Uskontoperäiset idioottimaisuudet

[Norma Bates]

Itse pitäisin järkevää juutalais-kristillisyyttä hyvänä mallina. En täydellisenä, mutta parempana kuin ateismia, koska atesmi johtaa arvotyhjiöön, joka voi johtaa sosialismin kaltaisiin totalitaarisiin malleihin. Yhteiskunta hyötyy hyvänmallisesta konservatiivisesta uskonnosta, koska se on tietynlainen liima yhteiskunnalle. Pitää koossa yhteiskuntaa, ja sen arvoja estäen sen liukumista äärinäkemyksiin.

Järjettömässä juutalaisuudessahan aikoinaan kivitettiin porukkaa, ja nykyään pitää olla kaksi jääkaappia että toiseen voi laittaa olikos se lihat ja toiseen maitotuotteet.

Järjettömässä k-uskonnossa puolestaan olisi vaikka mitä kerrottavaa kun sen uskonnon kumminkin parhaiten tuntee (halusi tai ei), mutta tuleekin nyt mieleen että jos se on hempeää lempeyttä, niin se sitten pahimmillaan johtaa siihen että vaan vuorotellen ojennetaan jokaikinen poski ja vaikka muidenkin ihmisten posket lyötäväksi. Olihan se hassunhauskaa tavallaan että jotkut uskovaiset olivat heti syli auki kädet ojossa 2015 vastaanottamassa turviksia (ja silti sinäkin jaksat vaan k-uskontoa mainostaa, vaikka noin kävi...), kun taas jotkut hihhulismiin taipuvaiset huutelivat kuinka Muhammedin seuraajat aiheuttavat öpaut maailmanlopun.

[ROOSTER]

Järjettömässä juutalaisuudessahan aikoinaan kivitettiin porukkaa, ja nykyään pitää olla kaksi jääkaappia että toiseen voi laittaa olikos se lihat ja toiseen maitotuotteet.

Onko sisäfilepihvi pippurikermakastikkeessa siis kiellettyjen litalla juutalaisilla? Entä Olivian kana, jossa on smetanaa? Onko kumpikaan mahdollista kosherina?

Jollei, niin en ainakaan juutalaiseksi ryhdy. Eipä silti, eivät he kovin paljon arvosta käännynnäisiä. Ja arvostus, sitä minä arvostan.

[Kopek]

Ei ihminen tarvitse Jumalan tai helvetin pelkoa jättääkseen pahan teon tekemättä. Jäähän jäljelle myös ihmisten pelko. Tuskinpa sekään joka ei usko kuolemanjälkeiseen olemassaoloon haluaa hetimiten tässä ja nyt kokea nirrinlähdetyksen, mahdollisesti pitkänkin kidutuksen päätteeksi, muilta ihmisiltä siitä hyvästä mitä tuli tehtyä.

Tulee mieleen kysymys, miksi kuolemanjälkeisen ragaistuksen uhka ylipäätään on olemassa, jos siihen ei uskota, eikä sillä ole merkitystä. Kertsi esitti Iltalehdessä olleen uutisen, jonka mukaan "vain joka neljäs Iltalehden kyselyselvitykseen vastannut suomalainen kristittykään uskoo kuoleman jälkeen uuteen elämään".

Jos lottokuponkia palauttavilta suomalaisilta kysytään, uskovatko he voittavansa päävoiton seuraavalla kierroksella, aika harva taitaa vastata, että totta kai hän uskoo. Jos kysytään, uskovatko ihmiset saavansa ylipäätään minkäänlaisen voiton, tällöinkin saattaa uskovien joukko jäädä aika pieneksi.

Ilta-Sanomien vanhan (3.1.2011) uutisen mukaan 70 prosenttia suomalaisista ilmoittaa pelaavansa Lottoa ainakin silloin tällöin, 40 prosenttia pelaa lottoa viikoittain. 

Kysymys kuuluu, miksi ihmiset näkevät aikaa ja vaivaa sellaisen asian eteen, johon he eivät sisimmässään usko. Ilmeisesti vastaus tähän kysymykseen on se, että ihmiset haluavat rahaa maksamalla ja lottokupongin jättämällä saada itselleen edes pienen toivonkipinän siitä, että onni osuisi kohdalle, vaikka todennäköisyys olisi yksi miljoonista.

Miksi uskonnon kohdalla ei voisi olla kyse vähän samasta asiasta. Ei ehkä varsinaisesti uskota, mutta elätellään jossakin sisimmässä kuitenkin pientä toivonkipinää siitä, että entä jos sittenkin. Ja jos ollaan äärirajoilla aikeissa tehdä jokin hyvin paha teko kuten murha, miksi ei voisi olla mahdollista, että jos murha-aatteesta viime hetkellä luovutaan, yksi syy muiden joukossa olisi ajatus, että murha sammuttaa sen viimeisenkin taivaallisen lottopelaajan toivonkipinän ja tuo tilalle uhkan peruuttamattomasta rangaistuksesta.

Siihen, miksi ihminen ei tee murhia, vaikka tarvetta olisi, on useita syitä.

Yksi syy on rangaistuksen pelko. Ihminen ei halua loppuiäkseen vankilaan tai hirttoköyden jatkoksi.

Toinen syy on sosiaalisen rangaistuksen pelko. Vaikka ihminen ei saisikaan virallista rangaistusta, murhaamalla jonkun hänestä tulee hyljitty ja vihattu ja inhottu yhteisönsä keskuudessa.

Kolmas syy on epävirallisen rangaistuksen pelko eli uhrin omaisten tai muiden järjestämä verikosto, joka voi kohdistua paitsi tekijään, myös hänen omaisiinsa. Tehdessään murhan tekijä tietää aiheuttavansa murhetta ja kärsimystä ja hengenvaaran myös vanhemmilleen ja lapsilleen ja sukulaisilleen.

Nyt siirrytään epävarmuuden alueelle.

Onko neljättä syytä eli jonkinlaisen luontaista oikeudentajua ja luontaista moraalia ja inhimillisyyttä olemassa, vai onko kaikki pelkästään opetettua. Tästä vallitsee erimielisyys. Blogikirjoittaja Ruukinmatruuna esittää asiasta seuraavan käsityksen vastauksena nimimerkki "tiedemiehen" kirjoitukseen, jossa hän totesi, että Ihmisellä on aika tarkka sisäsyntyinen käsitys oikeasta ja väärästä:

"Ihmisillä ei luonnostaan ole käsitystä oikeasta ja väärästä (poikkeuksena autistit, joilla on hyvin vahvat moraalinormit). Moraali ei ole sisäsyntyistä; moraali opitaan."

Nimimerkki  "Tiedemies" kirjoitti, että hänen mielestään ajatus kanssaihmisten vahingoittamisesta kauhistuttaa häntä, samoin kuin ajatus siitä, että hän esimerkiksi varastaisi kaupasta. Ruukinmatruuna vastasi näin:

"Useimpia ihmisiä ei kauhistuta. Heitä pidättelee toisaalta kiinnijäämisen pelko ja toisaalta rangaistuksen pelko. Mitä älykkäämpi ja viisaampi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän on moraalinen. Mutta sinä edustat Gaussin käyrän oikeaa laitaa. Suurin osa ihmisistä on joko tyhmiä, typeriä tai molempia. Ja juuri he käyttäytyvät kuin siat vatukossa tilaisuuden tullen."

Mitä mieltä minä olen?

Käsitykseni mukaan ihmisillä on jonkinlainen puolisisäsyntyinen moraali, joka kehittyy tekojen ja palautteen kautta. Kun lapsi tekee hyviä asioita, hän saa myönteistä palautetta. Hänelle hymyillään ja ollaan ystävällisiä. Kun lapsi tekee pahoja asioita, hän saa kielteistä palautetta. Hänelle rähistään ja häntä moititaan. Leikeissä toisten lasten kanssa voi seurauksena olla fyysinenkin reaktio eli väkivaltaan vastataan väkivallalla. Tästä se "moraali" kehittyy.

Jos lapsuuden ympäristö on rikkinäinen, eli vaste omista teoista on mitä sattuu, moraalistakin tulee rikkinäinen. Hyvän ja pahan käsitteet jäävät vajavaisiksi. Omatunto ei soimaa, vaikka tehtäisiin päivät pitkät pahaa. Hyvällä ja pahalla ei ole merkitystä. Vain kiinni jäämisellä on.

Jos normaaleilla ihmisillä on jonkinlainen sisäinen moraali ja käsitys oikeasta ja väärästä, miten ihmiskunta kuitenkin on kyennyt kaikkeen siihen pahaan, mitä sen nimiin on vuosisatojen aikana kirjattu?

Portit kauhuteoille on avattu, kun on poistettu edellä mainitut syyt, jotka estävät ihmisiä tekemästä pahoja tekoja.

Rangaistuksen pelko on poistettu määrittelemällä teko lailliseksi. Hengellisen rangaistuksen pelko on poistettu määrittelemällä teko jumalan tahdon mukaiseksi. Sosiaalisen rangaistuksen pelko on poistettu määrittelemällä teko sankarityöksi tai vapaustaisteluksi tai isänmaan puolustamiseksi tai jalon aatteen ajamiseksi tai mitä nyt milloinkin on keksitty. Epävirallisen rangaistuksen pelkoa ei ole ollut, koska uhrit on tapettu perheineen ja omaisineen, jolloin ei ole jäänyt ketään kostamaan. Ja tekijät on häivytetty koneiston osaksi niin, etteivät mahdolliset kostajat tietäisi, kenelle pitää kostaa.

Kun esteet on poistettu, hirmutöille ei ollut enää pidäkkeitä. Milloin on tapettu juutalaisia, milloin armenialaisia, milloin bosnialaisia, milloin jotain muuta kansaa. Ja sodassa on pommitettu siviiliväestöä ja pakolaisia pelkässä brutaalissa tappamisen tarkoituksessa, kun on alkuun päästy. Toinen maailmansota raaistui aste asteelta aina vain julmemmaksi massasurmaamiseksi, kun sotavuodet kuluivat. Ensimmäisinä kuukausina yritettiin vielä käydä jonkinlaista herrasmiessotaa.

[Karikko]

^

Varmaankin tapahtuu monenlaista ihmismielen sopukoissa- turtumista ja kiihottumista toisinaan.

Mellakoissakin jotkut kiihottuvat kovasti ja mellakoista tulee itse tarkoitus ja sen perusteet eivät ole enää niin tärkeitä, tai niitä muutetaan.
Kuten hongongin tapauksessa lähtötilanne taitaa olla jo unohtunut.

Monet turtuvat varmaan jokapäiväisiin väkivaltauutisiinkin ja sulkeutuu (sulkee mielensä) niiltä uutisilta, eikä halua kuulla niistä mitään.

Kaikenlaista tapahtuu eikä maailmaa muutu vaikka se sisältääkin jatkuvasti muutoksia. Perustehan säilyy samana valtaapitävät toimivat samalla tavoin, vaikka he olisivat uutta luomassa.

Köyhässä swasimaassa kuningas ostelee vaimoilleen RolsRouseja  ja länsimaissa varakkaat hankkivat jotain ilmeisesti kasvattaakseen omaa varallisuuttaan, kun eivät kehtaa ottaa pariakymmentä vaimoihmistä päänsärykseen.

[Karikko]

Järjettömässä juutalaisuudessahan aikoinaan kivitettiin porukkaa, ja nykyään pitää olla kaksi jääkaappia että toiseen voi laittaa olikos se lihat ja toiseen maitotuotteet.

Onko sisäfilepihvi pippurikermakastikkeessa siis kiellettyjen litalla juutalaisilla? Entä Olivian kana, jossa on smetanaa? Onko kumpikaan mahdollista kosherina?

Jollei, niin en ainakaan juutalaiseksi ryhdy. Eipä silti, eivät he kovin paljon arvosta käännynnäisiä. Ja arvostus, sitä minä arvostan.

Toope taitaa sekoittaa kaksi asiaa, ei sellaista arvoa, kuin juutalais-kristillinen arvo- ole olemassakaan.

Juutalaiset eivät hyväksy kristinuskoa. Kristityt taas eivät oikein tykkää jeesuksen tappajiksi epäilemiään juutalaisia.

[safiiri]

Joskus kauan sitten on joku ratkaisu saanut uskonnollisen hyväksynnän "approved". Kun maailma kehittyy niin on ratkaistava, tehdäänkö asiat niin kuin aina ennenkin vai sovitetaanko raamatullinen asetuskokoelma nykypäivään.

Voisiko ratkaisuun vaikuttaa se, nähdäänkö maailman kehitys uskonnollisen tiedon avulla hyvänä vai huonona kehityksenä?
Miten muuten itse ratkaiset ongelmatilanteissa, mitä tiedon lajia käytät ja millä perusteluilla?

Vaikka uskonnollisessa viitekehyksessä joku asia nähtäisiinkin ongelmana, ratkaisu on - Jumala hoitaa.

Itse ratkaisen pahimmat ongelmat joihin en keksi ratkaisua  - aika hoitaa.

Jumala hoitaa-ratkaisu kuulostaa loogiselta uskonnollisessa viitekehyksessä, eikö totta?

Jos menetät kävelykykysi, turvaudutko ihmeparantajiin, lääketieteeseen tai annatko ajan hoitaa?

Jos niin käy, niin varmaan käytän kaikkia noit(i)a.

Eli et tee valintaa eri tiedon lajien välillä?
Oletko joskus tehnyt valintaa eri tiedon lajien välillä ja jos niin missä tilanteessa ja millä perusteluilla?

Olen ja teen toki, mutta kyse ei ole mistään "näin sitten tästedes ikuisesti" -valinnasta. Sehän se just on se juju, että pitää yrittää löytää se tiedon laji, joka kulloinkin on sopivin ja tarjoaa sellaista ymmärrystä ja näkökulmaa, jota tilanteessa tarvitaan. On myös jälkikäteen ihan fiksua hiukan miettiä, olisko valinta toimiva. Onhan tuota kokemusta tietenkin myös erilaisesta tiedosta elämän varrella kertynyt siten, ettei ole mitenkään tavattoman suuri ylläri, mikä tiedon laji johonkin tilanteeseen luultavimmin sopii ja toimii käytännössä. Mutta kun liikutaan jossain tuntemattomissa maastoissa, uuden äärellä tai on tarve kyseenalaistaa, voi saada laajempaa näkemystä myös pohtimalla sitä, millaisen tiedon varassa asiassa suunnistaa ja olisiko sille vaihtoehtoja.

Työssäni käytän usein sekä tieteen tietoa että ihan muunlaista tietoa suloisessa sekamelskassa ja molempia hyödyntäen siten, että saan kaikki hyödyt ja useita näkökulmia. Mm. lasten kanssa toimiessa ei ollenkaan aina ole tehokkainta kuvata jotakin tieteellisestä näkökulmasta, vaan mielikuvituksellisten maailmojen, leikin (jota taide monasti oikeastaan on)  ja tarinoiden käyttäminen on huomattavasti toimivampaa. Silti lapset ovat hyvin vastaanottavaisia myös silkan tieteelliselle tiedolle, joten sitäkin voi ajoittain käyttää ja tarjota pureskeltavaksi. Toisaalta aikuisillekin joskus mielikuvituksen ja mielikuvien käyttö on tehokkaampaa kuin tieteellinen - vaikka fysiologisesti tarkka - kuvaus tavoitteesta. Ihmistä voi yrittää lähestyä holistisesti, jolloin otetaan kaikki ihmisyyden puolet mukaan, ei pelkkää kognitiota. Lopulta tämä kiteytyy siinä, millaiseen ihmiskäsitykseen oikein ajattelunsa perustaa. Vai jopa näkee monenlaiset ihmiskäsitykset mahdollisina samanaikaisesti.

[Norma Bates]

Ei ihminen tarvitse Jumalan tai helvetin pelkoa jättääkseen pahan teon tekemättä. Jäähän jäljelle myös ihmisten pelko. Tuskinpa sekään joka ei usko kuolemanjälkeiseen olemassaoloon haluaa hetimiten tässä ja nyt kokea nirrinlähdetyksen, mahdollisesti pitkänkin kidutuksen päätteeksi, muilta ihmisiltä siitä hyvästä mitä tuli tehtyä.

Tulee mieleen kysymys, miksi kuolemanjälkeisen ragaistuksen uhka ylipäätään on olemassa, jos siihen ei uskota, eikä sillä ole merkitystä. Kertsi esitti Iltalehdessä olleen uutisen, jonka mukaan "vain joka neljäs Iltalehden kyselyselvitykseen vastannut suomalainen kristittykään uskoo kuoleman jälkeen uuteen elämään".

Jos lottokuponkia palauttavilta suomalaisilta kysytään, uskovatko he voittavansa päävoiton seuraavalla kierroksella, aika harva taitaa vastata, että totta kai hän uskoo. Jos kysytään, uskovatko ihmiset saavansa ylipäätään minkäänlaisen voiton, tällöinkin saattaa uskovien joukko jäädä aika pieneksi.

Ilta-Sanomien vanhan (3.1.2011) uutisen mukaan 70 prosenttia suomalaisista ilmoittaa pelaavansa Lottoa ainakin silloin tällöin, 40 prosenttia pelaa lottoa viikoittain. 

Kysymys kuuluu, miksi ihmiset näkevät aikaa ja vaivaa sellaisen asian eteen, johon he eivät sisimmässään usko. Ilmeisesti vastaus tähän kysymykseen on se, että ihmiset haluavat rahaa maksamalla ja lottokupongin jättämällä saada itselleen edes pienen toivonkipinän siitä, että onni osuisi kohdalle, vaikka todennäköisyys olisi yksi miljoonista.

Miksi uskonnon kohdalla ei voisi olla kyse vähän samasta asiasta. Ei ehkä varsinaisesti uskota, mutta elätellään jossakin sisimmässä kuitenkin pientä toivonkipinää siitä, että entä jos sittenkin. Ja jos ollaan äärirajoilla aikeissa tehdä jokin hyvin paha teko kuten murha, miksi ei voisi olla mahdollista, että jos murha-aatteesta viime hetkellä luovutaan, yksi syy muiden joukossa olisi ajatus, että murha sammuttaa sen viimeisenkin taivaallisen lottopelaajan toivonkipinän ja tuo tilalle uhkan peruuttamattomasta rangaistuksesta.

Siihen, miksi ihminen ei tee murhia, vaikka tarvetta olisi, on useita syitä.

Yksi syy on rangaistuksen pelko. Ihminen ei halua loppuiäkseen vankilaan tai hirttoköyden jatkoksi.

Toinen syy on sosiaalisen rangaistuksen pelko. Vaikka ihminen ei saisikaan virallista rangaistusta, murhaamalla jonkun hänestä tulee hyljitty ja vihattu ja inhottu yhteisönsä keskuudessa.

Kolmas syy on epävirallisen rangaistuksen pelko eli uhrin omaisten tai muiden järjestämä verikosto, joka voi kohdistua paitsi tekijään, myös hänen omaisiinsa. Tehdessään murhan tekijä tietää aiheuttavansa murhetta ja kärsimystä ja hengenvaaran myös vanhemmilleen ja lapsilleen ja sukulaisilleen.

Nyt siirrytään epävarmuuden alueelle.

Onko neljättä syytä eli jonkinlaisen luontaista oikeudentajua ja luontaista moraalia ja inhimillisyyttä olemassa, vai onko kaikki pelkästään opetettua. Tästä vallitsee erimielisyys. Blogikirjoittaja Ruukinmatruuna esittää asiasta seuraavan käsityksen vastauksena nimimerkki "tiedemiehen" kirjoitukseen, jossa hän totesi, että Ihmisellä on aika tarkka sisäsyntyinen käsitys oikeasta ja väärästä:

"Ihmisillä ei luonnostaan ole käsitystä oikeasta ja väärästä (poikkeuksena autistit, joilla on hyvin vahvat moraalinormit). Moraali ei ole sisäsyntyistä; moraali opitaan."

Nimimerkki  "Tiedemies" kirjoitti, että hänen mielestään ajatus kanssaihmisten vahingoittamisesta kauhistuttaa häntä, samoin kuin ajatus siitä, että hän esimerkiksi varastaisi kaupasta. Ruukinmatruuna vastasi näin:

"Useimpia ihmisiä ei kauhistuta. Heitä pidättelee toisaalta kiinnijäämisen pelko ja toisaalta rangaistuksen pelko. Mitä älykkäämpi ja viisaampi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän on moraalinen. Mutta sinä edustat Gaussin käyrän oikeaa laitaa. Suurin osa ihmisistä on joko tyhmiä, typeriä tai molempia. Ja juuri he käyttäytyvät kuin siat vatukossa tilaisuuden tullen."

Mitä mieltä minä olen?

Käsitykseni mukaan ihmisillä on jonkinlainen puolisisäsyntyinen moraali, joka kehittyy tekojen ja palautteen kautta. Kun lapsi tekee hyviä asioita, hän saa myönteistä palautetta. Hänelle hymyillään ja ollaan ystävällisiä. Kun lapsi tekee pahoja asioita, hän saa kielteistä palautetta. Hänelle rähistään ja häntä moititaan. Leikeissä toisten lasten kanssa voi seurauksena olla fyysinenkin reaktio eli väkivaltaan vastataan väkivallalla. Tästä se "moraali" kehittyy.

Jos lapsuuden ympäristö on rikkinäinen, eli vaste omista teoista on mitä sattuu, moraalistakin tulee rikkinäinen. Hyvän ja pahan käsitteet jäävät vajavaisiksi. Omatunto ei soimaa, vaikka tehtäisiin päivät pitkät pahaa. Hyvällä ja pahalla ei ole merkitystä. Vain kiinni jäämisellä on.

Jos normaaleilla ihmisillä on jonkinlainen sisäinen moraali ja käsitys oikeasta ja väärästä, miten ihmiskunta kuitenkin on kyennyt kaikkeen siihen pahaan, mitä sen nimiin on vuosisatojen aikana kirjattu?

Portit kauhuteoille on avattu, kun on poistettu edellä mainitut syyt, jotka estävät ihmisiä tekemästä pahoja tekoja.

Rangaistuksen pelko on poistettu määrittelemällä teko lailliseksi. Hengellisen rangaistuksen pelko on poistettu määrittelemällä teko jumalan tahdon mukaiseksi. Sosiaalisen rangaistuksen pelko on poistettu määrittelemällä teko sankarityöksi tai vapaustaisteluksi tai isänmaan puolustamiseksi tai jalon aatteen ajamiseksi tai mitä nyt milloinkin on keksitty. Epävirallisen rangaistuksen pelkoa ei ole ollut, koska uhrit on tapettu perheineen ja omaisineen, jolloin ei ole jäänyt ketään kostamaan. Ja tekijät on häivytetty koneiston osaksi niin, etteivät mahdolliset kostajat tietäisi, kenelle pitää kostaa.

Kun esteet on poistettu, hirmutöille ei ollut enää pidäkkeitä. Milloin on tapettu juutalaisia, milloin armenialaisia, milloin bosnialaisia, milloin jotain muuta kansaa. Ja sodassa on pommitettu siviiliväestöä ja pakolaisia pelkässä brutaalissa tappamisen tarkoituksessa, kun on alkuun päästy. Toinen maailmansota raaistui aste asteelta aina vain julmemmaksi massasurmaamiseksi, kun sotavuodet kuluivat. Ensimmäisinä kuukausina yritettiin vielä käydä jonkinlaista herrasmiessotaa.

Aavikkouskonnot eivät millään tavalla estä mm. tappamasta. Juutalaisuudessa on ammoin ollut oikein tappaa ei-juutalainen. Islamissa on oikeus tappaa ei-muslimi, kunhan vaan onnistuu perustelemaan millä tavalla tämä uhkasi islamia. (Ilmeisesti pelkkä olemassa olo ei-muslimina riittää...)

Katolilaiset ovat keksineet että kaikki syntinsä saa anteeksi kunhan nöyryyttää itseään sen verran että tunnustaa ne rippituolissa. Protestanteilta tämäkin lysti poistui, mutta eipä hätää, tilalle keksittiin että pelastuu kun uskoo Jeesukseen. Näin saa tehdä tasan mitä lystää ja sitten vuodatettuaan krokotiilin kyyneleen ja teeskenneltyään katumusta voikin jo olettaa että taivahan portit ovat lepposen levällään.

Itämailla uskotaan että pahat teot kostautuvat, mutta ajatus että pahan teon kohteeksi jäänyt on itse tehnyt aiemmin pahaa näppärästi pyhittää pahentekijät. Joku bramiini saa vaikka paskoa kastittoman päälle, koska piruparka on syntynyt kastittomaksi koska teki itse pahojaan aiemmassa elämässä.

Ihmismieli on todella lahjakas kääntämään kaiken edukseen jos tuntee hinkua tehdä aivan mitä huvittaa muista piittaamatta. Uskon että se keskeisin syy miksi ei tee pahaa toiselle elävälle olennolle on se että kykenee samaistumaan ko. olentoon. Jos toinen on ei-minä ja ei-ihminen, silloin hänen tuntemuksilllaan ei ole mitään väliä, tai jopa uskotaan ettei mitään tunteita edes ole. Siinä mielessä ne jotka kykenevät samaistumaan jo eläintenkin kipuun ovat "henkisesti hyvinmuodostuneita" yksilöitä.

Jos ajatellaan että olisi olemassa jokin absoluuttinen moraali, niin autisteilla ei mielestäni sellaista ole. Autisteilla on päättymätön tuskatila sen vuoksi että aivot ottavat vastaan liikaa informaatiota. Olosta tulee kaoottinen, ja sen vuoksi halutaan löytää joku järjestys vaikka väkisin. Nyt kun yhden aikauden moraali sanelee että on ihan ok kiduttaa ihmisiä jos ovat mukamas uskonnon vihollisia, niin autisti lienee ensimmäisenä virittelemässä kidutusvälineitä käyttökuntoon (kun nyt ei siis puhuta autismin ääripäästä, vaan tyypeistä jotka ovat yhteiskunnassa mukana). Toisen aikakauden moraali vihjailee että "liha on murha", ja autisti ryhtyy vimmaiseksi vegaaniksi. Kysymys on suodattamisesta. Kun liikaa kamaa survotaan yhtäaikaa jokataholta päähän, aivoihin muodostuu siivilä joka sihtaa sieltä ulos vain sitä kamaa mikä sopii auki yksilölle itselleen ominaisen kokoisista aukoista.

En tiedä onko sisäsyntyistä samaistua toisen elävän olennon kärsimykseen; toivon että on. Ehkä vallitseva ajattelutapa voi tukahduttaa tuon, tai korostaa sitä. Moraalin kanssahan tuolla ei sitten tosiaan ole mitään tekoa, koska yhteiskuntamoraali voi sanoa ihan mitä milloinkin sattuu vallitsevien trendien mukaan.

[kertsi]

Olen joskus lukenut joitakin Ruukinmatruunan juttuja, mistä on jäänyt muistiin se, että joitakin evoluutioon liittyviä asioita hän ei ollut hahmottanut oikein. En enää muista mihn ne liityivät.

Tuo käsitys moraalista pelkästään(?) opittuna asiana ei ainakaan pidä paikkansa. Laumaeläimillä esiintyy geeneihin kodattunakin käyttäytymistaipumuksia, joiden ansiosta ne pystyvät toimimaan ryhmissä, ja ihmisellä moraalidkoodisto on esim. karvaisia serkkujamme simpanssejakin monisyisempi. Kannattaa lukea tämä: Moraalin biologia ja evoluutio  (Wikipedia)

Ja tämä linkki liittyy vielä enemmän tähän keskusteluun: Uskonto ja moraali (Wikipedia)

[a4]

^^ Kyllä sosiaalisilla eläimillä on lajityypillistä käyttäytymistä myös synnynnäisenä, joten voitaneen puhua alkeellisesta moraalista.
Apinan aivoissamme lienee synnynnäistä empatiaa erityisesti lähipiiriä ja pikkulapsia kohtaan ja tunteettomampaa agressiivisuutta ja pelkoa ulkopuolisia kohtaan. Pelko on monilla myös aggressiivisuutta tuottavaa.
Yhteisöjen kasvaessa on tarvittu abstraktimpaa yhteisön rajausta ja aggressiivisuuden hallintaa. Maailmankuvatarinoilla, laeilla ja tapakulttuurilla.

[kertsi]

Ohhh, "Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat 63 maan vertailussa yksi epäempaattisimmista kansoista. Suomi sai vertailussa kuudenneksi kehnoimmat empatiapisteet. Maailman vähiten empaattisimmat maat ennen Suomea olivat Liettua, Venezuela, Viro, Puola ja Bulgaria.[3]"  Kristittyjä maita... https://fi.wikipedia.org/wiki/Empatia

[Kopek]

Ihmismieli on todella lahjakas kääntämään kaiken edukseen jos tuntee hinkua tehdä aivan mitä huvittaa muista piittaamatta. Uskon että se keskeisin syy miksi ei tee pahaa toiselle elävälle olennolle on se että kykenee samaistumaan ko. olentoon. Jos toinen on ei-minä ja ei-ihminen, silloin hänen tuntemuksilllaan ei ole mitään väliä, tai jopa uskotaan ettei mitään tunteita edes ole. Siinä mielessä ne jotka kykenevät samaistumaan jo eläintenkin kipuun ovat "henkisesti hyvinmuodostuneita" yksilöitä.

Selitykseen jää yksi kohta, joka kaipaa täsmennystä. Nimittäin se, mitä on paha, ja milloin se on oikeutettua ja milloin ei.

Jos sakottajalla on laillinen oikeus sakottaa ja vartijalla on laillinen oikeus ampua, eivät nämä ihmiset koe tekevänsä pahaa, kun he sakottavat ja ampuvat. Uhrien kärsimyksillä ei ole väliä, koska uhrit ovat ansainneet kärsimyksensä. Vaikka tekijät kykenisivätkin samaistumaan uhrien kärsimyksiin, he sakottavat ja ampuvat silti. Siitähän heille maksetaan. Ongelma asiasta tulee silloin, jos uhrina onkin oma läheinen kuten lapsi tai äiti tai isä tai vaimo tai hyvä kaveri. Silloin samaistumisella alkaakin olla väliä.

Sukuni omaisuus vietiin aikoinaan konkurssissa, jonka taustalla oli suunniteltu kosto- ja valtausoperaatio. Näihin tapahtumiin liittyen minut perheineni ajettiin kuutamolle kodistani, jonka isoisäni isoisä oli rakennuttanut, ja jos kuusi sukupolvea sukuamme ehti asua. En pystynyt ottamaan mukaani edes henkilökohtaista omaisuuttani ja kodin irtaimistoa aivan pientä määrää lukuun ottamatta, jotka yön tunteina ehdimme kantaa jonnekin. Jouduimme lähtemään kuin evakot sodan jaloista.

Minulla oli harvinainen tilaisuus kuunnella talonvaltaajien ja yritysvaltaajien keskustelua ja nauhoittaa se. Olin asentanut salaa mikrofonin huoneeseen, jossa keskustelut käytiin. Nauhoja kertyi kymmeniä kasetillisia.

Nauhoitetuista keskusteluista ilmi tullut kuva tapahtumista oli paljon raaempi ja pahempi kuin olimme osanneet kuvitella tai odottaa. Valtaajat poksauttivat samppanjapullon olohuoneemme kattoon ja nauroivat räkänaurua sille, että meidät oli tuhottu. Minua pilkattiin keskusteluissa ja minulle naurettiin. Olin näiden ihmisten silmissä täysin epäihminen, mielisairas hullu, jonka mahdollisilla kärsimyksillä, hah, hah, haa, ei ollut mitään merkitystä. Ongelmana tuntui olevan lähinnä se, miten koko sukumme onnistuttaisiin kokonaan häätämään lähialueelta, ettemme olisi kiusallinen muisto entisestä.

Nauhoituksista paljastui, että mies, jota pidän alkuperäisenä "pääpaholaisena" tuhomme järjestämisessä, suunnitteli savustavansa minut kunnan sosiaaliosaston osastosihteerin virasta kunnanjohtajan avulla, joka oli täydellisesti näiden valtaajien hyppysissä. Tämän tyyppisten juttujen kuuleminen oli yksi syy sille, miksi hain uuden työpaikan toisesta kunnasta. Ilmapiiri alkoi olla niin ahdistava, että en kestänyt sitä. Kunnanjohtaja jopa piti minulle puhuttelun näihin asioihin liittyen eräällä Helsingin reissulla. Olihan kyse olevinaan työpaikkojen säilymisestä paikkakunnalla - niin kuin minä olisin niitä uhannut.

Samaistumisella minun mahdollisiin kärsimyksiini ei ollut mitään merkitystä. Kuunneltuani edellä mainittuja keskusteluja tuntikausia nauhoilta tulin siihen johtopäätökseen, että ainakin osa noista ihmisistä oli täydellisiä psykopaatteja, erityisesti se, joka lopulta sai kotimme pysyvästi haltuunsa (en pysty käyttämään sanaa "omistukseensa"). Firman työntekijöitä nuo ihmiset käsittelivät puheissaan kuin olisivat puhuneet lihakarjasta. 

Virallinen tulkinta on tietenkin se, että kyseiset ihmiset olivat lakia noudattavia kunniallisia kansalaisia ja minä pelkkä kohtaloni ansainnut valittaja-luuseri. Heikot sortuu elon tiellä, psykopaatit sen kuin porskuttaa.

Ehkä jatkan (vaikka tämä ei ketään kiinnostakaan) aiheesta spekulatiivisella pohdinnalla siitä, miten joku toinen erilaisessa elämäntilanteessa elävä mutta samanalaiset kokemukset läpi käyneenä ja koko loppuelämän jatkuvat henkiset kärsimykset kokevana, voisi ehkä toimia silloin, kun aikaisemmassa kirjoituksessani mainittuja "esteitä" ei olisi enää olemassa. Mikä estäisi häntä etsimästä "hyvitystä" kärsimyksilleen raudalla ja ruudilla, jos ei se viimeinen moraalis-uskonnollinen porttikaan olisi käytössä?

Israelin ja arabien välisessä kiistassa kodeistaan ajettujen arabien kokemaa vihaan ei ole edes pyritty sammuttamaan, vaan sitä on lietsottu entistä suuremmaksi pitämällä ihmisiä pakolaisleireillä, jotta heidän kärsimyksensä eivät unohtuisi, ja jotta vihan hiillos pysyisi kuumana syttyäkseen tarvittavalla hetkellä täyteen liekkiin valtapelissä tiettyjen ryhmien eduksi. 

[MrKAT]

^Aika järkkyä. Pistää hiljaiseksi.

[ROOSTER]

^^
Järkyttävintä tässä on, että pidän tätä Kopekin kertomusta aivan uskottavana.

Jotkut onneksi pääsevät luovimaan elämänsä läpi kokematta (huomaamatta) tämmöisiä epäoikeudenmukaisuuksia, luottaen koneiston oikeudenmukaisuuteen.

[Karikko]

^^
Järkyttävintä tässä on, että pidän tätä Kopekin kertomusta aivan uskottavana.

Jotkut onneksi pääsevät luovimaan elämänsä läpi kokematta (huomaamatta) tämmöisiä epäoikeudenmukaisuuksia, luottaen koneiston oikeudenmukaisuuteen.

Epäoikeudenmukaisuudessakin on usein kysymys jostakin, jota ei ehkä kerrota, harvoin pelkästä pahuudesta.

Ahneus usein kyllä riittää selitykseksi, ja poliittiset intohimot, jotka ovat yhtä kiihkeitä, kuin uskontoperäisetkin.

Epäoikeuden kohdistuessa isompaan joukkoon ei sen katsota olevan henkilökohtaista ja siitä ei ehkä suuresti välitetä, ellei ole itse kärsivien joukossa.

[a4]

Olen ja teen toki, mutta kyse ei ole mistään "näin sitten tästedes ikuisesti" -valinnasta. Sehän se just on se juju, että pitää yrittää löytää se tiedon laji, joka kulloinkin on sopivin ja tarjoaa sellaista ymmärrystä ja näkökulmaa, jota tilanteessa tarvitaan. On myös jälkikäteen ihan fiksua hiukan miettiä, olisko valinta toimiva. Onhan tuota kokemusta tietenkin myös erilaisesta tiedosta elämän varrella kertynyt siten, ettei ole mitenkään tavattoman suuri ylläri, mikä tiedon laji johonkin tilanteeseen luultavimmin sopii ja toimii käytännössä. Mutta kun liikutaan jossain tuntemattomissa maastoissa, uuden äärellä tai on tarve kyseenalaistaa, voi saada laajempaa näkemystä myös pohtimalla sitä, millaisen tiedon varassa asiassa suunnistaa ja olisiko sille vaihtoehtoja.

Työssäni käytän usein sekä tieteen tietoa että ihan muunlaista tietoa suloisessa sekamelskassa ja molempia hyödyntäen siten, että saan kaikki hyödyt ja useita näkökulmia. Mm. lasten kanssa toimiessa ei ollenkaan aina ole tehokkainta kuvata jotakin tieteellisestä näkökulmasta, vaan mielikuvituksellisten maailmojen, leikin (jota taide monasti oikeastaan on)  ja tarinoiden käyttäminen on huomattavasti toimivampaa. Silti lapset ovat hyvin vastaanottavaisia myös silkan tieteelliselle tiedolle, joten sitäkin voi ajoittain käyttää ja tarjota pureskeltavaksi. Toisaalta aikuisillekin joskus mielikuvituksen ja mielikuvien käyttö on tehokkaampaa kuin tieteellinen - vaikka fysiologisesti tarkka - kuvaus tavoitteesta. Ihmistä voi yrittää lähestyä holistisesti, jolloin otetaan kaikki ihmisyyden puolet mukaan, ei pelkkää kognitiota. Lopulta tämä kiteytyy siinä, millaiseen ihmiskäsitykseen oikein ajattelunsa perustaa. Vai jopa näkee monenlaiset ihmiskäsitykset mahdollisina samanaikaisesti.

Sopivin..tarvitaan..toimiva..sopii..toimii..tarve..hyödyntäen..hyödyt..tehokkainta..toimivampaa..käyttää..
Poimin sanojasi jotka viittaisivat tiedon lajin valintasi perustuvan tarvittavalle toimivuudelle, hyödynnettävälle käytettävyydelle.
Herää kysymys, mistä maailmankuvasta eli ihmiskäsityksestä kulloinenkin tarvittava toimivuus tai saatava hyöty johdetaan eli tulee määritellyksi?
Tieteellisessä maailmankuvassa, sen sisäisesti rakentuvassa monitieteisessä holismissa, tarvittava toimivuus johdetaan tieteiden jatkuvasti koostamasta maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä.
Millaiseen ihmiskäsitykseen sinä perustat kulloisetkin tiedon lajin valintasi toimivuudet?
Entä millä perusteella edes voisit vaihdella tiedonlajivalintojesi pohjalla olevia perustavia ihmiskäsityksiäsi, jolloin ne eivät enää olisi valintojesi perusta vaan nekin olisi valittu jonkin muun perusteella, minkä?
Oletko ihan varma ettei tiedon lajien "suloinen sekamelska" ole vain "kirsikankanpoimintaa"?
https://en.wikipedia.org/wiki/Cherry_picking
Entä miten samanaikaisilla ihmiskäsityksillä voidaan tehdä toisiaan poissulkevia valintoja tiedon lajeista, eikö pikemminkin päädytä samanaikaisiin tiedon lajeihin ja miten samanaikainen eri tiedon lajien käyttäminen toteutuisi käytännössä?