Minusta aika nätti kuva nätistä naisesta. 

Lainaus käyttäjältä: Hiha - helmikuu 29, 2024, 10:07:30Kerrankin kun tunnistan maalauksesta ketä esittää, taitavammat ryöpyttävät edestä ja.... lisää edestä, kun muotokuvia ei ole tapana kääntää kasvot seinään päin.

Kuvan yläreuna. Minusta suhteet on sommiteltu oikein. Yläkulmiin olisi tietysti voinut laittaa kerubit puhaltamaan torviin tai amoriinit muuten pyllistelemään. Se olisi täyttänyt tyhjää tilaa, mutta olisi ollut melko vanhakantaista. Eteenpäin, sanoi mummo muotokuvassa.

Oksa. Symboliikka on selvä ja osuva. Haukion aika on ohi. Luonto palaa ja ottaa hänet takaisin syliinsä. Kasvien kietoutuessa hänen ympärilleen presidentitär murenee pikkuhiljaa ja palaa ikuiseen kiertoon. Väistämätöntä, kaunista, arvokasta.

Väriskaala. Taustaan sulautuminen ei aina ole pahasta. Jennin historiallinen tehtävä oli antaa Saulille ihanasti taustatukea. Ja sen hän teki. Ei hänen tarvitse eikä pidä tyrkyttää itseään kaikelle kansalle.

Ainoa moitteen aihe on pusero. Taiteilija ei ole osannut päättää esittääkö mallinsa amatsonina vai pömppävatsaisena. Välttääkseen valinnan hän on piirustanut vaatteet tyyliin Alfons Åberg. Aikuismaisempi silmä tekstiileille olisi ollut paikallaan.

Pusero tai veikkaisin leninki - tai mikä tuo onkin - on tosiaan silmää häiritsevä. Liian arkinen, ja ehkä jopa epätyypillinen Haukiolle. Muistaakseni hän ei noin rohkeita kuoseja suosi.

Käsivarret näyttäisivät vähän oudoilta anatomian ja asentonsa suhteen.

Mistä se vanhentava vaikutus tulee: taiteilija on vähän turhankin innokkaasti jäljentänyt kaikki rypyt. Vähempikin olisi riittänyt. Lisäksi ihon heleyden ja läpikuultavuuden uupuminen, mistä mainitsin aiemmin - ikään kuin iholla olisi paksu kerros peittävää meikkivoidetta ja puuteria. Tunnusmerkin eli tukkapehkonkin taiteilija on jäljentänyt ihan pehkomaistakin pehkomaisempana, eli pahempana pehkona kuin se todellisuudessa onkaan. Ihan jo näistäkin syistä työ on minusta aika epäonnistunut. Nainenhan on livenä nätimpi.

Sinänsä olet oikeassa siinä, että tässä on kyllä tavoiteltu henkilön taustaan sulautumispyrkimys. Sen sijaan eteerisen runotytön olemuksesta ei juurikaan ole häivähdystä - jos hänyt sellainen edes on, en tiedä. Persoona on visusti piilossa sekä livenä, että tässä kuvassa.  Oikein onnistunut muotokuva osaisi vangita jotain olennaista henkilön persoonasta, sielusta tms.. Se vaan taitaa olla aivan mahdoton nakki tässä kyseisessä tapauksessa, sattuneesta syytä.

Pidän kovasti kyseisestä muotokuvasta.
Eteerisen mystinen hahmo. Ilmatilaa ajatuksille, kansalliskuvaston mystistä luontoa puvussa ja taustalla, vihantaa kasvua sylin korkeudella etualalla. Magneettiset hymyilevät silmät imevät katsojan katsetta kohti upottavaa keskustaa.
Juovuttavaa.
Laittaisin Jenninä Tinder-profiilin kuvaksi.

Olemmeko yhtä mieltä siitä, että realismi taiteessa on ok?

Lainaus käyttäjältä: Toope - maaliskuu 08, 2024, 21:17:39Olemmeko yhtä mieltä siitä, että realismi taiteessa on ok?

On ok. Niin on myös moni muu tyylisuunta. Tyylejä voi toteuttaa enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Ja oikeastaan taiteessa tärkeintä on sielu. Taiteilija saa teokseensa jotain maailmasta; jotain joka kertoo tarinan. Taiteilija on sen tarinan ensimmäinen kertoja. Taiteesta nauttivat jatkavat kukin omalta osaltaan tarinaa.

Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit -tv-sarjan toisessa osassa naispuolinen taiteilija oli maalannut jättikokoisen peniksen kerrostalon seinään. Siitä oli tietysti järkytytty.

Yksi ajatus oli että aika hassua oikeastaan että kun vedotaan "ajatelkaa lapsia", niin eihän lapsia olisi olemassakaan, jos ei olisi olemassa peniksiä. Toinen ajatus oli että oliko pakko maalata noin helvetin ruma muna, mutta arkitodellisuutta lienee ettei ne kaikki ole suoria ja suonittomia (ja käyrät ja suonelliset ovat niitä joita silmäni vierastaa).

Jos mies maalaisi miehen genitaalit, seinään tai latoon tai ihan minne tahansa, oletuksena olisi helposti että hän on narsistinen homo. Jos nainen maalaa naisen genitaalit, niin tulee lähinnä hohhoijaa-fiilis, koska onhan feminismiin kuulunut jo iät ajat touhuta elimiensä kanssa, ja on se touhu niin läpipureskeltu jo moneen kertaan. Mutta kun nainen maalaa miehen elimet/n, niin mitähän siitä sitten pitäisi ajatella?

Lapsellista touhua, eikö muuta provottavaa keksitä?

Kiva kun miehiäkin esineellistetään (ihan kuin eivät tekisi sitä itsekin kylväessään munankuviaan kaikkialle)?

Tämä kertoo siitä minkä ympäri maailma pyörii?

En tiedä. Voihan se tietysti olla vain koe, että katsotaan nyt että kuinka moni koira älähtää ja ketkä alkaa ulvoa sutena, kun on tämä muna tässä seinässä. Mutta kuuluuko taiteen provosoida? Jos kuuluu, niin miksi?

^
Penismuraaleja ja läskifobiaa (Yle Areena)

Kiinnostava ohjelma! Hihittelen tässä mielessäni kuvitellessani kun SD-idiootit tukehtuvat fikapullaansa silkasta patakonservatiivisesta närkästyksestään.

Vaikka ei silti, ehken itsekään arvoistaisi tuollaisia päällekäyviä sinisiä jättipeniksiä naapuritalon seinässä.

Iiu Susirajaan suhtautumiseni vaihtelee päivästä toiseen. Hymyttömyys mainittu. (Ja yhdistettynä huumoriin, jota hänen töistään voin hyvänä päivänä lukea?) Dokkarissa mainitaan, että Susirajan mielestä hänen teoksensa eivät välttämättä lainkaan kommentoi kauneusihanteita tai sukupuolirooleja. Ja toinen erittäin tärkeä näkökulma mainittiin (taidekriitikon suulla): Jos näkövammainen tekee taidetta, onko se näkövammaistaidetta, jos musta ihminen tekee taidetta, onko se mustaa taidetta, ja jos lihava ihminen tekee taidetta, onko se aihe välttämättä lihavuus - VAI voisiko esim. lihava ihminen tehdä taidetta jostain ihan muistakin aiheista, siinä missä kuka tahansa muukin? SAAKO lihava ihminen olla muutakin kuin vain lihava ihminen? Onko yhteiskunnan ihan pakko tunkea ihmiset muotteihin, ja rangaista siitä, että jotkut yrittävät rikkoa muotit, joihin heidät on pakotettu?

Illusia Juvanin valokuvat isosta kehostaan jotenkin riemastuttavat nekin.

Onpa riemastuttava ohjelma! Fuck you, fatsheimaajat.

(lisäsin tähän juttuja sitä mukaa, kun katselin ohjelmaa)

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - maaliskuu 14, 2024, 12:56:26Yksi ajatus oli että aika hassua oikeastaan että kun vedotaan "ajatelkaa lapsia", niin eihän lapsia olisi olemassakaan, jos ei olisi olemassa peniksiä.

Veikkaan että siinä ajatellaan useimmiten vaan itseä. Niin kuin munamuraalin näkevälle lapselle ei voisi vahvistaa että joo on se kikkelin kuva. Jaa että miksikö se on seinässä? Se on semmoista urbaania ympäristötaidetta. Jne. Kaipa jotkut on niin kotkotusvihamielisiä jotta eivät edes lapsen kanssa kestä keskustella taiteesta ja kulttuurista. Se heille suotakoon. Mutta eihän kaikkien muiden sen takia tarvitse kulkea pää perseessä niin ettei mitään näe. Kenen seinä, sen seisokki.

Jos minusta olisi tullut kirjailija, olisin kyllä halunnut olla sitä ilman nais-lisuketta. Ja kuvittelin ymmärtäväni yhtä tai kahta mustaihoista näyttelijää, jotka ovat sanoneet etteivät halua olla mustia näyttelijöitä, vaan näyttelijöitä. Jos en nyt väärin muista niin nämä olivat Idris Elba ja Morgan Freeman? En pane päätäni pantiksi. Mutta Elbaa oli sitten kyllä asiasta ripitetty.

Miksi kenenkään pitäisi "edustaa" jotain ryhmää johon hän kuuluu jonkin niin yleisen ominaisuutensa perusteella kuin ihonvärin tai sukupuolen? Miksi kehon muodotkaan olisivat jotain pakkopullaa, niin että lihavana sun täytyy kaikkialla edustaa kaikkia lihavia tai lihavuutta noin ylipäätään, tai päinvastoin laihuutta?

Itse en ole halunnut alkaa esiintymään jonain masennus/ahdistus/autismi/what ever-mannekiinina. Tai tuota autismia on tullut eniten mietiskeltyä, vaikkei sitä diagnoosia siitä edes ole (ja edelleenkin olen sitä mieltä että on väärin, että ei ole, mutta ei siitä mitään varsinaista hyötyä ole että lähtisin sitä hankkimaan). Jos nyt olisin alkanut kirjoja julkaisemaan, niin olisi tietysti ollut helvetin mielenkiintoista tietää että pilkistääkö se autistisuus jotenkin sieltä tarinan lomasta. Itse kun en oikein usko että niin tekisi. Jos nyt saisi leuhkia, niin olen niin perkeleen luova ihminen (aina jotain mielikuvittelemassa), että ehkä juuri sen takia että olen edes jossain asiassa perin kykenevä, minua ei aina helposti edes miellä autistiseksi, kun siitä a-sanasta tulee jotain ihan vammaista mieleen ja minä en sitten siihen raamiin sovi.

Mutta mietitään nyt sitä kuvataidetta, se kai tähän ketjuun enempi kuuluu. Onko edes oikein lähteä hakemalla hakemaan taiteesta, lopputuloksesta, vihjeitä luojansa ominaisuuksista? Aika pirullinen olisi sellainen testi että laitetaan jotain taideteoksia tyrkylle niin että niiden luojaa ei ole tiedossa, ja sitten käsketään että yritäpä arvata sieltä että minkä teoksen on luonut vaikkapa nyt sitten mustaihoinen, ylipainoinen, autistinen... jne.

Olen joskus kauan sitten nähnyt jonkin dokkarin eräästä taitavasta autistisesta taiteilijasta, jolla on valokuvamuisti. Hän tekee valtavia panoraamoja kaupunkinäkymistä, ja niissä on hengästyttävä määrä yksityiskohtia, pienen pieniä detaljeja. Minulle jäi ohjelmasta se käsitys, että tämä detaljeihin keskittyminen, ja fotorealismi, ja valokuvamuistikin hänen taiteessaan liittyisi autismiin. Voin tietty muistaa väärinkin.

Taisi olla tämä henkilö (savant) kyseessä:

(3:55)

Sitä en tiedä, voiko tuota yleistää. Voiko puhua "autistisesta taiteesta" mitenkään yleisesti. Ja ovatko kaikki autistiset taitelijat aivan uniikkeja, omanlaisiaan siinä missä kaikki muutkin ihmiset ovat.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 14, 2024, 13:38:07Dokkarissa mainitaan, että Susirajan mielestä hänen teoksensa eivät välttämättä lainkaan kommentoi kauneusihanteita tai sukupuolirooleja.

Mainitussa dokkarissa taisi olla mukana joku ihme täti, joka oli sitä mielipuolta että Iiu Susiraja ei saisi tehdä mitä itse haluaa, vaan sitä mitä tämä täti käskee. Ja ihan sillä perusteella jotta täti mielestään ulkoisesti muistutti jotenkin Iiu Susirajaa. Olisi vain tätikin käyttänyt kekseliäisyyttään ihan omiin juttuihinsa, niin ehkä hänestäkin olisi tullut kuuluisa taiteilija.

Wikipedia artikkelista:

https://en.wikipedia.org/wiki/Autistic_art
Autistic art is artwork created by autistic artists that captures or conveys a variety of autistic experiences. According to a 2021 article in Cognitive Processing, autistic artists with improved linguistic and communication skills often show a greater degree of originality and attention to detail than their neurotypical counterparts, with a positive correlation between artistic talent and high linguistic functioning.[1][2] Autistic art is often considered outsider art.[3] Art by autistic artists has long been shown in separate venues from artists without disabilities.[3] The works of some autistic artists have featured in art publications and documentaries and been exhibited in mainstream galleries. Although autistic artists seldom received formal art education in the past, recent inclusivity initiatives have made it easier for autistic artists to get a formal college education.[4] The Aspergers/Autism Network's AANE Artist Collaborative is an example of an art organization for autistic adults.[5]

Many therapeutic, social, and interventional organizations today use art therapy to socialize and promote mental and emotional growth in autistic children.[6][7][8]

Lainaus käyttäjältä: Hiha - maaliskuu 14, 2024, 14:42:49

Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 14, 2024, 13:38:07Dokkarissa mainitaan, että Susirajan mielestä hänen teoksensa eivät välttämättä lainkaan kommentoi kauneusihanteita tai sukupuolirooleja.

Mainitussa dokkarissa taisi olla mukana joku ihme täti, joka oli sitä mielipuolta että Iiu Susiraja ei saisi tehdä mitä itse haluaa, vaan sitä mitä tämä täti käskee. Ja ihan sillä perusteella jotta täti mielestään ulkoisesti muistutti jotenkin Iiu Susirajaa. Olisi vain tätikin käyttänyt kekseliäisyyttään ihan omiin juttuihinsa, niin ehkä hänestäkin olisi tullut kuuluisa taiteilija.

Minua kävi sääliksi se täti, ja tunsin empatiaa häntä kohtaan. Tuli fiilis, että hän oli pahasti traumatisoitunut fätsheimaus-yhteiskunnan takia.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 14, 2024, 14:45:58

Lainaus käyttäjältä: Hiha - maaliskuu 14, 2024, 14:42:49

Lainaus käyttäjältä: kertsi - maaliskuu 14, 2024, 13:38:07Dokkarissa mainitaan, että Susirajan mielestä hänen teoksensa eivät välttämättä lainkaan kommentoi kauneusihanteita tai sukupuolirooleja.

Mainitussa dokkarissa taisi olla mukana joku ihme täti, joka oli sitä mielipuolta että Iiu Susiraja ei saisi tehdä mitä itse haluaa, vaan sitä mitä tämä täti käskee. Ja ihan sillä perusteella jotta täti mielestään ulkoisesti muistutti jotenkin Iiu Susirajaa. Olisi vain tätikin käyttänyt kekseliäisyyttään ihan omiin juttuihinsa, niin ehkä hänestäkin olisi tullut kuuluisa taiteilija.

Minua kävi sääliksi se täti, ja tunsin empatiaa häntä kohtaan. Tuli fiilis, että hän oli pahasti traumatisoitunut fätsheimaus-yhteiskunnan takia.

Ymmärrän tunteen. Ja mollaaminen ei ketään auta. Toisaalta ei pitäisi kannustaa katsomaan väärään suuntaan. Mitä enemmän miettii liikaa muita, sitä pahemmin katoaa itseltään.

Ehkä jos en olisi ollut motorisesti kömpelö, visuaalinen mieleni olisi voinut tuottaa kuvataidetta. Sensijaan olen yrittänyt ikäänkuin maalata sanoilla.