kantapaikka.net

Kissat ja koirat tänne sulassa sovussa.

Mahtaako jollain olla jotain eksoottisempia lemmkkejä fretti, gerbiili, puhuva papukaija, käärme? Kaikki sopivat tähän samaan ketjuun.

Uskomattoman nopeasti aika kuluu. Siitä tulee jo neljä vuotta, kun vanha Tiitu kissa menehtyi liki 19 vuotiaana. Olemme Aatun ja Eetun kanssa kolmisin nyt sen jälkeen asustaneet. Olin jo luvannut itselleni, että vuoden vaihteeseen mennessä otan kolmannen kissan ja pari kertaa jo oli aivan lähellä pennun hankkiminen. Päätöksen tekeminen vain on ollut niin vaikeaa, kun nuo kollipojat on niin sopuisia keskenään ja Eetu on hiukan arka ylimääräiselle hälinälle ja vieraille. Eetu on hiukan viime aikoina reipastunut ja uskaltautunut jopa esiin vieraidenkin aikana. Mitä jos uusi kissa saisi Eetun tuntemaan olonsa epämukavaksi? Aatu on kovin sosiaalinen ja varmasti ottaisi avosylin vastaan uuden tulokkaan aivan samoin kuin se aikanaan Eetunkin otti vastaan aivan onnessaan.

Tuota nyt olen jahkaillut ja todennäköisesti en sittenkään sitä kolmatta kissa toistaiseksi hanki.

Voisiko tuota kokeilla muutaman päivän lainakissalla?
Törmäsin tämmöiseen pawshake.fi (https://www.pawshake.fi/kotikaynnit/hki?pets%5Bcat%5D=1)-sivustoon, kun etsin ystävälleni koiravahtia. Kyllä siellä on kissavahtejakin, joten sitä kautta voisi saada kotiin jonkun kissavieraan (tai koiravieraan, mitä varmaan et tahdo).

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 04, 2019, 12:28:29
Voisiko tuota kokeilla muutaman päivän lainakissalla?

Lainakissan saisin naapurista. Siellä on pari kattia, joita käyn ruokkimassa pariskunnan mökkireissujen aikana. Kissaparat eivät ole oppineet autolla matkustamaan ja mökillä taas on se karkuun pääsyn mahdollisuus, kun ovia auotaan miten sattuu. Niinpä kissat jätetään kaupunkiin.

Mutta eipä se noillakaan onnistuisi, sillä nuokin ovat vieraille aika arkoja ja vain toinen noista pysyttelee näkösällä, kun menen laittamaan ruokaa kuppeihin ja siivoamaan hiekkalaatikon. Tämä rohkeampi sitten meni kyllä ihan pähkinöiksi, kun kerran vein niille tuoretta possun sydäntä herkkupalaksi. Katti antautui siliteltäväksi ja hyrisi onnessaan. Sen jälkeen se on suhtautunut minuun huomattavasti suopeammin. Toinen ei sydämen voimallakaan välitä vieraasta.

Mutta kissat ovat niin kovin erilaisia ja yksilöllisiä, että vaikka yksi lainakissa otettaisiin hyvin vastaan, niin toinen saattaisi olla erittäin vastenmielinen tulokas. Ei voi koskaan tehdä yleistystä yhden kissan kohtaamisesta.

Lainakissan sijaan koeaika olisi parempi. Eli jos löytyy muuten sopiva tulokas, niin tämän voisi ottaa koeajaksi ja jos porukka ei parissa kolmessa kuukaudessa ole laumautunut riittävästi, niin tulokkaan voisi palauttaa. Montaa kokeilua ei kyllä voisi tehdä, koska se olisi varmaan stressaavaa näille nykyisille asukkaille. Palauttamisessa taas olisi ongelmana se, että oma sydämeni särkyisi.


Yhden kissan olen aikanaan palauttanut ja se olikin melkoinen tapaus. Sattui aikana, jolloin vanha Tiitu jäi ainoaksi kissaksi siskonsa kuoltua. Löysin netistä luotettavalta vaikuttavan yhdistyksen sivut ja otin sinne yhteyttä. Täytin pitkän haastattelulomakkeen ja sieltä kävi nainen tarkistamassa ensin kotini. Toi sitten jonkin ajan kuluttua "vaatimattoman ja kiltin" kissan ja onneksi tässä oli juuri koeaika. Kissaparka ei ollut lainkaan tottunut ihmisiin ja luultavasti se oli Virosta tuotu loukutettu villiintynyt tai luontoon syntynyt kissa.
Se katosi ensimmäisenä yönä ja lopulta selvisi, että se oli tunkeutunut ammeen alle lattiakaivon kohdalle tehdystä aukosta. Yöaikaan se kävi kyllä syömässä ja tarpeillaan, mutta muun ajan se oli ammeen alla, kunnes onnistuimme sen eristämään sieltä pois. Sen jälkeen se oli päivät sohvanselkänojan sisällä eikä sallinut mitään kontaktia sen enempää Tiitulta kuin ihmisiltäkään.

Annoin parissa viikossa periksi ja kutsuin naisen hakemaan kissan pois. Hän vaati, että poisvietiä varten joudun kissan sulkemaan kylpyhuoneeseen, muuten hän ei saa sitä kiinni. Eli hän itsekin myönsi noin, ettei kuvaus vastannut todellisuutta. Järkyttävän tappelun ja meuhkaamisen jälkeen nainen sai kissan vangittua häkkiin ja poistui hyvin kiukkuisesti ovet paukkuen paikalta.

Myöhemmin googletin ja selvisi, etten ollut ainoa, joka oli joutunut pettymään tuon yhdistyksen toimittamiin kissoihin.
Tuon kokemuksen jälkeen käännyin Löytöeläintalon puoleen, josta sitten hain Aatun ja puolisen vuotta myöhemmin Eetun, jotka nyt minulla vieläkin on. Pojat keväällä täyttävät 10 ja 9  vuotta.

Taloudessa tällä hetkellä kaksi isokokoista koiraa, 8 -vuotias landseer ja 2 -vuotias leonberginkoira (edllinen leo kuoli useiden leikkausten jälkeen märkäkohtuun), molemmat narttuja. Landseer on perusluonteeltaan vesipelastuskoira ja leo hoitaa sitä vahtimispuolta. Luonteenpiirteidensä erosta kotioloissa kuvannee parhaiten se, että jos jättää makkarin oven raolleen, landseer nuuhkii varovasti oven raosta sisään pääsyä anellen kun taas leo kävelee läpi kyselemättä niin että seinät ryskyy.

Ovat kuin paita ja peppu. Jos toista käytetään esimerkiksi eläinlääkärissä, jälleennäkemisen riemu tunnin erossa olon jälkeen on koskettavaa. Siinä tutkitaan joka paikka, ettei mitään vahinkoa ole tehty tai tapahtunut.

Koirat varmaan ovat susien lailla laumaeläimiä, ja villiintyessään varmaan metsästävät laumoissa, joissa on tarkka hierarkia.

Vaan miten on kissojen kanssa? Wikipedian mukaan kissat villiintyessään voivat muodostaa kissayhteisöjä, jos ravintoa on runsaasti tarjolla, mutta ilmeisesti ne kuitenkin metsästävät yksin, ja ovat luonnostaan yksineläjiä. Lisäksi wiki väittää: "Kissayhteisö suhtautuu vihamielisesti ulkopuolisiin kissoihin, ja vieraan aikuisen tuominen kissayhteisön jäseneksi saattaa aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia".

Aikoinaan kun muutin ekaan asuntooni alueella oli pieni kissajengi johon kuului käsittääkseni kolme yksilöä. Eräänkin kerran näin niiden kipittävän tienlaitaa peräperää. Kaksi kissoista oli alunperin sisaruksia jotka oli otettu eri talouksiin, kolmas ei ollut sukua. Jengi kävi tarkistamassa asuntoni muuttoni jälkeen, kun kuumalla ilmalla pidin ovea auki.  ;D

2004 otin kissaveljekset jotka oli kahden siskonsa kanssa loukutettu metsästä noin 3-kuisina. Toinen kissoista traumatisoitui selvästi siitä että niitä oli kuulema rukkaset kädessä survottu häkistä toiseen. Tämä kissa pelkäsi näet ihmisen kättä. Toinen veljeksistä kesyyntyi lähes normaaliksi kohtalaisen pian ja siitä tulikin isännän kissa. Arempi veli oli "kissan kissa" eli heilui kuvioissa mukana veljensä kaverina. Minua alkoi jossain vaiheessa pännimään että eksällä on kissa ja kissalla on kissa, mutta minulla ei ole kissaa. Otin sitten 2008 kolmannen kissan. Tämä haettiin joltain heppatilalta jossa pikkutyttö kävi kuiskuttelemassa että "meillä kissat pissaavat ja kakkaavat nurkkiin". No niinhän tämä pentukin sitten teki meillä kun kotiin päästiin. Oppi se sitten kumminkin laatikolle jossain vaiheessa.

Meni joku kaksi viikkoa ehkä niin aikuiset kissat ja pentu olivat hyvää pataa keskenään. Vanhemmat nuolivat pentua, vaikka koko konkkaronkkahan oli siis kolleja. Veljeksillä oli keskinäinen suhde jotenkin jäähtynyt ja kesympi ei enää järin tykännyt (ihmisille) aremmasta ja oli tätä kohtaan eriseurainen. Ehkä tämän vuoksi arempi tykästyi kovin pentuun ja oli sen kanssa hyvää kaveria. Pentu oli sosiaalisin kissa joka minulla on koskaan ollut, miltei koiramainen luonteeltaan. Olin sen isän nähnyt ja se oli kaiketi somalikissa, tosin omistajat eivät maininneet rodusta mitään. Pennullakin oli silkkisempi karva, mutta ei pitkä kuten isällään.

Kävi sitten kuitenkin niin että nuorin kissa alkoi oirehtia allergisesti vessassa käyttämälleni puupelletille. Kun minulle tuli ero ja päädyin nykyiseen residenssiini, se alkoi repimään silmiensä ympäristöjä ärsytyksen vuoksi, ja kusemaan nurkkiin kun ei halunnut mennä enää vessaan. Täällä on jotenkin olematon tämä ilmastointi, että vessassa seisoo kaikki hajut sun muut... Vaihdoin vessamateriaalia, mutta se ei enää vaan halunnut vessaan pissata, ja oli väsyneen ja masentuneenkin oloinen. Lopulta en keksinyt enää muuta kuin antaa sen pois.  :'(  Kyllä otti todella aivoon. Ja se vanhemmista kissoista arempi oli onneton kaverinsa menetettyään, ja alkoi hitaasti sosialisoitumaan minuun. (Ex-pentu uudessa paikassa kuulema tervehtyi eikä vessankaan kanssa ollut mtään ongelmaa.)

Parin vuoden päästä piti sitten lopettaa veljeksistä kesympi, kun siltä alkoi tulemaan tuon tuostakin verta suolesta. Lääkäri arveli että suolisto oli jäänyt kehittymättömäksi emon hoivan puutteen takia. Ripulillahan se oli ollut lähes koko 8-vuotisen elämänsä ajan. Nyt minulle oli sitten enää vain se arempi kissa ja enhän minä sellaista jaksanut, joten otin aika äkkiä uuden pennun. Tämä oli orvoksi jääneestä triosta ja otin sen 6-kuisena. Noin nuorena kun kissan ottaa, siitä tulee varsinainen mammanpoika ja ihmisissä roikkuja, koska mikään ei ole sitä missään vaiheessa vieroittanut. Lopulta minulla oli siis kissa joka on "kokoajan kimpussani" ja kissa joka ei ole. Nämä viihtyvät kyllä ajoin yhdessä, mutta enimmäkseen nuorempi on minusta mustasukkainen ja välillä antaa vanhukselle kyytiä jos tämäkin änkee lähelle.

On näet käynyt niin että ehkä silkkaa vanhuuden väsyneisyyttään tämä tänä vuonna 15 v täyttävä vanhempi kissa on alkanut kesyyntymään kunnolla. Alkoi ensin tulemaan itse rapsutettavaksi, sittemmin alkanut kevyesti puskea. Nyt tilanne on se että jos istun sohvassa, saattaa rohjeta jo hypätä pöydälle joka on siinä ihan vierellä, ja olisi sitten rapsutettava ja silitettävänä vaikka kuinka kauan. Jos ei tod.näk. sylissäni rönöttävä nuorempi 7-kiloinen kissa siis pillastu. Pari kertaa olen jopa kokeillut nostaa vanhusta lattialta; asia mistä se aiemmin on tullut aivan hysteeriseksi. Miltei jo onnistuu ilman hätääntymistä.

Surullista vain tietysti että joku päivä kun sen sitten koppaan syliin niin se on se kerta kun joudun viemään sitä lopetettavaksi. Minulla ei ole koskaan ollut näin vanhaa kissaa ja loppuuhan se puhku joskus kuitenkin. Ihmeen terveenä se on kyllä ollut, kerran tuli korvapunkki kun tarttui tuosta nuoremmasta kun sen kotiin toin.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 05, 2019, 08:48:05
Vaan miten on kissojen kanssa? Wikipedian mukaan kissat villiintyessään voivat muodostaa kissayhteisöjä, jos ravintoa on runsaasti tarjolla, mutta ilmeisesti ne kuitenkin metsästävät yksin, ja ovat luonnostaan yksineläjiä. Lisäksi wiki väittää: "Kissayhteisö suhtautuu vihamielisesti ulkopuolisiin kissoihin, ja vieraan aikuisen tuominen kissayhteisön jäseneksi saattaa aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia".

Villiityneet tai muuten vapaasti vaeltavat kissat oppivat samalla alueella liikkuvien lajitoverien liikkeet ja tarvittaessa osaavat välttää epämiellytäviä kohtaamisia. Uusi tulokas sotkee reviirirajat ja tällä tavoin aiheuttaa hankaluuksia. Joitain dokkareita on telkusta tullut. Briteissähän näyttää olevan yleistä, että pientaloalueella kissat saavat kulkea vapaana. Lähitienoon kissat muodostavat löyhän verkoston, jolla on ihan oma dynamiikkansa.


Uuden kissan kotouttaminen entisten joukkoon on vaivalloista, jos sen tekee by the book. Uutta tulokasta pitäisi ensin pitää pitkään eri huoneessa ja hoitaa tätä siellä niin, että aikaisemmat asukit näin saavat hajun ja äänen kautta yhteyttä uuteen tulokkaaseen. Vähitellen sitten sopeuttamista jatketaan samassa tilassa. Joka tapauksessa prosessi vei useamman kuukauden. Mitä olen Hesyn ja Löytöeläintalon ihmisten kanssa puhunut, niin vähemmälläkin pärjää. Mutta siitä nuo yleensä ovat olleet aika yksimielisiä, että pentu tulokkaana on helpompi sopeuttaa kuin aikuinen. Hesy tosin tarjoaa arkoja aikuisia kissoja kotiin, jossa on jo ennestään kissa, joka "opettaa tulokkaan kotikissan tavoille".

Näistä omistani Tiitu ja Juulia ainakaan tulivat yhdessä juuri luovutusiän saavutettuaan. Saman pentueen kissatkin ovat hyvin erilaisia. Juulia oli paljon rohkeampi ja Tiitu lähti hiljakseen liikkeelle Juulian perässä. Juulia antoi heti käsitellä itseaan, kun Tiitulla meni pari viikkoa ennen kuin se rohkaistui silitettäväksi, mutta sen jälkeen sitten siitä tulikin sylikissa.

Juulian menehtymisen jälkeen tuli Tiitulle kaveriksi Aatu, noin puolivuotiaana pentuna. Poika tuli taloon hiukan liian "takki auki" eikä Tiitu ei osannut arvostaa Aatun painihaasteita. Vähitellen Tiitu alkoi sietää Aatua, mutta Aatu turhautui seuran puutteeseen, sillä sen ja Tiitun tarpeet eivät kohdanneet.

Kuten aiemmin kerroin, Aatulle sitten piti vielä hankkia kaveri, Eetu, joka on noin vuoden Aatua nuorempi. Eetu oli aivan pieni pentu tullessaan ja noin vuorokaudessa Aatu oli jo pesemässä pienen tulokaan naamaa ja otti pikkuisen holhokikseen. Eetulla oli oikea asenne tullessaan taloon. Se tutki kyllä paikkoja, mutta pysähtyi itse tutkittavaksi, jos lajitoveri sitä lähestyi. Näin tulokasta ei koettu uhkaksi. Tiitu ei Eetustakaan piitannut, vaan lähinnä vain sieti sen läsnäolon. Samaan laumaan ne kuitenkin kuuluivat, siitä osoituksena kevyt pukkaus tai äännähdys tervehtimisen merkiksi.

Kissojen lauma on löyhempi eivätkä ne tee ainakaan sisäkissoina yhdessä oikein mitään. Poikkeuksena painiminen, joka edelleen kuuluu päivittäiseen ohjelmaan jossain vaiheessa. Vaikka laitan kummallekin ruokaa päivittäin kummallekin oman kuppiin, niin Eetu käy ensin syömässä ja vasta sen jälkeen Aatu. Ainoa paikka, jossa ne nukkuvat yhdessä, on minun sänkyni. Muut lempipaikat kummallakin on omansa. Aika tarkat päivärutiinit noilla on, joten varmasti jotain särkyy, jos uusi tulokas taloon saapuisi ja nähtäväksi jäisi, mihin muotoon se särkynyt rakentuisi takaisin.

Näittekö sen tv-dokkarin Istanbulin kissoista? Se oli kiva.

(Tämä sit on aivan off topic, ja tämän saa tarvittaessa poistaa, eikä tarvitse vastata, jos ei halua, mutta uteliaana kysyisin, oletko Hippi se sama henkilö, jolla jatkumolla oli avattarena Che Guevaran kuva? (Pössytteliköhän hän siinä kuvassa muuten sikaria?))

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 05, 2019, 15:20:46
(Tämä sit on aivan off topic, ja tämän saa tarvittaessa poistaa, eikä tarvitse vastata, jos ei halua, mutta uteliaana kysyisin, oletko Hippi se sama henkilö, jolla jatkumolla oli avattarena Che Guevaran kuva? (Pössytteliköhän hän siinä kuvassa muuten sikaria?))

Hippi sai sen ikään kuin perintönä eräältä Meveltä joka oli Outomaan perustajia. Mevellä oli avattarena joskus myös varis.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 05, 2019, 15:18:10
Näittekö sen tv-dokkarin Istanbulin kissoista? Se oli kiva.

Tuo jäi näkemättä. Mutta joku vastaava kävi mielessä edellistä vastausta kirjoittaessani, kun ajattelin vielä laittaa jonkun viittauksen etelän kaupungeissa elelevistä kissalaumoista. Laumat ovat suuria ja varmasti ovat vaatineet jäseniltään melkoista sopeutumista, sillä kissa on reviirieläin ja noissa laumoissa kissat elävät poikkeuksellisen "ahtaasti". Lääniähän olisi kuljeksia mutta parhaat aurinkopaikat ovat vierekkäin.


ja kyllä, sama Che, mutta otin nyt yhden vanhoista pärstäkkeistäni uusiokäyttöön ikään kuin uuden alun kunniaksi. Todellisuudessa en ole yhtä karvainen kuin Che enkä pössyttele mitään :D

Mä luulin Hippiä mieheksi siellä jatkumolla, ehkä vaan sen avatarin hämäämänä ja pari hassua viestiänsä luettuani (joista välittyi niin symppis kuva). Ja jäsen a4:aa luulin pitkään naiseksi, kun hän oli jotenkin niin täyspäinen erinäisissä feminismiväännöissä. Ja sitä varalta, että Hippi haluaa tietää, itse olen nainen.


Sori off topic.

Lainaus käyttäjältä: kertsi - tammikuu 05, 2019, 16:23:27
Mä luulin Hippiä mieheksi siellä jatkumolla,

Sori off topic.

Sie  se vaan luuleskelet sitä sun tätä.


Mie luuleskelen, että oon tunnistanut Hipin naishahmon jo yli 10:n vuotta sitten sen aikaisilla keskustelufoorumeilla.

Kuvauksellinen kissa (ne silmät!) etsii kotia Porvoon suunnalla. Eläinsuojassa ovat löytökissan ristineet Väinö Linnaksi.

(https://is.mediadelivery.fi/img/658/6b64f9064e2043b4839529ba554c52a6.jpg)

https://www.is.fi/lemmikit/art-2000005966539.html

Tämä kuuluu toisaalta dokkariketjuun, mutta on toisaalta ehkä jopa paremmassa paikassa täällä, nimittäin leffavinkki Helsingissä asuville/asioiville:

Teknisesti ansiokas, letkeästi rullaava Los Reyes ja sen sympaattiset päähenkilöt antavat hengähdystauon kiireiseen arkeen.

Chilen pääkaupungissa sijaitseva Los Reyes on yksi maan suurimpia skeittipuistoja. Se on myös kahden koirakaveruksen koti. Takkuturkkinen, hieman jo harmaantunut Football ei ole nöpönuuka siitä, mikä kelpaa leluksi. Välillä se huvittelee tyhjällä limsapullolla, joskus pelkkä kivenmurikka on sen kallein aarre. Nuorempi ja vetreämpi Chola rakastaa palloja. Sen lempipuuhaa on viedä tennispallo skeittipoolin reunalle ja tuupata se sitten altaan pohjalle pyörimään.

Kertojaa ei tarvita, kun dokumentti seuraa tämän sympaattisen ja persoonallisen koirakaksikon arkea. Välillä kamera tarkentaa nukkuvaan karvakuonoon ja lähes unohtuu tähän rauhoittavaan näkyyn, kunnes laajakuvan kautta palataan taas tarkkailemaan elämää, jossa ihminen on vain sivuroolissa. Kamera ei ole kiinnostunut puiston skeittareista, mutta ääniraidalla heidän kuullaan välillä jutustelevan intiimisti perheestä, koulusta ja huumeista. Keskustelut tuovat pikantin lisän elokuvaan, mutta sen sijaan, että ne olisivat keskiössä, puheesta tulee soljuva tausta koirien iltapäivänokosille.

https://docpointfestival.fi/tapahtumat/elokuvat/los-reyes/

DocPoint-festivaali, huom! vain kolme esityskertaa.
Kinopalatsi 1: To 31.1. klo 20.00
Savoy-teatteri: La 2.2. klo 17.00
Kinopalatsi 1: Su 3.2. klo 15.30

Itkulla alkoi tämä päivä. Avaan aina aamulla FB:n katsoakeni, onko jollain ollut asiaa ja samalla kurkkaan aikaisempien vuosien muistot samalta päivältä.

Tänään on kolme vuotta siitä, kun Tiitulle piti sanoa lopulliset hyvästit ja eläinlääkäriklinikalta tultuani sain merkittyä vain:

Voi Tiitu pieni <3  :'(

Siitä kaikki läheiseni tiesivät, miten reissu oli päättynyt.

Vieläkin muistan, miltä tuntui pieni lämmin harmaa tassu, jonka päästin luistamaan sormistani, kun eläinlääkäri kantoi punaiseen pyyhkeeseen käärityn Tiitun pois viimeistä pistosta varten. Olimme saaneet tyttäreni kanssa jättää rauhassa hyvästit Tiitulle niin, että se nukkui rauhoitettuna ilman kipuja ja pelkoa.

Yhteinen matkamme kesti jokseenkin tasan 18,5 vuotta. Muistan kuin eilisen sen kuuman heinäkuun lopun päivän, kun kesälomani alkoi ja hain Hesystä pienet kissasiskokset, jotka juuri sinä päivänä olivat tulleet luovutusikäiseksi. Silloinkin itkin. Hesyn eläintenhoitaja lohdutti minua, että ei pidä ajatella, että riistän emolta pennut, sillä emo on melko heikkokuntoinen ja näin se jaksaa paremmin hoitaa ne kaksi jäljelle jäävää pentua, joita ei vielä ole varattu. Minusta oli tuntunut vaan niin pahalta ottaa emolta sen lapsukaiset pois. Yritin kääntää asian mielessäni sitten niin, että autoin kissaemoa.

Vaikka kaikki kissani ovat omalla persoonallaan valloittaneet sydämeni ja ovat rakkaita, Tiitu oli aivan erityinen kissa. Se vaistosi tarkoin, milloin olin alakuloinen tai surullinen. Noina hetkinä se tuli syliini ja hieroi kasvojaan minun kasvoihini ja kävi hyrisemään leuka olkapäälläni ja toinen tassu kaulallani kuin halaten minua. Hakiessaan itselleen hellyyttä, se ei koskaan tullut syliin tuohon tapaan.

Tiitu ei pitänyt siitä, että minulla alkoi käydä lapsivieraita. Se näytti aluksi inhoavan lapsia ja vetäytyi omaan turvallatikkoonsa piiloon. Aikaa myöten se tottui niihin pieniin kummallisiin menninkäisiin ja vähitellen jopa antautui silitettäväksi, vaikka ne kuolaiset ja tahmaiset kädet aiheuttivat voimallisen pesusession silittelyn jälkeen. Vanhan kissan arvokkuudella se kuitenkin vastaanotti lasten kömpelöt hellyydenosoitukset. Tosin sen ilme kertoi muusta kuin nautinnosta ja kuvittelemani puhekupla sen pään päällä ei olisi ollut lapsille sopivaa luettevaa,

Osasi Tiitu olla muutenkin hyvin kärsivällinen. Sillä oli pitkään joku ilmeisesti autoimmuuninen ongelma silmissä, tai siis yleensä vain toisessa silmässä. Silmät tulehtuivat ja niiden pintaan tuli eroosiovaurioita, joita jouduttiin hoitamaan ja lääkitsemään. Noita FB merkintäjä, kun olen seurannut, niin liki kolme vuotta kesti hoidot niin, että pieniä katkoja oli välillä ja taas alkoi silmä rähmiä. Hoitona oli monenlaisia tippoja ja salvoja, kunnes löydettiin viimein koirien salvoista se tehokas, jolla ongelma parantui kokonaan. Kaikki nuo salvat ja tipat sain laittaa Tiitulle ilman ongelmia. Kyllähän Tiitu joskus kujeili niin, että juoksi karkuun, kun tiesi, että on tippa-aika, mutta pysähtyi sitten odottamaan, että nappaan sen syliin.

Ehkä tuohon kujeiluun onkin hyvä lopettaa muistelu, sillä huomasin hymyileväni sitä kirjoittaessani.

Ajattelin korjata alakuloista tunnelmaa kirjoittamalla tänne Lemmikkinurkkaan jotain hassunhauskaa kissajuttua, niin enkös sitten törmännyt tuohon edelliseen juttuuni. Ei kyllä tunnelma kohentunut kovin, vaikka kyllähän Tiitun muisteleminen aina saa kaipaavan hymyn kasvoilleni.


Tietty paljon muistelen myös Juuliaa, Tiitun pentuesiskoa, joka lähetettiin autuaammille hiirimaille jo 12 vuoden ikäisenä.  Juulia sairastui suoliliepeen imusolmukesyöpään eikä sille ollut oikein mitään tehtävissä. Lääkehoidolla olisi elämää voitu pitkittää jonkin aikaa, mutta parantaa sitä ei voinut, joten armeliaampaa oli se nukuttaa lopullisesti. Kissahan ei näytä kipuja, joten madotonta oli tietää, miltä siitä tuntui. Mutta jo se, että Juulia oli laihtunut niin, että ennen hiukan pullean kissan mahanahka roikkui kävellessä oli omiaan osoittamaan, että huonosti olivat sen asiat.

Juulia oli hyvin puhelias ja seurallinen kissa, joka tuli huristen paikalle, jos oli tiedossa mitä tahansa ruokaan liittyvää tapahtumaa. Se oli aina yhtä hauska saapuminen, häntä toiveikkaasti pystyssä ja se hurina tai kurina ... miksihän sitä voisi sanoa grrrr -ääni ja voin vaikka vannoa, että sillä oli hymy kasvoillaan. Juulia oli hyvin tarkka kellosta, sillä iltapäivällä aina viittä vaille sitä aikaa, kun olin lähdössä keittiöön, tuli Juulia jo luokseni, istui näköetäisyydelle ja yritti kiinnittää huomiotani muuttamalla pepun paikkaa pari milliä suuntaan tai toiseen. Ja kun lähdin kohti keittiötä, sain olla varovainen, sillä Juulia kulki tiukasti nilkkoissani varmistaen, etten poikkea matkalla mihinkään :)


Aatussa on paljon samaa kuin Juuliassa, sillä Aatukin on hyvin seurallinen ja sosiaalinen kissa. Monesti on käynyt mielessä, että ne varmaan olisivat pitäneet toisistaan. Aatukin on petikaverini. Meninpä sitten päikkäreille tai yöunille niin Aatu aina ilmestyy vakiopaikalleen, päiväunilla polvitaipeeseen ja yöunille kylkeäni vasten.

Tuo yöunille tulo on jännä juttu. Illalla vuoteessa saatan käyttää tablettia hetken ja siitä Aatu ei pidä. Vasta, kun lasken tabletin käsistäni laittialle, Aatu ilmestyy sillä samalla sekunnilla makuuhuoneeseen. Eli se on ollut jossain kynnyksen tienoolla odottelemassa. Ennen kuin olen saanut kunnolla tyynyt pöyhittyä niskaa tukemaan, Aatu jo tulee sovittelemaan itseään vasemmalle puolelleni rintakehää vasten. Joskus se kehrää niin voimakkaasti, että tuntuu aivan kuin sydämeen tulisi väärä rytmi kehräämisen tuottaman värinän seurauksena. Tuolloin käännän päätäni vain niin, että kasvot ovat oikealle, niin Aatu siirtyy oikeaa kylkeäni vasten. Se on saanut jostain päähänsä, että pitää olla sillä puolella, jonne katseeni suuntautuu. ???

Aatu on myös painonvartija. En ymmärrä miten se sen tekee, mutta aina, kun iltasella haen jotain pientä syötävää keittiöstä, niin Aatu tulee viereeni divaanille ja tuijottaa koko sen ajan, kun syön. Se tekee tuon ajasta riippumatta ja riippumatta siitä joudunko valmistamaan naposteltavaani jotenkin vai onko se vain napattavissa mukaan. Joskus Aatun kiusaksi otan kippoon hedelmiä, sillä se on ainoa, jossa Aatu ei vahdi koko syömistä, vaan palaa nukkumaan makuuhuoneeseen. :D


Tänään kissat ovat olleet täpinöissään, kun aurinko on paistanut niin paljon. Ne ovat loikoilleet hyvin epätyypillisissä paikoissa aina sen mukaan, mihin aurinko on osunut ja nauttineet auringon lämmittävistä säteistä. Edellisellä kerralla, kun oli pakkaspäivä ja aurinko paistoi, molemmat vaativat päästä parvekkeelle. Alle minuutin kesti niiden huomata, että ei olisi kannattanut. Parvekkeen lattia oli kylmä ja sisäkissojen tassut eivät ole tottuneet sellaiseen. Eetulla sentään on pitkät varvaskarvat, mutta Aatu lyhytkarvaisena oli ihan pulassa ja pudisteli tassujaan kuin olisi vahingossa astunut veteen. Tänään eivät edes pyytäneet parvekkeelle, kun taisi olla muistissa se edellinen kylmän hyytävä reissu.

Kissavuoden kevät on alkanut. Eipä siihen taas montaa aurinkoista päivää tarvinnut, että talviturkista luopuminen on alkanut.

Tänään hoksasin, että Eetulla oli taas niin terävänä kynnet, kun oli tallomassa reittäni tuossa vieressä. Piti siis leikata kynnet ja samalla sitten kampasin hyvän hetken sen turkkia. Puolipitkäkarvaisena Eetulla on taipumus saada huopiintuneita karvapaakkuja turkkiin, jos sitä ei harjaa ja kampaa riittävän usein. Pienellä kampaamisella lähti valtava tuppo aluskarvaa.

Eetun muuttaessa luokseni pentuna, jouduin heti alkuunsa opettelemaan kissan kynsien leikkaamisen, sillä en ollut sitä aiemmin tehnyt. Eetulla oli niin terävät ja koukkupäiset kynnet, että se takertui niillä kiinni milloin mihinkin. Yhden kerran se jäi roikkumaan sohvan onton selkänojan sisään yhdestä sormestaan ja siinä oli valtava ponnistus saada se varovasti irroteltua pinteestä. Sen jälkeen hankin hyvät kynsileikkurit ja säännöllisesti aloin leikata Aatun ja Eetun kynnet. Pojat asettuvat sievästi syliini toimituksen ajaksi eivätkä temppuile lainkaan. Tiitulta en uskaltanut edes yrittää kynsien leikkuuta, sillä kiukkuinen muori olisi varmaan viipaloinut minut  kynsillään.

Palatakseni vielä noihin karvoihin, myös Aatu sai perusteellisen kampaamisen kynsien leikkuun jälkeen. Aatu harvemmin malttaa pysyä paikallaan kampaamisen aikana, mutta ilmeisesti sillä vaisto sanoi, että nyt kannattaa antaa kammata kunnolla, sillä myös Aatusta lähti melkoinen karvamäärä.

Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että parturoin nuo keväällä nahkoja myöten, sillä karvanlähtö kestää parisen kuukautta nyt, kun tässä on päivä pidentynyt jo niin, että valoisaa riittää.

Eräs koira-aiheinen kirja kesken. Husky kuulemma jollain tapaa lähellä sutta.

Husky on kuin oma koiralajike. Merkillepantavaa on niiden suvuus toiminnassa. Täysvirtaviivaisuus ei tule mieleen minkään muun koirarodun kanssa, tosin kokemukseni näistä on epäkattava. Husky vaikuttaa sellaiselta lajilta, että tekisi mieli tutustua. Toisaalta nämä pelottaa, jollain oudolla tavalla. Mitä nähnyt youtuben klippejä, niin vaikuttavia.

Virtaviivainen vaikutelma on yhtä vahva kuin kissoilla, vaikka aivan omanlainen maailmansa, eikä kissoja osaa kuvata sanalla virtaviivaisuus. Kai se sana ihmisen muotoilemana on isompi juttu, spontaaniluonnehdintana. Jos sanoo, että kala on virtaviivainen, melkein sama kuin sanoisi, että kartio on kartio.


Eläinlajeissa on erikoistumia. Kustakin voisi löytää jonkin ominaispiirteen, ja yrittää kuvata sitä yhdellä sanalla. Menee hakemiseksi, tosin, joten ei hyvä menettely, ei voi suositella.

Mitä kissa yrittää kertoa? (https://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/a/5b1ed5eb-64e5-4901-95d7-8ede43208f84)

Linkki johtaa Iltalehdessä olevaan videoon.

Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - tammikuu 30, 2020, 18:33:15
Mitä kissa yrittää kertoa? (https://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/a/5b1ed5eb-64e5-4901-95d7-8ede43208f84)

Linkki johtaa Iltalehdessä olevaan videoon.

Minusta katti karjui ihan selvästi "A BOWL!" .... eli kertoi ruokakupin olevan tyhjä ja siitä katti oli hädissään.
Eetu (kissa) oli vieressäni, kun katsoin äänen kera tuon viedeon ja sen ilme oli  lähinnä tyrmistynyt. Ilmeisesti myötäeli lajitoverin kauhua.

Täällä taisi olla jokunen kissaihminen?

Miten kissa kesyyntyi ihmisen seuraksi? Tutkijat jäljittivät suhteen vaiheita Puolan luolista ja muinaiselta Silkkitieltä (https://yle.fi/uutiset/3-11455565)

Otsikossa on valitettava virhe - ihminen ei ole kesyttänyt kissaa, vaan päinvastoin.  ;)

^
Olipas ihan mielenkiintoinen artikkeli. Vaikka luenkin itseni kissaihmiseksi, niin en kuitenkaan ole kovinkaan perehtynyt kissojen ja ihmisten yhteiselon historiaan. Aika yksioikoisesti on tähän asti puhuttu siitä, että kissa ilmestyi ihmisen elinpiiriin maanviljelyn ja viljavarastojen myötä.

Kyllä ainakin minulle uuden kissan hankkiminen on ollut vähän samanlainen kokemus kuin työhaastattelussa käynti. Vieläkin herkistää ne hetket, kun olen nämä nykyiset omat karvanaamani tavannut ensimmäistä kertaa.

Aatu oli varsin ennakkoluuloton nuorukainen, ehkä noin puolivuotias. kun kävin tätä tapaamassa Löytöeläintalossa ensimmäisen kerran. Eläintenhoitaja aukaisi Aatun vitriinin oven ja samassa Aatun häntä nousi pystyyn innostuksesta. Tarjosin sille kättäni haisteltavaksi ja pienen nuukaisun jälkeen se jo hieroi suupieliään avoinaiseen kämmeneeni. Olin saanut sen luottamuksen myötä työpaikan. Aatu oli ollut jonkun hyvän ihmisen kotikissa, sillä se oli hyvin luottavainen ja seurallinen heti tavatessamme. Monesti olen miettinyt, miten se oli joutunut eksyksiin perheestään.

Eetu puolestaan taisi olla jopa hiukan alle luovutusiän eikä se ollut emonsa hoivissa. En tarkemmin tiedä sen historiasta, kun jännitykseltäni en saanut kysytyksi. Saattaa jopa olla, että Eetu on löytynyt aivan pienenä ja ollut ihmisten hoivattavana pidempään. Näin olen aikaa myöten ajatellut, sillä on tullut tunne, että emo ei ole sitä oikein ehtinyt opettaa "olemaan kissa". No, joka tapauksessa Eetu oli hyvin pieni tavatessamme ensimmäisen kerran. Hoitaja nosti sen vitriinistä ja se mahtui hyvin käpertymään käsiini, kun otin sen vastaan. Oli kuuma kesäpäivä ja käteni taisivat olla hiukan hikisetkin. Eetu nuolaisi kämmentäni pari kertaa ja sitten se asettui nukkumaan kädelleni. Tuntui vaikealta jättää se vielä vuorokaudeksi, kun sovimme, että seuraavana päivänä käyn hakemassa Eetun uuteen kotiinsa. Vuotta vanhempi Aatu otti sen hoiviinsa ja huolehti pennusta kuin emo konsanaan. Pesi sitä ja piti hyvänä.


Nyt tuo perheemme Eetu-"vauva" on jo 10 vuoden ikäinen ja Aatu siis vuotta vanhempi. Joskus naurattaa itseänikin, miten näen vaivaa siinä, etten ole noille häiriöksi, kun niillä on parhaat unet menossa. En esimerkiksi koskaan ala imuroida, jos jompi kumpi on päikkäreillä. Melkoiselle mutkalle myös vuoteessani taivun, jos molemmat kissat on kanssani yöunilla. Olen miettinyt jopa leveämmän vuoteen hankkimista, sillä tilaa kyllä olisi sellaiselle, mutta luultavasti se olisi turhaa. Nytkin reunamille jää tyhjää tilaa, mutta kissat haluavat parhaille paikoille nukkunaan, eli kylkeeni kiinni tai polvitaipeen muodostamaan pesään. Joskus kissat selvästi testaavat kärsivällisyyttäni asettumalla päikkäreille lattialle kohtaan, jossa nukkujasta on eniten haittaa ja sen yli joutuu loikkimaan, jos ei kiertämään mahdu.

Oma lukunsa oli se vuoden takainen draama, mikä meillä oli kissojen välirikon vuoksi. Tuolloinhan olin valmi jakamaan asuntoni kahtia, jotta riitapukarit eivät olisi toistensa kimpussa. Onneksi sitten kahdeksan kuukauden ponnistelujen jälkeen sopu noillekin lopulta löytyi (draaman vaiheista enemmän päiväkirjaketjussani).

En usko, että ihmissuhteissa olisin ikinä valmis sellaisiin myönnytyksiin, jota kissojen vuoksi olen tehnyt.

Yhdenkään ihmisen kusia, paskoja ja yrjöjä en kyllä siivoaisi ehkä ekaa kertaa pidemmälle, olettaen ettei kyseessä olisi sairaus. Mutta erityisesti kesäisin tuntuu kissoista irtoavan ihan mitä vaan. Se että kesäisin vanhus (16 v) kuseskelee joskus minne sattuu vaikuttaisi johtuvan siitä että nuorempi (8 v) kyttää sitä vessanovella kun vanhempi on asioimassa. Tämän vuoksi vanhempi ei meinaa uskaltaa vessaan öisin mennäkään, tai näin ainakin kuvittelen päätellen siitä mitä olen päivällä nähnyt, eli että kiirettä pukkaa. Enhän minä voi noita vahtia ympäri vuorokauden.

Olen jokusenkin kerran kuullut "neuvoja" siitä miten kissan pää pitää työntää kuseen tai paskaan jos erite on väärässä paikassa. Kihisen aina kiukkua sanojaa kohtaan koska en osaa selittää kunnolla miksi siitä ei ole mitään hyötyä (ja koko juttu olisi silkkaa eläinrääkkäystä). Tyydyn yleensä sanomaan että kissalla on pähkinän kokoiset aivot, eikä semmoisilla kovin kummoisia järkeilyjä suoriteta. Voisi ehkä lisätä myös että kissalle asunto on vain maastoa, ja eihän se ulkonakaan kaihtaisi töräyttämästä lastia minne vaan. Käsittääkseni koiratkaan eivät uikuta ja ole "syyllisen oloisia" sen vuoksi että kusaisivat tai paskoivat keskelle olohuoneen mattoa ja omistaja karjuu. Koiralla on hätä koska omistaja on pahalla päällä. Näin olen asian käsittänyt.

Olen kuullut legendoja "poikaystävän kenkään" kusevista kissoista, mutta en oikein usko että tuossakaan on mikään "mielenosoitus" kyseessä kuten jotkut uskovat. Ehkä vieras haju pelottaa kissaa ja se peittää sen omallaan?

Tuo väärään paikkaan pissaaminen on joskus todella mystinen juttu, jonka syyn ehkä vain kissa tietää, jos sekään. Noista poikaystävän kenkään pissaamisista olen itsekin kuullut paljon juttuja, mutta en kyllä usko mustasukkaisuuden olevan syynä. Mustasukkaisuus on sentään aika monimutkainen ajatusrakennelma. Mustasukkaisuudella on selitetty myös sitä, että kissa hyökkäilee omistajansa uuden seurustelukumppanin kimppuun. Luultavasti noissakin tapauksessa sen kumppanin käytöksessä ja eleissä on ollut jotain sellaista, mikä on kissaa pelottanut tai hämmentänyt, joten outo otus pitää häätää omalta reviiriltä. Paikkaa tuossa kissa puolustaa eikä niinkään sitä emäntäänsä/isäntäänsä omi yksityiskäyttöön.

Mutta siitä väärään paikkaan pissaamisesta vielä. Tyttäreni ja tämän puoliso ottivat liki kymmenen vuotta sitten yhteiseen kotiinsa kissasisarukset luovutusikäisinä pentuina. Toisen kanssa ei mitään ongelmia, mutta toinen välillä pissailee mihin sattuu. Kattia käytettiin eläinlääkärillä tutkittavana eikä mitään elimellistä syytä löytynyt. Tälle sitten määrättiin mielialalääkkeitä, sillä ainoaksi selitykseksi jäi jonkinlainen stressi, josta tämä kärsii. Hulluinta tuossa oli, että suurin osa niistä väärään paikkaan pissatuista osuivat miehen lojumaan jätettyihin vaatteisiin ja jopa petivaatteisiin miehen sänkypuoliskolla. Kuitenkin kissa oli enemmänkin miehen sylivauva, kun taas se toinen kissa oli enemmän tyttäreni sylissä.

Noita lääkkeistä sitten todella hitaasti lopetettiin ja saattoi mennä hyvä aika, ettei mitään ongelmia tullut. Sitten taas aivan ilman selitystä, jonka ihminen olisi havainnut, pissat löytyivät väärästä paikasta. Sitten taas aloitettiin lääkitys uudelleen vähäksi aikaa.

Saapa sitten nähdä, miten käy nyt kun pariskunta on eronnut ja tyttäreni muutti kissojen kanssa uuteen kotiin. Ainakaan vielä ei ole kuulunut mitään ikävää tuolla rintamalla, kun reilu kuukausi on kulunut. Mies on käynyt kylässä tapaamassa kissoja ja tämä pissaongelmainen on ollut onnessaan vanhan kamunsa kyläilystä. Sen mitä itse siellä olen nyt käynyt, niin huomiota on kiinnittänyt se, että kissat ovat tuolla uudessa kodissa jotenkin paljon rennompia ja avoimempia vieraillekin. Olenkin miettinyt, että onko pariskunnan yhteisessä kodissa (siinä tilassa) ollut jotain sellaista, joka olisi stressannut tätä toista kissaa? Aika erikoista sinällään, että juuri tämä kissa on aina ollut se rohkeampi ja reippaampi sisarus, joskaan tämäkään ei erityisen ilahtunut ole ollut vieraista.

Etsin googlettamalla tietoa kissan oksentelusta. Juu, vaikka vuosikymmenet on kissoja ollut, niin pakko tuostakin on hakea tietoa vielä tässä vaiheessa, sillä on olemassa monenlaista oksentelua. On "tavallaista" ja sitten vähemmän tavallista, johon nyt kaipasin tietoa, miten siihen pitää reagoida.

Tarjolle tuli linkki https://fi.point.pet/miksi-kissani-heittaa-keltaista-nestetta/ joka jo pisti kulmakarvoja hiukan ihmettelevään asentoon, mutta ajattelin, että joku on kysyny vähän poikkeavalla tavalla juuri sitä, mihin haluan vastauksen.

Jo ensimmäinen kappale tuntui hiukan oudolta,

LainaaOksentaako kissasi keltaista nestettä? Se voi olla melko pelottavaa, jos kissasi oksentaa, varsinkin jos et tiedä miksi. Vaikka kissojen tiedetään oksentavan satunnaisesti, sitä ei pidetä normaalina, jos se tapahtuu säännöllisesti. Kissan oksentelu on usein vaahtoavaa ja valkoista, kirkasta, ruskeaa, vaaleanpunaista tai keltaista.

vaikka se nyt ei ihan puutaheinää ollut, mutta siitä saattoi kuitenkin jo aavistaa, että sivusto on käännös jostain jenkkiläisestä sivustosta. Tarkemmin, kun tutkin, niin huomasin päiväyksestä, että vielä hetki sitten tuo linkin sivu oli eilisessä päivässä, mutta nyt tätä kirjoittaessa se on muuttunut tälle päivälle (pääsivu kuitenkin viellä eilisessä?) :)

Myöhemmin sitten tuli jo ememmän kielivirheitä ja viitteitä siitä, että googlekääntäjä on ollut pääasiallinen työkalu ja ehkä joku hiukan on sitä voinut siistiä, mutta tämäkin on ollut ehkä enemmän innokas kuin taitava.

Tämä oli hauska käännös: https://fi.point.pet/polloliha-bicheno-finch-lintulajin-profiili/
Pöllöliha pitäisi olla Helmiseeprapeippo :D


Jäin nyt vaan pohtimaan, että mikähän idea tuotakin sivustoa on ylläpitää ja etenkin kääntää suomeksikin, kun ei se äkkiseltään kaupalliselta sivustolta näyttänyt? Onko pontimenä ollut vain vilpitön innostus levittää tietoa eläimistä ja jos näin, niin eikö jostain olisi löytynyt kunnollista suomenkielen taitajaa, joka olisi käynyt käännöset läpi ennen julkaisua ja ehkä vähän sovittaisi suomalaiseen käytäntöön.

Tämä nyt oli päivän hyvä uutinen

Jo 15 vuotta sitten selvisi, että koirien madottaminen on yleensä täysin turhaa – väärä käsitys matokuureista elää sitkeänä (https://yle.fi/uutiset/3-12018914)

Jutussa puhutaan pääasiassa koirista ja lopussa on mainittu kissoista vain lyhesti:
Saaren mukaan myös rotukissoilla on varsin usein oireita aiheuttavia alkueläimiä, alkueläimiä, jos kasvattajalla on useita kissoja. Silloin yleisimpiä ovat alkueläintartunnat giardia ja Tritrichomonas blackburni. Koska monilla kissoilla ne ovat suoliston normaaliasukkeja, niiden häätöön ryhdytään vain, jos ne aiheuttavat kissalle oireita.

Toisaalta taas kissa, joka elää koko elämänsä sisällä tai liikkuu vain kytkettynä ulkona ja syö pelkästään prosessoitua valmisruokaa, on käytännössä aina loisvapaa.

– Vaikka millä riskeillä laskisi, mahdollisuus on ihan olematon. Sisäkissa, joka syö kaupallista ruokaa, ei tarvitse mielestäni koskaan matokuuria, Saari sanoo.


Tuo oli itselleni helpotus, sillä minulla on kissojen madottaminen jäänyt tekemättä jo aika kauan sitten. Omat kissanihan on madotettu aivan pentuina, koska ne ovat olleet löytökissoja. Hesy ja Löytöeläintalo hoitivat pentujen madotuksen ja vielä jatkoin sitä muutaman kerran, kun kissat muuttivat meille. Sen jälkeen luovuin madotuksesta juuri tuolla "sisäkissa syö sisäkissojen ruokaa" -perusteella. Jälkeenpäin tietysti aina huono omatunto nosti päätään, kun niin usein muistutetaan madotuksesta, kun puhutaan lemmikkien hyvästä hoidosta. Mutta nyt voin olla tyytyväinen päätökseeni :)

Kyllähän sekin mietitytti madotuksessa, että mitä ne myrkyt säännöllisesti kissalle annettuna tekee sille kissalle. Eihän ne tietty henkeä vie, mutta voiko niistä pidemmällä aikavälillä jatkuvasti saatuna olla jotain haittaa, etenkin jos ne on aivan turhaan annettu.

^
Oma amatöörin arvaukseni on, että jos kissa alkaa laihtua epäilyttävästi, vasta silloin on matokuurin paikka.

Eräällä tuttavantuttavallani on maalla (asuin siellä väliaikaisesti kerran) ulkona vapaasti liikkuva kissa, jota kun silittää, luut tuntuvat törröttävän eli on kovin laiha. Veikkaan juurikin matojen tms. loisien takia. Omistaja tuntui suhtautuvan välinpitämättömästi lemmikkinsä hyvinvointiin, eikä lotkauttanut korvaansa ehdotukselleni matokuurista. Harkitsin eläinsuojeluilmoituksen tekoa, sillä hoidon laiminlyöntiähän se on, jos ei häädä loisia lemmikistään. En sitten saanut aikaiseksi, ja sittemmin muutin paikkakunnalta pois.

Maalla taidetaan kissaan suhtautua kovin erilailla kuin kaupungissa. Tarkoitan nyt ihan "oikeasti maalla". Lapsuuteni kesät vietin sukulaiseni maatilalla ja siellä yksi tehtäväni oli kissojen hoito. Laittelin niiden ruuat ja hiekkalaatikon tuvan nurkkaan. Kissoista pari matriarkkaa oli sellaisia, jotka enemmän viettivät aikaansa sisällä ja toivat jopa pentunsa sisälle kasvamaan. Toinen noista pääsi jopa isännän huoneeseen, johon ei edes kaikilla ihmisillä ollut asiaa.

Kissojen pääasiallinen tehtävä kuitenkin oli pitää hiirikanta kurissa. Osa noista kissoista eli heinäladossa tai navetan ylisillä ja ani harvoin kävivät tuvassa.

Jos näytti, että pentuja tuli kovin paljon, niin joku maatalousharjoittelijoista sai tehtäväkseen harventaa pentueita. Tosin loppukesästä kissoja katosi huomattavia määriä ja kuulin sanottavan, että niitä napattiin ravunsyötiksi.

Ei noita käytetty eläinlääkärissä. Ainoan kerran, kun kuulin, että eläinlääkäri kutsuttiin taloon, oli kun tuo isännän lempikissa tule raadeltuna kotiin. Tuosta kuulin vain puhetta, sillä se tapahtui aikana, jolloin en itse ollut paikalla. Saatiinko kissa kursittua kasaan ja kuntoon vai ei. En ole siitä kovinkaan varma, sillä kissa oli jo hyvin vanha ja se menehtyikin kohtalaisen pian tuon tapauksen jälkeen.

Paljolti kuvastaa noiden suhtautumista kissoihin, että sain tuolta kahtena kesänä pennun mukaani kaupunkiin lähtiessä. Ensimmäisen sain niin pienenä, että eihän se selvinnyt ilman emoa vielä. Tuohon aikaan ei ollut puhettakaan mistään "luovutusiästä" enkä minäkään sitä tietenkään ymmärtänyt, kun ei ollut nettiä tai mitään muutakaan tietoa saatavilla, mitä kissan ottajan pitäisi tietää. Toisen kissan kanssa kävi paremmin ja se oli vähän isompi tullessaan minulle. Olisi vaan pitänyt ymmärtää leikkauttaa se. Elvis lähti naisiin. Sain se kerran jopa takaisin, mutta se karkasi pian uudelleen ja jäi sille tielleen.

Noita tapauksia olen jälkikäteen harmitellut moneen kertaan, vaikka eihän ne omaa syytäni olleet. Olisi aikuisten pitänyt tietää paremmin, mutta heille sillä ei niin ollut väliä. Eivät sitten ajatelleet sitä, että lapselle jää niin ikävä muisto, että vielä vuosikymmenten jälkeen sitä suree.

^
Kissatkin ovat ihmiselle lähtökohtaisesti hyötyeläimiä, eivätkä seuralemmikkejä. Niiden tehtävä on ollut kautta aikain pitää hiiri- ja rottakantaa kurissa. Maatiaiskissat muodostuvat edelleenkin paikka paikoin ongelmiksi, kun ne lisääntyvät hallitsemattomasti ja sitten vielä sukurutsan kautta. Ei ole pitkäkään, kun luin samasta aiheesta artikkelin muutamaa suomalaispaikkakuntaa koskien - vapaana kulkevista sukurutsaisista kissalaumoista on tullut niissä suuri riesa.

Jos aihe sattuisi kiinnostamaan enemmän, niin National Geographic käsitteli aihetta parin vuoden takaisessa artikkelissaan: To save birds, should we kill off cats? (https://www.nationalgeographic.com/animals/article/essay-to-save-birds-should-we-kill-off-cats)

"Our feline friends are killing billions of birds every year. A fan of both animals believes there are humane solutions".

Katsotteko muuten joskus noita tosiTV-ohjelmia " Bronxin eläintarhasta" tai "Phoenixin eläinhälytyksiä", tms. millä nimelllä ovatkaan, silti?
Jälkimmäinen on joskus aika raaka, kun elukoita tosiaan kohdellaan huonosti, Bronxissa toki päinvastoin.

Joitakin jaksoja olen seurannut. Ihminen kykenee paljon huolehtimaan noista elukoista, mutta on paljon ihmisiä, joita tulisi valvoa ja jopa estää huolehtimasta. :(

Perheen Landseerin takajalkaosasto alkaa nivelrikon vuoksi hiipua. Tyttö on jo sen verran iäkäs, että vaivaa hoidetaan lähinnä särkylääkkeillä. Kävelee edelleen ihan hyvin tasaisella, mutta portaiden nousu on alkanut tuottamaan vaikeuksia, niinpä ostin ihan tarkoitusta varten tehdyn rampin kulkua helpottamaan.

Mutta eipä suostu astumaan rampille sitten niin millään. Koetettu maanitella erilaisilla herkuilla, peittää muut pääsyreitit, vetää hihnalla, googlettaa ja vaikka ja mitä. Ei kenelläkään hyvää ajatusta millä koira saadaan ymmärtämään, että ramppia pitkin on ihan mukavaa tassutella.

Koira painaa 60 kg, joten kantaakaan ei viitsisi kun kulku loppuu portaissa kokonaan.

^
En tunne koiran sielunelämää enkä ajatuksen kulkua, mutta kannattaisiko ramppi peittää vaikka tutulla matolla tai täkillä. Se pitäisi vaan saada kiinnitettyä tukevasti niin, ettei siitä tule liukumattoa. Jos tuo onnistuu, niin aikaa myöten sitten peite pois osalta matkaa, jotta koira näkee, että ramppi on ihan turvallinen alusta.

Lisätään nyt vielä, että varmaan olisi hyvä matolla kävelyttää tasaisella ensin, jotta matto koetaan turvalliseksi eikä se aiheuta pelottavia ajatuksia. :)

Pelkään pahoin ettei nivelrikkoiselle koiralle ole sen helpompaa nousta ramppia kuin portaitakaan. Pelkkä nousu rasittaa aina takapään niveliä.

Omalla kohdalla aikoinaan päädyin suosiolla kantamaan vanhusta. Tosin se painoi vain murto-osan tuosta.

On todella kamalaa katsoa oman lauman jäsenen vanhenemista ja raihnaantumista. Toivottavasti kuitenkin landseerilla riittää vielä laadukkaita elinvuosia.

Takaraajoistaan rammoille lemmikeille on pyörätuolejakin. Toimisikohan sellainen nivelrikkoiselle koiralle?

Kyllä se maastossa kulkee vielä kohtuullisen mäkistäkin maastoa ajoittain sujuvastikin, ongelmana on ponnistaminen portaille. Ja ei meidän toinen täysin terve koirakaan suostunut ramppia käyttämään. Tuota tuttua peitettä voisi muuten kokeilla, mutta kun koirilla ei oikein sellaista ole, vaikka tarjottu on. Tykkäävät nukkua laattalattialla.

Pyörätuolit on poissuljettu vaihtoehto. Jos ilman ei enää kykene liikkumaan on ainakin meidän koirilla tullut elinkaari päätökseensä.

Täytynee harkita koirakouluttajan tilaamista kotikäynnille.

Kylläpä koin aamusella järkytyksen, mutta on se hyvä, että on urheita naapureita, jotka pelastaa pulasta tarvittaessa. :)

Kaikessa rauhassa mietin aamutoimien aloitusta, kun parvekkeelta kuului kopsahdus, että olisi lintu osunut parvekelasiin. Ehdin sekunnin olla jo innostunut, että nyt on linnut tulleet pihlajamarjabaariin kännäämään. Muutaman sekunnin päästä Eetu syöksyy sisään mytty suussaan ja pysähtyy keskelle olohuoneen lattiaa. Perkele, sillä on lintu suussa!  :o

Äkkiä hain mytyn talouspaperia, että otan tipun siltä pois. Eetu sen laskikin irti ja tintti ehti räpistellä kierroksen matalalentoa, kun Eetu sen jo uudelleen nappasi ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Otin Eetusta kiinni ja sillä se laski tintin irti. Tintti kökötti täristen ja huohottaen edessämme. Tyrkkäsin Eetun syrjään ja tintti siitä pelästyi liikkeelle nyt se ymmärsi lentää ylemmäksi ja lopulta päätyi kirjahyllyn päälle kyyhöttämään. Hain keittiörappusen napatakseni tintin, mutta silläkin jäin aika matalalle, kun en uskaltanut noin jännittävässä tilanteessa ihan ylimmälle tasolle nousta. Siitä jos säikähtäisin, niin melkoisella rominalla olisin tullut alas.

Ei auttanut kuin laittaa viestiä ex-vävylleni, joka onneksi oli hereillä. Hän tulikin kohta ja hellästi ohjasi tintin ensin hyllyltä alas olkkarin ikkunan luo ja siitä edelleen parvekkeelle ja lopulta ulos. Onneksi ei ollut tipu vahingoittunut pahasti Eetun käsittelyssä. Ehkä Eetu piti sitä enemmän leluna kuin saaliina. Tosin kyllä se tiiviisti tuijotti kirjahyllyn päälle niin pitkään, kunnes joutui vieraan tullessa peräytymään turvanurkkaan.

Nyt täytyy tosissaan kehitellä jotain muuta siihen vedenpoistoputkeen, kun katit riipii tuon kehittelemäni tukkeen aina pois, vaikka sen päivittäin nyt olen tarkistanut.  :-\

Myöhemmin aamutoimien jälkeen Eetu tuli sohvalla viereen rapsuteltavaksi ja käänsi tapansa mukaan mahan tarjolle. Käteen osui joku kova, joka irrotuksen jälkeen osoittautui sen tipusen sulaksi  :(

^
Saman pussukan laitoin tukkeeksi, mutta hiukan tukevammin muotoilemalla sitä kapeammaksi, että saan työnnettyö osan siitä putkeen sisälle. Sen eteen vielä laitoin jäätelörasian, johon olin kasvattanut ohraa kissoille purtavaksi. Noita esteitä katit eivät nyt ole liikutelleet pois ja olen voinut sen nyt vaivatta tarkistaa, sillä siirsin näköesteenä olleen kukkapöydän siitä pois.

Tänään taisi tintti taas olla putkessa, sillä Eetu ampaisi parvekkeelle sellaista vauhtia, että jotain poikkeuksellisen mielenkiintoista siellä oli. Kurkkasin olohuoneen ikkunasta ja siinä Eetu kyykki esteiden luona ja häntä viuhtoi jännittyneesti sivulta toiselle. Se oli selvästi saalistamassa. Ei kuitenkaan käynyt käsiksi esteisiin, onneksi.

Aika harmittava on tuollainen liian avara putki, kun pääseehän se vesi lorisemaan kapeammastakin.

Sama riesa taitaa olla yläkerran naapurillakin, sillä yksi tintti siinä lensi taloa kohti juuri sopivasti niin, että suuntaasi lentonsa naapurin parvekkeen alareunaan.

Eikös tuollainen ^ ole taloyhtiön heiniä, jos parvekkeen vesien poistoputket ovat liian isot, ja se haittaa useita asukkaita? Meinaan, eihän ole tarkoituksenmukaista niitä kokonaan tukkiakaan (ettekä niin teekään), jottei tulisi vesivahinkoa julkisivulle/alakertaan (https://www.vahinkotieto.fi/vahinkoraportti/vesi-putken-jaatyminen/), jos vesi ei pääse poistumaan sieltä, mistä pitää.

Voisiko sen tukkeen saada jotenkin ujutettua ulkopuolelta sisään, siis julkisivun puolelta, niin, etteivät kissat ylettyisi siihen? (Esim. käyttäen tarttumapihtejä.) Tai voisiko sisältä työntää jotain sileitä pienempiä metalli- tai muoviputkia tms. tarpeeksi syvälle, etteivät kissat saisi niitä kaivettua pois? Tai voisiko em. pienemmät putket kiinnittää niin, että niihin poraisi reiän, ja ruuvaisi ne paikoilleen isomman putken sisään (vrt. joulukuusenjalka, mutta käänteinen)? Tai jos ison putken päätä näkyvissä parvekkeen puolella riittävästi, sen reunoihin voisi porata reikiä, joihin pujottelisi muovinarua  ristiin rastiin? (Muovinaru ei vety tai pahemmin homehdukaan.) Tai tekisi sukkapuikoista kalterit.

 

Joo, pitää yrittää keksiä joku parempi juttu siihen ja sellainen, ettei kissoja kiinnosta. Mutta niitä tuppaa kiinnostamaan juuri se, mikä on tarkoitettu ei kiinnostavaksi :)

Paras tietysti olisi joku ulospäin aukeava läppä putken alapäähän, mutta ei taloyhtiö sellaisia ala asentelemaan. Parvekkeen päähän se puolestaan ei tule onnistumaan. Ongelma alkaa tältä vuodelta kohta olla jo ohi, sillä pian alan pitää parvekkeen ovea kiinni, jos ilmat vielä viilenee. Kissatkaan ei kovin viileällä halua mennä ulkoilemaan sinne, kun ovet lämpöiseen sisäilmaan tottuneet.

Kyllä on Aatun haju- tai kuuloaisti ihmeellinen ja jos sen toiminta kuuloon perustuu, niin täytyy sillä olla melkoinen ymmärryskin, jotta osaa toimia kuulemansa perusteella.

Aamuisin Aatulla on tapana, että se pötköttää minun sängylläni, myös petauksen aikana. Niinpä petaan Aatun päiväpeiton alle ja siellä sen on tapana nukkua useampi tunti aamu-unia. Tänään aamutoimillakin kävi noin ja sitten menin laittamaan ruokakupit kuntoon. Tänään päätin poikkeuksellisesti tarjota tuoreita kinkkusuikaleita, jotka on noiden kummankin herkkua. Kun kupit oli laitettu valmiiksi, päätin huudella Aatun paikalle, ettei Eetu putsaa molempien kuppeja. Kun asetuin kupit kädessäni keittiön oviaukkoon huutaakseni, niin Aatu olikin siinä jo tulossa häntä iloisesti pystyssä liehuen.  :)

En ymmärrä, mistä se sai vihjeen, että nyt on parasta mennä keittiöön. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, vaan yksi monista vastaavista tilanteista, joissa katti on jotenkin onnistunut huomaamaan, että herkkua on tuloillaan, olipa se sitten minun itselleni ottamaa tai sitten kissojen kuppiin laitettavaa. Miten se kaikesta siitä äänestä, jota keittiössä touhuamiseni aiheuttaa, erottaa nuo itselleen tärkeät äänet? Äänistä tuossa täytyy olla kysymys, sillä ne hajut ei mitenkään voi ehtiä vällyjen alle, kun matkalla on vielä jopa U-mutkaakin.  :-\

^ https://www.msn.com/fi-fi/lifestyle/Elaimet/tutkimus-selvitti-kuinka-kissat-seuraavat-omistajansa-liikkeit%C3%A4-silloinkin-kun-eiv%C3%A4t-n%C3%A4e-t%C3%A4t%C3%A4-kielii-luovuudesta-ja-mielikuvituksesta/ar-AARcouh?ocid=entnewsntp

^
Olipas mielenkiintoinen juttu. Jotain tuollaista olen kyllä ollut huomaavinani.

Ilmeisesti kissa pystyy lukemaan myös kehonkieltäni poikkeuksellisen hyvin. Mitenkään muuten en pysty selittämään sitä, että Eetu luikahtaa turvanurkkaansa heti, kun olen menossa vaatehuoneesta (lähinnä tavaravarasto eikä vaatehuone) ottamaan imuria esiin.

Varmaan itse olen havainnoissani hitaalla, sillä tuon ilmiön huomasin vähitellen. Imurointi yleensä liittyy aamutoimiin ja aamutoimissa aika usein on myös muu asia, minkä vuoksi käyn vaatehuoneessa. Tätä "muuta asiaa" Eetu ei pakene turvanurkkaan, sillä se ei mitenkään vie sen rauhaa nojatuolissa, jossa se yleensä pötköttelee aamutoimien aikana. Jotain eroa käytöksessäni täytyy olla, sillä Eetu reagoi tai on reagoimatta siinä vaiheessa, kun olen aukaisemassa ovea, eli se osaa päätellä, millä asialla olen ovea aukaisemassa. Mielenkiitoiseksi asian tekee se, että nuo kaksi asiaa yleensä tapahtuvat samassa vaiheessa aamutoimia ja yleensä ovat toisensa poissulkevia.

Mutta tuosta Aatun herkkuperseilystä vielä sen verran, että kyllähän se tarkoin tietää, kannattaako iltasella tulla olohuoneeseen norkoilemaan ylimääräistä makupalaa. Jose olen keittiössä värkännyt kipollisen hedelmiä, ei Aatu tule edes vilkaisemaan, mutta joku voileipä kannattaa aina tarkistaa, mitä on päällysteenä.

Kohta haen lounaslautasen (pippuripossua ja vihanneksia) mikrosta ja musta pantteri kiertelee jo levottomana ja ihmettelee, miksi en sitä ole jo hakenut. :D

^ ja ^^

Joo, onpa ollut havaittavissa. Itse epäilen, että kyse on kaikista aisteista, sillä selkeästi uuden kinkkupaketin avaus on vieläpä erilainen kuin pari päivää jääkaapissa olleen paketin. Uuden paketin avaaminen saattaa toimittaa kissan yläkerrasta saakka vaatimaan osaansa.

Meidän kissa ei ole kovin paljon "ihmisruuan" perään, kana maustettuna valkosipulilla kiinnostaa joskus, tuore kinkku useimmiten, mutta tyytyy pieneen palaseen. Olen vähän varovainen antamaankaan, kun on peloteltu sillä, että leikkeleet yms. eivät ollenkaan ole kissoille terveellisiä. No ei kai ole ihmisillekään, sen puoleen... Kerran tosin mies ihmetteli, olenko todella syönyt toisen paistetun kalafileen, en yleensä niitä syö. Kielsin pontevasti, mutta se oli pannulta hävinnyt. Löytyi nätisti aseteltuna kissan kupista, hieman reunoista nakerrettuna.

Lisäksi kesäisin ahdistusta aiheuttaa erityisesti se, jos olemme toinen sisällä ja toinen ulkona. Tämä ei ole hyvä järjestely, vaan pitäisi varmaan tosiaan sen verran ajatella, että pysyttelisimme saman karttalohkon sisällä ilman ylimääräistä paikannusta.

T: Xante

Juu, en minäkään leivältäni anna leikkeleestä kuin peukalon kynnen kokoisen palan ja siitä osaa Aatu olla hyvillään ja puskea kiitollisena.

Lounaslautaselta kelpaa kyllä ihan kaikki liha ja kala riippumatta, miten tuliseen kastikkeeseen se on upotettu. Tämän huomasin, kun joskus muinoin chilitonnikalasalaatista katti oli nuolemassa kalapaloja. Ilmeisesti siltä puuttuu kokonaan suusta tulisuutta tuntevat aistimet. Eikä tuo ilmeisesti saa vatsan väänteitäkään, kun yhä uudelleen pyrkii lounaslautaselleni siitä huolimatta, että useimmiten on käytetty chiliä ja valkosipulia runsaalla kädellä. :)

Jos näette Tiksissä keski-ikäisen täti-ihmisen komeissa mustissa karvarukkasissa (tietty myös muut vaatteet yllänsä), niin saattaapa olla Aatu viimeisen metkunsa tehnyt.

Taannoin jo huomasin, että Aatu on sairaan ihastunut tiettyyn pussilakanaan ja nyhti sitä hampaillaan. Nyt kyseinen lakana tuli pyykistä ja huomasin siinä useita pieniä palkeenkieliä, sentistä pariin sivultaan. Päätinpä yksin tein paikata liimanauhalla nuo, etteivät repeä tai rispaannu. Kävin koko lakanan läpi ja perkele, niitä oli kymmenkunta. Jokunen niistä oli vain "haava", mutta nyt nekin on paikattu.

En kyllä keksi, mikä tuossa yhdessä lakanassa on ollut herraa niin innostava, että se on pitänyt nyhtää rikki tuolla tavalla. Varmaan tuntuu kivalta hampaissa. Ihan on tavallinen puuvillainen lakana niin kuin muutkin. Ehkä Aatu on huomannut, että se on minun yksi lemppareista väriltään, kun kerrankin sointuu yhteen makkarin muihin väreihin, ja piruuksissaan repinyt.

Toivottavasti ei nyt innostu uudelleen tuota repimään, sillä nyt viimeisen käytön aikana en enää huomannut ilkivaltaa tapahtuneen. Ehkä tuo oli unohtanut, kun lakana oli vähän pidemmän aikaa käyttämättä.

Voi kun oppisi joskus ymmärtämään kissoja vähän paremmin. :)

Jos se hoitaa hampaitaan? Vrt. koirien "dentaxis" tms. puruluut, mitä mainostetaan.

Mutta kun se on tuota tehnyt vain yhteen lakanaan :D

On niillä hammasraksuja raksukupissa muiden lisänä, joten tulee niitä päivittäin kyllä puunattua.

Mysteereilläkin on tapana ratketa ajan kanssa.

Ihmettelin jokunen hetki sitten, mitä on tapahtunut, kun jouduin tai pikemminkin sain syödä kahvin kanssa kampaviinerin ihan yksin. Ensin ajattelin, että Aatu on haistanut, että eilistä on, Mutta onhan tuolle eilinen ja jopa toissapäiväinenkin aikaisemmin kelvannut. Nyt vaan katti ei tullut norkoilemaan. Ei sillä, että sitä olisin halunnut kynsillään huitomaan ja murustamaan leivonnaista.

Pian tuon jälkeen otin kastelukannun ja lähdin kiertämään kämppää ja kastelemaan kukkia. Makkariin mennessä huomasin, että vaatekaapin liukuovi oli noin 10 cm raollaan ja parit pienet vaatteet oli lattialla. Raotin liukuovea hiukan enemmän ja siellähän Aatu oli nukkumassa. Oli tehnyt pesän alusvaatehyllylle. Enää ei tarvinnut ihmetellä miksi viineri ei kelvannut, sillä vaatehyllyllä nukkuminen voittaa aina viinerin. ;D

On tuo Aatun herkkuperseily tavallaan kyllä hyödyllistäkin. Tuollainen lehtitaikinainen leivonnainen tuppaa ikävästi murenemaan rinnuksille. Mutta eipä hätää - Aatu änkeytyy usein syliin ja kerää murut tuulensuojaan. Ei kai vehnä kuulu kissan ruokavalioon, mutta taikinan rasvaa se ei pysty vastustamaan. Joka tapauksessa, näin murut eivät päädy lattialle siivottavaksi.

Varmaan minunkin pitäisi hankkia kamera kertomaan millainen meno petissäni yön aikana on, joskin omat kollipoikani ovat jo sen verran iäkkäitä, että ei ne noin touhukkaita ole :D

Kissat pitivät huolen emäntänsä levottomasta yöstä – kamera tallensi yön touhut Italiassa (https://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/a/a8091e6c-1b4a-4fca-9e8d-f9000211a7f7)
talialaisen Irene Marzialin yö oli katkonainen keskiyöstä aina aamu kuuteen saakka. Tästä pitivät huolen naisen kaksi kissaa Coffee ja Candy, jotka hääräsivät pitkin yötä ja etsivät hyvää paikkaa kääriytyä levolle.

Marziali päätti tallentaa yönsä kameralle, jotta näkisi aamulla millaista elämää hänen kissaystävänsä yön aikana oikein pitävät.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 16, 2021, 20:33:06
Varmaan minunkin pitäisi hankkia kamera kertomaan millainen meno petissäni yön aikana on, joskin omat kollipoikani ovat jo sen verran iäkkäitä, että ei ne noin touhukkaita ole :D

Kissat pitivät huolen emäntänsä levottomasta yöstä – kamera tallensi yön touhut Italiassa (https://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/a/a8091e6c-1b4a-4fca-9e8d-f9000211a7f7)
talialaisen Irene Marzialin yö oli katkonainen keskiyöstä aina aamu kuuteen saakka. Tästä pitivät huolen naisen kaksi kissaa Coffee ja Candy, jotka hääräsivät pitkin yötä ja etsivät hyvää paikkaa kääriytyä levolle.

Marziali päätti tallentaa yönsä kameralle, jotta näkisi aamulla millaista elämää hänen kissaystävänsä yön aikana oikein pitävät.

Yksi idea toki olisi sulkea nuo kissat muualle, yön ajaksi?

^
Huono idea. En pystyisi nukkumaan makuuhuoneen ovi kiinni. Jo pelkkä ajatuskin suljetusta huoneesta tuntuisi tukahduttavalta. Sen lisäksi pitkin yötä kaksi kattia kävisi oven takana ja toinen vielä maukuisi, että tuntee itsensä yksinäiseksi hyljätyksi raasuksi. Sitä tuo joskus huutelee muulloinkin, jos on eri huoneessa. Ei lopeta, ennen kuin tälle on vastattu jotain, jonka jälkeen kipittää onnellisena häntä pystyssä luokseni aivan kuin todella olisin ollut hukassa. Toinen katti on autisti eikä puhu juuri lainkaan, muuta kuin äärimmäisessä hädässä (=kun joudun pesemään sen tahriintuneet villahousut).

Toinen vaihtoehto, että kissat teljettäisiin vierashuoneeseen on, jos mahdollista, vielä mahdottomampi ajatus. Kissojen mukaan pitäisi siirtää vessa ja ruokatarvikkeet joka ilta. Huone on pieni eikä liikkumatilaa eikä etenkään nukkumapaikkoja ole riittävästi. Kissa liikkuu öisin melko paljon ja niiden elämässä vaikuttaa olevan tärkeä juttu, että nukkumapaikkaa voi vaihtaa aina, kun on käynyt ruokakupilla tai vessassa.

En kyllä minäkään osaisi yksin nukkua. Nykyisin saatan jopa herätä ihmettelemään, jos vuoteessani ei ole ketään muuta. Itse asiassa, jos olen yksin, joskus käy jopa niin, että uni ei tahdo tulla. Tuolloin kutsun Aatun viereeni. Aatu tulee into pinkeänä aina, kun kutsun sitä eikä mene kuin hetki, niin olen umpiunessa :)

^^

Pitäisiköhän noin toimia muidenkin perheenjäsenten kanssa, jotka saattavat vaikka valvoa keskellä yötä ja siten herättää toiset, sulkea nuo muualle?

T: Xante

Kävin tänään Musti&Mirri -kaupassa, kun olin muutenkin asioimassa siinä ihan likellä. Olin katsonut, että ko. myymälässä oli "banaanisarjan" joitain tuotteita tarjolla, vaikka suuren suosion vuoksi useimmat tuotteet olivat varastostakin loppuneet.

Banaanisarja on saanut nimensä tästä lelusta, jota tyttäreni kehui. Oli saanut vielä uuden "loppuunleikityn" tilalle.
(https://get.musti.media/shops/mfi/resources/ftp/front/0f/yeowww-banana-0f.jpg)
Banaani oli ollut älyttömän suosittu hänen kissoillaan.

Ajattelin kokeilla, josko nuo minun äijänköriläät jaksaisivat vielä innostua leikkimään, vaikka ikää alkaa olla jo melkein seniorikissan verran. Ostin sitten parikin erilaista:
(https://get.musti.media/shops/mfi/resources/ftp/front/d8/yeowww-rainbow-d8.jpg)    (https://get.musti.media/shops/mfi/resources/ftp/front/d5/yeowww-3-cat-balls-d5.jpg)

Kun tulin kaupoilta nakkasin repun eteisen nurkkaan omalle paikalleen ja menin suihkuun. Kuulin, että Aatu hyppäsi sängyltä. Se lähti tapansa mukaan minulle suihkukaveriksi. Pervo kun on, niin kylppärin matolla tuijottaa koko peseytymissession ajan. Tuskin kuitenkaan on minusta niin kiinnostunut, vaan odottaa, että suihkun päätteeksi lastalla kuivaan suihkunurkan lasit. Lastan käyttelyni ja sen tuottamat vesinorot ilmeisesti on jotain älyttömän kiinnostavaa, sillä lastan liikkeitä se seuraa silmä kovana ja joka päivä.

Mutta Aatuapa ei tällä kertaa kuulunutkaan. Kun lähdin kylppäristä, syykin selvisi. Aatu oli raivoisasti reppuni kimpussa ja oli jo saanut hyvän matkaa avattua vetoketjua niin, että yhden pallon oli onnistunut saamaan repun ulkopuolelle. Menin pelastamaan tilannetta ja irrottamaan pallon taustalevystä. Pallo oli jo ihan kuolainen.

Nuo lelut on siis täytetty aidolla kissanmintulla, joka on kasvatettu ilman myrkkyjä, ainakin tuote-esitteen mukaan. Niiden aromi on niin vahva, että se tunkee jopa repun läpi niin, että ohi kulkeva katti oli joutunut poikkeamaan matkaltaan kylpyhuoneeseen ja unohtanut lempipuuhansa jouduttuaan huumaavan aromin valtaan.

Annoin kummallekin oman lelun, sillä ajatus siitä, että kissat jakaisivat yhden lelun ja leikkisivät sillä vuorotellen, oli kuolleena syntynyt. Kun toisen pallo joutui sohvan alle, niin näkösälle jääneestä yhdestä lelusta syntyi tappelu. Ei onneksi vihanpitoa, mutta melkoinen karvapölly kävi painiottelussa.

Nyt lelut ovat jo ihan märkiä kuolasta ja kissat ovat aika urvahtaneita parin tunnin jokseenkin tauottoman leikkimisen seurauksena. Noita ei voi jättää esiin yön ajaksi, sillä veikkaan niistä rauhan menevän etenkin, jos toisen lelu joutuu hukkaan. Paras säilyttää noita erikseen piilossa ja antaa ne leikkiin vain vähäksi aikaa kerrallaan. Noistahan jää vielä leikin jälkeen mattoon ja lattiaan hajuja, jotka varmaan stimuloi kissoja hyvän hetken leikin jälkeenkin. Ainakin Eetu nyt piehtaroi matolla kohdassa, jossa oli leikkinyt. Lelut ovat komerossa kuivumassa.

Tehokkaita kapineita ovat ja kannattaa hankkia kissalle mielenvirkistykseksi :)

Ei toimi kissa niin kuin kissanhoito-oppaat kertovat. Kissat toimivat ihan niin kuin niitä itseään huvittaa.  Oppaissa on kerrottu, että kissalla on oltava raikasta vettä tarjolla juotavaksi.

Enpä ole ikinä huomannut, että kissa tulisi irvistelemään, että ei voi vesikupista juoda seisonutta vettä. Tottahan pesen vesikupit ja laitan sitä raikasta vettä kerran päivässä. Pitkään ihmettelin, että toinen vesikuppi oli juotu kuiviin tai melkein kuiviin ja toinen oli liki koskematon. Teinpä sitten kepposen ja vaihdoin kuppien paikat keskenään seuratakseni mitä tapahtuu. Kupit ovet keskenään erilaisia, joten halusin nähdä, oliko kyse paikasta vai kupista, että toinen vesi oli parempaa. Paikasta oli kyse. Vesi on yksinkertaisesti parempaa toisessa paikassa juotuna.

Mitä tulee vaatimukseen veden raikkaudesta, niin se nyt on ihan sontaa. Ainakin Aatusta vesi on hyvää ja täysin juomakelpoista suihkunurkan lattialta nautittuna sen jälkeen, kun olen poistunut suihkusta. Kun huomasin, että katti ryntää sinne lattiaa nuolemaan, niin aloin huuhtoa laittaa vähän tarkemmin, ettei saippuaa joudu kissan suuhun.

Tänään huomasin, että Aatu käy juomassa sangostakin vettä, joka on seissyt kolmatta päivää kylpyhuoneen nurkassa. Olin varannut vesikatkoon vettä enkä sitä kaatanut pois, kun oli vielä tällekin aamulle tulossa katko. Kun tuo nurkka vapautuu vesisangolta, niin taidanpa sinne laittaa yhden vesikupin ihan vain vihjeeksi, että ei tarvi lattiaa nuolla.

Oma lukunsa on kissan peti ja sen tarpeellisuus. Siitä ehkä joskus myöhemmin :)

Sama havaittu meillä, seisova vesi on niin paljon parempaa kuin raikas. Kun vesi vaihdetaan, se alkaa kiinnostaa vasta seuraavana päivänä ja jos otat kupin pois vaihtaaksesi veden taas, saat kauniin katseen.

Muutoinkin seisova vesi on kiinnostavaa, on mukava herätä sohvalta torkkumasta, avata silmät ja nähdä, että kissan käpälä on kainaloa myöten vesituopissa. Käpälä työnnetään sinne mahd. syvälle ja nuollaan. Raikastavaa!

Opetti sen, että vaikka kissaani rakastan, en itse enää juo lasista, joka on jäänyt pöydälle seisomaan edes hetkeksi.

T: Xante

^
Sama muuten koskee myös Eetun haluamaa tiettyä luonnonjugurttia. Sen pitää tekeytyä kupissa vähintään vuorokausi, joka jälkeen se huitaista menemään suorastaan ahmien. Aikanaan tuota jugurttia (Valion A+ täyteläinen luonnonjugurtti) ostin lääkärin suosituksesta Tiitulle antibioottikuurin aiheuttaman melko sotkuisen mahavaivan aiheuttaman epämukavuuden helpottajaksi. Tiitu olisi sen peitellyt hiekkaan, jos kupin vieressä sitä olisi ollut, mutta Eetu innostui jugurtista juuri, kun olin menossa ottamaan koko moskan pois. Siitä jäi tavaksi ostaa sitä Eetulle. Aatukaan ei siitä välitä.

Nestettä Aatu nauttii myös kastikkeen muodossa. Tosin aika harvoin sille olen ostanut jotain Latz purkkeja, jossa on lihankaltaisia soikioita kastikkeessa. Niille käy kuin vanhassa vitsissä mummon suklaarusinoille, eli mykyt imetään kuiviksi ja sylkäistään astiaan takaisin. Jos tuota iltasella laitan kuppiin, niin aamulla kupin pohja kiiltää kirkkaana ja kupissa ja san lähiympäristössä on kuivia kökkäreitä. Yhdessä kissavideossa oli vinkkinä, että palat kannattaa hiukan muussata haarukalla, niin silloin nekin tulee syötyä. Yllättäen vinkki toimi, kun kokeilin :D

Jatkoin juomapaikkatutkimustani ja laitoin kylppärin nurkkaan vesikupin, joka kesäisin on parvekkeella. Aatun mielestä kylppärissä on ehdottomasti parasta vettä. Kylppärin vesikupista vesi on vajunut oikein tarmokkaasti ja entinen "paras juomapaikka" on jäänyt ihan hopealle. Eetu sitä kyllä käyttää. Se kolmas vesikuppi, joka on ruokakuppirivistön jatkeena, taitaa olla aivan turha.

Oikeastaan aika hyvä, että Aatu käy juomassa niin, että ruokakupit ei osu näkökenttään jokaisella juomareissulla. Ei se lihava ole, mutta aika roteva ja tuon ikäinen katti joutaa jo hiukan pienentää ruoka-annostaan sen lisäksi, että olen raksuihin laittanut puolet hiukan vähempienergistä muiden joukkoon.

Partiopalokoira Otso on mainio koira.

Lainaus käyttäjältä: https://www.hs.fi/kaupunki/espoo/art-2000008573506.htmlOtso asuu ohjaajansa kanssa ja työskentelee ohjaajansa työvuorojen mukaan. Ohjaaja kuvailee Otsoa avoimeksi, sosiaaliseksi ja huumorintajuiseksi koiraksi, joka menee tilanteisiin sata lasissa.

Minä olen luullut olevani hyvä tulkitsemaan eläinten tunteita, mutta aika harvinaista on huumorintaju ollut millään eläimellä. Olen kyllä huomannut ilkikurisuutta ja pientä tahallista kiusantekoa, lieneekö ne tulkittavissa osoitukseksi huumorintajusta. Ei siis Otsolla tietenkään, vaan yleisesti.

Tuossa liitteenä nyt kuva Eetusta, josta aina monta juttua on tullut kerrottua omissa jupinoissani.

Eetu on aika jännä tapaus, josta olisi mielenkiintoista tietää elämän ensiviikoista. Mitähän tuo silloin on kokenut, vai onko läpi elämän säilynyt pieni arkuus vain luonne kysymys. Tänäänkin, kun touhotin enemmän kotipuuhia ja kuljin vähän topakampaa vauhtia hakemassa tai viemässä jotain jonnekin, niin vaikutti kuin Eetu olisi tuntenut olevansa jatkuvasti väärässä paikassa. Sekin juoksenteli sinne ja tänne väistääkseen minua, vaikka totisesti mitään uhkaa sille minun liikkumisestani ei olisi koitunut. Joskus muulloin se puolestaan valitsee makuupaikakseen sellaisen kohdan, missä se on kaikkein eniten tiellä :D

Aika hyvin tämän kuvan ohje toimii kissoihin yleensä, mutta Eetuun ei kaikilta osin

(https://cdn.shopify.com/s/files/1/0344/6469/files/main-qimg-cf53b4edddda0864216bc1f9f46efed2.png?v=1539632830)

Eetu on pienestä pitäen tykännyt olla käsi kädessä ja niin, että peukalolla hivelen sen tassua. Pienempänä sen oli tapana tulla illalla kylkeäni vasten nukkumaan ja työntää toinen takakoipi kämmeneni sisään. Nyt ei ole pitkään aikaan ihan noin liki välittänyt tulla ja onkin jättänyt kuumottamisen enemmänkin Aatun puuhaksi.

Mutta eilen oli jotenkin aika söpöä, kun olin juuri sammuttanut valon käydäkseni nukkumaan, niin hetken päästä tunsin, miten Eetu otti etusormeni tassujensa väliin ja piti sormesta kiinni tukevasti. Siihen me sitten nukahdettiin, käsi kädessä :)

Eetulle tosiaan riittää tuollainen läheisyys sopivan matkan päästä. Kyllähän se sohvalla tulee viereen ja usein nappaa käteni tassujen väliin ja mahaa tai leuan alustaa rapsuttamaan. Mutta en muista, että olisi ihan pikkupentuaikojen jälkeen syliin tullut. Kyllähän minä sen välillä nappaan syliin, jotta säilyy käsiteltävyys, kun Eetun turkkia pitää kammata usein ja leikkaan kummankin katin kynnet säännöllisesti.

Nyt on alkanut jo valon lisääntymisen myötä talviturkista luopuminen. Tuosta turkista sitä untuvaa lähtee melkoiset määrät vielä ennen kesää.

Oli kyllä päivän pelastus tänään Kansanradiossa koiranomistajan purkaus. Jos minulla olisi koira, niin voisin hyvinkin tähän ihmiseen samaistua. Paljonhan puhutaan siitä, miten ei tarvitse yksinäisyyttä potea, jos ulkoiluttaa koiraa. Aina saa seuraa halusipa tai ei. Tämä henkilö ei halunnut :D :D :D

Mainittu kohta alkaa noin 26 minuutin kohdalla. Tämä siltä varalta, ettei linkki (https://areena.yle.fi/audio/1-2143312) starttaa juuri oikeasta kohdasta kaikilla. Minulla se näytti onnistuneen.

Kyllähän on sydäntä kylmännyt taas aamusta, tai oikeastaan iltamyöhällä tai yöllähän se alkoi, vaikka en jaksanut enää siihen reagoida. Eetu (kuva pari viestiä aikaisemmin liitteenä) oli tavalliseen tapaansa nukkumassa jalkopäässä ja minäkin olin jo nukahtanut, kun havahduin siihen, että Eetu loikkasi sängystä ja juoksi pois. Eetu ei koskaan loikkaa, vaan laskeutuu varoen ja yöllinen kiitolaukka on Eetun tekemänä outoa. Heräsin siihen, mutta jatkoin saman tien uniani.

Aamulla Eetu ei ollut normaalille paikalleen palannut, mutta tuli minua vastaan, kun tulin makuuhuoneesta. Tervehdin sitä ja kumarruin silittämään. Ensin Eetu oli vastaanottavainen silitykselle, mutta äkkiä se väistikin kättäni ja juoksi pois. Eetu aina joskus on tuollainen, että ei halua kosketusta, mutta nyt se aamun mittaan juoksenteli sinne ja tänne, pysähtyi, suki turkkiaan ja viuhtoi hännällään. Ajoittain se asettui paikalleen, mutta sitten taas meno jatkui. Yhdessä välissä, kun se makoili sängylläni, kävin sitä jututtamassa ja se antoi varovasti silitellä ja jopa hyrisi ilmeisen tyytyväisenä.

Nyt se on useamman tunnin nukkunut sängyssäni päiväpeiton alle piiloutuneena ja vain ruokakupilla piipahti haukkaamassa einettä, että jaksaa nukkua taas lisää. Tuon reissun se teki jo rauhallisesti kävellen ja häntäkin vippasi vain pari kertaa.

Muistin joskus lukeneeni kissoilla erikoisesta oireyhtymästä ja Eetun oireet sopivat siihen melkoisen hyvin. En sen nimeä muistanut, mutta pienellä hakemisella löysin aiheesta blogikirjoituksen: Feline Hyperesthesia Syndrome (https://pikkupeto.blogspot.com/2016/06/feline-hyperesthesia-syndrome.html?fbclid=IwAR3w44x_avi-G4td4cLB6TTuvkx-A5b__3-uCdSKc9szldI7LRX3b4mwsfU)

Oirelistan pari viimeistä oiretta Eetulta onneksi puuttuu. En sitten tiedä tuotako on vai mitä, kun blogissa sanotaan kohtausten kestävän kovin lyhyen ajan, mutta Eetun outo käytös kestää pidempään. Voihan se olla, että jos oireet eivät ole kovin rajuja, niin kesto on pidempi? Blogin kommenteissa kerrotaan useista tapauksista ja tosiaan ilmenemismuodot ovat aika erilaisia.

Syytä ei tarkalleen tiedetä, mutta stressi on merkittävät tekijä. Yhtenä syynä mainittiin liian aikainen vieroitus. Eetuhan on Löytöeläintalosta saatu orpo pentu ja vaikka sillä sanottiin Eetun olevan luovutusikäinen, niin ei taatusti ollut vielä meille muuttaessakaan. Löytöeläintalossakin se oli yksin omassa kopissaan, joten se kyllä on joutunut aivan liian aikaisin eroon emostaan olkoonpa syy mikä tahansa. Monesti liian aikaisin vieroitetut kissat jäävät araksi helposti stressaantuviksi ja sitähän Eetu on ollut koko elämänsä. Lienee ollut Eetulle onneksi, että joutui ihmiselle, joka ei pidä muutoksista elämässään.

Mietin mihin ketjuun tämän pohdiskeluni tai kysymykseni kirjoittaisin. "Lemmikkinurkkauksessa" kommenttini kuulostaisi luultavasti sopimattomalta.

Mietin peruskysymystä eli sitä, mikä on "pointtina", kun otetaan kotiin lyhytikäinen eläin, jonka kasvamista, vanhenemista ja kärsimistä katsellaan ja sen jälkeen tapatetaan se ja lopuksi surraan sen kuolemaa.

Eikö huolta ja vaivaa ja surua ole elämässä muutenkin tarpeeksi ilman, että sitä vapaaehtoisesti enää lisää haluttaisiin?

Kissojen ja koirien omistajia ehkä loukkaa tällainen mietiskely, vaikka tarkoitus ei ole loukata. En vain pysty simuloimaan mielessäni koiranomistajan ja kissanomistajan fiiliksiä, vaikka miten päin yrittäisin asiaa miettiä.

Meille hommattiin aikoinaan lasten painostuksesta akvaario kaloineen. Ne saivat jäädä viimeisiksi kotieläimiksi. Oli inhottavaa katsella, kun ne riutuivat johokin mihin lieneekään. Pyrstöt tippuivat ja... Lopulta ne hävitettiin jonnekin roskalaatikkoon jossakin tilassa.. kai niitä yritettiin tappaa tai jotain, yäk, yäk, yäk.

Ei koskaan enää.

En tarkoita, että vihaisin koria tai kissoja. Minusta ei vain olisi sellaista pitämään.

Joku voi tietysti sanoa, onko niitä lapsiakaan hommattava samasta syystä. Huolta ja vaivaa vain. Asiassa on kuitenkin se ero, että ihmiskuntaa ei olisi, jos ei lapsiakaan olisi. Tässä asiassa ei laajemmassa merkityksessä oikein ole vaihtoehtoja, vaikka yksilöiden kohdalla tietysti on.

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 02, 2022, 15:38:00
Mietin mihin ketjuun tämän pohdiskeluni tai kysymykseni kirjoittaisin. "Lemmikkinurkkauksessa" kommenttini kuulostaisi luultavasti sopimattomalta.

Mietin peruskysymystä eli sitä, mikä on "pointtina", kun otetaan kotiin lyhytikäinen eläin, jonka kasvamista, vanhenemista ja kärsimistä katsellaan ja sen jälkeen tapatetaan se ja lopuksi surraan sen kuolemaa.

Eikö huolta ja vaivaa ja surua ole elämässä muutenkin tarpeeksi ilman, että sitä vapaaehtoisesti enää lisää haluttaisiin?

Kissojen ja koirien omistajia ehkä loukkaa tällainen mietiskely, vaikka tarkoitus ei ole loukata. En vain pysty simuloimaan mielessäni koiranomistajan ja kissanomistajan fiiliksiä, vaikka miten päin yrittäisin asiaa miettiä.

Ei tuossa mitään ihmeellistä ole, hetkestä hetkeen eletään eikä pidäkään miettiä tulevia suruja.
Otetaanhan sitä pitkäikäinen ihminenkin kaveriksi ja "tapellaan" sen kanssa yhteisiä kakaroita kasvattaen, jos hyvää tuuria on.  Kun ne mukelot saadaan omillaan toimeentuleviksi sitten erotaan- ja etsitään jotain parempaa, harvoin se sen kummin onnistuu..

^^^

Omassa lapsuudenkodissani oli akvaario ja sisarellani on se sama edelleen. Kyllähän kalatkin vanhuuttaan kuolivat, mutta en kyllä mitään irtoilevia pyrstöjä muista. Kupsahtivat maha ylöspäin ja nostettiin haavilla pois. Joukkokuolemiakaan en muista. Tosin minä en ollut kaloista niin kiinnostunut kuin sisareni, joka akvaariota hoiti ja siksi tietysti myös mukanaan vei.

Lemmikeistä on ainakin omasta mielestäni paljon enemmän iloa kuin huolta ja vaivaa. Suru luopuessa on suuri, mutta lemmikistä jää aina vain valoisat, hyvät muistot. Näin, kun tietää, että lemmikille on tehnyt parhaan mahdollisen elämän, minkä osaa ja kykenee.

T: Xante

Lemmikkinurkassa on ihan sopivaa pohtia lemmikkeihin liittyviä kysymyksiä eikä sitä ole tarkoitettu pelkkien omien lemmikkien esittelyihin.

Itsekin olen pohtinut samaa kysymystä, että miksi hankkia noita muutaman vuoden eläviä usein juuri pienikokoisia lemmikkejä. Ainakin itselläni on käsitys, että niiltä ei juurikaan "vastarakkautta" heru, eli vuorovaikutustaidot on huomattavasti vähäisempiä kuin kissalla tai koiralla.

Itselleni juuri vuorovaikutus on tärkeää. En oikein näe pointia hoitaa akvaariota, vaikka kaunishan se kyllä on. Tai joku pieni hamsteri purulaatikossaan - sitähän ei kai voi päästää paljon vapaana asunnossa kulkemaan, joten ainoa fyysinen kontakti tulee sitten lyhytaikaisesta sylittelyistä.

Juuri viime viikolla oli radiossa juttua siitä, miten koronakoiria tulee nyt suuria määriä Rekku Recue (https://rekkurescue.com)lle uudelleen sijoitettavaksi. Korona alkuvaiheessahan uutisoitiin, miten ihmiset on hankkineet koiria seuraksi ja ulkoilukaveriksi. Tuo ilmeisesti tehtiin liian kevyellä harkinnalla, sillä nyt niistä parin vuoden kuluttua ollaankin jo luopumassa. Syyksi on sanottu pitovaikeudet ja koira ei viihdykään, kun isäntäväki on pitkään poissa kotoa sekä myös käytösongelmat. Siinä ei heti alkuunsa koiraa koulutettu kunnolla ja nyt sitten se onkin hankala.

Ihan riippumatta siitä, minkä eläimen ottaa lemmikiksi, pitäisi myös harkita onko valmis olemaan sen eläimen kanssa koko elämänkaaren ajan. Päätös eläimen hankinnasta ja vastuu sen hoidosta on aina perheen aikuisten. Lasten vaatimuksesta ei koskaan pitäisi eläintä hankkia ainakaan siinä tarkoituksessa, että sen hoito jäisi kokonaisuudessaan lapsen vastuulle.

Onko tässä Suomen vanhin kissa? Nuorempien naaraiden seassa viihtyvä 28-vuotias Jylppy on omistajan mukaan "vähän kuin Danny" (https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008928886.html) (HS vapaasti luettava)
HELSINKILÄINEN Jylppy täytti tiistaina 28 vuotta. Kissalle se on suuri merkkipaalu, sillä ne elävät keskimäärin 15-vuotiaiksi.

Jylpyn omistaja Tiina Korhonen tietää, mikä on pitkän iän salaisuus.

"Ei riitä, että on kotona kissan kanssa. Pitää ottaa kontaktia ja tehdä juttuja sen kanssa."

Jylppy ryntää ovelle vastaan aina, kun Korhonen saapuu töistä kotiin. Korhonen tervehtii sitä, ja Jylppy maukuu vastauksen.

KORHONEN pitää kissoihin erikoistunutta eläinhoitolaa, jossa asioi noin tuhat kissaa vuodessa. Siksi Korhonen ymmärtää erityisen hyvin, miten eläimet haluavat tulla käsitellyiksi.

"Kissan pitää saada tehdä myös omia juttuja. Omistajina usein määrittelemme, mikä on kissalle hyväksi, mutta myös kissaa on hyvä kuunnella. Eläin tietää parhaiten, mikä sille sopii."

Parivaljakon tiet kohtasivat 1990-luvulla, kun Korhosen kaverin kissa sai pentuja. Jylppy-kissasta tuli Korhosen lemmikki heti luovutusikäisenä. Siitä lähtien he ovat olleet erottamattomat.

"Ymmärrämme toisiamme todella hyvin. On paljon tuttuja sanoja, äänenpainoja ja eleitä. Jylppy tajuaa niin paljon, että tuntuu kuin olisi ihmisen kanssa", Korhonen ihmettelee.
---
ÄLLÄ HETKELLÄ Jylppy viettää kissanpäiviä vierellään 14-vuotias tyttöystävä Putte. Mittava ikäero ei kissapariskuntaa haittaa. Korhonen kertookin, että Jylppy on mieltynyt erityisesti ikäistään nuorempaan seuraan.

"Jylppy on sellainen nuorekas kaveri, vähän kuin Danny!" hän nauraa.
----

Tuo on kyllä niin totta, että ei kissakaan ole sohvakoriste, vaan elävä otus, joka kaipaa kontaktia toiseen elävään otukseen ja jopa seuraa ihmisestä. Ei kyllä aina, sillä melkoisen osan vuorokaudestahan kissa  nukkuu ja tekee omia juttujaan, mutta seurustelulle on hetkensä. Ja kun on kaksi kissaa, jotka ovat limittäneet seurusteluhetkensä sopivasti, niin kissan omistaja ei kyllä ehdi tuntea itseään yksinäiseksi.

Kissat on tuossa seuran tarpeessaankin hyvin erilaisia. Meillä Aatu on erittäin seurallinen ja Eetu on seuran suhteen määrällisesti vaatimattomampi, mutta sen seuralliset hetket ovat sitten sitäkin kiihkeämpiä. :)

Syvä huokaus! Onkohan taas odotettavissa kissakriisi, kuten taannoin oli?

Nyt on pakko viedä Eetu eläinlääkärille. Onneksi sain jo huomiselle ajan, Tämä nyt oli jonkinlainen yllätys, sillä olin juuri kuullut jostain, että näin kesäaikaan on todella vaikea saada aikoja. Mutta hyvä näin, sillä ei parane odotella enää, että vaiva menee itsekseen ohi.

En kyllä osaa sanoa, mikä se vaiva on. Ajanvarauksen lisätietoihin kirjoitin asian tiivistetysti:
Eetu on vajaan viikon ollut kosketusarka, selkänahka nykii, häntä vispaa ärtyneesti ja ajoittain Eetu säntäilee edestakaisin pienen hetken, kunnes rauhoittuu nukkumaan. Ruokahalu on huono, mutta suostuu syömään hiukan, kun tuon kupin nenän eteen. Ei hae läheisyyttä, mutta suostuu syliin hetkeksi ja rauhoittuukin siihen.

Tuo ärtyneisyyteen liittyvä osa on sellainen, jota Eetulla on ollut aina. Mutta se on mennyt päivässä parissa ohi ja olen sen ajatellut olevan Feline Hyperesthesia Syndrome (http://pikkupeto.blogspot.com/2016/06/feline-hyperesthesia-syndrome.html) -tyyppisen vaivan. En kyllä ole keksinyt, mikä sen laukaisee, mutta oireet ovat tulleet ja menneet ilman sen suurempaa draamaa. Mutta nyt tilanne on toinen, kun ruokahalu on heikentynyt. Ikään kuin Eetu unohtaisi käydä syömässä ja sitten kun tuon kupin nenän eteen, niin hetken syö ihan innoissaan. Paitsi, että sen normaali ruoka ei kelpaa, vaan tietyt herkuiksi tarkoitetut pikkupurkit on nyt jokseenkin ainoaa syötäväksi kelpaavaa. Lisäksi pakaste seiti kelpaisi, mutta raakaa kalaahan kissalle ei pidä ylen määrin syöttää.

Tuosta tiivistelmästä jäi vielä puuttumaan, että Eetu putsaa kiukkuisesti turkkiaan aika ajoin. Siis raivoisaa nuolemista, eikä sellaista normaalia turkin huoltopesua. Mutta putsaus ei kohdistu mihinkään yhteen paikkaan, joten se ei ilmeisesti se ei yritä "pestä kipua pois". Muutama kiukkuinen nuolaisu tuonne ja sitten tuonne. Sen jälkeen onkin taas ok. Eli vähän samalainen sijaistoiminto, jonka kissa tekee mokattuaan.

Selän kosketusarkuus on merkittävä oire, mutta silloin kriisin aikoihin haettiin ongelmaa sen luustosta eikä mitään löytynyt. Minä olen enemmänkin sitä mieltä, että kyse on enemmänkin iho-ongelma. Ei ole hilsettä eikä muutakaan näkyvää, mutta voisin helposti ajatella, että tuntohermot viestittävät väärin.

Kilpirauhasen liikatoiminta olisi noihin ärtymisoireisiin aika sopiva, mutta siihen ei taas sovi ruokahaluttomuus, ellei sitten ole kaksi eri juttua meneillään ja ruokahaluttomuus olisi hammasongelmaa. Niitä hammasongelmiakin on aiemmin ollut ja sehän ei ole sellainen, joka häipyisi kokonaan.

No, tämän päivän kannan ruokakuppia herran eteen, jotta elimistö ei kuihdu. Huomisaamu meneekin ravinnotta siltä varalta, että tarvitaan rauhoituspiikki tutkimuksia varten. Toivottavasti syy löytyy ja on sellainen, jonka voi hoitaa.

Facen muistoissa tuli vastaan tänään kuuden vuoden takaa kuva, jonka olin kopioinut Löytöeläintalon sivuilta ja kommentoinut:
Voi ei!!! Onko Eetun pikkuveli löytynyt!?!?!?! Omat Facekaverit ovat kommentoineet ja hämmästelleet samannäköisyyttä, joten en ole kuvaa katsellut minkään suodattimen läpi :D

Eetu on ainakin omasta mielestäni aika erikoisen näköinen kissa. Ne muutamat kerrat, kun olen törmännyt netissä samannäköiseen kissaan, ovat lyöneet ällikällä, jotta miten voikin olla niin samasta muotista. Samoin näyttä turkin laatu olevan sellaista jännää untuvapumpulia ja puolipitkää turkkia pukkaa tuollekin. Toivottavasti tuonkin omistaja / uusi omistaja on ymmärtänyt kissan omakseen ottaessaan saavansa melkoisen puuhan pitää turkki takuttomana puhumattakaan siitä, miten paljon tuollainen turkki päästää karvaa siivottavaksi. :D

Kuvan kissa on pikkupentu, kun Eetu on jo ollut kuusivuotias, joten ei ne kyllä oikeasti sisaruksia voine olla.

Reissu on tehty jo hyvä hetki sitten, mutta nyt vasta alkaa oma pää olla sen verran rauhoittunut, että yhteenvedon päivästä saatan kirjoittaa.

Autoton joutuu aina välillä naapureitaan vaivaamaan ja sain naapurin miehen houkuteltua kuskiksi, sillä käyttämäni eläinlääkäriasema ei ole oikein mitenkään mukavasti tavoitettavissa julkisilla etenkään, kun on kannettavana viisikiloinen kissa kopassa. Kantoreppu olisi kyllä parempi kuin tuollainen koppa, jota joutuu kantamaan niin, että käsivarsi joutuu ojentumaan irti vartalosta.

Lääkäri tutki Eetun päälisin puolin, eli kuunteli ja paineli vatsan tienoot sekä koetteli selän ihan nikama nikamalta ja mittasi vielä kuumeen. Samalla käytiin vielä oireistoa läpi suullisesti. Mitään selvää ei tällä läpikäynnillä tullut, joten jatkettiin vielä laboratoriotutkimuksin, joilla selvitetään, josko elinten toiminnoissa olisi jotain poikkeaa havaittavissa. Sitä ennen mainitsin vielä edellisellä kerralla olleen anaalirauhasongelman ja kysyin, voisiko sama toistua siellä päässä. Ainakin osa ikävästä olosta tosiaan taisi siitä johtua, sillä toinen rauhanen oli täynnä paksua töhnää. Pidin Eetun yläpäätä paikallaan tyhjennysoperaation aikana ja Eetu-raukka näytti melkein sarjakuvahahmolta, kun sen silmät olivat kuin lautaset. Ei varmaan tuntunut kivalta.

Laboratoriokokeet otettiin ja puolisen tuntia jouduimme odottamaan tuloksia. Mitään selittävää poikkeamaa ei ollut. Joku arvo oli viitearvojen ulkopuolella, mutta Eetun ikä selitti osan niistä ja lääkäristressi jonkun. Huomenissa valmistuu vielä virtsakokeen viljely, mutta en oikein jaksa uskoa, että siinäkään mitään olisi.

Ennen kotiinlähtöä Eetu sai vielä pahoinvointia helpottavan pistoksen ja lyhytaikaisen kipulääkkeen. Eetu oli aamulla ilmeisesti syömättömyyttään vähän oksennellut, joten siihen tuo pahoinvointilääke. Kotiin tultuamme minusta Eetu oli selvästikin virkeämpi. Hetken odottelin nähdäkseni, miten kaverukset tulevat reissumme jälkeen juttuun keskenään. Kun tulimme kotiin, Aatu oli makuuhuoneen nojatuolissa päikkäreillä. Kun olin saanut kengät jalastani ja Eetun pois kopasta, niin Aatu oli kadonnut. Etsin hyvän hetken ennen kuin tajusin etsiä Aatun turvapaikasta, vuoteestani tyynyjen alta. Sillä oli iso kollinroikale silmät ymmyrkäisenä piilossa samalla tavalla kuin kylppäremontin pahimpina purkupäivinä.

Siis kriisin ainekset olivat kasassa ja minun olisi vielä lähdettävä apteekkiin hakemaan Eetulle ruokahalua parantavaa lääkettä. Ei auttanut kuin sulkea Aatu varmuudeksi makuuhuoneeseen ja lähteä. Tuskin puolta tuntia meni siihen matkaan ja tuskin Aatu ehti edes huomata olleensa eristyksessä. Ihan samoilla sijoilla pötkötti tyynyjen alla kuin lähtiessänikin.

Sen jälkeen puuhailinkin keittiössä ja yritin keksiä, miten saisin Eetun palaamaan ruokanurkkaan syömään. Ruokavaihtoehtoja on useita tarjolla ja Eetu innoissaan meni kutakin niitä haistelemaan ja jotain jopa lipaisikin, mutta ei asettunut syömään. Oman lounaani jälkeen nappasin sen kupin, jonka sisällön arvelin maistuvan parhaiten ja kuskasin Eetun eteen, vaikka olin jo päättänyt, etten sitä syötä ruokanurkan ulkopuolella. En kuitenkaan voinut jättää ruokkimatta, sillä noinkin pitkä syömättömyys ei tee kissalle hyvää, joten pakko se on saada syömään edes jotain ja jotenkin. Toivottavasti ruokahalua edistävä lääkitys toimii nopeasti. Ohjeen mukaan se kannattaa antaa iltasella. Mirataz (https://www.ema.europa.eu/en/documents/product-information/mirataz-epar-product-information_fi.pdf) on voide, joka sivellään kissan korvalehden sisäpinnalle, eli pitäisi olla helppo antaa. Tosin antajalla pitää olla hanskat, ettei antajaan imeydy lääkettä ja pitää varoa, jottei katti pääse korvallaan tuhrimaan paikkoja ja muita eläviä. Täytyy toivoa, että se myös on pahan makuista, jotta Aatu ei sekoita päätään nuolemalla sitä. Saa nähdä miten käy, sillä tuolla vaikuttaa olevan melkoisesti haittavaikutuksia.

Siitä kissakriisistä vielä. Se ei välttämättä ainakaan yhtä pahaksi muodostu kuin taannoinen, ellei sitten tuo mainittu lääke sekoita jommankumman tai molempien päätä. Kun olin Eetun syöttänyt, otin itselleni jälkiruuaksi kahvin ja sen kanssa pari viipaletta sitruunakakkua. Se oli niin kova houkutin, että Aatu ei pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan tuli sohvalle ruinaamaan kakkua siitäkin huolimatta, että Eetu pötkötti sohvan toisessa päädyssä vakiopaikallaan käsinojan päällä. Tein vielä ilkeästi ja tarjosin Aatulle kakunmurua siten, että sen oli tultava sohvalle minun ja Eetun väliin. Aika näyttää, miten tuo tuosta kehittyy. Ainakin tuosta sessiosta Aatu lähti häntä pystyssä :)

On kyllä ollut aika rankka päivä ja alan kallistua sille kannalle, että eläinlääkärit voisivat jotain jännitystä lievittävää määrätä myös lemmikin omistajalle. En muista olleeni koskaan lasteni lääkärireissuista yhtä kireänä. Ne ovat olleet aina helpompia, kun itse ehtinyt ne vaivat kokea ja aina on osannut aavistaa mikä kulloinkin on vaivana ja miten vaiva hoidetaan pois.

Kissakriisi on tosiasia. Eilen alkuillasta syöttelin Eetua, eli pidin taas nöyränä kuppia tämän nenän edessä. Olin keittänyt kalavellin, eli pakasteseitikuutioita pieneksi pilkottuna vedessä ja joukkoon hiukan riisihiutaleita. Laimeaa litkua, jotta syödessä tulee nestettä ja mykyt ovat vatsaystävällisiä. Aatu ei voinut vastustaa kiusausta tulla siihen lokkeilemaan ja annoin sille sormista pienen kalapalan. Eetu huomasi kaverinsa ilmestyneen ja meni pukkaamaan tervehdykseksi, mutta Aatu sähisi hyvin ärtyneenä. Tuli hetken tuijotuskisa ja siitä Aatu poistui hävinneenä. Onneksi Eetu ei lähtenyt perään, sillä siitä olisi kyllä helvetti päässyt irti. Eetu jatkoi syömistä ja Aatu pysyi lopun iltaa piilossa, löytyi lopulta taas tyynyjen alta.

Olin niin harmissani, että ei ollut itku kaukana. Mitäpä tehdä? Nostin käteni pystyyn ja osaksi hyvinkin itsekkäistä syistä etsin aidan korotusverhoineen komerosta esiin ja tein vanhaan malliin makuuhuoneestani eristyshuoneen. Näin ainakin voin turvata itselleni yöunen, sillä tunsin itseni hyvin uupuneeksi. Samalla tietysti turvasin sen, että tilanne ei räjähdä käsiin yön aikana ja kaverukset saavat aikaa totutella taas kerran toistensa läsnäoloon. Eetuhan olisi ihan valmis jatkamaan normaalisti, mutta Aatulla nyt on joku sokea piste tuossa kaveruuden kohdalla. Aitauksen lisäksi makuuhuoneeseen tuli muu tarpeellinen varustus, jotta Aatu pärjää yön yli kanssani siellä, eli varavessa sekä ruoka- ja vesikupit.

Yö menikin ihan vanhaan malliin. Aatuhan on se, joka noista enemmänkin viihtyy kyljessäni yöaikaan. Itselläni oli vähän totuttelemista siinä ruuanhajussa oleilussa. Keittiössä päivän mittaan sitä ei huomaa, mutta makuuhuoneessa haju kyllä on melko tuntuva.

Olikin hyvä, että nuo olivat erillään yön, niin saatoin helposti nähdä, että laittamani ruuat olivat maistuneet Eetulle hyvin. Laitoin aika monenlaista tarjolle siinä tarkoituksessa, että ainakin joku kelpaa. Niin oli kadonnut possunsuikaleet, pirkkapurkin sisältö melkein kokonaan ja osa jugurtista. Raksuista en osaa sanoa, sillä kupissa oli niin paljon, ettei pientä näykkimistä huomaa. Samoin oli vessassa käyty molemmilla tarpeilla eikä vatsakaan ole enää löysänä.

Eetu kuljeksii pirteänä ja on ensimmäisen kerran kokonaiseen viikkoon tullut itse hakemaan hellyyttä. Kovasti se nyt ihmettelee makuuhuoneen ovella olevaa aitausta. Saapa nähdä, mitä se pitää siitä, kun vuoronvaihto tulee tuossa aamutoimien yhteydessä, eli Aatu vapautuu eristyksestä ja Eetu siirtyy sinne.

Aikaisempaan verrattuna päivän eristys ei nyt tule olemaan Eetulla niin yksinäistä, kun voin mennä sinne seuraksi katsomaan telkkaria. Kissan kanssa yhdessäolohan ei välttämättä tarkoita sitä, että tarvitsee olla koko ajan härväämässä jotain, vaan riittää, että on käytettävissä, jos kissa kaipaa rapsuttelua tai vaikka ihan vain yhdessä köllöttelyä.

Olemme taas uudessa normaalissa ja nähtäväksi jää, miten pitkään.

Ilmeisesti Eetun vaiva oli vain se täysinäinen anaalirauhanen. Siitä seurasi kipua tai muuta ikävää tunnetta niin, että koko katti oli stressaantunut, mikä puolestaan vei ruokahalun ja sai vatsan hiukan löysäksi. Eetullahan on noita hepulikohtauksia ollut ennenkin ja mietin, että voisiko ne olla samasta syystä, mutta tilanne on lauennut ilman lääkärin väliintuloa yleensä eikä vaiva sitten ole pitkittynyt niin kuin nyt. Nyt mietinnässä on kannattako noita lääkkeitä sille edes antaa. Pahoinvointia ei ole ollut ja ruokahalukin näyttää palanneen. Tosin tuo ruokahalua lisäävä lääke on vaivaton antaa, kun se sivellään korvalehteen. Sehän on kaiketi joku masennuslääke, joten sillä voi olla mielialaan vaikutusta ja jos Eetua nyt katsoo, niin vaikutus on ollut oikein hyvä, jos tuon on lääke saanut aikaan eikä yksin se eilinen toimenpide.

Mietin, kannattaisiko kuitenkin mahdollisimman nopeasti ottaa riski ja yrittää pitää heitä yhdessä, ts. poistaa aita ja katsoa kylmästi, mitä tapahtuu? Jos käyvät toistensa kimppuun niin aita heti takaisin, tietysti.

Nimittäin ettet nyt huolehtimisella itse viitoittaisi heille tietä, miten pitää olla ;D

Lääke on aina hemmetin kimurantti juttu. Kun ei voi tietää siis, onko siitä apua vai ei. Voisiko siinä lähteä ajatuksesta, että ehken ei haittaakaan, jos ei hyötyä, eli antaa nyt ainakin muutaman päivän vai oliko se kuuri?

T: Xante

En osaa sanoa miten olisi paras toimia "perheen" sisäisissä kissakriiseissä, varmaan tapauskohtaista, mutta meille tuli kissavieras ja päätimme, että saavat selvittää välinsä ja katsotaan kuinka käy. Pysyvässä usean kissan tilanteessa pitää olla ehkä varovaisempi. Mahdolliset yhteenotot ja niiden aiheuttamat traumat voivat vaikuttaa loppuelämän ajan.

Kaksi vanhaa ja maailmaa nähnyttä kollia alkoi tuijotuskisan oheismouruineen. Siinä taisi vierähtää pari tuntia ennenkuin vieras oli pikkuhiljaa ajautunut nurkkaan josta ei ollut peräytymismahdollisuutta. Sitten se loppui. Vajaan viikon vierailun aikana ei ilmennyt mitään ongelmia kun komentojärjestys oli saatu kuntoon. Tosin melkoisen työn kautta.

Nämä on tietysti luonnekysymyksiä, toiset menee heti kimppuun, toiset analysoivat tilannetta pitkään. Meillä on välillä koiravieraitakin. Kissanvihaajayksilöiden tullessa omaväki laitetaan kylpyosastolle, suljettujen ovien taakse. Yllättävän monet koirat tulevat kissan kanssa hyvin toimeen. Kaikki tosin syövät kissan ruokakupin heti tyhjäksi.

Aivan kuten ihmisilläkin, eläinyksilöillä on lajin sisäistä vaihtelua luonteenlaadussa. Eihän ihmisetkään ole kaikki samanluonteisia - toiset ovat kuin Florence Nightingale ja toiset kuin Hitler tai Putin.

Joo, kun takana on se kahdeksan kuukauden kesytys pahaksi päässeen tilanteen kanssa, niin sellainen ei innosta kokeilemaan, miten tällä kertaa kävisi. Silloinhan tällaisen samanlainen lääkärikäynnin jälkeinen vierastaminen paheni ajan kanssa viimein sellaiseen tappeluun, että Eetulta irtosi kynsi osittain ja se oli vietävä vielä senkin vuoksi lääkäriin. Tosin se ilmeisesti tarttui sängyn alla johonkin tekstiiliin tappelun tuoksinassa, eikä Aatuun. Eetulle ei lopulta kasvanut se kynsi enää normaaliksi, vaan siinä on pieni kynnen tynkä, joka ei kasva mihinkään.

Koska nyt on aika selvää, että Aatu on se pelokas ja vierastava osapuoli, niin jätän avaimet Aatun käsiin tai tassuihin. Tuossa ne ovat jo aidan läpi aika rauhallisin mielin katselleet toisiaan. Eetu ei erityisemmin kai viihdy eristyksessä, vaan on istua nököttänyt aidan vieressä jonkin aikaa. Aatulla on ollut mahdollisuus kulkea siitä ohi ja halutessaan pysähtyä katselemaan Eetua. Nyt se meni jo aivan aidan äärelle ihmettelemään, kun Eetu oli siitä hävinnyt. Minusta tämä on jo edistymistä.

Päivällä menen jossain välissä katsomaan makkarin telkkua joksikin aikaa. Se on Aatulle kova pala, sillä se tapaa tulla mukaan, vaikka yleensä päivällä ei oleile minun sängyssäni muutoin.

Tuo jos jatkan muutaman päivän ajan, niin voisin ajatella, että hinku viereeni voittaisi Eetun vierastamisen. Siinä vaiheessa alan jättämään korotusverhon toisen puoliskon auki, jolloin Aatulla ei ole mitään ongelmaa pomppia aidan yli haluamalleen puolelle. Eetu puolestaan ei ole aitajuoksija, koska on aika ponneton hyppäämään ollut aina. Tuolla tavalla Aatu pääsee oman rohkaistumisen mukaan toimimaan ilman pakkoa.

Noinhan sen pahan kissakriisin loppuaika hoitui ja kun kissat olivat suurimman osan päivistä sopuisasti samalla puolella aitaa, niin aidan saattoi pistää kasaan ja siirtää komeroon odottamaan seuraavaa käyttöä. Sellainen pikkukriisihän oli syystä, jota en enää muista, noin puolisen vuotta ison kriisin päättymisestä. Se hoitui myös aikaisella puuttumisella ja meni ohi kohtalaisen nopeasti, mitä toivon myös tämänkertaisesta :)


Sinänsä Aatun reagointi on outoa minusta. Aatu on noista paljon aktiivisempi, seurallisempi ja esimerkiksi vieraat ihmiset on ok, varsinkin, jos on päässyt haistelemaan niiden kengät eteisessä. Aika tavallista kissoilla on, että kaverin lääkärikäynti oudoksuttaa ja aiheuttaa sähinää ja murinaa. Mutta yleensä se menee muutamassa tunnissa ohi. Aatu taitaa olla poikkeuksellisen pitkävihainen?

Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 27, 2022, 11:51:02
Sinänsä Aatun reagointi on outoa minusta. Aatu on noista paljon aktiivisempi, seurallisempi ja esimerkiksi vieraat ihmiset on ok, varsinkin, jos on päässyt haistelemaan niiden kengät eteisessä. Aika tavallista kissoilla on, että kaverin lääkärikäynti oudoksuttaa ja aiheuttaa sähinää ja murinaa. Mutta yleensä se menee muutamassa tunnissa ohi. Aatu taitaa olla poikkeuksellisen pitkävihainen?

Minulla kun on ollut vain yksi kissa aina kerrallaan, niin en ole tähän törmännyt, mutta tämä on kyllä jännä ilmiö. Voiko ne olla niin fiksuja, että ajattelevat, että nyt kaveri hyppäät paikassa, josta ei meille hyvää seuraa ;D vai mikä ihme tuon voi laukaista? Ihan vain desiaineiden tms. tuoksu?

Jos lääkkeet sinällään on nou nou Aatulle, siis niiden tuoksu, niin tosiaanhan sitten varovaisuus liene tarpeen ainakin sen ajan, kun Eetun korvia sivellään.

T: Xante

Olisin valmis vastaamaan, että kaveriin tarttuneet vieraat hajut ovat tärvelleet sen tuntemattomaksi ja siksi sille sähistään ja muristaan kuin vieraalle katille konsanaan. Se selittää hyvin sen, että muutaman tunnin päästä vieraat hajut on haihtuneet ja lääkärissä käynyt on taas se sama tuttu. Kissa nimittäin haistaa hyvin ja sillä on hyvä hajumuisti.

Mutta eivät ole kissatkaan kaikki samanlaisia. Aikanaan Tiitu ja Juulia kävivät parin kuukauden välein steriloinnissa. Silloin vielä odotettiin, että tyttökissat saivat ensimmäisen kiimansa ennen kuin ne leikattiin. Nykyisin jo hyvinkin nuorena. Joka tapauksessa Tiitulle tuli kiima ensin ja sen päätyttyä Tiitu leikattiin. Kun Tiitu tuotiin vielä nukutusaineen vaikutuksen alaisena kotiin, Juulia hyöri sen ympärillä ja pesi Tiitun kasvuja kiihkeästi. Oli liikuttavaa, miten se siskoaan hoivasi - tai siltä se ainakin ihmissilmin katsottuna näytti. Kun kuukauden vai olisiko ollut peräti parin kuukauden jälkeen Juulia tuotiin kotiin samalta reissulta ja samassa tilassa. Tiitu sähisi ja murisi sille ja kävi jopa tassulla läpsimässä naamalle, kun Juulia makasi laakeassa pyykkikopassa. Tiitun ärhentely vaimeni vielä saman päivän aikana, kun Juulia tokeni jaloilleen, mutta kunnollisen kaveruuden saavuttaminen kyllä kesti hiukan pidempään.

Silloin, kun Aatun kulkuset poistettiin, talossa oli vain Tiitu ja tämä muistaakseni ei mitenkään erityisemmin suhtautunut asiaan. Mutta nämä ei koskaan olleet ylimpiä ystäviä, vaan lähinnä asuivat samassa huushollissa ja Tiitu sieti Aatua, vaikka Aatu olisikin halunnut kaveruutta enemmänkin. Siksipä kohtalaisen pian Eetu hankittiin taloon. Nyt ei kyllä ole mitään mielikuvaa siitä, miten sujui Eetun kulkusten poiston jälkeinen aika. Ja koska en sitä muista, niin ei siinä kyllä mitään isoa draamaa ollut.

Näin ollen ei voi mitenkään yksiselitteisesti sanoa, mistä tuo käytös johtuu ja kuka mitenkin paljon möksähtää kaverin lääkärireissusta. Veikkaan, että tähtien asennolla ja keskinäisellä suhteilla on jonkinlainen vaikutus.

Päivä on nyt sujunut rauhallisesti. Ilmeisesti se ruokahalua stimuloiva lääke on erittäin tehokas, sillä Eetu on vetänyt ruokaa napaansa melkoiset määrät nyt päivälläkin, mikä on poikkeuksellista. Se on enimmäkseen yösyöjä. Muutenkin se on ollut poikkeuksellisen paljon liikkeellä, vaikka onkin ollut päivän eristyksessä. Jatkan tosiaan vielä pari päivää sitä korvalle laitettavaa, mutta en muita troppeja jakele, kun mahakin tuntuu olevan kaikin puolin kunnossa.

*:**:*

Tuosta alussa mainitusta hajumuistista vielä. En muista olenko jo kertonut, mutta kerronpa sitten toiseen kertaan.

Minulla oli joskus kymmenvuotiaana mustaharmaaraidallinen kissa nimeltään Elvis. Nimensä se sai komean äänensä vuoksi. Sain sen mukaani lähtiessäni kesälomalta maalta kotiin. Ulkoilutin Elvistä pihalla ja Elvis oppi käyttämään hissiä päästäkseen ulos ja taas sisään. Asuimme toisen kerroksen korkeudella, allamme oli vain autotalleja. Hissi oli vahvaan naruun kiinnitetty pyöreä koppa ja se laskettiin ikkunasta alas ja vedettiin taas ylös. Elvis oppi kutsusta tulemaan ikkunan alle ja laskimme sille kopan, johon se hyppäsi istumaan. Vaan kerranpa Elvis ei vastannut kutsuun. Aikaa oli jo vierähtänyt sen verran, että luonto tuotti mielenkiitoisempia kutsuja seikkailuun. Oli kyllä niin kamala itku, kun monena päivänä kiertelin niin pitkältä kuin suinkin uskalsin yksin mennä esimerkiksi Keskuspuistoon, joka oli lyhyen matkan päässä. Lopulta lopetin kiertelyn ja toivo sen löytymisestä oli mennyt.

Kului kai noin pari kuukautta, niin koulusta tultuani äiti kertoi nähneensä lehdessä ilmoituksen löytyneestä kissasta ja oli soittanut annettuun numeroon. Puhelun keskustelun perusteella se voisi olla Elvis. Lähdin kiireellä matkaan apteekille, jossa kissa oli tallessa. Matkaa oli kotoa teitä myöden muutama kilometri, linnuntietä vähemmän. Kun tuli apteekille, henkilökunnan porukka otti minut vastaan kissa sylissään. Ne ojensivat sen minulle ja hetken nuuhkittuaan kasvojani Elvis alkoi pukata kasvojani ja hyristä vimmatusti. Siinä joku niistä naisista sanoi, että kyllä näkee, että oikea ihminen tuli kissaa hakemaan. Ei se ole ketään heistä noin nuuhkinut.

Jälleennäkemisen riemu oli kuitenkin lyhytaikaista. Tarkoitus oli pitää Elvis sisäkissana, mutta meillä oli tapana jatkuvasti tuulettaa ikkuna auki ja siitä Elvis oli karannut. Äiti oli nähnyt vain hännänpään, kun katti meni ikkunasta. Vaikka alla oli kova asvaltti, niin se ei ainakaan ollut kovin pahasti satuttanut, sillä heti maahan osuttuaan se lähti juoksemaan karkuun. Äiti oli sitä yrittänyt etsiä, mutta ei ollut löytänyt. Koulusta tultuani yritin myös etsiä, mutta tuloksetta.

Kyllä vieläkin tuntuu niin pahalta, että sekä Elvis että jokunen vuosi aikaisemmin ollut Timoteus eivät selvinneet meillä. Ei siihen aikaan ollut puhettakaan, että kissat olisi leikattu tai niiden turvallisuudesta ja oikeanlaisesta ravinnosta olisi huolehdittava. Jälkikäteen ajatellen tuntuu siltä, että saimme ne maalta lähinnä minulle leluiksi. Kissoilla ei ollut kovinkaan paljon arvoa ja maallahan niitä syntyi liikaakin, joten liiasta oli helppo antaa.

Eetu on kaikin puolin pirteä ja hyvinvoivan oloinen, joten ilmeisesti pahin ongelma oli siellä peräpäässä, joskaan ongelma ei sitten ollut niin paha kuin edellisellä kerralla, joten merkitkään eivät olleet niin selvät. Onneksi sain suuni auki lääkärikäynnillä, että sekin asia tuli tarkistettua ja myös hoidettua.

Ruokahalua lisäävää, sitä korvaan siveltävää, lääkettä en laittanut kuin kahtena iltana, sillä Eetu putsasi huolella kaikki yöksi laitetut ruuat ja söi vielä päivälläkin, mikä ei sille ole kovinkaan tavallista. Parissa päivässä se varmaan tankkasi takaisin sen, minkä oli jäänyt vähemmälle aikaisemmin. Maha sillä on edelleen sekaisin ja löysänä, joten aloitin ripulilääkityksen, kun asia ei itsekseen hoitunut. Sen lisäksi tai tukihoitona vielä rasvaan pyllyä peräpukamavoiteella, joka puuduttaa ja hoitaa arkaa peräpäätä. Nuo on siis ihan eläinlääkärin ohjeen mukaisia lääkityksiä ripulin hoitoon. Nyt vuorokauden hoidon jälkeen tilanne on sellainen, että Eetu ei enää vähän väliä käy laatikolla ruikkimassa pientä kuralätäkköä, vaan käynnit ovat harventuneet jo ihan kohtuullisesti.

Nyt täytyy toivoa, ettei se opi liian siistiin vessaan, sillä olen käynyt siivoamassa vessan aina, kun Eetu on käynyt tapeillaan, jotta ei seuraavalla käynnillä vahingossa sotke itseään.

Kyllä kissallakin on kai ymmärrystä sille, että se joitain hoitotoimenpiteitä antaa tehdä, vaikka ne ei aina varmasti mukavilta tunnu. Juuri tuo pyllyn putsaaminen ja rasvaaminen on sellainen, jotka kissa luontaisesti kammoaa. Hännän alle koskeminen on sille kauhistus ja yleensä aiheuttaisi rimpuilua ja sähinää. Vaan eipä nyt pistä yhtään hanttiin. Puhdistuksen aikana pieni vingahdus kuuluu, mutta ei muuta. Rasvauksen aikana ei sitäkään. Koko toimituksen ajan se on ihan rentona sylissäni.


Kissakriisin tilanne on edelleen sama. Aatu sähisee Eetulle edelleen eikä Aatulla ole mitään hinkua ottaa siihen kontaktia, vaikka Eetu usein köllöttää eristyksessä ollessaan aidan vieressä. En nyt hoppuile tuon kanssa, kun en oikein tiedä tuosta Eetun mahavaivasta. Onhan se jo parempaan menossa, joten tuskin se mitään vakavaa on tai tarttuvaa, mutta ehkä tuo eristys on Eetulle stressittömämpää kuin joutua sähinän kohteeksi.

Nyt aamulla oli vihdoin iloinen yllätys hiekkalaatikolla. Otti aikansa, että ripulilääkitys alkoi tehota. Oma varovaisuuteni ehkä oli osasyynä, sillä ensimmäiset pari päivää annoin lääkettä vain kahdesti päivässä, kun ohjeen mukaan sitä olisi voinut antaa enimmillään kolmesti. Eetulla on luontaisesti vatsa aika kovalla, joten pelkäsin, että lääke tehoaa liiankin hyvin ja tulee päinvastainen ongelma. Parin päivän jälkeen lisäsin sen kolmannen annoksen päivään ja sen jälkeen alkoi tilanne korjaantumaan. Eilen ei tullut sen enempää löysää kuin kovaakaan, joten illalla en enää lääkinnyt, vaan hoidin vain arkaa hännänalustaa. Kävin vielä ostamassa Eetulle pienet pussilliset pariakin laatua "herkkävatsaisen" raksuja. Harmittaa, etten tuota aiemmin keksinyt, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Hyvin näytti maistuvan, kun laitoin tarjolle. Eetu on hiukan valikoiva ruokiensa suhteen, mutta nuo on saman valmistajan kuin normiraksutkin, joten taitavat haista samalle, niin sillä kelpaavat.

Eilen Eetu oli muutenkin jo "oma itsensä". Se nukkui päikkärit arestissa päiväpeiton alle vuoteessani ja vapauduttuaan olohuoneen puolelle, meni pahvilaatikkoonsa hetkeksi. Sillä on banaanilaatikkoa pienempi omenalaatikko olohuoneen sänkynä. Nyt vasta itsekin tajusin, että koko tämän sairastelun aikana se ei ollut käyttänyt tuota normaalia nukkumapaikkaansa ollenkaan. Mikähän siihenkin on syynä ollut?


Kissakriisissäkin on tapahtunut pieni muutos. En ole edes yrittänyt puuttua asiaan niin kauan, kun Eetua on pitänyt hoitaa ja lääkitä. Eilen kuitenkin huomasin, että Aatu ensimmäisen kerran "puhui" Eetulle aidan läpi. Toisen kerran noilla oli pientä kontaktin yritystä, kun Aatu illalla oli siirtynyt eristykseen. Aatu tosiaan vanhasta muistista itse loikkaa eristykseen, kun huomaa, että tuon Eetun sieltä pois. Olivat siinä aidan molemmin puolin köllöttämässä ja katselivat toisiaan. En ainakaan huomannut mitään ikäviä eleitä, joten saattaapa olla, että tuokin alkaa vähitellen mennä ohi, kun saavat hieroa omaan tahtiin tuota kaveruutta ilman, että sitä mitenkään yritän hoputtaa.

No niin, Eetu on tässä ollut jo kaikin puolin kunnossa, joten vähitellen on alettu helpottaa eristystä. Vuoron vaihdossa aluksi saivat tervehtiä toisiaan aivan pienen hetken ja se sujui ilman pörhistelyjä. Pidin ne tarkoituksella vain ohimenevinä hetkinä, ettei Eetu innostu liikaa ja käy Aatun mielestä tungettelevaksi.

Päivällä, kun olen ollut makkarissa Eetun seurana katsomassa telkkua, olen jättänyt korotusverhon puoliksi auki, niin Aatu on päässyt käväisemään vieraisilla, jos on siltä tuntunut. Ja miksipä ei olisi tuntunut, sillä se on haistanut, että Eetulla on niitä vatsaystävällisiä raksuja, joita ei ole päässyt maistamaan. Hauska oli seurata, miten nenä johdatti Aatun aidan yli ja suoraan raksukupille. Eetu nosti päätään ja vähän närkästyneen näköisenä seurasi Aatun touhuja.

Muutenkin olen kotona ollessani nyt pitänyt Aatulle tuota kulkureittiä aina välillä auki ja uudelleen tutustuminen on käynyt vähitellen ja rauhalliseen tahtiin ilman tunteenpurkauksia. Ulos lähtiessä ja yöksi olen laittanut korotuksen paikalleen vielä varmuudeksi.

Aamulla sattui hauska tyypillinen "kissa tekee mitä kissa tahtoo" -tilanne. Aina vaan kissa ei oikein tiedä mitä tahtoo:
Nousin vuoteesta ja tulin makkarista. Laitoin ihan refleksillä korotusverhon kiinni ja Aatu jäi makkariin sängylleni. Kohta se alkoi pitää perkeleellistä tyytymätöntä marmatusta aidan takana ja minulla meni hermo siihen kitinään. Kävin laskemassa korotusverhon, jotta Aatu pääsee tulemaan sieltä pois. Ei tullut, vaan meni minun sänkyyn nukkumaan niin kuin joka aamu tekee. :D

Totaalisen repeämisen aiheuttikin sitten tämän aamun fingerpori (https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/3debb8946aed94e5aa78e82267f7ae88.jpg.webp), joka sopi kuin nyrkki silmään :D :D

^
Tuo on niin tuttua  ;D

Meillä kissa saattaa toljottaa kummastuneen näköisenä ruokakuppia jos se on liiantyhjä/huonoaruokaa. Kun asia korjataan, se saattaa vain vilkaista sitä ja lähteä tyynenä pois, nuolaisematta yhtään.

Ehkä kissat osaavat ajatella tulevaa enemmän kuin uskommekaan. Ehkä tuo päättämättömyys on seurausta liiasta analysoinnista. Analysointikyky taas on merkki älykkyydestä. Toisaalta, mutta sitten taas toisaalta, hmmm.

Kissoilla on kai kohtalaisen hyvä ajantaju. Ainakin noin voisi päätellä siitä, miten nämä minulla olleet kissat ovat, Aatua lukuun ottamatta, käyttäytyneet.

Olen ehkä monestikin maininnut, että olen itse aika säntillinen siinä, että on tietyt ajat, milloin tiettyjä kotiaskareita toimitetaan. Kotiaskareisiin kuuluu kahdesti päivässä ruokakuppien huolto ja täydennys, joskin raksuja on aina tarjolla, joten nälkä ei mihinkään aikaan pääse kovin karvamahaa kourimaan. Ruokakuppien täyttämisen ajan lähestyessä tai ajan mennessä vähänkään yli, minulle siitä huomautetaan. Juulia aikanaan tuli häntä pystyssä nopealla ravilla makuuhuoneesta päikkäreiltä ja kurvasi eteeni olohuoneessa. Ennen kuin kattia edes näkyi kuului hauska hurina "grrrrrrrr ..... grrrrr". Juulia oli ahmatti ja se kyllä heti kävi märkäruuan kimppuun, kun sitä laitettiin tarjolle. Jopa niin, että Tiitulle laitettua piti suojata, ettei kaveri putsaisi sitäkin kuppia.

Tiitu huomautti asiasta hienotunteisemmin ja se alkoi asiasta ilmoittamaan, kun Juulia ei ollut enää hoitamassa sitä tehtävää. Tiitu tuli noin metrin tai puolentoista päähän istumaan eteeni ja tuijotti syyttävästi. Jos en heti ymmärtänyt lähteä liikkeelle, se korjasi hiukan asentoaan asettelemalla pienellä liikkeellä takapuolensa paremmin lattiaa vasten kuin ilmoittaakseen, että "tästä ei lähdetä mihinkään, ennen kuin teet hommasi". Tiitu yleensä saapui noin viisi minuuttia ennen kuin minun oli aika lähteä kohti keittiötä. Eetu varmaan tuli seuranneeksi Tiitun tapaa, sillä se tekee muistuttamisen juuri samalla tavalla. Mikään akuutti mahanälkä ei noita ole ajanut tekemään ilmoitusta, sillä useimmiten ruokakupit vain tarkistetaan ja toetaan, että homma hoidettu. Syömään ehtii hyvin sitten paremmalla ajalla, kun on nälkä.

Tunnen polttavan katseen kehossani, sillä aloin tätä kirjoittaa juuri niihin aikoihin, kun olisi aamutoimien aika keittiössä. Eetu nököttää edessäni.

*_*_*_*_*

Hetken päästä puran myös eristyksen. Viime yöksi unohdin laittaa korotusverhon ja Aatu on voinut liikkua vapaasti. Aamulla herätessäni Aatu oli vierashuoneessa nukkumassa ja Eetu olohuoneessa. Yö on mennyt siis rauhallisesti ilman riitaa, joten kohtalaisen vähällä tällä kertaa kriisistä selvittiin.

Alkanut tuntua siltä että kun jokunenkin koirarotu on saatu jo pilattua, niin nyt ollaan kissojen kimpussa. En muista mitä terveysongelmia jollain luppakorvaisella kissarodulla on, mutta jotain nyt kumminkin. Itse olen kiinnittänyt huomiota siihen että Facessa tyrkyllä olevissa aasialaisissa (en tiedä ovatko kiinalaisia vai minkämaalaisia) videoissa pyörii kovin lyhytjalkaisia kissoja. Mikä lie mäyräkissa siis kyseessä. Onkohan spontaani muunnos, vai ovatko aasialaiset kehittäneet tällaisen lyhytjalkaisen kissan? Jos, niin miksi? Ettei elikko pääse niin helposti ja nopeasti karkuun kun kakara kiusaa?

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - syyskuu 16, 2022, 08:44:15
... videoissa pyörii kovin lyhytjalkaisia kissoja. Mikä lie mäyräkissa siis kyseessä. Onkohan spontaani muunnos, vai ovatko aasialaiset kehittäneet tällaisen lyhytjalkaisen kissan?

Taloissa joissa on satoja vuosia asuttu ja aina ollut kissoja, on havaittu että tuulettuvan alapohjan ryömintätilan ollessa hyvin matala, on niissä oloissa kehittynyt uusi maanläheisemmin operoiva, lyhytjalkainen ns. "talonaluskissa".

Muualla maailmassa sitä nimitetään munchkiniksi. (https://www.purina.fi/kissat/kissaroduista/munchkin)

^^
Googlettamalla löytyi useammastakin sivustosta tieto, että lyhytjalkaisuus on luonnollinen mutaatio ja sitä on vuosikymmenten ajan tavattu eri puolilla maapalloa. Vasta USA:ssa Munchkinia on lähdetty jalostamaan. Mm. Iso-Britanniassa eikä käsittääkseni myöskään Suomessa kissajärjestöt eivät ole rotua hyväksyneet näyttelyihin. Syytä ei ole mainittu, mutta voisi olettaa, että juuri selkärangan ja luuston ongelmien vuoksi.

Söpö kissahan se on, mitä niitä kissavideoita olen nähnyt. Mutta kyllä siitä puuttuu kissamainen olemus ja sulavaliikkeisyys.

Kyllähän monilla jalostetuilla kissaroduilla on rotutyypillisiä sairauksia tai alttiuksia sairauksiin. Lyhytkuonoisilla on hengitystieongelmia, luppakorvilla ja briteillä taipumusta sydänongelmiin jne. Ragdoll puolestaan on liiankin ihmisystävällinen ja luottavainen luonteeltaan, joten sen tuhoksi käy, jos se päästetään vapaana ulkoilemaan.

Mitä tulee lasten ja lemmikkien suhteeseen, että töppöjalkainen ei pääsisi kiusaavia lapsia karkuun, niin mielestäni tylytät taas aika pahasti lapsia. On täysin aikuisen vastuulla opettaa pienetkin lapset kohtelemaan lemmikkiä oikein, kun perheeseen lemmikki otetaan.

Olipa eilinen varsinainen lemmikkipäivä. Olin päivällä jossain vaiheessa naureskellut tyttärelleni Aatua:

Voi, on tuo Aatu kyllä vellihousu. Olen Prismasta ostanut jotain pieni märkäruokajuttuja, sekä pussukoita että purkkeja. Eilen laitoin Aatulle purkista ja Eetulle lihaa. Nytpä sitten Eetu poikkeuksellisesti päätti, että purkista tuli parempaa joten, vaikka Aatu oli kupilla, Eetu kiilasi Aatun siitä pois ja söi yli puolet annoksesta. Aatu lähti nöyrästi olohuoneeseen odottamaan, että oma ruokakuppi vapautuu. Mulla tuli ihan tippa silmään, kun Aatu on niin nössö.

Illalla makuuhuoneeseen mennessäni ihmettelin, kun Aatu ei ollutkaan sängylläni. Hetkinen, missäs Aatu on? Kävin vierashuoneen nukkumapaikat läpi, kurkkasin kylppäriin, jotta ollaanko me kuljettu ristiin jossain välissä. Ei ollut sielläkään. No, keittiössä? Ei. Ei kai se sentään parvekkeelle ole mennyt nukkumaan? Ei. Takaisin makuuhuoneeseen, onko se sängyn alla piilossa jostain syystä, ehkä kipeänä? Ei. Eikä ollut vaatehuoneeseenkaan livahtanut. Ainoa katsomaton paikka oli enää makuuhuoneen liukuovikaappi, mutta sekin oli kunnolla kiinni, joten ei se sinnekään ole voinut mennä. Siitä huolimatta avasin oven kunnolla auki ja siltä tuli Aatu hiukan pöllämystyneenä ulos. Olin tyrmistynyt ja mietin, milloin se on voinut sinne livahtaa. Kävin päivän toimia läpi ja liukkarin ovi oli ollut auki noin kello 10, kun etsin sieltä puhdasta ylleni. Katti oli ollut 13 tuntia kaapissa eikä ole nostanut asiasta meteliä  :o

Miten en ollut asiaa huomannut aikaisemmin? Aatuhan on ihan riesaksi asti aina kyljessäni kiinni ja nyt olen antanut sen olla koko päivän kateissa. Kerratessani päivän kulkua, niin olinhan kyllä sen poissaolo huomannut. Ensimmäisenä lounaalla ihmettelin, että kylläpä Aatu nukkuu sikeästi jossain, kun ei tule tuijottamaan syömistäni. Sehän kuuluu Aatun päivärutiiniin. Seuraavaksi ihmettelin, että siestalla ehdin avata makuuhuoneen telkkarin ja asettautua mukavasti vuoteelle ennen Aatun tuloa vieraan. Tosiaan, sepä ei tullutkaan tällä kertaa, vaan Eetu tuli, joskin hiukan myöhemmin. Vessassakin sain käydä ihan yksin. Kun laitoin kissojen iltaruuat todellakin ihmettelin, että Aatu ei tullut katsomaan, mitä sen kuppiin olin laittanut, vaikka selvästi rapistelin herkkuruokapussukkaa. Ja loppu viimeksi, hampaita pestessäni kerrankin pesin hampaat hajuttomassa kylppärissä. Aatu onnistuu tulemaan aina iltahampaanpesun aikaan käryämään kissavessaan ihan riippumatta siitä mihin aikaan illasta hampaat pesen. Nyt ei tullut. Koko päivä oli täynnä merkkejä Aatun puuttumisesta ja näin merkit, mutta en niitä ymmärtänyt.

Aatun kömpiessä kaapista tietysti halasin sitä ja vuolaasti pyytelin anteeksi ja myös Eetu tervehti sitä poikkeuksellisen sydämellisesti, ja ne pesivät toistensa kasvoja hyvän hetken ennen kuin Aatu lähti kohti keittiötä. Vasta syötyään se tarvitsi vessaa. Aatu aika pitkään jupisi aika ilottomaan sävyyn ikään kuin olisi vielä moittinut kohteluaan ja vasta parin tunnin päästä se pomppasi sänkyyn viereeni hyrisemään ja samalla nuoli käsivarttani. Olin saanut ilmeisesti jo anteeksi.

Oli kyllä niin "Maailman Huonoin Äiti" -olo eikä uni meinannut millään tulla. Tosin siinä oli kyllä toinenkin asia, joka mietitytti melkoisesti. Sain juuri niin huonon yön kuin olin ansainnutkin.  :-[

Kiropraktikko rusauttaa koiran niskat:

www.instagram.com/reel/CkcitABIqrp/?igshid=MDJmNzVkMjY=

Kissat taas touhuskelevat.

https://www.facebook.com/trish.harris65/videos/1163891964216431

Kyllä tekee pahaa seurata Oulunseudun löytöeläintalon elämää tähän aikaan vuodesta. Tilat ovat täynnä ja lisää olisi kylmissään olevia kissoja tulossa ovista ja ikkunoista. Varmaan näin ensilumien ja pakkasten aikaan tilanne on sama kaikissa löytöeläintaloissa. Ei mahdu ihmisten päähän, että kissa ei Suomen luontoon kuulu eikä talvea selviydy, ellei se löydä pakkaa, jossa saa ruokaa ja lämmintä.

Vapaasti ulkoilevat kissat hakeutuvat vieraisiin taloihin, jos joku suostuu sisään hetkeksi päästämään ja mahdollisesti jotain einettäkin tarjoamaan. Senpä jälkeen kissalla ei ole enää mitään syytä lähteä kenties pitkällekin paluumatkalle alkuperäiseen kotiin, jos reitti ylipäätään enää on selvillä. Jonkin aikaa tilapäinen majoitus kissaa ruokkii, mutta sitten soitetaan löytöeläintaloon, että voivat tulla hakemaan kissan, joka on väärään taloon asettunut asumaan.

Löytöeläintalossa kissaa pidetään 15 vuorokautta ja yritetään kuvien kera ilmoitella löydökistä, jotta kotiväki kävisi lunastamassa lemmikkinsä pois. Viidentoista vuorokauden kuluttua kissa siirtyy löytöeläintalon pitäjän omistukseen ja tämä saa tehdä kissalle minkä parhaaksi näkee. Tuossa Oulunseudun löytöeläintalossa kissat käytetään lääkärintarkastuksessa, sirutetaan ja leikkautetaan, jos ovat leikkaamattomia. Sen jälkeen niille yritetään löytää uusi loppuelämän koti.

Juuri nyt tuolla on melkoisen tukala tilanne, kun syksyllä tuli paljon pentukissoja joko emonsa kera tai ilman. Nämä eivät vielä kaikki ole luovutusiässä tai niiden luovutus eteenpäin on viivästynyt jonkin hoidettavan sairauden vuoksi. Tilat ovat täynnä ja taitaa olla eri eläinsuojeluyhdistystenkin sijaiskodit täynnä. Tilaa uusille tulokkaille saadaan vain viemällä kauimmin olleita piikille, jos ei niille löydy uutta kota.

Monessa tapauksessa löydetty kissa on ollut sirutettu, joten voi ajatella, että on ollut vastuullinen omistajakin, jolta kissa on vain karannut. Mutta sirua ei ole rekisteröity mihinkään rekisteriin, josta voisi saada omistajan yhteystiedot. Pelkkä sirutus ei siis riitä, sillä sirussa on vain joku numerosarja, joka on kissan tunniste. Kaikillahan ei ole nettiä, joten netin paikalliset puskaradiot eivät tavoita näitä omistajia, joten siksi sirutus ja sirun rekisteröinti pitäisi olla pakollista. Moni kissa pääsisi omaan kotiinsa takaisin näin.

Löytöeläintaloon toimitetut koirakarkulaiset kyllä lähes aina osataan kysellä tuolta ja pääsevät takaisin kotiin. Kissat harvemmin ovat yhtä onnekkaita.  :'(

Koirarekisteri otetaan käyttöön 2023 (https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elaintenpito-tunnistaminen-ja-rekisterointi/elainten-merkinta-ja-rekisterointi/koirat-kissat-ja-fretit/koirarekisteri/). Koirat pitää siruttaa ja ilmoittaa maksulliseen koirarekisteriin vuoden 2023 aikana.

Ottamatta sinänsä kantaa (ilmiantaminen on toki kivaa) koirarekisterin hyödyllisyyteen olen kohtuullisen vakuuttunut, että tällä rekisterillä luodaan pohjaa yleiselle koiraverolle.

EDIT: Koiria Suomessa on arvioiden mukaan n. 800 000. Jos yli 200 000 koiraa rekisteriin ilmoitetaan olen yllättynyt. Nämä tunnolliset koiran omistajat saavat sitten jatkossa palkinnoksi maksaa koiraveroa.

^
Pikaisesti lukaisin linkin päästä löytyneen ja etenkin availin niitä usein kysyttyjä. Olisi ollut ihan mielenkiintoista löytää ne asetuksen perustelut, jolla tuo rekisteröinti nyt on saatu aikaan.

Uskoisin kuitenkin, että ensisijainen tavoite on pentutehtailun pysäyttäminen. Etenkin sellaisen pentutehtailun, jossa perinnöllisiä sairauksia tai vikoja kantavia uusia sukupolvia syntyy. Noissa kysymyksissä oli juuri tuosta maininta, että eläinlääkärit ovat velvollisia ilmoittamaan reksiteriin noista perinnöllisistä sairauksista. Samoin ulkomailta tuotujen koirien määrän ja laadun saaminen aisoihin lienee yksi tavoitteista. Valvontaa tehtäneen kenneltyyppisiin paikkoihin ja kotirauhan piiriin kuuluviin paikkoihin vain tarkoin rajatuissa tapauksissa.

Siruttaminen ja sirun rekisteröinti sinänsä on tähänkin asti ollut järkevää, sillä karkuun päässeen koiran palautuminen oikealle omistajalle on näin toimien ollut varmempaa. Kun vapaana ollut koira toimitetaan lähimpään löytöeläintaloon tai käytetään eläinlääkärillä luettamassa siru, niin jos tunnusnumero löytyy rekisteristä, niin sieltä saa omistajan yhteystiedot, jos ne on ylläpietty. Ainakin kissoilla on parikin eri sirurekisteriä. Mitenhän koirilla ja miten nämä sirurekisterit suhtautuvat nyt tähän uuteen reksiteriin koirien osalta. Menee vaan hankalaksi, jos on kovin monta erilaista rekisteriä, jossa on samaan siruun liittyviä tietoja eri tarkoitusta varten.

Tuossa on kyllä hoppu saada kaikki palikat kasaan, sillä kysäri sivua on viimeksi tänään päivitetty ja vieläkään siellä ei osata sanoa, miten eri maksut jakautuvat kasvattajalle ja uudelle omistajalle, kun kasvattajan täytyy ennen luovutusta siruttaa ja rekisteröidä koira ja uuden omistajan pitää rekisteröidä omat tietonsa. Rekisteri näyttää maksuautomaatilta, kun kaikenlaisia muutoksia sinne pitää ilmoitella. Joku muukin juttu oli vielä niin, että "vielä ei ole tietoa"; eli jälkeen kerran otetaan käyttöön uusi viranomaisrekisteri keskentekoisena. Eipä ollut yllätys tämäkään.

Enpä usko tämän johtavan koiraveroon. Kyllä niillä tulee olemaan riittävästi puuhaa pitkäksi aikaa saada tämä rekisteri pystyyn. Sinällään jännä, että koirarekisteri kuuluu ruokaviraston toimialaan :D :D

Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 21, 2022, 19:18:36
Kyllä tekee pahaa seurata Oulunseudun löytöeläintalon elämää tähän aikaan vuodesta. Tilat ovat täynnä ja lisää olisi kylmissään olevia kissoja tulossa ovista ja ikkunoista. Varmaan näin ensilumien ja pakkasten aikaan tilanne on sama kaikissa löytöeläintaloissa. Ei mahdu ihmisten päähän, että kissa ei Suomen luontoon kuulu eikä talvea selviydy, ellei se löydä pakkaa, jossa saa ruokaa ja lämmintä.

Kissan itsensä kannalta, juu, ei kuulu kissa Suomen luontoon. Eikä pikkulintujen kannaltakaan kissa kuulu Suomen luontoon. Vapaana kulkeva kissahan on melkoisen tehokas tappaja.


Tutkijat yllättyivät: Kissat tappavat miljardeja eläimiä vuodessa (https://yle.fi/a/3-6471943) (Yle)
Kissat tappavat paljon enemmän lintuja ja eläimiä kuin aiemmin on arvioitu, ilmenee tutkimuksesta. Yksittäinen kissa tappaa arviolta 200 - 400 nisäkästä ja lintua.

Kissat tappavat pelkästään Yhdysvalloissa vuosittain noin 3,7 miljardia lintua ja jopa 20,7 miljardia pikkunisäkästä, ilmenee tiistaina julkistetusta biologien arviosta.

Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan, että kotikissa on luultavasti suurin ihmisen aiheuttama lajien tappaja ja jättää taakseen muun muassa elinympäristön kutistumisen, maatalouden kemikaalit ja metsästyksen.

Joo. Kissat ovat olleet erityisen tuhoisia pienillä valtamerten saarilla. Veikkaan kyllä, että rotat ovat aiheuttaneet niillä vielä enemmän tuhoa.

Mutta monet ihmiset symppaavat kissoja. Rottiin taas suhtaudutaan tuhoeläiminä, mitä ne kyllä ovatkin.

Tykkään kyllä kissoista. Ja rottia ja hiiriä kammoan ja inhoan.

Hyvää pohdintaa Hippi!

Omassa taloudessa on ollut elämänkumppaneina 25 vuotta koiria. Tällä hetkellä edelleen kaksi, joista olen aiemminkin tainnut mainita. Molemmat kasvattajan siruttamia ja Kennelliittoon kuuluvia. Molempien elinkaari alkaa olemaan loppusuoralla eikä uusia näillä näkymin ole tulossa, mutta saa sitten nähdä.

Itsekin tutustuin vain pintapuolisesti rekisterin perustamisen syihin. Mutta jos rekisterin avulla päästään aidosti puuttumaan pentutehtailuun, eikä vain yksittäisin tapauksiin, niin se olisi toki yksinään jo riittävä syy. Vähän skeptinen olen. Ja onko karanneet koirat todellakin niin iso ongelma, että sen ratkaisemiseen tarvitaan rekisteriä. Somessa pyörii monenlaista tehokasta yhteisöä tähän tarpeeseen.

Mielenkiinnolla odotan mikä rekisteröitymismaksu tulee olemaan. Jos se on luokkaa 50 euroa per koira+sirutuskulut saattaa rekisteri jäädä tuhnuksi tässä maailmantilanteessa. Ja millä rahoilla rekisteriä tullaan ylläpitämään tulevina vuosina. Säädetäänkö asetuksella myös vuosimaksu ellei koiraveroa ole tulossa.

^
Nykyinen sirun rekisteröinti toimii jo noiden karkulaisten kotiuttamiseksi, joten sitä ei varmaan ole ajateltu. Ihmettelin vain noiden monien rekistereiden keskinäistä suhdetta. Esimerkiksi Kennelin rekistereistä ei mene tuohon uuteen mitään automaattisesti ja kumpikin rekisteri jatkossakin elää omaa elämäänsä.

Jokainen syntyvä pentu on rekisteröitävä ennen kolmen kuukauden ikää ja jokainen maahan tuotu koira, mahtoiko se olla kuukauden kuluessa ja noiden lisäksi jokainen omistajan vaihdos aiheuttaa rekisteritoimenpiteen, joten melkoinen lypsykonehan tuo on ja luulisi sen noilla jo pysyvän toimivana. En ainakaan kovin nopeasti keksi siihen jokavuotista tarvetta järjestelmän ylläpitoon, mikä aiheuttaisi kustannuksia.

En mene vannomaan, mutta luulen nähneeni noita juttuja selatessani, että rekisteröiminen olisi ajateltu noin parin kympin suuruiseksi ja omistajan vaihdos hiukan pienemmäksi. Ilmeisesti noista ei kuitenkaan vielä ole päätöstä. En tiedä millaiseksi sirutuskustannukset tulevat muotoutumaan, sillä asetuksessa tuolla mainittiin, että sirutuksen voi tehdä sirutuspätevyyden hankkinut henkilö. Eli tuosta voi ymmärtää, että noita olisi muitakin kuin eläinlääkärit, jolloin ei lääkärimaksua tarvisi maksaa ja kustannus jäisi varmaan pienemmäksi. En nyt muista ihan sanamuotoja, mutta idea kai tuostakin selviää.

^

En tiedä enkä osaa arvailla mitä järjestelmän ylläpitokustannukset vuositasolla voisivat olla, mutta en millään jaksa uskoa, että maksut jäisivät pelkäksi kertaluontoiseksi rekisteröintimaksuksi.  Mutta kuten sanottua, jos tällä rekisterillä saadaan aidosti tehtyä parannuksia koirien mahdollisuuteen elää hyvä koiran elämä, enpä noista maksuista suuremmin nurise jos ne ovat järjellisiä. Tuo sirutus maksaa googlen mukaan n. 40-80 euroa.

Tuota Kennelliiton rekisterin hyödyntämistähän oli ymmärtääkseni selvitetty, mutta ei sitten jostain syystä katsottu toimivaksi. En tiedä mikä siinä on ollut ongelmallista. Olisiko tietojen siirto estänyt tai hankaloittanut rekisteröintimaksun perimistä.

Tuo 20 euroakin on varmaankin kipurajalla tai ainakin sen lähettyvillä.

Pitääköhän koirien kuolemat ilmoittaa rekisteriin, ellei eläinlääkäri ole asian kanssa missään tekemisissä.

Jäähän tuosta nyt kuva, että koirat on rekisteröitävä, koska koirien pitää olla rekisterissä.

Voisin kuvitella, että ajatus on kaunis, sillä nykyiset rekisterit lienee enemmän tai vähemmän harrastuspohjaisia, jolloin esim. sekarotuisia koiria saa kasvattaa ihan kuten lystää tai jättää sairaita pentueita merkkaamatta kirjoihin ja kansiin, vaikka ne eteenpäin myydäänkin.

Mutta se taas kyllä ihmetyttää, että millä kummalla tuotakin valvotaan. Miten joka turresta tiedetään, onko sirutettu vai ei?

T: Xante

^
Uskoisin, että osa "valvontatehtävästä" putoaa koiran hankkivalle ihmiselle. Jos hän on valveutunut ja haluaa koirien parasta, niin ei osta pimeästi koiraa, eli siruttamatonta ja rekisteröimätöntä.


Tässäpä koko laki https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220068 jossa myös maininta kaikista ilmoitettavista tiedoista ja muutoksista niihin.

Tietojen muutoksista ilmoittaminen
Rekisteriin ilmoitettujen tietojen muutoksesta koiran haltijan on kuukauden kuluessa ilmoitettava tiedot rekisteriin. Ilmoitusta ei tarvitse tehdä alle kolme kuukautta kestävästä tilapäisestä muutoksesta. Koiran haltijan vaihdoksesta on sekä uuden että entisen haltijan tehtävä ilmoitus mainitussa määräajassa.

Kun koira kuolee, lopetetaan tai katoaa, on koiran haltijan ilmoitettava asiasta tieto rekisteriin viimeistään kuukauden kuluessa tapahtumasta.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 07, 2022, 21:17:39

Kun koira kuolee, lopetetaan tai katoaa, on koiran haltijan ilmoitettava asiasta tieto rekisteriin viimeistään kuukauden kuluessa tapahtumasta.

Taitaa pelkän tämän pykälän nojalla syntyä pikku hiljaa kuolleiden koirien valtaama rekisteri ellei mitään vuosimaksua tule.

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 07, 2022, 21:08:12
Jäähän tuosta nyt kuva, että koirat on rekisteröitävä, koska koirien pitää olla rekisterissä.


T: Xante

Työryhmä oli määrätty selvittämään mistä saisi revittyä lisää verotuloja ilman mittavaa muutosvastarintaa. Ja Pena sen keksi viime metreillä. Koirarekisteri.

Yllä oleva *narratiivi on kuvitteellinen epäfiktio.

Mutta joo, ehkä tästä ajan kanssa, kuten todettua, hyötyvät myös koirat.

*anteeksi, mutta en ole varma, mitä tämä muotisana tarkoittaa

Tämäpä on ollut mielenkiintoinen keskustelu ja tuonut koirattomalle uutta tietoa.

Yritin kaivella löytyisikö jotain vinkkiä siitä, että koiravero olisi palailemassa jotain kautta. Suuri yllätys oli se, että koiravero on poistunut noinkin myöhään kuin 2017 lopussa viimeisistä sitä perineistä kunnista eli Tampereelta ja Helsingistä. Veroilmoitukseltahan se poistui joskus 70-luvlla muistaakseni ja silloinkin se oli kunnalle tilitettävä vero ja olisikohan ollut vielä niin, että kukin kunta sai erikseen määrätä hinnan per kirsu. Verottaminen siirtyi kuntien itsensä tehtäväksi, jos sitä halusivat jatkaa.

Tuossa https://yle.fi/a/3-9930695 on hiukan koiraveron taustaa ja muutakin lemmikkejä sivuavaa.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 07, 2022, 16:46:00
Enpä usko tämän johtavan koiraveroon. Kyllä niillä tulee olemaan riittävästi puuhaa pitkäksi aikaa saada tämä rekisteri pystyyn. Sinällään jännä, että koirarekisteri kuuluu ruokaviraston toimialaan :D :D

Itse asiassa tuo ei ole niin jännää, kun tietää hygienian korkeimman opetuksen olevan eläinlääketieteellisessä.
https://www.helsinki.fi/fi/elainlaaketieteellinen-tiedekunta/opetus-ja-opiskelu/ammatillinen-jatko-ja-taydennyskoulutus/erikoiselainlaakarin-tutkinto/elintarviketuotannon-hygienian-erikoistumiskoulutus
Tai kyllähän hygieniaa opetetaan muuallakin, mutta aika usein esim. terveystarkastajat ovat eläinlääkäreitä koulutukseltaan.

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 07, 2022, 22:57:38

Lainaus käyttäjältä: Hippi - joulukuu 07, 2022, 16:46:00
Enpä usko tämän johtavan koiraveroon. Kyllä niillä tulee olemaan riittävästi puuhaa pitkäksi aikaa saada tämä rekisteri pystyyn. Sinällään jännä, että koirarekisteri kuuluu ruokaviraston toimialaan :D :D

Itse asiassa tuo ei ole niin jännää, kun tietää hygienian korkeimman opetuksen olevan eläinlääketieteellisessä.
https://www.helsinki.fi/fi/elainlaaketieteellinen-tiedekunta/opetus-ja-opiskelu/ammatillinen-jatko-ja-taydennyskoulutus/erikoiselainlaakarin-tutkinto/elintarviketuotannon-hygienian-erikoistumiskoulutus
Tai kyllähän hygieniaa opetetaan muuallakin, mutta aika usein esim. terveystarkastajat ovat eläinlääkäreitä koulutukseltaan.

Eivätkö suurempaa "erityiskoulutusta" kykene luomaan? Pitäisikö yhteiskunnan panostaa lisää?
Noin niitä yhteiskunnan menoja kasvatetaan! Hyvä esimerkki. Lisäkoulutuksia, koska valde maksaa...

^^
Lähinnä kävi mielessä Ruokavirasto ja koirat samassa lauseessa ikään kuin aasialaisessa hengessä. :)

Vuf!

Lainaus käyttäjältä: kertsi - joulukuu 07, 2022, 17:59:08

Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 21, 2022, 19:18:36
Kyllä tekee pahaa seurata Oulunseudun löytöeläintalon elämää tähän aikaan vuodesta. Tilat ovat täynnä ja lisää olisi kylmissään olevia kissoja tulossa ovista ja ikkunoista. Varmaan näin ensilumien ja pakkasten aikaan tilanne on sama kaikissa löytöeläintaloissa. Ei mahdu ihmisten päähän, että kissa ei Suomen luontoon kuulu eikä talvea selviydy, ellei se löydä pakkaa, jossa saa ruokaa ja lämmintä.

Kissan itsensä kannalta, juu, ei kuulu kissa Suomen luontoon. Eikä pikkulintujen kannaltakaan kissa kuulu Suomen luontoon. Vapaana kulkeva kissahan on melkoisen tehokas tappaja.


Tutkijat yllättyivät: Kissat tappavat miljardeja eläimiä vuodessa (https://yle.fi/a/3-6471943) (Yle)
Kissat tappavat paljon enemmän lintuja ja eläimiä kuin aiemmin on arvioitu, ilmenee tutkimuksesta. Yksittäinen kissa tappaa arviolta 200 - 400 nisäkästä ja lintua.

Kissat tappavat pelkästään Yhdysvalloissa vuosittain noin 3,7 miljardia lintua ja jopa 20,7 miljardia pikkunisäkästä, ilmenee tiistaina julkistetusta biologien arviosta.

Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa arvioidaan, että kotikissa on luultavasti suurin ihmisen aiheuttama lajien tappaja ja jättää taakseen muun muassa elinympäristön kutistumisen, maatalouden kemikaalit ja metsästyksen.

Tässä tapauksessa Hippi tuskin on mikään pikkunisäkäs.

Seuraavaksi ketjuun varmaan tule käsityöohje miten teen Mustista rukkaset ja Mirristä pipon.

Tuo aiemmin pohditun hauhaurekisterin maksu lienee sitten joko 10e tai 19 e riippuen kuinka rekisteröimisen hoitaa. Rekisteri ei tosin avaudu suunnitellusti.

^
Ei kai kukaan olettanut, että joku IT-järjestelmä olisi valmiina päivänä, jona sitä olisi tarve alkaa käyttää?
Pikemminkin olisin yllättynyt, jos se alkaisi toimia jouhevasti eikä hauvelit sieltä katoaisi bittiavaruuteen, kun se aikanaan tulee käyttöön.

^Ai eikö hauvarekisteri ollutkaan Hipin tekemä?  ;)

^
Jos olisi, niin se olisi ajoissa tuotannossa ja toimisi oikein :)

Onkohan kissarekisteriä harkittu koirarekisterin rinnalle.

Ilmeisesti ei, mutta miksi ei?

^
Muistanko nyt ihan väärin, mutta eikös sellaista ole suunniteltu, että kaikki isommat lemmikit tai ainakin koirat pitäisi mikrosiruttaa, ja että kyse on kaiketi enää vain aikataulusta, milloin pitää olla tehty?

^
Koirille tulee nyt mikrosirutuksen ja rekisteröinninvelvoittava laki. Siitähän tuolla edellä on jo ollut keskustelua. Eli koirille tulee valtakunnallinen rekisteri sen lisäksi, että koira saattaa jo nykyisinkin kuulua rotukoirarekisteriin.

Tuskin kissoille kaikki kissat kattavaa valtakunnallista rekisteriä tulee ikinä olemaan. Maaseudulla etenkin on edelleen näitä navettakissoja ja heinälatokissoja, jotka ovat puolivillejä ja vapaasti liikkuvia. Ne saavat pentunsa mihin saavat ja niistä selviää hengissä osa ja osa ei.

Kissojen rekisteröinti nykyisin koskee vain rotukissoja, eli jos haluaa kissansa näyttelyyn ja arviointiin, niin se tulee rekisteröidä ja sillä pitää olla sukutaulut kunnossa samaan tapan kuin rotukoirillakin.

Siruttaminen puolestaan on vain toimenpide, jolla karkuun lähtenyt kissa voidaan tunnistaa, jos sirun koodi on rekisteröity ja rekisterissä on ajantasaiset omistajan yhteystiedot. Pelkkä sirutus ei siis riitä, koska lukulaitteella sirusta näkee vain tunnistenumeron. Monesti on käynyt niin, että löydetty kissa on kyllä sirutettu, mutta sirua ei löydy mistään rekisteristä. Noitakin on kai useampiakin. Näin ainakin Oulunseudulla, jonka löytöeläintoimintaa olen seurannut parin vuoden ajan.

En kyllä usko, että maaseudun seropienkaan osalta rekisteröintikattavuus kovin kummoiseksi saadaan. Ilmeisesti mitään sanktioita rekisteröimättä jättämisestä ei ainakaan vielä ole säädetty.

EDIT: Ilmainen ämpäri voisi toimia tässäkin yhteydessä.

Tinttirekisteri? Tintit on mun "lemmikkejä", tervehtivät kesälläkin metsässä jos tapaavat, tai kevätkesäkö se oli. Muistavat kuka ruokki heidät.

Lainaus käyttäjältä: Unforgiven - joulukuu 29, 2022, 17:07:28
En kyllä usko, että maaseudun seropienkaan osalta rekisteröintikattavuus kovin kummoiseksi saadaan. Ilmeisesti mitään sanktioita rekisteröimättä jättämisestä ei ainakaan vielä ole säädetty.

EDIT: Ilmainen ämpäri voisi toimia tässäkin yhteydessä.

Jäin ihmettelemään että mikä rotu on seropie. Näkyy olevan SEkaROtuinenPIski. Aina oppii uutta.

Isäukko tapasi sanoa että koiria on vain kahta rotua, jotka erotetaan toisistaan koon perusteella. Raja menee Norjan harmaan hirvikoiran kohdalla. Se ja sitä suuremmat ovat hurttia; sitä pienemmät taas piskejä.

Koiranomistajat kokivat moisen jaottelun loukkaavan rotuylpeyttään.

Olipas melkoinen tilanne äsken, kun Eetu tuli ruokakupilta puistelleen päätään. Huomasin, että sillä oli suupielessä sydämen palanen, jota Eetu vuoroin yritti pureskella ja vuoroin kai ravistamalla yritti poistaa hampaistaan. Hetken se siinä tuskaili ja sitten katsoin minuun anovasti. Ajattelin, että liha oli jotenkin jäänyt hampaaseen jumiin ja menin auttamaan. Ei lähtenyt Eetu karkuun, vaan sievästi antoi tarttua näkyvissä olevaan kimpaleeseen. Sain sen helposti pois ja sain myös pitkän kutaleen jännettä tai jotain kalvoa, jonka päässä lillui toinen lihapala.  :o :o

Taas opin uutta. Kissalla ei ole kovin herkkä yökkäämisrefleksi, vaikka sen kurkusta kiskotaan ikään kuin narunpäässä olevaa möykkyä. Sen sijaan itseäni hiukan yökötti pelkkä ajatus, että jos minulle tehtäisiin sama. Eetu oli oikein tyytyväinen siivouksen lopputulokseen. :)

Harmi, että Hesarissa ollut hyvä kirjoitus on maksumuurin takana. Olisi ansainnut olla vapaasti luettavana ja jaettavana.

Sairaan hauskat eläinvideot (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009267069.html)
Sosiaalisessa mediassa pyörivät videot viihdyttävät miljoonia, vaikka osa niillä esiintyvistä eläimistä kärsii. Eläinvideoiden maailma voi myös ohjata ihmisiä hankkimaan yhä sairaammaksi jalostettuja lemmikkejä, asiantuntijat pelkäävät.
----

Itse olen kiinnittänyt huomiota, että viimeaikoina on aivan räjähdysmäisesti lisääntyneet kissavideot, jossa päätähtenä on lyhytjalkainen kissa, rotunimeltään Munchkin.

(https://www.purina.fi/sites/default/files/styles/nppe_breed_selector_500/public/breed_library/cat_munchkin.jpg?itok=Y5zIWjw7)

Rotu on yleistynyt varmaan siksi, että töppöjalkainen kissa ei pääse hyppimään huonekaluille ja kaappien päälle ja tuskin kiipeilee verhojakaan pitkin, kuten kaukainen sukulaisensa maatiaiskissa, jota myös kotikissaksi sanotaan. Suomessahan munchkin rotua ei ole hyväksytty Kissaliiton toimesta, koska rodulla jalostuksen myötä tullut hyvinkin yleisiä ja vakavia terveysongelmia:
Lyhytjalkaisuus on epämuodostuma, johon liittyy luu- ja rankaongelmia. Tästä syystä kaikki kissajärjestöt eivät suhtaudu rotuun suopeasti. Rakenteeltaan samanlaisilla koirilla tiedetään olevan usein nivelrikkoa, joten munchkinin pelätään kärsivän samasta ongelmasta.

Onhan ne söpöjä töpöttelijöitä, mutta kyllä videoista hauskuus katoaa, jos tietää kissan mahdollisesti kärsivä jatkuvista kivuista.

Samoin, vähemmän hauskaa on, kun lemmikki on laitettu tekemään jotain sellaista, joka selvästikään ei ole "sen oma idea". Kissat, koirat ja miksei myös muut lemmikit kyllä keksivät itsekin omaa kivaa, jota voi videoida ja jakaa, joten ei tarvitse kissaa laittaa juoksumatolle, värjätä koiran turkkia hullunkurisin värein tai pukea eläimiä vaatteisiin, joita se ei tarvitse.

Tuollainen tekohauskuus on yleistynyt, kun halutaan erottua muista, mutta se jättää katsojan vain surulliseksi.

Salaa astuttu narttu töräytti mahtiläjän pentuja:

https://yle.fi/a/74-20014785

Bertan pennut syntyivät tammikuun alkupuolella ja emon raskaus oli täysi yllätys. Oikeastaan kaikki oli yllätystä tässä tapauksessa.

– Jouluna meidän aikuiset lapset tulivat kotiin ja katsoivat Berttaa, että onpas se lihonut, se on varmasti raskaana. Pyhien jälkeen ensimmäisenä arkipäivänä vein Bertan lääkäriin ja ultrassa kuului pentujen sydänäänet.

Tieto yllätyspesueesta oli aluksi järkytys, mutta nyt Kosuset puhuvat Bertan pennuista joulun ihmeenä. 8-vuotiaalla nartulla ei ollut pentuja suunnitteilla eikä omistajilla ollut käsitystä siitä, kuinka pennut olivat saaneet alkunsa.

– Joka vuosi Bertalla on juoksut olleet ja aina olemme samalla tavalla toimineet perheen muiden koirien suhteen, Kati Kosunen kertoo.

...

Leppävirralla asuvilla Kosusilla on Bertan lisäksi 3 muuta koiraa, joista yhtä epäillään isäksi. Lapset olivat nähneet aiemmin syksyllä perheen saksanpaimenkoira Hugo-Jalmarin karanneen tarhastaan ja hiippailevan Bertan aitauksen liepeillä.

Eläinlääkäri vahvisti Kosusille ensimmäisessä ultrassa, että aitauksen läpi tapahtunut astuminen ei ole mitenkään tavatonta.

Pari viikkoa ensimmäisen ultran jälkeen Bertan synnytys käynnistyi. Pentuja ei vaan alkanut kuulua vaikka supistukset olivat voimakkaita. Kosuset veivät emon eläinklinikalle, jossa se ultrattiin vielä ennen sektiota.

– Hoitaja laski kuvassa näkyviä selkärankoja ja kalloja. Tässä kohtaa tuli toinen järkytys, pentuja näkyi mahassa 17 kappaletta, Kati Kosunen kertoo.

Pennut syntyivät eläinlääkärin ja hoitajien avustamana sektiolla, ja siitä alkoi Kosusten urakka Bertan apulaisina.

Kosusilla ei ole aiempaa kokemusta koiranpentueista, vaan kaikki on pitänyt opetella. Lahjoituksina saaduille petivaatteille ja pyyhkeille on tullut käyttöä, ja käytännön neuvoja he ovat voineet kysyä ystäviltä.

Kaikki 17 pentua syntyivät elossa, mutta parin päivän ikäisinä kaksi pennuista löytyi pentulaatikosta menehtyneenä. Se ei ole mitenkään tavatonta, eläinlääkäri oli lohduttanut pentuihin vahvasti kiintyneitä Kosusia.

Palstan kissanaisille varoitus, jos joskus onnistutte saamaan miesvieraan vähäpukeiseksi.  :o

Kissa luuli löytäneensä uuden lelun miehen pyyhkeen alta (https://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/a/dc007192-52c8-4d8d-83de-3b8932dded7a)

^
Enpä tiedä kävisikö meillä. Meidän Aatu on enemmänkin tissimiehiä :D

Koiran tulee ilmoittaa tietonsa The Registeriin tai sakko* napsahtaa, vieläpä suurempi kuin monessa pahoinpitelytapauksessa.

Lainaus käyttäjältä: https://yle.fi/a/74-20017044Koiran ja sirun tiedot tulee syöttää Ruokaviraston rekisteriin, kunhan se saadaan käyttöön

Ruokaviraston koirarekisterin piti aueta vuoden alussa, mutta sen käyttöönotto on viivästynyt sovelluskehittäjästä johtuvista syistä.
...
Aluehallintovirasto ja ely-keskus voivat määrätä noin kolmensadan euron seuraamusmaksun, jos laiminlyö koiran tunnistusmerkinnän.

Jotenkin ei yllättänyt tuo viivästyminen sovelluskehittäjästä johtuen. Ma luulen sovelluskehittäjien ja ohjelmoijien tietävän jo etukäteen, että paljon luvattua enemmän kuluu aikaa. Siitä saatetaan jopa hentoisesti varoitella.

Mikään ei kuitenkaan voita katteettomia lupauksia, sen tietää ohjelmistotalon myyntipuoli. Kun on saatu asiakas nalkkiin, niin siinä pysyy.

*Tunnetaan myös nimellä seuraamusmaksu. Se, että seuraamusmaksu voi olla suurempi kuin sakko, rikemaksu, ajoneuvovero tai liikennevirhemaksu on semanttinen kysymys, ei oikeuspoliittinen.

Jokainenhan ymmärtää, että sakko annetaan vain vakavimmista rikkeista. Nuo muut ovat kurinpidollisia maksuja sääntöjen noudattamatta jättämisestä eli hallinnon hankaloittamisesta. Laskelmieni mukaan yksi sakkoeuro vastaa moraalisella puolella neljää seuraamusmaksueuroa.

^
Tuota olen ihmetellyt, että miten voi olla yhden rekisterin perustaminen ja sen päälle käyttöliittymien tällääminen noin saatanan vaikeaa, ettei sitäkään saatu aikataulussa tehtyä. Veikkaan, että tuossa on taas tehty vanha "keinun tilaaminen", eli toheloitu projektin kaikki vaiheet läpi.

(https://humisevaharju.files.wordpress.com/2011/10/keinu.png)

IS:ssä on pitkä tarina miehestä ja hänen kissastaan. Enimmäkseen kissasta, mirristä joka on todellinen misumagneetti.  ;D
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009518507.html

^
Joskus viime vuosituhannella Kontulassa oli tuttu näky suoraryhtinen iäkkäämpi herrasmies, jonka olkapäällä matkusti kauniin harmaa kissa. Taisi sillä kissalla olla valjaatkin, mutta en muista nähneeni sen tepastelevan omin jaloin, vaan nautti kyydistä korkeammalla, josta oli hyvät näköalat. Miehen olkapäällä oli jonkinlainen luultavasti halkaistua nahkaa ollut alusta, johon kissa saattoi ankkuroida itsensä kynsillään tukevasti.

Muistan kuulleeni juttua, että mies olisi joku taiteilijan tapauinen. Aina liikkui kissansa kanssa enkä muista nähneeni häntä muiden ihmisten seurassa. Aika pian sen jälkeen, kun olin tuosta samaisesta pihapiiristä muuttanut jonkun matkan päähän, oli iltapäivälehdessä isot otsikot, että tämä kissamies oli hakattu pahanpäiväisesti ja sen jälkeen kaksikkoa ei paljoa nähty enää ulkosalla.

Tätähän ei ollut vaikea arvata:

Oletko valmis? Nyt tulee kissarekisteri: "Eivät kuulu meidän luontoon" (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009610200.html)

Ajatus on hyvä, eli tarkoituksena on, että jokaisen kissan niskanahkan alta löytyy siru, jonka perusteella saadaan selville kissan omistaja. Artikkelissa puhutaan siitä, että kissojen arvostus on huonompaa kuin koirien ja kissoja jätetään paljon enemmän heitteille. Tottahan se on, että niitä mökeille jätettyjä kesäkissoja syksyisin toimitetaan löytöeläintaloihin runsaasta valistuksesta huolimatta edelleen löytöeläntaloihin. Mutta ympäri vuoden löytöeläintaloja kansoittaa karkulaiset, jotka huolenpidosta huolimatta ovet päässeet livahtamaan tai sitten vapaasti ulkoileva kissa on löytänyt uuden pihan, johon majoittuu.

Oman lapsuuteni aikoina, kun vietin tätini maatilalla kesiä, talossa oli parhaimmillaan yli tusinan verran kissoja, jotka kävivät ajoittain sisälläkin ja muutoin majailivat navetassa tai heinäladossa nauttimassa elävää ravintoa. Osa kissoista oli täysin kesyjä tupakissoja ja osa noita puolikesyjä talouskissoja, jotka antoivat vain harvojen ja valittujen lähestyä itseään. Mahtaako noilla enää maalla olla tarvetta, vai onko kaikki kissat sielläkin jo lemmikkejä?

Mutta siis kaikki katit joutuvat rekisteriin noin vuodesta 2026 alkaen.

Varmaan samat jupinat tuosta tulee, kun rotukissat kuuluvat jo joka tapauksessa omiin roturekistereihinsä, niin näille tulee vielä toinen rekisteri. Liekö sitten kissoilla samanlaista ja samanhenkistä pentutehtailua olemassakaan kuin koirilla. Eikö nuo rotukissayhdistykset valvo jäseniään?

Maatiaiskissoja puolestaan ei ole juurikaan tarpeen tehtailla, kun kissat hoitavat luonnossa tehtailun itse ja tämä kyllä on syytä saada loppumaan. Kissapopulaatiossa ei kollit niin pidä lukua siitä, onko parittelun kohteena oma emo tai sisko vai olisiko kohdalle sattunut joku etäisempi sukulainen. Siksi noilla populaatiokissoilla on paljon perinnällisiä sairauksia (epilepsiaa, epämuodostumia yms), jotka aiheuttavat kärsimystä pennuille. Samoin FIV (kissojen HIV) leviää tehokkaasti populaatiokissojen keskuudessa. Noita ikäviä tapauksia nähdään löytöeläintaloissa jatkuvasti.

Lemmikit kuuluvat kotirauhan piiriin, kun ovat tiiviisti sisällä majailevia, joten aika teoreettiseksi jää se, että kaikki kissat saataisiin rekisteröityä. Eli ei tulla jokaiseen oveen koputtelemaan ja kyselemään kissojen perään.


Kissarekisteriin on tulossa myös puhelinpalvelu  :P

(https://www.kuvaton.com/kuvei/csshh_kuuluuko_keskus_kuulee.jpg)

Lapset valitsivat: kuka on paras äiti?

On kissaihmisiä ja on koiraihmisiä :)

(https://scontent.fqlf1-2.fna.fbcdn.net/v/t39.30808-6/392946668_10160632045716335_7479754073639575083_n.jpg?_nc_cat=107&ccb=1-7&_nc_sid=5f2048&_nc_ohc=tecPmi6_uNYAX-69_Im&_nc_ht=scontent.fqlf1-2.fna&oh=00_AfDHFMQxyFFq4rklerzNSgPQfRGm74mOw4v9SMiW_lZVgQ&oe=6534E3C7)

Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 19, 2023, 09:35:33
On kissaihmisiä ja on koiraihmisiä :)

(https://scontent.fqlf1-2.fna.fbcdn.net/v/t39.30808-6/392946668_10160632045716335_7479754073639575083_n.jpg?_nc_cat=107&ccb=1-7&_nc_sid=5f2048&_nc_ohc=tecPmi6_uNYAX-69_Im&_nc_ht=scontent.fqlf1-2.fna&oh=00_AfDHFMQxyFFq4rklerzNSgPQfRGm74mOw4v9SMiW_lZVgQ&oe=6534E3C7)

;D

Jotkut on kumpaakin.

Koirarekisteri "toimii" (https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/149dd030-78de-47fa-ad3c-8c0f100072a0) osin ennakko-odotusten mukaisesti.

Mutta juu, toinen koiramme jouduttiin avustamaan viimeiselle kävelylle noin kuukausi sitten. Sanotaan, että koville otti. Vieläkin kuljen asunnossa tiettyjä väistelyreittejä, sillä kun oli tapana vedellä tirsoja täydessä pituudessaan ns. puomina tietyissä mielipaikoissaan. Mutta vieläkin kovemmin poismenon otti toinen koiramme. Kun se tajusi, että elämänkumppani ei enää takaisin palaa, ruokahalu hävisi ja pää painui riipuksiin. Lenkille lähtökin on kovin vaikeaa kun se aikaisemmin kirjaimellisesti pomppi ilosta nähdessään omistajan aikeet.

Mutta aika tehnee taas tehtävänsä niin koirilla kuin ihmisilläkin näissä asioissa.

^
Osanottoni.
Kyllähän se koskee ja itkettää vieläkin. Samoihin aikoihin, kuukausi sitten, oltiin Eetu-kissan kanssa samanlaisella reissulla. Kolmetoista yhteistä vuotta ei katoa mihinkään ja niitä tulee nyt eri yhteyksissä muisteltua. Tuolla päiväkirjaosiossa olen noista hetkistä enemmän kertonut (https://kantapaikka.net/index.php/topic,36.msg183911.html#msg183911), joten en niitä tässä toista. Mutta toisin kuin aikanaan Juulian ja Tiitun kanssa, en oikein ehtinyt valmistautua tulevaan, vaan kaikki oli ihan liian nopeasti ohi.

Tosiaan jonkinlainen Eetun flashback täällä edelleen asuu. Kuulen sen vielä hyppäävän sängyltä alas toisessa huoneessa ja odotan näkeväni sen aamulla. Tuntuu kummalliselta, miten niin hiljainen ja vaatimaton kissa muuttuu poistuttuaan näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi. Varmaan kuulostaa, että olen seonnut päästäni, mutta noin se vaan on. Kyllähän tuo aikanaan hälvenee tuokin tuntemus.

Sen sijaan Aatu ei tunnu kaipaavaan lainkaan kaveriaan. Tosin viime vuosina ne oli vähemmän kavereita, joten pikemminkin vaikuttaa, että Aatu on helpottunut päästyään ainoaksi kissaksi. Kissahan on yksineläjä, vaikkakin usein tulevat toimeen keskenään. Koira taas laumaeläimenä kaipaa kumppaniaan, myös pitkäaikaista ihmiskumppaniaan, jos tämä menehtyy. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta olen lukenut tai kuullut, että koira pitäisi viedä menehtyneen kumppaninsa tykö ja antaa sen haistella tätä, jotta se paremmin ymmärtäisi, mitä on tapahtunut.

On nämä vaan aika kovia paikkoja, mutta jos ei sitä lemmikkiä menettämisen pelossa ole ottanut, niin eipä niitä yhteisiä iloisia aikojakaan olisi.

Lainaus käyttäjältä: Hippi - lokakuu 21, 2023, 11:07:55
^
Osanottoni.

Kiitos Hippi, ja kuin myös.

Koetut hyvät hetket kyllä kuittaavat sitten nämä ikävämmät. Taloudessa on lähes aina ollut yhtä aikaa kaksi koiraa ajatuksella, että koirien elämä olisi elämänkumppanin myötä parempaa. Ja tämä on toiminut. Nyt vain taitaa tilanne olla sellainen ettei oma elämäntilanne ehkä salli uuden koiran hankkimista. Mutta nähtäväksi jää sillä kovasti mieli tekisi, sillä kovin tyhjältä asunto tuntuu ja kyllähän nykyisen koiramme olotila varmasti helpottaisi uuden frendin myötä.

Lemmikki ei edistä hyvinvointia:

www.hs.fi/tiede/art-2000010006360.html

Maksumuurin takana ja tutkimustulokset ristiriitaisia, mutta hyvä että tämäkin myytti kyseenalaistetaan.