Suomalainen muinaisusko ja mytologia

[Norma Bates]

Hienoja kommentteja (no, ainakin muutama) edellä. Suomen muinaiskulttuuri oli/on rikas, toivon sen elävän edelleen.
Silti väitän, että yhteiskuntaa ajatellen kristillisyys tuotuna tänne loi enemmän pohjaa toimivan yhteiskunnan luomiseksi, mitä muinaisuskomme hajanaisuuteessaan loi.

Kristillisyyden myötä syntyi yhtenäisvaltion ajatus. Myöhäiskeskiajalla se luultavasti on ollut toimivin malli, mikä olisi sitä kyseenalaistanut? Suomi yhteiskuntana ehkä on enemmän muotoutunut kristillisyyden kautta, kuin perinteisen kalevalaisen käsityksemme kautta. Voimme puhua siitä, että suomalaisuuden sielu on perinteissä, mutta valtio ei sitä ole. Valtio on pitkälti kristillisen maailman luomus.

Yhtenäisvaltion kaunein kukkanen olikin sitten natsi-Saksa. Itseasiassa jos valtio on kristillisen maailman luomus, niin miksi se kesti niin pirun kauan että muodostui tällaisia valtioita kuin Saksa, Italia ja Espanja? Jos mennään "kristillisyyden" janalla taaksepäin, niin Eurooppahan oli väärällään kaikenlaisia pikkuruisia "valtioita" jotka eivät olleet vielä yhtyneet keskenään, vaan päinvastoin milloin taistelivat ja milloin liittoutuivat, tarpeen mukaan. Aivan kuten oli tehty jo muinaisessa Kreikassakin.

K-uskonnon piirissä ollaan kähistelty kristityt vs. kristityt ihan siinä missä muslimitkin "omiensa" kanssa, koska semmoista uskontoa ei ole vielä keksittykään joka todella pysyy yhtenä kokonaisuutena ja todella kokoaa kaikki kansat siipiensä suojaan olemaan yhtä samanmielistä porukkaa.

Pieni kansa ei sitäpaitsi ehdi vielä saamaan aikaan semmoista tuhoa kuin joku lukumäärältään paisunut kansa joka ottaa käsikassarakseen tarpeen mukaan myös uskonnon, kun pitää valloittaa joku maa, raiskata akat ja tappaa jätkät sieltä. Ihan sama palvooko retkuporukka Odinia vai Allahia, sama touhu kautta aikain.

Kalevala sentään opettaa että ohraisesti käy kun taistelemaan lähtee. Oli se sitten kuinka Lönnrotin muokkaama tahi ei.

Voikin olla että miksi itse diggailen shamanismia johtuu juuri siitä että siinä on kysymys pienemmistä ympyröistä kuin noiden "suur"uskontojen. Shamanistin on helpompi mieltää luontokin suojeltavaksi, kuin jonkun öykkärin jonka Pyhä Kirja käskee että mene ja tapa kaikki, paitsi jos nämä alistuvat mielistelemään sinua, uskontoasi ja minua (=käskevä jumalauus).

[Juuli]

Mummo taisi tehdä leipoessaan ruisleivän päälle ristin. Jos ei nini isomuumo ainakin. Joka , epäilen, kuskasi kuusen juureen uutisleivän. Minä syljen kun näen mustan kissan olkapään yli. Tuskin näistä suurta vahinkoa on ellei kukaan ole sylkiessä takana. Ei nyt varsinaisesti ainakaan tuo syljeksintä muinaisuuteen liity.

[kertsi]

Omakin mummoni siunasi leivän tekemällä siihen ristinmerkin. Kai se jonkinlaista taikauskoa on sekin. Varsinkin se, että vie esi-isille/vainajille ensimmäiset leipämuruset, ensimmäiset vuoden kalansaaliit jne. kuuluu kyllä suomalaiseen muinaisuskoon.

Varmaan aika pitkään muinaisusko ja kristinusko jatkoivat rintarinnan.

Ja onhan niitä vieläkin enemmän tai vähemmän pakanallisia tapoja. Esim. kekri tai Haloweenina tunnettu juhla oli roomalaiskatolisessa Suomessa sadonkorjuujuhla, johon sekoittui joulunkin piirteitä.

[Norma Bates]

Karjalaisesta perinteestä tunnetaan uskomus, jonka mukaan metsässä kuollutta ihmistä ei voitu viedä hautausmaalle, vaan hänet piti haudata metsään. Tämä tapa pohjautui kosmologiseen käsitykseen metsästä omalakisena maailmanaan, jota hallitsivat yliluonnolliset voimat ja joka täytyi pitää osittain erillisenä tavallisista hautausmaista.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008148220.html?fbclid=IwAR1aJKEiLJiEg6kPcssutg0Hwk0ag9u1Zl6QveQLOAaXYBaZu1RRRGP1Goc

[kertsi]

^
Tytön suuhun oli laitettu pääskysen pää, ja viereen toinen.

Tuossa artikkelissa:
Suomalaisessa mytologiassa lintu on kuitenkin symboloinut sielun matkaa kuoleman jälkeen ja sielulinnut on usein liitetty lapsiin. Skandinaviasta tunnetaan myös tapauksia, joissa lapsi on haudattu joutsenen siivelle.
...
Sen sijaan linnun laittaminen vainajan suuhun ei ole tuttu tapa muinaisesta Suomesta.

"Kyseessä voi olla ainutkertainen ratkaisu, jonka sotilaan perhe on tehnyt lapsen kuoleman aiheuttamassa kriisissä. He saattoivat ajatella, että lasta ei voi koskaan palauttaa fyysisesti kotiseudun hautausmaalle, ja yrittivät tehdä asialle jotain linnun avulla."

[Toope]

Omakin mummoni siunasi leivän tekemällä siihen ristinmerkin...

Minäkin teen ristinmerkin periaatteesta, kun leivon leivän.
Se on perinne.

[Norma Bates]

Onkos sille leivän puukottamiselle jotkut käytännön perusteet? Eli poksahtaisiko leipä uunissa, jos sitä ei ole silvottu päältä? En ole koskaan tainnut leipoa oikeaa leipää (teeleipiähän ei lasketa). Kävisiköhän päälle yhtälailla kirkkoveneen kuva...

[urogallus]

Onkos sille leivän puukottamiselle jotkut käytännön perusteet? Eli poksahtaisiko leipä uunissa, jos sitä ei ole silvottu päältä? En ole koskaan tainnut leipoa oikeaa leipää (teeleipiähän ei lasketa). Kävisiköhän päälle yhtälailla kirkkoveneen kuva...

Yleensä käytetään vinoviivoja, mutta voi sitä muitakin kokeilla. Kirkkoveneen piirtäminen taikinaan voi olla hankalaa...

Ja on niillä viilloilla sellainen tehtävä, että uunissa turpoava leipä paisuu siivommin. Silpomaton leipä halkeaa pinnaltaan enemmän, mutta ei se ainakaan itselleni mikään ongelma ole.

[kertsi]

Se mummoni tekemä leivän siunaus ristinmerkin tekemällä toimitettiin kämmensyrjällä, eli se oli pelkkä painauma, joka ei "silponut" leipää. En muista, tekikö hän sitten lisäksi viiltoja veitsellä tai pistelyitä haarukalla.

[Hippi]

^
Joo, tuota olin minäkin sanomassa, että ei siinä veistä käytetä ristin tekemisessä.
Eri juttu sitten on koristeviillot.

[kertsi]

^
Tytön suuhun oli laitettu pääskysen pää, ja viereen toinen.

Tuossa artikkelissa:
Suomalaisessa mytologiassa lintu on kuitenkin symboloinut sielun matkaa kuoleman jälkeen ja sielulinnut on usein liitetty lapsiin.

Wikipedia kertoo sielulinnusta näin:

Sielulintu oli linnun hahmoinen sielueläin ja vertauskuva suomalaisessa ja karjalaisessa muinaisuskossa. Lintu ehkä toi sielun syntymässä, ja vei sen kuoleman hetkellä. Joidenkin perinteiden mukaan nukkuessa oli hyvä olla lähellä puusta veistetty sielulintu, joka pitäisi huolta sielusta unen aikana, ettei se lähtisi omille teilleen. Sielulintuja käytettiin Karjalassa vielä 1900-luvulla. Ihmisen kuoltua hänen puinen sielulintunsa laitettiin ortodoksisen hautaristin yläpuolelle. Tällaisia hautaristejä on vielä ollut olemassa 1900-luvun lopullakin.

Lintujen ruokkiminen jouluna on vanha tapa. Muinaissuomalaiset ehkä ajattelivat, että kuolleet eli sielulinnut olivat elävien kanssa mukana keskitalven juhlassa.[1]

Voi olla, että ihtiriekko (*itse-riekko) oli äpärälapsen sielulinnun hahmoinen itse-sielu.

[kertsi]

Hahaa! Tämä mielenkiintoinen käsitys, jälleen wikipediasta:

Itse on suomalaisessa mytologiassa tavattu ihmisen varjosielu, jonka kuviteltiin voivan jäädä maan päälle kummittelemaan kuoleman jälkeen. [1] https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihtiriekko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Itse_(mytologia)
Itse (mytologia)

Itse on ilmeisesti ollut muinaissuomalaisen käsityksen mukaan ihmisen sielun osa, sieluun kuuluva muista osista erillinen henkiolento, sieluolento. Itse-olennosta on tullut nykysuomen pronomini itse. Itsen käsittämisestä henkiolennoksi on jäänyt vain joitakin merkkejä itämerensuomalaiselle kielialueelle, mutta joissain etäsukukielissä sanan "itse" vastine tarkoittaa yksinomaan sielun osaa. Esimerkiksi mordvan kielessä issi on sieluolento, joita oli ihmisellä useita. Itseä saattoi jollain tavoin vastata Luonto, joka useimmiten koettiin sielun ulkopuoliseksi suojelushaltijaksi, mutta joka antoi silti nimensä ihmisen sielun perustavanlaatuiselle piirteelle, luonteelle.

Itse on kuin sielun varjo tai varjosielu, se on erillinen minuudesta, mutta rinnakkainen tälle, ikään kuin tämän kuvajainen. Itse voi olla jopa ihmisen ruumiille rinnakkainen kaksoisolento. Itse voi kulkea ihmisen edellä hänen hahmossaan. Edellä kulkeva ihmishahmoinen itse voi aiheuttaa etiäisen.

Itse on voitu menettää, jolloin ihmisestä on tullut itsetön. Itsetön ihminen on pahasti sairastunut, kalpea, masentunut tai menettänyt onnensa. Itsen on voinut viedä esimerkiksi paholainen valansa rikkojalta. Vainajat ovat voineet viedä itsen vainajalaan jo ennen ihmisen kuolemaa. Alkoholismi voi myös viedä itsen. Sen perusteella, miten itsen voi menettää, vaikuttaa siltä, että itse tarkoittaisi jotakuinkin itsetuntoa, omakuvaa tai omaatuntoa, jonka esimerkiksi syyllisyydentunto, itseinho tai syvä masennus voi viedä tai turmella.

Ennen kuolemaa tai kuolemassa itse on lähtenyt omille teilleen, ja voinut esimerkiksi näyttäytyä kaukanakin oleville eläville sukulaisille. Myös itse on lopulta joutunut vainajalaan. Toisaalta kummitukset, kuten ihtiriekko, saattavat olla ihmisen maailmaan jäänyt itse. Yksi ehdotettu alkuperä ihtiriekko-nimitykselle *) on murteellinen muoto sanasta itseriekko.


*)https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihtiriekko (ru myling, myrding; eng myling (in Scandinavian folklore))
Ihtiriekko (myös äpärä, liekkiö, sikiö) on suomalaisten uskomusten mukaan siunaamatta, kastamatta tai väärään paikkaan haudatun lapsen tai sikiön kummitus.

Olisikohan ihtiriekko (supisuomalaisesta nimestään huolimatta) skandinaavista kulttuurilainaa?

---
Ihan kuin olisin muistelevinani, että muinaisessa Egyptissäkin taisi ihmisen mieli sisältää useita osia...? Norma, muistatko sinä?

[Norma Bates]

Olihan niitä sieluja Egyptissä varmaan ainakin neljä. Ka ja ba lähinnä tulee mieleen. Wiki kertonee enemmän kuin minä. Minulle jotenkin ymmärrettävämpiä ovat teosofien astraali- sun muut kehot, mutta nehän nyt eivät kuulu tähän.

Sinänsä kyllä mielenkiintoinen tämä Kalevalan kohta missä munitaan kultamunia ja muistaakseni rautamuna on seitsemäs. Tämä ei sieluun liity varsinaisesti, mutta ei ole teosofien keksintöä että olisi olemassa useampia tasoja. Kuten on esim. Kabbalan Elämänpuussa, jossa on nämä 10 sefirothia joista alin on Malkut(h) eli fyysinen olemassaolo.

Jolloinka tietty teosofipohjalta mietin tarvitseeko olento joka tasolle omanlaisensa sielun. Nämä ollen ikäänkuin päällekkäin kuten kerrokset sipulissa.

[kertsi]

Uno Harva taisi muistaakseni määritellä suomalaisen muinaisuskon niin, että siihen ei kuulunut karjalainen muinaisusko eikä myöskään saamelainen muinaisusko. Aika kummallista, sillä tokihan karjalaisia ja saamelaisia on/oli myös Suomessa...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Saamelainen_muinaisusko

Saattaa kyllä olla, että muistan väärin, ja Harva kuitenkin siellä täällä kirjassaan käsitteli karjalaistakin muinaisuskoa. Kirja jäi mökille, en voi tarkistaa nyt. Ainakin Agricola listasi suomalaisten jumalat ja karjalaisten jumalat erikseen.

[mikainen]

Olihan niitä sieluja Egyptissä varmaan ainakin neljä. Ka ja ba lähinnä tulee mieleen. Wiki kertonee enemmän kuin minä. Minulle jotenkin ymmärrettävämpiä ovat teosofien astraali- sun muut kehot, mutta nehän nyt eivät kuulu tähän.

Sinänsä kyllä mielenkiintoinen tämä Kalevalan kohta missä munitaan kultamunia ja muistaakseni rautamuna on seitsemäs. Tämä ei sieluun liity varsinaisesti, mutta ei ole teosofien keksintöä että olisi olemassa useampia tasoja. Kuten on esim. Kabbalan Elämänpuussa, jossa on nämä 10 sefirothia joista alin on Malkut(h) eli fyysinen olemassaolo.

Jolloinka tietty teosofipohjalta mietin tarvitseeko olento joka tasolle omanlaisensa sielun. Nämä ollen ikäänkuin päällekkäin kuten kerrokset sipulissa.

Eikö Blavatskyn teosofian yksi peruspilareista ollut, että katsokaas nyt, joka puolella maailmaa on samankaltaisia ajatuksia sielujen (tai kehojen) sisäkkäisyyksistä ja teosofit sitten esittivät omat versionsa ajatuksesta?