Vaikeita kysymyksiä (ehkä)

[Juha]

Toisaalta, jos pitää jotain tavaraa kauemmin kotona, se ikän kuin "maastoutuu", eli sille tulee sokeaksi. Olisi parempi tehdä siis jotain piakkoin, ettei näin kävisi.

Puhtaanpidossa hiukan toisin, tai samoinko?

Jos jotain ruoka-ainetta roiskuu jonnekkin, niin syötävää kun on, ja tuoretta, niin mitäpäs pienistä. Lautasellakin kun syötävää, niin mitäs sitä huuhtelemaan. Tilanne vaihtuu, kun se herkkuhetki alkaa näkyä homeen muodossa, ellei samalla myös ala döfätä.

Ehkä akuutisti katsoen, moni tavara ansaitsee paikkansa, "tavara-aikaan" sidottuna. Kun jokin muu vaihtuu osaksi omaa ajankäyttöä, ei entinen tietysti ole samalla tapaa tärkeä. Huomiosiivu omasta ajankäytöstä kohdistuu eri lailla, eri esineistöön, jota päätynyt pitämään jotenkin saatavilla.

Se ketuttaa, etenkin vähävaraista, jos heittää jotain tarpeellista pois, tai sellaista, josta saa tarpeellisen. Osta se kalliilla.

Vanhaa kun säilyttää, niin jos entisen äärelle palaa, niin joskus ne säilytetyt löytää aarreaittana. Sitä tavarastoa ei välttämättä osaisi enää hakea, jos täytyisi poimia sieltä täältä, myymälöistä, tai jostain.

Erilaiset tavarat toisaalta muistuttavat mahdollisuuksista. Ne toimivat ideoinnissa. Konkreettisesti nähdyn ja koetun pohjalta voi ehkä tehdä jotain hankintoja, jotka osuvat paremmin kuin, että jos menisi liikkeeseen mutustelemaan, että mitähän sopimatonta saisi ahdettua mukaansa.

[kertsi]

Onkohan hamstraamisessa kyse jostain tavallista voimakkaammasta tavaraan kiintymisestä?

Luulen pikemminkin, että jotain tarvetta se täyttää. On väitetty esimerkiksi, että ilman tyydyttävää seksiä elävät ihmiset voivat kompensoida juurikin shoppailemalla holtittomasti. Toinen tarve voisi olla turvallisuuden tarve: jos perusturvallisuus on järkkynyt joidenkin järkyttävien tapahtumien myötä, voi se oireilla hamstraamisena. (Keräilijä saattaa tuntea suojautuvansa näin potentiaalisia uhkia vastaan ja yrittää tavaroita keräämällä hallita kaoottiseksi kokemaansa elämäntilannettaan, sanotaan alla olevassa linkissä.) Tai sitten perintöesineitä säilyttämällä haluaa pitää kiinni siitä rakkaasta edesmenneestä ihmisestä. Mitähän muita tyydyttymättömiä tarpeita voisi olla hamstraamisen taustalla?

Ilmeisesti keräilyvimmaisilla on pakko-oireinen häiriö, OCD, tosin vailla kaikkia OCD:n oireita:
Mistä keräilypakossa on kysymys (Mielenterveysyhdistys Helmi ry)

Keräilypakko on usein jo nuorena alkava ja iän mukana paheneva mielenterveyden häiriö. Se luokitellaan yhdeksi pakko-oireisen häiriön alalajiksi, mutta toisaalta sitä pidetään myös myös erillisenä oireyhtymänä, koska keräilypakosta kärsivällä saattavat puuttua muut pakko-oireisille tyypilliset piirteet. Se voi esiintyä myös liittyneenä masennukseen tai joihinkin muihin mielenterveysongelmiin. Arviot keräilypakon yleisyydestä vaihtelevat, mutta 1-2 %:lla väestöstä sen arvellaan haittaavan jokapäiväistä elämää.

Taustalla voi olla myös jokin neurologinen syy. Omalla Alzheimeria kärsineellä omaisellani hamstraaminen näkyi esimerkiksi käytettyjen einesten muovirasioiden säilyttämisenä tiskikaapissa (huuhdeltuina, vaan ei tiskiaineella pestyinä). Siis silkan roskan säilyttämisenä. Olen kuullut, että tämä voi olla aika yleistä, ja voi olla oire äärimmäisestä säästäväisyydestä, joka on ilmaantunut muistisairauden myötä.

Tai sitten ihminen ei niinkään haali ylenmäärin tavaroita, mutta hänellä ei ole voimia ja energiaa karsia tavaroita. Esimerkiksi monilla masentuneilla on näin, kun päätöstentekokyky, aikaansaaminen, asioiden aloittaminen jne. ovat heikentyneet.

[kertsi]

Duodecim kirjoittaa näin:

Keräilypakko

Pakonomainen keräily voi olla pakko-oireisen häiriön muoto (ks. «Pakko-oireinen häiriö»1), mutta monilla siitä kärsivillä ei ole lainkaan muita pakko-oireiselle häiriölle ominaisia oireita.

On tärkeä erottaa pakonomainen keräily ja keräily harrastuksena. Postimerkkien tai vanhojen autojen keräilyä harrastavat etsivät kokoelmiinsa vain tiettyjä ja puuttuvia kappaleita. Päinvastoin kuin pakonomaisesti keräilevät he ovat ylpeitä kokoelmistaan ja pitävät ne hyvässä järjestyksessä.

Pakonomaisen keräilyn syitä ja yleisyyttä ei tunneta. Se voi alkaa missä iässä tahansa, usein jo murrosiässä, ja jatkua asteittain pahenevana koko iän. Monen pakonomaisen keräilijän vanhempi tai lähisukulainen on ollut itse pakonomainen keräilijä. Joskus keräily alkaa läheisen kuoleman tai avioeron jälkeen tai muussa vaikeassa elämäntilanteessa. Noin puolella pakonomaisista keräilijöistä on alkoholiongelma.

Itsehoito ja hoito
Pakonomaisesti esineitä tai eläimiä keräilevät eivät itse useinkaan pidä käytöstään minkäänlaisena ongelmana, mikä seikka tekee ongelman hoidon vaikeaksi. Usein hoito on kuitenkin mahdollista. Hoidon tuloksena keräilijöiden ja heidän läheistensä elämänlaatu voi olennaisesti kohentua.

Pakonomaisen keräilyn aste vaihtelee lievästä hyvin vaikeaan. Lievä ongelma ei juuri haittaa keräilijän elämää. Se saattaa olla merkki vuosien mittaan pahenevasta ongelmasta, minkä vuoksi asiasta kannattaa puhua keräilijän kanssa. Kokemus on osoittanut, että alkavaan pakonomaiseen keräilyyn on paljon helpompaa vaikuttaa kuin vuosia kestäneeseen käytökseen.

Pakonomaisen keräilijän sukulaisen tai läheisen kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, psykiatriin, sosiaalitoimistoon tai A-klinikkaan. Joskus sukulaisen tai tuttavan on ongelman vakavuuden vuoksi pakko ottaa yhteyttä poliisiin tai paloturvallisuudesta tai eläinten suojelusta vastaaviin viranomaisiin.

Jos pakonomainen keräilijä saadaan näkemään ongelmansa, hän voi suurestikin hyötyä asiantuntevasta hoidosta. Hoitotulokset vaihtelevat paljon, ja onnistunut hoito on vaativaa ja usein varsin pitkäaikaista. Lääkehoidossa käytetään ensi sijassa serotoninergisiä masennuslääkkeitä, jotka voivat lievittää pakonomaista käytöstä samaan tapaan kuin muissa pakko-oireisissa häiriöissä.

Psykoterapiassa sovelletaan ensi sijassa kognitiivista psykoterapiaa. Terapiassa tutkitaan ajatuksia ja tunteita, jotka ovat pakonomaisen keräilyn taustalla sekä autetaan keräilijää vähitellen luopumaan osasta esineitä, pitämään kotonaan parempaa järjestystä ja opetetaan erilaisia keinoja rentoutua.

[safiiri]

Jotkut väkertävät jotain itetaidetta pikkulusikoista, korvakoruja, seinäkelloja, lampunvarjostimia yms..
http://amilienunelmia.blogspot.com/2015/04/seinakello-ja-laatikoita.html
Ehkä jokin teeseitse-kirpputori Facebokissa voisi olla sopiva paikka yrittää myydä kaiverrettuja pikkulusikoita?

Ne "omat" kaivertamattomat siis ovat omaiseni peruja, eivätkä oikeastaan edes ole minun. Omaiseni muut tulevat perilliset eivät olleet niistä eikä muistakaan kamoista kiinnostuneita, joten voin periaatteessa tehdä mitä haluan, varsinkin kun siihen asunnon tyhjentämiseen meni yli kuukausi. Se oli aivan älyttömän iso urakka ja täysin palkaton. Ehkä siitä huolimatta tuntuisi pahalta alkaa myydä niitä. Jopa sellainen kin tuntuu vähän pahalta, että käytän hänen jotain keittiökamojaan, vaikka itsehän hän ei niilltä mitään tee enää, kun ei ole keittiötä eikä aivotkaan enää paljon toimi.

---
Toisaalta, jos pitää jotain tavaraa kauemmin kotona, se ikän kuin "maastoutuu", eli sille tulee sokeaksi. Olisi parempi tehdä siis jotain piakkoin, ettei näin kävisi.

Siivousguru Marie Kondon mukaan tavaroita läpikäytäessä on hyvä "herättää" tavarat Ruususen unestaan tälläämällä ne keskelle lattiaa. Ja sieltä sitten noukkien yksitellen ne säilytettävät. Kondon kielenkäyttö on vähän hassua, animistista tai jotain, mutta ymmärrän idean. Jos esimerkiksi yrittää noukkia kirjahyllystään poistettavia kirjoja, sieltä tulee noukittua vain vähän, verrattuna siihen, että kaikki kirjat kasaa lattialle (tai edes pöydälle, jos on selkä liian kipeä kumartelua vaativaan noukkimiseen).

Onko kyse hopealusikoista? Ne voi myös myydä, vaikka romuhopeasta tuskin mitään korkeaa hintaa saa. Mutta eipä tarvitse jätteeksi laittaa.

https://www.verkkokulta.fi/romuhopea/

[kertsi]

Kyllä, hopeisia ovat. Aika tummuneita ovat, nk. ovat ottimetkin. Jos niitä yrittäisi myydä ei-romuhopeana, se ehkä vaatisi putsauksen, mihin taas ei millään viitsisiryhtyä. Semmoinen ultraäänellä toimiva putsari olisi tällaiseen (ja korujenkin putsaukseen) hyvä, mutta semmoista ei ole.

[Xantippa]

Me ollemme ratkaisseet perinnekilujen ongelman siten, että olemme ottaneet kaikki käyttöön. Pesemme huoletta tiskikoneessa hopealusikoita, juomme suomalaisdesign laseista, jne. Mitään ei ole varsinaisesti kaapin perukoilla, jotain mieluista on nostettu ehkä ylemmälle hyllylle, mutta muutoin ajatus on, että astia on käytössä kunnes särkyy, noin Waltaria mukaillen.

Johtunee myös siitä, että kukaan ei ole niitä hingunnut, enkä usko, että taas meidän jälkeen jääneet arvostaa niitä juurikaan enempää kuin mekään. Jos niin olisi, olisivat varmaan kertoneet ja vieneet mennessään jo nyt.

T: Xante

[ROOSTER]

Oletko nähnyt paksun ja pitkän?

Ilmoita täällä: https://www.sss.fi/2019/05/koolla-on-valia/

[safiiri]

Me ollemme ratkaisseet perinnekilujen ongelman siten, että olemme ottaneet kaikki käyttöön. Pesemme huoletta tiskikoneessa hopealusikoita, juomme suomalaisdesign laseista, jne. Mitään ei ole varsinaisesti kaapin perukoilla, jotain mieluista on nostettu ehkä ylemmälle hyllylle, mutta muutoin ajatus on, että astia on käytössä kunnes särkyy, noin Waltaria mukaillen.

Johtunee myös siitä, että kukaan ei ole niitä hingunnut, enkä usko, että taas meidän jälkeen jääneet arvostaa niitä juurikaan enempää kuin mekään. Jos niin olisi, olisivat varmaan kertoneet ja vieneet mennessään jo nyt.

T: Xante

Joo meilläkin hopeiset aterimet on ihan arkikäytössä. Tiskikoneessa kuulemma pysyvät parempina, jos ovat siinä aterinlokerikossa eri lokerossa kuin teräksiset välineet. Mulle ainakin kelpaavat tuolla "hoidolla". Johonkin etikkasäilykkeeseen ei kandee unohtaa lojumaan, mutta muuten toimivat erinomaisen hyvin. Itse asiassa ne kummilusikat on just passelin kokoisia vaikkapa

Tummuneet hopealusikat on aika helppoa kiillottaa sellaiella hopeankiillotusliinalla. Sitten on tämä alumiinifolio - suola - kuuma vesi -kikka myös:

Ensimmäinen tapa puhdistaa hopea on hyvä koruille, koska koruissa on monesti pieniä yksityiskohtia, joihin ei aina ylety. Tämä on myös todella nopea ja näppärä tapa, sillä korut voi jättää puhdistumaan sillä aikaa kun itse tekee jotain muuta. Tähän puhdistustapaan ei tarvita oikeastaan muuta kuin lämmityksenkestävä astia (mielellään lasinen, muovinenkin käy paremman puutteessa), foliopaperia, suolaa tai ruokasoodaa ja kuumaa vettä.

Aseta foliopaperi astian pohjalle.
Kaada suolaa folion päälle sen verran, että pohjalla on suolaa noin 2 mm kerros.
Aseta puhdistettava esine astiaan ja kaada päälle kuumaa vettä.
Hetken odottelun jälkeen tummentumien pitäisi olla poissa.
Vesi on kuumaa, joten kannattaa varata työkalu, jolla korun saa vedestä polttamatta itseään.
Samassa vedessä voi puhdistaa useammankin esineen, kunhan vain vesi pysyy kuumana.

https://www.hopealanka.fi/hopealangan-koruohjeet/8.-hopean-puhdistus-kotikonstein.html

Youtubesta löytyy samasta aiheesta videoita.

[ROOSTER]

Eräs tuttavani antoi tusinan hopealusikoita lasten hiekkalaatikolle leikkeihin.

"Ei niillä ole mitään järkevämpääkään käyttöä. Hankalia pitää hyvän näköisenä ja käytössä tulevat aivan hillittömän ikäväksi pideltäväksi kuumaa kaakaota sekoitettaessa."

[kertsi]

Hamstraaja ei pysty luopumaan tavarasta – pakkokeräilijä häpeää hamstraamistaan, mutta ei pysty lopettamaan sitä

Pakkokeräilijää voi auttaa esimerkiksi kognitiivinen käyttäytymisterapia. Traumasta puhuminen asiantuntijan kanssa voi parhaassa tapauksessa auttaa hasmtraajaa löytämään keinot päästä parantumisprosessin alkuun.

On hyvä muistaa, että ketään ei voi pakottaa luopumaan tavarasta. Hamstraajan täytyy itse haluta muuttua. Parasta tervehtymisen kannalta olisi, jos hamstraajan perhe tai muu läheinen tukisi hamstraajaa ja osallistuisi paranemis- ja siivousprosessiin.

Prosessi voi olla pitkä, eikä lopputulos ole ehkä ulkopuolisten mielestä täydellinen. Pakkotyhjentäminen ei olekaan paras keino hamstraajan parantumisen kannalta. Hamstraajaa auttaisi enemmän, jos hän raivaisi tavaroita yhdessä ulkopuolisen ammattilaisen, kuten ammattijärjestäjän, kanssa vähitellen.  Silloin hamstraajan ei tarvitsisi hävittää kaikkea kerralla, vaan hän voisi olla itselleen armollinen ja sallia joitain pieniä tavaravarastoja. Tärkeintä on saada tilanne hallintaan, pienin askelin.

Lähde: Katariina Ponteva: Hamstraus hallintaan (Book on Demand, 2018)

Ja tämäkin oli tuossa kiinnostava:

Tavaroiden poisheittämisen voi saada hamstraajan tuntemaan, että hän on tuhlaavainen, tai että hän heittää samalla pois osan omaa minuuttaan. Hamstraajalle tavara määrittää omaa identiteettiä.

[Juha]

Ja tämäkin oli tuossa kiinnostava:

Tavaroiden poisheittämisen voi saada hamstraajan tuntemaan, että hän on tuhlaavainen, tai että hän heittää samalla pois osan omaa minuuttaan. Hamstraajalle tavara määrittää omaa identiteettiä.

Najaa. Ihmettely ainakin tässä on hassua, jos nykyajasta jotain tietää. Ihmisille myydään omakuvaa, erilaisten tavaroiden kautta. Vähän kun vinguttaa korttia, on jo lähellä sitä, mitä luvataan. Kun taloudellisesti sitoutuu itsensä rakentamiseen, niin siinä sitä on viimein, varmaan aika kasassa. Ala sitten purkaa itseäsi.

Killeriksi tuota voisi uhri nimittää. Eikä tuohon aina riitä vedota siihen, että iteppä on juttunsa rakentanut. Osa voi vastustaa monenlaista, osalle odotus tästä on käytännössä utopiaa.

Kuvauksena otos on osuva, ja kertoo tilanteesta hyvin. Vanhaa tarinaa, tosin kivahan tästä aiheesta on opetella kertoilemaan, kun todellisuutta yhä vain.

[kertsi]

Tässä vielä yksi, pätevän oloinen Duodecimin katsausartikkeli aiheesta:
Keräilypakko

Tuossa muuten mainitaan se valokuvaaminenkin.
Ilmeisesti erityisesti naiset, yksineläjät ja vanhukset ovat erityisen alttiita sairastumaan. Ja ilmeisesti jo nuorena alkanut keräilypakko pahenee ja pahenee iän myötä, mikäli sitä ei hoideta.

[ROOSTER]

Ovatko vangit ns. vapaasti keskenään vai syyllistyvätkö vartijat perseraiskauksiin? Ihme paikka.

50-vuotiasta saudiarabialaista Mustafa al-Hawsawia raiskattiin CIA:n salaisissa vankiloissa niin monta kertaa, että hän ei kykene enää istumaan ja välttelee syömistä, The New York Times kertoo.

[Juha]

Ilmeni ehkä vaikea kysymys, ja reaalielämästä.

Jos haluaa, että puuro ei pala pohjaan, ja pienin vastus voi aiheuttaa puuron pohjaan-palamisen, vähällä hämmentämisellä, kun puuro riittävän sakeaa, niin millä tavoin pohjaanpalamiskynnystä voi vähentää, ja estää se, jos selkeästi menee yli ilman toiminpiteitä?

Lämmönsiirtymiseen liittyjä kyssäri. Vastausta ei tule suorana mistään, vaan joutuu soveltamaan itse. En ole miettinyt asiaa.

Erilaisia ratkaija asiaan löytää, mutta tehokkain, ja toimivin. Pähkinä, suoraan keittiö-maailmasta.

[Hippi]

Jos teet ylipäätään paljon puuroja, kannattaa investoida hyvään puurokattilaan. Sen käyttäminen tosin hidastaa puuron valmistumista, mutta ei niin paljon, jos aluksi keität tavallisessa kattilassa ja haudutusvaiheen vasta teet puurokattilassa. Tsoin siitä tulee ylimääräinen kattila sitten tiskattavaksi.

Ennen kuin olin hankkinut puurokattilan, käytin haudutukseen mehu-maijan alaosaa. Se siis on ainakin niissä ikivanhoissa malleissa se matala osa, johon vesi laitetaan. Laitoin siihen vettä kiehumaan ja sen tavallisen kattilan puuroineen siihen vesikattilaan hautumaan. Tuo minusta vain haaskaa lämpöä, kun se kiehuva vesi on ilman kantta.

Puurokattila on siis yksi kattila, jossa on kaksi kerrosta ja alempaan tulee vesi, jonka kiehuessa sisemmässä kattilassa oelva puuro kypsyy. Noita on sellaisia, joissa osat ovat irti toisistaan ja sellaisia, jotka ovat kiinteästi yhdessä ja vesi lisätään kattiloiden väliin pienestä reijästä.