Filmaattiset filmit eli ehtoisat elävät kuvat

[TSS]

Jos tykkää nimenomaan uudemmista fantasia-tieteissarjoista, niin nuoremmille suunnatun Lost In Spacen kaikki kolme tuotantokautta on katsottavissa Netflix-palvelun kautta, jos sellaisen sattuu omistamaan.

Uudemmista sarjoista vasta ensimmäisen tuotantokauden jaksoihin tänä syksynä ehtinyt Addams Family leffoihin perustuva Wednesday on saanut kriitikoiltakin hyviä arvioita. Tämänkin sarjan löytää Netflixistä, niin kuin monet muutkin vanhat & uudet sarjatuotokset.

Näihin olen tainnut jollain googletuksilla törmätäkin. Molemmat vaikuttavat kiinnostavilta ja hyviltä vaihtoehdoilta, pitääpä laittaakin jo tänään jompikumpi testiin!

[-:)lauri]

Showtimessä juuri tuoreena lisäyksenä kaikkien jatko-osien Maverick. Top Gun oli silloin joskus nuoruudessani kova elokuva, mutta Tom Cruise ei ole kestänyt aikaa samalla tavalla kuin rambot ja arskat. Tarkoitan, että minulla ei ole mikään kiire katsoa tuota pätkää. 

[urogallus]

Lyhytelokuville ei tainnut olla omaa ketjua?

Tässä pari lyhyttä toimintapätkää miekkailun ystäville.

On kaunis kevätpäivä, ja voi tapahtua mitä tahansa...

https://www.youtube.com/watch?v=zwi4Q-RGX8o

Kehopositiivinen kaksintaistelu. Iso äijä on symppis ja liikkuu sutjakasti.

https://www.youtube.com/watch?v=HwHNzL9-zpg

Adorea Olomouc vaikuttaa laadukkaalta.

[Kopek]

Katselin eilen Yle Areenasta elokuvaa "Kaikki minkä taivas sallii". Se on sen verran äitelä, että katselen sitä pieninä paloina vähän kerrallaan.

Elokuvien julkaisuajankohta kiinnostaa, joten katson usein IMDB:stä, milloin on ollut ensi ilta missäkin.

IMDB on muuttunut mielestäni huonommaksi kuin mikä se oli ennen. Se on sekava. Kaiken lisäksi siellä on teknisiä ongelmia. Kun katsoin luetteloa pääosanäyttelijöiden Rock Hudsonin ja Jane Wymanin elokuvista, näkyviin tulivat vain uusimmat. Kun klikkasin kohtaa "See all", tulos oli molempien näyttelijöiden kohdalla tämä:

https://imgur.com/a/ORX0ERo

(There was a problem. Please try again.)

[Aave]

Pari viikkoa sitten tuli erinomaisia leffauutisia - toimintaelokuvien parhautta edustavasta Dreddistä tehdään vihdoin ja viimein uusi leffa, ja Karl Urban on edelleen mukana. Miksipä ei olisi, koska sopii Tuomari Dreddiksi kuin nakutettu, ja on itsekin hahmon suuri fani. Pidän edelleen elokuvan heikkoa teatterimenestystä elokuvayhtiö Lionsgaten syynä - se kun vastasi mainonnasta ja markkinoinnista, ja ne mokattiin huolella. Sittemminhän elokuva on saanut suurarvostuksen, mutta eipä se enää lipputuloissa näkynyt. Eipä tässä mennyt kuin rapiat 10 vuotta, mutta uutta tulee!

Toisessa ketjussa oli keskustelua IMDb:n arvosanojen vaikutuksesta omiin sarja- ja leffavalintoihin. Itse en anna IMDb-arvosanoille välttämättä lainkaan painoarvoa, vaikka yleisellä tasolla ne antavat kyllä pätevää osviittaa. Silti, moni alle kutosenkin jäävä elokuva saattaa olla pienoinen helmi, ja vasta myöhemmin saavutetun arvostuksen ja suosion kohde. On lukemattomia täysin aliarvostettuja leffoja, vaikka omassa genressään ne olisivat todella hyviä. Usein kyse on samalla myös siitä, pitävätkö katsojat koko genrestä ylipäätään. Monet elokuvat saattavat olla myös niin huonoja, että ne ovatkin juuri siksi hyviä!

Katsoin eilen hauskan ja genressään mainion uutukaisen, Mad Heidi. Kyseessä on ns. exploitation-elokuva, tässä tapauksessa tosin swissploitation-leffa. Diktatuurisessa ja umpifasistisessa Sveitsissä suuri kansanjohtaja omaa väkivalloin hankitun monopolin maan maitotuotteisiin, ja laktoosi-intoleranssia potevat kansalaiset ovat sorron ja vainon kohde. Vaikka leffa kestää alle puolitoista tuntia, siihen on saatu ympättyä samalla melkoinen määrä hilpeitä leffaviitteitä, Tarantinon henkeen. Tässä on musta vuohipaimen, juuston salakauppaa, aivopesuvankilaa ja paljaita tissejä, vaikka ja mitä! Muutamissa kohtauksissa tuli naurettua ääneen; kieli poskessa ja joukkorahoituksella rahoitetussa elokuvassa on mukana myös suomalainen tuottaja. Vaikka kyseessä on vähän eri genre, niin tämä elokuva on sveitsiläisittäin samaa, kuin mitä Timo Vuorensolan Iron Sky kuunatseineen oli. Varsin hauska pätkä, vaikka ei mitään huippuarvosanoja tulekaan saamaan!

[ROOSTER]

Joulun alla, torstaina 22. joulukuuta, elokuvateattereihin saapui maailman parhaaksi elokuvaksi rankattu Jeanne Dielman (1975). Suomen Elokuvasäätiön mukaan Chantal Akermanin ohjaama elokuva keräsi avausviikollaan vain kaksi katsojaa koko Suomesta.

Semmosta se on. "Rottien kosto 5" olisi varmasti kerännyt enempi.

[Kopek]

Katsoin pätkittäin Bohemian Rhapsodyn Yle Areenasta. Tällaiset elokuvat eivät ole oikein minun juttujani, mutta tulipahan katsottua. Viimeisin teatterielokuvani on tainnut olla Bond toissa syksynä.

[Hippi]

^
Itse olen ollut kahden vaiheilla katsoako vai ei. On jonkinlainen kynnys katsoa jonkun muun esittävän omaa suosikkia, josta on pitänyt poikkeuksellisen paljon ja josta on nähnyt livekuvaa niin, että henkilö on visuaalisesti hyvin tuttu. Mainitun lisäksi olen jättänyt Elviksen elämänkertaleffan katsomatta samasta syystä, vaikka muistaakseni sen pääosan esittäjään on kehuttu poikkeuksellisen paljon onnistuneesta paneutumisesta rooliin.

Joidenkin hiukan etäisempien suosikkien elämänkertaelokuvia sen sijaan on tullut katsottua, mutta mieluiten nekin luen kirjana.

Elokuvissa olen käynyt viimeksi, kun tytöt olivat siinä kymmenen vuoden hujakoilla ja tarvittiin aikuinen mukaan, jotta pääsivät K12 elokuviin. En voi sietää sitä, että elokuvateattereissa on äänen voimakkuus sellaisella tasolla, että korvatulppienkin kanssa on kestämistä. Oliko se sitten tuon ajan ongelma vai jatkuuko se edelleen, sitä en lähden maksavana asiakkaana selvittämään.

[Norma Bates]

Elämäkertaelokuvista en oikein tykkää, kun kumminkin kyttään kokoajan onko esittäjä esikuvansa näköinen. Rohkea arvaus että siellä kärkipäässä eniten näköisyydestä tai oloisuudesta olisi Val Kilmer Jim Morrisonina?

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Doors_(film)

Ja leffakin taitaa olla ihan ok, vaikken sitä pitkään aikaan ole nähnytkään.

[Hippi]

^
Elämänkertaelokuvissa ongelmana on, että se lienee useimmiten tuottajan tai jonkun rahakirstun päällä istuvan haluaman näköinen otos elämäntapahtumista. Esimerkiksi Piafin elämää en halua nähdä sen enempää valkokankaalla kuin minkään pikkukaupungin teatterinkaan lavalla, kun olen lukenut kirjan Piaf : Jumalani kuinka olen elänyt! Kirja on ollut yksi vahvimpia lukukokemuksia ikinä eikä siihen mikään elokuva tai teatteriesitys pystyisi. En halua nähdä sitä haalistettuna ja pilkottuna.

Enemmänkin toisiaan nuo elämänstoorit sopii katsoa tutustumismielessä, kun ne kertovat jostain vähän etäisemmästä ihmisestä.

[ROOSTER]

En voi sietää sitä, että elokuvateattereissa on äänen voimakkuus sellaisella tasolla, että korvatulppienkin kanssa on kestämistä. Oliko se sitten tuon ajan ongelma vai jatkuuko se edelleen, sitä en lähden maksavana asiakkaana selvittämään.

Kokemuksieni perusteella sanoisin että jatkuu. Puolustukseksi täytyy myöntää äänenlaadun toki yleisesti myös parantuneen, eli nyt kuuluu entistä puhtaampaa ääntä. Kokemus ei siis ole yhtä ikävä vaikka voluumi on yhtä suurella.

Harmittaahan se, että jotkut ajattelevat äänentoistossakin, että vain enempi on parempi. Siinä viimeisessä Jurassic-leffassa ainakin ärjyi ja paukkui niin, että oli lähellä poistuminen teatterista. Kauhean usein ei tule käytyä teatterissa, minulle riittää töllön ja netin tarjonta. Kirjastossa on valkokangaskin katossa valmiina milloin tahansa alasvedettäväksi mutta enpä ole viitsinyt edes projektoria hommata, jälkikasvu kun vei lähtiessään omansa mukanaan. Kotonakatsottavissa on etuna myös se, että voi ilman suurempaa harmitusta keskeyttää tai lopettaa katselun ja jopa vaihtaa toiseen programmiin. Eikä rahaa tai vaivaa juuri mene hukkaan.

Ehkä olisi markkinoinnillisesti edullisempaa tarjoilla vaikka LowNoise elokuvia, mieluummin kuin 3D rainoja. Luulisin, että ainakin THX-standardi mahdollistaisi mainion äänentoiston myös nupin asennossa 6, asetuksen 11 sijaan. Myös tärisevä penkki voisi olla kuuloa tuhoavaa ja päätä särkevää melua tehokkaampi ja miellyttävämpi efekti.

Toisaalta, kaikissa tilaisuuksissa joihin ihmiset ostavat pääsylippuja viihtyäkseen on yleensä kova ääni. Konserteissa, jääkiekko-otteluissa, hävittäjäkone-esittelyssä, Tammerkosken sillalla, tractor-pullingissa, formulakisoissa jne. Ehkä me lajina koemme sitä enemmän yhteenkuuluvuutta ja turvallisuutta mitä enemmän on ympärillä möykkää. Ehkä olemmekin saaneet perimämme tropiikin mölyapinoilta.

[Hippi]

^
Tuon äänen lisäksi minua vielä rasittaa se pilkkopimeys salissa. Ne etäiset poistumisvalohan eivät valaise itse salia oikeastaan yhtään. Ilmeisesti sillä pimeydellä haetaan tunnelmaa, että katsoja ikään kuin on jotenkin sisällä siinä elokuvassa, kun se on ainoa näkyvä. Ja se kyllä näkyykin. Pimeässä salissa elokuva näkyy niin vahvasti, että ainakin minun silmäni uupuvat hyvin nopeasti vahvaan kontrastiin. Olen muutenkin hiukan valoherkkä ja saan päänsärkyä helposti kirkkaalla auringonvalolla, niin elokuvateatteri pystyy siihen jopa aurinkoa nopeammin ellen sulje silmiäni.

Muistaisin, että joissain pikkulasten esityksissä, tai siis lapsiperheille suunnatuissa, olisi nuo asetukset kohdillaan, eli vaimennettu ääni ja hämärä valaistus salissa. Olisipa aikuisillekin.

[a4]

^
Leffateatterit taitavat kärsiä yleisökadosta ja ottanevat vastaan ilolla kaikenlaisia parannus-ja kehitysehdotuksia.
Miksei myös herkkäaistisille aikuisille toteutettuja näytöksiä, jos se tuo asiakkaita saliin?

[Norma Bates]

Ostin sikana säkissä elikkäs etukäteen näkemättä leffan The Northman.

https://www.imdb.com/title/tt11138512/

Olihan intensiivinen teos. Petomaisen visuaalinen, verta ja suolia myöten. Tuon tuostakin olisi voinut napsia still-kuvia vaikka seinälle pantavaksi. Jos nyt johonkin vertaisi, niin etäisesti tulee mieleen Excalibur ja Conan Barbaari (luonnollisesti vanhempi versio). Huumoria tässä elokuvassa ei ollut pätkän vertaa, ellei sitten katsojalla ole todella kieroutunut huumorintaju. Oikeastaan tavallaan virkistävää, koska onhan tässä jo nähty riesaksi asti vinoa vittuilua ja naureskelua siinä sivussa, kun laitetaan porukkaa kylmäksi.

[Kopek]

Lueskelin Ilta-Sanomien sivulta kirjoitusta Masa Niemestä, joka näytteli toista pääroolia Pekka ja Pätkä -elokuvissa. Kirjoituksessa kiinnitin huomioni seuraavaan kohtaan:

"Kriitikot eivät näitä elokuvia rakastaneet. Katastrofiksi muodostui elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä, joka nykypäivän mittapuulla on äärettömän rasistinen."

Jos sarjan viimeinen elokuva, vuonna 1959 kuvattu ja seuraavana vuonan julkaistu, Pekka ja Pätkä neekereinä, on äärettömän rasistinen, asteikko vaikuttaa lievästi sanottuna vinoutuneelta.

Mitä tulee äärettömän jälkeen, jos kerran elokuva, jota ei ole tarkoitettu rasistiseksi, ja jota kaikki eivät vieläkään pidä rasistisina, on äärettömän rasistinen?

Mitä ne oikeasti rasistiset teokset ovat?

Rasismi on sanana jo menettänyt merkityksensä ja menettää edelleen, mutta sitä kuitenkin käytetään leimakirveenä.

Minua harmittaa, että en ole löytänyt VHS-kasettia tai mitään muutakaan taltiota, johon olisin nauhoittanut kyseisen elokuvan aikoinaan. Ehkä en ole nauhoittanut, vaikka monta Pekka ja Pätkää nauhoitinkin.

Nyt se kuuluu listalle, eikä sitä vapauteta koskaan, kuten joitakin muita elokuvia on vapautettu. Siitä on mielessäni ainoastaan muistikuvia juonesta. TV:n tietokilpailu taisi olla tässä elokuvassa. Olivatko ne hassut tietokonejututkin?

"Kielletyt elokuvat" oli lista ulkopoliittista syistä kielletyistä elokuvista. Niitä ei saanut esittää Suomessa, jotta Neuvostoliitto ei loukkaantuisi. Listalla oli aivan älyttömiä filmejä, jotka nykypäivänä tuntuvat täysin viattomilta.

Vielä 1980-luvullakin Suomessa kiellettiin elokuvia ulkopoliittisista syistä.

"Suomessa valtion elokuvatarkastamo asetti vuonna 1984 elokuvalle ikärajan KK (Kokonaan kielletty) ulkopoliittisista syistä, joten sitä ei saanut Suomessa teattereissa esittää eikä välittää."

https://www.wikiwand.com/fi/Punainen_vaara_(vuoden_1984_elokuva)