Välirikot ja pahanlaiset riidat

[ROOSTER]

Joskus käy inhimillisessä elämässä niin, että menee pahasti sukset ristiin. Toisinaan niitä ongelmia halutaan ratkoa, toisinaan ei.

Esimerkkejä.

Millaiset välisi Briatoreen ovat nyt?

– Ei ole välejä. Emme ole missään tekemisissä tai puheväleissä, Kovalainen kertoo.

Suomalaista se harmittaa. Hän kertoo olevansa ihminen, joka ei halua jättää riitoja sopimatta.

Kiinnitysluottopankki hakee Jethrolta sekä Hjalliksen yritykseltä yhteisvastuullisesti yli 458 000 euron saatavia.

Jethrolla on noin kuusi miljoonaa euroa ulosottovelkaa, joten hän on henkilökohtaisen konkurssin partaalla. Kiinnitysluottopankin saatavien maksumieheksi joutuukin todennäköisesti Hjallis yksin.
...
Temppu nähtävästi lopulta paljastui tuolloin Hjallikselle, joka järkyttyi pahoin pitkäaikaisen ystävänsä toiminnasta. Hän yritti saada Jethrolta rahoja takaisin, mutta ne olivat jo aikoja sitten kadonneet taivaan tuuliin.

Seiskan selvityksen perusteella kiistojen syynä ovat kaksikon väliset rahasotkut. Kiistat ovat olleet niin rumia, että Nanna on päättänyt panna välit kokonaan poikki kohukaunottaren kanssa.

Brittiagentin kuolinsyyksi epäillään rakastavaisten riitaa

Usein tuollaiset kiistat lähtevät juuri rahasta. Ne on myös halutessa helppo korjata - rahalla. Pahempaa on, jos tekee ihmissuhdeloukkauksia, esim. muhinoi toisen puolison kanssa tai vastaavaa. Sellaisesta ei välttämättä rahallakaan selviä. Mitkään välit eivät toki palaudu pahan kiistan jälkeen entiselleen, luulen.

Olen minäkin pahoittanut mieleni joskus niin, etten ole jonkun henkilön kanssa enää missään tekemisissä, mutta he eivät ole olleet ikinä mitään läheisiä. Kai sitä jokaisella on muutama ei-toivottu henkilö menneisyydestä, tai pientä riitaa ollut joskus, vai onko?

[Melodious Oaf]

Usein tuollaiset kiistat lähtevät juuri rahasta. Ne on myös halutessa helppo korjata - rahalla. Pahempaa on, jos tekee ihmissuhdeloukkauksia, esim. muhinoi toisen puolison kanssa tai vastaavaa. Sellaisesta ei välttämättä rahallakaan selviä. Mitkään välit eivät toki palaudu pahan kiistan jälkeen entiselleen, luulen.

Olen minäkin pahoittanut mieleni joskus niin, etten ole jonkun henkilön kanssa enää missään tekemisissä, mutta he eivät ole olleet ikinä mitään läheisiä. Kai sitä jokaisella on muutama ei-toivottu henkilö menneisyydestä, tai pientä riitaa ollut joskus, vai onko?

On minulla mennyt läheistenkin ihmisten kanssa joskus sukset ristiin.

Ystävyyssuhteissa se on johtunut lähinnä elämäntilanteista tai väärinkäsityksistä ja on myöhemmin korjaantunut.

Parisuhderintamalla on yksi ihminen jonka kanssa en itse halua olla tekemisissä. Suhtaudun niin että hän on arvokas ihminen ja tekee parhaansa — mutta en vain halua päästää millään tapaa lähelle.

Toisaalta yhden rikkoutuneen suhteen kohdalla, joka oli silloin siirtymässä hitaasti, takkuisesti ja meiltä molemmilta huonosti hoidetulla tavalla aika epätavallisesta lähisuhteesta ystävyydeksi, olen itse vähän vastaavassa asemassa. Homma päätyi totaaliseen välien katkaisemiseen hänen päätöksellään. Siihen ei liittynyt pettämistä, vaan se nyt vaan oli muuten perseestä.

Omien kokemusten pohjalta sanoisin, että jos tilanne on tulehtunut tai siinä on joku juttu, jota ei kertakaikkiaan osata hoitaa tai ratkaista, silloin siinä ei välttämättä ole mitään väärää, että välit vain katkaistaan. Ennen pitkää etäisyys, aika ja muu tekee mahdolliseksi nähdä koko kuvan molempien kannalta myötätuntoisemmin.
    On mahdollista, että ilman tällaista perspektiivin vaihdosta pelkästään asiaa vatvomalla ei itse asiassa edes päästä "eteenpäin".

Tällaisesta muuttuneesta lähtökohdasta olisi ehkä periaatteessa mahdollista käydä jotakin läpi eri tavalla tai toisin tai jotain, mutta...  tähän samaan perspektiiviin oikeastaan sisältyy sellainen, ettei sitä välttämättä tarvitse käsitellä tai puhua uudestaan läpi, vaan se kokonaisuus voi myös olla ihan sellaisenaan. Hyvät jutut ja se että ollaan oltu läheisiä ja myös ne ikävimmät hetket, joiden kohdalla olisi todella kovasti toivonut, että hommat olisivat menneet jotenkin toisin.

Ymmärrän osittain Kovalaisen toivetta, että voisi Briatoren kanssa sopia asiat ja puhua ne läpi. Mutta samalla ajattelen, lähinnä omiin kokemuksiin peilaten, että siinä ikään kuin kaipaa toisen ihmisen validaatiota tai hyväksyntää tai jotakin sellaista. Silloin... antaa toiselle ihmiselle tosi suuren vallan määritellä asioita, vaikka ei se niitä sun omia kokemuksia kuitenkaan sun puolesta voi täysin nähdä tai ymmärtää.
    Vähän niin kuin henkilökohtaisesti kärsii jostakin ja kokee että joku toinen voisi sitä helpottaa tai sen poistaa. En kuitenkaan tiedä, päteekö tämä Kovalaiseen ja Briatoreen ollenkaan, vaan puhun tässä lopulta vain omista kokemuksistani. 

En minä esimerkiksi pidä tätä yhtä naista kelvottomana tai mulkkuna, jonka kanssa en halua olla tekemisissä.

Ajattelen omalla kohdalla niin, että on oikein itse kohdata omat puutteensa ja vajavaisuutensa ja jopa mahdollinen mulkkuutensa, ja tämä on se taho, joka niihin juttuihin voi vaikuttaa ja jonka kanssa niistä oikeastaan tarvitsee "sopia". Se mitä joku muu ajattelee ei ollenkaan välttämättä ole niin ankaraa kuin mitä itse rankimmillaan saattaisi miettiä, mutta siitä huolimatta on niiden oma asia kokea ja ymmärtää se kaikki ihan niin kuin ne haluaa ja ilman mitään tilivelvollisuutta tästä minulle.

Samaa kuvaa laajentaen voisi sanoa niinkin, että ihmissuhteisiin liittyy väistämättä myös kipua. Omilla valinnoilla voi tietyssä määrin asioihin vaikuttaa, mutta kivulta ei ole mahdollista suojautua eikä sitä kokonaan väistää. Tarkoitan esimerkiksi sitä, että sekin että on tosi hyvissä väleissä ja ne pysyvät lämpiminä saattaa aiheuttaa ongelmia — eikä sekään suojaa kivulta tai tee kaikesta pelkästään hyvää ja kaunista ja helppoa.
     Sellaistakin juttua voi jäädä kantamaan, tai näin kuvittelisin.

Vaikka jotkut sanoo yleisenä viisautena, että menneen mukanaan kantaminen tai sen häpeäminen tai joku tällainen on turhaa eikä sillä voita mitään, ja tämä myös... on totta, silti kiirehtiminen tai sen vaatiminen itseltään, ettei mikään saisi todella kaihertaa ei minusta ole sekään ihan kohdillaan. Suru vaikka nyt omaisen menettämisestä tai jostakin tällaisesta kestää sen ajan minkä se kestää, eikä välttämättä ole viisasta tässä hätäillä tai pyrkiä sitä erityisesti "nopeuttamaan".

En usko että surun, katumuksen, häpeän tai muun tällaisen ehdoin tahdoin liki pitäminen tekee ihmisestä parempaa. Kuitenkin niihin sisältyy tärkeitä viestejä omista arvoista ja jostakin mikä on tärkeää. Tästä syystä ne voi kääntää myös tulevaisuuteen päin ja ottaa ohjaavina ja motivoivina tekijöinä.
    Ne eivät siis ole vähäpätöisiä juttuja tai tyhmiä tai väärässä.

Luulisin, että ongelma tiettyyn juttuun liittyvään voimakkaaseen syyllisyyden, häpeän, surun tai muun tällaisen kokemukseen kiinni jäämisessä on, että koska kyse on menneisyydestä, sen kautta ei aukene määräänsä enempää uutta tässä ja nyt. Se jotenkin... pysäyttää ihmisen johonkin mitä ei ole nyt — ja silti tietyissä rajoissa tällainen pysähtyminen on tarpeellista. 

[Socrates]

Kai sitä jokaisella on muutama ei-toivottu henkilö menneisyydestä, tai pientä riitaa ollut joskus, vai onko?

Entinen pomo olisi huomenna kilon paloina, jos tietäisin että kiinni en jää.

Muuten kärhämät ovat olleet sen verran ohimeneviä, että en niillä päätäni vaivaa. Enemmän vihaan joitain instituutioita ja organisaatioita kuin yksittäisiä paskiaisia.

Tykkään ihmisistä, joilla on aina menossa taistelu jotain tahoa vastaan. Se on maailman paras tapa elää ja jossain määrin olen noudattanut sitä itsekin. Konfliktit antavat elämään merkityksellisyyttä.

[Karikko]

Mieltä ei kannata pahoittaa, sehän on oma mieli ja miksi sen pahoittaisi.

Tietenkin on olemassa kaikenlaisia ihmisiä eikä kaikkien kanssa tule toimeen, mutta heitä voi välttää ei tarvi olla tekemisessä sellaisten kanssa.

Koston ja kaunaisuuden kalkki ei ole kivaa kannettavaksi, eikä pienistä erimielisyyksistä kannata loukkaantua.

Tosin ihmiselle voi olla vaikeaa olla suvaitseva edes aatteen tasolla joten usein se kiukku kantaa hedelmää, jota ei tarkemmin harkiten kannata kypsyttää.

[Toope]

Lennon - McCartney- riita oli klassinen. Mitä olisivatkaan luoneet yhdessä? Hyvää erikseenkin, mutteivät koskaan mitään sellaista kuin bändinä.

[urogallus]

Lennon - McCartney- riita oli klassinen. Mitä olisivatkaan luoneet yhdessä? Hyvää erikseenkin, mutteivät koskaan mitään sellaista kuin bändinä.

Olisiko ollut niin, että ne riidat kirittivät kumpaakin silloin kun olivat samassa bändissä, mutta bändin hajottua ei enää ollut sellaista pakkoa tehdä hommia viimeisen päälle?

Eli keskinäinen kilpailu sekä toi kummastakin parhaat puolet esiin että lopulta teki yhteistyöstä mahdotonta.

Rockbändeissä toisaalta usein ne biisintekoon osallistumattomatkin ovat elintärkeitä kokonaisuuden kannalta. Se huomataan vasta sitten, kun yhtye on hajonnut ja sen luovien voimien soolourat eivät tuotakaan hyviä tuloksia.

[ROOSTER]

Urogallus is back!

Tervetuloa. 

[Toope]

Lennon - McCartney- riita oli klassinen. Mitä olisivatkaan luoneet yhdessä? Hyvää erikseenkin, mutteivät koskaan mitään sellaista kuin bändinä.

Olisiko ollut niin, että ne riidat kirittivät kumpaakin silloin kun olivat samassa bändissä, mutta bändin hajottua ei enää ollut sellaista pakkoa tehdä hommia viimeisen päälle?

Eli keskinäinen kilpailu sekä toi kummastakin parhaat puolet esiin että lopulta teki yhteistyöstä mahdotonta.

Rockbändeissä toisaalta usein ne biisintekoon osallistumattomatkin ovat elintärkeitä kokonaisuuden kannalta. Se huomataan vasta sitten, kun yhtye on hajonnut ja sen luovien voimien soolourat eivät tuotakaan hyviä tuloksia.

Rock-muusikothan ovat tunnettuja älystään ja tulevaisuudensuunnitelmistaan... 

[Norma Bates]

Äitini tapasi haukkua sukulaisiaan näiden selän takana. Teininä erehdyin sitten jossain vaiheessa möläyttämään keskusteluissamme että sukulaisesi ovat hulluja. Äitini suuttui niin että oli muistaakseni useamman päivän puhumatta minulle mitään. Se tuntui ahdistavalta.

Isääni ei kiinnostanut oikein muu kuin oma napansa, minkä aiheutti autistispiirteisyys, ja jota pahensi hänen alkoholisminsa. Koko lapsuusaikani olin täysin äitini varassa, varsinkin kun me ei oltu erityisen läheisissä tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Isänihän oli ilmoittanut äidilleni heidän tavattuaan että ollaan vaan keskenämme, eikä tavata muita. Ehkä kerran tai korkeintaan pari vuodessa kävimme äitini lapsuudenkodissa. Joitakin kertoja vuodessa kävi joku tädeistäni perheineen. Sukulaisten ohella meillä ei kauheasti ollut tuttuja, muutama naapuri toki. Mutta kun minullakin on omat autistiset piirteeni, niin enhän minä mikään sosiaalisuuden huippu ole.

Ollessani eksieni yksi ja kaksi kanssa kimpassa, minulla ei ollut muita ystäviä tai juuri tuttaviakaan, työelämän ulkopuolella. Tokan eksän aikana oli sitten tietysti edes se eka eksä kaverina, mutta meni ja kuoli hänkin. Nykyään minulla on kaikenlaista tuttua sun muuta, mutta ei yhtäkään järin läheistä, ja harvan kanssa olen livessä tekemisissä.

Ihmissuhteitani rassaa tuo kotonani oppimani että pitää olla kokoajan tuntosarvet ojossa muiden ihmisten tunnetilojen vuoksi. Luullaan että jokainen alkoholistin lapsi jännittää sen alkoholistin takia. Mutta minä jännitin aikoinaan juomattoman vanhempani takia. Sitä että hänkin hylkää minut. Tavallaan hylkäsikin, koska sisarustani odottaessaan ja tämän vauva-aikana häntä ei järin kiinnostanut miten minulla menee, kunhan olin syötetty ja vaatetettu. Olin tuossa vaiheessa jo teini-ikäinen ja minulla olisi pitänyt olla oma kaveripiiri, eikä olla joku äitini jatke. Mutta ainoa kaverini kokolailla dumppasi minut kun siirryimme yläasteelle. En tiedä tulinko jätetyksi koska aloin kääntymään sisäänpäin ja masentumaan, vai onko asia edes osittain päinvastoin, eli masennuin kun tulin jätetyksi kaikkien taholta. Isäni, äitini, ainoan kaverin.

Minun on vaikea olla ihmisten kanssa tekemisissä koska kokoajan jännitän että teen tai sanon jotain semmoista mitä ei hyväksytä, ja tulee välirikko. Mitä merkittävämmän osan elämässäni joku ihminen saa, sitä enemmän minulla on paineita hänen takiaan. Eihän tämmöisellä päällä JAKSA sitten kauheasti kenenkään kanssa lähentyä.

Jotenkin viehätyn ihmisistä joita ei tunnu rassaavan juurikaan se että ei olla aina samaa mieltä, tai tykätä samoista asioista. Mutta eihän tällainen ihmistyyppi kauhean yleinen ole. Haluaisin olla itse sellainen "what ever" jolla menee sanat yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, silloin kun ei olla samoilla linjoilla.

[Hippi]

Muistuupa mieleeni tähän tapaukseen liittyen, että sain äidin verekseltään kiinni, kun hän oli penkonut laatikostani tuolta Uolevilta saamani kirjeen. Se oli kirjoitettu englanniksi ja äitiähän vitutti kun ei ymmärtänyt siitä sanaakaan. Sattumoisin, kun hänen siskonsa oli käymässä meillä, hän käännätti kirjeen siskollaan. Pölähdinkin juuri oikealla hetkellä kotiin, kun tulkkaus oli kahvipöydän ääressä käynnissä. Ämmät saivat kuulla kunniansa ja äidilleni olin puhumatta monta kuukautta enkä ollut kuulevinani hänen höpinöitään.

Tuo ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun sain hänet kiinni kamojeni penkomisesta. Aikaisemmin hän oli keksinyt, että teinitytöthän haluavat kirjoittaa päiväkirjaan salaisuuksiaan, joten hän osti minulle päiväkirjan, jolle voin avautua. Kirjoitin parille sivulle jotain tyhjänpäiväistä, mutta en vain ymmärtänyt mitä ideaa on päiväkirjan kirjoittamisessa, joten siihen se jäi. Jonkin ajan kuluttua äiti alkoi kysellä, olenko muistanut kirjoittaa päiväkirjaa. Vastailin jotain epämääräistä ja tuolloin jo aavistin, mistä oli kyse. Kun en avautunut hänelle, niin hän halusi päiväkirjasta lukea, mitä olen touhunnut kertomatta hänelle. Kirjoitin hyvät haistattelut päiväkirjaan ja sen jälkeen loppui utelut.

Olen älyttömän pitkävihainen ja mitä pidemmälle vihanpito kestää, sen vaikeampi siitä on päästä ulos. Teinivuosina jossain 13-14 hujakoilla nuo kaksi tapausta tapahtuivat, päiväkirjaepisodi aikaisemmin, vaikka ne tuossa kerroin väärinpäin. Suhteemme näennäisesti palautui ennalleen, mutta ikinä en noita antanut anteeksi enkä myöskään luottanut häneen niin, että olisin ikinä mitään sellaista kertonut, mitä en halunnut koko suvun tietävän.

Äitini kuoltua katkaisin välini koko hänen sukuunsa mukaan lukien vanhin velipuoleni. Tai katkaisu lienee väärä ilmaus, sillä ei niitä välejä oikein koskaan ollutkaan, sillä sen puolen suvun kanssa on ollut maantieteellistä etäisyyttä sen verran, ettei ole tarvinnut muuta kuin antaa asioiden olla. Eipä sieltäkään oltu minuun päin yhteydessä kertaakaan, mitä kyllä osaan arvostaa.

Luottamuksen tai lupauksen pettäminen on helpoin keino päästä minusta eroon.

[Norma Bates]

Minunkin äitini luki päiväkirjaani. Oli vieläpä niin törppö että meni korjaamaan siihen "itkee", kun olin sisaruksestani kirjoittanut että rääkyy. Kun ihmettelin sitä touhua, selitys oli muistaakseni että päiväkirja oli avautunut itsekseen kun hän siivosi.

Mikään hyvinvoinnissani ei kiinnostanut, kun kerta vanhempani eivät ottaneet kouluuni yhteyttä kun tulin kotiin rillit vinksin vonksin päässä sen jälkeen kun minut oli (vahingossa) tönäisty päin seinää. Joten ei sitä kirjaa luettu että tietäisi kuinka minulla menee.

Äitini varmaankin halusi tietää kirjoitanko hänestä. En kirjoittanut, lapsena.

[ROOSTER]

Olen älyttömän pitkävihainen ...

Luottamuksen tai lupauksen pettäminen on helpoin keino päästä minusta eroon.

Ihan sama juttu, mutta minä olen vastapainoksi (sellaisissa tilanteissa) myös äkkipikainen.

Vai pitäisikö kuvailla: Norsun muisti ja terrierin temperamentti. 

[Toope]

...Norsun muisti ja terrierin temperamentti. 

Ei paras yhdistelmä.
Kyllä minäkin toki muistan kiusaamista ylä-asteelta...
Ei pitäisi toki.

[Kopek]

Tässä ketjussako on tarkoitus haukkua vanhempiaan... ?

Katsotaan, keksinkö jotain. 

Edellä on kerrottu kirjeen ja päiväkirjan lukemisesta ja sen seurauksista. Ilmoittaudun kerhoon.

Aloin seurustella naapurin tytön kanssa 15 vuotta täytettyäni. Seurustelu oli hyvin viatonta, emmekä koskaan edes suudelleet. Oli syksy ja talvi, emmekä koskaan tavanneet sisätiloissa, joten vaatteetkin olivat luokkaa anorakki/toppatakki. Lempi leiskui lähinnä kirjelappusissa, joita kirjoittelimme toisillemme.

Kirjeenvaihtopaikka oli polkupyöräni tavarateline, johon tyttö jätti taitetun lapun ohi kulkiessaan, ja minä sen siitä nappasin. Vastauksen toimitin samalla tavalla.

Äitini alkoi kiinnostua kirjeenvaihdostamme ja luki salaa, mitä jompikumpi meistä oli kirjoittanut. Jouduin tiukkaan puhutteluun, jossa isäkin oli ainakin hengessä mukana. Vanhempani olivat saaneet kirjeistä käsityksen, että välillämme olisi jotain aivan muuta kuin oli. Ja kaikki tällainenhan oli - tai olisi ollut - tietysti täysin sopimatonta. Jouduin selittämään, ettei mitään ole tapahtunut, ja kirjeissä mainitut asiat eivät ole sitä, mitä vanhempani luulevat niiden olevan.

Loukkaannuin tietysti tuollaisesta salalukemisesta. Siirryimme käyttämään salakieltä, jonka opetin tyttökaverilleni. Helppohan sekin olisi tietysti ollut selvittää, koska se oli tyyppiä "tietty merkki vastaa tiettyä kirjainta".

Osittain kirjeitse ja osittain nuorten porukassa toteutuneiden tapaamisten (emme juuri koskaan olleet kahdestaan) merkeissä tapahtunut seurustelu päättyi aikanaan. Aloin seurustella ex-tyttökaverini nuoremman sisaren kanssa, ja tässä seurustelussa oli jo elementtejä, jotka kuuluvat oikeaan seurusteluun. Ja nyt astuu päiväkirja kuvaan mukaan.

Kirjoitin päiväkirjaani yksityiskohtaisen kuvauksen ensimmäisestä suutelemisestani tyttökaverini kanssa ja muustakin, mikä liittyi tapahtumiin. Ja eikös äiti mennyt ja lukenut päiväkirjaani! Ja tästä vasta myrsky nousi. Taas liikuttiin jossakin mielikuvitusmaailmassa kuvitellen kaikenlaista, mitä ei ollut tapahtunut eikä tulisi tapahtumaan. Taas jouduin selittelemään. Leikkasin epäonniset merkinnät pois päiväkirjastani ja otin käyttöön uuden vihkon, jonka yritin pitää piilossa. Seurustelu päättyi, kun tyttökaverini jätti minut muutama kuukausi myöhemmin.

Eikä tässäkään vielä aivan kaikki. Olin jo 21-vuotias, kun seuraavan kerran seurustelin. Uusi tyttökaverini oli käymässä luonani. Esittelin hänelle radiolaitteisiin liittyviä asioita eli sitä, kuinka ferrikloridilla syövyttämällä tehdään painettuja piirejä. Olimme huoneessani, josta ehkä hieman tuoksahti ferrikloridin haju. Epämääräinen sulkeutuminen huoneeseen ja outo tuoksu sai äitini kuvittelemaan, että käytän huumeita uuden tyttökaverini kanssa. Eli tällaisen tyypin olen tällä kerralla napannut.

Epäluuloa, epäluuloa, epäluuloa.

Huolimatonta ja sotkuista työtä, mutta käynee esimerkistä:


https://youtu.be/GIdde7qZmf

[Hippi]

^
Ei nyt vanhempien haukkuminen ole aiheena, vaan pahat riidat ja välirikot olipa osapuolena kuka tahansa.
Video ei ole enää nähtävissä, kertoi tuubi minulle.