Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Ennakkoluulot

Aloittaja -:)lauri, tammikuu 26, 2019, 01:53:53

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Vaikka ennakkoluulolla yleensä kai ymmärretään jotain perusteetonta kantaa jossain tietyssa asiassa, itse ymmärrän sillä tarkemmin ilmaistuna nk. kaltevan pinnan argumenttia. Kaltevan pinnan argumentissa jokin tietty lopputulos esitetään seuraavan jostain alkutilanteesta kaikkein todennäköisimpänä, vaikka samasta alkutilanteesta voi seurata rationaalisesti ajatellen muitakin ja vähintään yhtä todennäköisiä lopputuloksia. Ennakkoluulon vastakohdaksi esitän nyt sen syvällisemmin asiaa pohtimatta objektiivisuutta. Objektiivisuudella tarkoitan yo tilanteessa taas sitä, että esitetty lopputulos seuraa alkutilanteesta mahdollisimman poissulkevasti. Poissulkevuudella tarkoitan sitä, että voidaan esittää jokin looginen tai empiirisesti testattu syy sille, miksi esitetty lopputulos on muista mahdollisista lopputuloksista se kaikkein todennäköisin. Vaikka objektiivisuteen ihmisen on mahdotonta päästä, lähimmäksi sitä mielestäni päästään, kun siinä esitetty lopputulos on kaikkein todennäköisin senkin jälkeen kun sitä on tarkasteltu mahdollisiman monesta eri näkökulmasta ja keskenään yhtä ristiriidattomalla ja/tai empiirisellä (tukimustuloksiin perustuvalla) ajattelulla.

Kritiikkiä kiitos.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Karikko

Yksi peruste on selkeä. Tiedon omaksuttuaan ihminen on altis sitä myös puolustamaan, eli on ennakkokäsityksen mukaisesti "ennakkoluuloinen".

Sekin on tarpeellinen prosessi ettei heittäydy joka tuulen mukaan. Asenteiksi muuttuneina ennakkoluulot estävät uuden tiedon omaksumisen ja siinä on varmaan aika monella haastetta.

"Luultavasti<> ennakkoluuloja" on jokaisella jonkinasteisina.

safiiri

On ehkä syytä erotella esiymmärrys ja ennakkoluulo. Esiymmärrys on aina kaiken uuden tiedon pohjalla. Ero ennakkoluuloon on siinä, että se muuntuu, täydentyy ja korjautuu, kun saadaan lisää tietoa. Näin ainakin hermeneutiikan mukaan.

Toope

Ennakkoluulot pitkälti johtuvat siitä, että ihminen luonnostaan on luottavainen samankaltaisiinsaa, ja/joten epäilee luonnostaan erilaisia ihmisiä. Siksi monikulttuuri luo epäluottamusta yhteiskuntaan, koska ihmiset eivät luota erilaisiin ryhmiin samoin kuin kaltaisiinsa ihmisiin. Tästä mm. tutkija Robert Putnam on puhunut. Homogeeninen, yhtenäinen yhteisö luo parempaa luottamusta yhteiskuntaan, kuin sekalainen sillisalaatti, jossa esiintyy kulttuurien variaatioina erilaisia arvo- ja moraalikäsityksiä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_p%C3%A4%C3%A4oma
LainaaHarvardin professori Robert Putnamin mukaan etninen monimuotoisuus heikentää sosiaalista pääomaa ja saa luottamuksen rakoilemaan paitsi eri ihmisryhmien välillä, myös kunkin ryhmän sisällä. Ihmiset vetäytyvät kuoreensa - asioita ei tehdä yhdessä, ystäviä ja poliittista aktiivisuutta on vähemmän ja televisiota katsotaan enemmän. Äkillisen muuttoaallon seuraukset ovat ikäviä. Vahvan sosiaalisen pääoman maat ovat yleensä etnisesti yhtenäisiä tasa-arvoisia demokratioita.
Ihmiset ovat siis lähtökohtaisesti luottavaisimpia samankaltaisiinsa, ulkonäöllisesti ja kulttuurisesti. Mitä kauempana ihminen on, sitä heikompaa on luottamus.

Lisää asiasta:
http://laivaontaynna.blogspot.com/2006/10/tutkimus-maalaa-etnisest-diversiteetist.html
http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2006/09/sisryhm-ja-ulkoryhm.html

Jaska

Lainaus käyttäjältä: Hänen pyhyytensä - tammikuu 26, 2019, 01:53:53
Vaikka ennakkoluulolla yleensä kai ymmärretään jotain perusteetonta kantaa jossain tietyssa asiassa, itse ymmärrän sillä tarkemmin ilmaistuna nk. kaltevan pinnan argumenttia.

Ei kai ennakkoluuloon tarvitse sisältyä huonosti perusteltua olettamusta valinnan johtamisesta huonoon asiaintilaan? "Neekerit ovat tyhmiä" on ennakkoluulo. Eikö pikemmin niin että kaltevan pinnan argumentoinnilla saatetaan joitain ennakkoluuloja puolustella.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 27, 2019, 00:51:23
Lainaus käyttäjältä: Hänen pyhyytensä - tammikuu 26, 2019, 01:53:53
Vaikka ennakkoluulolla yleensä kai ymmärretään jotain perusteetonta kantaa jossain tietyssa asiassa, itse ymmärrän sillä tarkemmin ilmaistuna nk. kaltevan pinnan argumenttia.

Ei kai ennakkoluuloon tarvitse sisältyä huonosti perusteltua olettamusta valinnan johtamisesta huonoon asiaintilaan? "Neekerit ovat tyhmiä" on ennakkoluulo. Eikö pikemmin niin että kaltevan pinnan argumentoinnilla saatetaan joitain ennakkoluuloja puolustella.
Juu, kaltevan pinnan argumentilla tarkoitin juuri ennakkoluulon perustelua, mikä usein jätetään tarkastelun ulkopuolelle kun keskustellaan jostain ennakkoluulosta.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

A.V. Vatanen

Jokaisella ihmisellä on toisia ihmisiä ja ihmisryhmiä ja kansallisuuksia koskevia käsityksiä, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Asioista puhumattakaan. Niiden avulla vaikeista ja monimutkaisista asioista tehdään yksinkertaisia ja jotenkin hallittavia.

Voisin luetella suoralta kädeltä loputtomasti täällä kirjoittelevien - itseään ennakkoluulottomina pitävien - ennakkoluuloja.... mutta ei taida olla suotavaa. Lisäksi yrityksen niiden oikomiseksi ovat tuhoon tuomittuja.

AV.
Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä. Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: A.V. Vatanen - tammikuu 27, 2019, 12:04:38

Jokaisella ihmisellä on toisia ihmisiä ja ihmisryhmiä ja kansallisuuksia koskevia käsityksiä, stereotypioita ja ennakkoluuloja. Asioista puhumattakaan. Niiden avulla vaikeista ja monimutkaisista asioista tehdään yksinkertaisia ja jotenkin hallittavia.

Voisin luetella suoralta kädeltä loputtomasti täällä kirjoittelevien - itseään ennakkoluulottomina pitävien - ennakkoluuloja.... mutta ei taida olla suotavaa. Lisäksi yrityksen niiden oikomiseksi ovat tuhoon tuomittuja.

AV.
Kuka täällä pitää itseään ennakkoluulottomana?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hippi

Jos nyt oikein ymmärsin dokumentissa Vauvojen maailma esitetyn koetilanteen johtopäätökset, niin jo hyvin pienenä taaperona ihmisellä on taipumus suosia itsensäkaltaista tutunnäköistä ihmistä.

Kokeissa ensin todettiin, että taapero suosii samanlaisista ihmisistä sitä, joka toimii reilusti. Tuo reiluuden (kiltteyden) suosiminen on todettu kyllä jo aikaisemminkin, joten se ei tässä ohjelmassa ollut mikään uutinen.

Samat lapset laitettiin toiseen kokeeseen, jossa toinen aikuinen oli aasialainen ja toinen eurooppapalaisen näköinen vaalea nainen eli samaan ryhmään lapsen kanssa kuuluva. "Oman näköinen" toimi ensin epäreilusti (palikoiden jaossa) ja aasialainen reilusti lapsen nähden. Sen jälkeen lapsen tuli mennä leikkimään jommankumman naisen luo. Poikkeuksetta lapset valitsivat omankaltaisen naisen siitä huolimatta, että tämä oli toiminut epäreilusti. Ryhmään kuuluminen ylitti siis reiluusvaatimuksen.

Tuossa tiivistettynä, mutta linkin kautta pääsee juuri siihen sarjan toiseen osaan, jossa tuo kuvattu testi oli.

Voiko tuosta sitten vetää johtopäätöksen, että vieraan näköisten ihmisten hyväksyntään pitää erikseen opetella?
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

#9
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 27, 2019, 14:35:47

Riippuu ihan siitä, onko siitä enemmän hyötyä kuin haittaa. Ottaen huomioon, että prososiaalinen toiminta ihmisten välillä on (jo määritelmällisestikin) hyödyllisempää kuin antisosiaalinen toiminta, niin vastaus on selkeä kyllä. Ja kun tutkimustulokset viittaavat siihen, että diversiteetti on ongelmanratkaisemisessa pikemminkin hyödylliistä kuin haitallista, tämä olisi erinomainen paikka pyrkiä eroon rasististen ennakkoluulojen kahlitsemasta päätöksenteostaan.

Edit: enkä tarkoita, että Hippiä tässä asiassa vaivaisivat rasistiset ennakkoluulot, vaikka sen vaikutelman tuosta voisi saada.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 27, 2019, 14:35:47

Voiko tuosta sitten vetää johtopäätöksen, että vieraan näköisten ihmisten hyväksyntään pitää erikseen opetella?

Jos yksi osapuoli on opetellut hyväksymään vieraan näköisen ihmisen, mutta tuo vieraan näköinen ihminen ei ole tehnyt omalla kohdallaan samoin, voivatko seuraukset olla arvaamattomat, jos asetelma yllättäen kärjistyy? Kun ollaan viimeisellä rajalla, ja jokaisen on valittava puolensa, tulevatko vieraan näköiset ihmiset, joita olemme luulleet "ystäviksemme, leikkaamaan meiltä kaulan poikki, koska etnisyys on sittenkin opeteltua hyväksymistä sakeampaa?

Hippi

Ohjelmaa katsoessa minulle tuli mieleen suorempi kysymys: Olemmeko jo syntymästämme ainakin hiukan rasisteja?
Harkitsin pitkään, että millaisin saatesanoin uskallan ottaa tuon ohjelman esiin, että en itse leimaannu :)
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

#12
Lainaus käyttäjältä: Kopek - tammikuu 27, 2019, 15:42:22
Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 27, 2019, 14:35:47

Voiko tuosta sitten vetää johtopäätöksen, että vieraan näköisten ihmisten hyväksyntään pitää erikseen opetella?

Jos yksi osapuoli on opetellut hyväksymään vieraan näköisen ihmisen, mutta tuo vieraan näköinen ihminen ei ole tehnyt omalla kohdallaan samoin, voivatko seuraukset olla arvaamattomat, jos asetelma yllättäen kärjistyy? Kun ollaan viimeisellä rajalla, ja jokaisen on valittava puolensa, tulevatko vieraan näköiset ihmiset, joita olemme luulleet "ystäviksemme, leikkaamaan meiltä kaulan poikki, koska etnisyys on sittenkin opeteltua hyväksymistä sakeampaa?

Ymmärtääkseni vain yksi ihminen sadasta suhteellisen terveestä ihmisestä asennoituu kanssaihmisiinsä kielteisesti, vaikka kokemansa vastaanotto olisi myönteistä. Sota-alueilta pakoon tulleista ihmisistä normaalia useampi toki kärsii mielenterveysongelmista, mutta hoitoennuste on sama kuin muidenkin ihmisten kohdalla. Mikäli ympäristö on vihamielisyyden sijaan hyväksyvä, lopputuloskin on useinmiten hyväksyvä.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 27, 2019, 15:50:03
Ohjelmaa katsoessa minulle tuli mieleen suorempi kysymys: Olemmeko jo syntymästämme ainakin hiukan rasisteja?
Harkitsin pitkään, että millaisin saatesanoin uskallan ottaa tuon ohjelman esiin, että en itse leimaannu :)

Kyllä me tietääkseni kaikki olemme ennakkoluulojemme osalta ainakin jossainmäärin rasisteja. Oleellista onkin se, pystymmekö me minimoimaan sen päätöksenteossamme.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

A.V. Vatanen

Lainaus käyttäjältä: Hänen pyhyytensä - tammikuu 27, 2019, 16:03:51

Oleellista onkin se, pystymmekö me minimoimaan sen päätöksenteossamme.

Miksi?