Nyt on kysyttävää

[kertsi]

^^
En tosiaankaan tiedä, voiko psykoterapia toimia, kun en ole kokeillut. Siihen kuitenkin syydetään yhteiskunnan rahoja, joten ihan sen perusteella voisi luulla, että olisi evidenssiä sen toimivuudesta?

Voihan se jotakuta auttaa, semmoista joka ei osaa ajatella asioita ollenkaan ominpäin.

No, onko ominpäin ajattelu sitten auttanut sinua, oletko parantunut esim. kiusaamiskokemuksistasi, ahdistuksesta tms., eli lapsuuden ja nuoruuden elämänkokemusten aiheuttamia kipupisteitä ei enää ole?

[kertsi]

Miten se kipupisteiden hoitaminen sitten tapahtuu, on sitten eri asia. En tiedä, kuinka tehokasta esimerkiksi psykoterapia on, mutta se taitaa olla se, mitä psykiatrialla/psykologialla on tarjolla. On olemassa myös itseapuoppaita. Ja ryhmäterapiaa. Ja syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa. Mitä vielä muuta olisi?

Ajattelisin, että hyvien kokemuksien tietoinen haaliminen voisi olla avuksi. Itse pyrin kurjana päivänä löytämään edes pienen ilon: tulin juuri sopivasti asemalle ennen junan lähtöä, jaksoin etsiä vielä kerran tarvitsemaani asiaa ja löysin, jne. Monet hyvistä jutuista ovat ihan sattumaa, mutta onhan noissakin se pieni osuus, että lähdin oikeaan aikaan liikkeelle ja jaksoin itse vielä katsoa sen yhden kaupan.

Ihmisen elämä kuitenkin suureksi osaksi koostuu ihan arjesta ja sen sattumuksista, joten jos niissä voi löytää onnenrippeitä, ehkä kannattaa etsiä?

T: Xante

Ehdottomasti kannattaa. Ja juuri tuo on tapa ylläpitää itsetuntoa, mitä tuossa kuvaat. Eli tulkinta, että onnistumiset johtuivat sinun hyvistä pysyvistä ominaisuuksistasi, ei niinkään ulkoisista tilapäisistä olosuhteista.

[Xantippa]

Jos nyt ryhdyn ihan feministiksi tässä, niin mielestäni erityisesti naisia uunotetaan kuvittelemaan että maailma on ok. Tietysti tämän uunottamisen tekevät naiset itse. Kuka pamahtaa uskoon, kuka niksahtaa muuten vaan johonkin positiivisuuteen. Tai intohimoiseen harrastamiseen - tämänhän valitsin itse, tai päädyin siihen, jos valinta ei ole vapaa.

Hmm. Itse ajattelen, että etenkin naisia uunotetaan ajattelemaan, että kaikki on heidän vikaansa, koska kaiken, myös toisten, esim. perheenjäsenien onnellisuus on heidän käsissään. Jos katselee yleistä keskustelua, niin aika paljon siellä vieläkin on uupumista siihen, että kaikki pitäisi hoksata, muistaa, jaksaa ja ottaa selvää.

Uskotellaan myös, että maailma on ok, kun kiltisti (!) hoidat nuo velvollisuudet ja ellet, niin sehän on sitten omaa epäonnistumista taasen.

T: Xante

[Socrates]

Miten se kipupisteiden hoitaminen sitten tapahtuu, on sitten eri asia. En tiedä, kuinka tehokasta esimerkiksi psykoterapia on, mutta se taitaa olla se, mitä psykiatrialla/psykologialla on tarjolla. On olemassa myös itseapuoppaita. Ja ryhmäterapiaa. Ja syvällisiä keskusteluja ystävien kanssa. Mitä vielä muuta olisi?

Ajattelisin, että hyvien kokemuksien tietoinen haaliminen voisi olla avuksi. Itse pyrin kurjana päivänä löytämään edes pienen ilon: tulin juuri sopivasti asemalle ennen junan lähtöä, jaksoin etsiä vielä kerran tarvitsemaani asiaa ja löysin, jne. Monet hyvistä jutuista ovat ihan sattumaa, mutta onhan noissakin se pieni osuus, että lähdin oikeaan aikaan liikkeelle ja jaksoin itse vielä katsoa sen yhden kaupan.

Ihmisen elämä kuitenkin suureksi osaksi koostuu ihan arjesta ja sen sattumuksista, joten jos niissä voi löytää onnenrippeitä, ehkä kannattaa etsiä?

T: Xante

Tämä on totta ja hyvä neuvo, jota yritän noudattaa itsekin, mutta yleensä vaatii sen, että tietynlainen perusta on kunnossa.

Jos joku asia kalvaa pahasti, silloin on sokea arjen onnistumisille tai vaikka ne havaitsisi, niillä ei oikein ole mitään painoarvoa.

[Socrates]

^^
En tosiaankaan tiedä, voiko psykoterapia toimia, kun en ole kokeillut. Siihen kuitenkin syydetään yhteiskunnan rahoja, joten ihan sen perusteella voisi luulla, että olisi evidenssiä sen toimivuudesta?

Voihan se jotakuta auttaa, semmoista joka ei osaa ajatella asioita ollenkaan ominpäin.

No, onko ominpäin ajattelu sitten auttanut sinua, oletko parantunut esim. kiusaamiskokemuksistasi, ahdistuksesta tms., eli lapsuuden ja nuoruuden elämänkokemusten aiheuttamia kipupisteitä ei enää ole?

Norman älykkyydellä ominpäinajattelullakin voi saada ratkottua monimutkaisia ongelmakimppuja jotenkin tyydyttävästi, mutta hänellä saattaa olla heikko kyky tunnistaa mielentilojen ja fyysisten olotilojen yhteyttä. Tai ei heikko, mutta ei paras mahdollinen.

[Muisto Keijo Kullervo]

Minulla on melkein 20 vuotta vanha kaasulla toimiva konttorituoli (nousee ja laskee vivun välityksellä).

Kannattaako korjata kun painuu usein ihan alas itsestään?

Ja voiko yleensä korjata?

Muisto Keijo Kullervo

PS. Tunnen että olen ihan alhaalla kirjoittaessani - joku sano, että "joka itsensä alentaa - ylennetään ja joka itsensä ylentää alennetaan."

[Norma Bates]

^^
En tosiaankaan tiedä, voiko psykoterapia toimia, kun en ole kokeillut. Siihen kuitenkin syydetään yhteiskunnan rahoja, joten ihan sen perusteella voisi luulla, että olisi evidenssiä sen toimivuudesta?

Voihan se jotakuta auttaa, semmoista joka ei osaa ajatella asioita ollenkaan ominpäin.

No, onko ominpäin ajattelu sitten auttanut sinua, oletko parantunut esim. kiusaamiskokemuksistasi, ahdistuksesta tms., eli lapsuuden ja nuoruuden elämänkokemusten aiheuttamia kipupisteitä ei enää ole?

Miten "parannutaan" vääryyksistä, jos niitä ei oikaista millään tavalla? Jos väärin tehnyt itse ei tee parannusta, miksi minun pitäisi jotenkin parantua hänen puolestaan? Vääryys pysyy vääryytenä, joten jos joku väittäisi esim. että hänestä on ihan ok että äiti heitti lemmikkikanin parvekkeelta alas (olen tällaisesta kuullut) tai että on ok että vanhemmat polttivat lemmikkilinnun hellanpesässä ja nauraa räkättivät päälle (tällaista olen lukenut), niin aika omituisena häntä kyllä pitäisin.

En tiedä mitä minua kerran tai monta kertaa kiusanneille ihmisille kuuluu. Osa heistä on varmaan kuollutkin. Minä en heille kyllä anteeksi anna, enkä unohda, koska silloin joku uusi tyyppi voi tuosta noin vaan tulla kiusaamaan, koska olen kuin eilen syntynyt, enkä ole oppinut mistään mitään. Noh, terapiassa tuskin tuommoista vaaditaankaan. Mitä tulee itseä koskevaan negatiiviseen ajatteluun, siinähän on tietysti kyse siitä että ei halua pettyä. Petyin viimeksi 3 v sitten kun en saanut miestä johon olin ihastunut, ja olen sitten tietysti ajatellut että olin hullu kun mitään kuvittelinkaan, kun olen vanha kurppa ja todennäköisesti vielä rumakin. Mutta miksi se mies sitten antoi ymmärtää, eli käyttäytyi kauhean kummallisesti, en tiedä. Taisi olla semmoinen neiti mieheksi että halusi vaan testata omaa viehätysvoimaansa, arkaparka paskahousu koko tyyppi silti noin muutoin.

Kyllähän se vituttaa kun pyrkii pitämään riman mahdollisimman alhaalla, ja yrittää olla luulematta mitään itsestään, liikoja varsinkaan, ja silti saa pettyä. Kun on jonkun nanosekunnin ajan sitten kumminkin kehdannut kuvitella jotain. Varsinkin jos niitä nanosekunteja on yksi per päivä, niin onhan siinä jo melkoiset luulot itsestään.

Olisihan se rauhoittavaa kun ei tarvitsisi arvottaa itseään ollenkaan. Ei hyväksi, ei pahaksi. Ei eteväksi, ei paskaksi.

Ehkä hypnoositerapia olisi se kiinnostavin vaihtoehto. Minulta on ihan turha odottaa mitään myönteisiä oivalluksia, koska suojelen liikaa itseäni niiltä vitutuksilta, mitä niistä seuraa, kun on innostunut liikaa.

[Norma Bates]

Jos nyt ryhdyn ihan feministiksi tässä, niin mielestäni erityisesti naisia uunotetaan kuvittelemaan että maailma on ok. Tietysti tämän uunottamisen tekevät naiset itse. Kuka pamahtaa uskoon, kuka niksahtaa muuten vaan johonkin positiivisuuteen. Tai intohimoiseen harrastamiseen - tämänhän valitsin itse, tai päädyin siihen, jos valinta ei ole vapaa.

Hmm. Itse ajattelen, että etenkin naisia uunotetaan ajattelemaan, että kaikki on heidän vikaansa, koska kaiken, myös toisten, esim. perheenjäsenien onnellisuus on heidän käsissään. Jos katselee yleistä keskustelua, niin aika paljon siellä vieläkin on uupumista siihen, että kaikki pitäisi hoksata, muistaa, jaksaa ja ottaa selvää.

Uskotellaan myös, että maailma on ok, kun kiltisti (!) hoidat nuo velvollisuudet ja ellet, niin sehän on sitten omaa epäonnistumista taasen.

T: Xante

On se näinkin. Ja nämä tällaiset "koulusurma olisi jäänyt tapahtumatta jos nuori tyttö olisi antanut nuorelle pojalle piparia" -jäkätykset ovat aivan järkyttävää paskaa jossa jonkun keskenkasvuisen tytön harteille kasataan taakka useiden ihmisten henkien menetyksestä. Itse en kyllä ymmärrä että miten seksittä jääminen mitenkään voi johtaa murhanhimoon asti. Onhan kädetkin keksitty. Tiedän tosin itse yhden tapauksen jossa jätkä säntäili paikasta toiseen sytytellen niitä näitä rakennuksia tuleen, koska "tyttöystävä jätti".

[Norma Bates]

^^
En tosiaankaan tiedä, voiko psykoterapia toimia, kun en ole kokeillut. Siihen kuitenkin syydetään yhteiskunnan rahoja, joten ihan sen perusteella voisi luulla, että olisi evidenssiä sen toimivuudesta?

Voihan se jotakuta auttaa, semmoista joka ei osaa ajatella asioita ollenkaan ominpäin.

No, onko ominpäin ajattelu sitten auttanut sinua, oletko parantunut esim. kiusaamiskokemuksistasi, ahdistuksesta tms., eli lapsuuden ja nuoruuden elämänkokemusten aiheuttamia kipupisteitä ei enää ole?

Norman älykkyydellä ominpäinajattelullakin voi saada ratkottua monimutkaisia ongelmakimppuja jotenkin tyydyttävästi, mutta hänellä saattaa olla heikko kyky tunnistaa mielentilojen ja fyysisten olotilojen yhteyttä. Tai ei heikko, mutta ei paras mahdollinen.

Olen lukenut väitteen että rakastuminen voi vähentää fibromyalgiakipuja. En rakastunut toissakesänä, mutta kipuja oli vähemmän sinä aikana kun tapailin tätä yhtä miestä. Toisaalta olin jättäytynyt siinä juuri KM:sta pois ennen kuin hänet tapasin... Ja sitten kun menin painiin ja olin pari viikkoa oikein elämäni kunnossa ja voimaini tunnossa (vai mitä pitäisi ajatella siitä että saatoin painia viidesti 5 min pituisia settejä sekä naisten että miesten kanssa), ja olin jopa ollut ilman kipukynnyslääkettä, niin alkoihan se kipuilu sitten kuitenkin. Ensin pamahti alaselkään noidannuoli. Seuraavaksi vihlaisi toisesta polvesta niin perkeleesti. Ja lopuksi sitten tuli se niskan venähdys painitilanteessa. Yksi daami joka väittää parantaneensa itse itsensä fibrosta niin hyvään kuntoon ettei hänellä ole enää kuin silmien kuivuus riesana, sanoi minulle kerran että harrastan liikaa sporttia. En tykännyt kuulemastani, kun olen kokoajan tekemisissä oikein petomaisen fyysisten ihmisten kanssa. Enkä pelkästään treeneissä. Pari ikätoveria (miehiä) on niin urheilullisia (toinen näistä karateka ja nostaa myös puntteja, sekä ui ympäri vuoden), että minnuu oikein hirvittää.

Sitten on näitä sairausketjuja, jossa aina jokin johtaa johonkin. En tiennyt että minulla on astma, joten jokasyksyiseen yskään lussutin eukamenttoolikarkkeja, viisaudenhammas mätäni. Hampaita poistettiin, syötettiin useita antibioottikuureja, sain niistä vulvodynian, se pilasi seksielämäni, mahdollisesti kumppani lopulta jätti sen takia (vaikka muuta väitti), ja eihän se sinkkuus vastoin tahtoa ainakaan mielialaa mitenkään ylennä. Mutta toisaalta kummasti vulvodynia miltei parantui sinä vuonna jolloin tulin jätetyksi. Jos psykofyysisisiä sössötyksiä pitäisi uskoa, miksei terveyteni huonontunut, kun koin elämäni masentavimman kokemuksen, eli tulin jätetyksi pitkästä liitosta?

Noh, astmani toki paheni 2010, mutta sitä oli edeltänyt sikainfluenssa 2009. Joka kerta kun astmani on pahentunut, sieltä löytyy influenssa taustalta...

Tällaisten kokemusten vuoksi minä selitän mieluummin fyysistä fyysisellä. Katson myös olevani liian maskuliininen tai sanotaan paremminkin ei-feminiininen luonne että alkaisin oirehtia tunnetilojani jollain somaattisilla sairauksilla. Tottakai vetää mielen mustaksi jos ei ole koskaan terve, mutta en oikein usko että sairaudet johtuvat nimenomaan mielen mustuudesta. Minulla kun on tätä sukurasitusta kaikenlaiseen.

Lisäksi katson että on jenkkiläistä hapatusta sysätä syy ihmisen krempoista hänen mielelleen. Että mitäs olet niin masentunut, tottakai sulla on paikat paskana sitten sen takia. Ihan kuin siinä masennuksessa ei olisi tarpeeksi, niin pitää vielä alkaa syyllistää. Siihen rakoon kaikenlaiset puoskaritkin tykkäävät iskeä. Jos ei ala parantumaan jollain hopeavedellä tai Kuhne-kylvyillä, niin oma vika, kun on niin negatiivinen. Varmaan se positiivisuus pitää koronankin loitolla... Mutta en kyllä osaa pitää koronadenialisteja tai rokotekriittisiä myönteisinä ihmisinä. Hehän he vasta pelkäävätkin. Osa rokotteita, osa deep statea ja mitä kaikkea paskaa lie.

(En ole erityisen masentunut just nyt.)

[Norma Bates]

Minä olen lukenut jostain että jokaista yhtä paskaa asiaa kohtaan tarvitaan viisi myönteistä kokemusta, että ihminen kokee elämänsä olevan tasapainossa. En tiedä mistä tällainen luku on tempaistu, ja onko niin.

Itse nautin kaikenlaisista pikkuasioista. Mutta eivät ne riitä. Eli että jos toisella on jotkut häät ja kastajaiset, ynnä muita merkkipäiviä ja etappeja elämässään, niin meikäläisen kuuluu siinä sivussa sitten olla onnellinen jostain kauniista kesäpäivästä tms. Minulla ei ole elämässäni lainkaan etappeja. Se nyppii.

[Socrates]

^^ En tarkoittanut sitä, että fyysiset kivut johtuvat alakulosta, vaan  että kamppailulajin harrastajana olisin luontevaa, että harrastaisit runsaasti jotain kehonhuoltoa, mikä antaa jonkinlaisia palikoita huomata miten omahoito vaikuttaa kipuihin ja myös fiiliksiin jossain määrin.

Tule-vaivoissa vain passiivisen hoitojen varaan jääminen tuottaa yleensä muutenkin vähän huonomman tuloksen kuin aktiivinen kuntouttaminen. Hyvän kielitaidon omaavana pystyisit helposti löytämään netistä valtavan määrän oppia polvi- selkä - niska - jne vaivojen kuntouttamiseen ja ennaltaehkäisemiseen. Bonuksena tulee sitten parempi ymmärrys mielentilojen ja fyysisten olotilojen yhteydestä.

[Socrates]

Minä olen lukenut jostain että jokaista yhtä paskaa asiaa kohtaan tarvitaan viisi myönteistä kokemusta, että ihminen kokee elämänsä olevan tasapainossa. En tiedä mistä tällainen luku on tempaistu, ja onko niin.

Itse nautin kaikenlaisista pikkuasioista. Mutta eivät ne riitä. Eli että jos toisella on jotkut häät ja kastajaiset, ynnä muita merkkipäiviä ja etappeja elämässään, niin meikäläisen kuuluu siinä sivussa sitten olla onnellinen jostain kauniista kesäpäivästä tms. Minulla ei ole elämässäni lainkaan etappeja. Se nyppii.

Kun tulee tarpeeksi ikää, joutuu hyväksymään sen, että seuraava etappi on se kun viikatemies tulee vinoilemaan.

Siinä tilanteessa ajan mittaaminen muuttuu niin, että päivä on käytännössä ainoa yksikkö. Sen takia erilaiset "taas on päivä pulkassa"- lauseet yleistyvät.

Mutta ei päivä välttämättä niin kurja ajan yksikkö ole. Siihen tottuu vähitellen.

[kertsi]

^^
En tosiaankaan tiedä, voiko psykoterapia toimia, kun en ole kokeillut. Siihen kuitenkin syydetään yhteiskunnan rahoja, joten ihan sen perusteella voisi luulla, että olisi evidenssiä sen toimivuudesta?

Voihan se jotakuta auttaa, semmoista joka ei osaa ajatella asioita ollenkaan ominpäin.

No, onko ominpäin ajattelu sitten auttanut sinua, oletko parantunut esim. kiusaamiskokemuksistasi, ahdistuksesta tms., eli lapsuuden ja nuoruuden elämänkokemusten aiheuttamia kipupisteitä ei enää ole?

Miten "parannutaan" vääryyksistä, jos niitä ei oikaista millään tavalla? Jos väärin tehnyt itse ei tee parannusta, miksi minun pitäisi jotenkin parantua hänen puolestaan? Vääryys pysyy vääryytenä, joten jos joku väittäisi esim. että hänestä on ihan ok että äiti heitti lemmikkikanin parvekkeelta alas (olen tällaisesta kuullut) tai että on ok että vanhemmat polttivat lemmikkilinnun hellanpesässä ja nauraa räkättivät päälle (tällaista olen lukenut), niin aika omituisena häntä kyllä pitäisin.

En tiedä mitä minua kerran tai monta kertaa kiusanneille ihmisille kuuluu. Osa heistä on varmaan kuollutkin. Minä en heille kyllä anteeksi anna, enkä unohda, koska silloin joku uusi tyyppi voi tuosta noin vaan tulla kiusaamaan, koska olen kuin eilen syntynyt, enkä ole oppinut mistään mitään. Noh, terapiassa tuskin tuommoista vaaditaankaan. Mitä tulee itseä koskevaan negatiiviseen ajatteluun, siinähän on tietysti kyse siitä että ei halua pettyä. Petyin viimeksi 3 v sitten kun en saanut miestä johon olin ihastunut, ja olen sitten tietysti ajatellut että olin hullu kun mitään kuvittelinkaan, kun olen vanha kurppa ja todennäköisesti vielä rumakin. Mutta miksi se mies sitten antoi ymmärtää, eli käyttäytyi kauhean kummallisesti, en tiedä. Taisi olla semmoinen neiti mieheksi että halusi vaan testata omaa viehätysvoimaansa, arkaparka paskahousu koko tyyppi silti noin muutoin.

Kyllähän se vituttaa kun pyrkii pitämään riman mahdollisimman alhaalla, ja yrittää olla luulematta mitään itsestään, liikoja varsinkaan, ja silti saa pettyä. Kun on jonkun nanosekunnin ajan sitten kumminkin kehdannut kuvitella jotain. Varsinkin jos niitä nanosekunteja on yksi per päivä, niin onhan siinä jo melkoiset luulot itsestään.

Olisihan se rauhoittavaa kun ei tarvitsisi arvottaa itseään ollenkaan. Ei hyväksi, ei pahaksi. Ei eteväksi, ei paskaksi.

Ehkä hypnoositerapia olisi se kiinnostavin vaihtoehto. Minulta on ihan turha odottaa mitään myönteisiä oivalluksia, koska suojelen liikaa itseäni niiltä vitutuksilta, mitä niistä seuraa, kun on innostunut liikaa.

(Jollet ymmärtänyt väärin tahallasi, vastaan seuraavaa.)

Olen nukkunut kolme yötä putkeen tosi kehnosti, ja varmaan muotoilin kysymykseni väärin, jos se kerran ymmärrettiin noin persiilleen. Tarkoitin, että miten parannutaan - kotikonstein, vain "ajattelemalla ominpäin" - sellaisista sielullisista hiertymistä tai vammoista tai esim. vakavasta kliinisestä masennuksesta tai ahdistuksesta, tai kipupisteistä yms häikästä, mitä esimerkiksi kiusaamiskokemukset (ja kiusaaminen) ovat aikaansaaneet *).

Tai miten omin päin bongataan (kotikonstein, ajattelemalla) ne alitajuiset itseä koskevat virheelliset havainnot, tulkinnat ja mollaavat ajatukset, jotka eivät pidä paikkansa, mutta joita kiusaajat, kaltoinkohtelevat vanhemmat yms. henkilöt ovat tolkuttaneet niin paljon, että se puhe on siirtynyt sisäiseksi itseä mollavaksi puheeksi. Automaattiseksi, alitajuiseksi, ja semmoiseksi, mihin ei ole pääsyä tietoisella mielellä, mutta joka kuitenkin pahimmillaan myrkyttää elämän.

*) (Kiusaamiskokemuksen siis näen sellaisena, että se on nimeomaan sinun kokemuksesi, johon kuuluu sinun ajatuksesi, sinun tunteesi kiusaamisen aikana ja sen jälkeen, vuosikymmenien päästäkin, sinun havaintosi ja sinun tulkintasi ja johtopäätöksesi kiusaamisesta. Mistään kiusaamisesta tai kiusatuksi tulemisesta  parantumisesta en siis puhunut. En tiedä, ymmärsitkö tahallasi vaiko vahingossa väärin.)

[Socrates]

Miten (kotikonstein) saada selville omat tiedostamattomat ja automatisoituneet (mahdollisesti biasoituneet) tulkinnat ja ajatukset, niin että tietoinen mieli pääsisi niitä analysoimaan, ja arvioimaan niiden todenperäisyyttä?

Psykologiassa käytettäneen ehkä projektiivisia (epäsuoria) menetelmiä tähän? Toimivatkohan ne? Mitä muuta käytetään?

Ajattelet elämäsi nolointa tai karmeita tilannetta, jota kohtaan tulee niin voimakas torjunta, että se laukaisee ponnahduksen johonkin ihan muuhun tapahtumaan tai elämänalueeseen. Siitä mikä se on, voi yrittää päätellä jotain mielen syvyyksistä ja kytköksistä, mutta vaikeaa se on amatöörille.

Sitten ei toki onnistu, jos riittävän voimakasta kokemusta ei ole.

[urogallus]

Minulla on melkein 20 vuotta vanha kaasulla toimiva konttorituoli (nousee ja laskee vivun välityksellä).

Kannattaako korjata kun painuu usein ihan alas itsestään?

Kaasujousi väsähtänyt. Jos sattuu löytymään oikean mallinen ja saa mahdollisesti tarvittavat erikoistyökalut lainaan niin voi koettaa korjata.

Maksaa ei kannata, mieluummin hommaa uuden.