Kaiho

[Socrates]

Ei minusta kaihon tarvitse välttämättä kohdistua vain onnellisiin aikoihin tai ainakaan huolettomiin aikoihin.

Oma elämäni oli helpointa ja melko ongelmatonta noin kolmenkympin kieppeillä ja muutaman vuoden sen jälkeen, mutta en tunne juurikaan kaihoa niitä aikoja kohtaan.

Kaiho syntyy todella olleista tai jälkikäteen kuvitelluista vahvoista tunne-elämyksistä, jotka voivat olla monenlaisia.

[TSS]

Nyt tuli niin kaihoisa olo, että pystyn ainoastaan toteamaan, että kaiho ilmaisee sen, että elämässä ja elämällä on ollut merkitystä. Uskaltaisin sanoa jopa, että on tullut elettyä hyvää elämää.

Ei minusta kaihon tarvitse välttämättä kohdistua vain onnellisiin aikoihin tai ainakaan huolettomiin aikoihin.

Oma elämäni oli helpointa ja melko ongelmatonta noin kolmenkympin kieppeillä ja muutaman vuoden sen jälkeen, mutta en tunne juurikaan kaihoa niitä aikoja kohtaan.

Kaiho syntyy todella olleista tai jälkikäteen kuvitelluista vahvoista tunne-elämyksistä, jotka voivat olla monenlaisia.

Tuo on varmaankin hyvin sanottu, että kaiho kohdistuu aikoihin, joilla tuntuu olleen merkitystä, kuten Hayabusa sanoo. Ja tuosta olen socrun kanssa samaa mieltä, että kaihon ei tarvitse kohdistua vain hyviin aikoihin. Koen, että esimerkiksi itse elän nyt paljon helpompia aikoja, kuin nuo kaihon ajat. Mutta ehkä nimenomaan elämän haasteiden tuomat ylä- ja alamäet tuovatkin elämään sitä merkityksellisyyden tuntua. Jos koko ajan on kamalan helppoa, elämä voi alkaa tuntua mitäänsanomattomalta - merkityksemättömältä. Ihminen tarvitsee myös vastoinkäymisiä tai haasteita tunteakseen mieleenpainuvan hyviä tunteita.

[Kopek]

Kopioin vanhojen kelanauhojeni sisältöä tietokoneen ymmärtämään muotoon. Niissä on aikoinaan nauhoittamaani musiikkia, josta minulla ei ole mitään tietoa. Joitakin levyjen sanoja kuuntelemalla ja kirjoittamalla Googleen, joskus tärppää kuten tämän levyn kohdalla:

John Mayall &The Bluesbreakers - Big Legged Woman

Tuollaisen olen joskus (kauan sitten) jostakin nauhoittanut. Mistäpä muualtakaan kuin radiosta.

No joo. Kun kuuntelin enemmän, niin itse ohjelmakin paljastui. Ja siinä mainittiin levyn nimi. "Yllättäen" se oli sama kuin se, minkä löysin googlaamalla.

Toisten ihmisten muistot eivät taida paljon toisia ihmisiä kiinnostaa. Jokainen vie muistonsa hautaan. Joku ehkä jättää jälkimaailmalle jotain valikoituja rippeitä muistelmien muodossa. Mutta jos ihminen on yhdentekevä, hänen muistelmansakin ovat.

Kun kuuntelen nauhoja, tajuan, että niissä oleva piilotieto tulee katoamaan minun mukanani, vaikka nauhat kopioidussa muodossa säilyisivätkin.

Yhdellä nauhalla on muutama Cream -nimisen bändin kappale, samoin Jimi Hendrickisiä ja lopussa Irvinin St Paul ja Reberbahn. Tähän nauhoitukseen liittyy tarina, joka ei välity nauhasta millään tavalla. Niinhän levytyksiinkin liittyy. Beatles nauhoitteli Abbey Roadin studiolla ja nauhoitussessioista on kirjoitettu paljon.

Teimme nauhoituksia erään kaverini (nykyisin FB-kaverini) luona hänen kelanauhurillaan - vai olisiko ollut hänen isänsä. Ajelin toisen kaverini kanssa mopolla tuon henkilön kotiin tyhjä kelanauha ja muutama LP-levy mukanamme. Tuolla henkilöllä oli stereolevysoitin ja stereokelanauhuri, joita minulla ei ollut. Tässä oli syy kyläkäyntiin. Halusin saada kokeeksi vähän stereonauhoitusta. Omalla vanhalla nauhurillani voi kuunnella stereonauhoituksia erillisten vahvistimien avulla, mutta ei nauhoittaa.

Kokeilu jäi muutaman levyn kopioimiseen. Ja nauhoitus on siis edelleen tallesssa. Mutta sen satunnainen kuuntelija (tuskin sellaisia on) ei tiedä siihen liittyvää tarinaa.

Toinen, mikä tulee katoamaan, on tieto siitä, ketkä puhuvat eräällä vanhalla vanhalla nauhalla. Se on äänitetty, kun olen ollut ensimmäisellä luokalla koulussa. Nauhalla puhuu isoäitini ja isoisäni ja isoäitini sisko sekä joitakin muita henkilöitä. Minunkin ääneni siellä kuuluu.

Pointti on siinä, että taidan olla viimeisin ihminen, joka vielä tunnistaa isoäitini siskon äänen. Hän, ja hieman ennen häntä isoisäni, kuolivat ollessani kymmenvuotias.

On uskomatonta, miten ihmisen ääni jää mieleen niin, että sen tunnistaa kaukaa lapsuudestaan. Sisareni ei ollut edes syntynyt, kun nauhoitus on tehty, ja nuorempi veljeni oli vasta kaksivuotias ja häntä vanhempi veljeni vajaa neljävuotias. He eivät tunnista isoäitini siskon ääntä, joten minä taidan olla ainoa, joka pystyy sanomaan, että tietty ääni äänien joukossa kuuluu hänelle. Sisko ei ollut paikkakuntalaisia vaan asui Helsingissä ja oli käymässä kylässä.

Mitenhän tiedon saisi kirjoitettua muistiin. Pitäisikö tehdä pieni litterointi puheesta ja merkitä siihen puhujat.

Nauhalta paljastuu pienoiskoossa trauma, joka hallitsi koko elämääni. Minä en halunnut, että jotain tuhotaan, ja isäni halusi, että se tuhotaan.

Seuraavan pienen kinan taisin voittaa. Kyllä minä vielä 7-vuotiaana olen uskaltanut panna vastaan.

Tämä pieni nauhoitus kertoo, miten tunteisiini esineitä kohtaan suhtauduttiin.

Olimme valamassa uuden vuoden tinoja ja edellisen vuoden tinoja käytettiin osittain materiaalina eli ne sulatettiin uudestaan.

Kyse ei ollut kuin edellisen vuoden tinasta, mutta periaate on oleellinen. Jos minun lapseni on itku kurkussa pyytänyt säästämään jotain, vaikka se olisi ollut miten vähäinen asia tahansa, olen säästänyt sen.

(isäni ääntä on muutettu, vaikka kukaan sitä tuskin tunnistaisikaan - en vain halua esittää enkä kuunnella sitä)

https://vocaroo.com/1mlc03Kk0S5h

[Kopek]

Tässä on poikkeuksellinen kurkistus lähes 65 vuoden taakse. Video muistuttaa tyyliltään videota, vaikka se on kuvattu filmille.

Esityksestä en sano mitään, mutta katselenkin enemmän yleisöä ja mietin elämäntapaa, joka kuvasta välittyy. Jotkut ihmiset ovat tyyliltään yllättävän nykyaikaisia.




https://youtu.be/YeQcOyoGrjg

---

Bonuksena lisää 1950-luvun tunnelmia:

https://attero.kuvat.fi/Atteron+kuvat/

[Toope]

Ei minusta kaihon tarvitse välttämättä kohdistua vain onnellisiin aikoihin tai ainakaan huolettomiin aikoihin.

Oma elämäni oli helpointa ja melko ongelmatonta noin kolmenkympin kieppeillä ja muutaman vuoden sen jälkeen, mutta en tunne juurikaan kaihoa niitä aikoja kohtaan.

Kaiho syntyy todella olleista tai jälkikäteen kuvitelluista vahvoista tunne-elämyksistä, jotka voivat olla monenlaisia.

Monille ehkä lapsenlapsista...
Se on normielämää.