Mistä miesten ja naisten pitäisi puhua keskenään?

[Aave]

Näistä vaan sattumalta Erik Erikson piti itseään Freudin teorian kehittäjänä, ja musta antoi mm. uudet nimet niille Freudin oraaliselle, anaaliselle ja genitaaliselle vaiheelle (ja jatkoksi jotain vaiheita, jotka tuli myöhemmälle elämälle).  Sit on taas muita psykoanalyytikoita, jotka on antanut taas uudet nimet noille samoille vaiheille (mun mielestä esim. Daniel Sternillä on ollut 1980 -luvulta alkaen omat tulkinnat siitä mitä ne on). Myös kiintymyssuhdeteorian kehittäjä Bowlby piti itseään Freudin työn jatkajana. Kiintymyssuhdeteoria on edelleen tänä päivänä yks isommista teemoista psykologiassa. Mun suosikkipsykoanalyytikot, joita en nyt tässä kehtaa nimetä, on ihan edelleen työskenteleviä ihmisiä ja empiirisiä varhaisen vuorovaikutuksen tutkijoita. Kyllä se ala kehittyy edelleen. Kuinka freudilaista se kaikki touhu on, sitä en tiedä, tai sitä, mitkä kaikki Freudin teoriat on kumottu, ja mitä ei. Ehkä ne on enemmän muuttaneet tai vaihtaneet teorioita kun kumonneet mitään.

Juu, on noita kehitysvaiheita myös uudelleennimetty, mutta ei niiden varsinainen sisältö ole juurikaan muuttunut. En ole seurannut alaa tiiviisti enää pitkään aikaan, joten en minäkään tiedä paljoakaan siitä, mitä kaikkea tällä hetkellä on meneillään. Perusopit kuitenkin ovat, ja pysyvät. Niiden pohjalle ja niihin nojaten rakennetaan uutta.

[Melodious Oaf]

^ Tossa oli mulle jotain tarkentavia tietoja ylipäätään. Mulla on varmaan tavan tallaajaa aika paljon detaljirikkaampi käsitys tästä kentästä, mutta sitten kuitenkin varsinaisen asiaan vihkiytyneisyyden puute paljastuu tässä armotta sillä, että mä itse puhuin "psykoterapiasta" ja sekoitin sen sun käyttämään "psykoanalyysiin". En mä edes muistanut, että tää jälkimmäinen asia on oikeasti olemassa, enkä mä vieläkään tiedä, hahmotanko selkeästi, mikä se ero on.

Mutta onko nimenomaan psykoanalyysia jotenkin tosi laajasti Suomessa sitten tarjolla?

[Aave]

Mutta onko nimenomaan psykoanalyysia jotenkin tosi laajasti Suomessa sitten tarjolla?

Ei, mutta esimerkiksi Saksassa on.

Suomessa ei muutenkaan ole psykoterapiaa saatavilla siihen nähden, paljonko olisi tarvetta ja kysyntää. Tilanne vaihtelee suuresti alueittain ja paikkakunnittain. Tähän on historiallisiakin syitä - niille paikkakunnille joissa on toiminut pitkään esim. jokin suuri mielisairaala on kehittynyt paljon alan tarjontaa, vaikka suuret mielisairaalat onkin jo lakkautettu. Monin paikoin psykoterapeuteista on huutava pula. Psykoanalyytikoita ei oikein ole, kuin suurimmissa kaupungeissa ja edellä mainituilla, alan historiallisilla paikkakunnilla. Töitä riittäisi niin paljon, kuin vain itse jaksaa ja pystyy tekemään.

[Melodious Oaf]

Mutta tässä tullaan tosi kiinnostavalle rajapinnalle siitä, mikä on uskontoa tai huuhaata, ja missä kohtaa voidaan jättää joku salliva pieni alue siihen näiden ja lääketieteen väliin.

Joku vois sanoa, että mitään tällaista hedelmällistä raja-aluetta ei ole, mutta mä en itse ole ihan varma, onko asia täysin samoin psykologian alalla tai jopa osassa psykiatriaa kuin muualla lääketieteessä. Tietysti sielläkin saattaa kulkea asioita ns. hörhöpiireistä arvovaltaisempiin, kun siinähän ainoa kriteeri on se näyttö ja huolellinen testaus. Jos joku tosiaan toimii, niin sittenhän se toimii.

Mutta terapeuttien suhteen mun mielestä asia on monimutkaisempi. Mikä pätevyys esimerkiksi papeilla on oikeasti neuvoa yhtään ketään, ja estääkö se sitä, että kuitenkin moni on hyötynyt tällaisesta suhteesta johonkin omaan pappiin? Psykoterapia tai yleensä erilaiset terapiamuodot varmaan onkin korvike sille, että enää ei ole samanlaista kirkon ylivaltaa tässä asiassa.

Mutta jos nyt esitän tässä psykologian tai psykiatrian alalta pientä kyseenlaistavaa esimerkkiä siihen, onko välttämättä varsinainen lääketiede ainoa tapa ihmiselle saada apua tai hoivaa tai mitä se nyt ikinä tarvitseekin:

Sanotaan vaikka, että meillä on joku filosofian tohtoritutkija tai väikkäriä tekevä tyyppi. Se on huomannut, että sillä on tosi hyvä taito asettua toisen ihmisen asemaan, ja sillä on aika laaja pohja psykologiassa ja jonkinlainen kiinnostus lääketieteenseenkin. Sitten se tältä pohjalta tarjoaa sivutoimisesti jotain vaikka kävelyterapiaa ihmisille, että no, olen se mikä olen, mutta voidaan kävellä metsässä ja jutella asioista. Tämä siis kontekstissa että se olisi ei Kelan tukemaa mutta sen sijaan pitkään näitä aloja opiskelleiden tarjoamaa ja Kelan tukemaa terapiaa  halvempaa "hoivaa". Voihan tämä tyyppi siinä sitten sanoa jollekin, että minusta sinun kannattaisi mieluummin tehdä XYZ kuin maksaa nyt tässä kohtaa tästä, jos se on se neuvo, mikä sillä oikeasti on antaa.

Ja täsmennettäköön vielä, että ei, en ole lukenut pääaineena filosofiaa enkä ole itse koskaan ollut tällaisessa toimenkuvassa.

[Aave]

Mutta tässä tullaan tosi kiinnostavalle rajapinnalle siitä, mikä on uskontoa tai huuhaata, ja missä kohtaa voidaan jättää joku salliva pieni alue siihen näiden ja lääketieteen väliin.

Joku vois sanoa, että mitään tällaista hedelmällistä raja-aluetta ei ole, mutta mä en itse ole ihan varma, onko asia täysin samoin psykologian ja psykologian kentällä kuin muualla lääketieteessä. Tietysti sielläkin saattaa kulkea asioita ns. hörhöpiireistä arvovaltaisempiin, kun siinähän ainoa kriteeri on se näyttö ja huolellinen testaus. Jos joku tosiaan toimii, niin sittenhän se toimii.

Ei alalle nyt kuitenkaan mistään hörhöpiireistä oikein mitään kulkeudu, koska tieteellinen testaus on sen verran korkeatasoista. Ei ole sattuma, että eräs Suomen kansainvälisestikin tunnetuimpia psykologeja, Liisa Keltikangas-Järvinen on puhunut ja kritisoinut nykytouhua runsaasti varsinkin poikien ja nuorten miesten puolesta. "Sukupuolentutkijat" varmaan vihaavat häntä, mutta heidän "osaamisillaan" ja ansioillaan ei ole Liisaa vastaan mitään jakoa.

Se että jokin toimii ei näissä asioissa automaattisesti tarkoita, että se olisi samanaikaisesti eettisesti hyväksyttävää. Toimiihan esimerkiksi klassinen ehdollistuminen myös ihmisillä erinomaisesti, mutta humanistisesti orientoitunut tutkija ei voisi pitää metodia eettisesti hyväksyttävänä. Tältä osin ollaan mielenkiitoisen asian ympärillä - moni varmasti ajatteleekin, että mitä väliä sillä on, onko jonkin metodin täytettävä kaikki eettiset kriteerit, jos se kerran kuitenkin toimii, ja sen avulla päästään haluttuihin lopputuloksiin. Hypnoosikin on ollut vastaavalla tavalla ongelmallinen terapiamuoto, mutta nykyisin se on täysin hyväksyttyä - ja varsin toimivaa.

Mutta terapeuttien suhteen mun mielestä asia on monimutkaisempi. Mikä pätevyys esimerkiksi papeilla on oikeasti neuvoa yhtään ketään, ja estääkö se sitä, että kuitenkin moni on hyötynyt tällaisesta suhteesta johonkin omaan pappiin? Psykoterapia tai yleensä erilaiset terapiamuodot varmaan onkin korvike sille, että enää ei ole samanlaista kirkon ylivaltaa tässä asiassa.

Osin totta; katolisissa maissa on alhaiset itsemurhaluvut, koska siellä papin rooli on samalla niin selkeästi myös terapeuttinen, ja säännöllinen ripillä käynti metodina.

Mutta jos nyt esitän tässä psykologian tai psykiatrian alalta pientä kyseenlaistavaa esimerkkiä siihen, onko välttämättä varsinainen lääketiede ainoa tapa ihmiselle saada apua tai hoivaa tai mitä se nyt ikinä tarvitseekin:

Sanotaan vaikka, että meillä on joku filosofian tohtoritutkija tai väikkäriä tekevä tyyppi. Se on huomannut, että sillä on tosi hyvä taito asettua toisen ihmisen asemaan, ja sillä on aika laaja pohja psykologiassa ja jonkinlainen kiinnostus lääketieteenseenkin. Sitten se tältä pohjalta tarjoaa sivutoimisesti jotain vaikka kävelyterapiaa ihmisille, että no, en olen se mikä olen, mutta voidaan kävellä metsässä ja jutella asioista. Tämä siis kontekstissa että se olisi ei Kelan tukemaa mutta sen sijaan pitkään näitä aloja opiskelleiden tarjoamaa ja Kelan tukemaa terapiaa  halvempaa "hoivaa". Voihan tämä tyyppi siinä sitten sanoa jollekin, että minusta sinun kannattaisi mieluummin tehdä XYZ kuin maksaa nyt tässä kohtaa tästä, jos se on se neuvo, mikä niillä oikeasti on antaa.

Ja täsmennettäköön vielä, että ei, en ole lukenut pääaineena filosofiaa enkä ole itse koskaan ollut tällaisessa toimenkuvassa.

En minä näe mitään ongelmaa siinä, jos jokin elämänfilosofioihin laajasti perehtynyt, empaattinen ihminen ryhtyisi pitämään vastaanottoa. Itse asiassa olen keskustellutkin tästä useamman kerran erään kaverini kanssa, joka puolestaan on koulutukseltaan psykologian tohtori.

Ei siinä olisi mitään vikaa, että normaaleja, elämään kuuluvia arkihuoliaan (Joilla voi silti olla iso suuruusluokka) voisi käydä reflektoimassa jollain tämmöisellä vähemmän kliinisellä säännöllisellä sessiolla. Mutta siinä vaiheessa kun puhutaan mielen järkkymisestä ja mielen häiriöistä, tulisi siirtyä sen alan ammattilaisten hoitoon. Että jollain tavalla se muu, arkisen ja eksistentiaalisen elämän hoito pitäisi rajata.

[kertsi]

Psykoanalyysi on sikäli erilaista, että se nojaa hyvin pitkälle omiin oppeihinsa, eikä ole metodiensa puolesta niin poikkitieteellistä, kuin muut psykoterapian muodot. Vapaan assosiaation metodi on edelleen käytössä, ja terapia kestää vähintään vuosia, jopa vuosikymmeniä. Psykoanalyytikoksi ei voi erikoistua, ennen kuin on käynyt lääketieteellisen koulutuksen. Sama koskee psykiatrin ammattia. Heillä on siis lääketieteellinen pohjakoulutus, psykologeilla ei. Tutkintotasolla psykoanalyytikko vaatii pisimmän koulutuksen. Psykoanalyytikot omaavat tyypillisesti samalla psykiatrin ammattitutkinnon.

Onkohan ihan noin (boldattu kohta)?
Kyllä psykologitkin voivat hakea psykoanalyytikkokoulutukseen, ainakin tämän mukaan:

Hakuehdoista päätetään lopullisesti seuraavan haun yhteydessä, mutta tämän hetken tietojen mukaan koulutukseen voi hakea henkilö, jolla on (1) laillistetun lääkärin tai laillistetun psykologin pätevyys tai poikkeustapauksissa aikaisemmin suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy korkein arvosana psykologiassa, (2) edellä mainitun perustutkinnon jälkeen toteutunut kahden vuoden päätoiminen kokemus mielenterveystyöstä ja (3) vähintään vuoden kestänyt omakohtainen psykoanalyysi (frekvenssillä neljä kertaa viikossa) SPY:n psykoanalyytikkokouluttajan luona.

lähde: Suomen Psykoanalyyttinen yhdistys

Aika omituistahan se olisi, jos lääkärintutkintoa vaadittaisiin työssä, jossa ei tarvita lääketieteen alan osaamista (jos sitten eivät määrää lääkkeitä, siihen kyllä tarvitaan lääkärin pätevyys ).

[Aave]

Muistui samalla vielä mainita, että eräs toinen kaverini on kriminaalihuollossa töissä, ja erittäin mittavan tietotaidon omaava amatöörifilosofi. Vaikka hänellä ei ole filosofiasta muodollista koulutusta, hän on siinä niin korkealla tasolla, että voisi toimia proffana. On kyllä tunnettu ja arvostettu henkilö myös erinäisten Suomen akateemisten filosofian professoreiden keskuudessa. Hänelle on rakkaasta harrastuksestaan erittäin suurta hyötyä varsinaisessa ammatissaan.

[Aave]

Psykoanalyysi on sikäli erilaista, että se nojaa hyvin pitkälle omiin oppeihinsa, eikä ole metodiensa puolesta niin poikkitieteellistä, kuin muut psykoterapian muodot. Vapaan assosiaation metodi on edelleen käytössä, ja terapia kestää vähintään vuosia, jopa vuosikymmeniä. Psykoanalyytikoksi ei voi erikoistua, ennen kuin on käynyt lääketieteellisen koulutuksen. Sama koskee psykiatrin ammattia. Heillä on siis lääketieteellinen pohjakoulutus, psykologeilla ei. Tutkintotasolla psykoanalyytikko vaatii pisimmän koulutuksen. Psykoanalyytikot omaavat tyypillisesti samalla psykiatrin ammattitutkinnon.

Onkohan ihan noin (boldattu kohta)?
Kyllä psykologitkin voivat hakea psykoanalyytikkokoulutukseen, ainakin tämän mukaan:

Hakuehdoista päätetään lopullisesti seuraavan haun yhteydessä, mutta tämän hetken tietojen mukaan koulutukseen voi hakea henkilö, jolla on (1) laillistetun lääkärin tai laillistetun psykologin pätevyys tai poikkeustapauksissa aikaisemmin suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy korkein arvosana psykologiassa, (2) edellä mainitun perustutkinnon jälkeen toteutunut kahden vuoden päätoiminen kokemus mielenterveystyöstä ja (3) vähintään vuoden kestänyt omakohtainen psykoanalyysi (frekvenssillä neljä kertaa viikossa) SPY:n psykoanalyytikkokouluttajan luona.

lähde: Suomen Psykoanalyyttinen yhdistys

Aika omituistahan se olisi, jos lääkärintutkintoa vaadittaisiin työssä, jossa ei tarvita lääketieteen alan osaamista (jos sitten eivät määrää lääkkeitä, siihen kyllä tarvitaan lääkärin pätevyys ).

Asia on sittemmin näköjään muuttunut. Joskus 20 vuotta sitten psykologi ei ole voinut lähteä kouluttautumaan psykonalyytikoksi suoraan, vaan sinne on menty vain ja ainoastaan lääkiksen kautta. Ehkäpä nimimerkki Vaaraton Norsu voi vielä vahvistaa asian?

Lisäys: Muutokseen on varmaan ollut vahvoja käytännön syitä. Spekulaatio, mutta voisin kuvitella, että analyytikoksi ei ole saatu lääkiksen kautta enää riittävästi uusia tulokkaita, jolloin mahdollisuus on sitten suotu nyt myös psykologeille. Asiaan kuitenkin liittyy vaikkapa sellaisia seikkoja, kuin oikeus määrätä ja allekirjoittaa lääkereseptejä.

[Melodious Oaf]

Ei alalle nyt kuitenkaan mistään hörhöpiireistä oikein mitään kulkeudu, koska tieteellinen testaus on sen verran korkeatasoista.

Viittaussuhteet jäivät epäselviksi, mutta tässä kohtaa tarkoitin, että kliinisen lääketieteen ja huuhaan rajapinta on jatkuvassa muutoksessa. Jossain kohtaa joku on voinut perustellusti sanoa, että kuppaus ei ole enää nykylääketiedettä, mutta mä olin itse ymmärtänyt (ehkä väärin) että nykyään käytettäis joissain tapauksissa joitain verta imeviä eliötä ihan tämmösen perinnetiedon inspiroimana. Ja siis pointtina on vaan se, että perimätiedon ja lääketieteen rajapinnalla on myös asioita, aikanaan oli sellainen kuin penisiliini, mutta miksei niitä vois olla pieniä ja suuria. Tai ainakaan mun mielestä kliininen tutkimus ei todellakaan ole tällaiselle ummistanut silmiään.

Mut kysymys on viitekehyksistä tietysti. Aikanaan se ratsastaja, joka hometta reisiin ja sääriin hieromalla sanoo ehkäisevänsä jotakin, olis oikeasti joissain piireissä ollut ihan alasnaurettu hörhö. Niin on ollut astronomiassa ja kautta linjan.

[Vaaraton Norsu]

Mutta tässä tullaan tosi kiinnostavalle rajapinnalle siitä, mikä on uskontoa tai huuhaata, ja missä kohtaa voidaan jättää joku salliva pieni alue siihen näiden ja lääketieteen väliin.

Joku vois sanoa, että mitään tällaista hedelmällistä raja-aluetta ei ole, mutta mä en itse ole ihan varma, onko asia täysin samoin psykologian alalla tai jopa osassa psykiatriaa kuin muualla lääketieteessä. Tietysti sielläkin saattaa kulkea asioita ns. hörhöpiireistä arvovaltaisempiin, kun siinähän ainoa kriteeri on se näyttö ja huolellinen testaus. Jos joku tosiaan toimii, niin sittenhän se toimii.

Mutta terapeuttien suhteen mun mielestä asia on monimutkaisempi. Mikä pätevyys esimerkiksi papeilla on oikeasti neuvoa yhtään ketään, ja estääkö se sitä, että kuitenkin moni on hyötynyt tällaisesta suhteesta johonkin omaan pappiin? Psykoterapia tai yleensä erilaiset terapiamuodot varmaan onkin korvike sille, että enää ei ole samanlaista kirkon ylivaltaa tässä asiassa.

Psykodynaamisessa terapiassa keskeinen teema on mm. transferenssin tarkastelu. Mitä potilas projisoi terapeuttiin; millaiseksi se sen tiedostamattaan, kun tunteet kenties ottaa kierroksia, olettaa. Terapeutin puolestaan oletetaan oppivan potilaasta mm. vastatransferenssin tarkastelun kautta; mitä tunteita siinä itsessään herää. Semmoinen voi ainakin joskus paljastaa terapeutille uusia asioita siitä, mikä potilasta vois vaivata. *

No, tulee vaan mieleen, että kyllähän nyt vaikka tällä palstallakin projisointia esiintyy vaikka kuinka hemmetin paljon, ja siitä opitaan toisista palstalaisista, että mimmoisia ihmisiä ne on. Terapiassa tämmöisistä projektioista ja niitten mahdollisista tunnistamisista ja niistä keskustelusta pitäisi ainakin jonkun mun mielessäni luoman "terapiaprototyypin" mukaan muodostua semmoinen sykli, jossa nää potilaan projektiot ja terapeutin reaktiot niihin sitten jotenkin vastavuoroisesti kehittyisivät  ajan kuluessa. Mikä ois ehkä osaltaan sen potilaan paranemista. No, tällaista ei välttämättä esim. tällä palstalla tapahdu. 

Kertsi lainasi psykoanalyysikoulutuksen hakuehtoja. Niissä on vaatimuksena myös että on jo jonkin aikaa käynyt itse terapiassa, ja päätoiminen kokemus mielenterveystyöstä. No, tämmöiset ehkä pyrkii siihen, että ois jotain kypsyyttä kestää niitä kaikkia ajatuksia tunteita, joita edellä kuvittelemassani syklissä vois olla mukana. Pakko kyllä myöntää, että kyllä tommoiseen kuvittelemaani sykliin mukaan lähteminen saattaa vaatia potilaaltakin aika paljon, että psykodynaaminen terapia ainakaan rajatun kestoisena ei varmaan sovi läheskään kaikille ihmisille. Ehkä rajatun kestoisena jopa vaan suhteellisen pienelle osalle mielensä kanssa työskentelevistä ihmisistä. (Mutta sitten taas kaikkein vaikeimmille tapauksille vaikka persoonallisuushäiriöiden suunnalla jne. ei välttämättä kukaan muu oikein lupaa mitään toivoa, vaikka en oo kyllä varma.)

* Tai voi olla että vastatransferenssikin on nykyisin jo vähän vanhentunut käsite, mutta se ois sit korvattu jollain muka sofistikoituneemmalla.

[Vaaraton Norsu]

Ei alalle nyt kuitenkaan mistään hörhöpiireistä oikein mitään kulkeudu, koska tieteellinen testaus on sen verran korkeatasoista.

Viittaussuhteet jäivät epäselviksi, mutta tässä kohtaa tarkoitin, että kliinisen lääketieteen ja huuhaan rajapinta on jatkuvassa muutoksessa. Jossain kohtaa joku on voinut perustellusti sanoa, että kuppaus ei ole enää nykylääketiedettä, mutta mä olin itse ymmärtänyt (ehkä väärin) että nykyään käytettäis joissain tapauksissa joitain verta imeviä eliötä ihan tämmösen perinnetiedon inspiroimana. Ja siis pointtina on vaan se, että perimätiedon ja lääketieteen rajapinnalla on myös asioita, aikanaan oli sellainen kuin penisiliini, mutta miksei niitä vois olla pieniä ja suuria. Tai ainakaan mun mielestä kliininen tutkimus ei todellakaan ole tällaiselle ummistanut silmiään.

Toisessa ketjussa oli just että lääkärit suosittaa liikuntaa avuksi vaivoihin, vaikka ei se ole mikään lääketieteellinen hoito varsinaisesti. No, jossain ihannetapauksessa ehkä psykoterapia ymmrrettynä semmoisena syklinä mistä edellisessä omassa viestissäni puhuin vois ehkä olla sit jotain tunteiden liikuntaa toisen ihmisen avustamana. Näin optimistisesti ajatellen.

[Aave]

Ei alalle nyt kuitenkaan mistään hörhöpiireistä oikein mitään kulkeudu, koska tieteellinen testaus on sen verran korkeatasoista.

Viittaussuhteet jäivät epäselviksi, mutta tässä kohtaa tarkoitin, että kliinisen lääketieteen ja huuhaan rajapinta on jatkuvassa muutoksessa. Jossain kohtaa joku on voinut perustellusti sanoa, että kuppaus ei ole enää nykylääketiedettä, mutta mä olin itse ymmärtänyt (ehkä väärin) että nykyään käytettäis joissain tapauksissa joitain verta imeviä eliötä ihan tämmösen perinnetiedon inspiroimana. Ja siis pointtina on vaan se, että perimätiedon ja lääketieteen rajapinnalla on myös asioita, aikanaan oli sellainen kuin penisiliini, mutta miksei niitä vois olla pieniä ja suuria. Tai ainakaan mun mielestä kliininen tutkimus ei todellakaan ole tällaiselle ummistanut silmiään.

Mut kysymys on viitekehyksistä tietysti. Aikanaan se ratsastaja, joka hometta reisiin ja sääriin hieromalla sanoo ehkäisevänsä jotakin, olis oikeasti joissain piireissä ollut ihan alasnaurettu hörhö. Niin on ollut astronomiassa ja kautta linjan.

Kyllä ja ei, mitä rajapintaan tulee. Biolääketieteissä ovat nyt kuuminta hottia (Ärsyttävä ilmaus, mutta menköön) erilaiset huumausaineet, joiden laajamittaiseen tutkimiseen on vihdoin ja viimein saatu lupa. Synteettisten huumeiden ohella tutkitaan myös runsaasti erilaisia luonnonkasveja. Ayahuasca on ollut Amazonin heimojen ja niiden poppamiesten pitkään käyttämä psykoaktiivinen rohdoskasvi, joka on pelastanut myös lukuisia sinne matkanneita länkkäreitä itsermurhan partaalta. Yksi käyttökerta on pyyhkäissyt erittäin vaikean masennuksen kertaheitolla tiehensä*. Kasvin hyödyllisyydestä on jo nyt lyhyessä ajassa kertynyt erittäin lupaavaa näyttöä, ja alkukantaisten poppamieskonstien ja modernin biolääketieteen tassunlyönti on tässä hauska esimerkki.

Sähköshokkihoito oli pitkään pannassa, mutta sitäkin annetaan taas nykyään. Sitten on käynyt kliinisen masennuksen osalta sellaistakin ilmi, että kyse saattaakin olla kehossa vallitsevasta kroonisesta tulehdustilasta, ja masennusta kannattaisi ainakin kokeilla hoitaa tulehduslääkkeillä! Vielä jokin aika tällaista olisi saatettu pitää huuhaana, nyt ei. On jopa tunnistettu masennusspesifi tulehdustilan aiheuttava suolistobakteeri. Tässä ollaan munan ja kanan äärellä. "Kumpi oli ensin, masennus vai tulehdus"?



*Lääkeyhtiöille näin tehokas troppi olisi katastrofi. Eihän se nyt bisneksiin käy, että kehitettäisiin lääke, joka vie kaikki oireet kertaheitolla ja pysyvästi pois! Ja vaikka kehitettäisiinkin, niin sitten sen pitäisi maksaa ainakin 10 000 dollaria per nappi!

[Melodious Oaf]

Biologisia sukupuolia on vain kaksi.

Tässähän sinä ja Toope olette kuin kaksi marjaa Mä en oikein tiedä, millä tasolla sua kiinnostaa tää asia. Epäilen että et ole jaksanut lukea niitä mun viimeaikaisia biologiapohdintoja.

Mä en sanois noin, että "biologisia sukupuolia on kaksi". Geneettisesti ja suvullisen lisääntymisen kannalta se systeemi on binäärinen, mutta geeni-ilmaisu tuottaa siihen enemmän kuin kahta varianttia. Geenien lisäksi sukupuoleen vaikuttaa hormonit ja ympäristö ja kulttuuri, ja tässä mielessä ei ole järkevää pelkistää sitä siihen, että olis vaan kaks fysiologista perustaa, jolta ihmiset ponnistaa, ja tähän sitten tulis päälle jotain kulttuuria. Niitä fysiologisia perustoja on raskausajan hormonialtistuksen ja muun tämmösen takia enemmän kuin vaan se geneettinen että ilmaiseeko sun SrY-geeni nyt sitä, että sulle tulee kivekset vai ei.

Geneettisesti ja suvullisen lisääntymisen kannalta joo, mutta jos sä aiot tässä ratsastella jollain luonnontiedehevoselle, niin tee se saatana kunnolla tai pysy kotonas ja oo hiljaa. Tai siis En kai mä Toopellekaan sanois täysin että ei saa sanoa, mitä ajattelee. Mutta se kontribuutio uhkaa olla tasan samaa tasoa kuin sillä tässä nimenomaisessa asiassa.

[Vaaraton Norsu]

Psykoanalyysi on sikäli erilaista, että se nojaa hyvin pitkälle omiin oppeihinsa, eikä ole metodiensa puolesta niin poikkitieteellistä, kuin muut psykoterapian muodot. Vapaan assosiaation metodi on edelleen käytössä, ja terapia kestää vähintään vuosia, jopa vuosikymmeniä. Psykoanalyytikoksi ei voi erikoistua, ennen kuin on käynyt lääketieteellisen koulutuksen. Sama koskee psykiatrin ammattia. Heillä on siis lääketieteellinen pohjakoulutus, psykologeilla ei. Tutkintotasolla psykoanalyytikko vaatii pisimmän koulutuksen. Psykoanalyytikot omaavat tyypillisesti samalla psykiatrin ammattitutkinnon.

Onkohan ihan noin (boldattu kohta)?
Kyllä psykologitkin voivat hakea psykoanalyytikkokoulutukseen, ainakin tämän mukaan:

Hakuehdoista päätetään lopullisesti seuraavan haun yhteydessä, mutta tämän hetken tietojen mukaan koulutukseen voi hakea henkilö, jolla on (1) laillistetun lääkärin tai laillistetun psykologin pätevyys tai poikkeustapauksissa aikaisemmin suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy korkein arvosana psykologiassa, (2) edellä mainitun perustutkinnon jälkeen toteutunut kahden vuoden päätoiminen kokemus mielenterveystyöstä ja (3) vähintään vuoden kestänyt omakohtainen psykoanalyysi (frekvenssillä neljä kertaa viikossa) SPY:n psykoanalyytikkokouluttajan luona.

lähde: Suomen Psykoanalyyttinen yhdistys

Aika omituistahan se olisi, jos lääkärintutkintoa vaadittaisiin työssä, jossa ei tarvita lääketieteen alan osaamista (jos sitten eivät määrää lääkkeitä, siihen kyllä tarvitaan lääkärin pätevyys ).

Asia on sittemmin näköjään muuttunut. Joskus 20 vuotta sitten psykologi ei ole voinut lähteä kouluttautumaan psykonalyytikoksi suoraan, vaan sinne on menty vain ja ainoastaan lääkiksen kautta. Ehkäpä nimimerkki Vaaraton Norsu voi vielä vahvistaa asian?

Lisäys: Muutokseen on varmaan ollut vahvoja käytännön syitä. Spekulaatio, mutta voisin kuvitella, että analyytikoksi ei ole saatu lääkiksen kautta enää riittävästi uusia tulokkaita, jolloin mahdollisuus on sitten suotu nyt myös psykologeille. Asiaan kuitenkin liittyy vaikkapa sellaisia seikkoja, kuin oikeus määrätä ja allekirjoittaa lääkereseptejä.

Emmä oikein tiedä. Kuvittelisin, että "alkutilanne" ois ollut tollainen, mitä kuvaat, mutta psykologit on kyllä kelvanneet jo ainakin 70-luvulta asti. Kaikki psykoanalyyttisen koulutuksen saaneet terapeutithan ei ole psykoanalyytikoita. Esim. pappiskoulutuksen saanut Tommy Hellsten on hyväksytty psykoanalyyttiseen terapiakoulutukseen aika kauan sitten (luultavasti 70-luvulla tai jotain).

[Aave]

Mä en oikein tiedä, millä tasolla sua kiinnostaa tää asia. Epäilen että et ole jaksanut lukea niitä mun viimeaikaisia biologiapohdintoja.

Se kiinnostaa oikeastaan pääasiassa sateenkaarituputtamisen disruptiotasolla. Lääketieteellisesti tarkasteltuna sukupuolinen dysmorfia on ennen kaikkea aivoja koskeva tila. Henkilön vartalossahan ei ole todellisuudessa mitään vikaa, ja silti saatetaan päätyä "korjausleikkaukseen", vaikka kyseessä on normaali, terve kroppa. Päädytään siis hormonihoitoihin ja kosmeettiseen ratkaisuun, koska nykytietämyksen valossa parempaa ei ole tarjolla. Kokemustasolla sukupuolinen dysmorfia vaikuttaa monin tavoin skitsofrenialle. Henkilö dissosioi sukupuolista identiteettiään.

Tietty kuuroutta aiheuttava lääketieteellinen ilmiö osataan nykyisin hoitaa. Koko ikänsä kuurona elänyt saa mahdollisuuden saada kuulo takaisin. Vaan monet näistä eivät sitä mahdollisuutta käytä - kuuroudesta on muodostunut osa heidän identiteettiään. Voisi kuvitella, että näin myös monien sukupuolista dysmorfiaa potevien kohdalla, jos/kun parempi hoitomuoto onnistutaan kehittämään. Valitaan mieluummin korjausleikkaukset ja hormonihoidot kuin se, että tuntisi olevansa mieleltään yhtä biologisen sukupuolensa kanssa.

En ole lukenut biologisia pohdintojasi. Kun tekstisi pituus ylittää kriittisen rajan, skippaan sen kokonaan.

Mä en sanois noin, että "biologisia sukupuolia on kaksi".

Ei se kato haittaa, mäpä sanon!