Mistä kannattaisi tai voisi olla ylpeä?

[kertsi]

Aika kipuilevaa tuntuu suhtautuminen ylpeyteen olevan.

Olisiko tässä melko muinaisia kaikuja takana, se, että ylpeys on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, ja se ensimmäinen listassa? Miksi se on kuolemansynti, ja peräti pahin? Ehkä ylpeyden tunne saa ihmisen olemaan vähemmän nöyrä, vähemmän alamainen, vähemmän orja suhteessa Jumalaan, pelkäämään vähemmän tuota Raamatussa kuvattua kammo-sadistia? Tuottaako kristinusko siis heikkoitsetuntoisia ihmisiä kitkiessään ylpeyden syntiä ihmisestä?

Itse en osaa nähdä ylpeyttä syntinä. Olisi päinvastoin ihan hyvä, jos ihminen pystyisi olemaan ylpeä edes jostain, sillä se kohottaa itsearvostusta ja itseluottamusta, ja ihminen, joka sekä arvostaa itseään että jolla on itseluottamusta, on kanssaihmisille mukavampi kuin ihminen jolla näitä ei ole. Huonommuuden tunteesta ja alemmuuskompleksista kumpuaa paljon ikävää häikkää ihmisten välille, esimerkiksi incel-ilmiö, jota pohditaan toisessa keskustelussa täällä. Itsetunnoltaan haavoitetut ihmiset saattavat olla aggressiivisia ja hyökkääviä, esimerkiksi incel-pojat, jotka eivät kelpaa kenellekään tytölle parisuhteeseen tai edes seksiin.

Ylpeys tietysti on eri asia kuin ylpeily, kerskailu, lesoilu, pullistelu, pröystäily, retostelu, joiden tarkoitus voi olla mm. nostaa itseä ylös painamalla muita alas.

Itse olen ylpeä esimerkiksi kun olen saanut aikaiseksi jotain tai viemään jotain loppuun, vaikka olosuhteet ovat olleet vaikeat.

Esimerkiksi ensimmäisestä yliopistotutkinnostani olen ylpeä, sillä se oppiaine ei sittenkään ollut niin kiehtova kuin ennalta luulin, mutta puskin jääräpäisesti silti tutkintoon asti, kun kerran olin aloittanut. Toinen tutkinto jäi puolitiehen, kun sairastuin vakavasti. Mutta se oli silkkaa iloa ja nautintoa (aika on tainnut kullata muistot?) se toisen tutkinnon opiskelu, joten en ehkä ole yhtä ylpeä siitä, vaikka vaikeaa olikin sisäänpääsy opiskelemaan ja vaikea oli oppiainekin. Pääsykokeiden läpäisyprosentti yksi alhaisimmista, joten vähän ylpeä olen siitä, että pääsin sitä opiskelemaan (pääsykoekirjat piti osata lähes ulkoa ja ymmärtää syvällisesti). Vähän olen kyllä ylpeä siitä, että jaksoin opiskella töiden ohella senkin verran kuin jaksoin.

Eräästä vajaan viikon mittaisesta polkupyöräretkestä kauan sitten olen ylpeä. Alkeellisin varustein mutta kekseliäisyyden ja sinnikkyyden ansiosta pystyttiin retkeilemään sellaisissa paikoissa ja olosuhteissa, jotka olivat vaikeita. Opin tavanomaista varttuneemman ikäisenä ajamaan autolla, laskettelemaan, rullaluistelemaan jne.. Itsensä voittamisesta taitaa tulla hyvä mieli, jota voisi kutsua vaikka ylpeydeksi. Ja siitä, että tekee jotain, vaikka pelottaakin.

Vähän samansuuntaista ylpeyttä tai tyytyväisyyttä tunnen, jos saan jonkun vaikean muihn ihmisiin liittyvän asian hoidettua. Esimerkiksi kun saan soitettua ystävälle, joka on kuolemassa, tai jonka äiti on kuolemassa, tai jonka isä on juuri kuollut. Sellaiset puhelut ovat vaikeita, mutta tärkeitä. Ja niistä tulee hyvä olo, että ne on saanut tehtyä, eikä ole ollut pelkuri. Rohkeuden hetkistä ehkä voi tulla ylpeyden kokemuksia.

Taideharrastuksessa tyytymättömyys voi ajaa ihmistä eteenpäin, mutta toisaalta pitää myös uskoa itseensä, jotta olisi vaivan väärtti edes tehdä mitään. Usko itseensä auttaa, jos edes hiukan on tyytyväinen johonkin työhönsä, ja vähän voi olla ylpeäkin, ei siitä haittaa ole. Teiniaikaisia muutamia töitäni olen säästänyt, osittain koska ne ovat mielestäni edelleenkin hyviä, ja toisaalta koska niistä näkee, miten paljon on kehittynyt harrastuksessani. Jostain syystä olen ylpeä myös sellaisesta, että ystäväni ja sukulaiseni haluavat pitää seinillään töitäni, ja siitä, että muutamat tuntemattomat ovat ostaneet töitäni. Eräs hauskin hetki oli kun olin eräässä puistossa maalaamassa kaverini kanssa, ja eräs täti tuli ja kertoi nähneensä työni, mennen kotiinsa ja keittäneensä kahvit ja juoneensa ne, ja tunteneensa että oli pakko palata kysymään myisinkö työni. No, myinhän minä. kun minua suostuteltiin ja sitten tingittiin onnistuneesti. Tuli hyvä mieli molemmille.

[Hippi]

Kuten jo aiemmin sanoin, niin riippuu ihan siitä, miten on tottunut tuollaisia sanoja kuulemaan ja missä yhteydessä niitä on käytetty. Minun kokemukseni mukaan, jos sanotaan, että ihnminen on ylpeä, tarkoittaa se epämiellyttävää ja tylyä ihmistä. Sanalla ei minun elämässäni ainakaan ole mitään tekemistä syntien tai vieläpä kuolemansyntien kanssa.

Minua on moitittu ylpeydestä, kun en tervehdi oman pihan ulkopuolella vastaan tulevia ihmisiä, vaikka nämä asuvat samassa taloyhtiössä. Tervehtimättömyys tosin on johtunut siitä, että minun on hyvin vaikea oppia tuntemaan uusia kasvoja.

Tuota kautta ajatellen toivottavasti olisi ymmärrettävämpää, etten oikein osaa sanoa olevan ylpeä jostain tekemisestäni.

[Xantippa]

Likinnä keskustelussa ihmetyttää se, että ilmeisesti suurimman osan mielestä on ok tuntea ylpeyden tunnetta vaikkapa onnistumisesta, mutta sitä ei saa sanoa, vaan tunne pitää nimetä joksikin laimeammaksi, kuten vaikka tyytyväisyys...

T: Xante

[Hippi]

Minusta näissä lauseissa on merkitysero:

Minä tunnen ylpeyttä siitä, mitä sain aikaan.
Minä olen ylpeä siitä, mitä sain aikaan.

Voihan olla, että se merkitysero on vain minun päässäni?

[kertsi]

Olisikohan suomalainen (tai pohjoismaalainen) kulttuuri hieman lannistava, verrattuna esimerkiksi yhdysvaltalaiseen kulttuuriin? Jotenkin tyypillista pohjoismaalaisuudelle on Janten laki, Jantelagen, tai ainakin ennen on ollut:

Wikpedia:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Janten_laki
https://sv.wikipedia.org/wiki/Jantelagen

"Janten laki on tanskalais-norjalaisen kirjailijan Aksel Sandemosen teoksessa Pakolainen ylittää jälkensä (1933) esitetty ajatus, jonka mukaan kenenkään ei tule kuvitella, että on parempi kuin muut.

Janten lain säännöt:

Älä luule, että sinä olet jotain.
Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
Älä luule, että olet enemmän kuin me.
Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
Älä naura meille.
Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.
Sekä teoksesta tunnistettava yhdestoista sääntö:

Älä luule, että on jotain mitä emme jo tietäisi sinusta.
Janten laki on tarkoitettu kuvaamaan aikansa pikkukylän ilmapiiriä. "


--
Taisi olla eräällä Berkeleyn yliopiston (Kaliforniassa) kampukseen tutustumiskäynnillä, kun ihailin erään siellä opiskelevan ja meille kampusta esitelleen nuoren miehen reippautta, kun hän kajautti kuuluvalla äänellä ja ylpeän oloisesti (ei niin täydellisellä lauluäänellä) yliopistonsa (vai oliko se tiedekuntansa?) laulun. Kehon asento: jalat vähän harallaan, rinta vähän rottingilla, hartiat alhaalla. Kasvot: avoin ja hyväntuulinen ilme, rentoa itsetuntoa uhkuva, ja ystävällinen. Hän ilmiselvästi oli ylpeä kampuksestaan, ja hänen ilonsa oli tarttuvaa. Ei ollut mitenkään nokka pystyssä kyllä hän.

Vaikea kuvitella Otaniemen jotain ujoa nörttipoikaa esittelemään kampustaan samalla tavalla. Vai ovatko ajat muuttumassa Suomessakin siihen suuntaan? Onko nykynuorisolla parempi itsetunto kuin vanhemmilla polivilla?

[a4]

Tyytyväisyys itseen kohottaa itsearvostusta ja itseluottamusta, ja ihminen, joka sekä arvostaa itseään että jolla on itseluottamusta, on kanssaihmisille mukavampi kuin ihminen jolla näitä ei ole. Ylpeys itsestä kohottaa samoja asioita, sosiaalisena mittatikkuna eli vähemmän itsenäisesti. Ylpeily ja itsetyytyväisyys ovat näiden liiallisia muotoja.
Olemme ylpeitä meidän poikamme lääkärin urasta. Meidän poikamme tuntee samaa ylpeyttä itsestään. (klaaniajattelua)
Olen tyytyväinen pysäköinninvalvoja akateemisesta ja rikkaasta suvusta. (individualismia)

Eli siis kyse on vain sanasta, jota halutaan käyttää, vaikka tunne sanan takana on ihan sama? Että on silleen ok käyttää sanaa tyytyväinen, se on hyvä sana, se on oikein. Ylpeä, se on väärin ja huonoa.

T: Xante

Päteekö tämä, ja muutkin ketjun tuoreimmat viestit sanoista ylpeä ja tyytyväinen myös tämän sanan suhteen?:




                     



Tai valitsisitko mieluummin kumman noista kahdesta sanasta autoosi tai talosi seinään isolla, tähän tyyliin?:

[MrKAT]

Artikkelissa  /Valitut Palat, Kesäkuu 1995, Palaako Suomi perusarvoihin?, s. 26-34/ julkistettiin galluppi joka tehtiin sekä Suomessa että naapurimaissa; Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä (Pietarin alueella) ja kysyttiin minkälaisina suomalaisia oikein pidetään.  Esim. 90% suomalaisista piti suomalaisia luotettavina mutta virolaisista näin ajatteli vain 41% ja venäläisistä 54% ja ruotsalaisista 78%. (Ja väliotsikkona on "Suomalaisten luotettavuus on myytti.").
  Ylpeinä suomalaisia piti suomalaisista 47%, ruotsalaisista 72%, virolaisista 44% ja venäläisistä 54%.
Leipätekstissä lukee "Kielteisistä ominaisuuksistamme nousi esille merkittävästi vain ylpeys, jonka mainitsi 72 prosenttia ruotsalaisista, 54 prosenttia pietarilaisista, ...".

Ajattelenko minä erilailla vai onko ajat muuttuneet mutta "kielteisistä" sana pomppasi oudosti silmään. Että ylpeys oli automaattisesti kielteinen piirre vuonna 1995? Ja vielä se että VP on amerikkakeskeinen kapitalistinen julkaisu...

[Xantippa]

Päteekö tämä, ja muutkin ketjun tuoreimmat viestit sanoista ylpeä ja tyytyväinen myös tämän sanan suhteen?:

Tai valitsisitko mieluummin kumman noista kahdesta sanasta autoosi tai talosi seinään isolla, tähän tyyliin?:

En taida ymmärtää, miksi minulta kyselet, sillä kysymyshän oli asetettu sinulle koskien sanojen paremmuutta tai huonommuutta. Et vastannut, vaan esitit ilmeisesti (?) vastakysymyksen, jonka ymmärrän siten, että kyselet, voiko sanoilla olla negatiivisia mielleyhteyksiä. Vastaus on, että totta hitossa voi ja onkin.

Jokainen valitsee tietysti sanat, jotka omaan suuhun sopii.

T: Xante

[Karikko]

"Janten laki on tanskalais-norjalaisen kirjailijan Aksel Sandemosen teoksessa Pakolainen ylittää jälkensä (1933) esitetty ajatus, jonka mukaan kenenkään ei tule kuvitella, että on parempi kuin muut.

Janten lain säännöt:

Älä luule, että sinä olet jotain.
Älä luule, että olet yhtä hyvä kuin me.
Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
Älä luule, että olet enemmän kuin me.
Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
Älä naura meille.
Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
Älä luule, että voisit opettaa meille jotakin.
Sekä teoksesta tunnistettava yhdestoista sääntö:

Älä luule, että on jotain mitä emme jo tietäisi sinusta.
Janten laki on tarkoitettu kuvaamaan aikansa pikkukylän ilmapiiriä. "

Ihan kiva laki-

Ihmisyyteen kuuluu olla hieman "parempi" kuin joku muu ja sitä "lakia" ihmiset toteuttavat.

Ei siitä mihinkään pääse, niin se vain on- kukaan ei oikeasti halua olla tasavertainen, jos se vaatii hänen oman statuksensa alaspäin menemistä- Sen sijaan on kyllä valmis nousemaan portaissa ylöspäin.

[Xantippa]

Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.

Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.

Jos sitten ajatellaan lapsuutta ja kasvamista, ei edelleenkään voi mitään, että pidän tälläistä kasvatustapaa, jossa mitä syvempi tunne, sen enemmän sitä pyritään suitsimaan ja lievntämään joksikin sopivammaksi, sitkeästi surullisena.

Mikähän muu asia saisi ihmiset väittelemään toisen tunteista tällä tavalla...? Jos kerron, että rakastan miestäni, aika harva tulee sanomaan, että en käyttäisi noita sanoja, eiköhän asia ole niin, että tykkäät miehestäsi. Näet rakastaminen on jotain, mikä tulee ulkoapäin, tykkääminen on semmoinen sopiva oman pään sisällä oleva sovinnainen tunne, jota voi huoletta tuntea.

Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.

T: Xante

[Karikko]

Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.

Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.



Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.

T: Xante

Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.

Vertaamista tapahtuu kyllä, tuskin kukaan on sitä toimintaa kyennyt itsestään pois sulkemaan, vaikka kuvittelisi olevansa suvaitsevaisuuden airut.

[Xantippa]

Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.

Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.



Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.

T: Xante

Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.

Vertaamista tapahtuu kyllä, tuskin kukaan on sitä toimintaa kyennyt itsestään pois sulkemaan, vaikka kuvittelisi olevansa suvaitsevaisuuden airut.

Onko useammallakin näin, että omat tunteet tunnetaan erityisesti vertailemalla niitä toisten tunteisiin tai muuhun toimintaan? Kun vaikkapa jaksaa/viitsii/uskaltaa tehdä jotain, mitä on pitkittänyt ja on onnistumisesta ylpeä, vertailee tätä tunnetta naapurin saavutuksiin?

Mielenkiintoista olisi myös, mitkä muut omat tunteet vertautuvat toisten tunteisiin?

T: Xante

[Karikko]

Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.

Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.



Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.

T: Xante

Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.

Vertaamista tapahtuu kyllä, tuskin kukaan on sitä toimintaa kyennyt itsestään pois sulkemaan, vaikka kuvittelisi olevansa suvaitsevaisuuden airut.

Onko useammallakin näin, että omat tunteet tunnetaan erityisesti vertailemalla niitä toisten tunteisiin tai muuhun toimintaan? Kun vaikkapa jaksaa/viitsii/uskaltaa tehdä jotain, mitä on pitkittänyt ja on onnistumisesta ylpeä, vertailee tätä tunnetta naapurin saavutuksiin?

Mielenkiintoista olisi myös, mitkä muut omat tunteet vertautuvat toisten tunteisiin?

T: Xante

Tunnetilat ovat aika tarttuvia- varsinkin urheilukentän laidalla sen voi huomata, tai jossain muussakin yleisötilaisuudessa, vaikka rockikonsertissa.

Jokaisella on omat tunteensa, jotka eivät perusteiltaan eroa toisten tunteista, samalla mekanismilla itsetunto toimii. Siihen ( itsetuntoon) vaikuttaa paljolti se, miten asemoituu muihin nähden.

[mikainen]

Itse en näe näitä minään "parempi ihminen, huonompi ihminen" kysymyksinä, vaan nimenomaan, kuten Lognessa hyvin bongasi, tunnekysymyksinä.

Itselleni tässä näyttäytyy siis kieltämättä hyvin suomalainen tapa, pyrkimys skaalata tunteita alaspäin.



Olla ylpeä itsestään on siis minulle vain yksinkertaisesti voimakkaampi tunne kuin olla tyytyväinen itseeni. Ja sen vuoksi tuntuu hupsulta, että tämä laimeampi tunne on ihan ok, mutta tuo vahvempi, syvempi onkin huono juttu, altis ulkopuolelta tulevalle vaikutukselle.

T: Xante

Tunnekysymyksiä > itsetunto on sitä, tunneskaalan mukaan tuntee itsensä tärkeäksi ja "laumassa pärjääväksi, kun on mukana sellaisia, ettei itse ole pohjimmainen.

Itsetunto on minusta enemmänkin sitä, että tuntee itsensä tärkeäksi vaikka olisi "pohjimmainen". Vaikka olisi jonkun joukon heikon pallonpotkija, bändin heikoin soittaja tai pyöräiytiimin hitain pyöräilijä. Tärkeä tosin ei ehkä ole paras mahdollinen sana kuvaamaan tunnetilaa, vaan se ettei koe itseään huonommaksi _ihmiseksi_ vaikka on joukon huonoin jossain asiassa.

[Xantippa]

En taida ostaa näitä tarttuvia tunnetiloja ihmisen omassa sisäisessä maailmassa. Esimerkiksi jos on ylpeä itsestään voitettuaan jonkun oman heikkoutensa, miten tämä tunnetila muka tarttuu ja keneen? Vai onko ajatus, että se ei olekaan oma tunne, vaan sen on tartuttanut joku toinen?

T: Xante