Kuollut mies ei palttoota kaipaa ja etenkin Rachel Ward vielä hetken Areenalla.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 23, 2024, 10:35:21Asioiminen perustuu luottamukseen, koska itsepalvelukassojen lähellä ei välttämättä ole ketään katsomassa, mitä siinä maksetaan. Minkäänlaista kontrolliporttia ei ole. Sen kuin kävelee ulos kasseineen edes näkemättä myyjää.

Pienellä paikkakunnalla häpeärangaistus kiinnijäämisestä on niin kova, että jo se pelkästään ehkäisee varkauksia. Ja myyjäkin valpastuu heti jos epäilyttävä henkilö astuu myymälään.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - huhtikuu 17, 2024, 11:36:40Kerrostalosta, jossa tätä kirjoitan, katkesivat jostakin syystä sähköt. Meneillään on ilmeisesti jokin remontti.

Asunnossa on kaasuhella, mutta sekin on riippuvainen sähköstä. Sytytys näyttää vaativan verkkovirran. Onnistuin kuitenkin keittämään puuron, kun sytytin hellaan tulen sytkärillä. Näinhän vanhanaikaisissa helloissa tehdään muutenkin.

Sain aikaan karmean rähinän tuon hellan kanssa, koska minua älykkäämmän perheenpuoliskon mielestä kaikki poikkeaminen ohjeista on vaarallista. Talo voi räjähtää ja asunto tuhoutua ja hirveät korvaukset voivat seurata ja muuta tämän tyyppistä. Otin kuitenkin riskin, koska halusin se puuron. Ja hyvinhän se kiehui. Sen jälkeen mukamas haisi voimakkaasti kaasu, koska täytyyhän edes jälkiperusteita keksiä sille, että ideani oli huono ja vaarallinen. Minä en huomannut mitään kaasun hajua.

Jos kaikki ihmiset maailmassa olisivat olleet aina edellä selostetun kaltaisia, maailma eläisi edelleen kivikautta edeltänyttä aikaa. Mitään uudistuksia ei olisi tehty siitä pelosta, että "voi tapahtua jotain". Ei osattaisi käyttää edes tulta, koska tuli on vaarallinen. Ajateltaisiin, että jos sen yrittää itse saada aikaan, koko maailma voi palaa. Mistä sitä tietää, joten on parempi, ettei kokeilla. Kaikki innovaatiot ovat vaarallisia. Sellaiset asiat kuin autot ja lentokoneet ja sähkö ja muu nykyinen tekniikka - niistä ei edes uneksittaisi, koska ovathan ne oikeastikin vaarallisia.

Kielletty puuro maistuu hyvältä. Nam.

Ylemmyydentuntoista passiivisaggressiivista paskaa. Olisi kamalaa olla naimisissa jonkun sellaisen kuin Kopek, jo pelkästään tuollaisen pienen tekstinäytteen perusteella.

ps. Miehillä muuten on yleensä heikompi hajuaisti kuin naisella.

^
Tuskin onnistuu edes täällä Tikkurilassa, joka ei ole kovinkaan monikulttuurinen. Taitaa olla Vantaan valkoisinta aluetta. Siitä huolimatta alueelle jo K-supermarket lopetti 24/7 aukiolon monien asiakkaiden harmiksi. Syynä oli asiakkaiden häiriökäyttäytyminen. Yöaikoihin ei kyllä ollut IP-kassat aukikaan. Nykyisin po kauppa on auki klo 6-24.

Mutta myös IP-kassojen aukioloa näyttää kauppa rajoittaneen niin, että ainakaan aamupäivisin IP-kassat eivät ole auki, koska lähitienoon koululaiset käyttivät niitä hyväkseen ja maksoivat jos maksoivat. Samalla tavalla on jouduttu rajoittamaan IP-kassojen aukioloaikaa myös muissa koulujen lähellä olevissa kaupoissa.

Tuosta tuli nyt minulle kyllä kynnyskysymys, sillä itse käyttäisin vain IP-kassaa ja kävisin aamupäivisin kaupassa. Se onnistuu edelleen Prismassa, jossa on IP-kassalla aina henkilökuntaa sillä sitä tarvitaan myös joidenkin tuotteiden läpiviemisessä kassalla.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 23, 2024, 07:57:05Itse ajattelen, että enemmän kuin jankuttaa ihmisille sitä, että syödään vain tarpeellinen määrä olisi korostaa, että ei syödä, kun ei tee mieli. Eli uskon vilpittömästi, että suurin syy lihomiseen on se, että syödään, vaikka ei oikeastaan tee edes mieli. Syödään, kun on paha mieli. Syödään, kun on tylsää. Otetaan kakkupala työkahveilla, kun muutkin ottaa, eikä kehdata kieltäytyä. Syödään kiltisti lautanen tyhjäksi tai lapsilta jääneet tähteet. Ei keksitä tai jakseta miettiä, mitä juureksia tai vihanneksia ostaisi niin ostetaan ainekset siihen tavalliseen makaronimättöön.

Joillakin ihmisillä noinkin voi olla.

Oma teoriani on, että jos on liian taitava kokki, joka osaa tehdä liki kaikesta maistuvaa, ei se välttämättä ole niin hyvä juttu. 8+ olisi ihan hyvä kokkaussuoritus arkeen, niin sellainen ruoka ei houkuttele santsaamaan niin usein. Sain tälle vanhalle uskomukselleni jopa vahvistusta, ravitsemusterapeutti Hanna Partasen mielipiteen jossain artikkelissa.

Itse usein yritän tietoisesti tehdä terveellisempää ruokaa, mikä usein tarkoittaa semmoista 8+ -ruokaa. Ainakin jos suolatonta tai vähäsuolaista, ilman sokeria, ilman höttöhiilareita, ilman punaista lihaa, ilman eläinperäistä rasvaa, ilman tyydyttynyttä rasvaa, etenkin ilman voita ja kermaa. Kasvisvoittoista (keitettyjä ja raakoja), kasvisproteiineista, kalasta, oliiviöljyä kohtuudella, pähkinöitä, täysjyvää, täysjyväriisiä/makaronia jos niitäkään, juureksia perunan sijaan, marjoja jne..

Väsyneenä (eli liki aina, unettomuuden takia) tulee syötyä enemmän hiilareita. Ja jos nipistää lounaalla hiilarit vähiin, kostautuu se helposti myöhempänä makean mielitekoina.

Vakavasti masentuneena jotkut laihtuvat, toiset lihovat. Anhedonia liittyy masennukseen, kyvyttömyys nauttia oikein mistään. Se voi aiheuttaa sitä, että revitään mielihyvää edes jostain, vaikka sitten ruoasta.

Mutta nämä pohdinnat eivät liity aiheeseen, niin kuin monet muutkaan kommentit. Tämän keskustelun aihehan ei ole Miten laihdun, Laihdutusvinkkejä, tms.. Tämä ei liity lainaamaani kommenttiin tai sen kirjoittajaan: Kannustaisin niitä, joiden mielestä on oma valinta olla lihava, vetämään itsensä vessanpöntöstä. Tekisivät silloin palveluksen ihmiskunnalle. Vaikka onkin poikkeusesimerkkejä, esim. tarkoituksellista itsensä lihottamista roolityötä varten (jotkut näytelijät), pääsääntöisesti ihmiset eivät valitse olla lihavia.

Mun mielestä Dawkins ehkä sivuuttaa esittämänsä kysymykset vähän turhan kevyesti ja hyppää johtopäätöksiin:

LainaaBasil Fawlty, British television's hotelier from hell created by the immortal John Cleese, was at the end of his tether when his car broke down and wouldn't start. He gave it fair warning, counted to three, gave it one more chance, and then acted. "Right! I warned you. You've had this coming to you!" He got out of the car, seized a tree branch and set about thrashing the car within an inch of its life. Of course we laugh at his irrationality. Instead of beating the car, we would investigate the problem. Is the carburettor flooded? Are the sparking plugs or distributor points damp? Has it simply run out of gas? Why do we not react in the same way to a defective man: a murderer, say, or a rapist? Why don't we laugh at a judge who punishes a criminal, just as heartily as we laugh at Basil Fawlty? Or at King Xerxes who, in 480 BC, sentenced the rough sea to 300 lashes for wrecking his bridge of ships? Isn't the murderer or the rapist just a machine with a defective component? Or a defective upbringing? Defective education? Defective genes?

En tiedä Dawkinsin ajatuksista tai siitä, mistä hän näkemyksiään ammentaa, kovinkaan paljoa. Ajattelen kuitenkin että hän on kärkevänä ja poleemisenakin kirjoittajana tarkoituksella kirjoittanut polemisoivan tekstin otsikolla "My Dangerous Idea".

Kuvittelisin että taustalla voisi olla brittiläiseen filosofiaan peilaten Dawkinsin elinaikana tapahtunut P. F. Strawsonin ja hänen poikansa Galen Strawsonin filosofis-teoreettinen vuosikymmenten halki käymä debatti vapaasta tahdosta ja moraalisesta vastuusta.

Jos summaan todella summittaisesti, niin P. F. Strawson julkaisi vuonna 1962 kuuluisaksi nousseen esseen nimeltä "Freedom and Resentment". Hän argumentoi sen puolesta, että vaikka determinismi olisi totta, se ei tarkoita, ettei olisi järkeä pitää toisiamme moraalisesti vastuussa jossain määrin. Nämä vastuussa pitämisen praksikset on sillä tavalla istutettu kulttuuriin ja ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen että moraalisen vastuun perusta on hänen mukaansa ihmissuhteissa ja erilaisissa reaktiivisissa asenteissa toisia kohtaan.
    P. F. Strawsonin ajatus oli keskeisesti sen suuntainen, että olisi hyvä ymmärtää näitä meidän inhimillisiä reaktioita sekä niiden perustaa ja pitää niitä mukana kun kehitetään sosiaalisia ja moraalisia koodistoja ja toimintamalleja edelleen — eikä siis pyrkiä siihen että ne vain sivuutettaisiin tai tehtäisiin jotain "muuta" tai toimittaisiin jostain muusta käsin kuin siitä, mitä ja missä me oikeasti ollaan.

Galen Strawsonin näkemys on keskeisiltä osin erilainen. Vuonna 1994 julkaistussa esseessään "The Impossibility of Moral Respobsibility", hän esittää argumentin sen puolesta, että viimekätisen moraalisen vastuun (ultimate moral responsibility) käsite on mahdoton eikä se voisi toteutua, oli todellisuus determinismin ja vapaan tahdon suhteen minkälainen tahansa. Tämän kannan nimi on impossibilismi.

Pähkinänkuoressa Galen Strawson esittää että todellinen moraalinen vastuu on mahdottomuus, koska ihmisen oman itsen laatu ja luonne yms. on lähtöisin jostakin muualta kuin omasta itsestä — ja näin olisi vaikka determinismin suhteen asia olisi miten tahansa.

Hän esittää myös että meidän ehkä olisi syytä pureutua tarkemmin siihen, miten ja miksi esitämme moraalista vastuuta koskevia arvioita ja mahdollisesti kehittää luonteeltaan lempeämpiä ja anteeksiantavampia eettisiä järjestelmiä,

Kulttuurillisesti ja myös ajallisesti on nähtävissä tietty yhteys Monty Pythonin absurdin huumorin ja Galen Strawsonin sellaisen kannan välillä, jossa moraalinen vastuu nähdään tavallaan absurdina tai mahdottomana käsitteenä.

Galen Strawson ei kuitenkaan esittänyt mitään uutta eettistä järjestelmää aiempien tilalle eikä oikein mitään konkreettisia ehdotuksia edes, vaan keskeinen pointti oli enemmänkin polemisoida ja kyseenalaistaa tiettyjä aika syvälle iskostuneita käsityksiä siitä, miten ja miksi me pidämme ihmisiä moraalisesti vastuussa.

Dawkinsin kanta jossa hän näkee ihmiset aika suoraan biologis-sosiaalisina koneina ja esittää että me naurettais raiskauksille ja murhille, tai no, tuomareille ja niiden tällaisista langettamille tuomioille täysin järjettöminä ja absurdeina juttuina sen sijaan että niihin suhtauduttais täysin vakavasti menee mun nähdäkseni kuitenkin aika radikaalisti sivuun siitä, mistä tossa nyt jo vuosikymmeniä vanhassa filosofisessa debatissa on ollut kyse.
     Tossahan noi vaihtoehdot suhtautumisessa tavallaan polarisoituu niin että joko me nähdään toi täysin yhdellä tai täysin toisella tavalla.

Galen Strawson ei missään nimessä esittänyt että luovuttais kaikesta accountabilitysta vaan haastoi miettimään sitä, miten ja minkä takia me tehdään arvioita moraalisesta vastuusta tai syyllisyydestä.
     Ehkä siihen vois tuoda tiettyä löyhyyttä ja avoimuutta joo, mutta ei tossa liikuta ollenkaan samalla levelillä kuin Dawkins. Enemmän silleen että me asetetaan niitä arvioita joo ja tehdään niitä, ja sillä ei ole niin suoraa yhteyttä siihen että me oltais nyt hiton tieteellisiä ja fiksuja ja oikeassa, saati että tässäkin asiassa ois kyse jostain polarisaatiosta niin kuin uskonnossa ja politiikassa, missä on tasan kaksi joukkuetta ja on tärkeä valita niistä puolensa ja pysyä siinä, koska muuten on kakkapylly, voi joutua naurunalaiseksi tai jäädä ilman kavereita.

Siitä voi johtaa ajatuksen että vois olla jotain siirtymää joissain asioissa kuntouttavaan, ymmärtäväisempään ja tukevampaan suuntaan rankaisevan sijaan, mutta se jättää ihmisille kuitenkin avoimeksi ja punnittavaksi sen, missä asioissa ja millä tavalla. Mikä on mun mielestä tärkeä pointti.

Toi Dawkinsin iso hyppy vaan nauramiseen ja se ajatus, että nyt hän ajattelee kaikesta todella rationaalisesti, yliarvioi ihmisen kykyjä siinä, kuinka ison siivun sellaista pystyy tekemään kerralla ja kuinka hyödyllistä se on, kuinka laadukasta tällainen on lopptulosten kannalta, ja se myös missaa jotain olennaista missä P. F. Strawson on saattanut olla omalla tavallaan oikeilla jäljillä vaikkei olisi täysin oikeassa ollutkaan.

Mieluummin kannattais tehdä pieniä asioita ja pieniä muutoksia ja niistä vähitellen rakentaa.

Mun mielestä Galen Strawsonin pointti oli että niin kannattaa tehdä joka tapauksessa eikä sillä ole mitään tekemistä tällaisen melko lapsellisen tiedekeulimisen kanssa eikä sen kanssa, mitkä meillä on jotkut abstraktin tason filosofiset kannat determinismistä ja sen sellaisesta.

Molemmat nää seuraavat on ihan hyviä esseitä, eikä niitä kumpaakaan voi vaan sivuttaa jos aikoo tollasta pohtia muuta kuin ylilyönnin ja naureskelun tasolla:

Strawson, P.F. (1962). "Freedom and Resentment." In Proceedings of the British Academy, Volume 48, pages 1-25.

Strawson, Galen (1994). "The Impossibility of Moral Responsibility." Philosophical Studies: An International Journal for Philosophy in the Analytic Tradition, Vol. 75, No. 1/2, The Problem of Free Will (Jul., 1994), pp. 5-24.

Alla on Galen Strawsonin "The Basic Argumentiksi" nimeämä päättelyketju, joka on vähän ehkä tylsä tai kimurantisti muotoiltu:

Lainaa(1) Interested in free action, we are particularly interested in actions that are performed for a reason (as opposed to 'reflex' actions or mindlessly habitual actions).

(2) When one acts for a reason, what one does is a function of how one is, mentally speaking. (It is also a function of one's height, one's strength, one's place and time, and so on. But the mental factors are crucial when moral responsibility is in question.)

(3) So if one is to be truly responsible for how one acts, one must be truly responsible for how one is, mentally speaking - at least in certain respects.

(4) But to be truly responsible for how one is, mentally speaking, in certain respects, one must have brought it about that one is the way one is, mentally speaking, in certain respects. And it is not merely that one must have caused oneself to be the way one is, mentally speaking. One must have consciously and explicitly chosen to be the way one is, mentally speaking, in certain respects, and one must have succeeded in bringing it about that one is that way.

(5) But one cannot really be said to choose, in a conscious, reasoned, fashion, to be the way one is mentally speaking, in any respect at all, unless one already exists, mentally speaking, already equipped with some principles of choice, 'P1' - preferences, values, pro-attitudes, ideals - in the light of which one chooses how to be.

(6) But then to be truly responsible, on account of having chosen to be the way one is, mentally speaking, in certain respects, one must be truly responsible for one's having the principles of choice P1 in the light of which one chose how to be.

(7) But for this to be so one must have chosen P1, in a reasoned, conscious, intentional fashion.

( 8 ) But for this, i.e. (7), to be so one must already have had some principles of choice P2, in the light of which one chose P1.

(9) And so on. Here we are setting out on a regress that we cannot stop. True self-determination is impossible because it requires the actual completion of an infinite series of choices of principles of choice.

(10) So true moral responsibility is impossible, because it requires true self-determination, as noted in (3).

Jos ajatellaan että hyväksyttäis tää Galen Strawsonin esittämä, mun mielestä mielenkiintoinen kysymys on se, minkälaiset vastuun tai "tilivelvollisuuden" tai muun tällaisen käsitykset vois edelleen olla merkityksellisiä tai hyödyllisiä:

Pragmaattinen vastuu

Vaikka yksilöt ei missään ultimaattisessa metafyysisessä mielessä olis vastuullisia teoistaan, yhteiskunnat saattaa silti tarvita sääntöjen ja seurausten järjestelmiä toimiakseen kunnolla tai paremmin.

Metafyysikan sijaan tällaisen perusta on pragmaattinen tarve tarjota kannustimia tai yllykkeitä sellaiseen käytökseen jota pidetään toivottavana ja pidäkkeitä sellaiselle jota pidetään haitallisena tai ei-toivottavana.

Eteenpäin katsova vastuullisuus

Sen sijaan että keskittyttäis siihen, mitä menneisyydessä on tapahtunut ja kenen syytä se on, mistä kaikesta se johtuu ja niin edelleen, vastuuta voi mun mielestä ajatella joskus hedelmällisesti tulevaisuuden näkökulmasta ja tästä hetkestä eteenpäin toteutuvien seurausten tai vaikutusten kannalta.

Tulevilla vaikutuksilla ja niistä motivoitumisella hyvinvoinnin, kasvun tai muun tällaisen näkökulmasta on aika paljonkin välilä monessa asiassa, ja tämä on aika erilainen vastuun käsite eikä oikeastaan ole "moraalista vastuuta" sinänsä.

Jos ihminen ottaa tällaista vastuuta tai motivoituu tai muuta, en mä tiedä, onko siinä siis kyse enää moraalisesta vastuusta sinänsä.

Attributiivinen vastuu

Yksilölle voi sälyttää jotain agenssia ja vastuuta mun mielestä senkin perusteella, että niiden toiminta ja käytös voidaan "attribuoida" niille koska se nousee jostakin niiden sen hetken luonteessa ja intentioissa. Silloin ei puhuta vapaasta tahdosta eikä metafyysisestä moraalisesta vastuusta vaan siitä, että käytös ja teot ilmentää yksilöiden persoonallisuutta ja joitakin heidän motiivejaan tai heitä motivoivia tekijöitä.

Voidaan sanoa, että maalarin taulu ilmentää taiteellista luovuutta jossakin suhteessa tai että shakkipelaajan siirrot ja strateginen ajattelu ilmentää jotain luovuuden ja jonkin muun yhdistelmää pelaajan taidoissa ja persoonassa esimerkiksi.

Relationaalinen vastuu

Ihmisten välisissä suhteissa usein on erilaisia vastuita jotka perustuu keskinäisiin odotuksiin ja tietynlaisiin rooleihin enemmän kuin mihinkään vapaaseen tahtoon tai metafysiikkaan.

Vanhemmilta odotetaan jonkinlaista huolehtimista niiden jälkeläisiä kohtaan samalla tavalla kuin ammatilliseen rooliin saattaa kuulua tietty ammattietiikka ja sen noudattaminen tai ammatillinen vastuu.

Tietysti ihmiset tekee tosta huolimatta virheitä ja on vaillinaisia, mut tossa se vastuu tulee enemmän odotusten ja roolien kautta jotka on keskeisiä vuorovaikutuksessa.

Sitähän voi tarkastella myös joustavasti että ihmisillä on erilaisia rooleja ja niitä rooleja voi olla erilaisia myös suhteessa omaan itseen vaikkapa

Esitäytettyyn veroilmoitukseen on nyt tehty tarvittavat korjaukset. laitoin jopa palautteeseen tällä kertaa kiitoksen siitä, että erään kohdan ilmoittamista oli parannettu.

Useampana vuotena olin laittanut  palautteena kehitysehdotuksen ja nyt se oli tehty juuri niin kuin olin ehdottanut. Aina kannattaa vähän kitistä, kyllä siitä on hyötyä

Ihmisillä on kaikenlaisia haluja ja ne "halut riitelevät keskenään" se halu mikä pääsee voitolle toteutuu.

Valitsija on vain "pelle" siinä keskellä.

Ukrainan sotilaalliseen tukemiseen
Suomi lahjoittaa parisen miljardia euroa = sotilaalliseen tukemiseen = niitä rahoja joita tarvitsisivat kaikkein köyhimmät Suomessa?

Nyt aloitetaan ns. turhien virkamiesten savustaminen lokeroistaan huhujen mukaan Suomessa?

Muisto

PS. Annettaisiin suurvaltojen ratkaista kriisinsä kaksin/kolmisin/ kesken?
Kuinka monta niitä onkaan jotka kehuvat suurvalloiksi itseään - utelen?

Allekirjoittaneen autioituvalla asuinpaikkakunnalla puhaltavat kaupassakin uudet tuulet. Kun täällä oli aikoinaan kolme ruokakauppaa, kolme huoltoasemaa ja rautakauppa, nyt on enää kaksi ruokakauppaa ja yksi "kylmäasema".

S-ryhmä on suurin syyllinen palvelujen vähenemiseen. Sen tiloissa toimi huoltoasema, korjaamo ja ravintola. Monta eri toimintoa sisältänyt rakennus korvattiin jokin aika sitten yhdellä tylsällä ja äärimmäisen rumalla laatikkomarketilla, jossa on vain ruokakauppa. Kun rautakauppakin oli lopettanut toimintansa jo vuosia sitten, huoltoaseman lopettamisen myötä katosivat viimeisetkin tämän alan palvelut. Joka ikisen pienen nippelin joutuu ostamaan kymmenien kilometrien päässä olevista lähimmistä kaupoista. Tietenkin myös vaatteet ja kengät. Täällä ei myydä rievun riepua.

Uusi nykyaikaisuutta tavoitteleva kauppakonsepti on tehty menneen maailman ehdoilla ja se tuskin sopii monikulttuuriseen Suomeen, kunhan se tänne peräkylille joskus tulee, vai mahtaako tullakaan.

Kun vanhassa kaupassa ei ollut itsepalvelukassoja vaan perinteinen kassa jonoineen, uudessa kaupassa itsepalvelukassat ovat ensisijainen maksupaikka. Jos haluaa maksaa tavalliselle kassalle, pitää painaa nappia, jolloin kuuluu ilmoitus "kassalle pyydetään henkilökuntaa", minkä jälkeen myyjä tulee jostakin hyllyjen välistä tai varastosta hoitamaan kassatehtäviä.

Asioiminen perustuu luottamukseen, koska itsepalvelukassojen lähellä ei välttämättä ole ketään katsomassa, mitä siinä maksetaan. Minkäänlaista kontrolliporttia ei ole. Sen kuin kävelee ulos kasseineen edes näkemättä myyjää. Ehkä valvontakameroita on, mutta tuskin systeemi on aukoton.

Onnistuisikohan tuollainen jossakin Kontulan monikulttuurisessa marketissa. Kaikki maksaisivat rehellisesti ostoksensa, vaikka henkilökuntaa ei olisi paikalla katsomassa.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että tuo voi jäädä kokeiluksi - jopa pienellä paikkakunnalla. Tuotteet ovat kyllä niin ylihintaisia, että ehkä kauppa pienen hävikin kestää.