Ankea tyyppi

[Hippi]

Tai kuten omassa perheessä, ajatus oli, että lapset menisivät pidemmälle kuin vanhempansa.

Sama täällä. Duunariperheestä pukattiin oppikouluun, jotta ei tarvisi työn raskaan raatajaksi.

Kolmesta tyttärestäni jokainen teki erilaisen valinnan, vaikka kaikille tein saman tarjouksen, että täysi ylöspito on niin pitkään kuin koulut maistuu. Mutta pääasia on, että valitsee itseään kiinnostavan alan.

[MrKAT]

Tästä Bruton jutusta tuli hypoteesi-idis: Jospa amikseen menee luonteeltaan kapinalliset. Kapinalliset ei tottele aikuisia live- eikä kirja-auktoriteetteja. Lukioon seuloutuu auktoriteetteja kuuntelevat. Siitä rajummat päihde-erot.
JK. Heti tuli vaikeuksia tähän hypoteesiin: Vallankumoukselliet ovat useimmite lukion käyneitä yliopisto-opiskelijoita..

En oikein ymmärrä tätä ammttikoulun valinneiden mollaamista ja aliarvostamista ikään kuin he olisivat jotain luusereita. Tällaisen asenteen olen monesti huomannut paistavan henkilöistä, jotka itse ovat korkeakoulututkinnon suorittaneita tai muuten helposti jakavat ihmisiä stereotyyppisiin yhteiskuntaluokkiin - hyvät perheet ja rupusakki.

Koitin olla neutraali enkä mollaava. Yritin keksiä mistä erot johtuu. Päihde-erot on todettu tilastollinen fakta. Kapinallisethan tuppaa olemaan usein sankareita ja menestyjiä, luovia rajojen rikkojia ym. vaikka onhan se riskipeliä, kun monelle käy myös köpösti.

[Brutto]

Tupakka myrkyttää ja tappaa sivullisiakin, opettamattomuustunnit ei (ole todisteita).

Aikaisemmin ammatillisten oppilaitosten pihalla oli tupakkakatokset, joissa ei juuri sivullisia näkynyt. Nyt tupakoitsijat poistuvat koulujen tonteilta vilkasliikenteisten katujen yli vastapäiselle bussipysäkille tupakoimaan. Kyseessä on aivan järkyttävän huono laki.

[Kopek]

Mielenkiintoinen kertomus tuo Hipin tupakkajuttu. Aika paljonhan kotiympäristö vaikuttaa. Jos kotona ei polteta, lapsi tai nuori hyvin todennäköisesti kiinni, koska tupakoimattomat haistavat tupakan jälkihajun.

Ainakin minä jäin yhtä ainoaa kertaa lukuun ottamatta kiinni. Kokeilut tapahtuivat 8-10 -vuotiaana, kun naapurin poikien kesävieraaksi tuli heidän kaupunkilaisserkkunsa, joka oli jonkin verran vanhempi, ja jolla oli kaikki kaupunkilaispojan paheet. Ja tätä kautta niihin kokeiluihin ajauduin ja jäin niistä yleensä saman tien kiinni.

Meillä ei poltettu kotona, mutta isäni oli opiskeluaikana jonkin verran poltellut. En tiedä kuinka paljon ja kuinka kauan. Tuohon aikaanhan - ainakin mikäli vanhoista suomalaisista elokuvista voi jotain päätellä - tupakointi oli hyvin yleistä. Varhaislapsuudessani näin isäni vielä kerran tai pari polttavan tupakkaa, ja hän antoi jopa minun "maistaa". Tuo oli ensimmäinen kertani ja ainoa, jolloin olen vetänyt savua henkeen. Arvattavvin seurauksin. Myöhemmissä kokeiluissa, siis niissä joista jäin kiinni, savua vedettiin vain suuhun ja puhallettiin ulos.

Koskaan en alkanut varsinaiseksi tupakoitsijaksi. Harrastus jäi muutamiin lapsuudenaikaisiin kokeiluihin, mutta ei kuitenkaan aivan täysin loppunut niihin, sillä kokeilin myöhemmin joskus harvoin vielä sikaria, josta poltin sentin verran alusta, jolloin savu on vielä mietoa. Loput heitin pois. Tein tämän homman salaa jossakin iltakävelyllä kenenkään näkemättä ja tietämättä. Ulkoilman takia savu ei tarttunut edes vaatteisiin. En tiedä, mikä oli motiivini. Ehkä jonkinlainen seikkailu eli kokea jotain hämäräperäistä ja kiellettyä. Yli kahteenkymmeneen vuoteen en ole kuitenkaan minkään tupakkatuotetta kokeilut eikä ole aikomus enää kokeillakaan. Jo pelkästään tuotteissa olevat varoitustekstit ovat sen verran kammottavia, että ei huvita edes potkaista tuollaista askia, jos sellaisen näkee tyhjänä kadulla. Nuo mainitsemani sikarit olivat vanhaa varastoa, eikä niissä ollut mitään varoituksia.

[Norma Bates]

Joidenkin mielestä olen ankea koska on niin vähän paheita. Ainuttakaan tupakkaa en ole eläissäni polttanut. Humalassa olen ollut kerran, pari. Sammunut en ole koskaan. Ja nykyään en juo sitten edes senkään vertaa, eli harvon ja olemattomasti, kuin aiemmin. Kahvia olen juonut tasan kaksi kertaa elämässäni ja meinannut oksentaa jälkimmäisellä kerralla. Tätä en itse osaa pitää mitenkään omituisena että en juo, mutta joillekin ihmisille on näemmä kammotus että asunnostani ei löydy kahvinkeitintä.

Jonkinlainen ostelu toisinaan menee vähän höhlän hommaksi, kuten nyt vaikka barbien keräily 10 v sitten. Mutta ennemmin tai myöhemmin aina kyllästyn kaikkeen keräämiseen. Liekö sitten hölöttäminen pahe? Mutta se ei teekään minusta "miellyttävän inhimillistä", vaan riesan. Eli ankean.

[kertsi]

Vielä tuohon väärälle alalle kouluttautumisesta. Itselläni opintoja varten lyhennetyn työviikon saamisessa auttoi kyllä se, että uusi koulutusala liippasi niin läheltä ammattiani (jolla ei ollut mitään tekemistä aiemman tutkintoni kanssa), ja sitä uutta suuntaa, mihin päin olin tuolloin ammatillisesti menossa. Eli pystyin motivoimaan työnantajalleni, että työnantajakin hyötyi siitä, että saisin opiskella. Näin jälkikäteen luulen kyllä, että sekä mainittu uusi suunta että opiskelun aloittaminenkin liittyivät jotenkin alkavaan burnoutiin. Olin sitä ennen tehnyt aivan liikaa töitä, ja jos sitä olisi jatkunut vielä pidempään, en uskalla edes ajatella seurauksia. Luulen, että aloin tuolloin ennen uuteen tutkintoon liittyvien opintojen alkamista ja perin ylirasittuneena olemaan aika ankea tyyppi siitä syystä, että elämään ei oikein mahtunut muuta kuin työnteko. Opiskelun aloittaminen oli ihanaa siksikin, että se oli kuin lepoa ja leikkimistä ja toipumista. Ja täysin uusia maailmoja avautui sen ansiosta.

[Socrates]

Mutta nyt kun tuli tuo samuus ilmi, niin hakematta tulee mieleen, että nilkkasi ei ehkä ole parantunut vielä, ja olet joutunut jättämään juoksuharrastuksesi toistaiseksi, ja sen tuomat aerobisen liikunnan tuomat hyvänolon tunteet (runner's high, endorfiinitujaukset, flow-kokemukset). Sellainen voi hyvinkin laukaista masiksen. Olen lukenut useistakin ihmisistä, joille on käynyt niin. Voisikohan asia liittyä siihen, että ei yhtäkkiä ole keinoja "polttaa" stressihormoneja treenin avulla, ja stressihormonit alkavat tehdä liiallisessa määrin kasautuessaan tuhojaan. Ylenmääräisen stressin kun tiedetään sairastuttavan ihmisen esimerkiksi juurikin burnoutiin, masikseen yms..

(Ja toisaalta, jos aerobisen treenin äkillisen loppumisen seurauksena lihoo, sekin voi aiheuttaa masennusta. Mekanismi taitaa jotenkin liittyä siihen, että rasvakudoksessa raivoaa tulehdus, ja toisalta masennukseenkin kai liitetään jonkinlainen matala-asteinen tulehdus. Ja voi vaikutus tietty olla psykologinenkin, liittyä itsetuntoon, omakuvaan (naisena), itsearvostukseen, ympäristön tuomitseviin asenteihin, tai ties mihinkä. Mutta en usko, että sinun kohdallasi on kyse tästä.)

Jos tämä (tilapäinen) liikuntakyvyttömyys on ankeutesi taustalla, silloin voimme alkaa pohtimaan korvaavia urheilumuotoja vaikka krempat-ketjussa.

Kiitos kertsi, sinä olet kyllä niin ystävällinen! Nilkka on muuten jo siinä kunnossa, että pystyn juoksemaan, mikä onkin tosi hyvä juttu ja auttaa ankeusongelmassa. Painoakaan ei tullut yhtään lisää koko tauon aikana, koska ankeudessani ei ole ollut oikein ruokahalua, vaikka ei minua joku lisäkilo kyllä masentaisikaan, varsinkaan kun olen aika kuikelossa kunnossa. Oikeastaan, koska tiedän todellisen syyn ankeuteeni, enkä pysty siitä puhumaan, ei minun pitäisi edes vatvoa koko asiaa keskustelupalstalla. En ehkä lopulta ole kuitenkaan ankea persoonaltani, vaan on asia, jonka takia en nyt jaksa innostua mistään. Kun sen saan käsiteltyä, niin sitten olen taas entiselläni.

Topi ounasteli, että tuntisin olevani tyhjä sisältä, mutta koen oikeastaan ihan toisin päin.

Sanoisin omasta kokemuksesta niin, että kannattaa yrittää analysoida, johtuuko innottomuus mihinkään siitä että taustalla on joku melko selkeä ongelma, vai luoko innottomuus ainakin osaltaan sitä ongelmaa mikä se sitten onkin. Näitten välistä syy-seuraussuhdetta ja mahdollisesti toisiaan ruokkivaa kierrettä ei ole helppo havaita. Samalla aukeaa ehkä sekin, onko itse pohjimmiltaan helposti innostuva/motivoituva ihminen vai jotain muuta.

[kertsi]

Joissakin tapauksissa syntyjen syvien pohdinnasta voi jopa olla haittaa: esimerkiksi masennus ei välttämättä johdu mistään yksittäisestä elämäntapahtumasta tai asiasta, ja miksi-kysymykset voivat vaan polkea ihmisen syvemmälle suohon, masentaa entisestään. (En tiedä mikä se mekanismi voisi olla, mutta ihan arvauksena, että ehkä siinä alkaa syyllistämään itse itseään, tai alkaa lietsomaan itsessään epäoikeudenmukaisen kohtelun aikaansaamaa katkeruutta tai jotain.)

[Socrates]

Joissakin tapauksissa syntyjen syvien pohdinnasta voi jopa olla haittaa: esimerkiksi masennus ei välttämättä johdu mistään yksittäisestä elämäntapahtumasta tai asiasta, ja miksi-kysymykset voivat vaan polkea ihmisen syvemmälle suohon, masentaa entisestään. (En tiedä mikä se mekanismi voisi olla, mutta ihan arvauksena, että ehkä siinä alkaa syyllistämään itse itseään, tai alkaa lietsomaan itsessään epäoikeudenmukaisen kohtelun aikaansaamaa katkeruutta tai jotain.)

Välillä se voi olla tarpeellista, ettei lähde tekemään hätiköityjä ratkaisuja väärällä elämänalueella.

Jos ankeuden ja tyhjyyden tunne johtuu toisen maailmansodan loppumisesta, työtehtävien yksipuolistumisesta, eläkkeelle jäämisestä, lasten lähtemisestä kotoa tai urheiluharrastusksen loppumisesta vammaan, siitä on turha syyttää läheisiä tai muita asiaan liittymättömiä tahoja tai olosuhteita.

Ihmisellä voi myös olla väärä käsitys kyvystään saada itsensä innostumaan ilman pakkoa tai ainakin ulkopuolista patistusta ja se kykykin toki vaihtelee eri ikäkausina.

[Norma Bates]

Joissakin tapauksissa syntyjen syvien pohdinnasta voi jopa olla haittaa: esimerkiksi masennus ei välttämättä johdu mistään yksittäisestä elämäntapahtumasta tai asiasta, ja miksi-kysymykset voivat vaan polkea ihmisen syvemmälle suohon, masentaa entisestään. (En tiedä mikä se mekanismi voisi olla, mutta ihan arvauksena, että ehkä siinä alkaa syyllistämään itse itseään, tai alkaa lietsomaan itsessään epäoikeudenmukaisen kohtelun aikaansaamaa katkeruutta tai jotain.)

Omalla kohdallani masennus on tainnut olla katkeruutta ja kyllästymistä. Jos järjestelmällisesti kaikki elämässä menee aina päin persettä ja yrittäminenkään ei hyödytä mitään, niin. Syyllisyydentunteita on tullut silkasta olemassa olemisesta ja sehän on täysin naurettavaa.

[Einsten]

Ei se tee vielä ankeaa tyyppiä, jos ei ole elämässä mielettömiä intohimon kohteita tai on kiltti. Ankeaks tyypiks voi tulla, jos ei ole mitään mielenkiinnon kohteita. Toki elämässä on tilanteita, että ei vaan nappaa. Yleisesti ottaen elämä on kuitenkin soljuvampaa, jos on mielenkiinnon kohteita.

Itse en kyllä koe olevani ankea tyyppi. Yleisesti ottaen koen olevani hyvällä tuulella ja pääsääntöisesti mulla on hauskaa siellä missä olen. Tämän ei ole tarkoitus olla itsekehu tai -korostus, koska en koe tätä millään tavalla omaksi ansiokseni. Näin se vaan on.

Osaan myös ankeilla ja joskus elämä on ankeaa. Yleensä ankeus alkaa, kun huumori loppuu.

[Juha]

Mun mielestä sulta vaan puuttuu sellaisia suodattimia. Miten puhutaan niin että tavallaan sanotaan mitä oikeasti ajatellaan mutta ei kuitenkaan loukata toisia tai pahoiteta toisten mieltä jollei ole aivan pakko tai oikeasti halua.

Sitten kun tällainen suodatus on aika huonoa, voi olla että vastavuoroisesti ihmiset sanovat tähän tympääntyessään myös sinulle asioista varsin suoraan ja itse asiassa ilkeästi, mitä et ehkä itse miellä olevasi tai että... ne sinun näkemyksesi eivät ole ilkeitä vaan vain sinun tunteitasi ja näkemyksiäsi. Kyse on pikemminkin siitä, miten niistä sanoo ja mitä sanoo - eli filtteröinnistä.

Mun  mielestä sulla on täysi oikeus siihen, että tunnet tai ajattelet jostakin negatiivisesti. Haaste tässä ei ole se, miten lakata ajattelemasta tai tuntemasta mitään negatiivista, vaan enemmän se, onko jotenkin mahdollista kommunikoida näistä omista negatiivisista näkemyksistä sillä tavalla että se ei tunnu sinusta vääristelyltä tai peittelyltä mutta että et kuitenkaan toisten mielestä vaikuttaisi omituisen ilkeämieliseltä, kylmältä, ehdottomalta, joustamattomalta jne, kun et nyt kumminkaan varmaan tätä ole.

Hyvin sanottu, jopa yleismaailmallisella mittapuulla mitaten, sovellettavuutta siis.

Eräs tarkennettava asia tuossa voi olla kokonaisuus, johon tilanteet aina kuuluvat, tai johon tilanteet yleensä ovat liittyneet, jolloin suurimpana senmukaisuun on muun kanssa yhteneväisintä.

Kaposoveltaminen on se, missä ihminen on hyvä. Muu on kiistanalaista, ja joskus muusta pyydetään vaikenemaan. Mikä ei ole selvää, mutta mahdoton juteltavaksi, sen on oltava selvää, ilman juttelua, tai pohdintoja, ellei poikkeusta tästä, joita on kyllä, yleisesti, jonkinlaisena.

Asiat voivat olla yleisiä, ja erittäin merkityksellisiä, ja tilanteet voivat olla aina käytännössä sidottuja yleiseen, jopa konkretian kautta. Siitä huolimatta voi olla ihan ok, ettei tällaisia mieti, vaikka seuraukset ovat selkeän todennattavat, ja ellei, niin todennus tuodaan mukaan, siis halutusti.

Ihan, edellinen. Joskus voi olla hyvä, ettei tilanteenmukaisesti eletä, vaikka menisi fifty-fifty. Milloin tätä reiluustilannetta ei ehkä ole hyvä lähteä jatkamaan, ja milloin voi jatkaa tilannetta, joka on itselle ten-ninety, tai vaikka sixty-fourty, tai muuta?

Asian voi nähdä saivarteluna, tosin jos niin tekee, niin moni asianpyöritys voidaan todeta paitsi saivarteluksi, niin myös siinä elämiseksi. Erikoisinta tietysti, että voi olla jus parasta, ja kaukotarkastelut peestä. Joten vetäisen tämän nyt takaisin.

Hörpsän, lötskän, ja törpsän.

Hassuttelua, mutta tuollastahan se on, todetaan asia kaunokirjallisen kevyesti tai miten näistä jaksaakin. Aika vähän kiinnostaa, mutta tulipa kerrottua.

[Toope]

Joissakin tapauksissa syntyjen syvien pohdinnasta voi jopa olla haittaa: esimerkiksi masennus ei välttämättä johdu mistään yksittäisestä elämäntapahtumasta tai asiasta, ja miksi-kysymykset voivat vaan polkea ihmisen syvemmälle suohon, masentaa entisestään. (En tiedä mikä se mekanismi voisi olla, mutta ihan arvauksena, että ehkä siinä alkaa syyllistämään itse itseään, tai alkaa lietsomaan itsessään epäoikeudenmukaisen kohtelun aikaansaamaa katkeruutta tai jotain.)

Syy voi olla pienikin, mutta jotkut ihmiset purkavat pahan olonsa oman päänsä sisään, eivätkä päästä sitä ulos. Siellä se paisuu.
Joskus pitää oppia ärähtämään ja päästämään ne ajatukset ulos, eikä vain niellä niitä.

[kertsi]

         ^
Enpä tiedä. Voiko ärähtelemällä saada aikaiseksi mitään hyödyllistä, paitsi ehkä sellaisissa tilanteissa, joissa on ilmiselvästi aihettakin ärähtelyyn? Eli jos ärähtely kohdistuu oikeisiin henkilöihin, eikä syyttömiin sivullisiin. Ja vieläpä oikea-aikaisesti. Jos ärähtely tulee viiveellä, ei sen kohde välttämättä tajua syy-yhteyttä ärähtelyn ja sen alkusyyn välillä. Ja on niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka ärähtelystä menevät aivan lukkoon.

Se on sitten eri asia, jos rauhallisesti puhumalla kommunikoi ihmisten kanssa, ja sillä tavalla saa helpotusta pahaan oloonsa, saa sosiaalista tukea.

Harvemmin mitään hyvää seuraa suoran aggression kohdistamisesta johonkuhun.

[Kopek]

Omalla kohdallani masennus on tainnut olla katkeruutta ja kyllästymistä. Jos järjestelmällisesti kaikki elämässä menee aina päin persettä ja yrittäminenkään ei hyödytä mitään, niin. Syyllisyydentunteita on tullut silkasta olemassa olemisesta ja sehän on täysin naurettavaa.

Kaikki epäonnistuvat, jos tavoitteet asetetaan niin korkeiksi, ettei niitä voi millään saavuttaa.

Jos pelaa varman päälle, ei aseta itselleen tavoitteita. Silloin ei voi epäonnistuakaan. Tällainen asenne johtaa ehkä apaattisuuteen, mutta mitä sitten.

Omassa elämässäni olen huomannut sen, että jos asetan itselleni tavoitteen, en saavuta edes kymmentä prosenttia siitä. Jos otan tämän rajoitukseni huomioon ja asetan tavoiteeksi vain kymmenen prosenttia siitä, mitä se voisi olla, en saavuta tästä kymmenen prosentin tavoitteestakaan kuin kymmenen prosenttia. Hommat eivät vain millään onnistu, olivatpa ne isoja tai pieniä.

Olen ottanut sen kannan, että vältän ehdottomia tavoitteita. Ajalehdin hommasta toiseen, ja jos jotain vahingossa tulee valmiiksi, se on hyvä. Jos ei tule, niin ei tule. Tässä periaatteessa on julkisuuden kannalta se ongelma, että joskus minulta kysytään suunnitelmia, ja tällöin pitäää yrittää selvitä ahdistavasta tilanteesta jotenkin. En jaksaisi lässyttää suunnitelmistani, joista tiedän, etteivät ne kuitenkaan tule toteutumaan, mutta jotain pitää yrittää keksiä vastaukseksi. Tuntuisi epäkohteliaalta vastata, että en halua stressata itseäni miettimällä näitä asioita, vaikka se olisi totuus.