullani muille tuottamaani haittaa ja epäonnistumista muiden silmissä.

Luulen että paniikkitaipumukseni on nimenomaan sosiaalisissa tilanteissa esiintyvää, mutta ei välttämättä toteudu joillakin muilla elämänalueilla. En ole ollut sodan kaltaisissa tosipaikoissa, joten en tiedä, miten siellä toimisin. Mutta erilaisia lievempiä tilanteita on ollut, ja niissä olen toiminut järkevästi ja kylmähermoisesti menemättä minkäänlaiseen paniikkiin. Olen sammuttanut tulipalojen alkuja ja sukeltanut uimataidottoman lapsen järvestä ja tehnyt muuta tämän tyyppistä, eikä näissä tapauksissa ole esiintynyt jähmettymistä ja epävarmuutta. Tiedän ihmisiä, jotka menevät shokkipaniikkiin ja toimintakyvyttömäksi, kun vähänkin jotain turvallisuuteen liittyvää tapahtuu.

Kuulin kerrottavan naisesta, jonka rasvakattila syttyi hellalla, ja nainen lähti kantamaan sitä ulos sillä seurauksella, että hän sai vakavat elinikäiset palovammat käsiinsä kiehuvan rasvan roiskuessa kattilasta. Paniikinomaisen harkitsemattoman teon sijasta hänen olisi pitänyt tukahduttaa liekit jollakin kannella kuten vaikka leikkuulaudalla, jos ei muuta satu käsiin.

Paniikin vastakohta kriisitilanteessa on se, että ajattelu kirkastuu ja toiminta selkeytyy ja ihminen pystyy keskittymään vaadittaviin toimenpiteisiin täydellä kapasiteetillaan ja arvioimaan nopeasti, mitä ne toimenpiteet ovat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 02, 2022, 13:25:24
Tänään kaupassa tein jotain tavatonta, jota en olisi uskonut ikinä tekeväni kenellekään eli menin sekaantumaan toisen ihmisen ostoksen tekoon.

Tämä tapahtui leipäosastolla, jossa on niitä paikalla paistettuja tuotteita myytävänä kappalehintaan. Olin vain ohi kävelemässä, kun pieni vanha nainen oli punnitsemassa ostostaan miehensä odotellessa siinä sivumpana. Ostoksena oli hyvänkokoinen pussillinen jotain leipomusta. Jotenkin epämääräisesti tajusin, että kaikki ei mennyt by the book ja huomasin näytöllä hinnan 0,27. Pysähdyin ja sanoin mummelille, että nyt ei tainnut mennä ihan oikein, kun hinta on noin pieni. Kysyin montako kappaletta pussissa oli ja neuvoin, että ensin pitää painaa kappalemäärää ja sitten vasta tuotenumeroa. Hän oli punninnut pelkällä tuotenumerolla, jolloin ilmeisesti oletuksena tulee yksi kappale. Kyllähän tuo kiitteli kovasi, että ei ole huomannutkaan tuota.

Minä jälkeenpäin ihmettelin, että ainako mummeli oli ostanut "vain yhden" eikä kassahenkilö ole huomannut mitään. Olettaisin tuon ikäisen käyttävän palvelevaa kassaa. Vähän sitten harmitti, että jos nyt teinkin ison loven heidän ruokabudjettiin, kun hän nyt tietää punnita oikein nuokin tuotteet.

En edes ymmärrä, miten tuollaisen huomasin, kun en todellakaan ole kiinnostunut siitä, mitä toiset ostavat ja muutenkin ajatukseni oli jo seuraavassa etapissa lihahyllyllä. Ilmeisesti aivot työskentelevät paljon enemmän kuin itse tuleekaan ajatelleeksi.

Toinen poikkeuksellinen yksityisyyden kuplan rikkominen oli tuossa juuri ennen vappua, kun kävin kaupassa. Tässäkin uhrina oli vanhus. Hän istui rollaattorinsa penkillä, vai mikä se nyt on, ja hengitti aika raskaan näköisesti. Pakko oli kysyä, tarviiko hän apua. Ei tarvinnut, Lepäsi vain hetken ja tasasi hengitystään, mutta kaikki oli hyvin. Toivoteltiin siinä vaput ja jatkon matkaani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 02, 2022, 16:39:39
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 02, 2022, 10:55:47
Vastaan kertsin kirjoitukseen, jonka aikoo tai on jo poistanut.

Tuota vähän arvelinkin, että ei auta nuo vinkkini. Kuten sanoin, en ole koskaan potenut masennusta, vain saamattomuutta, joka ei ole sama asia. Kokemattoman on vaikea ymmärtää, miltä joku asia tuntuu kokijasta. Yhtä lailla olen aivan klapilla päähän lyöty, kun kohtaan ihmisen, joka ei ymmärrä yksinkertaistakaan matematiikkaa, joka on niin selvää asiaa.

Saamattomuus voi olla hyväkin asia, ainakin jäisi monta typeryyttä tekemättä, joita voi joutua katumaan jälkeenpäin.
Tai laiskuus, johon tulee ajoittain syyllistyttyä ja se on mielestäni ihan okei, ei sitä aina kannata vaivautua- pakko siinä mielessä on tarpeen, joku syy mikä motivoi, se pitää kyllä itse löytää, tai keksiä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 03, 2022, 14:22:45
Huh, olipa jännittävät kampaajareissu.

Päällimmäisenä keskustelun aiheena oli koirat ja siitä erityisesti koirat sodassa. Kampaajani on henkeen ja vereen koiraihminen, joten hän pääasiassa olikin äänessä. Käytiin läpi ensin koronakoirat ja miten heppoisesti ihmiset ovat koiran ottaneet ja hepoisesti niistä nyt ovat luopumassa, kun ajanvietteelle ei enää ole tarvetta. Siitä sitten juttu kääntyi joihinkin ukrainalaisiin, joita kampaajani seuraa somessa. Nämä pelastavat yksinkulkevia koiria, joita on jäänyt jälkeen, kun ihmiset ovat paenneet. Monethan ovat lemmikkinsä ottaneet mukaan, mutta kaikilla ei siihen ole ollut mahdollisuutta. Tähän asti kaikki meni hyvin.

Mutta sitten tein virheen. Olin sävytyksen odotteluaikana lueskellut tänne tulleita viestejä ja joukossa oli maininta Putinin tulevasta leikkauksesta. Pöljä menen tästä mainitsemaan. Tämä sota on mennyt niin ihon alle kampaajalleni, kun hän on virolainen ja hänellä on paljon ukrainalaisia tuttuja ja ystäviä niin virossa kuin ukrainassakin. Hän seuraa niin venäläisiä kuin ukrainalaisiakin somekanavia ja uutisia ja on siinä mielessä ajan hermolla jatkuvasti. Hiusten leikkausvaihe ei ehkä ollut paras mahdollinen hetki sille, että tuohtunut rouva kertoo, mitä hän henkilökohtaisesti olisi valmis tekemään, jos Putin nuoleskelijoineen sattuisi sopivasti kohdalle. Pelkäsin korvieni puolesta.

Selvisin kuitenkin vammoitta ja kampaaja vähän pyyteli anteeksi, että oli taas mennyt vähän ylikierroksille. Sehän ei ollut ensimmäinen kerta tämän sodan aikana. Naureskelin vain, että vedä nyt vähän henkeä ennen seuraavaa asiakasta :D

Maski päällä lähdin liikkeelle. Bussissa oli pari muutakin maskillista, mutta huomattava vähemmistö. Kauppakeskuksessa oli jokseenkin vähän porukkaa ja maskeja oli ihan yksittäisillä henkilöillä. Nappasin omanikin pois ennen kuin menin kampaajalle. Ilmeisesti maskien aika alkaa olla tosiaan jo ohi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 03, 2022, 20:42:53
Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että naiset lakkaavat pelkäämästä.

Uintipaikan yhteissaunassa joutuu välillä istumaan kahden jonkun naisen kanssa ja varsinkin nuorten kanssa tunnelma oli aiemmin vaivautunut.

Viime vuosina olen huomannut muutoksen, tänäänkin parikymppinen tyttö alkoi rupatella rennosti niitä näitä.

Ilmeisesti mieltävät minut niin haudan partaalla olevaksi ukoksi, ettei se enää jaksa naisia ahdistella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Chill Out - toukokuu 03, 2022, 21:18:13
Muistelen kyllä, että 23-vuotiaana 18-vuotiaat tytöt ihmettelivät, miksi ylipäänsä olin Tavastiaklubilla. Pelkoa en havainnut, vain ynseyttä 23-vuotiasta juttelemaan pyrkivää ukkoa kohtaan. Sen jälkeenkään en suurta pelkoa ole havainnut, lähinnä varovaisen arkuuden vanhemman miehen seurassa.

Eri asia ovat 20-vuotiaat huorat, jotka toki ensin pyrkivät innokkaasti lähentymään, mutta itse toimituksessa katselevat pitkin seiniä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 03, 2022, 21:38:29
Ehkä ne pitää turvallisena isähahmona... kai ne sentään sukupuolen tunnistavat. Tai ehkä vanhemman ihmisen ulkonäöstä käy ilmi, että häntä ei kiinnosta mikään, joten hän on vaaraton.

Nämä vain yleisenä pohdintana Socrateen puheenvuoron innoittamana häntä tai ketään muutakaan erityisesti tarkoittamatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 03, 2022, 22:49:36
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 03, 2022, 20:42:53
Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että ...

Ikäseni kaveri, joka tosin alkoi harmaantua jo muutamaa vuotta minua aiemmin, kertoi vanhenemisessa olevan se huono puoli, että mitään ei voi oikeastaan enää kertoa vakavalla naamalla vitsinä, nuoremmat kun ottavat kaikki sanomiset tosissaan. Aikamoinen  muutos aiempaan, ennen kukaan ei ottanut tosissaan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 03, 2022, 22:56:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 03, 2022, 21:38:29
... kai ne sentään sukupuolen tunnistavat.

Varmaan ainakin uimapuvun mallista  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 03, 2022, 23:57:34
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 03, 2022, 22:49:36
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 03, 2022, 20:42:53
Ikääntymisessä on se hyvä puoli, että ...

Ikäseni kaveri, joka tosin alkoi harmaantua jo muutamaa vuotta minua aiemmin,...
Minulle on alkanut pistää silmään erot tuossa ja muutenkin ulkonäössä. Ex-tenniksenpelaaja Boris Beckerin kun kerrottiin joutuvan vankilaan niin näytti kuvissa vanhalta harmaapäiseltä vanhukselta mutta olikin vain 54-vuotias.
Antti Rinne ja Timo Harakka ovat wikin mukaan nyt molemmat 59 vuotta mutta harmaapäinen Antti näyttää sitä vanhemmalta  ja tummatukkaista Timoa luulin vielä joku aika sitten  jotain kolmikymppiseksi(!).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2022, 07:56:20
^
Täytyy olla todella pitkä "jokin aika sitten", kun Harakkaa on voinut kolmekymppiseksi ajatella :D

Rinne minun silmissäni näyttää jokseenkin ikäiseltään, jos ei peräti hiukan nuoremmaltakin. Johtunee ihosta, joka on aika terveen ja hyvinvoivan värinen. En osaa sitä tuon paremmin selittää.

Yksin hiusten väri ei ikää tee. Tuttavapiirissäni on muutama, joilla on tukka muuttunut hyvinkin aikaisin harmaaksi, jopa valkoiseksi. Se on geeneistä kiinni, missä iässä noin käy. Julkkiksista käynee esimerkkinä Miika Nousiainen, jolla on ollut harmaat hiukset niin pitkään kuin muistan ja tällä on ikää nyt 48 vuotta. Vuodelta 2013 oleva kuva kertoo Miikan olevan jo tuolloin harmaahapsinen, ainakin melkein https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/13/Hyvat_ja_huonot_uutiset_2013.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 04, 2022, 08:09:52
^

Kyseessä on myös jonkunlainen kulttuurillinen konventio, eli jossain vaiheessa harmaista hiuksista tuli etenkin naisilla täysin mahdoton ilmiö, kaikki kokivat, että jos ei mitään muuta "itsensä eteen" tee, niin ainakin hiukset värjää. Nykyään taas näkee naisilla hiuksissa upeita harmaan sävyjä.

Miehillä harmaantumiseen on liittynyt myös positiivisia mielleyhtymiä, charmikkaita ohimoja ja hopeakettuilua. Etenkään siellä yhteiskunnan huipulla toisaalta miehen tulee olla nuorekas, mutta ei missään tapauksessa nuori.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 04, 2022, 08:38:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 03, 2022, 22:56:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 03, 2022, 21:38:29
... kai ne sentään sukupuolen tunnistavat.

Varmaan ainakin uimapuvun mallista  :)

Luulin, että saunassa ei olla uimapuvussa, mutta ehkä Roosterin mainitsemassa "uimapaikan saunassa" ollaan. En tiedä, millaisesta paikasta on kyse.

P.S. Esitin tietysti vitisinä "kai ne sukupuolen tunnistavat" pohdintani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2022, 08:42:38
^
Niin minäkin - siis sen uimapukujutun. :D

Eikä se kyllä ollut ROOSTERin uimapaikka, vaan Socratesin, jonka oletan käyvän PK-seudun uimapaikoissa. Yleensä niiden yhteissaunat ei ole nakusaunoja, kai?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 04, 2022, 10:25:26
Uimapuvuissa oltiin, mutta eikös sitä sanota, että vauvat ja vanhukset ovat sukupuolettomia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 04, 2022, 10:29:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 04, 2022, 08:42:38
^
Niin minäkin - siis sen uimapukujutun. :D

Eikä se kyllä ollut ROOSTERin uimapaikka, vaan Socratesin, jonka oletan käyvän PK-seudun uimapaikoissa. Yleensä niiden yhteissaunat ei ole nakusaunoja, kai?

Kiitos Hippi kun huomautit jäsen Kopekia asian oikeasta laidasta.  :-*

Minua ei ole koskaan luultu naiseksi, ei edes lapsena. Joskus luullaan kyllä ulkomaalaiseksi ja puhutaan heti englantia palvelupisteillä missä myös ulkomaalaisten on tapana käydä.

Olen senverran keskimääräistä naista karvapeitteisempi ja leveäharteisempi, ettei saunassa naiseen sekoiteta, vaikka alapäähän ei edes vilkaistaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 04, 2022, 16:23:44
Ainiin, hyvää Star Wars -päivää kaikille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 04, 2022, 22:06:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 04, 2022, 07:56:20
Yksin hiusten väri ei ikää tee. Tuttavapiirissäni on muutama, joilla on tukka muuttunut hyvinkin aikaisin harmaaksi, jopa valkoiseksi. Se on geeneistä kiinni, missä iässä noin käy. Julkkiksista käynee esimerkkinä Miika Nousiainen, jolla on ollut harmaat hiukset niin pitkään kuin muistan ja tällä on ikää nyt 48 vuotta. Vuodelta 2013 oleva kuva kertoo Miikan olevan jo tuolloin harmaahapsinen, ainakin melkein https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/13/Hyvat_ja_huonot_uutiset_2013.jpg
Miikalla näkyy googlen kuvien mukaan olleen peräti pikimusta tukka nuorempana.
TV:stä muistan että Wheeler Deelersin alkup. korjaajalla Edd Chinalla oli alussa jo edestä valkoisia haivenia jotka laajenivat taapäin sarjan edetessä. Sarjaa tehtiin 2003-17 jolloin Edd oli 32-46 vuotias. Nykyään 50v ja google kuvissa kokonaan vaalean harmaa kuontalo.
Julian Assange on nuorempi ja täysvaalea kuontalo muttei tiedetä onko oikea vai värjätty.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 05, 2022, 11:44:01
Tilasin bluetooth-kuulokkeita aux-liitännällä kolme kappaletta ja kuuloke-lataus-adeptereita kaksi kappaletta. Eli yhdet kuulokkeet työkoneeseen, yhdet tablettiin ja yhdet kävelylenkeille. Työkoneeseen ja tablettiin piuhaliitäntä ja kävelyä varten langaton liitäntä. Kuuloke-lataus-adapteri tulee tarpeeseen tabletin kanssa kun siinä on vain kappale usb-liitäntöjä, ja esimerkiksi eilen illalla piti lopettaa katselu kesken kun akkuvirta oli loppumassa.

Tilasin tuotteet suomen kielisestä newöhööd-verkkokaupasta, verkkokaupan sivulla luki maksusuorituksen jälkeen tilaus keskeytetty, rahasumma kuitenkin veloitettiin tililtäni. Lähetin firmalle sähköpostia ja nyt sitten odotellaan, että vastaanottivatko he tilaukseni, palautuuko rahat tililleni vai menetinkö rahani. https://www.scamadviser.com/ -sivuston mukaan kyseinen verkkokauppa on luotettava, mutta mistäpä näistä tietää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 07, 2022, 00:08:14
Fok It -sarjakuvat ovat hauskoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 07, 2022, 00:16:35
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 04, 2022, 10:25:26
Uimapuvuissa oltiin, mutta eikös sitä sanota, että vauvat ja vanhukset ovat sukupuolettomia.
Kuka typerys noin on sanonut?
Sukupuolihan syntyy kromosoneista/geeneistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 07, 2022, 11:43:21
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 07, 2022, 00:16:35
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 04, 2022, 10:25:26
Uimapuvuissa oltiin, mutta eikös sitä sanota, että vauvat ja vanhukset ovat sukupuolettomia.
Kuka typerys noin on sanonut?
Sukupuolihan syntyy kromosoneista/geeneistä.

Vanhojen aktiivisuus lienee muisto vain ja lapsille ei ole vielä tietoa tuosta autuudesta kertynyt.

Määritelmissä on kuitenkin se ongelma, että niihin suhtaudutaan poliittisesti ja monien agenda voi vaikuttaa heidän kykyynsä olla tarttumatta sanoihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 07, 2022, 14:14:33
Ajattelin järjestää itselleni bileet huomiseksi ja niinpä lähdin kauppaan ostamaan varastoon kahvia, joka oli tarjouksessa sekä jonkun hyvän kakun.

Kiersin kakut ja leivokset läpi, mutta mikään ei houkutellut, joten ostin pullaa. Olihan siinä kakkua riittämiin, kun oli Bostonkakku. Samalla kiertelin vähän varastojen täydennystä, joten oli taas reppu täynnä ja kassi puolillaan.

Kotona purkasin kassit ja ensinnä laitoin ananakset varastolaatikkoon. Silloin kyllä pääsi vittuperkelesaatana niin kovaa, että varmasti kuului pihalle asti. Ne hemmetin kahvit jäi ostamatta ja ne oli juuri syy, miksi oikeastaan tänään kauppaan yli päätään lähdin. En kyllä muutaman euron alennuksen vuoksi toista reissua lähde tekemään.

Ei ole tämä päivä paras mahdollinen. Juuri kun olin aikeissa mennä makkariin katsomaan yhden minisarjan yhteen putkeen, alkoikin yläkerran porukka touhuta jotain rakennushanketta. Kolinaa ja porausta niin, ettei omia ajatuksiaan kuule. EI ole kiva katsoa telkkua metelissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 07, 2022, 14:44:21
^
Kuulokkeet ovat mainio keksintö. Eivät kyllä kunnolla peitä esim. porauksen ääntä.

Mulla on ollut ihmeen hiljaista, ei ole moneen vuoteen ollut kunnolla häiritseviä naapureita. Kop kop.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 07, 2022, 21:54:59
Tilasin kanakebabin ranuilla ja tuplalihalla. Ateriassa ei ollut yhtään ranuja mutta lihaa ja salaattia oli. Oikea ketoannos. Olipas positiivinen ylläri.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 07, 2022, 23:16:26
Mikä on "ranu"? Pottujako, hiilareita?
Nuohan ovat hyviä ihmisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 07, 2022, 23:18:19
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 07, 2022, 11:43:21
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 07, 2022, 00:16:35
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 04, 2022, 10:25:26
Uimapuvuissa oltiin, mutta eikös sitä sanota, että vauvat ja vanhukset ovat sukupuolettomia.
Kuka typerys noin on sanonut?
Sukupuolihan syntyy kromosoneista/geeneistä.

Vanhojen aktiivisuus lienee muisto vain ja lapsille ei ole vielä tietoa tuosta autuudesta kertynyt.

Määritelmissä on kuitenkin se ongelma, että niihin suhtaudutaan poliittisesti ja monien agenda voi vaikuttaa heidän kykyynsä olla tarttumatta sanoihin.
Niin, ehkä lapset voisi jättää rauhaan...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 08, 2022, 09:37:19
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 07, 2022, 14:44:21
^
Kuulokkeet ovat mainio keksintö. Eivät kyllä kunnolla peitä esim. porauksen ääntä.

Minusta kuulokkeiden käyttö telkkarin katsomisessa tekee kummallisen olon, kun kuva näkyy kaukana, olisikohan 3m, edessäpäin ja ääni suoraan korvissa. Läppärillä se vielä onnistuisi ilman tuota tunnetta, kun matka on lyhyt. Jännäreissä se vielä tiivistäisi liikaa tunnelmaa ja säikkyisin turhaan äkillisiä ääniä vielä enemmän kuin normaalisti.

Onneksi se porailu loppuiin lyhyeen.

Pahin naapurin tekemä remppa oli taannoin Kontulassa, kun yläkerran naapuri purki suuren osan yhdestä seinästä ja toisestakin pitkän. Siinä saattoi sanoa rakennusmiehen tuoneen töitä kotiin, sillä mies oli töissä jossain purkufirmassa. Tuon sisäänmuuttoremontin jälkeen porattavaa löytyi vielä koko kolmeksi vuodeksi, jonka asuivat asunnossa. Aika erikoisia "sisustuselementtejä" olivat kehitelleen asuntoon, kun katselin netistä myynti-ilmoituksen kuvia. Ryökäleet ostivat samasta kerroksesta isomman asunnon, mutta siinä vaiheessa tosiaan minä jo olin lähdössä evakkoon putkirempan alla ja jäin sille tielleni enkä jäänyt kuuntelemaan viisihuoneisen asunnon remontointia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 09, 2022, 23:04:41
Nousiaisen..
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 04, 2022, 22:06:10
Miikalla näkyy googlen kuvien mukaan olleen peräti pikimusta tukka nuorempana.
TV:stä muistan että Wheeler Deelersin alkup. korjaajalla Edd Chinalla oli alussa jo edestä valkoisia haivenia jotka laajenivat taapäin sarjan edetessä. Sarjaa tehtiin 2003-17 jolloin Edd oli 32-46 vuotias. Nykyään 50v ja google kuvissa kokonaan vaalean harmaa kuontalo.
Julian Assange on nuorempi ja täysvaalea kuontalo muttei tiedetä onko oikea vai värjätty.
Tässä yx päivä tv:ssä oli klassinen konsertti jossa puhe-osuuksia piti näyttelijä Irina Björklund. Hermaantunut tukka ja yllättäen hän on vain 49 vuotias. Tämän - https://yle.fi/uutiset/3-11605600 - mukaan Irina oli "mummoutunut" jo 47-vuotiaana joka varasti huomion Rauhantekijä-sarjasta (kohu)medioissa. (On hänessä mummoutunutta myös se että käyttää näppäinpuhelinta jolla ei voi somettaa). Naisnäyttelijälle ainakin jenkeissä on tuhoisaa (roolit vähenee rajusti) jos mummoutuu ja ryppyyntyy joten monet epätoivoisesti pyrkii olemaan ikinuoria. Irina ei välitä siitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 10, 2022, 08:58:33
^
Jaa, minussakin oli sitten mummoutta vielä muutama vuosi sitten, kun oli puhelimena somevapaa teininokia  :o

En tiennytkään, että mummoutta mitataan puhelimella. Entäpä mihin luokkaan kuuluu ihminen, jolla on älypuhelin, mutta ei siltikään somettele, jos sillä nyt tarkoitetaan näitä twittereitä yms.?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 10, 2022, 13:05:57
Eilen tuli tehtyä 14.5 tunnin työpäivä ja tänään normaali 7.5 tunnin päivä, mutta sainpahan tehtyä ja ainakin alustavasti riittävän kokonaisvaltaiselta vaikuttavan virheloggauksen erään rajapinnan käyttöön. Ehkä.

Eräs virallinen instanssi on julkaissut vielä kehitteillä olevan rajapinnan ja tarvitsee joka vuorokausi raportin asiakkaittemme järjestelmistä. Meillä on firmassa toisella tiimillä työn alla geneerinen gateway tämän tapaisten raporttien lähettämiseksi kyseisen kaltaisiin rajapintoihin, eikä sekään ole vielä valmis. Meidän tiimissä minä vastaan siitä, että asiakasjärjestelmistä lähtee tuo raportti gatewayhin kerta vuorokauteen.

Tätä rojektia on nyt hiottu pari kuukautta. Mä en ole onnistunut tekemään tuota virhelogitusta kunnolla aiemmin kun ei ollut speksejä eikä kertynyttä tietoa mahdollisista ongelmatilanteista. Nytkään ei ole speksejä, mutta virhetilanteista on sen verran tietoa, että saatoimme päätellä millaista tietoa olisi hyvä niistä kirjata ylös. Ja tosiaan kun ei ollut speksejä, on pitänyt yrityksen ja erehtymisen keinoin edetä. Ja kun tuo vuorovaikutus gatewayn kanssa jostain syystä kestää, testailu on vienyt karhun osan tuosta ajasta. Eli tän olisi saanut puskettua läpi murto-osalla ajasta jos olisi ollut speksit.

Toi raportointi ajetaan tuotannossa kerta vuorokauteen yön pikkutunneilla per asiakasjärjestelmä eli huomenna aamusta sitten paljastuu tuliko tehtyä sutta vai sekundaa kun operoidaan oikean datan kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 12, 2022, 04:25:17
^
Ai niin, tuo toimii loistavasti. Nyt tulee kivasti järkevää tietoa virheistä.

E. Varjelkoon että tuo onkin hyvä. Tässä tämän aamun ihaillut eilisen ja tämän aamun virhelogeja. Okei voi olla, että pitää tuoda rinnalle muita tietoja, mutta nyt systeemi on sellainen, että minkä tahansa tiedon näyttäminen onnistuu helposti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 12, 2022, 06:03:53
Kävi ihka aito kaupuistelija ovella eilen. Mistä johtuu, että myyjät eivät osaa keskusella kuten tavalliset ihmiset keskustelevat? Kuten homma toimii puhelinmyyjien kanssa mitään ei oltu myymässä, mutta taas sain tietää kuinka ihanaa oli, että olin kotona kun on niin mukavalla asialla liikkeellä ja että kuinka mahtavaa oli, että minulle on nyt tarjoitunut erinomainen tilaisuus hankkia tietoa Sector Alarm...  ...suljin oven. Tuote olisi kaiken rehellisyyden nimissä kiinnostanut, mutta aloin voimaan pahoin tuosta lässytyksestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 12, 2022, 08:47:12
^
Ei olekaan vähään aikaan ovella ketään käynyt. Taitaa olla katoavaa kansanperinnettä tuo ja varmaan alaovien lukitus vaikuttaa myös asiaan. Joskus aikanaan sama mies kävi vähintään kerran vuodessa ovella "päivää olen Otavan asialla" ja tuon jälkeen kiitin ja suljin oven. Lannistui lopulta tai jäi eläkkeelle, ellei sitten internetin leviäminen syönyt tietosanakirjakaupan kuoliaaksi.

Olen kyllä ovelta ovelle -kauppiaalta ostanut keittiörempan 1990-luvulla, kun tämä pölähti juuri oikealla hetkellä paikalle. Oli tiskikaapissa hylly romahtanut ja purkillinen tomaattipyrettä oli läjähtänyt kattoon. Keittiö muutenkin oli jo elinkaarensa lopussa ja sen remppaaminen oli ollut ajatuksissa jo hyvän hetken.

Kumpaankin asuntoon, edelliseen ja tähän nykyiseen, olen hommannut, jotkut murtosuojalistat. Yleensä noiden myyjät on poikkeuksellisen herkullisia tyyppejä, joten vähän nyt harmittaa, että  kaikki tarpeellinen on jo ovessa.

Noista kodin turvajärjestelmistä on tehty moneen kertaan erilaisia markkinointitutkimuksia vähän siinä hengessä, että jokaisellahan sellainen pitäisi olla. Jotenkin tällaisessa keskiluokkaisessa kerrostaloympäristössä pidän kyllä vähän ylimitoitettuna sellaisen hankkimista, kun on alaovet lukittuna ja asunnon ovi kunnolla raudoitettua myös saranapuolelta. Ehkä jollekin omakotitalo- tai rivariasujalle se voisi ollakin tarpeellinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 12, 2022, 10:10:10
^
Ei ole tosiaan vuosiin käynyt kaupustelijaa ovella. Toivottavasti ei palaakaan. Ainakaan ennen kuin on oppinut menemään suoraan asiaan lässyttämättä. Kuten todettua, Sector Alarmin tuotteet nyt ainakin periaatteessa kiinnostavat sen verran, että jos joku haluaa niistä minulle luennoida kuuntelen varmaan ihan mielellään. Tuota puhelinmyyjäpuhe-lässytystä en sen sijaan jaksa kuunnella yhtään.

Muutaman kerran sanonut puhelinmyyjälle, että en ole tilaamassa mitään, johon puhelinmyyjä, että juu ei tarvitsekaan vaan sellaisella asialla, että olisitko kiinnostunut ilmaisesta näytepakkauksesta. Joskus en ole kerennyt tyrmistyksen vuoksi vielä tuohon lopettamaan kun paljastuu, että tuo ilmaispaketti maksaa tietenkin postituskulut.

Kai ihmiset ovat sitten niin haltioissaan siitä kun heille soittaa joku tuntematon tyyppi, jolla on omasta mielestään niin mukavia uutisia, että eivät ihmiset tilaamalla mitään tilaavat mielellään näytepakkauksen ilmaiseksi maksamalla postituskulut vain saadakseen todennäköisesti tietää, että ilmaispakettitilaus on vieläpä kestotilaus, joka alkaa maksaa ellei itse lopeta tilausta sitä ennen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 12, 2022, 10:21:02
^

Taitaa olla aika ennalta määrätyt laulut näille, saavat lapun käteen, että tässä käsikirjoituksessa pitäydyt ja soveltaminen ei ole vahvuus. Ihan hullua, mutta näin kuulemma.

Ehkä se tosiaan jossain markkinatutkimuksessa on silti todennettu, että kaupallisesti tuo on parempi toimintatapa, muutoin vaikeaa käsittää. Ja vaikka me tietty kaikki olemme niin unique, ehkä vaan se menee niin, että 80 pros valuu käsistä heti ensimmäisellä eillä, se 20 pros joka jää, toimii tilaustilanteessa näiden oppien mukaan. Ehkä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 12, 2022, 10:28:19
^
Uskon itsekin, että taustalla on paljon ja useita tutkimuksia, joiden mukaan suurin asiakaskunta saadaan kasaan juuri tuon tyyppisellä puhelinmyyntipuheella, ja todennäköisesti olen vain kateellinen, että juuri minä en vain ole kohderyhmää :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 12, 2022, 15:18:49
Parhaat puhelinmyyjät tulee ehdottomasti Oulu - Kuopio -akselilta. Kerrassaan mukavia tyyppejä eikä sieltä tule kuin konekiväärin piipusta jotain paperista luettua litaniaa. Tosin minulle vain pari firmaa soittelee asiakkuuden jatkamisen tiimoilta. Mutta noiden kanssa tulee pulistua mukavia eikä niillä tunnu olevan kiire mihinkään :)

Mutta ovilla kiertävien kannattaisi tehdä sama asukasprofilointi kuin jehovat tekee. Eli nuorille nuoria, vanhoille vanhoja ja vanhoille mielellään pariskuntia, niin vaikuttavat turvallisemmilta ja tietysti puumille komeita uroita :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 13, 2022, 11:32:51
Harmi, ettei tänään ehdi fillarilenkille, kun nyt tuntuu, että kevät on vihdoin tullut. Eipä tarvinnut paljoa sadetta, kun puut jo alkoivat vihertää. Pihanurmikkoa se ei kyllä saanut herätettyä koomasta ja tässä jännitä, onko se jo kokonaan heittänyt henkensä.

Olihan taas kokemus kaupan IP-kassalla. Viereiselle kassalle pelmahti nuori nainen, jolla oli varmaan  käynyt aamutoimissa vahinko ja koko hajuvesipullollinen läikkynyt päälle. Ihmettelen, ettei tuolla itsellään henkeen käynyt, kun minä siinä yli metrin päässä sain ihan kirjaimellisesti yskänpuuskan siitä löyhkästä enkä ole edes oikein herkkä kai millekään, joten hirveä käry siitä naisesta lähti. Vieläkin puistattaa sen ajatteleminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 13, 2022, 12:48:31
Tekisi kyllä hiukka mieli jatkaa react-projektiani selainpohjaista exploreria localhost-kotihakemistoani varten, mutta kun kohta alkaa kiakkokisat. Eikä siitä tule mitään, että täällä vaan ohjelmoidaan kaikessa rauhassa kun Tan-pereella on Leijonilla tilanne päällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 14, 2022, 00:37:14
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - toukokuu 13, 2022, 12:48:31
Tekisi kyllä hiukka mieli jatkaa react-projektiani selainpohjaista exploreria localhost-kotihakemistoani varten, mutta kun kohta alkaa kiakkokisat. Eikä siitä tule mitään, että täällä vaan ohjelmoidaan kaikessa rauhassa kun Tan-pereella on Leijonilla tilanne päällä.
Aika vähän mielenkiintoa, kun Suomi Voitti Olympiakultaa Taannoin... :P
Sitä ei juhlistettu kunnolla, koska Venäjä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 15, 2022, 00:25:20
On ollu hankalaa olla avaamatta työkonetta ja tarkistaa virhelogeja. Ne ovat paljastaneet omituisen virhetyypin 500 ongelman järjestelmistämme, eikä meillä kukaan tiedä, mistä johtuu. Tai tällä hetkellä oletamme, että ajon vuoksi AWS:n palvelimet ylikuormittuvat, minkä seurauksena ne tilttaavat ja käynnistyvät hetken kuluttua uudelleen, minkä aikana pyynnöt palauttavat tyypin 500 virheen. Tämä on siis teoriamme. AWS:n palvelimilla on omissa suoritustaan raportoivissa logeissa näkynyt jonkinlaisia käyntikatkoja noihin ajojen aikoihin, mutta vaikea vielä sanoa johtuuko niistä tai jos johtuu niin mistä ne katkot johtuvat. Laitoimme perjantaina skriptiin pienen paussin niin, että pyyntöjen välillä on puoli sekuntia, jotta suljemme todennäköisesti ulos skriptin aiheuttaman ylikuormittumisen ja tekisi kovasti mieli mennä katsomaan lauantain aamuyön ajon logit perjantain raporttien osalta, että oliko teoriamme oikea vai vieläkö tulee virhetyyppiä 500-ongelmia. Tämä on ollut muutenkin mielenkiintoinen viikko, kun tuo virhelogi valmistui. Se on ylipäätään paljastanut järjestelmistämme muitakin ongelmia. Tosin niiden kohdalla virheilmoitukset ovat olleet sellaisia, että tiedämme suoraan, mistä johtuu ja mitä pitää tehdä. Tai siltä ainakin vielä nyt näyttää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 15, 2022, 13:47:43
Huh, kyllä on ollut rankka viikko, kun noita viisuja on tullut niin Euroopasta kuin USA:stakin ja on illan rutiinit menneet sekaisin. Nyt on lisäksi ollut parina aamuna aikainen herätys, joten unet ei kovin pitkäksi ole päässeet venähtämään. Väsyttää vähän ja väsymys tekee poskiin melkein kuumeisen olon. Pitää oikein pinnistellä, että pysyy hereillä iltaan asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 16, 2022, 19:09:56
Kamala päivä! Minulle soitettiin kaksi kertaa eikä kumpikaan ollut omaa porukkaa  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 17, 2022, 10:00:42
Seon yhtä paljon kuin pizzapäivä. Kauhee nälkä mutta kun noi firmat avaa vasta lounasaikaan ja ite ollu hereillä klo 01 asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 17, 2022, 13:00:25
Eilinen oli sen päiväistä sutinaa, että tänään pidän rauhallisen päivän kodinhengettärenä. Olen jo siivonnut ja ensimmäinen koneellinen pyykkiä on lotisemassa. Toisessa pesen sitten vain pari vaatekappaletta, kun kylppäriin ei oikein enempää mahdu kuivumaan enkä halua pyykkejä ympäri asuntoa. Kohta menen kyljelleni odottelemaan pyykin peseytymistä valmiiksi. :)

Joutaisi kyllä nuo kylmät tuulet rauhoittua, kun tuntuu aina niin nuhaiselta ja tukkoiselta pari päivää, jos on joutunut pidemmästi vastatuulen kanssa kamppailemaan. Eilen en käynyt pitkällä, mutta tein peräkkäin kolme erillistä ostosreissua parin kilometrin päähän ja aina välillä vain nakkasin ostokset kotiin ja taas matkaan. Eilenkin olisi ehkä tarvinnut tuulenpitävää päälle, mutta en viitsinyt ensimmäisen reissun jälkeen alkaa vaatteiden kanssa puljaamaan.

FB:n muistoissani tänään 9 vuotta sitten ja 12 vuotta sitten oli hellepäiviä. En nyt hellettä kaipaa, mutta riittäisi tuon pohjoistuulen kuolema.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 17, 2022, 16:06:56
Kun normaalissa asunnossa asuva normaali ihminen tarvitsee jotakin, hän kävelee piirongin luokse, avaa laatikon ja ottaa esineen. Aikaa kuluu kymmenen sekuntia.

Kun epänormaalissa asunnossa asuva epänormaali ihminen tarvitsee jotakin, hän....

(https://i.ytimg.com/vi/t7GSaNUY9d0/maxresdefault.jpg)

... ei ole löytänyt etsimäänsa esinettä kymmenen vuoden päästäkään.

Jos jotain ikinä löytyy, se löytyy sattumalta silloin kuin sitä ei etsi eikä tarvitse. Jos sitä joskus myöhemmin taas tarvitsee, silloin miettii, "missäs minä sen näinkään". Eikä sitä löydä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 18, 2022, 13:42:19
^ Ei tuo kovin pahalta näytä. En havaitse eläinten tai ihmisten ruumiita tai jätöksiä tai muuta saastaksi luokiteltavaa.

Ihan siistiä lajiteltavaa ja kierrätettävää kamaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 18, 2022, 17:12:07
Tuo on netistä löytynyt kuvituskuva.

Lajiteltavaa kamaa...

On muutama ongelma.

1. Lajittelu panee pölyn kiertämään ja aiheuttaa astman.

2. Roskien keskellä on hankala lajitella.

3. Jätekeräyspisteet täyttyvät.

4. Taloon tulee koko ajan lisää tavaraa (enimmäkseen postiluukun kautta) joten siivous mitätöityy samaa tahtia kun sitä tekee.

5. Henkiset voimavarat eivät riitä, kun ne eivät ole riittäneet ennenkään.

Ylitavaraongelmaisen on yhtä helppo ratkaista ongelmansa kun ylipainoisen: alkaa vain siivota/laihduttaa

Syy numero 1 on merkittävin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 18, 2022, 19:58:10
^
Eikö ensinnä kannattaisi tehdä "laihdutusleikkaus", eli estää uutta roinaa kertymästä? Sen jälkeen sitä olemassa olevaa voi vähän kerrassaan vähentää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 18, 2022, 20:22:21
No niin, kävin siis Kontulassa. Asiani varsinaisesti oli kokoustaminen, mutta varasin sen verran aikaa, että ehdin kiertää ostarin ja tarkistaa , millaiseksi on päivitetty entinen ruokakauppani.

Kauppaa mainostetaan jopa meillä asti ja toivotetaan tervetulleeksi "täysin uudistettuun" kauppaan. Kiertelin sen läpi ja yllättävän selkeäksi se oli muokattu. Viimeksi kauppa koko täyden mylläyksen vuonna 2014 kesällä ja nyt korjattiin siinä tehdyt virheet. Mutta edelleen paistopiste on kaupan kokoon nähden pieni ja surkea.

Ostarilla kiertely sai melkein kyynelet silmiin. KIVA-kauppakin oli lähtenyt. Se oli mainio kauppa, jos tarvitsi mitä tahansa pientä kodin tarviketta. Sitä voisi verrata lähinnä Tokmanniin, muuta vaatetta ei ollut kuin yhdessä pienessä nurkassa. Saiturin Pörssi oli vielä olemassa ja pari apteekkia, mutta kukkakauppakin oli kai lopettanut. Pakolliset kolme isoa ruokaketjua oli entisellään ja sen lisäksi oli useampi etninen ruokakauppa. Loput myymälä tilat oli muuttuneet ruoka- tai kaljakuppiloiksi, joita oli aivan älyttömän paljon. Yksi niistä oli nimeltään Antares, mikä oli aika huvittava, kun muistui mieleen Näkkärillä olleen tuon niminen tyyppi. Parturiliikkeitä oli tullut useampia, mikä oli hiukan yllättävää.

Kaukana on ostari siitä, mitä se oli aikanaan kun Kontulaan muutin. Se oli täyden palvelun ostari ja sieltä sai kaikan. Tosin pienissä liikkeissä ei valikoimaa niin paljon ollut, mutta kyllä se riitti. Toisaalta metro kulkee hiljaisenakin aikana kohtalaisen tiheään ja vie Itiksen ostoshelvettiin, joten on ymmärrettävää, että pienet erikoisliikkeet eivät vaan pysy hengissä ostareilla.

Kotimatka bussilla oli melkoista ryttyytystä. Kuskilla oli kaasu- ja jarrujalat aika herkällä liikkeellä ja aina painettiin lätty pohjaan asti kursailematta.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 20, 2022, 09:51:41
Täältä lompsahdusterveisiä. Seuraavat pari viikkoa ollaan sitte vattallaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 20, 2022, 10:00:21
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - toukokuu 20, 2022, 09:51:41
Täältä lompsahdusterveisiä. Seuraavat pari viikkoa ollaan sitte vattallaan.

Loma tarvitsee hyvät toivotukset, joten toivotan oikein hyvää lomaa! Kevätkin siinä jo ihan kesän kulmalla.

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 20, 2022, 10:04:36
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 20, 2022, 10:00:21
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - toukokuu 20, 2022, 09:51:41
Täältä lompsahdusterveisiä. Seuraavat pari viikkoa ollaan sitte vattallaan.

Loma tarvitsee hyvät toivotukset, joten toivotan oikein hyvää lomaa! Kevätkin siinä jo ihan kesän kulmalla.

T; Xante

Kiitos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 20, 2022, 10:13:47
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - toukokuu 20, 2022, 09:51:41
Täältä lompsahdusterveisiä. Seuraavat pari viikkoa ollaan sitte vattallaan.

Niinkö pahaksi on peräpukamat päässeet, ettei muussa asennossa pärjää.  :o
Kun taas pääset istuvaan asentoon, niin kannattaa aloittaa uimarenkaan päällä istumisella, niin ei paine kohdistu niin pahasti kipeään paikkaan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 20, 2022, 10:36:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 18, 2022, 19:58:10
^
Eikö ensinnä kannattaisi tehdä "laihdutusleikkaus", eli estää uutta roinaa kertymästä? Sen jälkeen sitä olemassa olevaa voi vähän kerrassaan vähentää.

Eilen vähennettiin kuuden ostoskassillisen verran sanomalehtiä kettiöstä. Seurauksena oli se, että heräsin aamuyöllä älyttömiin allergia- ja astmaoireisiin, joita piti lääkitä. Pari tuntia meni valvoessa. Minulle ei ole virallisesti määritelty astmaa, mutta tunnistan oireet eriaisiksi kuin pelkässä heinänuha-allergiassa. Lehtien ja muiden esineiden penkominen saa hienojakoisen pölyn leijailemaan asunnossa.

Tapahtui siis täsmälleen sen, minkä tiesin tapahtuvan, kun aletaan "siivota". Todettakoon, että minä en ollut se, joka lehtikasoja penkoi.

Tilanteet ennakoiden pengon kasoja paljon varovaisemmin, jos yleensä pengon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 20, 2022, 10:45:47
Koska painoni ei vaihtele käytännössä ollenkaan, punnitsen itseni harvoin, hyvä jos kerran vuodessa ja eilen sellaisella julkisella vaa'alla, jota en ole aiemmin käyttänyt. 

Tulos hätkähdytti, vaikka olin hiukan alkanut epäillä läskiä lanteille kertyneen. Piti tänään uimahallilla tarkistaa ja totuus on puolivälissä eli painoa on tullut muutama kilo muttei niin paljon kuin pelkäsin. Liekö vuoden työttömyydellä osuutta asiaan.

Joka tapauksessa aloitan epätoivoisen taistelun läskiä vastaan, mikä on täysin uusi kokemus minulle, kun tähän asti olen voinut mässätä mielin määrin lihomatta.

Yösyöminen on paheista suurin ja se on nyt pakko lopettaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 20, 2022, 11:25:41
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 20, 2022, 10:36:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 18, 2022, 19:58:10
^
Eikö ensinnä kannattaisi tehdä "laihdutusleikkaus", eli estää uutta roinaa kertymästä? Sen jälkeen sitä olemassa olevaa voi vähän kerrassaan vähentää.

Eilen vähennettiin kuuden ostoskassillisen verran sanomalehtiä kettiöstä. Seurauksena oli se, että heräsin aamuyöllä älyttömiin allergia- ja astmaoireisiin, joita piti lääkitä. Pari tuntia meni valvoessa. Minulle ei ole virallisesti määritelty astmaa, mutta tunnistan oireet eriaisiksi kuin pelkässä heinänuha-allergiassa. Lehtien ja muiden esineiden penkominen saa hienojakoisen pölyn leijailemaan asunnossa.

Tapahtui siis täsmälleen sen, minkä tiesin tapahtuvan, kun aletaan "siivota". Todettakoon, että minä en ollut se, joka lehtikasoja penkoi.

Tilanteet ennakoiden pengon kasoja paljon varovaisemmin, jos yleensä pengon.
Öisin uniapnean ja kuorsauksen hoidossa käytettävässä CPAP-koneessa on se hyvä puoli, että se suodattaa hengitysilmasta pölyn pois... Kyseisen koneen saa terveyskeskuksesta ilmaiseksi, jos yhden yön kotitestauksen perusteella todetaan uniapneaa. Jos ei saa ilmaiseksi, niin rahalla saa kyllä myös.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 20, 2022, 11:27:19
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 20, 2022, 10:45:47

Yösyöminen on paheista suurin ja se on nyt pakko lopettaa.

Yösyöminen minulla aiheuttaisi järkyt närästykset ja refluksioireet. Itse joudun pitämään vähintään 3 tunnin välin viimeisestä ateriasta siihen, että painun pehkuihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 20, 2022, 11:44:40
^

Minulla taas on niin hyvät unenlahjat, että en yleensä heräile lainkaan.

Mutta kyllä aurinko nyt sen verran vaikuttaa, että olen heräillyt muutamana aamuna 5 jälkeen käsitykseen, että on aivan aamu jo, tullut alakertaan ja vilkaissut kelloa. En ole viitsinyt takaisin nukkumaan mennä, mutta päiväuniahan se sitten on tiennyt viimeistään 16 aikaan jos aiemmin ei unille pääse.

No mikäs siinä, hoituu se homma niinkin, sillä jos väsyneenä nukun päikkärit, nukun kyllä yönkin, ei vaikuta siihen.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 20, 2022, 12:23:09
Saas nähdä, miten loma lähtee käyntiin. Kello sen verran päässyt siirtymään, että olen tyypillisesti mötkylöitynyt jo joskus klo 17-18 ja herännyt vastaavasti klo 1 tai 2. Siinä on laittanut änärin taustalle päälle ja tehnyt töitä ja kun  tulee maali katsoo sen uusintana ja sitten taas jatkaa töitä. Ja nyt äm-äm-kisojen aikaan laittanut esim. Suomen iltapelin nauhalta pyörimään taustalle ja tehnyt töitä katsoen lähinnä vain maalit.

Tekisi mieli siirtää kello takaisin "normaaliin" eli niin että nukkuisi aamut ja hilluisi illalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 20, 2022, 12:26:59
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 18, 2022, 17:12:07

5. Henkiset voimavarat eivät riitä, kun ne eivät ole riittäneet ennenkään.

Tuohon auttaa "vaimo" tai sori etukäteen "akkaväki" ellei sinulla ole sellaista hallitusta, niin kannattaa hankkia.

Meinaa vaan, jos sanoo, ettei nyt jaksa tai viitsi- niin "hallitus kyllä kertoo, että kyllä vaan se onnistuu..Ulkoinen motivaattori on mies-sukupuolen toiminnan tehokkain henkinen voimavara..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 20, 2022, 12:43:17
Yösyöminen minulle täysin käsittämätön juttu. Vaikka joskus saatan herätä yöllä niin, ettei uni heti tule, niin ei kyllä mielessäkään käy mitään vettä sakeampaa pistää suuhuni. Yöllä on juomapullo lattialla käden ulottuvilla, joten sitä varten ei tarvitse edes nousta sängystä. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 20, 2022, 13:23:20
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 20, 2022, 10:36:14
Eilen vähennettiin kuuden ostoskassillisen verran sanomalehtiä kettiöstä. Seurauksena oli se, että heräsin aamuyöllä älyttömiin allergia- ja astmaoireisiin, joita piti lääkitä. Pari tuntia meni valvoessa. Minulle ei ole virallisesti määritelty astmaa, mutta tunnistan oireet eriaisiksi kuin pelkässä heinänuha-allergiassa. Lehtien ja muiden esineiden penkominen saa hienojakoisen pölyn leijailemaan asunnossa.

Hyvä alku.  :)

Yhtä tärkeää oleellista, kuin pois heittäminen - kenties olellisempaa, on huolehtia siitä ettei törkyä keräänny lisää. Jokaista uutta esitettä kohden jos poistaa kaksi vanhaa, niin aikaa myöten tavarahelvetti tyhjenee. Ei välttämättä nopeasti, mutta vähitellen. Ja tilan lisääntyessä niiden jäljellä olevien pinojen penkominenkin helpottuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 22, 2022, 15:48:11
Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ehdin jo mielessäni ilkkua ruokakauppiaan mokaa alkuviikon ruokatarjouksissa. Tarjottiin Perämeren muikkua. Muikkuhan on järvikala, ainakin minun mielestäni.

Pakko se oli sitten tarkistaa ja jouduin korjaamaan tietoni, joka oli vain osittain oikein.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muikku
Muikku (Coregonus albula) on siikojen sukuun (Coregonus) kuuluva 5–20 senttimetriä pitkä lohikala, joka elää parvina Euroopan pohjoisosan järvissä ja Itämeren vähäsuolaisissa reunaosissa. Tämä pieni lohikala on Suomen sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Muikkua pyydystetään troolilla, nuotalla, rysällä ja pienisilmäisellä muikkuverkolla.

Nyt tiedän tuonkin.:)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 22, 2022, 15:55:12
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 20, 2022, 13:23:20
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 20, 2022, 10:36:14
Eilen vähennettiin kuuden ostoskassillisen verran sanomalehtiä kettiöstä. Seurauksena oli se, että heräsin aamuyöllä älyttömiin allergia- ja astmaoireisiin, joita piti lääkitä. Pari tuntia meni valvoessa. Minulle ei ole virallisesti määritelty astmaa, mutta tunnistan oireet eriaisiksi kuin pelkässä heinänuha-allergiassa. Lehtien ja muiden esineiden penkominen saa hienojakoisen pölyn leijailemaan asunnossa.

Hyvä alku.  :)

Yhtä tärkeää oleellista, kuin pois heittäminen - kenties olellisempaa, on huolehtia siitä ettei törkyä keräänny lisää. Jokaista uutta esitettä kohden jos poistaa kaksi vanhaa, niin aikaa myöten tavarahelvetti tyhjenee. Ei välttämättä nopeasti, mutta vähitellen. Ja tilan lisääntyessä niiden jäljellä olevien pinojen penkominenkin helpottuu.
Aivan ensimmäiseksi kannattaa lätkäistä Ei mainoksia -kyltin postilaatikkoonsa, sekä lopettaa paperilehtien tilaamisen. Ja siirtyä sähköiseen maksamiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 22, 2022, 16:20:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 20, 2022, 12:43:17
Yösyöminen minulle täysin käsittämätön juttu. Vaikka joskus saatan herätä yöllä niin, ettei uni heti tule, niin ei kyllä mielessäkään käy mitään vettä sakeampaa pistää suuhuni. Yöllä on juomapullo lattialla käden ulottuvilla, joten sitä varten ei tarvitse edes nousta sängystä. :)
Viimeksi söin klo 3 ja sitä ennen ehkä klo 3-4. Mutta en paljon ja koitan välttää. Nettikeskustelu tai muu miettiminen aktivoi nälän (tai makeannälän, yksi teoriani on että somevihaärsytys-keskustelu (Toopen höpötykset ja änkyröinnit) "koskee" aivoihin ja se tahtoo lohduttaa itseään sokerisella).
Yritän vältellä raskasta ja syön jonkun ohuen kevyen suolakeksin vetisen maitokahvitilkkasen kanssa jos yö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 22, 2022, 16:33:23
Normaali ihminen elää pelkällä sacherkakulla vaikka viikon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 23, 2022, 08:16:25
Bongasin kaupungilla tosi tuoreita julisteita. "Eläköön Maoismi!" kunnon sosialistisen realismin visuaalisella tyylillä.
Jäi aika jännät fiilikset.
Mikä vuosi nyt on? Tämäkö on sitä hybridisotaa? Missä Stalin? Olenko väärässä rinnakkaistodellisuudessa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 23, 2022, 10:46:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 22, 2022, 15:48:11
Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ehdin jo mielessäni ilkkua ruokakauppiaan mokaa alkuviikon ruokatarjouksissa. Tarjottiin Perämeren muikkua. Muikkuhan on järvikala, ainakin minun mielestäni.

Pakko se oli sitten tarkistaa ja jouduin korjaamaan tietoni, joka oli vain osittain oikein.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muikku
Muikku (Coregonus albula) on siikojen sukuun (Coregonus) kuuluva 5–20 senttimetriä pitkä lohikala, joka elää parvina Euroopan pohjoisosan järvissä ja Itämeren vähäsuolaisissa reunaosissa. Tämä pieni lohikala on Suomen sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Muikkua pyydystetään troolilla, nuotalla, rysällä ja pienisilmäisellä muikkuverkolla.

Nyt tiedän tuonkin.:)

Muikun "ylentäminen lohikaloihin on hieman "liioteltua, vaikka sillä jonkinlainen rasva-evä onkin.
Ehkä määritelmä lohensukuinen sopii paremmin.

Melko mauton kala, silakka on paremman makuinen, mutta se on toki makuasia.

Turskansukuinen seitikin kelpaa kuivahkosta maustaan huolimatta ja kala yleensäkin on terveellistä syötävää, vaikka kaikille ne eivät kelpaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 23, 2022, 14:30:43
Olipas hieno reissu, kun kävin ensimmäistä kertaa Motonetissä pyörällä. Matkaa on noin 6,5km suuntaansa. Olen siihen lähelle joskus kävellyt, kun siinä on Verkkokaupan noutovarasto. En vaan muistanut, että sinne mennessä on jumalattoman pitkä loiva mäki. Kyllä kuumotti reisiä, kun sen poljin ylös. Kävellessähän tuo tuskin miltään on edes tuntunut.

Mitäpä en tekisin karvanaamojen hyväksi. Motonetissä oli myynnissä juuri sopivan kokoinen ruokakupin alusta halvalla ja niitä lähdin ostamaan. Kyllä tunsin itseni taas tyhmäksi. Olin tarkistanut myymäläsaatavuuden ja niitä piti olla 10 kappaletta ja eri värisiä. Ensin ilahduin, että heti sisäänmenon jälkeen oli lemmikkiosasto, joten sitä en joutunut etsimään. Kävelin kahteen kolmeen kertaan kaikki hylyt läpi enkä löytänyt etsimääni. Etsin 30 x 48 cm kokoista tuotetta. Lopulta kävin vielä etsintäpöydältä etsimässä hyllypaikan ja sekin vakuutti, että oli oikeasta paikasta etsinyt ja tarkensi vielä "takahyllyksi" oikean sijainnin. No, perkele, sieltähän ne löytyi, mutta me oli kääritty rullalle pakkaukseen, eikä ollut lättynä, jollaista etsin.

Kiertelin vielä kauppaa jaa aika vähän siellä minulle oli mitään, paitsi kassoja lähestyessäni törmäsi karkkisaarekkeeseen. Pakko oli ostaa, kun oli halvalla ja lisäksi huomasin, että siellä oli 12-pack suosikki limuani, tai oikeastaan jotain verigreippi mehuvissyä vai mitähän se on. Pakko oli sellainenkin ostaa. Noita ei ole lähikaupoissa ollut tarjolla ollenkaan.

Takaisin tulinkin vauhdilla, sillä se pitkä ylämäki oli muuttunut pitkäksi alamäeksi. Paluumatka tuntui todella nopealta.

Oli vielä kaiken lisäksi T-paita keli, ja huppari oli repussa vain varalta mukana. Jäi käyttämättä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 25, 2022, 16:45:15
Tulipa ikävä olo, koska tänään on kotiin kuulunut räjähdysääniä - ei rakennustyömaan räjäytyksistä, vaan armeijan ammunnoista. Ammuttiin joillakin raskaammilla aseilla. Puolustusvoimain sivuilta selvisikin, että Santahaminassa on ampumaharjoitukset 23.-25.5. Ilmoituksen mukaan jalkaväen harjoitukset. Tykistöä ei kai siihen lasketa? Jotain kiväärejä raskaampia aseita varmaan kuitenkin jalkaväelläkin on, sillä kuului puistattavia jysähdyksiä. Yleensä Santahaminan paukuttelut eivät kantakaupunkiin kuulu, Itä-Helsingin ranta-alueille enemmän. Mutta tänään nyt on ollut elämässä tällaiset äänitaustat. Huh!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 25, 2022, 17:05:40
^ Ehkä niillä on kertasinkoja?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 25, 2022, 20:36:20
Täälläkin armeija häiritsi kesäistä lintuäänimaisemaa.  Hävittäjälentäjien toimesta. Nykyään tuntuu että kovin usein. Ehkä se on sitä valpastunutta valmiustilaa kun eletään Nato-ehdokkuuden "harmaata aikaa".

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 26, 2022, 14:31:11
Lamppujen osto on ollut tosi vaikeaa kun ei ole yhtään ymmärtänyt nykyajan hömpötysten päälle. Ennen vanhaan oli helppoa kun riitti katsoa onko iso kanta vai pieni kanta ja onko 40W vai 60W lamppu. Nykyään on paljon enemmän parametrejä, ja vanhat parametrit eivät niinkään päde. Enkä ole tajunnut, että valaisimen e-koodi E27 kertoo, että se on se normikanta. Sitten w-arvo kertoo sen paljonko tehoa lampussa saa olla tehoja. Pöytävalaisimessani saa olla max 12 watin lamppu. Olin ostanut 11 wattisen lampun kuvitellen, että se on kirkas kun aiemmin tässä oli 9 wattinen lamppu. Nyt vasta hogasin, että nykyään noilla wateilla ei ole mitään merkitystä nykyvalaisimien kirkkauden kanssa vaan se selviää lumen arvosta. 11 wattinen lamppuni oli reilu 400 lumenia kun taas tämä kokeilemani 9 wattinen on reilu tuhat lumenia ja selkeesti sen noin kaksi ja puoli kertaa kirkkaampi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 26, 2022, 14:59:37
Olipas äsken dementoitunut olo. Ihmettelin, kun näin pian on nälkä lounaan jälkeen. Söin lounaaksi salaattia ja punajuuria ja broilerinleikkelettä vähän. Sen jälkeen oli tarkoitus syödä vielä lautasellinen lämmintä broileri-kasvissoppaa. Mutta olinkin unohtanut sen lautasen mikroaaltouuniin. Huomasin vasta, kun olin täyttänyt toisen lautasellisen sopalla ja olin laittamassa sitä mikroon. No, tyhjensin kylmän sopan takaisin säilytysastiaan ja laitoin takaisin jääkaappiin. Ja sitten huomasin vielä, että broilerinleikekin oli unohtunut lämpimään. Sekin sujahti jääkaappiiin. Nukuin ehkä noin 5 tuntia, se ehkä selittää vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 26, 2022, 15:13:51
Olen joskus etsinyt kahvimukiani, kun kahvihammastani on alkanut kolottaa. Käytyäni läpi sen vakipaikan keittiössä sekä sohvan vieressä olevan sivupöydän (TV-eväiden paikka), olen lopulta löytänyt mukin mikrosta edellisen kolotuksen jäljiltä. Oli vaan tullut jotain muuta mieleen sillä aikaa, kun kahvi oli ollut sen minuutin kuumenemassa mikrossa. Sinne se oli sitten unohtunut.

Joskus myös unohdan juoda kahvin loppuun, jos olen ottanut jotain leivonnaista kahvin kyytipojaksi. Siitä sitten sotku syntyykin, kun olen ottavinani tyhjän kahvimukin puolihuolimattomasti matkaan, kun nousen sohvalta mennäkseni keittiöön. Onneksi en vielä ole uittanut läppäriäni kahvin jämissä, mutta kyllä sekin päivä vielä tulee :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 26, 2022, 16:26:33
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - toukokuu 26, 2022, 14:31:11
Lamppujen osto on ollut tosi vaikeaa kun ei ole yhtään ymmärtänyt nykyajan hömpötysten päälle. Ennen vanhaan oli helppoa kun riitti katsoa onko iso kanta vai pieni kanta ja onko 40W vai 60W lamppu. Nykyään on paljon enemmän parametrejä, ja vanhat parametrit eivät niinkään päde. Enkä ole tajunnut, että valaisimen e-koodi E27 kertoo, että se on se normikanta. Sitten w-arvo kertoo sen paljonko tehoa lampussa saa olla tehoja. Pöytävalaisimessani saa olla max 12 watin lamppu. Olin ostanut 11 wattisen lampun kuvitellen, että se on kirkas kun aiemmin tässä oli 9 wattinen lamppu. Nyt vasta hogasin, että nykyään noilla wateilla ei ole mitään merkitystä nykyvalaisimien kirkkauden kanssa vaan se selviää lumen arvosta. 11 wattinen lamppuni oli reilu 400 lumenia kun taas tämä kokeilemani 9 wattinen on reilu tuhat lumenia ja selkeesti sen noin kaksi ja puoli kertaa kirkkaampi.

Voi veljet, että olen tyytyväinen kun nyt sentään näkee jotain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 27, 2022, 17:54:53
Vegejugurtin päälle ei sovi juoda zero kokista. Jokaisen hörpyn jälkeen tuntuu siltä, kuin maha halkeaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 27, 2022, 19:58:13
^
Nyt on selkeesti vegejugurtti päässyt sopuun kokiksen kanssa kun enää ei tunnu kokis missään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 29, 2022, 01:43:50
Kylläpä uni maistui illalla, nukahdin pariksi tuntia "väärään aikaan". Nytkin jo väsyttää mutten huvitu nukkua.

Onnenpäivä 1) koska, sain äskettäin kaupungilla ostettua uuden digikameran ja tänään testailin kunnolla. Niin pieni, että mahtuu rintataskuun tai kämmenen sisään piiloon. Pitäisi vaan keksiä miten zoomi"renkaat" suojaisi pölyltä. Laittaisko siihen päälle venyväisen muovikalvon, jossa linssin mentävä reikä? 
  Aiemmin: Ostoaikeissa olin ensin marssinut suuuuren Prisma-tavaratalon sisään ja älysin infosta kysyä digikameroita (koska olin netissä nähnyt myynnissä). Infohenkilö kysyi sankamikrofonilta että onko meillä missä digikamerat? Hän hämmästyi itsekin suuresti kun sanottiin ettei ole yhtään. Mieli mustana menin sukulaisiin ja päivä oli miltei pilalla. Sieltä palattua älysin kokeilla vielä etsiä hiukan ja osuin Tokmanniin, etsin mutten löytänyt mitään. Mutta olin pannut merkille että vieressä on Gigantti. Siellä sitten oli digikameroita ja ihan esillä! Ostin sen mikä heti matkaan lähti, Sonyn Cyber-shot 146 eurolla vaikka tarjolla olisi ollut esim. yli 300 euron 30xzoomin kamera. Mutta kun ei ollut heidän siinä varastossa 30xzoominen vaan olis pitänyt tilata niin en ottanut riskiä.
  Ostin siihen pienimmän muistikortin 32 Gigaisen, joka hämmentää 2 Gigaiseen tottunutta. Siinä on SD:n sisään asettuva mikromuistikortti, pikkurillin kynnen kokoinen. Siihen mahtuu pääosin käyttämälläni 5Megaisella kuva-asetuksella 9600 valokuvaa. Pikku kynnen kokoiselle sirulle! Se ei tahdo mahtua päähähn. Tunne oli sama kun eka digikamerassani oli vastaava pieni xD-muistikortti  jo v. 2004 etiäpäin.

Onnenpäivä 2) koska, niin, Suomi pääsi finaaliin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 29, 2022, 11:45:08
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 29, 2022, 01:43:50

"Kanada" tekisi "oikein, jos suostuisi häviämään tulevalle nato-kumpanilleen suosiolla- (kovan taistelun jälkeen)  kolme -kaksi  ja osoittaisi siten oikeaa asennetta puolustusliiton hengen mukaan.

Muuten voi joutua siihen oletukseen, että se Naton- toisinpäin oleva teksti Otan onkin se juttu mihin sitoudutaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 30, 2022, 12:03:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.

Projekti on saatu kunniakkaaseen päätökseen vain alkaakseen taas alusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 31, 2022, 11:46:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 30, 2022, 12:03:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.

Projekti on saatu kunniakkaaseen päätökseen vain alkaakseen taas alusta.

Onnittelut. tuliko hiki?

Sellaistahan se on, että jonkun asian tai projektin tullessa valmiiksi alkaa uusi.
Nyt ollaan kyllä kiinnostuneita, mistä ihmeestä tiesit tämän vuoden toukokuun projektin olevan kiinnostava, vaikka, et ehkä suoranaisesti tätä nyt tainnut tarkoittaa.

Toukokuu toivoa täynnä, tänä toivottomalta tuntuvana vuotena..mutta ehkä huomenna alkavan toukokuun jälkeen tuleva kesä- kuukausi ja ensi vuosi on huonompia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 31, 2022, 12:15:38
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 31, 2022, 11:46:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 30, 2022, 12:03:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.

Projekti on saatu kunniakkaaseen päätökseen vain alkaakseen taas alusta.

Nyt ollaan kyllä kiinnostuneita, mistä ihmeestä tiesit tämän vuoden toukokuun projektin olevan kiinnostava, vaikka, et ehkä suoranaisesti tätä nyt tainnut tarkoittaa.

On helppoa ennustaa, että lätkän MM-kisat on melkoisen kiinnostava tapahtuma. Itsellä oli kokonaisuuden kannalta pieni rooli kisajärjestelyissä, mutta silti stressaava. Tämän tason jutuissa kun ei saisi mokailla. Ensi vuoden kisat meneekin jo rutiinilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2022, 06:34:34
No on tosiaan fiilikset kohdillaan, kun neljästä asti ollut hereillä eikä uni tullut enää, vaikka väsyttää.  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 02, 2022, 08:29:32
Onnistun järjestämään paniikkikiireen aina reissuun lähtiessäni, vaikka miten paljon varaisin aikaa valmisteluihin. Aina tulee jotain "yllättävää", joka sotkee suunnitelmat.

Kirjoittelen tätä laivassa matkalla Tukholmaan. Lähtiessä tuli niin kiire, että en ehtinyt pakata kassia matkalle niin kuin olisi pitänyt. Niinpä kassissa on tarpeettomia tavaroita painolastina, ja sieltä vastaavasti puuttuu tarpeellisia tavaroita, joista mainittakoon kännykän laturin johto. On ankea lähteä liikenteeseen vajaavirtaisen puhelimen kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 02, 2022, 08:52:55
Alkaa kelit menemään tunteisiin.

Yhtään kylmää, harmaata ja tuulista päivää en enää jaksaisi. Ensin sai odotella viikkokaupalla lumien sulamista ja nyt sitten sitä, että tarkenisi edes nostaa toisen terassin katoksen ylös. Kurkkukin on karhea siitä vähästä, mitä ulkona on villasukat jalassa pyörähtänyt.

Viikonlopuksi on tiedossa meno, joka tarkoittaa tuntikausien junassa istumista, toki muutakin. Mutta nyt ei jaksaisi yhtään sitäkään ja olen viittä vailla, että perunko koko jutun, vaikka tiedän, että siitä nousisi jumalaton älämölö.

Ei hyvä päivä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2022, 09:02:47
^
Sade taisi minut herättää, tai ainakin säähistorian mukaan juuri sanoihin aikoihin täällä alkoi reippaampi sade.

Pitkäänhän sitä sadetta toivoin, että vihertyisi kuollut nurmikko ja itäisi hyvin uudet siemenet, mutta en välttämättä olisi halunnut noin ylenpalttista toiveen toteutumista. Nyt pitäisi päästä jo kitkemään siemennetyille alueille kasvavat muut rehut pois, ettei ne pieniä taimia varjosta liikaa ja vie niiltä elintilaa.

Jos nyt sateesta jotain iloa on ollut, niin on voinut hyvällä omallatunnolla katsoa päivällä Netflixiä. Syystä tai toisesta en kehtaa aurinkoisella säällä sitä tehdä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 02, 2022, 09:03:25
Kuvittelisin, että jatkuvasti tien päällä olevalla Kopekilla olisi matkakassi valmiiksi pakattuna. Tai itse asiassa useampikin - kävisi kotona vain vaihtamassa kassia.

Kyllähän noita unohduksia sattuu ihan jokaiselle, joka jossain käy. Itsekin olen joutunut täydentämään matkavarustusta matkakohteessa hammasharjasta lähtien. Saattaa olla, että viikonloppuna tulee tehtyä vieni kotimaan pyörähdys - jotain tarpeellista varmaan unohtuu kotiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 02, 2022, 09:33:19
Tämä juttu herätti muistoja menneiltä ajoilta.

Lainaus käyttäjältä: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/b8f1d02b-30ba-48e9-9b03-1fd566b104f1Ruotsalaisten synnyttämä Twitter-keskustelu siitä, kutsutaanko kylässä oleva lapsi perheen ruokapöytään, on mielenkiintoinen, sillä se paljastaa kulttuurieroja.

Ruotsissa on siis tavallista, että vieraille ei tarjota ruokaa, etenkään kylässä oleville lapsille. Sama käytäntö on myös Hollannissa, ja luulen, että sellaista tapahtuu Suomessakin, etenkin, jos kyse on naapuruston lapsista, jotka käyvät kylässä usein ja viipyvät vähän aikaa.

Meillä oli aina lapsien samanikäisiä kavereita kyläilemässä. Joskus kun tultiin töistä kotiin oli vanhin lapsemme valmistamassa juuri ruokaa suurelle laumalle, taisi olla parhaimmillaan yhdeksän. Lama-aikana ruoka oli arvossaan ja vieraatkin lapset söivät aina mielellään. Yksinkertaistahan se tarjottava usein oli mutta kotona odottava mahdollisesti tyhjä jääkaappi antoi kimmoketta syödä "ulkona".

Paikkakunnan vanhemmat tottuivat siihen että lapset viettivät aikaa meillä. Jos joku ei ilmaantunut pääuutisiksi kotiinsa, tuli meille usein soitto: onko se teillä? Huippu taisi olla kun eräs vanhempi sanoi: Pitää huolehtia, että heidän poika tekee läksynsä.

Olimme kuitenkin pääsääntöisesti iloisia, että lapsillamme oli kavereita ja että tiesimme missä he olivat ja ehkä jopa mitä he puuhasivat. Meillä oli oikeastaan kaksi vanhempaa ja vapaamuotoinen ja vaihteleva lapsikommuuni. Kokoonpano vaihteli sen mukaan oliko kyseessä Nintendo-ilta vai teatterisovitus Taru Sormusten Herrasta. Ilmeisesti näistä neuvoteltiin ja sovittiin jo koulussa.

Syöminen ja napostelu kuului näihin kokoontumisiin aina. Ilmeisesti siksi kaikki lapsemme oppivat hyviksi keittiössä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 02, 2022, 10:02:17
Nuorempien veljieni kavereita "pyöri" kotonamme tuon tuostakin. Ei vieraille lapsille koskaan mitään ruokaa tarjottu. Enkä minä muista koskaan syöneeni tai juoneeni kavereitteni luona käydessäni. Ehkä se ei vain ollut tapana kotiseudullani.

Kavereitani kävi joskus kylässä meillä. Varsinkin hieman vanhempana, jolloin minulla oli oma huone talon yläkerrassa, vein kaverini sinne. Huoneeseen pääsi talon toisesta päästä erillisestä ovesta siten, etteivät kaverini joutuneet lainkaan tapaamaan muuta perhettäni, jos päästin heidät tuota kautta sisälle.

Myös minä vierailin koulukavereideni ym. tuttavieni kotona useissakin eri osoitteissa vuosien varrella. Tässä oli kuitenkin eroa siinä mielessä, että joidenkin kavereitteni kotona en juurikaan käynyt, mutta joidenkin kävin. Se riippui ilmeisesti siitä, millainen koti näillä ihmisillä oli.

Joskus 15-16 -vuotiaana yksi (valitan toistoa, kun en keksi muuta sanaa) kavereistani oli poliisin poika. Kävin usein heillä kylässä. Poliisi-isän "rähinäremmi" roikkui naulakossa seinällä ja poliisin hattu oli hyllyn päällä. Aivan pikkupoikana leikin erään toisen poliisin pojan kanssa ja kävin myös heillä kylässä. Kyseinen poliisi oli vuokralaisena meidän omistamassamme talossa, joka oli muutaman sadan metrin päässä kodistamme.

Asiaan liittymättä pelkkänä yhteensattumana kumpikin suoritti myöhemmin lentolupakirjan.

Erään kaverini naapurissa asui poliisi, ja tämän poliisin (pikku)poika oli usein käymässä kaverini kotona. Poika oli väkivaltainen hakkaaja ja hyökkäsi kimppuuni milloin mistäkin syystä. Tarkemmin sanottuna hän oli "Batman-hullu". Kyseinen ilmiö ei tarkoita oikeata hulluutta vaan ilmiötä, että jossa Batman -sanan lausuminen ja Batman-tunnusmusiikin laulaminen (bä-bä-bä-bä-bä-bätmän) saa aikaan "hulluuskohtauksen", jolloin lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti hyökäten nyrkit ojossa hakkaamaan jonkun. TV:stä opittua käytöstä siis.

Kyseinen pikkupoika seurasi isänsä jälkiä ja on nykyisin julkkiskomisario tai mikä lieneekään poliisipomo, jota lehdet haastattelevat erilaisten rikosten yhteydessä. Ei vaikuta erityisen "suvaitsevaiselta" tyypiltä ainakaan sen perusteella mitä viimeksi olen hänen puheitaan eräässä yhteydessä kuullut. Poliisiperheen poliisipoika... on vaikea keksiä henkilöä, joka olisi arvomaailmaltaan kauempana minua.

Olisikohan rikollisperheen rikollispoika lähimpänä arvomaailmaani?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 03, 2022, 12:06:00
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 31, 2022, 12:15:38
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 31, 2022, 11:46:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 30, 2022, 12:03:20
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.

Projekti on saatu kunniakkaaseen päätökseen vain alkaakseen taas alusta.

Nyt ollaan kyllä kiinnostuneita, mistä ihmeestä tiesit tämän vuoden toukokuun projektin olevan kiinnostava, vaikka, et ehkä suoranaisesti tätä nyt tainnut tarkoittaa.

On helppoa ennustaa, että lätkän MM-kisat on melkoisen kiinnostava tapahtuma. Itsellä oli kokonaisuuden kannalta pieni rooli kisajärjestelyissä, mutta silti stressaava. Tämän tason jutuissa kun ei saisi mokailla. Ensi vuoden kisat meneekin jo rutiinilla.

Niin stemppiä seuraavalle kaudelle- melkoisen vaikeaa varmaan uusia tämänvuotinen saavutus.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 03, 2022, 15:06:27
^
Jos on ollut vaikka makkaranmyyjänä tai pääsylipun tarkastajana, niin onhan saavutuksen uusiminen melko helppo homma.

Eri asia on, jos nimimerkin Brutto takana piileskelee Jukka Jalonen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 03, 2022, 16:04:54
Pelaan erästä nettipeliä, joka on joukkuepeli. Olen pelannut sitä jo vuosikausia, ja enimmän osan ajasta olen ollut joko de facto tiiminjohtaja tai "johtoryhmässä" eri kokoonpanoissa. Olen luotsannut noin 16 henkilön ydintiimiä mukanani kahteen kertaan uuteen tiimiin, kun vanha tiimi osoittautui ei kovin toimivaksi. Tämä viimeisin on kovatasoisin, ja kilpailuhenkisin. Nyt ongelmaksi on tullut, että vanhoista tiimiläisistäni kaikki eivät ole yhtä kilpailuhenkisiä kuin tämän uuden tiimin useimmat henkilöt, eivätkä osallistu samalla intensiteetillä ja pieteetillä. Olen tässäkin kokoonpanossa johtoryhmässä, ja painiskelen nyt itseni kanssa. Hyväksyn kyllä tämän uuden tiimin säännöt, ei siinä mitään, mutta on kyllä karua joutua erottamaan tiimistä semmoisia ihmisiä, joiden kanssa olen pelannut jo 5 vuotta, niin kuin esimerkiksi tänään kävi, ja aiemminkin on käynyt. 4 henkilöä 16:sta on saanut kenkää puolessa vuodessa, ja yksi lähtenyt itse, lopetti koko pelin pelaamisen. Eli 11 jäljellä. Tätä menoa menetän koko pienen tiimini ajan myötä. Vaikka kyllähän se on niin, että tuskin koko peliä on kymmenen tai viiden vuoden päässä enää olemassakaan.

Enemmän olen tuntenut lojaalisuutta pientä 16 henkilön ryhmääni kohtaan, kuin tätä uutta isompaa kymmenien henkilöiden tiimiä kohtaan, mutta varsinkin johtoryhmän jäsenenä minun pitäisi pitää uuden tiiminkin puolta. Kurjalta tuntuu. Ei haluaisi kauhean nepotistinenkaan olla, samojen sääntöjen pitäisi koskea kaikkia, vaikka oltaisiinkin pelattu kauan kimpassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 03, 2022, 17:12:39
Olisi muuten ihan hirveää olla yrityssaneeraaja tai esimiesasemassa oikeassa elämässä, jos joutuisi antamaan potkut ihmisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 03, 2022, 17:13:22
Olipas hauskaa puuhaa pitkästä aikaa. Minulla oli neljän eri taloyhtiön parkkipaikkasäännöt, jotka olin pyytänyt hiukan malliksi, kun meillekin piti sellaiset tehdä. Suurin tuska oli saada murrettua suojattu PDF, että saan ne tekstit käyttööni ja onnistuihan se lopulta (kts. tietokoneketju).

Kyllä oli monenlaisilla kirjoittajan lahjoilla sääntöjä kirjoitettu, mutta kyllä ne kaiketi oli ymmärretty, kun oli yhtiökokouksissa hyväksyttyjä. Oli myös sääntöjä, joissa oli kaikki lillukanvarretkin otettu huomioon, vai mitä sanotaan säännöstä, joissa varaudutaan siihen että tavallisen taloyhtiön parkkipaikka on niin hulppea, että siellä riittää yhdelle henkilölle neljä parkkipaikkaa käyttöön. No, tietysti jos muut asukkaat on niin persaukisia, että ei niillä ole varaa autoon, joten jäähän se parkkipaikka sitten ökyrikkaiden käyttöön.

Mutta oikein hauskaa oli keräillä hyviä kohtia omiin sääntöihin ja muokata lopputulos vielä kieliasultaan selkeäksi ja yhdenmukaiseksi. Nyt jänskättää millaisia kommentteja tulee. Tässä kävi niin, että porukan ainoa autoton teki pohjatyön autoilun sääntöihin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 03, 2022, 22:12:05
Tilasin pizzan. Ei ollu pizza huttia eikä kotipizzaa enää auki, joten kun iski kaamea pizzanälkä, tilasin jostain randomista ravitolasta. Häiritsi omituinen sivumaku. Täytyy jatkossa yrittää olla tilaamassa hieman aiemmin, jotta saa pizzan ilman sivumakua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 04, 2022, 09:44:02
^
Eikös se oli hyvä juttu, että ihan kaupanpäälisiksi tuli vielä lisää makua  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 04, 2022, 10:07:55
Se on muuten jännä asia tuo sivumaku. Olen sitä paljon ihmetellyt. Artesaanipizzoista se yleensä puuttuu, mutta mitä halvempi pizza sitä varmemmin tuo sivumaku ilmenee.

Kokemukseni perusteella se voi olla peräisin mausteseoksesta jota lisätään tomaattikastikkeeseen. Olisikohan se jostain halvalla tuotetun maustekasvin homeenpoistokäsittelystä johtuvaa? Kyseinen tuote olisi sitten ylivertaisen edullisella hinnallaan vallannut markkinat.

En ole ikinä syönyt ns. valkoista pizzaa, onko siinä myös sivumaku?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 04, 2022, 10:19:56
Siirrän tämä aiheen rönsyn tänne "uutisista", koska tämä ei enää liity uutisiin.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 04, 2022, 09:14:46

Minä vastasin siihen, mitä sinä kirjoitit: mielestäsi tädin maine meni vähän pilalle, kun testamenttasi rahansa serkullesi, joka ehkä rahankiilto silmissä tätiä autteli.

T: Xante

Mietin tätä asiaa jälkeenpäin ja tulin siihen tulokseen, että se mitä kirjoitin, ei kuvannut sitä, mitä ajattelin. Tiedostin myös sen, että jos yritän jälkeenpäin oikaista asiaa, se vain pahentaa tilannetta.

Nyt siis pahennan tilannetta.

En tiedä, miten muiden kohdalla on, mutta minun kirjoittamani teksti monesti muuttuu muokkausvaiheessa siitä, mitä ensiksi olen kirjoittanut. Ajatuksenikin muuttuvat kirjoituksen kestäessä. Kirjoittaminen on osa ajattelua.

Esimerkiksi Xantipalle kirjoittamani kommentti oli alussa paljon napakkaampi kuin mikä sen lopullinen asu tuli olemaan. Rauhoituin kirjoittaessani ja karsin tekstin alusta muutaman rivin välttääkseni kärjistämistä. Näin käy silloin tällöin. Toisin sanoen kirjoitan kommentin ja lukiessani sitä läpi poistan siitä pahimpia "ylilyöntejä". Saatan myös lisätä jotain. Joskus muokattavaa on niin paljon, että kirjoitan koko jutun käytännössä uudestaan. Joskus hommasta ei tahdo tulla mitään, ja hyllytän koko jutun.

Teksti, mitä Xantippa kommentoi, oli tuon tyyppinen epäonnistunut kirjoitus, jota muokkasin ja muokkaisin saamatta siitä mieleistäni. Kohta, jossa kirjoitin tätini pilanneen maineensa oli aiemmassa muokkausversiossa hieman erilainen.

Kirjoitin, että "täti jossakin määrin pilasi maineensa omituisella testamenttiratkaisullaan tai ainakin heikensi sitä". Tekstiä editoidessani poistin loppuosan "tai ainakin heikensi sitä" ja aioin korvata sen jollakin muulla ilmaisulla tai muuttaa koko kohdan maineen pilaamisesta. Mielessäni oli tuolla muokkaushetkellä jo myönteisempiä ajatuksia.

Kirjoitin tekstiä laivassa matkalla Ruotsista Suomeen. Nettiyhteys oli erittäin huono ja epävarma. Kellokin oli jo paljon, ja olin väsännyt tekstiä jo kyllästymiseen asti. Niinpä painoin "lähetä", vaikka tiedostin nimenomaan tuon maineen pilaamiskohdan olevan liian jyrkästi sanottu. Ajattelin, että ehkä siihen ei kukaan tartu. Kun kirjoitin vielä lisäksi lestadiolaisista, ajattelin, että heidän kritisoimisensa on plussaa tällä foorumilla. Minun olisi pitänyt ymmärtää ja muistaa, että keskustelufoorumi on kuin sotatanner, jossa mitä tahansa, mitä voidaan käyttää vihollista vastaan, takuuvarmasti myös käytetään. 

Tuollainen on siis tuon kiistanalaisen kohdan tarina.

"Tätitarina" ei edes ollut kirjoitukseni varsinainen aihe vaan viime hetkellä keksimäni lisäys kirjoituksen elävöittämiseksi. No, pieleen meni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 04, 2022, 11:42:31
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 03, 2022, 15:06:27
^
Jos on ollut vaikka makkaranmyyjänä tai pääsylipun tarkastajana, niin onhan saavutuksen uusiminen melko helppo homma.

Eri asia on, jos nimimerkin Brutto takana piileskelee Jukka Jalonen.

"Ilman makkaraa ei maailmakaan pyöri, jos nyt makkara on ainoa elintarvike- jo sana elintarvike kuvaa asiaa.

Jalosen en huomannut tehneen ainoatakaan maalia joten yksi ratas ei ehkä ratkaise asiaa, toisaalta yhdenkin rattaan puuttuminen voi ratkaista asioita. Mörkökin teki pari maalia oikeaan aikaan. Kuten auta Armias.

Oli muuten lähihistorian vähälukuisin yleisömäärä pitkään aikaan- varmaan brutto on repinyt ne liput portilla ja sanonut sisäänpyrkijöille- ettei tuollaisella revityllä lipulla mihinkään pääse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 04, 2022, 14:47:08
Hakaristilippu hulmusi Helsingissä.

(suurenee tarvittaessa)

(https://i.ibb.co/WfMx46D/DSCN8399.jpg)

Tarkoitukseni oli julkaista pikavauhtia video tästä tapahtumasta, mutta hyllystä löytämäni kortinlukija osoittautui tuhovälineeksi ja vaurioitti muistikorttia. Sisällä oli jokin terävä irronnut osa, joka viilsi korttia. Ehkä vielä katson, onko asialle tehtävissä mitään. Tämä kuva on toisesta kortinlukijasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 04, 2022, 15:47:21
^Nyt täytyy vain löytää vastakkaisesta suunnasta kuvattua materiaalia niin saamme selville Kopekin ulkonäön.  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 04, 2022, 16:55:06
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 04, 2022, 15:47:21
^Nyt täytyy vain löytää vastakkaisesta suunnasta kuvattua materiaalia niin saamme selville Kopekin ulkonäön.  8)

Otin tämän mahdollisuuden huomioon. Mutta minkäs mahtaa. Tässä lisää raskauttavaa aineistoa.

https://youtu.be/j-6YcbzDM4A

Kuva vähän heilahtelee, kun joku pikkupoika hyppi viressä ja muutenkin oli tungosta. Äänet ovat miten sattuu.

Mitä itse paraatiin tulee, niin aika vaatimaton se oli verrattuna Pohjois-Korean uhkeisiin paraateihin.

Tarkoitukseni oli liittää tällainen kuva videon "mainoskuvaksi", mutta keksin idean liian myöhään enkä viitsinyt enää mennä asiassa taaksepäin.

(https://i.ibb.co/099L061/soldiers.jpg)

P.S. Sellainen hassu yhteensattuma vielä, että kävelin vahingossa presidentin auton eteen, kun olin poistumassa paikalta.

Presidentin saattueen edellä ajaneet poliisimoottoripyörät saapuivat katua pitkin, enkä tullut ajatelleeksi, mitä ne siinä ajavat. Yksi poliisi näytti kädellä jotain merkkiä. Ihmiset seisoivat suojatien ääressä, mutta eivät lähteneet ylittämään suojatietä, vaikka liikennevalot eivät olleet päällä. Poliisimoottoripyörät kiihyttivät paikalta kovalla vauhdilla ilmeisesti siksi, presidentin leijonakilipinen mersu ja muut saattoautot olivat saapumassa. En tullut katsoneeksi oikealle Mannerheimintien suuntaan, josta autot lähestyivät, joten astuin rohkeasti suojatielle ja ylitin kadun. Ihmettelin, miksi kaikki muut vain seisoivat paikallaan. Heti sen jälkeen, kun olin päässyt kadun yli, takaani hujahti musta auto, jossa oli leijonavaakuna rekisterikilven paikalla. Sen perässä ajoi poliisiautoja ja viimeisenä poliisimoottoripyöriä. Taisi siinä saattueessa myös joku muu valtion musta auto mennä. Tilanne oli niin nopea, että kaikki kulkuneuvot eivät jääneet mieleeni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 04, 2022, 18:04:05
Kyllä vähentää mielihaluja liikkua missään vapaissa yleisötilaisuuksissa mahdollisuus ottaa noin tarkkoja valokuvia ja julkaista niitä netissä. Tuokin Kopekin kuva on kaukaa otettu ja kun sen klikkaa auki järjettömän isoksi, niin takimmaisten ihmistenkin naamat on selvästi tunnistettavia. Minusta tuollainen on erittäin kiusallista, vaikkakin kai sallittua.

Olen pitänyt huolen siitä, että minusta ei ole kuvia netissä ja olin jopa hiukan närkästynyt, kun joku oli mennyt julkaisemaan kuvan YO-juhlista otetun ryhmäkuvan. Jos olisin ikinä osannut kuvitella, että kuva päätyy joskus nettiin (jos olisin aavistanut, että netti joskus rakennetaan), niin olisin jättäytynyt pois kuvasta. Eipä tuostakaan kukaan julkaisulupaa kysynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 04, 2022, 19:29:21
Televisiokin näyttää otoksia yleisöstä, kun se esittää lähetyksiä eri tilaisuuksista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 04, 2022, 19:40:06
Kyllä, mutta useimmiten TV:n läsnäolon huomaa isohkosta kamerasta ja usein on vielä haastattelijakin mikrofoneineen matkassa. Nämä huomatessaan voi hivuttautua haluamaansa suuntaan joko lähemmäs tai kauemmas. Kännykkähemmoja ei pysty mitenkään väistämään.

Television kuvaa yleisöjoukosta ei pysty suurentamaan auki niin, että kauimmatkin ihmiset erottuvat tunnistettavasti. Televisiokuva useinkin on ylipyyhkäisy yleisöstä, joka huomattavasti vaikeuttaa tunnistamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 04, 2022, 19:51:40
Kai se on hirveä häpeä, jos joku näkee,,että katselin paraatia tai jotain muuta yleisötapahtuma...Voi Herran pieksut, miten kaikesta tehdään nykyään ongelma  :-\.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 04, 2022, 20:28:12
Jokaisella meistä on arka paikkansa. Joka muuta väittää puhuu muunneltua totuutta.

Olen aikaisemmin osaltani kertonut (https://kantapaikka.net/index.php/topic,36.msg27012/topicseen.html#msg27012), miksi inhoan valokuvassa esiintymistä ja se inho juontaa juurensa jo lapsuudesta eikä se tule miksikään muuttumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 04, 2022, 21:52:16
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 04, 2022, 14:47:08
Hakaristilippu hulmusi Helsingissä.

(suurenee tarvittaessa)

(https://i.ibb.co/WfMx46D/DSCN8399.jpg)

Ei saatana!

(https://img.aijaa.com/b/00864/15062228.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 04, 2022, 21:59:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 04, 2022, 19:40:06
Kyllä, mutta useimmiten TV:n läsnäolon huomaa isohkosta kamerasta ja usein on vielä haastattelijakin mikrofoneineen matkassa. Nämä huomatessaan voi hivuttautua haluamaansa suuntaan joko lähemmäs tai kauemmas. Kännykkähemmoja ei pysty mitenkään väistämään.

Television kuvaa yleisöjoukosta ei pysty suurentamaan auki niin, että kauimmatkin ihmiset erottuvat tunnistettavasti. Televisiokuva useinkin on ylipyyhkäisy yleisöstä, joka huomattavasti vaikeuttaa tunnistamista.
Yritän kiertää kaikenlaiset kuvaajat, mutta kerran joku oli virittänyt jonkinlaisen isohkon elokuvakameran kuvaamaan liukuportaista saapuvia ylätasanteella. :)
Hiukan hätkähdin äkillistä kuvaustilannetta muutaman metrin läheisyydestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 04, 2022, 22:25:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 04, 2022, 18:04:05
Kyllä vähentää mielihaluja liikkua missään vapaissa yleisötilaisuuksissa mahdollisuus ottaa noin tarkkoja valokuvia ja julkaista niitä netissä. Tuokin Kopekin kuva on kaukaa otettu ja kun sen klikkaa auki järjettömän isoksi, niin takimmaisten ihmistenkin naamat on selvästi tunnistettavia. Minusta tuollainen on erittäin kiusallista, vaikkakin kai sallittua.

Olen pitänyt huolen siitä, että minusta ei ole kuvia netissä ja olin jopa hiukan närkästynyt, kun joku oli mennyt julkaisemaan kuvan YO-juhlista otetun ryhmäkuvan. Jos olisin ikinä osannut kuvitella, että kuva päätyy joskus nettiin (jos olisin aavistanut, että netti joskus rakennetaan), niin olisin jättäytynyt pois kuvasta. Eipä tuostakaan kukaan julkaisulupaa kysynyt.

Julkiset paikat ovat JULKISIA. Ja aikaisemminkin on saattanut joutua valokuvassa vaikka Hesarin sivulle, jos on ollut mukana jossakin väkijoukossa. Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut eikä pidäkään muuttua. Minusta jokaisen pitää kestää se, että oma naama joskus näkyy jossakin, mutta nimitietoahan ei näihin yhdisty, joten osallistuminen on riittävän anonyymiä. Minä en ainakaan halua yhteiskuntaa, jossa kasvot muuttuvat julkisilla paikoilla niin yksityiseksi alueeksi, että katukuvien julkaiseminen muuttuu kielletyksi. Elämässä on riskinsä, ja julkisessa elämässä vasta jännää onkin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 04, 2022, 22:30:16
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 04, 2022, 19:29:21
Televisiokin näyttää otoksia yleisöstä, kun se esittää lähetyksiä eri tilaisuuksista.
Televisio ja YLE myös valikoivat mitä näyttävät poliittisten tarkoitusperiensä vuoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 05, 2022, 18:07:41
Kävin ottamassa puutiaisaivokuumerokotteen verran piolokiaa olkapäähäni.

Tällä Pihlajalinnan Punkkibussi-palvelulla ei ole siellä henkilöllisyyskortin tai sairausvakuutuskortin lukijaa, joten henkilötiedot piti raapia kynällä lomakkeelle ihan itse. Käsialastani päätelleen olen pitänyt kynää kädessä viimeksi varmaankin 3 vuotta sitten, kun edellisen kerran otin punceybussissa tehosterokotteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 05, 2022, 18:15:41
^
Paljon oli ihmisiä liikkeellä. Rokotukseen jonottamisessa meni noin tunti. Julkisetkin täynnä jengiä. Minuun luotiin jatkuvasti mystillisiä kuka-ei-kuulu-joukkoon -katseita. Saattoi johtua siitä, että olin ainut, jolla oli maski. Ilmeisesti pandemia on ihmisten mielestä ohi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 05, 2022, 18:48:28
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 05, 2022, 18:15:41Ilmeisesti pandemia on ihmisten mielestä ohi.

Tämä taitaa olla yleinen mielipide, tällä hetkellä. Tarkistamme tilanteen marraskuussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 06, 2022, 02:09:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 04, 2022, 19:40:06
Kyllä, mutta useimmiten TV:n läsnäolon huomaa isohkosta kamerasta ja usein on vielä haastattelijakin mikrofoneineen matkassa.
Nämä huomatessaan voi hivuttautua haluamaansa suuntaan joko lähemmäs tai kauemmas.
Eipä perkele huomaa vaikka olisi lähellä, jopa samasa luokkatilassakin kun olin keskittynyt 100%:sti ihan muuhun.
Ainakin kolmesti olen ollut tv:ssä ja ainakin kahdesti lehdessä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 06, 2022, 08:36:02
Kyllä sen kameran huomaa. Eipä sille mitään mahda, koska julkisella paikalla saa vapaasti kuvata. Ja mallin ollessa kuvauksellinen foto päätyy naistenlehden juorupalstalle...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 06, 2022, 08:45:21
Naapuriketjussa oli joku aika sitten parran pärinää syklisestä nukkumisesta. Minulle kävi tänään niin, että heräsin kovin varhain. Osittain sen vuoksi, että eilen väsytti kovasti ja piti laitta pää tyynyyn varsin varhain. Joka tapauksessa liian aikainen herääminen. Herääminen oli kaiken lisäksi totaalinen, koska sain aivan loistavan ajatuksen - jopa minun ajatuksekseni.  ;D
Asiaahan piti alkaa toteuttamaan, joka karisti viimeisetkin unihiekat silmistä. Parin tunnin puuhastelun, kaupassa käynnin ja aamiaisen jälkeen tuli nukkumatin vastaisku ja täytyi ottaa aamupäikkärit. Nyt taas ollaan valveillaolomoodissa. Saas nähdä lupsahtavatko silmät päiväsaikaa vielä uudestaan kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 06, 2022, 10:12:59
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 06, 2022, 08:36:02
Kyllä sen kameran huomaa. Eipä sille mitään mahda, koska julkisella paikalla saa vapaasti kuvata. Ja mallin ollessa kuvauksellinen foto päätyy naistenlehden juorupalstalle...

Minulle kävi kyllä kerran köpelösti Tuskassa, kun en huomannut televisiokameraa, joka oli sijoittunut niin hassusti, että jouduin vahingossa kuvaan keskimmäisen tyttäreni kanssa. Tämä haastattelu, jonka taustalla näyimme, esitettiin sitten jossain uutislähetyksessä ja vanhin tyttäreni tunnisti meidät. Ilkkui sitten linssiluteeksi, että pitikin meidän mennä änkeytymään kuvaan.

Huomasimme kyllä sen haastattelun noin 10 metrin päässä, mutta kuvaajaa emme todellakaan nähneet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - kesäkuu 07, 2022, 02:21:02
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 04, 2022, 14:47:08
Hakaristilippu hulmusi Helsingissä.

Lapin sodan aikaan hakaristimme piilotettiin mutta sitten taas kaivetttiin esiin. Ovat peräisin vuodelta 1918, jolloin ruotsalainen kreivi Eric von Rosen lahjoitti Suomen lentojoukoille näiden ensimmäisen lentokoneen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 07, 2022, 08:30:27
Luin jostakin, että ilmavoimat olisi luopunut hakaristin käytöstä vuonna 2017. Sen vuoksi ihmettelinkin, kun vielä yksi hakaristilippu näkyi kulkueessa. En ele etsinyt tarkempaa tietoa nykyisestä tilanteesta.

Oma mielipiteeni on se, että perinteitä pitää kunnioittaa. Jos lipuista on pakko luopua, "kielletty" symboli pitäisi säilyttää edes jossakin vähemmän näkyvässä muodossa, esimerkiksi jonkin mitalin tai arvomerkin tai pöytäviirin tms. yhteydessä aivan vain periaatteen vuoksi. Kun ruotsalaiskreiville aikoinaan luvattiin, että ilmavoimat käyttää hakaristiä tunnuksenaan, edes pieni säie tästä lupauksesta pitäisi säilyttää vaikka vähän julkisuudelta piilossa.

Hakaristin yleinen kieltäminen glorifioi natsit ja Hitlerin. Saivathan he aikaan jotain ikuista ja pysyvää vaikka ehkä eri asian, mikä oli tavoitteena. Minun puolestani hakaristejä voisi olla kaikki paikat täynnä. Näin vietäisiin natseilta ainoa yksinoikeus, mikä heillä vielä on. Eihän kyseinen tuhansien vuosien ajalta tunnettu yksinkertainen kuvio ollut natseilla kuin vaivaiset 25 vuotta ja valtiollisessa käytössä - jona aikana tunnus lopullisesti sai huonon maineen - noin kaksitoista vuotta.

(https://hs.mediadelivery.fi/img/468/4968b90c0100d24fbc72a70fd7dd6f03.jpg)

Mannerheimillakin oli hakaristejä riipuksessaan vuonna 1919. Natsit ottivat kuvion käyttöön vuotta myöhemmin.

https://www.historyextra.com/period/second-world-war/how-why-sanskrit-symbol-become-nazi-swastika-svastika/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 07, 2022, 08:41:19
Ensimmäisen kerran miesmuistiin heräsin valoon. Siis suoraan silmiini paistavaan auringon valoon, jos ollaan täsmällisiä. Yleensä valo ei nukkumista häiritse, mutta nyt se tuntui kuin joku olisi kirkkaalla taskulampulla tähdännyt suoraan silmiin. Piti kääntää kylkeä häikäisyltä ja sitten jatkoinkin uniani.

Tässä Juhannuksen molemmin puolin on parin viikon pätkä, jolloin aurinko tosiaan paistaa makkarin ikkunasta juuri noustuaan. Ei tule suoraan, vaan viistoon talon seinustaa pitkin ja aika pian tuon jälkeen siirtyy näkymättömiin. Luulenpa tämän olleen ensimmäinen aamu, jolloin valo ulottui noinkin pitkälle huoneen sisään. Tähän asti se on osunut vain ikkunalaudalla oleviin kukkiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 07, 2022, 08:42:24
^^
Vaadin samalla sirppiä ja vasaraa joka paikkaan. :)
Ei taida olla kovinkaan Nato-yhteensopivia lennoston lippujen hakaristit, joista on "luovuttu".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 07, 2022, 09:48:34
Eräällä tunnetulla tietokonevalmistajalla on tänä päivänä kyseenalaisesti nimetty tuotelinja -Z
https://www.hp.com/fi-fi/workstations/overview.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 07, 2022, 13:58:58
Pelastaako näitä mikään?

Z-sukupolvi (https://fi.wikipedia.org/wiki/Z-sukupolvi)
Z-sukupolveksi kutsutaan joko 1990-luvun puolivälin jälkeen tai 2000-vuosikymmenen alussa syntynyttä sukupolvea.[1] Sukupolven arvioidaan eroavan merkittävästi aikaisemmista ikäluokista (X ja Y) etenkin suhtautumisessa elektroniikkaan. Z-sukupolveen kuuluvat ovat syntyneet maailmaan, jossa elektroniikka on kaikkialla ja he käyttävät sitä rutiininomaisesti. Z-sukupolvi on kansainvälisen tietoverkon kautta yhteyksissä ihmisiin ympäri maailmaa nuorempina kuin aikaisemmat sukupolvet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 07, 2022, 19:44:13
Tänään kaksi Hyvää kohtaamista:

Sain pohtia kremppoja kremppaisen ortopedin kanssa ja äsken saunassa oli pirtsakka nätti nuori nainen, joka harkitsi muuttoa ja innostui ja suhtautui empaattisesti, kun kerroin muuttaneeni ensimmäisen kerran 6-kymppisenä.

Tämmöiset hetket ovat kullanarvoisia :).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 08, 2022, 13:27:08
Oli tunnin sähkökatko, kun sähkön jakelijayhtiö haluaa tarjota meille parempaa sähköä!?!?!?

Lapulla ja tekstarilla oli ilmoitettu kolmen tunnin varaus katkolle, mutta muutamaa minuuttia vajaaksi jäi ensimmäinenkin tunti. Sen seurauksena piti makuuhuoneen kello laittaa aikaan. Se on niin herkkähipiäinen, että jo muutaman minuutin katkosta ottaa nokkiinsa ja hukkaa ajan. Nyt pitää vaan muistaa, että sen näyttämään aikaan ei enää tarvitse lisätä kahdeksaa minuuttia saadakseen tietää oikean ajan.

Pettymys oli valtava, kun huomasin keittiössä liedenkin kellon hypänneen nollille. Yritin taas kerran ohjeen kanssa sitä saada aikaan, mutta ei vaan onnistunut, joten ex-vävylle on tiedossa kahvikutsu taas. Onneksi se kello nyt näyttää jotain numeroa niin, että myös uuni toimii. Ohjeen mukaan uunia ei voi käyttää, jos kelloa ei ole laitettu aikaan. Onneksi ei sanottu, että pitää olla oikeassa ajassa. Nyt se ilmoittaa kauanko on aikaa siitä, kun sähkökatko päättyi. Vaikka miten painelen niitä pyydettyjä painikkeita, niin aika ei muutu. prkl.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 08, 2022, 13:49:01
Pyydä ex-vävyäsi sanallisesti kertomaan mitä on tekemässä, ja ota samanaikaisesti videokuvaa toimenpiteestä.

Nyt VIHDOIN tuon kirjoituksesi ansiosta Hippi sain aikaiseksi muuttaa lieden kellon kesäaikaan (paree käyttää pari kertaa vuodessa, jotta pysyy jotenkin muistissa miten se tehdään). Omassa liedessäni pitää siis ensin painaa samanaikaisesti molempaa nuolinäppäintä, sitten jommalla kummalla nuolinäppäimenllä siirtää kellonaikaa, ja lopuksi painaa OK-nappia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 08, 2022, 14:30:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 07, 2022, 08:42:24
^^
Vaadin samalla sirppiä ja vasaraa joka paikkaan. :)

Suosittelen käymään Vietnamissa...

(https://images.theconversation.com/files/392189/original/file-20210329-17-14jmp1a.jpg)

tai tutkimaan, mitä nettikaupoista löytyy...

(https://ih1.redbubble.net/image.748491894.8082/ssrco,slim_fit_t_shirt,two_model,dd2121:8219e99865,front,tall_portrait,750x1000.u3.jpg)

Joku on joskus ollut sitä mieltä, että kommunistisymbolien käyttöä pitäisi enemmän harkita.

https://www.theguardian.com/world/2017/jan/13/kim-kardashian-and-the-fashionistas-drop-the-hammer-and-sickle

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 08, 2022, 14:31:03
Pahus, nyt pitää keksiä joku toinen hyvä syy kutsua hänet kahville :D

Ajattelin, että vielä kerran kokeilen ja nyt se onnistui. Aikaisemmissa yrityksissä ei ollut muuta vikaa kuin että olin liian varovainen. En ymmärtänyt painaa niitä näppäimiä tarpeeksi kovaa. En tiedä, onko tuossa joku vika vai miksi sitä pitää tosiaan painaa peukut mutkalla, mutta sillä se nyt sitten onnistui.

Talviajassahan se vielä oli ja nyt säädin sen ikuiseen kesäaikaan. Minusta tuossa kellossa aika oikeastaan on pelkkää hifistelyä. Mutta jos siinä on joku vuorokauden ajasta täysin poikkeava aika, niin silloin se pistää silmään pahasti. Käytän keittiössä viisarikelloa, kun olen siihen tottunut enemmän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 09, 2022, 08:29:44
Nyt on mietintää, neuvokaa oi ystävät.

Meillä on ollut semmoinen pieni, kevyt sadesään terde, 12 neliötä. Ajatus on ollut, että se olisi erittäin kevyt, puulaatat lattiana ja popup-teltta hyttysverkolla suojana. Toimi erittäin hyvin pari ekaa vuotta, mutta kun eka katos hajosi tuulessa, uusia ei ole saanut kestäviä laisinkaan. Ne hajoavat ensimmäisessä sateessa, keräävät vettä joka suunnalla "pussiin" jne. Ei siis tarvita mitään rankkasateita tai myrskyjä, vaan tavallinen suomalainen kesäsade hajottaa ne.

Mitähän nyt tekisi? Toisaalta haluaisi paikan, jossa olisi, kuten tällä terdellä, isohko sivupöytä, jolle laittaa keittolevyt jne sekä ruokapöytä, jossa sateella istua syömässä. Iso aurinkoterassi on erikseen, mutta tämä olisi siis suojainen sadesään paikka.

Ollaan vaihtoehtoja katseltu, eli 1) rakentaa itse toinen terassi vaikka valokatteella, mutta mitä "seiniksi" ?, 2) joillakin on kuulemma kasvishuone kesäkeittiökäytössä, mutta toimiiko se todella?, 3) erilaiset valmiit puurakenteiset, mutta eihän siinä ole mitään järkeä, saman tien menisi sisälle?

Olen varma, että Kantikset neuvovat minut oikealle, kaidalle tielle tässäkin asiassa!

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2022, 08:39:21
Kasvata villiviiniseinät tai joku muu hyväkasvuinen köynnös, joka kestää talven, ettei joka vuosi tarvi kasvattaa alusta asti uutta.

Se nyt ei ehkä vaakasuoraan ryöppyävää sadetta pidä, mutta onko juuri silloin pakko siellä olla. Tässä (https://www.google.com/search?q=paviljonki+huvimaja&client=opera&hs=1SZ&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjy9pmz05_4AhXQ-ioKHWN2D3wQ_AUoAXoECAEQAw&biw=1707&bih=804&dpr=1.13) ideoita, joista voi lähteä piirtämään niitä tukirakenteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 09, 2022, 08:51:27
Rakennuslakiin on tulossa, jos ei jo voimassa, sellaisia muutoksia, jotka mahdollistavat entistä hulppeammat huvimajat ilman lupabyrokratiaa. Hipin hakulinkistä osui silmään tämä söötti pytinki. Varmaan perheen timpuri pystyttää tuollaisen viikonlopun aikana.
https://www.vastavalo.net/huvimaja-paviljonki-ruusulaakson-paviljonki-785292.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 09, 2022, 09:01:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 09, 2022, 08:39:21
Kasvata villiviiniseinät tai joku muu hyväkasvuinen köynnös, joka kestää talven, ettei joka vuosi tarvi kasvattaa alusta asti uutta.

Se nyt ei ehkä vaakasuoraan ryöppyävää sadetta pidä, mutta onko juuri silloin pakko siellä olla. Tässä (https://www.google.com/search?q=paviljonki+huvimaja&client=opera&hs=1SZ&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjy9pmz05_4AhXQ-ioKHWN2D3wQ_AUoAXoECAEQAw&biw=1707&bih=804&dpr=1.13) ideoita, joista voi lähteä piirtämään niitä tukirakenteita.

Kyllä juuri ajatus oli, että sateella siellä oltaisiin ;D

Itse paikka on jo erittäin suojainen, eli kasvuston lisääminen ei ole oikein toimivaa. Pointtina siis olisi saada tila, jossa on kiva sateellakin oleskella ja kokata, koska ulkona oleminenhan kesällä on se juttu.

Hayabusan linkkiä en viitsi kotona näyttää, että ei saada turhia ajatuksia - kotitimpurilla on taipumus joko olla tekemättä mitään tai lähteä yllytyksestä överiin...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 09, 2022, 11:38:02
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 09, 2022, 09:01:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 09, 2022, 08:39:21
Kasvata villiviiniseinät tai joku muu hyväkasvuinen köynnös, joka kestää talven, ettei joka vuosi tarvi kasvattaa alusta asti uutta.

Se nyt ei ehkä vaakasuoraan ryöppyävää sadetta pidä, mutta onko juuri silloin pakko siellä olla. Tässä (https://www.google.com/search?q=paviljonki+huvimaja&client=opera&hs=1SZ&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjy9pmz05_4AhXQ-ioKHWN2D3wQ_AUoAXoECAEQAw&biw=1707&bih=804&dpr=1.13) ideoita, joista voi lähteä piirtämään niitä tukirakenteita.

Kyllä juuri ajatus oli, että sateella siellä oltaisiin ;D

Itse paikka on jo erittäin suojainen, eli kasvuston lisääminen ei ole oikein toimivaa. Pointtina siis olisi saada tila, jossa on kiva sateellakin oleskella ja kokata, koska ulkona oleminenhan kesällä on se juttu.

Hayabusan linkkiä en viitsi kotona näyttää, että ei saada turhia ajatuksia - kotitimpurilla on taipumus joko olla tekemättä mitään tai lähteä yllytyksestä överiin...

T: Xante

Valokatteelle antaisin ääneni. Jos terassi on nyt täysin avoin, niin voisiko siihen vain rakentaa jonkinlaiset aidat puusta ympärille, jättäen tietenkin yläosan vapaaksi? Tai jos täysin umpinaista haluaa, niin ei kai muuta mahdollisuutta ole kuin lasitus, mutta siinä menee fiilis ulkoilmasta, ja hintakin on aika hulppea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2022, 11:48:55
Tässä (https://www.electronic-star.fi/Puutarha-Retkeily/Paviljongit/Mondo-puutarhapaviljonki-juhlateltta-295-x-262-x-295-teraes-polyesteri-beige-Beige.html?gclid=CjwKCAjwtIaVBhBkEiwAsr7-c_Uz8KtT9cRUADfeNZCmhAf0QE7jWBwBW8XOpfDbHzMeiGe7HCTKORoCD_oQAvD_BwE#) on vaihtoehto, joka voisi olla helposti muunneltavissa sateen ja paisteen mukaan.

Enkä tarkoita tuota ostettavaksi, kun ei taatusti ole oikean kokoinen, vaan ideana, että seinät toimii kuin verhot. Materiaali tietysti pitää olla sään kestävää. Tietty jonkun seinän voisi rakentaa ihan umpeenkin, jos siltä tuntuu, että esim. grillin voisi paremmin suojata seinän viereen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 09, 2022, 12:23:12
^ ja ^^

Juuri tuota itsekin suren, että ei tosiaan tahtoisi sitä ulkoilmafiilistä menettää, kun sama kai se sitten olisi olla sisällä. Ja kuten rakas sarkastinen mieheni sanoi ajatukseen kasvihuoneesta: ja siellä sitä oltaisiin koko kesä kököttämässä kuin avomaankurkut...

Hippi, tuossa on ideaa ja jotain tuommoista hakisin. Ostaisinkin heti, ellen epäilisi, että katto hajoaa ja runko vääntyy täällä Suomen "kesässä" niin helposti. Sinällään koossahan häviäisi vain 3 neliötä, onhan tietty siinäkin, mutta kyllä tuohon mahtumaan saisi sen, mitä me tarvitsemme.

Ajattelun aihetta, kuten toivoinkin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 09, 2022, 12:54:01
^Kasvihuoneisiin rakennetut oleskelutilat muuten näyttävät ihanilta, mutta jotenkin epäilen, että eivät oikein käytännössä toimi. Nehän ovat hiostavia pätsejä, eikä sadekaan varmaan viilennä kovin paljon oleskelutilaa.

Joku missä on puurakennetta, voisi toimia paremmin, ja tällaisista olen joskus haaveillutkin..
Esim. nämä näytävät ihanalta:

http://diagnoosisisustusmania.blogspot.com/2014/06/kasvimaja-kesayossa.html

https://hertrack.com/wp-content/uploads/2021/07/6a00ceea1bd84f52701c153ee4624ad4.jpeg

Kesämökki omalla pihalla, toimisikohan..? https://cdn.onekindesign.com/wp-content/uploads/2019/04/She-Shed-Ideas-For-Backyard-Getaway-13-1-Kindesign.jpg

.. mutta ovatkin sitten isompia projekteja.. :)

*Muokattu linkkejä*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 09, 2022, 13:12:02
^ linkeistä ei näy muuta kuin pinterestin aloitussivu?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 09, 2022, 13:13:57
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 09, 2022, 13:12:02
^ linkeistä ei näy muuta kuin pinterestin aloitussivu?

No voi hitsi, yritän korjata asiaa myöhemmin..

*Nyt korjattu linkkejä*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 09, 2022, 14:12:37
Joo, aivan ihania ovat!

Alun perin tämä kakkosterassi nostettiin sateisena kesänä 2019? pikaisesti vaan pystyyn, että saadaan vähän kuivemmassa olla. Mutta siinä kävi kuten nälän käy, tykästyin juuri siihen, että se on hyvin lehtevässä paikassa + siinä osassa puutarhaa, joka muutoin oli täysin joutomaana keräten vain kaikkea romua ja rojua.

Joten nyttemmin olen hankkinut siitä vähän päähänpinttymän. Tavallaan meille kyllä se ekana rakennettu varsinainen terde riittäisi, ihan älytöntähän se on omakotitalon pihaan suuria rakennelmia laittaa, ainakaan isolla rahalla, mutta kun...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 09, 2022, 14:41:00
Mites Xantippa joku tämän tyylinen katos pergolaksi? https://teeitse.com/rakennukset/pyoravaja/tyylikas-pyorasuoja

Alue on vissiin erillään talosta? Tuo ylläoleva ei tietenkään ole kovi suojaisa, jos isompi sade tulee, kun kaikki sivut ovat avoinaisia.

Meillä on sadesaan terassi valokatteella talossa kiinni, terassista on auki vain kaksi sivua. Siinä on ihan hyvä olla sateella. Vähän juuri jatkoimme terassin pituutta ja lisäsimme terassiin upotetun paljun. Kohta pääsee sisustamaan uudistunutta terassia. :) Haasteena on sen malli, entinen neliöhkö on muuttunut pitkän malliseksi suorakaiteeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 09, 2022, 15:03:34
Lainaus käyttäjältä: TSS - kesäkuu 09, 2022, 12:54:01

Kesämökki omalla pihalla, toimisikohan..? https://cdn.onekindesign.com/wp-content/uploads/2019/04/She-Shed-Ideas-For-Backyard-Getaway-13-1-Kindesign.jpg

.. mutta ovatkin sitten isompia projekteja.. :)

*Muokattu linkkejä*

Kiva kun korjasit linkit.

Luulen, että tämän linkin pressukatos saattaisi olla riskirakenne sateella: jos se kerää paksun vesikerroksen keskelle, voi tulla liikaa painoa, ja kiinnitykset ehkä peittävät. Kovalla tuulellakin voi olla pitelemistä. Ehkä toimisi paremmin auringonsuojana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 09, 2022, 15:05:38
Olen itsekin miettinyt jonkinlaista pressuviritystä mökille: esim. liiterin yhden seinän A ylänurkista kiinni jonkinlainen pressu auton suojaksi (maantien pöly, rakeet, lintujen jätökset jne.). Alareuna esim. telttakepeillä kiinni maahan, ehkä narujen avulla. Toisella sivustalla B olisi paremmin tilaa, sillä pääsisäänkäynti vajaan on A sivun puolella, mutta toisaalta B-sivulla on kukkaistutuksia, joten en ole varma, mahtuisiko auto siihen. B-sivustollakin olisi kyllä sisäänkäynti, mutta sillä kohdalla taitaa olla halkovuori liiterissä.

Tuollaista telttaviritystä voisi käyttää "suihkutilanakin". Aiemmin olen viritellyt puiden väliin pressun, mutta nyt iso puu pihalla on kaadettu, joten ei onnistuisi ainakaan siihen kohtaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 09, 2022, 15:18:32
Se on sitten kahden toimistotyöpäivän työputki takana. Oli organisaatiomme Suomen markkinoiden porukan yhteiset suunnittelupäivät. Jos en saanut koronaa nyt niin ihme on. Käytännössä kaksi päivää ilman maskia ihmisten ilmoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2022, 18:49:24
Nyt on todellakin ranteet auki -fiilikset.  :'( :'( :'( :'(

Eihän tästä ole montaakaan viikkoa, kun se Erjan keikka meni sivu suun taiteilijan sairastuttua. Siihen olisin saanut lipun ja seuraakin suvun laajennusosalta. Tänään olisin saanut lipun Rock in The City 2022 (http://www.rockinthecity.fi/vantaa/) bileisiin ja minä olen lupautunut lapsenvahdiksi koko saamarin viikonlopuksi.

Olisin tuonne voinut fillaroida notkumaan vaikka lähitienoolle, jos olisin ollut vapaana. Ei tullut mieleenkään talvella, kun viikonloppuvahtia kysyttiin, että olisi pitänyt tarkistaa, onko jotain muuta mielenkiintoista näillä nurkilla. Kun yleensä ei juurikaan ole.

Nyt menee sivu suun Alice Cooper, jota olen tykännyt aina ja onhan tuolla ihan kelvollisia muitakin. Idän pikajunakin :D :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 09, 2022, 23:15:57
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 09, 2022, 15:18:32
Se on sitten kahden toimistotyöpäivän työputki takana. Oli organisaatiomme Suomen markkinoiden porukan yhteiset suunnittelupäivät. Jos en saanut koronaa nyt niin ihme on. Käytännössä kaksi päivää ilman maskia ihmisten ilmoilla.
"Markkinoiden suunnittelupäivät" teillä, kuulostaa yhtä tehokkaalta, kuin kunnanviraston virkistyspäivä tai konsultti tehostamaan kunnallistouhua.
Tosiasiassa tehokkainta olisi poistaa työvoimasta tuo porukka, joka kehittää tuollaista.
- - -
Ihan oikeasti firmoissa ja julkisseoktorilla(x) on aivan liikaa tuollaista porukkaa, joka keskittyy näennäisasioihin. Mehän koulutamme yliopistossa humanistipuolella tuollaista porukkaa. Mutta miksi?
x ei ole kirjoitusvirhe. Julkissektorimme on paisunut järjen yli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 08:26:34
^
Mahtaa vituttaa kun et koskaan pääse osalliseksi virkistyspäivistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 10, 2022, 08:31:49
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 08:26:34
^
Mahtaa vituttaa kun et koskaan pääse osalliseksi virkistyspäivistä.

Noh, ei varmaankaan, koska päivisin Toope nukkuu. Hän virkistyy täällä öisin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 10, 2022, 08:53:47
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 10, 2022, 08:31:49
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 08:26:34
^
Mahtaa vituttaa kun et koskaan pääse osalliseksi virkistyspäivistä.

Noh, ei varmaankaan, koska päivisin Toope nukkuu. Hän virkistyy täällä öisin.

Teemme siis arvokasta työtä pitäessämme Toopen virkeänä.  ;D

Oikeasti työyhteisön kohtaamiset niin asiasta kuin hieman asian vierestäkin ovat tärkeitä. Monilla työpaikolla on sellaisia uusia henkilöitä, jotka eivät ole nähneet juuri ketään työtovereitaan muuta kuin ruudun välityksellä. "Oikean" ihmisen näkeminen vahvistaa yhteisöllisyyttä ja edes pieni epävirallinen kontaktipinta helpottaa myös työasioiden hoitoa. Pieni virkistäytyminen on työnantajalta hyvin käytetty investointi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 09:34:15
^
Juu meillä olikin pääasiallisena ideana juuri tuo, että nähtäisiin livenä ja hiukka tutustuttaisiin toisiimme ja siihen mitä itse kukin teemme. Noin puolet porukasta aloittanut viimeisen vuoden sisällä eivätkä olleet nähneet tähän mennessä ketään muuta ryhmästä livenä kuin lähimmän esimiehensä. Netin yli on tietysti ollut palavereita, mutta ei se ole ihan sama asia kuitenkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 10, 2022, 09:45:44
Yhteisöllisyys on perseestä ainakin, jos sitä tuputetaan jollain "kaikilla-on-kivaa" -päivillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 09:52:06
Kyllä meillä osallistuminen on ollut aina ihan vapaaehtoista. Toinen vaihtoehto oli tehdä normaali työpäivä kuin mitään virkistyspäivää ei olisikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 10, 2022, 09:55:13
^
Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa parin muun kaverin kanssa jäädä "pitämään putiikkia pystyssä" hauska-päivien ajaksi :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 10:09:33
^
olisi onnistunut meillä jäädä "pitämään putiikkia pystyssä".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 10, 2022, 10:53:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 10, 2022, 09:45:44
Yhteisöllisyys on perseestä ainakin, jos sitä tuputetaan jollain "kaikilla-on-kivaa" -päivillä.

Aivan sama. Ohjattu ja ohjelmoitu hauska ei mielestäni ole aina hauskaa.

Ja hauskaa pidetään yleensä pienemmässä ja valikoidummassa ryhmässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 11:06:26
Meidän kaikilla-on-kivaa-osuus käsitti ylelliset sapuskat, hohtominigolfin pelaamisen sekä baari-illan työporukoiden kesken. Kaikilla-on-kivaa-osuuteen tai johonkin
niistä osallistuminen oli myös vapaaehtoista, sillä tapahtuivat normaalin työajan ulkopuolella lounasta lukuun ottamatta. Eli jos halusi vain osallistua suunnittelu-osioon, sekin oli mahdollista. Suunnittelu-osio käsitti sitten eri tiimien työnkuvan esittelyn ja pohdinnan sekä yhdessä tiimien kanssa että erikseen ryhmätöinä, miten eri tiimit voisivat tehostaa sisäistä työskentelyään sekä voisimmeko organisoida yhteistyötä eri tiimien välillä jotenkin fiksummin.

Ai niin, aluksi käsiteltiin firman tavoitteet meidän markkinasektorille, mihin meni ehkä vartti ja lopuksi käsiteltiin tietysti myös firman arvot ja onko niissä joku pielessä, mihin meni myös vartti. Eli aikalailla saimme työntekijät keskenämme suunnitella koko työpäivän miten tavoitteisiin päästäisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 10, 2022, 13:52:03
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 10, 2022, 10:53:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 10, 2022, 09:45:44
Yhteisöllisyys on perseestä ainakin, jos sitä tuputetaan jollain "kaikilla-on-kivaa" -päivillä.

Aivan sama. Ohjattu ja ohjelmoitu hauska ei mielestäni ole aina hauskaa.

Ja hauskaa pidetään yleensä pienemmässä ja valikoidummassa ryhmässä.

"Kaikilla-on-samanlailla-kivaa" on tosiaan perseestä. Kyllä "valikoidut" osaavat sitten ihan itse hauskuttaa itseään.

Massatapahtumissa riittää kunhan sapuskaa ja palanpainiketta on sen verran, että ihmiset saavat vaihdettua kuulumiset. Ja kenties sovittua syvällisemmät hauskuudet myöhäisempään ajankohtaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 15:29:46
Saitte ylipuhutuksi, tilaan pizzan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 15:37:51
^
Pitää tosin vielä päättää ajankohta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 10, 2022, 15:56:31
Kiitos taas kantislaiset, terdeasiassa etenemme!

Olen tänä aamupäivänä paikannut vanhaa kattokangasta, erittäin kauniilla ratkaisulla: alapuolelle laitetaan mustaa jätesäkkiä, joka teipataan kiinni semmoisella mustalla tarttuvalla teipillä, mikä lie hänen nimensä. Ai että on soma! Mutta pitänee vettä.

Tämä sen vuoksi, että päätimme yrittää vielä tämän kesän tuolla (helteethän alkaa ihan justiin ::)) ja ensi keväänä sitten rakennetaan puusta kunnon katos. Jos mahdottomaksi menee, rakennustyöt alkavat jo tänä kesänä.

Pesin myös isomman terassin, eli nyt istun täällä, aurinko alkoi juuri paistaa oikeasti, tolu ja sireeni tuoksuu. Vieläköhän sitä rose-viiniä olisi pullo kaapissa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 10, 2022, 16:36:28
^
Hienoa! Taas menee vuosi eteenpäin ja hyvällä onnella kaksikin ja halvalla.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 18:48:16
Helsinkivantaa - Rovaniemi -välillä lentävä finnairin reittilentokone on kyllä aika pieni. On sentään suihkari. Tai ainakin oli eilen ja just äskön kun tarkastin asian flightradar24-sivulta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 11, 2022, 12:45:06
Olin seurapoikana ison myymälän kosmetiikkahyllyjen välissä. Siinä kun toinen katseli tarpeitaan vastaavia tuotteita, aloin tietysti silmäillä hyllyjä. Ensin huvitti silmänympärysvoiteen  aineosa: hyaluronihappo, mikä on vissiin valittu yhdeksi vaikeimmin lausuttavaksi sanaksi, defibrillaattorin kanssa. Sitten huomio kiinnittyi tuotteen kilohintaan - useita satasia.

Aloin etsiskellä kosmetiikkahyllyn kalleimman kilohinnan tuotetta ja päädyin 990€/kilo maksavaan tuotteeseen mutta sitten piti lähteä. Mikähän mahtaa olla Suomen markkinoiden kilohinnaltaan kallein kauneustuote? Onko se jo kovinkin laadukasta ja tehokasta kamaa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 11, 2022, 12:54:46
Pikahakemisella:

https://liinun.fi/tuote/vintners-daughter-active-treatment-essence/
50 ml hinta 245,00 euroa ei varmaan ole kallein Suomestakin löytyvä, mutta antanee osviittaa, mihin ihmiset saattavat käyttää rahansa.

Tässä sitten jotain sellaisia, joita ei ehkä Prismasta löydy https://fin.lebaragosse.com/the-most-expensive-cosmetics-in-the-world-67397
Täältä vielä lisää asiasta innostuneille shoppailijoille https://fi.healthy-food-near-me.com/the-most-expensive-cosmetics-in-the-world-photo/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 11, 2022, 23:08:43
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 10, 2022, 08:31:49
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 08:26:34
^
Mahtaa vituttaa kun et koskaan pääse osalliseksi virkistyspäivistä.

Noh, ei varmaankaan, koska päivisin Toope nukkuu. Hän virkistyy täällä öisin.
Toope tehdä vuorotöitä.
Hän tekee töitä, eikä ole sosiaalixantta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 12, 2022, 07:48:29
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 11, 2022, 23:08:43
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 10, 2022, 08:31:49
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 10, 2022, 08:26:34
^
Mahtaa vituttaa kun et koskaan pääse osalliseksi virkistyspäivistä.

Noh, ei varmaankaan, koska päivisin Toope nukkuu. Hän virkistyy täällä öisin.
Toope tehdä vuorotöitä.
Hän tekee töitä, eikä ole sosiaalixantta.

Ne on vaan kummalliset vuorotyöt, kun aina vain öisin on kirjoitteluaikaa. Tai sitten niin löysät työt, että siellä voi olla kännykällä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 13, 2022, 14:46:32
Oli hieno aamupäivä tehdä fillarilenkkiä kaupoille Tammistoon. Oli taas kertynyt parin ostoksen verran asiaa sinne suuntaan ja pilvipoutainen aamupäivä oli hyvä asioiden toimittamiseen. Matkalla tuli jano ja tietysti juuri tällä kertaa unohdin vesipullon ottaa mukaan, joten oli poikettava ostamaan juotavaa. Kylmäkaapista osui näkökenttään omena-inkivääri limu (https://www.hartwall.fi/juomat/vedet/novelle/novelle-pro-omena-inkivaari/) ja se vaikutti mielenkiintoiselta kokeiltavalta.

Kyllä tuli niin nostalginen fiilis, kun valutin viileää limua suuhuni. Tuli heti mieleen hurjat nuoruusvuodet, kun juotiin omppuviiniä (useimmiten jossain rappukäytävässä tai porttikongissa) ja oltiin niin huppelissa. Uskalsin kuitenkin lähteä ajamaan kierrokseni loppuun sillä ei tuo päähän mennyt, maku vain oli niin samanlainen. Todella kivan makuista ja ostaisin toistekin, jos ei olisi ollut melkoisesti liian makeaa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 13, 2022, 16:56:19
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 29, 2022, 13:24:28
No niin! Kuka on käynyt duunaamassa Hipin naapuria?  ;D

Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 29, 2022, 12:24:47
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 29, 2022, 12:18:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 29, 2022, 11:51:19
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 29, 2022, 11:47:05
..... ulisevia moottoreita, tulee assosiaatio orgasmin huippua lähentyvän naisen tuottamasta äänimaailmasta. Se on mukavan kuuloista, juurikin monen miehen korviin.
Sen sijaan alapuolella asuvan naispuoleisen naapurin korviin nuo kiljuorkut ei kuulosta kamalan kivalta  :-[

Niin, äänille on olemassa aikansa ja paikkansa. Kun ne pääsevät irti sopimattomissa oloissa niin kivuus onkin kamaluutta. Ei se moottorin kiljunakaan, tai karjunta, ole kivaa kuunnella jos koittaa vaikka nukkua. Ainakaan jos sitä on kovin usein.

...ja jos kerrostalon koirat liittyvät kuoroon. Mahtava crescendo!

Ja kukahan on ottanut vinkistä vaarin? Siellä kuuluu poikaystävä vaihtuneen, sillä nyt tämä miehenköriläskin ölisee rytkytyksen lähestyessä loppuaan. Aikaisemmin ei tällaista ole kuulunut. On siinä duettoa kerrakseen, prkl  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 14, 2022, 16:15:58
Omituista.

Poimin juuri ensimmäisen koivunkantosienet. Olisi voinut mennä ärsytys-ketjuunkin, kun pienet kuuset ympärillä ovat kasvaneet sen verran tässä muutamassa vuodessa, että niiden läpi sai sieniä ronkkia ja taivutella oksia. Hyttyset antoivat omat twistinsä.

Mutta omituista oli se, että vaikka täällä on todellakin satanut aivan...pahin sana mitä keksit, niin sienet olivat kuivahkoja. En tiedä, ovatko kuusentaimet suojanneet, vai mistä saattoi johtua.

No, sieniä tuli 3 annospussia - viime vuonna tähän aikaan olin pakastanut jo kymmenisen pussillista.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 15, 2022, 13:17:47
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 07, 2022, 19:44:13
Tänään kaksi Hyvää kohtaamista:

Sain pohtia kremppoja kremppaisen ortopedin kanssa ja äsken saunassa oli pirtsakka nätti nuori nainen, joka harkitsi muuttoa ja innostui ja suhtautui empaattisesti, kun kerroin muuttaneeni ensimmäisen kerran 6-kymppisenä.

Tämmöiset hetket ovat kullanarvoisia :).

Miten muutto meni? Tuossa ajassa on ehtinyt kertyä sen verran roinaa ettei sen muuttamisesta selviä päivässä eikä parissa.

Oma muuttoni on kestänyt kohta kuukauden ja vitutus kasvaa kun kämppä ei tunnu tyhjenevän millään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 15, 2022, 13:39:50
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 15, 2022, 13:17:47
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 07, 2022, 19:44:13
Tänään kaksi Hyvää kohtaamista:

Sain pohtia kremppoja kremppaisen ortopedin kanssa ja äsken saunassa oli pirtsakka nätti nuori nainen, joka harkitsi muuttoa ja innostui ja suhtautui empaattisesti, kun kerroin muuttaneeni ensimmäisen kerran 6-kymppisenä.

Tämmöiset hetket ovat kullanarvoisia :).

Miten muutto meni? Tuossa ajassa on ehtinyt kertyä sen verran roinaa ettei sen muuttamisesta selviä päivässä eikä parissa.

Oma muuttoni on kestänyt kohta kuukauden ja vitutus kasvaa kun kämppä ei tunnu tyhjenevän millään.

Se oli siis puoli vuotta sitten.

Olin käytännössä työttömänä, niin oli aikaa,tehdä ihan rauhassa. Nykyään saa kierrätettyä tai netissä myytyä melkein kaiken turhan. Mm lahjoitin 10 laatikkoa kirjoja ja huonekaluja. Jotain pientä myinkin.

Kamojen pakkaaminen ja suojaaminen meni parissa päivässä.

Itse muutto oli tonnin, kaksi virolaista kundia roudasi kamat.
Oikeastaan kaikki meni ihan ok.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 16, 2022, 15:00:15
Tyhjensin kovalevyä, jotta sinne mahtuisi tarpeellisempaa. Siivouksessa löytyi vuonna 2013 tekemäni kooste Yle Areenasta lataamastani keskusteluohjelmasta.

Olen ilmeisesti kuunnellut ohjelman autoradiolla ja myöhemmin ladannut sen omalle koneelle pientä editointia varten, jossa poistin ohjelmasta epäoleellisen ja jätin jäljelle pelkästään toisen puhujan mietiskelyäänet joita hän esitti sanojen välissä.

Lisäsin jälkeenpäin vähän kaikua ja panin taustalle netistä lataamani rumpusoolon.

Tällainen siitä tuli. En tiedä, kuka tuossa puhuu.

https://vocaroo.com/19qQskd8Ffi4
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 18, 2022, 18:19:19
Odotin, että ääninäytettä paheksuttaisiin, mutta onkohan kukaan edes kuunnellut sitä.

Asiasta toiseen.

Liikuin tänään paikassa, jossa pelkäsin tapaavani ns. vanhoja tuttuja, joita en missään tapauksessa haluaisi tavata. Tarkoitan entisiä koulukavereita ja muita ihmisiä, joita en ole nähnyt vuosikymmeniin. Minulla ei ole mitään halua puhua näille ihmisille. He kyselisivät, ja joutuisin kertomaan asioita, jotka avaavat vanhoja haavoja.

Yksi tyyppi tervehti minua vanhalla "lempinimelläni" jota muut paitsi minä aikoinaan käyttivät. Vastasin tervehdykseen ja yritin hymyillä. Tyypin olemuksen ja ulkonäön muistin, mutta nimeä en tiennyt enkä tilannetta, missä häneen olen tutustunut. Suurin osa tällaisista tuttavuuksista on tuttavan tuttavia.

Olin aivan jännittynyt ja hermona ja kurkistelin ympärilleni, ettei vain ketään vanhaa tuttua osuisi reitille. Yksi tällainen pääsi kuitenkin yllättämään. "Vieläkö muistat", tyyppi sanoi. Vastasin, että totta kai, vaikka minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka tuo henkilö oli. Hänen tyylissään ja puheessaan ja ulkonäössään oli kuitenkin jotain tuttua. Hän esitti tavanomaiset pakolliset kysymykset, joihin jouduin vastaamaan tavanomaisilla selityksillä. Juuri tällaisesta tenttaamisesta en pidä. "Koulua käytiin" olivat tyypin ainoat vihjeet siitä, missä merkeissä tunsimme toisemme. Vastasin jotain myöntävää, että joo... Luulin, että tämäkin tyyppi on joku kaverin kaveri eli muutaman vuoden minua nuorempi välituntituttavuus. Yhdentekevä tapaus siis.

Myöhemmin mietin, kuka ihme tuo tyyppi oikein oli. Hänessä oli jotain tuttua, mutta en keksinyt, milloin ja miten olen hänet tuntenut.

Kunnes yhtäkkiä mielessäni välähti, että ei kai vaan... tyypin täytyi olla eräs tyyppi, jonka kanssa olin samalla luokalla vuosikaudet, ja joka oli koulukaverina minulle kuitenkin jollakin tavalla läheinen. Hän siis kuului ykkösriviin koulumuistoissani. Soittelin hänelle joskus ja kysyin, mitä oli läksynä ja niin edelleen. Olin kerran hänen autonsakin kyydissä, kun hän sai ajokortin.

Kaiken lisäksi olin jutellut kaupassa tuon henkilön kanssa muutama vuosi sitten, joten viimeisestä tapaamisestamme ei sentään ollut kymmeniä vuosia. Armeijasta olin kirjoittanut hänelle kirjeen ja saanut vastauskirjeen.

Ja nyt en siis tunnistanut tyyppiä.

Eikä hän ole minua muutaman vuoden nuorempi vaan puolitoista vuotta vanhempi.

Tuollaista tapahtuu. Lähinnä jäi harmittamaan se, että jos olisin tajunnut, kuka tuo tyyppi on, olisin viitannut johonkin vanhaan koulumuistoon tai vastaavaan, jonka avulla olisi todistanut, että oikeasti muistan hänet. Nyt annoin itsestäni välttelevän ja ehkä jopa epäkohteliaan vaikutelman, kun puhuin hänelle kuin ventovieraalle tavoitteena saada keskustelu loppumaan mahdollisimman pian.

Toisaalta tuo tyyppikään ei taida kuunnella, mitä hänelle puhutaan, vaan tapaamiset ovat hänelle pelkkää muodollista "small talkia". Olisihan hänenkin pitänyt muistaa se tapaamisemme kaupassa muutama vuosi sitten. Tyyppi on muiden hommiensa ohella jonkinlainen "helluntaisaarnaaja" eli olemukseltaan aika lipevä hiippari. Netistä löytyy joitakin hänen puheitaan - tai ainakin on löytynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 19, 2022, 13:13:29

^
"Alkava dementia", mutta lohdutukseksi voin sanoa, ettei kaikkia ja kaikkea tarvitse muistaakaan ja turhia huolia ei kannata kasata itseensä.

Ihmisen turhin toimi on yrittää muistella, se saa ongelmia aikaan parempi vaan unohtaa koko heppu tai muutkin turhat jutut ja mennä porskutella eteenpäin tässä matoisessa maailmassa.

Jaa miten noista pääsee eroon, kysyy vain mennäänkö "sinun luoksesi ryyppäämään, kai sinulta löytyy jotain lääkettä siihen-- Varoiksi, jos saa myöntävän vastauksen on hyvä keksiä "pakotie, eli vaikka, ai niin muistinkin, että täytyy mennä kirkkoneuvoston kokoukseen tunnin päästä, -näkemiin, nähdään toiste, jos en ehdi piiloutua.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 19, 2022, 14:55:28
Kopekin puheiden innostamana katsoin yhden Pertsa ja Kilu -elokuvan eilen. Siinä pojankoltiaiset muka ajelivat isolla troolarilla (saivat sen lahjaksi), ja sitten rakensivat toimivan lentokoneen, ja sukellusveneen, ja ajelivatkin niillä. (Aika epäuskottavaa.) Selkeästi lastenelokuvahan se on, ja olen väärää kohderyhmää sille. Jotain kivaakin siinä oli kyllä, mutta enimmäkseen se oli ärsyttävä (esim. kun Pertsa puhui kaanista tms. muista lapsista "miehet, mieheni"-sanaa käyttäen, kun mm. käskyttti heitä.

Olin odottanut kyseisen elokuvan kuvaavan todella köyhistä oloista olevia lapsia, semmoisia 12-henkisiä perheitä yhdessä hellahuoneessa tyylisesti asuvia, koska Kopek mainitsi heidän työväenluokkaisuudestaan, mutta hehän asuivat väljästi omakotitaloissa. Toinen perhe ehkä oli vähän paremmin toimeentuleva kuin toinen. Sen köyhemmän perheen (Pertsan) isä oli tehtaassa töissä, ja häntä uhkasi siirto toisaalle, Itä-Suomeen.

Kopek sanoi kadehtineensa työväenluokkaisia Pertsaa ja Kilua, koska heidän työväenluokkaisuutensa takia heillä oli enemmän vapautta. En oikein saa kiinni siitä, miten työväenluokkaisuus muka mahdollistaisi vapauden, mutta ehkä K. kertoo. Tai sitten ei.

Aatelisilla ja kuninkaallisilla voi olla lapsilleen tiukat käyttäytymissäännöt, mutta Kopekhan ei ole sellaisesta perheestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 20, 2022, 16:20:47
Xantelle terassi-ideoita :D

https://www.is.fi/asuminen/art-2000008892246.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 20, 2022, 17:00:58
Pertsa ja Kilu -elokuvilla ja aiheen pohjana olevilla kirjoilla on yhtä paljon yhteistä kuin Tarzan-kirjoilla ja Tarzan-elokuvilla.

Nimet.

Kirja on tietysti hankala arvioitava siinä mielessä, että vasta lukijan päässä tekstistä muodostuu lopullinen kuva, ja se on tietenkin erilainen eri ihmisillä.

Jos kirjassa kerrotaan miehestä työssä sorvin ääressä, sorvia koskaan näkemätön lukija muodostaa tapahtumasta todennäköisesti erilaisen kuvan kuin ihminen, joka on työssä konepajassa ja sorvailee päivät pitkät.

Pertsat ja Kilut on kirjoitettu 1940-luvulla ja 1950-luvulla ja viimeiset (sarjaan kuuluvat, vaikkakaan eivät Pertsasta ja Kilusta kertovat) 1960-alkupuolella. Pertsan ja Kilun maisema on näin ollen täysin erilainen kuin nykyajan maisema.

Pertsan ja Kilun tapahtumat sijoittuvat Karhulaan, joka kuuluu nykyisin Kotkaan. En tiedä, miksi tapahtumat on sijoitettu sinne, ja onko kirjailija itse asunut koskaan siellä vai pelkästään katsonut paikkoja maantiekartasta.

Tässä on Pertsan ja Kilun ranta (https://www.google.fi/maps/@60.493006,26.9779713,3a,75y,248.76h,100.24t/data=!3m6!1e1!3m4!1sVd4bbNu_lq9KF6C2JuOE-g!2e0!7i13312!8i6656?hl=fi).

Kesällä 1989 ajoin tyttäreni kanssa autolla trailerin ja veneen kanssa tuonne rannalle. Teimme veneretken Pertsan ja Kilun maisemiin. Kärryn edessä oli Opel Rekord pakettiauto vuosimallia 1969. Autosta särkyi pakoputki, ja paluumatkalla oli aikamoiset pörinät.

Auto oli lähtenyt tehtaalta tällaisena (kuva), mutta ilmeisesti maahantuonnin yhteydessä takasivut on leikattu auki ja niihin on asennettu lasit. Vuosi 1969 oli sitä aikaa, kun ns. piilofarmarit olivat muodissa. Pelkkä pakettiauto se kuitenkin on ilman takapenkkiä. Farmarimallissa on takapenkki. Ostin auton 400 markalla kaveriltani.

https://farm66.static.flickr.com/65535/48242837667_6044fd0bae.jpg

Olen miettinyt, onko ensimmäinen Pertsa ja Kilu kirjoitettu jo 1930-luvun lopussa, mutta julkaistu vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Tekstissä on nimittäin viitteitä siitä, että Viipuri on Suomea ja Viro on itsenäinen maa.

Pertsa ja Kilu kirjojen juonet ovat aika epäuskottavia, se myönnettäköön. Elokuvat ovat luultavasti vielä epäuskottavampia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 20, 2022, 18:32:03
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 20, 2022, 16:20:47
Xantelle terassi-ideoita :D

https://www.is.fi/asuminen/art-2000008892246.html

Kiitos, juttu vei myös parveke- ja mökkiterassikuviin, joita oli kiva katsella ja ideoita etsiä!!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 09:37:47
No, nyt ollaan huomenissa menossa kohti syksyn pimeyttä hyvää vauhtia :D

Kesäpäivänseisauksena päivä on pisimmillään (https://tieku.fi/luonto/vuodenajat/kesapaivanseisauksena-paiva-on-pisimmillaan)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 21, 2022, 09:45:56
^
vihdoinkin

(https://c8.alamy.com/comp/GW7W4E/party-confetti-celebration-background-vector-illustration-festival-GW7W4E.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 21, 2022, 09:46:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 09:37:47
No, nyt ollaan huomenissa menossa kohti syksyn pimeyttä hyvää vauhtia :D

Kesäpäivänseisauksena päivä on pisimmillään (https://tieku.fi/luonto/vuodenajat/kesapaivanseisauksena-paiva-on-pisimmillaan)

Pitää ruveta jo miettimään mitä joulupöytään laittaisi ja viettääkö uudenvuoden kotona vai mökillä...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 21, 2022, 09:57:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 09:37:47
No, nyt ollaan huomenissa menossa kohti syksyn pimeyttä hyvää vauhtia :D

Kesäpäivänseisauksena päivä on pisimmillään (https://tieku.fi/luonto/vuodenajat/kesapaivanseisauksena-paiva-on-pisimmillaan)

Ursan sivulta luntattuna klo 12.14 tänään on kesäpäivänseisaus. Eli lounaan jälkeen matka on kohti pimeyttä ja kurjuutta. #maailmanonnellisinkansa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 21, 2022, 10:15:27
Turkuun tulossa uuden karhea musiikkitalo, ja Turun kaupunki kyselee nyt hyviä nimiehdotuksia sille. Joku ehdottanut nimeksi Musikulaari. Kannatan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 21, 2022, 10:26:16
Juhannus pitää vielä lusia ja sitten on taas tämä saatanallinen kolmikko vappu-pääsiäinen-juhannus selvitetty.

Helle moninkertaistaa juhannuskärsimyksen. Varoitin jo sussua, että saan todennäköisesti hysteerisen kohtauksen vkl.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - kesäkuu 22, 2022, 10:29:51
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 18, 2022, 18:19:19
Odotin, että ääninäytettä paheksuttaisiin, mutta onkohan kukaan edes kuunnellut sitä.
Oli kuunnellut. Musiikki peitti onnistuneesti yököttävälle röyhtäilylle kuulostavat örähdykset. Mieleen tuli M.A.Nummisen "Eleitä kolmelle röyhtäilijälle", jota ei ole musiikilla siistitty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 22, 2022, 10:58:40
Ai kamala, kello ei ole vielä yhtätoistakaan ja olen tänään jo hoitanut aamutoimet, käynyt labrassa ja paluumatkalla kaupassa, juonut paljon kahvia, vaihtanut pihavaatteisiin ja sen lisäksi vielä kastellut pihakukat. Kaikki tuossa järjestyksessä. Päivän hommat on näin ollen tehty, mutta kun jotain ulos pakottavaa pitäisi keksiä, kun ei vaan voisi oikein löhöilläkään telkun ääressä koko päivää. Hellepäivinä sen kyllä kehtaan ja katsottaviakin on jo laitettu listalle.

Nyt sitten huomenna stressaa, kun odotan sen söpön lääkärin soittoa. Siinä kyllä menee koko päivä pilalle, kun en halua vastata puhelimeen ollessani jossain menossa. Tai ehkä ei koko päivää, jos tuo soittasi jo aamupäivästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 22, 2022, 11:40:49
Epätoivoinen taistelu hellettä vastaan aloitettu. Asensin ilmastointilaitteen valmiiksi tulevaa kärsimystä vastaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 23, 2022, 07:52:29
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 22, 2022, 11:40:49
Epätoivoinen taistelu hellettä vastaan aloitettu. Asensin ilmastointilaitteen valmiiksi tulevaa kärsimystä vastaan.

Sama ongelma. Kaupunkiasunnossa ei voi pitää edes ikkunoita öisin auki kun koko kaupunki ja puolet muusta Suomesta juhlii ikkunani alla aamuun asti lähes joka yö. Onneksi sentään maaseutuasunnossani on yörauha ja tehokkaat ilmalämpöpumput.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 08:35:13
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 23, 2022, 07:52:29
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 22, 2022, 11:40:49
Epätoivoinen taistelu hellettä vastaan aloitettu. Asensin ilmastointilaitteen valmiiksi tulevaa kärsimystä vastaan.

Sama ongelma. Kaupunkiasunnossa ei voi pitää edes ikkunoita öisin auki kun koko kaupunki ja puolet muusta Suomesta juhlii ikkunani alla aamuun asti lähes joka yö. Onneksi sentään maaseutuasunnossani on yörauha ja tehokkaat ilmalämpöpumput.

Nyt olen jäänyt miettimään, että ei kai Brutto ole jättänyt rakasta Tamperettaan ja muuttanut lähemmäs maaseutuasuntoa esim. Helsinkiin?

Minä kyllä kehtaan kysyä suoraan!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 09:38:16
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 21, 2022, 09:46:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 09:37:47
No, nyt ollaan huomenissa menossa kohti syksyn pimeyttä hyvää vauhtia :D

Kesäpäivänseisauksena päivä on pisimmillään (https://tieku.fi/luonto/vuodenajat/kesapaivanseisauksena-paiva-on-pisimmillaan)

Pitää ruveta jo miettimään mitä joulupöytään laittaisi ja viettääkö uudenvuoden kotona vai mökillä...?

Tilasin k-marketista varmuuden vuoksi vajaan kuuden kilon kinkun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 23, 2022, 09:51:44
^
No hyi helvetti, etkö ikinä kyllästy tuohon kinkun mässytykseen?

Minulle riittää hyvinkin se muutaman päivä peräkkäin jouluna ja sen lisäksi jämistä tehtyä hernekeittoa ehkä noin 5-6 pakkausta pakastimesta vuoden aikana otettuna. Kussakin pakkauksessa on noin kaksi ruoka-annosta, ehkä kolmekin. Mutta en kyllä kinkkuateriaa kesähelteillä haluaisi., joten ei kannata kutsua kylään. Sen kakun tiimoilta voisin tullakin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 10:01:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 23, 2022, 09:51:44
^
No hyi helvetti, etkö ikinä kyllästy tuohon kinkun mässytykseen?

Minulle riittää hyvinkin se muutaman päivä peräkkäin jouluna ja sen lisäksi jämistä tehtyä hernekeittoa ehkä noin 5-6 pakkausta pakastimesta vuoden aikana otettuna. Kussakin pakkauksessa on noin kaksi ruoka-annosta, ehkä kolmekin. Mutta en kyllä kinkkuateriaa kesähelteillä haluaisi., joten ei kannata kutsua kylään. Sen kakun tiimoilta voisin tullakin :D

Vaikka minä syön kinkkua enemmän kuin sinä, joulukuuta lukuun ottamatta minä syön sitä harvemmin kuin sinä 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 23, 2022, 10:25:27
^
Eihän se hernekeittoon dumpattuna maistu kinkulta ollenkaan, saati sitten kinkkuaterialta :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 12:18:25
^
selittelyn makua, ja se on selvästi kinkkua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 23, 2022, 12:38:16
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 08:35:13
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 23, 2022, 07:52:29
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 22, 2022, 11:40:49
Epätoivoinen taistelu hellettä vastaan aloitettu. Asensin ilmastointilaitteen valmiiksi tulevaa kärsimystä vastaan.

Sama ongelma. Kaupunkiasunnossa ei voi pitää edes ikkunoita öisin auki kun koko kaupunki ja puolet muusta Suomesta juhlii ikkunani alla aamuun asti lähes joka yö. Onneksi sentään maaseutuasunnossani on yörauha ja tehokkaat ilmalämpöpumput.

Nyt olen jäänyt miettimään, että ei kai Brutto ole jättänyt rakasta Tamperettaan ja muuttanut lähemmäs maaseutuasuntoa esim. Helsinkiin?

Tampereella tietyt palvelut ja tapahtumat ovat keskittyneet melko suppealle alueelle, joten ihmistiheys niissä on monesti suurempi kuin missään pääkaupunkiseudulla. Ja jostakin syystä se ikkunoitteni alle sijoittautunut ihmismassa tuntuu olevan jatkuvasti juhlatuulella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 12:46:17
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 23, 2022, 12:38:16
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 08:35:13
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 23, 2022, 07:52:29
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 22, 2022, 11:40:49
Epätoivoinen taistelu hellettä vastaan aloitettu. Asensin ilmastointilaitteen valmiiksi tulevaa kärsimystä vastaan.

Sama ongelma. Kaupunkiasunnossa ei voi pitää edes ikkunoita öisin auki kun koko kaupunki ja puolet muusta Suomesta juhlii ikkunani alla aamuun asti lähes joka yö. Onneksi sentään maaseutuasunnossani on yörauha ja tehokkaat ilmalämpöpumput.

Nyt olen jäänyt miettimään, että ei kai Brutto ole jättänyt rakasta Tamperettaan ja muuttanut lähemmäs maaseutuasuntoa esim. Helsinkiin?

Tampereella tietyt palvelut ja tapahtumat ovat keskittyneet melko suppealle alueelle, joten ihmistiheys niissä on monesti suurempi kuin missään pääkaupunkiseudulla. Ja jostakin syystä se ikkunoitteni alle sijoittautunut ihmismassa tuntuu olevan jatkuvasti juhlatuulella.

Huh helpotus, sillä Tampere on ehdottomasti yksi lempikaupungeistani, eikä sen ajatteleminen olisi enää samaa ilman Bruttoa!

No, ties vaikka minäkin taas kesällä olen siellä mökäämässä ja Bruton unet pilaamassa ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 23, 2022, 12:49:45
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 12:46:17
No, ties vaikka minäkin taas kesällä olen siellä mökäämässä ja Bruton unet pilaamassa ;D

Jälleen yksi Kantis-miitin paikka!  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 23, 2022, 12:59:12
^
Tampereelle en lähde, en. Asemalla olen käynyt useammankin kerran joko ajamassa läpi tai vaihtamassa toiseen junaan.
En tiedä, mistä syystä Tampere on aina minua ärsyttänyt ja se on vähän nolo kaupunki mielestäni. Tapparassakin on ihan paskoja pelaajia ollut aina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 13:00:17
 :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 23, 2022, 13:05:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 22, 2022, 10:58:40
Nyt sitten huomenna stressaa, kun odotan sen söpön lääkärin soittoa. Siinä kyllä menee koko päivä pilalle, kun en halua vastata puhelimeen ollessani jossain menossa. Tai ehkä ei koko päivää, jos tuo soittasi jo aamupäivästä.

Olin unohtanut, että minulla oli tänään hammastarkastus, johon oli mentävä. En siis voinut vahtia puhelinta kaiken aikaa ja mennen tullen matkan ajan puhelin oli äänettömällä, kun en halua ulkona puhua. Sitä paitsi, vaikka olisi ollut äänellisenäkin, niin tuskin olisin ehtinyt pysähtyä, hypätä fillarin selästä ja kaivaa puhelimen repusta ennen kuin soittaja olisi jo lopettanut yrittämisen.

Miten voikin onnistua niin, että palattunani kotiin, vaihdoin kotivaatteet päälle ja istahdin läppärin ääreen, niin puhelin soi ja söpö lääkäri soitti. Ei olisi voinut olla onnistuneempi ajoitus ja nyt minulle jää koko loppupäivä vapaaksi ilman stressiä :)

Voisin fillaroida vielä kaupoille ostamaan jotain herkkuja, niin juhlittaisiin Aatun nimipäivää <3
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 23, 2022, 13:19:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 23, 2022, 12:49:45
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 12:46:17
No, ties vaikka minäkin taas kesällä olen siellä mökäämässä ja Bruton unet pilaamassa ;D

Jälleen yksi Kantis-miitin paikka!  8)

Onko muuten koskaan järjestetty tai edes puolitosissaan suunniteltu miittiä akselilla Näkkäri-Jatkumo-Kantapaikka?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 13:49:40
Zalandon vaatelähetyslaatikko oli hieman liian iso käsissä kannettavaksi. Sain onneksi siskon autokuskiksi, mutta tulevaisuuden varalta pitäisi varmaan sijoittaa olutkärryihin, niin onnistuisi tuo isokokoisten laatikoiden kotiin roudaaminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 23, 2022, 13:52:32
^
Mitä mitä, eikö ne siellä viikkaa vaatteita lähetyslaatikkoon sopivaksi  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 13:54:31
Lainaus käyttäjältä: TSS - kesäkuu 23, 2022, 13:19:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 23, 2022, 12:49:45
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 12:46:17
No, ties vaikka minäkin taas kesällä olen siellä mökäämässä ja Bruton unet pilaamassa ;D

Jälleen yksi Kantis-miitin paikka!  8)

Onko muuten koskaan järjestetty tai edes puolitosissaan suunniteltu miittiä akselilla Näkkäri-Jatkumo-Kantapaikka?

Näkkärin aikaan kai olikin muutama miitti ja siellä Tampereen suunnassa ainakin yksi. Olin melkein  jo menemässä, mutta sitten tuli joku muu pakko.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 13:54:40
^^
En tiedä, mutta ainakin tällä kertaa laatikko oli hankalan kokoinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 23, 2022, 13:58:21
Rajoitettu miitti, mihin osallistuisivat vain Toope, kertsi, Xantippa, Aave ja Kopek on minusta erinomainen idea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 23, 2022, 14:05:00
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 13:54:31
Lainaus käyttäjältä: TSS - kesäkuu 23, 2022, 13:19:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 23, 2022, 12:49:45
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 12:46:17
No, ties vaikka minäkin taas kesällä olen siellä mökäämässä ja Bruton unet pilaamassa ;D

Jälleen yksi Kantis-miitin paikka!  8)

Onko muuten koskaan järjestetty tai edes puolitosissaan suunniteltu miittiä akselilla Näkkäri-Jatkumo-Kantapaikka?

Näkkärin aikaan kai olikin muutama miitti ja siellä Tampereen suunnassa ainakin yksi. Olin melkein  jo menemässä, mutta sitten tuli joku muu pakko.

T: Xante

Okei :) Siinä tavallaan astutaan tällaisen anonyymifoorumin näkökulmasta "pyhälle" alueelle, mutta toisaalta kantikset täällä tulevat varmasti jollain tavalla tärkeiksi toisilleen, minkä vuoksi tapaaminen on samaan aikaan sekä luonnollista että epäluonnollista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 14:34:03
Lainaus käyttäjältä: TSS - kesäkuu 23, 2022, 14:05:00
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 13:54:31
Lainaus käyttäjältä: TSS - kesäkuu 23, 2022, 13:19:13
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 23, 2022, 12:49:45
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2022, 12:46:17
No, ties vaikka minäkin taas kesällä olen siellä mökäämässä ja Bruton unet pilaamassa ;D

Jälleen yksi Kantis-miitin paikka!  8)

Onko muuten koskaan järjestetty tai edes puolitosissaan suunniteltu miittiä akselilla Näkkäri-Jatkumo-Kantapaikka?

Näkkärin aikaan kai olikin muutama miitti ja siellä Tampereen suunnassa ainakin yksi. Olin melkein  jo menemässä, mutta sitten tuli joku muu pakko.

T: Xante

Okei :) Siinä tavallaan astutaan tällaisen anonyymifoorumin näkökulmasta "pyhälle" alueelle, mutta toisaalta kantikset täällä tulevat varmasti jollain tavalla tärkeiksi toisilleen, minkä vuoksi tapaaminen on samaan aikaan sekä luonnollista että epäluonnollista.

Näkkärin menossa myös yksäreiden kirjoittelu oli vilkasta ja ihmiset niissä kertoilivat toisilleen varmaan enemmän kuin foorumilla. Toisaalta ei foorumillakaan ollut niin nuukaa, mitä tuli sanottua.

Jatkumo muutti henkeä sen verran, että varmaan moni otti askeleen taaksepäin sitä mukaa, kun nimimerkeistä sukeutui entistä, siis entiseen verrattuna, ilkeämpiä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 23, 2022, 16:42:36
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 23, 2022, 13:58:21
Rajoitettu miitti, mihin osallistuisivat vain Toope, kertsi, Xantippa, Aave ja Kopek on minusta erinomainen idea.

Puistatus. Fiilikset ja päivän mietteet: Mieluummin kävisin joka päivä hammaslääkärissä porattavana hermoon ilman puudutusta seuraavan vuoden ajan kuin tapaisin Aaveen kerran.

Lis. Mulla siis on hyvin alhainen kipukynnys, ja hyvin suuri hammaslääkäripelko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 17:54:05
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 13:49:40
Zalandon vaatelähetyslaatikko oli hieman liian iso käsissä kannettavaksi. Sain onneksi siskon autokuskiksi, mutta tulevaisuuden varalta pitäisi varmaan sijoittaa olutkärryihin, niin onnistuisi tuo isokokoisten laatikoiden kotiin roudaaminen.

Vyölaukku saapui. Tämä tuli kotiovelle ja tietenkin paketissa, jonka olisin voinut ihan hyvin roudata jakelufirman toimimisteestä kotiin. Mikä idea tuossa on tarjota kotiinkuljetus paketeille, joiden roudaaminen on helppoa, mutta vähänkin hankalammat kannettaviksi viedään kylän toimipisteeseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 23, 2022, 17:59:54
^
Äläpäs kitise. Pääsit vähällä jos oman kylän toimipisteeseen on paketti viety, kun pahimmillaan se viedään 15 kilometrin päähän naapuripitäjään :D

Tässä mallia, miten kotiinkuljetus toimii https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6af7f552-b200-43a0-82c5-f8f7cb005018
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 19:51:55
^
Kerran on kotiinkuljetus toimitettu toimipisteeseen leimalla "asiakas ei kotona" tms. En tehnyt valitusta. Ovikelloni oli siihen aikaan reistaillut ja saattoi toki käydä niin, ettei se soinut. Koska Wolt-kuskeilla oli tapana koputella oveen noihin aikoihin ja nykyään kun kello toimii ja Wolt-kuskit eivät koputtele, jäi epäilys että postikuski jätti osoitteeni välistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 23, 2022, 20:23:10
^
Budbee on näistä jakelufirmoista paras. Kerran kun joku verkkokauppa tarjosi Budbeetä jakelufirmaksi ja mahdollista oli valita kaupan sivuilta vain, että posti toimitettaan toimipisteeseen, tuli Budbeeltä parin päivän päästä kysely, että jos maksan 2 euroa lisää, toimittavat postin kotiin asti. Minähän maksoin ja sain paketin kotiin asti.

Tällä tavalla tuon pitäisi toimia kaikkien jakeluyritysten kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 24, 2022, 09:27:44
Rentouttavaa juhannusta kaikille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 24, 2022, 09:50:32
^
Samoin!

Mukavaa juhannusta kaikille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 24, 2022, 09:50:40
Itse käkin vieläkin kotona. Eilen mökille lähdöstä kertakaikkiaan ei tullut mitään, kun olin liian väsynyt edes pakkaamaan. Nyt kunnon yöunet takana, varmaan on autolla ajokin tänään turvallisempaa kuin mitä se eilen olisi ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 24, 2022, 12:47:53
Hyviä juhannuksia täältäkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 24, 2022, 13:02:09
Juhannus on ihan turha juhla

(https://img.ilcdn.fi/5YxlT79JilaaXpDXG4d40p6NPa4=/full-fit-in/612x0/img-s3.ilcdn.fi/cb8887e19a8e9bc79d0e964e67e61a77ac09695d4294eb4dec9f9a791645f4d2.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 24, 2022, 14:42:15
Naurattaa. Hippi joutuu syömään kaksi pakasteannosta hernekeittoa, jotta saa juhannuksen joulukinkkukiintiönsä täyteen  :D
Eiköhän olisi ollut alunperinkin fiksumpaa hommata suosiolla juhannukseksi ihan oma kinkku ja jättää se hernekeitoilla läträäminen sikseen?

Ai saasta, että oli hyvä ateria. Caesar-salaattia, perunoita, kinkkua ja porkkanalaatikkoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 24, 2022, 17:16:46
Pyysin kauppamatkalle lähtijää tuomaan juustoista grillimakkaraa ja uusia perunoita. Silliä lienee jääkuopassa.

Muutaman oluen olen jo nauttinut aperitiiviksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 25, 2022, 00:28:18
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 24, 2022, 14:42:15
Naurattaa. Hippi joutuu syömään kaksi pakasteannosta hernekeittoa, jotta saa juhannuksen joulukinkkukiintiönsä täyteen  :D
Eiköhän olisi ollut alunperinkin fiksumpaa hommata suosiolla juhannukseksi ihan oma kinkku ja jättää se hernekeitoilla läträäminen sikseen?

Ai saasta, että oli hyvä ateria. Caesar-salaattia, perunoita, kinkkua ja porkkanalaatikkoa.

Sait ylipuhuttua (lihavointini). Nyt piparit ovat virallisesti juhannusherkkuja. Töysäläisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 25, 2022, 09:23:23
^
Kyllähän pipareita voi syödä ympäri vuoden. Ainakaan itse en niitä ole mitenkään erityisesti jouluherkkuna pitänyt. Itse asiassa en oikeastaan herkkuna lainkaan, mutta toimivat hyvin jälkiruokana kahvin kera.

Kuten olen varmaan pariinkin otteeseen maininnut, olen (ehkä vain omasta mielestäni) niin erinomainen kokki, että riittävästi syötyäni tekee edelleen mieli syödä lisää, vaikka vatsanälkä on jo tyydytetty. Ilmiötä kutsun suunäläksi. Suu haluaa sitä hyvää makua lisää. Suunälkä pitää katkaista jollain toisella riittävän voimakkaalla maulla ja siihen pipari on oivallinen. Ei tarvita kuin pari piparia, niin ruuan aiheuttama suunälkä on tipotiessään. Piparit puolestaan eivät ole niin herkullisia, että ne tekisivät uuden suunälän, vaan niiden syöminen jää tosiaan siihen yhteen tai kahteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 25, 2022, 14:03:19
Viimeistään nyt on todistettu, että helle pehmittää ihmispolon päätä.  ::)

Piti pikaisesti imuroida isoimmat näkyvät pois, ettei ne harmita niin paljoa. Päädyin sitten laittamaan pesukoneen päälle, tekemään imuroinnin ja koko kämpän luuttuamisen. Kaiken huipuksi unohdin juoda eli pohjalla oli vain mukillinen ravitsevaa aamukahvia ja nyt, kun isoin homma on tehty ja pitäisi olla tyytyväinen olo, niin päätä särkee.

Yritän tankata hiukan nestettä sillä aikaa, kun odotan pyykin valmistuvan ripustettavaksi, jotta jaksaisin vielä itseni siivota ja ehkä pitäisi syödäkin.

Tällainen Juhannus tällä kertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 25, 2022, 16:14:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 25, 2022, 14:03:19
Viimeistään nyt on todistettu, että helle pehmittää ihmispolon päätä.  ::)

Ihan ensiksi lähtee päässälaskutaito.  ;D ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 25, 2022, 16:34:52
Itse otin helteessä kevyet kolmisen tunnin päikkärit, mikä on poikkeuksellista. Yöunet jäivät aika lyhyiksi.

Tänään olisi pitänyt käydä kaupolla, mutten sitten jaksanutkaan. Tuskin jaksan myöhemmin illallakaan, kun helle vaan tulee helteemmäksi. Enkä jaksa laittaa ruokaakaan, ainakaan semmoista, mikä vaatii sitten tiskaamista, sillä en vielä ole virittänyt kaivolle ämpäriä kettingissä, enkä vielä siis ole hakenut tiskivettä. Plääh. Olisipa jätskiä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 25, 2022, 16:50:58
Tämän päivän rehkimisiä kaikkine pienine ongelmineen (vihlaisut lonkassa/ristiselässä, korvan napsahtaminen lukkoon, nenä meni tukkoon, päänsäryn alku), mutta lopuksi sitten kirjoitin: Mutta kaiken kaikkiaan on jokseenkin hyvä mieli, että tuli rehkittyä. Nyt voi ajatella, että aika moneen päivään ei ole mikään pakko tehdä oikeastaan mitään.

Noinhan se on. Kaikki mitä tänään saa tehtyä, on pois huomisesta tekemisestä :D

Ei sillä etteikö tekemistä löydy vaikka miten paljon, jos tuntuu, että jotain haluan tehdä. Mutta pakollisia juttuja ei nyt muutamaan päivään ole. Valitettavasti kissat vaan päästävät karvaa ihan perkeleesti, joten vähintäänkin imurointi on taas edessä.

Mutta kertsille kiitokset hyvästä ajatuksesta. Nyt onkin sopiva hetki palkita itsensä jäätelöllä. Ottaisinko vahvaa suklaajäätelöä, Rommirusinaa, Soleroa, Kuningatarjäätelöä, Magnum puikon vai jonkun tuutin. Ei nyt ole pakastimessa oikein valinnanvaraa enempää. Hmmm .... päätöksiä, vaikeita päätöksiä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 25, 2022, 19:05:48

Valitsin
(https://asset-eu.unileversolutions.com/content/dam/unilever/ingman/sweden/pack_shot/8711327536791.02a-58437265-png.png.ulenscale.450x450.png)
Vaniljajäätelöä, eksoottista hedelmäsorbettia (11%) ja eksoottista hedelmäkastiketta (10%).
joka on pirteän kirpeähköä ja kuumalle ilmalle sopivampaa kuin mitkään kovin ällömakeat ja raskaat maut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 25, 2022, 19:16:38
Minä taas sain inspiraatiota Hipin siivousriehumisesta - ja siitä että nenä on tukossa mullakin -, ja tempaisin lattiota vähän puhtaammaksi käsikäyttöisellä vempeleellä, jonka nimeä en muista. Mattoimuri? Olen elänyt tänään voileivillä (meetwurstia ja sulatejuustoa, tai kolesterolia alentavaa margariinia), banaaneilla, piparkakuilla ja raaoilla kasviksilla, jotka pilkoin eilen matkaevääksi, mutta sorruin matkalla muuhun, epäterveelliseen, huoltoasemalta ostettuun (lihapasteijoita ja pipareita ja tuutti jäätelöä). Usein saan huijattua itseni syömään kasviksia, kun valmistan niitä eväiksi suljettaviin muovipusseihin, mutta nyt lähtö oli niin myöhäinen, että jouduin tekemään myöhäisen pikalounaan, ja siksi ei maittaneet kasvikset, jotka olivat kylmälaukussa. Pussi 1: varhaiskaalia ja fenkolia. Pussi 2: porkkanaa ja kesäkurpitsaa.

Nyt arvon, pitäisikö jaksaa avata tetrallinen kidneypapuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 25, 2022, 19:21:54
^
Matto-Mikko?

Muistaisin lapsuusvuosiltani tuon nimisen kapineen, joka toimii edes takaisin työntelyllä  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 25, 2022, 19:40:17
Taitaa olla.
Ja lapsuudesta tuttu minullekin.

Ei pelitä oikein kunnolla, ja kun tyhjäsin sitä, syykin taisi selvitä: tukkaani on kiertynyt tiukoille kiepeille strategisiin kohtiin Matto-Mikkoa. Yritin sitten saksilla avittaa hiustenpoistoa siitä, mutta jonkun aikaa aherrettuani annoin periksi, kun mäkäräiset ja hyttyset hyökkäsivät. Pitää katsoa jokin vähän tuulisempi päivä. Nyt ei ole ollenkaan tuulta, eikä pilvenhattaraakaan näy.

Ulkona 28 astetta. Sisällä 26.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 25, 2022, 19:56:18
Oletko sinäkin tunnistanut reisityyppisi aina väärin?

(https://pbs.twimg.com/media/FWFOj7nXgAI9xTI?format=jpg&name=medium)

Kolme reisityyppiä: jalat yhdessä, jalat hieman raollaan ja solariumissa käyneet jännitetyt jalat hieman enemmän raollaan. Tulee mieleen vaatekauppojen tuotekuvat: slim fit -leikkauksessa pillifarkut jalassa, jotka ovat tiukasti yhdessä, regular fit -leikkauksessa samat pillifarkut jalassa ja jalat normaalisti hieman raollaan ja loose fit -leikkauksessa edelleen samat pillifarkut jalassa, mutta jalat selvässä haara-asennossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 29, 2022, 16:28:48
Kun näytti vihdoin tulleen kesä, kävin ihan vain sen kunniaksi k-marketissa ostamassa juotavaa. Koriin valikoitui pirkka parhaat tropical smoothie. Oli kilpaostos. Ostin myös Pirkka mansikka-banaanismoothien, mutta en ole vielä maistanut. Nyt on mun lempi-ilma ulkona kun voi olla sisällä vilposessa ja vain pistäytyä ulkosalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 29, 2022, 18:20:44
Minä puolestani juuri löysin jääkapistani iloisen yllätyksen. Jouluksi ostamani tavallinen iso Pirkkavissy oli vielä ihan kuplissaan ja sen parasta ennen päivä oli johonkin loppukesälle. Olin jo sitä kaatamassa pois, että on varmaan jo ihan väljähtynyttä, mutta eipä ollutkaan. Nyt pitäisi saada se vaan juotua parin päivän aikana, jotta jämätkin tulee käytettyä.

Pienet pullot max 0,5 litraiset on kyllä parhaita, kun ne ei ehdi mennä huonoksi ja 0,3 pullon saa jopa yhdellä huikalla juotua pois. Mutta noilla on kova litrahinta verrattuna noihin jättipulloihin. Laadusta kannattanee kuitenkin maksaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - kesäkuu 30, 2022, 12:29:33
Kohta alkaa Provinssi! Voi tätä ilon ja onnen päivää!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 30, 2022, 13:38:50
^
Tuskakin on tulossa, mutta minun tuskailut loppuivat, kun siirsivät tapahtuman pätsiin vai mikä Suvilahti se on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 30, 2022, 14:52:12
[spoiler]
Tekisi mieli ottaa ja katsoa koko Star Wars ja sen spin-off -tuotanto kronologisessa järjestyksessä. Pitäisi vain keksiä, alkaako saaga Solo spinoff -elokuvasta vai selviääkö The Phantom Menace -elokuvan pahis sittenkin hengissä Obi-Wanin käsittelystä, jotta alla olevaan järjestykseen olisi luottaminen? Paitsi ellen väärin muista, Solo-elokuvassa puhutaan muistaakseni jo imperiumista, eli kyllä se pahis perkele vieköön taitaa selvitä.
(https://img-9gag-fun.9cache.com/photo/am5RZDd_700bwp.webp)

Lainaus käyttäjältä: https://www.gamesradar.com/star-wars-movies-order-first-chronological/

  • Star Wars: Episode 1 – The Phantom Menace
  • Star Wars: Episode 2 – Attack of the Clones
  • Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith
  • Solo: A Star Wars Story
  • Rogue One: A Star Wars Story
  • Obi-Wan Kenobi (Disney Plus series)
  • Star Wars: Episode 4 – A New Hope
  • Star Wars: Episode 5 – The Empire Strikes Back
  • Star Wars: Episode 6 – Return of the Jedi
  • The Mandalorian seasons 1 and 2 (Disney Plus series)
  • The Book of Boba Fett (Disney Plus series)
  • Star Wars: Episode 7 – The Force Awakens
  • Star Wars: Episode 8 – The Last Jedi
  • Star Wars: Episode 9 – The Rise of Skywalker
[/spoiler]
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 01, 2022, 21:44:24
Episode 9:äääähhh en vielä ole nähnyt. Luultavasti samaa roskaa kuin episodi 8.
Luultavasti en ole väärässä.
- - -
Tuossa galaksissa, kauan sitten, diktatuuri taitaa olla se normaali olotila... ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 02, 2022, 01:38:13
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 30, 2022, 14:52:12
[spoiler]
Tekisi mieli ottaa ja katsoa koko Star Wars ja sen spin-off -tuotanto kronologisessa järjestyksessä. Pitäisi vain keksiä, alkaako saaga Solo spinoff -elokuvasta vai selviääkö The Phantom Menace -elokuvan pahis sittenkin hengissä Obi-Wanin käsittelystä, jotta alla olevaan järjestykseen olisi luottaminen? Paitsi ellen väärin muista, Solo-elokuvassa puhutaan muistaakseni jo imperiumista, eli kyllä se pahis perkele vieköön taitaa selvitä.
(https://img-9gag-fun.9cache.com/photo/am5RZDd_700bwp.webp)

Lainaus käyttäjältä: https://www.gamesradar.com/star-wars-movies-order-first-chronological/

  • Star Wars: Episode 1 – The Phantom Menace
  • Star Wars: Episode 2 – Attack of the Clones
  • Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith
  • Solo: A Star Wars Story
  • Rogue One: A Star Wars Story
  • Obi-Wan Kenobi (Disney Plus series)
  • Star Wars: Episode 4 – A New Hope
  • Star Wars: Episode 5 – The Empire Strikes Back
  • Star Wars: Episode 6 – Return of the Jedi
  • The Mandalorian seasons 1 and 2 (Disney Plus series)
  • The Book of Boba Fett (Disney Plus series)
  • Star Wars: Episode 7 – The Force Awakens
  • Star Wars: Episode 8 – The Last Jedi
  • Star Wars: Episode 9 – The Rise of Skywalker
[/spoiler]

Päätinkin, että yritän katsoa myös nuo Disney plussasta löytyvät animaatiotkin. Jospa saisi Star Wars -versumista sitä kautta paremman kuvan. Eli lista olisi tässä visiossa seuraavanlainen.

Lainaa

  • Star Wars: The Phantom Menace
  • Star Wars: Attack of the Clones
  • Star Wars: The Clone Wars (the animated movie)
  • Star Wars: The Clone Wars (the animated series)
  • Star Wars: Revenge of the Sith
  • Star Wars: The Bad Batch
  • Solo: A Star Wars Story
  • Obi-Wan Kenobi
  • Star Wars Rebels animated series
  • Rogue One: A Star Wars Story
  • Star Wars: A New Hope
  • Star Wars: The Empire Strikes Back
  • Star Wars: Return of the Jedi
  • The Mandalorian season 1
  • The Mandalorian season 2
  • The Book of Boba Fett
  • Star Wars Resistance season 1
  • Star Wars: The Force Awakens
  • Star Wars: The Last Jedi
  • Star Wars Resistance season 2
  • Star Wars: The Rise of Skywalker

...tässä voikin sitten vierähtää tovi silla Clone Wars -sarja on ihan saatanan pitkä. Sitä on seitsemän tuotantokautta tarkoittaen, että jaksoja on yli sata.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 02, 2022, 20:56:52
LOTR:sta, tai siis Tolkienin sarjasta on vireillä kaikenlaisia projekteja. On kovin vaikea uskoa niiden hyvyyteen toki, nykywokeaikana... ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 02, 2022, 23:26:25
Gmailin visua on tänään selkeesti muutettu. Tämä on jopa parempi kuin aiempi. Harvemmin voi sanoa ulkoasun muutoksista näin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 05, 2022, 10:45:29
Onpa mennyt Hotelli Varsavuori huonoon kuntoon. Tuli yövyttyä useampikin kerta tuolla 90-luvun alussa jolloin bilemeininki oli jo loppu. Se oli hieno kokemus, 70-lukuista nostalgiaa hulppeissa maisemissa. Silloin korjailtiin hotellihuoneita ja nousuun vielä ilmeisesti uskottiin vaikka ulkopuolinen aisti hyvin ettei taida onnistua.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/56385c60-d9a9-4b78-81f0-54f4163ebc74

(https://img.ilcdn.fi/UmOADiWWXHA9xHjfCACFFrbW_nA=/full-fit-in/612x0/img-s3.ilcdn.fi/b78c08476908d4b0951a7aa048b1f765f752127d4e14584d0ee9cafd5c76db0d.jpg)

Suuruus koitui tässä tapauksessa tuhon siemeneksi. Pienempi hotelliprojekti olisi varmasti kelvannut usealle kunnon toimijalle ja pelastukseen olisi riittänyt pienempi kävijämäärä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 05, 2022, 12:57:54
^
Vai bilehotelli :D :D

Muistanpa käyneeni tuolla viikon kurssin ja samaan aikaan siellä oli jotain olisikohan olleet Sotakorkeakoulun hemmoja. No, ainakin eräs tietty kapteeni sillä sattui olemaan. Eipä tullut paljoa nukuttua eikä opittua. Ikinä en ole ollut niin väsynyt kuin kotiin palattuani ja sitten piti vielä lähteä raveihin (siis niihin hevosjuttuihin ei bileisiin). Veljeni sanoi jälkeenpäin, ettei ole ikinä aikaisemmin nähnyt, että joku nukkuu seisten. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 05, 2022, 22:48:46
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 02, 2022, 23:26:25
Gmailin visua on tänään selkeesti muutettu. Tämä on jopa parempi kuin aiempi. Harvemmin voi sanoa ulkoasun muutoksista näin.
Gmail on jotain, tulee käytettyä roskaposti-emailina. 8200 lukematonta viestiä vasta. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 06, 2022, 08:51:29
No niin, nyt tapahtui se, minkä olen arvellut tapahtuvankin, kun katson makkarissa telkkaria. Meneillään on sarja, jossa kaksi perättäistä jaksoa muodostavat aina yhden jutun. Nyt tuli uni silmään kesken jälkimmäisen jakson ja havahduin jonkun ajan kuluttua ja olin sen verran järjissäni, että jokseenkin heti tajusin, että ollaankin jo seuraavan jutun jaksossa. Pistin telkkarin kiinni ja kävin nukkumaan oikein kunnolla.  Nyt tämän päivän urakkana on seuloa esiin näkemättä jäänyt loppuosa ja katsoa sen ratkaisu ja katsoa sitten "uudelleen" seuraavan juttu alusta asti.

Saapa nähdä miten tuo seulominen kaukosäätimellä onnistuu, kun se on hiukan kökkö väline, vaikka väittääkin olevansa joku smart -juttu. Voi olla ehkä helpompi läppärillä ja hiirellä etsiä se oikea kohta. :)

Olikin hyvät unet, vaikka heräsin useamman kerran juomaan, mutta kivan viileältä tuntui pitkästä aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 06, 2022, 09:30:25
Onnistuin heräämään kovin aikaisin aamulla. Edes väkisinmakaamalla uni ei tullut uudestaan silmään. Pienen reippailun ja aamiaisen kokkailun jälkeen sen sijaan päivän ensimmäiset päikkärit luonnistuivat oikein mainiosti. Lomapäivälle on ohjelmoitu sen verran sälää, että pahaa pelkään seuraavien nokosten siirtyvän myöhäiseen iltapäivään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 06, 2022, 09:52:09
Katsomassa Kova laki tv-sarjan jaksoa 10, kausi 20, https://www.mtv.fi/sarja/kova-laki-33005224/jakso-19-kutsumattomat-vieraat-1603177 .

Poliisipälliköllä on jonkin sortin syöpä (kohdunkaulan?), ja hän joutuu maksamaan hurjia summia sairaalalle (pikkusummana mainitaan 89 € paketillisesta nenäliinoja). Hän on menossa vararikkoon.

Miten lie Suomessa, jäävätkö varattomat ilman syöpähoitoja niin kuin USA:ssa? Muistelen joidenkin syöpälääkkeiden olevan kyllä todella kalliita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 06, 2022, 12:35:59
Kiinalaisesta löytyi paistettua tofua Wok-vihanneksilla. Pitkään emmin, otanko sittenkin kanaa Wok-vihanneksilla, mutta kun kerran oli lounastarjous, päätin ottaa Wok-vihannekseni tofulla. Kyllä kannatti. Paistettu tofu on selkeästi turvallinen kasvisvaihtoehto kanalle ainakin tällaisessa sapuskassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 06, 2022, 18:40:16
Ihan omituinen fiilis. On työviikko ja pitää valvoa jonnekin 22-23 asti kun pitää tehdä huomenna teknisen tuen hommia tarkoittaen, että pitää tehdä työpäivä 8-16 välisenä aikana. Normaalisti menny nukkumaan joskus 18 ja tehnyt työpäivän 2-10 välisenä aikana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 16:24:16
Pitääpä jossain välissä tilata ilmastointilaite. Niihin siirreltäviin kun saa nykyään näköjään aika moneen vakiovarusteena poistoilmaletkun asennustarvikkeet tuuletusikkunaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 07, 2022, 17:43:18
^
Meidänkin talossa noita virityksiä näkyi pahimpien helteiden aikana. Yhdestä pahvivirityksestä tulee kyllä niin elävästi MrKAT mieleen, eli siinä on poistoilmaputki tuuletusikkunassa ja sen ympärille on sommiteltu ruokakaupan kotiinkuljetuslootasta sitten ne kehykset niin, että ikkuna-aukko onko kokonaan tukittu pahvilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 18:38:11
^

(https://cdn.verk.net/cdn-cgi/image/w=1125,h=703,fit=scale-down,q=75,f=auto,sharpen=0.5/images/50/2_633043-1125x910.jpg)

Juu itsekin ajattelin, että pitääkö tässä ryhtyä askartelemaan poistoventtiiliä ikkunaan juurikin noista ruokakaupan pahvilaatikoista, mutta ei sentään. Ei näitä asennussarjoja ollut vielä keväällä kaupan.

E. tosin noista asennussarjan palautteista päätellen tuo sarja on korkeintaan hyvännäköinen. Pitänee todennäköisesti sen verran itse askarrella että teippaa sisäpuolelle ikkunaa jesarilla jätesäkki kiinni niin on sitten tiivis. Lämpötila laskee korkeintaan muutaman asteen jos ei ole tiivis kiinnitys kun poistoilma tulee takaisin sisään ja taas tiiviillä ratkaisulla ehkä jopa kymmenenkin astetta (laitteesta riippuen).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:37:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 16:24:16
Pitääpä jossain välissä tilata ilmastointilaite. Niihin siirreltäviin kun saa nykyään näköjään aika moneen vakiovarusteena poistoilmaletkun asennustarvikkeet tuuletusikkunaan.
Morjensta pöytään! Puuilosta hain 12000 btu:n siirrettävän vekottimen hintaan 349. Ikkunasarja oli mukana ja jäähdyttää ainakin makkaran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 19:40:17
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:37:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 16:24:16
Pitääpä jossain välissä tilata ilmastointilaite. Niihin siirreltäviin kun saa nykyään näköjään aika moneen vakiovarusteena poistoilmaletkun asennustarvikkeet tuuletusikkunaan.
Morjensta pöytään! Puuilosta hain 12000 btu:n siirrettävän vekottimen hintaan 349. Ikkunasarja oli mukana ja jäähdyttää ainakin makkaran.

Kiitos vihjeestä. Pitää tutustua Puuilon valikoimaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 07, 2022, 19:43:24
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:37:56
Morjensta pöytään! Puuilosta hain 12000 btu:n siirrettävän vekottimen hintaan 349. Ikkunasarja oli mukana ja jäähdyttää ainakin makkaran.

Eikö tuolla hinnalla olisi saanut jo ison jääkaapinkin, jotta voisi pitää muutakin ruokaa viileänä  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:45:51
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 19:40:17
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:37:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 16:24:16
Pitääpä jossain välissä tilata ilmastointilaite. Niihin siirreltäviin kun saa nykyään näköjään aika moneen vakiovarusteena poistoilmaletkun asennustarvikkeet tuuletusikkunaan.
Morjensta pöytään! Puuilosta hain 12000 btu:n siirrettävän vekottimen hintaan 349. Ikkunasarja oli mukana ja jäähdyttää ainakin makkaran.

Kiitos vihjeestä. Pitää tutustua Puuilon valikoimaan.
Jäähdyttää siis makkarin. (Kirottu olkoon se joka keksi automaattisen tekstinsyötön!)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 07, 2022, 21:29:06
BTU jäähdyttää jopa koko tilavan asunnon, jos kuuman ilman saa hyvin johdettua riittävän kauas ulos. Uskomattoman tehokas laite.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 07, 2022, 23:13:49
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 06, 2022, 09:52:09
Katsomassa Kova laki tv-sarjan jaksoa 10, kausi 20, https://www.mtv.fi/sarja/kova-laki-33005224/jakso-19-kutsumattomat-vieraat-1603177 .

Poliisipälliköllä on jonkin sortin syöpä (kohdunkaulan?), ja hän joutuu maksamaan hurjia summia sairaalalle (pikkusummana mainitaan 89 € paketillisesta nenäliinoja). Hän on menossa vararikkoon.

Miten lie Suomessa, jäävätkö varattomat ilman syöpähoitoja niin kuin USA:ssa? Muistelen joidenkin syöpälääkkeiden olevan kyllä todella kalliita.
Fiktiosarja, kai tiedät?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2022, 07:54:36
^
Kyllähän noissa fiktioissakin jokseenkin todenmukaisesti kuvataan juuri erilaisia palveluja ja niiden hintoja.
Aikanaan tätini sydän leikattiin yksityissairaalassa Englannissa. En muista enää, miksi siellä eikä Suomessa. Mutta siellä laskutettiin jokainen vesilasillinenkin erikseen. Halvemmaksi tuli leikkauksen jälkeen siirtyä hotelliin asumaan siksi aikaa, että sai luvan palata Suomeen jälkitarkastuksen jälkeen.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 06, 2022, 09:52:09
Miten lie Suomessa, jäävätkö varattomat ilman syöpähoitoja niin kuin USA:ssa? Muistelen joidenkin syöpälääkkeiden olevan kyllä todella kalliita.

Mielestäni Suomessa tehdään lääkkeen käytöstä lääketieteeseen perustuva arvio. Eli, jos lääke auttaa juuri siihen tiettyyn syöpään hyvin JA potilaalla olisi parannuttuaan hyviä elinvuosia jäljellä, niin kalliimpaakin lääkettä voidaan käyttää. En sitten tiedä missä raja menee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2022, 12:50:50
Olipa mielenkiintoinen hammaslääkärikäynti. Kun pääsin Tiksin asemalle, josta sinne tavallisesti menen sisään, niin ämyrit huusivat kaikkia poistumaan rakennuksesta eikä hissejä saa käyttää. Siellä oli palohälytys. Muutaman sekunnin äimistelin, kunnes päätin kiertää ulkokautta aseman toiselle puolelle katsomaan, koskiko häly myös sitä puolta. Eipä koskenut, joten pääovesta sisään ja tapamaan komeaa kirurgiani, joka otti kuvan ja pikatarkastuksen teki työmaa-alueelle. Noin kymmenen minuuttia kesti käynti ja kun kassan kautta lähdin ulos, niin pääsin lähtemään normaalisti asemasillan kautta.

Nyt selvisi sekin, että pääoven ympärillä on runsaasti fillariparkkia, joten sinne voi myös ajella, niin ei tarvitse aseman läpi kävellä. Ainoa haitta vaan on, että siihen parkkiin paistaa aurinko, joten paluumatkalla voi peppu vähän kärsiä kuumuudesta.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 08, 2022, 13:03:47
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:45:51
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 19:40:17
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:37:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 16:24:16
Pitääpä jossain välissä tilata ilmastointilaite. Niihin siirreltäviin kun saa nykyään näköjään aika moneen vakiovarusteena poistoilmaletkun asennustarvikkeet tuuletusikkunaan.
Morjensta pöytään! Puuilosta hain 12000 btu:n siirrettävän vekottimen hintaan 349. Ikkunasarja oli mukana ja jäähdyttää ainakin makkaran.

Kiitos vihjeestä. Pitää tutustua Puuilon valikoimaan.
Jäähdyttää siis makkarin. (Kirottu olkoon se joka keksi automaattisen tekstinsyötön!)

Osaatko sanoa, mikä siinä on ilmanpoistoputken halkaisija?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 08, 2022, 14:34:23
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 08, 2022, 13:03:47
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:45:51
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 19:40:17
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 07, 2022, 19:37:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2022, 16:24:16
Pitääpä jossain välissä tilata ilmastointilaite. Niihin siirreltäviin kun saa nykyään näköjään aika moneen vakiovarusteena poistoilmaletkun asennustarvikkeet tuuletusikkunaan.
Morjensta pöytään! Puuilosta hain 12000 btu:n siirrettävän vekottimen hintaan 349. Ikkunasarja oli mukana ja jäähdyttää ainakin makkaran.

Kiitos vihjeestä. Pitää tutustua Puuilon valikoimaan.
Jäähdyttää siis makkarin. (Kirottu olkoon se joka keksi automaattisen tekstinsyötön!)

Osaatko sanoa, mikä siinä on ilmanpoistoputken halkaisija?
Ryppyputken ulkohalkaisija on noin 150mm.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 08, 2022, 14:39:40
^
Kiitos. Spekuloin tässä vaihtoehtoa, että hommaisin pätkän lisää poistoilman putkea, jotta voisin sijoittaa härpäkkeen jonnekin muualle huonetta kuin ikkunan viereen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 08, 2022, 15:08:49
Se poistoilmanputki on laitteen heikko kohta, aivan  surkeaa materiaalia. Periaatteessa kierrettävä paikoilleen molemmissa päissä, mutta käytännössä ei pysy ja joutuu tekemään teippiviritelmiä. On mennyt hermot sen kanssa sählätessä >:(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 08, 2022, 15:15:04
Lainaus käyttäjältä: Socrates - heinäkuu 08, 2022, 15:08:49
Se poistoilmanputki on laitteen heikko kohta, aivan  surkeaa materiaalia. Periaatteessa kierrettävä paikoilleen molemmissa päissä, mutta käytännössä ei pysy ja joutuu tekemään teippiviritelmiä. On mennyt hermot sen kanssa sählätessä >:(.
Putki pitää vetää päistään ihan auki. Liitoskohtaan ei saa jäädä yhtään poimua. Muuten se ei osu kierteille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 08, 2022, 21:38:33
... Te ilmeisesti ette puhu nyt mielenterveysongelmista, vaan... ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 10, 2022, 11:57:55
Ei tahdo päivä käynnistyä ei niin millään. Näin yöllä jotain kummallisia unia, joita jäi mieleen vain, että unia on nähty, mutta ei mitään käryä siitä, mitä kuvia silmien ohi meni. Heräsin kuitenkin joskus neljän tienoolla noiden unien jälkeen ja hetken jouduin valvomaankin tasatakseni oloni. Sen jälkeen nukuin ihan toisen yön siihen perään ja heräsin vasta klo 9 jälkeen, mikä minulle on erittäin poikkeuksellista.

Nyt vasta on aamutoimet tehtynä, kun odottelin liiasta nukkumisesta tulleen päänsäryn loivenemista. Ei loivennut, vaan pikemminkin särky on yltynyt ja nyt mietinnässä on ottaako helpotusta purkista vai lähteäkö fillarilla tekemään jonkinlainen lenkki. Vieläkin nukuttaisi eikä lenkki kovinkaan houkuttele. Pitänee heittää kolikolla tai sitten yksinkertaisesti lahjoa itsensä jollain hyvällä jälkiruualla tmv.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 10, 2022, 14:03:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 10, 2022, 11:57:55
Näin yöllä jotain kummallisia unia, joita jäi mieleen vain, että unia on nähty, mutta ei mitään käryä siitä, mitä kuvia silmien ohi meni.

Tuttu tilanne.

Joskus muistaa sen, että on nähnyt oikein mielenkiintoista ja tapahtumarikasta unta, ja joitakin pieniä häivähdyksiä siitä on tulemaisillaan mieleen. Mutta ei vain saa enää unen päästä kiinni.

Olen huomannut, että yksikin vihjesana saattaa avata unen, niin että sen muistaa aamulla. Kirjoitakin joskus yöllä herätessäni ja unta nähtyäni kännykän muistioon pienen vihjeen siitä, millaista unta olen nähnyt. Aamulla kirjoitan jutun "puhtaaksi", jos katson sen aiheelliseksi.

Unet ovat yleensä edellisen päivän havaintoja ja ajatuksia uudelleen muokattuna sekoitukseni. Joskus hyvinkin pieni ohi menevä havainto (vaikka se, että näkee tuulimyllyn tien varressa), saattaa olla unen tarinassa merkittävässä osassa.

Asiasta toiseen. Kesäkuun 4. päivänä kuvaamani ja Youtubeen lataamani videon pätkä Helsingin sotilasparaatista on kerännyt mukavasti katsojia. Tänään meni sadantuhannen katsojan raja rikki. Tästä saattaa tulla ennätysvideoni katsomiskerroissa, jos suosio jatkuu ennallaan vielä jonkin aikaa. Aikaisemmat ennätykset ovat olleet jossakin 130000 paikkeilla. Laskin kerran, että kaikkiaan videoitani on katsottu noin 850000 kertaa. Laskemisesta on jo aikaa, joten miljoonan rajakin alkaa jo olla lähellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - heinäkuu 11, 2022, 07:40:56
Etelä-Saimaa kertoo että Venäjällä maksaa bensa 80 senttiä litra ja paljon kysyntää on Suomessa viisumeista Venäjälle juuri nyt?

https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4718807

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 11, 2022, 19:13:04
https://kantapaikka.net/index.php/topic,1358.msg139296.html#msg139296

Hipin inspiroimana huomenna tulee jumbosta myös mansikoita. Kävin tänään paikallisessa pikkumarketissa ja ostin vain herneitä. Herneiden parasta ennen oli selkeästi umpeutunut kun ei ollut yhtään makeaa hernettä mukana. En jostain syystä ostanut sitten kuitenkaan mansikota, vaikka kyllä niitä sillä silmällä hieman katselin. Kai siellä olisi ollut myös mustikoita, mutta hernehimo oli nähtävästi sokaissut minut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 12, 2022, 07:47:47
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - heinäkuu 11, 2022, 07:40:56
Etelä-Saimaa kertoo että Venäjällä maksaa bensa 80 senttiä litra ja paljon kysyntää on Suomessa viisumeista Venäjälle juuri nyt?

https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4718807

Muisto Keijo Kullervo
Ei muuta kuin Ukrainan lippu autoon liehumaan ja Venäjälle tankkaamaan. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 12, 2022, 08:36:17
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 11, 2022, 19:13:04
Kai siellä olisi ollut myös mustikoita,

Vain pensasmustikoita, jotka ovat miedompia kuin villimustikat. Villimustikat tulevat myyntiin vasta ehkä parin kolmen viikon päästä ja niitä riittänee ehkä koko elokuun ajan, jopa syyskuulle. Riippuu säästä ja mistä poimitaan.

Sama koskee myös vattujen makua. Viljellyt vatut on jokseenkin mitättömän makuisia verrattuna villivattuihin. Villivattuja ei taida edes olla koskaan myynnissä, vaan ne aarteet pitää poimija itse. Kontulassa oli hyvät vattupuskat ja sieltä saattoi saada poimittua hyvän määrän vattuja, jos osasi pukeutua hyvin poimintareissulle, sillä vattupuskien lomassa oli ihmisen korkuiset nokkospuskat eikä niihin kovinkaan moni uskaltautunut. Nyt on nekin puskat raivattu pois ja alue on maisemoitu puistoksi. Villivatut pakastin yhden desin pikkukippoihin, sillä sekin määrä riitti tuottamaan makua hyvän kokoiseen keittoon, kun tein marjakeittoa vatuista ja mustikoista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 12, 2022, 16:11:18
En enää ymmärrä miksi ihmiset viihtyvät kesämökeillä, koska vaikuttaa siltä että niissä ei viihdy. En kaipaa mökkielämästä muuta kuin että voi mennä uimaan kävelemättä hevon kuuseen asti, ja ettei pyöri lajitoverit ympärillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 12, 2022, 16:13:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 12, 2022, 08:36:17
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 11, 2022, 19:13:04
Kai siellä olisi ollut myös mustikoita,

Vain pensasmustikoita, jotka ovat miedompia kuin villimustikat. Villimustikat tulevat myyntiin vasta ehkä parin kolmen viikon päästä ja niitä riittänee ehkä koko elokuun ajan, jopa syyskuulle. Riippuu säästä ja mistä poimitaan.

Sama koskee myös vattujen makua. Viljellyt vatut on jokseenkin mitättömän makuisia verrattuna villivattuihin. Villivattuja ei taida edes olla koskaan myynnissä, vaan ne aarteet pitää poimija itse. Kontulassa oli hyvät vattupuskat ja sieltä saattoi saada poimittua hyvän määrän vattuja, jos osasi pukeutua hyvin poimintareissulle, sillä vattupuskien lomassa oli ihmisen korkuiset nokkospuskat eikä niihin kovinkaan moni uskaltautunut. Nyt on nekin puskat raivattu pois ja alue on maisemoitu puistoksi. Villivatut pakastin yhden desin pikkukippoihin, sillä sekin määrä riitti tuottamaan makua hyvän kokoiseen keittoon, kun tein marjakeittoa vatuista ja mustikoista.

Joo on vain pensasmustikoita. Pakko se on kuitenkin näitäkin syödä kun ei jaksa odotella loppukesää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 13, 2022, 01:56:55
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 12, 2022, 16:11:18
En enää ymmärrä miksi ihmiset viihtyvät kesämökeillä, koska vaikuttaa siltä että niissä ei viihdy. En kaipaa mökkielämästä muuta kuin että voi mennä uimaan kävelemättä hevon kuuseen asti, ja ettei pyöri lajitoverit ympärillä.
Oli kivaa mökillä, kun sukulaiset ehtivät putsata käymälän... :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 13, 2022, 06:47:12
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 12, 2022, 16:11:18
En enää ymmärrä miksi ihmiset viihtyvät kesämökeillä, koska vaikuttaa siltä että niissä ei viihdy.

Ehkä varsinaisessa asunnossa viihtyy vielä huonommin.

Minun tapauksessani varsinainen asunto on sotkuinen allergiapesä, josta haluan pois aina kuin mahdollista. Kesämökillä olo helpottaa, paitsi että tänä aamuna jouduin nappaamaan allergiatabletin, kun omituinen "astmainen" olo alkoi vaivata.

Sää on muuttunut eilisestä. Ukkonen jymisee lähes tauotta jossakin päin. Sataa vettä. On hämärää. Rakennus on kylmä kuin huono jääkaappi, joten täällä palelee aina. Nytkin istun tietokoneen ääressä täysissä ulkovaatteissa, ja silti on kylmä.

Kesämökki sattuu olemaan minulle ainoa majapaikka entisessä asuinkunnassani, jossa on edelleen erilaisia aktiviteettejäni, jotka vaativat läsnäoloani. Säästyy bensaa, kun on yöt täällä eikä aja viralliselle kotipaikkakunnalle. Vanha perämoottorikin, jota täällä puolestaan tarvitsee, on aikamoinen bensarohmu. Eilen en käyttänyt mitään kulkuvälinettä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 12, 2022, 16:11:18

En kaipaa mökkielämästä muuta kuin että voi mennä uimaan kävelemättä hevon kuuseen asti, ja ettei pyöri lajitoverit ympärillä.

Mökkielämä lienee moniselitteinen käsite, koska "mökit" voivat olla mitä tahansa normaalista hyvin varustetusta asuintalosta johonkin pieneen hökkeliin ja kaikkea mahdollista siĺtä väliltä. Joku mökki on yksinäisenä kaukana muusta asutuksesta meren luodolla tai metsän korvessa tai tunturin huipulla. Joku toinen mökki on lomakylän tapaan rivissä muiden samanlaisten vieressä. Yhden pihaan pääsee autolla. Toinen vaatii venematkan tai patikoinnin metsäpolulla.

Kävin kymmenen vuotta sitten erään henkilön mökillä, joka ei ollut pelkästään yksi kesämökki vaan eräänlainen mökkikylä omalla saarellaan. Kaikki oli hyvin erikoista. Rakennukset muistuttivat 1800-luvun tyyliä jopa sisustukseltaan. Ne olivat kuin museosta siirrettyjä. Erikoisin kohde oli ehkä rantakallioon louhittu saunaluola. Omistaja oli rakentanut kaiken itse osittain kierrätysmateriaalista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 13, 2022, 10:34:29
Semmoinen hulppea huvila joita ilmeisesti taiteilijoilla on ollut tapana itselleen rakennuttaa, olisikin toki melkoinen palatsi oleskeltavaksi. Sisälle tulevasta ja lämpimästä vedestä en ole kuitenkaan valmis luopumaan, vaikka olisi miten räyhäkät puitteet. Sain ilmeisesti lapsuudessa ja nuoruudessa niin totaalisen tarpeekseni siitä että pakkasellakin oli pakko mennä ulos pitkän matkan päähän jos oli hätä, ja pesulla ei voinut käydä kuin kerran viikossa. Kylmääkin riitti. Kun muutimme isompaan taloon ollessani 9-vuotias, makuuhuoneessa jossa nukuin oli 11 astetta. En halua semmoista nähdä ja kokea enää koskaan. Paitsi tulihan se sitten joku kesä koettua telttaretkellä kun päivälläkin oli vain 10 astetta, ja kamala kokemus sekin. Eikä minulla ollut silloin vielä edes fibroa.

Eli inhoan yli kaiken "paskaisuutta" ja palelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 13, 2022, 10:37:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 13, 2022, 10:34:29
Semmoinen hulppea huvila joita ilmeisesti taiteilijoilla on ollut tapana itselleen rakennuttaa, olisikin toki melkoinen palatsi oleskeltavaksi. Sisälle tulevasta ja lämpimästä vedestä en ole kuitenkaan valmis luopumaan, vaikka olisi miten räyhäkät puitteet. Sain ilmeisesti lapsuudessa ja nuoruudessa niin totaalisen tarpeekseni siitä että pakkasellakin oli pakko mennä ulos pitkän matkan päähän jos oli hätä, ja pesulla ei voinut käydä kuin kerran viikossa. Kylmääkin riitti. Kun muutimme isompaan taloon ollessani 9-vuotias, makuuhuoneessa jossa nukuin oli 11 astetta. En halua semmoista nähdä ja kokea enää koskaan. Paitsi tulihan se sitten joku kesä koettua telttaretkellä kun päivälläkin oli vain 10 astetta, ja kamala kokemus sekin. Eikä minulla ollut silloin vielä edes fibroa.

Eli inhoan yli kaiken "paskaisuutta" ja palelua.

Niin minäkin, sen takia lämmitän mökillä tarvittaessa vaikka 48h putkeen, jotta saan sen 22-24 asteen sisälämpötilan. Ja vedellä lotraan niin pirusti, vaikka se pitää pumpata porakaivosta tai mennä uimaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 13, 2022, 10:58:53
Oltiin viime viikolla kavereiden saaressa olevalla mökillä pari yötä ja oli kyllä todella kivaa. Vesi ei tule sisään, mutta sähköt on ja sehän pelastaa paljon. Mm. heillä on joku semmoinen suihkuhommeli, että kun saunassa lämmittää veden, tulee katettuun, kevyillä seinillä varustettuun ulkosuihkuun lämmin vesi. Ihan mainiosti sillä pesaisi, hiuksia en alkanutkaan parin yön takia pesemään, eikä ollut tarviskaan.

Lämmitys toimi kamiinalla ja tarvittaessa sähköpatterilla, mutta sitä emme tarvinneet. Ruoka jäähtyy ja paistuu kaasulla. Lisänä on joskus jotain akkukäyttöisiä kylmälaukkuja. Siisti huussi, jonka seinustalla on vesisäiliö, saippua ja pyyhe pelastaa myös paljon.

En ole enää aikuisiällä uimasaunoja, eivätkä siitä innostuneet nyt muutkaan, joten aikaa vietettiin ruokaa laittaen, rupatellen ja käyden parilla pitkällä kävelyllä, mikä oli vaihtelevassa maastossa tosi hauskaa. Unelle olisi voinut jäädä enemmänkin aikaa, mutta otettiin kotona takaisin.

T: Xante

Muoksis: omaa mökkiä en kyllä haaveile, ihan jäätävä määrä hommaa pitää kunnossa kaikki ja rehata tavaroita edes takaisin, kuten Kertsi vahvistanee ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 13, 2022, 11:24:43
Jos etsii askeettisia oloja ja haluaa palella paskaisena, niin telttailu on oikea valinta.

Mökkeilyn idea on pikemminkin se, että pyritään lähelle kodinomaista mukavuutta, mutta sen järjestäminen vaatii kovasti työtä jolloin sitä arvostaa enemmän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 13, 2022, 12:21:57
Lainaus käyttäjältä: Socrates - heinäkuu 13, 2022, 11:24:43
Jos etsii askeettisia oloja ja haluaa palella paskaisena, niin telttailu on oikea valinta.

Mökkeilyn idea on pikemminkin se, että pyritään lähelle kodinomaista mukavuutta, mutta sen järjestäminen vaatii kovasti työtä jolloin sitä arvostaa enemmän.

Tottapa tämä. Tosin viimeisimmällä telttaretkellä, jolla olen ollut, mukana oli joku mikä lie leirisauna (yhteinen) ja aamiainen syötiin tuoleilta pöydän (omat) äärellä. Siinä vaiheessa totesimme, että tämä alkaa olla jo niillä rajoilla, että onko tämä metsän keskellä istuminen enää nyt vaivansa väärtti...

Tuolla ystävien mökillä on kaikenlaisia jippoja, joilla mukavuutta tosiaan on lisätty. Ja kyllä mulle kelpaa sateella kunnon katto ja lattiat, jossa pysyy kuivana. Ja tosiaan on siinä jotain, että ruuan tekoon saat helposti 30-45 min menemään tavallista enemmän ja tiskiä varten pitää lämmittää vedet.

Samaahan me pienimuotoisemmin haemme pihan kesäkeittiöstä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 13, 2022, 15:43:34
Lainaus käyttäjältä: Socrates - heinäkuu 13, 2022, 11:24:43
Jos etsii askeettisia oloja ja haluaa palella paskaisena, niin telttailu on oikea valinta.

Mökkeilyn idea on pikemminkin se, että pyritään lähelle kodinomaista mukavuutta, mutta sen järjestäminen vaatii kovasti työtä jolloin sitä arvostaa enemmän.

En olekaan koskaan itse telttaillut paikassa missä ei pääse vähintään järveen heti aamusta... Ilman tai veden lämpötila kylläkään ei välttämättä ole häävi jos sattuu nousemaan kukonlaulun aikaan (tai mikä peto sitten luonnossa herättäneekään). Mutta telttaillessahan sitä varsinkin makuupussissa vietetyn yön jälkeen on sikäli kälyinen olo että minua ainakin inhottaisi jos pitäisi koko päivä olla sillä samalla tuntemuksella ilman että pääsee pesulle.

Ja tietenkin teltan jne. pakkaamisen vesisateessa on saatanasta perkeleestä. Joten kun vielä telttailin kerran, korkeintaan pari, kesässä, katsoin aina visusti säätiedotuksesta ettei ollut vettä tulossa.

Nyt en edes muista koska viimeksi kävin yöpymässä teltassa. Ei siellä oikein enää tule uni, ja selkä ei tykkää alustasta, vaikka onkin joku itsestään ilmalla täyttyvä retkipatja mukana. Sellaista järvessä käytettävää ilmapatjaa meinasin jossain vaiheessa käyttää, mutta en jaksa pumppailla semmoisia. Joku oikeasti nukkumispatjaksi tarkoitettu ilmapatja minulla ehti olla kerran kokeilussa nollaluvulla kun tuli matkailtua kesänä jolloin päivällä oli 10 astetta. Meinasin jäätyä yöllä elävältä, kun sen patjan pinta oli jäätävä ja makuupussikaan ei auttanut siinä millään tavalla.

Sittemmin olen ostanut varsinaisen makuupussin sisälle laitettavan fleecepussin. Kahdella pussilla tarkenee. Mutta kun se selkä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 14, 2022, 16:21:39
Nyt hävettää!

Ei siinä mitään, että menin minun vakituiseen K-suppariin irtokarkkeja hakemaan säkillisen, kun oli niin hyvä tarjoushinta. Tämä oli ihan suunniteltu asia ja sen jälkeen sitten Prismasta hakemaan lasti sydämiä, jotta koko perheelle on riittävästi herkkuja.

Siinä vaan kävi niin, että K-supparin irtokarkeissa ei ollut yhtä mun suosikkia, joten kurkkasin olisiko kilpailevassa kaupassa täydennystä karkkisäkkiin, jotta se olisi täydellinen. Oli, ja oli muutama muukin mieluisa laatu, joten sieltä lähti matkaan vahingossa puoli säkillistä, saatana.

Ei pitäisi koskaan mennä karkkiostoksille ennen lounasta.

Ps. Vihreitä kuulia ei ikinä kannata ostaa Fasun omassa laatikossa, sillä se laatikko maksaa ihan saatanasti. Vai mistä se hintaero tulee, kun 500gr:n pakkauksen hinta on 6,89 euroa (https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/fazer-vihreita-kuulia-rasia-500g-6411401042317). Prisman irtokarkeissa ihan samat Vihreät Kuulat maksavat suunnilleen saman verran kilolta!!!  :o :o :o

Otin muutaman noita maistiaiseksi ja todellakin ovat ihan samoja ja vieläpä aivan tuoreita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 15, 2022, 12:30:55
No niin, olipa vihdoin hyvä ilma tehdä vähän pidempi pyörälenkki. Olin jo ajamassa pihasta pois, kun tein uukkarin ja palasin hakemaan hupparin. Minulla on ikivanha huppari, joka on 100% puuvillaa ja se on ehdottomasti paras lukuisista huppareistani. Ei hiota lainkaan, kun ei ole keinokuituja joukossa.

Pitkälle en silti uskaltanut lähteä, sillä sitä sadetta oli taas ennustettu, joten vain lähimpään Lidliin menin isomman mutkan kautta. Aikeena oli vain täydentää jäätelövarastoa, kun ei ollut oikein muutakaan tarvetta. Nyt osuin toisen kerran jo siinä heti sisääntulossa olevalle hyllylle, johon oli koottu jonkun menneen teemaviikon jämiä. Nyt oli välimerellisiä, Italia ja Espanja, kun viimeksi käydessäni oli itämaiset. En sitten tiedä oliko ne samalla hinnalla kuin kyseisen teemaviikon aikana vai halvemmalla. Edullisia joka tapauksessa ja kiva kokeilla jotain oudompiakin juttuja, jos ei niistä tarvitse maksaa kamalasti ja sitten ei pidäkään niistä. Jotain tarttui siitä mukaan kokeeksi :)

Takaisintulomatka oli jännä, jotta kastunko vai en. Mutta olikin vain aurinko taas tehnyt tempun, että pilvet näyttivät kovin tummilta, tajusin luonnon pilan, kun aurinko selän takana meni hetkeksi pilveen, niin edessä olevat pilvetkin "vaalenivat". Kuivana pääsin kotiin, vaikka kyllä ne pilvet olivat sataneet, mutta eivät yltäneet ihan tänne asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 15, 2022, 12:57:12
Näin ikkunasta ilveksen eilen illalla kl 22:30! Enpä ole ennen koskaan missään nähnyt. (Tai ehkä kerran nuorena? En ole varma.) Se tuli noin 1,5 metrin päähän ikkunasta, ja kiersi talon. Ei nähnyt minua. Yllättävän iso se oli, siis korkea, samaa luokkaa kuin isot keskikokoiset koirat. Mutta aika laiha. Aika yllättävän punertava turkki. Olinkin ihmetellyt isohkoja kikkareita talon nurkalla. Ne näyttivät liian isoilta tavallisen kotikissan jätöksiksi, eivätkä ne näyttäneet koiran tuotoksiltakaan.

Olin aivan täpinöissäni ja innoissani nähtyäni ilveksen, mutta siitä huolimatta sain unta jo kl 23 kieppeillä.

Aiemmin tällä reissulla olen nähnyt täällä ensi kertaa jonkin peura-eläimen, tuossa pellolla.

Tässä on vähän joka puolella kaadettu metsää (ei omaani), joten ehkä tämä alkaa olla viimeisiä turvasaarekkeita metsän eläimille. Tai ehkä ilveksen sai liikkeelle metsäteitä pitkinpoikin kovaäänisesti ja pitkään pörräävät mopopojat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 15, 2022, 13:19:50
^
Varmaan hieno kokemus ja olen melkein kateellinen siitä :)

Muistan ehkä pari vuotta sitten omasta pihasta lähdettyäni ajamaan, niin noin sadan metrin päässä meni kettu tien poikki. Juosta jolkotti ihan rauhassa. kun siinä hämmästyksestäni tokenin, huomasin toisen tulevan kohta perässä. Hiljensin hiukan vauhtia, että kaverikin pääsee rauhassa menemään tien poikki.

Tuollainen vähäisempikin kokemus oli hyvin mieleenpainuva siitäkin huolimatta, että ei se ketun näkeminen täällä PK-seudun syrjäisemmällä alueella mikään ihme ja kumma ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 15, 2022, 13:23:22
Kaupungissa minäkin olen ketun nähnyt kerran. Se oli keskikesän yöllä. Jolkotti pihan poikki. Oli aika nyhjääntyneen oloinen. Mutta silti ilahduin kovasti siitäkin näkemisestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 15, 2022, 13:25:21
Voi näkisinpä minäkin luonnonvaraisen ilveksen joskus livenä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 15, 2022, 19:44:50
Sama lokki taas naapuritalon katolla. Tarkkailee minua. Minä tunnistan sen...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 15, 2022, 19:47:37
Olen nähnyt ketun ja hirven hyvin läheltä, mutta en koskaan ilvestä minäkään, vaikka aika perun perällä on tullut joskus aikaa vietettyä.

Siskon koira oli kuonokkain ilveksen kanssa ja siinä jännittävät, että hitto mitä tapahtuu ja miten puututaan, mutta olivat vaan kääntyneet kumpikin omaan suuntaansa ;D

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 15, 2022, 23:09:44
Se lokki on taas siellä, karjuu minulle...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 17, 2022, 20:52:57
Vaikka seksihelteet ovat ainakin tilapäisesti kaikonneet, niin joidenkin foorumilaisten mielessä on tänään pyörinyt kaikenlaisia fantasioita. On jopa ehdoteltu niiden kirjoittamista tarinaketjuun. Jos kirjoitatte, voisitteko välttää kantislaisten nimimerkkien käyttöä tarinoissa, En usko, että kukaan haluaa edes tarinassa olla raiskattu tai raiskaaja. Teddykarhujen pornoretkeä odotellessa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 18, 2022, 08:29:38
^
Suomessa on nyt onneksi sanaristikkohelteet.
Englantia lähestyy homopornohelteet.
Ehdotan samalla ettei kantislaisia murhattaisi, kidutettaisi, kokkailtaisi, syötäisi, tai käytettäisi puutarhan lannoitteena edes julkisen fantasioinnin asteella.
#sananvapaus
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 09:04:32
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 15, 2022, 19:47:37
Olen nähnyt ketun ja hirven hyvin läheltä, mutta en koskaan ilvestä minäkään, vaikka aika perun perällä on tullut joskus aikaa vietettyä.

Tilaisuus olisi ollut nähdä kolme ilvestä, kun ne liikuskelivat talomme takapihalla pari vuotta sitten. Valitettavasti en ollut paikalla, joten jouduin tyytymään kännykällä otettuun videokuvaan ja myöhemmin tassunjälkien katselemiseen.

Omin silmin luonnossa en ole ilvestä nähnyt ja tuskin tulen näkemäänkään. "Kerran elämässä" -tilaisuuksia on vain yksi, niin kuin nimikin sanoo, ja se oli ja meni. Suden sen sijaan olen todennäköisesti nähnyt juoksevan tien yli muutama vuosi sitten metsäalueella jossakin Joutsan-Hartolan -seudulla (en muista paikkaa tarkasti). Oli yö ja satoi lunta, kun "iso koira" yhtäkkiä nousi tielle ja ylitti sen vasemmalta oikealle päin. Ehdin ajatella sekunnin ajan, että onpas kummallinen aika koirien juoksennella yksinään luonnossa, kunnes tajusin, että kyse taitaakin olla luonnonkoirasta eli sudesta. Mikä muukaan se olisi voinut olla. Se oli hyvin iso.

Lehdessä oli kerran juttu pantasudista ja niiden reiteistä, joita oli piirretty karttaankin. Oli vähän karmivaa nähdä, kuinka sudet olivat kartan mukaan kulkeneet veljieni kesämökkien pihoilla ja toisessa kohdassa aika lähellä paikkaa, jossa käyn yleensä iltakävelyllä. Siitä lähtien olen varsinkin pimeällä ja myöhällä pelännyt hieman kävelylenkin autioimmassa kohdassa ja kuvitellut, että susi hyökkää kimppuuni. Jokin itsepuolustusase olisi hyvä olla olemassa.

Outoja eläimiä juoksee silloin tällöin tien yli, kun autolla ajelee. Mitä ne ovat, se jää arvoitukseksi, koska en ole eläinten tuntija. Luulisin, että mäyrä saattaisi olla yksi eläimistä, joita näkee. Ketun ja jäniksen ja monta muuta eläintä tunnistan. Supikoiria tai jotain muita turkiseläimiä näkee aika usein maanteiden varsilla autojen yli ajamina. Tien yli juokseva suurehko tunnistamaton eläin saattaa olla joku tällainenkin.

Hirviä näkee niin usein, että niitä ei paljon noteeraa. Viimeksi pari viikkoa sitten kuvasin auton ikkunasta tiellä olleen ja siitä metsään juosseen hirven. Kerran oli iso lauma tiellä hyvin lähellä, mutta ehtinyt ottaa kameraa esille saadakseni niistä kuvan.

Yhdestä hirvi ja auto -tapauksesta olisi saanut mielenkiintoisen kojelautavideon, jos autossa olisi ollut tallentava videokamera niin kuin monissa venäläisissä autoissa. Huomasin hirven nousevan tielle vasemmasta reunasta ja reagoin (minulla on testienkin mukaan aika hyvä reaktionopeus) välittömästi tekemällä täysjarrutuksen. Kyydissä ollut henkilö ei nähnyt hirveä ja säikähti tietysti kauheasti, kun painoin jarrun pohjaan. Alkuvauhti oli noin sata kilometriä tunnissa, ja auto pysähtyi viiden metrin päähän hirvestä, joka vasta tässä vaiheessa juoksi pois maantieltä auton edestä.

Sadan kilometrin tuntinopeudessa auto kulkee 27,7 metriä sekunnissa. Jos olisin aloittanut jarrutuksen 0,25 sekuntia myöhemmin, olisimme törmänneet hirveen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 18, 2022, 12:55:09

No eläinten kohtaaminen on yleensä kiva yllätys, ei aina.

Kohtasin kerran kärpän, joka käyttäytyi oudosti. "Jähmetyin paikalleni ja tarkkasin mitä se oikein touhuaa ja se tuli ihan eteeni ja nousi kahdella jalalle katsomaan minua, (ihmeessään ilmeisesti) Sitten rohkaisi mielensä ja otti maasta myyrän nurmikon seasta, oli ilmeisesti pelästynyt minua ollessaan saalistamassa.  Myyrä suussa juoksi ihan vierestä polkua pitkin vieden päivällistä ilmeisesti muksuilleen. Ei enää vilkaissutkaan minua päin, piti ilmeisen vaarattomana-
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 15:06:31
Juuri nyt on tunnelma kuin painajaisunessa.

Piileskelen kesämökkimme yläkerrassa lukkojen takana, kun saareen tulee vieraita ihmisiä (nyt jotkut koputtavat kovaäänisesti ovea, nyt joku huutaa). Sain varoituksen kännykällä, että tyyppejä on tulossa. Olisi pitänyt paeta saaresta, mutta en ehtinyt. Kaikki paikat olisivat jääneet auki.

Nyt tyypit kiertelevät taloa ja huutelevat. Tänne yläkertaan ne eivät näe ilmeisesti mistään elleivät hae tikapuita, jotka nojaavat saunan kattoon. Pitäisiköhän menne komeroon piiloon.

Sietämätöntä ja vähän pelottavaakin. Menen komeroon... (tarina jatkuu)....

Päivitystä: Meidän muu porukka (sisareni, saksalainen insinööri, tyttäreni ja heidän lapsensa) olivat myös aikeissa tulla saareen, mutta menivätkin parin kilometrin päässä olevaan toiseen saareen ja tarkkailivat tämän saaren tilannetta sieltä antaen minulle väliaikatietoja. Itse olin niin piilossa, että en katsonut mistään ikkunasta minnekään, ettei minua vain huomattaisi.

"Tarkkailijoilta" sain tiedon, että vieras vene poistui tästä saaresta, mutta jäi saaren edustalle kellumaan. Tiedoss ei ollut, olivatko kaikki veneen matkustajat kyydissä, vai oliko joku jäänyt saareen kyttäämään. En uskaltanut edelleenkään poistua talon vintiltä (komeroon en mennyt), jossa tätä kirjoitan. Lopulta tarkkailijat ilmoittivat, että vieras vene poistui saaren edustalta ja häipyi. Vielä silloinkin olin kuulevinani kolahduksen alakerrasta, joten en uskaltanut poistua vintiltä.

Nyt pitäisi olla turvallista, mutta jäi sellainen kammo päälle, että en oikein vieläkään haluaisi lähteä täältä. Odotan, kun muu porukka saapuu.

Mistä tässä kaikessa on kyse, en taida jaksaa edes selittää. Veneellä tulleen koplan pomo on vankilassakin ollut tyyppi, joka jahtaa erästä omaisuuttani ostaakseen sen väkisin. En halua myydä, mutta tyyppi ei tunnista kirjaimia E ja I.

Kaikenlaisia järjestelyjä on yritetty tehdä ongelman poistamiseksi. Tyypistä on harmia. Hän soittelee tyttärellenikin ja on yrittänyt soittaa minullekin.

Raha ratkaisisi tämäkin ongelman. Veisin tyypin haluaman omaisuuteni toiselle paikkakunnalle pois näkyvistä ja myisin sen muodolisesti jollekin. En voisi tämän jälkeen myydä sitä tuolle tyypille, kun en enää omistaisi sitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - heinäkuu 18, 2022, 15:55:23
^ Jos Kopekilla ei ole ollut naisseikkailuja, niin muita seikkailuja senkin edestä. Hurjalta kuulosti ja odotin jännityksellä tarinan päivitystä (pitkän automatkan "ratoksi").
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 18, 2022, 16:06:57
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 15:06:31
Mistä tässä kaikessa on kyse, en taida jaksaa edes selittää. Veneellä tulleen koplan pomo on vankilassakin ollut tyyppi, joka jahtaa erästä omaisuuttani ostaakseen sen väkisin. En halua myydä, mutta tyyppi ei tunnista kirjaimia E ja I.

Kaikenlaisia järjestelyjä on yritetty tehdä ongelman poistamiseksi. Tyypistä on harmia. Hän soittelee tyttärellenikin ja on yrittänyt soittaa minullekin.

Raha ratkaisisi tämäkin ongelman. Veisin tyypin haluaman omaisuuteni toiselle paikkakunnalle pois näkyvistä ja myisin sen muodolisesti jollekin. En voisi tämän jälkeen myydä sitä tuolle tyypille, kun en enää omistaisi sitä.

Pyydä linnakundilta kovaa hintaa mitä myytkin.

Kerran myin hädin tuskin kymppitonnin arvoista maatilkkua, mitä hankala tyyppi oli yrittänyt sitkeästi ostaa kuolemansairailta vanhemmiltani ja heidän kuoltuaan sitten perikunnaltamme. Hänen suunnitelmansa oli myydä se eteenpäin kirkolle, joka tarvitsi sitä kipeästi. Pyysin 20 000 euroa, jolla pääsin äijästä eroon. Vähän ajan päästä postiluukusta kolahti kirkon tarjous: 50 000 euroa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 18, 2022, 16:33:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 15:06:31
Mistä tässä kaikessa on kyse, en taida jaksaa edes selittää. Veneellä tulleen koplan pomo on vankilassakin ollut tyyppi, joka jahtaa erästä omaisuuttani ostaakseen sen väkisin. En halua myydä, mutta tyyppi ei tunnista kirjaimia E ja I.

Kaikenlaisia järjestelyjä on yritetty tehdä ongelman poistamiseksi. Tyypistä on harmia. Hän soittelee tyttärellenikin ja on yrittänyt soittaa minullekin.

Raha ratkaisisi tämäkin ongelman. Veisin tyypin haluaman omaisuuteni toiselle paikkakunnalle pois näkyvistä ja myisin sen muodolisesti jollekin. En voisi tämän jälkeen myydä sitä tuolle tyypille, kun en enää omistaisi sitä.

Jos kyseessä on vanha  lokinsiipi-Mersu (https://en.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_300_SL), voisin auttaa ostamalla sen pois kuljeksimasta. Brutto saattaa kyllä tehdä paremman tarjouksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 18, 2022, 17:34:08
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 18, 2022, 16:33:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 15:06:31
Mistä tässä kaikessa on kyse, en taida jaksaa edes selittää. Veneellä tulleen koplan pomo on vankilassakin ollut tyyppi, joka jahtaa erästä omaisuuttani ostaakseen sen väkisin. En halua myydä, mutta tyyppi ei tunnista kirjaimia E ja I.

Kaikenlaisia järjestelyjä on yritetty tehdä ongelman poistamiseksi. Tyypistä on harmia. Hän soittelee tyttärellenikin ja on yrittänyt soittaa minullekin.

Raha ratkaisisi tämäkin ongelman. Veisin tyypin haluaman omaisuuteni toiselle paikkakunnalle pois näkyvistä ja myisin sen muodolisesti jollekin. En voisi tämän jälkeen myydä sitä tuolle tyypille, kun en enää omistaisi sitä.

Jos kyseessä on vanha  lokinsiipi-Mersu (https://en.wikipedia.org/wiki/Mercedes-Benz_300_SL), voisin auttaa ostamalla sen pois kuljeksimasta. Brutto saattaa kyllä tehdä paremman tarjouksen.
Nyt on työn alla vanha Toyota joka pitäisi saada museokilpiin joten uusille projekteille ei ole tilaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 19:19:56
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 18, 2022, 17:34:08
Nyt on työn alla vanha Toyota joka pitäisi saada museokilpiin joten uusille projekteille ei ole tilaa.

Mielenkiintoista. Olen aikoinaan ajellut melko paljonkin Toyota Corolla -autoilla (vm. 1969 ja 1971*).

71' oli rekisteröity vuoden 1970 lopussa, ja se oli viimeisiä autoja ilman turvavöitä, jotka tulivat pakollisiksi vuoden 1971 alussa. Nuo autot olivat niin karmeita ruostumaan, ettei sitä oikein voi sanoilla kuvata. Tyyliin 5 vuotta autoliikkeestä kaatopaikalle ja siinä välissäkin oli jo pitänyt vaihtaa lokasuojat ja tehdä ruosteremonttia. Ylipäätäänkin autot ruostuivat nopeasti tuohon aikaan. Toyotan malleista Yaris taitaa edustaa edelleen ruostetraditiota. Ilmankos automerkkien ruostekuningas Mazda on ottanut sen mallistoonsa.

Uusin Toyota, jolla olen ajanut, on Corolla vm. 2008 tai 2009 (en muista, kumpi se oli).

Havaintojeni mukaan ensimmäisen polven Crown oli vielä aivan kohtuullinen auto. Niitä näkyi liikenteessä vielä 1990-luvullakin. Nimitinkin niitä "iki-Crowneiksi". Seuraavalla mallilla saikin sitten huristella pikataivalta kaatikselle ruosteen tippuessa pohjasta. Ne hävisivät maanteiltä nopeasti. Myös alkuperäinen Corona oli kohtuullisen hyvä.

https://www.yarisworld.com/forums/showthread.php?t=62298

https://www.mig-welding.co.uk/forum/threads/toyota-yaris-sill-rust.58072/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 18, 2022, 20:43:14
Nyt on tilattuna varmaankin neljä eri tuotetta eri tahoilta, joten saa olla tarkkana ettei sekoa mihinkään postihuijaukseen. Mutta kyllähän tässä toki jo on oivaltanut ajat sitten että yksikään maksettu lähetys ei juutu yhtään minnekään, vaikka mitä sähköpostia ja varsinkin tekstiviestiä tulisi. Joten ei klikata mitä sattuu.

Taannoin tuli jo sellainenkin tekstiviesti että veroviraston väki haluaa antaa minulle palautusta. Ihan kiva, mutta jos nyt sitten ei kumminkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 21:13:29
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 18, 2022, 20:43:14
Taannoin tuli jo sellainenkin tekstiviesti että veroviraston väki haluaa antaa minulle palautusta. Ihan kiva, mutta jos nyt sitten ei kumminkaan.

Minullekin tuli ilmeisesti jokin tämän tyyppinen, mutta en edes avannut viestiä. Arvelin, että jos veroviranomaisilla on asiaa, he lähestyvät kirjeitse eivätkä tekstiviestillä. Veronpalautusta en pystyisi edes saamaan, jos siihen liittyvästä huijauksesta on ollut kyse. 

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 18, 2022, 21:22:17
^
Minä en ole jakanut puhelinnumeroani tai s-postiosoitettani kaikille turhakkeille, joten olisi todella helppo tunnistaa huijaukseksi, jos verottaja soittelisi, laittelisi tekstaria tai s-postia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - heinäkuu 18, 2022, 21:32:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 18, 2022, 20:43:14
Nyt on tilattuna varmaankin neljä eri tuotetta eri tahoilta, joten saa olla tarkkana ettei sekoa mihinkään postihuijaukseen. Mutta kyllähän tässä toki jo on oivaltanut ajat sitten että yksikään maksettu lähetys ei juutu yhtään minnekään, vaikka mitä sähköpostia ja varsinkin tekstiviestiä tulisi. Joten ei klikata mitä sattuu.

Taannoin tuli jo sellainenkin tekstiviesti että veroviraston väki haluaa antaa minulle palautusta. Ihan kiva, mutta jos nyt sitten ei kumminkaan.

----------
---------
----------itse olen joutunut paketti-autotomaattien "uhriksi, kaksi kertaa ovat lähettänee pakketini "yksityiselle lokerikolle,
ilman että soittaessa olisi verkkokaupan ihminen asiasta mulle maininnut!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - heinäkuu 18, 2022, 21:32:56
katkelmia elämästä:

-olin juuttunut päättämättömyyten vuosiksi, norsujen
suojelu-alueelle.
-olin kulkenut pitkän matkan aavikolla, etsien vesilähdettä
jonka esi-äitini oli ammoin opettanut!
-syksy lähetti kuumia tuulahduksia euroopasta,
maastopalojen ja sodanlieskat, nostivat savupatsaita
kuoleman-kentille!
-olin päättänyt "yrittää päättää sen, olenko pesunkestävä
kaupunkilainen, tahikka maalaishiiri?
-torverkosta, kantautui, kuvottavia uutisia aamutv:stä
--kesäloma sujui, unen ja valveen horteessa, kävin
usein rannalla, uimassa.
-maalla korjasin talteen nokkosia ja raparperia
-ei minusta paljonkaan apua, ollut
-tunsin itseni monilta osin lähinnä taakaksi, vaikka
olihan meillä toki hetkemme.
-yhteinen retkipäivä
-siinä sivussa, siskon tytärkin ehti aikuiseksi omilleen
valmistumaan ja töihinkin.
-saimme tyttären kylään juhannuksen seutuun, oli
mukavata yhdessä oloa.(syötiin hyvin,taiteiltiin, ja uitiin)
-sade oli huuhdellut, kaduilta bilekansan kuset ja oksennukset!
-ilma oli raikastunut maantien pölyistä!
-tunsin toisinaan silti vain raahautuvani päivästä toiseen
joten kuten, kehäraakkina.
-toisina aamuina jalat olivat lyijyä ja raahustin maitokauppaan
ostamaan vessapaperia ja kaksi banaania.
-toisina aamuina heräsin aikaisin ja olin virkeä niinä
energisinä päivinä sain enemmän aikaan kuin normisti.
-parveke tomaattini, kukoistivat erään sabotointi yrityksistä
huolimatta, suhteellisen mukavasti!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 18, 2022, 22:22:50
Ajatuksia herättävä tarina - vai runostako on kyse.

Hytisen toppatakki päällä ja luen uutisia Euroopan ennätyshelteistä. Vähän tännekin. Please.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 18, 2022, 23:26:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 18, 2022, 21:22:17
^
Minä en ole jakanut puhelinnumeroani tai s-postiosoitettani kaikille turhakkeille, joten olisi todella helppo tunnistaa huijaukseksi, jos verottaja soittelisi, laittelisi tekstaria tai s-postia.

Minä en ole antanut puhelinnumeroa kuin silloin kun on ihan pakko. Mutta kai nyt puijarit osaa laittaa systeeminsä rämpyttämään random lukusarjoja läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 19, 2022, 12:28:52
Tänään oli Julio Iglesias -pyöräily. Kerrassaan mainio sää ajella hiukan rauhallisemmin ja hiukan syrjäisempää reittivaihtoehtoa romanttista musiikkia kuunnellen.

Kävin etäisemmällä sijaitsevassa Tokmannissa tarkistamassa, mitä oli heidän siemenhyllyyn jäänyt poistomyyntiin. Sieltä matkasin edelleen Plantageniin tekemään saman tarkistuksen. Nyt on jo seuraavan kesän "villiniitty" siemenet odottamassa. Tosin nyt se ei ole enää mikään villiniitty, mutta pyrin valitsemaan siemenet en mukaan, että pussukan kuva muistuttaa niitä villiniittyni kukkia. Mukaan tarttui taas niitä minikasveja ja nyt pitää lopettaa hankinnat, sillä enemmälle ei kyllä ole tilaa, jos ei joku sitten heitä henkeään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 19, 2022, 13:03:36
Ties vaikka joskus kohdattaisiin - tosin tuntematta toisiamme. Minä tosin liikun noilla seuduilla enimmäkseen autolla, en polkupyörällä. 1980-luvulla, kun majailimme Siltamäessä, tein joitakin pyöräretkiä ympäristöön. Kun nyt ajelen pyörällä, reitit vievät rannan suuntaan kohti Verkkokauppaa ja Ruoholahtea. Mannerheimintien itäpuolella ei tule juuri pyöräiltyä. Triplassa sentään olen käynyt polkupyörällä (jota en meinannut löytää jätettyäni sen johonkin varastoon).

Asista toiseen.

Miten selittäisi sen, ettei osallistu joihinkin asioihin kertomatta todellista syytä? Ei huvittaisi keksiä valheita ja satuja. Parasta kai on välttää ihmisiä, niin ettei joudu selittelemään. Välttelenkin parhaani mukaan.

Todellinen syy käy ilmi eilen tulleesta WhatsApp-viestistä: "Meillä on nyt loppukuuksi rahaa enää 360 euroa, joten älä osta mitään."

Eihän sitä nyt kehtaa sanoa, että en voi osallistua siihen enkä tähän mihinkään, koska ei ole varaa. Tai, että paikat ovat rempallaan, eikä niitä korjata, koska ei ole rahaa. En haluaisi ylipäätään selittää yksityisiä asioitani kenellekään. Erään paikkakunnan Facebook-ryhmässäkin käsiteltiin minun asioitani (eli miksi ei ala tapahtua...), johon jouduin keksimään jotain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 19, 2022, 14:56:45
^
Voit sanoa syyksi, että Italiasta ei ole vielä saatu oikean sävyistä marmorilaattaa.

Kaikki tietävät sen valheeksi ja se on sen verran tyly, että piiloviestinä siinä on "haistakaa itse".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 20, 2022, 03:48:13
Nyt niitä stanan lokkeja on useita tuolla naapuritalon katolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 20, 2022, 09:24:41
Tämä aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Oloni on väsyneenuupuneen kaltainen vaikka olinkin vuoteessa riittävän kauan.

Sitten luin uutisen, että maassamme seikkaileva mursu oli kuollut. Vaikka uutinen oli odotettu niin surulliseksihan siitä tuli. Mursu symboloi luontoa joka ei enää ole kotonaan tällä pallolla ja etsii epätoivoisesti uutta paikkaa tai lokeroa itselleen. Pakolainen vieraalla maalla ja olosuhteissa. Je suis mursu.

Seuraava fiiliksenlatistaja oli otsikointi.

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-panssarinyrkki-on-osoittautunut-panssarilapaseksi-ovatko-suomenkin-miljoonien-eurojen-leopard-tankit-romurautaa/8473148Venäjän panssarinyrkki on osoittautunut panssarilapaseksi – ovatko Suomenkin miljoonien eurojen Leopard-tankit romurautaa?

Panssarinyrkillä oletan aina tarkoitettavan kertakäyttöistä saksalaisvalmisteista, toisen maailmansodan kertasinkoa. Otsikossa yritettiin kuvata sillä sanalla Venäjän panssarivaunuvoimaa, ei heidän sinkojensa tehoa. Kaiken lisäksi viitatut Leopardit maksoivat satoja miljoonia, ei miljoonia. Lisäksi Leopard-panssareiden sopivuus nykytaisteluihin on itseisarvollisesti paljon suurempi aihe kuin virheellisen otsikoinnin osa.

Jutussa on käyty läpi Ukrainan sotaa, Venäjän panssaritappioita, menetysten tilastoinnin luotettavuutta, Suomen panssaristrategiaa, vaunujen tekniikkaa ja jne. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että asiaa on ollut kerrottavana aivan liikaa yhteen artikkeliin jolloin kokonaisuudesta on tullut vaikeasti hahmotettava kökkö. Mikä on oikeasti jutun ydin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - heinäkuu 20, 2022, 09:44:01
^
Sama uutinen odotti aamulla. Mursu on kuollut.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008953715.html

Miksi se ei saanut kuolla rauhassa valitsemassaan paikassa? Viimeiset hetket se vietti laatikossa, joka lähinnä vastaa vanhushoidon standardeja. Mistä syystä ihmiset, jotka eivät kykene yhden eläimen kuolemaa estämään, ovat kärkkäästi mestaroimassa toisen lajin tekemisiä, vaikka mursu ei taatusti sitä pyytänyt?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 20, 2022, 13:42:19
Arvasin, mursun päivät ovat luetut. En lukenut uutisia, koska en haluannut lukea "sitä" arvattavissa olevaa uutista. Parempi saada tieto mutkan kautta kuten nyt näyttää käyneen.

Lämmitin eilen saunan ja ajattelin sinne mennessäni, että on mukava rentoutua kesämökillä palelemisen jälkeen kaikessa rauhassa saunan lauteella ja sulatella pois stressejä. Juuri kun olin menossa saunaan, kännykkä soi. En vastannut. Soittaja oli sama tyyppi joka on pommittanut puheluilla pitkin talvea ja joka kierteli kesämökillä huutelemassa ja koputtelemassa.

Saunatunnelma meni täysin pieleen, kun mietin stressaantuneena, miten tuosta tyypistä pääsee eroon.

"Sano sile, että et myy" ei kelpa neuvoksi, koska tyypille on sanottu jo monen ihmisen taholta moneen kertaan, että en myy. Pitääkö tässä vaihtaa puhelinnumero?

Mitä teen, jos ilmestyy alueelle, jossa puuhailen. Juoksenko pusikkoon? En halua käydä kahta tuntia keskustelua aiheesta, johon minulla kahden sanan sanan mielipide.

EN MYY!

Kirjoitanko sen Facebookiin? Kirjoitanko tyypin sukulaisille, että pankaa se jätkä kuriin, koska en myy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 20, 2022, 16:09:24
Aikoinaan kun minulla oli rivitaloasuntoni myynnissä, olisiko hintapyyntö ollut lie 100.000 mk, joku äijä soitti minulle ja alkoi jäkättää että tiedätkö että taloyhtiössä vastaavaa yksiötä on myyty osakkeen arvolla 45.000 mk (ilmeisesti 1975 ollut hinta tuo, minulle kämppä maksoi 98.000 mk vuonna 1988). Sanoin että en tiedä, ja kysyin haluaako hän ostaa sen. Ei halunnut, halusi myydä minulle kolmion siitä yhtiöstä.

Äijän logiikka siis oli että minun pitää suurinpiirtein lahjoittaa se koppero jollekulle ja sännätä hakemaan lisää lainaa että voin ostaa isomman asunnon alueelta jolta halusin pois.

1998 myin asunnon ja hinta oli 110.000 mk, kun joku äveriäs maajussi hyväksyi välittäjän kautta hinnan sellaisenaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Vatupassi - heinäkuu 20, 2022, 23:04:05
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 20, 2022, 09:24:41
Tämä aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Oloni on väsyneenuupuneen kaltainen vaikka olinkin vuoteessa riittävän kauan.

Sitten luin uutisen, että maassamme seikkaileva mursu oli kuollut. Vaikka uutinen oli odotettu niin surulliseksihan siitä tuli. Mursu symboloi luontoa joka ei enää ole kotonaan tällä pallolla ja etsii epätoivoisesti uutta paikkaa tai lokeroa itselleen. Pakolainen vieraalla maalla ja olosuhteissa. Je suis mursu.

Seuraava fiiliksenlatistaja oli otsikointi.

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-panssarinyrkki-on-osoittautunut-panssarilapaseksi-ovatko-suomenkin-miljoonien-eurojen-leopard-tankit-romurautaa/8473148Venäjän panssarinyrkki on osoittautunut panssarilapaseksi – ovatko Suomenkin miljoonien eurojen Leopard-tankit romurautaa?

Panssarinyrkillä oletan aina tarkoitettavan kertakäyttöistä saksalaisvalmisteista, toisen maailmansodan kertasinkoa. Otsikossa yritettiin kuvata sillä sanalla Venäjän panssarivaunuvoimaa, ei heidän sinkojensa tehoa. Kaiken lisäksi viitatut Leopardit maksoivat satoja miljoonia, ei miljoonia. Lisäksi Leopard-panssareiden sopivuus nykytaisteluihin on itseisarvollisesti paljon suurempi aihe kuin virheellisen otsikoinnin osa.

Jutussa on käyty läpi Ukrainan sotaa, Venäjän panssaritappioita, menetysten tilastoinnin luotettavuutta, Suomen panssaristrategiaa, vaunujen tekniikkaa ja jne. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että asiaa on ollut kerrottavana aivan liikaa yhteen artikkeliin jolloin kokonaisuudesta on tullut vaikeasti hahmotettava kökkö. Mikä on oikeasti jutun ydin?

--------
-----------
----------
Sota on se asia josta tulee surulliseksi vaan, mutta venäjällähän on ollut sahajauhot pusissa koko-ajan
sillä on tähtäinenään vain "ukrainanvilja-aitat ,öljy, ja -muu strateginen "sotaetu",
-koska ihminen alkaa kyynistyä jopa sellaisille uutisille, että joku down-syndroomaa sairastava lapsi tapetaan lastenvaunuun,
tai että pasautetaan panoksia uudestaan tsernobiliin, niin morjesta vaan sitten!
-eipä ole enennekään "suurjohtajien harhoilla ollut mitään häpyä, eikä endiä!
-uutisten suhteen , on pakko tehdä vaan niin että lukee lehdestä ,sen et suunnilleen on kartalla, mutta koko ajan
en sitä uutispuuroa sieltä "sota-alueelta jaksa kuunnella/katsoa
-mitäpä tulee mursuihin ,jääkarhuihin ja muihin otuksiin, niin omaa jalkaahan tässä ollaan sahattu jo pitemmän aikaa
että äly hoi älä jätä meit! :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 22, 2022, 18:00:36
Voi järkytys! Rikoin yhden juomalaisin tiskatessani. Enpä muista milloin olisi viimeksi astia mennyt rikki, jos ei lasketa niitä kolhun saaneita muutamia lautasia tässä vuosikymmenten saatossa, jotka pienen kolhun saatuaan, lopulta ovat haljenneet mikrossa.

Tosiaan, olin tiskaamassa päivällistiskejä ja vaikka hyvin tiedän, että tiskatessa ei laseja sovi pinota, niin nyt olin epähuomiossa näin tehnyt. Joskus ne nimittäin jumittuvat aika tiukasti yhteen, kun ne ehtivät jäähtyä odotellessaan huuhtelua. Aloin irrottaa tällaista jumittunutta paria ja toinen niistä räjähti. Onneksi ei tullut silmille asti, mutta pienempään altaaseen meni suurin osa murskeesta ja vain kohtalaisen vähäinen määrä lensi lattialle.

Putsasin ensin lattian, jotta voin hoitaa tiskin loppuun ja sitten siivosin huolella tiskialtaat, tiskipöydän ja lopuksi vielä lattian uudelleen. Selvisin ilman verenvuotoa ja kissavahdit pitivät huolta, etteivät kissat tulleet härväämään keittiöön kesken siivouksen.

Tuokin jonkun halpakaupan lasisetti, joka on jokapäiväisessä käytössä, lienee ainakin kolmekymmentä vuotta vanha ja nyt meni ensimmäinen rikki. Sinällään siitä ei ole haittaa, sillä niitä on muutenkin liikaa. Hyvää tekoa ovat olleet :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 22, 2022, 21:24:44
Hyvän ystäväni parikymppinen lapsenlapsi (nuori mies) on ollut maanantaista asti kateissa. Hän on asperger-autisti, jonka koko nuoruusikä oli hankalaa sekä koulunkäynnin suhteen että ihmissuhdevaikeuksien takia. Nämä liittyivät paljolti juuri autismiin, joka aiheuttaa luonteen joustamattomuutta ja kyvyttömyyttä ymmärtää toisia ihmisiä. Hän on älykäs poika, mutta tyypilliseen asperger-tapaan hänen kiinnostuksensa kohteet ovat hyvin keskittyneitä eikä hänellä ole kykyä joustaa ja laajentaa näkemyksiään. Ymmärrettävästi koulunkäynti oli vaikeaa kun oli niin paljon asioita, jotka eivät lainkaan häntä kiinnostaneet. Kielissä hän oli aika hyvä ja myös historiassa - vaikkakin historiassakin häntä kiinnosti vain lähinnä yksi aikakausi. Täysi-ikäisyyden jälkeen hän on asunut tuetuissa asunnoissa, mutta henkilönä hän olisi tarvinnut kädestä pitäen ohjausta aikuisuuden asioihin sekä arjen hallintaan. Tällaista ohjausta hän ei saanut eikä taida saada moni muukaan asperger-ihminen. Mielestäni tämä on heitteillejättöä sillä nämä ihmiset eivät todella pärjää yksin, vaan he tarvitsevat jonkun asettamaan arjelle rutiinit ja valvomaan niiden sujumista. Aspergerit kypsyvät hitaasti eikä heistä mahdollisesti koskaan tule täysin omatoimisia aikuisia. Biologispohjaisia vaikeuksiaan he eivät voi mitenkään muuttaa, mutta kypsyminen ja ihmissuhteiden ja taitojen jatkuva harjoittelu parantavat vähitellen itsenäistä selviytymistä ja tuovat tasapainoa elämään. Pojan "aikuis"vuodet ovat olleet niin takkuisia, että olen jo pitkään pelännyt jotain vakavampaa tapahtuvaksi. Olin juuri alkanut katsoa Yle-Areenasta aspergereita seuraavaa dokumenttisarjaa ja ajattelin suositella sitä ystävälleni, mutta nyt sitten tämä katoaminen...

Tässä ohjelma Piilotetut kyvyt
https://areena.yle.fi/1-4614505
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 22, 2022, 23:35:59
Lainaus käyttäjältä: Hiha - heinäkuu 20, 2022, 09:44:01
^
Sama uutinen odotti aamulla. Mursu on kuollut.
Kyllä minä uskon, että nuo yrittivät sitä pelastaa, mutta ei se helppoa ole.
https://yle.fi/uutiset/3-12546011 (https://yle.fi/uutiset/3-12546011)
Kyllä tuossa on aiheettomia syytöksiä. Otus lähti seikkailemaan liikaa reviiriltään, ei sopeudu tänne...
Vähän kuin Scott:
https://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Falcon_Scott (https://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Falcon_Scott)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 22, 2022, 23:48:29
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 20, 2022, 09:24:41
Tämä aamu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Oloni on väsyneenuupuneen kaltainen vaikka olinkin vuoteessa riittävän kauan.

Sitten luin uutisen, että maassamme seikkaileva mursu oli kuollut. Vaikka uutinen oli odotettu niin surulliseksihan siitä tuli. Mursu symboloi luontoa joka ei enää ole kotonaan tällä pallolla ja etsii epätoivoisesti uutta paikkaa tai lokeroa itselleen. Pakolainen vieraalla maalla ja olosuhteissa. Je suis mursu.

Seuraava fiiliksenlatistaja oli otsikointi.

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/venajan-panssarinyrkki-on-osoittautunut-panssarilapaseksi-ovatko-suomenkin-miljoonien-eurojen-leopard-tankit-romurautaa/8473148Venäjän panssarinyrkki on osoittautunut panssarilapaseksi – ovatko Suomenkin miljoonien eurojen Leopard-tankit romurautaa?

Panssarinyrkillä oletan aina tarkoitettavan kertakäyttöistä saksalaisvalmisteista, toisen maailmansodan kertasinkoa. Otsikossa yritettiin kuvata sillä sanalla Venäjän panssarivaunuvoimaa, ei heidän sinkojensa tehoa. Kaiken lisäksi viitatut Leopardit maksoivat satoja miljoonia, ei miljoonia. Lisäksi Leopard-panssareiden sopivuus nykytaisteluihin on itseisarvollisesti paljon suurempi aihe kuin virheellisen otsikoinnin osa.

Jutussa on käyty läpi Ukrainan sotaa, Venäjän panssaritappioita, menetysten tilastoinnin luotettavuutta, Suomen panssaristrategiaa, vaunujen tekniikkaa ja jne. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että asiaa on ollut kerrottavana aivan liikaa yhteen artikkeliin jolloin kokonaisuudesta on tullut vaikeasti hahmotettava kökkö. Mikä on oikeasti jutun ydin?
Tankki tai mekanisoitu jalkaväki on vain yksi osa toimivaa armeijaa. Israel, USA, Britannia tai Suomikin pyrkii eri aselajien yhteistoimintaan, jolloin eri aselajit suojaavat toisiaan. Yksittäinen asesysteemi on haavoittuva, yhteistoiminnassa muiden (ilma-, maa-, jne. järjestelmien kanssa taas on potentiaalisesti erittäin tehokas. Yhteistoiminta eri aselajien kanssa on asia, jonka tehon Patton jo tajusi 1944...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 23, 2022, 00:10:41
Naapuririitaa meillä kerrostalossa. Aiheutin kännipäissäni vähän musiikkimeteliä yhtenä yönä. Pahoittelin ja pyysin anteeksi.
Naapuri uhkasi tuoda Virosta (?) kavereita hakkaamaan minut. Uhkasi oikein turpiinvedolla virolaisten kautta.
Nyt äijä vainoaa minua kytäten porraskäytävässä julistaen turpiinvetoa.

Oikeasti epäilen, että "äijä", joka on yli 70-vuotias, on ehkä ongelmainen (vanhuus, alzheimer tms.) tapaus. Viimeiset vuodet ollaan keskusteltu ihan normaalisti, kun törmättiin rappukäytävässä tai hississä, nyt tuon tapauksen jälkeen lienen se verivihollinen. No, mokasinhan minä, kun vähän soitin rokkia yöllä, mutta ei se ole mikään jatkuva häiriö ollut, kertamoka. Nyt tuntuu, että naapurin papalla pimahti pahasti. Tuosta varmaan vielä kuulen...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 23, 2022, 11:11:04
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 23, 2022, 00:10:41
Naapuririitaa meillä kerrostalossa. Aiheutin kännipäissäni vähän musiikkimeteliä yhtenä yönä. Pahoittelin ja pyysin anteeksi.
Naapuri uhkasi tuoda Virosta (?) kavereita hakkaamaan minut. Uhkasi oikein turpiinvedolla virolaisten kautta.
Nyt äijä vainoaa minua kytäten porraskäytävässä julistaen turpiinvetoa.

Oikeasti epäilen, että "äijä", joka on yli 70-vuotias, on ehkä ongelmainen (vanhuus, alzheimer tms.) tapaus. Viimeiset vuodet ollaan keskusteltu ihan normaalisti, kun törmättiin rappukäytävässä tai hississä, nyt tuon tapauksen jälkeen lienen se verivihollinen. No, mokasinhan minä, kun vähän soitin rokkia yöllä, mutta ei se ole mikään jatkuva häiriö ollut, kertamoka. Nyt tuntuu, että naapurin papalla pimahti pahasti. Tuosta varmaan vielä kuulen...

Tuollaisista saattaa olla vaikea päästä irti, joillekin vihantunteet tuottavat elämäneliksiiriä ja he saavat siitä "voimaa" vaikka se voi olla rasittavaakin.

Pikkujuttu ilmeisesti pieni meteli joskus, mutta joillekin se voi paisua isoksikin asiaksi.

Ehkä se unohtuu, jos jonkin aikaa hieman varoo ja välttelee, ellei lienee parempi alkaa pesäpalloilun harrastajaksi ja kulkea maila olalla varmuuden vuoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - heinäkuu 25, 2022, 15:03:59
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 22, 2022, 23:48:29
Yhteistoiminta eri aselajien kanssa on asia, jonka tehon Patton jo tajusi 1944...

Hassu sanajärjestys. Tarkoitus ei varmastikaan ole väittää, että kenraali Patton oli ensimmäinen sotilashenkilö maailmanhistoriassa, joka ymmärsi asian tärkeyden. Eikä keskustelun aiheena ollut aiemmin Patton, mikä olisi toinen mahdollinen peruste valitulle järjestykselle.

Selkeämpi vaihtoehto: Yhteistoiminta eri aselajien kanssa on asia, jonka tehon Patton tajusi jo 1944... Tosin silloinkin jää ilmaan roikkumaan mitä herra ylipäätään viestissä tekee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - heinäkuu 25, 2022, 19:38:39
Nimim. ROOSTER aikoo lähteä lomamatkalle. Torstaista lähtien aion olla pois näiltä hoodeilta, ehkä viikon jos budjetti pitää. Käyn luultavasti mulkoilemassa eri paikkakunnilla ja hotelleissa kotimaassa.

Tarkoitus on myös ruokailla jossain hyvin, mikäli mahdollista. Matkamuistoiksi aion hankkia jonkun avaimenperän tai kalasäilykkeen. Nykyään kun eri paikkakuntien viirejä on vaikea löytää. Aiemmin niitä oli joka huoltoasemalla.

Voin tarvittaessa ja ajan riittäessä kommentoida, jos jotain hyvin kiinnostavaa ilmenee.

Pitäkää paikkaa pystyssä poissaollessani. Toki vielä huomenna ja keskiviikkona olen paikalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 25, 2022, 20:11:43
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - heinäkuu 11, 2022, 07:40:56
Etelä-Saimaa kertoo että Venäjällä maksaa bensa 80 senttiä litra ja paljon kysyntää on Suomessa viisumeista Venäjälle juuri nyt?

https://www.esaimaa.fi/paikalliset/4718807

Muisto Keijo Kullervo
Hesarista poimittua pohdittavaa:

TÄLLE ilmiölle on nimikin. Sitä kutsutaan vapaamatkustajuudeksi, kun ihminen laskelmoi, että voi itse laistaa velvollisuuksia, kunhan tarpeeksi moni muu suorittaa ne ja maksaa yhteiset laskut. On hämmästyttävän yleistä ajattelua, ettei Venäjän sotaretkeä lopeta se, jos juuri minä jätän itäbensani ostamatta.

Ei lopeta, ei. Mutta yhteisten arvojen – vaikkapa pienten valtioiden olemassaolon oikeuden – puolustaminen on epäitsekästä joukkuepeliä, jossa tarvitaan jokaista vaihtopenkkiläistäkin.

Mieleen tuli tokaisu ihmisistä, jotka tietävät jokaisen asian hinnan, mutta eivät minkään asian arvoa.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008941464.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 25, 2022, 21:16:31
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 25, 2022, 20:11:43
Mieleen tuli tokaisu ihmisistä, jotka tietävät jokaisen asian hinnan, mutta eivät minkään asian arvoa.[/i]
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008941464.html
Hienosti sanottu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2022, 08:22:43
Yököttävä olo, kun jännittää niin tämä päivä. Heräsin yöllä kolmelta ja kävin keräämässä karvanaamojen ruokakupit pois, vain vesikupit jätin. Eetun pitää olla kahdeksan tuntia syömättä siltä varalta, että tutkimuksia varten joudutaan rauhoittamaan. Pitänee Aatulle kuitenkin raksukuppi laittaa esille johonkin vähän syrjempään, sillä se on käynyt ihmettelemässä ruokanurkan kuppien puuttumista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 26, 2022, 09:13:42
^

Onnea nyt matkaan, voin hyvin kuvitella, miten hermostuttava asia tämä nyt on. Toivotaan parasta, että ei tarvitsisi nukuttaa ja ongelmat selviäisivät kerralla!

Hengessä mukana, Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 26, 2022, 09:33:37
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 25, 2022, 19:38:39
Nimim. ROOSTER aikoo lähteä lomamatkalle. Torstaista lähtien aion olla pois näiltä hoodeilta, ehkä viikon jos budjetti pitää. Käyn luultavasti mulkoilemassa eri paikkakunnilla ja hotelleissa kotimaassa.

Tarkoitus on myös ruokailla jossain hyvin, mikäli mahdollista. Matkamuistoiksi aion hankkia jonkun avaimenperän tai kalasäilykkeen. Nykyään kun eri paikkakuntien viirejä on vaikea löytää. Aiemmin niitä oli joka huoltoasemalla.

Voin tarvittaessa ja ajan riittäessä kommentoida, jos jotain hyvin kiinnostavaa ilmenee.

Pitäkää paikkaa pystyssä poissaollessani. Toki vielä huomenna ja keskiviikkona olen paikalla.

Hyvää lomaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 26, 2022, 10:56:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 26, 2022, 08:22:43
Yököttävä olo, kun jännittää niin tämä päivä. Heräsin yöllä kolmelta ja kävin keräämässä karvanaamojen ruokakupit pois, vain vesikupit jätin. Eetun pitää olla kahdeksan tuntia syömättä siltä varalta, että tutkimuksia varten joudutaan rauhoittamaan. Pitänee Aatulle kuitenkin raksukuppi laittaa esille johonkin vähän syrjempään, sillä se on käynyt ihmettelemässä ruokanurkan kuppien puuttumista.

Kissatkin sairastuvat koronaan- eikös teillä päin ollut sellaistakin "merrassa" enkä tarkoita tuolla mitään sen kummempaa- varsinkaan rapurysää. Kissaeläimiä kerrotaan kuolleen koronaan.

Norjalaismies teki koiralleen testin (samoilla pikatesteillä kuin ihmisellekin tehdään ja se oli positiivinen)  Ihan yllättäen ilman oireita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2022, 17:12:25
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 26, 2022, 09:13:42
^

Onnea nyt matkaan, voin hyvin kuvitella, miten hermostuttava asia tämä nyt on. Toivotaan parasta, että ei tarvitsisi nukuttaa ja ongelmat selviäisivät kerralla!

Hengessä mukana, Xante

Onneksi ei tarvinnut nukutusta. Eetu on aika outo kissa, joka arkuudestaan huolimatta on hyvin helppo käsitellä eikä pistä hanttiin tutkimuksia ja jopa ikävänkin toimenpiteen voi tehdä hereillä. Mutta lemmikkinurkassa reissusta enemmän :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 26, 2022, 17:20:38
^

Helpottavia tietoja, Hippi! Tsekkasin myös lemmikkinurkan, tavallaan kurja, kun mitään helppoa vaivaa ja lääkettä ei löytynyt, mutta niinhän se on, että kissa on aina arvoitus.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - heinäkuu 25, 2022, 19:38:39
Pitäkää paikkaa pystyssä poissaollessani. Toki vielä huomenna ja keskiviikkona olen paikalla.

No nyt alkaa olemaan reissun päälle lähtö lähellä! Me täällä pidetään normirähinä päällä, jotta voit rauhassa keskittyä loman uutuuksien ihasteluun,

oikein hyvää lomaa ja monta hyvää ruokaa, tiedän, että valitset hyvin, kun pysyt vaan erossa makeista pirskahtelijoista, juomia siis tarkoitan, muutenhan niitä kannattaa kohdata runsaasti!, t. Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 26, 2022, 20:15:39
Puuhapäivä muutaman oluen voimalla. Imuroin ja siivosin, paistoin lihat perheelle huomiseksi, ajoin parran, pesin pyykit, sitten otin muutaman oluen lisää. Soitin vielä Metallicaa välillä (akustisella) kitaralla naapuripaskiaisen (joka aina valittaa kaikesta) iloksi...
Saako nyt hörhöillä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - heinäkuu 28, 2022, 11:14:10
Toivon kuluvalta päivältä parempaa kuin eilisellä oli tarjota. Ihan kumma päivä kun oli.

Ensin lähdin kaupunkiin hakemaan korvatulppia. Sellaisia silikonisia mitkä muotoillaan palloksi ja taputellaan korvakäytävän eteen, eikä survota korviin sisälle. Näitähän on isossa apteekissa useampaa eri merkkiä. Mutta kas kummaa kun juuri eilen oli muka joka merkki loppunut ja hylly tyhjänä. Tästähän herää epäilys että kaikki eri merkit on valmistettu samassa puljussa samasta aineesta, kun keksivät loppua kaikki yhtäaikaa.

Myöhemmin tarkistin netistä tilanteen. Ko. apteekin sivu väitti että tuotteita on mukamas heti saatavilla. Samalla sivuston mukaan kaikissa tuon apteekin toimipisteissä kautta maan tuote oli kuulema "varastossa". (Kyseessä siis se halvin tulppamerkki noissa silikonitulpissa.) Ennen nukkumaanmenoa vielä tuhersin tilauksen, mutta sitten ei ollutkaan tarjolla "nouto tunnin päästä" vaihtoehtoa, vaan vain 2 - 5 vrk sisään. Koettakaa nyt päättää että onko heti tarjolla vai ei...

Enivei, se apteekkijärkytys ei eilen ollut tarpeeksi. Minusta tuntui että lenkkarissa on sisällä roska, joten asetuin lähimmälle penkille poistamaan roskaa. Siihen pärähti eteeni seisomaan joku siisteihin vaatteisiin pukeutunut itämaisen näköinen nainen (Intia tulee lähinnä mieleen). Näytti varakkaahkolta. Kysyi puhunko englantia, sanoin että vähän, ja ojensi jotain lappuläjää. Vilkaisin päällimmäistä missä oli jotain tarinaa siitä kuinka on lapsia ja mitähän lie. Rahat kumminkin kaiketi finito. Sanoin englanniksi että minulla ei ole rahaa, ja jatkoin kengän kanssa näpertelyä. Nainen jäi eteeni seisomaan...!

Tilanne tuntui todella oudolta, mutta en viitsinyt alkaa utelemaan että ymmärsitkö, kun oletin että hän vaan siitä sitten häipyy. Mutta ensimmäiseksi häivyinkin minä, kun sain kengän paikoilleen ja livahdin naisen edestä hiiteen.

Tuli lähinnä mieleen että pitääkö minun printtailla jotkut ohjeet joissa neuvotaan miten rahaa kuuluu kysellä Kelasta/sossusta jos lapset näkee nälkää. Tuntuuhan se nyt perin oudolta että yhteiskunta Suomessa on tällä tavalla hyljännyt jonkun maahanmuuttajan keräämään elatusta kaduilla kerjäämällä. Vaatteetkin kun viittasivat ihan johonkin muuhun yhteiskuntaluokkaan, kuin kerjäläisten.

Eikä se päivä siitä sitten parantunut, mutta ei tässä sen enempää päivän paskuuksista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 28, 2022, 11:25:08
^^ Toope on kovassa iskussa! Irtoamassa huimaan lentoon korkeisiin sfääreihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 28, 2022, 11:26:10
^^
Jokin järki kerjätessäkin. Tarpeeksi siisti, mutta ei liikaa. Ei myöskään pidä näyttää ihan spurgulta.

Varmaan työteliäs ihminen joka haluaa ansaita sivutuloja vakioansion lisäksi.

Sopivan "hyväntahtoisen näköinen ihminen sopii kohteeksi, jospa se almu löytyisi.

Tarinoissa ei tarvitse olla perää, mutta kukapa senkään varmaksi tietää. Useimmiten nykyisin tuota ovat harrastaneet romanian romanit jotka vievät ansaitsemansa killinkit miehilleen.

Melko vaativa ammatti tuokin silti on ja siihen tarvitaan luonnetta, tai siten vahvaa motiivia, kuten pakkoa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 28, 2022, 11:27:27
Minulle jokunen päivä sitten lapun tarjosi mieshenkilö, kun tulin kaupasta ruokakasiin kanssa. Lapussa oli maininta perheestä ja viidestä lapsesta sekä rahojen loppumisesta. Teksti oli siististi ja isohkoilla kirjaimilla, että heikkonäköisempikin sen pystyisi lukemaan. Sanoin, että ei ole käteistä rahaa, niin kuin ei ollutkaan. Ei meinannut hellittää vaan kulki perässäni fillarille asti tyrkyttäen lappuaan yhä uudelleen.

Maksukorttiaika on noille rahanpyytäjille vaikeaa aikaa, kun rikkaatkin kulkevat rahattomina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 28, 2022, 11:48:06
https://twitter.com/TheFigen/status/1552292935386931200

Kavioiden ja niiden maan pintaan piirtyvästä heijastuksesta päätellen hevonen kulkee joko oikealle tai sitten moonwalkilla vasemmalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - heinäkuu 28, 2022, 11:55:07
^ Katusoittelin lomalla lähinnä huvikseni ja kokeilumielessä.

Odotin melkeinpä ettei rahaa juuri annettaisi, koska niin harvalla nykyään on käteistä. Jonkin verran näkyy se, että vanhemmilla ihmisillä käteistä on useammin, ja tavallaan... hauskasti ilmenee ja näkyy päätösprosessi joskus muutenkin.

Ihminen tietää että sillä on käteistä rahaa, kolikoita tai vaikka joku tietty seteli. Syntyy päätös että voisin antaa tämän tietyn rahan, ja aika useasti musiikin kuuntelu on siinä vähän jopa sivuseikka.

Sitten on ihmisiä jotka jäävät kuuntelemaan, mutta sillä ei ole niinkään suoraa yhteyttä aina rahan antamiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 28, 2022, 12:20:00
Lainaus käyttäjältä: Socrates - heinäkuu 28, 2022, 11:25:08
^^ Toope on kovassa iskussa! Irtoamassa huimaan lentoon korkeisiin sfääreihin.

Tuhnuksi jäi. Syytän osin myös itseäni; näin Toopen viestin enkä kannustanut vasemmistofemineejä ärsyttäviin kirjoituksiin. Ehkä Toope palasi oluen pariin ja unohti kirjoittelun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 28, 2022, 12:23:08
Lähi-Alkossa näkyisi netin mukaan olevan hieman parempaa käyttöviskiä vielä muutama pullo. Täytynee palkita itsensä jostain hyvästä. 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 28, 2022, 13:50:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 28, 2022, 12:23:08
Lähi-Alkossa näkyisi netin mukaan olevan hieman parempaa käyttöviskiä vielä muutama pullo. Täytynee palkita itsensä jostain hyvästä. 8)

Palkitse hyvästä yrityksestä Toopen kanssa, se kannustaa parempaan onnistumiseen ensi kerralla feministien kanssa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 28, 2022, 15:02:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 28, 2022, 11:27:27
Minulle jokunen päivä sitten lapun tarjosi mieshenkilö, kun tulin kaupasta ruokakasiin kanssa. Lapussa oli maininta perheestä ja viidestä lapsesta sekä rahojen loppumisesta. Teksti oli siististi ja isohkoilla kirjaimilla, että heikkonäköisempikin sen pystyisi lukemaan. Sanoin, että ei ole käteistä rahaa, niin kuin ei ollutkaan. Ei meinannut hellittää vaan kulki perässäni fillarille asti tyrkyttäen lappuaan yhä uudelleen.

Maksukorttiaika on noille rahanpyytäjille vaikeaa aikaa, kun rikkaatkin kulkevat rahattomina.
Hesassa kerjääjiä tulee päivittäin joka paikassa vastaan. Metrossa. Kauppojen edustoilla tarjoutuvat mukaan kauppaan ruokaostoksille.
Käteisen puute ei ole heille ongelma. Tarjoutuvat saattamaan pankkiautomaatille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 28, 2022, 15:16:25
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 28, 2022, 13:50:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 28, 2022, 12:23:08
Lähi-Alkossa näkyisi netin mukaan olevan hieman parempaa käyttöviskiä vielä muutama pullo. Täytynee palkita itsensä jostain hyvästä. 8)

Palkitse hyvästä yrityksestä Toopen kanssa, se kannustaa parempaan onnistumiseen ensi kerralla feministien kanssa!

Hyvä idea! Ja tokihan feminiinit kaljaa jalompaa juomaa ansaitsevat.  ;)
Ja huomennahan voisi olla maksapäivä - siis kokkailuiden suhteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 29, 2022, 23:22:09
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 28, 2022, 13:50:27
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 28, 2022, 12:23:08
Lähi-Alkossa näkyisi netin mukaan olevan hieman parempaa käyttöviskiä vielä muutama pullo. Täytynee palkita itsensä jostain hyvästä. 8)

Palkitse hyvästä yrityksestä Toopen kanssa, se kannustaa parempaan onnistumiseen ensi kerralla feministien kanssa.
Yritän välttää feministejä ja muita epämiellyttäviä ihmisiä.
Jos eivät tee elämästään kivaa itselleen, miksi tekisivät minullekaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 01, 2022, 15:20:05
Eilen olo oli kuin teräsmiehellä mutta tänään vetämätön olo ja hengästyttää jo pelkkä ulkona käynti.
Ero johtunee pääosin unesta ja -puutteesta. Toissaillalla nukahdin yli iltauutisten 1½ tunniksi ja sain hyvästi unta sunnuntaiksi mutta tänä aamuna heräsin 1½ tuntia liian aikaisin herättyäni Venäjän tekemään Azovin vankien "Holocaustin" vitutukseen.  Suuttuneena ei saa unta. Myös arvoitukseen, vasta aamukahvilla sain ideaa mitä logiikka siinä järjettömyydessä voisi olla. Eli herättäjänä on myös ns. ratkaisematon arvoitus.

Eilen sain kerättyä mustikkaa taas pakastimeen jossa 5,5 litraa mustikoita ja 4 litraa puutarhavattuja torilta. Mutta pakastearkku alkaa olla jo täynnä koska pohja on täynnä siivoamatonta 10-20 vuoden lumipuuteria ja rojua. Nostin jopa 1-1½ litraa lunta muovipakkauksessansa, ja mitähän hemmettiä sillä on ollut tarkoitus tehdä?!?! Minäkö sen oon keränny??

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 01, 2022, 18:41:48
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 22, 2021, 18:28:27
.......... kahvinkeittimeni hajosi. ........
Tosiaan. Pakkoko on kahvinkeitin ollakaan, kun on vedenkeitin, hyvä termoskannu ja irtosuodatin. Useimmiten kahvini keitän niin, että touhuan muutakin keittiössä eikä tuossa nyt niin kovin kauaa mennyt. Saisin senkin kapineen tilalle jotain muuta mahtumaan. Vaikka jonkun sievän kukan. :)

Näköjään vuoden jaksoin lotrata kahvini tuolla kombolla. Sinällään toimi hyvin, mutta välillä ärsytti olla kaatamassa vettä, kun olisi pitänyt jotain muuta tehdä. Nyt päätin ostaa itselleni synttärilahjaksi kahvinkeittimen. Verkkokaupasta etsin mallia, joka oli lähiprismasta kadonnut. Siinä oli termoskannut, mutta leväsuinen, joka olisi helpompi puhdistaa. Löytyi, mutta onneksi luin myös arvostelut. Kaikki kuusi arvostelua haukkuivat pannun pataluhaksi, kun sillä kaadettu kahvi ei osu kuppiin. Totesin, että ei voi olla kaikki väärässä. Olihan omassa samanmerkkisessä hajonneessa sama vika, että joutui aina pöydän siivoamaan, kun olin kaatanut kahvia.

Luovuin jo termariajatuksesta, koska tarvittaessa termoskannu oli jo olemassa ja joka tapauksessa minulla suurin osa pannullisesta kulkee mikron kautta, niin ei se termari ole mikään must-juttu.

Onneksi jupisin asiasta yhdelle tytöistäni, joka sanoi, että hänellä on edelleen kaapissa turhaan seisova Moccamasterilta ja vielä sellainen aika kompakti malli. Tänään fillaroin hakemaan kapineen uuteen kotiin. En kyllä ollut noin kallista ajatellut hankkivani, mutta kun se oli sukuun jo hommattu, niin olihan se otettava käyttöön. No, enhän minä sitä ilmaiseksi voinut ottaa.

Nyt on ensimmäiset kahvit sillä keitetty ja varmaan pari kertaa menee vielä, ennen kuin saan mitat kohdilleen. Hiukan tuli liian ärtsyä, mutta siitä selviää kyllä lorauttamalla vähän vettä mukiin lisää. Laihaa litkuahan ei hyväksi saa millään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 01, 2022, 19:07:02
^
Onneksi olkoon!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 02, 2022, 13:40:44
Luin eilen jostain, että Helsingin Jäätelötehdas myy 5l jättipakkauksia. Luulin, että se onnistuu vain tilaamalla, mutta kysäisin ohi mennessä kiskaltaan ja eikös vain sieltä voi ostaa minkä tahansa niistä pöntöistä, joista kauhovat.

Appelsiinijäätelö tarttui mukaan. Ihan sairaan Hyvää, nyt täytyy olla tarkkana, ettei koko 5l tule syötyä parissa päivässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 02, 2022, 16:47:31
Jätski on aina hyvää. Noilla ei taida olla kuin kioskimyyntiä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 02, 2022, 18:35:12
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - elokuu 02, 2022, 16:47:31
Jätski on aina hyvää. Noilla ei taida olla kuin kioskimyyntiä?

Niin taitaa olla eli suurimman osan vuodesta tuotetta ei pysty ostamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 02, 2022, 18:54:33
^
Kysypä suoraan tehtaalta https://helsinginjaatelotehdas.fi/tilaus/
Sain tuosta käsityksen, että tilauksia voi tehdä ympäri vuoden. Ei kai tehdaskaan vain kesällä toimi, vaan pitkin vuotta luulisi tehtävän seuraavalle sesongille myytävää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 02, 2022, 19:02:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 02, 2022, 18:54:33
^
Kysypä suoraan tehtaalta https://helsinginjaatelotehdas.fi/tilaus/
Sain tuosta käsityksen, että tilauksia voi tehdä ympäri vuoden. Ei kai tehdaskaan vain kesällä toimi, vaan pitkin vuotta luulisi tehtävän seuraavalle sesongille myytävää.

Noita sivuja tutkailin eilen. Jutussa, jossa tuonne linkattiin kirjoitettiin jotenkin niin, että jätskiä pitää hamstrata talveksi, mikä viittaa siihen, että tuotanto ja myynti on poikki. Tiedä sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 02, 2022, 19:13:12
^
Ainakin tilauslomake sallii noutopäiväksi vaikka joulukuun.
Noita 5 litran pakkauksia mainostettiin "sopii myös ravintoiloille", joten veikkaan, että niitä saa ympäri vuoden. Eihän se kysyminen mitään maksa, jos sen tekee FB:n kautta. Yleensä firmat vastaavat oikein hyvin, jos kysyy chättiruudun kautta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 03, 2022, 18:10:19
Jalat huutaa hallelujaa, kun joutuvat olemaan tukevissa lenkkareissa koko päivän. Kevyemmillä en olisi varmaan pystynyt olemaan ilman, että varpaat olisi kipeytyneet. Naapurit pyysivät mukaansa Linnanmäelle ja olihan se lähdettävä, vaikka liian aurinkoinen sää tiesikin pitkiä jonotussessioita.

Aika paljon Linnanmäki on muuttunut siitä, kun siellä viimeksi olen ollut kauan sitten. Varmaan muutokset on jollekin olleet mieleen, minulle ei niinkään. Vuoristorata tuli käytyä koko porukalla ihan ensimmäisenä ja se oli riittävän hurja sekä minulle että pojille. Perheen vanhemmat kävivät myöhemmin keskenään vielä jossain hurjemmassakin. Noita kiskoilla kulkevia erilaisia hurjia junatyyppisiä sinne oli tullut useita sitten viimenäkemän. Käynnistä jäi tunne, että kehitys oli kehittynyt enemmän siihen suuntaan, että teineille ja nuorille aikuisille oli paljon tullut lisää erilaisia laitteita ja alakouluikäiset ja rauhallisemmasta menosta pitävät oli unohdettu. Itselleni tuli stoppi jossain 40 ikävuoden kohdalla, jolloin pyörivät ja keinuvat laitteet alkoivat aiheuttaa pahoinvointia.

Mutta kaiken kaikkiaan oli oikein hauska päivä siitäkin huolimatta, että inhoan väenpaljoutta jo kovaa meteliä. Tämän viikon sosiaalinen annoskin tuli yhdessä päivässä täyteen, joten enää ei ole pakko edes yrittää olla sosiaalinen :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 03, 2022, 18:22:32
^
Jestas, minulla kohtalotovereita. Eilen ja tänään asiakkaan luona joutunut seisoskelemaan noin 7 tuntia kumpanakin päivänä ja kyllä tietää seisoskelleensa. Ei sillä, vaikka kantapohjat ovat kipeät, on tunne kyllä ihan virkistävä, sillä mitään tällä tavalla ansaittuja kolotuksia en ole pitkään aikaan kokenut. Edellisen kerran kun kolotti, meni niska ihan syyttä kramppiin. Nyt olen sentään rasittanut jalkapohjia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 03, 2022, 21:41:20
Lukiessani "nais- ja miesseikkaluja" ja "epämukavuusaluetta" tulee tunne, että tämän olen kokenut ennenkin monenlaisissa tilanteissa.

Olen täysin ulkona siitä mistä puhutaan.

Erinäisissä porukoissa vuosien varrella on keskusteltu aiheista, joista minulla ei ole ollut mitään sanottavaa eikä mitään tietoa, ja jotka eivät ole kiinnostaneet. Olisin mieluummin puhunut vaikka autonrenkaista tai koivuhaloista tai aivan mistä tahansa konkreettisesta kuin siitä, mistä muut puhuvat. Ehkä olen hiipinyt kyllästyneenä ulos haukkaamaan happea ja tavannut siellä jonkun tasollani olevan renkaanpotkijan, jonka kanssa on alkanut juttu luistaa vaikkapa parkkipaikan autoista tai mistä tahansa, mihin liittyy jotain käsillä kosketeltavaa ja silmillä nähtävää.

Henkiset asiat ovat älykkäämpien juttuja. Tyhmiä ne vain pitkästyttävät.

https://scienceblogs.com/gnxp/2009/12/29/the-less-intelligent-you-are-t
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 03, 2022, 21:52:30
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 03, 2022, 21:41:20
Lukiessani "nais- ja miesseikkaluja" ja "epämukavuusaluetta" tulee tunne, että tämän olen kokenut ennenkin monenlaisissa tilanteissa.

Olen täysin ulkona siitä mistä puhutaan.

No jo on kumma , jos noin helposti putoat kärryiltä, ei siellä mitään rakettitiedettä ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - elokuu 03, 2022, 21:54:28
^^ Tavallaan jännä, koska minusta teet monesti oikein hyviä luonnehdintoja ihmisyyteen liittyvistä asioista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 03, 2022, 22:02:09
Kyllä minullakin nuo Kopekin mainitsemat ketjut jää väliin. Luen kyllä, mutta ei oikein mitään sanottavaa aiheista. Elämäni on varmaan vaan niin pirun yksinkertaista, ettei ole tuollaisia juttuja oikein koskaan tarvinnut pohtia :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - elokuu 03, 2022, 22:36:07
^Nuo sattuvat olemaan ne kaksi ainoaa ketjua, joissa minä olen innostunut kirjoittamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 04, 2022, 01:55:40
Taisinpa nukkua peräti lähes 3 tunnin iltanokoset. Ja nyt valvotaan... ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 05, 2022, 00:29:14
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 04, 2022, 01:55:40
Taisinpa nukkua peräti lähes 3 tunnin iltanokoset. Ja nyt valvotaan... ;D
Pitäisi osata 30 min. nokosia, mutta ei osaa. Aina liian lyhyitä tai pitkiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 05, 2022, 00:31:25
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 03, 2022, 21:52:30
No jo on kumma , jos noin helposti putoat kärryiltä, ei siellä mitään rakettitiedettä ole.
Olette aivan liian sosiaalisia ihmisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 05, 2022, 07:39:16
Eilen otin oikein kunnollisen parin tunnin päiväkooman. Siitä huolimatta nukuin aivan mainiosti :)

Osansa hyvään uneen saattoi kyllä olla vahvemmassa särkylääkkeessä, jonka jouduin ottamaan. Onnistuin potkaisemaan vasemman jalkani varpaan kissan raapimapuun jalustaan niin, että vedet tirsahti silmistä. Onneksi ei ollut se viereinen varvas, jossa jo ennestään oli kynsi mustana. Mutta joka tapauksessa varvasta sen verran jomotti, että nappasin pillerin yötä vasten, ettei jomotus pilaa nukahtamista.

Vielä vähän on kipeä, mutta ei siinä mikään luu ole mennyt rikki, kun ei ole tullut mustelmaa pintaan eikä vaikuta edes turvonneelta, vaikka jäykkä onkin. Luultavasti parissa päivässä on kaikki ok ja tapaus siirtynyt historiaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 05, 2022, 17:41:38
Onni on käydä koko viikko töissä asiakkaan luona kolmen vyöhykkeen lipulla ja huomata näin perjantaina kotiinpaluumatkalla, että olisihan sitä voinut matkustaa myös kahden vyöhykkeen lipulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 05, 2022, 18:03:09
^
Minulle oli vähällä käydä päinvastoin, kun olimme menossa Linnanmäelle. Tottumuksesta olin ostamassa BC-lippua, mutta onneksi oli taas liian kuivat sormet ja laite ei reagoinut ennen kuin matkaseuralainen huomautti, että pitää ottaa kolmas vyöhyke mukaan :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - elokuu 05, 2022, 18:36:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 03, 2022, 18:10:19
Mutta kaiken kaikkiaan oli oikein hauska päivä siitäkin huolimatta, että inhoan väenpaljoutta jo kovaa meteliä. Tämän viikon sosiaalinen annoskin tuli yhdessä päivässä täyteen, joten enää ei ole pakko edes yrittää olla sosiaalinen :D

Minulla oli monta hauskaa päivää kun kuljin, kuin koira, seuralaiseni perässä eri puoteihin ja yritin olla sosiaalinen. Se on jostain syystä yllättävän helppoa, monissa liikkeissä on ikäiseni nainen joka arvostaa keskustelevaa miesseuraa sillä aikaa kun seuralaiseni tunnustelee tekstiilejä ja katselee posliinieläimiä, eikä hän vielä voi kilisyttää kassakonetta.

Avaan usein keskustelun jollain nasevalla kommentilla jolla osoitan tuntevani hänen arvostamiaan tuotteita ja siirryn sitten toisessa tai kolmannessa kommentissa johonkin hyvin pikkutuhmaan. (Ette usko mitä saan välillä kuulla vastauksina!). Kun keskustelu yltyy ja nauru alkaa kaikua on yleensä aika lähteä. Vain harvoin joudun itse ehdottamaan aiemmin paikanvaihtoa. Melkoinen uupumus tuosta kyllä tulee, reilu viikko vuodessa riittää hyvin. Suomalaiset vasta aloittelevat kaupallista paskanpuhumista ja siksi vastaavatkin usein ihmettelyihin, kommentteihin ja kyselyihin tavalla jolla yleensä puhutaan vain terapeutille. Se on kyllä hienoa.

Mistähän se johtuu, että on jonkunverran sosiaalisia kykyjä mutta kovin harvoin halua käyttää niitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 06, 2022, 08:46:39
Helle varmaan on pehmittänyt pääni. Toivottavasti se ei ole lopullista.

Kun saan jonkun hyvän idean, niin onhan sitä lähdettävä siltä seisomalta toteuttamaan. Olen harmitellut jo hyvän aikaa, että makuuhuoneeni matto on kynsitty ihan ruvelle ja rumaksi. Syystä, jota en tiedä, juuri se matto on viehättänyt Aatu-kissaa. Minun näppeihini samalta tuntuvia mattoja on muitakin, mutta niihin ei ole kynsiä käytetty. Etsin netistä tietyn liikkeen matoista mieleistä ja löysinkin sellaisen, joten äkkiä hynttyyt niskaan ja matkaan katsomaan livenä kyseistä mattoa.

Myymälässä ei ollut muita asiakkaita ja myyjä tuli kohta kysymään voisiko olla avuksi. Helteen lyömänä ilahduin ehdotuksesta ja selitin, mitä olen etsimässä. Netistä löytämäni ei ollutkaan livenä sellainen kuin olin ajatellut. Selitin myyjälle kissaongelmani ja kerroin, että heidän tietty mattoa ei ole aiheuttanut repimisvimmaa, joten mielellään haluaisin samaa materiaalia olevan maton. Pari löytyi oikeilla mitoilla ja toisessa osui väritkin kohdalleen, joten ostin sen, vaikka kuosi ei ehkä ollut ihan sitä, mitä etsin. Hinta oli oli vain 19 euroa kolmen metrin matolle, joten jos ei silmä totu kuosiin, niin ei ole iso menetys myöhemmin hankkia joku muu tilalle.

Siitä huolimatta, että viikon sosiaalisuuskiintiö tuli täytettyä alkuviikosta, minusta oli oikein mukava asioida palvelevassa kivijalkamyymälässä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 06, 2022, 11:43:54
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 05, 2022, 18:36:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 03, 2022, 18:10:19
Mutta kaiken kaikkiaan oli oikein hauska päivä siitäkin huolimatta, että inhoan väenpaljoutta jo kovaa meteliä. Tämän viikon sosiaalinen annoskin tuli yhdessä päivässä täyteen, joten enää ei ole pakko edes yrittää olla sosiaalinen :D

Minulla oli monta hauskaa päivää kun kuljin, kuin koira, seuralaiseni perässä eri puoteihin ja yritin olla sosiaalinen. Se on jostain syystä yllättävän helppoa, monissa liikkeissä on ikäiseni nainen joka arvostaa keskustelevaa miesseuraa sillä aikaa kun seuralaiseni tunnustelee tekstiilejä ja katselee posliinieläimiä, eikä hän vielä voi kilisyttää kassakonetta.

Joissakin kaupoissa on tuohon varattu äijäparkkejakin joissa voi ootella kahvikupin ääressä paremman puoliskon valitessa tavaroita, tai ainakin nostellessa vaatekappaleita ja toteavan ai-kun ihana ja sitten laittavat sen takaisin rekkiin. Onhan tälläinen niitä sosiaalinen elämän ihanuuksia, joita suo mielellään vastakkaiselle sukupuolelle, vaikka itseä joskus hirvittää.

Naiset keskustelevat myös keskenään ja kysyvät otetaanko "kamelit mukaan, jos on enemmän kantamista, tai muuten tarvetta kuskille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 06, 2022, 17:26:50
^
Kylläpäs sielläpäin on huonotapaisia naisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 07, 2022, 11:01:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 06, 2022, 17:26:50
^
Kylläpäs sielläpäin on huonotapaisia naisia.

Ei suinkaan, ihan mukavia ja huumorintajuisia- mitäpä kamelikaan kyttyröilleen voisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 07, 2022, 12:34:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 06, 2022, 08:46:39
... Selitin myyjälle kissaongelmani ja kerroin, että heidän tietty mattoa ei ole aiheuttanut repimisvimmaa, joten mielellään haluaisin samaa materiaalia olevan maton. Pari löytyi oikeilla mitoilla ja toisessa osui väritkin kohdalleen, joten ostin sen, vaikka kuosi ei ehkä ollut ihan sitä, mitä etsin. Hinta oli oli vain 19 euroa kolmen metrin matolle, joten jos ei silmä totu kuosiin, niin ei ole iso menetys myöhemmin hankkia joku muu tilalle.

Eilen Aatu ehti olla pari tuntia omin nokin eristyksessä tutustumassa uuteen mattoon, ennen kuin menin itse sinne. Silmiin osui heti uudella matolla oleva valkoinen nöyhtä ja ihmettelin, jotta miten Eetu noin on karvaa päästänyt, mutta nöyhtä olikin matossa kiinni. Aatu oli varsin perusteellisesti tehnyt tuttavuutta uuden maton kanssa ja se taitaakin tuntua poikkeuksellisen mukavalta kynsissä.

Saapa nähdä ehdinkö tottua kuosiin ennen kuin matto menee vaihtoon. Onneksi ei ollut sen kalliimpi.

Nyt kun vertasin uutta mattoa siihen, jota ei kynsitä, niin tunsin kyllä sormissa eron materiaalissa, eli uusi ei sittenkään ole samaa materiaalia kuin meillä oli ennestään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 07, 2022, 19:00:40
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 02, 2022, 19:02:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 02, 2022, 18:54:33
^
Kysypä suoraan tehtaalta https://helsinginjaatelotehdas.fi/tilaus/
Sain tuosta käsityksen, että tilauksia voi tehdä ympäri vuoden. Ei kai tehdaskaan vain kesällä toimi, vaan pitkin vuotta luulisi tehtävän seuraavalle sesongille myytävää.

Noita sivuja tutkailin eilen. Jutussa, jossa tuonne linkattiin kirjoitettiin jotenkin niin, että jätskiä pitää hamstrata talveksi, mikä viittaa siihen, että tuotanto ja myynti on poikki. Tiedä sitten.

En tiedä kysyitkö tehtaalta, mutta minä kysyin FB/Mesen kautta. Poikkeuksellisen hitaasti nuo vastasivat, mutta tänään näkyi vastaus tulleen:

Hei, meillä oli kaverin kanssa keskustelua siitä, onko teiltä mahdollisuus tilata ja noutaa niitä viiden litran pakkauksia ympäri vuoden vaiko vain kesäsesongin aikana. Ainakin tilauslomakkeella näyttää olevan mahdollisuus laittaa nouto vaikka joulukuulle 🙂
Terveisin Hippi

Moi, ympäri vuoden voi tilata! Talvella nouto vain tehtaalta 🍦🍦
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 07, 2022, 19:20:04
^ Sitä ihmettelinkin, miten kuljetus olisi voinut järjestyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - elokuu 07, 2022, 19:35:55
Kesätyö kantiksen kirjoittajakaartissa alkaa tulla päätökseen. Ensi viikolla on edessä taas paluu arkiseen aherrukseen ja muuhun arjen pyörityksen, ja mikäli entiset merkit paikkansa pitää, se tuntuu sitovan resurssit aika pitkälti. Kiitos kanssakirjoittajille hyvistä keskusteluista ja pohdinnoista! Nähdään taas ensi kesänä! Ei vainkaan, en varmasti malta olla etsimättä aikaa tulla spekuloimaan Ihmisen Elämää aina välillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 07, 2022, 19:43:11
^
Aina yhtä mukavaa on lukea pohdintojasi, TSS.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - elokuu 07, 2022, 20:09:32
^ Sama. Oli ilo lukea sun tekstejä ja pohdintoja hetken aikaa vähän enemmänkin. Tsemppiä syksyyn!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 07, 2022, 21:52:57
Kyllä täällä saa kirjoitella pimeämpinäkin vuodenaikoina.  ;)
Oikeastaan silloin tarvitaan kipeästi TSS:n kaltaisia aurinkoisia kirjoittajia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - elokuu 07, 2022, 22:37:18
Kyllä minä jatkossakin kannan korteni kekoon Kantiksen hyväksi, ehkä vähän pidemmällä viiveellä vaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 08, 2022, 10:11:07

Kyllä siinä nyt taas "kehutaan, vaikka ei sen puoleen luen kyllä mielelläni "tussun kirjoituksia, hän on aika säteilevä verrattuna moneen muuhun sori muut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - elokuu 08, 2022, 11:28:06
Mitäs Karikko, jos itse ilmoittaisit pitäväsi taukoa? Tiedä vaikka saisit kehuja?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 08, 2022, 15:07:58
Ettei sitten kävisi niin, että ainut asia, mistä "marisekko saa kehuja, on tauko...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 08, 2022, 16:30:04
Lainaus käyttäjältä: Hiha - elokuu 08, 2022, 11:28:06
Mitäs Karikko, jos itse ilmoittaisit pitäväsi taukoa? Tiedä vaikka saisit kehuja?

Mitäs minä sellaisilla tekisin- haukkukaa vaan kuten ennenkin- senhän te osaatte.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 08, 2022, 20:08:22
Tänään oli lähikaupassa uskomaton veijari. Vatsakas keski-ikäinen maskilla varustautunut mies, joka jumiutui kassalle loppuiäkseen.

Ensin halusi maksaa pelkillä pikkukolikoilla ja siinä meni jotain pieleen ja niitä kolikoita laskettiin myyjän kanssa moneen kertaan. Sitten päättikin maksaa osan kortilla ja kortti ei ensin toiminut ja sitten käytiin kolikkorumba uudelleen. Kassalla oli ujo nuori pojankloppi, joka oli helisemässä, kun äijä aina uudelleen väitti että oli saanut palautusrahaa liian vähän.

Sitten alkoi veikkaustouhu. Ensin käytiin yhden kupongin kohdalla kaikki kommervenkit läpi ja kun lopulta saatiin jotain tolkkua siihen, niin otti jostain lisää kuponkeja ja niissäkin kaikenlaista sählinkiä.

Onneksi kaupassa ei juuri muita ollut ja kun lopulta jonoa tuli, saatiin toinen kassa avattua. En nähnyt miten draama päättyi, sinne jäivät selvittelemään.

Toi oli niin extremeä,,että vaikka yleensä inhoan jonottamista, niin tällä kertaa pelasti päivän ;D.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 09, 2022, 01:10:34
Sähköyhtiö täälläpäin ilmoitti hinnannoususta. Laskin että syyskuussa hinta on oleva kolminkertainen siihen mitä oli 9 tai viimeistään 12 kuukautta sitten.
  Isohkoa puu-uunia ei viitsisi kesällä tai keväällä/syksyllä hirveesti lämmitellä koska se on hidas reaktioketju: pilvisenä aamuna on kylmä mutta päivällä aurinko saattaakin yhtäkkiä alkaa paistaa loppupäivän selkeältä taivaalta ja kuuman uunin kanssa se tekee pätsin, tai seuraavana päivänä kamalan pätsin jos tulee hellepäivä. Siksi olen käyttänyt sähköä lämmönsäätelyyn. Tässä välillä sähkö oli niin halpaa että laskin että puu jää toiseksi.
Mutta se oli jo vuosia sitten.
  Vasta nyt olen oppinut että keittiön hellaa voi käyttää sähkönsijasta säätelyyn. Aiemmin pidin sen tehoa olemattomana, muutama ohut kalikka ei paljoa lämmitä. Mutta kokeilin ja opettelin: sitä lämmittää kolme kertaa peräkkäin muumaman tunnin aikavälillä niin keittiöstä tuleekin pätsi ja lämpöä riittää muihin huoneisiin. Tällä hetkellä täällä on hikistä hellettä ja piti ottaa villapaita pois. :D
  Olen myös opetellut nukkumaan öitä hiukan kylmemmässä.

Puuliiteriä olen vähän siivoillut jos.. eiku kun pitää alkaa tilata uutta polttopuuta. Valitettavasti suurin sähkösyöppö on usein pakastin. Kesällä 3 kWh/d ja syksyllä/keväällä 2 kwh/d. Jos sähkö maksaa 0,35 c/kWh kuten syksylle yhtiö antoi ymmärtää+laskin, niin pakastimen ylläpito maksaa 0.7-1 euroa päivässä! Ja minä kun luulin säästäväni siinä että kerään 10-20 litraa mustikoita ilmaiseksi pakkaseen. Vuodessa tuolla tasolla se tietäisi 300-365 euroa pelkästä säilytyksestä! Halvemmaksi tulisi kaupan antaa pakastaa ja ostaa sieltä?!?
Tekisi mieli laittaa ylimääräistä styroxia pakastimen ympärille, mutta pitäisi tietää sisäinen rakenne: Esim. etusivu lämpiää kun pakastin käynnistyy eli poistolämpöä haihduttaa sitä kautta. Siihen ei styroxia!

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 09, 2022, 07:58:26
^
Pakastimen sähkösyöppöyteen voi ainakin osaksi vaikuttaa myös itse. Pakastimen ympärillä pitää olla hyvä ilmankierto, ainakin sillä osalla, jossa se koneisto on ja se pitää myös puhdistaa pölyistä säännöllisesti. Samoin pakastimen sisätiloista pitää huurrekerros sulattaa säännöllisesti

Koska oletan, että pakastimenne ei ole ihan lähivuosina ostettu, niin tuossa vielä pari linkkiä, jotta ei vaikuta, että tuossa höpisin omiani.

Vanha pakastin on energiasyöppö: https://yle.fi/uutiset/3-5857626
https://lehti.omavoima.fi/artikkelit/huurtunut-pakastin-kaipaa-sulatusta
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 09, 2022, 22:58:00
^Se pakastin on hemmetin vanha, ainakin 20v ellei 30v. (Kukaan ei tiedä). Moneen moneen vuoteen sitä ei ole kunnolla sulatettu. Pitää tässä kerätä intoa ja rohkeutta tehdä se... Kiitän ohjelinkeistä.
  Poistin huurretta taannoin mekaanisesti ja minusta se näkyi sähkömittarissa (lukemia seurailen ja ylöspanen). Pakastin on eteisessä joten onneksi talvella se on hyytävän kylmässä tilassa just kun on oleva talven korkeimmat sähköhinnat.

Sähkömittarin 1Wh:n impulssiväleistä sekunteja mitaten ja laskien äsken pystyin määrittämään, että
- TV kuluttaa 72W, täysin riippumatta valonvoimakkuudesta(!) Siinä oli kiinni kuulokkeet.
- läppäri (lataa akkua+ mokkula kiinni) kuluttaa 25..32W

JK. Lisää mittaustuloksia:
- Pakastin kuluttaa suristessa 40..45 W
- Jääkaappi kuluttaa suristessa 150 W
- Läppäri kuluttaa kantapaikkaa lukiessa korkeintaan 10W (kun ei lataa akkua)
- Läppäri kuluttaa YLE TV1-kanavaa kokoruutuna katsoessa korkeintaan 38 W
    -> TV:n katselu läppärillä kuluttaa noin puolet siitä mitä TV:llä katselu
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 09, 2022, 23:09:18
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 08, 2022, 20:08:22
Tänään oli lähikaupassa uskomaton veijari. Vatsakas keski-ikäinen maskilla varustautunut mies, joka jumiutui kassalle loppuiäkseen.

Ensin halusi maksaa pelkillä pikkukolikoilla ja siinä meni jotain pieleen ja niitä kolikoita laskettiin myyjän kanssa moneen kertaan. Sitten päättikin maksaa osan kortilla ja kortti ei ensin toiminut ja sitten käytiin kolikkorumba uudelleen. Kassalla oli ujo nuori pojankloppi, joka oli helisemässä, kun äijä aina uudelleen väitti että oli saanut palautusrahaa liian vähän.

Sitten alkoi veikkaustouhu. Ensin käytiin yhden kupongin kohdalla kaikki kommervenkit läpi ja kun lopulta saatiin jotain tolkkua siihen, niin otti jostain lisää kuponkeja ja niissäkin kaikenlaista sählinkiä.

Onneksi kaupassa ei juuri muita ollut ja kun lopulta jonoa tuli, saatiin toinen kassa avattua. En nähnyt miten draama päättyi, sinne jäivät selvittelemään.

Toi oli niin extremeä,,että vaikka yleensä inhoan jonottamista, niin tällä kertaa pelasti päivän ;D.

Nuo Veikkauksen pelikuponkien tarkistuttajat ova vihoviimeisiä kiusankappaleita kun heikäläisiä aina toisinaan tuppautuu kauppaan aamulla, jolloin ihmiset käyvät kaupasta pikaisesti nappaamassa purtavaa aamiaiseks tai lounaaksi ja siinä sitten onkin edessä tyyppi, jolla on kokonainen nivaska pelikuitteja, joista luetaan mahdollisia voittoja. Jokunen pikkuvoitto nivaskasta yleensä kai löytyykin ja sitten kassa saattaa seota sen kanssa tuliko erottaneeksi voittokuitit oikein omaan pinoonsa että voi maksaa oikean summan. Voi Tsiisus, tullut koettua tämä monta kertaa kun pitäisi itse ehtiä nopeasti konttorille vastaamaan asiakaspuheluihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 09, 2022, 23:32:14
Täälläpäin Veikkaus-tarkistaja-kiusankappaleille on omat linjat, joita tietysti vältän ellen sitten itse veikkaa tai palauta kuponkeja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 10, 2022, 00:55:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 09, 2022, 07:58:26
^
Pakastimen sähkösyöppöyteen voi ainakin osaksi vaikuttaa myös itse. Pakastimen ympärillä pitää olla hyvä ilmankierto, ainakin sillä osalla, jossa se koneisto on ja se pitää myös puhdistaa pölyistä säännöllisesti. Samoin pakastimen sisätiloista pitää huurrekerros sulattaa säännöllisesti

Koska oletan, että pakastimenne ei ole ihan lähivuosina ostettu, niin tuossa vielä pari linkkiä, jotta ei vaikuta, että tuossa höpisin omiani.

Vanha pakastin on energiasyöppö: https://yle.fi/uutiset/3-5857626
https://lehti.omavoima.fi/artikkelit/huurtunut-pakastin-kaipaa-sulatusta
Ei suuri ongelma, jossain vaiheessa laitteet vaihdetaan uudempiin, siinä ei valtion valvontaa tarvita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - elokuu 10, 2022, 02:23:44

Eipä ole tullut pohdittua saati selvitettyä kylmälaitteiden lämpötaloutta. Eikö se ole niin, että jääkaapista ja pakastimesta pitää siirtää lämmintä ympäristöön kun sitä seinien läpi ja ovia aukipitäessä on kylmälaitteeseen  liiaksi tullut. Myös jäähdytysnesteen suriseva siirtotyö taantunee lämpöenergiaksi joka toistaiseksi suuren osan vuotta on pois ympäristön muusta lämmitystarpeesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 10, 2022, 10:12:49
Lainaus käyttäjältä: Amore - elokuu 09, 2022, 23:09:18
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 08, 2022, 20:08:22
Tänään oli lähikaupassa uskomaton veijari. Vatsakas keski-ikäinen maskilla varustautunut mies, joka jumiutui kassalle loppuiäkseen.

Ensin halusi maksaa pelkillä pikkukolikoilla ja siinä meni jotain pieleen ja niitä kolikoita laskettiin myyjän kanssa moneen kertaan. Sitten päättikin maksaa osan kortilla ja kortti ei ensin toiminut ja sitten käytiin kolikkorumba uudelleen. Kassalla oli ujo nuori pojankloppi, joka oli helisemässä, kun äijä aina uudelleen väitti että oli saanut palautusrahaa liian vähän.

Sitten alkoi veikkaustouhu. Ensin käytiin yhden kupongin kohdalla kaikki kommervenkit läpi ja kun lopulta saatiin jotain tolkkua siihen, niin otti jostain lisää kuponkeja ja niissäkin kaikenlaista sählinkiä.

Onneksi kaupassa ei juuri muita ollut ja kun lopulta jonoa tuli, saatiin toinen kassa avattua. En nähnyt miten draama päättyi, sinne jäivät selvittelemään.

Toi oli niin extremeä,,että vaikka yleensä inhoan jonottamista, niin tällä kertaa pelasti päivän ;D.

Nuo Veikkauksen pelikuponkien tarkistuttajat ova vihoviimeisiä kiusankappaleita kun heikäläisiä aina toisinaan tuppautuu kauppaan aamulla, jolloin ihmiset käyvät kaupasta pikaisesti nappaamassa purtavaa aamiaiseks tai lounaaksi ja siinä sitten onkin edessä tyyppi, jolla on kokonainen nivaska pelikuitteja, joista luetaan mahdollisia voittoja. Jokunen pikkuvoitto nivaskasta yleensä kai löytyykin ja sitten kassa saattaa seota sen kanssa tuliko erottaneeksi voittokuitit oikein omaan pinoonsa että voi maksaa oikean summan. Voi Tsiisus, tullut koettua tämä monta kertaa kun pitäisi itse ehtiä nopeasti konttorille vastaamaan asiakaspuheluihin.

Nuo tarkistuttajat haluavat usein myös kuittinsa takaisin, ilmeisesti menevät toiseen myyntipisteeseen ja tarkistuttavat ne siellä toiseen kertaan-

"Varma, on varmaa"-  ehkä he tuovat ne vielä uudestaan toisena päivänäkin eri myyjän tarkistettavaksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 11, 2022, 13:16:52
En vieläkään saanut ruokakaupan paistopisteestä haluamaani viineriä, kun laari oli tyhjänä (ollut jo pari viikkoa). Korvaavaa tuotetta en heti keksinyt lohdukseni. Kaipasin jotain rasvaista ja makeaa, sillä liian aikaisin poistin eristyksen kissoilta. Vuorokausi meni hyvin, mutta sitten ottivat yhteen. Ei pahasti, mutta sen verran, että ainakin siksi aikaa, kun olen poissa kotoa, nuo on hyvä eristää.

Huomasin siinä ihan kohdalla kakku/leivoshyllyn, jonka olen aina osannut jättää huomiotta. Nyt siis sinne tekemään korvaavaa valintaa. Oli jo Aleksanterin leivokset kopassa, kun silmät osuivat Napoleon kakkuun. Ei ollut iso kakku, vaan ehkä samankokoinen kuin kolme leivosta rinnakkain. Kylläpä kädet kävi vikkelästi, kun vaihdoin kakun leivosten sijaan.

Nyt pitäisi keksiä jotain todella kevyttä  lounaaksi, jotta jälkiruuaksi kehtaa ottaa kakkukahvit :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 11, 2022, 13:48:28
Muovikassit on menneet ihan kertakäyttökamaksi. Ihan tavallinen kevyt hiukan kulmikas ruokapakkaus tekee sen verran ison reiän, ettei viitsi enää ottaa uudelleen käyttöön.

Ei ne ennenkään kovin vahvoja olleet, mutta nyt ihan surkeita paitsi Lidlin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 11, 2022, 14:15:36
Teki mieli herneitä ja smoothieta. Kävin ostamassa niitä marketista, mutta herneiden parasta ennen oli selvästi jo mennyt kun yksikään herne ei ollut makea. Olisi kelvannut pienempikin annos. Pitää uskaltaa syödä maistiaisiksi yksi tai kaksi palollista ensikerralla niin tietää ostaako vai ei. No, huomenna tulee uudet herneet Jumbosta. Toivottavasti ne ovat vielä elossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 12, 2022, 00:50:59
Lainaus käyttäjältä: Jaska - elokuu 10, 2022, 02:23:44

Eipä ole tullut pohdittua saati selvitettyä kylmälaitteiden lämpötaloutta. Eikö se ole niin, että jääkaapista ja pakastimesta pitää siirtää lämmintä ympäristöön kun sitä seinien läpi ja ovia aukipitäessä on kylmälaitteeseen  liiaksi tullut. Myös jäähdytysnesteen suriseva siirtotyö taantunee lämpöenergiaksi joka toistaiseksi suuren osan vuotta on pois ympäristön muusta lämmitystarpeesta.
Niin energiaa menee siihen että pitää siirtää lämpöä kaappien sisältä ympäristöön, useimmilla huonetiloihin.
Mutta sen hyötykäyttö on monimutkaista. Talvella huoneessa ne lämmittäisi mutta energia on oleva kallista. Jos lämpö tuotetaan puulla ja kallista sähkönkulutusta halutaan vähentää niin ei hyvä.
Kesällä (helteillä) taas kaapit lämmittäisi liikaa huoneita.
  Ulkotiloissa/viileissä eteisissä jne taas niiden tuottama lämpöenergia menee tavallaan hukkaan, mutta talvisin ne sitten kuluttaa paljon vähemmän sähköä kuin sisätiloissa.

Olen vähän järkyttynyt siitä että näyttää täällä jääkaappi kuluttavan saman verran tai jopa 2x pakastimen verran.
   Puhdistin äsken jääkapin takaa lämmönhaihdunta säleikköä, oli hämähäkin seittiä ja vähän pölyä. Yöllä pidän ulko-ovea auki että sen eteishuonetila jäähtyy. Hyvin wanha on jääkaappikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 12, 2022, 09:20:46
^
Kyllähän se on aika luonnollista, että jääkaappi vie enemmän sähköä kuin pakastin. Ainakin itse käyn jääkaapilla usean kerran päivässä ja jokaisella oven aukaisulla kylmää valuu kaapista ulos. Kun ovi suljetaan, koneisto alkaa jäähdyttää kaappia tavoitteen mukaiseen kylmyyteen. Jos vielä sinne huoneenlämpöistä (tai pahimmassa tapauksessa huonosti jäähdytettyä lämpimämpääkin) säilytettävää laitetaan, niin sekin on saatava kylmäksi. Tuosta olen kyllä tarkkana itse, että mitään lämmintä en jääkaappiin laita.

Pakastimella käyn ehkä kerran päivässä, joskus kahdestikin. Omassa pakastimessani ei ole kuin kaksi avohyllyä, joten niistä säilytyslaatikoista ei kylmä valu pois. Pakastimeen lisään tavaraa vain valmiiksi kaupan pakastamana tai sitten jääkaapin kauppa, jolloin ne ovat jo valmiiksi +3 asteisia. Harvemmin pakastimeen tulee lisättyä suurta määrää kerrallaan, joten niiden "muutaman pienen rasian" pakastaminen ei ole kovinkaan rasittava työ, kun pakastin on kylmää täynnä.

Jos kumpaakaan kaappia en avaisi lainkaan, niin luultavasti sen jälkeen, kun kumpikin on saavuttanut vakiokylmyyden, niin sen säilyttäminen veisi suunnilleen saman määrän energiaa.

Vanhojen kylmälaitteiden tiivisteet olisi kyllä syytä tarkistaa ja uusia sen ohella, että tiivisteiden puhtaudellakin on merkityksensä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 12, 2022, 10:23:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 12, 2022, 09:20:46

Jos kumpaakaan kaappia en avaisi lainkaan, niin luultavasti sen jälkeen, kun kumpikin on saavuttanut vakiokylmyyden, niin sen säilyttäminen veisi suunnilleen saman määrän energiaa.

Ehkä ei ihan, pakastimen suosituskylmyys on noin -18 astetta, mutta jokainen aste kylmempään päin lisää kyllä kulutusta. Sähkön tarvetta:

Asia ei liene uskon kysymys, mutta miten sen voisi siis uskoa, -ehkä lyhyt analogia, jos pitää kilon punnusta kädessään vaatii se tietyn määrän voimaa, ja lisätessä siihen kiloon krammoja vaatii sekin tietyn määrän enemmän voimaa.

Laitteen kylmänä pitäminenkin isommassa kylmyydessä vaatii tietyn määrän enemmän energiaa vaikka muutos ei kovin iso parin asteen tasolla olisikaan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 12, 2022, 10:28:07
Sanoinkin "suunnilleen saman". Onhan pakastimessa vankemmat eristeet, jotka pienentää lämmön karkaamista, joten tasaisin -18 asteen kylmyyden pitäminen ei vaatine kovinkaan paljon työtä enemmän kuin tasaisen +3 asteen pitäminen himan heikoimmilla eristekerroksilla.

En tästä nyt tiedettä ollutkaan tekemässä, vaan ihan arkijärjelle riittävällä tarkkuudella pohdin asiaa selventääkseni tai antaakseni ajattelemisen aihetta MrKAT:lle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 12, 2022, 10:39:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 12, 2022, 10:28:07
Sanoinkin "suunnilleen saman". Onhan pakastimessa vankemmat eristeet, jotka pienentää lämmön karkaamista, joten tasaisin -18 asteen kylmyyden pitäminen ei vaatine kovinkaan paljon työtä enemmän kuin tasaisen +3 asteen pitäminen himan heikoimmilla eristekerroksilla.

En tästä nyt tiedettä ollutkaan tekemässä, vaan ihan arkijärjelle riittävällä tarkkuudella pohdin asiaa selventääkseni tai antaakseni ajattelemisen aihetta MrKAT:lle.

Joo mikäs siinä, eikä myöskään kannata vetää hernettä nenään, vaikka hieman tarkennankin- pienistä asioista kertyy muutos ja siinä mielessä on ehkä hyvä kertoa hieman perusteista- mutta olet kyllä oikeassa se mikä on riittävää tietoa riittää kyllä käytännössä usein ihan hyvin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 12, 2022, 13:05:25
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 11, 2022, 13:16:52
......Aleksanterin leivokset kopassa, kun silmät osuivat Napoleon kakkuun. Ei ollut iso kakku, vaan ehkä samankokoinen kuin kolme leivosta rinnakkain. Kylläpä kädet kävi vikkelästi, kun vaihdoin kakun leivosten sijaan.

Pettymys oli se kakku, kun oli mielikuva Napoleon leivoksesta, jossa on rapeat lehtitaikinakerrokset ja sokerikuorrute päällä. Välissä sitten vaniljakreemiä ja hilloa yms. mehevää.

Kakku oli sitkeä ja sokerikuorrutekin puuttui ja tilalla oli jotain purua. Sitä pinnoitetta jo vähän kaupassa ihmettelin, mutta kotona vasta muistin millainen sen olisi pitänyt olla. Kyllähän tuon saa syötyä, eli ei mene biojätteeksi, mutta tuskin toista kertaa ostan.

Olisi ehkä sittenkin kannattanut pitää ne Aleksanterin leivokset, kun ne näytti ihan täydeltä tavaralta. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - elokuu 16, 2022, 12:28:46
Olin viikon lomalla Tallinnassa morjenstamassa siellä asuvia kavereita, ja lystiä oli. Paljon oli taas rakennettu (Ja rakennetaan) sitten viime käynnin: koronan ja työpolitiikan vuoksi edellisestä kerrasta olikin kolme vuotta aikaa. Aioin aluksi lähteä jonnekin Keski-Eurooppaan, mutta ei sinne helleaallon keskelle ollut järkeä lähtemän. Mietin jopa Islantia, mutta siellä olisi saattanut olla samanlainen sää kuin Suomessa syksyllä, eikä napannut sekään. Islannissa pitää kyllä vielä käydä, mutta mieluimmin keskellä pimeintä talvea.

Kummitytöllä oli syntymäpäivä, ja Tallinnasta löytyi hänelle samalla paljon mieluisia lahjoja. Itselleni ostin tietysti myös viinaa, venäläisten omistamasta kaupasta. Ostin sieltä piruuttani vain ja ainoastaan ukrainalaista vodkaa. Hähä. Hähähä! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 16, 2022, 21:34:14
Alkaa olla kesän kurjin päivä takana ja pahaa oloa pääsee karkuun unten maille.

Kuivaa kuumuutta olen mielestäni sietänyt melkoisen hyvin viime vuosina, kun nuo kolmenkympin helteet on yleistyneet. Mutta nämä elokuun kosteat helteet on aivan sietämättömiä. Vähäinenkin tekeminen pukkaa hien pintaan eikä se siitä mihinkään tahdo haihtua. Paidan selkämys on märkä ja tunnen itseni likaiseksi, vaikka olen pariin kertaan kuurannut itseni karkealla sienellä suihkussa. Pieni päänsärky on kiusannut koko päivän. Ei ole kahvin puutteesta eikä kai unenkaan, vaan lähinnä mitääntekemättömyys jyskyttää.

Syksyn viileyttä on turha odotella pariin viikkoon, vaikka sateita on ennustettu ensiviikolle. En kovinkaan toiveikkaasti siihenkään ennusteeseen suhtaudu, sillä lähes kaikki tämän kesän sade-ennusteet on näiltä nurkilta kuivuneet kokoon. Erityisen kitkerältä tuntui katsella FB:ssä livelähestystä Kempeleestä, kun salamat räiskivät iloisesti ja ukkonen jyrisi. Tasan ei käy säänhaltioiden armonpalat.

Vituttaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 16, 2022, 22:20:59
Komppaan, tänään oli kesän toistaiseksi inhottavin päivä. Kosteus ja lähes tyyni sää teki olon kurjaksi.

Pakenin yhdeksi yöksi tänne mökille, mutta matka oli tuskainen. Onneksi ei ole sinilevää,niin pääsi uimaan.

Vielä pitää tsempata vähän aikaa....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 16, 2022, 22:35:18
Ainakin parina päivänä keittiön seinän suunnasta tiskipöydän takaa oli kuulunut syömisten, raapimisen, rouskunan ääniä. Ja nyt ne voimistuivat. Lopulta kun askaroin keittiönpyödällä muuta niin samalla pidin taskulamppua vierellä että jos yllättäisin hiiren joka tulee esiin. Mietin että millä betonilla mä tukkisin sen reiän yms.
  Sitten vielä siirsin myslipussia ja kaakaorasiaa lähemmäs että näkyy paremmin. Lopulta siirsin myslipussin sivuun. Yhtäkkiä rapina kuuluukin siitä! Kurkistan ja näen mustan koppakuoriaisen rapisevan, samanlainen jauhopukki mitä katoista tippuu kun pääskyset on lähtenyt pesistä. Helpotus on suunnaton. Kova rapina johtui siitä että paperipussi vahvisti kuoriaisen jalkain rapinan äänet kuin kaiutin.  Viskasin pihalle koko sisällön.

Eilen sitten menin ns. heittämään vettä eteisen ikkunan taa/alle. Kuulen vierestä rapinaa ja rouskutusta. Osin särkyneen ikkunan takana sisällä rouskuttaa ehta hiiri! Noin 30 cm päästä minusta, eikä välitä minusta! Se syö jotakin, ehkä kuolleita kärpäsiä tai sitten ikkunan peittäneen teipin jäänteitä. Myöhemmin huomasin että ikkunassa oli peukalon mentävä reikä, oliko hiiri päässyt siitä läpi? Onko se järsinyt ikkunalasia?!? Maahan on 1½ metriä. En ole enää nähnyt hiirtä. Yksi mahdollisuus että se käveli tai hyppi portaita ylös eteiseen yöllä koska viime yönä pidin ulko-ovea auki jäähtymisen takia. Ja pyrki ulos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 17, 2022, 07:57:27
^
Miksi ihmeessä myslit pois heitit.  :o
Koppakuoriainenhan on hyvä proteiinilisä siinä joukossa ja siitä tulee vielä rapeaa suutuntumaa :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 17, 2022, 13:45:26
Ajoin tänään autohallistamme ulos ja melkein kaadoin ukkelin joka ei osannut varoa. Ukkeli vain hymyili ja nosti kättään. Kyseessä oli Steve Vei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 17, 2022, 13:48:08
^

Vei vai Vai ???

https://fi.wikipedia.org/wiki/Steve_Vai
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 17, 2022, 14:23:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 17, 2022, 07:57:27
^
Miksi ihmeessä myslit pois heitit.  :o
Koppakuoriainenhan on hyvä proteiinilisä siinä joukossa ja siitä tulee vielä rapeaa suutuntumaa :D
Myslit oli wanhoja ja oli enää sentti pohjalla. Maha ei tällä hetkellä tykkäisi mysleistä. Kuoriainen olisi pitänyt desinfioida H5Nx- lintuviruksista?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 17, 2022, 14:31:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 17, 2022, 13:48:08
^

Vei vai Vai ???

https://fi.wikipedia.org/wiki/Steve_Vai

Tuli mieleen vanha vitsi:

Van Halen ja Steve Vai pelasivat tikkiä.

Van vei tikit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - elokuu 18, 2022, 07:51:22
Naapurilta tuli ilmoitus että aikovat pitää viikonloppuna jälleen kerran kovat bileet. Odottavat noin 80000 päihtynyttä vierasta ja ovat palkanneet jonkun 50 cent-nimisen jätkän pitämään älämölöä puoleen yöhön asti. Siitä sitten aamuun asti on odotettavissa huutoa, oksentelua ja nurkkiin kusemista. Evakkoon kakkosasunnolle sitä on taas tästä lähdettävä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 18, 2022, 08:47:59
Älä nyt karkuun lähde. Saatat päästä Sannan bileporukkaan mukaan  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 18, 2022, 10:55:14
En hämmästelisi, jos Sanna Marinin ura päättyisi joskus johonkin henkilökohtaisiin asioihin liittyvään skandaaliin.

Sannaa esittävästä uutiskuvasta tuli mieleen tai käy ilmi, että hänellä ja isälläni on/oli yksi yhteinen ulkonäköpiirre.

En tunne sanoja, joten voin ilmaista asian väärin. Joka tapauksessa piirre on se, että korvien "alanipukat" ikään kuin puttuvat. Siis se kohta, johon ripustetaan korvakorut.

Muilla meidän suvussamme en tiedä samanlaisia korvia.

Yksi piirre meillä kenties periytyy, nimittäin lyhytkyntisyys. Itse en asiaa muista, mutta äitini kertoi, että isoisälläni oli lyhyet kynnet. Minullakin on, samoin kahdella lapsenlapsellani, mutta ei kolmannella. En tarkoita mitään epänormaalin lyhyitä kynsiä sentään. Tällaisia näkee, mutta luulisin, että ne ovat vähemmistöä.  Tunnusmerkki on esimerkiksi se, että peukaloiden kynnet ovat leveyssuunnassa isommat kuin pituussuunnassa.

Meistä ei tulisi hyviä varkaita, koska eivätkös ne ole pitkäkyntisiä.

Kirjoitan tätä Bauhausin parkkipaikalla "pysäköintipakolaisena". Täytyy keksiä jokin ratkaisu. Lahteen astiko se auto pitää tästä eteenpäin käydä pysäköimässä.

Päästöt vähenevät, kun ilmainen pysäköinti poistuu, lienee logiikka. Kenellä pienenevät, kenellä lisääntyvät. Ainakin on eri asia ajaa auto kilometrin päähän kuin sadan kilometrin päähän tai ajella päivät pitkät, kun autoa ei saa ilmaiseksi mihinkään. Ajatus on tietysti, että pitää siirtyä julkisten kulkuneuvojen käyttäjäksi.  No, kyllä niitäkin joutuu käyttämään. Kulut joka tapauksessa lisääntyvät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - elokuu 18, 2022, 16:19:14
Lainaus käyttäjältä: Brutto - elokuu 17, 2022, 13:45:26
Ajoin tänään autohallistamme ulos ja melkein kaadoin ukkelin joka ei osannut varoa. Ukkeli vain hymyili ja nosti kättään. Kyseessä oli Steve Vei.
Blockfesteilla ei kyllä mielestäni ole sellaisia esiintyjiä, että Stevekin siellä notkuisi. Onkohan kaupungissa jotain muutakin sellaista keikkaa, miksi olisi Suomeen eksynyt... Yhtä kaikki, onneksi ei tullut osumaa.

Budpestissä bilettämässä ollessa meillä oli keskustasta suuri huoneisto vuokrattuna. Rappukäytävän postiluukkupatteristossa silmiin pisti tietty nimi: John Lennon. Nyt Tallinnassa käydessä kavereiden naapurin miehen etunimi oli Elvis, ja sekin pisti postiluukkurykelmästä silmään. Nämä ovat vankkoja todisteita, että kumpikin elää vielä! 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - elokuu 18, 2022, 16:26:39
^ Vissiin sillä on jotain vireillä Tampere Filharmonian kanssa ja on sattumalta maisemissa Blockfestin aikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - elokuu 18, 2022, 16:38:44
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - elokuu 18, 2022, 16:26:39
^ Vissiin sillä on jotain vireillä Tampere Filharmonian kanssa ja on sattumalta maisemissa Blockfestin aikaan.
Tämä kyllä selittää hyvin. Seuraa siis oppipoikansa Devin Townsendin jälkiä, mikäli tekee filharmonian kanssa musiikistaan yhteisprojektin. Devin on tehnyt niitä jo parikin, mutta ei täällä Suomessa. Vai on kyllä Suomessakin niin tiedetty/tunnettu/arvostettu, että täällä semmoinen kannattaa hänenkin tehdä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 18, 2022, 16:55:36
Lainaus käyttäjältä: Aave - elokuu 18, 2022, 16:19:14
Budpestissä bilettämässä ollessa meillä oli keskustasta suuri huoneisto vuokrattuna. Rappukäytävän postiluukkupatteristossa silmiin pisti tietty nimi: John Lennon. Nyt Tallinnassa käydessä kavereiden naapurin miehen etunimi oli Elvis, ja sekin pisti postiluukkurykelmästä silmään. Nämä ovat vankkoja todisteita, että kumpikin elää vielä!

Ai Elvis on muuttanut Tallinnaan? Silloin kun tein Elviksen kanssa hommia, hän asusteli Riikassa.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - elokuu 18, 2022, 17:35:05
^
Miehen pitää pysyä liikkeellä, että välttyisi ei-toivotulta julkisuudelta!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 23, 2022, 10:39:32
Todella kurja aamu. Olen nukkunut liikaa ja siitä seurauksena viiltävä päänsärky. Oloa ei ainakaan paranna perkeleellinen hurina, joka kuuluu naapuriyhtiön putkirempasta. Tonttien rajalla on kuorma-auto, jossa on joku voimanlähde rempassa tarvittavalle jollekin laitteelle. Tuota samaa oli jo alkukesästä, mutta välissä oli tauko, ettei sitä tarvittu. Saapa nähdä meneekö tässäkin rupeamassa muutama viikko kuten aikaisemmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 27, 2022, 00:30:41
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - elokuu 09, 2022, 22:58:00
- Läppäri kuluttaa kantapaikkaa lukiessa korkeintaan 10W (kun ei lataa akkua)
- Läppäri kuluttaa YLE TV1-kanavaa kokoruutuna katsoessa korkeintaan 38 W
    -> TV:n katselu läppärillä kuluttaa noin puolet siitä mitä TV:llä katselu
-Läppäri+mokkula kulutti myöhemmin vain  jotain 15-17 wattia kun katselin YLE-lähetystä selaimessa, en kokoruutuna. Läppärin energiakulutusta on vaikea arvoida kokonaisuutena kun se välillä lataa akkua ja välillä ei, ja silloin se lainaa akusta tms.

MUTTA tänään laskin että olen saanut viime päivinä nipistettyä sähkönkulutusta peräti noin 25%. Pääosin pitämällä ulko-ovia auki yöllä, jotta pakastin- ja jääkaappihuoneet pysyy viileinä. (Ei koko yötä, tervemenoa varkaat).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 28, 2022, 18:20:35
Harmittaa, Nopeat todellakin syövät hitaat.

Mennen viikon puolivälissä huomasin ruokakauppareissulla valikoimista poistuvan vihertuotteen (Isoleopoldinkukka (https://ekukka.fi/wp2/wp-content/uploads/2021/06/isoleopoldinkukka_aphelandra_squarrosa_huonekasvit_kasvikirjasto_ekukka-1.jpg)), joka oli alennettu puoleen hintaan. Se oli jo menossa ostoskoppaan, mutta pistin takaisin hyllyyn. Ajattelin, että pitää tarkistaa sen hoito ja vaatimukset ensin ja ennen kaikkea, heittääkö se henkensä kukinnan jälkeen, sillä se näytti olevan kukinnan ehtoopuolella. Parin päivän päästä hinta oli pudonnut jo -70%:iin, mutta olin unohtanut tarkistuksen, joten en silloinkaan sitä ostanut, kun en tiennyt mihin se pitäisi saada mahtumaan valontarpeen puolesta.

Tänään muistin tehdä tarkistuksen ja keksin sille paikankin. Vaikka ei muuta kauppa-asiaa ollut, niin lähdinpä lenkille sen verran, että haen kukan omakseni. No, eipä niitä enää ollut. Kaikki oli mennyt kaupaksi sillä parin euron hinnalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 28, 2022, 18:35:51
Varkaat ovat päässeet vauhtiin. Keväällä vietiin pyörät ja nyt oli väännetty sorkkaraudalla liiterin lukko irti. Pyörät eivät jostain syystä nyt kelvanneet, mutta ovensuusta lähti matkaan pari Fiskarsin kirvestä. Kaupalla kuulin, että jossain lähellä oli tehty sama temppu >:(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 28, 2022, 21:59:21
Vietimme ystävän kanssa aivan huikean rantapäivän Pihlajasaaressa. Sää oli helteinen kuin etelän lomakohteessa. Nautimme auringosta ja uimisesta ja merellisestä luonnosta. Söimme eväitä ja kesämieli oli keveä kuin poutapilvet, joita jokunen leijui meren yllä. Ihmisiä oli paikalla paljon, muttei liikaa. Tuntui vain mukavalta jakaa sama mielentila monien tuntemattomien kanssa. Kaikki olivat silmin nähden hyvällä tuulella eikä näköpiiriin osunut yhtään känniänkyrää. Ihanaa! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 28, 2022, 23:12:32
Ulkoliikunta alkaa mennä hankalaksi, kun pihassa, oven luota ulos  vain jääkaapilla käytyäkin, jo saa tukkaansa hirvikärpäsiä. Parissa päivässä olen nyppinyt jo toistakymmentä kimpustani. Nyt aamusella ja päivällä ei näkynyt kun satoi tai oli satanut mutta nyt illalla maaston vähän kuivuttua niin taas...
 
Löysin "posti"pöydän laatikosta aiempia sähkönkulutustilastojani ja järkytyskauhistuin. 10 vuotta sitten sähköä meni 1/3 nykyisestä ts. ainakin viime talvella meni kamalasti. Joku vuosi pari kolme sitten sähkö oli niin halpaa että puulämmitys oli jo välillä kalliimppaa, se oli jäänyt ns. päälle muistiini ja kun nyt muistin tarkemmin niin viime talvi oli vielä koronakriisiajan talvea, ja sai (turhaan) pelätä riittääkö puut tai tuleeko hirmupakkaset ja keväälä että tuleeko Putin tms, joten säästelin puita ja varuiksi lämmitin sähköllä.  Lisäksi muistan että tuolloin +20-21 C oli ok, mutta olin jo pitkään totutellut +25C huoneenlämpöön.
   Nyt puuta riittää, ei lopu. Ja olen totutellut alempaan huoneenlämpöön jo, ainakin öisin. Tämä tarkoittaa sitä että ensi talvella pitäisi pystyä vähentämään sähkönkulutusta peräti 65%. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 29, 2022, 09:25:26
Lainaus käyttäjältä: Amore - elokuu 28, 2022, 21:59:21
Vietimme ystävän kanssa aivan huikean rantapäivän Pihlajasaaressa.

Mieleen tulee kysymys, minkä kellonaikojen väliin yleensä ajatellaan sijoittuvan ajanjakson, josta voidaan käyttää nimeä rantapäivä. Mikä on lyhin mahdollinen aika rantapäiväksi. Aamupäivä on yksi mahdollisuus ja iltapäivä toinen, mutta jos ajanjakso sijoittuu niiden molempien puolelle, puhutaanko silloin keskipäivästä. Rantakeskipäivä meren rannalla kuulostaisi ehkä vähän teennäiseltä.

Tässä klo. 18:56 otetussa kuvassa on vesibussi täynnä Pihlajasaaresta palaajia. En yritä arvailla, olisko Amore yksi heistä, koska enhän edes tiedä mistä ja millä hän saareen on mennyt ja sieltä tullut. Ja mitä se edes kenellekään kuuluisi.

(https://i.ibb.co/8xqNMZq/20220828-185645.jpg)

Kuten kaikki tietävät, kuva suurenee tarvittaessa. Se on ladattu suoraan kännykästä, joten lisää tietoja kuten kuvauspaikka kartalla löytyy tarvittaessa tämän sivun avulla

https://jimpl.com/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 29, 2022, 12:33:55
Olipas energinen reilu parituntinen, kun vihdoin roudasin pihalta villit ja vapaat parvekkeelle, jolta olin tätä ennen hävittänyt tuottamattomaksi muuttuneet pois. Lopuksi vielä pihalla pesin sangossa kaikki tyhjennetyt kukkaruukut, joita oli jo kertynyt melkoinen määrä eri syistä. Ulkona peseminen on paljon siistimpää, kun ei ensin tarvitse hinkata multia pois. Noita pestessähän ei tarvitse pesuainetta, joten multaisen veden voi nakata nurmikolle tai pensaiden juurelle. Eipähän mene törkyä viemäriin.

Vaikka touhua ja juoksemista rapuissa riitti, niin ei tullut lainkaan hiki, kun ilma tuntui niin raikkaalta. Ensimmäisen kerran pariin kuukauteen :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 29, 2022, 12:46:09
Jep. Helteitten jälkeinen maanantai, jossa on aavistus syksyä, on oikeasti ihana ilmiö :). Arki on parasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 29, 2022, 22:37:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - elokuu 29, 2022, 09:25:26
Lainaus käyttäjältä: Amore - elokuu 28, 2022, 21:59:21
Vietimme ystävän kanssa aivan huikean rantapäivän Pihlajasaaressa.

Mieleen tulee kysymys, minkä kellonaikojen väliin yleensä ajatellaan sijoittuvan ajanjakson, josta voidaan käyttää nimeä rantapäivä.

Tässä niin tarkat aikarajat kuin pystyn antamaan; saavuimme saareen n. klo 12 ja hieman ennen klo 19 olin jo kotona. Yhteysveneen aikataulu vaikutti olevan vähän "sinne päin", en katsonut tarkkoja aikoja kellosta, mutta ihmisten ottaminen ja jättäminen oli paljon hitaampaa kuin jossakin Suomenlinnan lautalla esimerkiksi. Vietimme koko saaressa olomme ajan kalliolla, jossa oli jokunen retkipöytä ja melko lähellä pääsy kalliolta mereen. ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 31, 2022, 01:23:32
Sähkönsäästökokeiluni meni jo niin pitkälle että keitin kahvivedet puuhellalla ja siitä kaadoin kahvinkeittimen suodattimeen, liruttaen. Mutta kahvista ei tule  ihan niin hyvää, se on sameampaa tai laihempaa, itse keittimellä on joku makutaika. Ainakin kolmesti olen kokeillut, eka kerralla laimensin ensin  kaatoveden viileämmäksi jne.
Päivän kahvini (2-3 keittokertaa) sähköllä kuluttaa yhteensä noin 0.2 kWh.  Kahvikupillisen hinnaksi tulee
   3-5 cent kahvista + 5 cent maidosta + 0,8 cent sähköstä (talvella odotetulla kalliilla 0,50 €/kWh). yhteensä 0,08-0,10€/kuppi.  Jos kahvipaketin hinta nousee 100 euroon niin kupillisen hinnaksi tulee silti vain n. 1 euro.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 31, 2022, 08:34:27
^
Teetä voi kylmäuuttaa, voisikohan kahviakin?

Helteillä hyvä kikkakolmonen oli, että vihreää teetä, rooibosta jne. pystyy tosiaankin uuttamaan huoneenlämpöiseen veteen. Puolisen tuntia huoneenlämmössä. Jääkaapissa kestäisi varmaan kauemmin. Mutta jos haluaa "jääteetä", tuo jääkaappikin toimisi. Se tosin vie hieman energiaa jäähdyttää mukillinen vettä jääkaapissa esim 25 -> 5 asteiseksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 31, 2022, 08:38:13
Jep, voi:

https://kotiliesi.fi/ruoka/juomat/kylmauutettu-kahvi-eli-cold-brew-kahvi/

Lainaa
Miten kylmäuutettu eli cold brew -kahvi valmistetaan?
- Mittaa astiaan kahvipuruja ja kylmää vettä. Yhteen litraan laitetaan noin 120 g kahvipurua.
- Anna hautua yön yli, vähintään 8 tuntia, mutta syvemmän maun saat uuttamalla kahvia 10–16 tuntia.
- Siivilöi kahvi pois erittäin tiheäreikäisen siivilän läpi tai suodatinpaperin läpi.
- Juo maidon ja jääpalojen kanssa.

Kylmäuutettua kahvia voi valmistaa esimerkiksi suljettavassa ämpärissä, kannellisessa lasipurkissa tai pressopannussa.

On tärkeää, että astia suljetaan kannella tai kelmulla, jolloin kahvijuoma ei ime itseensä ylimääräisiä hajuja ja makuja.

Voit tehdä kylmäuutetusta kahvista myös jääpaloja. Silloin jääpalat eivät sulaessaan laimenna kahvijuomia liikaa. Kahvi maistuu myös cocktaileissa tai jäätelön kanssa.

Yliviivasin tuon siivilän, koska paperinen suodatinpaperi poistaa kahvista epäterveellisiä rasvoja, ja tekee siten kahvista terveellisempää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 31, 2022, 08:53:41
Kuuma juoma tuoksuu paremmalta, tai ainakin enemmän. Joten se lisää makunautintoa haju- ja makuaistien ollessa sidoksissa toisiinsa. Ja lämpötilaeroilla on myös fysiologisia vaikutuksia. Haaleat litkut eivät siksikään maistu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - elokuu 31, 2022, 10:02:01
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - elokuu 31, 2022, 08:53:41
Kuuma juoma tuoksuu paremmalta, tai ainakin enemmän. Joten se lisää makunautintoa haju- ja makuaistien ollessa sidoksissa toisiinsa. Ja lämpötilaeroilla on myös fysiologisia vaikutuksia. Haaleat litkut eivät siksikään maistu.

En ole itse maistanut kylmäuutettua kahvia. Oletko sinä?

Linkkaamassani artikkelissa väitetään:

Suodatinkahvijauhetta uutetaan kylmässä vedessä, jolloin juomasta tulee pehmeää, matalahappoista, vihvahteikasta ja kahville tyypilliset aromit kiipivät kielelle herkemmin ja löydät tavallisesta suodatinkahvistasi aivan uusia ulottuvuuksia.

Voisi toimia myös paremmin semmoisille ihmisille, jotka ovat taipuvaisia kärsimään närästyksestä?

Kiinnostaisi myös kahvin terveysvaikutukset, lisääntyisivätköhän kylmäuutettuna, verrattuna tavalliseen kahviin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 01, 2022, 21:31:19
Kiitän vinkistä.
Minä juon usein aamukahvin kylmänä, eilisiltaista vanhaa kahvia.
Tosin nykyään usein myös lämmitän tuon "vanhan sumpin" koska haluan liuottaa aamusuklaan pois hampaista.
  Toinen säästömahis olisi keittää kahvit/-vedet aurinkouunissani mutta siinä kerralla lämpiäisi vain 0,5 litraa ja tarvii selkeää aurinkoa 15 min.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 02, 2022, 10:17:20
Lainaus käyttäjältä: kertsi - elokuu 31, 2022, 10:02:01
Kiinnostaisi myös kahvin terveysvaikutukset, lisääntyisivätköhän kylmäuutettuna, verrattuna tavalliseen kahviin?

En ole kemisti, mutta luulen kyllä, että kahvipapusista liukenee erilaiset määrät ja osin eri aineitakin, riippuen lämpötilasta. Huonona vertauksena voisi käyttää pesuohjelmia - mitä kovempi lämpö, sitä enemmän ja erilaisemmat liat liukenee pesuveteen.

Kahvista ei ole toistaiseksi poistettu muita aineita kun kofeiini. Kaikenlaistahan kahvi sisältää - mitkä valtavat tuotekehitysmahdollisuudet, de-trigonelliini (https://fi.frwiki.wiki/wiki/Trigonelline)kahvi olisi hyvä lisä valikoimaan.

Lainaus käyttäjältä: https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-99149- Kahvissa ei ole parkkihappoja. Yleinen käsitys, että kahvijuomassa tai kahvijauheessa olisi parkkihappoja on virheellinen.

- Kahvijuomaan karvautta aiheuttavia aineita ovat erityisesti kofeiini, trigonelliini ja klorogeenihapot. Kahvin hapot, muun muassa hedelmähapot antavat kahvijuomalle lisäksi hapokkaan maun.

Varmaan jossain korvikekahvissa on ollut parkkihappoa mistä ajatus on jäänyt päälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 02, 2022, 13:09:29
^
Varmaan vaikuttaa myös kahvin paahto, jotta millaista makua siitä likoaa veteen. Kai se vaikuttaa samalla tavalla kuin kuumassa vedessäkin. Kerran ostin epähuomiossa vaaleapaahtoista kahvia ja siitä tuli kamalaa kuraa. Veikkaan, että samalla tavalla kylmässä liotettuna se on pahaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 02, 2022, 18:11:57
^
Luulisi jauhamisen asteenkin vaikuttavat. Karkeasta rouheesta varmaankin irtoaa vähemmän kuin hienojakoisemmasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 02, 2022, 18:26:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 02, 2022, 10:17:20
Kahvista ei ole toistaiseksi poistettu muita aineita kun kofeiini. Kaikenlaistahan kahvi sisältää - mitkä valtavat tuotekehitysmahdollisuudet, de-trigonelliini (https://fi.frwiki.wiki/wiki/Trigonelline)kahvi olisi hyvä lisä valikoimaan.

Lainaus käyttäjältä: https://www.radionova.fi/uutiset/ajankohtaista/a-99149- Kahvissa ei ole parkkihappoja. Yleinen käsitys, että kahvijuomassa tai kahvijauheessa olisi parkkihappoja on virheellinen.

- Kahvijuomaan karvautta aiheuttavia aineita ovat erityisesti kofeiini, trigonelliini ja klorogeenihapot. Kahvin hapot, muun muassa hedelmähapot antavat kahvijuomalle lisäksi hapokkaan maun.

Varmaan jossain korvikekahvissa on ollut parkkihappoa mistä ajatus on jäänyt päälle.

Parkkihappo on tanniinia. Tanniinia on mm. kahvissa, teessä, punaviinissä:

Principal human dietary sources of tannins are tea and coffee.
https://en.wikipedia.org/wiki/Tannin#Drinks_with_tannins

Suomen kielessä tanniineista käytetään myös nimitystä parkkihappo.[3]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tanniinit

Tosin kahvin karvautta voivat tuoda muutin ainesosat kuin parkkihappo, vaikka nuo mainitsemasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 03, 2022, 12:23:52
Hyvät on fiilikset, vaikka jotain jäi ostamatta kauppareissulla. Näyttäisi Lidlinkin valikoima supistuneen. Onko se pysyvä vai tilapäinen puute, jää nähtäväksi.

Ensimmäistä kertaa laitoin jo pihassa lähtiessäni hanskat käteen. Kaulahuivi on ollut jo muutaman päivän, sillä aika viileä viima käyt fillarilla ajaessa. Nyt oli sopivasti päällä, ei liikaa eikä liian vähän.

Lähdin oikeastaan mainoksen vuoksi, sillä tyttäreni oli aiemmin ostanut herkkua, josta arveli minunkin pitävän. Olen varmaan ainoa, joka tykkää niistä konvehtirasian ananastäytteisistä konvehdeista ja nämä on kuulemma potenssiin sata herkullisuudessaan. Mainoksessa oli, jotta nyt niitä on erä, joka myydään 4 kolmen hinnalla, joten olihan se pakko mennä ostoksille. :)

(https://fi.cat-ret.assets.lidl/catalog5media/fi/article/5703897/xs/5703897.jpg)

Pari muutakin juttua ostin, mm. irtomyynnissä olevia erilaisia hedelmiä muutaman kutakin haluamaani, ja menin kassajonoon. Vain yksi kassa oli käytössä ja siellä joku setämies oli tulppana. Hyvän hetken kesti hänen asiointinsa ja siinä viereinen kanssa aukesi. Jonoon meni pari ihmistä ja jälkimmäisellä isukilla oli pari tenavaa ja perheen viikonloppu ostokset. Nopeasti laskin, että neljä ihmistä oli omassa jonossani ja tulppa oli edelleen paikallaan. Vaihdoin viereiseen jonoon, kun ajattelin, että pienten lasten kanssa liikkuva isukki ei kauaa aikaile isonkaan ostosmäärän kanssa. Isukki jopa tarjosi minulle ohitusta jonossa, kun oikeasti hän oli ollut minun takana. Kiitin, mutta kieltäydyin. Oikein olin arvioinut ja hän oli todella vikkelä. Lopulta tulppa ja minä lähdimme samaan aikaan kaupasta, joten jonon vaihto oli tällä kertaa erittäin kannattava. :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 03, 2022, 13:20:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 03, 2022, 12:23:52
Hyvät on fiilikset,
...
Vaihdoin viereiseen jonoon, kun ajattelin, että pienten lasten kanssa liikkuva isukki ei kauaa aikaile isonkaan ostosmäärän kanssa. Isukki jopa tarjosi minulle ohitusta jonossa, kun oikeasti hän oli ollut minun takana. Kiitin, mutta kieltäydyin. Oikein olin arvioinut ja hän oli todella vikkelä. Lopulta tulppa ja minä lähdimme samaan aikaan kaupasta, joten jonon vaihto oli tällä kertaa erittäin kannattava. :)

Parhaimmat onnittelut onnistuneen kassajonovaihdon johdosta!  :D Usein se menee pieleen.

Muutaman kerran on tullut tilanne jossa on tehnyt mieli vaihtaa jopa kauppaa. On näet myös sellaisia joissa on samassa veikkaus ja postipalvelut, kassan lisäksi. Siinä saattaa mennä jokunen tovi. Silloin ei auta muu kuin ajatella jonotus eräänlaisena harrastuksena ja käyttää aika toisten ihmisten ja heidän ostoksiensa arviointiin. Olenpa joskus jopa aloittanut keskusteluakin jonkun ihan ventovieraan kanssa. Se on tosi jännittävää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 03, 2022, 15:09:26
^
Aika harvoin vaihdan jonoa ja vaihtoa edeltää kyllä huolellinen laskeminen. Tulokseen vaikuttaa jonottajien sukupuoli, ikä ja jonossa olevien ostosten kokonaismäärä. Noista yleensä saa hyvän näppituntuman, milloin vaihto on kannattava tehdä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 08, 2022, 13:06:59
Olipa kiva ilma ajella naapurikaupunginosaan katsastamaan sikäläinen Lidl. Matkaa himppasen verran vajaa 5km suuntaansa, joten siitä saa sopivan kuntolenkin pienen tauon kera. Tosin kaupassa meni yllättävän pitkään, vaikka menin vain juustoa ostamaan, ja reppukin tuli jokseenkin täyteen. Pitkästä aikaa ostin jotain mysliä ja kaurasydämiä, joita voi iltasella napostella teen kera. Pari pakettia teetäkin tarttui mukaan. Sitähän ei ole koskaan liikaa :D

Hiukan harmittaa, että tuo myymälä on paljon selkeämpi ja parempi kuin tämä, joka on lähimpänä. Vaikutti myös valikoima olevan hiukan laajempi, kun kauppakin on isompi. Varmaan näin syksyllä voisi pakasteitakin ostaa, jos ottaa kotoa kylmäkassin mukaan. Varmaan se sen parikymmentä minuuttia kylmänä kestää viileällä säällä.

Melkoinen arpominen oli taas vaatetuksen kanssa ja aika hyvä tulo tuli, kun laitoin pitkähihaisen T-paidan hupparin alle ja kuoritakin varmuudeksi rullasin sievälle rullalle reppuun. Ohuet sormikkaan on otettu jo käyttöön pyöräillessä, vaikka ne tuntuu aika kuumalta, niin hiukan taittavat kuitenkin viimaa ja vähentää särkyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 08, 2022, 13:29:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 08, 2022, 13:06:59

Kuulostaa monimutkaiselta. Lähin kauppani ei ole Lidl, mutta Lidliinkään ei tule eteisestä matkaa kuin 120 metriä joista 100 metriä kävellään sisällä säältä suojassa. Jotakin hyviä puolia sentään tässä urbaanissa asuinpaikassa.

( Nyt sitten joku näppärä haarukoi näillä tiedoilla asuntoni tarkan sijainnin.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 08, 2022, 13:52:36
Ei ollenkaan monimutkaista. Etsin lähimmille kaupoille korvikkeita, jotta voin tehdä ikään kuin hyötyliikuntaa samalla, kun käyn kaupassa. Kissojen raksut käyn ostamassa Tammistosta, vaikka Tiksissä on myös M&M:n myymälä ja Tokmanni on toinen, jossa käytän mieluummin pidemmällä olevaa. Nyt uusi aluevaltaus on tuo Lidl.

Fillarikaudella ajelen pyörällä tuonne ja talvella menen sitten kävellen, jos tiet on niin kunnossa, että ei ole kovin suurta vaaraa mennä nurin. Jos on surkea talvikeli, niin sitten käytän lähikauppoja.

Juu, kauppojen etäisyyksien kertominen kyllä paljastaa aika tarkkaan sijainnin. Täytyypä sinutkin selvitellä :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 08, 2022, 14:20:39
Järjestän ryssät huomiseksi Bruton ovelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 08, 2022, 15:53:05
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 08, 2022, 14:20:39
Järjestän ryssät huomiseksi Bruton ovelle.

Siinä parveilee jo ennestään lähes kaikkia muitakin kansalaisuuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 08, 2022, 16:22:47
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 08, 2022, 13:29:55
( Nyt sitten joku näppärä haarukoi näillä tiedoilla asuntoni tarkan sijainnin.)

Vieläkös päinvastaisessa suunnassa kuin Lidl on se ok kreikkalainen ravintola?  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 10, 2022, 00:30:16
Kuu oli aivan väärässä paikassa eilen. Paistoi ikkunaani alhaalta. Väärässä paikassa!
Normaalisti on ylempänä.
Nykyisin tosin en ihmettele enää juuri mitään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 10:48:53
Onko niin että joillekin ihmisille on vaikeaa ymmärtää vertauksia, kun he jäävät tuijottamaan yksityiskohtia, eivätkä hahmota laajempaa kuvaa ja yleisluontoista ideaa? Yksi tuttavani raportoi toisinaan miespuolisesta Mensan jäsenestä joka ei vaikuta tajuavan öpaut mistään mitään. Sellainen älykkyys on kai sitten vähän kuin näkisi terävästi kuin haukka - mutta vain 10 cm pinta-alan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 11, 2022, 11:03:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 10:48:53
Onko niin että joillekin ihmisille on vaikeaa ymmärtää vertauksia, kun he jäävät tuijottamaan yksityiskohtia, eivätkä hahmota laajempaa kuvaa ja yleisluontoista ideaa? Yksi tuttavani raportoi toisinaan miespuolisesta Mensan jäsenestä joka ei vaikuta tajuavan öpaut mistään mitään. Sellainen älykkyys on kai sitten vähän kuin näkisi terävästi kuin haukka - mutta vain 10 cm pinta-alan.

Ei se vaikeaa ole- vertailua on kaikki asiat ainahan niissä ole suhteellisuutta  aakin eroaa iistä tai jostain muusta kirjaimesta, eli vertaustahan sekin on, jota "aivot osaavat suodattaa jatkuvasti.

Nyt voikin sitten palata siihen, onko vertauksen tekijän vertaus oikea ja ehdoton jota pitäisi uskoa ja kumartaa.  Vai kerrotaanko siinä vain tunnetilasta- (näin uskon) Tai ainakin haluan uskoa..

Vertauksien asiat eivät kerro paljoakaan verrattavista kohteista, jos ne eivät ole vertailukelpoisia , mutta vertaajan mielipide "taitaa tulla selväksi- se lienee oleellista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 11, 2022, 11:34:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 10:48:53
Onko niin että joillekin ihmisille on vaikeaa ymmärtää vertauksia, kun he jäävät tuijottamaan yksityiskohtia, eivätkä hahmota laajempaa kuvaa ja yleisluontoista ideaa? Yksi tuttavani raportoi toisinaan miespuolisesta Mensan jäsenestä joka ei vaikuta tajuavan öpaut mistään mitään. Sellainen älykkyys on kai sitten vähän kuin näkisi terävästi kuin haukka - mutta vain 10 cm pinta-alan.

Voi olla myös niin, että tuttava on tyhmä ja ei tajua mensalaista. Pidän kyllä vulgäärinä mensaan kuulumisen tai minkä tahansa jäsenyyden mainostamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 12:12:47
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 11, 2022, 11:34:22
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 10:48:53
Onko niin että joillekin ihmisille on vaikeaa ymmärtää vertauksia, kun he jäävät tuijottamaan yksityiskohtia, eivätkä hahmota laajempaa kuvaa ja yleisluontoista ideaa? Yksi tuttavani raportoi toisinaan miespuolisesta Mensan jäsenestä joka ei vaikuta tajuavan öpaut mistään mitään. Sellainen älykkyys on kai sitten vähän kuin näkisi terävästi kuin haukka - mutta vain 10 cm pinta-alan.

Voi olla myös niin, että tuttava on tyhmä ja ei tajua mensalaista. Pidän kyllä vulgäärinä mensaan kuulumisen tai minkä tahansa jäsenyyden mainostamista.

Tuttava on muutaman kerran esitellyt mm. pilakuvan jota mainittu mensalainen ei ole ymmärtänyt. Minä olen, vaikka olen autistispiirteinen.

Huumori mitä minä en "ymmärrä" itse, on semmoista että joku ottaa jotain sanomaani ja vääntelee sen päinvastaiseksi. Aina tulee tunne että onko tuo idiootti vai muuten vain tyhmä. Mutta kysymys on vittuilusta. Kiusoittelusta, väittää se vittuilija.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 12:18:37
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 11, 2022, 11:03:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 10:48:53
Onko niin että joillekin ihmisille on vaikeaa ymmärtää vertauksia, kun he jäävät tuijottamaan yksityiskohtia, eivätkä hahmota laajempaa kuvaa ja yleisluontoista ideaa? Yksi tuttavani raportoi toisinaan miespuolisesta Mensan jäsenestä joka ei vaikuta tajuavan öpaut mistään mitään. Sellainen älykkyys on kai sitten vähän kuin näkisi terävästi kuin haukka - mutta vain 10 cm pinta-alan.

Ei se vaikeaa ole- vertailua on kaikki asiat ainahan niissä ole suhteellisuutta  aakin eroaa iistä tai jostain muusta kirjaimesta, eli vertaustahan sekin on, jota "aivot osaavat suodattaa jatkuvasti.

Nyt voikin sitten palata siihen, onko vertauksen tekijän vertaus oikea ja ehdoton jota pitäisi uskoa ja kumartaa.  Vai kerrotaanko siinä vain tunnetilasta- (näin uskon) Tai ainakin haluan uskoa..

Vertauksien asiat eivät kerro paljoakaan verrattavista kohteista, jos ne eivät ole vertailukelpoisia , mutta vertaajan mielipide "taitaa tulla selväksi- se lienee oleellista.

Sulla tuntuisi toistuvan tuo ajatus että kaikki vain odottavat perseennuolentaa. Uskominen ja kumartelu ei liity asiaan mitenkään, vaan sitä turhautuu jästipäiden kanssa ettei mikään rautalankamalli mene jakeluun.

Ehkäpä sinä itse et kykene ymmärtämään asioita, koska luulet että pitää alistua toiselle ihmiselle. Sehän ei käy, joten pitää sitten olla vaikka tahallaan eri mieltä. Isäni taisi olla tuommoinen, joskin vaikea enää sanoa motiiveistaan kun ei ikinä ollut samaa mieltä ja ylimielisen virneen kera vähätteli ja mitätöi kaiken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 11, 2022, 14:03:03
Tein suursiivouksen lompakossani. Napsin sieltä pois kaiken maailman vuosien varrella kertyneet rättikauppojen kantiskortit. En edes tiedä olisiko ne enää edes voimassa, kun jotkut niistä oli ajalta, jolloin vastasin vielä likkojen vaatehankinnoista. Läpykät tuli säilytettyä varmuudeksi, jos joskus sattuisi tarvitsemaan. No, ihan varmasti en tarvitse.

Nyt on vielä jäljellä ruokakauppojen kortit omille ja kissojen ruuille erikseen ja niitä tulee vielä käytettyäkin. Lidliin en edes hankkinut, tai sehän olisi puhelimeen hankittava, joten senkin vuoksi on minun ulottumattomissa jääräpäisyyteni vuoksi.

Nyt pitäisi yksin tein nousta ja saksia ne roskiin, jotta eivät jää kuljeksimaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 12, 2022, 10:32:47
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 12:18:37
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 11, 2022, 11:03:46
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 11, 2022, 10:48:53
Onko niin että joillekin ihmisille on vaikeaa ymmärtää vertauksia, kun he jäävät tuijottamaan yksityiskohtia, eivätkä hahmota laajempaa kuvaa ja yleisluontoista ideaa? Yksi tuttavani raportoi toisinaan miespuolisesta Mensan jäsenestä joka ei vaikuta tajuavan öpaut mistään mitään. Sellainen älykkyys on kai sitten vähän kuin näkisi terävästi kuin haukka - mutta vain 10 cm pinta-alan.

Ei se vaikeaa ole- vertailua on kaikki asiat ainahan niissä ole suhteellisuutta  aakin eroaa iistä tai jostain muusta kirjaimesta, eli vertaustahan sekin on, jota "aivot osaavat suodattaa jatkuvasti.

Nyt voikin sitten palata siihen, onko vertauksen tekijän vertaus oikea ja ehdoton jota pitäisi uskoa ja kumartaa.  Vai kerrotaanko siinä vain tunnetilasta- (näin uskon) Tai ainakin haluan uskoa..

Vertauksien asiat eivät kerro paljoakaan verrattavista kohteista, jos ne eivät ole vertailukelpoisia , mutta vertaajan mielipide "taitaa tulla selväksi- se lienee oleellista.

Sulla tuntuisi toistuvan tuo ajatus että kaikki vain odottavat perseennuolentaa. Uskominen ja kumartelu ei liity asiaan mitenkään, vaan sitä turhautuu jästipäiden kanssa ettei mikään rautalankamalli mene jakeluun.

Ehkäpä sinä itse et kykene ymmärtämään asioita, koska luulet että pitää alistua toiselle ihmiselle. Sehän ei käy, joten pitää sitten olla vaikka tahallaan eri mieltä. Isäni taisi olla tuommoinen, joskin vaikea enää sanoa motiiveistaan kun ei ikinä ollut samaa mieltä ja ylimielisen virneen kera vähätteli ja mitätöi kaiken.

Tuossa oikeastaan "halusin vain kertoa, että ihmisen ymmärrys perustuu vertaamiseen..

Tavoitteellisuus lienee turhaa, jos olettaa jotain muuta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 12, 2022, 12:12:11
Taas opin jotain uutta. On helpompi rummutella sormilla kaksin käsin vuorotahtiin eteenpäin esimerkiksi pöydän tai läppärin reunaan kuin samalla tavalla napsutella omiin poskiin. Tasatahti on melkeinpä helpompaa omin poskiin.

Siinäpä ne tärkeimmät tältä päivältä tähän mennessä  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 12, 2022, 13:32:15
Pitäisi hommata passi ja henkilökortti. Passilla ei ole kiirettä kun ei ole ollut ilmennyt tarvetta EU:n ulkopuolelle, mutta henkilökortilla olisi, kun menee kahden kuukauden sisään vanhaksi ja pollareilla on vissiin ruuhkaa näiden käsittelyssä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 12, 2022, 13:39:05
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - syyskuu 12, 2022, 13:32:15
Pitäisi hommata passi ja henkilökortti. Passilla ei ole kiirettä kun ei ole ollut ilmennyt tarvetta EU:n ulkopuolelle, mutta henkilökortilla olisi, kun menee kahden kuukauden sisään vanhaksi ja pollareilla on vissiin ruuhkaa näiden käsittelyssä.

On kai ympäri maan ruuhkaa. Lisäksi helpommalla pääsee, jos hommaa silloin, kun vielä vanha on voimassa, eli taitaa joskus päästä jopa ilman mitään haastatteluja, ts. senkun tilaa uuden ja käy hakemassa. En kyllä ole varma tästä.

Mutta tosiaan, nyt voipi olla jo kiire!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 12, 2022, 14:00:11
Jos edellisellä kerralla on käynyt antamassa sormenjäljet, niin homma hoituu netissä. Mikäli joutuu raahautumaan poliisiasemalle tunnistamista varten, niin vaihtoehdot ovat: mennä jonottamaan aikaisin, mahdollisesti matkustaa jonnekin missä ei ole niin paljon hakijoita tai varata aika parhaaseen pikkujouluaikaan.

Minulla on ollut strategiana pitää henkilökortti ja passi voimassa limittäin, eli aina olisi jompi kumpi käypäisessä kunnossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 12, 2022, 14:27:16
^
Ajanvarausta ei kannata tehdä jostain paikkakunnan pääpoliisiasemalta, jos on useampia tai sitten pystyy ajelemaan lähiseudulla. Kaveri kertoi noissa puuhissa olleen ja Espoosta pääkallon paikalta yritti ajanvarausta, niin ensimmäinen vapaa aika oli tarjolla 29.12. Läheinen Kirkkonummi tarjosi aikaa lokakuun alkuun. Varmaan sinnikkäämmällä hakemisella olisi vieläkin nopeammin saanut, mutta tuossa kohtasi etu ja haitta sopivassa suhteessa.

Kaverille kävi käpy, kun kortti lähti aivoinfarktin aiheuttaman näkökenttä puutteen vuoksi. Trafi on noissa niin tarkka, vaikka puute ei tavallisessa arkitouhussa tunnu mitenkään. Nyt tuli tarve henkkarille, kun ajokorttia ei enää ole eikä passia viitsi roikottaa mukana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 12, 2022, 15:30:57
Saitte ylipuhutuksi, tilasin passin ja henkilökortin. Ei tuon hakemuksen mukaan tarttenut mennä sormen jälkiä varten poliisin luokse, kai ne sitten ilmoittaa jos kumminkin täytyy. Ekaa kertaa ei muuten jännittänyt valokuvausliikkeessä valokuvan ottaminen. Ilmeisesti olen vihdoin hyväksynyt syyllisyyteni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 13, 2022, 08:49:13
On kaksi asiaa, joihin edes etäisesti ja epäsuorasti viittaamalla saa aikaan riitaa lähentelevän kiivaan väittelyn ja mielialan laskun lähipiirissäni. Asiat ovat raha ja siivoaminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 13, 2022, 10:14:56
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 13, 2022, 08:49:13
On kaksi asiaa, joihin edes etäisesti ja epäsuorasti viittaamalla saa aikaan riitaa lähentelevän kiivaan väittelyn ja mielialan laskun lähipiirissäni. Asiat ovat raha ja siivoaminen.

Tuohon voisi antaa hyvän (huonon) neuvon-- tuhlaa rahat ja lopeta siivoaminen. ;)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 13, 2022, 10:35:07
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 13, 2022, 10:14:56
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 13, 2022, 08:49:13
On kaksi asiaa, joihin edes etäisesti ja epäsuorasti viittaamalla saa aikaan riitaa lähentelevän kiivaan väittelyn ja mielialan laskun lähipiirissäni. Asiat ovat raha ja siivoaminen.

Tuohon voisi antaa hyvän (huonon) neuvon-- tuhlaa rahat ja lopeta siivoaminen. ;)

Miten olisi: tuhlaa rahat siivoojaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 13, 2022, 10:47:58
^
Minä en pystyisi tuohon, tai se olisi aika hyödytöntä, koska todennäköisesti siivoaisin ennen kuin siivooja tulee käynnilleen :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 13, 2022, 13:45:02
Oikeasti sama täällä. Ainakaan mitään ei sallittaisi heitettävän pois. Ehkä kylppärin kaakeleita voisi jonkun päästää hinkkaamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 13, 2022, 20:29:56
Minulla oli vuosien kananliha-viha ja -kammotus kun siivooja oli päästetty komerojani puhdistaan. Minulle erittäin tärkeitä fysiikkaa-filosofia (Aspect-kokeista ym  epädeterminismistä) -muistiinpanopapereitani oli viskattu veke. Asiaa ei parantanut kun sain tietää että siivooja oli kuulemma vannoutunut Jehovan todistaja ja se herätti minussa paranoidisia epäilyjä miksi juuri nuo.
Toisen kerran siivoja oli päästetty ja kas - hyvin tärkeä maailmanradioni olikin rikki, pudonnut, on vieläkin osin rikki mutta onneksi toimii jotenkin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 13, 2022, 22:01:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 11, 2022, 14:03:03
Tein suursiivouksen lompakossani. Napsin sieltä pois kaiken maailman vuosien varrella kertyneet rättikauppojen kantiskortit...
Tein saman taannoin. Ristus mitä jätettä lompsasta löytyi, 1990-luvulta saakka... ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 14, 2022, 10:52:58
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 13, 2022, 10:35:07
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 13, 2022, 10:14:56
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 13, 2022, 08:49:13
On kaksi asiaa, joihin edes etäisesti ja epäsuorasti viittaamalla saa aikaan riitaa lähentelevän kiivaan väittelyn ja mielialan laskun lähipiirissäni. Asiat ovat raha ja siivoaminen.

Tuohon voisi antaa hyvän (huonon) neuvon-- tuhlaa rahat ja lopeta siivoaminen. ;)

Miten olisi: tuhlaa rahat siivoojaan?

Niin, ajattelen hieman yksiviivaisesti ja ehdotukseni perustui siihen, että ellei ole kiistakapuloita, ei synny riitaakaan, mutta taitaa niitä silti syntyä.

En siis suosittele "ryyppäämään rahat ja sotkemaan paikkoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 14, 2022, 11:29:39
Hipin lompakkosiivouksesta sain ajatuksen kysyä, miten yleistä on se, että naisilla on liikuteltava kaatopaikka mukanaan. Käsilaukuksikin sitä kutsutaan.

Kyseinen monitoimilaite näyttää olevan hidaste pankkiautomaatti- ja kassajonoissa. Ensin kaivetaan ja kaivetaan ja sitten kaivetaan ja kaivetaan. Kumma kun ei kassajonosta jo joku hermoheikko ärjäise, että tee se inventaari ja suursiivous kotonasi. 

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 14, 2022, 11:58:01
Enpä ole hyvään hetkeen nähnyt käsilaukkua kuin joillain vanhoilla mummeleilla.

Itselläni on reppu, jossa kaikki on hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan. Muutenkaan en ole häiriöksi takanani jonottaville, sillä käytän aina IP-kassaa, jos vain sellainen on tarjolla. Lidlin kassajärjestelmä on sellainen, että siihen ei IP-ajatus sovellu, valitettavasti. Mutta tavalliselle kassalle mennessäni minulla on lompakko jo valmiiksi kädessä, etten pilaa toisten päivää olemassa olollani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 14, 2022, 13:04:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 14, 2022, 11:58:01
Lidlin kassajärjestelmä on sellainen, että siihen ei IP-ajatus sovellu, valitettavasti.

Mikä on ongelma? Olen maksanut ostoksia Lidlin itsepalvelukassoilla enkä ole huomannut kuin yhden erityispiirteen. En tiedä, onko samanlaista muuallakin. Jos ostaa tölkin alkoholitonta olutta, järjestelmä tulkitsee sen alkoholiostokseksi. Tällöin valvoja tulee painamaan jotain nappia. Idea on kai varmistaa, etteivät alaikäiset saisi ostettua tätä kautta alkoholia.

"Kuittaan vain tämän ALKOHOLIN" valvoja huikkasi kerran tullessaan painamaan nappia, jolloin ja kaikki kääntyivät katsomaan (tai ainkin siltä tuntui), että siinä minä ostelen alkoholia niin kuin paraskin kaljaveikko. Juoma oli kuitenkin alkoholitonta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 14, 2022, 14:22:29
No, täällä susirajan takana Lidlissä ei ole IP-kassoja ollenkaan, tai ei ainakaan niissä kahdessa, joita käytän tästä lähitienoolta.

Lisään vielä ihmettelyni, että se tuotteiden punnitseminen mielestäni olisi kassalla hankalaa, sillä pitää tunnistaa ja muistaa mitä omenoita pussiinsa otti. Muissa kaupoissahan se tuotenumero on siinä vaakan lähellä, joten tarvittaessa sen voi tarkistaa vielä uudelleen. Lidlissähän ei ainakaan täällä ole vastaavaa, että Heviosastolla punnittaisi ja hintalaputettaisiin tuotteet, jotta kassalla nekin menisi vain skannaamalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2022, 21:59:58
On ollu paljon mukavaa hommaa töissä. Olen saanut rakennella rajapintaa. Tänään sain viimeisetkin endpointit testaamisvaiheeseen. Joitain bugeja varmasti löytyy testeissä, mutta suurin työ on nyt luullakseni tehty. Saa nähdä kuinka paljon ja millaisia bugeja ilmenee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - syyskuu 17, 2022, 07:05:26
Päidensä sisällä asuvat internjet-idealistit osoittavat kerta kerran jälkeen sen, miten paljon hedelmällisempää on lähteä siitä miten asiat aidosti ovat eikä siitä, miten niiden tulisi (Heidän mielestään) olla.

Mikäli halutaan jotain asiaa kehittää, sen on järkevintä tapahtua siltä pohjalta, miten se lähtökohtaisesti vallitsevissa oloissa on. Eikä niin, että kun mulla ois tämmönen tosikiva idea, ja jos jengi ei sitä nyt justiinsa komppaa, niin sitä pahempi todellisuudelle!

Vähän silleen niinku noin vinkiksi joillekin foorumin jäsenille. Jollain foorumilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 19, 2022, 21:07:26
Pidin pienen tauon ja seurasin neljä vuorokautta sivusta, mitä tällä foorumilla kirjoitellaan. Mietin, aloitanko uuden ketjun nimeltä "keskustelua kenestä tahansa", niin että saisin huomion pois itsestäni. Kenet tahansahan voi nostaa tikun nokkaan ja alkaa "roostata".

Jos oikoisin kaikki minusta viime päivinä esitetyt paikkansa pitämättömät väitteet, auttaisiko se mitään, koska tilalle tulisi uusia paikkansa pitämättömiä väitteitä.

Yhtä asiaa haluan kuitenkin täsmentää. Ensiksi vähän johdantoa.

Ihmisten arvomaailmat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Tämän käy ilmi monessa eri yhteydessä. Sama asia voi olla joidenkin silmissä arvokas ja joidenkin silmissä arvoton.

Kaupungissa sijaitseva vanha rakennus esimerkiksi voi olla joiden mielestä arvokas suojelukohde, mitä ei missään tapauksessa saa purkaa. Joillekin toisille se on pelkkä vanha röttelö, joka on purettava mitä pikimmin uuden ja modernin tieltä.

Joku arvostaa koskematonta luontoa ja näkee sen retkeilykohteena. Joku toinen nauttii, kun moottorisahat pärisevät ja raivaavat metsää tulevan moottoritien alta.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka arvostavat enemmän koskematonta luontoa ja vanhoja klassista rakennuksia kuin metsän tilalle rakennettua modernia betonilähiötä.

Entiseltä kotipaikkakunnaltani purettiin aikoinaan 1940-luvun alussa rakennettu funkkisrakennus, joka oli ainoa lajissaan alueella lähikunnatkin mukaan lukien. Minusta rakennus olisi pitänyt säilyttää. Se oli ennen purkamistaan tyhjillään ovet avoinna, joten kävin nappailemassa siitä valokuvia niin päältä kuin sisältäkin. Melkein rakastuin tuohon taloon. Sen alakerrassa oli kauppaliikkeitä ja yläkerrassa ravintola keittiötiloineen. Minulla itselläni ollut mitään henkilökohtaista suhdetta kyseiseen rakennukseen, eikä myöskään mitään läheisiä muistoja siitä. Se oli vain niin tyylikäs ja "funktionaalinen" erikoisine muotoineen ja tammikehyksisine ikkunoineen.

En koe rahallista arvoa esineen tärkeimpänä arvona. Minulle tärkeintä ovat muistot. Koen, että kun esine hävitetään, siihen liittyvät muistotkin häviävät.

Joku näyttää poimineen "keskustelua Kopekista" ketjuun vanhoja kirjoituksiani, joissa olen kertonut surreeni jotain myytävää autoa enemmän kuin vanhempiani. Tällaisesta voi helposti tehdä johtopäätöksen, että minunhan täytyy olla luonnehäiriöinen, kun rakastan enemmän omaisuutta kuin lähiomaisiani. Haluan huomauttaa tähän, että ei se nyt aivan näin ole, sillä kertomani tapaukset ovat täysin eri ajankohdilta.

Olen surrut myytäviä autoja "entisessä elämässäni" ennen myöhemmin tapahtuneita menetyksiä. Olen ollut 16-vuotias ja toisen auton kohdalla hieman yli kaksikymppinen. Varmasti olisin surrut myös lähiomaisiani, jos heistä joku tuolloin olisi sattunut kuolemaan. Luultavasti olisin surrut ainakin äitiäni enemmän kuin autoa. Isästä en osaa sanoa.

Vanhempani kuolivat kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun olin elänyt jo lähes kymmenen vuotta "myöhempää elämääni". Heidän kuolemaansa edeltäneet vuodet olivat olleet minulle henkisesti niin raskaita ja stressaavia, että sydänoireita välttääkseni ja hengissä selvitäkseni olin joutunut "napsauttamaan tunteeni sammuksiin". Olin kuin zombie. Suru oli niiltä näkymin käytetty loppuun. Ahdistusta ja masennusta en ollut onnistunut voittamaan. Piti vain yrittää välttää "ahdistavia" tilanteita, mikä ei ollut eikä vieläkään ole helppoa.

Ei tunnetta voi väkisin pusertaa esille, jos on mielialaharjoituksilla ohjelmoinut sen pois päältä. Uskon, että olen tunne-elämältäni suhteellisen normaali – tai ainakin normaalin rajoissa.

Tämän enempää en aio osallistua "keskusteluun Kopekista". Onhan tietysti keskusteltu myös Laikasta ja Toopesta ja ehkä muistakin, mutta onko tällainen ylipäätään välttämätöntä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - syyskuu 19, 2022, 21:19:15
Olen vältellyt noita henkilönimisiä otsikkoketjuja, mutta olen kyllä mm. Toopea vinoillut/ihmetellyt normiketjuissa.
"Keskustelua kenestä tahansa" ketju on minusta oikeastaan jo olemassa ja se on se "Metaketju, keskustelua keskustelusta".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 20, 2022, 10:14:44
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 19, 2022, 21:07:26

Tämän enempää en aio osallistua "keskusteluun Kopekista". Onhan tietysti keskusteltu myös Laikasta ja Toopesta ja ehkä muistakin, mutta onko tällainen ylipäätään välttämätöntä.

"Asioista keskusteleminen lienee vaikeampaa, kuin keskustelu "asiakkaista.

Onhan omien mielipiteiden tyrkyttäminen luonnollista ja toisten mielipiteiden halventaminen ehkä auttaa, tai niin uskotaan.

Jaa miksi Kopekista keskustellaan aika paljon, ehkä syy on siinä kuinka paljon, hän itse on kertonut tarinoita ja niihin liittyviä mielipiteitään.

Asiallisesti, tai asioissa pysyminen on melko yksinkertaista, mutta vaikeaa- koska ihminen on tunteva olento, joka ei varsinaisesti "halua olla asiallinen, eikä pysyä niiden perusteissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 20, 2022, 11:55:15
Vuorokausi on nytkähtänyt pari tuntia väärään asentoon ja se harmittaa. En vaan malta mennä nukkumaan oikeaan aikaan, jotta myös saisin päivän alkamaan siinä missä pitää. Itsekuri on pettänyt pahanpäiväisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 20, 2022, 12:00:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 20, 2022, 11:55:15
Vuorokausi on nytkähtänyt pari tuntia väärään asentoon ja se harmittaa. En vaan malta mennä nukkumaan oikeaan aikaan, jotta myös saisin päivän alkamaan siinä missä pitää. Itsekuri on pettänyt pahanpäiväisesti.

Sama vika.

Syytän ns. kesäaikaa. Aamuisin on luonnottoman hämärää, joten uni jatkuu hieman liian pitkään. Illalla ei sitten väsytä tarpeeksi aikaisin, joten kierre on valmis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 20, 2022, 12:04:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 20, 2022, 11:55:15
Vuorokausi on nytkähtänyt pari tuntia väärään asentoon ja se harmittaa. En vaan malta mennä nukkumaan oikeaan aikaan, jotta myös saisin päivän alkamaan siinä missä pitää. Itsekuri on pettänyt pahanpäiväisesti.

Sitten se vasta pettää, kun sorrut myös yösyömiseen. Matkani oppia pois siitä on vielä kesken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 20, 2022, 12:14:45
Ei ole kyllä yösyömisen vaaraa, kun iltamyöhälläkään ei tule enää syöminen mieleen. Muutenkin aika harvoin minulla on nälkää ollenkaan, siis sitä nälän tunnetta mahassa. Sitä paitsi olen niin laiska, että en halua lähteä uudelleen putsaamaan purukalustoa, mikä olisi edessä, jos jotain söisin. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 20, 2022, 22:31:55
Ensimmäisen kerran Ukrainan sodan alkamisen jälkeen tuli tänään mieleeni, että ei kai tämä homma pääty ydinholokaustiin, jossa me kaikki kuolemme. Venäjän puheet ja teot alkavat olla sitä luokkaa. Eivät ne tapahtumat ennen ensimmäistä ja toista maailmansotaa tämän kummempia olleet. Sotiin vain jotenkin ajauduttiin.

Ensimmäinen maailmansota käynnistyi yksittäisestä poliittisesta murhasta, joka johti sodanjulistukseen, mikä puolestaan...

Austria-Hungary declared war on Serbia, Russia got involved to defend Serbia. Germany seeing Russia mobilizing, declared war on Russia. France was then drawn in against Germany and Austria-Hungary. Germany attacked France through Belgium pulling Britain into war.

Toisen maailmansodan aloitti muodollisesti Hitler hyökkäämällä Puolaan, mutta ei siitä vielä maailmansotaa olisi tullut, jos Englanti ja Ranska eivät olisi julistaneet Saksalle sotaa.

Alkoiko kolmas maailmansota 24.2.2022 ?

Kun Putin nyt järjestelee kansanäänestyksiä ja alueliitoksia ja liikekannallepanoja, eskaloituuko "erityisoperaatio" täydeksi sodaksi, jossa myös suomalaisiin kaupunkeihin putoaa lopulta ohjuksia. Onko maailmanloppu käsillä? Näinkö se alkoi?

BBC: Respected Russia analyst Tatiana Stanovaya saw the latest move as an "unequivocal ultimatum" from Russia to Ukraine and the West. She said that if they did not react appropriately Russia would fully mobilise its armed forces for war. Annexation would give President Putin the right, as he saw it, to use any weapons to protected territory deemed by Moscow to be Russian.

There have been growing calls from some quarters in Russia for full mobilisation of the armed forces.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 21, 2022, 11:07:05
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 20, 2022, 22:31:55
Ensimmäisen kerran Ukrainan sodan alkamisen jälkeen tuli tänään mieleeni, että ei kai tämä homma pääty ydinholokaustiin, jossa me kaikki kuolemme. Venäjän puheet ja teot alkavat olla sitä luokkaa.

Ole huoleti, emme me kaikki kuole. Tosin iso osa voi kuolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 21, 2022, 11:20:21
^
On kyllä käynyt mielessä, että voisi sitten osua kunnolla, että mentäisiin kertarysäyksellä. Olisi aika karmeaa jäädä saastuneena kitumaan eikä mitään hoitoa tai lievitystä kipuun olisi saatavissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 21, 2022, 11:38:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 21, 2022, 11:20:21
^
On kyllä käynyt mielessä, että voisi sitten osua kunnolla, että mentäisiin kertarysäyksellä. Olisi aika karmeaa jäädä saastuneena kitumaan eikä mitään hoitoa tai lievitystä kipuun olisi saatavissa.

Totta. Varmaan olisi aika toivoton fiilis.

Toisaalta, ihminen on harvinaisen sitkeä selviytyjä. Jossain räjähdysten ja laskeumien vaikutusalueella on paikka missä esim. apteekin varastot ovat säilyneet ehjänä, vaikka ihmiset ovat menehtyneet, sieltä saa noudettua monenlaista. Ehkä ajatus olisi: Voisihan sitä yrittää, selviääkö tästä.

Luulen, että itseruskettavista voiteista ja kolesterolilääkkeistä ei ole enää kysyntää siinä kohtaa mutta kipu- ja diabeteslääkkeillä varmaan on. Myös desinfiointiaineita ja sidetarpeita kannattaa ottaa vaikka vaihtokaupan välineeksi. Huumaavimmat aineet on jo todennäköisesti viety pillerieksperttien toimesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 21, 2022, 12:13:44
^
Vakilääkkeideni lisäksi ainakin ensiapuvälineiden ja kipulääkkeiden lisäksi mm. laajakirjoisia antibiootteja itse ottaisin ja hammashoitoon liittyviä valmisteita. Ja unilääkkeitä, rauhoittavaa, relaksantteja kamalan tilanteen vuoksi. Lääkkeitä ripuliin ja ummetukseen ja närästykseen, ja hiilitabletteja. Jotain multivitamiinipilleriä ja jauhemaista ravintopulveria, koska tuorekasvikset loppuisivat. Jodia!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 21, 2022, 12:44:51
Nyt sokeria hamstraamaan, että maailman lopun tullessa saa keitettyä kiljua! Nohevimmat väsäävät käymisen aikana itselleen myös pontikkapannun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 21, 2022, 13:03:58
^
Ei kannata unohtaa ostaa muutamaa kiloa suolaa varastoon. Aina, kun ruokahuoltoon on ollut tulossa ongelmia (esim. joku lakko), niin marketeissa on ollut useamman vanhemman ihmisen ostoskärryssä useampi pakkaus suolaa. Joku "vanhan kansan niksi" siinä täytyy olla, että suolalla selviää, vaikka mistä muusta tahansa olisi puutetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 21, 2022, 13:23:41
Suola on säilöntäaine. Aikana, jolloin sähköä ei ole ollut saatavissa (pakastukseen), ainoat keinot säilöä ruokaa ovat kai
- suolaus
- kuivaus ilmassa, auringossa, tuulessa
- suolauksen ja kuivaamisen yhdistelmä (lipeäkala)
- suolauksen ja etikan yhdistäminen
- suolauksen ja Atamonin yhdistelmä (kurkut)
- suolauksen ja salpietarin yhdistäminen (liha)

- hapatus eli maitohappokäyminen (soveltuu vain kasviksille?)

- sokeri
- sokerin ja Atamonin yhdistelmä (hillot)

Vai olisikohan muita?

Lis. Hayabusan hyvät huomiot:

- maakellari
- jääkellari
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 21, 2022, 14:10:28
^Jääkellari. Ennen vanhaan jäitä säilöttiin mm. purussa ja sitten kesällä ruokaa säilöttyjen jäiden vieressä. Vanhan ajan jääkaappi siis.

Ja maakellari on loistava paikka säilöä mm. juureksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 21, 2022, 15:22:03
Ai niin. Tosiaankin maakellari ja jääkellari. Kuinkahan yleisiä jääkellarit ovat Suomessa olleet? En muista yhtään nähneeni. Vain Pieni talo preerialla -sarjassa lavastettiin yksi valtava tila mukamas jääkellariksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 21, 2022, 23:56:33
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 21, 2022, 14:10:28
^Jääkellari. Ennen vanhaan jäitä säilöttiin mm. purussa ja sitten kesällä ruokaa säilöttyjen jäiden vieressä. Vanhan ajan jääkaappi siis.

Ja maakellari on loistava paikka säilöä mm. juureksia.
Mummolassa oli tuollainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 22, 2022, 08:58:22
Hyvin meni ensimmäinen aamu vuorokauden siirtämisessä paikalleen. Herätys oli klo 6 ja yllättävän pirteänä heräsin. Pakko myös oli nousta vuoteesta saman tien, kun aamupalavieraat olivat tulossa puolen tunnin kuluttua, joten houkutus "hetken venyttelystä" oli poissuljettu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 23, 2022, 20:13:10
Pitikään alkaa pällistelemään mitään kissojen tuhkimotarinoita Facesta. Eli minulle ehdotetaan jotain stooria jossa etäisesti elukaksi tai varsinkaan kissaksi tunnistettavissa oleva rapusyötti pelastetaan jostain katuojasta kirppujen syömänä ja muutenkin hädintuskin hengissä pihisevänä karvakasana. Tarinoilla on aina onnellinen loppu ja ne päättyvät "ikuisen kodin" löytymiseen (forever home), mutta vituttaa katsella niitä kamalia näkyjä seinällään mitä nämä kissanrääpäleet ovat löytymisvaiheessaan. Pyrinkin sitten rullailemaan koko stoorin läpi ja katsomaan että mikä oli se lopputulos, että ei jää paska olo.

Kai noista pääsisi eroon kun ei laita enää mitään peukkuja tai itkunaamoja, mutta joka kerta kun tulee tuollainen stoori kohdalle, tuntuu että olen kylmä ja julma paskakasa jos en reagoi asianmukaisesti.

Face ei sovi hypersuperherkille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 23, 2022, 21:47:54
^
Facessa seuraamallani löytöeläintalolla olen nähnyt hienoja selviytymistarinoita mutta myös surullisia kohtaloita. Tosiaan olen nähnyt, sillä sieltä tulee vähintään kerran viikossa livelähetystä ja etenkin silloin, kun on pentueita talossa, niin jopa useammin.

Kyllä siellä on kaikille käsiteltävissä oleville kissoille koti löytynyt, mutta osa on niin pahasti villiintynyt, että niiden kohtalona on piikille joutuminen, jos jollain yhdistyksellä ei ole tilaa ottaa niitä pitkäaikaiseen kesytykseen. Mutta usein käy niin, että eivät kesyynny vaan kyyhöttävät jossain nurkassa ilman kontaktia mihinkään elävään olentoon. Ei ihmiseen eikä toisiin kissoihin.

Ihmeen harvoin löytökissaa omistajat kyselevät, vaikka ne on sirutettuja ja kuvia jaetaan netissä lähitienoon paikallisiin ryhmiin. Sirutuskaan ei auta, jos sirua ei ole rekisteröity. Eihän siinä sirussa on kuin tunnusluku, jonka perusteella rekisteristä saisi yhteystiedot.

Sellaistahan se on, kun ei pidetä kissoista huolta ja annetaan niiden ulkoillan vapaana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 24, 2022, 19:23:55
Tänään oli hieno ulkoilukeli ja heitinkin kohtuullisen pitkän lenkin sähköpyörällä. Merkittäviä eläinkohtaamisia olivat pyörätiellä lämmitellyt kyy ja erittäin kiiltävänmusta palokärki tienvieren puussa.

Sitten surkeampia ja ihmeellisiä fiiliksiä. Jokin aika sitten höynähdin eurojacpottiin kun oli luvassa todellinen jackpotti. Sen jälkeen olen sijoittanut viikossa kympin tuohon uhkapeliin - ei olisi pitänyt. Vain kerran on tärpännyt ja yksi kymppi saatu takaisin. ilen tuli todellinen pohjanoteeraus: viisi riviä tähtinumeroineen ei tuottanut yhtään oikein. Ei siis yhtäkään oikein 35:stä arvotusta numerosta!

Taitaa olla jonkin sortin euroopanennätys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 26, 2022, 11:07:17
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 21, 2022, 15:22:03
Ai niin. Tosiaankin maakellari ja jääkellari. Kuinkahan yleisiä jääkellarit ovat Suomessa olleet? En muista yhtään nähneeni. Vain Pieni talo preerialla -sarjassa lavastettiin yksi valtava tila mukamas jääkellariksi.

Kaippa niitä on ollut. Talvella lienee ollut jopa "ammattimaisia (renkien työtä) jäänkuskaajia maaseuduilla isommissa talouksissa. Järvistähän sitä jäätä haettiin. Jäitä sitten säilöttiin niissä jäähuoneissa pitkälle kesään.

Maitohan piti saada nopeasti jähtymään ja säilyminen ilman kylmentämistä oli lyhytaikaista ja muuten edelleen. Piimäksi ja viiliksi muuten piti ylimääräinen maito hapattaa.

Hiilihappojäätä käytettiin myös aikoinaan, ennen kuin kylmälaitteet yleistyivät. Jäätelökauppiaan taisivat sillä saada myyntiaikaansa kesäkuumalla hieman pidemmäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - syyskuu 27, 2022, 09:08:42
Huomasin viimeksi ostamani shampoon olevan Vegan :P Olin ajatellut vuosien varrella tämän käyttämäni tuotteen olevan jotain todellista, että voin pestä hiukseni verellä säilyttääkseni niiden elinvoiman :D Ei kai sitten ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 27, 2022, 12:11:36
Aamupäivä on mennyt kodinhengettärenä, eli siivouspäivä, kun en viikonloppuvieraiden aikana viitsinyt siivota.

Minulla on tietty järjestys, missä kierrän asunnon läpi, aina samassa järjestyksessä. Päässä pyörii pieni laskuri, joka sanoo, että "vielä noin paljon tekemättä" ja jossain vaiheessa se muuttuu muotoon "enää tuon verran tekemättä". Niin pitkään olen saman rundin tehnyt, että kissatkin tietää miehekkäästi siirtyä oikeaan aikaan pois tieltä. Rohkeampi on jo makuuhuoneen ovenpielessä odottamassa, että saan makkarin valmiiksi ja he voivat siirtyä sinne.

Kävi mielessä, etten edes muista, milloin olen saanut itse nukkua lakananvaihdon jälkeen puhtaissa lakanoissa ensimmäisenä. Nytkin muutama minuutti sen jälkeen, kun olin poistunut imurin kera makuuhuoneesta, karvamöykky oli kaivautunut peittojen alle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 01, 2022, 18:31:38
Flunssan oireet tukkoisuutta lukuun ottamatta alkoi olla jo poissa, joten pistin sen verran vaatetta päälle, että aamupäivällä kävin viemässä roskat. Oli niin leppoisa ilma, että kävin varastosta pihaharjan ja haravan ja aloin vähän putsailla pihaa pudonneista lehdistä ja pihlajanmarjoista.

En nyt mihinkään isompaan ryhtynyt, mutta laatoitukset on hyvä pitää puhtaana, kun ne tuppaavat sammaloitumaan, jos niihin likoaa ravinteita. Olin jo noin puolet saanut tehtyä siitä, minä olin ajatellut tehdä hissuksiin. Pienet perkeleet tuli mieleen, kun silmännurkasta näin fillarin lähestyvän suunnasta, josta ei aja kuin vain minun luokseni pyrkivä hahmo. Kukapa muu kuin äijä, joka seisottaa aina tunnin juttelemassa, olinpa tekemässä mitä vain pihalla eikä hänestä tahdo päästä eroon millään. Kuulenpa siinä tietysti pihan viimeisimmät juorut, sillä hän tuntuu jututtavan kaikkia, jotka eivät ehdi karkuun. Aikani sinä jaksoin turista, mutta sitten aloin varovasti liikutella maassa olevia lehtiä harjallani ja tällä kertaa äijä ymmärsi yskän yllättävän nopeasti tai sitten hän oli jo tyhjentänyt pajatsonsa.

Jatkoin luutimisen loppuun, joskaan en enää samanlaisella innolla, joka alussa oli ollut.

Joka tapauksessa oli ihan kiva olla ulkona happihyppelyllä ja toivon mukaan siitä saan palkkioksi tulevana yönä edellistä paremmat unet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2022, 08:03:08
Huh, miten pimeää on aamuisin taas. Luulin herätessäni, että vielä on hyvää aikaa nukkua ennen kuin on oikea heräämisen aika, mutta eipäs ollutkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 03, 2022, 08:50:20
^Kiitos ehkä pahimman rikoksen ihmiskuntaa vastaan, eli kesäajan, valoisuuden suhteen marraskuu alkoi jo.  :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2022, 11:22:20
^
Oli kyllä lämpötilatkin kohdillaan, siis marraskuiset, kun polkaisin fillarilla kaupasta täydennystä. Onneksi sentään ei vielä tuullut, sillä ajamisesta syntynyt viima oli ihan riittävä kintuille ja nyt on mentävä kuumaan suihkuun sulattamaan huurteet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - lokakuu 05, 2022, 14:38:09
Minä kun en sotakalustoa tunne, en tiedä mitä vempeleitä ne olivat mitä meni ohi. Kumminkin semmoisia järeähköjä koneita joiden päällä istui varusmiehiä. Vaistomaisesti tuli tsekattua koneiden kyljestä että onhan siellä sinistä ja valkoista, eikä jotain ihan muuta väriä valtion tunnuksena...

Alkaa olla hermot finito tämän Venäjän touhuskelun takia. Kun tuntuu että joutuu vaan odottamaan että koske se pääyliputte päättää panna kaikki paskaksi ihan vaan sen takia ettei saanut tasajalkaa tanssimallakaan omaa tahtoaan tuosta noin vaan läpi. Olikos tällä huomenna syntymäpäiväkin? Kyllähän semmoista nyt jotenkin pitää juhlia. Itse pidän kai lähinnä hiljaisen hetken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 05, 2022, 19:35:08
Ihan hemmetin väsynyt päivä. Torkahtelin sitten nojatuolissa, ja nyt vähän piristyin.
Peliyhteisössäni erääseen joukkuepeliin liittyen on ollut aika hulvaton läpänheittopäivä onneksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 05, 2022, 21:28:13
Olipas hauska iltakävely, kun vetäisin vain lipokkaat jalkaan ja hupparin niskaan ja kiersin pienen pihalenkin. Ihan viran puolesta piti nyt käydä muutama juttu tarkistamassa, niin sillä lähdin poikkeukselliseen aikaan ulos. Oli ihan hämmästyttävän lämmin ilma. Siellä olisi viihtynyt jopa pidempäänkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 05, 2022, 21:32:00
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 05, 2022, 14:38:09
Minä kun en sotakalustoa tunne, en tiedä mitä vempeleitä ne olivat mitä meni ohi. Kumminkin semmoisia järeähköjä koneita joiden päällä istui varusmiehiä. Vaistomaisesti tuli tsekattua koneiden kyljestä että onhan siellä sinistä ja valkoista, eikä jotain ihan muuta väriä valtion tunnuksena...

Alkaa olla hermot finito tämän Venäjän touhuskelun takia. Kun tuntuu että joutuu vaan odottamaan että koske se pääyliputte päättää panna kaikki paskaksi ihan vaan sen takia ettei saanut tasajalkaa tanssimallakaan omaa tahtoaan tuosta noin vaan läpi. Olikos tällä huomenna syntymäpäiväkin? Kyllähän semmoista nyt jotenkin pitää juhlia. Itse pidän kai lähinnä hiljaisen hetken.

Koeta olla empaattisempi Puttea kohtaan. Minä näin ihanan unen Putesta pari vuotta sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 06, 2022, 00:28:40
Sain antihistamiinilääkitystä.
Nukuin vapaapäivänä pari tuntia pitempään kuin normaalisti. Eukko ei ollut paikalla herättämässä.
Pitää laittaa herätyskelloa taas tästä lähtien, jos lääke vaikuttaa noin. Minulle ainakin antihistamiini vaikuttaa noin.

Ihotautilääkärille tapaaminen pian, kun puhuin tuosta ihottumasta. Ei se häviä, vähän lievempää on, mutta stana ei vaan katoa... >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 07, 2022, 01:34:22
Outoa väsymystä viime päivinä kun herättyäkin huomaa ettei silmät tahdo pysyä auki vaikka kahvia nappaa naamaan.
Sitten välähti: Kaamosväsymys! Valohoito peliin! Tehokas taskulamppu muovikalvojen kanssa silmien eteen n. 17 minuutiksi. -> Virkeämpi olo! Koko päivän!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 07, 2022, 08:17:24
Huh, meni illalla vähän pitkään, kun muistin väärin katsomani sarjan osien määrän. Katsoin kaksi jaksoa tavanomaisen yhden sijaan olettaen, että saan sarjan katsottua sillä läpi. Eipä ollut viimeinen jakso, vaan vielä oli lisää tulossa, kun laitoin telkun lopulta kiinni klo 1:n aikoihin. Heräsin vasta seitsemältä ja ohi meni ensimmäiset vapaat harjoitukset Suzukan viikonlopusta, mutta oikeastaan ei ihan hirveästi harmita.

Vaihteeksi tuntuu, että on tullut hyvin nukuttua ja on kohtalaisen pirteä olo. Katselin jo into pinkeänä, että pääsen haravoimaan eilisen tuulisen päivän pudottamat lehdet kasaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - lokakuu 07, 2022, 09:46:16
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 05, 2022, 21:32:00
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 05, 2022, 14:38:09
Minä kun en sotakalustoa tunne, en tiedä mitä vempeleitä ne olivat mitä meni ohi. Kumminkin semmoisia järeähköjä koneita joiden päällä istui varusmiehiä. Vaistomaisesti tuli tsekattua koneiden kyljestä että onhan siellä sinistä ja valkoista, eikä jotain ihan muuta väriä valtion tunnuksena...

Alkaa olla hermot finito tämän Venäjän touhuskelun takia. Kun tuntuu että joutuu vaan odottamaan että koske se pääyliputte päättää panna kaikki paskaksi ihan vaan sen takia ettei saanut tasajalkaa tanssimallakaan omaa tahtoaan tuosta noin vaan läpi. Olikos tällä huomenna syntymäpäiväkin? Kyllähän semmoista nyt jotenkin pitää juhlia. Itse pidän kai lähinnä hiljaisen hetken.

Koeta olla empaattisempi Puttea kohtaan. Minä näin ihanan unen Putesta pari vuotta sitten.

Tyyppi edustaa horoskoopissa samaa aurinkomerkkiä kuin toka eksäni. En minä eksällekään mitään pahaa toivo, vaikka vitutus jäikin. Jos Putte ei olisi alkanut leikkimään ydinaseleikkejä... No, jos ja jos. Uumoilen että ukko on tosiaan hautonut suunnitelmiaan vuosikymmeniä, joten voidaan puhua todella harkitusta teosta ja kyllähän murhastakin aina enempi tuomiota taitaa napsahtaa, jos se on harkittu murha.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 07, 2022, 16:47:54
Vaikuttaa siltä, että sain duunissa yhden ikuisuusprojektin valmiiksi. Siispä seuraavaksi tilattaneen pizza.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 07, 2022, 17:37:43
Pizza-perjantai on aina hyvä.  :D
Itse jätän tänään väliin, mutta kenties viikonloppuna tulee käytyä nauttimassa uuden pizzerian tuotoksista. Testattu jo viikko sitten ja totisesti ansaitsee toisenkin vierailun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 07, 2022, 18:45:48
Työnteko ei nyt nappaisi paljoakaan, vaikka koenkin tekeväni merkityksellistä työtä. Haluaisin antaa aikani opiskelulle ja sivubisneksenä kulkevalle taideprojektille, ja työssäkäyminen tuntuu näiden juttujen rinnalla ajanhukalta itseäni kohtaan. Kumpikin sivubisneksistä tuntuisi vievän itseäni lähemmäs jotain vielä merkityksellisemmältä tuntuvaa, ja niiden parissa tunnen mieletöntä flowta. Mutta työssäkäyntiä ei voi enää vähentää, teen jo tällä hetkellä 80% työaikaa. Mikä neuvoksi, lottoaminen?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 08, 2022, 22:00:44
Kävin sienimetsästysreissulla vaikka sainkin varoituksia alkaneesta hirvenjahtikaudesta. Pidän kuitenkin linnustajia vaarallisempina, niiden kohdehan on pienempi, eli kaikkea ammutaan mikä liikahtaa - ja nopeasti, harkitsematta sen enempää. Ainakin yksi metsästäjätoveri on ammuttu jo ihan linnustuksen alkupäivinä, muutama taitaa mennä vuodessa. Susi on vissiin tappanut ihmisen viimeksi joskus 1880-luvulla. Kukaan ei silti ole esittänyt metsästäjien kannanhoitoa.

Löysin suppilovahveroita ihan sopivasti, en yhtään kantarellia enkä mustatorvisientä. Joitakin vaaleita orakkaitakin tarttui mukaan. Päivän ihmetys oli, että löysin mättäältä kolmisen litraa poimittuja (jalat oli veitsellä leikatut)  blondiorakkaita, en kuitenkaan ottanut niitä mukaan sillä se olisi ollut poimintahengen ja sienestyskulttuurin vastaista. Ihmettelen toki, mityä oli pyörinyt mielessä ne keränneeltä.

Positiivista oli se, että yhtään hirvikärpästä en kohdannut, mikä on todella harvinaista. Olisikohan niiden isäntäeläinten, metsien luupäiden eli hirvien, määrä saatu vihdoin vähenemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 08, 2022, 23:28:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 08, 2022, 22:00:44
Kävin sienimetsästysreissulla vaikka sainkin varoituksia alkaneesta hirvenjahtikaudesta. Pidän kuitenkin linnustajia vaarallisempina, niiden kohdehan on pienempi, eli kaikkea ammutaan mikä liikahtaa - ja nopeasti, harkitsematta sen enempää...
Marjastajia (ammattimaisia/harrastelijoita) Suomessa on paljon, joten yhden ampuminen vuosittain ei vaikuta kantaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 09, 2022, 09:16:23
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 08, 2022, 23:28:41
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 08, 2022, 22:00:44
Kävin sienimetsästysreissulla vaikka sainkin varoituksia alkaneesta hirvenjahtikaudesta. Pidän kuitenkin linnustajia vaarallisempina, niiden kohdehan on pienempi, eli kaikkea ammutaan mikä liikahtaa - ja nopeasti, harkitsematta sen enempää...
Marjastajia (ammattimaisia/harrastelijoita) Suomessa on paljon, joten yhden ampuminen vuosittain ei vaikuta kantaan.

Metsästäjät ampuvat yleensä kavereitaan, harvemmin marjastajia, tai muuta sen kaltaista riistalta näyttävää.

Nopeassa tilanteessa haulikkomiehet, tai huom naiset eivät ehdi katsoa, onko piipun edessä mahdollisesti tuttu kaveri, vai vilahtiko teeri pyy tai viereisen sorsastajan hiha siinä silmänurkassa- pyynti-innoissaan.

Latvalinnustajat kyllä ehtivät katsoa, onko kyseessä lintu vai "pirttimetso.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - lokakuu 09, 2022, 11:10:29
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 07, 2022, 18:45:48
Työnteko ei nyt nappaisi paljoakaan, vaikka koenkin tekeväni merkityksellistä työtä. Haluaisin antaa aikani opiskelulle ja sivubisneksenä kulkevalle taideprojektille, ja työssäkäyminen tuntuu näiden juttujen rinnalla ajanhukalta itseäni kohtaan. Kumpikin sivubisneksistä tuntuisi vievän itseäni lähemmäs jotain vielä merkityksellisemmältä tuntuvaa, ja niiden parissa tunnen mieletöntä flowta. Mutta työssäkäyntiä ei voi enää vähentää, teen jo tällä hetkellä 80% työaikaa. Mikä neuvoksi, lottoaminen?

Palikkatasolla tulkittuna kuulostaa siltä, että kun on 80 % työaikaa, siitä jää 20 % yli, ja se taas ei anna oikein tyydyttävää siivua tehdä kunnolla sekä opintoja että taideprojektia.

Työ on totta kai tärkeä. Kertyy eläkettä ja muuttuva maailma ja niin pois päin. Jos heittäytyy aivan täysin irralleen, voi kai siinä käydä niinkin, että joutuukin tekemään sellaista, ettei esimerkiksi taidejutuille tai opiskelulle jää senkään vertaa siivua kuin nyt.

Ymmärrän kuitenkin sen, että on tosi tärkeää kuunnella sitä, mikä tuntuu oikealta ja itselle merkityksellseltä. Voihan olla että esimerkiksi opiskelulla tai jollain projektilla tai tekemisellä voi olla sellainen kohta, että sen aika on tai sitä ei kannata määrättömän pitkälle lykätä.

Jos ei lotosta kuitenkaan haeta ratkaisua, voisikohan tuollasta lähestyä niin, että mitä voi pudottaa pois tai vähentää.

Voitko jättää opiskelun tauolle tai hidastaa sitä ja keskittyä vain taideprojektiin sillä 20 %:lla?

Periaatteessa kai voisit hakea virkavapaata esimerkiksi ensi vuodelle. Sen saaminen on epävarmaa ja se olisi todennäköisesti palkatonta, ja toteutuessaankin siinä on aika pitkä viive.

Mutta tollastakin mahdollisuutta voisi kokeilla ja suhtautua väliaikaan niin että valitsee ja rajaa mihin keskittyy.

Ehkä tilanne tuntuisi vähemmän turhauttavalta, jos se vähän väistyy ettei mitään vaihtoehtoja, muutosta tai oman vaikuttamisen mahdollisuuksia ole edes näköpiirissä.

Jotkuthan tietysti hoitaa pienlapsiperhettä ja rakentaa taloa ja juoksee maratoneja ja tekee vaativaa asiantuntijatyötä ja tekee taidettakin siinä ohessa. Mutta ei tollasen miettiminen mun mielestä mitään auta.

Idea saattoi olla osin se, että yksi "kuorma" tossa paketissa vois olla myös turhautuminen tai murehtiminen tai joku tällainen, ja jos sitä voi jollain vähentää, kai sekin vois periaatteessa vapauttaa kaistaa jollekin.

LISÄYS: Saatoin osin ajatella tossa taustalla virkavapaan tai muun harkinnanvaraisen vapaan perusteita. En tiedä, saako sellaista helpommin opintoihin vai toisen työn tekemiseen vai miten se sun tilanteessa menee. Et varmaan opiskele sellaista, johon saisit opintovapaata.

Harinnanvaraiset vapaat ja opintovapaa on kuitenkin ne, jotka mulle tulee ensimmäisenä ns. "Mièleen".

Silloin varmaan vois tsekkailla yleisellä tasolla vaihtoehdot ja miten ne soveltuu ja sitten jutella jonkun sopivan esimiestahon tai ylipäätään työnantajan kanssa siitä, mikä niillä on tilanne ja minkälaiset käytännöt noiden suhteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 09, 2022, 11:35:12

Nelipäiväinen työviikko tarjoaa jonkin verran helpotusta, mutta ei vielä riitä antamaan kunnolla aikaa muille aktiviteeteille.

Puolipäivätyö on monesti hyvä elämäntilanne harrastusten kannalta. Tosin tässä iässä sekin on liikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2022, 13:51:35
Hyvä ilma oli käydä Tiksin maalaismarkkinoilla. Sain naapurin pojat seurakseni, kuten niin usein aikaisemminkin. Metrilakulla on vetovoimaa edelleen. Nyt olisi ollut ihan aidosti ostettavaakin - puolukkaa, karpaloa, monenlaista hunajaa, upeita kantarelleja ja jotain muutakin sientä näytti olevan, paljon erilaisia leivonnaisia jne. niiden "markkinavakioiden" lisäksi. Olihan siellä useampi puoluekin esillä.

Nyt jälkeenpäin alkoi harmittaa vähän, etten ostanut pari uutta T-paitaa. Kerrankin oli hyviä kuvia niissä eli susia, kissanpantuja ja kauhua mustalla pohjalla useita eri kuvia kustakin teemasta. Mutta kun on kaapissa vielä ihan riittämiin vähänkulahtaneita paitoja, niin ehkä oli viisaampaa jättää ostamatta.

Nyt on kumpikin iso kauppaketju tuonut jo joulukalenterit myyntiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - lokakuu 09, 2022, 14:05:29
Upea syyspäivä täälläkin.

Kävin pienellä kävelyllä, mutta ei taida olla aikaa kunnolla ottaa iloa irti.

Parin tunnin päästä alkaa tulla vieraita, ja tarkoitus olisi kai istua iltaa.

Sitä ennen voisin kyllä vielä käydä vielä vaikka ihan vain puistossa istumassa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2022, 14:10:14
Ei saatana!

Kyllä olen ollut tietoinen siitä, että metrilakun metri = 70cm jo vuosikaudet. Mutta tänään ostetuissa se on enää 62cm ja silti hinta on noussut 😡😡😡😡😡😡😡😡
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - lokakuu 09, 2022, 14:19:59
En edes tiedä mitä on metrilaku  🙈 :D

Mutta onhan toi ihan selvästi turmelusta ja rappiota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2022, 14:41:25
Metrilaku on alun perin ollut tosiaan metrin mittainen ja siitähän se nimikin on tullut - tai mitta nimestä, miten päin vaan halutaan sanoa :D
Vuosia sitten laku sitten lyheni 70cm mittaiseksi "logistisista syistä" lähinnä kai, että ne myyntikaukalot olivat helpompia käsitellä vähän lyhyempinä, sillä nuo kai tuotettiin juuri erilaisiin tapahtumiin, markkinoille ja riekkujaisiin myytäväksi kioski myynnissä. Nykyään ainakin Prisma noita myy valmiiksi pussitettuna ihan karkkihyllyssäkin.

Tuossa nyt kuva myyntitiskistä. Yleensä noissa on joku 20-30 eri laatua tarjolla, joista asiakas voi valita haluamansa.
(https://images.cdn.yle.fi/image/upload/f_auto,fl_progressive/q_80/w_3200/w_2135,h_2133,c_crop,x_555,y_0/w_300/v1475757555/14-svyle-30852057f6459c8054b.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 09, 2022, 14:45:50
Eli naisen metri on 62 centtiä  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2022, 14:48:21
^
Joo, pakko oli ihan mitata, kun käteen tuntui niin lyhyeltä. Olin järkyttynyt ja kiukustunut. Ajat sen kun vain huononee, saatana!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 09, 2022, 15:44:31
^
Eihän se ole muuta kuin harhaaanjohtamista, että myydään metriä ja annetaan vain 62cm. Tämmöinen olisi heti lopetettava. Oikea termi olisi "pitkä laku".

Kohta myydään kiloperunaa mutta pussissa on vain 620 grammaa. Kaiken huipuksi, tuo lakumainos on vielä suunnattu lähinnä lapsille. Aivan törkeää.

Yleensäkin kaikenlainen rehellisyys luisuu alamäkeä. Luikuria lasketellaan ja sääntöjä kierrellään häpeilemättä. Tapa on levinnyt kaikkialle. Kuten Kalli sanoi: Eihän siitä rangaista.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 09, 2022, 15:56:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 09, 2022, 14:48:21
^
Joo, pakko oli ihan mitata, kun käteen tuntui niin lyhyeltä. Olin järkyttynyt ja kiukustunut. Ajat sen kun vain huononee, saatana!
Jotkut osaa mittahommat... ;D
(https://i.media.fi/incoming/img2533019/cvmdn/alternates/FREE_1440/2049866.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2022, 21:33:05
^
No, tuollainenko mielikuva siitä nyt tuli? Siis nappasin muutaman metrilakun siitä ostetusta saavista itselleni niin, että kiersin lakun kerrallaan kämmenen ympärikerälle ja sujautin pakastepussiin. Siinä niitä keriessä selvästi homma tuntui erilaiselta kuin aikaisemmin ja laku tuntui loppuvan yllättäen kesken. Siitä sain kipinän mitata, josko olisi lakut kutistuneet. Ja niin hän ne olivat.

Tuosta tuli mieleen, miten keskimmäiseni oli seurannut kaupassa, miten osasin viinirypäleitä, perunoita tmv. punnittavaa irtotavaraa pussittaa juuri sen määrän kuin sanoin ottavani. Hän oli pidemmän aikaa tietämättäni seurannut sitä, että vaa'alla poikkeama oli ollut aina kovin pieni. Samoin, jos isommasta astiasta piti siirtää ruokaa pienempään, että sain kaiken mahtumaan jääkaappiin, niin osasin aina löytää sen kipon, joka tuli lähes reunoja myöten täyteen, mutta kaikki siirrettävä ruoka siihen kuitenkin mahtui niin, että nuolijalla vielä kaavin jämät reunoilta.

Olen siis synnynnäinen mittaaja :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 10, 2022, 00:57:07

Olin minäkin tarkkasilmäinen mittaaja, penskana. Viikonlopuksi ostin meille varttikilon emmentalia kun viikolla syötiin edamia. Osasin kyllä opastaa lähi-Elannon tätiä, jos hän laittoi veitsen leikattavan juustonpalan päälle vääränkokoisen palan leikkaamiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2022, 08:51:56
^
Tuohan edellyttää jo lasersilmää, sillä emmentalin sisällä voi olla isojakin koloja tai vaihtoehtoisesti se voi olla poikkeuksellisen pienikoloista, jolloin painon arviointi vaikeutuu huomattavasti :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 10, 2022, 09:28:19
Ihmisen käsi ja silmä ovat yllättävän tarkkoja instrumentteja, kuten olemme esimerkeistä saaneet lukea. Erityisesti asioiden vertailussa aivan mahtavia.

Ehkä elantolaisessa juustolassa oli tarkkakätinen ja silmäinen juustomestari, jonka tasalaatuista tuotosta pikku-Jaska punnitsi silmillään.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 10, 2022, 10:06:52
Ihmiseläimen monista aisteista minulla on erityisen kehittynyt kauneuden taju.  Lisäksi sisäänrakennetuista mittalaitteistoistani vatupassi on kohtalaisen erinomainen.

Näistä edellämainituista seuraa, että vaikka en ole kauhean pikkutarkka monissakaan asioissa ja saatan välillä olla suorastaan boheemi, mitä piirrettä yritän itsessäni kehittää edelleen, saatan jopa kyläillessäni suoristaa seinällä hieman vinossa olevan taulun.

Ihailen myös pohjoisen maisemia ja osin kulttuuriakin mutta en voi käsittää, miten saamelaisten esteettinen käsitys on niin sekaisin, että se tuottaa mm. tämmöisen lipun:

(https://www.norden.org/sites/default/files/styles/content_size_800/public/images/Samisk%2520flag364466.jpeg?itok=0r56YnyB)

Jahas, googlailin lippua ja selvisi että:

Lainaus käyttäjältä: https://www.norden.org/fi/information/saamen-lippuSaamen lippu otettiin käyttöön vuonna 1986, mutta viralliseksi lipuksi se hyväksyttiin vasta 15. elokuuta 1992. Saamelaiset käyttävät lippua Saamenmaalla eli Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Norjassa ja pienessä osassa Luoteis-Venäjää. Lipun on suunnitellut Astrid Båhl.
Lainaus käyttäjältä: https://www.saamicouncil.net/fi/kansalliset-symbolitSaamelaisneuvosto järjesti kilpailun suunnitella uusi saamen lippu ja kilpailupalkintona oli 2 000 markkaa. Saamelaisneuvoston lipputyöryhmässä olivat Rose Marie Huuva, Kaaren Kitti ja Máret Sárá. Kilpailuun osallistui yhteensä 27 henkilöä, jotka ehdottivat 74 lippuehdotusta, muun muassa Synnøve Persenin suunnittelema lippu, jota oli käytetty epävirallisesti siihen asti.

Åren saamelaiskonferenssi hyväksyi Astrid Båhlin lippuehdotuksen. Astrid Båhl on kotoisin Yykeänvuonosta Norjasta. Lipun pohjana on siihen asti käytetty saamen lippu, mutta lippuun oli lisätty vihreä väri ja ympyrä. Suunnittelija kutsuu lippua "saamelaiset ovat auringon lapsia". Punainen puoliympyrä kuvastaa aurinkoa ja sininen puoliympyrä kuvastaa kuuta.

Tuo Synnove Perssonin lippuehdotus mistä Astridin idea sitten lähti on tämmöinen:

Tuohan on ihan pätevä. Tosin punainen ja sininen saisivat vaihtaa paikkaa. Muuten ok.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - lokakuu 10, 2022, 12:23:14
Tosi mielenkiintoista mitä vahvuuksia ihmisillä on. Mikä on ikään kuin itsestäänselvää tai aika luontaista ja helppoa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2022, 12:57:50
^
Sitä sanotaan elämänkokemukseksi :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 10, 2022, 13:23:03
Enpä lakkaa ihmettelemästä Lidlin edullisuutta. Ero K kauppoihin on käsittämätön ainakin niissä tuotteissa mitä ostan.

Sen verran matkaa, että pyörällä täytyy käydä. Munia en sieltä tuo kun rikkoontuvat korissa enkä isoja määriä nesteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2022, 13:29:20
^
Miten ihmeessä onnistut munat rikkomaan pyörällä kuljettaessa? Monet vuodet olen kuskannut eikä kertaakaan ole rikkoutunut. Minulle on takana nippusiteellä tavaratelineeseen kiinnitetty koppa, johon laitan joko kangaskassin tai repun ostoksineen kyytiin ja ei kun menoksi.

Tietty pitää vähän nähdä pakatessa vaivaa, että painoa kestävät ostokset on kassissa/repussa alimmaisena ja päällimmäiseksi laitan helposti liiskaantuvat salaatit, pehmeät hedelmät, munat jne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 10, 2022, 13:38:54
Lidlistä tullessa on mm iso alamäki ja kaiken maailman työmaaskrubuja reitillä. Ja minulla on etukori. Kyllä siinä aikamoinen hölske käy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2022, 14:02:14
^
Oletko edes yrittänyt kuljettaa munia Lidlistä pyörällä kotiin, vai onko tuo nyt vain ylivarovaisuutta?

Kyllähän ne munat siinä kennossa on aika tiiviisti eikä ne mitenkään holtittomasti siellä hyppele, vaikka joku röpöisempi paikka tiessä olisikin. Itselläni on vähän kaupasta riippuen tietysti on aika tökkääviä kanttikiviä, joiden kohdalla kyllä hidastan pyörää säästääkseni. Olen jopa joskus ajatuksissani heittänyt repun eteisen lattialle unohtaen, että siellä ostosten joukossa oli munia. Yhtään ei särkynyt.

Nyt heitän haasteen: Osta pari kertaa Lidlistä munat ja jos sieltä rikkoutuu matkan aikana munia, niin lähetän sinulle jokaisen rikkoutuneen munana edestä munakilon hinnan ja ihan luomuminien taksalla. Olen aivan vakuuttunut, että munat ei mene rikki, jos et laita niitä muiden ostosten alle alimmaiseksi, jolloin paino voi ne puristaa rikki matkalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 10, 2022, 14:08:49
Ainakin muu kama kuten rahkapurkki on kärsinyt. Ja kaurajuoma on tuolla rapussa, mutta saattoi toki hajota vasta korista nostaessa.

Melko varmasti meni kerran muna tai pari rikki, mutta siitä on jo pitkä aika. Lopetin silloin munien Tuomisen.

Kun ne kamat heiluu toisiaan vasten, jonkun terävä särmä voi rikkoa esimerkiksi sen isomman rahkapurkin ohuen kannen tai jotain paksumpaakin. En välttämättä lasipullojakaan sieltä tuo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2022, 14:11:54
Pakkaaminen on taitolaji ja minä palaan eräänlaista Tetristä pakatessani. Kun on hyvin pakattu, niin ei heilu tavarat. Sekä reppuni, että omatekemä kangaskassini ovat sen kokoisia, että eivät heilu myöskään pyörän kopassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 10, 2022, 14:17:01
Asiasta toiseen, kuinka moni kuivattaa vielä pyykkiä parvekkeella? Alkaa olla poutapäivinäkin aika hidasta jos onnistuu ollenkaan, mutta yritän viimeiseen asti, kun on vähän tiellä sisällä. Pyykkiä kerätessä on vaikea tuntea, onko se jäänyt kosteaksi vaiko vain kylmää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2022, 14:35:35
Harmittavasti parvekkeelleni mahtuu pyykkiä vain keväällä vähän aikaa ja sen jälkeen se on viljelykäytössä, mutta pyykkiin liittyen kuitenkin.

Parisen viikkoa sitten oli lakanapyykki päässyt kuivumaan kylppärissä rutikuivaksi ja kun oli tylsää, niin päätinpä pitkästä aikaa silittää lakanat. Etenkin muotoon ommeltu aluslakana on perkeleellinen viikattava, kun sitä en tahdo saada siististi mitenkään etenkään silloin, kun se on kuivunut liikaa. Kuiva voi olla tavallisesti kuin tai sitten ihan koppurankuiva.

Voi, miten nautinnollista puuhaa se olikaan! Sain jopa tuon hankalan aluslakanan asettumaa ruotuun niin, että siitä tuli siisti paketti.

Vanhemmat pussilakanat siliävät yleensä sillä, että laitan pyykistä tulleet aina pinkan alimmaiseksi, niin ne ehtivät hyvin suoristua ennen käyttöön pääsyä ilman silitystäkin. Mutta taidanpa vastaisuudessakin silitellä noita liinavaatteita, kun se on niin mukavaa. Harmi vain, että yhden ihmisen pyykeissä ei paljon ole tekemistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 11, 2022, 11:45:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 10, 2022, 14:35:35
Harmi vain, että yhden ihmisen pyykeissä ei paljon ole tekemistä.

Meidän perheemme toinen kodinkonehankinta oli mankeli. Vaimo oli nuorena todellinen koti-ihminen ja huolehti kaikesta valtavalla innolla pienessä kodissamme. Kun sitten muutimme uuteen isoon kotiin ja lapset alkoivat murrosikäistyä muuttui tekeminen ensin vähemmän halutuksi, sitten myöhemmin pakkopullaksi. Mankeli laitettiin kaappiin ja muutama viikko sitten se lahjoitettiin innokkaalle tarvitsijalle. Kodin ulkopuolinen työ on muuttunut myös aina vaan raskaammaksi ja ikääntyminen alkaa vaikuttaa myös vanhenevaan Duracell-pupuun.

Hipin onni on, että hänellä on ihan pikkuisen liian vähän liinavaatehommia. Se on selvästi parempi tilanne kuin liiallinen määrä.

Nyt on täällä jäänyt jotenkin tuo lippuhomma päälle. Tässä Eswatinin kuningaskunnan lippu:

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/fb/Flag_of_Eswatini.svg/188px-Flag_of_Eswatini.svg.png)

Mitähän nuo  kolme lehden näköistä myyrännahkaa symboloivat, entä miksi siinä on kiinalaiset Jin&Jang? Hankalaksi menee jos lipun mukana pitäisi olla kirjallinen tulkintaohje. Minun ohjeeni heille on: Tiivistäkää ja yksinkertaistakaa. Ilman kilpeä, nuolia ja pieneläinturkiksia lippu olisi aika hieno.

Swazimaassa/Eswatinissa on seremoniaperinne josta yksinvaltainen kuningas tuskin helpolla luovuttaa.

Lainaus käyttäjältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/UmhlangaUmhlanga (ruokotanssi) on Swazimaassa vuosittain elo- tai syyskuussa järjestettävä seremonia, jossa kymmenet tuhannet pääosin teini-ikäiset naimattomat tytöt kokoontuvat ympäri maata keräämiensä ruokojen kanssa kunnioittamaan kuningataräiti iNdlovukazia. Tytöt pukeutuvat lyhyeen hameeseen, joka on koristellusti ja värikkäästi kirjailtu, ja ovat rinnat paljaina.

Swazimaan kuninkaalla, Mswati III:lla, on tapana valita tyttöjen joukosta itselleen vuosittain uusi morsian entisten jatkoksi.[1]

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - lokakuu 11, 2022, 16:03:20
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 11, 2022, 11:45:50
Mitähän nuo  kolme lehden näköistä myyrännahkaa symboloivat, entä miksi siinä on kiinalaiset Jin&Jang? Hankalaksi menee jos lipun mukana pitäisi olla kirjallinen tulkintaohje. Minun ohjeeni heille on: Tiivistäkää ja yksinkertaistakaa. Ilman kilpeä, nuolia ja pieneläinturkiksia lippu olisi aika hieno.

Ovat kyseiset nahat ilmeisesti linnun höyheniä – kuninkaalle sopivia sellaisia. Lipulle muuten on olemassa tulkintaohje, jos kiinnostaa. Maistiaisiksi höyheniä koskeva osuus.

"The black portion of the shield is towards the hoist (flagpole) and the decoration injobo-feathers of the lisakabuli (widow bird) and ligwalagwala (lourie bird) hangs from the upper portion of the black. This particular injobo is used only by the King."

https://www.fotw.info/flags/sz.html

Lippujen symboliikka on monimutkaisempaa kuin äkkiä voisi ajatella. Suomen lipussa ristiaihe on kopioitu tietysti skandinaavisilta mailta. Tanska sai omansa taivaasta Herran enkeliltä 15.6.1219 kesken taistelua pakanoita vastaan nykyisen Tallinnan lähellä. Muiden Pohjoismaiden lipuilla ei ole erikoista siunausta, ne ovat omavaltaisia plagiaatteja. Sininen ja valkoinen ovat Venäjän laivaston värit, heikäläisten lippu on sininen vinoristi (Pyhän Andreaksen risti) valkoisella pohjalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 12, 2022, 00:43:50
Lipuista puheen ollen.. kauneimmat maiden liput mielestäni Brasilialla ja Australialla:

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/0/05/Flag_of_Brazil.svg/220px-Flag_of_Brazil.svg.png)

(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/b/b9/Flag_of_Australia.svg/250px-Flag_of_Australia.svg.png)

Mieltymyksiini vaikuttaa mm. tähtiharrastus ja ehkä se, että lapsena söin kerran Milky Way -suklaata
jonka kääreenä oli valkoisia tähtiä sinisellä pohjalla. Autuaallista!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 12, 2022, 14:08:16
No, nyt kyllä vedettävä ranteet auki. Miten ihmeessä olen voinut töpeksiä noin rankasti.  :-[

Eilen ruokakaupassa ostelin yhtä ja toista. Mielestäni en kovin paljon ja siksi kassalla ihmettelinkin loppusummaa, että miten se niin paljon oli. Oli kuitenkin vähän hoppu enkä pysähtynyt tarkistamaan asiaa heti ja niin se jäi tarkistamatta. Kunnes äsken opin lompakon esiin käydäkseni verkkopankissa. Eilinen kauppakuitti oli lompakossa ja lopulta katsoin, että miten se summa oli tullut niin isoksi.

Ensimmäisenä silmäni osui alimmalle riville, jossa oli Omenaletti viineri 22kpl 18,70 euroa. Perkele, olin sössinyt paistopisteen vaa'alla ja naputtanut lukumäärän väärin. Elämäni kalleimmat viinerit tuli ostettua hintaan 9,35 euroa kappale.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 12, 2022, 14:40:44
^Tuo menee myös tietotekniikan piikkiin. Paistopistetuotteethan laitetaan itsepalveluvaa'alle, jossa näpytellään tosiaan lukumäärä ja tuotenumero. Vaa'an pitäisi osata kertoa, että lukumäärä ei mahdu tuotteen painorajoihin. Täytyykin muistaa itse testata ensi kerralla kaupassa käydessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 12, 2022, 16:34:23
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 12, 2022, 14:08:16Elämäni kalleimmat viinerit tuli ostettua hintaan 9,35 euroa kappale.  :o

Oliko edes hyviä?  :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 12, 2022, 17:04:16
Oli ihan odotetun makuista, mutta se 0,85 euroa olisi hyvin riittänyt kappalehinnaksi. En ikimaailmassa parista pienestä viineristä tuollaista hintaa tieten olisi halunnut maksaa. Kokonainen eurokin olisi jo siinä ja siinä, että olisiko hintansa arvoinen.

Mietin jo tuskastuneena, että saisinko vahinkoa mitenkään korjattua. Dyykkasin roskista sinne ruttaamani pussin ja silottelin sitä. Tietenkin olin hintalapun laittanut taitetun pussin suulle niin, että sen joutui pussin avatessa repimään. Voin hyvin kuvitella, että isäni tuhkat pöllyää haudassaan, kun en lähtenyt kaupasta perimään liikaa maksettua pois. Pieni mahdollisuus siihen olisi ollut ihan sillä, että siloteltu pussi ja kuitti yhdessä todistaisivat kyllä ostoksen mahdottomuuden, sillä pussi oli pienin paistopisteen pusseista, johon juuri kaksi viineriä saa mahtumaan, mutta jo kolmannen joutuisi tunkemaan. Laiskuus kuitenkin voitti eikä muuta asiaa olisi kauppaan ollut.

Kyllä tuo sen verran meni tunteisiin, että vastaisuudessa muistan tarkistaa huolellisemmin hintalapun. Muistan kyllä nytkin katsoneeni, mutta jonkunlainen pilkkuvirhe oli katseessa ja näin hinnan kohtuullisena. Samoin kassalla, jos tulee "outo tunne", niin lukaisen siinä kuitin nopeasti, vaikka muita olisikin odottamassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 12, 2022, 17:18:08
Kukaan ei ole todennäköisesti samaa mieltä kuin minä tässä asiassa, mutta kerronpahan nyt kuitenkin näkemykseni.

Jos on maksanut liikaa virheen seurauksena, virheen voi tehdä myös toiseen suuntaan ja ottaa omansa takaisin. Jos jää kiinni, voi keksiä jonkin selityksen. Ah, painoin väärää nappia (tahallaan), sorry.

Maksoin kerran itsepalvelukassalla ostoksen kahdesti. Vahinko oli vain pari euroa, enkä ole huijannut sitä takaisin. Helposti se onnistuisi. Pieni "virhe" vain, ja 2 euroa olisi hyvitetty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 12, 2022, 17:29:43
^
Juu, ei tulisi mieleenkään tahallaan yrittää huijata sen enempää paistopisteen kappalemäärässä kuin missään muussakaan vaa'assa painamalla edullisemman tuotteen numeroa. Minulla ainakin tuollainen nostattaisi punan kaulaa pitkin kasvoille ja todennäköisesti muuttuisin aika epäilyttävän näköiseksi, joten olisi kyllä helppo napata kiinni.

Pari kertaa olen jonkun tuotteen hosunut IP-kassalla kahdesti, mutta siihen olen kutsunut myyjän tekemään korjauksen. Itse asiassa siinä kassavaiheessa ei kyllä enää pysty huijaamaan kai mitenkään. Ei ainakaan Prisman tai K-supparin kassoilla, kun niissä luetaan pelkkiä viivakoodeja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 12, 2022, 20:21:02
Simuloin 2 vs. 22 punnituksen, tosin riisipiirakoilla, ja läpi meni. Voisi tietysti vielä kokeilla toisin päin. Ei toki niin, että oikeasti huijaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 12, 2022, 20:22:50
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - lokakuu 09, 2022, 11:10:29
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 07, 2022, 18:45:48
Työnteko ei nyt nappaisi paljoakaan, vaikka koenkin tekeväni merkityksellistä työtä. Haluaisin antaa aikani opiskelulle ja sivubisneksenä kulkevalle taideprojektille, ja työssäkäyminen tuntuu näiden juttujen rinnalla ajanhukalta itseäni kohtaan. Kumpikin sivubisneksistä tuntuisi vievän itseäni lähemmäs jotain vielä merkityksellisemmältä tuntuvaa, ja niiden parissa tunnen mieletöntä flowta. Mutta työssäkäyntiä ei voi enää vähentää, teen jo tällä hetkellä 80% työaikaa. Mikä neuvoksi, lottoaminen?

Palikkatasolla tulkittuna kuulostaa siltä, että kun on 80 % työaikaa, siitä jää 20 % yli, ja se taas ei anna oikein tyydyttävää siivua tehdä kunnolla sekä opintoja että taideprojektia.

Työ on totta kai tärkeä. Kertyy eläkettä ja muuttuva maailma ja niin pois päin. Jos heittäytyy aivan täysin irralleen, voi kai siinä käydä niinkin, että joutuukin tekemään sellaista, ettei esimerkiksi taidejutuille tai opiskelulle jää senkään vertaa siivua kuin nyt.

Ymmärrän kuitenkin sen, että on tosi tärkeää kuunnella sitä, mikä tuntuu oikealta ja itselle merkityksellseltä. Voihan olla että esimerkiksi opiskelulla tai jollain projektilla tai tekemisellä voi olla sellainen kohta, että sen aika on tai sitä ei kannata määrättömän pitkälle lykätä.

Jos ei lotosta kuitenkaan haeta ratkaisua, voisikohan tuollasta lähestyä niin, että mitä voi pudottaa pois tai vähentää.

Voitko jättää opiskelun tauolle tai hidastaa sitä ja keskittyä vain taideprojektiin sillä 20 %:lla?

Periaatteessa kai voisit hakea virkavapaata esimerkiksi ensi vuodelle. Sen saaminen on epävarmaa ja se olisi todennäköisesti palkatonta, ja toteutuessaankin siinä on aika pitkä viive.

Mutta tollastakin mahdollisuutta voisi kokeilla ja suhtautua väliaikaan niin että valitsee ja rajaa mihin keskittyy.

Ehkä tilanne tuntuisi vähemmän turhauttavalta, jos se vähän väistyy ettei mitään vaihtoehtoja, muutosta tai oman vaikuttamisen mahdollisuuksia ole edes näköpiirissä.

Jotkuthan tietysti hoitaa pienlapsiperhettä ja rakentaa taloa ja juoksee maratoneja ja tekee vaativaa asiantuntijatyötä ja tekee taidettakin siinä ohessa. Mutta ei tollasen miettiminen mun mielestä mitään auta.

Idea saattoi olla osin se, että yksi "kuorma" tossa paketissa vois olla myös turhautuminen tai murehtiminen tai joku tällainen, ja jos sitä voi jollain vähentää, kai sekin vois periaatteessa vapauttaa kaistaa jollekin.

LISÄYS: Saatoin osin ajatella tossa taustalla virkavapaan tai muun harkinnanvaraisen vapaan perusteita. En tiedä, saako sellaista helpommin opintoihin vai toisen työn tekemiseen vai miten se sun tilanteessa menee. Et varmaan opiskele sellaista, johon saisit opintovapaata.

Harinnanvaraiset vapaat ja opintovapaa on kuitenkin ne, jotka mulle tulee ensimmäisenä ns. "Mièleen".

Silloin varmaan vois tsekkailla yleisellä tasolla vaihtoehdot ja miten ne soveltuu ja sitten jutella jonkun sopivan esimiestahon tai ylipäätään työnantajan kanssa siitä, mikä niillä on tilanne ja minkälaiset käytännöt noiden suhteen.

Kiitos vaivannäöstäsi pohtia kysymystäni. Tuollaisia samanlaisia ajatuksia ja vaihtoehtoja olen itsekin pyöritellyt. Mulla on tosiaan 4-päiväinen työviikko, ja käytännössä olen jättänyt opiskelut vähemmälle, ja keskittynyt taidejuttuun. Haluaisin kuitenkin edistää opintojakin, ja ehkä ajattelen tai toivon niiden johtavan vielä johonkin uran edistämiseenkin tai sen suunnan muuttamiseen. En ole täysin tytyyväinen nykyiseen työhön, vaikka tosiaan koen sen tärkeäksi, ja tosiasiassa olisi varmaan hyödyllisempää antaa aikani sille työlle, mutta itseni kannalta taas nämä kaksi juttua tuntuvat vievän myöskin oikeaan suuntaan. No, lyhyen aikavälin suunnitelma lienee vaan tehdä yhtä asiaa kerrallaan, ja varsinkin opiskelun voin tehdä täysin omaan tahtiin, jotenka täytynee suitsia vaan sitä omaa innostusta, ja ajatella, että aikaa on.

Pidän myös tavallaan paheenani sitä, että minulla on tällaisia intohimoja, kun toisaalta tuntuu, että aika pitäisi pyhittää vielä enemmän lapsille. En halua myöhemmin katua, että annoin aikaani vääriin asioihin. No, tuo lyhennetty työaika ratkaisee tätä puolta, kun on edes tuo yksi päivä aikaa näille omille bisneksille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 12, 2022, 21:44:44
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 12, 2022, 20:21:02
Simuloin 2 vs. 22 punnituksen, tosin riisipiirakoilla, ja läpi meni. Voisi tietysti vielä kokeilla toisin päin. Ei toki niin, että oikeasti huijaisi.

Jos ostaa kerralla paljon tuotteita, ei ole kovin todennäköistä, että itsepalvelukassan valvoja alkaisi tutkia esimerkiksi yksittäistä mandariinipussia ja analysoida, ovatko mandariinit kallimpia "Brunoja" (joista on tarrat poistettu) vai halvempia Nadorcotteja, niin kuin punnintaleimassa lukee.

Tarrojen poistaminen voi näkyä valvontakamerassa, mutta ehkä sen voisi tehdä huomaamattomasti jo siinä vaiheessa, kun nostelee mandariineja pussiin.

En yllytä ketään tekemään tuollaista, enkä ole itsekään tehnyt.

Syyllisyyden tunteen tuon tyyppisestä rikoksesta saisi ainakin teoriassa vaimennettua ajattelemalla, että eihän tuollaisessa tilanteessa oikeasti varasta kaupasta, koska on jo maksanut tuotteiden hinnan kaupalle eri yhteydessä. Siinä vain noutaa kaupasta sen edestä tuotteita, mitkä on maksanut, vaikka kirjanpito vähän sotkeutuukin. Lähinnä tuossa jännittäisi kiinni jäämisen riski, vaikka se olisi aika vähäinen. Ison ruokakaupan kirjanpidossa tuollainen pikku virhe olisi merkityksetön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 13, 2022, 08:23:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 12, 2022, 14:08:16
No, nyt kyllä vedettävä ranteet auki. Miten ihmeessä olen voinut töpeksiä noin rankasti.  :-[

Eilen ruokakaupassa ostelin yhtä ja toista. Mielestäni en kovin paljon ja siksi kassalla ihmettelinkin loppusummaa, että miten se niin paljon oli. Oli kuitenkin vähän hoppu enkä pysähtynyt tarkistamaan asiaa heti ja niin se jäi tarkistamatta. Kunnes äsken opin lompakon esiin käydäkseni verkkopankissa. Eilinen kauppakuitti oli lompakossa ja lopulta katsoin, että miten se summa oli tullut niin isoksi.

Ensimmäisenä silmäni osui alimmalle riville, jossa oli Omenaletti viineri 22kpl 18,70 euroa. Perkele, olin sössinyt paistopisteen vaa'alla ja naputtanut lukumäärän väärin. Elämäni kalleimmat viinerit tuli ostettua hintaan 9,35 euroa kappale.  :o
Muutama lohdutuksen sana. Tiedän tunteen koska itselle kävi vastaava tapaus hiljattain. Kotona huomasin maksaneeni kahdesta viineristä 12 viinerin hinnan. Kävin kaupassa hakemassa rahat takaisin ja samalla testasin vaakaa. Painamalla oikeaa lukumäärää hipaisunäppäimellä, vaaka tunnisti välillä painalluksen viereiseksi näppäimeksi.
Kerran vaaka tunnisti väärin myös tuotteen eli ne hipaisunäppäimet eivät ole kovin tarkkoja.
Yritän muistaa tarkistella ostoskuittia aina kaupassa käynnin jälkeen. Aina ei muista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 13, 2022, 08:40:58
Kyllä tuossa minulla oli myös Mr.Murphy matkassa ihan punnituksesta IP-kassan kautta ulos kaupasta.

Yleensä tosiaan tarkistan vaakasta saamani lappusen ennen kuin laitan sen pussin kylkeen olipa punnittava mitä tahansa. Tarkistan, että tuote on oikein ja hinta on oikein. Nyt ensimmäinen huolimattomuus tapahtui lappusen tarkistamisessa. Yleensä myös seuraan IP-kassalla näytölle tulevaa riviä, että se vastaa tuotetta, jonka olen viimeksi lukenut. Nyt se kirottu viineripussi oli viimeinen luettava tuote. Tiedän sen siitä, että luen tuotteet "vahvimmasta hauraimpaan"- menetelmällä, eli heittelen ne reppuun tai kassiin suoraan ja viinereitä ei voi laittaa minkään alle. Nyt siis viimeisen luetun tuotteen rivi on jäänyt lukematta, kun olen alkanut jo ottaa lompakosta korttia. Vielä viimeinen ihmettely loppusumman suuruudesta ei saanut ansaitsemaansa huomiota siinä maksutilanteessa. Todellakin ihmettelin, että kokonaissumma oli yli 50 euron, mitä se on ruokakaupassa vain, kun on tullut jotain erittäin poikkeavaa. No, olihan tuo nyt "erittäin poikkeavaa".

Miten olinkin onnistunut juuri tuon virheen päästämään läpi kaikista tarkistuspisteistä. Se kyllä vaati jo poikkeavaa onnea ja huolimattomuutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 13, 2022, 09:23:35
En yleensä osta punnittavia leivontatuotteita, mutta jos ostan, punnitsen tuotteet - jos vain mahdollista - ohuessa muovipussissa, jonka panen punnitsemisen jälkeen paperipussin sisälle. Punnitusleiman liimaan paperipussiin.

Jos kassaihminen sattuisi huomauttamaan - näin ei ole vielä tapahtunut - perustelisin muovipussia sillä, että yritän estää sämpylöitä (tm.) kuivumasta koviksi.

Merkittävämpi syy muovipussissa punnitsemiseen on rahan säästö.

Cashew-karpalociabattan yhteydessä muovipussissa punnitsemisella säästää yhdeksän senttiä.

Jos ostan Tokmannilta pultteja tai ruuveja, yritän punnita nekin ilman pussia.

Pussit on tietysti laskettu mukaan hintaan, joten menettelyni on ehkä "harmaalla alueella", mutta en usko, että siitä syytettä nostetaan. Minusta tuntuu epämiellyttävältä se, että paperipussista joutuu maksamaan sitä korkeamman hinnan, mitä kalliimpi on tuote. Jos punnitsisit kultasormuksen paperipussissa, pussista tulisi todella kallis.

https://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/11678/fazer-leipurit-cashew-karpalociabatta-kg/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - lokakuu 13, 2022, 10:30:13
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 12, 2022, 20:22:50
Pidän myös tavallaan paheenani sitä, että minulla on tällaisia intohimoja, kun toisaalta tuntuu, että aika pitäisi pyhittää vielä enemmän lapsille. En halua myöhemmin katua, että annoin aikaani vääriin asioihin. No, tuo lyhennetty työaika ratkaisee tätä puolta, kun on edes tuo yksi päivä aikaa näille omille bisneksille.

No, kai se kuitenkin jollain lailla on olennainen osa sinua, että on myös niitä intohimoja.

Ihmisillä on erilaisia vahvuuksia. Joku voi kirjoittaa väitöskirjan kolmessa kuukaudessa iltahommana kokopäivätyön ohessa — mutta voi olla, että tällä tyypillä taas ei suju oikein mikään ihmisten kanssa toimiminen tai sellainen, mitä vaikka sinä töissäsi teet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 13, 2022, 11:00:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 12, 2022, 14:08:16
No, nyt kyllä vedettävä ranteet auki. Miten ihmeessä olen voinut töpeksiä noin rankasti.  :-[

Eilen ruokakaupassa ostelin yhtä ja toista. Mielestäni en kovin paljon ja siksi kassalla ihmettelinkin loppusummaa, että miten se niin paljon oli. Oli kuitenkin vähän hoppu enkä pysähtynyt tarkistamaan asiaa heti ja niin se jäi tarkistamatta. Kunnes äsken opin lompakon esiin käydäkseni verkkopankissa. Eilinen kauppakuitti oli lompakossa ja lopulta katsoin, että miten se summa oli tullut niin isoksi.

Ensimmäisenä silmäni osui alimmalle riville, jossa oli Omenaletti viineri 22kpl 18,70 euroa. Perkele, olin sössinyt paistopisteen vaa'alla ja naputtanut lukumäärän väärin. Elämäni kalleimmat viinerit tuli ostettua hintaan 9,35 euroa kappale.  :o

Hyvä syy olla käyttämättä itsepalvelukassaa.

Toinen syy on itselläni se, että tarvitsisi kaivaa lukulasit aina nenälle, että voisi tutkailla tarkemmin mitä tuli tehtyä- eikä sitä viitsi hidastaa muiden kiireitä.
Periaatteessa voi aina käydä korjaamassa asian, mutta pikkujutuissa ei viitsi ,ja, jos on itse syyllinen "ei kehtaa"

Sitä paitsi jäisi  se kassa- henkilön hymy saamatta. "Joskus ehkä hapan naamakin, mutta sekin on joitain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 13, 2022, 11:13:58
^
En tuota olisi palvelukassallakaan huomannut ja tuskin kassahenkilökään, joten se siitä. En tuota mitenkään voi IP-kassan syyksi vierittää.
Vanhuksille nuo IP-kassat varmaan on hankalia, mutta minulla se nopeuttaa kaupassakäyntiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 13, 2022, 11:24:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 13, 2022, 11:13:58
^
En tuota olisi palvelukassallakaan huomannut ja tuskin kassahenkilökään, joten se siitä. En tuota mitenkään voi IP-kassan syyksi vierittää.
Vanhuksille nuo IP-kassat varmaan on hankalia, mutta minulla se nopeuttaa kaupassakäyntiä.

No helpompi näyttää töppäys, jos on kuitit pussit tallessa, tuttu kassa kyllä uskoo helposti.

Automaattikassa ei oikein saa uskomaan mitään, vaikka kuinka yrittäisi selittää.

Vanhat silmät tuppaavat kyllä haittaamaan, kun nykyisin on "pienennetty" kaikkia ohjeita ja tietoja tuoteselostuksissa ja muissakin tarpeellisissa asioissa- hinnat kyllä näkee hyllyssä, mutta kuitista tuottaa hankaluuksia ilman pientä suurennusta.

Tuskin olen ainoa, joka omistaa "vanhat silmät"
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 13, 2022, 11:29:16
^
Ai, sinäkö ajattelit, että sille IP-kassalle pitää mennä virhettä oikomaan?
Kyllä kaupassa on henkilökuntaa, jonka puoleen voi kääntyä, jos IP-kassalla on tehnyt virheen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 13, 2022, 11:48:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 13, 2022, 11:29:16
^
Ai, sinäkö ajattelit, että sille IP-kassalle pitää mennä virhettä oikomaan?
Kyllä kaupassa on henkilökuntaa, jonka puoleen voi kääntyä, jos IP-kassalla on tehnyt virheen.

Juu, en ajatellut, että pitää mennä sinne oikomaan yhtään mitään, kerroin vain ettei se ole mahdollista- tuttu kassa tuntee yleensä vakioasiakkaat ja tuttuja kassoja voi olla useitakin joiden kanssa on helppo asioida.

Varmaan (olettaisin) olevan isompi selvittely automaattikassalla tehtyjen virheiden korjaamisessa- kunhan ensin löytää henkilökunnasta sellaisen jolla on aikaa siihen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 14, 2022, 14:41:58
Sokrates kertoi nähneensä Ylen toimittaja Antti Kurosen kahvilassa.

En olisi luultavasti tunnistanut toimittaja Kurosta.

Sokrateen kommentin herättämänä mietiskelin, keitä julkkiksia olen nähnyt elämäni aikana. Kuuluisin julkkis olisi ollut kuningatar Elisabeth, joka matkusti autossaan erään englantilaisen kaupungin läpi, ja jota kaikki kynnelle kykenevät menivät katsomaan. Olin aivan lähellä viereisessä puistossa, joten kadun varteen olisi tarvinnut raahautua vain parisataa metriä jos sitäkään. Ikävä kyllä, juuri tuolloin sattui olemaan yksi niistä kolmesta kerrasta elämässäni, jolloin olin juonut alkoholia - edellisenä yönä - enkä sen takia kyennyt menemään mihinkään. Lojuin puistonpenkillä ja pidättelin oksennusta. Elisabeth sai ajella rauhassa.

Muiden maiden valtionpäämiehiä tai naisia en ole tainnut nähdä. Suomen presidenteistä olen nähnyt ainoastaan Kekkosen pari kertaa ja toisella kerralla kätellytkin häntä.

Poliitikoista olen nähnyt muistaakseni ainakin Zys(en jaksa googlata ja kopioida) nimen loppuosaa, tiedätte kyllä kenet. Tyyppi oli jossakin katukahvilassa. Hakkaraisen näin kerran vilaukselta sekä Li Anderssonin. Otin Anderssonista kuvankin kännykällä kadun toiselta puolelta, mutta kännykkä on niin laajakulmainen, että henkilöä tuskin tunnistaa. Myös joitakin muita kansanedustajia olen nähnyt mutta en kauhean monia. Ville Komsin porukan mukana olin aikoinaan ulkomaanmatkalla. Halla-ahon näin Verkkokaupassa. On niitä siis muutamia kansanedustajia ollut, joita olen nähnyt ja jonkun olen tuntenutkin.

Ei niitä kaikkia pikkujulkkiksia muista, joita on vilaukselta vuosien varrella jossakin nähnyt. Ulpu Iivari tuli kerran ulos hissistä Kuopiossa joidenkin SDP-poliitikkojen kanssa, kun olin menossa hissiin. Vappu Taipale saapui kun rock-tähti erääseen tilaisuuteen Helsingissä jossa olin kuntamme edustajana. Olin tuolloin hommissa.

Kulttuuria ja viihdettä edustavista julkkiksista mieleeni muistuu viimeisimpänä teatteriohjaaja Jussi Parvinainen, joka istui kahvila Charlottessa Helsingissä pari vuotta sitten. Tunnetuin näkemäni tämän alan julkkis on tietenkin Paul McCartney (nimen oikeinkirjoitus piti googlata, ah mikä moukka olen), jota katselin vuonna 2004 stadionilla. Suomalaisista näyttelijöistä olen nähnyt joitakin. Teatterissakäyntikokemukseni ovat määrältään niin vaatimattomia, että niillä taitaisi päästä Guinnesin ennätysten kirjaan. Muutama näyttelijä muistuu mieleeni niiltä vähäisiltä kerroilta, jolloin olen teatterin penkillä istunut. Ranin, Siimes, Perttu, Mannola... ja muita en muistakaan. Pitää olla TV:stä tuttu, että jää mieleen. 

TV:stä tutut tähdet kiersivät aikoinaan tavarataloissa esiintymässä, ja joistakin tällaista esityksistä olen saattanut nähdä vilauksen. Minulla on hämärä muistikuva, että Katri-Helena olisi esiintynyt eräässä tavaratalossa. Yhdellä niistä muutamasta kerrasta jolloin 16-vuotiaana kävin tanssipaikoilla, näin Frederikin. Muut tähdet olivat niin vähäisiä, etteivät he ole jääneet mieleeni.

Ai niin. Muutama vuosi sitten näin itsensä Jussi Raittisen Gabriella-laivan esiintymislavalla. Nauhoitin pienen Bootleg-pätkän tyypin esiintymisestä. Harmillisesti satuin menemään paikalle vasta, kun esitys oli jo loppumaisillaan. En alussa tunnistanut, että kyseessä oli oikea Jussi Raittinen. Luulin, että tyyppi on joku tuntematon, joka muistuttaa Raittista.

Kun kerroin tapauksesta innoissani tyttärelleni, hän kysyi "kuka ihmeen Jussi Raittinen". Katoavaa on maailman kuuluisuus.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 14, 2022, 15:33:44
Lähden kohta ryyppäämään. Viimeksi ryypännyt kai joskus helmikuussa tms.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 16:35:05
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 14, 2022, 14:41:58
Ai niin. Muutama vuosi sitten näin itsensä Jussi Raittisen Gabriella-laivan esiintymislavalla. Nauhoitin pienen Bootleg-pätkän tyypin esiintymisestä. Harmillisesti satuin menemään paikalle vasta, kun esitys oli jo loppumaisillaan. En alussa tunnistanut, että kyseessä oli oikea Jussi Raittinen. Luulin, että tyyppi on joku tuntematon, joka muistuttaa Raittista.

Kun kerroin tapauksesta innoissani tyttärelleni, hän kysyi "kuka ihmeen Jussi Raittinen". Katoavaa on maailman kuuluisuus.

En laskisi esiintymisiä julkkiksen bongaamiseksi. He kun varta vasten tulevat silloin näytille.

Jussi Raittisen olen nähnyt kirjakaupassa. Osti postikortteja ja kyseli myyjältä löytyykö postimerkkejä.

Esiintymässä olen nähnyt Raittisen lukuisia kertoja. Trubaduurikeikoilla mielellään testailee yleisön sananmuunnostaitoja esim. tervehtimällä "täällähän on tuttuja virtanaan". Jos yleisö on vastaanottavainen, saattaa hauskuuksia rittää runsaastikin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 14, 2022, 17:52:01
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 16:35:05
En laskisi esiintymisiä julkkiksen bongaamiseksi. He kun varta vasten tulevat silloin näytille.

Kun luettelin, keitä julkkiksia olen nähnyt, en miettinyt, miksi näkemistä pitäisi kutsua. Tarkoitin vain, että olen omin silmin nähnyt muuallakin kuin TV-ruudussa. Jotkut lavalla, jotkut kaupungilla.

Lisään luetteloon Ankin ja Hectorin, joiden keikkabussi tuli kerran eräälle huoltoasemalla juuri, kun satuin olemaan siellä polkupyörällä. Olin lähtenyt poikkeuksellisesti polkupyöräretkelle (ei millekään pitkälle reissulle vaan vähän ajelemaan). Olin jotain 16 tai siinä paikkeilla. Ja Roman Schatzin (äh, pitää googlata nämä nimet) näin Stockmannin alakerrassa ostamassa Macbookia joskus vuosia sitten. Ajattelin, että mitä hullua se sen sieltä ostaa, kun puolen kilometrin päästä saisi halvemmalla.

Ei niitä kaikkia julkkisten näkemisiä muista. Ruotsin kuninngasperheenkin kerran melkein näin... vain olisinko nähnytkin vilaukselta. Se oli vuonna 1992 Barcelonassa, kun kuningasperhe poistui laivasta, jossa olin yläkannella katselemassa. Laivan viereen tuli auto, ja kuninkaalliset menivät siihen. Kannelta ylhäältä ei kovin hyvin nähnyt.

Lainaus sivulta "Valkeat laivat":

02.08.1992     
Kuninkaallinen cocktailtilaisuus laivalla.

05.08.1992     
Ruotsin kuningas ja kuningatar pitivät vastaanoton koko Ruotsin Olympiajoukkueella Riviera-kannella.

08.08.1992     
Kuninkaallinen päivällinen laivalla.

https://laivat.valkeatlaivat.net/laivasto/31-sally-albatross/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 14, 2022, 18:13:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 14, 2022, 17:52:01
...
näin Stockmannin alakerrassa ostamassa Macbookia joskus vuosia sitten. Ajattelin, että mitä hullua se sen sieltä ostaa, kun puolen kilometrin päästä saisi halvemmalla.

Jospa hänellä oli juuri Stockan luottokortti tai tili ja hinku saada lisäpisteitä. Vähän niinkuin se lentopisteyliviikarointi, lenteli ihan hemmetisti ympäri maailmaa turhissa tapaamisissa valtion laskuun, jotta saisi lisäpisteistä itselleen ilmaisia turhia lentomatkoja.

Olenpa minäkin joskus ostanut kasan meikkejä, kun oli asiaan parhaiten sopiva kortti.  :o Siis vaikka meikkaan tooosi vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 14, 2022, 18:14:05
Kopekin listalta puuttui ainakin Maria Kaisa Aula Lidlin kassajonossa :D

Liikun niin vähän missään ja silloinkin yleensä sinkkisanko päässä, että kohtaamieni julkkisten lista on naurettavan lyhyt. Ja vaikka näkisin, niin tuskin tunnistaisin, jos vain äkkiseltään näen.

Samassa koulussa samaan aikaan on ollut muutamia. Mutta sitten on pari aika häröä juttua. Urkin olen nähnyt munasillaan samoin kuin V-M Loirin. Ensimmäinen oli ihan pikkupentuna, kun olimme lämmittäneet rantasaunan, niin vielä ennen talolle lähtöä karkasin uimaan. Kun nousin saunan jyrkkiä portaita ylös uituani, tuli Urkki rappuja perä edellä alas. Jouduin peruuttamaan ja antamaan tietä. Äitini ripitti minua vimmatusti, kun pääsimme matkaan. Tuo tapahtui sukulaisteni maatilalla Uudellamaalla. Jälkimmäinen kohtaaminen puolestaan oli lukioikäisenä, kun kävimme samalla salilla, niin satuin menemään etuajassa pukuhuoneeseen tai Loiri oli viivytellyt. Yleensä törmäyksiä ei tullut.

Varmaan on ollut muitakin kohtaamisia ihan vaatteissa, mutta ei ne oikein jää mieleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 14, 2022, 18:21:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 14, 2022, 18:14:05
Varmaan on ollut muitakin kohtaamisia ihan vaatteissa, mutta ei ne oikein jää mieleen.

Jos Loiri vielä eläisi ja tulisi sinua vastaan, niin voisit sanoa: Jaa katsos vaan Loiri, en ollut tuntea, housut jalassa.   ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 18:32:14
Sauli Niinistön olen nähnyt kesäterassilla. Hän oli silloin vielä puolivallaton leskimies.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 18:34:14
Päivi Räsäseen kerran melkein törmäsin kirjaimellisesti. Oli menossa sisään rakennukseen, josta olin poistumassa ja kohtasimme ovella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 14, 2022, 18:41:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 14, 2022, 18:14:05
Kopekin listalta puuttui ainakin Maria Kaisa Aula Lidlin kassajonossa :D

Hippi muistaa paremmin kuin minä, keitä olen tavannut. Joo, tuosta kerran mainitsin.

Lainaa
Mutta sitten on pari aika häröä juttua. Urkin olen nähnyt munasillaan samoin kuin V-M Loirin.

Unohdin kokonaan tämä osaston.

Aikoinaan istuin Yrjönkadun höyrysaunassa näyttelijä Seppo Kolehmaisen vieressä. Ja myöhemmin olen ollut parikin kertaa samassa saunassa Hannu Taanilan kanssa, viimeksi keväällä 2020 juuri ennen koronasulkuja. Tyyppi puhui kaikenlaisia mielenkiintoisia juttuja, politiikkaa ja muuta. Ruben Stillerin näin altaassa polskimassa jonkinlainen "uima-apu" päällään. Näin tyypin myös aulassa.

Lainaa
Varmaan on ollut muitakin kohtaamisia ihan vaatteissa, mutta ei ne oikein jää mieleen.

Nakutapaamiset taitavat jäädä parhaiten mieleen.....   ?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 14, 2022, 18:42:44
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 14, 2022, 18:21:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 14, 2022, 18:14:05
Varmaan on ollut muitakin kohtaamisia ihan vaatteissa, mutta ei ne oikein jää mieleen.

Jos Loiri vielä eläisi ja tulisi sinua vastaan, niin voisit sanoa: Jaa katsos vaan Loiri, en ollut tuntea, housut jalassa.   ;D

Voisi kyllä ihmetellä kommenttia ja vaikka tilanteen kertoisin, niin tuskin muistaisi. Siinä ympäristössä se ei ollut mitenkään veret seisauttava kokemus, vaan lähinnä vain "Oho, sori!" ja nopea perääntyminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 14, 2022, 18:45:01
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 14, 2022, 18:41:41
Nakutapaamiset taitavat jäädä parhaiten mieleen.....   ?

No joo, ja vielä näyttää minulla miehet jäävän mieleen paremmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 14, 2022, 19:14:41
Julkkiksiin on tullut törmättyä niin paljon etten jaksa luetella. Siis kävellyt vastaan tai ollut samassa tilassa tms.

Urheilutähtien seurassa olen nuorempana jännittänyt. Lamaannuin kauhusta, kun aikoinaan menin ostamaan lenkkareita ja Viren oli yllättäen myymässä niitä. :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 14, 2022, 21:42:18
Minä nuorempana menin ujon änkäksi kauniin meteorologi Seija Paasosen edessä, kun oli maatalousnäyttelyssä esittelemässä meteorologien toimintaa ja antoi minulle piirtämänsä sääkartankin käteeni ikiomaksi.
Muita julkkiksia bongattuna: Raimo Sailas, Juha Sipilä, Sebastian Tynkkynen, Martti Ahtisaari, Jari Sarasvuo. Olen pitempäänkin jutellut kosmologi Kari Enqvistin kanssa ja mentalisti Pete Poskiparran kanssa.

JK. Hannu Taanila on tullut nähtyä lasisten ovien läpi kun olin mikroluokassa, hän etsi jotain luokkaa.
Ben Zyskowicz on myös tullut bongattua, oltiin samoilla messuilla. Laitoksen käytävän reunassa kun läppäröin niiin kerran meni Kari Väänänen siitä kävellen,  jäi vähän homssuinen parrakas ja möhöinen vaikutelma. Messuilla näin Erkki "Susi" Pulliaisen, "lainasi" lautakasasta samoja lautoja kuin mekin. Ei lupia kyselty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 14, 2022, 23:40:54
Elviksestä en tykännyt, oli vähän tympeänä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 15, 2022, 12:52:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 13, 2022, 08:40:58
Kyllä tuossa minulla oli myös Mr.Murphy matkassa ihan punnituksesta IP-kassan kautta ulos kaupasta.

Yleensä tosiaan tarkistan vaakasta saamani lappusen ennen kuin laitan sen pussin kylkeen olipa punnittava mitä tahansa. Tarkistan, että tuote on oikein ja hinta on oikein. Nyt ensimmäinen huolimattomuus tapahtui lappusen tarkistamisessa. Yleensä myös seuraan IP-kassalla näytölle tulevaa riviä, että se vastaa tuotetta, jonka olen viimeksi lukenut. Nyt se kirottu viineripussi oli viimeinen luettava tuote. Tiedän sen siitä, että luen tuotteet "vahvimmasta hauraimpaan"- menetelmällä, eli heittelen ne reppuun tai kassiin suoraan ja viinereitä ei voi laittaa minkään alle. Nyt siis viimeisen luetun tuotteen rivi on jäänyt lukematta, kun olen alkanut jo ottaa lompakosta korttia. Vielä viimeinen ihmettely loppusumman suuruudesta ei saanut ansaitsemaansa huomiota siinä maksutilanteessa. Todellakin ihmettelin, että kokonaissumma oli yli 50 euron, mitä se on ruokakaupassa vain, kun on tullut jotain erittäin poikkeavaa. No, olihan tuo nyt "erittäin poikkeavaa".

Miten olinkin onnistunut juuri tuon virheen päästämään läpi kaikista tarkistuspisteistä. Se kyllä vaati jo poikkeavaa onnea ja huolimattomuutta.
Jep. Sama. Lol.

Ytimekäs nuorisokieli sikseen ja totean laveammin että välillä muut asiat pyörivät mielessä niin että rutiinit menevät sekaisin ja tulee outojakin mokia.
Ukrainan sodan posttraumaattisena stressireaktiona pelästyin kun muissa aatoksissani makselin itsepalvelukassalla tuotteita ja kone ryhtyi puhumaan venäjää!
Säikähdyksen jälkeen tajusin painaneeni kielivalikossa väärää nappulaa.

Toisaalta, tuo voisi olla halpaa hupia, kokeilla käyttää älylaitteita kielillä joita ei ymmärrä. Seikkailuloma ja todellinen halpamatka arjesta.
Samalla voisi tutkia miten erikielisyys ja eri kielet vaikuttavat lähistön ihmisten käyttäytymiseen. Itse ainakin tuijottelen nykyään venäläisiä rekisterikilpiä ja venäjää puhuvia kuin kaupan hyllyssä olevia satoja vuosia vanhentuneita tuotteita.
https://www.kaleva.fi/kauppojen-hyllyilla-vanhentuneita-tuotteita/1828060
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 15, 2022, 12:58:56
Vittu että on kamala olo. En juo enää koskaan. Ainakaan siihen asti, kunnes taas juon 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - lokakuu 15, 2022, 13:16:16
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 15, 2022, 12:58:56
Vittu että on kamala olo. En juo enää koskaan. Ainakaan siihen asti, kunnes taas juon 8)

"Silloin mä päätin etten enää ikinä juo. Myöhemmin sitten kuitenkin taas join. Mutta ei se aina tuu."

Jotenkin noin muistaaksi Kyösti Pöysti muotoili asian Pasilan jaksossa, jossa käsiteltiin niin sanottua Phil Collins -darraa.

E: "...ja vasta seuraavana aamuna se oli ohi, ja silloin päätin, etten ikinä juo. Myöhemmin sitten kyllä join taas, muttei se aina tuu."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 15, 2022, 14:40:27
Hah, kyllä se onnistuu. Hurjassa nuoruudessani, no melkein nuoruudessani, erään uudenvuodenryyppäjäisten jälkeen päätin, että en ikinä enää juo ja se on pitänyt. Tosin hyvänä haastajana oli exä, joka teki saman lupauksen ja vielä rehvasteli, jotta katsotaan kummalla päätös pitää. Hänellä piti reilun pari viikkoa. Olisin kyllä toivonut, että olisi kestänyt pidempään hänkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 15, 2022, 18:33:36
Lainaus käyttäjältä: https://www.alko.fi/vastuullisesti/alkoholi-ja-terveys/alkoholismi-eli-alkoholiriippuvuus-on-aivojen-sairausVakavat alkoholin vieroitusoireet ovat lähes aina merkki alkoholismista. Katso, kuinka voit arvioida omaa alkoholiriippuvuutta.

Mulla on selvästi alkoholismi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - lokakuu 15, 2022, 18:37:21
Ketään ei kiinnosta amatöörien juomisjutskat. Siinä mun fiilis, ja päivän miete.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 15, 2022, 19:14:01
Koin päivällä järkytyksen. Vaikka olisihan minun pitänyt aavistaa: kun eilen nostin pakastimesta 0,5 L mustikkapussin ja nuuskutin myös läheisellä että "Tuoksuu kuuselle. -No niinpä tekköö". Tänään muistin että olin kuukausi sitten pannut 160 grammaa vettä tuommoiseen samanlaiseen Fredmanin pakastuspussiin ja unohtanut astiahyllyyn, jonka laatikossa kehutaan: "Fredman pakastuspussit ovat mainio apu ruokien säilytykseen ja pakastukseen. Tiiveytensä ansiosta niissä voidaan säilyttää myös voimakasaromisia ja rasvaisia tuotteita." 
  Tänään punnitsin tuon unohtuneen vesipussin digivaa'alla: 150 grammaa! Voi hemmetti, odotin että olisi voinut haihtua 0,1-1grammaa mutta että 10 grammaa haihtunut! Sehän vuotaa vettä - ja mustikanaromeja - kuin seula! Pakastin on taas kuurassa ja kuluttaa sähköenergiaa enemmän kuin pitäisi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 15, 2022, 19:59:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 15, 2022, 14:40:27
Hah, kyllä se onnistuu. Hurjassa nuoruudessani, no melkein nuoruudessani, erään uudenvuodenryyppäjäisten jälkeen päätin, että en ikinä enää juo ja se on pitänyt. Tosin hyvänä haastajana oli exä, joka teki saman lupauksen ja vielä rehvasteli, jotta katsotaan kummalla päätös pitää. Hänellä piti reilun pari viikkoa. Olisin kyllä toivonut, että olisi kestänyt pidempään hänkin.

Lupauksen pettäminen tässä asiassa ei tainnut ola syy sille, miksi exästä tuli exä. No, eihän se minulle kuulu, eikä tarvitse vastata, koska enhän varsinaisesti kysynytkään.

En muista, olenko tehnyt "nyt lopetan lopullisesti" tyyppisiä päätöksiä. Voin kyllä päättää jostakin asiasta, mutta jätän siihen yleensä varmuuden vuoksi harvinaisten poikkeuksien takaportin, jos sattuisin lipeämään. Viime vuoden alussa tein päätöksen, että en osta enää suklaata eikä muitakaan imelyksiä. Yllättävän hyvin onnistuin päätöksen pitämään. En juurikaan sortunut. Ei enää edes tehnyt mieli. Tämän vuoden alussa kuitenkin päätin, että edellisen vuoden päätös ei enää ole voimassa. Ei minusta silti mikään suklaan superostajaa tullut.

Joissakin asioissa päätökseni olla tekemättä jotain pitää, vaikka mitään absoluuttista juhlallista lupausta en olekaan tehnyt. Tuskinpa esimerkiksi koskaan poltan tupakkaa missään muodossa. En ole koskaan varsinaisesti tupakoinut, mutta olin kuitenkin antanut itselleni luvan polttaa joskus - ehkä muutaman vuoden välein - salaa pienen pätkän sikaria illalla ulkona kenellekään asiasta kertomatta. Jostakin ruotsinlaivalta olin laatikollisen aikoinaan ostanut. En minä henkeen sitä savua tietenkään vetänyt, mutta eihän sitä kai vedetäkään. Ensimmäinen sentti on aika lievän makuista savua, kun se kulkee koko pötkylän läpi. Enempää en polttanutkaan. Erinäisistä syistä johtuen lopetin tämänkin harvoin harrastamani harrastuksen joskus 25 vuotta sitten, vai milloin se oli.

Paperitupakkaa tuli kokeiltua jo pikkulapsena, mutta senkin kokeilut jäivät vähiin, kun niistä aina tahtoi jäädä kiinni. En minä senkään savua henkeen vetänyt.

Yhdessä asiassa olen tavallaan tehnyt ehdottoman lupauksen, mutta vähän erikoisesta syystä. En aio käydä koskaan Alkossa. Tämä päätös saattaa mitätöityä, jos joskus tulevaisuudessa Alko on osa tavallista ruokakauppaa. En ole koskaan käynyt Alkon myymälässä, joten haluan säilyä jatkossakin alkottomana. Luulen, että kuulun vähemmistöön, ehkä aika pieneenkin ikäluokassani. Muslimien osuuden kasvaessa alkottomia tosin tulee lisää.

Jossakin ostoskeskuksessa Alkon myymälän lähistöllä (ei oikeasti vaan pelkästään mielikuvituksessa) voisin tehdä ennätyksen, jota mainostaisin kaikille:

"Harvinainen tapahtuma, jonka voi tehdä vain kerran elämässä, ja se on peruuttamaton. Tyyppi tekee jotain mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. On erittäin harvinaista, että tällaisen asian pystyy tekemään vielä tämän ikäisenä. Tulkaa kaikki katsomaan ennätyksen tekemistä. Tällaista ette näe usein."

Kun yleisöä olisi paikalla, menisin Alkon oven lähelle ja ojentaisin jalkani lähelle kynnystä. Sen jälkeen vetäisin jalkani pois. Olisin tehnyt ennätyksen eli käynyt lähempänä Alkoa kuin koskaan aikaisemmin. En minä nyt tietenkään sisälle menisi, jos joku jo ehti luulla. Sadasta tonnista voisin harkita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 15, 2022, 21:57:18
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 18:32:14
Sauli Niinistön olen nähnyt kesäterassilla. Hän oli silloin vielä puolivallaton leskimies.

Sauli Niinistö haki minua tanssimaan Kympissä puolivallattomana. Jätin lattialle kesken tanssin.

Jälkeen päin kuulin mielipiteistään mm. koskien avioliitossa tapahtuvaa raiskausta.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 15, 2022, 22:09:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 15, 2022, 21:57:18
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 18:32:14
Sauli Niinistön olen nähnyt kesäterassilla. Hän oli silloin vielä puolivallaton leskimies.

Sauli Niinistö haki minua tanssimaan Kympissä puolivallattomana. Jätin lattialle kesken tanssin.

Jälkeen päin kuulin mielipiteistään mm. koskien avioliitossa tapahtuvaa raiskausta.

T: Xante

Oho. Taisit lyödä sellaiset pohjat, ettei tällä palstalla varmaankaan ohitella!  :o :)

Mitä se Sauli niistä raiskaamisista on sanonut?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 15, 2022, 22:09:53
Alkossa on hyvä palvelu. Verottajan ohella Suomen paras. Tämä ei ole vitsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 15, 2022, 22:24:33
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 15, 2022, 22:09:19
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 15, 2022, 21:57:18
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 14, 2022, 18:32:14
Sauli Niinistön olen nähnyt kesäterassilla. Hän oli silloin vielä puolivallaton leskimies.

Sauli Niinistö haki minua tanssimaan Kympissä puolivallattomana. Jätin lattialle kesken tanssin.

Jälkeen päin kuulin mielipiteistään mm. koskien avioliitossa tapahtuvaa raiskausta.

T: Xante

Oho. Taisit lyödä sellaiset pohjat, ettei tällä palstalla varmaankaan ohitella!  :o :)

Mitä se Sauli niistä raiskaamisista on sanonut?

Sanoi, että moisen laittaminen laittomaksi on kovin vaikeaa, kun siinä on se todistustaakka, joka tekee asiasta hankalaa, tai jotain tuohon suuntaan. Meni kaverista vähäinenkin maku.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 15, 2022, 22:27:52
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 15, 2022, 22:09:53
Alkossa on hyvä palvelu. Verottajan ohella Suomen paras. Tämä ei ole vitsi.

Alko aikanaan jo näytti, mitä on nettipalvelu ja mimmoiset voi sivut olla. En minäkään tuota vitsinä ota, samaa mieltä olen!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 15, 2022, 22:48:12
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 15, 2022, 22:09:53
Alkossa on hyvä palvelu. Verottajan ohella Suomen paras. Tämä ei ole vitsi.
Minua ei ole koskaan heitetty Alko:sta ulos (ilman ostoksia). Loistavaa palvelua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 15, 2022, 23:02:17
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 15, 2022, 22:09:53
Alkossa on hyvä palvelu. Verottajan ohella Suomen paras. Tämä ei ole vitsi.

Kyllähän siellä palvellaan, totta.

Väittäisin kyllä, että jos viereen ilmaantuisi toinen alkoholikauppa joka myisi vaikka suppeampaakin valikoimaa, huonommalla palvelulla mutta 10% halvemmalla, niin noutaja tulisi tuolle liikkeelle. Se on nähty jo monella alalla, eivät suomalaiset anna arvoa hyvälle palvelulle, osaamiselle tai valikoimalle.

Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 16, 2022, 03:30:27
Kuin pervitiiniä (metamfetamiinia) olisi napannut naamaani eilen illalla. Ei nukuttanut yhtään - ennen kuin jotain klo 4.30. Se "pervitiinini" oli rasvattu kalapuikko n. klo 21-22. Muuta ei näköjään tarvita vaikka oli raskas päivä takana.
Nyt taas valvon jälkihöyryillä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2022, 10:12:57
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 15, 2022, 19:59:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 15, 2022, 14:40:27
Hah, kyllä se onnistuu. Hurjassa nuoruudessani, no melkein nuoruudessani, erään uudenvuodenryyppäjäisten jälkeen päätin, että en ikinä enää juo ja se on pitänyt. Tosin hyvänä haastajana oli exä, joka teki saman lupauksen ja vielä rehvasteli, jotta katsotaan kummalla päätös pitää. Hänellä piti reilun pari viikkoa. Olisin kyllä toivonut, että olisi kestänyt pidempään hänkin.

Lupauksen pettäminen tässä asiassa ei tainnut ola syy sille, miksi exästä tuli exä. No, eihän se minulle kuulu, eikä tarvitse vastata, koska enhän varsinaisesti kysynytkään.

En muista, olenko tehnyt "nyt lopetan lopullisesti" tyyppisiä päätöksiä......

Itse asiassa tuo "en enää ikinä juo" oli tyypillinen läpällä heitetty pahanolon ilmaus, joka muuttuikin todeksi. Osaksi tosiaan luultavasti läpällä heitetty haaste edesauttoi asiaa. Valitettavasti exän häviäminen kisassa oli kyllä perussyy sille, että exästä tuli exä. Hänellä tilanne karkasi niin pahoin lapasesta, että perhe-elämä ei vaan onnistunut enää.

Mutta olen kyllä pitkän pohdinnan seurauksenakin tehnyt "en enää ikinä" -päätöksen. Tupakka on niin addiktoiva, että siitä eroon pääseminen vaatii vakavan päätöksen ja vahvan oman tahtomisen. Näin ainakin minulla. Sekin päätös on pitänyt kohta parikymmentä vuotta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2022, 20:19:11
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 16, 2022, 03:30:27
Kuin pervitiiniä (metamfetamiinia) olisi napannut naamaani eilen illalla. Ei nukuttanut yhtään - ennen kuin jotain klo 4.30. Se "pervitiinini" oli rasvattu kalapuikko n. klo 21-22. Muuta ei näköjään tarvita vaikka oli raskas päivä takana.
Nyt taas valvon jälkihöyryillä.

No jo nyt on. Syön yleensä koko paketin kerralla ilman mitään "jälkihöyryjä".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2022, 20:42:04
^
Ehkä vain tylsästi paistat ne pannulla, jolloin niistä ei saa kunnon säväreitä.

HC-kalapuikkomiehen parhaat vinkit:
https://kantapaikka.net/index.php/topic,26.msg132919/topicseen.html#msg132919
Aamupuurooni kuuluu nykyään lisänä, pakasteesta: 2 kalapuikkoa ja n. 25g palanen graavilohta. Sulavat siinä ohessa puuron päällä kun lämmitän puuron mikrossa. Lisäksi mikrosta pöydälle laitettuani laitan sivustalle ja keskelle pakastettuja mustaherukoita ja vadelmia. Ne samalla jäähdyttävät puuron ja sulavat itse. Perfect :D

https://kantapaikka.net/index.php/topic,40.msg51083/topicseen.html#msg51083
Edullisimmasta päästä proteiinilähteitä, jota on kätevä syödä, on kalapuikot. (Olen syönyt ns. jäätelöpuikkoinakin eli kylmiltäänkin suoraan pakastimesta suuhun.

Kokeilipa noita, jos höyryjä kaipaat :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 16, 2022, 21:21:39
Kalapuikot (väärään aikaan) on kuin huumetta myös toisella tavalla: Se tuo uusia luovia näkökulmia. Mutta tää johtuu vain tästä valvomista (vain 5 tuntia nytkin takana eikä iltanokosista toivoakaan), joka avaan jotain ovia alitajunnasta tajuntaan. Tyhjännauramista tajuntaan pulpahtaville ristiriidoille ym outoa.  :D (Toivottamasti mieli ei ala hajota, pitää koittaa mennä maate ihmisten aikaan tänä iltana).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 16, 2022, 22:44:01
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 16, 2022, 03:30:27
Kuin pervitiiniä (metamfetamiinia) olisi napannut naamaani eilen illalla. Ei nukuttanut yhtään - ennen kuin jotain klo 4.30. Se "pervitiinini" oli rasvattu kalapuikko n. klo 21-22. Muuta ei näköjään tarvita vaikka oli raskas päivä takana.
Nyt taas valvon jälkihöyryillä.
Yhdessä kalapuikossa tuskin on paljon proteiinia, mutta ihan tiedoksi, proteiinia ei kannata syödä illalla, sillä se piristää.

(Sokeria ja höttöhiilareitakaan ei kannattane varsinkaan illalla ja tuskin koskaan, koska ainakin itselläni aiheuttavat sen, että joutuu ramppaamaan yöllä vessassa. Kalapuikossa, jos on vehnäjauhopohjainen leivite, on niitä höttöhiilareitakin.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 17, 2022, 10:07:24
^Olen vähähiilihydraattisella ruokavaliolla mutta pieni määrä leivitettä ei haittaa. Kalapuikot ja kananuggetit kelpaavat ilman että niiden höttöhiilarit heikentäisivät ruokavalion tehoa. Kyse on kuitenkin hyvin pienistä määristä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - lokakuu 17, 2022, 11:28:39
Olimme menossa verotoimistoon kun möimme osakkeita jokusen määrän, mutta...

Lappeenrannan verotoimistossa oli maanantaina hitonmoinen jono ja tunnin odotettuamme luovuimme toivosta.
Uskon, että emme tänään (ko. auki maanantaina ja tiistaina 9 -15) olisi päässeet edes luukulle.

Luulimme, että valtiolle rahat kelpaavat, jos maksaa etukätten noin kolmekymmentä prosentin verot, mutta lienee niin, että pitää tehdä netissä veroilmoitus jossa tarvittavat tiedot.

Eipä hätää mitään - onhan aikaa ensi vuoteen vielä vähän.

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 17, 2022, 13:34:42
"Suljetulla osastolla" oli lehtien haravoinnista. Haravointi on pääsääntöisesti hyvin terapeuttista toimintaa. Saa raitista ilmaa ja näkee työnsä jäljen ihan konkreettisesti. Vaahteran lehdet ovat tietysti ihan ykkösharavoitavia. Isoja ja kahisevat mukavasti. Koivu on toisessa ääripäässä. Ruohikossa ja soralla joskus ärsyttäviä kun takertuvat maastoon. En ymmärrä miksi ns. kiinteistöammattilaiset käyttävät niitä meluavia puhaltimia lehtien siirtelyyn.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 17, 2022, 13:55:17
^
Meidän pihassa ei ole koivuja, mutta pihlajia sitäkin enemmän. Veikkaan, että pihlaja on ihan ykköspaskiainen pudottaessaan lehtensä, koska lehden jokainen lehdykäinen tulee yksitellen maahan ja sen jälkeen vielä erikseen se selkäruoto. En ole edes pyrkinyt 100%:n tarkkuuteen haravoinnissa. Huolto varmaan jo loppuviikosta tai viimeistään seuraavalla viikolla tulee viemään nuo tekemäni lehtikasat pois ja koneella vetää ne jämät pois.

Mutta kevyesti 2-3 tuntia menee noita sutiessa ja musiikkia kuunnellessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 17, 2022, 13:57:59
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 17, 2022, 13:34:42
"Suljetulla osastolla" oli lehtien haravoinnista. Haravointi on pääsääntöisesti hyvin terapeuttista toimintaa. Saa raitista ilmaa ja näkee työnsä jäljen ihan konkreettisesti. Vaahteran lehdet ovat tietysti ihan ykkösharavoitavia. Isoja ja kahisevat mukavasti. Koivu on toisessa ääripäässä. Ruohikossa ja soralla joskus ärsyttäviä kun takertuvat maastoon. En ymmärrä miksi ns. kiinteistöammattilaiset käyttävät niitä meluavia puhaltimia lehtien siirtelyyn.

Palkkatyönä aika vittumaista haravoida 40h/vko. Hajoo paikat ja menee hermot. Lyhytaikaisena urakkatyönä meni jotenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 17, 2022, 14:02:44
Itse asiassa juuri tänään mietiskelin, että mukavaa on tuo pihan hoitaminen, kun siinä tulee oltua ulkona. Kyllähän huolto nuo lehdet hoitaisi ilman haravointiakin ja talvella lumet ilman, että käyn sitä kolaamassa. Noista puuhista saa kuitenkin hyvän tekosyyn olla ulkona ja liikkua edes vähän ja kuvitella olevansa hyödyksi. Kesällä on sitten kitkemistä ja veden kantamista ihan päivittäin, kun on pari viimeistä kesää ollut niin kuivia.

Voisi olla enemmänkin tekemistä, mutta minkäs teet kun ei ole.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 17, 2022, 14:07:55
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 17, 2022, 13:57:59
Palkkatyönä aika vittumaista haravoida 40h/vko. Hajoo paikat ja menee hermot. Lyhytaikaisena urakkatyönä meni jotenkin.

Luulisi, että pärisevän ja tärisevän puhaltimen kanssa touhuaminen on pahempaa. Ei ihme, että "puhallinorkesterit" pitävät pitkiä röökitaukoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 17, 2022, 14:14:57
Makuuhuoneen ikkunasta näkyy naapurina olevan rivariyhtiön pihanhoitoa. Sitä olen ihmetellyt, miten siellä melkein päivittäin ajetaan sutikoneella niin asvaltit kuin nurmikotkin. Niillä on kyllä isoja koivuja siinä talojen liepeillä päästämässä järkyttävät määrät lehtiä, joten ehkä se on järkevää. Mutta sitä ihmettelen, miksi ihmeessä ne imuroi jopa aidan ulkopuolella olevan metrisen nurmikkokaistaleen. Luulisin sen kuitenkin olevan kaupungin puolella. Tai sitten imurikoneella ajelu on hemmetin kivaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 17, 2022, 14:17:07
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 17, 2022, 14:07:55
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 17, 2022, 13:57:59
Palkkatyönä aika vittumaista haravoida 40h/vko. Hajoo paikat ja menee hermot. Lyhytaikaisena urakkatyönä meni jotenkin.

Luulisi, että pärisevän ja tärisevän puhaltimen kanssa touhuaminen on pahempaa. Ei ihme, että "puhallinorkesterit" pitävät pitkiä röökitaukoja.

Nyt pistit pahan. Olen molempia tehnyt ja sen aikaiset puhaltimet olivat raskaita ja käryttivät pirusti. Kuulosuojaimet toki oli.

Ihminen on laiska ja aika kuluu nopeammin härveleitä käyttäessä, joten puhallin tuli yleensä valittua. Se on useimmissa olosuhteissa selvästi nopeampi. Ja taukojen pitämiseen on jotenkin parempi syy kuin haravoidessa. Jotain säätää laitetta, se kuumenee tms.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 17, 2022, 14:26:31
Päältä ajettava silppuava ruohonleikkuri sopii syksyiseen lehtien poistoon parhaiten. Lehtisilppu suojaa ja lannoittaa seuraavan kesän nurmikasvustoa.

Ja muutenkin, mitä enemmän työväline surisee, sitä parempi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 18, 2022, 17:53:22
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 17, 2022, 13:34:42
"Suljetulla osastolla" oli lehtien haravoinnista. Haravointi on pääsääntöisesti hyvin terapeuttista toimintaa. Saa raitista ilmaa ja näkee työnsä jäljen ihan konkreettisesti.

Kun haravoi, ei kannata tonkaista liian syvältä, ellei rakasta yllätyksiä.

Siivoilin vähän paikkoja ja raivasin pajuja ja vattupensaita, jotta voisin leikata alueen ruohonleikkurilla. Maasta pilkisti suikale kirkasta suojamuovia, jonka ajattelin vetää pois saman tien. Muistelin, että paikalle oli jäänyt aikoinaan pieni pala kirkasta muovikalvoa, ja arvelin, että löytämäni kappale on se.

Yllättäen muovia alkoikin ilmestyä maan alta enemmän kuin olin arvannut. Aina vain nousi uutta, kun sain kiskottua entisen turpeen raosta. Kävi ilmi, että paikalle oli jätetty 32 vuotta sitten veljieni kesämökkitarvikkeiden suojamuovit. Niitä oli ollut lautojen ja levyjen ja tiilien peittona.

(https://i.ibb.co/pLzWcQm/muovi2.jpg)

Joku suikale saattoi vielä jäädä piiloon maan alle, mutta eivätköhän ne suunnilleen sieltä nousseet. Pakkaan ne tiiviisti muovipusseihin ja vien keräyspaikalle. Käytän apuna 50 litran tynnyriä, joka on avoinna molemmista päistä. Panen muovipussin tynnyriin ja alan täyttää sitä. Tynnyri pitää pussin "kuosissaan". Sinne saa mahtumaan ahtamalla yllättävän paljon muovia. Kun pussi on täynnä, se vedetään pois tynnyrin sisältä ja sen suu suljetaan narulla.

Muovi on inhottava ympäristöongelma. Kun erilaisia suojamuoveja ja muovipusseja ja muuta jää lojumaan jonnekin, ne häviävät vähitellen kasvillisuuden sekaan ja peittyvät uuden turpeen alle. Ne tavallaan itse hautautuvat maan alle. 32 vuodessa muovien päälle oli tullut noin kymmensenttinen ja paikoin paksumpikin turvekerros. Sadan vuoden aikana muovit hautautuisivat jo 30 sentin syvyyteen, jos turve samaa vauhtia kasvaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 18, 2022, 20:06:20
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 16, 2022, 22:44:01
Yhdessä kalapuikossa tuskin on paljon proteiinia, mutta ihan tiedoksi, proteiinia ei kannata syödä illalla, sillä se piristää.
Laskin että syön siihen aikaan usein leipää+keksejä+maitokahvia joissa on 2x kalapuikon proteiinit. Mutta vain kalapuikko tekee "Pervitiinit", tosin ei aina, mutta (liian) usein jotta olisi sattumaa. Aiempina viikkoina olen ollut saamaton, väsynyt ja nyt taas viim. viikon virkeä ahkera duracell-pupu, joten olen epäillyt joskus bipolaaritautiakin. Kun aikoinaan tietokoneissa oli turbo-napit niin jo silloin sanoin pomolle, että joskus tuntuu että minulla olisi turbo-nappi päällä, joskus ei.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 19, 2022, 08:21:32
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 18, 2022, 17:53:22
Joku suikale saattoi vielä jäädä piiloon maan alle, mutta eivätköhän ne suunnilleen sieltä nousseet. Pakkaan ne tiiviisti muovipusseihin ja vien keräyspaikalle. Käytän apuna 50 litran tynnyriä, joka on avoinna molemmista päistä. Panen muovipussin tynnyriin ja alan täyttää sitä. Tynnyri pitää pussin "kuosissaan". Sinne saa mahtumaan ahtamalla yllättävän paljon muovia. Kun pussi on täynnä, se vedetään pois tynnyrin sisältä ja sen suu suljetaan narulla.

Muovi on inhottava ympäristöongelma. Kun erilaisia suojamuoveja ja muovipusseja ja muuta jää lojumaan jonnekin, ne häviävät vähitellen kasvillisuuden sekaan ja peittyvät uuden turpeen alle. Ne tavallaan itse hautautuvat maan alle. 32 vuodessa muovien päälle oli tullut noin kymmensenttinen ja paikoin paksumpikin turvekerros. Sadan vuoden aikana muovit hautautuisivat jo 30 sentin syvyyteen, jos turve samaa vauhtia kasvaisi.

Hieno ekoteko Kopek!
Tuli tosi hyvä mieli, että joku jaksaa ahertaa hieman ylimääräistä asioiden korjaamisesksi. Pelastetaan maailma muovipussi kerrallaan. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 19, 2022, 10:08:10
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 18, 2022, 20:06:20
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 16, 2022, 22:44:01
Yhdessä kalapuikossa tuskin on paljon proteiinia, mutta ihan tiedoksi, proteiinia ei kannata syödä illalla, sillä se piristää.
Laskin että syön siihen aikaan usein leipää+keksejä+maitokahvia joissa on 2x kalapuikon proteiinit. Mutta vain kalapuikko tekee "Pervitiinit", tosin ei aina, mutta (liian) usein jotta olisi sattumaa. Aiempina viikkoina olen ollut saamaton, väsynyt ja nyt taas viim. viikon virkeä ahkera duracell-pupu, joten olen epäillyt joskus bipolaaritautiakin. Kun aikoinaan tietokoneissa oli turbo-napit niin jo silloin sanoin pomolle, että joskus tuntuu että minulla olisi turbo-nappi päällä, joskus ei.
Kahvia illalla? Se nyt ainakin veisi itseltäni yöunet.

Enpä muista kuulleenikaan tietokoneiden turbo-napeista, saatikka nähneeni tai käyttäneeni sellaisia. https://www.riemurasia.net/video/Tietokoneiden-turbonappi/168082
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2022, 10:35:04
^
Kofeiinin vaikutusta tehostaa huomattavasti usko sen virkistävään vaikutukseen. Joillakin usko on niin vahva, että kofeiiniton kahvi virkistää ihan samalla tavalla kuin normaalikin kahvi. En tietenkään kiellä sitä, että joillekin kofeiinin todella vaikuttaa. Harmikseni en kuulu näihin.

Mutta pakastimesta otetun ja jäätelönä nautitun kylmän kalapuikon hepulia aiheuttavaan vaikutukseen en kyllä jaksa uskoa olipa siinä proteiinia miten paljon tahansa. Tuossa lienee usko vain niin vahva, että sen voimalla saman vaikutuksen saa mistä vain sen päättää saada.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 19, 2022, 11:06:37
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 19, 2022, 10:35:04
^
Kofeiinin vaikutusta tehostaa huomattavasti usko sen virkistävään vaikutukseen. Joillakin usko on niin vahva, että kofeiiniton kahvi virkistää ihan samalla tavalla kuin normaalikin kahvi. En tietenkään kiellä sitä, että joillekin kofeiinin todella vaikuttaa. Harmikseni en kuulu näihin.

Mutta pakastimesta otetun ja jäätelönä nautitun kylmän kalapuikon hepulia aiheuttavaan vaikutukseen en kyllä jaksa uskoa olipa siinä proteiinia miten paljon tahansa. Tuossa lienee usko vain niin vahva, että sen voimalla saman vaikutuksen saa mistä vain sen päättää saada.

Minä uskon. En voi kuvitellakaan, mitä kaikkea ravaamista, hepulointia ja panikointia siitä seuraisi, jos jossain hulluuden puuskassa menisin syömään kylmän, pakasteesta otetun kalapuikon sellaisenaan.

Vaikutus olisi varmaan yhtä vahva, jos mikrottaisin sen puuron päälle.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 19, 2022, 12:24:06
^
No joo, pakko on uskoa tuokin. Toisaalta, onhan se hyvää harjoitusta jo tulevaan talveen, jolloin sähkön puutteessa ainoa pakastin on takapihan kinoksessa eikä eineen lämmitysmahdollisuutta ole sen kummempaa kuin työntää paidan sisään, jos nälältään ehtii. Kinoksesta on sellaisenaan suuhunsa kaivettava, mitä käteen  osuu, olipa se kalapuikko tai porsaanfileepihvi pippurikermakastikkeessa. Täytyypä alkaa harjoitella pakasteruuan HC-syöjäksi.

Mutta tänään sitten jatkoin töpeksimisharjoituksia kaupassa. Tällä kertaa HEVI-osaston vaa'alla tökkäsin sormeni väärään numeroon. Hulluinta oli, että läpyskästä tarkistin vielä ostamani tuotteen painon, kun tarkoitus oli ostaa 1,5 kiloa. Meni 15gr yli, mutta pidin suoritusta kohtuullisena. Vasta IP-kassalla huomasin, että viinirypäleet olivat muuttuneet Rannikon pavuiksi ja noin neljän euron hinta yli kympiksi. Onnittelin itseäni siitä, että viimeinen tarkistuspiste toimi ja kutsuin myyjän poistamaan tuotteen ostoksistani. Kipaisin punnitsemaan pussin uudelleen ja jatkoin kassalla siitä, mihin olin jäänyt. Prismassa tuo myyjän kutsuminen toimii oikein hyvin, kun siinä on aina kassahenkilö odottelemassa apua tarvitsevia.

Täytyy seuraavalla kerralla muistaa katsoa, mikä oli tuohon virheeseen johtanut. Kumpaa pitää nyt syyttää sormea vai päätä.

Kolmatta kertaa odotellessa :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 20, 2022, 12:59:37

^

Pää on jo oppinut, että kannattaa tarkistaa- sormien oppiminen voi olla työläämpää, ne usein etsiytyvät moniin hankaliin paikkoihin ilokseen tai vaikeuksiin joutumisen uhallakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 21, 2022, 09:52:37
Eilen kävi huoltoyhtiö siivoamassa pihan, joten nyt ei ole enää haravoitavaa muuta kuin niiden parin sireenipuskan lehdet, kunhan ensin malttavat luopua lehdistään.

Olin juuri tullut ulkoa ja käynyt suihkussa, kun alkoi helvetillinen meteli. Kuulosti lähinnä siltä, että jossain yläkerran asunnossa porataan, mutta paikallistin äänen takapihan puolelle ja siellähän oli äijä lehtipuhaltimen kanssa häätämässä lehtiä ajotielle. Takapihalla en ollut haravoinut lainkaan, kun lehtiä oli aika vähän. En tiedä, mitä nuo ajattelivat niistä valmiista kasoista, jotka pihan puolella oli, mutta joka tapauksessa pihan puolella lehtipuhallin karjui suhteessa kohtalaisen vähän aikaa. Noin tunnissa oli koko piha putsattu.

Nyt ei taaskaan ole mitään mielekästä tekemistä pihalla.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 21, 2022, 17:05:53
Paska fiilis. Meinasin kuolla. Olisi ollut edes kunniakas kuolo edessä, mutta pieni ruisleivän muru oli vähällä viedä hengen.

Liki puoli tuntia taistelin murua vastaan. En ymmärrä, miten muru onnistui irtaantumaan kavereistaan ja hyppäämään väärään kuiluun. Onnistuin syömään suuni tyhjäksi ennen kuin aloin kakoa murua henkitorvesta, joten muru ei saanut kavereitaan mukaan taisteluun. Yskin niin, että vesi roiskui silmistä ja lopulta nenäkin alkoi vuotaa. Muru lopulta ponnahti nenänieluun kirvelemään, josta sitä piti kurnutella pois, sillä niistämällä se ei suostunut liikkumaan mihinkään. Kohta muru olikin jo kurkussa ja taas alkoi uusi kakominen. Tätä jatkui hyvän hetken, kunnes huomasin sopivassa kohdassa, josta sen sai nielaistua alas. Nyt nenä kirvelee, kurkkua karvastelee, henkitorvi tuntuu ärtyneeltä ja korvat on lukossa. Olen kuitenkin elossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 21, 2022, 17:53:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 21, 2022, 17:05:53
Paska fiilis. Meinasin kuolla. Olisi ollut edes kunniakas kuolo edessä, mutta pieni ruisleivän muru oli vähällä viedä hengen.

Liki puoli tuntia taistelin murua vastaan. En ymmärrä, miten muru onnistui irtaantumaan kavereistaan ja hyppäämään väärään kuiluun. Onnistuin syömään suuni tyhjäksi ennen kuin aloin kakoa murua henkitorvesta, joten muru ei saanut kavereitaan mukaan taisteluun. Yskin niin, että vesi roiskui silmistä ja lopulta nenäkin alkoi vuotaa. Muru lopulta ponnahti nenänieluun kirvelemään, josta sitä piti kurnutella pois, sillä niistämällä se ei suostunut liikkumaan mihinkään. Kohta muru olikin jo kurkussa ja taas alkoi uusi kakominen. Tätä jatkui hyvän hetken, kunnes huomasin sopivassa kohdassa, josta sen sai nielaistua alas. Nyt nenä kirvelee, kurkkua karvastelee, henkitorvi tuntuu ärtyneeltä ja korvat on lukossa. Olen kuitenkin elossa.

Voi muru minkä teit! Onneksi tilanne selkisi.

Täällä tapahtuu vastaavantyyppistä joskus kun on kiire. Jälkioireena useimmiten tukkoinen nenä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 22, 2022, 13:05:54
Höh, olin olevinani melkoisen ahkera ja toimelias ja ehdin jo onnitella itseäni, että kello oli vasta 10:50 ja päivälle suunnitellut pakolliset hommat oli jo tehtynä. Kun tuntui, että tänään on hyvä päivä ahkeroida, niin lämmitin pikaisen lounaan, jonka jälkeen oli tarkoitus jatkaa puuhia. Syötyäni kello oli 10:50! Hitto, olkkarin kellosta oli paristo hyytynyt ja kun tarkistin läppäriltä oikean ajan, kello olikin jo 12:40. Minulta oli varastettu pari tuntia ja en ollutkaan ihan niin tomera kuin kuvittelin, joten kaikki innostus lopahti.  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - lokakuu 22, 2022, 16:26:12
Olen miettinyt suomalaisten puolustuskyvykkyyttä kauan ja hartaasti, ja observoin kansanheimossamme merkittävän psykologisen heikkouden.

Tyypillinen suomalainen on aivan liian helposti lannistettavissa ja lyötävissä. Ei tarvitse kuin tulla ihan liki, ja yrittää saada aikaan ns. small talkia. Jos tavallinen suomalainen tähän tilanteeseen joutuu, niin se pyrkii heti perääntymään, ja kepeän small talkin alkaessa nousevat kyllä kätösetkin pystyyn!

Kansalaiset! Teidän on karaistuttava!

Näihin tunnelmiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 23, 2022, 20:03:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 21, 2022, 09:52:37
Eilen kävi huoltoyhtiö siivoamassa pihan, joten nyt ei ole enää haravoitavaa muuta kuin niiden parin sireenipuskan lehdet, kunhan ensin malttavat luopua lehdistään.

Olin juuri tullut ulkoa ja käynyt suihkussa, kun alkoi helvetillinen meteli. Kuulosti lähinnä siltä, että jossain yläkerran asunnossa porataan, mutta paikallistin äänen takapihan puolelle ja siellähän oli äijä lehtipuhaltimen kanssa häätämässä lehtiä ajotielle. Takapihalla en ollut haravoinut lainkaan, kun lehtiä oli aika vähän. En tiedä, mitä nuo ajattelivat niistä valmiista kasoista, jotka pihan puolella oli, mutta joka tapauksessa pihan puolella lehtipuhallin karjui suhteessa kohtalaisen vähän aikaa. Noin tunnissa oli koko piha putsattu.

Nyt ei taaskaan ole mitään mielekästä tekemistä pihalla.  :-\

Tämän päivän Hesarissa on juttu uudesta keksinnöstä, työntöharavasta.

Sillä voi haravoida myös vanhaan tapaan, mutta on suunniteltu siihen, että sillä lumikolan tms tavoin työnnetään lehtiä poispäin itsestä.

Näyttää yllättävän tavalliselta, mutta siinä on kahdet piikit. Saa jo  mm Bauhausissa ja ensi keväänä K-raudastakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 23, 2022, 20:17:22
^
Näytti kyllä tehokkaalta, kun on paljon haravoitavaa. Varmaan kestää tovin, ennen kuin oppii työntötekniikan hyvin.
Motonetissä näytti olevan 29,90 hintana, joten ei kovin kallis ollakseen uutuus. Fiskarsin tavallinen harava on noin 18 euroa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 23, 2022, 21:54:16
En kyllä oikein keksi mitä hyötyä on työntöharavasta kun ihan tavallinen haravointi on mielestäni tehokasta - ja kuuluu parhaisiin puutarhatöihin näin syyspuolella. Itse tällaisena old school -ihmisenä en rupea mitään uusia tekniikoita hommaan sotkemaan. En ole suostunut edes hankkimaan sellaista isoa haravaa, jonka lapa on ainakin 2x se klassinen harava, joka "aina" on ollut olemassa. Kaikki tehostaminen on tässä kohtaa ihan perseestä. Ja lehtipuhallin on paholaisen keksintö eli varsinainen turhake.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 24, 2022, 11:13:26

Vaahtera se varsinainen riesa on- pudottaa lehtensä "kerralla suoraan puun alle ja niitä pirulaisia pitää rahdata pois.

Koivun kanssa pärjää paremmin se tiputtelee pidemmän aikaa ja tuuli vie niitä kauemmas.

Mutta asian voi ratkaista halvalla nopeasti pokasaha vain käyttöön, niin eipä tulevina vuosina ole samaa riesaa edessä.
Turhaa touhua lehtien haravointi muutenkin (olen kyllä syyllistynyt siihen itsekin) Kyllä tulevana kesänä se ruohon pirulainen kasvaa, vaikka lehdet olisivat niillä sijoillaan johon ovat tippuneet. Ehkä keväällä on hieman epäsiistin näköistä, mutta aika nopeasti se vihertyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 24, 2022, 11:48:36
Lainaus käyttäjältä: Karikko - lokakuu 24, 2022, 11:13:26
Vaahtera se varsinainen riesa on- pudottaa lehtensä "kerralla suoraan puun alle ja niitä pirulaisia pitää rahdata pois.

Koivun kanssa pärjää paremmin se tiputtelee pidemmän aikaa ja tuuli vie niitä kauemmas.

Mutta asian voi ratkaista halvalla nopeasti pokasaha vain käyttöön, niin eipä tulevina vuosina ole samaa riesaa edessä.
Turhaa touhua lehtien haravointi muutenkin (olen kyllä syyllistynyt siihen itsekin) Kyllä tulevana kesänä se ruohon pirulainen kasvaa, vaikka lehdet olisivat niillä sijoillaan johon ovat tippuneet. Ehkä keväällä on hieman epäsiistin näköistä, mutta aika nopeasti se vihertyy.

Tykkäsin lapsena juosta kahisevissa vaahteranlehdissä. Ilmeisesti siksi tunnen ikävän tunteita kun näen niitä haravoitavan ja vietävän pois. Samoin tammen ja haavan lehdet maassa ovat tyylikäs syyspuku maisemalle. Huono puoli juuri vaahteranlehdissä on siirappinen tahmaisuus. Ne tarttuvat jalkineiden pohjiin paremmin kuin post-it lappu A4:een ja kulkeutuvat näin asuntoon sisälle, mistä ne on toki poistettava. Ei haravoimalla, vaan yksi kerrallaan poimien, mikä vaatii ketteryyttä ja tasapainoa.

Ongelmia aiheuttavan puun voi toki kaataa. Näitä ongelmapuita kaadoin joku vuosi sitten äitini puutarhasta, ne olivat omenapuita jotka tuottivat liikaa satoa. Vanha ihminen ei jaksanut enää hoidella jatkojalostusta ja säästeliäänä ei kestänyt katsoa jos sato vain kärrättiin kompostoitumaan. Murhaamalla vanhat puut saatiin ongelma poistumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 24, 2022, 15:30:24
Huh, olipa järkky tilanne. Olin kaikessa rauhassa syömässä lounasta, kun puhelin soi. Otin puhelimen kätöseen ja vastasin, mutta vastaukseksi tulikin vain helvetillinen huutohikka :D

Yritin sopertaa jotain ja aina sanoessani jotain sama aasiin huutoa muistuttava ääni purkautui suustani. Onneksi soittaja oli vain tyttäreni ja hän hirnumisestani sai selvää sanan "hikka" verran. Vähitellen sain nieleskelemällä krampit tasaantumaan, mutta kesti vielä hyvän tovin, että pystyin kunnolla puhumaan.

Tuo on kamala juttu, joka joskus tulee syödessä, kun kurkun hissivärkki joutuu epärytmiin. Onneksi olin kotona enkä missään julkisessa syömäpaikassa ja onneksi soittajana oli jälkikasvu, joka ei enää ylläty mistään omituisuudestani.

Huutohikalla ei ole paljoakaan yhteistä sen normaalin hikan (hik) kanssa, vaan se on ihan oma omituinen hikan laji.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 24, 2022, 18:43:39
Lainaus käyttäjältä: Aave - lokakuu 22, 2022, 16:26:12
Olen miettinyt suomalaisten puolustuskyvykkyyttä kauan ja hartaasti, ja observoin kansanheimossamme merkittävän psykologisen heikkouden.

Tyypillinen suomalainen on aivan liian helposti lannistettavissa ja lyötävissä. Ei tarvitse kuin tulla ihan liki, ja yrittää saada aikaan ns. small talkia. Jos tavallinen suomalainen tähän tilanteeseen joutuu, niin se pyrkii heti perääntymään, ja kepeän small talkin alkaessa nousevat kyllä kätösetkin pystyyn!

Kansalaiset! Teidän on karaistuttava!

Näihin tunnelmiin.

Jos joku sinun kaltaisesi tunkee liian liki ja alkaa sönköttämään small talkia, jokainen tolkun ihminen juoksee kirkuen pakoon.

Sitä paitsi suomalaisilla on tarve suurelle hajuraolle. Ihan liki tunkeva (vastenmielinen) muukalainen vain korostaa tätä seikkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 24, 2022, 19:16:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 24, 2022, 15:30:24

Huutohikalla ei ole paljoakaan yhteistä sen normaalin hikan (hik) kanssa, vaan se on ihan oma omituinen hikan laji.

Mielenkiintoista. Enpä ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta. Googlestakin löytyy vain pari mainintaa.

1. Kuorin tuossa porkkanaa ja mietin miten päheetä olisi olla marsu. Sitten iski yksittäinen lentoliskohikkaus. (Tunnetaan myös nimellä huutohikka ja raivohikka.)

2. Meillä harrastetaan huutohikkaa! Se vasta raivostuttavaa kiekumista onkin! Ihan hirveetä ja voi kestää vaikka kuinka kauan :(

Nuo kahdella eri sivulla olevat ohimenevät kommentit olivat ainoat, mitä hakukone esitti.

Kun mietin ja muistelen, kai sitä on joskus tullut "hikkaistua" siten, että "huutohikan" tuntomerkit ehkä ovat täyttyneet. Mutta ei sitä kauan ole jatkunut. Muutama kerta ehkä.

Jos haluaa hikan pois, siihen on erittäin toimiva keino. Pitää hetkeksi "ylitäyttää" keuhkot, jolloin pallea puristuu kasaan ja hikotus loppuu.

Ylitäyttämisen voi tehdä vaikka polkupyörän pumpulla, mutta on helpompikin keino. Tarvitsee vain vetää ensiksi keuhkot niin täyteen ilmaa kuin mahdollista, ja sen jälkeen pumpata ja suullaan lisää ilmaa keuhkoihin. Toisin sanoen vetäistään suu täyteen ilmaa, suljetaan huulet ja nielaistaan ilma keuhkoihin. Yksi annos on pieni, mutta kun pumppauksen tekee kymmenen tai kaksikymmentä kertaa (ei pidä halkaista keuhkojaan) peräkkäin, se riittää. Pidetään ylipaine keuhkoissa noin 30 sekuntia ja puhalletaan ilma pois.

P.S. Kolme hirveä meni (vajaa tunti sitten) tien yli auton edestä, ja minulla oli kännykkä kädessäni, enkä ottanut kuvaa. Näin alussa vain yhden hirven ja ajattelin, että siitä nyt ei viitsi ottaa kuvaa, koska näkeehän niitä. Kun kaksi muuta menivät sen perässä, en silloinkaan regoinut. Vasta kun ne olivat metsässä, tulin ajatelleeksi, että miksihän en hoksannut edes edes yrittää ottaa niistä kuvaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 24, 2022, 20:18:44
Jotain tähän tyyliin, mutta volyymiä voisi olla enemmän :D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 25, 2022, 18:17:29
Kopek kirjoitteli toisessa ketjussa "uusista" löytämistään pikkuserkuista. Oma sukuni on jokseenkin pieni, mutta Facebookin myötä parikin tyyppiä on löytänyt minut sitä kautta, ja ilmoittautuneet joksikin kaukaisiksi sukulaisiksi. He ovat kyselleet suvustani tietoja, ja alkuun ihan myönteisesti lähdinkin näihin mukaan. Sittemmin aloin miettimään, että tuntuu jotenkin kummalliselta kertoa jotain historiikkia tuiki tuntemattomalle. Ja muutenkin tuntuisi kummalta alkaa sen enempää kaveerata jonkun uuden sukulaisen kanssa. Onneksi on ollut korona, niin ei ole tarvinnut innostua sen enempää ehdotetuista sukumiiteistä, ja sittemmin nämä uudet sukulaiset ovatkin tyytyneet etäiseen facekaveriuteen. Ehkä joku voi tällä tavalla löytää uusia läheisiäkin suhteita, mutta itseä ei pahemmin kiinnosta joku kaukainen löyhä sukulaisuus, kun tyypit on tosiasiassa kuitenkin aivan muukalaisia, eikä tässä ehdi edes läheisiä kavereitaan treffeilla liikaa
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 26, 2022, 08:27:43
Todella surkea yö takana. Uni ei millään meinannut tulla ennen kuin joskus lähempänä kahta. Lemmikkinurkassa on selitystä osalle ja sen lisäksi vielä oli toinen asia, joka mietitytti kovasti. Eräs ongelma kaipasi ratkaisua. Vaihtoehtoja oli useampia ja paras pitäisi osata valita ja noita punnitsin mielessäni.

Viiden jälkeen heräsin sumuiseen ilmaan. En uskaltanut enää nukahtaa uudelleen, sillä mieluummin olen vähän väsy koko päivän kuin poden päänsärkyä, joka tuossa vaiheessa nukahtamisesta olisi tullut. Saattaapa käydä niin, että siesta kuluukin päikkäreiden merkeissä tänään ihan ilman telkkua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2022, 12:00:45
Nyt on taas kaksi päivää menny niin että olen mennyt nukkumaan viideltä ja heränny puoleltaöin. Normaalisti menen viikolla nukkumaan joskus seittemältä ja herään vasta kahden tai kolmen aikaan. Saa nähdä kuinka kauan jaksan tänään valvoa.

Edit. Katsos perkelettä. Kaikkihan ovat vielä töissä. Meikä jo haukottelee tän pizzahutin pizan kanssa. Pitäisiköhän ottaa päikkärit. Se voisi olla kova sana. Voisi sitten hieman levänneenä jaksaakin valvoa illalla ja yöllä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 28, 2022, 13:46:18
Toimi Kankaanniemi tuli äsken vastaan kaupungilla.

Toimi jos kuka perseili tyylikkäästi lähettelemällä seksitekstiviestejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2022, 16:26:17
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 28, 2022, 13:46:18
Toimi Kankaanniemi tuli äsken vastaan kaupungilla.

Toimi jos kuka perseili tyylikkäästi lähettelemällä seksitekstiviestejä.

Viestissäsi seikkaileva Toimi edustaa sovinistina ehkä jotain 30% suomalaisista miehistä eli kaikkia persujen, kristillisdemokraattien, kokoomuksen syvän päädyn, demarien syvän päädyn, suomenruottalaisten syvän päädyn ja kepun syvän päädyn miehistä. Jos toimi kunnioittaisi naisia Toimi edustaisi ehkä jotain 15% suomalaisista miehehistä (lähinnä vain demarit, vihreät, vasurit ja suomenruottalaiset miehet ja heistäkin vain ne kaikkein äänekkäimmät). Loput yhteiskunnan miehistä menevät virran mukana.

Eli tässä valossa perseily ei ole ainakaan sitä, että toimii yhteisön sosiaalisten odotusten vastaisesti vaan sitä, että toimii kaikin tavoin niiden edellyttämien odotusten mukaisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 28, 2022, 16:53:26
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 25, 2022, 18:17:29
Kopek kirjoitteli toisessa ketjussa "uusista" löytämistään pikkuserkuista. Oma sukuni on jokseenkin pieni, mutta Facebookin myötä parikin tyyppiä on löytänyt minut sitä kautta, ja ilmoittautuneet joksikin kaukaisiksi sukulaisiksi. He ovat kyselleet suvustani tietoja, ja alkuun ihan myönteisesti lähdinkin näihin mukaan. Sittemmin aloin miettimään, että tuntuu jotenkin kummalliselta kertoa jotain historiikkia tuiki tuntemattomalle. Ja muutenkin tuntuisi kummalta alkaa sen enempää kaveerata jonkun uuden sukulaisen kanssa. Onneksi on ollut korona, niin ei ole tarvinnut innostua sen enempää ehdotetuista sukumiiteistä, ja sittemmin nämä uudet sukulaiset ovatkin tyytyneet etäiseen facekaveriuteen. Ehkä joku voi tällä tavalla löytää uusia läheisiäkin suhteita, mutta itseä ei pahemmin kiinnosta joku kaukainen löyhä sukulaisuus, kun tyypit on tosiasiassa kuitenkin aivan muukalaisia, eikä tässä ehdi edes läheisiä kavereitaan treffeilla liikaa

En minä pikkuserkkulöydöksien suhteen mihinkään toimenpiteisiin ole ryhtynyt. En siis ota yhteyttä eikä mitään tällaista. Korkeintaan se on mielenkiintoista, että tuollaisia tyyppejä putkahtelee esiin.

Jotkut ovat hyvinkin innokkaita sukuharrastajia, kun taas joitakin tällaiset asiat eivät kiinnosta lainkaan. Onkohan tästä asiasta olemassa mitään "sääntöä".

Tulee mieleen esimerkiksi se mahdollisuus, että suvut, joissa on hyvin menestyneitä ihmisiä, olisivat enemmän sukuorientoituneita kuin vähemmän menestyneiden ihmisten suvut. Ehkä siitä haetaan jotakin statusta, että on hienolta kuulostava sukunimi, ja suvun historiassa on kuuluisia ihmisiä. Joku duunari-Virtasten tai pienviljelijä-Korhosten suku ei ehkä samalla tavalla herätä ajatusta sukuharrastukseen kuin joku Rosenlewin tai Pauligin teollisuussuku. Joskushan pelkkä sukunimi auttaa eteenpäin elämässä, jos tilanteen vain osaa käyttää hyväkseen.

Aikalailla yhdentekeviä tuollaiset sukujutut tietysti ovat jo siinäkin mielessä, että usein ihminen seuraa vain yhtä sukuhaaraansa, vaikka niitä on sitä enemmän, mitä kauemmaksi taaksepäin historiassa mennään. Ehkä kaikkein innokkaimmat osallistuvat useidenkin sukujen toimitaan.

Harrastuksia on monenlaisia. Jos joku harrastaa sukuhistoriaa, niin ei kai siinä mitään. Varmaan on huonompiakin harrastuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 28, 2022, 21:37:35
^ Kyllä sukujutut ja taustat kiinnostavat jonkin verran itseänikin. Varsinkin kun oma sukunimi on harvinainen ja kohta taitaa kuihtua koko tätä nimeä kantava suku pois, kun omat lapsenikin saivat isänsä sukunimen. Nuo pulpahtaneet uudet sukulaiset ovat kirvoittaneet minunkin perhettäni vähän tonkimaan enemmän sukujuuria. Mutta että haluaako sitä nyt kuitenkaan uusiin ihmisiin tutustua.. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2022, 22:54:43
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 28, 2022, 12:00:45
Nyt on taas kaksi päivää menny niin että olen mennyt nukkumaan viideltä ja heränny puoleltaöin. Normaalisti menen viikolla nukkumaan joskus seittemältä ja herään vasta kahden tai kolmen aikaan. Saa nähdä kuinka kauan jaksan tänään valvoa.

Edit. Katsos perkelettä. Kaikkihan ovat vielä töissä. Meikä jo haukottelee tän pizzahutin pizan kanssa. Pitäisiköhän ottaa päikkärit. Se voisi olla kova sana. Voisi sitten hieman levänneenä jaksaakin valvoa illalla ja yöllä.

Joo jäi päikkärit ottamatta. Puolen päivän aikaan en uskonut pysyväni hereillä iltaan asti, mutta siten vain pysyinkin. Tunnin kuluttua ollu viimeiset 24 tuntia hereillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 29, 2022, 00:09:35
Halloweenisiä hetkiä aivan äsken:
- Joku käveli kaulallani, jokin isohko eläin. Ravistan molemmin käsin hulluna.
   Kohta näen että läppäripöydällä osin olevalla verholla on iso musta hämähäkki. Varmaan sinne lensi kaulaltani.
   Otan tuolilta rukkaseni ja yritän läiskiä sen tappavasti mutta en tiedä minne lensi. Uutta vierailua odotellen...
- TV:ssä ½7 uusintana, miehellä on poskessa jättihämähäkki, vastapuolella kaunis goottinainen Anniina.
 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 02, 2022, 11:20:14
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.

Kiinnostaisi kuulla, miten merkittävä projekti etenee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 02, 2022, 11:29:01
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 02, 2022, 11:20:14
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.

Kiinnostaisi kuulla, miten merkittävä projekti etenee.

Eikös tuo jo tullut julki- jääkiekon mestaruus bruton avulla tuli- tai sitten hänestä huolimatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 02, 2022, 11:30:53
Lainaus käyttäjältä: Karikko - marraskuu 02, 2022, 11:29:01
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 02, 2022, 11:20:14
Lainaus käyttäjältä: Brutto - syyskuu 04, 2020, 13:18:02
Taas on niin kiire ettei ehdi juurikaan kirjoittelemaan. Osan ajasta vie eräs suurehko projekti, joka kiinnostaa toukokuussa 2022 isoa osaa tämänkin palstan väestä. Oikeastaan se kiinnostaa koko pohjoista pallonpuoliskoa.

Kiinnostaisi kuulla, miten merkittävä projekti etenee.

Eikös tuo jo tullut julki- jääkiekon mestaruus bruton avulla tuli- tai sitten hänestä huolimatta.

Aivan, juuri niin. Minulla muisti alkaa pätkiä. Kiitos sinulle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 02, 2022, 11:36:46
https://fi.wikipedia.org/wiki/2022
Toukokuu
2. toukokuuta – Fennovoima purki sopimuksensa venäläisten kanssa Hanhikiven ydinvoimalan toimituksesta.
3. toukokuuta – Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa, Vantaalla, Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Kuopiossa alkoi JHL:n, Jytyn ja JUKO:n opettajalakko.[9]
9. toukokuuta – Bongbong Marcos valittiin Filippiinien presidentiksi.
10.–14. toukokuuta – Eurovision laulukilpailu järjestettiin Italian Torinossa. Tapahtumapaikkana toimi Pala Olimpico. Kilpailun voitti Ukrainan Kalush Orchestra kappaleellaan "Stefania".
12. toukokuuta – Suomen presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin kertoivat kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.
13.–29. toukokuuta – Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Suomessa. Isäntäkaupungit olivat Tampere ja Helsinki.
16. toukokuuta – Täydellinen kuunpimennys Amerikoissa, Euroopassa ja Afrikassa.
18. toukokuuta – Suomen Nato-lähettiläs Klaus Korhonen ja Ruotsin Nato-lähetystön päällikkö Axel Wernhoff luovuttivat Suomen ja Ruotsin jäsenhakemukset Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergille.[10]
23. toukokuuta – Anthony Albanesesta tuli Australian pääministeri.
29. toukokuuta – Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuskullan neljännen kerran historiassaan, ja ensimmäisen mitalinsa isäntämaana. Loppuottelu Kanadaa vastaan päättyi jatkoerässä maalein 4-3.
30. toukokuuta – Leijonien kultajuhlat järjestettiin Tampereen Hakametsän jäähallin parkkialueella.
30. toukokuuta – Helsingin kansainvälinen balettikilpailu järjestettiin 9. kertaa.

Brutto osallistui Euroviisuihin taustalaulajana ja laulutreenit piti aloittaa jo hyvissä ajoin?
Brutto osallistui kansainväliseen balettikilpailuun ja kesti pari vuotta hioa kisaesityksiä?

Tai Brutto aiheutti kuunpimennyksen. Se ainakin on ollut laajasti kiinnostusta herättävä tapahtuma :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 02, 2022, 12:23:43
Vaihdoin maanantaina pari sanaa Jutin kanssa ja hän pelkäsi että tulevista mm-kisoista voi tulla yleisökadon vuoksi taloudellisesti huono. Sen sijaan mestaruuden voittamista hän ei epäillyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 02, 2022, 16:53:55
Olin kirjoittavinani eilen Ukrainan sota -ketjuun jutun, jossa pohdiskelin syitä, mitkä saavat ukrainalaiset ja venäläiset ja ylipäätään ihmiset sotimaan. Kirjoitin, että syiden täytyy olla aika merkittäviä, kun kerran panokseksi pannaan oma henki ja terveys.

Ukrainan kohdalla arvelin syyksi itsenäisyystunnetta, vaikka maa ei ole ollutkaan kauan itsenäinen. Mutta Venäjän kohdalla ihmettelin, mikä motivoi ihmisiä sotaan, jossa tuntuu olevan kyse vain Putinin haaveiden toteuttamisesta. Mietin, että yksi syy voi olla imperialistinen valloitusideologia, jossa ihmiset saavat nostetta omanarvontunteelleen siitä, että heidän maansa valloittaa muita maita ja sitä pelätään ja kunnioitetaan. Esitin, että suomalaisena tuollaista on vaikea ymmärtää, vaikka suomalaisillakin on ollut Suur-Suomi haaveensa ja valloitussotansa.

Esitin esimerkkinä heimosodat, joita käytiin ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Lainasin Wikipediasta pätkän tekstiä, jossa kerrottiin "heimosoturi" Bobi Sivénin itsemurhasta sen jälkeen, kun valloitukset epäonnistuivat ja valloitettu alue piti luovuttaa Neuvostoliitolle.

Wikipedia: Avoimessa kirjeessään ulkoministeri Holstille Sivén selvitti, että kyseessä oli harkittu itsemurha, joka oli tehty sovintouhrina tuskasta ja häpeästä. Sivén ilmoitti, ettei voinut kunnian miehenä toteuttaa ulkoministeriön käskyä estää karjalaisten aseellinen vastarinta. Kirjeessä selviää kuinka Sivén oli alistunut kohtaloonsa ja siihen, ettei Repolan politiikasta ja vapaustaistelusta tulisi mitään

Jos kerran suomalaisellakin on ottanut noin koville luopua alueesta, jonka hän katsoi kuuluvan Suomelle, kai silloin myös venäläisten pakkomielteen Ukrainaa kohtaan voi yrittää ymmärtää. Suomalaisten käymät heimosodat eivät kuitenkaan olleet koko kansan hanke vaan pienen aktivistiporukan.

Tuossa olivat oleelliset kohdat eilen kirjoittamastani - ja salaperäisellä tavalla kadonneesta - kirjoituksestani. Lisäisin vielä yhdeksi motivaatioksi häpeä/sankaruus - ulottuvuuden. Eli sotaan lähdetään, koska koetaan, ja ehkä lähipiirikin kokee, että olisi häpeällistä ja pelkurimaista olla lähtemättä. Tuollainen asenne on sotaa käyvän valtion kannalta hyödyllinen, koska se takaa, että motivoituneita sotilaita riittää. Venäjällä eivät vielä kaikki ole tuollaisen ajattelun sokaisemia, mikä näkyy kutsuntakarkureiden suurena määränä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Bobi_Siv%C3%A9n
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 07, 2022, 20:39:15
Hipin ansiokkaat seikkailut IP-kassalla - osa III

Olin IP-kassalla skannannut kaikki tuotteet hyvässä järjestyksessä ja pelannut niillä tetristä, että mahtuivat hyvin reppuun eikä tarvinnut käyttää kangaskassia. Enää maksaminen ja sitten reippaasti kotiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Maksukortti teetti virheilmoituksen ja kutsui myyjän paikalle. Myyjä vähän ihmeissään näytti, että "tuollaisen antoi. Kokeile uudelleen".

Kun näin tekstin "maksuraja ylitetty", tajusin heti mistä oli kyse ja sanoin, että tuo on oikea ilmoitus ja nyt täytyy maksaa rahalla. Eli jouduin purkamaan ostokset repusta koppaan takaisin, mutta sain IP-kassalta keskeytyskuitin, jotta palvelevan kassan ei tarvitse skannata ostoksia uudelleen, vaan koko kuitti tulee viivakoodista. Kaveri lykki kassan ohi ostokset niitä skannaamatta ja maksoin ostokseni ja pelasin toisen kerran tetristä. Sitä kyllä ihmettelin, miksi ne ostokset piti purkaa repusta, kun ei kassahenkilö mitenkään niitä tarkistanut.

No miksi kortin maksuraja sitten ylittyi. Pidän aika pienenä tilini ja korttini päivittäistä käyttörajaa ja tänä aamuna olin verkkopankissa maksanut vähän isomman maksun, jota varten olin joutunut jopa nostamaan hetkeksi maksurajaa, että sen sain maksettua. Maksamisen jälkeen olin laittanut entiset rajat takaisin. Enpä sitten enää 12 tuntia myöhemmin muistanut kauppaan mennessäni, että päivän kiintiö oli täyttynyt jo aamulla. Täytyypä vastaavassa tilanteessa muistaa, että  jätän käyttövaraa kortille ja rajojen palautus vasta seuraavana päivänä.

Kannattaa myös pitää aina käteistä sopiva summa mukana varmuudeksi. Eipä käynyt mielessä, että noinkin ovi käydä. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 08, 2022, 01:50:25
Sehän se on, ettei hoksaa.

Eikös ne kortin turvarajat saa välittömästi muutetuksi verkkopankkisovelluksessa puhelimessa. Jos sellainen on käytössä ja miksei olisi, kun se on kätevä tietokoneruudun ääressä tunnistautuessa.

Itselleni sattui muinoin,että olin ajatellut naapurimaassa pistäytyessä ostelevani luottokortilla. Kaupan myyjä omalla kielellään kertomaan ettei tämä kortti toiminut ja olin vallan hämilläni, mutta taisin rahalla selvitä. Vasta kotimaassa tuli mieleen, että en ollut sallinut kortin käyttöä ulkomailla, vaikka päivittäisen käyttörajan olinkin nostanut.

Lidlin itsepalvelukassalla ensimmisellä kerralla pullopalautuskuitin skannattuani lykkäsin sen IP-kassan paperikoriin mutta kun tuli vielä tarve kutsua valvova myyjä niin kaivoin sen sieltä takaisin ja kysyin myyjältä, mitä lapulle kuuluu tehdä. Oli siinä kapea rako pullokuitteja varten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 08, 2022, 03:20:22
Hipin kassaseikkailusta muistuvat mieleen omat painajaiseni kassoilla. Näitä olisi kirjaksi asti, mutta kerron pari kortteihin liittyvää.

Unohdin kortin turvaluvun, joten ostos piti perua. Tapahtui Heinolan Tokmannissa pari vuotta sitten. Ei auttanut kuin hommata uusi kortti.

En löytänyt korttia, kun piti maksaa Lidlin kassalla, joten ostos piti perua. Luulin, että kortti on jäänyt autoon, mutta sitä ei löytynyt sieltä. Menin uudestaan kauppaan ja kiertelin paikat, joissa olin liikkunut. Korttia ei löytynyt mistään. Kuin ihmeen kaupalla se löytyi kassapöydän alahyllyltä muovipussien seasta. Se oli ollut jo kädessäni aikoessani maksaa ostokset mutta se oli lipsahtanut huomaamattani ja pudonnut muovipussien sekaan. Kun kortti löytyi, aloitin ostoshomman alusta. Tästä on muutama vuosi.

Tein tänään ensimmäisen ostoksen uudella kortilla. Miksi uudella? Siksi, että kadotin rahakukkaroni syyskuun puolivälissä, ja kun sitä ei etsinnöistä huolimatta löytynyt, ei auttanut kuin mitätöidä entinen kortti ja hankkia uusi tilalle. Rahakukkaron katoaminen jäi mysteeriksi. Maksoin sillä viimeisen kerran Joutsan S-Marketissa ja sen jälkeen kävelin autolle ja lähdin ajamaan. Rikoinko pyhää "ei koskaan sekunniksikaan" -periaatetta ja laskin kukkaron auton katolle avatessani ovea, vai putosiko kukkaro kädestäni kävellessäni autolle. Koskaan en sitä enää nähnyt. Myöskään tileillä ei tapahtunut mitään mikä olisi voinut viitata siihen, että joku vieras käyttää korttia. S-Marketista käytiin kerran ohi ajaessa kysymässä, onko siellä nähty. Kyselyn lopputulos oli vähän epämääräinen.

Minulla on 0,1 sekunnin muisti, joten en voi panna rahakukkaroa auton päälle edes lyhyeksi hetkeksi. Kun käännän katseeni pois kukkarosta, muistissani oleva mielikuva siitä pyyhkiytyy pois saman tien. Tai 0,1 sekunnin päästä, jos tarkkoja ollaan. Joskus sääntöä tulee rikottua, vaikka ei pitäisi. Pari vuotta sitten laskin rahakukkaron auton peräpellille tankatessani. Lyhyeksi hetkeksi tietysti vain. Ellen olisi ajamaan lähdettyäni vielä kerran pysähtynyt huoltoaseman pihalla ja käynyt peräluukulla, kukkaro olisi lentänyt valtatien varrelle. Huomasin sen onneksi viimeisellä mahdollisella hetkellä. Ai, tännekö se jäikin...

Seuraavaksi pitäisi hommailla kaiken maailman etukortit ja mitä siellä oli. Kela-kortti ja ajokorttikin tietysti.

Pankki/luottokortteja olen kylvänyt sinne tänne. Yksi hävisi auton katolle unohtuneen rahakukkaron mukana unkarilaisen moottoritien varrelle (ja samalla meni myös noin 500 euroa käteistä eli lähes koko matkarahat), yksi putosi Berliinin kadulle ja yksi berliiniläiseen kauppaan ja mihin kaikkialle niitä on mennyt.

Berliinin tapaus oli inhottava, koska kaksi vierasta miestä löysi kortin ja tuli kysymään, onko meiltä kadonnut kortti. Olin tyttäreni kanssa. Vastasimme, että ei ole kadonnut. Vasta hetken päästä huomasin, että on sittenkin kadonnut. Tyypit olivat löytäneet pudonneen korttini maasta, mutta en saanut sitä väärän vastaukseni takia. Miehiä ei enää näkynyt.

Olimme käyneet varaamassa laivamatkan Ruotsista Suomeen kirjaston tietokoneella. Matka maksettiin kortilla, jonka työnsin pikaisesti taskuuni, kun poistuimme koneelta. Tarkoitukseni oli panna kortti rahakukkaroon, kunhan pääsemme ulos. Kadulle tultuani nostin rahakukkaron taskustani, jolloin irrallaan taskussa ollut kortti tarttui kukkaron nihkeään pintaan ja lensi ulos taskusta ja putosi kadulle. En huomannut putoamista. Enkä suoraan sanoen 0,1 sekunnin muistillani enää edes muistanut, ettei kortti ole kukkarossa. Lähdimme kävelemään ja miehet näkivät kortin maassa ja arvelivat, että se on ehkä pudonnut meiltä, koska olimme olleet siinä paikassa, mistä he kortin löysivät. Näin lähellä oli kortin takaisin saaminen. Mutta se jäi saamatta.

Berliiniläiseen urheiluliikkeeseen katosi yksi kortti joskus vuosi sitten vai milloin se oli. Minulla maksukortin katoamisväli on noin... ei siihen mitään sääntöä ole. Joskus menee kauemmin, joskus vähemmän aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 08, 2022, 08:49:02
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 08, 2022, 01:50:25
Sehän se on, ettei hoksaa.

Eikös ne kortin turvarajat saa välittömästi muutetuksi verkkopankkisovelluksessa puhelimessa. Jos sellainen on käytössä ja miksei olisi, kun se on kätevä tietokoneruudun ääressä tunnistautuessa.

Käytän pankkia vain kotona läppärillä.

Edelleenkään en puhelimeeni ole laittanut mitään tärkeitä toimintoja. Nyt olisi verkkopankki puhelimessa pelastanut tilanteessa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sillä olisi ollut todellista käyttötarvetta liikenteessä ollessani, joten edelleen pidän turvallisempana pitää pankin pois puhelimesta ja varalla lompakossa rahaa sen verran, että selviä pulasta, kuten nyt kävi.

Tilinkäyttörajan pidän kuitenkin sen verran korkeana, että esimerkiksi hammaslääkäristä selviän kortilla eikä tarvitse pyytää laskua mukaan. Ja rajan ylittävät vuorokauden rahankäytöt on niin harvinaisia, että niihin kyllä ymmärrän varautua niin, että ennen kotoa lähtöä nostan rajan sopivaksi.

Koko pulmallinen tilanne itse asiassa aiheutui vain siitä, että sain päähäni lähteä poikkeukselliseen aikaan kauppaan :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 09, 2022, 02:22:53
Arvostettavaa pitää asiat selkeässä järjestyksessä vaikka ajan henki puhaltaa sitä vastaan. Arvatenkin käytät pankin turvalukulaitetta, jonka sovellus puhelimessa voi korvata.

Olen ihmetellyt, miten tuollainen turvalukulaite voi toimia antamalla nappia painamalla satunnaisen näköisen luvun, jonka pankin järjestelmä tunnistaa tiliin kuuluvasta laitteesta annetuksi. Tietoliikenneyhteyttä laitteen ja pankin järjestelmän välillä ei ole.

Olen ajatellut, että laite laskee edellisestä antamastaan turvaluvusta seuraavan pseudosatunnaislukufunktioilla (lineaarinen kongruenssi jonkin suuren alkuluvu suhteen tms.), jossa on mukana joitain laitekohtaisesti talletettuja siemenlukuja. Pankin järjestelmässä on talletettuna tilin tietoihin samat tunnuslukutiedot että tarkistus voidaan tehdä edellisestä hyväksytystä turvaluvusta lähtien. Ellei syötetty luku täsmää, niin pankin järjestelmä kokeilee vaikka muutaman kymmentä laitteen seuraavaksi generoimaa lukua, josko laitteesta on jätetty numeroita käyttämättä tai näppäilty väärin. Ellei lainkaan saada täsmäämään (esimerkiksi turvalukuja on otettu väärästä laitteesta tai omasta päästä kokeeksi) niin tietokonenäytölle saadaan ohjeita poikkeustoimista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Lenny - marraskuu 09, 2022, 05:19:27
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 09, 2022, 02:22:53

Olisikohan siinä vähän samaa kuin näissä 2FA-algoritmeissa, joita käytetään monien palvelujen lisäturvaan salasanojen lisäksi? Nämä on ihan standardeja, ja niihin voi tutustua esim. tätä kautta:

https://www.ietf.org/rfc/rfc4226.txt
https://www.ietf.org/rfc/rfc6238.txt

En nyt jaksa perehtyä aiheeseen sen enempää, mutta jotakin tuota kuvaamasi kaltaista matematiikkaa siinä on taustalla.

Itsekin joskus käytin Nordean laitetta, mutta sen käytettävyys on appiin verrattuna niin kökkö, että siirryin takaisin appiin. Sekin oli joskus parempi, mutta ne menivät muuttamaan sitä jostakin syystä huonompaan suuntaan. Aikaisemmin Nordean appi näytti maksuvahvistuksen yhteydessä kaikkien transaktioiden tiedot (tilinumerot, summat jne.) ennen vahvistusta, nykyään se näyttää vain epämääräisen "3 laskua vahvistettavana". Mielestäni juuri se tietojen näyttäminen oli sovelluksen vahvin puoli, koska sen avulla voi olla lähes 100% varma, että koneella ei ole joku pöpö joka lisää tai muuttaa jotakin vahvistuksen yhteydessä. Olen valittanut asiasta useita kertoja, mutta ei ne vaan ole vieläkään totelleet. Pitäisi varmaan perustaa joku kansanliike :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 09, 2022, 07:15:08
Lainaus käyttäjältä: Jaska - marraskuu 09, 2022, 02:22:53
Arvostettavaa pitää asiat selkeässä järjestyksessä vaikka ajan henki puhaltaa sitä vastaan. Arvatenkin käytät pankin turvalukulaitetta, jonka sovellus puhelimessa voi korvata.

No, eipä ole sitäkään kapinetta, vaan se perinteinen pahvinen tunnuslukulista :D

Puhelin pitää kuitenkin olla käsillä, kun verkkopankissa toimin, sillä maksujen vahvistaminen ja mm. nostorajojen muuttaminen alaspäin tehdään tekstiviestinä tulleen numerovalinnan mukaan. Siis selvemmin: tekstiviesti kertoo, millä järjestysluvulla oleva tunnusluku on syötettävä toiminnon vahvistamiseksi. Tekstiviesti kertoo myös vahvistettavien maksujen yhteissumman. Sen sijaan nostorajojen muuttaminen ylöspäin näytti sujuvan helpommin ja verkkopankki kertoi tarvittavan järjestysluvun suoraan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 09, 2022, 07:15:59
Onhan noita ollut olemassa iät ajat, joskus aikanaan firmassa käytettiin ns. token-korttia, eli pieni muistikortin näköinen härpäke, joka arpoi luvun ja sen lisäksi piti tietää 4 vai 5 numeroa. Eli ihan sama asia periaatteessa kuin pahvikortistakin luettava numero.

Sehän huvittikin, että token-kortista valitettiin koko ajan, että onpa hankala, mutta kun pankkeihin tuli pahvikorttisysteemit, kiiteltiin, että onpa kätevää ;D Eli taisimme olla ainakaan vähän aikaamme edellä näiden kanssa, kun tietty se token-kortti piti olla mukana, että voi VPN yli tunnistautua. Mutta porukka vaati ja sai salasanoja, taisi venyä silloin 20 merkkiä pitkäksi vai miten ne turvarajat sitten meni.

Teknistä toteutusta taustalla en koskaan kiinnostunut tietämään, mutta periaatehan on iänaikainen: jotain, jonka vain sinä tiedät ja jotain, joka on satunnaista (ei ennustettavaa) turvallisen tunnistautumisen pohjaksi.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 09, 2022, 10:33:36
Mister R. käyttää tunnuslukulaitetta. Pankki tarjoili sitä vaihtoehtona, lähinnä älykännyttömille. Otin sen silti.

Aika kohtalaisen tyytyväinen olen ollut siihen, toisin kuin muihin pankin palvelumuutoksiin. Kulkee myös tarvittaessa lompakossa mukana.

Lisäksi minulla on kännykässä MobilePay jota olen käyttänyt noin kolme kertaa vuodessa. Ajattelen, että pitää olla halukkaille mahdollisuus laittaa nopeasti ja kätevästi rahaa tililleni. Pääsääntöisesti ostokseni maksan käteisellä rahalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 09, 2022, 10:37:36
Mulla on mobiilissa pankin pyyhkäisysovellus. Pankin verkkosovellus pyytää tunnarin ja salasanan jälkeen vielä pyyhkäisemään mobiilisovelluksen namiskaa ja sitten pääsee sisään. Ei ole tiliäni ryövätty vielä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 09, 2022, 11:22:33
Nettiostoksissa käytän enimmäkseen PayPalia ja on mulla mobilepaykin, sitä käytän VRn kanssa. Ihan käteviä ovat olleet, voittaa sentään luottokortin numeroiden näpyttelyn ja on turvallisempaakin, kun verkossa siirtyy vain luottokortin 4 viimeistä numeroa tai jotain vastaavaa.

Sen verran jopa vaikuttaa ostokäyttäymiseen, että ellei verkkokauppa tarjoa kumpaakaan, vaan ainut vaihtoehto on antaa luottokortin numerot, en osta.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 09, 2022, 11:54:37
Onpas aika juhlava olo. En muista, milloin olisin kahden ruokalajin lounasta syönyt viimeksi :)

Alkuruokana reilu desi hernekeittoa. Taisi olla jo jämät viimeisestä edellisvuoden joulukinkun jämistä tehtyä. Pääruokana pari desiä nakkijuuressosekeittoa. Ruokalajit saivat paikkansa määrän mukaan. Nuo olivat viime viikonlopun jämiä, kun oli yökylävieraita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 09, 2022, 12:44:28
Hyvää miestenviikkoa, foorumin miehet!

Ai, että mikä? No niinpä niin, ei tästä 7-13.11 vietettävästä viikosta mediassa mitään rummuteta, ei ennakkoon eikä jälkeenkään. Mutta ainakin tiedätte, että sellaista tässä nyt sitten muka vietetään! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 09, 2022, 12:54:39
^
Miesten viikolla näyttää olevan jotain asiaakin https://www.miestenviikko.fi
Sen sijaan naisten viikko heinäkuussa on vain viikko, jossa on pelkkiä naisten nimipäiviä https://www.kielikello.fi/-/naistenviikon-naiset

Ihan vaan sivuhuomiona tuollainen, kun en ollut koskaan kuullut miestenviikosta ja piti tutkia onko tosiaan meidän kalenterissa sellinenkin viikko, jossa on vain miesten nimipäiviä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 09, 2022, 13:37:49
Naisten viikko on nimetty naisten viikoksi myös sen perusteella, muistaakseni, että sillä väitetään satavan aina, koska naiset ovat niin kovia parkumaan tms. ja se pilaa heinäkelit.

Että naisten viikkoa ei todellakaan vietetä vain imartelevissa merkeissä...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 10, 2022, 11:02:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 09, 2022, 12:54:39
^
Miesten viikolla näyttää olevan jotain asiaakin https://www.miestenviikko.fi
Sen sijaan naisten viikko heinäkuussa on vain viikko, jossa on pelkkiä naisten nimipäiviä https://www.kielikello.fi/-/naistenviikon-naiset

Ihan vaan sivuhuomiona tuollainen, kun en ollut koskaan kuullut miestenviikosta ja piti tutkia onko tosiaan meidän kalenterissa sellinenkin viikko, jossa on vain miesten nimipäiviä.
Sen sijaan naisten viikkoa vietetään käytännössä koko vuosikalenteri, pois lukien tämä miesten viikko ja Pride-viikko (Vai sepä taitaa olla ihan kokonainen kuukausi)?

Eilisen Hesarissa oli näin miesten viikon kunniaksi taas tätä tuubaa, osoittelevasti tasa-arvon nimiin: Maailman seksikkäin mies valittiin taas, ja se on tunkkainen tuulahdus menneisyydestä, sanoo tutkija (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009189658.html).

Pseudotutkija Tuija Saresma näyttää itse tunkkaiselta tuulahdukselta ja valkoihoisena, kokolihaa syövänä heteromiehenä minulla ei ole yhtikäs mitään sitä vastaan, että vuosittain valitaan vaikka koko galaksin seksikkäin heteromies. Tämän maailman tuijilla ei ole siihen ikiseinäruusuisen toksisen nokkansa koputtamista!

Isänpäivänä sopii jälleen plerata kotimaista mediaa. Vieläkö jatkuu sekin perinne, että juuri silloin on hyvä julkaista kirjoituksia parisuhdeväkivallasta ja kaikesta muusta vastaavasta, ettei tavallisilla isillä olisi vain kiva päivä, vaan häpeissään pitää olla. Olkoonkin, että lapsiperheissä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa harjoittavat eniten naiset; ehkä äitienpäivänä voitaisiin julkaista laajoja artikkeleita juuri tästä ja esim. alkoholistiäideistä. Naistenpäivänä voitaisiin käsitellä vaikkapa suomalaisia crack-huoria. Olisi silleen niinku homma balanssissa, symmetria. :) 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 10, 2022, 11:16:18
Naisten harjoittamasta parisuhdeväkivallasta oli neljä päivää sitten tämä artikkeli, jonka otsikkoa ja alaotsikkoa on sittemmin muutettu. Niistä kun sai hitusen harhaanjohtavan käsityksen:

Täydellisyyden hintana väkivalta (https://yle.fi/uutiset/74-20003388) (Yle).

Artikkelin diskurssi on aiheestaan huolimatta surkuhupaisa.

Ensin:

"Naisten tekemää väkivaltaa tunnistetaan jo paremmin kuin ennen, koska väkivaltaa tulee enemmän viranomaisten tietoon. Naisten tilastollinen osuus väkivallan tekijöinä parisuhteessa on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Fyysisen väkivallan uhri on edelleen tutkimusten mukaan useimmin nainen, mutta kun otetaan huomioon myös henkinen väkivalta, tilanne miesten ja naisten välillä on tasan".

Sitten:

"Ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijan Sanni Heinosen mukaan monia väkivaltaa käyttäviä nuoria naisia yhdistävät nykyään kovat suorituspaineet.
Heinonen kertoo, että yhä useammat ja entistä nuoremmat Maria-akatemian asiakkaat ovat suorituskeskeisiä ja vaativia itseään kohtaan. Armottomuus voi näkyä monella elämän osa-alueella.
– Naiset suorittavat vapaa-ajalla, ja samalla heillä on kova paine menestyä uralla. Keskinkertaisesti suoriutuminen voi tuntua epäonnistumiselta, oli kyseessä sitten ystävyyssuhteet, harrastukset, kodin hoito, lasten hoito tai vaikka lemmikkien hoito.
Heinosen mukaan jo peruskoulussa tytöt stressaavat tulevaisuuttaan. Yhdeksi syyksi hän mainitsee pääsykoeuudistuksen, joka on lisännyt nuorten paineita menestyä koulussa.

Nuorten naisten uupumus näkyy myös Mieli ry:n ylläpitämässä kriisipuhelimessa. Iso osa soittajista on tänä vuonna ollut alle 30-vuotiaita naisia, joilla huolet ja paineet ovat kasaantuneet".

Miettikäähän, että parisuhdeväkivaltaa harjoittavista miehistä kirjoitettaisiin samalla tavalla. Tämän voisi typistää: "Töissä on rankkaa ja kovia suorituspaineita, puran niitä lätkimällä vaimoa turpaan". Miten suhtautuisitte, kun artikkelin asetelma olisikin näin päin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 10, 2022, 11:31:17
^
Just tässä aamulla oli joku juttu radiossa, jossa mainittiin tutkimuksesta, että aika tasan jakautuu nykyisellään kotityöt miesten ja naisten kesken. Ja mainittiinkohan, että korona vuosien jäännettä tuo on, että silloin molemmilla oli aikaa hoidella tasapuolisemmin kotitöitä.

Puolella korvalla ja vain osan tuosta kuulin, joten en osaa sanoa, mihin tuo liittyi vai liittyikö mihinkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 10, 2022, 11:55:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 10, 2022, 11:31:17
^
Just tässä aamulla oli joku juttu radiossa, jossa mainittiin tutkimuksesta, että aika tasan jakautuu nykyisellään kotityöt miesten ja naisten kesken. Ja mainittiinkohan, että korona vuosien jäännettä tuo on, että silloin molemmilla oli aikaa hoidella tasapuolisemmin kotitöitä.

Puolella korvalla ja vain osan tuosta kuulin, joten en osaa sanoa, mihin tuo liittyi vai liittyikö mihinkään.

Tuossa on hyvä kiistan aihe, kun voidaan "tapella" siitä kumpi ei ole tehnyt yhtä paljon ja kenen pitäisi tehdä mikäkin askare,.

Vahtia voi myös toisen tekemisiä, ei tiskit tule tarpeeksi puhtaiksi, tai imurointi on hutaisten tehty, eikä mattojakaan viety tuulettumaan- ynnä muuta.
Tasapuolisuus on kyllä hyvä periaate- toimiiko se sitten käytännössä- lienee eri asia- "mukuloidenkin pestaaminen siivoamaan omat jälkensä vaatii uhkailua ja lahjontaa..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 10, 2022, 12:18:10
Olisikohan se sitten parempi, että naisten väkivaltaan ei etsittäisi mitään syitä, vaan todettaisiin vain, että naiset on kultia ivallisella äänellä ja jätettäisiin asia siihen.

Yleisesti ottaen nuoret ihmiset voivat niin huonosti ja erilaisia haitallisia ilmiöitä kasaantuu ja lisääntyy koko ajan. Mutta joidenkin suurin huoli tuntuu sittenkin olevan, että maailman seksikkäimmäksi mieheksi mainitun pitää olla hetero. Sikälikin hauskaa, että niin siis heteromiestenkö asia maailman seksikkäin mies onkin ;D? Sen sijaan, että pohdittaisiin tosiaankin sitä faktaa, että erilaiset ulkonäköpaineet ja esineellistäminen ovat todellakin tasa-arvoisesti saavuttaneet myös pojat sivuvaikutuksineen, kuten vaikkapa syömishäiriöt.

Että sellaisista pseudoasioista ne toksiset tuijat jaksavatkin puhua ja välittää!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 10, 2022, 13:11:47
^
Jotenkin epäilen, että työmuistiin ei voi mahtua nuo kaksi asiaa samaan aikaan sillä mielestäni ne ikään kuin ovat sen verran räikeässä ristiriidassa keskenään.

Homma menee ainakin erään "emmehän me toki ja mehän toki" -hahmon kanssa seuraavalla tavalla, ensin uhriutuu, kuinka naisia vain paapotaan vaikka miehiä sorretaan paljon enemmän, mutta kun huomaa, että miestenkin kohtaamat samat tai vastaavat ongelmat johtuvat samasta toksisesta mielenlaadusta kuin mistä johtuu naisten kohtaamat ongelmat, muuttuukin toksisuus pelkästään positiiviseksi, mielenlujuutta vahvistavaksi hienoksi asiaksi.

Jos olisi ollut alusta asti sitä mieltä, että muiden perseilystä kärsimään joutuminen on pelkästään positiivinen asia, miksi ylipäätään ryhtyä ensimmäiseksi valittamaan siitä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 13, 2022, 15:47:01
Päivä ei alkanut hyvin. Voimaton olo, ja tänään kun piti olla pyykkipäivä koska eilen sähkökatkoin takia ei voinut.
Päiväkahvi piti virkistää mutta takaisin sänkyyn ja sydän lyö hitaasti 48 per min ja rytmihäiriöitä joka 10-20 sekunti (parin sekunnin takykardiaa). Sitten hoksaan SUOLAA!. Otan hyppysellisiä mineraali+normisuolaa ja olo paranee kummasti. Jaksoin hoitaa pyykkikoneen täyteen ja käyntiin ja lisäksi tehdä hiukan lapiohommia ulkona. Sitten hiukoo ja otan lenkkimakkaraa ja taas on voimattomampi olo.
  Kun avaan läppärin niin uutissivuilta että demokraatit on ottaneet US-senaatin haltuun. Nyt taas on virkeämpi olo! :D

Viikolla kävin kirkkovaaleissa ennakkoäänestämässä. (Uskoakseni) suvaitsevaista äänestin jotta olisi vastavoimia hihulikonservatiiveille. Hän on kuulemma kova kiroilemaan... ;D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 14, 2022, 10:24:51
Tänään kaksi hyvää kohtaamista uimahallilla: ensin törmäsin altaalla taannoiseen työkaveriin ja pääsin pauhaamaan, miten sairasta paskaa silloinen duuni oli.

Ulos mennessä eräs ikämies kiinnitti huomiota Trump-pipooni ja sanoi omistavansa Trump- lippiksen. Oli hyvä juttutuokio äijän kanssa  :).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 14, 2022, 13:13:10
Hassuja joskus nuo nettipaneelien kysymykset.

Mistä seuraavista sairauksista olet kärsinyt viimeisten 3 kuukauden aikana?

Flunssa
Influenssa
Poskiontelotulehdus
Yskä
Covid-19
En mistään yllä olevista

Miksihän tuossa ei kysynyt, että oletko potenut jotain seuraavista, niin olisin kyllä vastannut toisin. En voi sanoa kärsineeni siitä pikkuflunssasta, joka minulla on ollut ainakin yhden kerran, jos ei kahdestikin. Eihän se nyt mikään kärsimys ole ollut, jos on tauti ohi mennyt lepäilemällä vuorokauden tai puolitoista. Aika harvoinhan tavallinen flunssa on kärsimys. Pikemminkin epämukavuutta.

En taaskaan päässyt vastamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2022, 07:17:22
Vaihteeksi krapula ilman lystinpitoa edellisenä iltana. Takana taas mystinen yö, kun väsymys ei vaan tullut. Väkisinmakuuta koko yö. Oli kai siinä joku lyhyt unenpätkäkin, kun aika eteni pienin harppauksin välillä, mutta nukahtamisia en vaan huomannut. Mikään yksittäinen asia ei pyörinyt mielessä ja oikeastaan olin poikkeuksellisen hyvällä tuulella illalla ja nukkumaan käydessä, kun olin saanut pientä inspiraatiota vihdoin, että saan yhden pakkohomman tehtyä.

Kuudelta nousin vihdoin, kun en jaksanut enää pyöriskellä sängyssä ja nyt alkaa väsyttää. Inspiraatiokin on jo laimennut. Saapa nähdä miten käy homman kanssa.  :-\

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2022, 11:56:15
^
Ei kuollut inspiraatio kokonaan, mutta olin itselleni armelias. Pesin vain keittiön ikkunan ja samalla huolsin hiukan ikkunalla olevia kukkia, jotka tietysti piti siirtää syrjään. Alkuperäinen tavoite oli pestä lisäksi olohuoneen ikkuna, mutta iski päänsärky. Jätin välineet esiin ja latasin kuivaajan valmiiksi, niin huomenna en taatusti kehtaa jättää tekemättä olipa sää millaisin hyvänsä, sillä olohuoneen ikkuna on lasitetun parvekkeen suojassa.

Ikkunanpesu olisi kyllä ihan hauskaa puuhaa, mutta kun noita rehuja on siunaantunut niin paljon, niin varsinaiseen pesemiseen pääseminen vie jo oman aikansa ja pesemisen päätteeksi taas kukkien takaisin asettelu vie toisen mokoman.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 15, 2022, 13:32:34
Onko sulla jokin sähkökäyttöinen kuivaaja? En ole kuullutkaan semmoisesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2022, 13:40:23
^
Joo, kun se hurisee, niin sillä saa houkuteltua nuoret miehet pesemään ikkunoita. Ostin yhteiskäyttöön, kun muutin lähelle likkoja, niin saavat miehistä apua askareisiin :)

Mutta ihan oikeasti tuo on kätevä, kun ei vedet valahtele lattioille, niin kuin moottoroimattomalla lastalla vedellessä.

ikkunapesuri (https://www.inkclub.com/fi/fi/Siivous/Siivoustuotteet/Siivoustarvikkeet/K%C3%84RCHER-ikkunapesuri/p/4054278241890)

Lisätään nyt vielä, että tuo onkin näköjään kehittyneempi versio kuin minulla. Piti lukaista tuo läpi, kun ihmettelin sen kovaa hintaa. Omani oli reilusti edullisempi silloin 8 vuotta sitten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 15, 2022, 13:51:17
Linkkisi ei toimi. Tämä palstasofta katkaisee linkin ä-kirjaimeen. Linkki pitää copypeistata osoiteriville, jotta se toimisi. Jatkossa kandee laittaa amerikkalaisille vaikeita kirjaimia sisältävä linkki palastasoftan url-tageihin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2022, 13:56:53
^
Korjattu :)
Niin harvoin noissa on ääkkösiä, että ei tuota tahdo aina muistaa tarkistaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 15, 2022, 14:02:16
Miten tuo toimii? Pyyhitäänkö rätillä ensin ikkuna, ja tuolla ikkunapesurilla poistetaan rätin jäljet? Voi onko tuossa itsessään ominaisuus, että ensin pyyhkii ja sitten poistaa jäljet?

Kaikkee ne keksii.

Nyt alkoi tehdä mieli kotikäyttöistä mattopesuria. Yhtään lisää kamaa tähän kämppään ei kyllä viitsisi kärrätä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2022, 14:30:36
^
Pyyhin irtolian ensin pois märällä vettex -tyyppisellä riepusella. Sen jälkeen sumutan pesuaineen ikkunaan ja pesen pesimellä. Sen jälkeen huristan vesi-imurilla lasin puhtaaksi. Kyllä minä sen lasin vielä pyyhin kuivalla pehmeällä rievulla, jotta tulee kunnolla kirkkaaksi. Mutta ehdottomasti on kyllä siistiä puuhaa ja käy nopeasti. Vaikka yleensä kartan ylimääräisiä moottoroituja vempaimia, jos asian voi hoitaa ilman moottoria, niin tuossa se kyllä on ihan paikallaan.

Jos pesisi useammin ikkunat, niin tuota esipesuakaan ei tarvisi. Mutta kun olen laiska, niin vähintäänkin ulkopinnat kannattaa esipestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 15, 2022, 15:32:49
Mikä on "pesin"? (Nimimerkki tuntee vain rätin ja lastan ikkunanpesussa, muttei pesintä.)

Siitä on ties kuinka monta vuotta, kun pesin ikkunat, tai no, viimeksi pesetin ensi kertaa, muistin juuri, vuonna 2016. Ulkopinnat joutuu, juu, pesemään kahteen kertaan. En kyllä muista, että olisin paljoa tiputellut likavettä lattioille rätti+lasta -menetelmälläkään, kun olin lastalla vetäessä rätti toisessa kädessä, ja pyyhin sitä mukaa kun tarvitsi. Pyyhin yhdellä vedolla koko ikkunan, aloittaen keskeltä vasemmalta, semmoista puoliympyrää toisensa perään, jatkaen alas asti. En ole varma, mutta se tapa ehkä ei aikaansaa roiskeita, verrattuna siihen, että vetäisi esim. pystysuoria vetoja vieretysten.

Viherkasvit kyllä haittaavat ikkunanpesua nykyään, kun ei enää ole ammetta, vaan suihkunurkkaus, jossa on kaarevat magneetilla kiinnittyvät lasiovet. Jos ovia pitää auki, niin voi olla, että tulee roiskineeksi pesukonetta, jonka paikka muuttui putkirempassa.

Muutama viherkasvi on jo hoidon puutteeseen kuollut. Ne ovat semmoisia, jotka ovat minulla olleet jo vuosikymmeniä, joten harmittaa vähän. Toisaalta yksi kuolleista on asparagus, joka oli muutenkin hirveä roskaamaan, kun lehdet kuivuivat, joten sen osalta melkein hyvä juttu. Mutta vain melkein. Kastelu on ollut hankalaa, kun siinä on edessä lattialla ja pöydällä niin paljon kamaa.

Tällä videolla alkupuolella on suurinpiirtein tekniikkani:
https://www.pihla.fi/artikkelit/ikkunanpesu-pihlan-vinkit-ikkunoiden-pesuun/
- ja loppupuolella suoria vetoja jostain syystä.
Tuossa on härveli, joka voisi olla pesin?
Hyvä (=pehmeä, ammattilaisten) lasta mainitaan, semmoinen minulla on, ostettu ammattilaisliikkestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2022, 15:56:33
^
"Pesin" on se tekstiilipäällysteinen kapine, jolla varsinainen peseminen tehdään.

Sisäikkunan sisäpinta helppo pestä vaikka käsillä seisten, kun ikkuna pysyy paikallaan. Mutta kun mennään niihin välipintoihin, niin ikkuna karkaa alta pois, jos ei toisella kädellä pidä siitä kiinni. Aikaisemmin olen jakkaran ja tietosanakirjapinon kanssa juntannut ikkunan paikalleen ja sillä se nyt edes jotenkin pysyy. Kontulassa oli niin isot ikkunat, että niistä sanottiin, että ne pitää tukea pestessä. Nyt on vähän pienemmät ja kevyemmät, niin ei tarvita tietosanakirjoja enää ikkunanpesussa :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 16, 2022, 07:35:23
Saitte ylipuhutuksi; tilaan lounaaksi pizzan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2022, 07:51:26
^
Huh, ajattelin, että innostuit ostamaan tuon hurisevan ikkunankuivaimen, joka ehkä sinulta vielä puuttuu. :D

Nyt menee kyllä aika tarkalle, saanko olohuoneen ikkunana lisäksi pestyä myös parvekelasit, kun lämpötila näyttää pysyttelevän nollan pinnassa koko päivän ja tuulen vaikutuksesta ollaan jopa pakkasastella. Pitipä nyt myöhälle tämäkin homma jäädä, kun en vieläkään ole saanut parveketta tyhjennetyksi. Nyt nuo viimeisiään kypsyttelevät chilit on kyllä pakko ottaa sisälle, että saan laitettua parvekkeen oven jo kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 16, 2022, 09:42:02
Kerrankin oli tuuria, kun satuin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan tosin netissä vain.

Katsoin suorana lähetyksenä Artemis -kuuraketin lähdön. Huomasin sattumalta uutisissa maininnan, että laukaisu tapahtuu noin kahdeksalta aamulla. Kello oli jo yli kahdeksan, joten päättelin, että missssinpa tämänkin tapahtuman, mutta vilkaisin kuitenkin Nasa-TV:tä, ja siellähän se raketti jökötti vielä paikallaan. Lähtöön oli aikaa muutama minuutti.

https://www.nasa.gov/multimedia/nasatv/#public
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2022, 15:44:18
Huomenna jatkuu syksynteko. Edistin tänään asiaa jo niin pitkälle, että viherkasvit on siirretty parvekkeelta sisälle ja vain chilit jäivät enää. Huomisena urakkana on parvekkeen lasien pesut ja lattian luuttuaminen. Lopuksi vielä kausivalot laitan, vaikka sähköä pitäisi säästää, niin haluan valaista puhtaat ikkunat ja parvekelasit. Nyt vain olen tarkempi ja sammutan ne valoisan ajaksi ja nukkumaan mennessäni. Aikaisemmin valaistus oli jatkuvasti päällä.

Kummallisen energinen olo nyt, kun on saanut tehtyä hommia, jotka on harmittaneet tekemättömänä turhan kauan. Ei ollut ollenkaan mukavia ne vähäiset aurinkoiset päivät joita tässä on ollut, kun aika matalalta valaiseva aurinko oikein alleviivasi ikkunoiden likaisuutta. Mutta nyt elättelen toivetta, että ensi keväänä tuota samaa ikävää fiilistä ei tulekaan, kun siivoaminen on jäänyt näin myöhälle. Kevätaurinkohan on itse perkeleestä, kun se valaisee kaiken pölyn ja nöyhdän ja siitä johtuu varmaan kevätväsymyskin, pahasta mielestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2022, 20:50:50
Hipin seikkailut IP-kassalla - osa IV

Nyt en enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta aina näyttää tapahtuvan jotain hullua, kun pääsen kauppaan. Tällä kertaa olin tehnyt jo reilun tunnin todella rivakan sauvakävelylenkin ennen kauppaan menoa. Alkoi jo vähän väsyttää ja janottaa, mutta kävin kuitenkin, kun näin olin reittini ajatellut edeltä käsin. Sain ostokseni kerättyä koppaan ilman sähläystä. Tällä kertaa nappasin lihatiskiltä valmiiksi pakatun pussukan, jossa oli grillattuja broilerinkoipia. Ne oli aika äskettäin pussitettu, sillä pussukka oli kohtalaisen lämmin.

Oli vähän miettimistä IP-kassalle mennessä, että miten pakkaan ostokseni reppuun niin, että lämmin ostos ei lämmitä sellaisia, joille se ei tee hyvää. Kun olin asian ratkaissut, aloin reippaasti pakata reppuani. Olin melkein kaikki palannut, kun tajusin, että perkele - olen tosiaan vain pakannut, mutta en ole lukenut yhdenkään viivakoodeja. Äkkiä heittelin ostokset repusta takasin koppaan ja aloitin homman alusta, nyt lukien ne viivakooditkin. Sitten vaan menoksi.

Selvisin sähläyksestäni ilman seuraamuksia. Siinä olikin vartijoiden kanssa poliisit muutaman metrin päässä, mutta onneksi eivät olleet minua odottamassa.

Tätä menoa alkaa kaupassa käyminen stressaamaan :D :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 16, 2022, 23:17:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 15, 2022, 15:56:33
"Pesin" on se tekstiilipäällysteinen kapine, jolla varsinainen peseminen tehdään.
Tokmannilla näkyy myytävän halvempaa pesuriversiota 1. Kaikissa asiakasarvosteluissa moititaan, ettei tuoteessa ole pesutoimintoa, on pelkkä säiliöön imevä kuivain. Kalliimmissa versioissa näyttää olevan lisäksi erillinen motoroimaton mikroräsyllä varustettu suihkupullo. Erityistä ikkunanpesuainettakin myydään, mutta eiköhän tuo toimine astianpesuainevedelläkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 17, 2022, 08:36:02
En minä ainakaan keksi miksi se pesin pitäisikään moottoroitu olla. Kaikki tarvittava liike tulee kädestä eikä ikkunan pesussa tarvita mitään muuta liikettä. Kyllähän se väärin on nimetä sitä vesi-imuria pesimeksi varsinkaan, jos settiin ei kuulu se varsinainen pesemiseen käytettävä väline. Tokmannin tuote on joku riisuttu malli, sillä omaani kyllä kuului myös pesin.

Tiskiainetta en käyttäisi ikkunanpesuun. Olen vuosikymmenet käyttänyt Windus -nimistä ikkunanpesuainetta, jota on myyty jauheena. Jauhe sekoitetaan veteen suihkepulloon ja on vaahtoamaton. Yllätyksekseni tuon nimistä tuotetta ei enää ole olemassa, mutta hyvin samalta näytti Kiilto -tuotenimellä myytävä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 18, 2022, 20:36:03
Taidan olla vilukatti, eilen vai toissapäivänäkö se oli, piti laittaa jo kaksi villapaitaa päällekkäin (oik. toinen on vain pusero mutta kuin "villapaita") eli 4 vaatekerrosta vaikka huoneessa on 23-24 C. Sitten alkoi pärjätä, eikä kädet heti kylmety vaikka käy ulkona.
  Tänään ostin Tokmannista tään viikon tarjouksessa olevan torkkupeitteen 899 €. Nyt alkoi tuntua jo liian lämpimältä eikä nokkaunet onnistunu. Mutta parempi niin, kuin palella. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 18, 2022, 20:45:08
^
Minulla olin viime yönä ensimmäisen kerran tänä syksynä parvekkeen ovi kiinni, kun otin chilit yöksi sisälle. Yöllä oli jo niin lämmin, että jouduin potkia peittoa syrjään. Aamulla makuuhuoneen lämpö oli jo 19 asteessa. Eli ei tarvitse vaihtaa vielä vähään aikaan kesäpeittoa pois, kun sen kanssa pitää sopeuttaa lämmenneeseen huoneilmaan. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 18, 2022, 22:56:48
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 18, 2022, 20:36:03
Tänään ostin Tokmannista tään viikon tarjouksessa olevan torkkupeitteen 899 €.

Olipa kallista. Kyseessä on niin suuri luku, että sille ei ole edes nimeä keksitty.

Hiekanjyvien määrä maapallolla on karkeiden arvioiden mukaan noin 10 potenssiin 22 kappaletta (eli ykkönen ja 22 nollaa).

https://www.hs.fi/tiede/art-2000002561644.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 19, 2022, 22:02:54
^ (Näkyvän) maailmakaikkeuden alkeishiukkasten (fotonit mukaanlukien) määrä on 10^97, joka on 40 miljoonaa kertaa suurempi kuin esittämäni euromäärä. ;D
Suurin tietämäni lukunimi on googolplex:illä (1010100) jota esitteli isäni nauhoittamalla videolla Carl Sagan (taisipa yrittää pyöräyttää lukua vessapaperirullalla vai muistanko väärin).

Tänään huomasin iloisen asian sähkömittarilukemista: Viileät ilmat ovat hidastaneet jääkaapin ja pakastimen energiakulutusta niin että tämä  viikko lähenee energiankulutuksen alhaisennätystä sitten elo/syyskuun viileiden pakkasöiden.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 20, 2022, 12:11:33
Hyvä mieli tulee, kun katsoo ikkunasta, miten naapurin lapset möyrii pihalla lumessa.
Ilo osataan ottaa irti jo sentin tai parin paksuisesta lumipeitteestä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 20, 2022, 14:56:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 20, 2022, 12:11:33
Hyvä mieli tulee, kun katsoo ikkunasta, miten naapurin lapset möyrii pihalla lumessa.
Ilo osataan ottaa irti jo sentin tai parin paksuisesta lumipeitteestä :)

Kukin ottaa lumesta ilon irti tyylillään. Katselin hetki sitten Espoon Ikean pihassa Mercedes-Benz -merkkistä Yandex taksia, jossa oli takarenkaina "slikseiksi" ajetut kesärenkaat ja eturenkaina jotain vähän parempaa mutta ei kuitenkaan talvirenkaita.

Matkustajat saavat kokea aidon seikkalun. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 20, 2022, 15:12:22
Eilen vietettiin kansainvälistä miestenpäivää, ja juhlapäivän kunniaksi nimipäiviään viettävät silloin Liisa, Elisa, Eliisa, Elisabet, Elise ja Liisi. Feminististä logiikkaa noudattaen tätä voidaan pitää osaltaan hyvänä esimerkkinä matriarkaatin harjoittamasta rakenteellisesta väkivallasta. :)

Pitänee samassa yhteydessä vielä mainita, että isänpäivänä Hesariin voi aina luottaa. Tuolloin siinä julkaistiin seuraava, toimittaja Anu Silfverbergin ihmenillitys:

Lopetetaan korttitalkoot (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009173490.html?utm_source=twitter&utm_medium=toimitus-dlvr).

"Moni lapsi kokee surua ja ulkopuolisuuden tunnetta, koska aikuiset eivät tahdo luopua mukavasta isänpäiväperinteestä".

Hänellä on joskus varsin sujuviakin artikkeleita, mutta tämmöinen aivopiereskely on mielestäni todella noloa. Sitä luulisi, että Anukin on aikuinen ihminen eikä tunne-elämältään lapseksi taantunut, mutta kirjoituksen perusteella ei voi olla varma. Että kun joillain lapsilla ei ole isää ja saattavat olla ihan keinohedelmöityksessäkin alkunsa saaneita, niiin parempi se on känkelöidä koko maasta isänpäiväkorttiperinne!

Nyt vittu oikeesti. Voisin kuvitella Anun vastauksen tähän. Se kuuluu: "Halusin vain herättää keskustelua".

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 21, 2022, 15:45:17
Ensimmäiset lumityöt tehty!

No, harjoitukset kumminkin samalla putsasin roskakatoksen edustan, kun vein lumikolat sinne, jos joku haluaa iglunsa liikkeelle. Saapa nähdä innostunko vielä illalla putsaamaan pihan. Voi olla, että huolto ehtii käydä ennen kuin minä ehdin pihalle. Olen koko päivän ollut liikenteessä ja nyt on pakko jo syödä jotain. Vähän on brussi venähtänyt myöhäiselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 21, 2022, 16:46:55
Olipas harmaa päivä. Jos olisin mäyrä, olisin tänään vetäytynyt vatsan viereen talviunille.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-63602258
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 21, 2022, 22:22:01
Minua käy kateeksi niitä joille on nyt satanut lunta. Säästyisi puuta, jos olisin päässyt lumettamaan seiniä/sokkelia eristeeksi. Ja kuntokin olisi kohentunut.

Mutta kuitenkin kylmästä on hyötyä: Viimeisen vuorokauden aikana ja pari vuorokautta aiemmin on kulunut ennätysvähän sähköä, alle 2 kWh per vuorokausi. Pääsyy lienee se että jääkaappi on nyt tosi kylmässä ja hiljaa, kinkkusiivutkin on jäätyneet klöntiksi kun olivat suoraan pakastelokeron alla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 21, 2022, 23:17:51
Toivottavasti tulee pian pysyvä lumipeite. Tuo mustuus ahistaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 22, 2022, 11:28:32
En jaksanut illalla enää lähteä lumitöihin ja huolto tuli auraamaan klo 21 jälkeen. Katsoin, että kyllä sinne jäi aamuksi minullekin hommia vielä aamuksikin, joten hyvillä mielin menin nukkumaan.

Aamulla sitten hommiin. Oli aika kamalan liukasta ennen kuin kenkien pohjat ehtivät jäähtyä kunnolla. Sen jälkeen ei lipsunut enää paljoakaan. Kolasin seinävierustoilta auran jättämät pienet vallit pois. Jos ilmat lämpenee ja vallit sulavat, niin vedet valuvat kulkutielle. Silloin vasta liukasta tuleekin. keksin hakea piikkiharavan, jolla raaputin kaikista liukkaimmat paikat hiukan karheammaksi. Juuri, kun olin saanut kaikki valmiiksi ja oli enää jäljellä liukkaimpien paikkojen hiekoittaminen, tulikin huolto hiekoittamaan traktorilla. Kun se oli hommansa tehnyt, vein vielä pahimpiin paikkoihin vähän ekstrahiekkaa, että varmasti ei jää liukkaaksi.

Kerrassaan hieno aamu ja hyvä fiilis :)

Kauankohan tätä hyvää fiilistä kestää. Yleensä aika nopeasti putoan maanpinnalle, jos alan leijumaan hyvää oloa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 22, 2022, 11:36:15
^Kannattaa nöyrästi ottaa talvikengät käyttöön kuten tänään tein. Lenkkareilla meinasin jo vetää lipat su.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 22, 2022, 11:40:28
^
Kyllä nuo minulla on talvikengät, mutta lämpötilaeron vuoksi alussa kannattaa kulkea varovasti. Olen aika arka kaatumiselle, kun pelottaa, että selkä menee paskaksi, jos pyllähdän. Tosin samaan hengenvetoon on sanottava, että olen myös aika taitava kaatumaan niin, etten pahasti satuta. Mutta juuri nämä ensimmäiset liukkaat kelit on pahimmat, ennen kuin liukkaan kelin kävelytekniikka taas on otettu haltuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 22, 2022, 12:40:51
Jumalauta tätä kiirettä. Nyt on ihan liikaa rautoja tulessa ja se ***keleen joulukin tulossa tähän samaan hässäkkään. On isompaa ja pienempää rakennusprojektia sekä kaikenlaisen liikkuvan kaluston huoltoa. Ja normaali ansiotyökin tuppaa viemään enemmän kuin sille varatun ajan.

Joulunpyhät pyhitän Valmetille. Maalaan ainakin vanteet ja käytän sylinterikannen auki. Itsenäisyyspäivä taasen on varattu vanhalle Toyotalle. Se tulee saamaan jakamattoman huomioni lähinnä öljynvaihtojen ja jarruhuollon muodossa. Normiviikonloput menevät laatoittaessa ja pientä maaliremppaa tehdessä. Pari kuustakin pitäisi jossakin välissä kaataa ja pilkkoa polttopuiksi. Vene on onneksi jo telakalla ja huollettu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 22, 2022, 13:07:01
Bruton tasoittelu- ja laatoittelurempat ovat ennekin dokumentoitu hyvin.  ;D
(https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/364d583d9f9241cb822d622f9cd95da9.jpg.webp)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 22, 2022, 13:09:27
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 22, 2022, 12:40:51
Jumalauta tätä kiirettä. Nyt on ihan liikaa rautoja tulessa ja se ***keleen joulukin tulossa tähän samaan hässäkkään. On isompaa ja pienempää rakennusprojektia sekä kaikenlaisen liikkuvan kaluston huoltoa. Ja normaali ansiotyökin tuppaa viemään enemmän kuin sille varatun ajan.

Olen seuraillut sivusilmällä erään lähiseudun kaverin touhuja. Sillä on kaksi kesämökkiä, vene, koneita ja konehalli, useita työkohteita, harrasteautoja ja kolme ulkomaan kaukomatkaa vuodessa.

Ukko ajelee jättimaasturilla vauhdilla pitkin maakuntaa, välillä koukussa peräkärry jossa ajava ruohonleikkuri tai hakkuri, toisinaan venetraileri. Kalassakin pitää käydä ja vesihiihtää. Museoautoissa on aina käsiteltävää että pääsee sillä edes yhteen kesän paraatiin. Tulisi halvemmaksi jos vuokraisi Suomen pisimmän limon siksi päiväksi.

Kaikkea pitää hankkia, kallista on kuulemma ja töitä pitää painaa hullun lailla - hyvä jos nukkumaan ehtii. Aina on joku vehje rikki tai vesivahinkoa siellä sun täällä. Varkaat iskevät välillä ja putkia jäätyy. Vakuutukset on kuulemma hirmu kalliita ja erikoislaitteisiin ei tahdo löytyä varaosia mistään. Laiturikin on niin raskas, että pitää koneita ja miehiä palkata nostamaan se syksyllä ja laskemaan keväällä. Nurmikon leikkuussakin kuluu ihan liikaa aikaa kun sitä on puoli hehtaaria ja eri paikoissa vielä.

Minulla on näille tyypeille ohje - Höllää vähän. Joskus miettii, että mitähän ne kiireenkehittäjät ja turhantyöntekijät oikein pakenevat. Juopot on mielestäni ratkaisseet eksistentiaalisuuden kriisinsä paljon yksinkertaisemmalla tavalla. Luulen, että rauhallisesti polkuja pyöräilevät tai hiihtelevät kiireettömät vaeltajamietiskelijät ovat niitä onnellisimpia.

Mutta ihan kuin koiriakin, meitä ihmisiä on monenlaisia. Pääasia, että häntä heiluu ja meno maistuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 22, 2022, 13:10:31
^^
Tuo julkaistiin juuri silloin, kun tässä taloyhtiössä oli kylppäriremontti, jonka aikataulu kusi pahanpäiväisesti :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 22, 2022, 13:24:09
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 22, 2022, 13:09:27

Minulla on näille tyypeille ohje - Höllää vähän. Joskus miettii, että mitähän ne kiireenkehittäjät ja turhantyöntekijät oikein pakenevat. Juopot on mielestäni ratkaisseet eksistentiaalisuuden kriisinsä paljon yksinkertaisemmalla tavalla. Luulen, että rauhallisesti polkuja pyöräilevät tai hiihtelevät kiireettömät vaeltajamietiskelijät ovat niitä onnellisimpia.

Jos ei ole jatkuvasti tekemättömiä töitä jonossa, saatan alkaa tissuttelemaan. Tai vielä pahempaa - ryhdyn kirjoittelemaan ylipitkiä postauksia tänne Kantikselle!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 22, 2022, 13:33:07
Mä otan iisisti Brutonkin puolesta. Tänään on normipäivä eli ei muuta kuin kävin hiihtämässä ja nyt syön karkkia ja katson futista.

Kaikki vähänkin ei-pakollinen remppa on ehdoton nou-nou.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 22, 2022, 18:02:52
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 22, 2022, 13:24:09
Jos ei ole jatkuvasti tekemättömiä töitä jonossa, saatan alkaa tissuttelemaan. Tai vielä pahempaa - ryhdyn kirjoittelemaan ylipitkiä postauksia tänne Kantikselle!

Ei välttämättä huonoja vaihtoehtoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 23, 2022, 11:25:42
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 22, 2022, 18:02:52
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 22, 2022, 13:24:09
Jos ei ole jatkuvasti tekemättömiä töitä jonossa, saatan alkaa tissuttelemaan. Tai vielä pahempaa - ryhdyn kirjoittelemaan ylipitkiä postauksia tänne Kantikselle!

Ei välttämättä huonoja vaihtoehtoja.

Korjaisin vielä Bruton viestistä tai-sanan sanaksi ja.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 23, 2022, 12:13:03
^
Tuolla sanamuunnoksella se muuttuu jo huonommaksi vaihtoehdoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 24, 2022, 12:48:55
Voi voi, nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni oikein tukevalla otteella ja pakottaa viemään pahvilaatikko pahviroskikseen. Pahvilaatikko, jossa uusi imuri tuli taloon, on juuri sen kokoinen, että näen sen kissatalona, enkä raaski pistää sitä littanaan muotoon ja kiikuttaa pois.

Samalla varmaan pitää viedä jo vuoden päivät vaatehuoneessa tiellä ollut aika samankokoinen, mutta matalampi, pahvilaatikko pois. Tämän näen kissojen pehmusteita vailla olevana sänkynä. Harmi vain, että ei noin isot laatikot yleensä ole kelvannut kuin järsittäväksi. Sitä paitsi eihän ne tarvitse pahvilaatikoita sängyksi, kun niillä on makuuhuoneessa 120x200 kokoinen oikea sänky, johon voi halutessaan puikahtaa vaikka peittojenkin alle. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 24, 2022, 22:43:30
Minulle tuottaa vaikeuksia viedä roskiin mitään, mille vain voi keksiä jotain käyttöä. Ja kaikellehan voi, joten talo on kuin kaatopaikka.

Asiasta toiseen. Törmäsin joidenkin mutkien kautta erikoiseen videoon, joka on kuvattu Vancouverin kansainvälisellä burlesque-festivaalilla (VIBF) muutama vuosi sitten. Videossa esiintyy amerikkalainen burlesque-taitelija Julie Atlas Muz sekä hänen miehensä (tätä en tiennyt katsoessani, mutta Wikipedia kertoo) englantilainen näyttelijä Mat Fraser.

Koska en tiennyt yhtään, mistä on kyse, ja keitä esiintyjät ovat, videon katsominen oli jotenkin hämmentävä kokemus. Näyttämöllä esiintyvä mies on thalidomidi-vammainen, eli hänellä on epämuodostuneet lyhyet kädet, joissa hän pitelee mikrofonia laulaessaan. Koska en tiennyt miehen vammaisuudesta, luulin käsien koukistamisen kuuluvan esitykseen, kunnes huomasin, että kädet taitavatkin olla sellaiset, miltä ne näyttävät. Jotenkin heräsi säälin tunteita miestä kohtaan, kun laulukin on jollakin tavalla tunteita kouriva. Jäin miettimään, mihin "genreen" esitys lopulta kuuluu. Ainakin se herätti ajatuksia.

Ääni on tärkeässä roolissa, joten mykkänä tätä ei kannata katsoa. Suosittelen myös koko ruudun tilaa.

https://wssrmnn.net/index.php/2017/02/27/julie-atlas-muz-mat-fraser/

Niin, mihin "genreen" tämä kuuluu?

(Katsoin videon eri sivulta, ja siinä videossa ei ollut alkukuvaa, joka valitettavasti vähentää yllätystä siitä, mitä myöhemmin tapahtuu.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 27, 2022, 23:27:49
Enpä muista koska olisi näin paljon tuttuja ja sukulaisia menehtynyt näin taajaan mitä tänä vuonna. Tällä viikolla vaimon sisaruksista taas yksi ja minulta ent. työkaveri.

Luultavasti monisairaat ovat vaarassa terveydenhuollon kuormittumisen takia. Ehkä huolto on enemmän vähän sinnepäin, kuin aiemmin. Kun sairaita ilmaantuu ovista ja ikkunoista, aikaa on vähemmän yhdelle. Kiireessä jotain jää aina huomaamatta ja virheidenkin lukumäärä kasvaa.

Välillä tuntuu, että uudelle ammattikunnalle olisi kysyntää. Sellaiselle yksityiselle sairaala- ja terveydenhuoltoavustajalle joka seuraisi potilasta koko hoidon ajan, huolehtisi pikku huoltohommista (lämmintä peittoa, pientä purtavaa ja juomaa, lataisi kännykkää, lukisi uutisia ja facebook-viestejä ym.) ja raportoisi muutoksista ja laboratoriotuloksista omaisille. Ja ennenkaikkea, olisi koko ajan lähellä ja saavutettavissa. Vakuutusyhtiöt voisivat tarjota tämmöistä kotivakuutuksen lisäpalveluna. Autoille on jo olemassa "soittovaan, me hoidamme kaiken hinaamisesta laina-autoon palvelu" - miksei ihmisille?

Omaisille käy raskaaksi jos on koko ajan joku lähiomainen sairaalassa ja lisäksi usean perikunnan asioita hoidettavana ja hautajaisia järjestettävänä. Lisäksi voi olla runsaasti myös ns. muita murheita ja työntekoa. Saattaa kituva jäädä liian vähälle huomiolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 28, 2022, 08:01:01
Ennen maailmaan aikaan olikin laitosapulaisia siivoamaan, ruokaa laittamaan, erilaisista tehtävistä huolehtimiseen ja lähihoitajia avustamaan ja tsemppaamaan potilaita. Nykyään tämän kaikki tekee sari sairaanhoitaja, minkä nyt lääkärin tehtävien, kuten lääkemäärien pohtiminen, lomassa ennättää.

Me kun olemme niin tehokkaita, eikä sairaalamme käytävillä vaeltele turhia käsipareja.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 28, 2022, 08:23:46
En tiedä onko päiväkotiapulainen ollut koskaan virallinen titteli, mutta näitäkään ei enää ole. Murhemielin olen lukenut juttuja siitä, miten päiväkodistakin saatetaan aamulla käännyttää lapsia, että ei ole tulossa henkilökuntaa töihin tarpeeksi, joten ei voida ottaa enempää. Tai iltapäivällä soitetaan vanhempia hakemaan lapsia pois ennen aikojaan, kun henkilökuntaa ei riitä valvomaan lapsia viimeisiksi tunneiksi.

Olisihan se tietysti hienoa, että korkeakoulutetut ihmiset varhaiskasvattavat jo vaippaikäiset pallerotkin. Vai olisiko?

Luulisi, että päiväkodeissakin olisi käyttöä ihan vain kivoille ja kilteille lapsista pitäville ihmisille. Päiväkodissa on paljon sellaista työtä, jota kuka tahansa sen laatuisesta työstä pitävä osaa tehdä. Päiväkodin ulkopuolella näitä useimmiten sanotaan äideiksi tai isiksi. Vahditaan ulkoleikkejä ja jopa leikitään siinä lasten mukana, puetaan pienimpiä pihalle lähtöä varten, luetaan satuja ja vahditaan päiväunia. Moni osaa myös askarrella lasten kanssa tai tehdä jumppatilaan temppuratoja.

Kyllä niille korkeakoulutetuillekin tuossa riittää puuhaa, joten he voivat sitten tehdä sen varhaiskasvatuksen osan, johon noita opintoja on tarvittu.

Tällaisia taantumuksellisia ajatuksia tänä aamuna  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 28, 2022, 09:26:25
Aika paljon tuosta kyllä valittavat ne korkeakoulutetutkin, että siis niillä ihan paperihommille, joita nykyään vaaditaan kaikessa (tai oikeammin, konehommille...) ei millään meinaa riittää aika, kun koko ajan tehdään vajaalla miehityksellä. Ja joissakin välissä olisi ehdittävä kirjata koneelle kaikista lapsista kaikki puhuttu ja tehty. Sinällään joo varmaan ihan hyödyllistäkin, mutta ne lapset kyllä varmaan tykkäisivät enemmän satuhetkestä.

Sepä se onkin, kun on mennyt niin älyttömäksi hommat, että parikymppiset eivät saa enää koulutuksen kannalta pakollisia harjoittelujaksoja tehtyä, kun työnantajat vaativat, että harjoittelijan paikkaan päästäkseen pitäisi olla vähintään 5 v työkokemus >:(

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 28, 2022, 10:53:25
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 28, 2022, 08:01:01
Me kun olemme niin tehokkaita, eikä sairaalamme käytävillä vaeltele turhia käsipareja.

Ei todellakaan vaeltele. Lähinnä siellä vaeltelee omaisiaan etsiviä vierailijoita, kun edes sairaalan infossa ei aina ole ketään paikalla.
Nimimerkki: tämän viime viikonloppuna kokenut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 28, 2022, 11:21:36
Noista "paperihommista" pari kommenttia. Ensinnäkin kaikenlainen raportointi ja tilastointi on lisääntynyt. Mutta lupauksista huolimatta operatiiviset tietojärjestelmät eivät suinkaan automaagisesti tuota oikeita raportteja, vaan joko tarvitaan pieni armeija henkilöitä kaapimaan tietoja sieltä sun täältä ja väsäämään vaaditut tilastot yms. tai työntekijät joutuvat syöttämään samat asiat useampaan kertaan eri järjestelmiin, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä. Eli ns. tuottavaa työaikaa syö tarpeet seurata tuottavuutta.

Asiantuntijatehtävissä erityisesti näkyy tukitoimintojen karsiminen. Kun ennen oli sihteereitä ja muita tekemässä matkavarauksia ja pitämässä huolen tarjoiluista, niin nyt kaikki lankeaa asiantuntijalle. Eli henkilölle, joka on asiantuntija työssään, mutta ei esimerkiksi matkojen varauksessa. Seurauksena se, että matkan varaamiseen menee pahimmillaan enemmän aikaa kuin itse matkustamiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 28, 2022, 12:26:02
^
Uusi työtä helpottava henkilöstöhallinnon tietojärjestelmä on niin "näppärä", että matkalaskujen käsittelyyn on syntynyt jonoa ja rahojaan voi odotella noin kolmen kuukauden kuluttua aikaisemman noin viikon sijasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 28, 2022, 12:43:35
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 27, 2022, 23:27:49

Välillä tuntuu, että uudelle ammattikunnalle olisi kysyntää. Sellaiselle yksityiselle sairaala- ja terveydenhuoltoavustajalle joka seuraisi potilasta koko hoidon ajan, huolehtisi pikku huoltohommista (lämmintä peittoa, pientä purtavaa ja juomaa, lataisi kännykkää, lukisi uutisia ja facebook-viestejä ym.) ja raportoisi muutoksista ja laboratoriotuloksista omaisille. Ja ennenkaikkea, olisi koko ajan lähellä ja saavutettavissa. Vakuutusyhtiöt voisivat tarjota tämmöistä kotivakuutuksen lisäpalveluna. Autoille on jo olemassa "soittovaan, me hoidamme kaiken hinaamisesta laina-autoon palvelu" - miksei ihmisille?

Omaisille käy raskaaksi jos on koko ajan joku lähiomainen sairaalassa ja lisäksi usean perikunnan asioita hoidettavana ja hautajaisia järjestettävänä. Lisäksi voi olla runsaasti myös ns. muita murheita ja työntekoa. Saattaa kituva jäädä liian vähälle huomiolle.

Olisihan ne hyviä olemassa "ihmispalvelut viimeisinä aikoina- mutta kaikki maksaa- hinauskin.

Suomessa on yli 52 000 ihmistä ympärivuotisen hoitoavun tarpeessa olevaa laitoshoidokkia- ja vaikka ikuisuuteen suuntautuva muuttovoitto sitä hieman vähentääkin, , niin ei lähiaikoina tulee pulaa noista hoidokeista. Ilmeisesti vapautuva paikka täyttyy nopeasti.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 28, 2022, 14:14:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 28, 2022, 12:26:02
^
Uusi työtä helpottava henkilöstöhallinnon tietojärjestelmä on niin "näppärä", että matkalaskujen käsittelyyn on syntynyt jonoa ja rahojaan voi odotella noin kolmen kuukauden kuluttua aikaisemman noin viikon sijasta.

Aivan, meinasinkin fiilistellä, että mitäs se matkustaminen, mutta se jälkipyykki! Miten tiliöidään kaikki mahdollinen sen jälkeen, kun on selitetty, miksi ei ostettu 4 e halvempaa lippua, jota, vaikka kuinka on teoriassa olemassa, ei käytännössä ole.

Kerran taksin korttimaksu ei toiminut, eikä minulla ollut tarpeeksi käteistä (harvinaista sinällään). Päädyimme kuskin kanssa järkyttävään virheeseen: hän kirjoitti ihan oikeaoppisen laskun kaikkine tietoineen. Ikävä vain silloinen työnantajani, iso, hyvämainen firma, oli täysin kädetön tämmöisen edessä. Kuski soitteli sataan kertaan laskunsa perään, mikä oli aivan hirveää ja jumalaton nöyryytys. Hetken tuumasin, että pyydän hänet firman eteen ja maksan omasta pussistani, mutta eipä sisu sitäkään periksi antanut - ja olisihan siitäkin tullut laskutettavaa ajoa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 28, 2022, 14:40:05
Meillä oli aikoinaan käytäntönä että matkalaskun liitteeksi piti laittaa määränpäästä selfie, joka todisti että matkalaskun tekijä oli oikeasti käynyt kohteessa. Se oli matkalaskujen käsittelijän ihan ikioma vaatimus ja tyypistä hankkiuduttiin eroon siinä vaiheessa kun selfiessä piti näkyä myös päivän sanomalehti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - marraskuu 28, 2022, 15:18:00
Paperi- tai siis tietokonetyöt ovat nykyään myös suorittavan portaan riesana. Itse joudun kirjaamaan työt kahteen eri järjestelmään. Jossain vaiheessa oli peräti kolme rinnakkaista systeemiä käytössä.

Olen tuntenut tyypin, joka joutui laskemaan itse oman palkkansa. Hänen seuraajansa hankkiutui kyllä ensi töikseen tästä käytännöstä eroon.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 28, 2022, 15:30:43
Joskus kauan sitten, kun vielä Kontulaan mentiin bussilla, sattui ikävä tapaus. Olin ollut ylitöissä ja hädin tuskin ehdin bussipysäkille, jotta menen viimeisellä bussilla kotiin. Siinähän viuhdoin käsiäni suotta, kun bussi ajoi pysäkin ohi täysinäisenä. Muistaakseni tuolloin viimeinen bussi lähti asemalta puolen kahden aikaan. Oli itku aika lähellä, sillä en ollut käynyt pankkiautomaatillakaan ja tiesin, että rahat ei riitä taksilla kotiin. Kävelyä olisi ollut noin 12 km yön pimeydessä.

Laskin rahani ja pysäytin taksin. Kerroin kuskille, minkä verran minulla on rahaa, joten ajetaan kohti Kontulaa niin pitkälle kuin pääsee. Kuski jututti minua ja kerroin surkean kohtaloni, miten olin aamuvarhaisesta ollut töissä ja miten katalasti bussi ei halunnut minua kyytiin. Olin sitten niin säälittävä, että Puotinharjun kohdalla, noin nelisen kilometriä ennen kotiani, kuski laittoi mittarin kiinni ja vei minut kotiin. Annoin kuskille kaikki rahani.

Tein tästä matkalaskun, jonka käsittely poikkeuksellisesti jostain syystä viivästyi ennen kuin se tuli bumerangina. Olin matkalaskuun laittanut selityksen, jotta viimeinen bussi ajoi ohi. Hylkäyksen syynä oli "julkinen liikenne toimi, aikataulusta tarkistettu". Lähetin sen takasin ja kerroin uudelleen, että se viimeinen bussi ajoi ohi. Minua pyydettiin hankkimaan liikennöitsijältä kirjallinen todistus, jossa kuski tämän ohiajon kuittaa. Soitin liikennöitsijälle ja sieltä sanottiin, että olisi pitänyt heti seuraavana päivänä soittaa, kun ei noista pidetä mitään kirjaa eikä kuskin muista viikkojen takaisin ohi ajoja. Eli, en saanut todistuta enkä saanut rahojani pois matkalaskulla. Kyllä suutuin siitä niin tulisesti, että kuppasin ne rahat muilla keinoin moninkertaisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 28, 2022, 15:40:39
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 28, 2022, 14:40:05
Meillä oli aikoinaan käytäntönä että matkalaskun liitteeksi piti laittaa määränpäästä selfie, joka todisti että matkalaskun tekijä oli oikeasti käynyt kohteessa. Se oli matkalaskujen käsittelijän ihan ikioma vaatimus ja tyypistä hankkiuduttiin eroon siinä vaiheessa kun selfiessä piti näkyä myös päivän sanomalehti.

Kuinkahan monta  belfietä (https://www.urbandictionary.com/define.php?term=Belfie) matkalaskukyylä sai? Kenties jokusen  nutscapenkin (https://www.urbandictionary.com/define.php?term=nutscape).  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 28, 2022, 16:03:52
Kävin Malmin uimahallissa. Saunomassa. Tuli asiaa Malmille ja ajattelin ad hoc, että kun malmille on asiaa ja uimahalleissa en miesmuistiin käynyt, niin käydäänpä nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 28, 2022, 16:39:12
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - marraskuu 28, 2022, 16:03:52
Kävin Malmin uimahallissa. Saunomassa. Tuli asiaa Malmille ja ajattelin ad hoc, että kun malmille on asiaa ja uimahalleissa en miesmuistiin käynyt, niin käydäänpä nyt.

Mielenkiintoista.

Malmin keskusta on muuttunut aika lailla siitä, millaista siellä oli 1980-luvun alkuvuosina, kun siellä jonkin verran pyörin. Siihen aikaa vanhasta perinteisestä (ja kai huonomaineisesta) Malmista oli vielä rippeet. Keskustassa oli joitakin vanhoja rapistuneita rakennuksessa. Yhdessä oli "Mekki-Baari" tai jokin tämän niminen hyvin hämäräperäisen näköinen paikka. Keskustan Siwasta (vai oliko se Valintatalo) ostin pienen vasaran, joka oli huonoimpia työkaluja, jonka olen ikinä ostanut. Kun vasaralla löi naulaan. vasara mureni kappaleiksi. Kun naulan yritti vääntää irti puusta, vasaran varsi taittui mutkalle. Malmin keskustassa oli myös Musta Pörssi -myymälä. Vai tuliko se Siwan/Valintatalon tilalle. Muistan nämä yksityiskohdat sen takia huonosti, koska kävin Malmilla vain joskus pikaisesti enkä edes kovin usein. Ohi tai läpi tuli joskus ajettua.

Viimeksi olen tainnut käydä Malmin asemalla ja sen yhteydessä olevassa liikkeiden sokkelossa joskus pari vuotta siten. Se oli hyvin eksoottinen paikka. Menin sinne parkkihallin kautta, jonne ajoin autolla. Radan yli menevä käytävä oli kuin jostakin Itä-Euroopasta epämääräisine kauppiaineen, jotka lehtitietojen mukaan on myöhemmin häädetty sieltä. Kaikkiaankin tunnelma oli kuin jos määrittelemättömässä eksoottisessa kaukaisessa maassa. "Tällaistakin on siis Suomessa, eipä uskoisi" oli ajatukseni.

En tiedä, missä menevät kaupunginosien rajat, eli missä on Malmia ja missä jotain muuta. Jossakin siinä alueella oli ja on kai vieläkin S-Market, joka aikoinaan oli epämääräinen peltihalli - tai siitä sai tällaisen vaikutelman. Sitä on taidettu modernisoida myöhemmin. Kävin siinä viimeksi joitakin vuosia sitten.

En viitsi kertoa kaikkea, mikä muistoissani Malmiin liittyy, ja minkä vuoksi osittain siellä liikuskelin. "Nyky-Malmi" on aikalailla tuntematon minulle ja niin oli tietysti myös se entinen aivan tien vartta lukuun ottamatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 28, 2022, 16:42:41
Minäkin olen käynyt Malmilla. Tillikassa oli joskus muinoin Darts-kisat ja kävin viskomassa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 28, 2022, 17:13:55
Te olettekin ammattilaisia. Malmilla kävijöiden kermaa. Itse olen vain tällainen vaatimaton harrastelija.

Tuli käveltyä tuon maailman toisiksi rumimman junaradan ylittävän putken läpi... Se on toki myös maailman rumin putki, mutta koska uimahallireissu jätti hyvän fiiliksen, mennään nyt posin kautta. Siinä kävellessä putkessa päinvastaiseen suuntaan käveli nuorisolauma, joka räppäsi kävellessään. Mun nuoruudessa tuollaista ei oltaisi kauaa katsottu. Kylän sheriffit olisivat pätkineet teineille järkeä päähän alta aika yksikön. Olen joskus törmännyt joko samaan ryhmään tai eri ryhmään kun matkustin bussilla johonkin suuntaan jossain. Silloinkin bussin takapenkiltä nuorisotyypillisen kiroilun sijaan kantautui meidän vanhempien ihmisten aitioihin räp-riimit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 28, 2022, 17:26:29
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 28, 2022, 15:30:43
Eli, en saanut todistuta enkä saanut rahojani pois matkalaskulla. Kyllä suutuin siitä niin tulisesti, että kuppasin ne rahat muilla keinoin moninkertaisesti.

Olen joskus entisessä elämässäni nuoruudessani etsinyt tietoa ja pitänyt esimiehille luennon asiasta nimeltä kohtelutyytymättömyys.

Selitin, että koska mulkerot pomot nipottavat typeristä asioista se kostaantuu siten, että minä joudun nipottamaan varastelusta ja kusetusyrityksistä. Sanoin, että kohtelutyytymättömyys voi alkaa koskemaan minuakin, kuka tietää, vaikka salassa opettaisin kusettamaan, eikä vain yrittämään.

Siinä maailman ajassa alettiin näistä juuri kiinnostua, niin hetkeksi, mutta vain hetkeksi, upposi.

T: Xante

HUOM: olen varma, että Hippi pystyi tasaamaan tilit ilman varastelua ja kusetusyrityksiä, mutta tehokkaasti ;D mikä onkin sitten vähän toinenkin asia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 29, 2022, 09:20:56
Elämäni ensimmäinen tarkastusmaksu 80 euro mäjähti äsken.

Olen vuoden tullut pari pysäkin väliä ratikalla uimahallilta lipulla ja kun ei koskaan tarkastettu, ehdin pari kertaa kokeilla pummailua ja eikös käry käynyt.

On tuntunut tympeältä maksaa 2.80 lyhyestä matkasta, mutta olisi pitänyt  :(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 29, 2022, 09:31:56
^Pikaisesti laskien 29 pummimatkaa, niin pääset omillesi.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 29, 2022, 09:51:43
Olen joitain vuosia sitten vahingossa kulkenut työmatkat liki kuukauden pummilla. Minulla vuosilipun osto sijoittui aina tietyn työtapahtuman kanssa samaan aikaan. Syystä, jota en enää muista, tuona yhtenä vuotena kyseisen tapahtuman on täytynyt olla jollain tapaa poikkeuksellinen, joten lippu jäi ostamatta sen muutaman päivän aika-ikkunan sisällä. Mikään ei herättänyt ostamaan lippua, sillä en sinä näyttölaitteelle jaksanut kaivaa esiin, kun ei ollut pakko.

Tosiaan, vasta lähes kuukauden kuluttua jostain asia palasi mieleen ja tajusin mokani. Kyllä hävetti. Muistan vielä, kun R:n myyjä sanoi, että säästän hyvän summan, kun ostan melkein koko vuoden kerralla (ostin taas siihen vakipäivään asti), kun hinnat nousee vuoden vaihteessa. En kertonut, että olin jo "säästänyt".

Lisäyksenä vielä, että löysin FB:stä tätä tapausta koskevan avautumiseni muutaman päivän takaa, eli olin kulkenut pummilla 30.10 - 26.11 välisen ajan ja tuo "joitain vuosia sitten" oli tarkalleen kymmenen vuotta sitten. Niin se aika kulkee liukkaasti :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 29, 2022, 10:08:08
Joskus nuoruudessani harrastin myös pummilla kulkemista ratikoissa. Kaksi 60 euron pikavoittoa perättäisinä päivinä palautti kuitenkin porsaan kotiin. Sitä ennen kun oli vielä pahviliput käytössä, tein omat kuukausikorttini tietokoneella ja tulostimella ihan itse useamman vuoden peräkkäin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 29, 2022, 10:58:17
Tässä on koulukuntia, kyllä tosiaan tiedän ihmisiä, jotka ovat varmasti aika paljonkin plussan puolella makseltuaan vain muutaman maksun vuosien varrella. Yksi on vielä semmoinen satusetä, on junaillut itsensä ulos jopa niistäkin useampaan kertaan.

Itselläni varmaan naamasta oikein loistaisi, että ei ole lippua ja tarkastajat lähtisivät vaistonsa varassa liikkeelle heti, kun jalkani laiturille asetan.

T: Xante

Muoksis: kerran kyllä säästyin maksulta itsekin. Lippu oli mennyt vanhaksi edellisenä päivänä ja olin vilpittömän hämmästynyt, että ei voi olla, uusi pitää ostaa vasta parin päivän päästä. Tarkastaja sanoi, että koska näkyy, että voimassa oleva lippu tosiaan on ollut yhtäjaksoisesti voimassa niin pitkään, niin maksa nyt vain tämä matka. Mutta tiedoksi, että eihän sitä lipun ostoa tarvitse viime tippaan jättää, vaan voi ostaa "alkaen ylihuomenna". Otin opikseni!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 29, 2022, 11:06:29
^
Sama juttu minulla. Kerran olin päässyt jo metrolaiturille asti, ennen kuin muistin, että piti lippu ostaa. Tein varmaan ennätyksen ylösnousemuksessa, kun juoksin liukuportaat takaisin ylös ostamaan lippua. Vaikka tuossakaan en itse kulkuneuvoon asti ehtinyt, niin liputtomalle kielletylle alueelle kuitenkin ja siitä iski nolostumisen puna naamaan ja se tuntui vielä pitkän aikaa kotimatkallakin.

Ihan sama juttu, kun joskus on tullut härvättyä verkkopankin kanssa niin, että yhtiövastike on jäänyt maksamatta yhdeltä kuukaudelta. Kun siitä on tullut ihan ystävällinen muistutus, niin kyllä se kirpaisee ja nolottaa, vakka ihan puhdas vahinko on ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 29, 2022, 21:56:10
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 22, 2022, 13:09:27
Mutta ihan kuin koiriakin, meitä ihmisiä on monenlaisia. Pääasia, että häntä heiluu ja meno maistuu.

Nyt ei oikein meno maistu. On sellainen anarkistis-passiivis-agressiivinen moodi päällä. Ottaa päähän ihan jatkuvasti ja lujaa. Tuntuu, että maailma menee päin helvettiä taas, kiihtyvällä vauhdilla. Luultavasti tämä vaihe kestää vähintään kuukausia. Pahoittelen allejäävien kohtaloa. Olkaa varovaisia.

Kuulin radiosta edelläkävijän kommenttia feminismistä. Hän harmitteli sitä, että joutuu pöydissä selittämään yhä uudelleen perusasioita tietämättömille. Tunsin selittämätöntä yhteenkuuluvuutta, vaikken mikään erityinen feministi olekaan. Olen enemmänkin transhumanistinen anarkisti, 70-luvun bikeri ja luontoaktivistinen teknologiauskovainen.

Loppujen lopuksi, taidan olla jatkuvan aivopesun tuottama karikkolainen peruspessimisti: Vaikka mitä yritetään, loppu tulee kohta ja mikään ei auta. Keskustan halpamainen puoluepolitikointi isoilla asioilla on saanut minut tähän mielentilaan. Taidan alkaa tästä lähtien kannattaa kaikkea mahdollista mikä vain vaikeuttaa heidän elämäänsä. Syökää paskaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 29, 2022, 22:17:00
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 29, 2022, 21:56:10
Vaikka mitä yritetään, loppu tulee kohta ja mikään ei auta. Keskustan halpamainen puoluepolitikointi isoilla asioilla on saanut minut tähän mielentilaan. Taidan alkaa tästä lähtien kannattaa kaikkea mahdollista mikä vain vaikeuttaa heidän elämäänsä. Syökää paskaa.
Maailmantuskaa? Joskus on itselle vaikea myöntää että koko päivän oma paha olo (milteipä fyysinen!) johtuu rintamatilanteesta Ukrainassa,Putinista/Trumpisteista, MM-kullan häviöstä tai politiikasta eduskunnassa. Lohduttaako lupaus: Lupaan jättää äänestämättä Kepua nyt ensi vaaleissa toisin kuin aiemmassa tein*?

*Kirkollisvaaleja en ottanut mukaan, mut onneksi siinä tajusin erään ryhmittymän listansa nimestä että olivat kepulaisia, vähän salaa kun ei suoraan sanoneet, piti arvata - ja varoa ;D .
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 29, 2022, 22:26:17
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 29, 2022, 21:56:10
Loppujen lopuksi, taidan olla jatkuvan aivopesun tuottama karikkolainen peruspessimisti: Vaikka mitä yritetään, loppu tulee kohta ja mikään ei auta. Keskustan halpamainen puoluepolitikointi isoilla asioilla on saanut minut tähän mielentilaan. Taidan alkaa tästä lähtien kannattaa kaikkea mahdollista mikä vain vaikeuttaa heidän elämäänsä. Syökää paskaa.

Oletko lukenut sen luonnonsuojelulakiesityksen? Jos olet, niin onnittelut. Me muut olemme eri tahojen värittyneiden kertomusten varassa siitä, mitä sinne kirjoitettu. Lukematta itse, en uskalla lyödä kantaani lukkoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 29, 2022, 22:40:26
Jos suomalaiset yhdessä yössä huomaavat, että NATO onkin kiva asia, niin mikseipä vastaavanlaista havahtumista tapahtuisi käänteisesti Keskustan suhteen. Asettakaamme noille bastardeille 3% kannatustavoite. Suomalaiset ovat harvoin arvostaneet sopimuksenpettäjiä, luopioita ja saatanallisia venkoilijoita. Katsotaan miten käy nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 29, 2022, 23:06:53
Janne Korhosen twiitistä (https://twitter.com/jmkorhonen/status/1597541941302157312/photo/1): Näin vähän Suomi käyttää luonnonsuojeluun Eurostat:n tilastoissa:

(https://pbs.twimg.com/media/FiubuwJX0AAuR50?format=png&name=4096x4096)
Vuodesta toiseen tuo --> ennallistamisvelka vaan kasvaa...
Ja Suomen luonto-kupla puhkeaa kuin PISA-kupla...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - marraskuu 30, 2022, 00:17:53
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 29, 2022, 23:06:53
Näin vähän Suomi käyttää luonnonsuojeluun...

Ei.

Luonnonsuojelu on eri asia kuin ympäristönsuojelu, jota tuo environmental protection tarkoittaa. Joskus ympäristönsuojelu ja luonnonsuojelu voivat jopa olla ristiriidassa keskenään.

Välimeren maat käyttävät paljon rahaa. Mahtaako esim. vesiensuojelu ja jopa juomaveden puhdistaminen kuulua tuohon? Suomessa se on huokeampaa kuin varmaan missään ehkä Norjaa lukuunottamatta.

Ja tuossa on tosiaan kyse valtion rahankäytöstä. Mahtaisiko sekin selittää välimerellistä ylisuoriutumista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 30, 2022, 08:13:24
Lainaus käyttäjältä: urogallus - marraskuu 30, 2022, 00:17:53
Ja tuossa on tosiaan kyse valtion rahankäytöstä. Mahtaisiko sekin selittää välimerellistä ylisuoriutumista?

Asiaa voisi tarkastella mittarilla: millaisilla autoilla luonnonsuojelujohtajat ajevat eri maissa, tai millaisella pirssillä autonkuljettaja ajeluttaa johtajaa. Ai, Suomessa ei taida olla tuolla tasolla virka-autoja, henkilökohtaisista kuljettajista puhumattakaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 30, 2022, 09:48:34
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 29, 2022, 21:56:10

Loppujen lopuksi, taidan olla jatkuvan aivopesun tuottama karikkolainen peruspessimisti: Vaikka mitä yritetään, loppu tulee kohta ja mikään ei auta. Keskustan halpamainen puoluepolitikointi isoilla asioilla on saanut minut tähän mielentilaan. Taidan alkaa tästä lähtien kannattaa kaikkea mahdollista mikä vain vaikeuttaa heidän elämäänsä. Syökää paskaa.

Tervetuloa "reaalimaailmaan"-

Tosin olen halpamaisuudesta hieman erimieltä "sori"- kannattaako kepulta muuta odottaakaan, kun se on yleisesti tunnettu- "kepu pettää aina"

Nyt taitaa pettää jopa itseään- tuskin tuolla enää saa muuta aikaan, kuin äänten menetystä ensi vaaleissa- siirtynevät suoraan kokoomukseen ja persuihin.

Ehkä tuo touhu on myös jonkinlaista "kosiskelua mahdolliseen tulevaan hallitukseen pääsemiseksi- noiden kahden lisäksi- silloin voisi toivoa luojan varjelevan "köyhiä ja muitakin toivottomia, mutta toisaalta kärsi ihminen kärsi, mitä enemmän kärsit-, niin sitä kirkkaammat kruunut taivaassa saat. Tiedä sitten onko niille siellä käyttöä- kruunuille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 30, 2022, 11:17:48
Nyt on testattu, että vasemman silmän kyynelkanava ei ole tukossa.

Lämmitin joku hetki sitten itselleni keittoa lounaaksi. Muistin, että siinä oli mausteet jätetty vähän vajaalle ruokavieraiden vuoksi, joten otin chilijauheputkilon (naga) ja putkilosta kaadoin hiukan jauhetta korkkiin josta ripotin sen keittoon. Homma on hoidettava noin, sillä jauhe on niin tymäkkää, että sitä ei kannata suoraan putkilosta ripotella. Keitosta tuli hyvää.

Kuten usein lounaan jälkeen, tulee vähän vetelä olo. Haukottelin ja hieroin silmiäni ja silloin sen tajusin, En ollut pessyt käsiäni chilin ripottelun jälkeen ja tietysti piti silmään osua sormi, jossa oli vielä ripottelun jäämiä. Tuntui oikein mielenkiintoiselta :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 30, 2022, 13:13:57
Tässä on menty pari vuotta niin, että olen pitänyt työkoneeni perinteiseen jatkojohtoon kytkettynä ja harrastelukonettani vikavirtasuojajatkojohtoon kytkettynä. Muistan selvästi aina silloin tällöin, että tartten vikavirtasuojatun jatkojohdon työkonettani varten. Muistin viimeksi kesällä ja sain itseni tilaamaan sellaisen. Laitoin saapuneen paketin hyllyyn ja sinnehän se unohtui kun oli mukamas jotain tähdellisempää tuolloin ajattelun alla. Tänään jälleen luin jostain, että jos tulee vilpoisilla ilmoilla sähkönjakelussa ongelmia, voi esiintyä virtapiikkejä, ja samalla mustin, että nyt on mahdollisesti viimeinen hetki. Onneksi stadin sähkönjakelu on ollut tasaista viimeiset pari vuotta. Tulevan talven osalta ei voi olla niin varma. No nyt on kumminkin myös työkoneen sähkö vikavirtasuojatun johdon takana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 30, 2022, 18:03:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 29, 2022, 09:51:43
Tosiaan, vasta lähes kuukauden kuluttua jostain asia palasi mieleen ja tajusin mokani. Kyllä hävetti.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 29, 2022, 11:06:29
Sama juttu minulla. Kerran olin päässyt jo metrolaiturille asti, ennen kuin muistin, että piti lippu ostaa. Tein varmaan ennätyksen ylösnousemuksessa, kun juoksin liukuportaat takaisin ylös ostamaan lippua. Vaikka tuossakaan en itse kulkuneuvoon asti ehtinyt, niin liputtomalle kielletylle alueelle kuitenkin ja siitä iski nolostumisen puna naamaan ja se tuntui vielä pitkän aikaa kotimatkallakin.

Hipin kommentit vahvistavat sen jo aikaisemmin tiedossani olleen asian, että olemme eri puusta veistettyjä mitä tulee tiettyihin perusarvoihin.

Kävelin kerran Kampissa ajatuksissani vääriin liukuportaisiin, jotka vievät metrolaitureille. Vasta nähdessäni pitkän kuluin havahduin tilanteeseen, mutta ei vastakarvaankaan voinut lähteä juoksemaan. Oli mentävä alas asti ja luikahdettava välittömästi ylös meneviin portaisiin. Mitään nolottamisen tunnetta ei ollut vaan ahdistus ja pelko siitä, että saan sakon. Selvisin säikähdyksellä, mutta siitä huolimatta tapaus harmitti. En syytellyt itseäni vaan systeemiä, joka rakentelee erilaisia sakkoansoja minun kaltaisilleni hajamielisille ihmisille. Jos minun mielipidettäni kysyttäisiin, sanoisin, että en hyväksy tuollaista systeemiä. Homma pitäisi järjestää jotenkin muuten.

Mitä tulee Hipin mainitsemaan pidempiaikaiseen vahingossa pummilla matkustamiseen, en minä sitäkään häpeäisi tai olisi noloissani, jos olisin selvinnyt virheestä kiinni jäämättä ja kenenkään tietämättä. Ajattelisin, että kaupunki lappuliisoineen ja Gestapoa muistuttavine sakottajatarkastajineen on itse rikollisjärjestö tai vähintään laillistettua mafiaa, joka jakelee miljoonittain rahaa kaiken maailman hömppään ja pomojensa ylipalkoiksi ja viihdykkeeksi. Minun pienehkö vahingossa tapahtunut "säästöni" olisi mitätön juttu tuossa kaikessa. Ajattelisin, että sattuuhan sitä.

Siinä tapauksessa, jos olisin jättänyt maksamatta jonkin pienen kauppaliikkeen ostokset tai ravintolan ruuan, ja tietäisin, että maksamattomuuteni on suoraan pois omistajan tuloista, alkaisi nolottaminen ja hävettäminen - mikäli olisi ollut kyse tahallisesta toiminnastani - tulla mukaan kuvaan.

Keväällä 2001 vaihdoin ulkomaanvaluuttaa Helsingissä eräässä vaihtopisteessä erään rikollisen hankkeen toteuttamiseksi. Huomasin myöhemmin, että olen saanut liikaa rahaa. Ajattelin, että virheestä voi koitua haittaa virkailijalle. Niinpä lähetin liikaa saamani rahat kirjekuoressa valuutanvaihtopaikkaan ja liitin mukaan lapun, jossa selitin, milloin virhe on tapahtunut. "Teknisistä syistä" pieni osa summasta jäi palauttamatta, koska yksi seteli oli jo mennyt muuhun. Ajattelin, olkoon se korvaus kirjeen postimaksusta ja lähetyskuluista.

Tuossa tapauksessa virhe ei ollut minun tekemäni, ja toisaalta siitä oli selkeät seuraukset jollekin - ainakin valuuttafirmalle, jos ei työntekijälle. Sen sijaan vahingossa tapahtuva pummilla matkustaminen ei kirjaudu mihinkään, joten missään rahoissa tai tileissä ei näy, että sitä olisi edes tapahtunut. 

Lainaa
Ihan sama juttu, kun joskus on tullut härvättyä verkkopankin kanssa niin, että yhtiövastike on jäänyt maksamatta yhdeltä kuukaudelta. Kun siitä on tullut ihan ystävällinen muistutus, niin kyllä se kirpaisee ja nolottaa, vakka ihan puhdas vahinko on ollut.

Tässä tapauksessa sentään olen jossakin määrin Hipin aaltopituudella. Yritän hoitaa maksut ajallaan, ja jonkun maksun jääminen maksamatta ja muistutuksen tuleminen on kiusallista. Yritän kuitenkin järkeillä, että jos kyseessä on iso organisaatio, muistutusta ei tarvitse ottaa henkilökohtaisena asiana. En tiedä, onko niiden lähettäminen automaattista, vai selaako joku henkilö tiedot, mutta vaikka selaisinkin, olen vain yksi nimi muiden joukossa. Onneksi tällaisia tapauksia ei ole usein, koska yritän maksaa ajoissa. En halua olla velkaa minnekään.

Nolottamisen ja hävettämisen raja menee kohdallani siinä, olenko tehnyt jonkin moitittavan teon tahallani vai vahingossa, ja onko teko moitittava - ja ennen kaikkea -̛ onko se moitittava myös omalla moraaliasteikollani. Jos joka ikisestä ylinopeudesta ja liikennevirheestä olisin alkanut kiemurrella häpeässä ja itsesyytöksissä, olisin varmaan jo ampunut itseni. Minähän rikon lakia joka mutkassa jo pelkällä olemassaolollani.

Häpeää aiheuttavana tekona voisin kuvitella tilanteen, jossa menisin firman pikkujouluissa kännipäissäni pussailemaan jotain naista. Se olisi varmaan seksuaalista ahdisteluakin ja joka suhteessa häpeällistä. Onneksi en tee mitään tällaista. Tämä oli vain kuviteltu esimerkki.

Nolostumista aiheutuvana tekona (näitä harmillisesti sattuu) voisin kuvitella tilanteen, jossa huomautan kaupan kassalla, että hyllyssä oleva hinta oli halvempi kuin mitä minulta peritään - ja käykin ilmi, että olen katsonut hinnan väärästä paikasta tai jotain. Sekoiluni takia kassalle ehtii kertyä parinkymmenen henkilön jono. Tuollaista sattui viimeksi muutama viikko sitten. Harmitti ja nolotti sietämättömästi. Toisaalta puolustelin virhettä itselleni sillä, että tuotteiden hinnat oli merkitty siten, että ne voi helposti ymmärtää väärin. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 02, 2022, 23:54:55
Eilen, siis vasta eilen, huomasin että ostamani banaanin kyljessä olevassa hintalapussa on varsin pienellä "Taara 0,005 kg". Häh?!  Siinä meni jonkin aikaa miettiessä, että kukahan huijasi ja ketä.
Muistin saman kaupan irtopähkinöistä että niissä oli huomioitua paperipussin paino jo etukäteen ja tämän täytyi
tarkoittaa jotain samaa. Mutta kun olen alkanut ostaa tästä kaupasta ehkä n. vuosi sitten niin olen aina ostanut ilman pusseja. Ehän mie kuoria syö kuiteskaan.
  Tänään kalatiskilllä näytin taas banaania omistaja-kauppiaalle jossa tuo merkintä taas oli. Niin päättelin että minä saan enemmän banaania koska ostan ilman pussia ja höveli kauppias sano nauraen että ei se haittaa noin pieni ero, saan pitää.
  Ekolooginen voitto kotiin. :D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 03, 2022, 01:18:49
Itse vastustan banaaneja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 03, 2022, 08:25:17
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2022, 23:54:55
..... ostamani banaanin kyljessä olevassa hintalapussa on varsin pienellä "Taara 0,005 kg". ....
Niin päättelin että minä saan enemmän banaania koska ostan ilman pussia ja höveli kauppias sano nauraen että ei se haittaa noin pieni ero, saan pitää.
  Ekolooginen voitto kotiin. :D

Nyt sitten kaikki punnittava kappaletavara yksin kappalein vaakaan, niin saat suuremman voiton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 03, 2022, 08:36:04
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2022, 23:54:55
Eilen, siis vasta eilen, huomasin että ostamani banaanin kyljessä olevassa hintalapussa on varsin pienellä "Taara 0,005 kg". Häh?!  Siinä meni jonkin aikaa miettiessä, että kukahan huijasi ja ketä.
Muistin saman kaupan irtopähkinöistä että niissä oli huomioitua paperipussin paino jo etukäteen ja tämän täytyi
tarkoittaa jotain samaa. Mutta kun olen alkanut ostaa tästä kaupasta ehkä n. vuosi sitten niin olen aina ostanut ilman pusseja. Ehän mie kuoria syö kuiteskaan.
  Tänään kalatiskilllä näytin taas banaania omistaja-kauppiaalle jossa tuo merkintä taas oli. Niin päättelin että minä saan enemmän banaania koska ostan ilman pussia ja höveli kauppias sano nauraen että ei se haittaa noin pieni ero, saan pitää.
  Ekolooginen voitto kotiin. :D

Äkkiseltään väittäisin, että viisi grammaa on yläkanttiin hedelmäpussin painoksi. Eli teillä on todellakin höveli kauppias. Toisaalta jos se pussi todellakin painaa viisi grammaa, niin kallisarvoista materiaalia on tuhlattu ja pussi on sekä epä-ekologinen, että epä-ekonominen. Voisi tehdä Kantis-laajuisen pussien painovertailun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 03, 2022, 08:41:09
^
Olisiko tuossa tehty jonkinlainen kompromissi, sillä ne kaupan kestopussukat ja paperipussit on painavampia. Mielestäni jossain olen nähnyt käytetyn jopa 8gramman hyvitystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 03, 2022, 17:17:28
Nyt tiedän millaiset suorituspaineet on Masterchef of Australia kisoissa, kun annos viedään maisteluun ja miten helpottavalta tuntuu, kun tuomi kuuluu "Tämä maistuu ihan äidin tekemältä, täydellistä!".

Oli jo muutaman kerran ollut puhetta, että voisin kokeilla kaalilaatikon tekemistä niin, että tarjoan sitä ruokavieraille. Tiesin kyllä, että se äidin tekemä on parasta, mutta ajattelin, että jos yltäisin omallani edes hopealle, niin se kyllä riittää. Hiukan piti tasapainoilla mausteiden kanssa, ettei tule liian pippurista, eikä myöskään jää liian mauttomaksi. Ilmeisen hyvin onnistuin, siellä hyvän arvion lisäksi toteutui santsikierros :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - joulukuu 05, 2022, 15:15:48
Liian kylmä sisällä, laitoin villapaidan päälle.

SPR saisi käynnistää "Socrun asunto lämpimäksi"- tukikeräyksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 05, 2022, 15:49:28
Tänää oli pyykkitupapäivä. En ole pessyt pyykkituvassa pyykkiä pitkään aikaan. Nyt oli hyvä hetki käydä kokemassa tuo taloyhtiömme pieni ihme. Osasin käyttää sekä pyykkikoneita, että melkein kuivuria. Ensi kerralla voisi yrittää valita melkein kuivurista ohjelman, joka kuivaa pyykin loppuun asti. Nyt siitä tuli mankeli-kuivaa eli 5% märkää. Sain kuivurin kyllä päälle, mutta vasta sen jälkeen katsoin ohjeita, että olisi voinut valita myös kuivemman ohjelman. No nyt on pyykit kotona narulla kuivumassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 05, 2022, 16:27:40
^
Minulla oli eilen ja tänään pyykkipäivä ja kumpanakin päivänä pesin täyden koneellisen. Onneksi on niin palon vaatteita, että niillä pärjää useamman viikon ja sitä myöten tulee aina täydet koneelliset kerättyä. Vaatteet yleensä jakautuu kahteen koneelliseen, mustat ja muut. En ole himoshopannut, vaan keskimmäiseni on dumpannut minulle teemalla "otatko vai laitanko kierrätykseen" ison joukon bändipaitoja. Lisäksi alennusmyyntien viimeisistä jämistä olen garderobiani täydentänyt niin, että riittää pidemmäksi pesuväliksi.

Ensimmäisen kerran oli vähän ahdistavaa pestä pyykkiä, kun yritin katsoa mihin aikaan se olisi edullisinta ja samalla manailin sitä, miten nyt on tullut tietoiseksi sähkönkäytöstä ja etenkin sen kalleudesta. Vaikka oikeastihan sillä ei ole hevonkikkareen verran merkitystä maksaako koneellisen peseminen euron enemmän tai vähemmän, kun se kullekin pyykkilajille tapahtuu useamman viikon välein.

Meillä ei ole taloyhtiössä pesukonetta, mutta kuivaushuoneet on. Periaatteessa voisi nuo viedä kuivaushuoneeseen kuivumaan, kun matkakin on lyhyt. Asun kuivaushuoneen päällä. Mutta jotenkin tuntuu pöljältä viedä ja taas hakea niitä ja siellä ne on muidenkin ihmeteltävänä. Suhteellisen uudessa koneessani on niin hyvä linkous, että hetkessä kuivuu koneellinen kylppärissäkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 05, 2022, 19:25:10
..^.. se höveli kauppias taisi muuten mainitakin paperipussin.
Tänään kokeilin S-kaupassa punnita hedelmä1+hedelmä2 ja erikseen, summana sama tulos => ei taaroja.

Illalla olin taas ottanut kalapuikon naamaani, miksihän minä niin kuvittelin että se vähentäis unta toisesta päästä, keljutti vielä klo 05 kun olin virkeä kuin patteripupu. Se vähäuni kostautui sitten päiväkahveilla kömpelyytenä kun kahvitörpön laitoin kojelaudalle ratin taa ja korvake otti sormeen. Kumosin kahvit ratin ja tuulettimen vähäiseen simppeliin elektroniikkaan, syliin ja lattialle. Onneksi sylissä ei ollut läppäriä, älykännyä eikä auto ollut mikään digitesla.
  Nyt aina autoon astuessa tuoksuu kahvi ja tämmösen kahvisiepon kahvihammasta alkaa hiukan pakottaa... :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - joulukuu 05, 2022, 21:24:16
Lainaus käyttäjältä: Socrates - joulukuu 05, 2022, 15:15:48
Liian kylmä sisällä, laitoin villapaidan päälle.

SPR saisi käynnistää "Socrun asunto lämpimäksi"- tukikeräyksen.

Yritän huijata termostaattia, laitoin pakastimesta otetun kylmäpakkauksen olohuoneen termostaatin päälle. Jos tehoaa, ostan niitä lisää.

Tällä päivämäärällä minä, Socrates, käynnistän epätoivoisen taistelun hyytävää kylmyyttä vastaan.

Sotatalvi sanoi Sannakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 06, 2022, 12:58:17
Kävin kolaamassa pihan puhtaaksi lumesta, jotta mahtuu lisää. Ja nythän sitä tulee, noin puolisen tuntia sen jälkeen, kun edelliset sain siivottua pois. Mutta ei se haittaa. Lähdin testaamaan, mitä räkätautini pitää lumitöistä. Vähän alkoi lopussa väsyttää, vaikka lunta ei ollut edes kovin paljon ja sessio kesti vain reilun tunnin. Saattaa olla päikkäreiden paikka, kun saan lounaan syötyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - joulukuu 06, 2022, 13:59:01
Täällä on tullut tosi vähän mitään kolattavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 06, 2022, 14:12:56
Kovin ohuesti kolattavaa täällä joten odotan lähipäivien lumisateita kieli pitkällä.
  Nukuin pitkästä aikaa kunnollisemmin ja vilukissaisuus on häippäissyt eli +22,5 C ei tuntunut kylmältä aamulta. Edelleen on silti kaksi villapaitaa päällekkäin. Mutta jospa uniryhmin korjaus helpottaisi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 07, 2022, 09:38:49
Voi ryönä, takana kurja yö, kun kahden ja neljän välillä pyöriskelin enkä saanut unta, kun yskitti niin kovin. Ihan turhaa yskää, kun ei ollut mitä yskiä, vaan kurkkua pelkästään kutitti. Kävin ottamassa hikan yskänlääkettäkin, vaan eipä siitä mitään apua ollut.

Lopulta nukahdin ja nukuin liian pitkään. Heräsin helvetilliseen haukuntaan. Yläkertaan on tullut pitkästä aikaa taas koira "päivähoitoon". Eli eroahdistusta poteva koira jätetty asuntoon yksin. Jokaisesta pienestä äänestä rapussa haukku alkaa uudelleen ja kestää aikansa päättyen pitkään itkun ulinaan.

Jos ei joku tule kotiin yläkertaan pian, niin minun on pakko lähteä pihalle vaikka kesken lumisateiden kolaamaan pihaa. Tuo haukku käy hermoille. Siitä on aika monesti ollut kokemusta, että rakki jaksaa kyllä haukkua vaikka kellon ympäri.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 07, 2022, 16:58:45
Pari tuntia kolasin pihaa tuossa puolen päivän tienoolla. Olipa painavaa lumi tänään. Paksuudeltaan saman verran kuin eilen, sillä aamuyöntunteina huolto oli käynyt auraamassa. Oli siitä se ilo, että säästyin parin tunnin verran räksytykseltä ja kun pääsin kotiin, niin samoihin aikoihin yläkerran tenava pääsi koulusta ja kotiutui koiralle kaveriksi.

Harmittaa, että vuorokausirytmi on mennyt ihan sekaisin taas, kun bunssi oli klo 14 jälkeen. Tuokin on kumma, että rehkimisen jälkeen ei ole koskaan nälkä, vaan piti melkein väkisin syödä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 07, 2022, 22:33:28
Huomasin taas, että suomalainen terveyskeskusjärjestelmä on
a) maailman paras
b) stanan hidas
Kyllä se vastaus on b.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 09, 2022, 13:21:06
Taas kerran. Taas. Taas. Taas. Taas. Taas. Taas. Taas. Taas. Taas.

Enkö koskaan opi. Ilmeisesti en.

Piti tehdä ei riitä.

On tehty riittää.

Mistä nyt on kyse?

Vajaa yhdeksän kuukautta käytössä ollut Chromebook meni pimeäksi. Kaikki sinne tallennettu tieto hävisi saman tien. Alussa ajattelin, että siellä on vain joitakin PrintScreenjä kuten aikaisemmassa Chromebookissa (tärkeitä tietysti nekin), mutta sitten muistin, että koneessahan on rinnakkaisjärjestelmä ja siinä tekstinkäsittelyohjelma. Ja kaikki tällä ohjelmalla kirjoitetut tekstit on tallennettu koneen muistiin.

Tarkoituksen on ollut kopioida koneen tiedot ulkoiselle kovalevylle tai tikulle, kuten tein monesti aikaisemman Chromebookin kohdalla. Mutta aikomus ei ole teko.  En ehtinyt kopioida.

Vanhasta perinteisestä läppäristä voi pelastaa tiedot irrottamalla kovalevyn ja kytkemällä sen toiseen tietokoneeseen ulkoisen levykotelon avulla tai miten sen nyt tekeekin. Chromebookin muisti on todennäköisesti kiinteä, joten sieltä ei saa mitään ulos, jos kone ei toimi.

Joten se siitä.

Tällaista on tapahtunut vaikka kuinka monesti aikaisemminkin. Neuvoni - jotan en itse näytä noudattavan - on: VARMUUSKOPIOI, VARMUUSKOPIOI ja vielä kolmannen kerran VARMUUSKOPIOi.

Kaikki tieto häviää, vaikka varmuuskopioisitkin, mutta se häviää myöhemmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 09, 2022, 13:40:16
Olipas kaunis keli ulkona kun kävin kävelylenkillä. Niin valkoista kaikkialla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 09, 2022, 15:39:36
Into pinkeänä lähdin aamulla kolaamaan pihaa, mutta en jaksanut kuin puolet aiotusta. Sen siitä sai, kun söin aamulla pari tuntia ennen lähtöä. Kuvittelin ettei se enää vaikuttaisi, mutta maha oli kiukkuinen ja tuntui kuin vyö olisi ollut ylikireällä, vaikka ihan hitaasti söin mysliä, joiden olin antanut liota maidossa hetken. Määrä oli noin 1,5dl jos sitäkään. Lisäksi voimia saattoi verottaa jo pian viikon kestänyt flunssan jämä.

Olisi ollut todella mukava ilma, kun olin löytänyt sopivan määrän vaatettakin päälle. Ennen kaikkea lumi oli kivaa höttöistä pakkaslunta. Ajattelin nyt iltapäivästä mennä uudelleen, mutta päivä on taas karannut käsistä. Pakkanen on kiristynyt sen verran, että huhkiminen ei ehkä nyt ole paras idea. Kaupoille kävely voisi olla parempi.

Nauratti ajatus, että jos olisi tulossa tyypillinen PK-seudun musta joulu, niin alkaisi olla pian kiire alkaa sulatella noita lumia. Meidän pihassa ei routa ehtinyt maahan ennen lumentuloa. Kevät voi tulla aika nopeasti. Parin viikon päästähän ollaan jo menossa kohti valoisampia aikoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 09, 2022, 15:46:44
Totta. Parin viikon kuluttua kevät on täällä etelässä jo pitkällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 09, 2022, 23:18:00
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - joulukuu 09, 2022, 15:46:44
Totta. Parin viikon kuluttua kevät on täällä etelässä jo pitkällä.
Pimeää silti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 10, 2022, 04:38:39
Lunta on tullut niin paljon että on voinut "muurata" sokkelin lumella piiloon pakkaselta.
Laskujeni mukaan sen ansioksi olisi nyt luettava merkittävä energiansäästö: päivittäisen polttopuun tarve olisi nyt arvioni mukaan vähentynyt jotain 28%. Aamulla huomasin että keittiö joka normaalisti tuntui kalsean kylmältä, tuntuikin nyt ihmeen lämpimältä vaikka ed. illasta ei hellaa oltu edes lämmitetty.  Tämä antaa toiveita että kohtalaisen kireällä pakkasellakin (-15..-20 C) voisi pärjätä ilman sähkölämmitystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 10, 2022, 07:45:16
Olikohan tuo jo ennusteessa, että pakkanen menee ihan pyllylleen yön aikana? Ihmetyttää vaan, että se tosiaan minut yllätti, sillä olin varautunut tänään ulkoiluttamaan jopa kovempien pakkasten takkia tai vähintäänkin sitä toista, joka on vähemmille pakkasille.

Saattaa kuitenkin olla viisaampaa jättää kaupat tänään käymättä, kun koko yön on tullut lunta ja lämpötila on lähellä nollaa, niin tarpominen auraamattomilla jalkakäytävillä voi käydä hikikuntoilusta. Viime talvena oli yksi lumipäivä niin järkyttävä, että melkein kyynelsilmin joutui umpihangessa kulkemaan. Vain pienelle matkalle tuli helpotusta jonkun auton tekemästä ajourasta. Paluumatka onnistui paremmin, sillä aura kulki edelläni.

Tai voihan sen siirtää tietysti iltapäivälle ja aamusta mennä peuhaamaan pihaan lumikolan kanssa. Nyt tuntuu virtaa olevan paremmin kuin parina aikaisempana aamuna. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 10, 2022, 13:14:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 10, 2022, 07:45:16
Tai voihan sen siirtää tietysti iltapäivälle ja aamusta mennä peuhaamaan pihaan lumikolan kanssa. Nyt tuntuu virtaa olevan paremmin kuin parina aikaisempana aamuna. :)

Olihan asianmukainen peuhaamisasu puettuna?
https://kantapaikka.net/index.php/topic,101.msg121876.html#msg121876
;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 10, 2022, 13:25:41
^
Hupsista, olin kyllä kokonaan unohtanut asianmukaisen peuhaamisasun. Tosin, kerrostalokyttääjät olisivat voineet tuupertua sydärin saatuaan, jos tuollaisessa asussa olisin ollut lunta kolaamassa. Kyllä oli ihan normaalit piharytkyt yllä. Erittäin epäseksikkäät vähän liian isoksi jääneet farkut, jossa on hyvä liikkua ja hiukan ränsistynyt ulkoilutakki.

Parin tunnin session tein ja kyllä oli aika painavaa lumi taas. Juuri, kun aloin olla valmis kotiutumaan lounaalle, alkoi sadella lisää melko märkää lunta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 12, 2022, 23:34:08
Nyt se on koettu, että illallakin voi tehdä lumitöitä. Tunnin pikapyrähdyksen tein ja kiersin ovisyvennykset puhtaaksi ja ovien edustat, niin ettei auraus heitä lumia rappuselle.  Ei sitä lunta ollutkaan niin paljon kuin kuvittelin ja aika epätasaisesti se oli jakautunut pihassa. Paikoin oli aivan vanhat pohjat näkyvissä ja jonnekin tuuli oli tehnyt melkoiset dyynit.

Nyt mietin, miten saan ylikierrokset tiputettua, että pääsen nukkumaan. Varmaan yrttitee on nyt paikallaan. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 13, 2022, 00:21:44
Lumitöitä tehdään silloin kuin lumitöitä tehdään - ainakin täällä päin. Tietysti se on mukavampaa valoisassa ja leudossa säässä, mutta joskus on pitänyt illallakin tarttua kolan varteen.

Katolta tippuva lumi pitäisi poistaa mahdollisimman pian, ettei se ehdi jäätyä. Olen huono kaikissa "mahdollisimman pian" jutuissa, joten joskus jäätynyt lumiröykkiö saa odottaa rauhassa kevättä tai ainakin otollisempia aikoja.

Olen kopioinut vanhoja äänipäiväkirjojani kelanauhoilta. Se on vähän takkuista hommaa. Kun edellisen kerran kopioin yhtä nauhaa, siitä irtosi ruskeaa rautaoksidia tai mitä se nyt on. Se tukki äänipäät, ja nauhoitus muuttui aika pian tunkkaiseksi.

Olin nytkin varautunut tuohon ongelmaan, joten pysäytin nauhoituksen alussa viiden minuutin välein ja puhdistin äänipäät spriillä. Kävi kuitenkin ilmi, että tällä kerralla ruskeaa ainetta ei juuri irronnutkaan nauhoista - ei edes siitä samasta, mistä sitä aikaisemmin oli irronnut. Voin siis pidentää kopiointisessioita. Välillä kuitenkin pysäytin nauhurin ja pyyhin äänipäät varmuuden vuoksi. Samalla testasin, miltä ääni kuuluu. Kelasin tässä vaiheessa nauhaa hieman takaisin päin eli pieni pätkä tuli aina nauhoitettua kahdesti. Ylimääräinen on helppo poistaa, kun otokset liittää toisiinsa. Ääni näkyy grafiikkana, joten samat kohdat huomaa, vaikka ei kuuntelisikaan.

(https://img.audiofanzine.com/images/u/product/normal/adobe-audition-1-5-41454.jpg)

Muita ongelmia ilmeni. Kelanauha putosi nauhurista kaksi kertaa ja yhden kerran oli vähällä pudota. Olin mielestäni lukinnut kelan, mutta ehkä olinkin hypännyt tämän vaiheen ohi aivan kuin kirjoittaessani hyppään jonkin sanan ohi eli luulen kirjoittaneeni sen, mutta en olekaan kirjoittanut. Ajatus on nopeampi kuin sormet.

Toisella raidalla ilmeni häiriötä, jota jouduin korjailemaan. Lopulta vaihdoin johdon siltä varalta, jos vika olisi siinä. Aloitin yhden kelan nauhoittamisen uudestaan alusta, kun hommassa oli ollut niin paljon häiriöitä. Kun nauhoitusta oli kestänyt muutama minuutti, talosta katkesivat sähköt. Ajattelin, että nytkö se sähköverkko romahti, mistä on peloteltu, mutta häiriö olikin paikallinen. Päätin lopettaa hommat, vaikka sähkö palasikin.

Ai niin, mainitsen vielä sen, että päiväkirjat on nauhan säästämiseksi äänitetty kasettinopeudella. Käytössäni olevassa nauhurissa ei ole niin hidasta nopeutta, joten joudun tietokoneella hidastamaan toistonopeuden puoleen. Tällä normaalilla nopeudella ne siis tallennetaan, eli ei niitä sen koommin tarvitse enää hidastaa.

Kuka vanhoja höpötyksiäni koskaan kuuntelee, se on toinen juttu. Niitä on 48 tuntia eli kaksi vuorokautta pulinaa. Näyttää niissä olevan joitakin musiikin pätkiä seassa ja muutakin. On myös autossa ja matkoilla tehtyjä nauhoituksia. Selostan mm. näkymiä Normandian maihinnousurannoilla kesällä 1984. 

Sähköä on säästetty pitämällä talo viileänä ja osa huoneista hyvinkin viileinä. Mittari näyttää alakerrassa 17 asteen paikkeilla ja ajoittain allekin. Yläkerrassa ollaan parinkymmenen asteen tuntumassa. Pöytätietokone on hyvä lämmityslaite. Lämmitän sängyn sähkölämmittimellä (petauspatjan alle asennettavalla), jotta siihen on mukava mennä, vaikka huoneessa ei olisi kuin 16 astetta.

Tällainen:

https://www.amazon.com/Giantex-Low-Voltage-Temperature-Detachable-Connector/dp/B07DJ1YHFS
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 13, 2022, 01:53:58
Huh mikä pakkanen kun ehti tottua pikkupakkasiin. Auto (moottori) oli nyt pikkupakko lämmittää etukäteen, kun -17 C näytti. Oon nykyselleeen pitänyt rajana että -10 C oltava pakkasta että viittii lämmittää.  Sähkönkulutus oli pieni järkytys, kun meni melkein kilowattitunti. Muistin väärin watit, sekoitin muistissani pienempitehoiseen 180 W pumppuun mutta menikin lämpöä 700 W teholla.
  Mutta edelleen pärjää jotenkin ilman sähkölämmitystä huoneissa pelkällä puulla ja tulella.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 13, 2022, 08:42:25
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 13, 2022, 00:21:44
Lumitöitä tehdään silloin kuin lumitöitä tehdään - ainakin täällä päin. Tietysti se on mukavampaa valoisassa ja leudossa säässä, mutta joskus on pitänyt illallakin tarttua kolan varteen.

Itse asiassa iltahommana tuo oli aika hauskaa. Meillä on kivat pihavalot ja oli aika tunnelmallista huhkia. Harmikseni "Kyösti" taas sattui olemaan liikenteessä ja tuli juttusille. Onneksi nyt olen oppinut heittämään hänet matkoihinsa aika nopeasti sanomalla, että jatkan hommia ennen kuin hiki jäähtyy,

Hyvään aikaan kävin eilen, sillä yöllä ei ole tullut paljoa uutta lunta ja tuulikin tyyntyi, joten tekemäni kolan levyiset väylät on pysyneet aika hyvin auki ja ihmiset pääsevät mukavammin lähtemään, kun syystä tai toisesta huolto ei ole vielä käynyt auraamassa.

Kohta taidan lähteä jatkamaan hommia, niin ei tarvitse miettiä mitään kuntoilua tai lenkillä käymistä :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - joulukuu 13, 2022, 09:57:37
Joulun alla moni ilmoittaa somessa, että jättää tänäkin vuonna joulukortit lähettämättä, koska lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen. On ihan ookoo olla lähettämättä joulukortteja, mutta miksi nuo hyväntekeväisyysrahat pitää aina tinkiä juuri joulukorteista?

Tekisi itse mieli ilmoittaa somessa, että "lähetän tänäkin vuonna joulukortit ilahduttaakseni läheisiäni, mutta jätän joulukuussa ostamatta itselleni uutta paitaa, ja lahjoitan ne rahat hyväntekeväisyyteen."

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 13, 2022, 11:08:40
En osaa vastata somejuttuun, koska en ole varsinaisessa somessa lainkaan. Lähetän tänäkin vuonna joulukortteja. Ne ovat jo vuosikausi olleet ns. hyväntekeväisyysjoulukortteja; Unicef, WWF jne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - joulukuu 13, 2022, 11:40:40
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 13, 2022, 11:08:40
En osaa vastata somejuttuun, koska en ole varsinaisessa somessa lainkaan. Lähetän tänäkin vuonna joulukortteja. Ne ovat jo vuosikausi olleet ns. hyväntekeväisyysjoulukortteja; Unicef, WWF jne.

Mun someympyröissä tästä on tullut jo melkeinpä ilmiö. En tiedä miksi nämä asiat pitää niputtaa yhteen tai tehdä vaihtoehtoisiksi toisilleen.

No, ymmärränhän tietysti, että tuo on tapa ilmoittaa, että meiltä on turha odottaa joulukortteja, mutta olen silti hyvä ihminen, koska laitan rahaa hyväntekeväisyyteen. On tietysti sekin vaihtoehto, että se on suora kannanotto siihen, että joulukorttein lähettäminen ei ole järkevää, ja että sille kannattaisi pohtia vaihtoehtoisia tapoja muistaa ihmiskuntaa. Toisaalta, voisihan se olla jotain muutakin, kuten vaikkapa, että jätän tänä vuonna kinkun ostamatta ja laitan rahat hyväntekeväisyyteen. Ehkä kuitenkin suurin todennäköisyys ilmiön selitykselle on se, että korttien lähettäminen on työlästä ja kallista, ja sitä ei jakseta tehdä. Ja kun kuittaa asian laittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen, kukaan ei voi paheksua, kun sitä joulukorttia nyt tänä vuonna ei tullutkaan.

Itse kuitenkin näkisin niin, että voi ihan hyvällä omallatunnolla ajatella, että korttien lähettäminen ei ole itselle kovin tärkeää, tai että tänä vuonna en ehdi enkä jaksa. Ja sitten hyväntekeväisyyteen rahan lahjoittaminen taas on ihan oma erillinen juttunsa. Kun tästä on tullut joka jouluinen ilmiö, se vaan jotenkin hassusti iskee minussa johonkin hassuun kohtaan. Että mikä se pointti siinä on, vai tietääkö ilmoittelija itsekään?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 14, 2022, 00:00:08
Pinna kireellä. Liikaa fyysistä raatamista ilmeisesti. Lumen luontia, puiden raahausta, halkomista, lumen luontia, tulen sytystä hellaan, uuniin, ruuantekoa, postipysäkkikin, jossa (isolumivuori jo kohta olis ylettänyt laatikoihin) piti luoda käsin kun ei kukaan muu jne. Haaveilin pitää lomaa puuenergiasta mutta yhden päivän lämmityssähköt veisi ehkä puolet koko kuukauden nykyisestä sähkönkäytöstä.
  Tai hiljentää tahtia, en osannut levätä välillä, esim. toin liiteristä molemmat puuhäkit (n. 22kg ja 10-15 kg) yhtäaikaa jolloin pumppu oli liian kovilla. Vois vähän kerrassaan tuoda ihan rauhassa käppäilylenkkinä reissuta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 15, 2022, 00:34:01
Helpompaa virkeää oloa jo aamusta. Ajattelin että kun jätin illalla sokerikeksit poies niin yöuni parani. Mutta koska iäkäs läheinenkin oli aamusella epätavallisen virkeänä niin yhteinen selitys on tämä: Eilisiltana yllätin tään läheisen ja paistoin hälle (puolisalaa) silakkafileitä, joita vihdoin sain kaupasta.
  Taas kerran => kala virkistää paitsi illalla (lltanokoset ei onnistunukkaa) niin seuraavanakin päivänä kuin pervitiini.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 15, 2022, 18:40:51
Käytin autoa katsastuksessa. Nyt saa taas vuoden ajella, jos auto vain kestää.

Aika näyttää, miten kauan nykyisillä Tesloilla ja sen sähkösisarilla ajetaan. Joku on joskus sanonut, vai olisinko lukenut jostakin, että parhaat autot tehtiin 1990-luvulla. Sen jälkeen valmistettujen autojen käyttöikää ei ole suunniteltu enää yhtä pitkäksi. Sehän suorastaan poliittinen ohjelmakin, että autolla ajettaisiin kymmenen vuotta, minkä jälkeen se romutettaisiin. Ei sitä näin suoraan sanota, mutta tätähän autojen "keski-iän" nuorentaminen väistämättä tarkoittaa. Ellei niitä vanhoja myydä jonnekin Afrikkaan.

Liikenteessä olevat autoni ovat 26 vuotta 28 vuotta vanhoja. Jos jollakin olisi ollut vuonna 1980 yhtä vanha käyttöauto, se olisi ollut vuodelta 1952 tai 1954. Jos joku muistaa vielä 1980-luvun alun, niin näkyikö silloin tavallisessa arkikäytössä 1950-luvun alkupuolen autoja. Eipä tainnut näkyä. Autot olivat hyvin lyhytikäisiä. Ruoste vei ne ennenaikaiseen hautaan.

Ai niin. Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa autoista. Mainitsin katsastuksen vain alkukevennyksenä ennen kuin aloittaisin varsinaisen asian käsittelemisen.

Unohdin sen.

Ah, nyt muistan.

Kymmenvuotias poika seikkaili.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/24923530-f72c-4544-8d0b-d8ca56d1f4e3

Minun on vaikea kuvitella, miten olisin pärjännyt vastaavassa tilanteessa kymmenvuotiaana. En nimittäin ollut edes käynyt koskaan linja-auton sisällä puhumattakaan, että olisin matkustanut yksin kaupungissa tai missään. Koulumatkoillani huolenaiheena oli lähinnä se, hakkaisivatko jotkut minut matkalla. Pelkäsin myös vanhaa noitamaista naista, joka asui mäen päällä pienessä mökissä koulumatkan varrella. Kaikki lapset pelkäsivät. Nainen oli tietoinen "roolistaan " ja lähti joskus ajamaan lapsia takaa. Kerran näin, kun hän oli kaapannut yhden pojan ja raahasi häntä väkisin mökkiään kohti iltahämärässä. Pelottavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 16, 2022, 16:52:48
Jouluinen fiilis kun kolmisipulinen hyasinttiruukku tuli ostettua taloon tuoksumaan. Itse asiassa alkaa melkein väikkyä isän joululahjaksi ostama monopolipeli mielessä, Annankatu, Erottaja, Hämeentie... koska sitä pelattin lapsena/ nuorena hyasintin äärellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 18, 2022, 21:44:15
Taas on yhdet hautajaiset saatu päätökseen. Kolmatta kertaa olin tänä vuonna kantajana. Lisäksi myös kaikenlaisena muuna kantajana, kun kuolinpesiä on alettu siivoilla. Alkaa olla omakin kestävyys koetuksella. Kun on kaikenlaista muutakin harmia päälle painamassa.

Joulun vietän perheeni kanssa pääkaupunkiseudulla. Jospa siltä reissulta tarttuisi jotain hienoa mukaan, ennakko-odotukset ovat hyviä.

Kaikkein tärkeintä ihmiselle on terveys. Jos sen menettää, tai ison palan siitä, kaikesta tulee vaikeaa. Huolehtikaa itsestänne. Olen tullut siihen tulokseen, että jos vasta monisairaana hakeutuu hoitoon, ei tasapainoa hoidossa terveyden kohentamiseksi enää löydetä. Vain yksi vika/asiakas niin hoito voi olla erinomaistakin. Useaa ongelmaa päällekkäin ei vain osata hoitaa.

Vaikuttaa myös siltä, että pula työvoimaresursseista ja niiden epälooginen kohdentaminen aiheuttaa ennenaikaisia ja yllättäviäkin hengenmenetyksiä. Kaiken muun lisäksi on ilmennyt lääkepulaa. Yksinoikeudella toimiminen ja 70% myyntikate ei saa apteekkeja varautumaan edes käsivarastolla, vaan luotetaan tukkureiden toimitusvarmuuteen, vaikka maailma on sodassa ja sekaisin. Näemmekö vielä apteekkarit pyytämässä valtiolta avustusta?

Lainaus käyttäjältä: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/89a28552-2676-43a5-9278-ce7c5ed55fb2Saatavuushäiriöiden taustalla on yleensä useita eri syitä, joiden tarkkaa alkuperää on vaikea selvittää pitkien kuljetusketjujen vuoksi. Raaka-aineet kulkeutuvat pitkiä matkoja, ja yhdenkin rattaan jumiutuminen ketjussa aiheuttaa saatavuusongelmia.

– Tuotantoketjujen juuret ovat usein Kiinassa tai Intiassa ja välissä on monta palasta ennen kuin lääke saapuu Suomeen, Aaltonen kertoo.

Erityisen hankalaa pitkissä logistiikkaketjuissa on niiden arvaamattomuus. Vaikka suomalaisia lääketehtaita löytyy, on ongelmana raaka-aineiden kulkeutuminen tuotantolinjalle asti.

Tällä hetkellä suomalaisten lääkkeet ovat usein pitkien globaalien toimitusketjujen varassa, vastaa Orion Oyj:n viestintäjohtaja Terhi Ormio sähköpostitse.

Lääkkeet ovat tietysti hankalia ja kalliita valmistaa, kuten tislattu vesi jossa on ripaus ruokasuolaa : 253 euroa litra.  https://www.yliopistonapteekki.fi/natr-chlorid-9-mg-ml-nenatipat-20-ml-8683

Patentti lienee jo umpeutunut, joten sekään ei voi olla hinnankiron syynä. Ehkä sekin tulee Kiinasta ja Intiasta ja raaka-aineesta on pulaa ja voi joskus olla vähissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 19, 2022, 11:29:04
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 09, 2022, 13:21:06
Vajaa yhdeksän kuukautta käytössä ollut Chromebook meni pimeäksi. Kaikki sinne tallennettu tieto hävisi saman tien.

Kerrankin jotain positiivista: Sain koneen toimimaan netistä löytyvien ohjeiden avulla. Otin heti varmuuskopiot.

https://www.lifewire.com/fix-a-chromebook-that-wont-turn-on-4802489

Olin jo varautunut siihen, että vien koneen liikkeeseen, kun ostokuittikin ihmeen kaupalla löytyi. Asiassa kiusasi se, että koneen muistissa olivat kaikki mahdolliset tunnukset ja salasanat aina pankkitunnuksia ja avainlukulistaa myöten.

Kuinka pitkään kone toimii tästä eteenpäin, jää nähtäväksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 19, 2022, 12:08:42
Olipa raikas ilma aamusella, kun vein roskat. Eräänlaista pingviinikävelyä joutui harrastamaan pihan poikki kulkiessa, kun piha oli aivan jäässä. Joku tai jotkut oli saaneet tarpeekseen sähkökäyttöisistä tuulettimista, kun niitä oli pari kappaletta dumpattu jätekatokseen. Ohjeiden vastaisesti tieteinkin.

Oli pakko hiekoittaa ovien edustat, kun huolto ei varmaan ehdi ennen kuin iltapäivällä. Toivottavasti kukaan ei liukastu.

Lumet oli menneet eilen kasaan ja varmaan vain puolet lumen syvyyttä on jäljellä niissä kohdin, jossa lumi oli sateen jäljitä. Auratut kinokset ei niin paljoa ole vajuneet, kun auratessa lumi on muutoinkin jo tiivistynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 19, 2022, 16:15:49
Pari melkein läpeensä valvottua yötä takana, muutaman tunnin yöunilla. Tällä kertaa enimmäkseen tietokonepelin takia. Vaikeuksia pysyä hereillä nyt. Puhumattakaan siitä, että saisi jotain yhtään mitään aikaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 21, 2022, 00:50:28
Tänäänpä oli juhlallinen päivä.

Sähkösaunoin pitkästä aikaa ja nautin Hailuodon panimon Spezial-oluen. Jos tuo mallasjuoma ei kohta saa mitalia valittaessa vuoden parhaita olusia, muutan Kööpenhaminaan ja hankin Ruotsin passin. Vai miten se meni...

https://hailuodonpanimo.fi/olut/spezial/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 22, 2022, 16:02:54
Nukuin ruhtinaalliset reilu 8 tuntia, eli enemmän kuin viikkokausiin, tai kuukausikausiin. Siitä huolimatta mieliala mataa ihan pohjamudissa, enkä suoriutunut edes ruokakauppaan tänään, jos en sitten mene aivan ennen sulkemisaikaa. Ei viitsisi mennä kovimpaan ruuhka-aikaan.

Joulu painostaa ja itkettää. Mieleen tunkee ihan väkisin sekä oikeita että kuviteltuja näkymiä edesmenneistä rakkaista perheenjäsenistä siinä tilassa, miltä he näyttivät juuri kuoltuaan, ja arkussa. Ehkä mieli työstää sitä, että oikeasti uskoisi, että heitä ei enää ole? Kaksi heistä näin, ja toivon, etten olisi nähnyt. Toisen kuollessa olin läsnä, mutta hän oli tajuton kuollessaan, ja toisen näin vain vähän sen jälkeen, kun hän oli juuri kuollut - menin paikalle heti kun soittivat sieltä missä oli, mutta myöhästyin. Luulen, että traumatisoiduin kuolleiden rakkaideni näkemisestä. Ehkei ole hyvä nähdä kuolleita, varsinkin sellaisia, joista välittää. Onneksi en nähnyt äitiäni kuolleena.

Kun mielialat ovat mitä ovat, taidan jättää väliin joulunvieton ystäväperheessä. En varmaankaan ole hyvää seuraa kenellekään nyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 22, 2022, 16:38:06
Olen itse joskus jättänyt juhlat väliin juuri siitä syystä, että olen ajatellut, että en varmaan ole näissä fiiliksissä hyvää seuraa. Mutta ei se kyllä fiiliksiin parannusta ole tuonut :-\ Asuuko ystävä kaukana?

Ellei, ehkä voisi mennä piipahtamaan tai lähteä optiolla, että tulee kotiin, jos vierailu ei piristäkään. Sillä onhan hyvin mahdollista, että piristää ja auttaa unohtamaan nämä ikävämmät ja tosiaankin aikas raskaat (aiheesta) ajatukset.

Voi kun toivon sulle parempaa mieltä!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 22, 2022, 16:57:58
Kiitti, Xante. Ei, ystävä ei asu kaukana, ehkä reilun varttitunnin ajomatka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - joulukuu 22, 2022, 17:03:42
Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 22, 2022, 16:57:58
Kiitti, Xante. Ei, ystävä ei asu kaukana, ehkä reilun varttitunnin ajomatka.

Siinä tapauksessa kannustan, että käyt ainakin joulukahvit juomassa! Ystävä ilahtuu ja uskon, että sinuakin piristää. Ja ystävä ymmärtää sun fiiliksiä sekä sitä, jos et jääkään pitkäksi aikaa, jos siltä vain tuntuu.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 22, 2022, 22:36:10
Jos tietäisi etukäteen, mitä unohtaa, sitä ei ehkä unohtaisi.

Tiesin, että unohdan jotain, mutta en keksinyt, mitä. "Sen näkee sitten", ajattelin alistuneesti ja toivoin, ettei se olisi mitään sellaista, minkä takia talo palaa tai tapahtuu muuta kauheata.

Minulla oli muistilappu matkalle otettavista asioista. Tarkastin sen vielä ennen lähtöäni. Otettu, otettu, otettu, otettu. Kaikki näytti hyvältä.

Muutaman sata kilometriä ajettuani sain taas (tämä on tapahtunut ennenkin) karvaan opetuksen siitä, että "otettu" ei ole sama kuin "viety autoon".

Olin pakannut muovipussiin ruokia mukaan otettavaksi. Heitin pussiin lopuksi kännykän laturinkin, koska olin ladannut kännykkää aivan viime hetkeen asti. Kaiken piti olla mukana. Kun lähdin ajamaan, luulin, että ruokapussi on autossa. Olin nimittäin vienyt autoon jo muovipusseja ja kasseja ja kaikenlaista. Jotenkin olin mennyt tavaroiden kanssa sekaisin enkä huomannut, että ruokapussi on vielä ottamatta. Vasta perillä huomasin, ettei sitä ole.

Ei unohtaminen nyt maailmanloppu ole. Varmaan saan kännykänkin jotenkin ladattua. Harmittaa vain pilalle menevä ruoka kuten pakastemustikat ja pakastelakat ja banaanit ja mitä kaikkea pussissa oli. Ja tietenkin pelkään yhä, että tuo oli vain yksi unohtamistani asioista, ja jotain paljon pahempaa tulee ilmi myöhemmin.

Lähtö oli sellaista hosumista ja paikasta toiseen poukkoilemista, etten enää pysynyt kärryillä siitä, mitä olen tehnyt ja mitä en vielä ole tehnyt. Aivan viime tipassa (kun huomasin asian) piti käydä pudottamassa talon katolta ja pressuautokojun katolta lunta. Oli jo pimeää, joten en enää nähnyt, mitä olen autoon pakannut.

Ärsyttää, kun hyvää ruokaa pilaantuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 26, 2022, 13:25:56
Ehdinkin jo paremmalle tuulelle, kun ruoka maistui paremmalle kuin parina aikaisempana päivänä. Ajattelin kuitenkin tiskata ennen kuin otan jälkiruokakahvin ja tortun.

Aivan tiskauksen lopussa äkkiä tunsin varpaillani jotain lämmintä. Alas katsoessani huomasin varpaideni olevan vesilätäkössä. Ensin ihmettelin, jotta missä vaiheessa olin noin pahasti päässyt loiskauttamaan vettä, mutta tajusin sitten, että kaapistahan se vesi tulee. Tyhjensin kaapin salaman nopeasti ja heittelin sinne luuttuja, jotta vesi ei valuisi ainakaan enempää kaapin alle ja rakenteisiin.

Silmilläni näin, että vuoto oli viemäriputken liitoksessa ja nopeastihan se siitä loppui, kun oli valunut tyhjäksi. Samainen liitos oli ollut auki, kun meille tehtiin viemäreiden pesu ja kuvaus. Olikohan jäänyt liitos kunnolla kiinnittämättä kuvauksen jälkeen, kun nyt ihan omin avuin oli lähtenyt höltymään.

Tässä nyt huoltomiestä odottelen, kun olin ajatellut menne hetkeksi siestaa viettämään. Tässä sen taas näki, ei kannata olla turhan tyytyväinen elämänsä, kun se kostautuu heti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 26, 2022, 14:45:06
^
Diagnoosini oli oikea. Hajulukko oli kiinnitetty huolimattomasti, eli kiristysjuttu oli jätetty löysälle, joten siitä se oli päässyt vähitellen valumaan putkesta irti niin, että vesi pääsi karkuun. Huoltomies sen kiinnitti kunnolla ja jonkin aikaa valutettiin vettä ja liitos näytti pitävän. Sovittiin, että seurailen sitä jonkin aikaa, että pysyy kiinni ja tarvittaessa soitan uudelleen, niin uusitaan hajulukko. Laitoin vielä varmuudeksi kipon sinne alle, ettei vuodon sattuessa vesi pääse kaapin alle.

Tässä sen taas näkee, miten hyödyllistä on säilyttää erilaisia muovikippoja. Nytkin löysin juuri sopivan, eli isoimman mahdollisen, joka siihen tilaan mahtui :D

Vähän nyt harmittaa, että en tuota itse korjannut, kun varmaan olisin sen osannut. Ehdittiin siinä muutama sana vaihtaakin, kun oli tuttu huoltomies. Hän sanoi, että muutaman tunnin oli yöllä niin hiljaista, että sai nukuttua, mutta aamuviidestä on ollut jatkuvaa menoa. Moninkertaisesti normaaliin viikonloppupäivystykseen verrattuna on ollut töitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 26, 2022, 14:49:34
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 22, 2022, 22:36:10
Muutaman sata kilometriä ajettuani sain taas (tämä on tapahtunut ennenkin) karvaan opetuksen siitä, että "otettu" ei ole sama kuin "viety autoon".

Olin pakannut muovipussiin ruokia mukaan otettavaksi. Heitin pussiin lopuksi kännykän laturinkin, koska olin ladannut kännykkää aivan viime hetkeen asti. Kaiken piti olla mukana. Kun lähdin ajamaan, luulin, että ruokapussi on autossa. Olin nimittäin vienyt autoon jo muovipusseja ja kasseja ja kaikenlaista. Jotenkin olin mennyt tavaroiden kanssa sekaisin enkä huomannut, että ruokapussi on vielä ottamatta. Vasta perillä huomasin, ettei sitä ole.

Mitä "otettu" edes tarkoittaa, jos ei "viety autoon"?

Mulla kännykän laturi ja läppärin laturi menevät aina "arvoreppuun", jonne laitan mm. lompakon ja kännykän, ja muuta arvokkaampaa tai matkalla tarvittavaa. Se kun on semmoinen reppu, jota kanniskelen silloin, kun mitään pientä kanniskelen, esim. kaupungilla. Kännykän laturin yritän muistaa ottaa sillä tempulla, että viimeiset lataukset teen niin, että itse kännykkä on jo repussa ja laturi lataa repun ulkopuolella. Eli en voi ottaa reppua ilman, että muistaisin ottaa laturin. Joka AINA menee juuri siihen reppuun. Aina.

Mökkireissulla kuljetan mukanani kahta kylmälaukkua. Ne laitan aina samaan kohtaan autoa, takapaksiin, vesiastioiden eteen. Sekin auttaa muistamisessa, että laittaa kamat aina samaan paikkaan autossa. Esimerkiksi vaatteet kulkevat aina samassa isossa kassissa, joka aina on takapenkillä. Takapenkillä on aina myös IKEA-kassi, johon laitan läppärin ja sen alustan, kera päällysvaatteiden ja sadevaatteiden (suojaavat läppäriä).

Mulla oli pieni "Kopek-kohtaus viimeksi, kun kävin kaupassa ennen joulua. Tavoistani poiketen laitoin auton avaimen hetkeksi (käsienpesun ajaksi, roskakatoksella käynnin jälkeen) päällystakkini taskuun. Ainoat "sallitut" paikat avaimelle ovat oikeasti housujen oikeanpuoleinen tasku ja rattilukko. Havahduin väärään paikkaan laittamisesta, ja soimasin itseäni siitä, että poikkean omasta säännöstäni. No, sentään muistin, minne olin sen laittanut. Jos olisi kiire ja stressi, muistaminenkin olisi vielä heikompaa. Erityisesti silloin olisi hyvä pitäytyä rutiineissa. Matkalle lähtö on ainakin minulle stressinpaikka. Silloin on erityisen tärkeää, että esim. kotiavaimet löytyvät housujen oikeanpuoleisesta taskusta. Aina. Myös kotona, jolloin housut (tai shortsit) roikkuvat eräässä tietyssä naulassa, josta ne aina löydän heti. Aina. Jos poikkeaa rutiineista, se kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Jos jokin voi mennä pieleen, se joskus menee pieleen. Melkein aina näin käy. Siksi ei kannata altiistaa itseään sellaisille tilanteille, jolloin jokin voi mennä pieleen. Ei koskaan saa laittaa lompakkoa tai mitään muutakaan auton katolle, eikä koskaan saa laittaa silmälaseja mihinkään muualle kuin sallittuihin paikkoihin, eikä varsinkaan portaille, tuolille, lattialle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 26, 2022, 16:43:07
Joskus olen miettinyt, jotta onko sittenkään niin hyväksi elää rutiinien ryydittämää elämää, joka on tosiaan niin varmaan päälle pelaamista, että mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Ei pääse tapahtumaan, jos mikään ei katkaise rutiinien toimittamista. Mutta ei tarvita, kuin puhelinsoitto väärään aikaan tai musiikin käynnistämisen ongelma tai mikä tahansa pieni juttu, niin rutiini on sekaisin. Eihän siinä auta muu kuin aloittaa tavallaan alusta mielikuvaharjoituksena siihen asti, mihin oli jo päässyt ja jatkaa sitä sitten eteenpäin. Olisiko parempaa aivojumppaa tehdä lähtö aina vähän eri järjestyksessä ja muutenkin rikkoa rutiineja?

Minulla on yksi kotiavain reppuun käytettynä, joten aina, kun reppu on mukana, on myös avain. Toinen avain on otettava erikseen mukaan, jos lähden ilman reppua. Sillä avaimella on määrätty paikkansa, josta sen otan mukaan. Kotiavainhan on se tärkein muistettava minulla, sillä sen kanssa pääsen hakemaan, jos jotain muuta unohtui :)

Yhden kerran kävi niin, että unohdin puhelimen kotiin. Sen huomasin päästyäni ehkä noin 10-15 metriä ulko-ovesta, kun musiikki kuulokkeissa ensin muutaman sekunnin särisi ja sitten katkesi kuin kanan laulu. Siinä tuli mitattua, miten pitkä kantama on BT:lla. Musiikin vuoksihan sitä mukana pidän. Muuten voisikin jäädä kotiin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 26, 2022, 17:11:49
Onhan niitä muitakin muistin harjoittamisen keinoja kuin rutiinien tahallinen noudattamatta jättäminen. Voi esimerkiksi pelata jotain haastavaa tietokonepelejä, tai mistä nyt kukin tykkää.

Itselläni esim. mökille lähtö on niin suuri ja työläs operaatio, että stressaannun siitä, ja pitkästä ajomatkasta. Yhtään lisää stressiä ei tarvitse lähtöpäivänä, esimerkiksi hukkuneiden avainten etsimisen muodossa, tai särkyneiden silmälasien muodossa, tai hukattujen tai unohdettujen tärkeiden tavaroiden muodossa (mökkimatka on pitkä, eikä ole mielekästä ajaa satoja kilometrejä unohtuneen tavaran takia). Vuoden ensimmäinen mökkireissu on aina työläin, mutta kesän mittaan asiaan kehittyy omanlaisensa rutiini, ja siitä tulee helpompaa. Osansa tietty on siinäkin, että mökille voi jättää osan tavaroista kesäaikaan. Vuoden ensimmäinen mökkiressulle lähtö venyy ja venyy, viikkokausia usein. Usein pääsen ensimmäistä kertaa mökille vasta juhannukseksi. Siitä syystä kaikki asiat, mitkä estävät lähtöä, on syytä eliminoida. Ja siitäkin syystä, että kun matka on pitkä, on syytä lähteä niin ajoissa, ettei joudu ajamaan pimeässä ja väsyneenä, tai saapumaan perille pilkkopimeässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - joulukuu 26, 2022, 18:15:31
Ikääntymisen myötä kynnys lähteä mökille nousee.

Saarimökille on niin monimutkainen matka, että se vie mehut. Unohtelu on pienempi ongelma, koska säilytän mökillä melkein kaikkea mitä tarvitsen siellä pilaantuvia ruokia lukuunottamatta.

En ole tainnut vielä ikinä unohtaa avaimia enkä mitään muutakaan, mikä olisi pakottanut palaamaan kaupunkiin tai edes oleellisesti lyhentämään mökillä oloa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 26, 2022, 18:43:11
Tarkistuslista joka käydään läpi, huolellisesti, on vähentänyt onnettomuuksia lentämisessä ja monessa muussakin asiassa.
Sitä voi halutessaan soveltaa myös omassa arjessaan.

Avaimet kytken ketjulla housuihini ja jos unohdan housuni kotiin, olen jo menettänyt pelin. Muita unohtamiani asioita palaan suorittamaan tai hakemaan, niillä avaimilla, säännöllisesti.

Unohtaminen on inhimillistä ja terveellistä, tiettyyn rajaan asti.
Varoitusmerkki stressistä tai muistutus rauhoittumisesta ja epätäydellisyydestä.

Mutta jos haluat olla tehokas, muista tehostaa myös joulupyhäsi pikalukemalla tämä:
Näin työskentelet halki jouluaaton
Kun muut hiljentyvät, on oikea hetki hankkia itselle kilpailuetua työelämässä, kirjoittaa HS Vision kolumnisti Juhani Mykkänen.

https://www.hs.fi/visio/art-2000009279757.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 26, 2022, 20:58:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 26, 2022, 14:45:06
Vähän nyt harmittaa, että en tuota itse korjannut, kun varmaan olisin sen osannut. Ehdittiin siinä muutama sana vaihtaakin, kun oli tuttu huoltomies.

Mitäpä sitä itse korjailemaan, koska silloin jäisi pois juttutuokio tutun huoltomiehen kanssa.

Tyttäreni vuokra-asunnossa alkoi vessassa oleva kuivausteline (seinässä oleva putkihärveli, jossa kulkee kuuma vesi) vuotaa. Onneksi olin paikalla ja tein tarvittavat toimenpiteet. Asunnossa ei ollut kuukauteen ollut kukaan, joten jos vuoto olisi alkanut tuon kuukauden alussa, kuumaa höyryävää vettä olisi ehtinyt valua koko tuon ajan. Vuoto olisi voinut myös pahentua pitkittyessään. Kuuma kostea ilma olisi saattanut tehdä ties mitä tuhoja noin pitkänä aikana. Vessan ovi oli auki.

Niin kuin olin arvellutkin, yhdessä liitoksesta oli tiiviste pettänyt. Tyttäreni oli paikalla, kun korjaaja saapui asuntoon. Korjaaja oli sanonut ihmetellen, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun asukas on omatoimisesti sulkenut veden vuotavasta kohteesta ennen huoltomiehen tuloa.

Tuo oli se tarvittava toimenpide, minä edellä mainitsin. Avasin vessan katossa olevan luukun, jonka alta paljastui putkia ja hanoja. Osittain näkemällä ja osittain kokeilemalla ja osittain arvailemalla suljin pari hanaa, minkä seurauksena vuoto loppui. Huoltomies ei tullut tietämään minun rooliani asiassa eikä koko olemassaoloani.

Itse asiassa olin perehtynyt tuon kattoluukun sisällön olemassaoloon jo aikaisemmin. Olin nimittäin joskus kesähelteellä sulkenut veden kyseisestä vaatekuivaustelineestä, koska se toimii kuin lämpöpatteri ja lämmittää vessaa ja asuntoa. Ylimmän kerroksen asunto on kesäkuukausina varsinainen pätsi.

Talossamme olen korjaillut vaihtelevalla menestyksellä putkijuttuja itse. Olen vaihtanut pari kertaa kuumavesiboilerin vastuksen ja vesihanoja eri paikoissa. Joihinkin putkiin olen asentanut ylimääräisiä pieniä hanoja. Olen myös tinannut pakkasen halkaisemia putkia ja tehnyt kaikenlaista pientä hommaa. Jotkut "korjaukseni" ovat luonteeltaan hyvin epävirallisia ja väliaikaiseksi tarkoitettuja. Olen tulpannut haljenneita vesihanoja erilaisilla virityksillä ja niin edelleen. Väliaikaisuus tosin  tahtoo olla venyvä käsite... 25 vuotta ja ylikin on vielä väliaikaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2022, 08:43:46
^
Lähinnä kai pelkäsin, että aiheutan vielä pahemman vian kuin oikeasti saan vian korjattua. Näin siitäkin huolimatta, että vuotokohta oli selvästi nähtävissä ja vuoto loppuisi, kun pidän hanan suljettuna, eikä viemäriputkeen tulisin enää lisää vuodettavaa. Nyt vasta jälkeenpäin tajusin, että kyllähän hajulukon voisi kuka tahansa avata putsausta varten, jos viemäri vetää huonosti. Olen vain ymmärtänyt hajulukon siksi kuppimalliseksi osaksi, joka vanhemmissa viemäreissä on, mutta se voi siis olla myös U:n mallinen putken pätkäkin. Nytpä tiedän tuonkin.

Yleensä olen aika varovainen koskemaan mihinkään, minkä voi olettaa vaativan ammatti-ihmistä. Järkytyin, kun aikanaan kuulin siitä, että himmentäviä valokatkaisijoita en olisi saanut itse asentaa, vaan siihen olisi tarvinnut sähkömiestä. Sen jälkeen olen ollut varovaisempi, sillä jos joku vahinko seuraa väärin tehdystä asennuksesta, niin kotivakuutuksesta ei saa taatusti penniäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 27, 2022, 09:55:45
^Sähköhommeleiden teko vaatii pätevyystodistuksen, poislukien sokeripalat yms. maallikkotyöt. Sen sijaan putkitöitä varten tarvitaan vain "mies ja pakettiauto". Eli kuka tahansa voi väittää olevansa putkiasentaja ja vedellä vesijohtoja yms. miten sattuu - ja silloin tällöin sattuukin...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 27, 2022, 11:57:15
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 26, 2022, 20:58:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 26, 2022, 14:45:06
Vähän nyt harmittaa, että en tuota itse korjannut, kun varmaan olisin sen osannut. Ehdittiin siinä muutama sana vaihtaakin, kun oli tuttu huoltomies.

Mitäpä sitä itse korjailemaan, koska silloin jäisi pois juttutuokio tutun huoltomiehen kanssa.

Tyttäreni vuokra-asunnossa alkoi vessassa oleva kuivausteline (seinässä oleva putkihärveli, jossa kulkee kuuma vesi) vuotaa. Onneksi olin paikalla ja tein tarvittavat toimenpiteet. Asunnossa ei ollut kuukauteen ollut kukaan, joten jos vuoto olisi alkanut tuon kuukauden alussa, kuumaa höyryävää vettä olisi ehtinyt valua koko tuon ajan. Vuoto olisi voinut myös pahentua pitkittyessään. Kuuma kostea ilma olisi saattanut tehdä ties mitä tuhoja noin pitkänä aikana. Vessan ovi oli auki.

Niin kuin olin arvellutkin, yhdessä liitoksesta oli tiiviste pettänyt. Tyttäreni oli paikalla, kun korjaaja saapui asuntoon. Korjaaja oli sanonut ihmetellen, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun asukas on omatoimisesti sulkenut veden vuotavasta kohteesta ennen huoltomiehen tuloa.

Tuo oli se tarvittava toimenpide, minä edellä mainitsin. Avasin vessan katossa olevan luukun, jonka alta paljastui putkia ja hanoja. Osittain näkemällä ja osittain kokeilemalla ja osittain arvailemalla suljin pari hanaa, minkä seurauksena vuoto loppui. Huoltomies ei tullut tietämään minun rooliani asiassa eikä koko olemassaoloani.

Itse asiassa olin perehtynyt tuon kattoluukun sisällön olemassaoloon jo aikaisemmin. Olin nimittäin joskus kesähelteellä sulkenut veden kyseisestä vaatekuivaustelineestä, koska se toimii kuin lämpöpatteri ja lämmittää vessaa ja asuntoa. Ylimmän kerroksen asunto on kesäkuukausina varsinainen pätsi.

Talossamme olen korjaillut vaihtelevalla menestyksellä putkijuttuja itse. Olen vaihtanut pari kertaa kuumavesiboilerin vastuksen ja vesihanoja eri paikoissa. Joihinkin putkiin olen asentanut ylimääräisiä pieniä hanoja. Olen myös tinannut pakkasen halkaisemia putkia ja tehnyt kaikenlaista pientä hommaa. Jotkut "korjaukseni" ovat luonteeltaan hyvin epävirallisia ja väliaikaiseksi tarkoitettuja. Olen tulpannut haljenneita vesihanoja erilaisilla virityksillä ja niin edelleen. Väliaikaisuus tosin  tahtoo olla venyvä käsite... 25 vuotta ja ylikin on vielä väliaikaista.

Olet sulkenut siis käyttövedenkierron pesuhuoneen patteriin (kuivausteline jossa kiertää lämmin vesi)- eli se ei oikein ole normaalisti hyvä asia.

Kannattaa miettiä miksi se on tehty sellaiseksi, että se on päällä aina. Eli juuri estämään home, ynnä muita kosteudesta johtuvia vaurioita. Eri asia toki on , jos kukaan ei käytä niitä tiloja, eikä kosteutta tule sinne. Silloin sitä lämpöäkään ei tarvita.

Ei siis kannata tehdä ellei tiedä mitä tekee, ilmeisesti sinä olet tiennyt, eikä siitä silloin vaaraa ole- eikä korvauksia vaadita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 27, 2022, 12:56:47
Vietin joulunpyhät pääkaupunkiseudulla. Olipa virkistävä ja eksoottinen loma.

Kävin tutustumassa mielenkiintoisiin kohteisiin kuten Suomenlinna ja Rautatieasema. Lauttarannassa oli porukkaa enemmän kuin Steissillä. Ulkomaalaistaustaisen näköiset enemmistönä molemmissa paikoissa. Pelkästään (ja onneksi) vain aikaa tappamassa olevaa porukkaa oli asemalla paljon. Muistelisin, että nuoruudessani passipoliisi tuli äkkiä kyselemään matkalippua jos näytti siltä ettei ollut kiire minnekään. Sellainen ei taida olla enää muotia.

Kulttuurielämyksiä sain parissakin tilaisuudessa, molemmat olivat enimmäkseen musikaalisia. Aiemmilla matkoillani olen nauttinut pääasiassa kuvataiteista ja teatteriesityksistä mutta nyt näin. Oikein antoisaa oli. Kulttuurielämykseksi lasken toki yleisen (kertalämmitteisen) saunankin,  jossa tuli käytyä. Ja tietysti ratikkamatkailu on myös aina miellyttävä kokemus, metroa en tällä kertaa testaillut. Liikennejärjestelyistä jäi autoillessa mieleen muutama korjausprojekti jotka häiritsivät menoa ja sitten piti tietysti käydä ajelemassa Pohjolankadun päässä olevaa risteyskehitelmää ympäriämpäri ja ristiin rastiin.

Ruokailut olivat myös erityisen onnistuneita. Retkikuntamme nautti matkallaan sekä intialaista että korealaista ravintolaruokaa. Töhnät ja kastikkeet ovat aina mainioita. Noiden ruokiin sopii chili erinomaisesti, paremmin kuin perunamuusiin ja karjalanpaistiin, ja toimivat minulle mainiona keinona ehkäistä alkavaa masentumista tai pitkästymistä. Toki tuli syötyä myös pari perinteistä jouluateriaa, erityisesti aaton pitkä versio oli hyvin onnistunut ja maittava. Myös savukalkkunan siivut leikattuna 8 kg:n linnusta olivat erittäin miellyttävä yllätys. Aiemmat mielikuvat kuivasta kanantapaisesta hävisivät. Juuri oikeanlaista kolkkunaa, ymmärrän että sen valmistus on erilaista ja ehkä vaativampaa kuin kinkun. Siinä ehkä syy miksi en aiemmin ole vastaavaan huippulaatuun törmännyt.

Kävin myös Tikkurilassa jossa en olekaan käynytt muutamaan vuoteen. Härregud miten olivat taas ehtineet rakennella uusia pytinkejä.  :o Tuntui kuin olisi ihan eri paikkaan saapunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 27, 2022, 13:48:51
Vietin joulun Tampereella ja ikinä en ole nähnyt Tampereen keskustaa niin hiljaisena. Ei juuri liikennettä eikä jalankulkijoita. Aattona Ratinan kauppakeskuksessa oli ehkä viisi muuta asiakasta. Tunnelma oli lähinnä aavemainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 27, 2022, 14:03:04
^Tampere onkin Suomen vähiten jouluisin kunta!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mika-on-suomen-jouluisin-kolkka-kolmessa-kunnassa-vakimaara-jopa-kaksinkertaistuu-joulupaivana/8598618#gs.m1drge
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 27, 2022, 15:02:25
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 27, 2022, 12:56:47

Kävin myös Tikkurilassa jossa en olekaan käynytt muutamaan vuoteen. Härregud miten olivat taas ehtineet rakennella uusia pytinkejä.  :o Tuntui kuin olisi ihan eri paikkaan saapunut.

Höh, mikset hihkaissut, niin olisin kutsunut kahville.  ;D

Pyörällä on välillä vaikea liikkua, kun äkkiä on laitettukin joku tienpätkä poikki, kun on pistetty uusi rakennustyömaa pystyyn. Tosiaan tuntuu, että joka suuntaan tiivistetään ja laajennetaan ja korotetaan. Pelkään, että minullekin käy niin, että aikanaan muutin hieman syrjemmällä keskustasta, mutta kivasti keskustan tuntumaan, niin pian asunkin laajentuneessa keskustassa ja pian aletaan talojamme katsoa pahalla silmällä, kun hyvittä tonteilla on liian matalasti rakennettua. Tässä on jo useammassa suunnassa parikin kerrosta korkeampia nuo uudemmat talot. Onneksi on läheinen pientaloalue tavallaan turvanamme vielä ja siihen voidaan sitten vedota, että ei kaiken tarvitse olla niin korkeaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 27, 2022, 15:14:26
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 27, 2022, 14:03:04
^Tampere onkin Suomen vähiten jouluisin kunta!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mika-on-suomen-jouluisin-kolkka-kolmessa-kunnassa-vakimaara-jopa-kaksinkertaistuu-joulupaivana/8598618#gs.m1drge

Näin jälkikäteen ajatellen Tampere on parhaimmillaan ilman tamperelaisia. Minneköhän ne menivät? Tikkurilaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 27, 2022, 15:36:20
Pilvi pelasti. Nimittäin yksi läppäri levisi, eli kovalevy meni sököksi. Onneksi oli dokumenttien automaattivarmistus pilveen päällä. Kävin vielä poimimassa materiaalin pilvestä talteen NAS:lle. Oli siis vain yksinkertainen varmistus. Joten parannettavaa on. Eli kunhan ehtii, täytyy askarrella kone takaisin kuntoon ja tsekata samalla varmistuskuviot myös paremmiksi. Näistä tilanteista oppii aina. Joitain Areenasta ladattuja telkkuohjelmia yms mediahömppää ei ollut pilvessä. Pieniä vaurioita siis kävi. Kuitenkin voi sanoa, että vähäisin naarmuin tällä kerralla selvittiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - joulukuu 27, 2022, 15:37:36
Ruoka - asunto ja vaatteet - eläke tai mahdollinen työ - sekä terveyttä -mitä enempää voi ihminen toivoa - ehkä henkistä sivistystä - siinäpä hyvän elämän tarpeet - toivon?

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 27, 2022, 17:44:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 27, 2022, 15:02:25
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 27, 2022, 12:56:47

Kävin myös Tikkurilassa jossa en olekaan käynytt muutamaan vuoteen. Härregud miten olivat taas ehtineet rakennella uusia pytinkejä.  :o Tuntui kuin olisi ihan eri paikkaan saapunut.

Höh, mikset hihkaissut, niin olisin kutsunut kahville.  ;D

Jos ensi kesänä jo pitkään suunnittelemani parin viikon e-pyöräretki toteutuu, niin kahvihetki olisi välipysähdyksenä mahdollinen ja paikallaan. Hihkaisen sitten jos olen huudeilla.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 27, 2022, 18:11:21
^
Tänä kesänä tuli käytyä Tikkurilassa, keskiaikamarkkinoilla. Suosittelen.
Noidan polttoa en nähnyt mutta helteessä suoritettu haarniskaritarien miekkataistelu näytti hikiseltä.
Hikiseltä näytti myös vartaassa paistuva sika.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 27, 2022, 20:11:36
Odottelen vähän erikoislääkäriä, tilaus 1 kk sitten, vieläkään ei kuulu mitään = terveyskeskus...  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 27, 2022, 20:55:21
Lainaus käyttäjältä: a4 - joulukuu 27, 2022, 18:11:21
Tänä kesänä tuli käytyä Tikkurilassa, keskiaikamarkkinoilla. Suosittelen.
Noidan polttoa en nähnyt mutta helteessä suoritettu haarniskaritarien miekkataistelu näytti hikiseltä.
Hikiseltä näytti myös vartaassa paistuva sika.

Joskus kauan sitten Tikkurilassa tuli käytyä useamminkin. Yhden yönkin olen tainnut siellä viettää. Kerran painatin jossakin sikäläisessä liikkeessä nipun poliittisia monisteita, joita jaoin Englannissa eräässä tapahtumassa. Kerran näin Kielotien lääkäriasemalla erään suomalaisen tunnetun naislaulajan mahdollisesti jonkinlaisen hermoromahduksen saaneena. Heikossa kunnossa tyyppi tuntui olevan. Hän on edelleen elossa ja ilmeisesti voi hyvin, joten oletan, että kyse ei ollut mistään fyysisesti vakavasta tilasta vaan jostakin, mihin edellä viittasin.

Tikkurilan seutu oli siis ainakin karkeasti tuttua. Video, jonka muutama viikko sitten esitin, oli myös kuvattu niillä alueilla 1980-luvulla.

Nyky-Tikkurila onkin jo toinen juttu. Siellä ei ole enää oikein mitään, minkä vuoksi sinne tulisi mentyä. Kerran kävin Tokmannilla, kun kiertelin lähes kaikki Tokmannit Helsingin seudulla läpi etsien eräitä tarjoustuotteita. Tästä on muutama vuosi.

Hipin kuvailemalla alueella (parin vuoden aikana muutaman kerran ryövätty Alepa 300 metrin päässä) olen korkeintaan vahingossa harhaillut joskus. Biltemassa joen toisella puolella tulee joskus käytyä. Tyttäreni oli töissä Philipsin pääkonttorissa, josta hänet joskus hain, mutta ei sekään ole kovin lähellä. Eli tuskinpa "törmätään".

Pitäisi oikeastaan joskus piirtää kartta, johon yrittäisin muistelemalla sijoittaa kaikki osoitteet, joissa olen yöpynyt Helsingin seudulla vuosien kuluessa. Jos aloittaisi aivan alusta, ensimmäinen yöpymispaikka olisi Haartmaninkatu 2.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 28, 2022, 09:03:19
Olin eilen liki pari tuntia alkuillasta ulkona riehumassa, lopun aikaa tihkusateessa. Tuntui todella hyvältä joulun tyhjänpäiväisen löhöilyn jälkeen. Menin sitten ajoissa petiin ajatuksena katsoa muutama jakso eteenpäin, sarjaa, joka on pitänyt minua otteessaan joulun alla. Jätin sen tauolle muutamaksi päiväksi, ettei se tunkeudu uniin.

Katsoin telkkua ehkä noin 15-20 minuuttia ja uni yllätti, vaikka sarja on todella mukaansa tempaava. Tuli vaan ihan totaalinen blackout pyytämättä ja yllättäen. Arviolta parin tunnin päästä heräsin laittamaan telkun kiinni. Tänään alkaa sitten etsiminen, mistä kohtaa pitää aloittaa katsominen "uudelleen".

Kun ihminen on terveesti väsynyt, ihminen nukahtaa, halusipa tai ei :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 29, 2022, 22:36:13
Vuoden loppu lähenee, ja tunnelma foorumilla sen kuin synkistyy. Aiheina on rikoksia, sairauksia, väkivaltaa, kuolemia, sotaa.... ja mitä kaikkea täällä nyt on viime aikoina käsitelty. Masentuneisuuteen taipuvainenhan masentuu jo pelkistä otsikoista.

Mutta eipä tässä taida olla näkyvissä erityisiä valopilkkuja tulevallekaan vuodelle. Sähkö on kallista, valtio on velkaantunut, Putin hautoo uusia valloitussuunnitelmia.

Eduskuntavaaleista saadaan ehkä jonkinlainen show, mutta onko sekään nyt mitään sen kummempaa. Vaaleja on ollut ja mennyt ja tulee olemaan ja menemään.

Hesarissa muisteltiin, mitä jotkut julkkikset olivat ennustaneet 25 vuotta sitten tapahtuvaksi 25 vuoden päästä eli nyt. Kovin nappiin eivät ennustukset olleet osuneet. Suomen ja Viron piti olla yhdistynyt liittovaltioksi. Venäjän piti olla demokraattinen länsimaa. Armeijoiden piti olla minimoitu tarpeettomina.

Voisihan sitä nytkin tehdä ennustuksen 25 vuoden päähän, mutta kuka sitä on lukemassa, ja mistä sen löytää.

Seuraavassa on muutama lonkalta heitetty ennustus.

1) Väestörakenne muuttuu. Kantasuomalaisten osuus vähenee ja maahanmuuttajataustaisten (ja "taustaistaustaisten") osuus lisääntyy. Viimeksi mainitut eivät näy tilastoissa, mutta näkyvät katukuvassa, joka on 25 vuoden päästä erilainen kuin nyt.

2) Monikulttuurisuus lisääntyy. Ghettojengit riehuvat Ruotsin malliin ja luodit lentelevät. Esiintyy ylisukupolvista syrjäytymistä.

3) Vankien määrä lisääntyy, kun lainsäädäntö kiristyy, rikokset lisääntyvät ja rangaistukset kovenevat.

4) Poliisivaltiokehitys jatkuu. Poliisin toimivaltuudet lisääntyvät ja poliisista tulee yhä suurempi vallankäyttäjä yhteiskunnassa.

5) Hyvinvointivaltio on osittain romahtanut omaan mahdottomuuteensa. Ihmisten on yhä enemmän maksettava itse peruspalveluista.

6) Luokkayhteiskunta on palannut. Rikkailla menee hyvin, köyhillä entistä huonommin.

7) Suomi roikkuu Natossa ja EU:ssa, jotka kumpikin ovat kokeneet kriisejä ja menettäneet merkitystään. Venäjä pullistelee ja öykkäröi tavalliseen tapaansa, vaikka Puttepossun jälkeen on ollut hieman poliittista suojasäätäkin.

8 ) Maahanmuutto Eurooppaan on aivan järjettömissä mitoissa. Meret vilisevät siirtolaisveneitä.

9) Jotkut asiat eivät muutu. Balkanilla ja Lähi-idässä on levottomuuksia ja väkivaltaa.

10) Suomen maaseutu autioituu. Kuntia lakkautetaan ja yhdistetään hallinnollisesti kaupunkeihin. Syntyy alueellisia "suurkaupunkeja".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 30, 2022, 09:14:34
Nämä joulun ja uudenvuoden välipäivät on olleet minulle aina jonkinlainen kummajainen. Aamulla herätessä ei ole mitään käsitystä siitä, mikä viikonpäivä on menossa, kun kaikki päivät ovat kuin viikonloppua. Ihmiset on jossain muualla eikä talossa kuulu oikein mitään liikettä eikä vastapäisessä rakennuksessa näy juurikaan valoja.

Tänään oli sentään aavistus, että ollaan loppuviikon puolella, joten varmaan torstai. Äsken tietämyskoneeni päivyri kertoi, että ollaankin jo perjantaissa. Eipä tuolla nyt suurta väliä ole, kunhan nyt päivä edes valkenisi. Edelleen on pimeää kuin peikon perseessä eikä oikein huvittaisi lähteä ulos, vaikka vesisade näyttää jo loppuneen ainakin vähäksi aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 30, 2022, 09:23:31
^
Sama juttu, oli minullakin päivät sekaisin. On kyllä pakko päästä itse ihmisten ilmoille, vaikka luonani on käynyt näinä päivinä mukavasti porukkaa - ehkä jopa vähän liikaa. Jostain pitäisi saada isohko vyölaukku, niin saisi systeemin sinne ja takin alle piiloon! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 30, 2022, 09:25:39
Tuli suoritettua kauppareissu tuolla puolipimeässä. Ainakin täällä jalankulkuväylät ovat aikamoisia luistinratoja. Eilisiltainen tiedusteluretki paljasti lähimäen olevan todellinen liukumäki. Niinpä kulku meni suosiolla poikkeusreitille. Reissu onnistui tarkasti jalansijaa skannaten ja erittäin lyhyin askelein.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 30, 2022, 09:29:34
Lainaus käyttäjältä: Aave - joulukuu 30, 2022, 09:23:31
^
Sama juttu, oli minullakin päivät sekaisin. On kyllä pakko päästä itse ihmisten ilmoille, vaikka luonani on käynyt näinä päivinä mukavasti porukkaa - ehkä jopa vähän liikaa. Jostain pitäisi saada isohko vyölaukku, niin saisi systeemin sinne ja takin alle piiloon! :)

Veikkaan, että vyölaukuissa ei ole kovinkaan hyvin valinnanvaraa, kun taitavat olla aika samankokoisia kaikki.
Pienen litteähkön olkalaukun voi myös piilottaa takin alle hyvin. Kokeile googlettaa kuvahakua sanoilla "miesten pieni olkalaukku" (ilman hipsukoita). Minusta siinä tuli ihan kelpo pussukoita tarjolle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 30, 2022, 09:40:37
^
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 30, 2022, 09:51:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 30, 2022, 09:29:34
Veikkaan, että vyölaukuissa ei ole kovinkaan hyvin valinnanvaraa, kun taitavat olla aika samankokoisia kaikki.
Pienen litteähkön olkalaukun voi myös piilottaa takin alle hyvin. Kokeile googlettaa kuvahakua sanoilla "miesten pieni olkalaukku" (ilman hipsukoita). Minusta siinä tuli ihan kelpo pussukoita tarjolle.
No joo. Vaan kun ei tätä hienoa kaulakorua kuitenkaan tarvitse ihan niin kauan pitää, että huvittaisi sen vuoksi laukkuja ostella. Kysyin asiasta jo tietyltä taholta että olisiko heillä, vaan ei ollut sen tyyppistä, joka tähän soveltuisi. Vyölaukkuja saattaisi löytyä tarvittuun kokoon - ei sen tarvitsisi olla kuin alle 25 cm pitkä, ja alle seitsemän cm leveä. Mutta kiitos jälleen silti!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 30, 2022, 09:54:24
En tuosta firmasta tiedä, mutta tämä (https://www.miniinthebox.com/fi/p/miesten-vetoketjuilla-aitoa-nahkaa-olkalaukku-musta-ruskea_p7795654.html?currency=EUR&litb_from=paid_adwords_shopping&sku=1_45&country_code=fi&utm_source=google_shopping&utm_medium=cpc&utm_campaign=17431395277&adword_mt=&adword_ct=&adword_kw=&adword_pos=&adword_pl=&adword_net=x&adword_tar=&adw_src_id=1027046360_17431395277__&gclid=EAIaIQobChMIlLSJjemg_AIVBPuyCh0v_wq8EAQYAyABEgIlnPD_BwE) olisi kyllä ihan siisti. Voisi olla myöhempääkin käyttöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 30, 2022, 10:08:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 30, 2022, 09:54:24
En tuosta firmasta tiedä, mutta tämä (https://www.miniinthebox.com/fi/p/miesten-vetoketjuilla-aitoa-nahkaa-olkalaukku-musta-ruskea_p7795654.html?currency=EUR&litb_from=paid_adwords_shopping&sku=1_45&country_code=fi&utm_source=google_shopping&utm_medium=cpc&utm_campaign=17431395277&adword_mt=&adword_ct=&adword_kw=&adword_pos=&adword_pl=&adword_net=x&adword_tar=&adw_src_id=1027046360_17431395277__&gclid=EAIaIQobChMIlLSJjemg_AIVBPuyCh0v_wq8EAQYAyABEgIlnPD_BwE) olisi kyllä ihan siisti. Voisi olla myöhempääkin käyttöä.
Jos tilaisi tänään, se olisi ehkä ensi tiistaina tai keskiviikkona perillä. Näillä näkymin täytyy vielä kärvistellä kolmisen viikkoa, jos kaikki menee hyvin. Ihan ok laukku, jota kyllä voisi käyttää myöhemminkin. Harkitsen asiaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 30, 2022, 11:52:14
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 30, 2022, 09:25:39
Tuli suoritettua kauppareissu tuolla puolipimeässä. Ainakin täällä jalankulkuväylät ovat aikamoisia luistinratoja. Eilisiltainen tiedusteluretki paljasti lähimäen olevan todellinen liukumäki. Niinpä kulku meni suosiolla poikkeusreitille. Reissu onnistui tarkasti jalansijaa skannaten ja erittäin lyhyin askelein.

Oli kyllä mielenkiintoinen matka, kun jalan alle sattui puhtaasta asvaltista, sohjosta ja peilikirkkaasta märästä jäästä kaikki mahdolliset yhdistelmät. Muodostuneet syvemmät vesistöt kiersin. Muutaman askelen sai otettua välillä reippaammin, niin jo kohta oli jäätikkö jalan alla. Pingviinikävely oli kaikkein turvallisin vaihtoehto.

Pääsin kuitenkin pystyssä pysyen mennen tullen. Kotimatkalla olisi voinut tulla kassimunakas, jos olisin mennyt nurin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 30, 2022, 12:58:30
^

https://icebug.com/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 30, 2022, 13:02:41
On minulla hyvät jalkineet, useammatkin, mutta nastoja en halua.
Noilla nykyisillä pärjää oikein hyvin siitä huolimatta, että välillä on vähän jännää, kun alusta vaihtelee kovin paljon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - joulukuu 30, 2022, 13:17:20
Nivelrikkoinen polvi tuppaa ärtymään nastakengistä. Liukuesteillä vähemmän haittoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 30, 2022, 15:11:52
^
Veikkaan, että varpaissa sama juttu. Muutenkin on vaikea löytää kenkiä, joissa jalan asento on optimaalinen, eli varpaisiin ja päkiään ei kohdistu painetta ylenpalttisesti askeltaessa, ettei kenkä pakota nilkan kiertoon, mikä heijastaa selkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - joulukuu 30, 2022, 22:13:34
Selvisin tämän lähes viikon joulun ruokavarastoilla, vaikka en ollut tankannut jääkaappia mitenkään umpitäyteen. Tänään lähdin sitten oikein kauppakeskukseen ruokaostoksille ihan vain hieman pidemmän ulkoilun vuoksi. Vedin kumisaappaat jalkaan, sillä niissä on aika hyvät uratkin pohjissa. Kadut osoittautuivat lähes lumettomiksi ja enimmäkseen kuiviksi. En ollut päässyt pitkällekään ovelta kun poliisiauto ajoi pillit ulvoen ohitse...ja hetken kuluttua toinen. Arvelin, etten saisi varsinaista hälytilannetta nähdä, mutta kun olin edennyt pienemmälle kadulle niin siellä sinivilkut olivatkin pysäyttäneet liikenteen. Punainen auto oli ajettu tien laitaan ja pidätyksen kohteena oli kaksi miestä. Paikalle kehittyi aika pian liikennetukos. Kauppakeskuksessa palautin pienen määrän pulloja. Palautusautomaatilla nettosin pari euroa ylimääräistä, sillä joku oli unohtanut kuittinsa lerppumaan koneen kuittitulostimeen. Tai ehkei palauttaja ollut halunnut kuittia, vaan oli vain poikennut autohalliin palauttamaan tölkkejään ja pullojaan. Ostokset tehtyäni palasin samaa reittiä kotiin. Poliisit olivat poistuneet kadulta ja punainen auto oli siirretty kokonaan pientareelle. Kurkistin sen sisään. Ajattelin, että jos pidätetyt olivat vaikka murtovarkaita ja autossa olisi näkynyt jotain kiinnostavaa. Pari uuden näköistä pahvipakkausta siellä oli; ehkä sähkötyökaluja tai elektroniikkaa. Mutta auto ei ollut isoa mallia, joten tuskin kelpaisi isommille murtokeikoille. Kotona nappasin ostoksista heti lakritsipussin, josta nautin ensimmäisen palan. Laku oli todella tuoretta, aivan täydellistä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 31, 2022, 11:28:07
Jaksaa ihmetyttää yläkerran naapureiden elämänrytmi, kun eilenkin siellä tuntui elämä alkaneen hiukan ennen puoltayötä, jolloin itselläni oli juuri nukahtamisen aika. Meni muutenkin pitkäksi ilta, kun jäin katsomaan neloselta Apulannan stadionkeikkaa. Nyt sitten pikkujätkän (noin 10/11v.) touhut jatkuivat yli kahden. Toki siinä ehdin torkahdella, mutta havahduin useamman kerran johonkin kolinaan ja pallon tmv. pompahteluun lattiaa vasten, siis minun katolleni.

Täyden yön kuitenkin sain nukuttua, kun heräsin vasta yhdeksän maissa. Päivän aikataulu keikahti siis parilla kolmella tunnilla. Lyhentyneen päivän toimista voinen jättää kaikkinaisen ulkoilun pois, jos sää pysyy yhtä tuulisena ja märkänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 31, 2022, 19:22:48
Pieni yllätysreissu Tallinnaan tuli tehtyä vielä vuoden viimeisenä päivänä.

Vuoden matkat jäivät sinänsä vähiin.

Toivottavasti pääsisi vielä matkustelemaan. Budjetti vain ei tahdo oikein joustaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 31, 2022, 19:49:36
Lainaus käyttäjältä: Amore - joulukuu 30, 2022, 22:13:34
Selvisin tämän lähes viikon joulun ruokavarastoilla, vaikka en ollut tankannut jääkaappia mitenkään umpitäyteen.

Yleensä koko joulunaika on mennyt perinteisiä jouluruokia syöden, mutta tämä vuosi on ollut poikkeus. Aattona söin joulumenyyn mutta aatonaattona intialaista, joulupäivänä korealaista, tapanina italialaista, eilen kiinalaista ja tänään turkkilaista. Huomenna ehkä nepalilaista, syyrialaista, vietnamilaista, thaimaalaista, kreikkalaista tai meksikolaista. Oikeastaan tekisi mieli hyvää moussakaa, Athanasioksen tapaan...

Täytyy sanoa, että maassamme ravintoloissa tarjottava ruoka on laadullisesti kokenut tasohyppäyksen ylöspäin joka vuosikymmen. Aiemmin todella herkullisia ruokavaihtoehtoja oli vain muutama ja nekin vain tietyissä paikoissa. Nykyään tosihyvää saattaa saada missä vaan. Varmaan ruuansäilytyksen ja jakelun kehittyminen ovat mahdollistaneet ylikypsentämisen vähentämisen kalan ja lihan kohdalla. Kasviksiin kehitys ei vielä ole oikein ehtinyt.

Suolakin on liian halpaa ja siksi paljon käytettyä, monesti. Verenpaineelle ei tee hyvää jatkuva ravintola- tai lounasruokailu. Onkohan olemassa kätevää pienikokoista suolapitoisuusmittaria? Voisi huomautella poikkeavista tuloksista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 01, 2023, 09:51:00
Hyvää uutta vuotta 2023 ihan kaikille kantislaisille!

Nyt olisi varmaan sen uuden vuoden lupauksen paikka, mutta on niin kovin vaikea keksiä jotain, mikä olisi sekä tavoitteellinen että realistinen, niin jätetään se asia hautumaan. Joka tapauksessa olkoon tämä vuosi parempi kuin edellinen. Ja virratkoon kunkin ajatukset vuolaina ja tipahtakoon niistä jokunen pisara tänne virtuaaliseen kokoontumispaikkaammekin. Lopuksi siis suurkiitos Lennylle kaiken tämän mahdollistamisesta!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 01, 2023, 09:59:49
^
Jep, noihin ajatuksiin on helppo yhtyä. :)

Omat pienet tavoitteet tulevalle vuodelle tuskin ansaitsevat mainintaa sen rinnalla, että toivon vihdoin maailman asettuvan raiteilleen poikkeuksellisen ikävien ja raskaiden vuosien jälkeen, etenkin tuon nyt viimeisenä taakse jääneen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - tammikuu 02, 2023, 03:18:34
Oma sormituntumani on, että useampituntisessa päivittäisessä käytössä oleva tietokone häiriintyy luokkaa kerran kymmenessä vuodessa niin, ettei sillä pystytä lukemaan koneen massamuistissa olevia tiedostoja.

Kopekin kuvaama tilanne herättää kysymyksen, miten järjestää riittävän turvallinen tapa jolla palveluiden tunnusten ja salasanojen luetttelot varmistetaan poikkeustilnteiden varalle. Voihan tietokone vaikka tuhoutua tulipalossa tai tulla varastetuksi. Varsinkin vanhojen ja sairaiden ihmisten on vaikea säilyttää edes pääsalasanaa jonka takana muut tunnukset ja salasanat ovat tai verkkopankkitunnuksia. Jos käytämme salasanasäilöohjelmaa, niin poikkeustilenteen jälkeen tarvitaan (esim salakirjoitettu) tietosäilö vaikka pilvestä, sisältöä käsittelemään kykenevä sovellus sekä tunnukset sen käyttämiseksi. Kassalippaassa sinetöidyssä kuoressa oleva lista on hankala varmistus ylläpidettävä, kun palveluita on vaikka sata. Vaikka muistinvaraisesti muistaisi puolen tusinan palvelun tunnukset, niin varmistus tarvittaessa katsottavaksi on tarpeen. Pienoinen epävarmuus vallitsee pilvipalvelujen käyttöön. Eikö niiden tarjoajilla ole riittävät resurssit salakjirjoitusten murtamiseen haluttaessa ja ovatko pilvipalvelut varmasti kriisitilanteissa aina käytettävissäkään. Puhelinnumeron tilapäiseen pois käytöstä oloon tuntuu riittävän tuntemattomaksi jäävä ohimenevä syykin (yli tunnin häiriö puhelinverkossa havaittu ehkä pari kertaa vuodessa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 04, 2023, 00:32:21
Joulun alusviikolta aivan viime päiviin asti minulla tuntui olevan joku aivosumu. Ei flunssa tai korona syynä vaan pikemmin ruokaähky+univelat. Jälkimmäinen koska unirytmi meni sekaisin eikä korjautunut. Virkistyin kyllä iltanokosten jälkeen keski-ja aamuyöksi muutamaksi tunniksi internettiin selaamaan ja naputtelemaan mutta enhän minä silloin mitään pankkiasioita hoitele.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 04, 2023, 08:59:36
^

No mutta mikset :D se nettipankkihan on juuri sen vuoksi keksitty, että pankkiasioita voi hoidella milloin tahansa, vaikka keskiyöllä?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 06, 2023, 12:24:38

Tänään pyh-hien miesten päivänä voidaan todeta sen viettämisen alkaneen perinteiden mukaan, mutta nykyisin perustuvan tietoiseen valehteluun-

>>

KUN Saksan keisari Fredrik I Barbarossan joukot hyökkäsivät Pohjois-Italiaan ja valloittivat Milanon 1150-luvun loppupuolella, sai keisarin kansleri, Kölnin arkkipiispa Rainald von Dassel päähänsä niin mehukkaan juonen, ettei sitä voisi jättää toteuttamatta.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 6. tammikuuta vuonna 2021.

Jälkikäteen voidaan todeta, että kanslerin juonesta kehkeytyi yksi koko kristinuskon historian suurimmista ja onnistuneimmista huijauksista.

Hän ryhtyi levittämään huhua, jonka mukaan Milanosta saatiin sotasaaliiksi kolmen kuninkaan eli itämaan tietäjien luut – tärkeät ja arvokkaat pyhäinjäännökset, jotka olisi tuotu sinne jo 300-luvulla Konstantinopolista. Nykyiseen Istanbuliin ne taas olisivat päätyneet Konstantinus Suuren äidin, pyhän Helenan tekemän pyhiinvaelluksen päätteeksi.

Tänään vietetään loppiaista. Se on vanhimpia kristillisiä juhlia ja sitä on vietetty jo ainakin 200-luvulta lähtien

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009311448.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 06, 2023, 13:08:08
Nyt, kun lähes kaikilla ihmisillä on lähes koko ajan kamera - eli älypuhelin - mukanaan, miten paljon ihmiset ylipäätään kuvaavat? Tällainen kysymys tuli mieleeni, kun kopioin kuvia kännykältä tietokoneelle. Mietin, mihin "kastiin" kuulun kuvien määrällä mitattuna.

Otanko kännykkäkuvia erittäin paljon vai paljon vai saman verran kuin ihmiset keskimäärin vai vähän vai erittäin vähän. Tietysti pitäisi päättää, mihin rajat määritellään.

Toinen kysymys on se, mitä ihmiset ylipäätään kännyköillään kuvaavat. Kuinka harkittuja ja suunniteltuja otokset ovat? Onko kuvaamisen tarkoitus valokuvauksellinen tai jopa taiteellinen, vai napsitaanko kuvia vain käytännön tarpeisiin. Aiotaanko kuvat esittää tai julkaista, vai ovatko ne vain omiin tarpeisiin? Onkohan näitä asioita tutkittu. Täytyypä googlata.

Ehkä joku rohkea haluaa kertoa omista kuvaustottumuksistaan, eli paljonko kuvia kännykällä tulee napsittua, ja mitä ovat kohteet. Ja mikä on kuvaamisen tarkoitus, jos tällaiseen epämääräiseeen kysymykseen voi vastata.

Tämä pohdiskeluni koskee kännyköitä. Varsinaisia kameroita ja niiden käyttöä en tässä yhteydessä ole ajatellut. Tai voihan nekin ottaa mukaan ja miettiä, miten kännykkäkuvaus on vaikuttanut kameroilla kuvaamiseen. Ovatko kamerat jääneet hyllyille pölyä keräämään?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 06, 2023, 13:29:49
Olen siitä poikkeuksellinen, että vaikka puhelin on kourassa melkein 24/7, en kuvaa juuri ollenkaan ellei joku pyydä tai tarvitsee välittää joku tieto esimerkiksi jostain esineestä tms.

Jotenkin vain ei tule mieleen kuvata ja talvella näpit jäätyy, jos ulkona kuvaan. Olen huomannut että monet räpsivät kuvia koko ajan ja ihmettelen miksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 06, 2023, 13:30:53
Aika vähän otan mitään kuvia ja nekin enimmäkseen tyyliin "kissa hassussa paikassa" tai "tällaisen viherkasvin ostin". Noita sitten lähetän mesen kautta tyttärelle tai saatan julkaista jopa FB:n aikajanalla.

Varsinaista hyötykäyttöä sitten on, jos joku kuitti pitää kuvana lähettää isännöitsijän kirjanpitäjälle, niin siinä toimii kuva samoin kuin joku allekirjoitettu sitoumus tmv. paperi, joka pitää lähettää. Lähetykset siis s-postissa etanapostin sijaan, niin menevät perille asti.

Joskus harvoin tulee otettua kuva jostain kävelyllä nähdystä ketusta tai pupusta.

Kuvaaminen ei juurikaan kiinnosta ja aika paljon siivoilen kuvia pois sen jälkeen, kun ne on hoitaneet tehtävänsä. Ne on yksittäisen hetken kuvia, jotka olisin voinut periaatteessa korvata sanallisellakin kertomuksella. Puhelimesta en ole siirtänyt koneelle kuvia sen jälkeen, kun kamerani aikanaan lakkasi toimimasta tai sekosi jollain tavoin. Mutta niitäkään kuvia ei ole juurikaan tullut katsottua jälkeenpäin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 06, 2023, 14:26:30
Voi ahdistus. Kun Kopek kertoi taannoin siirtäneensä piuhan (ja HiSuiten?) avulla kuvia kännykästä tietokoneelle, tein saman. Ja sain kaiken juntturaan, niitä kuvia oli vaan ihan perkeleen paljon, tuhansia tai kymmeniä tuhansia. Nyt ei pilvi(-synkkaus) toimi. Nyt kuvia on ties kuinka monessa paikassa, kännykässä, pilvessä, tietokoneella (ehkä useammassakin paikassa), eli poistaminen on vieläkin työläämpää, kun pitänee tehdä useammassa paikassa, eikä millään jaksa. Tämä on niin tätä. Kun ei jaksa mitään.

Itse otan yleensä taiteellisia kuvia. Ja lukuisia samasta kohteesta, siinä toivossa että jokin olisi parempi kuin muut. Kännykän näytöllä vaan ei pysty oikein erottamaan hyviä huonoista (paitsi ihan suuresti tärähtäneet), ja siksi pitää viedä tietokoneelle.

Perunkirjoituksen aikoihin jouduin lähettelemään kännykällä otettuja valokuvia erilaisista dokumenteista sähköpostilla. Ei järin dataturvallista, mutta oli pakko, että sai asioihin vauhtia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 06, 2023, 14:35:44
Toinen asia, minkä Kopek on aiheuttanut, on että Lidlissä hän nykyään joskus istahtaa pikkupiruna olkapäälleni kassajonossa odotellessani mäkättämässä kireällä vuohimaisella äänellä, moittien ostoksiani ja syyllistäen minua ja tuoden pahaa mieltä. Viimeksi ostin yhden korvapuustin. Ja yhden miedon alkoholijuoman (edellinen kerta taisi olla viime kesänä). Ja eikö tuo penteleen mäkättäjä aloittanut mollaamisensa ja syyllistämisensä. Vaikka siis 98% ostoksistani oli kasviksia, hedelmiä, kasvisproteiinia, kalaa, täysjyvää, suolatonta, rasvatonta, vähän rasvattomia maitotuotteita, ei juurikaan eineksiä tai leikkeleitä, ei muita herkkuja, ei sipsejä, ei karkkeja. Tekisipä mieli nähdä Kopekin ostokset.

Miksi helvetissä sitä antaa jonkun ihmisen vaikuttaa tuolla lailla? Ei pitäisi päästää ketään ihon alle tuolla lailla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 06, 2023, 15:39:19
Puput on täälläkin viime aikojen suosituin kuvausaihe. Tai oikeammin yksi pihapiirissä viihtyvä rusakko. Sen iltakävelyaikataulu on synkronissa oman kanssa. Kesällä noita pikäkorvia oli parhaimmillaan neljä telmimässä. Ehkä vielä joskus menen väijymään jänöä kunnon arsenaaliin kanssa. Kännykällä saa hyviä kuvia valoisassa. Silti ainakin vielä hämärässä järeä järkkärikalusto vie voiton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 06, 2023, 16:17:27
Tätä ei usein tapahdu. Kello on neljä iltapäivällä, kun havahduin nälkään, ja siihen, että aamulla keittämäni kaurapuuro on edelleenkin hellalla kattilassa, kylmänä onneksi, ei pohjaanpalaneena. Ihmittelinkin. Heti tuli parempi mieli, kun sai jotain syödäksensä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 06, 2023, 16:19:06
Taskukameralla otan pääosin luontokuvia, joskus kaupunkikuvia, vielä harvemmin lehdistä kuvia kirjastossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 06, 2023, 16:25:06
Viimeisin kännykällä kuvaamani otos on ryppyinen kuitti viimeisimmästä Lidlin ostoksestani tiistailta. Pidin lappua kädessäni ja yritin ottaa siitä kuvan, jossa kännykän varjo ei tulisi eteen. Kännykällä on hankala kuvata yhdellä kädellä, kun kotelon kansi roikkuu aina jossakin väärässä paikassa. Tässä otoksessa on kaikki pielessä, jos valokuvaamisen kriteereillä asiaa arvioidaan.

Eihän niitä ryppyisiä lappuja tai muutakaan tällä tavalla kuuluisi kuvata. Ne pitäisi panna lasilevyn alle, jotta ne oikenevat. Valon pitäisi tulla hieman sivusta, jotta varjo ei olisi ongelma.

Kaiken lisäksi kuvan esittämisessä on ongelma. En voinut ladata sitä suoraan kännykästä nettiin, koska kuvassa näkyy taustalla sotkuinen pöytä, ja kuvauspaikkatietokin käy ilmi. Piti tehdä asioita monen mutkan kautta. En lopulta saanut kuvaa ulos "Gimpistä", joten piti lähettää kuva Gimpistä itsestään, jossa myös kuitti näkyy. Hiiren puutekin teki asiat hankalaksi. Käytän nyt juuri Chromebookia, johon on asennettu pari ulkopuolista ohjelmaa, joista toinen on Gimp ja toinen Libre Office.

(https://i.imgur.com/5aXCg6u.png)

Kuitista käy ilmi, että kun menee nälkäisenä kauppaan, sortuu helposti tarpeettomiin ostoksiin. Kirsikkasuklaa oli tarjouksessa. Se on niin koukuttavaa, että kun paketin aukaisee, sen ahmii saman tien. En ole vielä aukaissut. Suklaalevyn sen sijaan vetelin. Eilen söin viimeiset palat siitä. Tuo on oikeastaan matkaeväsostos, jossa on vähän perille viemistäkin. En ole ennen ostanut tuollaisia seitejä, joten tuo oli kokeilu. Puolet paketista paistoin, puolet on vielä jäljellä. En yleensäkään osta usein kalaa ja muuta lihaa en osta ollenkaan.

Ostelemiseni on epäsäännöllistä, eli ostan mitä milloinkin. Kokeilen kaikenlaista.

Katson yleensä tuoteselostuksesta tyydyttyneet rasvat ja pyrin löytämään elintarvikkeita, joissa luku on mahdollisimman pieni eli alle 0,5 tai ainakin alle 1. Täytyy olla hyvä syy ja poikkeus, jos ostan tuotteen, jossa lukema on suurempi. Toinen asia, mihin kiinnitän huomiota, on suolan määrä. Ikävä kyllä, sitä on kaikessa liikaa, mihin sitä vain pannaan. Lidlistä ei saa Oululaisen jälkiuuniviipaleita, joissa on suolaa 0,7 g/100g. Ostan yleensä niitä. Real-leivissäkin on sama määrä, mutta ne ovat mauttomia. Jälkiuuniviipaleet ovat hieman harvinaisia, eikä niitä esimerkiksi saa asuinpaikkakuntani kaupasta. Ne taitavat olla ns. hävikkituote, eli jäävät usein myymättä, mistä syystä pikkuliikkeet eivät pidä niitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 06, 2023, 16:38:25
Tsekkaa suklaan tyydyttyneet rasvat ja suolakin. Ja sokeri.
Fazerin sininen (Karl Fazer maitosuklaalevy 200g):

Ravintosisältö

Ravintosisältö 100 g:sta   
Energia   2260 kJ / 550 kcal
Rasva   33 g
josta tyydyttynyttä   21 g
Hiilihydraatit   49 g
josta sokereita   48 g
Proteiini   11 g
Suola   0,35 g

Melkein missä tahansa valmisruoassa, ja leivässä on liikaa suolaa, jos käyttää eineksiä liikaa. 5 g on mitättömän vähän, ja se ylittyy helposti jos syö valmisruokaa ja valmisleipää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 06, 2023, 16:58:19
Tarkistin viimeisimmän erittäin ryppyisen Lidl-kuittini. Siinä oli aiemmin mainittujen lisäksi kyllä saksanpähkinöitä (omega-3:n takia) (yleensä kyllä ostan pähkinäsekoitusta), tofua, herkkusieniä, matjes-silliä (harvoin ostan, on liian suolaista muuten kuin parin palan annoksena), pakasteseitä, kanapestosalaatti (valmisruoka, ehkei niin terveellinen), Maasdam-juustoa (ei ollut kevyt Maasdamia tällä kertaa tai muita siivutettuja kevytjuustoja) mikä ehkei ole niin terveellinen, marinoituja broilerin koipia (pesen marinadin pois, nuo vaan ovat niitä edullisimpia lihoja) ja paistopisteeltä myös 1 sekajauhoinen sämpylä ja 1 luomu kauratasku - ehkeivät niin kamalan terveellisiä, täysjyvä-Realia, kahvia ja vessapaperia. Kuitinkin mukaan tosiaankin valtaisa määrä raakoja kasviksia, ja pss pakastekasviksia ja pss pakastemustikoita ja kaurahiutaleita. Taitavat riittää ainakin viikoksi tai pariksi, kahvimaitoa lukuunottamatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - tammikuu 06, 2023, 17:03:57
En pistä omiin leipiini ollenkaan suolaa. Ruisleipä on hapanta, mallasleivät loivasti makeita.

Eineksiä en juurikaan syö, joten sitäkään kautta ei suolaa tule.

Tänään ei tullut kireää pakkasta, mutta sain silti molemmat pakastearkkujen sisällöt räjäytettyä pihalle ja sulatettua pakastimet. Pari kassillista marjoja jäi lopuksi pihalle - huomenna alkaa viinin teko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 06, 2023, 17:13:46
Minäkään en laita suolaa, jos itse leivon leipää. Suolan voi leivässä korvata esimerkiksi kuivayrteillä.
Joskus on epäilys, että tulee liian vähän suolaa saatua, jos/kun=yleensä vallan suolattomasti kokkailen, ja jos en ole käynyt pitkään aikaan kaupassa. Olen viimevuosina myös alkanut valmistaa ruokaa vain keittämällä (tai joskus harvoin uunissa).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 06, 2023, 17:33:11
Kirjoitin, että katson yleensä tyydyttyneet rasvat (rasvahapot), ja että täytyy olla hyvä syy ja poikkeus, jos ostan jotain, missä lukemat ovat yli 1.

Yllättäen iskevä "herkuttelunhimo" on ilmeisesti yksi hyvä syy.

Olikohan se nyt toissa vuonna vai milloin, kun päätin, että lopetan suklaan ja herkkujen ostamisen kokonaan. Tein tavallaan uudenvuodenpäätöksen, vaikka en niitä yleensä harrastakaan. Yllättävän hyvin pystyin päätöksen pitämään. Patukat jäivät hyllyyn. Joskus vuoden päästä päätin, että voin vähän lipsua periaatteesta ja ostaa suklaata ja herkkuja joskus, jos oikein mieli tekee. Tuo viimeisin Lidlin ostokseni kuului näihin tilanteisiin. Usein kuitenkin jätän herkun hyllyyn, vaikka ajatus käväisee mielessäni, että ottaisinko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 06, 2023, 17:59:31
Itsekin ostin pienen rasian lanttulaatikkoa joulun jälkeen muistaakseni, Saarioisen.

Tuossa Kymppi-lanttulaatikossa taitaa olla 11 g sokeria/100g.
https://kymppi.fi/tuotteet/kymppi-lanttulaatikko-850g/
Saman verran on näköjään Saarioisen lanttulaatikossa.

Maustetuissa jugurteissakin on yleensä paljon sokeria, tuossa Lidlin Milbona persikkajogurtissa on 14 g sokeria /100g.
https://www.fatsecret.fi/kalorit-ravinto/milbona/rasvaton-persikkajogurtti/100g
Itse suosin maustamattomia luomujogurtteja (luomujugurtteja tai -maitoja ei taida olla Lidlissä), mutta niitä ei taida olla Lidlissä tai muuallakaan ainakaan rasvattomina? Niinpä ostan milloin mitäkin maustamatonta.

Herkkulakko tosiaankin voisi tehdä hyvää.
Olen harmikseni alkanut ostaa R-kioskilta "R-Karkki" nimisiä namipusseja, jo ainakin kolme kertaa puolentoista kuukauden sisällä. Ne menevät kertaistumalta kun pääsen kotiin. Sisältävät glukoosi-fruktoosi-siirappia (se, millä Amerikka lihoo) ja ties mitä inhaa ja epäterveellistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 07, 2023, 17:17:23
Tulipas eilen illalla taas uni ihan huomaamatta. Onneksi heräsin kuitenkin laittamaan telkkarin kiinni ja valot pois. Tänään oli edessä taas etsiminen Netflixistä, jotta missä vaiheessa noutaja oli saapunut. Kapula on siihen kökkö väline, joten etsinnän olen oppinut tekemään läppärillä. Puolitoista tuntia oli sarja pyörinyt silmäluomieni ohi ja tänään löysin täsmälleen sen kohdan, jossa tajunta oli sammunut enkä edes tuntenut itseäni väsyneeksi :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 07, 2023, 18:20:00
Suolaa laitan hitusen aamupuuron kalapalojen päälle, leipomaani pannurieskaan, jopa aamukahviinkin. Mutta  vain
joku hyppysellinen, koska on ollut suolanpuutekohtauksia (rytmihäiriöitä ja uupumuskohtauksia joskus), myös jodinpuutteen pelkoa. Eilen punnitsin tarkkuusvaa'allani että hyppysellinen mineraalisuolasekoitusta(ni) = noin 85 mg, josta on 0,058 grammaa ruokasuolaa (NaCL). Ehkä käytän vieläkin liian vähän :D.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 08, 2023, 16:03:10
Yli kahdeksan vuotta ehdin näillä nurkilla asua, ennen kuin tuli käytyä Jumbon kylkeen kasvaneessa Flamingon Viihdekeskuksessa. Nytkin vain siksi, että olin lupautunut hakemaan naapurin pojan sieltä kotiin. Hän oli luokkakaverinsa synttärijuhlissa Virtuaalipuisto Pikselissä (https://www.pikseli.fi/flamingo). Odotellessa ehdin hiukan kierrellä siinä lähistöllä ja kaikenlaista viihdykettä siellä näytti olevan. Lopputulos oli kuitenkin, että eipä siellä oikeastaan mitään itseä kiinnostavaa ollut, joten taitaa mennä seuraavat kahdeksan vuotta taas käymättä, kun nuo vesselitkin ehtivät kasvaa itsenäisiksi liikkujiksi.

Mäkkärin synttärit on jo niin out-of-time. Pienempien synttärit juhlitaan HopLopissa ja vähän isompien näköjään pelipaikassa :D

Aika raaka ilma oli, kun bussi joutui odottelemaan mennen tullen, kun en jaksanut kaivaa aikataulua, jotta olisi tarkasti osannut oikealla hetkellä ilmiintyä bussipysäkille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2023, 10:54:08
Sainpas vastustettua kiusausta hypätä bussiin aamulla, kun olin matkalla Tiksin asemalle. Tuli lähdössä vähän kiire, että ehdin sovittuun aikaan perille ja yllättäen vielä oli alkanut lumisade. Juuri, kun olin ohittamassa lähipysäkkiä, tuli bussi kohdalle, mutta sinnikkäästi jatkoin päin tuulta ja tuiskua. Piti pitää vielä reipasta vauhtia, etten myöhästy. Lopulta olin juuri sopivasti muutamaa minuuttia ennen perillä, että hengitys ehti tasaantua.

Hassu juttu, että paluumatkallakin jouduin kulkeman vasten tuulta ja tuiskua. Tuli kyllä mennen tullen hyvät kasvohieronnat.

Iltapäivällä pääsee lumitöihin. Pääsisi melkein nytkin, mutta ehkä odotan, että pahin pyrytys ehtii mennä ohi.

Saamattomuutta oli taas tämä, että kello kahdeksaksi tarjottua aikaa en muuttanut, kun ajanvaraus tuli tekstarina. Ottaessani vastaan viestin, se ei tuntunut yhtään pahalta, mutta aikainen herätys kyllä vähän harmitti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 09, 2023, 11:05:39
Ennen ihmettelin, kun jotkut valittivat Suomen talvea pitkäksi,mutta viime talvi ja tämä on tuntuneet siltä, kun on niin hankala liikkua paikasta toiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2023, 11:14:34
^
Menomatkalla aamulla tuli kolme fillaristia vastaan. Kävi kyllä mielessä, että voi olla vähän vilu pyörällä kulkea, kun oli vielä tulli siinä lisänä.

Useammankin näin lastenvaunujen tai rattaiden kanssa tarpovan. Luulin keksineeni hienon idean, että niihin pitäisi laittaa tällaisina pöpperöisinä päivinä jalakset alle, niin olisi varmaan helpompi työntää. Kotiin tultuani googletin ja onhan sellaisia olemassa, mutta en kyllä ole koskaan käytössä nähnyt. Kyllä muistan, kun meillä oli kaksosten rattaat käytössä, kun nämä nuoremmat likat oli pieniä. Joinain talviaamuina oli kyllä työ ja tuska saada rattaita työnnettyä, kun ei aurat niin aikaisin vielä olleet liikkeellä  lainkaan. Jalakset olisi ollut kyllä kiva apu siinä.

Tästä voi kyllä tulla tavallista pidempi talvi, kun lumikausi alkoi normaalia aikaisemmin, tai olisiko pikemminkin niin, että normaaliin aikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - tammikuu 09, 2023, 11:33:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2023, 11:14:34
^
Menomatkalla aamulla tuli kolme fillaristia vastaan. Kävi kyllä mielessä, että voi olla vähän vilu pyörällä kulkea, kun oli vielä tulli siinä lisänä.

Riippuu tietysti vaatetuksesta, siitä miten herkästi palelee yms.

Kävin ihan aamusta pyörällä lyhyellä työkeikalla. Aika monesti (myös tänään) tulee herkemmin vilu silloin, jos pyörää joutuu taluttamaan.

Tällaisissa oloissa joutuu keskittymään enenemmän keliin ja ympäristöön, mikä ehkä vie ajatusta muualle ja elävöittää. Reipastahtinen pyöräily tietysti jo sinällään lämmittää, ja tätä saattaa tehostaa se, että lumi antaa välillä tavallista enemmän vastusta. 

Hankalinta aamun reissulla oli se, että keli oli haastava myös autoille. Pyörätiet oli paikoin aurattu ajoratoja paremmin, ja kuskit puikkelehtivat miten sattuu. Välillä oli pysäköity pyörätielle ynnä muuta pientä. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 09, 2023, 12:17:55
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2023, 11:14:34
Joinain talviaamuina oli kyllä työ ja tuska saada rattaita työnnettyä, kun ei aurat niin aikaisin vielä olleet liikkeellä  lainkaan.

Mietiskelin, että kauppa-asioihin olisi akkukäyttöinen vetävä kärry kiva:

(https://www.veistokone.fi/pub/media/catalog/product/cache/207e23213cf636ccdef205098cf3c8a3/8/9/89365bd7eafa985cd73d355fa91057a1794e0684_001_zi_ewb260.jpg)

Tarpeen vaatiessa siihen voisi istuttaa lastenvaunujen kopan. Tilaa riittäisi vaikka kahdelle, jopa kolmellekin, eikä olisi raskasta työntää. Lasten kasvettua ulos kärrystä voisi sitä käyttää vaikka puutarha-, mökki- ja rakennushommissa. Talveksi eteen voisi kätevä henkilö asentaa myös lumenpuskentaan auralevyn. Silloin toki lumiketjut voisivat olla tarpeen.

(https://preeco.fi/img/p/5/8/0/0/0/58000.jpg)

Esimerkki oli täältä: https://www.veistokone.fi//zipper-ewb260-akkukayttoinen-kottikarry-vaihdettavalla-akulla.html ja lumiketjut tuolta: https://preeco.fi/lumilinko/61768-lumiketjut-15-pyoerille-78kw-375cc-lumilinko.html  mutta niitä löytyy monelta valmistajalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 09, 2023, 13:23:44
Lumiketjukärryllä ei ahkä kannata ajaa sisälle ainakaan tavalliseen ruokakauppaan.

Miten olisi vedettävä "muslimikärry" (https://media.gettyimages.com/id/104326827/photo/muslim-women-wearing-headscarves-walk-in-the-immigrant-heavy-district-of-kreuzberg-on.jpg?s=612x612&w=gi&k=20&c=3e_QnlN_4KThee-_GQgOlQtn22W4sIRHbQ5zVhqNY80=). Berliinissä (turkkilaistaustaiset) musliminaiset käyttävät niitä. Meinasin ostaa yhden, mutta en ostanut.

Mietin parhaillaan, miten saan auton pois kaupan pihasta, kun ovet menivät lukkoon ja avain jäi autoon.

Ei pitäisi lipsua periaatteesta. Nyt tuli lipsuttua, ja huono tuuri iski heti.

Periaatteeni on ollut se, että avainta EI jätetä virtalukkoon silloin, kun ovi suljetaan ellei olla autossa tai ellei vara-avain ole lähellä. Nyt unohdin tämän periaatteen, kun nousin autosta ja panin oven kiinni. Samalla ovi napsahti lukkoon.

Noin on tapahtunut kerran aikaisemminkin. Tällöin vara-avain oli 80 kilometrin päässä. Piti vain soittaa sinne 80 kilometrin päähän. Kännykkä vain sattui olemaan autossa lukkojen takana. Onneksi eräät vanhat tuttavat auttoivat ja sain soitettua heidän luotaan.

Nyt vara-avain on satojen kilometrien päässä. Auto tulee seisomaan kaupan pihassa muutaman päivän tehtiinpä mitä tehtiin. Epäilyttää lähettää avain postissa, koska posti kadottaa niin paljon tavaraa.

Syy ovien itsestään lukkittumiseen on vanhan auton epämääräinen keskuslukitus, joka tekee temppujaan silloin, kun sitä huvittaa. Varsinaisesti se ei edes toimi, mutta toimii kuitenkin tuon verran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2023, 13:34:58
^
Ei nuo mitään muslimikärryjä ole. Noita on vanhukset tai muuten huonompivoimaiset käyttäneet kauppakasseina ainakin täällä PK-seudulla vuosikymmenet. Täällä niitä sanotaan mummokasseiksi. Tuo on viimeinen vaihe ennen rollaattoria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - tammikuu 09, 2023, 17:35:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2023, 13:34:58
^
Ei nuo mitään muslimikärryjä ole. Noita on vanhukset tai muuten huonompivoimaiset käyttäneet kauppakasseina ainakin täällä PK-seudulla vuosikymmenet. Täällä niitä sanotaan mummokasseiksi. Tuo on viimeinen vaihe ennen rollaattoria.

1970-luvulla ainakin äitini käytti kassikärryä (jota kai kutsuttiin ostoskärryksi), koska kaupathan olivat auki lyhyemmän aikaa ja ostokset olivat useammin isoja. Ei ollut mitään mummoa siinä kärryn käyttämisessä. Meillä ei ollut autoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 09, 2023, 17:51:29
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2023, 13:23:44
Mietin parhaillaan, miten saan auton pois kaupan pihasta, kun ovet menivät lukkoon ja avain jäi autoon.

Ei pitäisi lipsua periaatteesta. Nyt tuli lipsuttua, ja huono tuuri iski heti.

Periaatteeni on ollut se, että avainta EI jätetä virtalukkoon silloin, kun ovi suljetaan ellei olla autossa tai ellei vara-avain ole lähellä. Nyt unohdin tämän periaatteen, kun nousin autosta ja panin oven kiinni. Samalla ovi napsahti lukkoon.

Noin on tapahtunut kerran aikaisemminkin. Tällöin vara-avain oli 80 kilometrin päässä. Piti vain soittaa sinne 80 kilometrin päähän. Kännykkä vain sattui olemaan autossa lukkojen takana. Onneksi eräät vanhat tuttavat auttoivat ja sain soitettua heidän luotaan.

Nyt vara-avain on satojen kilometrien päässä. Auto tulee seisomaan kaupan pihassa muutaman päivän tehtiinpä mitä tehtiin. Epäilyttää lähettää avain postissa, koska posti kadottaa niin paljon tavaraa.

Syy ovien itsestään lukkittumiseen on vanhan auton epämääräinen keskuslukitus, joka tekee temppujaan silloin, kun sitä huvittaa. Varsinaisesti se ei edes toimi, mutta toimii kuitenkin tuon verran.
Mulle kävi kerran tuollaisesti, että avaimet jäivät lukitun auton sisälle aika pahassa tilanteessa. Oli viimeinen ilta työkeikalla Keski-Euroopassa, ja myöhäinen ajankohta, ja vielä piti tehdä vaikka mitä tärkeää työhön liittyvää, ja vielä suoriutua takaisin hotellille, joka oli lähempänä lentokenttää, ja hakea matkatavaranikin. En osannut kovinkaan hyvin sen maan kieltä, mutta jotenkin kuin ihmeen kaupalla löysin yövahdin ja sain hänet ymmärtämään, missä pulassa olin. Ja hänpä sitten näppärästi aukaisi vuokra-auton oven, ujuttamalla jonkin koukkupäisen rautalangan ikkunan tiiviisteen raosta ja nostaen avauskahvasta oven sisäpuolella. Ei mennyt montaa sekuntia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 09, 2023, 18:43:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2023, 13:34:58
^
Ei nuo mitään muslimikärryjä ole. Noita on vanhukset tai muuten huonompivoimaiset käyttäneet kauppakasseina ainakin täällä PK-seudulla vuosikymmenet. Täällä niitä sanotaan mummokasseiksi. Tuo on viimeinen vaihe ennen rollaattoria.

Eivät ne tietenkään ole viralliselta nimeltään muslimikärryjä. Siksi kirjoitinkin sanan lainausmerkeissä.

Olen ilmeisesti kulkenut silmät kiinni, kun en ole huomannut Suomessa juurikaan tuollaisia kärryjä. En tarkoita, että en olisi niitä ikinä nähnyt, mutta en ole mieltänyt, että ne olisivat yleisiä. Ehkä olen liikkunut väärissä paikoissa.

Muslimikärry -nimen keksin siitä, kun ne ovat Berliinissä nimenomaan turkkilaistaustaisten naisten käyttämä varuste.

Esittämäni kuva löytyi hakusanoilla "muslim women in Berlin". Kuva kärrynaisista oli kolmantena sivulla. En siis googlaillut mitään kärryistä. Jos vaihtaa muslimin tilalle turkkilaisen, silloinkin löytyy kärrynaisia. Mutta jos googlaa vain naisia, ei näe kärryjä.

(https://live.staticflickr.com/3831/10892675244_89b59311fb_b.jpg)

https://foreignpolicy.com/wp-content/uploads/2019/07/GettyImages-1171504.jpg?w=1531
https://c8.alamy.com/comp/D4MFJ6/berlin-germany-a-muslim-woman-with-a-baby-carriage-in-front-of-a-supermarket-D4MFJ6.jpg

Onhan näitä vaunuja myytävänä Suomessakin. Näyttävät vain aika kalliilta. Ne, mitä näin Saksassa, maksoivat alle 50 euroa.

https://www.sievishop.fi/rolser-ostoskarryt/c/51/

....................(jälkihuomautus)..............

Kirjoitin tämän jutun jo aikaa sitten, mutta en muistanut lähettää sitä. Ihmeen kaupalla se löytyi teksteineen päivineen sivuhistoriasta, vaikka olin jo siirtynyt muille sivuille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2023, 18:57:44
^
Pikaisella vilkaisulla näytti hintahaitari olevan parista kympistä himppasen verran satasen päälle. Malleja on on paljon, joten hintahaitarin laajuus on ymmärrettävä. Tuollaista en kyllä ostaisi nettikuvan perusteella, vaan parempi olisi livenä kokeilla ergonomia. Kannattaa kiinnittää huomio myös pyörien kokoon ja myös itse kassin kokoon ja pintamateriaaliin. Liikkuvia osia on monta, joten vaikea arvioida jonkun esim  neljänkymppiä maksavan kärryn järkevyyttä verrattuna johonkin muuhun pelkän kuvan perusteella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 09, 2023, 21:16:59
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 09, 2023, 13:23:44
Lumiketjukärryllä ei ahkä kannata ajaa sisälle ainakaan tavalliseen ruokakauppaan.

Miten olisi vedettävä "muslimikärry" (https://media.gettyimages.com/id/104326827/photo/muslim-women-wearing-headscarves-walk-in-the-immigrant-heavy-district-of-kreuzberg-on.jpg?s=612x612&w=gi&k=20&c=3e_QnlN_4KThee-_GQgOlQtn22W4sIRHbQ5zVhqNY80=). Berliinissä (turkkilaistaustaiset) musliminaiset käyttävät niitä. Meinasin ostaa yhden, mutta en ostanut.

Mietin parhaillaan, miten saan auton pois kaupan pihasta, kun ovet menivät lukkoon ja avain jäi autoon.

Ei pitäisi lipsua periaatteesta. Nyt tuli lipsuttua, ja huono tuuri iski heti.

Periaatteeni on ollut se, että avainta EI jätetä virtalukkoon silloin, kun ovi suljetaan ellei olla autossa tai ellei vara-avain ole lähellä. Nyt unohdin tämän periaatteen, kun nousin autosta ja panin oven kiinni. Samalla ovi napsahti lukkoon.

Noin on tapahtunut kerran aikaisemminkin. Tällöin vara-avain oli 80 kilometrin päässä. Piti vain soittaa sinne 80 kilometrin päähän. Kännykkä vain sattui olemaan autossa lukkojen takana. Onneksi eräät vanhat tuttavat auttoivat ja sain soitettua heidän luotaan.

Nyt vara-avain on satojen kilometrien päässä. Auto tulee seisomaan kaupan pihassa muutaman päivän tehtiinpä mitä tehtiin. Epäilyttää lähettää avain postissa, koska posti kadottaa niin paljon tavaraa.

Syy ovien itsestään lukkittumiseen on vanhan auton epämääräinen keskuslukitus, joka tekee temppujaan silloin, kun sitä huvittaa. Varsinaisesti se ei edes toimi, mutta toimii kuitenkin tuon verran.

Avainten jäädessä lukittuun autoon ei ole syytä paniikkiin – tiepalvelumekaanikko avaa lukitun auton oven turvallisesti ja nopeasti.
https://hinausautokeskus.fi/palvelu/tiepalvelu/auton-oven-avaus?gclid=CjwKCAiAk--dBhABEiwAchIwkY2sT509_BLYKygkca1P4HbbTlCjAfEKvIIDRxUoW2Xael3DZsnm0hoC0OYQAvD_BwE

Auton vara-avain voisi roikkua kotiavainnipussa joka on housuissa kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 09, 2023, 21:20:54
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 09, 2023, 21:16:59
Auton vara-avain voisi roikkua kotiavainnipussa joka on housuissa kiinni.

Tuo olisi Kopekille aika ikävä juttu. Hän joka tapauksessa unohtaa ne avaimet lähtiessään liikenteeseen ja tulla niksillä lähtö tulisi tapahtumaan jopa ilman housuja :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 09, 2023, 21:31:52
Hiljattain oli läheltäpititilanne. Alakerran naapurispurgu lähes poltti asuntonsa tupakoidessaan kännissä. Sohva paloi, asunto noesta mustana. Pelastuslaitos meni rälläkällä oven läpi pelastaen äijän sairaalaan. Asunto tuhoutui (noki/savuvahingot), muttei palo onneksi levinnyt muualle. Oma asunto piti tuulettaa, kun savua tuli aika reippaasti. Piti olla ulkona pakkasessa tunnin verran, että savut saatiin ulos. Jännää joskus elämä...

Onneksi muuten oma hajuaisti ja hetkeä myöhemmin oma ja muiden naapurien palohälyttimet toimivat, tajuttiin tilanne, palokunta tuli nopeasti...! Hälytys tuli naapurin taholta ennen, kuin suurta vahinkoa ehti syntyä. Niin, paitsi tuolle kaverille. On sairaalassa, ehti ilmeisesti palaa...?! Vaihdoin samantien tuoreen patterin omaan palohälyttimeen, ihan varmuuden vuoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 09, 2023, 21:36:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2023, 21:20:54
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 09, 2023, 21:16:59
Auton vara-avain voisi roikkua kotiavainnipussa joka on housuissa kiinni.

Tuo olisi Kopekille aika ikävä juttu. Hän joka tapauksessa unohtaa ne avaimet lähtiessään liikenteeseen ja tulla niksillä lähtö tulisi tapahtumaan jopa ilman housuja :D

Laitoin pukeutumisketjuun linkin lontoolaista "kopekeista".
https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/d40e8ff1-9b64-4e6e-85de-a0bbd2e673ff
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 10, 2023, 09:11:41
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 09, 2023, 21:36:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 09, 2023, 21:20:54
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 09, 2023, 21:16:59
Auton vara-avain voisi roikkua kotiavainnipussa joka on housuissa kiinni.

Tuo olisi Kopekille aika ikävä juttu. Hän joka tapauksessa unohtaa ne avaimet lähtiessään liikenteeseen ja tulla niksillä lähtö tulisi tapahtumaan jopa ilman housuja :D

Laitoin pukeutumisketjuun linkin lontoolaista "kopekeista".
https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/d40e8ff1-9b64-4e6e-85de-a0bbd2e673ff
Loistava idea olla ilman housuja tammikuussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 11, 2023, 02:41:35
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 09, 2023, 21:31:52
Hiljattain oli läheltäpititilanne (7.1.) Alakerran naapurispurgu lähes poltti asuntonsa tupakoidessaan kännissä. Sohva paloi, asunto noesta mustana. Pelastuslaitos meni rälläkällä oven läpi pelastaen äijän sairaalaan. Asunto tuhoutui (noki/savuvahingot), muttei palo onneksi levinnyt muualle. Oma asunto piti tuulettaa, kun savua tuli aika reippaasti. Piti olla ulkona pakkasessa tunnin verran, että savut saatiin ulos. Jännää joskus elämä...

Onneksi muuten oma hajuaisti ja hetkeä myöhemmin oma ja muiden naapurien palohälyttimet toimivat, tajuttiin tilanne, palokunta tuli nopeasti...! Hälytys tuli naapurin taholta ennen, kuin suurta vahinkoa ehti syntyä. Niin, paitsi tuolle kaverille. On sairaalassa, ehti ilmeisesti palaa...?! Vaihdoin samantien tuoreen patterin omaan palohälyttimeen, ihan varmuuden vuoksi.
Palokunta tuli uudestaan keskiyön jälkeen (11.1.), kun roskapostinjakelija oli haistanut viikonlopun savuja. Taas ne kävivät kaikki asunnot läpi ja toki ullakonkin. Hyvä sinänsä toki, parempi näin. Turha hälytys, mutta kiva sinänsä, että huolehtivat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 11, 2023, 09:01:28
Kyllä tuli eilen koko kuukauden edestä oltua sosiaalinen, kun oli yhtiökokous ja sen perään hallituksen kokous aikaa vierähti liki kolme tuntia. Kotiin päästyäni olin aivan uupunut ja myöhäisen energiatankkauksen jälkeen painuin suoraan nukkumaan.

Kamalaa joutua puhumaan ihmisten kanssa.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 11, 2023, 09:34:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 11, 2023, 09:01:28
Kamalaa joutua puhumaan ihmisten kanssa.  :-\

Kenen kanssa sitä sitten puhutaan, jos ei ihmisten? Kissojen kenties.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 11, 2023, 09:39:44
Saatana, nyt ei voi paremmin sanoa.

Töissä ihan tarpeeksi hankalaa ja kiire ja söhlinkiä ja sählinkiä ja tähän tuppasi nyt vihdoista viimein sitten ilmavesilämpöpumpun (vai mikä se pskiainen on) asennus. No sinällänsä, että öljy loppui jo viime viikolla ja olemme sitä polttimoon letkulla liruttaneet, mutta siinähän se toimi.

Nyt on joku sähköasennus, joka ei ota asettuakseen vaan PÄÄsulakkeet palaa koko ajan. Käsittääkseni pitää olla isompi vika kuormituksessa, kun ei polta normisulakkeita. Sen kanssa samassa ei edes ole mitään muuta isompaa.

Ei jaksais nyt millään tämmöistä, onneksi kesti sen verran, että lämmitti veden semmoiseksi, että suihkuun pääsi aamulla ja sai lähteä tänne töihin. Iltapäivällä sitten riitelemään sähkärin kanssa, sikäli kuin semmoinen ilmaantuu. Miksi mies ei sitä tee, kysytte te. No koska luonnollisesti hänellä on vielä isompia söhlinkejä töissään ja kaikki muut pois sieltä. Perkele sentään että mä sanon.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 11, 2023, 09:50:23
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 11, 2023, 09:34:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 11, 2023, 09:01:28
Kamalaa joutua puhumaan ihmisten kanssa.  :-\

Kenen kanssa sitä sitten puhutaan, jos ei ihmisten? Kissojen kenties.

No, kissojen kanssa puhuminen ei ainakaan ole noin uuvuttavaa.

Mutta tuossa tilaisuudessa jouduin ottamaan aktiivisen yleisön roolin, joka ei ole minulle mitenkään luonteenomainen. Kokouksessa oli pari asiantuntijaheppua puhumassa maalämmöstä ja vastaamaan uteliaan yleisön esittämiin kysymyksiin. Eihän siellä kukaan mitään kysynyt, joten jotta heppujen tulo ei olisi ollut täysin turhaa, niin minä niitä aloin tenttaamaan. Siinä sitten joku muukin uskaltautui kysymään jotain ja jos keskustelu uhkasi tyrehtyä, niin heitin taas uutta vettä myllyyn, kysymällä jotain tarkennusta johonkin vastaukseen.

En ole tuollaiseen tosiaankaan tottunut ja kun aihe oli vielä niin outo, että olin aika pintapuolisesti siihen perehtynyt, niin voimille se otti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 11, 2023, 12:15:11
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 11, 2023, 09:34:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 11, 2023, 09:01:28
Kamalaa joutua puhumaan ihmisten kanssa.  :-\

Kenen kanssa sitä sitten puhutaan, jos ei ihmisten? Kissojen kenties.

Kissan tai koiran kanssa keskustelu on kyllä antoisempaa- eivät häiritse puhujaa kaikenlaisilla kysymyksillä ja vastauksilla- korkeintaan pientä nauuntaa tai hännän heilutusta.

Pitäis varmaan hommata koira, kissa en kyllä huoli- liikaa vaivaa. Koira taas ulkoiluttaa isäntäänsä päivittäin, mikä olisi hyvä asia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 12, 2023, 22:00:57
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 11, 2023, 09:34:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 11, 2023, 09:01:28
Kamalaa joutua puhumaan ihmisten kanssa.  :-\

Kenen kanssa sitä sitten puhutaan, jos ei ihmisten? Kissojen kenties.
Itse sain sosiaalista kanssakäymistä, kun puhuin palomiesten kanssa viime viikonloppuna.
Eivät muuten ole seksikkäitä (kuten TV:ssä), vaikka olisin nainen tai homo.
Kävelevät kuin örkit varusteissaan.
Kiitos toki heille, kun pelastivat talomme!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 14, 2023, 15:29:06
Tekisi mieli vetää lärvit, mutta kun tarkemmin asiaa ajattelee, niin ei kuitenkaan tekisi mieli. Saunankin kyllä haluaisin lämmittää, mutta todennäköisesti katson koko illan nhl-kiekkoa ja muun ajan yritän olla oikeassa internetissä, joten saunaakaan en saa aikaiseksi lämmittää. Alustavasti siis vaikuttaa, että viikonloppu sujuu jälleen 5/5, kuten tavallisestikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 14, 2023, 17:16:47
^
EI kannata. Huomenna on paljon mukavampi päivä, jos ei tänään vedä lärvejä. Käytä nekin rahat mieluummin saunomiseen. Se tekee hyvää keski-ikäisille miehille :D

Uutta tietoa saunomisen terveyshyödyistä – löylyttele näin ja saatat saada lisää elinvuosia (https://www.is.fi/terveys/art-2000009319162.html)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 14, 2023, 22:06:04
LainaaTulokset perustuvat 2 600 kuopiolaismiehen 28-vuotiseen seurantaan, jonka alkaessa miehet olivat 42–61-vuotiaita. Seurannan aikana heistä 1 600 menehtyi.
Saanko lukea uutista kuin Piru Raamattua, enemmistö menehtyi...? :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - tammikuu 15, 2023, 10:53:38
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 14, 2023, 22:06:04
LainaaTulokset perustuvat 2 600 kuopiolaismiehen 28-vuotiseen seurantaan, jonka alkaessa miehet olivat 42–61-vuotiaita. Seurannan aikana heistä 1 600 menehtyi.
Saanko lukea uutista kuin Piru Raamattua, enemmistö menehtyi...? :)
??? Oliko liian vaikea uutinen ymmärrettäväksesi? Vaiko vain jätit lukematta varsinkin, kun siinä esiintyi lukuja? Kuitenkin olit kommentoivinasi.

Kun selvityksen (https://link.springer.com/article/10.1007/s10654-022-00926-w) kohteena on saunomisen vaikutus elinikään, niin sitä voidaan mitata vain kuolleilta henkilöiltä.
Ja tuloshan oli, että keski-ikäisten miesten 3-7 kertaa viikossa saunominen vähensi tutkituissa kuopiolaismiehissä tulehdustiloihin ja tulehduksellisiin sairauksiin kuolemista. Tämä kerrottiin uutisen ensimmäisessä virkkeessä, juuri ennen lainaustasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 15, 2023, 14:44:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 11, 2023, 09:39:44
Saatana, nyt ei voi paremmin sanoa.

Töissä ihan tarpeeksi hankalaa ja kiire ja söhlinkiä ja sählinkiä ja tähän tuppasi nyt vihdoista viimein sitten ilmavesilämpöpumpun (vai mikä se pskiainen on) asennus.

Joko pelaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 15, 2023, 15:23:56
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 15, 2023, 14:44:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 11, 2023, 09:39:44
Saatana, nyt ei voi paremmin sanoa.

Töissä ihan tarpeeksi hankalaa ja kiire ja söhlinkiä ja sählinkiä ja tähän tuppasi nyt vihdoista viimein sitten ilmavesilämpöpumpun (vai mikä se pskiainen on) asennus.

Joko pelaa?

Kiitos kysymästä! Kyllä pelaa, sanoisin, että lämpö on oikeastaan aika miellyttävää. Ainakin tarpeeksi lämmintä on. Vesi ei kuumene yhtä kuumaksi kuin ennen, siinä kai on jotain säätöjä, mutta kai sen kestää. Yksi pahimmista synneistäni onkin ollut liian kuumat ja pitkät suihkut :-X , joten siitä kai sitten pääsee luopumaan.

Mutta tärkeintä on, että palella ei tarvitse! Sitä saikin jo viikon verran nauttia, muistutti taas ankeammista oloista!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 16, 2023, 11:12:50
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 15, 2023, 10:53:38
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 14, 2023, 22:06:04
LainaaTulokset perustuvat 2 600 kuopiolaismiehen 28-vuotiseen seurantaan, jonka alkaessa miehet olivat 42–61-vuotiaita. Seurannan aikana heistä 1 600 menehtyi.
Saanko lukea uutista kuin Piru Raamattua, enemmistö menehtyi...? :)
??? Oliko liian vaikea uutinen ymmärrettäväksesi? Vaiko vain jätit lukematta varsinkin, kun siinä esiintyi lukuja? Kuitenkin olit kommentoivinasi.

Kun selvityksen (https://link.springer.com/article/10.1007/s10654-022-00926-w) kohteena on saunomisen vaikutus elinikään, niin sitä voidaan mitata vain kuolleilta henkilöiltä.

Miten sitä mitataan kuolleelta? Kyselläänkö miten paljon hän on saunonut- vai mitä testejä otetaan.

Ehkä päätellään vain ettei ainakaan saunomisen puutteeseen kuollut, jos sattuu kopsahtamaan saunoessaan. 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 16, 2023, 13:28:04
^
Ehkä olisit löytänyt kysymyksiisi vastaukset lukemalla linkin takaa löytyvän ja tässä puheena olevan artikkelin.

Kannattaa myös lukea mikä on seurantatutkimus (https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurantatutkimus), jos se on outo asia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 16, 2023, 17:42:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 16, 2023, 13:28:04
^
Ehkä olisit löytänyt kysymyksiisi vastaukset lukemalla linkin takaa löytyvän ja tässä puheena olevan artikkelin.

Kannattaa myös lukea mikä on seurantatutkimus (https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurantatutkimus), jos se on outo asia.
Tuossa edellisessä kyllä tarjoiltiin tutkimusta kuolleelta, tilastosta ei ollut mainintaa, eikä erilaisista kyselyselvityksistä- joita nuo seurannat pääasiassa ovat.

Kysyin siis miten se saunomisen vaikutus elinikään- mitataan kuolleelta?

Kuolleet voidaan kyllä ilmeisesti liittää sen eliniän odotukseen sitten, kun ovat kuolleet- silloin ennusteeseen saadaan lopullinen "totuus".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 16, 2023, 23:07:06
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 15, 2023, 10:53:38
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 14, 2023, 22:06:04
LainaaTulokset perustuvat 2 600 kuopiolaismiehen 28-vuotiseen seurantaan, jonka alkaessa miehet olivat 42–61-vuotiaita. Seurannan aikana heistä 1 600 menehtyi.
Saanko lukea uutista kuin Piru Raamattua, enemmistö menehtyi...? :)
??? Oliko liian vaikea uutinen ymmärrettäväksesi? Vaiko vain jätit lukematta varsinkin, kun siinä esiintyi lukuja? Kuitenkin olit kommentoivinasi.

Kun selvityksen (https://link.springer.com/article/10.1007/s10654-022-00926-w) kohteena on saunomisen vaikutus elinikään, niin sitä voidaan mitata vain kuolleilta henkilöiltä.
Ja tuloshan oli, että keski-ikäisten miesten 3-7 kertaa viikossa saunominen vähensi tutkituissa kuopiolaismiehissä tulehdustiloihin ja tulehduksellisiin sairauksiin kuolemista. Tämä kerrottiin uutisen ensimmäisessä virkkeessä, juuri ennen lainaustasi.
Anteeksi. Luin vain kuin YLE:n toimittaja Persuja... :-X
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 17, 2023, 14:25:19
Tänään olisi jo pyörällä voinut mennä kaupassa käymään, kun kaikki lumi ja jää oli sulanut kevyenliikenteen väylältä. Tuli oli kyllä niin raaka, että vähintään toiseen suuntaan ajaessa se olisi tuntunut pahalta, ellei olisi kunnolla pukeutunut. Vaatisi kyllä tukevamman pukeutumisen kuin kävellen kulkiessa. Niin, ja olisi tietysti pitänyt pumpata kumit piukeammaksi, sillä pyörä on ollut jo parisen kuulutta käyttämättömänä.

Taitaa jäädä haaveeksi fillarikauden aloittaminen, sillä näyttäisi keli taas muuttuvat huonommaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 18, 2023, 10:04:46
Eilen oli 5h putkeen rankka ja monimutkainen tavaroiden siirron erikoisoperaatio. Kaikenlaista kamaa pussukoista keskiraskaisiin ja yhteen hirvittävän isoon huonekaluun. Rappuja, mutkikkaita kellaritiloja, pakettiautoon lastaamista ja vaikka mitä.

Kolme 60+ ukkoa, joista yksi ei jaksanut tehdä juuri mitään, mutta pahimmiksi pariksi tunniksi saatiin apuun tutun tuttu nuori mies lähi-idästä. Pieni mutta pippurinen kaveri, joka ei edes suostunut ottamaan korvausta.

Kerrankin kroppa yllätti positiivisesti: toki lihaksisto väsynyt, mutta mikään paikka ei varsinaisesti hajonnut, vaikka rasitus oli tällaiselle tottumattomalle älytön.

Ilmeisesti niin monipuolista liikuntaa, että kuormitus jakaantuu tasaisesti koko kroppaan. Olen myös sattumalta viime aikoina tehnyt salilla kuulien kantamista yms muuta epätavallista treeniä ja ehkä se auttoi.

Rappu kolhiintui täällä päässä aika pahasti. Saa nähdä pitääkö pokka,jos joku taho alkaa selvittää kuka kolhi ja saa maksaa korjauksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 18, 2023, 15:35:36
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 18, 2023, 10:04:46
Kolme 60+ ukkoa, joista yksi ei jaksanut tehdä juuri mitään, mutta pahimmiksi pariksi tunniksi saatiin apuun tutun tuttu nuori mies...

Tämä Socrateen kertomus sai muistoja mieleen.

Olen siirtänyt erästä pianoa - kaksi kertaa aiemmin, tutulla porukalla. Nyt tuli taas tilanne eteen, piano oli siirrettävä. Vaimo kysyi, kutsutko taas kaverisi auttamaan ja siirrätte pianon.

Silloin huomasin ajan kuluneen, yhdelläkään kaverillani ei enää ollut tarkoitukseen sopivaa autoa ja kaikki olivat jo eläköityneet joten ns. firmakärryäkään ei ollut tarjolla. Lisäksi tarkemmin mietittyäni jokainen oli joko polvi-, selkä-, nivel-, lihas, syöpä-, ruuansulatus- tai muu vaivainen, heitä olisi turha rääkätä moisella duunilla. Itseänikään ei oikein houkuttanut.

Loppujen lopuksi pihaan kaarsi pienlauma ammattitaitoisia paksuniskaisia körmyjä joilta homma sujui melko mutkattomasti, minä hoidin lähinnä kolhuseurantaa ja seurustelu-upseerin vaativaa tointa. Rahaa kului kauhiasti mutta piano lähti uuteen paikkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 18, 2023, 15:49:57
^
Aikanaan tänne kehäkolmosen ulkopuolelle muuttaessani muuton tilasin jälkikasvulta ja parilta vävypojalta ja se sujuikin ihan mallikkaasti. Kyllä minä noillekin maksoin ihan reilusti, sillä kokonainen vapaapäivä aamusta iltaan siinä muutossa meni.

Sen sijaan vanhaan asuntoon jääneet sorttiin menevät huonekalut ynnä muut romppeet sai ammattilaiset hoitaa. Kyllä siinä silmä lepäsi, kun riskit miehet pisti tuulemaan. Suunnilleen puolessa tunnissa kämppä oli tyhjennetty ja kamaa oli niin paljon, että ihmettelin, miten ne niin pienellä pakulla tuli, vaikka olin määrän luetellut jokseenkin tarkoin tilauksen yhteydessä. Jotenkin ne vaan onnistuivat pelaamaan tetristä tavaroilla niin, että kaikki autoon mahtui yhdellä kertaa pois vietäväksi. Ei kyllä olisi uskonut, että se niin nopeasti kävi, vaikka heillä oli tuntiveloitus. Olisihan tuokin hoitunut omalla porukalla, mutta siinä olisi ollut taas uusi säätäminen, milloin kenelläkin on vapaapäivä samaan aikaan, kun tuo piti saada arkena tehtyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 19, 2023, 10:43:28
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 18, 2023, 15:35:36
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 18, 2023, 10:04:46
Kolme 60+ ukkoa, joista yksi ei jaksanut tehdä juuri mitään, mutta pahimmiksi pariksi tunniksi saatiin apuun tutun tuttu nuori mies...

Tämä Socrateen kertomus sai muistoja mieleen.

Olen siirtänyt erästä pianoa - kaksi kertaa aiemmin, tutulla porukalla. Nyt tuli taas tilanne eteen, piano oli siirrettävä. Vaimo kysyi, kutsutko taas kaverisi auttamaan ja siirrätte pianon.

Silloin huomasin ajan kuluneen, yhdelläkään kaverillani ei enää ollut tarkoitukseen sopivaa autoa ja kaikki olivat jo eläköityneet joten ns. firmakärryäkään ei ollut tarjolla. Lisäksi tarkemmin mietittyäni jokainen oli joko polvi-, selkä-, nivel-, lihas, syöpä-, ruuansulatus- tai muu vaivainen, heitä olisi turha rääkätä moisella duunilla. Itseänikään ei oikein houkuttanut.

Loppujen lopuksi pihaan kaarsi pienlauma ammattitaitoisia paksuniskaisia körmyjä joilta homma sujui melko mutkattomasti, minä hoidin lähinnä kolhuseurantaa ja seurustelu-upseerin vaativaa tointa. Rahaa kului kauhiasti mutta piano lähti uuteen paikkaan.

Pääasia, että siitä riesasta pääsi eroon- huoliko joku sen ilmaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 19, 2023, 11:55:15
Facehan alkaa oikein syöstä semmoista matskua esille mitä muutaman kerran menee reagoimaan jollain hymiöllä. Minulla on seinä nykyään täynnä kaikenlaisia eläimenpelastusstooreja. Alkaa oikein ihmetyttää että on kissaa ja koiraa pussissa tai laatikossa, tien varteen dumpattuna, ja sitten joku ne sieltä hyvää hyvyyttään kyörää johonkin eläinsuojaan, tai pitää itse. Niin ihmettelen tässä sitä että minkä saatanan takia ne eläimet pitää laittaa pussiin tai laatikkoon, jolloin osa saattaa tukehtua ennen kuin kukaan löytää ne? Jos ei jostain syystä kykene pitämään eläimiä, niin luulisi että ne ennemmin vapauttaa luontoon missä niillä on edes jonkinlaiset tsänssit.

Nyt on lähinnä tietysti lämpimästä maasta kyse. Suomessahan kissoilla ei ole pitkään mitään tsänssejä. Enkä todellakaan tarkoita että lemmikkejä voi hylätä minne huvittaa, kunhan hylkää "oikealla tavalla". Ihmettelen sitä että miksi ne pitää hylätä nimenomaan niin että kuolevat tuskallisesti tukehtumalla, tai nälkään, kun eivät pääse pois jostain mihin ne on tungettu.

Ja jos on niin jäätävä sydän että noin voi tehdä, niin miksei yksintein napsauta niskat nurin elukoilta, kun ei kerta millään niistä ole mitään väliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 20, 2023, 10:35:19
Bongasin äsken Marko Björsin käppäilemässä uimahallin käytävällä. Vähän sipsuttamalla meni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 20, 2023, 11:17:47
Erinäisistä syistä Google antoi hakutulokseksi mm. tällaisen tekstin:

23.12.2015 — Missi kertoo alkaneensa epäillä joulupukin olemassaoloa, ... Lukuisat Suomen tunnetuimmat tähdet pyllistävät Lotan edessä alasti. 13.1.2023.

Onhan se hyvä jos viimeistään missiksi tultuaan alkaa epäilemään onko joulupukki olemassa. Mutta ihmettelen kun tuon tekstin ohessa olleeseen linkkiin klikatessa ei selviäkään että minkä takia jollekin Lotalle on pyllistelty:

https://www.iltalehti.fi/viihde/a/2015122320873125
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 20, 2023, 12:38:21
^
Pyllistelyotsikko oli taannoin lehdessä ja se oli vain maksaville asiakkaille. Ilmeisesti tuokin oli täkynä, että maksajia tulisi otsikon perässä lisää. Ehkä voimme kuitenkin jatkaa elämäämme ilman tuota dramaattista tietoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - tammikuu 20, 2023, 15:19:47
On taas se päivämäärä, kun Lalli löi kirveellä Köyliönjärven jäällä Turun piispan kylmäksi. 20.01.1156, niin se aika rientää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 21, 2023, 01:46:55
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 20, 2023, 10:35:19
Bongasin äsken Marko Björsin käppäilemässä uimahallin käytävällä. Vähän sipsuttamalla meni.
No, luemme huomenna iltalehdestä, mitä teit...
Vitsivitsi...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 02:26:27
Kävin Tikkurilan teatterissa (Silkkisali) katsomassa standuppia.

Olipas taas hauskaa. Oli viisi esiintyjää, joista entuudestaan tiesin vain Robert Petterssonin. Oli kolme koomikkoa, joiden lähes kaikille vitseille sai hihitellä ja kaksi, joiden vitseistä ehkä noin puolelle hihittelin. Sain lipun näytökseen lahjana, mutta kun katselin hinnastoa, ilmeisesti olisi kustantanut 20€ + 2€ per lippu. Illan juontaja provosoi meitä yleisöä, että kuukauden kuluttua sitten uusiksi.

Pitääpä oikein tosissaan harkita. Olisi silloin myös uusi kattaus esiintyjiä Silkkisalissa. Ei se tietysti paha rasti olisi sekään jos olisi samat esiintyjät, mutta kokemuksesta tiedän, että kaikki vitsit eivät olisi välttämättä eri vitsejä jos menee katsomaan saman artistin keikkoja, joiden välillä on vain kuukausi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 21, 2023, 08:03:04
No, höh. Vaikka minulle tulee paikallislehti, niin aina jää näkemättä tapahtumailmoitukset. Tuokin olisi kiinnostanut. Noita Stan-Uppeja olen katsonut niin telkusta kuin tuubistakin ja monesti on käynyt mielessä, jotta miltähän se tuntuisi paikan päällä olla katsomassa. Moni muukin on tullut vastaan, että "tällainen oli" ja jutussa on sitten kerrottu enemmän.

Tosin eilinen ei kyllä olisi sopinut, sillä oli vieraita.

Koska olen todella huono lähtemään yleensä mihinkään niin Tikkurilan kirjasto (https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Tikkurilan_kirjasto/Tapahtumat) olisi varmaan hyvä matalan kynnyksen paikka harjoitella ihmisjoukossa oloa. Tuolla on 24.1. Pekka Laineen isännöimä kirjatapahtuma, jossa markkinoidaan uutta Kitaristi kirjaa ja luvassa on yllätyskitaristikin. Kun vielä tietää, että Pekka Laine on itse bluesiin suuntautunut kitaristi, niin voisi olla ihan käymisen arvoinen tapahtuma.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 21, 2023, 09:23:50
^Ensi tiistaina kirjasto on täynnä kantislaisia, jotka yrittävät löytää Hipin.  ;D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 21, 2023, 11:36:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 21, 2023, 09:23:50
^Ensi tiistaina kirjasto on täynnä kantislaisia, jotka yrittävät löytää Hipin.  ;D
..... joka on nurkan takana lurkkimassa, montako kantislaista sai huijattua paikalle. Minullahan on tarkka mielikuva jokaisesta, niin tunnistan kyllä ja erotan muista paikalle saapuvista.

Toisaalta, olisihan se jännä mennä itse tapahtumaankin katsomaan Pekka Laineen ihmettelyä jumalattomasta yleisömenestyksestään :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 12:56:10
https://www.netticket.fi/product_info.php?products_id=457516&language=fi

Laita Hippi kalenteriisi pe 17.2.2023 klo 19

Jos sitten päätätkin uskaltaa, niin tuolloin olisi tosiaan seuraava stand up Silkkisalissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 21, 2023, 13:02:28
^^ ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 21, 2023, 13:13:35
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 12:56:10
https://www.netticket.fi/product_info.php?products_id=457516&language=fi

Laita Hippi kalenteriisi pe 17.2.2023 klo 19

Jos sitten päätätkin uskaltaa, niin tuolloin olisi tosiaan seuraava stand up Silkkisalissa.

Ei näyttänyt olevan yhtään tuttua nimeä.

[Ja nyt alkaa seksistinen mielipide, pahoittelut siitä]
Listassa oli myös kaksi naista. Mitä olen telkkarista naisten esittämää stand-uppia nähnyt, niin ei naurata. Ronskit alapäänjutut on jo mielestäni niin mennyttä aikaa, että pikemminkin myötähäpeän tunnetta pukkaa. Mieluummin olen niitä kuulematta, vaikka sitten menisikin lapsi pesuveden mukana.
[Mielipide päättyy]
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 13:27:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 21, 2023, 13:13:35
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 12:56:10
https://www.netticket.fi/product_info.php?products_id=457516&language=fi

Laita Hippi kalenteriisi pe 17.2.2023 klo 19

Jos sitten päätätkin uskaltaa, niin tuolloin olisi tosiaan seuraava stand up Silkkisalissa.

Ei näyttänyt olevan yhtään tuttua nimeä.

[Ja nyt alkaa seksistinen mielipide, pahoittelut siitä]
Listassa oli myös kaksi naista. Mitä olen telkkarista naisten esittämää stand-uppia nähnyt, niin ei naurata. Ronskit alapäänjutut on jo mielestäni niin mennyttä aikaa, että pikemminkin myötähäpeän tunnetta pukkaa. Mieluummin olen niitä kuulematta, vaikka sitten menisikin lapsi pesuveden mukana.
[Mielipide päättyy]

Ei ole noista ketään tuttuja itsellenikään. Eikä etukäteen tosiaan voi tietää, kuinka monella jos kellään on sama huumorintaju kuin itsellä on. Kaikkien vitsit eivät ole hyviä, mutta yleensä jokaisella on joku läppä, joka on edes hauska, vaikka ei riittävän hyvä vitsiksi asti olekaan. Etukäteen ei voi koskaan tietää oliko lipun hinta sijoituksen arvoinen.

Edit. tietysti jos naisten jutut eivät tunnu tyypillisesti hauskoilta, silloin on varmasti normaalia suurempi vaara, ettei heidän jutut ole hauskoja tälläkään kertaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 13:48:16
Stand upin kuluttamisessa on eduksi jos on itse hieman höhlä tai että koomikko on itseä hieman nokkelampi. Silloin suurempi osa vitseistä vaikuttavat hauskoilta. Jos itse ei ole höhlä tai koomikko on, ne vaikuttavat helposti tekohauskoilta. Jos koko ilta koostuu tekohauskoista vitseistä, lippuun sijoitettu raha menee hukkaan.

Edit. Itse olen riittävän höhlä, jotta koen olevani vitsien suhteen plussan puolella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 21, 2023, 14:48:29
Pakko myöntää, että olen aika tosikko ja kohtalaisen huono nauraja. Stand-up koomikoista ehkä Niko Kivelä on aika usein onnistunut naurattamaan. Monet hänen YT:ssa olevista jutuista on "minulle sattui kerran" -tyyppiä, eli erittäin elävästi kertoo arkipäivän juttuja, joissa on itse osallisena. Olipa ne sitten todellisuudessa sattuneita tai ei, mutta hyvin hän itsensä tarinoihin sommittelee, jos ei ole omakohtaisia.

Tässä malliksi parin minuutin klippi

Olisi ollut yksi toinenkin, jota yritin etsiä, mutta ei osunut kohdalle. Saattaa olla, että se tarina oli sitten osa pidempää videota. Nikoa ja muutamaan muutakin olen katsellut YT:ssä useampaan otteeseen ja kai hyvän esityksen merkki on se, että se naurattaa useammankin kerran. :D

Maailman maineeseen nousseen Ismo Leikolankin jotkut jutut on hyviä, mutta en pidä yhtään hänen viipyilevästä tavastaan narista kertoessaan juttujaan. Enemmän pidän sujuvasta esittämisestä ja niitäkin riittää Tuubissakin useita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 17:19:47
Ehkäpä yhtä koomikkoa lukuun ottamatta muiden eilisten koomikoiden repertuaari koostui arkielämänsä kiemuroista. Pettersson on enempi ikään kuin jarla-vitsien kertoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 21, 2023, 19:42:09
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 13:48:16
Stand upin kuluttamisessa on eduksi jos on itse hieman höhlä tai että koomikko on itseä hieman nokkelampi. Silloin suurempi osa vitseistä vaikuttavat hauskoilta. Jos itse ei ole höhlä tai koomikko on, ne vaikuttavat helposti tekohauskoilta. Jos koko ilta koostuu tekohauskoista vitseistä, lippuun sijoitettu raha menee hukkaan.

Edit. Itse olen riittävän höhlä, jotta koen olevani vitsien suhteen plussan puolella.
Jostain syystä en itse ole kokenut Ismo Leikolaa hauskaksi. Ehkä ongelma on siinä, että me suomalaiset olemme tuollaisia. Ei siinä ole hauskuutta, paitsi ulkkarien mielestä? Hauskuus riippuu siis näkökulmasta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 21, 2023, 21:03:45
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 14, 2023, 17:16:47
^
EI kannata. Huomenna on paljon mukavampi päivä, jos ei tänään vedä lärvejä. Käytä nekin rahat mieluummin saunomiseen. Se tekee hyvää keski-ikäisille miehille :D

Uutta tietoa saunomisen terveyshyödyistä – löylyttele näin ja saatat saada lisää elinvuosia (https://www.is.fi/terveys/art-2000009319162.html)

Sait ylipuhutuksi. Kävin just saunassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - tammikuu 22, 2023, 10:42:50
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 16, 2023, 11:12:50
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 15, 2023, 10:53:38
...

Kun selvityksen (https://link.springer.com/article/10.1007/s10654-022-00926-w) kohteena on saunomisen vaikutus elinikään, niin sitä voidaan mitata vain kuolleilta henkilöiltä.

Miten sitä mitataan kuolleelta? Kyselläänkö miten paljon hän on saunonut- vai mitä testejä otetaan.

Ehkä päätellään vain ettei ainakaan saunomisen puutteeseen kuollut, jos sattuu kopsahtamaan saunoessaan. 8)
Toopeutesi korostaminen suhteessa tilastoihin ei käy huumorista.

Asian käsittelyn IS-otsikkohan oli "löylyttele näin ja saatat saada lisää elinvuosia" (https://www.is.fi/terveys/art-2000009319162.html). Elinvuosien määrää ja kuolinsyytä on paha tietää ennen kuolemaa. Ehkä Toopekin oli tarkoittanut vitsiksi, että suuri osa tutkituista menehtyi? Todennäköisemmin hänkään ei katsonut, mistä oli kysymys, mutta puuta heinää puhua oli tarve.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 22, 2023, 14:50:27
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 22, 2023, 10:42:50
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 16, 2023, 11:12:50
Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 15, 2023, 10:53:38
...

Kun selvityksen (https://link.springer.com/article/10.1007/s10654-022-00926-w) kohteena on saunomisen vaikutus elinikään, niin sitä voidaan mitata vain kuolleilta henkilöiltä.

Miten sitä mitataan kuolleelta? Kyselläänkö miten paljon hän on saunonut- vai mitä testejä otetaan.

Ehkä päätellään vain ettei ainakaan saunomisen puutteeseen kuollut, jos sattuu kopsahtamaan saunoessaan. 8)
Toopeutesi korostaminen suhteessa tilastoihin ei käy huumorista.

Asian käsittelyn IS-otsikkohan oli "löylyttele näin ja saatat saada lisää elinvuosia" (https://www.is.fi/terveys/art-2000009319162.html). Elinvuosien määrää ja kuolinsyytä on paha tietää ennen kuolemaa. Ehkä Toopekin oli tarkoittanut vitsiksi, että suuri osa tutkituista menehtyi? Todennäköisemmin hänkään ei katsonut, mistä oli kysymys, mutta puuta heinää puhua oli tarve.

Lisää elinvuosia milloin milläkin pölhöllä konstilla, sitähän on tarjoiltu milloin milläkin yhteydellä, kahvikin on ollut vaihtoehtoisesti molempia sekä huonoa, että hyvää riippuen siitä kuka milläkin teorialla siitä kertoo.

Kuolleilta sitäkään ei toistaiseksi ole mitattu- ehkä sekin "ihme vielä nähdään, tai luetaan.

"Kuolleisuus" taitaa kuitenkin lisääntyä sanomisesta huolimatta. Tilasto sekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 22, 2023, 20:56:32
Vaihtelevat fiilikset. Yksi päivä ilostuin kun punnitsin halkohäkin itseni kanssa ja sitten itseni. ( -> Halkohäkki painoi n. 20kg). Raskaista ulkovaatteista huolimatta olin yllättävän kevyt eli olin laihtunut jouluherkuilla ja jälkeen jääneillä = tammikuun alun suklailla parisen kiloa (!).

Seuraavana päivänä oli raskas raihnainen aamu nousta, piti kyyditä itseni ja sukulainen verikokeisiin, olisin halunnut jäädä "punkkaan makaamaan", tuntui ettei aivot ole kunnossa. Risteyksessä ajoin liian pitkälle suojatien päälle ja just jalankulkija oli tulossa siihen. Kohteliaisuuttani peruutin antaen tietä ja tuntui ja kuului pienehkö "töks". Sitten kun käännyin risteyksesstä niin takana vilkutti valoja. Piti pysähtyä. Takana olevan kallismerkkisessä saks. auton keulassa oli kämmenellä peittyvä kuhmu. Minun ajamassa wanhassa autossa ei mitään.  Miksi uudemmissa on niin surkeat puskurit?  Vaihdettiin nimiä ja hän kuvasi. Minulla ei ollut kameraa. Kummallakaa ei ollut alla omaa autoa vaan toisen nimissä olevat. Jatkettiin matkaa.
  Keli oli kehnohko enkä voi sitä syyttää mutta samalla matkalla oli lähellä 2 muuta kolaria joissa varmasti minä en ollut pääsyyllinen: Toinen iso koukkasi pihasta keulansa mun ajopuolelle vaikka just tulin siihen ja kohta toisaalla joku ajoi rakennuksen takaa hirveän kovaa risteyksen yli editseni, johon olin just tulossa siihen, onneksi hiukan myöhemmin.

Eilen ja tänä aamunakin heräsin aikaisin ja virkeänä vaikka taatusti lyhyet univelkaiset unet takana. Miten ihminen voi olla joskus virkeä ja joskus raihnaisen uninen? Onko tässä Pippa Laukan sanoin se ero että joskus uni on ns. palauttavaa ja joskus pitkäkään uni ei?
  Tuota pikkukolaria edeltävänä iltana oli ollut pitkähkö nettikokous. Rasittiko se aivoja ja häiritsi unta?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 22, 2023, 22:22:09
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 22, 2023, 20:56:32
Tuota pikkukolaria edeltävänä iltana oli ollut pitkähkö nettikokous. Rasittiko se aivoja ja häiritsi unta?

Asioita tapahtuu. Joskus yhdelle, joskus toiselle. Erilaisia "osumia" ja "läheltä piti" -tilanteita on tapahtunut minullekin. Niitä ei kannata jäädä miettimään. Harmillista tietysti, jos tulee kustannuksia, mutta joskus niitäkin vain tulee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 23, 2023, 10:08:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 21, 2023, 11:36:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 21, 2023, 09:23:50
^Ensi tiistaina kirjasto on täynnä kantislaisia, jotka yrittävät löytää Hipin.  ;D
..... joka on nurkan takana lurkkimassa, montako kantislaista sai huijattua paikalle. Minullahan on tarkka mielikuva jokaisesta, niin tunnistan kyllä ja erotan muista paikalle saapuvista.

Socru: Ontuu molempia jalkojaan. Varmin tuntomerkki on kuitenkin punainen trump-lippis.

Kopek: Tuntuu olevan väärässä paikassa. Toinen kenkä hukassa. Etsii myös puhelintaan, avaimiaan ja autoaan.

Norma: Säikkyy salissa olevia maahanmuuttajia ja lopulta paiskaa yhden maahan KM-otteella. Ihan vain varoitukseksi muille. Marssii sitten mikrofonin ääreen ja kertoo yleisölle tarinoita exästään.

Saares: Maksaa kirjastolle sakkoja koska lainaukset ovat jatkuvasti sekaisin.

MrKat: Piiloutuu vessakoppiin koska rakennuksessa on kuulemma nähty persu. Mutta kertsi on jo siellä joten joutuu etsimään uuden piilopaikan.

Laika: Pitää sekavaa yksinpuhelua Venäjän oikeudesta alistaa naapurinsa. Väittää kirjaston olevan todellisuudessa CIA:n bioaselaboratorio. Haukkuu lopuksi muut asiakkaat.

Toope: Käy kusaisemassa poliittisten teosten kirjahyllyyn. Toistaa tekonsa hetken kuluttua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 23, 2023, 10:25:31
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2023, 10:08:19

Melko "viiltävä kommenti ja karikko sitä paitsi puuttuu- joten lisättään, jos siellä syttyy tulipalo, karikko väittää sen olevan väärin sytytetty.

Ja Rooster lisää että kyllä se itsekseen sammuu, kun odotellaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 23, 2023, 10:33:15
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 23, 2023, 10:25:31

Lopuksi selviää että siellä onkin vaan a4 kessutellut.  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 23, 2023, 11:56:49
 ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 24, 2023, 19:34:23
Sain käyttööni kunnon sisälämpömittarin ja se näyttää 24 astetta  :).

Täällä oli pakkasten aikaan hiukan viileämpää, mutta ei paljon. Miksiköhän syksyllä peloteltiin, että kyhjötetään talvi paksuissa vällyissä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 24, 2023, 20:38:13
LainaaToope: Käy kusaisemassa poliittisten teosten kirjahyllyyn. Toistaa tekonsa hetken kuluttua.
Toope lukee niitä ensin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 24, 2023, 22:51:09
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 24, 2023, 19:34:23
Sain käyttööni kunnon sisälämpömittarin ja se näyttää 24 astetta  :).

Täällä oli pakkasten aikaan hiukan viileämpää, mutta ei paljon. Miksiköhän syksyllä peloteltiin, että kyhjötetään talvi paksuissa vällyissä?

Ilmeisesti suomalaiset tykkäävät elää kurissa, pelossa ja Herran nuhteessa. Meitsiä alkaa ne "astetta alemmas" -mainokset vituttaa. Minullahan oli kämpässä vuosi sitten alimmillaan joku 18 astetta. Kun sain uuden patterin makuuhuoneeseen ja yhden apupatterin olohuoneeseen, sama vesi kiertää sikäli laajemmalla alalla, että välillä on 23 astetta. Sopii minulle erittäin mainiosti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 25, 2023, 10:44:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 21, 2023, 11:36:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 21, 2023, 09:23:50
^Ensi tiistaina kirjasto on täynnä kantislaisia, jotka yrittävät löytää Hipin.  ;D
..... joka on nurkan takana lurkkimassa, montako kantislaista sai huijattua paikalle. Minullahan on tarkka mielikuva jokaisesta, niin tunnistan kyllä ja erotan muista paikalle saapuvista.

Toisaalta, olisihan se jännä mennä itse tapahtumaankin katsomaan Pekka Laineen ihmettelyä jumalattomasta yleisömenestyksestään :D

No keitäs bongasit?  ;D

Minä en valitettavasti päässyt paikalle, koska hoitelin räkätaudin rippeitä. Huomasin kyllä, että yritit hienovaraisesti kysellä pituuttani tunnistamisen helpottamiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 25, 2023, 11:08:05
^
Eipä tullut itsekään mentyä, joten pahoittelut niille, jotka sitä olivat odottamassa :D

Eikä se ollut utelu, eikä varsinkaan hienovarainen, vaan ihmettely, kun itsesi pieneksi sanoit :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 25, 2023, 13:11:47
^Olen kaikin puolin oikein sopivan kokoinen - ainakin omasta mielestäni.

Se vaan on niin, että vastoinkäymisten sattuessa ihminen tuntee itsensä kaikin puolin kovin pieneksi.  :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:24:16
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 23, 2023, 10:08:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 21, 2023, 11:36:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - tammikuu 21, 2023, 09:23:50
^Ensi tiistaina kirjasto on täynnä kantislaisia, jotka yrittävät löytää Hipin.  ;D
..... joka on nurkan takana lurkkimassa, montako kantislaista sai huijattua paikalle. Minullahan on tarkka mielikuva jokaisesta, niin tunnistan kyllä ja erotan muista paikalle saapuvista.

Socru: Ontuu molempia jalkojaan. Varmin tuntomerkki on kuitenkin punainen trump-lippis.

Kopek: Tuntuu olevan väärässä paikassa. Toinen kenkä hukassa. Etsii myös puhelintaan, avaimiaan ja autoaan.

Norma: Säikkyy salissa olevia maahanmuuttajia ja lopulta paiskaa yhden maahan KM-otteella. Ihan vain varoitukseksi muille. Marssii sitten mikrofonin ääreen ja kertoo yleisölle tarinoita exästään.

Saares: Maksaa kirjastolle sakkoja koska lainaukset ovat jatkuvasti sekaisin.

MrKat: Piiloutuu vessakoppiin koska rakennuksessa on kuulemma nähty persu. Mutta kertsi on jo siellä joten joutuu etsimään uuden piilopaikan.

Laika: Pitää sekavaa yksinpuhelua Venäjän oikeudesta alistaa naapurinsa. Väittää kirjaston olevan todellisuudessa CIA:n bioaselaboratorio. Haukkuu lopuksi muut asiakkaat.

Toope: Käy kusaisemassa poliittisten teosten kirjahyllyyn. Toistaa tekonsa hetken kuluttua.
Kuvaelmasi Saareksesta ja Kopekista olivat hauskoja.

Sokru: ikäisekseen hieno vartalo, välillä huono tukkapäivä, mutta Trump-lippis pelastaa.

MrKAT: kaunisvartaloinen nuorimies, tai ainakin nuorehko. Luultavasti kuulokkeet korvilla, ja niistä kuuluu ympäristöönkin kamalaa teknomusiikkia

Toope: täydellisen pidätyskyvytön, tehnyt varttitunnissa jo 15 merkkausta kuseskelemalla jokaiseen nurkkaan ja soppeen

Kopek: parimetrinen, hartiat korvissa eli jännittyneet, säpsähtelee, lymyilee hyllyjen välissä väijyskellen, pälyillen ja tirkistellen naisia ja afrikkalaismiehiä. Jos häneltä kysyy jotain, hänen suustaan tulee ulos joko kiekaisuja tai narinaa tai vikinää, ja puhetta tulee kyllä solkenaan. Pitkähihaiset ja -punttiset vaatteet kesälläkin.

Norma: samanlainen elekieli ja kehonkieli kuin Kopekilla. Kova höpöttämään.

Brutto: pukeutuu yleensä pelkkään pakarat paljastavaan essuun (kessut essun taskussa), yleensä grillipihdit kädessä tai jakoavain, kalapuikkoviikset väpättävät alvariinsa, kiiltävä punakka naama, ja sellainen kimakka ja vähän nasaali ääni, joka kantautuu hyvin hälinässä esim. jalkapallokatsomossa.

kertsi: ei jaksanut taaskaan lähteä mihinkään eli ei ole paikalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 25, 2023, 14:35:58
^
Aika  hyvin on osunut nuo, mutta MrKAT on kyllä ihan pielessä :D :D

Jo ihan nettihistorian perusteella ikä lähentelee pian kuuttakymmentä ja muutama liikuntaa liittynyt kommenttinsa antaa ymmärtää, että ei ole ihan salskeimmasta päästä, vaan laiskanpulskea punaposkinen peräkammarin poika :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:38:46
^
Laittoi kuitenkin joitakin valokuvia itsestään johonkin ketjuun, joissa ihonsa näyttää olevan samettisen pehmeä, ja lihaksensa pullistuneet ja erottuvat.

Toisaalta lihasten erottuvuus taitaa pikemminkin lisääntyä vanhemmiten.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:50:20
Hippi: energisen oloinen, hoikka leveäharteinen ja urheilullinen mustatukkainen ja täysmustiin pukeutunut introvertti, joka on pukeutunut bändipaitaan, eikä ota katsekontaktia, koskei halua juuttua juttelemaan kun on tähdellisempääkin tekemistä, esimerkiksi lumen kolaamista. 50 something.

Xante: hyväntuulinen, hoikka, nätti, vaaleatukkainen hyvinpukeutunut (siistinelegantti) ekstrovertti, eli ottaa kontaktia. 50 something.

TSS: vaaleako ja nuorehko, nätti ja ystävällinen ja fiksu ja empaattinen äiti-ihminen, jolla on selkeä ulosanti ja rutkasti tilannetajua.30 something.

Amore: sävy sävyyn ja tarkkaan harkitusti ehkä jopa muodikkaasti pukeutunut ja jolla on muodikas kampaus ja muodikkaat silmälasit. Ei järin sosiaalinen. Osaa kyllä keskustella sivistyneesti, esimerkiksi kirjallisuudesta. Liekö itse töissä kirjastossa? 50 something?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 15:09:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:24:16
Kopek: parimetrinen, hartiat korvissa eli jännittyneet, säpsähtelee, lymyilee hyllyjen välissä väijyskellen, pälyillen ja tirkistellen naisia ja afrikkalaismiehiä. Jos häneltä kysyy jotain, hänen suustaan tulee ulos joko kiekaisuja tai narinaa tai vikinää, ja puhetta tulee kyllä solkenaan. Pitkähihaiset ja -punttiset vaatteet kesälläkin.

Norma: samanlainen elekieli ja kehonkieli kuin Kopekilla. Kova höpöttämään.

Kiitti vaan.  :( Hukkaanhan kaikki IP-treenit olisivat menneet, jos olisin tuollainen. Vaan ei, salaa yritän katsella vain hyvännäköisiä miehiä, koska olisihan se pirun noloa että joku vanha ämmä tuijottelee komistuksia.

Taidan itseasiassa olla aika tönkkö. Tavanomaisin tapani vältellä ihmisiä on ollut esiintyä kuin en huomaisi heidän olemassaoloaan lainkaan. Useimmiten en kyllä huomaakaan. Bussissakaan en ole aina tiennyt istuiko viereeni nainen vai mies, kun ei kiinnosta toljottaa. Eikä pälyillä.

Juuri sen vuoksi en ole koskaan tykännyt näistä olemusleikeistä, kun niissä kehutaan suosikit ja halveerataan inhokit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 25, 2023, 15:15:04
Hippi: Saapuu paikalle polkupyörällä vastatuuleen lumimyrskyssä. Ennen astumistaan sisälle tekee kirjaston lumityöt. Sen jälkeen hän järjestelee kirjaston kirjat uudelleen hyllyihin värien mukaan. Imuroi lukusalin lähtiessään.

Xante: Pukeutuu isoon kukkahattuun ja pitkään kukalliseen leninkiin joka peittää nilkkatatuoinnin. Käsilaukussa taskumatti ja kaulassa kämmenen kokoinen kalevalakoru.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 15:15:11
Itseasiassa sitä välillä oikein yllättyy miten vaivatonta ihmisten kanssa oleminen on nykyään. Eilen jouduin venttaamaan bussia melko myöhällä keskellä kaupunkia, ja hivenen maistissa oleva tyyppi tuli kyselemään aikatauluista. Juoppojahan minä olen pelännyt, huonojen kokemusten vuoksi. Mutta ei tullut niin pelokas olo kuin olisi tullut joskus vuosia sitten. Eikä siinä sitten mitään. Eivät kaikki ottaneet ala vaatimaan rahaa, ja käske minun tappaa itseni tms. jos en anna.

En silti aio pyöriä kaduilla hemmetin myöhällä, eilen jätti pari bussia tulematta, ja sillä siellä sitten tönötin. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 25, 2023, 15:24:42
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:38:46
^
Laittoi kuitenkin joitakin valokuvia itsestään johonkin ketjuun, joissa ihonsa näyttää olevan samettisen pehmeä, ja lihaksensa pullistuneet ja erottuvat.

Toisaalta lihasten erottuvuus taitaa pikemminkin lisääntyä vanhemmiten.

No joo, olihan siinä perässä urogalluksen kommenttikin.
Lisäksi ainakin minä olen hyvin epäuskoinen nykyisin, jos joku laittaa itsestään kuvan, jonka haluaa esitellä kovin edullisessa valossa itsestään. Varsinkin silloin, jos tietää henkilön taitavaksi näpertelijäksi :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 15:25:18
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 25, 2023, 15:15:04
Xante: Pukeutuu isoon kukkahattuun ja pitkään kukalliseen leninkiin joka peittää nilkkatatuoinnin. Käsilaukussa taskumatti ja kaulassa kämmenen kokoinen kalevalakoru.

Yritteliäs, mutta silti vain semmoinen seiskan veroinen yritys Brutolta provota mahdollisimman epäonnistuneilla kliseillä kuten kalevalakoru saada minut paljastamaan, missä tatuointi on!

Nyt vähän edes yritystä peliin ;D

T: Xante

Muoksis: sen verran kuitenkin voin paljastaa, että minulla ei juuri koskaan ole mukana käsilaukkua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 15:40:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 15:09:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:24:16
Kopek: parimetrinen, hartiat korvissa eli jännittyneet, säpsähtelee, lymyilee hyllyjen välissä väijyskellen, pälyillen ja tirkistellen naisia ja afrikkalaismiehiä. Jos häneltä kysyy jotain, hänen suustaan tulee ulos joko kiekaisuja tai narinaa tai vikinää, ja puhetta tulee kyllä solkenaan. Pitkähihaiset ja -punttiset vaatteet kesälläkin.

Norma: samanlainen elekieli ja kehonkieli kuin Kopekilla. Kova höpöttämään.

Kiitti vaan.  :( Hukkaanhan kaikki IP-treenit olisivat menneet, jos olisin tuollainen. Vaan ei, salaa yritän katsella vain hyvännäköisiä miehiä, koska olisihan se pirun noloa että joku vanha ämmä tuijottelee komistuksia.

Taidan itseasiassa olla aika tönkkö. Tavanomaisin tapani vältellä ihmisiä on ollut esiintyä kuin en huomaisi heidän olemassaoloaan lainkaan. Useimmiten en kyllä huomaakaan. Bussissakaan en ole aina tiennyt istuiko viereeni nainen vai mies, kun ei kiinnosta toljottaa. Eikä pälyillä.

Juuri sen vuoksi en ole koskaan tykännyt näistä olemusleikeistä, kun niissä kehutaan suosikit ja halveerataan inhokit.

Tarkoitin vain elekieltä ja kehonkieltä (niin kuin kirjoitinkin), en muuta. Minulla on sellainen kuva sinusta, että olet usein ahdistunut ja jännittynyt, ja se voisi näkyä elekielestä ja kehonkielestä. Elekielestä niin, että et näytä iloiselta, ja kehonkielestä niin, että jännität esim. hartioitasi, ja liikut ei niin kamalan sulavasti ja rennosti, ja ehkä säpsähtelet.

(Se, ettei ollenkaan huomioi ympäristöään on muuten vaarallista, jos haluaa, ettei kadulla käydä kimppuun. Tästä puhuimme joskus itsepuolustukseen liittyen.)

Eli tuollaista kuin Kopekin kohdalla hyllyjen välissä lymyilyä ja pälyilyä ja stalkkaamista ja tirkistelyä en tarkoittanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 15:54:54
Urogalluksesta ja Hayabusasta mielikuvat ovat aika heikot, johtuen materiaalin vähyydestä mielikuvien rakentamiseksi. Välillä kuvittelen heidät identtisiksi kaksosiksi.

Mutta jos jotain, niin mielikuvani Urogalluksesta on, että hänellä ulkona paljon liikkuvan ja luontoa tarkkailevan aura. Hän on  mielikuvissani omissa oloissaan viihtyvä ja vähäpuheinen, mutta varmaankin iso mies, jolla on sielukas katse.

Hayabusasta tulee vähän vikkeläliikkeisempi mielikuva. Ehkä on 10-15 vuotta nuorempi kuin Urogallus?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:04:28
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 15:40:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 15:09:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:24:16
Kopek: parimetrinen, hartiat korvissa eli jännittyneet, säpsähtelee, lymyilee hyllyjen välissä väijyskellen, pälyillen ja tirkistellen naisia ja afrikkalaismiehiä. Jos häneltä kysyy jotain, hänen suustaan tulee ulos joko kiekaisuja tai narinaa tai vikinää, ja puhetta tulee kyllä solkenaan. Pitkähihaiset ja -punttiset vaatteet kesälläkin.

Norma: samanlainen elekieli ja kehonkieli kuin Kopekilla. Kova höpöttämään.

Kiitti vaan.  :( Hukkaanhan kaikki IP-treenit olisivat menneet, jos olisin tuollainen. Vaan ei, salaa yritän katsella vain hyvännäköisiä miehiä, koska olisihan se pirun noloa että joku vanha ämmä tuijottelee komistuksia.

Taidan itseasiassa olla aika tönkkö. Tavanomaisin tapani vältellä ihmisiä on ollut esiintyä kuin en huomaisi heidän olemassaoloaan lainkaan. Useimmiten en kyllä huomaakaan. Bussissakaan en ole aina tiennyt istuiko viereeni nainen vai mies, kun ei kiinnosta toljottaa. Eikä pälyillä.

Juuri sen vuoksi en ole koskaan tykännyt näistä olemusleikeistä, kun niissä kehutaan suosikit ja halveerataan inhokit.

Tarkoitin vain elekieltä ja kehonkieltä (niin kuin kirjoitinkin), en muuta. Minulla on sellainen kuva sinusta, että olet usein ahdistunut ja jännittynyt, ja se voisi näkyä elekielestä ja kehonkielestä. Elekielestä niin, että et näytä iloiselta, ja kehonkielestä niin, että jännität esim. hartioitasi, ja liikut ei niin kamalan sulavasti ja rennosti, ja ehkä säpsähtelet.

(Se, ettei ollenkaan huomioi ympäristöään on muuten vaarallista, jos haluaa, ettei kadulla käydä kimppuun. Tästä puhuimme joskus itsepuolustukseen liittyen.)

Eli tuollaista kuin Kopekin kohdalla hyllyjen välissä lymyilyä ja pälyilyä ja stalkkaamista ja tirkistelyä en tarkoittanut.

En vastaa tuota kuvausta, enkä ole koskaan vastannut. Tässä jotain minua kuvastavaa erittäin tyypillistä: naapuruston 60+ asukas kysyi vuosia sitten olenko horoskoopiltani Kala. Utelin että kuinni, ja hän sanoi että kun näytän aina olevan kuin muissa maailmoissa.

Minulla on ajoittain ollut vaikeuksia tilan hahmottamisessa, ja se voi tehdä sillä tavalla kömpelöksi että jonkun kaupan katosta roikkuvan kyltin olen ollut saada päin näköä. Onneksi nykyään tällaisia ei enää juurikaan ole. Asentohuimaus voi myös tehdä tepposia.

Yläasteella minulle vittuiltiin siitä että olen ilmeetön. En siis näytä sen kummemmin iloiselta kuin vihaiseltakaan. Blanconaama on muuten tyypillistä neuropoikkeaville.

Ulkomaalainen FB-kaverini väitti että katseeni muuttui valokuvissa kun aloitin KM:n. Ilmeisesti olen enemmän läsnäolevamman näköinen nykyään. Ei minulle mitään haukankatsetta tai "kaiken nähneen" poliisin tai sotilaan katsetta ole kehittynyt, mutta ehkä en sitten ole enää niin muissa maailmoissa kuin vuosia sitten. Mutta se on kuitenkin alkuperäinen, omin olemukseni.

Eksäni olivat hermostuneita tyyppejä. Sen takia vähän suiviinnun kun minusta kuvitellaan samaa. En hermoile kehollani, vaan mielelläni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - tammikuu 25, 2023, 17:43:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:50:20

TSS: vaaleako ja nuorehko, nätti ja ystävällinen ja fiksu ja empaattinen äiti-ihminen, jolla on selkeä ulosanti ja rutkasti tilannetajua.30 something.

Olipas näitä kaikkien kuvauksia hauska lukea, melkoinen sakki oli koolla kirjastossa.... Näistä karikatyyreista tuli mieleen sellaiset Cluedo-hahmot. Jokaseilla olisi tyylilleen sopiva murha-ase, joita niitäkin jo kuvauksissa luki :D

Vaikea sanoa, minkalaisena itse olisin näyttäytynyt kirjastossa, mutta sen tiedän varmaksi, että TSS alias Tummasilmäsusanna ei ole vaalea.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.

Sitten et tunne autistijatkumon edustajia.

Tosiaan sinä taisit aiemminkin tuputtaa näkemystä että hermostunut, erikoinen kehonkieli tekisi minusta kiusan kohteen. Helposti se kyllä kuulostaa jälleen yhdeltä tavalta oikeuttaa kiusaaminen, mitäs olet niin erikoinen.

Mutta valitettavasti en vaan kykene samaistumaan. Ja oletan että autistispiirteisyyden takia. Koen olevani jäykkä ja ehkä etäinenkin. Pari treffeillä tapaamaani miestä tosin sanoi ettei minusta osaa sanoa olenko kiinnostunut vai en. Olin heitä kohtaan ollut ystävällinen, vaikka en ollut kiinnostunut. Yksi sanoi että vaikutin varautuneelta. En tiedä oliko hän odottanut että kaadan hänet sänkyyn, omasta mielestäni olin samanlainen kuin kahden edellämainitun seurassa.

Varautunut ihminen kaiketi on jäykkä keholtaan ja kehonkieleltään, ei joku hermostunut näprääjä.

Kaikki em. miehet tapasin ennen kuin aloitin KM:n.

Eka eksäni saattoi päästää jonkun kiljahduksen, josta huomautin että kuulostaa ihan homomaiselta. Hän kun ei halunnut sen piirteen tulevan ilmi. Kaikki hänessä oli hermostunutta. Ilmeet, eleet, puhe. Toka eksäni puolestaan oli kävelevä dynamiittipötkö joka saattoi räjähtää koska hyvänsä. Eleet ja kehonkieli hänellä oli hillittyä ja arvokasta, kunnes räjähti. Eka hermostunut, toka hermoheikko, myöhemmin hermoromahduskin tuli mukaan kuvaan.

Kun olen liki 17 v ollut tällaisten miesten parina, tunnen itseni entistäkin jäykemmäksi. Tarttui se heidän hermoilunsa kyllä ajoittain minuunkin, ja sain raiviksia heidän rinnallaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - tammikuu 25, 2023, 18:01:16
^Tuosta ilmeettömyydestä tuli mieleen, että viime aikoina kun olen katsonut the Sinner sarjan 1. kautta, minulla on tullut päähenkilöstä, Corasta, mieleen Norma. https://s2.r29static.com/bin/entry/3db/0,0,2001,2401/960xbm,70/1839881/image.jpg (https://s2.r29static.com/bin/entry/3db/0,0,2001,2401/960xbm,70/1839881/image.jpg)

Oli muuten positiivinen ylläri tuo sarja, laadukasta jännitystä ja mysteeriä höystettynä ihmismielen saloilla, jos joku kaipaa katseluvinkkiä.

Mutta kumma juttu, kun kantislaiset puskee mieleen silloinkin, kun yrittää katsoa televisiota.   ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 18:22:48
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.

Sitten et tunne autistijatkumon edustajia.

Nyt kun sanoit, niin tunnen ainakin kolme. Kaksi heistä on kyllä sellaisia, että eivät pahemmin ilmehdi. Kolmatta en ole useasti tavannut, joten en osaa sanoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 25, 2023, 18:31:17
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.

Sitten et tunne autistijatkumon edustajia.

Tosiaan sinä taisit aiemminkin tuputtaa näkemystä että hermostunut, erikoinen kehonkieli tekisi minusta kiusan kohteen. Helposti se kyllä kuulostaa jälleen yhdeltä tavalta oikeuttaa kiusaaminen, mitäs olet niin erikoinen.

Mutta valitettavasti en vaan kykene samaistumaan. Ja oletan että autistispiirteisyyden takia. Koen olevani jäykkä ja ehkä etäinenkin. Pari treffeillä tapaamaani miestä tosin sanoi ettei minusta osaa sanoa olenko kiinnostunut vai en. Olin heitä kohtaan ollut ystävällinen, vaikka en ollut kiinnostunut. Yksi sanoi että vaikutin varautuneelta. En tiedä oliko hän odottanut että kaadan hänet sänkyyn, omasta mielestäni olin samanlainen kuin kahden edellämainitun seurassa.

Varautunut ihminen kaiketi on jäykkä keholtaan ja kehonkieleltään, ei joku hermostunut näprääjä.

Kaikki em. miehet tapasin ennen kuin aloitin KM:n.

Eka eksäni saattoi päästää jonkun kiljahduksen, josta huomautin että kuulostaa ihan homomaiselta. Hän kun ei halunnut sen piirteen tulevan ilmi. Kaikki hänessä oli hermostunutta. Ilmeet, eleet, puhe. Toka eksäni puolestaan oli kävelevä dynamiittipötkö joka saattoi räjähtää koska hyvänsä. Eleet ja kehonkieli hänellä oli hillittyä ja arvokasta, kunnes räjähti. Eka hermostunut, toka hermoheikko, myöhemmin hermoromahduskin tuli mukaan kuvaan.

Kun olen liki 17 v ollut tällaisten miesten parina, tunnen itseni entistäkin jäykemmäksi. Tarttui se heidän hermoilunsa kyllä ajoittain minuunkin, ja sain raiviksia heidän rinnallaan.

Tykkään aina vaan enemmän sinun existä. Hermostuneet ovat ihania ihmisiä  :).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 18:40:39
Muistin lopulta että on yksi tilanne missä olen hermona, ja olen sikäli kusipää että annan sen myös näkyä ihan tietoisesti. Se on se kun joudun odottamaan lähtöä toisen jahkaillessa loputtomiin. Olen siis kärsimätön, jos toinen kuppaa. Onneksi meistä ei tullut paria sen nykyisen kaverini kanssa, jota tapailin vuosia sitten. Piti syyspäivänä lähteä yhteen luontokohteeseen. Ensin mies nukkuu ties minne asti, sitten jahkataan ja jahkataan, ja kun lopulta päästään perille, on jo aurinko laskemassa mailleen. Se siitä komeasta syyspäivästä. Vieläkin vituttaa. 

Siinä olisi varmaan, jos olisi jatkettu seurustelua, käynyt niin että kaksi itsepäistä ihmistä on kokoajan sarvet sarvia vasten. Minä hoputan ja mies todennäköisesti sitten tekee kaikkensa viivytelläkseen.

Harvemmin myöhästyn mistään. Tai siis ikinä. Jos minä voin vaikuttaa aikatauluun.

Yksi suomalainen Espanjassa asuva nainen kertoi lehtijutussa että Espanjassa eivät tunne syyllisyyttä jos on liikenteen syy että on myöhässä. Minä tuntisin, eli sillä tavalla olen hermo. Mutta jos en voi patistaa ketään, niin eihän se hyödytä tanssia jotain sottiisia kiukusta.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 18:44:36
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 25, 2023, 18:31:17
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.

Sitten et tunne autistijatkumon edustajia.

Tosiaan sinä taisit aiemminkin tuputtaa näkemystä että hermostunut, erikoinen kehonkieli tekisi minusta kiusan kohteen. Helposti se kyllä kuulostaa jälleen yhdeltä tavalta oikeuttaa kiusaaminen, mitäs olet niin erikoinen.

Mutta valitettavasti en vaan kykene samaistumaan. Ja oletan että autistispiirteisyyden takia. Koen olevani jäykkä ja ehkä etäinenkin. Pari treffeillä tapaamaani miestä tosin sanoi ettei minusta osaa sanoa olenko kiinnostunut vai en. Olin heitä kohtaan ollut ystävällinen, vaikka en ollut kiinnostunut. Yksi sanoi että vaikutin varautuneelta. En tiedä oliko hän odottanut että kaadan hänet sänkyyn, omasta mielestäni olin samanlainen kuin kahden edellämainitun seurassa.

Varautunut ihminen kaiketi on jäykkä keholtaan ja kehonkieleltään, ei joku hermostunut näprääjä.

Kaikki em. miehet tapasin ennen kuin aloitin KM:n.

Eka eksäni saattoi päästää jonkun kiljahduksen, josta huomautin että kuulostaa ihan homomaiselta. Hän kun ei halunnut sen piirteen tulevan ilmi. Kaikki hänessä oli hermostunutta. Ilmeet, eleet, puhe. Toka eksäni puolestaan oli kävelevä dynamiittipötkö joka saattoi räjähtää koska hyvänsä. Eleet ja kehonkieli hänellä oli hillittyä ja arvokasta, kunnes räjähti. Eka hermostunut, toka hermoheikko, myöhemmin hermoromahduskin tuli mukaan kuvaan.

Kun olen liki 17 v ollut tällaisten miesten parina, tunnen itseni entistäkin jäykemmäksi. Tarttui se heidän hermoilunsa kyllä ajoittain minuunkin, ja sain raiviksia heidän rinnallaan.

Tykkään aina vaan enemmän sinun existä. Hermostuneet ovat ihania ihmisiä  :).

Eka on kuollut, joten pitänee välittää tykkäykset meedion kautta. Tokan nykytemmellyksistä en tiedä, vaikka stalkkaankin FB-tiliään. Oli hän tainnut joku päivä nakata kannettavan ikkunasta ulos, että noinkohan lie enää syö SSRI-lääkkeitä. Ne kun aikoinaan tasasivat sitä raivoamista.

Taloyhtiöni talkkari muistuttaa tokaa eksääni luonteeltaan. Jotenkin rauhoittunut kyllä hänkin. Muijaa vaihdettuaan...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 18:45:08
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.

Sitten et tunne autistijatkumon edustajia.

Tosiaan sinä taisit aiemminkin tuputtaa näkemystä että hermostunut, erikoinen kehonkieli tekisi minusta kiusan kohteen. Helposti se kyllä kuulostaa jälleen yhdeltä tavalta oikeuttaa kiusaaminen, mitäs olet niin erikoinen.

Mutta valitettavasti en vaan kykene samaistumaan. Ja oletan että autistispiirteisyyden takia. Koen olevani jäykkä ja ehkä etäinenkin. Pari treffeillä tapaamaani miestä tosin sanoi ettei minusta osaa sanoa olenko kiinnostunut vai en. Olin heitä kohtaan ollut ystävällinen, vaikka en ollut kiinnostunut. Yksi sanoi että vaikutin varautuneelta. En tiedä oliko hän odottanut että kaadan hänet sänkyyn, omasta mielestäni olin samanlainen kuin kahden edellämainitun seurassa.

Varautunut ihminen kaiketi on jäykkä keholtaan ja kehonkieleltään, ei joku hermostunut näprääjä.

Kaikki em. miehet tapasin ennen kuin aloitin KM:n.

Eka eksäni saattoi päästää jonkun kiljahduksen, josta huomautin että kuulostaa ihan homomaiselta. Hän kun ei halunnut sen piirteen tulevan ilmi. Kaikki hänessä oli hermostunutta. Ilmeet, eleet, puhe. Toka eksäni puolestaan oli kävelevä dynamiittipötkö joka saattoi räjähtää koska hyvänsä. Eleet ja kehonkieli hänellä oli hillittyä ja arvokasta, kunnes räjähti. Eka hermostunut, toka hermoheikko, myöhemmin hermoromahduskin tuli mukaan kuvaan.

Kun olen liki 17 v ollut tällaisten miesten parina, tunnen itseni entistäkin jäykemmäksi. Tarttui se heidän hermoilunsa kyllä ajoittain minuunkin, ja sain raiviksia heidän rinnallaan.

Mutta kun hermostuminen voi ilmetä kehossa monenlaisena, myös esimerkiksi jäykkyytenä (eikä pelkästään minään näpräämisenä tai paikallaan hyppelehtimisenä tai käsien tärinänä, tai mitä lie tarkoitatkin). Hermostuneisuus voi ilmetä esim. niin, että hartiat ovat jännittyneinä, tai koko keho on jännittynyt, pahimmillaan kuin ylikireä viulunkieli. Hermostuminen voi ilmetä myös kömpelyytenä ja koordinaation puuttena, esim. niin, että tiputtelee asioita tai kävelee seiniä tai pylväitä päin, tai kompastuu esim. omiin jalkoihinsa, tai liikkuu kaikkea muuta kuin rennosti, sulavasti tai viehkeästi (eli liikkuu jäykästi). Ai niin, varttiautistejakin (heidän itsensä diagnosoimana) tunnen muutaman, molemmat miehiä. Toinen heistä liikkuu jäykästi, ja sisätiloissa usein varpaisillaan (siis nousten varpaisilleen). Toinen heistä on rytmitajuton ja aivan toivoton tanssikumppani, muttei mitenkään jäykkä liikkeissään.

Muistan tuon keskustelun (jos tarkoitat samaa), jossa puhuimme itsepuolustuksesta ja siitä, miten välttyä katuväkivallalta. Kerroin näkemistäni videoista, joissa kerrottiin, miten uhreiksi valikoituvat tietynlaisen kehonkielen omaavat (ei-sulavasti ja ei-koordinoidusti liikkuvat) - ja sellaiset, jotka eivät tarkkaile ympäristöään eli jotka pystyy yllättämään helposti. En tietääkseni ole oikeuttanut kiusaamista, eli tuo on sinun ikiomaa väärintulkintaasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 19:26:14
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 25, 2023, 17:43:51
Vaikea sanoa, minkalaisena itse olisin näyttäytynyt kirjastossa, mutta sen tiedän varmaksi, että TSS alias Tummasilmäsusanna ei ole vaalea.  :)

Tässä se taas nähdään ;D Sinut, joka olet kiva ja herttainen, mielletään vaaleaksi ja minut..noh, tummaksi :)

Kieltämättä minäkin ajattelen semmoista juontaja Susanna Laineen näköistä TSSää.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 25, 2023, 19:31:43
Olen joskus miettinyt, millainen pariskunta Kertsin ja minun kaltaiseni ihmiset olisivat.

Arvomaailma erilainen, luonne erilainen, tausta erilainen, ideologia erilainen, elämänkokemukset erilaiset, poliittiset näkemykset erilaiset... tai oikeastaan toisilleen vastakkaiset ja suorastaan vihamieliset.

Olisimme ilmeisesti kuin ruuti ja tulitikku, joista minä olisin jälkimmäinen. Kai se olisi tosirakkautta, jos kaikesta tuosta huolimatta olisimme pariskunta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - tammikuu 25, 2023, 19:34:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 19:26:14
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 25, 2023, 17:43:51
Vaikea sanoa, minkalaisena itse olisin näyttäytynyt kirjastossa, mutta sen tiedän varmaksi, että TSS alias Tummasilmäsusanna ei ole vaalea.  :)

Kieltämättä minäkin ajattelen semmoista juontaja Susanna Laineen näköistä TSSää.

T: Xante

Please, älä! En ole koskaan erityisemmin pitänyt Susanna Laineesta (minkä analysoin lopulta johtuvan siitä, että hän on näyttänyt juontouransa aikana epävarmuutta ja hermostuneisuutta, joka taas ovat varmaan asioita, joista en ole itsessäni pitänyt...), emmekä näytä yhtään samalta :D Lookkini on paljon luonnonläheisempi. En ole koskaan myöskään tykännyt Susanna-nimestä, ja jälkikäteen mietinkin, miksi ihmeessä valitsin alkuperäisen nikkini. Nykymuoto onkin passelimpi...

Mutta joo, nykyään olen alkanut jo vähän tykätäkin Susanna Laineesta, koska lopultahan hän onkin varmaan vain herkkä tyyppi, joka ei ole osannut salata kaikkea inhimillisyyttään. Eli vähän kuin minä  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 25, 2023, 19:42:18
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 19:26:14
Kieltämättä minäkin ajattelen semmoista juontaja Susanna Laineen näköistä TSSää.

T: Xante

TSS vilautti kerran kuvaansa foormilla, ja ehdin (sorry) uteliaana napata sen kokoelmiini. En tosin tiedä mihin se päätyi, ja löytäisinkö sitä enää. No, ei sillä ole väliä. Muistelen kuitenkin, ettei TSS ainakaan tummaihoinen ole. Kuva oli muistaakseni rajattu niin, ettei hiusten (eikä tietenkään silmien) väriä näkynyt.

Jos en sitä kuvaa aivan väärin muista, niin Susanna Laine jää suorastaan kakkoseksi.

https://www.is.fi/viihde/art-2000000876549.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 19:43:03
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 25, 2023, 19:31:43
Olen joskus miettinyt, millainen pariskunta Kertsin ja minun kaltaiseni ihmiset olisivat.

Arvomaailma erilainen, luonne erilainen, tausta erilainen, ideologia erilainen, elämänkokemukset erilaiset, poliittiset näkemykset erilaiset... tai oikeastaan toisilleen vastakkaiset ja suorastaan vihamieliset.

Olisimme ilmeisesti kuin ruuti ja tulitikku, joista minä olisin jälkimmäinen. Kai se olisi tosirakkautta, jos kaikesta tuosta huolimatta olisimme pariskunta.

Luonteista en oikein osaa sanoa, mutta ex-mieheni oli poliittisilta mielipiteiltään todella erilainen kuin minä. Ja taustaltaan jonkin verran erilainen. Ja elämänkokemuksiltaan erittäin paljon erilainen. Näistä huolimatta olimme harmoninen pariskunta, joka ei juuri koskaan riidellyt, ja joka käveli käsi kädessä vielä loppuaikoinakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 25, 2023, 19:43:25
^^^
Tuosta tuli mieleen, että oli hiukan vaivaannuttavaa katsoa ensimmäisiä lähetyksiä, joissa Anniina Valtonen oli juontajana. Hän jännitti niin paljon, että olin ihan uupunut ohjelman lopussa, kun huomasin itse jännittäneeni hänen puolestaan, jotta selviääkö hengissä hommasta.

Nyt mitä olen viimeaikaisia ohjelmia sattunut näkemään, niin hän on uinut juontajan rooliin vallan mainiosti ja ihmeen nopeasti :)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 19:45:07
Minä en tiennyt Susanna Laineesta mitään ennen kuin satunnaisina etäpäivinä tulin katselleeksi Puoli seitsemän-ohjelmaa - josta en myöskään tiennyt mitään, vaikka oli pyörinyt jo vuosia - ja tykästyin hänen kivaan tyyliinsä jutella ihmisten kanssa. Juontajaparinsa Mikko Jotakin kanssa hänellä tuntui myös olevan semmoinen kiva, lämmin yhteistyö.

Minusta hän kyllä on tosi nätti ja hymyileväinen :)

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 25, 2023, 19:49:01
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 25, 2023, 17:43:51
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 14:50:20

TSS: vaaleako ja nuorehko, nätti ja ystävällinen ja fiksu ja empaattinen äiti-ihminen, jolla on selkeä ulosanti ja rutkasti tilannetajua.30 something.

Olipas näitä kaikkien kuvauksia hauska lukea, melkoinen sakki oli koolla kirjastossa.... Näistä karikatyyreista tuli mieleen sellaiset Cluedo-hahmot. Jokaseilla olisi tyylilleen sopiva murha-ase, joita niitäkin jo kuvauksissa luki :D

Vaikea sanoa, minkalaisena itse olisin näyttäytynyt kirjastossa, mutta sen tiedän varmaksi, että TSS alias Tummasilmäsusanna ei ole vaalea.  :)

Tuon Tummasilmäsusannan olin jo unohtanutkin. Mutta hitsi, en saa pyyhittyä mielikuvaani pois ja luomaan toisenlaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 25, 2023, 19:52:10
Mikko Kekäläinen on hauska tapaus. Hän oli aikanaan YLE Radio Suomen yölähetyksen juontajana ja useinkin juuri aamuviideltä, kun laitoin radion auki, niin Mikko jutteli juttujaan. Ihastuin hänen ääneensä kovin. Radiossa vielä se ääni oli jollain tavoin erilainen, kuin tuollaisessa dynaamisessa keskustelussa. Ääni oli todella pehmeä ja rauhallinen. Kivasti lähti aamut käyntiin, kun Mikko oli herättämässä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - tammikuu 25, 2023, 19:56:49
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 25, 2023, 19:43:25
^^^
Tuosta tuli mieleen, että oli hiukan vaivaannuttavaa katsoa ensimmäisiä lähetyksiä, joissa Anniina Valtonen oli juontajana. Hän jännitti niin paljon, että olin ihan uupunut ohjelman lopussa, kun huomasin itse jännittäneeni hänen puolestaan, jotta selviääkö hengissä hommasta.

Nyt mitä olen viimeaikaisia ohjelmia sattunut näkemään, niin hän on uinut juontajan rooliin vallan mainiosti ja ihmeen nopeasti :)

Ihan sama kokemus Susanna Laineesta. Kun hän juonsi aikoinaan ensimmäistä kauttaan (toista ei tainnut tullakaa) Big Brotheria, en pystynyt yhtään keskittymään ohjelmaan, kun stressasin Susannan puolesta. Hän vaikutti olevan kuin piripäissään, sinkoili sinne tänne eikä keskittynyt yhtään siihen, mitä haastateltava sanoi. Taisi olla sarjan suosion ja livelähetyksen takia jännityksestä aivan ylivirittynyt. Sittemmin olen nähnyt hänenkin juontojensa parantuneen ja olemus on rauhoittunut.

Xante, kaunishan Laine on, totta kai. Mutta hän edustaa ulkonäöltään missityyppiä, minä taas olen enemmänkin naapurintyttö-tyylinen.

Ja Kopekille vielä varmennus, että muistat tosiaan oikein, etten ole tummaihoinen.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 25, 2023, 20:01:31
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 19:45:07
Minusta hän kyllä on tosi nätti ja hymyileväinen :)

Onhan se. Huono juttu vaan, että kaikki jotka matkustavat Dubaihin lomalle ja vieläpä postaavat sieltä allaskuvia, saavat minulta miinuspisteitä. Susanna Laineen lisäksi näitä ovat mm. J.Hussi,  C.Järvinen, S.Sieppi, S.Belorf, S.Pitkänen ja monet muut.

Jos joku kertoo minulle käyneensä lomalla Dubaissa on keskustelumme tavallaan jo käyty.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 25, 2023, 20:10:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 25, 2023, 20:01:31
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 19:45:07
Minusta hän kyllä on tosi nätti ja hymyileväinen :)

Onhan se. Huono juttu vaan, että kaikki jotka matkustavat Dubaihin lomalle ja vieläpä postaavat sieltä allaskuvia, saavat minulta miinuspisteitä. Susanna Laineen lisäksi näitä ovat mm. J.Hussi,  C.Järvinen, S.Sieppi, S.Belorf, S.Pitkänen ja monet muut.

Jos joku kertoo minulle käyneensä lomalla Dubaissa on keskustelumme tavallaan jo käyty.

Mikäs Dubaissa harmittaa? Yksi harvoista ulkomaanmatkoistani oli sinne 30 vuotta sitten.

Reissu oli sairastelua ja riitelyä kuten kaikki muutkin matkani. En huomannut siellä mitään erityisen ärsyttävää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 20:12:19
Hassua, huomasin, että en ole törmännyt Laineeseen sen koommin kun puoli seiskan jätti. En edes tiennyt, että on juontanut BBtä tai käynyt Dubaissa :) No en kyllä sitten yhtään enää vertaa TSSään!

Pitäisi kyllä joo muutenkin olla näissä varovainen, minunhan pitäisi tietää, kun on tullut kaikenlaisia ei-yhtään-sitten-mua vertailuja useampaan kertaan. Tosin en itse ole niitä kovinkaan vakavasti ottanut, koska ne jos mitkä ovat aina kertoneet enemmän vertailijasta, hyvässä ja pahassa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 20:44:42
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 18:45:08
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.

Sitten et tunne autistijatkumon edustajia.

Tosiaan sinä taisit aiemminkin tuputtaa näkemystä että hermostunut, erikoinen kehonkieli tekisi minusta kiusan kohteen. Helposti se kyllä kuulostaa jälleen yhdeltä tavalta oikeuttaa kiusaaminen, mitäs olet niin erikoinen.

Mutta valitettavasti en vaan kykene samaistumaan. Ja oletan että autistispiirteisyyden takia. Koen olevani jäykkä ja ehkä etäinenkin. Pari treffeillä tapaamaani miestä tosin sanoi ettei minusta osaa sanoa olenko kiinnostunut vai en. Olin heitä kohtaan ollut ystävällinen, vaikka en ollut kiinnostunut. Yksi sanoi että vaikutin varautuneelta. En tiedä oliko hän odottanut että kaadan hänet sänkyyn, omasta mielestäni olin samanlainen kuin kahden edellämainitun seurassa.

Varautunut ihminen kaiketi on jäykkä keholtaan ja kehonkieleltään, ei joku hermostunut näprääjä.

Kaikki em. miehet tapasin ennen kuin aloitin KM:n.

Eka eksäni saattoi päästää jonkun kiljahduksen, josta huomautin että kuulostaa ihan homomaiselta. Hän kun ei halunnut sen piirteen tulevan ilmi. Kaikki hänessä oli hermostunutta. Ilmeet, eleet, puhe. Toka eksäni puolestaan oli kävelevä dynamiittipötkö joka saattoi räjähtää koska hyvänsä. Eleet ja kehonkieli hänellä oli hillittyä ja arvokasta, kunnes räjähti. Eka hermostunut, toka hermoheikko, myöhemmin hermoromahduskin tuli mukaan kuvaan.

Kun olen liki 17 v ollut tällaisten miesten parina, tunnen itseni entistäkin jäykemmäksi. Tarttui se heidän hermoilunsa kyllä ajoittain minuunkin, ja sain raiviksia heidän rinnallaan.

Mutta kun hermostuminen voi ilmetä kehossa monenlaisena, myös esimerkiksi jäykkyytenä (eikä pelkästään minään näpräämisenä tai paikallaan hyppelehtimisenä tai käsien tärinänä, tai mitä lie tarkoitatkin). Hermostuneisuus voi ilmetä esim. niin, että hartiat ovat jännittyneinä, tai koko keho on jännittynyt, pahimmillaan kuin ylikireä viulunkieli. Hermostuminen voi ilmetä myös kömpelyytenä ja koordinaation puuttena, esim. niin, että tiputtelee asioita tai kävelee seiniä tai pylväitä päin, tai kompastuu esim. omiin jalkoihinsa, tai liikkuu kaikkea muuta kuin rennosti, sulavasti tai viehkeästi (eli liikkuu jäykästi). Ai niin, varttiautistejakin (heidän itsensä diagnosoimana) tunnen muutaman, molemmat miehiä. Toinen heistä liikkuu jäykästi, ja sisätiloissa usein varpaisillaan (siis nousten varpaisilleen). Toinen heistä on rytmitajuton ja aivan toivoton tanssikumppani, muttei mitenkään jäykkä liikkeissään.

Muistan tuon keskustelun (jos tarkoitat samaa), jossa puhuimme itsepuolustuksesta ja siitä, miten välttyä katuväkivallalta. Kerroin näkemistäni videoista, joissa kerrottiin, miten uhreiksi valikoituvat tietynlaisen kehonkielen omaavat (ei-sulavasti ja ei-koordinoidusti liikkuvat) - ja sellaiset, jotka eivät tarkkaile ympäristöään eli jotka pystyy yllättämään helposti. En tietääkseni ole oikeuttanut kiusaamista, eli tuo on sinun ikiomaa väärintulkintaasi.

Sinä et tykännyt siitä mitä kirjoittelin kehopositiivisuudesta (joka ei ollut sinua koskevaa ja sinulle kirjoitettua), joten tuskin on väärin jos minä en pidä siitä että yrität keksiä millainen minä olen, ja se kuulostaa ties miltä. Mitenkähän oikein kuvailisin itseäni, kun tuntuu että kokoajan menee pieleen.

Parikymppisenä harrastin yksintanssia, ja mielestäni se ei näyttänyt hirveältä. Kävin muutaman kerran itämaisen tanssin tunneilla työväenopistossa, mutta kyllästyin kun opettaja oli (sic) hermostunut touhottaja, ja kurssi oli iltamyöhällä, enkä pidä pimeällä liikkumisesta. (Nykyään vielä vähemmän kun on tullut hämäräsokeutta.)

En kompastele jalkoihini (paitsi joskus juurakoissa ja kivikoissa). En ole kertaakaan kaatunut luistellessa, vaikka en osaa/uskalla tehdä oikeaoppista V-jarrutusta. Nyrkkeillessä minulta ei ole kertaakaan mennyt jalat ristiin mikä on ehdoton no-no. Mutta asentohuimauksen vuoksi en pysty tekemään sellaista itämaisten lajien potkua missä pyörähdetään kokonaan ympäri.

Tavarat pysyivät käsissä siihen asti että puhkesi fibro. Tässä sairaudessa ilmeisesti joku lihasjännitys(?) tai mikä lie voi yhtäkkiä kadota. Jalatkin on mennyt pari kertaa alta treeneissä, ilman että tuntuu edes kipua.

Liikun kotonani varpaisillani toisinaan kun tulen suihkusta, jotenkin ällöttää se märkyys.

Oikeastaan kukaan niistä kusipäistä jotka olen kohdannut, ei ole yllättänyt minua niin että en olisi havainnut heitä. Mutta olen useimmiten ollut bussipysäkillä, mistä ei voi poistua, jos haluaa kotiinsa. Jos olen pysäkillä vieläpä yksin, enhän minä voi tietää miten hunsvotti olisi kohellut jotain toista. Itseasiassa epäilen että juuri siksi saan rahanruinaajia ja kylähulluja riesakseni, koska LIIKUN YKSIN. Paikkakuntani keskusta on yleensä klo 21 maissa autio kuin erämaa, joten jos minä odotan siellä yksinäni bussia, niin...

Jopa sen ukon, joka kävi järvessä kiinni, huomasin kyllä kun kävelin ohi kohti rantaa. Hän oli ilmeisesti ollut puskassa kusella, ja lähti perääni. Olen todella itsepäinen ihminen ja kun olin päättänyt mennä uimaan, menin myös, vaikka oudoksutti se ukko. Naivina 21-vuotiaana luulin sitten että hän vain tykkää jutella, kun tuli uimaan ja alkoi höpöttää.

Sittemmin olen samalla alueella kohdannut pari muuta miestä jotka ovat tyytyneet höpöttämiseen, eivätkä ole kiskaisseet minua karhunhaliin muna pystyssä. En suostunut  siitä paikasta luopumaan, vaikka hyväntahtoisuuttani käytettiinkin kerran väärin.

Varmaan kehon kokokin merkitsee paljon. Olen keskipituinen, joten jonkinlaista honkkeliutta ei ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - tammikuu 25, 2023, 20:45:34
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 20:12:19
Hassua, huomasin, että en ole törmännyt Laineeseen sen koommin kun puoli seiskan jätti. En edes tiennyt, että on juontanut BBtä tai käynyt Dubaissa :) No en kyllä sitten yhtään enää vertaa TSSään!

Pitäisi kyllä joo muutenkin olla näissä varovainen, minunhan pitäisi tietää, kun on tullut kaikenlaisia ei-yhtään-sitten-mua vertailuja useampaan kertaan. Tosin en itse ole niitä kovinkaan vakavasti ottanut, koska ne jos mitkä ovat aina kertoneet enemmän vertailijasta, hyvässä ja pahassa!

T: Xante

Hupiahan tämä on. Mutta ei tuo Laine ihan metsään mennyt siinä mielessä, että hän on niitä harvoja julkimoita, joista en ole tykännyt. Ja sehän kertoo siitä, että hänessä ja minussa on jotain samaa (erilaisuutta on helppo sietää, ja vaikeinta onkin nähdä omia puutteita toisessa)! Ja jos Laineesta pätkäisee 20 senttiä pois, kuvittelee hänelle tummat hiukset ja minimalistiset meikit, niin sitten voit pitää kuvitelmasi.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 25, 2023, 23:35:26
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - tammikuu 25, 2023, 20:01:31
Jos joku kertoo minulle käyneensä lomalla Dubaissa on keskustelumme tavallaan jo käyty.
Osin ymmärrän. Dubai on dystopia-maailmaa. Teennäinen hyvinvointimaailma, joka voi romahtaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 26, 2023, 08:13:35
Lainaus käyttäjältä: TSS - tammikuu 25, 2023, 20:45:34
Hupiahan tämä on. Mutta ei tuo Laine ihan metsään mennyt siinä mielessä, että hän on niitä harvoja julkimoita, joista en ole tykännyt. Ja sehän kertoo siitä, että hänessä ja minussa on jotain samaa (erilaisuutta on helppo sietää, ja vaikeinta onkin nähdä omia puutteita toisessa)! Ja jos Laineesta pätkäisee 20 senttiä pois, kuvittelee hänelle tummat hiukset ja minimalistiset meikit, niin sitten voit pitää kuvitelmasi.  :D

Hupia ja hassua tosiaan, että näitä mielikuvia vain tulee ja tosiaan aivan muissakin yhteyksissä.

Eri asiahan on sitten Bruton järkiperäistetty toiminta, sillä nyt hän alkaa olemaan tosissaan ilmiselvästi selvittämässä tatskani paikkaa poissulkevalla metodilla ;D Insinöörinä on päätellyt, että tatska ei ole jalkapohjassa, joten selkeästi aikoo ärsyttää minut kertomaan, missä muualla se ei ole.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten etenemme nilkoista ylöspäin!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 26, 2023, 08:44:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 26, 2023, 08:13:35

Eri asiahan on sitten Bruton järkiperäistetty toiminta, sillä nyt hän alkaa olemaan tosissaan ilmiselvästi selvittämässä tatskani paikkaa poissulkevalla metodilla ;D Insinöörinä on päätellyt, että tatska ei ole jalkapohjassa, joten selkeästi aikoo ärsyttää minut kertomaan, missä muualla se ei ole.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten etenemme nilkoista ylöspäin!

T: Xante

Otan psykologian avuksi. Xanten tuntien tatuointi on sijainniltaan ja asultaan hyvin konservatiivinen. Sen ei ole tarkoitus säväyttää, yllättää eikä ilmaista merkittäviä piiloviestejä. Sen tulee olla myös luontevalla pukeutumisella helposti piilotettava ja nopeasti palautettavissa näytille. Näin ollen mahdolliset paikat ovat olkapää, nilkka tai yläselkä. Jos nyt nilkka on jo suljettu pois, niin veikkaan olkapäätä. Kuvio on perhonen.

Toisaalta on mahdollista että Xante on mennyt ottamaan tatuoinnin kännipäissään ja silloin se voi sijaita missä tahansa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 26, 2023, 09:55:55
Lainaus käyttäjältä: Brutto - tammikuu 26, 2023, 08:44:56
Otan psykologian avuksi. Xanten tuntien tatuointi on sijainniltaan ja asultaan hyvin konservatiivinen. Sen ei ole tarkoitus säväyttää, yllättää eikä ilmaista merkittäviä piiloviestejä. Sen tulee olla myös luontevalla pukeutumisella helposti piilotettava ja nopeasti palautettavissa näytille. Näin ollen mahdolliset paikat ovat olkapää, nilkka tai yläselkä. Jos nyt nilkka on jo suljettu pois, niin veikkaan olkapäätä. Kuvio on perhonen.

Toisaalta on mahdollista että Xante on mennyt ottamaan tatuoinnin kännipäissään ja silloin se voi sijaita missä tahansa.

Annan ystävällisen neuvon: älä ihmeessä jätä päivätyötäsi ryhtyäksesi kyökkipsykologiksi tai muuhunkaan hommaan, joka psykologista silmää vaatii.

Noin huonosti kun olet oppinut minuakaan tuntemaan kaikkien näiden vuosien jälkeen! Ja ei, en edelleenkään kerro edes, missä meni eniten pieleen.

T: Xante

Muoksis: lähes yhtä hauskaa kuin se, että Toope kutsuu Kopekia vasemmistolaiseksi on se, että Brutto kutsuu minua konservatiiviseksi;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 26, 2023, 11:16:20
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 25, 2023, 19:42:18
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 25, 2023, 19:26:14
Kieltämättä minäkin ajattelen semmoista juontaja Susanna Laineen näköistä TSSää.

T: Xante

TSS vilautti kerran kuvaansa foormilla, ja ehdin (sorry) uteliaana napata sen kokoelmiini. En tosin tiedä mihin se päätyi, ja löytäisinkö sitä enää. No, ei sillä ole väliä. Muistelen kuitenkin, ettei TSS ainakaan tummaihoinen ole. Kuva oli muistaakseni rajattu niin, ettei hiusten (eikä tietenkään silmien) väriä näkynyt.

Jos en sitä kuvaa aivan väärin muista, niin Susanna Laine jää suorastaan kakkoseksi.

https://www.is.fi/viihde/art-2000000876549.html

"Tussu" vilautti lähinnä vatsalihaksiaan- ei silmiään, jokuhan olisi voinut vaikka pyörtyä  silmäniskusta.

Siitä muistui mieleen, seurusteluni yhden typykän kanssa jolla oli toinen silmä ruskea ja toinen vihreä- aika tulinen muutenkin..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 26, 2023, 12:29:39
Laskuja piisaa.
Pesukoneen korjaaja kävi ja otti 200. Hammaslääkärissä menee kolmella käynnillä 500. Hukkasin erään avaimen ja sarjoitus maksaa 400 >:(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 26, 2023, 12:57:23
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 26, 2023, 12:29:39
Laskuja piisaa.
Pesukoneen korjaaja kävi ja otti 200. Hammaslääkärissä menee kolmella käynnillä 500. Hukkasin erään avaimen ja sarjoitus maksaa 400 >:(.

Joo, hinnat ovat nykyään aika huimia. Käytin äitiä silmälääkärin tarkistuksessa, 170€ noin 10minuutin työstä ja muutamasta mustuaista laajentavasta tipasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 26, 2023, 13:14:00
Asiakaspalaveri rojektissa, minkä alkuvaiheita kuvailin viime vuoden puolella ohjelmointitopsukassa. Asiakas oli edelleen tyytyväinen ja esimiehen mukaan aikataulussa ollaan. Hyvä homma.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 26, 2023, 13:14:04
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 26, 2023, 09:55:55

Muoksis: lähes yhtä hauskaa kuin se, että Toope kutsuu Kopekia vasemmistolaiseksi on se, että Brutto kutsuu minua konservatiiviseksi;D

Olemme oikeistolaisia tai vasemmistolaisia sen mukaan, mihin mittarin keskipiste asetetaan. Silläkin on merkitystä, mitä mitataan, kun arvioidaan sijoittumista oikeistoon tai vasemmistoon. On mahdollista ajatella joistakin asioista oikeistolaisesti ja joistakin muista vasemmistolaisesti. Mikä on silloin lopputulos tai johtopäätös.

Tein kokeeksi testin ja sain tuloksen "kuulut keskustaan".

Kannatan liberaalia kriminaalipolitiikkaa ja poliisin vallan rajoittamista, mitkä ovat Suomen olosuhteissa vasemmiston kannattamia ajatuksia. Oikeistohan haluaa lisää poliiseja ja ankarampia rangaistuksia. Toisaalta talouspoliittiset ajatukseni ovat oikealle päin kallellaan eli katson, että tuottava talous ja liike-elämä ovat kaikkien kansalaisten etu, vaikka (joidenkin mielestä liian suuri) osa tuotosta meneekin varakkaimpien tileille.

En näe ongelmana sitä, että Suomessa on rikkaita ihmisiä.

Rikas ihminen voi asua kalliissa kerrostaloasunnossa hyvämaineisella alueella. Hänellä on ehkä kesämökki, auto ja vene. Hänen varallisuutensa on kuitenkin pääosin osakkeita ja arvopapereita eli käytännössä bittejä rahalaitosten järjestelmissä. En ymmärrä miten köyhät siitä hyötyisivät, jos osakekirjoihin vaihtuisi jonkun muun nimi ja henkilö luopuisi asunnostaan, kesämökistään, veneestään ja autostaan. Ei hänen omaisuuttaan kuitenkaan köyhille jaettaisi. Se vain siirtyisi jonkun muun omaisuudeksi. Jokuhan firmojen osakkeet ja kesämökit ja autot ja veneet joka tapauksessa omistaa. Olkoon omistaja yksityinen henkilö, kunta tai valtio, se on köyhän kannalta samantekevää. Hän ei niitä asioita kuitenkaan omista.

Jos rikkailla ihmisillä on tuloja, niin kuin heillä usein on, eivät he rajoja polta tai piilota patjan alle. He käyttävät ne, jolloin raha kiertää. He käyvät ravintoloissa, ostavat vaatteita, yöpyvät hotelleissa ja käyttävät palveluja. Raha siirtyy palkkoina ja maksuina ja veroina eteenpäin. Rikkaiden pöydistä putoilee muruja myös köyhille. 

https://testimato.com/fi/test/62989/perform
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 26, 2023, 13:36:25
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 26, 2023, 12:29:39
Laskuja piisaa.
Pesukoneen korjaaja kävi ja otti 200. Hammaslääkärissä menee kolmella käynnillä 500. Hukkasin erään avaimen ja sarjoitus maksaa 400 >:(.

Pesukoneita ei kannata nykyään enää korjata. Parempi ostaa kokonaan uusi. Pätee kaikkiin kodinkoneisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 26, 2023, 14:40:16
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 26, 2023, 12:29:39
Laskuja piisaa.
Pesukoneen korjaaja kävi ja otti 200. Hammaslääkärissä menee kolmella käynnillä 500. Hukkasin erään avaimen ja sarjoitus maksaa 400 >:(.
No voi harmi. Jostain kumman syystä laskut tai onnettomuudet tulevat ryppäinä usein.
Voisitko päästä kunnallisen hammashuollon piiriin? Tulisi edes vähän halvemmaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 26, 2023, 14:43:47
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 26, 2023, 13:14:04Rikkaiden pöydistä putoilee muruja myös köyhille. 

Ja siitäkö köyhien pitäisi olla ikionnellisia ja kiitollisia? Sekö olisi ideaaltilanne mielestäsi? Sellainenko järjestelmä toisi valtaosalle kansaa hyvän elintason? Ja olisi oikeudenmukainen yhteiskuntajärjestys?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 26, 2023, 14:49:55
Jäi sellainen mielikuva lapsuudesta että kun köyhä perhe (kuten me) meni kauppaan, sieltä ostettiin kärry täyteen ruokaa, ja kun rikas perhe meni kauppaan, heillä oli pari hassua tuotetta korin pohjalla. Silti myyjä lirkutteli ja mielisteli rikkaita. Idioottimaista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 26, 2023, 17:10:36
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 26, 2023, 14:49:55
Jäi sellainen mielikuva lapsuudesta että kun köyhä perhe (kuten me) meni kauppaan, sieltä ostettiin kärry täyteen ruokaa, ja kun rikas perhe meni kauppaan, heillä oli pari hassua tuotetta korin pohjalla. Silti myyjä lirkutteli ja mielisteli rikkaita. Idioottimaista.

Mun lähikaupassa oli aikoinaan rahanahne liero omistajana. Huomasi hyvin suuren eron palvelussa, kohtelussa ja käyttäytymisessä hänellä, jos sinne meni hyvinpukeutuneena, ja toisaalta vähän rönttösemmissä vaatteissa. Täytyy kyllä sanoa, etten ollenkaan arvosta sellaisia ihmisiä. Vein sitten rahani muualle, kunnes omistaja vaihtui siinä kaupassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 26, 2023, 17:16:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 26, 2023, 15:33:24
^
Saattoi mennä tuo joskus 1900-luvun alussa kehitelty "näkymättömän käden" talousteoria läpi vielä joskus 80-luvulla kun sairaanhoitajankin palkalla oli mahdollista ostaa omistusasunto ja selvitä lainana maksusta plus, että oli normaalisti vapaa-aikaa. Köyhien määrä oli pienempi kun vähäisestäkin työstä maksettiin riittävästi suhteessa elintasoon ja yhteiskunnan turvaverkkoihin, joten köyhien kavereillakin oli rahaa, joilta pummia. Köyhiä oli suhteellisesti ja absoluuttisesti vähemmän. Ei ole ollut enää ainakaan kymmeneen vuoteen realistista vaikka rahan määrä maailmassa ei ole pelkästään kasvanut vaan ymmärtääkseni moninkertaistunut. Muruja ei vain näy mailla eikä halmeilla vaikka kovasti fundamentalistihihhuleita yhä löytyy.

Onko Suomi mennyt jenkkimäiseen suuntaan tässä? Siellähän on tavallista, että yhdellä työllä ei huonopalkkaisessa duunissa oleva oikein tule toimeen, vaan pitää olla kaksi tai kolmekin työpaikkaa samanaikaisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 26, 2023, 17:40:17
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 26, 2023, 17:10:36
Mun lähikaupassa oli aikoinaan rahanahne liero omistajana. Huomasi hyvin suuren eron palvelussa, kohtelussa ja käyttäytymisessä hänellä, jos sinne meni hyvinpukeutuneena, ja toisaalta vähän rönttösemmissä vaatteissa. Täytyy kyllä sanoa, etten ollenkaan arvosta sellaisia ihmisiä. Vein sitten rahani muualle, kunnes omistaja vaihtui siinä kaupassa.
Sinä arvioit ennakkoluuloisten silmälasien läpi yhtä ihmistä? Minä jos menen kauppaan ja tavarataloihin liituraitapaidassa niin kaikki nuoret naismyyjät, apulaiset mitkä vain, sanoo eri tavalla päivää (ja  hätkähdän miltei joka kerta) kuin  vs ruttusemmassa maalaisruutupaidassa jolloin olen heille enempi ilmaa. Viimeaikoina tosin ovat alkaneet tunnistaakin ja "tasa-arvoistaa" kohteluansa. Se on ihmisen ominaisuus tuo ulkonäön perusteella arviointi (ja tietty rasismi). Enkä edes puhunut vielä päällystakista, sillö jos senkin vaihdan "lottovoittajan" takkiini niin ero on vielä hirmuisempi. Täällä näkisit nälkää koska et voisi viedä rahojasi minnekään. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 26, 2023, 17:48:59
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - tammikuu 26, 2023, 17:40:17

Ei, se ei ollut ennakkoluuloista arviointia, vaan arviointia sen jälkeen, kun kertyi kokemuksia hyvästä ja huonosta kohtelusta.

Joo, isoin ero kohtelussa taisi olla kun pukeuduin toisaalta erityisen hyvännäköiseen ja edustuskelpoiseen tummaan pitkään villakangastakkiin, ja toisaalta rennompaan lyhyempään tikkitakkiin.

Vaatekaupassa muuten omalla pukeutimisella on yhtä suuri, jollei vielä suurempi merkitys, sillä siellähän myyjät ovat erityisen kiinnostuneita vaatteista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 26, 2023, 19:34:23
Tuo rikkaan pöydältä varsissut murunen on aika onneton kielikuva. Ainakaan itse en tulisi toimeen yhdellä murusella ruokaa päivässä, eikä kukaan muukaan tuntemani ihminen. Aika jännä, että sellaista metaforaa käytetään sellaisessa yhteydessä, jossa puolustellaan rikkaiden oikeutta haalia rikkautta (köyhien kustannuksella).

Muistisairas omaiseni omisti asunnon, jota loppuvuosina hallinnoin, ja toimin ikään kuin vara-vuokranantajana. Minulla oli aika ikävät tunnelmat, kun piti olla olevinaan ikään kuin riistäjäporvari, ja neuvotella vuokraa isommaksi, tai kieltäytyä tekemästä (vuokratuottoja liiaksi syövää) remppaa. Ei kyllä ollut herkkua sellainen rooli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 26, 2023, 20:00:10
^
Onko esimerkiksi edunvalvojan pakko toimia "riistäjänä"? Jos vuokratuottoa kuitenkin tuli eikä homma tappiolle mennyt, niin pakkoko se oli kaikki tiristää vuokralaisesta, jos oli muuten hyvä vuokralainen? Tuottoahan se pienempikin tuotto on, ainakin minun mielestäni.

Pahimmillaanhan tuossa voisi käydä niin, että vuokralainen muuttaa pois, jos hinta ylittää sen, mitä tämä on valmis maksamaan. Siinähän tulee pahimmillaan vuokranantajalle tappiota, jos ei saa hyvää vuokralaista heti tilalle, jolloin vuokranmaksuun tulee katko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 26, 2023, 20:48:49
Nyt on menty liian pitkälle. Jos pihalleni tunkee Jehovan Todistaja ilman ilmoitusta ja pyytämättä, tunkemaan ajatuksia ja lehdyköitä joita en halua, liukastuu matkalla portilta etuovelle, niin olen korvausvelvollinen jos hän vaikka halvaantuu liukastuessaan. Ei perkl.

Kauppakeskuksen vartija saa vaikka puristaa hengiltä asiakkaan mutta minä voin joutua maksumieheksi jos tontille tunkeutuja kompastuu omiin jalkoihinsa. Nyt on kyllä joku raja ylitetty.

Lainaus käyttäjältä: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/d07b28f1-fede-4e15-b901-ecb05a024770Omakotitalon omistaja on vastuussa, jos kutsumaton vieras liukastuu pihalla talon pääovelle kävellessään.

Omakotiliiton artikkelin mukaan ei ole väliä, onko henkilö jakamassa postia, kysymässä tietä tai vain kaupustelemassa.

Huvittavaa on myös, että "omistajalla" voi olla vielä velkaa kiinteistöstä 90% pankille.

Ajattelin tilailla kyltin jossa lukee: Ilman lupaa tontille tulevat vain omalla vastuulla. Harrastamme tarkkuusammuntaa jousiasein, harhanuolten osumat ovat mahdollisia. Myös amerikanmastiffikoiramme saattavat haukata palan perseestänne. Ehdottomasti pääsy kielletty, myös oman turvallisuutenne takia.

Sekään ei välttämättä auta sillä:

LainaaToiminta muuttuu Omakotiliiton mukaan kotirauhan häirinnäksi vasta silloin, kun ulkopuolista on kehotettu poistumaan tai hän on tunkeutunut alueelle esimerkiksi murtamalla portin oven tai kiipeämällä korkean aidan yli.

Entä jos ei pääse portin yli, vaan jää perseestään kiinni teräsaidan koristepiikkeihin? Kuka silloin maksaa?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 26, 2023, 21:07:25
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 26, 2023, 20:00:10
^
Onko esimerkiksi edunvalvojan pakko toimia "riistäjänä"? Jos vuokratuottoa kuitenkin tuli eikä homma tappiolle mennyt, niin pakkoko se oli kaikki tiristää vuokralaisesta, jos oli muuten hyvä vuokralainen? Tuottoahan se pienempikin tuotto on, ainakin minun mielestäni.

Pahimmillaanhan tuossa voisi käydä niin, että vuokralainen muuttaa pois, jos hinta ylittää sen, mitä tämä on valmis maksamaan. Siinähän tulee pahimmillaan vuokranantajalle tappiota, jos ei saa hyvää vuokralaista heti tilalle, jolloin vuokranmaksuun tulee katko.

No, ei ollut aivan pakko, mutta kun eläkkeellä ollut muistisairas omaiseni asui itse vuokralla ja maksoi kuitenkin omistusasunnostaan yhtiövastiketta ja taloyhtiölainaa, oli syytä pitää hänen puoliaan, ettei aivan ahdinkoon joutunut. Oli nimittäin ollut jo pidempään evakossa omasta kodistaan erinäisistä syistä, jotka liittyvät muistisairauteen ja siihen liittyviin harhaluuloihin. Eli oli joutunut tai joutumassa taloudelliseen ahdinkoon. Asunto oli ennen vuokrausta ollut asumaton monta vuotta. En ollut varsinainen edunvalvoja, vaikka hänen puoltaan pidinkin, ja monia hänen asioitaan hoidinkin, lähtien ihan tukanleikkuusta, ruoanlaitosta, lääkärikäynneistä, laskujen maksusta (ensimmäisinä vuosina), jne..

Vuokralaiset maksoivat asunnosta ihan normaalia vuokraa sen kaupunginosan hintatasoon nähden, ehkä jopa vähän alakanttiin. En nyt muista montako vuotta (6-8?) asuntoa vuokrattiin, mutta ei se vaihtuvuus niin kamalan korkea ollut. Ensimmäiseksi siellä asui tuntematon määrä ulkomaalaisia rakennusmiehiä (kolme teki vuokrasopimuksen, mutta luvatta siellä kai asui muitakin). He eivät hoitaneet vuokraa ajoissa, joten jouduin irtisanomaan vuokrasopimuksen noin vuoden jälkeen. Seuraavaksi asui maahanmuuttajaperhe ehkä 5-6 vuotta, kunnes tarvitsivat isomman asunnon. Ja lopuksi vielä maahanmuuttajaperhe, mutta se vuokrasuhde jäi lyhyeksi, kun omaiseni sitten kuoli, ja muut kuolinpesän osakkaat (ja minäkin) halusivat jakaa pesän, ja asunto laitettiin myyntiin. 

Oma terveyteni alkoi brakailemaan tämän vuokralaisrumban ja omaiseni monien asioiden hoitajana toimimisen myötä, ja ennen kaikkea varmaankin omaiseni muistisairauden takia, ja nyt fiilis on, etten ikinä halua olla vuokraemäntä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 27, 2023, 13:46:40
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 20:44:42
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 18:45:08
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 25, 2023, 17:19:49
Veikkaisin, että on erittäin, erittäin epätavallista, että hermoilee vain mielellään/mielessä, niin ettei se näkyisi kehossa tai kasvoissa mitenkään.

Sitten et tunne autistijatkumon edustajia.

Tosiaan sinä taisit aiemminkin tuputtaa näkemystä että hermostunut, erikoinen kehonkieli tekisi minusta kiusan kohteen. Helposti se kyllä kuulostaa jälleen yhdeltä tavalta oikeuttaa kiusaaminen, mitäs olet niin erikoinen.

Mutta valitettavasti en vaan kykene samaistumaan. Ja oletan että autistispiirteisyyden takia. Koen olevani jäykkä ja ehkä etäinenkin. Pari treffeillä tapaamaani miestä tosin sanoi ettei minusta osaa sanoa olenko kiinnostunut vai en. Olin heitä kohtaan ollut ystävällinen, vaikka en ollut kiinnostunut. Yksi sanoi että vaikutin varautuneelta. En tiedä oliko hän odottanut että kaadan hänet sänkyyn, omasta mielestäni olin samanlainen kuin kahden edellämainitun seurassa.

Varautunut ihminen kaiketi on jäykkä keholtaan ja kehonkieleltään, ei joku hermostunut näprääjä.

Kaikki em. miehet tapasin ennen kuin aloitin KM:n.

Eka eksäni saattoi päästää jonkun kiljahduksen, josta huomautin että kuulostaa ihan homomaiselta. Hän kun ei halunnut sen piirteen tulevan ilmi. Kaikki hänessä oli hermostunutta. Ilmeet, eleet, puhe. Toka eksäni puolestaan oli kävelevä dynamiittipötkö joka saattoi räjähtää koska hyvänsä. Eleet ja kehonkieli hänellä oli hillittyä ja arvokasta, kunnes räjähti. Eka hermostunut, toka hermoheikko, myöhemmin hermoromahduskin tuli mukaan kuvaan.

Kun olen liki 17 v ollut tällaisten miesten parina, tunnen itseni entistäkin jäykemmäksi. Tarttui se heidän hermoilunsa kyllä ajoittain minuunkin, ja sain raiviksia heidän rinnallaan.

Mutta kun hermostuminen voi ilmetä kehossa monenlaisena, myös esimerkiksi jäykkyytenä (eikä pelkästään minään näpräämisenä tai paikallaan hyppelehtimisenä tai käsien tärinänä, tai mitä lie tarkoitatkin). Hermostuneisuus voi ilmetä esim. niin, että hartiat ovat jännittyneinä, tai koko keho on jännittynyt, pahimmillaan kuin ylikireä viulunkieli. Hermostuminen voi ilmetä myös kömpelyytenä ja koordinaation puuttena, esim. niin, että tiputtelee asioita tai kävelee seiniä tai pylväitä päin, tai kompastuu esim. omiin jalkoihinsa, tai liikkuu kaikkea muuta kuin rennosti, sulavasti tai viehkeästi (eli liikkuu jäykästi). Ai niin, varttiautistejakin (heidän itsensä diagnosoimana) tunnen muutaman, molemmat miehiä. Toinen heistä liikkuu jäykästi, ja sisätiloissa usein varpaisillaan (siis nousten varpaisilleen). Toinen heistä on rytmitajuton ja aivan toivoton tanssikumppani, muttei mitenkään jäykkä liikkeissään.

Muistan tuon keskustelun (jos tarkoitat samaa), jossa puhuimme itsepuolustuksesta ja siitä, miten välttyä katuväkivallalta. Kerroin näkemistäni videoista, joissa kerrottiin, miten uhreiksi valikoituvat tietynlaisen kehonkielen omaavat (ei-sulavasti ja ei-koordinoidusti liikkuvat) - ja sellaiset, jotka eivät tarkkaile ympäristöään eli jotka pystyy yllättämään helposti. En tietääkseni ole oikeuttanut kiusaamista, eli tuo on sinun ikiomaa väärintulkintaasi.

Sinä et tykännyt siitä mitä kirjoittelin kehopositiivisuudesta (joka ei ollut sinua koskevaa ja sinulle kirjoitettua), joten tuskin on väärin jos minä en pidä siitä että yrität keksiä millainen minä olen, ja se kuulostaa ties miltä. Mitenkähän oikein kuvailisin itseäni, kun tuntuu että kokoajan menee pieleen.

Parikymppisenä harrastin yksintanssia, ja mielestäni se ei näyttänyt hirveältä. Kävin muutaman kerran itämaisen tanssin tunneilla työväenopistossa, mutta kyllästyin kun opettaja oli (sic) hermostunut touhottaja, ja kurssi oli iltamyöhällä, enkä pidä pimeällä liikkumisesta. (Nykyään vielä vähemmän kun on tullut hämäräsokeutta.)

En kompastele jalkoihini (paitsi joskus juurakoissa ja kivikoissa). En ole kertaakaan kaatunut luistellessa, vaikka en osaa/uskalla tehdä oikeaoppista V-jarrutusta. Nyrkkeillessä minulta ei ole kertaakaan mennyt jalat ristiin mikä on ehdoton no-no. Mutta asentohuimauksen vuoksi en pysty tekemään sellaista itämaisten lajien potkua missä pyörähdetään kokonaan ympäri.

Tavarat pysyivät käsissä siihen asti että puhkesi fibro. Tässä sairaudessa ilmeisesti joku lihasjännitys(?) tai mikä lie voi yhtäkkiä kadota. Jalatkin on mennyt pari kertaa alta treeneissä, ilman että tuntuu edes kipua.

Liikun kotonani varpaisillani toisinaan kun tulen suihkusta, jotenkin ällöttää se märkyys.

Oikeastaan kukaan niistä kusipäistä jotka olen kohdannut, ei ole yllättänyt minua niin että en olisi havainnut heitä. Mutta olen useimmiten ollut bussipysäkillä, mistä ei voi poistua, jos haluaa kotiinsa. Jos olen pysäkillä vieläpä yksin, enhän minä voi tietää miten hunsvotti olisi kohellut jotain toista. Itseasiassa epäilen että juuri siksi saan rahanruinaajia ja kylähulluja riesakseni, koska LIIKUN YKSIN. Paikkakuntani keskusta on yleensä klo 21 maissa autio kuin erämaa, joten jos minä odotan siellä yksinäni bussia, niin...

Jopa sen ukon, joka kävi järvessä kiinni, huomasin kyllä kun kävelin ohi kohti rantaa. Hän oli ilmeisesti ollut puskassa kusella, ja lähti perääni. Olen todella itsepäinen ihminen ja kun olin päättänyt mennä uimaan, menin myös, vaikka oudoksutti se ukko. Naivina 21-vuotiaana luulin sitten että hän vain tykkää jutella, kun tuli uimaan ja alkoi höpöttää.

Sittemmin olen samalla alueella kohdannut pari muuta miestä jotka ovat tyytyneet höpöttämiseen, eivätkä ole kiskaisseet minua karhunhaliin muna pystyssä. En suostunut  siitä paikasta luopumaan, vaikka hyväntahtoisuuttani käytettiinkin kerran väärin.

Varmaan kehon kokokin merkitsee paljon. Olen keskipituinen, joten jonkinlaista honkkeliutta ei ole.

Jukoliste, en minä mitään KEKSI. Miksi ihmeessä keksisin? Tuo on loukkaava väite.

Olen perustanut nuo kommentoimasi kirjoitukseni siihen, mitä itse olet kirjoittanut tänne, tai ainakin siihen, mitä itse olen kirjoituksistasi ymmärtänyt tai mitä niistä muistan. Pahoitteluni, jos olen ymmärtänyt kirjoituksesi väärin, ja jos muistan väärin kirjoituksesi! Sinulta tulee niin paljon tekstiä, että olisi pieni ihme, jos joku kaiken tänne kirjoittamasi sekä lukisi että muistaisi.

Se mielikuvani nimittäin liikuntaharrastuksistasi on, että sinulla on ollut vaikea hahmottaa liikesarjoja krav magassa, ja toistaa ne (ja kääntää ne opettajan liikkeet peilikuvaksi mielesssäsi), ja siitä syystä junnaat paikallasi etkä saa toista vyökoetta läpi. Eli junnaat vuosikausia "aloittelijana". Ja että kaikenlaiset koordinaatioon liittyvät asiat ovat vaikeita, esimerkiksi aerobicin askelkuviot olisivat vaikeita tai jopa vastenmielisiä, ja paritanssikin (en muista mistä tämäkään mielikuva on tullut). Ja että olet jäykkä ja jähmeä liikkeissäsi. Eli kaikkea muuta kuin sulavaliikkeinen tai hyvän koordinaatiokyvyn omaava. Ja nyt sitten ilmeisesti kerrot, että tämä mielikuva ei pidä paikkansa, vaan on miltei päinvastainen, et ole jäykkäliikkeinen (vaikka sanot antavasi jäykän vaikutelman, mikä on ristiriitaista), sinulla on koordinaatiokykyä (toisin kuin monilla aspergereilla?), sinulla ei ole motorista kömpelyyttä (niin kuin monilla aspergereilla?), huomioit ymäristöäsi jne..

En tiedä mitä tästä nyt pitäisi olla mieltä. Uskoako nyt, että olen ymmärtänyt kaikki puheesi väärin, tai uskoako että muistini pätkii pahasti, vai voisiko olla jokin muu syy tälle väärinymmärrykselle. Rasittavaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 27, 2023, 14:19:13
Tätä nyt on helvetin vaikeaa kuvailla ymmärrettävästi. Tuomari reputti koska en ollut tarpeeksi aggressiivinen, mutta minulla kun on huono itsetunto, PELKÄÄN että hän ei kertonut kaikkea, ja jos uusisin kokeen, sitten syy olisi etten osaa likkeitä tarpeeksi hyvin.

Mutta voi olla että kömpelyyden tunne iskostui minuun lapsena niin pahasti, etten kykene näkemään itseäniniin osaavana kuin oikeasti olen. Tajusin tällä viikolla nimittäin että olin yhdestä liikesarjasta luullut väärin että tein sen väärin, vaikka tein sen oikein... Sitten kun aloin asiaa miettimään, tajusin että olen saattanut sekoittaa pääni kaiken maailman Jason Bourne -elokuvilla! Niissähän on se koreografia mitä on. Ja koska tulin KM:n pariin ei-mistään ja monilla muilla on kokemusta jopa vuosien ajalta ja useista eri lajeista, tai lapsena harrastettu jotain judoa tms., niin ihmekös tuo jos tunnen itseni tomppeliksi.

Kun menin painimaan syksyllä 2021, olin yllättynyt miten paljon helpompaa oppiminen oli kuin KM:ssa syksyllä 2018. Eli siitä on hyötyä että osaa jotain lajia jo valmiiksi. Vielä kun muistikin pelaisi. Mutta se minulla tosiaan on ongelma että jos kerran tehdään joku sarja ja puolen vuoden päästä seuraavan kerran, niin ei se ole minulle kerrasta mieleen jäänyt.

Minua alkoi lähinnä pänniä se, että kuvauksestasi tuli mieleen joku ihme örkki joka käyttäytyy NIIN omituisesti että pistää silmään kauas. Minua kiusattiin yläasteella koska oleilin välitunnit yksin. Ei siihen sen kummempaa vaadittu. Eräskin kerran vaati että ala itkemään, niin jätän sinut rauhaan. Mutta en reagoinut millään tavalla. Olen siis sillä tavalla eleetön ja "jäykkä", että jos jonkun ihmisen läsnäolo on minulle vastenmielistä, olen kuin häntä ei olisi olemassakaan. En katso päin. En noteeraa mitenkään. Toki nykyään jos pystyn, häivyn.

Aikuisenakin ahdistavat tilanteet ovat syntyneet yksinolemisesta. Jos joku aineissa oleva tyyppi näkee yhden ainoan ihmisen, niin eihän siinä montaa vaihtoehtoa ole että kelle aloittaa se saatanan "elä tykkää pahaa..." Perkele että vihaan sitä sössötystä.

Luulen että motorinen kömpelyys tulee nykyään esiin sellaisessa mitä teen harvoin, eli hiihdossa tai luistelussa. Hiihdostahan minua kiusattiin, kun en halunnut hiihtää räkä poskella. Siihen piti sitten jonkun ääliön tulla riekkumaan että tuliko nenänniistotauko, tuliko. Olisi pitänyt survoa porkka perseeseen sille jätkälle.

Vasta KM:n myötä olen saanut kokea että sportti voi olla hauskaa myös muiden ihmisten kanssa.

Hiihdosta tekee vaikeaa se, että on mäkiä. Alamäessä olen pelosta paskajäykkänä, ja ylämäessä en meinaa päästä ylös. Enkä varsinkaan päässyt koulussa, lipsui niin helvetisti. Siksi hiihdänkin vain järvenjäällä. Luistelun aloittaminen on aina selkäpiitä karmivaa, kunnes totun.

Ja sitä pyöränpolkimilla jarruttamistahan en lapsena oppinut. Ehkä se onkin välineliikunta joka on kamalinta.

Todellakin minun täytyy vaania ohjaajan takaviistossa, että pystyn kuvittelemaan itseni hänen tilalleen. "Peilikuva" on liian vaikea ymmärrettävä.

Kun olin painimassa, siellä oli nainen joka ei ymmärtänyt yhtä parin pyöräytystä, ja minä ymmärsin heti. Ehkä treenaaminen on vienyt minua kohti normaalia.

Mutta tosiaan en mielestäni ole näyttänyt mitenkään omituiselta että minua olisi pitänyt sen vuoksi kiusata. Tai peruskoulussahan nyt tietenkin ilkuttiin vaatteet ja rillit. Vaikka meidän luokalla oli todella monella lasit!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 27, 2023, 14:22:43
Hiihto on teknisesti (ja tietysti myös fyysisesti) vaativa laji. Ei kannata hävetä, jos se takkuaa.

Kamppailulajeja harrastamattomana en tajua, miksi joku vyö on must.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 27, 2023, 15:07:34
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 27, 2023, 14:22:43
Hiihto on teknisesti (ja tietysti myös fyysisesti) vaativa laji. Ei kannata hävetä, jos se takkuaa.

Kamppailulajeja harrastamattomana en tajua, miksi joku vyö on must.

Hiihto on takunnut alusta asti. Enkä tule koskaan olemaan siinä edes keskinkertainen. Ladulla menee mummot ohi, ja saa mennäkin. Kokolailla fiilistelyä ja maisemien pällistelyähän se minulle on. Kun ei ole venettä, järviladulla näen talvella paikkoja joita en muutoin vuoden mittaan näe. Tosin tänä vuonna ei ole vielä jäälle latua laitettu, ja saa nähdä näillä pomppivilla säillä että laitetaanko lainkaan.

Kilpailulajeissa vyö toki on must, jos himottaa voittaa. Painissa en olisi saanut ekaakaan värivyötä, eli olisi pitänyt ottaa ihan vaan hupina koko laji. Siellä ei järjestetä kokeita, vaan kuulemani mukaan värivyön saa jos ohjaajat ovat sitä mieltä että on osoittanut moista taitoa, tai kamppailussa voittaa itseään ylemmän vyöarvon omaavan yksilön. Siinä tallissa jossa lyhyen ajan tutustuin tähän lajiin, näin että yksi mies oli harrastanut 10 v painia ja sai vasta sitten 1. värivyönsä. Ei erityisen kannustavaa. Alkeiskurssi oli kiva, kun pärjäsin vielä edes joskus joillekin. Jos en aina voittanutkaan, niin pattitilannekin oli ihan ok kun osapuolet olivat minä 50+ nainen ja vaikkapa 20+ nainen. Yhden miehen toki voitin vallan, olettaisin että hän oli ikäiseni, ja tämä tapahtui alussa kun hän ei vielä tiennyt mistään mitään. Minullahan oli jonkin verran nouhauta KM:n puolesta. Ja välillä minulle väitetään että minulla on käsissä voimaa. Voi olla ettei ole enää, kesällä laihduin 3 - 4 kg ja taisi lähteä käsivarsista eli lihaksista osa. Lähti tosin läskiäkin, ja sen takia minua sattuu herkemmin, kun ei ole nahkan ja luun välissä pehmusteita esim. karvakolmion alueella, jonne kuitenkin potkitaan KM:ssa.

Miksi KM:ssa pitäisi saada vöitä? No siksi että kokee edistyvänsä. Keltainen vyö on liian helppo, kun sen saa joka iikka joka vaan sen ekan kokeen viitsii vaivautua suorittamaan. Toka merkkaisi jotain, ja kokisin etten turhaan vääntänyt kaikki nämä vuodet. Nyt jäin ikävään limboon, kun toisaalta epäilen että voisin pärjätä tokan kokeessa, mutta mitenkään satavarma en voi olla, koska en halua olla niin hullu että luulen itsestäni liikoja.

Tässä lajissa ei saisi lainkaan vertailla itseään toisiin, mutta silloin kun minulla on ollut aikaa tarkkailla keltaista ylempien vöiden omistajia, niin ei se kyllä mitenkään heillä aina erinomaisesti suju. Välillä kun olen ollut oranssien pareina, tuntuu etten ole millään tavalla eronnut oranssista. Toisin kuin joskus ammoisina aikoina. Toisaalta tämä menee niin laidasta laitaan. Minua ovat neuvoneet kaikki, vyöttömätkin, ja itse olen neuvonut aika montaa vyötöntä ja omalla tasollani olevaa. Ja tuoretta oranssiakin. Ei meillä kukaan persettään revi näiden arvojen takia, että "miten kehtaat tulla mussuttamaan", kaikki ottavat innokkaasti vastaan kaikki neuvot. Eikä me edes pidetä vyötä kuin silloin kun takki pitää saada pysymään yllä, tai on virallisena ohjaajana, tai on koe menossa. Alku- ja loppurivissä pitäisi periaatteessa tönöttää arvoasetelman mukaan, mutta eilenkin minulla oli toisella puolellani vyötön ja toisella vihreä, vaikka olisi pitänyt olla sitä keltaista kaikki minun lähelläni. Ei ne jaksa mennä paikoilleen, joskus olen oikein paimentanut. Nimittäin sen valtavan vaivan vuoksi mitä itsekukin on nähnyt, mielestäni saavutettu arvo pitäisi kyllä näkyä.

Kuulin että kolme miestä oli lopettanut treenaamisen välittömästi, kun sössivät 3. tasokokeen. Minusta ylemmillä tasoilla epäonnistuminen ei ole niin noloa kuin alemmilla tasoilla, eli siis 2. vyöhön asti. Nämä alimmat kuitenkin ovat vielä niin perustasoa. Mutta kaippa se sitten käy ylpeyden päälle millä tahansa tasolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 28, 2023, 01:30:51
Sattui minullekin ekaa kertaa vuosikymmeneen, että kompuroin kännissä, vessassa. Onneksi vain lievästi kolautin pääni lattiaan, lattialaatat on kunnossa!
Otsaan tulee kuhmu, mutta lattia on kunnossa.
Muistan ostaneeni vakuutuksen, mutta lattiassa ei ole vikaa. Hihii...
Huomiseen...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 28, 2023, 06:22:50
Väkisinmakuuta kello kolmesta puoli kuuteen ja sitten piti jo nousta jalkeille, sillä siihen aikaan nukahtaminen olisi pilannut koko päivän. Myöhemmin pitää ottaa ehkä päikkärit, että jaksaa koko illan olla hereillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 28, 2023, 14:06:02
Ollaan jännän äärellä. Ovinaapuriin, keittiön seinän taakse, muuttaa taas uutta porukkaa. Tai en tiedä porukkaa, vai vain yksi, mutta useampi oli tavaraa kantamassa, kun tulin kotiin. Edellinen nuori mies oli kyllä hiljaista sorttia ja osasi kulkea ovissakin säällisesti, jos ylipäätään iltamyöhällä oli liikkeellä. Eipä hänkään varmaan vuotta tainnut tuossa viihtyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 28, 2023, 15:59:34
^
Mun uudet (pari vuotta uudet) seinänaapurit paiskoivat ovia ensalkuun. Oli koronan alkuaikoja. Toinen heistä oli kerran oveni takana kysyen jotain. En halunnut jäädä pidemmäksi aikaa juttelemaan ovenrakoon, ja vähän hävetti oma pikainen oven sulkemiseni. Laitoin heille kirjeen, jossa selitin tilanteeni. Liitteeksi laitoin itse taitelemani kortin. Sain mukavan kirjeen vastaukseksi. Ja oven paiskominen loppui, vaikken edes ollut sanallakaan maininnut siitä.

Nyt kun vielä keksisi jonkin keinon toisen naapuripariskunnan toiselle osapuolelle päästä selvyyteen, että hänen kovaäänisestä puheestaan kuulee yksittäisiä sanojakin. Vähän ottaa päähän hänen paasaamisensa, jota voi jatkua esimerkiksi tunnin putkeen. Ehkä pitäisi hankkia telkkari, ja laittaa se tarpeeksi kovalle välillä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 28, 2023, 17:39:58
^
Minulla ei sivusuunnassa kuulu juuri mitään, kun meillä on kylppärin ja keittiön seinä vain yhteisenä. Ainoa tosiaan on ovien paiskominen, joka oli "edellisen edellisen" naapurin paheena etenkin, kun hän kävi ulkona tupakalla monesti vielä puolen yön jälkeen. Edellinen osasi sulkea oven ihan mallikkaasti ja tämä uusi jää sitten nähtäväksi tai oikeastaan kuultavaksi. Mutta mitään puhetta, telkkaria tai muitakaan elämän ääniä ei tuolta ole kyllä tähän mennessä kuulunut.

Pystysuunnasta sitten kuulukin enemmän ääniä, mutta yläkerrassakin on elämä jotenkin rauhoittunut. Enää hyvin harvoin on niitä yöllisiä imurointisessioita ja vielä harvemmin äidin lapsivapaailtoja kiekumisineen :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 28, 2023, 18:07:12
Jos joku määrittelisi aakkoset sävelkorkeuksien mukaan, olisi ehkä mahdollista puhua esimerkiksi pianolla, jota ainakin absoluuttisen sävelkorvan omaavat voisivat ymmärtää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 28, 2023, 18:23:46
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 28, 2023, 18:07:12
Jos joku määrittelisi aakkoset sävelkorkeuksien mukaan, olisi ehkä mahdollista puhua esimerkiksi pianolla, jota ainakin absoluuttisen sävelkorvan omaavat voisivat ymmärtää.

Näinhän on!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kromaattinen_asteikko
Kyllä nuo ovat ihan aakkosjärjestyksessä.
(https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/c/c0/Klaviatur-3-en.svg/1920px-Klaviatur-3-en.svg.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 28, 2023, 18:59:42
^
Juu sävelet menevät tosiaan a:sta g:hen. Pitäisi laittaa a:sta ö:hön. Eli että oktaavin hyppy ei olisi pelkkä oktaavin korotus tai lasku, vaan tarkoittaisi samalla eri aakkosta.

Edit. Tosin idea varmasti niin simppeli, että on jo jossain kokeiltu ja havaittu typeräksi kun ei ole jäänyt elämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 28, 2023, 23:13:35
No nyt on vihdoin lusittu se Erja Lyytisen keikka, jonka piti olla kesällä, mutta siirtyi Erjan sairastumisen vuoksi.

Tunnin soolokeikka + hyvät lisukkeet vielä reilun vartin verran. Vähän laidasta laitaan oli valinnut biisejä ja sai kyllä yleisön mukaan hyvin. Yleisökin jopa lauloi melko hyvin, kun keikka alkoi jo klo 21, niin porukka ei ollut vielä liian juomissaan.

Pitää pirteämpänä penkoa tuubia, jos löytäisin edes jotain tuonne jukeboxiin.

On nuo savolaissukulaiset aika mutkattomia, kun tuotakaan tyttöjeni tätiä en ole vuosiin nähnyt ja hyvin kuitenkin juttu luisti siinä ennen kuin keikka alkoi. Keikan aikanahan ei sitten tarvinnutkaan sosaliseerata, vaan sain olan oma yrmy itseni. Tungin vielä korvatulpat taittamaan terävintä kärkeä volyymista, ettei pää hajoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 29, 2023, 11:47:14
^Oi, jospa oisin voinut olla mukana! Erja on kyllä hyvä. Vähän alkaa olla liikaa teknistä kikkailua kepin varressa, mutta sujuvaa soitantaa hyvässä tyylilajissa. Pari kertaa olen päässyt juuri tuollaiselle intiimille pubikeikalle kuuntelemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 29, 2023, 12:02:04
^
Tuli itsekin käytyä häntä kuuntelemassa Logomon keikalla. Osaa kyllä soittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 29, 2023, 18:34:35
Osallistuin taannoin puolivahingossa jonkinlaiseen liikemeditaatioon. Tajusin että minusta on mielenkiintoista tanssia/liikehtiä itselleni entuudestaan tuntemattomien biisien tahdissa. Silloin se on takuulla spontaania.

KM:ssa asia on päinvastoin, eli teen mieluiten itselleni entuudestaan tuttuja liikesarjoja. Tulee pätevämpi olo. Tanssi sensijaan saa olla luovaa ja uutta synnyttävää.

Innostuin kotona tanssimaan peilin edessä, ja kyllähän ilmeistä on että ajan torahammas raatelee jo sieltä täältä. Olen vuosien varrella harkinnut tanssin videoimista, ja ehkä pitäisi tehdä se ennen kuin näytän pystyyn loikanneelta muumiolta. En ole eläissäni ottanut mitään videota. Joskus vahingossa vain, kun olen tapellut puhelimen kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 29, 2023, 23:44:00
^Viime päivinä olen tykännyt pyörähdellä, enempi vähän kuin dervissi, keittiössä ja olohuoneessa. Enkä ole erityisesti tuijottanut EM-taitoluisteluja. Koska se tuntuu mukavalta päässä.  On jo tullut 1 huomautus että "nyt sinua lapsettaa". Kieltämättä lapsena kiikussa (myös) pyörittiin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 31, 2023, 15:21:20
No niin, tänään tuli hiukan pahisteltua, niin Xantippa tykkää.

Tuli puhelimessa kränää erään kiinteistövälittäjän kanssa. Karjuin ämmälle, iskin luurin korvaan ja lähetin texstarin että haista vittu.

Ehkä se tästä lähtee....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 31, 2023, 15:31:34
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 31, 2023, 15:21:20
No niin, tänään tuli hiukan pahisteltua, niin Xantippa tykkää.

Tuli puhelimessa kränää erään kiinteistövälittäjän kanssa. Karjuin ämmälle, iskin luurin korvaan ja lähetin texstarin että haista vittu.

Ehkä se tästä lähtee....

Oliko sama joka möhli Kampin asuntokaupoissa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 31, 2023, 15:35:03
^ Ei, tämä liittyi erään vuokra-asunnon loppusiivoukseen ja avaimen hukkumiseen.

Helvetin ylimielinen kusipää ämmä. Nyt alan tajuta miten eri tavalla kohdellaan omistusasujia ja vuokra-asujia.

VMP.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 31, 2023, 15:48:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 28, 2023, 23:13:35
Pitää pirteämpänä penkoa tuubia, jos löytäisin edes jotain tuonne jukeboxiin.

En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta tyypistä enkä ole käynyt koskaan millään "keikalla". Aika muodokas näyttää laulaja olevan, vai johtuuko mielikuva asusta.

https://youtu.be/A0UZu2hKrwU
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 31, 2023, 18:38:31
Erja Lyytistä kuvataan kyllä enemmän kitaristiksi kuin laulajaksi, vaikka hän sekä soittaa kitaraa että laulaa. Kitaristina hän lienee maailmanluokkaa, ja on käsittääkseni arvostettu maailmalla. Jos Lyytisen lyttää kutsumalla häntä muodokkaaksi laulajaksi, on se kyllä niin virheellinen kuvaus, että itse en edes tunnistanut aluksi, kenestä Kopek puhui. Tuolla Kopekin videolla Lyytisen puku oli kieltämättä aivan hirveä, mutta ei se soitantaan näyttänyt/kuulostasi vaikuttavan. Ei kuulu minun lempparimuusikoihin, mutta ei hän missään tapaukssa huono kitaristi ole. Tässä hän soittaa peräti itsensa Carlos Santanan kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=E8GKppIUnuM (huono äänitys, sori)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2023, 18:40:35
^^
Minusta johtuu asusta, joka sanalla sanoen on aika erikoinen, mutta onhan Erja jo aikuisen iässä (46v.) ja varsin naisellisen muotoinen. Se lienee kuitenkin aika sivuseikka. Musiikkimaailmassa paremmuutta ei mitata ulkonäöllä, onneksi.

https://erjalyytinen.com/tour
Myös syksyllä taisi tehdä jonkunlaisen kierroksen Euroopassa, joten ei hän ole maailmallakaan aivan tuntematon. Joku lehti oli hänet viime vuonna listannut kohtalaisen hyväksi blueskitariksikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - tammikuu 31, 2023, 18:59:55
Nykyajan syntisyys -ketjun Kopekin viestistä (https://kantapaikka.net/index.php/topic,1117.msg161229.html#msg161229) (jossa hän kertoi suurinpiirtein, että synnin pesän merkki on tupakanhaju ja kaljan juonti) ja tämän tuossa edellä olevasta tämän ketjun kommentistaan tuli mieleen tämä Tuomari Nurmion, Aija Puustisen, Esa Kuloniemen(?) ym. klubikeikan biisi, jonka sanat ovat virrestä tai lestadiolaisten Siionin laulusta:

Tuomari Nurmio & Honey B: Kurja Matkamies (live) (https://www.youtube.com/watch?v=felXfSrt7vw)

Ikävä kyllä biisi loppuu kesken.

Tuo on klubikeikka, jolla olisin ollut mielelläni, mutten tainnut silloin Suomessa asua.

Aija Puustisen muinoinen bändi Honey B and the T-bones oli mainio, ja heidän keikalle onnistuin kerran menemään erään rakkaan ihmisen kanssa, palattuani Suomeen. Tässä taidonnäyte:

Honey B. & T -Bones: Shake Your Shimmy (https://www.youtube.com/watch?v=y60HOsrRb3M)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 31, 2023, 22:22:59
Tokan eksäni näkemys kun kerroin tykkääväni Kate Bushista: "hyvät tissit".

Jos joskus ihmetyttää miksi esineellistän miehiä, osin siinä on kyse kostosta. Sikäli kiukustuin idolini musiikillisten kykyjen sivuuttamisesta.

Sen puoleen miehetkin kyllä osaavat olla pantavan näköisiä essintyessään lavalla tai videolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - tammikuu 31, 2023, 22:30:08
Mulle ei KB:sta tule kyllä ekana tissit mieleen. Muutenkin on enempi romanttinen kuin eroottinen hahmo. Musiikintekijänä parhaimmillaan loistava mutta laatu on kovin epätasainen, kuten omaperäisillä tyypeillä usein.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 31, 2023, 22:34:18
Kate Bushista muistan aina kun hän "huijasi" Levyraadissa suurimman osan kiinalaiselle wok-kioskille. Raatilaisethan vain kuulivat uuden levyehdokkaan, eivät nähneet. Hänen kappaleensa sisälsi korkeita ääniä ja muistaakseni liukuvasti (glissando), että moni luuli tämän olevan joku aivan uusi jännittävä uutuus, kiinalainen laulaja ns. puun takaa. :D

Tänään tein sen taas. Kielletyn teon. Kahteenkin kertaan. Otin munkin ja toisessa kaupassa voisilmäpullan paljain käsin ilman ottimia. Koska se on hygieenisempää kun on varovainen.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 31, 2023, 22:55:48
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 31, 2023, 22:22:59
Tokan eksäni näkemys kun kerroin tykkääväni Kate Bushista: "hyvät tissit".

Jos joskus ihmetyttää miksi esineellistän miehiä, osin siinä on kyse kostosta. Sikäli kiukustuin idolini musiikillisten kykyjen sivuuttamisesta.

Sen puoleen miehetkin kyllä osaavat olla pantavan näköisiä essintyessään lavalla tai videolla.

Kate Bush... ajattelin, onko hän ehkä presidentti Bushin vaimo tai tytär tai muu sukulainen. Nimen muistan jossakin nähneeni, eli julkkiksesta kuitenkin on kyse. Laulaja siis.

Anteeksi, että paljastan kulttuurisen tietämättömyyteni ja yleissivistymättömyyteni. Toivottavasti tiedän vastaavasti jotain muuta, mitä kaikki eivät tiedä.

Nykyisistä suomalaisista viihdealan julkkiksista minulla ei ole mitään käsitystä. Ei kerta kaikkiaan kiinnosta.

Tuntuu, että julkkisten määrä on lisääntynyt, kun kanavia on tullut lisää. Ennen oli vain yksi valtakunnallinen TV-kanava. Jos joku oli siellä esillä, hän oli julkkis. Muista ei paljon tiedetty. Näin yksinkertaista se oli. Koko maassa tunnettuja julkkiksia oli ehkä muutama kymmenen. Irwin, Danny, Kirka, Rauli Badding Somerjoki, Lenita Airisto.. tällaiset suuret nimet tunnettiin, koska heidät nähtiin televisiossa. Nyt yhdessä viihdeohjelmasarjassa voi olla enemmän julkkiksia kuin oli koko Suomessa aikoinaan.

Muutaman nykyajan julkkiksen olen joskus kauan sitten tavannut. Olen ollut samassa palaverissa Timo Harakan kanssa. Esiinnyn samassa valokuvassakin. Tamperelainen Hassan... mikä irakilaistaustaisen kirjailijan nimi nyt olikaan... oli kerran autoni kyydissä. Samoin on ollut Constantinos Mavromichalis... jolla näyttää olevan nykyisin oma TV-show. Ei nyt muistu muita mieleen. Kuuluisaa urheilumiestä Tahko Pihkalaa kuskasin kauan sitten veneellä, jos tällaisetkin lasketaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 31, 2023, 23:35:16
Kiinalainen laulaja... Noh, luulin minäkin aikoinaan että Here Comes The Rain Again on miehen esittämä.

Ymmärrettävämpi mieheksi luulo tapahtui biisin Goodbye Horses esittäjän kohdalla:

https://m.youtube.com/watch?v=syca_kAEKxY

Äänistä siis kysymys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 01, 2023, 08:01:04
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 31, 2023, 23:35:16
Kiinalainen laulaja... Noh, luulin minäkin aikoinaan että Here Comes The Rain Again on miehen esittämä.

Niin minäkin. Luulin että hän laulaa "Tässä tulee Reino taas..."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 01, 2023, 08:25:38
Rahasta on hyötyä, mutta käyttävätkö kaikki sitä järkevästi.

Jos saisin ylimääräistä rahaa, keksisin sille paljon käyttökohteita.

Joskus uutisissa kerrotaan ihmisestä, joka on elänyt vaatimattomasti ja köyhän oloisesti. Kun hän on kuollut, hänen patjansa sisältä tai pankkitililtä on löytynyt suuri määrä rahaa, joka on päätynyt valtiolle, kun perijöitäkään ei ole ollut.

Jokaisella on vapaus tehdä rahoillaan mitä haluaa, joten jos joku kokee parhaaksi vaihtoehdoksi säästämisen ja rahojen jättämisen valtiolle, niin siitä vain. Minun mielestäni ilman perijöitä elävän yksineläjän ei kannattaisi jättää senttiäkään kenellekään vaan mieluummin kasan maksamattomia laskuja. Valtiolle ei ainakaan kannattaisi jättää rahojaan. Mutta kuten sanottu, jokainen toimii tavallaan.

Haluaisin käyttää rahaa - jos sitä olisi - kokemusten hankkimiseen. Panisin myös rappiolla olevat paikat kuntoon. Mitään uusia kalliita ostoksia (autot, veneet, rakennukset jne.) en tekisi. Entistäkin romua on jo liikaa. Joitakin työkaluja ja välineitä asioiden tekemiseen voisin kuitenkin hankkia. Uuden tietokoneenkin voisin ostaa, koska tarvitsin sitä välillisesti kokemusten hankkimiseen ja tietysti myös paikkojen panemiseen kuntoon digitaalisessa mielessä. Kopioisin videoita ja skannaisin valokuvia ja tekisin tämän tyyppisiä asioita.

Idean tähän juttuuni sain Yle Uutisten artikkelista, jossa kerrotaan Porin ilmailuopistossa annettavasta koulutuksesta. Ei ole lentänyt lentokoneella enkä haaveile ryhtyväni (enkä kelpaisi) lentäjäksi, joten Porin ilmailuopisto ei sinänsä kiinnosta. Ylen uutisjutusta vain tuli mieleeni, että jos olisi rahaa, ostaisin uuden tietokoneen ja siihen Microsoff Flight Simulatorin. Leikin vanhalla (2000) simulaattorin versiolla aikoinaan, ja se oli mielenkiintoista. Haluaisin kokeilla uutta versiota, joka on paljon parempi.

FlighSimulator kokeiluistani (tietokoneeseen oli kytketty JoyStick ja polkimet) jäi mieleeni joitakin perusjuttuja kuten se, mitkä keskeiset  mittarit ovat avainasemassa, kun lennetään. Niitä ovat esimerkiksi (en tiedä oikeita nimiä) korkeusmittari, nousu- ja laskunopeusmittari, keinohorisontti, nopeusmittari ja kompassi.

Uutisissa kerrotaan silloin tällöin onnettomuuksista, joiden syy on ollut se, että lentäjä menettää pilvien takia maanäkyvyyden eikä tiedä, missä asennossa lentokone kulkee. Kone voi syöksyä suoraan kohti maata, mutta lentäjä ei tiedä sitä. J.F.Kennedy Juniorin lento-onnettomuuden on kerrottu johtuneen tästä. Samanlaisia tapauksia on vaikka kuinka paljon.

Wikipedia Kennedyn onnettomuudesta:

"Onnettomuuden syyksi julistettiin hallinnan menetys tilantajun menetyksen johdosta."

Kokeilin jo aikoinaan flight simulaattorilla "lentämistä" pelkillä mittareilla. Haluaisin kokeilla uudestaan uudella tietokoneella ja uudella simulaattorilla.

Pilvitilanteessa pitäisin nopeuden tasaisena, korkeuden vakiona ja koneen vaakatasossa. Tarkkailisin nousu- ja laskunopeusmittaria, enkä antaisi lukeman lähteä nousemaan tai laskemaan. Kun vielä kompassisuunta olisi se, mikä sen pitää olla, luulisin koneen lentävän pilvialueen läpi vakaasti, vaikka en näkisi mitään ulos. Taivaanrantaa tarkkailemalla näkee käytännössä oikeastaan vain saman, minkä näkee mittareistakin, eli lentääkö kone vaakasuorassa horisonttiin nähden, ja onko se nousemassa tai laskemassa.

Paniikki on ehkä yksi avaintekijä onnettomuuksissa. Kun lentäjä ei näe mitään ulos, hän hätääntyy ja menettää kykynsä toimia oikein.

Voi olla, että asiassa on jotain, mitä en tiedä, koska kuten sanottu, en ole lentäjä enkä tiedä oikeasta lentämisestä mitään. En vain keksi mitään syitä sille, miksi tavallinen harrastajatason lentäjä ei pystyisi lentämään pelkillä mittareilla vaan hänen on ehdottomasti nähtävä oikea maisema ikkunasta. Miksi vain "mittarilentokoulutuksen" saanut lentäjä pystyy lentämään mittareiden avulla.

Jos olisin harrastajalentäjä ilman mittarilentopätevyyttä, yrittäisin siitä huolimatta omin neuvoin harjoitella myös mittarilentoa pahojen tilanteiden varalta. Katsoisin pelkästään mittareita ja kysyisin vieressä olevalta matkustajalta, miltä ikkunasta katsottuna näyttää. Lennetäänkö niin kuin pitää.

Sitä tosiasiaa en kiistä, etteikö todellakin kävisi niin, että pilveen joutuessaan lentäjä menettää tilatajunsa hyvin pian. Puolen minuutin kuluttua hänellä ei ole enää käsitystä siitä, missä on "ylhäällä" ja missä on "alhaalla", eikä muutakaan käsitystä.

Wikipedia Kennedyn onnettomuudesta:

"Kennedy viritti radiota taajuudelle 127,25, ja yritti saada sieltä säätietoja. Samalla hän aloitti käännöksen oikealle, mutta silloin nopeus vain kasvoi. Kone kääntyi NTSB:n mukaan 125 astetta oikealle, mutta samalla 30 astetta alaspäin. Kone putosi nokka edellä ylösalaisin Atlantin valtamereen."

P.S. "Turn cordinatoria" en muistanutkaan.

https://howthingsfly.si.edu/flight-dynamics/instruments
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 01, 2023, 08:46:42
Minäpä olen lentänyt pientä peltipurkkia (Cesna) nuorena ja hurjana ja ennen kuin lentopelkoni nosti päätään.

Ensimmäinen mieheni oli innokas kaiken kokeiluun ja Malmin kentällä oli tuolloin mahdollisuus maksua vastaan pienille kierroksille Helsingin taivaalle. Hän välttämättä halusi tuollaiselle lennolle ja niin sitä sitten mentiin koko perhe. Ovelasti taktikoin tilanteen niin, että änkeydyin etupenkille lentäjän viereen ja mies pari vuotiaan muksumme kanssa takapenkille.

Kun pääsimme lentokorkeudelle, niin lentäjä kysyi, että haluaako äiti ohjata konetta ja tietenkin äiti halusi. Sen vuoksihan tämä oli änkeytynyt etupenkille. Niin sitten tehtiin kierrosta ja ohjailin konetta lentäjän ohjeiden mukaan. Sain kokeilla korkeuden muuttamista ja kaartelua. Sitten kuului joku ilmoitus ja lentäjä otti ohjat, kun joku muistaakseni Moskovan kone oli nousemassa ja meidän piti siirtyä tarkoin määrätysti pois sen reitiltä.

Eipä tuo kovin vaikeaa ollut ja aika loogisestihan ne ohjaustoimet toimivat. Kieltämättä on kutkuttanut ajatus joskus päästä lentämään jotain todella isoa konetta, mutta valitettavasti enää minusta ei ole noihin lentäviin kapineisiin menijäksi ja tuskinpa sieltä kuski tulisi pyytämään, josko haluaisin kokeilla :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 01, 2023, 11:59:28
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 01, 2023, 08:25:38
Rahasta on hyötyä, mutta käyttävätkö kaikki sitä järkevästi.

Jos saisin ylimääräistä rahaa, keksisin sille paljon käyttökohteita.

Joskus uutisissa kerrotaan ihmisestä, joka on elänyt vaatimattomasti ja köyhän oloisesti. Kun hän on kuollut, hänen patjansa sisältä tai pankkitililtä on löytynyt suuri määrä rahaa, joka on päätynyt valtiolle, kun perijöitäkään ei ole ollut.

Jokaisella on vapaus tehdä rahoillaan mitä haluaa, joten jos joku kokee parhaaksi vaihtoehdoksi säästämisen ja rahojen jättämisen valtiolle, niin siitä vain. Minun mielestäni ilman perijöitä elävän yksineläjän ei kannattaisi jättää senttiäkään kenellekään vaan mieluummin kasan maksamattomia laskuja. Valtiolle ei ainakaan kannattaisi jättää rahojaan. Mutta kuten sanottu, jokainen toimii tavallaan.

Haluaisin käyttää rahaa - jos sitä olisi - kokemusten hankkimiseen. Panisin myös rappiolla olevat paikat kuntoon. Mitään uusia kalliita ostoksia (autot, veneet, rakennukset jne.) en tekisi. Entistäkin romua on jo liikaa. Joitakin työkaluja ja välineitä asioiden tekemiseen voisin kuitenkin hankkia. Uuden tietokoneenkin voisin ostaa, koska tarvitsin sitä välillisesti kokemusten hankkimiseen ja tietysti myös paikkojen panemiseen kuntoon digitaalisessa mielessä. Kopioisin videoita ja skannaisin valokuvia ja tekisin tämän tyyppisiä asioita.

Varautumista tulevaan- sitähän rahan ja omaisuuden haaliminen usein on.

Lienee varmaan asenne, kun mitään ei voi tuhlata ja hylätä, joskus jopa sairauteen asti.

Setelipinon päälle ikuisuuteen nukahtanut on varmaan kuollut onnellisena, tai siten kärsimysten runtelemana ihmispoloisena, joka vielä viime-hetkilläänkin on pitänyt omaisuudestaan lujasti kiinni-
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 01, 2023, 15:46:47
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 01, 2023, 08:25:38
Ylen uutisjutusta vain tuli mieleeni, että jos olisi rahaa, ostaisin uuden tietokoneen ja siihen Microsoff Flight Simulatorin. Leikin vanhalla (2000) simulaattorin versiolla aikoinaan, ja se oli mielenkiintoista. Haluaisin kokeilla uutta versiota, joka on paljon parempi.

FlighSimulator kokeiluistani (tietokoneeseen oli kytketty JoyStick ja polkimet) jäi mieleeni joitakin perusjuttuja kuten se, mitkä keskeiset  mittarit ovat avainasemassa, kun lennetään. Niitä ovat esimerkiksi (en tiedä oikeita nimiä) korkeusmittari, nousu- ja laskunopeusmittari, keinohorisontti, nopeusmittari ja kompassi.

Uutisissa kerrotaan silloin tällöin onnettomuuksista, joiden syy on ollut se, että lentäjä menettää pilvien takia maanäkyvyyden eikä tiedä, missä asennossa lentokone kulkee. Kone voi syöksyä suoraan kohti maata, mutta lentäjä ei tiedä sitä. J.F.Kennedy Juniorin lento-onnettomuuden on kerrottu johtuneen tästä. Samanlaisia tapauksia on vaikka kuinka paljon.

Wikipedia Kennedyn onnettomuudesta:

"Onnettomuuden syyksi julistettiin hallinnan menetys tilantajun menetyksen johdosta."

Kokeilin jo aikoinaan flight simulaattorilla "lentämistä" pelkillä mittareilla. Haluaisin kokeilla uudestaan uudella tietokoneella ja uudella simulaattorilla.

Pilvitilanteessa pitäisin nopeuden tasaisena, korkeuden vakiona ja koneen vaakatasossa. Tarkkailisin nousu- ja laskunopeusmittaria, enkä antaisi lukeman lähteä nousemaan tai laskemaan. Kun vielä kompassisuunta olisi se, mikä sen pitää olla, luulisin koneen lentävän pilvialueen läpi vakaasti, vaikka en näkisi mitään ulos. Taivaanrantaa tarkkailemalla näkee käytännössä oikeastaan vain saman, minkä näkee mittareistakin, eli lentääkö kone vaakasuorassa horisonttiin nähden, ja onko se nousemassa tai laskemassa.

Paniikki on ehkä yksi avaintekijä onnettomuuksissa. Kun lentäjä ei näe mitään ulos, hän hätääntyy ja menettää kykynsä toimia oikein.

Voi olla, että asiassa on jotain, mitä en tiedä, koska kuten sanottu, en ole lentäjä enkä tiedä oikeasta lentämisestä mitään. En vain keksi mitään syitä sille, miksi tavallinen harrastajatason lentäjä ei pystyisi lentämään pelkillä mittareilla vaan hänen on ehdottomasti nähtävä oikea maisema ikkunasta. Miksi vain "mittarilentokoulutuksen" saanut lentäjä pystyy lentämään mittareiden avulla.

Jos olisin harrastajalentäjä ilman mittarilentopätevyyttä, yrittäisin siitä huolimatta omin neuvoin harjoitella myös mittarilentoa pahojen tilanteiden varalta. Katsoisin pelkästään mittareita ja kysyisin vieressä olevalta matkustajalta, miltä ikkunasta katsottuna näyttää. Lennetäänkö niin kuin pitää.

Sitä tosiasiaa en kiistä, etteikö todellakin kävisi niin, että pilveen joutuessaan lentäjä menettää tilatajunsa hyvin pian. Puolen minuutin kuluttua hänellä ei ole enää käsitystä siitä, missä on "ylhäällä" ja missä on "alhaalla", eikä muutakaan käsitystä.

Wikipedia Kennedyn onnettomuudesta:

"Kennedy viritti radiota taajuudelle 127,25, ja yritti saada sieltä säätietoja. Samalla hän aloitti käännöksen oikealle, mutta silloin nopeus vain kasvoi. Kone kääntyi NTSB:n mukaan 125 astetta oikealle, mutta samalla 30 astetta alaspäin. Kone putosi nokka edellä ylösalaisin Atlantin valtamereen."

P.S. "Turn cordinatoria" en muistanutkaan.

https://howthingsfly.si.edu/flight-dynamics/instruments
Boldaus minun. 10 minuutin ohjaamiskokemuksen syvällä rintaäänellä: ei näe välttämättä.

Olen päässyt kauan sitten lentämään moottoriavusteisella purjelentokoneella (moottori oli vain nousua varten, eli ei tarvinnut vetää autolla ylös, ja moottori sammutettiin kun päästiin yläilmoihin). Yksi elämäni jännittävimpiä kokemuksia. Kun päästiin yläilmoihin, sain myös ohjata konetta. Muistan että minulla oli luontainen taipumus ohjata konetta niin, että se olisi noussut ylemmäksi ja ylemmäksi, jos olisin omiin tuntemuksiini nojautuen ohjannut. En tiedä, kuin yleistä sellainen taipumus on. Sitä piti ohjata jotenkin nokka alaspäin osoittaen. Ystäväni, joka minut lennolle vei, neuvoi katsomaan mittareista niin, että kone ei noussut tai laskenut. Oli jotenkin hirvittävä tunne luottaa mittareihin eikä omiin aisteihin ja aivoihin, mutta se oli ainoa tapa pysyä samalla korkeudella. Sää oli kirkas. Hyvin voisin kuvitella tilanteen, jossa huonolla säällä pilvessä lennettäessä menettää tilantajunsa kokonaan, joten varmaankin on tuikitärkeää opetella juurikin mittarilentoa.

En tiedä, eroaako purjelentokoneen ja moottorilentokoneen ohjaaminen toisistaan tässä suhteessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 01, 2023, 21:47:23
Työpaikka vaihtunee. Luulisin parempaan, en vielä tiedä. Pitää kaivaa puvuntakkia ja kauluspaitaa esiin, käydä parturissa ja ajaa risuparta pois.
Haluanhan olla haastattelussa sexikäs enkä mörkö.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 02, 2023, 00:22:10
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 01, 2023, 15:46:47
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 01, 2023, 08:25:38
Ylen uutisjutusta vain tuli mieleeni, että jos olisi rahaa, ostaisin uuden tietokoneen ja siihen Microsoff Flight Simulatorin. Leikin vanhalla (2000) simulaattorin versiolla aikoinaan, ja se oli mielenkiintoista. Haluaisin kokeilla uutta versiota, joka on paljon parempi.
...
Boldaus minun. 10 minuutin ohjaamiskokemuksen syvällä rintaäänellä: ei näe välttämättä.

Olen päässyt kauan sitten lentämään moottoriavusteisella purjelentokoneella (moottori oli vain nousua varten, eli ei tarvinnut vetää autolla ylös, ja moottori sammutettiin kun päästiin yläilmoihin). Yksi elämäni jännittävimpiä kokemuksia. Kun päästiin yläilmoihin, sain myös ohjata konetta. Muistan että minulla oli luontainen taipumus ohjata konetta niin, että se olisi noussut ylemmäksi ja ylemmäksi, jos olisin omiin tuntemuksiini nojautuen ohjannut. En tiedä, kuin yleistä sellainen taipumus on. Sitä piti ohjata jotenkin nokka alaspäin osoittaen. Ystäväni, joka minut lennolle vei, neuvoi katsomaan mittareista niin, että kone ei noussut tai laskenut. Oli jotenkin hirvittävä tunne luottaa mittareihin eikä omiin aisteihin ja aivoihin, mutta se oli ainoa tapa pysyä samalla korkeudella. Sää oli kirkas. Hyvin voisin kuvitella tilanteen, jossa huonolla säällä pilvessä lennettäessä menettää tilantajunsa kokonaan, joten varmaankin on tuikitärkeää opetella juurikin mittarilentoa.

En tiedä, eroaako purjelentokoneen ja moottorilentokoneen ohjaaminen toisistaan tässä suhteessa.
Kopek + co luulee että kotona kiinteästi tuolissa voisi simuloida oikeaa konetta. Siihen sensijaan pitäisi olla aivan oikea kallis lentosimulaattori, jossa on ohjaamon liikettä ja kallistusta (sylinterein), joka luo oikeamman perstuntuman, joka kotona PC:n äärellä puuttuu. Eikä sekään ole ihan oikea aito, kun g-voimia ei saa täysin simuloitua.
  Voin kuvitella että aidossa tilanteessa g-voimat ja perstuntuma ovat niin väkevät että vaistomaisesti vuosia lentänyt uskoo niihin enemmän tai ne harhauttaa* ellei ole väkevästi mittarilentokoulutus+kokemus. (Sitä tehdään aidossa lentotilanteessa päivällä mutta huppu ohjaamossa tai silmien edessä, vieressä kouluttaja).
  Sukulainen, harrastelentäjä, kertoi että kerhossaan konkari kertoi että kun joutuivat pilveen niin tulivat pilvestä aboutti ylösalaisin ulos.

*Autolla pimeässä ajaessa näin kuun vierellä vai oliko se kiertotähti, niin mutkaisella tiella ajaessa g-voimat teki sen että tuo taivaallinen kohda tuntui nousevan ylös ja välillä alas, vaikka oikeasti se oli vakaasti. Mutkissa g-voimat teki sen että oma horisontti vääristyi. Jos autolla kääntyy vauhdissa vasempaan niin g-voimat "keskipakovoima" tekee sen että sun sisäinen horisonttisi kääntyy vasemmalla alas menee "vinoon" ja kuu tai Venus tai Jupiter näyttää nousevan ylös.
  Lapsena eka kerran pienkoneen kyydissä lentäessä tämä sama ilmiö hämmensi kun äkkiväärä lentäjä teki jyrkkiä mutkia ja horisontti meni aina vinoon "väärään asentoon", syntyi ristiriita silmillä nähdyn ja itse koetun(tasapainoaisti/perstuntuma) välillä. ->huimausta, pyörrytystä, huonoa oloa.
   Näitä ei voi simuloida kotona istuen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 02, 2023, 07:53:08
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 01, 2023, 21:47:23
Haluanhan olla haastattelussa sexikäs enkä mörkö.

Mieshaastattelija?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 02, 2023, 20:17:11
Viikonlopulle lainasin kirjan joka koukutti ja vei yöunet, rytmini meni sekaisin ja nyt olen koittanut n.s. palautua.
Mahakaan ei tykännyt rytminmuutoksesta. Jätin keksejä ja suklaata vähemmälle ja kahvin sijasta enempi vettä (vaikka sorruin alkuviikosta ostamaan Fazerin paksun suklaalevyn) mutta eilen ja tänään huomasin että kädet, selkämyksen iho, on ihan sileät.  Tarkistutin sukulaisella, hänkin myönsi sileiksi. Vesi, lihominen?
  Ja kun unirytmi menee sekaisin niin minusta tuppaa tuleen ulos erilaisia korvamatoja. Vihellellen. Tein ihan listan, osaan (uskoakseni) viheltää tunnistettavia teemoja 52 kappaleesta. Tämmöisistä pitäisi tehdä nettitesti, ja huomasin että IS:n testaa itsesi-jutuista nämä sävellykset puuttuu  tyystin, on vain jotain typeriä pop-sanoitustestejä. Kalliit copyrightitkö estää?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 02, 2023, 20:33:43
Olen kiukkuinen kuin ampiainen.

Jo 90-kymppinen äitini jäi ilman eläkettään kun pankki ei ole hoitanut tekemäänsä tilinumeron muutosta eläkevakuutusyhtiöön vaikka toisin ilmoittivat. Laittoivat eläkeyhtiön syyksi ja pyysivät mammaa itse hoitamaan asian. Ei ole kovin reilua. Ei.

Annoin palaa. Perästä kuuluu, mikäli asiaa ei saada kohta kuntoon.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 02, 2023, 20:43:32
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 02, 2023, 20:33:43
Olen kiukkuinen kuin ampiainen.

Jo 90-kymppinen äitini jäi ilman eläkettään kun pankki ei ole hoitanut tekemäänsä tilinumeron muutosta eläkevakuutusyhtiöön vaikka toisin ilmoittivat. Laittoivat eläkeyhtiön syyksi ja pyysivät mammaa itse hoitamaan asian. Ei ole kovin reilua. Ei.

Annoin palaa. Perästä kuuluu, mikäli asiaa ei saada kohta kuntoon.
Tilinumeron muuttaminen mielestäni kuuluu pankkipalveluihin...! Sikäli kun palveluita enää on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 02, 2023, 20:44:44
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 02, 2023, 07:53:08
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 01, 2023, 21:47:23
Haluanhan olla haastattelussa sexikäs enkä mörkö.

Mieshaastattelija?
Nainen. Miestä varten esiintyisin enemmän äijänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 02, 2023, 23:40:54
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 02, 2023, 20:43:32
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 02, 2023, 20:33:43
Olen kiukkuinen kuin ampiainen.

Jo 90-kymppinen äitini jäi ilman eläkettään kun pankki ei ole hoitanut tekemäänsä tilinumeron muutosta eläkevakuutusyhtiöön vaikka toisin ilmoittivat. Laittoivat eläkeyhtiön syyksi ja pyysivät mammaa itse hoitamaan asian. Ei ole kovin reilua. Ei.

Annoin palaa. Perästä kuuluu, mikäli asiaa ei saada kohta kuntoon.
Tilinumeron muuttaminen mielestäni kuuluu pankkipalveluihin...! Sikäli kun palveluita enää on.

Yeah. Ehdottivat pankista, että minä asioidenhoitajana hoitaisin heiltä hoitamatta jääneen ja luvatun asian eli tilinumeron muutoksen eläkevakuutusyhtiöön. Ei missään nimessä kelvannut tuo ehdotus, sittenhän kaikki vastuu mahdollisista uusista töpeksimisistä olisi siirtynyt asiakkaalle, millä ei ollut mitään tekemistä pankkifuusion tai tilinumeron muuttumisen kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - helmikuu 03, 2023, 18:22:17
Mitä ajattelette, mitä Martti Luther tarkoitti sanoessaan: "Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun"?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 03, 2023, 18:34:39
Lainaus käyttäjältä: TSS - helmikuu 03, 2023, 18:22:17
Mitä ajattelette, mitä Martti Luther tarkoitti sanoessaan: "Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun"?

Olen aina ajatellut, että tämä tarkoittaa, että hyvät, toivoa antavat ja maailmaa parantavat teot eivät koskaan, missään tilanteessa mene hukkaan.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - helmikuu 03, 2023, 20:00:01
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 03, 2023, 18:34:39
Lainaus käyttäjältä: TSS - helmikuu 03, 2023, 18:22:17
Mitä ajattelette, mitä Martti Luther tarkoitti sanoessaan: "Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun"?

Olen aina ajatellut, että tämä tarkoittaa, että hyvät, toivoa antavat ja maailmaa parantavat teot eivät koskaan, missään tilanteessa mene hukkaan.

T: Xante

Kaunis tulkinta. Ehkä Luther tarkoitti jotain tuon suuntaista.

Toinen ajatus voisi olla sellainen, että Luther kannustaa aina elämään tässä hetkessä, ja olla uhraamatta liikaa aikaa murehtimiselle. Vai puhuiko Luther kirjaimellisesti juuri puutarhan hoidon hyvää tekevästä vaikutuksesta ja kannusti ihmisiä kääntymään puutarhan puoleen murheissaan? Vai oliko ydinajatus, että vastoinkäymisissä kannattaa tehdä aina jotain, eikä jäädä passiivisesti odottamaan tulevaa? Voisiko olla vielä joku muukin vaihtoehtoinen tulkinta?

En tiedä, ehkä jos muistaisi tarkemmin Lutherin ajatuksia ja elämää, voisi arvaus mennä paremmin kohdilleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 03, 2023, 21:37:44
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 03, 2023, 18:34:39
Lainaus käyttäjältä: TSS - helmikuu 03, 2023, 18:22:17
Mitä ajattelette, mitä Martti Luther tarkoitti sanoessaan: "Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun"?

Olen aina ajatellut, että tämä tarkoittaa, että hyvät, toivoa antavat ja maailmaa parantavat teot eivät koskaan, missään tilanteessa mene hukkaan.
Positiivinen ajattelu on aina negatiivista parempi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - helmikuu 06, 2023, 02:12:39
^^  Kaikki jo esitetyt ovat hyviä tulkintoja.

Siinä mielessä hyviin, toivoa antaviin tekoihin liittyvä tulkinta saattaisi olla faktuaalisesti aika lähellä, että täällä (https://calvinistinternational.com/2013/05/06/luthers-apocryphal-apple-tree/) kerrotaan Lutheria koskevasta Very Short Introductions -sarjan teoksesta tällainen siellä pitemmälle lähteyttämätön tieto:
LainaaLuther is widely thought to have said 'If I knew the world would end tomorrow, I would still plant an apple tree today.' So far, however, this statement has not found in his writings. Scholars believe it originated in the German Confessing Church, which used it to inspire hope and perseverance during its opposition to the Nazi dictatorship.
Hendrix, Scott H. Martin Luther: A Very Short Introduction, Oxford University Press, Oxford, 2010, p. 90. 

Kirjan juuri tämä sivu näyttäisi olevan esikatseltavissa Google Booksin kautta ja aukeaa kenties tästä (https://books.google.fi/books?id=yqI7-k3ssB4C&lpg=PA126&hl=fi&pg=PA90#v=onepage&q&f=false) napsauttamalla.

Tämä nyt ei tietysti kerro oikein mitään Lutherista, enkä ole esittänyt omaa tulkintaa.

Uskonnollisessa mielessä sitaatin voisi liittää reformaatioon ja Lutheriin ehkä myös siten, että Lutherin eläessä ei varmaankaan näyttänyt kovin todennäköiseltä, että hänen hankkeensa ja se mihin hän uskoi voittaisi lopulta tai jäisi eloon tai että maailma siitä jotenkin "muuttuisi". Tarkoitan hänen opetuksiaan ja tekemisiään ja ns. uskonpuhdistusta.

Vaikka se ei muuttaisi mitään tai maailma olisi enemmän tai vähemmän se sama, jos jokin on hyvä tehdä, se voi silti olla hyvä tehdä. Eikä sen mielekkyyttä tai oikeutusta tarvitse hakea siitä, uskooko että sillä todella on jokin maailmaa muuttava vaikutus tai että sillä saa aikaan jotakin myöhemmässä katsannossa arvokasta.

Toisaalta omenapuun istuttaminen on vertauskuvallisesti kai aika arkinen ja pieni teko, siinä ehkä turhiintuu ja niin pois päin.

Miksi nähdä vaivaa tai huolehtia pienistä arkisista asioista, jos sillä ei ole isossa kuvassa ns. "mitään väliä", ja sananparsi tavallaan kääntää asian niin päin, että monet tällaiset pienet jutut ovat sinällään tärkeitä ja että niistä itää merkitys ja se, että ylipäätään jollain on jotain väliä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 06, 2023, 11:34:10
Lainaus käyttäjältä: TSS - helmikuu 03, 2023, 20:00:01
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 03, 2023, 18:34:39
Lainaus käyttäjältä: TSS - helmikuu 03, 2023, 18:22:17
Mitä ajattelette, mitä Martti Luther tarkoitti sanoessaan: "Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun"?

Olen aina ajatellut, että tämä tarkoittaa, että hyvät, toivoa antavat ja maailmaa parantavat teot eivät koskaan, missään tilanteessa mene hukkaan.

T: Xante

Kaunis tulkinta. Ehkä Luther tarkoitti jotain tuon suuntaista.

Toinen ajatus voisi olla sellainen, että Luther kannustaa aina elämään tässä hetkessä, ja olla uhraamatta liikaa aikaa murehtimiselle. Vai puhuiko Luther kirjaimellisesti juuri puutarhan hoidon hyvää tekevästä vaikutuksesta ja kannusti ihmisiä kääntymään puutarhan puoleen murheissaan? Vai oliko ydinajatus, että vastoinkäymisissä kannattaa tehdä aina jotain, eikä jäädä passiivisesti odottamaan tulevaa? Voisiko olla vielä joku muukin vaihtoehtoinen tulkinta?

En tiedä, ehkä jos muistaisi tarkemmin Lutherin ajatuksia ja elämää, voisi arvaus mennä paremmin kohdilleen.

Luther tuskin osasi ajatella sen pidemmälle "maailman tuhoa" tarkoitti ilmeisesti omaa loppuaan- sehän on jokaisella "maailmanloppu".

Luther piti myös apinoita "paholaisina, joten tuskin hän kovin hyvin maailmanloppua voisi pelätä.

Niin tänään- nyt voi tehdä jotakin- huomenna tekeminen on tekemisen siirtämistä "laiskuuden vuoksi- eli ei ehkä tarvitsekaan tehdä mitään. Huominen ei ole tullut, sillä "tämän päivän" huominen, ei tule koskaan-
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 06, 2023, 11:38:53
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 03, 2023, 21:37:44
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 03, 2023, 18:34:39
Lainaus käyttäjältä: TSS - helmikuu 03, 2023, 18:22:17
Mitä ajattelette, mitä Martti Luther tarkoitti sanoessaan: "Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun"?

Olen aina ajatellut, että tämä tarkoittaa, että hyvät, toivoa antavat ja maailmaa parantavat teot eivät koskaan, missään tilanteessa mene hukkaan.
Positiivinen ajattelu on aina negatiivista parempi?

Itseään voi huijata molemmilla tavoilla. Ajattelu on "työtä jonka tarkoitus on selvittää asioita ja ajattelua, suhtautuminen on eri asia, kuin se mitä halutaan selvittää.

Positiivinen, tai negatiivinen on suhtautumista- ei se tarkoita ajattelua, vaan mielialaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 07, 2023, 22:30:34
En mahda mitään sille, että kun uutiset kertovat Sastamalassa syttyneestä tulipalosta, mieleeni tulee vanha pyromaanituttavani, joka asuu alueella, mikäli kuvien ja nimen perusteella voin päätellä varmuudella, että kyseessä on sama henkilö. Luultavasti on, koska aika lailla samalta näyttää, vaikka aikaa on kulunut. **

Tuo henkilö oli nuoruudessaan suoranainen sarjasytyttäjä ja tuikkasi tuleen mitä milloinkin. Hän poltti yhden meidän ladonkin, joka oli vuokrattu kodinkoneliikkeen varastoksi. Vahingot olivat melkoiset. Tulipaloja taisi olla yli kymmenen ennen kuin tuo henkilö lopulta jäi kiinni ikivanhasta syystä: Pyromaani palaa aina palopaikalle.

Minunkin putkaan joutumiseni aikoinaan liittyy noihin tapahtumiin, vaikka en viimeisimmistä paloista edes tiennyt, enkä luonnollisesti tiennyt myöskään sitä, että tuo henkilö oli mitään tulipaloja sytyttänut. En kai minä meidän latomme polttajan kanssa olisi ollut missään tekemisissä, jos olisin tiennyt asian. Olin itse Englannissa, kun ensimmäinen sarja tulipaloja roihusi. Tapaukset nousivat valtakunnalliseksi uutiseksi aikoinaan.

Oma kyökkipsykologinen arvioni tyypin käytöksen perusteella on se, että hän on jonkinasteinen psykopaatti. Hän on henkilö, jolla ei ole normaaleja itsehillinnän rajoja toiminnalleen, kun hän on päästänyt sen alkuun. Hän ei pysähdy ennen kuin hänet pysäytetään. Hän on erittäin älykäs, mutta pelottavan arvaamaton.

Nykyisin tuo henkilö näyttää toimivan erikoisalojen opettajana eräässä oppilaitoksessa. Epäilen, että sen enempää opettajatoverit kuin oppilaatkaan eivät tiedä, millainen mies heidän keskuudessaan elää.

Onkohan veri vetänyt taas vanhoihin hommiin...

https://www.tyrvaansanomat.fi/uutiset/art-2000009378345.html

**(Poistin tarkemmat tuntomerkit, kun tulin maininneeksi opettajana toimimisesta.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 08, 2023, 07:52:30
^^
Lisään tuohon Lutherin mietelmään vielä pari tulkintaehdotusta.
Maailmanloppu on iloinen asia kristityille. Sitä voi juhlistaa istuttamalla vitsinä tai hautajaiskoristeena matoiseen maahan matoisen hedelmäpuun taimen.
Toinen tulkintani on että Luther uhoaa tai nöyrästi tunnustaa uskovaisena epärationaalisuutensa voimaa.
Kolmas tulkintani on että Lutherilta puuttui Netflix ja lomalennot etelään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 08, 2023, 09:15:47
^
Tai hänkin oli peruspessimisti ja ajatteli, ettei se maailmanloppu kuitenkaan onnistu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 08, 2023, 10:18:10
Taikka puun istuttamisesta saa bonuspisteitä taivaspaikkaa ajatellen, koska olihan Jahve laittanut ihmisen vaalimaan Maata VT:n mukaan. Tosin Luther taisi painottaa enemmän Jeesukseen uskomista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 08, 2023, 10:32:26
Aika huvittavaa, miten parin päivän kaupan lakko saa miettimään, että "pitäisikö käydä kaupassa varmuudeksi, vai pärjäänkö".

Normaalioloissa joskus menee viikkokin, etten käy kaupassa siitäkin huolimatta, että jotain päivittäin käyttämääni puuttuu. Syynä voi kurja ilma tai ei vaan huvita. Kaapit on kuitenkin väärällään hyvää syötävää eikä mihinkään yksittäisen tuotteen loppumiseen todellakaan kuole. Nyt sitten kauppa päättää, etten pääse kauppaan, niin jo on toinen ääni ajatuksissa. :)

Olen muutenkin nyt kauppoihin ärtynyt, kun ne muuttelevat valikoimiaan ja vielä niin, että juuri minun käyttämäni tuote poistuu. K-kupat on jättäneet jostain syystä Herkkumaan Chilisen kurkkusalaatin valikoimistaan. Prismassa sitä ei ole ollutkaan, mutta nyt sitten S-marketissa näyttäisi netin mukaan olevan, joten sitä pitää erikseen lähteä eri suunnalta pyydystämään. Muutenkin tuntuu, että valikoimissa on jotain isompaa myllerrystä menossa, mikä ei yleensä tiedä hyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 08, 2023, 10:33:11
Eikös se mene niin, että keskittyessään tekemiseen huomio siirtyy siihen ja epäolennaiset seikat ja turhat ajatukset siirtyvät syrjään.

Maailmanloppua voi tietenkin "ajatella" mutta ei kovinkaan reaalisesti.  (ehkä pelotellaan vain itseään) Puiden istutusta  ja muuta puutarhanhoitoa voi harjoittaa konkreettisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 08, 2023, 20:43:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 08, 2023, 10:32:26
Aika huvittavaa, miten parin päivän kaupan lakko saa miettimään, että "pitäisikö käydä kaupassa varmuudeksi, vai pärjäänkö".

Normaalioloissa joskus menee viikkokin, etten käy kaupassa siitäkin huolimatta, että jotain päivittäin käyttämääni puuttuu. Syynä voi kurja ilma tai ei vaan huvita. Kaapit on kuitenkin väärällään hyvää syötävää eikä mihinkään yksittäisen tuotteen loppumiseen todellakaan kuole. Nyt sitten kauppa päättää, etten pääse kauppaan, niin jo on toinen ääni ajatuksissa. :)

Olen muutenkin nyt kauppoihin ärtynyt, kun ne muuttelevat valikoimiaan ja vielä niin, että juuri minun käyttämäni tuote poistuu. K-kupat on jättäneet jostain syystä Herkkumaan Chilisen kurkkusalaatin valikoimistaan. Prismassa sitä ei ole ollutkaan, mutta nyt sitten S-marketissa näyttäisi netin mukaan olevan, joten sitä pitää erikseen lähteä eri suunnalta pyydystämään. Muutenkin tuntuu, että valikoimissa on jotain isompaa myllerrystä menossa, mikä ei yleensä tiedä hyvää.
Ei lakko kivaa ole, mutta merkki siitä, että ongelmaa on. Suomessa kyllä on ongelmaa tuossa, että duunarilla on vaikeaa. En miljonäärejä syytä, syytän Suomen yliverotusta ja paisunutta julkissektoria/hallintoa/määräyksiä/valvontaa ja Marinia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 09, 2023, 23:32:15
Olenkohan keksinyt "ihmis-nukutusruiskeen" reseptin itselleni?
Ruuan perästä jälkiruokana söin 6-8 pienehköä Vanajan suklaakaurakeksiä ja sitten aloin pureskelemaan  2-3 Jenkki liquorise-lemon Xylitol-purukumia. Pian alkoi valtava uupumus, lihakset painoi kuin lyijy ja nukuin  3 tuntia iltanokosta! Heräsin 21.30. Taustalla ei pitänyt olla univelkoja.  Uupumusreaktion syvyyttä kuvasi se, että povitaskussa olevaan ostosmuistilappuun olisi pitänyt kirjoittaa "sipulit", kynä kädenmitan päässä. En jaksanut edes sitä.
  On minulla ennenkin ollut xylitolin kanssa uupumuksia ja omituisia lihasoireita ja koirillahan se laskee verensokeria hengenvaarallisesti. Ehkä se minullakin laski, koska makeat keksit ensin nostaa ja myös sitten laskee äkkiä, xylitoli vauhditti sitä?

JK. Tää vois tietysti kieliä heikentyneestä insuliinitoleranssista, johon parannuskeino olisi hengästyttävä kuntoilu. En ole päässyt/jaksanut viime aikoina kuntoileen kunnolla. Esim. jalkapohja halkeili kun yritin juoksulenkkiä jne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 10, 2023, 13:59:05
Nyt on naputeltu koodia herkeämättä koko päivä. Seuravaksi viikonlopun viettoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 10, 2023, 22:02:20
Kävin saunassa. Kyllä se vaan tekee hyvää.

Pitää kyllä muuten käydä uimahallissa taas ensi viikolla. En ole muutamaan viikkoon käynyt. Mulla on seittemän kertaa 10 kerran sarjalipusta vielä käyttämättä, eli vielä on syitä matkustaa Malmille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 10, 2023, 22:13:46
Vähän vapaata nyt. Uusi työpaikka (melkein samaa) parin viikon päästä. Maailma on syklinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 11, 2023, 17:02:13
Lainaus käyttäjältä: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009387175.htmlMaa sortui Vantaan Tikkurilassa

Yksi henkilö sai ruhjeita, kun maa sortui laattojen alta lauantaina.

Ovatko kaikki siellä okei?

Toivottavasti rakennukset pysyvät pystyssä eikä tarvitse järjestää keräyksiä huopien ja generaattorien toimittamista varten.

Tuntuu siltä, että elämme mannerlaattojen liikkumisen aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 11, 2023, 17:19:54
^
Kunnossa ollaan. Totisesti, juuri tuli katsottua Japan Sinks -niminen sarja (Netflix-ketjussa lisää) ja maailmaan on ryskinyt tosiaan ihan isommastikin.

Tiksihän on vanhaa meren pohjaa ja savimaata, joten tässä vähän jännätään pitäisikö kerätä kamppeet kasaan ja muuttaa muualle. Mutta tuon pienen sortuman tienoolla on ollut joku pahempikin maan painuma ja siellä lanattiin talo vai olikohan kokonainen kortteli maan tasalle, kun ainakin yhdessä talossa oli niin pahasti kallistumaa, että pallo vieri pitkin lattiaa. Tutun kaverin siskolla meni siinä kämppä, tai siis sai kaiketi isolla rahalla lunastaa asunnon tilalle rakennetusta, joka oli vähän paremmin paalutettu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 12, 2023, 12:00:57
Pyykkipäivä, kun taksat on kohtuullisen alhaalla. Saattaa olla, että pesen nyt kaikki, mitä pestäväksi löytyy niin ei sitten tarvitse pitkiin aikoihin pestä mitään.  Saatan jopa viedä alakerran kuivaushuoneeseen osan, ettei kämppä tule liian kosteaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 13, 2023, 18:47:03
Muutama päivä vierähti mökillä, ensimmäisen kerran tänä talvena.

On se vaan kumma miten jäätä syntyy, vaikka pakkasia ei ole ollut nimeksikään. Muutaman km pituista merkittyä moottorikelkkareittiä uskalsi jopa hiihtää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 13, 2023, 21:31:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 12, 2023, 12:00:57
Pyykkipäivä, kun taksat on kohtuullisen alhaalla. Saattaa olla, että pesen nyt kaikki, mitä pestäväksi löytyy niin ei sitten tarvitse pitkiin aikoihin pestä mitään.  Saatan jopa viedä alakerran kuivaushuoneeseen osan, ettei kämppä tule liian kosteaksi.
Hyvä muistutus, piti itsekkin laittaa ed. lakanat/vuodevaatteet pesuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 14, 2023, 08:56:14
Hyvää ystävänpäivää :)

(https://i.imgur.com/Te6Bpkh.jpeg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 15, 2023, 13:20:56
Minua on ärsyttänyt jo pidempään teko"älyn" suoltamia jorinoita kohtaan tunnettu kiima. Erityisenä piirteenä tuntuu olevan se, että kaikki noista lässytyksistä intoilevat ihmiset ovat olleet miehiä. Yhdenkään naisen en ole havainnut postailevan netissä innoissaan jotain jonninjoutavaa mitä tämä "äly" on saanut sokellettua ulos itsestään.

Olenkin sitten yrittänyt selvittää mistä ärtymykseni juontuu. Ilmeisesti koska minulle kirjoittaminen on pirun tärkeää, ja kuvittelen siinä jotenkin jopa luonnistuvani (niin että kyky kirjoittaa on mielestäni paras kykyni, muista kyvyistä sitten oikein edes tiedäkään että onko niitä edes), tunnen pahaa mieltä sen vuoksi että tuollainen kone"äly" voisi mukamas korvata minut tuosta noin vaan. Etten olekaan ihmisenä enkä persoonallisuutena yhtikäs mitään. Yhtähyvin simpanssi voisi olla rämpyttämässä näppistä?

Mutta toisaalta se teksti mitä olen tällaisen "älyn" nähnyt rustaavan, ei oikein niinsanotusti vakuuta. Teknisesti teksti voi olla ihan ok, mutta jotenkin se kumisee tyhjyyttään.

Laitan älyn lainausmerkkeihin, koska tietääkseni AI ei ole vielä saavuttanut tietoisuutta. Terminaattorit eivät vielä tanhua pihalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - helmikuu 15, 2023, 13:35:49
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2023, 13:20:56
Minua on ärsyttänyt jo pidempään teko"älyn" suoltamia jorinoita kohtaan tunnettu kiima. Erityisenä piirteenä tuntuu olevan se, että kaikki noista lässytyksistä intoilevat ihmiset ovat olleet miehiä. Yhdenkään naisen en ole havainnut postailevan netissä innoissaan jotain jonninjoutavaa mitä tämä "äly" on saanut sokellettua ulos itsestään.

Ehkä tekniikasta intoilu ja sillä keuliminen on jollain tapaa enemmän miehistä.

Rehellisesti sanottuna mun mielestä on siistiä että vaikka nyt ChatGPT pystyy tekemään niin paljon niinkin hyvin. Ymmärrän että joillain ei ole halua sitä kokeilla eivätkä pidä sillä tavalla ihmeellisenä tai kiinnostavana, ja se on ihan järkevääkin.

Tälleen esimerkkinä sehän tekee vaikka tietokonekoodia jos sitä siltä pyytää. Tai kirjoittaa englanniksi ihan mukiinmeneviä virallisempia sähköposteja jos sille kertoo millainen sen pitäisi olla.

Mutta tollasen kokeileminen ja testailu ja sillä revittely on etäisesti samanlaista kuin että sais jonkun uuden lelun tai vaikka että... on hirveän nopea nettiyhteys ja sitä sitten innolla mittailee ja tekee jotain vain koska se on.

Ehkä tota vois katsoa silleenkin että se intoilu on tavallaan suloista ja hienoa ja iloista ja ihan jees mutta samalla tietysti lapsenomaistakin tai vähän sellaista...  joskus turhaa tai mautonta tai överiä tms.

Jotenkin tolleen ehkä katsoisin sitä omalla kohdalla  8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 15, 2023, 13:45:48
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - helmikuu 15, 2023, 13:35:49
Mutta tollasen kokeileminen ja testailu ja sillä revittely on etäisesti samanlaista kuin että sais jonkun uuden lelun tai vaikka että... on hirveän nopea nettiyhteys ja sitä sitten innolla mittailee ja tekee jotain vain koska se on.

Ehkä tota vois katsoa silleenkin että se intoilu on tavallaan suloista ja hienoa ja iloista ja ihan jees mutta samalla tietysti lapsenomaistakin tai vähän sellaista...  joskus turhaa tai mautonta tai överiä tms.

Tekee jotain, koska "we can".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - helmikuu 15, 2023, 14:33:07
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 15, 2023, 13:05:27
Oikein sydäntä lämmittää kun n-sana lausutaan niin kuin se sanotaan.

Ilahduttavaa nähdä kun oksymoronia käytetään luovan taidokkaasti retorisena tehokeinona!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - helmikuu 15, 2023, 14:39:51
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2023, 13:20:56
Mutta toisaalta se teksti mitä olen tällaisen "älyn" nähnyt rustaavan, ei oikein niinsanotusti vakuuta. Teknisesti teksti voi olla ihan ok, mutta jotenkin se kumisee tyhjyyttään.

Se 'teknisesti' ei ole ihan niin yksinkertaista kuin miltä se meistä luonnostaan tuntuu. Käytämme touhuun evoluution hiomaa miljardien neuronien hässäkkää. Ja jopa me tarvitsemme harjoitusta. Kielellisesti lahjakkaimmatkin 2-vuotiaat lapset puhuvat välillä puutaheinää.

En tiedä saako mistään enää ensimmäisiä 1960-luvun ohjelmia. Korvikkeeksi tarjoan keskustelukumppanin vuodelta 1999  :)

https://psych.fullerton.edu/mbirnbaum/psych101/eliza.htm

Katsomalla sivun lähdekoodin näkee miten tuollaiset aikanaan toimivat. AI on valtavasti monimutkaisempi ratkaisu, joten ollaan olevinaan vaikuttuneita miten paljon fiksumpia ne ovat  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 15, 2023, 15:42:10
Lisäksi minulla on joku kammo ei-eläviä, mutta eläviä olentoja muistuttavia härpäkkeitä kohtaan. Lapsena en voinut syödä pullapoikaa, koska se oli ihmisen muotoinen. Sain trauman kun menin heittämään yhden paperinuken pois.

Tamakotsit ällöttivät. Jumalaton vastuu. Revin paljon huumoria seksiroboteista ja Real Dolleista, koska nekin kammottavat.

Pahimmat painajaiseni ovat yleensä olleet sellaisia missä vahingossa syön elävän olennon.

Toivottavasti minun ei tarvitse missään vaiheessa alkaa keskustella minkään esineen kanssa...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - helmikuu 15, 2023, 15:47:55
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 15, 2023, 15:42:10
Toivottavasti minun ei tarvitse missään vaiheessa alkaa keskustella minkään esineen kanssa...

Etköhän sinä jo ole keskustellut. Tai riippuu tietysti siitä, miten esine määritellään.

Tekoälyihkuttelussa haisee omaan nokkaani tietokonenörttien valtafantasiat. Ikään kuin automaatio säästäisi nörttejäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 15, 2023, 15:51:00
Jaa. Jos kone luo itselleen henkilöllisyyden tai nimimerkin... Eiku, nyt muistakin että jonkun firman tai firmojen chattibotti on tullut kohdattua. Mutta kirjoittamalla, ajattelin tässä nyt pälpätystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 16, 2023, 07:38:58
^
On vain ajan kysymys milloin joudumme asioimaan myös puhumalla, lisääntyvien ja kehittyvien tekoälypalvelujen kanssa.
Tekoälystä löytyy maltilliselle etsijälle myös maltillisempia kannanottoja, niiden käytöstä avustavina työkaluina siinä missä naulojakaan ei tarvitse hakata paljain käsin:
https://www.hs.fi/talous/art-2000009347213.html

Ihmismäisiä esineitä vieroksuvat voisivat miettiä myös kyborgeja. Silmälaseja, tekoniveliä tai sydämentahdistinta käyttäviä ihmisiä.
Sekä ihmisiä jotka muodostuvat samasta materiasta mistä muutkin esineet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 16, 2023, 19:34:00
Viime lauantaina haudattiin serkkupoika, nyt tulevana lauantaina vaimon kummitäti. Onhan näitä hautajaisia ollut. Nuorena meni myös vaimon kummisedän lapsi, mutta sinne ei ole kutsuttu.

Vetää hiukan mieltä maahan tämmöinen. Ei oikein kaikkea jaksa. Pitäisikö jättää täällä vänkääminen vähäksi aikaa, ei taida olla hyväksi sekään.

Taidan ottaa pienet näkäräiset ja napsauttaa saunan lämpiämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 16, 2023, 20:03:27
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 16, 2023, 19:34:00
Viime lauantaina haudattiin serkkupoika, nyt tulevana lauantaina vaimon kummitäti. Onhan näitä hautajaisia ollut. Nuorena meni myös vaimon kummisedän lapsi, mutta sinne ei ole kutsuttu.

Vetää hiukan mieltä maahan tämmöinen. Ei oikein kaikkea jaksa. Pitäisikö jättää täällä vänkääminen vähäksi aikaa, ei taida olla hyväksi sekään.

Taidan ottaa pienet näkäräiset ja napsauttaa saunan lämpiämään.

Saunan napsautus on aina paikallaan. Osanottoni ja ajatuksen kautta halit. On nuo kovin raskaita, etenkin, kun köntässä tulevat.

Et sinä kyllä vänkäämisessä ole pahin tai paras tai miten näitä nyt katsotaan, mutta oman jaksamisen rajoissa tätäkin.

Tässä tämä meidän täällä tarjolla oleva pusu  :-* hyvän ruuan ja unieläinten ystävälle!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 16, 2023, 21:18:24
Sain eilen tohtorilta soiton, kaikki veri/virtsakokeet ok. Pelkäsin jotakin, mutta turhaan. Kaikki arvot kuin nuorella uroolla...
Kippis, nyt saa ottaa drinkin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 17, 2023, 10:12:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 16, 2023, 20:03:27
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 16, 2023, 19:34:00
Viime lauantaina haudattiin serkkupoika, nyt tulevana lauantaina vaimon kummitäti. Onhan näitä hautajaisia ollut. Nuorena meni myös vaimon kummisedän lapsi, mutta sinne ei ole kutsuttu.

Vetää hiukan mieltä maahan tämmöinen. Ei oikein kaikkea jaksa. Pitäisikö jättää täällä vänkääminen vähäksi aikaa, ei taida olla hyväksi sekään.

Taidan ottaa pienet näkäräiset ja napsauttaa saunan lämpiämään.

Saunan napsautus on aina paikallaan. Osanottoni ja ajatuksen kautta halit. On nuo kovin raskaita, etenkin, kun köntässä tulevat.

Et sinä kyllä vänkäämisessä ole pahin tai paras tai miten näitä nyt katsotaan, mutta oman jaksamisen rajoissa tätäkin.

Tässä tämä meidän täällä tarjolla oleva pusu  :-* hyvän ruuan ja unieläinten ystävälle!

T: Xante

Kiitos, tuo viestisi sai paremmalle fiilikselle ja sauna teki hyvää. Haleja sinne.  ;D :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 17, 2023, 10:39:39
Voi saatana taas eilistä nukkumaanmenoa. Johan olinkin pari yötä nukkunut edes jotenkin hyvin. Ei meinannut ensin väsy tulla mitenkään. Tavallisesti silmiä polttelee siinä, kun on tunnin katsonut telkkua, mutta nyt ei. Otin sitten tabletin ja katselin tuubista lyhäreitä. Se yleensä saa väsyn tulemaan nopeasti, mutta nyt ei kunnolla tehonnut sekään. Lopulta olin jo melkein nukahtamassa, kun muistin, että pojille (tulevat tänään koulun jälkeen iltapäiväksi ja alkuillaksi) tekemäni sekahedelmäkiisseli unohtui parvekkeelle jäähtymään. En sitten muistanut, että oliko yöpakkanen tulossa, joten pakko se oli käydä siirtämässä jääkaappiin.

Uusi unen yritys ja pääsinkin kohtalaisen nopeasti hämärän rajamaille. Aatupa päätti sitten oksentaa makkarissa ilta-ateriansa, joten pakko oli nousta se siivoamaan pois, ettei se jää koko yöksi haisemaan. Jos nyt jotain positiivista haluaa sanoa, niin tällä kertaa laatta osui poikkeuksellisesti paljaalle lattialle, kun tavallisesti se on aina matolla. Siivoamisen jälkeen vitutti jo niin raskaasti, että väärinkäytin vahvempaa särkylääkettä, kun siinä on kodeiinia, joka rauhoittaa ja väsyttää. Sillä sain sitten unen kohtuullisen nopeasti, mutta kello olikin sitten jo yli kahden.

Olihan taas oikea liskojen yö ja taatusti kostautuu vielä päivän aikana väsymyksenä, vaikka lopulta sain kohtalaisen pätkän unta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 17, 2023, 15:57:46
Se olisi stand up -ilta Silkkisalissa Tikkurilassa. Näillä näkymin taitaa jäädä mulla toiseen kertaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 17, 2023, 16:47:12
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 16, 2023, 21:18:24
Kippis, nyt saa ottaa drinkin!

Jos asiat ovat vielä tässä vaiheessa kunnossa, eikö se motivoi pitämäänkin ne kunnossa harrastamalla mahdollisimman terveitä elämäntapoja?

Mitä drinkittelyyn tulee, Hesarin toimittaja Saarikoski paljasti mielestäni kolumnissaan rivien väleissä alholin käyttönsä olevan aika runsasta. Hän kirjoitti viettäneensä tipattoman tammikuun.

En yleensä lue yleisönosastokirjoituksia, mutta sattumalta silmiini osui lyhyt kirjoitus, jossa viitattiin Saarikosken kertomukseen.

"Mitä suuremman manifestin tipattomasta tammikuustaan tekee, sitä todennäköisemmin on päihderiippuvainen."

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009364261.html

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/yrittaja_marko_kulmala_yrittaja_marko_kulmala_alkoholismista_ei_voi_koskaan
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 17, 2023, 21:03:47
HS:n tai YLE:n toimittajat eivät vietä tipattomia kuukausia, ehkä päiviä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 20, 2023, 19:35:31
Selkeesti kevät tulossa, kun olen jälleen koukussa flightradariin (https://www.flightradar24.com/). Voi oispa munaa ja varaisi jonkun kuukauden mittaisen dislokaation johonkin eksoottiseen kohteeseen. Pelottaa kuitenkin, etten saa työkonetta sieltä käsin pelittämään. Edellinen esimies paraikaa taikamaassa 3 kuukauden reissulla. Hän on ollut siellä nyt joka vuosi 1-3 kuukauden reissussa tammikuusta huhtikuun alkuun viimeiset 3 vuotta. Tekee siis työt sieltä käsin. Joku saman lainen juttu olisi ihan passeli myös mulle. Yks rahoitusalalla työskentelevä kaverini ottaa kontaktia kerran tai kaksi vuodessa, että lähtisin viikon tai kahden viikon reissuun kanssaan kun sekin harrastaa tuota, että menee tekemään työt johonkin eksoottiseen kohteeseen, mutta kun minä en uskalla.

Pitänee aloittaa varovasti. Josko kiskaisisi laivalla Tukholmaan (voisi tosin mennä lentokoneellakin, mutta kun laiva antaa hyvän tekosyyn ryypätä). Ottaisi alkuun viikon loman ja sitten tekisi esim. kaksi viikkoa työtä Ruottista käsin. Tuon viikon "loman" aikana olisi aikaa säätää työkoneen asetukset niin, että kun työt alkaa, kaikki olisi kunnossa. Jos ei säätäminen onnistu, voisi lomaviikon päätteeksi matkustaa takaisin Suomeen häntä koipien välissä ja unohtaa nämä kerettiläiset aikomukset. Jos taas onnistuu, seuraavalla kerralla voisi sitten matkustaa jonnekin päin kauemmas Eurooppaan ja jos silläkin keralla onnistuu, sitten jonnekin huitsin nevadaan. Pitää tosin aika tarkkaan selvittää noiden huitsin nevadoiden kohdalla, että saako niissä minkälaisiin majoitustapoihin minkäkinlaisen nettiyhteyden.

No toistaiseksi tämä on hiukka ikuisuusprojekti, kun aikataulua ei ole. Odottelen inspistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 20, 2023, 20:25:46
Ihan hyvin toimii yleensä Euroopassa wi-fit, citriset ja VPNät. Itse olen työskennellyt vähän vaikka missä, hyvin harvoin on ollut ongelmia. Uskoisin, että parantunut vain ja erilaisia hubeja työskentelyyn alkaa olla monissa kaupungeissa.

Ruotsinlaivalla taitaa yhteydet olla avomerellä toisaalta just silleen sopivasti poikki, että aikaa jää muullekin tarpeelliselle... :D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 20, 2023, 20:32:46
Noissa töiden tekemisissä jostain huitsin nevadasta tai lähempääkin kannattaa etukäteen selvittää verotus- ja vakuutusasiat. Joissain maissa "pääsee" veronalaiseksi yllättävän nopeasti. Ja työnantajan vakuutus ei yleensä kata haahuilua missä tahansa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 20, 2023, 20:48:26
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 20, 2023, 20:32:46
Noissa töiden tekemisissä jostain huitsin nevadasta tai lähempääkin kannattaa etukäteen selvittää verotus- ja vakuutusasiat. Joissain maissa "pääsee" veronalaiseksi yllättävän nopeasti. Ja työnantajan vakuutus ei yleensä kata haahuilua missä tahansa.

Totta, itse olenkin ollut vain työmatkoilla, joiden kesto on ollut max 3 vkoa ja ne on menneet ihan työnantajan matkavakuutuksilla.

Nuo taitaa ollakin asioita, mitkä voivat työnantajaakin estellä mahdollistamasta, vaikeaa ja epävarmaa, jos ei ole asiaan vihkiytyneitä lakimiehiä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 20, 2023, 21:26:24
En ole hyvä missään, mutta yhdessä asiassa taidan olla suorastaan lahjakas. Nimittäin epäonnistumisissa ja möhlimisissä.

Minun oli määrä tavata eräs henkilö tänään yhden aikaan eräässä paikassa, joka on Google-kartan mukaan noin 53 kilometrin päässä. Tarkoitus oli, että veisin hänelle yhden asiakirjan, jonka tulostaisin netistä ja täyttäisin.

Kävi kuitenkin niin, että en saanut millään tulostettua kyseistä PDF-muotoista asiakirjaa, vaikka sen piti olla helppo homma. Tulostin printtasi sivulle varsinaisen tekstin päälle jotain ohjetekstejä. Käytin koko aamupäivän epätoivoisiin yrityksiin saada asiakirja tulostetuksi. Kokeilin erilaisia ohjelmia ja kolmea eri tietokonetta. Jonkinlaisen heikkolaatuisen tulosteen sain lopulta aikaan epämääräisellä "PrintScreen"+kaikenlaista-menetelmällä. Lähetin tyypille sähköpostia ja ilmoitin tulostusongelmasta. Samalla kysyin, onko sillä tyhjiä lomakkeita siltä varalta, että sellainen pitää täyttää. Tyyppi vastasi että on.

Olin jo lähes luovuttanut, kun ihmeen kaupalla sain lopulta lomakkeen tulostettua eräällä Linux-läppärillä, johon piti ensiksi ladata ja asentaa tulostimen ajuriohjelma.

Kun piti lähteä ajamaan tyypin luokse, ilmeni kaikenlaisia hidasteita kuten se, että hukkasin silmälasini. Ne löytyivät, mutta aikaa kului. Kun lähdin ajamaan, aikaa oli 41 minuuttia. Ajattelin, että en ehdi, mutta yritin kuitenkin. Otin sakkoriskin ja taisi ajokorttikin (se on tosin ollut hukassa syyskuusta asti, jolloin rahakukkaroni katosi sisältöineen) joinakin hetkinä vaarantua. Turvallisuusriskejä en kuitenkaan ottanut. Ei pelkkä vauhti tapa vaan vauhti väärässä paikassa.

Ehdin kuin ehdinkin perille ajoissa. Kello oli sekunnilleen yksi, kun astelin tyypin pöydän luokse eräässä ravintolassa, jossa olimme sopineet tapaamisen. Mukanani oli suurella vaivalla tulostettu allekirjoittamani paperi. Olin siis kerrankin onnistunut, vaikka se olikin tehnyt tiukkaa.

Paitsi, että en ollutkaan. Olin TUNNIN MYÖHÄSSÄ. Olin ymmärtänyt ohjeet väärin. Tyyppi oli soitellut ja lähettänyt tekstiviestejä ja jopa sähköpostia kysellen, missä oikein olen. En tietenkään ollut nähnyt enkä kuullut niitä.

No, tulostettu paperi oli sellainen kuin piti, joten puolet tehtävästä oli sentään onnistunut.

Paitsi että ei ollutkaan. Olin tehnyt pienen kirjoitusvirheen kriittisessä kohdassa, joten paperilla ei tehnyt mitään. Onneksi tyypillä oli niitä tyhjiä kaavakkeita.

Tuo on tyypillistä minua. Kaikki, mikä vain voi mennä pieleen, aivan varmasti menee pieleen.

Loppukevennyksenä mietin, mikä ihmeen aikakonevirus tietokoneeseeni iski, kun uutiset ovat viime vuoden maaliskuun ensimmäiseltä päivältä.

Otsikoita:

Marin: Energiariippuvuudesta Venäjään irtauduttava "niin nopeasti kuin mahdollista", Fennovoiman ydinvoimalahanke "ei etenemässä"

Stubb yllättyi Venäjän hyökkäyksestä

Marin: Puolueilla halukkuutta aloittaa Nato-keskusteluja

Marin: Puolueilla halukkuutta aloittaa Nato-keskusteluja

Ohoh. Nuo eivät taidakaan olla uutisia vaan väliotsikoita jonkin paneelikeskustelun selostuksesta. Mutta miksi lähes vuoden takainen paneelikeskustelu on yhtäkkiä pääuutinen?

En jaksa miettiä tällaisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 20, 2023, 23:50:54
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 17, 2023, 16:47:12
Mitä drinkittelyyn tulee, Hesarin toimittaja Saarikoski paljasti mielestäni kolumnissaan rivien väleissä alholin käyttönsä olevan aika runsasta. Hän kirjoitti viettäneensä tipattoman tammikuun.
Isästään kerrotaan:
Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Se johti delirium-kohtaukseen ja sairaalahoitoon joutumiseen jo vuonna 1968 - https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Saarikoski

Geenit sen tekevät, taas?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 22, 2023, 08:24:22
Voisin kuunnella loputtomiin ärrävikaisten naisten puhetta. Ihan sama mitä ne höpöttää. En tiedä miksi, mutta siinä on jotakin joka miellyttää korvaa.

https://www.youtube.com/watch?v=0mt1yFkXciY

Tarja Halonen on poikkeus joka vahvistaa säännön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 22, 2023, 09:30:04
^
Aika jännä, että en tahtonut edes löytää sitä ärrävikaa tuosta. Jos ei olisi siitä maininnut, niin en olisi huomannut sitä ollenkaan. Oliko sitten korvassani vikaa vai oliko se niin eläväistä esiintymistä, että vika vaimentui kaiken muun härväämisen sekaan. En kyllä katsonut koko videota.

Minulla oli todella paha ärrävika lapsena ja kävin ensimmäisenä kouluvuotena puheterapeutillakin, mutta eipä tuo sille mitään oikein saanut tehtyä. Seuraavana kesänä maalla tätini aina välillä harjoitutti minua ja silloin ärrä hakeutui oikeaan kohtaan suussani, pois syvältä kurkusta. Taito kyllä säilyi ja siitä oli hyötyä vielä lukiossa ranskankielien opinnoissa.

Mutta joo, hyvä on tuo, että erilaisuus hyväksytään nykyisin myös puheessa eikä kaikkia puheen erilaisuuksia, joita vioiksi sanotaan, lähdetä korjaamaan pakolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 23, 2023, 01:26:05
Uudessa työpaikassa hyvä fiilis. Kiva, että vaihdoin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 23, 2023, 13:27:38
Asiakas jälleen tyytyväinen projektin etenemiseen. Pari käytettävyyteen liittyvää pikkuviilausta kun tiedostoja lataa ja avaa ja sitten vaan palvelinhemmolle nakki, että laittaa palvelinta pystyyn. Kuulin tosin, että palvelinekspertillä on työnalla myös kaksi muuta palvelinta, että varmaan ensi tai sitä seuraavalla viikolla hän pääsee tämän pariin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 23, 2023, 15:37:33
Aika ärsyttävä aika vuodesta, kun taas pitää totutella siihen, että valoisuudesta ei oikein voi päätellä kellonaikaa. Iltapäivästä on yllättävän pitkään valoisaa ja äkkiä huomaakin, että alkaa pian olla ilta käsillä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 24, 2023, 11:42:13
Nyt on projekti testikunnossa ja odottaa palvelinhemmolta toimia. Samaten sain päätökseen myös toisen projektin, jonka minä laitan tuotantoon maanantaina. Kolmas projekti jatkuu myös sitten ehkäpä jo ensi viikolla ellei tule jotain akuuttia. Vieraillaan koko Suomen tiimi keskiviikkona ja torstaina toisessa kaupunnissa tarkoittaen varmaankin jonkin sortin ryhmätöitä keskiviikko ip ja torstai ap. Eli tuskin edistyy silloin projektit.

Tein myös lumitöitä. Aika tarpeetonta se oli kun ei ollut lunta viime luonnista kertynyt kuin ehkä joku 7 senttiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 24, 2023, 15:49:50
Okei tohon valmiiseen projektiini on tulossa muutoksia. Palvelinhemmo totesi juuri, että tiedostojen lataaminen pitää tehdä eri tavalla. Ei kelpaa tehdä perinteisesti html-lomake - PHP -combo vaan pitää tehdä javascriptillä. No ensi viikolla selviää sitten enempi että mikä on asian nimi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 24, 2023, 20:53:39
Lainaus käyttäjältä: Brutto - helmikuu 22, 2023, 08:24:22
Voisin kuunnella loputtomiin ärrävikaisten naisten puhetta. Ihan sama mitä ne höpöttää. En tiedä miksi, mutta siinä on jotakin joka miellyttää korvaa.

Pieni ärrävika ja vähäinen karsastus - ylittämätön kombo. Ässävika on aika henkilöstä riippuvainen, joskus söpöä, välillä yliärsyttävää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 24, 2023, 21:09:33
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2023, 20:53:39
Pieni ärrävika ja vähäinen karsastus - ylittämätön kombo.

"Lettipokapää, sano preerian keltaruusu!" - veljeni vakioärsytys, jolla sai minut raivon partaalle ja jos jollain häntä heitin, niin kanteli äidille, mokoma paskiainen.

No, kummastakin selvisin ja molemmat viat on pois.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 24, 2023, 21:34:49
Kävin saunassa, jotta saatoin ajaa sisään toisen upouusista kylpytakeistani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 24, 2023, 21:53:59
^
Joko ehdit pyykätä nuo?

Vaikka en ole herkkäihoinen, niin pyykkään kaikki uudet tekstiilit, jotka tulee paljaalle iholle. Yleensä niissä on jos vaikka mitä jälkikäsittelyaineita, joista jotkut voivat ärsyttää ihoa ikävästi. Paljaalle kostealle iholle en suostuisi pesemätöntä kylpytakkia laittamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 24, 2023, 21:56:04
Joo. Sain pestyä molemmat. Nyt oli kuivat, niin saattoi ottaa käyttöön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 25, 2023, 07:45:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 24, 2023, 21:09:33
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 24, 2023, 20:53:39
Pieni ärrävika ja vähäinen karsastus - ylittämätön kombo.

"Lettipokapää, sano preerian keltaruusu!" - veljeni vakioärsytys, jolla sai minut raivon partaalle ja jos jollain häntä heitin, niin kanteli äidille, mokoma paskiainen.

No, kummastakin selvisin ja molemmat viat on pois.

Minua käytettiin luokan edessä sanomaan puhdas suomalainen ärrr opiksi muille. Vieläkin kaverrrit pirrruilee.

Silloin vaadittavat sanat olivat ristikko ja routa. Että on tässä (s oli oikeaoppinen myös) trrraumoja perrrkele, kun niitä oikein muiStelee.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2023, 08:18:48
^
Mikähän tosiaan on nykyisin kanta siihen, pitääkö nuo ärrät ja ässät korjata tai vähintäänkin yrittää korjata? Joka tapauksessa, kuten aiemmin sanoin, on hyvä, että näitä "viallisiakin" kuulee nykyisin ihan julkisesti puhumassa, ettei ole mihinkään kaappiin piilotettu.

Suomen kielihän on siitä erinomainen, että sanan merkitys ei siitä muutu, jos ässä vähän suhahtaa tai ärrä pärisee vähän ekstraakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 25, 2023, 08:23:13
^
Luuletko muuttuneen joksikin sen, että lapset eivät kiusaisi toisia, puhevikaisia lapsia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2023, 08:34:14
^
Ainakin toivoisin niin. Eihän se tietenkään ole mahdollista ennen kuin lopetetaan noita sanomaan vioiksi ja hyväksyttäisiin nostamatta tikun nokkaan erilaiset ässät ja ärrät. Ehkä olen turhan sinisilmäinen tässäkin asiassa. En vaan osaa pitää sitä niin merkittävänä juttuna, että joidenkin puhe on vähän erilaista. Tässäkin kai ikä on tehnyt temput ja kun itse on oppinut kuuntelemaan erilaisia puheen poikkeamia kiinnittämättä niihin erityisempää huomiota, sitä ajattelee, että muutkin voisivat tehdä niin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 25, 2023, 08:48:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2023, 08:34:14
^
Ainakin toivoisin niin. Eihän se tietenkään ole mahdollista ennen kuin lopetetaan noita sanomaan vioiksi ja hyväksyttäisiin nostamatta tikun nokkaan erilaiset ässät ja ärrät. Ehkä olen turhan sinisilmäinen tässäkin asiassa. En vaan osaa pitää sitä niin merkittävänä juttuna, että joidenkin puhe on vähän erilaista. Tässäkin kai ikä on tehnyt temput ja kun itse on oppinut kuuntelemaan erilaisia puheen poikkeamia kiinnittämättä niihin erityisempää huomiota, sitä ajattelee, että muutkin voisivat tehdä niin.
Puhevika on puhevika on puhevika ja tämän päivän lapset yhtä julmia, kuin kaikkina aikoina aiemminkin. Juuri impulssikontrolliin ja käytöstapojen opettamiseen käytetään yhteiskunnankin tasolla tavattomasti aikaa, sitä kutsutaan kouluttamiseksi, ja se aloitetaan jo tarhassa. Vaan kun eivät ne opit mene useimmilla täydellisesti perille vaikka miten koulutettaisiin (Eivät edes kouluttajilla), ja tarve kiusata erilaisia ja heikompiaan on koko ihmiskunnan yhteinen harrastus jatkossakin.

Jos jostain elämää haittaavasta tavasta on mahdollista opetella pois, niin sitä kannattaa edes yrittää jatkossakin. Yhtä suvaitsevaa ja ymmärtäväistä kohden löytyy aina 10 muuta, jotka eivät niin tee. Typeryyden ylivoimaan voi aina luottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - helmikuu 25, 2023, 09:30:57
Kyllä ääntämisvirheitä tosiaan korjataan, niit havainnoidaan varhaiskasvatuksessa ja neuvolassa. Yleensä 4-vuotiaille tehdään jonkinlainen kontrolli ääntämisvirheiden osalta ja aloitetaan tarvittavat toimenpiteet. Perhe voi esimerkiksi puheterapeutin konsultaation jälkeen saada kotiin ohjeet harjoittelua varten ja tarvittaessa lapsi saa puheterapiaa.

Nuo ääntämisvirheet on päiväkoti-ikäisillä hirveän yleisiä, sanotaanko että r,s,d tai l eivät tule kunnolla noin 30-40% esim. 4-6 -vuotiaista. Oman kokemukseni mukaan ääntämisvirheistä ei kiusata päiväkodissa (kiusaamiseen liittyy tuossa iässä havaintojeni mukaan eniten puutteeliset sosiaaliset ja tunnetaidot ja heikko tunnesäätely), mutta varmaan esimerkiksi isommilla koululaisilla ääntämisvirheet voivat altistaa kiusaamiselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 25, 2023, 09:47:27
Lainaus käyttäjältä: TSS - helmikuu 25, 2023, 09:30:57

Olisi pitänyt arvata, että eihän nykyään saisi sanoa puhevikaakaan puheviaksi, vaan neutraalimmin - ääntämisvirheeksi. Saako köyhäkään enää olla ihan vain rehellisesti köyhä, vai pitääkö kutsua tulorajoitteiseksi? :)

Opin puhumaan varsin pienenä, alle kaksivuotiaana. Tarkemmin, että puhuin jo tuolloin pitkiä lauseita, yli kymmenen sanan sarjoja. Minulla ei alun perin puhevikoja ollut vaan olipas isosisko, jolla oli niin R- L- kuin S-vika, ja ryhdyinkin matkimaan häntä. Sillä seurauksella, että jäi levy päälle, ja sitten piti käydä vuosi puheterapiassa oppimassa viat uudelleen pois! Sisko puolestaan oli jo ehtinyt oppia niistä pois, ihan omin päin.

Vaikka olin pieni, muistan vieläkin miten vitutti kuin pientä oravaa käydä siellä puheterapiassa, saamassa jotain tyttömäisiä kiiltokuvia vihkoon. Kyllähän minä myöhemmin myös siskoni kurmuutin, vaikka ei hänkään tahallaan väärin ääntänyt.

Lisäys: Tuossa mallioppimisen vaiheessa oli varmaankin samalla kielellinen kriittisen kauden vaihe, koska poisoppiminen kesti niinkin pitkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - helmikuu 25, 2023, 10:05:02
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 25, 2023, 09:47:27

Lapset ruukaa matkia ja mallioppia, hyvässä ja pahassa!

Kyllä niitä ääntämisvirheitä voi sanoa puhevioiksi, tai jos nyt vähän viilataan, niin puhehäiriöiksi. Se on niin kuin yläkäsite erilaisille aiheeseen liittyville häirilöille, joista ääntämisvirheet on yksi alakategoria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 25, 2023, 11:36:13
Kun kuuntelee ruotsinruotsalaista puhetta, niin täytyy oikein ihmetellä miten siellä on kokonaan unohdettu ärrä ja ässävikaisten hoito.

Kivasti suhisee ja pärisee, mutta jotenkin pehmeästi kuitenkin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2023, 11:52:16
^
Minusta ruotsalaisten älläkin on jotenkin erilainen, mutta en löydä sanoja, millä sitä kuvata. Siltsun (laulu)ääntä en tunnista ja biiseistäkin tunnen vain pari, mutta silti osaan äänen kuullessani poikkeuksetta tunnistaa Siltsun ällästään. Hänhän lapsuuden ja kai myös nuoruutensa asui Ruotsissa, joten ruotsinruotsi on hänellä vieläkin kuultavissa puheessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 25, 2023, 22:43:26
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 25, 2023, 08:23:13
^
Luuletko muuttuneen joksikin sen, että lapset eivät kiusaisi toisia, puhevikaisia lapsia?
Eikös lapsille ole aika luontaista yrittää kiusata joitakin, syystä tai kolmannesta? Yritetään nostaa sitä omaa arvoa toisten kustannuksella. Onneksi aikuiset eivät noin tee... :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 26, 2023, 01:02:57
Olisi kiva päästä joskus matkustamaan Airbusin A380 -lentokoneella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 26, 2023, 01:36:43
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - helmikuu 26, 2023, 01:02:57
Olisi kiva päästä joskus matkustamaan Airbusin A380 -lentokoneella.
https://en.wikipedia.org/wiki/Air_France_Flight_066 (https://en.wikipedia.org/wiki/Air_France_Flight_066)
Eivät ehkä enää rysähdä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 26, 2023, 09:12:29
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - helmikuu 26, 2023, 01:02:57
Olisi kiva päästä joskus matkustamaan Airbusin A380 -lentokoneella.

Minusta olisi paljon jännempää päästä ajamaan sellaista konetta :)

Olen varmaan nähnyt kaikki jaksot NG-kanavalta sarjasta Lentoturmatutkinta ja siinähän on tullut nähtyä moneen kertaan lähtöön liittyvät toimet, joten eiköhän sen koneen sillä saisi ilmaan. Alashan sen aina saa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 26, 2023, 09:32:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 26, 2023, 09:12:29
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - helmikuu 26, 2023, 01:02:57
Olisi kiva päästä joskus matkustamaan Airbusin A380 -lentokoneella.

Minusta olisi paljon jännempää päästä ajamaan sellaista konetta :)

Hipillähän on jo kokemusta. Vai oliko se vähän pienempi kone... no täytyy vain "upskaalata".

Olen minäkin joskus muutaman jakson TV:n lentoturmatutkintasarjasta katsonut. Se on vähän hidastempoinen ja populistinen. En ole kovin kiinnostunut.

Viime aikoina olen katsonut Youtubesta "Mentour Pilot" -nimistä sarjaa. Siinä lentäjänä toimiva henkilö esittelee onnettomuuksia ja selittää samalla lentämiseen liittyvää tekniikkaa. Rahanteko tässäkin sarjassa vähän haiskahtaa, mutta niinhän se on kaikessa. Omalla tavallaan mielenkiintoinen kuitenkin. Henkilö on "suht symppis".

https://www.youtube.com/channel/UCwpHKudUkP5tNgmMdexB3ow

Toopen linkittämästä Wikipedian artikkelista tuli mieleen muutama asia. Juttu kertoi A380 koneen moottorin hajoamisesta kesken lennon. Osia oli tippunut pitkin Grönlannin jäätikköä. Yhden osan paino oli ollut 150 kiloa, ja se oli jättänyt pudotessaan "kraatterin" jäätikköön. Tämä ei ole ainoa kerta, kun suuria lentokoneiden osia on tippunut maahan. 150-kiloinen osa tekee pahaa jälkeä, jos se putoaa talon katolle tai auton päälle tai ihmisten päälle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 26, 2023, 09:37:48
Kaksi ensimmäistä peruskoulun luokkaa kävin pienessä kyläkoulussa, jossa oppilaita lienee ollut noin 30 koko koulussa yhteensä. 3. luokan alussa siirryin isompaan kouluun jossa oli jo pelkästään meidän luokalla noin 30 oppilasta. Siellä sitten joku sai päähänsä että ässäni on liian terävä, tai mitä lie. Minut vietiin muutaman muun oppilaan kanssa johonkin erillishuoneeseen jossa työnnettiin jätskitikun muistuttava tikku suuhun ja siinä piti sitten suhista.

Minusta se touhu oli niin idioottimaista, että kun sain lopuksi lapun mukaani mihin piti laittaa huoltajan allekirjoitus että on lupa antaa tukiopetusta oppilaalle, sanoin äidille että laitat siihen että ei ole lupaa, ja hänpä laittoi.

En ole koko elämäni aikana kuullut minkäänlaista vittuilua tai ihmettelyä ässäni takia, joten tuskinpa tuo kovin erikoinen on. Kaikesta muustahan on kyllä huolella päätä auottu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 26, 2023, 11:50:29
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 25, 2023, 22:43:26
Lainaus käyttäjältä: Aave - helmikuu 25, 2023, 08:23:13
^
Luuletko muuttuneen joksikin sen, että lapset eivät kiusaisi toisia, puhevikaisia lapsia?
Eikös lapsille ole aika luontaista yrittää kiusata joitakin, syystä tai kolmannesta? Yritetään nostaa sitä omaa arvoa toisten kustannuksella. Onneksi aikuiset eivät noin tee... :-*

Matkiminen ei välttämättä ole kiusaamista. Matkiminen on niin yleistä, ettei siihen edes varsinaisesti kiinnitetä huomiota ja, jos sen tekee imitoija sitä voidaan pitää jopa suotavana- Tavja halonen on aika usein imitoitu tunnistettavuuden vuoksi- yleensäkin jokin persoonallinen piirre on "pilkkaajien kohde" 
Oikea kiusaaminen on sitten hieman toinen juttu- sitähän tekevät lähes kaikki "kynnelle kykenevät tilaisuuden tullen- 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 26, 2023, 23:04:27
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 26, 2023, 09:12:29
Minusta olisi paljon jännempää päästä ajamaan sellaista konetta :)

Olen varmaan nähnyt kaikki jaksot NG-kanavalta sarjasta Lentoturmatutkinta ja siinähän on tullut nähtyä moneen kertaan lähtöön liittyvät toimet, joten eiköhän sen koneen sillä saisi ilmaan. Alashan sen aina saa.
Nyt Hippi CV:tä väärentämään, Arabiemiraateissa on kohta A380-pilotin paikka auki! Eräs kaverini on jäämässä pestistään eläkkeelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2023, 09:22:49
Liian kuumaan on siellä. Islanti, jos hakisi, niin voisin jo miettiäkin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2023, 13:12:25
Vähän ärsyttävää, kun nyt olen keksinyt, että pörssisähkökäppyrän kanssa saa kivasti lykättyä toimeen ryhtymistä.  >:(

Käyrän yläpiikit kirveltävät pihin sieluani ja tietenkään silloin ei voi mitään tehdä, vaan on odotettava sitä käppyrään tulevaa notkelmaa. Odottamista saa helposti venytettyä muutaman päivän mittaiseksi, jos notkelma ei mene tarpeeksi syvälle. Ihan kuin sen viimeisenkin sentin hiominen hinnasta jotenkin vaikuttaisi elintasooni tai ylipäätään mihinkään. Niin pitkälle en ole vielä mennyt, että öitä valvoisin halvemman sähkön vuoksi, sillä naapurisopu on sentään sen muutama pennosta arvokkaampi asia.

Tänään käynnistyy pesukone klo 16, koska silloin on tultu jyrkkä pudotusvajaaseen neljään senttiin   ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 27, 2023, 13:27:22
^Voi olla ettei täällä ehdi sykronisoituun pesukoneen käynnistykseen Hipin kanssa, mutta pyykki-ilta on luvassa.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 27, 2023, 16:42:47

Oli vähällä jäädä viimeseksi pyykinpesuksi tuo pesukoneen käynnistäminen. Laitoin pyykit ja pesuaineen koneeseen, kannen kiinni ja sitten räpläsin ohjelmasta tarpeelliset valinnat. Kun painon starttinappulaa, niin samalla sekunnin murto-osalla alkoi perkeleellinen meteli.

Yläkerran asukit olivat päättäneet porata reiän kylppäriinsä. Se ääni oli jokseenkin yhtä kova kuin olisi tehty porausta minun kylppärissäni. Kyllähän minä sen äänen heti tunnistin, mutta kun se alkoi juuri virtanappulan painamisen hetkellä, niin kyllä pelästyin aivan kamalasti.  😭😖
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 27, 2023, 23:10:19
Nyt on sitten sekin koettu, että epäillään myymälävarkaaksi. Jäi vähän epämukava olo tapahtumasta, vaikka tyyppi pahoittelikin epäilyä.

Seuraavaa tapahtui tänään erään Prisman itsepalvelukassalla (jotka taidan tästä lähtien kiertää kaukaa).

Tein puolison kanssa muutamalla kympillä ruokaostoksia. Olimme lähteneet kassalta, kun kuulin jonkun sanovan meille jotain. Mieshenkilö kysyi, ostimmeko kaksi riisipiirakkapakettia. Vastasin, että ei kun yhden. Mies oli seurannut, kun skannasimme tuotteita ja ollut näkevinään, että paketteja oli kaksi. Lähdettyämme kassalta hän oli mennyt ja tulostanut itselleen kuitin ostoksistamme tarkistaakseen, oliko siitä kaksi pakettia. Koska siinä oli vain yksi, hän lähti peräämme, koska hänen mielestään olimme pakanneet muovipussiin kaksi. No, eihän niitä ollut kuin se yksi. Aloin kaivaa kassia todistaakseni asian, mutta piirakkapaketti oli harmillisesti aivan pussin pohjalla. Koko kassihan olisi tietysti pitänyt tyhjentää sen todistamiseksi, että paketteja oli vain yksi. Mies luovutti eikä vaatinut jatkamaan vaan esitti pahoittelunsa.

Irvokkainta tuossa jutussa on se, että kyseessä oli sama kauppa ja sama itsepalvelukassa, jossa kerran maksoimme vahingossa juuri tuollaisen piirakkapaketin kaksi kertaa, vaikka silloinkin otimme vain yhden.

En minä niin kömpelösti yrittäisi vanhaa virhettä kompensoida, että toisin kassan läpi kaksi pakettia ja maksaisin vain toisesta varsinkin, jos kassan takana seuraa ihminen tarkkailemassa. Jotenkin vähän hienovaraisemmin sen pitäisi tapahtua. Mutta sitä ei ole siis tapahtunut. Tuon kertomani tapauksen ärsyttämänä lisään tähän yhden sanan: vielä.

Tyttäreni kertoi joutuneensa myös epäillyksi samassa Prismassa. Hän oli ollut pienen tyttärensä kanssa ostoksilla ja tuotteet maksettuaan mennyt hetkeksi istumaan aulassa olevalle penkille. Siihen ollut kaupan henkilö ja esittänyt epäilyn, että pikkutytön päässä ollut koru oli otettu kaupasta, eikä sitä ollut maksettu. Tyttäreni selitti, että se on ostettu aikaisemmin, ja se oli tytön päässä jo kauppaan tultaessa. Aikamoinen väittely kai siinä oli käyty.

Uskaltaako ylipäätään mennä kauppaan uuden näköisissä vaatteissa ja asuissa, kun voidaan epäillä, että asusteet on varastettu kaupasta. Minun nuhjuisia vaatteitani ei tosin uusiksi voi luulla, mutta ehkä ne herättävät toisenlaisia epäilyjä. Eli pakkohan tuollaisen köyhältä näyttävän tyypin on jonkin sortin varas olla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 28, 2023, 08:41:15
^
Jossain vaiheessa, kun ne hälyportit kassojen jälkeen oli uusia, jäin aika monta kertaa porteissa kiinni, kun joku minulla aina piippaili siinä. Kertaakaan ei mitään maksamatonta löytynyt. Olisikohan ollut minikokoinen radio, jota aina kulkiessani kuuntelin tai joku muu vastaava kapine syyllinen. Sekään ei sitten joka kerta tapahtunut, vaan ehkä vain viitisen kertaa, ennen kuin portteihin saatiin säädöt kuntoon. Tuokin oli niin, että vain tietyllä kassalla se piippasi ja muilla ei.

Ensimmäiset kerrat kyllä pelästytti, mutta sen jälkeen se meni jo rutiinilla, kun tiesin, mikä oli vikana ja ostoskassini erikseen kuljetettiin portista, sitten menin minä ja viimeisenä kuljetettiin "syyllinen". En myöskään ollut ainoa, jolle tuli noita piippauksia, joten ei niihin kukaan edes kiinnittänyt huomiota.

Ne liikkeet myös oli pahoja, joissa hälyportit on ovella ja kassat jossain kaupan uumenissa, vaateliikkeitä yleensä. Siinä jos on huonosti poistettu häly tuotteesta, niin siinähän kyllä jää hetkeksi kaikkien silmätikuksi, mutta siinä on sitten näyttää kuittikin. Siitä on kuitenkin palattava kassalle putsaaman ostos uudelleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 28, 2023, 08:54:06
Minulla on kaiken varalta pari pientä irrallista hälytintä, jotka voin sujauttaa ikään kuin hyvänä vitsinä jonkun inhottavan ihmisen taskuun tai kassiin. Siinä sitten hälyportilla kaiken kansan edessä naama punaisena etsii mikä helvetti hälyn aiheuttaa. Sai mitä ansaitsi!

Valitettavasti en ole vielä löytänyt tarpeeksi inhottavaa ihmistä pilani kohteeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - helmikuu 28, 2023, 09:49:21
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2023, 23:10:19
Minun nuhjuisia vaatteitani ei tosin uusiksi voi luulla, mutta ehkä ne herättävät toisenlaisia epäilyjä. Eli pakkohan tuollaisen köyhältä näyttävän tyypin on jonkin sortin varas olla.

Uskottava arvelu. Myyjätkin ovat ihmisiä, he suhtautuvat ystävällisemmin toisiin ihmisryhmiin kuin toisiin. Teininä ei ollut aina heidän mielestään kunnon kansalainen eikä siis myöskään asiakas. Kun on itsevarman ja varakkaan oloinen, kaupassa hymyillään hitusen luonnollisemmin. Isommilla paikkakunnilla, missä kaikkia ei tunneta, tätä voi testata kiertelemällä yhtenä päivänä liikkeissä pukeutuneena rassukaksi ja toisena maailmankansalaiseksi. Ero fiiliksessä saattaa olla huomattava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 28, 2023, 09:54:51
Kerran kävi niin, että olin ostanut paikallisesta kirjakaupasta sarjakuvakirjan. Se repussa astelin tavarataloon ja portti alkoi huutamaan jo sisään mennessä. Sarjiksen sisäkanteen oli liimattu hälytintarra. Myyjä olisi halunnut repiä sen pois, mutta älähdin sen verran ilkeästi, että kävi etsimässä jonkun laitten, jolla hälyn sai pois päältä. Prkl, vieläkin sapettaa myyjän halu tuhota toisen omaisuutta.  >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - helmikuu 28, 2023, 10:12:49
Olenkin ihmetellyt että mitä ihmeen labyrinttihässäkkäkuvia joissakin ammoin ostamissani LP-levyissä on kansissa. Ovat siis hälytintarroja ilmeisesti.

Minulle on naurettu, kun olen ollut huolissani voinko mennä johonkin kauppaan ylläni jotain mitä olen sieltä aiemmin ostanut, tai mukana käytetty muovikassi joka on ko. liikkeen. Ilmeisesti huoleni sitten ole ollut turha.

Kerran piippasin kun olin kassalla. Tyhjensin kaikki kamat repusta hihnalle ja ihmeteltiin asiaa, mutta piippauksen syy ei koskaan selvinnyt. Mutta enemmän kuin tämmöiset piipittelyt minua vituttaa jos otetaan väärin tuotteesta. Silloin kun vielä sai Lätsin purkkejä sixpäkkinä, oli (käsittääkseni virolainen) myyjä ottanut niistä semmoisen hinnan että meni 6 x yksi purkki, vaikka piti siis ottaa sixpäkistä. Sain hyvityksen infopisteestä. Joku toinen kassaneito sitten pyöritteli jotain toista sixpäkkiä ympäri ämpäri ja sanoi että näiden kanssa saa olla tarkkana, ettei vahingossa ota yhden purkin hintaa kuudesti, vaan koko pakkauksen. On siis käynyt muillekin kämmi.

Vaan eipä ole enää tätä ongelmaa, kun ei ole sixpäkkejäkään. Ainakään Lätsillä. (Emmä jaksa tarkistaa miten ne teet ja zetat meni, joten siksi nimipelleily.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 28, 2023, 10:28:40
^
Jouduin kerran myös "piippauksen uhriksi ja sanoin, että minut saa kyllä tutkia vapaasti, mutta ei kassa siihen alkanut nauroi vaan ja kysyi onko jotain muualta ostettua vaatetta esim -tokmannilta. Olihan minulla toppahousut ja sieltä kotona sitten kaivelin sen syyllisen- saumaan ommellun kuparisen  sirun. Jonkinlaisen huomaamattoman kankaan sisällä kätkössä. Kiero paikka jota ei oikein asiaan perehtymätön osannut löytää ilman tarkempaa tutkimusta.

Mutta sen kummemmin ei syylliseksi epäilty- varmaan en ollut ainoa asiakas jolle oli tuo kiero temppu tehty.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 28, 2023, 12:04:49
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 28, 2023, 10:28:40
^
Jouduin kerran myös "piippauksen uhriksi ja sanoin, että minut saa kyllä tutkia vapaasti, mutta ei kassa siihen alkanut nauroi vaan ja kysyi onko jotain muualta ostettua vaatetta esim -tokmannilta. Olihan minulla toppahousut ja sieltä kotona sitten kaivelin sen syyllisen- saumaan ommellun kuparisen  sirun. Jonkinlaisen huomaamattoman kankaan sisällä kätkössä. Kiero paikka jota ei oikein asiaan perehtymätön osannut löytää ilman tarkempaa tutkimusta.

Mutta sen kummemmin ei syylliseksi epäilty- varmaan en ollut ainoa asiakas jolle oli tuo kiero temppu tehty.

Kunnon poliisivaltiossa Kopek ja Karikko olisi heti pamputettu ja pakotettu riisuutumaan hetipaikalla tekopaikalla. Anteeksipyyntö on sentään jo Suomessakin useimmiten jätetty pois. Korkeintaan luodaan julmia katseita rutiinitoimintaan häiriön aiheuttaneeseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 01, 2023, 08:59:17
Eilen oli Tampereen kaduilla juhlan tuntua. Alle kolmekymppiset ryyppäsivät ja iloitsivat. Mietin ensin miksi, muuta syyhän on selvä: he juhlivat bussilakkoa ja siitä seuraavia vapaapäiviä. Eihän kouluun ja töihin pääse kukaan jos bussit ei kulje!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 01, 2023, 09:07:06
Olen kyllä ehtinyt jo kyllästyä koko bussilakkoon.

Pari tuntia olen toisella korvalla radiota ja koko helvetin aamun on tullut bussilakkoa niin uutisissa kuin eri paikkoihin änkeytyneiltä toimittajiltakin. Ovat nyt useammalta paikkakunnalta lähettäneet livenä "miltä nyt tuntuu" -haastatteluja, jossa ohikulkijat saavat hetkensä julkisuudessa. Nyt on kuultu moneen kertaan, että "bussilla ei pääse ja jos on pakko päästä, on mentävä jotenkin muuten". Tuskin sen kummempaa lausuntoa enää tulee, joten nuo voisi jo lopettaa. Alkavat valua jo toisesta korvasta ulos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 01, 2023, 09:26:00
Henkilökohtaisesti linja-autoista ei ole niin väliä. Sen sijaan, jos raideliikenne menee poikki, niin tiettyjen asioiden kanssa tulee ongelmia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 01, 2023, 12:39:10
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2023, 23:10:19
Tyttäreni kertoi joutuneensa myös epäillyksi samassa Prismassa. Hän oli ollut pienen tyttärensä kanssa ostoksilla ja tuotteet maksettuaan mennyt hetkeksi istumaan aulassa olevalle penkille. Siihen ollut kaupan henkilö ja esittänyt epäilyn, että pikkutytön päässä ollut koru oli otettu kaupasta, eikä sitä ollut maksettu. Tyttäreni selitti, että se on ostettu aikaisemmin, ja se oli tytön päässä jo kauppaan tultaessa. Aikamoinen väittely kai siinä oli käyty.

Uskaltaako ylipäätään mennä kauppaan uuden näköisissä vaatteissa ja asuissa, kun voidaan epäillä, että asusteet on varastettu kaupasta. Minun nuhjuisia vaatteitani ei tosin uusiksi voi luulla, mutta ehkä ne herättävät toisenlaisia epäilyjä. Eli pakkohan tuollaisen köyhältä näyttävän tyypin on jonkin sortin varas olla.

Mä menin kerran Prismaan kylmälaukun kanssa, taisi olla helteillä. Kyseinen kylmälaukku oli ostettu aikoinaan jostain Prismasta. Tulivat sitten kysymään, miksen maksanut kylmälaukkua. Jouduin sitten näyttämään, että ihan puhdas se laukku ei ollut, joten uskovat, että juu, oli aiemmin ostettu. En muista, pyysivätkö anteeksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 01, 2023, 13:29:02
Nuori mies kehaisi tänään salilla, että treenaan kovaa. Tuntuihan se mukavalta, vaikka kaveri ei tainnut olla mikään himourheilija ja luuli varmaan kahvakuuliani painavammiksi kuin ovat. Lisäksi kuulahommista on ollut taukoa ja hämmästyin itsekin miten paljon kuulakunto on pudonnut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 01, 2023, 17:06:11
Heh, olipa tulla kanakeitto nenästä, kun nauratti niin. Uutisissa haastateltiin bussilakon "uhreja", pari varmaan alle kaksikymppistä nuorta miestä. Olivat vähän kallella kypärin, kun pitää kävellä metrolle 20-30 minuuttia.

Voi voi, onhan se elämä kovaa  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 01, 2023, 23:21:18
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - helmikuu 24, 2023, 11:42:13
Nyt on projekti testikunnossa ja odottaa palvelinhemmolta toimia. Samaten sain päätökseen myös toisen projektin, jonka minä laitan tuotantoon maanantaina. Kolmas projekti jatkuu myös sitten ehkäpä jo ensi viikolla ellei tule jotain akuuttia. Vieraillaan koko Suomen tiimi keskiviikkona ja torstaina toisessa kaupunnissa tarkoittaen varmaankin jonkin sortin ryhmätöitä keskiviikko ip ja torstai ap. Eli tuskin edistyy silloin projektit.

Tein myös lumitöitä. Aika tarpeetonta se oli kun ei ollut lunta viime luonnista kertynyt kuin ehkä joku 7 senttiä.

Nyt ollaan tosiaan toisessa kaupunnissa. Tänne tultiin junalla. Nyt ei olla edes Tikkurilassa vaan aidossa sivistyksen ulkopuolella olevassa kaupunnissa. Täällä on lande meno. Tai ei ole mutta näin helsinkiläisen näkökulmasta käsin katsottuna täytyy pitää kulissit yllä aina kotiin paluuseen asti. Tietävätpähän täällä landella sitten nokkimisjärjestyksen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 02, 2023, 22:24:38
^
Olipahan reissu. Tietävät nyt siellä landella olevansa landeja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 03, 2023, 09:35:23
Kolme kerralla (https://www.is.fi/perhe/art-2000009420581.html)

Olipa juttu, joka sai minut todella hyvälle mielelle. Jutussa on haastateltu äitiä, joka sai kolmoset. Ennestään perheessä oli neljävuotias tytär. Minusta jutusta henkii hyväntuulisuus ja positiivisuus. Varmasti on niitä väsyttävämpiäkin päiviä ollut, mutta niistä ei ole tehty sen suurempaa numeroa. Haastatteluhetkellä kolmoset ovat jo reilun vuoden ikäisiä ja se kiireisin ensimmäinen vuosi on jo takana.

Liian usein puhutaan vauva-ajasta kuin se olisi yhtä itkua, huutoa ja valvomista läpeensä eikä siitä ole mitään hyvää sanottavaa. Sitä olen surullisena seurannut, sillä kyllä siihen ensimmäiseen tavallisesti muutakin mahtuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 03, 2023, 11:11:48
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - maaliskuu 02, 2023, 22:24:38
^
Olipahan reissu. Tietävät nyt siellä landella olevansa landeja.

Mikä on lande? Missä sen rajat ovat? Onko siinä aste-eroja eli esimerkiksi vähälande, puolilande ja täyslande?

Vai onko kyseessä suhteellinen käsite siten, että pienempi on isommasta katsoen landea, joten newyorkilaisille Helsinki olisi landea?

https://fi.wiktionary.org/wiki/lande
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 03, 2023, 11:15:32
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 03, 2023, 11:11:48
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - maaliskuu 02, 2023, 22:24:38
^
Olipahan reissu. Tietävät nyt siellä landella olevansa landeja.

Mikä on lande? Missä sen rajat ovat? Onko siinä aste-eroja eli esimerkiksi vähälande, puolilande ja täyslande?

Vai onko kyseessä suhteellinen käsite siten, että pienempi on isommasta katsoen landea, joten newyorkilaisille Helsinki olisi landea?

https://fi.wiktionary.org/wiki/lande

Mulle tuli mieleen, että hesamies-Lauri asuu todellisuudessa Keravalla.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 03, 2023, 11:27:24
En minä tiedä, mikä lande on, mutta kyllä minä tiedän, mikä se on, kunhan näen sellaisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 03, 2023, 11:35:56
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 03, 2023, 11:11:48

Vai onko kyseessä suhteellinen käsite siten, että pienempi on isommasta katsoen landea, joten newyorkilaisille Helsinki olisi landea?

Ei se koko, vaan se meno ja fiilis. Tampere on Suomen ainoa tapahtumakeskus ja City. Helsinki on levittäytynyt aivan liian laajalle alueelle jotta sieltä löytyisi sitä intensiteettiä mitä kaupungin keskustan sykkeeltä edellytetään. Eihän siellä ole edes pilvenpiirtäjiä tai jääkiekon MM-kisoja kuten Tampereen keskustassa. Meille tamperelaisille, Suomen vetovoimaisimman kaupungin asukkaille Helsinki on landea. Muutenkin pääkaupunkiseudulla haisee nurmikko häiritsevästi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 03, 2023, 11:37:30
Hamassa menneisyydessä eli kaukaisessa lapsuudessani mentiin kesällä landelle ja siellä asui landepaukkuja, eli ei asunut landeja vaan landepaukkuja.

Ei aavistustakaan, mistä ne paukut on keksitty sen landen perään, mutta niin tosiaan sanottiin.
Lande puolestaan oli maaseutua sen tarkemmin määrittelemättä, mutta se ei kuitenkaan ollut mikään kaupungiksi tunnistettava alue.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - maaliskuu 03, 2023, 15:20:15
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 03, 2023, 11:11:48
Mikä on lande? Missä sen rajat ovat?

Sen voi osittain määrittää postinumeron avulla. Pienemmät postinumerot eivät koskaan ole. Eikä lähellä olevat, se olisi naurettavaa snobbailua. Kuinka paljon isommat muuttuvat landeksi, on henkilöstä kiinni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 03, 2023, 17:13:08
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 20, 2023, 21:26:24
....
Kävi kuitenkin niin, että en saanut millään tulostettua kyseistä PDF-muotoista asiakirjaa, vaikka sen piti olla helppo homma. Tulostin printtasi sivulle varsinaisen tekstin päälle jotain ohjetekstejä. Käytin koko aamupäivän epätoivoisiin yrityksiin saada asiakirja tulostetuksi. ...

Kun kertoja on Kopek, niin on pakko olettaa, että asiakirja oli Traficomin Luovutuskirja ajoneuvon omisrtusoikeuden siirrosta, joka kauppahinta kirjaten toimii myös autokaupan kauppakirjana ja kuittina. Minulla kun on tältä osin aivan identtinen kokemus kahtena päivänä ähräämisestä asiakirjan tulostamiseksi kun tulosteessa osan lomakkeesta peitti keltainen täyttöohjeen tekstilaatikko, jota ei ruudulla näkynyt. Lopulta löysin ratkaisun ja sain lomakkeen tyhjänä ja täytettynä pdf-tiedostosta tulostettua, mutta olen sen jo unohtanut ...  Luulisin että, talletin pdf-tiedoston Chrome-selaimella Traficomin sivulta tietokoneen klevylle ja täytin ja tulostin sen Ubuntu 20.04 Linuxin asiakirjan katseluohjelmalla (evince) HP Deskjet 2540 mustesuihkutulostimelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - maaliskuu 03, 2023, 17:57:06
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 03, 2023, 11:37:30
Hamassa menneisyydessä eli kaukaisessa lapsuudessani mentiin kesällä landelle ja siellä asui landepaukkuja, eli ei asunut landeja vaan landepaukkuja.
Olen Hipin kanssa jyrkästi samaa mieltä. Landepaukkuja voi sanoa lndelaisiksi stadilaisten vastakohtana.

Lande oli keskustelutilaisuuksien ja yliopiston kuppilan legendaarinen tieteen filosofiasta väittelijä Pertti Lande Lindfors (https://yle.fi/a/3-5784518). Ikuisena lisensiaattina pidetystä Landesta tuli lopulta tohtorikin, mutta ei filosofian vaan valtiotieteen tohtori.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 03, 2023, 21:19:02
Kun katsoo Helsingin kaupungin ja yliopiston woketouhua on helppo huomata, että kansallinen sivistyksemme on pääkaupungin ulkopuolella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 03, 2023, 21:20:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 03, 2023, 11:37:30
Hamassa menneisyydessä eli kaukaisessa lapsuudessani mentiin kesällä landelle ja siellä asui landepaukkuja, eli ei asunut landeja vaan landepaukkuja.

Ei aavistustakaan, mistä ne paukut on keksitty sen landen perään, mutta niin tosiaan sanottiin.
Lande puolestaan oli maaseutua sen tarkemmin määrittelemättä, mutta se ei kuitenkaan ollut mikään kaupungiksi tunnistettava alue.
Stadi lienee pian neekeröity ja mamutettu.
Ei kiitos.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 04, 2023, 08:07:58
Lainaus käyttäjältä: Jaska - maaliskuu 03, 2023, 17:13:08
Kun kertoja on Kopek, niin on pakko olettaa, että asiakirja oli Traficomin Luovutuskirja ajoneuvon omisrtusoikeuden siirrosta, joka kauppahinta kirjaten toimii myös autokaupan kauppakirjana ja kuittina.

Joudun tuottamaan pettymyksen. En ollut tekemässä autokauppoja.

Aikaisemmin mainittuun tapaukseen liittyen lainaan seuraavassa itseäni:

Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 20, 2023, 21:26:24
Olin tehnyt pienen kirjoitusvirheen kriittisessä kohdassa, joten paperilla ei tehnyt mitään. Onneksi tyypillä oli niitä tyhjiä kaavakkeita.

Tuo on tyypillistä minua. Kaikki, mikä vain voi mennä pieleen, aivan varmasti menee pieleen.

Nyt pari viikkoa myöhemmin voin vahvistaa, että kaikki todella menee pieleen, mikä vain voi mennä pieleen. En valitettavasti voi kertoa yksityiskohtia siitä, mistä tuossa tilanteessa oli kyse. Edellä olevaa tekstikohtaa kirjoittaessani en vielä tiennyt erästä asiaa, joka myös oli mennyt pieleen, ja mitä nyt masentuneena suren ja harmittelen.

Mainitsemallani henkilöllä oli tyhjiä lomakkeita, joten yksi ongelma ratkesi. Tyhjiin lomakkeisiin kuitenkin liittyi toinen ongelma. Tuo mainittu henkilö nimittäin määräsi minut kirjoittamaan paperiin paikkaansa pitämättömän ja itseni kannalta erittäin epäedullisen tiedon. Yritin vastustella ja selittää, että tieto ei pidä paikkaansa, enkä haluaisi sitä kirjoittaa, mutta tuo henkilö pysyi tiukkana ja komensi, että kirjoita. Kyse ei ollut tutusta ihmisestä vaan täysin ventovieraasta, jonka tapasin ensimmäisen kerran elämässäni. Hän vaikutti hallitsevalta ja autoritääriseltä johtajapersoonalta. Paikalla oli myös toinen minulle tuntematon ihminen.

Olen aikaisemminkin kertonut, että toimintakykyni äkillisissä vaaratilanteissa on kohtuullisen hyvä, eli en mene helposti paniikkiin vaan pystyn keskittymään vaadittuihin asioihin ja tekemään päätöksiä paineen alaisena. Mutta tämä koskee vain fyysisiä tilanteita ja tapahtumia.

Sosiaalisesti stressaavissa tilanteissa tilanne on käänteinen. Näissä yhteyksissä stressinsietokykyni on vähäinen ja menen helposti "sosiaaliseen paniikkiin" eli teen mitä tahansa selvitäkseni pois ahdistavasta tilanteesta. Aikahaarukka päätöksissäni ulottuu minuutin päähän eli välittömään selviämiseen stressaavasta ahdingosta. En ajattele, mitä seurauksia päätöksellä on pidemmällä aikavälillä. Toimin aivan kuin sumussa ja yritän vain selvitä pois piinaavasta tilanteesta seurauksia miettimättä. Myöhemmin, kun tilanne on ohi, kadun ja harmittelen paniikissa tekemiäni päätöksiä.

Ikävä kyllä, tuo edellä mainitsemani tapaus oli tuollainen. Suostuin painostettuna kirjoittamaan paperiin tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa, ja jotka nyt ovat osoittautuneet murhaavan haitallisiksi kannaltani. Harmittelen typeryyttäni ja heikkoa tahdonvoimaani, kun taivuin painostuksen alla. En miettinyt seurauksia enkä niitä tuossa tilanteessa täysin ymmärtänytkään. Ajattelin, että ei kai tietojen paikkansa pitämättömyydellä ole suurta väliä. Pääasia, että pääsen lähtemään ahdistavasta tapaamisesta.

Minut pystyttäisiin manipuloimaan ja pakottamaan tekemään melkein mitä vain tahtoni vastaisesti ja tällaista on tapahtunutkin. Minut on painostettu ja pakotettu myymään omaisuuttani, vaikka en olisi halunnut sitä myydä, ja vaikka olisin tarvinnut sitä itse. Viime kesänä sentään onnistuin kuin ihmeen kaupalla välttelemään painostavaa ostajaa, joka yritti väkisin pakottaa minua myymään hänelle eräitä vanhoja autojani. Piileskelin kesämökillä lukkojen takana, kun tuo henkilö kierteli rakennusta ja kolkutteli ovia. Kirjoitinkin tästä tapahtumasta foorumille aivan tuoreeltaan.

Mihinkään rikosvastuuseen en edellä mainituista vääristä tiedoista joudu, mutta muulla tavalla ne ovat kannaltani tuhoisia.

Jos vain jossakin asiassa voi tehdä virheen, niin täältä tullaan. Ammattimaisena tyhmien ratkaisujen ja virheiden tekijänä ilmoittaudun paikalle ja teen, mitä vaaditaan, vaikka se olisi miten hölmöä tahansa. Minulta puuttuu täydellisesti vastustuskyky sosiaalista painostusta kohtaan. Olen otollinen uhri kaikenlaisille huijareilla ja taivuttelijoille ja manipulaattoreille ja pakottajille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - maaliskuu 04, 2023, 09:28:45
Just joo... Otan alkoholitonta Karhua - ja mikä mielenkiintoisinta - kaatuu Karhu eikä mene ohi koskaan kun pysynee jyvällä paremmin.

(Tämä ei siis koske 'naapuriamme' jolla on omat alkoholittomansa).

Muisto Keijo Kullervo
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 04, 2023, 21:07:22
Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni ojaan. Autolle ei onneksi käynyt kuinkaan. Mutta olipahan salakavala keli pikkutiellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 05, 2023, 09:29:34
^
Lähtikö omin voimin ojasta, van menikö niin pahasti, että tarvittiin hinausapua?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 05, 2023, 09:44:52
Lainaus käyttäjältä: urogallus - maaliskuu 04, 2023, 21:07:22
Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni ojaan. Autolle ei onneksi käynyt kuinkaan. Mutta olipahan salakavala keli pikkutiellä.

Suurin ja usein ainoa vaara ojaan ajossa on poliisivaara. Toivottavasti ei aktivoitunut.

Minulla on kokemusta ojiin ja penkkoihin ajamisesta. Ensimmäisinä ajokorttivuosinani autoa työnnettiin ja vedettiin ja kaivettiin ojista ja penkoista ja suohaudoista ja hiekkakuopista ja kaikesta mahdollisesta jopa muutamia kertoja yhden illan aikana. Vuosien kuluessa kerrat harvenivat niin, että niitä oli enää muutama talven mittaan. Ja aivan viimeisinä vuosina on ollut jopa sellaista ihmeellisiä talvia, että ei ole kertaakaan tarvinnut työntää tai vetää tai kaivaa. Viime talvena tosin piti puuhata lumilapion kanssa Helsingin kadun varrella auton saamiseksi liikenteeseen, mutta näissä tapauksissa ei ollut kyse vahingossa tapahtuneista ojaan ajoista tai muustakaan tällaisesta vaan yleisestä lumitilanteesta.

Pari viikkoa sitten sattui tapaus, jossa olin vähällä ajaa ojaan eräällä pikkutiellä. Väistin tiellä ollutta hiekkakasaa, kun en oikein tiennyt, mikä se oli, ja väistäessäni auto ajautui penkkaan niin, että lumi vain pöllysi. Sain kuin ihmeen kaupalla jängättyä auton takaisin tielle, niin ettei se varsinaisesti mennyt ojaan. Vauhti oli hidas, joten mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut. Olisi vain pitänyt yrittää saada auto takaisin tielle.

Vaikka tässä nyt vähän itseäni kehunkin, niin väitän runsaista kokemuksistani johtuen olevani niin "professionaali" näissä hommissa kuin vain pystyy olemaan. Kun on tuhat kertaa riehunut auton ties millaisista pinteistä, oppia on kertynyt. On ollut auraamattomia teitä ja umpihankia keskellä jäätä ja penkkoja ja ojanpohjia ja vaikka mitä. Aina niistä jotenkin on selvitty, mutta kekseliäisyyttä se on joskus vaatinut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - maaliskuu 05, 2023, 10:38:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 05, 2023, 09:29:34
^
Lähtikö omin voimin ojasta, van menikö niin pahasti, että tarvittiin hinausapua?

Tarvittiin apua. Onneksi se oli lähellä. Toisaalta jos autossa olisi ollut täysi lasti matkustajia niin se olisi saattanut lähteä lihasvoimin.

Tilanne oli jälkikäteen ajateltuna suunnattoman nolo - varsinkin selitettynä. Pikkutie, peltoaukea ja tuulen ajamaa lunta, 90 asteen kurvi ja aurausviitat vaihtavat puolta juuri sopivasti kurvin kohdalla. Ojat olivat matalat ja tie ei erottunut pellosta lainkaan. Kaikki samaa lumilakeutta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 05, 2023, 11:01:34
Autokuski ei ole autokuski, jos ei ole ojaan ajanut. Sama juttu kuin, että merimies ei ole merimies, jos ei ole karilla käynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 05, 2023, 11:12:07
^
Mutta on kahdenlaisia moottoripyöräilijöitä, niitä jotka ovat kaatuneet ja niitä jotka eivät vielä ole kaatunee :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 05, 2023, 12:25:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 05, 2023, 11:12:07
^
Mutta on kahdenlaisia moottoripyöräilijöitä, niitä jotka ovat kaatuneet ja niitä jotka eivät vielä ole kaatunee :)

Kuulun ensimmäisiin. Onneksi selvisin kerhon pääsykokeesta pelkällä säikähdyksellä. Toivottavasti ei tule jatkokoetta. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 05, 2023, 12:48:14
Olen ajellut moottoripyörällä holtittomasti ja hurjasti.

Auton kanssa olen kolaroinut prätkällä kahdesti, toisessa syy oli auton, toinen case oli ehkä 50-50. Omia aikojani olen kaatunut muutaman kerran, onneksi pienellä vauhdilla, ilman vakavia seurauksia.

Autolla kolarointeja on vyöllä varmaan viisi joista syyllinen en ole tainnut olla yhteenkään. Ojaanajoja ja suistumisia lienee saman verran joista yksi oli suistumiseen johtanut väistö ja loput urheiluhengen tai ääriolosuhteiden tuotosta.

Jos olisin uskovainen, sanoisin että varjelusta on ollut mukana. Luultavasti minulla on ollut kasapäin onnea ja nopeat refleksit. Enhän minä tätä muuten kirjoittaisikaan.

Minkä takia nuorena pitää ajaa kuin hullu?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 05, 2023, 13:06:16
^
Nuorethan on vähän hulluja ja nyt tarkoitan positiivisessa mielessä sitä rajojen hakemista. Nuorena taitaa myös selvitä niistä onnettomuuksistakin vähän helpommalla, kun elimistö on vielä freesi. Vanhuus ja hulluus on aika vaarallinen yhdistelmä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 05, 2023, 13:17:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 05, 2023, 13:06:16Vanhuus ja hulluus on aika vaarallinen yhdistelmä :)

Jokaisen autoilijan pitäisi analysoida omaa ajokuntoaan ja tehdä itse tarvittavat johtopäätökset. Olen ollut kanssaihmisistä huomaavinani, että 80-ikävuoden jälkeen itsepäisyys saattaa kasvaa uskomattomiin mittoihin samalla kun ympäristön havainnointi- ja uudenoppimiskyky heikkenevät rajusti. Autoilijoita on paljon vielä sen ikäisiä mutta moottoripyöräilijöitä vähemmän. Mistähän se voisi johtua. ;D

Lainaus käyttäjältä: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1cf42c04-2d7a-46ec-9a0c-5acca671eddb– Pappa vain jatkoi ajamista. Hänet saatiin kiinni pitkän takaa-ajon jälkeen. Hän kertoi, että huomasi kyllä jotakin tapahtuneen, mutta ei viitsinyt pysähtyä,...
...
Liikenneturvan mukaan iäkkäät ovat yliedustettuina vakavissa liikenneonnettomuuksissa. Onnettomuusriski lähtee tasaiseen nousuun noin 70 vuoden iässä.
Kun pää ei käänny
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 06, 2023, 13:42:14
Kevyttä perseilyä tänään: toinen kävelysauva hajosi lenkin loppupuolella. Paiskasin osat muurin yli jonkun laitoksen pihamaalle.

Roskaaminen on hyvää soft perseilyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 06, 2023, 13:45:48
^
Minulla olisi yhdet itselleni liian lyhyeksi ruuvatut teleskooppisauvat, jotka joutaisi komerosta käyttöön jollekin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 06, 2023, 13:55:36
^ menin saman tien Toriin ja eikös joku siellä kauppaa just yhtä saman mallin sauvaa, kun toinen on hänellä vääntynyt.

Sattuma on ihmeellinen asia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 06, 2023, 14:10:06
Oli kyllä vähän hankala lenkki pitkän tauon jälkeen, kun lenkin varrella oli hiekkaista asvalttia, kovaa jäätä ja vielä tallaantunutta lunta. Noista viimeksi mainittu oli kyllä paras, kun ei sauvat lipsuneet. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä lenkki tuli tehtyä ja koko 45 minuuttia pysyi rytmi päällä noista pienistä hankaluuksista huolimatta. Aika passelisti oli vaatettakin, että en läkähtynyt.

Tuo on kyllä ehdottomasti, hieronnan jälkeen, niska- ja hartiakireyden avaaja. Vaatii vain omaa aktiivisuutta ja liikkeelle lähtöä, mikä ei aina ole kivaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 06, 2023, 14:19:29
Huono keli sauvakävellä. Jäisiä kohtia ja sitten lumetonta ja jäätöntä asvalttia, jossa on älyttömästi hiekkaa eli joutuu kopsuttelemaan piikeillä nekin kohdat, kun tassu ei pidä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 06, 2023, 14:43:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 06, 2023, 14:10:06Aika passelisti oli vaatettakin, että en läkähtynyt.

Jotain tämmöstä?

(https://is.mediadelivery.fi/img/658/caffd4ad7a891b74a872aa0ab7e9d42f.jpg.webp)

https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000009435438.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 06, 2023, 15:14:24
^
Ei nyt ihan noin vähissä pärjännyt, sillä täällä oli viitisen astetta pakkasta ja paikoin tuulikin oli aika pureva. Poikkeuksellisesti koko lenkin ajan oli ohuet neulesormikkaat kätösissä, kun monesti ne joudun ottamaan pois jo alkumatkasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 06, 2023, 15:50:22
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 06, 2023, 14:43:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 06, 2023, 14:10:06Aika passelisti oli vaatettakin, että en läkähtynyt.

Jotain tämmöstä?

(https://is.mediadelivery.fi/img/658/caffd4ad7a891b74a872aa0ab7e9d42f.jpg.webp)

https://www.is.fi/hiihtolajit/art-2000009435438.html

Lähes peuhuuvaatetus!   ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 07, 2023, 09:21:01
On nyt foorumi niin henkitoreissaan muutenkin, että lienee sopiva paussin paikka. Yritän tukkia turpani joksikin ajaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 08, 2023, 10:16:23
Hyvää naistenpäivää ❤️
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2023, 14:08:17
Awws Kiitos :)

Sain jo aamusella pihalla naistenpäiväonnittelut huoltomieheltä, joka tuli auraamaan pihaa siltä osin, kun en ollut vielä ehtinyt kolata. Tällä kertaa tuo oikein pysäytti traktorinsa siihen kohdalleni, kun olin rappusyvennyksessä syrjässä, ettei hänen tarvitse olla huolissaan siitä, että ryntäisin koneen alle.

Siinä hetken aikaa rupateltiin ja hän päivitteli, mitä kovan työn olen talven aikana tehnyt, kun niin tarkoin olen putsannut aina pihaa. Kysäisin siinä samalla, että onko ne tulossa hiekoittamaan vai mätänkö hiekat rappujen eteen ennen kuin lopetan. Oli kuulemma koko kalusto lumilla ja vasta iltapäivällä tulee hiekat, joten sanoin hoitavani saman tien rapun edustat. Lopuksi hän vielä toivotteli hyvät naistenpäivät ja jatkoi sitten hommia.

Juuri, kun olin rappujen edustat hiekoittanut ja laittamassa kamoja kasaan, niin pihaan tuli pikkutraktori tmv. huristin ja kiersi pihan kertaalleen ja pysähtyi kohdalleni. Kuskina ollut nuorimies sanoi, että ajoi nyt kapeasti hiekat, että on noin metrinen kulkuväylä hiekoitettu, mutta myöhemmin tulee varsinainen hiekoittaja. Oli se lumimies soittanut, että pihassa on liukkautta, niin tuollainen ylimääräinen palvelu tuli.

Noin meillä huolto toimii :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 09, 2023, 09:36:27
 ❤️
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 10, 2023, 17:40:44
Vihdoin sain lisättyä mopilepeihin tilinumeroni. En tiennytkään, että sillä olisi voinut jo nyt maksaa siitä riippumatta, onko antanut kortin numeron lisäksi tilinumeroa vai ei. Nyt selvisi, että tilinumero on ilmeisesti vain sitä varten, että voi ottaa mopilepeillä myös rahaa vastaan. Juuri oli firmassa yhden työkaverin läksiäiset ja läksiäislahjaa varten toinen duunikaveri keräsi mopilepeillä kolehtia. Olisi ollut osallistuminen helpompaa jos olisin tajunnut mopilepeistä enemmän kuin sika videoista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 11, 2023, 21:16:49
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 07, 2023, 09:21:01
On nyt foorumi niin henkitoreissaan muutenkin, että lienee sopiva paussin paikka. Yritän tukkia turpani joksikin ajaksi.
Älä. Yhteiskunnassa on kriisejä, nyt pitää aukoa päätään!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 12, 2023, 00:31:04

Voi olla etten pääse koskaan Airbus 380 -koneen kyytiin. Tai Emirates-lentoyhtiö saattaa kyllä mahdollistaa sen sillä todennäköisesti pystyy täyttämään superjumbo-koneensa ympäri vuoden. Lentoyhtiöt panostavat nykyään pienempiin koneisiin koska tulevat kustannustehokkaammiksi eli hankkiutuvat isoista koneista eroon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 12, 2023, 00:33:37
Myös vähemmän ihmisiä kuolee kun rysähtää.

Tiedän, että lentomatkustaminen on turvallisin matkustustapa tilastollisesti. Mutta kun rysähtää, lentokone on pahin paikka olla nopeuden vuoksi. En voi välttyä ajatukselta, että lentoyhtiöt suosivat nykyään pienempiä koneita osin senkin takia, ettei tule suuria onnettomuuslukuja...? Joitakin tapauksia on historiassa ollut, jolloin on kuollut 200-300 ihmistä kerralla, kun jumbojetti tippuu. Hieman huonoa mainosta lentoyhtiölle.

Tosin toki kai lentoyhtiöt haluavat käyttää ehkä halvempia Boeing 737:a ja Airbus 320- tms. kalustoa, koska ehkä taloudellisimpia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 13, 2023, 10:42:21
Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 11, 2023, 21:16:49
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 07, 2023, 09:21:01
On nyt foorumi niin henkitoreissaan muutenkin, että lienee sopiva paussin paikka. Yritän tukkia turpani joksikin ajaksi.
Älä. Yhteiskunnassa on kriisejä, nyt pitää aukoa päätään!

Mää en jaksa odottaa (varmaankin vuotta) että joku kirisi kakkostilalle, joten pitänee sitten tyytyä tähän tilanteeseen että minulla on foorumilla 2. eniten viestejä. Sinulla sentään eniten, että minun ei tarvitse komeilla listan kärjessä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 14, 2023, 08:20:23
Sanna Marin havaittu luonnontieteellisessä museossa eilen lapsensa kanssa. Silminäkijän mukaan Marin oli keskittynyt kännykkäänsä ja lapsi  oli hänestä noin kymmenen metrin päässä sen näköisenä, että taasko nuo ihmiset tuijottavat. Sen jälkeen hän sanoi "äiti" saadakseen äitinsä huomion.

Turvamiehiä ei näkynyt, joten ehkä he odottelivat rakennuksen ulkopuolella. Kenties he olivat tarkastaneet tilan ennen kuin pääministeri meni sisälle. Tämä oli silminäkijän arvio.

Silminnäkijä on tyttäreni, joten luotan hänen kertomukseensa.

Pääministerin ja puoluejohtajan elämä lienee aika kiireistä. Millaisia muistikuvia lapselle jää varhaisista vuosistaan, jolloin hänen äitinsä on ollut kiireinen julkkispoliitikko ja vallankäyttäjä. Lapsen elämä ei taida olla normaalia lapsen elämää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - maaliskuu 14, 2023, 08:40:58
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 14, 2023, 08:20:23
Pääministerin ja puoluejohtajan elämä lienee aika kiireistä. Millaisia muistikuvia lapselle jää varhaisista vuosistaan, jolloin hänen äitinsä on ollut kiireinen julkkispoliitikko ja vallankäyttäjä. Lapsen elämä ei taida olla normaalia lapsen elämää.

Tuo on luultavasti ihan totta. Tärkeä poliitikko tai muu isompi tappi uhraa paitsi omiaan myös osin läheistensä ihmissuhteita.

"Marin oli keskittynyt kännykkäänsä"

Te joilla ei ole elintärkeitä vastuita hoidettavana, älkää rakastelko sitä puhelintanne kun teillä on yhä lapsia. Puhelin on kone. Se kyllä reagoi hipaisuun myöhemminkin vaikka sitä olisi laiminlyönyt koko päivän. Lapsi lakkaa jossain vaiheessa yrittämästä ja välittämästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 14, 2023, 09:14:41
Ilmeisesti se sitten ON normaalia elämää että lapsen ISÄ on jonkun sortin Joku, ja vähät välittää perheestään, kun koko elämä pitää käyttää sen suuremman ja merkityksellisemmän asian hoitoon, kuin perheensä.

Ehkä se on parempi että miehet siirretään suvunjatkamisesta kokonaan sivuun. Kun kaikki kumminkin pyörii naisten ja äitiyden ympärillä, niin naispareja vaan sitten poikimaan, ja voidaan syytellä naisia kaikesta mahdollisesta, koska he ainoina pyörittävät tuota lisääntymissirkusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 15, 2023, 10:19:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 14, 2023, 08:20:23
Sanna Marin havaittu luonnontieteellisessä museossa eilen lapsensa kanssa. Silminäkijän mukaan Marin oli keskittynyt kännykkäänsä ja lapsi  oli hänestä noin kymmenen metrin päässä sen näköisenä, että taasko nuo ihmiset tuijottavat. Sen jälkeen hän sanoi "äiti" saadakseen äitinsä huomion.

Turvamiehiä ei näkynyt, joten ehkä he odottelivat rakennuksen ulkopuolella. Kenties he olivat tarkastaneet tilan ennen kuin pääministeri meni sisälle. Tämä oli silminäkijän arvio.

Silminnäkijä on tyttäreni, joten luotan hänen kertomukseensa.

Pääministerin ja puoluejohtajan elämä lienee aika kiireistä. Millaisia muistikuvia lapselle jää varhaisista vuosistaan, jolloin hänen äitinsä on ollut kiireinen julkkispoliitikko ja vallankäyttäjä. Lapsen elämä ei taida olla normaalia lapsen elämää.

Useimmiten niitä mukuloita ei tahdo saada irrottamaan katsettaan siitä kännykkänimisestä ajanvarastajasta- äideillä saattaa olla samanlaisia harrastuksia ja se voi välittyä lapsille- mutta välittyy se kyllä muutenkin.

Onneksi kopek on kuitenkin saanut oman muksunsa opetettua kyttäämään muita ihmisiä harrastuksena, eikä tarvitse suurta huolta kantaa älykännyriippuvuudesta.
Saattoi kyllä vaikuttaa sekin, että> Kuuluisa ja merkittävä ihminen vei huomion..

Mitä normaali elämä on, en taida tietää, kun elän vain yhtä (kerrallaan)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 15, 2023, 10:29:28
Itseasiassa ehkä menestyneiden miesten perinteinen kasvatustapa on parempi. Lapset jätetään kotiin jonkun muun kasvatettavaksi. Sittenpähän ei kukaan pääse näkemään miten välinpitämättömän ja kylmän oloinen vanhempi on kersansa seurassa, kun vastentahtoisesti joutuu tämän kanssa olemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2023, 11:29:22
Pitäisikö kutsua jo noutaja viemään hoitoon?

Tänään kesti melkein puolillepäiville ennen kuin tajusin, että on vasta torstai eikä perjantai, johon olin mielestäni aamulla herännyt. Kuitenkin aamun mittaan mm. ajattelin huomiselle, eli perjantaille, laitettua businesstapaamista ja mietin sen lähdön aikatauluttamista.

Toisin sanoen elin perjantaita, jonka tiedän olevan vasta huomenna 😖😖😖
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 16, 2023, 11:47:58
^
Aina vaan menee pahemmaksi. Edellä olevan kirjoitettuanikin vielä aloin laittaa iltapäivälle muistutusta, että formuloiden vapaat harjoitukset ei mene sivu suun. Olin laittamassa sitä tälle päivälle, onhan nyt perjantai   :-[

Viime yö ei ehkä ollut ihan parhaita. Nukuin kyllä tunteja tarpeeksi, mutta aika levottomasti ja näin jotain kummallisia unia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 16, 2023, 16:32:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 16, 2023, 11:47:58
Viime yö ei ehkä ollut ihan parhaita.

No eipä ollut. Kello 4.14 heräsin, enkä saanut unta sen jälkeen.

Äidin asumispolitiikka aiheuttaa sellaista murhetta että tuntuu pää hajoavan ja verisuonet pullistuvan puhki. Alkaa olla kiitettävästi vaihtoehtoja mutta mikään ei kelpaa ja kuraa tulee niskaan. Oma jaksaminen on koetuksella. No, kunhan kevät pääsee vauhtiin ja multa alkaa lämmetä, niin eiköhän ala hommat edetä. Koitan jaksaajaksaa mutta koville ottaa.

Onhan se tietysti niin, että lähin ihminen saa sen kovimman palautteen. Se pitää vaan ymmärtää ja jaksaajaksaa... Joskus toivoisi aikaa, että saisi omiakin murheitaan surra. Voihan se tietysti olla hyväkin ettei sitä hetkeä oikein järjesty, menevät huomaamatta ohi, siinä sivussa.

Tällä hetkellä tosin vtuttaa ja väsyttää.

Jos joku haluaa kinaa, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada jo valmiiksi ärsyyntynyt opponentti, täältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 17, 2023, 20:57:37
Nyt on kevät alkanut virallisesti ainakin minulla. Tänään laitoin ensimmäistä kertaa kevyet kävelylenkkarit jalkaan lähtiessäni hoitamaan asioita pitäjän keskustaan. Oli todella kepeää menoa ihan kuin olisi omakin paino pudonnut, kun ei ollut tukevat ja raskaat nilkkakorkuiset talvijalkineet jalassa. En ollut pariin päivään tuota matkaa kulkenut ja vähän jännäsin, onko riittävästi jäästä vapaata tietä. Turhaan jännäsin. Ne vähäiset jäätiköt onnistuin kiertämään helposti.

Nyt lasketaan viikkoja fillarikauden alkuun. Veikkaan että pari kolme viikkoa tarvitaan jäiden sulamiseen, mutta hiekkojen putsaamiseen voi mennä pitempäänkin. En oikein haluaisi hiekoitussoralla ajaa, kun se kuluttaa renkaita ihan tuhottomasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 17, 2023, 22:05:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 17, 2023, 20:57:37
Nyt lasketaan viikkoja fillarikauden alkuun. Veikkaan että pari kolme viikkoa tarvitaan jäiden sulamiseen, mutta hiekkojen putsaamiseen voi mennä pitempäänkin. En oikein haluaisi hiekoitussoralla ajaa, kun se kuluttaa renkaita ihan tuhottomasti.
En tiennytkään mistään kausista, kun ajelin tänään. Kävin Ruoholahden Citymarketissa. Meinasin ajaa baanalla yhden jalankulkijan päälle, kun en reagoinut siihen, kun hän käveli suojatiellä. En ole identiteetiltäni polkupyöräilijä, joten joten automaattirefleksi puuttuu. Mielsin kai itseni jalankulkijaksi. Autoa ajaessani olisin tietysti jarruttanut. Nyt vain ajoin kävelijän edestä ja virheeni huomattuani sanoin, että anteeksi. Ei se nyt mikään varsinainen läheltä piti -tilanne ollut vaan enemmänkin nolo asia. Vauhtini oli hidas.

Paikka oli täsmälleen tämä (https://www.google.fi/maps/@60.1683904,24.9241367,3a,75y,43.57h,72.64t/data=!3m6!1e1!3m4!1sUvoOHuTxqizaL4F1Lrnycw!2e0!7i16384!8i8192?hl=en), missä kuvan pyöräilijä ajaa. Jalankulkija tuli alas rappuja ja käveli pyörätien yli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 18, 2023, 07:41:06
Halvan sähkön päivä!

(https://media0.giphy.com/media/161QUHHe6ZsmGDSH4V/200w.gif?cid=6c09b952xhyixv4mo9f25z75925owvgw6m2acak6fdg4qylw&rid=200w.gif&ct=g)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 18, 2023, 08:10:16
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2023, 22:05:43
En tiennytkään mistään kausista, kun ajelin tänään. Kävin Ruoholahden Citymarketissa. Meinasin ajaa baanalla yhden jalankulkijan päälle, kun en reagoinut siihen, kun hän käveli suojatiellä. En ole identiteetiltäni polkupyöräilijä, .....

Olen niin ylivarovainen pyörällä liikkuja, että minulla on pyöräilykausi, joka alkaa silloin, kun jäät on sulaneet ja vähintäänkin suurin osa hiekoitussorasta on poistettu kevyenliikenteenväyliltä. Pyöräilykausi yleensä päättyy lumentuloon, jos se tallaantuu teille eikä sula pois. Minulla ei myöskään ole kovin kylmään sopivaa vaatetusta, eli toppahousut tai muut vastaavat puuttuvat. Moninkertainen kerrospukeutuminen puolestaan on tönkkö.

Aika vähän täällä on talvipyöräilijöitä etenkin, jos on paljonluminen talvi, kuten nyt on useammassa jaksossa ollut. Vaikka kevyenliikenteenväylät putsataan lumista aika kiitettävästi, niin risteysalueet yleensä jäävät aina johonkin suuntaan hankalasti ajettavaksi.

Mutta ei tästä ole montaakaan vuotta, kun talvella oli vain muutama viikko niin hankalaa, että pyörä oli varastossa. Ainoa "ilo" lauhasta talvesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 18, 2023, 08:23:02
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 18, 2023, 07:41:06
Halvan sähkön päivä!

Sähkön hinnan kyttäämisestä on tullut kyllä ihan hullu riesa vai onko se hauska ja hyödyllinen harrastus. On kyllä tullut ihan rutiiniksi vilkaista aamulla sähkön hintakäppyrästä, jotta onko tänään pannukakkupäivä tai pyykkipäivä. Oikeastaan vain pesukoneen ja uunin käytön välttely kalliin sähkön päivinä on ainoa, minkä kerrostaloasuja pystyy tekemään oman sähkölaskunsa eteen.

Syksyllä sähkölasku ponnahti sataseen ja onneksi oli toistaiseksi voimassa oleva sopimus, sillä vasta tuo korotus havahdutti vaihtamaan saman firman myymään pörssisähköön toistaiseksi joulukuun alusta. Siitä asti jokainen sähkölasku on ollut edellistä matalampi, mutta luulenpa, että helmikuun 27 euroa tavoitti jo pohjan, jonka alle en enää pääse.

Ennen mitään "sähkökriisiä" normaali sähkölaskuni oli pyörinyt siinä viidenkympin molemmin puolin, joten sähkö on nyt ollut jopa halvempaa, vaikka ottaisi senkin huomioon, että nyt sähkön ALV on 14 pinnaa normaalia alempi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 19, 2023, 00:26:08
Toope on rakastunut...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 19, 2023, 05:51:17
Hienoa Toope. Ja onnea projektissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 19, 2023, 11:17:23

Hienoa toope, toivottavasti "rakas on joku vihervasemmistotyttö- tai muu ituhippi puidenhalaaja. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 19, 2023, 11:23:45
Lainaus käyttäjältä: Karikko - maaliskuu 19, 2023, 11:17:23

Hienoa toope, toivottavasti "rakas on joku vihervasemmistotyttö- tai muu ituhippi puidenhalaaja.

Voi se olla mieskin, musta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 19, 2023, 12:12:25
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - maaliskuu 19, 2023, 11:23:45
Lainaus käyttäjältä: Karikko - maaliskuu 19, 2023, 11:17:23

Hienoa toope, toivottavasti "rakas on joku vihervasemmistotyttö- tai muu ituhippi puidenhalaaja.

Voi se olla mieskin, musta.

Toki, mutta se veisi toopen uskottavuuden, jos hän pyrkisi sebastianin apajille- no samaa persus-perinnettä se silti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 19, 2023, 20:02:47
Tulipa oltua taas hautajaisissa. Tällä kertaa aika etäinen ihminen, mutta menin kun toivottiin.

Aika samaa kaikissa. Suurin osa vieraista haluaa, että siunaus on nopeasti ohi ja päästään muistotilaisuuteen syömään. Vainajaa jaksetaan surea ja muistella hyvässä lykyssä tunti, sitten iskee lihan himo.

Nykänen oli poikkeus, häntä surtiin loputtomiin. Samoihin aikoihin kuollutta Presidentti Koivistoa ei kauaa murehdittu, meitä taviksia ei senkään vertaa. Ehkä perseily tekisi meistäkin  kuolemattomia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 20, 2023, 11:40:17
Kyllä on yläkerran naapurilla hyvä käsitys suomalaisista.

Varmaan ainoa häkkivaraston koppero, jossa on jotain muutakin kuin tiukasti näkymättömiin pakattua roinaa. Hän piti aluksi kopperon sivuhyllyllä pesuainearsenaaliaan. Ihmettelin tuota, miten joku jaksaa juosta siivous- tai pyykkipäivän aluksi kellarista noutamassa aineet. Ilmeisesti hänkin siihen kyllästyi ja nyt on muuttanut viinavarastonsa siihen samaiselle hyllylle. Ei tarvisi kuin hyvät sakset, niin sen kanaverkon saisi leikatua auki sen verran, että juomat saisi kerättyä talteen. Niitä ei ole edes yritetty mitenkään peitellä, vaan ovat jokaisen ohikulkijan nähtävillä.

Ei ole suomalaiset varmaan mitenkään erityisemmin persoja viinalle tai pitkäkyntisiä hänen mielestään :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 20, 2023, 12:09:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 20, 2023, 11:40:17
Ei ole suomalaiset varmaan mitenkään erityisemmin persoja viinalle tai pitkäkyntisiä hänen mielestään :)

Olin kerran muuttoapuna, kannettiin tavaraa rappukäytävään ja asunnonhaltija vei niitä siitä sitten sisään. Olisikohan ollut viisikerroksinen ja siinä rapussa parikymmentä asuntoa.

Muuttotavaroihin kuului lahjaksi saatu keskimääräistä arvokkaampi 0,7litran viinipullo. Hakiessamme kaverin kanssa lisää tavaraa rapun edessä olevasta autosta, oli sillä aikaa pullo hävinnyt. Jonkun asukkaan tervetulotoivotus, ilmeisesti.

Tähän joku voisi vastailla: Kyl mulleki Turus kävi noin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 20, 2023, 12:12:39
^^Itsellä on kokemusta vain yhdestä häkkikomeromurrosta - siis kohteena olemisesta.  ;)

Varkaiden mukaan lähti muistaakseni halpa kompassikiikari ja vasara. Viinakset, joita myös oli, eivät kelvanneet. Viimeksi mainittu on outoa, sillä sekä meri- että etenkin rakennusmiehet ovat tunnetusti persoja alkoholille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 20, 2023, 12:58:57
Kyllä kai useimmiten häkkivarastot on täynnä "no, en tätä vielä heitä pois" -tavaraa, joten täytyy olla aika epätoivoinen rosvo, joka niitä käy ryöväämässä. Eihän niistä mitään rahaa saa.

Vaihtorenkaat lienee ainoa myyntikelpoinen tavara, mutta sekin on vaikeasti kuljetettavaa.

Tuonne meidänkin varastoon pääsee vain saman rapun asuntojen avaimilla ja meillä on aika vähän ollut muuttoliikettä, joten avaimia ei varmaan ole missään kuljeksimassakaan. Avaimen kyllä tarvitsee sinne päästäkseen, sillä häkkivarasto on kahden tai kolmen vahvan oven takana riippuen siitä käyttääkö etuovea vai takaovea.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 21, 2023, 10:13:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 18, 2023, 08:23:02
Syksyllä sähkölasku ponnahti sataseen ja onneksi oli toistaiseksi voimassa oleva sopimus, sillä vasta tuo korotus havahdutti vaihtamaan saman firman myymään pörssisähköön toistaiseksi joulukuun alusta. Siitä asti jokainen sähkölasku on ollut edellistä matalampi, mutta luulenpa, että helmikuun 27 euroa tavoitti jo pohjan, jonka alle en enää pääse.

Ennen mitään "sähkökriisiä" normaali sähkölaskuni oli pyörinyt siinä viidenkympin molemmin puolin, joten sähkö on nyt ollut jopa halvempaa, vaikka ottaisi senkin huomioon, että nyt sähkön ALV on 14 pinnaa normaalia alempi.

Meillä helmikuun sähkölasku ja siirtomaksu olivat yhteensä yli 800 euroa, vaikka taloa on pidetty viileänä, eikä siellä ole koko aikaa edes oltu. Samaa luokkaa ovat olleet edeltävien kuukausien laskut.

Käytössä on ollut kuusi irtopatteria, joista osa ollut pieniä ja pidetty hyvin vähäisellä teholla. Lisäksi sähköä ovat vieneet jääkaappi ja kaksi pakastinta sekä valot ja tietokoneet ja sähköhella sekä mahdolliset pienlaitteet kuten kännykän laturi ja vastaavat. Lämmittäminen on ollut tavallista vähäisempää, eli osassa huoneista ei ole ollut lämmittimiä lainkaan. Talon sisälämpötila on ollut poissa ollessamme 11-13 astetta ja talossa ollessamme 16-17 asteen paikkeilla. Sisällä on oltu toppatakeissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 21, 2023, 10:15:39
^ No jo on ankeaa asumista ja silti karmea sähkölasku. Ei käy kateeksi totisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 21, 2023, 11:04:31
^^
Oliko se niin, että valtiolta saa jonkinlaista avustusta tuollaiseen tilanteeseen kuin mitä Kopek kuvaa?

Pakastimien sulatus on yksi keino pienentää sähkönkulutusta, pakastin syö vähemmän sähköä silloin. Ja tietysti tyytyminen vain yhteen pakastimeen. Teidän kannattaisi olla ostamatta juurikaan mitään ruokaa, ennen kuin pakastimet on syöty tyhjiksi. Itselläni oli tupaten täysi pakastin korona-ajan ensimmäinen vuosi, kunnes pakotin itseni syömään pakastimen tyhjäksi. (Se oli sentään vain jääkaappipakastimen pieni pakastin.) Ruokahan menee pilalle siitä, että se lojuu vuosikaudet pakastimessa.

Oma arvaukseni on, että jos kuivattaisi ruoan, se olisi energiatehokasta, jos vertaa vuosikausien pakastamiseen. Siitä huolimatta että kuivatukseenkin menee energiaa. Ruoka myös säilyy kuivattuna paremmin, jos se on pakattu ilmatiiviiseen lasitölkkiin ja säilytetty valolta suojassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 22, 2023, 08:32:05
Pitkät määräaikaiset sopimukset on kyllä ollut huono sijoitus, johon helposti on langennut halvan sähkön aikaan. Määräaikaisella on saanut hierottua jonkun pennin pois sähkön hinnasta, mutta monikaan ei ole tullut ajatelleeksi, että sähköyhtiö voi sen määräaikaisen voimassa ollessa nostaa hintaa eikä siitä pääse silloinkaan eroon. Parisen vuotta sitten selvittelin, löytyisikö itselleni parempi sähkösopimus, niin silloin oli aika säännönmukaisesti toistaiseksi voimassa oleva vain hiukan kalliimpi, mutta sen etuna oli, että siitä pääsi eroon, jos paremman jostain löytää.

Aika onnekkaasti uusin vielä kodinkoneet pari vuotta sitten kaikki yhdellä kertaa, kun kaikki oli jo yli 20v synttärinsä nähneet. Tuokin on omiaan pienentämään sähkön kulutusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 22, 2023, 08:52:37
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 21, 2023, 11:04:31

Pakastimien sulatus on yksi keino pienentää sähkönkulutusta, pakastin syö vähemmän sähköä silloin.

Kylminä kuukausina tällä ei ole merkitystä. Pakastimen ylimääräinen sähkönkulutus siirtyy lämpönä asuntoon ja on pois sähköpattereiden kulutuksesta.

Kesällä hukkalämmöstä on haittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 22, 2023, 09:26:18
Näkisin kyllä mielelläni jonkin laskelman (mielelläni Motivan) siitä, että sulattamaton pakastin olisi muka hyvä lämmönlähde, parempi kuin varsinaiset lämmönlähteet.

(Sen lisäksi sulattamaton pakastin kertoo kyllä sitäkin, että sisällä on luultavasti käyttökelvotonta tai huonoksi mennyttä ruokaa.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 22, 2023, 09:27:19
https://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/ajankohtaista_nyt_kotona/vinkkeja_pakkasiin
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 22, 2023, 09:47:50
Fortum (https://www.fortum.fi/kotiasiakkaille/blogi-ja-saastovinkit/energiansaasto-energiansaastovinkit/kylmalaitteet-jaakaappi-viileakaappi-pakastin?vtab=accordion-item-94961) kylmälaitteista:
LainaaSäästömahdollisuudet
MITOITUS: Valitse laitteet taloutesi kulutuksen mukaan. Yksi iso jääkaappi on parempi kuin kaksi pientä. Kaksi pienempää pakastinta saattaa olla yhtä isoa pakastinta parempi ratkaisu marjastajalle ja kotipuutarhurille. Silloin ensimmäisen pakastimen tyhjennyttyä se voidaan sammuttaa odottamaan seuraavan vuoden satoa.

SIJOITTAMINEN: Säästö syntyy eniten, kun et sijoita kylmälaitetta keittiökalusteisiin etkä lähelle lämmönlähdettä: auringon paiste, lämpöpatteri, liesi, uuni, piippu, lattialämmityskaapeli laitteen alla

SÄÄTÖ: Joissain uusimmissa malleissa on laitteen ulkopuolella elektroninen näyttö, joka kertoo laitteen sisälämpötilat ja voit säätää niitä helposti. Voit säätää lämpötilat myös erillisellä lämpömittarilla, jonka annat olla useamman tunnin paikoillaan ruokatarvikkeita lisäämättä tai ovea aukomatta. Jos pidät kylmälaitetta yhden asteen liian kylmänä, se kuluttaa noin 5% ylimääräistä energiaa.

SULATUS, PAKASTUS, HUURTUMINEN: Jos pakastimeen on kertynyt paksu jääkerroksen, se alkaa käyttämään enemmän sähköä ja on silloin hyvä sulattaa. Sulatus kannattaa tehdä kovalla pakkasella, jolloin tuotteet voi nostaa ulos sulatuksen ajaksi. Tarkista sulatustarve käyttöohjeesta, joissakin malleissa on automaattinen sulatustoiminto. Pakastimen pakastustoiminto kannattaa laittaa päälle silloin, kun jäädyttää ison määrän tuotteita kerrallaan. Jäädytettävät tuotteet sijoitetaan niille tarkoitettuun pakastustilaan, jolloin jäätymättömät tuotteet eivät jäähdytä pakastimen sisälämpötilaa. Käyttöohjeesta löydät kertapakastuksen maksimimäärän ja ohjeet. Jos jääkaapissa tai pakastimessa esiintyy huurtumista, saattaa syynä olla vika tiivisteissä (jolloin laite kannattaa vaihtaa), ovi on jäänyt auki tai tuotteita ei ole viilennetty riittävästi ennen kylmälaitteeseen sijoittamista. Jääkaapissa nestemäiset tuotteet kannattaa aina varustaa kannella huurtumisen estämiseksi.

KÄYTTÖ: Pidä tavarat järjestyksessä, jäähdytä tuotteet ennen kuin laitat ne kylmälaitteeseen, älä pidä ovea auki pitkään. Huolellisella käytöllä voit säästää 15 - 50 % laitteen sähkönkulutuksesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 22, 2023, 10:31:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 22, 2023, 09:26:18
Näkisin kyllä mielelläni jonkin laskelman (mielelläni Motivan) siitä, että sulattamaton pakastin olisi muka hyvä lämmönlähde, parempi kuin varsinaiset lämmönlähteet.

Kukaan ei väittänyt että se olisi parempi tai edes yhtä hyvä lämmitin, mutta talvikauden sähkölaskua ei suorasähkölämmitteisessä talossa pysty alentamaan yhtään sulattelemalla pakastimia tai vaihtamalla kodinkoneita uusiin. Vaikka led-valaisimet vaihdettaisiin vanhoihin tehottomiin hehkulappuihin, ei sähkölasku siitä talvella kasvaisi.

Kaikki sähköä kuluttavat kodinkoneet muuttavat sähköenergiaa lämpöenergiaksi (eivät siis valoksi tai liike-energiaksi), ja se hukkalämpöenergia on ihan samaa lämpöenergiaa (suorasähkölämpöä) kuin lämpöpattereiden tuottama lämpöenergia. Hukkalämmön kilowattitunnin hintakin on täsmälleen sama kuin sähkölämmittimen kuluttaman sähkön hinta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 22, 2023, 11:05:39
Lainaus käyttäjältä: Brutto - maaliskuu 22, 2023, 10:31:04

Näin on, mutta suorasähkölämmitystaloissa on useimmiten ns. kaksitariffisähköjärjestelmä jossa yösähkö on päiväsähköä edullisempaa. Väitteesi on sähkönhinnan kannalta 100% totta valaistuksen osalta vain öisin. Kannattavaa olisi siis siirtyä ns. yönkukkujaksi ja nukkua päivät. Ja vaihtaa suorasähkölämmitys esim. lämpöpumppuun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 22, 2023, 11:12:04
Sen sijaan, että pilaisi sapuskansa pakastimissa pitämällä niitä siellä vuosikausia, voisi ne nakata kompostoriin. Kompostori tuottaa lämpöä. Jos on hyvin hoidettu kompostori, siinä käy hyvä pöhinä. Periaatteessa sellainen voisi lämmittää taloakin. Hajuhaitoista en ole ihan varma. Ehkä hyvin hoidettu kompostori ei haisekaan? Ja vesivessan sijaan kompostoiva käymäläkin voisi olla yksi vaihtoehto, ehkä sekin jonkin verran lämmityssähköä säästäisi? Hajusiepolla (kuivike) ja kompostorin herätteellä, ehkeivät hajuhaitatkaan olisi niin hirveät.

Ja ilmanlämpöpumppua, aurinkopaneleja, maalämpöä, ja ties mitä.

Kaikki nämä vaativat myös rahaa. Noihin viimemainittuihin voisi saada kai jotain valtion avustuksiakin.

(En sentään ehdota, että kotieläimiä lehmistä, sioista ja kanoista lähtien pidettäisiin olohuoneessa. Ennen aikaan sellaista tehtiin paukkupakkasilla ainakin, köyhissä yhden tuvan tölleissä.)

Hyvin hoidettu kompostori voi saavuttaa jopa 80 asteen lämpötilan:
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/ammattilaisen-ohjeet-kompostin-hoito

Matokompostori keittiössä, ei näemmä haise: https://www.is.fi/asuminen/art-2000001170620.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 22, 2023, 11:21:18
Lainaus käyttäjältä: Brutto - maaliskuu 22, 2023, 10:31:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 22, 2023, 09:26:18
Näkisin kyllä mielelläni jonkin laskelman (mielelläni Motivan) siitä, että sulattamaton pakastin olisi muka hyvä lämmönlähde, parempi kuin varsinaiset lämmönlähteet.

Kukaan ei väittänyt että se olisi parempi tai edes yhtä hyvä lämmitin, mutta talvikauden sähkölaskua ei suorasähkölämmitteisessä talossa pysty alentamaan yhtään sulattelemalla pakastimia tai vaihtamalla kodinkoneita uusiin. Vaikka led-valaisimet vaihdettaisiin vanhoihin tehottomiin hehkulappuihin, ei sähkölasku siitä talvella kasvaisi.

Kaikki sähköä kuluttavat kodinkoneet muuttavat sähköenergiaa lämpöenergiaksi (eivät siis valoksi tai liike-energiaksi), ja se hukkalämpöenergia on ihan samaa lämpöenergiaa (suorasähkölämpöä) kuin lämpöpattereiden tuottama lämpöenergia. Hukkalämmön kilowattitunnin hintakin on täsmälleen sama kuin sähkölämmittimen kuluttaman sähkön hinta.

Niin enimmäkseen noin. Haluaako siis valaistusta ilman suurempaa lämpöhukkaa, silloin ledit ovat hyvä juttu. Lämpöä tulee sivutuotteena silloin vähemmän.

Pakastimen suhteen on kait tärkeämpi se tarvitseeko sitä pakastinta oikeasti siinä määrin, että kannattaa sitä pitää käynnissä.

Aika vaikeaksi menisi laskea tarvitsemaansa lämpömäärää erilaisten laitteiden ominaisuuksien mukaan, mutta tottahan tuo lämmön siirtymis-strakedia on.

Muita lämmitysmuotoja käytettäessä on noilla kodin sähkölaitteilla sitten isompi rooli ja hehkulamputkin kannatta vaihtaa ledeihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 23, 2023, 16:20:13
Ostin kuukausi sitten uudet silmälasit, ja ne ovat samalla ensimmäiset tarvitsemani moniteholasit. "Tarjouksesta" tietenkin, ja mukaan kuului ilmainen näöntarkastus. Kaikkineen hinnaksi olisi muodostunut n. 1300 euroa, mutta "alennuksen" ansiosta summa oli n. 770 euroa. Sekin on täysin naurettava hinta massatuotteesta, jonka materiaaleina on hitusen metallia, ja muovia.

Tästä närkästyneenä tilasin heti toisetkin rillit - mutta Kiinasta. Saapuivat tänään... Ja ovat paremmat, kuin Suomesta ostamani! Mukana tuli sametilla pehmustettu nahkakotelo, sangoissa pehmikkeet korvien taakse, ja silmälasien ruuveille sopiva ruuvimeisseli. Hintaa paketille tuli 85 euroa eli ovat sikäläisittäin varsin kalliit, mutta en olisi korkealta pudonnut, vaikka olisi tullut väärin hiottuinakin. Kiinastahan saa erittäin kelvollisia ja hyvännäköisiä rillejä sopuhintaan: kaikkine linsseihin tarvittuine ominaisuuksineen ja herkkuineen 30-40 eurolla löytyy varmasti juuri sellaiset silmälasit, kuin itse vain haluaa.

Tähän päättyi silmälasien ostaminen Suomesta, ei koskaan enää.

Tiedoksi muuten, että täällä länsimaissa silmälasien valmistajalla on ns. vertikaalinen ja horisontaalinen monopoli, ja kyseessä on yritys nimeltä Luxottica (https://en.wikipedia.org/wiki/Luxottica). On siis ihan se ja sama minkä merkkiset silmälasit tai aurinkolasit ostatte, lopulliset voitot päätyvät aina Luxotticalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 23, 2023, 18:23:06
^
Silmälasit on olleet kyllä ihan järkyttävän hintaisia, joten kyllä sitä yritti kitkutella vanhoilla laseilla niin pitkään kuin niillä jotain näki. Optikkoliikkeet vielä mainostaa, että vähintään kolmen vuoden välein olisi lasit tarkistettava, jotta ne olisivat just eikä melkein. Kaiken huippu on, että ne voi mennä paskaksi yhdellä huonolla uuninluukun aukaisulla, jos niissä on se joku pinnoitejuttu, joka tekee niistä "kestävämmät".

Luojalle kiitos, että silmissäni on tapahtunut joku outo ihmeparannus sen myötä, kun vähitellen yhä vähemmän käytin laseja ja lopulta olen jättänyt ne kokonaan käytöstä. Vähentäminen alkoi niin naurettavasta asiasta kuin, että ne nenää vasten olevat läpykät alkoivat jotenkin painaa. Lasit on enää varalla erityistä tarkkuutta vaativiin hommiin, kuten kissojen kynsien leikkaukseen.

Minulla oli ensin lukulasit ja sen jälkeen vielä kaksitehot. Mutta näön heikkeneminen oli jo lasiakin käyttäessäni pysähtynyt, sillä viimeiset hankitut lasit uusittiin samoilla tehoilla kuin edelliset. Ainoa, missä nykyisin ilman laseja on enää ongelmia, on kaukonäkö hämärässä ja näkökyky yleensä, jos olen kovin väsynyt. Saapa nähdä, miten kauan tätä lasittomuutta nyt vielä kestää.

Vieläkö noilla liikkeillä on niitä käsittämättömiä kampanjoita, joissa omien lasien lisäksi saa vaikka kaverille lasit tai jotain muuta yhtä kummallista, jolla hämärretään todellisia hintoja ja tehdään hintavertailu täysin mahdottomaksi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 23, 2023, 18:53:38
Eihän moniteholasit kovin montaa sataa maksaneet Specsaversillä ja sai vielä toiset kaupan päälle. En enää muista tarkkaa hintaa, mutta aivan eri luokkaa kuin Aaveen lasit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 23, 2023, 19:14:32
Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 23, 2023, 16:20:13
Ostin kuukausi sitten uudet silmälasit, ja ne ovat samalla ensimmäiset tarvitsemani moniteholasit. "Tarjouksesta" tietenkin, ja mukaan kuului ilmainen näöntarkastus. Kaikkineen hinnaksi olisi muodostunut n. 1300 euroa, mutta "alennuksen" ansiosta summa oli n. 770 euroa. Sekin on täysin naurettava hinta massatuotteesta, jonka materiaaleina on hitusen metallia, ja muovia.

Meidän perheessä (en minä) on laseista maksettu noin 1600 euroa + muutaman satasen silmälääkärimaksut päälle eli kaikkiaan yli kaksi tuhatta euroa.

Minä olen saanut rillit onneksi halvemmalla. Niiden kanssa on vain ollut huonoa tuuria. Jätin viikon käytössä olleet lasit "hetkeksi" rapuille ja astui muutaman minuutin kuluttua vahingossa niiden päälle. Ihmettelin, mikä ritisee, kun rillit litsautuivat ja linssit irtosivat. Koska muitakaan laseja ei ollut, vääntelin niistä jonkinlaiset ja onnistuin vänkäämään linssitkin paikoilleen. Ne tosin tippuvat aika ajoin. Toisessa linssissä on särö.

Edellä mainittu tapahtui kesäkuussa 2020, ja siitä asti olen yrittänyt tulla toimeen epämuotoisilla rilleilläni. Tänä talvena rohkaistuin ottamaan riskin ja vääntelin kehyksiä hieman parempaan asentoon, siten että linssit eivät ole niin pahasti vinossa silmiin nähden kuin ne olivat. Olin varautunut siihen, että kehyksien liitokset repeävät, kun niitä vääntää, mutta ihmeen kaupalla ne kestivät.

Pitäisihän silmälasit uusia, mutta ei ole nyt rahaa.

Rillejä ei ollut hankittu vuonna 2020, vaikka ne olivat silloin olleet vain viikkoa käytössä. Ne olivat tulleet vahingossa varalaseina jo syksyllä 2014. Ostin silloin varsinaiset lasit ja liitännäistarjouksena olleet aurinkolasit vahvuuksilla. Liikkeen tekemän virheen johdosta aurinkolasit tulivatkin normaaleina laseina. Niiden tilalle tilattiin oikeat aurinkolasit ja sain lunastaa "kirkkaat aurinkolasit" viidellä kympillä. Otin ne varalaseiksi, ja ne ovat nyt siis käytössä. Varsinaiset vuoden 2014 silmälasit kuluivat loppuun eli linssit alkoivat putoilla (kerrankin etsin linssiä Kampin K-Marketin lattialta) ja niissä oli naarmuja. Lopulta koko silmälasit joutuivat hukkaan.

Silmälasieni kohtalo on yleensä ollut a) järveen putoaminen, b) päälle istuminen/astuminen tai c) hukkaan joutuminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 23, 2023, 20:10:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 23, 2023, 18:23:06
^
Silmälasit on olleet kyllä ihan järkyttävän hintaisia, joten kyllä sitä yritti kitkutella vanhoilla laseilla niin pitkään kuin niillä jotain näki. Optikkoliikkeet vielä mainostaa, että vähintään kolmen vuoden välein olisi lasit tarkistettava, jotta ne olisivat just eikä melkein. Kaiken huippu on, että ne voi mennä paskaksi yhdellä huonolla uuninluukun aukaisulla, jos niissä on se joku pinnoitejuttu, joka tekee niistä "kestävämmät".

Luojalle kiitos, että silmissäni on tapahtunut joku outo ihmeparannus sen myötä, kun vähitellen yhä vähemmän käytin laseja ja lopulta olen jättänyt ne kokonaan käytöstä. Vähentäminen alkoi niin naurettavasta asiasta kuin, että ne nenää vasten olevat läpykät alkoivat jotenkin painaa. Lasit on enää varalla erityistä tarkkuutta vaativiin hommiin, kuten kissojen kynsien leikkaukseen.

Minulla oli ensin lukulasit ja sen jälkeen vielä kaksitehot. Mutta näön heikkeneminen oli jo lasiakin käyttäessäni pysähtynyt, sillä viimeiset hankitut lasit uusittiin samoilla tehoilla kuin edelliset. Ainoa, missä nykyisin ilman laseja on enää ongelmia, on kaukonäkö hämärässä ja näkökyky yleensä, jos olen kovin väsynyt. Saapa nähdä, miten kauan tätä lasittomuutta nyt vielä kestää.

Vieläkö noilla liikkeillä on niitä käsittämättömiä kampanjoita, joissa omien lasien lisäksi saa vaikka kaverille lasit tai jotain muuta yhtä kummallista, jolla hämärretään todellisia hintoja ja tehdään hintavertailu täysin mahdottomaksi?
Minulle on optikko povannut vastaavaa näkökaarta, kuin sinullakin: omassa tapauksessani kaukonäkö on heikentynyt (Onneksi vain vähän), mutta lähinäkö normaali. Kuvio on ns. ikänäköön liittyvä, eli minun tapauksessani kaukonäkö paranisi tulevien vuosien saatossa normaaliksi (Ja näkökyky yleisesti normaaliksi), kunnes sitten ikääntymisen jatkuessa alkaakin vuorostaan mennä lähinäkö. Joillakin se menee toisin päin: ensin heikkenee lähinäkö, iän karttuessa se palautuu ja näkökyky voi pysyä jälleen normaalina vuosien ajan, kunnes alkaa vuorostaan mennä kaukonäkö.

Olen kyllä lukenut sellaistakin, että näköään voisi harjoittaa säännöllisesti silmiään pyörittelemällä ja zoomailemalla normaaliksi ja jopa paremmaksi, kuin silmälaseilla, mutta en ole ryhtynyt moisia treenejä yrittämään.

Tähän mennessä oli toimineet tavalliset yksiteholasit, mutta niiden linssit oli käytetty jo loppuun. Itse ostosreissu oli erittäin spontaani - bongasin mainoksen meneillään olevasta alekampanjasta ilmaisine näöntarkastuksineen, ja marssin siltä seisomalta suoraan lähimpään liikkeeseen, heräteostosmentaliteetilla. Tiesin kyllä että rilleille tulisi joka tapauksessa hintaa, mutta mitä väliä... :)

En kuitenkaan ollut varautunut siihen, että oli aika hankkia monitehot. Ne ovat (Käytännössä perusteetta) heti kalliimpia, kuin yksitehot. Ennen muinoin, kun silmälasit valmistettiin yksilöllisesti ja linssit hiottiin käsityönä, niiden hintakin oli perusteltua. Mutta nykyään tilanne on tyystin toinen: rillejä tehtaillaan massatuotantona, ja linssien leikkauksen ja hionnan hoitavat sairaan nopeet robotit. Valmistajille yksittäiset rillit maksavat mitättömän summan, mutta kuluttajia rahastetaan edelleen, kuin käsityöläisyyden aikaan. Nykypäivänä arkisten silmälasien hinta saisi olla maksimissaan 20 euroa ja ihan sama, mitä herkkuja niihin ottaa.

Tähänkin kampanjaan kuului halutessaan toiset lasit puoleen hintaan, ja kyllä näitä kylkiäistarjouksia on sesonkiluontoisesti muutenkin. Kesäisin saattaa saada samoilla vahvuuksilla varustetut aurinkolasit "ilmaiseksi", tai periaatteessa sopuhintaan. En ollut katsellut mitään tarjouksia vuosiin kun ei tarvettakaan ole ollut, mutta nyt oli pakko hankkia uudet.

Ketjuliikkeistä Instrumentarium on kallein (Sieltä rillini ostin). Specsaversiltä saa halvemmalla, mutta monta sataa euroa maksavat monitehot sieltäkin. Kiinasta saisi laadukkaat ja trendikkäät yksitehot varmaan kympillä, ja monitehojen keskihinta on jotain 30-40 euron luokkaa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 23, 2023, 20:20:26
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 23, 2023, 19:14:32
Pitäisihän silmälasit uusia, mutta ei ole nyt rahaa.
Jos silmälasit ovat ns. puolikuolleet (Eli linssien alaosassa ei kierrä silmälasien rungon saumaa), kannattaa edes yrittää saada ne uusiin kehyksiin. Tai voihan olla, että ne voisi saada joka tapauksessa myös tavanomaisiin kehyksiin ilman, että joutuisi kokonaan uusia rillejä ostamaan. Mikäli paikkakunnallasi/lähipaikkakunnilla on jokin yksityisen omistama silmälasiliike, niin ota rillit mukaan ja käy näyttämässä/kysymässä. Ketjuliikkeet eivät ryhdy vanhoja linssejä uusiin kehyksiin laittamaan vaikka voisivatkin, kun se ei olisi niille riittävän hyvä bisnes. Mutta yksityiset saattavat niin tehdä, ellei linssien muoto ole jokin täysin uniikki, ja hankalasti uusiin kehyksiin sovitettavissa. Näin toimien et maksaisi kuin niistä kehyksistä, ja asennuksesta. Asennukseen menee ehkä tunti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 23, 2023, 21:36:39
Varma kevään merkki: vanha kunnon jäätelöauto piippaili äsken.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 23, 2023, 21:41:17
^
Meillä huolto ajeli jo pihasta hiekoitussorat pois. Olikin hyvä päivä siivota piha, kun yöllä oli satanut ja piha oli märkä, niin siivouksesta ei tullut pölyä ilmaan lainkaan :)

Lisäksi huomattavasti oli jo fillaristit lisääntyneet, kun kävin kaupassa tänään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - maaliskuu 24, 2023, 14:54:30
Asemalla jaettiin ilmaisia kevytcociksia ja nappasin yhden, vaikka tiedän, että se ei ole Pepsi Maxin veroista.

Mutta tämä on joku maanantaikappale! Maistuu melkein pelkälle vedellä. Kuin alunperinkin kehnoa cocista laimennettuna 1:3. Ihan oikeasti jotain vikaa tai sitten cociksen resepti on muutettu.

Tämän huonompaa mainoskampanjaa en osaa kuvitella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 25, 2023, 10:55:23

Nyt vielä eduskuntavaaliehdokkaat "lahjovat ihmisiä ja tarjoilevat makkaraa hernesoppaa ja muuta senkaltaista-  Odottelen edelleen wiski-tarjoilun alkamista ja siiten voisin päättää olla äänestämättä "tarjoajaa kun moiseen kaupankäyntiin alkaa juomahaluisten kanssa.
Nälkäisiä kyllä käytetään hyväksi..

Ehkä tuota ei tapahdu, ovat sen verran nuukaa porukkaa, nuo edustusehdokkaat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 25, 2023, 11:21:56
^
Tässä olenkin vähän miettinyt, että pitäisikö lähteä kokoomuksen makkaroille, kun mikään kunnon ruoka ei oikein nappaa, ja ruuanlaitto vielä vähemmän. Niitä puoluemakkaroita on useampana päivänä kärynnyt ruokakaupan tuntumassa ja kauppias varmaan kiittää, ainakin jos on kovin yleistä se, että pelkkä grillimakkaran tuoksu saa veden kielelle ja kaupassa yksi jos toinenkin alkaa näyttää ihan kelpo eineeltä etenkin, jos on pidempi aika edellisestä syömisestä.

Tavan mukaan persut luottavat siihen, että naamakuva roskiksen kyljessä tuottaa riittävästi ääniä. Nehän tulevat hyvin nähdyksi, kun makkarapaperit viedään roskikseen. Mika Niikko, jumalisena miehenä, on kyllä ylentänyt itsensä valotolpan ylimmäksi naamaksi :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 25, 2023, 20:43:15

Upeeta, mun lieden kello on huomisaamusta alkaen taas puoli vuotta oikeassa ajassa  ;D

(https://media.tenor.com/cuGev1KFtZkAAAAM/yes-yas.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 26, 2023, 10:03:26
^
No nyt on huushollin kellot ajassaan taas.

Oli kyllä niin vaikea nukahtaa eilen, tai siis oikeastaan tänään. Periaatteessa olisi kannattanut käydä vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan, jos olisi väsyttänyt. Mutta eipä juuri silloin väsyttänyt yhtään, kun sitä olisi toivonut. Kun vihdoin joskus yhden aikoihin aloin unta tavoitella, niin pitkästä aikaa oli levottomat jalat. En oikeastaan koskaan ole ilmiötä noin voimakkaana tuntenut kuin eilen. Varmaan tämä liiallinen toimettomuus räkätaudin kourissa sen nyt teetti pahimpana mahdollisena yönä. Vasta joskus kolmesta eteenpäin alkoi yhtenäinen uni ja jo seitsemän jälkeen olin taas hereillä.

Eipä paljoa ole odotettavissa tältä päivältä. Päivä kohta puolessa, eikä mitään tehtynä ja olen pian valmis aloittamaan siestan. :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - maaliskuu 26, 2023, 12:12:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 25, 2023, 20:43:15
Upeeta, mun lieden kello on huomisaamusta alkaen taas puoli vuotta oikeassa ajassa  ;D

Meillä kävi niin, että nyt on puoli vuotta väärässä ajassa.  :P

Olen enemmän kuin valmis lopettamaan tuon kesäaika-talviaika kellonajansiirtelyn. Kellojen siirtelyä en, sillä se on normaalia sisustamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 26, 2023, 14:51:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 26, 2023, 10:03:26
^
No nyt on huushollin kellot ajassaan taas.

Oli kyllä niin vaikea nukahtaa eilen, tai siis oikeastaan tänään. Periaatteessa olisi kannattanut käydä vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan, jos olisi väsyttänyt. Mutta eipä juuri silloin väsyttänyt yhtään, kun sitä olisi toivonut. Kun vihdoin joskus yhden aikoihin aloin unta tavoitella, niin pitkästä aikaa oli levottomat jalat. En oikeastaan koskaan ole ilmiötä noin voimakkaana tuntenut kuin eilen. Varmaan tämä liiallinen toimettomuus räkätaudin kourissa sen nyt teetti pahimpana mahdollisena yönä. Vasta joskus kolmesta eteenpäin alkoi yhtenäinen uni ja jo seitsemän jälkeen olin taas hereillä.

Eipä paljoa ole odotettavissa tältä päivältä. Päivä kohta puolessa, eikä mitään tehtynä ja olen pian valmis aloittamaan siestan. :-[

Kiitos, kun muistutit (tahattomasti). Nyt on sekä herätyskello että uunin kello oikeassa ajassa. Vielä on auton kelloa siirrettävä.

Mulla eräs jännä pelitapahtuma kesti ja kesti, ja lopulta vaivuin klo 5 noin 2-3 tunnin uneen, joka sekin keskeytyi pelin takia. Poikkeuksellisesti pidin kännykkää auki yöllä, ja peli hälyytti aina, kun oli tarpeellista, ja sitähän se oli, kymmenen kertaa noiden mainittujen parin tunnin aikana. Nyt kyllä uni painaisi silmiä, ja hiilarit maistuisivat niin kuin aina huonojen tai lyhyiden yöunien jälkeen. Pitäisi yrittää könytä ulos ja saada luonnollista melatoniinsäätelyä sillä lailla, mutta nyt se vaan on erityisen vaikeaa, sattuneesta syystä. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 27, 2023, 15:58:26
Ostin eilen Lidlistä kokeeksi falafelpyöryköitä. Tänään lämmitin niitä. Muutaman syötyäni ihmettelin, miten ne tuntuvat niin suolaisilta. Katsoin paketin tietoja: 1,65 %

Harmittaa, että tulin ostaneeksi ihmisravinnoksi kelpaamatonta moskaa ja vielä syöneeksi sitä.

Katson yleensä paketin kyljestä rasvat/tyydyttyneet rasvat sekä suolapitoisuuden. "Yleensä" tarkoittaa sitä, että joskus katsominen voi unohtua. Katsoin eilen rasvan mutta suola jäi katsomatta.

Täytyy olla tarkempi seuraavalla kerralla. Ostotapahtumaani häiritsi se, että eräs pariskunta kärryineen oli aloittanut keskustelutuokion juuri siinä kohdassa pakastekaapin edessä, missä olisin halunnut olla tuotteita valitsemassa. Odotin ja odotin ja kiertelin välillä muuallakin, mutta sukukokous vain jatkui. Kun lopulta pääsin paikalle, olin ehkä vähän ärtyisällä tuulella ja nappasin paketin tutkimatta sitä riittävän tarkasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 29, 2023, 21:15:11
Amoren kantapaikka? 

(https://i.imgur.com/puPyDYs.jpeg)

Tällä foorumilla kirjoittava nimimerkki tuli mieleeni, kun kävelin kahvilan ohi, joten palasin kymmenen metriä takaisinpäin ja nappasin kuvan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - maaliskuu 29, 2023, 21:37:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 29, 2023, 21:15:11
Amoren kantapaikka? 

(https://i.imgur.com/puPyDYs.jpeg)

Tällä foorumilla kirjoittava nimimerkki tuli mieleeni, kun kävelin kahvilan ohi, joten palasin kymmenen metriä takaisinpäin ja nappasin kuvan.

Heh, enpä ole huomannut tuollaista paikkaa. Kovin vähän tulee keskustassa nykyään liikuttua.

Stockalla on oma tuotemerkki, jonka nimi on A More. Pari huivia olen sillä merkillä ostanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 02, 2023, 15:27:34
Äänestysreissun paluumatkalla piti käydä kaupassa, kun maito oli vähissä. Kävellessäni muistin, miten vanhempani aina äänestyksen jälkeen keittivät "vaalikahvit" ja silloin oli myös jotain kaupasta ostettua leivonnaista. No, eihän paljoa tarvinnut taas, kun ajatus muuttui teoksi ja ostin hyvän palasen Kuningatarkakkua. Olisi kyllä vähempikin riittänyt, mutta en keksinyt mitään muuta, joka olisi vaikuttanut yhtä haluttavalta. Nyt tuosta palasta riittää kyllä moneksi päiväksi. Vähän turhan tiivis ja kuivakka on pohja, mutta täyte on hyvä ja raikas. Ei ollut huono ostos tuo.

Kyllä silti nyt vähän hävettää repsahdus. Olen nyt pidemmän aikaa koittanut syödä terveellisemmin, eli ihan vain vähentänyt herkuttelua ja vastaavan energiamäärän syönyt terveellisemmistä syötävistä. Nyt sitten piti tuollainen mennä ostamaan.  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 02, 2023, 15:40:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 02, 2023, 15:27:34
Kyllä silti nyt vähän hävettää repsahdus. Olen nyt pidemmän aikaa koittanut syödä terveellisemmin, eli ihan vain vähentänyt herkuttelua ja vastaavan energiamäärän syönyt terveellisemmistä syötävistä. Nyt sitten piti tuollainen mennä ostamaan.  :-[

Lipsahduksia tapahtuu itse kullekin. Elämä on ikävää, jos se on pelkkää itse itselleen järjestettyä kurileiriä. Täytyyhän joskus sallia pientä hemmottelua. Mikäpä muukaan kuin vaalipäivä on sen arvoinen, kun perinteetkin jo velvoittavat :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - huhtikuu 02, 2023, 17:48:03
Ostin äsken vaalikarkkia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 02, 2023, 18:00:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 02, 2023, 15:27:34
Kyllä silti nyt vähän hävettää repsahdus. Olen nyt pidemmän aikaa koittanut syödä terveellisemmin, eli ihan vain vähentänyt herkuttelua ja vastaavan energiamäärän syönyt terveellisemmistä syötävistä. Nyt sitten piti tuollainen mennä ostamaan.  :-[

Onpa Teillä tiukka päänsisäinen kuri.  ;)

Täällä ohjeistin kaupassakävijää tuomaan juustonaksuja. Jostain syystä juustonaksut tuntuvat aina sopivilta vaalijännitysnaposteltavalta vaikka juurikaan muuten en niitä syö.

En juurikaan ajattele terveellisyyttä tahi painonvartijuutta kun kyseessä näyttää kuitenkin olevan tulossa kaikkien aikojen katastrofi. Enkä tarkoita tällä Väyrysen nousua uudelleen eliittiin vaan kymmenien hänen kaltaistensa ääliöiden nousua eduskuntaan. Taas kerran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 02, 2023, 18:16:03
Aika näyttää ovatko uudet ääliöt pahempia ääliöitä kuin vanhat ääliöt. Oman osuuteni tein äänestämällä mielestäni ei-ääliötä. Voi hyvinkin olla ettei ehdokkaani mene läpi, koska äänestäjissäkin on runsain määrin ääliöitä, jotka äänestävät ääliöitä.

Muuten päivään mahtuu monenmoista. Niinpä nyt on kovin voipunut olo. Toivottavasti vielä ehtii ottaa päiväunet ennen Matti Rönkä showta (vaalien tulosilta).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 02, 2023, 22:56:03
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 02, 2023, 18:00:10
Onpa Teillä tiukka päänsisäinen kuri.  ;)

Täällä ohjeistin kaupassakävijää tuomaan juustonaksuja. Jostain syystä juustonaksut tuntuvat aina sopivilta vaalijännitysnaposteltavalta vaikka juurikaan muuten en niitä syö.

Juu, täytyy itse pitää kuria, kun ei ole muuta  kurinpitäjää. Kiva heitellä itselleen pieni haasteita ja katso, miten siinä onnistun. Kakkupalan valitsin niin, että siinä on mahdollisimman pitkä parasta ennen päivä, joten nyt sitten viipaloin siitä niin ohuet viipaleet, että sen on viikoksi kestettävä. :)

Ja mitä juustonaksuihin tulee, niin mieluummin haistelisin isävainaan saapassukkaa kuin juustonaksuja. Niitähän ei voi syödä ilman että se lemu löyhähtää nokkaan. Siitä olen todella onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse kieltäytyä mistään sipseistä, hamppareista tai muista tuollaisista, joita aina ohjeistetaan jättämään pois uuden terveellisemmän elämän aluksi. En välitä noista lainkaan eikä tulisi mieleenikään ostaa itselleni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 03, 2023, 10:06:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 02, 2023, 22:56:03
Ja mitä juustonaksuihin tulee, niin mieluummin haistelisin isävainaan saapassukkaa kuin juustonaksuja. Niitähän ei voi syödä ilman että se lemu löyhähtää nokkaan. Siitä olen todella onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse kieltäytyä mistään sipseistä, hamppareista tai muista tuollaisista, joita aina ohjeistetaan jättämään pois uuden terveellisemmän elämän aluksi. En välitä noista lainkaan eikä tulisi mieleenikään ostaa itselleni.

Niin, eihän se tuoksu ole mikään kovin houkutteleva mutta suussa kokemus on parempi, ainakin naksuissa. Normaalisti en juuri koskaan syö juustonaksuja mutta jostain syystä niitä kaipaa vaalijännitettäessä. Jos sipsipussi tulee ostettua, on se yleensä merisuola, vinegar tai barbaque, mieluusti maalaisversiona eli kuorellisena ja ylikypsänrapeana.

Olen voimakastuoksuisten, pitkään kypsytettyjen juustojen ystävä. Mustaleimaa ja sinihomejuustoa on aina välillä vain saatava. Kun menen käymään kaupassa jossa on laaja juustotiski, olen mennä sekaisin, sillä mieli tekisi ostaa vaikka mitä, mutta kun kulutus on kuitenkin loppujenlopuksi aika pientä.

Olen varmaan edellisessä elämässäni ollut luostarimunkki joka on hoitanut ja lypsänyt lampaita, tehnyt niiden maidosta juustoja ja loppuaika onkin mennyt liköörien kalibroinnissa ja viinien bukeeta tunnustellessa. Asettaahan tuollainen elämä myös haasteita, onkohan nykyisenä tasa-arvon aikana jo unisex-luostareita...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 03, 2023, 15:06:53
Nyt on tukka ajettu upouudella halpalaarin hiustenleikkuulaitteella ja kolme kpl leuastani esiin työntynyttä karvaa ajettu partakoneella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 03, 2023, 18:24:53
Heräsin yllättävän rauhallisella mielellä vaalituloksesta riippumatta tai ehkä sen takia.
  Eilen äänestyksen jälkeen ostin kolmea erilaista sinistä elintarvike-väriainetta. Huomenissa alan tehdä NATO-täytekaakkua. Tai keskiviikkona.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 04, 2023, 11:41:18
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 02, 2023, 18:00:10
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 02, 2023, 15:27:34
Kyllä silti nyt vähän hävettää repsahdus. Olen nyt pidemmän aikaa koittanut syödä terveellisemmin, eli ihan vain vähentänyt herkuttelua ja vastaavan energiamäärän syönyt terveellisemmistä syötävistä. Nyt sitten piti tuollainen mennä ostamaan.  :-[

Onpa Teillä tiukka päänsisäinen kuri.  ;)

Täällä ohjeistin kaupassakävijää tuomaan juustonaksuja. Jostain syystä juustonaksut tuntuvat aina sopivilta vaalijännitysnaposteltavalta vaikka juurikaan muuten en niitä syö.

En juurikaan ajattele terveellisyyttä tahi painonvartijuutta kun kyseessä näyttää kuitenkin olevan tulossa kaikkien aikojen katastrofi. Enkä tarkoita tällä Väyrysen nousua uudelleen eliittiin vaan kymmenien hänen kaltaistensa ääliöiden nousua eduskuntaan. Taas kerran.

Tuo päänsisäinen "kuri" on mielenkiintoinen ilmaus, kuka oikeasti kykenee pitämään, sen kurissa, siis päänsisältönsä ja halunsa, eli vapaan tahdon.. En ainakaan "minä" vaikka olen ilmeisesti melko altis hylkäämään monia asioita-
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 04, 2023, 14:10:47
^
Kyllä minulla se mielihaluille alttiimpi Hippi ja järkevä Hippi useinkin pitävät käräjiä keskenään, jotta miten joku asia pitäisi ratkaista. Onneksi se järkevä on joskus vähän hitaalla ja puolinukuksissa, niin tuo hauskempi Hippi ehtii ottaa selkävoiton ennen kuin se toinen huomaa kamppailun edes alkaneen. Olisi aika kuivakkaan elämä, jos järkevämpi aina voittaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 04, 2023, 18:58:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 04, 2023, 14:10:47
^
Kyllä minulla se mielihaluille alttiimpi Hippi ja järkevä Hippi useinkin pitävät käräjiä keskenään, jotta miten joku asia pitäisi ratkaista. Onneksi se järkevä on joskus vähän hitaalla ja puolinukuksissa, niin tuo hauskempi Hippi ehtii ottaa selkävoiton ennen kuin se toinen huomaa kamppailun edes alkaneen. Olisi aika kuivakkaan elämä, jos järkevämpi aina voittaisi.

Luulen ymmärtäväni.  :) Joskus on hauska seurailla kun pään sisällä oikea ja vasen puoli käyvät kamppailua.

Riippuu vähän asiasta, kumpi puoli voittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 04, 2023, 22:54:30
En jaksanut pienen foorumitauon jälkeen juuri lueskella muiden kuulumisia osin siksi, että tiedän samaa sekavuutta esiintyvän muissakin. Itselläni on aika hurjaa henkisesti ollut viime aikoina, osin hyviä ne muutokset toki. Työhommissa rankkaa, kun uutta tulee oppia. Teetätin itselleni aika kattavan terveystarkastuksen. Pientä uhkakuvaa oli mutta väärää hälytystä. Melko terveen paperit 50-vuotiaaksi, tuskin 49-vuotiasta pahempaa. Päätin oikeasti tehdä elämäntaparemonttia, on toiminutkin. Vuodessa 10 kg pois, nyt 181 cm/83 kg. Kolesteroli lääkkeellä alas, verenpaine hyvä, maksa pelaa kuin keuhkot. Alkoholia melko vähän... Alkoi pelottaa tuo tuttu tarina, että 50-mies saa sydärin... ???

Sitten ihastuin. Enemmän kuin 20 vuoteen. Upea nainen. Ja nyt pitää jännittää, ollaanko samalla aaltopituudella... Toivon sitä. Mutta ei se tapa, vaikka rakkaudessa turpiin tulisi. Yrittää pitää.

Semmoista. Toope ei ole kadonnut, jos joku on kaivannut. Kuten Väyrynen sanoi: "On muutosten aika".

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 04, 2023, 23:11:21
Saanko lisätä vielä? Kävin hammasoperaatiossa. Pari poistettiin, "kivoja" hoitoja muihin. Nyt olen tooosi tyytyväinen, kun en nuorena huolehtinut hampaistani tarpeeksi hyvin. Huomenna iskee särky ja v....taa kuin Li Anderssonia. Onneksi nykypuudutuslääkkeet ovat niin voimakkaita. En tuntenut ulostullessani omaa nenääni...

Pakko hoitaa nuo hammasjutut kerralla kuntoon muiden terveysprojektien kanssa. Veetuttaa vähiten kun kaiken pahan keskittää...
- - -
Sain tuosta aasinsillan:
https://paivanbyrokraatti.com/2019/12/25/viro-vuonna-nolla/ (https://paivanbyrokraatti.com/2019/12/25/viro-vuonna-nolla/)
Kirja kertoo siitä, miten rappeutunut Viro oli 1991, kun NL hajosi. Kirja kertoo siitä, miten rohkeasti Viro uudisti itseään ja muutti tietään esimerkillisesti.
Suomelle esimerkkiä...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 05, 2023, 10:10:08
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 04, 2023, 18:58:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 04, 2023, 14:10:47
^
Kyllä minulla se mielihaluille alttiimpi Hippi ja järkevä Hippi useinkin pitävät käräjiä keskenään, jotta miten joku asia pitäisi ratkaista. Onneksi se järkevä on joskus vähän hitaalla ja puolinukuksissa, niin tuo hauskempi Hippi ehtii ottaa selkävoiton ennen kuin se toinen huomaa kamppailun edes alkaneen. Olisi aika kuivakkaan elämä, jos järkevämpi aina voittaisi.

Luulen ymmärtäväni.  :) Joskus on hauska seurailla kun pään sisällä oikea ja vasen puoli käyvät kamppailua.

Riippuu vähän asiasta, kumpi puoli voittaa.

"Tunne voittaa- jos tekee mieli konjakkia ja ostaakin wiskiä on se tunteen voitto.

Tilanne ja talous on toki tunteellinen asia sekin ja yhtä hyvin voi olla juomattakin, ottamatta paukkua.
Karkkihyllyillä on nykyisin "kaameasti vaihtoehtoja. Usein vaihtoehdot aiheuttavat enemmän päänsärkyä, kuin se mitä on valinnut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 06, 2023, 11:29:02
Nyt on lisätty tulonhankintamenot esitäytettyyn verokorttiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:33:49
^
Kannattaako niitä ennakkoon ottaa, kun ollaan vasta alkuvuodesta. Tilannehan voi muuttua vielä vuoden aikana niin, ettei menoja kerrykään niin paljon kuin olet ennakkoon laskenut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 06, 2023, 11:36:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:33:49
^
Kannattaako niitä ennakkoon ottaa, kun ollaan vasta alkuvuodesta. Tilannehan voi muuttua vielä vuoden aikana niin, ettei menoja kerrykään niin paljon kuin olet ennakkoon laskenut.

Ottaa ennakkoon mitä? Mitä ottamista siinä on, että ilmoittaa, että viime vuonna teki 100% työstään kotona oikeuttaen 920 euron tulonhankitakorvauksiin. Tän kortin pitää olla täytetty tässä ihan näillä näppäimillä jos haluaa saada hyvityksen viime vuoden tulonhankintamenoilleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:38:09
^
Niin, jos verokortille olet vähennyksiä ottanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 06, 2023, 11:40:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:38:09
^
Niin, jos verokortille olet vähennyksiä ottanut.

Minkä esitäytetyn verokortin sinä täytät vuoden lopussa? Mihin mielestäsi pitää ilmoittaa viime vuoden tulonhankinatamenot?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:44:40
^
Verovuoden 2022 verotuksesta on juuri toimitettu esitäytetty veroilmoitus ja siihen lisätään verovuoden 2022 puuttuvat tiedot, niin tulot kuin vähennyksetkin.

Verokortti on saatu viime joulukuulla verovuoden 2023 ennakonpidätyksen suorittamista vasten. Myös siihen voi tehdä muutoksia, mikäli huomaa, että ennakonpidätyksessä ei ole kaikkea tarpeellista otettu huomioon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 06, 2023, 11:47:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:44:40
^
Verovuoden 2022 verotuksesta on juuri toimitettu esitäytetty veroilmoitus ja siihen lisätään verovuoden 2022 puuttuvat tiedot, niin tulot kuin vähennyksetkin.

Miksi minun ei olisi kannattanut lisätä tuohon viime vuoden tulonhankintamenoja nyt vaan minun olisi pitänyt odottaa tämän vuoden loppuun jos joku tilanne muuttuu, ja mikä tilanne mielestäsi voi vielä muuttua?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:53:51
^
No onnistuit hämäämään sillä, että puhut verokortista ja kuvittelin sinun tehneen korjauksen verokorttiin ilmoittamalla tulonhankkimiseen liittyviä vähennyksiä otettavaksi huomioon ennakonpidätyksessä.

Jos olisit puhunut esitäytetystä veroilmoituksesta, niin olisin ymmärtänyt luultavasti oikein, mitä olet tehnyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 06, 2023, 12:07:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:53:51
^
No onnistuit hämäämään sillä, että puhut verokortista ja kuvittelin sinun tehneen korjauksen verokorttiin ilmoittamalla tulonhankkimiseen liittyviä vähennyksiä otettavaksi huomioon ennakonpidätyksessä.

Jos olisit puhunut esitäytetystä veroilmoituksesta, niin olisin ymmärtänyt luultavasti oikein, mitä olet tehnyt.

Sori siitä. Eikös asiayhteyden olisi voinut päätellä siitä, että puhuin esitäytetystä verokortista kun ottaa huomioon vieläpä ajankohdan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 12:12:49
^
Juu, luin se viestin vähän huolimattomasti ja hirttäydyin siihen verokorttiin. Niitähän voi korjailla ihan milloin vain :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 06, 2023, 16:19:47
https://www.iltalehti.fi/koripallo/a/5b4e023f-2668-49bd-9b02-ef3f4de3460f

Voi tulla Markkaselle pieniä käytännön pulmia eteen pituutensa vuoksi. Meillä oli aikoinaan 205 cm pitkä kaveri tuvassa, mutta kun Suomen sotilas on mitoitettu ehkä max 195 pitkäksi, hetekoita ei oikein tahtonut löytyä, johon koko kaveri olisi mahtunut makaamaan polvet suorina. Nukkui muistaakseni noin viikon lattialla ennen kuin saivat kaverille jostain sopivan kokoisen hetekan. Ei tosin viipynyt alokkaanakaan kauaa kun oli juuri valmistunut hyvin arvosanoin tietojenkäsittelytieteistä MIT:n yliopistosta. Lähti intin tietokonehommiin lähes välittömästi emmekä kuulleet kaverista sen koommin. Markkasen inttihommat vaikuttavat kanssa hieman normaalista poikkeavilta kun kerran voi tuolla tavoin itse suunnitella, milloin sen aloittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 08, 2023, 17:14:14
Viikolla olen ollut sosiaalisella iloisella päällä, kaupoissakin juttelin parin kolmen ihmisen kanssa melkeen ku Ruuneperi mikä on hiukan epätavallista luonteelleni. Syy lienee selvä, olen ollut joka päivä iloisen onnellinen Natosta. Mutta myös leivonnaisten onnistumisesta (+lahjoittamisesta, rahkapiirakka ja Nato-kaakkua).  Kaupassa kun tapasin tutun papin niin kerroin miten "ristillistä" tein tiistaina ja näytin kuvaa Nato-kaakusta. Hän vähän ihmetteli miten olin tehnyt. Sitten hän sanoi että olenko kuullut tätä runoa: ~
"Nyt on riemu katossa,
  kun ollaan Natossa." :D
   Fyysisesti on ollut vähän jäykkää ja väsymystä, en tiede johtuuko se osin runsaammasta suklaansyönnistä mutta ainakin lumenluonnista kun sitä tippuu katolta ja pitää saada pois. Vähän juilii jo selästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 08, 2023, 17:50:30
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 08, 2023, 17:14:14
Viikolla olen ollut sosiaalisella iloisella päällä, kaupoissakin juttelin parin kolmen ihmisen kanssa melkeen ku Ruuneperi mikä on hiukan epätavallista luonteelleni. Syy lienee selvä, olen ollut joka päivä iloisen onnellinen Natosta.

Nato-ilo voitti persusurun, eli persujen hyvä vaalimenestys ei lannista.

Natoon on oltu menossa jo niin kauan, että Suomen lipun vetäminen Naton salkoon oli enää piste i:n päälle. Olihan siinä tiettyä tunnelmaa, kun näki kaikki ne muut liput ja ajatteli, että nyt Suomikin kuuluu vihdoin täysipainoisesti länsimaiden kerhoon. Jos vielä muisteli 1970-luvun suomettumisen synkkiä aikoja, lipunnoston yhteydessä viimeistään valkeni, että pitkä matka kaukaa takamaalta on tultu. Toivottavasti "kerho" on sen arvoinen, että kannatti liittyä.
(https://em-content.zobj.net/thumbs/120/apple/354/flag-finland_1f1eb-1f1ee.png)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 08, 2023, 21:57:47
Lainaus käyttäjältä: Toope - huhtikuu 04, 2023, 22:54:30
Mutta ei se tapa, vaikka rakkaudessa turpiin tulisi. Yrittää pitää.
Treffit huomenna... :)
Toivon tosiaan...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - huhtikuu 10, 2023, 15:44:53
Minusta tuli kerralla Sointu Borg-fani, pääsiäinen on helvetin tylsää aikaa:

www.seiska.fi/Kotimaa/Tylsaa-paasiaisena-Sointu-Borg-lataa-suorat-sanat-Mullakin-on-se-olo/1185615
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 10, 2023, 21:04:42
Tänään pyykkäsin kaikki syksyiset ja talviset vaatteet, joten nyt kannattaa varautua takatalveen. Yleensä noin aina noin käy, niin miksipä ei tälläkin kerralla. Sähkö oli melkein ilmaista, niin kannatta ahkeroida.

Huomenna putsaan fillarin talven pölyistä ja kokeilen pienen kierroksen lähiteillä, jos löydän putsattua katua sen verran. Lähinnä vain tarkistan, että kaikki toimii ja jos ei, niin vien huoltoon. Läheinen fillarihuolto on ihan loistopaikka ja palvelu pelaa hyvin. Mielellään niitä käy moikkaamassa tässä kauden aluksi tarpeen niin vaatiessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 12, 2023, 21:17:29
Minusta tuntuu, että olen sosiaalisesti kömpelö. En osaa arvioida, mikä on OK, ja mikä ei ole. Tai osaan tietysti karkealla tasolla arvioida, onko eroa siinä, ojentaako joku ihmiselle kukkapuskan vai lyökö hän ihmistä nyrkillä naamaan. Mutta hienovaraisemmissa asioissa olen epävarma. Tästä syystä yritän olla varovainen, mutta joskus tapahtuu lipsahduksia.

Tällaisia asioita tuli mieleeni, kun näin uutisen, jossa kerrotaan jonkun miehen toiminnasta ihastumisen jälkeen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jukka-39-salamaihastui-saunassa-ja-pyysi-somen-puskaradiossa-ihastuksen-kohdetta-ottamaan-yhteytta-nyt-mies-kertoo-miten-lopulta-kavi/8673884#gs.ujqdft

Vähemmästäkin naisen metsästyksestä luulisi saavan epäilyttävän maineen, mutta sen sijaan homma esitetään lehdessä positiivisessa valossa.

Taustalla tässä mietiskelyssäni on eräällä foorumilla käyty keskustelu, jossa arvioitiin sitä, kun anonyymi kirjoittaja oli jutellut netissä toisen anonyymin kirjoittajan kanssa ja jossakin vaiheessa kertonut nähneensä tuon toisen henkilön jossakin ulkona kaupungilla. Tällainen toiminta tuomittiin lähes yksimielisesti vastenmieliseksi stalkkeripuuhaksi. Joku sentään puolusteli "stalkkeria" huomauttamalla, että toinen henkilö oli esitellyt netissä avoimesti valokuvia itsestään, joiden perusteella kuka tahansa voi tunnistaa hänet.

Ehkä viesti, jossa havainnoitsija kertoi nähneensä tuon toisen henkilön, oli sävyltään sellainen, että se sai aikaan tunteen hämärästä vainoajasta. Ehkä se lähetettiin väärään aikaan. Juuri tällaisissa asioissa olen epävarma. Ehkä havainnoitsijan ei olisi pitänyt lainkaan kertoa nähneensä tuota toista henkilöä. Eihän itse näkemistä ja tunnistamista ole voinut mitätöidä, kun se kerran on tapahtunut.

Huomautan tässä yhteydessä, että en tiedä nähneeni ainoatakaan tällä foorumilla kirjoittavaa ihmistä missään tilanteessa. En ole myöskään nähnyt kenenkään kulkevan Trump-lippalakki päässään, joka saattaisi olla jonkinlainen vihje siitä, kuka herra Suomi-Trump on. Mutta näistäkään arvailuistani en kertoisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - huhtikuu 12, 2023, 22:02:39
^ Oli tänäänkin päässä. Harmittaa kun hukkasin parhaan, premium-luokan Trump-lippikseni aikoinaan junaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 13, 2023, 08:37:15
^^
En minä siinä lehtijutussa kerrotusta mitään negatiivista löytänyt. Omalla naamallaan kai mies sinne puskaradioon oli kirjoittanut ja hyvin hienovaraiselta kirjoitus vaikutti. Pallohan vain heitettiin ilmaan ja jätettiin sen varaan, että kaivattu henkilö sen nappaisi, kuten sittemmin tapahtuikin.

Kävin penkomassa vanhoja Hesareita aikakoneella, mutta olisi varmaan pitänyt kesäisiä numeroita etsiä. Niissähän oli aikanaan ihan samanlaisia ilmoituksia Henkilökohtaista -palstalla. "Hei, sinä sinisilmäinen kukkamekkoinen tyttö, jolla oli punaiset kengät. Muistatko pojan, joka tanssitti sinua kolme kertaa Pavin lavalla 15.8. Ota yhteyttä. Nim. Sinuun ihastunut". Palstahan oli vuosikymmenten takainen Twitter ja puskaradio.

Totta kai maailma on muuttunut ja nykyisin on oltava varovaisempi. Ainakin tuntuu siltä, että kaiken maailman ilkiöitä on liikkeellä enemmän kuin menneinä aikoina, vai johtuuko tunne vaarallisemmasta maailmasta vain siitä, että kaikki uutiset tulevat välittömästi silmien eteen ihan pyytämättäkin.

Mitä nyt foorumilaisiin tulee ja näiden näkemistä livenä, niin onhan vuosien varrella moni kertonut omasta aloitteestaan nimensä. Jos näitä nyt on sitten somasta katsonut enemmänkin, niin onko se stalkkaamista tai jos  esimerkiksi Juha tai Keijo sattuisi kadulla tulemaan vastaan ja siitä kertoisi, niin so what?

Minä kerran luulin nähneeni Kopekin eräässä kaupassa. Asiakas sattui jotenkin tönäisemään pinottuja tuotteita ja siitä putosi pakkauksia lattialle. Vilkaisin äänen suuntaan ja totesin mielessäni "ei ole Kopek, liian lyhyt".  :P

Jotkut jutut van jättää niin vahvan jäljen mieleen, että siitä syntyy kuva koko henkilöstä. Kopekin kertomukset kaikenlaisesta sähläämisestä on yksi tällainen juttu. Aina, kun joku sählää, muistan Kopekia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 13, 2023, 10:21:37
Tuli kuntotarkastus ajokorttia varten - yllättäen...

Ajokorttini on voimassa vuoteen 2026, mutta lääkäri kehotti menemään väliaikaistarkastukseen myöntäessään luvan 2021, mutta en muistanut ko. ollenkaan - siis myöntäessään ajoluvan ko. lääkäri. Poliisilaitokselta tuli muistutus tänään ja tilasin lääkäriltä ajan heti (olisi ollut mahdollisuus heinäkuuhun asti tänä vuona viedä tarkastustodistus, mutta lienee parempi nyt eikä myöhemmin).

Muisto
PS. "Ihminen on unohtavainen ja lehmä on märehtiväinen."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 13, 2023, 12:42:36
Pyöräilykausi on aloitettu.

Painelin pikku- ja metsäteitä, mikä oli sikäli virhe, että hyvän vauhdin saatuani alamäki olikin varjoisa, jäinen, vetinen ja liukas. Tuloksena mahtava levähdys ja lävähdys. Ruumiinvammat onneksi hyvin pienet, pyörään pikkuisen jotain ja henkinen kolaus kohtalainen.

Luontohavainnoista tärkeimmät olivat isokokoinen kanalintu, luultavasti metso, nokkosperhonen ja muutama semmoinen keltainen räpyttäjä, kaksi hölmönä pyöräilijää kaikessa rauhassa töllöttävää valkohäntäkaurista, pari kurkea ja useita korppeja.

Kääntyessäni sivutieltä päällystetylle valtatielle vilkuilin vasemmalle, oikealle ja taas vasemmalle. Päästyäni isommalle tielle minut ohitti töötöttelevä auto jossa oli päätään heiluttava hahmo. Sen oli pakko olla minun perässäni sivutiellä koska taakseni en katsonut kääntymistä suunnitellessani. Silti ihmetyttää, minkälaisen ongelman olin hänelle aiheuttanut - olihan hän perässäni. Ilmeisesti olin vaarassa joutua hänen taholtaan yliajetuksi, normipäivä pyöräilyssä siis.

Autoilijoilla on taipumus optimoida sekunnin kymmenyksiäkin, mikä tuppaa minultakin unohtumaan kun pyöräilen. Mitä nopeampi kulkine, sitä hermostuneempi kuljettaja ja kiireempi sinne jonnekin, minne ikinä onkin menossa. Vaikka joogaan rauhoittumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 13, 2023, 12:53:27
Kävin jo toistamiseen kaupassa pyörällä ja tällä kertaa hiukan pidemmällä kuin normikaupassani. Kevyenliikenteenväylät on edelleen suurimmaksi osaksi siivoamattomat, mutta en malta enää odotella.

Pienenä hankaluutena on nyt tässä lähitienoolla todella paljon katuja kaivettu auki erilaisten putkitöiden vuoksi, kun ennen on voinut kruisailla pikkukatuja pitkin ihan vapaasti, niin nyt saattaakin joutua umpikujaan. Täytyy nyt opetella nuo hankaluudet välttelemään.

Aika hyytävä tuuli oli tänään, kun on lähes pilvistä. Lyhyelläkin reissulla sai kyllä suut ja silmät täyteen pöllyävä hiekkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 13, 2023, 17:20:49
Nyt alkaa tuntua jo siltä, että pää pitää viedä tutkittavaksi. Tiedän vallan hyvin että tänään on 13.4. päivä ja olen koko päivän valmistautunut siihen, että tänään on yhtiökokous. Päivällä ihmettelin, miksi roskakuskit tänään tulivat tyhjentämään roskikset, päivän etuajassa, kun meillä on tyhjennyspäivä torstaina.

Nyt aivan äsken luin lehtijuttua, jossa oli lause "Presidentin kanslia vahvisti tiedon Iltalehdelle torstaina 13. huhtikuuta.". Tuosta nyt hyppäsi torstai silmille. Olen taas kerran elänyt väärää viikonpäivää. Minulla on koko päivän ollut keskiviikko, prkl.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun viikonpäivät vaihtelevat paikkoja ihan mielivaltaisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 13, 2023, 17:52:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 13, 2023, 17:20:49
Ei ole ensimmäinen kerta, kun viikonpäivät vaihtelevat paikkoja ihan mielivaltaisesti.

Sitä sattuu. Erityisesti näin kun maanantai on pyhä, kuten tällä viikolla.

Minä läksin kerran kauhealla tohinalla töistä yhteen toiseen paikkaan palaveriin, vuorokautta liian aikaisin. Oli iloisia ilmeitä vastassa kun saavuin takaisin. Jokaisella on heikko kohtansa, minulla se tuppaa olemaan kalenteriin merkitseminen ja merkintöjen seuraaminen. Ylikuormitustilanteissa menee normaalisti mainiosti toimiva PÄÄkalenteri helposti sekaisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - huhtikuu 14, 2023, 03:14:54
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - huhtikuu 06, 2023, 12:07:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 06, 2023, 11:53:51
^
No onnistuit hämäämään sillä, että puhut verokortista ja kuvittelin sinun tehneen korjauksen verokorttiin ilmoittamalla tulonhankkimiseen liittyviä vähennyksiä otettavaksi huomioon ennakonpidätyksessä.

Jos olisit puhunut esitäytetystä veroilmoituksesta, niin olisin ymmärtänyt luultavasti oikein, mitä olet tehnyt.

Sori siitä. Eikös asiayhteyden olisi voinut päätellä siitä, että puhuin esitäytetystä verokortista kun ottaa huomioon vieläpä ajankohdan?
Se kannattaa ottaa kohteliaisuutena, että Hippi olettaa tarkoitettavan mitä kirjoitetaan. Kokemuksen mukaan veronmaksajan asiassa Hippi kuitenkin tietää oikein, jos on sanoakseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 14, 2023, 08:48:41
Helsingin Sanomat on ryhtynyt äärimmäisiin toimiin levikkinsä varmistamiseksi. Tilaajille on luvassa 14 kuvaa: Tältä vulva oikeasti näyttää

Vaikka en ole gynekologi olisin mielelläni kuvia vilkaissut, mutta tilaus on päässyt vanhaksi. Houkutuksesta huolimatta en maksanut.

Ainakin esikirjoittelun, jota pääsee lukemaan ilman maksua, perusteella luvassa on tavaraa jota vielä joku aika sitten esitettiin vain miestenlehdissä, ei Hesarissa. Elämme outoa aikaa. Tiettyä diskreettisyyttä olisi odottanut markkinamyllerryksissäkin. Eikö firman aiemmat massiiviset tuotot riitä pienen ylimenokauden ongelmien rahoittamiseen? Päätoimittajat ryyppäävät virkansa ja nyt siirrytään esittelemään pimperoita rahan toivossa. Mitä seuraavaksi.

En vastusta naisen sukupuolielimien esittelyä, mutta mielestäni sen pitäisi tapahtua muista syistä kuin valtakunnan päälehden levikinkasvatus josta tässä lienee erityisesti kyse.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 14, 2023, 08:56:31
Jostain luin otsikon minäkin Rooster ja ajattelin, että kyllä mä nyt viimeistään olen virallisesti vanha. En pysy perässä tällaisessa kehityksessä. Ilmeisesti viimeistään nyt on vain nähtävä, että journalismi on paitsi kuollut, myös kuopattu ja tyydyttävä siihen, että entisten syväluotaavien artikkeleiden lukemisen sijaan katselemme syväluotaavasti kuvia.

Joku kavereistani kyllä heittikin, että ei lukiota pitäisi enää kutsua lukioksi, vaan katsomoksi...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 14, 2023, 09:00:15
^^ Ovat ilmeisesti haistaneet markkinaraon.  ;)
Muistelen, että kotimaisia erotiikkalehtiä ei enää ole. Ja mitä tulee termiin miestenlehti, niin termin käyttäminen maitorauhasia ja ulkosynnyttimiä esittelevien lehtien kohdalla on informaation vääristelyä. Metsästys- kalastus ja autoaiheiset lehdet ovat mitä suurimmassa määrin miestenlehtiä. Erään tavaratalon lehtiosastolla olikin juuri em. harrastelehtien päällä teksti miestenlehdet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 14, 2023, 12:17:14
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 14, 2023, 08:48:41
Helsingin Sanomat on ryhtynyt äärimmäisiin toimiin levikkinsä varmistamiseksi. Tilaajille on luvassa 14 kuvaa: Tältä vulva oikeasti näyttää

Vaikka en ole gynekologi olisin mielelläni kuvia vilkaissut, mutta tilaus on päässyt vanhaksi. Houkutuksesta huolimatta en maksanut.

Ainakin esikirjoittelun, jota pääsee lukemaan ilman maksua, perusteella luvassa on tavaraa jota vielä joku aika sitten esitettiin vain miestenlehdissä, ei Hesarissa. Elämme outoa aikaa. Tiettyä diskreettisyyttä olisi odottanut markkinamyllerryksissäkin. Eikö firman aiemmat massiiviset tuotot riitä pienen ylimenokauden ongelmien rahoittamiseen? Päätoimittajat ryyppäävät virkansa ja nyt siirrytään esittelemään pimperoita rahan toivossa. Mitä seuraavaksi.

En vastusta naisen sukupuolielimien esittelyä, mutta mielestäni sen pitäisi tapahtua muista syistä kuin valtakunnan päälehden levikinkasvatus josta tässä lienee erityisesti kyse.

Kiitos "mainoksesta" eli vinkistä. Tässä linkki: Tältä vulva oikeasti näyttää (https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000009436327.html) (HS).

Artikkeli oli mielenkiintoinen. Käsiteltäviä aiheita oli mm.:

- kehohäpeä, joka kumpuaa tietämättömyydestä ja oletuksista, ei tiedosta
- kehoahdistus ja siihen liittyvä masennus, ahdistus jne., joita plastiikkakirurgia ei välttämättä poista
- karvoitus ja karvanpoisto ja nuorten sukupolvien karvattomuusihanne
(karvattomuusihanne lienee polkaissut käyntiin plastiikkakirurgiaboomin)
- plastiikkakirurgia hölmöjen kauneusihanteiden vuoksi ("Barbie", clean slit)
- plastiikkakirurgian riskit alueella, jossa paljon hermotusta ja verisuonia ja joka on tulehdusarka
- orgasmit
- vulvan ulkonäön huima variaatio (esim. sisemmät häpyhuulet 1 mm - 6 cm tjst.)
- vulvapositiivisuus (!)

Suosittelen lukemaan artikkelin, jos on tilaaja.

Jos haluaa vain katsoa kuvia (toisia kuin mitä artikkelissa oli), niin tässä ilmaisia kuvia:
https://www.labialibrary.org.au

Yllättävän monet naiset ja varsinkin nuoret tytöt ovat siinä kuvitelmassa, että heidän vulvansa on jotenkin poikkeava. Vulvastahan ei kovin paljon ulospäin näy, eikä oikein ole soveliasta tiiraillakaan. Jo muutaman kymmenen kuvan näkeminen voi aikaansaada ahaa-elämyksen, että vulvia on hyvin monenlaisia - eikä plastiikkakirurgiaa tarvita kuin korkeintaan silloin, kun sisemmät häpyhuulet ovat niin isot, että niihin tulee hankaumia siitä syystä.

Kuinkahan paljon naisten ympärileikkaukset ovat vaikuttaneet kauneuskäsityksiin vulvaan liittyen? "Baribie" on sukupuoleton, ja hänellä ikään kuin ei ole vulvaa. Ympärileikkauksessa (laajassa sellaisessa) poistetaan sisemmät häpyhuulet ja uloimmat häpyhuulet ommellaan kiinni toisiinsa jättäen vain pieni aukko kuukautisverelle poistua. USA:ssa miesten vastaava kauneusihanne penisten osalta on, että ympärileikattua kai pidetään kauniimpana (vaikka siitäkin kirurgisesta toimenpiteestä voi olla paljon haittaa peniksen omistajalle).

Tässä artikkelin yksi tärkeistä knoppitiedoista:

""Ei voi korostaa liikaa, että ihmisillä on enemmän vaivoja, kun ei ole karvoitusta. Karvoilla on fysiologinen tehtävä tasata kosteutta, vähentää kitkaa ja suojata aluetta.""
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 16, 2023, 17:13:57
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 13, 2023, 12:42:36
Luontohavainnoista tärkeimmät olivat isokokoinen kanalintu, luultavasti metso, nokkosperhonen ja muutama semmoinen keltainen räpyttäjä, kaksi hölmönä pyöräilijää kaikessa rauhassa töllöttävää valkohäntäkaurista, pari kurkea ja useita korppeja.

Tänään taas pyöräilemässä ja luontohavainnot suurinpiirtein samat, tosin ilman valkohäntäkauriita ja metso-oletettua. Lisänä pelkkä telkkä.

Hirmuiset lämpötilavaihtelut matkan aikana, pyörän lämpömittari näytti lukemia väliltä 8 - 16 celsiusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 16, 2023, 17:59:35
^
Pian varmaan minäkin pääsen vähän pidemmällä käymään. Olin naapureiden kanssa liikenteessä muuten vain ja siinä tuli samalla vilkuiltua, miten on hiekkoja ehditty jo aika hyvin siivota isompien teiden vierillä kulkevilta kevyenliikenteenväyliltä.

Saisi kyllä tulla kunnon kevätsateet pian, että se hieno pöly puhdistuisi pois, sillä ainakin minulla on viime päivät nenä ollut ihan tukossa ja uskoisin sen olevan pääasiassa hiekkapölyn syytä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 16, 2023, 19:43:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 13, 2023, 08:37:15
Minä kerran luulin nähneeni Kopekin eräässä kaupassa. Asiakas sattui jotenkin tönäisemään pinottuja tuotteita ja siitä putosi pakkauksia lattialle. Vilkaisin äänen suuntaan ja totesin mielessäni "ei ole Kopek, liian lyhyt".  :P

Jotkut jutut van jättää niin vahvan jäljen mieleen, että siitä syntyy kuva koko henkilöstä. Kopekin kertomukset kaikenlaisesta sähläämisestä on yksi tällainen juttu. Aina, kun joku sählää, muistan Kopekia.

Tuollaisesta minulla on kokemusta Helsingin keskustan Sokos-tavaratalosta. Olin ostamassa kassia ulkomaanreissulle ja siinä kassihyllyn vierellä pyöriessäni huitaisin vahigossa jotain kasaa, josta putosi kovalla ryminällä matkalaukkuja ja ties mitä lattialle. Kun poimin niitä, huitaisin vahingossa toista kasaa, josta romahti taas laukkuja pitkin lattioita. Myyjääkin jo nauratti kassapöydän takana. Olikohan niitä vielä kolmaskin kerta, kun jotain putosi. Tuntui, että mitä teenkin, aina "tapahtuu".

Katsonpa, olenko kirjoittanut asiasta päiväkirjaani. Löytyyhän sieltä jotain, mutta en ole ollutkaan ostamassa kasseja vaan pelkästään katselemassa. Ne ostettiin toisella kerralla. Päiväkirjamerkintä osoittaa, että muistikuvani on vähän sinne päin, mutta ei aivan tarkka. "Pankkitiski" vähän ihmetyttää. Oliko Sokoksen yläkerrassa S-pankin toimipiste tuolloin...

Ajankohta on 28.11.2012

Sokoksella käyntini oli täyttä sekoilua, sillä kaadoin vahingossa telineellä olleita matkalaukkuja monta kertaa peräkkäin eri suuntiin. Aina kun nostin laukun uudestaan telineelle, jossa se oli, se putosi uudestaan kovalla kolinalla joko siksi, että tönäisin sitä vahingossa toisella laukulla tai siksi, että olallani roikkunut iso kassini huitaisi sitä, kun käännyin. Pankkitiskin takana oleva nainen katseli jo hymyillen sekoiluani. Kun sain lattialle kaatuneen matkalaukun viimeisen kerran paikalleen, yritin hiipiä pois paikalta niin varovasti kuin mahdollista.

Hipin kuvitelma osui siis oikeaan, mutta en minä nyt sentään joka kerta jotain pudota.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 16, 2023, 21:19:36
Jännä juttu, miten olen kaiketi ihan turhaan murehtinut sitä, että kevät on niin myöhässä. Kurkkasin tässä ennen piuhojen irrotusta vielä FB:n muistot ja viime vuonna olen kirjoittanut näin:
Kävin sitten kolmen tunnin session raapimassa vanhaa tauhkaa pihasta. Oli jo hyvin sulanut maa istutusalueilta ja kun raaputin vanhat korret ja lehdet pois, niin siellähän oli jo hyvällä alulla tulossa uutta versoa. Kohta on piha sinisenään lumikelloista
---

Varmaan tämä todella pitkä jo marraskuussa alkanut talvi on tässä loppupäässä tehnyt vaikutelman, että kevät on ihan järjettömän myöhässä. Mutta tuon tämänvuotisen tauhkojen raaputtelunhan tein suunnilleen viikko sitten ja samaa silloin katselin, että lumikellot ovat hyvää vauhtia nousemassa jo esiin. Nyt on ensimmäiset jo kukassa. Luntakaan ei ole enää kuin parissa kohtaa, mihin oli lunta aurattu isommaksi kasaksi.

EI sitten taidakaan kevät olla kovin myöhässä, vaikka yöt on edelleen niin kylmiä, että taimilaatikoita en vielä uskalla jättää parvekkeelle yöksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 16, 2023, 22:33:23
Poikani vaihtoi kesärenkaat autoomme.

Taloyhtiön piha on asvaltoitu ja oli mukava siinä vaihtaa ne.

Ilmakin oli hyvä täällä Lappeenrannassa tänään.

Muisto
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - huhtikuu 16, 2023, 23:37:16
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 16, 2023, 21:19:36
Kävin sitten kolmen tunnin session raapimassa vanhaa tauhkaa pihasta. Oli jo hyvin sulanut maa istutusalueilta ja kun raaputin vanhat korret ja lehdet pois, niin siellähän oli jo hyvällä alulla tulossa uutta versoa. Kohta on piha sinisenään lumikelloista
---

...lumikellot ovat hyvää vauhtia nousemassa jo esiin. Nyt on ensimmäiset jo kukassa.

Mahdatko puhua skilloista (https://fi.wikipedia.org/wiki/Id%C3%A4nsinililja) eli sinililjoista, jotka ovat sinisiä. Lumikellot (https://fi.wikipedia.org/wiki/Lumikellot) ovat valkoisia, eivätkä mielestäni muodosta laajoja mattoja. Lumikelloja näkee pälvissä lumen keskellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 17, 2023, 07:38:03
Törmäsin viikonloppuna Laura Huhtasaareen, enkä ollut tuntea häntä ilman natsilakkia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 17, 2023, 08:23:46
^^
Varmaankin olin sekoittanut kaksi hyvin samannäköistä kasvia, kun olin nimeä tuolla kaunokaiselle etsinyt. Joukossa on myös joitain valkoisiakin kukkia, mutta pääasiassa ovat juuri sinisiä.

***
Asiaan löyhästi liittyen, tuossa yhtenä päivänä mietin, että mahtaako pihapuput, siis kanit ja rusakot, levittää noita sipulikasveja? Meillä ilmestyy aina välille krookus tai parikin aivan hulluun paikkaan, johon kukaan ihminen ei kyllä sellaista ja vielä yksittäiskappaleena istuttaisi. Taisi siinä olla joskus yksittäinen narsissikin. Puput sen sijaan kyseistä kohtaa käyvät kaivamassa tarmokkaasti samoin kuin muuallakin pihassa useissa kohdissa. Voisiko olla, että ne jostain toisesta pihasta käyvät kaivamassa sipulin esiin ja tulevat hautaamaan sen meidän pihaan "hyvään piiloon".

Se myös voisi selittää noiden sinisten kukkien leviämisen myös meidän pihaan, sillä joskus 4-5 vuotta sitten niitä ei ollut ainoatakaan ja nyt niitä on kaikki puiden ja pensaiden alustat täynnä ja kivasti myös tulee kukkapenkkiin ennen kuin varsinaiset istutetut kasvit tulevat keväällä pintaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 17, 2023, 09:53:18
Lainaus käyttäjältä: Brutto - huhtikuu 17, 2023, 07:38:03
Törmäsin viikonloppuna Laura Huhtasaareen, enkä ollut tuntea häntä ilman natsilakkia...

Taisimme saada virallisen vahvistuksen, että Brutto on loikannut persuihin. Hänellä kun on tapana ensimmäisenä tutustua puolueensa valovoimaisiin naisiin ;D

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 17, 2023, 10:02:10
^
Eikös Huhtasaari ole sammunut tähti persuissa? Ainakin yhdessä A-studiossa oli kyllä niin pihalla puolueensa asioista ja linjoista, ettei niistä osannut mitään sanoa. Tainnut olla liian pitkään poissa kotimaan politiikasta, vaikka nimellisesti onkin ollut jopa kansanedustaja?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 17, 2023, 10:21:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 17, 2023, 08:23:46
Asiaan löyhästi liittyen, tuossa yhtenä päivänä mietin, että mahtaako pihapuput, siis kanit ja rusakot, levittää noita sipulikasveja? Meillä ilmestyy aina välille krookus tai parikin aivan hulluun paikkaan, johon kukaan ihminen ei kyllä sellaista ja vielä yksittäiskappaleena istuttaisi. Taisi siinä olla joskus yksittäinen narsissikin.

Ainakin vesimyyrät tekevät tuollaista. Niillä on pienelläkin tontilla mahtava metroverkosto ja maistuvaa ainesta kuljetellaan siellä paikasta toiseen.

Ovat siellä hangen ja maan alla touhutessaan varmaan kovin kiitollisia ihmisystävilleen jotka istuttavat ruokaa kätevästi saataville.

(https://suomenluonto.fi/wp-content/uploads/2013/05/Arvicola-terrestris-1000x771.jpg)
https://suomenluonto.fi/uutiset/mika-teki-multakasan/

Meilläpäin närhet piilottelevat tammenterhoja ja joskus ne jäävät smyöhemmin syömättä ja tuloksena saattaa olla kiva pikkuinen taimi, oudossa paikassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 17, 2023, 10:31:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 17, 2023, 10:02:10
^
Eikös Huhtasaari ole sammunut tähti persuissa? Ainakin yhdessä A-studiossa oli kyllä niin pihalla puolueensa asioista ja linjoista, ettei niistä osannut mitään sanoa. Tainnut olla liian pitkään poissa kotimaan politiikasta, vaikka nimellisesti onkin ollut jopa kansanedustaja?

Bruton ollessa kyseessä valovoimaisuudella tarkoitetaan hieman muuta kuin asema puolueessa, joskin bonuksena sekin toimii hyvin...Käsitin, että ehkä Marininkaan hehkutus perustui jonninverran ulkopoliittisiin seikkoihin...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - huhtikuu 17, 2023, 12:48:43
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 17, 2023, 10:31:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 17, 2023, 10:02:10
^
Eikös Huhtasaari ole sammunut tähti persuissa? Ainakin yhdessä A-studiossa oli kyllä niin pihalla puolueensa asioista ja linjoista, ettei niistä osannut mitään sanoa. Tainnut olla liian pitkään poissa kotimaan politiikasta, vaikka nimellisesti onkin ollut jopa kansanedustaja?

Bruton ollessa kyseessä valovoimaisuudella tarkoitetaan hieman muuta kuin asema puolueessa, joskin bonuksena sekin toimii hyvin...Käsitin, että ehkä Marininkaan hehkutus perustui jonninverran ulkopoliittisiin seikkoihin...

T: Xante

Marinin hehkutus perustui hänen poliitikoille poikkeukselliseen persoonaansa. Hän ei kumartele kuvia, vaan puhuu mitä ajattelee sekä toimii määrätietoisesti ja suoraan. Ihmisenä hän ei tietenkään ole niitä miellyttävimpiä, mutta pystyy yhteistyöhön kaikkien kanssa. Tampereella jopa Kokoomus arvosti häntä korkealle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 17, 2023, 12:58:34
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 16, 2023, 17:13:57
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 13, 2023, 12:42:36
Luontohavainnoista tärkeimmät olivat isokokoinen kanalintu, luultavasti metso, nokkosperhonen ja muutama semmoinen keltainen räpyttäjä, kaksi hölmönä pyöräilijää kaikessa rauhassa töllöttävää valkohäntäkaurista, pari kurkea ja useita korppeja.

Tänään taas pyöräilemässä ja luontohavainnot suurinpiirtein samat, tosin ilman valkohäntäkauriita ja metso-oletettua. Lisänä pelkkä telkkä.

Hirmuiset lämpötilavaihtelut matkan aikana, pyörän lämpömittari näytti lukemia väliltä 8 - 16 celsiusta.

"Hölmöt pyöräilijät luontohavaintona on nyt kovasti yleistymässä.

Mutta näin tässä hiljan pikkutikan ja eilen kaksi varista antoi kovasti kyytiä haukkapoloiselle joka koitti parhaansa mukaan väistellä. Oli sen verran kaukana, etten kyennyt tunnistamaan haukan lajia, enkä sukupuolta, mutta näytti pienemmältä kun varikset.

Kovin kiukkuisia olivat ja rohkeasti kävivät päälle, joten "haukka katsoi parhaaksi livistää paikalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 17, 2023, 19:35:25
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2023, 12:58:34
Oli sen verran kaukana, etten kyennyt tunnistamaan haukan lajia, enkä sukupuolta, mutta näytti pienemmältä kun varikset.

Kovin kiukkuisia olivat ja rohkeasti kävivät päälle, joten "haukka katsoi parhaaksi livistää paikalta.

Ehkä se oli varpushaukka.

Tänään näin pitkästä aikaa tuulihaukan ja melko läheltä. Oli melkein punainen ennemmin kuin ruskeanpunainen. Tuli hyvä fiilis.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 20, 2023, 11:53:27
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - huhtikuu 17, 2023, 19:35:25
Lainaus käyttäjältä: Karikko - huhtikuu 17, 2023, 12:58:34
Oli sen verran kaukana, etten kyennyt tunnistamaan haukan lajia, enkä sukupuolta, mutta näytti pienemmältä kun varikset.

Kovin kiukkuisia olivat ja rohkeasti kävivät päälle, joten "haukka katsoi parhaaksi livistää paikalta.

Ehkä se oli varpushaukka.

Tänään näin pitkästä aikaa tuulihaukan ja melko läheltä. Oli melkein punainen ennemmin kuin ruskeanpunainen. Tuli hyvä fiilis.

Mahdollisesti sitä kokoluokkaa, varikset olivat tosi kiukkuisia varmaan pesä lähellä.

Kanahaukaksi liian pieni ja se taitaisi olla ainoa yleisempi haukka, jota variksilla olisi isommin syytä pelätä.

Muita yhtä tehokkaita haukkalintuja ei taida paljon olla, vaikka jotkut ovat isompia- kuten piekana.  Huuhkajaa varmaan varisten on myös syytä varoa, mutta se tuskin yrittää päiväsaikaan varispaistia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - huhtikuu 21, 2023, 11:11:45
Vieläkin näkee maskin käyttäjiä jopa ulkona. Eilen nuori nainen pyöräili maski kasvoilla. Olikohan koronaa vai katupölyä varten?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - huhtikuu 21, 2023, 11:24:30
Lainaus käyttäjältä: Socrates - huhtikuu 21, 2023, 11:11:45
Vieläkin näkee maskin käyttäjiä jopa ulkona. Eilen nuori nainen pyöräili maski kasvoilla. Olikohan koronaa vai katupölyä varten?

Luulen, että monelle maskien hyödyllisyys avautuikin koronan myötä ja ehkä niitä myös "kehtaa" käyttää eritavalla. Ennen koronaa varmaan moni pahasti allerginen olisi mielellään käyttänyt maskia, mutta kyllähän sitä aikaisemmin aika pitkään katsottiin, jos joku maski naamalla liikkui. Eikä varmaan maskien hankkiminenkaan tullut mieleen, ts. ei niitä ollut saatavilla joka marketin hyllyllä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 21, 2023, 11:53:05
Onko muuten sitä lain tai asetuksen kohtaa muutettu, joka kieltää naamioitumisen julkisilla paikoilla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 21, 2023, 13:02:22
Tänään oli kahden kauppareissun päivä, ensin ruokakauppaan ja sitten Lidliin hakemaan Bougainvillea, joka oli tarjouksessa. Samalla otin pihaa varten vähän kukkien siemeniä, kun olivat niin älyttömän halvalla. Oli ihan kiva ylläri, että mainostettua kukkaa vielä oli jopa toisena myyntipäivänä, kun tavallisesti niin ei ole.  🥰

Paluumatkalla oli vähän hutilointia matkassa, kun pihaan ajettuani roskiksen kohdalla keksin pysähtyä ja mennä tarkistamaan, pitääkö pahvit käydä järjestelemässä jo tänään. Siinä tapahtui niin monta asiaa samalla hetkellä, että eihän se voinut päättyä hyvin. Olin juuri polkaissut vauhtia lisää, sain idean pysähtyä, jarrutin ja katsoin vielä sivulle enkä suoraan eteeni. Tuo kaikki yhden silmänräpäyksen aikana. Sain kyllä jalan maahan ja vielä siltä puolelta, jolle lähdin kaatumaan, mutta liian lähellä pyörää, joten ei siitä apua paljon ollut. Hidastihan se putoamista vähän. Ainoa, mikä oli kunnolla siinä mielessä, niin "ei käsiä maahan", jota ehdin pari kertaa hokea itselleni. Sievästi tömähdin kinkulleni ja sitten kyljelleni. Ylempi jalka jäi jotenkin jumiin pyörän rakenteisiin, mutta sain sen nopeasti sieltä irti ja niin könysin pystyyn. Pikainen vilkaisu ja helpotuksen huokaus, ainakaan pihassa ei ollut kukaan näkemässä. Onneksi ostamani kukkakin säilyi vaurioitta.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun olen pyörällä kumolleni mennyt ikinä sen jälkeen, kun olen ajamaan joskus oppinut. Ei ainakaan tule mieleen. Joitakin mustelmia taitaa olla tulossa ja kinkku on varmaan huomenissa vähän kipeä, mutta pahemmilta vaurioilta vältyttiin tällä kertaa. Toivottavasti osaan ottaa opikseni, että fillaroidessa ei kannata kovin äkkiä lähteä toteuttamaan hyviä ideoita.  😁
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 21, 2023, 13:20:04
Lainaus käyttäjältä: kertsi - huhtikuu 21, 2023, 11:53:05
Onko muuten sitä lain tai asetuksen kohtaa muutettu, joka kieltää naamioitumisen julkisilla paikoilla?

13 a §
Laiton naamioituminen
Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2004.
- https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2004/20041006

Eli maski on laitonta vain jos hän (uhkaa) vaarantaa turvallisuutta. Jos tuosta on jotain yritetty muuttaa (tiukemmaksi laiksi) niin se on jäänyt sillensä/torpattu.

Maski torjuu paitsi viruksia ja katupölyä niin myös hyytävää viimaa. Kevättalvella kun poistin maskin niin puhalsi niin hyytävästi naamaan että äkkiä takaisin naamaan vaikka olin ulkona virusturvallisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 21, 2023, 13:22:52
tänks, mrKAT
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 21, 2023, 17:34:05
Join juuri pullollisen herkullista ja ravitsevaa Smurffi-limpparia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - huhtikuu 21, 2023, 17:43:35
Taidan olla jo liian kermaperseinen kun uutta läppäriä nykyään nakuttelen mieluummin pehmeältä sängyltä, selkävaivojen uhallakin, enkä kovalta tietokonetuolilta (vaikka siihen olen koittanut etsiä ja laittaa hiukan pehmikettä).
   Kävin äsken toista kertaa tällä keväältä pienellä pyörälenkillä, osaksi siksi että perslihakset kovettuis.
Nyt tuli myös ruoan jälkeen  jälkiruokanälkä mutta viikolla ekan pyörälenkin jälkeen kun söin niin kohta vähän ajan päästä kesken syönnin iski omituinen näläkähorkka; kädet alkoi vapista ja söin kaksin käsin ahmien mahdollisimman sokerisia keksejä hyllyköstä maidon ja kahvin kera. Sitten helpotti. Outoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - huhtikuu 21, 2023, 18:47:35
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 21, 2023, 13:02:22
Paluumatkalla oli vähän hutilointia matkassa,
...
Toivottavasti osaan ottaa opikseni, että fillaroidessa ei kannata kovin äkkiä lähteä toteuttamaan hyviä ideoita.  😁

On ihan luonnonlaki, että ankaran talven ja pyöräilemättömyyden takia menee vähän aikaa ennenkuin ajatukset ja koordinaatio on taas kohdillaan.

Moottoripyöräillessäkin tuli aina pahimpia mokauksia tehtyä ajokauden alussa. Onneksi taitojen ja vaistojen palautuminen on aika nopeaa.

Hyvä kun ei sattunut mitään pahempaa, vain pieni lommo itsetuntoon, ehkä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 22, 2023, 13:38:43
^
Tuo hieman horjuttaa uskoani että naiset hallitseva monta asiaa yhtä-aikaa. Ellei hippikään siihen pysty, niin tuskin kukaan muukaan.

Mieshän ei kykene kahteen saman-aikaiseen asiaan luonnostaan, korkeintaan kävelemään ja syömään purkkaa yhtä-aikaisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - huhtikuu 22, 2023, 23:53:28
Aterian jälkeen teki mieli jotain extrahyvää. Kaapissa oli kyllä sitä sun tätä, keksejä ja Fasun sinistä, mutta ne tuntuivat nyt liian arkisilta. Hurraa, sitten välähti! Pääsiäine hurahti ohitse niin eleettömästi, että jäivät vähäiset pääsiäisostokseni tyystin koskematta, koska ei tehnyt mieli.Mutta nyt oli juuri oikea hetki syödä Mignon-muna, jonka olin aivan unohtanut. Ja kuinka se maistuikaan! Joskus käy näin, että se täydellisen oikea hetki osuu kohdalle. En ole oikein suklaaihminen, mutta tällä kertaa söin koko Mignonin kerralla. :P :P :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 25, 2023, 19:56:36
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 13, 2023, 10:21:37
Tuli kuntotarkastus ajokorttia varten - yllättäen...

Ajokorttini on voimassa vuoteen 2026, mutta lääkäri kehotti menemään väliaikaistarkastukseen myöntäessään luvan 2021, mutta en muistanut ko. ollenkaan - siis myöntäessään ajoluvan ko. lääkäri. Poliisilaitokselta tuli muistutus tänään ja tilasin lääkäriltä ajan heti (olisi ollut mahdollisuus heinäkuuhun asti tänä vuona viedä tarkastustodistus, mutta lienee parempi nyt eikä myöhemmin).

Muisto
PS. "Ihminen on unohtavainen ja lehmä on märehtiväinen."

NO! Kävin tänään väliaikaistarkastuksessa ja sain ajoluvan väliaikaiskortilla?
Entisessä kortissa olisi pitänyt olla maininta, että 'käytettävä silmälaseja ajettaessa. Sanoin lääkärille että aina käytän silmälaseja, kun olen likinäköinen ja näen vain tietokoneen ruutuun ilman laseja?

Ei auttanut... Silmäni oli muuttunut molempien silmien kaihileikkauksen jälkeen ja kun merkintä puuttui ajokortista, se piti saada siihen...

Joudun menemään paikalliseen Traficom - vai mikä se ajoneuvokeskus olikaan -  tämän viikon lopussa ja saan sitten uuden ajokortin ko. merkin kanssa.

Koko lysti maksoi suorastaan maltaita eläkeläisen silmissä, mutta ei auta - onneksi ei tarvinnut ottaa velkaa mokoman takia.

Muisto
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 25, 2023, 21:19:11
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 25, 2023, 19:56:36
Joudun menemään paikalliseen Traficom - vai mikä se ajoneuvokeskus olikaan -  tämän viikon lopussa ja saan sitten uuden ajokortin ko. merkin kanssa.

Koko lysti maksoi suorastaan maltaita eläkeläisen silmissä, mutta ei auta - onneksi ei tarvinnut ottaa velkaa mokoman takia.

Muisto

Tähän pitäisi saada muutos. On supertörkeää ja väärin, että valtio maksattaa kansalaisilla siitä, että heillä on jokin vamma, ja heille kirjataan vammaan liittyvä rangaistusseuraamuksen uhka.

Jos ihminen vammautuu onnettomuudessa ja joutuu käyttämään invaliditeettiinsä liittyvää apuvälinettä autossaan, valtio rankaisee häntä siitä, että hän on invalidi. Hän joutuu maksamaan "invalidiveron". Tämä on sikaväärin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 26, 2023, 05:30:53
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 25, 2023, 21:19:11

Arvosteluni koski kokonaishintaa jonka joudun maksamaan ko. toimenpiteestä.

Pitää lisätä, että selviydyin aika huonosti kirjain ja numerotestistä (kynällä piti yhdistää numeroita ja kirjaimia viivalla toisiinsa numero- ja aakkosjärjestyksessä).

Yllätyin siitä, että kuinka ongelmallista ko. testi oli itselleni. Harmittaa se, että käteni alle jäi muutama numeroa, aakkonenkin ja aikaakin tuhrautui.

NO! Testit on ohi - ajokortin sain. Mutta kaikestahan on maksettava eikös juu - mitä täällä maailmassa  pakko maksaa.
Ajelen yleensä vain kesämökin, kaupankin väliä ja muihin asutuskeskuksiin en tällä iällä en koskaan enää...

Jotenkin tuntuu, että yllä olevan tunnustamalla sain korttiin tarvittavan suostumuksen ko. lääkäriltä.

Harmittaa...

Muisto
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 26, 2023, 08:45:36
Aika erikoisia on välillä nuo kriteerit, milloin kortti lähtee terveydellisistä syistä.

Erään tuttavan puoliso oli jo pitkään sairastanut Alzheimerin tautia ja joutui sen vuoksi vuosittain kontrollissa, jotta vieläkö voi päästä rattiin. Puoliso oli sitä mieltä jo aiemmalla tarkastuskerralla, että kortti pitäisi ottaa pois, mutta lääkäri jatkoi ajolupaa, kun tarkistettava onnistui aina skarppaamaan tutkimuksessa, vaikka oli jo aika hukassa muuten. Lopulta puoliso oli etukäteen lääkärille ilmoittanut, että ajolupaa ei saa jatkaa, sillä henkilö on pitkään jo ollut vaaraksi liikenteessä.

Toisessa tapauksessa lievän aivoinfarktin saanut henkilö toivuttuaan selvisi kaikista muista kelpoisuustesteistä mainiosti, mutta vasemman silmän näkökentässä oli yläneljänneksessä näkökentän supistuma, jonka vuoksi kortti lähti lopullisesti. Henkilö ei siis pysty havaitsemaan yläviistosta tulevaa lentävää(?) liikennettä, joten ei ole ajokelpoinen. Näkökentän puutetta hän ei normielämässä huomaa lainkaan eikä ole joutunut tilanteisiin, että jotain olisi jäänyt näkemättä, vaikka tuosta nyt jonkin aikaa jo on. Näkö on muutoin aivan normaali.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - huhtikuu 26, 2023, 11:11:55
Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 25, 2023, 21:19:11
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - huhtikuu 25, 2023, 19:56:36
Joudun menemään paikalliseen Traficom - vai mikä se ajoneuvokeskus olikaan -  tämän viikon lopussa ja saan sitten uuden ajokortin ko. merkin kanssa.

Koko lysti maksoi suorastaan maltaita eläkeläisen silmissä, mutta ei auta - onneksi ei tarvinnut ottaa velkaa mokoman takia.

Muisto

Tähän pitäisi saada muutos. On supertörkeää ja väärin, että valtio maksattaa kansalaisilla siitä, että heillä on jokin vamma, ja heille kirjataan vammaan liittyvä rangaistusseuraamuksen uhka.

Jos ihminen vammautuu onnettomuudessa ja joutuu käyttämään invaliditeettiinsä liittyvää apuvälinettä autossaan, valtio rankaisee häntä siitä, että hän on invalidi. Hän joutuu maksamaan "invalidiveron". Tämä on sikaväärin.

Aivan "Väärin" sokeilla tai puolinäkeville pitäisi kirjoittaa ajokortit riittävän isolla tekstillä ja tarpeeksi suuressa koossa, että he itsekin löytäisivät sen oikean lappusen jossa ajo-oikeudesta kerrotaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 26, 2023, 15:47:24
Olen vihdoin oppinut juomaan kahvini kauramaidolla. Kahvi tavallisella maidolla maistuu omituiselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - huhtikuu 27, 2023, 13:28:38
Hyvää kansainvälistä tytöt ja teknologia -päivää (https://www.itu.int/women-and-girls/girls-in-ict/).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - huhtikuu 27, 2023, 13:38:42
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - huhtikuu 27, 2023, 13:28:38
Hyvää kansainvälistä tytöt ja teknologia -päivää (https://www.itu.int/women-and-girls/girls-in-ict/).

Pah. Minä haksahdin tuohon tytöt ja teknologia -juttuun, mutta olisi vaan pitänyt osata kuunnella itseään ja sitä mikä oikeasti kiinnostaa. Tuota haksahdusta saa sitten paikata lopun elämää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 13:40:45
^
Minäkin haksahdin ja olen siitä nauttinut koko elämäni ajan :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - huhtikuu 27, 2023, 13:43:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 13:40:45
^
Minäkin haksahdin ja olen siitä nauttinut koko elämäni ajan :)

Kateeksi käy  :-[ :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 14:24:11
Olen kyllä monesti sitä pohtinut, että miten on voinutkin onni potkia niin paljon yhtä ihmistä kuin mitä osaseni on tullut :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - huhtikuu 27, 2023, 14:31:33
Ylipäätään olen henkilökohtaisesti ja tietysti omien kokemusteni värittämänä sitä mieltä, etten ainakaan itse tule tuuppimaan ja kannustamaan ketään mihinkään tiettyyn suuntaan, mitä tulee alan valintaan ja opiskelupaikkaan. Vaan pyrin kaikin tavoin auttamaan nuorta/ihmistä kuuntelemaan itseään ja pohtimaan omia mielenkiinnonkohteita ja taipumuksia. Ja tärkeää olisi luoda uskoa omiin unelmiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 14:37:40
^
Suuntautumiseni oli kyllä ihan oma idea, jolle veljeni tarjosi idätysalustan. Eli sanan "haksahdus" käyttö ei ihan oikein ollut.

Kaikki kolme tyttöäni ovat kyllä ihan itse löytäneet paikkansa työelämässä joko ihan teinivuosien ajatusten pohjalta tai sitten yksi hiukan pidemmän kierroksen tehneenä, kautta kuitenkin ihan omaa polkuvirtelmäänsä pitkin. Sinänsä hassua, että jos olisin tuuppinut, niin tuota keskimmäistä olisin tuuppinut IT-alalle, johon hän nyt lopulta on päätynyt hiukan mutkan kautta ja takaovesta :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 14:39:31
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - huhtikuu 27, 2023, 13:28:38
Hyvää kansainvälistä tytöt ja teknologia -päivää (https://www.itu.int/women-and-girls/girls-in-ict/).

Jotta kukaan ei luule, että tuota mainittua päivää juhlistettaisiin liputuksella, niin kerrottakoon, että liputukseen syynä on kansallinen veteraanipäivä
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - huhtikuu 27, 2023, 14:43:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 14:37:40
^
Suuntautumiseni oli kyllä ihan oma idea, jolle veljeni tarjosi idätysalustan. Eli sanan "haksahdus" käyttö ei ihan oikein ollut.

Kaikki kolme tyttöäni ovat kyllä ihan itse löytäneet paikkansa työelämässä joko ihan teinivuosien ajatusten pohjalta tai sitten yksi hiukan pidemmän kierroksen tehneenä, kautta kuitenkin ihan omaa polkuvirtelmäänsä pitkin. Sinänsä hassua, että jos olisin tuuppinut, niin tuota keskimmäistä olisin tuuppinut IT-alalle, johon hän nyt lopulta on päätynyt hiukan mutkan kautta ja takaovesta :)

Puhunkin omasta puolestani, enkä minäkään voi ketään syyttää omasta väärästä valinnastani. Mutta jotkut tuollaiset kampajat saada esim. naisia tekniikan alalle kavahduttaa, tietysti täysin henkilökohtaisista syistä (ja pikkuriikkisin osin myös siksi, että en usko että on pelkästään kulttuurin tuottamaa se, että naiset ja miehet suuntautuvat keskimäärin hieman erilaisiin asioihin/aloille).

Ihmisiä voi kyllä tuuppia suuntiin, mutta siinä on varmaan kuunneltava paljolti ihmistä itseään, että mihin suuntiin lähtee tuuppimaan.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 14:57:11
Äitini oli sitä sukupolvea, jolla oli vankka käsitys siitä, missä tytöt voi pärjätä ja missä ei. Hän oli tiukasti sitä mieltä, että tietokoneet on miehistä alaa eikä tytöt tai naiset sellaisessa pärjää. Hänen sommittelema ura minulle olisi ollut sairaanhoitaja, niin olisi voinut vaikka päästä lääkärin vaimoksi. Ei ihan napannut tuo ajatuskuvio :D :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - huhtikuu 27, 2023, 15:20:31
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 14:57:11
Äitini oli sitä sukupolvea, jolla oli vankka käsitys siitä, missä tytöt voi pärjätä ja missä ei. Hän oli tiukasti sitä mieltä, että tietokoneet on miehistä alaa eikä tytöt tai naiset sellaisessa pärjää. Hänen sommittelema ura minulle olisi ollut sairaanhoitaja, niin olisi voinut vaikka päästä lääkärin vaimoksi. Ei ihan napannut tuo ajatuskuvio :D :D

Minusta tuntuu, että nykyaika korostaa niin vahvasti invidiualismia, että kuka tahansa voi tehdä aika lailla mitä tahansa ilman, että sitä kamalasti kummastellaan. Etenkin alavalintojen suhteen. Siksi itse haluan ensisijaisesti kannustaa kaikkia sille omalle polulle, en sellaiselle, mille on esim. jokin poliittinen tahto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 27, 2023, 15:42:44
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 27, 2023, 14:57:11
Äitini oli sitä sukupolvea, jolla oli vankka käsitys siitä, missä tytöt voi pärjätä ja missä ei. Hän oli tiukasti sitä mieltä, että tietokoneet on miehistä alaa eikä tytöt tai naiset sellaisessa pärjää. Hänen sommittelema ura minulle olisi ollut sairaanhoitaja, niin olisi voinut vaikka päästä lääkärin vaimoksi. Ei ihan napannut tuo ajatuskuvio :D :D
Kaikkea modernimpaa elektroniikkaa koskeva inho on sen sukupolven naisilla varsin tyypillinen ilmiö, eikä äitisi ole sen suhteen poikkeuksellinen. X-sukupolven edustajana tunnen minäkin muutaman mimmin, jotka halusivat lukion jälkeen IT-alalle eikä sitä kaveripiireissä mitenkään kummeksuttu (Vaikka miesvaltainen ala edelleen onkin), mutta vanhempien keskuudessa senkin edestä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 27, 2023, 15:55:10
Lähtökohta: aikoinaan äitini ei meinannut hyväksyä ensin edes modernia kahvinkeitintä, vaan perinteikkäällä pannulla olisi pitänyt kahvit edelleen keittää! Kun isä sitten sellaisen kuitenkin osti niin muutosvastarinta murtui varsin nopeaan, ja hyväksi kapineeksi se osoittautui. Näin siitä huolimatta, että perheemme oli tukevasti keskiluokkainen, ja kaikilta muilta osin äitikin sukupolveensa nähden erittäin kultturelli ja moderni ihminen. Kansainvälisiäkin oltiin ennen kuin siitä tuli muodikasta, sillä talomme lisäsiipeen otettiin ulkomaalaisia opiskelijoita halvalla vuokralle, ja pyrittiin samalla osaltaan luomaan heille hyvää ja vieraanvaraista Suomi-kuvaa. Mutta he edustivat silloin aikansa eliitin ja lähtömaidensa varakkaiden perheiden nuoria, eivätkä olleet sitä kastia, mitä Suomeen nykyisin on tullut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 28, 2023, 20:25:12
Olen saanut niin ihania kirjeitä entisiltä tiimikavereiltani pelimaailmassa, ja kaikenlaisia lahjoja, että olen useammankin kerran itkeä tirauttanut tänään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 28, 2023, 22:18:34
Elin/elämäntapojen muutos ei ole helppoa. Nyt tuli päivä, että vähän alkohoolia tuli otettua ja avauduttua. Muuten korkki on ollut kiinni liki 2 kk. Ei ole alkoholi tuonut mielihyvää, tosielämä naisystävän kanssa taas on. Vähän on kiva pikkaisen tissutella viinilasin ääressä ja heilua netissä.

Mutta yleisesti, muutosta elämään. Terveempää elämää, vähemmän alkoholia. = On se parempaa elämää... :D
Kävelylenkillä 5-6 kertaa viikossa nykyisin...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - huhtikuu 28, 2023, 22:39:01
Toihan on todella jees.

Toivon tietysti että tyttöystävän kanssa hommat lutviutuu ajallaan.

Mutta jos se nyt jostain syystä menee hankalaksi, koita ottaa tosta muutenkin itselles suuntaa, kun toi kuulostaa siltä että sulle on loppujen lopuksi hiton selkeää mikä on sulle parempaa elämää.

Tarkoitan että oikoo aina kokkaa sitä kohti joka tapauksessa, tekee parhaansa noin muuten, ja se on kai se mitä ylipäätään voi tehdä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: urogallus - huhtikuu 28, 2023, 23:32:30
Nyt on työuran huippu saavutettu. Eilen olin keikalla päiväkodissa, ja yksi tädeistä pelotteli lapsia minulla. "Jos et ole kunnolla niin tuo asentaja pistää sinut töihin."

Tästä on suunta vain alaspäin. Työmies tulee ja työmies tappaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - huhtikuu 29, 2023, 01:05:42
Lainaus käyttäjältä: urogallus - huhtikuu 28, 2023, 23:32:30
Nyt on työuran huippu saavutettu. Eilen olin keikalla päiväkodissa, ja yksi tädeistä pelotteli lapsia minulla. "Jos et ole kunnolla niin tuo asentaja pistää sinut töihin."

Tästä on suunta vain alaspäin. Työmies tulee ja työmies tappaa!
Ensin ajattelin että siinä tuleva pääministeri Petteri Orpo kertoo käyneensä lukemassa satuja velkapeikosta lapsille.
Mutta sitten tajusin että tappava työmies kuulostaa persulta tai kepulaiselta, vihervasureidenkin valitessa mieluummin kuoleman kuin työnteon.
Kristillisillä taas on kuolemaa ja työntekoa paljon parempi helvetti ja kielipuolue uhkailee vain pakkoruotsilla.
Hjallis antaa potkut töistä.

Teen juuri tieteellistä testiä. Kuinka pitkään vappumunkit säilyvät pehmeinä paperipussissa joka on laitettu muovipussin sisään.
Kiitokset Kopekille toimivalta vaikuttavasta pussitusvinkistä, nimittäin söin juuri pehmeinä pysyneitä munkkeja ja paljon on vielä syömättä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - huhtikuu 29, 2023, 01:07:34
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - huhtikuu 28, 2023, 22:39:01
Toihan on todella jees.

Toivon tietysti että tyttöystävän kanssa hommat lutviutuu ajallaan.

Mutta jos se nyt jostain syystä menee hankalaksi, koita ottaa tosta muutenkin itselles suuntaa, kun toi kuulostaa siltä että sulle on loppujen lopuksi hiton selkeää mikä on sulle parempaa elämää.

Tarkoitan että oikoo aina kokkaa sitä kohti joka tapauksessa, tekee parhaansa noin muuten, ja se on kai se mitä ylipäätään voi tehdä.
Yritystä parempaan elämään, aika stanan vaikeaa. Mutta nyt on motivaatiota!
Itsestähän se muutos on kiinni, turha muita syytella. Upeaa olla pitkästä aikaa oikeasti ihastunut johonkin naiseen, eikä vain periaatteellista parisuhdepyrkimystä... En haluaisi olla parisuhderiippuvainen, mutta joskus olen erehtynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 29, 2023, 10:59:36
Kukaan ei varmaan arvaa - varsinkaan Hippi - mitä ajatuksia tämä video (taas kerran) minussa herättää.

https://www.iltalehti.fi/iltv-matkailu/a/1e8038a8-8790-4b37-8c65-3f93f42d1537

Vihje:

Kohtaus lännenelokuvasta:

(https://ychef.files.bbci.co.uk/976x549/p09xph54.jpg)

Kohtaus lännenelokuvasta siten kuin se useimpien (?) videokuvaajien mielestä kuuluu esittää:

(https://i.imgur.com/LSKay4N.jpeg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - huhtikuu 29, 2023, 12:30:43
^Tuon fiiliksen jaan Kopekin kanssa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 29, 2023, 13:04:21
En käsitä, miksi joku jaksaa mäkättää loputtomiin siitä, että ihmiset eivät osaa pitää kännykkää oikeinpäin kuvatessaa videokuvaa jostain jännittävästä tilanteesta. No, hupinsa kullakin, jos se edes hupia on. Ehkä adrenaliinipiikin hakemista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - huhtikuu 30, 2023, 15:23:26
Nettiä selatessani ja erilaisia kuvia eri aikakausilta katsellessani mietin, miten paljon pukeutuminen on muuttunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Kun ennen miehet käyttivät usein arkenakin pukuja, nyt ollaan rennommissa vaatteissa.

Esimerkkikuviksi etsin opettajien kuvia. Tällaisia olivat opettajat vuonna 1970. (https://scontent.fqlf1-2.fna.fbcdn.net/v/t1.6435-9/138460058_10159084248509224_8654342040338586009_n.jpg?_nc_cat=102&ccb=1-7&_nc_sid=825194&_nc_ohc=5QZDJSQRe4gAX_WsBUy&_nc_ht=scontent.fqlf1-2.fna&oh=00_AfB9vgu8shhD7iZiEQkyUrnTHzs88CUx5mbpsUmqGZ2W1w&oe=6475DFCA)

Ja tällaisia he olivat vuonna 2022. (https://scontent.fqlf1-2.fna.fbcdn.net/v/t39.30808-6/287270882_10160212337899452_600275736766680504_n.jpg?_nc_cat=105&ccb=1-7&_nc_sid=730e14&_nc_ohc=D2m2GenjRncAX86yA-l&_nc_ht=scontent.fqlf1-2.fna&oh=00_AfAbaSLFl_CMhvEIC_Fu2tLlKRBjv1482zDHl24XFC_hgA&oe=6453E4A8)

Vähän huijasin. Jälkimmäisessä on johtokuntaa, koska en löytänyt vertailukelpoisia opettajien kuvia. Joitakin opettajien kuvia löytyi, ja niissä opettajat olivat yllättävän "virallisesti" ja jäykästi pukeutuneita.

Näyttää (kun haen eri hakusanoilla) kuvia sentään löytyvän. Pukeutuminen ei ole kovin juhlavaa, mutta jotenkin virallisen pelottavilta opettajat edelleen näyttävät. Ehkä omat koulumuistoni kummittelevat taustalla, kun katselen kuvia opettajista.

https://savonlinnanlyseonlukio.onedu.fi/web/wp-content/uploads/sites/2/2018/11/Opettajat-2018-2019.jpg

(Tässä tekstissä toistuu ärsyttävästi kahdeksan kertaa eräs o-kirjaimella alkava sana - en jaksa kehitellä korvikkeita.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - huhtikuu 30, 2023, 15:52:51
^
Haulla Opettajat 2022 löytyi tämä:
(https://savonlinnanlyseonlukio.onedu.fi/web/wp-content/uploads/sites/2/2018/11/Opettajat-2018-2019.jpg)

Aika rennosti pukeutuneita.

Mitä veikkaisitte opetusaineekseen?

Itse ihan mutuna, että vasemmalta oikealle:
alarivi: kemia, uskonto, kuvaamataito, saksa, rehtori/liikunta, ranska, liikunta, liikunta
keskirivi: mahdottoman vaikea edes arvuutella, mutta oikealla olevalla hieno ilme
takarivi: tosivaikea arvata. Toinen vasemmalta ehkä matematiikka?

Muutamat niin rasittuneen tai leipiintyneen näköisiä, että vähän olisin huolissani jaksamisestaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - huhtikuu 30, 2023, 16:13:16
Omista lukionaikaisista opettajista ei olisi voinut vaatteista tunnistaa kuin kuviksen ja liikunnan opettajat. Kaikilla muilla oli hyvin yhtenäinen vaatetus, miehillä puku kravatteineen ja naisilla jonkinlainen hame tai mekkohommeli. Kouluni oli perinteikäs ja arvostettu ja myös opettajakunta oli melkoisen perinteikäs siinä mielessä, että taisi olla useampikin opettaja, joka oli opettanut luokkakaverini jompaa kumpaa vanhempaa. Veikkaan, että vakituisista opettajista nuorimmat taisivat olla siinä 40-45 vuotiaita eikä heitä montaa ollut.

Kun menin heti suoraan lukiosta töihin, niin sama pukeutumislinja oli kyllä muutenkin tuollaisessa siistissä sisätyössä. Itse asiassa meidän testausporukka, joka koostui nuorehkoista likoista, oli kyseisessä firmassa rennoimmin pukeutuvia.

Nykyisin ei kyllä vaatteet kerro asemasta juuri mitään. Mutta yleensä ne, jotka joutuvat olemaan kokouksissa talon ulkopuolisten kanssa, pitävät vähän korkeampaa profiilia myös vaatetuksessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - huhtikuu 30, 2023, 18:41:14
Eilen kävi alkuillasta eräässä suosimassani kulttuurikuppilassa niinkin, että kaksi mustaa musliminuorukaista tulivat pakeilleni kättelemään, ja tekemään itseään tykö. Fiksusti pukeutuneita, selvin päin (Toisin kuin minä), kommunikaatiomme tapahtui englanniksi. Tuumivat samalla sen kliseen että kantasuomalaisia on aika vaikea lähestyä ja miten suomalaiset ovat niin varautuneita, mutta olivat laittaneet samassa paikassa usein aikaa vietettyään merkille sen, että minä puhun kaikille, nauran paljon, ja saan ihmisille hyvää mieltä aikaan.

Viime viikkoina olen joutunut vastaavien kehu- ja tutustumisryöppyjen kohteeksi niin moneen kertaan, että siitä on häkeltynyt. Kyseessä kun ovat vielä olleet sellaiset ihmiset, jotka eivät mitenkään ole voineet tietää leikkauksestani, eivätkä tule ikään kuin tsemppaamaan sen takia. Se on ollut aidosti vilpitöntä, ja autuaan tietämätöntä.

Foorumillisen minäkuvan valossa tämmöinen on hykerryttävää. Kutsun sitä kauhun tasapainoksi. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 03, 2023, 13:19:58
Puhelin varastettiin,  pakko oli ostaa heti uusi ja vaihtaa numero.  Melkoinen härdelli....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 03, 2023, 13:23:06
^
Oho, käsistäkö vietiin vai miten?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 03, 2023, 13:30:13
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 03, 2023, 13:23:06
^
Oho, käsistäkö vietiin vai miten?

Junasta. Laskin viereen penkille. Huppumies meni lujaa ohi, takana istunut hoksasi, mutta ei älynnyt heti mistä kyse
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 03, 2023, 13:36:21
^
Olipa röyhkeä teko. Tuotahan se nykyisin on, että lapsiltakin viedään vähänkään paremmat vaatteet päältä.
Maailma on muuttunut kyllä aika ikävällä tavalla niistä "vanhoista hyvistä ajoista", jolloin jopa tuntemattomiin saattoi luottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - toukokuu 03, 2023, 14:58:26
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 03, 2023, 13:19:58
Puhelin varastettiin,  pakko oli ostaa heti uusi ja vaihtaa numero.  Melkoinen härdelli....

Olipa paska homma kaikkinensa.

Vaikka siinä voi olla jälkiviisas ja jotain oppia tms., yleisesti on järjetön vaatimus että olis aina täysin varautunut kaikkeen mitä joku voi tehdä.

Kevyesti ärsyttävän tason kommenttina oma havainto on, että ton tapaisessa kohdassa ehkä ei kannata käyttää ihan kauheasti aikaa ja energiaa enää itsensä ruoskimiseen vaan purkaa vitutusta sopivilla jutuilla ja muutoin keskittyä vaikka semmoseen, mitä nyt konkreettisesti voi tehdä tai mistä on itselle hyötyä, iloa tms
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 03, 2023, 15:05:57
^ Ei tämä nyt maailmanloppu ole, ostin heti ihan hyvän Samsungin kapulan tarjouksesta.

Vaivaa vaan tulee,  kun yhteystiedot meni enkä pääse mobiilipankkiin enkä oikein mihinkään.  Täytyy soitella sinne ja tänne....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 03, 2023, 16:29:51
Kirjoitan tämän kaupan kassajonossa. Ei tunnu etenevän...

Jatkoa (kirjoitettu myöhemmin):

Ajattelin kirjoittaa kassajonossa ollessani, että pahuksen peliriippuvaiset, koska jonojen hitauden syy on usein se, että jotkut ostavat jotain pelikuponkeja. Jono lähti kuitenkin liikkeelle, jote en kirjoittanut enempää.

Kun pääsin kassalle, oli minun vuoroni jumittaa se. En ollut muistanut punnita tomaatteja, joten myyjä lähti punnitsemaan ne. Yritin mutista jotain, että anteeksi... Pari tuotetta myöhemmin oli vuorossa kurkku. En ollut muistanut punnita sitäkään. Sanoin kassanaiselle, että minä voin käydä punnitsemassa sen. Kassanainen lähti kuitenkin punnitsemaan sen. Yritin keksiä jotain selityksiä, että ajatukseni olivat jo seuraavissa tuotteissa ja mietin ostoslistaa, joten punnitseminen unohtui sen takia, ja että kyllä minä yleensä muistan.

Aah, mikä kauppareissu. Ehkä kerron taustoista hieman enemmän "päiväkirjassani". Katsotaan nyt. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 03, 2023, 17:27:52
Kaupassa käynteihin voisin tehdä tarkistuslistan itselleni, johon lisäilisin uusien kömmähdysteni jälkeen aina uusia tarkistuskohteita.
Esim:
-paina mieleen mihin jätit auton parkkiin isoissa kauppakeskuksissa
-päiväykset
-punnitseminen sekä oikea tuote ja lukumäärä tarrassa
-oikea tarjoustuote ja tarjouksen voimassaolo
-pyydä ja tarkista kuitti
-tarkista kassan kaukalosta kaikki tuotteet kassiin
-osta heräteostosten lisäksi myös ne tuotteet joita tulit ostamaan
-älä osta muovikassia vaan ota vanha joulukuvioitu muovikassi taskusta
-sateella älä osta paperikassia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkistuslista

(https://cdn.shopify.com/s/files/1/0012/8253/9591/products/check_14031_300x300.jpg?v=1555544862)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2023, 08:13:58
Odottelua, odottelua. Ei voi oikein mihinkään ryhtyä.

Aika perseestä, että ilmoitetaan, että putkimiehet on tulossa 2.-5. päivä ja asuntoja kierretään numerojärjestyksessä. Sen tarkempaa arviot eivät suostuneet antamaan, kun asunnoissa on hiukan vaihtelevasti tehtävä hananvaihtoja, vesilukon vaihtoja ja kannakointeja. Joihinkin asuntoihin enemmän ja joihinkin ei mitään, eli keittiöremppa on hiljattain tehty, jolloin nuo on tehty kuntoon omin toimin. Eilen onnistuin sen verran yhtä noista haastattelemaan, että tänään tulevat meidän rappuun. Yksi asunto on tehtävänä ennen tätä kämppää tässä rapussa, joten olen jo raivannut kaiken valmiiksi.

On sentään aamutoimet tehtynä, jotta tällä kertaa ei ole huolta siitä, että säntäävät sisään ja minä olen vielä uniasussa.

Meidän kylppärirempan aikoihin sattui niin, että minun kylppäri oli ollut valmis jo monta päivää eikä ollut mitään kesken enää, joten minun asuntooni ei kellään pitänyt olla enää asiaa. En tiedä, mikä etiäinen oli, että aamusuihkuun mennessäni laitoin turvaketjun kiinni huoneiston ovessa. Kun olin jo melkein valmis suihkusta, niin ensin kuului ovikello ja sitten yritettiin avaimella, mutta onneksi ketju jumitti. Sain sen verran vaatetta päälle, että menin kurkkaamaan, niin duunarit pyyteli vuolaasti anteeksi, että oli katsoneet kerroksen väärin eikä mitään asiaa minulle. Tuossa vielä sellainen hauska juttu, että Aatun vuoksi joudun pitämään kylppärin ovea auki, kun se muuten mouruaisi oven takana koko ajan, joten olisi ollut jokseenkin kiusallinen tilanne, jos sieltä olisi joku tullut sisään asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2023, 08:23:49
^^
-paina mieleen mihin jätit auton parkkiin isoissa kauppakeskuksissa ==> ei huolta, onneksi ei ole autoa
-päiväykset ==> tarkistan aina automaattisesti
-punnitseminen sekä oikea tuote ja lukumäärä tarrassa ==> kantapään kautta tämä on jo selkäytimessä
-oikea tarjoustuote ja tarjouksen voimassaolo ==> tämänkin olen oppinut jo ja tarkistan vielä IP-kassalla, että oikea hinta tulee näytölle
-pyydä ja tarkista kuitti ==> IP-kassalla seuraan näytöltä, että tuotteelle tulee oikea hinta, kantapään kautta opittu tämäkin
-tarkista kassan kaukalosta kaikki tuotteet kassiin ==> IP-kassalla pakkaan sitä mukaa, kun olen rekisteröinyt (vai miksi sitä piippausta sanotaan) tuotteen
-osta heräteostosten lisäksi myös ne tuotteet joita tulit ostamaan ==> tässä on vielä opittavaa, etenkin jos kyse on jostain perusreitin ulkopuolella olevasta tuotteesta
-älä osta muovikassia vaan ota vanha joulukuvioitu muovikassi taskusta ==> en käytä lainkaan muovikasseja, vaan on jämäkankaista ommeltuja kestokasseja ja reppu
-sateella älä osta paperikassia ==> en ole koskaan ostanut paperikassia
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 04, 2023, 09:06:32
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 03, 2023, 17:27:52

-paina mieleen mihin jätit auton parkkiin isoissa kauppakeskuksissa

Käyttämissäni kauppakeskuksissa tätä ongelmaa minulla ei enää ole, sillä autoni seisoo aina pysäköintihallissa omassa ruudussani. Myös silloin kun en ole kauppakeskuksessa.

Mutta minulla on runsaasti kokemusta autoni hukkaamisesta laivojen autokansille. Autokannelle pääsee yleensä vasta varttia ennen laivan saapumista satamaan ja siinä tulee kiire etsiä oma auto, kun autokansia on useita ja kaikki sokkeloisia ja autot aivan kiinni toisissaan. Jos et ole löytänyt autoasi kun ramppi aukeaa, tilanne on nolo. Autosi saattaa estää satojen muiden autojen poistumisen laivasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 04, 2023, 09:20:09
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 04, 2023, 08:13:58
...kun asunnoissa on hiukan vaihtelevasti tehtävä hananvaihtoja, vesilukon vaihtoja ja kannakointeja. Joihinkin asuntoihin enemmän ja joihinkin ei mitään, eli keittiöremppa on hiljattain tehty, jolloin nuo on tehty kuntoon omin toimin.

Olen joskus itsekin hieman kannakoinut, tietämättä oikeaa termiä. Uutuus minulle.

LainaaPutkiston kannakointi on aina osa prosessiputkiston kokonaisuutta. Kannakoinnin ensisijaisena tehtävänä on vastaanottaa putkiston painon aiheuttama kuormitus kannatuspisteessä ja jakaa kuormitus sekundäärikannakkeiden avulla ympäröiviin rakenteisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 04, 2023, 09:31:14
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 04, 2023, 09:06:32
Jos et ole löytänyt autoasi kun ramppi aukeaa, tilanne on nolo. Autosi saattaa estää satojen muiden autojen poistumisen laivasta.

Kokemusta on. Siitäkin on kokemusta, että auto ei lähde käyntiin ja on työnnettävä henkilökunnan avustuksella. "Työntöstartti" sentään onnistui, kun auto sattui olemaan kevyt Nissan Micra. Sen oli parastakin onnistua, koska auto oli aivan laivan pohjalla, ja olisi pitänyt ajaa pois ylämäkeen. Laiva oli Superfast, jossa oli tuollainen pohjakansi. Jonkin automaattivaihteisen amerikanraudan kohdalla tilanne olisi ollut hankalampi. Sellainenkin tapaus on meidän suvussamme koettu, mutta minä en ollut mukana. Auto ei sentään ollut missään pohjalla, mutta muutama mies kai sitä oli työntämässä.

Oldsmobilen reissulla vuonna 2000 auton laturin hihna alkoi luistaa, eikä akku latautunut. Saksassa autolla pärjäsi, koska siellä ei pidetty ajovaloja, jolloin akusta ei otettu ajaessa virtaa. Silloin laturin vastus oli pienempi eikä hihna luistanut. Tanskaan ja Ruotsiin tultaessa piti sytyttää valot, ja silloin akku alkoi tyhjentyä eikä latautunut kunnolla. Valot kuitenkin juuri ja juuri paloivat, eli sen verran laturista tuli virtaa. Autoa ei  voinut missään vaiheessa sammuttaa, koska se ei olisi lähtenyt käyntiin.

Tarkoituksemme oli ajaa yön aikana aamuksi Kapelskärin satamaan. Parikymmentä kilometriä ennen satamaa pysäytimme tien laitaan, ja silloin sammutin vahingossa moottorin. Näytti siltä, että laiva lähtee ilman meitä. Onneksi vastaan tuli rekka, jonka kuljettaja pysäytti ja kysyi, onko ongelmia. Joku toinen kuski oli kuulemma kertonut hänelle, että tien varressa on amerikanrauta, joka on täynnä kauniita tyttöjä, jotka tarvitsevat apua. No, tieto ei ollut aivan oikea, mutta kuski kuitenkin auttoi kaapeleilla automme käyntiin, joten pääsimme satamaan.

Autoa ei voinut sammuttaa lauttaa odotellessamme, joten ajoimme jonnekin syrjempään ja annoimme koneen käydä tyhjäkäynnillä, jotta akku latautuisi. Tilanne oli epämukava, koska oli vaara, että emme pääse laivaan, jos joudumme sammuttamaan moottorin. Eihän autoa (varsinkaan sikamaisesti savuttavaa Dieseliä) saisi pitää tyhjäkäynnillä jossakin lauttajonossa. En muista, sammutinko moottorin välillä, vai pidinkö sen käynnissä. Jotenkin laivaan kuitenkin selvittiin. Suomen satamassa piti vielä jännittää, lähteekö auto käyntiin. Onneksi se lähti. Ei sitä takaisin Ruotsiin olisi viety, vaikka se ei olisi käynnistynytkään. Ostin myöhemmin uuden laturin hihnan, vaikka auton "tarina" oikeastaan päättyi tuohon reissuun. Sitä ei enää koskaan katsastettu, ja se jäi pois käytöstä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 04, 2023, 09:36:27
^ Monesti autojen varashälyttimet pärähtävät soimaan kun laiva irtoaa laiturista. Aallokossa ne voivat soida koko matkan ajan. Tällöin akku voi olla tyhjä kun päästään satamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 04, 2023, 09:51:37
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 04, 2023, 08:23:49
-pyydä ja tarkista kuitti ==> IP-kassalla seuraan näytöltä, että tuotteelle tulee oikea hinta, kantapään kautta opittu tämäkin
-tarkista kassan kaukalosta kaikki tuotteet kassiin ==> IP-kassalla pakkaan sitä mukaa, kun olen rekisteröinyt (vai miksi sitä piippausta sanotaan) tuotteen

Välttelen itsepalvelukassoja, koska osoittaa omalta vähäiseltä osaltani, että kassatyöntekekijät ovat tarpeellisia ja että heillä olisi töitä myös jatkossa. Käytän ip-kassoja vain kiiretapauksissa ja oikealla kassalla on liian pitkä jono.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2023, 10:01:02
^
Joo, onhan tuossa kyllä vinha perä, että vähitellen henkilökunta taitaa jäädä kaupassa tarpeettomaksi, kun näitä erilaisia teknisiä uudistuksia tehdään.

IP-kassan suurin hyöty on siinä, että voi pitää ihan omaa tahtia ja saan pakattua ostokseni oikeassa järjestyksessä. Palvelevalla kassalla tahtoo aina käydä niin, että tavarat saapuvat pakkauspäätyyn väärässä järjestyksessä, vaikka olen ne hihnalle nostanut juuri siinä järjestyksessä, kun haluan ne pakkauspäätyyn. Sitten joudun odottelemaan jotain painavampaa ennen kuin voin taas jatkaa pakkaamista, välillä on juostava hoitamaan maksu ja taas takaisin pakkaamaan loput ostokset. Lopulta huomaan olevani jo seuraavan asiakkaan tiellä.

IP-kassalta pääsen isompienkin ostosten kanssa paljon sujuvammin ja nopeammin pois kuin palvelukassalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 04, 2023, 10:02:37
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 04, 2023, 09:36:27
^ Monesti autojen varashälyttimet pärähtävät soimaan kun laiva irtoaa laiturista. Aallokossa ne voivat soida koko matkan ajan. Tällöin akku voi olla tyhjä kun päästään satamaan.

Tuosta tuli mieleen että elämän ongelmista iso osa on kaikenlaisten varassuojauksien tai turvaominaisuuksien aiheuttamia.

Muistinvaraista listaa viime ajoilta:

- vuokra-asuntoon avainta hommattaessa piti soittaa kolmeen paikkaan, tunnistautua netissä ja nyt odotellaan muutama päivä, että saadaan maksaa satanen ja avaimet käteen
- tietokone hidastelee
- pankkiohjelmat eivät toimi ajoittain
- avain on hukassa ja paikat lukossa
- varashälytin huutaa turhaan
- henkilökortti unohtui eikä asiointi suju
- pikkuliikkeen maksupääte ei toimi
- vedetään puomeja, köysiä, vaijereita ja kettinkejä teiden ja polkujen poikki, aiheutuu jopa kuolemantapauksia
- murto- ja palohälyttimet juoksuttavat palokuntia ympäri kaupunkeja
- kunnon kansalaiset eivät voi hankkia luvallista pistoolia jonka kriminaalit ostavat kymmenessä minuutissa torin laidalta
- alkoholin suurkuluttajat joutuvat juomaan korvikkeita ja huumeidenkäyttäjät saavat mitä ihmeellisimpiä rotanmyrkkysekoituksia koska reilumman pelin myymälöitä tai hintaa ei ole

Tuossa avainhommassa huvittavaa on myös se, että avainten saanti on tehty todella hankalaksi, kalliiksi ja vaikeaksi mutta sisään pääsee myös rivitaloasunnon ikkunalasin rikkomalla, hyvinkin helposti. Suurin osa "turvaominaisuuksista" on sellaisia jotka eivät murto-, varkaus- tai tietorikollisalaan erikoistuneita pidättele mutta aiheuttavat usein kohtuullisen suurta haittaa ja kuluja peruskansalaisille.

Liiallinen turvahakuisuus on selvästi pahasta mutta missä on se oikea raja? Kas siinäpä kysymys. Pikkulapsetkin väistämättä kaatuvat elonsa alkupäivinä - pitäisikö kypärä määrätä pakolliseksi taaperoille?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2023, 10:13:29
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 04, 2023, 10:02:37
Liiallinen turvahakuisuus on selvästi pahasta mutta missä on se oikea raja? Kas siinäpä kysymys. Pikkulapsetkin väistämättä kaatuvat elonsa alkupäivinä - pitäisikö kypärä määrätä pakolliseksi taaperoille?

Juu ja kaikista hulluinta on, että monesti on pikkulapsen kaatuminen häntä suojelevan aikuisen aiheuttama.

Kun aikuinen, yleensä äiti tai isä, näkee taaperon juokseva aivan liian kovaa (siis aikuisen mielestä), niin ilmoille kajahtaa perkeleellinen huuto: VARO, ÄLÄ JUOKSE NIIN KOVAA, KAADUT PIAN!!!!!!!!!

Piltti pelästyy huutoa ja kääntää päätään katseen suuntaan ja kaatuu turvalleen. Hätääntynyt aikuinen juoksee penskan luo ja alkaa moittimaan: Mitäs minä sanoin, että ei saa juosta niin kovaa ,että kaatuu!

Minä opin tuonkin kerrasta ja sen jälkeen vain suljin silmäni ja odotin tuleeko huutoa, kun rakkaudenhedelmä juoksee alamäkeen huomattavasti kovempaa kuin mihin oletan kykyjensä riittävän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 04, 2023, 12:21:29

^
Tuosta tuli mieleen vanha juttu. Juoksukilpailussa (aitajuoksu 110 aidat) puolivälin-paikkeilla kannustaja huusi juoksijalle hyvä "nimi" (oli muuten juha) sinä johdat vedä täysillä, tai jotain sentapaista kannustusta.

No tämä alkoi vilkuilla sivuilleen ja rytmi sekosi ja putosi sijoituksessaan muutaman sijan, muuten olisi ollut ylivoimainen.

Pelkkä huutaminen ja hurraaminen ei varmaan olisi vienyt huomiota juoksemisesta, mutta nimen mainitseminen ja tilanteen kertominen vei huomion epäoleelliseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 04, 2023, 14:59:54
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 04, 2023, 08:13:58
Odottelua, odottelua. Ei voi oikein mihinkään ryhtyä.

Vähän ennen yhtätoista putkihenkilö saapui ja toi työkalut ja uudet osat ynnä muuta rompetta keittiöön odottamaan lounastauon jälkeen alkavaa työtä. Sitä työtä hän tekikin hiki hatussa reilut kaksi tuntia ja välillä piti naapuriasunnosta hakea kaveri katsomaan ja ratkomaan ongelmia, joita syntyi siitä, että oli vähän hakeminen, miten saadaan liitettyä uudet osat ikivanhoihin osiin. Onnettomuudeksi vielä sattui olemaan jotain sekundalaatuisia proppuja, joihin ei sitten ruuvit meinanneet upota olenkaan ja yhtä liitosta ei millään meinannut saada pysymään kuivana.

Pitkällisten ponnistelujen jälkeen homma saatiin pakettiin, mutta tekijä tulee vielä huomenissa tarkistamaan, että kaikki liitokset on pysyneet kuivana.

Oli aika hauska tyyppi, kun keskusteli itsensä kanssa työtä tehdessään ja välillä vihelteli. Ei ottanut mitenkään raskaasti sitä, että liian kireäksi suunniteltu aikataulu entisestään viivästyi vielä lisää, kun tuossa ajassa olisi pitänyt saada toinenkin keittiö tehtyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 04, 2023, 16:13:42
May the Fourth Be With You!

Lippu salkoon sillä nyt on Star Wars-päivä.
https://www.juhlapyhät.fi/epaviralliset-juhlapaivat/star-wars-paiva (https://www.xn--juhlapyht-22a.fi/epaviralliset-juhlapaivat/star-wars-paiva)

(https://media.tenor.com/CIRNpUjbPr4AAAAC/star-wars-storm-troopers.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 04, 2023, 16:26:45
^
Ai niin Carrie Fisher saa tänään tähden Walk Of Famelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 08, 2023, 10:31:25
Nyt on minunkin veroilmoitus tehtynä. Onneksi ei jäänyt viimetippaan, sillä huominen olisi ollut viimeinen mahdollisuus se tehdä jokavuotinen toistuva pakkopulla.

Onneksi laitoin heti viime keväänä, kun laskuerittelyn sain, kotitalousvähennykseen oikeuttavat kulut jo ennakkoon, josta tiedot siirtyivät automaattisesti tähän toimitettavaan verotukseen. Olisin varmasti sen muuten jo unohtanut, kun ilmoitusta tehdessä aina pitää kelata taaksepäin edelliseen vuoteen ja yrittää muistaa onko jotain sellaisia tapahtumia, joista verotuksessa pitäisi ilmoittaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 08, 2023, 14:16:16
Ukrainan sota on opettanut, että väkivaltainen katuryöstö ei ole ryöstö vaan omaisuuden hallintaan liittyvä konflikti, jota ei pidä yrittää ratkaista riitelemällä vaan neuvottelemalla.

Onnistunut neuvottelu tarkoittaa kompromissia, jossa kumpikin osapuoli luopuu osasta vaatimuksiaan, kunnes päädytään yhteisymmärrykseen.

Kompromissi voi olla seuraava.

Omaisuuden väkivaltaisesti haltuunsa ottanut henkilö palauttaa osan omaisuudesta alkuperäiselle haltijalle. Palautettava omaisuus voi olla esimerkiksi rahakukkarossa oleva ajokortti ja Kela-kortti, koska niitä haltuunottaja ei tarvitse. Alkuperäiselle omistajalle ne sen sijaan ovat tärkeitä. Rahat haltuunottaja saa pitää, koska ne kerran ovat jo hänellä, ja hän tarvitsee niitä.

Neuvottelun ehtoihin kuuluu se, että haltuunoton kohde takaa haltuunottajan turvallisuuden eikä yritä ottaa omaisuuttaan koskaan takaisin tai saada siitä korvausta. Hän ei tee ilmoitusta poliisille vaan hyväksyy täydessä yhteisymmärryksessä sen, että omaisuus kuuluu nyt haltuunottajalle. Hän lupautuu myös toimimaan hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä, mikäli hänen jäljellä olevan omaisuutensa hallinnasta ja omistamisesta myöhemmin tulee erimielisyyttä. Nekin erimielisyydet ratkaistaan neuvottelemalla samassa hyvässä hengessä kuin nyt ilmenneet erimielisyydet.

Haltuunottaja puolestaan sitoutuu ottamaan huomioon omaisuuden entisen omistajan turvallisuuden. Hän ei lyö omaisuuden entistä omistajaa nyrkllä naamaan vaan antaa jalomielisesti hänelle muutaman sekunnin aikaa juosta pakoon.

Neuvottelu kannattaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 08, 2023, 17:02:07
Nukkunut 3 vuorokauden aikana ehkä 7 tuntia. Eli aivan liian vähän. Vähän melkein kuin känninen olo unenpuutteen vuoksi. Viime yön pelasin aamukuuteen asti, katsoen samalla Charles III:n kruunajaisia videolta (7h). Ja nukuin 2-3 tuntia sen jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - toukokuu 08, 2023, 17:23:45
Tiedän periaatteessa tai yleisellä tasolla, mitä haluaisin sanoa pienessä tekstissä joka on työn alla, mutta ei huvita pätkääkään tehdä sitä. Siitä puuttuu tietty graindaus, jossa pitäis katsoa aineistoa läpi ja analysoida sitä.

Huvittavaa miten helposti sitä keksii muuta tekemistä just näissä kohdissa  :P

Tosi vähäiset on kyllä kertsin unimäärät. Toivottavasti korjaantuu hiljalleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 08, 2023, 18:04:34
Hyvä olo kun vihdoin sain nukuttua melkein tarpeeksi. Aiemmin monta yötä (ja päivää ilman iltanokosia) ollut poikkeuksellisen vajaalla unella jostain syystä. Poikkeuksellisen voimallinen virkeä olo, lihakset eivät ole enää lyijyä. Siivosin sisällä ja siivosin ulkona.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 09, 2023, 17:07:29
Jee! Tänään ja huomenna on taas halpaa sähköä. Surrur!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 09, 2023, 17:29:50
Virhe johtuu siitä, että yksi palveluntarjoaja, jonka rajapintaa olemme käyttäneet, on hiljattain päivittänyt rajapintaansa informoimatta meitä, miten ovat sitä muuttaneet ja nyt osa omista asiakkaistamme alkaneet soitella meidän asiakastukeen, kun yksi osa softastamme lakannut toimimasta. Esimies lähti sopivasti juuri lomalle. Oli yrittänyt korjata tätä virhettä, ja luonnollisesti jätti selvitystyön minulle kun ei ollut onnistunut etenemään sen kanssa.

Tänään olen sitten hieman jumpannut tämän kanssa. Järjestelmämme on yhteensopiva tuon palveluntarjoajan vanhan rajapinnan kanssa ja nyt kun sain yrittämällä ja erehtymällä selville, miltä osin rajapinnan kautta saatu tieto on muuttunut, ei ole katkuakaan, miten uuden tiedon kanssa tehdään samat asiat kuin miten ne aiemmilla tiedoilla tehtiin. Pitää yrittää huomenna kaivaa palveluntarjoajan yhteistiedot esiin ja kysellä, kuinka pitäisi toimia.

Hassusti luulin onnistuneeni korjaamaan vian testipalvelimellemme, kunnes tosiaan havaitsin, että korjaukseni ei pitäisi lainkaan toimia, koska rajapinnan palauttamista tiedoista puuttuu toimimisen kannalta olennainen tieto. Ja nyt en keksi miten helvetissä se kuitenkin toimii testipalvelimella :D

Ehkäpä tämän on onnistunut päivittää testipalvelimella vanhat tietueet rajapinnasta saaduilla uusilla tiedoilla ylikirjoittamatta vanhoja tietoja niiltä osin, kuin rajapinnasta ei ole tullut tietoja uutta tilalle lopputuloksena tietueet, jotka tavallaan toimivat, mutta hölynpölytiedoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 09, 2023, 17:37:20
Kyllähän kaikki toimii aina testiympäristössä, joka on puolittainen, osittainen ja pelkistetty ;D Moneen kertaan päässyt tuon Viihtis kokemaan ja eihän sitä ärsyttävämpää olekaan mikään.

Luulee jo ongelman selvinneen saadakseen vain tietää, että ei ole mitään ymmärrystä edes ongelman laajuudesta.

Näin asiakkaana pääsee myös kokemaan sen, miten toimittajat pompottelevat ongelmaa keskenään molemmat käsiään levitellen ;D Ja tietysti nämä tulee hetkeen, jolloin oikeasti olisi muutakin tekemistä!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 09, 2023, 21:32:38
^
Meillä on firma tehnyt joskus muutama vuosi sitten gatewayn, joka avaa toisen rajapinnan tälle palveluntarjoajalle. Kyseinen rajapinta mahdollistaa tämän rajapinnan käytön json-datalla wsdl-datan sijaan. Pitääpä hieman kysellä, onko gateway up-to-date ja jos on, saanko wsdl-koodit. Tuo palveluntarjoaja vaikuttaa myös sellaiselta palveluntarjoajalta, jota kaiken järjen mukaan tarjoamme myös parissa muussa tuotteessamme. Pitääpä kysellä.

Olisi auttanut, jos olisi osannut ristikuulustella esimiestäni viime viikolla ennen lomiaan, mutta luonnollisesti ajattelin, että kyseessä on tavallinen pikkuongelma ja joka selviää kunhan sitten joskus näen koodit. Ei tietenkään selvinnyt :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 10, 2023, 18:57:32
Yöllä kun kävin ulkona niin lintukonsertti oli aivan huumaava ja melkein korviin käyvä. Käsittämätön.
Nyt naputtelen tätä ulkokiikussa läppärillä, konsertti ei ole ihan niin kova. Tänään toin kiikun ulos ja siivosin vähän oksaroskia. Ja linnunsiementen kuoria (kottikärryllisen!), huomenissa taidan vaihtaa autonrenkaat kesäisiksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 12, 2023, 10:11:03
Ostin eilen makkariin uuden maton, yksivärisen räikeän harmaan, mutta toivottavasti tämä nyt olisi rakenteeltaan sellainen, joka ei niin innostaisi nyhtämään kuituja irti pohjasta. Vajaan vuoden kesti edellinen ennen kuin se oli saatu sellaiseen kuntoon, että sitä ei enää saanut imuroitua kunnolla, kun oli paikoin ihan nypyille raavittu.

Oli valittavana kaksi vaihtoehtoa, jossa mitat ja väri osuivat suunnilleen kohdalleen, ja valitsin sen, joka tuntui tiiviimmältä. Käytävämaton nimellä noita myydään. Olisin halunnut vielä hiukan pidemmän, mutta markettimatoissa ei 3 metrisiä oikein ole, joten 2,5m oli otettava ja kyllä senkin kanssa pärjää.

Pakko kai se on hyväksyä, että huonolla onnella matto kestää vuoden ja sitten se on valmis heitettäväksi roskiin. Onneksi nuo nyt ei ole kuin muutaman kympin hintaisia, joten ei siitä nyt konkurssiin olla menossa. Kalliimpaa ei kannata ostaa, sillä koskaan ei voi olla varma, miten nuo asuinkumppanit ihastuvat siihen. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 12, 2023, 11:59:15
^Haa! Pari vuotta sitten oli matto hakusessa. Joka paikassa oli juuri noita harmaita eri sävyissään, eikä sitten mitään muuta. Sininen piti saada ja etsinnässä meni aikansa. Kävi jo mielessä tilata nettikaupasta ulkomailta. Onneksi kuitenkin löytyi ihan tavallisesta isommasta kaupasta sopiva.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 12, 2023, 13:29:43
^
Minulle taas harmaa sopii oikein hyvin ja tuokin ostettu oli sellainen sopivan keskiharmaa ehkä hiukan ukkospilveen heittävä sävy, joka minusta on yksi parhaita harmaan sävyjä. En ole mikään sisustusfriikki, että kaiken pitäisi olla just sävysävyyn ja oikean tyylistä. Riittää hyvin, että on toimiva. Tietenkin rajansa kaikella. En mitään riemunkirjavaa tai räikeää olisi huolinut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 12, 2023, 14:16:55
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 04, 2023, 09:06:32
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 03, 2023, 17:27:52

-paina mieleen mihin jätit auton parkkiin isoissa kauppakeskuksissa

Käyttämissäni kauppakeskuksissa tätä ongelmaa minulla ei enää ole, sillä autoni seisoo aina pysäköintihallissa omassa ruudussani. Myös silloin kun en ole kauppakeskuksessa.

Mutta minulla on runsaasti kokemusta autoni hukkaamisesta laivojen autokansille. Autokannelle pääsee yleensä vasta varttia ennen laivan saapumista satamaan ja siinä tulee kiire etsiä oma auto, kun autokansia on useita ja kaikki sokkeloisia ja autot aivan kiinni toisissaan. Jos et ole löytänyt autoasi kun ramppi aukeaa, tilanne on nolo. Autosi saattaa estää satojen muiden autojen poistumisen laivasta.

En muista, miten autokannet on aseteltu laivaan, mutta kauppakeskuksessa kikkani on, että otan valokuvan kännykällä sijainnista/rivistä (esim C32).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 12, 2023, 16:13:21
Hieno pyöräilykeli lintujen ilmaiskonsertissa ja aurinkokin paistaa ihoa.

Samalla toivotan kaikille hyvää suomalaisuuden päivää ja sunnuntaina tulevaa vanhempainpäivää!
Vai pitäisikö sitä kutsua kasvattajienpäiväksi? Muita ehdotuksia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - toukokuu 12, 2023, 17:07:09
Kivaa kesäistä iltaa ihmisille minunkin puolestani :)

Mun puolesta päivä voi ihan hyvin pysyä äitienpäivänä, ja jos nimeämiskonventio ei jonkun tilanteeseen sovi, kun ei ole vaikka biologista äitiä elossa tai tiedossa tai... ihan mitä muuta tahansa, senhän voi luovasti viettää jo kohdistaa sellaiseen kasvattajatahoon tai mihin tahansa jolla on tällainen merkitys.

Ei sillä nyt niin suuresti mulle väliä ole, jos tollasta nimeä muutettais, mutta näkisin, että laajasti katsoen toi että sovelletaan luovasti omaan tilanteeseen on vapauttavampaa kuin se että keskitytään siihen, että jos joku nimilappu ei ole just oikea, silloin sen sijaan että tekisit sen mistä on iloa, hyötyä tai mikä resonoi itselle, paras juttu onkin nillittää nimilapusta ja siitä että se ei sovi nyt sulle.

Ongelma tossa on, että muutat sen miksi tahansa, sitten se ei taas ole jonkun muun mielestä yhtä hyvä tai ei toimi niille. Ja lopulta hyvien asioiden sijaan meillä on joukko ihmisiä, jotka on närkästyneitä ja me keskustellaan loputtomasti siitä, kenellä on tähän isommat ja paremmat syyt tai vaikka että kenen esteettiset arviot nimestä on paremmat.

Ihan tälleen esimerkkinä: Entä jos sulla on biologinen äiti jonka kanssa olet tekemisissä mutta joka ei ole kasvattanut sua, jos toi nyt olis "kasvattajanpäivä", niin... pitäiskö sun sitten mennä vaikka päiväkodin opettajan kotiin sen lasten kanssa viettämään sitä päivää vai niin kuin... mitä.

Ja toi ei siis tarkoita että "äitienpäivä" olis absoluuttisesti parempi vaan että toi ongelma ei katoa nimeä vaihtamalla, ja nimen vaihtaminen taas korostaa sellaista ajatusta, että jos joku nimilappu ei vastaa just sun tilannetta, oot silloin ahtaalla tai vaikeassa paikassa.

Kun siis... ei se aina ole silleen välttämätöntä jonkun nimen takia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - toukokuu 13, 2023, 00:49:39
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 12, 2023, 16:13:21
Samalla toivotan kaikille hyvää suomalaisuuden päivää ja sunnuntaina tulevaa vanhempainpäivää!
Vai pitäisikö sitä kutsua kasvattajienpäiväksi? Muita ehdotuksia?

Se on, vittu, äitienpäivä. Kysy lapsilta joilla ei semmoista ole – kun et kumminkaan minua usko.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 13, 2023, 06:27:59
Lainaus käyttäjältä: Hiha - toukokuu 13, 2023, 00:49:39
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 12, 2023, 16:13:21
Samalla toivotan kaikille hyvää suomalaisuuden päivää ja sunnuntaina tulevaa vanhempainpäivää!
Vai pitäisikö sitä kutsua kasvattajienpäiväksi? Muita ehdotuksia?

Se on, vittu, äitienpäivä. Kysy lapsilta joilla ei semmoista ole – kun et kumminkaan minua usko.
Ateistina kysyisin tarkentavasti, kelpaisiko sinulle synnyttäjienpäivä tai läheistenpäivä?
Vai miten äitienpäivä eroaa niistä?
Konservatiivisimmille äitienpäiväkin lienee turha uudistus ja nykyajan hömpötys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 13, 2023, 08:07:41
Tietenkin tarvitaan erikseen sekä äitienpäivä että isien päivä. Jos olisi vain yksi vanhempienpäivä joka kattaisi kaikki lapsi-aikuinen suhteet, niin kauppiaille olisi vain yksi markkinapäivä, jolloin pitää saada markkinoitua niin yöpaidat, kukat, suklaat kuin ne sotakirjatkin. Ne vanhemman asemassa olevat, jotka eivät ole näitä synnyttäjiä tai siittäjiä, joita yleisemmin äidiksi ja isäksi kutsutaan, voivat vongata itselleen oman päivän millä nimikkeellä sitten haluavatkaan. Kauppiaat kyllä kiittäisivät.

Meillä loppui äitienpäivän vietto siihen, kun lapset kasvoivat ulos päiväkodista, jossa ne kortit aina vuosittain tehtiin. Meidän perheessä vuoden jokainen päivä on ollut äitien päivä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 13, 2023, 10:43:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - toukokuu 12, 2023, 11:59:15
^Haa! Pari vuotta sitten oli matto hakusessa. Joka paikassa oli juuri noita harmaita eri sävyissään, eikä sitten mitään muuta. Sininen piti saada ja etsinnässä meni aikansa. Kävi jo mielessä tilata nettikaupasta ulkomailta. Onneksi kuitenkin löytyi ihan tavallisesta isommasta kaupasta sopiva.

Anttilasta, vain onko sellainen vielä olemassa- ainakin vaara piilee.. niissä matoissa..

https://www.youtube.com/watch?v=38oWHJNRBSY

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 13, 2023, 11:56:59
^
Ei ole Anttilaa ollut enää moniin vuosiin. Itse asiassa Anttilan & Kodin 1:n kuolinmyynnistä ostin vierashuoneeseen sinisen pitkän maton ja maksoinkohan siitä kympin verran. Se on todella hämmästyttävä matto, sillä se ei kelpaa kynsien teroitteluun lainkaan. Ei nypyn nyppyä ole matossa. Ja rakenne on niin tiivis, että kissan oksennuksetkin on helppo siitä putsata pois :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 13, 2023, 12:51:11
Lapsuuden hauskoihin muistoihin kuuluu Anttilan tavaratalon uskomaton määrä erilaisia hyödykkeitä ja turhakkeita sekä myöhemmin nuoruudessa tietysti levy-osasto. Amerikasta Kalle Anttila toi ideansa ja vanhoista postimyyntiluetteloista keräilijät maksavat kuulemma hyvin. Katalogien alusvaatesivut taisivat aikoinaan olla selatuimpia painotuotteita Suomessa.

(https://4.bp.blogspot.com/-Rz8F1MmaML0/V6mS-oPjt7I/AAAAAAAALgg/fj-JZtF824AuLLC0lfZqVWpB3m1GVj5twCLcB/s640/anttila65-skottiliivit%2B001.jpg)
http://hopeapeili.blogspot.com/2016/08/anttilan-muotia-1965.html

Anttilan isä oli kaksinkertainen olympiakultamitalipainija.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - toukokuu 13, 2023, 14:04:48
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 13, 2023, 06:27:59
Lainaus käyttäjältä: Hiha - toukokuu 13, 2023, 00:49:39
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 12, 2023, 16:13:21
Samalla toivotan kaikille hyvää suomalaisuuden päivää ja sunnuntaina tulevaa vanhempainpäivää!
Vai pitäisikö sitä kutsua kasvattajienpäiväksi? Muita ehdotuksia?

Se on, vittu, äitienpäivä. Kysy lapsilta joilla ei semmoista ole – kun et kumminkaan minua usko.
Ateistina kysyisin tarkentavasti, kelpaisiko sinulle synnyttäjienpäivä tai läheistenpäivä?
Vai miten äitienpäivä eroaa niistä?
Konservatiivisimmille äitienpäiväkin lienee turha uudistus ja nykyajan hömpötys.

Kysyit sitten kumminkin minulta  :D

Sinulle on markkinoitunut käsitys, että toukokuun toinen sunnuntai on oikeasti äitienpäivä. Ja että siitä syystä, tasa-arvon vuoksi, päivän nimi pitää avata koko maailmankaikkeudelle. Tosiasiassa pyrit loukkaamaan niiden ihmisten sananvapautta, jotka ovat sanaa keksineet käyttää. Rakentava ratkaisu olisi, että etsit itse jonkun nimeämättömän päivän, vaikka elokuun kolmas tiistai, jonka nimeät a4-kloonien päiväksi, tai minkä päivän nyt halusitkin. Totalitaristinen ratkaisu taas olisi, että keräät vallankumousarmeijan ja kukistat valtion ja pakotat kaikki henkiinjättämäsi käyttämään uusia nimiä joulusta juhannukseen ja juhannuksesta jouluun. Pick your choice.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 13, 2023, 14:48:51
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 13, 2023, 11:56:59
^
Ei ole Anttilaa ollut enää moniin vuosiin. Itse asiassa Anttilan & Kodin 1:n kuolinmyynnistä ostin vierashuoneeseen sinisen pitkän maton ja maksoinkohan siitä kympin verran. Se on todella hämmästyttävä matto, sillä se ei kelpaa kynsien teroitteluun lainkaan. Ei nypyn nyppyä ole matossa. Ja rakenne on niin tiivis, että kissan oksennuksetkin on helppo siitä putsata pois :D

Sininen matto on paras!  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 13, 2023, 14:52:14
Juuri, kun olin saanut päivän ohjelman suunniteltua ja laitettua hommat hyvään järjestykseen ja jopa aloittanut ensimmäisestä, soi puhelin ja: "hei, onko sulla mitään menoo tänään? Oltais tulossa stadiin käymään ja aateltiin haluutko lähteä kruisailemaan Plantageniin tai jonkin". Eihän sitä voinut kieltäytyä, kun nykyisin sen verran harvoin nähdään, joten aikataulu meni romukoppaan. Onneksi tapaamiseen jäi sen verran aikaa, että ehdin aloittamani homman hyvin saada valmiiksi ja itseni siistittyä rauhassa.

Kierrettiin Viherpajan japanilainen puutarha ja kaikki kukkaosastot. Tarkoituksena oli vain katsastaa tarjontaa eri liikkeissä, mutta minä tietenkin sorruin ostamaan kevätkaktuksen, jolla oli hyvin erikoisen malliset ja kauniin väriset kukat. Kukinta alkaa olla hyvinkin jo ohi, mutta tuleehan noita keväitä vielä tämänkin jälkeen. Vaikka asiakkaita oli paljon, kassajono eteni todella nopeasti.

Plantagenissa kiersimme enimmäkseen puutarhaosastoa ja ulkokasveja, sillä seuralaisillani on alkamassa projekti hiljalleen kunnostella puutarhaa ja pihan koristepensaita. Tuolla oli aivan järkyttävät kassajonot, joten se vähensi tehokkaasti hinkua ostaa minikasveja, joista olisi hyvinkin saanut taas kerättyä sen 3kpl/9,99 euroa paketin.

Niin vastenmielistä kuin tarkoin tehtyjen suunnitelmien romuttaminen olikin, niin ihan kiva reissu oli. Nyt pitää miettiä, jaksanko tänään tehdä ne tekemättä jääneet vai jätänkö huomiselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 13, 2023, 19:01:19
Jääkaappi hajosi=tuli hulluksi. Onneksi ei ollut edes huvittanut tehdä ns. kesänalku/äitienpäiväkakkua, olisi ollut inha maku kivikovan jäisestä kermapurkista (satsasin kekseihin ja halpis-sitruunakaakkupötköön). Lämpömittari näytti -18 C ylempänä ja -10 C alempana. Ihmettelin kyllä kun hurisi koko ajan, yölläkin, ajattelin että jospa se kuuluu alkuun asiaan jäähdyttää paikat kun talven jäljiltä panin virran päälle, ulkorakennuksessa on. Kulutus olisi jotain 1..2 kWh/d, vähän liikaa,sähkö maksaisi kesäajaltansa jopa 100 e. Jääkaappi on vähintään 20 vuotta vanha.
  Laitoin eväät (maidot jne), osin jäiset pahvilaatikkoon, betoniseinäiseen pannuhuoneeseen jossa +8 C. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 13, 2023, 21:13:13
^
Miten ylempänä oli kylmempää kuin alempana, vai eikö fysiikan lait toimi pakkasessa?
Oletko varma, että se oli jääkaappi, ettei ollut ehjä pakastin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 13, 2023, 21:21:32
Pieni pakastelokero on siinä ylimpänä, sen alla keskellä ylhäällä on aina ollut pieni jäätymisriski.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 14, 2023, 18:56:46
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 13, 2023, 08:07:41
Tietenkin tarvitaan erikseen sekä äitienpäivä että isien päivä. Jos olisi vain yksi vanhempienpäivä joka kattaisi kaikki lapsi-aikuinen suhteet, niin kauppiaille olisi vain yksi markkinapäivä, jolloin pitää saada markkinoitua niin yöpaidat, kukat, suklaat kuin ne sotakirjatkin. Ne vanhemman asemassa olevat, jotka eivät ole näitä synnyttäjiä tai siittäjiä, joita yleisemmin äidiksi ja isäksi kutsutaan, voivat vongata itselleen oman päivän millä nimikkeellä sitten haluavatkaan. Kauppiaat kyllä kiittäisivät.

Meillä loppui äitienpäivän vietto siihen, kun lapset kasvoivat ulos päiväkodista, jossa ne kortit aina vuosittain tehtiin. Meidän perheessä vuoden jokainen päivä on ollut äitien päivä :)
Niinpä. Unohdin kysyä itseltäni, mitä olisi lasten vanhempien tulevaisuus ilman kulutusjuhlia?

Lainaus käyttäjältä: Hiha - toukokuu 13, 2023, 14:04:48
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 13, 2023, 06:27:59
Lainaus käyttäjältä: Hiha - toukokuu 13, 2023, 00:49:39
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 12, 2023, 16:13:21
Samalla toivotan kaikille hyvää suomalaisuuden päivää ja sunnuntaina tulevaa vanhempainpäivää!
Vai pitäisikö sitä kutsua kasvattajienpäiväksi? Muita ehdotuksia?

Se on, vittu, äitienpäivä. Kysy lapsilta joilla ei semmoista ole – kun et kumminkaan minua usko.
Ateistina kysyisin tarkentavasti, kelpaisiko sinulle synnyttäjienpäivä tai läheistenpäivä?
Vai miten äitienpäivä eroaa niistä?
Konservatiivisimmille äitienpäiväkin lienee turha uudistus ja nykyajan hömpötys.

Kysyit sitten kumminkin minulta  :D

Sinulle on markkinoitunut käsitys, että toukokuun toinen sunnuntai on oikeasti äitienpäivä. Ja että siitä syystä, tasa-arvon vuoksi, päivän nimi pitää avata koko maailmankaikkeudelle. Tosiasiassa pyrit loukkaamaan niiden ihmisten sananvapautta, jotka ovat sanaa keksineet käyttää. Rakentava ratkaisu olisi, että etsit itse jonkun nimeämättömän päivän, vaikka elokuun kolmas tiistai, jonka nimeät a4-kloonien päiväksi, tai minkä päivän nyt halusitkin. Totalitaristinen ratkaisu taas olisi, että keräät vallankumousarmeijan ja kukistat valtion ja pakotat kaikki henkiinjättämäsi käyttämään uusia nimiä joulusta juhannukseen ja juhannuksesta jouluun. Pick your choice.
:D

Minulle on ainakin yritetty markkinoida virallisilla liputuspäivillä ja presidentin jakamilla kunniamerkeillä tätäkin markkinapäivää. Tämäkin työllä ja rahalla kannettu oppi on näemmä vuotamassa aatosten ämpäristäni, kun horjahdin loukkaamaan jopa omaa runollisen rajoittamatonta sananvapauttani aiheesta.
Se on totta että ateistina vain maailmankaikkeus on rajana, kun availen estottomasti sanaista pakastearkkuani tai lokeroani kantapaikalla. Äitini aina sanoi että elämä on kuin pakastearkku. koskaan ei voi tietää mitä sieltä löytää.
Toinen maailmansotakin olisi voitu välttää rakentavammilla ratkaisuilla. Juutalaiset olisivat voineet keksiä muuttaa ajoissa Israeliin pilaamasta globaalisti paikallisten sananvapautta.
Nyt juutalaisten uhriutumisesta seurasi nykyisen Ukrainan erikoisoperaation kaltainen sottiisi jossa jouduttiin aloittamaan geopoliittiset resurssisodat ikäväsävyisen natsittelun vuoksi.
Jätän totalitaristisimmat ratkaisut huippuammattilaisille eli lisärahoitettavalle tieteelle teknologioineen ja tyydyn digimamuna spekuloimaan tulevasta lisääntyneiden naaraiden päivästä onnittelukortteineen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 16, 2023, 16:32:47
Ai että on sähkö halpaa..pitää oikein miettiä mihin sitä törsäisi. Ehdotuksia?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 16, 2023, 17:18:38
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 16, 2023, 16:32:47
Ai että on sähkö halpaa..pitää oikein miettiä mihin sitä törsäisi. Ehdotuksia?

Lataa sähköautoasi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 22, 2023, 02:13:32
Uusi jääkaappi löytyisi alle parin sadan mutta se on pieni minijääkaappi, vuosikulutus olisi vain 100kWh.
Mutta tässä rakennuksessa on muinoin tultu toimeen ilman jääkaappiakin  ja koitetaan nyt sitä jonkin aikaa, kellarin rapussa alhaalla n. +7..+8C.  Laktoositon maito säilyy 2vk jääkaapissa joten säilynee tuossa muutaman päivän. Aremmat ruoat voi  pakastaa. Paitsi vanukkaita, ne pitänee syödä 24 h sisällä.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 22, 2023, 19:21:13
En ole pitkään aikaan huvittunut mistään niin paljon kuin tästä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009310903.htmlAikuiset ovat kovia valehtelemaan, ja siksi ne kutsuvat alennustilaansa avuttomuuden ja terapiariippuvaisuuden sijasta jatkuvaksi kehittymisen haluksi.

Aikuiset käyvät hengityskursseilla, koska ne lukivat lehdestä, etteivät ne ehkä hengitä oikein. Hengityskursseille ne saapuivat istumiskursseilta, koska aikuiset haluavat kehittyä istujina.

Matkalla hengityskursseilta istumiskursseille ne meditoivat puhelimensa applikaation avulla liikennevaloissa mielensä tyhjäksi ja ilmoittautuvat kesäkursseille, jossa opetetaan rakastumaan itseensä uudelleen, koska joskus on vaikea rakastaa idioottia, joka ei osaa edes istua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 22, 2023, 20:07:16
Nettihuijari vei sussun tililtä 30 000 euroa. Saas nähdä onnistuuko poliisi tai pankki saamaan jotain takaisin.

Kyllä nyt sattuu ja tapahtuu.... >:( :-\.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 23, 2023, 00:21:17
Melkoista hulabaloota yksityiselämässäkin tapahtuu.
Mutta en valita, koska masennusvaiheessa oli pahempaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 23, 2023, 00:27:05
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 16, 2023, 16:32:47
Ai että on sähkö halpaa..pitää oikein miettiä mihin sitä törsäisi. Ehdotuksia?
Viilennän asuntoani jätten pakastimen auki?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 23, 2023, 01:07:30
^Tarkoitat kai että lämpenee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 23, 2023, 08:23:51
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 22, 2023, 20:07:16
Nettihuijari vei sussun tililtä 30 000 euroa. Saas nähdä onnistuuko poliisi tai pankki saamaan jotain takaisin.

Kyllä nyt sattuu ja tapahtuu.... >:( :-\.

No jopas nyt kävi hullusti. Miten tuo huijaus tehtiin, s-postilla vai huijaussivustolla?

Pankki ei liene kovin aktiivinen ja avulias noissa tapauksissa, jos vähääkään on viitettä, että asiakkaan olisi pitänyt olla toimissaan huolellisempi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 23, 2023, 08:46:28
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 23, 2023, 08:23:51
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 22, 2023, 20:07:16
Nettihuijari vei sussun tililtä 30 000 euroa. Saas nähdä onnistuuko poliisi tai pankki saamaan jotain takaisin.

Kyllä nyt sattuu ja tapahtuu.... >:( :-\.

No jopas nyt kävi hullusti. Miten tuo huijaus tehtiin, s-postilla vai huijaussivustolla?

Pankki ei liene kovin aktiivinen ja avulias noissa tapauksissa, jos vähääkään on viitettä, että asiakkaan olisi pitänyt olla toimissaan huolellisempi.

Se tehtiin mm varastamalla tutun fb tili ja tekeytymällä häneksi ja käyttämällä hyväksi tiettyjä asioita, joita en tässä lähde avaamaan. Rahat on muutamalla ulkomaan pankin tilillä eikä niitä taida takaisin saada, toki rikosilmoitus tehty.

Vähän turhan tiheästi sattuu VMP asioita >:(. Lähden mökille tuulettamaan päätä.....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 23, 2023, 09:26:43
On harmillista, että tuollainen huijaus on päässyt tapahtumaan. Yllättävien taloudellisten menetysten kohteeksi voi joutua milloin tahansa ja täysin yllättäen, vaikka yrittäisi välttää niitä.

Pankkitilini kaappauksesta minun ei ehkä tarvitse olla erityisen huolissani, koska tilillä on yleensä vain muutamia kymppejä tai hetkellisesti korkeintaan satasia. On kuitenkin olemassa muita riskejä. Viikko sitten esimerkiksi katkesi tuulessa iso puu pihassa ja osui kaatuessaan teloilla olevaan veneeseen, johon tuli pahoja vaurioita. Vene on rakenteeltaan sen verran harvinainen, että en taida osata korjata sitä.

Kaatuvat puut ovat tehneet paljon tuhoa omaisuudelleni - ja tulevat tekemään - mutta asialle ei oikein voi tehdä mitään. Puista pitäisi päästä eroon, mutta se makasaisi, eikä ole rahaa. Osaan kyllä sahata puun poikki moottorisahalla, mutta ahtaalla tontilla sen kaataminen hallitusti, niin ettei se tuhoa paikkoja, on lähes mahdotonta. Puu(t) pitäisi katkoa latvasta alkaen pieninä pätkinä, ja siihen tarvittaisiin jokin nostolava tai vastaava.

Erityisesti isot hopeapajut ovat monstereita, jotka tekevät lopulta suurta tuhoa kaatuessaan oksa kerrallaan eri suuntiin. Jos alla on autoja ja rakennuksia, niihin tulee vaurioita. Hopeapaju on pieni viaton pensas, kun se istuttaa tontilleen. Siitä kasvaa kuitenkin ajan mittaan puiden Tyrsannosaurus Rex, joka lopulta levittää kauhua ja tuhoa ympärilleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 23, 2023, 12:22:52
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - toukokuu 22, 2023, 19:21:13
En ole pitkään aikaan huvittunut mistään niin paljon kuin tästä:

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009310903.htmlAikuiset ovat kovia valehtelemaan, ja siksi ne kutsuvat alennustilaansa avuttomuuden ja terapiariippuvaisuuden sijasta jatkuvaksi kehittymisen haluksi.

Aikuiset käyvät hengityskursseilla, koska ne lukivat lehdestä, etteivät ne ehkä hengitä oikein. Hengityskursseille ne saapuivat istumiskursseilta, koska aikuiset haluavat kehittyä istujina.

Matkalla hengityskursseilta istumiskursseille ne meditoivat puhelimensa applikaation avulla liikennevaloissa mielensä tyhjäksi ja ilmoittautuvat kesäkursseille, jossa opetetaan rakastumaan itseensä uudelleen, koska joskus on vaikea rakastaa idioottia, joka ei osaa edes istua.

Himputti tuohan on hieno kehittymisohjelma, joka kannattaa ottaa heti käyttöön- ilman wiskiä en kyllä silti moiseen suostu lähtemään. Itsensä kehittämisen jalo taito onnistuu kyllä konjakillakin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 23, 2023, 12:39:21
^
.... tai suklaalla.

Tänään olisi saanut suklaalevyn palkkioksi, jos olisi ottanut ruokakaupassa käsiskannerin käyttöönsä. Tiksin Prismassa käyttö alkoi tänään ja lahjuksin yrittivät saada kapuloita käyttöön.

Katsoin juuri opetusvideon ja näppärältähän tuo vaikutti.

Minulle vain tämä uudistus on tullut auttamattomasti liian myöhään, kun lapsiperhe on muuttunut yhden hengen taloudeksi. Eniten sitä hyötyvät isoja määriä ostavat, joilla on ostoskärry ja siellä kassit, joihin pakata ostokset. Tosin, eipä sekään ihan ongelmitta suju, jos ostosreitiltä on tulossa kovia ja painavia ostoksia ja hevit on kassin pohjalla.

Yhdistelmä ostoskoppa & rappu ei ihan toimi tuon kapulan kanssa. Ei sittenkään, vaikka sen kopankin jättäisi pois, sillä reppuun on paha pakata pitkin kauppaa kulkiessa, joten ei siis jatkoon minulla tuo kapine.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 23, 2023, 14:02:01
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 23, 2023, 08:46:28
Se tehtiin mm varastamalla tutun fb tili ja tekeytymällä häneksi ja käyttämällä hyväksi tiettyjä asioita, joita en tässä lähde avaamaan. Rahat on muutamalla ulkomaan pankin tilillä eikä niitä taida takaisin saada, toki rikosilmoitus tehty.

Vähän turhan tiheästi sattuu VMP asioita >:(. Lähden mökille tuulettamaan päätä.....

Ohhoh, olenkin näitä ihmetellyt. Sain jokunen aika sitten kaveripyynnön vanhalta työkaverilta. Vähän ihmettelin, että eikö me olla jo kavereita, mutta ehkei sitten. Hyväksyin ja vähän ilahduinkin, kun hän alkoi kysellä kuulumisia.

Onneksi oli hätäinen ja alkoi liian pian jutella juttuja, joita en voinut tähän kaveriin liittää, joten lopetin yhteydenpidon. Nyt sain toisen samanlaisen pyynnön eri kaverilta.

Näitä todellakin on liikkeellä ja ovat taitavia >:( Toivottavasti pankki voi tehdä jotain.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 23, 2023, 14:11:45
Olen jälleen kerran iloinen etten ole missään Facebookissa.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - toukokuu 23, 2023, 14:16:34
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 23, 2023, 14:02:01
Ohhoh, olenkin näitä ihmetellyt. Sain jokunen aika sitten kaveripyynnön vanhalta työkaverilta. Vähän ihmettelin, että eikö me olla jo kavereita, mutta ehkei sitten. Hyväksyin ja vähän ilahduinkin, kun hän alkoi kysellä kuulumisia.

Onneksi oli hätäinen ja alkoi liian pian jutella juttuja, joita en voinut tähän kaveriin liittää, joten lopetin yhteydenpidon. Nyt sain toisen samanlaisen pyynnön eri kaverilta.

Näitä todellakin on liikkeellä ja ovat taitavia >:( Toivottavasti pankki voi tehdä jotain.

T: Xante

Aivan sama kokemus. Sain pyynnön ja kummastelin itsekseni hetken että eikös me oltu jo fb-kavereita, mutta en viitsinyt tarkistaa. Naamakuva kun oli jopa tunnistettava. Onneksi heti kolmannessa viestissä tuli kansainvälistä koronasoopaa. Kyllähän sitä hulluja tuntee, mutta ei sentään joka lajin  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 23, 2023, 14:34:02
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 23, 2023, 09:26:43
Kaatuvat puut ovat tehneet paljon tuhoa omaisuudelleni - ja tulevat tekemään - mutta asialle ei oikein voi tehdä mitään. Puista pitäisi päästä eroon, mutta se makasaisi, eikä ole rahaa. Osaan kyllä sahata puun poikki moottorisahalla, mutta ahtaalla tontilla sen kaataminen hallitusti, niin ettei se tuhoa paikkoja, on lähes mahdotonta. Puu(t) pitäisi katkoa latvasta alkaen pieninä pätkinä, ja siihen tarvittaisiin jokin nostolava tai vastaava.

Rakennuksen lähellä oleva iso puu on vanhetessaan ongelma. Jos se on suorassa, hyvällä kaatokololla riski sen kaatumisesta talon päälle on melkein nollassa, mutta taloon päin kallellaan oleva puu on todella vaikea saada kaatumaan muuhun suuntaan.

Täälläkin on sauna-liiterirakennuksen viereisessä rinteessä pari isoa koivua, jotka jonain päivänä aiheuttavat täystuhon, jos niitä ei poisteta. Periaatteessa väkipyörällä voisi onnistua, mutta köyden saaminen riittävän ylös on vaikeaa. On huonoja kokemuksia tuosta.

Puita kaatavia yrityksiä löytyy kyllä hyvin, mutta täällä saaressa niiden työskentely maksaa maltaita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 23, 2023, 17:31:43
Meidän mökillä salama oli iskenyt valtavan isoon mökin vierellä olevaan kuuseen, 1/3 ylhäältä. Ja valtavan isossa pihakoivussa alkoi lahoamisprosessi sisältä. Tutun tuttu (samalta kylältä) vanha metsuri, joka oli ikänsä tehnyt niitä hommia, tuli kaatamaan ne. Hän arvioi, että tuohon rakoon puiden välissä se voisi mahtua kaatumaan, ja sinnehän se sentilleen sitten kaatui, molempien puiden osalta. Palkaksi hän halusi kahvit. Puoliväkisin pakotettuna suostui ottamaan vähän rahaa.

Tätä voi verrata jokin "ammatilais"porukkaan (vapaapalokunta? en muista mikä porukka), josta olisi saapunut olikos se 6-7 miestä, ja jotka olisivat kaataneet maantien yli toisen puista (eli tukkineet liikenteen), ja jotka olisivat maksaneet maltaita, satoja euroja kuitenkin.

Vanhat metsurit ❤️ 1, muut 0.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 23, 2023, 17:38:30
Metsurilla oli jokin parimetrinen rautakanki, ja siihen jokin ruuvaus- tai pumppaussysteemi. Kangen avulla hän sai puun kaatumaan siihen suuntaan kuin halusi: kanki työnsi puuta haluttuun suuntaan, ja oli juntattu tukevasti maahan. (Liekö ollut maata vasten jonkinlainen tukipuu, en muista.) Lovi tietty oli sinne puun juureen myös sahattu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 23, 2023, 19:02:39
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 23, 2023, 00:27:05
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 16, 2023, 16:32:47
Ai että on sähkö halpaa..pitää oikein miettiä mihin sitä törsäisi. Ehdotuksia?
Viilennän asuntoani jätten pakastimen auki?
Tai laitan sähkölämpöpatterin jääkaappiin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 23, 2023, 19:35:29
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - toukokuu 23, 2023, 14:02:01
Lainaus käyttäjältä: Socrates - toukokuu 23, 2023, 08:46:28
Se tehtiin mm varastamalla tutun fb tili ja tekeytymällä häneksi ja käyttämällä hyväksi tiettyjä asioita ...
Ohhoh, olenkin näitä ihmetellyt. Sain jokunen aika sitten kaveripyynnön vanhalta työkaverilta. Vähän ihmettelin, että eikö me olla jo kavereita,...
Äskettäin joku tietoturvaguru mediassa sanoi huijattavien jakaumasta että usein keski-ikäisiä koska nuoremmat aikuiset vähemmän menee lankaan ja monet vanhat ei oo edes netissä. Mutta ehkä syy oli myös tuo FB, jossa nuoremmat ei enää niin oo?

JK. Just nyt on päivän uutinen IS:ssä tämmönen:
Tämä kaverilta tuleva viesti on myrkkyä – toimi näin, jos saat sellaisen
Viranomainen varoittaa sosiaalisen median tilien kaappausyrityksistä.

- https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000009604253.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - toukokuu 23, 2023, 20:14:20
Tumpelo ammattipuunkaataja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 24, 2023, 00:03:14
Alkuillasta käväisin ruokakaupassa ja sieltä palatessani näin kadulla nuoren miehen, jolla oli täydellisen 70-lukulainen look. Mustat trumpettilahkeiset housut, ruskea pikkutakki ja melkein olkapäille ulottuvat runsaat hiukset. Mies oli myös hoikka kuten useimmat n. 20-vuotiaat silloin olivat. Olisinpa hoksannut juosta hänen peräänsä ja kiittää ilmaisesta aikamatkasta sekä kehua asua ja olemusta. :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - toukokuu 24, 2023, 07:56:33
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 24, 2023, 00:03:14
Alkuillasta käväisin ruokakaupassa ja sieltä palatessani näin kadulla nuoren miehen, jolla oli täydellisen 70-lukulainen look. Mustat trumpettilahkeiset housut, ruskea pikkutakki ja melkein olkapäille ulottuvat runsaat hiukset. Mies oli myös hoikka kuten useimmat n. 20-vuotiaat silloin olivat. Olisinpa hoksannut juosta hänen peräänsä ja kiittää ilmaisesta aikamatkasta sekä kehua asua ja olemusta. :-*

En tiedä, missä tällainen näky on ollut. Olen nähnyt kertomukseen soveltuvan henkilön pari kertaa Helsingin keskustassa. Toinen tapaaminen oli G-talon Lidlissä. Silloin kävi ilmi tarinan epämukavampi puoli. Tuo henkilö ei ollut ilmeisesti käynyt suihkussakaan kuin viimeksi joskus 1970-luvulla. Lähistöllä ei viitsinyt pahemmin olla.

(Muistelen, että olisin kirjoittanut tästä henkilöstä jossakin foorumipostauksessani, mutta en nyt löytänyt sitä.)

Googlailin 1970-luvun muodista...

(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2F3.bp.blogspot.com%2F-81ifj6jnTxA%2FVghrMRu5EpI%2FAAAAAAAAB-I%2FQK1cMSVoaxM%2Fs1600%2Fmies.JPG&hash=34023c749cd1b8d2563091582fb6d7128e6a6f40)

Löysin pari päivää sitten tuollaisen farkkutakin epämääräisestä pussista talon (hiiriä kuhisevassa) ulkokomerossa. Nyt vaate (joka on siis ollut jo melkein roskissa) on vielä ulkorapulla olevassa muovipussissa muiden epämääräisten löytöjen seassa. Pitäisiköhän pestä se ja pelastaa hävitykseltä. Taidanpa tehdä niin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 24, 2023, 08:02:49
Ollut jo useita "kauden ensimmäinen"-kokemuksia, vaikka toukokuu on vasta vähän yli puolen välin.

Tänään yksi taas: pyykit kuivumassa ulkona. Olisihan sitä jo aiemminkin ihan hyvin voinut, mutta ei osunut pyykkipäivä tai sitten muuten tullut pyykit mieleen.

Mutta kesän parhaita juttuja ehdottomasti!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - toukokuu 24, 2023, 08:36:22
Asun keskellä tämänhetkistä Suomen suurinta festarialuetta ja nämä lämpenevät kesäyöt takaavat jatkuvan karnevaalin ikkunoideni alla. Juhlintaa on kellon ympäri kymmenillä eri kielillä. Kaipaan kylmiä myrskyisiä öitä. Päivällä saavat ihmiset puolestani juhlia ja meluta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - toukokuu 24, 2023, 12:02:32
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 23, 2023, 00:27:05
Lainaus käyttäjältä: a4 - toukokuu 16, 2023, 16:32:47
Ai että on sähkö halpaa..pitää oikein miettiä mihin sitä törsäisi. Ehdotuksia?
Viilennän asuntoani jätten pakastimen auki?

Ilmalämpöpuppua voi kyllä käyttää viilentämiseen, mutta pakastimen kylmentävä vaikutus ei taida toteutua, ellei vie lauhdutin-osaa erilleen viilennettävästä tilasta.

Siis se huonetila vain lämpenee lisää- kunhan pakasteet ovat sulaneet, joita varmaan on tarkoitus pitää pakasteisina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - toukokuu 24, 2023, 15:55:40
Pihi sieluni laulaa ilosta ja pissii hunajaa. Huomenna sähkön pörssihinta matelee nollan tuntumassa kuin laumasieluiset lomaliikenteessä.

Pitää varmaan hankkia euroviisuhenkinen tehokas tuulikone jolla poistaa kuumuutta hohkavien sähkölämpöpatterien tuulivoimalämpöä ilmakehään.

Nyt on taottava kun rauta on kuuma!
Vaikka vihaan silittämistä niin lämpimäksi silitetty vessapaperi tuntuu mukavalta.
Kahviakin on tullut keiteltyä tavallista enemmän..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - toukokuu 24, 2023, 23:07:11
Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 24, 2023, 07:56:33
Lainaus käyttäjältä: Amore - toukokuu 24, 2023, 00:03:14
Alkuillasta käväisin ruokakaupassa ja sieltä palatessani näin kadulla nuoren miehen, jolla oli täydellisen 70-lukulainen look. Mustat trumpettilahkeiset housut, ruskea pikkutakki ja melkein olkapäille ulottuvat runsaat hiukset. Mies oli myös hoikka kuten useimmat n. 20-vuotiaat silloin olivat. Olisinpa hoksannut juosta hänen peräänsä ja kiittää ilmaisesta aikamatkasta sekä kehua asua ja olemusta. :-*

En tiedä, missä tällainen näky on ollut. Olen nähnyt kertomukseen soveltuvan henkilön pari kertaa Helsingin keskustassa. Toinen tapaaminen oli G-talon Lidlissä. Silloin kävi ilmi tarinan epämukavampi puoli. Tuo henkilö ei ollut ilmeisesti käynyt suihkussakaan kuin viimeksi joskus 1970-luvulla.

Hajuaistimusta en miehestä saanut, mutta olen jokseenkin varma, että hän tuoksui 70-luvun partavedeltä, siis veikkaukseni on Old Spice tai Mennen; muita partavesimerkkejä en tuolta ajalta muista. Kunnon hyönteismyrkkyjä molemmat. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - toukokuu 26, 2023, 19:47:53
Pikkuhiljaa tulee hyvä kesä. Terveyshuolet enimmäkseen takanapäin. Hammasremonttia vielä 2 viikon päästä (pieni hammasproteesin istutus). Muuten töitä kesäkuu ja sitten lomaa heinäkuu...  8)
Tyttöystävästä en niin varma ole, kun ihmiseen tutustumisessa tulee niitä negatiivisiakin puolia esiin.
Toisaalta naisia on 4 miljardia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 29, 2023, 21:19:05
Pidin viime viikon lomaa, että voisi hetken keskittyä muuhunkin kuin koodaamiseen. Vittu, mitä vielä. Ei tullu koodattua pelkästään joka päivä, vaan mahtuipa sessioon kaksi yli 48 tunnin rupeamaakin. Seuraava loma on onneksi vasta kolmen kuukauden kuluttua, niin kerkee nyt hieman palautella työn parissa :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - toukokuu 30, 2023, 07:42:44
Täällä päin on Hipin kelit. Välillä ripsauttaa vettä, mutta enimmäkseen on viileää pilvipoutaa. Ihan ok, jos nämä viileämmät kelit osuvat nyt heti alkukesään, mutta kyllä mulle tuo vähän päälle 10 astetta on helkkarin kylmää. Tuntuu, että sisälläkin palelee.

Kaunista kyllä on, todella vihreää ja vehreää. Kesäksi on luvassa Socrateen syvästi halveksimaa hommaa, uuden, kestävämmän terassin pystytys. Sen alta kaadettiin 3 isohkoa vaahteraa, joiden kanssa riittää vielä tähän alkukesään töitä.

Muuten on työpäivät pitkästä aikaa olleet pitkänpuoleisia mullakin, mutta eiköhän sekin tästä kesän edetessä...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2023, 10:07:08
Juu, vähän ripsautti täälläkin vettä aamusella, mutta nyt aurinko valaisee pilvien läpi tai pilvien rakosista vaihtelevasti. Oikein mukavalta näyttää. Pihakin on oikein rehevässä kunnossa, kun nurmikot on saaneet nyt vettä pidemmän aikaa vähän kerrallaan.

Viime viikolla leikattiin nurmikot ensimmäisen kerran. Aika hassua, että tuosta viikkoa aikaisemmin huolto tuli pihaan tuoden ruohonleikkurit, mutta mies tuli minulta kysymään, että haluanko ruohon leikattavaksi. Vastasin, että ei olisi niin väliä vielä, että antaa hiukan vielä kasvaa, kun sateitakin on luvassa. Huolto sanoi, että tulee viikon päästä ja jatkoi siitä naapuritontille, joka heillä myös on hoidossaan. Eipä nuo ennen ole kyselleet mitään, vaan ovat sen kynineet olipa se miten kitukasvuista hyvänsä. Mutta nyt on siis komea nurmikko meillä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 30, 2023, 10:12:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 30, 2023, 10:07:08
... viikkoa aikaisemmin huolto tuli pihaan tuoden ruohonleikkurit, mutta mies tuli minulta kysymään, että haluanko ruohon leikattavaksi.
...
Eipä nuo ennen ole kyselleet mitään, vaan ovat sen kynineet olipa se miten kitukasvuista hyvänsä. Mutta nyt on siis komea nurmikko meillä :)

Valtaa ei anneta, se otetaan.  ;D Ettet vaan olisi aiemmin kertonut huoltomiehille mielipiteitäsi siitä miten asiat olisi hoidettava. Nyt ne on analysoineet tilanteen ja päätelleet kuka on Herra talossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - toukokuu 30, 2023, 10:22:01
^
Heh, veikkaan, että tuo kysyi enemmänkin läpällä, mutta minä taas tapani mukaan otin kysymyksen tosissani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - toukokuu 30, 2023, 10:29:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 30, 2023, 10:22:01
^
Heh, veikkaan, että tuo kysyi enemmänkin läpällä, mutta minä taas tapani mukaan otin kysymyksen tosissani.

;D

Lainaus käyttäjältä: https://www.tunturisusi.com/aforismit/ei.htmEi niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - toukokuu 30, 2023, 13:46:03
Tulipa parturilla käynnin yhteydessä käytyä entisen asunnon pihalla ostamassa alakerran ikämiehen elämäkerta. Kuulo alkaa olla olematon eikä muukaan kunto kehuttava.

Pihalla oli kaikki ennallaan. Pieniä muutoksia asukaskunnassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - toukokuu 31, 2023, 17:20:03
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 22, 2023, 02:13:32
Uusi jääkaappi löytyisi alle parin sadan mutta se on pieni minijääkaappi, vuosikulutus olisi vain 100kWh.
Mutta tässä rakennuksessa on muinoin tultu toimeen ilman jääkaappiakin  ja koitetaan nyt sitä jonkin aikaa, kellarin rapussa alhaalla n. +7..+8C.  Laktoositon maito säilyy 2vk jääkaapissa joten säilynee tuossa muutaman päivän. Aremmat ruoat voi  pakastaa. Paitsi vanukkaita, ne pitänee syödä 24 h sisällä.
Styroxista kylmälaukkua vahvistin 5 cm paksuisilla styrox-palasilla ja päällystin IR-säteilyä heijastavilla Alu-folioilla ja aikomus vahvistaa vielä lisää niin että keskelle jää 6 maitopurkin (litran) kokoinen kylmätila. Laskin matemaattisesti lämpöjohtumiskaavoilla jne että 10-15 astetta ympäristöä kylmempänä pysyy vuorokauden jos aina aamuisin pakastearkusta laitan jäätyneeen 0,33 tai 0,5 litran vesipullon tuohon styrox-"jääkaappiini" kylmäkalleksi. Se varmaan pitää vuorata sanomalehdellä tai villalla ettei jäädytä liikaa läheltä.
   Tuolla kävin jo kaupassa ja ostin 3 maitopurkkia, margariinin ja pari rahkaa, ja pikaisesti työnstin tuohon styrox-boxiin. Saattoi siinä tunti vierähtää ennenkuin oli kotona kellarin rapussa ja saatoin hämmästyä että ilman kylmäkallejakin lämpömittari näytti +2 C! Anti tulla hirmuhelteet, mun uus jääkaappi ei hätkähdä. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - toukokuu 31, 2023, 17:31:20
^ Saumoista varmaankin vuotaa enin määrä lämmöstä kylmälaukin sisälle, joten niihin erityisesti kannattaa satsata. Mikähän siihen sitten olisi parasta? Liima, kitti, vesi-vehnäjauho-seos (houkuttelisi kyllä jyrsijöitä), ... Jeesusteippiä sauman päälle.

Koko hökötys jollekin alustalle, jolle jyrsijät eivät voi kiivetä. Esim. metallinen tynnyri, metallitikkaat jne..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - toukokuu 31, 2023, 21:21:26
Vaikuttaa siltä, että on tulossa pitkä yö työn parissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 02, 2023, 00:50:45
Olen ennenkin tästä kirjoittanut, mutta kertaus on...

Aihe vaatisi oikeastaan valokuvia, mutta niitä tulee esiteltyä liikaakin. Annan linkkejä joihinkin Googlen kuvahakuihin.

Autoja vuonna 1949 (https://www.google.com/search?q=car+1949&tbm=isch&ved=2ahUKEwjm-_mg-6L_AhXFlYsKHc-bDE0Q2-cCegQIABAA&oq=car+1949&gs_lcp=CgNpbWcQAzIECCMQJzIICAAQBRAeEBMyCAgAEAUQHhATMggIABAFEB4QEzIICAAQBRAeEBMyCAgAEAUQHhATMggIABAFEB4QEzIICAAQBRAeEBMyCAgAEAUQHhATMggIABAFEB4QEzoHCAAQExCABFDPBVisEGCGFGgAcAB4AIAB7wGIAZMDkgEFMy4wLjGYAQCgAQGqAQtnd3Mtd2l6LWltZ8ABAQ&sclient=img&ei=iwZ5ZKaKIMWrrgTPt7LoBA&bih=697&biw=1366&rlz=1CAEVJI_enFI997FI997)

Autoja vuonna 1969 (https://www.google.com/search?q=car+1969&tbm=isch&ved=2ahUKEwiEmsCE-6L_AhUGwyoKHWmWBUgQ2-cCegQIABAA&oq=car+1969&gs_lcp=CgNpbWcQAzIECCMQJzIICAAQBxAeEBMyCAgAEAcQHhATMggIABAHEB4QEzIICAAQBxAeEBMyCAgAEAcQHhATMggIABAHEB4QEzIICAAQBxAeEBMyCAgAEAcQHhATMggIABAHEB4QEzoICAAQCBAeEBNQ3x5Y3x5g7S9oAHAAeACAAWeIAZ0BkgEDMS4xmAEAoAEBqgELZ3dzLXdpei1pbWfAAQE&sclient=img&ei=TwZ5ZMS2NIaGqwHprJbABA&bih=697&biw=1366&rlz=1CAEVJI_enFI997FI997)

Ovatko milloinkaan autot muuttuneet ulkoisesti ja sisäisesti niin paljon kahdessakymmenessä vuodessa kuin ajanjaksolla 1949-1959.

Musiikintekijöitä vuonna 1949 (https://www.google.fi/search?q=music+band+1949&tbm=isch&ved=2ahUKEwiQ8c_z_KL_AhXFwosKHRQsCdwQ2-cCegQIABAA&oq=music+band+1949&gs_lcp=CgNpbWcQAzIECCMQJ1DcBlj0EGC6H2gAcAB4AIABPogBqAGSAQEzmAEAoAEBqgELZ3dzLXdpei1pbWfAAQE&sclient=img&ei=RQh5ZNC6FMWFrwSU2KTgDQ&bih=697&biw=1366&rlz=1CBEVJI_enFI997FI997)

Musiikintekijöitä vuonna 1969 (https://www.google.fi/search?q=music+band+1969&tbm=isch&ved=2ahUKEwjnvdvt_KL_AhUXsSoKHQSQCqoQ2-cCegQIABAA&oq=music+band+1969&gs_lcp=CgNpbWcQAzoECCMQJ1D8BVipC2DzHmgAcAB4AIABaIgBzgGSAQMyLjGYAQCgAQGqAQtnd3Mtd2l6LWltZ8ABAQ&sclient=img&ei=OAh5ZOfBOZfiqgGEoKrQCg&bih=697&biw=1366&rlz=1CBEVJI_enFI997FI997)

Musiikkia en pysty esittelemään, mutta eiköhän jokainen erota 1940-luvun jazzbändin ja 1960-luvun progebändin toisistaan. Musiikissa tapahtui lievästi sanottuna kehittymistä. Onko näin suurta muutosta tapahtunut koskaan muulloin näin lyhyessä ajassa?

Vertailua voisi jatkaa ja tarkastella avaruusteknologian, lentoliikenteen, muodin, kodinkoneiden, viihteen, nuorisokulttuurin ja lähes minkä tahansa asian muuttumista 1940-luvun lopun ja 1969-luvun lopun välisenä aikana. Vuonna 1969 oltiin joissakin asioissa näennäisesti jopa pidemmällä kuin nyt 54 vuotta myöhemmin. Vuonna 1969 lennettiin kuuhun ja tehtiin koelentoja Jumbojetillä eli Boeing 747:llä sekä ääntä nopeammalla Concordella. Nyt ei lenntä kuuhun eikä matkusteta ääntä nopeammin eikä matkusteta myöskään Boeing 747:llä.

Mitä yritän tällä kaikella sanoa? Sen, että 1950-luvun ja 1960-luvun kuluessa tapahtui ikään kuin jonkinlainen aikahyppy, jolloin maailma siirtyi nykyaikaan. Muuttumista ja kehittymistä on tapahtunut sen jälkeenkin, mutta onko niin paljon niin lyhyessä ajassa. Jotkut 1960-luvun autot näyttävät yllättävän moderneilta edelleen. Niitä on edelleenkin käytössä. 54 vuotta vanha auto olisi ollut vuonna 1969 vuosimallia 1915. Sen ikäisiä autoja oli museoissa, ei maanteillä. Moni muukin 1960-luvulla muotoiltu asia näyttää vielä nykyaikaiselta.

(https://cdn.milestartires.com/wp-content/uploads/2019/02/DSC_4741_RESIZED.jpg)
1969
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 02, 2023, 10:00:24
^
On tosiaan hämmästyttävää miten paljon asiat muuttuivat 60-luvun lopulla ja ihan 70-luvun alussa. Syyksi on epäilty mm. hippien alullepanemaa LSD:n ja muiden psykedeelien ja vekkulien tajunnanlaajentajien käyttöä. Toinen syypää voi olla sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat jotka tulivat toiminnalliseen ikään ja olivat sitä mieltä, että vanhoista jutuista ei ole ollut kuin harmia. Tuli kehitysusko ja -vaatimus jonka takana oli riittävästi ihmismassaa.

Nykyinen ongelma on, että monet nuoretkin kaipaavat vanhaan, eivätkä haaveile tai yritä toteuttaa unelmiaan riittävästi. Ollaan kuin sammakot lämpenevässä vesikattilassa liedellä.

Jos em. selitys ei kelpaa niin toinen vaihtoehto on, että alienteknologian takaisinmallinnus tuotti nopeasti tuloksia. Niiden avulla surffattiin jo ympäsi maailmaa ja musiikilliset vaikutteet levisivät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 02, 2023, 10:10:59
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 02, 2023, 10:00:24
^
On tosiaan hämmästyttävää miten paljon asiat muuttuivat 60-luvun lopulla ja ihan 70-luvun alussa. Syyksi on epäilty mm. hippien alullepanemaa LSD:n ja muiden psykedeelien ja vekkulien tajunnanlaajentajien käyttöä. Toinen syypää voi olla sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat jotka tulivat toiminnalliseen ikään ja olivat sitä mieltä, että vanhoista jutuista ei ole ollut kuin harmia. Tuli kehitysusko ja -vaatimus jonka takana oli riittävästi ihmismassaa.

Nykyinen ongelma on, että monet nuoretkin kaipaavat vanhaan, eivätkä haaveile tai yritä toteuttaa unelmiaan riittävästi. Ollaan kuin sammakot lämpenevässä vesikattilassa liedellä.

Ei se ole ongelma vaan hyvä asia. Hipit sun muut olisi pitänyt hakata armotta.

Mutta teknisesti ajatellen maailma muuttuu varsin vähän 60-luvulta 90-luvulle. Sen jälkeen on ollut aika haipakkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 02, 2023, 11:06:21
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 02, 2023, 00:50:45
Olen ennenkin tästä kirjoittanut, mutta kertaus on...

Aihe vaatisi oikeastaan valokuvia, mutta niitä tulee esiteltyä liikaakin. Annan linkkejä joihinkin Googlen kuvahakuihin.

Autoja vuonna 1949 (https://www.google.com/search?q=car+1949&tbm=isch&ved=2ahUKEwjm-_mg-6L_AhXFlYsKHc-bDE0Q2-cCegQIABAA&oq=car+1949&gs_lcp=CgNpbWcQAzIECCMQJzIICAAQBRAeEBMyCAgAEAUQHhATMggIABAFEB4QEzIICAAQBRAeEBMyCAgAEAUQHhATMggIABAFEB4QEzIICAAQBRAeEBMyCAgAEAUQHhATMggIABAFEB4QEzoHCAAQExCABFDPBVisEGCGFGgAcAB4AIAB7wGIAZMDkgEFMy4wLjGYAQCgAQGqAQtnd3Mtd2l6LWltZ8ABAQ&sclient=img&ei=iwZ5ZKaKIMWrrgTPt7LoBA&bih=697&biw=1366&rlz=1CAEVJI_enFI997FI997)

Autoja vuonna 1969 (https://www.google.com/search?q=car+1969&tbm=isch&ved=2ahUKEwiEmsCE-6L_AhUGwyoKHWmWBUgQ2-cCegQIABAA&oq=car+1969&gs_lcp=CgNpbWcQAzIECCMQJzIICAAQBxAeEBMyCAgAEAcQHhATMggIABAHEB4QEzIICAAQBxAeEBMyCAgAEAcQHhATMggIABAHEB4QEzIICAAQBxAeEBMyCAgAEAcQHhATMggIABAHEB4QEzoICAAQCBAeEBNQ3x5Y3x5g7S9oAHAAeACAAWeIAZ0BkgEDMS4xmAEAoAEBqgELZ3dzLXdpei1pbWfAAQE&sclient=img&ei=TwZ5ZMS2NIaGqwHprJbABA&bih=697&biw=1366&rlz=1CAEVJI_enFI997FI997)

Ovatko milloinkaan autot muuttuneet ulkoisesti ja sisäisesti niin paljon kahdessakymmenessä vuodessa kuin ajanjaksolla 1949-1959.

Musiikintekijöitä vuonna 1949 (https://www.google.fi/search?q=music+band+1949&tbm=isch&ved=2ahUKEwiQ8c_z_KL_AhXFwosKHRQsCdwQ2-cCegQIABAA&oq=music+band+1949&gs_lcp=CgNpbWcQAzIECCMQJ1DcBlj0EGC6H2gAcAB4AIABPogBqAGSAQEzmAEAoAEBqgELZ3dzLXdpei1pbWfAAQE&sclient=img&ei=RQh5ZNC6FMWFrwSU2KTgDQ&bih=697&biw=1366&rlz=1CBEVJI_enFI997FI997)

Musiikintekijöitä vuonna 1969 (https://www.google.fi/search?q=music+band+1969&tbm=isch&ved=2ahUKEwjnvdvt_KL_AhUXsSoKHQSQCqoQ2-cCegQIABAA&oq=music+band+1969&gs_lcp=CgNpbWcQAzoECCMQJ1D8BVipC2DzHmgAcAB4AIABaIgBzgGSAQMyLjGYAQCgAQGqAQtnd3Mtd2l6LWltZ8ABAQ&sclient=img&ei=OAh5ZOfBOZfiqgGEoKrQCg&bih=697&biw=1366&rlz=1CBEVJI_enFI997FI997)

Musiikkia en pysty esittelemään, mutta eiköhän jokainen erota 1940-luvun jazzbändin ja 1960-luvun progebändin toisistaan. Musiikissa tapahtui lievästi sanottuna kehittymistä. Onko näin suurta muutosta tapahtunut koskaan muulloin näin lyhyessä ajassa?

Vertailua voisi jatkaa ja tarkastella avaruusteknologian, lentoliikenteen, muodin, kodinkoneiden, viihteen, nuorisokulttuurin ja lähes minkä tahansa asian muuttumista 1940-luvun lopun ja 1969-luvun lopun välisenä aikana. Vuonna 1969 oltiin joissakin asioissa näennäisesti jopa pidemmällä kuin nyt 54 vuotta myöhemmin. Vuonna 1969 lennettiin kuuhun ja tehtiin koelentoja Jumbojetillä eli Boeing 747:llä sekä ääntä nopeammalla Concordella. Nyt ei lenntä kuuhun eikä matkusteta ääntä nopeammin eikä matkusteta myöskään Boeing 747:llä.

Mitä yritän tällä kaikella sanoa? Sen, että 1950-luvun ja 1960-luvun kuluessa tapahtui ikään kuin jonkinlainen aikahyppy, jolloin maailma siirtyi nykyaikaan. Muuttumista ja kehittymistä on tapahtunut sen jälkeenkin, mutta onko niin paljon niin lyhyessä ajassa. Jotkut 1960-luvun autot näyttävät yllättävän moderneilta edelleen. Niitä on edelleenkin käytössä. 54 vuotta vanha auto olisi ollut vuonna 1969 vuosimallia 1915. Sen ikäisiä autoja oli museoissa, ei maanteillä. Moni muukin 1960-luvulla muotoiltu asia näyttää vielä nykyaikaiselta.

(https://cdn.milestartires.com/wp-content/uploads/2019/02/DSC_4741_RESIZED.jpg)
1969

Nuorisokulttuurin lisäksi uutta yhteiskunnallisesti oli se, että naisillekin alettiin saada ihmisoikeuksia, ainakin länsimaissa. 1950-luvun maailma oli aika kehno naisille. Voisivatko sekä nuorisokulttuuri että naisten parantunut yhteiskunnallinen asema olla vaikuttanut myös autojen muotoiluun, ehkä nämä uudet asiakassegmentit olivat draivereita autoteollisuudelle?

Sota WW2 ainakin paransi naisten asemaa, kun naiset pääsivät palkkatöihin paremmin, miesten ollessa sotimassa. Olisiko sodalla jotain tekemistä teknologisen hyppäyksenkin kanssa?

Entä elektroniikan kehityksellä? Wikipedian mukaan "1960-luvulta lähtien transistoreja ja muita komponentteja pystyttiin valmistamaan useita samaan mikropiiriin ja 1980-luvulla samaan piiriin saatiin valmistettua jo miljoona transistoria."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 02, 2023, 11:33:29
Lainaus käyttäjältä: kertsi - toukokuu 31, 2023, 17:31:20
^ Saumoista varmaankin vuotaa enin määrä lämmöstä kylmälaukin sisälle, joten niihin erityisesti kannattaa satsata. Mikähän siihen sitten olisi parasta? Liima, kitti, vesi-vehnäjauho-seos (houkuttelisi kyllä jyrsijöitä), ... Jeesusteippiä sauman päälle.
Ei ne saumat oo ongelma, kun tuossa vielä lisäpaloja liimailee ja alkuperäinenkin boxi on muottiin valettu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2023, 14:41:20
Taitaa olla taas joku hienompi vieras lähdössä maasta lentoteitse, kun helikopterit pörisevät Tuusulantien yläpuolella. Lieneekö sama, joka tuli eilen siinä klo 21 tienoolla, kun samat pörinät oli taivaalla. Joku USAn ministeri täällä taisi olla puheita pitämässä, jos oikein kuulin uutisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 02, 2023, 14:43:11
Joku pelle täällä on taas ollut käymässä.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 02, 2023, 15:29:56
Poliisin öyhötyspäivät.

Pitäähän uuden Nato-maan näyttää, että turvallisuusjoukot ovat iskussa.

Mikähän siinä on, että merkittävässä valta-asemassa olevien liikkumisen pitää olla näyttävä ja kallis show. Yhden ukon siirtyminen Helsingin keskustasta lentoasemalle maksaa paljon, kun vaaditaan helikopterit ja kymmenet poliisiautot ja poliisimoottoripyörät ja liikenteen erityisjärjestelyt ja vaikka mitä. Yhdelle kuljetulle kilometrille tulee korkea hinta. Onko tyyppi todella niin tärkeä. Entä jos se olisi tullut huomaamatta autolautalla sviitissään makaillen. Kaupungissa laiva olisi valmiiksi lähellä vierailukohteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2023, 16:09:52
^
Turhaan tuossa poliisia moitit, kun ne tekee vain sen työn, mikä heille on määrätty. Tuskin poliisiorganisaatio määrää sitä, millaisella turvallisuuskoneistolla kutakin valtiollista vierasta joudutaan suojelemaan.

Juu, piti tulla sanomaan tuokin, kun ihan varmasti odotit ja minä kiltihkönä ihmisenä yleensä aika usein teen sen, mitä minulta odotetaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2023, 16:22:02
No niin ja sitten tämän päivän fiiliksiin. Lähinnä vituttaa kuin pientä oravaa, jolla on sata käpyä, mutta ei yhtään hammasta tai nyt kuvaavampi olisi toisinpäin, eli sata hammasta, mutta ei yhtään käpyä.

Nyt viikonloppuna on K-supparissa irtokarkit halvalla ja oikein niitä ostaakseni poikkesin sinne. Pussi ja kauha kätöseen ja sitten kuljin karkkilaarit päästää päähän ... ja takasin ... ja päästä päähän ja takaisin. Ei tehnyt mitään mieli, ei yksikään laatu herauttanut suuta kosteammaksi, vaikka ennen lounasta olin liikkeellä. Onneksi oli jugurttirusinoita ja suklaarusinoita. Niitä sitten kauhoin pussiin, kun tiedän, että ne tulee syötyä ennen kuin kuivettuvat. Toistaiseksi pussi on vielä avaamatta.

Huomenna uusi yritys. Näin äsken naapurin pojat pihassa ja kysyin saisinko heille tarjota koulun päättymisen kunniaksi kävelyretken irtokarkkialeen. Vastauksen sanoista en saanut selvää, mutta ääni oli kuuluva ja poikien jalat irti maasta. Lounaan jälkeen suuntaamme siis kauppaan. Olin tietysti luvan kysynyt jo poikien äidiltä. En pidä tapana tarjota karkkeja tai muutakaan turhaa syötävää luvatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 02, 2023, 18:08:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 02, 2023, 16:09:52
^
Turhaan tuossa poliisia moitit, kun ne tekee vain sen työn, mikä heille on määrätty.

(https://i.imgflip.com/1bjpu9.jpg) (https://pbs.twimg.com/media/DgWXlwGW4AAl1NF.jpg)

Sitä paitsi, enhän minä suomalaisia kelpo poliiseja moittinut. Kirjoitin vain, että "poliisin öyhötyspäivät" viitaten näyttävään operaatioon.

Poliiseiksi mielletään yleensä ensisijaisesti ne poliisimiehet ja poliisinaiset, jotka ajelevat poliisiautoilla ja ovat kaikkien nähtävissä. Aina ei ehkä tulla ajatelleeksi, että organisaation johtajat ja operaatioiden suunnittelijatkin ovat poliiseja, vaikka heitä ei ehkä "kentällä" näekään kuin korkeintaan tarkkailemassa. Nämä henkilöt määrittelevät, miten näyttävä show järjestetään. Poliittiset johtajat antavat ehkä vain yleisen tason toiveen, että hoidetaanpa homma. Vieraita tulossa, joten hoidetaanpa hyvin. Ehkä poliittiset johtajat ovat itsekin niin vallantärkeitä ja huomionkipeitä, että he haluavat edetä hienosti ja näyttävästi. Jos se onnistuu, poliisipomoja kiitetään. Se homma takertelee, tulee moitteita. Tästä syystä poliisipomot mahdollisesti mieluummin ylimitoittavat operaation kuin alimitoittavat. Ja lopputulos näyttää minun kaltaiseni systeemikriitikon silmissä öyhöttämiseltä.

Kirjoitin puolihuolimattomasti ja asiaa syvällisesti miettimättä sen, että uusi Nato-maa haluaa näyttää korkealle vieraalle, että turvallisuusjoukot ovat iskussa. Nyt, kun mietin asiaa tarkemmin, tulen uudestaankin siihen johtopäätökseen, että näin se on ehkä voinut olla. Tämä on tietysti pelkkää arvailua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 02, 2023, 18:21:18
No niin, nyt sitten jo harmittaa, että tyhmyyksissäni tarjosin taas kerran mahdollisuuden poliisista öyhöttämisellle.  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 02, 2023, 20:01:15
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 02, 2023, 18:21:18
No niin, nyt sitten jo harmittaa, että tyhmyyksissäni tarjosin taas kerran mahdollisuuden poliisista öyhöttämisellle.  :-[

En haluaisi loukata Hippiä, koska hän on kirjoitustensa perusteella - muutahan en tiedäkään - mukava ja ystävällinen henkilö. On vain vaikea olla vaiti... olin jo kirjoittamassa tähän mistä ja perustelemassa mielipidettäni, mutta se olisi taas öyhöttämistä.

Länsimaisten demokraattisten valtioiden ideaan kuuluu se, että kansalaiset voivat arvostella järjestelmää ja vallanpitäjiä ja harjoitettua politiikkaa ilman, että tarvitsee pelätä seurauksia. Silloin, kun demokratia on enää kulissi, eikä maassa ole aitoa sananvapautta, tilanne on toinen. Silloin voi joutua vankilaan, jos sanoo sotaa sodaksi tai puhuu jotain muuta sopimatonta.

Suomessa saa muodollisesti vielä arvostella systeemiä ja vallankäyttäjiä ja harjoitettua meininkiä, mutta keskustelujen kansalaiskontrolli on käsittämättömän tiukka. Englanninkielisessä maailmassa (ja ehkä muillakin kielillä) on paljon poliisikritiikkiä, minkä netistä löytyvät pilakuvatkin osoittavat. Suomessa poliisia arvostelee korkeintaan joku vankilakundi Keijo Vilhunen, jolla oli jotain sotkuja huume-Aarnion kanssa. Myös uusnatsiliike PVL on arvostellut poliisia, koska poliisi lakkautti järjestön. Tässä ne suurin piirtein ovat. Mitä nyt minä jossakin foorumilla yritän lässyttää. Tällainen hiljaisuus on epänormaalia ja kertoo jotain suomalaisten kansanluonteesta. Täällä on ilmeisesti eletty niin kauan herrojen pelossa ja kuninkaiden ja keisareiden ja ties kenen alaisuudessa, että suomalainen kaipaa jonkun painamaan itseään rautasaappaalla maahan. Vasta silloin on hyvä ja "turvallinen" olo. No, huvinsa kullakin. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 02, 2023, 20:35:46
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 02, 2023, 20:01:15
Englanninkielisessä maailmassa (ja ehkä muillakin kielillä) on paljon poliisikritiikkiä, minkä netistä löytyvät pilakuvatkin osoittavat. Suomessa poliisia arvostelee korkeintaan joku vankilakundi Keijo Vilhunen, jolla oli jotain sotkuja huume-Aarnion kanssa. Myös uusnatsiliike PVL on arvostellut poliisia, koska poliisi lakkautti järjestön. Tässä ne suurin piirtein ovat. Mitä nyt minä jossakin foorumilla yritän lässyttää. Tällainen hiljaisuus on epänormaalia ja kertoo jotain suomalaisten kansanluonteesta.
Ei kansanluonteesta vaan sinun kapeasta pienestä kuplastasi? Muutama esimerkki:

1. KU-blogi: Poliisi on raskaasti suojeltu väkivallan käyttäjä... (https://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/poliisi-on-raskaasti-suojeltu-vakivallan-kayttaja-jota-silitellaan-niin-mediassa-kuin-muuallakin/)
2. KU-blogi: Suomen suurin sisäinen turvallisuusuhka on poliisi (https://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/suomen-suurin-sisainen-turvallisuusuhka-on-poliisi/)
3. KU: Vasemmistonuoret tuomitsee Turkin poliisin väkivallan (https://www.ku.fi/artikkeli/3006067-vasemmistonuoret-tuomitsee-turkin-poliisin-vakivallan)
4. Googlessa: Varisverkosto - poliisi
  Twitter https://twitter.com › status
  Suomen poliisia on militarisoitu voimakkaasti 2010-luvulla ilman, että aiheesta on käyty minkäänlaista
  kriittistä julkista keskustelua.

5. US 2021: Li Andersson ihmettelee poliisin kuvausta Elokapina ...
6. IS 2013: Li Andersson arvosteli ratsupoliisia Korporaatiossa
7. Verkkouutiset 2013: 9 Dec 2013 — Vasemmistonuorten Li Andersson arvostelee poliisin toimintaa Tampereen itsenäisyyspäivän mellakoissa liian kovaksi.
jne.
8. Yle.fi 7 pv sitten: Amnesty arvostelee poliisin toimintaa UPM Kymin ...
9. MTV 2014:  Arhinmäki arvostelee poliisin toimintaa vappuna
   2 May 2014 — Arhinmäen mukaan poliisi puuttui perusteetta ihmisten vapauteen kokoontua
   ja ilmaista mielipiteensä. -Osaa vappukulkueeseen osallistumassa ...

Joko Kopekin silmät aukeaa kuin ent. kommunistilla NL:ssä? ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 03, 2023, 10:51:49
Ihana fiilis! Taas on käyty laulamassa suvivirsi koulun kevätjuhlassa ja kesä julistettu alkaneeksi (vaikka koululle olikin käveltävä talvitakissa). Noissa lasten juhlissa on vaan jotain niin liikuttavaa. Siihen varmasti sekoittuu muistot omasta lapsuudesta, sekä ihmiskuvani, käsitys lapsuudesta jotenkin niin puhtaana ja aitona. Meidän kaikkien sisällä on edelleen se sama lapsi, mutta sen päälle on kasautunut myös paljon asioita, jotka kyynistävät, mutta toisaalta myös viisastuttavat. Mutta jotenkin noissa hetkissä on ihanaa aistia sitä lasten riemua ja tunnetta edessä olevasta elämästä ja kaikista sen mahdollisuuksista. Nyt nautiskelen tästä raikkaudesta ja elähdyttävästä fiiliksestä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 03, 2023, 11:11:54
Minä menen tänään ylioppilasjuhliin matkan taakse. Ihan ok, vaikka tietysti juuri nyt huvittaisi alkaa risutalkoisiin, mutta ei sitten.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 03, 2023, 11:14:00
^^
Mukavaa, että joku osaa nähdä nuo tilaisuudet noin positiivisesti :)

Itselleni kevätjuhlat, kaikkien muiden pk- ja koulujuhlien mukana, olivat melkoista piinaa. Ei sillä etteikö olisi ollut herkkää ja kaunista, vaan minulle aivan liikaa. Jännitin aina, pystynkö pitämään itseni kasassa vai aukeaako taas tonavan padot. Yleensä valitsin paikkani nenäliinapaketin kanssa jostain syrjäisimmästä nurkasta ja aurinkolasit oli varattu mukaan satoi tai paistoi.

Eikä tuo rajoittunut pelkkiin pienten juhliin, vaan oikeastaan vaikein oli nuorimmaiseni valmistumisjuhla hoitsukoulusta. No niin, tuo kun tuli mainituksi, niin taas vuotaa. Hankalaa välillä, kun ei voi kehoaan kaikilta osin hallita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 03, 2023, 11:20:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 03, 2023, 11:14:00
^^
Mukavaa, että joku osaa nähdä nuo tilaisuudet noin positiivisesti :)

Itselleni kevätjuhlat, kaikkien muiden pk- ja koulujuhlien mukana, olivat melkoista piinaa. Ei sillä etteikö olisi ollut herkkää ja kaunista, vaan minulle aivan liikaa. Jännitin aina, pystynkö pitämään itseni kasassa vai aukeaako taas tonavan padot. Yleensä valitsin paikkani nenäliinapaketin kanssa jostain syrjäisimmästä nurkasta ja aurinkolasit oli varattu mukaan satoi tai paistoi.

Eikä tuo rajoittunut pelkkiin pienten juhliin, vaan oikeastaan vaikein oli nuorimmaiseni valmistumisjuhla hoitsukoulusta. No niin, tuo kun tuli mainituksi, niin taas vuotaa. Hankalaa välillä, kun ei voi kehoaan kaikilta osin hallita.

Kyllä minäkin pidätän koko ajan tunteitani, mutta kun kyseessä on kuitenkin positiiviset tunteet (vaikka varmaan sinne sekoittuu esim. haikeutta yms., mutta onhan haikeuskin tavallaan positiivissävytteinen tunne), niin ne lienevät juuri se asia, joka tekee tilanteesta niin elähdyttävän. En suostu pelkäämään voimakkaita tunteita, vaan otan ne vastaan (tosin pyrin minäkin ne piilottamaan). Ne tekevät elämästä elämän!

Jaxut Xantelle ylppäreihin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 03, 2023, 19:21:05
Udemyssä alkoi ale. Ainakin niiden kurssien osalta, joiden alea olen tässä jo tovin odotellut. Sain 79 euron kurssin noin 12 eurolla. Seuraavaksi pääsee siis tutustumaan Electron js -ohjelmointiin. Electron mahdollistaa - jos olen oikein ymmärtänyt - natiivien appsien rakentelun web-työkaluilla. Mitä olen Electronista käytyyn keskusteluun pintapuoleisesti tutustunut, Electronin huono puoli on se, että se toimii Chrome-selaimen arkkitehtuurin päällä tarkoittaen, että varsinkin simppelit Electron-softat sisältäessään Chrome-selaimen, vievät suhteettoman paljon koneen resursseja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 03, 2023, 19:48:14
Juhlat on juhlittu. Nykyään mennyt paljon rennommaksi tuokin, paikka oli kaunis ja ruoka hyvää. Plussana oli käyminen tuolla siskon kanssa, eli matkat meni mukavasti, vaikka sitä olikin lähes tunti suuntaansa.

Nyt sitten jo kotivaatteet päällä ja villasukat jalassa!

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 03, 2023, 20:34:59
Juhlissa parasta minusta on kotiinpaluu :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 03, 2023, 23:48:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 03, 2023, 20:34:59
Juhlissa parasta minusta on kotiinpaluu :)
Juu!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 04, 2023, 10:37:24
Ennevvanhaan 15-vuotiaana päästiin ripille. Nykyään kuuluu viimeistään siinä iässä seota ja puukottaa joku. Uutisten perusteella siis teineillä veitsi vilahtaa tuon tuostakin. Eikö niillä mitään muita harrastuksia enää ole kuin toistensa puukottaminen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 04, 2023, 11:28:42
Miten voi pahiten järkyttää naista? Tietenkin moittimalla jotain kohtaa hänen kehossaan rumaksi. Vaikka olisi muutoin miten kaunis tahansa, se aiheuttaa välittömän itsetunnon romahduksen.

Lainaus käyttäjältä: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/827107e7-d105-4ec8-be0d-03e8556f159bSiitä huolimatta kommentit sattuvat.

– Kun näet sellaista, niin kyllä se sotkee (mielenterveyttä), Rexha sanoo.

Miehelle taas vastaavat kommentit eivät aiheuta useinkaan mitään - pojille ja lapsille ehkä kyllä. Jos miehelle sanoo: Oletpa ruma paskiainen. Hän todennäköisesti vain kohauttaa hartioitaan, naurahtaa ja asia on unohdettu ja merkityksetön.

Sanoppa hänelle: Mokoma pelle! Silloin on heti täysi raivo päällä ja tuo sanominen muistetaan ikuisesti. Kaveruussuhteet se rikkoo heti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 04, 2023, 11:36:28
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 04, 2023, 11:28:42
Sanoppa hänelle: Mokoma pelle! Silloin on heti täysi raivo päällä ja tuo sanominen muistetaan ikuisesti. Kaveruussuhteet se rikkoo heti.
Entäs jos sanoo "olet Pelle Peloton"? Minulle on sanottu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 04, 2023, 11:38:49
^^
Moittimalla tai vääntämällä vitsiä siitä.

Olen tämän ennenkin kertonut, mutta kerronpa uudelleen.
Noin kuusi tuntia ensimmäisen lapseni syntymästä silloinen mieheni tuli sairaalaan meitä katsomaan. Käytävällä hän käveli minua vastaan ja tökkäsi sormensa edelleen pullottavaan vatsaani ja sanoi: Sun vatsa on kuin mätä hedelmä.

Nauroi siihen päälle alleviivatakseen, miten hauska sanomansa oli, mutta minua ei vieläkään naurata, vaan muistan edelleen miltä se tökkäisy tuntui ja miltä lause kuulosti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 07, 2023, 23:32:33
Nyt taitaa olla aika. Ajattelin kokeillla VähänKäytetty palvelua. Minulla on esim. kenkiä, joita tuskin on pidetty ja talvitakkeja, jotka kulkee nurkissa. Ne voi kuulemma pakata, lähettää tuonne ja he sitten kuvaa, rahoittelee ja pistää nettimyyntiin. Jos ei mene kaupaksi, kierrättävät hyväntekeväisyyteen.

Sinne vaan, kunhan saa nurkista pois! Onko kukaan sattunut kokeilemaan, eli onko kerrottavaa?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 08, 2023, 21:34:06
Eilen kysyttiin, onko minulla tyttöystävää. Vastasin suoraan, etten tiedä, koska taaskaan en tiedä mitä naiset ajattelevat. Haluaisin, mutta onko liian häiriintynyt minulle?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 08, 2023, 22:23:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 04, 2023, 11:38:49
Nauroi siihen päälle alleviivatakseen, miten hauska sanomansa oli, mutta minua ei vieläkään naurata, vaan muistan edelleen miltä se tökkäisy tuntui ja miltä lause kuulosti.

Uh.. ei voi muuta sanoa.

Ei tulisi ikipäivänä mieleen sanoa mitään tuollaista eikä ylipäätään esittää  loukkaavia kommentteja toisen kehosta. Hipin kuvaamassa ilanteessa ihminen taitaa olla emotionaalisesti puolustuskyvyttömimmillään, joten sitäkin hienotunteisempi pitää olla.

(Tarkoitukseni ei ole ottaa ulkopuolisena kantaa tämän tyyppiseen "sisäpiirin" asiaan eikä arvostella ketään tai mitään. Esitin vain, että minulle ei tulisi vastaavassa tilanteessa eikä muissakaan tilanteissa mieleen sanoa tuolla tavalla. Todennäköisesti tulen esittäneeksi joskus jotain muuta sopimatonta. Kukapa meistä on täydellinen.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 09, 2023, 12:39:02
Onpas Rainbowin lonkerotölkki ohutta metallia. Siihen tuli pieni reikä, kun kaupan ulkopuolella kassi kolahti johonkin.

Reiästä sihisi lonkerosumua ja valuikin vähän. Tölkki kyljellään pyöränkorissa onnistuin säästämään yli puolet kallisarvoisesta saunajuomasta kotiin asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 13:00:37
Kävin äsken hakemassa pikku kyläkaupasta 1,5 litran lonkeropullon. Hinta 3 euroa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2023, 13:22:14
Mietin juuri, pitäisikö laittaa miesystäville viestiä, että kaipaan seuraa päivälenkille jäätelön ostoon :)

Noista juomaostoksista. Sain hyvän vinkin "raikkaasta kesäjuomasta", siis ihan vain raikkaasta limusta ja ostinkin sellaisen. Kertaostoksi jäi sekin, kuten useimmiten vain tölkitetyt juomat. Minun suuhuni ne on aina maistuneet metalliselle ihan riippumatta siitä, mitä juomaa tölkistä tulee suuhun sama kalvakka metallinmaku on mukana.

Pari kesää takaperin yritin totutella Noccoa juomaan. Niitä oli tuolloin ehkä puolisen tusinaa eri makua, mutta eipä se makuaine paljoa erottunut joipa niitä mitä tahansa. Lopetin pettyneenä harjoittelun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 09, 2023, 13:55:09
Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 08, 2023, 22:23:00
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 04, 2023, 11:38:49
Nauroi siihen päälle alleviivatakseen, miten hauska sanomansa oli, mutta minua ei vieläkään naurata, vaan muistan edelleen miltä se tökkäisy tuntui ja miltä lause kuulosti.

Uh.. ei voi muuta sanoa.

Ei tulisi ikipäivänä mieleen sanoa mitään tuollaista eikä ylipäätään esittää  loukkaavia kommentteja toisen kehosta. Hipin kuvaamassa ilanteessa ihminen taitaa olla emotionaalisesti puolustuskyvyttömimmillään, joten sitäkin hienotunteisempi pitää olla.

(Tarkoitukseni ei ole ottaa ulkopuolisena kantaa tämän tyyppiseen "sisäpiirin" asiaan eikä arvostella ketään tai mitään. Esitin vain, että minulle ei tulisi vastaavassa tilanteessa eikä muissakaan tilanteissa mieleen sanoa tuolla tavalla. Todennäköisesti tulen esittäneeksi joskus jotain muuta sopimatonta. Kukapa meistä on täydellinen.)
Ei ehkä tule, mutta kuitenkin sinulla tulee mieleen esittää kanssakeskustelijat murhanhimoisina  isännälleen uskollisina ja vailla omaa tahtoa olevina kulkukoirina, jotka pureskelevat ihmisiltä sormet irti. Sellaista "sivistystä" ja loukkaamattomuutta sinulla on. Ja lihavien ihmisten kehoista olet myöskin kirjoitellut loukkaavia. Ja monista muunlaisistakin ihmisistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2023, 15:00:28
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 09, 2023, 13:22:14
Mietin juuri, pitäisikö laittaa miesystäville viestiä, että kaipaan seuraa päivälenkille jäätelön ostoon :)

Mietteet muuttuivat teoiksi ja tuosta vajaan kymmenen minuutin sisällä olimme jo menossa kohti kauppaa. Oli oikein mukava päiväkävely :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - kesäkuu 09, 2023, 17:55:39
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 13:00:37
Kävin äsken hakemassa pikku kyläkaupasta 1,5 litran lonkeropullon. Hinta 3 euroa.

Edullista, oliko prosentit kohdallaan..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - kesäkuu 09, 2023, 18:59:10
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 13:00:37
Kävin äsken hakemassa pikku kyläkaupasta 1,5 litran lonkeropullon. Hinta 3 euroa.
Virossa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 09, 2023, 20:02:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 09, 2023, 15:00:28
Mietteet muuttuivat teoiksi ja tuosta vajaan kymmenen minuutin sisällä olimme jo menossa kohti kauppaa. Oli oikein mukava päiväkävely :)

Mielenkiintoista, sanoisi Ruben Stiller.

Hipille järjestyi alle kymmenessä minuutissa seuralaisia kauppareissulle. Joillakin seuralaisten etsiminen kestää koko elämän.

https://yle.fi/a/3-10537705
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 20:05:02
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 09, 2023, 18:59:10
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 13:00:37
Kävin äsken hakemassa pikku kyläkaupasta 1,5 litran lonkeropullon. Hinta 3 euroa.
Virossa?
Joo, Vosun kyläkaupassa. Prosentteja 5,5.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 09, 2023, 20:34:38
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 20:05:02
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 09, 2023, 18:59:10
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 13:00:37
Kävin äsken hakemassa pikku kyläkaupasta 1,5 litran lonkeropullon. Hinta 3 euroa.
Virossa?
Joo, Vosun kyläkaupassa. Prosentteja 5,5.

Onko naisellasi oma kyläkauppa?

Lainaus käyttäjältä: https://urbaanisanakirja.com/word/vosu/1. Nuorta naista tai tyttöä tarkoittava ilmaisu. Nykyisin sanaa käytetään enemmänkin myönteisessä tai humoristisessa merkityksessä. Sisältää silti hieman vinoon katsovan vireen.

2. Jo 50-luvulla käytössä ollut halventava nimitys, jolla tarkoitettiin irtosuhteessa elävää, hieman huonomaineista, helposti miesten mukaan lähtevää tyttöä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 20:52:21
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 09, 2023, 20:34:38
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 20:05:02
Lainaus käyttäjältä: Amore - kesäkuu 09, 2023, 18:59:10
Lainaus käyttäjältä: Brutto - kesäkuu 09, 2023, 13:00:37
Kävin äsken hakemassa pikku kyläkaupasta 1,5 litran lonkeropullon. Hinta 3 euroa.
Virossa?
Joo, Vosun kyläkaupassa. Prosentteja 5,5.

Onko naisellasi oma kyläkauppa?

Lainaus käyttäjältä: https://urbaanisanakirja.com/word/vosu/1. Nuorta naista tai tyttöä tarkoittava ilmaisu. Nykyisin sanaa käytetään enemmänkin myönteisessä tai humoristisessa merkityksessä. Sisältää silti hieman vinoon katsovan vireen.

2. Jo 50-luvulla käytössä ollut halventava nimitys, jolla tarkoitettiin irtosuhteessa elävää, hieman huonomaineista, helposti miesten mukaan lähtevää tyttöä.
Siihen o-kirjaimen päälle kuuluu semmoinen pikku aaltomerkki jota en puhelimen näppikseltä löytänyt. Paikka on kuitenkin rannikolla Tallinnasta itään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 09, 2023, 21:02:32
Võsu store (https://www.google.fi/search?q=V%C3%B5su+store&hl=fi&tbm=lcl&sxsrf=APwXEdeYvBYWLI0s395oY50gnhV3Njza4A%3A1686333569242&ei=gWiDZNKoDs6yqwHmzp6IAQ&ved=0ahUKEwiS7feK4rb_AhVO2SoKHWanBxEQ4dUDCAg&uact=5&oq=V%C3%B5su+store&gs_lcp=Cg1nd3Mtd2l6LWxvY2FsEAMyBAgjECdQAFgAYOEcaABwAHgAgAGIAYgBiAGSAQMwLjGYAQDAAQE&sclient=gws-wiz-local#rlfi=hd:;si:6529053096494551622,l,CgtWw7VzdSBzdG9yZUidrcCTjoGAgAhaExABGAAYASILdsO1c3Ugc3RvcmWSAQ1ncm9jZXJ5X3N0b3JlqgE-EAEqCSIFc3RvcmUoAzIeEAEiGibCrfOkuH123TvS_EwxS1K5TdLdLBxSKXL_Mg8QAiILdsO1c3Ugc3RvcmU,y,oFUWUo8ZqHs;mv:)

Noita vaikeasti kirjoitettavia kannattaa googlettaa ja sieltä kopioida teksti, niin saa ne oikein :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 09, 2023, 21:13:41
V......taa parisuhteen loppuminen, ehdin vähän rakastuakin. Selavie, kuten bulgarialaiset sanoisivat.
Ei tapa, vähän kirvelee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 09, 2023, 21:24:49
Suruisa olo. Hyvä ystäväni, siis oikeasti reilu ja hyvä ihminen, on saattohoidossa. on erittäin mahdollista, että taas on tulossa hautajaiset.

Erittäin lähelle tunkee kuolemat, vetää vakavaksi. Tulee väistämättä mieleen, miten välinpitämättömästi suhtaudutaan nykyään ihmishenkien menettämiseen. Jossain kuolee terveitäkin ihmisiä jonkun saatanan diktaattorin erikoisten mielihalujen takia. Erikoispöljät jopa kehtaa puolustaa heidän tekemisiään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 09, 2023, 21:44:36
Kippis ja kiitos kaverille. Voiko paljon muuta tehdä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 09, 2023, 21:47:03
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 09, 2023, 21:44:36
Kippis ja kiitos kaverille. Voiko paljon muuta tehdä?

Eipä juuri. Ajattelin kysyä, voiko sairaalaan mennä vielä katsomaan. Sekin voi olla raskasta, myös kaverille. Hyvää matkaa voisi toivottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 09, 2023, 22:02:31
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 04, 2023, 11:28:42
Miten voi pahiten järkyttää naista? Tietenkin moittimalla jotain kohtaa hänen kehossaan rumaksi. Vaikka olisi muutoin miten kaunis tahansa, se aiheuttaa välittömän itsetunnon romahduksen.

Lainaus käyttäjältä: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/827107e7-d105-4ec8-be0d-03e8556f159bSiitä huolimatta kommentit sattuvat.

– Kun näet sellaista, niin kyllä se sotkee (mielenterveyttä), Rexha sanoo.

Miehelle taas vastaavat kommentit eivät aiheuta useinkaan mitään - pojille ja lapsille ehkä kyllä. Jos miehelle sanoo: Oletpa ruma paskiainen. Hän todennäköisesti vain kohauttaa hartioitaan, naurahtaa ja asia on unohdettu ja merkityksetön.

Sanoppa hänelle: Mokoma pelle! Silloin on heti täysi raivo päällä ja tuo sanominen muistetaan ikuisesti. Kaveruussuhteet se rikkoo heti.
Kyse lienee jatkuvasti muuttuvista yhteiskunnallisista rooleista ja niiden sosiaalisesta uskottavuudesta, niihin kuuluvista odotuksista ja tavoitteista.
Kauneus, vahvuus, älykkyys, tyylikkyys, varallisuus, rohkeus, menestyneisyys, valta,..
Sosiaalisen eläimen itsetunto rakentuu lauman hyväksynnän varaan.
Roolit ovat yhteisön toimintarakennetta ja kehittyvässä yhteisössä rooleista tulee joustavampia sekä palkitsevampia yksilöille ja tehokkaampia yhteisölle.
Vanhenevat roolit näyttäytyvät jäykiltä ja tehottomilta. Uudet roolit näyttäytyvät uusina monimutkaisilta ja vanhaa tuhoavilta.
Viimeistään silloin kun naisen rooli katoaa, olematonta naista ei voi järkyttää mitenkään.

Homosta voi sanana tulla kuolemaan johtavan sanan jälkeen kaunis sana ja lopulta arkinen toteamus. Itse olen ateisti.

Yksilöillä on myös rooleista riippumattomia kipukohtia, jopa traumaattisia sanoja. Lintu!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 10, 2023, 00:58:50
Minäkin haaveilin tällaisista kesähommista. Haaveiksi jäivät niin kuin moni muukin asia. Ei tullut lehtoria eikä rekkakuskia.

https://yle.fi/a/74-20035335
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 10, 2023, 08:49:24
Vaikea mitään lohdullista sanoa ROOSTER:ille, muuta kuin että vain erakot säästyvät luopumisen aiheuttamalta surulta. Pitää vain ajatella sitä ystäväpiiriltä elämän aikana saatua. Eikö se kuitenkin voita sen, että ystävistään joutuu aikanaan luopumaan. Muistot kuitenkin jäävät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 10, 2023, 08:51:08
No voi piru. Osanottoni.  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 11, 2023, 13:18:10
Voi voi, pitkään on mieleni tehnyt pitsaa ja olen harkinnut ostavani sellaisen, kun en jaksa tai pikemminkin viitsi alkaa näprätä omin kätösin. Tänään sitten aamusella kävin Lidlissä ja menin ennen lounasaikaa, joten hyviä ideoita yleensä silloin syntyy ihan liukuhihnalta. Mutta eipä syntynyt tällä kertaa. Ostin ne, mitä olin mennytkin ostamaan ja sitten varmaan viitisen minuuttia seisoin pitsojen äärellä odottamassa valaistumista, jotta mikä niistä olisi hyvä. Lopulta tulisin siihen tulokseen, että ei nyt niin kovasti teekään mieli ja lähdin niine hyvineni pois.

Varmaan se pitsa on lopulta itse tehtävä.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 11, 2023, 14:25:04
Omat pitsanhimoni on hillinnyt Grandiosa-pitsojen kammoittava hinnannousu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 11, 2023, 15:47:27
Eilen vein ruohonleikkurin talvisäilöstä aurinkoon liki pariksi tunniksi jotta lämpiäisi. Silti olin jo viikon henkisesti varautunut jättäytymään joko viikatteen varaan tai ostamaan ihmisvoimaisen kelaleikkurin tai jonkun pilipali-akku-vehkeen. Koska aiempina alkukesinä leikkuri oli aina pitänyt viedä korjattavaksi kun ei käynnisty, lie jo yli 15 vuotta vanha romu.  Niinpä olin suorastaan hämmästynyt kun se 5 + 4:n ryypyn jälkeen pärähti iloisesti käymään! Bensat oli suht vähissä ja silti riitti, ei tarvinnut lisätä.
  Myöhemmin kuulin sukulaiselta lapsuusmuiston miten naapuripoika oli viikatteella ruohoa leikkaamassa ja tämä sukulaiseni kysyi miksi. Poika sanoi että jota kelaleikkuri jaksaisi leikata. Eli sillä ei pärjää yksin jos ruoho vähänkään on päässy pitemmäksi kasvamaan.
  Suosin leikkuria joka jättää ta viskaa ruohonpalat paikalleen uudeksi lannoitteeksi. Madot ja elukat tykkää. Nykyään leikkausala on paljon pienempi kuin alkuaikoina. Leikkaan vain sieltä alueelta missä kenkäni, pyörä tai auton renkaat käy. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 11, 2023, 16:42:32
Olen tykännyt K-Kaupan valikoiman nestemäisestä käsisaippuasta (https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku?haku=nestesaippua&tuote=hand-soap-nestesaippua-500ml-pricklypear-6429810336514) kun siinä on niin hyvä tuoksu. Sen pullon pumppu kuitenkin hajoaa aina ennen kuin pullo on edes puolessa välissä. Olen päättänyt vedellä hieman johtopäätöksiä.

Seuraavaksi lähtee kokeilu käyntiin. Katson josko markkinoilta löytyisi joku toinen saippua, jonka tuoksu tekisi vastaavan vaikutuksen, mutta jossa pullo kestäisi käyttöä edes sen verran, että pullo ennättäisi tyhjentyä. Jos ei löydy, pitää harkita jonkun kestopullon hommaamista, jonka sitten vain täyttää tuolla K-Kaupan valikoiman saippualla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 11, 2023, 17:30:39
^
Minä olen ostanut joskus muinoin vähän mitä sattuu juuri noita pumppupullossa olevia ja aina kun on sattunut kohdalla tukeva pullo, jossa pumppu kestää, niin olen tyhjän pullon säästänyt. Nyt on kylppärissä käsille ja erikseen suihkussa ja myös keittiössä hyvät pumppupullot, joihin ostan täydennystä mieluisasta pesuaineesta. Aineen voi ostaa halvemmalla, kun valitsee pumputtoman täyttöpakkauksen :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 11, 2023, 19:12:32
Siirryin takaisin palasaippuoihin. Niitä voi kotelossa kuljetella ilman vuotamisvaaraa ja kotonakin käteviä, kun niistä saa helposti sopivan määrän saippuaa. Pumppupulloista tulee yleensä joko ei mitään tai ihan liikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 11, 2023, 19:20:40
Eihän pumppupullossa sitä pumppua pohjaan asti tarvi painaa, jos ei tarvi koko määrää. Just keittiössä tuo on mainio, kun tiskiainetta saa sen yhden tipankin tarvittaessa ja sitä en onnistu saamaan niistä tavallisista "fairipulloista", joissa on sellainen kapea pillinnysä josta tulee pesuainetta pulloa kallistamalla ja puristamalla.

Tuskin koskaan sitä pohjaan asti edes painan nyt kun tarkemmin mietin, siis missään edellä mainituista käytöistä. Vähemmällä pärjää mainiosti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 11, 2023, 21:35:31
Nyt kannattaa tienata kuluttamalla sähköä!
Tuntihinta juuri nyt -0.20 c/kWh
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 11, 2023, 23:27:36
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - kesäkuu 11, 2023, 15:47:27
Niinpä olin suorastaan hämmästynyt kun se 5 + 4:n ryypyn jälkeen pärähti iloisesti käymään! Bensat oli suht vähissä ja silti riitti, ei tarvinnut lisätä.

Vähän saman tyyppinen kokemus oli minullakin tänään. Ex-kotipaikkunnallani on käytössäni vetävä ruhonleikkuri, josta vetosysteemi on mennyt epäkuntoon, ja muitakin vikoja on. "Kumitötsä", josta pitäisi painaa muutaman kerran ennen käynnistystä, meni rikki viime kesänä. Bensat valuivat siitä ulos. Kumikäsineen avulla käyttö kuitenkin juuri ja juuri onnistui, joten laitteen sai käyntiin. Loppukesästä ei enää tämäkään onnistunut, eli kone ei lähtenyt käyntiin, vaikka olisi miten monesti nykäissyt. Ajattelin, että ruohonleikkurin tarina taisi päättyä tuohon. Mietin kuitenkin, että voisihan sitä googlata, löytyykö osia.

Tänään ajattelin siirtää koneen jonnekin varastoon pois tilaa viemästä. Huvikseni vielä vähän tutkin sitä. Nyt en saanut "kumitötsää" imemään yhtään bensaa. Se pysyi aivan tyhjänä eikä siis myöskään vuotanut läpi. Tuossa tilassa konetta olisi ainakin turha yrittää käynnistää. Aivan huvikseni kuitenkin kiskaisin kerran - ja kone hörähti käyntiin. Ihmettelin, miten se voi olla mahdollista. Ajattelin, että kone ei ehkä käynnisty enää toista kertaa, joten  lähdin saman tien leikkaamaan ruohoa. Jossakin vaiheessa yksi "rautalankapatentti" irtosi, ja moottori meinasi sammua. Korvasin rautalangan sähköjohdon pätkällä. Virityksen tarkoitus on pitää kaasu päällä, sillä varsinainen kaasuvaijeri on katkennut tai irronnut.

Tuo kone ei siis ole vielä aivan loppuun käytetty vaan "pikkuvikainen". Käynnissä ollessaan se leikkaa nurmea niin kuin pitääkin. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 12, 2023, 21:28:11
Jonkun kännykän järjestelmäpäivityksen jälkeen Kantis näyttäytyy kännykässä niin vaikeasti luettavana, että tähän taisi kaatua mun kantisura. Teksti on niin pientä että näköä haittaa ja jos zoomaa sen verran että pystyy lukemaan, tekstiä näkyy joku neljä sanaa rivillä kerrallaan. 😬 Ei taida olla asialle mitään tehtävissä..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 12, 2023, 21:56:32
^ Mennyt minullakin muutaman kerran häiritsevän pieneksi, mutta jotenkin palautunut.

Jaska ja Lenny varmaan osaisi auttaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 12, 2023, 22:23:18
^Joo, joskus on ennenkin käynyt näin, mutta tilanne on ajallaan "itsestään" parantunut. Yleensä luen kantista kännykällä, mutta nyt on jo pidemmän aikaa ollut tosi hankalaa ja jäänyt siksi vähälle. No jos jollakin on jotain kikkakolmosta niin saa kertoa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 12, 2023, 22:32:15
Lainaus käyttäjältä: TSS - kesäkuu 12, 2023, 22:23:18
^Joo, joskus on ennenkin
käynyt näin, mutta tilanne
on ajallaan "itsestään" parantunut.
Yleensä luen kantista kännykällä,
mutta nyt on jo
pidemmän aikaa ollut tosi
hankalaa ja jäänyt siksi
vähälle. No jos jollakin
on jotain kikkakolmosta niin
saa kertoa!
Kokeilisin eri selaimia, jos
ilmenee ongelmia surffailussa.
Pätee myös tietokoneella.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - kesäkuu 12, 2023, 23:07:58
^ Kiitti, sehän toimikin! Eipä tullut mieleen, kun tässä Googlen puhelimessa ei ollut kuin Chrome. Mutta nyt kun asensin Firefoxin niin näkymä on taas hyvä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 12, 2023, 23:35:36
Puhelimessani ei toimi Youtube, podcastit, nettiradio, mp3 tai mikään muukaan, mikä edellyttää ääni- tai videolähteen toistamista. Tämä on harmilista, koska kuuntelisin mielelläni erilaisia juttuja kävelylenkeilläni ja autolla ajaessani, kun autoradiotakaan ei ole.

Joskus kännykän sammuttaminen ja uudelleen käynnistäminen on poistanut ongelman, mutta tällä kerralla mikään ei tunnu auttavan.

En jaksa tehdä ääni- tai videoesimerkkiä ja esittää sitä, joten kuvailen ilmiötä tekstimuodossa. Kuvitelkaa seuraava kuunneltuna. Huomiokaa, että tauot voivat olla minuuttien mittaisia, vaikka ne tässä ovat vain yksi rivinväli. Kaikissa ohjelmissa ei esiinny tässä kuvattua saman sanan toistumista, mutta joissakin ohjelmissa sitä esiintyy:

Yhdysvaltain ensi vuo

den presidentinvaalit vaikuttavat edellis

edellis

edellis

kerran uusinnalta. Don

ald Trump on

republikaanien vahvin ehdokas eikä demokraattipuolueesta ole ilmaantunut Bidenin

haastajaa. Miten Trumpin

voitto vaikuttaisi sotaan Ukrainassa? Miten

Suomen ja Euroopan

asema

asema

asema

asema muuttuisi?  Johta

isiko sisäpoliittinen jakautuminen Yhdysvallat

kaaokseen?

Tuon tekstin lukee noin viidessätoista sekunnissa. Sen kuunteleminen voi kestää kymmenen minuuttia, koska tauot ovat monesti hyvin pitkiä.

Todellisuudessa kuuluvuus voi olla vieläkin takkuisempaa kuin tässä esimerkissä niin, että edes kokonaisia sanoja ei kuule vaan pelkästään lyhyitä sanojen pätkiä.

Ja kuinka ollakaan, Googlella ei löydy mitään selitystä tähän ongelmaan eikä edes viitteitä siitä, että tällaista ongelmaa voisi ylipäätään olla olemassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 12, 2023, 23:53:59
^
Tässä voi olla jotain kokeilemisen arvoista: https://www.makeuseof.com/how-to-fix-youtube-videos-lagging-android/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 13, 2023, 12:50:40
Joskus joulukuussa alkanut elämäntaparemonttini kosahti kiville tuossa joskus keväällä yhden tai oikeastaan parin päivän mahataudin johdosta. Silloin ei oikein mikään maittanut, joten söin mitä sattui. Toipuminenkaan ei aiheuttanut ryhtiliikettä, vaan "mitä sattuu" oli melkein vakio.

Nyt on toista viikkoa mennyt ruuanlaitto ja ruokailut siihen malliin, että ruoka/terveysnatsitkin saisi orkun nähdessään ateriani koostumuksen. Vähänkö olen taas itseeni tyytyväinen :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - kesäkuu 13, 2023, 17:38:37
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 13, 2023, 12:50:40
Joskus joulukuussa alkanut elämäntaparemonttini kosahti kiville tuossa joskus keväällä yhden tai oikeastaan parin päivän mahataudin johdosta. Silloin ei oikein mikään maittanut, joten söin mitä sattui. Toipuminenkaan ei aiheuttanut ryhtiliikettä, vaan "mitä sattuu" oli melkein vakio.

Nyt on toista viikkoa mennyt ruuanlaitto ja ruokailut siihen malliin, että ruoka/terveysnatsitkin saisi orkun nähdessään ateriani koostumuksen. Vähänkö olen taas itseeni tyytyväinen :)

Minulla on ollut painontarkkailu menossa pitkän aikaa. Kohtuullisen tasaisesti ja pienesti laskeneeseen elopainokäyrään tuli selvä kuoppa, todella helpolla, etten sanoisi halvalla keinolla. Hommasin uuden vaa'an.  ;D Heti putosi paino noin 600 grammaa ja se on ollut pysyvää.

Aloin jossain kohtaa epäillä edellisen (muistaakseni 7,95€) laitteen antamaa lukemaa. Uusi noin 25€ vehje on luotettavampi, tarkempi ja kauniimpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 14, 2023, 00:15:48
^Minä olen pysynyt ns. normaali painoindeksissä niin pitkään että olen käytännössä miltei unohtanut vaa'an. Tarkkailen lähinnä silmällä vatsaa, ettei ympärysmitta kasva liikaa. Se ehkä on luotettavampi terveysarvio kuin paino?

Itikat ja mäkäräiset alkaa olla häiriöksi asti muttei sisällä. On miltei nautinto (hähähää kiäh kiäh) kuunnella katonrajan räppänän takaa kuuluvaa itikoiden epätoivoista ininää kun eivät pääse pitsiverhosta tekemäni hyttysverkon läpi. (Aiemmin siinä oli Tokmannista ostettua halpis-hyttysverkkoa joka oli niin suursilmäistä että 10-20 minuutissa hyttynen keksi miten pujottautua läpi. Minulta meni viiikkoja ennenkuin tään hoksasin, olin tulla hulluksi etsiä reikää seinästä jne ennenkuin älysin tarkkailla tuota tuijottaen verkkoa lampun kanssa).

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 15, 2023, 17:59:35
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 11, 2023, 16:42:32
Olen tykännyt K-Kaupan valikoiman nestemäisestä käsisaippuasta (https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku?haku=nestesaippua&tuote=hand-soap-nestesaippua-500ml-pricklypear-6429810336514) kun siinä on niin hyvä tuoksu. Sen pullon pumppu kuitenkin hajoaa aina ennen kuin pullo on edes puolessa välissä. Olen päättänyt vedellä hieman johtopäätöksiä.

Seuraavaksi lähtee kokeilu käyntiin. Katson josko markkinoilta löytyisi joku toinen saippua, jonka tuoksu tekisi vastaavan vaikutuksen, mutta jossa pullo kestäisi käyttöä edes sen verran, että pullo ennättäisi tyhjentyä. Jos ei löydy, pitää harkita jonkun kestopullon hommaamista, jonka sitten vain täyttää tuolla K-Kaupan valikoiman saippualla.

Mulla oli yksi toimiva pumppupullo (https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/product/3600550398052?auto=format&fm=jpg&cs=srgb&q=40&dpr=2), jossa saippuat viimeisillään. Laitoin sen pullon pumpun tuohon rikkimenneen saippuapullon pumpun tilalle, sillä seurauksella, että tuo lempparituoksuisen saippuani (https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/product/6429810336514?auto=format&fm=jpg&cs=srgb&q=40&dpr=2) tuoksu on sama kuin pumpun alkuperäisellä saippualla (https://public.keskofiles.com/f/k-ruoka/product/3600550398052?auto=format&fm=jpg&cs=srgb&q=40&dpr=2) :D

Pitäisi varmaan ryöpätä nuo pumput ennen saippuamerkin vaihtoa. Mikään kevyt vesihuljuttelu ei auttanut kadottamaan alkuperäistä tuoksua.

Posti toimitti tänään tilaamani nestemäiset käsisaippuat. Tilasin kylkeen myös nestesaippuan, jonka valitsin pelkästään sillä perustella, että pullo miellyttää silmää (https://www.sunrisecosmetics.fi/VivianGray-Ylang-Vanilla-kaesisaippua). Mitään takeita ei tietysti ole, että sen pumppu kestää, mutta jos kestää, yritän jalkauttaa kyseisen pullon uusiokäyttöön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 15, 2023, 20:31:58
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 13, 2023, 12:50:40
Joskus joulukuussa alkanut elämäntaparemonttini kosahti kiville tuossa joskus keväällä yhden tai oikeastaan parin päivän mahataudin johdosta. Silloin ei oikein mikään maittanut, joten söin mitä sattui. Toipuminenkaan ei aiheuttanut ryhtiliikettä, vaan "mitä sattuu" oli melkein vakio.

Nyt on toista viikkoa mennyt ruuanlaitto ja ruokailut siihen malliin, että ruoka/terveysnatsitkin saisi orkun nähdessään ateriani koostumuksen. Vähänkö olen taas itseeni tyytyväinen :)
Oma elämäntaparemonttini toimi, osin aika hyvin. 10+ kiloa pois vuoden/puolentoista aikana normimittoihin. Alkoholia vähemmän, parempaa ruokaa ja liikuntaa.
Toki silti v.....taa, mutta muista asioista, ei enää terveydestä. :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 15, 2023, 22:28:19
Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 12, 2023, 23:53:59
^
Tässä voi olla jotain kokeilemisen arvoista: https://www.makeuseof.com/how-to-fix-youtube-videos-lagging-android/

Kiitos.

Tänään kännykkä toimi täydellisesti. Kuuntelin politiikkaradiota ja Kalle Haatasta. 

Mitäkö tein?

En mitään. Kuuntelin vain.

Jonakin päivänä vika palaa. Yleensä ne palaavat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 09:35:46
Tänään kävin jo seitsemältä ulkona, kun kävin ruokkimassa naapurin kissat. Ulkona oli oikein mukava ilma, tyyni ja viileähkö. Poissa oli iltapäivien tunkkaisuus. Eipä ole tällä hellejaksolla tullut paahde kirkkaalta taivaalta, vaan ohuen pilvikerroksen läpi. Aika trooppista on ollut.

Onneksi jo viikon päästä ollaan hyvää kyytiä menossa kohti syksyä ja lyhyempiä päiviä ja ehkä jossain vaiheessa jopa viileämpiä aikoja. Johan tätä kesää onkin jo pidellyt riittävästi. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 16, 2023, 09:44:21
Ah päinvastoin, rakas Hippiystäväni, tänä vuonnahan kesä jatkuu pitkälle syyskuulle!

Itse aion tänään lopetella duunit 12 jälkeen ihan ihanan auringon vuoksi - tosin vähemmän ihanaa taitaa olla luvassa, sillä toisen terassin pitäisi Socrateenkin mielihyväksi nousta tänään.

T; Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - kesäkuu 16, 2023, 10:07:30
Luojan kiitos yöt ovat vielä viileitä ja näyttäisivät jatkuvan sellaisina. Klo 6-7 aikaan oli vielä ihan sopiva ulkoilla. Itse asiassa ennuste on loiventunut ainakin Helsingin osalta, hädin tuskin helleraja ylittyy. Eilen otin ilmastointilaitteen käyttöön.

Erappiajattelulla menee minäkin: tsemppaan juhannukseen, joka on jo viikon päästä ja sitten yritän ajatella, ettei syksy niin mahdottoman kaukana ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 11:29:09
Lainaus käyttäjältä: Socrates - kesäkuu 16, 2023, 10:07:30
Luojan kiitos yöt ovat vielä viileitä ja näyttäisivät jatkuvan sellaisina.

Elä muuta virka. Ihanaa, että voi viilentää asuntoa öisin.

Pitäisi suoriutua pyykki- ja tiskivuoresta ennen mökkelykauden aloittamista, mutta väsyneenä ei oikein jaksa mitään. Tänään sentään sain laitettua lakanat pyykkikoneeseen pyörimään. Ehkä tää tästä. Tai sitten ei.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 16, 2023, 11:43:16
^
Kävin äsken ulkona. Corchiota oli riittävästi. Onneksi kun olen pitänyt ikkunat ja ovat muutoin säpissä, corchio ei ole (vielä) vaikuttanut sanottavammin täällä sisälämpötiloihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 12:55:21
^ Scorchio (https://urbaanisanakirja.com/word/scorchio/108978/) ehkä?

Täällä on ollut tukalaa iltapäivisin ja iltaisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 12:58:28
^, ^^

Vastustan ehdottomasti ja ankarasti tuollaisten ulkomaanpellejen sanaston viljelyä omaan kieleemme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 16, 2023, 13:06:02
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 12:55:21
^ Scorchio (https://urbaanisanakirja.com/word/scorchio/108978/) ehkä?

Täällä on ollut tukalaa iltapäivisin ja iltaisin.

Joo.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 14:09:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 12:58:28
^, ^^

Vastustan ehdottomasti ja ankarasti tuollaisten ulkomaanpellejen sanaston viljelyä omaan kieleemme.

Mutta tuo on sanana aika nokkela.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 16, 2023, 14:38:38
Tämä otti pattiin.  IS:sä oli eilen että koti ei saisi lämmittää alle 23 C:n
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009657371.html
Josta erityisesti tämä:
"– Täällä koetaan jo melkein se 25 astetta kuumaksi lämpötilaksi, mutta talvella huoneisto halutaan lämmittää 25 asteeseen, Suur-Uski hämmästelee." -Suur-Uski, energiatehokkuuden asiantuntija
  Hänellä ei ole lainkaan ymmärtämystä miten kosteus-% tekee vaaaltavan eron miltä 25 C tuntuu. Siksi talvella on eri asia kuin kostealla kesähelteellä (jossa olen +18C:nkin kokenut epämiellyttävän tukalaksi).
Ei ole varmaan kuullutkaan ns. tukaluusasteesta ja meteorologien ko. taulukosta.

Aamusella kävin varttitunnin intervallijuoksulenkillä, ihmeen hyvin kuntoa oli eikä tullut mahoton hiki.
Illalla oli jo aikomus mutta itikoiden valtava määrä ehkä sai mielen käännettyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 16, 2023, 15:51:23
Pankin nettisivuista (palveluhinnoista) en saanut kokonaiskäsitystä, vaikka vissiin vielä talvella sain. Sitten kokeilin chattia ja siellä oli tekoäly-robotti, muttei se ymmärtänyt ollenkaan mitä ajoin takaa. Vasta kun elävä ihminen tuli chatin taa, alkoi seljetä.
   Kirjastoon olen unohtanut viedä/uusia kasan kirjoja. Isohkon kasan. Sakkoa on tuleva varmaan 7-10 euroa.
Onneksi ennestään muinaisesti kertynyt velkasaldoni oli lähes 10 joten ei voi tulla paljon 10:tä enempää lisää koska on 20:n yläraja per asiakas.  ;D  Pidän saldoa aivan lainauskiellon (10e) rajalla, jotta "herään" heti jos jokin on myöhässä kun lainaus ei onnistukaan. Mutta en aavistanut että sillä on tämmönen lisäetu että sakkoa ei voi tulla kuin kork 10 e lisää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 16:30:55
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 14:09:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 12:58:28
^, ^^

Vastustan ehdottomasti ja ankarasti tuollaisten ulkomaanpellejen sanaston viljelyä omaan kieleemme.

Mutta tuo on sanana aika nokkela.

Ei ole. En osannut sitä ensin edes lukea etkä sinä kirjoittaa. Eikä se ole mitenkään kuvaava kuumalle ilmalle, jos se nyt sitä tarkoitti, mikä tuossa kertsin laittamassa linkissä oli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 16, 2023, 17:26:24
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 16:30:55
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 14:09:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 12:58:28
^, ^^

Vastustan ehdottomasti ja ankarasti tuollaisten ulkomaanpellejen sanaston viljelyä omaan kieleemme.

Mutta tuo on sanana aika nokkela.

Ei ole. En osannut sitä ensin edes lukea etkä sinä kirjoittaa. Eikä se ole mitenkään kuvaava kuumalle ilmalle, jos se nyt sitä tarkoitti, mikä tuossa kertsin laittamassa linkissä oli.

Onkos tämä nyt hieman niin kuin myrsky vesilasissa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 18:07:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 16:30:55
Lainaus käyttäjältä: kertsi - kesäkuu 16, 2023, 14:09:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 12:58:28
^, ^^

Vastustan ehdottomasti ja ankarasti tuollaisten ulkomaanpellejen sanaston viljelyä omaan kieleemme.

Mutta tuo on sanana aika nokkela.

Ei ole. En osannut sitä ensin edes lukea etkä sinä kirjoittaa. Eikä se ole mitenkään kuvaava kuumalle ilmalle, jos se nyt sitä tarkoitti, mikä tuossa kertsin laittamassa linkissä oli.

Ai mää vai? Miten mielestäsi kirjoitin väärin sanan scorchio?https://urbaanisanakirja.com/word/scorchio/108978/
Ilmeisesti viestisi oli Laurille, ja sekoitit meidät kaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 16, 2023, 19:06:02
^
Pahus, ihan näin kyllä Laurin kirjoittamaksi sanan nokkeluuden ja tosiaan koko viesti oli hänelle kirjoitettu. Sorry  :-[
Helteen syyksi pistän tuon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 17, 2023, 01:54:00
Ei hätiä mitiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 17, 2023, 08:08:13
Scorchion vitsi piilee siinä että se on huumoria. Jos se naurattaa, se on hauska.

-Meteorologicus mañana..oh! Scorchio!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 17, 2023, 09:19:33
^
Joo, ei naurattanut, valitettavasti.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 17, 2023, 13:40:59
Mua nauratti aanelkun videokin 😀. Onneksi musta ei tarvitse "tulla mies", vaikka oonkin "tyhjän nauraja" tänään, vrt. sananlasku.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 17, 2023, 19:10:03
Ensimmäinen kesä naismuistiin, kun ensimmäiset kirsikat on ostettu vasta nyt ja nekin kaupan puolelta puolen kilon rasiaan pakattuna - ei marjatorilta. Sen vajaan viisi euroa niistä raaskin maksaa. Marjatorilla  kirsikoita on ollut jonkun aikaa hintaan 9,50 euroa ja odottelin hinnan putoavan "normaaliin", eli muutaman euron verran. Mitä vielä! Tämän viikon ne on olleet 11 euroa litralta. Eipä ole jonoa ollut niitä hamuamassa.

Tavallisesti kirsikkakausi on alkanut noin kesäkuun alkupäiviä, joskus jopa aiemminkin ja tässä vaiheessa on hyvinkin jo kymmenen litraa ahmittu.

Näyttää pahasti siltä, että varsinainen kirsikkakausi jää tuohon yhteen ostokertaan. Ihan kelvollisia nämä kreikkalaisetkin ovat, mutta ei tule samanlaisia kiksejä kuin espanjalaisista tai turkkilaisista, joten pitäkööt tunkkinsa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - kesäkuu 17, 2023, 19:12:39
Mä näin viime viikolla Lidlissä kirsikoita, mutta jätin ostamatta, kun eivät näyttäneet houkuttelevilta vaan raaoilta. En edes vilkaissut hintaa.

Monena vuonna Lidlissä on ollut ihan ok hintaisia ja todella herkullisia (turkkilaisia?) kirsikoita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 17, 2023, 19:26:01
^
Joo, samaa katselin minäkin Lidlissä käydessäni, että suurin osa oli toinen kylki melkein valkoisena ja mietin olisiko se joku uusi lajike, joka on niin hailakan värinen. Mutta joukossa oli kuitenkin yksittäisiä tummanpunaisiakin, niin arvelin ne vaaleat raaoiksi. En kehdannut alkaa nyppiä yksin kappalein niitä tummempia pussiin, vaikka sitä näkyy jotkut tekevän, että jokainen kirsikka valitaan erikseen :D

Muistaakseni ne oli noin kympin kilolta, eli kova oli sekin hinta verrattuna aikaisempiin vuosiin. Ilmeisesti on etelässä tullut todella huono kirsikkasato  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 19, 2023, 21:24:04
Ajatuksenani on laittaa seinälle taidetta. Alustava prosessikuvaus on seuraavanlainen:

1. DALL·E 2:lla sopivan näköistä taidetta. DALL·E 2 tuottaa taidetta resoluutiolla 1 024 px x 1 024 px.
2. Skaalaan taiteen Image Upscaler:lla tai vastaavalla tekoälyllä resoluutioon ~20 000 px x 20 000 px tms.
3. Leikkaan kuvan, joko vaaka tai pystykuvaksi Gimp:llä mikäli sellainen sopii seinälle paremmin kuin neliö.
4. Painatan taiteen esimerkiksi Tikkurilan Painossa tauluksi tms.

Tässä tapauksessa taiteen tuottaminen on suhteellisen edullista. DALL·E 2 maksaa nettikäyttöliittymän kautta käytettynä noin 15 dollaria per ehkä sen 100(?) kuvaa, joista valita miellyttävin. Image Upscaler:n käyttö maksaa noin 10 euroa vuorokausi, jos haluaa kuviin paljon resoluutiota. Hintavin rasti on sitten todennäköisesti Tikkurilan paino. Liitteenä kaksi DALL·E 2 -taidetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 21, 2023, 09:35:36
Hienoa, tämän päivän jälkeen päivä alkaa taas lyhentyä  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 21, 2023, 09:40:40
^Aivan. Klo 17.58 voimme juhlistaa kesäpäivän seisausta - luonnollisesti alastomina, kenties saunassa tai kirmaten kedolla, miten kukin haluaa.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 21, 2023, 09:42:03
^
Peuhaten kukkaniityllä?  :P :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 21, 2023, 09:44:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2023, 09:42:03
^
Peuhaten kukkaniityllä?  :P :P

Kenties. Ainakaan täällä päin ei ole lumikinoksia saatavilla.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 21, 2023, 16:09:46
Olen visioinut uusista sohvista. Nämä vanhat ovat epäkäytännölliset sekä ottaneet liikaa osumaa vuosien saatossa. Siksi kävinkin eilen kauppakeskus Lanternassa. Ensiksi ostin 8 metrin mittanauhan K-Raudasta, koska mulla ei ole ollut koskaan 8 metrin mittanauhaa ja sitten kiersin ostoskeskuksen huonekaluliikkeet läpi mittaillen kivan näköisten sohvien ulottuvuuksia. Kotiin palattuani mittailin myös olohuoneen strategiset mitat. Kivan näköinen moduulisohva oli niin iso, että se veisi huoneesta koko leveyden. Sellainen tänne kyllä mahtuisi, mutta kun haluaisin, että olohuoneessa olisi tilaa myös tälle nykyiselle viihde- ja hömppäpöhinäkeskukselleni. Pitää siis päätyä johonkin pienempään vaihtoehtoon. Tällä hetkellä vahvoilla on ajatus ostaa moduulisohvasta vain puolikas. Pari muutakin vaihtoehtoa on, että en osaa kyllä vielä sanoa, päädynkö tuollaiseen selkärangattomaan moduulisohvan puolikkaaseen vai johonkin ryhdikkäämpään vaihtoehtoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 22, 2023, 20:03:01
Erosin muutamasta Star Wars -ryhmästä Facebookissa ja heti näyttää seinä paremmalta.

Olin liittynyt jäseneksi sitä silmällä pitäen, että josko siellä käytäisiin mielenkiintoisia keskusteluita Tähtien Sota -universumista, mutta tuollaisen sisällön sijaan siellä on valitettu taukoamatta, kuinka jatko-osatrilogia pilasi Tähtien Sodan. Silloin alkuun ajattelin, että jatko-osatrilogiassa oli varmaan joitain todellisia valuvikoja kun noissa ryhmissä niin näkivät ja siis vaikka en itse niitä mainittuja vikoja ole nähnyt vikoina, mutta kun nuo tosifanit eivät ole päässeet edes tässä ajassa asian yli, todennäköisesti ongelma ei olekaan jatko-osatrilogiassa vaan tosifaneissa.

Niin tai näin, eipähän tarvitse enää seurata moista kuraa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 22, 2023, 20:56:15
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 21, 2023, 16:09:46
Olen visioinut uusista sohvista. Nämä vanhat ovat epäkäytännölliset sekä ottaneet liikaa osumaa vuosien saatossa. Siksi kävinkin eilen kauppakeskus Lanternassa. Ensiksi ostin 8 metrin mittanauhan K-Raudasta, koska mulla ei ole ollut koskaan 8 metrin mittanauhaa ja sitten kiersin ostoskeskuksen huonekaluliikkeet läpi mittaillen kivan näköisten sohvien ulottuvuuksia. Kotiin palattuani mittailin myös olohuoneen strategiset mitat. Kivan näköinen moduulisohva oli niin iso, että se veisi huoneesta koko leveyden. Sellainen tänne kyllä mahtuisi, mutta kun haluaisin, että olohuoneessa olisi tilaa myös tälle nykyiselle viihde- ja hömppäpöhinäkeskukselleni. Pitää siis päätyä johonkin pienempään vaihtoehtoon. Tällä hetkellä vahvoilla on ajatus ostaa moduulisohvasta vain puolikas. Pari muutakin vaihtoehtoa on, että en osaa kyllä vielä sanoa, päädynkö tuollaiseen selkärangattomaan moduulisohvan puolikkaaseen vai johonkin ryhdikkäämpään vaihtoehtoon.

Mitä jos päivittäisit kämpän uuteen sohvaan sopivaksi?  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 22, 2023, 22:10:49
Iltapäivälehtiä ja YLE:ä lukiessani tunnen olevani rinnakkaistodellisuudessa.
Tai ehkä en, he ovat...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - kesäkuu 23, 2023, 15:09:00
Kerrankin.

Selasin tätä foorumia kännykällä pitkässä tylsässä Lidlin kassajonossa, kun viereinen kassa aukesi. Ja arvatkaapa, kuka ehti sinne ensimmäisenä. No, kerrankin minä. Se ei kyllä johtunut omasta nopeasta reagoinnistani vaan muiden hitaasta hoksaamisesta. Ehkä ihmiset olivat juhannusmietteissään.

No, tulipahan tällainenkin harvinainen kokemus koettua. Niitä ei ole usein. Olen sinänsä nopea reagoimaan, mutta en sosiaalisissa tilanteissa, koska niissä on "uskallanko, kehtaanko, voiko näin tehdä, mitä tästä seuraa, nolaanko itseni ym." -arvioinnin aiheuttama hidaste.

(Tämä on kirjoitettu kännykällä parkkipaikalla sateessa.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 23, 2023, 15:24:19
^Onnittelut onnistuneesta jonon vaihdosta.

Itse jätin viikolla onnistuneesti vaihtamatta jonoa. Avautuva kassa ei saanutkaan systeemiä toimimaan nopeasti ja jonoon siirtyneet hävisivät hieman aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - kesäkuu 23, 2023, 15:40:47
Itsepalvelukassa, automaattikassa, IP-kassa tai pikakassa sen nimi nyt onkaan ilman ihmistä. Mutta ensin pienen pakon ja sitten isomman pakon edessä olen käyttänyt sitä, missä on. Ja nyt tykkään, usein ne on tyhjinä ja vieressä ihmiskassoilla jonoja.
Pakko on se että helteellä pitää saada äkkiä kylmät ostokset kylmälaukkuun ja helteellä auto tahtoo kuumentua, siellä on matkustaja kuumissaan jne.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - kesäkuu 23, 2023, 16:33:55
Mystistä Tiestoa ja Orionia ihmeteltyäni tulin siihen tulokseen että "kaiken maailman räppäritkin ne luulee olevansa vaikka mitä", ja minulle ne on täysin nevö hööt ov tikuja takussa ja takuja tikussa.

Hard rockia ja heviä triljoona kertaa ennemmin kuuntelee kuin jotain höpöttäjiä. Eli nuoriso on pilalla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 23, 2023, 16:52:39
Jussi 30v hirttäytyi juhannusyönä. Jussi oli minun serkkuni, jonka kanssa lapsena vietettiin kesät yhdessä. En koskaan saanut tietää miksi hän hirttäytyi, ehkä jotain maailman- tai elämäntuskaa poti. Oli taiteilijasielu. En tiedä jättikö hän mitään jäähyväiskirjettä jälkeensä. Suvussa siitä ei mitään puhuttu enkä alkanut kyselemään. Eihän se mitään olisi enää muuttanut.

Hänen äitinsä ei kaiketi saanut tietää, mitä oli tapahtunut, sillä hän kuoli seuraavana aamuna, kun yritti mennä poikaa herättämään vinttikamariin. Äiti sai kohtalokkaan sydänkohtauksen ja tuupertui vintinportaiden alarappusissa, mutta veikkaan, että jotain pahaa hän oli aavistanut, kun ei poika normaaliin kutsuun vastannut.

Heille pidettiin yhteiset hautajaiset ja siinä pappi sai sommitella sanojaan, kun toinen oli itsemurhan tehnyt ja sen myötä  kovastikin syntinen ja toiselle pidettiin normaalit ylistyspuheet.

Kaikille ei juhannus ole kesän kohokohta. Joillekin paineet saattavat kasautua liiankin isoksi kaikesta valosta huolimatta tai sen vuoksikin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 23, 2023, 16:58:24
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 21, 2023, 16:09:46
Olen visioinut uusista sohvista. Nämä vanhat ovat epäkäytännölliset sekä ottaneet liikaa osumaa vuosien saatossa. Siksi kävinkin eilen kauppakeskus Lanternassa. Ensiksi ostin 8 metrin mittanauhan K-Raudasta, koska mulla ei ole ollut koskaan 8 metrin mittanauhaa ja sitten kiersin ostoskeskuksen huonekaluliikkeet läpi mittaillen kivan näköisten sohvien ulottuvuuksia. Kotiin palattuani mittailin myös olohuoneen strategiset mitat. Kivan näköinen moduulisohva oli niin iso, että se veisi huoneesta koko leveyden. Sellainen tänne kyllä mahtuisi, mutta kun haluaisin, että olohuoneessa olisi tilaa myös tälle nykyiselle viihde- ja hömppäpöhinäkeskukselleni. Pitää siis päätyä johonkin pienempään vaihtoehtoon. Tällä hetkellä vahvoilla on ajatus ostaa moduulisohvasta vain puolikas. Pari muutakin vaihtoehtoa on, että en osaa kyllä vielä sanoa, päädynkö tuollaiseen selkärangattomaan moduulisohvan puolikkaaseen vai johonkin ryhdikkäämpään vaihtoehtoon.

Viihis, lähde pois laatikosta!

On olemassa todella makeita vaihtoehtoja pyöreille sohvilla.

Hitto kun en nyt löydä merkkiä, oli kyllä tyyriinpuoleinen, mutta mahtava sohva, joka siis on pyöreä ja keskellä pieni pöytä. Jos olisi nyt sohvan tarve, ostaisin sen heti.

Tämmöisiä löytyi
https://www.festivus.fi/wp-content/uploads/2020/08/vaaleanpunainen_sohva.jpg  (https://www.festivus.fi/wp-content/uploads/2020/08/vaaleanpunainen_sohva.jpg)

näitä saa ehkä myös harmaana.

Jos menet moduulisohvan osaan, ehkä se keskimmäinen osa sitten:
https://www.rum21.fi/n701-kulmasohva-v266231?p=302341 (https://www.rum21.fi/n701-kulmasohva-v266231?p=302341)

Jos vaan vielä some ehdottaa sitä ehdottomasti makeinta sohvaa, laitan siitä heti sulle tietoa!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - kesäkuu 23, 2023, 19:38:49
Lainaus käyttäjältä: TSS - kesäkuu 12, 2023, 21:28:11
Jonkun kännykän järjestelmäpäivityksen jälkeen Kantis näyttäytyy kännykässä niin vaikeasti luettavana, että tähän taisi kaatua mun kantisura. Teksti on niin pientä että näköä haittaa ja jos zoomaa sen verran että pystyy lukemaan, tekstiä näkyy joku neljä sanaa rivillä kerrallaan. 😬 Ei taida olla asialle mitään tehtävissä..
Pientä on minunkin kännykän Chromessa Kantiksen sivu, hiukan soedettävämpi kyljellään. Mobiililaitteita varten SMF:ssä on rajoittunut tekstitila WAP2, johon vaihto (ja siitä paluu)  löytyy Kantiksen sivun alareunasta. Ks. liitteet.

Se miten selain lähetetyn näytölle muotoilee, on tosiaan selaimen päätettävissä. Hyvä kun siltä suunnalta lääke löytyi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 23, 2023, 20:44:23
Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 23, 2023, 16:52:39
Jussi 30v hirttäytyi juhannusyönä. Jussi oli minun serkkuni, jonka kanssa lapsena vietettiin kesät yhdessä. En koskaan saanut tietää miksi hän hirttäytyi, ehkä jotain maailman- tai elämäntuskaa poti. Oli taiteilijasielu. En tiedä jättikö hän mitään jäähyväiskirjettä jälkeensä. Suvussa siitä ei mitään puhuttu enkä alkanut kyselemään. Eihän se mitään olisi enää muuttanut.

Hänen äitinsä ei kaiketi saanut tietää, mitä oli tapahtunut, sillä hän kuoli seuraavana aamuna, kun yritti mennä poikaa herättämään vinttikamariin. Äiti sai kohtalokkaan sydänkohtauksen ja tuupertui vintinportaiden alarappusissa, mutta veikkaan, että jotain pahaa hän oli aavistanut, kun ei poika normaaliin kutsuun vastannut.

Heille pidettiin yhteiset hautajaiset ja siinä pappi sai sommitella sanojaan, kun toinen oli itsemurhan tehnyt ja sen myötä  kovastikin syntinen ja toiselle pidettiin normaalit ylistyspuheet.

Kaikille ei juhannus ole kesän kohokohta. Joillekin paineet saattavat kasautua liiankin isoksi kaikesta valosta huolimatta tai sen vuoksikin.
Jotain, mitä en olisi halunnut lukea.
Osanottoni. Joskus elämä kusee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 23, 2023, 20:48:00
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - kesäkuu 23, 2023, 15:24:19
^Onnittelut onnistuneesta jonon vaihdosta.

Itse jätin viikolla onnistuneesti vaihtamatta jonoa. Avautuva kassa ei saanutkaan systeemiä toimimaan nopeasti ja jonoon siirtyneet hävisivät hieman aikaa.
Onnistuin eilen kaupassa menemään mummon taakse jonoon. Kukkaro on kolmen vetoketjun takana ja tasarahaa haetaan ja myyjän kanssa pitää vaihtaa kuulumisia ja pitää etsiä sitä kassia ja silmälasitkin ovat vähän hukassa, kun ei näe kuittia...
V...u!
Aion olla tuollainen 30 vuoden päästä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - kesäkuu 23, 2023, 20:59:15
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - kesäkuu 23, 2023, 16:58:24
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - kesäkuu 21, 2023, 16:09:46
Olen visioinut uusista sohvista. Nämä vanhat ovat epäkäytännölliset sekä ottaneet liikaa osumaa vuosien saatossa. Siksi kävinkin eilen kauppakeskus Lanternassa. Ensiksi ostin 8 metrin mittanauhan K-Raudasta, koska mulla ei ole ollut koskaan 8 metrin mittanauhaa ja sitten kiersin ostoskeskuksen huonekaluliikkeet läpi mittaillen kivan näköisten sohvien ulottuvuuksia. Kotiin palattuani mittailin myös olohuoneen strategiset mitat. Kivan näköinen moduulisohva oli niin iso, että se veisi huoneesta koko leveyden. Sellainen tänne kyllä mahtuisi, mutta kun haluaisin, että olohuoneessa olisi tilaa myös tälle nykyiselle viihde- ja hömppäpöhinäkeskukselleni. Pitää siis päätyä johonkin pienempään vaihtoehtoon. Tällä hetkellä vahvoilla on ajatus ostaa moduulisohvasta vain puolikas. Pari muutakin vaihtoehtoa on, että en osaa kyllä vielä sanoa, päädynkö tuollaiseen selkärangattomaan moduulisohvan puolikkaaseen vai johonkin ryhdikkäämpään vaihtoehtoon.

Viihis, lähde pois laatikosta!

On olemassa todella makeita vaihtoehtoja pyöreille sohvilla.

Hitto kun en nyt löydä merkkiä, oli kyllä tyyriinpuoleinen, mutta mahtava sohva, joka siis on pyöreä ja keskellä pieni pöytä. Jos olisi nyt sohvan tarve, ostaisin sen heti.

Tämmöisiä löytyi
https://www.festivus.fi/wp-content/uploads/2020/08/vaaleanpunainen_sohva.jpg  (https://www.festivus.fi/wp-content/uploads/2020/08/vaaleanpunainen_sohva.jpg)

näitä saa ehkä myös harmaana.

Jos menet moduulisohvan osaan, ehkä se keskimmäinen osa sitten:
https://www.rum21.fi/n701-kulmasohva-v266231?p=302341 (https://www.rum21.fi/n701-kulmasohva-v266231?p=302341)

Jos vaan vielä some ehdottaa sitä ehdottomasti makeinta sohvaa, laitan siitä heti sulle tietoa!

T: Xante
Xantelle terassisohva:
https://www.lahdesmaki.fi/sandstorm-pyorea-sohvasetti-ulkokayttoon

Kapinallisen sohva:
https://fi.pinterest.com/pin/388787380311495529/

Sohvalle vierassuojaksi pelottava matto:
https://www.fruugo.fi/stereo-vision-pyorea-matto-olohuone-sohvapoyta-sohva-huopa-illusion-matto/p-76053359-153647227
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - kesäkuu 25, 2023, 17:04:35
Itse asiassa työpaikka-asuntoon pitäisi uusia sohva ja tämä olisi täydellinen

https://www.lanna.fi/puutarhakalusteet/aurinkotuolit-ja-aurinkovuoteet/peacock-sohvas%C3%A4nky-greylight-grey/?utm_source=facebook&utm_medium=cpc&utm_campaign=CatalogSales_Prospecting&utm_content=All_Products_Advantage%20&placement=Facebook_Desktop_Feed&fbclid=IwAR2httjyq3Kej6rwMsDq4ZR4jBYme1kz5gUHEEJrw8MaQ_vGZh9PPPcxchc (https://www.lanna.fi/puutarhakalusteet/aurinkotuolit-ja-aurinkovuoteet/peacock-sohvas%C3%A4nky-greylight-grey/?utm_source=facebook&utm_medium=cpc&utm_campaign=CatalogSales_Prospecting&utm_content=All_Products_Advantage%20&placement=Facebook_Desktop_Feed&fbclid=IwAR2httjyq3Kej6rwMsDq4ZR4jBYme1kz5gUHEEJrw8MaQ_vGZh9PPPcxchc)

kaikilta muilta osin paitsi hinnan suhteen. On tämäkin ulkokäyttöön tarkoitettu, mutta entäs sitten.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - kesäkuu 29, 2023, 11:34:07
Tässä on työviikko ja siitä huolimatta teen omaa harjoitteluprojektia tässä samalla tarkoittaen, että sunnuntai maanantai -välisenä yönä ja viimeyönä on sitten taas yhtä soittoon koodattu. Meillä on alkamassa mahdollisesti syksyllä iso projekti ja teki hieman mieli harjoitella Reactia, josko sitä syssyn projektia sillä sitten toteutettaisiin. Toisaalta siinä projektissa on paljon muitakin mielenkiintoisia kokonaisuuksia, että pitää hieman harjoitella ennakkoon niitä muitakin, että on sitten valmiina jos kutsu käy. Samaten nyt pitäisi sitten aloittaa projekti pyyttonilla. En ole aiemmin koodannut pyyttonilla. Pyyttonin alkeet on kuitenkin hallinnassa. Kyllä nyt kelpaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 30, 2023, 12:44:50
Kävin tänään paikallisen K-supparin marjatorin tarkistamassa samalla, kun kauppaan oli muutakin asiaa. Jännä juttu tuokin, että kalliimman kaupan (K) marjatori on halvempi kuin halvemman kaupan (Prisma). Näin on ollut jo vuosia eikä se linja tänäkään vuonna pettänyt.

Ostin kirsikoita ja pottuja, sillä mansikat ostin kaupasta sisältä. Olivat saman hintaisia, mutta rasiassa oli hiukan pienempää marjaa kuin torin rasioissa, vaikka olivat saman tuottajan marjoja. Kovin isoat mansikat tuppaavat olemaan myös suurempi makupettymys.

En ole vielä maistanut. Pitäisi ensin lounas jaksaa tehdä ja syödä. Mansikat on niin monena vuonna ollut iso pettymys ja monena vuonna olen päättänyt, että en enää osta ikinä. Mutta aina sen litran olen joka vuosi ostanut ja aina uudelleen pettynyt. Saapa nähdä miten nyt käy.

Tänään keitän ne potut ja huomisesta alkaen varmaan koko tulevan viikonlopun syön sitten pyttistä. Uusista perunoista vai varhaisperunoitako nuo on, en huomannut katsoa, saa kyllä maailman parhaan pyttiksen tehtyä, kun niihin saa paistettua rapsakan pinnan ilman, että perunat muhjuuntuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - kesäkuu 30, 2023, 12:55:14
Ulkolounas on nautittu. Kävin noutamassa luottopaikasta annoksen mukaan. Samaan aikaan siellä jälleen asioi kaksi - tiedätte kyllä ketä  ;)
Pöperöt siis mukaan ja luonnon helmaan. Palan painikkeeksi oli kotoa mukana virvoitusjuomaa, sillä ravintolahinta olisi ollut kuusinkertainen.
Puolivarjoinen paikka, johon kävi pieni tuulenvire takasi mukavan ruokailuhetken. Täytyy taas joku päivä ottaa uusiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - kesäkuu 30, 2023, 13:32:37
Pakko nyt vielä ihmetellä marjatorin myyjää. Osahan noista on sellaisia "mä oon vaan töissä täällä" -tyyppejä, joiden kanssa kaupan teko kyllä käy sujuvasti, kun "mähän oon täällä vaan ostamassa". Kun kaupat on tehty, niin siitä ei jää mitään muistiin.

Tänään oli  toisin enkä ole oikein perillä mistä se se johtuu, tai siis tarkemmin, mikä myyjässä teki jokseenkin lähtemättömän vaikutuksen. Hän oli arviolta noin lukioikäinen tai ehkä jopa hiukan vanhempikin nuorimies. Joku hänen tavassaan toimia sai minut ajattelemaan, että hän oli mielellään juuri siinä ja erittäin läsnäolevana. Hymy ulottui silmiin asti ja jos uskoisin johonkin auraan, niin hänellä oli voimakas ja iloa säteilevä aura. Tuo ehkä voi kuvata ajatuksiani, joita en osaa oikein muutenkaan sanoiksi muuttaa. Hänen kohtaaminen jätti hyvän mielen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - kesäkuu 30, 2023, 19:22:20
Kävin kaupassa ostamassa mansikoita. Aivan törkeän näköisiä. En ostanut.
Torilta 6 euroa litra, terveennäköisiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 01, 2023, 10:03:00
Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 30, 2023, 19:22:20
Kävin kaupassa ostamassa mansikoita. Aivan törkeän näköisiä. En ostanut.
Torilta 6 euroa litra, terveennäköisiä.

(https://www.viherpeukalot.fi/images/products/50998_prlist.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 01, 2023, 11:01:52
^
En ole itse maistanut, mutta kaverini kertoi, että noissa on ananaksen makuvivahdetta ja hänestä aika hyviäkin. Niitä ei lainkaan kannata verrata wanhan ajan puutarhamansikoihin, vaan ajatella niiden olevan ihan uusi juttu - marja tai hedelmä, kumpi tuo mahtaa olla. Yritin niitä löytää tuon kokemuskertomuksen kuultuani, mutta oli jo kausi ohi ja olivat hävinneet ainakin käyttämistäni kaupoista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 01, 2023, 11:20:14
^
Valkoinen on terve väri ja anaksessa on ananaskampauksen vivahdetta. (https://www.punkinfinland.net/forum/images/smilies/eusa_naughty.gif)
En ole maistanut.
Wanhan ajan ajattelusta ei kannata luopua.
Aivot ennakoivat menneen perusteella myös mansikoiden biologista oikeaoppisuutta eli hyvyyttä tai epänormaalia friikkiyttä.
Seta-hedelmä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 02, 2023, 13:04:17
Viikonlopulle ostetut mansikat on maistettu ja luultavasti oli ensimmäiset ja viimeiset mansikat tältä kesältä.

Maku ei ollut kovin kirpeä ja itse asiassa pieni metsämansikan vivahdekin maistui. Mutta se rakenne! Se oli taaskin kova niin, että melkein kuin omenaa olisi haukannut. Mansikasta ei tirsunut mehua suuhun lainkaan. Kaiholla muistan wanhan ajan mansikoita, jotka saattoi syödä niin, että kielellä liiskasi marjan kitalakea vasten ja mansikka helposti muuttui muhjuksi, josta levisi makea marjamehu koko suuhun. Näitä saattoi helposti syödä litran tai parikin yhdellä istumalla. Nyt ostetuista on vielä toinen rasia kokonaan avaamatta ja toisesta on reilu puolet syöty. Varmaan nuo nyt säilyy jääkaapissakin muuttumattomana sen aikaa, että saan ne vähitellen katoamaan kitusiini.  :-\

Nämä nykyiset ovat taatusti hyvin sään, kuljetuksen ja säilytyksen kestäviä ja varmaan nämä kelpaavat niille, jotka eivät ole ikinä syöneet niitä "oikeita" mansikoita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 05, 2023, 19:20:43
Kyllä sään muuttuminen on tuonut virtaa melkoisesti lisää. Jopa yöunet on olleet nyt parina yönä paremmat, kun ei ole tarvinnut herätä juomaan montaa kertaa, huikalla tai parilla on selvinnyt.

Tänään jouduin käymään vielä kerran kaupassa, kun kahtena edellisenä käyntikertana ei sydämiä ollut. Hyvältä tuntui, kun vilpoisa viima meni paidan alle ja sai minut melkeinpä hilpeälle tuulelle. Tämä sitten kostautui heti, kun olin pysäköinyt pyöräni ja lukinnut sen kaupan oven vieressä olleeseen telineeseen. Siitä olin reippaasti menossa kauppaan, kun komea nuorimies pysäytti minut. Paidasta jo näin millä asialla hän oli, ja aivan poikkeuksellisesti pudotin luurit kaulalle ja heittäydyin juttusille ilman vähäisintäkään ostoaikomusta.

Hän tarjosi minulle halpaa sähköä. Sanoin, että on jo riittävän halpaa. Siitä sitten juttu lähti luistamaan ja hyvä tovi meni siinä, että todistelin, ettei hän voi halvempaa tarjota ja hän puolestaan lupasi samaa pörssisähköä, mutta halvemmalla perusmaksulla. Varsinainen diplomaatti tuo kyllä oli ja lopulta antauduin. Ei myynyt väkisin tai mitenkään ikävästi, vaan oli lähinnä söpö. Nyt sitten tulevan helmikuun loppuun asti on voimassa tuo 1,99 euron perusmaksu, eli säästän kolme euroa kuukaudessa. Pitää vaan muistaa tarkistaa, mihin se nousee tarjouksen päätyttyä. Marginaalin ero pyörii jossain sentin desimaaleissa, joten sillä ei hinnassa oli juurikaan merkitystä.

Pitää nyt tarkistaa vielä asiakirjat perusteellisesti ja tarvittaessahan on se parin viikon perumisaika, jos tein tyhmän diilin.

Oli hyvä reissu ja ostin viisi sydäntäkin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 09:05:49
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 05, 2023, 19:20:43

Söpöyden vuoksi on moni mennyt lankaan- Kai ymmärsit pyytää sopimusta (ehdotusta) myös kirjallisena. Nykyisin se on pakollista, jos ymmärtää pyytää. -Joo näköjään saat sen kirjallisena..

Itse voin muuttaa omaa sopimustani netissä samalla sähkönmyyjällä viiden päivän markinaalilla. Joten en ihan pienen edun vuoksi muuta tuohon forttumin ansaan.
Se ainakin on tuollaisia tyrkyttänyt.

No jos sopimuksesi ei sido tuon pidemmäksi ajaksi, eikä parempaakaan ole tarjolla ei kai silloin tartte muuta tehdä, kuin säästää sähköä, jos talvella on taas kallista.

Mutta ilmeisesti et pääse eroon siitä, ennen helmikuuta ja sen jälkeen se jatkunee toistaiseksi ellei ehdoissa muuta lue.

Oma sopimukseni on siis pörssisähkö toistaiseksi, eli on muutettavissa koska vain, kuten sinunkin aiempi ilmeisesti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:21:31
^
Toistaiseksi voimassa oleva pörssisähkö on uusikin, mutta pienemmällä perusmaksulla. Eikä ole Fortumin.
Tänään on kiire, joten huomiselle jää sopimuksen tarkastelu.

Ymmärrän oikein hyvin sen, että nuo söpöt myyjät voi antaa firmaa vaihtavalle tuollaisia poikkeuksellisia alennuksia, kuten tuossakin hyvin pieni perusmaksu, joka on voimassa vain tietyn määräajan. Sen tuo myyjäkin sanoi ihan reilusti, että "voit ihan milloin vain vaihtaa entiselle tai jollekin muulle, jos saat paremman tarjouksen".

Tuo on näköjään ihan sama olipa kyseessä nettiliittymä, puhelinliittymä tai sähkökauppias, että noilta livemyyjiltä tai puhelinmyyjiltä saa halvemman tarjouksen kuin mitä omin nokin netistä löytää vaihtoehtoja. Sama oli myös eräällä terveyspalvelujen tarjoajalla joku tietty "terveyspaketti", jota ei samaan hintaan netistä löytynyt. Viimeksi mainittu ei kyllä kiinnostanutkaan sen enempää. Kunhan tarkistin listahinnan.

Noiden ideahan on saada firmalle uusi asiakas hyvällä tarjouksella. Asiakkaan vastuulle jää sitten valvoa omia etujaan jatkossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 09:29:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:21:31

No ei tuo pahalta vaikuta, mutta ei kait se ole toistaiseksi, jos kerran helmikuulle asti on sidottu.

Kyllä se silloin tarkoittaa ettei sitä voi muuttaa eikä irtisanoa aiemmin. Vaikka oletus olisi, että sen edut vain olisivat voimassa siihen asti- kyllä se sitoo silloin sähkön ostajaakin siihen asti, eli katsohan tarkkaan sopimuksesi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:50:31
^
Se perusmaksu on voimassa helmikuulle ja sen jälkeen perusmaksu nousee heidän normaalin perusmaksun tasolle, joka on edelleen vielä euron halvempi kuin nykyisen sähkösopimukseni perusmaksu. Sopimus kokonaisuudessaan on toistaiseksi voimassa oleva.

Tarkistin nuo asiat nyt sopimuksesta ja noin ne on kirjoitettu siihen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 09:52:29
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:50:31
^
Se perusmaksu on voimassa helmikuulle ja sen jälkeen perusmaksu nousee heidän normaalin perusmaksun tasolle, joka on edelleen vielä euron halvempi kuin nykyisen sähkösopimukseni perusmaksu. Sopimus kokonaisuudessaan on toistaiseksi voimassa oleva.

Tarkistin nuo asiat nyt sopimuksesta ja noin ne on kirjoitettu siihen.

Toistaiseksi voimassa helmikuuhun asti- eikö se muka sido molempia osapuolia. Sori jos intän..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:59:21
^

En ymmärrä, mikä tässä nyt on noin vaikeaa.

Sähkönmyyntisopimus on voimassa 20.07.2023 alkaen toistaiseksi
....
Pörssisähkötarjous
perusmaksu e/kk 1,97
marginaali c/kWh 0,38

Tuotteen energiahinta määräytyy pohjoismaisen sähköpörssin (Nord Pool Spot) ilmoittaman Suomen hinta-alueen hinnasta
siten, että tuntihintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero ja marginaali. Sähkönhinta muodostuu
tunneittain toteutuneen pörssihinnan sekä sähkönkäytön perusteella.

Tuotteen perusmaksu on 1,97 e/kk 29.2.2024 saakka. Tämän jälkeen tuotteen perusmaksu on 3,93 e/kk (alv 24 %).
Tuotteen marginaali on 0,38 c/kWh (alv 24 %) koko sopimuskauden.
.....

Eli toistaiseksi voimassa oleva sopimus pörssisähkön ostamisesta ja myynnistä voidaan tehdä myös niin, että yksi osa hinnan muodostuksesta muuttuu sopimuksen aikana. Missään kohtaa tuota sopimusta ei sanota, että siitä ei pääsisi eroon ennen tuota hinnanmuutosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 10:05:43
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:59:21

Niin, olet siis periaatteessa saanut yksipuolisen sopimuksen helmikuuhan asti ja voi koska hyvänsä irtisanoa sen- jos se noin menee.

Ellei sitten kyse ole määräaikaisesta pörssisähkö-sopimuksesta joka kestää helmikuuhun asti, eduthan ovat sidoksissa tuohon kestoon.

No en tiedä tarkkaan- mutta vaikuttaahan tuo sopimus määräaikaiselta pörssisähkö-sopimukselta. Jos siinä on ehto, että voi irtisanoutua kesken määräajan, niin hyvä..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 10:21:20
^
Lue uudelleen edellinen viestini. Punasin siitä sopimuksesta kopioidun yhden lauseen.

Jos kyseessä olisi millään tavalla määräaikainen sopimus, niin saamassani sopimuksessa pitäisi sanoa se määräaikaiseksi JA sopimuksen päättymispäivämäärä. Tuon päivämäärän jälkeen, minun pitäisi tehdä uusi sopimus, jos haluaisin vielä firmalta sähköä saada.

Tietenkin ne myyjän sanat "voit irtisanoa milloin vain" pitää nähdä sen kautta, mitä siinä tarkemmassa sopimuksessa on sopimusehtoihin kirjoitettu, eli onhan siinä tietysti se kahden viikon irtisanomisaika näissä toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa.

Mutta olkoon tämä tässä, En halua tästä mitään ikuisuusaihetta, kun eivät kuulu tämän ketjun luonteeseen. Tuskin saan sinua ymmärtämään kuitenkaan.  :-\

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 10:28:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 10:21:20

Siinä on siis määräaika, miksi se yleensä on siinä, ellei sillä ole mitään merkitystä.

Jos se koskee vain palvelun tuottajaa niin mikäs siinä, yleensä ne koskevat molempia osapuolia.

On siis olemassa toistaiseksi voimassa olevia pörssisäkö-sopimuksia ja määräaikaisia pörssisähkösopimuksia joissa on etuja määrä-ajan ja ne sitovat myös asiakkaan siksi määräajaksi.

Kuten sanoin en tiedä tuota miten se muotoillaan- sopimuksessa, mutta viimeistään se selviää silloin, kun yrittää vaihtaa sähkömyyjää.  Mahtaako onnistua ennen määräajan täytymistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 06, 2023, 10:43:44
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 10:28:17

https://vare.fi/sahkosopimus/ tuossa lista erilaisista sähkösopimuksista yhdellä sähköfirmalla. Huomaa, että ainakin tuolla yrityksellä toistaiseksi voimassaoleva sopimus on eri sopimus kuin määräaikainen sopimus. Nähdäkseni Hipin tekstissä puhutaan toistaiseksi voimassaolevasta sähkösopimuksesta. Löydätkö kenties malliksi jonkun sähköfirman, joka tosiaan myísi määräaikaista sopimusta toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen nimikkeellä?

https://www.sahkon-kilpailutus.fi/sahkosopimus/toistaiseksi-voimassa-oleva/ tuossa vielä Hipin tekstissä olleen sähkösopimustyypin kuvaus (sikäli kun siitä on kyse).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 06, 2023, 12:14:54
Hyvää Eino Leinon päivää.

Sananmuunnos Eino Leinosta ei muuta tavallaan mitään, kunhan etunimi ja sukunimi vaihtavat vain paikkaansa. Keksittekö muita vastaavia sananmuunnoksia, joissa ajatus ei muutu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 06, 2023, 12:55:15
^ "Anna, Hanna ja Johanna", Marianne Fredrikssonin romaani.

Tänään(kin) on hiukan virkeämpi olo kun käynyt aiemmin nukkumaan.
Äskettäin 1. kertaa elämässäni olin kirjautunut mihinkään someen, nimittäin twitteriin.
Se on  mun naurupillerini. Ehkä se myös rasittaa ja nukuttaa kun stressiä häipyy.
Koin jo twitter-krapulaa vkl kun en moneen päivään päässyt sisään.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 15:51:00
Tulihan käytyä pohjoisessa, tai ainakin pohjoisempana kuin reiluun pariin vuosikymmeneen, eli Panssarimuseossa (https://www.panssarimuseo.fi) Parolassa.

Naapurin perhe nappasi mukaansa, kun olivat menossa tuonne. Ihan mielenkiintoistahan siellä oli ja näyttelyitä oli sekä sisällä että ulkona, joten lapsetkin jaksoivat olla ihmisiksi, kun siinä tuli liikuttua paikasta toiseen.

Tämän vuoden erikoisuus Tiger II on nähtävissä syyskuun loppuun asti.

(https://www.panssarimuseo.fi/img/image.php?id=577742)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 16:43:29
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 06, 2023, 10:43:44
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 06, 2023, 10:28:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 10:21:20
^
Lue uudelleen edellinen viestini. Punasin siitä sopimuksesta kopioidun yhden lauseen.

Jos kyseessä olisi millään tavalla määräaikainen sopimus, niin saamassani sopimuksessa pitäisi sanoa se määräaikaiseksi JA sopimuksen päättymispäivämäärä. Tuon päivämäärän jälkeen, minun pitäisi tehdä uusi sopimus, jos haluaisin vielä firmalta sähköä saada.

Tietenkin ne myyjän sanat "voit irtisanoa milloin vain" pitää nähdä sen kautta, mitä siinä tarkemmassa sopimuksessa on sopimusehtoihin kirjoitettu, eli onhan siinä tietysti se kahden viikon irtisanomisaika näissä toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa.

Mutta olkoon tämä tässä, En halua tästä mitään ikuisuusaihetta, kun eivät kuulu tämän ketjun luonteeseen. Tuskin saan sinua ymmärtämään kuitenkaan.  :-\

Siinä on siis määräaika, miksi se yleensä on siinä, ellei sillä ole mitään merkitystä.

Jos se koskee vain palvelun tuottajaa niin mikäs siinä, yleensä ne koskevat molempia osapuolia.

On siis olemassa toistaiseksi voimassa olevia pörssisäkö-sopimuksia ja määräaikaisia pörssisähkösopimuksia joissa on etuja määrä-ajan ja ne sitovat myös asiakkaan siksi määräajaksi.

Kuten sanoin en tiedä tuota miten se muotoillaan- sopimuksessa, mutta viimeistään se selviää silloin, kun yrittää vaihtaa sähkömyyjää.  Mahtaako onnistua ennen määräajan täytymistä.

https://vare.fi/sahkosopimus/ tuossa lista erilaisista sähkösopimuksista yhdellä sähköfirmalla. Huomaa, että ainakin tuolla yrityksellä toistaiseksi voimassaoleva sopimus on eri sopimus kuin määräaikainen sopimus. Nähdäkseni Hipin tekstissä puhutaan toistaiseksi voimassaolevasta sähkösopimuksesta. Löydätkö kenties malliksi jonkun sähköfirman, joka tosiaan myísi määräaikaista sopimusta toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen nimikkeellä?

https://www.sahkon-kilpailutus.fi/sahkosopimus/toistaiseksi-voimassa-oleva/ tuossa vielä Hipin tekstissä olleen sähkösopimustyypin kuvaus (sikäli kun siitä on kyse).

Niin itsekin ihmettelin miten tuo toimii, jos on jokin määräaikainen etu ja sitten ei kuitenkaan tarvitse sitä määräaikaa noudattaa.

Epäilen kyllä edelleen ettei sitä sopimusta voi tuona määräaikana vaihtaa toiseen sähkömyyjään.

Kieroltahan se vaikuttaa, jos kerrotaan sopimuksen olevan toistaiseksi ja sitten on määräaika jonka se on voimassa.

Onhan noita kytkykauppoja kyllä puhelinliittymilläkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 06, 2023, 18:31:33
Sopimus ei ole määräaikainen, etu on. Sopimus on voimassa toistaiseksi, mutta edun saa vain määräajan verran.

Toisin sanoen: sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja sen voi irtisanoa sopimusehtojen mukaisesti (yleensä irtisanomisaika on 2 vkoa). Etu on kuitenkin luvattu vain määräaikaisesti, ei toistuvasti jatkuvaksi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 06, 2023, 22:16:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 15:51:00
Tulihan käytyä pohjoisessa, tai ainakin pohjoisempana kuin reiluun pariin vuosikymmeneen, eli Panssarimuseossa (https://www.panssarimuseo.fi) Parolassa.

Naapurin perhe nappasi mukaansa, kun olivat menossa tuonne. Ihan mielenkiintoistahan siellä oli ja näyttelyitä oli sekä sisällä että ulkona, joten lapsetkin jaksoivat olla ihmisiksi, kun siinä tuli liikuttua paikasta toiseen.

Tämän vuoden erikoisuus Tiger II on nähtävissä syyskuun loppuun asti.

(https://www.panssarimuseo.fi/img/image.php?id=577742)
Haluaisin päästä katsomaan.
Tietty vielä mieluummin ajamaan ja ampumaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 06, 2023, 22:21:57
Olisikohan sähkössä myös panssarivaunujen tulevaisuus? Hirveän kovaäänisiä nuo nykyvehkeet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 06, 2023, 22:29:12
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 06, 2023, 12:14:54
Hyvää Eino Leinon päivää.

Sananmuunnos Eino Leinosta ei muuta tavallaan mitään, kunhan etunimi ja sukunimi vaihtavat vain paikkaansa. Keksittekö muita vastaavia sananmuunnoksia, joissa ajatus ei muutu.
Pahkasiassa oli aikoinaan hauska tarina Einar Leivosta.
"Skorpioni alla auringon
Outo otus, aikoo pistää
Enpä voi, kuin livistää"

En suuremmin runoutta tunne, tuo vain mieleeni jäi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 06, 2023, 22:33:39
Nyt on vähän työpaikkavalintaa. Pomot kyselevät halujani sijoittua (tosin kysyvätkö mielipidettäni oikeasti?). Toiseen paikkaan minua halutaan/kysytään, koska osaan. Toinen paikka on se, missä itse ehkä viihtyisin vähemmällä vastuulla... ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 11:57:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 06, 2023, 18:31:33
Sopimus ei ole määräaikainen, etu on. Sopimus on voimassa toistaiseksi, mutta edun saa vain määräajan verran.

T: Xante

Ehkä kuten sanot, mutta tuossa kyllä määritellään määräaika , jonka sopimus kestää.

Siinä sopimuksessa on siis määräaika sopimuksen kestolle.  Jos sen voi siirtää tai irtisanoa sopimuksen keston aikana- niin silloin purkajan ei tarvitse olla huolissaan, että on pakotettu olemaan kaikissa tilanteissa sopimuskauden loppuun asiakkaaksi sidottuna.

Miten tuon nyt määrittelisi yksipuoliseksi sopimukseksi, jossa on vain edusta kyse, ehkä niin- 
Sopimus on kyllä määräaikainen, mutta jos sen voi irtisanoa tai purkaa ennen määräajan päättymistä, niin sitä en tiedä, kun en tunne koko sopimuksen sisältöä.

Siis vielä kerran sopimus on selkeästi määräaikainen, mutta sen ehkä voi irtisanoa kesken sopimuskautta--jos kerran kerrotaan sen olevan voimassa toistaiseksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 07, 2023, 12:13:10
Kursivoitu teksti on kopioitu sopimuksesta. Onko se niin vaikea ymmärtää, kun tavuviivat puuttuvat?

Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:59:21

Sähkönmyyntisopimus on voimassa 20.07.2023 alkaen toistaiseksi
....
Pörssisähkötarjous
perusmaksu e/kk 1,97
marginaali c/kWh 0,38

Tuotteen energiahinta määräytyy pohjoismaisen sähköpörssin (Nord Pool Spot) ilmoittaman Suomen hinta-alueen hinnasta
siten, että tuntihintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero ja marginaali. Sähkönhinta muodostuu
tunneittain toteutuneen pörssihinnan sekä sähkönkäytön perusteella.

Tuotteen perusmaksu on 1,97 e/kk 29.2.2024 saakka. Tämän jälkeen tuotteen perusmaksu on 3,93 e/kk (alv 24 %).
Tuotteen marginaali on 0,38 c/kWh (alv 24 %) koko sopimuskauden.
.....

Eli toistaiseksi voimassa oleva sopimus pörssisähkön ostamisesta ja myynnistä voidaan tehdä myös niin, että yksi osa hinnan muodostuksesta muuttuu sopimuksen aikana. Missään kohtaa tuota sopimusta ei sanota, että siitä ei pääsisi eroon ennen tuota hinnanmuutosta.

Vain perusmaksun alennukselle on määräaika. Tuon voi kuvitella tilaajalahjaksi, jos se niin olisi helpompi ymmärtää. Aikaisemminhan uusille asiakkaille tarjottiin kaikenlaista kivaa krääsää, mutta nyt niistä on luovuttu.

Mitähän sitten tarkoittaa sopimuksessa rivi, joka tuossa värjäsin violetiksi. Mikä on tuossa lauseessa sopimuskausi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 12:23:18

^
Niin, sitä asiakasetua kestää siis määrätyn ajan- eli sopimuskauden, okei. Eli se on sitova sopimus, jonka voi purkaa, jos haluaa kesken sopimuskautta.
Miten sen muuten voisi määritellä?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 07, 2023, 12:24:47
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 11:57:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 06, 2023, 18:31:33
Sopimus ei ole määräaikainen, etu on. Sopimus on voimassa toistaiseksi, mutta edun saa vain määräajan verran.

T: Xante

Ehkä kuten sanot, mutta tuossa kyllä määritellään määräaika , jonka sopimus kestää.

Siinä sopimuksessa on siis määräaika sopimuksen kestolle.  Jos sen voi siirtää tai irtisanoa sopimuksen keston aikana- niin silloin purkajan ei tarvitse olla huolissaan, että on pakotettu olemaan kaikissa tilanteissa sopimuskauden loppuun asiakkaaksi sidottuna.

Miten tuon nyt määrittelisi yksipuoliseksi sopimukseksi, jossa on vain edusta kyse, ehkä niin- 
Sopimus on kyllä määräaikainen, mutta jos sen voi irtisanoa tai purkaa ennen määräajan päättymistä, niin sitä en tiedä, kun en tunne koko sopimuksen sisältöä.

Siis vielä kerran sopimus on selkeästi määräaikainen, mutta sen ehkä voi irtisanoa kesken sopimuskautta--jos kerran kerrotaan sen olevan voimassa toistaiseksi.

Ei. Siis vielä kerran: sopimuksen alkamisaika on määritelty luonnollisesti. Päättymisaikaa ei, koska sopimus on voimassa toistaiseksi = niin kauan, ennen kuin asiakas sen irtisanoo.

Tuotteen ostamisen vastineeksi annettu etu sen sijaan on määräaikainen, alkaa alkamisajasta (tällä kertaa 20.7.2023) ja päättyy edun määräaikaisuuden päätyttyä (tällä kertaa 29.2.2024). Eduksi tällä kertaa on annettu perusmaksu.

Myös tuotteen marginaali on voimassa toistaiseksi. Tuotteen marginaalilla tarkoitetaan myyjän marginaalia, siis palkkiota, eli sitä, minkä myyjä vetää välistä sähkönmyynnissä. Sopimuskausi on yleensä laskutusväli, eli tuota kyllä voivat aika yksiselitteisesti nostaa, mutta silloin tietty kannattaa pohtia, pitääkö sopimuksen voimassa.

Kaiken kaikkiaan tarkan sähkön tyttö Hippi on tehnyt hyvät kaupat. Bonusta oli tietysti söpö myyjä!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 12:27:52
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 07, 2023, 12:24:47
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 11:57:30
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 06, 2023, 18:31:33
Sopimus ei ole määräaikainen, etu on. Sopimus on voimassa toistaiseksi, mutta edun saa vain määräajan verran.

T: Xante

Ehkä kuten sanot, mutta tuossa kyllä määritellään määräaika , jonka sopimus kestää.

Siinä sopimuksessa on siis määräaika sopimuksen kestolle.  Jos sen voi siirtää tai irtisanoa sopimuksen keston aikana- niin silloin purkajan ei tarvitse olla huolissaan, että on pakotettu olemaan kaikissa tilanteissa sopimuskauden loppuun asiakkaaksi sidottuna.

Miten tuon nyt määrittelisi yksipuoliseksi sopimukseksi, jossa on vain edusta kyse, ehkä niin- 
Sopimus on kyllä määräaikainen, mutta jos sen voi irtisanoa tai purkaa ennen määräajan päättymistä, niin sitä en tiedä, kun en tunne koko sopimuksen sisältöä.

Siis vielä kerran sopimus on selkeästi määräaikainen, mutta sen ehkä voi irtisanoa kesken sopimuskautta--jos kerran kerrotaan sen olevan voimassa toistaiseksi.

Ei. Siis vielä kerran: sopimuksen alkamisaika on määritelty luonnollisesti. Päättymisaikaa ei, koska sopimus on voimassa toistaiseksi = niin kauan, ennen kuin asiakas sen irtisanoo.

Tuotteen ostamisen vastineeksi annettu etu sen sijaan on määräaikainen, alkaa alkamisajasta (tällä kertaa 20.7.2023) ja päättyy edun määräaikaisuuden päätyttyä (tällä kertaa 29.2.2024). Eduksi tällä kertaa on annettu perusmaksu.

Myös tuotteen marginaali on voimassa toistaiseksi. Tuotteen marginaalilla tarkoitetaan myyjän marginaalia, siis palkkiota, eli sitä, minkä myyjä vetää välistä sähkönmyynnissä.

Kaiken kaikkiaan tarkan sähkön tyttö Hippi on tehnyt hyvät kaupat. Bonusta oli tietysti söpö myyjä!

T: Xante

En ole väittänyt asiaa vastaan. Kerron vain sopimuksen olevan sitova. Se, että sen voi irtisanoa kesken sopimuskautta on toki hyvä asia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 07, 2023, 12:32:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 07, 2023, 12:13:10
Kursivoitu teksti on kopioitu sopimuksesta. Onko se niin vaikea ymmärtää, kun tavuviivat puuttuvat?

Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 06, 2023, 09:59:21

Sähkönmyyntisopimus on voimassa 20.07.2023 alkaen toistaiseksi
....
Pörssisähkötarjous
perusmaksu e/kk 1,97
marginaali c/kWh 0,38

Tuotteen energiahinta määräytyy pohjoismaisen sähköpörssin (Nord Pool Spot) ilmoittaman Suomen hinta-alueen hinnasta
siten, että tuntihintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero ja marginaali. Sähkönhinta muodostuu
tunneittain toteutuneen pörssihinnan sekä sähkönkäytön perusteella.

Tuotteen perusmaksu on 1,97 e/kk 29.2.2024 saakka. Tämän jälkeen tuotteen perusmaksu on 3,93 e/kk (alv 24 %).
Tuotteen marginaali on 0,38 c/kWh (alv 24 %) koko sopimuskauden.
.....

Eli toistaiseksi voimassa oleva sopimus pörssisähkön ostamisesta ja myynnistä voidaan tehdä myös niin, että yksi osa hinnan muodostuksesta muuttuu sopimuksen aikana. Missään kohtaa tuota sopimusta ei sanota, että siitä ei pääsisi eroon ennen tuota hinnanmuutosta.

Vain perusmaksun alennukselle on määräaika. Tuon voi kuvitella tilaajalahjaksi, jos se niin olisi helpompi ymmärtää. Aikaisemminhan uusille asiakkaille tarjottiin kaikenlaista kivaa krääsää, mutta nyt niistä on luovuttu.

Mitähän sitten tarkoittaa sopimuksessa rivi, joka tuossa värjäsin violetiksi. Mikä on tuossa lauseessa sopimuskausi?

Vähänkö olisi päheetä saada tilaajalahjana sähköyhtiön logolla varustettu pinssi. Minä haluan tarrani!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 07, 2023, 12:34:36
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 12:27:52
En ole väittänyt asiaa vastaan. Kerron vain sopimuksen olevan sitova. Se, että sen voi irtisanoa kesken sopimuskautta on toki hyvä asia.

Sopimukset tapaavat olla sitovia. Kyllä sen Hipin sähkön myyjä on nyt myymänsä sähkö pakko toimittaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 12:40:31
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 07, 2023, 12:34:36
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 12:27:52
En ole väittänyt asiaa vastaan. Kerron vain sopimuksen olevan sitova. Se, että sen voi irtisanoa kesken sopimuskautta on toki hyvä asia.

Sopimukset tapaavat olla sitovia. Kyllä sen Hipin sähkön myyjä on nyt myymänsä sähkö pakko toimittaa.

T: Xante

Kyllä onneksi sentään jokin roti on tässäkin asiassa- ellei tule ylivoimainen este, kuten viime talvena monille myyjille ja he irtisanoivat sopimuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 07, 2023, 15:19:08
Piristyin jo pelkästä kahvin hinnan näkemisestä liiterissä.
Pitihän sitä hamstrata reilun euron hintaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 07, 2023, 15:36:04
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 07, 2023, 15:19:08
...Pitihän sitä hamstrata...

Keitin juuri kahvit sen kunniaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 07, 2023, 15:55:42
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 07, 2023, 15:36:04
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 07, 2023, 15:19:08
...Pitihän sitä hamstrata...

Keitin juuri kahvit sen kunniaksi.
Sama täällä vaikka pörssisähkö näyttäisi huomisella parempaa kahvinkeittoaikaa klo 14-15.

Olo on kuin ilmaisen santsikupin äärellä.

(https://media.tenor.com/Mba3IyMZHbsAAAAM/coffee-shop.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 07, 2023, 18:16:00
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 11:57:30
Siinä sopimuksessa on siis määräaika sopimuksen kestolle.
Ei ole. Siinä on määräaika vain alennetulle hinnoittelulle.
Sopimuksen hinnoittelu on eri asia kuin sopimuksen kesto.
Samalla tavalla kuin jankkaamisen halpahintaisuus on eri asia kuin jankkaamisen kesto.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 07, 2023, 22:18:41
Nyt ei satu mihinkään. Viikon verran sattunut selkään aivan järkyttävän paljon varmaan lonkan nivelrikon takia. Tänään sitten olen hihitellyt ääneen Laurin linkkamalle hupaisalle iltapäivälehden Leikolan kolumnille "aikuisten hallituksesta" (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009703401.html). Olen pelimaailmassa solminut muutamia hyviä suhteita, ja yrittänyt toimia diplomaattina ja riitapukarien apuna sovinnon saamiseksi, ja killan ulkosuhteiden eteen nähnyt paljon vaivaa. Hupaisaa on eräs toisen killan päällikkö, joka yrittää saada minut takaisin tiimiinsä (meillä on kaamea flirtti menossa meilitse), mutta tilanne vaan on sellainen, että hänen tiiminsä hyökkää minun tiimini jäseniä vastaan, joten tuskinpa menen, vaikka oma tiimini taas vaihtaisi kuningaskuntaa. Nyt viimoitteeksi, johtoryhmän saksalaisvahvistus (nainen ja hyvä ystävä) lähetti minulle ääniviestin - suomeksi. Ja minä sitten lähetin hänelle ääniviestin - saksaksi. Krähhähhä. Hauska päivä viidakossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 08, 2023, 01:02:31
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 07, 2023, 22:18:41

Kiva somekänni-ilta...  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 09:25:10
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 07, 2023, 18:16:00
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 11:57:30
Siinä sopimuksessa on siis määräaika sopimuksen kestolle.
Ei ole. Siinä on määräaika vain alennetulle hinnoittelulle.
Sopimuksen hinnoittelu on eri asia kuin sopimuksen kesto.
Samalla tavalla kuin jankkaamisen halpahintaisuus on eri asia kuin jankkaamisen kesto.

Tuo oli niin hauskasti lohkaistu, että purskahdin pitkästä aikaa oikein huutonauruun.
Loppuilta kuluikin siihen, että yritin kurnutella ruisleivän muruja nenästäni, tai siis kitalaen päältä. Mikähän sen paikan oikea nimi onkaan :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 09:26:59
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 08, 2023, 01:02:31
Kiva somekänni-ilta...  ;)

Olisikin ollut sopiva hetki lopettaa eilisillan kirjoittelut viimeistään, kun tuon huomasit.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 08, 2023, 11:17:35
^
Toope hallusinoi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 11:22:21
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 07, 2023, 18:16:00
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 07, 2023, 11:57:30
Siinä sopimuksessa on siis määräaika sopimuksen kestolle.
Ei ole. Siinä on määräaika vain alennetulle hinnoittelulle.
Sopimuksen hinnoittelu on eri asia kuin sopimuksen kesto.
Samalla tavalla kuin jankkaamisen halpahintaisuus on eri asia kuin jankkaamisen kesto.

Sopimus kertoo siis miten kauan on alennettu hinta voimassa, jos säilyttää sitoumuksensa sähköyhtiössä. Eli sopimuksen ajan, joka sitoo molempia osapuolia.

Jos sen voi irtisanoa kesken tuota kautta, se on sitten erioikeus.

Laskun maksaminen pitänee sopimuksen voimassa.

Ellei irtisanomisajan pituutta ole määritelty- se saattaa olla huomattavasti pidempi, kuin voisi olettaa.

Yleensä lakimiehet tekevät noita sopimuksia ja siellä on melkoisesti tekstiä- ehkä tässä tapauksessa ei ole niin, mistäs sen tietää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 12:13:12
Sähkönmyyntisopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja liitteenä olleissa yleisissä sopimusehdoissa on mainittu, että toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen  irtisanomisaika on kaksi viikkoa. Ei sopimusta voi purkaa jättämällä laskun maksamatta. Se olisi sopimusrikkomus.

Noinhan se menee, että asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen pääpiirteet on omalla "paperillaan" ja ne pienellä präntätyt yleiset sopimusehdot on aina tuon sopimuksen liitteenä.

Minun tapauksessani sähkömyyntisopimuksessa oli mainittu mm.
- sopimuksen kesto, joka on tietystä päivämäärästä alkaen toistaiseksi voimassa oleva, mikä määrittelee sen, mitkä kohdat yleisistä sopimusehdoista sovelletaan tähän sopimukseen.
- kaupantekohetkellä sovittu hinta erikseen marginaalista, joka kattaa koko sopimuksen keston, sekä perusmaksusta, joka muuttuu tulevan helmikuun jälkeen.
- lisäksi laskutuksesta oli mainintaa sekä se, mihin osoitteeseen sähkö toimitetaan.

Saattoi olla jotain muutakin, mutta en nyt jaksa tarkistaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 12:21:07
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 12:13:12

Sähkönmyyjä voi purkaa sopimuksen, jos jää maksamatta, mutta siinäkin on ehtonsa.Ei siis välittömästi, yleensä.

Veikkaisin ettei tuon sopimuksen irtisanominen ole ihan yksinkertainen juttu- siinähän on kesto sen määräajalle, joka on osa sopimusta.

Sopimuksessa on siis selkeästi määräaika- sanonta toistaiseksi on siis kiistettävissä taitavien lakimiesten määritellessä sopimusehtoja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 12:56:16
^'Tyhjänpäiväistä jankkaamista.

Pienellä penkomisella en löytänyt mahdollisuutta tehdä määräaikaista sähkösopimusta pörssisähköstä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 13:18:56
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 12:21:07
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 12:13:12
Sähkönmyyntisopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja liitteenä olleissa yleisissä sopimusehdoissa on mainittu, että toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen  irtisanomisaika on kaksi viikkoa. Ei sopimusta voi purkaa jättämällä laskun maksamatta. Se olisi sopimusrikkomus.

Noinhan se menee, että asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen pääpiirteet on omalla "paperillaan" ja ne pienellä präntätyt yleiset sopimusehdot on aina tuon sopimuksen liitteenä.

Minun tapauksessani sähkömyyntisopimuksessa oli mainittu mm.
- sopimuksen kesto, joka on tietystä päivämäärästä alkaen toistaiseksi voimassa oleva, mikä määrittelee sen, mitkä kohdat yleisistä sopimusehdoista sovelletaan tähän sopimukseen.
- kaupantekohetkellä sovittu hinta erikseen marginaalista, joka kattaa koko sopimuksen keston, sekä perusmaksusta, joka muuttuu tulevan helmikuun jälkeen.
- lisäksi laskutuksesta oli mainintaa sekä se, mihin osoitteeseen sähkö toimitetaan.

Saattoi olla jotain muutakin, mutta en nyt jaksa tarkistaa.

Sähkönmyyjä voi purkaa sopimuksen, jos jää maksamatta, mutta siinäkin on ehtonsa.Ei siis välittömästi, yleensä.

Veikkaisin ettei tuon sopimuksen irtisanominen ole ihan yksinkertainen juttu- siinähän on kesto sen määräajalle, joka on osa sopimusta.

Sopimuksessa on siis selkeästi määräaika- sanonta toistaiseksi on siis kiistettävissä taitavien lakimiesten määritellessä sopimusehtoja.

On se ihan yksinkertainen juttu. En tiedä, mitä tästä jankkaamisesta saat - muuta kuin täyspellen maineen.

Mutta sehän on kuten Väyrynen sanoi: ei väliä, mistä tunnetaan, kunhan tunnetaan!

T: Xante

Muoksis: hauska ajatus, että sähköyhtiöt alkaisivat itsestään selvässä asiassa jonkun yksittäisen asiakkaan kanssa käyttelemään taitavia lakimiehiä. Mutta voi sitä joku niinkin suuruudenhullu olla, että moista tärkeyttä ainakin omalla kohdallaan kuvittelee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 13:27:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 13:18:56
Muoksis: hauska ajatus, että sähköyhtiöt alkaisivat itsestään selvässä asiassa jonkun yksittäisen asiakkaan kanssa käyttelemään taitavia lakimiehiä. Mutta voi sitä joku niinkin suuruudenhullu olla, että moista tärkeyttä ainakin omalla kohdallaan kuvittelee.

Tuo kävi itsellänikin mielessä. Eri juttu on, jos asiakas olisi joku suuri ja paljon sähköä käyttävä teollisuuslaitos, niin sopimusta varmaan luettaisiin hyvinkin tarkoin ja tässäkin nimenomaan sitä määräaikaista. Mutta täti-ihminen, jonka sähkölasku on viimeisen muutaman kuukauden aikana vaihdellut 20 - 25 euron tietämissä, sisältäen siirtohinnankin, niin näitähän yhtiöllä varmaan tulee ja menee aina sen mukaan, miltä suunnalta milloinkin tuulee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 15:58:57
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 08, 2023, 13:27:56
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 13:18:56
Muoksis: hauska ajatus, että sähköyhtiöt alkaisivat itsestään selvässä asiassa jonkun yksittäisen asiakkaan kanssa käyttelemään taitavia lakimiehiä. Mutta voi sitä joku niinkin suuruudenhullu olla, että moista tärkeyttä ainakin omalla kohdallaan kuvittelee.

Tuo kävi itsellänikin mielessä. Eri juttu on, jos asiakas olisi joku suuri ja paljon sähköä käyttävä teollisuuslaitos, niin sopimusta varmaan luettaisiin hyvinkin tarkoin ja tässäkin nimenomaan sitä määräaikaista. Mutta täti-ihminen, jonka sähkölasku on viimeisen muutaman kuukauden aikana vaihdellut 20 - 25 euron tietämissä, sisältäen siirtohinnankin, niin näitähän yhtiöllä varmaan tulee ja menee aina sen mukaan, miltä suunnalta milloinkin tuulee.

Epäilemättä on eroa siinä kuinka suurista asioista on kyse.

Perusasia on kuitenkin mikä sopimusehto kumoaa toisen, määräaikahan on siihen laitettu jonka aikana etuuden saa.

Erikseen tehty sopimus yleensä kumoaa yleiset sopimusehdot, kuten työehdoissakin, elleivät ne ole määritelty lain mukaan.  Onko toistaiseksi voimassaoleva sopimus siis lainvoimainen automaattisesti.?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:09:23
No nyt ymmärrän, miksi asia on niin vaikea. On mahdoton ajatus, että kaksi eri asiaa ovat olemassa yhtä aikaa. Ainahan sitä maailmassa on vain asia kerrallaan.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 16:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:09:23
No nyt ymmärrän, miksi asia on niin vaikea. On mahdoton ajatus, että kaksi eri asiaa ovat olemassa yhtä aikaa. Ainahan sitä maailmassa on vain asia kerrallaan.

T: Xante

Onhan se kissatkin saattavat haista, paitsi meidän "mirri".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:19:13
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 16:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:09:23
No nyt ymmärrän, miksi asia on niin vaikea. On mahdoton ajatus, että kaksi eri asiaa ovat olemassa yhtä aikaa. Ainahan sitä maailmassa on vain asia kerrallaan.

T: Xante

Onhan se kissatkin saattavat haista, paitsi meidän "mirri".

Ja niinkin se on, että vaikka teidän mirri haisee, meidän hyvin hoidettu kissa ei, kun sen ei ole tarvis nurkkiin ruikkia.

Jos kissa ei tee tarpeitaan laatikkoon, sillä on jotain vialla.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 16:26:18
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:19:13
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 16:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:09:23
No nyt ymmärrän, miksi asia on niin vaikea. On mahdoton ajatus, että kaksi eri asiaa ovat olemassa yhtä aikaa. Ainahan sitä maailmassa on vain asia kerrallaan.

T: Xante

Onhan se kissatkin saattavat haista, paitsi meidän "mirri".

Ja niinkin se on, että vaikka teidän mirri haisee, meidän hyvin hoidettu kissa ei, kun sen ei ole tarvis nurkkiin ruikkia.

Jos kissa ei tee tarpeitaan laatikkoon, sillä on jotain vialla.

T: Xante

Voit siis olla onnellinen kissasi ei haise, se on hyvä, tosin toiset kissat silti nuuskisivat mielellään "hajutonta kissaasi, jos kohtaisivat ja tutkisivat sen peräpäänkin varmuuden vuoksi.

Retoriikkaa minun mirrini, jonka kyllä tiesit..

Minulla ei ole kissaa, naapurin kissan silittäminen riittää.  Kissoja vastaan en siis ole, mutta hajuttomiksi olennoiksi niitä en kyllä usko ja hajut pruukaavat tarttua myös ympäristöön vaatteisiin esim..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - heinäkuu 08, 2023, 17:29:50
Ei noi asiat varmaan silleen "päivänselviä" ole, että en minä ainakaan ollut koskaan tullut lukeneeksi esimerkiksi oman sähkösopimuksen ehtoja näin tarkkaan.

Mut tosi mielenkiintoista kun näitä tälleen avataan.

Mulle tulee mieleen lähinnä että Karikon metodi on ikään kuin solipsistinen. Sen sijaan että katsottaisiin ulospäin maailmaan ja luettaisiin mitä tosiasiat ovat tai mitä sopimusteksteissä sanotaan ja miten nämä hommat toimivat, asia ratkaistaan periaatetasolla ja oman pään sisällä sanoja makustellen.

Tämmönen oman pään sisällä ja miettimällä asioiden ratkaiseminen sen sijaan että katsois ulospäin tai että soimaa siitä vielä muita kun niin tekee ei ole mikään pelkästään Karikkoa koskeva ilmiö, vaan kaikki me kai voitais siihen joskus sortua.

Periaatteessa ois kai fiksua asennoitua siihen niin että totta kai asioista pitää ottaa selvää ja ei kenenkään käsitykset ole täydellisiä. Ja totta kai se on hiton turhauttavaa jos joku ei mene jollekin jakeluun vaikka yrität sen selkeästi sanoa :D

Mut niin kun...  yllättävän vähän me ymmärretään arkisiakaan asioita todella yksityiskohtaisesti, ja sen ei pitäis olla mikään oletus että jos olet aikuinen niin sun pitää ns. teeskennellä että tiedät kaikesta kaiken. Mieluummin niin että yllättävän vähillä tiedoilla pärjää ja siistiä että voi aina tarkentaa käsityksiä.

Tai toi nyt on mun näkökulma tämmösiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 08, 2023, 20:39:42
Nyt on vähän Suomen kesää meilläpäin.
Aurinko paistaa ja vettä sataa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - heinäkuu 09, 2023, 08:44:07
Lainaus käyttäjältä: kertsi - heinäkuu 07, 2023, 22:18:41
Nyt ei satu mihinkään. Viikon verran sattunut selkään aivan järkyttävän paljon varmaan lonkan nivelrikon takia. Tänään sitten olen hihitellyt ääneen Laurin linkkamalle hupaisalle .

Sitä kivuttomuuden riemua kesti vain muutaman tunnin, ja kivut sen kuin lisääntyvät. En melkein pääse kävelemään, en kumartumaan, en pukemaan sukkia kunnolla, en nostelemaan vesiastioita, en paljon mitään. Kohta on juomavesi loppu, ja jotain tarttis tehdä asian eteen. Ja kaupassakin pitäisi uskaltaa käydä, sitten kun on saanut kivuilta nukuttua tarpeeksi, että uskaltaa auton rattiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 11, 2023, 10:25:52
S marketissa oli aamutuimaan 500gr rasioita mansikoita hintaan eurolla/ rasia. Siis ilmeisesti eilisiä, mutta täysin kiinteitä.

Hamstrasin kaikki 4 rasiaa ja pakastin suurimman osan. Täytyy käydä kyttäämässä aamuisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 11, 2023, 13:10:10
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 16:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:09:23
No nyt ymmärrän, miksi asia on niin vaikea. On mahdoton ajatus, että kaksi eri asiaa ovat olemassa yhtä aikaa. Ainahan sitä maailmassa on vain asia kerrallaan.

T: Xante

Onhan se kissatkin saattavat haista, paitsi meidän "mirri".

Puhutko nyt Schrödingerin kissasta joka voi olla yhtä aikaa elävä ja kuollut?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 11, 2023, 13:13:45
Ilahduin suuresti, kun huomasin, että ostamissani maidoissa "parasta ennen" -päivänä oli jo elokuun päivämäärä. Alkaa vähitellen tuntua, ett päästään kesästä taas kerran eroon hengissä, jos tämän loppusuoran vielä jaksaa.

Oli kyllä niin trooppinen ilma ulkona, että piti oikein keskittyä hengittämään, jotta happea saa riittävästi sen vesihöyryn mukana. Ei edes ollut järjettömän kuuma, mutta tunkkaista oli sitäkin enemmän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 11, 2023, 16:06:19
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 11, 2023, 13:10:10
Lainaus käyttäjältä: Karikko - heinäkuu 08, 2023, 16:12:40
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - heinäkuu 08, 2023, 16:09:23
No nyt ymmärrän, miksi asia on niin vaikea. On mahdoton ajatus, että kaksi eri asiaa ovat olemassa yhtä aikaa. Ainahan sitä maailmassa on vain asia kerrallaan.

T: Xante

Onhan se kissatkin saattavat haista, paitsi meidän "mirri".

Puhutko nyt Schrödingerin kissasta joka voi olla yhtä aikaa elävä ja kuollut?

Mahdollisesti hajuhan on kuitenkin ihmisolennossa -aivojen tuottama "illuusio"

Tapahtumahorisontissa toki kuoleminen ja eläminen samanaikaisesti on "pakollista"  mutta sen katsominen mahdotonta.

Aika on sitkeä illuusio  kuten einstein määritteli aikoinaan- ajan kokijakin on aikaa, joten tuo illuusio on vain olotila, josta ei voi karata. Päättyyhän se yksilön kohdalta "aikanaan".

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 11, 2023, 17:28:21
Helsinki näyttää olevan täynnä toimettomasti haahuilevia kesälomalaisia ja poliiseja odottelemassa Bideniä.
Kopekille sydärivaroitus poliisilaumoista pääkaupungissa.
Kesäinen tunnelma.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 11, 2023, 18:26:29
Nyt voisi veikata missä maassa ensi torstaina Biden luulee kiitospuheessaan olevan.  ;D
"I'd like to thank you mr president of Sweden giving me opportunity to visit here in beautiful Norway."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 12, 2023, 16:33:36
Kävin Tammiston Bauhaussissa ostamassa trimmeriin siimaa (https://www.bauhaus.fi/varalankakela-bosch-pro-tap-8m.html), jotta saa tuon takapihan niittyyntyneen "nurmikon" ajettua. Aiemmin en osannut ottaa irti sitä trimmerin lankapatruunaa, mutta ohjeita seuraamalla sekin taikatemppu viimein onnistui. Olisi pitänyt ottaa se patruuna irti ennen kauppareissua, niin olisin onnistunut ostamaan vahvaa siimaa (https://www.bauhaus.fi/lanka-bosch-art23-10-kpl.html), nimittäin tarkemmin kun muistelen, sisko tai veli toi mulle tuota vahvaa siimaa kun olin päivitellyt, kuinka tuo normisiima kuluu niin nopeasti loppuun. No tuleepahan tarve vierailla Bauhaussissa toistekin.

Siinä on teboil/kotipizza Bauhausia vastapäätä. Kävin kiskomassa siellä korvapuustin ja ison kahvin.

Aika lämmin päivä kaiken kaikkiaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 12, 2023, 17:04:27
Tein ulkona töitä klo 11.00-15.30. Kyllähän se syyssateet voitti.

Pari päivää vielä ja sitten alkaa kesäloma, 3 vkoa. Sekin kelpaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 12, 2023, 22:01:58
Sähköauto räjähti vähän matkan päässä. Kuulosti atomipommilta :o.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 13, 2023, 17:48:43
Lainaus käyttäjältä: Socrates - heinäkuu 12, 2023, 22:01:58
Sähköauto räjähti vähän matkan päässä. Kuulosti atomipommilta :o.

Taisi olla tavallisen auton bensatankki tai rengas. Anon mukaan tosin autopommi:
https://youtu.be/JSTq1uPyjAA
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 13, 2023, 18:26:09
Taitaa olla jenkkipappa lähdössä, kun pöristimet pörrää taivaalla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 14, 2023, 01:39:09
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 11, 2023, 18:26:29
Nyt voisi veikata missä maassa ensi torstaina Biden luulee kiitospuheessaan olevan.  ;D
"I'd like to thank you mr president of Sweden giving me opportunity to visit here in beautiful Norway."

Mielenkiintoista olisi tietää, kuka zombia ohjaa...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 14, 2023, 14:32:58
Piti yrittää elää säästeliäästi tämä viikonloppu. Vittu mitä vielä. Kilon loimulohifile ~36 € lähti Jumbon kalatiskiltä mukaan. On tää vaan niin helvetin hyvää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 14, 2023, 15:46:27
^
Fiksuinta olisi tietysti, että ostaisin kaasupullon tuohon pihagrilliini ja loimuttaisin lohet itse sikäli jos tuo grilli siihen taipuu. Pitää tiedustella siskolta, jonka vanha grilli se on, että kannattaako hommata kaasua, vai kuskataanko kaatopaikalle. Nytkin fileroitua lohta olisi tarjouksessa puoleen hintaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 14, 2023, 18:37:01
^
Pihagrillissä saat grillattua lohta, mutta et kyllä loimulohta.

Loimulohi tehdään avotulen äärellä, siis nuotiolla mutta takkakin käy, jos tilassa on hyvä ilmastointi ja tuuletus. Loimutus tehdään h i t a a s t i  ja kalafile on todellakin vain tulen loimussa lämpenemässä ja kypsymässä.

Kun kaverin kanssa tehtiin loimulohta, niin hänellä oli tätä varten olemassa lauta, johon lohifile kiinnitettiin puutapeilla kiinni reunoiltaan, niin se pysyi paikallaan, kun lauta vähän vinossa pystyssä (kuin kenoviiva). Oli kyllä vaivan arvoinen syötävä :)

Tässä vielä ammattilaisen ohjetta tekemiselle https://kalaneuvos.fi/reseptit/loimulohi/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 14, 2023, 20:49:33
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 14, 2023, 14:32:58
Piti yrittää elää säästeliäästi tämä viikonloppu. Vittu mitä vielä. Kilon loimulohifile ~36 € lähti Jumbon kalatiskiltä mukaan. On tää vaan niin helvetin hyvää.
Säästetään ens viikolla.
Tein samaa. Ostin sisäfilettä, rahaa tulee vasta ensi viikolla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 16, 2023, 00:33:50
Viikolla sattui että ajettiin autolla kylille ja meinasi just tulla eteen jalankulkija(t), älysivät pysähtyä viimehetkellä. Jäätelönsyöjä (nuorehko nainen) etunenässä joka nosti käden selvään vinoon Hitler-tervehdysasentoon (!). Ajattelin tähän hetkeen asti ettei ollut koska väärä käsi mutta nyt muistin (joka sekoitti) vasenkätisenä hänellä oli kuin olikin oikea oikea käsi eikä väärä. Kämmen ja sormet ei kuitenkaan olleet suorassa asennossa koska se piteli jäätelötötteröä.
Persuedustajalta tuo olisi ollut kohtalokasta kohua just nyt, jos kamera olis ollut paikalla?

Puutarha oli jäänyt hunningolle koska oli satanut liikoja päiväkausia ja muutenkin. Sain pääosan rikkaruohosta leikattua ja kitketyä mutta salaatit monet näyttää kovin vaaleilta. Liikaa vettä liian vähän lannotetta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 16, 2023, 07:29:08
Aamu alkoi mukavasti sähköpörssin käppyröitä kastelemalla ilon kyynelillä.
Kolmen maissa voisi testata jouluvaloja.

(https://img.aijaa.com/b/00739/15167099.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 16, 2023, 07:57:07
^Mistä tiirailet noita hintoja? Katselin samankaltaista kuvaa, mutta eri värimaailmassa. Tuo vihersähkö olisi silmää miellyttävä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 16, 2023, 10:33:26

Tänään voi jopa säästää hieman kuluttamalla, jos on pörssisähkösopimus.

Iltapäivällä menee plussan puolelle vaikka siirtomaksun joutuukin, joka tapauksessa maksamaan ja verot , alvin sekä markinaalin.

Tuottajat joutuvat kyllä maksamaan tuottamastaan sähköstä tuohon iltapäivän aikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 16, 2023, 10:57:28
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 16, 2023, 07:57:07
^Mistä tiirailet noita hintoja? Katselin samankaltaista kuvaa, mutta eri värimaailmassa. Tuo vihersähkö olisi silmää miellyttävä.

(https://media4.giphy.com/media/v1.Y2lkPTc5MGI3NjExZmh2Z2hidjZrczFqNXJnc3U0cXFtd2trYTBiNzV4dGprdDE4enF4ciZlcD12MV9naWZzX3NlYXJjaCZjdD1n/RLt4C6FOUT6yFJIu9X/giphy.gif)

Hyvä kysymys ihan jo faktantarkistuksen perusperiaatteessakin.
https://www.fortum.fi/kotiasiakkaille/sahkoa-kotiin/sahkosopimukset/tarkka-porssisahko

Lisää fiiliksiä: Aamu mennyt Young Sheldon-sarjan viimeisen kauden katselussa.
Hyvää koko perheelle ja yhteiskunnalle nauramista ilman yletöntä(hih!) huutamista.
Hauskalla maanläheisen teksasilaisella aksentilla.
Että jaksaa taas päivemmällä irroittaa ankkurin kotisohvalta ja lähteä tutkimusmatkailemaan netissä hallituksen parodiahorisontin rajoja.

Huomisen sähkönhintoja odotellessa voi samalla rahalla myös odottaa matemaattisempaa lähestymistapaa sähkölaskuun:

Nollasta äärettömyyteen
Tulossa ma 17.7. klo 6.00
53 min
Matemaatikko Talithia Williams johdattelee matematiikan historiaan ja suurimpiin matemaattisiin oivalluksiin. Onko nolla numero ja mikä on äärettömyyden merkitys? (Zero to Infinity. Tuotanto: Big House Production/WGBH, Yhdysvallat 2022.)

https://areena.yle.fi/1-64125132
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 16, 2023, 21:44:20
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 16, 2023, 07:57:07
^Mistä tiirailet noita hintoja? Katselin samankaltaista kuvaa, mutta eri värimaailmassa. Tuo vihersähkö olisi silmää miellyttävä.
Onko todellista?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 17, 2023, 11:03:15
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 16, 2023, 21:44:20
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 16, 2023, 07:57:07
^Mistä tiirailet noita hintoja? Katselin samankaltaista kuvaa, mutta eri värimaailmassa. Tuo vihersähkö olisi silmää miellyttävä.
Onko todellista?

On ja ei- todellista tai hetkellistä.
Eihän kukaan kuitenkaan tuota häviökseen. "Talvi" kostaa kesän häviöt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - heinäkuu 17, 2023, 13:34:01
Eilen en jaksanut (viitsinyt, unohtuikin myös) leikata nurmikkoa. Moneen viikkoon ei ollut leikattu. Tänään odottelin ruohon kuivumista yön sateelta mutta ulkona näin kuuropilven menevän lähellä. Hemmetti, KIIRE! Äkkiä leikkuri ulos. Bensaa tankkiin. Ja vetämään. Yhtäkkiä se pisti vastaan äkkipysäyksellä se naru kuin sisällä moottorissa olis tukos. Meinasi sormet lähteä irti. Koitin pyöräyttää rupeliakin,  välillä toimi välillä otti kiinni. Kirosanoja. Lopulta vetäen sain käyntiin mutta usean minuutin oli paksuhkot siniset savut. Sitten alkoi tasaantua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 17, 2023, 14:01:19
Lainaus käyttäjältä: Toope - heinäkuu 16, 2023, 21:44:20
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 16, 2023, 07:57:07
^Mistä tiirailet noita hintoja? Katselin samankaltaista kuvaa, mutta eri värimaailmassa. Tuo vihersähkö olisi silmää miellyttävä.
Onko todellista?
.

Ehdottomasti! Et näemmä osaa arvostaa sanaleikkejä.

Vaihtarina Aanelkulle sinistä sähköä https://www.vattenfall.fi/sahkosopimukset/porssisahko/tuntispot-hinnat-sahkoporssissa/

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 19, 2023, 10:10:29
Tilasin kuulokkeisiin uudet pehmusteet. Ei ole halpaa. Noin 36 euroa postituskuluineen. Onneksi nämä Audio-Technica ATH-M50X -kuulokkeet ovat olleet hyvät. Muuten olisin tilannut 36 euron kuulokkeet  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 19, 2023, 11:36:56
Lähdin cittariin ostamaan mansikoita, kun luulin, että ne on siellä edelleen selvästi halvempia kuin täällä lähikaupoissa (39 euroa/5kg).

Melkein hukkareissu, oli cittarissakin 36,90. Viime viikolla oli välillä 29.

Jahkailin ostanko 1 vai 2 laatikkoa ja maksettuani huomasin ostaneeni vahingossa 3! Luulin napanneeni 2 päällekkäistä pinosta, mutta otinkin 3. Ihmettelenkin mihin voimat on menneet. Onneksi ratikalla pääsee vähällä kantamisella.

Metroaseman luona joku karjui taas hirveällä äänellä jotain vitun huoraa. Olikohan sama möykkääjä kuin edellisen kerran kun menin siitä ohi. Ei voi oikein luonnehtia oudoksi hiippariksi noin äänekästä ja uhkaavaa tyyppiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 19, 2023, 21:42:52
Oletko leipuri, vai miksi haluat ostaa monta kiloa nopeasti pilaantuvaa marjaa kerralla?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 19, 2023, 21:45:47
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 19, 2023, 10:10:29
Tilasin kuulokkeisiin uudet pehmusteet. Ei ole halpaa. Noin 36 euroa postituskuluineen. Onneksi nämä Audio-Technica ATH-M50X -kuulokkeet ovat olleet hyvät. Muuten olisin tilannut 36 euron kuulokkeet  :D
Kuulokkeiden pehmusteista 36 euroa.
Huomenna ostan naapurilta pottuja 10 euroa/kilo. Allan on muuten luotettava myyjä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 11:57:31
Nonniiiin, pitihän se arvata. Sen siunaaman kerran, kun jätin tarkistamatta sadetutkan kauppaan lähtiessäni, niin kotimatkalle sain kohtalaisen rojauksen vettä niskaani :D

Aamulla tietty olin tarkistanut ja noihin aikoihin oli tarjolla 30% varmuudella vettä ja tällä kertaa se toteutui, kun monesti on käynyt niin, että isommat prosentit on jättäneet tämän tienoon ihan kuivaksi. Jos nyt jotain olisin helpotusta halunnut, niin aurinkolaisessakin voisi olla lasinpyyhkijät. Lasi oli kyllä tarpeen, sillä aika pisteliästä sade oli ja silmään osuessaan olisi varmaan tuntunut ikävältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 20, 2023, 12:15:05
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 11:57:31
Nonniiiin, pitihän se arvata. Sen siunaaman kerran, kun jätin tarkistamatta sadetutkan kauppaan lähtiessäni, niin kotimatkalle sain kohtalaisen rojauksen vettä niskaani :D

Aamulla tietty olin tarkistanut ja noihin aikoihin oli tarjolla 30% varmuudella vettä ja tällä kertaa se toteutui, kun monesti on käynyt niin, että isommat prosentit on jättäneet tämän tienoon ihan kuivaksi. Jos nyt jotain olisin helpotusta halunnut, niin aurinkolaisessakin voisi olla lasinpyyhkijät. Lasi oli kyllä tarpeen, sillä aika pisteliästä sade oli ja silmään osuessaan olisi varmaan tuntunut ikävältä.

Mulle kävi hieman samoin eilen. Keskiluokkainen opportunismini piti minut kuitenkin kurssissa kohti kauppaa, vaikka jo ovesta ulos-astuessani panin merkille pari cumulonimbuksen alkua taivaalla. Kun niitä ei näkynyt koko taivaan mitalta tiesin, että Jumala olisi oikeamielisen puolella.

Tiesin väärin. Oli kuitenkin pikemminkin positiivinen kokemus kuin muuta sillä kuuro kesti onneksi vain ehkä noin 2-3 minuuttia. Siinä ei ehdi sanottavammin itse kastua, mutta ilma hieman raikastuu. Tosin haittapuolena tällä kertaa oli se, että samalla reissulla postiin roudaamani naisten viikon onnittelukortit eivät olleet mitenkään suojattuna vaan vain kädessäni. Onneksi kuuro oli tosiaan lyhyt, eikä korttinippu ottanut siten liikaa osumaa, jota kortit kehtasi laittaa matkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 12:40:54
Vetäisin yhdeltä istumalta pussillisen irtokarkkeja ja nyt en jaksa nousta tuolilta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 13:15:22
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 12:40:54
Vetäisin yhdeltä istumalta pussillisen irtokarkkeja ja nyt en jaksa nousta tuolilta.

Pakkoko ne oli kerralla vetäistä nassuun :D

Juuti aamulla luin IS:n jutun pakkauskokojen pienenemisestä (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009726601.html). Pää pointti kai oli siinä, että pakkauskokoa pienennetään, mutta hinta ei muutu, ellei sitten kallistu. Mutta jutussa oli myös yleisön huomioita aiheen tiimoilta ja tämän jutun lopussa ollut minua kyllä nauratti:

Joukossa oli myös vastauksia, joissa tuotteiden kutistumista kiiteltiin.
– Pitkään olen toivonut ensin yhden ja nyt kahden hengen taloudessa asuvana pienempiä pakkauskokoja, kommentoi yksi vastaajista.
– Hyvä, että pakkauskoot pienevät, koska tällöin vähenee myös ylensyönnin tarve. Kaikki pakkaukset reilusti pienemmiksi, kommentoi toinen.

Etenkin tuo jälkimmäinen. Aika vähän on ylipäätään sellaista, mikä olisi aivan pakko saada yhdellä istumalla navan taakse, eli että ei osaa voisi laittaa tavalla tai toisella odottamaan seuraavaa syöntikertaa. Jos pakkaukset pienenee "tarpeeksi" tuleekin tarve ostaa kaksipaikkausta ja taas on "ylensyönnin tarve" :D :D Mitä muuten on ylensyönnin tarve?

Minulla on parikiloa irtokarkkia vetävä pönttö, jonka ostan täyteen aina, kun on irtokarkit niin halvalla, että niitä voi ostaa reilumman säkillisen. Sieltä pöntöstä niitä vähitellen napostelen mielihalun mukaan. Mielihaluani hillitsen desilitran mitalla, mikä on enimmäismäärä, minkä otan yhdellä kertaa. Se muuten riittää niin, että ei edes huomennakaan tule koukittua lisää, jos on täyden desimitallisen syönyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 13:21:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 13:15:22
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 12:40:54
Vetäisin yhdeltä istumalta pussillisen irtokarkkeja ja nyt en jaksa nousta tuolilta.

Pakkoko ne oli kerralla vetäistä nassuun :D

Kun syön ensimmäisen, en voi enää lopettaa ennen kuin pussi on tyhjä.

Sorrun samaan mokaan säännöllisesti vaikka tiedän jo etukäteen miten siinä tulee käymään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 13:27:58
^
Onkohan sillä jotain tekemistä väsymyksen kanssa? Olen miettinyt, että miten ihmeessä saatoin melkoisen pussillisen syödä kerralla karkkia siihen aikaan, kun meillä oli lauantaisin lasten kanssa yhteinen karkkipäivä, tietty jokaisella oli omat ostokset ja lapsilla oli pienemmät kuin minulle, mutta ehkä eivät sitä tajunneet. Nykyisin tulee kuvotuksen tunne jo pelkästä ajatuksesta, että sellaisen määrän voisi karkkia kerralla syödä.

Harvemmin enää edes tulee sellaista kunnollista karkinhimoa, vaan enemmänkin on hillitty makean halu. Tuo on muuttunut sen myötä, kun lapset lähti kotoa ja olen voinut kotielämän rauhoittaa kokonaan omantahtiseksi ja kiireet on siihen loppuneet.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - heinäkuu 20, 2023, 16:16:21
Jaahas, yhteiskunnan kaupallisella sektorilla on päätetty, että kesä alkaa olla ohi. Aika hankkia reppu ja muita koulutarvikkeita (Lidl). >:( >:( >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 17:19:45
^
Kolmen viikon päästä on jo ensimmäinen koulupäivä takana, ainakin alakoululaisilla täällä päin. Eihän kolme viikkoa ole niin kamalan paljon etuajassa tarvikkeita hankkia. Olisipa joulu- yms juhlapyhähössötyskin yhtä maltillista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 20, 2023, 21:08:48
Suomessa saa pelätä iltalenkilä susia ja karhuja. Karhu oli nähty jokin aika sitten lähellä paikkaa, jossa usein kävelen. En ole enää tämän jälkeen käynyt kävelyllä kovin myöhään.

Nyt olen käymässä Berliinissä, ja mitäs täällä tapahtuu?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/db1284af-2b48-4dc6-af80-c75c83247659
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 20, 2023, 21:33:03
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 13:21:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 13:15:22
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 12:40:54
Vetäisin yhdeltä istumalta pussillisen irtokarkkeja ja nyt en jaksa nousta tuolilta.

Pakkoko ne oli kerralla vetäistä nassuun :D

Kun syön ensimmäisen, en voi enää lopettaa ennen kuin pussi on tyhjä.

Sorrun samaan mokaan säännöllisesti vaikka tiedän jo etukäteen miten siinä tulee käymään.
Tiedän tunteen. Sipsipussi häviää... Joskus erehdyn ostamaan cashew/tms. -pähkinöitä. Ne häviävät yhdessä illassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 20, 2023, 21:44:54
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - heinäkuu 14, 2023, 14:32:58
Piti yrittää elää säästeliäästi tämä viikonloppu. Vittu mitä vielä. Kilon loimulohifile ~36 € lähti Jumbon kalatiskiltä mukaan. On tää vaan niin helvetin hyvää.

Ja sama uusiksi. Ei lohtua kai näin paljon saisi viikossa kiskoa :o :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 21, 2023, 07:12:20
Apulanta, perkele, aloitti soittamisen kello 23 hujakoilla ja bassot oli niin kovalla että meillä ikkunat helisivät. Sain sentään muutaman tunnin nukuttua. Sama meno jatkunee tänään ja huomenna joten kohta karkaan tästä maaseudun rauhaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 21, 2023, 07:21:38
Pahus, lauantaina olisi Apis Tiksissä alkaen klo 23:15 ja minä olen lupautunut lastenvahdiksi. Olisin muuten voinut lähteä notkumaan lähistölle. Jos asuisin ylemmissä kerroksissa, niin saattaisi hyvällä onnella ja oikealla tuulensuunnalla kuulua makuuhuoneeseenkin. Vähän riippuu siitä, miten päin lava on rakennettu. Eilen ei kyllä kuulunut mitään illalla.

Tänään  olisi alkuillasta J.Karjalainen, mutta eipä tuohon kolmeen päivään oikein muita kiinnostavia ole löydetty.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 21, 2023, 08:08:04
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 20, 2023, 21:08:48
Nyt olen käymässä Berliinissä, ja mitäs täällä tapahtuu?

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/db1284af-2b48-4dc6-af80-c75c83247659

Onko näkynyt jellonaa? Entäs - tiedät kyllä keitä?  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 21, 2023, 14:31:22
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 13:21:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 20, 2023, 13:15:22
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 20, 2023, 12:40:54
Vetäisin yhdeltä istumalta pussillisen irtokarkkeja ja nyt en jaksa nousta tuolilta.

Pakkoko ne oli kerralla vetäistä nassuun :D

Kun syön ensimmäisen, en voi enää lopettaa ennen kuin pussi on tyhjä.

Sorrun samaan mokaan säännöllisesti vaikka tiedän jo etukäteen miten siinä tulee käymään.
Saitte ylipuhuttua. Ostin kilon pussin irtiksiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 21, 2023, 17:58:10
Alkaa taas vähän väsyttää. Samoilla silmillä eilisestä asti. Sieltä tulisi DAZN-suoratoistopalvelusta nyrkkeilyä illalla, mutta noinkohan jaksan tässä vielä kauaa valveilla notkua. Taitaa jäädä mukiloinnit väliin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - heinäkuu 21, 2023, 18:20:46
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 21, 2023, 14:31:22
Saitte ylipuhuttua. Ostin kilon pussin irtiksiä.

(https://i.imgur.com/2BxgS5X.jpeg)

Kävin Normassa. Ostin laatikollisen After Eightsejä. Nappailin sen melkein saman tien.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - heinäkuu 22, 2023, 07:46:42
Lainaus käyttäjältä: Kopek - heinäkuu 21, 2023, 18:20:46
Lainaus käyttäjältä: a4 - heinäkuu 21, 2023, 14:31:22
Saitte ylipuhuttua. Ostin kilon pussin irtiksiä.

(https://i.imgur.com/2BxgS5X.jpeg)

Kävin Normassa. Ostin laatikollisen After Eightsejä. Nappailin sen melkein saman tien.
Hieno kaupan nimi.

Onneksi on maailmassa sentään vielä jotain pysyvää kuten After Eights.

Kiva seurapeli, vaikkapa seuraavaan presidentinvaalipaneeliin:

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 22, 2023, 08:29:25
Voi jeesus sentään!

Ei ole kiva avata aamulla konetta ja eniten käytettyä selainta, josta pärähtääkin äänen kera outo parin sekunnin animaatio ennen selainikkunan aukeamista. Ja kun ikkuna aukeaa, niin siinä on "ilouutinen" selaimen päivityksestä. En jaksanut siihen heti perehtyä ja vahingossa päälle avasin jo jotain muuta, Mutta välilehtipalkkiin ainakin on tullut näkyvä muutos. Avoinna olevan välilehden läpyskä ikään kuin leijuu ilmassa omalla paikaan ja se kyllä osuu koko ajan silmään. Olisin voinut hyvin elää ilman tuota muutosta.

Yleensäkin kaikki "visuaalisen ilmeen parannukset" on syvältä perseestä. Minusta yksinkertaisen karu on kaunis enkä kaipaa mitään outoja esiin nostoja tai korostuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 22, 2023, 12:22:53
^
Kauankohan kestää taas, että silmä tottuu tuohon leijuvaan välilehden läpyskään. Se tosiaan näyttää ihan irralliselta kuin olisi tullut joku huomautusruutu näkyviin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - heinäkuu 22, 2023, 22:28:43
Ostin kahdesta kielestä kummastakin kaksi ohjelmointikurssia Udemysta. Kaksi Typescript kurssia ja kaksi YAML kurssia. Vaikka kumpikaan kieli ei tuota varsinaisesti vaikeuksia lukea ja työssäni molempia pikaisen käyttänytkin, niin olisihan se hyvä oppia tuntemaan nuo paremmin. Typescript olisi siinä mielessä hyvä hallita kunnolla, että sen käyttäminen tekisi Javascriptista hieman vähemmän alttiin virheille ja YAML-kieltä tarvitaan esimerkiksi dockerin asetusten säätämiseen ja olen tällä hetkellä vielä täysin stackoverflowin varassa, mitä tulee docker-asetusten paikalleen saamiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 25, 2023, 17:43:55
Aikaisemminkin olen maininnut, että keskimmäisen tyttäreni kanssa meille sattuu kummallisia sattumuksia. Niin tänäänkin.

Kävin tänään Lidlissä ja siellä satuin huomaamaan linssijauhoista tehtyjä spagetteja, sekä punaisia että vaaleita. Ostin kokeeksi paketin kumpaakin. Kotiin päästyäni otin niistä valokuvan ja laitoin sen tyttärelle mesen kautta kysyäkseni onko hänellä mitään käsitystä mitä ne ovat, kun minusta oli outo ajatus, että spagettia voidaan tehdä muustakin kuin vehnäjauhosta.

Vastauksena sain, että hän juuri söi niitä samoja annoksen ja samalla sain pari vinkkiä käyttöön.

En ylipäätään ymmärrä, miksi niitä ostin, kun en ole mitenkään innoissani tuollaisista papuvirityksistä, Ehkä joku telepaattinen yhteys vaikutti asiaan, kun juuri samoihin aikoihin toinen oli keittelemässä ruokaa. (vitsi, vitsi). Mutta taas kerran sattui noin, että toisistamme tietämättä puuhaamme jonkin saman asian tiimoilla. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 25, 2023, 17:54:28
Mökillä yöpymässä. Ei tänne saareen ole kunnolla sateet osuneet, varsin kuivaa on edelleen.

Eipä usein tule lämmitettyä heinäkuussa, mutta nyt laitoin tulen uuniin. Merivesikin vain 17 astetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 25, 2023, 18:45:25
Kohta pitäisi sadetutkan mukaan tulla ohutta sadetta tänne etelän suunnasta, ellei se sitten jo kuivahda matkalla. Aika paksu pilvipeite on nyt alkuillasta ollut ja melkoisen nihkeä ilma. Nyt joutaisi jo sataa, ettei huomenna tarvitse kallista vesijohtovettä kantaa pihalla.

On kyllä nurmikot ainakin meidän pihassa niin hienossa kunnossa ettei moneen vuoteen ole olleet. Eilen kävi huolto parturoimassa nurmikon ja nyt ei ole keltaiseksi paahtuneita alueita nurmikossa ollenkaan, kun sadetta on riittänyt juuri sopivasti. Toivottavasti jatkossakin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - heinäkuu 25, 2023, 18:51:10
Ripottelee jo vettä täällä hiukan idempänä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2023, 15:23:45
Päivän hyvä työ tehty, kun otin vastaan ex-vävyn lihatilauksen ja vein hänen jääkaappiinsa.

Vuorotyöläisen on joskus vaikea tehdä tilauksia, jotka toimitetaan kotiin. Ainakin tuolla firmalla on kotiinkuljetuksen ajat aika hankalasti niin, että valitseepa kumman tahansa neljän tunnin aikaikkunan, niin aina osuu mahdolliseen töissä oloaikaan. Hän sitten keksi kysyä, josko voisin ottaa paketin vastaan.

Oli kyllä hyvän näköiset lihakimpaleet, jos pitää naudan lihasta ja kaupan hintaan nähden vielä edullisiakin. Harmi, ettei tuolla ole possua, jota itse voisin tilata isommankin satsin ja valmistaa pakkaseen ruokia. Tai on kyllä, mutta sellaisia osia, joita en oikein ole tottunut käyttämään, kun ovat aika rasvaisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 26, 2023, 18:27:38
Minä tilasin Salesta ruokakassin robottikuljetuksena.Puolen tunnin kuluttua pieni kuusipyöräinen robotti lähestyi taloani ja menin sitä vastaan. Robotti ei kuitenkaan luovuttanut ruokakassia juuri siinä kohdassa, vaan pyysi ystävällisesti minua väistymään. Vasta sadan metrin päässä se pysähtyi ja tietenkin keskelle suurta ihmisjoukkoa. Sain kuin sainkin ostokseni ulos tuosta laatikosta yleisön kommentoidessa laitetta ja ostoksiani. Toista kertaa en tilaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - heinäkuu 26, 2023, 18:42:27
^
Minulle paketin luovutti kohtalaisen komea nuorimies eikä jäänyt ollenkaan kinaamaan siitä, missä annetaan ja mitä annetaan :D
Riitti, kun kysyin nimellä sitä pakettia, jotta onko se NN:lle tulossa, niin minä sen voin ottaa ja viedä eteenpäin, kun olin pihassa odottelemassa pakettia.

Tuossa oli aika mukava järjestely, kun saapumisaika tarkentui vähitellen. Eli tilauksessa valittiin päivä ja siitä sopiva neljän tunnin aika-ikkuna. Toimitusta edeltävänä päivänä tulee tekstari, jossa kerrotaan tunnin tarkkuudella, milloin on toimitus. Viime vaiheessa vielä vähän ennen toimitusta kerrottiin tarkka aika.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 27, 2023, 10:58:39
Nämä lämpimät kelit ovat tehneet kaupungista viidakon, joka koostuu toinen toistaan paremmin muodostuneista pyllyistä ja reisistä. Me persemiehet emme enää kohta pysty ajamaan kaupungin läpi kolaroimatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - heinäkuu 27, 2023, 11:08:48
Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 26, 2023, 18:42:27
^
Minulle paketin luovutti kohtalaisen komea nuorimies eikä jäänyt ollenkaan kinaamaan siitä, missä annetaan ja mitä annetaan :D

Onneksi on noita nuoria nöyriä miehiä vielä olemassa.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - heinäkuu 27, 2023, 11:47:42
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 26, 2023, 18:27:38
Minä tilasin Salesta ruokakassin robottikuljetuksena.Puolen tunnin kuluttua pieni kuusipyöräinen robotti lähestyi taloani ja menin sitä vastaan. Robotti ei kuitenkaan luovuttanut ruokakassia juuri siinä kohdassa, vaan pyysi ystävällisesti minua väistymään. Vasta sadan metrin päässä se pysähtyi ja tietenkin keskelle suurta ihmisjoukkoa. Sain kuin sainkin ostokseni ulos tuosta laatikosta yleisön kommentoidessa laitetta ja ostoksiani. Toista kertaa en tilaa.

Tämäpä hellyttävä tarina!

Tulee mieleen Rooster, joka unissaan hoivasi erilaisia eläimiä autotallissaan. Tuosta ei nyt sitten tiedä, ehkä pikkubotti olisi pitänyt laskea talolle saakka.

T: Xante

Muoksis: ai niin omia fiiliksiä. Oltu Helsingissä tiistaista lähtien ja onhan tämä nyt iso taas kotioloihin verraten. Espallakin käytiin pikaiseen kävelemässä ja istutuksia ihailemassa, saaristoristeilylle mentiin ja vielä on huomiseen aikaa katuja kävellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - heinäkuu 27, 2023, 13:04:49
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 26, 2023, 18:27:38
Minä tilasin Salesta ruokakassin robottikuljetuksena.Puolen tunnin kuluttua pieni kuusipyöräinen robotti lähestyi taloani ja menin sitä vastaan. Robotti ei kuitenkaan luovuttanut ruokakassia juuri siinä kohdassa, vaan pyysi ystävällisesti minua väistymään. Vasta sadan metrin päässä se pysähtyi ja tietenkin keskelle suurta ihmisjoukkoa. Sain kuin sainkin ostokseni ulos tuosta laatikosta yleisön kommentoidessa laitetta ja ostoksiani. Toista kertaa en tilaa.

Pitääkö robo tilata tuomaan ostokset kotiosoitteeseen vai voiko sen ohjeistaa tuomaan nakit ja perunasalaatti puistopicnicille?
Meidän nurkilla noita ei ole pyörinyt, mutta voisin joskus kokeilla kuljetusta sopivaan paikkaan, vaikka itse joutuisi hieman matkaamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - heinäkuu 27, 2023, 13:22:37
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - heinäkuu 27, 2023, 13:04:49
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 26, 2023, 18:27:38
Minä tilasin Salesta ruokakassin robottikuljetuksena.Puolen tunnin kuluttua pieni kuusipyöräinen robotti lähestyi taloani ja menin sitä vastaan. Robotti ei kuitenkaan luovuttanut ruokakassia juuri siinä kohdassa, vaan pyysi ystävällisesti minua väistymään. Vasta sadan metrin päässä se pysähtyi ja tietenkin keskelle suurta ihmisjoukkoa. Sain kuin sainkin ostokseni ulos tuosta laatikosta yleisön kommentoidessa laitetta ja ostoksiani. Toista kertaa en tilaa.

Pitääkö robo tilata tuomaan ostokset kotiosoitteeseen vai voiko sen ohjeistaa tuomaan nakit ja perunasalaatti puistopicnicille?
Meidän nurkilla noita ei ole pyörinyt, mutta voisin joskus kokeilla kuljetusta sopivaan paikkaan, vaikka itse joutuisi hieman matkaamaan.

Se toimii S-kaupat sovelluksella (https://www.s-kaupat.fi/sivu/robokuljetus) ja toimittaa tilauksen mihin osoitteeseen tahansa mihin robotti pystyy ajamaan ja mihin on maksimissaan 3,2 kilometriä myymälästä. Eli toimittaa muuallekin kuin kotiosoitteeseen. En kuitenkaan ole varma suostuuko se tuomaan kaljaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - heinäkuu 28, 2023, 21:07:41
Nyt oli 2 viikkoa lomaa. Myönnän, että puolet ajasta olin kännissä. Tyttöystävä jätti ennen kesälomaa, minkäs teet v...n kesäsuunnitelmillasi?
Maanantaina takas töihin, eri paikkaan, mitä luulin. Onneksi parempaan! Tuo on hyvä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 01, 2023, 10:20:41
Päivä melkein puolessa ja on pimeää kuin peikon perseessä. Näyttää, että tänään ei tosiaan päivä valkene lainkaan, mikä on varma merkki syksyn lähestymisestä, onhan seuraavan kuukauden jälkeen jo lokakuu :)

Joka tapauksessa tänään taitaa lounasaikanakin tarvita keinovalaistusta, että näkee mitä kokki on lautaselle laittanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 02, 2023, 11:35:34
Ensimmäinen käynti tehty uudella parturilla sen jälkeen kun Ahmed kuoli. Jostain kaukomailta tämäkin, mutta hiljaisempi kaveri. Annoin vähän tippiä, niin rakentuu luottamusta.

Alan ymmärtää naisia, joille kampaajalla käyminen jutusteluineen on iso tapahtuma. Hyvä parturisuhde on tärkeimpiä ihmissuhteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 02, 2023, 12:01:46
En toista, mitä olen kampaajavalinnoistani aikaisemmin sanonut. (https://kantapaikka.net/index.php/topic,513.msg68154/topicseen.html#msg68154). Tuo on muutama vuosi sitten kirjoitettu ja nyt tämän kuun lopussa tulee yhdeksän vuotta, kun olen käynyt samalla kampaajalla. Kyllä olisi pienimuotoinen katastrofi, jos hän lopettaisi ja taas joutuisin uuden etsimään. On niin helppo mennä käsittelyyn, kun pari sanaa vaihdetaan siitä, mitä tällä kertaa tehdään (= sama kuin ennenkin ja sentti pois pituudesta)  ja sen jälkeen loppuaika parannetaan maailmaa :)

Huvittaa, että viimeksi aikaa varatessani netin kautta, niin huomasin, että voi valita myös hiljaisen palvelun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 03, 2023, 10:38:31
^^ ^^^ Jollain kampaajalla käynyt tuuri:

www.seiska.fi/kotimaa/vain-seiskassa-sanna-marin-rakastui-kampaajaansa-molemmilla-takana-tuore-avioero/1100975
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - elokuu 03, 2023, 11:11:29
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 03, 2023, 10:38:31
^^ ^^^ Jollain kampaajalla käynyt tuuri:

www.seiska.fi/kotimaa/vain-seiskassa-sanna-marin-rakastui-kampaajaansa-molemmilla-takana-tuore-avioero/1100975

Eivätkös kaikki miespuoliset kampaajat ole  antonioita (https://fi.wikipedia.org/wiki/Antonio_Flores)? Joten jospa Sanna vain jatkaa homoemoilua bile-Ilmarin jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 07, 2023, 17:19:29
Hyvä odottava meininki huomisen johdosta. Ruotsin Hans-myrsky laantui suomalaiseksi Depeche Mode-myräkäksi ja huomenna voi taas tuhlata sähköä.

(https://img.aijaa.com/b/00595/15173073.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 08, 2023, 17:44:55
Kyllä on taas todella paska karma. Eilen tuli tekstari hammaslääkäriltä, että kuukauden päästä määräaikaistarkastus ja samassa ilmoitus, että hänen vastaanottonsa on siirtynyt TarjousTaloon. Dellasin viestin ja päätin olla menemättä, kun se firma on boikotissa. Etsin Pörriäisestä joskus uuden lääkärin.

Tänään siestalla napostelin muutaman karkin ja ihmettelin, mikä kova suussa pyörii. Eikös, perkele, ollut paikka irronnut. Miten se osasikin juuri nyt irrota, kun olin ajatellut siirtää käynnin johonkin sopivaan "lähitulevaisuuteen".

Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun hammas tai paikka hajoaa siksi, että ajattelen skipata hammaslääkärin. Ainakin kerran on aikaisemmin noin käynyt. 😖😖😖
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 09, 2023, 14:30:26
^
Nyt on hampurissa käyty ja tämä uusi lääkäri vaikutti ihan mukavalta eikä pulissut turhia. Teki työnsä ja minä pötköttelin monttu auki sen reilun vartin, mikä hommaan kului. Saatanpa tuolle ottaa sen määräaikaistarkistusajan, jotta pääsen siitäkin velvoitteestani taas vuodeksi.

Olin matkaan varannut sen verran aikaa, että ehdin kiireettömästi kiertää mahdolliset liikenne-esteet, joita meillä aseman tienoolla on milloin missäkin ja muutenkin ajelen rauhallisesti, ettei tule hiki. Olin kuitenkin sen verran etuajassa paikalla, että jouduin hetken istumaan. Odotellessa katselin firman mainoksia käytävällä olleesta telkkarista. Taas opin jotain uutta ja siksi:

Miehet, hoitakaa suunne kuntoon (https://www.mehilainen.fi/hammasmehilainen/vieko-iensairaus-erektion) :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 11, 2023, 09:30:37
Valio Oddlygood® Barista kaurajuoma korvapuusti (https://www.valio.fi/tuotteet/valio-oddlygood-barista-kaurajuoma-korvapuusti/) on parasta kahvimainoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Melodious Oaf - elokuu 11, 2023, 11:04:03
Kiitos tästä tiedosta 😊
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 11, 2023, 11:28:26
^
Ajattelinkin, että päivä on hyvä aloittaa mainoksella.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 12, 2023, 23:08:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 09, 2023, 14:30:26
^
Nyt on hampurissa käyty ja tämä uusi lääkäri vaikutti ihan mukavalta eikä pulissut turhia. Teki työnsä ja minä pötköttelin monttu auki sen reilun vartin, mikä hommaan kului. Saatanpa tuolle ottaa sen määräaikaistarkistusajan, jotta pääsen siitäkin velvoitteestani taas vuodeksi.

Olin matkaan varannut sen verran aikaa, että ehdin kiireettömästi kiertää mahdolliset liikenne-esteet, joita meillä aseman tienoolla on milloin missäkin ja muutenkin ajelen rauhallisesti, ettei tule hiki. Olin kuitenkin sen verran etuajassa paikalla, että jouduin hetken istumaan. Odotellessa katselin firman mainoksia käytävällä olleesta telkkarista. Taas opin jotain uutta ja siksi:

Miehet, hoitakaa suunne kuntoon (https://www.mehilainen.fi/hammasmehilainen/vieko-iensairaus-erektion) :)
Itselläni on hammasprojekti menossa. Etuhampaat on poistettu. Alunalkaen oli purentavikaa, siksi hampaat kuluivat. Hurjina vuosina ei tullut hampaista huolehdittua, tulos oli aika ikävä. Osa hampaista hajosi niin, että ainoa hoito oli vetää jämät pois.
Nyt saan pian etuhammasproteesin, tonni euroa maksaa. V....aa oikeasti, kun en pitänyt huolta hampaistani. Oli nimittäin aika rankkaa tuo hampaiden poistaminen. Huolehtiminen olisi ollut viksumpaa. Naama turvoksissa pari päivää ja lakana/sänky veressä.

Joutui hampilääkäri vetämään yläleuasta takimmaisen hampaankin. Sanoi, että oli uransa pahin hampaanpoisto, kesti 45 min.! Onneksi nuo nykyään laittavat puudutusainetta kunnolla. En tuntenut koko päätäni. Aika romanttista kuulla kallossa kaikuen sitä rutinaa, kun yritti kaivaa poskihampaan juurta pois leuasta.

Ihan oikeasti opetan nykyään nuoremmilleni, että hammas/suu- hygieniasta kantsii pitää huolta, koska se korjaaminen on vi...tus x10.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 13, 2023, 04:30:55
Liitin ChatGPT:n mun vscodeen. Saas nähdä, miten tuota hintaa alkaa kertyä. Maksaa joitain sentin osia per 750 sanaa, mutta ainakin näin alustavasti vaikuttaa siltä, että sijoitus kannatti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 17, 2023, 21:35:44
Lainaus käyttäjältä: Toope - elokuu 12, 2023, 23:08:30

Lupaan laittaa hymystäni/irvistyksestäni kuvan syssymmällä, kun saan tosiaan proteesin. Tuntuu vähän vanhalta tosin, saan tekarit... ???
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 20, 2023, 12:50:32
Tänään olisi voinut kuvata hyvän videon, jos vain olisi ehtinyt.

Varis käveli määrätietoisen näköisenä yksinään suojatietä pitkin kadun yli vihreän valon palaessa ja autojen odottaessa punaisissa valoissa. Tämä oli ehkä sattumaa, mutta jos videon kuvaamista olisi jatkanut pidempään, varsinainen yllätys olisi odottanut. Varis jatkoi kävelyään toisen suojatien äärelle ja oli lähtemäisillään ylittämään sitä, kunnes se vilkaisi liikennevaloa ja hyppäsi pari askelta taaksepäin. Valo oli nimittäin punainen. Vasta kun vihreä valo syttyi, varis lähti ylittämään suojatietä yhtä rauhallisesti ja yhtä määrätietoisesti kuin se oli ylittänyt edellisen suojatien.

Varikset ovat älykkäitä lintuja ja oppivat koetilanteissa erilaisia temppuja. Mutta voisiko varis oikeasti ymmärtää liikennevaloja? Ehkä kyse oli sattumasta, mutta todellakin näytti aivan siltä, kun lintu olisi odottanut vihreän valon syttymistä ennen kuin se lähti ylittämään kadun. Myös se vaikutti opitulta, että se ylitti kadun nimenomaan suojatietä pitkin kävellen eikä mistä sattuu. Jännä video olisi joka tapauksessa tullut.

Lisäys:

https://quizzclub.com/stories/6-unbelievable-facts-about-crows/

https://www.pbs.org/lifeofbirds/brain/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 20, 2023, 13:02:29
Varis on keksinyt pähkinänsärkijän :D
Eka versio toimi, mutta ei ollut turvallinen, joten se kehitti paremman.

Tässä pari ihan lyhyttä pätkää variksen nokkeluudesta

https://www.youtube.com/shorts/at5JxASOhhM
https://www.youtube.com/shorts/OSog_PrL-0w
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 20, 2023, 13:52:39
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 13, 2023, 04:30:55
Liitin ChatGPT:n mun vscodeen. Saas nähdä, miten tuota hintaa alkaa kertyä. Maksaa joitain sentin osia per 750 sanaa, mutta ainakin näin alustavasti vaikuttaa siltä, että sijoitus kannatti.

3 senttiä on kertynyt hintaa tähän mennessä. Johtuu siitä, että Käytän ChatGPT:n oneline-toteutusta enemmän. Pitää varmaan alkaa käyttämään tuota vs coden toteutusta rohkeammin. Siinä on vain vähän heikko käyttöliittymä. Tarjoamansa teksti näyttää hyvältä sen luonnollisessa tulostusikkunassa, mutta kun siitä kopipeistaa tekstiä osaksi koodia, paljastuu, että rivinvaihdot täysin reisillä. No editointi on pieni hidaste tietysti siihen nähden, kuinka paljon aikaa säästyy kun ei tarvitse juuri oikolukua kummallisemmin sijoittaa koodin dokumentoimiseen. En ole muutenkaan yrittänyt syöttää oneline-versiolle kokonaista luokkaa kommentoitavaksi, mutta muistaakseni siinä on joku naurettavan alhainen raja kuinka pitkiä "kysymyksiä" voi maksimissaan kerralla esittää. Tuossa vs coden ChatGPT:ssä ei ole vielä tullut rajaa vastaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - elokuu 20, 2023, 19:18:39
Luulin että tänä iltana on kallis pörssisähkö mutta huomenna se vasta pihiä hikoiluttaakin:

(https://img.aijaa.com/b/00172/15176101.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 20, 2023, 22:32:28
Hiukan aikaa tästä, oli vielä lämpimiä ilmoja. Kävin ostoksilla ja mukaan oli ottanut moneen kertaan käytetyn vesipullon.
"Puhdistin" sitä huuhtaisemalla ja ravistamalla moneen kertaan. Täytin vedellä. Olin jo kaupassa käytyä juonut siitä kun huomasin että jostain käsittämättömästä syystä vesipullon sisäpinnalla oli kokkare ällöä multaa tai savea ja ruohonkortta. Otin sormella pois mutta tavallaan myöhäistä. Sen jälkeen mitä enempi sitä mietin sitä enempi alkoi kuvottaa.
   En ole ennen (tahi pitkään aikaan) kokenut tämmöistä psykologista kuvotusta. Oksennus ei ollut vielä lähellä mutta ei paljon olis ehkä tarvinnu siihen. Normaalisti tämä on vierasta minulle. Jos pullosta olisi kävellyt lude, hämähäkki ja karvainen toukka tai kaveri sanonut että "kujeillessani kusin siihen vähän hähää"  niin ei olisi kuvottanut niin. Kyse on bakteeripöpötietoisuudesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 21, 2023, 09:13:15
^^
Joo, ei ole tänään kyllä otollinen päivä pestä pyykkiä tai tehdä pitkällistä lieden- tai uuninkäyttöä vaativaa ruokaa. Nyt vähän harmittaa että tuli viikko takaperin laiskoteltua, kun silloin olisi voinut nuo tehdä, kun olisi halvalla voinut tehdä. Tyhmästä päästä kärsii koko kehon lisäksi myös kukkaro.

^
Nämä kosteahkot kesäsäät on kyllä otollisia kaikenlaiselle ylimääräiselle kasvustolle. Kesäaikaan tuoreen leivän pakastan viipaleina ja päivittäin otan pari viipaletta sulamaan, milloin sitä haluan. Jyväiset tai muuten kosteat ruisleivät homehtuu niin nopeasti, että joskus jo seuraavana päivänä niissä on homeen hajua, vaikka ei vielä näkyisi.

En kyllä ymmärrä miten vesipullossa voi olla multamöykky. Ei kyllä juomapullona kannata käyttää pulloa, jossa on jotain muuta kuin itselle tarkoitettua juotavaa säilyttänyt. Ei tulisi mieleenkään käyttää vesipulloani esim. kukkamaljakkona.

Eilen koin järkytyksen miten home tosiaan valtaa eineen, jos siihen pääsee epäpuhtauksia. Toinen kissoistani käyttää luonnonjugurttia. Eilen aamulla ruokakuppia putsaamaan mennessäni luulin kauempaa katsoessani, että katti oli imaissut koko kupillisen, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että koko jugurtin pinta oli harmaassa homeessa. Ikinä ennen ei ole noin käynyt. Kuppi joutui luonnollisesti kunnolliseen puhdistukseen ja sitä jopa keitin hyvän hetken, vaikka metallinen kuppi varmaan ei ole niin huokoinen, että siihen olisi mitään hyvällä pesullakaan jäänyt. Muoviahan ei aina saisi tiskaamalla kunnolla puhtaaksi kaikesta epämiellyttävästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - elokuu 21, 2023, 19:39:56
Ihmettelenpä, miten on tänä vuonna mansikkakausi ollut pitkä. Minulle tulee K-supparin postaukset FB:ssa ja tälle päivälle näytti olevan postaus, että olivat vielä saaneet erän mansikoita. Nythän on jo elokuu lopuillaan.

Monesti on käynyt niin, että en ole heinäkuun lopussa saanut tehtyä mansikkakakkua, jos olen halunnut juhlia, eli mansikkakausi on tuolloin ollut jo ohi.

Ehkä tuo ei olekaan hyvän sään tulosta, vaan jalostuksen? Olisiko kehitetty jo pidempään satoa tuottavia mansikoita, vai onko viljelyä alettu jotenkin porrastaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - elokuu 22, 2023, 11:18:50
Lainaus käyttäjältä: a4 - elokuu 20, 2023, 19:18:39
Luulin että tänä iltana on kallis pörssisähkö mutta huomenna se vasta pihiä hikoiluttaakin:

(https://img.aijaa.com/b/00172/15176101.jpg)

No koetetaan kestää tämäkin koittelemus, sitä paitsi valtio varmaan kovaa, jos hinta pysyy kauemmin korkeana, no ainakin varakkaille mikä on hyvä asia, ettei leipäjonoon tule ruuhkaa kauhiasti. Tosin itse en ole päässyt nauttimaan kummastakaan edusta-
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - elokuu 22, 2023, 19:09:38
Minulla oli eilen aamulla sovittu tapaaminen Pitäjänmäellä. Menin junalla Valimoon. Oli aamuruuhka ja junasta purkautui samaan aikaan kanssani joukko ruotsinkielisiä teinejä; lukiolaisilta vaikuttivat. Mietin, että Pitäjänmäellä tuskin on ruotsinkielistä lukiota, mutta ehkä he olivatkin menossa esim. urheilupuistoon. Saattoi olla virkistyspäivä tms. He olivat liikkeellä niin isona ryhmänä, ettei matka mitenkään vaikuttanut normaalilta koulumatkalta. Tapaamisen jälkeen olin palaamassa asemalle kun vastaan pelmahti toinen samanlainen ruotsinkielinen joukko. Kummankin ryhmän kohdalla huomasin, että joukossa oli yksi poika, joka kulki hieman toisten perässä yksinään ja kuulokkeet korvilla. Kaikki muut kulkivat jonkun kaverin kanssa ja pärpättivät keskenään. Juolahti mieleeni, onkohan jokaisella luokalla oppilas, jolla ei ollut kaveria. Tuli hieman surullinen olo. Ihan mukavan näköisiä poikia olivat nämä perässä yksin kulkeneet. On tietysti mahdollista, että jonkun kaveri oli sairaana ja joku vain viihtyi hetken paremmin omissa oloissaan. Mutta...mitä nyt ajattelen omia koulureissuja, niin olisi melkeinpä ollut vaikeaa noissa tilanteissa vetäytyä yksinäisyyteen. Vaikka oma kaveri olisi ollut poissa, niin jonkun ryppään jatkoksi silti olisin mennyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 22, 2023, 19:18:05
Ehkä loonereista vielä kuullaan. He näyttävät kulkevan omia polkujaan. Ehkä heistä tulee huipputiedemiehiä - tai sarjamurhaajia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 22, 2023, 19:42:40
On niin sanotusti hieman enemmänkin hidas fiilis. Tässä ollaan ikään kuin leikitty ohjelmoijaa viimeiset 15 vuotta, mutta vasta viime viikolla selvisi, kuinka voin VS Codessa ja Notepad++:ssa monistaa kursorin haluamiini kohtiin tekstiä ja siten kyetä muokkaamaan tekstiä useammassa paikassa samaan aikaan ilman, että tarvitsee toimia kuten ennen, eli että kirjotan saman tekstimuutoksen kymmenen eri kohtaan tekstiä erikseen :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 25, 2023, 14:54:47
Tytär kävi ensimmäistä kertaa uudessa asunnossani, tuntui tykkäävän.

Oli mielenkiintoinen keskustelu menneistä, joihin sain uusia näkökulmia.

Avasi minulle Nordnet-tilin, kun on jo kokenut sijoittaja ja itse en ymmärrä sijoittamisesta hölkäsen pölähtävää ja inflaatio syö säästöjä. Lähtee hu Irlantiin Applelle töihin ja yrittää puhelimitse neuvoa noissa asioissa.

Nykymaailmassa on nuorten armoilla, kun pitää hoitaa netissä erilaisia asioita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - elokuu 25, 2023, 20:44:45
Työasioissa tulee nyt eteen tilanne, että olen (käytännössä) vastuuhenkilö, vaikken virallisesti esimies. Vähän ressiä luo, mutta vain vähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 29, 2023, 13:53:19
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 25, 2023, 14:54:47
Lähtee hu Irlantiin Applelle töihin ja yrittää puhelimitse neuvoa noissa asioissa.

Nykymaailmassa on nuorten armoilla, kun pitää hoitaa netissä erilaisia asioita.

On mukavaa, kun jälkipolvi menestyy ja voi tarjota apua vanhemmilleen. Huonomminkin voisi olla. Jotkut vanhemmat joutuvat kamppailemaan lastensa huumeongelmien, rikosongelmien, alkoholiongelmien, parisuhdeongelmien, rahaongelmien ym. kanssa.

Eiliseltä jotain hyvää ja jotain huonoa: Hyvää oli se, että sain palautettua yli 12 vuotta tavoittamattomissa olleen Google-tilin. Huonoa oli se, että unohdin ruokaa jääkaappiin pilaantumaan, kun lähdin muutamaksi päiväksi toisiin maisemiin.

Google-tili avautui täysin sattumalta. Olin jo vuosia sitten luopunut toivosta. Nyt selasin aivan muita kuin tähän asiaan liittyviä tiedostoja ja päätin huvikseni kokeilla yhdestä asiakirjasta löytämääni salasanaa. Se ei kelvannut, niin kuin oletinkin, mutta "unohditko salasanan" -linkki vei tekstiviestivahvistukseen. En ollut muistanut, että olisin koskaan antanut puhelinnumeron tähän tarkoitukseen, mutta kai olin tehnyt niin, koska tekstiviesti tuli puhelimeen.

Periaatteeni on pitää ruokahävikki mahdollisimman pienenä, koska se tarkoittaa suoraa rahamenoa. Jääkaappiin unohtaminen tuli tällä kerralla maksamaan 2-3 euroa, joten ei siihen nyt maailma kaadu. Enemmän melkein harmitti se, että ruuan valmistamiseksi tehty työ meni hukkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - elokuu 30, 2023, 00:03:01
Eilen nostin potut maasta, 1 sankollinen kertyi ja kohtuu isoja pottuja. Vähän oli kylvettykin koska oli tarkotus vaan olla ensipottuja vain. Koska ei ole kunnon isoa viileää säilytystilaa. Salaatit on alkaneet taas kasvaa isolehtisiksi ja ovat taas paremmin syötäviä, sateet ja lämpö ehkä paransi. Vaikka kylvetty jo toukokuussa laatikkoon (josta kesäkuussa maahan).
Tänään on jalkalihakset kipeinä mutta se johtunee pääosin aiemmasta juoksulenkistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 30, 2023, 14:32:17
Kaadoin mökillä tontin isoimman koivun, joka oli jo tyvestä laho. Kaataminen oli helpompaa kuin odotin, mutta se mätkähti loivaan ylämäkeen jääden koko matkalta vääränsuuntaiseen jännitykseen eli saha juuttuu kiinni melkein heti. Tottakai olin varautunut siihenkin, mutta tämä on niin raskas, että oikein mikään tekniikka ei auta. Syksyn mittaan selviää jääkö suurin osa siitä lahoamaan vai saanko esimerkiksi väkipyörällä jotenkin siirrettyä edes toista päätä hiukan tasaiselle. Nyt ei ollut aikaa tehdä muuta kuin jostain 10 metrin kohdalta yrittää pääosin kirveellä katkaista, mikä jo melkein onnistuikin. Olisi ensimmäinen puu, jonka kanssa luovutan, jos huonosti käy :-\.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 30, 2023, 20:19:19
Tänään se sitten tapahtui, siirsin työkamani, näytöt ja muut, viralliseen työhuoneeseen. Tai no, ei sentään ihan pelkkä työhuone, on siellä sohva, josta voi tehdä vierasvuoteen. Mutta tähän saakka olen koronan ja etätyöt roikkunut ensin enimmäkseen läppärin kanssa sohvalla ja sitten kun näytöt hommasin, ruokasalin pöydällä.

Ei siinä muuta, mutta kun aina vannoin, että työhuonetta kotiin ei tule, mutta kyllähän nämä viimeiset vuodet ovat olleet selvää viivytystaistelua, joka nyt on sitten hävitty.

No, otetaan siten, että työelämä siirtyy yläkertaan ja alakerta jää sitten kokonaan kotielämälle.

Silti, jostain syystä tuntuu tappiolta.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - elokuu 30, 2023, 20:58:41
Lainaus käyttäjältä: Socrates - elokuu 30, 2023, 14:32:17
Kaadoin mökillä tontin isoimman koivun, joka oli jo tyvestä laho. Kaataminen oli helpompaa kuin odotin, mutta se mätkähti loivaan ylämäkeen jääden koko matkalta vääränsuuntaiseen jännitykseen eli saha juuttuu kiinni melkein heti. Tottakai olin varautunut siihenkin, mutta tämä on niin raskas, että oikein mikään tekniikka ei auta. Syksyn mittaan selviää jääkö suurin osa siitä lahoamaan vai saanko esimerkiksi väkipyörällä jotenkin siirrettyä edes toista päätä hiukan tasaiselle. Nyt ei ollut aikaa tehdä muuta kuin jostain 10 metrin kohdalta yrittää pääosin kirveellä katkaista, mikä jo melkein onnistuikin. Olisi ensimmäinen puu, jonka kanssa luovutan, jos huonosti käy :-\.

Jäikö moottorisaha kiinni lopullisesti? Jos ei jäänyt, voisiko sillä sahata runkoon V:n mallisen tai U:n mallisen kolon tai useampia, joita hiljalleen varovasti suurentaisi. Idea olisi se, että kun runko katkeaa, se ei kiilaa moottorisahan terää jumiin. Eli vähän terällä näykkii sieltä täältä ja kalvaa runkoa poikki. Jos vielä alapuolelle uskaltaa sahata "yläterällä" jonkinlaisen viillon, sekin voi auttaa katkeamishetkellä. Työturvallisuusviranomaiset eivät ehkä pitäisi ajatuksesta, mutta eivät kai ne siinä vieressä kyttää. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - elokuu 30, 2023, 21:06:53
^ Ei ole moottorisahaa, operoin pitkällä pokasahalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - elokuu 31, 2023, 19:46:11
Pitää yrittää ihmisten ilmoille. Tuli juuri uusi pankkikortti ja ohjeita kursorisesti silmäillen olin noukkivinani kehotuksen, että korttia tulisi käyttää fyysisesti jossain näppäillen tunnusluku, jotta se aktivoituisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - elokuu 31, 2023, 20:25:37
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - elokuu 31, 2023, 19:46:11
Pitää yrittää ihmisten ilmoille. Tuli juuri uusi pankkikortti ja ohjeita kursorisesti silmäillen olin noukkivinani kehotuksen, että korttia tulisi käyttää fyysisesti jossain näppäillen tunnusluku, jotta se aktivoituisi.

Kyllä näin on. Joka kerta yhtä jännittävä hetki, tuntuu vaikealta uskoa, että se sama tunnusluku toimii, mutta kyllä se toimii. Järjellähän ei ole mitään syytä, miksi ei toimisi, mutta tämä onkin jokin syvänpään epäluulo, joka minussa elää.

Kaipaan aikoja, jolloin pankki antoi valita kivan kuvan korttiin. Nyt tuli tylsä musta entisen tylsän harmaan tilalle. Plussaa on kortin numero(t) takapuolella selkonumeroilla, eikä minään kryptisenä kohokuviona.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 04, 2023, 18:10:25
Nyt on käyty ihmisten ilmoilla perkele. Kävin Tennispalatsissa katsomassa mission imposimplen. Sitten palasin oman elämäni Ethan Hunttina julkisilla tänne kotiin raportoimaan asiasta teille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 04, 2023, 18:31:06
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 31, 2023, 20:25:37
Kyllä näin on. Joka kerta yhtä jännittävä hetki, tuntuu vaikealta uskoa, että se sama tunnusluku toimii, mutta kyllä se toimii. Järjellähän ei ole mitään syytä, miksi ei toimisi, mutta tämä onkin jokin syvänpään epäluulo, joka minussa elää.
Minulla lakkasi kortti toimimasta. Menin valittamaan pankkiin. Tiskin takana oleva henkilö totesi, että varmaan on rikki ja tilataan uusi. No siinä kävi sitten niin, että vaihtui sekä tunnusluku että korttinumero. Jälkimmäisen havaitsin vasta, kun eräs vakioveloitus ei lähtenytkään kortilta.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - elokuu 31, 2023, 20:25:37
Kaipaan aikoja, jolloin pankki antoi valita kivan kuvan korttiin. Nyt tuli tylsä musta entisen tylsän harmaan tilalle. Plussaa on kortin numero(t) takapuolella selkonumeroilla, eikä minään kryptisenä kohokuviona.

Joo, ne kuvakortit oli kivoja.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 05, 2023, 10:25:46
Muurari onnistui ihmeen kaupalla asentamaan uuniin uuden luukun, kun töpeksin vanhan irti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 05, 2023, 11:18:35
Kävely on mukavaa, vaikka se ei olisi muuta kuin käveleminen auton luota asunnolle - edellyttäen, että matkaan menee ainakin puoli tuntia. Tänään tuli kokeiltua.

Olen elänyt viime aikoina epäterveellisesti, kun liikunta on jäänyt osittain olosuhteiden vuoksi hyvin vähäiseksi. Olen majaillut pienessä saaressa, jossa ei ole kuin pari lyhyttä kivistä polkua, joten niissä ei ole paljon käveltävää. Toisaalta kävely pelkän kävelyn takia ilman mitään muuta tarkoitusta, tuntuu tylsälsä. "Hyötykävely", jonka päätarkoitus on muu kuin pelkkä liikkuminen, tuntuu mielekkäämmältä. Liikunnan hyödyn saa kaupan päälle sivutuotteena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 05, 2023, 11:34:06
Hankala puu, on isompi kuin kuvasta saa vaikutelman.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 05, 2023, 12:00:56
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 05, 2023, 10:25:46
Muurari onnistui ihmeen kaupalla asentamaan uuniin uuden luukun, kun töpeksin vanhan irti.

Kakluunisi on näköjään siirretty jostakin toisesta rakennuksesta tuohon. Pienenpienet lohkeamat kaakeleiden reunoissa paljastavat että ne on joskus kammettu irti terävällä ruuvitaltalla. Kaakeliuunin purkamiseen pitää käyttää aikaa. Uuni kastellaan ennen purkua huolellisesti, jotta kaakeleiden kiinnitykseen käytetty savilaasti ehtii pehmentyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 05, 2023, 12:12:12
^Itse asiassa en tiedä onko se tuotu muualta. Kaikki asiasta tietävät ovat kuolleet.

Uunia on kyllä purettu kunnostettaessa, mutta tuskin noin alas asti. Se alkaa olla finaalissa ainakin muurarin mielestä. Tulipesä vuorattiin pari vuotta sitten, mutta laasti on lähtenyt irti.

Tosiaan positiivinen yllätys, että sai mittatilaustyönä teettämäni luukun kehyksineen kiinnitettyä erittäin hauraaseen uuniin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 05, 2023, 18:10:45
Kävin tänäänkin ihmisten ilmoilla. Jotain kertoo aktiivisuudestani käydä missään se, että kahden päivän jalkautumisen seurauksena molemmissa kantapäissä rakot. Nyt pitää ottaa viikon lepo vähintään, jotta iho paranee kantapäissä ja sitten uutta pykälää sisään. Uudet plääkät alla tosin, että sekin selittää miksi kantapäistä nahka palohaavoilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 05, 2023, 18:22:16
^
Minulla käy noin lähes kaikilla uusilla kengillä, varsilenkkarit on poikkeus, sillä niissä jalka on ankkuroitu tiukemmin kenkään ja kenkien kantapää ei ole niin muotoiltu myötäämään kantapäätä.

Pari ensimmäistä viikkoa laastaroin kantapäät ennen uloslähtöä. Parin viikon jälkeen kokeilen ilman laastaria kohtalaisen lyhyen reissun tehdä ja kuulostelen, että joko kenkä on tarpeeksi asettunut jalan muotoon. Jos ei, jatkan vielä laastarointia. Jos poikkeuksellisesti onnistun hankkimaan rakon kantapäähän, rakkolaastari toimii hyvin. Sen annetaan olla paikallaan, kunnes hankauma on parantunut. On muuten tehokas, sillä sen suojassa hankauma ei ole kävellessäkään kipeä.

Vahingossa muuten huomasin toisenkin keinon välttää hankaumia. Jos vaan kengässä on tilaa, niin kahdet ohuet sukat päällekkäin, niin hankaus on sukkien välillä eikä ulotu nahkoihin asti :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 05, 2023, 18:45:36
^ Rakkolaastari tahtoo irrota, kun saunoo, ui yms. Lisäksi sen alle kehittyvä nahka vasta pehmeää onkin. Ei ole minulla oikein toiminut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 05, 2023, 18:50:10
^
Varmaan juuri saunominen tekee parantuvan nahkan pehmeäksi.
En sauno ja suihkukin on kohtalaisen lyhyt, joten kosteus minulla ei pääse rakkolaastarin alle. Laastari pysyy pitkään ja nahka on jokseenkin normaalia parannuttuaan. Ilman laastariahan ne rakon katteena olleet riekaleet tuppaavat kuivettunaan rakon puhjettua, ja niiden nyppiminen tai sukkaan tarttuminen minusta hidastaa paranemista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 05, 2023, 18:58:21
Mulla on viime kesänä ostettuja rakkolaastareita. Täytyypä tarkastaa, mikä niissä on parasta ennen päivämäärä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - syyskuu 05, 2023, 19:07:20
Härregyyd! Olen rasisti myös suomalaisia kohtaan. Minähän olen aina katsonut että alokkaita ei erota toisistaan, samanlaisia lapsinaamoja joka poitsu kun tukka on lyhyt. Ja sehän on rasismia, jos jonkun ryhmän yksilöt näkee kaikki keskenään identtisinä.

Olen katsellut norjalaisista alokkaista kertovaa realitysarjaa, ja näistä kyllä kaikki ovat keskenään erinäköisiä minun silmääni. Kääk.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 06, 2023, 14:30:16
Taitaa olla maksumuurin takana, mutta minun entistä taloyhtiötäni uhataan konkurssilla:

www.hs.fi/talous/art-2000009835443.html

Heti menee asiat pieleen, kun Kampin Trump muuttaa pois.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 09, 2023, 18:14:56
Digi digi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 09, 2023, 21:30:26
Nyt on töitä tiedossa taas 6-8 kk eteenpäin...
Oikeasti jopa aika kivaa hommaa. :)
Ei vituta mennä seitsemäksi...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 09, 2023, 23:49:12
Harvassa ovat päivät, kun kommenttejani ei ole "saksitut"-ketjussa.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 14, 2023, 12:44:57
Kyllä valittaminen kannattaa aina!

Ihmettelin yhden tilaamani tuotteen viipymistä ja vihdoin tänään klo 9 tienoolla laitoin firman asiakaspalveluun viestiä, jotta missä paketti viipyy, sillä jo kuukausi sitten sain s-postiin ilmoituksen "tilaus lähetetty". Joo, en ehkä olisi tilannut ollenkaan, jos olisin heti tutkinut tarkemmin, että ne tilaukset lähtevät Kiinasta tai mistä milloinkin, vaikka sivusto näytti ihan suomalaiselta.

Eipä mennyt kuin reilu tunti, niin posti tipautti luukusta paketin saapumisilmoituksen. Eipä olisi voinut onnekkaammin käydä, sillä olin juuri lähdössä kauppaan ja lähtö oli kenkiä vaille valmis, joten ajoitus oli jokseenkin täydellinen. Ei olisi paljon tarvinnut, niin olisin ehtinyt lähteä ennen postin jakelua. Tuota en osannut edes odottaa, kun posti tulee yleensä eri viikoilla eri päivinä.

Ennen lähtöä kuitenkin vielä pikaisesti laitoin kitinän peruutuksen asiakaspalveluun.

Jatkossa kyllä tutkin tarkemmin firman sivuston, koska en halua ulkomailta mitään tilata. Ensinnäkin näyttää viipyvän pitkään ja ainakin minulle jää epämääräinen fiilis, jotta mahtaako se tullakaan. Muutenkin aika vähän netistä tilailen mitään, kun siitä vaan tulee turhaa jännitystä elämään.

Paketin noutamisesta oli sekin ilo, että nyt näin Käärijän kunniaksi tehdyn muraalin ensimmäistä kertaa. Tosin, eihän se ihan valmis ole, mutta ei enää paljoa puutu. On se kyllä komea, mutta jää turhan piiloon. Olisi voinut olla näkyvämmälläkin paikalla. Vaikka ei kyllä tule heti mieleen muuta yhtenäistä talon päätyseinää keskeisellä paikalla, joten tuo lienee ollut ainoa mahdollinen paikka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 14, 2023, 13:26:34
Istun tätä kirjoittaessani linja-autossa pöydän ääressä. Jouduin turvautumaan joukkoliikenteeseen, kun auto (406) hajosi kaupunkireissulla. Onnistuin ajamaan sen erään kaupan pihaan, johon se jäi.

Arvelen vian olevan taloudellisessa mielessä korjaamaton, eli auto heitti veivinsä. Parisataatuhatta kilsaa ja reilu yhdeksän vuotta sillä tuli ajettua. Se pitäisi vielä jotenkin saada hinattua pois.

"Harmittaa" on lievä ilmaisu tässä tilanteessa. Ei minulla ole rahaa ostaa autoa tilalle. Olen nyt yhden auton varassa, ja siinäkin on vikaa.

Äsh...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 14, 2023, 13:37:24
Nyt kun on tullut liikuttua autoilijan kanssa enemmän olen huomannut senkin huonot puolet.

Kävelyä tulee verrattomasti enemmän kuin täällä pysäkille kävellessä, kun autoa ei saa mihinkään ja loppumatka pitää kävellä.

Autoon liittyy paljon stressiä. Talvella kytätään sääennustuksia ja kurkitaan illalla pimeälle pihalle pääseeköhän siitä enää aamulla liikkeelle ja/tai onko ajokeli ylipäätään niin huono ettei suunniteltu keikka pitemmälle kannata. Skrabaamiset, ovien jäätymiset sun muut kommervenkit päälle.

Kesällä parkissa ollut auto on hirvittävän kuuma ennenkuin ilmastointi ehtii vaikuttaa. Lisäksi huollot, katsastukset, renkaanvaihdot yms.

No pääsinpä kateudesta autoilijoita kohtaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 14, 2023, 14:10:49
^

Minä en koskaan sitä ole tuntenutkaan ja täällä pikkukaupungissakin käytän mielelläni joukkoliikennettä, eli täällä se on bussi. Yllättävän hyvin busseja menee ja kun niiden kulkemiset tietää, voi menonsa suunnitella bussiaikataulujen ympärille.

Tosin parkkeeraamiset tms. ei täällä kyllä ole ongelma, talvella skrabaamiset on, kun autonomistaja on huoleton auton peittelijä. Hämmentävä piirre muutoin aika tarkassa ihmisessä. Jos olen kyytiin lähdössä, reiluuden nimissä osallistun auton lumesta kaivamiseen, mutta on se kamalaa hommaa.

Puheet autokatoksista pyrin vaikenemaan, kamalan näköisiä laitoksia yleensä. Mutta ehkä sekin vielä nähdään, kuten on nähty puutarhavajakin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 14, 2023, 19:36:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 14, 2023, 14:10:49

Kuinka monituumainen tv teidän 'puutarhavajassa' on?

nimim. mancave
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 14, 2023, 19:57:23
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - syyskuu 14, 2023, 19:36:14
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - syyskuu 14, 2023, 14:10:49
^

Minä en koskaan sitä ole tuntenutkaan ja täällä pikkukaupungissakin käytän mielelläni joukkoliikennettä, eli täällä se on bussi. Yllättävän hyvin busseja menee ja kun niiden kulkemiset tietää, voi menonsa suunnitella bussiaikataulujen ympärille.

Tosin parkkeeraamiset tms. ei täällä kyllä ole ongelma, talvella skrabaamiset on, kun autonomistaja on huoleton auton peittelijä. Hämmentävä piirre muutoin aika tarkassa ihmisessä. Jos olen kyytiin lähdössä, reiluuden nimissä osallistun auton lumesta kaivamiseen, mutta on se kamalaa hommaa.

Puheet autokatoksista pyrin vaikenemaan, kamalan näköisiä laitoksia yleensä. Mutta ehkä sekin vielä nähdään, kuten on nähty puutarhavajakin.

T: Xante

Kuinka monituumainen tv teidän 'puutarhavajassa' on?

nimim. mancave

Olisikin, niin mulla ei olisi mitään sitä vastaan!

Ei, se on semmoinen hvetin ruma peltihössäkkä, jonne on kasaantunut kaiken maailman rojua, joka varmaan ilman sitä saakelin vajaa olisi siirtynyt jo jonnekin, minne kuuluukin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 16, 2023, 12:26:03
Tuntuis olevan syksyn ensimmäinen flunssanpoikanen tuloillaan. Nokka tuhisee ja on hiukan viluinen olo, mutta muuten kohtalaisen ok. Ihme kyllä "kitalaen takana" ei karvastele, kuten yleensä minulla flunssan alussa.

Sen verran raasu olo oli kuitenkin, että jouduin keksimään oivallisen pikalohturuuan, joka oli erittäin maittava.
½ pakettia kalkkunapekonia saksittuna pannulle paistellaan öljyssä, sekaan ½ pussia (=1annos) valmisriisiä kiinalaiseen tapaan kuumenemaan. Kun nuo on kuumentuneet, lykitään syrjään, jotta saadaan kananmunalle tila ja paistetaan muna. Kootaan lautaselle salaatin kanssa nätiksi annokseksi ja koristellaan muna ohuella nauhalla chiliketsuppia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 16, 2023, 18:50:28
Onko taivaassa hän nyt vai helvetissä,
Tyhmä kysymys, se vastaamatta jää.
Yhdentekevää hän olkoon vaikka missä,
Joka paikassa on monta ystävää.
- Juice Leskinen.

Kaveri kuoli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 16, 2023, 20:21:06
Ajoin tukkani. Isäm maallisesti totta kai. Meinasin ajella vihervasemmistolaisittain, mutta ennen kuin ajelin, korjasin ajamiseni takaisin isäm maalliseksi. Sanoohan sen jo piolokia, raamattu ja terve järkikin. Kiitos 1939-45.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 16, 2023, 20:35:22
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - syyskuu 16, 2023, 20:21:06
Ajoin tukkani. Isäm maallisesti totta kai. Meinasin ajella vihervasemmistolaisittain, mutta ennen kuin ajelin, korjasin ajamiseni takaisin isäm maalliseksi. Sanoohan sen jo piolokia, raamattu ja terve järkikin. Kiitos 1939-45.
Kai lahjoitit ylijäämähiukset Afrikan apuun? Apple tms. firmat tarvitsevat lapsia selvittämään noita takkuhiuksia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - syyskuu 17, 2023, 02:54:00
Tuli maksumuistutus puolen vuoden takuisesta laskusta. Selityksenä vain laskun numero, summa ja päivämäärä. Kirjoitin toista viikkoa sitten sähköpostia asiakaspalveluun kysyäkseni, mistä veloitetaan. Kohta on karhun eräpäivä eikä ole vastattu. Mutta väärin olin luullut, että posti oli laskun hukannut, se löytyi.  Maksoin karhun.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 14, 2023, 12:44:57
Joo, en ehkä olisi tilannut ollenkaan, jos olisin heti tutkinut tarkemmin, että ne tilaukset lähtevät Kiinasta tai mistä milloinkin, vaikka sivusto näytti ihan suomalaiselta.
Noista kiinanlähetyksistä olen valitellut ennenkin. Näyttää sille, että suurin osa kehitysmaataksaisten kiinanpostien kuljetusajasta  kuluu jonossa Suomen postin varastossa, useita viikkojakin. Toinen riesa on, että EU:n ulkopuolelta tulevista pieniarvoisistakin lähetyksistä on maksettava ALV. Lähettäjä saattaa ALVin tilittää EU:lle, mutta saattaa jättää tilittämättäkin, vaikka hintojen sanotaan sisältävän ALVin. Kuljetus saattaa tapahtua niinkin, että manner-Kiinasta lähetetään tuote Taivanille, josta outoniminen firma lähettää postin sinulle. Nyt saatkin ilmoituksen että sinulle on saapunut oudolta lähettäjältä tullattava lähetys ja saat maksaa ALVin toiseen kertaan. Suomen tullin haluamat tiedot sisältävää tilausvahvistustakaan ei ole. Vaihtelee vielä, onnistuuko tupla-ALVin takainperintä myyjältä. Varsinkin jos ei hyväksy tavaraa ja  vaatii hinnan takaisin.

Flunssanoireista olen itse yleensa sulvinnyt potematta ottamalla sinkkitabletin (markettutavaraa vitamiinihyllystä) heti ensioireiden ilmaantuessa. Ei väliä vaikka olisi lumevaikutus, kunhan vaikutus o ollut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 17, 2023, 12:04:17
^
Sitä tulliasiaa vähän jännitin, mutta paketti tuli maksikirjeenä eikä tulli ole ottanut yhteyttä, joten homma hoidettu ja naapurinpojat saivat stressilelunsa :D

Flunssan alku taisi jäädä vaisuksi yritykseksi. Nukuin vähän normaalia pidemmän yöunen ja nyt on jokseenkin hyvä olla, nokka ei tuhise eikä nielu ole kipeytynyt kuumeesta puhumattakaan. Kuumettahan minulle tulee todella harvoin. Yleensä flunssassa pahimmillaan nousee 37 asteen tuntumaan, mikä minulle on jo kohtalaisen paljon. Toinen päivä vielä, niin paluu normaaliin lienee tapahtunut :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - syyskuu 17, 2023, 13:53:24
Tuo tullaushan menee niin, että posti ilmoittaa tullattavasta lähetyksestä, eikä lähetys pääse Suomessa jakeluun ennen kuin tullaus on hoidettu. Olikohan tullaukselle aikaa viikko vai kaksi. Ellei siinä tullata, niin lähetys palautetaan. Hankalaa minusta toisinaan on ollt löytää tullin luetteloista tuotteekke koodi. Erityisesti, jos ei ole varma mitä on saamassa. Helpottaa varmaan, jos myyjä on suomalainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 19, 2023, 13:28:56
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 19, 2023, 12:01:24
Täällä bussissa on rasistin painajainen: pelkkiä n-tyttöjä mun ympärillä. Kopek saisi hyvää analysoitavaa ja salakuvattavaa täältä.

Eivät tummat tytöt kiinnosta minua ainakaan siinä määrin, että vaivautuisin salakuvaan heitä tai keksimään jotain analyysejä.

Salakuvaamisesta ei ylipäätäänkään viitsi tällä foorumilla yksityiskohtaisesti kirjoittaa, koska se tuomitaan niin jyrkästi kuin tuomitaan. Oma kantani on edelleen se, että minkä silmillään näkee tai kuulee, sen voi ainakin moraalisessa mielessä taltioida itselleen muistoksi myös jollakin teknisellä laitteella. Tallenteiden mahdollinen julkaisu on oma kysymyksensä, jota määrittelevät omat sääntönsä ja käsityksensä.

Julkisella paikalla kuvaaminen on ilmeisesti sallittua, vaikka kuvaisikin salaa niin, ettei kuvattava tiedä sitä. Moraalisesti se voi olla joidenkin mielestä paheksuttavaa, mutta meitähän kuvataan koko ajan valvontakameroilla muutenkin.

Yksityissuojan piirissä olevien kohteiden kuvaamisen laki kieltää, mutta missäpä tällaisia yksityissuojan piirissä olevia paikkoja edes olisi tilaisuus kuvata. Ehkä joku takapihalla tai parvekkeella oleva auringonottaja voisi olla olla lain suojan piirissä, mutta missäpä tällaisiakaan näkee.

Mitä laki tai yleinen mielipide jostakin asiasta sanoo, siitä en välitä kuin korkeintaan kiinnijäämis- ja rangaistusriskiä arvioidessani. Ei kaikkea tekemäänsä silti viitsi kertoa, vaikka pitäisikin sitä viattomana.

Jos joskus nappaan kännykälläni (toivottavasti) huomaamatta kuvan jostakin henkilöstä, yleensä naispuolisesta, en ota sitä väijymismielessä vaan siksi, että olen katsellut ihmistä ja miettinyt häntä ja haluan muiston hänestä ennen kuin tiemme ikuisesti eroavat.

Nappailen kuvia kaikesta mahdollisesti kuten autoista ja taloista ja rakennuksista ja aivan mistä vain. Muutama satunnainen viaton kauniin naisen kuva muiden joukossa edustaa alle promillea kaikista ottamistani kuvista. En minä siis salakuvia usein ota.

En tiedä, miten paljon ihmiset kännyköillään kuvia ottavat. Asensin kännykkään uuden muistikortin maaliskuun lopussa, ja se oli kuvattu täyteen syyskuun alkupäivinä. Kortille kertyi noin viiden kuukauden aikana 3416 kuvaa ja 78 videota. Kännykkä ei tietenkään ole ainoa väline millä kuvailen. Se on vain helposti aina käsillä, joten sillä tulee napsittua.

Selasin kortin kuvat pikaisesti läpi pari kertaa enkä löytänyt ainoatakaan "salakuvaa" eli vieraista henkilöistä hänen tietämättään otettua kuvaa. En minä niitä siis usein ota. Tuollaisia kuvia ei löytynyt myöskään edelliseltä muistikortilta, jonka kuvat on otettu aikavälillä elokuu 2022 – maaliskuu 2023. Luulin, että sieltä nyt edes yksi löytyisi. Kortilla on 4976 kuvaa. Vielä vanhemmalta muistikortilta löytyi tällainen salakuva viime vuoden elokuulta.

(https://i.imgur.com/cVVsXXv.jpeg)

Pikselöin varmuuden vuoksi kasvot. Iso joukko ihmisiä oli menossa jonnekin, ja monilla oli lierihattu. Otin kuvan muistoksi, koska tilanne vaikutti hieman erikoiselta. Selasin läpi vieläkin vanhemman kortin, mutta en löytänyt sieltäkään salakuvia ellei laivan kannella otettua kuvaa, jossa näkyy ihmisiä takaapäin, katsota salakuviksi.

En löydä niitä varsinaisia salakuvia, joita etsin. Ei niitä siis monia ole.

Muistelin vielä, että pakkohan salakuvia on olla, kun muistan niiden kuvaamisenkin – tai yrityksen kuvata niitä. Niinpä selasin kortit uudestaan läpi ja löysin Ateneumissa otettuja kuvia. Siellä oli paljon ihmisiä. Paras ihmisistä otettu kuva, joka olisi ollut myös taiteellisesti tyylikäs, jäi ottamatta, kun sähläsin kännykän kanssa. Muistikortti oli jo melkein täysi, ja silloin kännykän kamera toimii hitaasti. Otollinen tilanne ehti mennä ohi. Tätä ottamatonta kuvaa en voi esittää. Myöhässä tapahtunjut "jälkinappaisu" Ateneumin portaista siinä vaiheessa, kun ei ollut enää mitään kuvattavaa, tuskin kiinnostaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 19, 2023, 14:47:06
^ Tuo frekvenssiin vetoaminen puolustuskeinona (siitä ettei muka ole creepy tyyppi, kun salakuvaa kiehtovanoloisia naisia tai nuorten naisten perseitä vain harvoin) on kyllä melkoisen ontuva. Vähän samaan tapaan joku voisi yrittää yhtä hengenköyhästi yrittää todistella, että ei ole puskaraiskaaja ja murhaaja, koskapa on onnistunut olemaan tuhansilla metsäkävelyillä raiskaamatta ja murhaamatta joka kerralla, ja että on sortunut puskaraiskaamaan ja murhaamaan vain muutaman kerran, joten sitä sitä lasketa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 19, 2023, 14:58:51
Lainaus käyttäjältä: Kopek - syyskuu 19, 2023, 13:28:56
Pikselöin varmuuden vuoksi kasvot. Iso joukko ihmisiä oli menossa jonnekin, ja monilla oli lierihattu. Otin kuvan muistoksi, koska tilanne vaikutti hieman erikoiselta.

Menossa rivitanssiharjoituksiin? Toisella vasemmalta oikeaoppisesti buutsitkin jalassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 20, 2023, 11:42:57
Hyvä ilma oli tehdä pieni lenkki ulkona ja käydä kaupassa. Aurinko melkein pilkahti esiin, mutta muutti sitten mielensä. Joka tapauksessa hiukan näkyi sinistä taivaalla. Nyt on taas tasaisen harmaata,

Havaintoja
- ei ole kiva, että kevyenliikenteen väylän aivan viereen talon pihaan on istuettu omenapuu. Olin saada ompusta päähäni, kun tuuli niitä pudottelee.
- kumpikin iltapäivälehti on laittanut nivelrikon lööppiin
- talouden lihansyönti puolittuu Eetun poistumisen myötä, punaisen lihan käytö vähenee jopa reilusti enemmän. Kaupassa tällaisenkin nyt huomasin, kun kuljin lihahyllyn ohi.
- chilit on voineet hyvin myrskystä huolimatta
- joku hyväuskoinen on jättänyt hyväkuntoisen näköisen miesten pyörän lukitsemattomana ulko-oven viereiseen pyörätelineeseen, kun toiset ovat pyytäneet talon lukittuihin pyöräkellareihin mahdollisuutta kytkeä pyöränsä seinään kiinni. Kovin eri tavalla ihmiset suhtautuvat omaisuuteensa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 22, 2023, 17:51:25
Havahduin tänään FOMO-tunteeseen. Miksi en ole nähnyt tai kuullut haravointia tai edes siitä puhumista?!
Vaikka puut antavat antimiaan jo ilman painostustakin.
Onko haravointikulttuuri kuolemassa ja ihmisillä omat lehtipuhaltimet, robotti-imurit tai virtuaaliset haravointisovellukset älylaitteissa?

Nyt olisi korkea aika kohottaa haravointi Olympia-lajiksi.
Suunnittelin joukkuelajia jossa kaksi joukkuetta haravoi kilpaa jalkapallokenttää, erilaisilla taktiikoilla.
Koukkimisesta, taklaamisesta ja poikittaisesta haravasta saa jäähynä kaksi minuuttia seisoskelua lehtikasassa ilman haravaa.
Toista joukkuetta saa yrittää hidastaa loputtomalla höpöttelyllä, mutta kremppajutuista saa keltaisen kortin ja kahdesta keltaisesta punaisen kortin ja haravakiellon. Sauli Niinistön mollaamisesta tulee suora punainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 22, 2023, 18:10:32
^
Kyllä minä alan haravoida, kunhan vähän enemmän tulee haravoitavaa. Eilen roskia viedessä jo katselin sillä silmällä pihaa, että ei vielä kannata. Pari nollakelin yötä pitää olla, jotta saadaan ruska käyntiin ja sen jälkeen sitten pääsee hommiin. Viime syksynä varmaan 4-5 kertaa koko pihan haravoin, niin ei huolto tuonut edes lehtipuhallinta meidän pihaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 22, 2023, 19:17:15
Heräsin kahdelta aamuyöstä ja siitä asti istunut täysii koneen ääressä. Tai kävin minä Tikkurilan Ylivedossa hakemassa pari lämmitettyä pulua ja banaaneita ja texaspullaa. Sitten tajusin kotiin tullessa että olin suunnitellut, että paluumatkalla käyn hakemassa postista elisaviihteen. Takaisin. Mutta mikäs siinä, kun oli niin sopiva ilma. Elisa viihteen asentaminen saa odottaa, mutta toista kanaa olen alkanut tässä jo särpiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 22, 2023, 19:43:55
^
Pahus, olisi sittenkin pitänyt käydä tiputiskillä nappaamassa yksi tipu mukaan. Olisi voitu vaikka osua kohdakkain :D
Tartuin siihen sikamaiseen tarjoukseen.

Samalla kun tuolla kävin, vein varmaan toista kiloa käytettyjä paristoja kaupan kierrätyspisteeseen. Niitä oli hiukan kertynyt vuosien varrella, kun ei niitä koskaan muista ottaa mukaan. Etenkään yksin kappalein niitä ei tule vietyä ollenkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 22, 2023, 19:44:20
Onneksi ollut taas vaihteeksi halvempaa pörssisähköä niin tietokoneen uskaltaa käynnistää.

Tänään oli ihan kelpo syyskuinen kesäpäivä.

(https://media1.giphy.com/media/jSEaxp4HYJgdLSy1w4/giphy.gif?cid=6c09b952r0uox48ft8pr1fdku76mpkx5fi8fh0cmgxpys8kw&ep=v1_gifs_search&rid=giphy.gif&ct=g)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 23, 2023, 17:57:04
Tekisi mieli vetää lärvikännit, mutta ei sitä jaksa enää. Tässä iässä. Huppelin kyllä.
Tuo maanantaiaamun 5.30 herätys kummittelee jo nyt mielessä. Kyllä tykkään työstäni, mutta haittaa se silti viikonlopunviettoani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 23, 2023, 18:09:01
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 22, 2023, 18:10:32
^
Kyllä minä alan haravoida, kunhan vähän enemmän tulee haravoitavaa. Eilen roskia viedessä jo katselin sillä silmällä pihaa, että ei vielä kannata. Pari nollakelin yötä pitää olla, jotta saadaan ruska käyntiin ja sen jälkeen sitten pääsee hommiin. Viime syksynä varmaan 4-5 kertaa koko pihan haravoin, niin ei huolto tuonut edes lehtipuhallinta meidän pihaan.
Harmi. Meidän pihalla soi lehtipuhallin jo aamulla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 23, 2023, 18:34:46
No kiva, nyt alkoi tehdä mieli grillattua broileria, kun luin Laurin herkuttelusta.

Itse aloin erittäin viimetingassa valmistamaan kantarelliporkkana-lisuketta (https://kantapaikka.net/index.php/topic,40.msg184367.html#msg184367). Ostin kantarellit eilen, ja tänään kun avasin pakkauksen, olivat kärsineen näköisiä. Neljäsosan siivosin pois.

Aika myöhäinen lounasajankohta. Ehkä pitää ottaa jotain ruoanlaittoruokaa (lue= syödä eilen ostetun korvapuustin) ennen kuin jaksaa väsätä loppuun tämän "lounaan".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 23, 2023, 20:29:06
Onnistuin vastustamaan kiusausta ottaa ruuanlaittoruokaa, mutta kyllä noin myöhäinen lounas sitten kostautui, kun tuli syötyä liikaa: https://kantapaikka.net/index.php/topic,40.msg184404.html#msg184404

Nyt sormien niveliä kolottaa, mikä on merkki siitä, että tuolla hyvin myöhäisellä "lounaalla" tuli sitten saatua liikaa proteiinia (kantarelli, kala, proteiinisalaatti), ja korvapuustin sokerikin taisi olla liikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 23, 2023, 20:47:15
^
Minulla on ruokaa laittaessa käden ulottuvilla Pähkinä&Karpalo -purkki, jossa on erilaisia Lidlin pähkinöitä vähän sen mukaan, mikä on sattunut olemaan tarjouksessa. Karpalothan on aina kohtuuhintaisia. Purkki on noin litran kokoinen ja siitä otan aina mussutettavaa vähän, jos odottelu ottaa voimille. Eihän noita mahantäydeltä voi syödä, mutta ehkä ruokalusikallinen tai vähän reilu siinä menee, jos niitä lusikalla ottaisin.

Nuo on laitettu esiin ihan tuohon tarkoitukseen, joten en niitä sitten muuten käy näykkimässä, vaikka ne melkein karkista kävisi, kun ovat niin hyviä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 23, 2023, 22:14:42
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 23, 2023, 20:47:15
^
Minulla on ruokaa laittaessa käden ulottuvilla Pähkinä&Karpalo -purkki, jossa on erilaisia Lidlin pähkinöitä vähän sen mukaan, mikä on sattunut olemaan tarjouksessa. Karpalothan on aina kohtuuhintaisia. Purkki on noin litran kokoinen ja siitä otan aina mussutettavaa vähän, jos odottelu ottaa voimille. Eihän noita mahantäydeltä voi syödä, mutta ehkä ruokalusikallinen tai vähän reilu siinä menee, jos niitä lusikalla ottaisin.

Nuo on laitettu esiin ihan tuohon tarkoitukseen, joten en niitä sitten muuten käy näykkimässä, vaikka ne melkein karkista kävisi, kun ovat niin hyviä :)
Itselleni ei toimi. Kun ostan jotain pähkinöitä, rohmuan ne kaikki samantien. Ostan siksi vain kerran kuussa noita herkkuja, kuten juustoja.
Minä ahmin noita, siksi pitää säännöstellä, sitä ostamista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 24, 2023, 11:45:56
Cashewpähkinät ja varsinkin karpaloiden kera menevät päivässä, parissa, eli niitä mun ei kyllä kannata ostaa. (Sen sijaan voisi yrittää  jaksaa pestä ja (kuoria) pilkkoa valmiiksi jääkaappiin porkkanaa ja lanttua, kera pestyn ja pilkotun valkokaalin ja kesäkurpitsan, fenkolin, tai mitä nyt kulloinkin pystyy närästyksltään syömään. Näihinkin kyllä kyllästyy.)

(Korjattu typo jo toistamiseen. En koskaan muista miten cashew kirjoitetaan.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 25, 2023, 14:34:02
Pistin Hesarin paperilehden kestotilauksen poikki, vaikka olin vannonut, että tilaan sitä niin kauan kuin ilmestyy.

Hinta alkoi olla niin suolainen ja viikossa niin monta aamua muualla, että sen lukeminen alkoi välillä tuntua taakalta ja toisaalta kiinnostavimmat jutut oli usein tullut luettua netistä jo etukäteen. Lisäksi ärsytti, kun uusien tilaajien tarjous oli melkein puolet halvempi kuin kestotilaus.

Saa nähdä miten totun aamuun ilman Hesaria. Joskus se tuntui katastrofilta, kun jakelu ei pelannut. No ainahan sen saa takaisin, jos aamu ilman lehteä ahistaa :(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 25, 2023, 15:21:06
Itse kyllästyin jo useampi vuosi sitten paperiseen Hesariin, kun se paperijätemäärä alkoi tympimään, ihan senkin takia, että joutui raijaamaan enemmän jätettä. En ole satavarma, olisiko digilehti ekologisempi, paljonhan nettihakukin syö energiaa. Tosin se ison paperilehden muutos tabloidikokoonkin ärsytti, niistä isoista paperarkeista oli iloa esim. biojäteastian vuoraukseen. Tilasin digilehden, enkä ole katunut. Hyvä puoli on, että mökilläkin saa uutiset. Mutta sitten kun tuli korona ja Ukrainan sota, ja melkein lakkasin lukemasta mitään sanomalehtiä tai seuraamasta uutisia, jotka enimmäkseen ahdistivat. Vieläkään en ole palannut sellaisiin lukutottumuksiin kuin ennen koronaa.

Digilehti tulee kyllä luettua paljon nopeammin ja huolimattomammin verrattuna paperilehteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 25, 2023, 15:40:58
^ Ihan samat mietteet, hesarien raahaaminen roskikseen kyllästytti, mutta toisaalta paperille oli käyttöä mm bioroskiksessa. Tosin tabloidina ei kätevä.

Paperilehti tuntuu aamulla jotenkin kivemmalta kuin ruveta heti herättyä tihrustamaan nettiä. Luultavasti en aamuisin lue digiä ollenkaan, vaan päivän mittaan vasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 25, 2023, 16:22:13
Ei oikein mennyt putkeen tämän päivän kaupunkireissu.

Menin ensiksi DNA:n myymälään uusimaan puhelinliittymän vähän halvemmaksi. Juuri, kun olin tiskin ääressä puhumassa asiasta, silmälasieni toinen linssi irtosi ja putosi pöydästä kimmoten lattialle. Myyjä ehkä ajatteli, että eipä ihme, jos tyyppi haluaa halvemman liittymän.

Kun linssi oli poimittu ja asia hoidettu, poistuin liikkeestä. Yritin asentaa linssiä paikalleen, ja tällöin joku tuli puhumaan minulle. Ajattelin, että se on joku rahanpyytäjä tai kaupittelija, joten en ollut kuulevinani. Kävelin jopa pari askelta poispäin. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä oli hyväntahtoinen sivullinen, joka neuvoi menemään lähellä olevaan silmälasiliikkeeseen korjauttamaan vian. Tyly käytökseni nolotti ja yritin paikata virhettä hymyilemällä ja kiittämällä. Sain linssin hetkeksi paikalleen, mutta se tipahti vähän ajan päästä asfaltille. Kävi ilmi, että kehyksen juotos oli revennyt, eli kehykset olivat hajalla. Olin istunut ja astunut niiden päälle liian monta kertaa ja väännellyt niitä kasaan.

En tiedä, oliko rangaistus huonosta käytöksestäni vai mikä, kun vähän myöhemmin ostin torikojusta vohvelin suklaatäytteellä - ja täyte osoittautui suklaata sisältäväksi hasselpähkinälevitteeksi. Onneksi en ehtinyt haukata kuin yhden palan, ja onneksi mukana oli allergiatabletti. Sain silti mielettömät oireet. Tällä kerralla poikkeuksellisesti silmätkin turposivat ja aivastelin niin kuin pahimmassakin nuhassa. Yleensä suun kautta "nautitut" hasselpähkinät aiheuttavat vain suu- ja nieluoireita ja pahimmillaan kurkun turpoamista ja tukehtumisen tunnetta, mutta ei yleensä silmien kutinaa eikä nuhan tunnetta aivasteluineen.

Laahauduin kämpälle risat rillit taskussa ja naama punoittaen ja silmät puoliksi ummessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 25, 2023, 17:23:51
^
Onneksi sait kuitenkin liittymän vaihdettua. On tietysti mahdollista, että saat seuraavassa laskussa myös liittymänvaihtomaksun ja jotakin menee silti pieleen etkä pysty käyttämään puhelintasi ennen lisäselvityksiä. Ainakin Elisalla taitaa netissä itse vaihdettuna olla liittymätyypin vaihto olla ilmainen mutta liikkeessä maksullinen. Tosin usein on pastilleja ilmaiseksi tarjolla. Liikkeestä ei kannata poistua ennen kuin on taskut täynnä pastilleja ja mainoskyniä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 25, 2023, 17:57:48
Elisan kanavakauppias soitti päivällä. Jostain kumman syystä juttelin hänen kanssaan mukavia, senkin jälkeen kun kertoi asiansa. Ei tullut kauppoja, mutta tuli sentään tarkistettua mokkulaliittymän tiedot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 25, 2023, 18:36:19
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 25, 2023, 17:23:51
^Onneksi sait kuitenkin liittymän vaihdettua. On tietysti mahdollista, että saat seuraavassa laskussa myös liittymänvaihtomaksun ja jotakin menee silti pieleen etkä pysty käyttämään puhelintasi ennen lisäselvityksiä.

Kaikki on mahdollista, ja tänään se näyttää erityisesti olevan mahdollista. Asunnolle tultuani paistoin uunissa "wegepuikkoja" ja poltin käteni, kun työnsin sen uunin perälle, josta poimin pari lämpiämässä ollutta riisipiirakkaa. Olin suunnitellut käyväni huomenna uimahallissa, mutta käynti taisi palovamman takia peruuntua. Käsi osui uunin yläosassa oleviin rautoihin tms. ja paloi pahemmin ja suuremmalta alalta kuin miltä alussa näytti.

Hoidan asiat netissä aina, kun se on mahdollista, koska epävarmana sosiaalisten tilanteiden foobikkona vältän niitä viimeiseen asti. Tällä kerralla piti kuitenkin mennä liikkeeseen, koska ei ollut tunnusta ja salasanaa, joilla homman olisi voinut hoitaa muuten. Minulla eivät tunnukset ja salasanat kauan tallessa pysy. Vai pankkitunnuksillako noihin paikkoihin nykyisin kirjaudutaan?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 26, 2023, 12:10:11
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 25, 2023, 15:40:58
^ Ihan samat mietteet, hesarien raahaaminen roskikseen kyllästytti, mutta toisaalta paperille oli käyttöä mm bioroskiksessa. Tosin tabloidina ei kätevä.

Paperilehti tuntuu aamulla jotenkin kivemmalta kuin ruveta heti herättyä tihrustamaan nettiä. Luultavasti en aamuisin lue digiä ollenkaan, vaan päivän mittaan vasta.

Jos tuo "tihrustaminen" tarkoittaa kännykkää, niin hanki tabletti. Se on ihan hyvä kompromissi, niin ei tarvi tihrustaa, kun näyttö on noin 10 tuumainen. Tabletti ei tarvitse erillistä nettiliittymää, vaan sen voi laittaa nettiin kotona wi-fin kautta ja muualla puhelimen netin kautta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 26, 2023, 13:41:02
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 05, 2023, 11:34:06
Hankala puu, on isompi kuin kuvasta saa vaikutelman.

Taiatelu hankalaa puuta vastaan jatkuu, erä 3. Ostin Puuilosta 25 euron vetotaljan, mutta taitaa olla leikkipeli näin kovaan hommaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 26, 2023, 13:57:21
Siellä on tuli irti facebookin tähtiensota-ryhmässä. Mielikuvitusolento on kuulemma liian lihava.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 28, 2023, 09:31:04
Sattui tosi outo juttu. Uimahallilla huomasin lapun pukukaapit ovessa niillä tienoilla, missä usein pukeudun. Luulin ensin, että sinä lukee, että kaappi on rikki, mutta siinä lukikin nimeni ja "Trump-lippis, kävelysauvat, eväät."

Olen miettinyt pääni puhki kuka sen on voinut laittaa. Parin ukon kanssa olen hyvänpäiväntuttu, mutta kenellekään en ole sanonut nimeäni. Henkilökunta sanoi, ettei heillä ole tuonvärisiä muistilappuja.

Tullut mieleen olisiko joku täältä voinut tehdä tuon katalan teon?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 28, 2023, 09:36:27
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 09:31:04

Onko teko katala, jospa joku hyväntahtoinen halusi sinulle varata mieluisaa pukukoppia? Kieltämättä tapaus on outo ja saisi itselläni kylmät väreet kulkemaan. Henkilökunta kai joka tapauksessa tietäisi, jos olisi lapun laittanut.

Sulla on varmaan ikioma stalkkeri.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 28, 2023, 09:38:24
^Tulkitsen sen sarkasmiksi.

Salainen ihailija olisi toki kiva, mutta tuskin naispuolinen sellainen tulisi miesten puolelle liimailemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 28, 2023, 09:48:17
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 09:31:04
Sattui tosi outo juttu. Uimahallilla huomasin lapun pukukaapit ovessa niillä tienoilla, missä usein pukeudun. Luulin ensin, että sinä lukee, että kaappi on rikki, mutta siinä lukikin nimeni ja "Trump-lippis, kävelysauvat, eväät."

Olen miettinyt pääni puhki kuka sen on voinut laittaa. Parin ukon kanssa olen hyvänpäiväntuttu, mutta kenellekään en ole sanonut nimeäni. Henkilökunta sanoi, ettei heillä ole tuonvärisiä muistilappuja.

Tullut mieleen olisiko joku täältä voinut tehdä tuon katalan teon?

En tunnusta vaikka huumorintajuni olisi sallinut kyseisen teon. Olisin lisäksi maininnut jotakin rakentavaa myös perspanoista ja salarakkaista. Mutta joku kantapaikkaa seuraava sinne lähipiiriisi on epäilemättä salaa ujuttautunut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 28, 2023, 09:56:40
^
Anteeksi tyhmyyteni, mutta jos joku tietää Socrateksen irl-nimen ja näkee hänet kepittelevän taas eväineen vakiokaapilleen, niin mihin tuossa kirjoittelussa tarvitaan Kantapaikkaa? Vai oliko oveen kirjoitettu hänen nimimerkkinsä Socrates? Vai onko se hänen ristimänimensä? Voiko muhamettilaisella olla ristimänimeä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 28, 2023, 10:01:42
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 28, 2023, 09:56:40
^
Anteeksi tyhmyyteni, mutta jos joku tietää Socrateksen irl-nimen ja näkee hänet kepittelevän taas eväineen vakiokaapilleen, niin mihin tuossa kirjoittelussa tarvitaan Kantapaikkaa? Vai oliko oveen kirjoitettu hänen nimimerkkinsä Socrates? Vai onko se hänen ristimänimensä? Voiko muhamettilaisella olla ristimänimeä?

Vaiva laittaa lappu vaatii jotenkin intohimoisen suhteen minuun, mitä ei tietääkseni kenelläkään uimahallilla ole, mutta foorumilla herätän tunteita.

Joko kantislainen tai Venäjän hybridisodankäyntiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 28, 2023, 10:12:00
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 10:01:42
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 28, 2023, 09:56:40
^
Anteeksi tyhmyyteni, mutta jos joku tietää Socrateksen irl-nimen ja näkee hänet kepittelevän taas eväineen vakiokaapilleen, niin mihin tuossa kirjoittelussa tarvitaan Kantapaikkaa? Vai oliko oveen kirjoitettu hänen nimimerkkinsä Socrates? Vai onko se hänen ristimänimensä? Voiko muhamettilaisella olla ristimänimeä?

Vaiva laittaa lappu vaatii jotenkin intohimoisen suhteen minuun, mitä ei tietääkseni kenelläkään uimahallilla ole, mutta foorumilla herätän tunteita.

Joko kantislainen tai Venäjän hybridisodankäyntiä.

Pakko kallistua veli vanjaan, ellei tosiaan lapussa lukenut Socrates. Sekin on kiinnostavaa kyllä, että tosiaan kepitteletkö uimahallille eväiden kanssa, vai mistä moinen tieto lapussa? Kyllä tämä vaikuttaisi siltä, että joku seuraa muuallakin kuin uimahallilla.

Jos taas kukaan foorumilla ei tunnusta, voimme kuitenkin täällä rajata epäillyt tarpeeksi miesoletetuilta näyttäviin, joilla on pääsy miesten pukkariin. Jätkät, elkää pitäkö Socrua jännityksessä, jos teillä on tietoa asiasta.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 28, 2023, 10:19:00
Todennäköisesti Socru on jollekin tutulleen kertonut tavoistaan ja tämä tuttu on käynyt sanassa hallissa. Vaihtoehtoisesti jonkun samaan aikaan käyvällä ja Socrulla on yhteinen tuttu, jotka ovat tulleet jutelleeksi uimahallissa känneistä ja tässä ovat hoksanneet, että "hei, sama heppu" Tehdään jäynä".

Tuo tavoistaan kertomien ei tarvitse olla kerralla kerrottu, vaan kuva on useista kertomuksista muodostunut kokonaisuus, jos kyseessä on yhden IRL-tutun tekemä jäynä. Siinähän pitää kaikki yksityiskohdat oikeaa kaappia myöten olla tiedossa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 28, 2023, 10:20:55
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 09:38:24
^Tulkitsen sen sarkasmiksi.

Salainen ihailija olisi toki kiva, mutta tuskin naispuolinen sellainen tulisi miesten puolelle liimailemaan.

Jos se on miespuolinen salainen ihailija?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 28, 2023, 10:25:08
^ Onhan sekin mahdollista, vaikka homot on kadonneet uimahalleista kuin tuhka tuuleen.

^^^Repussa on paljon erilaista kamaa, mutta joukossa mm smoothie,,jota olen aulassa hörppinyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - syyskuu 28, 2023, 10:26:57
Todennäköisin tekijä on socru itse, ja saa aiheen motkottaa täällä "syyttäen kaikkein epätodennäköisintä porukkaa tekijäksi.

Tuskin täällä sentään niin ahkeraa joukkoa on joka tuohon olisi viitsinyt.

Toisaalta tuo tietenkin on mielikuvitusta ja hyvä niin..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 28, 2023, 10:29:41
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 28, 2023, 10:19:00
Todennäköisesti Socru on jollekin tutulleen kertonut tavoistaan ja tämä tuttu on käynyt sanassa hallissa. Vaihtoehtoisesti jonkun samaan aikaan käyvällä ja Socrulla on yhteinen tuttu, jotka ovat tulleet jutelleeksi uimahallissa känneistä ja tässä ovat hoksanneet, että "hei, sama heppu" Tehdään jäynä".

Tuo tavoistaan kertomien ei tarvitse olla kerralla kerrottu, vaan kuva on useista kertomuksista muodostunut kokonaisuus, jos kyseessä on yhden IRL-tutun tekemä jäynä. Siinähän pitää kaikki yksityiskohdat oikeaa kaappia myöten olla tiedossa.

Trump-lippis on niin hyvä tuntomerkki, harvinainen päähine ja vielä erityistuntomerkkinä vajaaliikuntakykyisyys, että satunnainenkin palstallakävijä ymmärtänee yhteyden uimahallikävijään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 28, 2023, 10:33:21
Lainaus käyttäjältä: Karikko - syyskuu 28, 2023, 10:26:57
Todennäköisin tekijä on socru itse, ja saa aiheen motkottaa täällä "syyttäen kaikkein epätodennäköisintä porukkaa tekijäksi.

Tuskin täällä sentään niin ahkeraa joukkoa on joka tuohon olisi viitsinyt.

Toisaalta tuo tietenkin on mielikuvitusta ja hyvä niin..

Niin. Koska vanha tuttu - Follow the money ei tähän taida sopia niin Occamin partahöylä ehdottaa kyllä herraa itseään. Tietysti se voi olla joku hakkaustuomion saanut joka on pahoittanut pahasti mielensä ja esittää uhkauksen - sinua seurataan.

En usko venäläisvaikuttamiseen, heillä lienee kädet täynnä muita projekteja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 28, 2023, 10:48:42
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 28, 2023, 10:20:55
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 09:38:24
^Tulkitsen sen sarkasmiksi.

Salainen ihailija olisi toki kiva, mutta tuskin naispuolinen sellainen tulisi miesten puolelle liimailemaan.

Jos se on miespuolinen salainen ihailija?

Arvelen kuitenkin syylliseksi  ennustamaani Trump-naista (https://kantapaikka.net/index.php/topic,2473.msg157341.html#msg157341).  ;D
Socru on jotenkin sotkenut aikajatkumon ja nainen on nyt tullut uimahallille korjaamaan tilanteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 28, 2023, 14:23:48
Pitäisi törsätä Smartum-saldot. Keväällä firma siirtyi Epassin käyttäjäksi, mutta mulla on vielä muutama kynppi kulttuurisaldoa ja reilu satanen työmatkasaldoa Smartumissa. Pitäisi käydä hommaamassa teatterilippua ja balettilippua ja sitten jollekin ärrälle tyhjentämän työmatkasaldot matkakorttiin, jotta pääsisin eroon Smartumista. Epassin puolella onkin jo kivasti tuohta. Eli tulee hieman nikkarointia, että saan Smartumin kautta maksettua osan lippuostoksista ja isomman osan Epassin kautta. Onneksi lippupalveluissa ei yleensä ole isoa ruuhkaa, joten ehkä todennäköinen sähläämiseni Epassin kanssa ei syö tuhottomasti muiden asiakkaiden kallista aikaa :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 28, 2023, 14:29:34
Todistusaineistoa liitteenä, joka näkyy kirjautuneille.
Tikkukirjaimista on vaikea päätellä, mutta taitaa olla enemmän miehen kuin naisen käsialaa. Periaatteessahan joku nainen olisi voinut kirjoittaa lapun ja pistää miehen viemään sen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 28, 2023, 18:34:24
Just kävi kaksi Jehovan todistajaa ovella. Kaksi herttaista vanhempaa henkilöä. Halusivat keskustella maailmassa lisääntyvästä pahasta. Jouduin kieltäytymään kohteliaasti. Sain ohjeet mennä Jehovan todistajien nettisivuille, mikäli aihe kiinnostaa. Harmi, ettei oikein ole sosiaalisia taitoja. Olisi varmasti ollut silmiä avaavaa tutustua tosiuskovien mielenmaailmaan näin kypsällä iällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - syyskuu 28, 2023, 19:22:22
Socrateen uimhallireissusta tuli mieleen tiistain käynti Yrjönkadun uimahallissa. Ostan yleensä toisen kerroksen lipun, kuten tälläkin kertaa.

Olen bongannut uimahallissa julkkiksia kuten Ruben Stillerin ja Hannu Taanilan sekä joskus aikoinaan, nyt jo kuolleen näyttelijä Seppo Kolehmaisen. Taanila on ollut muutaman kerran samassa saunassa ja puhunut joka kerran politiikkaa. Nytkin siellä oli tyyppi, joka heitti löytyä Petteri Orpolle ja tohtori Halla-aholle (jos oikein kuulin) ja puhui EU-politiikasta. Puheet olivat Taanila- tyyppisiä, ja tyypin tukkakin oli musta (värjätty?) kuten Taanilalla. Mutta voiko tyyppi olla Taanila, koska kyseinen henkilö on jo älyttömän vanha? Vanha tuokin tyyppi tosin oli. Äänestä en Taanilaksi tunnistanut niin kuin aikaisemmilla kerroilla. 

https://kantapaikka.net/index.php/topic,34.msg49680.html#msg49680

Socrateen tapauksesta en osaa sanoa mitään enkä edes arvailla, koska en tiedä, oliko lapussa oleva nimi foorumin nimimerkki vai todellinen - vai ovatko ne kenties samat. Jännältähän Socrates Virtanen tai Socrates Korhonen kuulostaisi, jos yleisimmistä sukunimistä aloitetaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 28, 2023, 19:33:26
Jos se lapunkirjoittaja olikin Kopek?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 28, 2023, 20:42:40
Jos sama ukkoporukka on aina samoihin aikoihin paikalla, niin kyllähän ne tietää mitä Socrun kaapissa on, joten lapun ainoa mysteeri on nimi. Jos se on ihan oikea nimi, niin voisiko olla, että joku on sattunut kuulemaan Socrun vastaavan puhelimeen? Voihan se helposti jäädä mieleen kertakuulemaltakin.

Tuo nyt on arvaus, että Socru voisi vastata koko nimellään puhelimeen. En ole varma, kun en ole koskaan soittanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 28, 2023, 21:21:22
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 28, 2023, 19:33:26
Jos se lapunkirjoittaja olikin Kopek?

Sitä olen itsekin epäillyt. Tai lauri tai aanelkku.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 28, 2023, 21:55:50
Mutta eikö Brutto ole siinä oikeassa, että miksi foorumin porukat tuommoisia lällyjä kirjoittelisivat? Olishan sinne parempaakin kamaa pistää, trumppikakki tunnisteeksi ja perseilijä, räyhääjä, salapaneskelija, työpaikkamottailija...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 28, 2023, 22:26:43
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 21:21:22
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 28, 2023, 19:33:26
Jos se lapunkirjoittaja olikin Kopek?

Sitä olen itsekin epäillyt. Tai lauri tai aanelkku.

Kopek olisi unohtanut jättää lapun.
Lauri olisi printannut viestin.
Ja aanelkku olisi käyttänyt isompaa arkkia. 
;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 28, 2023, 22:32:10
Tarkennan sen verran, että ei se Yrjönkadun uimahallilla sattunut. En tiedä miksi Kopek siellä käy, sehän on ikiaikainen gaymesta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - syyskuu 29, 2023, 08:22:21
Päivän sosiaalinen kiintiö on täynnä. Kävin ruokkimassa naapurin kissat ja kotiin tullessani kohtasin samassa rapussa asuvan mummelin, joka tuli joka-aamuiselta uimahallireissulta. Juteltiin niitä näitä viitisen minuuttia.

Kävipä mielessä, että tykkäisin kyllä uimisesta, mutta en uimahallista. Veden klooria leijuu ilmassa ja ärsyttää hengitysteitä niin, että aina olen sairastunut jo parin käyntikerran jälkeen. Joskus muinoin lasten kanssa tuli käytyä ennen kuin he oppivat ilman kaitsemista käymään. Uimahallissa myös on aina kamala meteli, vaikka ei olisi lapsia huutamassa, niin silti kaikki äänet kiertää ja kaikuu seinistä ja aiheuttaa samanlaisen taustakohinan, mikä kauppakeskuksissakin tahtoo viedä hermot.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 29, 2023, 08:41:57
Vielä Socrun lapusta: ihan muistiinpanoiltahan nuo vaikutti. Siellä on nyt myyrä teidän hallilla. Joku on nähnyt sinun menevän hallille ja pyytänyt lisätietoja varmistuakseen, onko kyseessä oikea kaveri, kenet luuli nähneensä. Niitä on kirjattu lappuun ja lappu on pudonnut.

Nyt voit sitten jäädä miettimään, kuka on pyytänyt tietää, onko sinusta kyse. Ehkä joku petetty aviomies, kun salapaneskelu ei ole pysynyt salassa?

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 29, 2023, 09:17:49
Äsken hallilla pukeutuessa viereeni sattui Uimastadionilta tuttu Xantipan kammoama hypersosiaalinen lörpöttelijä. Mainitsin hänelle lapusta ja tarkkailin onko syyllisen näköinen. Ei näyttänyt siltä eikä hänenkään pitäisi tietää nimeäni.

Selvittely jatkuu.....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - syyskuu 29, 2023, 10:41:58
En keksi socrun lapulle muuta selitystä, kuin että se on hänen itsensä kirjoittama muistilista hallille mukaan otettavista asioista: - lippis, kepit, eväät. Ehkä oma nimikin on varalta laitettu listalle, ettei se unohdu. Tämä kertoisi tietysti huolestuttavasti siitä, että socrulla on jo pitkälle edennyt muistisairaus, eikä hän nyt enää muista edes kirjoittaneensa lappua.

Vakavasti ottaen, mikä tuo lista voi olla? Ei tule mieleen muuta kuin tuntomerkit, joista yksi ehkä vakkarikaapin paikka. Mutta mitä listan kirjoittaja socrusta haluaa? Jos tekijä olisi joku kaatislainen, lukisi lapussa varmasti jotain mehukkaampaa, aika pliisuksi jäynäksi jäisi tuollaisenaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - syyskuu 29, 2023, 10:43:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 28, 2023, 20:42:40
... lapun ainoa mysteeri on nimi. Jos se on ihan oikea nimi, niin voisiko olla, että joku on sattunut kuulemaan Socrun vastaavan puhelimeen? Voihan se helposti jäädä mieleen kertakuulemaltakin.

Niin rakkaat watsonit! Socrates ei edelleenkään ole paljastanut oliko lapussa hänen virkatodistuksessaan mainittu nimensä vai Kantapaikan nimimerkki.

Mitään merkittävää läpimurtoa tutkimuksissa on turha odottaa, ennenkuin tämä on tiedossa. Se onkin varmaan juuri syy, miksi sitä ei paljasteta. Tässä ollaan siinä kohtaa prosessia, että syyllinen alkaa olla selvillä mutta ruumista ei ole löydetty, vielä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - syyskuu 29, 2023, 10:46:40
Lainaus käyttäjältä: TSS - syyskuu 29, 2023, 10:41:58
En keksi socrun lapulle muuta selitystä, kuin että se on hänen itsensä kirjoittama muistilista hallille mukaan otettavista asioista: - lippis, kepit, eväät. Ehkä oma nimikin on varalta laitettu listalle, ettei se unohdu. Tämä kertoisi tietysti huolestuttavasti siitä, että socrulla on jo pitkälle edennyt muistisairaus, eikä hän nyt enää muista edes kirjoittaneensa lappua.

Vakavasti ottaen, mikä tuo lista voi olla? Ei tule mieleen muuta kuin tuntomerkit, joista yksi ehkä vakkarikaapin paikka. Mutta mitä listan kirjoittaja socrusta haluaa? Jos tekijä olisi joku kaatislainen, lukisi lapussa varmasti jotain mehukkaampaa, aika pliisuksi jäynäksi jäisi tuollaisenaan.

Kyseessä voi olla myös jonkun uimarin ylläpitämä hakattavien lista...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 29, 2023, 10:50:01
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - syyskuu 29, 2023, 10:43:33
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 28, 2023, 20:42:40
... lapun ainoa mysteeri on nimi. Jos se on ihan oikea nimi, niin voisiko olla, että joku on sattunut kuulemaan Socrun vastaavan puhelimeen? Voihan se helposti jäädä mieleen kertakuulemaltakin.

Niin rakkaat watsonit! Socrates ei edelleenkään ole paljastanut oliko lapussa hänen virkatodistuksessaan mainittu nimensä vai Kantapaikan nimimerkki.

Mitään merkittävää läpimurtoa tutkimuksissa on turha odottaa, ennenkuin tämä on tiedossa. Se onkin varmaan juuri syy, miksi sitä ei paljasteta. Tässä ollaan siinä kohtaa prosessia, että syyllinen alkaa olla selvillä mutta ruumista ei ole löydetty, vielä.

Oma etunimeni. Ja puhelinta en pidä hallilla edes päällä, joten sitä kautta se ei ole voinut tulla kenenkään tietoon.

Enkä ole koskaan kinastellut kenenkään kanssa kopista kuten jotkut tekevät.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 29, 2023, 10:55:18
Olen viimeksi käynyt uimahallissa keväällä. Uimahalli oli Malmin uimahalli, jossa olen käynyt jos olen yleisessä saunassa käynyt, enkä kyllä muista liimailleeni kaappeihin Socrates-lappuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - syyskuu 29, 2023, 14:27:18
Eiks Sokru käy Mäkelänrinteessä? Ihanko olisi joskus puhunut siitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - syyskuu 29, 2023, 15:28:47
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 29, 2023, 14:27:18
Eiks Sokru käy Mäkelänrinteessä? Ihanko olisi joskus puhunut siitä.

Se on varapaikan varapaikka. Henkinen kotini ja latautumispaikkani on muualla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - syyskuu 29, 2023, 15:50:05
Kyllä tämä minusta ihan selvä asia on. Salarakkaan aviomies on onkinut tietoonsa Socrun nimen ja koska Suomi on pieni maa, joku tietää jonkun joka tietää, että joo meidänkin uimahallilla käy semmoisen niminen. Nimittäin vaikka Socru mielestään ei tunne sieltä ketään, se ei tarkoita, että kukaan ei siellä tiedä Socrua.

Lappu oli jätetty aviomiehelle tai aviomiehen avustajalle, jotta tietää, kenen kraiveliin iskee kiinni niille main, mihin kiinni-iskettävä ilmaantuu.

Mutta Socru, tuo onnetarten kultalapsi, oikea onnenamuletti, löysi lapun ennen iskijää. Brutolle siis piste, kyllä, kyse on uimahallilla hakattavista.

Nyt vaan sitten silmät tarkkana Socru, minne muualle alkaa lappusia ilmestyä...

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 29, 2023, 16:55:41
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 14:29:34
Todistusaineistoa liitteenä, joka näkyy kirjautuneille.
Tikkukirjaimista on vaikea päätellä, mutta taitaa olla enemmän miehen kuin naisen käsialaa. Periaatteessahan joku nainen olisi voinut kirjoittaa lapun ja pistää miehen viemään sen.
Todistusaineisto mahdollistaa käsialatunnistuksen. Myös paperin laatu voi antaa vihjeitä. Olisiko kynänä käytetty pehmeäpäistä timpurin lyijykynää?
Lapun kirjoittaja tietää etunimesi.
Lähtisin näillä rajaamaan nimesi tietäviä miehiä, mahdollisesti entisiä naapureita, työkavereita tai ammatiltaan rakennusmiehiä.
Haiskahtaa jäynältä joten pikainen soittokierros epäillyille tutuille voisi antaa joltain suoran tunnustuksen ja röhönaurut. 
Tosin epäilen että mahdollisen jäynän tekijä paljastaa lopulta itsensä uimahallilla. Kirjaimellisesti.
Toivon poliittis-eroottisen säpinän vuoksi että se olisi Anna Kontula.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 29, 2023, 09:17:49
Äsken hallilla pukeutuessa viereeni sattui Uimastadionilta tuttu Xantipan kammoama hypersosiaalinen lörpöttelijä. Mainitsin hänelle lapusta ja tarkkailin onko syyllisen näköinen. Ei näyttänyt siltä eikä hänenkään pitäisi tietää nimeäni.

Selvittely jatkuu.....
Olisit voinut juonia käsialanäytteen lörpöttelijältä.

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 28, 2023, 22:26:43
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 21:21:22
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 28, 2023, 19:33:26
Jos se lapunkirjoittaja olikin Kopek?

Sitä olen itsekin epäillyt. Tai lauri tai aanelkku.

Kopek olisi unohtanut jättää lapun.
Lauri olisi printannut viestin.
Ja aanelkku olisi käyttänyt isompaa arkkia. 
;)

Hyvin päätelty. Lisäksi ainoa kenet tiedän Kantapaikalla omalla nimellään on Keijo. Tai ainakin olen siinä käsityksessä että Keijo käyttää oikeaa nimeään nimimerkissään.
Uimahallit ovat muutenkin ekstroverttien ansoja introverteille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 29, 2023, 17:31:02
Lainaus käyttäjältä: a4 - syyskuu 22, 2023, 17:51:25
Havahduin tänään FOMO-tunteeseen. Miksi en ole nähnyt tai kuullut haravointia tai edes siitä puhumista?!
Vaikka puut antavat antimiaan jo ilman painostustakin.
Onko haravointikulttuuri kuolemassa ja ihmisillä omat lehtipuhaltimet, robotti-imurit tai virtuaaliset haravointisovellukset älylaitteissa?

Nyt olisi korkea aika kohottaa haravointi Olympia-lajiksi.
Suunnittelin joukkuelajia jossa kaksi joukkuetta haravoi kilpaa jalkapallokenttää, erilaisilla taktiikoilla.
Koukkimisesta, taklaamisesta ja poikittaisesta haravasta saa jäähynä kaksi minuuttia seisoskelua lehtikasassa ilman haravaa.
Toista joukkuetta saa yrittää hidastaa loputtomalla höpöttelyllä, mutta kremppajutuista saa keltaisen kortin ja kahdesta keltaisesta punaisen kortin ja haravakiellon. Sauli Niinistön mollaamisesta tulee suora punainen.

Hyvät säännöt kilpaharavointiin! Kuulostaa paljon paremmalta lajilta kuin pesäpallo. Moottoriurheilun kannattajat varmaankin tähän nokittavat kehittämällä lehtipuhallin-lajin. Arvelen, että lajin ideointi yleisöä kiinnostavaksi vaatii puhaltimiin myös imutoiminnon. Ehkä niissä sellainen on jo ollutkin vuodesta nakki ja muusi. En tunne, kun en käytä. Haravan varrella olen jonkun kerran uhkaillut lehtipuhaltajia, mikä voitaneen lukea miekkailulajeihin kuuluvaksi.

Itse luen haravoinnin uskonnon piiriin. Saavutan aina syvän meditatiivisen tilan milteipä välittömästi kun kädet puristuvat haravan varren ympärille. Tasainen hieman keinuva vartalonliike useaan kertaan toistettuna tuottaa useinkin myös valaistumisen. Buddhalaiset kutsuvat sitä satoriksi, mutta minä en ole buddhalainen. Asialle on varmasti jokin vastine myös kristillisen teologian piirissä. Ehkä Pyhän Hengen kosketus on oikea termi?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - syyskuu 29, 2023, 18:34:07
^
Taidat olla taas kerran asian ytimessä. Siksi kai Zen-munkit ilman hilloa ovat poistaneet haravoinnista myös turhan lehtien odottelun ja haravoivat hiekkaa kuin rauhoittumista hakevat Golfin pelaajat.

(https://i.pinimg.com/originals/04/19/35/041935a3eb53f1c550fd3dd80cb667f2.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - syyskuu 29, 2023, 21:01:20
^^
^
Myös Donald Trump on haravointimiehiä.  ;D
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eadd0b2c-3514-4eb6-9f34-e3585e9d4ee1
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - syyskuu 29, 2023, 21:26:07
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - syyskuu 29, 2023, 21:01:20
^^
^
Myös Donald Trump on haravointimiehiä.  ;D
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eadd0b2c-3514-4eb6-9f34-e3585e9d4ee1

Juu, kourat ja käpälät ovat tänä kesänä tulleet tutuiksi, nimenomaan metsänhoidon yhteydessä. En tiedä, mitä korjatulle sadolle tapahtuu (eivät ne urakoitsijat kerro), mutta sen verran järeä materiaali oli kyseessä, että tuskin menee poltettavaksi.

Haravasta kukkaruukkuun...tuli mieleen Kouri-kaupat. Jotain kourimista siihenkin liittyi...Taisi synnyttää rikastakin kansanperinneaineistoa median tallennettavaksi. Silloin ei vielä puhuttu meemeistä, kuten nykyisin sanottaisiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 30, 2023, 20:30:00
Tuntuu taas, että moderaatio ei Toopesta pidä... :-X
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - syyskuu 30, 2023, 21:03:10
Kun olin eilen ostamassa lippua tämän päiväiseen teatteri-esitykseen, oli katsomossa vain yksi vapaa paikka jäljellä. Ajattelin että joku piippuhyllypaikka, jossa olen jonkun aition seinän takana takana niin, että joutuisin kuikuilemaan, jotta näkisin lavalle. Kävikin ilmi, että paikka oli mitä mainioin. Saattoi istua niin, etteivät olleet polvet suussa. Kansallisteatterissa jalkatilaa normaalisti kun on aivan liian pieni. Minä en ole sieltä pisimmästä päästä joten ihmettelen kyllä suuresti miten ne minua päätä pidemmät katsoja viikkaavat jalkansa niin, että mahtuvat katsomoon. Miinuksena tuossa saamassani paikassa se, että pylväs tuli vastaan kun näyttelijä oli ensimmäisessä aitiossa lukemassa vuorosanojaan ja silloin joutui kuikuilemaan, mutta koska siellä ei ollut aitiossa kokoajan näyttelijää, se ei haitannut. Nyt siis löysin paikan, jonka yritän varata myös ensi kerralla kun menen suurella näyttämöllä esitettyyn näytelmään.

Eli tällä hetkellä ainakin parhaat paikat katsomossa ovat aitio kolmosessa paikka 376 ja aitiossa neljä paikka 391: https://www.kansallisteatteri.fi/serve/snkatsomokartta2023pdf (jalkatilaa on)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - syyskuu 30, 2023, 21:29:37
Takuulla jokin suomalainen wokehomonäytelmä...!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 01, 2023, 14:36:20
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 29, 2023, 09:17:49
Äsken hallilla pukeutuessa viereeni sattui Uimastadionilta tuttu Xantipan kammoama hypersosiaalinen lörpöttelijä. Mainitsin hänelle lapusta ja tarkkailin onko syyllisen näköinen. Ei näyttänyt siltä eikä hänenkään pitäisi tietää nimeäni.

Selvittely jatkuu.....

Nyt otin pihteihin sikäli pääepäillyn, että käyvät meriuintipaikassa ja saattaa tietää nimeni. Vanhempi pariskunta, jonka miehelle ensin kerroin lapusta ja sitten suoraan kysyin oliko laittanut. Kielsi mutta naurahteli hermostuneesti. En kuitenkaan usko, että on syyllinen. Tavattoman kiltti ukko, joka liikkuu aina vaimonsa kanssa ja korona-aikana järjestelivät,  että pääsin saunaan, kun oli rajoituksia.

Epäilen selviääkö tämä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 01, 2023, 16:26:58
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 21:21:22
Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 28, 2023, 19:33:26
Jos se lapunkirjoittaja olikin Kopek?

Sitä olen itsekin epäillyt. Tai lauri tai aanelkku.

Kertsillä ei ole mitään muuta syytä esittää tuota olettamusta kuin... no, kaikkihan sen tietävät. Mutta että Socrateskin epäilee minua, siitä olen vähän yllättynyt. Tämä kommentti osui silmiini vasta nyt, kun selasin viestiketjua.

Olen kyllä joskus kaupungilla miettinyt, että jos näkisin tuntemattoman henkilön Trump -lippiksessä, hän saattaisi olla Socrates. Tämä enempää stalkkausta en ole harrastanut, ja tämänkin siis vain ajatuksen tasolla. En tiedä, missä uimahalleissa Socrates käy, ja vaikka tietäisinkin, salaisten lappujen jättämistä en ole harrastanut sitten teini-iän, enkä muista harrastaneeni sitä silloinkaan.

Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 01, 2023, 14:43:14
Uimahallille meno alkaa stressata, kun siellä voi törmätä ikäviin lappuihin tai naiseen, joka voisi kietoa minut pikkusormensa ympärille.

On eri asia, kietoisiko nuori kaunis nainen Socrateen pikkusormensa ympärille.

Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 28, 2023, 22:32:10
Tarkennan sen verran, että ei se Yrjönkadun uimahallilla sattunut. En tiedä miksi Kopek siellä käy, sehän on ikiaikainen gaymesta.

Siellä ei tarvitse pelätä kauniita naisia ja heidän metkujaan. Gay-jutusta muistan lukeneeni kauan sitten, mutta en ole huomannut mitään tällaiseen viittaavaa. Tuskin edes olisin henkilö, jota kohtaan kyseisen suuntauksen omaavat tuntisivat kiinnostusta. Jos edes vihje tällaisesta ilmenisi, häipyisin välittömästi. En ole sen alan tyyppejä.

Naisten vuorolla kyseisessä hallissa on kuulemma välillä tungosta, mutta miesten vuorolla se on ollut hiljainen ja rauhallinen paikka ainakin niitä aikoina, kun olen käynyt siellä. Hallin hyvä puoli on se, että ei tarvitse muistaa ottaa uikkareita mukaan. Jos ostaa 2. kerroksen lipun, saa pyyhkeenkin käyttöönsä, joten ei tarvitse kanneskella mitään uimahallivarusteita. Huono puoli voi jonkun mielestä tietysti olla se, että ei ole niitä ruskettuneita nuoria naisia, jotka katsoisivat silmiin pikkurilli ojossa.

Yleisenä huomiona olen miettinyt joskus sitä, miksi Helsingin seudun uimahallien suihkuissa ei ole pesuaineautomaatteja, mutta joissakin maaseutukaupunkien uimahalleissa niitä on. Onko saippuassa säästäminen järkevää allashygienian kannalta? Ei kai jokainen kävijä kuljettele omia pesuaineitaan mukanaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 01, 2023, 16:58:01
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 01, 2023, 16:26:58
Olen kyllä joskus kaupungilla miettinyt, että jos näkisin tuntemattoman henkilön Trump -lippiksessä, hän saattaisi olla Socrates.

Olin sattumalta eilen Mäkelänrinteen uimahallin tienoilla liikuskelemassa. Yritin katseellani löytää Trump-lippispäätä, mutta eipä näkynyt.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 01, 2023, 16:26:58
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 01, 2023, 14:43:14
Uimahallille meno alkaa stressata, kun siellä voi törmätä ikäviin lappuihin tai naiseen, joka voisi kietoa minut pikkusormensa ympärille.
On eri asia, kietoisiko nuori kaunis nainen Socrateen pikkusormensa ympärille.

Siinä tapauksessa mimmillä pitäisi olla huomattavan pitkä pikkurilli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 01, 2023, 17:06:08
^
Kannattaa mennä Helsinginkadun uimahallin ovenpieleen nojailemaan. :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Amore - lokakuu 01, 2023, 17:30:12
Veikkaan, että Trump-lakki jää joksikin aikaa hyllyyn ja päässä kulkee jokin muu lakki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2023, 17:36:39
Vanha pyykinpesukoneen rumpu ritisee kun se pyörii. Juuri huomasin. Ei se viime viikonlopulla vielä ritissyt. En sammuttanut konetta sillä haluan testata, että kun linkous lähtee käyntiin, että lentääkö rumpu koneesta tuhoten koko kylppärin ;D Se olisi kivaa. Onnistuneen teatteriviikonlopun dramaattinen loppuhuipennus!

Tilasin Gigantista uuden pyykinpesukoneen. Tällä kertaa se on kuivaava pyykinpesukone. Onko muilla kokemusta kuivaavista pyykinpesukoneista, että oliko virheostos?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 01, 2023, 17:42:26
^
Milloin olet viimeksi putsannut koneen sitruunahapolla ja 90 asteena pesulla?
Kannattaisi myös avata rumpu ja hamuta koneen pohjalta mahdolliset irtonaiset pienet kivet, kolkot, rintaliivin kaarituki yms. pois.
Alle 20 vuoden ikäistä konetta ei kannata vaihtaa pois. Kyllä se sen verran pitää kestää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2023, 17:53:10
^
Sisko on sitä putsaillut aina silloin tällöin käydessään, mutta eipä ole hänkään sitä erikseen purkanut ja koonnut. En tiedä tarkalleen minkä ikäinen kone on, mutta yli 10 vuotta vanha se ainakin on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 01, 2023, 18:13:07
^
Okei, no ehkä se oli tulossa tiensä päähän.

Ei ole kokemusta kuivaavasta koneesta enkä sellaista edes harkinnut, kun kolmisen vuotta sitten uusin kaikki kodinkoneet. Satsasin hyvän linkoukseen mieluummin, niin voi pestä täysiä koneellisia. Muistaakseni siitä kuivausta ei pysty tekemään kerralla täydelle koneelliselle, eli siinä on sitten jaettava pyykit kuivaukseen useammassa satsissa. Toinen juttu on sitten, että kaikki tekstiilit ei oikein tykkää koneellisesta kuivauksesta, joten siinä saa olla tarkkana, että noukkii ne pois.

Kuivaushan sitten vie sähköä kai melkoisesti joten, jos haluaa sähkölaskua pitää silmällä, niin kannattaa pyykkäykset sijoittaa entistä tarkemmin halvan sähkön ajoille.

Minulla täysi koneellinen hyvin lingottuna kuivuu kylppärissä narulla niin, että alkuillasta ripustetut voi aamulla viikata kaappiin. Vain jotkut paksummat esim hupparit ottaa hiukan pidemmästi aikaa kuivuakseen käyttökuntoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 01, 2023, 18:53:23
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 01, 2023, 17:36:39
Tilasin Gigantista uuden pyykinpesukoneen. Tällä kertaa se on kuivaava pyykinpesukone. Onko muilla kokemusta kuivaavista pyykinpesukoneista, että oliko virheostos?

Tyttärelläni oli Berliinissä vuokrakämpän mukana tullut kuivaava kone. Todella kätevä. Se jäi kämppään, kun osoite vaihtui.

"Tuli" ja "jäi" kaipaavat ehkä selityksen. Kone ostettiin edelliseltä vuokralaiselta ja myytiin seuraavalle. Asumisen ja käytön aikana se oli siis oma. Se oli ostettaessa ilmeisesti aika uusi ja vähän käytetty. Hyvä se oli vielä myytäessäkin.

Nykyisen pesukoneemme historia on vähän erikoinen. Sekin on tullut - tavallaan - vuokra-asunnon mukana. Koneen omistaja oli erään uutisissa esiintyneen korkean virkamiehen tytär. Kyseinen virkamies sai kyseenalaista julkisuutta ahdisteluskandaalin myötä. Pesukone jäi hänen tyttäreltään asuntoon hänen muuttaessaan pois, ja seuraava asukas eli minun tyttäreni osti koneen häneltä edullisesti. Hintaan vaikutti se, että koneen sisusta oli homeessa. Konetta oli käytetty vain hyvin vähän, joten homeen poiston jälkeen se oli ok.

Kyseinen pesukone kulkeutui myöhemmin maaseudun kämppäämme. Nyt se alkaa olla jo aika rämä.

En muista vuotta, mutta 2000-luvun alkupuolta se ehkä oli, kun ostimme Gigantista Whirlpool -merkkisen pyykinpesukoneen, jossa on lasinen luukku etuseinässä. Kyseinen laite lakkasi toimimasta epämukavan pian. Takuuaika ei ollut enää voimassa, mutta kone ei silti ollut vielä vanha. Ei sitä mihinkään korjattavaksi viety, koska hoarding-asunnosta ei niin vain raskaita koneita ulos kanneta. Se jököttää paikallaan vieläkin. Kokeilin sitä joskus uudestaan sen jälkeen, kun olin etsinyt ohjeita netistä, mutta laite ei kerta kaikkiaan toimi. Mitään ei tapahdu. Jotain merkkivaloja syttyy.

Varakoneena meillä on 1980-luvun alun Philips, joka ehkä vieläkin toimii, kunhan letkut ja sähköjohdon kytkee.

Kodin menetyksen myötä meiltä meni kaiken muun mukana myös kallis pesukone, jollaisia yleensä käytetään pesuloissa. Se oli tämän tyyppinen ja taisi olla tämän merkkinenkin. Siinä oli enemmän ruostumatonta peltiä eri puolilla kuin tässä kuvan koneessa. Se ei siis ollut valkoinen niin kuin pesukoneet yleensä.

(https://d2q01ftr6ua4w.cloudfront.net/assets/images/thumb_4083378_item_image_normal.jpeg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 01, 2023, 19:13:15
Täälläkin meni pesukone hiljattain vaihtoon. Edellinen ei kestänyt "hippilaadun" mukaista 20 vuotta; olisiko noin 15. Katsotaan miten tämä uusi kestää. On ainakin ns. parempaa merkkiä kuin edeltäjänsä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2023, 19:44:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 01, 2023, 17:42:26
^
Milloin olet viimeksi putsannut koneen sitruunahapolla ja 90 asteena pesulla?
Kannattaisi myös avata rumpu ja hamuta koneen pohjalta mahdolliset irtonaiset pienet kivet, kolkot, rintaliivin kaarituki yms. pois.
Alle 20 vuoden ikäistä konetta ei kannata vaihtaa pois. Kyllä se sen verran pitää kestää.

Osaatko neuvoa, mistä tuollaista sitruunahappoa saa ja kuinka usein 90 asteen smoothie olisi hyvä valmistaa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 01, 2023, 19:55:25
Ainakin Tiksin Tokmannilla on juuri nyt 3 purkkia, mutta sitä on yleensä aika hyvyin saatavissa ihan K-suppareistakin.
Apteekit myös myy vähän pienemmissä pakkauksissa, mutta se sitten on vähän kalliimpaakin.

Tällinen on Tokmannissa myytävä ja hinta 5,60 euroa. Riittää moneen kertaan tämä
(https://res.cloudinary.com/tokmanni/image/upload/c_pad,b_white,f_auto,h_800,w_800/d_default.png/6419860270340.jpg)

Mutta kannattaa katsoa eri kauppojen hyllytilanne netistä ennen kuin lähtee ostoksille.

Tuossa vielä koko ohje
Voit käyttää myös monista kaupoista saatavaa sitruunahappoa. Laita sitä pesuainelokeroon 100 g. Pese tyhjällä koneella ilman esipesua 90 asteen pesuohjelma. Pyöritä ohjelman jälkeen vielä toinen pesu jauhemaisen pyykinpesuaineen (1/3 normaalista annoksesta) kanssa 40-60 asteessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2023, 19:58:05
Kiitos, entä kuinka usein olisi hyvä käyttää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 01, 2023, 20:02:35
^
Laitoin siihen äskeiseen vielä ohjeen.

Vähän kai se on kiinni siitä, millaisia pesuja enimmäkseen peset ja kuinka usein. Mitä enemmän käyttää pyykkäyksessä kuumia lämpötiloja, sen vähemmän kai tauhkaa kertyy koneeseen muhimaan. Sanoisin, että puolen vuoden välein tai vähintäänkin kerran vuodessa tuo olisi hyvä tehdä ja aina silloin, jos luukkua avatessa tuoksahtaa tunkkaiselle. Pyykkäyksen jälkeen on hyvä pitää aika pitkästi yleensä luukkua auki, jotta kone tuulettuu ja kuivuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 01, 2023, 20:14:15
Kiitos valtavasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 02, 2023, 08:21:50
Taas on lappu. Nyt jätän sen siihen. Kuva:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 02, 2023, 08:42:36
^
Aivan liian selkeä käsiala meikäläisen kirjoittamaksi, eli unissakävelyteorian voi sulkea pois.  ;D

Jouluun mennessä oveen saa lapuilla kirjoitettua pitkän tarinan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2023, 11:45:00
Voi jeesus sentään taas kerran! Koskahan viisastun niin paljon, että muistaisin hinkata kätösiäni sen jälkeen, kun olen käsitellyt chiliä.

Tuossa hetki sitten keräsin kypsyneitä chilejä ja sinä oli pari niin loistoyksilöä, että halkaisin ne ja otin siemenet talouspaperin päälle. Kun muut hommat sain tehtyä, aloin putsata siemeniä nyppimällä ne irti siitä vaaleasta nahkamaisesta osasta, jotta kuivuvat paremmin. Samassa sain päähäni, että käyn läpi siemenvarastoni ja laitain pois joitain tarpeettomia ja yli-ikäisiä siemeniä. Siinäkin kului hyvä tovi ja sitten tulinkin jo läppärille katsomaan, mitä maailmalla tapahtuu.

Nyt on toinen nenänpieli tunnoton ja suupielissä on polttelevat alueet ja poskillakin tuntuu, jotta sielläkin on kädet käyneet. Onneksi ei sentään silmissä. Yllättävän moneen kohtaan kasvoissa kädet hakeutuvat huomaamatta. En ainakaan muista, että olisin kasvojani käpälöinyt mistään erityisestä syystä, mutta merkki on jokaisesta kosketuksesta jäänyt. Sormet on sen verran paksunahkaiset, että polte ei niissä tunnu.

Jos nyt oikein tarkkaan mietin, niin taisi unohtua käsienpesu kokonaan.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 03, 2023, 11:57:00
^
Kerran innostuin kokkailemaan chilipitoista pöperöä heti saunan jälkeen. Lieden ääressä iski jälkihiki ja supertulisista viherpeukaloystävältä saaduista chileistä lähtöisin olevat vaikuttavat aineet päätyivät otsahikeen ja sitä myöten silmiin. Ai että poltteli!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 03, 2023, 12:43:47
^
Vaikka en ole tietääkseni masokisti, niin silti tuo polttelu tuntuu tavallaan hyvältä iholla.
Silmissä ei varmasti tunnu hyvältä, mutta esimerkiksi huulilla kyllä. Kun on oikein tulista syönyt, niin voi sanoa olevan "Angelina Jolie -olo" :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 03, 2023, 13:00:47
Jossain luin naisen kokemuksesta, että oli harrastanut Norman käsitöitä chilisillä kätösillä ja tuntui kuulemma aivan hirveältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 03, 2023, 18:30:17
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 02, 2023, 08:21:50
Taas on lappu. Nyt jätän sen siihen.
Sinut on laputettu.

Jos sinulla on säännölliset uimahallilla käymisajat niin kokeile mennä viikon ajan aikaisemmin jos vaikka pääsisit yllättämään laputtajan itse teosta.

Käsialanäytteen lisäksi voisit ottaa sormenjäljet lapusta ja epäillyistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 03, 2023, 18:36:57
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 03, 2023, 18:30:17
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 02, 2023, 08:21:50
Taas on lappu. Nyt jätän sen siihen.
Sinut on laputettu.

Jos sinulla on säännölliset uimahallilla käymisajat niin kokeile mennä viikon ajan aikaisemmin jos vaikka pääsisit yllättämään laputtajan itse teosta.

Käsialanäytteen lisäksi voisit ottaa sormenjäljet lapusta ja epäillyistä.

Tein tänä aamuna tuon kokeen ja menin heti kun halli aukesi.

Lappua ei enää ollut, liekö siivooja poistanut sen eikä uutta ollut vielä tullut. Tarkkailin epäilyttäviä tyyppejä. Siellä on alkanut viime aikoina näkyä hyvin tatuoitu rikollisen näköinen tyyppi, mutta en ole ikinä ollut missään tekemisissä hänen kanssaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 03, 2023, 20:07:56
^
Ehkä paras taktiikka on jättää moiset laput viileästi huomioimatta ja antaa oudon keppostelijan paljastaa itsensä, tavalla tai toisella.

Todeta kuin minä, näkiessäni lokakuussa torilla mansikoita myynnissä: "Outoa on!"
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 03, 2023, 20:30:34
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 03, 2023, 20:07:56
^
Ehkä paras taktiikka on jättää moiset laput viileästi huomioimatta ja antaa oudon keppostelijan paljastaa itsensä, tavalla tai toisella.

Todeta kuin minä, näkiessäni lokakuussa torilla mansikoita myynnissä: "Outoa on!"

Voit olla oikeassa. Tatuoitu mies on vilkuillut epäilyttävästi, mutta hän on Conor mcGregorin kaksoisolento ja voin tulla pahasti hakatuksi, jos kovistelen häntä.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Conor_McGregor
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 04, 2023, 08:04:53
Laputtajan ikäluokkaa voi haarukoida sillä, että Trump-lippis on kirjoitettu oikeaoppisesti tavuviivalla. Tuohon ei jonnet pysty.

Omituisin on tuo sauvat, eväät: kuljetko siis sauvoen aina hallille? Ja onko tosiaan joku ryypättävä tulkittava eväiksi?

Kyllähän ehkä itse vielä kerran kysäisisin henksulta, että ovatko huomanneet mitään outoa, sillä onhan tuo outoa, eikä kovin mukavalta tuntuvaa edes.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 04, 2023, 08:54:05
^ Kuljen erikoissauvoilla. Kai smoothien voi tulkita evääksi.

Jos tulee uhkailuviestejä, niin vasta sitten syytä huolestua. Eiköhän Hippi ole laittanut jonkun mieskaverinsa keppostelemaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 04, 2023, 08:58:38
^
Miksi ihmeessä minä sellaista tekisin :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 04, 2023, 09:02:52
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 04, 2023, 08:58:38
^
Miksi ihmeessä minä sellaista tekisin :o

Sä tunnet parhaiten muitten foorumilaisten asiat, niin epäily herää :).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 04, 2023, 09:05:08
Epätoivoinen taistelu tontin suurinta koivua vastaan jatkuu. Sain pienen erävoiton, kun vetotaljan avulla sain pönkän sen alle ja katkaistua 3m kohdalta. Kuva:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 04, 2023, 12:45:36
Tilasin autoon osan "rekisterinumerohaulla". Kaikki firmat näyttivät samaa osaa, joten tein tilauksen "Skruvatista", josta olen joskus jotain tilannut.

Olisi pitänyt tutkia myös autoa. Osa on nimittäin vääränlainen.

Osilla on 14 vuorokauden palautusaika, mutta palauttamisesta on ilmeisesti tarkoituksella tehty vaikeaa, etteivät ihmiset viitsisi nähdä vaivaa.

Sivulla neuvotaan näin:

Kaikki palautukset ja reklamaatiot hoidetaan palautussivustomme kautta: palautussivusto.skruvat.fi.

Palautussivustossa voit rekisteröidä palautusasiasi, minkä jälkeen saat palautuslomakkeen, jonka palautat tuotteen mukana. Kirjaudu palautussivustoon Skruvat.fi -käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi.

Jotta voisi hoitaa tuon asian, pitää olla rekisteröitynyt palveluun. En muista, että sitä olisi pitänyt tehdä edes silloin, kun osia tilasi.

Yritin rekisteröityä sillä sähköpostilla, mitä olin käyttänyt tilauksen yhteydessä. Sähköpostiosoite ei kelvannut, koska se "on jo käytössä". Olenko sittenkin rekisteröitynyt?

Tilasin varmuuden vuoksi uuden salasanan tuohon sähköpostiosoitteeseen. Se tuli, joten näyttää siltä, että olisin joskus rekisteröitynyt.

Yritin kirjautua sähköpostiosoitteellani ja uudella salasanalla Skruvatin palautussivulle, mutta sieltä tulee ilmoitus "Authentication failed".

Tein kokonaan uuden tunnuksen salasanoineen ja kokeilin sitä. Sama tulos: "Authentication failed".

Taitaa jäädä käsiin väärä varaosa, jota en saanut palautettua.

https://www.skruvat.fi/Faq.aspx
https://palautussivusto.skruvat.fi/return/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 04, 2023, 14:42:32
Jatkoa: Vein osan postiin ja lähetin "kaavakkeen" sähköpostilla johonkin osoitteeseen. Jää nähtäväksi,  saanko senttiäkään hinnasta takaisin.

Hurjinta tietysti olisi, jos osa sittenkin olisi ollut autoon sopiva, mutta en vain ymmärtänyt sitä. Näinkin voisi käydä. Ei ole taidettu vielä keksiä niin kieroa ja monimutkaista sekoilua, etteikö se minulta onnistuisi
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 04, 2023, 14:47:01
^
Tässä voi olla yksi mahdollinen selitys:

Authentication failed means there is a temporary block due to too many failed attempts. After 30 minutes after the last login attempt, the block is removed automatically by the system.   
https://www.sync.com/help/what-does-authentication-failed-mean/

Ovat voineet myös lähettää väärän osan sinulle:

Lähettivät väärän osan, vaikka osa tuli tilattua rekisteritunnuksen perusteella, joten tiedot olivat täydelliset. Reklamaatioon vastattiin, ettei heillä ole sopivaa osaa, kun pyysin vaihtamaan osan. Sitten, kun tein palautusilmoituksen, sieltä vastattiin, että 14 pv:n palautusoikeus meni jo, joten ei voida tehdä asialle mitään. Kusetusta koko touhu!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/13920737/skruvat-kokemuksia
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 04, 2023, 15:01:42
Melkein firmasta kuin firmasta on ihmisillä karmeita kokemuksia, eli huijareita kaikki.

Voit huijata kaikkia jonkin aikaa ja joitakin kaiken aikaa, mutta et voi huijata kaikkia kaiken aikaaa.

Jos en saa senttiäkään takaisin, niin tappio on noin 50 euroa. Eihän koko summaa edes toimitusehtojen mukaan ole luvattu palauttaa vaan osa. Välistä vedetään erilaiset "kulut".

Sainpahan osan pois käsistäni. Yritän unohtaa koko jutun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 05, 2023, 18:12:17
Kävin hammaslääkärissä hakemassa uuden paikan kun vanha paikka hampaassa oli lähtenyt. Tietysti tarvittiin puudutusta sillä hammas oli hieman ärsyyntynyt ja pelkäsin, että operaatio sattuu. Puudutusaine alkoi vaikuttaa tosin vasta kun lähdin hammaslääkäristä. Onneksi operaatio ei peloistani huolimatta sattunut kamalasti.

Ekaa kertaa oli myös puolet kielestä puuduksissa. Käytännössä koko suun oikea puolisko puutui kotimatkalla. Ei tullut puhumisesta mitään kun puolet kielestä kieltäytyi toimimasta. Nyt voisin arvailla, mistä johtuu, kun aivoinfarktin saaneen puhe saattaa sammaltaa - todennäköisesti kieli ei tottele käskyjä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 05, 2023, 19:00:17
Hutiloinnista on joskus hyötyäkin. :)

Prisman IP-kassoillahan tulee niitä toimintaohjeita aina halusipa tai ei. Olen yrittänyt siirtyä aina vaiheesta toiseen niin nopeasti, että se kamala metallinen naisääni ei ehdi pitkään kiusata korviani.

Kun nyt viimeksi kävin kyseisessä kaupassa, tökkäsin vahingossa vironkielistä "aloita" painiketta ja siitä alkoi ohjeet viroksi. Ensinnäkin vironkilihän on hauskaa kuunneltavaa, mutta mikä tärkeintä, äänitys on paljon hiljaisempi ja pehmeämpi kuin suomenkielinen. Tästä lähtien olenkin vironkielinen aina Prismassa :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 05, 2023, 20:53:06
Skruvat-fiman sivulla neuvotaan palauttamaan varaosa tähän osoitteeseen.

Skruvat.se
C/o DB Schenker
Kantyxegatan 22
213 76 Malmö
Sweden

Tällainen vastaus tulee sähköpostilla:

Vastaus:  Hei,

Emme ole vastuussa palautuksesta, koska meillä ei ole Schenkerin kanssa sopimusta.

Hyvää päivänjatkoa!

Ystävällisin terveisin,
Kaarlo

---------

Pitäkööt varaosansa. Jonnekin se meni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 06, 2023, 12:13:39
Johan sää keikahti. Aamulla rannan tuulessa sai olla talvikamat päällä. Sunnuntaiksi povattiin eilen jopa räntää, nyt näköjään enää vettä, mutta vain muutama aste lämmintä.

Uimahallilla ei lappua ei ollut, mutta Trump-lippis vaihtuikin Trump-pipoon. Varasin piruuttani 2 kaappia, kun oli paljon kamaa. 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 06, 2023, 12:37:56
^
Pitkästä aikaa oli oikein mukava ilma, kuivahkoa, aurinkoista ja vain pieni tuulenvire tuntui käyvän. Ei olisi varman noin hyvältä tuntunut, jos ei olisi tullut laitettua ohutta pitkähihaista hupparin alle ja jopa huivi kaulaan ja ohuet sormikkaat kätösiin. Näin tuli virallisesti avattua syyskausi, kun lähdin fillaroimaan Helsinkiin. Helsinkiähän tuo Ala-Tikkurilan Lidlin tontti jo on :)

Tulipa ostettua kaikkea muuta kuin sitä, mitä lähdin ostamaan, mutta se olikin "tikusta asiaa", eli ei välttämätöntä ja sen ehtii joskus myöhemminkin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 06, 2023, 12:46:15
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 06, 2023, 12:13:39
Uimahallilla ei lappua ei ollut, mutta Trump-lippis vaihtuikin Trump-pipoon. Varasin piruuttani 2 kaappia, kun oli paljon kamaa. 8)

Ai on olemassa Trump-pipoja? Sellainenhan olisi kätevä, jos haluaisi saada turpaansa tietyillä kulmilla.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 06, 2023, 21:33:59
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 06, 2023, 12:46:15
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 06, 2023, 12:13:39
Uimahallilla ei lappua ei ollut, mutta Trump-lippis vaihtuikin Trump-pipoon. Varasin piruuttani 2 kaappia, kun oli paljon kamaa. 8)

Ai on olemassa Trump-pipoja? Sellainenhan olisi kätevä, jos haluaisi saada turpaansa tietyillä kulmilla.  :o
Trump-pukimia on. Oletko koskaan nähnyt Bideniä tukevia paitoja...?  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 06, 2023, 21:40:03
Työtä on, tekemistä enemmän kuin ehtii. Työkaveri lähtee (koska alkoholi ja mielenterveys =sairausloma) = 2x hommaa minulle, ennen kuin saadaan korvaaja. Toivon kaverille parasta, mutta veetuttaa silti. Alkoholistin työkaveri silti joutuu ne hommat tekemään... >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 08, 2023, 17:29:48
Kylmä sää, lämmin kahvi ja kuuma koira. Tuoreet fiilikset kuvina:

(https://www.biltema.fi/contentassets/5f337a44287e48629f7b9a304d49ec35/biltema-cafe_50x70_pullakahvi_2022.jpg)(https://www.biltema.fi/contentassets/5f337a44287e48629f7b9a304d49ec35/biltema-cafe_50x70_hodari_2022.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 08, 2023, 17:45:00
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 08, 2023, 17:29:48
Kylmä sää, lämmin kahvi ja kuuma koira. Tuoreet fiilikset kuvina:

(https://www.biltema.fi/contentassets/5f337a44287e48629f7b9a304d49ec35/biltema-cafe_50x70_pullakahvi_2022.jpg)(https://www.biltema.fi/contentassets/5f337a44287e48629f7b9a304d49ec35/biltema-cafe_50x70_hodari_2022.jpg)

Saakohan vaihtaa siten, että ottaa vain kahvin ja kaksi makkaraa yht. 2€, ilman pullaa ja sämpylää. Makkara sentään lienee kai ehkä mahdollisesti gluteeniton...Tosin nuo ruotsalaiset makkarat ovat hieman outoja maultaan, vaikka Sibylla taitaa olla Atrian omistuksessa.

Haluttu makumaailma vaihtelee maittain. Ruotsalainen tai norjalainen makkaratuote Suomessa vertautuu siihen, että tarjoaa HK-sinistä saksalaisille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 08, 2023, 20:12:12
^
Tai kahvi nakilla 1 eurolla. :)

Epäilen Bilteman lainanneen ideansa Ikealta. Ikean joulubuffet muuten aukeaa marraskuun alussa, jos ei halua valmiin joulukattauksen takia risteillä Tallinnaan tai Tukholmaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 08, 2023, 21:33:08
Olin veljen luona ryyppäämässä. Edellisen kerran ryyppäsin reilu puoli vuotta sitten, kun olin veljen synttäreillä. Miten ihmeessä ne pystyvät vetämään viinaa kaksi vuorokautta putkeen? Join itseni untenmaille perjantaina ja lauantaina oli jälleen niin järkyttävä olo, että pelkkä ajatuskin alkoholin mausta meinasi saada minut oksentamaan. Pitää yrittää ensi kerralla toista strategiaa. Ostan olutlaatikon lisäksi laatikollisen limpparia, ja juon yhden oluen aina joka kolmannen limpparin jälkeen, näin en ehkä juo itseäni tainnoksiin ekana iltana ja ehkä aamun krapulakin on huomattavasti vaatimattomampi, ja näin voisin ehkä osallistua toisen päivän ränniin ilman, että oksennan maistaessani alkoholia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 08, 2023, 22:21:12
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 08, 2023, 21:33:08
Join itseni untenmaille perjantaina ja lauantaina oli jälleen niin järkyttävä olo, että pelkkä ajatuskin alkoholin mausta meinasi saada minut oksentamaan.

Olisi ehkä terveyden kannalta hyvä, jos jos mielikuva säilyisi mahdollisimman kauan.

Alkoholi päihtymystarkoituksessa ei ole koskaan ollut minun juttuni. En tiedä, mihin rajan vetäisi, joten en yritä määritellä tarkasti, miten monta kertaa olen juonut alkoholia niin paljon, että se olisi näkynyt käytöksestäni ulkopuolisille. Tuskinpa näitä kertoja juuri viittä enempää on. Viimeisimmästä kerrasta taisi kesällä tulla kuluneeksi neljäkymmentä vuotta. Ei minua tuolloinkaan kukaan ulkopuolinen nähnyt, mutta ehkä alkoholin nauttiminen olisi jotenkin näkynyt - muutenkin kuin pahoinvointina.

Niistä kaikkiaan kolmesta kerrasta, jolloin juominen johti pahoinvointiin (lievästi sanottuna), jäi mieleen se, että aloin inhota vain sitä alkoholin lajia, jota olin juonut. Pelkkä ajatus, niin kuin -:)lauri kertoo, tai ainakin nuuhkaisu pulloon, sai aikaa inhoreaktion.

Ensimmäisellä kerralla inho kehittyi konjakkia kohtaan. En vieläkään pidä siitä, vaikka pahoinvointijuominen tapahtui, kun olin juuri täyttänyt kuusitoista vuotta. Seuraavalla kerralla inho kehittyi viskiä kohtaan, jota join ja oksentelin interrail-reissulla muutamaa vuotta myöhemmin. Tämäkin vastenmielisyys on oikeastaan vielä voimassa. Viimeisimmällä kerralla 40 vuotta sitten join epämääräisesti sekaisin vähän kaikkea, joten inhoa jotain tiettyä alkoholilaatua kohtaan ei kehittynyt, jos oikein muistan.

Absolutisti en ole, joten jollakin ulkomaanreissulla saatan maistaa ruuan kanssa paikallista olutta. Näin tapahtui viimeksi keväällä 2016 Kambodsassa ja Vietnamissa. Edellinen kerta oli vuonna 2012 Brasiliassa. Väkevämpää alkoholia saatan ottaa yskänlääkkeeksi ruokalusikallisen verran, jos siltä tuntuu. Siis aivan aidosti yskänlääkkeeksi, koska alkoholi turruttaa kurkkua ja helpottaa ärsytystä. Minulla on tätä varten yksi Tallinnasta vuosia sitten ostettu pullo "Ouzoa". On siitä varmaan jo pitkä aika, kun viimeksi olen tätä "lääkettä" käyttänyt. Tuossapa alkoholin käyttöni suurin piirtein on, eli aika vähäiseksi se jää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2023, 08:04:19
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 08, 2023, 21:33:08
Olin veljen luona ryyppäämässä. Edellisen kerran ryyppäsin reilu puoli vuotta sitten, kun olin veljen synttäreillä. Miten ihmeessä ne pystyvät vetämään viinaa kaksi vuorokautta putkeen? Join itseni untenmaille perjantaina ja lauantaina oli jälleen niin järkyttävä olo, että pelkkä ajatuskin alkoholin mausta meinasi saada minut oksentamaan. Pitää yrittää ensi kerralla toista strategiaa. Ostan olutlaatikon lisäksi laatikollisen limpparia, ja juon yhden oluen aina joka kolmannen limpparin jälkeen, näin en ehkä juo itseäni tainnoksiin ekana iltana ja ehkä aamun krapulakin on huomattavasti vaatimattomampi, ja näin voisin ehkä osallistua toisen päivän ränniin ilman, että oksennan maistaessani alkoholia.

Harjoituksen puutetta? No, vitsi vitsi. Keski-ikähän tuon teettää, että ei vaan jaksa. En ole kenenkään yli kolmevitosen sanoneen, että pörräisi niin kuin nuoruuden hurjina aikoina.

Mutta en kyllä suosittelisi noin hirmuista limun määrää loiventamaan alkoholin määrää. Minulle tuli yököttävä olo jo tuon lukemisesta. Miksi juomaa, siis mitä tahansa juomaa, pitäisi illanistujaisissa kitata kaksin käsin kurkkuun kaataen? Vai onko illanistujaisten juomistahti jotenkin tarttuvaa, eli kun seuran kaljoittelijat hörppäävät, niin limuttelijankin olisi samaan tahtiin imaistava juomaa.

Limuaddiktio sitten on eri juttu, jos sellainen on. Tunnen yhden tyypin, joka juo päivittäin useamman ison pullollisen jotain laittikolaa, mikä ei kyllä ole millään tavalla terveyttä ja hyvinvointia edistävää. Siitä kyllä kannattaisi päästä eroon olipa sitten makeuttajana sokeri tai keinomakeus. Noin isoina määrinä kumpikaan ei ole hyväksi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 09, 2023, 08:06:23

Itselläni sama "ongelma" viinan kanssa.
Onneksi!

Vaikka maltillisempi juomistahti onkin hyvä asia niin ei kannata sen avulla opetella ryyppyputkiin. Uhkaavaan alkoholismiin taitaa tepsiä vain täysraittius eikä juoppohulluuskaan ole kivaa kenellekään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 09, 2023, 08:16:21
Kyllä tämä on harjoiteltavissa oleva asia, tämäkin. Itse olen oppinut justkin vuosien varrella, että en tykkää väkevistä ja juoma, josta en tykkää ei minulle oikein käykään. Eli juon aika kohtuudella vain viiniä tai siideriä. En muista, koska olisin viimeksi krapulaa kokenut ja siinä on kyllä Hipin mainitsemalla iällä tekemistä, kun uni voittaa riekuttelun. Ja jos ollakseen, niin aamullahan se porukka tosiaan on kasassa taas, että vieläkin kerkiää ;D

Tai sitten ovat menneet kotiinsa siitä, mikä sekin on ok ratkaisu seuraavalle aamulle! Minulla on yleensä kirjaimellisesti kotikenttäetu, sillä kai historiasta johtuen niin siinä vain tapaa käydä, että porukka kokoontuu enimmäkseen meille. Eli pääsen omaan sänkyyn nukkumaan ja heräänkin jo kotoa, mikä helpottaa asioita suuresti.

Ja eivät kyllä enää mitenkään jokainen tai joka toinenkaan viikonloppu notku.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 09, 2023, 12:10:40
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 09, 2023, 08:04:19
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 08, 2023, 21:33:08
Olin veljen luona ryyppäämässä. Edellisen kerran ryyppäsin reilu puoli vuotta sitten, kun olin veljen synttäreillä. Miten ihmeessä ne pystyvät vetämään viinaa kaksi vuorokautta putkeen? Join itseni untenmaille perjantaina ja lauantaina oli jälleen niin järkyttävä olo, että pelkkä ajatuskin alkoholin mausta meinasi saada minut oksentamaan. Pitää yrittää ensi kerralla toista strategiaa. Ostan olutlaatikon lisäksi laatikollisen limpparia, ja juon yhden oluen aina joka kolmannen limpparin jälkeen, näin en ehkä juo itseäni tainnoksiin ekana iltana ja ehkä aamun krapulakin on huomattavasti vaatimattomampi, ja näin voisin ehkä osallistua toisen päivän ränniin ilman, että oksennan maistaessani alkoholia.

Harjoituksen puutetta? No, vitsi vitsi. Keski-ikähän tuon teettää, että ei vaan jaksa. En ole kenenkään yli kolmevitosen sanoneen, että pörräisi niin kuin nuoruuden hurjina aikoina.

Mutta en kyllä suosittelisi noin hirmuista limun määrää loiventamaan alkoholin määrää. Minulle tuli yököttävä olo jo tuon lukemisesta. Miksi juomaa, siis mitä tahansa juomaa, pitäisi illanistujaisissa kitata kaksin käsin kurkkuun kaataen? Vai onko illanistujaisten juomistahti jotenkin tarttuvaa, eli kun seuran kaljoittelijat hörppäävät, niin limuttelijankin olisi samaan tahtiin imaistava juomaa.

Limuaddiktio sitten on eri juttu, jos sellainen on. Tunnen yhden tyypin, joka juo päivittäin useamman ison pullollisen jotain laittikolaa, mikä ei kyllä ole millään tavalla terveyttä ja hyvinvointia edistävää. Siitä kyllä kannattaisi päästä eroon olipa sitten makeuttajana sokeri tai keinomakeus. Noin isoina määrinä kumpikaan ei ole hyväksi.

Kumpi on epäterveellisempää, olut vai limppari?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2023, 12:19:54
^
Kyllähän se määrästä kiinni on, mutta en osaa sanoa kumpi on kohtuudella nautittuna, esim. pieni pullo päivässä, epäterveellisempää. A-oluessa on himppasen verran enemmän energiaa kuin normaalissa sokerilimussa ja limussa on enemmän hiilareita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 09, 2023, 12:21:13
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 09, 2023, 12:10:40

Kumpi on epäterveellisempää, olut vai limppari?

Oluesta saan mahan kipeäksi, mutta Jaffa on legendaarinen vatsalääke.

Muutenkin limujen demonisointi on mennyt älyttömyyksiin. Tilaa aina sellainen pizza, jonka kaupanpäälle tulee ilmainen limu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 09, 2023, 13:23:59
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 09, 2023, 12:10:40
Kumpi on epäterveellisempää, olut vai limppari?

Alkoholille ei kai ole löydetty alarajaa, milloin se ei enää aiheuttaisi edes jollain todennäköisyydellä erilaisia syöpiä (niitä on monia!). Sokeri ei ole terveellistä sekään, mutta toisella tavalla. Luulen, että olut on epäterveellisempää. Keskiajalla vedestäkin saattoi sairastua, ja vieläkin voi esimerkiksi turistina jossain maissa. Mutta nykyaikaan Suomessa hanasta tulee kelpo vettä: Juo vastavalutettua suomalaista vesijohtovettä! Vähintään 2 tuoppia vettä jokaista kaljatuoppia kohden, niin krapulakin on lievempää siitäkin syystä, ettei tule nestehukkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2023, 13:58:29
On kyllä ollut yhtä juhlaa tämä ilmojen viilentyminen. Eilen illalla oli melkein vilu petiin mennessä ja hyvän hetken mietin, josko olisin torkkupeiton heittänyt vielä jaloille lisälämmikkeeksi, kun täkkinä on sellainen ohuttakin ohuempi keinokutupeite, jonka hommasin kesäksi. En jaksanut kuitenkaan enää nousta. Hyvin pärjäsin yön ja vain kerran kurkkasin, miten pitkään vielä voi nukkua ja kello oli tuolloin jotain neljän tietämissä.

Nyt päivällä makuuhuoneessa on 19 astetta ja olkkarissa, joka on auringon puolella, on 19,5 astetta. Veikkaan, että iltasella asteet vielä vähän putoavatkin. Aurinko ei kovin paljoa ole tänään näyttäytynyt, joten ei olkkarikaan ole oikein lämmennyt, kun parvekkeen ovi on auki ympäri vuorokauden. Vielä jonkun aikaa chilien vuoksi ovi pysyykin auki. Ensi yö näyttäisi vielä menevän pakkasen puolelle, mutta sitten lämpenee taas.

Kävin aamupäivällä pesemässä pihakalusteen kuitenkin jo varastoon, kun ei niillä näyttänyt enää olevan oikein käyttöä.

Syksy näkyy myös pihlajissa, joissa käy melkoinen sutina, kun marjat katoavat parempiin nokkiin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 09, 2023, 14:11:01
Laitoin illalla toisen peiton pussilakanan sisään kuten aina kylmien kelien tullessa. Tosin sisällä ei nyt vielä kylmä ole, mutta kun ulkona tuulessa paleli, niin lämpö tekee hyvää.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 09, 2023, 16:23:30
Saitte ylipuhutuksi. Ostan ensi kerralla laatikon bisseä ja kaksi laatikkoa limpparia. Saatana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 09, 2023, 17:04:06
^
Se ihmetyttää, että miksi illanistujaisissa pitää juoda niin tolkuttomasti nestettä? Itselleni riittää hyvinkin joku 0.5 makuvissy tai vastaava koko illaksi. Ehkä jos suolaista syötävää on, niin sen kanssa sitten lasillinen vettä, jos maitoa ei ole.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 09, 2023, 17:26:00
^
Kolme laatikkoa limpsaa!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 09, 2023, 17:59:44
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 09, 2023, 12:21:13
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 09, 2023, 12:10:40

Kumpi on epäterveellisempää, olut vai limppari?

Oluesta saan mahan kipeäksi, mutta Jaffa on legendaarinen vatsalääke.
Minulle vatsalääkkeenä on tyypillisesti sokeriton 2dl Grandi-appelsiinijuoma tai sitten itse appelsiini.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 10, 2023, 10:56:48
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 10, 2023, 09:19:57
Mun mielestä toi näytti Kopekilta juuri ennen armeijaan lähtöä.  ;D

En muista, miten pitkät hiukset minulla oli ennen armeijaan lähtöä, mutta koskaan ne eivät ole olleet niin pitkät kuin MrKATin esittämässä kuvassa. Jossakin vaiheessa vanhemmat aina patistivat parturiin. En olisi itsekään pitänyt "tyttömäisestä", hartioille ulottuvasta tukasta, joten jokin raja minullakin oli.

Olen aina ollut laiska leikkauttamaan hiuksiani, joten hyvin harvoin aloite tukanleikkuusta on tullut minulta itseltäni. Kun muutaman viikon on kuunnellut "tuo sun tukkas pitäs leikata" -tyyppistä narinaa, olen lopulta suostunut. En ole käynyt parturissa kymmeniin vuosiin, kun homma on hoitunut perhepiirissä. Aika pitkä penni tai sentti on säästetty.

Pitkä tukka ikääntyneillä rock-artisteilla on kuin epätoivoinen yritys olla vielä nuori - siis sen ajan nuori, jolloin pitkät tukat olivat nuorisomuotia. Näin oli 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. 1970-luvulla hiukset pitenivät lopulta vanhemmillakin miehillä, mikä merkitsi kyseisen "nuorisomuodin" lopun alkua. Pitkät hiukset eivät edustaneet enää vapautta ja kapinaa vaan ummehtunutta laumahenkeä. Kapinaa olikin olla lyhyttukkainen.

Olen käynyt yhden ainoan kerran Ukrainassa ja silloinkin vain maan länsiosassa eli Lvivissä ja sinne johtavilla maanteillä (Puola-Lviv-Unkari). Ajankohta oli kesä 2005, jolloin Ukrainaan pääsi tilapäisesti ilman viisumia.

Lvivistä jäi mieleeni se, kuinka kaikki miehet nuorista pojista alkaen olivat kuin toistensa klooneja muodin suhteen, aivan kuin jokainen olisi käynyt samana aamuna samalla parturilla, joka olisi leikannut kaikkien tukat samalla tavalla lyhyiksi. Jokaisella miehellä oli samanlainen t-paita, jonka rintataskussa oli tupakka-aski. Näky oli kuin jostakin kammottavasta tieteiselokuvasta. Vähän liioittelen tässä, mutta tuntuma oli tuollainen.

Yksi ainoa teini-ikäinen poika kaikista näkemistäni miespuolisista henkilöistä poikkesi kuvasta. Hänellä oli pitkät tukka ja erilainen vaatetuskin kuin muilla.

Huomionarvoista oli se, että normaaliin kaupunkikuvaan kuuluva vaihtelu - se, että erilaisia ihmisiä - tuntui puuttuvan kokonaan. En ole missään muualla nähnyt tuollaista. Läntisen Euroopan kaupunkien katunäkymät ovat vaihtelevampia.

Kesällä 2000 luistin hieman tukanleikkuusta. Tässä viestissäni oleva kuva on otettu ennen kuin sakset aloittivat työnsä. Lasi Coca-Colaa maistu ennen toimenpidettä. Naama on joltakin näyttelijältä. En muista, kenen julkkiksen kasvot kopioin.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,215.msg148248.html#msg148248

(Ai niin, tuossa jutussa kerron, kuka näyttelijä oli aiheena.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 10, 2023, 14:19:10
Tänään 10.10. on Aleksis Kiven päivä. Lippuja katselessa tuli mieleen, että tälle päivälle ei ole nimikkoherkkua. Se on suuri vääryys, sillä kyllä Aleksis ansaitsisi vaikkapa oman pullan.  :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 10, 2023, 14:21:03
^
Tai pässin kivekset. Meistä oli kauheen hauskaa kouluaikoina puhua Aleksis Kiveksen päivästä. :D

Jokuhan sanoi läpällä, että tämä on Jari Litmasen päivä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 10, 2023, 14:24:53
Jarillekin pullaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 10, 2023, 20:40:49
Kardemummainen pulla (Pullava) jossa siivu(je)n keskeen on upotettu kova pala tummaa taloussuklaata "kivenä".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 10, 2023, 22:44:26
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 10, 2023, 14:19:10
Tänään 10.10. on Aleksis Kiven päivä. Lippuja katselessa tuli mieleen, että tälle päivälle ei ole nimikkoherkkua.

Käsitys herkusta vaihtelee, mutta tänään on (Saarioisten einestehtaan julistama?) (https://www.saarioinen.fi/uutishuone/tiedote/2022/kansainvalinen-maksalaatikkopaiva-tulee-taas/) kansainvälinen maksalaatikkopäivä!

LainaaSuomen ostetuin valmisruoka-ateria*, Saarioisten maksalaatikko, on säilyttänyt asemansa suomalaisten kestosuosikkina yli 60 vuoden ajan. Siksi se juhlii 10.10. jo kuudetta omaa maksalaatikkopäiväänsä. Tänä vuonna kansainvälinen maksalaatikkopäivä tekee näyttävän paluun. Saamme muun muassa kuulla ja nähdä, miten laatikkomme maistuu maksaruokia arvostaville ranskalaisille.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 11, 2023, 09:20:18
^
Enpä ole varmaan vuoteen ostanut maksalaatikkoa. Hyvä kun tuli puheeksi. Pitää kyllä ostaa seuraavan kerran, kun kaupoille menen. On se vaan niin hyvää, nimenomaan maksalaatikko rusinoilla ja puolukkasurvoksen kera :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 11, 2023, 10:21:42
Maksa ja puolukat on hyviä. Mutta maksan jauhaminen ja sotkeminen rusinoiden yms. mömmön kanssa on rikos ihmiskuntaa kohtaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 11, 2023, 10:36:09
Voi että. Just toissapäivänä ostin maksalaatikkoa, rusinallista. On se kyllä hyvää. Ei tosin kovin usein viitsi ostaa, kun ei se varmaan niin hirveän terveellistä ole. Maksahan on kehon puhtaanapitolaitos, joten sinne ja munuaisiin sit kertyy ties mitä, esim. raskasmetalleja. Ja A-vitamiinia ja siirppia/sokeria tms. on maksalaatikossa ihan liikaa (ja makean takia maistuukin hyvältä). Ja kun maksalaatikko tehdään ja säilytetäänkin vielä alumiinilootassa, siitä lootasta voi liota alumiinia, mikä kai aiheuttaa Alzheimeria. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 11, 2023, 10:37:36
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 10, 2023, 20:40:49
Kardemummainen pulla (Pullava) jossa siivu(je)n keskeen on upotettu kova pala tummaa taloussuklaata "kivenä".

Kokeile Lidlin korvapuusteja. Ja jos pakasteena löytyy, kardemummapullia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 11, 2023, 10:49:57
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 11, 2023, 10:21:42
Maksa ja puolukat on hyviä. Mutta maksan jauhaminen ja sotkeminen rusinoiden yms. mömmön kanssa on rikos ihmiskuntaa kohtaan!

Tiesin, että jokin syvempi, muilta salattu ymmärrys meitä yhdistää!!

Siis juuri noin, kuka ihme syö jotain makeaa mössöä muka oikeana ruokana ja sotkee siihen vielä rusinaa ja marjaa?

Inhoni tätä kohtaan on niin syvä, että Wanhalla Näkkärillä maksalaatikko pääsi monen metaforaksi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 11, 2023, 11:20:36
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 11, 2023, 10:21:42
Mutta maksan jauhaminen ja sotkeminen rusinoiden yms. mömmön kanssa on rikos ihmiskuntaa kohtaan!

Viestisi on siis: Älkää jaksako jauhaa maksaa!  :)

Maksan juhaminen on välttämätöntä jos tekee jauhemaksalaatikkoa, jauhemaksapihvejä tai punajuurijauhemaksakastiketta.

Rusinat on minullekin sopimaton ainesosa eläinperäisissä ruokalajeissa, mutta makea puolukkahillo taas ehdottoman hyvä maksaruokien kanssa. Silloin kun vielä söin vehnäsiä nypin mahdolliset rusinat pullasta ja laitin jäteastiaan. Rusinat rusinana, suoraan pakkauksesta, mutta mieluimmin nautin rypäleet viininä ja punaisena sellaisena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 11, 2023, 11:33:10
^
Aivan. Maksa jauhetaan vasta suussa kurkusta alas meneviksi paloiksi.

Rypäileiden suhteen olen Roosterin "rusinat pullasta roskiin" -linjalla. Toki viiniksi "jauhettuina" menevät.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 11, 2023, 14:02:57
Maksaako vaivaa jauhaa maksaa?

Pelkkä ajatus eläimen sisälmyksien syömisestä virittää elimistön valmiiksi yökkäämään.

Eilen olin todella vähällä oksentaa - tämä ei ole kuvakieltä vaan tarkoitan oikeasti - autolla ajaessani, kun ohitin jonkun lannanlevitystraktorihärvelin. Laite oli niin kammottavan näköinenkin, kuin jokin alien-hirviö. Yökkäsin jo, mutta suuhun asti ei mitään tullut. Se oli aivan rajoilla.

Laitteen haju oli kuvottavuudessaan jotain sanoin kuvaamatonta. Haju tuntui autossa vielä pitkään sen jälkeenkin, kun ohittanut härvelin. En tiedä, miten se on mahdollista. Tippuiko siitä tielle jotain...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 11, 2023, 18:15:56
^
Siitä hajusta pitää olla iloinen, sillä sen voimalla luultavasti sinunkin ruokasi kasvaa.

Hajuihin muuten tottuu ihmeen nopeasti Lapsena, kun kesäksi menin sukulaisiin viettämään kesää maatilalle, niin ensimmäinen päivä ja ehkä vielä toinenkin oli vähän hankala kulkea navetassa ja kanalassa. Haju tuntui aika pistävältä. Muutamassa päivässä siellä riekkui huomaamatta hajua lainkaan. Sain tehdä karjakkoharjoittelijoille pieniä aputöitä ja jopa kolasin paskaa lantaluukusta navetan taakse.

Tykkäsin lehmistä ja niitä porukalla kahdesti päivässä haettiin laitumelta navettaan lypsylle. Opin jopa lypsämään käsin, joskaan se ei pienillä kätösillä niin kovin tehokasta ollut.

Paljon kivoja muistoja noilta kesiltä, kun olin jotain 4-8  (tai 9)-vuotias. Muistaakseni en sen isompana enää siellä ollut jostain syystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 11, 2023, 23:32:19
Ai niin, hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää kaikille itsensä tytöksi mieltäville.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 12, 2023, 12:14:17
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 11, 2023, 09:20:18
^
Enpä ole varmaan vuoteen ostanut maksalaatikkoa. Hyvä kun tuli puheeksi. Pitää kyllä ostaa seuraavan kerran, kun kaupoille menen. On se vaan niin hyvää, nimenomaan maksalaatikko rusinoilla ja puolukkasurvoksen kera :)

Maksa on kyllä ihan hyvää, ellei siihen sotke "rusinoita"- nykyisin joulun aikoihin on ollut rusinattomiakin versioita.

Nuoren eläimen maksa siis -on terveellistä, joskus kaupan tarjouksissa voi olla vanhan elukan sisäelimiä kaupan ja niissä paljon sidoskalvoja- sellaiset palat joutaa roskiin.

Hanhenmaksa-palleroita uunokin aina ylisti elokuvissa.  Tosi niiden tuotannossa on käytetty pakkosyöttöä hanhille ja saatu aikaan maksan paisumista- lienee ranskalaista kulinarismia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 12, 2023, 13:33:07
Sähläsin junassa ja kuppi teetä kaatui syliini. Norma olisi luullut minua junarunkkariksi, kun yritin salaa takin alla pyyhkiä pahimpia sotkuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 12, 2023, 15:01:57
^
Sopivasti tahroja kriittisissä paikoissa - hyvä meininki!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 12, 2023, 16:25:26
^
Nyt pitäisi vain tietää onko menossa sussun luo vai tulossa sieltä  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 12, 2023, 16:38:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 12, 2023, 16:25:26
^
Nyt pitäisi vain tietää onko menossa sussun luo vai tulossa sieltä  :P

Ei kumpikaan. Ihan vaan kremppoihin liittyvä matka. Onneksi termarissa ei ollut aivan kiehuvaa nestettä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 12, 2023, 17:14:56
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 11, 2023, 18:15:56
Hajuihin muuten tottuu ihmeen nopeasti Lapsena, kun kesäksi menin sukulaisiin viettämään kesää maatilalle, niin ensimmäinen päivä ja ehkä vielä toinenkin oli vähän hankala kulkea navetassa ja kanalassa. Haju tuntui aika pistävältä. Muutamassa päivässä siellä riekkui huomaamatta hajua lainkaan. Sain tehdä karjakkoharjoittelijoille pieniä aputöitä ja jopa kolasin paskaa lantaluukusta navetan taakse.

Tykkäsin lehmistä ja niitä porukalla kahdesti päivässä haettiin laitumelta navettaan lypsylle. Opin jopa lypsämään käsin, joskaan se ei pienillä kätösillä niin kovin tehokasta ollut.

Hippihän on kokemuksiltaan enemmän maalainen kuin minä, vaikka on ilmeisesti asunut koko ikänsä kaupungissa. Meillä oli lehmiä ja kanoja ja kalkkunoita ja hevosia, kun olin pieni, mutta ei meillä kotona navetta haissut, koska kukaan perheestämme ei ollut missään tekemisissä eläinten kanssa. Niitä hoitivat palkatut työntekijät. Viimeisimmät kaksi hevostamme kuolivat salamaniskuun ollessani 15-vuotias.

Olen varmaan harvinainen tapaus "maanviljelijäperheen" pojaksi, kun en saanut ajaa traktorilla. Kone myytiin meiltä pois, kun olin noin 25-vuotias. Yhden ainoan kerran ajoin sillä pienen matkan, kun työntekijät kysyivät, haluaisinko ajaa sen rannasta pihaan. Minähän tietenkin halusin. Yhden kerran ohjasin sitä alamäessä, kun työntekijät työnsivät sen menemään. Mäen alla oli paja, jossa traktoria korjattiin. Tuossa ovat traktorikokemukseni.

Olen allerginen hevosille ja luultavasti lehmillekin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 12, 2023, 17:50:49
^
Juu, kaupunkilainen olen syntyjäni ja vain nuo lapsuuden kesät sain olla maalla. Se oli ihan oikea maatila, itse asiassa sellainen, johon kesäksi tuli niin maatalouskoulusta kuin emäntäkoulustakin opiskelijoita työharjoitteluun. Minutkin laitettiin hommiin aina kykyjeni mukaan ja pääasiassa puutarhassa olin kitkemässä ja kun annettu homma oli tehty, sain temmeltää vapaana. Ei siellä ollut kenelläkään aikaa vahtia ja hyysätä, mitä tein. Menin milloin kenenkin "avuksi". Eihän ne kehdanneet häätää poiskaan isäntäväen sukulaistyttöä, ettei siitä tule sanomista. Toisaalta en ole koskaan pelännyt liata käsiäni, joten saattaa olla, että minusta oli apuakin.

Parasta tietysti oli, että vanhemmat ei olleet komentelemassa ja kertomassa miten pitää olla. Tai tulihan ne sitten, kun niiden lomat alkoi ja siihen aina päättyi vapauteni, kun piti heidän kanssaan olla eikä saanut mennä häiritsemään muita.

Niin ja minä myös olen saanut ajaa traktoria heinäpellolla, kun kerättiin seipäitä pois, mutta sitä ei kerrottu vanhemmilleni. Olisivat vielä pillastuneet.

Sen sijaan ratsastaa en siellä saanut. En varmaan kyllä halunnutkaan. Mutta se kokemus tuli taas parikymmentä vuotta myöhemmin eräällä ravitallilla, kun kiertelin raveissa erään raviohjastajan mukana lyhyen ajan. Mutta se on jo toinen tarina :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 13, 2023, 08:32:59
Laputtaja käy entistä röyhkeämmäksi. Nyt laittoi lapun sillä välin, kun olin todella pikaisesti altaalla:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 13, 2023, 09:47:49
^
No niin, kohta on laputtaja nalkissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 13, 2023, 10:05:02
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 13, 2023, 09:47:49
^
No niin, kohta on laputtaja nalkissa.

Ei ole helppoa saada nalkkiin. Suoritin taas pari pikakuulustelua ja tarkkailin ympärille, mutta ei ketään, joka sopisi ollenkaan laputtelijaksi.

Alkaa herätä toivo, jos se olisi kuitenkin joku kiva nainen, joka livahtaa sinne  :-*.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 13, 2023, 11:11:40
En tietenkään kehoita laittomuuksiin. Olen kuitenkin kuullut huhuja, että on olemassa halpoja ja helppokäyttöisiä suunnilleen sokeripalan kokoisia "vakoilukameroita"...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 13, 2023, 11:36:28
Olennaista tässä on kyllä se, että oliko kaappi siis todella sinun vai oliko vain kaappi siinä huiteilla, jossa yleensä tapaat majailla?

Mutta niin näin, mitäpä, jos vastaisit joskus lappuun? Kirjoittaisit: päässä trump-pipo, eväänä smoothie, sauvat kotona?

Täsmentäisit siis tarinaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 13, 2023, 13:34:59
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 13, 2023, 11:36:28
Olennaista tässä on kyllä se, että oliko kaappi siis todella sinun vai oliko vain kaappi siinä huiteilla, jossa yleensä tapaat majailla?

Mutta niin näin, mitäpä, jos vastaisit joskus lappuun? Kirjoittaisit: päässä trump-pipo, eväänä smoothie, sauvat kotona?

Täsmentäisit siis tarinaa.

T: Xante

Sitä ja sen viereistä olen useimmiten käyttänyt. Parempi paikka on toisella käytävällä, mutta se on yleensä aika varattu alue.

Laadin jossain vaiheessa listan epäillyistä plussineen ja miinuksineen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 13, 2023, 15:30:04
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 13, 2023, 08:32:59
Laputtaja käy entistä röyhkeämmäksi. Nyt laittoi lapun sillä välin, kun olin todella pikaisesti altaalla:

Mua ihmetyttää tuo lappujen sisältö. Miksi laputtaja kirjoittaa koko ajan nuo samat asiat? Jos laputtaja on joku pilantekijä, luulisi, että jotain uutta sisältöäkin olisi vaihteen vuoksi tarjolla. Voiko olla mitään edes etäisesti järkeenkäypää selitystä, miksi lapussa lukee aina nuo samat asiat? Jos kyseessä on pilantekijä, niin ei ainakaan kovin luova sellainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 13, 2023, 16:13:41
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 13, 2023, 15:30:04
Mua ihmetyttää tuo lappujen sisältö. Miksi laputtaja kirjoittaa koko ajan nuo samat asiat? Jos laputtaja on joku pilantekijä, luulisi, että jotain uutta sisältöäkin olisi vaihteen vuoksi tarjolla. Voiko olla mitään edes etäisesti järkeenkäypää selitystä, miksi lapussa lukee aina nuo samat asiat? Jos kyseessä on pilantekijä, niin ei ainakaan kovin luova sellainen.

Sama ihmetys. Kirjoittelin jo aiemmin.
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 02, 2023, 08:42:36
...
Jouluun mennessä oveen saa lapuilla kirjoitettua pitkän tarinan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 13, 2023, 16:55:49
^
^^
Mulle ei myöskään avaudu, mitä tuo lappujen kirjoittaja yrittää sanoa, sikäli kun tuon enempää ei ole lappuihin kirjoittanut. Kannattaa informoida uimahallin henkilökuntaa, että sinua vainotaan pukuhuoneessa moisilla lapuilla, ellet sitten ole jo informoinut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 13, 2023, 21:04:51
2 viikkoa eteenpäin pomo on lomalla ja nyt olen vastuussa hommista. No, kakkospomona. Silti pitää suunnitella hommia eteenpäin. Vastuu jänskättääkin, vaikka otin vastaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 13, 2023, 22:26:31
Pakko vetäistä pieni viikonloppukänni, ihan vain periaatteesta ja henk.koht. tarpeesta. Pikku-huppeli perjantaina, koska oli kova viikko takana. On edessäkin, mutta ensi perjantaihin kestän.
Nollauspäivä, kyllä se vaan sopii! Putsaa päätä.
Ei ole suomalainen tapa, se on yleismaailmallinen tapa.
ps.
No vähän lauantainakin.  ::)
Sunnuntaina odottaa sitten hyvä ateria, possupihviä ja rutosti lisukkeita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 15, 2023, 03:31:27
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 13, 2023, 08:32:59
Laputtaja käy entistä röyhkeämmäksi. Nyt laittoi lapun sillä välin, kun olin todella pikaisesti altaalla:
Voinee päätellä, että laputtajalla on samat uimassakäyntiajat?
Ehkä työ- tai kuntoiluyhteyksistä tms. sinut tunteva aikojen takaa, kun nimesikin on ollut esillä?
Kun toistuu, niin lienee huomannut, että kiinnität lapuukseen huomiota.
Vahinkoa ei lie tuotettu. Lapulla kiinnitetään toistuvasti huomiota yhdistelmään lippis, sauvat, eväät. Erityistä fiksuutta ei "hakattavien listalle joutumisessasi" ilmene. Veikkaan laputtajan selviävän ennen kuin loppuu.
Kiusoittelulle tuo näyttää, ja  laputtajan mielestä varmaan olet antanut aihetta. Mitä lieneekään, mutta toisella voi olla erilainen huumorintaju.
Oletko ehkä astunut jonkun varpaille: vienyt toisen suosiman kaapin, heittänyt löylyä jonkun mielestä liikaa, roiskinut vettä päin toisen näköä,  juonut evästä vaikka pukutiloissa ei saisi, kehunut Trumpia, arvostellut jonkun käytöstä, puhellut perspanoista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 16, 2023, 00:47:27
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 31, 2023, 17:20:03
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 22, 2023, 02:13:32
Uusi jääkaappi löytyisi alle parin sadan mutta se on pieni minijääkaappi, vuosikulutus olisi vain 100kWh.
Mutta tässä rakennuksessa on muinoin tultu toimeen ilman jääkaappiakin  ja koitetaan nyt sitä jonkin aikaa, kellarin rapussa alhaalla n. +7..+8C.  Laktoositon maito säilyy 2vk jääkaapissa joten säilynee tuossa muutaman päivän. Aremmat ruoat voi  pakastaa. Paitsi vanukkaita, ne pitänee syödä 24 h sisällä.
Styroxista kylmälaukkua vahvistin 5 cm paksuisilla styrox-palasilla ja päällystin IR-säteilyä heijastavilla Alu-folioilla ja aikomus vahvistaa vielä lisää niin että keskelle jää 6 maitopurkin (litran) kokoinen kylmätila. Laskin matemaattisesti lämpöjohtumiskaavoilla jne että 10-15 astetta ympäristöä kylmempänä pysyy vuorokauden jos aina aamuisin pakastearkusta laitan jäätyneeen 0,33 tai 0,5 litran vesipullon tuohon styrox-"jääkaappiini" kylmäkalleksi. Se varmaan pitää vuorata sanomalehdellä tai villalla ettei jäädytä liikaa läheltä.
Styrox-jääkaappini toimi muuten erinomaisesti koko kesän mutta syyskuussa alkoi haista hapantuneelle maidolle. Alu-folio ei ole vedenpitävä, hankaus teki koloja ja ehkä joku purkki vuosi maitoa. Paperipyyhkeellä pyyhkien seinämissä oli jotain hiukan vihertävää (levää, hometta?). Ehkä sama ilmiö kuin oli oikeassa särkyneessä jääkaapissa, jonka sisältä hometta joutui keväisin poistaan pinnoilta.
  Olisi pitänyt laittaa sisäpinnalle muovikalvo, muovipussi tms. Mutta 3 purkkia mahtui mukavasti just just rinnakkain ahtaasti joten pitäis keksiä jotain uutta systeemiä jos kalvoa tai astiaa laittaa seinäksi.
 
Samalla huomaan että kellarin betoniportaiden keskiosat ovat alkaneet "hohtaa" valkoisempina. Valkeista tennarinpohjista irtoava muovi kerääntyy mikromuoviksi sinne nyt kun ramppaan useasti päivässä hakemassa maitoa tai ruokaa styrox-jääkapistani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 16, 2023, 07:40:57
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 13, 2023, 10:05:02
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 13, 2023, 09:47:49
^
No niin, kohta on laputtaja nalkissa.

Ei ole helppoa saada nalkkiin. Suoritin taas pari pikakuulustelua ja tarkkailin ympärille, mutta ei ketään, joka sopisi ollenkaan laputtelijaksi.

Alkaa herätä toivo, jos se olisi kuitenkin joku kiva nainen, joka livahtaa sinne  :-*.

Ei ole naisen käsialaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2023, 07:44:12
^^
Eiköhän muovihohdetta todennäköisempää ole kuitenkin, että ramppaamisesi on aiheuttanut lian poiskulumista rappusissa.

Niin paljon ihmiset käyttää nykyisin lenkkareita arkikäytössä, että että katujen pitäisi hohtaa valkoisenaan, jos lenkkareiden irtoava muovi tuollaista hohdetta aiheuttaisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2023, 07:50:00
^^
Nykyisin on paljon vaikeampi erottaa naisen ja miehen käsialaa kuin parisen vuosikymmentä sitten. Ihmiset niin vähän nykyään kirjoittaa käsin, kun varmaan suurin osa päiväkirjan kirjoittajistakin kirjoittelee näppäimistöllä, että persoonallinen käsiala rapistuu rapistumistaan.

Jos käsialasta jotain voisi nykyään enää päätellä, niin minäkin olisin lääkäri. Tosiaan en vuosikausiin ole saanut enää käsinkirjoitetuista lappusistani selvää, mutta onneksi kuitenkin muistan, mistä lappusessa pitäisi lukea. Tosin minulla on aina ollut hyvin huono käsiala ja voisin jopa sanoa epänaisellinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 16, 2023, 09:45:46
Vasta nyt hokasin Socrun listassa pilkut. Se tarkoittaa, että kirjoittaja on tarkka kieliopista. Saattaa olla tarkka muistakin asioista. Joten esitetty teoria siitä, että Socru on "vallannut" jonkun kaapin, vaikuttaa entistä houkuttelevammalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 16, 2023, 09:48:49
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 16, 2023, 09:45:46
Vasta nyt hokasin Socrun listassa pilkut. Se tarkoittaa, että kirjoittaja on tarkka kieliopista. Saattaa olla tarkka muistakin asioista. Joten esitetty teoria siitä, että Socru on "vallannut" jonkun kaapin, vaikuttaa entistä houkuttelevammalta.

Ja kuten aiemmin sanoin, iästä kertoo se, että osaa kirjoittaa Trump-lippis oikeaoppisesti tavuviivalla. Se ei jonneilta onnistu, kun eivät varmaan sellaista kirjoitusasua ole ikinä nähneetkään.

Mutta kyllä minä edelleen kallistun agenttiin, joka merkkaa Socrua raivostuneelle aviomiehelle.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 16, 2023, 10:24:57
Komppaan Bruttoa, että kyseessä on mies, käsialan perusteella. Käsialasta ei voi tietenkään hirveästi päätellä, koska esim. itsellänikin on melko epänaisellinen käsiala, mutta todennäköisempänä pitäisin silti miestä käsialan perusteella.

Komppaan Xantea, että kyseessä ei ole aivan nuori tyyppi, koska esim. tuo viivan käyttö voisi viitata siihen.

Hayabusalla on hyvä havainto pilkuista. Niiden käyttö viittaa ehkä samaan kuin Xantenkin havainto yhdysviivan käytöstä, eli tyyppi on käynyt koulunsa aikana, kun lapsia vielä opetettiin kunnolla kirjoittamaan.

Xanten kyseenalaistan tuon "merkkaamis"-teorian suhteen, koska uskon, että socru ei suunsoitostaan huolimatta ole päässyt salaisille perspanoille, vaan kyseessä on enimmäkseen haave, jolla on kiva vähän ravistella kanssakeskustelijoita.

Mitä tästä kaikesta pitäisi osata päätellä, vaatii vähän työstöä....
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 16, 2023, 14:00:53
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - lokakuu 16, 2023, 00:47:27
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 31, 2023, 17:20:03
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 22, 2023, 02:13:32
Uusi jääkaappi löytyisi alle parin sadan mutta se on pieni minijääkaappi, vuosikulutus olisi vain 100kWh.
Mutta tässä rakennuksessa on muinoin tultu toimeen ilman jääkaappiakin  ja koitetaan nyt sitä jonkin aikaa, kellarin rapussa alhaalla n. +7..+8C.  Laktoositon maito säilyy 2vk jääkaapissa joten säilynee tuossa muutaman päivän. Aremmat ruoat voi  pakastaa. Paitsi vanukkaita, ne pitänee syödä 24 h sisällä.
Styroxista kylmälaukkua vahvistin 5 cm paksuisilla styrox-palasilla ja päällystin IR-säteilyä heijastavilla Alu-folioilla ja aikomus vahvistaa vielä lisää niin että keskelle jää 6 maitopurkin (litran) kokoinen kylmätila. Laskin matemaattisesti lämpöjohtumiskaavoilla jne että 10-15 astetta ympäristöä kylmempänä pysyy vuorokauden jos aina aamuisin pakastearkusta laitan jäätyneeen 0,33 tai 0,5 litran vesipullon tuohon styrox-"jääkaappiini" kylmäkalleksi. Se varmaan pitää vuorata sanomalehdellä tai villalla ettei jäädytä liikaa läheltä.
Styrox-jääkaappini toimi muuten erinomaisesti koko kesän mutta syyskuussa alkoi haista hapantuneelle maidolle. Alu-folio ei ole vedenpitävä, hankaus teki koloja ja ehkä joku purkki vuosi maitoa. Paperipyyhkeellä pyyhkien seinämissä oli jotain hiukan vihertävää (levää, hometta?). Ehkä sama ilmiö kuin oli oikeassa särkyneessä jääkaapissa, jonka sisältä hometta joutui keväisin poistaan pinnoilta.
  Olisi pitänyt laittaa sisäpinnalle muovikalvo, muovipussi tms. Mutta 3 purkkia mahtui mukavasti just just rinnakkain ahtaasti joten pitäis keksiä jotain uutta systeemiä jos kalvoa tai astiaa laittaa seinäksi.
 
Samalla huomaan että kellarin betoniportaiden keskiosat ovat alkaneet "hohtaa" valkoisempina. Valkeista tennarinpohjista irtoava muovi kerääntyy mikromuoviksi sinne nyt kun ramppaan useasti päivässä hakemassa maitoa tai ruokaa styrox-jääkapistani.

Laske piruuttas paljonko energia vie jäädyttää 0,33 tai 0,5 litraa vettä... Sitä vois verrata tuohon minijääkaapin kulutukseen sitten vuositasolla.

Edgeltä kun kysyy:
              how much energy does it take to freeze 1 litre of water?
... tulee vastaukseksi:
              104250 J jos alkulämpötila on 25C.

Eli puoli litraa vettä veisi pakastettaessa 104250/2 = 52 125 J = 52 125/3600000 kWh= n. 0,014479167 kWh.
Vuodessa se tekisi 365 * 0,014479167 kWh = 5,28 kWh. Ei pöllömpi hyötysuhde, jos nyt laskin oikein ja jos Edge ei puijannut. Lisäksi tulee portaissa ravaamisen hyöty.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2023, 14:37:00
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 15, 2023, 03:31:27
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 13, 2023, 08:32:59
Laputtaja käy entistä röyhkeämmäksi. Nyt laittoi lapun sillä välin, kun olin todella pikaisesti altaalla:
Voinee päätellä, että laputtajalla on samat uimassakäyntiajat?
Ehkä työ- tai kuntoiluyhteyksistä tms. sinut tunteva aikojen takaa, kun nimesikin on ollut esillä?
Kun toistuu, niin lienee huomannut, että kiinnität lapuukseen huomiota.
Vahinkoa ei lie tuotettu. Lapulla kiinnitetään toistuvasti huomiota yhdistelmään lippis, sauvat, eväät. Erityistä fiksuutta ei "hakattavien listalle joutumisessasi" ilmene. Veikkaan laputtajan selviävän ennen kuin loppuu.
Kiusoittelulle tuo näyttää, ja  laputtajan mielestä varmaan olet antanut aihetta. Mitä lieneekään, mutta toisella voi olla erilainen huumorintaju.
Oletko ehkä astunut jonkun varpaille: vienyt toisen suosiman kaapin, heittänyt löylyä jonkun mielestä liikaa, roiskinut vettä päin toisen näköä,  juonut evästä vaikka pukutiloissa ei saisi, kehunut Trumpia, arvostellut jonkun käytöstä, puhellut perspanoista.

Luultavasti Lappugate jää ikäiseksi arvoitukseksi. Viimeisin uimahalliriita on ainakin 15 vuoden takaa ja sen vastapuoli kuoli jo aikoja sitten.

Yhtä lukuunottamatta kaikki, joiden kanssa olen ollut missään tekemisissä ovat minua iäkkäämpiä ja sopivat hyvin huonosti laputtelijan profiiliin:

1) Aiemmin mainitsemani nuorempi puhelias mies:
+kaapittelee omani lähellä, melkein vieressä ja oli paikalla lappu kolmosen ilmestymisen aikaan
-näin hänet suihkutilaan mennessä, altaalla ja tulimme ylös yhtäaikaa. Teoriassa olisi voinut laputtaa, kun olin pari minuuttia saunassa, mutta pitäisin alibia aika hyvänä. Luonne ei oikein istu laputteluun, höpöttää vain omia juttuja.
2) Hyvin iäkäs mies, jonka kanssa olen vaihtanut sanan silloin tällöin.
+oli paikalla lappu kolmosen aikaan ja olisi voinut helposti tehdä sen.
-kopittelee eri käytävällä ja on ollut alamaissa vaimonsa ja uimakaverinsa kuolemien jälkeen, mikä ei viittaa jekutteluun.
3) Aiemmin mainitsemani pariskunnan mies.
+tietänee nimeni ja kaapittelee lähellä
- kiltin ja varovaisen oloinen ja liikkuu aina vaimonsa kanssa yhdessä. En havainnut häntä lappu kolmosen aikaan, mutta toki on voinut esimerkiksi salille mennessään sujauttaa lapun.
4) Valittaja.
+mies jonka elämänsisältö on valittaa kaikesta mikä on hallilla huonosti eli periaatteessa voisi tehdä jotain tuollaista.
- kopittelee eri käytävällä ja kovin tosikko tuollaiseen.
5) Parhaiten tuntemani mies, joka jäi eläkkeelle vuosi sitten.
+ asuu entisen asuntoni lähellä ja muutenkin voi hyvin tietää nimeni. Erakoitunut, mutta erittäin huumorintajuinen kaveri, jonka kanssa olemme naureskelleet niin kaapikränille kuin Valittajan touhulle.
- Ei näkynyt mailla halmeilla ykkös-ja kakkoslappujen aikoihin, vaikka muuten on aina paikalla ja kun ilmestyi hiukan ennen kolmoslappua, näytti sormeaan, joka oli ollut kipsissä ja estänyt uimisen. Sormi näytti murtuneelta ja pidän alibia melko hyvänä.

Epäiltyjä 3-5 en siis havainnut kolmoslapun aikaan, mutta en tullessa katsellut ympärilleni, kun oli vähän kiire. Ei tästä ota pirukaan selvää :(.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 16, 2023, 15:35:48
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 16, 2023, 14:37:00
Ei tästä ota pirukaan selvää :(.

Ovatko kaikki laputetut tavarat aina mukana? Entä jätätkö mitään tavaroita kaapin ulkopuolelle, esim. sauvoja?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2023, 15:40:46
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 16, 2023, 15:35:48
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 16, 2023, 14:37:00
Ei tästä ota pirukaan selvää :(.

Ovatko kaikki laputetut tavarat aina mukana? Entä jätätkö mitään tavaroita kaapin ulkopuolelle, esim. sauvoja?

Lähes aina ovat mukana ja kaapissa sisällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 16, 2023, 15:41:35
Minua kiinnostaa myös, mitä Socru ajattelet itse valituista asioista, eli miksi luulet juuri  näiden valikoituneen?

TSS, Socru on vakuuttanut olleensa tosi hurja salasuhteilija, jolla on ollut kierroksessa useampikin varattu nainen, joten enhän ainakaan minä koe, että olisi mahdollista tätä kiistää. Sen vuoksi pidän kiinni raivostuneen aviomiehen teoriasta, ennen kuin se vääräksi todistetaan.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2023, 15:46:59
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 16, 2023, 15:41:35
Minua kiinnostaa myös, mitä Socru ajattelet itse valituista asioista, eli miksi luulet juuri  näiden valikoituneen?

T: Xante

No ne nyt pistää silmään. Kenelläkään muulla ei ole Trump-lippistä, hyvin harvalla kävelysauvat ja kamaa juomineen minulla on myös tavallista enemmän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2023, 15:53:33
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 16, 2023, 15:41:35

TSS, Socru on vakuuttanut olleensa tosi hurja salasuhteilija, jolla on ollut kierroksessa useampikin varattu nainen,

T: Xante

Varmuudella varattuja oli vain muutama. Valtaosalla jäi kysymättä tai olivat rajatilassa eli just eroamassa, avoimessa suhteessa tms.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 16, 2023, 15:57:52
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 16, 2023, 15:41:35
Minua kiinnostaa myös, mitä Socru ajattelet itse valituista asioista, eli miksi luulet juuri  näiden valikoituneen?

TSS, Socru on vakuuttanut olleensa tosi hurja salasuhteilija, jolla on ollut kierroksessa useampikin varattu nainen, joten enhän ainakaan minä koe, että olisi mahdollista tätä kiistää. Sen vuoksi pidän kiinni raivostuneen aviomiehen teoriasta, ennen kuin se vääräksi todistetaan.

T: Xante

Minä taas veikkaan, että socru on viimeistään vanhemmiten tullut sen verran mukavuudenhaluiseksi, ettei käytännössä jaksa reuhkata perspanojen perässä. Lisäksi salainen perspanoilu liittynee enemmän socrateen luomaan brändiin kuin todellisuuteen, vaikka sillä jotain totuuspohjaa varmasti onkin. Socru siis mitä suurimalla todennäköisyydellä on kiltisti uskollinen sussulle, ja salasuhteet ovat mennyttä elämää, jotka kuitenkin ovat aikanaan avanneet hänelle uudenlaista näkemystä elämästä, ja olleet siten merkityksellisiä. Voihan laputtaja tietysti olla myös vanhan kaunan kantaja.

Parhaiten kyllä punaisesta langasta saisi kiinni, jos ymmärtäisi listattujen asioiden merkityksen. Lapussa lukee siis kaapin sisältö(ä) ja ehkä socrun ns. tavaramerkkejä. Kieltämättä ne voisivat olla tunnusmerkkejä, kuten Xante epäilee, mutta miksi? Ehkä tunnelma vielä tiivistyy ja salaisuudet paljastuvat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - lokakuu 16, 2023, 16:19:17
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 16, 2023, 14:00:53
Laske piruuttas paljonko energia vie jäädyttää 0,33 tai 0,5 litraa vettä... Sitä vois verrata tuohon minijääkaapin kulutukseen sitten vuositasolla.

Edgeltä kun kysyy:
              how much energy does it take to freeze 1 litre of water?
... tulee vastaukseksi:
              104250 J jos alkulämpötila on 25C.

Eli puoli litraa vettä veisi pakastettaessa 104250/2 = 52 125 J = 52 125/3600000 kWh= n. 0,014479167 kWh.
Vuodessa se tekisi 365 * 0,014479167 kWh = 5,28 kWh. Ei pöllömpi hyötysuhde, jos nyt laskin oikein ja jos Edge ei puijannut. Lisäksi tulee portaissa ravaamisen hyöty.
Laskin jo 16.6 mutta tuolla Olkiluoto3 ja sähköenergian hinta-ketjussa (https://kantapaikka.net/index.php/topic,693.msg175167.html#msg175167).
Sinä laskit väärin koska AI:si käsitti väärin (se jäähdytti 0:aan muttei jäädyttänyt kiinteäksi jääksi joka vie lisäksi 333 000 J /litra) mutta lopputulos on vahingossa karkeasti ottaen yllättävän oikea tai oikeansuuntainen (!).
Nimittäin tähän tulee mukaan Carnot'n lämpövoimakoneen (https://fi.wikipedia.org/wiki/Carnot%E2%80%99n_kierto) hyötysuhde-kaavat apuun. Täydellisimmillään jääkaapit/pakastimet jäädyttää +20°C -->-20°C  vain 1 joulen sähköenergialla 6 joulea jne. Käytännössä (kitkat ym) ehkä vain 2-3 joulea. Samasta syystä ilmalämpöpumput voi kuluttaa sähköä kilowatin teholla mutta lämmittää sillä huonetta vaikkapa 3 kilowatin teholla. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 16, 2023, 18:00:21
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 16, 2023, 14:37:00
Luultavasti Lappugate jää ikäiseksi arvoitukseksi. Viimeisin uimahalliriita on ainakin 15 vuoden takaa ja sen vastapuoli kuoli jo aikoja sitten.

Yhtä lukuunottamatta kaikki, joiden kanssa olen ollut missään tekemisissä ovat minua iäkkäämpiä ja sopivat hyvin huonosti laputtelijan profiiliin:

Luultavasti se on joku tiellensä poikittain asettunut, jolle Socrates on ohimennen huolimattomasti vihjannut: Alahan nyt laputtaa siitä!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 16, 2023, 18:40:11
Socru, onko se lappu valmiiksi kaapissa, kun menet pukuhuoneeseen vai ilmestyykö se sillä aikaa, kun olet siellä?
Ajattelin, että kiusa se pienikin kiusa, joten laita itse lappu käyttämääsi kaappiin, jos siinä ei sitä ole, kun menet sinne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 16, 2023, 18:41:41
Sherlock tarvitsisi Watsonin.

Laputtaja iskee vain silloin, kun on varma, että Sherlock ei näe.

Sherlockin apuna voisi olla Watson, joka tarkkailisi kaappia sillä aikaa, kun Sherlock itse on uimassa. 

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2023, 19:01:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 16, 2023, 18:40:11
Socru, onko se lappu valmiiksi kaapissa, kun menet pukuhuoneeseen vai ilmestyykö se sillä aikaa, kun olet siellä?
Ajattelin, että kiusa se pienikin kiusa, joten laita itse lappu käyttämääsi kaappiin, jos siinä ei sitä ole, kun menet sinne.

Eka ja toka lappu olivat tullessa. Viimeisin laitettiin sen reilun 20 minuutin aikana, kun olin altaalla.

Siivooja tai valvoja irrottaa laput aika pian laittaa ne kuka tahansa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2023, 19:27:00
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 04, 2023, 09:05:08
Epätoivoinen taistelu tontin suurinta koivua vastaan jatkuu.

Puu kesytetty. On hirveetä hommaa. En tajua, että jotkut ovat työkseen tehneet moista. Kolme pinoa tuli, tosin hiukan muutakin puuta joukossa:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 16, 2023, 22:14:39
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 16, 2023, 19:01:50
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 16, 2023, 18:40:11
Socru, onko se lappu valmiiksi kaapissa, kun menet pukuhuoneeseen vai ilmestyykö se sillä aikaa, kun olet siellä?
Ajattelin, että kiusa se pienikin kiusa, joten laita itse lappu käyttämääsi kaappiin, jos siinä ei sitä ole, kun menet sinne.

Eka ja toka lappu olivat tullessa. Viimeisin laitettiin sen reilun 20 minuutin aikana, kun olin altaalla.

Siivooja tai valvoja irrottaa laput aika pian laittaa ne kuka tahansa.

Saavuitko itse kolmannella kerralla aiemmin kuin valmiiden lappujen kerralla? Laputtaja saattaa olla hyvin säntillinen ja laputtaa täsmälliseen kellonaikaan. Voisit koittaa saapua juuri silloin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 16, 2023, 22:33:48
^Saavuin tavallista aiemmin. Tuskin kuitenkaan viitsin ruveta toistuvasti heräämään aiemmin, kun epäilen saisinko silti laputtajaa nalkkiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 17, 2023, 08:55:17
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 16, 2023, 22:33:48
^Saavuin tavallista aiemmin. Tuskin kuitenkaan viitsin ruveta toistuvasti heräämään aiemmin, kun epäilen saisinko silti laputtajaa nalkkiin.

Hmm. Jos laputtaja on täsmällinen, sinun kannattaisi mennä hallille hieman myöhemmin kuin tämä kolmas kerta. 10 minuuttia voisi olla hyvä arvaus (puolikas pulikointiajasta, jonka aikana lappu ilmestyi).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 17, 2023, 09:12:14
Tänään lappua ei ollut, mutta sen kaapin olikin varannut joku tuntematon vanhus.

Viidestä pääepäillyistä 4 oli paikalla. Juttuun tuli uusi lisävivahde, kun epäilty nro 5 sanoi nähneensä lappuja jo viime vuonna. Tosin ei muistanut tekstiä, mutta liekö kyseessä pitempiaikainen projekti?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 17, 2023, 09:20:34
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 17, 2023, 09:12:14
Tänään lappua ei ollut, mutta sen kaapin olikin varannut joku tuntematon vanhus.

Viidestä pääepäillyistä 4 oli paikalla. Juttuun tuli uusi lisävivahde, kun epäilty nro 5 sanoi nähneensä lappuja jo viime vuonna. Tosin ei muistanut tekstiä, mutta liekö kyseessä pitempiaikainen projekti?

Jos laputtelu onkin jatkunut jo pitkään, ja mitään pahempaa ei ole vieläkään tapahtunut, voisiko laputtaja ollakin tavallaan sinun puolellasi? Hän puolustaa oikeuttasi lempparikaappiisi merkitsemällä lapulla kaapin sinulle varatuksi, ja perustelee vielä kaapin lokaation (?) merkitystä listaamalla asiat, jotka sinun pitää laittaa kaappiin. Ehkä hän ajattelee, etttä esim. keppien kanssa juuri tuo kaappi on sinulle tärkeä, koska on huomannut sinun valitsevan yleensä tuon kaapin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 17, 2023, 12:52:03
Yksi vaihtoehto on, että Socrulla on pitkälle kehittynyt dementia. Aamulla hän merkkaa kaappinsa ja tavaransa muistilapulla, mutta unohtaa myöhemmin tehneensä sen ja epäilee muita. Edesmenneellä tädilläni oli samoja oireita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 17, 2023, 14:17:09
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 17, 2023, 12:52:03
Yksi vaihtoehto on, että Socrulla on pitkälle kehittynyt dementia. Aamulla hän merkkaa kaappinsa ja tavaransa muistilapulla, mutta unohtaa myöhemmin tehneensä sen ja epäilee muita. Edesmenneellä tädilläni oli samoja oireita.

Ehdotin jo aiemmin tätä tutkimuslinjaa, mutta ei se tainnut ottaa tuulta alleen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 17, 2023, 14:46:23
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 17, 2023, 14:17:09
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 17, 2023, 12:52:03
Yksi vaihtoehto on, että Socrulla on pitkälle kehittynyt dementia. Aamulla hän merkkaa kaappinsa ja tavaransa muistilapulla, mutta unohtaa myöhemmin tehneensä sen ja epäilee muita. Edesmenneellä tädilläni oli samoja oireita.

Ehdotin jo aiemmin tätä tutkimuslinjaa, mutta ei se tainnut ottaa tuulta alleen.

Socru varmaan unohti sen.  ;D

Ei vaan, muistisairaus on vakava asia. Ainakaan näin netin välityksellä Socrulla ei ole onneksi selvästi havaittavia oireita. Toivottavasti itse kullakin esimerkiksi nämä lyhyet kirjoittelu pitävät osaltaan synapsiyhteydet kunnossa. Suosittelen aivojumppaa kaikille meille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - lokakuu 17, 2023, 15:13:46
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 17, 2023, 14:46:23
Lainaus käyttäjältä: TSS - lokakuu 17, 2023, 14:17:09
Lainaus käyttäjältä: Brutto - lokakuu 17, 2023, 12:52:03
Yksi vaihtoehto on, että Socrulla on pitkälle kehittynyt dementia. Aamulla hän merkkaa kaappinsa ja tavaransa muistilapulla, mutta unohtaa myöhemmin tehneensä sen ja epäilee muita. Edesmenneellä tädilläni oli samoja oireita.

Ehdotin jo aiemmin tätä tutkimuslinjaa, mutta ei se tainnut ottaa tuulta alleen.

Socru varmaan unohti sen.  ;D

Ei vaan, muistisairaus on vakava asia. Ainakaan näin netin välityksellä Socrulla ei ole onneksi selvästi havaittavia oireita. Toivottavasti itse kullakin esimerkiksi nämä lyhyet kirjoittelu pitävät osaltaan synapsiyhteydet kunnossa. Suosittelen aivojumppaa kaikille meille.

Niinpä. Socruhan esimerkiksi muistaa ällistyttävän hyvin erinäisiä muihin kirjoittajiin liittyviä yksityikohtia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 17, 2023, 18:09:41
Muistin kanssa tuli hiljattain yllättävä ongelma. Ajattelin mennä faceen etsimään salarakkaitteni profiileja katsoakseni mitä niille kuuluu, mutta hämmästyksekseni muistin vain Espoon naisen nimen! Muut olin unohtanut yleensä kokonaan, parista oli hämärä aavistus etunimestä.

Koska kuitenkin muistan esimerkiksi 40 vuoden takaa sellaistenkin työkavereiden nimiä, joiden kanssa olin tekemisissä vain satunnaisesti, tuskin olen dementoitunut ja ilmiölle on joku psykologinen selitys.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 17, 2023, 20:06:39
Laitoin airfryeriin Oolannin ranskalaiset 500 g ja paketin nakkeja 300 g. 180 astetta ja 14 minuuttia. Pohjalla olleet ranskalaiset eivät kypsyneet lainkaan. Olivat kuitenkin sentään sulaneet ja hieman lämpimiä. Möyhensin hieman ja laitoin vielä viisi minuuttia. Olivat mokomat nyt paremmin kypsyneet, mutta ei nuo kyllä vedä vertoja uunissa kypsennetyille Oolannin ranskalaisille, mitä rapeuteen tulee. Voi tietysti olla, että kun mulla oli siinä pohjalla ritilän päällä sellainen "suodatinpussi" niin pohjalla olleet ranut eivät päässeet kypsymään suunnitellusti. Pitää ensi kerralla kokeilla ilman sitä "suodatinpussia" ja sitten kiltisti siivota rasva pois osista jälkikäteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 17, 2023, 20:20:00
^ Sekin voi vaikuttaa, että laitoit samanaikaisesti ne nakit myös, sillä niistä tullee kosteutta - kosteus on rapeuden surma. Kokeile tehdä erikseen, ja tosiaan kuulostaa järkevältä operoida ilman mitään, mikä estää ilmankierron AIRfryerissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 17, 2023, 20:26:39
^^
Nakit tulee ihan hyvin ilman rasvaa pinnoitetulla paistinpannulla, joten ei nakkeja samaan aikaan kuumenemaan. Kun laitan ranut uuniin, niin en kyllä sinne niitä nakkeja samaan aikaan laita, vaan pannulle. Ne vielä ruskistuukin siinä paahtuessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 22, 2023, 03:15:06
Ennen koronaa kävin viikottain vakioaikaan parin kaverin kanssa uimassa. Vakionumeroiset kaapit otimme, jos olivat vapaina. Jos kaverien numerot olivat kiinni, niin arvasi että kaverit olivat jo sisällä, todennäköisesti löylyssä. Samat kävijät näki useimmiten kaappivälissä vakiokaapeilla.

Jospa laputtaja onkin porukka. Niin socrun seuraaminen pukukaapeilla helpottuu. PostIt laput taitaa kuitenkin olla samalla käsialalla kirjoitettu. Lappu kai lätkäistään kun kukaan juonessa olematon ei näe.

Kun kerrotaan laputuksen jatkuneen hallilla pidempään, niin ehkä aiempi laputettu on lopettanut käynnit ja socru on päässyt kahelin harrastuksen kohteeksi. Luulisi henkilökunnan huomanneen, vaikka ei kertoisi.

Kun socru haaveili naisen pyrkivän lapuilla kontaktiin, niin kyseessä olisi kai siivoojanainen miesten pukutiloissa. En kuitenkaan luule, kun sellaisesta kiinni jäänti voisi tuoda hankaluuksia työsuhteessa. Uskottavammin lievästi kehitysvammainen mies. Ehkä hallilla on aamuisin erityisryhmien toimintaa?

Pari aikaisempaa lappua olisi voinut tulla jo hallin avaamistoimien yhteydessä, mutta viimeisin selvästikin avaamisen jälkeen socrun ollessa altailla.

Mitään hyötyä laputtamisesta eli huomion kiinnittämisestä trumpetistiin en näe. Kostoa tai kiusantekoa se saattaa olla.

Tuokin on toki käynyt mielessä, että socru on itse kehittänyt jutun selvittääkseen kantislaisten luonteita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - lokakuu 22, 2023, 04:21:02
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 22, 2023, 03:15:06
Tuokin on toki käynyt mielessä, että socru on itse kehittänyt jutun selvittääkseen kantislaisten luonteita.
Foorumilla on ehkä kaksi tai kolme jäsentä, joilla on luonnetta. Nimimerkki Socrates ei lukeudu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 22, 2023, 15:08:26
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 22, 2023, 03:15:06
Kun socru haaveili naisen pyrkivän lapuilla kontaktiin, niin kyseessä olisi kai siivoojanainen miesten pukutiloissa. En kuitenkaan luule, kun sellaisesta kiinni jäänti voisi tuoda hankaluuksia työsuhteessa. Uskottavammin lievästi kehitysvammainen mies. Ehkä hallilla on aamuisin erityisryhmien toimintaa?

Ei ole eikä siellä pahemmin kehareita näy. Toki joskus joku outo hiippari, mutta ei ketään laputtajaksi sopivaa.

Naissiivooja on sikäli hyvä idea,  että olen usein siivoojan tiellä, kun hörpin aulassa juotavaa eli saattaisi ärsyyntyä siitä. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että viitsisi laputella eivätkä ainakaan tiedä nimeäni.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 22, 2023, 23:36:41

Liekö joskus mainitsemasi uimahalli, jossa minäkin1981 pelasin työporukan kanssa lentopalloa ja noihin muihin kuntoiluihin kuului myös mahdollisuus käydä uimassa. Meidän vuoron jälkeen oli pelivuoro Sikariportaalla, josta Koiviston Mauno tapasi tulla etuajassa ja pyrkiä jo meidän peliin. Tuli myös sinä päivänä kun presidentin tehtävät oli siirretty sairaalta Kekkoselta hänelle. Siitä alkaen kaksi aseistettua siviilipukuista poliisia kävi tarkastamassa tilat ennen Koiviston sisääntuloa.
Tuo taitaa olla ollut myös Paavo Lipposen uimapaikka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 24, 2023, 12:45:57
Kävin apteekissa ja ensimmäistä kertaa tuntui, että reseptilääkeitä toimittava farmaseutti oli tyyppiä "olen täällä vain töissä", kun aika usein nuo ovat edes jollain tavalla ystävällisen oloisia. Kuulikin aina vain puolet siitä, mitä sanoin. Sain kuitenkin asiani toimitettua :)

Tein hankintoja myös käsikauppapuolella ja nyt luulen, että flunssaa minulle tulee seuraavan kerran vasta helmikuussa 2027. Ostin nimittäin varmuudeksi samalla reissulla imeskelytablettina jotain sinkkitabuja. Niiden parasta ennen päivä on 01-2127. Minulle aina käy niin, että jos varaudun johonkin, niin varautuminen itsessään suojaa tältä, jota vastaan suoja on tarkoitettu. Kohta joudun yskänlääkkeen viemään apteekkiin takaisin avaamattomana. Ei ole ollut yskää sen jälkeen, kun ostin lääkkeen varalle, jos tarvitsen oloon helpotusta. Pakko sanoa, että on ollut poikkeuksellisen tehokas lääke.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 24, 2023, 16:15:34
En ole vieläkään käynyt testaamassa Suomen ensimmäistä pikaratikkaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 24, 2023, 16:41:15
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 24, 2023, 16:15:34
En ole vieläkään käynyt testaamassa Suomen ensimmäistä pikaratikkaa.

Joku autoilija testasi. https://yle.fi/a/74-20056803
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 24, 2023, 20:19:49
Ensi viikolla tulee normipomo takaisin. Toivottavasti on levännyt. Virkaatekevä pomo (harjoittelija) ajaa meitä hulluksi hääräämisellään ja hössötyksellään, koska kai "kaikki hommat nyt kuuluvat hänelle"!?
Schwidut kuuluu.
Luottaisi enemmän meihin, kun osaamme paremmin...!
Ymmärrän aseman tuoman vastuun ja paineen, mutta kaveri ylireagoi big time.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 25, 2023, 11:09:50
Stressi alkaa olla sitä luokkaa, että odotan, milloin sydänoireet ilmenevät. Viimeisin pulssia kiihdyttävä asia oli se, kun huomasin vakuutuslaskua katsellessani, että maksan liikennevakuutusta myös käytöstä poistetuista ajokelvottomista autoista. Olen luullut, että kun auto poistetaan liikennekäytöstä, myös liikennevakuutusmaksu loppuu.

Mutta eipä se lopukaan. Autosta peritään edelleen 25 euroa vuodessa.

Minulla on ollut kolme epäkuntoista käyttämätöntä autoa nurkissa lojumassa vuosista 2012-2014 alkaen eli keskimäärin kymmenen vuotta. Jos olen koko ajan tietämättäni maksanut niistä liikennevakuutusta, olen tullut maksaneeksi nykyhinnalla 750 euroa tyhjästä.

Ä r s y t t ä ä  !!!!

Lakkautan kyseisten autojen vakuutukset tämän päivän aikana. Silloin maksamisen pitäisi keskeytyä. 

Olen joskus ennenkin katsonut autojen vakuutustietoja, mutta en ole huomannut kyseistä 25 euron summaa. Yhdestä poistetusta autosta maksettiin vähän aikaa vahingossa vapaaehdoista lisävakuutusta, mutta sen lakkautin, kun huomasin asian. Miksi en ole huomannut näitä 25 euron maksuja?

Suurituloisella 75 euroa vuodessa menee muiden maksujen joukossa, mutta pienituloinen käyttäisi rahan mieluummin muuhun kuin lahjoittaisi sen vakuutusyhtiölle.

Osasyy virheeseen on se, että en hoida perheen raha-asioita. Se "taho", joka ne hoitaa, näyttää maksavan mitä tahansa laskuja tarkemmin tutkimatta. Aaah.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 25, 2023, 18:37:58
Nyt ärsyttää vielä enemmän.

Vakuutusyhtiön sivulta käy ilmi, että liikennevakuutusta ei voi lopettaa, jos autoa ei  T U H O A !!!!

En halua tuhota vanhoja autojani, mutta en myöskään halua maksaa liikennevakuutusta, kun autot eivät ole ajokelpoisia eivätkä enää koskaan tule olemaan.

Itse tehty tuhoaminen ei kelpaa, vaan auto on vietävä virallisesti tuhottavaksi.

Tämä on kiristystä. Tämä on kulttuurihistoriabarbarismia.

Mistä tulevat museoautot saadaan, kun ihmiset pakotetaan luovuttamaan vanhat autonsa tuhottaviksi.

Tarvitsen vanhoja autoja "varaosapankkeina", jos ei muuten. Pitääkö auto purkaa, ottaa osat ja jäljelle jäänyt kori luovuttaa jonnekin hajottamolle. Eivät ne pelkästä ruostuneesta korista mitään maksa vaan minä joudun maksamaan.

----

Trafin sivulta löytyy seuraava tieto: "Selvityksen liitteeksi tarvitaan romutuksesta vastanneen tahon todistus tai muu luotettava selvitys siitä, miten ajoneuvo on romutettu."

Onko todella niin, että ihmiset pakotataan romuttamaan vanhat antiikkiautonsa, koska jos niitä ei romuteta, niistä kerätään pakollista kiristysmaksua vaikka seuraavat tuhat vuotta. Tämä on niin väärin kuin ikinä voi olla. Sehän mitätöi yhden perusoikeuksista eli omistamisoikeuden.

Joudut maksamaan siitä, että "omistat" vanhan auton. Ja kuka muu kuin luihumaiset vakuutusyhtiöt - laillistettu mafia - on taas asialla valtion apulaisena. En ole tiennyt tästä. Muutenkin masennus vaivaa, ja nyt se vasta vaivaakin.

Trafin neuvot ovat sitä paitsi hölynpölyä. Trafin ohjeissa oleva maininta "muu luotettava selvitys" ei tarkoita mitään. Se tarkoittaa samaa kuin "Luokituksen muutoksen tulee perustua selkeisiin rakennemuutoksiin tai valmistajan tekemään rinnakkaiseen luokitteluun", joka oikeasti tarkoittaa "Luokituksen muutoksen tulee perustua selkeisiin rakennemuutoksiin tai valmistajan tekemään rinnakkaiseen luokitteluun.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 25, 2023, 18:56:52
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 17, 2023, 20:20:00
^ Sekin voi vaikuttaa, että laitoit samanaikaisesti ne nakit myös, sillä niistä tullee kosteutta - kosteus on rapeuden surma. Kokeile tehdä erikseen, ja tosiaan kuulostaa järkevältä operoida ilman mitään, mikä estää ilmankierron AIRfryerissa.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 17, 2023, 20:26:39
^^
Nakit tulee ihan hyvin ilman rasvaa pinnoitetulla paistinpannulla, joten ei nakkeja samaan aikaan kuumenemaan. Kun laitan ranut uuniin, niin en kyllä sinne niitä nakkeja samaan aikaan laita, vaan pannulle. Ne vielä ruskistuukin siinä paahtuessaan.

Joo, nyt sitten laitoin ilman nakkeja ja ilman "suodatinpussia", mutta 200 astetta ja 14 minuuttia. Oli joko liikaa lämpöä tai aikaa, sillä ranuista tuli liian kuivia. Lihapullat käytin mikrossa. Nää Oolannin ranut ovat kuivia jo valmiiksi ja siksi niistä tulee muita ranuja parempia normiuunissa. Airfryerin asetuksia on haettava pussi ransakalaisia kerrallaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 25, 2023, 19:47:46
Sanoin:
LainaaVankilan tulee olla rangaistus, ei koulu.
Tuo saksittiin. Miksi? Vituttaa tuollainen moderointi.

Normipomo = Hyvä pomo tulee takaisin ens viikolla, saa rauhoittua...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 26, 2023, 09:54:40
Laputtaja iski pienen tauon jälkeen. Teksti oli aavistuksen muuttunut:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 26, 2023, 10:13:02
^
Oliko taas ovessa ennen saapumista?
Jos oli, niin ensi kerralla 10 minuuttia aiemmin paikalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 26, 2023, 10:32:19
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 26, 2023, 10:13:02
^
Oliko taas ovessa ennen saapumista?
Jos oli, niin ensi kerralla 10 minuuttia aiemmin paikalle.

Oli, mutta tulin tavallista myöhemmin paikalle. Joku poisti sen sillä aikaa, kun olin uimassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 26, 2023, 12:10:12
Piti mennä aamusella haravoimaan pihaa. Sainkin fiksun idean ja menin ensin käymään ulkona sen verran, että vein roskat ja samalla haistelin, minkä verran vaatetusta tarvitsen pidempään oleiluun.

Oli niin perkeleellisesti pihassa pyörivät tuuli, että tulinkin siihen tulokseen, että jäänkin sisälle keittelemään marjakeittoa iltapuurolle kaveriksi. On tulossa nuorta herraseuraa iltapäiväksi ja alkuillaksi ja iltapalan jälkeen könyävät kotiin odottamaan vanhempia töistä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 26, 2023, 16:51:03
Pääkaupunkiseudulta maalaiskaupunkiin. Olihan ok reissu, jotkut kivat ihmiset olivat käyneet korjaamassa auki retkottavan ikkunan kämpästäni, kun älysin, että sehän on oikeastaan taloyhtiön asia. En tiedä, miksi se oli silleen mennyt, mutta nyt se korjattu ja menee taas kiinni.

Työkaverit on ihania, sain suklaapatukan syötäväksi hammaslääkärin jälkeen. En oikein hannonut kertoa, että makea ei ole mun juttu, mutta oli se vähän junassa kahvin kanssa. Hampaisiin ei ole monta kertaa koskettu, mutta nyt innokkaan seitkytluvun hammaslääkärin paikkaama pikkureikä kuulemma vuotaa, joten tuli korjattua. En mä nyt oikeastaan tykännyt.

Kaikenlaista sitä sitten kuulikin, mitä miettimään jäi.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 26, 2023, 17:04:49
Bless me Jesus because I have sinned!:
koin melkein uskonnollisen hyvänolontunteen herkullisesta syömisestä, kun närästysriskistä huolimatta herkuttelin näin:
Lidlin kaurasydän -leipänen ja margariinia ja:
- toisella puolikkaalla kalkkunaleikkelettä kera kuoritusta kurkusta leikattujen paksujen siivujen
- toisella puolikkaalla Maasdamerjuustoa kera parin pienen siivun paprikaa
Kurkku varsinkin kuorimattomana, puhumattakaan paprikasta ovat riskialttiita, ja ostan niitä siksi vain muutaman kerran vuodessa tuntiessani olevani erityisen rohkea ja vaaroista (eli kamalasta närästyksestä) piittamaton. Mutta nytpä siis oikein keskityin syömiseen parhaassa mindfullness-moodissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 26, 2023, 21:14:45
Vuokralla asumisessa on hyviä puolia ja myös huonoja puolia. Yksi huono puoli on epävarmuus. Koskaan ei tiedä, milloin on lähdettävä, kun asunnon omistaja (tai joku hänen sukulaisensa) tarvitsee asuntoa itse.

Uuden asunnon etsimisessä ja muutossa on aina kauhea "ruljanssi". On epämukavaa, jos homman joutuu tekemään pakotettuna eikä omasta tahdosta silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Muutto voi sotkea suunnitelmat.

Taas ollaan pakkomuuttotilanteessa. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta.

En tarkoita varsinaista asuntoa maalla vaan tyttären Helsingin kämppää. Se on ollut käytössä kahdeksan ja puoli vuotta, joten siihen on jo tottunut.

En jää kaipaamaan pelkästään sitä pientä kopperoa, jota asunnoksi sanotaan, vaan koko ympäristöä. Kun avaimen luovuttaa, ei enää näe tuttua takapihaa ja talon yleisiä tiloja. Joutuu siis luopumaan enemmästä kuin pelkästä asunnosta.

Satavuotias hyvällä paikalla oleva kerrostalo on "miljonääritalo", jossa on puolentoista miljoonan euron asuntoja ja niiden varakkaita omistajia. Ulko-ovi aukeaa automaattisesti, ja hissi on juuri uusittu.

Uusi kämppä on synkässä 1930-luvun talossa, jossa ei ole mitään hienouksia. Hissi on pieni ja kömpelö ja hidas. Siinä on rautakehikko-ovi ja vielä toinen ovi. Rappukäytävässä on tunkkainen haju. Naapuriasunnon oven edessä käytävällä on reikäiset lenkkarit - mikähän pultsari siinä asuu. Asunnossa on kaasuhella, mikä viittaa siihen, että sähköjohdot ovat vanhat.

Ilmeisesti Ainoa hyvä puoli uudessa asunnossa on se, että se on suurempi. Luokkapudotukselta muutto kuitenkin tuntuu.

Muuttomatka on Google-kartan mukaan 500 metriä, joten tavarat viedään kantamalla pikkuhiljaa. Onneksi asunnot voivat olla reilun viikon ajan yhtä aikaa. Uusi on jo saatu, ja vanha luovutetaan viikon kuluttua. Uudessa ei ole sähköjä ennen kuukauden vaihtumista, joten tämä asia haittaa siivousta. Asunto ei ole kovin puhdas, mitä tekee muuttamisen epämukavaksi. Entinen oli huippusiisti ja remontoitu.

Tämä voi loukata joitakin, mutta en tarkoita sitä loukkaukseksi. En pystyisi käyttämään vuokra-asunnosta sanaa "koti", vaikka se olisi ainoa virallinen asuntoni. Minulle vain yksi tietty talo on ollut koti. Nyt voin vain muistella sitä. Muut ovat asuntoja, kämppiä, huoneistoja, taloja... mitä lieneekään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 26, 2023, 22:29:45
^
Olen joskus ihmetellyt keillä on varaa asua vuokralla Helsingin ja joidenkin muiden kaupunkien keskustoissa. Vuokran määrällä olisi lyhentänyt mukavasti sen miljoonakämpänkin lainaa. Tietysti se laina olisi ensin pitänyt saada pankista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 27, 2023, 13:30:06
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 26, 2023, 09:54:40
Laputtaja iski pienen tauon jälkeen. Teksti oli aavistuksen muuttunut:
Ei kai kaappi ole sinulle varattuna kuin pari tuntia päivässä vakioaikaan ja muulloin muiden käytössä. Jos olisi, siinä olisi laputusaihetta.

Lapun infosisältöhän on: Tässä on sen kaappi, jolla on Trump-lippis, eväät. kävelysauvat...
En oikein näe mieltä tuon julistukselle. Lähinnä kiusantekoa ehkä kostoksi.

Ehkä tauko oli siksi, että laputtaja ei ole ollut näkemässä tuloasi? Tai tullessasi ei ollut tilaisuutta lappua muitten näkemättä lätkäistä. Yleisö voisi selitttää myös lapun ilmestymisen vasta uinnin aikana.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 27, 2023, 13:35:36
Lainaus käyttäjältä: Jaska - lokakuu 27, 2023, 13:30:06
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 26, 2023, 09:54:40
Laputtaja iski pienen tauon jälkeen. Teksti oli aavistuksen muuttunut:
Ei kai kaappi ole sinulle carattuna kuin pari tuntia päivässä vakioaikaan ja muulloin muiden käytössä. Jos olisi, siinä olisi laputusaihetta.

Lapun infosisältöhän on: Tässä on sen kaappi, jolla on Trump-lippis, eväät. kävelysauvat...
En oikein näe mieltä tuon julistukselle. Lähinnä kiusantekoa ehkä kostoksi.

Ehkä tauko oli siksi, että laputtaja ei ole ollut näkemässä tuloasi? Tai tullessasi ei ollut tilaisuutta lappua muitten näkemättä lätkäistä. Yleisö voisi selitttää lapun ilmestymisen vasta uinnin aikana.

Kaappi on varattu noin kolme varttia ja olen käyttänyt myös muita kaappeja, jos siinä on ollut ihan vieressä joku.

Lappu oli siis tällä kertaa poistettu uinnin aikana, liekö siivooja tai valvoja ottanut.

Laputtelijan riski jäädä kiinni kasvaa sikäli, että nyt muutama tuttuni siellä tietää asiasta ja voi huomata laputtamisen.

Mutta on mahdollista, että laputtaja lukee tätä ketjua ja osaa muuttaa suunnitelmiaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 27, 2023, 14:30:15

Arvatenkin laputtaja tuntee säännöllisen käyntiaikasi. Sellainenkin tieto tutuilta olisi kiintoisa, että lappu tapaa ilmestyä juuri ennen tuloasi.

Juu voihan olla, että joku foorumilla hakattavien listalle laittamasi kujeilee ja tarkoittaa, että otat asian vakavasti  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 27, 2023, 14:38:55
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 27, 2023, 13:35:36
Mutta on mahdollista, että laputtaja lukee tätä ketjua ja osaa muuttaa suunnitelmiaan.

Enpä todellakaan usko, että on mahdollista.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 27, 2023, 20:35:54
Palohälytin pärähti soimaan, kun otin broilerinkoivet uunista. Toivotaan, etteivät naapurit pelästyneet. Meillä oli talossamme oikeasti tulipalo viime talvena.
Taas sitä osaa... :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 28, 2023, 09:16:43
Huh, ihan pöpperöinen olo, kun lähes uneton yö takana taas. Kun olisi pitänyt nukahtaa, niin yläkerran rouva sai päähänsä korkokenkineen rampata ympäri kämppää. Oli ilmeisesti lähdössä bilettämään. Kun oli saanut karistettua unet silmistäni, niin läimäytti oven kiinni ja kipitti rappuja alas häipyi sen siliän tien. Ihmetelen vain, kun enää puolilta öin jaksaa enää mihinkään lähteä.

Sittenpä ei taas uni tullutkaan, kun olin ehtinyt kärttyyntyä, joten katsoin tabletilta formuloita tunnin ja kello kahdelta uusi yritys nukkumiseen. Pilkkien meni koko loppu yö eikä yhtäjaksoista unta tullut juuri lainkaan.

Nyt vielä ensi yönä kelloja siirretään tunti taaksepäin, joten meneekin hyvä tovi, ennen kuin unirytmi palaa kohdilleen. Johan tuota olin ehtinytkin olla jonkun aikaa poikkeuksellisen pirteä, kuten syksyisin on ollut tapana.

ps. vasta, kun tuon olin kirjottanut, niin hoksasin tarkistaa, mikä vaihe kuulla oli menossa. Olisihan se pitänyt arvata taas kerran  :-[
Täysikuu 2023 – Milloin on täysikuu? Lokakuun 28. päivänä 2023 koko Kuun valoisa puoli on kääntynyt Maahan päin ja Suomessa nähdään täysikuu.

Edit: Korjailtu typoja
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 28, 2023, 09:56:26
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 27, 2023, 14:38:55
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 27, 2023, 13:35:36
Mutta on mahdollista, että laputtaja lukee tätä ketjua ja osaa muuttaa suunnitelmiaan.

Enpä todellakaan usko, että on mahdollista.

T: Xante

Monet ovat nykyään taitavia jäljittämään toisia erilaisilla hakutoiminnoilla. Minullahan on tuo avatar ja olen jo ennen lappuja kirjoitellut paljon mm Trumpista ja uimahalleista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 28, 2023, 12:38:31
Kummallinen viikko ollut. En ole juurikaan liikkunut, niin kuin nykyään tavallista, mutta silti olen nukkunut mainiosti pitkiä yöunia, mikä on poikkeuksellista. Kahtena iltana joutunut syömään närästyslääke Gavisconia, mutta eilen en, vaikka söinkin palan kurkkua ja pienen palan paprikaa aiemmin päivällä. Taitavat loput ruusukaalit jäädä syömättä närästyksen takia, mikä on todella sääli.

Pitäisi alkaa taas syömään papuja. Ne tekevät kynsistäni vahvemmat. Nyt varpaankynnestä lohkesi itsekseen pala, ja sormienkynsistäkin uhkasi, ennen kuin leikkasin. Olenkin ihmetellyt tätä yhteyttä, ja sain googlaamalla vastauksen mistä syystä pavut vahvistavat kynsiä: biotiinin eli B7-vitamiinin takia.

Ja tämän edellisen pohdinnan seurauksena tulin tarkistaneeksi mitä Multivita Beko long -tableteissa onkaan (monivitamiini, jota suosittelivat apteeksisa lihaskramppeihin, mutta joka ei siihen auta): B1, B2, B3, B5, B6, B12, foolihappo, D-biotiini. Olen ottanut sellaisen tabletin joka toinen päivä noin neljän kuukauden ajan, joten D-biotiinia on tullut keskimäärin 150% päivän tarpeesta, ravinnon biotiinin lisäksi (esim. päivittäin syömäni kaurahiutaleet sisältävät paljon). Ehkä jonkinlainen yliannostus? Tuossa valmisteessa on ihan hulluja määriä muita vitamiineja, esim. B1 yli 3000% päivätarpeesta ja B2 yli 2000% päivätarpeesta. B-vitamiinithan toimivat yhteisvaikutuksessa toistensa kanssa. No, tauotan kokeeksi tuon valmisteen, ja alan syömään pelkkää B12-vitamiinia joka toinen päivä niin kuin aiemmin, lääkärin määräyksestä tai ainakin hyväksynnällä. Ja sitten niitä papuja - ruoastahan on vaikea saada yliannostusta oikein mistään, maksaa lukuunottamatta (liikaa A-vitamiinia) ja parapähkinöitä (en muista mitä siitä saikaan (seleeniä?) ja siksi sitä ei kannata yhtä pähkinää enemmän päivässä syödä).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2023, 12:54:29
^
Ihana kuulla, että olet saanut nukutuksi pitkiä yöunia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 28, 2023, 12:56:26
^ Kiitos, ihana Lauri. 
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - lokakuu 28, 2023, 13:07:40
Vitamiinipähkäilystäni oli sekin hyöty, että hoksasin, että tavoistani poiketen ostin pussillisen parapähkinöitä olikohan toissaviikolla. Olen niitä napsinut 1 tai 2 vuorokaudessa, mutta sekin on liikaa!! Siinä on liikaa seleeniä, joka googlauksen perusteella haurastuttaa kynsiä, ja on muutenkin myrkyllistä. Taidan tauottaa parapähkinätkin, kunnes kynnet vahvistuvat.

Google kertoi:

3. Älä syö liikaa parapähkinöitä
Seleeni on suurina annoksina myrkyllistä. Jatkuva liian suuri seleeninsaanti saattaa haurastuttaa hiuksia ja kynsiä, aiheuttaa hiusten ja kynsien lähtöä, sekä aiheuttaa muun muassa ihottumaa, ripulia, pahoinvointia ja ärtyisyyttä. Parapähkinöissä voi esiintyä myös maksalle haitallisia homemyrkkyjä.

https://anna.fi/hyvinvointi/terveys/ihmetteletko-paino-putoa-parapahkinasta-apua
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2023, 14:06:58
Olen just ryyppäämässä. Otin 24 kpl 0,33 l limpparia mukaan, jotta ei tulisi juotua pelkkää alkoholijuomaa, mutta jostain syystä onnistuin jo eilen juomaan kuten Hippi ohjeisti: normaalia hitaammin. Tänään aamupalalla ensimmäiset kaksi limpparia ja nyt on voinut osallistua myös toisen vuorokauden ränniin alkoholijuomilla. Yllätyin positiivisesti, että oli eilen oikein hauska ilta vaikka kaikki muut olivat aivan seipäät ja itse koko illan skarppina lähes "ajokunnossa".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 28, 2023, 14:20:19
Nää Olvin Hard Seltzer juomat ovat yllättävän hyviä. Alkoholia oluen verran eli 4,5%, mutta maistuvat hiilihapotetulle makuvedelle, joskaan näissä ei ilmeisesti ole lisättyä sokeria lainkaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 28, 2023, 15:31:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 28, 2023, 14:06:58
Olen just ryyppäämässä.

Onnentoivotukset tulevan nousuhumalan johdosta.

Kerran viikossa humaltuminen on rentoumisen merkki. Kaksi kertaa viikossa saattaa viitata alkavaan masennukseen tai tylsistymiseen. Kaksi päivää peräkkäin on juomaputki, juhannus tai irtisanomisjuhla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 28, 2023, 20:09:41
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 28, 2023, 14:06:58
Olen just ryyppäämässä. Otin 24 kpl 0,33 l limpparia mukaan, jotta ei tulisi juotua pelkkää alkoholijuomaa, mutta jostain syystä onnistuin jo eilen juomaan kuten Hippi ohjeisti: normaalia hitaammin. Tänään aamupalalla ensimmäiset kaksi limpparia ja nyt on voinut osallistua myös toisen vuorokauden ränniin alkoholijuomilla. Yllätyin positiivisesti, että oli eilen oikein hauska ilta vaikka kaikki muut olivat aivan seipäät ja itse koko illan skarppina lähes "ajokunnossa".
Toivottavasti aamulla herättyä on energiaa tehdä jotain hyvää tai tilata pizzaa/kebapia?
En minä koskaan noin... Itse ostin vain 3 litran valkkaripönikän viikonlopuksi. Eikä mitään ennen puoltapäivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 28, 2023, 20:20:42
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 28, 2023, 12:54:29
^
Ihana kuulla, että olet saanut nukutuksi pitkiä yöunia.
Hassu juttu sinänsä, etten itse osaa mitenkään nukkua vapaapäivinä klo 7 pidempään, kun arkipäivinä herätys on klo 5.00...
Päikkäreitä tulee joskus viikolla vedettyä 30 min.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 29, 2023, 12:35:03
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 28, 2023, 15:31:56
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 28, 2023, 14:06:58
Olen just ryyppäämässä.

Onnentoivotukset tulevan nousuhumalan johdosta.

Kerran viikossa humaltuminen on rentoumisen merkki. Kaksi kertaa viikossa saattaa viitata alkavaan masennukseen tai tylsistymiseen. Kaksi päivää peräkkäin on juomaputki, juhannus tai irtisanomisjuhla.

Löytynee aina jokin juhla jonka vuoksi voi ottaa pari paukkua. Toisaalta sekin on jo juhlaa, kun on mitä ottaa.

Toki pitää tuokin tehdä sivistyneesti naukkaillen vain hyvässä seurassa kuten raittiusintoilijoiden kokouksessa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 29, 2023, 15:57:57
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 25, 2023, 18:56:52
Lainaus käyttäjältä: kertsi - lokakuu 17, 2023, 20:20:00
^ Sekin voi vaikuttaa, että laitoit samanaikaisesti ne nakit myös, sillä niistä tullee kosteutta - kosteus on rapeuden surma. Kokeile tehdä erikseen, ja tosiaan kuulostaa järkevältä operoida ilman mitään, mikä estää ilmankierron AIRfryerissa.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 17, 2023, 20:26:39
^^
Nakit tulee ihan hyvin ilman rasvaa pinnoitetulla paistinpannulla, joten ei nakkeja samaan aikaan kuumenemaan. Kun laitan ranut uuniin, niin en kyllä sinne niitä nakkeja samaan aikaan laita, vaan pannulle. Ne vielä ruskistuukin siinä paahtuessaan.

Joo, nyt sitten laitoin ilman nakkeja ja ilman "suodatinpussia", mutta 200 astetta ja 14 minuuttia. Oli joko liikaa lämpöä tai aikaa, sillä ranuista tuli liian kuivia. Lihapullat käytin mikrossa. Nää Oolannin ranut ovat kuivia jo valmiiksi ja siksi niistä tulee muita ranuja parempia normiuunissa. Airfryerin asetuksia on haettava pussi ransakalaisia kerrallaan.

Nyt oli 180 astetta ja 14 minuuttia ja tää oli oikeastaan aika passeli.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 29, 2023, 20:18:02
Kirjoitin pitkän jutun ja tuhosin sen vahingossa ehtimättä lähettää sitä.

Kaikki työ ja ajattelu meni hukkaan. Etsin materiaalia keskeneräiseen juttuuni Googlen avulla ja unohduin sille reissulleni. 6-vuotias tuli tietokoneen ääreen, ja esittelin hänelle kaikenlaista. En muistanut, että minulla on kirjoitus kesken. Tunnin päästä klikkasin sammuksiin kaikki auki olevat välilehdet, ja siellä meni myös lähettämätön kirjoitukseni.

Kirjoitan tähän lyhyesti sen, mitä en ehtinyt kirjoittaa.

Näin metrossa 1970-luvun Fonzien naispuolisen kaksoisolennon. Naisen suu oli samanlainen kuin Foniella. Naisella oli kaksi sentitä leveä sormus ja poikkeuksellisen pitkät peukalot.

Kauempana metron penkissä istui nuorehko mies, joka oli kuin Hollywoodin katalogista. Mies haroi välillä hiuksiaan ja hymyili ja oli aivan kuin jossakin kokekuvauksessa. Hänellä oli harmaa pitkä takki ja musta kaulahuivi sekä Wilson-urheilukassi. Miehessä oli James Bondin tyyliä. Hän oli vähemmän karski versio Daniel Graigista. 

Sitä, mitä ehdin kirjoittaa, en jaksa enää yrittää uudestaan palauttaa tekstisi. Mennyt, mikä mennyt.

Sen verran voin paljastaa, että tällaisen kuvan googlasin juttuuni.

https://live.staticflickr.com/5495/9290939825_ef60e12863_b.jpg
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 29, 2023, 21:35:31
^
Minulla on työpöydällä "tyhjä paperi", eli word dokkari, johon kirjoitan pidemmät vuodatukset ja siitä kopioin ne mihin milloinkin olen kirjoitustani laittamassa. Kun viestin lähetys on onnistunut, tyhjennän paperi seuraavaa käyttökertaa varten. Wordin saa tallentamaan automaattisesti kirjoituksen, eli vaikka sen sulkisin, niin mitään ei mene hukkaan.

Yhden välilehden sulkemisen voi palauttaa ainakin Operassa ja se on ollutkin tarpeellinen, kun en vieläkään ole tottunut uusiin hienoihin ominaisuuksiin ja olen muutaman kerran vahingossa sulkenut juuri sen välilehden, jossa kirjoitus tänne on ollut kesken. Välilehden palauttaminen palauttaa sen kirjoitusruutuineen ja teksteineen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 30, 2023, 00:26:35
Varmaan Kopek halusi pikemmin kertoa, että onni potkii häntä piikkikengällä kuin kysyä mitä tehdä kun  jätti tallettamatta keskeneräisen tekstin Kantiksen viestinkirjoitusruudussa selaumessa.

Hipin neuvo vähänkin isomman vestib muokkaamisesta varmistuḱsia tekevässä  tekstieditorissa on fiksu, joskus itsekin teen noin fiksusti.

Kerron kuitenkin, että aloitin tämän viestin kirjoituksen Kantikselle  SMF:n viestinkirjoitusikkunassa Ubuntu Linuxissa Firefox selaimessa suoraan Kantikselle. Siirryin selaimessa pois välilehdeltä. Kaynnistin tietokoneen uudelleen. Availin niitä ja noita ohjelmia ja sitten myös Firefoxin, joka minulla avaa suljettaessa avoinna olleet välilehdet. Vaihdoin siihen välilehteen, jossa viestin muokkaus oli kesken ja tässä jatkan tämän viestin muokkausta ilman ylimääräisiä koommervenkkejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - lokakuu 30, 2023, 00:45:34
Onnistui jopa näin, että aloitin tämän viestin kirjoittamisen selaimen välilehdessä tähän ketjuun ja suljin välilehden lähettämättä viestiä. Sulkematta selaunta käynnistin tietokoneen uudelleen ja avaasin selaimen. Tein välilehhden ja avasin siihen viimeksi sulhjetuista välilehdistä kesken olavan vastauksen ketjuun ja siinä oli ennen buuttia kirjaittamani teksti. Tässä nyt muokkaan viestin valmiiksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2023, 07:28:56
^^
Juu, ymmärsin kyllä Kopekin viestin ja onhan nuo samat ohjeet annettu jo useampaan kertaan. Ihmetelen vain, miksi hän ei ota käyttöön tuollaisia helppoja keinoja varmistaa, että teksti ei katoa. Olen joskus tehnyt niinkin, että siirtänyt jo kirjoitusruutuun aloittamani tekstin "paperille", jos teksti lähtikin yllättäen pitenemään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - lokakuu 30, 2023, 08:01:35
Hyviä neuvoja Jaskalla ja Hipillä.
Omakohtaista kokemusta vaivalla rakennetun tekstin katoamisesta omaavana, kuten varmaan kaikilla täällä, jaan Kopekin fiilikset ja lohdutan että ajattelu ei mennyt hukkaan. Aivot ovat plastiset tai kömpelömmällä vertauksella kuin hauislihas. Tekstin rakentaminen jää aivoihin aina jossain muodossa, monesti jäsentäen ajattelua.
Tai toisin sanoin: hidas ajattelu muotoutuu nopeaksi ajatteluksi, jopa intuitioksi. Lätkän pelaajat puhuvat selkäytimestä lähteväksi osaamiseksi, turhia ajattelematta.
Hihalla taisi jossain olla hieno lainaus Donnerin Jörkalta:
En tiedä mitä ajattelen asiasta ennenkuin olen kirjoittanut siitä, tai jotain sen suuntaista.

PS. Joskus on käynyt niinkin että uudelleen kirjoitettu teksti on ollut parempi kuin se menetetty tai poispyyhitty. Jotain on tapahtunut aivoissa.
Tuota voi vaikka testata.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 30, 2023, 08:28:11
Täällä Hipin Word-dokkarin virkaa hoitaa Notepad++ https://notepad-plus-plus.org/
Pitää tekstin tallessa automaagisesti ilman asetusten jumppaamista.
Notepad++ on pitkään ollut kolmen ensimmäisen asennettavan ohjelman joukossa aina, kun olen saanut uuden tietsikan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 30, 2023, 10:19:18
Lainaus käyttäjältä: a4 - lokakuu 30, 2023, 08:01:35
Omakohtaista kokemusta vaivalla rakennetun tekstin katoamisesta omaavana, kuten varmaan kaikilla täällä, jaan Kopekin fiilikset ja lohdutan että ajattelu ei mennyt hukkaan.

Kirjoitukseni oli niin huono ja tylsä, ettei sen katoamisella ole väliä. Korkeintaan vähän harmitti silloin, kun huomasin, että kappas vain... se hävisi.

Kuten monet täällä tuntuvat tekevän, minäkin käytän tarvittaessa tekstinkäsittelyohjelmaa kirjoittamisen apuna. Yleensä teen näin silloin, kun kirjoitan pidempää juttua, jonka kirjoittamisessa saatan pitää taukojakin. Jos käytän sähkökatkoille altista pöytätietokonetta, varmistan kirjoituksen todennäköisemmin tekstinkäsittelyohjelmalla kuin läppärillä kirjoittaessani.

Harakoille päätyneessä jutussani pohdin sitä, miten sielultani maalaisena kiinnitän huomioni pieniin asioihin toisin kuin ehkä syntyperäiset kaupunkilaiset, jotka ovat tottuneet kulkemaan "eyes wide shut" eli olemaan tarkkailematta kaikkea minkä näkevät. Kaupunkiympäristössä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että ihminen kuolisi "informaatioähkyyn", jos hän vastaanottaisi kaiken ja yrittäisi prosessoida sitä. Ehkä hän ei sentään kuolisi vaan ainoastaan ylirasittuisi.

Esimerkkinä pienten asioiden jäämisestä mieleen kerroin muistikuvan koulumatkaltani alle kymmenvuotiaana, jolloin näin tien laidassa auton, jonka nokassa oli maapallomerkki. Mietin, kuinka moni kaupunkilainen muistaa vielä kymmenien vuosien päästä katselleensa jotain auton nokkamerkkiä tien laidassa alakouluikäisenä. Auto, jossa on kyseinen merkki, on 1950-luvun alun Taunus.

Pohdiskelin jutussani sitä, miten elämä maalla on verkkaisempaa ja tapahtumaköyhempää kuin kaupungissa. Tällaisissa olosuhteissa totutaan seuraamaan pieniäkin asioita, koska paljon muuta seurattavaa ei olekaan.

Näistä pohdinnoista siirryin siihen osaan kirjoituksestani, jota en ehtinyt kirjoittaa. Tässä loppuosassa - alkuosa oli vain ylipitkäksi venähtänyt johdanto - kerroin siitä, miten tarkkailin metrossa muutamia matkustajia eli Fonzien näköistä pitkäpeukaloista naista ja James Bondin näköistä miestä.

Kun nyt tarkemmin mietin, mies oli yhdistelmä Daniel Graigia ja Nicolas Cagea nuorempina. Ehkä hänessä oli ripaus vielä kolmattakin filmitähteä, mutta en nyt keksi ketä. Kirk Douglas nuorena voisi olla sopiva. Hänellä oli samanlainen leukakuoppa.

Jos metromiehen seksuaaliseksi suuntautumiseksi olisi paljastunut "homoseksuaali", en olisi yllättynyt. Hänen keimailevassa olemuksessa oli jotain "homomaista". En tosin tunne homoja, ja käsitykseni heidän olemuksestaan on peräisin pelkästään elokuvista.

(https://pbs.twimg.com/media/DbBThXgUwAEq6sM.jpg) (https://i.pinimg.com/1200x/4d/a3/87/4da387f18a0f50f7903a03e3589108f4.jpg)

P.S. Kirjoitan tätä eräässä helsinkiläisessä kirjastossa. Edestäni käveli juuri iso koululaisryhmä, jossa ei ollut ainoatakaan... tiedätte kyllä keitä. Tällainen näky on yhä harvinaisempi nykyaikana ja jonkin ajan päästä täysin mahdoton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 30, 2023, 10:33:47
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 30, 2023, 10:19:18

P.S. Kirjoitan tätä eräässä helsinkiläisessä kirjastossa. Edestäni käveli juuri iso koululaisryhmä, jossa ei ollut ainoatakaan... tiedätte kyllä keitä. Tällainen näky on yhä harvinaisempi nykyaikana ja jonkin ajan päästä täysin mahdoton.

Viestin aiempi osa loi mielleyhtymän, ettei ryhmässä ollut ainuttakaan homoa kunnes aloin miettimään mistä Kopek saattoi sen tietää.

Sitten lamppu välähti ja tajusin, että kyse olikin mamuista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2023, 10:35:21
^
EI, kyllä Kopek tarkoitti poliisia.  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2023, 10:51:10
Mutta, nyt vähän vakavammalla naamalla kuin äsken :)

Mietin, millainen kuva Kopekilla on mielessä, kun hän puhuu "kaupunkiympäristöstä" ja siitä tulvimalla tulevasta infosta, joka silmiin tunkeutuu. Minä olen koko elämäni asunut kaupunkiympäristössä ja koko nuoruuteni Helsingin kantakaupungissa. Koulumatkat kuljin kävellen ja suuri osa matkasta koostui kahdesta kadusta Nordenskiöldinkatu ja Urheilukatu, ensin mainittua risteyksestä Eläintarhan urheilukentälle päin. En ole aikoihin noissa maisemissa käynyt, mutta epäilen edelleen, onko siellä vieläkään sitä kaupungin vilinää muulloin kuin suurten urheilutapahtumien aikoina.

Tuolta muutin lähiöön Kontulaan, jossa oli kyllä ostari, mutta enpä sitäkään kovin kaupunkimaiseksi osaa mieltää. Ihmisiä oli paljon ostoksiaan toimittamassa, mutta sekä sitten on sitä kaupunkiympäristöä. Ostarin ulkopuolella on paljon taloja, joissa ihmiset ovat enimmäkseen kotona. Kaduilla ei mitään vilinää. Siellä ei edes erottanut mitään ruuhka-aikaa, jolloin ihmiset olisivat menossa tai tulossa työmatkallaan.

Tiksi on kuin joku pikkukaupunki ja se ihmisvilinä keskittyy aseman tienoolle.

Minä miellän sen kaupunkiympäristön lähinnä sellaiseksi kuin Hesan ydinkeskusta. Siellä on jotenkin hektinen meno kaiken aikaa ja siellä kannattaa kyllä suodattaa tarkoin sen, minkä ottaa vastaan, jotta tarpeellisen pystyy erottamaan tarpeettomasta hälystä. Noin ainakin silloin joskus muutama vuosi sitten, kun siellä olen viimeksi käynyt.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - lokakuu 30, 2023, 11:00:51
Itse on havainnoi Helsingissä ympäristöä ollenkaan. En huomaa kun joku uusi liike kotinurkilla on avattu tai mihin tarkoitukseen joku rakennus on.

En ole ihan varma johtuuko se kaupunkilaisuudestani vai olenko vain muuten sellainen. Tuskin muissakaan kaupungeissa kiinnitän huomiotani katukuvaan.

Sitten luonnossa kyllä saatan havaita ja painaa mieleen esimerkiksi erityisiä puita: harvinaisen isoja, kieroonkasvaneita yms. Johtuuko sitten vain siitä, että olen tehnyt paljon metsätöitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 30, 2023, 11:36:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2023, 10:51:10
Mietin, millainen kuva Kopekilla on mielessä, kun hän puhuu "kaupunkiympäristöstä" ja siitä tulvimalla tulevasta infosta, joka silmiin tunkeutuu. Minä olen koko elämäni asunut kaupunkiympäristössä ja koko nuoruuteni Helsingin kantakaupungissa. Koulumatkat kuljin kävellen ja suuri osa matkasta koostui kahdesta kadusta Nordenskiöldinkatu ja Urheilukatu, ensin mainittua risteyksestä Eläintarhan urheilukentälle päin. En ole aikoihin noissa maisemissa käynyt, mutta epäilen edelleen, onko siellä vieläkään sitä kaupungin vilinää muulloin kuin suurten urheilutapahtumien aikoina.

Ehkä "vilinää" ei huomaa, kun sitä lapsesta asti katselee.

Syvällä maaseudulla asuva lapsi ohittaa koulumatkallaan pari kolme taloa ja näkee niiden ikkunat ja pihat ja piharakennukset. "Vilinä" on sitä, jos yhden talon ikkunaan on vaihtunut uuden väriset verhot tai pihaan ilmestynyt uuden näköinen mopo.

Maaseututaajamassa asuva koululainen ohittaa koulumatkallaan parikymmentä taloa ja yhden kaupan ja näkee niiden ikkunat ja pihat. Vastaan tulee yksi tai kaksi autoa. Koska taloja on paljon, aivan pieniin ilmiöihin ei tule enää kiinnitettyä huomiota. Uudet autot kuitenkin huomataan, samoin muutokset pihapiirissä ja rakennuksissa. Jonkun talon pihapiirissä saattaa vanha nainen hiippailla postilaatikolle. Se ihmisvilinästä.

Kaupungissa asuva lapsi ohittaa koulumatkallaan useita kerrostaloja ja kauppaliikkeitä ja näkee niiden sadat ikkunat ja kadunvarsien ja parkkipaikkojen kymmenet autot, joista suuri osa vaihtuu päivittäin. Jalankulkijoita tulee ja menee eri suuntiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2023, 12:36:05
Kuvan porttikongista (https://www.google.com/maps/@60.1855161,24.9239159,3a,75y,303.94h,107.84t/data=!3m6!1e1!3m4!1s10gHEwnXsXG5i5U0J43Qfw!2e0!7i16384!8i8192?entry=ttu) (G-map) lähdin koulusta kotimatkalle katua siihen suuntaan, johon kuva näyttää. Näköjään maisema on muuttunut, sillä nyt oikealla puolella on huomattava määrä parkkipaikkoja ja näkymää antaa myös kevyt aita. Nyt en enää varmana muista, oliko oikealla puolella autopaikkoja lainkaan, mutta leveyttä ei ollut noin paljoa ja katua reunusti joku keskiharmaa bunkkerimainen aita vai olisiko ollut jonkinlainen pitkänomainen rakennus. Sillä puolella katua ei kyllä ollut mitään nähtävää, sillä autot eivät ole koskaan kiinnostaneet, jos siinä joku parkkipaikka oli. Mutta se on varmaa, että jalankulkua sillä puolen katua ei ollut. Pallokentän iso remontti on muuttanut koko matkalta näkymän kadun oikealla puolella.

Kadun vasemman puolen näkymä koko matkaltaan liikennevaloille asti sen sijaan on säilynyt muuttumattomana, joskin ne pari kivijalkaliikettä ovat vaihtaneet omistajaa.

Kun lähtee kävelemään Nordenskiöldin katua (käännös oikeaan), niin ensimmäisenä pistää silmään, että poissa on kellertävä lauta-aita, joka oli varmaan ainakin 2 metriä korkea ja umpinainen niin, ettei siitä nähnyt Pallokentälle. Jäähallin jälkeen sairaalaa ennen on ilmestynyt ylikulkusilta. Tien oikealle puolelle on ilmestynyt normaalin jalkakäytävän sijaan erillinen kevyenliikenteenväylä

Lopetan matkan tähän rautatiesiltojen eteen (https://www.google.com/maps/@60.1928027,24.932468,3a,75y,70.77h,111.92t/data=!3m6!1e1!3m4!1sSIAmRFd5mlLFBQqwdTTPRQ!2e0!7i16384!8i8192?entry=ttu) enkä vie teitä kyläilemään lapsuudenkotiini, joka on aika lähellä. Niitä on kaksi ja tämä ensimmäinen ei ollut pelottava, mutta sen takana oleva oli. Siitä näkyi paikoin taivasta läpi, jos uskalsi pysähtyä katsomaan. Kauniillakin ilmalla sieltä tippui kellervää nestettä, joten oli oltava tarkkana, kun sillan alta meni.

Että tällaisia kaupunkimaisemia on ollut minun kohdallani. Ei kovin montaa vastaantulijaa ollut koulumatkallani eikä ollut kovin paljoa nähtävääkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 30, 2023, 12:56:48
Ja nyt päivän fiiliksiin, jotka on kerrassaan omituiset - niin kuin aina puolivuosittain tuppaa päivä tai pari olemaan.

Kehoni ei ole huomannut, että ollaan siirrytty normaaliaikaan. Kehoni mielestä olemme epänormaalissa ajassa. Yleensä en tunne nälkää juuri koskaan, mutta tänään klo 11 alkoi tulla tuntemuksia, että murkinaa olisi saatava. Yleensä syön lounaan joskus klo 12 tienoolla, jos olen ruokakaappinen äärellä. Muutenkin nyt on useamman kerran käynyt niin, että olen vilkaissut kelloa ja aidosti hämmästynyt siitä, miten vähän kello on. Ikään kuin aika kulkisi jollain tavalla hitaamminkin kuin normaalisti. Olen herännyt joskus kello kuuden jälkeen, mikä on aika tavallinen aika herätä, joten en ole ollut hereillä pidempään kuin muinakaan päivinä, mutta pitkältä päivä on tuntunut jo tähän mennessä.

Olin kyllä aikeissa lähteä aamupäivällä kävelemään ruokakauppaan norkoilemaan ja kyttäämään milloin Lauri sinne ilmestyy, mutta jäi kuitenkin lähtemättä, kun innostuin jostain muusta enemmän. Ehkä huomenna sitten  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - lokakuu 30, 2023, 12:57:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2023, 12:36:05

Lopetan matkan tähän rautatiesiltojen eteen (https://www.google.com/maps/@60.1928027,24.932468,3a,75y,70.77h,111.92t/data=!3m6!1e1!3m4!1sSIAmRFd5mlLFBQqwdTTPRQ!2e0!7i16384!8i8192?entry=ttu) enkä vie teitä kyläilemään lapsuudenkotiini, joka on aika lähellä. Niitä on kaksi ja tämä ensimmäinen ei ollut pelottava, mutta sen takana oleva oli. Siitä näkyi paikoin taivasta läpi, jos uskalsi pysähtyä katsomaan. Kauniillakin ilmalla sieltä tippui kellervää nestettä, joten oli oltava tarkkana, kun sillan alta meni.

Kirjoitin joskus Ilta Sanomiin kyselyn noista rautatien alikulkuväylistä. Tampereellakin kusi valui Tampereen valtatien kohdalla sillan kannen läpi sen alla kulkevien ihmisten niskaan, koska vanhojen sinisten vaunujen vessat laskivat jätökset suoraan raiteille. Ja laskevat varmaan vieläkin. VR vastasi kyselyyni ja myönsi ongelman, mutta väitti ongelman poistuvan parin vuoden sisällä. Tuosta kyselystä on kulunut jo noin 20 vuotta, mutta edelleen sinisiä vaunuja on käytössä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - lokakuu 30, 2023, 17:39:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2023, 12:56:48
Olin kyllä aikeissa lähteä aamupäivällä kävelemään ruokakauppaan norkoilemaan ja kyttäämään milloin Lauri sinne ilmestyy, mutta jäi kuitenkin lähtemättä, kun innostuin jostain muusta enemmän. Ehkä huomenna sitten  :P

Valitettavasti tulin juuri Tiksin supparista. Ehkä huomenna ei ole vielä tarvetta lähteä metsästämään uutta kinkkua :)

Nyt on matkustettu koko pikaratikkareitti. Torstaina matkustin puoliväliin ja tänään matkustin reitistä toisen puolikkaan. Sitten Itiksestä Tikkurilan suppariin, sieltä lähti kolmen kilon kinkku mukaan ja nyt ananasta naamariin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 30, 2023, 17:45:14
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - lokakuu 30, 2023, 17:39:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2023, 12:56:48
Olin kyllä aikeissa lähteä aamupäivällä kävelemään ruokakauppaan norkoilemaan ja kyttäämään milloin Lauri sinne ilmestyy, mutta jäi kuitenkin lähtemättä, kun innostuin jostain muusta enemmän. Ehkä huomenna sitten  :P

Valitettavasti tulin juuri Tiksin supparista. Ehkä huomenna ei ole vielä tarvetta lähteä metsästämään uutta kinkkua :)

Nyt on matkustettu koko pikaratikkareitti. Torstaina matkustin puoliväliin ja tänään matkustin reitistä toisen puolikkaan. Sitten Itiksestä Tikkurilan suppariin, sieltä lähti kolmen kilon kinkku mukaan ja nyt ananasta naamariin.

Oivoi. Luokittelen tuon puoliksi hukkareissuksi kun Hippi jäi näkemättä.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 30, 2023, 20:40:17
^
Hipillä on varmaan diili k-kauppiaan kanssa asiakkaiden houkuttelemisesta ostoksille.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 31, 2023, 08:53:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2023, 12:36:05
Kuvan porttikongista (https://www.google.com/maps/@60.1855161,24.9239159,3a,75y,303.94h,107.84t/data=!3m6!1e1!3m4!1s10gHEwnXsXG5i5U0J43Qfw!2e0!7i16384!8i8192?entry=ttu) (G-map) lähdin koulusta kotimatkalle katua siihen suuntaan, johon kuva näyttää.

Lopetan matkan tähän rautatiesiltojen eteen (https://www.google.com/maps/@60.1928027,24.932468,3a,75y,70.77h,111.92t/data=!3m6!1e1!3m4!1sSIAmRFd5mlLFBQqwdTTPRQ!2e0!7i16384!8i8192?entry=ttu) enkä vie teitä kyläilemään lapsuudenkotiini, joka on aika lähellä.

Tämäpä mielenkiintoista, sanoisi Ruben Stiller. Lisään, että aivan oikeasti, on se mielenkiintoista.

Sattumalta ensimmäinen alue, jonka Helsingissä olen oppinut jollakin tavalla karkeasti hahmottamaan, ei ole kovin kaukana kuvan porttikongista. Alueella järjestettiin eräs urheiluaiheinen suurtapahtuma, johon meidänkin koulustamme osallistuttiin. Ja ihme kyllä, minäkin olin mukana.

Menen askeleen pidemmälle ja näytän kuvan rakennuksesta (https://www.google.com/maps/@60.1947876,24.8991472,3a,33.3y,332.18h,95.65t/data=!3m6!1e1!3m4!1sf7A7s2qmqJtAj14hdPhGDw!2e0!7i16384!8i8192?authuser=0&entry=ttu), jossa ensimmäisen vuoteni vauvana oleskelin.

Osoite löytyi "muistelmistani", joita olen kirjoittanut 1990-luvun alkupuolella. Olen ilmeisesti kysynyt sen äidiltäni.

Valitettavasti ei ole enää elossa ihmisiä, joilta voisin kysyä lapsuuteeni liittyviä asioita. Kirjallinen tieto menetettiin kodista karkottamisen yhteydessä, kun huonekalut jäivät taloon, ja piironkien laatikoissa oli mm. vanhempieni kirjeitä syntymääni edeltävältä ajalta. Kirjeistähän osoite olisi selvinnyt.

Menetin kodista karkottamisen myötä paljon tietoa omasta menneisyydestäni, ja tämä asia vaivaa melkein yhtä paljon kuin itse kodin menettäminen. Suvun arkistot jäivät vieraiden haltuun ja ovat ehkä päätyneet kaatopaikalle. 

Olen menettänyt tietoa myös siten, että sitä on joutunut hukkaan. Kysyin aikoinaan isältäni, mitä kaikkia autoja suvullamme on ollut ensimmäisestä autosta lukien. Kirjoitin luettelon autoista paperille, mutta olen tietenkin hukannut kyseisen paperin.

Ihmisten pitäisi kirjoittaa muistelmat - jos ei itsensä niin jälkeläistensä takia. Jos ei ole jälkeläisiä, niin yleisen historiatiedon takia. Yksityiset asiat muuttuvat yleiseksi historiaksi, kun aikaa kuluu. Ne ovat pieniä paloja pelissä, jolla historiallista ajankuvaa rakennetaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2023, 09:51:58
^
Kaikki eivät ole kiinnostuneita saamaan tietoa vanhemmistaan niin juurta jaksain. Yleensä jos tytöt on jotain kysyneet nuoruusvuosistani, niin olen vastannut kysymyksiin. Joskus sitten kysyin heiltä, että pitäisikö minun kirjottaa jonkinlaiset muistelmat vuosistani ennen heitä, niin vastaus oli kielteinen. Keskimmäiseni sanoi, että heille on merkityksellinen se, millainen olen ollut heille äitinä eikä sillä ole heille merkitystä, mitä ennen heitä on tapahtunut. Lisäksi vielä sekin, jos "muistelmista" tulisi vastaan joku yllätys, joka herättäisi kysymyksiä, niin en olisi enää vastaamassa. Kysymykset voisi jäädä ihan turhaankin vaivaamaan.

Tuo keskustelu käytiin jonkin sellaisen kysymys ja vastaus -tapauksen jälkeen, jossa oli selvästi vähän enemmän miettinyt, miten asiasta kerron ja mikä riittää vastaukseksi, kun en välttämättä kaikkea halunnut tyhjentävästi kertoa. On myös asioita, joita en edes halua kertoa heille.

Jäämistöstäni ei tule paljastumaan mitään kysymyksiä herättäviä yllätyksiä, sillä en ole harrastanut kirjeiden kirjoittelua enkä ole kirjoitellut päiväkirjoja. Kaikki vanhat paperit olen hävittänyt muutamia tärkeitä papereita lukuun ottamatta ja niistä ei edes yllätyksiä löydy. Ovat olleet aina julkista tietoa lapsilleni.

Tähän nyt voisin vielä jatkaa oman äitini jäämistöstä sen verran, että häneltä jäi nippu kirjeitä kirjeenvaihdosta USA:ssa asuvan siskonsa kanssa. Muutaman niistä lukaisin, ja pettymyksekseni äitini valehteli ja kaunisteli asioita kirjeissään siskolleen vieläkin enemmän kuin olin kuvitellut. Kaikkeahan en edes saanut tietooni, sillä sain tietoni vain siskon lähettämistä vastauksista. Olisin mieluummin ollut näkemättä noitakin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - lokakuu 31, 2023, 10:13:36
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 30, 2023, 20:40:17
^
Hipillä on varmaan diili k-kauppiaan kanssa asiakkaiden houkuttelemisesta ostoksille.  ;)

Ei ole diiliä eikä tuo nykyisin ole edes pääasiallinen kauppani, mutta FB:ssa tulee kaksi kertaa viikossa kaupan tarjouslehtinen luettavakseni ja sieltä poimin parhaat palat itselleni. Kun tässä on vuosien mittaan tullut jo selväksi Laurin mieltymys hyvään lihaan, niin joskus noista tulee vinkattua, kun hän sattuu asumaan saman kaupan vaikutuspiirissä.

Itseäni vähän nolottaa kyllä tuo rusinoiden noukkiminen pullasta, kun käyn vain parhaat tarjoukset ostamassa. Kauppa on kuitenkin melkoisesti kalliimpi kuin kilpailevan ketjun kauppa. Minulla on niin vakiintuneet ostokset, että en voi olla huomaamatta hintaeroa, vaikka välillä yrittäisinkin ummistaa siltä silmäni.

Pakko nyt sanoa vielä erikseen se, että ymmärsihän kaikki nyt vitsiksi, kun sanoin "...norkoilemaan ja kyttäämään milloin Lauri sinne ilmestyy,...."? Asia alkoi vaivata minua illalla, että joku sen voi ymmärtää väärin. En todellakaan ole aikeissa tuollaista tehdä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 31, 2023, 10:16:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 31, 2023, 09:51:58
^
Kaikki eivät ole kiinnostuneita saamaan tietoa vanhemmistaan niin juurta jaksain.

Kiinnostus herää usein vasta sukupolvien päästä, eli omat vanhemmat eivät välttämättä kiinnosta, mutta isovanhemmat ja heitä edeltänyt suku saattaa kiinnostaa. Tässä on suuria eroja yksilöiden välillä niin kuin yleensäkin siinä, miten paljon menneet asiat kiinnostavat, tai eivät kiinnosta. Jotkut katsovat menneeseen ja ovat historiaorientoituneita. Jotkut katsovat tulevaisuuteen, eikä menneisyys kiinnosta. Suuri osa ihmisistä taitaa olla siltä väliltä. Myönnän olevani enemmän menneisyysihminen eli muistoissa eläjä kuin tätä päivää miettivä ja tulevaisuuteen tähtäävä.

En ole ollut kiinnostunut vanhemmistani "juurta jaksaen". Kiinnostukseni on liittynyt enemmän omaan lapsuuteeni ja historiaani, jota tulee sivutuotteena, kun tietää vanhempiensa elämästä.

Jos kirjoittaa Googleen hakusanat "kirjoitti kirjan suvustaan", löytää uutisjuttuja, joissa kerrotaan ihmisistä, joita heidän oman sukunsa historia on kiinnostanut kirjan verran.

https://yle.fi/a/3-10415391
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 11:16:43
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 31, 2023, 10:16:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 31, 2023, 09:51:58
^
Kaikki eivät ole kiinnostuneita saamaan tietoa vanhemmistaan niin juurta jaksain.

Kiinnostus herää usein vasta sukupolvien päästä, eli omat vanhemmat eivät välttämättä kiinnosta, mutta isovanhemmat ja heitä edeltänyt suku saattaa kiinnostaa. Tässä on suuria eroja yksilöiden välillä niin kuin yleensäkin siinä, miten paljon menneet asiat kiinnostavat, tai eivät kiinnosta. Jotkut katsovat menneeseen ja ovat historiaorientoituneita. Jotkut katsovat tulevaisuuteen, eikä menneisyys kiinnosta.

Minua on aina vaivannut ajatus - mistä esiesivanhempani ovat tulleet, poikkeuksellisen komea ulkomuotoni, säkenöivä älyni ja vastavirtaan kulkeva ajatuksenjuoksu vahvistavat kiinnostusta. Kun tuli mahdolliseksi hommata DNA-analyysi pohdin jo vakavasti pitäisikö tehdä. Tämä syvällinen pohdinta ja mahdollisten seurausten analysointi on jatkunut ja jatkunut, enkä ole osannut päättää tehdäkö vai ei. Onhan aina mahdollisuus, että esi-isistä, tai itsestä paljastuu yllättäviä sukujuuria, jälkeläisiä tai toistaiseksi ratkaisemattomia rikoksia.

Eräs lapsistani oli sitten toimen ihmisenä, minulta kyselemättä, teettänyt sellaisen. Hänen tuloksistaan voin jo päätellä aika paljon mutta suurempia uutisia odotellaan vielä. Taivas varjele, mitä sieltä tulee - uusia veljiä, siskoja ja serkkuja...No, leikki sikseen, mutta onhan esim. USAssa saatu selvitettyä kymmenien vuosien takaisia rikoksia kun joku toistaiseksi paljastumiselta välttyneen rikollisen sukulainen on tehnyt perimästään kartoituksen. Tuntuu varmaan ikävältä jos tulee yllättäen passittaneeksi isoisän loppuiäkseen Rikers Islandiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 31, 2023, 11:22:16
On varmaan iälläkin merkitystä siihen, kuinka paljon suvun asiat kiinnostavat. Kyllä minua nyt vähän harmittaa, että aikanaan ei korvaa lotkauttanut isovanhempien tai tätien muisteluille. Olisi mielenkiintoista tietää enemmän oman suvun vaiheista, sillä se vähä, mitä tiedän, herättää nyt keski-ikäisenä kyllä kiinnostusta. Juuri sen vuoksi varmaan, että historiaa noin ylipäätään on tullut lueskeltua eri muodoissa enemmän, joten olisi mielenkiintoista nähdä oman suvun vaiheet siinä kontekstissa.

Varsinaisesti kuitenkaan vanhemmistani en kaipaa lisää tietoa, sillä koen, että noin pääpiirteet ovat selvillä ja sitä kautta se, mitä itselleni "kuuluu". Tähän tietysti vaikuttaa se, että olot vanhempien kanssa olivat kovin stabiilit, eli ei juurikaan muuttoja tai muuta sellaista, joka olisi omaan elämääni vaikuttanut. Heidän tunne-elämänsä taas ei kiinnosta sitää vähää ;D sillä siitäkin toki oli kasvuaikoina tarpeeksi viitteitä. Nuoruuden toilailuistakin toki tuli suvun nälvimisinä kuultua, tämä siis isän puolelta, äitini puolelta kerrottiin vain, mikä auringonpaiste oli.

Kauppa-asioihin sen verran, että ei minua hävetä tippaakaan hakea ainoastaan jotain tarjoustuotetta, jos semmoisen satun huomaamaan. Näillä hinnoilla ja voitoilla, mitä nämä lähes monopolin omaavat liikkeet toimivat, pidän täysin oikeutettuna ajatella oman talouteni etua ja hyötyä.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - lokakuu 31, 2023, 13:10:37
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 11:16:43
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 31, 2023, 10:16:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 31, 2023, 09:51:58
^
Kaikki eivät ole kiinnostuneita saamaan tietoa vanhemmistaan niin juurta jaksain.

Kiinnostus herää usein vasta sukupolvien päästä, eli omat vanhemmat eivät välttämättä kiinnosta, mutta isovanhemmat ja heitä edeltänyt suku saattaa kiinnostaa. Tässä on suuria eroja yksilöiden välillä niin kuin yleensäkin siinä, miten paljon menneet asiat kiinnostavat, tai eivät kiinnosta. Jotkut katsovat menneeseen ja ovat historiaorientoituneita. Jotkut katsovat tulevaisuuteen, eikä menneisyys kiinnosta.

Minua on aina vaivannut ajatus - mistä esiesivanhempani ovat tulleet, poikkeuksellisen komea ulkomuotoni, säkenöivä älyni ja vastavirtaan kulkeva ajatuksenjuoksu vahvistavat kiinnostusta. Kun tuli mahdolliseksi hommata DNA-analyysi pohdin jo vakavasti pitäisikö tehdä. Tämä syvällinen pohdinta ja mahdollisten seurausten analysointi on jatkunut ja jatkunut, enkä ole osannut päättää tehdäkö vai ei. Onhan aina mahdollisuus, että esi-isistä, tai itsestä paljastuu yllättäviä sukujuuria, jälkeläisiä tai toistaiseksi ratkaisemattomia rikoksia.

Eräs lapsistani oli sitten toimen ihmisenä, minulta kyselemättä, teettänyt sellaisen. Hänen tuloksistaan voin jo päätellä aika paljon mutta suurempia uutisia odotellaan vielä. Taivas varjele, mitä sieltä tulee - uusia veljiä, siskoja ja serkkuja...No, leikki sikseen, mutta onhan esim. USAssa saatu selvitettyä kymmenien vuosien takaisia rikoksia kun joku toistaiseksi paljastumiselta välttyneen rikollisen sukulainen on tehnyt perimästään kartoituksen. Tuntuu varmaan ikävältä jos tulee yllättäen passittaneeksi isoisän loppuiäkseen Rikers Islandiin.

Ihan lähi menneisyyttä voi toki penkoa seurakuntien kirjanpidosta, Niistä löytyy yleensä rippikirjoja kuolleita ja syntyneitä.

DNA-n perustuvien tutkimuksen Lisäksi, voi siis tuota käytännön tietoa etsiä helposti netin avulla.  Jos kirjuri on ollut huolellinen saa jopa hieman selvää kenen jälkeläinen on. tai olettaa olevansa.
Isälinjaa ja äitilinjaa seuraamalla saa hieman tietoa, mutta toki sukupuu haarautuu jatkuvasti isovanhempia on jo aika paljon ja heillä isovanhempia melkoisesti. jne, Seitsemännen sukupolven dna:sta ei sitten samoja geenejä juurikaan löydy, vaikka jonkinlainen perimälinja ihmis"rotujen suhteissa säilyykin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - lokakuu 31, 2023, 13:24:37
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - lokakuu 31, 2023, 11:22:16
Varsinaisesti kuitenkaan vanhemmistani en kaipaa lisää tietoa, sillä koen, että noin pääpiirteet ovat selvillä ja sitä kautta se, mitä itselleni "kuuluu". Tähän tietysti vaikuttaa se, että olot vanhempien kanssa olivat kovin stabiilit, eli ei juurikaan muuttoja tai muuta sellaista, joka olisi omaan elämääni vaikuttanut. Heidän tunne-elämänsä taas ei kiinnosta sitää vähää ;D sillä siitäkin toki oli kasvuaikoina tarpeeksi viitteitä. Nuoruuden toilailuistakin toki tuli suvun nälvimisinä kuultua, tämä siis isän puolelta, äitini puolelta kerrottiin vain, mikä auringonpaiste oli.

Riippuu suvuista ja ihmisistä ja tilanteista, miten kauas tulevaisuuteen erilaiset tapahtumat suvun ja perheen piirissä vaikuttavat. Vuoden 1918 tapahtumat sekä myös toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat aiheuttivat joillekin suvuille ylisukupolvisia seurauksia. Seuraukset eivät välttämättä ole olleet taloudellisia tai muutenkaan helposti mitattavia vaan piilevämpiä, ihmisten luonteenpiirteissä ja tavoissa näkyviä. Ihmisten asemasta ja yleisistä olosuhteista puolestaan on riippunut, miten suuri merkitys näillä "piirteillä" on ollut. Hitlerin henkilökohtaiset ominaisuudet - mitä lapsuudentraumoja niiden taustalla on ollutkaan - eivät olisi olleet suuri ongelma, jos Hitler olisi pysynyt köyhänä katutaiteilijana eikä noussut suurvallan johtoon.

Tällä hetkellä maailma kärsii Putinin traumoista, joita hänelle ehkä kertyi nuoruudessaan Pietarin kaduilla.

Omassa sukuhistoriassani ja elämänkohtalossani katson yhdeksi keskeiseksi tapahtumaksi isäni siskon (eli "tätini") kuoleman puolitoistavuotiaana. Isäni jäi perheen ainoaksi pilalle hemmotelluksi lapseksi, ja hänestä tuli aikanaan kaikkivaltias perhediktaattori, joka oli jäänyt tunne-elämältään kymmenvuotiaan tasolle. Kasvoin olosuhteissa, joissa minusta oli suorastaan pakko tulla auktoriteetteja vihaava vastarannan kiiski.

Voisin kertoa perhediktaattorin alaisena elämisestä enemmänkin, mutta ehkä teen sen toisessa yhteydessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - lokakuu 31, 2023, 16:14:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 11:16:43
Minua on aina vaivannut ajatus - mistä esiesivanhempani ovat tulleet, poikkeuksellisen komea ulkomuotoni, säkenöivä älyni ja vastavirtaan kulkeva ajatuksenjuoksu vahvistavat kiinnostusta.

Rakas kauan kadoksissa ollut veljeni!  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 17:21:21
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 31, 2023, 16:14:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 11:16:43
Minua on aina vaivannut ajatus - mistä esiesivanhempani ovat tulleet, poikkeuksellisen komea ulkomuotoni, säkenöivä älyni ja vastavirtaan kulkeva ajatuksenjuoksu vahvistavat kiinnostusta.

Rakas kauan kadoksissa ollut veljeni!  ;D

Tämä ei voi olla sattumaa...meidän täytyy olla samaa sukujuurta ja perimää. Siis hyvin paljon Aatamin jälkeen.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - lokakuu 31, 2023, 18:30:39
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - lokakuu 31, 2023, 16:14:58
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 11:16:43
Minua on aina vaivannut ajatus - mistä esiesivanhempani ovat tulleet, poikkeuksellisen komea ulkomuotoni, säkenöivä älyni ja vastavirtaan kulkeva ajatuksenjuoksu vahvistavat kiinnostusta.

Rakas kauan kadoksissa ollut veljeni!  ;D
Sukulaiseni, jonka sortajat pakottivat laittamaan Kymijoen virran vietäväksi kaarnaveneessä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 19:10:36
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 31, 2023, 18:30:39
Sukulaiseni, jonka sortajat pakottivat laittamaan Kymijoen virran vietäväksi kaarnaveneessä?

Voimme hyvinkin olla sukua, köörissämme on aikojen saatossa ollut moniakin kovakalloisia ja omituisia saarnaavia sukulaisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - lokakuu 31, 2023, 19:29:14
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 31, 2023, 19:10:36
Lainaus käyttäjältä: Toope - lokakuu 31, 2023, 18:30:39
Sukulaiseni, jonka sortajat pakottivat laittamaan Kymijoen virran vietäväksi kaarnaveneessä?

Voimme hyvinkin olla sukua, köörissämme on aikojen saatossa ollut moniakin kovakalloisia ja omituisia saarnaavia sukulaisia.

No kaikesta luetusta päätellen tietenkin olette, Tsingis Khania tietysti aiheesta osoitteleminen!

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 01, 2023, 07:59:02
Sukututkimuksesta tai sen kauheista paljastuksista tuli mieleen että onneksi some säilöö nykyisten immeisten toilailut tuleville sukupolville ja elämänkertureille. :)
Toisaalta voi käydä niinkin että säilytettävyydeltään digiaika tuhoaa pidemmällä aikavälillä historian tallentumisen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 01, 2023, 09:17:48
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 01, 2023, 07:59:02
Sukututkimuksesta tai sen kauheista paljastuksista tuli mieleen että onneksi some säilöö nykyisten immeisten toilailut tuleville sukupolville ja elämänkertureille. :)
Toisaalta voi käydä niinkin että säilytettävyydeltään digiaika tuhoaa pidemmällä aikavälillä historian tallentumisen.

Kuulun siihen koulukuntaan jonka mielestä digitaalinen tallentaminen tekee historiaamme suuren aukon 1000 vuoden päästä tulevaisuudessa.

Silloin ihmetellään, mihin hävisi sivistys ja kaikki kirjat n. vuonna 2000. Digitaaliset tallenteet ovat tyystin deletoituneet. Ei ole tekstejä, eikä kuvia. Kaikki meni suuressa megasähköpulssissa 2102.

Ainoastaan valtavat kallioleikkaukset muistuttavat menneestä. Lisäksi on löydetty tervamattoja näiden maisemamuutosten ympäriltä. Epäillään niiden liittyvän jotenkin hiilijumalan ja palokaasujen palvontamenoihin joihin senaikaiset ihmiset kokoontuivat sankoin joukoin, erityisesti juhannuksen ja joulun aikoihin. Vuoden 3000 ihminen ei voi kertakaikkiaan käsittää, että liikkuisimme jotenkin muuten kuin teleporttaamalla. Sen vaatima energia taas tuotetaan rannevoimalalla jossa on myös langaton yhteys aivoihimme. Voimme katsoa BB-liveä Marsista missä ja milloin tahansa, suoraan aivojemme tyvitumakkeisiin.

Lainaus käyttäjältä: https://www.biomag.hus.fi/braincourse/L8.htmlTämän järjestelmän toiminnallinen rakenne on monimutkainen ja sisältää lukuisia hermosolupiirejä. Basaaligangliot vaikuttavat talamuksen toimintaan. Aivokuori aktivoi striatumin (sivu 5 alaviite) inhibitorisia soluja: nämä taas estävät talamusta inhiboivia soluja niin, että lopputulos on talamuksen eksitaatio. Koska striatumin yhteydet tulevat sekä aivokuorelta että limbisestä systeemistä, on arveltu, että tämä eksitaatiojärjestelmä on mekanismi, joka muuttaa aistimukset ja ajatukset toiminnaksi.

Tuo talamuksen eksitaatio tuo haluamamme kuvamateriaalin näkyville suoraan, ilman välilaitteita kuten näyttöjä. Ainoa harmi on näkökenttään tunkevat mainokset. Niistä pääsevät eroon vaihtokaupalla ne onnekkaat joilla on lisääntymiskelpoisia sukusoluja myytävänä vieraampien galaksien alieneille jotka ovat tuhonneet perimänsä laboratorisella lisääntymisellä ja geenioptimoinnilla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 01, 2023, 10:24:34

Aikoinaan suomalaisten kalloja kävi ruotsalainen tukija mittailemassa ja varasti kirkkomaalta niitä mukaansakin. Tarkoitus oli todistaa, että suomalaisilla on jokin mongolipoikkeama kallon rakenteessa. Muutenkin suomalaisia pidettiin alempiarvoisena ihmispoloisina jotka eivät olleet sitä parasta luojan luomaa laatua.

Tämän vuoden aikoina karoliininen instituutti ilmeisesti on luvannut palauttaa nuo kymmenkunta kalloa kotoisiin multiin.

Suomalaisia on muuallakin pidetty ellei ihan mongoleina, niin sekarotuisena kuitenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 04, 2023, 10:24:37
Huomaan olevani hiukan pahalla päällä, joten pidän kirjoitustauon ja lähden kokkaamaan.  :-X
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 04, 2023, 11:14:59
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 04, 2023, 10:24:37
Huomaan olevani hiukan pahalla päällä, joten pidän kirjoitustauon ja lähden kokkaamaan.  :-X

Luin ensi korkkaamaan, mutta toki kokkaaminen on ihan okei.. ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 04, 2023, 12:32:19
Korkkaaminen kannattaa suorittaa hyvän tuulen aikaan. Myös kokkaamisen pahan tuulen vallitessa liittyy riskejä, etenkin terävien ja särkyvien esineiden suhteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 04, 2023, 12:38:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 04, 2023, 10:24:37
Huomaan olevani hiukan pahalla päällä, joten pidän kirjoitustauon ja lähden kokkaamaan.  :-X

Mistäs tuommoinen myrskymatala?  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 04, 2023, 14:40:02
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 04, 2023, 12:38:47
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 04, 2023, 10:24:37
Huomaan olevani hiukan pahalla päällä, joten pidän kirjoitustauon ja lähden kokkaamaan.  :-X

Mistäs tuommoinen myrskymatala?  :-\

Jaa-a, sen kun tietäisin! Jonkinlainen yleinen väsymys kai alkoi edellisestä täysikuun yöstä ja kohta siihen perään siirtyminen normaaliaikaan, joka sai etenkin iltapäivän tuntumaan järjettömän pitkältä. Silmät kertovat ulos katsoessa, että kohta on aika mennä petiin, mutta kun katsoo kelloa, niin se näyttääkin, että monta tuntia on iltaa vielä jäljellä.

Harmittaa lisäksi yksi suunnitelman muutos. Olin mielestäni niin hyvin suunnitellut yhden käsityön ja edistyinkin siinä hyvin parikin työvaihetta, mutta seuraava vaihe sitten ei onnistukaan, kuten olin ajatellut ja piti siihen keksiä ratkaisu, joka mielestäni on kyllä rimanalitus. Mutta pakko se on hyväksyä, muuten työ ei etene. Luultavasti kukaan muu ei sitä edes huomaa tai ajattele rimanalituksena kuin minä. Joka tapauksessa, työ seisoi pari päivää tuon tuskailun vuoksi.

Mutta tänä aamuna sitten kuppi meni jo nurin jokseenkin heti, kun sain koneen auki. Eräs käyttämäni palvelu ilmoitti tehdyistä päivityksistä. Liitteessä on palanen ilmoituksesta. Miksi jumalauta noita visuaalisen ilmeen ja värimaailman muutoksia pitää tehdä joka jumalan sovelluksiin. Siinä on kyllä yhteen lauseeseen saatu hevonpaskabingon koko rivi.   >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 04, 2023, 20:49:58
Hippi, ohita nuo!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 04, 2023, 21:36:06
Uudessa asunnossa, johon kamat raahattiin ja majoituttiin, haisee niin voimakkaasti viemäri, ettei täällä oikeastaan voisi olla, jos olisi vain jokin muu paikka, mihin menisi. Kun tulee asuntoon, tuntuu kuin tulisi kaasukammioon... no, en ole sellaisessa ollut, mutta voihan sitä kuvitella. Haju yököttää ja yskittää.

Haju on peräisin vessasta, mutta emme ole saaneet selville, mistä sieltä. Tuleeko se lattiakaivosta vai lavuaarista vai vessanpöntöstä vai jostakin muualta. Kaikkia näitä paikkoja on puhdistettu ja välillä kokeilumielessä tukittu (peitetty muovilla), mutta mikään ei tunnu vaikuttavan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 04, 2023, 21:41:43
^
Jos asunto on ehtinyt olla tyhjänä ennen muuttoa, niin lattiakaivo on voinut kuivua, jolloin siitä tulee viemärin haju. Kannattaa pääsetellä vettä reippaasti juoksemaan vähäksi aikaa, että putket ja lattiakaivo vähän huuhtoutuu ja vesilukot saavat vetensä.

Ja tietty hyvä tuuletus sen jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 05, 2023, 08:17:26
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 04, 2023, 21:41:43
^
Jos asunto on ehtinyt olla tyhjänä ennen muuttoa, niin lattiakaivo on voinut kuivua, jolloin siitä tulee viemärin haju. Kannattaa pääsetellä vettä reippaasti juoksemaan vähäksi aikaa, että putket ja lattiakaivo vähän huuhtoutuu ja vesilukot saavat vetensä.

Ja tietty hyvä tuuletus sen jälkeen.

Nuo asiat on tehty ensimmäiseksi ja sen jälkeen paljon muuta. On puhdistettu hajulukkoja ja käytetty erilaisia kemikaaleja ja peitelty kohteita väliaikaisesti muovilla ja niin edelleen.

Yksin asuva selvittäisi nopeasti, mistä haju tulee, mutta kaikesta mahdollisesta riitelevällä erimielisellä porukalla siihen menee aikaa. Lattiakaivo on todennäköisin ja yleisin paikka, mistä viemärin hajua voi tulla. Sitä epäilen, kunnes muuta todistetaan.

----

Asiasta täysin toiseen asiaan.

Aamulla patjalla loikoillessani (tilapäisasukkaille on vain patjamajoitus) mieleeni tuli idea eräänlaisesta lukosta. Kaikki mahdollinen ja mahdoton on keksitty, joten en esitä tätä keksintönä vaan pelkästään ajatuksena, joka tupsahti mieleeni jonkin ajatteluketjun myötä.

Piirros auttaisi, mutta en nyt saa piirretyksi mitään järkevää. Hiirilevyllä ei onnistu se vähäkään, mitä muuten ehkä saisin aikaan.

(https://i.imgur.com/XxRIc0e.png)

Piirros on niin huono, että edes karkea idea ei taida käydä ilmi.

Kyseessä olisi ovessa tai seinässä oven ulkopuolella tai missä tahansa sijaitseva kotelo, jonka sisällä olisi putkiin tai telineisiin asennettuja liikkuvia magneettitappeja. Niitä olisi kymmenittäin, ja niiden "napaisuus" olisi satunnaisesti eri suuntaan. Tappien pohjissa olisi katkaisija siten, että virta kytkeytyy, kun tappi on liikkumavaransa ääripäässä. Jonkinlainen jousi pitäisi tapit neutraalissa asennossa, kun niihin ei vaikuta mikään voima.

Kun lukon ulkopuolelle tuotaisiin eräänlainen avainboksi, sen reunoissa olevat kohdistusmagneetit (tai kolot ja niihin sopivat tapit) huolehtisivat siitä, että avainboksi on täsmälleen oikeassa paikassa. Kun magneettinen kytkentä avainboksin kiinteiden sisäisten magneettitappien ja lukossa olevien liikkuvien tappien välillä syntyisi, lukon tapit liikkuisivat joko "vetovoiman" tai "työntövoiman" vaikutuksesta liikeratansa ääripäihin, jolloin katkaisimet kytkeytyisivät ja päästäisivät virran releelle, joka aukaisisi varsinaisen oven lukon.

Liikkuvien magneettien napaisuus olisi eri suuntainen siksi, ettei niitä saisi liikkumaan yhteen tiettyyn oikeaan suuntaan tuomalla iso magneetti lukon ulkopuolelle. Tappeja voisi olla lukossa useita kymmeniä, ja avaimen pitäisi olla juuri oikeanlainen niin, että magneetit ovat kohdakkain, ja lukon tapit liikkuvat siihen suuntaan, mikä kytkee virran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 05, 2023, 08:47:55
^
Avaimena toimiva iso magneetti - varmasti tosi kätevää.  ;D
(https://c1.staticflickr.com/5/4042/4673105627_161e291187_b.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 05, 2023, 10:08:45
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 04, 2023, 21:36:06
Uudessa asunnossa, johon kamat raahattiin ja majoituttiin, haisee niin voimakkaasti viemäri, ettei täällä oikeastaan voisi olla, jos olisi vain jokin muu paikka, mihin menisi. Kun tulee asuntoon, tuntuu kuin tulisi kaasukammioon... no, en ole sellaisessa ollut, mutta voihan sitä kuvitella. Haju yököttää ja yskittää.

Haju on peräisin vessasta, mutta emme ole saaneet selville, mistä sieltä. Tuleeko se lattiakaivosta vai lavuaarista vai vessanpöntöstä vai jostakin muualta. Kaikkia näitä paikkoja on puhdistettu ja välillä kokeilumielessä tukittu (peitetty muovilla), mutta mikään ei tunnu vaikuttavan.

Lattiakaivoissa on ollut niitä krassitulppia jotka voivat ajan oloon haurastua ja tippua pois paikoillaan ja siis kadota.  Hajusta päätellen se on ilmeisesti peräisin sieltäpäin.

Pieni pyöreä reikä lattiakaivossa hajulukon yläpuolella, jos on tyhjänä voi olla syyllinen. Parin kolmen sentin halkaisijaltaan.

Todennäköisesti syy löytyy joka tapauksesta siitä, että se haju valskaa viemäristä, ellei siten wessanpytyn vesitilasta  löydy kuollut "ullan asettama hauki".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 05, 2023, 22:10:21
Lattiakaivoon kaadettiin astianpesuainetta ja kannullinen juuri keitettyä eli lähes kiehuvaa vettä. Tämä temppu tuntui auttavan ainakin jossakin määrin. Tilannetta seurataan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - marraskuu 06, 2023, 03:29:17
Viemärinhajussa yhdyn lattiakaivon epäilijöihin. Jos kyseessä on kerrostalo, otettaneen yhteyttä huoltoyhtiöön, jolla epäilemättä on ympoärivuorokautinenkin päivystys.

Lattiakaivoja on erilaisilla rakenteilla. Kaikissa kuitenkin on vesilukko joka torppaa viemärin hajun. Kopek jo kertoikin, että mahdollisesti kuivana olleet vesilukot on täytetty vedellä ja yritetty puhdistaa. Esim. bideellä saanee vesisuihkun joltisellakin paineellla. Tai irrottaen suihkun suihkupään. Ja tosiaan pesupulverin kaataminen viemäriin irroittaa töhnää.

Itselläni on lattiakaivossa puhdistettavaksi ylössnostettava muovinen vesilukko. Se on muistaakseni laitettavissa huonosti paikalleen niin, että viemärikaasut pääsevät vesilukon ohi. Tai systeemissä voi olla muu vuoto kuten Karikko mainitsi.

Pyykinpesukoneen poistoletku on joskus liitetty pesualtaan viemärijohtoon. Senkin voi liittää väärin niin, että pesualtaasta valuu likavettä pesukoneeseen ja se alkaaa siellä haista. Pesualtaan hajulukko on myös paikka johon voi kertyä mätänevää ainesta.

Vessanpytyssä seisoo vesi vesilukkona. Mutta kai vessnpytyn kiinnitys viemäriinkin voisi olla rikki. Vessanpytyn vesisäiliö tuskin haisee. Joskus niihinkin on tungettu ylimääräistä vedenkäytön vähentämiseksi.

Sellaisenkin olen tainnut kohdata, että ilmanvaihtokanavassa on kuollut eläin.

Saisikohan pölynimurilla kylpyhuoneen ilman niin vaihdetuksi, että hajunlähteen paremmin haistaisi,

Sitä en hoksannut, olisiko jotain etua, että lukon haittoja liikuteltaiin avaimen magneeteilla sen sijaan että avain fyysisesti työntää lukon haittoja niin että haitat tulevat järjestykseeen, jossa lukko aukeaa. No kun saa idean, niin sitä on mukava kehitellä, mitä siitä syntyisi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 06, 2023, 11:36:01
Lattiakaivoista tulee usein pahoja hajuja, joita vastaan voi taistella laittamalla mahdollisimman kovia myrkkyjä kuten putkenavausnestettä tai wc puhdistusainetta sinne. Sitten on pehmeämpiä konsteja kuten sooda yms tai noita voi blandailla.

Taistelu pahoja hajuja vastaan on elämän kovimpia taisteluja...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 06, 2023, 11:57:26
Jos viemärin tuuletusputki puuttuu tai se on tukossa, tuppaavat hajut tulemaan vesilukkojen kautta huoneisiin. Kun vessanpöntöstä vedetään iso tiivis jööti, se toimii kuin mäntä joka painaa edellään viemärikaasua. Kun tuo paine ei pääse purkautumaan tuuletusputken kautta, se korkkaa rakennuksen hajulukot. Varsinkin kerrostalloissa yläkerroksista vauhdilla alas tuleva tavara voi alipaineellaan imaista ylempänä olevista hajulukoista vedet viemäriin ja alapuolella roiskauttaa ne ulos lattiakaivosta tai pesualtaan viemäristä. Tähän ilmiöön ei puhdistamiset paljon auta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 06, 2023, 12:11:40
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 06, 2023, 11:57:26
Jos viemärin tuuletusputki puuttuu tai se on tukossa, tuppaavat hajut tulemaan vesilukkojen kautta huoneisiin. Kun vessanpöntöstä vedetään iso tiivis jööti, se toimii kuin mäntä joka painaa edellään viemärikaasua. Kun tuo paine ei pääse purkautumaan tuuletusputken kautta, se korkkaa rakennuksen hajulukot. Varsinkin kerrostalloissa yläkerroksista vauhdilla alas tuleva tavara voi alipaineellaan imaista ylempänä olevista hajulukoista vedet viemäriin ja alapuolella roiskauttaa ne ulos lattiakaivosta tai pesualtaan viemäristä. Tähän ilmiöön ei puhdistamiset paljon auta.

Niin tuokin on mahdollista- kuten Brutto kertoo- korvausilma voi siis tulla muista paikoista, sillä pakkohan sen korvausilma on jostain saada.

Kerrostaloissa tuo olisi sitten huoltofirman hommia, mutta ensin kai heidät pitäisi saada epäilemään vian olevan tuollainen.  Omakotitalonkaan suhteen ei kaikkien kannata vaarantaa henkiriepuaan ja kiipeillä katolle, katsomaan josko naakka on pesinyt tuuletuspuolen putkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - marraskuu 07, 2023, 12:16:49
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 05, 2023, 22:10:21
Lattiakaivoon kaadettiin astianpesuainetta ja kannullinen juuri keitettyä eli lähes kiehuvaa vettä. Tämä temppu tuntui auttavan ainakin jossakin määrin. Tilannetta seurataan.

Oletko ottanut sen ritilän pois ja katsonut mitä sieltä löytyy. Lattiakaivoonkin voi kertyä kaikenlaista töhkää ja varsinkin hiukset voivat edes-auttaan sen kertymistä, eli oletko putsannut sen kaivon. Noitten aineiden avulla se ei puhdistu. Ihan pitää ottaa kinnas käsiin ja ammentaa törky pois.

Lavuaariin voi nousta kaivon hajuja, joten sen voi haistaa sitäkin kautta, ellei sinne ritilän alle edes katsota.
Se ritilä osa pitäisi olla kyllä nostettavissa pois paikoiltaan helposti, ellei joku tohelo ole sinne törkännyt silikonia tai muuta tiivisteainetta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 08, 2023, 09:12:33
Laputtaja iski taas, mutta tällä kertaa eri käytävällä olevaan kaappiin:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 08, 2023, 11:42:27
Kävin varatulla ajalla pankin konttorissa hankkimassa uudet verkkopankkitunnukset, kun jouduin Tori netissä huijauksen kohteeksi.

Virkailija oli äärimetroseksuaali kundi. Puhui ja elehti niin naismaisesti, että tuli vanhat komediat mieleen. Mutta pientä siihen verrattuna, että kerran oli vanha känninen nainen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 08, 2023, 19:26:24
Lainaus käyttäjältä: Socrates - marraskuu 08, 2023, 09:12:33
Laputtaja iski taas, mutta tällä kertaa eri käytävällä olevaan kaappiin:
Kahteen kertaan kirjoitettu Trump-lippis tuntuu olevan laputtajalle iso asia. Ehkä poliittinen motiivi.
Voisit trollata laputtajaa ja saada hänet kiihottuneena tekemään paljastavia virheitä, vaikkapa lisäämällä Trump-aiheista rekvisiittaa.

(https://img.fruugo.com/product/4/89/519090894_max.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 08, 2023, 19:34:43
^ Olen itsekin poliittisen motiivin kannalla. Yksi teetetty Trump-paita löytyy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 09, 2023, 11:51:39
Kävin pikaisesti kaupassa. Onneksi kurkku säilyy huoneen lämmössä, sillä lähtiessäni huomasin, että reppu ei ollut normaalin painoinen. Jännä, miten vakiintuneesti elävä huomaa pienenkin poikkeaman normaalista. Repusta löytyi edellisellä kauppareissulla tasan viikko sitten ostettu kurkku. Edellinen kuluikin sen verran hitaammin, etten ehtinyt tuota kaivata. Onneksi se oli ihan käyttökunnossa vielä, ettei tarvinnut alkaa reppua siivoamaan.

Nyt oli taas vanhemmilla ihmisillä enemmän maskeja, kun noita koronauutisia on tullut sen verran tiheään tahtiin. Se kyllä vähän ihmetytti, kun joku THL:n tyyppi aika äskettäin jossain väheksyi maskin käyttö ja sanoi, että eihän se kiellettyäkään ole, jos joku sitä haluaa käyttää. Itse nyt en ajatellut ottaa käyttöön, ellen tunne itseäni flunssaiseksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 09, 2023, 16:33:35
Lainaus käyttäjältä: Socrates - marraskuu 08, 2023, 19:34:43
^ Olen itsekin poliittisen motiivin kannalla. Yksi teetetty Trump-paita löytyy.
Tai hänet vois hämmentää, Vasemmistoliitto/Anarkisti-paidalla tai sitten sateenkaari-kassilla. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 10, 2023, 09:13:06
Voiko olla synkeämpää päivää?

Koko päivälle on ennustettu sadetta, joten päivä ei valkene ollenkaan. Radiosta ja televisiosta tulee koko päivä ex-presidentin hautajaisia ja illan kruunaa hautajaiskoosteen vaihtoehtona nenäpäiväohjelmaa, jossa on raasuja lapsia.

Marraskuunkirous kiteytyy oivallisesti tähän päivään.

Marraskuunkirous on perheessämme aika todellinen, sillä marraskuuhun on kasautunut kuolemaa, hautajaisia ja muita vastoinkäymisiä enemmän kuin muihin kuukausiin. Pyyhkisimme marraskuun kalenterista kokonaan pois, jos vain voisimme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 10, 2023, 09:43:10
^
Ja huomenna on singles day eli jälleen yksi kulutusjuhlapäivä.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 10, 2023, 12:02:47
^
Joo, tuon huomasin, kun etsin netistä eräitä hintatietoja, mutta luulin sitä sen yhden liikkeen "hulluiksi päiviksi". En arvannut, että se tarkoittaa jotain yleisiä osto-orgioita.

Kävin nyt ostamassa sen uuden puhelimen ja sain juuri sen minkä olin katsonut edeltä valmiiksi ja sain jopa parinkympin kuoretkin sille. Sen verran on entiseen puhelimeen kokoeroa, että entiset kuoret ei käy. Kyllähän myyjä yritti antaa ne ilmaiseksi, mutta en tällä kertaa halunnut. Kuoret olisi tullut kaupan päälle, jos olisin halunnut kokeilla kotinettini nopeuden nostoa 400->600 megaan. Hintaero olisi vain kolme euroa kuukaudessa. Idea olisi ollut siinä, että olisin voinut kokeilun jälkeen vaihtaa tuohon vanhaan takaisin niin pian kuin olisin halunnut.

Nyt oli sellainen fiilis, että maksoin mielellään sen 20 euroa tavaran hintana, kun en tarvitse alkaa härväämään liittymien kanssa ja tehdä siinä epähuomiossa joku moka.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 10, 2023, 13:20:44
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 10, 2023, 12:02:47
^
Joo, tuon huomasin, kun etsin netistä eräitä hintatietoja, mutta luulin sitä sen yhden liikkeen "hulluiksi päiviksi". En arvannut, että se tarkoittaa jotain yleisiä osto-orgioita.

Minussa heräsi iltapäivälehden otsikkotoimittaja:
Sinkkujen hurjat osto-orgiat - katso kuvat!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 10, 2023, 13:50:38
Pakko tunnustaa, että kävellessäni Dixistä kotiinpäin, oli pakko poiketa ruokakauppaa ja ostaa jotain yltiömakeaa kahvin kera nautittavaksi lounaan jälkeen. Päivä on niin synkeä, että tästä ei muuten hengissä selviä.

Mielessä oli Aleksanterin leivos, joka täyttää tiukimmankin tönkkömakeuden vaatimuksen. Jäin leivoshyllyn ääreen kuikuilemaan, jotta olisiko jotain muuta, joka maistuisi. Joku mansikka tai vadelmakakun palanen olisi ihan kiva, mutta olen sellaisen joskus ottanut ja se kakkuosa siinä oli kuin styroxia olisi purrut. Taatusti kuljetuksen kestävää ja muodossaan pysyvää. Sellaista ei kyllä tee mieli toista kertaa, mutta en kyllä enää muista, minkä firman tuotos se oli. Eräällä firmalla on jopa kääretortut tehty samasta taikinasta ja se firma on kokonaan boikotissa.

Sitten silmiini osui Napolenkakku (https://www.s-kaupat.fi/tuote/satumaista-napoleonkakku-400g/6430036732837) ja mieleen palasi todella herkullinen samanniminen leivos, jota tuli kauan kauan sitten nautittua Ekbergin konditoriakahvilassa. Jos tuo kakku nyt olisi samaa sukua, niin hyväähän se olisi, joten sen ostin.

Olihan se ihan ok. Mutta ei saanut varpaankynsiä irtoamaan. Muisto niistä lehtevistä taikinakerroksista, hillosta ja herkullisesta vaniljakreemistä välissä ei ollut siirtynyt tähän leivonnaiseen. Olihan se lehtitaikinaa, mutta jos leivonnainen on pakattu muovikoteloon ja välikkeenä on kosteaa kreemiä, niin eihän se rapeus voi säilyä. Tässä leivonnaisessa maku on mieto ja olennaista on rakenne. Kakussa se olennainen oli pahasti hakusessa. Olisihan tämä pitänyt ymmärtää jo ennen ostoakin.

Leivoshyllyltä tehdyt ostokset tuottavat usein ihan saman tuloksen, eli ei se pahaa ole, mutta ei todellakaan sellaista kuin sen kuuluisi olla. Pitääpä etsiä, onko täällä jossain lähellä ihan oikea konditoriamyymälä, josta voisi saada leivoksen sellaisena kuin sen kuuluu olla :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 10, 2023, 21:41:17
Eipä vaan ole näkynyt sveitsiläistä hiirenloukkuani pariin kuukauteen, vaikka lampun kanssa etsin. Melkoinen hiiri kun lankkuun naulatun loukun raahasi poies näkymättömiin. Kylmätilainen rakennus pihapiirissä, jota olen tiivistellyt ettei tintitkään pääse ovenraosta sisään.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 11, 2023, 09:47:00
Näyttää ihan yhtä harmaalta tämä aamu kuin eilinenkin ja fiilikset on samalla väriskaalalla. Väsyttää niin vietävästi, sillä eilinen otti voimille sen verran, että yö oli kovin levoton.

Oli eilisessä pientä kommellustakin, joka lopulta sai nauramaan vedet silmissä.

Olin aloittamassa lounastiskien tiskaamista, kun totesin tyrmistyneenä, että tiskialtaan viemäri on ihan umpitukossa. Hetken äimistelin, jotta miten ihmeessä se voi olla, sillä yleensä varon mitään ylimääräistä viemäriin päästämästä. No, sehän oli vain avaamista vailla ja hain ensiapuun sen viemäripumpun*). Nostelin astiat pois pesualtaasta ja hetken tuijottelin seisovaa vettä edelleen ihmeissäni. Se ei tuntunut lainkaan vähenevän, mikä tietysti oli outoa. Yleensähän virtaus ensin heikkenee. Sitten toimeksi, pari topakkaa pumppausta ja viemäri aukesi kuin taikaiskusta. Kun allas oli tyhjentynyt, näkyi selityskin saman tien, Pringlespurkin kansi. Sehän on lähes läpinäkyvää, hiukan harmahtavaa muovia, joka sopii oikein hyvin sulkemaan myös pesualtaan viemärin aukon. Ensihämmästyksestä toivuttuani repesin nauruun, josta ei loppua meinannut tulla :D

Joskus olen pojille noita ostanut "biletykseen" ja olen muutaman kannen säästänyt, sillä ne on tosi käteviä kansia juomalasille, jos pitää esim. säilykepurkin jämä saada jääkaappiin. Juuri aamulla olin tällaisen juomalasin tyhjentänyt kissankuppiin.

*) keksin juuri tuon kapineen nimen, josko sen avulla löytäisin googlella sen oikean nimen, jota en tietääkseni ole koskaan kuullut. Yllättäen siitä tosiaan käytetään nimeä viemäripumppu.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 11, 2023, 17:11:38
Nyt on käyty saunassa, juon infusion teetä (https://www.clipper-teas.fi/product/luomu-lakritsa-piparminttu/) ja katson EHT-kiakkoa. Kyllä kelpaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 11, 2023, 17:42:53
Sauna ja iltatee vielä edessä. Telkkuosasto varmaan täyttyy brittidekkareista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 12, 2023, 19:00:37
Harmittaa ostamani 15 kg säkki auringonkukansiemeniä. Ehkä jopa puolet siitä on jättisiemeniä, jotka ei mahdu lintulaitteen verkosta läpi vaan tukkii sen. Yritin seuloa haravan läpi. ei onnaa. Käsin lajittelin mut kestää. Löysin sitten pellin jossa on suht sopivan kokosia reikiä ja sillä jotenkin sain seulottua pahvilaatikon päällä. Mutta sittenkin harmittaa että puolet hukkaan kun pikkulinnuille tarkotin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 13, 2023, 09:33:44
^
Etkö pysty niitä isoja siemeniä pilkkomaan esimerkiksi kirveen hamarapuolella rouheeksi, tai jollain muulla välineellä, jotain sileää pintaa vasten nuijien.

Meillä oli lapsuudenkoin pihassa lintulauta ja äiti siihen osti jotain pähkinöitä ja mitähän muuta siinä oli, niin hän ne pähkinät murskasi morttelilla. Talitintit niitä sitten naposteli tyytyväisenä.

Varmaan rouhiminen kannattaa tehdä sitä mukaa, kun niitä lintulaudalle vie. Kokonaisena ne kai säilyvät freesimpänä pussukassa, luulisin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 13, 2023, 17:02:20
Olin suunnitellut käyttäväni 1300 euroa uuteen televisioon ja hommaavani sellaisen lähiaikoina. Tuolla reilulla tonnilla saisi ehkä jonkun laatuisen 75 tuuman television, mutta nyt kun mustan perjantain alessa kikantissa olisi 98 tuuman 4k töllö 1999 euroa, pitää ehkä sittenkin odottaa vielä vuosi, josko joku 98 tuuman 8k televisio olisi silloin 1900 euroa kaupan alelaarissa. Budjetin ylittämistä ei voisi millään tulkita sellaisen tarjouksen edessä stibluksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - marraskuu 13, 2023, 17:39:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 13, 2023, 09:33:44
^
Etkö pysty niitä isoja siemeniä pilkkomaan esimerkiksi kirveen hamarapuolella rouheeksi, tai jollain muulla välineellä, jotain sileää pintaa vasten nuijien.
Vasen ranne, ja oikeakin, on nyt kipeitä tai helposti kipeytyviä ja koitan säästää puunpolttoon. Jo se seulominen kävi käsiin mutta oli tehokasta, kun taitaa yksi kertasarja riittää liki viikoksi sangonpohjalta. Ja se murske ei ehkä olis sopiva lintutelineen verkon läpi? Lintutelineen verkko on just mitotettu noille perinteisille pienemmiille sileille suipoille siemenille.
  PItää harkita jos tekis tai hankkis oman toisenlaisen telineen johon kokonaista tai murskattua sais laittaa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 14, 2023, 00:01:15
Kirveen lappee on painava. Vasara voisi olla parempi. Tai lihakirves.

Toimisikohan jonkin sortin leikkuri/giljotiini? Tyyliin pillerinpuolittaja mutta isompi, tai paperileikkuri mutta pienempi. Yrttileikkuri?
(https://www.restaone.fi/ckeditor/plugins/fileman/Uploads/ProductImages/5/50-844359/844359_p.jpg?2023-11-14-00-03-49)

Tai jonkinsortin litistin, tyyliin pulsaattoripesukoneen telarullat (tarkoitettu pyykin vääntämiseen kuivemmaksi).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 14, 2023, 17:08:34
Lämmitän saunaa mökillä. Tein ekoteon ja laitoin pesään raskaan hiihtosaappaan kokoa 46, jonka pari pöllittiin. En muista olenko aiemmin saapasta polttanut, mutta hyvin palaa. Muutamalla saappaalla lämmittäisi kiukaat kuumaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 14, 2023, 18:02:11
Kun polttaa saappaan, saa potkua löylyihin.

Aina oppii uutta. Vetäisin vahingossa hiirilevystä sivusuuntaan kahdella sormella, jolloin ruudun sivulla vilahti nuoli. Ihmettelin, että mikäs nuoli tuo on. Kokeilin uudestaan, ja nuoli ilmestyi taas, mutta se hävisi saman tien. Kun vetäisin hiirilevyä oikein kunnolla, koko sivu vaihtui.

Kävi ilmi, että sivuja voi vaihdella vetelmällä hiirilevystä. Ei tarvitse klikata nuolia selainikkunan vasemmassa ylälaidassa. Kaikki muut ovat varmaan tienneet tämän aina, mutta minä olen myöhäisoppija. Joitakin asioita en opi milloinkaan, koska miten oppisin, jos en tiedä, että ne ylipäätään ovat olemassa. Tämäkin paljastui sattumalta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - marraskuu 14, 2023, 20:31:01
Olen yrittänyt etsiä vanhaa kunnon suklaajoulukalenteria, jossa olis jouluinen kuva, ja sisällä erilaisia jouluisen muodon omaavia suklaita. Mutta eipä löydy millään, ei kaupoista, ei netistä. Kaikki ovat jotain brändi-kalentereita, jotka on homogeenisia dumleja, after eighteja, kitkatteja tms. suklaita täynnä ja pinnassa todennäköisesti joku epäjouluinen kuva, tai vain etäisesti jouluinen. Lähimpänä tällaista kalenteria taisi olla Mauri Kunnas -kalenterit, mutta kuvitus ei jotenkin nappaa, vaikka noista lasten kirjoista kyllä olenkin tykännyt.

Tietääkö kukaan, saako noita vanhanaikaisia suklaakalentereita enää mistään?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 15, 2023, 10:16:10
Huh, ottipa eilinen voimille, vaikka suurin osa päivästä oli vain istumista ja odottamista.

Ilta oli periaatteessa ihan normaali, vaikka tuntui, että kroppa ei tahdo rauhoittua. Ei tule sellaista haukottelevaa iltaoloa. Tein iltarutiini normaaliin tapaan ja kun tuli aika sammuttaa valot, ehdin miettiä noin sekunnin, että varmaan pyörin unta hakemassa koko yön. Sen sekunnin jälkeen tuli noutaja enkä muista edes heränneeni yöllä. Aatu aamulla herätti joskus viiden tienoolla, mutta sain sen houkuteltua vielä jatkamaan unia muutamaksi tunniksi. :)

Nyt on kyllä vähän liikaa nukkuneen oloa ja aamutoimet myöhässä ja päivä vähän väärässä kohtaa kellotaulua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 16, 2023, 14:13:37
Nyt kyllä naurattaa, kun vihdoin viikkojen harmauden jälkeen alkoi aurinko paistaa, niin harmistuin todella. Nyt vasta huomasin, että on jäänyt parvekelasit pesemättä nyt syksyllä. Sen kyllä huomaa auringonpaisteessa liiankin selvästi. Täytyy muistaa seuraavan kerran, kun on lämpötila plussalla, niin ainakin sisäpinnat pesaista. Ulkopinnat tuli niissä sademyrskyissä huuhdottua aika hyvin.

Liian paljon on ollut muuta mielessä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 16, 2023, 20:02:14
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 16, 2023, 14:13:37
Nyt kyllä naurattaa, kun vihdoin viikkojen harmauden jälkeen alkoi aurinko paistaa, niin harmistuin todella. Nyt vasta huomasin, että on jäänyt parvekelasit pesemättä nyt syksyllä. Sen kyllä huomaa auringonpaisteessa liiankin selvästi. Täytyy muistaa seuraavan kerran, kun on lämpötila plussalla, niin ainakin sisäpinnat pesaista. Ulkopinnat tuli niissä sademyrskyissä huuhdottua aika hyvin.

Liian paljon on ollut muuta mielessä.
Se on muuten karsea näky, kun on jääneet ikkunalasit pesemättä. Sain vastaavan muistutuksen ja vision tämän vuoden kevätauringosta, kun oli jäänyt edellisen vuoden syksyllä pesemättä. Kelpaa siinä kutsua yövieraita, tai isompia seurueita päivällä kylään, kun ulkonäkymät ovat likaa täys.

Oli pakko pestä ne sitten loppukeväästä mutta eipä mennyt kauan, kun joutui pesemään taas uudelleen: jahka koivuista lähtee siitepöly, niin se on jälleen lasienpesun paikka.

***

Minut hyväksyttiin erään herrasmiesklubin jäseneksi - on nyt sitten toinen, johon kuulun. Jäsenhakemukseen tarvittiin ensin kaksi suosittelijaa, ja sitten täytyi laatia CV, jolla jäsenyyttä haetaan virallisesti. Kaikkien aiempien jäsenten tulee hyväksyä hakemus yksimielisesti, ja vanhoja jäseniä on noin 100. Lopullisen päättävän valinnan teki seitsemän hengen raati.

Huvittavaa tässä on se, että ei minulla itselläni ollut niinkään suurta hinkua liittyä, mutta toinen suosittelijoistani on halunnut minut mukaan jo kymmenisen vuotta. Otti sen nyt sitten oikein asiakseen, ja liityin ennen muuta hänen sitkeytensä, ja toveruutemme tähden.

Ketään uutta jäsentä ei ole kuulemma hyväksytty seitsemään vuoteen, joten on tämä tietysti kunnia. Sitten on niin, että vuosikokouksessa uusi jäsen tarjoaa kierroksen kaikille vanhoille jäsenille ja sitä juomaa, mitä kukin sattuu haluamaan.

Olen minä ennenkin koko baarille tarjonnut, mutta ei niissä ihan sataa ihmistä ole niinä kertoina ollut. Just sillä, että niinä hetkinä on ollut hyvä tarjota kaikille, kun paikka ei kuitenkaan ole tupaten täynnä. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - marraskuu 17, 2023, 09:06:57
Projektikrapula.

Isohko kokonaisuus valmiina ensi viikon katselmuksia varten. Nyt pitäisi palata varsinaisiin omiin hommiin, jotka ovat olleet tuolla takalevyllä ja vähän jo kiehumassa ylikin, mutta kun ei meinaa irrota. Tulee räävittyä sieltä täältä ja palattua takaisin, että mitä mä sinne laitoin.

Taitaa tulla lyhyt työpäivä nollasuorituksella. Onhan se viikko ensi viikollakin.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 17, 2023, 09:30:39
Lappu-Liisa on ollut taas varhain liikkeellä:
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 17, 2023, 09:43:48
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - marraskuu 13, 2023, 17:02:20
Olin suunnitellut käyttäväni 1300 euroa uuteen televisioon ja hommaavani sellaisen lähiaikoina. Tuolla reilulla tonnilla saisi ehkä jonkun laatuisen 75 tuuman television, mutta nyt kun mustan perjantain alessa kikantissa olisi 98 tuuman 4k töllö 1999 euroa, pitää ehkä sittenkin odottaa vielä vuosi, josko joku 98 tuuman 8k televisio olisi silloin 1900 euroa kaupan alelaarissa. Budjetin ylittämistä ei voisi millään tulkita sellaisen tarjouksen edessä stibluksi.

En jäänyt odotamaan 98" 8K telsun halpenemista, vaan tilasin tuon 98" 4K television. Veikkaaan nimittäin, että katseluetäisyydeltä >3.5m kovin suurta eroa ei ole 4K television ja 8K television kuvanlaadussa. Ja jos kuitenkin on siinä määrin, että alkaa vituttamaan ja 98" 8K television hinta on tippunut alle kahteen tuhanteen euroon, voihin television sitten päivittää. Kävin Gigantissa kysymässä, että jos netin kautta tilaa niin asentavathan ne sen kilpailijalta ostamaani seinätelineeseen, ja siinä samalla sai myyjä ylipuhuttua, että tehdään tilaus siinä kun olen paikalle raahautunut.

Selvisi, että nuo toteuttavat digilaitteiden asentamisen alihankkijalla eli, että pitäisi olla sama, minkä firman seinätelineestä on kyse. Asentajana toimii Digitalkkarit (https://mpy.fi/kuluttajat/asennus-ja-opastus/asennus-ja-opastus-kotona), joka siis vaikuttaa tarjoavan saman palvelun jos vaikka itse tilaisi palvelun heiltä Gigantin sijaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 17, 2023, 12:43:56
^
Varmaan fiksu peliliike. 8k matskua on vielä vähemmän tarjolla kuin 4k. Toivottavasti mittasit asennuspaikan, että töllö varmasti mahtuu. Vai pitäisikö toivoa, että tila on aavistuksen liian pieni ja pääsisimme seuraamaan eeppistä kertomusta kalusteiden uusintakierteestä?  ;D

Ps. Täällä on tehty vakaa päätös, että talouteen ei tule muita kuin Sony-merkkisiä telkkareita niin kauan kuin niitä valmistetaan plus television elinkaari. Tuo nykyinenkin on palvellut hyvin Etelä-Afrikan mömmömpotkupallokisoista asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - marraskuu 18, 2023, 22:00:20
Kateellisuudesta pääsi helposti eroon. Media lakkaisi näyttämästä elämäntapaa, johon vain hyvin toimeentulevilla, vaurailla ja rikkailla on varaa. Samaten somen käyttö pitäisi kieltää ankaran rangaistuksen uhalla kaikilta hyvin toimeentulevilta, vaurailta ja rikkailta, jotta suuri enemmistö ei vahingossakaan joutuisi kokemaan alemmuden tuntoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 19, 2023, 12:38:10
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - marraskuu 18, 2023, 22:00:20
... somen käyttö pitäisi kieltää ankaran rangaistuksen uhalla kaikilta hyvin toimeentulevilta, vaurailta ja rikkailta, jotta suuri enemmistö ei vahingossakaan joutuisi kokemaan alemmuden tuntoa.

Joskus kauan sitten, ihmisistä 90% kuului samaan tuloluokkaan eli köyhälistöön. Köyhälistön yläpuolella oli sivistyneistö jolla oli vain vähän suuremmat tulot kuin perusköyhillä. Tähän ryhmään kuuluivat mm. opettajat, papit ja insinöörit. He näyttivät asemansa käyttäytymisellä koska elvistelyrahaa ei heilläkään ollut.

Nykyään köyhiä, joille elvistellä, on aivan liian vähän joten enemmän ansaitsevat, jotka eivät ole juurikaan sivistyneitä, joutuvat esittämään etupäässä toisilleen. Tässä tulee helposti ylilyöntejä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 19, 2023, 12:59:44
Hyvää miestenpäivää foorumin miehille!

Pohtia voisi miestenpäivän ja naistenpäivän eroa medianäkyvyydessä, ja yleisemminkin eroissa päivien huomioinnissa. Moniko teistä edes tiesi, että tänään vietetään miestenpäivää?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 19, 2023, 13:10:54
^
Nyt tiedän, kun kerroit, vaikka on ollut osan aamupäivää radio auki ja on lehtiäkin jo selattu.
Hyvää miestenpäivää foorumin miehille ja pitääpä toivotella jälkikasvun entisille ja nykyisillekin :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - marraskuu 19, 2023, 13:23:23
^
Kiitos!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 20, 2023, 16:36:14
Kävin tänään ohikulkiessani katsomassa Helsingissä kansalaistorilla lavetilla nököttävää tuhottua venäläistankkia.
Ahtaan näköinen kolmen ihmisen metalliarkku isolla tykillä.
Sota on täällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 20, 2023, 17:52:40
Kärsin 2 viikon bannin.
Kiva tulla takaisin.

En ala vuodatusta.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 20, 2023, 18:41:01

piss, skit, röven, prutt, bajs, skit, kuken, fittan, arsel, satan, helvete, piss, tasken, röven, murran, piss, skit...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 20, 2023, 20:23:39
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 20, 2023, 16:36:14
Kävin tänään ohikulkiessani katsomassa Helsingissä kansalaistorilla lavetilla nököttävää tuhottua venäläistankkia.
Ahtaan näköinen kolmen ihmisen metalliarkku isolla tykillä.
Sota on täällä.
Ihmettelin kylttejä joissa kiellettiin jättämästä tavaraa tankin lähelle.
Nyt selvisi somessa että Viron lailla Suomessakin tankin luokse on viety kukkasia kaatuneiden venäläisten muistolle. Tankki palaa Viroon joulukuun alussa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - marraskuu 21, 2023, 10:00:48
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 20, 2023, 16:36:14
Kävin tänään ohikulkiessani katsomassa Helsingissä kansalaistorilla lavetilla nököttävää tuhottua venäläistankkia.
Ahtaan näköinen kolmen ihmisen metalliarkku isolla tykillä.
Sota on täällä.

Vielä parikymmentä vuotta sitten Suomen armeija käytti samannäköistä kalustoa. Ukrainalaisten moukaroima T-72B3 on modernisoidumpi kuin T-72M1. Päällepäin ne näyttävät näin maallikon silmään marjoilta. Kun et varmaan ole niin myöhäismilitarisoitunut, että et olisi ohi kulkiessasi kiertänyt katsomassa paraateja ympäri Suomea 90-luvulla, niin mitäpä silloin pidit vaunusta?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 21, 2023, 10:20:28
Lainaus käyttäjältä: Hiha - marraskuu 21, 2023, 10:00:48

Kyse on myös mielikuvamarkkinoinnista. Suomen armeijan panssaripurkki on aina parempi kuin kenenkään muun samanlainen purkki. Siihen on lisätty jotain mikä tekee siitä paremman, vaikka lapioteline.

Onneksi Suomella ei ole omia sukellusveneitä, ne on ulkoistettu Ruotsiin ja tavallaan leasattu käyttöön sopimuksella, kovan paikan tullessa. Kamalin sotakuolema olisi juuri palaminen panssarin tai sukellusveneen sisällä, ihmeellistä kyllä ajatus räjähtämisestä ja putoamisesta hävittäjäkoneessa ei tunnu niin kamalalta. Luoti rintaan maataistelussa, avoimen taivaan alla, auringon paistaessa, tuntuu suorastaan armeliaalta. Tässä sotakontekstissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 21, 2023, 17:22:29
Normihommia, mutta selän takana kyttää koko ajan kysymys työkavereista, ovatko huomenna töissä...?
Nuo kaverini ovat vähän sellaisia, ettei voi luottaa, saikkareita (flunssaa :) ) ja krapulapäiviä on...
Veetuttaa se, että noina päivinä on 2:n ihmisen hommat, eikä osaa varautua.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - marraskuu 22, 2023, 09:08:26
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 20, 2023, 20:23:39
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 20, 2023, 16:36:14
Kävin tänään ohikulkiessani katsomassa Helsingissä kansalaistorilla lavetilla nököttävää tuhottua venäläistankkia.
Ahtaan näköinen kolmen ihmisen metalliarkku isolla tykillä.
Sota on täällä.
Ihmettelin kylttejä joissa kiellettiin jättämästä tavaraa tankin lähelle.
Nyt selvisi somessa että Viron lailla Suomessakin tankin luokse on viety kukkasia kaatuneiden venäläisten muistolle. Tankki palaa Viroon joulukuun alussa.

Kaikki eivät ole jääneet kylttejä ihmettelemään. Flower power?

Tuhotulle venäläisvaunulle tuodaan kukkia vastoin järjestäjien toivetta – "Oli törkeää sallia sen laittaminen esille" (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010006512.html)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 22, 2023, 09:23:01
Minä sallisin kukat, mutta myös muut tunteenilmaisut. Ukrainalaiset voisivat laittaa tankin kylkeen kyltin, jossa lukee venäjäksi "Onko nyt mielesi hyvä, ryssä?" Tai "Tämänkin tankin miehistön tapatti Putinin hallinto"

Miksi kukaan ei ole valittanut Parolan panssarimuseossa näytillä olevista tankeista? Siellä on ollut jo yli 60 vuotta esillä tuhottuja ryssän tankkeja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 22, 2023, 11:05:43
Jehovan todistajat kävivät äsken rimpauttamassa ovikelloa. Sanoin että ei ole aikaa. Harvoin enää heitä käy.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 22, 2023, 11:30:02
Lainaus käyttäjältä: Socrates - marraskuu 22, 2023, 09:55:31
Kopekilta ja Brutolta kortti pois ja ukot kiltisti bussiin istumaan 8).

Täällä ei bussit liiku huomenna. Koko Tampere ahtautuu henkilöautoihin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 22, 2023, 14:34:08
Lainaus käyttäjältä: Socrates - marraskuu 22, 2023, 11:05:43
Jehovan todistajat kävivät äsken rimpauttamassa ovikelloa. Sanoin että ei ole aikaa. Harvoin enää heitä käy.

Mulle soitti puhelinmyyjä. Melkein antauduin keskustelemaan, mutta ei kun ei. En vaan voi sietää, että mua häiritään kotona.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - marraskuu 22, 2023, 15:42:48
Kolari parkkihallissa kuulostaa aika kamalalta. Ensin luultiin, että siellä oli joku lasiroskiksen tyhjennyt tai vastaava. Mutta kun siitä päästiin lähtemään, niin oli ulosmenoreitti vähän tukkeessa. Sievä kylkeen ajohan siinä oli tapahtunut ja lytyssä olevan oven takana istui kuski vielä paikallaan. Liekö jäänyt jumiin jotenkin, kun ei kiivennyt pelkääjän paikan kautta ulos.

Onneksi tilaa jäi sen verran, että saatoimme kiertää kolariautot,
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 22, 2023, 18:16:15
Lainaus käyttäjältä: Socrates - marraskuu 22, 2023, 11:05:43
Jehovan todistajat kävivät äsken rimpauttamassa ovikelloa. Sanoin että ei ole aikaa. Harvoin enää heitä käy.
Puhelinmyyjät ovat paljon rasittavampia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 22, 2023, 21:13:45
Olen vältellyt ja viivytellyt väistämätöntä eli Googlen tilien tarkastamista.

Huonolta näyttää. Vaikka minulla on oikea käyttäjätunnus ja oikea salasana, tulos on tämä:

Kirjautuminen ei onnistu
t u n n u s
Et voi tällä hetkellä palauttaa tiliä, koska Googlella ei ole tarpeeksi tietoa varmistaakseen, että tili on sinun.
Jos haluat luoda uuden tilin, jolla käyttää Googlen palveluita, varmista, että lisäät varapuhelinnumeron tai ‑sähköpostiosoitteen ja pidät ne ajan tasalla.
Lue lisää palauttamistiedoista

--

Syy on se, että en ole pitänyt varasähköpostia ajan tasalla. Se on lakkautettu vähäisen käytön takia. Varmistuspuhelinnumeroa ei ole.

Youtube-videoilla on 26711 katsomiskertaa. Blogeista en tiedä, koska en muista niiden nimiä ja nettiosoitteita. Joitakin tekemiäni blogeja tiedän, mutta en osaa yhdistää kirjoittajaprofiileja google-tileihin. Jatkan tutkimuksia tälstä osin.

Tämä on ensimmäinen nyt menettämäni g-tili. Lisää seuraa, kunhan käyn niitä läpi. Minulla olisi muutakin tekemistä, kun tällainen masentava selvittely.

GOOGLE on tietoturvan vihollinen numero 1
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 22, 2023, 21:36:49
Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 22, 2023, 21:13:45
GOOGLE on tietoturvan vihollinen numero 1

Tjaa. Eiköhän syy löydy näppäimistön ja selkänojan välistä. Aivan kuten itse kerrot.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - marraskuu 22, 2023, 21:13:45
Syy on se, että en ole pitänyt varasähköpostia ajan tasalla. Se on lakkautettu vähäisen käytön takia. Varmistuspuhelinnumeroa ei ole.

Minullekin tuli ilmoitus blogitilin poistamisesta. En muistanut, että minulla moinen ikinä oli ollutkaan. Kävin kurkkaamassa ja yllätyksekseni siellä oli pari oikein hyvää ajatelmaa - ei uskoisi näiden Kantapaikan raapustusten perusteella. Täytyy käydä nappamassa talteen. Tilin ja blogin annan kadota bittiavaruuteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - marraskuu 23, 2023, 00:03:04
Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - marraskuu 22, 2023, 21:36:49
Tjaa. Eiköhän syy löydy näppäimistön ja selkänojan välistä. Aivan kuten itse kerrot.

Miten asian haluaa nähdä. Jos systeemistä tehdään turvallisuuden nimissä niin turvallinen, että turvallisuus itsessään mitätöi turvallisuuden, en pidä systeemiä erityisen turvallisena. Ainoa, joka on toistaiseksi "kaapannut" Google-tilejäni, on Google itse.

Voisin keksiä jonkin huonon vertauksen.

Kun ihminen juoksee kotiinsa aseistettu murhaaja kintereillään, haluaako hän, että ovi menee lukkoon, kun hän vetää sen kiinni - vai haluaako hän mieluummin sulkea oven turvallisuusprotokollan mukaisesti lausumalla oikeat taikasanat ja antamalla sormenjäljet ja ottamalla kasvokuvatunnistuskuvan sekä kirjoittamalla numerokoodin puhelimesta, jonne se tulee tekstiviestinä. Tyyppi taitaa olla jo mennyttä kalua ennen kuin ovi on lukossa. 

Tuo oli huono vertaus, kuten lupasin.

Tässä on yksi blogi, joka katoaa. Olin miettinyt, että tekisin jossakin vaiheessa pyörän valmiiksi, kun siitä puuttuu vielä ketjunsuojus ja satula, ja esittelisin sen 15 vuotta kestäneen projektin päätöksenä. No, en esitä sitä ainakaan tässä blogissa.

http://ruostepois.blogspot.com/

P.S. Googlella voisi olla kevytversioita Google-tileistä. Niihin ei kuuluisi G-mailia eikä joitakin muita ominaisuuksia, mutta vastaavasti protokolla olisi helpompi. Ei minullakaan G-mailia ole ollut noissa katoavissa tileissä käytössä vaan lähinnä blogeja ja Youtubea sekä blogeihin llittyviä kuvia. Ei niiden menettämiseen maailmani kaadu. Hieman vain ärsyttää.

En ole tarkoituksella perustanut monia Google-tilejä, vaan ne ovat syntyneet aikoinaan vähän kuin vahingossa, kun tein Youtubeihin ja blogeihin uusia kirjautumisia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 23, 2023, 07:48:30
Olipa mukava ajella kaupungin läpi ilman raitiovaunuja ja ilman bussiruuhkia. Oli väljyyttä, oli avaruutta ja tilaa hengittää. Kaupunki on heti rennompi ja miellyttävämpi paikka ilman joukkoliikennettä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 23, 2023, 08:12:37
Lainaus käyttäjältä: Hiha - marraskuu 21, 2023, 10:00:48
Lainaus käyttäjältä: a4 - marraskuu 20, 2023, 16:36:14
Kävin tänään ohikulkiessani katsomassa Helsingissä kansalaistorilla lavetilla nököttävää tuhottua venäläistankkia.
Ahtaan näköinen kolmen ihmisen metalliarkku isolla tykillä.
Sota on täällä.

Vielä parikymmentä vuotta sitten Suomen armeija käytti samannäköistä kalustoa. Ukrainalaisten moukaroima T-72B3 on modernisoidumpi kuin T-72M1. Päällepäin ne näyttävät näin maallikon silmään marjoilta. Kun et varmaan ole niin myöhäismilitarisoitunut, että et olisi ohi kulkiessasi kiertänyt katsomassa paraateja ympäri Suomea 90-luvulla, niin mitäpä silloin pidit vaunusta?
Kyseistä tankinromua mielikuvamarkkinoitiin minulle Venäjän armeijan tuoreena hyökkäyskalustona Ukrainassa, joten tykkäsin siitä vähemmän kuin samanlaisista tankeista joita on mielikuvamarkkinoitu Suomen puolustajina.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 23, 2023, 10:22:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 23, 2023, 07:48:30
Olipa mukava ajella kaupungin läpi ilman raitiovaunuja ja ilman bussiruuhkia. Oli väljyyttä, oli avaruutta ja tilaa hengittää. Kaupunki on heti rennompi ja miellyttävämpi paikka ilman joukkoliikennettä.

Oho! Tampereellakin on punikeista jotain hyötyä. ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - marraskuu 23, 2023, 12:22:48
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 23, 2023, 07:48:30
Olipa mukava ajella kaupungin läpi ilman raitiovaunuja ja ilman bussiruuhkia. Oli väljyyttä, oli avaruutta ja tilaa hengittää. Kaupunki on heti rennompi ja miellyttävämpi paikka ilman joukkoliikennettä.

Olisit varmaan tismalleen samaa mieltä, jos sinulla ei olisi varaa autoon tai ajokykyä tai ajokorttia, ja olisit julkisen liikenteen varassa täysin. Miksi et muuta Amerikkan ihmemaahan? Siellä sitä julkista liikennettä on nirkoisesti, ja aivan jumalattomat autoruuhkat esim. Piilaakson 10-kaistaisella motarilla, yksityisautojen vuoksi. Ja ilmakin on niin helvetin saastunutta, että Suomen pääkaupunkiseudullekin palaaminen taannoin oli suorastaan taivaallinen kokemus puhtaan ilman vuoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 23, 2023, 13:40:21
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 23, 2023, 12:22:48
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 23, 2023, 07:48:30
Olipa mukava ajella kaupungin läpi ilman raitiovaunuja ja ilman bussiruuhkia. Oli väljyyttä, oli avaruutta ja tilaa hengittää. Kaupunki on heti rennompi ja miellyttävämpi paikka ilman joukkoliikennettä.

Olisit varmaan tismalleen samaa mieltä, jos sinulla ei olisi varaa autoon tai ajokykyä tai ajokorttia, ja olisit julkisen liikenteen varassa täysin.

Mutta kun minulla on varaa autoon, ajokortti ja ajokykyä. Katson mielekkääksi kokea tämän elämäni juuri näistä omista lähtökohdistani käsin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 23, 2023, 18:20:37
Lainaus käyttäjältä: kertsi - marraskuu 23, 2023, 12:22:48
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 23, 2023, 07:48:30
Olipa mukava ajella kaupungin läpi ilman raitiovaunuja ja ilman bussiruuhkia. Oli väljyyttä, oli avaruutta ja tilaa hengittää. Kaupunki on heti rennompi ja miellyttävämpi paikka ilman joukkoliikennettä.

Olisit varmaan tismalleen samaa mieltä, jos sinulla ei olisi varaa autoon tai ajokykyä tai ajokorttia, ja olisit julkisen liikenteen varassa täysin. Miksi et muuta Amerikkan ihmemaahan? Siellä sitä julkista liikennettä on nirkoisesti, ja aivan jumalattomat autoruuhkat esim. Piilaakson 10-kaistaisella motarilla, yksityisautojen vuoksi. Ja ilmakin on niin helvetin saastunutta, että Suomen pääkaupunkiseudullekin palaaminen taannoin oli suorastaan taivaallinen kokemus puhtaan ilman vuoksi.

Tosin USA:ssakin 90% yhteiskunnasta on muuta kuin Los Angelesin ruuhkia! Ilmansaasteet ovat minimiä verrattuina Kiinaan tai kehitysmaihin. Alhaisemmalla verotuksella sinullakin olisi varaa autoon.
Monet alueet eivät ole edes monikulttuurin saastuttamia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 23, 2023, 18:22:58
Lainaus käyttäjältä: Brutto - marraskuu 23, 2023, 07:48:30
Olipa mukava ajella kaupungin läpi ilman raitiovaunuja ja ilman bussiruuhkia. Oli väljyyttä, oli avaruutta ja tilaa hengittää. Kaupunki on heti rennompi ja miellyttävämpi paikka ilman joukkoliikennettä.
Hienoa, että osa kaduista varataan autoille, mutta parkkipaikkojakin tarvitaan.
Toimiva kaupunki vaatii monenlaista liikennettä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 23, 2023, 18:36:44
Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 23, 2023, 18:22:58
Hienoa, että osa kaduista varataan autoille, mutta parkkipaikkojakin tarvitaan.
Toimiva kaupunki vaatii monenlaista liikennettä.

Alkoi mietityttää.

Olisiko paras kaupunki sellainen, missä olisi muutama valtava asuintalo, esim. 10 000 asukkaan, jotka olisi yhdistetty maanalaisella ja jalankulkuväylällä, mistä olisi pikaratikkayhteys kaupungin ulkopuolella olevaan parkkipaikkaan mistä auto kutsuttaisiin käyttäjälle ja se tulisi/menisi sieltä/sinne automaattisesti, kuten jo muutamat autot osaavat.

Kauppa- ja palvelukeskuksen ympärille säteettäisesti rakennetut asuintalot ja niiden ympärille vehreät puistot, kellarissa kioski-, pesula-, ravintola-, kulttuuri-, urheilu- ym. palvelut ja tuo pikamaanalaisen asema. Yhden tai kaksi jättitornia voisi pyhittää vaikka toimistorakennukseksi ja teollisuudelle omat alueensa.

Pinta-alaa säästyisi, logistiikka helpottuisi ja kustannukset/asunto laskisivat. Urbaanisuuteen taipuvaiset uudet sukupolvet ottaisivat tuollaisen asumismuodon mielellään vastaan. Vanhuksille voitaisiin pykätä oma torni, jonnekin kauemmas keskustan vilinästä, hautausmaan viereen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 23, 2023, 20:21:54
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 23, 2023, 18:36:44

Noita suunniteltiin. Neuvostoliitossa ja myöhemmin DDR:ssä. Ymmärrät tuloksen. NL:n 1920-luvun suunnittelijat loivat jopa aamutoimiaikataulut, jotta robotti-ihmiset toimisivat politrukkien suunnitelmien mukaan.
mm: "Härmänmaa, Mattila - Uusi uljas ihminen (1998)".

Ainoa minkä mokasivat oli se, että valtio totalitarismillaan saneli ja ohitti ihmisten vapaan tahdon. Hupsis!
Sinä oikeasti kuvittelet, että valtion pitäisi/valtio kykenisi sanelemaan ihmisten elämää paremmin, kuin vapaat markkinat (=ihmisten oma valinta)?  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 23, 2023, 21:27:30
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Eilen oli ensin sähköt poikki, sitten vesi. Tänään oli sitten nettiyhteyksien vuoro pätkäistyä.

Ainoastaan rajavalvonta toimii, sekin niin, että kaikki halukkaat pääsevät sisään, oli papereita tai ei. Kummallista, mihin sitä hemmetin kallista 5 vuoden passia oikein tarvitaan?

Mitähän seuraavaksi? Varmaan kaurahiutaleet on ensi viikolla 20€/kg ja rajan pinnasta saa omakotitalon tonnilla.

Ai niin, huomenna saa kuluttamastaan sähköstä palautusta 50c/kWh.

(Tulevaisuuden) Ennustaminen on aina ollut vaikeaa, mutta nyt on vielä hankalampaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - marraskuu 24, 2023, 07:25:10
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 23, 2023, 18:36:44
Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 23, 2023, 18:22:58
Hienoa, että osa kaduista varataan autoille, mutta parkkipaikkojakin tarvitaan.
Toimiva kaupunki vaatii monenlaista liikennettä.

Alkoi mietityttää.

Olisiko paras kaupunki sellainen, missä olisi muutama valtava asuintalo, esim. 10 000 asukkaan, jotka olisi yhdistetty maanalaisella ja jalankulkuväylällä, mistä olisi pikaratikkayhteys kaupungin ulkopuolella olevaan parkkipaikkaan mistä auto kutsuttaisiin käyttäjälle ja se tulisi/menisi sieltä/sinne automaattisesti, kuten jo muutamat autot osaavat.

Kauppa- ja palvelukeskuksen ympärille säteettäisesti rakennetut asuintalot ja niiden ympärille vehreät puistot, kellarissa kioski-, pesula-, ravintola-, kulttuuri-, urheilu- ym. palvelut ja tuo pikamaanalaisen asema. Yhden tai kaksi jättitornia voisi pyhittää vaikka toimistorakennukseksi ja teollisuudelle omat alueensa.

Pinta-alaa säästyisi, logistiikka helpottuisi ja kustannukset/asunto laskisivat. Urbaanisuuteen taipuvaiset uudet sukupolvet ottaisivat tuollaisen asumismuodon mielellään vastaan. Vanhuksille voitaisiin pykätä oma torni, jonnekin kauemmas keskustan vilinästä, hautausmaan viereen.

Tampereella pysäköinti, ja osin autoilukin, on viety maan alle. Hämpin Parkki on valtava pysäköintiluola keskustan alla. Sen sijaan kadut maan päällä on varattu jalankulkijoille ja julkiselle liikenteelle. Itse olisin suunnitellut tuon siten, että maanpäälliset kadut olisi varattu autoilijoille ja jalankulku olisi viety tunneleihin säältä suojaan. Tunneleissa voisi liikennöidä possujunan tapaisia sähköisiä pikkujunia, jotka ovat halvempia ja kätevämpiä kuin ratikat. Tietenkin myös pyöräily ja sähköpotkulautailu onnistuisi maanalaisilla väylillä.

Katujen sulkeminen yksityisautoilulta tappoi monet keskustan kivijalkakaupoista. Raha ei edelleenkään liiku ratikalla vaan katumaastureilla.

Parhaillaan Tampereella tulee räntää taivaan täydeltä mutta kaupungin alla luolissa on kesä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - marraskuu 24, 2023, 09:24:34
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 23, 2023, 18:36:44
Alkoi mietityttää.

Olisiko paras kaupunki sellainen, missä olisi muutama valtava asuintalo, esim. 10 000 asukkaan, jotka olisi yhdistetty maanalaisella ja jalankulkuväylällä, mistä olisi pikaratikkayhteys kaupungin ulkopuolella olevaan parkkipaikkaan mistä auto kutsuttaisiin käyttäjälle ja se tulisi/menisi sieltä/sinne automaattisesti, kuten jo muutamat autot osaavat.

Kauppa- ja palvelukeskuksen ympärille säteettäisesti rakennetut asuintalot ja niiden ympärille vehreät puistot, kellarissa kioski-, pesula-, ravintola-, kulttuuri-, urheilu- ym. palvelut ja tuo pikamaanalaisen asema. Yhden tai kaksi jättitornia voisi pyhittää vaikka toimistorakennukseksi ja teollisuudelle omat alueensa.

Pinta-alaa säästyisi, logistiikka helpottuisi ja kustannukset/asunto laskisivat. Urbaanisuuteen taipuvaiset uudet sukupolvet ottaisivat tuollaisen asumismuodon mielellään vastaan. Vanhuksille voitaisiin pykätä oma torni, jonnekin kauemmas keskustan vilinästä, hautausmaan viereen.

Torneissakin on ongelmansa. Ainakin täällä, jossa on totuttu rakentamaan horisontaalisesti.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010012773.html

Myös huollon ja korjausten osalta pieni yksikkö helpompi. Bajamajat 10 000 ihmiselle putkirempan ajaksi on kuin kuukausia kestävät festarit.

Kutsuauto on kyllä toivottavaa tulevaisuutta. Etenkin kadunvarressa parkkeerajille talvisaikaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 24, 2023, 12:59:25
Tuo Bruton huomio maanalaisen jalankulun eduista, etenkin talvi-, sade- ja myrskyaikaan on tärkeä pointti tässä. Harmi sinänsä, että tunneleista tuppaa tulemaan helposti häiriökäyttäytymisen pesäpaikkoja. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka mummo- tai asematunnelit.

Toisaalta, meillä olisi varmaan paljon halukkaita jotka gummipampuilla olisivat valmiit litistämään häiriöt minimiin, pikkupalkalla tai jopa vapaaehtoispohjalla, luvan saatuaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 26, 2023, 16:39:27
Kehitin tänään sesonki-dietin ilman tähteitä.

Jouluinen Kinkku-suklaakonvehti-dietti.
Konmaritin kaiken turhan pois ja keskityin olennaiseen.
Lopputuloksena kokeilun jälkeen selvää fengshuita keskivartalossa ja energiavirtoja takalistossa.
Liikunnallisemmat voivat soseuttaa treenipirtelön kuntosalille.

Kesällä voisi nuolla kylmiä kinkkusuklaapuikkoja ja köyhemmät syödä ympäri vuoden taloussuklaalla kuorrutettua maksalaatikkoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 29, 2023, 09:23:25
Tasan 2 vuotta sitten oli tiukka päivä: kasasin viimeisiä kamoja pakettiin ja muuttoauto tuli klo 11. Silloin oli kylmempää kuin nyt, jotain 7-8 astetta pakkasta. Nyt kun kummalta, että siitäkin tilanteesta tsemppasi läpi.

Hyvin tähän on kotiutunut, mutta kaikenlaista outoa on sattunut sen jälkeen. Ikääntymisen merkkejä ja laiskistumista on tapahtunut huomattavasti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - marraskuu 29, 2023, 10:44:28
Loirin Lapin mökki on nyt myyty.

Vesku vietti pitkiäkin aikoja mökillään korvessa, luultavasti mietiskellen, rauhoittuen, ottamalla muutaman naukun sekä katselemalla ja kuuntelemalla rauhallista erämaamaisemaa.

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/formula1/art-2000010023013.htmlViaplayn F1-asiantuntija, kilpakuski Toni Vilander on yhdessä ystäviensä kanssa ostanut edesmenneen Vesa-Matti Loirin Inarin-mökin.
...
Vilander kertoi ostaneensa mökin kaveriporukalla, joka on tiivistynyt moottorikelkkailun ympärille.

– Sitten siinä porukassa on myös sellaisia, jotka harrastavat kalastusta ja metsästystä. Eli siinä on sitä Lapin luonto -efektiä myös.

Jatkossa siellä sitten remuaa porukka joka ajelee leikkisästi runtsaa moottorikelkoilla ja vesiskoottereilla ympäri kairaa, ammuskellen välillä eläimiä. Lapinluontokin saattaa kammoksua moista efektiä.

Taisi mennä tämä kauppa aivan toisin kuin shamanistinen Vesku ja monet muut olisivat halunneet.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - marraskuu 29, 2023, 10:49:09
^ Tuttua seutua. Isäni osti ihan siitä vierestä työmaakopin ja kunnosti siitä pienen mökkipahasen 50 vuotta sitten . Siellä tuli oltua kesäisin 70- ja 80-luvuilla. Viimeisen kerran kävin 1990, jolloin alkoi olla jo enemmän porukkaa vesillä. Sisareni juuri myi sen tontteineen. Hyvän hinnan sai vaikka rakennus oli arvoton.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - marraskuu 30, 2023, 08:21:43
Sain heti aamusta naispapilta piparia. Joulupipari liperikaulaiselta sai hymyn huulille ateistillakin.
Samalla selvisi sekin mikä se hetkeä aiemmin tapaamani namusetä joka tyrkytti koululaisille pipareita oli.

Marraskuinen talvi nietoksineen on myös piristävän jouluinen muuallakin kuin kauppakeskuksissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - marraskuu 30, 2023, 19:11:53
Sain kunnon loman, joulua ennen tuonne 2.tammikuuta saakka. On ansaittu.
Voi olla, että jonkinaikaa sen jälkeen olen taas bannattu... :-X
Mutta yritän olla ihmisiksi, toki.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 02, 2023, 19:56:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.

Brutolla on taipumus olla aina siellä missä tapahtuu.  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.

Ajattelin laittaa sinulle yksärin, jotta: Oletko paikalla, laita kuva :)

Näköjään kaikista Tamperetta koskevista uutisista tulee Brutto mieleen.
Mutta sitä en tajua, miten Kouvolasta tulee aina Toope mieleen  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 02, 2023, 20:12:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 02, 2023, 19:56:51
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.

Brutolla on taipumus olla aina siellä missä tapahtuu.  ::)
Sanoisinko niin päin että siellä on taipumus tapahtua missä minä olen. Tosin tässä Ratinan nurkilla tapahtuu viikonlopussa enemmän kuin monessa maakunnassa koko vuonna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 02, 2023, 20:31:08
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Mutta sitä en tajua, miten Kouvolasta tulee aina Toope mieleen  :-[
Niin miksi, kun tuossa paikassa en ole vaikuttanut, paitsi sukulaisvierailujeni kautta. Kouvola omasta mielestänikin on kaupunki, jolle Pahkasikalehden huumori oikeasti loi positiivisempaa kuvaa. Terveisiä vaan Lahteen!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 02, 2023, 21:02:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Mutta sitä en tajua, miten Kouvolasta tulee aina Toope mieleen  :-[
Se ei taida olla kamalan kaukana siitä seudusta missä ajattelin Toopen majailevan kun lipsautti ukkostelevan ja ukkoskartta kerto missä... (Siksi ette tule saamaan multa välittömiä salamaraportteja).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 02, 2023, 21:15:45
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2023, 21:02:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Mutta sitä en tajua, miten Kouvolasta tulee aina Toope mieleen  :-[
Se ei taida olla kamalan kaukana siitä seudusta missä ajattelin Toopen majailevan kun lipsautti ukkostelevan ja ukkoskartta kerto missä... (Siksi ette tule saamaan multa välittömiä salamaraportteja).

Kenenkään foorumilla kirjoittavan kotiseutua tai muita yksityisasioita ei hyvän foorumietiketin mukaan ilmeisestikään saisi arvailla, joten en aravaile, missä Toope asuu. Sen sijaan kerron, missä kuvittelen hänen kirjoittavan tekstejään.

Toope kirjoittaa juttujaan Huippuvuorilla. Ne ovat niin huippua.

Ei vaineskaan. Jostakin syystä minulle tulee mieleen Turun seutu. Tämä ei siis ole arvailua eikä vihjailua vaan pelkästään kirjoittajaan yhdistettyä mielikuvitusta. En tiedä, mistä nimenomaan Turku ja sen ympäristö on tullut mieleeni. Eihän Toope edes kirjoita turkulaisittain.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Jaska - joulukuu 03, 2023, 00:12:11

Kymenlaaksossa minäkin Toopen näen. Ehkä Kotkassa, mutta se saattaa olla liiottelua. Vaikea sanoa, mistä vaikutelma on syntynyt, en muista hänen selviä vihjeitä esittäneen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 03, 2023, 06:35:30
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.
Kauppakeskus ja Lidl eivät realistisesti kuulu samaan lauseeseen, mutta mitäpä minä tämmöisistä äkkilähdöistä tiedän. Tyypillinen suomalainen äkkilähtee Rhodokselle tai Torreleminokseen, molemmissa kun saa nakit ja muusin (https://www.youtube.com/watch?v=EOsb7kgMtQA)! :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 03, 2023, 09:01:21
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 02, 2023, 21:15:45
Kenenkään foorumilla kirjoittavan kotiseutua tai muita yksityisasioita ei hyvän foorumietiketin mukaan ilmeisestikään saisi arvailla, joten en aravaile, missä Toope asuu. Sen sijaan kerron, missä kuvittelen hänen kirjoittavan tekstejään.

Jotkut ovat paljastaneet asuinpaikkaansa ja vähintään vihjailleet elintavoistaan. Niinpä heistä ja heidän kirjoittamispaikoistaan onsyntynyt erilaisia mielikuvia. Ehkä paljastan jotain itsestäni kertoessani omista mielikuvistani.
Kopek: saksalainen lähijuna, hirvittävän epämukava asento.
MrKAT: pimeässä, koska sähköä täytyy säästää.
Lauri: valtava 4K-näyttö, supermukava toimistotuoli.
Hippi: keittiön pöydän ääressä pyörällä tehdyn kauppareissun jälkeen.
Norma: rannalla kännykällä samalla tiiraillen nuoria miehiä.
Socru: uimahallin pukuhuone, kännykkä.
Rooster: mancave,jonka seinillä on sähköautojen ja Elon Muskin kuvia.
Ehkä lisää joskus myöhemmin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 03, 2023, 19:52:12
^ :D :D :D Noi  arvailut ja luonnehdinnat on aina hauskoja. Nyt tänä syksynä olen kyllä enempi törsäillyt sähköä kuin säästänyt. (En eds ymmärrä miten kuukaudessa nyt törsään sen mitä viime talvena 5-6:ssa kuukaudessa, tai no ymmärrän, olen löysyttänyt koska terveys menee kaiken edelle).

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - marraskuu 13, 2023, 17:39:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 13, 2023, 09:33:44
^
Etkö pysty niitä isoja siemeniä pilkkomaan esimerkiksi kirveen hamarapuolella rouheeksi, tai jollain muulla välineellä, jotain sileää pintaa vasten nuijien.
Vasen ranne, ja oikeakin, on nyt kipeitä tai helposti kipeytyviä ja koitan säästää puunpolttoon. Jo se seulominen kävi käsiin mutta oli tehokasta, kun taitaa yksi kertasarja riittää liki viikoksi sangonpohjalta. Ja se murske ei ehkä olis sopiva lintutelineen verkon läpi? Lintutelineen verkko on just mitotettu noille perinteisille pienemmiille sileille suipoille siemenille.
  PItää harkita jos tekis tai hankkis oman toisenlaisen telineen johon kokonaista tai murskattua sais laittaa.
Ratkaisin tuon ilman suuria työmääriä tekemällä maitopurkeista pari telinettä, toinen pysty, toinen vaaka, joihin mahtuu 1/3 - puoli litraa. Purkista itsestään sain jonkinlaisen katon ettei lunta paljoa tule sisään. Ja linnuille nyt kelpaa hyvin vaikka aluksi vierastivat muutaman päivän. Nyt ei tarvi murskailla eikä seuloa.
  Saa nähdä miten kauan kestävät suvi-ilmojen sateita.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 04, 2023, 07:42:29
Lainaus käyttäjältä: Aave - joulukuu 03, 2023, 06:35:30
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.
Kauppakeskus ja Lidl eivät realistisesti kuulu samaan lauseeseen, mutta mitäpä minä tämmöisistä äkkilähdöistä tiedän.

Ratina ei käytännössä ole niinkään kauppakeskus vaan lähinnä nuorison ja maahanmuuttajien parveilukeskus. Siellä on vain kaksi ruokakauppaa: K-market ja Lidl. Ensin mainitun tarjonta on suunnattu lähinnä kaikenlaisille ituhipeille ja eksoottisten ruokalajien ystäville. Kokolihaa syövä aikuinen mies ei sieltä syötävää itselleen löydä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 04, 2023, 07:45:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.

Ajattelin laittaa sinulle yksärin, jotta: Oletko paikalla, laita kuva :)

Olisit laittanut. Olisin ottanut videota jolla ei tosin näy liekkejä, mutta sitäkin enemmän komeita palomiehiä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 04, 2023, 07:57:28
^
En sitten ole kehunut kuumottavia palomiehiä tarpeeksi, jos ei heti tullut mieleen niitä kuvata pyytämättäkin :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 04, 2023, 08:50:29
^
Palomiehillähän on palohommissa niin suojaavat varusteet, että komeutta on todella vaikea arvioida. Arvelen kuitenkin Hipillä olevan sen verran kehittynyt mielikuvitus, että saa sijoitetuksi varusteiden alle vaikka minkälaisen letkumiehen... ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 04, 2023, 10:36:54
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 02, 2023, 21:15:45
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2023, 21:02:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Mutta sitä en tajua, miten Kouvolasta tulee aina Toope mieleen  :-[
Se ei taida olla kamalan kaukana siitä seudusta missä ajattelin Toopen majailevan kun lipsautti ukkostelevan ja ukkoskartta kerto missä... (Siksi ette tule saamaan multa välittömiä salamaraportteja).

Kenenkään foorumilla kirjoittavan kotiseutua tai muita yksityisasioita ei hyvän foorumietiketin mukaan ilmeisestikään saisi arvailla, joten en aravaile, missä Toope asuu. Sen sijaan kerron, missä kuvittelen hänen kirjoittavan tekstejään.

Toope kirjoittaa juttujaan Huippuvuorilla. Ne ovat niin huippua.

Ei vaineskaan. Jostakin syystä minulle tulee mieleen Turun seutu. Tämä ei siis ole arvailua eikä vihjailua vaan pelkästään kirjoittajaan yhdistettyä mielikuvitusta. En tiedä, mistä nimenomaan Turku ja sen ympäristö on tullut mieleeni. Eihän Toope edes kirjoita turkulaisittain.

Toope on nykyisen hallituksen "kiivas" kannattaja ja Orpohan on turusta, jos se olettamus toopen seudusta  tulee siitä.

Toisaalta Orpohan on oikeasti kotoisin Köyliöstä, varmaan Lallin jälkeläisiä alenevassa polvessa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 04, 2023, 17:30:28
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 04, 2023, 07:45:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 02, 2023, 19:55:23
Tuli äkkilähtö Lidlistä kun kauppakeskus syttyi palamaan.

Ajattelin laittaa sinulle yksärin, jotta: Oletko paikalla, laita kuva :)

Olisit laittanut. Olisin ottanut videota jolla ei tosin näy liekkejä, mutta sitäkin enemmän komeita palomiehiä.

Ei ollut lehtikuvaa palomiehistä, mutta kelpaako kuva vakuutustarkastajasta ja ravintolanpitäjästä?

(https://images.cdn.yle.fi/image/upload/ar_1.3333333333333333,c_fill,g_faces,h_900,w_1200/dpr_1.0/q_auto:eco/f_auto/fl_lossy/v1701689768/39-1210396656db8e88fc1b)

Komeita poikia nuokin.

Palon syttymisyykin lienee sitten selvinnyt.

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/a/74-20063468Lauantainen tulipalo Periscope-ravintolan kattoterassilla johtuu alustavien tietojen mukaan rakennusvirheestä. Saunan kiukaasta puuttunut suojapelti sai aikaan seinärakenteen voimakkaan kuumentumisen.

Vaikka suojapelti olisi ollutkin, niin väärin asennettuna sekin olisi ollut kelvoton. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Suomessa palaa tosi vähän saunoja niiden kokonaislukumäärään verrattuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 05, 2023, 10:45:09

^
Voikohan kiukaasta puuttua suojapelti- hieman outoa, jos se kiuas on kaupasta ostettu.

Ehkä se suojapelti tai eristyslevy on puuttunut siltä kiukaan takaa, jos se kiuas on seinässä kiinni, tai lähellä seinää.

Yleensäkin olettaisi olevan siitä kyse. No tietämättä millainen rakenne on kyseessä, mutta ilmeisesti kuitenkin puu, kiviseinä harvemmin syttyy palamaan lämpösäteilystä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 05, 2023, 21:25:48
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 04, 2023, 10:36:54
Lainaus käyttäjältä: Kopek - joulukuu 02, 2023, 21:15:45
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - joulukuu 02, 2023, 21:02:21
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 02, 2023, 20:07:16
Mutta sitä en tajua, miten Kouvolasta tulee aina Toope mieleen  :-[
Se ei taida olla kamalan kaukana siitä seudusta missä ajattelin Toopen majailevan kun lipsautti ukkostelevan ja ukkoskartta kerto missä... (Siksi ette tule saamaan multa välittömiä salamaraportteja).

Kenenkään foorumilla kirjoittavan kotiseutua tai muita yksityisasioita ei hyvän foorumietiketin mukaan ilmeisestikään saisi arvailla, joten en aravaile, missä Toope asuu. Sen sijaan kerron, missä kuvittelen hänen kirjoittavan tekstejään.

Toope kirjoittaa juttujaan Huippuvuorilla. Ne ovat niin huippua.

Ei vaineskaan. Jostakin syystä minulle tulee mieleen Turun seutu. Tämä ei siis ole arvailua eikä vihjailua vaan pelkästään kirjoittajaan yhdistettyä mielikuvitusta. En tiedä, mistä nimenomaan Turku ja sen ympäristö on tullut mieleeni. Eihän Toope edes kirjoita turkulaisittain.

Toope on nykyisen hallituksen "kiivas" kannattaja ja Orpohan on turusta, jos se olettamus toopen seudusta  tulee siitä.

Toisaalta Orpohan on oikeasti kotoisin Köyliöstä, varmaan Lallin jälkeläisiä alenevassa polvessa.
Olen Turussakin asunut, kiva kaupunki (oli) ennen mokua.
Orpo on lapanen, Purra on parempi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 14, 2023, 17:16:17
Tänään oli kiva juttu. Paikallisen bussin piti toimia lakosta huolimatta yhdellä linjalla. Odottelin siis 30 min, eikä bussi tullut. Lupasivat netissä, että tuo linja toimii = ei toiminut. En mennyt töihin tänään, koska Ammattiv...nliitot. Kusettavat meitä kuten ammattiliitot.
V...n ammattiliitot. AY-Pomo varmaan meni mersulla töihin, minä bussilla en... :-*
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 14, 2023, 19:18:13
Kuten arvelin, niin lakkopäivänä posti toimi normaalia paremmin. Kävin juuri noutolokerolla hakemassa paketin, jonka saapumisajaksi oli arvioitu lauantai, eli ensi viikko. Tuli vielä perään kiitokset nopeasta noudosta ja lokeron vapauttamisesta muille vastaanottajille.  :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 15, 2023, 18:40:22
Olen itse tehnyt töitä viime aikoina kahden ihmisen edestä. AY-rutto sanoo, ettet saa palkkaa enemmän.
AY-pomo saa 15 000 Euroa ja lisät/kk.
Miksi en ansaitsisi enemmän palkkaa kuin osa työkavereista, kun teen enemmän?
Sosialismista tulee elaantuneen haiseva haju...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 16, 2023, 17:08:40
Joutuu tässä sitten jonkun liki vuodentakaisen tapaturman uudelleenkäsittelyyn Kelan kanssa. Nyt nuo byrokraattirotat sanovat, että minulle on maksettu viime keväänä liikaa, koska noudatin KELAROTTIEN ohjeita tapaturmahakemuksesta. Satojen eurojen takaisinperintää vaativat... Tiliotteissani tuollaista satojen eurojen ylijäämää ei ole. Kela on perc:stä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 16, 2023, 23:19:02
Pari päivää sitten sähköpostiini tupsahti sinitaivaan sisäänkirjautumiskoodi. Vielä en ole ennättänyt etsiä riittävästi seurattavia nimimerkkejä, jotta uusi syntynyt somekuplani olisi riittävän elinvoimainen jaksaakseni viettää palvelussa aikaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 16, 2023, 23:59:05
^
Vaikka ryhmä, jonka "twiitit" sinitaivaassa näen ei olekaan erityisen monipuolinen ja mittava, niin ilokseni olen huomaannut, että suurinpaan osaan keskusteluita ottaa osaa vain sellaiset nimimerkit, jotka yrittävät ymmärtää opponentin pointin mahdollisimman anteliaasti. Twitterissä kun puolestaan osallistijien idea tuppaa olemaan päästä vain pätemään omalla erinomaisuudellaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 17, 2023, 15:38:57
^Jossain välissä oli minulla suurempikin hinku sinne taivaaseen mutta sitten salkkarien X-helvetti veti taas puoleensa koska: Mark.2:17: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." ;)

En taas ymmärrä minua, siis elimistöni fysiologiaa. Kirjoitin viime yön aamu 3:een asti, valvoin 4:ään, sitten heräsin aikaisin ja olen vähällä unella virkeä kuin Duracell-pupu ja hengästymättä lunta lapioin kuin voimamies Urjalasta.
   Joskus selittänyt sitä terveellisellä lohensyönnillä joka virkistää mutta ei eilen illalla ollut vaan lihamakaronia. Ja yöllä ahmin keksejä ties mitä kaksin käsin +0,5 g C-vitamiinia ja hiukan salaattia, tyrehdyttääkseni verenvuotoa leuasta kun saksilla leikkasin vahingossa. Nyt muistin: eilen kävin juoksulenkilä piiitkästä pitkästä aikaa. Mutta yleensä sen jälkeen seur. päivänä olen ollut lihaksilta raihnaisempi ja väsyneempi.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 18, 2023, 17:45:45
Ostin riisihiutaleita. Turha siellä yhtään ilkkua. Sitten minä nauran teille kun poltan kiehumaitoon annostelemani riisihiutaleeni pohjaan mikroaaltouunissani.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 18, 2023, 18:05:50
^
Et ehdi sitä mikrossa polttaa pohjaan, sillä se kuohuu yli ja valuu pitkin mikron pohjaa.

Minä teen pienen annoksen riisihiutaleista niin, että kuumennan tavallista maitoa isossa mukissa lähes kiehuvaksi ja kaadan sen pienen vesitilkan kanssa liedellä lämmenneeseen kattilaan ja ripottelen riisihiutaleet sinne. Keittelen sen viitisen minuuttia erittäin pienellä lämmöllä ja sekoittelen pohjaa myöten melkein koko ajan.

Kiehu maitoa ei tarvi oikeastaan kuin pitkään keittämiseen haudutuskattilassa, niin silloin ei tule sitä tiukkaa ruskehtavaa rantua reunaan, kun hämmentäessä reunaan jää aina sitä maitoa korkeammalle kuin puuron pinta ja se "paistuu" sinne sisäkattilan seinämään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 19, 2023, 16:57:00
Kissallinen naapuri kävi hakemassa kaikki pois, mitä olin siivonnut Aatun ruokakaapista sille nyt kiellettyjä ruokia, joten ei tarvinnut heittää niitä pois. Vastalahjaksi sain suklaakonvehtirasian :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 20, 2023, 12:08:13
Lainaus käyttäjältä: Karikko - joulukuu 05, 2023, 10:45:09
Voikohan kiukaasta puuttua suojapelti- hieman outoa, jos se kiuas on kaupasta ostettu.

Ehkä se suojapelti tai eristyslevy on puuttunut siltä kiukaan takaa, jos se kiuas on seinässä kiinni, tai lähellä seinää.

Asia on nyt tutkittu ja syy selvillä. Ihmiset, katsokaa kiukaitanne ja arvioikaa niiden kunto. Onmyös hyvä käydä välillä katsomassa kuinka lämpeneminen sujuu.

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/a/74-20065822– Tutkimuksissa on todettu, että kiukaan kivitilan takaseinä on pullistunut lähes kiinni kiukaan takaosassa sijaitsevaan metalliseen ulkopintaan. Näin ollen kiukaasta on puuttunut sen ulkopintaa jäähdyttävä ilmarako. Tämän seurauksena saunan seinäpaneelit ovat syttyneet palaamaan ja palo on päässyt leviämään paneeleista eteenpäin, kertoo rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisista.

Kiukaan kivitilan ja sen ulkokuoren välillä pitää ilman päästä kunnolla kiertämään. Jos kivitilan metallikuori on pullistunut niin materiaali on ollut liian ohutta, hapertunutta tai kiviä on tungettu voimalla sinne.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 20, 2023, 12:18:00
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 20, 2023, 12:08:13

Kiuas ollut siis vanha romu, joka olisi ajat sitten pitänyt vaihtaa. Seinässäkään ei ole ollut suojausta ilmeisesti. Aikoinaan  laitettiin myös seinään kiukaan kohdalle seinään eristyslevy palamattomasta aineksesta. Ehkä ne sisälsivät (mineriitti) jotain haitallista ainetta, ja lienee korvattu kiukaan rakenteeseen tehdyllä parannuksella, joka ei siis nyt ole auttanut.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 21, 2023, 11:43:31
Jos haluaa pestä paperinenäliinoja pesukoneessa, niin ei kyllä kannata niitä pestä yhdessä fleecen kanssa. Joka ikinen paperinhitu on tiukasti tarttunut fleecen pintaan tiukasti. Jos nyt jotain positiivista haluaa asiassa nähdä, niin nukkasihti pysyi puhtaana eikä mitään mennyt viemäriin.

Hyvän hetken jouduin imurin tekstiilisuulakkeella hinkkaamaan, että sain kankaan puhtaaksi nöyhdästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 21, 2023, 12:36:20
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 21, 2023, 11:43:31
Jos haluaa pestä paperinenäliinoja pesukoneessa, niin ei kyllä kannata niitä pestä yhdessä fleecen kanssa.

Tuostapa juontui mieleen. Eräs tuttuni, todellinen harmaatukkainen herrasmies, on tyylilleen uskollisena kangasnenäliinojen käyttäjä. Näinpä hän taas kerran lähtiessään johonkin juhlatilaisuuteen etsiskeli vaatekaapista puhdasta nenäliinaa. Yhtään ei osunut näkösälle ja hän kekseliäästi penkoi pesuprosessin läpikäyneitä mutta viikkaamattomia pyykkejä sisältävää koria. Sieltä hän löysi mieleisensä ja kiirehti tapaamiseen. Perillä tuli tarvetta pyyhkäistä nenää hieman ja hän otti taskustaan liinan, sipaisten sieraimiaan.

Kaikki lähistöllä olevat näyttivät hieman hämmästyneiltä ja/tai huvittuneilta, eikä ihmekään sillä herrallamme oli kädessään vaimon nimettömät. Ne olivat pyykkikorissa näyttäneet erehdyttävästi pitsisomisteiselta nenäliinalta.

Päätän raporttini tähän.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 21, 2023, 14:55:45
Mukava kuulla että köyhien päivät pitenevät huomisesta lähtien.

Olen kova pyyykkäämään paperinenäliinoja mutta pitääpä kokeilla fleecen kanssa.

Ystävän lapsille pitää tänään muistaa vihjata ettei kannata olla kiltti koska Youtubessa oli uutisvideo jossa kerrottiin kuinka venäläiset olivat tappaneet joulupukin ilmatorjuntaohjuksella.

Lopuksi sää. Etelässäkin lumet suli mutta uutta tulee tupaan sopivasti jouluksi.
Tänään oli kivasti jalan alla tuoretta lunta ja sen alla hyvää jäätä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - joulukuu 21, 2023, 14:59:46
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 21, 2023, 11:09:41

Lohtua saa kun katsoo arjen merkkien sijaan taivaan merkkejä. PÄIVÄ PITENEE !

Joo, mutta samalla meidän jokaisen elämä lyhenee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 21, 2023, 22:02:28
Lomaa 2.1.2024 asti, ei paha!
Aika rankka syksy takana, parin henkilön hommia tehty loppuvuodesta. Apua kuulemma tulee alkuvuodesta, uusi työntekijä!
Nyt en mieti sitä, vietän lomaa 2.1.2024, aamukuuteen/seitsemään saakka. Paaskat siitä, että silloin joudun taas vähän järkeistämään hommia. >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - joulukuu 22, 2023, 11:30:23
Joulu lähestyy ja hyvä niin, loppuu arjen aherrus ja myös tämä joulun valmistelu, eikä askelten tarvitse sitten enää olla niin reippahia.

Eilen uutisoitu Prahan ammuskelu latisti hieman joulumieltä. Ammuskelija oli kertonut vihaavansa maailmaa ja haluavansa jättää jälkeensä niin paljon tuskaa kuin mahdollista. Tämä muistutti, kuinka etuoikeutettu sitä onkaan, kun oma stressi tällä hetkellä pyörii asioiden valmiiksi saamisen ympärillä. Maailmassa on niin paljon pahoinvointia, ettei sitä oikein uskalla ajatellakaan. Tuntuu, että pahoinvointia on vaikeaa enää poistaa, mutta sitä olisi helpompi ennaltaehkäistä. Itse ajattelen, että yksi tärkeimpiä tapoja tehdä maailmasta parempi, olisi keskittyä hyvän lapsuuden luomiseen niin yhteiskunnallisesti kuin myös henkilökohtaisestikin. Sekään tehtävä ei ole helppo, varsinkin kun tietää käytännönkin tasolla, mitä esimerkiksi varhaiskasvatus tänä päivänä on. Toivossa on silti elettävä ja tehtävä itse se, minkä voi!

Hyvää ja rentouttavaa lasten juhlaa, joulua, kaikille kantislaisille, nyt vähän etukäteen! Itse koen hetkittäisiä lämpimiä tuulahduksia lapsuuden jouluista ja tunnen olevani etuoikeutettu siitäkin, että minulla on hyviä muistoja. Kuten laulussa sanotaan:

"Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän
Voi löytää vielä tunteen lämpimän
Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
Niin jouluntähti loistais vieläkin
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa
Ja valaisee vain lapsen maailmaa."
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - joulukuu 22, 2023, 12:29:08
Ja tykit sylkee kuolemaa, jää tuoksu napalmin
Kun joululapsen nimeen kaikuu käsky majurin

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - joulukuu 22, 2023, 13:59:27
^^ Kyllähän Suomessa eletään lintukodossa, vaikka on paljon parannettavaa.

Tytär kertoi miten surkeaa on Irlannissa, vaikka täällä on lehdissä hehkutettu maan talousihmettä. Asunnot homeessa, sisällä kylmä eikä voi lämmittää, kun sähkö maksa maltaita. Julkinen liikenne ei pelaa ollenkaan ja köyhyyttä ja kurjuutta riittää.

Hesarin viikkoliitettä lueskelen just ja siinä on juttu Välimeren ylittäjistä. Libyassa on täysi anarkia. Ihmisiä hakataan, raiskataan, vangitaan, kaupataan ja vaikka mitä. Aika monessa maassa on ihan armotonta menoa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: TSS - joulukuu 22, 2023, 14:16:16
Lainaus käyttäjältä: Socrates - joulukuu 22, 2023, 13:59:27
^^ Kyllähän Suomessa eletään lintukodossa, vaikka on paljon parannettavaa.

Tytär kertoi miten surkeaa on Irlannissa, vaikka täällä on lehdissä hehkutettu maan talousihmettä. Asunnot homeessa, sisällä kylmä eikä voi lämmittää, kun sähkö maksa maltaita. Julkinen liikenne ei pelaa ollenkaan ja köyhyyttä ja kurjuutta riittää.

Hesarin viikkoliitettä lueskelen just ja siinä on juttu Välimeren ylittäjistä. Libyassa on täysi anarkia. Ihmisiä hakataan, raiskataan, vangitaan, kaupataan ja vaikka mitä. Aika monessa maassa on ihan armotonta menoa.

Niin, kyllähän sitä juurikin suomalaisena itsensä aika onnekkaaksi tuntee, kun ajattelee, millaista pientä ja suurempaakin kärsimystä joka puolella on globaalisti. Yleisesti ottaen ole sitä mieltä, että yleinen onnellisuuden ja hyvinvoinnin pohja ihmisyydessä rakentuu lapsuudessa, varhaisvuosien aikana. Sikäli ajatus sen tärkeydestä ylittää valtioiden rajat. Kuitenkin aika eri perspektiivistä asiaa pitänee lähestyä erilaisissa olosuhteissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 22, 2023, 23:42:41
Nyt toivotan hyvää joulua kaikille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 24, 2023, 12:25:03
Kuuden tunnin päästä joulu on ohi ja sitä tässä odottelen.

Viimeisiä kokkauksia olen tehnyt pikkuhiljaa aamupäivän mittaan ja olin jo kaiken saanut valmiiksi, kun piti vielä vähän virittää keittiötä, että kaikki mahtuvat pöydän ääreen samaan aikaan. Kun siirsin pöytää yönkuningattaren tasapaino järkkyi, siis tuollainen kuin kuvassa, mutta kasvanut niin, että noita lonkeromaisia varsia meni vähän joka suuntaan ja sillä oli jo painavampi päällysruukkukin varmuudeksi.

(https://www.pukinmaenpuutarha.fi/wp-content/uploads/Yonkuningatar-Saleikossa-680x800.jpg)

Kaktus tykkää kasvaa valosta poispäin, joten tuolla oli nyt joku lonkero, jolla se tuki itseään vielä pöytääkin vasten ja kun pöytä siirtyi, tuki katosi ja kaktus sukelsi vetäen kukkalaudalta molemmilta puoliltaan vielä kaverit mukaan. Hetken aikaa sotkua siivoilin ja orastanut päänsärky pääsi valloilleen.

Nyt on vuorossa pitkä kuuma suihku, maksoi mitä maksoi. Olen sen ansainnut, ainakin omasta mielestäni. ehkä toivun vitutuksesta siihen mennessä, kun syöjät saapuvat.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 26, 2023, 18:54:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 24, 2023, 12:25:03
Kuuden tunnin päästä joulu on ohi ja sitä tässä odottelen.
Jouluaika elää Uuteen vuoteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 27, 2023, 15:42:30
Joulu on suurten tunteiden aikaa. Näinpä sitä on taas menty tämäkin juhla, tuntien välillä suurta onnea ja riemua, tyytyväisyyttä ja ajoittain intoakin puhkuen. Toisalta myös pettymyksiä on ollut ja vastoinkäymisiä, sekä latteitakin fiiliksiä.

Siis ihan niinkuin muinakin päivinä, vaihteluväli eli amplitudi on tosin normaalia suurempaa mutta taajuus pienempää eli kaikki on tapahtunut tavallaan hidastetusti, ymmärrettävää kun aikaa on enemmän yhteiseen olemiseen.

Kaikenkaikkiaan hyvin meni ja hyvä että meni. Nyt voi keskittyä tuleviin pettymyksiin ja mahdollisiin onnen hetkiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - joulukuu 28, 2023, 10:59:32

Lienee aika monta sikaa (kinkkua) päässyt elämänsä päärooliin suomalaisissakin juhlapöydissä, muista pikkuelukoista puhumattakaan.

Leskisen laulusta huolimatta ihminen on sitä mitä hän syö, vaikka rahaa ei voi syödä, se mahdollistaa tämän joulun juhlan ja säädyllisen kristillisyyden näin lumisessa pohjolassa, Hyvää tulevaa vuotta, toivottavasti se on hyvä, tai ainakin kohtalainen..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 28, 2023, 15:07:06
Lainaus käyttäjältä: Toope - joulukuu 26, 2023, 18:54:19Jouluaika elää Uuteen vuoteen.

Joulu on ohi kuten väitin, koska täällä alkoi uusivuosi jo eilen illalla ainakin, jos uskomme ilotulituksen alkua ja miksipä emme uskoisi.

Kun eilen pötkötttelin petissä, niin makkarin ikkunasta näkyi, jotta pientaloalueella oli joillain tosiaan jo uudenvuodenjuhlat ilotulituksineen alkanut. Tämä on kyllä melkoisen harvinaista ollut viime vuosina, sillä ihmiset ovat hyvin malttaneet pitää raketit jemmassa vuodenvaiheeseen asti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - joulukuu 28, 2023, 17:26:40
Nyt on tyhjennetty ePassin koko sisältö kulttuuriin ja HSL:n matkakortille. Kaksi lippua Kansallisteatteriin ja kaksi lippua Oopperan balettiin. Lompakossa oli leffalippuja vielä reilusti jäljellä ja ne menevät vanhaksi vasta 4.1.2024, joten ei ollutkaan tarvetta uusille leffalipuille.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - joulukuu 28, 2023, 19:30:35
Viime viikolla ajelin ostosreissulle kun muistin että kännykkä unohtu matkasta. Liian pitkä matka takana että kääntyis takasin. Sitten naamani varmaan vaihto väriä kun muistin, että se tais jäädä ihan lataukseen. Jos olisi ollut älykännykkä niin olisinko kääntynyt takaisin? Onneksi(?) oli ikiwanha luotettava kunnon "kotimainen" peruskännykkä. Tosin se akku oli jo vanhanpuoleinen...

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - joulukuu 28, 2023, 21:19:40
Eikös akkupalot ala siitä, että akkuja ladataan liian pitkään? Vai syttyykö niitä muistakin syistä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 28, 2023, 21:43:51
^
Jostain luin, että jos latauksen aikana päästää puhelimen päivittämään tai puuhaamaan jotain raskasta tiedonsiirtoa, niin se akku voi kärvähtää.

Kyllä kai se latautuminen loppuu siinä vaiheessa, kun akku on ladattu täyteen, eli ei siinä tarvi vieressä vahtia, että ottaa pois latauksesta heti, kun on prosentit sopivan suuret. Ainakin oma laturini viilenee sen jälkeen, kun akku on saavuttanut sen 100%:n täytön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 28, 2023, 23:09:05
Ensimmäiset uudenvuoden laukaukset kuulin jo, tai sitten naapuritalossa ammuttin...?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - joulukuu 28, 2023, 23:12:50
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - joulukuu 27, 2023, 15:42:30Joulu on suurten tunteiden aikaa. Näinpä sitä on taas menty tämäkin juhla, tuntien välillä suurta onnea ja riemua, tyytyväisyyttä ja ajoittain intoakin puhkuen. Toisalta myös pettymyksiä on ollut ja vastoinkäymisiä, sekä latteitakin fiiliksiä.

Siis ihan niinkuin muinakin päivinä, vaihteluväli eli amplitudi on tosin normaalia suurempaa mutta taajuus pienempää eli kaikki on tapahtunut tavallaan hidastetusti, ymmärrettävää kun aikaa on enemmän yhteiseen olemiseen.

Kaikenkaikkiaan hyvin meni ja hyvä että meni. Nyt voi keskittyä tuleviin pettymyksiin ja mahdollisiin onnen hetkiin.
Pyri positiivisuuteen. 8)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 31, 2023, 18:34:32
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - joulukuu 31, 2023, 19:12:56
Juu, hyvää uutta vuotta!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - joulukuu 31, 2023, 19:17:18
Pistinpä elämän risaiseksi ja lähdin naapuriperheen kanssa katsomaan läheiselle koululle ilotulituksia. Pari henkilöä oli hankkinut isot laatikot, jotka lähettivät hyvän joukon oikein näyttäviä raketteja ilmoille. Lisäksi oli useita hiukan pienempiä settejä. Liki tunti oltiin poikien kanssa, heidän vanhemmat luovuttivat kohmeisten varpaiden vuoksi jo hiukan aikaisemmin.

Eipä ole ollut tapana tätäkään enempää juhlia. Kalenterissa vaihtuu uusi kuukausi näkyviin ja nyt vuosiluku vain vaihtuu. En ole koskaan käyttänyt konkreettista painettua kalenteria, joka on "loppuun käytetty" vuoden lopussa. Taidan olla ilonpilaaja, mutta ei se vuoden vaihtuminen oikein miltään tunnu.

Hyvää uutta vuotta silti kaikille :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - joulukuu 31, 2023, 19:36:42
^
Kalenterista tuli sellainen korjausehdotus mieleen että uskovaisten kalentereista olisi jo aika siirtyä tieteellisempään kalenteriin.
Pitäisi vain tietää tarkasti maapallon, ihmiskunnan tai universumin ikä. Vuosiluvusta tulisi ainakin hulppea.
Helpomman vuosiluvun saisi vaikkapa aloittamalla ajanlaskun Newtonin syntymästä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - joulukuu 31, 2023, 19:51:32
Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 31, 2023, 19:17:18Eipä ole ollut tapana tätäkään enempää juhlia.
...
Hyvää uutta vuotta silti kaikille :)

Ihan vain hiukan vahvistettu viikonloppujuhla uusivuosi täälläkin on. Nyt on kuitenkin tulossa erilainen vuosi jolloin Kukon elämä väistämättä muuttuu, joko hyvään tai huonoon suuntaan. Sitä odotan mielenkiinnolla, mutta en avaa sen enempää kuin että ei liity Popedan uuteen laulusolistiin. Se arvoitus ratkeaa jo huomenna klo 14.

Lainaus käyttäjältä: https://www.aamulehti.fi/musiikki/art-2000010090226.htmlTammikuun ensimmäisenä arvuuttelun voi lopettaa, koska Popeda on tuolloin luvannut kertoa, kuka bändin uusi laulaja on.

Vuoden ensimmäinen päivä korostaa jo sinällään uutisen merkittävyyttä, mutta myös kellonaika on mietitty. Se on kello 14, eli varsin pian tasavallan presidentin kello 12 alkavan uudenvuodenpuheen jälkeen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - joulukuu 31, 2023, 20:20:47
Uuden vuoden alkaessa voi pikakelata mielessään asioita, mitä menneen vuoden aikana on tapahtunut.

Osa asioistani on sen tyyppisiä, että en voi niistä kovin paljoa kertoa. En tarkoita mitään rikollista tai hämärää vaan sen tyyppisiä asioita, jotka vaarantaisivat foorumianonymiteettini - vai olenko ainoa, joka enää kuvittelee, ettei se olisi jo mennyttä.

Käyn nyt kuitenkin tapahtumia läpi peitellyin sanankääntein.

Vuoden vaihteessa oli erilaisia stressaavia juttuja, joista jännittäminen osoittautui onneksi turhaksi. Olen helposti stressaantuva ihminen, joka jännittää vähän asiasta kuin asiasta.

Vuoden alussa, vai oliko se jo vuoden 2022 puolella, nappailin itsestäni muutaman "muotikuvan" joita esittelin täälläkin.

Talven mittaan kävin hiihtelemässä ja tein pari Tukholman reissua. Osallistuin myös eräisiin poliittisiin aktiviteetteihin.

Kesän alkaessa puuhailin erinäisten vesiliikenneprojektien parissa. Niistä koitui kuluja, mutta tuli onneksi hieman tulojakin. Miinukselle kuitenkin jäätiin. Oleskelin kesämökillä.

Heinäkuussa olin eräässä hieman erikoislaatuisessa yleisötapahtumassa, joka järjestettiin yöllä. Heti sen jälkeen lähdin Berliinin reissulle. Matkan aikana kävin myös meren rannalla ja sieltä palatessani ajoin vanhalla autonromullamme hetken aikaa 200 kilometrin tuntinopeutta, jonka navigaattorin näyttö vahvisti. Olin aina halunnut kokeilla, miltä tuntuu ajaa noin kovaa. 

Loppukesällä oli taas vesiliikennetapahtumia, joista seurasi tiettyjä ongelmia ihmissuhdepuolella. Syksyllä tein toisen Berliinin reissun tällä kerralla junilla ja laivoilla. Nukuin kaksi yötä junassa. Ensimmäinen oli menomatkalla Ruotsissa ja toinen epäonnistuneella paluumatkalla Hampurin asemalla. Sääolosuhteiden takia junamatka vaihtui laivamatkaksi. Tällä jälkimmäisellä reissulla kävin mielenkiintoisessa uintipaikassa ja vielä mielenkiintoisemmassa kylpylässä. Siellä käynti oli yksi vuoden kohokohtia.

Syksyllä ilmeni auto-ongelmia. Se auto, jolla olin ajanut kesällä Saksassa, poistui pelistä teknisen vian takia. Toinen auto puolestaan temppuili loppuvuonna, mutta saatiin toimimaan hermoja koettelevien tapahtumien jälkeen.

Olin vuoden mittaan tavallista enemmän julkisuudessa eli nimi ja kuva vilahteli mediassa siellä täällä. Ei ole kauankaan siitä, kun bongasin kuvani eräästä iltapäivälehdestä.

Mitkä ovat suunnitelmat alkavaksi vuodeksi? Julkisuutta todennäköisesti ei tule olemaan, ellen joudu johonkin harvinaiseen onnettomuuteen.

Mitään suurempia suunnitelmia ei ole. Jos olisi rahaa, niitä voisi ollakin. Tekisi mieli matkustella jossakin vähän kauempana.

Haaveena on tehdä erilaisia korjailuja ja rakenteluja, mutta tuleeko niistä mitään, se on eri asia. Tällaisia haaveitahan minulla on aina, mutta rahan puute tahtoo estää kaiken.

Ehkä aloitan taas karamellilakon tai suklaalakon vai miksi sitä sanoisi. Se on "kevytlakko", joten jos lipsahdan, en lopeta vaan jatkan. Ei siis mitään hiki päässä pinnistelyä vaan sitä, että kiertää karkkihyllyt eikä nappaa patukkaa tai muita herkkuja. Olen aikaisemmin onnistunut aika hyvin näissä. Kun ei pane rimaa liian korkealle, on helpompi harjoittaa itsekuria.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 01, 2024, 07:32:23
Alkuillan ulkoilu otti niin voimille, että enpä jaksanut odottaa edes keskiyötä, vaan piti käydä jo aikaisemmin nukkumaan. Heräsin kyllä, kun ilotulitusten sarjatuli alkoi, mutta jatkoin välittömästi uniani. Joskus aamuyön tunteina heräilin uudelleen yksittäisiin paukkeisiin ja siinä jopa hetken valvoinkin.

Eipä paljon elämää haitannut tämäkään juhla etenkin, kun yläkerran naapurit olivat jossain muualla juhlimassa heidän vuoden suurinta juhlaansa. Kiitokset heille siitä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 01, 2024, 09:59:26
Katsoin nettikameroista Moskovan ja Lontoon näkymiä vuoden vaihtuessa. Lontoosta kuuluivat äänetkin. Paljon tietysti riippui siitä, mihin suuntaan kamerat sattuivat olemaan suunnattuna.

Moskovan uusi vuosi oli hiljainen. Kuvan reunassa vilahti raketti tai pari, mutta siinä se ilotulitus suunnilleen oli. Kaukana kuvan keskellä saattoi myös näkyä raketti - tai sitten ei. Kuva oli epäselvä, joten ei voinut päätellä, mitä kaikkea siinä näkyy tai ei näy.

Eivätkö Moskovassa tavalliset ihmiset saa ostaa raketteja, vai katsotaanko, että Ukrainaan ammutuissa raketeissa on riittävästi ilotulitusta.

Lontoo oli toista maata. Raketteja ammuttiin siellä täällä, ja äänimaailma oli yhtä pauketta ja jyminää. Sitä kesti kauan. Lopetin seuraamisen noin kymmenen minuuttia yli puolenyön, eikä rakettien ampuminen ollut vielä silloinkaan loppunut.

(https://i.imgur.com/thMTEhB.png)

Helsingissä kävin katsomassa uuden vuoden vastaanottamista eräällä kalliolla, jonka nimeä en tiedä. Aikaisemmin olen katsellut ilotulitusta Temppelinaukion kalliolla, mutta kun asunnon paikka on muuttunut, kalliokin on muuttunut. Joku soitti trumpettia tai jotain vastaavaa (en tunne soittimia) mäen huipulla. Se oli aika erikoista. Oli niin kylmä, että videokameralla kuvaaminen oli hankalaa, kun piti pitää hanskoja käsissä. Ovatkohan soittajan huulet jäätyneet instrumenttiin kiinni - tuli mieleeni.

Haa. Huomasin, että vuosi vaihtuu juuri nyt San Franciscossa. Täytyypä katsoa Webcamia sieltä.

https://www.earthcam.com/usa/california/sanfrancisco/?cam=rowingclub

Ei mitään uuteen vuoteen viittaavaa. Los Angelesin kamerassa näkyi joitakin ilotulitusraketteja. Kamerat esittävät sellaisia paikkoja, ettei niissä ilotuliteta.

https://www.earthcam.com/usa/california/losangeles/port/?cam=portofla

Jälkihuomautus: Katsoin vielä Honolulun uudenvuoden raketit keskipäivällä Suomen aikaa.

https://www.skylinewebcams.com/webcam/united-states/hawaii/honolulu/honolulu.html
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - tammikuu 02, 2024, 20:36:55
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 02, 2024, 18:49:55Sukupolvitesti

https://www.hs.fi/tiede/art-2000010045727.html (https://www.hs.fi/tiede/art-2000010045727.html)

Olen osa kadotettua sukupolvea. HS tylyttää kättelyssä. Linkki on vain heille, joilla on maksaa 0 € huvista. En tue niin isoilla summilla liiketoimintamallia, joka yrittää disruptiivista innovaatiota vastoin vanhaa viisautta 'tyhjän saa pyytämättäkin'.

He loputtomana jonona kantavat sinne, alemmas, sisemmäs,
       puuta, puuhiiltä, hiiltä ja kultakiveä.
Siellä uusi keisari syö entisen rahat, raha rahaa,
       eikä raha siitä tule rautaisemmaksi, ei kulta kulu,
sulatetaan raha, tarjotaan sulatettu kulta vallan
       juotavaksi, maistettavaksi että se on yhtä vahvaa,
ja se joisi, jos ei olisi jo kyllin juonut, juopunut
       vallasta, joisi kivisestä astiasta, korkeasta
joisi, nostaisi kivisen maljan, joisi tulisen kullan.

(Paavo Haavikko)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 02, 2024, 20:45:53
Lainaus käyttäjältä: Hiha - tammikuu 02, 2024, 20:36:55
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 02, 2024, 18:49:55Sukupolvitesti

https://www.hs.fi/tiede/art-2000010045727.html (https://www.hs.fi/tiede/art-2000010045727.html)

Olen osa kadotettua sukupolvea. HS tylyttää kättelyssä. Linkki on vain heille, joilla on maksaa 0 € huvista. En tue niin isoilla summilla liiketoimintamallia, joka yrittää disruptiivista innovaatiota vastoin vanhaa viisautta 'tyhjän saa pyytämättäkin'.

He loputtomana jonona kantavat sinne, alemmas, sisemmäs,
       puuta, puuhiiltä, hiiltä ja kultakiveä.
Siellä uusi keisari syö entisen rahat, raha rahaa,
       eikä raha siitä tule rautaisemmaksi, ei kulta kulu,
sulatetaan raha, tarjotaan sulatettu kulta vallan
       juotavaksi, maistettavaksi että se on yhtä vahvaa,
ja se joisi, jos ei olisi jo kyllin juonut, juopunut
       vallasta, joisi kivisestä astiasta, korkeasta
joisi, nostaisi kivisen maljan, joisi tulisen kullan.

(Paavo Haavikko)

Ilmankos. Sattui vuoden loppuun pari Hesarin artikkelia, jotka halusin lukea, joten tein kahden viikon 0€ tilauksen. Tietenkin nyt kun olen tilaaja vielä ehkä viikon verran, näen kaiken Hesarin www-sisällön huomaamatta, että osa sisällöstä - kuten tämäkin - edellyttäisi jonkinlaista tilausta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 03, 2024, 18:23:12
Melkein 2 viikkoa lomaa töistä ja olen mokaillut, kun palasin uuden vuoden jälkeen töihin. Toki pitää kouluttaa uutta työntekijää samalla (mokailee opastuksessani), mutta aika loma-asetuksissa itsekin olen ollut. Pomokin jo vihjaisi, ettei nyt mene kuten pitäisi...

Jos vetäisin kunnon kännit ens viikonloppuna, putsaisinko pääni hyvin seuraavan viikon työrupeamaa varten? "Unohda viimeinen kuukausi- känni" ja koe seuraus sunnuntaina? Päätä pitää putsata. Jos ei olisi noin kylmää, voisi lähteä vaikka lenkille.

Joululoman jälkeen voisi olla pieni kristillinen/tai vaikka vasurien loma...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 03, 2024, 18:37:13
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää tai jotain sinne päin.

Olin juuri sen verran virkistynyt iltapäivällä, että siirryin makuuhuoneesta olohuoneen puolelle ja ilmoittauduin taas elävien kirjoihin. Kaikessa rauhassa lueskelin päivän tapahtumia, kun kuulin keittiöstä epämääräisen äänen, ikään kuin pieniä kiviä olisi heitetty. En siihen oikein osannut mitenkään muuten reagoida, kuin hiukan ihmettelin. Mutta sen jälkeiseen hillittömään romahdukseen kyllä reagoin vikkelästi. Nopeasti tajusin, että liian isoksi kasvanut lehtikaktus oli päättänyt hypätä lattialle amppeleineen päivineen ja vetäistä matkalla vielä kaverin mukaan ikkunalaudalta.

Ei auttanut kuin ryhtyä siivomaan sotkua. Onneksi kuume oli jo sen verran taittunut, että sain ongelmitta kontattua lattialla. Kasvin raadon kannoin vierashuoneeseen myöhempää käsittelyä varten, sillä teen siitä useita vauvoja ja jakelen niitä läheisilleni.

Ei tuo romahdus oikeastaan edes harmittanut, koska tuo oli muutenkin jo teurastuslistalla, mutta oli vaan jäänyt tekemättä. Mikähän noita nyt vaivaa, kun jouluna yksi ongelmatapaus teki saman tempun, eli hyppäsi lattialle :D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 06, 2024, 12:51:42
Hipin klassinen kysymys "mitä sitten" sai minut ajattelemaan, että mitä ylipäätään millään on väliä. Jokainen sukupolvi puuhailee omia juttujaan ja elää niin kuin kaikki jatkuisi sellaisena kuin se on. Seuraava sukupolvi nauraa edellisen sukupolven ajatuksille ja panee kaiken uusiksi. Sitä seuraava sukupolvi kauhistelee edellisen sukupolven lyhytnäköistä tuhovimmaa ja yrittää löytää viisauden sitä edeltävän sukupolven ajatuksista ja teoista. Sama jatkuu ja jatkuu läpi vuosisatojen. Sukupolvet seuraavat toisiaan ja hävittävät edellistensä teot ja surevat sitä, että ne hävitettiin.

Viime aikoina on harmiteltu sitä, että 1960-luvun ja 1970-luvun hävitysvimmassa tuhottiin perinteisiä puutalokaupunginosia ja keskustojen kauniita klassisia arvorakennuksia ja paljon muuta. Tilalle rakennettiin moderneja tylyjä betonikolosseja. Nyt hävitetään yhtä raivopäisesti 1960-luvun ja jopa 1980-luvun rakennuksia ja korvataan ne joillakin tämän hetken kolosseilla. Sama tuhoaminen ja harmitteleminen ja tuhoaminen jatkuu aina vain. Asioiden arvo ymmärretään vasta, kun niitä ei enää ole. Ihmisiltä tuntuu puuttuvan kyky nähdä asioita omaa aikaansa pidemmälle.

Pitääkö tähänkin vain todeta, että mitä sitten?

Sama ilmiö, mikä näkyy yhteiskunnassa, näkyy myös perheiden ja sukujen keskuudessa. Edeltävät sukupolvet rakentavat, ja seuraavat sukupolvet hävittävät, ja sitä seuraavat sukupolvet harmittelevat, että edelliset hävittivät, ja yrittävät korjata virheen ja säilyttää edes jotain - jonka taas seuraavat sukupolvet hävittävät. Purkamista ja rakentamista, myymistä ja ostamista, korjaamista ja särkemistä - tämäkö on elämän tarkoitus. Ja mitä sitten?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 06, 2024, 13:13:02
^ On. Elämä on myös rakentamisen/purkamisen ja järjestyksen/kaaoksen vuorottelua.

Pikkulapsi rakentaa palikoista tornin tai muita rakennelmia ja kohta huitoo ne rikki ja aloittaa taas alusta. Vähän samalla tavalla me aikuisetkin toimimme.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 06, 2024, 17:31:04
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 06, 2024, 12:51:42Hipin klassinen kysymys "mitä sitten" sai minut ajattelemaan, että mitä ylipäätään millään on väliä. Jokainen sukupolvi puuhailee omia juttujaan ja elää niin kuin kaikki jatkuisi sellaisena kuin se on. Seuraava sukupolvi nauraa edellisen sukupolven ajatuksille ja panee kaiken uusiksi. Sitä seuraava sukupolvi kauhistelee edellisen sukupolven lyhytnäköistä tuhovimmaa ja yrittää löytää viisauden sitä edeltävän sukupolven ajatuksista ja teoista. Sama jatkuu ja jatkuu läpi vuosisatojen. Sukupolvet seuraavat toisiaan ja hävittävät edellistensä teot ja surevat sitä, että ne hävitettiin.

Viime aikoina on harmiteltu sitä, että 1960-luvun ja 1970-luvun hävitysvimmassa tuhottiin perinteisiä puutalokaupunginosia ja keskustojen kauniita klassisia arvorakennuksia ja paljon muuta. Tilalle rakennettiin moderneja tylyjä betonikolosseja. Nyt hävitetään yhtä raivopäisesti 1960-luvun ja jopa 1980-luvun rakennuksia ja korvataan ne joillakin tämän hetken kolosseilla. Sama tuhoaminen ja harmitteleminen ja tuhoaminen jatkuu aina vain. Asioiden arvo ymmärretään vasta, kun niitä ei enää ole. Ihmisiltä tuntuu puuttuvan kyky nähdä asioita omaa aikaansa pidemmälle.

Pitääkö tähänkin vain todeta, että mitä sitten?

Sama ilmiö, mikä näkyy yhteiskunnassa, näkyy myös perheiden ja sukujen keskuudessa. Edeltävät sukupolvet rakentavat, ja seuraavat sukupolvet hävittävät, ja sitä seuraavat sukupolvet harmittelevat, että edelliset hävittivät, ja yrittävät korjata virheen ja säilyttää edes jotain - jonka taas seuraavat sukupolvet hävittävät. Purkamista ja rakentamista, myymistä ja ostamista, korjaamista ja särkemistä - tämäkö on elämän tarkoitus. Ja mitä sitten?
Ehkä kannattaa olla konservatiivi?
Luo uutta vanhan pohjalta.
Säilytä hyvä menneisyydestä, hylkää epäonnistunut historia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: J - tammikuu 07, 2024, 10:37:15
Aika on kulunut kuin siivillä. Tänään tulee viisi vuotta täyteen täällä Kantiksella. Rekisteröidyin tänne ensimmäisellä viikolla, ensimmäisten joukossa, joten olen tavallaan kantajäsen, vaikka viestimääräni mukaan olenkin vasta tulokas. Se ei tietenkään käytännössä haittaa olemistani täällä mitenkään, kun tuo on vain käytännössä pelkkä titteli.

Vaikka en näiden vuosien aikana olekaan kovin aktiivisesti kirjoitellut viestejä, niin olen kyllä seuraillut sivusta keskusteluja hyvinkin tiiviisti. Kommentoin siis harvakseltaan itseäni kiinnostavia aiheita, ottamalla välillä osaa joihinkin mielenkiintoisiin aihepiireihin.

Tänä vuonna tulee myös kuluneeksi 20-vuotta erilaisilla keskustelupalstoilla, kun ensimmäisen kerran rekisteröidyin Näkökulmalle 2004. Sen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän näkyvä hahmo monilla eri foorumeilla.

- Tämä Kantiksen uusi palstailme on kyllä ihan piristävän oloinen. Sopii mainiosti päättyvän viisivuotiskauden uudistukseksi. Matka siis toivottavasti jatkunee tulevaisuudessa tältä osin, niin kauan kun foorumi on toiminnassa, tai itselläni kiinnostusta kirjoittamiseen riittää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 09, 2024, 12:20:48
Vedin juuri natsahtavat lounaskahvit.

On pakkasessa yksi paketti pakastejoulutorttuja ja uunitin niistä muutaman.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - tammikuu 09, 2024, 14:04:28
Tampere on taas Suomen vetovoimaisin kaupunki.

Kun asuin Pirkkalassa, se oli Suomen onnellisin kunta. Asuin tiilitalossa ja ajoin Citroenilla.

Kun Suomi on maailman onnellisin maa, Pirkkala sen onnellisin kunta, täystiilitalossa asuu onnellisimmat ihmiset ja Citroenilla ajaa onnellisimmat kuljettajat, kuuluin tilastollisesti koko maailman neljän onnellisimman ihmisen joukkoon. Enempää tiiliomakotitalossa asuvia sitikkakuskeja Pirkkalassa ei tietääkseni ollut.

Repikää siitä!

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 09, 2024, 14:09:04
^
Olisiko Tampereen vetovoiman takana Bruton vetovoima?  ::)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 09, 2024, 15:55:43
Tamperelaiset ostavat suomalaisista eniten intiimipesureita:

www.iltalehti.fi/suhteet/a/57de4272-8039-4d62-8ba0-74708463859e
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 09, 2024, 16:19:53
^
Ilmeisesti Socru on henkisesti rovaniemeläinen.  ;D
Rovaniemeläisten suosikkiseksilelu on anaaliseksin aloituspakkaus, selviää seksileluja myyvän Huippukivan julkaisemasta tilastosta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 10, 2024, 14:33:20
Mielestäni on aivan keskeistä, että ei ole reunassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 11, 2024, 20:15:27
Se tunne kun odotat hitaasti syttyvään lamppuun valoa minuutin ja tajuat että unohdit laittaa valot päälle.
Pitäisi varmaan vaihtaa uusi lamppu vessaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 12, 2024, 09:44:08
Odottavan aika on pitkä. Eilen tuli jo läheiselle Ärrälle tilaamani ensimmäinen paketti, mutta en sitä lähtenyt hakemaan, kun toinen paketti oli jo matkalla ja samalla ulkoilulla ajattelin ne noutaa. Aamulla tuli jo ilmoitus toisesta paketistakin, että se on matkalla lokerikkoon ja nyt odottelen ilmoitusta, että se olisi päässyt perille. Samalla teen polvirukouksia, ettei sitä ole heitetty ylimpään lokeroon, koska paketti on pieni enkä sitä yllä lokeron perältä ottamaan. Lokerikko on vielä syrjäkadulla, jossa ei ihmisiä kulje, niin apuakaan ei sitten ole tarjolla.

Alkaa olla minullakin arkipäivää tämä netistä ostaminen, kun noita Aatun hoitoon ja ruokintaan tarvittavia juttuja ei saa oikein muualta kuin netistä eikä niitäkään kaikkia yhdestä paikasta. Pakko nyt sietää tuokin riesa, vaikka en siitä niin pidä. Mieluiten kävisin kaupassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: J - tammikuu 12, 2024, 11:48:43
Kyllä nettiostaminen on nykyään kätevää & käytännöllistä. Itsekin ostan verkkokaupoista erinäisiä tuotteita, aina viihteestä vaatteisiin asti. Maksu suoritetaan joko verkkomaksulla, tai sitten erillisenä laskuna, tilauksesta riippuen. Paketin tilaan useinmiten myös kotiinkuljetuksena, vaikka siihen lisähintaa hieman tuleekin.

Pakettiautomaatteja olen välillä käyttänyt, mutta niiden luetettavuus on itselläni jonkin verran kärsinyt, kun paketti ei aina tulekaan sinne minne sen on tilannut eli lähimpään postitoimipaikkaan, tai johonkin kuljetusfirman lokerikkoon. Olen joutunut toisinaan noutamaan tilauksen kauempaa, joten kotiinkuljetus on tässä mielessä varmin tapa saada lähetys omaan osoitteeseen, silloin kun se kuljetuksen kanssa erikseen sovitaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 12, 2024, 19:57:31
Kun ruoka ei kamalasi kiinnostanut, joten otin pakastmesta pienen rasian, johon pakastan yhden käyttökerran kastikkeen. Rasia oli läpikuultavan sininen, joten arvelin sisällön olevan keltaista, eli tipusoosia. Kippasin sisällön lasikulhoon ja laitoin mikroon sulamaan. Siinä odotellessa liottelin kuumassa vedessä nuudeleita.

Kun otin soosin mikrosta, ihmettelin sen kuivakkaa rakennetta. Perhana, se olikin paksuna pakastettua hernekeittoa. Se nyt ei toimi nuudeleiden kanssa, joten uusi yritys pakastimesta ja tällä kertaa osuin possukastikkeeseen ja siitä tuli lounasruokani. Sen puoliksi sulatetun hernarin jätin huomiselle.

Olisi ehkä hyvä joskus merkitä noihin pakkauksiin sisältö, etenkin jos laittaa jotain poikkeavaa, jota ei niin tunnista rasian läpi. Tekevälle sattuu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 12, 2024, 21:18:05
Tänään kuuntelin poliittista keskustelua eläkeläisten kesken. Haavistoa ja Anderssonia kannattivat. Välillä kritisoivat noita laittomia maahantulijoita, silti Andersson tai Haavisto?!

Ajattelevatko nuo mitään?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 12, 2024, 21:20:22
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 11, 2024, 20:15:27Se tunne kun odotat hitaasti syttyvään lamppuun valoa minuutin ja tajuat että unohdit laittaa valot päälle.
Pitäisi varmaan vaihtaa uusi lamppu vessaan.
Ennenvanhaan lamputkin olivat parempia, valo tuli heti.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 12, 2024, 21:44:05
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 09, 2024, 15:55:43Tamperelaiset ostavat suomalaisista eniten intiimipesureita:

www.iltalehti.fi/suhteet/a/57de4272-8039-4d62-8ba0-74708463859e
Itsestäänselvää!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 13, 2024, 12:45:08
Facebookissa silloin tällöin joku ilmoittaa, että nyt on surun päivä, kun äiti kuoli tai isä kuoli. Kommenttiriveille ilmestyy "otan osaa" ja mitä kaikkea sinne ilmestyykin.

Jotkut kirjoittavat koiransa kuolemasta, ja joskus sitä tunnutaan surevan enemmän kuin ihmisten kuolemaa. Osanottoja tulee ympäri maailmaa.

Tänään eräs tuttavani ilmoitti äitinsä kuolemasta. Tapani mukaan en kommentoi mitenkään. Voisinhan tietysti sen tavanomaisen latteuden kirjoittaa, mutta ei tyyppi todennäköisesti myöhemmin muista, ketkä hänelle näitä osanottoja ovat kirjoittaneet ja ketkä eivät. Ja jos jotain suree, eivät siinä osanotot taida auttaa. Ja miten sitä oikeasti edes voi ottaa osaa? Kokemalla toisen ihmisen tunteet ja alkamalla itkeä?

Kun luen tuollaisia uutisia, mielessäni on paljon katkerampia ajatuksia kuin osan ottaminen. En tietenkään kerro näistä ajatuksistani, mutta tässä voin niitä paljastaa.

Yksi ajatus on se, suru-uutisen ilmoittajan isä tai äiti eli mahdollisesti hyvin vanhaksi, joten ilmoittaja on perinyt hyvät geenit itsekin. Kaikilla ei ole tällaista onnea. Minun vanhempani ovat olleet haudassa jo vuosikymmeniä, joten laina-ajalla tässä jo kitkutellaan ainakin mitä perimään tulee. Hyvä puoli asiassa on tietysti se, että ei ole ollut vastuussa raihnaisten vanhojen vanhempiensa viimeisistä vuosista.

Toinen mieleen tuleva ajatus on se, että kun äitini ja isäni vajaan kahden vuoden sisällä kuolivat, en surrut heidän kuolemaansa. Tunne, mitä kutsutaan suruksi, oli hävinnyt varastostani. Ei ollut, mistä ottaa. Surun tilalle oli tullut katkeruutta ja vihaa.

Vaikka katkeruus ei varsinaisesti ole mihinkään hävinnyt, varastoon on nyt jo kertynyt suruakin, joten itkisin varmaan silmät punaisina lapseni tai lapsenlapseni kuollessa. Toinen mahdollisuus olisi se, että vajoaisin "millään ei ole enää väliä" -tilaan ja tekisin tekoja, joita en halua tässä tarkemmin miettiä.

Toivon, että kun lähipiirissäni järjestetään seuraavat hautajaiset, minä olen se, joka köllöttelee arkussa, eikä ainakaan yksikään lapsistani tai lastenlapsistani. Harmi vain, että tulen aiheuttaneeksi surua, mutta joillekin asioille ei mahda mitään.

(Tulipas synkkä kirjoitus.) Pannaan vähän hymiöitä perään, niin tuntuu virkeämmältä.  :)  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 14, 2024, 18:50:24
Aamupäivällä tuli käytyä vähän lumitöissä. Todellakin vähän, sillä ei puhettakaan kahden tai kolmen tunnin lumenkolaussessiosta, vaan hädin tuskin jaksoin reilun puoli tuntia touhuta. Muutaman rapun edustalta sain raaputeltua aurauksen jättämät jämät pois ja avattua pihan poikki kulkevan kinttupolun. Viimeiset metrit siitä tuli tehtyä niin, että muutama lapiollinen lunta syrjään ja sitten oli hengiteltävä ja taas muutama lapiollinen jne.

Parin viikon taudissa makoilu on kyllä vienyt kunnon kerrassaan nollaan. Toivottavasti huomenna olisi yhtä hyvä sää kuin tänään oli, niin saisin siistittyä pihaa taas vähän lisää ja kerättyä kadonneita voimia takaisin. Hyvin se puuskuttaminen kuitenkin avasi hengitystä ja tuskin siitä ainakaan haittaa oli, kun ei ollut mitenkään kovin kylmäkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 16, 2024, 16:10:03
(https://www.minimani.fi/media/catalog/product/cache/9b19c45c70084e218fc0ce0c3e43ed6e/e/7/e7ac95bbb35970d1d8853376d2168331b76aa9d9_6410381094187.jpg)
Älkää ostako näitä valmispopkorneja. Näyttävät meheviltä, mutta joka toinen popkornipallo sisältää mukavana yllärinä kunnon hampaidentappajasiemenen. Ei jatkoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 17, 2024, 23:10:27
Siirryin vuoden vaihteessa firmassa uuteen tiimiin. Olin siirtymässä tämän tiimin edeltäjään jo joskus ehkä kolme vuotta sitten (en muista), mutta toisessa tiimissä oli silloin isompi vajaus ohjelmoijista, joten siirryin sitten sinne. Tosin kuten ensimmäisessä tiimissäni, myös nyt tuossa toisessa tiimissäni työnkuvani pikkuhiljaa muuttui tällaiseksi, jollaista se olisi ollut alunperinkin tässä nykyisessä tiimissä; työskennellä keihäänkärkituotteemme mikropalveluiden parissa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - tammikuu 18, 2024, 11:20:42
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 12, 2024, 21:20:22
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 11, 2024, 20:15:27Se tunne kun odotat hitaasti syttyvään lamppuun valoa minuutin ja tajuat että unohdit laittaa valot päälle.
Pitäisi varmaan vaihtaa uusi lamppu vessaan.
Ennenvanhaan lamputkin olivat parempia, valo tuli heti.

Ei ihan heti, valo etenee noin 30 cm sekunnin miljardisosassa, eli aika hidasta touhua. Tosin noissa vanhoissa loisteputkissa kestää jonkin aikaa, sen kaasun virttymisen loistavaksi ja vanhojen laitteiden sytyttimetkin voivat kränätä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - tammikuu 18, 2024, 11:30:54
Lainaus käyttäjältä: Karikko - tammikuu 18, 2024, 11:20:42
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 12, 2024, 21:20:22
Lainaus käyttäjältä: a4 - tammikuu 11, 2024, 20:15:27Se tunne kun odotat hitaasti syttyvään lamppuun valoa minuutin ja tajuat että unohdit laittaa valot päälle.
Pitäisi varmaan vaihtaa uusi lamppu vessaan.
Ennenvanhaan lamputkin olivat parempia, valo tuli heti.

Ei ihan heti, valo etenee noin 30 cm sekunnin miljardisosassa, eli aika hidasta touhua. Tosin noissa vanhoissa loisteputkissa kestää jonkin aikaa, sen kaasun virttymisen loistavaksi ja vanhojen laitteiden sytyttimetkin voivat kränätä.

Hayabusa Mansionin eteishallissa on elokuvaefektilamput. Katossa on kaksi valopistetta, joista toiseen valo syttyy selkeästi myöhemmin kuin nopeampaan. Oikeastaan ihan hauska ominaisuus.  :)
Niin kauan kuin valot syttyvät ei ole tarvetta vaihtaa lamppuja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 18, 2024, 13:17:47
Kävin äänestämässä. Vielä aamulla olin mieltä, että vitut minä mihinkään lähde, kun siellä oli metri lunta etu- ja takaoven edessä. Mutta niinpä vain löysin itseni aamupäiväpalaverien jälkeen ensin äänestyskopista, sitten kaupasta ja lopuksi lumitöiden jälkeen lämmittämästä itselleni kupillista kaakaota. Seuraavaksi pitää jatkaa töiden tekoa, jotta saa joskus lakisääteiset 7.5 tuntia täyteen.

Ihmisten ilmoilla käydessäni vilkuilin varmuuden vuoksi koko ajan olkapäitteni yli, ettei vaan joku ideologisesti työtön yritä väestön vaihtoa. Ja vaikka en heitä tällä kertaa havainnutkaan, se ei tarkoita, eitteikö ne olisi siellä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - tammikuu 18, 2024, 13:27:56
Sama juttu, äänestysoikeutta tuli käytettyä aamulla heti kun oviaan availivat, mitä ennen tuli käytyä jo käytyä kaupassa. Niinpä pääsin lakisääteisten äärelle vain tuntia tavallista myöhemmin.

Äänestys sinällään meni ihan suunnitellusta, kauppareissu valitettavasti ei. Koriin kasaantui kaikenlaista "mutta huomennahan on jo viikonloppu"-tyyppistä tavaraa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 18, 2024, 14:45:24
Aion käydä äänestämässä alkuviikosta, kun ennakkoäänestäminen vielä on mahdollista. Täytyy vain vielä päättää, ketä äänestäisi.

Asiasta toiseen. Kuka on sanonut näin?

Se, mitä me kutsumme Euroopaksi, on länsimaiden maantieteellinen alue, jota valaisee kreikkalainen kulttuuri, joka on saanut inspiraationsa Rooman valtakunnan voimakkaasta perinnöstä, ja jonka aluetta on laajentanut germaanien kolonisaatio.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - tammikuu 20, 2024, 16:35:34
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 16, 2024, 16:10:03(https://www.minimani.fi/media/catalog/product/cache/9b19c45c70084e218fc0ce0c3e43ed6e/e/7/e7ac95bbb35970d1d8853376d2168331b76aa9d9_6410381094187.jpg)
Älkää ostako näitä valmispopkorneja. Näyttävät meheviltä, mutta joka toinen popkornipallo sisältää mukavana yllärinä kunnon hampaidentappajasiemenen. Ei jatkoon.
Kiitos vinkistä!
Introverttina ostan noita vierasvaraksi.

Tänään fiilistelen valitsemaani vaarallista elämäntapaa. Elämää reunalla!
Aion nimittäin mennä äänestämään vasta äänestyspäivänä.
Odotan kärsivällisesti herkullisia paljastuksia ehdokkaista viimeiseen saakka.
(https://www.viisukuppila.fi/phpBB3/images/smilies/popcorn.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 20, 2024, 19:22:35
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 18, 2024, 14:45:24Aion käydä äänestämässä alkuviikosta, kun ennakkoäänestäminen vielä on mahdollista. Täytyy vain vielä päättää, ketä äänestäisi.

Asiasta toiseen. Kuka on sanonut näin?

Se, mitä me kutsumme Euroopaksi, on länsimaiden maantieteellinen alue, jota valaisee kreikkalainen kulttuuri, joka on saanut inspiraationsa Rooman valtakunnan voimakkaasta perinnöstä, ja jonka aluetta on laajentanut germaanien kolonisaatio.
"Sitä on rakentanut myös juutalaiskristillinen henkinen käsitys".
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 20, 2024, 19:26:00
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - tammikuu 18, 2024, 13:17:47Kävin äänestämässä. Vielä aamulla olin mieltä, että vitut minä mihinkään lähde, kun siellä oli metri lunta etu- ja takaoven edessä. Mutta niinpä vain löysin itseni aamupäiväpalaverien jälkeen ensin äänestyskopista, sitten kaupasta ja lopuksi lumitöiden jälkeen lämmittämästä itselleni kupillista kaakaota. Seuraavaksi pitää jatkaa töiden tekoa, jotta saa joskus lakisääteiset 7.5 tuntia täyteen.

Ihmisten ilmoilla käydessäni vilkuilin varmuuden vuoksi koko ajan olkapäitteni yli, ettei vaan joku ideologisesti työtön yritä väestön vaihtoa. Ja vaikka en heitä tällä kertaa havainnutkaan, se ei tarkoita, eitteikö ne olisi siellä.
Ei paha reissu. Kirjastosta piti hakea uusin kirjavaraus, samallako siellä äänestää, kun kaupungissani ennakkoäänestys hoidetaan kirjaston tiloissa. 5!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - tammikuu 21, 2024, 22:21:50
Ihan hyvä fiilis. Ensin muutama rommipaukku, kotitekoista jauhelihamakaronilaatikkoa nokkaan, sitten rentouttava sauna, kohtapuoliin pehmeään sänkyyn ja hyvä kirja käteen. Mistään ei satu juuri nyt ja ilmakin on lämmennyt. Saadaan luultavasti liberaali presidentti ja päivät pitenevät. Mikäpä tässä...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 22, 2024, 13:19:32
Mökillä ensimmäisen kerran jäitse tänä talvena.

Onpas hankalat olosuhteet. Jäällä aivan karmea mössö vettä ja lunta. Täällä saaressakin aikamoista kahlaamista. Missään ei näy ketään.

Sisällä tullessa -8. Ikkunat niin jäässä ettei ulos näe mitään. Ihmekyllä sain uunit vetämään kohtuullisella vaivalla.

Kaikenlaista muutakin sählinkiä lukkojen ja veneen alla olevien kamojen kanssa.

Yksi huone alkaa vähän lämmitä. Saastan kylmä olohuoneessa. Toivottavasti selviän hengissä kaupunkiin täältä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - tammikuu 23, 2024, 17:49:55
Sain uuden työntekijän tiimiimme. Hän (pron she/her) valittaa koko aamun, ettei tämä ollut mitä halusi. Ei, mitä "työharjoittelu" lupasi, joutuu tekemään yllättäviä hommia... Katson pari päivää, jotta voi korjata asennettaan. Jos ei, hän lähtee takaisin mistä tulikaan, nopeasti!

Kotiäitinä vuosia, ulkona työelämästä, ja tulee julistamaan nyt ohjeita meille... >:(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - tammikuu 24, 2024, 14:44:57
Fundeerauksissani olen tullut siihen tulokseen että ei ole olemassa "oikeaa" yhtikäs mitään. Sitä voi kuvitella ja mielellään kuvittelisi että kunhan valitsee jonkin tietyn polun kuljettavakseen, uran, elämäntehtävän, ihan mitä tahansa, niin sitten on toteutunut "oikea vaihtoehto". Mutta näin ei ole. Se on ihan herttaisen yhdentekevää että onko nunna vai nymfo, uraohjus vai syrjäytynyt, piirustelija vai täysin luomiskyvytön, ja mitä kaikkea sitä voi ollakaan. Mistä tykkää ja mistä ei tykkää. Mikään ei ole oikeammin tai vääremmin. Tämä siksi että panteistina katson että Se Jokin jonka takia kaikki on olemassa, väistämättä täyttää kaikki lokerot, kokee kaiken. Jokainen meistä entiteeteistä omaa pikku lokeroaan täyttämässä tai lokerosta toiseen vaihtamassa toteuttaa tätä Sitä Jotain taikka Yhtä, kuten yleensä tapaan nimittää tuota jonka osia katson kaikkien olentojen olevan.

Miten tähän sitten suhteutuu kärsimyksen, hyvän ja pahan ongelma? En kertakaikkiaan voi ajatella niin että ihan sama että olennot kärsivät, tai että joku satuttaa toista tahallaan, mikä on pahan tekemistä. Tämäkin kaikki kuuluu "Yhden toteutumiseen", mutta ei siitä pitää tarvitse. Ehkä kärsimys ja pahuus pitäisi ajatella kuin ohimenevä sairautena.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 24, 2024, 14:55:53
Selvitty hengissä mökiltä pois. Miestappioita ei tullut, mutta ahkio ja ämpäri hajosivat ja liiterin lukon revin irti, kun en saanut toimimaan.

Rannassa ollut leppä tuli kaadettua jäälle ja pilkottua eli reissun päätehtävä suoritettu.

Takaisin tullessa keskellä selkää oli kohta missä sohjon ja ohuen kohvajään alla ei ollutkaan mitään. Jäi epäselväksi oliko alunperin ollut pilkkireikä, joka oli suurentunut vaiko virtauksesta johtuva luomureikä.

Kroppa on ihan romuna lumessa rämpimisestä ja jatkuvasta klapien pilkkomisesta. Toipumiseen menee arviolta pari päivää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 24, 2024, 20:25:44
Tänään on ollu taas fiilikset ja päivän mietteet, etten paremmin sanoisi. 12 tuntia koodia putkeen, joista 3 tuntia itse softaa ja loput 9 tuntia unit-testejä kirjoitellessa. Tai siis copy-peistailemalla niitä ChatGPT:n luomina ja sitten niitä korjaillen. Ei ole ihmisen touhua nämä unit-testit. Ja kun en osaa unit-testausta alkuunkaan, en osaa arvioida, kuinka hyvin ChatGPT:n unit-testit toimivat silloin kun ne menevät läpi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - tammikuu 24, 2024, 20:53:57
Lainaus käyttäjältä: Socrates - tammikuu 24, 2024, 14:55:53Takaisin tullessa keskellä selkää oli kohta missä sohjon ja ohuen kohvajään alla ei ollutkaan mitään. Jäi epäselväksi oliko alunperin ollut pilkkireikä, joka oli suurentunut vaiko virtauksesta johtuva luomureikä.

Kroppa on ihan romuna lumessa rämpimisestä ja jatkuvasta klapien pilkkomisesta. Toipumiseen menee arviolta pari päivää.

Onpa ollut rankka survival-keikka. Kuinkahan pitkä matka saareen mahtaa ollakaan sieltä, mihin maantiet loppuvat.

En ole koskaan ollut kesämökillä yötä talvella. Myöhäisin ajankohta on lokakuun alku muutama vuosi sitten. Sisareni oli viime talvena mökillä yhden yön. Pitäisi olla mielettömät makuupussisysteemit.

Meillä on saaressa oleva 1950-luvun alussa rakennettu kesämökki. Jää- tai venematkaa sinne on noin kaksi ja puoli kilometriä. Jos käyn siellä talvella, menen yleensä hiihtäen.

Rakennuksen asuinhuoneen saaminen lämpimäksi vie jo kesällä muutaman päivän. Talvella sitä ei viitsi edes yrittää.

Tyypillinen sisälämpötila talossa kesäaikaan ilman lämmitystä on noin 14 astetta. En muista juuri sellaista hellettä, että talo olisi lämmennyt läkähdyttävän kuumaksi. Lämmittämällä lämpötilan saa hiljalleen nousemaan siedettäväksi.

Talon takassa on tavallinen tiilipohja eikä mitään alapuolista tuhkalaatikkoa ja ritilää tai muutakaan. Niinpä takka on taipuvainen savuttamaan. Syksyllä 2021 ostin pari uuninritilää ja tein niistä ja muutamasta tulitiilestä korotuksen takan pohjalle. Ajattelin, että veto paranisi tällä tavalla, kun puiden alla olisi ilmatila. Muotoilin samalla takan uuninluukun yläosaan irrotettavan pellin, jonka tarkoitus on estää savun tulo luukusta ulos. Kolmas parannus oli se, kun väsäsin takkaan irrotettavan uuninluukun. Se on iso pelti, joka asennetaan luukun tukkeeksi ja kiilataan tiukasti paikalleen. Pellissä on hitsattuja ohjailu- ja tukikiskoja, jotta se pysyy paikallaan. Siinä on myös hitsatut kahvat, jolla sen voi nostaa paikalleen ja pois.

Noilla uudistuksilla oli dramaattinen vaikutus. Savuttaminen loppui, ja tuli palaa paremmin. Kun yöksi panee luukkupellin paikalleen, takan muurit säilyvät lämpiminä, eikä lämpö karkaa piipun kautta ulos.

Piipussa oleva peltikin ajaa jossakin määrin saman asian, mutta sitä käytettäessä takassa olevista sammuneista hiilistä leviää huoneeseen sammuneiden hiilien haju eli epämukava savun katku, vaikka tulta ei enää olekaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - tammikuu 24, 2024, 21:21:06
^ Jäämatkaa on vain 700m, mutta se oli älytöntä rämpimistä.

Lämmitän talvisin aina läpi ensimmäisen yön. Nytkin tuli oli 20h putkeen kaskeliuunissa ja pienemmissäkin varsin pitkään. Kun laittaa paksuja koivuhalkoja, selviää parilla lisäämisellä yössä.

Näin leudolla kelillä oli aivan lämmintä joka huoneessa, jotain 21-25 astetta. Lattiat toki hyytävät. Kovilla pakkasilla on hankalaa, kun remontin yhteydessä mm tehtiin rossipohja, jonka alta tuuli kylmentää.

Halot ovat metrin pituisia ja talvisin suuri osa ajasta menee niiden pätkimiseen ja pilkkomiseen, kun ruokkii välillä viittä uunia (3 talossa ja 2 saunassa). Voisihan ne periaatteessa pilkkoa jo aiemmin pieniksi, mutta on siinäkin hankaluutensa.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - tammikuu 27, 2024, 16:55:50
Paljastelen vähän itseäni, mutta olin minä viikolla iloinen kun läpäisin kuorma-autokorttia varten lääkärintarkastuksen. Niin iloinen että läpsin ja taputin kädet ilmassa irti ratista tulomatkalla suu hangon keksinä.
   Julkiselta puolelta oli hätistäneet yksityiselle ja piti käydä siellä. Luulin että tulee hiukka kalliiksi mutta odotuksiini nähden pääsin puoleen hintaan, satasen pintaan. Siinä toinen syy olla iloinen. Myöskin: sukulaisten luona kävin ja join kamalasti kahvia.
   Kyse oli uusinnasta, ja lääkäri vihjaisi että jos en olisi ajoissa tullut niin olisivat ottaneet kortin pois ja pitänyt autokoulu uusia(!!?). Lääkärissä oli vähän savolaista vääräleukaa ja yritin tingata että "ihanko tosi?". Ei vastannu keskitty kirjoittamiseen. Ihmettelen vain että oli vain näkökoe, ei mitään muuta. Toki juteltiin niitä näitä mutta en tiedä tutkiko oonko pöpi vai oliko kopissaan yksinäistä.
   En tiedä tarviinko edes C-korttia, kerran pari oon "tuurannu", mutta tuntuu nyt arvokkaalta. Jos tänään hankkisi, ei olis läpihuutojuttu.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 27, 2024, 17:08:35
Fiilikset vähän synkeän puoleiset, kun aamulla ensimmäisenä tajuntaan ryömi joskus kuuden maissa radion uutiset. Lyhyessä uutiskatsauksessa oli melko monta sotaisaa uutista ja sen jälkeen kerrottiin lauseella tai parilla jaetuista TV-ohjelmien palkinnoista. Tuli tunne, että ei tähän päivään kannata herätä ollenkaan. Nousin kuitenkin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 28, 2024, 05:54:11
Piti vaan ihan pikkasen katsella unit testausta kolmannelle luokalle. Kahdelle olen jo saanut ne ChatGPT:N ansiosta valmiiksi. Aloitin noin klo 17 eilen ja juuri sain homman päätökseen. Tai en niinkään minä vaan ChatGPT.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 28, 2024, 10:47:37
Kävin äänestämässä tihkusateesta huolimatta. Tihkuttelua ei kyllä huomannut ennen kuin meni ulos, eikä sääennustekaan sen mahdollisuudesta mitään maininnut. Eipä siitä haittaa ollut, kun oli mukavaa seuraa kävellessä.

Aamun mummoruuhka äänestyspaikalla oli jo ohi ja toimitus sujui ilman minkäänlaista odottelua. Tasaisena virtana porukkaa tuli vastaan mennen tullen, joten saattaa olla, että äänestysprosentti tosiaan voi nousta aika korkeaksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - tammikuu 28, 2024, 19:37:48
Tänään olen paininut toisen projektin parissa. Softan pitäisi tehdä asianmukainen uusintapyyntö (max 7 kpl), mikäli palvelimelta palautuu rate limit -virheviesti. Jos palvelimelta palautuu 401-virheviesti pitää päivittää token ja sitten tehdä pyyntö uusiksi vain kertaalleen. Pitäisi vielä keksiä, miten toimia toisenlaisten virheiden parissa, mikä edellyttää, että tuntisin apin, josta noita palautteita pitäsi saada, mutta kun en tunne. Eli jonkin verran on jumppaamista tiedossa myös tulevalle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - tammikuu 31, 2024, 09:13:25
Olin ajatellut pitää kunnollisen siivouspäivän ja hoitaa pois kaikki rästit, jotka ehti kertyä sairastelun aikana.   Niin saisin käytettyä hyödyksi tämän yksinäisen päivän ja aikakin kuluisi nopeammin. Hyvä ajatus tärvääntyi viime yön aikana, kun uni jäi lyhyeksi. Valvoin neljään asti ja viiden jälkeen heräsin. Siivoaminen ei nyt kovin innosta, kun väsymys kirvelee silmiä.

Ehkä huomenna olisin pirteämpi niin saisin hyvän tekosyyn pysytellä sisällä tarvitsematta lähteä taas liukastelemaan.  :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 01, 2024, 18:45:22
Jäsensaunassa käy nainen, joka kerran ihan tosissaan selitti, että pitäisi huomauttaa jollekin miesporukalle, että saunassa ei pidä jutella kovin paljon, kun se häiritsee häntä.

Sama nainen hölöttää päivästä toiseen kuuluvalla äänellä. Tänäänkin kuulutti syömisensä ja muut päivän kuulumisensa niin maan perusteellisesti.

Nainen on vielä lääkäri. Aikamoista hölmöilyä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 02, 2024, 23:29:12
Socrates saunoo naisten kanssa?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 05, 2024, 10:46:10
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 02, 2024, 23:29:12Socrates saunoo naisten kanssa?

Meriuintipaikassa yhteissauna, mutta yritän olla katselematta naisia, koska se on junttia eikä sovi (ex)-Kampin Trumpin arvokkuudelle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 05, 2024, 11:51:19
Lainaus käyttäjältä: Socrates - helmikuu 05, 2024, 10:46:10Meriuintipaikassa yhteissauna, mutta yritän olla katselematta naisia, koska se on junttia eikä sovi (ex)-Kampin Trumpin arvokkuudelle.

Olin jokin aika sitten häissä, jotka olivat pitkäveteiset ja tylsät niin kuin tämän tyyppiset tilaisuudet kai yleisestikin ovat - ellei nyt jotain tappelua aloiteta. Istuttiin tuntikausia ravintolan pöydässä ja "keskusteltiin". Välillä pöytiin tuotiin jotain tappavan suolaista kolesterolimyrkkyä, josta vähiten vaaralliset osat napostelin ja pahimmat töryt jätin lautaselle.

Jonkin matkan päässä olevassa pöydässä istui nuori perhe - oletettavasti - jolla oli kaksi lasta. Perheen äiti - oletettavasti - istui kasvot minun suuntaani. Huomasin, että tuon tuostakin vilkaisin naista, vaikka miten yritin pitää katseeni muualla. Mietin, ketä Hollywoodin filmitähteä hän muistuttaa, mutta en keksinyt. Hän oli aivan ultrakaunis ja viehättävä. Nappasin lopulta kännykällä kuvia sinne(kin) suuntaan, jotta naisesta jäi jokin muisto. Valitettavasti kuva tahtoi tarkentua lähempänä oleviin kohteisiin, joten nainen jäi hieman epäteräväksi. En tietenkään voi esittää näitä kuvia.

Jos joku moralisoi, niin puolustaudun sillä, että häissä nappailtiin kuvia, eikä toimintani ollut sen kummempaa. Yritin ottaa kuvat niin, että nainen on hieman sivussa ja "vahingossa" näkyy kuvan laidassa. En siis suoraan tähdännyt kännykällä naisen suuntaan. Ja kuten sanottu, en julkaise mitään. Siskoni istui vastapäätä minua ja ehkä ajatteli, että kylläpäs minä nyt hänestä innokkaana otan kuvia. Todellinen kohde oli hänen takanaan.

Jotkut ihmiset ovat katsemagneetteja joko hyvässä tai pahassa.

Tämä oli lähin esimerkki, mitä netistä löytyi. Ei nainen tietenkään tällaiselta näyttänyt, mutta idea oli tämän tyyppinen. Oli saman tyyppinen kampaus, avoin kaulus, kaulakoru, sirot kasvonpiirteet, tietynlainen viehättävä hienostelevaisuus jne. Vaikea kuvata sanoilla.

https://tensor.art/images/690030841918735154?post_id=690030841914540852

Jaana Pelkonen nuorena on ehkä hieman muistuttanut tuota naista sillä erotuksella, että häätilaisuuden naisella oli pienempi suu.

(https://img.ilcdn.fi/FxUfmJIXvmo7TSHCqN9p9HwLyPM=/full-fit-in/920x0/img-s3.ilcdn.fi/e459ac8b3bc0d1ce0568c54df8744118ec7b8adc4105810e8123d3e963ae7011.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 05, 2024, 21:07:30
Vituttaa ihan huolella. Olen melkein koko päivän (klo 12-20) odottanut tälle päivälle luvattua puhelua, jota ei lopulta tullut. Ensinnäkin inhoan puheluita yleensä ja erityisesti niiden odottamista ja toisekseen vielä erityisemmin tuon puhelut tuloa, sillä tiedän etukäteen, että siinä tulee olemaan erinäisiä jännitteitä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 07, 2024, 23:20:31
Tänään oli erityisen hieno päivä, ulkoisesti(aurinko paistoi) ja sisäisesti:
Olo oli kevyt, virkeä, positiivinen. Kuin ilmassa kellisi eikä edes kova pakkanen hengästytä. Sitä aina koettaa löytää ravinnosta syytä tai unesta. Lohta edellisiltana ja viilee yö joo. Mutta myös sosiaalisesti: Eilen 2 avuliasta aatua: läheinen pyysi luokseen likaisimmat pinttyneet astiat ja kupit, oli saanut lainaa ultrapuhdistimen, teki loistavan puhdasta jälkeä. Toinen taas oli tuttu joka huikkasi mennessäni kauppaan että tarviinko pinon Hesareita. Joo ja vaivautui kotoaan autollaan hakemaan! Oli outoa uutta minulle: HS Viikkoja mutta ne oli,on, hyviä "tiivisteitä" näköjään.

Päivän kruunasi että uusi somevaihtoehto X:lle, Bluesky Social, on nyt avautunut kaikille eikä vain ns. kutsutuille. Kirjauduin sisään 800 000:n muun ohessa, siellä on nyt jo 4 miljoonaa kaikkiaan.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 08, 2024, 19:32:56
Tavallaan kiva, että työtoverini lähtee muihin hommiin, koska suuri osa ajastani on kulunut hänen opastamiseen. Suoraan sanoen: Pärjään paremmin ilman häntä. Vähän ikävä sanoa, mutta hänen pitää tähdätä toisiin tehtäviin. Toivotan hyvää hänelle.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 10, 2024, 13:06:10
Olipas ruokakaupassa paljon väkeä tänään aamupäivällä. Muutenkin oli ahdasta, kun purkamattomia rullakkoja oli pitkin käytäviä ja vielä ruokatilausten kerääjät olivat aika moniluisina työssään. Hyllyissä sen sijaan oli aukkoja monissa kohdissa, joten ruuhka lienee alkanut jo eilen.

Tulevalla viikolla kai on jotain lakkoja tulossa taas, kun jäi mieleen parin päivän takaa lehtijuttu, jossa sanottiin, että hamstrata ei kannata. Sehän on saman kuin käskisi kaikki liikkeelle ostamaan hyllyt tyhjiksi.

Onneksi sain vähäiset täydennysostokseni tehtyä :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - helmikuu 10, 2024, 16:03:59
^
Minentykkää täydennysostoksille lähdöistä, vaikka kauppa olisi kuinka lähellä. Tänään kävi juuri sellainen valintatilanne kun tein havainnon, että minulla oli jääkaapissa pikapuoliin pilaantuvaa jauhelihaa, mutta ei aavistustakaan, mitä siitä ilman tiettyjä muita raaka-aineita tekisin.

Onneksi jauheliha eli jaukku on erittäin monipuolinen raaka-aine, ja siitä voi tehdä vaikka mitä. Tässä tapauksessa paketti oli nautaa, rasvaprosentti 17. Ryhdyin katselemaan, mitä muuta tähän hätään löytyisi, ja päädyin tekemään Chili con Carnea, kun kaikki tarvittava kaapin perältä ja pakastimesta löytyi.

Mutta kuitenkin - koko häsläys vain sen vuoksi, että ei tarvitsisi lähteä kauppaan. :)

Silppusin kaksi keskikokoista sipulia, kaksi valkosipulinkynttä, kaksi miedohkoa mutta pitkää chiliä (Niitä minulla on aina pakastimessa), ja tukevoitin setin vielä kidney-paputölkillä, sekin chilikastikkeessa. Perään n. desi ketsuppia, saman verran vettä, lihaliemikuutio, chilijauhetta ja mustapippuria... Ja se taisikin olla siinä.

Olen käyttänyt kotimaista Meiran ketsuppia, koska siinä todellakin on käytetty reilusti tomaatteja. Heinzin ketsupit ovat maailmalla suosiossa, mutta joissakin maissa sitä ei edes saa nimittää ketsupiksi, koska siinä on käytetty tomaatteja vain vähän, mutta sokeria sitäkin enemmän. Lähes puolet Heinz-purkista on sokeria!

Ja jos ja kun tekee texmex-ruokia, niin maustesekoitukset tekee mieluummin itse, kuin ostaa valmismaustepusseja. Niissä n. 30 gramman texmex-pusseissa on yli puolet suolaa.

Chilikastikkeessa lilluvissa kidney-pavuissa, liemikuutiossa ja ketsupissa oli suolaa riittämiin, enkä lisännyt muuta suolaa lainkaan. Söin aterian tyylirikkona siten, että riisin sijaan käytinkin puikulaperunoita ja voi perhana, ne natsasivat pikaisesti valmistetun jaukkupapumuhjuni kanssa erittäin hyvin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 10, 2024, 17:20:19
Elämä etoo. Nettiyhteys poikki pari päivää, kun modeemi hajosi. Pitää selvitä kännykällä pari päivää. Omien tutkimusteni mukaan ihminen selviää ehkä viikon ilman nettiä. Toivon näin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 10, 2024, 17:27:28
Pakko oikeasti yrittää keskustella kännykällä, luolamiesten tavoin!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 10, 2024, 18:00:27
Hassua muuten tuo, kun yritän parin vuoden jälkeen ratkoa ristikoita, on tietämykseni aika kadoksissa. :-\ 
Niin ne aivot surkastuu, jos ei käytä. Pian olen Biden
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 11, 2024, 23:47:56
6.2 oli liiton lakkopäivä. Arvatkaa vaan, muistinko olla lakossa saatana. En tietenkään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 12, 2024, 07:21:51
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - helmikuu 11, 2024, 23:47:566.2 oli liiton lakkopäivä. Arvatkaa vaan, muistinko olla lakossa saatana. En tietenkään.

Sanot vaan liiton komissaareille, että sun kalenterisoftassa oli bugi.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 13, 2024, 11:47:27
Papereiden arkistointi ei ole ikinä ollut "mun juttu", vaikka kaikki muu on aina hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan.

Kävin läpi yöpöytänä toimivan lipaston laatikoita, joissa säilytän säilyttämisen arvoisia papereita, joita niitäkin oikeasti on vielä. Ainoa vaan, että säilyttämisen arvoisuudellakin on viimeinen käyttöpäivänsä, eikä noita tule sitten käytyä säännöllisesti läpi. Etsin erästä tiettyä paperia ja samalla katsoin pois sellaisia, joilla ei ole mitään virkaa enää. Poisheitettäviä löytyi reilusti enemmän kuin talteen jääviä.

Nyt pitää poisheitettävät vielä käydä uudelleen läpi ja repiä silpuksi ne, joissa on henkilötietoja. Onneksi huomasin, että joissain viattomiltakin näyttävissä oli nipun toisella sivulla tietoni hetua myöten. Noita ei voi sellaisenaan nakata paperijätteen joukkoon, kun tuntuu, että lehtilaatikon sisältö kiinnostaa useampaakin naapuria. Toinen vaihtoehto tietysti olisi laittaa sekajätteeseen ja niin, että samaan roskapussiin laittaa jotain iljettävää. Siinä pääsisin vähemmillä paperihaavoilla.

Vielä on kirjahyllyn alahyllyllä pari pinkkaa selvitettäviä papereita, mutta mistä puhtia saisi?

Niin, löysin sen etsimäni. Siitäkään en aikanaan arvannut, että sitä voisi joskus tarvita. Pahimmassa tapauksessa joku muuttosiivous olisi saattanut senkin hävittää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - helmikuu 13, 2024, 11:55:11
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 13, 2024, 11:47:27Toinen vaihtoehto tietysti olisi laittaa sekajätteeseen ja niin, että samaan roskapussiin laittaa jotain iljettävää. Siinä pääsisin vähemmillä paperihaavoilla.

Lavuaariin, vettä päälle. Hetken liotuksen jälkeen puristelet veden pois ja palloiksi. Heität sekajätteeseen. Supokaan tutki niistä tietoja enää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 13, 2024, 11:56:38
Mä kerään yhteen kassiin ja vien turhat hetulliset paperit mökille ja poltan pöntössä. Jos muistan ottaa kassin mukaan.

Toinen vaihtoehto on silputa, ja laittaa biojätepussin pohjalle kuivikkeeksi. En usko, että sitä muhinutta paperimössöä kaivelee kukaan biojäteastiasta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 13, 2024, 18:08:59
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - helmikuu 11, 2024, 23:47:566.2 oli liiton lakkopäivä. Arvatkaa vaan, muistinko olla lakossa saatana. En tietenkään.
Lakkoilijat ovat loisijoita, kuten Ay-liike. Turhia.. on sinänsä harmittavaa, että ay-liikkeestä on tullut yleistuhoisa ilmiö!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 14, 2024, 09:20:40
Hyvää ystävänpäivää kaikille?

Muisto
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 14, 2024, 10:40:28
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 14, 2024, 09:20:40Hyvää ystävänpäivää kaikille?

Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 14, 2024, 20:58:34
Aika perusärsytystä, kun joudun hieman työskentelemään opiskelevien tulevien hyvien ja osin lusnuilijoiden kanssa. Molempia on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 15, 2024, 10:21:14
Se bussi, jota tarvitsin kulkee ja liikenteessä näkyi muitakin.

Ei ole enää lakotkaan kuten ennen, vaan aika tehottomia.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 15, 2024, 13:26:12
Lainaus käyttäjältä: Muisto Keijo Kullervo - helmikuu 14, 2024, 09:20:40Hyvää ystävänpäivää kaikille?

Miksi kysymysmerkki?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 15, 2024, 15:27:23
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - helmikuu 15, 2024, 14:33:21Nauratti kun tuli mieleen, että joskus kävin elämäni ensimmäistä kertaa New Yorkissa niin että neljän viiden päivän reissu meni melkeinpä kokonaan nuhruisessa pienessä asunnossa. Myöhemmin asuinkin siellä noin vuoden verran melko rahattomana ja erinäisillä tekstitöillä nipin napin itseni elättäen. Siinäkin oli aika sama homma että jälkeenpäin ajattelen olen nähnyt ja tehnyt siellä hämmästyttävän vähän.

Melodious Oaf heitti niin mielenkiintoisen syötin, että yleisuteliaan mielen omaavan on vaikea olla siihen tarttumatta.

Viiden päivän reissusta ei ehkä vielä kovin pitkää romaania kirjoittaisi, ellei siihen ole sisältynyt murhia tai vallankumouksia tai jotain muuta suurta - tai henkilökohtaisesti merkittävää. Vuosi New Yorkissa melko rahattomana poikisi jo TV-sarjan tai vähintään elokuvan, jos sellaisia haluaisi tehdä.

Olisi mielenkiintoista lukea MO:n seikkailuista enemmänkin.

P.S. Minulla on kyseenalainen taito kirjoittaa mitättömistäkin asioista sivutolkulla tylsää tekstiä, jossa selostan kaikki havaintoni ja ajatukseni ja kauppasekoiluni ja yleiset sekoiluni. Vuoden aikana tuollaisia merkintöjä kertyisi jo aivan mahdottomasti. Kymmenen sivua tulisi jo pelkistä lentomatkoista suuntaansa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 15, 2024, 16:05:19
^
Me ihmiset olemme erilaisia. Kiinnitämme eri asioihin huomiota ja kiinnostumme eri asioista.

Elämäntilanne myös sanelee paljon mitä voi ja ehtii tehdä. Omasta ja läheisten hyvinvoinnista huolehtiminen vie monilta niin paljon aikaa ja energiaa ettei enää yksinkertaisesti ole kapasiteettia ylimääräiseen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 16, 2024, 10:21:21
Desdailin dänään jäällä kävelyä kuuman juoman kanssa. Ei jadkoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 16, 2024, 12:11:38
Kehäkolmosen tällä ulommalla puolella ei ollut lainkaan liukasta. Mutta varpailleni tuotti hankaluuksia kengän alta pakeneva sohjo, joka sai rujot nivelet rutisemaan ja napsahtelemaan ikävästi. Illalla menee taas kourallinen mömmöjä särkyyn.  :'(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 16, 2024, 20:03:46
Tänään sain nettiyhteyden taas toimimaan kotona. Ei tarvitse tuon puhelimen kautta örkeillä. Viime tipalle meni, kun 6 päivää ilman kunnon nettiyhteyttä elin. Luin netistä, että ihminen selviää yleensä max. 7 vrk. ilman nettiyhteyttä. :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - helmikuu 16, 2024, 22:20:35
Ostin kaljaa, jos olen äänessä illan pikkutunneilla, tiedättä, että joka sanaan voi luottaa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 17, 2024, 07:54:53
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 16, 2024, 20:03:46Tänään sain nettiyhteyden taas toimimaan kotona. Ei tarvitse tuon puhelimen kautta örkeillä. Viime tipalle meni, kun 6 päivää ilman kunnon nettiyhteyttä elin. Luin netistä, että ihminen selviää yleensä max. 7 vrk. ilman nettiyhteyttä. :-\

Havaintojeni mukaan ulkona kävelykään ei onnistu ilman nettiyhteyttä.
Kriisitilanteissa kotoa pitäisi löytyä kotivara.

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - helmikuu 16, 2024, 22:20:35Ostin kaljaa, jos olen äänessä illan pikkutunneilla, tiedättä, että joka sanaan voi luottaa.

Hyvin toimittu.
Muistakaa hyvät ihmiset hankkia kotivara. Jopa viikoksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 17, 2024, 19:21:52
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 17, 2024, 07:54:53
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 16, 2024, 20:03:46Tänään sain nettiyhteyden taas toimimaan kotona. Ei tarvitse tuon puhelimen kautta örkeillä. Viime tipalle meni, kun 6 päivää ilman kunnon nettiyhteyttä elin. Luin netistä, että ihminen selviää yleensä max. 7 vrk. ilman nettiyhteyttä. :-\

Havaintojeni mukaan ulkona kävelykään ei onnistu ilman nettiyhteyttä.
Kriisitilanteissa kotoa pitäisi löytyä kotivara.
Minulla oli älypuhelin. Pelasti henkeni.
Tuossa säässä lenkkeily on vaarallista. Lenkkeilen, kun kevät tulee.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - helmikuu 18, 2024, 07:47:03
Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 17, 2024, 19:21:52Tuossa säässä lenkkeily on vaarallista. Lenkkeilen, kun kevät tulee.
Lenkkeily on radikaalien liberaalien touhuja. Muutkaan eläimet luonnossa eivät lenkkeile. Luonnotonta biologian vastaisuutta. Friikkiä.

Kävelisin luonnollisesti alastomana ellei vasemmistopoliisi rajoittaisi vapauksiani.

(https://www.viisukuppila.fi/phpBB3/images/smilies/hiips.gif) (https://www.viisukuppila.fi/phpBB3/images/smilies/toptykkanaan.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 20, 2024, 16:50:22
Lainaus käyttäjältä: a4 - helmikuu 18, 2024, 07:47:03Kävelisin luonnollisesti alastomana ellei vasemmistopoliisi rajoittaisi vapauksiani.

Voisi tulla kylmä tähän aikaan vuodesta.

Olin suunnitellut, että ajelen paljon polkupyörällä, kun nyt vaihteeksi olen täällä lumettomassa maisemassa - vaikka eipähän lunta näytä Helsingissäkään paljon olevan, kun nettikamerasta vilkaisin. Löysin samalla uuden kameran. Se näyttää talvista kuvaa:

https://www.skylinewebcams.com/de/webcam/finland/uusimaa/espoo/waterpark.html

Polkupyöräajelusuunnitelmat menivät läskiksi, kun pyörästä puhkesi kumi sunnuntain reissullani. Tarkoitukseni oli ollut käydä viidentoista kilometrin päässä katselemassa rantamaisemia ja paatteja, jos niitä näkisi. Ehdin ajaa kymmenen kilometriä, kun takarengas poksahti.

Polkupyörä jäi sinne, ja jatkoin matkaa kävellen. Tyttäreni haki pyörän myöhemmin metroilla. Minä olin asemalla vastassa ja hoidin siitä eteenpäin kuljetuksen. Tarvitsin apua sen vuoksi, että polkupyörä tarvitsee oman lippunsa, eikä sitä pystynyt ostamaan automaatista. Piti olla kännykän appsi, joka minulla kyllä on, mutta vanhentuneilla tiedoilla.

Osoittautui, että polkupyörään ei saa uutta rengasta (päällyskumikin pitää vaihtaa) kuin tilaamalla. Aikaa meni hukkaan, kun kiersin eilen useissa liikkeissä etsimässä. Koko on 28 x 1 ½ (40 - 635). Kaupoissa olevat renkaat ovat kokoa 622, mikä on hieman liian pieni eikä mene vanteelle. Polkupyörä on hollantilainen.

Tänäänkin vielä kävin kaupassa ostamassa kontaktiliimaa ajatuksena paikata päällyskumi väliaikaisesti jollakin materiaalilla. Uusi rengas kyllä tulee aikanaan, mutta aikaa on rajallisesti. Ehdin jo viedä vanhan renkaan roskikseen, mutta kävin hakemassa sen sieltä. Onneksi sen päälle ei ollut tullut uusia roskia. Pesin kumin joka tapauksessa siitäkin syystä, että olin ilmeisesti ajanut pyörällä jonkin sellaisen kohteen yli, jonka yli ei kannattaisi ajaa. Rengas oli suoraan sanoen inhottava. Eikä "tuote" ollut välttämättä koirasta lähtöisin vaan kenties kaksijalkaisesta. Tuntuu, että erilaiset "käyttäjät" ovat lisääntyneet, ja näiden tyyppien touhu on aika estotonta, mitä vessakulttuuriin ja muuhunkin tulee. Tätä porukkaa huojuu erityisesti asemilla aivan hirveästi.

Puistojen huumekauppa on käytännössä afromiesten monopoli. Kauppiaat päivystävät tietyissä puistoissa täysin näkyvästi. Bisneksen aukioloajoista en tiedä. Tekevätkö myyjät kolmivuorotyötä, vai pannaanko putiikit yöksi kiinni?

https://www.fairplanet.org/editors-pick/this-way-for-illegal-drugs-please/
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 20, 2024, 17:03:12
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 20, 2024, 16:50:22Polkupyörä jäi sinne, ja jatkoin matkaa kävellen. Tyttäreni haki pyörän myöhemmin metroilla. Minä olin asemalla vastassa ja hoidin siitä eteenpäin kuljetuksen. Tarvitsin apua sen vuoksi, että polkupyörä tarvitsee oman lippunsa, eikä sitä pystynyt ostamaan automaatista. Piti olla kännykän appsi, joka minulla kyllä on, mutta vanhentuneilla tiedoilla.

Hmmm. https://www.hsl.fi/matkustaminen/pyoraily
LainaaVoit maksutta kuljettaa pyörääsi metrossa aina, kun junassa on sille tilaa. Kulje pyörän kanssa ovista, jotka on merkitty pyörätunnuksella. Jos vaunussa on täyttä, odota seuraavaa metroa.

Huolehdithan, ettei pyöräsi aiheuta haittaa muille matkustajille. Taluta pyörää laiturilla ja käytä hissiä, kun siirryt asemalla tasolta toiselle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 20, 2024, 18:01:47
^ Mutta kertoiko Kopek pyöräseikkailuista Helsingissa, vaiko esim. Berliinissä niin kuin olin ymmärtävinäni?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 20, 2024, 19:23:41
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 20, 2024, 18:01:47^ Mutta kertoiko Kopek pyöräseikkailuista Helsingissa, vaiko esim. Berliinissä niin kuin olin ymmärtävinäni?

U-Bahn! Enpä yhtään tuota ajatellut. Kuten en myöskään sitä, että Suomen metrokaupungeissa on juuri nyt varsin riskaabelit pyöräilykelit. Siinähän ne tärkeimmät fiilikset ja mietteet.

Olkaa varovaisia missä ja miten ikinä liikuttekaan!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 20, 2024, 21:45:17
En haluaisi kertoa tapahtumista kehuskelun hengessä, että täällä sitä ollaan - koska en halua olla kehuskeleva tyyppi, ja myös siksi, että tällä foorumilla on sellaisia maailmanmatkaajia ja ulkomailla asuneita, että minun viikon mittainen reissuni melko lähelle kalpenee noiden seikkailujen rinnalla. Toisaalta tekee mieli kirjoittaa siitä, mitä näkee ja kokee, ja millaisia ajatuksia mielessä liikkuu. Fiilikset ja päivän mietteet, sehän on aihekin.

Kerron nyt siis vielä muutaman päivän ajan fiiliksistäni Berliinissä, joka on Suomen ulkopuolella olevista kaupungeista minulle tutuin sen vuoksi, että olen erilaisten perhepiirin viritysten takia loisinut täällä milloin missäkin. Laskin kerran, että täällä viettämistäni öistä kertyy yhteen laskettuna jo yli puoli vuotta, ja tuon jälkeen niitä on tullut jo useita viikkoja lisää. Jos tarpeeksi kauan eläisin, ja jos meininki säilyisi ennallaan, ehkä vuosikin ylittyisi. Mutta en nyt mene asioiden edelle.

Kun vakiolainapyöräni ei ole ajokunnossa, lähdin liikenteeseen tyttäreni pyörällä. Touhu oli aikalaista sekoilua, niin kuin touhuni joskus usein ovat. Ensiksi putosi tavaratelineen korissa ollut lukkovaijeri. Huomasin onneksi vaijerin puuttumisen ajoissa, joten sain sen vielä takaisin. Se oli keskellä tietä sadan metrin päässä siinä suunnassa, mistä olin tullut. Kaikki hyvinkö? Ei, sillä samalla hetkellä, kun huomasin vaijerin puuttumisen ja käännyin takaisin, pyörästä putosi punainen takavalo. Ja sen putoamista en huomannut. Haettuani vaijerin jatkoin matkaa ja ajoin erään ison rautakaupan pihaan. Vasta siellä huomasin, että takalamppu puuttuu. Oletin, että en tule löytämään sitä, mutta lähdin kuitenkin ajamaan tulosuuntaani. Nyt pitikin ajaa pidemmästi eli lähes kilometri. Takavalo on pakollinen varuste, joten ilman sitä ajaminen oli epämukavaa. Ajattelin, että talutan pyörää jonkin ajan päästä, kun vähän vielä hämärtyy.

Kun tulin olettamalleni paikalle, jossa lamppu olisi voinut pudota, eräs mies kysyi minulta, olenko kadottanut pyörän lampun. Saksan taitoni on olematon, mutta jotain kuitenkin ymmärsin. Lamppu oli eräällä toisella miehellä, joka toi sen minulle kadun toiselta puolelta. Kiitin tietysti kovasti. Menen tällaisissa tilanteissa jännityksestä lähes jonkinlaiseen shokkiin, joten en muista, mitä oikein sanoin. Englantia taisin puhua.

Se, että sain lampun takaisin, oli lähes ihme. Kiinnitin lampun hieman eri tavalla, jotta se ei enää uudestaan putoaisi. Loppumatkalla ei enää tapahtunut mitään sen kummempaa paitsi että sekoilin ja ajelin missä sattuu, mutta se nyt kuuluu asiaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 22, 2024, 14:14:22
Kyllä se niin on, että puolihuolimattomuus kostautuu aina. Kahdesti tuli tekstiviesti ajanvarauksesta pankkiin ja siinä oli myös osoite, jota en lukenut ajatuksella. Kyllähän minä "tiesin" missä pankkini sijaitsee.

Olin pankin ovella jo kymmenen minuuttia ennen ovien avaamista, sillä yleensä varaan matkaan riittävästi aikaa, että taatusti en myöhästy. Siinä oli jokunen muukin odottaja ja ehdin lukaista oveen merkittyjä palveluja, mitä siinä tarjottiin. Tarvitsemaani ei mainittu ja epäilys alkoi hiipiä mieleen, jotta onko tämän nyt sittenkään oikea paikka. Tarkistin tekstiviestin ja perkele, siinä lukee tuttu kadun nimi, joka ei ole se katu, jonka varrella olen. Oli menneet kukkaset sekaisin mielessäni, kumpikin katu on kukan niminen tie.

Äkkiä HSL:n appi esiin ja reittipyyntö, miten pääsen nykysijainnista oikean kukkasen osoitteeseen ja sitten matkaan. Pääsin nopeasti oikean kadun risteykseen ja jatkoin matkaa. Hetken päästä ihmettelin näkymää, joka ei ihan vastannut sitä, mihin ajattelin olevani menossa. Uusi tarkistus ja pyörähdys 180 astetta. Olin lähtenyt oikean kadun alkupäähän, kun olisi pitänyt lähteä isompia numeroita kohti.

Vihdoin olin perille ja kiireellä hissiin. Myöhästyin tapaamisesta ensimmäisen kerran miesmuistiin, mutta onneksi vain pari minuuttia. Hävetti silti.

Jos olisin tarkistanut osoitteen kotona ja katsonut varmuudeksi kartankin, olisin päässyt puolella nyt kävelemästäni matkasta ja olisin kotoa tiennyt suoran reitin tuolle talolle, jossa olen ollut useamman kerran palaveeraamassa taloyhtiön asioissa.

Tapaaminen sujui kuitenkin hyvin ja saatoin olla tyytyväinen reissun lopputulokseen, vaikka alku menikin vähän reisille. Paluumatkalla piti käydä K-supparissa irtokarkkitarjouksessa. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 24, 2024, 17:34:36
Hämeenkatu Ukrainan väreissä
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 25, 2024, 10:10:03
Eilisesta hammaslääkärikäynnistä oli paljon iloa. Tietysti hammas saatiin kuntoon, mutta hammaslääkäristä lähtiessä on aina niin hyvällä tuulella, varmaankin helpotuksen takia. Ennen visiittiä sain käytyä suihkussa ja pestyä tukan, näistä tulee aina paremmalle tuulelle. Jouduin kävelemään muutaman kilometrin, ja siitä tulee hyvä mieli aina. Sain elämyksiä, ihastelin erään kaupunginosan taloja, ja suunnittelin valokuvausretkeä sinne ihan vartavasten, takaraivossa siellä maalanneen erään taiteilijan työt. Kun tulin kotiin, pesin koneellisen pyykkiä ja koneellisen astioita, ja kahvipannun ja -tratin. Ihana tunne, kun aamulla on tiskiallas tyhjä ja puhdas, ja kahvintekovälineet puhtaat. Hyvä kahvi parempi mieli, ja jo 3 minuutin päästä sitä saa kitusiinsa.

Mutta jännä tuo, että kun saa yhden asian tehtyä, kun saa tehtyä EDES JOTAIN, vaikka kuinka pientä, voi se aikaansaada positiivisen kierteen, saa tehtyä muutakin.

Heti herättyäni jo ennen kuin annoin itselleni luvan mennä aamupissalle, tyhjensin tiskikoneen. Siitäkin tulee hyvä mieli. Jostain syystä tyhjentäminen on minulle vastenmielisempää kuin täyttäminen. Jostain kumman syystä päivä alkaa aina paremmin, kun saa tiskikoneen tyhjennettyä heti aamusta. Tulee mieleen eräs jenkkiläinen motivaatiopuhuja (kenraali tai majuri tms.) jossain jonkin opinahjon (collegen?) päättäjäisissä. Hän hehkutti sängyn sijaamista heti aamulla. Idis on siinä, että päivän aikana voi puuhastella vaikka mitä, onnistuneesti tai epäonnisesti, mutta onpahan illalla nukkumaan mennessä edes pikkuisen aikaansaanut fiilis, pikkuisen ylpeyden fiilistä, kun on päivän ensimmäisen tehtävän saanut suoritettua. Siitä saat ehkä motivaatiota tehdä toisen, ja vielä toisen tehtävän jne..
(Itse protestoisin kyllä juuri tuota vuoteensijaamista HETI aamulla, ja väittäisin, että kyllä sängyn pitää saada tuulettua ainakin tunnin verran, niin että yön aikana kertynyt kosteus häviää patjasta ja tyynystä yms..)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2024, 10:43:27
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 25, 2024, 10:10:03Hän hehkutti sängyn sijaamista heti aamulla.

Tuota ei kyllä kannata tehdä "liian heti". Vuoteen kannattaa antaa tuulettua kunnolla, kun yöllä kuitenkin ihminen sen verran hikoilee vuodevaatteisiin, että ne hetken joutaa kuivahtaa ennen petaamista. Itse taitan peiton jalkopäätä kohti niin, että ylävartaloani vasten ollut puoli tulee päälle. Saa siinä olla ainakin tunnin, jonka jälkeen sitten petaan.

Oudosti petaamisestakin on tullut lähes pakkomielle. Vaikka olisi aamulla miten kiire lähtö edessä, niin en pääse lähtemään ennen kuin peti on pedattu. Tuo on ollut ihan nuoresta asti. Joskus teinivuosina huoneeni saattoi muuten olla kuin pommin jäljiltä, mutta peti oli aina pedattu. Syytä tai selitystä tähän en tiedä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 25, 2024, 13:01:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2024, 10:43:27
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 25, 2024, 10:10:03Hän hehkutti sängyn sijaamista heti aamulla.

Tuota ei kyllä kannata tehdä "liian heti". Vuoteen kannattaa antaa tuulettua kunnolla, kun yöllä kuitenkin ihminen sen verran hikoilee vuodevaatteisiin, että ne hetken joutaa kuivahtaa ennen petaamista. Itse taitan peiton jalkopäätä kohti niin, että ylävartaloani vasten ollut puoli tulee päälle. Saa siinä olla ainakin tunnin, jonka jälkeen sitten petaan.

Olen petipuuhissa Hipin kannalla. Kunnon tuuletus märkien unien jälkeen on paikallaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - helmikuu 25, 2024, 14:36:13
Sitten ollaan Hipin ja Hayan kanssa samaa mieltä kaikki tyynni, mitä tulee sängyn petaamisen ajankohtaan. Jos Haya ei sitten tarkoittanut jotain muita petipuuhia (Hipin kanssa) 🤪.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 25, 2024, 14:43:43
Sängyn sijaaminen aamulla tai sanotaan nyt viimeistään puoleen päivään mennessä on yksi lenkki elämänhallinnan tunteen ketjussa eikä ihan pieni sellainen. Välillä olen lipsunut siitä, mutta nyt kuuluu rutiineihin paitsi jos nyt on jotenkin kiireinen lähtö jonnekin pitemmälle.

En sijaa heti, mutta aamupäivällä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2024, 16:45:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 25, 2024, 14:36:13Jos Haya ei sitten tarkoittanut jotain muita petipuuhia (Hipin kanssa) 🤪.

Välillä @Hayabusa kirjoittaa ehkä vähän useammallakin tavalla tulkittavia viestejä, mutta minähän luen vain sen, mitä on kirjoitettu - en sitä, mitä ehkä on tarkoitettu  :P  :P  :P
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 25, 2024, 17:12:01
Viime yö tuntui pitkältä pedissä ja unta sai kerättyä vain hiukkasen verran.

Aamulla kävi ilmi, että oli TÄYSIKUU. Valoisuudella asiaa ei voi selittää sillä kuu-ukkoa ei edes näkynyt pilvien takaa.

Olen usein jo aiemminkin huomannut saman ja nyt lukitsen vastauksen: Täysikuu vaikuttaa nukkumiseen. (Luultavasti moneen muuhunkin asiaan)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 25, 2024, 17:19:27
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 25, 2024, 17:12:01Viime yö tuntui pitkältä pedissä ja unta sai kerättyä vain hiukkasen verran.

Aamulla kävi ilmi, että oli TÄYSIKUU. Valoisuudella asiaa ei voi selittää sillä kuu-ukkoa ei edes näkynyt pilvien takaa.

Olen usein jo aiemminkin huomannut saman ja nyt lukitsen vastauksen: Täysikuu vaikuttaa nukkumiseen. (Luultavasti moneen muuhunkin asiaan)

Tutkimuksien mukaan on päätelty, että valoisuus voi vaikuttaa, eli kuun heijastama auringonvalo.

Kuu kyllä vaikuttaa moneen asiaan, mutta onhan se kuu siellä aina myös silloin kun sen heijastuspinta ei osoita suoraan maata kohden eripuolilla tellusta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2024, 17:37:49
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 25, 2024, 17:12:01Aamulla kävi ilmi, että oli TÄYSIKUU. Valoisuudella asiaa ei voi selittää sillä kuu-ukkoa ei edes näkynyt pilvien takaa.

Minulla kuuhulluus alkoi jo pikkulapsena, vaikka nukuin ikkunattomassa tilassa ns. alkovissa, jossa oli tanakkaa kangasta oleva verho edessä.

Minulla viime yötä edeltävä yö oli "liskojen yö". Ensimmäisen kerroksen asuntoon ei kyllä kuu kumota, vaan valoa tuo lähinnä katuvalot sen verran, että näen yölläkin liikkua kompuroimatta. Valoisuus ei muutenkaan minulta unia vie. Päivällä vasta uupuneena älysin kuun vaiheen tarkistaa, vaikka olisihan se ollut arvattavissa tarkistamattakin. Yksi tyttäristäni on samanlainen, nuorimmainen vain naureskelee meidän jutuille eikä usko koko hommaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 25, 2024, 17:44:38
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2024, 17:37:49
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 25, 2024, 17:12:01Aamulla kävi ilmi, että oli TÄYSIKUU. Valoisuudella asiaa ei voi selittää sillä kuu-ukkoa ei edes näkynyt pilvien takaa.

Minulla kuuhulluus alkoi jo pikkulapsena, vaikka nukuin ikkunattomassa tilassa ns. alkovissa, jossa oli tanakkaa kangasta oleva verho edessä.

Minulla viime yötä edeltävä yö oli "liskojen yö". Ensimmäisen kerroksen asuntoon ei kyllä kuu kumota, vaan valoa tuo lähinnä katuvalot sen verran, että näen yölläkin liikkua kompuroimatta. Valoisuus ei muutenkaan minulta unia vie. Päivällä vasta uupuneena älysin kuun vaiheen tarkistaa, vaikka olisihan se ollut arvattavissa tarkistamattakin. Yksi tyttäristäni on samanlainen, nuorimmainen vain naureskelee meidän jutuille eikä usko koko hommaan.

"Tyhmä kysymys, mutta kysyn kuitenkin miten vaikuttaa pimeä kuu, eli kun se sama kuu on täysin musta..?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2024, 17:54:49
^
Ei varmaan mitenkään. En itse ainakaan ole huomannut mitään samanlaista säännöllisyyttä kuin täysikuun aikaan. Voihan olla tietysti, että tällaiselle hyvämuistiselle matemaattisesti suuntautuneella ihmisellä pyörii kuukalenteri alitajunnassa ja pistää levottoman yön kytkennän päälle juuri täysikuun aikaan. Mistäs sen tietää.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 25, 2024, 17:59:04
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2024, 17:54:49^
Ei varmaan mitenkään. En itse ainakaan ole huomannut mitään samanlaista säännöllisyyttä kuin täysikuun aikaan. Voihan olla tietysti, että tällaiselle hyvämuistiselle matemaattisesti suuntautuneella ihmisellä pyörii kuukalenteri alitajunnassa ja pistää levottoman yön kytkennän päälle juuri täysikuun aikaan. Mistäs sen tietää.

 Niin eikö siinä ole jokin ristiriita, jos kerran valoisuus ei ole aiheuttaja. Sama kuu siellä taivaalla on pimeänäkin.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - helmikuu 25, 2024, 18:04:27
^
Niin varmaan ja ihan miten haluat.
Johan tuota sanoin, etten sitä osaa selittää, miksi näin on.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 25, 2024, 19:04:19
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2024, 16:45:06
Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 25, 2024, 14:36:13Jos Haya ei sitten tarkoittanut jotain muita petipuuhia (Hipin kanssa) 🤪.

Välillä @Hayabusa kirjoittaa ehkä vähän useammallakin tavalla tulkittavia viestejä, mutta minähän luen vain sen, mitä on kirjoitettu - en sitä, mitä ehkä on tarkoitettu  :P  :P  :P

Vaikka minä olen hirvittävän avulias ihminen, en sentään lähde kiertelmään ympäri maata petailemaan kantislaisten vuoteita.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 25, 2024, 19:09:22
Olen sen verran lahjakas nukkuja, että sikeiden vetäminen onnistuu lähes missä tahansa ja missä valaistuksessa tahansa. Vaikka kyllähän sitä mielellään syyttäisi kuuta omasta hulluudestaan...

Tietysti joskus nukkuminen menee pieleen. Silloin lähes poikkeuksessa syy on itsessä ja oikea-aikaisen pään tyynyyn laittamisen laiminlyönnissä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Socrates - helmikuu 25, 2024, 20:01:24
Minä olen nykyisen unihössötyksen keskellä kai lähinnä varoittava esimerkki.

En ole nukkunut yhtäjaksoista yöunta esimerkiksi klo 22-6 tai edes kuutta tuntia putkeen varmaan yli 30 vuoteen.

Nukun parin tunnin pätkissä yhteensä ehkä 5-6h.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - helmikuu 26, 2024, 08:04:36
Tutkimusten mukaan menestyneitä ihmisiä yhdistää se, että he petaavat vuoteensa joka aamu ja noudattavat muutenkin turhalta tuntuvia rutiineja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 08:56:32
Lainaus käyttäjältä: Socrates - helmikuu 25, 2024, 20:01:24Minä olen nykyisen unihössötyksen keskellä kai lähinnä varoittava esimerkki.

En ole nukkunut yhtäjaksoista yöunta esimerkiksi klo 22-6 tai edes kuutta tuntia putkeen varmaan yli 30 vuoteen.

Nukun parin tunnin pätkissä yhteensä ehkä 5-6h.
Unitutkimuksissa on ammuttu alas myytti 8 h keskeytymättömästä unesta, joka olisi erityisen autuaaksi tekevä. Se on täysin teollistumisen myötä tullutta hapatusta, jonka tarkoituksena on ollut leipoa kansalaisista tehokkaita työntekijöitä.

Etenkin Suomen oloissa on historian tutkimuksen mukaan ollut täysin normaalia nukkua, kun on pimeää ja valvoa, kun on valoa. Sekä nukkua keskellä päivää, koska niin, valoa riitti aika myöhään.

Unen tarkoitus olisi virkistää. Eli olla virkeämpi herättyään kuin nukkumaan menossa. Etenkin jos ollaan eläkkeellä tai muutoin pois työelämän pakoista, en voi ymmärtää, miksi pitäisi pyrkiä nukkumaan, jos ei nukuta tai herätä, jos nukuttaa. Jos ei siis ole menossa minnekään muualle kuin petaamaan petin.

Minä sallin itseni nukkua aina, kun minua nukuttaa, jos mikään ei nukkumasta estä. Ihan sama, onko se 1,5 t vai 12 t. En voi keksiä yhtään syytä, miksi tekisin jotain muuta ei-pakollista, sen sijaan että nukkuisin, koska minua väsyttää?

Olen monta kertaa miettinyt, mitä haittaa koko kansanterveydelle tekee tämä myytti aamuvirkusta, terveet 8 t nukkuneesta kansalaisesta, joka muka hoitaa näin terveyttään parhaalla mahdollisella tavalla, nukkumalla oikein.

T: Xante

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 09:06:46
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 25, 2024, 17:59:04
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2024, 17:54:49^
Ei varmaan mitenkään. En itse ainakaan ole huomannut mitään samanlaista säännöllisyyttä kuin täysikuun aikaan. Voihan olla tietysti, että tällaiselle hyvämuistiselle matemaattisesti suuntautuneella ihmisellä pyörii kuukalenteri alitajunnassa ja pistää levottoman yön kytkennän päälle juuri täysikuun aikaan. Mistäs sen tietää.

 Niin eikö siinä ole jokin ristiriita, jos kerran valoisuus ei ole aiheuttaja. Sama kuu siellä taivaalla on pimeänäkin.

Ei se kuulemma ole valoisuus, joka on aiheuttaja, vaan se, että se sama kuu pimeänä nimenomaan on erilainen näin maasta päin katsottuna. Useimmiten siis pimeämpi ja toisinaan valoisampi.

Toisin sanoen siis, nukkumisen olosuhteet muuttuvat muutamaksi päiväksi siten, että niiden muuttumiseen herää. Itse en tätä harrasta kuin harvoin, mutta tunnistan muiden kertoman oireen. Heräämisen "tässä on nyt jotain outoa"-atavistiseen tunteeseen. 

Jos keittiöevoluutioon mennään, niin siinä on jopa järkeä, että havahtuu tekemään asioita, joita ei muulloin yöllä voi tai tarvitse, kuten vaihtoehtoisesti saalistaa tai hakeutua itse parempaan piiloon.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 26, 2024, 09:30:00
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 08:56:32Unitutkimuksissa on ammuttu alas myytti 8 h keskeytymättömästä unesta, joka olisi erityisen autuaaksi tekevä. Se on täysin teollistumisen myötä tullutta hapatusta, jonka tarkoituksena on ollut leipoa kansalaisista tehokkaita työntekijöitä.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 09:06:46Jos keittiöevoluutioon mennään, niin siinä on jopa järkeä, että havahtuu tekemään asioita, joita ei muulloin yöllä voi tai tarvitse, kuten vaihtoehtoisesti saalistaa tai hakeutua itse parempaan piiloon.

Samoja unia olen nähnyt - eiku tutkimuksista kuullut keittiössä. Ei tarvitse mennä kuin teollistumisen takaisiin vuosiin, kun kirjoitettiin oikein opaskirjoja yön tunneille sopivista askareista.

Syklinen unirytmikin tukee yöllisiä pikku puuhasteluja.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 26, 2024, 10:49:25
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 09:06:46
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 25, 2024, 17:59:04
Lainaus käyttäjältä: Hippi - helmikuu 25, 2024, 17:54:49^
Ei varmaan mitenkään. En itse ainakaan ole huomannut mitään samanlaista säännöllisyyttä kuin täysikuun aikaan. Voihan olla tietysti, että tällaiselle hyvämuistiselle matemaattisesti suuntautuneella ihmisellä pyörii kuukalenteri alitajunnassa ja pistää levottoman yön kytkennän päälle juuri täysikuun aikaan. Mistäs sen tietää.

 Niin eikö siinä ole jokin ristiriita, jos kerran valoisuus ei ole aiheuttaja. Sama kuu siellä taivaalla on pimeänäkin.

Ei se kuulemma ole valoisuus, joka on aiheuttaja, vaan se, että se sama kuu pimeänä nimenomaan on erilainen näin maasta päin katsottuna. Useimmiten siis pimeämpi ja toisinaan valoisampi.

Toisin sanoen siis, nukkumisen olosuhteet muuttuvat muutamaksi päiväksi siten, että niiden muuttumiseen herää. Itse en tätä harrasta kuin harvoin, mutta tunnistan muiden kertoman oireen. Heräämisen "tässä on nyt jotain outoa"-atavistiseen tunteeseen.

Jos keittiöevoluutioon mennään, niin siinä on jopa järkeä, että havahtuu tekemään asioita, joita ei muulloin yöllä voi tai tarvitse, kuten vaihtoehtoisesti saalistaa tai hakeutua itse parempaan piiloon.

T: Xante

Kuu on valoisena aikoinaan kyllä toisella puolella maata, voidakseen kiltisti heijastaa auringon valoa maaparan öiseen ahdinkoon.

Mustakuu taas väärällä puolella, mutta kierron kestäessä keskimäärin 29 vrk- on se kuu kuitenkin jossain paikassa koko ajan.  Ehkä se siis saa jatkuvasti jotain aikaan, kuten vaikka vuorovesien vaihtelua tai pimeänherkille liikaa unta.- Valonherkkien valvomisten lisäksi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 10:54:55
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 26, 2024, 10:49:25Kuu on valoisena aikoinaan kyllä toisella puolella maata, voidakseen kiltisti heijastaa auringon valoa maaparan öiseen ahdinkoon.

Mustakuu taas väärällä puolella, mutta kierron kestäessä keskimäärin 29 vrk- on se kuu kuitenkin jossain paikassa koko ajan.  Ehkä se siis saa jatkuvasti jotain aikaan, kuten vaikka vuorovesien vaihtelua tai pimeänherkille liikaa unta.- Valonherkkien valvomisten lisäksi.
Ihan saakelin sama, minä ja muut katsomme kuuta sieltä oman nukkumahuoneen ikkunasta, joten se on ainut asia, mikä meidän uneemme vaikuttaa.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - helmikuu 26, 2024, 11:03:44
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 10:54:55

Niin jos pelkkä kuun katselemisella on moinen vaikutus, ollaan sen jumalattoman taivaankappaleen armoilla, tai siis he ovat jotka sitä katselevat. Onneksi on niitä pilvisiäkin aikoja, jolloin tuo Diana ei pääse vaikuttamaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 11:05:53
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 26, 2024, 11:03:44
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - helmikuu 26, 2024, 10:54:55
Lainaus käyttäjältä: Karikko - helmikuu 26, 2024, 10:49:25Kuu on valoisena aikoinaan kyllä toisella puolella maata, voidakseen kiltisti heijastaa auringon valoa maaparan öiseen ahdinkoon.

Mustakuu taas väärällä puolella, mutta kierron kestäessä keskimäärin 29 vrk- on se kuu kuitenkin jossain paikassa koko ajan.  Ehkä se siis saa jatkuvasti jotain aikaan, kuten vaikka vuorovesien vaihtelua tai pimeänherkille liikaa unta.- Valonherkkien valvomisten lisäksi.
Ihan saakelin sama, minä ja muut katsomme kuuta sieltä oman nukkumahuoneen ikkunasta, joten se on ainut asia, mikä meidän uneemme vaikuttaa.

T: Xante

Niin jos pelkkä kuun katselemisella on moinen vaikutus, ollaan sen jumalattoman taivaankappaleen armoilla, tai siis he ovat jotka sitä katselevat. Onneksi on niitä pilvisiäkin aikoja, jolloin tuo Diana ei pääse vaikuttamaan.
Jos ihmispolo ei olisi kuunnellut vaistojaan ja ollut monenkin moisen jumalattomuuden ja jumaluuden armoilla, et sinäkään täällä olisi naputtelemassa.

Hienoa, että joillakin on ollut herkkyyttä aistia ympäristöään ja toimia niiden armottomien vaatimuksien mukaan, jotka kulloinkin ovat vallinneet.

T: Xante
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hiha - helmikuu 26, 2024, 14:10:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 25, 2024, 17:12:01Aamulla kävi ilmi, että oli TÄYSIKUU. Valoisuudella asiaa ei voi selittää sillä kuu-ukkoa ei edes näkynyt pilvien takaa.

Sääli. Kannattaa asua siten, että näkyy  ::)  Oli melkoisen upea ilmestys ajelehtivien pilvenriekaleiden seassa.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 26, 2024, 18:14:49
Lainaus käyttäjältä: Hiha - helmikuu 26, 2024, 14:10:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 25, 2024, 17:12:01Aamulla kävi ilmi, että oli TÄYSIKUU. Valoisuudella asiaa ei voi selittää sillä kuu-ukkoa ei edes näkynyt pilvien takaa.

Sääli. Kannattaa asua siten, että näkyy  ::)  Oli melkoisen upea ilmestys ajelehtivien pilvenriekaleiden seassa.

Jep. On se komia katsella silloin kun ei ole pilviä edessä. Niinä hetkinä tulee mieleen hankkia avaruusteleskooppi.

(https://kauppa.ursa.fi/kauppa/wp-content/uploads/2014/12/10225.jpg)

https://kauppa.ursa.fi/kauppa/tuote/sky-watcher-skyliner-250p-flextube-synscan-goto/

LainaaSky-Watcherin tietokoneohjatulla dobsonilla löydät himmeät sumumaiset kohteet helposti, ja pidät ne näkökentässä. Toisin kuin perinteiset tietokoneohjatut, Skyliner Synscan ei hukkaa suuntaustaan tähtien suhteen, vaikka sitä kääntää välillä käsin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - helmikuu 26, 2024, 22:42:29
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 26, 2024, 18:14:49
Lainaus käyttäjältä: Hiha - helmikuu 26, 2024, 14:10:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 25, 2024, 17:12:01Aamulla kävi ilmi, että oli TÄYSIKUU. Valoisuudella asiaa ei voi selittää sillä kuu-ukkoa ei edes näkynyt pilvien takaa.

Sääli. Kannattaa asua siten, että näkyy  ::)  Oli melkoisen upea ilmestys ajelehtivien pilvenriekaleiden seassa.

Jep. On se komia katsella silloin kun ei ole pilviä edessä. Niinä hetkinä tulee mieleen hankkia avaruusteleskooppi.
Khröm. Tuota noin.. näin avaruusteleskoopin ja monen (tähti)kiikarin omistajana sanon sanasen: Kuu on tympeän lattea täyskuulla katsottavaksi, koska kaikki varjot on poissa. Kuu on makeimmillaan eli kaukoputkelle komeimmillaan noin puolikuun aikaan kun varjot on pitkiä ja syviä ja kraatterit näkyy silloin selvimmin.

Täysikuu on myös niin hirmu valosaasteen lähde himmeiden tähtien ja tähtisumujen metsästäjälle että se inhottaa kovin. (Kerranpa muuten suunnittelinkin tähtikerholle t-paitaa jossa lukee "Ei kuuna kullanvalkeana, mutta muuten kyllä" ja alla esim. kaukoputken kuva).
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: ROOSTER - helmikuu 27, 2024, 11:27:51
Hyvää infoa kokeneelta kaukoputkeilijalta.

Itse olen vasta siirtymässä paljaalta silmältä laitteisiin, enkä ole vielä kiinnostunut kaukaisimmista niin paljoa. Huvittaisi vain nähdä paremmin nuo lähelläolevat. Enste.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - helmikuu 27, 2024, 15:43:47
Olin aamupäivällä lyhyen ajan kuluessa ensiksi laivassa, sitten linja-autossa laivasta terminaaliin, josta kaupunkibussilla metroasemalle, josta saman tien metrolla keskustaan. Odottaa ei tarvinnut vaan enemmänkin kiirehtiä ennen kuin ovet sulkeutuvat.

Erilaisia kantamuksia oli enemmän kuin yhdelle ihmiselle olisi kohtuullista. Niiden kanssa selviäminen vei kaiken huomion. Kun metron ikkunat pimenivät, sanoin seuralaisilleni, että nyt mentiin johonkin tunneliin.

Vasta hetken päästä tajusin, että totta kai mentiin, koska metrohan on "maanalainen". Olin jotenkin vielä mielessäni linja-auton kyydissä ja ajattelin sen ajaneen johonkin lyhyeen maantietunneliin. Kulkuneuvot olivat vaihtuneet lyhyenä aikana niin nopeasti, että olin jo vähän sekaisin. Kaksi isoa kassia ja niistä aiheutuneet hankaluudet olivat oleellinen syy sille, että ikään kuin putosin kärryiltä. En halunnut laskea kasseja lattioille vaan pidin niitä sylissä, koska halusin, että ne voi myöhemmin laskea mihin tahansa kuten sängylle.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - helmikuu 27, 2024, 21:59:06
Lainaus käyttäjältä: Kopek - helmikuu 27, 2024, 15:43:47Erilaisia kantamuksia oli enemmän kuin yhdelle ihmiselle olisi kohtuullista. Niiden kanssa selviäminen vei kaiken huomion. Kun metron ikkunat pimenivät, sanoin seuralaisilleni, että nyt mentiin johonkin tunneliin.

Juuri joku päivä sitten ajattelin kantamuksia. Olen viimeisen vuoden aikana joutunut tekemään säännöllisesti monia muutaman päivän reissuja. Vaikka vanhaa kokemusta kevyesti matkustamisesta aikoinaan kertyi, niin näiden pikku matkustamisten myötä pakkaustaito on kehittynyt jälleen ihan toiselle tasolle. Repussa kulkee kaikki tarpeellinen ja yleensä ei juurikaan mitään turhaa, ylimääräistä lukemista lukuunottamatta. Mitään erityisiä matkavarusteita en ole hankkinut. Turha vain on jäänyt pois.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - helmikuu 29, 2024, 19:14:07
Ensi viikolla tullee (ehkä) uusi työkaveri. Nyt olen joutunut tekemään kahden hommia.
Jos ei ole hyvä, niin nitistän, pomon kans...  >:(
Muuten nautin hommista.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 01, 2024, 10:27:58
Meni jokunen tovi sitten radio kiinni. En kerta kaikkiaan jaksa kuunnella samaa presidentin vaihtumisen jauhamista koko päivää. Pistin vanhaa rokkia soimaan. Siinä mieli ja korva lepää :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 01, 2024, 13:55:29
^Katsoin IS-lehdestä tään päivän ohjelmalistausta ja kauhistuin että likimain noin 6 tuntia presidenttiohjelmaa. Tämä on kuin jostain kommunistidiktatuuriaikojen valtiotv:stä. Onneksi ei ole katselupakko.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 01, 2024, 15:11:25
I didn't it!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 01, 2024, 22:23:49
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 01, 2024, 13:55:29^Katsoin IS-lehdestä tään päivän ohjelmalistausta ja kauhistuin että likimain noin 6 tuntia presidenttiohjelmaa. Tämä on kuin jostain kommunistidiktatuuriaikojen valtiotv:stä. Onneksi ei ole katselupakko.

Sinulla on vapaa valinta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 02, 2024, 00:53:33
Vähäsen säikähdin kun läppärin päiväys oli tässä illalla 1.3. mutta rannekelloni näytti 2.3.
Ensin luulin että win tms joku päivitys mennyt pieleen tai virus ja tietokone jäänyt jälkeen. Mutta hiljalleen alkoi valjeta että retrokelloni ei tainnut olla ohjelmoitu näin pitkälle ja karkauspäivästä ei varmaankaan tienny mittään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 02, 2024, 23:29:33
Asensin uusimman php version (8.3.3) ja apachen koneelleni. Pitää asentaa jossain välissä vielä mysql serveri. Luulisin, että tämä on pitkän päälle parempi kuin Xampp. Kun Xamppissa joku palikka hajoaa tai tarvitsen uudemman version, en osaa tehdä sitä, joten olen joutunut asentamaan aina kokonaan uuden Xamppin, jossa aina kaikki palikat. Kun asennan nuo erikseen, voin todennäköisesti päivittää osia toisistaan riippumatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 04, 2024, 19:39:35
Ääh, röihin pitää mennä jo ennen aamu-7:ää.
Hyvää yötä, petiin iltapalan jälkeen jo 9:n jälkeen.
Herätys on 5.15 am.
Bussilla kestää!
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 05, 2024, 15:11:45
Onpa ollut todellakin keväinen päivä, vaikka ulkona ei sitten niin kovin lämmin ollutkaan, kun sinne menin hetkeksi.

Aamusella huoltoyhtiö jo sillä perkeleen puhaltimella kävi siirtelemässä hiekkoja seinän vierustoilta jo poikkeuksellisen aikaisin. Kävivät myöhemmin osan imuroimassa jo pois. Ihmettelin kyllä sen imurin hiljaisuutta, kun siitä kuului vain tasainen hurina ja siistikin se oli. Auringon paiste tuli juuri sopivasta suunnasta, niin saatoin huomata, että härveli ei nostanut pölyä juuri ollenkaan. Olikohan se joku uusi lakaisukone, joka oli koekäytössä, kun siinä oli tavallista enemmän huolto-ukkojakin ihmettelemässä.

Aurinko tuossa puolen päivän jälkeen on porottanut suoraan sisään, joten on ollut ihan pakko jo avata parvekkeen ovi, ettei täällä näänny kuumuuteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 05, 2024, 18:49:15
Uuden työntekijän koulutus on aika rankkaa = 2 x töitä. Tuota teen.  Kaksi edellistä kokelasta häipyivät toisiin hommiin, vaikkei tämä ole mitään avaruusfysiikkaa.

Nuorilla on joskus vaikeaa tottua teollisiin hommiin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 07, 2024, 09:54:34
Maaliskuun munakeskustelu pomppii palstalta toiselle, ja kas: kuukauden lopussa ollaankin ihan oikeasti munien kimpussa. On näemmä päästäinen tänä vuonna silloin.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 07, 2024, 10:43:45
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 07, 2024, 09:54:34Maaliskuun munakeskustelu pomppii palstalta toiselle, ja kas: kuukauden lopussa ollaankin ihan oikeasti munien kimpussa. On näemmä päästäinen tänä vuonna silloin.

Munakasta pääsiäistä kaikille!
(https://www.guinnessworldrecords.com/Images/Largest-Easter-Egg-decoration_tcm25-567653.jpg)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 07, 2024, 11:16:57
^
Onpas komea muna :o

Kylläpä nyt ollaan tässäkin juhlapyhän aloituksessa kovin aikaisessa. Vasta maalis-huhtikuun vaihteeseenhan Pääsiäinen osuu. Pelästyin jo, että tälle viikonlopulle, eikä ole yhtään munaa hankittuna.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Norma Bates - maaliskuu 07, 2024, 13:16:48
Kaupat jo tursuaa munaa ja rompetta, mämmiä unohtamatta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 07, 2024, 13:36:48
^
Kohta iltapäivälehdet kirjoittavat "pakollisen" juttunsa Juha Miedosta syömässä mämmiä... :o

Tuosta tulikin mieleen miete suomalaisen juhlapyhäperinteen kaameista jälkiruuista: pääsiäisenä mämmiä ja jouluna väskynäsoppaa. Ihanko oikeasti mitään fiksumpaa ei ole keksitty?

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 07, 2024, 15:49:44
^
Onhan Pääsiäisenä myös Pasha, jotka on kohtuullisen hyvää, mutta hemmetin energiapitoista. Muutaman pienen purkillisen päivässä jo syö, niin muuta ei juurikaan tarvita, kun energiatarve on tyydytetty.

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - maaliskuu 07, 2024, 13:36:48jouluna väskynäsoppaa.

Nyt paljastit kotiseutusi. Jos ei nykyistä, niin lapsuudenaikaisen, sillä tuollaiset sanat jää kyllä lapsuudessa jo sanastoon :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 07, 2024, 16:39:18
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 07, 2024, 15:49:44Nyt paljastit kotiseutusi. Jos ei nykyistä, niin lapsuudenaikaisen, sillä tuollaiset sanat jää kyllä lapsuudessa jo sanastoon :)

Tästä on viestitelty ennenkin. Ja en edelleenkään ole kotoisin sieltä, mistä sinun nuoruuden ajan poikaystäväsi oli.  ;)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 07, 2024, 16:42:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 07, 2024, 15:49:44Nyt paljastit kotiseutusi. Jos ei nykyistä, niin lapsuudenaikaisen, sillä tuollaiset sanat jää kyllä lapsuudessa jo sanastoon :)

En ole ikinä tuollaista sanaa kuullutkaan. Joudun katsomaan kartasta, missä nuo alueet sijaitsevat.

Netistä: "Pohjois- ja Etelä-Satakunnassa sekä Pohjois- ja Etelä-Hämeessä tunnettu kuivattua luumua tarkoittava väskynä"

https://fi.maps-finland.com/suomen-alueiden-kartta

Jos on olemassa pohjois- ja eteläosa, onko silloin myös itä-, länsi- ja keskiosa. Jos on, aika pienillä alueilla väskynä-sana on käytössä. Ei taida olla kovin tarkka tuo määritelmä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 07, 2024, 16:47:37
Voi huokaus, Kopek :)

Ei tuota pitänyt noin tosissaan ottaa, vaan pikemminkin huumorilla. Sattumoisin yksi teinivuosieni poikaystävä  puhui väskynäsopasta. Hänen äitinsä oli Vääksystä kotoisin ja poikakin vietti kesät aina siellä, joten tuollaisen mutkan kautta sanavarastooni on tullut hauska sana.

Harmikseni parisen viikkoa sitten huomasin tuonkin pojan kuolleen muutama vuosi sitten  :(
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 08, 2024, 11:36:18
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 07, 2024, 16:42:12
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 07, 2024, 15:49:44Nyt paljastit kotiseutusi. Jos ei nykyistä, niin lapsuudenaikaisen, sillä tuollaiset sanat jää kyllä lapsuudessa jo sanastoon :)

En ole ikinä tuollaista sanaa kuullutkaan. Joudun katsomaan kartasta, missä nuo alueet sijaitsevat.

Netistä: "Pohjois- ja Etelä-Satakunnassa sekä Pohjois- ja Etelä-Hämeessä tunnettu kuivattua luumua tarkoittava väskynä"

https://fi.maps-finland.com/suomen-alueiden-kartta

Jos on olemassa pohjois- ja eteläosa, onko silloin myös itä-, länsi- ja keskiosa. Jos on, aika pienillä alueilla väskynä-sana on käytössä. Ei taida olla kovin tarkka tuo määritelmä.

Voi olla, että olen väärässä, mutta olen olettanut, että kyse on rusinoista- siis rusinasoppaakin on kutsuttu tuolla väskynä nimityksellä.-- vaikuttaisi myös karjalasta peräisin olevasta sanasta- ehkä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2024, 11:39:18
^
Ei ole rusina vaan luumu.
https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/sanojen_alkuperasta_u-o/vaskyna

Kysymys: Mikä on väskynän alkuperä?

Vastaus: Pohjois- ja Etelä-Satakunnassa sekä Pohjois- ja Etelä-Hämeessä tunnettu kuivattua luumua tarkoittava väskynä on lainaa ruotsista. Ruotsiin samamerkityksinen sviskon on taas tullut saksasta; sanan juuret yltävät latinaan saakka. Latinassa hedelmän nimenä on ollut prunus Damascenus, Damaskoksen luumu.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2024, 11:46:58
Kävin kaupassa ja tapani mukaan kiersin sisäänmenon lähellä olleen pienen kukkapisteen tarjonnan läpi. Parikin kivaa kaunokaista oli, joita jopa harkitsin mukaan otettavaksi, jos muuta ostettavaa ei kerry kovin paljon.

Jäi kuitenkin hakematta ostosten päätteeksi, sillä kukkapisteessä oli ruuhkaa, jollaista ennen ei kyllä ole ollut. Lukuisat nuoret miehet olivat kukkaostoksilla ja tosiaan arvelisin ikähaitarin olleen noin 18 -30 suunnilleen. Yksi iäkkäämpi joukossa oli ja hän haali noin kymmenkunta ruusukimppua ostoskärryynsä. En sitten tiedä oliko hänellä iso suku, jossa on paljon naisia vai mahtaisiko olla jonkun pikkufirman pomo, joka haluaa ilahduttaa työntekijöitään naistenpäivän kunniaksi.

Harvoin kiinnitän huomiota muihin asiakkaisiin kaupassa, mutta tämä oli niin poikkeuksellinen tapaus, että sitä ei voinut olla huomaamatta :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Karikko - maaliskuu 08, 2024, 11:55:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 08, 2024, 11:39:18^
Ei ole rusina vaan luumu.
https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/sanojen_alkuperasta_u-o/vaskyna

Kysymys: Mikä on väskynän alkuperä?

Vastaus: Pohjois- ja Etelä-Satakunnassa sekä Pohjois- ja Etelä-Hämeessä tunnettu kuivattua luumua tarkoittava väskynä on lainaa ruotsista. Ruotsiin samamerkityksinen sviskon on taas tullut saksasta; sanan juuret yltävät latinaan saakka. Latinassa hedelmän nimenä on ollut prunus Damascenus, Damaskoksen luumu.

Joo, epäilin vain, että rusinasoppaakin on kutsuttu väskynäsopaksi, en väittänyt mitään tieteellistä..
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 08, 2024, 13:21:50
Hyvää naisten päivää ❤️
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 08, 2024, 13:45:11
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - maaliskuu 08, 2024, 13:21:50Hyvää naisten päivää ❤️

Kiitos! Yritin katsella, mutta en huomannut sinua Tiksin Prismassa ruusuostoksilla. :)

No, kannattava reissu se silti oli, sillä huomasin pullatiskillä paperipussitettuja Pullakorppuja, joita oli pakko ostaa maistiaiseksi. Niitä nykyisin saa niin harvoin. Lounaan jälkiruokakahvilla pari korppua natustelin ja ne kyllä täytti odotukseni.

Lapsuudenkodissani noita ostettiin usein. Tämä oli aikana, jolloin erilaisia elintarvikkeita ostettiin useammasta kaupasta ja muistaakseni maitotalous- ja leipomotuotteet saatiin "maitokaupasta". Päivän ylijäämä pullat, viinerit ja munkit viipaloitiin ja paistettiin korpuiksi, jotka seuraavana päivänä myytiin kohtuullisen edullisella kilohinnalla niille, jotka ehtivät ajoissa kauppaan, että noita oli vielä jäljellä. Ne olivat melkein halutumpia kuin ne tuoreet leivonnaiset. En muista, että meille viinereitä olisi juurikaan ostettu, mutta korppuna tätäkin herkkua sain ja maku oli kyllä ihan tallella.

Nyt ostamani oli tosiaan vain pullaa, mutta mennen tuleen voittaa jotkut pussitetut kanelikorput, jossa pulla itsessään on täysin mautonta.

Lisään nyt tuohon vielä, että itse asiassa en tiedä, missä ne jämät korpuiksi paistettiin, eli oliko liikkeessä joku uuni tätä varten vai kiersikö ylijäämän leipomon kautta takaisin myymälään.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 08, 2024, 17:11:57
Tänään tapahtui ihmeellinen asia.

Tuntematon mieshenkilö oletetun vaimonsa kanssa lähestyi minua ex-kotipaikkakuntani kaupassa ja sanoi, että en varmaan tunne häntä, mutta olenko minä se, keneksi hän olettaa minut. Hän sanoi nimeni.

Vastasin, että olenhan minä ja mietin, missä olen tavannut tyypin. En keksinyt, enkä siis tuntenut häntä.

Hän sanoi nimensä ja kertoi olleensa minun kanssani samaan aikaan armeijassa. Sen jälkeen kun hän oli kertonut nimensä ja maininnut armeijasta, sain palautettua hänet mieleeni.

Keskustelimme jonkin aikaa, ja kysyin, miten tuo henkilö oli tunnistanut minut. Hän sanoi, että tunnistaja oli ollut hänen vaimonsa, joka kertoi käyneensä samaa koulua kuin minä, vähän alemmalla luokalla vain. Hän muisti minut ja erään kaverini X:n, joka ollut hänen luokallaan.

Olisi tehnyt mieli sanoa, että tuon "kaverini" temppujen takia jouduin myöhemmin pariksi yöksi putkaan, ja että hän on yksi harvoista tuntemistani psykopaateista, mutta en sanonut mitään tällaista. Ei vain huvita ajatus, että joku pitää tuota tyyppiä kaverinani, vaikkakin vuosikymmenien takaa.

Jännitän tuollaisissa tilanteissa aivan hirveäsi ja teen ehkä tahtomattani jotenkin torjuvan vaikutelman. Sanoin tyypille, että googlaamalla tietyillä sanoilla hän löytää aikoinaan ottamiani valokuvia ja nauhoittamiani äänityksiä armeijasta.

Heti kämpälle päästyäni viimeistelin 14 vuotta keskeneräisenä olleen muistelmakirjoitusblogijuttuni armeija-ajoiltani siltä varalta, jos tyyppi lukee sitä. Kopioin siihen tekstiä "muistelmistani" ja muokkasin sitä. Toivottavasti kirjoitelmaan ei kiireessä jäänyt sellaista, mitä siinä ei pitäisi olla. Hosumalla se ainakin on tehty.

Ei kai tuossa tapaamisessa sen kummempaa ollut. Erikoista oli lähinnä se, että tuo oli ensimmäinen kerta koskaan, kun tapaan jonkun armeijassa tuntemistani henkilöistä. Sikäli, kun nimiä muistan, internetistäkään ei löydy tietoa kenestäkään yhtä varmaa ja paria epävarmaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Tuo nimenomainen tyyppi sekä eräs toinen tyyppi olivat kerran päivälomalla mukanani, kun kävin kotonani. Hän muisti tuon reissun.

Omaan muistikuvaani tuon henkilön kertomus teki ikävän loven. Olin luullut - ja kirjoittanutkin - että mukana ei ollut tämä henkilö vaan eräs toinen. Mutta kun kerran tämä tapaamani henkilö itse muisti tuon käynnin, hänen muistikuvansa täytyy olla oikea ja minun väärä. Ei hän tyhjästä ole voinut tuollaista keksiä.

Taas kerran tuli todistettua, että muistiinsa ei voi luottaa. Päiväkirjassani lukee, että mukana oli kaksi hiipparia, mutta nimiä ei mainita. Toisen hiipparin muistan varmuudella, mutta toisen kohdalla siis olin väärässä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 08, 2024, 19:02:12
Hamstrasin bensaa ja nyt pärjää pitkälle huhtikuullekin, laskujeni mukaan.

Pari päivää ollut nuutunut väsy olo, mutta eilen otin iltanokoset ja hups nukuin 2-2½ tuntia. Heräsin ilman peitettä kylmissäni ja olin ihmeissäni, koska luulin hetken aikaa että on aamu. Mutta sen jälkeen olin tosi virkeä koko illan (ja se näkyi täälläkin kun tuli naputeltua tekstiä).
    Jostain luin viikolla, että ihmisen pitäisi nukkua 90 minuutin jakson kanssa täsmäten eli esim. 6, 7½ tai 9 tuntia jotta herää virkeänä. Koska (muka) muutoin herää kesken syvän unen vaiheen ja on koko loppupäivän väsynyt. Eli pitäisi osata herätä REM-unennäkö-vaiheessa jotta virkeä. Mitenpä siihen täsmää herätyskellon kun ei nukahtamishetkeä osaa arvata.

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 08, 2024, 21:51:13
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - maaliskuu 08, 2024, 13:21:50Hyvää naisten päivää ❤️
Eikö sellainen ollut jo syksylläkin?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 08, 2024, 22:10:08
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 08, 2024, 19:02:12Hamstrasin bensaa ja nyt pärjää pitkälle huhtikuullekin, laskujeni mukaan.

Pari päivää ollut nuutunut väsy olo, mutta eilen otin iltanokoset ja hups nukuin 2-2½ tuntia. Heräsin ilman peitettä kylmissäni ja olin ihmeissäni, koska luulin hetken aikaa että on aamu. Mutta sen jälkeen olin tosi virkeä koko illan (ja se näkyi täälläkin kun tuli naputeltua tekstiä).
    Jostain luin viikolla, että ihmisen pitäisi nukkua 90 minuutin jakson kanssa täsmäten eli esim. 6, 7½ tai 9 tuntia jotta herää virkeänä. Koska (muka) muutoin herää kesken syvän unen vaiheen ja on koko loppupäivän väsynyt. Eli pitäisi osata herätä REM-unennäkö-vaiheessa jotta virkeä. Mitenpä siihen täsmää herätyskellon kun ei nukahtamishetkeä osaa arvata.

Henkilö herää jotakuinkin oikeaan aikaan ihan itsestään, jos ei ole takana pidempää väsymysjaksoa, eli unen puutetta. Itse en ole käyttänyt herätyskelloa muuten kuin aikaisina matkustusaamuina todella moneen vuoteen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 09, 2024, 07:26:09
Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 08, 2024, 21:51:13
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - maaliskuu 08, 2024, 13:21:50Hyvää naisten päivää ❤️
Eikö sellainen ollut jo syksylläkin?

(https://i.redd.it/li-andersson-left-alliance-and-sanna-marin-social-democrats-v0-33f8ik5sa1ra1.jpg?width=1132&format=pjpg&auto=webp&s=00608d50005b38e9c1e2e2e4b226a368e138a0bc)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 09, 2024, 14:51:09
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 08, 2024, 19:02:12Hamstrasin bensaa ja nyt pärjää pitkälle huhtikuullekin, laskujeni mukaan.

MrKAT ei ilmeisesti ole kova bensankäyttäjä.

Kun tankkasin eilen auton, tankilla oli kanisterimiehiä. Jouduin odottamaan kauan. Kun vihdoin pääsin tankille, ajattelin, että minua tarvitse taakse tulleen autoilijan kauan odottaa. Tankkaan nopeasti ja poistun paikalta. Mutta ei se ihan niin mennyt. Tankin luukku piti avata peräluukusta käsin, ja sitä ennen piti avata peräluukku auton takapenkiltä käsin. Kumpikin juttu vei aikaa.

Peräluukku aukaistaan vetämällä pyykkinarun pätkästä, joka tulee takapenkin keskiluukusta. Naru oli mennyt kokonaan peräluukkuun, se piti sorkkia sieltä esille luukun kautta.

Kun oli tankin luukun aukaisemisen vuoro, sekoilin sen kanssa stressaantuneena, ja ylimääräistä aikaa kului. Luukku rassataan auki raottamalla peräluukun sivupahvia ja kopeloimalla lukkomekanismia sitä kautta.

Kun tankkaamisen jälkeen olin lähdössä ajamaan, siinäkin tuli mutka matkaan, kun kuljettajan puoleinen etuovi ei auennut. En muistanut, että ovenkahva on rikki. Piti kiertää aukaisemaan ovi toisen oven kautta sisältä päin.

Ketään näyttänyt kiinnostavan tämä video. Pienenä lisävinkkinä kysyn, keitä siinä esiintyy.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,2762.msg198958.html#msg198958
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Aave - maaliskuu 09, 2024, 17:17:52
Floodasin viime yönä foorumia, floodatakseni Toopen floodausta. Sori siitä.

Silleen niinku presidenttikin sanoisi. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 09, 2024, 20:00:41
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 09, 2024, 14:51:09
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 08, 2024, 19:02:12Hamstrasin bensaa ja nyt pärjää pitkälle huhtikuullekin, laskujeni mukaan.

MrKAT ei ilmeisesti ole kova bensankäyttäjä.

Kun tankkasin eilen auton, tankilla oli kanisterimiehiä. Jouduin odottamaan kauan. Kun vihdoin pääsin tankille, ajattelin, että minua tarvitse taakse tulleen autoilijan kauan odottaa. Tankkaan nopeasti ja poistun paikalta. Mutta ei se ihan niin mennyt. Tankin luukku piti avata peräluukusta käsin, ja sitä ennen piti avata peräluukku auton takapenkiltä käsin. Kumpikin juttu vei aikaa.

Peräluukku aukaistaan vetämällä pyykkinarun pätkästä, joka tulee takapenkin keskiluukusta. Naru oli mennyt kokonaan peräluukkuun, se piti sorkkia sieltä esille luukun kautta.

Kun oli tankin luukun aukaisemisen vuoro, sekoilin sen kanssa stressaantuneena, ja ylimääräistä aikaa kului. Luukku rassataan auki raottamalla peräluukun sivupahvia ja kopeloimalla lukkomekanismia sitä kautta.

Kun tankkaamisen jälkeen olin lähdössä ajamaan, siinäkin tuli mutka matkaan, kun kuljettajan puoleinen etuovi ei auennut. En muistanut, että ovenkahva on rikki. Piti kiertää aukaisemaan ovi toisen oven kautta sisältä päin.

Ketään näyttänyt kiinnostavan tämä video. Pienenä lisävinkkinä kysyn, keitä siinä esiintyy.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,2762.msg198958.html#msg198958

Upea kuvaus tankkauksesta vanhalla autolla. :)

Katsoin aiemmin kyseisen videon mutta nyt vasta tajusin. :D

En paljasta vielä jos muutkin haluavat bongata julkkiksia.
Helpoiten tunnistin tyttären.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 09, 2024, 20:02:04
Lainaus käyttäjältä: Aave - maaliskuu 09, 2024, 17:17:52Floodasin viime yönä foorumia, floodatakseni Toopen floodausta. Sori siitä.

Silleen niinku presidenttikin sanoisi. :)
Kiitos, jos esittäni asiat ovat päässäsi.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 09, 2024, 20:33:08
Lainaus käyttäjältä: a4 - maaliskuu 09, 2024, 20:00:41
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 09, 2024, 14:51:09Ketään näyttänyt kiinnostavan tämä video. Pienenä lisävinkkinä kysyn, keitä siinä esiintyy.

https://kantapaikka.net/index.php/topic,2762.msg198958.html#msg198958

Upea kuvaus tankkauksesta vanhalla autolla. :)

Katsoin aiemmin kyseisen videon mutta nyt vasta tajusin. :D

En paljasta vielä jos muutkin haluavat bongata julkkiksia.
Helpoiten tunnistin tyttären.

Ajattelin ensin jättää väliin Kopekin tirkistelyvideon. Aanelkun vinkit saivat minutkin katsomaan. Luulen myös selvittäneeni julkkikset. Kopekin olisi kannattanut myydä tuo juorulehdelle. Vaikkei siinä mitään törkyä ollut, niin sillä olisi tienannut ainakin uuden ovenkahvan Pösöön.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 10, 2024, 08:59:52
Kamala, miten joku totuttu asia saa ihmisen pään sekaisin, jos ajoitukseen tulee poikkeama.

Formulaviikonloput on AINA päättyneet sunnuntaina ajettavaan kisaan, mutta nyt on kahtena viikonloppuna peräkkäin kisa ajettu jo lauantaina. Niinpä tänä aamuna heräsin pirteänä .... maanantaihin. Ehdin jo ihmetellä, että eikö ne remppamiehet heti aamusta tulekaan ja samoin, että duunikaveria ei näkynyt linjoilla. Viimein tajusin, että eihän radiostakaan tule ne normaalit aamuhöpinät, joita yleensä arkiaamuisin kuuntelen, vaan oli vain musiikkia ja sen lomassa jotain uutisia.

Kesti hyvän tovin, ennen kuin tajusin, että sunnuntaihan tänään vasta onkin. Nyt elän siis toista sunnuntaita peräkkäin, sillä eilen aamulla minulla oli ensimmäinen sunnuntai. Olin laittanut eilisaamuksi muistutuksen, että illalla tulee formulakisa. Eilisen imuroinnin aikana mietin, että mitähän naapurit tykkää imuroinnista ennen klo 9 sunnuntaiaamuna, kun vähän kolautin patteriin vahingossa.

No nyt on viikkokalenteri laitettu kohdilleen ja toivottavasti lopun päivää pysyn sunnuntaissa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 10, 2024, 14:57:52
Video, jonka aikaisemmin esitin, oli kuvattu Barcelonassa elokuussa 1992. Ruotsin kuninkaalliset Silvia ja Victoria menivät laivasta autoihin lähes kuin ketkä tahansa turistit. Kuvasin näkymät laivan kannelta.

Asiasta toiseen. Selasin vanhoja tiedostoja ja löysin erään mp3-tiedoston vuodelta 2008. Nauhoitin tuolloin netistä Ylen radio-ohjelman, jossa haastateltiin erästä naisprofessoria. Leikkasin haastattelusta löysät pois ja tein tiivistelmän, josta ilmenevät oleelliset asiat. Hidastin hieman äänennopeutta, jotta professoria ei tunnistaisi niin helpolla.

https://vocaroo.com/1edDhwL3Hdlm

(Lyhennelmä on tehty vuonna 2008.)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: kertsi - maaliskuu 10, 2024, 15:22:18
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 10, 2024, 14:57:52Asiasta toiseen. Selasin vanhoja tiedostoja ja löysin erään mp3-tiedoston vuodelta 2008. Nauhoitin tuolloin netistä Ylen radio-ohjelman, jossa haastateltiin erästä naisprofessoria. Leikkasin haastattelusta löysät pois ja tein tiivistelmän, josta ilmenevät oleelliset asiat. Hidastin hieman äänennopeutta, jotta professoria ei tunnistaisi niin helpolla.

https://vocaroo.com/1edDhwL3Hdlm

(Lyhennelmä on tehty vuonna 2008.)
Olipas saatanan ilkeämielinen tekele, jopa sinun tekeleeksisi. Ilmentääkö se naisvihaasi vaiko vihaasi poliittista vastustajaa kohtaan? Tulee ihan mieleen eräs tietty ritarisatu, joka oli vuosikymmenen rimanalitus sinulta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 11, 2024, 20:38:40
Nyt on hyvä fiilis, kun (ehkä) sain hyvän työtoverin/kumppanin hommaani parin vähemmänonnistuneen kokeilun jälkeen. Helppaa kivasti. Voin hetken ajan olla piällysmiehenä...
No, ehkä vaan opettaa hommia...
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 15, 2024, 12:21:48
En ole koskaan oikein ollut kevätihminen, vaikka toisin voisi helposti kuvitella, kun tykkään noita siemeniä laittaa itämään. Se onkin kevään ainoa valopilkku.

Mutta tänäänkin oli niin likaisen nuhjuista ulkona ja sumu vielä teki maiseman entistä valjummaksi. Ainoana väripilkkuna oli tällä viikolla katukuvaan ilmestyneet kahden firman sähköpotkulaudat. Nekin näyttivät nököttävän sievissä riveissä paikallaan ja odottavan pääsyä pitkin poikin kulkuväyliä makoilemaan. Lyhyellä matkalla laskin niitä näkyneen noin kolmisen kymmentä. Tuhatmäärinkö niitä levitetään?

Kotiin palatessani pelästyin, että lentokone putoaa, kun meteli oli poikkeuksellisen kova. Sumussahan koneet nousevat niin, että ajelevat tuosta aika läheltä ohi, mutta tänne asti ehtiessään korkeutta on jo yleensä sen verran, että harvemmin niihin kiinnittää mitään huomiota. Nyt taisi lähdössä olla joku vähän isompi kone, joka ei ehtinyt saada korkeutta vielä kovin paljoa. Näinä sotaisina aikoina tuollaisetkin poikkeamat säikäyttävät turhaan.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 15, 2024, 13:10:44
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 15, 2024, 12:21:48Kotiin palatessani pelästyin, että lentokone putoaa, kun meteli oli poikkeuksellisen kova. Sumussahan koneet nousevat niin, että ajelevat tuosta aika läheltä ohi, mutta tänne asti ehtiessään korkeutta on jo yleensä sen verran, että harvemmin niihin kiinnittää mitään huomiota. Nyt taisi lähdössä olla joku vähän isompi kone, joka ei ehtinyt saada korkeutta vielä kovin paljoa. Näinä sotaisina aikoina tuollaisetkin poikkeamat säikäyttävät turhaan.

Olen kokenut saman:

https://kantapaikka.net/index.php/topic,127.msg31471.html#msg31471
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 15, 2024, 13:21:15
^
Joku kuljetuskone kävi kyllä mielessäni sitä jytinää kuunnellessani. En ole sellaista koskaan livenä nähnyt, mutta  videolla ja telkkarissa kyllä, ja niihinhän saa lastattua varmaan pienen tai keskisuuren sodan tarvitseman kaluston. Onkin ihan luonnonvastaista, että sellainen kone täyteen lastattuna ylipäätään pysyy ilmassa.  :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Brutto - maaliskuu 15, 2024, 13:27:53
^ Tuosta oli aikoinaan juttua uutisissakin:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/miksi-yhdysvaltain-armeijan-suuri-kuljetuskone-saapui-tampereelle-ilmavoimat-paljastaa-vierailun-syyn-il-jattilaismainen-kone-mylvi-ja-heratti-asukkaat-aamuyolla/7505536#gs.6fsprp

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 15, 2024, 13:46:58
Hassu juttu tuo, että olen jäänyt vähän koukkuun lentokone videoihin siitäkin huolimatta, että lentäminen on mielestäni luonnonvastaista ja itse pelkään lentämistä. Muinoin yhden pitkän, muutama tunti suuntaansa, lentomatkan olen tehnyt ja muutaman lyhyemmän hyppäyksen kotimaassa. Näistä kaikista on aikaa ja nyt minua tuskin saisi houkuteltua edes ilmaiseksi lähtemään lentomatkalle.

On vaan niin kiehtovaa katsoa, miten kapteeni ja perämies hoitelee ison koneen nousuun tai laskuun joskus melko kovissakin olosuhteissa. Tuossa ammatissa ei kovin montaa mokaa voi uransa aikana tehdä.

No joo, pakko myöntää, että tykkään katsoa monia muitakin juttuja, joissa vaaditaan kovaa ammattitaitoa :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 15, 2024, 20:09:40
Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 11, 2024, 20:38:40Nyt on hyvä fiilis, kun (ehkä) sain hyvän työtoverin/kumppanin hommaani parin vähemmänonnistuneen kokeilun jälkeen. Helppaa kivasti. Voin hetken ajan olla piällysmiehenä...
No, ehkä vaan opettaa hommia...

Näyttää hyvältä. Työkaveri on aika loistava. Pian pääsen lomille, kun opetan tuon hommiin. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: MrKAT - maaliskuu 18, 2024, 02:19:00
Löysin liki aboutti vuoden vanhoja HS Viikkoja, jotka kaveri oli joskus antanut luettavaksi. Yhdessä niistä (16/23 "Arvaamaton maailma lisää vainoharhaisuutta") käsiteltiin vainoharhaisuutta ja salkkareita,  asiantuntijana psykologian toht. Aino Saarinen.  Koko loppuillan on naurattanut tämä Saarisen huomautus: Vainoharhainen kuvittelee vain negatiivisia uskomuksia ihmisen salaisista motiiveista, muttei koskaan kuvittele ihmisten salaa tekevän hyvää tai myönteistä. :D

Tämmöisiähän salahyviksiä on. Rikas Harry Harkimo on myöntänyt salaa lahjoittavansa hyväntekeväisyyteen muttei kerro kenelle. Moni lottovoittaja saattaa kertoa laittavansa salaa rahaa hyväntekeväisyyteen, moni ei paljasta edes sitä eli tekee lahjoituksiansa mahdollisimman salassa. Joku kerää roskia, pulloja, näkyvästi toki mutta huomiota herättämättä. Ujo rakastunut voi lähettää kohteelleen kukkia.
  Itse olen suositellut alan arvostettua palkintoa ansioituneelle tutulle ja hän sai sen, eikä vieläkään tiedä että minä ehdotin. En ole kertonut. :D

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 18, 2024, 07:23:39
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 18, 2024, 02:19:00Itse olen suositellut alan arvostettua palkintoa ansioituneelle tutulle ja hän sai sen, eikä vieläkään tiedä että minä ehdotin. En ole kertonut. :D

Oletko varma, että hän sai sen juuri sinun ansiostasi. Jospa ehdottajia oli useita ja niiden joukossa myös joitain muita arvostettuja alan asiantuntijoita, joiden sana painoi valintaa tehtäessä?
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 18, 2024, 08:29:30
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 18, 2024, 07:23:39
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - maaliskuu 18, 2024, 02:19:00Itse olen suositellut alan arvostettua palkintoa ansioituneelle tutulle ja hän sai sen, eikä vieläkään tiedä että minä ehdotin. En ole kertonut. :D

Oletko varma, että hän sai sen juuri sinun ansiostasi. Jospa ehdottajia oli useita ja niiden joukossa myös joitain muita arvostettuja alan asiantuntijoita, joiden sana painoi valintaa tehtäessä?

Tunteeko kukaan perussuomalaisten kellokkaita? MrKATille voisi ehdottaa aatteenedistämispalkintoa.  ;D
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 19, 2024, 19:42:59
Viime viikollahan ne kirotut sähköpotkulaudat levitettiin aikaisen kevään toivossa katujen varsille ja bussipysäkkien vierustoille ryppäiksi. Sunnuntainen lumisade teki sitten ikävän tempun, sillä lunta tuli riittävästi, jotta aurauskalusto kävi pukkaamassa sen syrjään. Samalla tuli useammassa paikassa pukattua vähän muutakin, jos oli laitettu turhan lähelle putsattavaa kulkuväylää.

Pakko myöntää, että tunsin lievää vahingoniloa, kun nuo kapineet on kyllä minun inhokkejani, vaikka eihän se kapineiden vika ole, että niitä jätetään keskelle kulkuväyliä muiden harmiksi.  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 20, 2024, 19:52:44
Tiedostoja, tiedostoja.

Pengoin tietokoneen sisältöä ja löysin vähän yli vuosi sitten tekemiäni äänityksiä tämän foorumin kirjoittajilta - tarkemmin sanottuna traslate + text to speech -prosessin läpi käyneitä.

Ensiksi kuitekin uusia otteita, jotka ehdin tehdä ennen kuin vanhat sattumalta löytyivät.

Tässä on "äänessä" eräs foorumilla esiintyvä (https://vocaroo.com/14UZycQtVWfw). Tämä on helppo.

Ehkä tämäkin (https://vocaroo.com/1iSQOXNnrjiq) on helppo.

Todennäköisesti tämäkään (https://vocaroo.com/136OymgmHH2c) ei tuota vaikeuksia.

Tässä viimeinen (https://vocaroo.com/1jczWSIvInab) uusi nauhoitus.

Lopuksi vähän yli vuosi sitten tehtyjä:

Henkilö 1 (https://vocaroo.com/18O3bJIX6x6s) puhuu tuhmia?

Henkilö 2 (https://vocaroo.com/1cN6m2PzAktt) puuhailee kumien kanssa.

Lopuksi Henkilö 3 (https://vocaroo.com/12ugW0JnrfXx) puhuu syviä viisauksia.

Käännökset on tehty Google Translatella korjaamatta mitään, joten puheessa voi olla käännösvirheitä.

P.S. Taisi tulla liian diskanttisia johtuen kuulokkeista, mitä käytin. Toisella tietokoneella ja toisilla kuulokeilla kuulostaa aivan kauhealta.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 21, 2024, 08:11:48
^
Tunnistin omani, parin muun ohessa. Pakko myöntää, että se kuulosti jopa aika hyvältä käännökseltä. Johtunee siitä, että pyrin kirjoittamaan aika yksinkertaisesti ilman monipolvisia lauserakenteita. :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Kopek - maaliskuu 21, 2024, 23:02:34
Puhujat järjestyksessä:

Hippi
Xantippa
Norma Bates
Lauri

Xantippa
Hippi
Norma Bates

Jostakin syystä jokin tietty asia englanniksi lausuttuna tai kirjoitettuna kuulostaa hienommalta kuin sama suomeksi. Ehkä tämä on englanninkielisten TV-ohjelmien vaikutusta. Niitähän olemme katsoneet pienestä pitäen.

Kun näyttelijä puhuu englantia, se kuulostaa uskottavalta näyttelemiseltä, vaikka näytteleminen olisi miten surkeata tahansa, koska puhuuhan näyttelijä sentään englantia. Suomenkielisen huonon näyttelemisen suomalainen tunnistaa helpommin huonoksi näyttelemiseksi.

Keinotekoiset puheäänet ovat nykyään jo aika hyviä.

Käytin tätä sivua.

https://ttsmaker.com/

Nauhoittamiseen käytin tätä ohjelmaa.

https://www.audacityteam.org/

Ja käännökset on siis tehty Googlen kääntäjällä. Tein ääniin pientä "jälkiviilausta" eräällä ohjelmalla.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 22, 2024, 12:34:43
Se olisi nyt pääsiäisloma. Nyt vaikuttaa olevan sopivasti myös kaikki omat ohjelmointiprojektit ikään kuin pulkassa. Ehkäpä onnistuisi olemaan ohjelmoimatta mitään koko viikkoon.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 22, 2024, 12:46:20
^
Minun kalenterissani Pääsiäinen on vasta seuraavana viikonloppuna :o
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 22, 2024, 16:04:37
Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 21, 2024, 23:02:34Keinotekoiset puheäänet ovat nykyään jo aika hyviä.

Odotan jo koska pääsen kotikoneella luomaan muutamalla käskyllä tekoälyn tekemän aidon uutisklipin jossa Matti Rönkä kertoo omalla äänellään Stubbin pirauttaneen uudelleen valitulle Putinille lyhyen onnittelupilasoiton, lyöden luurin korvaan: "Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa!"

https://areena.yle.fi/1-50315431
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 22, 2024, 17:26:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 22, 2024, 12:46:20^
Minun kalenterissani Pääsiäinen on vasta seuraavana viikonloppuna :o

Minä olen ottanut alkuviikon vapaaksi niin ehtii kunnolla valmistautua (https://www.punkinfinland.net/forum/images/smilies/eusa_naughty.gif)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hayabusa - maaliskuu 22, 2024, 19:24:27
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - maaliskuu 22, 2024, 17:26:34
Lainaus käyttäjältä: Hippi - maaliskuu 22, 2024, 12:46:20^
Minun kalenterissani Pääsiäinen on vasta seuraavana viikonloppuna :o

Minä olen ottanut alkuviikon vapaaksi niin ehtii kunnolla valmistautua (https://www.punkinfinland.net/forum/images/smilies/eusa_naughty.gif)

Kunnioitettava asenne vuoden munakkaimpaan juhlaan.  8)

Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 22, 2024, 21:59:11
Hassu tilanne. Pomo sanoo, että kevään aikana pitäisi viettää kunnon loma, viikko?!, kun on lomapäiviä.

Tulee mieleen se Kari Suomalaisen piirros, jossa Römpän isäntä miettii, miten se muu maailma nyt pärjää, kun kelirikon vuoksi tie Rysänperälle on poikki...

Selviääkö firma ilman minua? Luultavasti selviää...
Olen hyvä, mutta seuraajani hommassa (johon koulutan) lienee jopa parempi kuin minä... :-\
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: a4 - maaliskuu 23, 2024, 08:31:16
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - maaliskuu 22, 2024, 12:34:43Se olisi nyt pääsiäisloma. Nyt vaikuttaa olevan sopivasti myös kaikki omat ohjelmointiprojektit ikään kuin pulkassa. Ehkäpä onnistuisi olemaan ohjelmoimatta mitään koko viikkoon.

Ei muuta kuin pääsiäismunia tekemään asiakkaille!
Tässä munailuideoita:

https://elgoog.im
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Google_Easter_eggs
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 23, 2024, 21:42:59
Taidan sitten ottaa viikon kevätloman ensi kuussa. Tavallaan tekee gutaa. Välillä. Olen huolissani firmasta, vaikkei tarvitsisi olla. Pärjäävät nuo paskiaiset ilman minuakin viikon verran.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: -:)lauri - maaliskuu 23, 2024, 23:32:00
Saatana. Asensin vasta nyt Amazon Kindlen lukusovelluksen omalle koneelle. Tähän asti olen lukenut verkossa noita Amazonista ostamiani e-kirjoja. Tuossa desktop-versiossa on myös kuuntelumahdollisuus kun ropootti lukee. Perkele. Tähän asti ostanut erikseen e-kirjan ja sitten audiokirjan jos on tehnyt mieli kuunnella lukemisen sijaan. Tosin tuo audio-kirja on selkeesti paremman kuuloinen kun on aito ihminen lukemassa eikä ropootti, kun tuo Kindlen lukuohjelman ropoottiääni on vielä selkeesti hiukka alkeellinen.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 27, 2024, 19:29:54
Nyt kiva fiilis, kun on yli 10 päivää lomaa. Töihin vasta ensi kuun maanantaina 8.4. romanien kansallispäivänä. Puen suorahousut...
Soitan Marko Putkosta ja Romano-tv:ä.
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 28, 2024, 08:01:24
Huh, saapa nähdä mitä tästä päivästä tulee. Eilen katsoin sääennusteen ja innoissani olin, jotta nyt alkaa pihan viheralueiden siivous ja kunnostus. Sitä ennen kuitenkin pitää äkkiseltään kipaista kauppaan heti Aatun aamutoimien jälkeen.

Ihan kiva idea siis, mutta taisin nostaa kierrokset jo illalla, joten eipä tullut uni heti. Jossain välissä ehkä tunnin olen nukkunut ja siinä kaikki. Paljonkohan saan tehtyä ennen kuin simahdan.  :-[
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Hippi - maaliskuu 28, 2024, 14:07:37
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tänään kello 08:01:24Huh, saapa nähdä mitä tästä päivästä tulee.

Suhteellisen hyvin tähän mennessä on mennyt. Osaksi varmaan hienon sään syytä tai pikemmin ansiosta. Aamulla kävin kaupassa, niin ei tarvinnut enää edes hupparia, vaan ohuen farkkupaidan hihat puolitankoon käärittynä ja alle T-paita oli ihan passeli vaatetus ripeälle kävelylle. Ja kyllä. Oli myös farkut ja kengätkin :)

Tämän päivän urakaksi otin ruusupensaiden leikkaamisen ja sen sainkin tehtyä. Nipin napin leikkuuaikaa oli vielä jäljellä, kun kevätkin on hiukan myöhässä. Piikkiharavalla kokosin leikattuja oksia kasaan, niin siinä kuivunutta heinää tuli sohittua sijoiltaan samalla, niin sieltä jo iloisesti oli maasta tunkemassa esiin vaalean vihreää tanakkaa versoa. Olikohan se lumikello, joka ensimmäisenä ilmestyy puiden ja pensaiden suojissa esiin ja kukkii ensimmäisenä.

Mutta kyllä tuntui tuo hiukan vajaan kahden tunnin puuha selässä. Lihakset taitaa olla ihan paskana löhöämisestä. Siitä huolimatta homma jatkuu huomenna, jos pääsen sängystä ylös :)
Otsikko: Vs: Fiilikset ja päivän mietteet
Kirjoitti: Toope - maaliskuu 28, 2024, 17:31:14
Nyt on ikävä fiilis. Sairastin ruusutulehduksen vuosi sitten = 3 viikkoa saitsua ja 8 tunnin välein ranteesta suoraan antibioottia.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00065 (https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00065)
Pahalta näyttää, että tauti uusiutuu, ei normaali-ihottumaa enää ole... Vasen nilkka on jo turvonnut 1,5-kertaiseksi, huomenna mennään päivystykseen!

Tuo atooppinen ihottuma sen aikaan saa. Minä unissani raavin sääriäni, kun kutiaa. Joskus on jopa verta petivaatteissa. Ihmekös se, jos vereslihalla oleva iho saa jonkun tartunnan...

V...u, jos taas!
Nyt toki voisi kysyä lääkäriltä vähän tehokkaampia kortisonivoiteita, jos nykyiset eivät riitä.