kantapaikka.net

Kaduilla ja kulkuneuvoissa, kaupoissa ja kuppiloissa, tv:ssä ja radiossa...tehtyjä havaintoja ihmisten eleistä, ilmeistä, kävelytyyleistä, puhetavoista, ulkonäöstä, vaatteista ym.

Ei julkkisten bongailua, mutta heitäkin voi kommentoida silloin kun aiheena ovat yllä mainitut ominaisuudet.

Olen katsonut  First dates (UK) -sarjaa subilta. Minua hämmästyttää, kuinka nopeasti tunnistan homot. Yleensä alle minuutissa. Ja tässä ei nyt ole kyse ranneliikkeistä, erikoisesta pukeutumisesta tai homo-"aksentista". En siis vain pysty määrittämään, mihin tunnistaminen perustuu niissä kaikkein neutraaleimmissa tapauksissa, joilla ei heti ole mitään erityistä homo-piirrettä havaittavissa. Ehkä se on sitten kuitenkin jokin pienenpieni tekijä englannin ääntämyksessä kuitenkin. Vai tapa katsoa? Vai tapa "kantaa itsensä"? Vai liikkua?

En tiedä, onko suomalaisilla homoilla jokin oma ääntämys puheessa. Omat homoystäväni ovat ainakin niin taviksia, ettei heillä ole olemuksessaan mitään erityisiä piirteitä. Kaikkein homoin homoystäväni (kuoli aids:iin kolmikymppisenä vuosia sitten) oli kyllä jonkin verran keskivertoa huolitellumpi pukeutuja, muttei hänelläkään ollut mitään erityistä puhetapaa. Korkeintaan hieman pehmeä ääni, mutta saatan muistaa väärin.

Tuossa First dates -ohjelmassa siis tyypit tulevat treffeille baariin. En tiedä onko jokin kone heidät arponut pareiksi ja siihen sitten tuotantoryhmän arvio päälle vai miten heidät valitaan. Ensin tulee pariskunnan toinen osapuoli. Hän tilaa drinkin baarissa ja juttelee vähän baarimikon kanssa. Hänestä on myös lyhyt klippi, jossa hän muutamalla lauseella kertoo jotain itsestään ja treffipariodotuksistaan. Hetken kuluttua baariin saapuu ennestään tuntematon deitti. Hänestäkin on klippi. Sitten siirrytään ruokapuolelle tilaamaan ja aterioimaan. Kun ruoka on nautittu, deitti päättyy. Deitin päätteeksi osallistujat kertovat, haluavatko he tavata toisensa uudelleen. Ohjelman lopuksi kerrotaan, tapasivatko he toisen kerran tai useamminkin. Jokaisessa tunnin jaksossa on useita pareja, joiden deittejä seurataan makasiiniohjelman tapaan leikaten.

Lainaus käyttäjältä: Amore - tammikuu 21, 2020, 00:43:16
Olen katsonut  First dates (UK) -sarjaa subilta. Minua hämmästyttää, kuinka nopeasti tunnistan homot. Yleensä alle minuutissa. Ja tässä ei nyt ole kyse ranneliikkeistä, erikoisesta pukeutumisesta tai homo-"aksentista". En siis vain pysty määrittämään, mihin tunnistaminen perustuu niissä kaikkein neutraaleimmissa tapauksissa,...

Nostan bittihattuani (humps), koska itse en tunnista ex tempore. Jälkikäteen päivänselvätkin tv- ja livetapaukset (kauppias ja tiimari-myyjä) menivät minulta ns. ohi eli älysin myöhemmin vain kysyä siltä joka tietää kylän asiat että onko se ja se.
   Toki tiedän kotim. julkkiksista useat homot ja sillee "tunnistan homot" (Hiukan järkytän vanhoja sukulaisia/tuttuja tv:n ääressä että tuokii on muuten homo/lesbo).

Sitten muu asia eli ilmeiden samuus.
LA Confidentialin loppukohtauksessa loukkaantunut Russel Crowe (1997,silloin nuori) tuijottaa autosta ja silmän ilme ja silmäkulmat toi mieleen Paula Vesalan!  Jos kärjistää niin näillä silmät <  >    kun muilla o o.

Äänten samuus.
TV:ssä mainostettiin lyhytpätkällä Teräsleidit-elokuvaa. Leena Uotilan iäkäs ääni toi elävästi mieleen Kaija Saariahon äänen!

Hei, osaako Amore (tai muut)
tunnistaa näistä studiokeskustelijoista ketkä kaikki on homoseksuaaleja vai onko yhtään? Aiheena on euroviisut.
Kohta 41:40-52:15 mutta koska nimet mainitaan 41:40-43:10 ja välissä on euroviisukappaletta ym joten varsinaisesti kohdasta 46:10 - eteenpäin:

YLEn aamun parhaat pe 24.1.2019
- https://areena.yle.fi/1-50337438    (kohdasta 46:10- eteenpäin).

Kyseessä euroviisut, veikkaa homoja.

Jotkut ihmiset ovat valtavan sympaattisen näköisiä.

(https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1200,h_800,f_auto,fl_lossy,q_auto:eco/39-6415505e42e6c98491c.jpg)
https://yle.fi/uutiset/3-11202461?origin=rss

Näin hänet myös uutisissa, hän suorastaan hehkuu ymmärrystä.

Onnittelut kaikille heille - ja jos jonkun nimeä ei löydy luettelosta, myös hänelle.  8)

https://www.thefamouspeople.com/march-9th.php

Jokin aika sitten Lidlin kassalla minua palveli mies, joka vaikutti hyvin poissaolevalta. Pienen matkan päässä kaupan vartijalla olikin menossa jokin hieman epämääräisen asiakkaan jututustilanne, muttei mitään näyttävää kärhämää. Kassa katseli siihen suuntaan, mutta aika hajamielisesti. Hän oli niin auraltaan "ohentunut", että arvelin hänellä olevan päänsärky tai vatsa kipeä ja sinnittelevän minimienergialla työvuoronsa läpi. Ei tule mieleen toista tapausta, jossa olisin kokenut ihmisen auran niin heikoksi, että hän melkein haihtuu näkymättömiin.

Muutamaa päivää myöhemmin osuin ruuhka-aikaan samalle kassalle. Hänen auransa oli yhtä olematon kuin aikaisemminkin. Tavaroita pakatessani miehen luo tuli jokin vuoropäällikkö tms. Yllätyksekseni hän puhui kassalle venäjää kuten tämä myös takaisin. Todennäköisesti kassanhoitaja on ukrainalainen. En tiedä, miten Ukrainan kulttuuri ja ukrainalaisten mentaliteetti eroaa venäläisestä, mutta ehkä heikko aura on jonkinlainen kansallinen piirre? Mies ei ollut venäläisen näköinen eikä oloinen. Tulin ajatelleeksi, että suomalaisilla on kyllä voimakas aura. Heidän läsnäolonsa tuntuu, vaikka vaitonaisia olisivatkin. Se johtuu varmaankin luonnonläheisyydestä, voimakkaasta fyysisestä kulttuurista (mm. saunominen) ja maalaisten juurien läheisyydestä.

Suomeen töihin tulleet 2015–2018
1.   Viro   6 836
2.   Ukraina   5 424
3.   Intia   3 662
4.   Venäjä   2 696
5.   Kiina   1 889
6.   Puola   1 781
7.   Yhdysvallat   1 493
8.   Romania   1 385
9.   Thaimaa   1 091
10.   Saksa   1 082

https://yle.fi/uutiset/3-11110300

Näistä aurajutuista olisi kiva kuulla enemmän. Miten tarkkaan ottaen havainnoit niitä? Saatko siis suoran aistihavainnon vai onko kyse ns. viboista? Pystytkö aistimaan niitä koko ajan?

En tarkoita auralla mitään sellaista yliluonnollista kuten huuhaa-piireissä, vaan ihmisen läsnäolon voimakkuutta. Se on kokonaisvaltainen aistimus toisen olemuksesta ja tilasta. Läsnäolon aistimus koostuu lukemattomista mikrohavainnoista, joita koko ajan teemme toisista ihmisistä, mutta joita yleensä ei pysty yksilöimään erillisiksi huomioiksi.

Tässä taas joku päivä vähän ärsytti kun tuntui ettei meinannut päästä kaupassa millään ohi jostain naisparista (parista naisesta?) joista toinen oli värjännyt tukkansa kirkuvan punaiseksi, eikä se toinenkaan miltään "tavalliselta" näyttänyt. (Tosin nykyäänhän on nimenomaan tavis jos tukassa on kaikki sateenkaaren värit, ja mielellään jotain roinaa ruuvattuna naamaan.)

Tuli tässä mieleeni että onko huomiota herättävä ulkonäkö oikeastaan jonkinlainen varoitusväri, kuten se on eläinmaailmassakin? Myrkyllinen sammakko Amazonin viidakossa on esim. voimakkaan keltainen. Hyönteisillä varsinkin on näitä kaikenlaisia huomiovärejä, muistaakseni. Toisaalta monien lajien koiraslinnuilla on myös, ja väreillä pyritään esittelemään terveyttä - sitä että tulee siittämään hyväkuntoisia poikasia. Kuka sitä nyt joihinkin täinsyömiin tiitiäisiin tyytyisi, jos saa valioyksilön siittäjäksi.

Ihmistenkin parissa tiettyjen piirteiden korostaminen on tuon sortin mainostusta, mutta kyllä tosiaan välillä tulee sellainen tunne että joku itsensä oikein tällännyt ja laittanut ihminen pyrkii ottamaan sen kaiken tilan ympäriltään, ja olemus sanoo että "pysypäs loitolla ja siirry sivuun, koska täältä tulen MINÄ". Ja se minäihminen sitten saa madella ja tukkia käytävät, varsinkin jos sillä on hovi mukana.

Eipä sillä, jonkin verran tilaa sain toki itsekin nuorena pukeutumalla kokomustiin. Ainakin mummoilta.

Kokemusta samasta...

Havaintoja...

Anna Bonaiuto 71 vuotta
https://www.youtube.com/watch?v=vRLJI9CB2MU

(https://movieplayer.net-cdn.it/images/2018/11/19/lamore_molesto_anna_bonaiuto.JPG)
Anna Bonaiuto elokuvassa Salattu rakkaus (1995)

Kathleen Turner 67 vuotta
https://youtu.be/vFuy0i26DIQ?t=25

(https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/S/pv-target-images/f4a217889381fc580200e502194a1c7c23140f38b4bfaf1874220a50cff4dc11._RI_.jpg)
Kathleen Turner elokuvassa Niilin jalokivi (1985)

Mitä havaintoja?
(kts. ketjun aloitus)

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 09:30:34
Mitä havaintoja?
(kts. ketjun aloitus)

En lukenut ketjun aloitusta, joten kirjoitin aiheen vierestä.

Tarkoitukseni oli vertailla kuvien ja videoiden avulla sitä, miten vuosien kuluminen näkyy eri ihmisissä. Videon kuvaamisen aikaan 71-vuotias italialainen näyttelijä Anna Bonaiuto on mielestäni nuorekkaamman oloinen ja "paremmin säilynyt" kuin häntä muutaman vuoden nuorempi amerikkalainen Kathleen Turner, joka on kokenut huomattavan muodonmuutoksen 1980-luvun olemuksestaan aina äänen muuttumista myöten. Möreä ääni johtuu joskus tupakoinnista. Amerikkalaisilla (tupakoivilla) naisnäyttelijöillä (mm. Lucille Ball) on ollut usein möreä (vai mikä sana tähän parhaiten kävisi) ääni.

En tiedä syitä Turnerin suurelle muutokselle. Terveydellisiä juttuja kenties.

https://www.today.com/video/kathleen-turner-on-her-one-woman-show-finding-my-voice-128291909641

Koko ajan luullut,,että noi on kuvissa 71 ja 68 ja ihmetellyt, että onpa hyvin säilyneitä ikäpimperoita. Mutta näköjään kuvat nuoruudesta :(.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 21, 2022, 10:07:23

En tiedä syitä Turnerin suurelle muutokselle. Terveydellisiä juttuja kenties.

https://www.today.com/video/kathleen-turner-on-her-one-woman-show-finding-my-voice-128291909641

Kyllähän syyt rupsahtamisella oli melko selvästi arvattavissa ja Wikistä löytyi asiaan vahvistus ja tarkempi selitys:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kathleen_Turner

Turner oli naimisissa David Gucin kanssa 1977–1982. Hän avioitui yrittäjä Jay Weissin kanssa vuonna 1984. Heillä on lokakuussa 1987 syntynyt tytär. Turner ja Weiss erosivat 2007.

1990-luvun lopulla Turner sairastui kivuliaaseen nivelreumaan. Sairaus oli hänelle järkytys, sillä hän oli itse tottunut tekemään stunttinsa. Hän alkoi lievittää kipuja alkoholilla; toinen syy juopotteluun olivat avio-ongelmat. Hän kirjautui vieroitusklinikalle 2000-luvun alussa ja onnistui raitistumaan. Turner on kirjoittanut omaelämäkerran Send Yourself Roses, jossa hän kertoo avoimesti elämästään.


Vaikka raitistumisesta on jo aikaa, niin kyllähän reippaampi ryyppääminen jättää jälkensä ihmiseen eikä ne aina ole korjattavissa edes ajan kanssa. Myös nivelreuman lääkitys taitaa aiheuttaa turvotusta melko yleisesti ja kivut uuvuttavat, jos vaikuttavat unen laatuun.

Olisi ehkä kannattanut tuo tarkistaa, sillä vertailu noiden kahden naisen nuorekkuuden tai rupsahtamisen välillä ei ole kovinkaan reilu.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 10:47:13
... vertailu noiden kahden naisen nuorekkuuden tai rupsahtamisen välillä ei ole kovinkaan reilu.

Eikä tarpeellinen.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 10:47:13
Olisi ehkä kannattanut tuo tarkistaa, sillä vertailu noiden kahden naisen nuorekkuuden tai rupsahtamisen välillä ei ole kovinkaan reilu.

En vertaillut arvostelevassa mielessä tai kantaa ottavassa mielessä. Esitinhän itsekin arvailun, että taustalla saattaa olla lääketieteellisiä syitä. Lääketieteelliset syyt tosin voivat kietoutua yhteen "lääketieteellisten" syiden kanssa. Yksi yrittää selvitä terveysongelmista elintapojaan korjaamalla, ja jollakin toisella "hoito" repsahtaa toiseen suuntaan. On lihavia nivelreumapotilaita ja erittäin laihoja nivelreumapotilaita, joten syy- ja seuraussuhteet eivät aina ole pinnallisesti havaittavissa.

Oikeastaan tämä koko vertailuni käynnistyi aivan sattumalta hetken mielijohteesta. Katselin Yle Areenasta, olisiko siellä mielenkiintoisia elokuvia. En oikein löytänyt sopivaa. Katseeni kiinnittyi elokuvan "Salattu rakkaus" mainokseen. Filmi tuli Yle Areenaan jo viime kesänä ja poistuu elokuun lopussa. En yleensä katso italialaisia elokuvia, mutta tuon filmin katsoin viime syksynä pätkittäin ja osittain pikakelauksena. Jollakin tasolla elokuvan päätähti tuntui viehättävältä. Googlailin hieman tietoja hänestä. Kävi ilmi, että vuonna 1995 hän on ollut 45-vuotias.

Tällä kerralla kirjoitin Googlen kuva- ja videohakuun tuon henkilön nimen ja uuden vuosiluvun nähdäkseni, miltä hän näyttää nykyisin. Ja tällä tavoin päädyin videoon, jonka linkin annoin tännekin.

Ensimmäinen virheeni oli se, että kirjoitin väärään ketjuun. Toinen virheeni oli se, että etsin italialaisnäyttelijälle vertailuparin, joka ei kenties olisi aivan yhtä nuorekas ikäisekseen. Mietin erilaisia julkisuuden henkilöitä ja päädyin Turneriin, josta muistan nähneeni kuvia. Kolmas virheeni oli se, että valitsin hänet taustatietoja tarkastamatta. Onko neljäs virheeni se, että kirjoitan tämän selittelyjutun? Minä nyt olen tällainen virheitä tekevä tyyppi.

Netti on täynnä erilaisia "julkkis ennen ja nyt" vertalusivuja, jotka ovat aika armottomia kohteilleen. Harva ihminenhän kaunistuu vanhetessaan.

https://www.onelargeprawn.co.za/2008/12/17/top-celebrities-then-and-now/

Rupsahtaminen riippuu ihmisestä, Emmylou Harris:
https://www.google.fi/search?q=country+singer+emmylou+harris&sxsrf=ALiCzsa6Pu6ITLo8c5DE-qLpgsS1qysOMQ:1655842386925&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjK9JrKrb_4AhUiiYsKHewSCeYQ_AUoAXoECAMQAw&biw=1920&bih=899&dpr=1 (https://www.google.fi/search?q=country+singer+emmylou+harris&sxsrf=ALiCzsa6Pu6ITLo8c5DE-qLpgsS1qysOMQ:1655842386925&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjK9JrKrb_4AhUiiYsKHewSCeYQ_AUoAXoECAMQAw&biw=1920&bih=899&dpr=1)

Lainaus käyttäjältä: Toope - kesäkuu 21, 2022, 23:13:46
Rupsahtaminen riippuu ihmisestä, Emmylou Harris:

Niin tai sitten kauneusleikkausten ja botox-ruiskautusten onnistumisesta.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 10:47:13

Lainaus käyttäjältä: Kopek - kesäkuu 21, 2022, 10:07:23

En tiedä syitä Turnerin suurelle muutokselle. Terveydellisiä juttuja kenties.

https://www.today.com/video/kathleen-turner-on-her-one-woman-show-finding-my-voice-128291909641

Kyllähän syyt rupsahtamisella oli melko selvästi arvattavissa ja Wikistä löytyi asiaan vahvistus ja tarkempi selitys:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kathleen_Turner

Turner oli naimisissa David Gucin kanssa 1977–1982. Hän avioitui yrittäjä Jay Weissin kanssa vuonna 1984. Heillä on lokakuussa 1987 syntynyt tytär. Turner ja Weiss erosivat 2007.

1990-luvun lopulla Turner sairastui kivuliaaseen nivelreumaan. Sairaus oli hänelle järkytys, sillä hän oli itse tottunut tekemään stunttinsa. Hän alkoi lievittää kipuja alkoholilla; toinen syy juopotteluun olivat avio-ongelmat. Hän kirjautui vieroitusklinikalle 2000-luvun alussa ja onnistui raitistumaan. Turner on kirjoittanut omaelämäkerran Send Yourself Roses, jossa hän kertoo avoimesti elämästään.


Vaikka raitistumisesta on jo aikaa, niin kyllähän reippaampi ryyppääminen jättää jälkensä ihmiseen eikä ne aina ole korjattavissa edes ajan kanssa. Myös nivelreuman lääkitys taitaa aiheuttaa turvotusta melko yleisesti ja kivut uuvuttavat, jos vaikuttavat unen laatuun.

Olisi ehkä kannattanut tuo tarkistaa, sillä vertailu noiden kahden naisen nuorekkuuden tai rupsahtamisen välillä ei ole kovinkaan reilu.

Tupakointi lisäksi rupsahduttaa ihon.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - kesäkuu 21, 2022, 12:18:28

Lainaus käyttäjältä: Hippi - kesäkuu 21, 2022, 10:47:13
... vertailu noiden kahden naisen nuorekkuuden tai rupsahtamisen välillä ei ole kovinkaan reilu.

Eikä tarpeellinen.

Näinpä. Kipujen kanssa eläminen on perseestä.

Tapasin 27 v iässä itseäni 4 v vanhemman miehen, siis 31-vuotiaan. Oli ollut rappioalkoholisti, mutta päässyt ilmeisesti uskon voimalla päihteistä (kyseessä ei ollut Jeesus-usko). Sanoi itse että juominen jätti jäljet kasvoihin, ja näin oli.

Kuuntelin eilen bussissa ihmisten juttuja, kun en kuulemattakaan voinut olla. Jotenkin tuli myös Koe-eläinpuisto-fiilikset. Kaksi naista jutteli keskenään, ja keskusteluun tuli mukaan naisille vieras mies. Äänekkäämpi naisista ja mies tunnustivat olevansa alkoholisteja ja olleensa kuivilla, mutta aikovansa juoda juhannuksena. Vastoin juoppoihin useimmiten tuntemaani inhoa tuntui alkoholistinainen jotenkin symppikseltä. Tapasi kuulema tehdä kävelylenkkejä niin ettei suunnittele mitään reittejä etukäteen. Lähtee vaan kävelemään, eksyy, ja "jotenkin pääsee takaisin kotiin".

Em. nainen kiroili enemmän kuin minä edes kirjallisessa tuotannossani. Ehkä siksi hänestä pidinkin.

Ohutäänisempi nainen tapasi puolestaan painella hirmuisia maileja, eräänkin kerran oli kävellyt 45 km, eikä meinannut sen jälkeen päästä kapuamaan saunan lauteille. Epäili että alas tuli sieltä konttaamalla.

Mies puolestaan oli saanut häädön paikasta N, jonka ohitimme bussilla. Itse oli kunnolla, mutta silloinen naisensa luukutti Metallicaa täysillä keskellä yötä.

Alkoholin suurkäyttöhän ei välttämättä estä ihmistä toimimasta, riippuu miten käyttää. En tarkoita ohjeena, mutta suurjuoppo voi vetää paljon joskus putkeen ja on toimiva taas viikon ilman alkoholia. Suurkäyttö voi olla yksilöllistä. Onhan se alkoholismia, mutta kyllähän jotkut heroiini- tms- riippuvaisetkin voivat toimia hyvin pitkiä aikoja.Riippuvuus on yksilöllistä.

Pakkohan se on myöntää, etten itse ole pikku hiprakkaa ilman ollut kahta viikkoa enempää vuosiin. Mutta onko kukaan ranskalainen tai italialainen kotiäitikään?

Onhan Marie vieläkin ihan mukiinmenevän näköinen, siitä vaan reippaasti sugargranddaddyn etsintään. Mieluummin sellainen tosi rikas lapseton ja hyvin vanha leski. Sen kanssa, ja sen jälkeen, pärjäisi taas, eikä olisi tarpeen nöyryyttää itseään kaupan kassalla vaan voisi elättää itsensä jatkossa rehellisen naimakaupan tuloksilla.

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/viihde/art-2000008926649.htmlMarie Helvin erosi valokuvaajamiehestään David Baileysta kymmenen vuoden liiton jälkeen vuonna 1985 ja sai avioerossa sadantuhannen punnan sovittelurahan. Helvin ei ole mennyt sen jälkeen uusiin naimisiin.

– Olisi mukava, jos näin vanhempana olisi mahdollisuus saada taloudellista tukea ja jakaa kuluja jonkun kanssa, Helvin kertoo.

Hiukan liikaa täytettä laitettu poskipäihin.



Nuorempana:

En äkkiseltään keksi mihin ketjuun laittaisin tämän mietelmän, mutta menköön kasvoihin keskittyvänä tähän.

Miltä kasvosokeus tuntuu? Se voi tuntua vaikkapa tältä, että joutuu miettimään päänsä puhki ovatko tämän Queenin tunnetun biisin parodiaversion neljä naista yksi ja sama nainen, vai neljä eri naista. Eilen en osannut yhtään sanoa, nyt kun katson isommalta ruudulta, kallistuisin siihen että ovat sama nainen:

https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=AcVFtu-ZmmM

^
En yleensä musavideoita edes katso niin tarkasti, että olisin tuossa huomannut muuta kuin neljä laulavaa naista. Nyt kun ennalta kerrottiin, että siinä on jotain ihmeteltävää, niin aika nopeasti paljastui, että vain yksi nainenhan siinä oli. Etuhampaista sen näki. :D

Itse taidan hakea jotain infoa lähinnä silmien ja suun seudulta.

Katselisin ihmisiä tarkemmin, että tietäisin kuka on kuka, mutta aina pelottaa että menen tuijottelemaan väärää ihmistä ja saan kärsiä. Eikä se tuijottaminen välillä auta mitään, koska elämäni varrella olen tervehtinyt ihmisiä joita olen luullut joiksikin toisiksi kuin ovat. Aina se jotenkin syö sisältä kun toinen ei vastaakaan. Vaikka itsekin välillä olen niin päästäni pihalla etten hoksaa vastata, jos minua tervehditään.

Loppujenlopuksi en katsele ketään, ja toivon että jos joku haluaa tervehdykset vaihtaa, hän on se aloitteellinen. Ettei minun tarvitse pähkäillä alvariinsa vastaantulijoista tunnenko tuon ja tuon.

Esiintyjä näyttää olevan Shirley Seban.

https://www.facebook.com/shirleyserban

Kasvojen tunnistus ei kuulu vahvoihin puoliini. En nyt ihan kasvosokeakaan ole, mutta minun on lähes mahdotonta muodostaa ḿielessäni kuvaa ihmisen kasvoista. Saan aikaan jonkinlaisen häivähdyksen jostakin julkkiksen naamasta (Obama, Trump, Bush, Zelenskyi etc.), mutta se häviää saman tien.

N I N J A

(selitys tuolle sanalle luvassa myöhemmin)

jatkoa...

Vajaa viisivuotias kaveri kävi sanomassa, että kirjoita "ninja", ja minä tottelin

Takaisin aiheeseen.

Valaistuksella voidaan vaikuttaa paljon. Kun suunnataan lamput eri tavalla ja vaihdetaan värilämpötilaa, sama ihminen saadaan näyttämään erilaiselta. "Neljän naisen" videossa luulin aluksi, että siinä ei ehkä ole neljää, mutta kuitenkin enemmän kuin yksi. Etualan nainen näytti erilaiselta, mutta se johtui valaistuksesta.

Paljonkohan tuollaia ihmisiä on keskuudessamme, teeskentelemässä läheisyyttä.

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008999262.htmlMutta en koskaan ikävöi ketään, ja jos joku ihmissuhde päättyy, ei haittaa. Lapseeni olen ehkä kiintynyt, mutta odotan jo että hän muuttaa pois kotoa. Ja hän on vasta 5-vuotias. Nainen, 34 vuotta

^
Tunnistan itseni tuosta sillä erotuksella, että en odottanut sentään lasteni häipyvän kotoa. Olisin pitänyt pidempäänkin. Eihän siinä mitään teeskentelyä ole silloin, kun ihmissuhde on "toiminnassa" (en keksinyt parempaa sanaa), mutta jos ei se toimi ja se päättyy, niin se oli sitten siinä. Turha itkeä kaatunutta maitoa.

Sama on siinä, että en ymmärrä haudoilla käyntiä kuolleiden jälkeen itkemistä pitkiä aikoja. Tottahan kuolinuutinen saattaa tirauttaa itkun, mutta sekin on sitten siinä.

Lyhyeksi jäi Vauvallakin ketju, jonka löysin kun yritin etsiä mistä tuo lainaus oli, kun linkki oli vielä vaiheessa:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3261398/muita-jotka-eivat-koskaan-kaipaa-ketaan

Toinen vanhemmistani kuoli 1994 ja toinen 2016. En ole käynyt kertaakaan kummankaan haudalla. Sisarukseni laittelee juhlapyhinä tai äitienpäivänä kuvia äitimme haudasta. Se riittääkin minulle. Pidän hautausmaista koska ne ovat kauniita ja rauhallisia paikkoja, mutta ei minulle ole tarvetta oleskella nimenomaisesti sukulaisteni haudoilla, ja aika vaikeasti ne ovat saavutettavissakin tämmöiselle autottomalle ja kortittomalle tapaukselle.

Isääni äitini ja sisarukseni (joka joutui näkemään isän loppuvuodet) vihasivat. Hänen hauta-aikaansa on jatkettu vain sisarukseni lasten vuoksi, että jos näitä sattuu varttuessaan kiinnostamaan sen isoisänsä hauta, jota eivät koskaan ehtineet nähdä.

Kukin taaplaa tavallaan. Lopetetun kissanikin tässä taannoin sijoitin vaan jonkun kiven juurelle sammalia ja oksia päälle asetellen. Koska uskon reinkarnaatioon, arvelen että se mikä kissassa oli sen olennainen oma itsensä, palasi kiertoon nopsaan. Tuskin eläimillä on tarvis luurailla Maan piirissä sen jälkeen kun ovat jättäneet maisen majansa. Joten ruumiskin siis palatkoon omaan kiertoonsa tahollaan.

Silti joudun pitämään itseäni tunneihmisenä. Mutta jotain raadonpalvontaa en harjoita.  :P

Lainaus käyttäjältä: Hippi - elokuu 13, 2022, 19:54:47
Tunnistan itseni tuosta sillä erotuksella, että en odottanut sentään lasteni häipyvän kotoa. Olisin pitänyt pidempäänkin. Eihän siinä mitään teeskentelyä ole silloin, kun ihmissuhde on "toiminnassa" (en keksinyt parempaa sanaa), mutta jos ei se toimi ja se päättyy, niin se oli sitten siinä. Turha itkeä kaatunutta maitoa.

Sama on siinä, että en ymmärrä haudoilla käyntiä kuolleiden jälkeen itkemistä pitkiä aikoja. Tottahan kuolinuutinen saattaa tirauttaa itkun, mutta sekin on sitten siinä.

Onhan se hyvä kun on kyky katsoa vain eteenpäin. Toiminnassa oleva ihmissuhde on varmaan hieman erilainen kuin toimiva ihmissuhde - eikö?

Itsellä oli nuorena, 15-20 vuotiaana, vaikea päästä eroon ihmissuhteen päättymisistä. Tiedä sitten miten vaikeaa olisi ollut jos olisi silloin jo ollut lapsia. Joillakin on vaan tapana kiintyä ihmisiin kovasti ja antaa anteeksi toisten huonoja puolia aina liiallisuuksiin asti. Enää ei ilmeisesti kiintymyshormoonit jyllää samaan malliin mutta toisaalta suhteiden pitkäaikaisuus tuo siihen samaa efektiä.

Olisikohan kaava jotenkin että K=Y/2xL jossa K=kaipausajan määrä vuosissa, Y=yhdessäoloaika ja L=yhteisten lapsien lukumäärä. Tässä lapsien lukumäärän ollessa 0 on kaipauskin ehkä samaa luokkaa, vuosissa. Ehkä joku kulmakerroin pitäisi lisätä, sellainen joka riippuu lasten iästä erotessa.

Kuolleiden suremisessa on hyvä, että on yksi paikka, eli hautausmaa, joka on pyhitetty juuri siihen tarkoitukseen. On ikävää kun ikävöidään paikoissa ja tilanteissa jotka eivät siihen sovellu. Muitakin voisi ajatella, kaiken surun keskelläkin. Meillä jälkeenjääneillä on vastuumme hoidettavana, ensisijaisesti vielä eläviin kohdistuvina. Erityisesti vanhin kansanosa, joka kiinnittää ensisijaisen huomionsa turhan usein hautojenhoitoon ja kunnossapitoon, saisi mennä itseensä ja katsoa tärkeysjärjestyksien perään.

Jos ollaan lapsia laitettu, joutuu eronkin jälkeen olemaan "sen retaleen" kanssa tekemisissä, halusi tai ei. Kaikki ne ärsyttävät piirteet eksässä pysyvät hyvin mielessä. Mutta jos ei ole lapsia, ei pysytä yhteyksissäkään, ja silloin aika voi päästä kultaamaan muistot...?

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - elokuu 13, 2022, 20:21:05
Onhan se hyvä kun on kyky katsoa vain eteenpäin. Toiminnassa oleva ihmissuhde on varmaan hieman erilainen kuin toimiva ihmissuhde - eikö?

Arvasin, että huono sanavalinta johti lauseen tarkoituksen katoamiseen. Tarkoitin, että silloin, kun on ollut joku suhde, niin ei siinä ole ollut mitään läheisyyden teeskentelyä. Kyllä ne on toimineet siinä kuin kenen tahansa muunkin ihmissuhteet, luulisin. Toisaalta olen kyllä tullut siihen tulokseen, että ei minua ole luotu parisuhteeseen. Syystä tai toisesta en jaksa tai sitten vaan vakka ei ole kanttaan löytänyt.

Minusta ihminen kyllä sinänsä kykenee pitkäaikaiseen suhteeseen (Avioliittoon, perheeseen). Ihmisessä on vikaa, jos ei kykene.
En ole paras esimerkki.
Tarkoitan silti sitä, että avioliitto-, perheajatus on ihanne. Siihen tulisi pyrkiä. Lapsille isä ja äiti, mikä voisi olla parempaa?

https://www.is.fi/perhe/art-2000007614286.html (https://www.is.fi/perhe/art-2000007614286.html)
Tuollaisethan ovat huonoja äitejä. Ei ehkä pitäisi ryhtyä äideiksi, jos isän riistävät lapselta?

Omasta mielestäni en ikäisekseni ihmiseksi ole keräillyt mitenkään liikaa seksipartnereita. Mutta joidenkin omahyväistä puritaanisten tyyppien mielestä niitä nyt kumminkin on liikaa, kun pitäisi olla vaan yksi tai korkeintaan kolme. Heille ei sitten niin millään mahdu jakeluun että voihan sitä haluta vaikka kuinka kovasti että heti ekalla yrityksellä löytyy se kumppani jonka kanssa onnistuu vaikka elämänmittainen suhde, mutta silti ei vaan asiat mene niin. Eikä ole semmoista satumaista onnea. Sitten sitä vaan etsii ja etsii, eikä tilanne muutu miksikään. Joksikin aikaa (esim. lähes 13 v ajaksi kuten minulle kävi) pysähtyy yhteen ihmiseen ja kuvittelee että tämä on se jonka kanssa "kuuluu" olla, mutta hän niihin kuulumisiin pyyhkiikin perseensä ja matka jatkuu.

Ja sitten ei löydy enää ketään ja kelpaat vain panopuuksi. (Miehet valittavat etteivät kelpaa edes siksi.)

Sanoisin että ihmiset ovat idiootteja. Se olkoon havaintoni tänään. Keitä he ovat millään tavalla arvostelemaan sellaisen ihmisen elämää ja toimia, joka ei kuitenkaan ole halunnut mitään pahaa kellekään, vaan päinvastoin jaettua hyvää? Että saisi olla hyvä yhdelle ja tämä olisi hyvä itselle. Kun ei kerta suurin osa ihmiskuntaa nakkaa pitkää paskaakaan siitä että oletko olemassa, vai et.

Sitten on näitä täti tärkeitä ja setä selkeitä joiden mielestä tosiaan pitäisi pystyä olemaan vaikka hampaat irvessä jonkun kanssa. Ihmisellä on mukamas jotain vikaa jos hän itse antaa rukkaset siellä ja täällä, taikka tulee dumpatuksi useamman kerran. Vaikkei siinä mitään sen kummempaa ole kuin että eihän palapelin palasiakaan voi väkisin runnoa toisiinsa kiinni, jos eivät sovi. Jotkut toki auttavat vaikka saksilla...

Noin viikko sitten eräässä Lidlissä oli nainen, joka oli kuin kuvittelemani kaksoisolento entisestä tyttökaveristani sen ikäisenä, minkä ikäinen tuo henkilö oli. Poistuttuani kaupasta jäin Lidlin pihaan odottamaan, että näkisin millaiseen autoon tyttökaverini kaksoisolento kävelee. Auto oli vanha ja vaatimaton. Naisen seurassa oli lapsi.

Tuon kohtaamisen jälkeen jäi haikea ja mietteliäs olo. Suhteemme päättyi aikoinaan minun kannaltani traumaattisesti hylätyksi tulemiseen vieläpä kaksi kertaa peräkkäin, eivätkä tunteeni ex-tyttöystävääni kohtaan oikeastaan koskaan täysin kadonneet. Muistot suhteesta ja sen päättymisestä jäivät kummittelemaan mieleeni ja muovasivat persoonaani ja tulevaisuuttani siitä eteenpäin. Viimeisetkin rippeet "miehisestä itsetunnosta", jos sellaista edes oli ollut, olivat kadonneet, kun minut oli jätetty kolme kertaa puolen vuoden aikana. Ensiksi näin tapahtui ensimmäisen tyttökaverini toimesta ja sen jälkeen toisen - kahdesti. 

Luulen, että "normaalille" ihmiselle jokin teinivuosien lyhyt seurustelusuhde on asia, jonka hän ehkä juuri ja juuri muistaa, jos edes muistaa. Se on ehkä vain yksi lenkki seurustelujen ketjussa.

Minun muistoissani edellä mainittu lyhyt suhde on ylikorostunut ja tuntuu melkein kuin avioliitolta, joka on päättynyt eroon. Tähän on muutamia syitä.

Yksi syy on se, että tyttökaverini oli naapurin tyttö ja entinen koulukaverini, jonka olin tuntenut koko ikäni, ja jonka kanssa olin ollut paljon tekemisissä. Seurustelusuhteen päättyminen pani pisteen tälle kaikelle. Suhteen myötä ei päättynyt pelkästään muutaman kuulauden kestänyt seurustelu jonkun tuntemattoman kanssa vaan koko elämän ajan kestänyt tuttavuus ja ystävyys ja läheinen tunteminen.

Toinen syy seurustelusuhteen ylikorostumiselle muistoissani on se, että päättyneen suhteen tilalle ei tullut vuosikausiin uutta, joten se jäi historiaani ainoana nuoruudenaikaisena varsinaisena seurusteluna, mikä korosti sen merkitystä. Ensimmäinen hylkäämiseen päättynyt seurusteluni, jonka edellä mainitsin, oli lähinnä kirjekaveruutta ja tapaamisia ryhmässä mutta ei juuri oloa kahdestaan.   

Edellä kerrotun valossa ei ole siis ihmeellistä, että ex-tyttökaverini "kaksoisolennon" - vaikkakin kuvitellun - näkeminen saa mieleni sekaisin.

(Olen kertonut näitä asioita ennenkin.)

Kopekin tarinasta tuli mieleen vanha Pahkasiassa esitetty käytännön pila. Hankitaan diaprojektori ja vanhan leskimummon miesvainajasta armeijakuva. Sitten asennetaan diaprojektori mummon katolle ulko-oven päälle heijastamaan kuvaa miesvainajasta, minkä jälkeen koputetaan mummon oveen. Kun mummo avaa talvipakkasella ovensa, heijastuu miesvainaja armeijapuvussaan huuruun joka avatusta ovesta tulee. Mummo yllättyy jälleennäkemisestä iloisesti!

Koska miehet on opetettu, tai he geneettisesti ovat moiseen alttiita, pihtaamaan tunteitaan, niin kyllähän se on miehille kova paikka että kun sitten kumminkin on päässyt jonkinlaisia tunteita tirsuamaan esille, että tämä tunteilu johtaa vain pahaan mieleen. Eli ensirakkaus päättyy. Tavalla tai toisella.

Olen niin monelta mieheltä kuullut juttua jostain merkittävästä aiemmasta suhteesta naiseen, että kokolailla lannistunut olo on tullut. Mitä minun hyödyttää edes yrittää itse, kun selvää on että miehellä on plakkarissaan joku ylimaallinen suhde tai ihastus? Mutta koettuani voimallisen hullaantumisen näinkin vanhalla iällä ihan taannoin, eli 2019 - 2020, niin eipä auta kurnuttaa. Ihan yhtälailla minäkin haikailen rakkauden perään, ja sitähän ei itselläni edes koskaan ollutkaan, eli mitään suhdetta tai edes tutustumista ei tapahtunut lainkaan.

Oikeasti yksikään ihminen ei ole niin ylimaallinen kuin mitä saatamme hänestä kuvitella. Kristuksen viimeinen kiusaus -elokuvassa Saatana sanoo Jeesukselle että maailmassa on vain yksi nainen. Yhtälailla voidaan sanoa että maailmassa on vain yksi mies. Olen tätä vertausta ennenkin käyttänyt, ja haen sillä sitä takaa että tietyssä mielessä se on se ja sama että kenet on kohdannut, koska hänessä ei ole yhtikäs mitään niin ainutlaatuista etteikö joku toinenkin yksilö voisi tuottaa niitä samoja tuntemuksia tai kokemuksia, mitä sen yhden "Valitun" kanssa kokee tai odotti kokevansa.

Tunnetasolla en tätä kuitenkaan itse pysty allekirjoittamaan, koska en yksinkertaisesti kykene tuntemaan kiinnostusta kovin moneen ihmiseen. Aivan yhtälailla kuin pidän itseäni ainutlaatuisena (olkoonkin että se on narsismia - minkäs teet), haluan että ihminen jonka kanssa mieluusti viettäisin aikaa ja jakaisin itsestäni melkein kaiken, olisi myös ainutlaatuinen, minun silmissäni. Kenellekään toiselle hänen ei tarvitse olla millään tavalla spesiaali. En siis etsi "kaikkien" arvostamaa championia, vaan sellaista ihmistä joka minulle on tärkeä ja rakas.

Yksi väsyttävimpiä piirteitä pakkosinkkuudessa (ei itse valitussa sinkkuudessa) on se että kun ei kukaan ala vähimmässäkään määrin tuntumaan spesiaalilta, joutuu keskittymään omaan itseensä ja se lisää ja vahvistaa narsismia. Sitten jos kohtaisi potentiaalisen kumppanin, kaikki oma paskuus lävähtääkin päin näköä... Kun ei ole joutunut päivittäin hioutumaan vasten toista yksilöä, on muotoutunut niin omalaatuiseksi yksilöksi että eihän semmoinen oudoke sovi enää yhteen kenenkään kanssa.

Mitä pidempään on yksin, sitä monimutkaisemmaksi pariutuminen muodostuu, koska aina vain uniikimmaksi kehittyvä ihminen ei palapelin palasena löydä enää yhtään palaa jonka kanssa voi kytkeytyä yhteen.

Muutama päivä sitten eräässä ruokakaupassa oli nuorehko mies, joka oli kuin yli viidenkymmenen vuoden takaa tähän päivään siirretty. Miehellä oli 1960-luvun lopun tai 1970-luvun alun tyyliä edustava tukka ja viikset. Hän oli pukeutunut farkkupuseroon ja erittäin leveälahkeisiin väljiin housuihin - täysin nykymuodista poikkeaviin. Jaloissaan hänellä oli mustat kiiltävät nahkakengät, nekin mennyttä tyyliä.

Englantilaisen pop-bändin jäsen jostakin vuoden 1968 paikkeilta kuvaisi ehkä tuota tyyppiä.

Ikävä kyllä, tuo henkilö oli tainnut käydä viimeksi suihkussa 1960-luvulla. Voimakas hienhajun pilvi seurasi häntä, kun hän käveli kaupassa. Sen tunsi vielä 20 metrin päässäkin tyypin jäljessä. Hän joi pillillä jotain pirtelöä tai vastaavaa - ei oikein 1960-luvun meininkiä.

En löytänyt täysin miestä muistuttavaa kuvaa, mutta joku tämän tyyppinen antanee tyyli-idean. Miehen tukka oli ehkä vähän lyhyempi kuin tämän henkilön.

(https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/wp-content/uploads/sites/2/2019/07/johnbonham550.jpg)

Jonkin sattuman kautta ajaudun silloin tällöin kuuntelemaan vanhoja levytyksiä Youtubesta. Niitä kuunnellessa on vaikea olla miettimättä, mikä käsittämätön "kaiken vallankumous" on tapahtunut vuosien 1950 ja 1970 välisenä aikana. Musiikki ja muoti ja tekniikka ja muotoilu ja ajattelu on hypännyt (kuvainnollisesti) kokonaan uuteen universumiin vain kahdenkymmenen vuoden aikana. Jokin yksittäinen musiikkikappale on toiminut tien avaajana uuteen suuntaukseen ja joku toinen taas seuraavaan.

Jotkut 1960-luvun lopun Youtube-taltioinnit tuntuvat edelleenkin moderneilta, lähes kuin eilen tehdyiltä. 50 vuotta sitten käytetyt kitarat ja mikrofonit ja rummut ja muut soittimet eivät näytä vanhanaikaisilta vaan samanlaisilta, mitä nytkin voisi kuvitella käytettävän. Mutta miltä ne ovat näyttäneetkään 50 vuotta sitä aikaisemmin eli 1920-luvun alussa.

Joitakin mikrofoneja on valmistettu saman näköisinä jo lähes 60 vuotta. Tällaisia esimerkiksi näkee jo 1960-luvun videoissa (minullakin on yksi), ja niitä myydään edelleen.

(https://sc1.musik-produktiv.com/pic-100024208xl/sennheiser-md-421-ii.jpg)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 31, 2022, 09:28:47
Yksi väsyttävimpiä piirteitä pakkosinkkuudessa (ei itse valitussa sinkkuudessa) on se että kun ei kukaan ala vähimmässäkään määrin tuntumaan spesiaalilta, joutuu keskittymään omaan itseensä ja se lisää ja vahvistaa narsismia. Sitten jos kohtaisi potentiaalisen kumppanin, kaikki oma paskuus lävähtääkin päin näköä... Kun ei ole joutunut päivittäin hioutumaan vasten toista yksilöä, on muotoutunut niin omalaatuiseksi yksilöksi että eihän semmoinen oudoke sovi enää yhteen kenenkään kanssa.

Boldaukset minun.
Itse en koe, että yksinolo tai sinkkuus olisi ainakaan omalla kohdallani lisännyt tai vahvistanut narsismia. Onkohan tuollainen kuvaamasi kaltainen yleistä?

Lainaus käyttäjältä: kertsi - syyskuu 08, 2022, 15:40:51

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - elokuu 31, 2022, 09:28:47
Yksi väsyttävimpiä piirteitä pakkosinkkuudessa (ei itse valitussa sinkkuudessa) on se että kun ei kukaan ala vähimmässäkään määrin tuntumaan spesiaalilta, joutuu keskittymään omaan itseensä ja se lisää ja vahvistaa narsismia. Sitten jos kohtaisi potentiaalisen kumppanin, kaikki oma paskuus lävähtääkin päin näköä... Kun ei ole joutunut päivittäin hioutumaan vasten toista yksilöä, on muotoutunut niin omalaatuiseksi yksilöksi että eihän semmoinen oudoke sovi enää yhteen kenenkään kanssa.

Boldaukset minun.
Itse en koe, että yksinolo tai sinkkuus olisi ainakaan omalla kohdallani lisännyt tai vahvistanut narsismia. Onkohan tuollainen kuvaamasi kaltainen yleistä?

Ehkei sellaisilla ihmisillä joilla on muita merkittäviä ihmissuhteita. Minä en pidä itsestäni niin valtavasti, ettenkö pelkäisi että pieninkin moka jonkun tuttavani suuntaan saisi hänet dumppaamaan minut. Aivan kuten lapsuudenkodissani oli kokoajan viittä vaille hylätyksi tulemisen partaalla. Isääni ei perheensä kiinnostanut, ja äitini kanssa jännitin että hänkin hylkää minut henkisesti. En uskaltanut edes kunnon murrosikää elää.

Jos ja kun ei sitten ole sitä parisuhdetta ja pelkää hylätyksi tulemista, ei laita kovin paljoa painoa kaveruuksille, vaan keskittyy itseensä. Minusta itseensä keskittyminen on narsistista. Mutta tietty ihan patamustaa narsismiahan on se että yrittää saada muut kiinnostumaan valtavasti omasta itsestä. Itse kun olen koko elämäni ollut varma että minä en vaan kelpaa kellekään, en kykene edellyttämään että muiden ihmisten pitää kiinnostua minusta.

Silti jotenkin lapsellisesti toivon että olisin yhtä kiinnostava kuin muutkin. Tuli tässä taannoin paha mieli kun yksi nainen sanoi minulle ohimennen jotain, ja kun aloin vastaamaan, olin yhtäkkiä kuin ilmaa kun hän alkoikin puhua jollekin miehelle, minun puheeni päälle. Ilmeisesti en sitten olisi saanut kommentoida mitään.

Pakkosinkkuus voi olla tauti.

Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 09, 2022, 23:18:06
Pakkosinkkuus voi olla tauti.

Pakkosinkkuus minun kohdallani oli alkuun sitä että toinen osapuoli päätti jättää, ja täten olin pakotettu sinkuksi, vaikken halunnut. Nykyään se on sitä että koska miehissä on jäljellä vain epämiellyttäviä tyyppejä (ja olen hetero), niin pakkohan se on olla sinkku ettei mene järki jonkun torven kanssa touhutessa.

Tämä ei tarkoita että kaikki miehet ovat dillejä, vaan että sinkkumiehiin rikastuu heitä iän myötä aina vain enemmän ja enemmän. Ensin viedään kaikki hyvät, sitten siedettävät. Tiedän etten minäkään mikään joka pojan toivelahja ole. On erinäisiä syitä minkä takia en joillekin kelpaa, ja sitten on tietysti tämä että kun en halua tuputtaa itseäni räkälöissä eli olla sosiaalinen, niin se siitä.

Mutta sen verran koppava akka olen, että mielestäni minun ei tarvitse tyytyä tämmöiseen:

- alkoholisti
- raskaasti tupakoiva
- ylipainoinen
- minua iäkkäämpi
- vähä-älyinen
- ulkonäkö ei miellytä noin ylipäätään (juuri minua)

Osa näitä piirteitä edustavista miehistä aina suuttuu, kun käy ilmi etten kiinnostu. Eivät tajua että ei se heilläkään kivaa olisi, jos minä tyytyisin, enkä olisi ilahtunut siitä että seurustelen juurikin sen miehen kanssa joka siinä rinnallani on. Kyllä tässä maassa on jo tarpeeksi kiukkuisia vaimoihmisiä.

https://www.is.fi/viihde/art-2000009390297.html (https://www.is.fi/viihde/art-2000009390297.html)
Hyvin selkeä mielenterveys/masennustapaus:

LainaaSometähti nimeää kirjassa uransa haastavimmaksi ja isoimmaksi kohteeksi parikymppisen nuoren naisen asunnon. Työttömäksi jäänyt ja masennukseen sairastunut nainen, jota kirjassa kutsutaan nimellä Nora, ei ollut siivonnut kotiaan yli kuuteen vuoteen.

Mitä tarkoitetaan siivoamisella? Kai sentään keittiön roskapussi on viety ulos silloin tällöin.

Jos sometähti näkisi meidän kämppämme, hänen pitäisi säätää mittarinsa aivan uudelle asteikolle.

Olen siivonnut ja imuroinut, mutta ilmeisesti en tarpeeksi.

Meillä ei siivottu kuuteen kuukauteen, kun isäni kuoli ja silloinen kumppani sai päähänsä että hän on tavallistakin masentuneempi.

Jälkikäteen katsoen taisin katkeroitua siitä että miehen piti ikäänkuin "varastaa" oikeuteni omaan masennukseeni, kun läheisen kuoleman jälkeen minut jotenkin eristettiin duunissakin, ja burn outini sen kuin paheni. Samoihin aikoihin taisi kolmelta muulta työntekijältä kuolla omaisia, kahdelta veli ja yhdeltä äiti, joten masennuksen lisäksi surukin tavallaan omittiin minulta pois.

Eihän tuolle kaikelle mitään mahtanut.

Naapurien kannustavuus voi myös olla ikävää.

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/asuminen/art-2000009353507.html"
    Naapurit peukuttavat, kun minä 86-vuotiaana teen lumityöt. Voisivat tulla auttamaan, kun on kerran aikaa olla ikkunassa. Vastaaja, 86.

Alaotsikko: Havaintoja itsestä ja muista

En oikeastaan edes tiedä, mikä on elämässäni pääasiallinen kiinnostuksen kohde. Energia tahtoo mennä epätoivoiseen taisteluun tuhoa ja rappiota vastaan, enkä haluaisi ajatella, että se olisi pääasiallinen elämäni sisältö. Ongelmani on se, että haaveilemani asiat maksavat, eikä minulla ole rahaa tehdä niitä.

Mielenkiintoni on perinteisesti jakautunut kahteen osaan, joista toinen osa on tekninen ja toinen henkinen. Tämä on mahdollisimman huono ilmaus, mutta en parempaakaan keksi.

Teknisellä puolella haluaisin kokeilla erilaisia miettimiäni ideoita käytännössä eli rakentaa lähes mitä tahansa rakennuksista kulkuneuvoihin. Minulla on erilaisia rakentamisideoita, joissa ideana on yrittää tehdä asioita mahdollisimman halvalla mutta kuitenkin hyvin. Tarkoitus on siis kiertää jonkin idean avulla se vaihe, mistä aiheutuvat suurimmat kulut. En nyt puhu veronkierrosta vaan rakennusmateriaalien käyttämisestä ja korvaamisesta ratkaisuilla, joissa säästyy kalliimpia materiaaleja. Jos rakennelmat vielä täyttävät esteettiset vaatimukset - taiteellisista lienee liioiteltua puhua - niin aina parempi.

Mitä tuollaisesta kehittelemisestä ja koerakentamisesta saisin, se on toinen juttu. Ehkä olen vain kiinnostunut. Saahan siitä tyydytystä, jos on keksinyt jotain, ja voi esitellä keksintöään muille. Mitään oikeita keksintöjä en tietenkään ole tehnyt, koska lähes kaikki yksinkertaiset asiathan tuntuu olevan jo keksitty. Netissä pyörii videoita, joissa esitellään erilaisia pieniä "kommervenkkejä" asioiden tekemiseksi. Jotkut ideat ovat oikeasti hyviä ja jotkut lähinnä Youtubea varten tehtyjä ja vähän sinne päin. Eli voi toimia ja olla toimimatta.

Kun televisiossa tuli aikoinaan MacGyver -sarja, siinä esitettyjä temppuja mainostettiin sellaisina, että ne toimisivat oikeastikin. Jotkut harvat saattoivat toimiakin, mutta monet eivät olisi toimineet. Tempuissa oli yleensä oiottu joitakin mutkia, joita ei tosielämässä voi oikoa.

Mielenkiintoni henkinen puoli on suuntautunut siihen, mikä menee yli teknisestä puolesta.

En arvosta sitä, että elämä olisi pelkkää kädet rasvassa ja naama maalissa puuhailua koneiden ja laitteiden ja rakennelmien parissa. Elämän pitää sisältää myös ei-fyysinen puoli, johon kuuluu henkisten asioiden harrastamista kuten, kirjoittamista, taiteen tekemistä ja muuta tällaista.

Usein fyysinen ja taiteellinen puoli menevät päällekkäin, koska taiteen tekemisessä tarvitaan fyysisiä välineitä – ellei pelkästään omalla keholla tehdä taidetta. Valokuvan ja elokuvan tekijä tarvitsee kameroita ja muita laitteita. Nehän ovat tekniikkaa.

Kumpikaan ääritapaus ei herätä ihastustani. Henkisen puolen ääritapauksella on peukalo keskellä kämmentä, eikä hän osaa tehdä mitään, mikä liittyy käytännön asioihin. Hän on niissä täysin muiden armoilla. Fyysisten asioiden äärityyppi puolestaan on kädet rasvassa touhuava moponrassaaja, jolla ei ole mitään muuta mielessään, ja joka tuskin osaa lukea ja kirjoittaa. Hänkin on toisten armoilla, jos jotain muuta pitäisi tehdä kuin mopoa rassata.

Henkisen puolen ääritapaus herättää vastenmielisyyttä erityisesti silloin, jos fyysisen puolen osaamattomuus on tarkoituksellista luokka-ajattelua. Henkisen puolen ääri-ihminen pitää fyysisen puolen harrastajia ja osaajia alempaan luokkaan kuuluvina, ja sen vuoksi hän ei halua osata tehdä mitään fyysistä. Hän haluaa erottua osaamattomuudellaan alempiarvoisesta käsityöläisluokasta. Hän ei ehkä tule ajatelleeksi, että se, että ei osaa tehdä mitään, ei vielä tee ihmisestä Socratesta tai Hegeliä.

Oikeastaan sekin herättää epäilyjä, jos henkisen puolen ihminen harrastaa fyysisiä asioita näytösmielessä todistaakseen, että fyysinen maailmakin on hallinnassa. Ollaan harrastavinaan jotain, mutta kyseessä ei ole rakkaus harrastamiseen vaan pintapuolista näyttämistä ja teatteria. Kun silmä välttää, käytetään osaavaa maksettua apuvoimaa. Tällaisiakin tapauksia on.

Lainaus käyttäjältä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomalaisprofessori-tyrmaa-yleisen-tavan-tyoelamassa-myrkkya-aivoille/8828432– Multitaskaaminen on myrkkyä aivoille. Se ei missään tapauksessa, missään olosuhteissa koskaan tee hyvää. Se on vain haitaksi, Sajaniemi sanoo.

Sajaniemen mukaan yhteen asiaan keskittyminen, asiakokonaisuuksien hahmottaminen ja pyrkimys laajaan ymmärtämiseen hiipuu työelämässä.

Tässä ajassa on muotia olla tehokas multitaskaaja, mikä on tietysti epäedullista syvälliselle tietämiselle ja tarkalle suorittamiselle. Lääpäistään vähän kaikkea mutta mikään ei hoidu kunnolla.

Ihmisistä koitetaan väkisin tehdä jotain muuta mitä he luonnostaan olisivat. Ajatteleminen, pohdinta ja harkittu päätöksenteko ovat pannassa. Kaikenlainen öyhöttäminen, pintapuoliset muoti-ilmiöt ja äkilliset suunnanmuutokset ovat valttia mutta kokonaisuuksien hallinta epäsuosiossa.

Ihmiset tulevat tästä sairaaksi, päät kipeäksi sekä fyysisesti että henkisesti - luonnonvastaista toimintaa. Pitäisi taantua apinalauman tasolle ollakseen kelpoisa tähän järjestelmään.

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 22, 2023, 17:25:49
Naapurien kannustavuus voi myös olla ikävää.

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/asuminen/art-2000009353507.html"
    Naapurit peukuttavat, kun minä 86-vuotiaana teen lumityöt. Voisivat tulla auttamaan, kun on kerran aikaa olla ikkunassa. Vastaaja, 86.

Onhan se fanittaminen myös jonkunlainen tunnustus ja ihailua omatoimiselle. Toisaalta ehkä ne naapurit voivat myös odottaa, että tuo hyväkuntoinen teräsmies tulisi tuuppaamaan heidänkin pihanpuoleltaan lumet pois ja kannustavat siksi.

Kohtelias käytös on kulttuurisidonnaista.

Lainaus käyttäjältä: https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000010068306.htmlOven auki pitäminen ei ole Ranskassa sukupuoleen sidottu asia, vaan kaikkia koskeva kohteliaisuusnormi.

Suomessa puolestaan miehet kertovat tilanteista, joissa nainen on saattanut tiuskaista heille, kun he pitävät ovea auki. Naiset voivat kokea, että osaavat itsekin avata oven.
...
Kun Ranskassa ajatellaan, että on kohteliasta mennä ihmisten luo ja reagoida heihin, Suomessa ajatellaan, että on kohteliasta antaa tilaa.

Isosävin mukaan Ranskassa ei pidetä epäkohteliaana, jos joku heittää illallispöydässä poleemisen kommentin ja pistää keskusteluun vähän vauhtia. Suomessa tällaista saatetaan katsoa pahalla.

Aiemmista testituloksista poiketen, saatan olla jonkin verran tai melko paljon ranskalainen. Tykkään availla ovia, erityisesti naisille ja omaan taipumuksia synnyttää keskustelua. Joskus minua myös mulkoillaan ikävästi vaikka avaukseni eivät olisikaan törkeitä tai antidromisia.

Minulla on yleensä tapana ovia avatessa katsoa, onko joku muu juuri tulossa samasta ovesta, jolloin pidän ovea auki. Eläkeläisille, vammaisille vähän pidempäänkin.
Se johtuu siitä, että minua kutsutaan äärioikeistolaiseksi, vaikka olen vain konservatiivi. :P

Onkohan toimittaja käyttänyt omaa luovuuttaan lainauksessa...

Lainaus käyttäjältä: https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/907f30b1-0202-4aae-b508-d8f42a4a7ebdIida Ketola joutui ilkivallan kohteeksi: "Suurin vastoinkäymiseni ikinä!"
"Nyt on kyllä luottamus ihmisiin mennyt", Iida Ketola sanoo.
...
Ketola kertoo joutuneensa pitkäkyntisen uhriksi. Hän on pitänyt tavaroitaan kuntosalilla kaapissa, jossa oli "mun salikengät, mankku sekä noin 70 tyhjää energiajuomatölkkiä".

vai onko Iida jo unohtanut tämän:

Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/viihde/art-2000008108322.htmlIida Ketola, 31, hyppäsi taksiin ja joutui keskelle hirvittäviä tapahtumia – elämä muuttui totaalisesti

Iida Ketola kertoo joutuneensa joulukuussa 2019 seksuaalirikoksen uhriksi ja uskoi kuolevansa.

Tietysti tapahtumien unohtaminen tai tarkoituksellinen mielestä pois painaminen ovat myös henkisen tasapainon säilyttämisen välineitä. Unohtaminen suojaa mielenterveyttä, koska silloin ei mieti kaikkia elämän aikana tapahtuneita negatiivisia asioita.

Mietin, aloittaisinko uuden ketjun nimellä "kaikkea ei voi saada - vai voiko?" tai "elämä on valintoja" tai minkä nimen sille olisin keksinyt.

Aihe tuli mieleeni, kun luin jutun laulaja Lily Allenista.

CNN: Lily Allen says having children 'ruined' her career

Otsikko on pahempi kuin itse juttu. Allen vain toteaa, että ura ja lapset on vaikea yhdistelmä.

"It really annoys me when people say you can have it all because, quite frankly, you can't," the singer added. "Some people choose their career over their children and that's their prerogative."

Tuo taitaa koskea asiaa kuin asiaa. Jos valitset yhden, jätät valitsematta sen toisen. Joillekin tämä ei ole ongelma, mutta jotkut kipuilevat sen kanssa ja yrittävät epätoivoisesti saada kaiken - eivätkä saa mitään.

Kipuilijalla saattaa olla tyhjä olo ja tunne, että hän on tehnyt vääriä valintoja ja jättänyt tekemättä oikeita valintoja.

Lopputuloksena voi olla pysyvästi levoton ja epävarma tunne, jolloin välttää päätöksien tekemistä, koska ajattelee, että ne ovat kuitenkin vääriä.

Mitään ei pysty enää tekemään eikä mistään asioista pysty nauttimaan, koska kaipaa epämääräisesti jotain muuta, mutta ei kuitenkaan tiedä, mitä se "muu" on. Hermostuneena poukkoilee vain paikasta toiseen. Epämääräistä tyhjyyden tunnetta torjuakseen saattaa tehdä huonoimpia mahdollisia "valintoja" ja ajautua päihdyttävien aineiden käyttäjäksi tai ylensyöjäksi tai seksihurjastelijaksi tai himoshoppailijaksi tai mitä korviketoimintoja itse kukin keksii.

https://edition.cnn.com/2024/03/12/entertainment/lily-allen-children-ruined-career-scli-intl/index.html?iid=cnn_buildContentRecirc_end_recirc

Viimeisen vuoden aikana olen hieman seurustellut parin hyvin työväenluokkaisen naisen kanssa.
Suhde ei etene järin pitkälle, koska on kulttuurieroja. He oikeasti ovat sosiaalisesti ihan fiksuja ihmisiä, mutta on äärettömän vaikeaa löytää mitään älyllistä yhteyttä heihin. En halveksu heitä, mutta ovat sivistymättömiä.

He ovat ihmisiä, jotka ovat kirjoina lukeneet pari dekkaria, kun itse olen lukenut 1000 tieteellistä kirjaa ja 100 romaania sivussa. Heille tiede/yhteiskunta on iltalehteä. Yritä tuossa luoda yhteyttä, kun toisen maailma on ihan eri sfääreissä... :o

Yritä siinä keskustella, joo!
Tiedän, että tarvitsisin Norma Batesin kaltaisen naisen.
Mutta sanon näin vain periaatteena.

Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 15, 2024, 22:01:16Yritä siinä keskustella, joo!
Tiedän, että tarvitsisin Norma Batesin kaltaisen naisen.
Mutta sanon näin vain periaatteena.

Saatiinko me vihdoin Kantapaikan pariskunta? Go for it!

Hayabusalla kevättä rinnassa?

Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 15, 2024, 22:01:16Viimeisen vuoden aikana olen hieman seurustellut parin hyvin työväenluokkaisen naisen kanssa.
Suhde ei etene järin pitkälle, koska on kulttuurieroja. He oikeasti ovat sosiaalisesti ihan fiksuja ihmisiä, mutta on äärettömän vaikeaa löytää mitään älyllistä yhteyttä heihin. En halveksu heitä, mutta ovat sivistymättömiä.

Älyllinen yhteys on melko helppoa, älyllisen ihmisen puolelta, kuten älyttömänkin, joten en oikein ymmärrä vaikeuksiasi. Sivistyksen puute voi olla melko yleinen piirre älyllisilläkin ihmisillä, kun katsoo vaikka poliittisia väittelyitä.

Kyse voi ollakin ihan jostain muusta, jospa se viehtymys puuttuu..

Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 15, 2024, 22:01:16Viimeisen vuoden aikana olen hieman seurustellut parin hyvin työväenluokkaisen naisen kanssa.
Suhde ei etene järin pitkälle, koska on kulttuurieroja. He oikeasti ovat sosiaalisesti ihan fiksuja ihmisiä, mutta on äärettömän vaikeaa löytää mitään älyllistä yhteyttä heihin. En halveksu heitä, mutta ovat sivistymättömiä.

He ovat ihmisiä, jotka ovat kirjoina lukeneet pari dekkaria, kun itse olen lukenut 1000 tieteellistä kirjaa ja 100 romaania sivussa. Heille tiede/yhteiskunta on iltalehteä. Yritä tuossa luoda yhteyttä, kun toisen maailma on ihan eri sfääreissä... :o

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä 2020-luvulla tarkoitetaan työväenluokkaisella naisella - muuta kuin, että nainen lukee Iltalehteä.

Toopen kommentista käy ilmi, että hän itse ei ole työväenluokkainen vaan kuuluu johonkin muuhun luokkaan.

Ehkä kannattaisi heittää verkot vasemmiston suuntaan. Vasemmistoliiton äänestäjissä on paljon korkeasti koulutettuja naisia. Siinähän olisi eksotiikkaa, kun itse edustaisi vastakkaisia poliittisia mielipiteitä. Tylsäähän itsensä kopion kanssa on seurustella - vai onko Toopen naispuolista kopiota edes olemassa?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6v%C3%A4enluokka

https://www.eva.fi/blog/2018/05/29/talta-nayttaa-keskiluokka-kuusi-tarkeaa-kuvaa-meista/

^
Voisikin kysyä, että nostaako jotkut korkeakouluopinnot itsessään ihmisen statusta niin paljon, että hän voi puhua alentuvasti ja jopa halveksune jostain korkeakouluja käymättömästä ihmisestä. Suomihan on väärällään tutkinnon suorittaneita ihmisiä, jotka joko ovat työttömänä tai ovat koulutusta vastaamattomissa töissä ihan tavallisina duunareina, jopa ns paskahommissa, mitä ne sitten kenenkin mielestä ovat.

Korkeakouluja käymättömän status kai sitten on maailman tappiin "työväenluokkainen" ihan riippumatta siitä, millaiseen uraputkeen ja menestykseen on elämässään onnistunut pääsemään.

No joo, tämä on taas tätä luokkapohdintaa, joka oikeasti minulle on tullut eteen vasta keskustelufoorumilla, ei oikeassa elämässä :)

Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 16, 2024, 13:27:50Toopen kommentista käy ilmi, että hän itse ei ole työväenluokkainen vaan kuuluu johonkin muuhun luokkaan.

Toopen kommenteista käy ilmi ainoastaan se, että hän pyrkii vahvistamaan omaa itsetuntoaan persu-mielisillä kannanotoillaan ja myös ärsyttääkseen muita niillä.

Työtä toope on kertonut tekevänsä ihan palkallisena, joten eiköhän hän työn orjiin kuulu..

Nettideiteissä oli aikoinaan yksi jätkä joka oli ilmeisesti ukkomies, mutta tykkäsi käydä vittuilemassa itseään nuoremmille naisille. Minullekin aukoi päätään kun kehtasin sanoa etten ole kiinnostunut itseäni vanhemmasta (en tiennyt siinä vaiheessa että hän on varattu). Jostain syystä sitten aloin kirjoittelemaan hänen kanssaan, ehkä tuntien syyllisyyttä kun olin jotain vinoillut iästä ja hän sitten oli sormi pystyssä jäkättämässä. Aika laiskaa se kirjoitteluni kuitenkin oli, ja hyytyi lopulta kokonaan. Jossain vaiheessa taisin siitä ukkomiehuudesta kuulla ja sitä ihmetellä, johon hänen reaktionsa oli että "relax".

Jonkin ajan päästä tyyppi palasi kehiin ja vittuili, ja ihmettelin että miksi, ja hän sanoi että kun lopetin kirjoittamisen "syytä kertomatta". Aika nihkeä taisi jo vastaukseni olla, jolloinka hän äityi haukkumaan että "kirjoitat sekavia", ja että pitäisi olla kaksi akateemista tutkintoa että saa olla kiinnostunut tieteistä.

Eli hän pyrki siis mollaamaan juuri niissä asioissa jotka minulle ovat tärkeitä, kirjoittaminen, ja kiinnostuksenkohteeni, joista yksi on kyllä juurikin tieteet. Eihän tuo paska edes minulle enää läpi mene, saa haukkua niin paljon kuin perse kestää kirjoittamistani, enkä siltikään usko että se on surkeaa. On meinaan sikäli sakeaa settiä miehiltä tullut, että sitä vaan ihmettelee että juoppojen vai päävikaistenko sössötyksiä on tullut moneen kertaan tavailtua, ihmetellen että oliko herralla jotain asiaakin. Vai halusiko vaan käydä jokeltamassa jotain sekavia.

Eli kyllä, minusta on tullut melko koppava nimenomaan kirjoittamisen suhteen. Ja ihan helvetin sama että en ole akateemisesti koulutettu, koska se ei olisi millään tavalla (minun käsittääkseni) edesauttanut kirjoittelua. Koska tarkoitus oli kirjoittaa fiktiota, eikä mitään oppikirjoja. Myöskään sitä ei päätä kukaan minun puolestani että mistä minä saan olla kiinnostunut.

Anonyymilla keskustelufoorumilla kävikin sitten nimimerkin perusteella ilmi että se tyyppi tosiaan kiusasi useita naisia. Minä en ollut se joka hänestä ensimmäisenä raportoi, mutta bongasin muiden kirjoituksista että olikin hänen hauska harrastuksensa käydä tölvimässä joka muijaa. Ihmeellisesti sitten katosi se keskusteluketju jossa naiset tajusivat että he olivatkin olleet kollektiivisesti kiusankohteena. Taisi varmaan joillain miekkosilla alkaa korvat kuumottaa sitä ketjua lukiessa. (Mitään nimiä siellä ei kerrottu, nimimerkkejä vain.)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 17, 2024, 10:24:08Eli kyllä, minusta on tullut melko koppava nimenomaan kirjoittamisen suhteen. Ja ihan helvetin sama että en ole akateemisesti koulutettu, koska se ei olisi millään tavalla (minun käsittääkseni) edesauttanut kirjoittelua. Koska tarkoitus oli kirjoittaa fiktiota, eikä mitään oppikirjoja. Myöskään sitä ei päätä kukaan minun puolestani että mistä minä saan olla kiinnostunut.

Norma Batesilla on kirjoittamisen lahja, sitä ei voi kukaan kiistää. Erään toisen kirjoittajan "Parempaa toki." -tyyppiset tekstit eivät kilpaile samassa sarjassa.

Näytin joskus kauan sitten erästä Norma Batesin tekstiä tyttärelleni ja kysyin hänen mielipidettään. Ajatukseni oli, että katso miten hyvin tämä henkilö kirjoittaa. Norma Bates oli tuolloin minulle aivan uusi tuttavuus nettimaailmassa. Tästä on siis niin kauan. Tyttäreni kommentti oli pettymys. Hän nimittäin piti Norma Batesin tekstiä teeskentelevänä - ei siis luontevana vaan laskelmoituna yrityksenä kirjoittaa jotenkin erikoisesti ja hienosti. Tyttäreni ei tiennyt - enkä minäkään vielä tuolloin - että Norma Bates on nopea kirjoittaja, joten hänen tekstinsä ilmestyy ruudulle ajattelun vauhdilla, ja sen on siten pakko olla luontevaa ja aitoa. Teksti ei voi olla laskelmoitua, koska missä aikavälissä se laskelmointi ehtisi tapahtua.*

Hitaampi kirjoittaja, kuten vaikka minä, ehtii miettiä lauseet valmiiksi samalla kun naputtelee niitä ruudulle. Minä erityisesti ehdin, koska olen erittäin hidas kirjoittaja tekemieni lyöntivirheiden takia (joudun korjaamaan suunnilleen joka toista sanaa välittömästi ja lisää sanoja tarkastusvaiheessa, ja silti jää virheitä).

Pitäisi joskus nauhoittaa ruudulta video, mistä näkisi, miten takkuista kirjoittamiseni on. Tarvitsisin tehokkaamman tietokoneen, jotta se onnistuisi.

Samaan aikaan, kun kirjoitan yhtä tällaista mitätöntä juttua, mitä juuri nyt kirjoitan, Norma Bates ehtisi kirjoittaa kymmenen yhtä pitkää tekstiä useille eri keskustelufoorumeille, jos hän haluaisi.

Lipesin nyt vähän aiheesta, mikä taisi olla kirjoittaminen ja opiskelu ja yhteiskuntaluokka.

Olen sitä mieltä, että kirjoittamistaito on luonnonlahjakkuus vähän kuin musikaalisuus. Jokainen osaa kirjoittaa jotain, ja jokainen osaa soittaa "Ukko Nooan", mutta jokainen ei osaa kirjoittaa Nobel-palkinnon voittavaa tekstiä, eikä jokainen osaa soittaa viululla Rachmaninoffin sinfonia nro 2 e-molli op. 27:aa. Kovalla harjoittelulla voi oppia jotain soittamaan ja kirjoittamaan, mutta huipulle ei pääse, jos on lahjaton.

Sama hermostollinen tai mikä lieneekään tekijä, mikä aiheuttaa lyöntivirheitä tekstiä kirjoittaessani, aiheuttaa niitä pianoa soittaessani, joten minusta ei tulisi minkään tason esiintyjää edes äärimmäisellä harjoittelulla. Ei edes kapakkapianistia - tai yleisön pitäisi olla älyttömässä humalassa ja mölytä niin, ettei virheellistä pianonsoittoani kuulisi.

Koulutuksella voi parantaa taitojaan asiassa kuin asiassa, mutta se ei ole ratkaisevaa, kun puhutaan lahjakkuuksista. Tunnetaan paljon vaatimattomasta taustasta lähtöisin olevia ns. työläiskirjailijoita, joilta on ilmestynyt menestysteoksia. Toisaalta tiedetään korkeasti koulutettuja alojensa huippuja, joiden tekstit ovat olleet kömpelöitä ja lahjakkuus jossakin aivan muualla kuin kirjoittamisessa.

Kerran ex-kotipaikkakuntani lehdessä oli historiaa käsittelevä artikkeli, jonka oli kirjoittanut paikallinen rautakauppias, jolla ei tietääkseni ollut mitään korkeampaa koulutusta. Häntä ei tunnettu kulttuuri-ihmisenä vaan rautakauppiaana, joka myi maaleja ja nauloja. Tyypin kirjoitus oli aivan käsittämättömän hyvä. Tyyppi oli synnynnäinen Päätalo. Ajattelin, että eihän tuollaiseen pysty koulutettu toimittajakaan.

Kerran erääseen paikallisradioon teki yksittäisen ohjelman suutarin ammatissa toimiva kansakoulupohjainen tyyppi. Ohjelma olisi kelvannut suoraan yleisradioon ja voittanut koulutettujen toimittajien tekemät ohjelmat. Tyyppi oli aivan huippu. Kukaan kuuntelija ei olisi ikinä arvannut, että ohjelmassa puhuu ensimmäistä kertaa elämässään radio-ohjelmaa tekevä täysin alalle kouluttamaton maallikko, joka päivät pitkät korjaa kenkiä.

Joillakin ihmisillä on luonnollisia lahjoja. Monilla ne valitettavasti jäävät käyttämättä ja näyttämättä, ja vastaavasti julkisuuteen nousee henkilöitä, joiden ainoa "lahja" on julkisuudenkipeys.

Amatöörinäyttelijöissäkin ilmiö tulee esille. Jostakin metsien uumenista voi nousta filmitähti, joka päihittää teatterikorkeakoulun käyneet ammattinäyttelijät. Joku voi nousta suosioon ja menestykseen, vaikka ei loppujen lopuksi ole kovin ihmeellinen. Onko joku Harrison Ford moni-ilmeinen luonnonlahjakkuus, vai itseään toistava puupökkelö, sen saa jokainen arvioida itse. Esimerkki on ehkä vähän huono, mutta eiköhän ainakin Al Pacino Fordin voita lahjakkuusmittelössä.

*Kun tarkemmin asiaa mietin, olen väärässä laskelmoinnin suhteen. Pystyyhän nimittäin lahjakas puhuja puhumaan ex-tempore laskelmoidusti ja hienosti, joten tekstin prosessointi tapahtuu mikrosekunneissa. Hitaampi ja takertelevampi puhuja ei pysty muodostamaan sujuvia lauseita nopeasti, joten hänen puheensa on "tota noin", "niinku" ja "ööö". Jos hidas puhuja yrittää puhua nopeasti, hänelle tulee kielioppivirheitä ja puhe on mitä sattuu.

Onko nopea kirjoittaja myös hyvä ja nopea puhuja? Voisi kuvitella, että on. Jos kerran virheetöntä tekstiä tulee nopeasti ruudulle, niin tuleehan sitä myös suusta ulos. Lukee vaikka sen tekstinsä samalla, kun kirjoittaa, jos siitä on apua.

(Kirjoitin, jälkikorjailut mukaan lukien, varmaan kaksi tuntia tätä juttuani - eli se todisteena hitaudestani.)

No huh huh.  :(  Teeskentelevä, laskelmoiva, yritys olla erikoinen ja hieno.

Pitääkö lisätä kirosanoja, ettei kuulosta hienolta? Erikoisuudesta voisin hankkiutua eroon kirjoittamalla rutikuivaa asiaa, mutta harvemmin se minulle nappaa, kun tykkään leikkiä kielellä. Mutta jälleen kerran jään kakkoseksi, koska yksi tuttuni kirjoittaa niin erikoisella tyylillä että varmaan aikas monelta tämänkin foorumin käyttäjältä menisi hermo alta aikayksikön sitä kikkailua läpi tankatessaan.

Facen ryhmissä olen jonkin verran alkanut käyttää puhekieltä, koska muutkin käyttävät. Ja jos kirjoittaisin stoorin missä on dialogia, ei se mitään kaurismäkiläistä pönötystä olisi.

Olen tosiaan todella nopea kirjoittaja kun pöytäkoneen näppis on käytössä. Mutta olen kohdannut tässäkin parempani, erään ihmisen jonka lyöntinopeus oli 12.000 lyöntiä per puoli tuntia. Parhaimmillaan omani oli jotain päälle 11.000. En ole sen koommin mitannut.

Koulussa tuli aikoinaan valittua konekirjoitus. Se oli lempiaineeni, mutta vierestä sain kuunnella miten opettaja ylisti tyttöä joka harrasti pianonsoittoa.

Eikä ole todellakaan ollut ainoa kerta kun jossain minulle tärkeässä asiassa saan sivusta seurata miten jotakuta toista suitsutetaan. Jopa niin, että kun kauppakoulusta sain stipendin nopeimpana konekirjoittajana, johonkin läpyskään minun nimeni tilalle oli präntätty virheellisesti yhden pojan nimi.

Oikein alkaa vituttaa miten tosielämässä ei ikinä onnistu saamaan saavutuksia millään helkkarin ilveellä.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 17, 2024, 12:40:46No huh huh.  :(  Teeskentelevä, laskelmoiva, yritys olla erikoinen ja hieno.

Pitääkö lisätä kirosanoja, ettei kuulosta hienolta? Erikoisuudesta voisin hankkiutua eroon kirjoittamalla rutikuivaa asiaa, mutta harvemmin se minulle nappaa, kun tykkään leikkiä kielellä. Mutta jälleen kerran jään kakkoseksi, koska yksi tuttuni kirjoittaa niin erikoisella tyylillä että varmaan aikas monelta tämänkin foorumin käyttäjältä menisi hermo alta aikayksikön sitä kikkailua läpi tankatessaan.

Sorry, ei olisi ehkä pitänyt mainita asiaa.

En esittänyt omaa mielipidettäni, vaan kerroin muistinvaraisesti ja hyvin epätarkasti sen, mitä tyttäreni - käytän hänestä tästä eteenpäin keksittyä nimeä "Laura", kun "tyttäreni" kuulostaa niin typerältä - sanoi vilkaistuaan pätkän NB:n kirjoittamaa tekstiä joskus kymmenen vuotta sitten. Minähän suorastaan ihailen NB:n kirjallisia lahjoja ja siinä hengessähän tuon tekstinkin "Lauralle" näytin. Ei "Laura" tarkalleen tuolla tavalla edes sanonut, mitä tuossa muistelin. Ei hän moittinut. Hän ei vain ollut samalla tavalla innostunut kuin minä. Idea oli lähinnä se, että hänen mielestään teksti ei vaikuttanut spontaanilta vaan ikään kuin tietoisesti hienosti kirjoitetulta. En tainnut nytkään osata kuvata edes sinne päinkään, mitä "Laura" tarkoitti. Ei se siis mitään moitetta ollut vaan korkeintaan toppuuttelua minun innostukselleni.

Ja sitä paitsi arvio perustui vain yhteen pikaisesti vilkaistuun tekstinpätkään.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2024, 14:57:46

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 17, 2024, 12:40:46No huh huh.  :(  Teeskentelevä, laskelmoiva, yritys olla erikoinen ja hieno.

Pitääkö lisätä kirosanoja, ettei kuulosta hienolta? Erikoisuudesta voisin hankkiutua eroon kirjoittamalla rutikuivaa asiaa, mutta harvemmin se minulle nappaa, kun tykkään leikkiä kielellä. Mutta jälleen kerran jään kakkoseksi, koska yksi tuttuni kirjoittaa niin erikoisella tyylillä että varmaan aikas monelta tämänkin foorumin käyttäjältä menisi hermo alta aikayksikön sitä kikkailua läpi tankatessaan.

Sorry, ei olisi ehkä pitänyt mainita asiaa.

En esittänyt omaa mielipidettäni, vaan kerroin muistinvaraisesti ja hyvin epätarkasti sen, mitä tyttäreni - käytän hänestä tästä eteenpäin keksittyä nimeä "Laura", kun "tyttäreni" kuulostaa niin typerältä - sanoi vilkaistuaan pätkän NB:n kirjoittamaa tekstiä joskus kymmenen vuotta sitten. Minähän suorastaan ihailen NB:n kirjallisia lahjoja ja siinä hengessähän tuon tekstinkin "Lauralle" näytin. Ei "Laura" tarkalleen tuolla tavalla edes sanonut, mitä tuossa muistelin. Ei hän moittinut. Hän ei vain ollut samalla tavalla innostunut kuin minä. Idea oli lähinnä se, että hänen mielestään teksti ei vaikuttanut spontaanilta vaan ikään kuin tietoisesti hienosti kirjoitetulta. En tainnut nytkään osata kuvata edes sinne päinkään, mitä "Laura" tarkoitti. Ei se siis mitään moitetta ollut vaan korkeintaan toppuuttelua minun innostukselleni.

Ja sitä paitsi arvio perustui vain yhteen pikaisesti vilkaistuun tekstinpätkään.

Niillä kaikilla tahoilla joilla olen anonyymifoorumeilla kirjoitellut, on kyllä ollut sikäli etevää kirjoittajakunta etten ole tuntenut itseäni mitenkään erityiseksi. Eli kutakuinkin sama juttu kuin sporttipuolella. Tai no, sporttipuolellahan koen itseni muita huonommaksi. Kirjoittelussa enempi pääsen samalle viivalle muiden kanssa, mutta sitten on aina se että jos joku alkaa tarpeeksi "akateemisesti" kirjoittelemaan, niin en jaksa edes yrittää ymmärtää että mistä siinä nyt puhutaan. (Lähinnä tässä tällä saitilla eksämppelinä toimisi jäsen Laika.)

Noin ylipäätään en oikeastaan ymmärrä että miksi tällä foorumilla pitää olla niin vahvoja kielteisiä ja myönteisiä tunteita yhtään ketään kohtaan. Eihän me kaikki toisiamme oikeasti tunneta.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 17, 2024, 12:40:46Olen tosiaan todella nopea kirjoittaja kun pöytäkoneen näppis on käytössä. Mutta olen kohdannut tässäkin parempani, erään ihmisen jonka lyöntinopeus oli 12.000 lyöntiä per puoli tuntia. Parhaimmillaan omani oli jotain päälle 11.000. En ole sen koommin mitannut. 

Nopeuteni tuossa "kahden tunnin" jutussa oli 1296 lyöntiä puolta tuntia kohti, joten esittämäni arvio, että Norma Bates olisi kirjoittanut samaan aikaan kymmenen vastaavaa juttua, osui aika lähelle.

Norma Batesin mainitsema motorinen kömpelyys ei näytä koskevan sormia. Yhteys aivoista sormiin toimii hyvin. Allekirjoittaneella on tässä jokin vika, kun sormet osuvat minne sattuu, kun kirjoitan tai soitan jotain. Mikään määrä harjoittelua ei muuta asiaa, koska sormet osuvat siitä huolimatta minne sattuu.

Jos haluan tehdä videon jostakin pianorimputtelustani, joudun kuvaamaan sen kymmenen kertaa. Koska virhelyönnit tulevat eri soittokerroilla eri paikkoihin, kymmenestä videosta ja leikattua ja liimattua yhden ehjän esityksen. Siinä tosin tapahtuu liitoskohdissa outoja käsien hyppäämisiä eri paikkoihin, mutta itse soitto kuulostaa yhtenäiseltä. Eikä nyt puhuta mistään oikeasta musiikista vaan yksinkertaisesta alle viisivuotiaan soittotasoa edustavasta rimputtelusta. En osaa soittaa ainoatakaan oikea sävellystä ellei nyt sitä "Ukko Noaa" lasketa. Olen musiikillisesti täysin nolla, mutta koska meillä ollut piano jo ennen syntymääni, olen tottunut sitä "soittelemaan" ajan kuluksi. Jollakin alkeellisella tasolla musiikki ilmeisesti kuitenkin kiinnostaa, vaikka olenkin ultralahjaton siinä. Ns. sävelkorva puuttuu kokonaan, eli melodiat eivät tartu mieleeni.

En pystyisi siis korvakuulolta soittamaan yhtään mitään. Jokin yksinkertainen rallatus, kuten Irvinin "St. Pauli ja Reberbahn" ja muu sen tyyppinen "kansanmusiikki" ehkä jollakin ´tavalla saattaa jäädä mieleen, mutta ei mikään hienompi ja monimutkaisempi musiikki kuten "Beatlesin" sävellykset.

Muistan joitakin alkeellisia säveliä ajalta, jolloin olin alle 12-vuotias. Tuossa iässä jouduin polkupyöräkolariin ja sain iskun päähäni siihen, kohtaan missä aivojen musiikintallennuspaikka on. Olen miettinyt, katosiko musikaalisuuteni törmäyksen voimasta, koska myöhemmin kuulemani musiikki ei enää ole jäänyt mieleeni.

Luulen, että tuolla tapahtumalla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, mutta saahan sitä miettiä kaikenlaista.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - maaliskuu 17, 2024, 15:17:51

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 17, 2024, 12:40:46Olen tosiaan todella nopea kirjoittaja kun pöytäkoneen näppis on käytössä. Mutta olen kohdannut tässäkin parempani, erään ihmisen jonka lyöntinopeus oli 12.000 lyöntiä per puoli tuntia. Parhaimmillaan omani oli jotain päälle 11.000. En ole sen koommin mitannut. 

Nopeuteni tuossa "kahden tunnin" jutussa oli 1296 lyöntiä puolta tuntia kohti, joten esittämäni arvio, että Norma Bates olisi kirjoittanut samaan aikaan kymmenen vastaavaa juttua, osui aika lähelle.

Norma Batesin mainitsema motorinen kömpelyys ei näytä koskevan sormia. Yhteys aivoista sormiin toimii hyvin. Allekirjoittaneella on tässä jokin vika, kun sormet osuvat minne sattuu, kun kirjoitan tai soitan jotain soitinta. Mikään määrä harjoittelua ei muuta asiaa, koska sormea osuvat siitä huolimatta minne sattuu.

Jos haluan tehdä videon jostakin pianorimputtelustani, joudun kuvaamaan sen kymmenen kertaa. Koska virhelyönnit tulevat eri soittokerroilla eri paikkoihin, kymmenestä videosta ja leikattua ja liimattua yhden ehjän esityksen. Siinä tosin tapahtuu liitoskohdissa outoja käsien hyppäämisiä eri paikkoihin, mutta itse soitto kuulostaa yhtenäiseltä. Eikä nyt puhuta mistään oikeasta musiikista vaan yksinkertaisesta alle viisivuotiaan soittotasoa edustavasta rimputtelusta. En osaa soittaa ainoatakaan oikea sävellystä ellei nyt sitä "Ukko Noaa" lasketa. Olen musiikillisesti täysin nolla, mutta koska meillä ollut piano jo ennen syntymääni, olen tottunut sitä "soittelemaan" ajan kuluksi. Jollakin alkeellisella tasolla musiikki ilmeisesti kuitenkin kiinostaa, vaikka olenkin ultralahjaton siinä. Ns. sävelkorva puttuu kokonaan, eli melodiat eivät tartu mieleeni.

En pystyisi siis korvakuulolta soittamaan yhtään mitään. Jonkin yksinkertaisen rallatuksen, kuten Irvinin "St Pauli ja Reberbahn" ja muu sen tyyppinen "kansanmusiikki" ehkä jollakin ´tavalla saattaa jäädä mieleen, mutta ei mikään hienompi ja monimutkaisempi musiikki kuten "Beatlesin" sävyllykset.

Muistan joitakin alkeellisia säveliä ajalta, jolloin olin alle 12-vuotias. Tuossa iässä jouduin polkupyöräkolariin ja sain iskun päähäni siihen, kohtaan missä aivojen musiikintallennuspaikka on. Olen miettinyt, katosiko musikaalisuuteni törmäyksen voimasta, koska myöhemmin kuulemani musiikki ei enää ole jäänyt mieleeni.

Luulen, että tuolla tapahtumalla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, mutta saahan sitä miettiä kaikenlaista.

Tilanteissa joissa olen ollut kehoni kanssa "hukassa" olisin voinut käyttää kahta sanaa. Nimittäin: mitä vittua. Mutta lapsena en kiroillut.

En siitä polkupyörän polkimilla jarruttamisesta tajunnut todellakaan yhtikäs mitään. Ja kun eka eksäni ei osannut solmia kaulahuivia kaulaan, ja jotkut ihmiset eivät osaa letittää, ymmärrän miksi se mättää, vaikken sitä osaa kuvaillakaan verbaalisesti.

Kun menin painimaan, meidän piti tehdä semmoista että toinen käsi olisi parin päälaella ja toisella kädellä pyöräyttäisi lattialla istuvaa paria ympäri. Eli erittäin yksinkertainen liike, jonka ihme kyllä minäkin sitten osasin, mutta eräs neito ei. Ja hän sanoi että hän nyt ymmärtää minua, kun puhun tuosta motorisesta kömpelyydestä.

Sekä KM- että kuntonyrkkeilytreeneissä olen harmikseni, jopa raivokseni, huomannut moneen kertaan että aivoni eivät ole rekisteröineet kaikkia niitä liikkeitä joita olisi ollut tarkoitus seuraavaksi tehdä. Jos parinikaan ei tiedä missä mennään, niin siinäpä sitten ihmetellään kumpikin. Viimeksikin kun näin kävi ja lopulta selvisi miten se sarja menee, olin kyllä aivan hämmästynyt että mihin helvettiin ne ekat liikkeet (lyönnit) olivat minulta kadonneet. Vaikka siellä musiikki huutaakin, yritän kuitenkin nähdä ja sisäistää mitä ohjaaja itse esittelee ilmaan (KM:ssa ei ilmaan, vaan pariin).

Helvetti että se joskus käy niin hermoon, melkein tekisi mieli heittäytyä selälleen makaamaan, sätkiä ja kirkua. Vaan eipä sekään auttaisi. Monelle ihmiselle olen selittänyt tätä aivovammaani, kukaan ei ymmärrä (yleensä) ja sitten ihmetellään että mikä sillä nyt on kun ei taaskaan tajunnut...

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 17, 2024, 15:23:53Sekä KM- että kuntonyrkkeilytreeneissä olen harmikseni, jopa raivokseni, huomannut moneen kertaan että aivoni eivät ole rekisteröineet kaikkia niitä liikkeitä joita olisi ollut tarkoitus seuraavaksi tehdä. Jos parinikaan ei tiedä missä mennään, niin siinäpä sitten ihmetellään kumpikin. Viimeksikin kun näin kävi ja lopulta selvisi miten se sarja menee, olin kyllä aivan hämmästynyt että mihin helvettiin ne ekat liikkeet (lyönnit) olivat minulta kadonneet. Vaikka siellä musiikki huutaakin, yritän kuitenkin nähdä ja sisäistää mitä ohjaaja itse esittelee ilmaan (KM:ssa ei ilmaan, vaan pariin).

Noin sen pitääkin mennä, -aktiivisen toiminnan ollessa käynnissä, eivät aivot rekisteröi kaikkia liikkeitä.

Se kertoo siis keskittymiskyvystä, jolloin kaikki epäoleellinen jää rekisteröitymättä muistiin.

Ei siis tuo ole mikään poikkeus kohdallasi..noin ihmismieli toimii..

Nykyisin voitaisiin kuvata liikkeet ja katsoa jälkeenpäin..

Vaan kun se ei ole ollenkaan epäoleellista joku tietty yksittäinen liike liikesarjassa. Pieleen menee jos joku kohta ei toimi.  ::)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 19, 2024, 13:14:35Vaan kun se ei ole ollenkaan epäoleellista joku tietty yksittäinen liike liikesarjassa. Pieleen menee jos joku kohta ei toimi.  ::)

Kerroin siis miten aivot toimivat, kun ne eivät muista kaikkea aktiivisessa toiminnassa.
Jos yrität muistaa tehdessäsi liikkeitä hidastaa se toimintaa. Opetellut liikesarjat osataan tiedostamatta. Se vaatii paljon toistamista, eli tarkoitus on saada ne automaattisiksi.

Jos voimistelija miettisi kesken volttisarjan, miten liike jatkuu, hän varmaan olisi kohta rähmällään permannolla.

Jos on ihan uusi liikesarja, niin minulle se on melkein aina melkoinen pakerrus huomioida kaikki mitä näytetään. On helpompi ymmärtää jos sarjaa esittelevä puhuu samalla liikesarjan osiot läpi sitä suorittaessaan.

Monet ihmiset varmaan olettavat että pelkkä näyttö riittää, tai että jotain kohtaa ei tarvitse mainita, kun se on mukamas niin itsestäänselvää.

Sitten on nämä nyrkkeilyhommelit. Sarjassa esim. vasen suora, oikea suora, vasen alakoukku, oikea uppari (kohokoukku). On siinä kyllä moni muukin monta kertaa ollut kyselemässä että miten se nyt meni, kun sarja on selostettu.

Ja tuo nyt oli vaan esimerkki ja on vielä monta muuta lyöntiä (potkut päälle jos potkunyrkkeilyä treenataan). Sarja lisäksi voi olla pidempi.

Olin vuosia sitten ammattilaisnyrkkeilijän teknisissä treeneissä. Aloitteleva mies tuskitteli kun sarja ei mennyt oikein. Nyrkkeilijä sanoi että hän on 20 v treenannut, ja silti yhä sekoilee sarjoissa.

Vaikka olenkin ollut kiinnostunut näkemyksestä että Jumalattarella olisi ollut suurempi merkitys ihmiskunnan aamunkoitossa kuin Jumalalla (tässä siis olennaista jumaluuden sukupuoli), en silti ihan usko että naiset olisivat olleet sillä tavalla päällepäsmäreinä kuin miehet viimeisimmät vuosituhannet. Mitään järkeähän moisessa ei olisi ollut, että naiset olisivat alistaneet sillä tavalla miehiä kuin miehet sittemmin naisia. Eikä se toki olisi ollut mahdollistakaan. Tuskin kaikki naiset olisivat mitenkään onnistuneet kasvattamaan poikansa niin kieroutuneiksi, että nämä olisivat suurinpiirtein palvoneet naissukupuolta koko elämänsä ajan.

Mutta kuitenkin jotkut miehet ovat aivan itkettävän tosissaan sen kanssa että aina on mukamas ollut miesten vissi ylivalta, jossa naiset ovat olleet öpauttia orjan asemassa. Muu ei ikäänkuin kertakaikkiaan tule kysymykseenkään, kuin se, että kumpikin sukupuoli on ollut aivan ooh ja aah miessukupuolen takia, täysin lääpällään miehiin.

Jos aina olisi pidetty miestä sanotaan nyt vaikka kaksinverroin naisen arvoisena, niin miksi sitten kuitenkin on ollut ja on luonnonkansoja, joissa naisilla on sellaisia vapauksia jotka täällä länsimaissa eivät vuosisatoihin tulleet kuuloonkaan? Jos nainen esim. haluaa erota miehestä, niin hän vain siirtää tämän ulkoruokintaan, poistaa omasta majastaan. Se liitto päättyi siihen. Lisäksi tiedämme että on Aasiassa kansa jossa nainen menee koko veljessarjan kanssa naimisiin. Tietty voi ajatella että se naisparka päätyy veljesten seksiorjaksi, mutta jos nainen on noin arvokas että miehet ovat valmiita jopa jakamaan hänet, niin noinkohan vain? Ja Aasiasta löytyy myös kansa jossa mies jättää kotinsa ja siirtyy naisen huusholliin, ja naiset ovat niitä jotka omistavat ja joiden suvussa talot ja tontit siirtyvät eteenpäin.

Lisäksi on näitä heimoja joissa nainen ja mies eivät asu yhdessä, vaan mies asuu muiden miesten kanssa suuressa miesten majassa. Ynnä intiaaniheimoissa oli heimoja joissa katsottiin että eno on lapsen tärkein mieshahmo, koska siitä ei voinut olla varma kuka lapsen isä on. Tällainen ajattelu pitää sisällään sen option, että nainen on saanut paritella useamman miehen kanssa. Eli ei ole kytätty ja rajoitettu, muutenhan isyys olisi ollut varmaa.

Minulla ei tosiaankaan ole mitään kultaista unelmaa että joskus on ollut joku naisten onnela, joku amatsonien maa, jossa mies on ollut orjan asemassa, tai suurinpiirtein koiran veroinen. Mutta minua ihmetyttää että minkä takia jotkut miehet, yleensä iäkkäämmät (kuin minä), olettavat naivisti että aina ja kaikkialla on ollut miesten ylivalta, eikä mitenkään muutoin ole voinut olla?

Mitä tarkoitusta tuollainen fantasointi ajaa? Jos haluaa nähdä miehet supersankareina, voi katsella vaikka Marvel-leffoja. Ei sitä "superuutta" tarvitse siirtää jonnekin esihistoriallisiin aikoihin asti ja jokaikiseen kulttuuriin, ja vähätellä vaikkapa semmoista että jos jostain löytyy naisen luuranko mikä viittaisi siihen että tämä on ollut soturi, niin ei käy mitenkään laatuunsa. Ja hyvä ettei miehet itkuja väännä, jos se vaan kumminkin on todennäköistä.

Onko miehenä oleminen niin totaalisen hento ja hauras juttu, että sen pilaa ja koko elämän sysää raiteiltaan jossa jossakin joskus jonakin aikana on ollut niin, että nainen ei ole ollut kakkosluokan ihminen mieheen verrattuna? Minä en vaan ymmärrä. Minusta miehet ovat rakkaita ja ihania silloin kun koen että kohtaan heissä ihmisen, tasavertaisesti ja henkisen yhteyden aikaansaaden. Eivät silloin kun heillä on tarve päällepäsmäröidä ja alistaa.

Minusta naisten aikaansaama fiilistely ja tunnepolitiikka on ollut nykyaikana haitallista perinteiseen miesten harjoittamaan rationaaliseen politiikkaan verrattuna, mikä herättää heti kysymyksen:

Onko naisten osallistuminen politiikkaan lopulta hyödyllistä yhteiskunnalle?

Olen jo bannilistalla moderaatiovihan vuoksi, joten uskallan tuota kysyä. Tämäkin viesti menee saksituihin.

Tasa-arvoa kannattavana pidän hyvänä ajatuksena sitä, että naiset osallistuvat miesten kanssa yhtälailla yhteiskunnan rakentamiseen, mutta epäilen jossain määrin naisten rationaalista panosta. Onko se hyödyllistä vai jopa haitallista, kun puhumme mm.
1) maahanmuutosta
2) talouskysymyksistä
3) sosiaalisektorista
4) kehitysavun kaltaisista "auttamisista"
5) rikosoikeuksista ja rangaistusten vahvuuksista
En esitä miesten ylivertaisuutta, mutta ehkä taipuvuutta rationalismiin naisia enemmän. Riikka Purra on minusta järkevimpiä poliitikkoja pitkään aikaan, sukupuoli ei merkitse.

Esitän silti kysymystä, onko naisten humaanimpi tms. käsitys yhteiskunnasta silti haitallisempi, koska luo sosiaalisia ongelmia?

Näkisin miesten luovan "raaempaa yhteiskuntaa", mutta myös toimivampaa. Liika humaanisuus johtaa cuckold-yhteiskuntaan, kuten Ruotsi?

^ Kuten esim. allekirjoittaneesta (vai yllekirjoittanutko olen?) voidaan päätellä, kaikki naiset eivät ole sitä mieltä että turvaturismi on jees. Ja turvaturismilla tarkoitan tietenkin sitä, että kuka tahansa saa lompsia Suomeen ja huudella turvapaikkaa, hyväksikäyttääkseen systeemiä kaikenlaisten etuuksien vuoksi, ilman että on oikeasti missään suuressa hädässä. Tämähän voidaan päätellä vaikkapa siitä, että jatkossa kuitenkin käy lomailemassa siinä maassa josta tuli mukamas niin hädissään turvaan.

Enkä ole ainoa nuiva nainen. Eikä tasan taatusti kaikki miehet ole samaa mieltä minun kanssani, vaan ns. maailmaa syleileviä suvaitsevaisia löytyy kyllä miehistäkin. Minunkin tuttavapiirissäni on yksi, jonka kanssa saisin kyllä kaikenlaista väittelyä aikaiseksi jos ehdointahdoin haluaisin alkaa tästä aiheesta hänen kanssaan vääntämään. En tahdo. En vääntänyt tuttujeni kanssa edes koronadenialismista tai rokotevastaisuudesta, vaikka kumpikin ärsytti minua, ja ihmeen monta tuttavaani valitsi olla rokottautumatta ensimmäistäkään kertaa.

Olen yrittänyt sitä aina välillä selvittää että mitkä psykologiset syyt saavat naispuolisen ihmisen ja varsinkin feministin olemaan Lähi-idästä tai pohjois-Afrikasta tulevien muslimimiesten fani. En ole saanut yhtäkään naista kertomaan avoimesti omia syitään. Itse olen kehittänyt teorioita että jostain syystä on syvästi petytty suomalaisuuteen tai suomalaisiin, tai varsinkin suomalaisiin miehiin, ja tätä sitten jotenkin ihmeellisesti kompensoidaan sillä että ulkomaalaiset miehet ovat mukamas parempia ihmisiä. Toinen teoria kuuluu niin että kun on akateeminen ihminen, niin on olevinaan muita ihmisiä ja varsinkin ei-akateemisia ihmisiä parempi, ja sitten aletaan sellaiseksi suhteellisuusteoreetikoksi että mikään kamala ei ole oikeasti kamalaa, kuten esim. silvonta ja lasten naittaminen papparaisille. Kaikki kulttuurit ovat mukamas sellaisenaan ihan ok, ja tämä monimuotoisuus tulee säilyttää vaikka väkisin. Mutta auta armias kun joku sanoo somessa yhden ainoan väärän sanan, niin sitten kyllä huudetaan hysteerisenä.

Jaa niin, ja sitten on näitä kaverin kavereita. Nämä yleensä ovat naisia. Kun kaveri päättää ryhtyä muslimiksi, niin sitten islamia ei saa syyttää yhtään mistään mitenkään milloinkaan.

Kaikki kulttuurit ovat minulle ok, mutta eivät sellaisenaan. Kaikista pitäisi karsia pystyynkuolleet oksat pois. Tavat, jotka tuottavat vain pahaa oloa itsekullekin.

Tässä mielestäni miehillä on paljon valtaa. Jos perheenpää vaan päättäisi että meidän perheessä koulutetaan tyttäretkin. Ja ylipäätään että naisilla on suvussa yhtä suuri merkitys kuin miehilläkin. Tytärtä ei ole mikään pakko tappaa siksi että hän meni ja rakastui, eikä suostunutkaan olemaan suvun kauppatavaraa. Ja niin edelleen.

En tiedä onko mitään erityistä mitä toivoisin suomalaisilta miehiltä. Ehkä se, että eivät halveksuisi naisia, ne yksilöt, jotka niin tekevät.

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 01, 2024, 18:33:48^ Kuten esim. allekirjoittaneesta (vai yllekirjoittanutko olen?) voidaan päätellä, kaikki naiset eivät ole sitä mieltä että turvaturismi on jees. Ja turvaturismilla tarkoitan tietenkin sitä, että kuka tahansa saa lompsia Suomeen ja huudella turvapaikkaa, hyväksikäyttääkseen systeemiä kaikenlaisten etuuksien vuoksi, ilman että on oikeasti missään suuressa hädässä. Tämähän voidaan päätellä vaikkapa siitä, että jatkossa kuitenkin käy lomailemassa siinä maassa josta tuli mukamas niin hädissään turvaan.

Enkä ole ainoa nuiva nainen. Eikä tasan taatusti kaikki miehet ole samaa mieltä minun kanssani, vaan ns. maailmaa syleileviä suvaitsevaisia löytyy kyllä miehistäkin. Minunkin tuttavapiirissäni on yksi, jonka kanssa saisin kyllä kaikenlaista väittelyä aikaiseksi jos ehdointahdoin haluaisin alkaa tästä aiheesta hänen kanssaan vääntämään. En tahdo. En vääntänyt tuttujeni kanssa edes koronadenialismista tai rokotevastaisuudesta, vaikka kumpikin ärsytti minua, ja ihmeen monta tuttavaani valitsi olla rokottautumatta ensimmäistäkään kertaa.

"Olen yrittänyt sitä aina välillä selvittää että mitkä psykologiset syyt saavat naispuolisen ihmisen ja varsinkin feministin olemaan Lähi-idästä tai pohjois-Afrikasta tulevien muslimimiesten fani. En ole saanut yhtäkään naista kertomaan avoimesti omia syitään. Itse olen kehittänyt teorioita että jostain syystä on syvästi petytty suomalaisuuteen tai suomalaisiin, tai varsinkin suomalaisiin miehiin, ja tätä sitten jotenkin ihmeellisesti kompensoidaan sillä että ulkomaalaiset miehet ovat mukamas parempia ihmisiä. Toinen teoria kuuluu niin että kun on akateeminen ihminen, niin on olevinaan muita ihmisiä ja varsinkin ei-akateemisia ihmisiä parempi, ja sitten aletaan sellaiseksi suhteellisuusteoreetikoksi että mikään kamala ei ole oikeasti kamalaa, kuten esim. silvonta ja lasten naittaminen papparaisille. Kaikki kulttuurit ovat mukamas sellaisenaan ihan ok, ja tämä monimuotoisuus tulee säilyttää vaikka väkisin. Mutta auta armias kun joku sanoo somessa yhden ainoan väärän sanan, niin sitten kyllä huudetaan hysteerisenä."

Jaa niin, ja sitten on näitä kaverin kavereita. Nämä yleensä ovat naisia. Kun kaveri päättää ryhtyä muslimiksi, niin sitten islamia ei saa syyttää yhtään mistään mitenkään milloinkaan.

Kaikki kulttuurit ovat minulle ok, mutta eivät sellaisenaan. Kaikista pitäisi karsia pystyynkuolleet oksat pois. Tavat, jotka tuottavat vain pahaa oloa itsekullekin...

Allekirjoitan pitkälti tuon tekstin.

https://www.youtube.com/watch?v=20TAkcy3aBY

Olen sellaista mieltä, että osa ihmisistä ihan oikeasti erehtyisi luulemaan nähneensä Bidenin pickupin takakontissa.

https://www.youtube.com/watch?v=xNSgmm9FX2s

Vaikka videolla kerrotaan, mihin tulisi keskittyä, niin olen ollut havaitsivani, että silloinkaan kun ei tarkoituksella johdeta harhaan, kaikki eivät huomaa näkemestään kaikkea olennaista. Jos tuon Bidenin kuvan kohdalla epäonnistuu huomaamasta kuvasssa olevien värisävyjen ja ympäröivän maailman värisävyjen ristiriidan, tai että se on 2d  kuva ja ei liiku, lienee mahdoton olla toteamatta, että Biden tai sen näköinen heebo on kyydissä.

Veikkaisin, että useampi kun yksi 50 ihmisestä meinsi lankaan.