Vapaa tahto

[Karikko]

Kirjoitit kyllä hyvin selvästi, että kirjoitan soopaa. Tämä arvio ei minua murehduta, mutta onhan se vähän hassua, että yrität kiemurrella irti siitä, mitä sanoit. Haluatko perääntyä siitä, mitä kirjoitit?

Kirjoitat siis soopaa okei, en väitä vastaan. En kyllä tiedä miksi tuota toistelet, kun se selvästi on luettavissa.

Miten siitä pääsee eroon sen saat itse päättää. Yleensäkin kehotan katsomaan itseään ja tekemisiään..

Voisitko noudattaa omaa neuvoasi ja katsoa, mitä itse olet kirjoitellut:
"Kirjoitin mitä kirjoitin, nyt kirjoitan- mitä se sinua hyödyttää mitä minä kysyn itseltäni. Joten voit tyytyä kysymään itseltäsi, se on ainoa keino selvittää itsellesi mitä, tai kuka olet.

Vastaus tosin on varmaan sitä samaa soopaa jota muutenkin tuotat, mihinkäpä seepra pääsisi raidoistaan?" Karikko vastauksessaan safiirille 5.2.2019 klo 9.13.08

Mitä ihmettä siis haluat jotain tunnustusta, että olen noin kirjoittanut, vai ettei se kirjoitus pidä paikkaansa?

Selvitä sen sijaan itsellesi vaikka koko ketju ja ehkä saat valaistuksen asiaan.

[safiiri]

Kirjoitit kyllä hyvin selvästi, että kirjoitan soopaa. Tämä arvio ei minua murehduta, mutta onhan se vähän hassua, että yrität kiemurrella irti siitä, mitä sanoit. Haluatko perääntyä siitä, mitä kirjoitit?

Kirjoitat siis soopaa okei, en väitä vastaan. En kyllä tiedä miksi tuota toistelet, kun se selvästi on luettavissa.

Miten siitä pääsee eroon sen saat itse päättää. Yleensäkin kehotan katsomaan itseään ja tekemisiään..

Voisitko noudattaa omaa neuvoasi ja katsoa, mitä itse olet kirjoitellut:
"Kirjoitin mitä kirjoitin, nyt kirjoitan- mitä se sinua hyödyttää mitä minä kysyn itseltäni. Joten voit tyytyä kysymään itseltäsi, se on ainoa keino selvittää itsellesi mitä, tai kuka olet.

Vastaus tosin on varmaan sitä samaa soopaa jota muutenkin tuotat, mihinkäpä seepra pääsisi raidoistaan?" Karikko vastauksessaan safiirille 5.2.2019 klo 9.13.08

Mitä ihmettä siis haluat jotain tunnustusta, että olen noin kirjoittanut, vai ettei se kirjoitus pidä paikkaansa?

Selvitä sen sijaan itsellesi vaikka koko ketju ja ehkä saat valaistuksen asiaan.

Huomautin tästä siksi, että yritit väittää, että kyse ei ole sinun kirjoittamastasi, vaan jokin oma päätelmäni. Voit kyllä myös itse selvittää koko ketjun, josta kyllä löytyy valaistusta siihen, miksi penäsin tuota asiaa.

[Topi]

Minulle tulee tästä koko sisäänpäin kääntymisen tematiikasta (viittaan tässä Karikon toistuviin kehotuksiin tutkiskella itseään ja hakea valaistusta) mieleen eräänlainen uskonnollissävytteinen ja hyvin idealistinen ajattelu. Stephen Fryn romaanissa The Hippopotamus on eräs katkelma, joka toi tämän ketjun mieleeni. Muutoin romaani tuntuu puolustavan käytännöllisyyttä ja sellaista asioiden yksinkertaisena ja konkreettisena pitämistä idealismin, mahtipontisen maalailun ja vastaavan sijaan. Ei nyt mikään paras romaani ikinä mutta oikein kelpo lukemista kuitenkin.


Katkelma joka toi kejun mieleen on tässä:

You said that you hoped confirmation would live up to its name and that, as well as confirming my faith publicly, the service would confirm something in me privately. Well, I suppose it has, really. Everyone is agreed that the world is getting to be a worse place year by year. There is more crime, more poverty, more corruption, more distress. I think that Grace, which we talked about a lot in confirm­ation classes, is probably the only thing that can save the world. That's very idealistic I know, but I think it makes more logical sense than anything else. Grace is about looking inwards not outwards. If everyone looked inwards to their own souls, or psyches or whatever word you want to use, then all the sins in the world would disappear. If only we could all put up our hands and say 'the problems are all my fault' there would be no problems.

Excerpt From: Stephen Fry "The Hippopotamus." iBooks.

En tarkoita tämän varjolla nyt väittää mitään kenenkään uskonnollisuudesta tai suoraan sanoa yhtään mitään. Tarkoitan vain, että tässä romaaniin sisältyneessä kirjeessä, jossa rippikouluikäinen poika kirjoittaa kummisedälleen eli fiktiiviselle arvostetulle runoilijalle, ilmaistaan osittain hyvin samankaltainen ajatus kuin mitä olen Karikolla tulkinnut olevan. Ehkä se ei ole täysin sama, mutta jotain samansuuntaista olen tässä näkevinäni.

[safiiri]

Olisi mielenkiintoista kuulla jonkinlainen kuvaus siitä, millainen tällaisen sisäänpäinkääntyneen itsetutkiskelun tehneen ihmisen kirjoitus olisi. Että miten tämän kehotuksen mukaan toimiminen näkyisi viesteissä. Mitä sellainen ihminen kirjoittaisi? Vai kirjoittaisiko mitään?

[Karikko]

Huomautin tästä siksi, että yritit väittää, että kyse ei ole sinun kirjoittamastasi, vaan jokin oma päätelmäni. Voit kyllä myös itse selvittää koko ketjun, josta kyllä löytyy valaistusta siihen, miksi penäsin tuota asiaa.

Myönnä sinä valehtelevasi, tai näytä missä olen väittänyt jotain sellaista, jossa olisin kieltänyt omat kirjoitukseni.  Penännyt olet ihan turhaan selvää asiaa, jonka jokainen voi lukea.

Myönnän kyllä sinun tapasi kirjoittaa soopaa pyytämättäkin. Se varmaan johtuu vapaan tahdon puutteesta, mutta soro vaan sellaista se on ja siihen saa tyytyä.

Se, että kehotan ihmisiä tutkailemaan itseään, ei pitäisi olla noin ärsyttävä prosessi, mutta omapahan on asiasi.

[Karikko]

Minulle tulee tästä koko sisäänpäin kääntymisen tematiikasta (viittaan tässä Karikon toistuviin kehotuksiin tutkiskella itseään ja hakea valaistusta) mieleen eräänlainen uskonnollissävytteinen ja hyvin idealistinen ajattelu. Stephen Fryn romaanissa The Hippopotamus on eräs katkelma, joka toi tämän ketjun mieleeni. Muutoin romaani tuntuu puolustavan käytännöllisyyttä ja sellaista asioiden yksinkertaisena ja konkreettisena pitämistä idealismin, mahtipontisen maalailun ja vastaavan sijaan. Ei nyt mikään paras romaani ikinä mutta oikein kelpo lukemista kuitenkin.


En tarkoita tämän varjolla nyt väittää mitään kenenkään uskonnollisuudesta tai suoraan sanoa yhtään mitään. Tarkoitan vain, että tässä romaaniin sisältyneessä kirjeessä, jossa rippikouluikäinen poika kirjoittaa kummisedälleen eli fiktiiviselle arvostetulle runoilijalle, ilmaistaan osittain hyvin samankaltainen ajatus kuin mitä olen Karikolla tulkinnut olevan. Ehkä se ei ole täysin sama, mutta jotain samansuuntaista olen tässä näkevinäni.

Mistä ihminen voi oppia, ellei itsestään, oma kokemus on jokaisella ja sen sisällöstä on kysymys.

Tieto ei lisäänny itsestään ja sen tiedon käyttökään ei toimi itsestään.

Pelkän muistin varassa ei kukaan ole, sillä sehän tarkoittaisi samaa, kuin tietokoneen tapa tuottaa prosessoinin tulos ohjelman mukaisena. Vaikka keinoälyä tuotetaan miten paljon hyvänsä, se äly ei tahdo eikä halua mitään, eli ei voi tulla tietoiseksi.

[safiiri]

Olet turhaan huolissasi minun mielipiteistäni (en ole sen kummemmin edes niitä esittänyt, sinuun kohdistuvina)) eikö jokaisen pidä olla huolissaan lähinnä omistaan.

Jos pidät ajatteluasi kelvottomana, se on sinun murheesi.

Tässä, Karikko yksi niistä viesteistä, jossa vastauksena mainintaani siitä, että olet arvostellut viestintäni tasoa huonoksi, yrität väittää, että tällainen ajatus on vain omaa keksintöäni. Kyllä olet esittänyt mielipiteen minuun kohdistuvana, jos väität minun kirjoittavan yleensä soopaa. Sen yrität tässä kieltää. Lisäksi keksit omasta päästäsi, että olen jotenkin mielipiteestäsi huolissani, vaikka olen vain maininnut, että sinulla ON mielipide ja olet sen viestissäsi kertonut.

[Karikko]

Olet turhaan huolissasi minun mielipiteistäni (en ole sen kummemmin edes niitä esittänyt, sinuun kohdistuvina)) eikö jokaisen pidä olla huolissaan lähinnä omistaan.

Jos pidät ajatteluasi kelvottomana, se on sinun murheesi.

Tässä, Karikko yksi niistä viesteistä, jossa vastauksena mainintaani siitä, että olet arvostellut viestintäni tasoa huonoksi, yrität väittää, että tällainen ajatus on vain omaa keksintöäni. Kyllä olet esittänyt mielipiteen minuun kohdistuvana, jos väität minun kirjoittavan yleensä soopaa. Sen yrität tässä kieltää. Lisäksi keksit omasta päästäsi, että olen jotenkin mielipiteestäsi huolissani, vaikka olen vain maininnut, että sinulla ON mielipide ja olet sen viestissäsi kertonut.

Meinaatko kauankin jatkaa tuota samaa soopaa,, soopaa.?

Näyttää siltä, että olet kauhean huolissasi.

Ei tuo sinun tyylisi ihan puhtoisia jauhopusseja taivaan laareissa ansaitse.

[mikainen]

Minulle tulee tästä koko sisäänpäin kääntymisen tematiikasta (viittaan tässä Karikon toistuviin kehotuksiin tutkiskella itseään ja hakea valaistusta) mieleen eräänlainen uskonnollissävytteinen ja hyvin idealistinen ajattelu. Stephen Fryn romaanissa The Hippopotamus on eräs katkelma, joka toi tämän ketjun mieleeni. Muutoin romaani tuntuu puolustavan käytännöllisyyttä ja sellaista asioiden yksinkertaisena ja konkreettisena pitämistä idealismin, mahtipontisen maalailun ja vastaavan sijaan. Ei nyt mikään paras romaani ikinä mutta oikein kelpo lukemista kuitenkin.


En tarkoita tämän varjolla nyt väittää mitään kenenkään uskonnollisuudesta tai suoraan sanoa yhtään mitään. Tarkoitan vain, että tässä romaaniin sisältyneessä kirjeessä, jossa rippikouluikäinen poika kirjoittaa kummisedälleen eli fiktiiviselle arvostetulle runoilijalle, ilmaistaan osittain hyvin samankaltainen ajatus kuin mitä olen Karikolla tulkinnut olevan. Ehkä se ei ole täysin sama, mutta jotain samansuuntaista olen tässä näkevinäni.

Mistä ihminen voi oppia, ellei itsestään, oma kokemus on jokaisella ja sen sisällöstä on kysymys.

Ihminen oppiakseen tarvitsee yleensä muita saman lajin edustajia. Mm. oppiakseen puhumaan. Sen lisäksi omasta itsestään voi oppia keskustelemalla, lukemalla, teatterissa tai elokuvissa. Kun näkee ulkopuolisen silmin käyttäytymistä johon voi sitten peilata omaa käyttäytymistään.

Sitten kun mennään niin pitkälle, että mietitään mikä on "minä" joutuu varmasti lopulta kääntymään vain sen oman minänsä/mielensä puoleen.

[Topi]

Olisi mielenkiintoista kuulla jonkinlainen kuvaus siitä, millainen tällaisen sisäänpäinkääntyneen itsetutkiskelun tehneen ihmisen kirjoitus olisi. Että miten tämän kehotuksen mukaan toimiminen näkyisi viesteissä. Mitä sellainen ihminen kirjoittaisi? Vai kirjoittaisiko mitään?

En minä tiedä. Minusta tuossa tuon fiktviisen pojan ilmaisemassa ajatellussa on se vika, että siinä yritetään hurskastella ja sanoa ikään kuin sellaisia asioita, jotka ovat hienoja tai kuulostavat hienoilta. Ei siinä kai mitään pahaa sinänsä ole taustalla, mutta hieman se haiskahtaa siltä, että "katsokaa nyt miten hienoja tuntemuksia ja ajatuksia minulla on". Arvio siitä, mikä on tilanne, tai siis että maailma menee koko ajan huonompaan suuntaan, ei perustu mihinkään vakavaan yritykseen ottaa asioista selvää, eikä se ratkaisukaan, että kaikki ottaisivat kaikesta vastuun ja kääntyisivät pelkästään itsetutkiskeluun, ole sekään oikein konkreettisessa mielessä sellainen kuin mitä poikaa väittää, että sillä kaikki ongelmat vain hälvenisivät.

Uskonnoissakin suuri osa sen toiminnan hienoudesta tulee käsittääkseni yhteisöllisyydestä. Siitä että kokoonnutaan yhteen saman hengellisen aatteen innoittamana.

Itse en ole oikein kyennyt rakentamaan Karikon hyvinkin diipiltä kuulostavasta ulosannista sellaista koherenttia kuvaa, joka kertoisi, mitenkä minun pitäisi toimia missään käytännön tilanteessa. Siinä vain ikään kuin vastataan kaikkeen kritiikkiin tai kyseenalaistamiseen sillä, että tutkiskele itseäsi niin valaistut. Vähän sama kuin mitä mormonit sanovat, että kyllä rukous vastaa ihmisen tarpeisiin, jos vain pyytää tarpeeksi sinnikäästi ja uskoo siihen.

Mutta sitten taas koko tämän setin voi ottaa sellaisena metatason epäsuorana palautteena että kun keskustellaan vapaasta tahdosta ja determinismistä, kyse on näennäisongelmasta. Tälle olen itsekin jonkin verran sympaattinen, mutta en ymmärrä, miten se introspektion avulla ratkeaa tai on selvitettävissä olennaisesti paremmin kuin koko ajattelun spektrillä, mihin kuluu introspektion lisäksi keskustelu, lukeminen, kirjoittaminen ja muu tällainen. Että en siis allekirjoita sellaista väitettä, että ongelma olisi jotenkin modaalinen tai keinoista ja lähestymistavasta johtuva, ja vielä että introspektio on se one true path.

Jos keskustelu on sitä että latelen tavaraa ja vastaan muille että palaa introspektioon kunnes valaistut ja ylistät aiemmin sanomani erinomaisuutta, se käsittääkseni aika pitkälle vesittää niitä juttuja, joissa keskustelu voisi olla hyödyllistä tai viedä eteenpäin. Mutta no. En minä osaa sitä koko vapaan tahdon ja determinismin ongelmakenttää tai mahdollisen näennäisongelman luonnetta mitenkään kattavasti ja tyydyttävästi selittää. Että sikäli en osaa Karikon näkemysten yläpuolelle asettua arvioimaan, mitä tästä "pitäisi sanoa".

[Karikko]

Minulle tulee tästä koko sisäänpäin kääntymisen tematiikasta (viittaan tässä Karikon toistuviin kehotuksiin tutkiskella itseään ja hakea valaistusta) mieleen eräänlainen uskonnollissävytteinen ja hyvin idealistinen ajattelu. Stephen Fryn romaanissa The Hippopotamus on eräs katkelma, joka toi tämän ketjun mieleeni. Muutoin romaani tuntuu puolustavan käytännöllisyyttä ja sellaista asioiden yksinkertaisena ja konkreettisena pitämistä idealismin, mahtipontisen maalailun ja vastaavan sijaan. Ei nyt mikään paras romaani ikinä mutta oikein kelpo lukemista kuitenkin.


En tarkoita tämän varjolla nyt väittää mitään kenenkään uskonnollisuudesta tai suoraan sanoa yhtään mitään. Tarkoitan vain, että tässä romaaniin sisältyneessä kirjeessä, jossa rippikouluikäinen poika kirjoittaa kummisedälleen eli fiktiiviselle arvostetulle runoilijalle, ilmaistaan osittain hyvin samankaltainen ajatus kuin mitä olen Karikolla tulkinnut olevan. Ehkä se ei ole täysin sama, mutta jotain samansuuntaista olen tässä näkevinäni.

Mistä ihminen voi oppia, ellei itsestään, oma kokemus on jokaisella ja sen sisällöstä on kysymys.

Ihminen oppiakseen tarvitsee yleensä muita saman lajin edustajia. Mm. oppiakseen puhumaan. Sen lisäksi omasta itsestään voi oppia keskustelemalla, lukemalla, teatterissa tai elokuvissa. Kun näkee ulkopuolisen silmin käyttäytymistä johon voi sitten peilata omaa käyttäytymistään.

Sitten kun mennään niin pitkälle, että mietitään mikä on "minä" joutuu varmasti lopulta kääntymään vain sen oman minänsä/mielensä puoleen.

Lapsi opettelee puhumaan ja lukemaan ja paljon kaikenlaisia elämään kuuluvia asioita peilaamalla sitä maailmaa jossa elää.

Kun ihmisestä on kysymys ei kukaan ole lapsi koko ikäänsä, vaikka monet siten ehkä käyttäytyvät.

Susien kasvattamasta lapsesta "tulee sudenkaltainen" ja varmaan toivottavaa on ihmislasten kasvavan ihmisen mittapuun mukaan.

Ihmisluontoon kuuluu etsiä myös ymmärrystä itsestään ja aikuiseksi kasvettuaan voi keskittyä siihenkin puoleen.  Siihen tarvitaan sitä itsensätarkkailua.

Topille voi huomauttaa sen itsetarkailun tarkoittavan sitä tarinan kertojaa, eikä tarinaa, jota hän kertoilee.

[mikainen]

Minulle tulee tästä koko sisäänpäin kääntymisen tematiikasta (viittaan tässä Karikon toistuviin kehotuksiin tutkiskella itseään ja hakea valaistusta) mieleen eräänlainen uskonnollissävytteinen ja hyvin idealistinen ajattelu. Stephen Fryn romaanissa The Hippopotamus on eräs katkelma, joka toi tämän ketjun mieleeni. Muutoin romaani tuntuu puolustavan käytännöllisyyttä ja sellaista asioiden yksinkertaisena ja konkreettisena pitämistä idealismin, mahtipontisen maalailun ja vastaavan sijaan. Ei nyt mikään paras romaani ikinä mutta oikein kelpo lukemista kuitenkin.


En tarkoita tämän varjolla nyt väittää mitään kenenkään uskonnollisuudesta tai suoraan sanoa yhtään mitään. Tarkoitan vain, että tässä romaaniin sisältyneessä kirjeessä, jossa rippikouluikäinen poika kirjoittaa kummisedälleen eli fiktiiviselle arvostetulle runoilijalle, ilmaistaan osittain hyvin samankaltainen ajatus kuin mitä olen Karikolla tulkinnut olevan. Ehkä se ei ole täysin sama, mutta jotain samansuuntaista olen tässä näkevinäni.

Mistä ihminen voi oppia, ellei itsestään, oma kokemus on jokaisella ja sen sisällöstä on kysymys.

Ihminen oppiakseen tarvitsee yleensä muita saman lajin edustajia. Mm. oppiakseen puhumaan. Sen lisäksi omasta itsestään voi oppia keskustelemalla, lukemalla, teatterissa tai elokuvissa. Kun näkee ulkopuolisen silmin käyttäytymistä johon voi sitten peilata omaa käyttäytymistään.

Sitten kun mennään niin pitkälle, että mietitään mikä on "minä" joutuu varmasti lopulta kääntymään vain sen oman minänsä/mielensä puoleen.

Lapsi opettelee puhumaan ja lukemaan ja paljon kaikenlaisia elämään kuuluvia asioita peilaamalla sitä maailmaa jossa elää.

Kun ihmisestä on kysymys ei kukaan ole lapsi koko ikäänsä, vaikka monet siten ehkä käyttäytyvät.

Susien kasvattamasta lapsesta "tulee sudenkaltainen" ja varmaan toivottavaa on ihmislasten kasvavan ihmisen mittapuun mukaan.

Ihmisluontoon kuuluu etsiä myös ymmärrystä itsestään ja aikuiseksi kasvettuaan voi keskittyä siihenkin puoleen.  Siihen tarvitaan sitä itsensätarkkailua.

Kyllä, juuri tätä samaa kirjoitin. Kun taas heittosi "Mistä ihminen voi oppia, ellei itsestään, oma kokemus on jokaisella ja sen sisällöstä on kysymys." ja sen lisäksi jatkuva kehoituksesi olla kyselemättä muilta antaa kuvan ihan päinvastaisesta ajatuksesta.

[Karikko]

Minulle tulee tästä koko sisäänpäin kääntymisen tematiikasta (viittaan tässä Karikon toistuviin kehotuksiin tutkiskella itseään ja hakea valaistusta) mieleen eräänlainen uskonnollissävytteinen ja hyvin idealistinen ajattelu. Stephen Fryn romaanissa The Hippopotamus on eräs katkelma, joka toi tämän ketjun mieleeni. Muutoin romaani tuntuu puolustavan käytännöllisyyttä ja sellaista asioiden yksinkertaisena ja konkreettisena pitämistä idealismin, mahtipontisen maalailun ja vastaavan sijaan. Ei nyt mikään paras romaani ikinä mutta oikein kelpo lukemista kuitenkin.


En tarkoita tämän varjolla nyt väittää mitään kenenkään uskonnollisuudesta tai suoraan sanoa yhtään mitään. Tarkoitan vain, että tässä romaaniin sisältyneessä kirjeessä, jossa rippikouluikäinen poika kirjoittaa kummisedälleen eli fiktiiviselle arvostetulle runoilijalle, ilmaistaan osittain hyvin samankaltainen ajatus kuin mitä olen Karikolla tulkinnut olevan. Ehkä se ei ole täysin sama, mutta jotain samansuuntaista olen tässä näkevinäni.

Mistä ihminen voi oppia, ellei itsestään, oma kokemus on jokaisella ja sen sisällöstä on kysymys.

Ihminen oppiakseen tarvitsee yleensä muita saman lajin edustajia. Mm. oppiakseen puhumaan. Sen lisäksi omasta itsestään voi oppia keskustelemalla, lukemalla, teatterissa tai elokuvissa. Kun näkee ulkopuolisen silmin käyttäytymistä johon voi sitten peilata omaa käyttäytymistään.

Sitten kun mennään niin pitkälle, että mietitään mikä on "minä" joutuu varmasti lopulta kääntymään vain sen oman minänsä/mielensä puoleen.

Lapsi opettelee puhumaan ja lukemaan ja paljon kaikenlaisia elämään kuuluvia asioita peilaamalla sitä maailmaa jossa elää.

Kun ihmisestä on kysymys ei kukaan ole lapsi koko ikäänsä, vaikka monet siten ehkä käyttäytyvät.

Susien kasvattamasta lapsesta "tulee sudenkaltainen" ja varmaan toivottavaa on ihmislasten kasvavan ihmisen mittapuun mukaan.

Ihmisluontoon kuuluu etsiä myös ymmärrystä itsestään ja aikuiseksi kasvettuaan voi keskittyä siihenkin puoleen.  Siihen tarvitaan sitä itsensätarkkailua.

Kyllä, juuri tätä samaa kirjoitin. Kun taas heittosi "Mistä ihminen voi oppia, ellei itsestään, oma kokemus on jokaisella ja sen sisällöstä on kysymys." ja sen lisäksi jatkuva kehoituksesi olla kyselemättä muilta antaa kuvan ihan päinvastaisesta ajatuksesta.

En kyllä tarkoita etteikö voisi kysyä, mutta kysyessäänkin on hyvä huomioida omat motivaatiot, eli miksi kysyy ja haluaako vastauksen olevan oman mielen mukainen vai haluaako mahdollisti tutkia asiaa ilman sarvia ja hampaita.

Sanotaan viela hieman tarkemmin, ne omat sarvet ja hampaat tulevat herkästi esiin, kun omaa mieltä joutuu tarkkailemaan.  Sitä toimintaa tuskin kukaan toinen voi havaita ja sen selittäminenkin on hankalaa, sillä oma mieli on aukroriteetti pääsääntöisesti jokaisella.

[a4]

Tiede määrittelee metodina kaiken tuottamansa tiedon tieteelliseksi tiedoksi.
Toimivimpana ja parhaiten perusteltuna metodina tiede tuottaa luotettavinta tietoa, tietoa jolla pyritään luotettavimmin kuvaamaan myös kaikki epätieteellinen tieteellisiksi kuvauksiksi.
Tieteellinen tieto on faktaa, tosiasiaa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tosiasia

Onko filosofia tiedettä? https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_tieto

Ainakin tämän tieteenfilosofisen määritelmän mukaan filosofian tuottama tieto täyttää kriteerit oikein hyvin.

Täydellinen kuvaus todellisuudesta on yhtä looginen ajatus kuin äärettömyyden päätepiste.
Toisaalta ajatus maailmankaikkeutta simuloivasta kvanttitietokoneesta jättää siihenkin loogisen tarkennuksen varauksen.
Tarkentuva kuvaus todellisuudesta on silti ihan käytännöllinen ja pitkälle tulevaisuuteen kantava ajatus.

En olekaan esittänyt, että täydellinen tieto todellisuudesta olisi jotenkin mahdollista saavuttaa. Itse asiassa nimenomaan päinvastoin sellaista tietämyksen tasoa on mahdotonta saavuttaa - mikä onkin mm. postpositivismiin kuuluva näkemys. Mutta JOS - kuten koko ajan vaikuttaa kirjoittamasi perusteella - tiedon ulkopuolelle suljetaan se tapa, jolla ihminen todellisuuden havaitsee ja kokee, jää tietämisen alue määritelmällisesti vinoutuneen vajaaksi. Itse asiassa sillointdoellisuuden käsitykseen ei katsota kuuluvaksi ihmisen tapaa hahmottaa todellisuus, jossa hän elää. Minä näen tällaisen rajauksen hyvin potentiaalisesti erittäin ongelmalliseksi. Tämä ei ole vain minun oma ajatukseni, eikä se myöskään tarkoita, että nostaisin jotkin enkelikokemukset tai uskonnolliset näyt tiedon hankkimisen keinoina vaikkapa luonnontieteellisen tiedon rinnalle. Eivät niin tee myöskään filosofit, jotka kuitenkin kyseenalaistavat ajattelutavan, jossa vain kvantitatiivisen tutkimuksen tuottama tieto on tietoa.

Tieteellinen maailmankuva sekä tunnistaa faktana subjektiivisen tiedon olemassaolon, että tunnustaa sen lähtökohdakseen jolla tavoitella intersubjektiivista tietoa.

Intersubjektiivista tietoa ei voi olla, jos jo lähtökohtaisesti kielletään subjektiivisen tiedon olemassaolo.

Tieteellinen tieto ei siis voi rajata faktana ja metodiinsa kuuluvana, subjektiivista tietoa pois piiristään, vaan se pikemminkin pyrkii muuttamaan subjektiivisen tiedon mahdollisimman intersubjektiiviseksi tiedoksi, yhteiseksi ja yleispäteväksi tiedoksi.

Kyllä, mutta sinä tunnut koko ajan rajaavan tuon subjektiivisen jo pois tiedon piiristä. Perusteenasi on se, että se on subjektiivista. Miten tätä subjektiivisen aluetta voitaisiin tutkia, jos se jo lähtökohtaisesti subjektiivisuutensa vuoksi rajataan tutkimisen ja tietokäsityksen ulkopuolelle. Filosofiassa on nimenomaan jo pitkään pohdittu sitä, miten tuo subjketiivisuuden alue voidaan ottaa mukaan tiedon käsitykseemme ja millaisin keinoin sitä olisi mahdollista tutkia. Eli miten nuo Wikissäkin esitetyt tieteellisen tiedon kriteerit täyttyisivät (tieto on perusteltua ja julkista ja ymmärrettävää, siinä keskitytään olennaiseen, se on korjautuvaa eikä esittäydy lopullisen tiedon vaatimuksin). Mikään näistä kriteereistä ei rajaa filosofiaa tietämisen ulkopuolelle.

Rajaamalla jonkin epätieteelliseksi, tieteellinen maailmankuva ei tarkkaan ottaen rajaa epätieteellistä kuvaustensa ulkopuolelle vaan päinvastoin, se kuvaa eli rajaa jotain epätieteelliseksi kuvaustensa sisällä.
Tämä jo itsessään todistaa että tieteellinen maailmankuva kuvaa kaikkea todellisuuteemme sisältyvää.

Sinä kuitenkin päädyit rajaamaan postpositivismin - joka on olemassaoleva filosofian piirin suuntaus ja sellaisena osaksi filosofian tietoa hyväksytty ajattelutapa - tieteellisen tiedon uilkopuolelle. Halusit myös rajata kokemuksen tieteellisen tiedon ulkopuolelle, vaikka filosofian piirissä on jo pitkä perinne sen tutkimisessa ja tiedon piiriin nostamisessa.

Voi siis olla, että oma käsityksesi tieteellisestä tiedosta on rajannut käsitteen kapeammaksi kuin se oikeasdtaan tieteen piirissä ymmärretään. Tai sitten en ole ymmärtänyt (tai osannut itse asiaa viestiä) oikein kirjoittamaasi.

Behaviorismi on psykologian lähestymistapa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Behaviorismi
Tieteellinen maailmankuva on monitieteinen kokonaiskuva.

Kyllä ja tällaisena psykologisena oppimisen mallina se on kasvatustieteessä koettu vanhentuneeksi lähestymistavaksi oppimiseen. Se ei siis ole paikkansapitämätön, mutta sen kuvaus oppimisesta jättää monia merkittäviä ja olennaisia näkökulmia täysin käsittelemättä. Siten sen kautta kuvaten ymmärryksemme oppimisesta jää vajaaksi. Behaviorismin taustalla oleva essentialistinen ihmiskäsitys kuvaa ihmistä tavalla, joka ei vastaa nykyistä vaikkapa kasvatustieteessä vallitsevaa käsitystä. Mm. nykyiset koulujen opetussuunnitelmat pohjautuvat erilaiseen ihmiskäsitykseen ja oppimiskäsitykseen. Toki behaviorismi on "totta", mutta se ei pysty tavoittamaan kaikkia ihmisen oppimiseen liittyviä puolia. Se toki toimii aika pätevästi vaikkapa koiran oppimista kuvaavana mallina. (Ei yllättävää, koska koiriahan Pavlov juuri tutki.) Myös ihmisellä tapahtuu vastaavaa oppimista, mutta vaikkapa kouluopetuksessa - kun oppiminen on ajattelun kehittämistä - behavioristiset metodit eivät tuota erityisen hyviä tuloksia. Eikä sen kautta oppimisen ymmärtäminen oikein saa mahdollisuutta laajentua riittävästi.

Filosofia on historiallisesti tieteen isä.
Akateeminen filosofia on metodina nykytiedettä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Filosofia#Filosofian_asema_tieteenä_ja_suhde_erityistieteisiin

En kritisoinut sinun käsitystäsi tieteellisen todellisuuskuvan täydellisyydestä vaan esittelin omani.
Tiedon ulkopuolelle suljetaan epätieteellinen tapa, jolla ihminen todellisuuden havaitsee ja kokee.
Kuten kehityksessä ihmisoikeuksien ulkopuolelle suljetaan epätasa-arvoinen tapa, jolla naisia havaitaan ja koetaan.

Tiede on subjektiivisten tiedon yleispätevöittämistä, ei subjektiivisen tiedon kieltämistä.

Filosofian pitkän pohdinnan tuloksena siitä menestyksekkäästi eriytyi empiristinen luonnonfilosofia eli nykyinen tiede, joka on ratkaissut sen miten parhaiten yleispätevää subjektiivista tietoa tuotetaan, mukaan lukien nykyinen tieteellinen filosofia.
Kömpelönä vertauksena tieteestä aikuistuneena filosofian elinvoimaisena jälkeläisenä josta on tulossa osaava omaishoitaja.

Enemmistövaltaisen tiedeyhteisön asiantuntijuuden ulkopuolisena maallikkona ainoastaan huomioin postpositivismia kohtaan esitetyn kritiikin sen moraalisesta relativismista, esim. sukuelinten silpomisia kohtaan.
https://tulevaisuus.fi/filosofiset-perusteet/tulevaisuutta-koskevien-toimintapaatosten-ja-arvolauseiden-legitimoiminen/tietoteoreettisesta-ajattelusta-tulevaisuudentutkimuksessa/
En myöskään ole rajamassa subjektiivista kokemusta pois, ainoastaan yleispätevämmäksi.

Behaviorismin kohdalla vain kommentoin, jostain syystä esiin nostamaasi vanhaa erityistieteellistä suuntausta joka ei ole enää valtavirtaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Behaviorismi

[safiiri]

Olet turhaan huolissasi minun mielipiteistäni (en ole sen kummemmin edes niitä esittänyt, sinuun kohdistuvina)) eikö jokaisen pidä olla huolissaan lähinnä omistaan.

Jos pidät ajatteluasi kelvottomana, se on sinun murheesi.

Tässä, Karikko yksi niistä viesteistä, jossa vastauksena mainintaani siitä, että olet arvostellut viestintäni tasoa huonoksi, yrität väittää, että tällainen ajatus on vain omaa keksintöäni. Kyllä olet esittänyt mielipiteen minuun kohdistuvana, jos väität minun kirjoittavan yleensä soopaa. Sen yrität tässä kieltää. Lisäksi keksit omasta päästäsi, että olen jotenkin mielipiteestäsi huolissani, vaikka olen vain maininnut, että sinulla ON mielipide ja olet sen viestissäsi kertonut.

Meinaatko kauankin jatkaa tuota samaa soopaa,, soopaa.?

Näyttää siltä, että olet kauhean huolissasi.

Ei tuo sinun tyylisi ihan puhtoisia jauhopusseja taivaan laareissa ansaitse.

Ilman muuta on todellakin soopaa sinulta lainaamani teksti. Olen samaa mieltä. Tyylipisteitäkään ei siitä oikein voi sinulle antaa.