Krempat

[Unforgiven]

Kävin sitten tänään elämäni ensimmäisen kerran urheiluhierojalla kun alkoi olla niin sanotusti pakko. Etätyö läppärin ääressä yhtenä tekijänä on saanut paikat siihen kuntoon, että mies on taipuisa ja elastinen kuin rautakanki.

Kokemus oli erittäinkin miellyttävä. Hierojaoli mukava ja selkeän ammattitaitoinen Kahden viikon päästä uudestaan. 

[Hippi]

^
Urheiluhierojalle minäkin menin vuosi sitten ikään kuin sponssaamaan nuorta perheellistä hierojaa, jolta korona vei asiakkaat. Oli kyllä hintansa arvoinen kokemus, sillä hän sai möyhittyä selästäni vuosikaudet vaihtelevasti vaivanneen kipukohdan. Jäin vähän koukkuun ja senkin jälkeen olen noin kerran kuukaudessa käynyt niska/hartia hieronnassa ja siinä käydään myös pitkät selkälihakset läpi siltä varalta, että kireyttä löytyy. Kerrassaan miellyttävä kokemus

[Xantippa]

Minulla on hierojatrauma. Kävin joskus parikymppisenä hierojalla, kun isoilta tytöiltä kuulin, että se on välttämätöntä toimistotyöläiselle. Oli kai minulla vähän jotain niskavaivaakin, kun juurikaan en ollut tietysti tottunut istumaan niin pitkiä aikoja, mutta ei mitään varsinaista.

Kokemus oli ihan ok, mutta jälkiolo oli ihan hirveä. Kun lähdin sieltä, olin aivan sumussa. Oksentelinkin. Seuraavana päivänä kärsin pahimman krapulani ikinä, päätä särki, oksetti, huimasi ja mitä lie.

Sen jälkeen en ole moista tohtinut. Selite oli, että jotenkin lähti liian vilkkaasti nuoressa, perusterveessä kropassa kuona-aineet liikkeelle, kun muutenkin aineenvaihduntani on ollut nopea. Kuka tietää.

T: Xante

[Hippi]

^
Minulla ei ihan noin rajuja kokemuksia ole ollut, mutta kun on kunnon niskahartiajumitus (olipa juhamaninen sana), niin hieronnan jälkeen kyllä huippasee hiukan ja lopun päivää on vähän muissa maailmoissa. Olo ei missään nimessä ole huono. Sitä voisi kuvata sanalla "leijuva". Kuona-aineista ei osaa sanoa, mutta hierojani sanoi, että se johtuu vain siitä, että verenkierto paranee ja kestää hetken ennen kuin pää siihen sopeutuu.

Lihakset kyllä tulee kipeäksi kun niitä "möykkyjä" pehmitetään ja hierotaan auki.

Kivusta nautintoon on matkaa
Pelottavan vähän - jos edes sitäkään


https://www.youtube.com/watch?v=68i1mBmiF9Y
Apulanta - Hiekka Lyrics

[Unforgiven]

Hieronnasta vielä. Itsekin tosiaan olin loppupäivän ns. muissa maailmoissa, ei silti millään sinänsä epämiellyttävällä tavalla. Hieroja varoitteli seuraavasta päivästä, että selässä saattaa esiintyä ns. hyvää kipua, nutta enpä mitään erityisiä tuntemuksia ole havainnut.

Mielenkiinnolla odotan useamman hierontakerran vaikutuksia. Saadanko miehestä tehtyä vielä kelpo kansalainen kumaraisen ukon sijaan.

[Xantippa]

Te saatte hieronnan kuulostamaan niin hyvältä, että tässä miettii, pitäisiköhän innostua kokeilemaan uusiksi.

Ainakaan mikään nuoren ihmisen vilkas kroppa ei enää ole esteenä

T: Xante

[Unforgiven]

Te saatte hieronnan kuulostamaan niin hyvältä, että tässä miettii, pitäisiköhän innostua kokeilemaan uusiksi.

Ainakaan mikään nuoren ihmisen vilkas kroppa ei enää ole esteenä

T: Xante

Tällä mittavalla käytännön kokemuksella uskallan suositella. Käsittääkseni hierojilla on kuitenkin keskimäärin nykyisin enemmän tietämystä, ymmärrystä ja ammattitaitoakin. Oman käsittelyni kertoi aloittavansa varovasti ja seuraavilla kerroilla, kun lihakset tottuvat, voluumia lisäten minun tuntemuksieni mukaan.

Itse googletin pitkään ennen kuin tein valinnan. Aluksi vaihotoehtona oli hierojakoulun oppilaatkin halvemman hinnan vuoksi. Kaikki kunnia heille, mutta unohdin sen nopeasti kun mielikuva opiskelupaikkaansa kyllästyneestä pitkätukkahevarista taikinoimassa selkääni välähti verkkokalvolleni.

Ja eikä tuo ammattihierojakaan sinänsä niin kallis ole, 45 e/50 minuuttia. Toki kalliimpiakin on.

[kertsi]

Hierojissa ja hierojissa on suuria eroja ammattitaidossa. Jotkut osaavat, ja jotkut osaavat vähemmän. Hyvä hieroja aistii, millaista voimaa voi käyttää hierottavan lihaksen muokkauksessa (liian paljon voimaa -> lihas suojautuu kivulta supistumalla). Huono hieroja ehkä runnoo menemään, tai ei vaan osaa muokata oikealla tavalla. Eräässä toisessa kaupungissa asuessani sikäläinen hieroja oli kerrassaan upean ihanan ammattitaitoinen, ja selkäni tykkäsi käsittelystä, vaikka olisi sattunut olemaan erityisen kipeä.

Ehkä puskaradion kautta kannattaa kuulostella suosituksia hyvistä hierojista. Ja kertoa heti kättelyssä aiemmista kokemuksistaan, kun menee hierottavaksi.

[Aave]

Oman käsittelyni kertoi aloittavansa varovasti ja seuraavilla kerroilla, kun lihakset tottuvat, voluumia lisäten minun tuntemuksieni mukaan.

Itse googletin pitkään ennen kuin tein valinnan. Aluksi vaihotoehtona oli hierojakoulun oppilaatkin halvemman hinnan vuoksi. Kaikki kunnia heille, mutta unohdin sen nopeasti kun mielikuva opiskelupaikkaansa kyllästyneestä pitkätukkahevarista taikinoimassa selkääni välähti verkkokalvolleni.

Ja eikä tuo ammattihierojakaan sinänsä niin kallis ole, 45 e/50 minuuttia. Toki kalliimpiakin on.

Tuli tästä samalla taas mieleen se hämmästyttävä tosiseikka, että ihmiset eivät ole toistensa ajatustenlukijoita ja jos tämmöisiä aineettomia palveluja käyttää - kuten hieroja - niin sinne ensimmäistä kertaa mennessä ihan varmasti saa myös kertoa, mitä kokee tarvitsevansa. Urheiluhierojat ovat rutinoituneita siihen, että heidän pääsääntöinen asiakaskuntansa koostuu juurikin aktiiviurheilijoista - niistä, jotka käyvät säännöllisesti myös hieronnassa, ja ovat tottuneita myös  vähemmän hellään lihasjumien availuun. Ei se sen kummempaa ole kuin ensimmäistä kertaa mennessään kertoa samalla, että tämä on ensimmäinen kertani hieronnassa vuoteen X, ja haluan saada nyt sitten terapeuttista hierontaa. Toisin sanoen, älä runno ja mälvää minun lihaani kuin paatuneen aktiiviurheilijan, vaan aloitetaan ensin varovasti ja tunnustellen.

Eräälle kaverilleni kehittyi vuosien kuluessa niin kovat lihasjumit niskaan ja hartiaseudulle, että päivänä muutamana matkalla töistä kotiin hänen oli pakko ajaa tienviereen, kun alkoi nähdä yhtäkkiä kaiken kahtena. Hartiaseudun lihakset olivat menneet puolihuomaamatta niin jumiin, että se haittasi samalla jo vakavasti verenkiertoa päähän. Yllätys, että kyseessä oli sitkeää istumista edellyttävä toimistotyö. Istumatyössä ehkä pahinta on, että tuijottelee tuntikaudet ruutua, ja sitten joutuukin välillä katselemaan niskaa nostaen ylös. Se saa niskan kramppaamaan todella nopeaan, jos niikseen tulee. Istumatyötä tekevien sietäisikin varoa äkkinäisiä niskaliikkeitä varsinkin ylös, koska pitemmällä tähtäimellä myös päänahasta alkaa löytyä sellaisia kramppiutuneita pikkulihaksia, joiden olemassaolosta ei tiennyt aiemmin yhtään mitään.

Hän alkoi käydä eräällä pätevällä urheiluhierojalla jolta sai samalla myös hyvät omahoito-ohjeet, ja sanoi sitten myöhemmin, että niistä hieronnoista hänen  elämänsä oikeastaan alkoi uudelleen - niin hyvää teki.  Emme me ihmisetkään mitään henkiolentoja ole, vaan tosiaankin eläimiä. Seikka, joka valitettavan monelta hyvinvoinnissa lilluvalta unohtuu.

[Hippi]

^
Niska/hartiajumit antaa kyllä selviä merkkejä, mutta alussa niitä ei vain tahdo ymmärtää oikein.

Vuosia sitten harrastin työmatkafillarointia. Matka ei ollut kuin 12 km suuntaansa, joten ei perusterveelle mitenkään rasittava. Jossain vaiheessa loppukesästä alkoi yksi ylämäki käydä hankalaksi niin, että oli pakko alkaa siinä taluttaa pyörää. En nyt kahtena nähnyt mitään, mutta jonkinlaista näköhäiriötä tuli niin, että "maailma näytti epätodelliselta" samoin ohimoiden iholla tuntui kihelmöintiä. Ajattelin, että tuntemukset johtuvat nesteen puutteesta tai kuumuudesta. Olo aina koheni, kun talutin pyörää hetken ja siitä sitten jatkoin lopun matkaa ajaen.

Eräänä aamuna sitten tuli ankarat tasapainohäiriöt aamutoimien aikana. Olin äkisti kääntänyt päätäni ja silloin maailma pyörähti silmissäni ympäri. Sain nojattua seinään niin etten pudonnut lattialle. Siitä hissuksiin hivuttauduin sängylle takaisin. Koko päivä meni makuulla ja aina, kun yritin kääntää päätä tai vaihtaa asentoa, lähti sänky pyörimään niin, että oli pakko puristaa sängyn reunasta, etten "putoa sängystä". Seuraavana päivänä olin taas jalkeilla.

Tuosta jokunen päivä eteenpäin kerroin tyttärelleni tapauksesta ja piti tietysti näyttää, miten olin kääntänyt päätäni, niin sama juttu, maailma pyörähti ympäri. Mutta sillä kertaa oireilu ei jatkunut pidempään.

Pyöräily jäi siihen, sillä en uskaltanut enää lähteä liikenteeseen, kun pelkäsin, että sama tapahtuu vauhdissa. Kävin lääkärissä ja sain lähetteen fyssarille ja sillä olo sitten helpotti.

Loppuelämän riesahan tuo on, sillä rasitteena on vielä niskanikamissa kulumat pitkäaikaisesta istuma- ja päätetyöstä. Paikallaan istuminen saa edelleen aikaan ohimoiden ihon kihelmöintiä ja näkökentän reunoille sahalaitavaloja. Lääkityksenä lihasrelaksantteja tarpeen mukaan. Pyöräily on sittemmin jatkunut taas, koska noita pahoja oireita ei myöhemmin enää tullut ja nyt kevyesti jumppaan hartiat auki aina pidemmän pyöräreissun jälkeen.

Paras itsehoito, jonka olen vaivaan keksinyt on erittäin tarmokas sauvakävely. Siinä tulee hartiaseudulle hyvää liikettä ja tavallaan hierontaakin sillä, että napakka auvojen käyttö aiheuttaa koko käsivarsiin tärähtelyä. Tuo muuten auttaa myös päänsärkyyn aika usein.

[kertsi]

^
Olettaisin, että sinulla on uudenmallinen pyörä, jossa ajoasento on sellainen, että ollaan "takapuoli pystyssä", ja vahvassa etukumarassa, jolloin pystyäkseen näkemään eteen joutuu jännittämään niskalihaksia ja pitämään päätä pystyssä? Eli niska on asennossa, joka ei varmaankaan ole optimaalinen niskan lihasjännitysten kannalta, jos kohta onkin optimaalinen ajonopeuden kannalta. Sellaisessa ajoasennossa myös ranteisiin voi sattua. Tai niin kuin itselläni, alakäsivarsiin, silloin kun niissä sattui olemaan tenniskyynärpää molemmissa. Tenniskyynärpää, niskajumit, selkäjumit, kaikki päätetyöskentelyn ja paljon istumisen seurauksia.

Mummonpyörä voisi olla ratkaisu niska- ja käsivaivoihin, sillä siinähän on pystympi ajoasento, joka ei rasita.

Toisaalta vaihteita mummonpyörissä ehkei ole riittävästi, ja ainakin polvivaivaivaselle liian suuri vaihde ja mummonpyöräkin voi olla hankala ja aiheuttaa kipua.

[ROOSTER]

Toisaalta vaihteita mummonpyörissä ehkei ole riittävästi, ja ainakin polvivaivaivaselle liian suuri vaihde ja mummonpyöräkin voi olla hankala ja aiheuttaa kipua.

Sähköavusteinen pyörä niin alkaa naurattaa ylämäessä.

[Hippi]

^^
Väärin oletettu, mutta ei ole mikään mummopyöräkään. Pyöräni on kolmivaihteinen eräänlainen hybridi, eli käy kaupunkiajoon ja maastoon. Hiukan siinä kaipaisi enemmän säätöä, mutta menee noinkin. Ikää pyörällä on noin 25 vuotta, mutta pesun jälkeen kuin uusi

Mitään sähkövempelettä en haluaisi. Sinne mihin lihasvoimalla ei pääse, mennään bussilla tai sitten ei mennä ollenkaan.

[Norma Bates]

Netissä mainostettiin fibromyalgiaa sairastaville jotain kurssia, ilmeisesti pilottihanke jossa vähän selvitellään että millainen sen kurssin ylipäätään kannattaisi olla. Vaikka vihaan ajatustakin videotapaamisista joita kurssiin kuuluu, tein hakemuksen. Täytettävällä lomakkeella kyseltiin mitä kaikkea on kärsinyt tässä viimeaikoina, oliko lie vuoden sisään vai, ja listalta löytyi myös huimaus. Eli se siis ON fibromyalgian yksi oire. Elokuussahan siitä aloin kärsimään, ja oletin että asentohuimaukseni on mennyt niin pahaksi.

Mitä pidempään tässä tätä fibroa olen sairastanut, sitä vittumaisemmalta tauti on vaikuttanut. Joku lääkäri jossain haastattelussa lupaili että voi tulla viidenkin vuoden oireeton kausi; koskakohan tuollaista meikäläiselle sitten pätkähtäisi. Ja sikäli mikäli 4 kk kipuilleessa polvessa on nivelrikko, niin siitäkin luin jostain että voi olla vaikkapa 2 v oireeton.

Voi olla ja voi tulla ja lässynlässynlää. Alan ymmärtämään minkä takia ns. edesmennyt jäsen Socrates oli niin vittuuntunut tapaus.

[Kopek]

En kärsi kroonisesta masennuksesta enkä sen tyyppisestä masennuksesta, joka määriteltäisiin sairaudeksi. Silti koen monesti tunnetta, jota parempaa nimeä keksimättä kutsun masennukseksi. Kun esimerkiksi ajan autolla kohti entistä kotipaikkakuntaani, huomaan hokevani ääneen sanaa "masentaa", kun matkaa on jäljellä alle kymmenen kilometriä. Paikkakunnalle saapuminen ahdistaa ja pelottaa. Siellä ei ole tapahtunut minun kannaltani kuin huonoja ja vielä huonompia asioita jo kohta miesmuistiin. Aina on epämukavia yllätyksiä kuten vuotavia kattoja ja ilkivaltaa ja lahoa ja hometta ja rappiota kaikkialla. Minun masennukseni on siis aika pitkälti ulkoapäin tulevaa. En tiedä, olisinko masentunut, jos elämä olisi kulkenut eri polkuja.

Ehkä kehittäisin sen masennuksen silloinkin. Minua alkaisi masentaa se, kun viiden sekunnin hommaan alkaa mennä vuorokausia ja viikkoja, ja mistään ei tule mitään. Tällä kerralla viiden sekunnin homma olisi eräiden avainten nappaaminen mukaan, kun lähden liikenteeseen. Mutta niitäpä ei löydykään. Ja niitä etsitään ja etsitään ja etsitään. Kaikki on kiinni niiden löytymisestä. Etsintä jatkuu päivästä toiseen. Muut kyselevät, joko ne löytyivät, koska koko kesän suunnitelmat - eivät pelkästään minun suunnitelmani - ovat kiinni niistä avaimista.

Tyttäreni nappaili Zolofteja ties kuinka kauan kunnes lopetti ne vauvan odotuksen takia. Ja kuinka ollakaan, hän ei aloittanut niiden käyttämistä enää uudestaan. Joskus kuulemma tuntuu, että pitäisi, mutta hän sinnittelee. Eli niistäkin pääsee irti. Ne heikentävät tyttäreni mielestä taiteellista luovuutta.

Päiväkirjassani on yleensä tähän aikaan vuodesta paljon kirjoituksia masennuksesta. Se tulee vähän kuin allergia tiettynä aikana vuodesta. Nyt se taitaa olla myöhässä niin kuin viime vuonnakin. Pahin piikki iskee ilmeisesti kesäkuussa, kun huomaa kesän menevän vauhdilla ja suunnitelmien taas kerran kariutuvan.