Norman pyynnöstä avaan ketjun, mihin voi postata pienimmätkin oletettavasti ikääntymisestä johtuvat kehon ja mielen muutokset urheilukikkeleistä menopaussiin.
Aloitan. Tein ensimmäisen keikan julkisilla uudelta asunnolta mökille saareen. Ihan nakit ja muusi. Montakohan vuotta tuolla jaksaa vielä rampata?
Naisystävä haluaa seksiä viitenä päivänä viikossa mutta minulle sopiva määrää olisi korkeintaan kaksi kertaa viikossa. En olisi nuorena uskonut että joskus joutuisin keksimään tekosyitä seksistä kieltäytymiselle.
Kaveripiiriin on hiipinyt puheet "sitten kun on pakko" koskien erityisesti juuri mökkejä ja omakotitaloja. Meille olisi pakko ilmestyä kaiteet portaikkoihin, ne ovat jopa valmiina, siis ostettuna ja mitattuna, mutta eivätpä vaan ole päässeet seinälle. Mutta hyyvin hyyyvin varovaisesti etenkin yläkerrasta kapuan alas, en yhtään ravaa kuten aiemmin.
Muutenkin elämä työelämän jälkeen puhuttaa kohta enemmän kuin työelämä.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Brutto - heinäkuu 28, 2022, 13:10:40
Naisystävä haluaa seksiä viitenä päivänä viikossa mutta minulle sopiva määrää olisi korkeintaan kaksi kertaa viikossa. En olisi nuorena uskonut että joskus joutuisin keksimään tekosyitä seksistä kieltäytymiselle.
Sama vika rahikaisella, mutta tämä johtuu siitä, että ikääntyessä naisilla valuu aivot haarojen väliin.
Olen jostain lukenut että nelikymppisillä naisilla himot voivat riehaantua, kun kehon hedelmällisyys vetelee viimeisiään. Viisikymppisenä tulee kaiketi jyrkkä kahtiajako. Joko halunsa menettää täysin, tai tulee samanlaiseksi riettaaksi pervoksi kuin ne 50+ miehistä jotka pitävät eniten ääntä kyvyistään.
Omalla kohdallani en osaa ennustaa mitään, miten käynee. Voin yhtenä päivänä olla yhtä mieltä ja toisena toista, mitä tulee seksuaalisuuteen.
Tarkistin testosteronitasoni, on 17,5 nmol. Viitearvo hyvin laaja 12-45.
Minulla on 70-v naapuri, joka on alkavan alzheimerin suhteen ottanut minut vainokohteekseen.
Voi olla, että pitää varautua tuon suhteen, se oikeasti kyttää...
- - -
Tiedän, että jotkut vanhat menevät jopa väkivaltaisiksi alzheimerin kautta, näin sitä isäni hoitokodissa. Nyt ilmeisesti naapurissani... :-\
Useimmat hoitokodissa toki eivät olleet väkivaltaisia, vain harvat.
Viimeaikainen keskustelu herätti henkiin halun vielä kerran bilettää ja siihen aukeni loppusyksystä luonteva ja houkutteleva tilaisuus: sussu lähtee lapsineen vkl reissuun juuri merkkipäiväni (60) alla.
Viimeisestä tutustumisesta stadin yöelämään on kymmenkunta vuotta ja viimeisestä kunnon kännistäkin viitisen vuotta.
Ei tarvitsisi pelätä törmäävänsä sussun lapsiin ja omakin tytär on Taiwanissa. Toisaalta olisi monta päivää karmea olo ja keskustaan pitäisi mennä bussilla, kun välimatka on pidentynyt.
Seksikkäät bilekuteetkaan eivät ole tallella ja tuntuu tyhmältä ostaa yhtä kertaa varten uudet.
Siellä on uusi bilesukupolvikin, joka ei ollut edes syntynyt, kun Bile-Ilmari sr oli parhaassa vauhdissa. Bilemestatkin ovat muuttuneet. Mummotunneli sentään on olemassa ja siellä voisin nähdä vaikka jättiläisnaisen, joka on päivitellyt someen sieltä.
Riskejä on. Jos joudun tappeluun tai kompuroin kännissä, voi tulla jälkiä, joiden syntymiselle on vaikeaa keksiä hätävalheita.
Ja onko enää kivaakaan, ei ne viimeiset niin ruusuista olleet. Päätalon kirjassa on sydäntä särkevä kuvaus, miten hänen iäkäs ja kremppainen työkaverinsa lähtee viihteelle ja yrittää nuorten kanssa jatkoille, mutta nämä torppaavat hänet ulos porukasta alentuvan säälivästi.
Toisaalta Bile-Ilmari seniorin paluu yöelämään näin pitkän tauon jälkeen olisi hykerryttävä jymypaukku.
Koko syksy menee tämän kanssa vatuloidessa :(.
Vedin eilen max leuat, meni vain 8 :-\ :-[. No ehkä oli huono päivä, mutta paska tulos silti. Nuorena vedin salilla käymättä 15.
Sauvakävelyllä ihan pienissäkin nousuissa menee hapoille. 40 vuotta sitten juoksi ne kevyesti kovaa ylös. Aerobinen kuntokin on ihan sysipaska.
^
Nousut sauvakävellen menee ihan sujuvasti ja joskus on käynyt niin, että jonkun kävellen käydyn lenkin myöhemmin ajan pyörällä, niin ällistyn miten jyrkkä joku nousu on ollut, kun ei tahdo pyörällä jaksaa sotkea ylös.
Siinähän sinulla on esimerkiksi Mäntymäen kuntoportaat parin kolmen kilometrin päässä. Siinä reipas lämmittely portaille ja portaiden nousujen jälkeen jäähdyttelykävely kotiin ja suihkuun.
Minulla on 3km omille kuntoportaille ja siinä on vielä portaille mennessä melkoisen pitkä mäki, että pääsee niiden portaiden juurelle. Pyörällä mennen on reidet aika tukossa jo perille päästyäni, joten siinä joutuu vähän aikaa ottaa happihyppelyä ennen kuin aloittaa portaissa kiipeämisen. Kävellen pystyy painumaan suoraan portaisiin.
Joitakin voivat ärsyttää videolinkit, mutta miten ikääntymistä voisi havainnoida paremmin kuin videoiden ja kuvien avulla.
Tässä sympaattisen oloinen "mummo" kertoo uudesta kokoelmalevystään.
https://www.youtube.com/watch?v=4_IVoq21-n0
Ja tässä hän on muutamaa vuotta nuorempana.
https://www.youtube.com/watch?v=aeojsabKfZE
Sama henkilö?
Lainaus käyttäjältä: Socrates - syyskuu 04, 2022, 16:13:41
Ei se mun mielestä mikään vain ikääntymiseen liittyvä ilmiö ole, että kynnys bilettämiseen nousee.
Jos jostain syystä lopettaa sellaiset reissut tai tulee oikein huomattava tauko, totta kai rutiini ja moni muukin juttu häviää koko touhun ympäriltä.
Se saattaa vähän hirvittää ja ehkä tuntuu ettei oikein lähde. Luontevammin melkein kävisi niin päin, että joskus huomaa olevansa jossain juhlissa tai kaljalla ja siitä se sitten kehittyy, kun onkin sekä tilanne että fiilis siihen yhtäaikaa.
Periaatteessa siihen olisi vaihtoehtoja — järjestää vaikka jotkut Kantapaikat pienet kemut — mutta en tiedä, miten täällä siihen lämmettäisiin, enkä tiedä itsekään, onko se välttämättä hyvä idea omalta kohdalta
Jos olisin vastaavassa tilanteessa, ehkä kokisin helpoimmaksi kehittää siihen jonkun kuvion, missä ei ole niin kauheasti ennakko-odotuksia eikä paineita, vaikka ei tapahtuisikaan yhtään mitään kovin ihmeellistä. Tavallaan poistaa ensin ne paineet ja lähteä jollain sellaisella ajatuksella, että käyt vaikka katsomassa tietyt paikat ja että voi olla tyytyväinen siihen, mitä siihen jo sinällään kuuluu.
Siinähän on sauma sille että repäisee vähän enemmänkin, mutta ehkä se kannattaa edes päättää ja tehdä vasta siitä tilanteesta käsin, jossa olet jo jossain ja sitten tulee sellainen fiilis että mikä jottei.
En tarkoita tätä sinänsä latistavana tai tylsänä, vaan varsinainen idea on kai se, että jos voi olla tyytyväinen ja nautiskella ja ottaa vastaan sitä mitä se ympäristö nyt sitten onkin, se ehkä antaa enemmän kuin laskelmoitu väkisinördäys. Silloin voi oikeasti lähteä myös kotiin parin kaljan jälkeen ihan hyvillä mielin.
Mutta toi nyt ei taas sovi siihen että räjäytetään pankki ja biletetään. Se on vaan aika vaikean tuntuista jos ei tunne enää paikkoja niin hyvin ja sekin pelkästään ois jo jotain että käy niitä vähän katselemassa.
Jotkut muut varmaan osaa suositella paremmin Helsingin paikkoja tai keksiä jotain erilaisia skenaarioita paikallistuntemuksen pohjalta.
Mun mielestä siihen perseilyyn mistä puhuit kuuluu vähän semmonen että se on yllätyksellistä osin itsellekin eikä sitä ainakaan niin hyvin voi tehdä laskelmoidusti :D
Ikääntyminen voi huonossa mielessä iskeä äkkiä. Vaikka vanhus olisi suht. toimiva yksilö, puoli vuotta voi vaikuttaa nopeasti, jos jotain tautia tulee. Isäni tila romahti loppuaikana aika nopeasti, kun tuli noita vanhainkotien tauteja (vatsainfektioita). Myös perustaudit, kuten Alzheimer ja Parkinson voivat edetä nopeasti.
Tulee jotenkin aina surullinen taikka melankolinen olo kun näkee elokuvissa ja tv-sarjoissa tyyppejä jotka olivat nuoria silloin kun minä olin nuori, ja ovat nyt keski-ikäisiä kun minäkin olen. Eli siis ikätovereita. Kaikkein kaihoisin olo tulee kun katsoo leffat Trainspotting ja sen jatko-osan T2. Vaikkei voisi se maailmankuva kauempana olla omastani, kun en edes viinasten kanssa teininä lotrannut.
Lehtiä kun plaraa ja näkee naisihmisiä joilla on öpauttia sama ikä kuin minulla, aina tsekkaa että onko daami hitaammin vai nopeammin rupsahtanut kuin itse olen. Toistaiseksi ei ole tarvinnut kovin usein olla kateellinen.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 28, 2022, 14:31:35
Olen jostain lukenut että nelikymppisillä naisilla himot voivat riehaantua, kun kehon hedelmällisyys vetelee viimeisiään. Viisikymppisenä tulee kaiketi jyrkkä kahtiajako. Joko halunsa menettää täysin, tai tulee samanlaiseksi riettaaksi pervoksi kuin ne 50+ miehistä jotka pitävät eniten ääntä kyvyistään.
Omalla kohdallani en osaa ennustaa mitään, miten käynee. Voin yhtenä päivänä olla yhtä mieltä ja toisena toista, mitä tulee seksuaalisuuteen.
Tänään on vaihteeksi jännä päivä, kun olen tässä kuolannut Simon Reeveä ja vieläpä jotain ranskalaista joka esitteli touhujaan gebardien parissa Reeven tv-sarjassa. Ja Evan McGregoria. Kaikille näille kolmelle on yhteistä se että näyttävät kypsemmälläkin iällä hyvältä.
On niin hetero olo, että jos muuttuisin mieheksi, haluaisin olla homo, että saisin edelleen himoita miehiä.
(Saatana kun meni lainaus aluksi muokkaukseksi, jolla sitten tietysti sotkin vanhemman kommentin, mutta tämä nyt korjattu.)
^ Joudun googlettamaan joka ikisen miehen, jota kehut komeaksi. Kaikki tähän astiset minulle täysin outoja nimiä. Et näytä hurahtavan megatähtiin.
Eiköhän Evan McGregor sentään ole aika mega. Mutta enivei keskeistä miesmaussani on ns. poikamaisuus.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 03, 2022, 21:42:32
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 28, 2022, 14:31:35
Olen jostain lukenut että nelikymppisillä naisilla himot voivat riehaantua, kun kehon hedelmällisyys vetelee viimeisiään. Viisikymppisenä tulee kaiketi jyrkkä kahtiajako. Joko halunsa menettää täysin, tai tulee samanlaiseksi riettaaksi pervoksi kuin ne 50+ miehistä jotka pitävät eniten ääntä kyvyistään.
Omalla kohdallani en osaa ennustaa mitään, miten käynee. Voin yhtenä päivänä olla yhtä mieltä ja toisena toista, mitä tulee seksuaalisuuteen.
Tänään on vaihteeksi jännä päivä, kun olen tässä kuolannut Simon Reeveä ja vieläpä jotain ranskalaista joka esitteli touhujaan gebardien parissa Reeven tv-sarjassa. Ja Evan McGregoria. Kaikille näille kolmelle on yhteistä se että näyttävät kypsemmälläkin iällä hyvältä.
On niin hetero olo, että jos muuttuisin mieheksi, haluaisin olla homo, että saisin edelleen himoita miehiä.
(Saatana kun meni lainaus aluksi muokkaukseksi, jolla sitten tietysti sotkin vanhemman kommentin, mutta tämä nyt korjattu.)
Pakko sanoa, että joskus tykkään tuollaisista kommenteista..., kiitos Norma Bates. :P
;D Aivojeni takia lienen kyllä rippusen miesmäinen. Jos se nyt on miesmäistä että himoitsee joitakin miehiä, eikä tyydy olemaan joku passiivinen miesten himoittava lahna.
Olen ollut käsityksessä, että miehen nimenomaan eivät himoitse lahnaa, vaan enemmänkin aktiivista petikaveria.
Yksilöissä on eroja. Miesmäisyys ja naismaisuus ovat keksittyjä sanoja kuvaamaan kuviteltuja piirteitä, mitä mieheyteen ja naiseuteen kuuluu. Kaikki miehet eivät ole tyyppimiehiä eivätkä kaikki naiset ole tyyppinaisia.
En ole asiantuntija, mutta jo pelkästään tavallinen maallikko pystyy näkemään, että miesmäisimmät naiset ovat miesmäisempiä kuin naismaisimmat miehet. Mutta kuten sanottu, määritelmät ovat alusta lähtien keinotekoisia.
Ennen vanhaan naiset ja miehet pysyivät heille määritellyissä rooleissaan. Elämä oli tässä suhteessa yksinkertaista. Joitakin poikkeuksia toki on aina ollut, mutta ne ovat olleet harvinaisia. Ruotsin kuningatar Kristiina ei esimerkiksi tainnut näytellä aivan tyypillistä oman aikansa naisen roolia. Hänessä taisi olla enemmän miestä kuin monissa oikeissa miehissä.
https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000001054435.html
Jos miehuus ja naiseus pisteytytetään ja niistä tehdään positiivisia arvoja, joissa kilpaillaan, joku tällaisessa kilpailussa huonosti menestyvä voi kokea olonsa epämukavaksi, koska mieli ja käytännön tosiasiat ovat ristiriidassa.
Nainen haluaisi olla missi ja malli, mutta fysiikka ei anna periksi. Mies puolestaan haluaisi olla naisten ihailema playboy ja seikkailijasankari, mutta hänelläkin fysiikka ja ekonomia tulevat vastaan. Ferrarin sijaan on varaa vain Corollaan, ja pullistelevien lihasten sijasta pullistuu vain vatsa.
Minulla itsellänihän on ihanteena että parisuhteessa kumpikin olisi yhtälailla toisen osapuolen ihailun ja kunnioituksen kohde. Mutta kun miesten juttuja kuunnellut vuosia ja vuosikymmeniä, niin sellainen mielikuva jäänyt että miehet haluavat mahdollisimman hankalan primadonnan joka ei vahingossakaan osoita minkäänlaista kiinnostusta miestä kohti omalta taholtaan. Vaan prinsessana paistattelee miehen valtavan himon paisteessa.
Kun nyt kumminkin ketjun otsikko muistetaan, niin voi olla että ensimmäiset suhteet ja ihastukset nyt ylipäätään ovat "vaikeita", kun ihmiset ovat vielä keskeneräisiä. Ja sitten kun muistellaan niitä ihastumisen kohteita, niin sivullisesta se kuulostaa siltä että höperö tyyppi oli lääpällään ihan täys kusipäähän. Eivät ne minunkaan ihastuksieni kohteina olleet miehet ole välttämättä mitään valtavan ihailuin oikeasti ansainneita tyyppejä. Joku voisi kysyä että mitä helvettiä olen kuvitellut heissä näkeväni, kun ovat sitten kohdelleet minua kuten ovat kohdelleet. Kun olen hyvännäköisyydelle perso, niin hyvännäköisyyden tietenkin olen nähnyt tai kuvitellut nähneeni.
Enkä tässä ole todellakaan Pekkaa pahempi, minkä voi päätellä siitä että ikivanhat ukotkin sietävät vaikka mimmoista ylpeää ja omahyväistä tyttöstä, kunhan se miestä hyppyyttävä kottarainen on pantavan näköinen. (Jos ei itse jaksa panna, niin ainakin kaverit kadehtii.)
Minä kyllä ihailen pariskuntia, jotka selviävät kaikesta paskasta pitäytyen yhdessä. Se on hyvä malli.
En ihaile noita iltapäivälehtien julkkiksia, jotka pariutuvat ja eroavat 5 vuoden sykleillä. Heissä on vikaa.
Ei tainnut tässä asiassa feminismi ja avioeron helpottaminen olla positiivinen ajatus?
Tuskinpa joku Tauski vaihtaa muijaa feminismin takia. (Ikinä en ole tyypin musaa missään kuullut soitettavan. Onkohan ukon ainoa aikaansaannos pitää haaremia?)
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 07, 2022, 22:50:12
Tuskinpa joku Tauski vaihtaa muijaa feminismin takia. (Ikinä en ole tyypin musaa missään kuullut soitettavan. Onkohan ukon ainoa aikaansaannos pitää haaremia?)
Tauski on mielestään alfa-uros. Saattaa muuten noissa piireissä ollakin...?
Laitoin omasta mielestäni tämän videon tähän ketjuun eilen, mutta eipä näy mitään. En nähnyt sitä missään, kun selasin läpi omia kirjoituksiani profiilistani. Uusintayritys:
https://www.facebook.com/reel/6001369166542793/?s=single_unit
Muistikuvani mukaan myöskin mainitsin että kun vaihdevuosien suhteen vouhotetaan pelkästään kuumista aalloista, unohtuu että muitakin tähän kauteen liittyviä ilmiöitä on, ja niitä tuo video esittelee. Valitettavasti en osaa tehdä linkistä sellaista että video näkyisi muutoin kuin Facebookin kautta. Älkää katsoko, jos sen suhteen on joku ongelma.
***
Tänään sitten tämmöistä:
https://yle.fi/urheilu/3-12636596
Anki Honkala, 56, vähät välittää kommenteista ja esiintyy ylpeänä pienissä bikineissä: "Haluan elää elämääni täysillä joka päivä"
Intohimoja voi olla monenlaisia. Jollekin se voi olla sisustamista, käsitöitä tai puutarhanhoitoa. Anki Honkalalle se on harjoittelua salilla. 56-vuotias ex-gladiaattori ei pelkää erottua joukosta.
Minusta tuskin koskaan tulee semmoista että väittäisin ettei vanheneminen vituta. Mutta on selvää että mikäli ei pääse yli siitä että ikääntyminen rupsauttaa olemuksen, niin tekee elämästään aivan erityisen vittumaista. Naisena joutuu pääsemään yli siitä että itse rumenee, mutta myös siitä että miesten mielestä rumenee. Erityisen vaikea tämä asia on minulle, koska uskoin nuorena olevani ruma. Jälkikäteen katsoen olin parikymppisenä tavallisen näköinen omieni keskuudessa. Kolmikymppisenä hetkellisestä pulskuudesta päästyäni aloin ehkä näyttämään jo joltain, mutta päätellen muiden ihmisten kommenteista nelikymppisenä ikäisteni joukossa olen ollut edukseni. Vaikka kasvot ovat kokoajan olleet tavalliset, kroppa ilmeisesti ei. Nyt viisikymppisenä iho sitten alkaa veltostumaan, vaikka ns. runko pääpiirteissään onkin yhä entisellään. (Minä saan sanoa kehostani että runko, miesten on turha tulla sitä sanaa käyttämään ja kuvitella että lempi leimahtaa...)
Minua kohtaan on ihan turha siis olla vahingoniloinen vanhemisen vuoksi, koska minulta niin suuri osa elämästä meni rumana olemiseen jokatapauksessa jo aiemmin. Se on kuin löisi lyötyä, jos ilkkuu siitä että rupsahdan. Hukkaanhan se nelikymppisyyskin meni, jolloin olin "jonkun näköinen", kun ei ollut ketään vierellä arvostamassa. Ei se näe paljon lämmitä jos jossain netissä kehuskellaan bikinikuvia. Auttoi se jossainmäärin pääsemään erovitutuksesta (vaikken siitä koskaan tule 100 % pääsemään niin kauan kuin ei löydy pysyvää kumppania), mutta aikansa kutakin ja kissa kiitoksilla elää (eikä edes sekään).
Joten yritän valmentaa itseäni jonnimmoiseen tietynlaiseen "ylpeyteen" siitä huolimatta että vanhenen eli rumistun. Harmikseni en ehkä voi kauheasti ylpeillä fyysisillä saavutuksilla, koska tämän krempparaadon kanssa ei kyllä mitään ihme huippusaavutuksia tuherreta edes omassa ikäsarjassa. Pitää tyytyä pieniin voittoihin, kunhan nyt vaan jotain saa näperreltyä aikaiseksi. Jos ei tule niitäkään, niin tukeutuu sitten vaikka älyyn. Jos ei saa silläkään mitään aikaiseksi, niin aina jää luovuus.
Jos luovuuskin lopullisesti lässähtää, hastalavista.
Ikääntyminen, ent. vanheneminen, on kuin ympyrän kaari. Kohta tuntee olevansa samassa kohdassa kuin vuuosikymmeniä sitten - askartelee käpylehmiä toisten samanikäisten kanssa ja laulella lurauttaa päälle.
Turha taistella kohtaloaan vastaan. Ihminen on kuin hevonen voimakoneena, hevoskierrossa voit lisätä voimaa ja nopeutta, oja syvenee ja hikeä virtaa, mutta lopussa on aina vain loppu.
Hevoskierto:
(https://kantapaikka.net/proxy.php?request=http%3A%2F%2Fwww.kolumbus.fi%2F%7Ekd4997%2FLunkula%2FMylly-ja-patentit%2Fhevoskierto.jpg&hash=03344db3cb957edcd058ab349c687bed489e579b)
http://www.kolumbus.fi/~kd4997/Lunkula/Mylly-ja-patentit/Patentti-1515.htm
Norma, tuossa https://kantapaikka.net/index.php/topic,2433.msg151390.html#msg151390 viestissä on se video, jota et löytänyt. Vähän ihmettelin, miksi se siellä muutenkaan on tai miten se liittyy hyvään keskusteluun.
----
Mitä vanhenemiseen tulee, niin turha sitä on miettiä ja surra etukäteen. Se tulee joka tapauksessa. Paljon on itsestään kiinni, millaisena se näyttäytyy. Jos on jatkuvasti pahalla päällä ja naama norsunvitulla ja yrittää väistämätöntä vastaan taistella, niin onhan se kamalaa. Eikö pikemmin kannattaisi ottaa vanhuus vastaan uteliaana. Itse aisassa minusta olisi aika kamalaa, jos en vanhuutta edes tavoittaisi, vaan kuolisin ennen aikojani kuten vanhempani.
Vanhan ihmisen naamassa ja tietty koko kehossa näkyy ikä. En sitä osaa huonona nähdä. Monesti olen nähnyt kauniita vanhoja ihmisiä, joiden silmät tuikkivat kirkkaan leikkisinä kasvojen rypyistä huolimatta - vai ryppyjenkö ansiosta ne silmät näyttävät niin eloisilta.
Ihan takuulla askarrellaan ja raakutaan, jos antaa jonkun nuoremman muijan päällepäsmäröidä ja leikittää holhokkejaan. En kuitenkaan näe mitään syytä minkä takia yhtäkkiä alkaisin hoilottaa yksinuottisella äänelläni muita kiusaten, taikka väkerrellä jotain kakarakamaa, jos pysyn jotenkuten järjissäni. (Imppaavatkohan vanhukset liimaa?) Voin tehdä vanhana täsmälleen samaa kuin nytkin teen, lörpötellä nettiin, lukea kirjoja tai katsella telkkaa. Paitsi tietysti en voi jos jokin sairaus pilaa sormet ja näkö lähtee. Mutta sitten sitten kyllä niinsanotusti kävisi käpy niiden käpylehmienkin kanssa.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2022, 11:08:11
Norma, tuossa https://kantapaikka.net/index.php/topic,2433.msg151390.html#msg151390 viestissä on se video, jota et löytänyt. Vähän ihmettelin, miksi se siellä muutenkaan on tai miten se liittyy hyvään keskusteluun.
Ei liity mitenkään, enkä tajua ollenkaan että mitä helvettiä se siellä tekee. Joten poistan sen.
Minulla oli eilen muuten jotain ongelmia sisäänkirjautumisen kanssa tämän saitin suhteen...! Yritin puhelimella kahdella eri selaimella, ja aina päädyttiin sellaiseen ilmiöön että joku viiva ruudun yläreunassa eteni jonkin matkaa, mutta ei perille asti. Sitten jonkin ajan päästä saitti yhtäkkiä alkoi toimimaan. Sitä en muista yritinkö siinä vaiheessa tuota videota saitille laittaa.
^^
Eihän kukaan sinua tule pakottamaan mihinkään tuollaiseen askartelu yms puuhaan, jos et itse halua. Tuskin kukaan edes sinua lähtee mihinkään vanhusten palveluihin kutsumaankaan, jos tule omillasi toimeen. Ei ikä edellytä osallistumaan mihinkään vanhuksille suunnattuun toimintaan, jos pystyt toimintakykyäsi omin nokin kotona ylläpitämään.
Mitä nyt telkussa näkyy niitä vanhusten hoitolaitosten askartelujuttuja tai mitä nyt puuhaavatkaan, niin se on nimenomaan ajalle, jolloin netti ei enää pysy käsissä ja tarvitaan toimintakykyä ylläpitävää tekemistä ja tuolijumppaa ynnä muuta sellaista kuntouttavaa toimintaa.
Tällä hetkellä on niin paljon huonokuntoisia vanhuksia melkeinpä jätetty heitteille omaan kotiin tai niitä makuutetaan terveyskeskuksen vuodeosastolla kattoon tuijottamassa, että on ihan turha alkaa miettiä sitä, mitä et aio tehdä vanhusten palveluyksikössä. Tuskin sinne ihan helpolla tullaan pääsemäänkään, vaikka jossain loppusuoralla tarvettakin olisi.
Miten lienee ynnä käynee.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 30, 2022, 10:47:05
Ikääntyminen, ent. vanheneminen, on kuin ympyrän kaari. Kohta tuntee olevansa samassa kohdassa kuin vuuosikymmeniä sitten - askartelee käpylehmiä toisten samanikäisten kanssa ja laulella lurauttaa päälle.
Turha taistella kohtaloaan vastaan.
Voin minä niitä lehmiäkin duunata (en lapsena itseasiassa ehtinyt), jos oikeasti koen sen hauskaksi ja mielekkääksi siinä vaiheessa. Ehkä tulee vähän liiaksi mieleen joku lataamo eli mielisairaala sellaisesta toiminnasta jossa joku päättää toisten puolesta mitä näiden tulee nyt ryhmänä tehdä. Ei voi tietää millaista on sitten kun olen jotain 70+ tai 80+ (jos niin vanhaksi elän). Ehkä tulee muotiin kunnioittaa vanhuksia, ja se vanhana oleminen on vähän kuin olisi lomalla, on kylpylät sun muut ihanuudet.
Kremppaisuushan se on se suurin syy minkä takia vanhuus pelottaa. Kun jo keski-ikäisenä on vaivoja vaikka muille jakaa, niin mites sitten vanhana. Yksinäisyyteen olen saanut totutella tässä jo 12 v ajan muutenkin, että en tiedä onko siinä joku ongelma. Lähinnä tietty se että jos kaatuu eikä saa edes soitettua apua, niin saat siellä sitten mädäntyä keskenäsi, vaikka elävältä. Onhan minulla näitä sisaruksenlapsia kaksi, joiden kanssa voisi sopia jonkin "systeemin", mutta vihaan pyytää apua muilta.
^
Tuskin tulee vanhuuden kunnioittaminen enää ikinä muotiin. Vanhukset on valtava kuluerä yhteiskunnalle ja nuoremmat saavat perse verillä raataa elättääkseen vanhemman sukupolven, joka ei enää tuota mitään.
Nyt kannattaa nuorempana säästää että on varaa edes jotain mukavuuksia itselleen kustantaa vanhuuden päiville.
Uimahalli on hyvä paikka tarkkailla ihmisen elämänkaarta. Siellä käy varsinkin aamuisin paljon ikääntyviä ihmisiä, joille se on valtavan tärkeä rutiini ja samalla jonkinlainen sosiaalinen tapahtuma. Moni käy lähes loppuun asti. Niitten juttuja kuunnellessa elämän arkisuus lävähtää täysillä silmille.
No niin, laitetaan nyt taas kerran pätkä Kansanradiosta, vaikka kaikki ei sitä siedä kuunnella. Sattui vaan tuohon tämän aamun keskustelun teemaan sopivia viestejä useampi peräkkäin. Olen yrittänyt tuon pysäyttää niin, että siinä pitäisi olla juuri alkamassa "Savon Ukko" nimimerkin puheenvuoro (11:34). noita kannattaa kuunnella noin 17:30min asti, vaikka siinä on yksi lyhyt hömppäpuheenvuoro välissä.
Puheenvuoroja vanhuksista (https://areena.yle.fi/podcastit/1-63488601)
Vanhukset ja vanhustenhoito on Kansanradion kestoaiheena vuodesta toiseen ja tuntuu, että tilanne menee yhä surkeammaksi. Tuossa pätkässä viimeinen puheenvuoro yksinäisyydestä on aika riipaiseva. Ihmisellä ei ole enää ketään ja radion kautta apua anelee, kun ilmeisesti mistään muualta ei osaa hakea tai ei saa vaikka hakisi.
Tulipa surkea olo kuuntelijallekin.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 30, 2022, 11:40:48
Miten lienee ynnä käynee.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 30, 2022, 10:47:05
Ikääntyminen, ent. vanheneminen, on kuin ympyrän kaari. Kohta tuntee olevansa samassa kohdassa kuin vuuosikymmeniä sitten - askartelee käpylehmiä toisten samanikäisten kanssa ja laulella lurauttaa päälle.
Turha taistella kohtaloaan vastaan.
Voin minä niitä lehmiäkin duunata (en lapsena itseasiassa ehtinyt), jos oikeasti koen sen hauskaksi ja mielekkääksi siinä vaiheessa. Ehkä tulee vähän liiaksi mieleen joku lataamo eli mielisairaala sellaisesta toiminnasta jossa joku päättää toisten puolesta mitä näiden tulee nyt ryhmänä tehdä. Ei voi tietää millaista on sitten kun olen jotain 70+ tai 80+ (jos niin vanhaksi elän).
Jos tarkoitat omaa vanhenemistasi, niin siellä on luultavasti just sellasta kuin sen ikäiset kuvailee olevan.
Ikääntyminen on sikäli tylsää, että psyykkiset ja fyysiset muutokset tapahtuvat juuri niin kuin vanhat ihmiset kertovat, vaikka jokainen kuvittelee olevansa jos ei nyt ihan kuolematon niin ainakin ikinuori jaloiltaan lopulta kaatuva tervaskanto.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2022, 13:05:10
No niin, laitetaan nyt taas kerran pätkä Kansanradiosta, vaikka kaikki ei sitä siedä kuunnella. Sattui vaan tuohon tämän aamun keskustelun teemaan sopivia viestejä useampi peräkkäin. Olen yrittänyt tuon pysäyttää niin, että siinä pitäisi olla juuri alkamassa "Savon Ukko" nimimerkin puheenvuoro (11:34). noita kannattaa kuunnella noin 17:30min asti, vaikka siinä on yksi lyhyt hömppäpuheenvuoro välissä.
Puheenvuoroja vanhuksista (https://areena.yle.fi/podcastit/1-63488601)
Vanhukset ja vanhustenhoito on Kansanradion kestoaiheena vuodesta toiseen ja tuntuu, että tilanne menee yhä surkeammaksi. Tuossa pätkässä viimeinen puheenvuoro yksinäisyydestä on aika riipaiseva. Ihmisellä ei ole enää ketään ja radion kautta apua anelee, kun ilmeisesti mistään muualta ei osaa hakea tai ei saa vaikka hakisi.
Tulipa surkea olo kuuntelijallekin.
Kansanradiossa joku vaati vastuuta luojalle, kun ei saanut jagcbotmiljoonia pelkästään pari numeroa oikein- Hänellä olisi ollut suunnitelmia antaa niitä köyhille ja tuottaa muutakin iloa ihmisille.
Luoja perskuta vaan ei tuottanut tuota iloa "hänelle" jopa sataantuhanteen olisi tyytynyt, eli omasta puolestaan olisi tinkinyt runsaasti-
Mielenkiintoista miten maailmalta tai luojalta voi vaatia ikuista elämää, mutta ellei edes lottopottia ole tulossa- niin kannattaneeko vaivautua.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 30, 2022, 15:22:06
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - lokakuu 30, 2022, 11:40:48
Miten lienee ynnä käynee.
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - lokakuu 30, 2022, 10:47:05
Ikääntyminen, ent. vanheneminen, on kuin ympyrän kaari. Kohta tuntee olevansa samassa kohdassa kuin vuuosikymmeniä sitten - askartelee käpylehmiä toisten samanikäisten kanssa ja laulella lurauttaa päälle.
Turha taistella kohtaloaan vastaan.
Voin minä niitä lehmiäkin duunata (en lapsena itseasiassa ehtinyt), jos oikeasti koen sen hauskaksi ja mielekkääksi siinä vaiheessa. Ehkä tulee vähän liiaksi mieleen joku lataamo eli mielisairaala sellaisesta toiminnasta jossa joku päättää toisten puolesta mitä näiden tulee nyt ryhmänä tehdä. Ei voi tietää millaista on sitten kun olen jotain 70+ tai 80+ (jos niin vanhaksi elän).
Jos tarkoitat omaa vanhenemistasi, niin siellä on luultavasti just sellasta kuin sen ikäiset kuvailee olevan.
Ikääntyminen on sikäli tylsää, että psyykkiset ja fyysiset muutokset tapahtuvat juuri niin kuin vanhat ihmiset kertovat, vaikka jokainen kuvittelee olevansa jos ei nyt ihan kuolematon niin ainakin ikinuori jaloiltaan lopulta kaatuva tervaskanto.
"Ikä painaa" hartioita kumaraan ja nöyristää ihmistä, jos ihminen on nöyristyäkseen-- sanotaan kilo per vuosi --niskan päällä- sataan vuoteen ehtineillä sen jo huomaa.
Eipä olisi uskonut, että amerikkalaisen teiniseksikomedian tähdellä olisi näin syvällistä sanomaa vanhenemisestaan. Stiflerin äitinä American Pie -elokuvissa muistettu Jennifer Coolidge :
Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000009166154.html– Olen hyvin onnellinen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Olen aina halunnut kokea päivän, jota en voisi uskoa todeksi, ja Emmy-palkinnon päivä oli sellainen.
– Täytyy tosin sanoa, että olen ylipäänsä onnellinen aina uudesta päivästä, kun saan olla elossa. Uskon, että syy siihen, miksi minua sanotaan hauskaksi, on simppelisti se, että mitä lähempänä hauta häämöttää, sitä enemmän pitää revitellä.
– Kun vanhenet, otat ilon irti, koska saatat olla illalla kuollut.
Ja rehellinenkin vielä.
Lainaus käyttäjältä: https://www.is.fi/viihde/art-2000008985708.htmlNyt 60-vuotias näyttelijätähti kertoo Variety-lehden haastattelussa, että American Pie -elokuvat vauhdittivat hänen seksielämäänsä valkokankaan ulkopuolellakin. Coolidge kertoo, että seksikumppaneita on elokuvan ansiosta kertynyt melkoisesti.
– On varmaan 200 ihmistä, joiden kanssa en olisi harrastanut seksiä ilman rooliani, hän kertoo People-lehden mukaan.
Eikä tässä vielä kaikki, hän antaa kaupan päälle myös viisauksia rahasta.
Lainaa...olen sanonut suoraan, että raha on ihanaa, ja sillä voi ostaa onnea tiettyyn pisteeseen saakka.
– Muistutan silti aina toisesta puolesta. Rahalla ei koskaan korjata sitä, mikä on rikki, ja raha usein eristää siitä, mikä on aidosti tärkeää.
Erikoisen fiksun tuntuinen ja vielä hyvännäköinenkin muori joka osaa vanheta tyylillä.
Kerää koko sarja.
Muita vaihdevuosien mahdollisia oireita ovat muun muassa:
heikotus
huimaus
palelu
pahoinvointi
päänsärky
huonovointisuus fyysisen rasituksen aikana tai jälkeen
verensokerin säätelyhäiriöt
vatsan rasvakerroksen kasvu
rintakivut ja puristava tunne rinnassa
sydämen tykytys
nivel- ja lihaskivut
painonnousu
tuntohäiriöt käsissä ja jaloissa
ummetus
virtsaamisvaivat ja virtsankarkailu.
https://www.puhti.fi/tietopaketit/vaihdevuodet/
Sen verran pahoinvointi, sydämen tykytys, huimaus ja päänsärky pänninyt tässä viimeaikoina, että tuli jo mieleen että onko tässä syöpä tai kasvain päässä kun meno on niin merkillistä. Edelleenkin ihmettelen että julkisuudessa puhutaan vain hikoilusta ja röörin kuivuudesta, kun on näitä muitakin oireita ja minusta jatkuva yrjötys on ihan tarpeeksi kamalaa menoa sekin.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 30, 2022, 11:57:16
^
Tuskin tulee vanhuuden kunnioittaminen enää ikinä muotiin. Vanhukset on valtava kuluerä yhteiskunnalle ja nuoremmat saavat perse verillä raataa elättääkseen vanhemman sukupolven, joka ei enää tuota mitään.
Nyt kannattaa nuorempana säästää että on varaa edes jotain mukavuuksia itselleen kustantaa vanhuuden päiville.
Ei sinänsä mitään uutta maailmassa. Noinhan se maailma lienee toiminut pääosin aiemminkin. Vain pieni katkos 1900-luvulla, kun kuvittelimme, että valtio maksaa eläkkeemme... :o
Ohessa hassunhauska hormonikaavio naisesta vaihdevuosijatkumon eri vaiheissa.
Lainaus käyttäjältä: Kopek - lokakuu 06, 2022, 12:27:23Mies puolestaan haluaisi olla naisten ihailema playboy ja seikkailijasankari, mutta hänelläkin fysiikka ja ekonomia tulevat vastaan. Ferrarin sijaan on varaa vain Corollaan, ja pullistelevien lihasten sijasta pullistuu vain vatsa.
Semmoinen lohduksen sana, että monet naiset eivät suinkaan ihaile mitään playboy-tyyppejä, pelimiehiä, seikkalijasankareita, tai muita sen tapaisia hyypiöitä. Monet naiset pikemminkin kaipaavat rakastettua, kumppania, aviomiestä, ihmistä, joka pysyy vierellä ja on uskollinen, joka kohtelee naista hyvin ja inhimillisesti. Sen sijaan että kaipaisi petkuttajaa, höynäyttäjää, naistennaurattajaa, häntäheikkiä, sydänsurujen tuottajaa, seikkailijaa, huiputtajaa, auervaaroja, sydämien tallojaa. En tiedä kuinka suuri osa naisista ihastuu playboy-tyyppeihin, ja kuinka suuri osa kiertää heidät mahdollisimman kaukaa.
Minun silmissäni pelimiehet ovat niin naurettavia, että sellaisen kanssa tulisi tunne että minä olen vesi ja tyyppi on öljy, meitä ei saa sekoittumaan. Jotain hyötyä siis autistisista piirteistäkin on. Koska ne kenties hivenen "miehistävät" aivojani, jonkun itseensä ihastuneen tyypin keekoilut eivät resonoi minulle, kun en ole sitä silmäripsiään räpsyttelevää tyttelityyppiä joka ihastuneena kikattelee ja flirttaa maailmanmiesten kanssa.
Sensijaan herkät, ujot ja arvoitukselliset poitsut ovat heikko kohtani, ja kyllähän heissäkin voi tietty kusipäitä olla. Heillä on sitten vain eri menetelmät käytössä. Esim. itkunvääntö.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 16, 2022, 21:01:29
Kerää koko sarja.
Muita vaihdevuosien mahdollisia oireita ovat muun muassa:
heikotus
huimaus
palelu
pahoinvointi
päänsärky
huonovointisuus fyysisen rasituksen aikana tai jälkeen
verensokerin säätelyhäiriöt
vatsan rasvakerroksen kasvu
rintakivut ja puristava tunne rinnassa
sydämen tykytys
nivel- ja lihaskivut
painonnousu
tuntohäiriöt käsissä ja jaloissa
ummetus
virtsaamisvaivat ja virtsankarkailu.
... Suurin osa oireista ovat kyllä sellaisia, joita on nuoremmillakin. Ajoittain.
Paitsi tuo "
rintakivut ja puristava tunne rinnassa", sitten kyllä terkkariin!
On kyllä erinomaisen paska terveys jos kärsii noista kaikista alle 40-vuotiaana.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - joulukuu 27, 2022, 20:46:12
On kyllä erinomaisen paska terveys jos kärsii noista kaikista alle 40-vuotiaana.
On pikkuvaivoja, Toope on 50-v. Mutta harvoja noista vaivoista kärsii, kun aika normipainoinen ja suht. terve ruokavalioltaankin.
Jotain ongelmia toki tulee, mutta ne ovat vähäisiä. On minullakin kolesterolilääkitys, nyt saan ehkä eturauhasen liikakasvua estävää lääkitystä (koska äijät saavat). Paaskat noista, eivät elämää estä...
Kyllä se elämäntapa on osin valinnoista kiinni. Lääkkeet ovat apu, jos tarvitaan, eivät normaaliruokavaliota.
Lueskelin kohtalaisen pienikokoista kirjaa sängyssä ja siitähän tuli käsiin melkoisen tuskaisia tuntemuksia. En jaksa enää pidellä kirjaa sekä pystyssä että auki. Ja tässä olisi lukemattomia kirjoja paljon painavampiakin. Kai se on pakko hommata joku kirjatuki. Kun vain osaisi päättää että minkämoinen olisi hyvä. Ongelmia tulee siitä että olen kumminkin yhä likinäköinen, mutta en näe lähelle kaukolasit päässä. En näe myöskään plus- eli lukulasit päässä. Eli ainoa tapa lukea on semmoinen, että otan lasit kokonaan pois, ja silloin kirjan tai lehden pitää olla kyllä varsin lähellä kasvoja, että näen hyvin.
Näin ollen en voi istua selkä suorana, koska en näe sinne eli syliini asti. Olen tavannut sängyssä maata ihan pötkölläni, tyyny pään alla, ja lukea siten. Mutta ei tosiaan oikein pysty enää pitelemään kuin lehtiä. Oli vanhuus tai fibro, niin järeämmän kaman pitely on yhtä tuskaa. 60+ tuttava oli sitä mieltä että vanhuus, koska se jotenkin kuivattaa jotain käsistä...? Jänteitä? Mitä lie?
https://www.ettonet.fi/tuotteet/lahjaideoita/lukemista-jeesaamaan/kirjatyyny-bookseat-kirjatuki/
Tämä olisi hieno, mutta en viitsisi maksaa noin paljoa.
Tieteen Kuvalehden mainoksen myötä päädyin linkkiin jossa länkytettiin naisen seksuaalisen halun vähentymisestä vaihdevuosissa. Hormonien lisäksi siihen vaikutti kuulemma se että joutuu hoitamaan sekä lapsiaan että vanhempiaan. Jaaha. Mutta se jäi ihmetyttämään kun jossain väläytettiin jostain "leikkauksesta" joka hidastaisi vanhentumista. Ehdin aika pitkälle lukea ennen kuin sivu musteni (maksumuuri siis), mutta minulle ei ehtinyt selvitä että mikä leikkaus ihmistä muka nuorentaa. Tuskin nyt sentään pärstän leikkelystä oli kyse, kun eihän se oikeasti mitään nuorenna.
Alkaa tuntua että koko lehti on pelkkä pelleposti.
Vaihdettuani minipillereistä toiseen (nyt menossa desogestreeli) on alkanut olemaan tunteet pinnassa, ja toleranssi kaikenlaista paskaa kohtaan on entistäkin vähäisempi. :P
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 27, 2023, 19:45:05
https://www.ettonet.fi/tuotteet/lahjaideoita/lukemista-jeesaamaan/kirjatyyny-bookseat-kirjatuki/
Tämä olisi hieno, mutta en viitsisi maksaa noin paljoa.
¨
Näyttää siltä, että tuollainen olisi helppo ommella itse. Voisi käyttää esim jämäkankaita, vanhoja farkkuja tai lakanoita jotka keskeltä hapertuneita tms., ja lahdata jokin vanha tyyny. Eli olisi ilmainen. En tiedä sitten, onko tuolla jokn jämäkämpi tukirakenne sisällä. Jostain pakkausmateriaalista (vaahtomuovi) tms. voisi veistellä myöskin tuollaisen, tai ainakin tukirakenteen. Tai käyttää sanomalehtiä, ja tehdä papier machesta, mikä myös on kevyttä. Tai voisi kokeilla tehdä lukuteline pahvilaatikoista?
Ehkä pieni tyyny rinnan päällä ajaisi saman asian, siinä voimaa ei tarvittaisi muuhun kuin kiinni pitämiseen, kun tyyny kannattelisi kirjaa?
Tämmöinen voisi onnistua pahvilaatikosta, jeesusteipin avulla:
https://www.ikea.com/fi/fi/p/vivalla-teline-tabletille-bambuvaneri-10401484/
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - toukokuu 02, 2023, 01:36:03
Catherine Deneuve (79v) "mummomainen" mutta Helen Mirren (77v) edelleen mukiinmenevä.
Deneuve polttaa röökiä kuin korsteeni, haastatteluissakin jos ei estellä.
Linda Hamilton on esimerkki tupakoinnin todennäköisestä vaikutuksesta ulkonäköön ja ehkä myös ääneen. Hamiltonilla on saman tyyppinen möreä ääni kuin oli Lucille Ballilla, joka oli myös kova tupakoimaan.
Miesnäyttelijöistä tupakalla itsensä "vanhentaneisiin" taitaa kuulua esimerkiksi Mel Gibson.
(https://64.media.tumblr.com/44d7cb6c384997788cd6b22f9250dcae/d2d3556f5528964d-48/s640x960/73b1a0c1ec0eb9378c2b5f571c533846e430266c.jpg) (https://i.pinimg.com/originals/52/82/a8/5282a81c9556b6710d733c623f7f9e87.jpg)
Tupakkanaiset ja tupakkamiehet eivät tyypillisesti ole lihavia ja siinä mielessä "mummomaisia" ja "pappamaisia", mutta tupakka vaikuttaa muulla tavoin rappeuttavasti. Oletettavasti silläkin on merkitystä, miten paljon tupakkaa polttaa.
Alkoholin käytöllä saattaa myös olla vaikutuksia, mutta millaisia, se riippuu käyttömääristä ja tavoista. Vaikutus voi olla välillistäkin, eli humalassa itsekontrolli ylläpitää terveellisiä ruokatottumuksia heikkenee.
https://bmcpublichealth.biomedcentral.com/articles/10.1186/1471-2458-5-126
Oma mielenkiintoinen kysymyksensä näyttelijöiden ja muiden julkkisten (ja ehkä tavallisten ihmistenkin) kohdalla on se, miksi ihmiset yhtäkkiä tietyn ikäisenä alkavat ikään kuin "paisua". Kasvot muuttuvat pyöreiksi ja koko olemus näyttää kuin pullistuneelta ilmapallolta. Joillakin taas ilmiö on käänteinen, eli vanhentuessaan ihminen "kutistuu" kasvoiltaan ja muultakin vartaloltaan kuin rutistuneeksi ilmapalloksi. Ilmeisesti niitä ihmisiä pidetään ikäänsä nähden nuorekkaina ja hyvin säilyneinä, joilla tätä paisumis/kutistumisilmiötä esiintyy mahdollisimman vähän kumpaankaan suuntaan. Tietysti muutenkaan ei tule näyttää "aivan kauhealta", jos haluaa olla ikäänsä nähden hyvin säilynyt.
https://www.quora.com/Why-are-celebrities-the-same-age-as-me-not-aging-at-the-same-rate-as-everyone-else
Gillian Anderson on esimerkki semmoisesta kasvotyypistä jossa nuorena on pyöreät kasvot, ja vanhemmiten kasvot alkavat venymään pitkänomaisiksi.
Jossain tiededokumentissa televisiossa sanottiin että auringonottaminen vanhentaa kasvoja merkittävällä tavalla. Muistaakseni väitettiin jopa että aurinko olisi melkeinpä yksinomainen syypää kasvojen vanhenemiseen. Eivät sitten olleet ottaneet lainkaan päihteitä huomioon. En osaa sanoa onko ruskettuminen vanhentanut minua. Keväisin aina masennun siitä miten vanhalta näytän ja sitten kun saan väriä naamaan, helpottaa. Jotenkin se rusketus nuorentaa, noin ulkonäöllisesti. Joillain naisillahan se ruskettaminen meneekin sitten överiksi, ja lopulta ollaan oranssin värisiä.
En ole koskaan käynyt etelässä, joten mitään superpaahtoa en ole kropalleni ottanut. Mutta Suomessa rönöttänyt auringossa tuntikaupalla, pienin varjossa vietettyjen väliaikalevähdyksien kera.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 02, 2023, 09:30:23
En ole koskaan käynyt etelässä, joten mitään superpaahtoa en ole kropalleni ottanut. Mutta Suomessa rönöttänyt auringossa tuntikaupalla, pienin varjossa vietettyjen väliaikalevähdyksien kera.
Olet kuitenkin saanut aurinkoa sinnekin, mihin aurinko ei normaalisti paista... :D
Lienee ihotyypistä kiinni, miten pahasti aurinko runtelee kasvoja. Esimerkiksi isäni oli "etelänmaalaista" ihotyyppiä, joka sai kevättalven ensimmäisinä aurinkoisina päivinä värin iholleen, vaikka ei koskaan tietääkseni tieten ottanut aurinkoa. Hänen ihonsa ei siitä rupsahtanut. Itselläni on vaalea ja ohut iho, joten sen vuoksi olen aikuisiällä oikein vältellyt aurinkoa ja väittäisin, että kohtuullisen hyvällä menestyksellä olen ihoani varjellut.
Muinainen pomohenkilöni puolestaan kävi keväällä aina etelässä ja palasi parin viikon lomalta aina muutamaa vuotta vanhemman näköisenä takaisin. Kuolikin siten kohtalaisen nuorena syöpään, mutta en ole tietoinen siitä, olisiko se melanoomasta lähtenyt.
Lainaus käyttäjältä: Brutto - toukokuu 02, 2023, 09:48:03
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 02, 2023, 09:30:23
En ole koskaan käynyt etelässä, joten mitään superpaahtoa en ole kropalleni ottanut. Mutta Suomessa rönöttänyt auringossa tuntikaupalla, pienin varjossa vietettyjen väliaikalevähdyksien kera.
Olet kuitenkin saanut aurinkoa sinnekin, mihin aurinko ei normaalisti paista... :D
Aika vähän. Parisuhteissani uskalsin olla nakuna rannallakin niissä syrjäisissä paikoissa joissa kävimme uimassa. Sinkkuna olen vain uinut alasti. Menetin yhden paikan kesämökkimaiksi, ja niissä paikoissa missä pystyn yhä käymään, en voi kuin uida alasti ja senkin kyylättyäni ja kytättyäni ettei ole ihan heti porukkaa änkemässä maalta eikä järvestä lähelle.
Toisaalta en kaipaa rusketusta kuin niihin osiin jotka ovat näkyvillä kun vaatteet on päällä.
- Miehillähän on paksumpi nahka, joten heitä tuskin aurinkokaan niin helposti rupsahduttaa.
Pari viikkoa sairaslomaa, kun kaatumisen jälkeen osoittautuikin (1kk myöhemmin), että ranne onkin murtunut. Eka röntgen kaatumista seuraavana päivänä ei osoittanut mitään. Kuukausi myöhemmin otettu kuva osoitti murtuman! Lääkäri urputti, että vamma olisi syntynyt kaatumisen jälkeen!!
Ei ole, vamma havaittiin vasta myöhemmin. Mitään ei ole sattunut käteen tuon liukastumisen jälkeen.
Siis ei voi kaatumisen/liukastumisen vamma näkyä vasta myöhemmin???
Tulee mieleen vakuutusyhtiön lääkäri...
- - -
Olin oikeasti töissä kipeällä kädellä, kun diagnoosi oli = "ei murtumaa". Saa nähdä, miten vakuutusyhtiö nyt alkaa urputtamaan, kun se murtuma onkin kädessä. :-\
Tässä yksi ilta meinasin ottaa selfien nykyisen puhelimeni etukameralla, mutta puhelimesta katsoi niin kauhea kanttura että ottamatta jäi. Jostain syystä uusimmassa puhelimessani se selfie on jotenkin vaikeammin otettava kuin aiemmissa, tuntuu että hyvin helposti tulee se kauhunaama mitä näkee mm. Tinderissä keski-ikäisillä miehillä. Tuolla kertaa asiaa sotki vielä valaistus. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä herkemmin valaistus on epäedullinen, ja osuu jokaikiseen rupsahtumaan ja rapsahtumaan niin että hyi helvata.
Meni sitten päivä tai pari ja lueskelin uusinta Apua, niin Kata(riina Souri) on haastateltavana ja hänellä ihan sama juttu että ei sitä nyt ihan mistä tahansa kulmasta sitä pärstäkuvaa sitten häneltä saa ottaa. Meillä kun on hänen kanssaan aika vähän ikäeroa, niin sitäkin tarkemmin tulee sitten tarkasteltua että kumpi johtaa tai on häviöllä tässä ikääntymisskabassa. Tiedän että on rumaa, ilkeää ja väärin kokoajan kyttäillä ihmisten ulkonäköjä, mutta en mahda sille mitään että ikäisteni kanssa menee väkisinkin aina vertailemiseksi. Siihen nähden että hän on sentään julkkis, en kokenut että pitäisi kadehtia. Eikä se hänen elämänsä muutenkaan erityisen hassunhauskalta vaikuttanut. Tullut siihen tulokseen ettei enää etsi kumppania, kun ei monimutkaisuutensa vuoksi sovi kenenkään kanssa yhteen.
Enhän sovi minäkään! Jonkin aikaa saatan jaksaa silkan kiltteyden voimalla, mutta tiedän että minusta voisi tulla aikas vittumainen ämmä jos olisin hampaat irvessä yhdessä yhtään kenenkään kanssa. En ole oikeasti koskaan kokeillut, koska olen aina laittanut poikki sitten kun alkaa tulemaan höyry korvista. Ihmiset ovat sikäli ärsyttäviä (ja toki varmasti minäkin), että heissä on ihan tarpeeksi kestämistä muutenkin, ilman että sitä touhuskelua alkaa vielä parisuhteessakin katselemaan.
Haluaisin antaa periksi ja tyytyä olemaan yksin, mutta ei vieläkään pysty. Siitäkään huolimatta että ynnäisin kaiken minkä vuoksi en ole toivottu enkä kaivattu kumppani. Kuten nyt vaikka tämän kk-kierron (olettamani) päättymisen vuoksi, joka ilmeisesti on lähtölaukaus totaaliselle muumioitumiselle.
Miehiähän ei pysty pelottelemaan enää yhtään millään heidän vanhenemisprosessissaan, kun ainoa mikä heille merkkaa on seisokki, ja on olemassa Viagra.
Viimeksi kun tuli iästä puhetta, niin seurueessa olleet ihmiset - jotka eivät tunteneet minua entuudestaan - arvioivat minut n. 36-38-vuotiaaksi. Ei missään tapauksessa yli 40... Kyllä se kieltämättä vähän hymyilytti, mutta olen aina näyttänyt todellista ikääni nuoremmalta. Sama arviota olen kuullut jo kauan. :)
Hyvät geenit ja näyttäisin varmasti vieläkin nuoremmalta, mikäli olisin viettänyt urheilullista ja raitista elämää. Äitinikin on jo lähempänä 80-vuotiasta kuin 70-vuotiasta, mutta häntäkin voisi edelleen helposti luulla jotain 60-65-vuotiaaksi. Kuten luullaankin.
Ollessani 47-vuotias istuskelin jälleen kerran bussia odottamassa, kun vähän erikoisempi miekkonen tuli jutustelemaan. Mietiskeli että tehdäkö lapsi naisensa kanssa vai ei. Totesi sitten että "sinä kun olet tuollainen kolmivitonen (pälä pälä)..." Olihan se kiva kuulla, kun ei ollut mistään seuranhausta kyse. Nakusaitilla kehuttu milloin miksikin, jopa parikymppisen veroiseksi (lähinnä kai hoikkuuden vuoksi), mikä nyt tietysti on jo aivan älytöntä. Tinderissä tai en muista missä deittijutussa joku aasialainen mies katsoi että olen 8 v ikäistäni nuoremman näköinen. Hän ei ollut liehakko.
Aina välillä arvelen että olemus lähestyy todellista ikää, mutta sitten taas toisaalta kun katselen ikäisiäni siellä ja täällä, niin enhän minä samaistu heihin millään tavalla. Se varmaan merkkaa tietty paljon että jäi ne lapset laittamatta. Kun ei tullut äidiksi, ei tullut isoäidiksikään. Eikä vanhentunut sillä tavalla kuin äitiys vanhentaa. Tosin yksi nainen minulle kerran sanoi että se on tekosyy että lapsien laittaminen lihottaisi, että se olisi (hänen mielestään) ihan itsestä kiinni että miten käy. Tosin minä nyt en automaattisesti yhdistä lihavuutta vanhalta näyttämiseen. Oman äitini perusteella voi olla edessä päinvastainen ilmiö, eli näivettyminen.
Minua veetutti tänään keski-ikäiset ja vanhat ihmiset kauppakeskuksessa, kun jäävät jumittamaan/seisomaan portaisiin tms. kassalle/jonoihin.
Olen itse 52-v. Silti ärsyttää tuo jumittaminen.
Tänään känniääliö bussissa, annetaan anteeksi kun on festarit. Oikein känniääliö.
Minua näyttää muuten ärsyttävän aika moni asia... ::)
Jos on 50+ eikä mikään ärsytä, on päästänsä pehmentynyt.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 28, 2023, 22:41:29
Jos on 50+ eikä mikään ärsytä, on päästänsä pehmentynyt.
Oles nyt siinä... :D
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 28, 2023, 22:41:29
Jos on 50+ eikä mikään ärsytä, on päästänsä pehmentynyt.
Ikä on vain "numeroita- sanoi 10 vuotias pikkulikka.
Eihän ikä varsinaisesti ole ärsytyksen syy, luultavammin se vain yhdistetään muihin vaivoihin.
Jos ei ikääntymistä itsessään huomaa, lapsuudenystävien, koulukavereiden, Facebook-kavereiden ja muiden tuttujen kuolinilmoitukset saavat ehkä miettimään, että talvisodassako tässä ollaan, vai mistä on kyse, kun porukkaa lakoaa ympäriltä kiihtyvään tahtiin.
Facebookin kaverilistassakin alkaa olla jo kuolleiden osasto, kun ihmisistä on jäänyt vain profiili jäljelle. Tänään sain tiedon, että yksi Facebook-kaveri, jonka jollakin tavalla olen tuntenut myös ennen internetin aikaa, oli kuollut jo toukokuun alkupuolella. Vielä keväällä tyyppi otti kantaa Ukrainan sotaan ja moneen muuhunkin asiaan.
Joitakin kuolleiden profiileita näyttää muuttuneen "muistoissa" -profiiliksi.
Onhan se vähän karua lukea jotain kuvakommenttia, jossa ihminen muistelee kuvassa esiintyvää kuollutta henkilöä - ja on itsekin jo kuollut.
Eräässä julkaisemassani kuvassa on kaverini nahkatakissa noin parikymppisenä. Kyseinen henkilö kuoli 2000-luvun alkupuolella. Kuvaa on kommentoinut hänen naispuolinen ystävänsä näin: "Mä muistan vieläkin ton rotsin nahan kuosin mun kämmenissä! Outoa, mitkä asiat jää mieleen... :)" Pari vuotta myöhemmin tuo henkilö kirjoitti viimeiset päivityksensä. Nyt hänkin on enää muistoissa.
Kumpikin noista henkilöistä oli minua nuorempia.
^
Miehelle lienee helpompaa tuo nuoruudenaikaisten kavereiden lakoamisen seuranta kuin naisille. Ainakin oma ikäluokkani suureksi osaksi otti avioituessaan puolisonsa sukunimen ja sen myötä on kadonnut näköpiiristä. Mahtaako lisäksi noissa pienemmissä paikallislehdissä olla kuolleet tarkemmin mainittu, kuin esim. Hesarissa, johon kuolinilmoitus taitaa maksaa aika paljon, joten vain harvat PK-seudulla laittavat ilmoituksen Hesariin. Näköislehdessä tänään oli kyllä reilu kaksi aukeamaa, mutta arkisin vain yksittäisiä.
Naisia en ole vuosien varrella bongannut kuin muutaman, mutta miehiä kyllä enemmän. Joskus olen tainnut mainita, että lyhyt on ollut elinajanennuste miehillä sen jälkeen, kun minun kanssani on vähänkään aikaa seurustellut. Varmaan puolenkymmentä on ollut sellaisia ilmoituksia, joista olen tunnistanut nuoruuden poikaystävän. Noista on tullut kyllä vähän surullinen olo, kun aivan ennenaikaisesti on kuolo korjannut.
Mutta ei minusta tuo, että ympäriltä ihmiset kuolee, ole sen kummempaa kuin "shit happens". Ei sillä omaa ikääntymistä kannata mitata. Omat vanhempani kuolivat niin kauan sitten, että jos se olisi jokin mittari, niin minunkin olisi pitänyt jo kuolla.
Ei sekään, että olen jokseenkin terve, takaa mitään. Kuolo voi tulla kuin salama kirkkaalta taivalta. Ei se ikää tai terveyttä katso. Siksipä en juurikaan mieti tuollaisia. Noutaja tulee, kun on tullakseen. Ikääntymistä en suuremmin mieti, sillä jos sitä jää pohtimaan ja surkuttelemaan, niin helvetin kurjaksihan elämä muuttuisi, koska ikääntyminen on joka tapauksessa väistämätöntä. Tuskin kellään meistä on muotokuvaa ullakolla, kuten Dorian Graylla eikä hänkään lopulta kuolemaa onnistunut välttämään. :D
Isäni kuoli 55 v iässä. Täytän itse ensi vuonna sen verran. Muttei oikein kolise sen kummemmin, koska en kuluta itseäni viinalla ja korvikeaineilla.
Lainaus käyttäjältä: Hippi - syyskuu 17, 2023, 10:48:09
Joskus olen tainnut mainita, että lyhyt on ollut elinajanennuste miehillä sen jälkeen, kun minun kanssani on vähänkään aikaa seurustellut. Varmaan puolenkymmentä on ollut sellaisia ilmoituksia, joista olen tunnistanut nuoruuden poikaystävän. Noista on tullut kyllä vähän surullinen olo, kun aivan ennenaikaisesti on kuolo korjannut.
Hipin kertomukset herättävät ajatuksia.
En mieti negatiivisessa mielessä vaan enemmänkin ihaillen* ja hämmästellen sitä, millainen poikamagneetti Hippi on oikein ollutkaan, kun hänen nuoruudenaikaisia ex-poikakavereitaan voi löytää kuolinilmoituksista enemmän kuin monella on ollut niitä koko elämänsä aikana. Onko Hippi ollut houkutteleva myrkkyhämähäkki, joka on vetänyt uhrit lähelleen, ottanut heistä sen, mitä on ollut otettavissa, ja pistänyt heihin sen jälkeen kuolettavan piikin? Kai joku on sentään selvinnyt hengissä.
Sekin on tietysti mahdollista, että Hipin kaveripiiri on ollut elämäntavoiltaan sellainen, ettei pitkä ikä ole ollut muutenkaan todennäköinen. Hippi on maininnut tupakan ja moottoripyörän.
(https://images.pexels.com/photos/7959293/pexels-photo-7959293.jpeg)
Vaikka edellisessä kirjoituksessani mainitsinkin sen, että entisiä tuttavia ja kavereita häipyy maisemasta, en minä näitä ajatuksia päivät pitkät märehdi ja niissä piehtaroi. Joskus vain, kun tällaisia uutisia tulee oikein sarjana muutaman päivän sisällä, pysähtyy miettimään, että kappas vain, entinen "paras kaverinikin" näyttää keikahtaneen.
Mutta life goes on... niillä joilla se jatkuu niin kauan kuin se jatkuu.
* En tarkoita "ihailulla" mitään kyseenalaista vaan huippu-urheilijan ihailemiseen verrattavaa lahjakkuuden ihailua. Eli suoritukset ovat omassa lajissaan ihailtavan hyviä.
Itse en tiedä nuoruuden poikakavereita menneen hautaan, mutta en yleensä katsele kuolinilmoituksia, en Suomessa enkä siinä toisessa maassa, missä nuoruudessani asuin. Pari Facebook-kaveriani on vaihtanut hiippakuntaa (vaikka tässä tapauksessa taitaa olla pieleen mennyt sanamuoto, koska taisivat olla molemmat uskonnottomia). Pari työkaveriakin on kerennyt kuolla, kaikki suhteellisen nuorena. Yhden kouluaikaisen (yksipuolisen) ihastukseni elämää olen vähän seurannut juorulehdistä, hänestä kun sittemmin tuli julkkis. Vanhempana hän ei enää ollut niin ihana, ja on nyt kuollut. Kaksi lukioaikaista koulukaveriani olen tavannut, toisen työympyröissä, toisen erään harrastuksen yhteydessä. Tuo jälkimmäinen oli jonkinlainen järkytys, sillä hän tosiaankin näytti vanhalta ja pläsähtäneeltä. Näin hänet viimeksi ylioppilasjuhlissa. Hän väitti, että minä muka en ole muuttunut tippaakaan, mutta en hetkeäkään usko. Taisi olla vain kohtelias. Luulen, että onnistuin pitämään mölyt mahassani ja ilmeeni kurissa, vaikka olin aika järkyttynyt hänen ikääntymisestään. Itseään siinä kai peilaa sitten ikätoveriin, ja pohtii, miltä näyttää toisen silmissä.
Niin, miten usein joku tuttu ikätoveri kuoli silloin kun itse olin jotain 20-30 vuotta? Eipä niitä montaa ollut, mutta näin keski-iässä niitä sattuu vähän väliä. Ja nuorena EVVK jos joku vähän etäisempi viisi-kuuskymppinen tuttu potkaisi tyhjää, koska sehän oli vanha.
Ilman muuta pistää ajattelemaan elämän rajallisuutta ja toisaalta miten vähälle huomiolle taviksen kuolema jää.
Sepen ja hibsun kuolematkin tuntuvat jotenkin epätodellisilta, vaikka ainakin toinen heistä oli kai aika iäkäs.
"kertsi", aika vähän minun vierestä on hävinnyt väkeä, tosin ehkä nykyään tuttavapiiri on aika pieni. Ruttoiset tuttavat olen jättänyt jälkeen.
Väittivät että raskas liikunta vähentää vaihdevuosivaivoja. Paskaa puhuivat, tai sitten vaivat olisivat suorastaan saatanalliset, jos en liikkuisi. En muista yhtä ainutta viikkoa öpaut viiteen vuoteen, jolloin olisi käynyt niin etten ole koko viikon aikana evääni lotkauttanut. Jaa, silloin kun minua pyörrytti niin että heitti päin seinääkin, kun olin venäyttänyt niskani painissa, ehkä silloin tuli oltua tumput suorina? Koronakeväänä 2020 muistan touhunneeni kyllä kotonani, kun sali oli kiinni 2,5 kk.
Ennen kuin kk-kierto lässähti ei ollut mitään erityisen merkittäviä kuumotuksia, muutama hassu kesällä 2022. Nyt kun se kierto sitten päättyi (kai) lopullisesti, yöt ovat silkkaa piinaa. Toisaalta tiettyyn aikaan yöstä meinaa nukahtaa pystyyn, tai oikeastaan nukahtaakin, jos katson telkkaa. Ja mieluusti raahautuu sänkyyn. Mutta sitten yön mittaan se on sitä että jos ei vatsa vaivaa (happoa neutraloivia nappeja turpaan), niin sitten vähintään tosiaan tulee näitä kuolemanpelkokohtauksia, ja jos ei jostain kumman syystä tule niitäkään, niin ainakin kerran herää siihen että sydän hakkaa, tai jos ei hakkaa niin ainakin on hikinen.
Jostain syystä kuumotuskohtaukset (aaltoja en ole kokenut ensimmäistäkään, minulla systeemi menee niin kuin sisäistä patteria vain väännettäisiin kuumemmalle tai kuin olisin yhtäkkiä puettuna muoviin jonka sisällä kuumottuu) tulevat kaikista mieluiten nukkumaanmenon lähestyessä, yöllä, ja aamulla. Päivän mittaankin niitä on, mutta vähiten.
Monella työpaikalla ja perheissä kärsitään vaihdevuosioireista, siis jos jollakulla on sellaisia, niin yleensä kaikki saavat osallistua seurauksiin. Joillakin ne kestävät hyvinkin kauan ja toisilla menevät nopeasti ohi.
Sama se on murrosiänkin kanssa, toisilla vain jatkuu ja jatkuu, sitten on sellaisia kuin meidän keskimmäinen, jolla se ajoittui muutamaan viikkoon ja satunnaisiin tapahtumiin. Esikoisella kesti kymmenisen vuotta.
Miesten viidenkympin villitys on samaa sarjaa, jotkut eivät osaa vanheta hillitysti. Usein ne vauhkoontuneet ovat eri ryhmää kuin teininä riehuneet.
Itsellä alkaa kroppa olla semmoinen, että harrastaessa ankaraa hyöty- tai muuta liikuntaa, lihaskunto kyllä paranee hetkellisesti mutta nivelet ja luut alkavat oireilla kivuliaasti. Pitänee rauhoittaa tahtia. Toisaalta, yhdellä napilla (disperin tai burana) saa kivun lievitettyä mutta sellaista nappia jolla saisi lihakset pysymään ei reseptittä myydä. Siis tästä piste liikunnalle.
Minulla varmaan viidenkympin villitys oli Krav Maga, vaikka olinkin vasta 49-vuotias kun sen aloitin. Ei ole mitään muitakaan villityksiä tullut. Tai no se paini hetkeksi 52-vuotiaana.
Vaihdevuosista tuli kärsittyä jo ajat sitten. Nimittäin siitä että Riitta Väisästä haastateltiin hänen vaihdevuosistaan liian monta kertaa. Myönnettävä että kyllästyin. Siksi tuntuu nololta kaakottaa niistä itse. Mutta kai koen itseni vähän huijatuksi. Koska äitini ei ikinä valittanut omistaan, luulin että meidän suvussa on iisiä. Hölönpölön. Yksi tätini kertoi että kun häneltä poistettiin kohtu ja vain toinen munasarjoista, "iski rajut vaihdevuosioireet".
Minusta tällainen rääkki että melkein joka yö tulee joku perkeleen kuolemantuska on ihan liikaa. Olinhan tottunut siihen ettei niitä tule edes kerta per vuosi. Nyt jos koskaan kaipaisin sparria, mutta sitä on meillä treeneissä nykyään todella harvoin, ja onko se sitten erityisen mieltä rauhottavaa jos tuleekin turpaan, en tiedä.
Ehkei itsensä uuvuttaminen ole aina paras ratkaisu ahdistukseen.
Ei ole helppoa miehilläkään :)
(https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/c9885b767b44e338c5e67f3cc34017d4.jpg)
Vanhimman tätini vanhin lapsi täyttää 60 v. :( Sehän se on se minunkin seuraava pyöreä luku. Ainakin siitä asti kun täytin 40 v, minusta on tuntunut että minä minänä en ollenkaan tunne itseäni sen ikäiseksi kuin olen. En usko että mitenkään harvinainen tunne. Ehkä se on jopa yleisempi tunne kuin se että mieltäisi olevansa juuri sen ikäinen kuin on?
Sen takia sitten tulee niitä nokkiinsa ottamisia sekä miehille että naisille, kun heille todetaan että olet jo niin ja niin vanha (=liian vanha). Tämän takia en itse ikimaailmassa mene tuputtamaan itseäni ominpäin ja vapaaehtoisesti jollekin nuoremmalle miehelle, vaan aloite pitää aina tulla miehen taholta. Ja tässä nyt tuli nettideittisaitilla sen näköiseltä mieheltä että ei viehättänyt, ja tämä sitten taisi suutahtaa kun totesin että ei valitettavasti kiinnosta. Oli kuvitellut että vanhana ämmänä automaattisesti innostun hänestä, koska on nuorempi kuin minä. Julistikin sitten että ei häntä kiinnosta minussa kuin "pillu, tissit ja paneminen".
Sehän eri kiva tietää, mutta tiesinhän minä sen jo alunperinkin, ja jokaikisen nuoremman miehen ja melkein kaikkien vanhempien miesten kohdalla.
Ranteissa, vähän selässäkin alkaa 50-llä olla kremppoja, minkäs teet.
Pikkuvaivat muistuttavat, että olet elossa. Silti hyvin menee. Paaskat noista pikkuvaivoista.
Olen moneltakin taholta saanut ymmärtää että ikääntyvä ihminen ei saa pukeutua ja esiintyä sellaisena kuin hän on ollut nuoruudessaan. Varsinkin naiselta tämä on ehdottomasti kielletty. Teen nyt suuren paljastuksen, joka ainakin joillain tahoilla somessa aiheuttaisi suurinpiirtein joukkolynkkauksen: minulla on ollut oikeastaan koko elämäni ajan sama "kampaus". itse en tosin nimittäisi sitä kampaukseksi, kun tukka nyt vaan kasvaa tuollaiseksi kuin kasvaa. Mitään muutoksia en siihen tee muita kuin että pidän otsatukkaa, eli siis edestä on pätkäistävä säännöllisin väliajoin. Tästä on tosiaan tullut jäkätystä kun näytän "aina samalta". Millainen huuto siitä olisikaan syntynyt jos selviäisi että olen näyttänyt samalta koko elämäni ajan... Jäkättäjät kun luulevat että on öpaut jostain kymmenestä vuodesta kyse.
Okei, on minulla välillä ollut lyhyt tukka. Ja saattaa kohta olla taas. Kunhan saisin aikaiseksi mennä sinne kampaajalle (jälleen järjetön nimike, ihan kuin siellä ei muuta tehtäisi kuin kammattaisiin - parturi-nimike kuitenkin on varattu miehille). Haluaisin nimittäin kokeilla miltä se tuntuu treenata kun ei tarvitse kokoajan näperrellä tukkaa kiinni. Ja ärsyttää kun pitkähköt hiukset jäävät laukkujen ja reppujen hihnojen alle, ja kun niitä kiskoo pois, ovat äkkiä sähköiset kuin mitkäkin.
Jotenkin erityisesti se että nainen pitää kiinni jostain tyyliin "kahta en vaihda" tuntuu ärsyttävän. Kuka ja mikä siinä oikein kärsii? Markkinatalous, kun ei muija hyppää kokoajan siellä ja täällä muuttumisleikityttämässä itseään ja uusiutumassa. Äitini kävi aina ottamassa permanentin, kun häntä ärsytti likaantuva tukka ja kihara ei ilmeisesti likaantunut niin nopeasti. Jokaikinen kerta hän oli lopputulokseen tyytymätön. Värjäämistä hän ei tainnut eläissään kokeilla. 1970-luvulla oli ollut jossain vaiheessa peruukki. Sekin tietysti kihara. Äitini syyt kampaamolla käymiseen olivat siis puhtaasti käytännöllisiä. Minun sukupolveni ja nuoremmat on opetettu siihen että pitää kokoajan muuttua ja olla erilainen.
Mutta asiaan. Michael Mosley on viimeisimmässä Suomessa näytetyssä dokumenttisarjassaan käynyt vanhenemista läpi siltä kantilta että miten sitä voi parantaa. Tai jopa estää. Yhdessä jaksossa tehtiin tutkimus että miten käy kun vanhukset alkavat pukeutumaan samoin kuin he olivat pukeutuneet nuoruudessaan. Tutkimuksen mukaan he tunsivat itsensä nuoremmaksi.
Niin että mitä halvattua? Pitääkö minun odottaa seitsemänkymppiseksi asti että saan pukeutua ja näyttää samalta kuin parikymppisenä? Pyh. En nyt 1980-luvun nuorisokuteisiin pukeudu nytkään, mutta kyllä tämä minun tyylini taitaa olla melko sanoisinko ikävapaa, kun samoja vaatteita kuin mitä minä käytän, voisi mielestäni käyttää mainiosti niin pari- kuin seitsenkymppinen. Kun kuitenkin pääpaino on sporttikuteissa. Ja rokahtavampien kuteiden kanssa sama juttu. Ainakin Briteissähän käyttää vaikka kuinka vanhat ihmiset prätkätakkia.
Täällä Suomessa alkaa kyrsiä että edellytetään olemaan joku perkeleen keski-ikäinen tai vanhus heti kun ikälukemat on sitä ja tätä. Miksei voisi olla oma itsensä? Jopa. Tai vaan.
https://www.theguardian.com/environment/2023/oct/26/wild-female-chimps-live-long-post-menopause-life-study-suggests
Simpanssikin voi kokea menopaussin.
Äkkiseltään hömpän tuntuinen artikkeli, mutta sisältää pointteja, joita olen itsekin miettinyt:
www.eeva.fi/jutut/selittamattomasta-ahdistuksesta-karsiva-kirjailija-pirjo-hassinen-maksaisi-mita-vain-mielenrauhasta
Väärä oletus siitä, että ikääntyminen toisi mukanaan automaattisesti jonkinlaista seesteistä mielenrauhaa lienee aika yleinen. Olin itsekin siinä luulossa ja petyin, kun niin ei käynyt ja yöllisillä vessareissuilla päinvastoin ahistaa jopa enemmän kuin mikään nuorena.Yleisen maailmantilanteen syyksi en kuitenkaan mitään pistä.
Ruben Stiller toivotti aina ohjelmansa päätteeksi mielenrauhaa. Taitaa olla asia, jota kohti voi kurkottaa, muttei koskaan saavuttaa.
Ikääntyvillä miehillä on eräs sairaus joka iskee useisiin. Eturauhassyöpää on aika suurella osalla miehistä, jos he jostain syystä elävät yli 70-vuotiaiksi. Siihen sairastuu Suomessa noin 5000 miestä vuosittain ja se oli kuolinsyynä noin 900 miehellä. Koska tuo kehittyy aika myöhäisellä iällä, ehtii moni kuolla muuhunkin sairauteen ennenkuin syöpä etenee pahaksi. Usealla se jää myös ns. lepotilaan eli ei etene kovinkaan nopeasti.
Geneettistä taipumusta sairastumiseen on tutkittu.
Lainaus käyttäjältä: https://tekniikanmaailma.fi/jattitutkimus-tunnisti-187-uutta-eturauhassyopariskia-ruokkivaa-geenimuunnosta/
Yli 300 tutkijan työpanoksen vaatinut monikansallinen tutkimus on tunnistanut 187 entuudestaan tuntematonta eturauhassyöpää aiheuttavaa geenimuunnosta. Yhteensä 26 eri maan ja yli sadan tutkimuslaitoksen yhteisessä tutkimuksessa suurennuslasin alla oli miltei 950 000 miehen perimä, joista 156 319 oli eturauhassyöpäpotilaita.
Torstaina Nature Genetics -tiedejulkaisussa julkaistu tutkimus tunnisti yhteensä 451 geenivarianttia, jotka lisäävät eturauhassyöpään sairastumisen riskiä. Näistä 187 on tieteelle uusia.
Taudin saamisen välttämiseksi ehdotetaan normaaleja juttuja:
Lainaus käyttäjältä: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00210Runsas rasvan tai hyvin kypsennetyn lihan käyttö sekä lihavuus näyttävät kuitenkin olevan yhteydessä eturauhassyövän lisääntyneeseen riskiin. Niinpä ylipainon ja eläinrasvojen välttämistä ja kasvispainotteista ruokaa voi suositella muunkin terveellisyyden perusteella. Runsas soijan ja tomaatin käyttö saattavat vähentää eturauhassyövän riskiä. Myös vihreästä teestä, vihanneksista ja omega-3-monityydyttymättömistä rasva-hapoista voi olla hyötyä eturauhassyövän ehkäisyssä. Riittävä D-vitamiinin saanti (n. 400 kansainvälistä yksikköä, vastaten 10 mikrogrammaa päivässä) saattaa myös jossakin määrin suojata eturauhassyövältä.
Luultavasti noista 451:tä geenistä kohdalle osuneet vaikuttavat enemmän kuin vihannesten syönti tai teen juonti.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - lokakuu 30, 2023, 10:25:24
Väärä oletus siitä, että ikääntyminen toisi mukanaan automaattisesti jonkinlaista seesteistä mielenrauhaa lienee aika yleinen. Olin itsekin siinä luulossa ja petyin, kun niin ei käynyt ja yöllisillä vessareissuilla päinvastoin ahistaa jopa enemmän kuin mikään nuorena.Yleisen maailmantilanteen syyksi en kuitenkaan mitään pistä.
Alkuun heti taas disclamer, että puhun itsestäni, jotta ei tarvitse turhaan väitellä siitä, voiko ajatella näin ;)
Näen, että jos jätetään fysiologiset seikat, kuten aineenvaihdunta ja hormoonituotanto pois (joskin itse näen, että näillä on kyllä suuri merkitys), niin itselleni mielenrauha on suunnilleen sitä, että tavoitteet ja kyvyt ovat kohtalaisessa tasapainossa. Eli se, mitä tavoittelee ja se, mitkä on omat kyvyt tavoitteet saavuttaa.
Ja tätä on kyllä ollut pakko säätää ikävuosien mukaan. Otan esimerkiksi uuden oppimisen: aina vähän väliä tai oikeastaan koko ajan pitäisi töiden takia oppia uutta ja kyky siihen on aika paljon vähentynyt. Ei sen vuoksi, että ainakaan vielä olisi ajatus huomattavasti hidastunut tai muisti huonontunut, vaan siksi, että motivaatio ei ole entisellään. Se, mihin ennen iski kiinni innosta suhisten on nykyään aika blaah, tätäkö, lukisin mieluummin jotain kivaa kirjaa. Näitä kun on nähty. Mutta si o so, kyky on siis alentunut ja se täytyy ottaa huomioon.
Fyysisesti kun en koskaan en ole liikkunut tms. enemmän kuin huvittaa ja jaksan, ei muutos olekaan ollut mikään radikaali, sama meno jatkuu.
Karkeasti sanoen siis, tasapainotellessa on vaan hyväksyttävä, että tavoitteita lasketaan ja kykyyn on pakko panostaa enemmän. Jos siis haluaa saavuttaa jonkun asettamansa tavoitteen, usein sen eteen on ponnisteltava enemmän kuin nuorempana.
Jos sitten joku tavoite alkaa rassaamaan niin, että ihan mielenrauhaa häiritsee, onkin käytävä itsensä kanssa kehityskeskustelu, mitä tehdään. Onko tämä tavoite minun kyvyilläni realistinen, onko sitä mahdollista keventää vai mitäs tehdään.
T: Xante
Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 10, 2023, 09:53:02
Jos sitten joku tavoite alkaa rassaamaan niin, että ihan mielenrauhaa häiritsee, onkin käytävä itsensä kanssa kehityskeskustelu, mitä tehdään. Onko tämä tavoite minun kyvyilläni realistinen, onko sitä mahdollista keventää vai mitäs tehdään.
T: Xante
Jonkinasteista mielenrauhaa syntyy siitä, että ihmisen tarpeet ja velvollisuudet vähenevät jotakuinkin käsi kädessä ikääntymisen aiheuttamien rajoitteiden kanssa. Jos tuossa suhteessa on jyrkkä vinouma, tilanne on hankala.
Hiuksia halkomalla voi väittää, että tarve on aina myös tavoite, mutta näkisin erona sen, ettei tarve sisällä mitään etenemistä ja/tai selkeää päämäärää, vaan voi olla vaikka vain toive säilyttää kohtalainen ikäänsä normaali toimintakyky. Ei minulla pitkään aikaan ole ollut sen kummempia tavoitteita kuin istuttaa mökille muutama marjapensas ja siitäkin on tullut ikuisuusprojekti.
Tarpeiden ja velvollisuuksien vähentyminen ei kuitenkaan tarkoita sellaista mielenrauhaa, mitä siihen ehkä nuorena liitti. Ei voi istua tyytyväisenä kiikkustuoliin ja ajatella, että elämä on valmis, vaan arki lykkää uusia ongelmia, jotka ovat usein vielä hölmömpiä kuin nuorena.
Eikä yöllisillä vessareissuilla ahista joku tavoite, vaan sudenhetkellä tulee mieleen, miten lähellä joku vakava sairaus tai kuolema on. Sitä kai artikkelin kirjoittajakin haki.
Lainaus käyttäjältä: Socrates - marraskuu 10, 2023, 10:55:18
Tarpeiden ja velvollisuuksien vähentyminen ei kuitenkaan tarkoita sellaista mielenrauhaa, mitä siihen ehkä nuorena liitti. Ei voi istua tyytyväisenä kiikkustuoliin ja ajatella, että elämä on valmis, vaan arki lykkää uusia ongelmia, jotka ovat usein vielä hölmömpiä kuin nuorena.
Eikä yöllisillä vessareissuilla ahista joku tavoite, vaan sudenhetkellä tulee mieleen, miten lähellä joku vakava sairaus tai kuolema on. Sitä kai artikkelin kirjoittajakin haki.
Kenties tämä liittyy siihen, minkälaisen elämänkaaren on itselleen suunnitellut, kuvitellut ja tavoitellut. Itselleni ei ole kertaakaan tullut mieleenkään, että saavuttaisin jonkun semmoisen tilan, jossa tyytyväisenä ajattelen, että elämä on valmis, tässä sitä istuskellaan. Tai tarkentaen: kun olen siinä vaiheessa, että istuskelen valmiina, todennäköisesti olenkin jo siinä vaiheessa, että en tajua, istunko vai makaanko. Tämän perustan realismiin siitä, mihin suuntaan vanhustenhoito on menossa.
Mitä artikkeliin tulee, noh. Sanoisin, että jos tulee kremppaa, joka vaikuttaa suuresti aineenvaihduntaan ja lisäksi ollaan selkeässä vaihdevuosi-iässä, ei kai se ole mikään kumma, että merkillisiä ahdistuksia, joista ei saa kiinni, tulee. Eli kuten aiemmassa viestissä sanoin, en todellakaan pidä merkityksettömänä asian fyysistä puolta. Itse olin nuorena hetken aikaa todella ahdistunut, kun minulta tuntemattomasta syystä puuttui kokonaan B12 vitamiini. Viimeaikaisimmat ahdistukset, kuten olen kertonut, liittyivät selkeästi vaihdevuosiin. Kummassakin tapauksessa kuitenkin tiedostin, että tässä on kyse enemmän fysiikasta kuin nupista. Ja nuorena hain apua mahavaivoihin ja sain ja jos vaihtarioireet toistuvat/jatkuvat (nyt yöllisiä ahdistuksia ei ole ollut hetkeen aikaan), lähden hakemaan apua myös siinä tapauksessa.
Tätä taas pidän aivan utopistisen haaveellisena:
Pirjon mielenrauha rakentuisi luottamuksesta tulevaisuuteen. Ei olisi pelkoja, ja vastoinkäymisiin hän suhtautuisi rauhallisemmin.
"Maksaisin mitä vain – vertauskuvallisesti – mielenrauhasta. Sellaisesta tunteesta, että tulkoon mitä vain, minä kestän. Siitä antaisin toisen käden. Tämän vasemman.
Jos löytyy zen-ihmisiä, jotka tietävät tai edes uskovat kestävänsä mitä tahansa tulee, well, hyvät heille. Itse tiedostan, että tulen jos kosmos ikää suo, kohtaamaan vielä paljonkin asioita, joita en kestä, jotka vievät mielenrauhan, jotka aiheuttavat ahdistusta, jota en konsaan ole kokenutkaan. Lisäksi olen lapsuudesta asti tiennyt kuolevani kyllä, eivätkä ole kuolemattomia muutkaan ympärillään.
Eli jos ahdistus oikeasti saa mittasuhteet, jotka häiritsevät elämää, kehotan juttelemaan ihan lääkärille ensin, että mitä kropassa tapahtuu. Enkä tarkoita pelkkiä extroja tai testoja, kyllä muutakin on, kuten hivenaineet ja aineenvaihdunta yleensä. Jos taas on ikänsä ollut ahdistunutta tyyppiä, kantaa kaikenlaisia murheita, ei kai ole mitenkään realistista kuvitella, että pelkkä ikääntyminen sitä piirrettä poistaisi. Miten se olisi edes mahdollista?
T: Xante
Minulla yölliset kuolemanpelkokohtaukset joihin heräsin tai joita tuli ennen kuin ehdin edes nukahtaa, ovat vähentyneet selvästi nyt kun ollaan kunnolla syksyn puolella. Olisiko lie koko systeemi käynyt kovemmilla kierroksilla valoisampaan vuodenaikaan. Sensijaan kuumotukset (edelleenkään ei mitään aaltoja, vaan vain tulee kuuma) eivät ole rauhoittuneet. Niiden vahvuus ja määrä vaihtelee laidasta laitaan. Välillä ei ole järin mitään, ja sitten välillä tulee päiviä ja öitä että kiusataan tuon tuostakin. Myös vilutusta on ollut jonkin verran, mutta sitähän on ollut fibron takia muutenkin, että sen syystä ei aina voi olla varma.
Tarkoitus keskustella hormonikorvaushoidon mahdollisuudesta lääkärin kanssa ensi viikolla. Jännä kyllä en koskaan eläissäni hinkunut järin e-pillereitä ja yksi syy on että en halunnut sekoittaa kehoani hormoneilla, mutta nyt ei ole mitään erityistä intoa kokea luomuna tätä nykyistä skeidaa, ihan kuin 40 v verenvuotoa ei olisi ollut tarpeeksi ja siitäkin pitäisi rangaista, että enää ei vuoda. Ilmeisesti suurimmat riskit korvaushoidossa ovat veritulpat ja rintasyöpä. Jälkimmäistä suvussani ei ole, joten koen ainoaksi merkittäväksi uhkaksi tuon tulpan. Mutta jotkut paniikkikohtauksista ovat olleet sen sorttisia että alkaa olemaan kokolailla saturaatiopiste jo kaukana takana. Mutta ennenkaikkea fibromyalgia on pahentunut ja sekin voi johtua menopaussista.
Kuinkahan on, liekö palelu ollenkaan vaihdevuosioire? Ainakin monilla keski-iässä alkava kilpirauhasen vajaatoiminta voi kai oireilla mm. paleluna tai kuumansietokyvyn alenemisena - kehon "termostaatti" on ikään kuin vähän hajalla. Jos olisin Norma, pyytäisin tsekkaamaan kilpirauhasarvot, ihan tuon palelun perusteella. Ei mitenkään ole tavattoman harvinaista, että on sekä vaihdevuodet että kilpirauhasen vajaatoiminta.
Kilpirauhasen vajaatoiminta voi oireilla mm. sydäntuntemuksina, mistä vedän sen johtopäätöksen (en tiedä onko oikea), että erilaiset ahdistuskohtauksetkin voisivat todennäköisemmin liittyä kilpparivaivaan pikemminkin kuin vaihdevuosiin.
Ja voi se kilpirauhanen kronata kai miehilläkin.
Jostain luin että voi olla paleluakin. Kun viimeksi katsottiin kilpirauhasarvot, ne olivat lähempänä sitä rajaa minkä takana on liikatoiminta, kuin rajaa minkä takana on vajaatoiminta. Mutta kyllä sydämentykyttelykin kuuluu vaihdevuosioireisiin. Mielestä sana "tykyttely" tosin on vähättelevä, kun pumppu moikaa ja roikaa.
Rytmihäiriön tuntua minulla on kyllä ollut pitkin elämääni muutenkin. Varsinkin huonosti nukutun yön jälkeen. Ja nythän niitä riittää.
Pitkään ikään paras keino on syntyä pitkäikäiseen sukuun.
Suuriruhtinaanmaassa syntyneet vanhempani kuolivat siinä 75-vuotiaina ja ikänsä olen jo ohittanut. Yksi isän sisko eli kyllä liki satavuotiaaksi. Hän, isäni ja minä kärsimme vanhemmiten huonosta näöstä. Vuosi sitten lopetin auton ajamisen, osa-aikaisen palkkatyön tekemisen ja paperilehtien lukemisen. Nyt käy tietokoneella kirjoittaminen ja lukeminenkin kohtuuttoman hankalaksi, kun ei näe. Glaukoomaa ja kaihia on leikatenkin paranneltu, mutta ikärappeumaan ei ole hoitoa. Joukolle muitakin vaivoja in diagnooseja ja reseptejä, mutta kun kirkaskin valaistus näyttää hämärälle, suorat pylväät kiemurtelevat mutkilla ja television yekstityksistä ei asaa selvää, niin huono näkö eniten laskee elämänlaatua.
Harmi vain, ettei voi itse valita millaiseen sukuun kuuluu. Molemmat vanhempani kuolivat ennen kun ehtivät täyttää kuuttakymmentä, äitini jopa reilusti ennen.
Äidin puolen isoisäni kuoli sodan aikana kesken työpäivän. Hän oli veturinkuljettaja. Muuta hänestä en tiedä enkä edes tarkkaa ikää, mutta luulisin, että olisi ollut noin viisissäkymmenissä. Mummoni sentään eli "mummoikään" asti noin seitsemänkymppiseksi. Äidin kahden siskon arvelen kyllä eläneen pidempään, mutta kun ei ole ollut mitään yhteyttä, niin vaikea sanoa tarkemmin.
Isän puoleiset isovanhemmat on niin tuntemattomia, että piti oikein sukukirjasta katsoa, miten on isäni perhe elänyt. Hänen molemmat vanhemmat kuolivat noin kuusikymppisinä, en laskenut tarkkoja ikiä. Yhdestätoista syntymän jälkeen eloon jääneestä pari kuoli lapsena tai nuorena, sota vei osan ja keski-iän ylittäneitä jäi puolitusinaa. Isäni tapaan kolme noista kuolin kuudenkympin tietämissä. Sitkeimmistä kummitätini pääsi yli 80-kymppiseksi ja yksi setäni kuoli 103-vuotiaana. Perheeseen syntyi myös kolmoset, joista vain yksi jäi eloon ja kaksista kaksosista yksi (isäni veli) kuoli taaperoikäisenä.
Molempien vanhempien suvusta kantautuu luultavasti taipumusta sydän- ja verisuoniongelmiin ja lisäksi molemmilla vanhemmillani oli kakkostyypin diabetes. Noita on tässä aikaa myöten varmuudeksi seurattu ja kolesteroli on ainoa, johon on lääkitys. Siihen nähdä toistaiseksi olen selvinnyt elämästä hengissä kohtalaisesti, kun toistaiseksi nuo eivät näytä minuun summautuneen. Hyvillään pitää olla siitä, että jotain pientä kremppaa vain on ollut, mikä tietenkin ketuttaa silloin, kun kipu on ollut pahimmillaan, mutta pitää nyt vaan ajatella, että kiva kun vielä tuntuu.
En oikeastaan tarkkaile mitenkään ikääntymistä, Jotain huomioita tulee tehtyä tietysti liikkumisesta. Sehän on aikaa myöten rapistuva kyky, jos ei siitä pidä huolta. Voisinpa sanoa olevani fyysisesti paremmassa kunnossa kuin 10-15 vuotta sitten. Syykin on selvä. Sen jälkeen, kun muutin tänne "uuteen kotiin", tulevan vuoden elokuussa tulee 10 vuotta täyteen, olen liikkunut paljon enemmän ja monipuolisemmin. En en mitään varsinaista urheilua, sitä vuoden kuntosalisessiota lukuun ottamatta, vaan sekalaista arkiliikuntaa, asioilla käymistä, lumessa peuhaamista ja kukkapenkkien kitkentää.
Sitä en tiedä ikääntymistä vai ympäristön vaikusta, niin minusta on tullut aavistuksen verran sosiaalisempi. Pihapiirissa on jo monia juttukavereita ja kaiken huippu oli mennä itse tarjoutumaan naapurille kissanruokkijaksi. Nyt olen häneltä vastavuoroisesti apua, jos olen tarvinnut kyytiä Aatun kanssa. Parhaiten kuitenkin edelleen vihdyn omissa oloissani, mutta nuo turinatuokiot pihassa käyvät vaihtelusta.
Äitini kuoli 67-vuotiaana munasarjoista tai munanjohtimista liikkeelle lähteneeseen aggressiiviseen syöpään. Isältä syöpyi ruokatorvi puhki viinan korvikkeiden takia ja kuoli massiiviseen sisäiseen verenvuotoon. Obduktiopöytäkirjan mukaan verisuonet olivat myös olleet rasvaiset. Jostain olen saanut käsityksen että myrkkyjen kittaaminen aiheuttaisi tällaista, mutta muistaakseni netissä evättiin tämä.
Äidin isä kuoli kai vatsan alueen syöpään, taisi olla jo kasikymppinen? En tiedä. Äidin äidin kuolinsyytä en muista taikka tiedä. Oli reippaasti miestään nuorempi. Isän isä kuoli sodassa, isän äiti kuoli peräsuolen syöpään olletikin kuusikymppisenä.
Äitini on ainoa 12-päisestä sisarussarjasta tähän mennessä kuollut. Serkkutasolla käsittääkseni yksi kuoli ennen syntymää, mutta kaikki muut lukemattomat serkkuni ovat hengissä. Serkkujen lapsista ainakin yksi on kuollut ennen syntymää.
Kauheasti en suvustani tiedä, mutta olen yllättynyt jos en kuole syöpään, vaan johonkin muuhun.
Ilmeisesti minulle ajankohtaisista hormonikorvaushoidoista ei ole ollut haittaa tädeilleni, mutta minulle ei toistaiseksi vaikuta olevan niistä kyllä mitään hyötyäkään, ainakaan näistä yläkautta otettavista.
Lainaus käyttäjältä: Jaska - joulukuu 04, 2023, 01:46:33
Pitkään ikään paras keino on syntyä pitkäikäiseen sukuun.
Suuriruhtinaanmaassa syntyneet vanhempani kuolivat siinä 75-vuotiaina ja ikänsä olen jo ohittanut. Yksi isän sisko eli kyllä liki satavuotiaaksi. Hän, isäni ja minä kärsimme vanhemmiten huonosta näöstä. Vuosi sitten lopetin auton ajamisen, osa-aikaisen palkkatyön tekemisen ja paperilehtien lukemisen. Nyt käy tietokoneella kirjoittaminen ja lukeminenkin kohtuuttoman hankalaksi, kun ei näe. Glaukoomaa ja kaihia on leikatenkin paranneltu, mutta ikärappeumaan ei ole hoitoa. Joukolle muitakin vaivoja in diagnooseja ja reseptejä, mutta kun kirkaskin valaistus näyttää hämärälle, suorat pylväät kiemurtelevat mutkilla ja television yekstityksistä ei asaa selvää, niin huono näkö eniten laskee elämänlaatua.
Uhkaa ehkä minuakin, vaikka olen vasta 50-nen jotain. Pikkukremppoja on, mutta ei vielä kovin pahoja. Kun minunikäinen pääsee eläkkeelle, eläkeikä on jo noussut yli 70-ikävuoden... ???
Eipä niitä ikääntymisen merkkejä juurikaan tule seurattua, eikä ainakaan mitenkään erityisesti tarkkailtua. Ikävuosia tulee vääjäämättä lisää, eikä väistämättömälle ajan tai kehon kulumiselle voi mitään. Tosin eletyt vuodet ovat vastavuoroisesti kartuttaneet ymmärrystä elämästä, sekä kykyä pärjätä paremmin muutosten virrassa.
Pitkä elämänkokemus on ehkä tuonut mukanaan myös näkemysten avartumista, sekä suhteellisuudentajun kehittymistä. Sitä osaa kenties myötämielisemmin suhtautua asioihin, kun tuntee itsensä paremmin. Samalla ymmärrys muita ihmisiä kohtaan on vuosien mittaan lisääntynyt.
- Elämän varrella kohdatut haasteet & vastoinkäymiset ovat lisäksi tuoneet mukanaan arvokkaita mielen taitoja, jotka antavat oivalluksia yhä parempaan itsensä tuntemiseen. Tämä jos mikä pitää henkisesti nuorena, joka näkyy myös ulospäin iättömän oloisena olemuksena.
Ehkä yksi ikääntymisen merkki on se, kun ihminen alkaa kirjoittaa muistelmiaan. Osmo Soininvaara kertoi 11. joulukuuta julkaisemassaan blogipostauksessa saaneensa muistelmansa valmiiksi:
"Olen juuri saanut valmiiksi omat muistelmani. Kirjoitin ne itse, mutta..."
https://www.soininvaara.fi/2023/12/11/heini-junkkaala-pirkko-saisio-sopimaton/
Olen aloittanut omien muistelmieni kirjoittamisen ties kuinka monta kertaa elämäni aikana. Varmaan jo hyvin nuorena kirjoittelin ensimmäisiä versioita. Muutaman kymmenen sivun pikamuistelmat tuli kirjoiteltua myös joidenkin matkojen edellä, kun arvelin, että kuolen kuitenkin lento-onnettomuudessa. Muistelua on siis tullut harrastettua monen ikäisenä.
Tällä hetkellä minulla on edelleen keskeneräisenä (ja varmaan ne sellaisiksi jäävätkin) muistelmat, joiden kirjoittamisen aloitin joskus 1990-luvun alkuvuosina. Olen niitä joskus vähän täydentänyt, mutta ne ovat kaikkea muuta kuin valmiit. Tuntuu, että sen jälkeen kun "vakiinnuin" ja perhe-elämä alkoi, mitään muistelemisen arvoista ei ole enää tapahtunut. Kaikki seikkailut ja mielenkiintoiset asiat ovat tapahtuneet ennen sitä. Tähän asti valmiina olevat muistelmani loppuvatkin oikeastaan siihen, kun pääsin armeijasta ja lähdin opiskelemaan.
Aika paljon olisi siis vielä täydennettävää.
Aloin kirjoittaa päiväkirjaa 15-vuotiaana ja jatkoin kirjoittamista päälle kaksikymppiseksi. Kirjoittaminen hiipui siinä vaiheessa, kun päiväkirjani ei ollut enää yksityinen, vaan muutkin pääsivät lukemaan sitä ja kirjoittamaan siihen.
Päiväkirja on sen tyyppinen "media", että jos siinä joutuu peittelemään ja salailemaan asioita ja miettimään, mitä voi kirjoittaa, ja mitä ei voi kirjoittaa, into sen kirjoittamiseen saattaa loppua - ellei koko juttu ole alunperinkin tarkoitettu julkiseksi esimerkiksi nettiin.
Toisen kerran aloitin päiväkirjan kirjoittamisen sen vuoden alussa, joka tuli olemaan kauheiden tapahtumien vuosi elämässäni. En tiennyt, että päiväkirjasta tulisi kauhujen kirja. Kirjoittaminen oli toisaalta jonkinlaista terapiaa, kun sain purkaa mieltäni vaivaavia asioita edes johonkin. Tiedä, vaikka päiväkirja olisi pelastanut henkeni.
Pitäisiköhän yrittää kirjoittaa kokeeksi muistelmat, jotka mahtuvat yhdelle A4-paperille. Mistä silloin pitäisi kirjoittaa? Mitkä ovat ihmisten elämässä sen tyyppisiä asioita, jotka kannattaa mainita - ja mitä ei kannata mainita. Tulisiko jutusta jokin epämääräinen CV?
Työuran kuvaamiseen en monta riviä uhraisi, koska lyhyeksi jääneessä työurassani ei ole paljon kertomista. Ensin vähän aikaa perheen firmassa, sen jälkeen vähän aikaa kahdessa eri kunnan hommassa ja loppujäähdyttelynä pätkiä työllisyystöissä edelleen kunnan palveluksessa. Siistiä sisätyötä kaikki - paitsi ulkoliikuntatuntien valvonnat kouluavustajana. Siinäpä se on. Lyhyemminkin kai voisi kertoa.
Elämäni on ollut vapaa-aika- ja harrastuspainotteinen, joten näissä asioissa olisi enemmän muisteltavaa.
Mielestäni hiukseni ovat ohentuneet ja harventuneet.
Tämä nyt on vaan mainos, mutta sieltä kiinnitin huomiota tähän:
10. Turvotus ja ruoansulatusongelmat
Turvotuksen ja ruoansulatusongelmien taustalla on useita tekijöitä, kuten hormonaaliset muutokset, suolen toiminnan muutokset ja elämäntapatekijät.
Vaihdevuosien aikana tapahtuvat hormonaaliset muutokset voivat aiheuttaa sen, että suolisto tuottaa vähemmän progesteronihormonia, mikä voi vaikuttaa suoliston toimintaan. Tämä voi aiheuttaa sen, että ruoan kulkeutuminen suoliston läpi voi kestää kauemmin, mikä voi lisätä kaasunmuodostusta, turvotusta tai ummetusta ja ripulia.
Suolen toiminnan muutokset voivat myös lisätä kaasunmuodostusta ja turvotusta. Esimerkiksi stressi ja väsymys voivat aiheuttaa sen, että suolisto ei toimi yhtä tehokkaasti, mikä voi lisätä kaasujen muodostumista ja turvotusta.
Minullahan ummetus varsinaisesti taisi alkaa siinä 28-vuotiaana öpaut, ja oli pahimmillaan kolmikymppisenä. Sen jälkeen ollut vaihtelevaa. Ettei nyt välttämättä tuo sitaatti minua koske, mutta oli ihan uusi juttu että progesteroni syntyisi suolessa.
Vanhukset siis piereskelevät enemmän?
https://menosol.fi/14-vaihdevuosien-merkkia/
Viime kesällä elokuussa piti lopulta nöyrtyä ja käydä hakemassa lukulasit, halvalla S-ruokakaupasta. Yllättävän hyvälaatuiset, mutta piti älytä olla ostamatta halvimmat koska ne oli kapeat, hiukan kalliimmalla sai suurempialaiset.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 07, 2024, 19:29:29Viime kesällä elokuussa piti lopulta nöyrtyä ja käydä hakemassa lukulasit, halvalla S-ruokakaupasta. Yllättävän hyvälaatuiset, mutta piti älytä olla ostamatta halvimmat koska ne oli kapeat, hiukan kalliimmalla sai suurempialaiset.
Ahaa, ässästä saa lukulaseja? Täytyypä katsoa saako lähimmästä, kun just yhdet meni rikki enkö viitsisi keskustaan lähteä ostamaan.
Laaja-alaiset on tosiaan paremmat.
Lidlistä saa ajoittain kokoontaitettavia lukulaseja.
Itse en näe lukulaseilla kuin vain jos on piilarit päässä. Luen joko ottaen (kauko)lasit pois, tai kurkkien lasien ylä- tai alapuolelta.
Suomessa terveyteen liittyvän elämänlaadun mittarina useat sairaalat käyttäät kotimaista 15D-kyselyä.
https://www.ksshp.fi/Elintapamuutosryhmat-ohjaajakasikirja/15D.pdf
Se tuottaa tulokseksi elämänlaatuprofiilin, joka koostuu terveyden 15 eri ulottuvuudesta (liikuntakyky, näkö, kuulo, hengitys, nukkuminen, syöminen, puhuminen, eritystoiminta, tavanomaiset toiminnot, henkinen toiminta, vaivat ja oireet, masentuneisuus, ahdistuneisuus, energisyys, sukupuolielämä), joista kukin on jaettu viiteen eri tasoon (1 = paras mahdollinen tilanne, 5 = huonoin tilanne). Mittausta käytetään mm. hoidon vaikuttavuuden arviointii. Kaikkille potilasryhmille tämä mittaus ei sovellu.
Antaa kuitenkin mielenkiintoisen kuvan hoittyön näkemyksestä elämänlaadusta.
Vanhuuteen kannattaa valmistautua hyvissä ajoin muutenkin kuin tarkkailemassa kehonsa rupsahtamista.
Lapsettomalla vanhuksella voi olla edessään karu kohtalo – Järjestä ainakin nämä asiat (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010156013.html)
Vanhuuteen varautumisesta tuli entistä tärkeämpi kansalaistaito. Muhkea pankkitili auttaa pitkälle, mutta pienemmilläkin tuloilla voi tavoitella omannäköistä vanhuutta.
"KANNATTAA aloittaa jo viisikymppisenä", sanoo Vanhustyön keskusliiton (VTKL) toiminnanjohtaja Anni Lausvaara. Hän kehottaa jokaista suomalaista varautumaan vanhuuteen.
Ennakoivista toimista on tullut entistä tärkeämpiä, kun yhteiskunnan resurssit huolehtia vanhushoivasta heikkenevät. Vastuu on jäämässä yhä enemmän ikääntyneiden itsensä ja omaisten varaan, joten muuttuvassa tilanteessa jokaisen kannattaa Lausvaaran mukaan huolehtia tärkeät asiat kuntoon ajoissa.
Erityisen tärkeää ennakointi on heille, joilla ei ole lähiomaisia. HS kertoi aiemmin helsinkiläisestä Anneli Salosesta, 84, jolla ei ole lapsia eikä omia sisaruksia. Leskeksi jäätyään hän on elänyt yksin mielessään iso kysymys siitä, kuka hänestä pitää huolen, jos toimintakyky heikkenee.
..... juttu näyttää olevan kaikkien luettavissa joten en kopioi siitä enempää.
Mielestäni tämä on nyt taas yksi suunnannäytös, mihin yhteiskunta on menossa: siihen, että lähisukulaiset hoitavat yhteiskunnalle aiemmin kuuluneet velvoitteet. Eli kun isot ikäluokat laativat lain, että lapset eivät ole vastuussa vanhempiensa toimeentulosta, nämä sukupolvet saavat sen takaisin itselleen.
Tuokin, että suurin osa asuu edelleen kotonaan: no kyllä asuu, kun hoivakoteihin ei pääse, jos vielä yhtään jalka nousee. Ihan sama, miten dementoinut olet, vaaraksi itsellesi ja muille, hoivakotiin ei ole mitään asiaan, jos sängystä ylös edes autettuna pääset. Nähty on lähipiirissä.
Oikeasti on karmaisevaa katsella, kun nykyään lapset tehdään yhä vanhempana, miten pienten lasten vanhemmat ovat vastuussa dementoituneiden ja vakavasti sairaiden vanhempiensa hyvinvoinnista ja ihan suoraan hengestä. Siihen päälle yhä raaistuva ja koveneva työelämä, niin en yhtään ihmettele, että suurin osa kansasta käy jollain napeilla.
Itse tein paperit kuntoon jo nelikymppisenä ja onneksi sentään lähisukulaisia on, mutta otsikko on kyllä taas sitä sun tätä. Nimittäin ei se mikään automaatti ole, että lapset tulevat hoivaamaan vanhempiaan ja heidän arjestaan huolehtimaan.
T: Xante
Äitini sanoi ennen kuin oli mitään tietoa mistään syövästä, että jos hänestä tulee vanhana höperö, saa tuupata vanhainkotiin, ei tarvitse alkaa itse hoitamaan. Ja tuskinpa siitä olisi mitään tullutkaan, ainakaan minun toimesta. Sisaruksestani en tiedä, hän ehkä olisi ollut hommassa hyväkin.
Ei sillä ettenkö minäkin osaisi jotain perusjuttuja, mutta jos pitää nostaa toinen ihminen lattialta, niin siinä minulta voisi niksahtaa alaselkä, kun se fibroon sairastumiseni jälkeen on ollut niin erinomaisen kärkäs kehittämään noidannuolta. Ja mitäs hyötyä minusta sitten olisi, kun könkkäisin perse kenossa?
***
Eräs gynekologi oli sitä mieltä että vaihdevuosissaan räytyvän naisen kannattaa tehdä lyhyt sarja painavalla painolla, ei pitkää kevyellä. Tämän pitäisi ylläpitää lihasmassaa. En nyt oikein viitsisi alkaa painojen kanssa puljaamaan, mutta noinkohan punnerrukset ajaisivat saman asian, kun sentään työnnän koko kehoni painoa lattiasta veks? Ainakin vielä saan varsin helposti lihasta käsivarsiin. Nuorenakin tuli tuosta noin vaan kun aloitin uinnin, ja parhaana vuonna joskus 1990-luvun alkupuolella käsivarret pullistelivat niin että hihat kiristivät.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 09, 2024, 09:13:33Eräs gynekologi oli sitä mieltä että vaihdevuosissaan räytyvän naisen kannattaa tehdä lyhyt sarja painavalla painolla, ei pitkää kevyellä. Tämän pitäisi ylläpitää lihasmassaa. En nyt oikein viitsisi alkaa painojen kanssa puljaamaan, mutta noinkohan punnerrukset ajaisivat saman asian, kun sentään työnnän koko kehoni painoa lattiasta veks?
"Puolittainen" voimaharjoittelu ei oikein tehoa paitsi joillain poikkeusyksilöillä jollainen toki saatat olla.
Naisten punnerrukset on sinun kuntoisella yhtä tyhjän kanssa. Miesten punnerrus kyllä säilyttää voimatasoja ja voihan sitä vielä vaikeuttaa nostamalla jalat penkille, kuminauhoilla tms.
Omankehonpainotreeni kehittää osin eri ominaisuuksia kuin raskailla painoilla ryskääminen saati laiteharjoittelu. Jos tavoite on vain hankkia lisää lihasmassaa,,periaatteessa yksi aivan loppuun asti vedetty melko lyhyt sarja lihasryhmää kohti ajaa asian.
Yksityinen terveydenhoito on kallista. Juttelin eilen meriuintipaikan omistajan kanssa. Miehellä oli syöpä uusinut. Oli jo ensimmäisessä vaiheessa laittanut 80 tonnia Docratesin hoitoihin ja nyt sitten roimasti lisää, mutta enää ei löydy fyrkkaa jatkoon.
Jos aikoo viettää pitkän vanhuuden yksityisessä hoitokodissa, täytyy olla miljonääri.
^
Just viime viikolla luin jostain yksityisestä hoivakodista, jossa asumisesta joutuisi pulittamaan yli 5000€ kuukaudessa. Se tarkoittaisi yli 60 000 €/v ja 1,2 miljoonaa 20 vuodessa. Ja varmaan on kalliimpiakin hoivakoteja. Kun ei voi tietää, kuinka kauan tulee elämään, on kyllä aikamoinen riskijuttu mennä yksityiseen hoivakotiin. Mitäs sitten tehdään, kun rahat loppuvat, esimerkiksi se kuvittellinen 1,2 miljoonaa?
Nyt ollaan ajamassa alas kunnallisia ympärivuorokautisia hoivakoteja. Itseäni hirvittää ajatus vanhuudesta, koska ei ole omia lapsia huolehtimassa. Sopii toivoa, että kuolo korjaa ennen kuin joutuu liiaksi kärsimään. Hipin tuossa edellä linkkaama artikkeli (Lapsettomalla vanhuksella voi olla edessään karu kohtalo – Järjestä ainakin nämä asiat
Vanhuuteen varautumisesta tuli entistä tärkeämpi kansalaistaito. Muhkea pankkitili auttaa pitkälle, mutta pienemmilläkin tuloilla voi tavoitella omannäköistä vanhuutta.) nosti ahdistustason ihan sfrääreihin: https://kantapaikka.net/index.php/topic,2353.msg196546.html#msg196546.
Jotkut ikääntyvät säilyttäen enemmän viehättävyydestään kuin jotkut toiset. Seuraavassa muutama video, joihin paneutuminen vaatii hieman vaivannäköä.
Rachel Ward vuonna 1982 ja nykyään:
https://www.youtube.com/watch?v=2ct0Q78Sdmw&t=53s
https://www.youtube.com/watch?v=KjGpp1aupx8&t=65s
Eija Pokkinen vuonna 1969 ja 2019
(neljän minuutin kohdalta alkaen)
https://areena.yle.fi/1-1435431
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/30ad0333-fda5-407f-8a75-9fbee3207860
Sepä vasta olisi mielenkiintoista jos saisi tietää, että 15 vuoden päästä on dementikko.
Saattaisi laittaa lisävipinää tossuihin. Tai sitten masentumiskääriytymiseen sikiöasennossa peittojen alle sänkyyn.
LainaaKiinalaisen Fudan-yliopiston tutkimus on tunnistanut ihmisen verestä neljä valkuaisainetyyppiä, joita seuraamalla dementian puhkeamisen riski voitaisiin saada selville jopa 15 vuotta ennen varsinaista diagnoosia.
https://tekniikanmaailma.fi/lupaava-askel-eteenpain-tutkijat-kehittavat-verikoetta-joka-voi-tunnistaa-dementian-yli-vuosikymmen-ennen-oireiden-puhkeamista/
^
Tuossa pitäisi seulonta aloittaa jo joskus 45-vuotiaasta alkaen, jotta ne varhaisimmatkin saadaan kiinni. Mutta onneksi iltapäivälehdissä on tuhkatiheään artikkeleita, joiden perusteella on helppo ennustella ainakin alkavaa dementiaa.
Äkkiä ajatellen ainakin minulla voisi olla jatkuva huono omatunto siitä, että aika pitäisi käyttää paremmin, sillä vähän on taipumusta unohtua haaveilemaan ja muka-tärkeitä juttuja jää tekemättä. Nyt helposti ajattelee, että onhan tässä vielä vuosia jäljellä tai jopa vuosikymmeniä, joten ei kaikella tekemisellä niin hoppua ole :)
Kuusi vuotta sitten avauduin FB;ssa
On hetkiä, jolloin tunnen itseni niin vanhaksi ja ajasta jääneeksi rahjukseksi. Nyt erityisesti muutama päivä on noissa fiiliksissä mennyt, kun "koko maailma suree Aviciita" - henkilöä, josta en ennen tämän kuolemaa ole kuullut kertaakaan. Ikinä en tämän musiikkiakaan ole kuullut, vaikka kirjoitusten mukaan "kaikki ovat rakastaneet hänen musiikkiaan".
Syvä huokaus! Laitan Bob Dylania soimaan ja yritän sinnitellä vielä hetken elämän syrjässä kiinni 🙁
Ajan kulun huomaa hyvin juuri noista otsikoista, kun ihmiset tuntemattomuudesta nousee "koko maailman tietoisuuteen" ja nämä "kaikkien rakastamat" kuolevatkin ennen kuin tieto heidän olemassa olostaan saavuttaa kaikki. Mutta sitten vasta sitä vanha onkin, kun nuo otsikot ei enää herätä mitään muuta ajatusta kuin "jaaha, taas yksi tuollainen" eikä edes huvita lukea, kuka tämä tuntematon kuuluisuus on tai mitä hän on saanut aikaan.
Vielä tuosta pääsee muutaman kuusi vuotta eteenpäin :)
We don't even care whether or not we care.
(Morla the Ancient One)
Lainaus käyttäjältä: Hippi - huhtikuu 24, 2024, 11:50:19Ajan kulun huomaa hyvin juuri noista otsikoista, kun ihmiset tuntemattomuudesta nousee "koko maailman tietoisuuteen" ja nämä "kaikkien rakastamat" kuolevatkin ennen kuin tieto heidän olemassa olostaan saavuttaa kaikki. Mutta sitten vasta sitä vanha onkin, kun nuo otsikot ei enää herätä mitään muuta ajatusta kuin "jaaha, taas yksi tuollainen" eikä edes huvita lukea, kuka tämä tuntematon kuuluisuus on tai mitä hän on saanut aikaan.
Joistain kelkoista sitä on vain vapauttavaa hypätä pois eikä suinkaan niin, että siinä jäisi jälkeen jostain/missaisi jotain. Kuten juuri vaikka tietyt musiikkigenret, ja niiden nuoret edustajat.
Olen seurannut "aina" tavanomaista enemmän musiikkia, mutta kuluneen 10 vuoden aikana olen vähentänyt seurantaa runsaasti, useista syistä. Populaarimusiikissa ei ole varsinaisesti tapahtunut mitään uutta hyvään toviin. Rap - varsinkaan listapoppi suomi-rap -ei kiinnosta rahtuakaan, eikä siinä ole mitään omaperäistä.
Tiesin kyllä kuka AVICII oli ja millaista musiikkia teki, mutta ei se minua mitenkään erityisesti puhutellut. Mitään en olisi missannut, vaikka en olisi hänestä(Kään) tietänytkään.
Sitä tietää ja tuntee jo oikein hyvin, millaisesta musiikista pääpiirteissään pitää. Jos tulee jotain aidosti uutta, niin oikein hienoa - mutta en minä enää jaksa kahlaamalla kahlailla, että josko löytyisi jotain oikein huippua uutta tulokasta.
Minulla on ollut tähän aikoinaan metodikin. Se toimii niin, että seurasin Top 50 -listoja niin Euroopasta, kuin Yhdysvalloista. Kiinnostavia bändejä/artisteja ei katsota kärjestä, vaan vasta sieltä 30. sijalta alkaen, ja alas päin. Siellä alapäädyssä tuppaa olemaan esiintyjiä, joista sitten potentiaalisesti kuullaan tulevina vuosina ja uuden levynsä myötä listojen kärkipaikoilla. Internet on tosin muuttanut tätäkin kuviota erittäin paljon, ja musiikkigenret ovat nykyisin pirstaloituneita.
Kaikkia listoja ei myöskään pidä ottaa annettuina. Kansainvälisessä kustantamoteollisuudessakin kuvio toimii niin, että esim. New York Timesin Top -listan kirjat ovat tyypillisesti kustantamoiden itse takaisinostamia siihen pisteeseen, että kirja varmastii löytää tiensä sinne Best Sellereihin. Listat ovat samalla kustantamoiden ja levy-yhtiöiden promoamispaikkoja.
MTV Levyraati, ja hiukan YLEXkin, pitävät minua musiikkikartalla edes löyhästi, jos jaksan tai viitsin seurata.
Viikolla luin lainaamaani Mikrobittiä jossa monella sivulla puhuttiin miten voi itse räätälöidä/päivittää nörttinä näitä verkkolaitteita/modeemeja/reitittimiä, ja huomasin miten pihalla olen, luen ja luen, outoja sanoja ja lyhenteitä mutta tajuanko puoliakaan. Tosin ennenkään tämä ei ollut kiinnostusalaani mutta silti: tuntui että maailma ryntäsi ohitseni. No, sen verran innostuin että aukaisin prepaid-nettiasemani laatikon ja huomasin että se itse hakee päivitykset automaattisesti. Ei tarvikaan itse huolehtia. Sen verran oli apua hebrea-jutusta. :D
Äskettäin järkytyin hyvän kaverin tilanteesta, diabetes oli vienyt näköä niin että sanoi ettei oikeen pysty tv:tä katselemaan. Sen pitäisi olla ollut tasapainossa ja tiesinhän minä kun on nähty että joskus valitti näkövaikeuksia ja vaihteli laseja. Hänellä on älykännykkä ja silleen joten en osannut ottaa ehkä tilannetta vakavana. Ei olla nähty pariin vuoteen mutta säännöllisesti yhteydessä, etäkokouksissa nähty, emailtu ja silleen.
Lainaus käyttäjältä: MrKAT - huhtikuu 24, 2024, 14:30:56Äskettäin järkytyin hyvän kaverin tilanteesta, diabetes oli vienyt näköä niin että sanoi ettei oikeen pysty tv:tä katselemaan. Sen pitäisi olla ollut tasapainossa ja tiesinhän minä kun on nähty että joskus valitti näkövaikeuksia ja vaihteli laseja. Hänellä on älykännykkä ja silleen joten en osannut ottaa ehkä tilannetta vakavana. Ei olla nähty pariin vuoteen mutta säännöllisesti yhteydessä, etäkokouksissa nähty, emailtu ja silleen.
Olen joskus googlaillut entisiä koulukavereitani, mutta erittäin huonoin tuloksin. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta mitään tietoa ei tunnu löytyvän kenestäkään. Sama on "armeijakavereiden" kanssa.
Yhdestä armeijatyypistä löytyy varmaa tietoa ja valokuvia, ja parista muusta on löytynyt mahdollinen - mutta ei varma - osuma. Muista ei ole mitään tietoa - paitsi yllättäen yhdestä, ja hänestä kerron myöhemmin.
Hieman kolkko Google-tulos oli se, kun kirjoitin entisen naispuolisen koulukaverini ja myöhemmän toimistotyöntekijämme nimen kuvahakuun. Google löysi tämän naishenkilön hautakiven Oulun hautausmaalla. Hän oli kuollut muutamaa vuotta aikaisemmin.
Tämän henkilön äiti kuoli hänen ollessaan ensimmäisellä tai toisella luokalla koulussa. Ehkä suvussa on jokin periytyvä ominaisuus, joka koituu kohtalokkaaksi.
Mutta nyt siihen armeijatyypin kohtaamiseen.
Ollessani entisen kotipaikkakuntani kaupassa aiemmin talvella, tuntematon mieshenkilö mahdollisen vaimonsa kanssa kysyi, olenko se, miksi hän luulee minua. Hän siis sanoi nimeni. Vastasin, että olenhan minä. Kysyjä kysyi, vieläkö muistan hänet. Jouduin vastaamaan, että ikävä kyllä, ei tule mitään mieleen. Sen jälkeen hän sanoi nimensä ja kertoi olleensa yhtä aikaa armeijassa. Tässä vaiheessa muistini palasi, ei pätkittäin vaan saman tien. Muistin tyypin.
Me itse kukin muutumme vanhentuessamme siinä määrin, että entisten tuttavien tunnistaminen voi olla vaikea. Jos on edes pieni vinkki, se auttaa. Armeijatuttavuus ei tule ensimmäisenä mieleen siitäkään syystä, että kukaan entinen armeijatuttu ei ole koskaan ottanut mitään kontaktia minuun. Toisin sanoen en ole tavannut ainoatakaan. Tämä oli ensimmäinen ja mahdollisesti myös viimeinen kerta, kun tällaista tapahtuu.
Juttelimme hetken aikaa. Annoin tuolle henkilölle vihjeen, miten hän pääsee näkemään armeijassa ottamiani kuvia ja kuuntelemaan vähän nauhoituksiakin. Minulla ei ollut antaa linkkiä, mutta yritin antaa suulliset ohjeet.
Armeija oli pakkopaikka, joten siellä ei syntynyt kestäviä ystävyyksiä tai edes tuttavuuksia. Kun paikasta pääsi pois, halusi unohtaa kaiken siihen liittyvän.
Ei minulle opiskeluajoiltakaan jäänyt yhtään tuttua - eikä näitäkään ihmisiä kovin paljon Googlella löydä. Joitakin olen löytänyt, ja kaikki löytämäni ovat tietenkin edenneet hienosti urallaan, kuka missäkin.
Tässä ex-armeijatuttavuus (https://www.terraviva.fi/images/HU%20cwb%20raj.jpg), ja tässä (nainen) ex-opiskelututtavuus (https://pbs.twimg.com/media/DeCQWD4W4AI4Czc?format=jpg).
Hattumies tuli armeijaan opiskeltuaan ensiksi yliopistossa, joten hän oli meitä useimpia vanhempi. Hän on tiedemies ja kirjailija ja mitä hän onkaan.
Taitaa olla hölmö temppu esittää nuo kuvat.
Erittäin vähissä ne on minunkin osaltani orkat ja artistit joihin olisin tykästynyt viime vuosina. En saa mieleeni kuin Avi Kaplanin ja bändin The Hu. Eikä nämä ihan äskettäin ole tietoisuuteeni tulleet.
Oikeastaan viimeaikoina ainoa minulle uusi juttu musaskenessä on metallibiisien epämetalliset coverit ja epämetallibiisien metalliset coverit. Siinähän se ilta kuluu kun näitä Youtubesta toljotan/kuuntelen, jos en parempaakaan tekemistä keksi.
Se on vähän niin ja näin että onko vanhuuden merkki ettei nykymusa nappaa. Kun se nykymusa on vaan niis paskaa.
Minähän sain Tinderissä haukut yhdeltä ikäiseltäni mieheltä musamaustani. Hänen mukaansa kuuluu kuunnella samaa kuin nuoriso.
Perkele ennemmin ampuisin itseni. ;D
Yksi varsin pysäyttävä kalkkiskokemus vielä: Sukulaisen kanssa on digattu Jarrea jo pienestä. Konemusagenren konsertin talkoo/järjestelymiehenä hän sitten kysyi Jarresta ja saattoi älykännykästään antaa esimerkkiäkin toisille kollegoilleen (saattoivat olla mm. Puolasta) ja sai vastaukseksi: - Ei oo kuultukaan. Ihan outo. nevö hööd.
^ Minäkin kuuntelin Jarrea alta päältä 20-vuotiaana. Taisin tosin siinäkin olla jotenkin myöhäsyntyinen, kun tyyppi kaiketi oli luonut teoksiaan jo hyvän aikaa aiemmin kuin hänet bongasin. Eli minun kohdallani kyse oli 1980-luvun lopusta kun kuuntelin.
Kuntonyrkkeilyn lämppäreissä satuttamani pikkusormi on ollut jo yli viisi viikkoa kipeä. Se meni niin, että joku riisti palloa kädestäni, ja ilmeisesti sormet menivät liian haralleen, tai pikkusormi jotenkin vääntyi siinä touhussa. Eikä parane sitten niin millään. Olen tällaiset hitaat parantumiset yleensä tavannut laittaa fibron piikkiin. Mutta sitten tuli mieleeni että yksi KM-kollega, nainen, joka on minua kuusi vuotta nuorempi, valitti kerran miten häntä vieläkin sattuu ranteeseen kun ohjaaja oli siitä vääntänyt, ja siitä oli pitkä aika jo.
Olisiko sitten vaan niin että keski-ikäisellä ei krempat parane iän takia sitten niin millään. Sitähän en tiedä miten nopeaa parantuminen oli kaksi- tai kolmikymppisenä, kun en tavannut klohmia itseäni juuri millään tavalla. Taisin olla jo nelikymppinen yksi vuosi kun puolen vuoden sisään onnistuin telomaan toisen nilkkani kolmeen kertaan. Ei se edes nyrjähtänyt, vaan jotenkin kallistui ikävästi kun mm. astuin johonkin koloon maassa jossa se pääsi vääntymään. Ja tuon kaiken jälkeen se oireili todella pitkään.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - huhtikuu 24, 2024, 15:32:18Erittäin vähissä ne on minunkin osaltani orkat ja artistit joihin olisin tykästynyt viime vuosina. En saa mieleeni kuin Avi Kaplanin ja bändin The Hu. Eikä nämä ihan äskettäin ole tietoisuuteeni tulleet.
Tykkäsin myös The HU:sta, vaikka vähän huumorilla. ::)
Mutta ei me keski-ikäiset mitään huumorintajuttomia tai kalkkiksia olla. Meillä on elämää! Me vedämme tänään kavereiden kanssa kunnon rokkia 1960-luvulta jopa nykypäivään asti (no melkein, ainakin 1990-luvulle). Mutta kivaa.