Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Krempat

Aloittaja Socrates, tammikuu 03, 2019, 11:00:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

Norma Bates

#60
Minulla on joku muovinen koukku josta en enää muista että mikä piru se edes on. Hierontakoukku kai. Jumppapallokin löytyy, mutta en uskalla rönöttää sen päällä kun pelkään että tipahdan ja sattuu vaan entistä enemmän. "Piikilliset" hierontapallotkin löytyy, pitäisi muistaa pitää niitä välillä selän ja sohvan selkänojan välissä.

Minulla on sellainen taipumus että jos aina vaan sattuu ja mikään kikka ei tuo pysyvää tulosta, kyllästyn koko loputtomaan yrittämiseen ja sitten vaan olen ja kipuilen. Tänään aion kuitenkin mennä etsiskelemään kinesioteippiä, sillä yksi tuttu on mainostanut että sillä voisi saada polvien kunnon kohenemaan. Edes. Kai sitä selkäänkin voi vedellä. Ja lukemani mukaan siinä ihmeteipissä on se hyvä puoli että se kestää suihkua sen verran että samalla teippauksella voisi hoitaa vaikka sekä tiistain että torstain treenit. Ettei sitä tarvitse alvariinsa olla vetelemässä uusiksi. Muutoin kyllä hivenen epäilen että osaankohan sitä oikein asentaa (joku opetusvideo on jo jemmassa, vaikka inhoan videoiden katselua semminkin kun en liikkuvasta kuvasta meinaa saada mitään tolkkua että miten joku tehdään).

Käsivarsien/ranteiden/sormien vihlonnoille en sitten kyllä keksi yhtään mitään. Ehkä lämpö voi vähän auttaa. Käsivarressa (kyynärpään ja ranteen välisessä osuudessa) se kipu tuntuu "vedolta".

***

Kirjoittelin tänne yksi päivä, mutta sittemmin poistin, kommentin jossa kerroin että sain vanhalla vulvodynia-diagnoosilla Triptyl-reseptin. Eihän se sairaus koskaan parantunut, sekään, ja oli erinäisiä vaivoja. Minähän olen lukenut että Triptyliä syödään fibromyalgiaan... Olen sitä nyt satunnaisesti napsinut ja kivut kyllä selvästi vähenevät sillä. Käsien osalta kivut katoavat miltei kokonaan. Polvissakin vähän helpottaa, ei täysin. Selkäkipuun Triptyl ei tepsi.

Kipukynnyksen nostamiseksi troppia olisi kaiketi syytä syödä joka päivä, mutta en haluaisi kun se tekee jurriseksi vaikka otankin ennen nukkumaanmenoa. Annostus on 25 mg 1 - 2 tbl. Otin viimeksi keskiviikkona kokeillakseni sujuvatko torstain treenit paremmin. Ehkä. Mene tiedä.

Tiedän toki että fibromyalgia-diagnoosin mahdollisuus pitäisi selvitellä virallisella taholla, mutta kun ei omalääkäri ole missään vaiheessa ollut innostunut tuosta ja luin että joku nainen ramppasi 10 v lääkärissä ennen kuin dianoosin sai, kyllästyin ja päätin vähän oikaista ja kokeilla lääkitystä ihan virallisella vanhalla diagnoosilla sairauteen jonka todellinen olemus on arvoitus.

kertsi

      ^
Oletko pyytänyt lihasrelaksanttireseptin? Sulla voisi olla hyvä olla kotona sitä.

Jos sulla on Klotriptyl Mite -niminen lääke, siinä on pieni annos bentsoa, joka voi väsyttää. Muistaakseni amitrityliiniä on ihan sellaisenaankin jossain lääkkeessä, siis ilman bentsoa. (Bentsoihin voi kuulemma jäädä koukkuun, joten ei niitä kai ainakaan pitkiä aikoja kannata syödä.)
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

kertsi

Kinesioteippien kanssa pitää muistaakseni olla varovainen, kun irrottaa, siis ettei missään tapauksessa repäise sitä äkisti nk. laastaria. Voi lähteä iho samalla.

Jos mahdollista, pyydä lääkäriltä lähete fysioterapeutille. Hän osaa opettaa kinesioteipin oikeaoppisen laiton. Ja hän myös osaa opettaa ne jumppaliikkeet, mitkä ennaltaehkäisevät selkäkipua, sekä opettaa ne asennot, jotka akuuttiin selkäkipuun ovat hyväksi (mm. psoas-asento, jossa lonkat ja polvet 90 asteen kulmassa). Ja opettaa kaikkein lempeimmät core-harjoitteet, joita voi tehdä myös akuutissa selkäkivussa ("kellon ympäri"-liike psoas-asennossa).
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Minulla on Triptyl-lääke, että eiköhän se ole ihan puhdasta amitriptyleeniä. Mutta kyllä sekin väsyttää, vaikkei purkissa muistaakseni kolmiota olekaan. (Ovat masentuneet mahtaneet olla melkoisen töttöröö lääkkeen kanssa, kun alunperinhan lääke on ollut masennuslääke ja sitä on ilmeisesti vedetty satojen milligrammojen tasolla.) Opamoxia söin aikoinaan vulvodyniaoireiden vuoksi, kun en vielä omannut diagnoosia ja yöt menivät vaivojen kanssa valvoessa. Silloin(kaan) en ottanut Opaa joka yö, koska juurikin pelkäsin sitä että ne olivat bentsoja ja en halunnut jäädä koukkuun. Joka kerta kun otin Opaa oli sitäpaitsi seuraavana aamuna selkä kipeä (vastaavan kokemuksen kuulin joltakulta toiseltakin ihmiseltä). Joten taisin ottaa jotakuinkin joka 3. yö.

En oikein noihin relaksantteihin kohdallani usko, kun olen venytellyt jalkojani kolmesta eri kohdasta (pohkeet, reiden etu- ja takaosa) fysioterapeutin ohjeiden mukaan, ja siltikään polvikivut eivät ole kadonneet ja yhä meinaa mennä kinttu tai kintut alta jos vihlaisee polveen jossain tilanteessa missä varaan jommakumman jalan varaan polvinivel taittuneena. Minulla taisi olla Cirdaludia alaselän kivun takia vuosituhannen vaihteessa, enkä muista enää oliko siitä mitään iloa. Tai onko se relaksantti. Mutta nykyäänhän minulle tulee vatsavaivoja kaikista mahdollisista lääkkeistä, joten saa nähdä miten Triptylinki kanssa käy.

Jossain vaiheessa myös uskoin että vatsa meni huonoon kuntoon juuri sen takia että söin useamman vuoden ajan Triptyliä 10 v sitten. Mutta tiedä sitten hänestä. Voihan se olla että lääkkeet ärsyttävät ärtyvää ruoansulatuselimistöäni, mutta eivät varsinaisesti ole syy sen ärtyisyyteen.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: kertsi - helmikuu 08, 2019, 11:11:35
Kinesioteippien kanssa pitää muistaakseni olla varovainen, kun irrottaa, siis ettei missään tapauksessa repäise sitä äkisti nk. laastaria. Voi lähteä iho samalla.

Jos mahdollista, pyydä lääkäriltä lähete fysioterapeutille. Hän osaa opettaa kinesioteipin oikeaoppisen laiton. Ja hän myös osaa opettaa ne jumppaliikkeet, mitkä ennaltaehkäisevät selkäkipua, sekä opettaa ne asennot, jotka akuuttiin selkäkipuun ovat hyväksi (mm. psoas-asento, jossa lonkat ja polvet 90 asteen kulmassa). Ja opettaa kaikkein lempeimmät core-harjoitteet, joita voi tehdä myös akuutissa selkäkivussa ("kellon ympäri"-liike psoas-asennossa).

Emmä taida jaksaa enää mennä sinne fysioterapeutille kun ei kerta edes nuo neuvotut jalkalihasten venytykset mitään hyödytä. En muista missä juttelin siitä käynnistä kaikkine yksityiskohtineen kun siellä viimeksi kävin, ja muutamakin ihminen haukkui ihan pataluhaksi koko fysioterapeutin ja katsoi että tämä ei tiedä mistään mitään. No en minä kyllä itsekään sen paremmin tiedä, mutta alkaa olemaan kyllästymiskerroin satasella kaikenmaailman lääkäreillä jne. ramppaamisen suhteen. Katson vaikka netistä juttuja jos jaksan edes sitä.

kertsi

#65
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - helmikuu 08, 2019, 11:15:13

En oikein noihin relaksantteihin kohdallani usko, kun olen venytellyt jalkojani kolmesta eri kohdasta (pohkeet, reiden etu- ja takaosa) fysioterapeutin ohjeiden mukaan, ja siltikään polvikivut eivät ole kadonneet ja yhä meinaa mennä kinttu tai kintut alta jos vihlaisee polveen jossain tilanteessa missä varaan jommakumman jalan varaan polvinivel taittuneena. Minulla taisi olla Cirdaludia alaselän kivun takia vuosituhannen vaihteessa, enkä muista enää oliko siitä mitään iloa. Tai onko se relaksantti. Mutta nykyäänhän minulle tulee vatsavaivoja kaikista mahdollisista lääkkeistä, joten saa nähdä miten Triptylinki kanssa käy.

Jossain vaiheessa myös uskoin että vatsa meni huonoon kuntoon juuri sen takia että söin useamman vuoden ajan Triptyliä 10 v sitten. Mutta tiedä sitten hänestä. Voihan se olla että lääkkeet ärsyttävät ärtyvää ruoansulatuselimistöäni, mutta eivät varsinaisesti ole syy sen ärtyisyyteen.
Minulla oli eräs polvivaiva, jossa ei nimenomaan saanut venytellä, sillä jäykemmät lihakset tukivat huteraa polvea.

Fysioterapeuteissa ja fysioterapeuteissa on suurta vaihtelua osaamisessa ja muussakin. Ties kuinka tumpula tuo sinun on ollut. Ja hänkö on ainoa, eli valinnan varaa ei ole?

Sirdalud on relaksantti, joo, mutta oman kokemukseni perusteella ei kovin tehokas. Erään ystäväni kokemuksen mukaan se on ihan kauhea (en muista millä lailla, ehkä teki tokkaraiseksi), eikä sitä paitsi ainakaan häntä auttanut. Itselläni on lähinnä selkäkipuja varten aina kotonani Norflexiä, joka toimii paljon paremmin.

Itselläni on särkylääkkeet (joita jouduin aiemmin syömään niitä paljon) aiheuttaneet limakalvovaurioita mahalaukussa, joten en kipulääkkeitä pysty juurikaan syömään. Norflex ei kyllä ole millään lailla ärsyttänyt vatsaa.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Pelkään aina lääkkeiden kanssa. Milloin että saan taas jonkun uuden vaivan, milloin mitäkin. 2007 kun olin kärsinyt 1,5 v vulvodyniasta luullen että minulla on vain never ending Candida, ruinasin yhdeltä sijaislääkäriltä tujut hiivalääkkeet. Sporanox ehkä nimi? Kuuria kiskoessani koin voivani paremmin. Mutta sitten oireisto taas palasi. Menin lääkäriin anelemaan uutta kuuria, mutta lääkäri sanoi ettei labroissa ollut hiivaa ja tässä on ilmeisesti ollut plasebo-efekti. Tulin aivan hysteeriseksi kun käsitin että minut nakataan pellolle avutta. Itkin ja taisin puhua itseni tappamisestakin. Lääkäri kirjoitti lähetteen gynelle, jossa todettiin heti klassiset vulvodynian kipupisteet. Sain jotain pistoksia ja Triptyl-reseptin.

Sittemmin olen lukenut jonkun lääkärin havainneen että syklistä vulvodyniaa sairastavat ovat saaneet apua hiivalääkkeistä vaikka hiivaa ei labroissa olisikaan. Itse uskon omalla kohdallani olleen kyseessä äärimmäisen allergisoitumisen hiivalle. Mutta myös jonkinlainen hermovaurio lienee, kun neuropaattinen komponentti löytyy myös.

Aina kun joku ehdottaa jonkin lääkkeen pyytämistä tulee mieleen tuo häpeällinen itkukohtaukseni. Mutta olin aivan risana henkisesti fyysisen epämukavuuden takia.

Ehkä nykyinen lääkärini kirjoittaisi tässä vaiheessa jo lähetteen reumapolille kun vihlonta kerta jatkuu vaan. En tiedä. Fibromyalgiakin kai tutkitaan sillä taholla, jos missään. Mutta olen siinä käsityksessä että pitäisi painelemalla löytyä jotain kipupisteitä läjäpäin, enkä ole löytänyt kuin polvista ja ajoin peukalonhangasta vähän matkaa ranteeseen päin.

Sitäkin pelkään että leimataan luulosairaaksi. Terveydenhoitoalalla työskentelevä sukulaiseni jo vähätteli "keski-ikäisen naisen kolotuksia" ja otin kokolailla nokkiini.

kertsi

#67
        ^
Ihan suotta rankaiset koko loppuelämääsi itseäsi siitä, että olet kerran tirauttanut itkut lääkärin luona joskus kauan sitten. Se on kuule ihan normaalia, ja lääkärit ovat varmaankin tottuneet sellaiseen, varsinkin jos kyseessä on tosi kivulias vaiva, johon ei tunnu saavan apua.

(Kognitiivisen terapian hengessä - toivottavasti et ota nokkiisi - ehdottaisin vaihtoehtoista tulkintaa tapahtuneesta: Teit tismalleen niin kuin sinun pitikin siinä tilanteessa tehdä, kun olit ilmeisesti kaikki muut keinot jo yrittänyt. Sillä sinähän nimenomaan sait apua vaivaasi, eli lähetteen gynelle. Saavutit tavoitteesi. Et siis lähtenyt tyhjin käsin lääkärikäynniltä. Okei, olisit voinut argumentoida viileän rationaalisesti käyttäen lääkärijargonia ja munkkilatinaa, mutta harvalla potilaallapa vaan on sitä tietämystä, mitä lääkärillä. Teit, mitä oli tehtävissä siinä tilanteessa. Ja hyvä, että teit.)
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

Oikean käden särky tänään muistuttaa kovin sitä vihlontaa mitä minulla oli säärissäni parikymppisenä aina kaatosateen edellä. Alaselkä 20 v sitten pahemmin kipuillessaan myös äityi muistikuvieni mukaan mieluiten suojasäällä. Kosteus on aina ollut minulle pahasta. Jostain luin että fibromyalgiasta kärsivät ihmiset ovat usein sään muutoksille herkkiä.

Tietenkään en sitä sairautta hingu itselleni. Mutta jälleen kerran selitys oireille kelpaisi. Vaikuttaisi siltä että fibroihmiset ovat kuitenkin kivuliaampia kuin minä olen. Mietityttää kuitenkin että kun fibron sairastajille suositellaan liikuntaa, 50 ug D-vitamiinia ja magnesiumia, niin olisivatkohan oireeni pahempia jos em. asiat eivät olisi jo entuudestaan kuuluneet elämääni vuosien ajan?

Ehkä olisin sairastunut aiemmin tai pahemmin jos vain rönöttäisin liikkumatta enkä käyttäisi lisäravinteita?

Norma Bates

(Puhelin ei taaskaan anna lainata niin että päästäisi kirjoittamaan sitaatin alle.)

Juu, kyllä sen voi niinkin ajatella että pääasia että sai apua... Minua vaan aina pelottaa että sairauskertomuksessa lukee että masennusta ja ahdistusta sairastava alkoi uhkailemaan itsemurhalla. En muista enää tarkkaan uhkailinko, mutta kumminkin kun on noita nuppipuolen häikkiäkin, niin pelkään että vedotaan niihin ja avutta jää.

Prkl kun olisi sillä tavalla "helppoja" sairauksia ettei olla vaan minun kuvaukseni varassa...!

kertsi

Ainakin itku oli hurjan paljon parempi regointitapa, kuin jos olisit alkanut huutamaan naama punaisena, rähjäämään, rikkonut paikkoja tai tirvaissut lekuria.

Ymmärrän kyllä, että kukaan ei halua tulla leimatuksi luulosairaaksi. Mutta ei kaikki itkevät luulosairata ole, eivätkä kaikki itsemurhalla uhkailevat. Itku ei ole todiste muusta kuin ehkä surullisuudesta, kiukusta tai ehkä nk. sinun tapauksessasi tuossa tilanteessa ehkä totaalisesta turhautumisestasi? Ja siitä, että pystyy näyttämään tunteensa, mikä sekin on hyvä juttu ainakin joskus ainakin joissakin tilanteissa. Ja siitä, että pystyy tuntemaan jotain, eli että tunne-elämä ei ole ihan lattea ja lässähtänyt.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

kertsi

Sitä paitsi vuosikymmeniä sitten kirjoitetut potilasmerkinnät ehkä hautautuvat arkistojen syvyyksiin, eivätkä ehkä edes ole digitaalisessa muodossa. Ei niitä ehkä kukaan lue, ei ainakaan terveyskeskuslääkäri, joka käyttää esim. 30 minuuttia potilaaseen, muutaman minuutin potilasasiakirjoihin tutustumiseen ennen käyntiä, ja muutaman minuutin käynnin jälkeen asioiden kirjaamiseen. (Hihasta ravisteltuja arvioita.)
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

ROOSTER

Viikon verran vaivannut joku tauti. Olen yskinyt kylkeni kipeiksi ja lumitöitäkään en jaksa kuin lapiollisen kerrallaan, sitten pitää huohottaa monta minuuttia. Luulen, että se on loppu tulossa. Valtava ero viime vuoteen vastaavaan aikaan.

Auttaisiko jos ryhtyisin syömään kaalia ja porkkanaa, joisin kuusi litraa vettä päivässä ja venyttelisin tunnin välein?

Toisaalta, ihan sama. Loppu kuitenkin häämöttää.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

kertsi

^
Mulla oli tuollainen koko tammikuun, jos tarkoitat yskää, joka nostattaa ysköksiä. Viikon, pari oli kuumetta tai lievää lämpöä, vähän nokka tuhisi, mutta ei paljon muita oireita, paitsi hengästyminen rasituksessa. Oli yskimislihakset niin kipeinä, että melkein jo kramppasivat. Googlailun ansiosta
- opettelin höökimään eli saamaan liman liikkeelle suu ja kurkunpää auki voimakkaasti hengittäen (ja vasta lopussa yskäisten).
- Höyryhengityksen väitetään auttavan, ja kuuman juoman.
- Terveyskeskuksesta terkkarilta sain jälkikäteen taipuisan ehkä puoli cm paksun ja ehkä 40 cm pitkän letkun, jonka voi työntää vettä täynnä olevaan pulloon ja puhaltaa, niin pitäisi saada lima liikkeelle.

Itse diagnosoin kyseisen vaivan keuhkoputkentulehdukseksi.

Sellainen varoituksen sana, että jos kuume laskee, ja sitten taas nousee, pitää mennä lääkärin pakeille ehdottomasti. En muista mikä sairaus se sitten voisi olla, ehkä keuhkokuume.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

postman

Minulla on ollut "luupiikki" kantapäässä.

Onko tuosta kokemuksia, miten saisi hoidettua, auttaako lääkitys ?